Kasvupaikan merkitys käyttösiementuotannossa
Maatalouden tutkimuskeskus
2000
Tätä artikkelia/julkaisua ei ole tallennettu Jukuriin. Julkaisun tiedoissa voi kuitenkin olla linkki toisaalle tallennettuun artikkeliin/julkaisuun.
Pysyvä osoite
URI
Tiivistelmä
Tutkimuksessa selvitettiin perunan käyttösiemenen tuotantoympäristön vaikutuksia siemenarvoon ja seuraavan kasvukauden kasvumalliin. Käyttösiemen viljeltiin Lammilla (etelä), Lapualla (Etelä-Pohjanmaa) ja Tyrnävällä (Pohjois-Pohjanmaa). Kenttäkokeet olivat Lammilla Perunantutkimuslaitoksessa (PETLA), Ylistarossa MTT:n Etelä-Pohjanmaan tutkimusasemalla (EPO) ja Ruukissa MTT:n Pohjois-Pohjanmaan tutkimusasemalla (PPO). Varsinkin Lammilla ja Ruukissa tuli selvästi esille, että Pohjois-Pohjanmaan siementuotantoalueelta tuleva siemenperuna on kasvu- ja sato-ominaisuuksiltaan vertailukelpoista etelämpänä tuotetun käyttösiemenen kanssa. Toisaalta tutkimus osoitti, että varsinkin Etelä-Pohjanmaalla voidaan tuottaa paikallisesti oma käyttösiementarve. Siirtämällä suurempi osa käyttösiemenviljelystä loppukäyttäjien lähelle turvattaisiin siemenperunatuotannon suojavyöhykkeen (High Grade -alue) edellytykset säilyä kanta-aineistoksi käytettävien perussiemenluokkien turvallisena tuotantoalueena.
ISBN
951-729-564-2
OKM-julkaisutyyppi
B1 Kirjoitus tieteellisessä aikakauslehdessä
Julkaisusarja
Maatalouden tutkimuskeskuksen julkaisuja. Sarja A
Volyymi
Numero
71
Sivut
Sivut
p. 12-15
ISSN
1238-9935