Väkirehutyypin ja loppukasvatuksen intensiteetin vaikutus hereford-sonnien kasvuun sekä ruhon ja lihan laatuun

Opinnäytetyö : Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulu, 2003

Lihaksi kasvatettavien sonnien ruokinta perustuu maassamme säilörehuvaltaiseen ruokintaan. Viljan edullinen hinta luo paineita lisätä väkirehun käyttöä ruokinnassa. Tämän opinnäytetyön tarkoituksena oli selvittää, onko vieroituksen jälkeisellä väkirehun tyypillä ja loppukasvatuksessa käytettävän väkirehun intensiteetillä vaikutusta hereford-sonnien kasvuun sekä ruhon ja lihan laatuun. Tutkimus tehtiin sonnien tuotantokokeena, jossa väkirehuina oli joko kotoinen ohra-kaura-rypsirouheseos tai teollinen täysrehu. Kolmen viimeisen kasvatuskuukauden ajan sonnit saivat väkirehua joko rajoitetusti tai vapaasti. Saadut tulokset on esitetty ja havainnollistettu prosentteina, tilastollisina riippuvuuksina, taulukoina ja kuvioina. Loppukasvatusvaiheessa vapaa väkirehuruokinta vähensi säilörehun syöntiä, mutta lisäsi kokonaiskuiva-aineen syöntiä. Vapaa väkirehu lisäsi myös energian ja valkuaisen saantia. Eläimet söivät loppukasvatuskaudella täysrehua enemmän kuin kotiseosta, mutta väkirehun tyypillä ei ollut merkitystä eläinten kasvuun. Kasvatuskausi vapaasti väkirehua saaneilla eläimillä jäi noin kaksi viikkoa lyhyemmäksi kuin rajoitettujen ryhmien eläimillä. Ruhojen ja lihan laatuun koetekijät eivät vaikuttaneet. Jos säilörehusta on pulaa, voi loppukasvatusvaiheessa osan säilörehusta korvata väkirehulisäyksellä. Mutta jos hyvälaatuista säilörehua on riittävästi, ei väkirehun vapaa syöttö ole perusteltua. Kotiseos on tuotantovaikutukseltaan teollisen täysrehun kaltainen väkirehuvaihtoehto, mutta sen valmistus vaatii huolellisuutta. Raaka-aineet on analysoitava ennakkoon, jotta seokselle saadaan haluttu valkuais- ja energiapitoisuus.