Metsänuudistaminen pohjoisen erityisolosuhteissa
Finnish Forest Research Institute|Metsäntutkimuslaitos
2013
Pysyvä osoite
URI
Kuvaus
Taitto: Sisko Salminen, Metla
Tiivistelmä
Metsätalouden ja metsänuudistamisen olosuhteet poikkeavat Lapissa ja muualla Pohjois-Suomessa monella tavalla Etelä-Suomen olosuhteista. Pohjoisessa ilmasto-oloja luonnehtii varsinkin ilmaston muuttuessaäärevyys, kylmyys, valoisuus ja humidisuus sekä kasvupaikkatekijöitä suuri vaihtelu pohjoiseteläsuunnassa, maaston korkeudessa, pintakasvillisuudessa ja maaperässä. Pohjoisessa metsätuhoriskitovat suuremmat (talvituhosienet, kylmyys, energiapula) kuin etelässä. Erityisen poikkeavia olosuhteet ovat pohjoisella metsänrajaseudulla suojametsäalueella sekä sijainniltaan ympäristöään selvästi korkeammilla alueilla, varsinkin vaarojen lakialueilla. Olosuhteet poikkeavat runsaasti myös taloudellisesti, sillä pohjoisessa metsien uudistuminen ja kasvu on hidasta. Sen myötä myös tuotos ja tuotto jäävät pieniksi. Pohjoisessa on myös useampia uudistuvien luonnonvarojen käyttöön perustuvia, osin metsätalouden kanssa kilpailevia elinkeinoja kuin etelässä. Mainituista tekijöistä johtuu, että samat metsänuudistamisen menetelmät eivät sellaisenaan sovellu pohjoiseen ja etelään. Tässä raportissa esitellään kahdentutkimushankkeen tuloksia.Hankkeiden yleistavoitteena oli tutkia lähinnä luontaiseen uudistamiseen perustuvia metsänuudistamismenetelmiä,jotka soveltuvat Pohjois-Suomen hidaskasvuisten ja vähätuottoisten metsien uudistamiseen, jotka perustuvat pieniin uudistamiskustannuksiin ja ovat silti kannattavia, ja jotka aiheuttavat mahdollisimman vähän haittaa metsien muille käyttömuodoille ja luonnon monimuotoisuudelle. Hankkeiden päätyttyä pidettiin keväällä 2012 loppuseminaari, jossa tutkijat esittelivät tutkimustuloksiaan. Esiteltyjen tutkimusten tuloksia on koottu lyhyehköinä artikkeleina tähän koostejulkaisuun. Osakirjoituksista perustuu julkaistuun tietoon, osassa kirjoituksia esitellään alustavia tuloksia.
ISBN
OKM-julkaisutyyppi
C2 Toimitettu teos
Julkaisusarja
Metlan työraportteja|Working Papers of the Finnish Forest Research Institute
Volyymi
Numero
255
Sivut
92 s.
ISSN
1795-150X
DOI
Saavutettavuusominaisuudet
Ei tietoa saavutettavuudesta