Viherkesantojen ja aluskasvien käytön yleiset näkymät viljan viljelyssä
Turkki, Aimo (2001)
Turkki, Aimo
Julkaisusarja
MTT:n julkaisuja. Sarja B
Numero
25
Sivut
p. 31-34
Maatalouden tutkimuskeskus (MTT) MTT
2001
Tiivistelmä
Vuosina 1969 1994 kesannointi oli yksi maatalouspoliittinen tuotannon rajoittamiskeino Suomessa. Pakettipelloilla ei ollut hoitovelvoitetta, ja se antoi oman leimansa 1970-luvun maalaismaisemalle. 1980-luvulla kesantosopimuksia solmivat eniten yli 60-vuotiaat viljanviljelijät. Kun 1970- ja 1980-lukujen vapaaehtoisilla sopimuksilla ei saatu tarpeeksi peltoa pois viljelystä eikä niin ollen riittävää tuotannon supistumista, vuosina 1991 1994 toimeenpantiin kaikkia aktiiviviljelijöitä koskenut velvoitekesannointi. Viljelijät vapautuivat viljan vientikustannusmaksusta kesannoimalla vähintään 15 % peltoalastaan tai pitämällä lähes koko peltoalansa nurmella. Velvoitekesannoinnin ylittäneeltä viherkesantoalalta maksettiin alueittain porrastettua kesannoimispalkkiota. Euroopan unionissa (EU) peltojen kesannoinnin tarkoituksena on vähentää sekä maataloustuotannon määrää että maatalouden luontoon kohdistamaa rasitusta. Korvausten ja palkkioiden sijasta EU:ssa maksetaan peltoviljelytukia koko kesantoalalle. Lisäksi vähimmäiskesantoala lasketaan EU:ssa niin kutsutusta tilan perusalasta ei tilan koko peltoalasta. EU:n nykyisen kesannointijärjestelmän arvioidaan olevan viljelijöille pienempi haitta kuin mitä oli kansallinen velvoitekesannointijärjestelmä. Mallilaskelmien mukaan kesannon katetuotto ei ole yhtä hyvä kuin viljakasvien katetuotot. Nykyiset laskelmat eivät kuitenkaan ota huomioon kesannon mahdollista esikasviarvoa. Sen sijaan tiettyjen palkokasvien kylväminen kevätviljan aluskasviksi osoittautui Viikin kokeista tehtyjen katetuottolaskelmien mukaan taloudelliseksi toimenpiteeksi. Viljelyn jatkuvasti yksipuolistuessa Etelä-Suomessa kysymys on viime kädessä siitä, mikä on taloudellisin keino tai eri keinojen yhdistelmä, jolla pellot pidetään riittävässä kasvukunnossa. Aiheesta on riittävästi koetuloksia asian selvittämiseksi.
Collections
- Julkaisut [85986]