Ravinteiden kauppataseet nautakarjatilojen ravinteidenkäytön kuvaajina

Abstract

Tutkimuksessa kuvattiin typen, fosforin ja kaliumin kauppataseiden avulla kuuden eteläsavolaisen nautakarjatilan ravinteiden käyttöä viiden vuoden seurantajakson aikana. Tiloista kahdella viljeltiin tavanomaisesti, kuitenkin apilanurmia hyödyntäen, kaksi tiloista siirtyi seurantakaudella luomuviljelyyn ja kaksi oli jo vuosia harjoittanut luomuviljelyä tai siihen verrattavaa tuotantomuotoa. Tutkimusaineisto perustui pitkälti tilojen verokirjanpitoon sekä karjantarkkailutuloksiin. Ravinteiden käytön muutokset erilaisessa kehitysvaiheessa olevilla tiloilla olivat selvästikin seurausta valtion maatalouden ympäristöpolitiikasta. Tavanomaisilla tiloilla väkilannoitefosforin käyttö väheni fosforiveron myötä. Kesannointivelvoite lisäsi rehun oston ansiosta tilan ravinneylijäämä ja siten myös ravinnekuormitusta. Siirtymävaihe- ja luomutiloilla johti valtion siirtymävaihetuki biotiitti- ja apatiittikivijauheiden lisääntyneeseen käyttöön. Siirtyminen luomuviljelyyn aiheutti lypsykarjatiloilla karkearehupulan, joten tilat ryhtyivät ostamaan karkearehua tilan ulkopuolelta. Ostettu karkearehu lisäsi merkittävästi tiloille tulevan kaliumin ja typen määrää. Ravinteiden kauppatase on hyvä ravinteiden käytön suunnittelun apuväline varsinkin luomutiloille, joissa ravinnetalous perustuu kierrätykseen. Ravinnetaseen panoksen ja tuotoksen erotukseksi jää useimmiten ylijäämä, joka merkitsee ravinnelähteistä riippuen joko ravinnekuormitusta ympäristöön tai pidättymistä maaperään. Ravinteiden kauppataseen ja maan helppoliukoisten ravinneanalyysien yhteys oli tässä tutkimuksessa kuitenkin varsin heikko. Maan helppoliukoinen fosfori väheni lähes kaikilla tiloilla riippumatta fosforitaseesta. Lisääntynyt biotiitin käyttö sen sijaan kohotti osaltaan maan vaihtuvan kaliumin pitoisuutta.

The nutrient management of six cattle farms during five years in the South Savo district was studied by means of farm-gate balances of nitrogen, phosphorus and potassium. Two of the farms were conventionally cultivated, but they used clover-grass leys, two converted during the study period to organic farming and the other two had been cultivated according to organic or almost similar methods for a few years. The study material was based mainly on taxation bookkeeping and on milk records. The changes in nutrient management were clearly a consequence of the agricultural environmental policy of the Finnish government. The use of fertilizer phosphorus on conventional farms decreased after the phosphorus tax was introduced, and compulsory fallowing increased the nutrient surplus on the-farms owing to increased fodder purchase. On the farms at the conversion stage and on the organic farms the use of biotite and apatite rock powders increased due to the conversion subsidy. The dairy farms converting to organic farming suffered from a lack of forage, resulting in purchase from neighbouring farms. This markedly increased the input of potassium and nitrogen to the farms. The nutrient farm-gate balance seems to be a useful tool for planning nutrient management, especially on organic farms, where the nutrient economy is based on recycling. The difference between input and output usually reveals a surplus, which, depending on the nutrient sources, means either nutrient load on the environment or immobilization in the soil. The relation between farm-gate balances and the soil analyses of soluble nutrients in the study was, however, rather weak. The soluble phosphorus content of the soils of almost every farm decreased irrespective of the phosphorus surplus in the phosphorus balance. Increased use of biotite contributed to an increased exchangeable potassium content in the soils.