Nurmipalkokasveista säilörehua

Abstract

Nurmipalkokasveja, varsinkin puna-apilaa, on perinteisesti viljelty rehuksi Euroopan pohjoisimmissa maissa. Halpojen typpilannoitteiden saanti, nurmipalkokasvien heikko taudinkestävyys ja talvehtiminen sekä palkokasvien säilönnän ongelmat johtivat kuitenkin jo vuosikymmeniä sitten siihen, että heinäkasvinurmi on nykyään tärkein nurmisäilörehun raaka-aine. Tilanne on kuitenkin muuttumassa varsinkin nurmituotannon taloudellisuuden ja ympäristövaatimusten osalta. Ympäristötuen ehdot suosivat typpeä sitovien kasvien viljelyä ja nopeasti lisääntyvässä luomutuotannossa nurmipalkokasvit ovat lähes ainoa tapa hoitaa maaperän typpitalous. Oleellista on, että nyt selvitetään uusien meillä harvinaisempien nurmipalkokasvien ja -lajikkeiden viljely- ja rehukäyttömahdollisuuksia sekä vaikutusta typen huuhtoutumiseen. Tähän tähtää myös Euroopan unionin rahoittama tutkimusprojekti, Low input animal production based on forage legumes for silage, (LEGSIL), joka toteutetaan vuosina 1997 2001 ja johon osallistuu neljä maata, Iso-Britannia, Suomi, Ruotsi ja Saksa. Nurmiheinäkasveihin verrattuna nurmipalkokasvien säilöntää vaikeuttaa ja säilöntätappioita lisää niiden vähäisempi sokeri- ja kuiva-ainepitoisuus sekä korkeampi puskurikapasiteetti. Nurmipalkokasvien, varsinkin puna-apilan ja keltamaitteen valkuainen on kestävämpää säilörehukäymisen proteolyysiä vastaan kuin nurmiheinäkasvien valkuainen. Puna-apilassa nämä erot näkyivät myös valkuaisen hitaampana pötsihajoavuutena ja suurempana ohutsuoleen virtaavan ei-ammoniakkitypen määränä. Orgaanisen aineen sulavuudessa ei sen sijaan ole ollut eroja. Syöntimäärät ja maidontuotantotulokset ovat kuitenkin useimmiten olleet puna-apilavaltaisella säilörehulla paremmat kuin puhtailla nurmiheinäkasvisäilörehuilla.

Silage from forage legumes Forage legumes have a long history of cultivation and use in Northern Europe. Due, however, to the availability of cheap N fertilizers and to problems with the overwintering of legumes and their conservation for silage, grass has long been the most important raw material for silage. Changes in economic conditions, increased environmental constraints, the spread of ecological farming and the availability of new varieties and species have made it appropriate to re-evaluate forage legumes in Northern Europe. This is now being done in the coordinated research project Low input animal production based on forage legumes for silage (LEGSIL) funded by the European Union. The project, set to run from 1997 to 2001, has participants from Great Britain, Finland, Sweden and Germany. Forage legumes are more difficult to ensile than grass because of their lower content of water-soluble carbohydrates and higher buffering capacity. The rather low dry matter content also increases ensiling losses of forage legumes. The nitrogenous fraction in forage legumes, especially in red clover and birdsfoot trefoil, can better withstand proteolysis during silage fermentation than can the nitrogenous fraction in grass. The differences in the lowered silage protein solubility of red clover were reflected in slower ruminal protein degradability and increased non-ammonia nitrogen flow to the small intestine. Generally, no differences have been found between the digestibilities of organic matter of forage legumes and grass. Intake and milk production have, however, tended to be better in cows fed silage containing red clover than in those fed grass silage.