METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN KOKEILUALUEITA 5 Vilppula 2 Metsäntutkimuslaitoksen kokeilualueet Metsäntutkimuslaitoksen ensisijaisena tehtävänä on tutki muksin ja kokein selvitellä metsätaloutta ja sen perusteita maamme metsätalouden tarkoituksenmukaista kehittämistä varten (asetus 385/1953). Tämän tehtävän suorittamista var ten Metsäntutkimuslaitoksen hallinnassa on ns. kokeilu alueita. Näitä alueita on neljätoista ja niiden pinta-ala n. 60 000 ha. Kuten kirjasen takasivulla olevasta kartasta ilmenee, kokeilualueet sijaitsevat Suomen eri osissa. Täten ne edustavat erilaisia luonnon ja metsätalouden oloja. Kokeilu alueita täydentävät Lapissa olevat luonnonsuojelualueet, joita on neljä, alaltaan nekin yhteensä n. 60 000 ha. Nämä Metsän tutkimuslaitoksen hallinnassa ja hoidossa olevat valtionmaat on ryhmitetty kolmeen hoitoalueeseen, joissa kussakin on aluemetsänhoitaja. Paikallisena valvojana ja töiden johta jana useimmissa kokeilualueissa on metsäteknikko. Tutkimuksia varten kokeilualueisiin on sijoitettu pysyviä koealoja ja muita tutkimuskohteita. Niiden avulla selvite tään etenkin erilaisten hakkaus-, metsänuudistamis- ja metsä ojitusmenetelmien tarkoituksenmukaisuutta. Saatujen tulos ten käyttökelpoisuutta voidaan kokeilualueissa vielä tarkistaa laajemmassa mitassa suoritetuilla toimenpiteillä. Kansikuva: Suojuspiiuliakkauksen tuloksia. Etualalla 011 käytetty laaja-alaista suojuspuuhakkuusta, taempana pienialaista. Kuva on otettu elokuussa 1958, jonka jälkeen suojuspuut 011 poistettu talvella 1958/59. (Retkeilykohde D 3.) Yalok. R. Saarnio. 3 Vilppulan kokeilualue Perustaminen. Vilppulan kokeiluainetta perustettaessa on lähtökohteena ollut Vilppulan rautatieaseman lähettyvillä oleva Jaakkoinsuon suoryhmä, jonka Metsähallitus oli v. 1909 mää rännyt valtion metsähallinnon ensimmäiseksi koeojitusalueeksi. Tämä alue siirrettiin Maatalousministeriön 18. 9. 1922 antamalla päätöksellä Metsäntutkimuslaitoksen käyttöön ja hoitoon vuo den 1923 alusta lähtien. Tällaisen keskuksen ympärille liitettiin vuoden 1926 alussa loput Vuohijoen valtionpuistoa sekä Mänty mäen, Honkamäen ja Palomäen valtionpuistot ja metsähallinnon alaiset osat Löytänän valtion virkataloa. Tutkimusmahdolli suuksien lisäämiseksi ja moninaistamiseksi yhdistettiin näin muodostuneeseen kokeilualueeseen v. 1927 Ruoveden kunnan puolella olevan Vessarin valtion virkatalon metsähallinnon alaiset maat ja v. 1932 Kuoreveden kunnassa oleva Kaitilan valtion puisto sekä v. 1956 Jämsänkosken kuntaan kuuluvan Tärkkilän valtionvirkatalosta asutustoimitusten jälkeen valtiolle jääneet metsäalueet. Näiden uusien maiden ottamiseen kokeilualueen piiriin ovat osaltaan olleet syynä myös valtionmetsätorppien itsenäistyminen ja sitä seuranneet muut maanluovutukset, joiden yhteydessä kokeilualueesta siirtyi yksityisille yhteensä useita satoja hehtaareja käsittävät alueet. Alkuaan kuuluu yksityisluontoista maata kokeilualueeseen vain 6.3 ha. Tämä palsta, joka on Vilppulan rautatieaseman läheisyydessä, on hankittu v. 1933 vahvistetun tilusvaihdon avulla. Sille on rakennettu kokeilualueen koeasema. Sen maan tieteellinen sijainti on 63° 1' 50" pohjoista leveyttä ja 23° 21' 17" itäistä pituutta. Pinta-ala ja sijainti. Vilppulan kokeilualueen pinta-ala oli v. 1958 2 581 ha, mistä vesiä 26 ha. Edellinen jakautui seu raavasti: Vilppulan kunnassa Vuohijoen valtionpuisto 4 Näkymä Elämänmäeltä (retkeilykohteesta D 9) Elämänjärvelle päin. Valok. v. 1958 R. Saarnio. 354 ha, Mäntymäen valtionpuisto 207 ha, Löytänän virkatalon metsä 90 ha, Honkamäen valtionpuisto 204 ha, Palomäen val tionpuisto 244 ha ja Koivikon palsta 6 ha eli yhteensä 1 105 ha; Ruoveden kunnassa Vessarin virkatalonmetsä 422 ha, Kuoreveden kunnassa Kaitilan valtionpuisto 814 ha ja Jämsänkosken kunnassa Tärkkilän valtionvirka talonmetsä 239 ha. 5 Liikenneolot. Kaikki edellä mainitut maat ovat joko maan teiden yhteydessä tai niiden lähettyvillä. Tätä valaisee lähem min kirjasen takakannen sisäsivuilla oleva kartake. Puutavaran kuljetuksessa rautateitse ovat lähimmät kuormauspaikat Vilp pulan ja Mäntän rautatieasemat sekä Pollarin sorakuopan ja Vilppulan sataman sivuradat. Myös vesitse kuljetukseen ovat mahdollisuudet verraten hyvät. Pääsy moottoriajoneuvoilla on siis kokeilualueen useimpiin osiin helppo. Kokeilualueessa kävijöiden ruokailu ja yöpyminen voidaan järjestää sekä Vilppulan asemalla että Mäntän kauppa lassa. Kokeilualueen maiden esivaiheita. Edellä mainitut valtion puistot ovat jäännöksiä niistä ns. valtionliikamaista, jotka iso jaon yhteydessä olivat jääneet yksityisille jakamatta. Isojako toimitettiin näillä paikkakunnilla pääosaltaan vuosien 1788 ja 1799 välisenä aikana. Tämän jälkeen liikamaat joutuivat maa herrojen valvontaan, kunnes ne v. 1859 siirtyivät valtion metsä hallinnon alaisiksi ja julistettiin valtionpuistoiksi. Varhaisim mat tiedot valtionpuistojen maista ja metsistä ovat isojaon yhteydessä laadituissa selonteoissa. Erityisen mielenkiintoisia ovat ne luettelot, joista käy selville ns. kaskimaiden osuus mui den metsämaiden alasta. Asiakirjoista voi näet päätellä, että ns. kaskimailla oli joko hiljattain tai enintään muutamia vuosi kymmeniä aiemmin viljelty kaskea. Tästä johtuen olivat metsät niillä lehtipuu- tai mäntyvaltaisia. Toisen ryhmän taas muo dostivat kaskeamiselta säästyneet kuusivaltaiset metsät. Seu raavaan on otettu eräitä tällaisia tietoja. Palomäen liikamaalla oli verollista metsäaluetta 537 tyn nyrinalaa (1 ta 0.49 ha), mistä kaskimaata (svedjemark) oli 66 %, kuusimetsää (granskog) 11 % ja hiekkakangasta (malm) 23 °/ 0 . Honkamäen liikamaalla vastaava koko ala oli 504 ta ja siitä kivistä kaskimaata 28 %, kuusimetsää 65 % ja hiekka kangasta 7 °/0 . Tämä osoittaa Honkamäen heikompaa sovel tuvuutta kaskenviljelylle, mikä nykyisinkin on todettavissa. Kaitilan liikamaan 3 925 tynnyrinalan suuruisesta metsäalasta 6 oli kaskimaata 6 %, kivistä kaskimaata (stenbunden svedje mark) samoin 6 %, hyvin kivistä kaskimaata (mycket sten bunden svedjemark) samoin 6 %, kulon polttamia hiekkamaita (sandmoar af fareld afbrände) 16 %, hiekkanummia (oduglige flacka sandnxalmar) 37 % ja kuusimetsiä (grankärr) 29 %. Löytänän metsä on osa entisen Porin jalkaväkirykmentin Ruoveden komppanian majoittajan virkataloa. Isojaon toimit tamisen aikana siinä asui pataljoonan adjutantti Henric Johan Possen. Tällöin talon 415 ta käsittävästä metsäalasta oli kaski maata 89 % ja kuusimetsää (grankärr) vain 4 %. Tämän virka talon metsille valmistui ensimmäinen metsätaloussuunnitelma v. 1873. Sen laatija oli vt. metsänhoitaja A. Sanmark. Vessarin virkatalo taas on varhemmin ollut komppanian kir jurin virkatalo (munsterskrifvare boställe). Sen osalta isojako päättyi vasta v. 1862. Jo kolmea vuotta myöhemmin eli vuosina 1865—1866 laati virkatalolle metsäkonduktööri Wilh. Lizell ensimmäisen metsätaloussuunnitelman. Talon 1 469 ta käsittä neestä maasta oli tällöin varsinaista hakamaata 313 ta, mistä aukeata 12 % ja I—3o1 —30 vuoden ikäistä lehtimetsää 85 %. Sen puustokin oli tietysti pieni, vain 3.3 normaalisyltä tynnyrin alalla, mikä vastaa 18 m 3/ha. Ns. jakometsän ulkopuolelle jätetystä metsäalueesta, jonka pinta-ala oli 254 ta, oli aukeata 8 %, lehtimetsää 72 % ja havumetsää 20 %; keskikuutio oli 7.8 syltä/ta eli 42 m3/ha. Nämä luvut viittaavat kaskenviljelyn yleisyyteen tällä suhteellisen paljon hyviä metsämaita käsittä neellä virkatalolla. Tärkkilä on aikoinaan lohkaistu Auvila-nimisestä ratsutilasta sekä määrätty v. 1835 nimismiehen virkataloksi. Tällöin se oli Siviilitoimituskunnan alainen. Maatalousministeriön asutusasiain osaston hallintaan ja hoitoon määrättiin siitä asutukselta jäänyt osa v. 1941. Sen ensimmäisen metsätaloussuunnitelman laati v. 1884 metsänhoitaja J. E. Grönholm. Maasto ja maa. Suurin osa kokeilualueen maista on verraten tasaista. Niiden yleisin korkeus merenpinnasta on 100—120 m. Vaihtelevinta on maasto Palomäen valtionpuistossa, jonka kor 7 Elämänmäellä kasvava vanha mukura kuusi. (Retkeilykohde D 11.) Valok. v. 1958 I?. Saarnio. kein osa, Elämänmäki, ulot tuu 189.2 metrin korkeuteen. Kun jääkauden jälkeisen me ren (Yoldiameren) pinta on näillä seuduilla ollut 179 met rin korkeudella, muodosti ny kyisen mäen laki silloin kym menkunta metriä korkean saaren. Koska se näin ollen ei ole veden huuhtoma, lienee tämä yhtenä syynä sen vilja vuuteen. Peruskallio on yleensä irtainten maalajien peittämä. Näistä ovat yleisimpiä moreeni sekä hiekka ja somero. Kahta viimeksi mainittua on etenkin Vuohijoen valtionpuistossa (mm. Kettukangas) ja Kaiti lassa. Hieta ja hiesu ovat yleisimpiä Kaitilan valtion puistossa. Osa hiesumaista on herkästi soistuvaa. Varsinai nen savimaa puuttuu jota kuinkin täydelleen. Kun moreenimaat ovat täälläkin edullisia metsänkasvupaik koja, ts. mustikka- (MT) ja sitä parempiin metsätyyppeihin kuuluvia, sekä hiekka- ja someromaat taas huonoimpia eli kanerva- ja puolukkatyyppiä (CT ja VT), antavat edempänä mainittavat metsätyyppien esiintymistä osoittavat luvut viit teitä myös maalajien yleispiirteisestä jakautumisesta. Tällöin on huomattava, että suuri osa hiesumaista on myös luettu mustikkatyyppiin (MT). 8 Ilmasto. Edellä mainituissa kunnissa ei ole tehty järjestel mällisiä jatkuvia säähavaintoja. Seuraavat Vilppulan seutua koskevat lämpötila- ja sademääräluvut on saatu Ilmatieteelli sessä keskuslaitoksessa laadituista 30-vuotiskauteen 1921—1950 kohdistuvista keskiarvokartoista. Kasvisto. Varsinaisia kasviharvinaisuuksia ei kokeilualueessa ole. Maininnan ansaitsee kuitenkin mm., että Elämänmäellä, jopa sen laella, on yleisenä sinivuokko (Anemone hepatica), joka täällä on pohjoisella rajallaan. Tämän mäen laelta alkavan lähdeojan varrella viihtyvät hyvin mm. korpinurmikka (Poa remota) ja kotkansiipi (Matteuccia struthiopteris ). Viimeksi mai nittua kasvaa myös alempana visakoivu viljelmän lähellä olevan ojan varressa. Vaiveroa (Chamaedaphne caliculata), joka täällä on länsirajallaan, tapaa suolla lähellä Honkamäkeä. Palomäen valtionpuiston erillisessä osassa, kuusen maantieteellisten rotu jen koeviljelyalojen yläpuolella,on runsaasti harvinaisen rehevää näsiää (Daphne mezereum) . Kotimaisista puulajeista on poikkeuksellisia muotoja etenkin kuusella. Elämänmäellä on tavattu ainakin kolmea ikäpolvea olevia mukurakuusia: lukuisia taimiasteella olevia, 25 kpl rinnan korkeudelta 10—35 cm täyttäviä ja 11 kpl 40—55 cm:n pak suista samalta korkeudelta. Mukuramäntyä on Kaitilan valtion puistossa, ja Vessarin metsässä kasvaa luonnonvaraista niini puuta ja visakoivua sekä helve- ja mustakoivua. Valtionmai hin aiemmin kuuluneella Kitusuon tilalla on n. 16 m korkea aikanaan istutettu, hiljattain rauhoitettu tammi. Ulkomaisista puulajeista on kaksi vuodelta 1902 peräisin olevaa Siperian Lämpötil a, C° I II III IV V VI VII VIII IX X XI XII vuosi -8.2 ■ —8.4 — 4.5 1.9 8.9 13.2 16.8 14.8 9.1 3.3 1.0 —5.1 3.4 Sademäärä, mm OQ ON AA AO n A m «O KQ 9 Jaakkoinsuon rämemänniköitä: vasemmalla vanhaa, v. 1957 165 vuoden ikäistä, luonnon tilaista männikköä (koeala no 4, retkeilykohde A 2), oikealla siemenpuualalle 1980- ja 1940-luvuilla noussutta männikköä, jossa olevalla koealalla (no 17, retkeilykohde A 1) on kalkitus- ja väkilannoituskokeita. Valok. tammikuussa 1959 K. Paarlahti. lehtikuusiviljelmää, toinen Palomäen valtionpuistoon kuuluvassa Vuohisaaressa, toinen Vuohijoen valtionpuiston Hyypynraäessä. Metsä- ja suotyypit. Edellä jo mainittu kokeilualueen maa ala 2 555 ha jakautui v. 1956 toimitetun arvion mukaan siten, että siitä oli kasvullista metsämaata 2 367 ha (92.7 %), huono kasvuista 110 ha (4.3 %), joutomaata 34 ha (1.3 %) ja muuta maata 44 ha (1.7 %). Kasvullisesta metsämaasta oli taas leh toa O.i %, käenkaalimustikkatyyppiä (OMT) 17.9 %, mus 10 Kaakkosuon tuhkalannoituskokeen tulos. Huonohkolle sararämeelle on hajakylvetty män nyn- ja koivunslementä sekä levitetty v. 1936 puuntuhkaa n. 7200 kg/ha. V. 1955, jolloin mänty ia koivu olivat 22 vuoden ikäisiä oli puuntuotto ennen harvennusta 115 m3 /lia. (Koeala no VI 1, retkeilykohde B 1.) Valok. tammikuussa 1959 11. Saarnio. tikkatyyppiä (MT) 27.2 %, puolukkatyyppiä (VT) 25.6 %, kanervatyyppiä (CT) 3.6 %, erilaisia korpiryhmään luettuja kasvupaikkoja 19.7 % ja vastaavia rämeryhmän alueita 5.9 %. Hehtaareissa kaksi viimeksi mainittua olivat 476 ja 130 ha eli yhteensä GO6 ha. Kasvullisiksi metsämaiksi suurin osa tästä alasta oli siirtynyt aiemmin suoritettujen ojitusten johdosta. Sen tarkastuksen mukaan, joka kokeilualueessa suoritettiin v. 1956, edeUä mainitun korpiryhmän alasta oli kangaskorpia 93 ha, varsinaisia korpia 136 ha, korpiojikkoja 112 ha, korpi muuttumia 61 ha ja korpi kankaita 74 ha. Rämeryhmä jakau 11 tui taas seuraavasti: alkuperäisiä rämeitä 36 ha, rämeojikkoja 46 ha ja rämemuuttumia 48 ha. Suhteellisesti edullisimpia kasvupaikat ovat Palomäen val tionpuiston Elämänmäen alueella, jonka 72 ha käsittävästä kasvullisesta alasta oli 78 % käenkaalimustikkatyyppiä (OMT) ja lehtoa. Sitä lähinnä oli Vessarinmetsä, jossa vastaava luku oli 41 % ja Löytänänmetsä 25 prosentteineen. Karuimpia kangasmetsätyyppejä eli puolukka- ja kanervatyyppejä (VT ja CT) oli Vuohijoen valtionpuistossa 46 %, Mäntymäen valtion puistossa 42 % ja Kaitilan valtionpuistossa 40 % kasvullisen maan alasta. Metsät ja niiden kehitys. Vanhimmat tiedot metsien tilasta on saatu Vessarin ja Löytänän valtionvirkatalojen ensimmäi sistä metsätaloussuunnitelmista. Varsinkin edellistä koskevat, vuosilta 1865—1866 peräisin olevat, ovat yksityiskohtaisia, jopa niin, että kartanselitykseen on otettu luettelot 58 koealan sekä aineistosta että tuloksista. Kun edellä on jo ollut puhe ns. hakamaiden ja muista asutuksen äärillä olevista metsistä, käsi tellään seuraavassa vain ns. jakometsää, joka lähinnä vastaa virkatalosta nyt Vilppulan kokeilualueeseen kuuluvaa osaa. Jakometsän alasta, joka oli 756 ta, oli aukeata 2 %, havupuu valtaista 59 % ja lehtipuuvaltaista 39 %. Metsät olivat nuoria. Niistä kuului I—so vuoden ikäluokkaan 63 %, 51 —100 vuo den 27 %, 101—150 vuoden 7 %, 151 -)- vuoden 1 % ja loput metsäalasta oli aukeata. Koko jakometsässä oli rinnankorkeu delta vähintään 7" täyttäviä puita 11 860 kpl eli 16 kpl/ta (32 kpl/ha). Keskikuutioksi saatiin 10.9 n.syltä/ta (58 m 3/ha). Syynä näin pieneen puustoon pidettiin näilläkin metsäalueilla harjoitettua kaskenviljelyä sekä kuloja, joista varsin huomat tava oli raivonnut v. 1830. Löytänän virkatalon jakometsä, joka vuoden 1873 suunni telmassa käsitti 118 ta kasvullista maata, oli vieläkin heikom paa, kuten seuraavat luvut osoittavat. Havumetsän osuus oli 76 % ja lehtimetsän 24 %, mutta kaikkien metsien ikä ainoas taan I—3o v. Vähintään 7" täyttäviä puita olikin koko alalla 12 vain 120 kpl ja puuston keskikuutiomäärä 2.9 n.syltä/ta (15 m 3/ha). Metsien tällaisen tilan vuoksi ei niihin voitu soveltaa lohkohakkausta, jota valtion virkatalojen metsissä yleisesti oli käytettävä. Kokeilualueeseen kuuluvien Vuohijoen, Mäntymäen, Honka mäen ja Palomäen valtionpuistojen metsiä ovat arvioineet v. 1863 metsänhoitaja K. Tavaststjerna ja v. 1899 metsänhoitaja Ernst Nylander sekä Kaitilan valtionpuiston metsiä metsän hoitaja J. E. Grönholm v. 1867 ja metsänhoitaja T. J. Blom qvist v. 1900. Vuosina 1916 ja 1917 näissä valtionpuistoissa suoritti metsätaloudentarkastuksen metsänhoitaja Johan Hack stedt. Hänen arvioittensa mukaan keskikuutio kasvullisilla metsämailla oli tällöin Palomäen valtionpuistossa (ilman Elä mänmäen aluetta) 206 m 3/ha, Honkamäellä 181 m 3, Mänty mäellä 106 m 3, Vuohijoella 95 m 3 ja Kaitilassa 149 m 3. Metsäntutkimuslaitoksen toimesta on viimeinen metsien arviointi suoritettu kokeilualueessa v. 1956. Sen mukaan koko alueen kasvullisella metsämaalla oli mäntyvaltaisia metsiä 44 %, kuusivaltaisia 40 % ja lehtipuuvaltaisia 11 %. Loput, 5 %, oli aukeata. Ikäluokkasuhteet taas olivat seuraavat samoin kasvullisesta alasta: I—2o vuoden ikäistä puustoa 3 %, 21—40 vuoden 7 %, 41—60 vuoden 15 %, 61—80 vuoden 16 %, 81— 100 vuoden 21 %, 101—120 vuoden 22 % ja yli 120 vuoden 11 % sekä 5 % puutonta. Vastaava keskikuutio oli 134 m 3/ha ja kasvu 2.9 m 3 /ha. V. 1948 eli 8 vuotta varhemmin oli vas taaviksi luvuiksi saatu 131 ja 3.5 m 3. Puulajikoostumukseltaan edellä mainitusta koko kokeilu jaueen keskiarvosta poikkeavat eniten Vuohijoen valtionpuisto ai Tärkkilän metsä. Edellisessä mäntyvaltaisten metsien osuus oli karujen kasvupaikkojen mukaisesti 67 % ja kuusi valtaisten vain 13 %, Tärkkilässä taas oli päinvastoin mänty valtaisia 17 % ja kuusivaltaisia 73 %. Kuusta on suhteellisen runsaasti (65 %) myös Löytänän metsässä ja Elämänmäen kuu sikoiden ansiosta myös Palomäen valtionpuistossa (57 %). Vajaus alle 41 vuoden ikäluokissa on kokeilualueen kaikissa osissa yleinen. Suhteellisesti eniten tätä ikäluokkaa oli Palo mäen ja Honkamäen valtionpuistoissa, joissa sen osuus oli 20 ja 19 %. Kun näissä metsissä 011 vuoden 1956 jälkeen suori tettu runsaasti suojuspuu- ja siemenpuualoilla taimistoa vapaut tavia päätehakkauksia, ovat nämä sadannekset samalla huo mattavasti kohonneet. Tärkkikin metsässä näin nuoria ikä luokkia oli v. 1956 vain 1 %. Suurimmat keskikuutiot oli Palo mäen valtionpuistossa (196 m 3/ha) ja Löytänän metsässä (161 m 3/ha), suurimmat keskikasvut taas viimeksi mainitussa (4.7 m 3/ha) ja Vessarin metsässä (3.9 m 3/ha). Puun ja puutavaran menekki. Puun ja valmiin puutavaran kaupaksi saantia viime vuosisadan puolella valaisevat seuraavat maininnat. Vessarin virkatalon vuosien 1865—1866 metsätalous suunnitelman mukaan paikkakunnalla olisi ollut menekkiä kai kelle muulle puutavaralle paitsi aitauspuulle. Polttopuuta oli jo muutamien vuosien ajan laivattu Tampereelle, n. 7 % penin kulman päähän. Tähän kaupunkiin vietiin myös rakennuspuuta, jota saatiin kaupaksi omallakin paikkakunnalla. Sahatukkeja Osa Palomäen valtionpuistossa olevaa maantieteellisten kuusirotujen koeviljelmää. Kuvassa pohjoiset rodut. (Retkeilykohde I) 1.) valok. tammikuussa 1959 R. Saarnio. 14 lautattiin Poriin. Järein puu kuljetettiin taas hevosilla Turkuun ja Vaasaan, joihin oli matkaa n. 24 peninkulmaa. Metsänhoi taja R. Malmborgin vuosina 1905—1906 laatimassa silloisen Jämsän hoitoalueen (johon Kaitilan valtionpuistokin kuului) taloussuunnitelmassa mainitaan, että ennen vuotta 1890 tukki puidenkin menekki oli ollut varsin huono. Vuosien 1890 ja 1896 välisenä aikana oli menekki jo huomattavasti parempi, ja kau paksi oli saatu myös koivupuuta. Kuvaava on myös seuraava vuodeksi 1905 vahvistettu pystymyyntejä koskeva käsikauppa hinnasto. Puomipuiden hinta oli 13 mk/k.m 3 , rakennuspuiden 1 mk 50 pn/kpl, vaneripuiden 1 mk/kpl, polttopuiden 40 pn/ p.m 3 ja hiomopuiden 1 mk/p.m 3 . Nykyisin puun ja puutavaran kaupaksisaanti on tietenkin vallan toinen. Kokeilualueen ulottuvilla on useita puunjalostus laitoksia, ja puutavaran kuljetus vesitse, rautateitse ja maan teitse on kehityksen mukana helpottunut. Maanteiden lukui suuden ja läheisyyden ansiosta varsinaisten metsäautoteiden rakentaminen on ollut kiireellinen vain Kaitilan valtionpuistossa. Teiden ja metsättömän asutuksen runsaus on ollut syynä sii henkin, että kokeilualueesta on voitu myydä myös pieni har vennus-, raivaus- ja jätepuu. Koe- ja tutkimustoiminta. Edellä on käynyt selville, että alkusysäyksen Vilppulan kokeilualueen perustamiseen ovat antaneet Jaakkoinsuolla alulle pannut ojituskokeet. Näitä kokeita on Metsäntutkimuslaitoksen aikana jatkettu Jaakkoinsuon ulko puolellakin, etenkin Kaakkosuolla. Kun kokeilualueen mailla on vuosien 1908 ja 1958 välisenä aikana kaivettu soiden kui vattamista varten kaikkiaan 78.8 km ojaa, mistä avo-ojaa 76.5 km ja salaojaa 2.3 km, on tätä tutkimusalaa koskeva aineisto laaja ja monipuolinen. Tutkimukset ovat kohdistuneet etenkin seuraaviin ongelmiin: luonnonvaraisten suotyyppien muuttumi nen ojitusten jälkeen, suoturpeen painuminen, pohjaveden kor keuden muuttuminen ja vaihtelut, maanparannusaineiden, lan noitteiden ja hivenaineiden käyttö, soille soveltuvat uudistus hakkaukset ja harvennukset sekä metsänviljelymenetelmät, oji- 15 Koeala, jossa tutkitaan kuusen siemensatoa. Honkamäen valtionpuisto (retkeilykohde E 2). Valok. v. 1958 li. Saarnio. tustekniikka, kuten ojien koko, tiheys ja eri ojalajit (111111. salaojat) ja ojatöiden koneistaminen. Kaiken tämän lopputavoitteena on ollut suometsien kasvun ja tuoton kohottaminen. Näiden kysy mysten selvittelyä varten suontutkimusosastolla oli kokeilu alueessa vuoden 1958 lopussa 54 koealasarjaa ja niissä 148 koe alaa. Viimeksi mainituista koski 37 metsän kasvua, 11 luon- 16 Koeala, jossa tutkitaan männyn kukkimista, siemenen tuleentumista ja siemensatoa. Palo mäen valtionpuisto (retkeilykohde D 19). Valok. v. 1958 R. Saarnio. taista uudistumista, 50 metsänviljelyä sekä 50 maanparannusta ja lannoitusta. Varsin merkityksellinen on kokeilualue ollut myös Metsän tutkimuslaitoksen metsänhoidon tutkimusosaston kannalta. Män nyn ja kuusen siemensadon määrän ja laadun selvittelyä varten on siellä ollut siemenmittareita jatkuvasti vuodesta 1927 lähtien. Vuoden 1951 jälkeen on näissä käytettäviä tutkimusmenetelmiä kehitetty ja niihin on liitetty myös näiden puulajien kukkimista, 17 hedelmöittymistä ja siementen kehitystä koskevat tutkimukset. Näiden tutkimuskohteet ovat Palomäen, Honkamäen ja Kaiti lan valtionpuistoissa. Kokeilualueen perustamisesta alkaen ovat myös eri uudistus hakkausmenetelmät olleet keskeisenä tutkimusaiheena. Tär keänä on pidetty näiden tutkimusten ulottamista myös pieni alaisiin uudistushakkausmenetelmiin, joiden käyttö etenkin pie nehköillä metsälöillä on usein pakollista. On myös selvitelty uudistusalan taimettumisen edistämistä erilaisia maanpinnan käsittelytapoja käyttäen. Näitä koskevia koealoja on etenkin Honkamäen valtionpuistossa. Kituvien männyntaimistojen toi pumista ja ylispuuston kasvatusta männyntaimikossa on tut kittu koealojen avulla Vuohijoen valtionpuiston Kettukankaalla. Keinolliseen uudistamiseen liittyviä kysymyksiä on selvitelty etenkin Honkamäen ja Palomäen valtionpuistoissa. Puulajin vaikutusta tietyn metsätyypin pintakasvillisuuteen tutkitaan taas Kaitilan valtionpuistossa olevilla koealoilla. Nuorten kuu sikoiden harvennussarjoja on Honkamäen valtionpuistossa ja Vessarin Lylyniemessä. Kuusen maantieteellisistä roduista on perustettu 15 koeruutua käsittävä koeala-sarja Palomäen vai tionpuistoon, Kaitilan valtionpuistossa taas on kansainvälinen lehtikuusikoe, joka tosin on suurimmaksi osaksi epäonnistunut. Visakoivun kasvatuksella on kokeiltu etenkin Palomäen valtion puistossa. Metsänarvioimisen tutkimusosaston toimesta on kokeilu alueeseen perustettu lukuisia metsikön kasvua ja harvennus hakkausten edullisuutta koskevia koealoja. Koska osa niistä oli asutukseen luovutetuilla mailla, koealoista oli vuoden 1958 lopulla jäljellä vain 19 kpl, jotka kuuluvat 13 koealasarjaan. Ensi sijassa tutkimustoiminnan tarpeita varten pidetään Palomäen valtionpuistossa oleva n. 73 ha:n laajuinen Elämän mäki jatkuvasti luonnonalueena siten, että sen suurimmalta osalta poistetaan vain kuolevat ja kuolleet puut. Mäen laelta alkavan puron varren rehevät maat ja niiden metsät ovat rau hoitettuja vieläkin täydellisemmin: ne säilytetään täysin luon nontilaisina. Tämän osan laajuus on n. 5 ha. Elämänmäen 18 metsä on yleensä vanhaa, valtaosa yli 100 vuoden ikäistä. V. 1956 metsän keskikuutio oli 290 m 3/ha ja vastaava kasvu 4.2 m 3/ha. Myös Kaitilan valtionpuistosta säilytetään 86 lia:n laajuinen osa luonnontilaisena. Se jakautuu kahteen erilliseen osaan, Herajärven ja Perämäen luonnonalueisiin. Edellisen pinta-ala on 62 ha, mistä 80 % on puolukka- ja kanervatyyppiä (VT ja CT) ja puulaji sen mukaisesti melkein yksinomaan män tyä. Valtaosa puustosta oli v. 1956 81—160 vuoden ikäistä, keskikuutio 184 m 3 ja keskikasvu 3.1 m 3/lia. Perämäen alueen 24 ha käsittävä metsä taas on enimmäkseen vanhaa verraten hyväkasvuista kuusikkoa; vain 5 hehtaarin alalla kasvoi 81— 100 vuoden ikäluokkaan kuuluvaa männikköä. Keskikuutio alueella oli 283 m 3 ja keskikasvu 5.8 m 3/ha. Retkeilykohteiden selostukset on julkaistu erillisenä liitteenä. Julkaisija : Metsäntutkimuslaitos Kirjoittaja: OLLI HEIKINHEIMO Metsäntutkimuslaitoksen kokeilualueet Vilppulan kokeilualue