Policy design for multifunctional agriculture

Julkaisussa virheellinen ISSN 1239-4548

Maatalouden monivaikutteisuudella tarkoitetaan maataloustuotannon ohessa syntyviä markkinattomia ympäristö- ja maaseutuhyödykkeitä. Monivaikutteisen maatalouden keskeisiä osia ovat tuotannon ohella maaseutumaisema, luonnon monimuotoisuus sekä maaseudun sosio-ekonominen elinvoimaisuus. Näiden myönteisten julkishyödykkeiden ja ulkoisvaikutusten lisäksi maataloudella on myös kielteisiä ulkoisvaikutuksia, joista Suomessa merkittävin on ravinnepäästöjen aiheuttama vesistöjen rehevöityminen. Yhteiskunnan kannalta tarkoituksenmukaisessa monivaikutteisuuspolitiikassa tulisikin ottaa huomioon sekä myönteiset että kielteiset ulkoisvaikutukset. Tutkimuksessa analysoidaan yhteiskunnallisesti optimaalista monivaikutteisuuspolitiikkaa ympäristöhyötyjen lisäämiseksi (maiseman ja luonnon monimuotoisuus) ja ympäristöhaittojen vähentämiseksi (ravinne- ja kasvinsuojeluainepäästöt). Lähtökohtana analyysissa on, että monivaikutteisuustuotokset syntyvät rinnakkaistuotteina varsinaisen tuotannon ohessa. Tämän yhteistuotosprosessin taustalla ovat tuotantoteknologia (lannoitteiden ja kasvinsuojeluaineiden käyttö) sekä lyhyellä aikajänteellä kiinteät tuotannontekijät (viljelysmaan kohdentaminen eri tuotantokasveille ja suojavyöhykkeille). Teoreettinen analyysi osoittaa, että edustavan viljelijän yksityistaloudellisesti optimaalinen lannoitteiden ja kasvinsuojeluaineiden käyttö sekä viljelysmaan kohdentaminen eri tuotantokasveille ja suojavyöhykkeille poikkeaa yhteiskunnan näkökulmasta optimaalisesta panoskäytöstä ja viljelysmaan kohdentamisesta. Vaihtoehtoisista politiikkatoimenpiteistä monivaikutteisuuden edistämiseksi analysoitiin optimaalista kemikaaliveroa (yhdistetty lannoite- ja kasvinsuojeluainevero) sekä suojavyöhyketukea. Optimaalinen vero- ja tukitaso määräytyy niiden vaikutuksesta viljelijän voittoon, kuluttajan tai veronmaksajan hyvinvointiin sekä niiden vaikutuksista lannoite- ja kasvinsuojeluainepäästöihin ja maiseman ja luonnon monimuotoisuuteen. Teoreettinen analyysi osoittaa, että kuluttajien tai veronmaksajien on oltava halukkaita maksamaan viljelijöille monivaikutteisuudesta joko suojavyöhyketukena tai korkeampina tuotehintoina. Tutkimuksen teoreettisen mallin pohjalta rakennetulla simulointimallilla analysoitiin eri politiikkatoimenpiteiden vaikutusta typpipäästöihin, maiseman monimuotoisuuteen, luonnon monimuotoisuuteen, viljelijän lyhyen aikajänteen voittoon ja tuotannon määrään. Maiseman monimuotoisuuden määrittämisessä käytettiin matemaattisia indeksejä ja luonnon monimuotoisuuden määrittämisessä suomalaiseen havaintoaineistoon perustuvaa suojavyöhykkeen leveyden vaikutusta kasvilajimäärään suojavyöhykkeillä. Mallin perussimulointi kuvaa 60 hehtaarin viljatilaa (tuotantokasveina rypsi ja vehnä) A-tukialueella vuoden 1999 hinnoin. Politiikkasimuloinnissa asetettiin tavoitteeksi 10 %:n typpipäästöjen vähennys. Jotta voitaisiin verrata vaikutuksia maiseman ja luonnon monimuotoisuuteen, oletuksena käytettiin seuraavia ohjauskeinoja: (1) typpivero, (2) suojavyöhyketuki ja (3) typpiveron ja suojavyöhyketuen yhdistelmä. Analysoitavista ohjauskeinoista suojavyöhyketuki osoittautui selvästi parhaimmaksi vaihtoehdoksi sekä maiseman että luonnon monimuotoisuuden näkökulmasta. Perustilanteeseen verrattuna suojavyöhyketuen käyttö alensi tuotannon määrää keskimäärin 10 % ja viljelijän lyhyen aikajänteen voittoa 1 %. Johtopäätöksenä voidaan todeta, että jo nyt maatalouden ympäristötuen erityistukimuotona käytössä oleva vesiensuojelupainotteinen suojavyöhyketuki edistää merkittävästi myös maatalouden monivaikutteisuuden ympäristöosatekijöitä. Suojavyöhyketuen käyttöä puoltaa sen monipuolisuus eri ympäristötavoitteiden saavuttamisessa.