Talousosaamisella kohti kilpailukykyistä avomaan puutarhatuotantoa
Luonnonvarakeskus
2025
luke-luobio_16_2026.pdf - 3.4 MB
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Pysyvä osoite
URI
Tiivistelmä
Avomaan puutarhatuotannon kasvun edellytyksenä on kannattava ja kilpailukykyinen yritystoiminta. Yrittäjän on keskeistä tuntea tuotteen yksikkökustannukset sekä löytää tehokkaita tapoja hallita tuotantoon, satoon, henkilöstöön, hintoihin ja markkinoihin kohdistuvia riskejä.
Tämän hankkeen tavoitteena oli 1) tuottaa tietoa eri avomaakasvisten yksikkökustannuksista, kannattavuudesta ja tuottavuudesta sekä rakentaa työkaluja puutarhayrittäjien toiminnan suunnittelun ja talousosaamisen tueksi, 2) tuottaa tietoa satoriskeistä, niiden taloudellisesta merkityksestä sekä riskien hallintakeinoista ja 3) parantaa avomaan puutarhatuotannon toimijoiden taloustietoisuutta ja alan kilpailukykyä sekä edistää eri toimijoiden välistä yhteistyötä ja tiedonsiirtoa.
Tutkimus perustui puutarhatilastoihin vuosilta 2012–2021 sekä tilastotarkastelua täydentäviin yrittäjähaastatteluihin (N=25). Tutkimusosion lisäksi hankkeessa oli laaja soveltava osuus, jossa päivitettiin ja täydennettiin avomaan puutarhatuotantoa palvelevia kannattavuuslaskelmia, tehtiin alan yrittäjille, neuvojille ja opiskelijoiden hyödynnettäviksi oppaita, koulutusmateriaaleja ja podcasteja, järjestettiin webinaareja ja koulutuksia sekä vahvistettiin tutkimuksen ja neuvonnan yhteistyötä. Hanke toteutettiin kaksikielisenä yhdessä ruotsinkielisten neuvontaorganisaatioiden kanssa.
Dynaamiset tuotantokustannus- ja kannattavuuslaskelmat, jotka ovat oman tilan olosuhteiden mukaan muokattavissa, ovat puutarhayrittäjille tärkeä työkalu ja toimivat tukena kustannusten ja talouden hallinnassa sekä työn ja toiminnan suunnittelussa. Tällaisten työkalujen tuominen esiin oikealla tavalla ja oikeassa muodossa lisää yrittäjien kiinnostusta ja kykyä seurata omaa taloutta ja tehostaa toimintaa, mikä on ratkaisevaa alan kilpailukyvyn ja elinkelpoisuuden varmistamiseksi.
Avomaavihannesten tuotantoa harjoittavien yritysten määrä on laskenut tarkastelujaksolla ja ammattimainen tuotanto keskittynyt yhä harvemmille. Vaikka satopotentiaali vaihtelee eri alueiden ja vuosien välillä, hyviin satotasoihin näyttäisi olevan mahdollista päästä lähes kaikkina vuosina. Yritysten väliset vaihtelut ovat kuitenkin isoja. Vihannesviljelmillä satomenetyksiä aiheuttavat erityisesti kuivuus, tuholaiset ja helleaallot, ja vastaavasti tärkeimpiä keinoja vaihtelun hallintaan ovat kastelun ja kasvinsuojelun onnistuminen, viljelyn huolellinen suunnittelu ja peltojen perusparannus. Avomaamansikalla satovaihtelua aiheuttavat säävaihtelun lisäksi erityisesti lajikevalinta, maan kasvukunto, lannoitus, taudit ja tuholaiset. Tunnelituotannossa korostui taimilaadun merkitys.
Satovaihtelun hallinta on keskeistä yrityksen talouden kannalta ja se nousi vahvasti esiin vihannestilojen haastatteluissa. Erityisesti perunayrittäjien haastatteluissa korostuivat myös tuotteesta saatava hinta ja toisaalta tuotantopanosten hinnat. Mansikkayrittäjät toivat esiin kokonaisvaltaisen johtamisen merkityksen, joka kattaa sekä viljelyosaamisen, liikkeenjohtotaidot että työvoimakysymykset. Kaikilla tuotantosektoreilla havaittiin, että yrittäjien arviot tuotannon kannattavuudesta vaihtelivat selvästi yritysten välillä.
Työvoima on merkittävä kustannus- ja riskitekijä puutarhatuotannossa, joka voi johtaa muun muassa sadonkorjuun osittaiseen epäonnistumiseen työvoimavajeen vuoksi. Yrittäjähaastatteluissa tuli esiin hyvän henkilöstösuunnittelun ja -johtamisen merkitys sekä iso vaihtelu. Henkilöstöjohtamisessa on selvästi olemassa kehityspotentiaalia ja se tulisi huomioida alan neuvonnassa ja koulutuksessa esimerkiksi levittämällä tunnistettuja hyviä käytäntöjä.
ISBN
978-952-419-164-7
OKM-julkaisutyyppi
D4 Julkaistu kehittämis- tai tutkimusraportti taikka -selvitys
Julkaisusarja
Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus
Volyymi
Numero
16/2026
Sivut
Sivut
43 s.
ISSN
2342-7639
DOI
Saavutettavuusominaisuudet
Navigointi mahdollista, kuvilla vaihtoehtoiset kuvaukset, taulukot saavutettavia, looginen lukemisjärjestys, matemaattiset/kemialliset kaavat saavutettavia
