Niittykasvien kasvupaikkavaatimukset maaperän suhteen

Abstract

Selvityksessä kartoitettiin, kirjallisuuteen perehtymällä, nykyinen tietämys niittykasvien kasvupaikkavaatimuksista maaperän suhteen. Selvitystä täydennettiin perinteisen maatalouden muovaamilta niityiltä, niittykasvien vaihtoehtoisilta kasvupaikoilta (mm. tienvarret, peltoheitot) sekä luonnonkasvien karuilta käyttökoekentiltä tehdyillä kasvilajihavainnoilla ja maa-analyyseillä. Kirjallisuudesta löydetyt eri niittylajien kasvupaikkavaatimukset maaperän kosteuden, ravinteisuuden ja kasvualustan laadun suhteen on johdettu niiden luontaisten kasvupaikkojen ominaisuuksista. Ne kuvaavat olosuhteita, joissa niittykasvit kykenevät luontaisesti kilpailemaan parhaiten. Kasvupaikkavaatimuksissa on selviäkin eroja. Tosin tarkkoja eri niittylajien vaatimia maaperän eri ominaisuuksia kuvaavia lukuarvoja ei kirjallisuudesta ole löytynyt. Tehdyt maa-analyysit antavat viitteitä niittykasvien vaatimista maan ominaisuuksia kuvaavista lukuarvoista ja niiden vaihteluista sekä ravinteiden riittävyydestä karuilla mailla. Luonnonniittyjen maat ovat happamia (pH 4,6 - 6) sekä suurimmaksi osaksi runsasmultaisia (humusta 6 - 12%) ja erittäin runsasmultaisia (humusta 12 - 20%) niittykasvien kasvualustoja. Ravinnetaso on kaikilla niityillä melko alhainen. Korkean humuspitoisuuden ansiosta maa kuitenkin sitoo ravinteita hyvin. Yleisin maalaji oli karkea hieta. Sen hienompien ainesten ansiosta pohjamaasta nousee vettä kuivina aikoina myös ylöspäin, jolloin niittykasvit eivät myöskään kärsi kuivuudesta. Monet niittykasveista, kuten päivänkakkara (Leucanthemum vulgare) ja siankärsämö (Achillea millefolium), eivät ole erityisen tarkkoja maaperän suhteen, vaan ne menestyvät useammilla, sekä köyhemmillä että ravinteisemmilla, maalajeilla kuin luonnonniityillä keskimäärin. Esimerkiksi mäkitervakon (Lychnis viscaria) ja ahosuolaheinän (Rumex acetosella) kasvupaikkojen vaihteluväli maaperän eri ominaisuuksien suhteen on puolestaan pieni. Luonnonkasvien karuilla käyttökoekentillä osa kasveista on menestynyt paremmin kuin toiset. Typen puutteella on mahdollisesti vaikutusta koekenttien vähämultaisilla (humusta < 3%) pohjamailla niittykasvien hitaaseen alkukehitykseen.