Porojen talvilaitumien kunto poronhoitoalueen etelä- ja keskiosien merkkipiireissä 2002- 2004 ja kehitys 1970-luvun puolivälistä alkaen

Abstract

Talviravinnon saatavuus on poronhoidon minimitekijä. Luontaisen ravinnon määrän arvioimiseksi tutkimusalueelta mitattiin 3289 laidunkoealaa vuosina 2002 2004 valtakunnan metsien 9. inventoinnin maastokoealoilta. Laidunarviointi on nyt tehty neljä kertaa 1970-luvun jälkipuoliskolta alkaen. Menetelmä on pysynyt pääpiirtein samana, mikä on suuri etu muutosanalyysin kannalta. 25 vuodessa tuoreiden kankaiden osuus metsämaasta on kaksinkertaistunut koko tutkimusalueella. Muutos on suurin poronhoitoalueen keskiosassa. Vanhat metsät ovat vähentyneet 28 %. Metsälauhaa ja vesakkoa on eniten tuoreilla kankailla nuorissa metsissä. Metsälauhan keskibiomassa on laskenut selvästi poronhoitoalueen keskiosassa ja hyvin voimakkaasti eteläosassa. Pääosa naavasta ja luposta on vanhoissa metsissä, niissä runsaimmin tuoreilla kankailla. Naavojen ja luppojen määrä on noussut hieman vanhojen metsien vähentymisestä huolimatta. Metsämaan kuivat kankaat sekä kitu- ja joutomaiden kankaat ovat parhaita jäkälälaitumia. Poronjäkälien keskipeittävyys ja keskibiomassa ovat romahtaneet koko tutkimusalueella. Tutkimusalueella on suuria eroja laiduntilanteessa etenkin talviravinnon osalta. Parhaat laitumet löytyvät pohjoisesta, missä sekä jäkälää että naavoja ja luppoja on eniten. Sielläkään laiduntilannetta ei voida pitää hyvänä jäkäliköiden kuluneisuuden vuoksi.Porojen talvista keinoruokintaa ja tarhausta on harjoitettu tutkimusalueella 1970-luvulta alkaen. Talvilaitumien nykyinen tila ja 25 vuoden aikana tapahtunut jatkuva muutos huonompaan suuntaan viittaavat siihen, että nykyisen poromäärän ylläpito ei ole mahdollista luontaisen talviravinnon varassa jatkossakaan.