Kalifornianripsiäisen biologinen torjunta Amblyseius cucumeris- ja Hypoaspis-petopunkeilla ruukkuruusulta

Kalifornianripsiäisen biologista torjuntaa ruukkuruusulta tutkittiin 1997 kokeessa, jossa käsittelyinä olivat kontrolli, A. cucumeris (Ac) ja Ac+Hypoaspis miles (Hm). Käyttömäärät olivat 100 kpl Ac (50+25+25 kpl kahden viikon välein) ja 50 Hm per ruukku kokeen alussa. Ac+Hm teho oli lähes kaikilla käytetyillä mittareilla parempi kuin Hm:n. Ac+Hm alensi lehtien toukkatiheyttä keskimäärin 71 %, aikuistiheyksiä 81 %, lehtien vioittunutta pinta-alaa 57 % ja kokeen lopun ripsiäismääriä/häkki 46 %. Torjuntatehojen pääteltiin olleen Ac:n ansiota, sillä kokeen lopussa Ac+Hm ruukuissa oli Hm-petopunkkeja vain kahdeksasosa Hm-ruukkuihin verrattuna. Ero viittasi punkkilajien väliseen epäsuoraan ravintokilpailuun, jolloin Ac:n ravinnonoton jäljiltä Hm:lle ei jäänyt tarpeeksi ravintoa populaationsa kasvattamiseksi. Vuoden 1999 12 viikkoa kestäneessä kokeessa käsittelyjä oli viisi: 1. kontrolli, 2. H. aculeifer (Ha; 50 kpl/ruukku kokeen alussa), 3. Ac (90 kpl lisättynä 10 kpl:n erissä kahden viikon välein), 4. Ac+Ha sekä 5. Ac+Ha toistaen (50 kpl Ha alussa ja kaksi muuta lisäystä kokeen aikana punkkitiheyden pitämiseksi 50 kpl:ssa per ruukku). Ha-käsittely ei torjunut ripsiäisiä. Käsittelyjen 4 ja 5 parantunut teho suhteessa käsittelyyn 3 tuli näkyviin kokeen lopussa lehtien alentuneena vioitusalana eli mittarilla, joka kumuloituvasti summasi ripsiäisten ravinnonoton intensiteetin. Ha-tiheydet ruukuissa eivät nousseet alkuperäiseen 50 kpl:seen edes käsittelyssä 5. Hypoaspis-suvun ja A. cucumeris -petopunkkien yhteiskäytön ruukkuruusulla pääteltiin olevan turhaa, koska Hypoaspikset eivät joko lisäänny kunnolla mahdollisesta epäsuorasta ravintokilpailusta johtuen tai niiden tuottama lisäteho on liian pieni kattaakseen käyttökustannukset.