Luke

Hyvinvointiteknologiaa lihanautatiloille : TeknoNauta -hankeparin loppuraportti

Luke-luobio_24_2026.pdf
Luke-luobio_24_2026.pdf - 6.89 MB
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.

URI

Tiivistelmä

Erilaisten teknologioiden käyttö naudanlihatuotannossa ei ainoastaan paranna eläinten hyvinvointia ja tuotannon tarkkuutta. Teknologioilla on myös merkittäviä taloudellisia ja valvontatyötä keventäviä vaikutuksia. Automaattiset seuranta- ja valvontajärjestelmät vähentävät rutiininomaisten tarkastusten ja manuaalisen havainnoinnin tarvetta. Kun elämiä ja ympäristöolosuhteita voidaan valvoa etänä, työkuorma kevenee ja työajan voi kohdentaa tehokkaammin eläinten hoitoon ja tuotannon kehittämiseen. Luonnonvarakeskuksen (Luke) toteuttamassa TeknoNauta-hankeparissa täydennettiin Luke Ruukin tutkimuspihaton tutkimuslaitekantaa uusilla laitteistoilla ja testattiin ja pilotoitiin hankittuja laitteita. Nyt käsillä olevaan raporttiin on koottu tietoa ja havaintoja keskeisimmistä TeknoNauta-hankeparissa hankituista ja testatuista laitteistoista. Emolehmätiloilla laidunkausi on keskeinen osa vuoden kiertoa. Jos karja laiduntaa kaukana tilan talouskeskuksesta, eläinten valvonta voi olla haastavaa ja aikaa vievää. Erityisesti laajoilla luonnonlaitumilla eläinten paikannus voi olla haasteellista ja valvonta rajallista. Paikannuksen avulla voidaan nähdä, missä eläimet oleskelevat, kuinka paljon ne liikkuvat ja mitkä alueet laidunnuksesta kuormittuvat eniten. Tämä tukee laidunkierron suunnittelua ja rauhoittaa karjankasvattajan mieltä, kun tiedetään, missä eläimet ovat. Loppukasvatettavilla naudoilla eläinten valvonnan painopiste on hyvinvoinnissa ja sairauksien ennaltaehkäisyssä. Seuranta perustuu ryhmätason käyttäytymisen, aktiivisuuden ja ympäristöolosuhteiden jatkuvaan tarkkailuun. Seuranta on työlästä etenkin suurten eläinmäärien kohdalla. Kasvavilla naudoilla voidaan käyttää kiihtyvyysantureihin perustuvia terveyden ja hyvinvoinnin seurantajärjestelmiä. Sovellukset voivat tunnistaa ontumia, epätavallista liikkumista, levottomuutta tai apatiaa, jotka viittaavat kipuun tai sairastumiseen. Toisaalta jatkuva videokuvan analyysi mahdollistaa ryhmän aktiivisuustason seurannan, ruokinta- ja lepoalueiden käytön tarkastelun sekä stressin tai hierarkiakäyttäytymisen havaitsemisen. TeknoNauta-hankeparin laitteista maatilakäyttöön sopivia ovat karjaharjat, lintujen karkotusjärjestelmät, UV-desinfiointilaitteet, rehuviljan mykotoksiinimittari, NIR-spektroskopia rehuarvojen määritykseen, eläinten paikannusjärjestelmä sekä navetan olosuhdeseuranta- ja kameravalvontajärjestelmät. Tutkimuskäyttöön soveltuvia laitteistoja ovat nautojen hengityskaasumittarit, bioaerosolien keräyslaite, kiihtyvyysanturiperusteinen aktiivisuusmittaus, diagnostinen lämpökuvantamislaite ja ruhon koostumusta määrittävä ultraäänilaitteisto.

ISBN

978-952-419-174-6

OKM-julkaisutyyppi

D4 Julkaistu kehittämis- tai tutkimusraportti taikka -selvitys

Julkaisusarja

Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus

Volyymi

Numero

24/2026

Sivut

Sivut

56 s.

ISSN

2342-7639

DOI

Saavutettavuusominaisuudet

Navigointi mahdollista, kuvilla vaihtoehtoiset kuvaukset, taulukot saavutettavia, looginen lukemisjärjestys