Luke
 

Maatalouden materiaalivirrat, ekotehokkuus ja ravinnontuotannon kestävä kilpailukyky: aineiston ja menetelmän kuvaus

URI

Tiivistelmä

Maa- ja elintarviketalouteen sovellettuna ekotehokkuusajattelu tarkoittaa sitä, että pienemmillä tuotantopanoksilla tuotetaan enemmän ravitsemuksellisesti parempaa ruokaa ja keven-netään samalla ympäristökuormitusta. Ekotehokkuuden kohentuminen edellyttää, että tuotannon hyötyjä ja haittoja tarkastellaan koko tuotantoketjun osalta ja että ne ilmaistaan yksiselitteisesti. Tässä tutkimushankkeessa kuvataan suomalaiseen ruoantuotantoon liittyvät materiaalivirrat. Numeerinen aineisto on johdettu tilamallien tietopohjalta ja se on sovitettu Suomen vuoden 1995 tuotanto- ja kulutustilastoihin. Aineistoa on käytetty laadittaessa laskentamallia, jonka avulla voidaan arvioida, miten tuotantotavan tai kulutustottumusten muutokset heijastuvat ympäristöön ja talouteen. Raportissa kuvataan hankkeessa käytetty tietopohja ja laskentamenetelmät. Raportti on jaet-tu kolmeen osaan: 1) tilamallit, 2) maatalouden ainetaseet ja 3) laskentamalli. Kussakin osassa tarkastellaan aihealueeseen liittyvää menetelmien kehittämistä hankkeen tarpeita var-ten. Raportin painopiste on ainetaseiden muodostamisessa, sillä elävien eliöiden aineenvaihdunnan aiheuttamien ainevirtojen määrittämiseksi laskentamenetelmät on kehitetty alusta alkaen hankkeen puitteissa. Hankkeessa käytetyt tilamallit ja laskentamalli sen sijaan perustuvat olemassa oleviin menetelmiin. Raportissa selvitetään, miten aineistoa ja menetelmiä on tässä hankkeessa sovellettu. Kukin osa on itsenäinen kokonaisuus ja sellaisenaan informatiivinen. Hankkeen tavoitteeksi asetettu materiaalivirtatarkastelun ulottaminen ruoantuotantoon sitoo osat toisiinsa.

ISBN

951-729-733-5

OKM-julkaisutyyppi

D4 Julkaistu kehittämis- tai tutkimusraportti taikka -selvitys

Julkaisusarja

MTT:n selvityksiä

Volyymi

Numero

27

Sivut

112 s. + 5 liitettä

ISSN

1458-509X

DOI