Hyppää sisältöön
Hakuohjeet
    • Suomeksi
    • På svenska
    • In English
  • Suomeksi
  • På svenska
  • In English
  • Henkilökunnan kirjautuminen
JavaScript is disabled for your browser. Some features of this site may not work without it.
Näytä viite 
  •   Etusivu
  • Luonnonvarakeskusta edeltävien organisaatioiden sarjat
  • MTT:n julkaisusarjat
  • MTT Raportti
  • Näytä viite
  •   Etusivu
  • Luonnonvarakeskusta edeltävien organisaatioiden sarjat
  • MTT:n julkaisusarjat
  • MTT Raportti
  • Näytä viite

Nautatilojen rehukasvivalikoima laajemmaksi? : tuloksia InnoNauta -hankkeen tutkimuksista

Huuskonen, Arto (toim.) (2012)

 
Avaa tiedosto
mttraportti77.pdf (6.026Mt)
Lataukset 


Huuskonen, Arto (toim.)

Julkaisusarja
MTT Raportti

Numero
77

Sivut
75 s


MTT
2012
Näytä kaikki kuvailutiedot
Julkaisun pysyvä osoite on
http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-487-424-3
Tiivistelmä
Kasvivalikoiman monipuolistaminen saattaisi olla yksi mahdollinen tapa, jolla nautatilat voisivat tehostaa rehuntuotantoaan. InnoNauta -hankkeen kirjallisuuskatsauksessa ja ruutukokeissa selvitettiin rehujuurikkaan, rehurapsin, rehukaalin, härkäpavun, maissin, hirssin, sinilupiinin ja valkolupiinin viljely- ja käyttömahdollisuuksia suomalaisessa nautakarjataloudessa. Rehukaalta, -rapsia, -juurikasta, lupiineja ja hirssiä kasvatettiin havaintoruuduilla (2 toistoa). Härkäpapu-vehnäseoksia (50:50, 70:30) pidettiin potentiaalisimpana vaihtoehtona, joten niitä kasvatettiin kolmessa kerranteessa. Kokeet toteutettiin MTT Maaningan ja Ruukin toimipisteissä vuosina 2010 ja 2011. Rehukasvivalikoimaa laajentamalla olisi mahdollista pidentää laidunkautta, sillä rehurapsi, rehukaali ja rehujuurikas menestyivät hyvin Pohjois-Savossa ja Pohjois-Pohjanmaalla. Rehukaalin sadontuottokyky vaihteli kokeessa runsaasti ollen 3 300 10 900 kg ka/ha. Rehurapsi tuotti satoa rehukaalia tasaisemmin. Hyvissä kasvuolosuhteissa rehurapsi ylsi 7 600 10 800 kg ka hehtaarisatoihin. Rehujuurikkaan kokonaissadontuottokyky (naatit+juuret) oli 11 300 15 800 kg ka/ha. Naattien osuus kokonaismassasta oli hieman yli kolmannes. Rehukaali, -rapsi ja -juurikas kestivät hyvin pakkasta, ja ne korjattiin vasta syyslokakuussa. Viivästetyn laidunruokinnan haasteena Suomessa on kuitenkin peltojen erittäin kosteat olosuhteet varsinkin sateisena syksynä. Hirssit osoittautuivat hallanaroiksi eikä niiden viljelyä voi suositella Keski- ja Pohjois-Suomen olosuhteissa. Vuonna 2010 kokeissa oli mukana hirssilaji Pearl millet (Pennisetum glaucum), lajikkeena Perlé Sucré Itä-Kanadasta. Vuonna 2011 kokeissa oli hallaa kestävämpi Proso millet-laji (Panicum miliaceum), jota viljellään Keski-Kanadassa. Kokoviljasadot jäivät Pearl millet-lajilla kahdesta neljään tuhanteen kuiva- ainekilogrammaan hehtaarilta. Proso millet tuotti noin 4 000 6 000 kg ka sadon hehtaarilta. Härkäpapu-vehnäseoksessa sääolojen lisäksi lajikevalinta ja korjuuajankohta vaikuttivat tulokseen, mutta erot eivät olleet tilastollisesti merkitseviä. Seokset osoittautuivat varmoiksi sadontuottajiksi, keskimäärin niistä saatiin 8 600 ka kg hehtaarilta. Kontu-härkäpapu/Trappe-vehnäseos, joka kylvettiin 70:30 siemensuhteella (70 % härkäpavun täystiheydestä / 30 % vehnän täystiheydestä,) tuotti keskimäärin vain noin 200 ka kg enemmän satoa hehtaarilta, kuin 50:50-seossuhteessa kylvetty seos. Kokeessa ei saatu merkitsevää eroa eri kylvömääräsuhteilla kylvettyjen koejäsenten kuiva-ainesatoihin. Härkäpapu-vehnäkasvustojen energia-arvot laskettiin rehutaulukon perusteella. Maaningalla sadoista saatiin yli 70 000 MJ/ha, Ruukissa päästiin vuonna 2010 yli 80 000 MJ/ha energiasatoon ja 2011 jopa yli 100 000 MJ/ha energiasatoon. Luvut ovat suuntaa antavia, sillä käytännön kokemuksien perusteella eläimet ovat lypsäneet hyvin härkäpapu-viljasäilörehulla ja tuntuma on, että härkäpapuseosten sulavuudet ja siten myös energia-arvot voisivat olla jopa laskennallisia arvoja korkeammat. Tällä hetkellä on vaikea arvioida seosten tarkkoja energia-arvoja, koska härkäpapusäilörehun sulavuuskokeita ei ole tehty pohjoismaissa eikä rehulaboratorioiden menetelmiä ole voitu kalibroida todelliseen in vivo-sulavuuteen. Lupiineista testattiin vuonna 2010 Sonat-sinilupiinia, josta puitiin siemensato. Maaningalla kasvi kärsi selvästi kuivuudesta ja tuotti satoa hieman alle 1 000 kg ka/ha. Ruukissa satotaso nousi hieman yli 2 000 kilogrammaan kuiva-ainetta hehtaaria kohti. Valkuaispitoisuus oli molemmilla koepaikoilla noin 300 g/kg ka. Vuonna 2011 testattiin Lucid-valkolupiinia ja Trappe-vehnäseosta, joka korjattiin kokoviljana. Seokseen kylvettiin 30 % vehnän täystiheydestä (650 kpl/m2) ja lupiinia 70 % kasvin täystiheydestä (70 kpl/m2). Satoa seoksesta korjattiin Maaningalla 3 700 kg ka/ha ja Ruukissa 9 300 kg ka/ha. Lupiinivehnämassan D-arvo oli Maaningalla noin 560 g/kg ka. Ruukissa kasvusto oli lehtevämpää, ja D-arvo oli yli 670 g/kg ka. Energiasato oli keskimäärin 60 000 MJ/ha. Valkolupiini saattaisi olla potentiaalinen vaihtoehto viljan seoskasviksi kokoviljasäilörehukasvustoon. Tässä tutkimuksessa valkolupiini oli kuitenkin mukana vain yhtenä koevuonna, joten luotettavaa tietoa sen satoisuudesta ja rehun laadusta Keski- ja Pohjois-Suomen olosuhteissa ei vielä saatu. Eri maissilajikkeiden menestymistä Keski-Suomen olosuhteissa testattiin Maaningan, Ruukin ja Ylistaron toimipisteissä vuosina 2010 ja 2011. Lisäksi kokeeseen otettiin mukaan eri typpilannoitustasoja tarkoituksena selvittää rehumaissille sopiva typpilannoitustaso laskemalla satofunktio ja typpitase. Ruutukokeissa oli mukana kolme aikaista saksalaista maissilajiketta: Kreel, Kougar ja Kentaurus. Lannoitustasot olivat 0, 50, 100, 150 ja 200 kg N/ha. Maissi lähti kasvuun erittäin hitaasti. Vahva kasvu alkoi vasta heinäkuun puolen välin jälkeen, jolloin yöt pimenivät. Pisimmät yksilöt ylsivät kolmimetrisiksi. Vuosi 2010 tuotti 100 kg:n typpilannoituksella maissisatoa keskimäärin noin 7 000 kg ka/ha. Maaningalla parhaaksi sadontuottajaksi osoittautui Kreel-lajike, joka tuotti 100 kg:n typpilannoituksella satoa noin 9 600 kg ka/ha. Ruukissa parhaiten satoa tuotti vuonna 2010 Kreel-lajike, 100 kg:n typpilannoituksella noin 9 200 kg ka/ha. Ylistarossa satotaso jäi alhaisemmaksi, Kentaurus-lajike tuotti 100 kg:n typpilannoituksella satoa noin 4 900 kg ka/ha. Koevuonna 2011 maissi tuotti yli kaksinkertaisen sadon verrattuna vuoteen 2010. Keskimäärin kokeen satotaso oli tällöin 14 400 ka kg/ha. Kreel-lajike tuotti 100 kg:n typpilannoituksella keskimäärin yli 17 000 kg ka/ha. Maaningalla lajikkeella saavutettiin jopa yli 20 000 kg ka/ha satotaso. Vuonna 2011 myös ruudut, jotka eivät saaneet typpilannoitusta, kasvoivat yllättävän hyvin tuottaen keskimäärin satoa noin 12 000 kg ka/ha. Typpilannoituksella oli merkitsevä vaikutus satoon Ruukissa ja Maaningalla molempina koevuosina. Maaningalla vuonna 2010 typpitaseet jäivät selvästi negatiivisiksi typpilannoitustasoilla 0 100 kg. Sen sijaan 150 kg:n typpilannoitustasolla typpilannoitusta jäi käyttämättä 17 kg ja 200 kg:n typpilannoituksella 63 kg. Vuonna 2011 maissin satotaso kaksinkertaistui Maaningalla ollen keskimäärin 19 300 kg ka/ha. Tällöin typpitaseet jäivät kaikilla typpitasoilla selvästi negatiiviksiksi ollen keskimäärin -96 kg/ha. Ruukissa luvut ovat Maaningan tuloksien kaltaiset. Vuonna 2010 typpitase jäi negatiiviseksi kaikilla muilla lannoitustasoilla paitsi 200 kg:n typpilannoituksella, tällöin typpeä jäi yli 38 kg/ha. Vuonna 2011 maissin satotaso nousi Ruukissa selvästi ollen keskimäärin 14 700 kg ka/ha. Tällöin typpitaseet olivat kaikilla lannoitustasoilla negatiiviset ollen keskimäärin -104 kg/ha. Maissisäilörehun rehuarvot ovat tämän tutkimuksen perusteella likimain samaa luokkaa kuin Suomessa korjatuilla kokoviljasäilörehuilla. Näin ollen voidaan olettaa, että maissisäilörehua voitaisiin käyttää kokoviljasäilörehun tapaan, ja se voisi soveltua ainoaksi karkearehuksi emolehmille ja kasvaville lihanaudoille. Sen sijaan lypsylehmille maissisäilörehua ei voitane suositella ainoaksi karkearehuksi. On lisäksi huomioitava, että maissi ei sovellu kovin hyvin Suomen kasvuolosuhteisiin, joten vuosittaiset satovaihtelut voivat olla hyvinkin suuria sekä rehun määrän että laadun osalta. InnoNauta Kehitys hankkeessa haluttiin myös selvittää, millaisilla nurmipalko- ja nurmiheinäkasvilajien yhdistelmillä voitaisiin päästä korkeisiin ja laadukkaisiin kuiva-ainesatoihin Pohjois-Suomen olosuhteissa. Koe toteutettiin satunnaistettujen lohkojen osaruutukokeena. Pääruutuna oli heinäkasvilaji (joko timotei- nurminataseos tai timotei-ruokonataseos) ja osaruutuna palkokasvi, jota viljeltiin seoksena heinäkasvien kanssa. Kokeessa käytetty timoteilajike oli Tammisto II, nurminatalajike Kasper ja ruokonatalajike Retu. Osaruutuina olleita palkokasvivaihtoehtoja oli kaikkiaan 7 kappaletta: ei palkokasvia, valkoapila (Jögeva 4), puna-apila (Betty), alsikeapila (Frida), keltamaite (Leo), rehumailanen (Karlu) ja rehumailanen (Juurlu). Tulosten perusteella apilat osoittautuivat mailasia ja keltamaitetta paremmiksi ja viljelyvarmemmiksi vaihtoehdoiksi nurmiheinäkasvien ja nurmipalkokasvien seosviljelyyn Pohjois-Pohjanmaan olosuhteissa. Heinäkasvin ja apiloiden seoskasvustojen D-arvot eivät juuri poikenneet puhtaiden heinäkasvikasvustojen D-arvoista. Sen sijaan seoskasvustot sisälsivät enemmän raakavalkuaista ja vähemmän kuitua kuin puhtaat nurmiheinäkasvustot. Varsinkin jälkimmäisenä satovuonna rehumailasta ja keltamaitetta sisältäneillä ruuduilla suurin osa sadosta muodostui heinäkasveista sekä rikoista. Näin ollen rehumailasen ja keltamaitteen vaikutuksista rehun laatumuuttujiin ei pysty tämän tutkimuksen perusteella juurikaan ottamaan kantaa.
 
Collections
  • MTT Raportti [186]
jukuri@luke.fi | Saavutettavuusseloste | Tietosuojailmoitus
 

 

Selaa kokoelmaa

NimekkeetTekijätJulkaisutyyppitJulkaisuajatUusimmatAsiasanatSivukartta
jukuri@luke.fi | Saavutettavuusseloste | Tietosuojailmoitus