Ympäristötuen ehdot ja maan helppoliukoisen fosforin pitoisuus

Tässä raportissa tarkastellaan, miten vuosina 1995-1999 toteutettu maatalouden ympäristöohjelma ja sen ympäristötuen ehtojen mukainen fosforilannoitus vaikuttivat maan helppoliukoisen fosforin pitoisuuteen. Selvitys perustuu pitkäaikaisiin kenttäkokeisiin, maatilojen viljavuusanalyysiin ja simulaatiomallinnukseen. Väkilannoitteissa annetun fosforin määrä on vähentynyt Suomessa vuodesta 1990 lähtien lannoitussuositusten alenemisen takia. Ympäristötuen ehtojen mukainen fosforilannoitus, jota tarkennetaan viljavuustutkimuksen tulosten ja satotason perusteella, turvaa kasvien riittävän fosforinsaannin. Samalla tulee kuitenkin huolehtia maan riittävästä kalkituksesta ja seurata maan fosforitilan kehitystä viljavuustutkimuksen avulla. Ympäristötuen ehtojen enimmäismäärän mukainen fosforilannoitus ei yleensä laske maan fosforilukua viljavuusasteikon heikommassa päässä. Sen sijaan viljavuusasteikon yläpäässä fosforiluvut laskevat, kun lannoitetaan ympäristötuen ehtojen mukaan. Valtaosalla pelloista on edelleen niukasti helppoliukoista fosforia. Fosforiluku oli "korkea" tai "arveluttavan korkea" noin 10 prosentissa näytteitä vuosina 1995-1998. Väkilannoitteissa ja karjanlannassa levitettiin vuosina 1997 ja 1998 pelloille fosforia keskimäärin saman verran kuin viljavuustutkimukset edellyttivät eli 21 kiloa hehtaarille. Viljojen fosforilannoituksen perustaso on 15 kiloa hehtaarille. Niukasti fosforia sisältävillä mailla tämä lannoitusmäärä ei riitä. Seurauksena on ainakin pitkällä aikavälillä sadonmenetyksiä. Runsaasti fosforia sisältävillä mailla mainittu fosforimäärä saattaa olla kasvien kannalta tarpeeton. Sen sijaan viljavuustutkimuksen mukainen lannoitus on viljelykasvien tarpeen mukaista.