VAKOLAn tiedote 66/94 sik Maatalouden ior tutkimuskeskus Esa Elonen Pako- ja savukaasujen analysointi MAATALOUDEN TUTKIMUSKESKUS Agricultural Research Centre of Finland VAKOLA Maatalousteknologian tutkimuslaitos Institute of Agricultural Engineering Osoite Puhelin Address Telephone int. + Vakolantie 55 (90) 224 6211 Vakolantie 55 358-0-224 6211 03400 VIHTI Telefax FIN-03400 VIHTI Telefax int. + (90) 224 6210 FINLAND 358-0-224 6210 ISSN 0355-1415 SISÄLLYSLUETTELO ESIPUHE 1. JOHDANTO 2. PAKOKAASUJEN KOMPONENTIT JA NIIDEN MÄÄRITTÄMINEN 3 3 4 2.1 Palaminen 4 2.2 Hiilimonoksidi (CO) ja hiilidioksidi (CO2) 5 2.3 Palamattomat hiilivedyt (HC) 6 2.4 Typen oksidit (NO.) 7 2.5 Hiukkaset (PT) 8 2.6 Happi (02) 9 2.7 Näytteenotto ja -käsittely 10 3. PÄÄSTÖJEN MUODOSTUMINEN JA MÄÄRÄT 12 3.1 Dieselmoottori 12 3.2 Bensiinimoottori 13 3.3 Lämmityskattila 14 4. PÄÄSTÖMITTAUSSTANDARDIT JA -MÄÄRÄYKSET 15 4.1 Standardit ja määräykset 15 4.2 Standardit 15 4.2.1 ISO (International Organization for Standardization) • • 15 4.2.2 SAE (Society of Automotive Engineers) 17 4.2.3 SFS (Suomen Standardisoimisliitto). 18 4.3 Määräykset 18 4.3.1 Pohjoismaat 18 4.3.2 CARB (Californian Air Resources Board) 19 4.3.3 ECE (Economic Comission for Europe) 20 4.3.3.1 ECE:n sopimukset 20 4.3.3.2 Savutuksen mittaus (ECE R 24) 21 4.3.3.3 Kaasumaisten päästöjen mittaus (ECE R 49) • . 21 4.3.4 EEC (European Economic Community) 22 4.3.5 EUROMOT (Association of European Manufacturers of internal Combustion Engines) 23 5. VAKOLAAN HANIUTTU LAT11LISTO 23 . LÄHDELUETTELO 26 30% 6% 8% 19% 9% 4% 5% 11111111111111111 , 11011111° 1110 \s, 9% " 10% LII Maataloustraktorit EI Kaivinkoneet Metsäkoneet 1111 Pyöräkuormaajat Teollisuustraktorit Generaattorit & kompressorit 11111 Trukit Leikkuupuimurit Muut 3 ESIPUHE VAKOLAan hankittiin pako- ja savulcaasujen analysointilaitteisto vuonna 1994. Laitteistolla on tarkoitus mitata erityisesti työ- ja pienkoneiden sekä pienten lämmitys- kattiloiden päästöjä. Laitteiston hankintaa edelsi työ, jossa selvitettiin tarvittavat mittausstandardit, laitteet ja -menetelmät. Selvityksen teki suurelta osin tekn. yo. Esa Elonen. Tämä tiedote pohjautuu hänen Teknilliseen korkeakouluun tekemään suunnitteluharjoitus- työhön "Pakokaasupäästömittalaitteilta vaadittavien ominaisuuksien selvittäminen ja laitteiston hankinta VAKOLAan". Tässä tiedotteessa keskitytään pääosin työ- ja pienkoneiden sekä kattiloiden päästöjen mittaamisen tekniikkaan. 1. JOHDANTO Työkoneiden pakolca.asupäästöt ovat merkittäviä niin Suomessa kuin muuallakin maail- massa. Niiden päästöjä ei ainakaan vielä rajoiteta yhtä aktiivisesti kuin muun liiken- teen. Koska muun liikenteen päästörajoituksilla saadaan päästöjen määrää vähennettyä, työkoneiden osuus kokonaispäästöistä lisääntyy. Työkoneiden käyttöikä on usein pitkä, jolloin kaluston uusiutuminen on hitaampaa kuin esimerkiksi autojen. Tämän vuoksi mm. uusin moottoritekniilcka vaikuttaa työkoneiden pakolcaasupäästöjen vähentämiseen hitaammin. Vuonna 1990 tehtiin tutkimus, jossa selvitettiin työkoneiden lukumäärä, kokoluokat, käyttötavat ja -ajat sekä arvioitiin niiden aiheuttamia ympäristöpäästöjä Suomessa. Työkoneiksi luettiin polttomoottorikäytöiset ajettavat ja liikuteltavat sekä siirrettävät työkoneet. Kuorma- ja erikoisautoja ei luettu työkoneiksi, sillä ne ovat rekisterissä ja niiden päästöjä on jo aiemmin selvitetty. Tutkimuksen mukaan noin 30 % kaikesta liikenteen kuluttamasta kevyestä poltto- ja dieselöljystä kului työkoneissa, mutta bensiinimoottorikäyttöisten työkoneiden osuus liikenteen kokonaiskulutuksesta oli vain noin 3 %. Kuvasta 1 selviää dieselkäyttöisten työkoneiden polttoaineenkulutus koneryhmittäin. Kuva 1. Dieseltyökoneiden polttoaineen kulutus Suomessa 1990. 4 Kuvassa 2 on esitetty työkoneiden pakolca.asupäästöjen osuus kokonaispäästöistä. Työkoneet tuottavat suhteellisesti eniten typen oksideja (NO.). Tämä johtuu siitä, että työkoneissa on yleisesti dieselmoottori, joka tuottaa suhteellisesti enemmän typen oksideja kuin bensiinimoottori. HC CO 9% 0% Ei Tielineenne Työkoneet HU muut Ei Tielitkenne g Työkoneet E muut 50% 45% 5% 91% NO: Hiukkaset Ei Tieni:enne ffi Työkoneet El muut 10% 4% 43% 42% Ei Tienneet= Työkoneet [tili Muut 15% 86% Kuva 2. Työkoneiden pakokaasupäästöjen osuus kokonaispäästöistä. 2. PAKOKAASUJEN KOMPONENTIT JA NIIDEN MÄÄRIT- TÄMINEN 2.1 Palaminen Aineen kemiallista yhtymistä ilman happeen, palamista, käytetään hyväksi muutettaes- sa jonkin polttoaineen kemiallinen energia toiseen olomuotoon. Polttomoottorissa muutetaan polttoaineen kemiallista energiaa mekaaniseksi ener- giaksi. Ideaalisen, hiilivetypolttoainetta käyttävän polttomoottorin pakokaasut koos- tuisivat vain vedestä (H20) ja hiilidioksidista (CO2). Kuitenkin pakokaasut todellisuu- dessa sisältävät osittain tai kokonaan palamattomia polttoainekomponentteja sekä palamisen sivutuotteita. Palamisessa syntyvät haitalliset päästöt ovat siis eräitä polttomoottoreiden huonoja ominaisuuksia. Epätäydellisen palamisen pääasiallisia tuotteita ovat hiilimonoksidi (CO), aldehydit (C.11.-CH0), ketonit (C„H-00) sekä erilaiset hapot (C„H„,-COOH). Palamattomia komponentteja pakokaasuissa ovat parafiinit, olefiinit ja aromaatit. Lisäksi poltto- aineen epäpuhtauksista ja lisäaineista voi pakolcaasuihin syntyä myös lyijy-yhdisteitä ja mm. rildddioksidia (802). Moottorin käyttämä ilma sisältää typpeä noin 78 % ja happea noin 21 %. Loppu koostuu jalokaasuista. Suurin osa palamisen sivutuotteista syntyy ilman sisältämän typen hapettuessa palotilan korkeissa lämpötiloissa typen oksideiksi (NO, NO2, N20). 5 Pääosa pakolcaasupäästöistä koostuu lcaasumaisista aineista. Pakokaasut sisältävät myös hiuldcasmaisia aineita, jotka voivat olla kiinteitä partikiceleja tai nestemäisiä aerosoleja. Hiuldcasmaiset aineet tekevät palcolcaasut näkyviksi, mikä ilmenee esimerkiksi dieselmoottoreiden savutuksena. Lainsäädännössä päästöt jaetaan säänneltyihin ja sääntelemättömiin päästöihin. Säännellyillä päästöillä tarkoitetaan päästöjä, joiden määrä on lainsäädännöllä rajoitet- tu. Sääntelemättömät päästöt ovat pakokaasujen ainesosia, joiden muodostumismäärää ei ole rajoitettu. Nykyisin tieliikennekäytössä olevien ajoneuvojen säänneltyjä päästöjä ovat hiilimonoksidi (CO), kokonaishiilivedyt (HC), typen oksidit (NO) sekä diesel- moottoreiden hiukkaset. 2.2 Hiilimonoksidi (CO) ja hiilidioksidi (CO2) Hiilimonoksidia eli häkää syntyy epätäydellisessä palamisessa. Hiilivetypolttoaineen palaessa muodostuu ensin häkää, minkä jälkeen palamisen loppuvaiheessa syntyy hiili- dioksidia. Jälkimmäinen reaktio on huomattavasti hitaampi kuin edellinen, jolloin palaminen voi jäädä epätäydelliseksi. Hiilimonoksidin määrää lisää alhainen palotilan happipitoisuus ja lämpötila. Häkä on melko tunnettu, nopeavaikutteinen ja hajuton myrickykaasu. Se sitoutuu vereen ja syrjäyttää siitä hapen. Sen vaarallisuus riippuu pitoisuudesta ja altistu- misajasta. Jo 0,06 %:n eli 600 ppm:n pitoisuus hengitysilmassa aiheuttaa kuoleman muutaman tunnin kuluessa. Häkä muuttuu ilmassa varsin nopeasti hiilidioksidiksi. Hiilimonoksidin määrää voidaan mitata mm. kuumalankamittarilla, joka on yksin- kertaisin häkämittari, sekä infrapuna-analysaattoreilla, joista nykyään yleisimpiä ovat NDIR-tyyppiset laitteet. Tulevaisuudessa käytetään kenties FTIR-tyyppisiä Fourier- muunnokseen perustuvia laitteita. Myös kaasuicromatografilla ja sähkökemiallisilla antureilla pystytään määrittämään hälcäpitoisuuksia. Hiilidioksidimääriä voidaan mitata mm. infrapuna-analysaattoreilla, lcaasukromatografilla ja kaasun lämmönjohtavuuteen perustuvilla mittareilla. NDIR (Non-Dispersive InfraRed) -tyyppisillä infrapuna-analysaattoreilla verrataan näytekaasuun sekä vertailukaasuun absorboituneen infrapunasäteilyn määrää. Ana- lysaattorissa on kaksi kaasukyvettiä, joista toinen sisältää vertailukaasua. Toisen kyve- tin, näytekyvetin, läpi johdetaan tutkittavaa kaasua. Vastaanotinosassa on kaksi analysoitavaa kaasua (CO tai CO/N2 -seos) sisältävää kaasutilaa, jotka on erotettu kaivolla. Jos näytekyvetti sisältää tutkittavaa kaasua, osa infrapunasäteilystä absorboi- tuu näytteeseen ja infrapunasäteily lämmittää enemmän vertailukaasukyvetin puoleista vastaanottokaasutilaa. Tällöin erotinicalvo pullistuu vastakkaiseen suuntaan. Infra- punasäteily jaksotetaan katkojapyörällä, jolloin erotinicalvonkin liike on jaksottaista. Kalvon yhteydessä on anturi, esimerkiksi milcrofoni, joka antaa näytekaasun pitoi- suuteen verrannollisen signaalin. Kuvassa 3 on esitettynä NDIR-analysaattori. .. / / / -... • Katkii4györä '1 I i \ \ / / / \ / ! --- --"' Näyte sisään Näyte los Signaali ulos Vastaanotin Katko apyörä -•,,,,,,7././.71,/"././.."7/ 7 4-- Vertailukyvetti Näytekyvetti 3 IR-valonlähteet ikrofoni Erotinkalvo 3 Polttoilma-f f-Näyte- ja polttokaasu Kuva 4. Liekki-ionisaattorin poltinosa. -- ...- -.. 6 Kuva 3. NDIR-analysaattorin rakenneperiaate. 2.3 Palamattomat hiilivedyt (HC) Pakokaasuissa olevia palamattomia hiilivetyjä merkitään yhteisesti HC:llä. Niitä muodostuu joko paikallisen hapenpuutteen tai liian alhaisen palamislämpötilan vaikutuksesta. Polttomoottorissa polttoaine palaa useiden välivaiheiden kautta. Poltto- aineen pitkät hiilivetyketjut katkeavat (crakkautuvat) ja osa syntyneistä lyhyemmistä hiilivety-yhdisteistä voi jälleen yhdistyä (polymerisaatio) pitemmiksi ketjuiksi. Jos nämä reaktiot keskeytyvät, pakolcaasuihin jää palamattomia hiilivetyjä. Palamattomien hiilivetyjen määrää voidaan mitata mm. infrapuna-analysaattoreilla (NDIR sekä FTIR), lcaasulcromatografilla ja liekki-ionisaatiotekniildcaan perustuvilla laitteilla. NDIR-analysaattorit eivät ole parhaita mahdollisia laitteita kokonaishiilivety- jen mittaamiseen, koska ne eivät reagoi kaikentyyppisiin hiilivetyihin. Liekki-ionisaatioanalysaattorin (FID - Flame Ionization Detector) sydän on pol- tinosa, jossa palaa ilma-vetyliekki, Kerääjälevyt Ioniplasmaa joka ei johda sähköä. Hiilivety-yh- disteiden hiili muodostaa lieldssä Virran vahvistin ioniplasmaa, jolloin liekki muuttuu utostwo sähköä johtavaksi. Muut hiiliyhdis- teet, kuten CO ja CO2, eivät vaikuta tähän prosessiin. Kun elektrodien välille johdetaan valdojännite, io- Poltin Ilmanjakolevy nisaatio aiheuttaa näytteen hiilipitoisuuteen verrannollisen säh- kövirran. Kuvassa 4 näkyy liekki- ionisaatioanalysaattorin poltinosan rakenneperiaate. 7 2.4 Typen oksidit (NO.) Typen oksideja muodostuu korkeissa lämpötiloissa ilmaylimäärän ollessa suuri. Oksidit muodostuvat siten, että ilman happimolekyylit hajoavat atomeiksi korkeissa lämpötiloissa (02—>20) ja nämä reagoivat edelleen ilman typpimolekyylien (N2) kanssa. Typpimonoksidi (NO) hapettuu ilmassa nopeasti väriltään punaruskeaksi, vesiliukoi- seksi typpidioksidiksi (NO2), joka on nopeavaikutteinen myrkky. Se ärsyttää hengi- tyselimiä ja saattaa yli 500 - 1000 ppm:n pitoisuuksina vaurioittaa keuhkokudosta niin pahasti, että seurauksena on kuolema. Dityppioksidia (N20) eli ilokaasua on pakokaasupäästöissä melko vähän. Se on pitkäikäinen kaasu, joka on osallisena kasvihuoneilmiössä. Typen oksidit aiheuttavat yhdessä hiilivetyjen kanssa savusumua. Lisäksi ne ovat happosateita ja maaperän happamoitumista aiheuttavia yhdisteitä. Typen oksideja voidaan mitata mm. infrapuna-analysaattoreilla, NDUV (Non- Dispersive UltraViolet) kaasulcromatografilla ja kemiluminesenssimenetel- mällä (CLA - ChemiLuminescent Analyser). NDUV-analysaattorin toiminta perustuu näytekaasuun absorboituneen ultraviolettisäteilyn määrän mittaamiseen. Kemiluininesenssimenetelmässä typen oksidien määrittäminen perustuu typpioksidin (NO) ja otsonin (03) väliseen realctioon. NO + 03 —› NO2 + 02 + hv Reaktiossa typpioksidista ja otsonista syntyy sähköisesti virittyneitä NO2-molekyyle- jä, jotka perustilaan palatessaan emittoivat fotoneja eli valoa (hv). Syntyvän valon voimakkuus on verrannollinen näytteen typpioksidipitoisuuteen. Analysaattori koostuu otsonigeneraattorista, reaktiokam- poistokaasu miosta, valomonistinputkesta sekä haluttaessa NO,-NO-muuntimesta. NO-moodi Otsonigeneraattorissa tehdään kor- ktio- 03 &= NO tai NO, kealla sähköjännitteellä kaksiato- f J generaattori kammio näyte misesta happikaasusta otsonia. Kos- suodatin ka valoa emittoiva reaktio tapahtuu k valo- NO,- NO uiva ilma vain typpioksidin (NO) kanssa, pitää tai happi monistin konvertterih-1 NOx-moodi pakokaasujen sisältämä typpidioksidi (NO2) pelkistää typpioksidiksi, jotta saataisiin määritettyä näiden koko- 1 naismäärä (NO„). Pelkistäminen teh- datalogger korkeajännite- dään NO,-NO-muuntimessa noin lähde 650 °C:n lämpötilassa. Muunnin Kuva 5. Kemiluminesenssianalysaattorin toimintaperiaate. pystytään myös ohittamaan eli voi- daan mitata joko NO, tai NO. Typpidioksidin määrä saadaan vähentämällä NO„-pitoi- suudesta NO-pitoisuus. Kuvassa 5 esitetään kemiluminesenssianalysaattorin toimin- taperiaate. Rengas- rakenteita Liukenevia osia (pääosin hiilive- tyjä Sulfaatteja Rikkiä metalleja ja \ muita Vettä Kuva 6. Tyypillinen dieselmoottorin hiukkasen rakenne. 8 2.5 Hiukkaset (P1') Moottoreiden päästöt ovat enimmäkseen kaasuja, mutta varsinkin dieselmoottoreiden pakokaasuissa on myös hiuldcaSmaisia aineita. Hiukkaset sisältävät epäorgaanisia ja orgaanisia aineita mm. hiilivetyjä. Aineet voivat olla kiinteitä tai nestemäisiä. Ne ovat peräisin polttoaineen epätäydellisestä palamisesta ja polttoaineen epäpuhtauksista. Lisäksi voiteluaineen joutumi- nen palotilaan ja moottorin kuluminen aiheuttavat hiuldcas- päästöjä. Dieselpakokaasujen hiukkaset muodostuvat yleensä noldyti- miin. Kooltaan ne ovat pieniä, halkaisijaltaan luokkaa 10 Hiukkanen koostuu kiinteästä, liukenevasta, orgaanisesta ja epäorgaanisesta komponentista. Kuvassa 6 on dieselmoottorin pakokaasuhiuldcasen rakenne. Bensiinimoottorin pakolcaasuis- sa hiukkasen ytimenä voi olla myös lyijy-yhdiste. Lyijy on peräisin polttoaineesta, joten lyijyttömän bensiinin käyttöön siirtyminen vähentää myös hiuldcaspäästöjä. Bensiini- moottoristen autojen hiuldcaspäästöt ovatkin nykyisin niin vähäisiä, ettei niille ole asetettu rajoja, joten hiulckaspäästörajoitukset koskevat ainoastaan dieselmoottoreita. Hiukkasten aiheuttamia haittoja ympäristölle ei vielä tunneta kovinkaan tarkasti. Niiden todelliset vaikutukset esimerkiksi ihmisten terveydelle riippuvat niin monesta teldjästä, ettei voida varmuudella sanoa mitä vaikutuksia hiuklcaspäästöillä todella on. Eläinkokeiden perusteella niiden sanotaan aiheuttavan mm. syöpää. Varmaa on kuitenkin ainoastaan se, että terveydelle hyödyllisiä ne eivät ole. Lienee kuitenkin hyvä muistaa ainaldn tupakoinnin aiheuttavan monituhatkertaisia hiuklcaspitoisuuksia verrattuna ruuhka-ajan kaupunldolosuhteisiin. Hiuldcaspäästöt ovat suurelta osin näkyviä ja ne ilmenevät moottorin savutuksena. Savutukseen perustuvaa hiukkasten mittausta käYtettiinldn pitkään dieseleiden hiukkaspäästöjä määritettäessä ja rajoitettaessa. Sen etuja ovat helppo mittaus ja edullinen mittauslaitteisto. Savutus määritetään käyttäen apuna joko absorboitunutta tai heijastunutta valoa. Valon absorbtioon perustuvassa savutuksen määrityksessä savua sisältävän kammion läpi lähetetään valoa (kuva 7). Lähetettävän valon ja vastaanotetun valon voimalckuuk- sien erotuksena saadaan savuun absorboitunut valomäärä, ja siten savun määrä, sel- Suodat 1 n 9 Kuva 7. Opasimetrin rakenneperiaate. Raitis ilma Puhallin Id 4e— "fp c 7 Vastaanotin 17 4-g Valonlähde Lämptianuoit C:31 Kuva 8. BOSCH-menetelmä hiukkasten määrän mittaamiseksi. ville. Mittaus on jatkuvaa, sillä savua johdetaan näyte- kammion läpi koko mittauksen ajan. Valon heijastumiseen perustuvassa mittauksessa, mm. BOSCH-menetelmässä, pakokaasunäyte johdetaan suo- dattimen läpi, joka kiintoai- neen vaikutuksesta tummuu. Suodatinpaperin tummumista mitataan joko silmämääräisesti tai valon heijastumisen avulla (kuva 8). Tällöin ei sinisen eikä valkoisen savun määrää saada selville. Savutus ei kuitenkaan ilmai- se kaikkia moottorin hiuldcas- päästöjä, joten yhä useammat päästönormit vaativatldn mit- tauksen tapahtuvan hiukkasten määrän (massan) perusteella. Massaan perustuvat hiuk- kaspäästöt määritetään aina puhtaalla ilmalla laimennetus- ta pakokaasusta. Laimennetus- ta pakokaasusta otetaan suo- dattimille näyte. Näyte johde- taan teflonpäällysteisen lasi- kuitusuodattimen läpi. Hiuk- kaspäästöiksi määritellään kaildci suodattimeen jäänyt aines lukuunottamatta vettä. Suodattimien läpäisykyky määritellään mittausstandardeissa. Suodattimiin kertyneiden hiukkasten määrä mitataan punnitsemalla. Koska määritettävät massat ovat erittäin pieniä, yksiköiltään mikrogrammoja, ovat punnituksen tarldcuusvaatimukset suuria. Jopa suodattimien pienet kosteusvaihtelut vaikuttavat tuloksiin. 2.6 Ilappi (02) Happi on mitattavista pakokaasukomponenteista ainoa, joka ei ole ympäristölle haitallinen. Happea mitataan yleensä vain muiden mittaustulosten tarkkailemiseksi. Happea ei voi pakokaasuissa olla enempää kuin ympäröivässä ilmassa sekä polttoai- Kuva 9. PMD-happianalysaauori 10 neessa yhteensä eli noin 21 %. Happea voidaan mitata mm. paramagneettisella analysaattorilla (PMD), zirkoniumdioksidianalysaattorilla (ZRDO), elektrokemiallisilla antureilla (ECS) ja Icaasulcromatografilla. Paramagneettiset laitteet havaitsevat hapen sen paramagneettisten ominaisuuksien avulla. Mittakennon magneettikentässä on keskeltä nivelöity vipuvarsi, jonka päissä on typpilcaasua sisältävät pallot (kuva 9). Kun mittakennoon tulee happea, pyrkii varsi kiertymään. Varren kesldosassa on peili, jonka kautta valonsäde kulkee valo- kennoille. Tämän valonsäteen avulla ha- vainnoidaan varren ldertyminen sekä oh- jataan sähkövirtaa, joka pyrkii pitämään varren paikoillaan. Sähkövirta taas on verrannollinen mittakennossa olevan ha- pen määrään. 2.7 Näytteenotto ja -käsittely Pakolcaasunäytteen otossa on kaksi eri periaatetta. Näyte voidaan ottaa joko suoraan pakoputkesta, jossa kulkee ns. raaka pakolcaasu, tai pakolcaasu laimennetaan ilmalla ja näyte otetaan laimennetusta seoksesta. Näytteenotto laimennetusta pakokaasusta on yleistymässä, sillä esimerkiksi hiuldcas- päästöjä mitataan ainoastaan laimentamalla pakolcaasu. Raa' asta pakokaasusta tehtävän näytteenoton pahin ongelma lienee hitaus. Näytteen kulku näytteenottosondista ana- lysaattoreille sekä analysaattoreiden toiminta kestää yhteensä jopa muutamia kym- meniä sekunteja, jolloin nopeiden kuormitusvaihteluiden aiheuttamat muutokset pakokaasujen koostumuksessa eivät tule esiin. Myöskään päästöjen kokonaismäärää testiä kohden ei saada selville. Niinpä lcaildd nykyiset henkilöautoja koskevat määräykset edellyttävät pakokaasujen laimentamisen näytteenottoa varten, jolloin tulokset ovat vertailukelpoisia keskenään. Raa'asta pakokaasusta tehtävä päästömittaus säilynee vaihtoehtoisena käytäntönä ainakin joidenkin moottoreiden mittauksessa. Tällaisia kohteita voivat olla maastokäyt- töön tarkoitetut ajoneuvot, kuten maa- ja metsätaioustraktorit, pienmoottorit sekä lämmityskattilat. Näiden mittaukseen ei tällä hetkellä sisälly nopeita kuormituksen vaihteluja. Tässä tiedotteessa kuvataan ainoastaan raa'asta pakokaasusta otetun näyt- teen käsittely näytteenottopään ja analysaattoreiden välillä. Jotta mittaustulokset olisivat luotettavia, mitattavasta kaasusta pitää saada edustava näyte ja se pitää käsitellä sopivalla tavålla ennen analysaattoreita. Näytteenottopään eli sondin rakenne on periaatteeltaan mittauskohteesta riippumaton. Sondi on toisesta päästään suljettu putki, jonka kyljissä on reikiä, joista pakolcaasunäyte imetään. Se 11 valmistetaan näytekaasun kanssa reagoimattomasta aineesta, esimerkiksi haponkes- tävästä teräksestä. Sondin sisähalkaisija on varsinaista näytteensiirtoputkea pienempi, jotta virtaus näytteenottokohteesta sondiin sekä sondista siirtoputkeen olisi mahdolli- simman tasaista. Sondin jälkeen näytteensiirtolinjassa on esisuodatin, joka pääasiassa suojaa näytteen- siirtoputken sisäpintaa palamattomalta pohto- tai voiteluaineelta. Mikäli näytte,ensiirto- linjaan jää poltto- tai voiteluainetta, analysaattorit voivat myöhemmissä mittauksissa reagoida sellaiseenkin kaasuun, jossa ei ole mitattavaa komponenttia. Ennen analysaattoreita ovat vielä hienosuodattimet, jotka poistavat näytteestä loputkin analysaattoreille haitallisista poltto- ja voiteluaineista. Pakokaasu sisältää myös vettä, joka aiheuttaa ongelmia analysaattoreissa. Ana- lysaattoreiden suojaamiseksi näyte on joko kuivattava tai pidettävä niin kuumana, ettei vesi tiivisty. Kokonaishiilivetyjen mittausta varten näyte pidetään kuumana, koska muutoin varsinkin dieselmoottoreiden pakokaasujen raskaat, pitkät hiilivety-yhdisteet kondensoituvat siirtoputken seinämille. Näyte pidetään kuumana lämmittämällä näyt- teensiirtolinja sondilta hiilivetyanalysaattorille noin 190 °C:n lämpötilaan. Typen oksidit voidaan määrittää joko kuumasta tai kuivatusta, kylmästä näytteestä. Pakokaasunäyte kuivataan jäähdyttämällä sen lämpötila alle veden kastepisteen, jolloin siinä oleva vesi kondensoituu. Häkä, hiilidioksidi ja happi mitataan kylmästä näytelcaasusta. Kylmästä näytekaasusta mittaavat analysaattorit ovat rakenteeltaan yksinkertaisempia, minkä vuoksi ne ovat myös edullisempia. Joka analysaattoreissa on oma näytteenottopumppu. Näytteensiirtolinjassa on päävir- taus, josta analysaattorit ottavat tarvitsemansa osan lopun poistuessa siirtolinjan ohivir- tausventtiilistä. Näin nopeutetaan mittausta eli pienennetään koko mittauslaitteiston reagointiailcaa. Reagointiaikaan vaikuttavat myös näytelinjan pituus sekä suodattimien tilavuudet. Näytteenotto ja -käsittely sisältävät ainakin seuraavat osat: Näytteenotto (sondi) Näytteen pito lämpimänä Esisuodatus Näytteensiirto (pumppu) Hienosuodatus Kylmänä mitattavan näytteen kuivaus. Kuvassa 10 on kaavamaisesti koko pakokaasuanalysaattorilaitteisto. 12 Kuva 10. Pakolcaasujen analysointilaitteisto. 3. PÄÄSTÖJEN MUODOSTUMINEN JA MÄÄRÄT 3.1 Dieselmoottori Periaatteiltaan päästöjen syntymekanismit ovat aina samantyyppisiä. Päästölähteen ominaispiirteet kuitenkin ratkaisevat muodostuvien päästöjen koostumuksen ja varsinkin muodostumismäärät. Päästömääriä tarkasteltaessa pitää muistaa, että moottorista tuleva päästömäärä on pakolcaasumäärän ja pakokaasun sisältämän päästön pitoisuuden tulo eli pelkkä pitoisuus ei kerro kaikkea. Dieselmoottori toimii huomattavalla ilmaylimäärällä teoreettisesti optimiin ilma- polttoaine-suhteeseen verrattuna. Toinen dieselmoottorin ominaispiirre on muita polttomoottoreita parempi hyötysuhde. Koska palotapahtumassa on paljon happea, epätäydellisesti palaneita komponentteja (hiilivedyt, häkä) syntyy suhteellisen vähän. Hyvä hyötysuhde taas pienentää välillisesti muodostuvan hiilidioksidin määrää. Mitä parempi on hyötysuhde, sitä pienempi on polttoaineen kulutus ja sitä vähemmän vapautuu hiilidioksidia. Dieselmoottoreiden ongelmia ovat typpioksidi- ja hiulckaspäästöt. Typen oksideja syntyy, koska moottori toimii ilmaylimäärällä. Hapen läsnäolo ei vaikuta hiukkas- päästöhin, vaan niihin vaikuttavat polttoaineen koostumus ja ominaisuudet sekä polt- toaineen ruiskutukseen liittyvät tekijät. Kylmäkäynnistys ja kylmä yleensä eivät lisää' dieselmoottorin kokonaispäästöjä läheskään yhtä paljon kuin bensiinimoottorin päästöjä. Taulukossa 1 dieselmoottorin pakolcaasujen koostumus muutamien komponenttien osalta. 13 Taulukko 1. Dieselmoottorin pakokaasukomponenttien pitoisuuksia. Komponentti ioutokäynti [ppm] Suurin teho [ppm] CO 100 - 450 350 - 2 000 CO, 0 - 35 000 0 - 120 000 NO. 50 - 250 600 - 1 500 HC 50 - 600 200 - 600 02 0 - 160 000 0 - 100 000 3.2 Bendinimoottori Bensiinimoottorin ilma-polttoaine-suhde pyritään pitämään lähellä teoreettisesti oikeaa seossuhdetta, josta käytetään merkintää Å =1. Kylmäkäynnistyksessä sekä kuormitetta- essa moottoria raskaasti käytetään bensiinimoottoreissa yleensä ilma-alimäärää < 1, rikas seos). Tällöin happea on palotapahtumassa suhteellisen vähän. Osalcuormilla voidaan käyttää ilmaylimäärää (Ä > 1, laiha seos), jolloin happea on palotapahtumassa runsaammin. Nykyisin polttoainetalouden vaikuttaessa autojen (moottoreiden) hankin- taan yhä enemmän, mielenkiinto ilmaylimäärällä toimivia bensiinimoottoreita kohtaan on lisääntynyt. Tällainen moottori toimii päästöjen kannalta tarkasteltuna yhä enem- män dieselmoottorin tavoin. Lyijyn jäätyä bensiinistä kokonaan, pois ovat ben- siinimoottorin hiuldcaspäästöt erittäin pienet. Taulukossa 2 on bensiinimoottorin pako- kaasukomponenttien pitoisuuksia. Taulukko 2. Bensiinimoottorin pakokaasukomponenttipitoisuuksia. Komponentti Joutokäynti [ppm] Täysi teho [ppm] CO 20 000 -45 000 20 000 -50 000 CO, 100 000 - 130 000 110 000 - 130 000 NO. 50 - 300 1 500 - 4 500 HC 100 - 500 100 - 300 02 10 000 - 15 000 . 3 000 - 5 000 Kaksitahtisissa bensiinimoottoreissa polttoaineessa oleva voiteluöljy lisää hiilivetyjen, hiilimonoksidin ja hiukkasten määrää pakokaasuissa. Moottorisahoista on mitattu jopa yli 30 000 ppm:n hiilivety- ja yli 80 000 ppm:n hälcäpitoisuuksia puunlcaatoa jäljit- televässä mittauksessa. Moottorisahojen hiilivetypäästöt saattavat josklis (Icylmäkäynnistys, liian suuri voiteluaineen määrä poltoaineessa ja väärin säädetty laasutin) nousta yli 100 000 ppm:n. Nykyisissä kaksitahtimoottoreissa käyttäjä voi 14 säätää moottorin seossuhdetta kaasuttimesta. Seossuhde saattaa kuitenkin jäädä säätämättä parhaaseen arvoonsa tai se säädetään väärin moottorin silti toimiessa. Tällöin päästöt voivat kasvaa hyvinkin suuriksi. 3.3 Lämmityskattila Poltettaessa lämmityskattilassa öljyä päästöt hallitaan melko hyvin, koska palaminen on tasaista syttymistä ja sammumista lukuunottamatta. Niiden osuus palotapahtumasta on kuitenkin pieni. Puun polton päästöjen hallinta on vaikeampaa. Puu palaa puhtaasti silloin, kun palaminen on tasaista ja tehokasta. Sytyttämisvaiheessa, pesää kohennetta- essa sekä ldtuvassa palamisessa päästöjen määrä lisääntyy huomattavasti. Puun palamisessa voidaan erottaa kolme päävaihetta: Kosteuden poistuminen. Kosteus haihtuu ensin puun pinnasta, minkä jälkeen puun sisällä oleva kosteus diffundoituu höyrynä läpi ulomman materiaalin. Pyrolyysi. Puun pyrolyysi alkaa lämpötilan noustessa yli 100 °C:n ja se on aluksi lämpöä sitova. Kun lämpötila nousee yli 280 °C:n, pyrolyysi muuttuu lämpöä luovuttavaksi. Pyrolyysissä syntyy kaasuja, joiden syttymislämpötila on ilman kanssa sekoituttuaan n. 600 °C. Pyrolyysilcaasut palavat lieldssä hyvin mikäli happea on läsnä tarpeeksi. Jos happea on läsnä liian vähän tai kaasut pysyvät liian vähän aikaa liekin vaikutuspiirissä, osa lcaasuista poistuu epätäydellisesti palanei- na tai kokonaan palamattomina. Tällöin syntyy haitallisia päästöjä. Pinnan hiiltymispalaminen. Kun puu on kokonaan pyrolysoitunut, jäljelle jää hiiltynyt puuaines. Hiili palaa pinnaltaan, kun lämpötila on riittävä ja happea on tarpeeksi läsnä. Hiilen palaminen on kokonaan liekitön vaihe. Samalla kuitenkin syntyy hieman hiilivetyjä ja häkää. Suuren puukappaleen palaessa sen ulkopintaan syntyy paksu hiilikerros ja palaminen hidastuu, koska hiilen lämmönsiirtokyky on puuta pienempi. Taulukko 3. Lämmityskattiloiden savukaasujen komponenttien pitoisuuksia. Komponentti Alapalo Yläpalo CO [%] 0 - 2 0 - 2 CO2 [%] 2-16 6-15 NO. [ppm] 25 - 150 25 - 150 He [ppm] 0 - 10 000 0 - 7 000 02[%] 6-16 5-15 15 4. PÄÄSTÖMITTAUSSTANDARDIT JA -MÄÄRÄYKSET 4.1. Standardit ja määräykset Standardeissa kuvataan yksityiskohtaisesti, miten pakokaasupäästöt pitää määrittää. Mittauslaitteiston ja mittauksen pitää täyttää tietyt vaatimukset, jotta tulokset olisivat keskenään vertailukelpoisia. Standardeissa on esimerkiksi ohjeet mitattavan moottorin kunnosta, kuormittamisesta ja käytettävistä polttoaineista sekä voiteluöljyistä. Mit- tausympäristö, kuten ilmanpaine ja lämpötila, on myös määrätty. Standardeissa määritetään myös se, mikä painoarvo kokonaispäästömäärän määrityk- sessä on moottorin eri kuormituksilla ja millä moottorin lderrosluvuilla päästönäyte otetaan. Standardeissa ja säännöksissä on tarvittavat laskukaavat päästöjen muuttami- seksi halutuiksi yksiköiksi, esimerkiksi ppm:t g/kVVh:ksi. Standardeissa ei ole mää- räyksiä siitä, miten suuria päästöt voivat ja saavat olla. Maailmassa on nykyisin monia eri standardeja, mikä aiheuttaa omat hankaluutensa. On tapauksia, joissa tarkoituksenmukainen kokonaisuus saataisiin ainoastaan yhdistä- mällä osia eri standardeista. Tällaiset tapaukset ovat tietenkin ristiriidassa standardien alkuperäisen yhdenmukaistamiseen tähtäävän tarkoituksen kanssa. Päästömääräykset pohjautuvat eri maiden lainsäädäntöön, ja niissä on enimmäismää- rät pakokaasupäästöille. Päästörajat voivat olla maan omia tai ne voivat perustua muiden maiden tai yhteisöjen antamiin rajoihin tai suosituksiin. Nykyiset päästörajat koskevat pääasiassa tieliikennettä, mutta tulevaisuudessa varmasti rajoitetaan yhä enemmän myös muiden päästölähteiden päästöjä. Päästörajoituksia varten moottorin päästöt mitataan jonkin mittausstandardin mukaan, mutta määräyksissä voi olla myös omia vaatimuksia mittauksen toteuttamises- ta. Mittausstandardivaatimulcsen lisäksi säännöksissä voi olla vaatimuksia moottorival- mistuksen laadun tasaisuudesta sekä moottoriperheiden sertifioinnista. Seuraavissa kappaleissa käsitellään pääasiassa pakokaasupäästöstandardeja ja rajoituksia, jotka koskevat työ- ja pienkoneiden päästöjä tai joita voidaan soveltaa niihin. Yleisiä tieliikenteen päästömääräyksiä ei esitellä. 4.2. Standardit 4.2.1 ISO (International Organization for Standardization) ISO-standardit, samoin kuin muutkin standardit, antavat tarkat ohjeet vain mittauslait- teistolle ja -tapahtumalle. Niissä ei ole edes suositusarvoja päästörajoiksi. Taulukossa 4 on esitetty ISO:n pakokaasupäästöstandardeja. ISO 8178 on uusimpia päästöstandardeja, sillä se on vasta viimeisessä äänestyvai- heessa. $e käsittelee muiden kuin tieliikenteeseen tarkoitettujen moottoreiden päästöjä. Tällaisia ovat mm. maa- ja metsätaloustraktorit, veturit, laivat ja puutarhatyökoneet. Standardissa esitellään mittausmenetelmät diesel- ja bensiinimoottoreiden kaasumaisille ja hiukkasmaisille päästöille sekä näkyvän savutuksen mittaamiseksi. Moottorit voivat 16 olla kiinni joko testipenldssä tai sovellutuskohteessa, vaikka moottori suositellaan asennettavaksi testipenlddin. Standardin mukaan savutus voidaan mitata joko valon absorbtioon perustuvalla tai suodatukseen perustuvalla menetelmällä. Standardi esittelee kymmenen erilaisen laimennustunnelin periaatteen. Taulukko 4. ISO:n pakokaasupäästöstandardeja. Standardin numero Standardin nimi ISO 789-4 Agricultural tractors - Test procedures. Part 4: Measurement of exhaust smoke ISO 3173 Road vehicles - Apparatus for measurement of the opacity of exhaust gas from diesel engines operating under steady-state conditions ISO 8178-1 Reciprocating internal combustion engines - Exhaust emission measurement. Part 1: Test bed measurement of gaseous and particulate exhaust emissions ISO 8178-2 Reciprocating internal combustion engines - Exhaust emission measurement. Part 2: Measurement of gaseous and particulate emissions at site ISO 8178-3 Reciprocating internal combustion engines - Exhaust emission measurement. Part 3: Definitions and measurement of exhaust gas smoke under steady-state conditions ISO 8178-4 Reciprocating internal combustion engines - Exhaust emission measurement. Part 4: Test cycles for different engine applications. ISO 8178-5 Reciprocating internal combustion engines - Exhaust emission measurement. Part 5: Specifications of test fuels ISO 8178-6 Reciprocating internal combustion engines - Exhaust emission measurement. Part 6: Report on measurement results and test report ISO 8178-7 Reciprocating internal combustion engines - Exhaust emission measurement. Part 7: Family concept ISO 10054 Internal combustion engines - Apparatus for measurement of smoke from diesel engines operating under steady-state conditions - Filter-type smokemeter Palcolcaasunäyte voidaan ottaa joko raa'asta tai laimennetusta pakolcaasusta. Standar- din ISO 8178 perusteella käytettävät lcaasuanalysaattorit ovat samantyyppisiä kuin muissa standardeissa ja säännöksissä. Standardi määrittelee analysaattorit myös mm. rilckidioksidille (S02), ammonialdlle (NH3), dityppioksidille (N20) ja formaldehydille (HCHO). Tavallisimmille komponenteille vaaditut analysaattorityypit ovat: (Lyhenteet on selvitetty luvussa 2). Määritettävä komponentti Analysaattori CO & CO2 NDIR HC H FID NO. CLA tai H CLA 02 PMD, ZRDO tai ECS 17 Moottoreiden kuormituspisteet ovat ISO-standardissa tyhjäkäynnin,välipyörimisno- peuden ja nimellispyörimisnopeuden kohdalla. Välipyörimisnopeus on moottorin suurimman vääntömomentin pyörimisnopeus. Esimerkkinä on taulukossa 5 esitetty standardissa käytetyt traktoreiden ja moottorisahojen kuormituspisteet. Taulukko 5. Standardin ISO 8178 Mukaiset traktoreiden ja moottorisahojen kuormituspisteet. Nimellispyörintänopeus Välipyörintänopeus Tyhjäkäynti Traktori Cl Kuormituspiste 1 2 3 4 5 6 7 8 Kuormitus [%] 100 75 50 10 100 75 50 0 Painokerroin 0,15 0,15 0,15 0,1 0,1 0,1 0,1 0,15 Moottorisaha G3 Kuormituspiste 1 2 Kuormitus [%] 100 0 Painokerroin 0,9 0,1 4.2.2 SAE (Society of Automotive Engineers) SAE on yhdysvaltalainen autoalan yhteisö, joka mm. tekee alaan liittyviä standardeja. SAE on julkaissut myös pakokaasupUstöstandardeja. Dieselmoottoreiden päästöjä koskevat useat eri standardit. Pienmoottoreiden päästöjen mittauksessa standardi SAE J1088 on ollut edelläkävijä. Se lienee ensimmäinen varsinaisten pienmoottoreiden pakokaasupäästöjen mittaukseen hyväksytty standardi. Hyväksymisvuosi oli 1974. SAE:n standardi on mittalaitteistovaatimukseltaan samantyyppinen kuin muutkin päästöstandardit ja -säännökset. Eri komponenttien analysaattorit ovat seuraavassa asetelmassa. Komponentti Analysaattori HC H FID CO & CO2 NDIR NOx CLA, H CLA tai NDIR 02 PMD Näyte otetaan raa'asta pakokaasusta. Pakokaasu johdetaan ensin sekoituskammioon, jonka jälkeen näyte otetaan. Sekoituskammion tarkoituksena on saada pakokaasu se- koittumaan tasalaatuiseksi, jotta näyte olisi mahdollisimman edustava. Kammion kooksi suositellaan vähintään kymmenen kertaa moottorin iskutilavuus. Moottorisaho- jen ja ruohonleikkureiden kuormituspistesuositukset ovat taulukossa 6. 18 Taulukko 6. Moottorisahojen ja ruohonleikkureiden standarclin SAE J1088 mukaiset kuormituspisteet. Tyhjä- käynti Nimelks- nopeus Rajoitettu pyörintänopeus tai 85 % nimellisnopeudesta Max. väännön nopeus tai 65 % nimellisnopPudesta Ruohonleikkuri Kuormituspiste 1 2 3 4 5 6 Kuormitus [%] 0 100 85 75 50 25 Moottorisaha Kuormituspiste 1 2 3 Kuormitus [%1 0 100 100 4.2.3 SFS (Suomen Standardisoimisliitto) SFS ei ole tehnyt suoranaisesti ajoneuvojen tai moottoreiden päästöjä koskevia standardeja. SFS:n standardit koskevat lähinnä yleistä ilmansuojelua ja ne soveltuvat paremminkin polttolaitosten päästöjen määrittämiseen. Ilmansuojelua koskevia SFS- standardeja on taulukossa 7. Standardi SFS 4800 on ohje kiinteällä polttoaineella lämpiävien pienkattiloiden tes- tauksesta (SFS 4800), jossa mitataan myös kattilan savukaasujen CO2- tai 02- ja CO(+H2)-pitoisuudet. Analysaattoreita ei kuitenkaan ole tarkemmin määritelty. Taulukko 7. Ilmansuojelua koskevia SFS-standardeja. SFS 3866 Ilmansuojelu. Päästöt. Kfintoaineen määritys manuaalisella menetelmällä. SFS 3869 Ilmansuojelu. Kaasumaisten päästöjen määritys. SFS 5293 Ilmansuojelu. Päästöt. Riklcivedyn massakonsentraation määritys jodometrisellä titrausmenetelmällä. SFS 5412 Ilmansuojelu. Päästöt. Palamiskelpoiset savukaasut Hiilimonoksidin määritys ei- dispersiivisellä infrapuna-absorbtiomenetelmällä. (Sisältää asiaa myös liekki- ionisaatiomenetelmästä, sähkökemiallisesta määrityksestä ja katalyyttisestä poltosta.) SFS 5425 Ilmansuojelu. Ilman laatu. Typen oksidien määritys kemiluminesenssi-menetelmällä. SFS 5624 Rmansuojelu. Päästöt. Savukaasun tilan määritys. SFS 5625 Ilmansuojelu. Päästöt. Mittausyhteiden asentaminen kanavaan. 4.3 Määräykset 4.3.1 Pohjoismaat Suomessa vaaditaan, että traktorin dieselmoottorin pitää täyttää EY:n neuvoston vuonna 1977 antama direktiivi. Tämä pyörillä varustettujen maatalous- ja metsätrak- toreiden dieselmoottoreiden päästöjen vähentämistä koskeva direktiivi (77/537/ETY) määrittelee moottorin suurimmat sallitut näkyvät päästöt eli savutuksen. Muille työkoneille ja lämmityskattiloille Suomessa ei ole määrätty päästörajoja. Ruotsissa on pienkattiloille määritelty taajamissa tervapäästöille rajaksi 30 mg/MJ tai 19 hieman alle 1 grammaa kuivaa puukiloa kohti. Terva kuuluu palamattomiin hiilivetyi- hin ja tiivistyessään se mm. aiheuttaa esteettisiä haittoja. Tanskassa rajoitetaan ainakin pienkattiloiden häkäpäästöjä. Rajana on noin 40 g/kg kuivaa puuta 4.3.2 CARB (Californian Air Resources Board) Ensimmäiset lait autojen aiheuttaman ilmansaastumisen vähentämiseksi säädettiin 1950-luvulla Kaliforniassa, Yhdysvalloissa. Silloin perustettiin myös virasto nimeltä Californian Air Resources Board torjumaan ilmansaastumisen haittoja. CARB on edelleen edelläkävijä, jopa kansainvälisesti ajatellen, pakokaasupäästöjen vähentämi- sessä. Maailmassa ei vielä nykyisin (1994) ole voimassa pienmoottoreiden (19 kW, 25 hv) päästörajoituksia. Näihin kuuluvat esimerkiksi moottori- ja raivaussahat sekä erilaiset puutarhatyökoneet (bensiini- ja dieselkäyttöiset, kaksi- ja nelitahtiset). CARB on jo saanut valmiiksi pienmoottoreita koskevat päästörajoitukset. Näiden piti alunperin tulla voimaan Kaliforniassa vuoden 1994 alussa, mutta niiden voimaantuloa siirrettiin vuoden 1995 alkuun. Ne ovat ensimmäiset rajoitukset maailmassa, jotka koskevat pienmoottoreiden päästöjä. Rajoituksissa säädellään myös bensiinimoottoreiden hiuldcaspäästöjä. Kaksitahtisten bensiinimoottoreiden hiulckaspäästöihin on viime aikoina kiinnitetty huomiota, koska niiden on havaittu olevan jopa moninkertaisia dieseleiden hiuldcaspäästöihin verrattuna. CARB:n säännöksessä lcaasumaisten päästöjen mittaus ja moottorin kuormitussyldi pohjautuu standardiin SAE J1088 sekä hiuldcaspäästöjen mittaus standardiin ISO 8187. Standardin ISO 8178 mukaisiin laimennustunneleihin on CARB:n säännöksessä tehty muutamia tarkennuksia. Kaasumaiset komponentit määritetään näytteestä, joka otetaan äänenvaimentimen jälkeen sekoitussäiliöstä raa' asta pakolcaasusta. Eri tyyppisten moottoreiden kuormituspisteet on esitetty taulukossa 8. Taulukko 8. Moottoreiden kuormituspisteen ja niiden painoarvo kokonaispäästöjä laskettaessa CARB:n määräyksissä. Kohta 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 Nopeus Nimellispyörimisnopeus Välipyörimisnopeus Tyhjä- käynti A-sykli 1 2 3 4 5 6 Moottorin kuormitus [Te] 100 75 50 25 10 0 Painokerroin 0.09 0.20 0.29 0.30 0.07 0.05 B-sykli 1 2 3 4 5 , 6 Moottorin kuormitus [%1 100 75 50 25 10 0 Painokerroin 0.09 0.20 0.29 0.30 0.07 0.05 C-sykli 1 2 Moottorin kuormitus [%] 100 o Painokerroin 0.90 0.10 20 A-sykli on laitteille, joita ei lcannateta käsin ja jotka toimivat pääasiassa muulla kuin nimellispyörimisnopeudella. B-sykli on laitteille, joita ei lcannateta käsin ja joita käytetään nimellis- pyörimisnopeudella. C-sykli on lcannettaville laitteille. Päästörajojen yksikkönä CARB:n säännöksessä on grammaa hevosvoimatuntia kohden (g/hvh) ja rajat sekä niiden voimaantuloajat ovat taulukossa 9. Taulukko 9. CARB:n määräysten päästörajat ja niiden voimaantuloailcataulu. Vuosi Moottori- luokka Hiilivedyt+ typen oksidit Hiilivedyt Hiilimonoksidi Typen oksidit Hiukkaset 1995 - 1 12.0 - 300 - 0.9 (1) 1998 2 10.0 - 300 - 0.9 (1) 3 - 220 600 4.0 - 4 - 180 600 4.0 - 5 - 120 300 4.0 - 1999- 1,2 3.2 - 100 - 0.25(2) 3, 4, 5 - 50 130 4.0 Moottoriluoldca 1. Moottorit, joiden iskutilavuus on alle 225 cm3. Luokka 2. Moottorit, joiden iskutilavuus on yhtäsuuri tai suurempi kuin 225 cm3. Luokka 3. Kannettavat moottorisovellutukset, joiden iskutilavuus on alle 20 cm3. Luokka 4. Moottorit, joiden iskutilavuus on 20 - 50 cm3. Luokka 5. Iskutilavuudeltaan yli 50 cm' moottorit. Kaikille dieselmoottoreille. Kaikille diesel- sekä lcaksitahtisille bensiinimoottoreille. 4.3.3 ECE (Economic Commission for Europe) 4.3.3.1 ECE:n sopimukset YK:n Euroopan talouskomissio tekee sopimuksia, joilla yhdenmukaistaan eri maiden ajoneuvomääräyksiä. Yhdessä sopimusmaassa tehty tuotteen hyväksyntä merkitään E- merkillä ja tällöin hyväksyntä pätee myös muissa sopimusmaissa. ECE on määritellyt kaksi palcolcaasupäästöjä koskevaa säännöstä, jotka koskevat tieliikenteeseen tarkoitetuja dieselmoottoreita. ECE R 24 käsittelee näkyviä päästöjä (savutusta) ja ECE R 49 kaasumaisia päästöjä. ECE valmistelee tällä hetkellä (1994) myös maatalous- ja metsätraktoreille tarkoitettua päästösäännöstä. 21 4.3.3.2. Savutuksen mittaus (ECE R 24) ECE R 24 -säännös koskee tieliikenneajoneuvoja, mutta sitä käytetään myös traktori- dieseleille. Säännöksestä on ainakin kolme versiota, joista tässä esitellään versio kaksi. R 24 sisältää kolme eri pääaluetta: Osa I Tieliikenneajoneuvoihin tarkoitettujen dieselmoottoreiden näkyvät pakokaasupäästöt. Osa II Osan I mukaisesti tyyppihyväksyttyjen moottoreiden asentaminen tieliikenneajoneuvoihin. Osa M Sellaisen ajoneuvon, jonka moottori ei ole erikseen tyyppihyväksytty osan I mukaan, näkyvät päästöt. Säännöksen mukainen savutuksen mittaus perustuu valon absorboitumiseen pako- kaasuun. Mittaus on kaksiosainen. Ensimmäisessä mittauksessa moottori käy vakio- kuormalla ja -pyörimisnopeudella ja toisessa mittauksessa moottorin pyörimisnopeutta kiihdytetään. Valdokuormakokeessa moottoria käytetään täydellä kuormalla. Mittapisteitä valitaan säännöksen mukaan riittävästi pienimmän ja suurimman pyörimisnopeuden väliseltä alueelta. Säännös määrittelee neljä pistettä. Pyörimisnopeusalueen päätepisteiden (tyhjäkäynti ja suurin pyörimisnopeus) lisäksi savutus mitataan ainakin moottorin suurimman vääntömomentin ja tehon pyörimisnopeuksien kohdalta.. Kiihdytyskokeessa kuormittamattoman moottorin pyörimisnopeutta lisätään ja vähennetään. Moottorin käydessä tyhjäkäynnillä kaasu painetaan nopeasti, ei kuiten- kaan väldvaltaisesti, pohjaan. Pyörimisnopeuden saavutettua suurimman arvonsa kaasu vapautetaan ja moottorin annetaan palautua tyhjäkäynnille sekä odotetaan kunnes opasimetrin näyttö tasaantuu. Tämä toistetaan vähintään kuusi kertaa kunnes savutusarvot tasaantuvat. Savutusraja määritellään säännöksessä moottorin nimellisen ilmavirtauksen mukaan. Nimelliseen virtaukseen vaikuttavat ainoastaan moottorin iskutilavuus ja pyörimisnopeus. 4.3.3.3 Kaasumaisten päästöjen mittaus (ECE R 49) Myös ECE R 49 on tarkoitettu tieliikenteen raslcaille dieselmoottoreille. Tästä säännöksestä on olemassa ainakin kolme versiota, joista tässä esitellään vanhinta ja uusinta vuodelta 1994. Säännöksen mittausjärjestely sopii kaikille dieseleille, mutta kuormitussyldit eivät kuvaa hyvin traktoreiden moottoreiden kuormittumista. Siten myöskään annetut päästörajat eivät liene sopivia traktoreille. Mitattavia päästökomponentteja ovat hiilimonoksidi, hiilivedyt ja typen oksidi,t. Uusimmassa R 49/02 -versiossa 'mitataan myös hiukkasten määrä. Tarvittaessa mitataan hiilidioksidin määrä laimennussuhteen laskemista varten. Tulokset ilmaistaan yksiköissä g/kWh. 6(0.25) ' 8(0.10) 90 80 70 ' 5 (0.08) ' 9 (0.02) 60 50 4(0.08) ' 10 (0.02) 40 30 20 • 3 (0.08) 11 (0.02) 10 2(0.08) 12 (0.02) 0 • 1,7,13 (0.25/3) Joutokäynti Välipyörimisnopeus Nimellisnopeus Moottorin pyörimisnopeus M oo tto ri n k uo rm itu s [% ] 22 Moottorin kuormituspisteet, kuva 11, ovat eri R 49:n versioissa samanlaisia. Kuva 11. ECE R 49 -säännöksen mukaiset moottorin kuormituspisteet. Suluissa on eri koh- tien painotuskertoimet. Välipyörimisnopeudella tarkoitetaan moottorin suurimman väännön pyörhnisnopeutta. Säännöksen mukaiset päästörajat ovat taulukossa 10. Taulukko 10. Määräyksen ECE R 49 mukaiset suurimmat päästöt. Versio CO [g/kWh] HC [g/kWh] NOx [g/kWh] PT [g/kWhl R49 14,0 3,5 18,0 - R 49/02 A 1.7.1992 4,5 1,1 8,0 0,36 R 49/02 B 1.10.1995 4,0 1,1 7,0 0,15 4.3.4 EEC (European Economic Community) Myös Euroopan unioni on tehnyt omat jäsenmaitaan koskevat pako- kaasupäästödirektiivit. Päästödirektiivejä on henkilöautoille, raskaalle kalustolle sekä traktoridirektiivin yhtenä osana myös traktoreille. Traktoridirektiivin mukainen päästösäännös on hyvin samanlainen kuin ECE R24 -säännös eli se koskee moottorin savutusta. Raskaille dieselmoottoreille Euroopan unioni on antanut mm. säännöksen 88/77/EEC, joka vastaa vaatimuksiltaan ECE R49/01:tä, ja 91/542/EEC, joka vastaa ECE R49/02:ta. Mittalaitteet, moottorin kuormituspisteet ja hyväksymisrajat ovat käytännössä kummassakin säännöksessä samoja. 91/542/EEC-säännös on voimassa myös Suomessa tieliikenteeseen tarkoitetuille raslcaille dieselmoottoreille. 23 4.3.5 EUROMOT (Association of European Manufacturers of Internal Combustion Engines) EUROMOT on yleiseurooppalainen moottoreiden valmistajien liitto. Se on tehnyt pakolcaasupäästöistä rajoitusehdotuksen, joka koskee yli 3 kW:n moottoreita. Ehdotus koskee liikkuviin tai liikuteltaviin kohteisiin asennettuja moottoreita. Ehdotus lienee pohjana tulevalle EU:n direktiiville, joka koskee työkoneiden päästöjä. Direktiivin ulkopuolelle jäänevät tieliikenteen ajoneUvot, kaupallisten alusten moottorit, rauta- tiekohteiden moottorit sekä lentokonemoottorit. EUROMOTin mittaus perustuu standardiin ISO 8178. Syinä tähän ovat mm. se, että ISO on maailmanlaajuisesti hyväksytty standardi ja että 8178 vastaa laitteistovaatimuk- siltaan esim. ECE R49:ää ja 91/542/EEC:tä. Päästökomponentteja, joita ehdotus koskee, ovat häkä, typen oksidit, hiilivedyt sekä hiukkaset. Päästörajaehdotukset riippuvat moottorin tehosta. Yksikköinä on grammaa kilowattituntia kohti, g/kWh. Kuvissa 12 ja 13 on esitetty EUROMOTin ehdotuksen mukaisia päästörajoja. Rajat on määritetty standardin ISO 8178-4 koesyklin Cl mukaisesti. 5. VAKOLAAN HANKITTU LAITTEISTO Päästömittauslaitteistoa VAKOLAan hanldttaessa vaatimuksena oli, että sillä voidaan mitata diesel- ja pienmoottoreiden sekä lämmityskattiloiden pakokaasupäästöjä. Lisäksi lähdettiin siitä, että laitteisto täyttää tärkeimpien standardien ja säännösten vaatimukset. Eri standardit ja säännökset antavat hieman liikkumavaraa laitteiston kokoonpanolle. Tärkeintä on, että tulokset ovat keskenään vertailukelpoisia ja tulosten yhteydessä ilmoitetaan, minkälaisella laitteistolla tulokset on saatu. VAKOLAan valittiin suomalaisen PPM-Systemsin toimittama laitteisto. Yritys tekee yhteistyötä amerikkalaisen Advanced Pollution Instrumentation -nimisen yrityksen kanssa. Hiuldcasmittauslaitteistoa ei hankittu tässä yhteydessä, koska käytettävissä olleet varat eivät olisi siihen riittäneet.. Laitteiston periaatekuva on kuvassa 10. Hankittu laitteisto sisältää hillimonoksidin (CO), hiilidioksidin (CO2), typen oksidien (NO.), kokonaishiilivetyjen (HC) ja hapen (02) mittauslaitteet. Laitteiston kokonais- vasteaika lienee noin 30 sekuntia. Jäähdytin rajoittaa näytteen virtausnopeudeksi 6 l/min näytteen kosteuden ollessa 50 %. Laitteistoon kuuluvat myös näytteenottoson- dit, jotka PPM-Systems on valmistanut itse. Analysaattoreiden merkit ja mallit ovat: H FID (hiilivedyt): Compur Monitor FID CLA (typen oksidit): API 200 Model A NDIR (hiilimonoksidi ja hiilidioksidi): PPM IPA PMA (happi): PPM Paramox Näytteenkäsittely (kuivain ja pumppu): United Analyzers 3050 Esisuodatin: J.U.M 1128 Pääsuodatin: Balston Filter 95-S-6 Näytelinja: Technical Heaters, sisähalkaisija 6 mm. 24 Hiilimonoksidi C> C> 0 0 C> C> 0 0 C> 0 0 C> C> C> C> C> C> es1 M k•C> 00 CT M 11•-• 00 C11 C•1 Teho [kW] 12 10 8 6 4 2 0 h h 1.1.1996 ----- 1.1.1999 : Hiilivedyt 1.1.1996 ---• 1.1.1999 0.5 0 C> 0 0 C> C> 0 C> 0 0 C> 0 0 0 0 0 0 C> 0 Cs1 •:1- kf) ,Z) 00 01 0 es1 M kr) N CO 01 0 Teho [kW] 3 2.5 2 1 Kuva 12. EUROMOTin ehdotus hiilimonolcsidin ja hiilivetyjen päästörajoilcsi. 25 1.1.1996 1.1.1999 Typen oksidit 14 - - 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 M •zt• kg") r- oo cz•N o M kr) h 00 CN irs1 Teho [kW] 'S:1" 18 16 6 — 4 — 2 — -4- Hiukkaset 1.1.1996 ---- 1.1.1999 0.4 0.2 - — 0 oococ000000coc0000 m h 00 CN M t•-• 00 CN Teho [kW] 2 1.8 1.6 1.4 1.2 0.8 0.6 Kuva 13. EUROMOTin ehdotus typen olcsidien ja hiukkasten päästörajoiksi 26 6. LÄHDELUETTELO AHOKAS, J. 1992. Traktoreiden ja työkoneiden pakolcaasupäästöt ja niiden mittaami- nen. 26 s. Ei julkaisua. Saatavana VAKOLAsta. Association of European manufacturers of internal combustion engines (EUROMOT). 1992. Exhaust emission standards for R.I.C. engines used in mobile and transportable applications. 50 s. Californian Air Resources Board. California regulations for 1994 and later, utility and lawn and garden equipment engines. CARB:n lähettämät tiedotteet. E/ECE/324, E/ECE/TRANS/505, Addendum 23: Regulation No. 24, Revision 2. Economic Commission for Europe, 1986, 63 s. E/ECE/324, E/ECE/TRANS/505, Addendum 48: Regulation No. 49. Economic Commission for Europe, 1982, 28 s. E/ECE/324, E/ECE/TRANS/505, Addendum 48: Regulation No. 49. Revision 2. Economic Commission for Europe, 1992, 61 s. 77/537/ETY. Neuvoston direktiivi pyörillä varustettyjen maatalous- ja metsätraktorei- den dieselmoottoreiden päästöjen vähentämiseksi toteutettavia toimenpiteitä koskevan jäsenvaltioiden lainsäädännön lähentämisestä. Euroopan yhteisöjen virallinen lehti, Nro L 220/38, 1977, 22 s. 88/77/ETY. Neuvoston direktiivi ajoneuvojen dieselmoottoreiden ilman pilaantumista aiheuttavien lcaasupäästöjen vähentämistä koskevan jäsenvaltioiden lainsäädännön lähentämisestä. Euroopan yhteisöjen virallinen lehti, Nro L 36/36, 1988, 50 s. 91/542/ETY. Neuvoston direktiivi ajoneuvoissa käytettäväksi tarkoitettujen diesel- moottoreiden kaasumaisten epäpuhtauspäästöjen vähentämiseen liittyvän jäsenvaltioi- den lainsäädännön yhtenäistämisestä annetun direkt6in 88/77/ETY muuttamisesta. Euroopan yhteisöjen virallinen lehti, 1991, 50 s. HAHICALA, M., JORMANAINEN, P., PUUSTINEN, H. & POHJALA, V. 1986. Pienkattiloi- den päästöselvitys. Valtion teknillinen tutkimuskeskus. Tutkimuksia 454. 166 s. IS.O/DIS 8178. Reciprocating internal combustion engines - Exhaust emission measu- rement. Part 1: Test bed measurement of gaseous and particulate emissions. Interna- tional Organization for Standardization, 1993, 99 s. 27 ISO/DIS 8178. Reciprocating internal combustion engines - Exhaust emission measu- rement. Part 2: Measurement of gaseous and particulate emissions at site. International Organization for Standardization, 1993, 35 s. ISO/DIS 8178. Reciprocating internal combustion engines - Exhaust emission measu- rement. Part 3: Definitions and methods of measurement of exhaust gas smoke under steady-state conditions. International Organization for Standardization, 1993, 7 s. ISO/DIS 8178. Reciprocating internal combustion engines - Exhaust emission measu- rement. Part 4: Test cycles for different engine applications. International Organizati- on for Standardization, 1993, 23 s. Kehittyvä dieseltekniildca. 1993. Autoalan koulutuskeskus Oy. Helsinki. LAURIICKO, J. 1987. Dieselmoottoriautojen pakokaasupäästöt. Mittaaminen, rajoituk- set ja puhdistustekniikka. Valtion teknillinen tutkimuskeskus. Tiedotteita 712. 85 s. LAURIICKO, J. 1992. Dieselmoottorien pakokaasupäästöt. Käynnistys- ja käyttölämpö- tilan sekä polttoaineen vaikutukset. Valtion teknillinen tutkimuskeskus. Julkaisuja 761. 44 s. LAURIKKO, J. 1992. Henkilöautojen pakokaasupäästöt ja niiden vähentämisen tekniik- ka. Teknillinen korkeakoulu. Auto- ja työkonetekniikan tutkimusraportti 1992/1. 91 s. Lucas Applied Technology. Lucas Hartridge smokemeter-4 operating manual. Buckingham. 92 s. NYLUND, N-0., KYTÖ, M., KOPONEN, P. & LEPPÄMÄKI, E. 1985. Bensiiniautojen pakokaasupäästöjen määrät, puhdistus, mittaaminen ja päästörajat. Valtion teknillinen tutkimuskeskus. Tiedotteita 463. 53 s. PATTERSON, D.I. & HENIEN, N.A. 1972. Emissions from combustion engines and their control. Ann Arbor Science Publishers, Detroit. 355 s. Pienpolton tekniikka ja päästöt -seminaari. 25.05.1994. Jyväskylä. Seminaariaineisto. PURANEN, A. 1992. Polttomoottorikäyttöisten työkoneiden ympäristöpäästöt. Tampe- reen teknillinen korkeakoulu, Konetekniilcan osasto, Turvallisuustekniildca. Raportti 63. 72 s. 28 REHNBERG, 0. & SUNDGREN, A. 1983. Rening av motorsägsavgaser. Högskolan i Luleä. Forskningsrapport 15. 27 s. SPRINGER, G.S. & PATTERSON, D.I. 1973. Engine emissions. Pollutant formation and measurement. Plenum Press, New York. 371 s. Suomen säädöskokoelma n:o 1256/92. Asetus ajoneuvojen rakenteesta ja varusteista. SAE 11088 JUN83. Test procedure for the measurement of exhaust emissions from small utility engines. Society of Automotive Engineers, 1974, 6 s. SFS-luettelo. Suomen standardisoimisliitto. Helsinki 1994. 280 s. TUOMI, S. 1993. Puun. pienpolton päästöjä voidaan vähentää. TEHO 1/1993. VESTERINEN, R. 1992. Jatkuvatoimisten päästömittauslaitteiden toimivuus ja kenttä- kelpoisuus. Valtion teknillinen tutkimuskeskus. Tiedotteita 1341. 47 s. VAKOLAn tutidniusselostuksia PUUMALA, M., KARHUNEN, J., LOUHELAINEN, K. & VILHUNEN, P. 1987. Jauhatuksen tilantar- ve ja pölyhaittojen vähentäminen SCHÄFER, W. & AHOKAS, J. 1988. Maata- louskoneiden tietokanta KARHUNEN, J., AARNIO, K. & MYKKÄNEN, U. 1988. Lannanpoistolaitteiden toiminta ja kes- tävyys KAPUINEN, P. & KARHUNEN, J. 1988. Pienten pihatoiden ilmanvaihdon erityisvaatimukset PUUMALA, M., MANNI, J. & SARIN, H. 1988. Tuotantorakennusten suunnittelu ja raken- taminen käytännössä MATTILA, T. & VIROLAINEN, V. 1989. Hel- lävarainen perunankorjuu MIKKOLA, H. 1989. Syyskyntöä korvaavien muoldcausmenetelmien vaikutus kevätvehnän satoon 1975-1988 PITKÄNEN, J. 1989. Pitkäaikaisen aurattoman viljelyn vaikutukset hiesusaven rakenteeseen ja viljavuuteen Ei julkaisua KAPUINEN, P. & KARHUNEN, J. 1989. Kosteiclen pintojen kosteudentuotanto navetoissa SARIOLA, J., TUUNANEN, L. PAAVOLA, J. & AHOKAS, J. 1990. Kyhnäilmrlcuivurin mitoitus ja käyttö MÄKELÄ, J. & LAU120LA, 1.1. 1990. Leildcuu- puimurin kulkulcyky vaikeissa olosuhteissa KAPUINEN, P. & KARHUNEN, J. 1990. Lietelan- tajärjestelmien toimivuus SUOKANNAS, A. 1991. Heinän varastokuivaus SARIOLA, J., TUUNANEN, L., ESKELINEN, T., LOUHELAINEN, K. & RIPATri, T. 1992. Viljan- kuivaulcsen pölyhaitat SUOKANNAS, A. 1991. Säilörehun siirto ja käsit- tely talvella KAPUINEN, P. 1992 Naudanlihan tuotanto- menetelmät ja -rakennukset KERVINEN, J. & SUOKANNAS, A. 1993. Kiedo- tun pyöröpaalisäilörehun valmistustekniikka ja laatu SARIOLA, J. & LEPPÄLÄ, J. 1993. Hellävarainen perunan kauppalamnostus KAPUINEN, P. 1993. Naudanlihan tuotanto- menetelmät ja -rakennukset II PUUMALA, M. & LEHTINIEMI, T. 1993. Betonit ja muovit navetan lattiamateriaaleina KAPUINEN, P. 1994. Lannankäsittelyn taloudel- lisuuden ja lannan ravinteiden hyväksikäytön parantaminen VAKOLAn tiedotteita 43/88 MANNI, J. 1988. Käytännön ohjeita koneva- raston hankintaa suunnittelevalle. 44/89 1989. Pohjoismaiset lypsykone- ja laiteohjeet 45/89 1989. Säilörehun korjuu pyöröpaalaimella 45 S/89 NYSAND, M. 1989. Rundbalsensilering 46/90 MANNI, J. & KAPUINEN, P. 1990. Kevytsora lietesäiliön katteena 47/90 KARHUNEN, J. 1990. Lietelannan kompos- tointi 48/90 LEPPÄNEN, K. & NYSAND, M. 1990. Tur- vallinen ja nopea työkoneiden kytkentä 49/91 LEHTINIEMI, T. & PUUMALA, M. 1991. Be- tonit ja muovit navetan lattiamateriaaleina 50/91 MANNI, J. 1991. Pölyn ja roskien talteenotto lämminilmakuivaamossa 51/92 VIROLAINEN, V. 1992. Viherkesannon perus- taminen ja hoito 52/92 KARHUNEN, J. 1992. Kaasut ja pöly eläin- suojien ilmanvaihdossa 53/93 MIKKOLA, H. 1993. Lannoitteenlevittimien levitystasaisuus 54/93 JANTUNEN, J. .1993. Maaseudun koeraken- tamisen ohjelmointi 55/93 SUOKANNAS, A. 1993. Pyöröpaalisäilörehun korjuu, varastointi ja laatu 56/93 JANTUNEN, J. 1993. Maaseuturakentamisen ideakilpailu 57/93 VIROLAINEN, V. 1993. Syyskylvöjen var- mentaminen 58/93 KAIJA, J. & KOSKIAHO, J. 1993. Maatilan ja maatilamatkailun jätehuolto 59/93 HUOTELIN, R. 1993. Maatilamyymälätoiminta vanhassa maatilan asuinrakennuksessa 60/93 SALMINEN, K. & ALAKOMI, T. 1993. Tyhjien maatilarakennusten uusi käyttö 61/94 MIKKOLA, H. 1994. Lietelannan varastointi ja levitys 62/94 PUUMALA, M. 1994. Tuotantorakennusten alapohjia ja piha-alueiden päällysrakenteita 63/94 SARIOLA, J., PIETILÄ, J. & MÄKELÄ, 0. 1994. Turvallinen puunpilkonta 64/94 KARHUNEN, J. 1994. Itkupinta-tuloilmalaitteen vaikutus eläinsuojassa 65/94 LÖTJÖNEN, T. MÄKELÄ, 0. & PIETILÄ, J. 1994. Olcsainen hake pienpolttimissa. 66/94 ELONEN, E. 1994. Pako- ja savulcaasujen analysointi Vihdin Painorasten Oy 1994