290 Metsätieteen aikakauskirja 3/2009 Kirjallisuutta Risto Virtanen Tunturikasvimme tutuiksi värikkään oppaan avulla Väre, H. & Partanen, R. 2009. Suomen tunturi- kasvio. Metsäkustannus. 256 s. ISBN 978-952-5694-40-6 Tunturikasvioppaan ilmestyminen kirjamarkki-noille on erinomainen uutinen Lapin kävijöille ja kaikille kasveista kiinnostuneille. Luonnonvaraisia kasveja esitteleviä kuvakirjoja ei muutenkaan tule kovin usein tarjolle, joten kirja voi houkutella myös lisää harrastajia ja tukea siten luonnontuntemusta maassamme. Kirjan asemaa kotimaisessa tieto- ja harrastekirjallisuudessa vahvistaa se, että tähän asti tunturikasveista kiinnostuneet ovat saaneet selata pohjoismaisia ja keskieurooppalaisia oppaita, joista harva on koskaan käännetty suomeksi. Kirjan ul- koasu on harkittu. Se on pehmytkantinen ja sopii sujautettavaksi vaikka repun sivutaskuun. Kirjan tekijät ovat parhaita alansa asiantuntijoita, joten kirja kattaa tuntureidemme putkilokasvilajis- ton käytännöllisesti katsoen täydellisesti. Esitellyiksi tulevat siten suuret harvinaisuudetkin, jotka voi olla vaikea löytää luonnosta. Kasvion alun johdanto antaa mukavasti perustietoa Lapin luonnosta, kasvillisuudesta ja tunturikasvistos- ta. Tästä käy ilmi se, että tunturikasveja esiintyy tun- turialueen ulkopuolella muun muassa Koillismaalla kalliokuruissa ja runsasravinteisilla lähdesoilla. Tun- turikasvien levinneisyyshistoria on uuden tutkimuk- sen myötä selvinnyt entistä paremmin, mutta tämän tarkemmalle esittely lienee tässä oppaassa ollut vähän tilaa. Kirjan alkuosassa esitellään Suomen tuntureita ja mainitaan niiden lakikorkeuksia. Tark- ka Kuusamon kävijä hoksannee, että Rukatunturin korkeus on jäänyt liian matalaksi (kirjan mukaan 462 m), kun kartoista voi lukea korkeudeksi 500 m. Tunturiluonnon vyöhykkeisyyttä kuvataan erot- taen paljakan korkeusvyöhykkeet. Kuvauksessa on pientä epätarkkuutta. Sivulla 13 tarkoitetaan, että alapaljakan yläraja on noin 880 metrin korkeudessa. Alapaljakan yläpuolella on keskipaljakka, joka ulot- tuu n. 1150 m korkeuteen ja tätä korkeammalla on Kirjallisuutta Metsätieteen aikakauskirja 3/2009 291 erotettavissa yläpaljakka. Yläpaljakkaa luonnehtivat lumenviipymät, yksittäiset kasvilaikut ja rakkaki- vikko. Varsinaista nivaalivyöhykettä ei Suomessa kuitenkaan ole. Tunturikasvillisuutta esitellään monipuolisesti. Tunturikasvillisuuden ja luontotyyppien kirjo on suuri ja sen esittely kattavasti ei olekaan tarkoituk- senmukaista. Tunturiluonnon elementeistä keskeisiä ovat lumenviipymät ja niitä esiintyy suurtuntureiden ohella Suomen muillakin tuntureilla, tosin usein hy- vin pienialaisina. Kuten muussakin kasvillisuudessa alustan kalkkipitoisuus vaikuttaa suuresti kasvien esiintymiseen. Kalkkikallioperällä tavataan vaateli- asta lajistoa ja näitä nimitetään kalkinvaatijoiksi tai -suosijoiksi. Kirjasta käy ilmi että monet Suomen harvinaisista tunturikasveista ovat kalkinvaatijia. Kirja painottuu kasvien tunnistuksessa tarvittavien tuntomerkkien esittelyyn kuvin ja tekstein. Kuvi- tus on erinomaisen hyvä. Useimmista lajeista on yleiskuva, ja monista on kuvia myös tunnistamisessa välttämättömistä yksityiskohdista. Kuvaaminen tun- turialueella on usein hankalaa, koska alati tuivertava tuuli liikuttelee kasvin osia, joten pitkiä valotusai- koja voi harvoin käyttää. Ehkäpä nykyinen digiku- vaustekniikka on ollut tekijöille hyvä apu tässä ja sallii useiden otosten ottamisen ilman että tarvitsee miettiä filmikustannuksia. Lapinlauhan kuvassa on tunturituulen aiheuttama versojen heiluminen aistit- tavissa kuvastakin. Kuvien värit ovat onnistuneita ja kontrasti useimmiten hyvin kohdallaan. Karvas- kallioista esittävässä kuvassa (s. 159) seuralaisena lienee sopulinkallioinen, joka voisi olla selkeyden vuoksi mainittuna vaikkapa kuva tekstissä. Kaksik- kovihvilän kuvassa (s. 189) ei näy kukinnon pitkä tukilehti eikä ylempi kota ole alemman päällä. Kir- jan kuva muistuttaa mielestäni kolmikkovihvilää, jolla on kaksi kotaa. Teksteissä selostetaan lisää tuntomerkkejä ja olen- naisimmat niistä esitetään kursivoituna. Tämä on hyödyllistä samankaltaisten lajien erottamisessa. Kunkin lajin kohdalla esitetään arvio lajin levin- neisyydestä ja yleisyydestä. Yleisyysarviot antavat osviittaa siitä miten todennäköisesti kasvilajiin voi törmätä maastossa. Norjanarho mainitaan hyvin har- vinaiseksi kun taas rikkileinikki arvioidaan erittäin harvinaiseksi. Koska norjanarholla on Suomessa vain kaksi tunnettua esiintymäaluetta, sen voisi mielestäni arvioida myös erittäin harvinaiseksi. Kirjan tekijöillä on hyvä käsitys lajien levinnei- syydestä ja kunkin lajin kohdalla luetellaan pää- asialliset esiintymisalueet. Lapinvuokkoa esiintyy Ounastuntureilla kun taas Pallastuntureilta se on hävinnyt. Jääleinikki säväyttää aina kun sen kohtaa tunturin lumenviipymillä. Kasvi on komea ja sen ku- kat alkuaan ovat vitivalkoisia ja vanhemmiten saavat violetin sävyä. Kasvi saavuttaa suurimman korkeu- den Alpeilla. Sen sijaan sen levinneisyys arktisella alueella jää keskiarktiseen vyöhykkeeseen, ja monia tunturilajejamme esiintyy pohjoisempana esimer- kiksi Pearyn maassa Grönlannin pohjoisosassa. Taksonominen tieto on tarkkaa ja antaa syven- tävää tietoa pitemmälle ehtineille harrastajillekin. Napahärkin esittelyssä mainitaan, että Suomessa esiintyvä rotu on muunnosta var. laxum. Parempi kuvaus voisi olla ”Suomessa kasvaa muunnosta var. laxum”. Kasvilajien nimistö muuttuu taksonomisen tutkimuksen myötä. Kasviossa on nimistöä ajanmu- kaistettu ja siksi se on hyvin ajan tasalla. Esimer- kiksi aiemmin tähkäkaurana tunnettua tuntureiden heinää kuuluisi nimittää tähkäkaurakoksi. Tunturikasvio on välttämätön retkille Lappiin, ja se tullee varmasti ilahduttamaan monia pohjoisen kasvien opiskelijoita, kartoittajia ja niitä harras- tuksekseen havainnoitsijoita. Liekö opas osaltaan myötävaikuttanut jo kuluvana kesänä (2009) opis- kelijoiden Kilpisjärveltä tekemään merkittävään tunturikasvilöytöön (pikkulehdokki, Platanthera obtusata ssp. oligantha), joka on maallemme uusi kasvilaji. n FT Risto Virtanen, Oulun yliopisto, Kasvimuseo. Sähköposti risto.virtanen@oulu.fi