Kotien ruokatalous 2000 toteutuneet trendit ja tulevaisuus
Varjonen, Johanna (2001)
Tätä artikkelia/julkaisua ei ole tallennettu Jukuriin. Julkaisun tiedoissa voi kuitenkin olla linkki toisaalle tallennettuun artikkeliin/julkaisuun.
Varjonen, Johanna
Julkaisusarja
MTT:n julkaisuja. Sarja A
Numero
93
Sivut
p. 72-76
Maatalouden tutkimuskeskus MTT
2001
Tiivistelmä
Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää suomalaisten ruokatottumuksia, ruokataloudenhoidon tapoja ja niiden muutoksia. Tutkimuksen ensimmäisessä osassa selvitettiin toteutuneita muutoksia kirjallisuuden ja kvantitatiivisten sekundaariaineistojen avulla. Näitä olivat markkinatutkimuslaitosten kotitalouksille vuosina 1980 1997 tekemät kyselyt ja kaupan markkinatrendit, joiden alkuperäisaineistoista muokattiin mahdollisuuksien mukaan aikasarjoja. Tutkimuksen toisessa osassa koottiin kvalitatiivinen aineisto ensimmäisessä osassa esille tulleiden näkemysten syventämiseksi ja tulevaisuuden suuntausten selvittämiseksi. Kuluttajien lisäksi haastateltiin kaupan ja elintarviketeollisuuden edustajia, ruokatoimittajia, kotitalousopettajia ja ravitsemusterapeutteja. Kaupan ja teollisuuden edustajien haastattelut olivat yksilöllisiä teemahaastatteluja ja muut ryhmähaastatteluja. Yhteensä haastatteluihin osallistui 39 henkilöä. Kvantitatiivisten aineistojen mukaan suurimmat muutokset ruokataloudenhoidossa olivat vaihtoehtojen lisääntyminen ja nopeutta ja vaivattomuutta korostavan eli convenience-suuntauksen vahvistuminen. Ruoka ostetaan yhä pitemmälle prosessoituina aineksina tai valmiina aterioina. Kuluttajat ovat myös muuttaneet ruokatottumuksiaan aiempaa terveellisemmiksi vähentämällä erityisesti makeiden leivonnaisten, suolan ja rasvan käyttöä. Myös kvalitatiivisen tutkimusosan tulokset osoittavat, että elämisen rytmin nopeutuminen ja yksilöllisyyden korostaminen suosii jatkossakin convenience-kehitystä eli nopeutta ja vaivattomuutta ruokatalouden hoidossa ja ruokailuissa. Tämän ohella ruoasta etsitään elämyksiä joko seuraamalla viihteellisiä ruokaohjelmia tai tekemällä ruoanlaitosta harrastus. Kuluttajat uskovat eettisyyden ja ekologisuuden vahvistuvan tulevaisuuden ruoantuotannossa. Tuottajat ja kauppa suhtautuvat varauksellisemmin, koska epäilevät, että kuluttajilla ei ole todellista tarvetta näin tuotetuille tuotteille. Kauppa ja teollisuus puolestaan uskovat terveellisyyteen trendinä vahvemmin kuin kuluttajat, jotka kokevat terveellisyysohjeiden noudattamisen vaikeaksi. Kuluttajat toivovat myös, että heillä säilyisi mahdollisuus tietää mitä syövät .
Collections
- Julkaisut [87060]