Typpi- ja valkuaisomavaraisuuden lisääminen palkokasveja tehokkaasti hyödyntämällä : MoniPalko-hankkeen loppuraportti
Nykänen, Arja (toim.) (2012)
Nykänen, Arja (toim.)
Julkaisusarja
MTT Raportti
Numero
59
Sivut
83 s
MTT
2012
Julkaisun pysyvä osoite on
http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-487-395-6
http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-487-395-6
Tiivistelmä
Hankkeen päätavoitteena oli parantaa maatilojen ravinneomavaraisuutta, biologisen typensidonnan hyötysuhdetta sekä maatalouden valkuaisomavaraisuutta. Tavoitteisiin pyrittiin sekä taloudellisilla laskelmilla että biologisilla kokeilla, joiden tarkoituksena oli lisätä palkoviljojen viljelyvarmuutta ja tehostaa palkokasvien sitoman typen käytön tehokkuutta. Biologisesti typpeä sitovien kasvien viljelyn laajuus on riippuvainen niiden viljelyn taloudellisista edellytyksistä. Tämän taustalla on kasvien suhteellinen kilpailukyky Suomen viljelyoloissa: niiden tuottama hehtaarisato, sadon laatu sekä viljelyvarmuus mutta myös sadontuottamiseksi edellytetty panostus ja tuotteesta saatu hinta. Nämä yhdessä tuotannon tuen kanssa määrittävät, millaisen katetuoton eri kasvit tuottavat. Katetuotto puolestaan on keskeinen mittari, jonka perusteella viljelijät tekevät kasvivalintojaan. Palkokasvien tuotannon biologisten edellytysten/ kilpailukyvyn parantamista palvelivat hankkeessa tutkimukset, joissa tutkittiin palkoviljojen viljelyvarmuuden lisäämistä tukikasvien avulla, suorakylvön mahdollisuuksia ja härkäpavun kasvinsuojelua. Tämän lisäksi etsittiin uusia potentiaalisia palkokasveja ja -lajikkeita, jotka voisivat menestyä ja tuottaa parempaa satoa Suomessa. Palkoviljojen viljelyn laajuus on sidoksissa niiden suhteelliseen kannattavuuteen, mutta viljelyä rajoittaa niiden vaateliaisuus kasvupaikan suhteen sekä viljelykiertovaatimukset. Herneen ja erityisesti härkäpavun viljelyn luotettavaa taloudellista vertailua muihin kasveihin vaikeuttavat hinta- ja satotietojen puutteellisuus. Käytettyjen, osin laskennallisten oletusten perusteella kasvikohtaisissa katetuottolaskelmissa härkäpapu ja herne osoittautuivat vähintään yhtä kannattaviksi kuin kevätviljat ja rypsi. Lannoitetypen hinnan noustessa palkokasvien kilpailukyky paranee. Käytetyillä hinta- ja sato-oletuksilla tuotantosuuntakohtaisissa katetuottotarkasteluissa luomutuotanto on tavanomaista kannattavampaa. Luomuviljely perustuu biologisen typensidonnan hyödyntämiseen, mutta myös tavanomaisessa tuotannossa typensitojakasvien sisällyttäminen viljelykasvivalikoimaan pienentää typpilannoitteen hintamuutosten vaikutusta tilan katteeseen. Luomumaidontuotannossa näyttää olevan mahdollista päästä tavanomaista tuotantoa parempaan katteeseen jopa ilman maidosta saatavaa lisähintaa, vaikka tuotostaso on alempi, mutta tuki vastaavasti korkeampi. Pelkästään kasvinviljelyn osalta luomutuotantoa harjoittava maitotila tai biologista typensidontaa nurmissa hyödyntävä tavanomainen maitotila ovat taloudellisesti kilpailukykyisiä tavanomaisen heinänurmiin perustuvan maidontuotannon kanssa. Biologisesti sidottu typpi tulee pääosin hyödynnettyä sidontavuonna korjattaessa biologisesti typpeä sitovan kasvin sato. Osa sidotusta typestä jää kasvustojätteisiin, mutta sen merkitys on huomattavasti pienempi, kuin suoraan typpeä sitovan kasvin sadon mukana hyödynnettävän biologisen typensidonnan merkitys. Biologisen typensidonnan potentiaalinen määrä on noin 25 kg/ha jokaista viljelyhehtaaria kohti laskettuna. Tähän päästään, jos nykyisellä nurmialalla kaikissa kasvustoissa olisi typensitojakasvi mukana, hernettä ja härkäpapua viljeltäisiin niille sopivilla lohkoilla viljelykiertovaatimukset huomioon ottaen ja viherlannoituskasvustoja käytettäisiin nykyinen määrä. Tällöin biologisen typensidonnan osuus vastaisi noin 30 % (nykyisin alle 5 %) tällä hetkellä keskimäärin käytetystä väkilannoitetyppimäärästä. Kaura sopii parhaiten herneen tukikasviksi ja se estää herneen lakoutumisen maata myöten myös vaikeissa olosuhteissa. Jalostuksen avulla melko pieneksi saatu lakoutumisriski pienenee kauraa tukikasvia käyttäen oleellisesti. Tukikasvi kannattaa kylvää välittömästi herneen jälkeen. Herne kärsii herkästi maan tiiviydestä ja märkyydestä, jonka vuoksi herneen suorakylvöön liittyy erityisiä haasteita. Lisää tutkimustietoa tarvitaan herneen suorakylvön siemenmäärästä ja kylvösyvyydestä sekä seuraavan kasvin typpilannoituksen määrästä. Kasvintuhoojien (kasvitaudit, tuhoeläimet, rikkakasvit) hallinta on tärkeä osa palkokasvien viljelyvarmuutta. Viljelykasvin viljelyn laajetessa myös kasvinsuojeluongelmat usein runsastuvat. Härkäpavun viljelyssä voidaan osittain hyödyntää muiden palkokasvien kasvinsuojelukeinoja, joista tärkein on riittävä viljelykierto. Tällä hetkellä rikkakasvien ja suklaalaikun torjunta ovat tärkeimpiä härkäpapukasvuston kasvinsuojelutoimenpiteitä. Myös tuhoeläinten torjuntatarve voi kasvaa härkäpavun viljelyn yleistyessä. Kasvintuhoojien runsaudessa voi olla suurta vaihtelua, minkä vuoksi kasvintuhoojien tarkkailu on tarpeen etenkin uuden viljelykasvin vakiinnuttaessa asemaansa. Hitaasta alkukehityksestä johtuen härkäpapu kilpailee heikosti rikkakasvien kanssa. Härkäpavun rikkakasvien torjuntaan sopii Fenix (tehoaine aklonifeeni) ennen härkäpavun taimettumista, mutta ei viljelykasvin taimille ruiskutettuna. Juolavehnän ja hukkakauran torjumiseen soveltuu Agil 100 EC (propakvitsafoppi). Lupiinin rikkakasvien kemiallisessa torjunnassa saatiin lupaavia tuloksia Lentagran WP (pyridaatti), Basagran SG (bentatsoni), Fenix (aklonifeeni) ja Senkor (metributsiini) -valmisteilla. Myös rikkakasvien harausta kannattaa harkita. Härkäpavun kasvitautien esiintymiseen vaikuttaa merkittävimmin kasvukauden sää. Kylvösiemenen terveys sekä viljelykierto ovat oleellisimmat kasvitautiriskejä vähentävät tekijät. Suklaalaikun kasvustoruiskutuksessa on kiinnitettävä huomiota torjunnan ajoitukseen. Vaikka härkäpavulla ei viljelyn alkuvuosina ole havaittu pahoja tuhoeläinongelmia, on niiden (hernekärsäkkäät, kirvat) ilmaantumiseen kuitenkin varauduttava, jos ja kun viljely laajenee. Suomessa viljelty härkäpapu on pääosin Kontu -lajketta. Muut kokeiden lajikkeet (20 kpl) olivat vuosina 2009 2011 myöhäisempiä, mutta yleensä myös satoisampia kuin Kontu . Esimerkiksi Babylon oli ainoastaan viikon Kontua myöhäisempi mutta sitä huomattavasti satoisampi. Tangenta -lajike tuottaa paljon biomassaa ja on siten sopiva kokoviljasäilörehuksi tai vastaavaan käyttöön. Sinilupiinilajikkeet Haags Blaue ja Sonet ovat muita sinilupiineja aikaisempia ja sopivat palkoviljatuotantoon hiekkaisilla ja happamilla mailla aina Vaasan korkeudelle asti. Valkolupiinilajikkeet, kuten Ludic , soveltuvat ominaisuuksiltaan biomassan/kokoviljasäilörehun tuotantoon. Ne sopivat hyvin tuotettavaksi seoskasvustona esimerkiksi vehnän kanssa. Kokeita jatketaan sen selvittämiseksi, kuinka kokoviljakasvi voidaan hyödyntää rehuna parhaiten. Aikaisia linssilajikkeita voidaan tuottaa hyvin kuivatetuilla peltolohkoilla eteläisimmässä Suomessa. Viherlannoitusnurmen mädättämisen edut suoraan maahan muokattuun nurmibiomassaan ovat lähinnä typen huuhtoutumisriskin pieneneminen ja bioenergian tuotto, jonka etu riippuu taloudellisista tekijöistä. Kokeissa keskimääräinen apila-heinäseosnurmen sadontuotto kuiva-aineena mitattuna oli noin 7 000 kg/ha, mutta pellolla, jossa apilaa ei ollut viljelty pitkään aikaan, saatiin jopa 11 000 kg/ha. Hyvätuottoisen nurmen biomassalla on mahdollista lannoittaa suurempi ala, kuin miltä se on korjattu nurmen korkean sadon ja sitä kautta typpimäärän vuoksi. Nurmesta saatu mädäte toimi vehnän lannoitteena hiukan paremmin kuin maahan muokattu viherlannoitus tai jopa väkilannoitus. Erot vehnäsadoissa olivat kuitenkin pieniä. Biokaasun tuotto keskimääräisellä nurmisadolla oli noin 20 MWh/ha ja mädätteen kokonaistypestä noin puolet oli muuntunut ammoniumtyppimuotoon eli kasveille käyttökelpoiseen muotoon.. Viherlannoituskasvuston mädättämisen suurimmat edut maahan muokattuun viherlannoitukseen verrattuna ovatkin typen huuhtoutumisriskin vähentäminen sekä biokaasutuotto, Seosnurmi (apilaheinä) tuotti biokaasua ja metaania paremmin kuin puhdas apilanurmi.
Collections
- MTT Raportti [186]