Properties and cleanability of new and traditional agricultural surface materials

Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää seitsemän erilaisen betonimateriaalin koostumuksen ja pinnoitteen vaikutus niiden puhdistuvuuteen. Lisäksi tutkittiin kolmea erilaista saumausainetta. Pintaominaisuudet selvitettiin kontaktikulmamittarilla, optisella profilometrillä ja pyyhkäisyelektronimikroskoopilla (SEM). Puhdistuvuutta mitattiin radiokemiallisilla määritysmenetelmillä sekä biokemiallisella menetelmällä, joka perustuu ATP:n (adenosiinitrifosfaatti) määrän mittaamiseen. Likoina käytettiin laboratoriotutkimuksiin kehitettyjä mallilikoja ja luonnollisia maatalouden likoja. Sekä radiokemialliset määritysmenetelmät että ATP-menetelmä soveltuivat maatilalikojen puhdistuvuuden sekä likajäämien määrittämiseen pinnoilta. Radiokemialliset menetelmät antavat kvantitatiivisen tuloksen, mutta niitä voidaan käyttää ainoastaan laboratorio-olosuhteissa. Pinnoittamattomien ja pinnoitettujen betonien sekä saumausaineiden kontaktikulmat erosivat toisistaan. Karheusarvojen ja SEM-kuvien perusteella saumausaineet olivat karheimpia pintoja ja pinnoittaminen tasoitti betonipintoja. Radiokemiallisten puhdistuvuuskokeiden mukaan pinnoittaminen paransi myös puhdistuvuutta. ATP-menetelmällä ainoastaan tiivistetty betoni erosi muista materiaaleista; se puhdistui lantaliasta parhaiten ensimmäisen puhdistuksen jälkeen. Epoksipohjainen saumausaine puhdistui öljymäisestä malliliasta parhaiten, kun saumausaineita verrattiin keskenään. Kokonaisuutena polyesteri-, akryyli- ja polyuretaanipinnoitetut näytteet puhdistuivat parhaiten. Pinnoittamista suositellaan tiloihin ja pinnoille, joilta vaaditaan hygieenisyyttä, esimerkiksi ruokintapöydille ja lypsyasemille.