Luke
 

Ravinteiden kauppataseet nautakarjatilojen ravinteidenkäytön kuvaajina

Nutrient farm-gate balances as indicators of nutrient use on cattle farms

Maatalouden tutkimuskeskus
1996

URI

Tiivistelmä

Tutkimuksessa kuvattiin typen, fosforin ja kaliumin kauppataseiden avulla kuuden eteläsavolaisen nautakarjatilan ravinteiden käyttöä viiden vuoden seurantajakson aikana. Tiloista kahdella viljeltiin tavanomaisesti, kuitenkin apilanurmia hyödyntäen, kaksi tiloista siirtyi seurantakaudella luomuviljelyyn ja kaksi oli jo vuosia harjoittanut luomuviljelyä tai siihen verrattavaa tuotantomuotoa. Tutkimusaineisto perustui pitkälti tilojen verokirjanpitoon sekä karjantarkkailutuloksiin. Ravinteiden käytön muutokset erilaisessa kehitysvaiheessa olevilla tiloilla olivat selvästikin seurausta valtion maatalouden ympäristöpolitiikasta. Tavanomaisilla tiloilla väkilannoitefosforin käyttö väheni fosforiveron myötä. Kesannointivelvoite lisäsi rehun oston ansiosta tilan ravinneylijäämä ja siten myös ravinnekuormitusta. Siirtymävaihe- ja luomutiloilla johti valtion siirtymävaihetuki biotiitti- ja apatiittikivijauheiden lisääntyneeseen käyttöön. Siirtyminen luomuviljelyyn aiheutti lypsykarjatiloilla karkearehupulan, joten tilat ryhtyivät ostamaan karkearehua tilan ulkopuolelta. Ostettu karkearehu lisäsi merkittävästi tiloille tulevan kaliumin ja typen määrää. Ravinteiden kauppatase on hyvä ravinteiden käytön suunnittelun apuväline varsinkin luomutiloille, joissa ravinnetalous perustuu kierrätykseen. Ravinnetaseen panoksen ja tuotoksen erotukseksi jää useimmiten ylijäämä, joka merkitsee ravinnelähteistä riippuen joko ravinnekuormitusta ympäristöön tai pidättymistä maaperään. Ravinteiden kauppataseen ja maan helppoliukoisten ravinneanalyysien yhteys oli tässä tutkimuksessa kuitenkin varsin heikko. Maan helppoliukoinen fosfori väheni lähes kaikilla tiloilla riippumatta fosforitaseesta. Lisääntynyt biotiitin käyttö sen sijaan kohotti osaltaan maan vaihtuvan kaliumin pitoisuutta.

ISBN

951-729-471-9

OKM-julkaisutyyppi

D4 Julkaistu kehittämis- tai tutkimusraportti taikka -selvitys

Julkaisusarja

Maatalouden tutkimuskeskuksen julkaisuja. Sarja A

Volyymi

Numero

8

Sivut

54 p

ISSN

1238-9935

DOI