Luke
 

Öljypellavan jalostus, kylvösiementuotanto, kuidun hyödyntäminen kasvualustana kasvihuoneissa

Pysyvä osoite

URI

Tiivistelmä

Projektin tavoitteena oli vuosina 1997 1999 luoda yhteistyössä tutkimuksen, kasvinjalostuksen ja yritysten kanssa uusia valmiuksia pellavan sopimusviljelypohjaiselle, teolliselle hyväksikäytölle. Öljypitoisuudeltaan ja öljyn rasvahappokoostumukseltaan entistä parempaa öljypellavan lajikeaineistoa pyrittiin jalostamaan risteyttämällä kotimaisia linjoja ja ulkomaisia lajikkeita keskenään. Sekä öljypitoisuutta että linoleenihappopitoisuutta onnistuttiin nostamaan. Etsittäessä kylvösiementuotantoon parhaita viljelyolosuhteita todettiin aikaisten kotimaisten öljypellavajalosteiden olevan viljelyvarmimpia. Typpilannoituksella tai kylvötiheydellä ei ollut selvää vaikutusta siemensatoon. Kasvihuonekokeissa tomaatin ja kurkun kasvatus onnistui pellavakuidusta valmistetuilla kasvualustoilla. Kaupallisen tuotannon edellytyksenä on kuitenkin, että kasvualustan rakenne saadaan kestämään koko kasvukauden. Tomaatin ja kurkun sadot jäivät pellavassa kasvatettuina 0 20 % pienemmiksi kuin kivivillassa tai turpeessa. Projektin tuloksia pystyttiin hyödyntämään monipuolisesti öljypellavan sopimusviljelyssä ja jatkojalostuksessa.

ISBN

951-729-567-7

OKM-julkaisutyyppi

B1 Kirjoitus tieteellisessä aikakauslehdessä

Julkaisusarja

Maatalouden tutkimuskeskuksen julkaisuja. Sarja A

Volyymi

Numero

73

Sivut

Sivut

p. 33-44

ISSN

1238-9935

DOI