FOLIA FORESTALIA 637 METSÄNTUTKIMUSLAITOS • INSTITUTUM FORESTALE FENNIAE • HELSINKI 1985 PENTTI K. RÄSÄNEN, ELJAS POHTILA, ESKO LAITINEN, ANTTI PELTONEN & OLAVI RAUTIAINEN METSIEN UUDISTAMINEN KUUDEN ETELÄISIMMÄN PIIRIMETSÄLAUTAKUNNAN ALUEELLA. VUOSIEN 1978—1979 INVENTOINTITULOKSET FOREST REGENERATION IN THE SIX SOUTHERNMOST FORESTRY BOARD DISTRICTS OF FINLAND. RESULTS FROM THE INVENTORIES 1978—1979 METSÄNTUTKIMUSLAITOS THE FINNISH FOREST RESEARCH INSTITUTE Osoite: Unioninkatu 40 A Address: SF-00170 Helsinki, Finland (90) 661401 Ylijohtaja: Professori « n- , n e Aarne Nyyssönen Director: Professor Julkaisujen jakelu: Kirjastonhoitaja Distribution of Librarian Liisa Ikävalko-Ahvonen publications: Julkaisujen toimitus: Toimittaja t ■ - , e-,-, ■ , rr- lommi Salonen Editorial office: Editor Metsäntutkimuslaitos on maa- ja metsätalousministeriön alainen vuonna 1917 perustettu valtion tutkimuslaitos. Sen päätehtävänä on Suomen metsätaloutta sekä metsävarojen ja metsien tarkoituksenmukaista käyttöä edistävä tutkimus. Metsäntutkimustyötä teh dään lähes 800 hengen voimin yhdeksällä tutkimusosastolla ja kymmenellä tutkimus-ja koeasemalla. Tutkimus- ja koetoimintaa varten laitoksella on hallinnassaan valtion metsiä yhteensä n. 150 000 hehtaaria, jotka on jaettu 17 tutkimusalueeseen ja joihin sisäl tyy kaksi kansallis- ja viisi luonnonpuistoa. Kenttäkokeita on käynnissä maan kaikissa osissa. The Finnish Forest Research Institute, established in 1917, is a state research institution subordinated to the Ministry of Agriculture and Forestry. Its main task is to carry out research work to support the development of forestry and the expedient use of forest resources and forests. The work is carried out by means of 800 persons in nine research departments and ten research stations. The institute administers state-owned forests of over 150 000 hectares for research purposes, including two national parks and five strict nature reserves. Field experiments are in progress in all parts of the country. FOLIA FOREST ALIA 637 Metsäntutkimuslaitos. Institutum Forestale Fenniae. Helsinki 1985 Pentti K. Räsänen, Eljas Pohtila, Esko Laitinen, Antti Peltonen & Olavi Rautiainen METSIEN UUDISTAMINEN KUUDEN ETELÄISIMMÄN PIIRIMETSÄLAUTAKUNNAN ALUEELLA. VUOSIEN 1978—1979 INVENTOINTITULOKSET Forest regeneration in the six southernmost forestry board districts of Finland. Results from the inventories in 1978—1979 Approved on 1.11.1985 SISÄLLYS 1. JOHDANTO 3 2. TUTKIMUSMENETELMÄ JA AINEISTO 4 21. Aineisto 4 22. Otanta 5 23. Koealojen mittaus 5 24. Aineiston käsittely 7 3. UUDISTAMISMENETELMÄT 8 31. Uudistamistapojen yleisyys 8 32. Tehdyt toimenpiteet 9 33. Uudistusalojen puustot 11 4. UUDISTAMISTULOS 11 41. Taimimäärät 11 42. Taimien pituuskehitys 13 43. Taimien vikaisuus ja elinvoimaisuus 14 44. Taimikoiden tasaisuus 15 45. Uudistumisaika 18 46. Hoidon tarve 20 5. UUDISTETTAVIEN METSIKÖIDEN UUDISTAMISVAIHTOEHDOT 21 6. TARKASTELU 22 7. YHDISTELMÄ 25 KIRJALLISUUS — REFERENCES 27 SUMMARY 29 2 Räsänen, P. K., Pohtila, E., Laitinen, E., Peltonen, A. & Rautiainen, O. RÄSÄNEN, P.K., POHTILA, E., LAITINEN, E„ PELTONEN, A. & RAUTIAINEN, O. 1985. Metsien uudista minen kuuden eteläisimmän piirimetsälautakunnan alueella. Vuosien 1978—1979 inventointitulokset. Summary: Forest regeneration in the six southernmost forestry board districts of Finland. Results from the inventories in 1978—1979. Folia For. 637: I—3o. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää metsän uudistamisen tilaa mittaamalla maastossa 7. valtakun nan metsien inventoinnin koeala-aineistosta noin 1/4 otos kaikista uudistamisvaiheen metsiköistä. Kaikkiaan tutkittiin Helsingin, Lounais-Suomen, Satakunnan, Uusimaa-Hämeen, Pirkka-Hämeen ja Etelä-Karjalan piirimetsälautakuntien alueelta 1365 uudistusalaa, jotka valittiin siten, että mukaan tuli taimikoita, siemen- ja suojuspuualoja sekä aukeita aloja samoin kuin kiireelli sesti uudistettavia metsiköitä. Viljelykohteet olivat keskimäärin viljavammilla mail la kuin luontaisen uudistamisen kohteet. Uudistamisen tulokset keskimääräisillä taimiluvuilla mitattuna ja aukkoisuuden perusteella arvioituna olivat parempia kuin vuosikymmentä aiemmin tehdyissä inventoinneis sa. Viljelyistä noin 75 % ja luontaisista uudistamisista noin 60 % oli johtanut vähintään tyydyttävään taimik koon. Uudistamismenetelmien valinta oli oilut kuiten kin usein leväperäistä samoin kuin töiden toteutuskin. Hoitotoimenpiteiden viivästymistä ja suoranaisia lai minlyöntejäkin havaittiin runsaasti, luontaisen uudis tamisen kohdalla enemmän kuin viljelyn. Jälkihoitotar vetta arvioitiin olevan viljelyaloista noin 3/4:lla ja luon taisessa uudistamisessa lähes kaikilla aloilla. Viljelytai mikot olivat kehittyneet nopeammin kuin luontaiset taimikot. Osaksi se johtui luontaisen uudistamisen pit kästä taimettumisajasta. Keskimäärin kahden metrin mittaan ylsivät männyn istutustaimikot B—98—9 vuotta nopeammin kuin luontaiset taimikot laskettuna siitä hetkestä, jolloin ensimmäiset 5 % taimista oli syntynyt. Männyn kylvötaimikoilla vastaava aikaero oli 6—7 vuotta ja kuusen istutustaimikoilla 14 vuotta. Taimi koiden kehityksessä uudistusalojen välillä ja yhden uudistusalan sisällä havaittiin suurta hajontaa. Lähiaikoina uudistettavista metsiköistä arvioitiin kohtuullisen nopean taimettumisen kannalta mahdolli seksi uudistaa luontaisesti noin puolet. The study was launched in order to determine the status of forest regeneration in Finland, by measuring in the field about a fourth of those Seventh National Forest Inventory sample plots which represented the regeneration phase. In all, 1365 regeneration sites were studied in the area of the Helsinki, Southwestern Finland, Satakunta, Uusimaa-Häme, Pirkka-Häme and South Karelia District Forestry Boards. The sample plots were restricted to cover seedling stands, seed tree and shelterwood areas, open areas, and stands to be urgently regenerated. The seeded or planted areas were, on an average, on more fertile sites than the naturally regenerated ones. Regeneration success, measured by mean seedling density and patchiness, was better than in the inventories carried out ten years earlier. About 75 per cent of the artificially regenerated, and about 60 per cent of the naturally regenerated stands had developed into at least acceptable seedling stands. This result has been obtained, even though the choice and implementa tion of regeneration measures continued to be variable and often inadequate. Delays in the treatments, and sometimes their omission were common, more so in natural than in artificial regeneration. The effects of the treatment deficiencies are also seen in the results. It was estimated that about three quarters of the examined artificial regeneration areas required treatment, almost all of those naturally regenerated. Seeded or planted areas had developed faster than naturally regenerated seedling stands. This was partly due to the long time required for the emergence of an adequate seedling stand through natural regeneration. Planted pine stands reached an average height of two meters B—9 years earlier than natural seedling stands, counted from the time when the first 5 % of the seedlings had emerged. For seeded pine stands, the corresponding time difference was 6—7 years, and for planted spruce stands, 14 years. Among regeneration sites and within a regeneration area, considerable variability was found in the development of seedling stands. An estimated half of the stands which were soon to be regenerated, could be regenerated naturally and expected to have relatively quickly established seedling stands. Helsinki 198 S. Valtion painatuskeskus ODC 524.6+231+232 ISBN 951-40-0730-1 ISSN 0015-5543 3 Folia Forestalia 637 1. JOHDANTO Kysymys metsien tarkoituksenmukaisim masta uudistamistavasta on metsänhoidon ja samalla koko metsätalouden tärkein ja vai kein. Tasaikäisen metsän kasvatuksessa, jo hon Suomessa yleensä pyritään, sekä suu rimmat tuotot että kustannukset ajoittuvat nimenomaan uudistamisvaiheeseen. Silloin luodaan perusta tulevan metsän kehitykselle, kasvulle ja tuotolle. Aikaisemmin pidettiin itsestään selvänä, että luontainen uudistuminen on metsien oi kea uudistumistapa, johon metsänhoidossa tulee pyrkiä ja metsänviljelyyn turvaudutaan vain poikkeustapauksissa kun luontaisen uudistamisen edellytykset puuttuvat. 1950- luvulta lähtien on voittanut alaa näkemys et tä intensiivisessä, täysitehoisessa metsänhoi dossa ei ole aikaa eikä varaa jäädä odottele maan luontaista uudistumista, vaan täys puustoiset, metsänhoidollisesti mallikelpoi setkin metsät usein kannattaa uudistaa vilje lyteitse. Metsänviljelyala ja sen mukana ak tiivinen rahoituspanos metsän uudistamiseen ovat nopeasti kasvaneet. Nykyisin metsän uudistaminen käsitetään suunnittelusta, toteutuksesta, seurannasta ja hoidosta muodostuvaksi toimenpideketjuksi, joka pitäisi pystyä optimoimaan. Käytännön kokemusten lisäksi ketjujen hahmotteluun on ollut käytettävissä joukko metsän uudista mista koskevia inventointitutkimuksia (Siren 1952, Juutinen 1962, Kallio 1965, Lehto 1969, Yli-Vakkuri ym. 1969, Solin 1970, Val tanen 1970, Etholen 1972, Hänninen ym. 1972, Pohtila 1972, Raulo ja Rikala 1974, Kinnunen 1977, Kinnunen ja Linnimäki 1977, Leikola ym. 1977, Metsämuuronen ym. 1978, Rautiainen ja Räsänen 1980, Pohtila ja Timonen 1980, Pelkonen ym. 1982, Kinnu nen ja Nerg 1982, 1983). Tutkimukset ovat yleensä kohdistuneet verraten suppeille alueil le ja rajoittuneet vain tiettyihin metsänuudis tamisketjun osakysymyksiin. Tulosten vertai lua on vaikeuttanut lisäksi se, että eri tutki muksissa on käytetty usein erilaisia menetel miä. Karjula ym. (1982) ovat koonneet aihee seen liittyviä tutkimustietoja ja Parviainen ja Lappi (1983) ovat hahmotelleet päätöksen tekomallia metsänuudistamisen toimenpide ketjun valinnalle. Varmuutta eri uudistamismenetelmien te hokkuudesta saati optimiketjuista ei ole syn tynyt. Yhä uudelleen väitellään esimerkiksi luontaisen uudistamisen ja viljelyn parem muudesta. On käynyt hyvin selväksi, että varmojen päätelmien tekemiseen käytännön metsänuudistamisesta tarvitaan aikaisempaa suurempia aineistoja, joilla on hyvä alueelli nen ja ajallinen edustavuus. Yrityksiä ja eh dotuksia valtakunnallisen metsänuudistami sen inventoinnin järjestämiseksi on tehty monia 1960-luvulta alkaen (Koukkula 1966), mutta rahoitus- ym. vaikeuksien takia ne ei vät ole johtaneet tuloksiin. Tämä tutkimus suunniteltiin valtakunnan metsien inventoinnin aineistoa hyväksi käyt täväksi ja inventointia uudistamisen osalta täydentäväksi tutkimukseksi. Se tarkoitettiin alunperin koko Suomen käsittäväksi käytän nön metsänuudistamismenetelmien ja niillä saatujen tulosten inventoinniksi (Räsänen ym. 1979). Tutkimus jouduttiin kuitenkin keskeyttämään niin, että se valmistuessaan kattoi vain kuuden eteläsuomalaisen piiri metsälautakunnan alueen. Yksityiskohtaiset kysymyksenasettelut kos kivat uudistamistapojen yleisyyttä, niillä saa tuja tuloksia, syntyneiden taimikoiden hoi don tarvetta ja uudistettavien metsien uudis tamismahdollisuuksia. Metsätilastoista saa tiin tietoja metsänuudistamisen eri työlajien yleisyydestä, mutta ei niiden yhdistelmistä eikä jakautumisesta erilaisille kasvupaikoille. Oletettiin — kuten on implisiittisesti oletettu useimmissa tähänastisissa vertailuissa — että luontaista uudistamista ja metsänviljelyä on käytetty samassa suhteessa erilaisilla kasvu paikoilla. Kun luontaisen uudistamisen ja metsänviljelyn edullisuudesta oli hyvin risti riitaisia väitteitä, hypoteesiksi otettiin, että eri uudistamistavoilla on saatu keskimäärin samanlaisia tuloksia. Eräiden aikaisempien tutkimusten perusteella (Juutinen 1962, Yli- Vakkuri ym. 1969, Hänninen ym. 1972, Km 4 Räsänen, P. K., Pohtila, E., Laitinen, E., Peltonen, A. & Rautiainen, O. nunen 1977, Kinnunen ja Linnimäki 1977, Leikola ym. 1977) tulokset oletettiin kuiten kin metsänhoidollisesti yleensä epätyydyttä viksi ja hoitotyöt puutteellisesti tehdyiksi. Syntyneiden taimikoiden kehitys oletettiin niinikään uudistamistavasta riippumattomak si. Uudistettavissa metsissä erilaisia uudista misvaihtoehtoja oletettiin löytyvän samassa suhteessa kuin niitä on viime aikoina käy tännössä toteutettu. Tutkimusta on valmistellut pisimpään kirjoittajista Räsänen. Yksityiskohtainen suunnittelu tapahtui työ ryhmässä, jota johti professori Gustaf Siren. Hänen ja kirjoittajien lisäksi suunnitteluun osallistuivat aktiivi sesti maisteri Ukko Rummukainen ja metsänhoitaja Kullervo Etholen. Suunnittelun eri vaiheissa asiantunti ja-apua antoivat professorit Kullervo Kuusela ja Eino Mälkönen, tohtori Lalli Laine ja metsänhoitaja Sakari Salminen. Inventointiryhmien johtajina olivat kirjoitta jista Laitinen, Peltonen, Pohtila ja Rautiainen ja heidän lisäkseen metsänhoitajat Viljo Hallikainen, Markku Lemmetyinen, Jorma Linnimäki, Pertti Tarvasmäki, metsäteknikot Pentti Savilampi ja Pekka Suolahti ja metsäylioppilaat Pirkko Kivinen ja Tapani Tasanen. Aineiston käsittelyn hoitivat pääasiassa Laitinen, Pel tonen ja Rautiainen. Käsikirjoitus luonnosteltiin yhdes sä. Lopullisen version laativat Pohtila ja Räsänen. Kä sikirjoituksen ovat lukeneet professorit Juhani Päivänen ja Gustaf Siren esittäen siihen arvokkaita varteenotettu ja huomautuksia. Englanninkielelle on yhteenvedon ja tiivistelmän kääntänyt Ph.D. Kari Mustanoja. Lau summe parhaat kiitoksemme kaikille edellä mainituille sekä monille mainitsematta jääneille tutkimuksessa avustaneille henkilöille. 2. TUTKIMUSMENETELMÄ JA -AINEISTO 21. Aineisto Tutkimuksen kohteena olivat kuuden eteläsuomalai sen piirimetsälautakunnan alueen taimikot ja uudista misvuorossa olevat metsät. Maastotyöt tehtiin Lounais- Suomen, Satakunnan ja Uusimaa-Hämeen alueella ke sällä 1978 ja Helsingin, Pirkka-Hämeen ja Etelä-Karja lan piirimetsälautakuntien alueella kesällä 1979 (kuva 1). Kasvukauden lämpösumman pitkän ajan keskiarvot ovat tutkimusalueella 1200 —1350 d.d. Kasvuolosuhtei siin vaikuttavista aluetekiiöistä tärkeimpiä ovat Sal pausselän harju Etelä-Karjalassa, Suomenselän eteläpää Satakunnassa sekä saaristoalue ja meren läheisyys Lou nais-Suomessa ja Helsingin piirimetsälautakunnan alueella. Metsämaata tutkimusalueella on kaikkiaan 3,4 milj. ha (Kuusela ja Salminen 1980). Noin neljäsosa kangas maista on lehtoja tai lehtomaisia kankaita (taulukko 1). Yleisin kasvupaikka on tuore kangas, jota on lähes 44 % kangasmaasta. Kuivien kankaiden ja sitä karumpien kasvupaikkojen osuus on yhteensä 6 %. Keskimäärin karuimmat kasvupaikat on Satakunnassa. Kaikkein ta saisin kasvupaikkajakauma on Etelä-Karjalassa, missä sekä lehtojen että kuivahkojen kankaiden osuus on suu rempi kuin muiden piirimetsälautakuntien alueella. Ka pein kasvupaikkatyyppijakauma on puolestaan Uusi maa-Hämeessä, missä 82 % kangasmaasta on joko leh tomaista tai tuoretta kangasta. Taimikoiden osuus metsämaan pinta-alasta oli valta kunnan metsien 7. inventoinnissa pienin (20 %) Lou nais-Suomen ja suurin (28 %) Etelä-Karjalan piirimetsä lautakunnan alueella (taulukko 2). Viljellen perustettu jen metsiköiden osuus oli suurin Pirkka-Hämeessä, jos sa 29 % taimikoista ja nuorista metsistä oli perustettu viljellen. Luontainen uudistaminen oli taas ollut yleisin tä Satakunnassa, missä 84 % taimikoista ja nuorista metsistä oli luontaisesti syntyneitä. Kuva 1. Tutkimusalue. Figure 1. Research area. 5 Folia Forestalia 637 Taulukko 1. Metsämaan kankaiden jakaantuminen kasvupaikkatyyppeihin tutki musalueella (Kuusela ja Salminen 1980). Kasvupaikkatyypit: 1. lehdot, 2. leh tomaiset kankaat, 3. tuoreet kankaat, 4. kuivahkot kankaat, 5. kuivat kankaat, 6. karukkokankaat, 7. kalliomaat ja hietikot. Table 1. Distribution offirm land forests among classes in the research area (Kuuse la and Salminen 1980). Site classes: I. very fertile sites, 2. fertile sites, 3. moist sites, 4. medium-dry sites, 5. dry-sites, 6. barren sites, 7. craggy grounds and sands. Taulukko 2. Taimikoiden osuus metsämaan pinta-alasta ja taimikoiden ja nuorten kasvatusmetsien perustamistapa (Kuusela ja Salminen 1980). Table 2. Share of forest land area covered by young stands with DBH to 6 cm, and regeneration method (Kuusela ja Salminen 1980). 22. Otanta Tutkimuksen otantakehikkona käytettiin valtakun nan metsien 7. inventoinnin koeala-aineistoa, josta va littiin systemaattisella otannalla lähemmin tutkittavaksi taimikoita, siemen- ja suojuspuualoja, aukeita aloja se kä kiireellisesti uudistettavia metsiköitä. Taimikot otet tiin mukaan tutkimukseen aina 6 cm:n rinnankorkeus läpimittaan asti. Perusjoukon muodostivat 5328 valta kunnan metsien inventoinnin kanto- ja puusto- tai kan to-, puusto- ja koepuukoealaa, joista tutkimuskohteiksi poimittiin n. 1/4. Otanta kiintiöitiin siten, että kolman nes koealoista edusti luontaisia taimikoita, kolmannes viljelytaimikoita ja kolmannes aukeita aloja tai kiireelli sesti uudistettavia metsiköitä. Otos poimittiin alueelli sen kattavuuden varmistamiseksi piirimetsälautakunnit tain systemaattisesti joka toiselta valtakunnan metsien inventointilohkolta. Eri kasvupaikkatyypit, luontaisen uudistamisen ja viljelyn menetelmät sekä ikäluokat tuli vat tutkimukseen mukaan pinta-alaosuuksien mukaisel la painolla (kuva 2). Lopullinen tutkimuskohteiden määrä poikkesi jonkin verran ennen maastotöitä tehdystä kiintiöinnistä mm. sen vuoksi, että osa aukeista aloista oli ehditty viljellä, osasta siemen- ja suojus-puualoja oli tullut luontaisia taimikoita tai ne oli viljelty ja osa uudistuskypsistä met siköistä oli hakattu paljaaksi. Lisäksi pieni osa tutki muskohteista jouduttiin hylkäämään, koska ne olivat alaltaan niin pieniä, ettei inventoinnissa käytetty koe alaryväs niille sopinut. Hylättyjen kohteiden tilalle va littiin kuitenkin aina varakohde samasta kiintiöstä, jo hon ko. kohde oli kuulunut. 23. Koealojen mittaus Kullekin otokseen mukaan tulleelle valtakunnan metsien inventoinnin koealalle sijoitettiin yksi koeala Piirimetsälautakunta District Forestry Board kasvupaikkatyyppi— Site class 3 4 5 % pinta-alasta—% of area 6 Yht. Total Helsinki Luonais-Suomi Satakunta Uusimaa-Häme Pirkka-Häme Etelä-Karjala 1,8 1.3 0,2 1,7 1.4 2,0 26,1 19,9 15,5 42.8 27,4 19.9 41,4 43.1 48,7 39.2 45,0 42,9 21,4 27,4 26,9 14,2 22,4 29,7 1,3 3,0 6,0 0,6 1,5 3,0 0,6 0,1 0,1 0,2 7,9 4,8 2,6 1,4 2,2 2,4 100 100 100 100 100 100 Keskimäärin — Average 1,4 24,9 43,8 23,9 2,6 0,2 3,2 100 Piirimetsälautakunta Forestry Board District Taimikoita, % metsämaan pinta-alasta Seedling stands Taimikoiden ja nuorten kasvatus- metsien perustamistapa Regeneration method Luontainen Natural % Viljely Artificial, % Yhteensä Total Helsinki Lounais-Suomi Satakunta Uusimaa-Häme Pirkka-Häme Etelä-Karjala 21 20 25 22 24 28 77 79 84 77 71 78 23 21 16 23 29 22 100 100 100 100 100 100 Keskimäärin—A verage 23 78 22 100 6 Räsänen, P. K., Pohtila, E., Laitinen, E., Peltonen, A. & Rautiainen, O. Kuva 2. Otannan kulku. VMI 7 = valtakunnan metsien 7. inventointi, VMUI = uudis tamisen inventointi. Figure 2. Sampling procedure. VMI 7 = the 7th National Forest Inventory, VMUI = National inventory of regeneration. ryväs, jonka muodostivat vuoden 1978 inventoinnissa 25 ja vuoden 1979 inventoinnissa 18 10 m 2 :n suuruista ympyräkoealaa (kuva 3). Näiltä taimienlukukoealoilta määritettiin ajatellun perkauksen ja harvennuksen jäl keen kasvamaan jätettävät kasvatuskelpoiset taimet. Taimienlukukoealoista oli v. 1978 seitsemän ja v. 1979 kuusi samanaikaisesti erikoiskoealoja, joilta mitattiin ja määritettiin yksityiskohtaisemmin kasvupaikkaa ja tai mia koskevaa tietoa. Lisäksi rypäässä oli samankeski sesti erikoiskoealojen kanssa seitsemän 0,25 m2 :n ja vas taavasti kuusi 0,5 m 2 :n suuruista ympyräkoealaa, joilta selvitettiin taimiaineksen määrä. Rypään rakennetta muutettiin ensimmäisen inventointivuoden aineistolla tehtyjen luotettavuuslaskelmien jälkeen. Tehdyillä muu toksilla nopeutettiin maastotöitä tulosten edustavuuden kärsimättä. Inventoinnin maastotyöryhmään kuului 2—3 henki löä. Ryhmä paikallisti valtakunnan metsien inventoin nin koealan ja sijoitti sen keskipisteeseen koealarypään. Ellei koealaryväs mahtunut perusmuodossaan (kuva 3) tutkittavalle metsikkökuviolle, voitiin rypään rakennet ta ja sijaintia muuttaa. Tästä sekä koealan hylkäämises tä oli tarkat ohjeet (Valtakunnan... 1978, 1979). Rypään taimienlukukoealoilta määritettiin kasvatus kelpoiset taimet puulajeittain ja syntytavoittain sekä mitattiin niiden pituudet. Vähintään käyttöpuun mit toihin kasvatettavien taimien valinnassa kiinnitettiin puulajin ja kunnon ohella erityistä huomiota taimien välisiin pituuseroihin sekä hyväksyttävien taimien mää rään kasvutila ja kasvupaikan laatu huomioon ottaen. Kasvatuskelpoisten taimien enimmäismäärä 10 m 2 :n ympyräkoealalla sai olla kasvupaikkatyyppiryhmittäin seuraava: Taimien välisen minimietäisyyden piti olla 0,6 m. Puulajisuhteiden sovittamisessa käytettiin Keskusmetsä lautakunta Tapion tarkastus- ja hoito-ohjeiden (1976) normeja. Pituuseroja sallittiin seuraavasti: )MaT ja ( ITja VT :t 6 tainta 5 tainta 4 tainta Pitempi taimi, m Taimien väli, m 2 m 3 m Lyhyempi taimi, m 1 m 4 m 5 m nä 1 ;u 0,7 0,4 0,6 0,3 0,4 0,2 0,3 0,2 0,2 0,1 nä 2 :u 1,5 0,8 1,3 0,6 1,1 0,4 0,9 0,3 0,7 0,3 nä 3 :u 2,3 1,5 2,1 1,3 1,9 1,1 1,7 0,9 1,5 0^5 7 Folia Forestalia 637 Kuva 3. Koealarypään rakenne. Figure 3. Lay-out of the sample plot cluster. Taimienlukuvaiheen jälkeen erikoiskoealoilta mitat tiin kasvatuskelpoisiksi luokiteltujen taimien pituus, kolmen viimeisen kasvukauden pituuskasvut, tyviläpi mitta sekä yli 1,3 metrin pituisista taimista myös rin nankorkeusläpimitta. Kasvatuskelpoisista taimista mää ritettiin puulajin lisäksi syntytapa, ikä, vikaisuus, tuhot ja tuhon kohteiksi joutuneista taimista myös eiivoimai suus. Ikä laskettiin oksakiehkuroista, hankalissa ta pauksissa vuosilustoista. Yleensä ei kajottu kasvatus kelpoisiin taimiin vaan käytettiin rinnakkaisnäytteitä. Lehtipuun taimista ei pituuskasvuja eikä ikää määritet ty. Kaikista muista erikoiskoealoilla olleista havu- ja lehtipuun taimista tehtiin samat mittaukset ja määrityk set kuin kasvatuskelpoisista taimista lukuunottamatta sitä, että havupuun taimista mitattiin vain viimeinen pi tuuskasvu ja että ikää ei määritetty. Erona edellä mai nittuihin oli myös, että lähes samanlaiset taimet rekiste röitiin yhtenä ryhmänä, jolloin taimiryhmän mitoiksi merkittiin sen sisältämien taimien keskimääräinen pi tuus ja läpimitta sekä kappalemäärä. Ohjeena oli, että samaan ryhmään kuuluvat taimet saivat pituudeltaan vaihdella noin 20 cm. Taimien vikaisuudet määritettiin niiden ilmenemis muodon perusteella. Myös aiheuttaja kirjattiin, mikäli se tunnistettiin. Kaikista vioittuneista taimista arvioitiin myös elinvoimaisuus. Sen määrittämisessä ei rajoituttu vikaisuuksien yhteisvaikutuksen arvioimiseen, vaan otettiin huomioon taimen tila kokonaisuudessaan. Erikoiskoealojen mittauksen jälkeen määritettiin ry pään yleistiedot ja mitattiin relaskooppikoealalta ry pään keskipisteestä uudistusalalla oleva puusto ja kah dessa viimeisessä hakkuussa syntyneet kannot. Kan noista ja puuston kasvureaktioiden perusteella selvitet tiin tehdyn uudistamishakkuun ajankohta (Tiihonen 1963). Kasvupaikan laadun, maalajin, humuksen paksuu den, kivisyyden jne. ohella määritettiin tehdyt sekä vielä tarvittavat uudistamis- ja taimikonhoitotoimenpiteet. Pyrittiin myös selvittämään, mitkä tekijät olivat vai keuttaneet uudistamista. Koealojen mittaus on yksityis kohtaisesti kuvattu inventoinnin kenttätöiden ohjeissa (Valtakunnan... 1978, 1979). 24. Aineiston käsittely Maastossa kerätyt tiedot tallennettiin atk-rekisteriin. Erityistä huomiota kiinnitettiin aineiston oikeellisuu teen. Loogisuus- ja virhetestejä varten kehitettiin omat tietokoneohjelmat. Korjattujen tietojen perusteella las kettiin ensin ryväskohtaiset parametrit. Tulosten las kennassa käytettiin sekä tilastollisia kirjasto-ohjelmia että omia erillisiä ohjelmia. Koska aineisto hajaantui pieniksi ositteiksi, yhdistet tiin joissakin tapauksissa eri metsätyyppejä metsätyyp piryhmiksi. Kuvattaessa uudistamistulosta muodostet tiin seuraavat ryhmät: Taimien pituuskasvua voitiin kuvata yleensä tar kemmin metsätyypeittäin kuin taimimääriä, koska ha vainnot olivat siinä taimikohtaisia ja aineistoa tuli hy vin runsaasti. Suometsien uudistamisesta kertynyt ai neisto käsitellään ja julkaistaan erikseen. Koivun uudis tamisesta kertyi niin vähän aineistoa, ettei se riittänyt lähempään erittelyyn. tyhmä OMaT Rypäitä eri metsätyypillä, kpl OMT MT VT CT Yhteensä Luontaiset Mänty MT 1 Mänty VT Kuusi OMT 1 Kuusi MT — 48 34 — — 138 29 110 8 — 35 167 49 118 Kylvetyt Mänty MT Mänty VT 27 37 6 27 43 Istutetut Mänty MT — Mänty VT — Kuusi OMT 13 22 43 149 — — — 91 5 17 — — Kaikkiaan 171 96 73 779 8 Räsänen, P. K., Pohtila, E., Laitinen, E., Peltonen, A. & Rautiainen, O. 3. UUDISTAMISMENETELMÄT 31. Uudistamistapojen yleisyys Tutkimus toi tarkennusta valtakunnan metsien 7. inventoinnin metsänuudistamista pojen yleisyyttä koskeviin tietoihin (Kuusela ja Salminen 1983). Luontaisista taimikoista oli syntynyt varsinaisen siemen- tai suojus puuhakkuun kautta keskimäärin 70 %. Tä hän lukuun sisältyi vielä epätarkoituksenmu kaisen pieniä, vain muutaman aarin uudistus aloja, joita ei voida käytännön metsänuudis tamistyössä aina käyttää hyväksi. Luontaisen uudistamisen määrien tarkkaa yksilöintiä vaikeutti jonkin verran tehtyjen hakkuiden säännöttömyys ja siitä aiheutunut kuvioiden epämääräisyys. Metsänviljelyä oli yleensä käytetty luok kaa viljavammilla kasvupaikoilla kuin luon taista uudistamista (taulukko 3). Männyn luontaisia uudistusaloja oli eniten puolukka tyypillä, viljelyalojen taas mustikkatyypillä. Kuusella luontaista uudistamista oli eniten mustikkatyypillä ja viljelyä käenkaali-mus tikkatyypillä. Luontaisessa uudistamisessa mänty oli pääpuulaji 47 %:ssa tapauksista, kuusi 39 %:ssa ja koivu 1 %:ssa. Loput 13 % luontai sen uudistamisen aloista oli tapauksia, joissa pääpuulajia ei voitu uudistamismenetelmän epämääräisyyden ja uudistamisen epäonnis tumisen vuoksi määrittää. Neljä viidesosaa metsänviljelykohteista oli männyn viljelyä, joka useimmiten oli tehty istuttaen. Kuusen istutusta oli viljelyn kokonaismäärästä 17 % ja koivun istutusta 3 %. Eri piirimetsälautakuntiin tarkennettuna edellä esitetyt luontaisen uudistamisen puula jisuhteet pitivät suunnilleen muuten paikkan sa, mutta Uudenmaan-Hämeen piirimetsä lautakunnan alueella kuusen luontaista uudistamista oli keskimääräistä selvästi enem män (63 %) ja Etelä-Karjalassa selvästi vä hemmän (13 %). Männyn luontaisen uudis tamisen suhteet olivat päinvastaiset. Kuusen istutusta oli Etelä-Karjalassa tehty keskimää räistä enemmän, 38 % kaikesta viljelystä. Männyn kylvöä oli muita viljelylajeja enem män (25 %) Satakunnassa. Taulukko 3. Luontaisen uudistamisen ja viljelyn yleisyys eri metsätyypeillä. Table 3. Frequencies of natural and artificial regeneration on various forest site types. iistamistapa ja puui laji [etsätyyppi—i •orest site type iteensä legenerai tion met am tree species OMT CT Total % tapauksista—% of the stands Luontainen —Natural Mänty—Pine Kuusi— Spruce Koivu—Birch Epäselvä—Not clear Yhteensä—Total 0 11 1 4 16 8 26 4 38 32 2 5 39 7 0 7 47 39 1 13 100 Viljely—Artificial Männyn kylvö— Seeding of pine Männyn istutus—Planting of pine Kuusen istutus—Planting of spruce Koivun istutus—Planting of birch Yhteensä— Total 6 13 2 21 7 35 4 1 47 9 21 30 1 1 2 17 63 17 3 100 9 Folia Forestalia 637 Kuva 4. Inventoitujen taimikoiden ikäluokkajakaumat puulajeit tain ja metsätyypeittäin. Figure 4. Age class distributions of the seedling stands surveyed, by tree species and forest site types. Kun tarkasteltiin uudistamismenetelmien yleisyyttä taimikoiden iän suhteen, havaittiin kuusen nuorien, luontaisesti syntyneiden taimikoiden lähes puuttuvan aineistosta (ku va 4). Viljelymenetelmissä voitiin havaita män nyn istutuksen viime aikoina yleistyneen ja männyn kylvön ja kuusen istutuksen vähen tyneen. Viljelytaimikoilla siirtyminen nuorik si kasvatusmetsiksi oli selvärajaisempaa kuin luontaisilla taimikoilla. 32. Tehdyt toimenpiteet Metsänuudistamisen valmistelutöissä ha vaittiin suhteellisia eroja luontaisen uudista misen ja viljelyn kesken (taulukko 4). Uudis tusalan raivauksia oli luontaisen uudistami sen aloilla tehty suhteellisesti ottaen vain noin puolet siitä, mitä metsänviljelyaloilla. Maanpinnan käsittely oli metsänviljelyaloilla vastaavasti noin kuusi kertaa yleisempää. Uudistamistuloksen turvaamiseksi tehdyt toi menpiteet olivat likimain yhtä yleisiä viljely jä luontaisen uudistamisen aloilla, mutta viimeksimainituilla frekvenssiä nosti välttä mätön ylispuiden poisto. Taimikon perkaus ta ja harvennusta oli tehty viljelyaloilla sel västi enemmän kuin luontaisen uudistamisen aloilla. Edellä todettuja eroja jonkin verran selitti se, että luontaista uudistamista oli harjoitettu karummilla kasvupaikoilla kuin viljelyä. Kuitenkin näytti myös siltä, että metsänvilje lyssä valmistavista toimenpiteistä samoin kuin tulosten turvaamistöistä oli huolehdittu paremmin kuin luontaisessa uudistamisessa. Selväpiirteisimmät luontaisen uudistami sen asennot tavattiin kuivien kankaiden männiköistä. Kuusella poikkeamat ohjei denmukaisista uudistushakkuista olivat var sin tavallisia. Maanpinnan käsittely luontai sen uudistamisen yhteydessä oli jokseenkin yleistä tuoreilla kankailla pyrittäessä uudis tamaan männylle. Menetelmänä oli tällöin ollut lautasauraus tai laikutus. Maanpinnan valmistusta voitiin havaita varmuudella vain 10 Räsänen, P. K., Pohtila, E., Laitinen, E., Peltonen, A. & Rautiainen, O. Taulukko 4. Luontaisessa uudistamisessa ja metsänviljelyssä tehdyt toimenpiteet. Table 4. Silvicultural measures in natural and artificial regeneration. Uudistamistapa, puulaji ja metsä- tyyppi — Regeneration method, tree species and forest site type F Ei tehty, ei tarpeen Not done, not necessary Raivaus—Clearing Perusteellinen Thorough Raivaus—Clearing g Puutteellinen Inadequate Auraus Ploughing Maanpinnan valmistus—Site preparation laanpinnan valmistu; Lautasau- raus, laikutus Discing, scarifying us —Site preparai Kulotus Prescribed burning at ion Ei valmistusta No preparation Tai Täydennys Beating up, (Vacancy filling) Taimikonhoito —Tending of young stand iimikonhoito— Ten Perkaus, harvennus Cleaning, thinning ■nding of young stai Vapautus Releasing and Ei hoitoa No tending % tapauksista — % of the cases Luontainen— Natural Mänty —Pine MT Mänty —Pine VT Kuusi —Spruce OMT Kuusi —Spruce MT Epäonnistuneet— Failed Kylvö —Seeding Mänty —Pine MT Mänty —Pine VT Istutus —Planting Mänty —Pine MT Mänty —Pine VT Kuusi —Spruce OMT 13 35 44 43 45 11 4 5 39 47 36 14 17 18 83 69 71 68 38 40 29 42 40 37 17 20 25 27 23 2 6 6 24 5 2 2 18 14 30 21 2 19 12 2 I 76 95 100 98 98 63 72 62 78 92 18 5 2 4 2 8 4 8 35 33 28 23 7 56 65 32 51 42 26 47 32 33 3 7 2 1 4 16 41 48 60 58 93 48 37 65 48 49 neljäsosalla viljelyaloista. Jokseenkin yleistä maanpinnan käsittely oli ollut istutettaessa tuoreita kankaita männylle. Männyn kylvöä oli usein edeltänyt kulotus. Kuusen istutuk sessa maanpinnan käsittely oli ollut sangen harvinaista. Aurauksia oli kaikkiaan 4 %:lla viljelyaloista. Täydennysistutuksia oli tehty keskimäärin lähes yhtä paljon viljelyaloilla ja luontaisen uudistamisen aloilla. Viimeksimainituilla ne kuitenkin keskittyivät tuoreille kankaille. Kuusen istutuksessa "vapautus" oli ollut ver rattain yleinen toimenpide, mikä on seuraus ta verhopuustojen käytöstä. 33. Uudistusalojen puustot Tutkituilla luontaisen uudistamisen aloilla tavattiin ylis- tai jätepuustoa 65 %:lla pinta alasta (taulukko 5). Eniten puustoa oli niillä aloilla, joilla taimettumista ei ollut lainkaan tapahtunut. Osa näistä oli nuoria uudistus aloja. Kuusikoiden luontaisilla uudistusaloil la puustoa oli enemmän ja useammin kuin männikköaloilla. Noin viidesosalla viljelyaloista tavattiin Taulukko 5. Ylis-, verho-ja jätepuuston määrä uudistus aloilla ja taimikoissa. Table 5. Amount of emergent, nurse and remnant trees on regeneration areas and in young stands. jättöpuita tai verhopuustoa. Vaikka osa kuu sen viljelytaimikoista oli jo ehditty vapauttaa, puustoa oli vielä 53 %:lla tapauksista. Joka kuudennella männyn kylvöalalla oli vielä jät töpuita. 4. UUDISTAMISTULOS 41. Taimimäärät Kokonaistaimimäärät olivat niin luontai sesti syntyneissä kuin viljelytaimikoissakin yleensä varsin korkeat. Kasvupaikan laadun ja uudistamistavan mukaan keskimääräiset hehtaarikohtaiset taimimäärät vaihtelivat 10 000:sta 20 000:een. Siemen- ja suojuspuu aloillakin, joilla taimettuminen oli ilmeisesti vielä kesken, kokonaistaimimäärä oli keski määrin 10 500 kpl/ha. Taimikon metsittämisarvon kannalta tär keimpiä ovat havupuun taimet, joiden kes kimäärä vaihteli luontaisilla aloilla kasvupai kan mukaan 4 800:sta 7 900 taimeen/ha, vilje lyaloilla 2 300:sta 5 400 taimeen/ha ja siemen ja suojuspuualoilla 3 500:sta 12 000:een/ha. Lehtipuita oli kaikista luetuista taimista luontaisilla uudistusaloilla noin kolme neljäs osaa ja viljelyaloilla kaksi kolmasosaa. Sie men- ja suojuspuualoilla lehtipuiden taimia oli suhteellisesti vähemmän, vain noin puolet kokonaistaimimäärästä. Vähintään 10 000 kpl/ha lehtipuun taimia oli 15—46 %:lla luontaisen uudistamisen tapauksissa ja 23— 57 %:lla viljelytaimikoista. Runsaimmat leh tipuukasvustot tavattiin viljavilla kuusenistu tusaloilla: 11 Folia Forestalia 637 Uudistamistapa, puulaji ja metsätyyppi Regeneration methods tree species and forest site type Esiintymistiheys, % tapauksista Frequency, % of the stand Pohjapinta-ala, mVha Basal area, m^/ha Luontaiset— Natural Mänty—Pine MT Mänty—Pine VT Kuusi— Spruce OMT Kuusi— Spruce MT Taimettumaton— No seedlings Kylvö— Seeded Mänty—Pine MT Mänty—Pine VT Istutus— Planted Mänty—Pine MT Mänty—Pine VT Kuusi— Spruce OMT 56 52 78 71 100 11 19 13 10 53 4 4 8 7 10 2 3 3 4 5 Lehtipuun taimia, kpl/ha 0—10 000 10 001—20 000 yli 20 000 % tapauksista Yh- teensä Luontainen Mänty MT 61 Mänty VT, CT 85 Kuusi OMT 54 Kuusi MT 77 25 9 39 19 14 6 7 4 100 100 100 100 Kylvö Mänty MT 75 Mänty VT 77 14 21 11 2 100 100 Istutus Mänty MT 71 Mänty VT 67 Kuusi OMT, MT 43 20 25 31 9 8 26 100 100 100 12 Räsänen, P. K., Pohtila, E., Laitinen, E., Peltonen, A. & Rautiainen, O. Kuva 5. Kasvatuskelpoisten taimien määrä luontaisilla uudistusaloilla puulajeittain. Figure 5. Plants capable of growth by tree species in nat urally regenerated areas. Kuva 6. Kasvatuskelpoisten taimien määrä viljelyaloilla syntytavoittain. Figure 6. Plants capable of growth by method of regen eration in artificially regenerated areas. Edellä esitettyihin kokonaistaimimääriin sisältyivät kaikki taimet riippumatta niiden terveydentilasta ja elinvoimasta, sopivuudes ta kasvupaikalle, tilan tarpeesta jne. Koealan mittauksen yhteydessä määritettiin aina erik seen ne taimet, joista oletettiin tulevan met sää muodostavia puita, jos tarpeelliset hoito toimenpiteet tehdään (luku 23). Tarpeelliset hoitotoimet oletettiin tulevan tehdyiksi. Täl laisten "kasvatuskelpoisten" taimien määrä oli tietenkin kokonaistaimimäärää paljon pienempi. Luontaisesti syntyneissä taimikoissa kas vatuskelpoisiksi luokiteltujen taimien määrä oli eri kasvupaikoilla keskimäärin 1 759— 2 053 kpl/ha (kuva 5). Vastaavat, rypäiden väliseen vaihteluun perustuvat keskihajonnat olivat 645—734 kpl/ha. Eniten kasvatuskelpoisia taimia oli mus tikkatyypin kasvupaikoilla ja nimenomaan silloin, kun niitä oli uudistettu männylle. Nel jäsosa taimista oli kuitenkin kuusia. Mustik katyypillä oli tehty myös täydennysviljelyä luontaisen uudistamisen yhteydessä useam min kuin muilla metsätyypeillä. Siemen- ja suojuspuualoilla, joilla taimet tuminen oli ilmeisesti vielä kesken, kasvatus kelpoisiksi luokiteltuja taimia oli vähemmän, keskimäärin 977—1 325 kpl/ha. Näitä oli tutkituista luontaisen uudistamisen tapauk sista kaikkiaan 18 %. Viljelytaimikoissa kasvatuskelpoisten tai mien keskimäärä vaihteli kasvupaikoittain välillä 1 635—1 844 kpl/ha, josta viljeltyjen taimien osuus oli 62—85 % (kuva 6). Vastaa vat keskihajonnat olivat 519—759 kpl/ha. Eniten kasvatuskelpoisia taimia oli mustik katyypin männyn kylvöaloilla, joilla myös luontaisesti syntyneiden taimien määrä oli suurin. Yleissuunta oli se, että viljeltyjä tai mia luokiteltiin kasvatuskelpoisiksi enemmän karuilla kuin viljavilla kasvupaikoilla, joilla taas luonnontaimien merkitys oli suurempi. Männyn kylvön ja istutuksen kesken ei ollut olennaisia eroja. Kuusen istutusaloilla viljely taimien suhteellinen osuus kasvatuskelpoisis ta taimista oli selvästi suurin. Kasvatuskel poisia viljelytaimia oli vähiten vanhimmilla, noin 20 vuoden ikäisillä männynviljelyaloilla, joilla niitä oli keskimäärin vain runsaat 1000 kpl/ha. Piirimetsälautakuntien kesken taimimää rissä oli vaihtelua. Yksityiskohtaisten vertai lujen tekemistä vaikeutti se, että myös kas 13 Folia Forestalia 637 Kuva 7. Luontaisesti syntyneiden kasvatuskelpoisten taimien keskimääräinen pituus iän suhteen puulajeit tain eri metsätyypeillä. Figure 7. Average height of plants capable of growth in relation to age, by tree species and forest site type. Kuva 8. Viljeltyjen kasvatuskelpoisten taimien keski määräinen pituus iän suhteen puulajeittain ja metsä tyypeittäin. Figure 8. Average height of artificially regenerated plants capable of growth in relation to age by tree species and forest site type. vupaikkojen laadussa oli piirimetsälautakun nittaisia eroja. Eri uudistamislajien tarkkaan piirimetsälautakunnittaiseen vertailuun ai neisto ei riittänyt. Luontaisesti syntyneissä taimikoissa suu rimmat kasvatuskelpoisten taimien tiheydet inventoitiin Satakunnasta ja pienimmät Hel singin piirimetsälautakunnan alueelta. Sama järjestys näytti vallitsevan myös viljelytaimi koissa. Korkeita kasvatuskelpoisten taimien määriä tavattiin myös Uudenmaan-Hämeen viljelytaimikoissa. 42. Taimien pituuskehitys Taimien keskimääräisessä pituuskasvussa havaittiin sekä kasvupaikkakohtaisia että syntytavasta johtuvia eroja (kuvat 7 ja 8). Viljelytaimien pituuskasvu oli luontaisesti syntyneitä nopeampaa. Ero oli suurempi kuusella kuin männyllä ja istutustaimilla sel vempi kuin kylvötaimilla. Kasvupaikan viljavuuden vaikutus taimien pituuskasvuun ei ollut täysin johdonmukai nen. Männyn taimet kasvoivat pituutta puo lukka- ja mustikkatyypillä keskimäärin sa maa vauhtia, samoin kuusen taimet mustik ka- ja käenkaalimustikkatyypillä. Keskimää räisiä kasvulukuja arvioitaessa on pidettävä mielessä, että niihin liittyy aina suuri hajonta (kuva 9). Taulukko 6. Kasvatuskelpoisten taimien l:n ja 2 m:n pituuden saavuttamiseen erilaisilla uudistusaloilla keskimäärin tarvittu aika. Table 6. A verage time neededfor plants capable ofgro wth to reach I and 2 m heights in various regeneration areas. Luontaisilla aloilla taimien syntyhetkestä ja viljelyaloilla viljelyhetkestä yhden metrin keskipituuden saavuttamiseen keskimäärin tarvittu aika vaihteli taimien syntytavan, puulajin ja kasvupaikan mukaan viidestä 14 vuoteen (taulukko 6). Alussa syntyneet erot näyttivät säilyvän ja eräissä tapauksissa kas Uudistumistapa, puulaji Pituus — Height Ret netsatyyppi — generation method. 1 m 2 m tree species and forest site type Vuosia— Years Luontaiset— Natural Mänty—Pine MT Mänty—Pine VT Mänty—Pine CT Kuusi— Spruce OMT Kuusi— Spruce MT 9 9 12 14 14 12 14 16 20 20 Kylvö— Seeded Mänty—Pine MT Mänty—Pine VT 7 7 10 11 Istutus—Planted Mänty—Pine OMT Mänty—Pine MT Mänty—Pine VT Kuusi— Spruce OMT Kuusi— Spruce MT 5 5 5 6 5 8 8 9 12 13 14 Räsänen, P. K., Pohtila, E., Laitinen, E., Peltonen, A. & Rautiainen, O. Kuva 9. Esimerkki kasvatuskelpoisten taimien pituuden vaihtelusta männyn istutustaimikossa puolukkatyypillä. Figure 9. Example of plant height variation in planted pine stands on Vaccinium vitis-idaea sites (plants capable of growth). vavankin kahden metrin keskipituuteen saak ka. 43. Taimien vikaisuus ja elinvoimaisuus Kasvatuskelpoisista taimista, jotka saat toivat olla havu- tai lehtipuita, 45 %:lla ei il mennyt minkäänlaista vikaisuutta. Vaihtelu oli uudistamistavasta ja kasvupaikan laadus ta riippuen 40:stä 52 %:iin (taulukko 7). Huo mioon ottaen vain havupuuntaimet, mut ta laskien mukaan myös kasvatuskelvotto miksi luokitellut vastaavaksi prosenttiosuu deksi tuli 41. Kun havupuuntaimien koko naismäärät olivat keskimäärin 2300—12000 kpl/ha (luku 41), taimikkoon jäi kasvatus kelpoisten taimien valinnan jälkeen yleensä suuri joukko havupuuntaimia, joissa ei ollut vikoja, mutta jotka eivät tilajärjestyksensä tai kokonsa puolesta sopineet kasvatettaviksi. Samoin taimikoissa oli yleensä tuhansittain kasvatuskelvottomia lehtipuuntaimia, joissa ei ollut mitään erityisiä vikoja, mutta joille ei ollut kasvutilaa. Yleisin vika kasvatuskelpoisissa taimissa oli rungon mutkaisuus, johon tulosten las kennassa yhdistettiin myös ranganvaihdok set. Sen keskimääräinen esiintymistiheys vaih teli ensisijaisena vikaisuutena B:sta 27 %:iin ja huomioon ottamalla myös toissijaiset vi kaisuudet 13:sta 34 %:iin (taulukko 7). Vähi ten mutkaisuutta oli luontaisesti käenkaali mustikkatyypille syntyneissä kuusen taimissa ja eniten mustikkatyypin männyn kylvötai missa. Männyllä viljelytaimissa oli mutkai suutta kaikkiaan noin 10 %-yksikköä enem män kuin luontaisesti syntyneissä taimissa, mutta kuusella vastaavaa eroa ei havaittu. Kylvö- ja istutustaimien kesken mutkaisuu den esiintymistiheydessä ei ollut eroja. Kas vupaikan laadun mahdollinen vaikutus mut kaisuuteen jäi aineistossa epäselväksi. Tunnistettu mutkaisuuden aiheuttaja oli männyllä useimmiten versoruoste (Melamp sora pinitorqua (A. Braun) Rostr.) ja kuusella halla, jotka aiheuttivat vastaavasti myös mo nilatvaisuutta (taulukko 8). Monilatvaisuutta oli useammin viljelytaimikoissa kuin luon taisesti syntyneissä. Männynversoruoste oli tärkein syy myös "koroihin" ja "lautumiin", 15 Folia Forestalia 637 Taulukko 7. Erilaisten vikojen yleisyys kasvatuskelpoisissa taimissa, kun huomioon otettiin enintään kaksi vikaa samasta taimesta. Table 7. Frequencies of various defects in plants capable of growth, when at the most two defects were considered per plant. jotka olivat toiseksi yleisimpiä vikoja män nyllä. Toiseksi yleisin vika kuusella oli "ylei nen heikentyminen", jonka aiheuttajaksi ar vioitiin useimmiten vesakko tai jättöpuusto, joskus myös pintakasvillisuus. "Yleinen hei kentyminen" oli noin 10 %-yksikön verran yleisempää luontaisesti syntyneissä taimi koissa kuin viljelytaimikoissa. Poikkilatvai suuden ja karsiutumisen, joita oli yhteensä noin 5 %:ssa kasvatuskelpoisia taimia, tär kein aiheuttaja oli hirvi. Kun taimessa ilmeni vikoja, arvioitiin nii den yhteisvaikutus taimien elinvoimaisuuteen (luku 23). Vaikutusta ilmeni seuraavasti: Kasvatuskelpoisissa taimissa vikojen vai kutusta elinvoimaisuuteen ilmeni vain noin puolella niistä taimista, joilla vikoja ilmeni. Kaikki havupuun taimet mukaan laskien vas taava suhde oli noin kaksikolmasosaa. 44. Taimikoiden tasaisuus Eri menetelmillä syntyneet taimikot luoki teltiin kasvatuskelpoisten taimien määrän ja aukkoisuuden perusteella neljään eri luok kaan (kuva 10). Aukkoisuutta kuvattiin tyh jien koealojen sadanneksella, jota verrattiin Poissonin satunnaisjakauman edellyttämään arvoon. Milloin sadannes oli satunnaisja kauman edellyttämää suurempi, sen katsot tiin alentavan taimikon metsittämisarvoa. Luokkien nimeäminen oli tietenkin suuressa määrin harkinnanvaraista, sillä aukkoisuu den aiheuttamista tuotoksen menetyksistä on hyvin vähän tietoa. Keskimäärin joka toinen tutkituista taimikoista luokiteltiin "täysti heäksi" (taulukko 9). "Täystiheitä" luontai sesti syntyneitä taimikoita oli hieman enem män kuin "täystiheitä" viljelytaimikoita. Vähintään "tyydyttäviä" oli molemmissa uudistamistavoissa keskimäärin yhtä paljon. On kuitenkin otettava huomioon, että sel västi epäonnistuneiksi todetut luontaisen uudistamisen yritykset eivät olleet vertailussa mukana. Silti luontaisia taimikoita tuli luok kaan "epäonnistuneet" 3 %. Nämä alat oli maastossa katsottu ennen varsinaista inven tointia hyväksyttävästi metsittyneiksi ja vasta lähempi mittaus siirsi ne kyseiseen luokkaan. Viljelytaimikoista olivat mukana kaikki. "Epäonnistuneiden" luokassa niitä oli 4 %. Luontaisessa uudistamisessa eniten "täys tiheitä" taimikoita oli saatu uudistettaessa tuoreita kankaita männylle ja vähiten uudis tettaessa lehtoja ja lehtomaisia kankaita kuu selle. Kuusen luontaisesti syntyneet taimikot olivat yleensäkin aukkoisempia kuin män nyn. Vian ilmeneminen Appearance of defect Uudistamistapa, puulaji ja metsätyyppi—Regeneration method, tree species and forest site type Luontainen—Natural Kylvö—Sowing Istutus—Planting Mänty—Pine Kuusi—Spruce Mänty—Pine Mänty—Pine Kuusi—Spruce MT VT OMT MT MT MT VT OMT % kasvatuskelpoisista taimista—% of plants capable of growth Ei vikoja—No defects Silmutuho — Bud damage Monilatvaisuus —Forked Latva katkennut—Broken top Mutkia rungossa—Curved stem Koro tai lautuma —Scars Kolouma —Peeling Karsiuma —Pruning Kallistuma— Tilted Neulastuho — Needle damage Yleinen heikentyminen — General weakening 51.8 0,9 5,6 0,6 15,1 4.3 1,9 2,1 1,0 7.4 17.9 45,2 0,9 4,7 1.6 23.4 12.5 3.7 3,2 0,9 8,5 10,2 48,1 1.0 3.1 0,7 13,1 2,9 0,3 4,0 0,2 7,9 27,9 45,4 1,2 3,1 1,1 17,4 5,0 1,0 4,9 0,7 10,6 22,2 40,9 1.2 8,4 2.3 33,6 15,5 0,9 6,2 0,9 3,2 11,4 49,9 0,6 7,4 0,8 25,1 12,3 0,8 5,1 7,6 4,6 42,1 1.1 9,7 2,7 25,1 10,8 3,7 3,3 1,9 6.2 9,6 40,3 0,2 9,3 1,7 32,3 16,9 2,5 3,0 0,7 4,2 5,0 43,9 3,4 11.3 1,9 16.4 0,9 0,2 1,4 0,1 16,9 17,9 Lasvatuskelpoiset Kaikki havupuui taimet taimet % vikaisista leikentyneitä lituvia kuolleita tai kuole- laisillaan olevia 42 5 41 19 8 16 Räsänen, P. K., Pohtila, E., Laitinen, E., Peltonen, A. & Rautiainen, O. Taulukko 8. Erilaisten vikojen arvioidut aiheuttajat kasvatuskelpoisissa taimissa. Table 8. The estimated causes of different kinds of defects in the plants capable of growth. Vian ilmeneminen Appearance of defect Pintakas- Vesakko Männyn Muu sie- Tukkimie- Muu hyön- villisuus tai puusto versoruoste nitauti hentäi teinen Ground Copse and Pine Other fungus Pine weevil Other insect vegetation remnant trees twisting rust disease Hirvi Moose Puunkorjuu Logging Halla Frost Kuivuus Drought Lumi Snow Muu tai tun- Yhteensä nistamaton Other or Total unidentified % ilmenemistapauksista —% of defects found Silmutuho—Bud damage Monilatvaisuus— Forked Latva katkennut—Broken top Mutkia rungossa—Curved stem Koro tai lautuma— Scars Kolouma— Peeling Karsiuma— Pruning Kallistuma— Tilted Neulastuho—Needle damage Yleinen heikentyminen — General weakening 1 3 2 6 3 10 6 16 10 2 1 4 38 23 56 16 28 65 1 1 3 1 19 7 84 7 2 1 1 6 6 2 6 2 8 67 6 1 41 8 1 4 4 6 5 9 24 1 16 12 3 8 24 4 2 3 9 3 7 5 61 47 19 36 14 5 7 61 10 20 100 100 100 100 100 100 100 100 100 100 17 Folia Forestalia 637 Kuva 10. Esimerkit taimikoiden luokittelusta kasvatuskelpoisten taimien määrän ja aukkoisuuden perusteella. A = männyn istutus, MT, Pirkka-Häme, B = männyn luontainen uudistaminen, VT, CT, Etelä-Karjala. Figure 10. Examples for classification of stands based on number of plants capable of growth and openings. A = planting of pine. MT, Pirkka-Häme, B = natural regeneration of pine, VT, CT, Etelä-Karjala. Taulukko 9. Taimikoiden jakautuminen luokkiin kasvatuskelpoisten taimien määrän ja aukkoisuuden perusteella (ks. kuva 10). Table 9. Distribution of the seedling and sapling stands according to stocking (see Figure 10). Viljelyssä aukottomimmat taimikot oli saatu kylvämällä tai istuttamalla mäntyä kuiville ja kuivahkoille kankaille. Neljä viides osaa näistä luokiteltiin joko "täystiheiksi" tai "tyydyttäviksi". Männyn istutus tuoreille ja lehtomaisille kankaille on ongelmallisempaa siitä päätellen, että "täystiheitä" oli näin uudistetuista vain joka kolmas. Vähintään "tyydyttäviä" oli kuitenkin yhtä paljon kuin muillakin viljelyaloilla. . Männyn kylvö- ja istutustaimikoiden auk koisuudessa ei ollut suuria eroja. Tuoreilla kankailla 'täystiheiden" kylvötaimikoiden osuus oli selvästi suurempi kuin "täystihei den" istutustaimikoiden, mutta vähintään "tyydyttäviä" oli molemmissa jälleen yhtä paljon. Kuusen istutuksella oli tuoreilla ja lehtomaisilla kankailla päästy vähemmän aukkoisiin taimikoihin kuin männyn istutuk sella. Taimien pituusvaihtelussa havaittiin uudis tamismenetelmäkohtaisia eroja. Viljelytaimi kot olivat tasaisempia kuin luontaisesti syn tyneet ja istutustaimikot tasaisempia kuin species am forest site type patet j es % taimikoista—% of the stands Luontaiset —Natural Mänty—Pine MT Mänty—Pine VT Kuusi— Spruce OMT Kuusi—Spruce MT Kylvetyt— Seeded Mänty—Pine MT Mänty—Pine VT Istutetut — Planted Mänty—Pine MT Mänty—Pine VT Kuusi—Spruce OMT 61 55 40 48 43 62 33 61 44 25 20 33 25 32 18 42 21 32 11 22 27 22 21 11 22 17 18 3 3 0 5 4 9 3 1 6 100 100 100 100 100 100 100 100 100 18 Räsänen, P. K., Pohtila, E., Laitinen, E., Peltonen, A. & Rautiainen, O. kylvötaimikot (taulukko 10). Absoluuttinen pituusvaihtelu kasvoi siirryttäessä 1 m:n kes kipituudesta 2 m:n keskipituuteen, mutta suhteellinen vaihtelu pieneni. Kasvatuskelpoisten taimien pituusvaihte luun vaikuttivat luonnollisesti inventoinnissa käytetyt luokittelukriteerit (luku 23). Ne eivät kaikesta päätellen olleet kovin ankarat, sillä vaihtelu jäi suureksi. 45. Uudistumisaika Uudistushakkuun tarkka ajankohta voitiin määrittää n. 50 %:ssa tutkittuja tapauksia. Männyn luontaisilla uudistusaloilla keski määrin 31 % kasvatuskelpoisista taimista oli syntynyt ennen varsinaista uudistushakkuuta (kuva 11). Kuusella sama osuus oli 61 %. Pääosa taimettumisesta ajoittuu uudistus hakkuiden tuntumaan, mutta kokonaisuudis tumisajat saattoivat olla kymmeniä vuosia. Taulukko 10. Keskimääräinen kaikkien kasvatuskel poisten taimien pituuden keskihajonta taimikon kes kipituuden ollessa 1 ja 2 m. Table 10. Average standard deviation of the height of plants capable of growth at average stand heights of 1 and 2 m. Kuva 11. Kasvatuskelpoisten taimien syntyajankohta uudistushakkuun suhteen luontaisilla uudistusaloilla. Figure 11. Date of emergency of plants capable of growth relative to regeneration felling in naturally regenerated stands. listamistapa, puu! laji ja Keskipituus—/ Iverage i eigl generation method, 1 m 2 m species and forest site type Keskihajonta, cm Standard deviation, cm Luontaiset — Natural Mänty—Pine Mänty—Pine Kuusi— Spruce Kuusi— Spruce Kylvetyt—Seeded Mänty—Pine Mänty—Pine Istutetut—Planted Mänty—Pine Mänty—Pine Kuusi— Spruce < MT VT OMT MT MT VT MT VT OMT 75 75 65 80 60 60 50 50 40 120 115 110 135 105 100 75 80 80 Vastaavasti oli viljelyaloille luontaisesti syntyneistä kasvatuskelpoisista taimista en nen uudistushakkuuta syntyneitä: Männyn viljelyaloilla oli luontaisesti, en nen uudistushakkuuta syntyneiden taimien absoluuttinen määrä keskimäärin 400—550 kpl/ha, joka oli kokonaistaimimäärästä suh teellisesti lähes yhtä paljon kuin luontaisis sakin taimikoissa. Kuusen istutusaloilla ko. taimia oli vähemmän, keskimäärin 200 kpl/ha. Uudistushakkuutapojen kirjavuuden (lu ku 32) ja uudistamishakkuun ajoituksen epävarmuuden vuoksi uudistumisaika mää ritettiin kasvatuskelpoisten taimien iän ja kasvunopeuden perusteella. Ikäjakauma tai mikon sisällä oletettiin normaaliksi sekä luontaisesti että viljellen syntyneissä taimi koissa. Viimeksimainituissa ikäjakaumaa normaalistivat ennen kaikkea kasvatuskel poiset luontaisesti syntyneet taimet, mahdol lisesti myös taimien iän ja pituuden mittauk sen satunnaisvirheet. Näillä edellytyksillä ai kavälillä 2 x iän keskihajonta oli syntynyt noin 68 % kasvatuskelpoisista taimista ja ai kavälillä 4 x iän keskihajonta noin 95 %. Keskimääräiset kokonaisuudistumisajat (4 x iän keskihajonta) vaihtelivat taimikon 1 m:n keskipituudella 6:sta 22 vuoteen ja 2 m:n keskipituudella 7:stä 26 vuoteen (taulukko 11). Taimikon keskipituuden ja kasvatuskel poisten taimien iän keskihajonnan välillä oli yleensä heikko positiivinen riippuvuus korre laatiokerrointen vaihdellessa o,o:sta o,3:een. Männyn luontaisesti syntyneissä taimikoissa ne olivat kuitenkin 0,4—0,7, mikä viittasi muita myöhäisempään vakiintumiseen. Tai mien 2 m:n keskipituudella määritetty iän keskihajonta oli ilmeisesti luotettavampi kuin 1 m:n keskipituudella määritetty. Päähuomio kohdistettiin uudistamistapo jen välisiin uudistumisajan eroihin, joihin sa tunnaiset mittausvirheet eivät sanottavasti vaikuta. Eroihin vaikutti kuitenkin jonkin verran se, mistä alkaen uudistumisaikaa las kettiin. Käyttämällä perusteena kasvatuskel poisten taimien 2 m:n keskipituudella mää ritettyä iän keskihajontaa, aloittamalla ajan lasku, kun 2,5 % taimista oli syntynyt ja lo pettamalla se, kun taimien keskipituus oli 2 m, viljely lyhensi uudistumisaikaa männyllä luontaiseen uudistamiseen verrattuna keski määrin: Kuusen istutuksessa vastaava aikaero oli OMT:llä ja MT:llä 15 vuotta. Taulukko 11. Keskimääräinen kasvatuskelpoisten taimien iän keskihajonta (s) ja sen kerrannaiset taimikon keskipituuden ollessa 1 ja 2 m. Table 11. Average standard deviation (s) and its multiples for the age of the plants capable of growth at the average stand height of 1 and 2 m. 19 Folia Forestalia 637 lännyn kylvö lännyn kylvö lännyn istutus lännyn istutus kuusen istutus MT VT MT VT OMT 38% 50% 76% 63% 91 % vuosia 8 6 Uudistamistapa, puulaji ja metsätyyppi Regeneration method, tree species and forest site type Keskipituus 1 m Average height 1 m Keskipituus 2 m Average height 2 m 4s s Vuosia— Years 4s Luontaiset—Natura! Mänty—Pine Mänty—Pine Kuusi —Spruce Kuusi— Spruce Kylvetyt—Seeded Mänty—Pine Mänty—Pine Istutetut—Planted Mänty—Pine Mänty—Pine Kuusi —Spruce MT VT OMT MT MT VT MT VT OMT 4,1 3,5 4.4 5.5 2,3 1,8 2,1 2,0 1.6 8,2 7,0 8,8 11,0 4,6 3,6 4,2 4,0 3,2 16,4 14,0 17,6 22,0 9,2 7,2 8,4 8,0 6,4 6,5 4,5 4.7 6.1 3,3 2.8 3.2 2,7 1,7 13,0 9,0 9,4 12,2 6,6 5,6 6,4 5,4 3,4 26,0 18,0 18,8 24,4 13,2 11,2 12,8 10,8 6^8 20 Räsänen, P. K., Pohtila, E., Laitinen, E., Peltonen, A. & Rautiainen, O. Pitämällä ehdot muutoin samoina, mutta aloittamalla ajan lasku, kun 5 % taimista oli syntynyt, viljelyn aikavoitoksi männyllä saa tiin: Kuusen istutuksessa se oli vastaavasti 14 vuotta. Aikaero viljelyn hyväksi oli sitä suu rempi, mitä viljavammasta kasvupaikasta oli kysymys. 46. Hoidon tarve Lähes kaikilla luontaisilla uudistusaloilla oli taimikon perkauksen tai harvennuksen tarvetta (taulukko 12). Useissa tapauksissa, varsinkin kuusikoissa tämä toimenpide esi tettiin tehtäväksi kahteen kertaan. Toiseksi yleisimmin esitettiin taimikon vapautusta. Uudistumisen keskeneräisyyttä pidettiin il meisenä joka neljännellä luontaisen uudista misen alalla, jonka vuoksi monissa tapauk sissa katsottiin tarvittavan vielä hakkuutakin. Uudistusalan raivaus oli usein jäänyt teke mättä tai tehty puutteellisesti, mikä oli yksi ilmeinen syy uudistamisen epäonnistumiseen. 13 % kaikista tutkituista luontaisen uudista misen yrityksistä luokiteltiin suoraan epäon nistuneiksi ja 3 % lisäksi aukkoisuuden pe rusteella (luku 44). 85 %:lla näistä ehdotettiin metsänviljelyä ja 65 %:lle lisäksi paljaaksi hakkuuta. Runsas puolet luontaisen uudis tamisen aloille ehdotetuista hoitotöistä oli kiireellisiksi arvioituja. Viljavimmista kuusen uudistusaloista arvioitiin 84 % kiireellisesti hoitoa tarvitseviksi. Perkaus ja harvennus oli tärkein hoitoteh tävä myös viljelyaloilla (taulukko 12). 22 % taimikoista katsottiin olevan niin hyvässä kunnossa, ettei mitään erityisiä hoitotoimia tarvittu. Täydennysviljelyä ehdotettiin 15 %:lle tutkituista tapauksista, mikä oli suun nilleen saman verran kuin luontaisillakin uudistusaloilla. Kiireellisesti hoidon tarpeessa oleviksi arvioitiin viljelyaloista 48 %, mikä oli hieman vähemmän kuin luontaisen uudis tamisen aloilla. Eniten, 63 % näitä tapauksia oli kuusen istutusaloilla. Taulukko 12. Ehdotetut toimenpiteet luontaisesti ja viljellen syntyneissä taimikoissa. Table 12. Recommended treatments in naturally and artificially regenerated stands. vuosia Lylvö 7 6 Uudistamistapa, puulaji ja metsätyyppi — Regeneration method, tree species and forest site type Luontainen—Natural Kylvö—Sowing Istutus—Planting Toimenpide-ehdotus Mänty—Pine Kuusi—Spruce Epäonnist. Mänty—Pine Mänty—Pine Kuusi OMT MT OMT MT Failed MT Spruce % tapauksista—% of the stands Hakkuu— Cutting Paljaaksihakkuu—Clearcutting Siemen- tai suojuspuuh. — Seed tree or shelterwood cutting Muu — Other Raivaus— Clearing Maanpinnan käsittely — Site preparation Taimettaminen —Restocking Luontainen— Natural Viljely—Artificial Taimikonhoito — Tending of young stand Täydennys — Beating up (Vacancy filling) Perkaus ja harvennus — Cleaning and thinning Vapautus—Releasing Heinäntorjunta—Weed control 3 12 12 15 97 56 1 3 2 12 8 24 9 80 47 1 2 2 12 2 8 2 16 116 74 6 3 3 1 14 5 10 5 19 106 65 2 65 13 7 93 75 15 85 63 20 15 7 71 7 7 71 12 5 21 74 7 12 9 82 6 1 15 82 47 7 21 Folia Forestalia 637 5. UUDISTETTAVIEN METSIKÖIDEN UUDISTAMIS VAIHTOEHDOT Uudistettavista metsiköistä osa oli uudis tamiskypsiä ja osa vajaatuottoisia. Lähempi tutkimus kohdistettiin tapauksiin, jotka val takunnan metsien inventoinnissa oli luokitel tu kiireellisesti uudistettaviksi. Uudistamisen kannalta ehkä kiinnostavinta oli taimien ja taimiaineksen määrä näissä metsissä. Luon taista uudistamista pidettiin mahdollisena 60 %:ssa uudistettavia mäntyvaltaisia metsiköi tä. Vastaava luku kuusivaltaisista metsiköistä oli 51 %. Näissä tapauksissa kasvatuskelpoi siksi luokiteltuja taimia oli valmiina mänty valtaisissa metsiköissä keskimäärin 738 kpl/ ha ja kuusivaltaisissa 1 206 kpl/ha. Vaihtelu oli suurta, mitä kuvaavat taimimäärien kes kihajonnat: mäntyvaltaisissa 666 ja kuusival taisissa 595 kpl/ha. 27 %:ssa tapauksia tai mettuminen oli jo niin pitkällä, että seuraa vaksi toimenpiteeksi ehdotettiin ylispuuhak kuuta ja noin puolella näistä sen katsottiin olevan jo kiireellinen tai suorastaan myöhäs sä. Koko uudistettavien ryhmää tarkastellen taimien esiintymiselle oli luonteenomaista, että niitä joko oli runsaasti tai niitä ei ollut lainkaan. Mustikka- ja sitä viljavammilla tyypeillä valtaosa havupuun taimista oli kuu sia. Kokonaistaimimäärien keskiarvot olivat 1 500—6 000 kpl/ha. Näihin lukuihin sisäl tyivät kaikki luetut havupuun taimet niiden kuntoon, kokoon ja tilajärjestykseen katso matta. Puolukka- ja sitä karummilla tyypeil lä vastaavat keskiarvot olivat 1 000—3 700 kpl/ha, mistä vielä noin kolmannes oli kuu sia. Ilmeisesti suuren vaihtelun ja aineiston epätasaisen jakautumisen vuoksi metsikön tiheydellä ei havaittu olevan selvää vaikutus ta taimien kokonaismäärään. Pohjapinta-alat vaihtelivat yleensä välillä 16—23 m2/ha, mutta 10 m2 :n ja 30 m2 :n metsiköitäkin kii reellisesti uudistettavien ryhmään kuului. Alle 10 cm havupuiden taimiainesta esiin tyi uudistettavissa metsiköissä samaan ta paan kuin isompia taimiakin, joko runsaasti tai ei ollenkaan: Uudistettavissa metsiköissä oli luonnolli sesti jonkin verran myös lehtipuiden taimia ja taimiainesta, mutta niitä pidettiin metsittä mistä ajatellen arvottomina. Vesottumista pidettiin 5 %:ssa tapauksia uudistumista haittaavana tekijänä. Uudistamisvaikeuksien katsottiin yleensä rajoittuvan taimettamisvaikeuksiin. Maan pinnan käsittelyä pidettiin tarpeellisena kes kimäärin 35 %:ssa uudistettavia metsiköitä. Eniten tarvetta oli puolukka- ja kanervatyy peillä, joilla yhteensä 50 % tapauksista luoki teltiin laikutusta tai äestystä vaativiksi. Vas taava luku mustikka- ja sitä paremmilta tyy peiltä oli 28 %. Yleensä suositeltiin äestystä. Aurausta ehdotettiin vain 1 %:lla tapauksia. Kivisyyden ja louhikkoisuuden arvioitiin var sin usein (26 % tapauksista) haittaavan met sän uudistamista, karuilla tyypeillä useam min kuin viljavilla. Kunttaisuus erityisenä uudistumista vaikeuttavana tekijänä kirjattiin 13 %:ssa tapauksia ja pintakasvillisuus 16 %:ssa. Ilman erityistä uudistusalan raivausta ar veltiin selvittävän 28 %:ssa tapauksia. 17 % uudistettavista kuusikoista epäiltiin tyvilahon vikuuttamiksi. Mäntyvaltaiset OMT, MT VT, CT 68 74 12 4 20 22 100 100 Kuusivaltaiset OMT, MT 46 14 40 100 22 Räsänen, P. K., Pohtila, E., Laitinen, E., Peltonen, A. & Rautiainen, O. 6. TARKASTELU Tutkimuksella pyrittiin saamaan aikai sempaa luotettavampi selko metsien uudis tamisessa Etelä-Suomessa käytetyistä mene telmistä ja niillä saaduista tuloksista, synty neiden taimikoiden hoidon tarpeesta ja uudistettavien metsien uudistamismahdolli suuksista. Otantakehikkona käytettiin valta kunnan metsien 7. inventoinnin koeala-ai neistoa ja otanta kiintiöitiin tasan luontaises ti uudistettujen, viljeltyjen ja vielä uudista mattomien metsiköiden kesken. Alueellisen kattavuuden varmistamiseksi otos poimittiin piirimetsälautakunnittain systemaattisesti jo ka toiselta valtakunnan metsien inventointi lohkolta. Otos oli epäilemättä objektiivinen ja myös ilmeisen edustava. Kun se oli muihin vastaaviin eteläsuomalaisiin aineistoihin ver rattuna lisäksi poikkeuksellisen suuri (vrt. Juutinen 1962, Yli-Vakkuri ym. 1969, Hän ninen ym. 1972, Raulo ja Rikala 1974, Kin nunen 1977, Kinnunen ja Linnimäki 1977, Leikola ym. 1977, Rautiainen ja Räsänen 1980, Kinnunen ja Nerg, 1982, 1983, Saksa 1985), entistä luotettavamman kuvan saami nen metsänuudistamisesta ja sen tuloksista oli mahdollista. Huomauttaa voidaan, ettei aineisto ollut tutkimuksen valmistuessa enää aivan tuore. Koealojen maastoon sijoittelussa sovellet tiin ryväsotannan periaatetta. Kullekin otok seen sattuneelle valtakunnan metsien inven toinnin koealalle sovitettiin 18—25 kappa leen ryväs 10 m 2 :n ympyräkoealoja. Verrat tuna vastaavan kokoisen yhtenäisen koealan mittaamiseen menettely säästi kustannuksia ja toi tietoa metsikön sisäisestä vaihtelusta. Suurta metsikkökohtaista tarkkuutta ei ta voiteltu, mutta metsikkökohtainen otanta virhe esimerkiksi kasvatuskelpoisten taimien määrässä lienee käytetyllä koeala- ja otos koolla kuitenkin aina jäänyt alle 20 %:n (Pohtila 1977 b). Tulokset tarkentuivat ylei simmille metsätyyppien ja uudistamismenel telmien yhdistelmille niin, että vastaava virhe keskiarvoissa vaihteli todennäköisesti 3:sta 10 %:iin. Kasvatuskelpoisten taimien määrittämi seen sisältyi annetuista ohjeista huolimatta varmaankin subjektiivisuutta, mutta tuskin enempää kuin vastaavissa valintatilanteissa käytännön taimikonhoidossa. Valintakritee rit pyrittiin saamaan vallitsevan käytännön mukaisiksi. Taimikon tasaisuusvaatimukset olivat väljähköjä. Taimien väliseksi minimi etäisyydeksi oletettiin 0,6 m, joka mahdollis taa vielä verrattain heterogeenisen tilajärjes tyksen (vrt. Persson 1964, Pohtila 1980). Taimien syntytavan, kunnon ja iän samoin kuin uudistushakkuusta kuluneen ajan mää rittäminen on tunnetusti ongelmallista, ja nii tä koskeviin tuloksiin on suhtauduttava ta vanomaisin varauksin. Kun on kysymys ver tailusta ja tuloseroista eikä niinkään abso luuttisista arvoista, silloin oltaneen kuitenkin yleensä lujalla pohjalla. Inventointimenetelmästä, jota hiottiin ja harjoiteltiin perusteellisesti ennen käyttöön ottoa, on olemassa erillinen julkaisematon käsikirjoitus (Valtakunnan... 1978, 1979). Subjektiivisten luokitusten pätevyyttä ja in ventoinnin kokonaisvirhettä oli tarkoitus tes tata objektiivisesti erikoiskoealojen aineiston avulla, mutta se jäi tekemättä julkaisijoista riippumattomista syistä. Tulosten luotettavuutta arvioitaessa on syytä kiinnittää vielä huomiota siihen, että aineiston oikeellisuuteen kiinnitettiin tulosten laskennassa erityistä huomiota. Loogisuus- ja virhetestejä varten kehitettiin omat tietoko neohjelmat, mikä tehtävä on vastaavanlaisis sa tutkimuksissa usein laiminlyöty. Inventointi toi valaisua kysymykseen, mis tä ja miten metsät Etelä-Suomessa nykyisin syntyvät. Lähtötietojen mukaan (Kuusela ja Salminen 1980) tutkimusalueen taimikoista ja nuorista metsistä oli syntynyt 78 % luon taisesti ja 22 % viljellen. Selväpiirteisen uudistushakkuun kautta syntyneiksi luontai sista taimikoista ja nuorista metsistä todettiin kuitenkin vain 70 %. Erityisesti luontaisten kuusinuorennosten historia oli kirjava, mikä on todettu aiemminkin (Mikola 1966). Olettamus, että luontaista uudistamista ja metsänviljelyä olisi käytetty samassa suhtees sa erilaisilla kasvupaikoilla, osoittautui vir heelliseksi. Metsänviljelyä oli käytetty yleensä 23 Folia Forestalia 637 luokkaa viljavammilla kasvupaikoilla kuin luontaista uudistamista. Toisaalta havaittiin, että luontaisen uudistumisen vaikutus ei ra joittunut vain siemen- ja suojuspuualoille, vaan ulottui myös viljelyaloille. Keskimäärin 15—38 % kasvatuskelpoisista taimista viljely taimikoissa luokiteltiin luontaisesti synty neiksi. Luontaisen taimiaineksen määrä viljely aloilla riippuu tietenkin siementävän puuston läheisyydestä ja runsaudesta, uudistusalan koosta, raivauksen perusteellisuudesta, tai mettumisalustan laadusta jne. Noin viides osalla viljelyaloista tavattiin jättö- tai verho puita. Siihen katsoen, että maan kunnostusta voitiin varmuudella havaita vain noin neljäs osalla viljelyaloista, luontaisten taimien mää rää voidaan pitää suurena. Luontaisen uudistamisen ja metsänviljelyn osuuksissa oli piirimetsälautakunnittaisia ero ja, joita ei voida selittää pelkästään luonnon olojen eroilla. Samankaltaisten metsien uudistamisessa oli eri piirimetsälautakunnissa omaksuttu ilmeisesti erilaisia käytäntöjä. On selvää, että metsänviljelyn ja nimenomaan is tutuksen osuus on metsänuudistamisen ko konaisalasta viime vuosikymmeninä kaikkial la voimakkaasti kasvanut. Valtakunnan met sien 7. inventoinnin tulosten mukaan nuoris ta kasvatusmetsistä on Etelä-Suomessa syn tynyt luontaisesti 88,5 %, kun vastaava osuus varttuneissa taimikoissa on 60,5 % ja nuoris sa taimikoissa enää 28 % (Kuusela ja Salmi nen 1983, Salminen 1983). Lukusarja toden näköisesti kuitenkin liioittelee viljelyn osuu den kasvua. Valtakunnan metsien inventoin nissa käytetyllä luokituksella on ilmeisen vaikea kuvata nuoria luontaisia taimikoita, jotka ovat ikään kuin piilossa suojus- ja sie menpuustoisissa ja uudistuskypsissä metsi köissä ja siirtyvät vanhemmiten taas suoraan nuoriksi kasvatusmetsiksi (Mikola 1966). Parhaiten nykyisiä uudistumissuhteita valta kunnan metsien inventoinnissa kuvannee luokka "varttuneet taimikot". Olennaisia muutoksia luontaisen uudista misen edellytyksissä sitten 1960-luvun lopun on tuskin tapahtunut. Uudistettavissa metsi köissä arvioitiin luontainen uudistaminen käytännössä mahdolliseksi 50—60 %:ssa ta pauksia. Mikä on tarkoituksenmukaisinta ja edullisinta, riippuu tietenkin tuloksista, joita eri menetelmillä saadaan. Inventoinnissa todettuja uudistamistulok sia voi yleisesti luonnehtia tyydyttäviksi ja viljelytuloksia jopa hyviksi. Kasvatuskelpois ten taimien määrät olivat yleensä lähellä korkeimpia käyttöpuutavoitteita (Nyyssönen 1968, Vuokila ja Väliaho 1980). Kun otettiin huomioon myös taimikoiden aukkoisuus, havaittiin viljelytaimikoista noin 75 % ja luontaisesti syntyneistä noin 60 % likimain sellaisiksi, mihin uudistamisella oli tähdätty. Vuosikymmen aiemmin Etelä-Suomesta in ventoidut tulokset olivat olennaisesti huo nompia (vrt. Yli-Vakkuri ym. 1969, Hänni nen ym. 1972, Kinnunen 1977, Leikola ym. 1977). Erityisesti metsänviljelyn tulokset näyttä vät parantuneen. Kun tarkastelu rajoitetaan vanhimpiin viljelyihin ja otetaan huomioon vain kasvatuskelpoiset viljelytaimet, saadut tulokset eivät kovin paljon poikkea aiemmin inventoiduista (vrt. Leikola ym. 1977, Rau tiainen ja Räsänen 1980). Savosta ja Pohjois- Karjalasta on vielä äskettäinkin inventoitu viljelytuloksia (Leinonen 1985, Saksa 1985), jotka ovat selvästi huonompia kuin mihin nyt päädyttiin. Myös Lapista on kirjattu huonompia tuloksia (Pohtila ja Timonen 1980, Pohtila ja Valkonen 1985). Paitsi alueellisilla ja ajallisilla eroilla, tuloseroja voidaan selittää eri tutkimuksissa käytetyillä erilaisilla taimien laatu-, tasaisuus- ja tilajär jestysvaatimuksilla. Siihen, että nuorissa viljelytaimikoissa oli kasvatuskelpoisia viljelytaimia enemmän kuin vanhoissa, on useita mahdollisia syitä. Yk sinkertainen selitys olisi viljelymateriaalin ja työn laadun paraneminen, mutta siitä ei ole näyttöä. Päinvastoin epäillään, että esimer kiksi taimien laatu olisi pikemminkin huo nontunut. Maan kunnostus ei tutkituissa ta pauksissa ollut vielä kovinkaan yleistä, joten sekään ei eroa selitä. Ei myös tunnu uskotta valta, että viljely tiheydet olisivat viime vuosi na nousseet. Kinnunen (1977) ja Metsämuu ronen ym. (1978) ovat arvioineet päinvastoin tiheyksien laskeneen 1970-luvun alkupuolel la, josta tässä lähinnä on kysymys. Keski määrin viljelytiheydet lienevät olleet korkein taan 1700—1900 tainta hehtaarilla (Yli-Vak kuri ym. 1969, Kinnunen 1977). Ohjetiheyk sistä tinkiminen johtunee ainakin osaksi luonnontaimien hyväksymisestä. Huomatta va osa kasvatuskelpoisista luontaisesti synty neistä taimista viljelytaimikoissa oli syntynyt jo ennen viljelyä. Todennäköisin syy siihen, että vanhem missa viljelytaimikoissa oli kasvatuskelpoisia viljelytaimia vähemmän kuin nuoremmissa, on taimien väheneminen perkausten viiväs 24 Räsänen, P. K., Pohtila, E., Laitinen, E., Peltonen, A. & Rautiainen, O. tymisen vuoksi (vrt. Leikola ym. 1977, Rau tiainen ja Räsänen 1980). Perkausta ja yleen sä taimikon hoitoa oli tehty aikaisempaa enemmän, mutta viljelytaimikoista luokitel tiin yhä noin puolet kiireellisesti hoidon tar peessa oleviksi. Mitä pitempään hoitamatto muutta jatkuu, sen useampi viljelytaimi vaih tuu biologisesti vahvempaan, mutta taloudel lisesti huonompaan lehtipuun taimeen (Yli- Vakkuri 1961, Pohtila 1972, Jakkila ja Pohti la 1978, Andersson 1984). Yhtiöiden metsis sä, joissa taimikonhoidosta ilmeisesti huo lehditaan keskimääräistä paremmin, viljely taimien määrät ovat yleensä olleet tässä to dettuja selvästi korkeammat (Fahlroth ja Persson 1979, Korhonen 1984). Männyllä kylvö ja istutus olivat onnistu neet keskimäärin suunnilleen yhtä hyvin, mi kä tulos on yhdenmukainen eräiden aikai sempien vertailujen kanssa (Solin 1970, Val tanen 1970, Etholen 1972, Kinnunen ja Nerg 1982, 1983). Viljelytapojen välisiin tuloseroi hin vaikuttaa kuitenkin kasvupaikan laatu ja käytetty maankunnostusmenetelmä (Pohtila 1977 a, Pohtila ja Pohjola 1983, 1985, Pohtila ja Valkonen 1985). Kasvatuskelpoisia viljely taimia oli eniten kuusenistutusaloilla, mikä tukee vanhaa käsitystä, jonka mukaan kuusi soveltuu istutettavaksi suhteellisesti parem min kuin mänty. Myös luontaisen uudistamisen tulokset olivat aikaisempaa parempia (Hänninen ym. 1972). Luontaista uudistamista oli kuitenkin edelleen harjoitettu epämääräisemmin me netelmin kuin viljelyä ja myös syntyneet tai mikot oli jätetty oman onnensa nojaan useammin kuin viljelyssä. Asiain tilaa kuvas telee sekin, että tähänastiset taimikkoinven toinnit ovat olleet etupäässä viljelyaloilta. Epäonnistuneiden luontaisen uudistamisen yritysten, joita oli kaikkiaan 16 %, määrän vähenemiseen lienee vaikuttanut maan muokkauksen yleistyminen. Yleisintä muok kaus oli ollut männyn luontaisessa uudista misessa mustikkatyypillä, jossa 24 % tapauk sista oli laikutettu tai lautasaurattu. Niistä kirjattiin myös parhaat tulokset. Epäonnistumisten vuoksi luontaisen uudis tamisen tulokset jäivät keskimäärin selvästi huonommiksi kuin viljelyn. Inventoinnissa ei selvitetty niitä luontaisen uudistamisen epä onnistumisia, jotka oli ehditty viljellä, mutta periaatteessa nekin pitäisi ottaa vertailussa huomioon. Esimerkiksi Lounais-Suomessa tehdyssä tutkimuksessa niiden osuudeksi on arvioitu 10 % (Tynys 1977). Luontaisen uudistamisen ja metsänviljelyn tulosten vertailua vaikeutti luontaisen uudis tamisen hakkuiden ja metsikkökuvioiden epämääräisyys. Rajanveto uudistettavasta metsiköstä suojus- tai siemenpuualaan ja edelleen ylispuustoiseen taimikkoon ja va pautettuun taimikkoon jäi harkinnanvarai seksi. Taimettuminen saattoi eräissä tapauk sissa olla vielä kesken, mutta toisaalta ylis puuhakkuukin voi viedä syntyneistä taimista osansa. Niissä tapauksissa, joissa oli päädytty täystiheisiin taimikoihin, merkittävin tulos ero luontaisen uudistamisen ja metsänviljelyn välillä oli uudistumisajassa. Vaikka merkit tävä määrä taimista oli luontaisessa uudis tamisessa syntynyt jo ennen uudistushakkuu ta ja vaikka myös metsänviljelyssä jää uudis tushakkuun ja viljelyn väliin usein vuosia (Yli-Vakkuri ym. 1968), oli luontaisten tai mien syntyminen porrastunut yleensä niin pitkälle ajalle, että metsittymisen aikaero vil jelyn hyväksi oli ilmeinen. Asiaan vaikutti myös viljelytaimikoiden nopeampi pituuske hitys. Männyn viljelytaimikoiden keskipituu den kehitys noudatti likimain Koiviston (1959) kasvu- ja tuottotaulukoiden toistuvin harvennuksin käsiteltyjen männiköiden kes kipituuden kehitystä, mutta luontaiset män nyn taimikot jäivät niistä jälkeen. Kuusella vastaavia taulukkoarvoja eivät saavuttaneet enempää viljely- kuin luontaisetkaan taimi kot, mihin ilmeinen syy oli hoitotöiden vii västyminen. Samaa perua lienee ollut mänty jen keskipituuksien suuri vaihtelu. Laskennallisissa uudistumisajan vertailuis sa, joissa perustana oli taimien iän keski hajonta taimikon 2 metrin keskipituudella ja taimien pituuskasvunopeus, päädyttiin 6—15 vuoden keskimääräisiin eroihin viljelyn hy väksi. Luvut ovat tietenkin vain suuntaa antavia. On jokseenkin varmaa, että luon taista uudistamista voidaan paljon tehostaa lisäämällä maan muokkausta ja huolehtimal la entistä paremmin raivauksista ja jälkitöis tä. Aivan ongelmatonta luontaisen uudista misen tehostaminen ei kuitenkaan ole. Kun runsaita tuleentuneita siemensatoja ei metsä puilla tule Etelä-Suomessakaan joka vuosi ja kun muokatun maan taimettumiskunnon on havaittu huononevan nopeasti, edullisempi vaihtoehto saattaisikin usein olla muokkaus ta välittömästi seuraava kylvö (Pohtila ja Pohjola 1985). Pelkästään uudistumisajan pituuden pe rusteella luontaisen uudistamisen ja metsän 25 Folia Forestalia 637 viljelyn edullisuusvertailuja ei tietenkään pidä tehdä, vaan huomioon on lisäksi otettava mm. siemen- ym. jättöpuiden kasvuja tuotto uudistumisaikana ja toisaalta niiden erillisen korjuun aiheuttamat kustannukset. Lappi (1983) on julkaissut uudistumisajan taloudel lisesta merkityksestä havainnollisen periaate laskelman. Syntyneet taimikot olivat verrattain tervei tä. Noin puolet kasvatuskelpoisista taimista oli sellaisia, joissa ei ilmennyt mitään havait tavaa vikaa. Kun viljelymetsistä tulevaisuu dessa saatavan puutavaran laadusta on esi tetty perusteltuja epäilyjä (esim. Uusvaara 1974, 1985, Varmola 1980), ansaitsee ehkä huomiota, että männyn viljelytaimissa oli mutkaisuus noin 10 %-yksikön verran ylei sempää kuin luonnontaimissa ja myös moni latvaisuus oli yleisempää viljelytaimissa kuin luonnontaimissa. Toisaalta "yleisen heiken tymisen" vaivaamia taimia oli luontaisesti syntyneissä vastaavasti enemmän. Vikojen aiheuttajat olivat sangen tavanomaisia. Jos tarpeelliset hoitotyöt tulevat tehdyiksi, syn tyneistä taimikoista saadaan mitä ilmeisim min hyvin kelvollisia kasvatusmetsiä. Osa tutkimusta suunniteltaessa asetetuista hypoteeseista ja olettamuksista siis kaatui, osa jäi voimaan. Radikaaleihin metsien uudistamisen suunnanmuutoksiin tutkimus tuloksista ei löydy perusteita. Entisillä opeilla päästään tehokkaaseen uudistamiseen, jos oppeja ei sovelleta kovin leväperäisesti. Tässä suhteessa parantamisen varaa on ennen kaikkea luontaisen uudistamisen puolella. 7. YHDISTELMÄ Metsäntutkimuslaitoksessa aloitettiin vuon na 1978 pitkään valmisteltu metsien uudis tamiskäytäntöä koskeva tutkimus. Sen tar koituksena oli käyttää 7. valtakunnan met sien inventoinnin (VMI) koeala-aineistoa ta voitteena saada koko maan kattava aineisto metsänuudistamisaloilta. Selvitettäviä osaky symyksiä olivat: 1. Minkälaisia uudistamismenetelmiä oli käytetty ja minkälaisia tuloksia eri menetelmät olivat antaneet? 2. Mitä töitä ja kuinka suuria määriä uudistusaloilla oli tehtävä uudistamistulosten varmistamiseksi? 3. Minkälaisia nuoria metsiä uudistusaloille oli kehit tymässä? 4. Minkälaiset uudistamismenetelmät näyttivät tarkoi tuksenmukaisilta lähiaikoina uudistamisvuoroon tu levissa metsissä? Tutkimuksen kenttätyö pysähtyi rahoitus vaikeuksiin kahden maastotyökauden jäl keen. Tällöin oli ehditty inventoida kuuden eteläisimmän piirimetsälautakunnan alueet. Tutkimuksen otantakehikkona käytettiin valtakunnan metsien 7. inventoinnin koeala aineistoa, josta valittiin systemaattisella otan nalla maastossa lähemmin tutkittavaksi tai mikoita, siemen- ja suojuspuualoja, aukeita aloja sekä kiireellisesti uudistettavia metsi köitä. Otantaan tuli kaikkiaan 1 365 koealaa, mikä oli n. 1/4 VMI:n cm. kehitysluokkia si sältävästä koeala-aineistosta. Tämä raportti perustuu 1174 koealaan, osa aineistosta kuten kaikki suokoealat ja koivunviljelykohteet jouduttiin jättämään pois jatkokäsittelystä. Uudistamisen tulokset olivat verrattain hyviä, vaikka toimenpiteet olivat olleet pal jolti puutteellisia ja uudistamistulosten tur vaamiseksi näytti tarvittavan paljon työtä. Metsien uudistamisesta annettuja käytännön ohjeita oli kentällä sovellettu varsin kirjavas ti. Tämä koski etenkin luontaista uudistamis ta ja oli osaltaan syynä siinä tapahtuneisiin epäonnistumisiin. Taimikoiden laatu oli kasvatuskelpoisten taimien määrän ja aukkoisuuden perusteella seuraava: Kokonaan epäonnistuneiksi katsotut luon taisen uudistamisen yritykset, joita oli 13 % tapauksista, eivät ole mukana vertailussa. Mukana eivät ole myöskään ne tapaukset epäonnistuneista luontaisista uudistusaloista, jotka jo oli ehditty viljellä. Kasvatuskelpoisten taimien määrä vaihte li eri kasvupaikkatyypeillä keskimäärin seu raavasti: Täys- tiheä Tyydyt- tävä Auk nen Loi- Epäon- nistunut iteensä ,uontainen 'iijely kaikkiaan 51 % 45% 48% 24% 32% 28% 22% 19% 20% 3% 4% 4% 100 % 100% 100% 26 Räsänen, P. K., Pohtila, E., Laitinen, E., Peltonen, A. & Rautiainen, O. Viljelyaloilla kasvatuskelpoisista taimista 62—85 % oli viljelytaimia, loput luontaisesti syntyneitä taimia. Metsänuudistamisen valmistavista toimen piteistä samoin kuin tulosten turvaamisesta oli huolehdittu viljelyssä paremmin kuin luontaisessa uudistamisessa. Taimikonhoidon tarve oli suuri, viljelyaloista noin 3/4 ja luon taisista taimikoista lähes kaikki arvioitiin olevan hoidon tarpeessa. Hoitotöistä noin puolet oli kiireellisiä. Taimikot olivat verraten terveitä. Viljely taimilla esiintyi hieman enemmän vikaisuutta kuin luontaisilla taimilla. Kasvatuskelpoisista taimista 45 %:lla ei ilmennyt minkäänlaisia vikoja. Vaihtelu oli uudistamistavasta ja kas vupaikan laadusta riippuen 40:stä 52 %:iin. Yleisin vika oli rungon mutkaisuus, johon laskennassa yhdistettiin myös ranganvaih dokset. Sen esiintymistiheys vaihteli ensisijai sena vikaisuutena B:sta 27 %:iin ja ottamalla huomioon myös toissijaiset vikaisuudet 13:sta 34 %:iin. Männyllä viljelytaimissa oli mut kaisuutta kaikkiaan noin 10 %-yksikköä enemmän kuin luontaisissa taimissa. Kuusel la ei vastaavaa eroa havaittu. Tunnistettu mutkaisuuden aiheuttaja oli männyllä useim miten männynversoruoste ja kuusella halla. Kasvatuskelpoisista taimista oli syntynyt ennen varsinaista uudistushakkuuta männyn luontaisen uudistamisen aloilla 31 % ja kuu sen luontaisen uudistamisen aloilla 61 %. Uudistushakkuun ajankohta voitiin kuiten kin määrittää vain noin puolessa tutkittuja tapauksia. Männyn viljelyaloilla luontaisesti, ennen uudistushakkuuta syntyneitä kasva tuskelpoisia taimia oli keskimäärin 400—500 kpl/ha, joka oli kokonaistaimimäärästä suh teellisesti lähes yhtä paljon kuin luontaisilla kin aloilla. Kuusen istutusaloilla vastaava lu ku oli pienempi, keskimäärin vain noin 200 kpl/ha. Taimien ikäjakaumista lasketut keskimää räiset kokonaisuudistumisajat (4 x iän kes kihajonta) vaihtelivat taimikon yhden metrin keskipituudella 6:sta 22 vuoteen ja kahden metrin keskipituudella 7:stä 26 vuoteen. Aloittamalla ajan lasku, kun 2,5 —5 % tai mista on syntynyt ja lopettamalla se, kun tai mikon keskipituus on 2 m uudistumisaikoi hin tulee eroa viljelyn hyväksi keskimää rin 6—15 vuotta riippuen kasvupaikasta, puulajista ja viljelytavasta. Viljelytaimikoiden pituuskehitys oli no peampaa kuin luontaisten taimikoiden. Kes kimääräisiin kasvulukuihin liittyi erittäin suuri hajonta, joka oli luontaisissa taimikois sa suurempi kuin viljelytaimikoissa. Kiireellisesti uudistettavista tai vajaatuot toisista mäntyvaltaisista metsiköistä arvioi tiin mahdolliseksi uudistaa luontaisesti 60 % ja kuusivaltaisista 51 %. Näissä tapauksissa kasvatuskelpoisiksi luokiteltuja taimia oli valmiina mäntyvaltaisissa metsissä keskimää rin 738 kpl/ha ja kuusivaltaisissa metsissä 1 206 kpl/ha. Vaihtelu oli kuitenkin suurta. Noin 27 %:ssa kohteista taimettuminen oli jo niin pitkällä, että seuraavaksi toimenpiteeksi ehdotettiin ylispuuhakkuuta ja noin puolella näistä toimenpiteen katsottiin olevan jo kii reellinen tai myöhässä. Taimien esiintymiselle uudistuskypsissä metsissä oli luonteenomaista, että niitä oli joko runsaasti tai niitä ei ollut lainkaan. Taimiaineksen suhteen tilanne oli sama. Met sikön tiheydellä ei havaittu olevan selvää vaikutusta taimien kokonaismäärään. Uudis tamisvaikeuksien katsottiin yleensä rajoittu van taimettamisvaikeuksiin. Uudistettavista kuusikoista arvioitiin tyvilahon vikuuttamik si 17 %. taimikot liemen- ja suojuspuualat /iljelytaimikot 1 759—2 053 kpl/ha 977—1 325 kpl/ha 1 635—1 844 kpl/ha 27 Folia Forestalia 637 KIRJALLISUUS — REFERENCES Andersson, S—O. 1984. Om lövröjning i plant och ungskogar. Sveriges Skogsv. Förb. Tidskr. 3—4: 69—95. Etholen, K. 1972. Männyn viljelyn tulos Pohjois suomessa ja siemenen alkuperä. Summary: The success of artificial regeneration of Scots pine in northern Finland and origin of seed. Folia For. 160: 1—27. Fahlroth, S. & Persson, P. 1979. SCAS system för plant produktion och plantering. Arsskrift for Nordiska Skogsplanterskoler 1978. s. 45—73. Hänninen, T., Räsänen, P.K. & Yli-Vakkuri, P. 1972. Männyn ja kuusen luontaisen uudistamisen antamis ta tuloksista Etelä-Suomen kangasmailla. Helsingin yliopisto, metsänhoitotieteen laitos. Tiedonantoja 7: 1—95. Jakkila, J. & Pohtila, E. 1978. Perkauksen vaikutus taimiston kehitykseen Lapissa. Summary: Effect of cleaning on development of sapling stands in Lapland. Folia For. 360: 1—27. Juutinen, P. 1962. Tutkimuksia metsätuhojen esiintymi sestä männyn ja kuusen viljelytaimistoissa Etelä- Suomessa. Referat: Untersuchungen iiber das Auf treten von Waldschäden in den Kiefern- und Fichtenkulturen Siidfinnlands. Commun. Inst. For. Fenn. 54(5): I—Bo. Kallio, K. 1965. Valtion metsien uudistusalojen inven toinnin tuloksia. Metsätal. Aikak.l. 82(4): 121—126. Karjula, M., Kaila, S., Parviainen, J., Päivänen, J. & Räsänen, P.K. 1982. Metsänviljelyn vaihtoehtojen valintaperusteet kivennäismailla. Kirjallisuustarkas telu. Metsäntutkimuslaitoksen tiedonantoja 56: 1— 116. Kinnunen, K. 1977. Istutuksen onnistuminen ja taimis tojen alkukehitys Länsi-Suomen yksityismetsissä. Summary: The survival and initial development of plants in private forests in western Finland. Folia For. 318: 1—25. — & Linnimäki, J. 1977. Metsänuudistamisen onnis tuminen ja taimistojen alkukehitys Pohjois-Karja lassa. Summary: Success of forest regeneration and initial development of sapling stands in northern Karelia. Folia For. 329: 1—32. — & Nerg, J. 1982. Männyn kylvö- ja luonnontaimi koiden tila Länsi-Suomen yksityismetsissä. Abstract: State of sown and naturally regenerated young Scots pine stands in the private forests of western Finland. Folia For. 535: I—l 6.1—16. — & Nerg, J. 1983. Istutustaimikoiden tila 11—12 vuotta viljelystä Länsi-Suomen yksityismetsissä. Summary: State of plantations 11—12 years after planting in some private forests in western Finland. Folia For. 546: I—2o. Koivisto, P. 1959. Kasvu- ja tuotostaulukoita. Summary: Growth and yield tables. Commun. Inst. For. Fenn. 51(8): 1—49. Korhonen, T. 1984. "Viljelyt ovat onnistuneet erittäin hyvin". Metsä ja puu 4: 27—28. Koukkula, A. 1966. Taimistotutkimus. Moniste. Met säntutkimuslaitos, metsänarvioimisen tutkimusosas to. 53 s. Kuusela, K. & Salminen, S. 1980. Ahvenanmaan maakunnan ja maan yhdeksän eteläisimmän piiri metsälautakunnan alueen metsävarat 1977—1979. Summary: Forest resources in the Province of Ahvenanmaa and the nine southernmost Forestry Board Districts in Finland 1977—1979. Folia For. 446: I—9o. — & Salminen, S. 1983. Metsävarat Etelä-Suomen kuuden pohjoisimman piirimetsälautakunnan alueel la 1979—1982 sekä koko Etelä-Suomessa 1977— 1982. Summary: Forest resources in the six northernmost Forestry Board Districts of South Finland, 1979—1982, and in the whole of South Finland, 1977—1982. Folia For. 568: 1—79. Lappi, J. 1983. Metsänuudistamisen vaatiman ajan merkitys uudistamispäätöksissä. Summary: Evalu ation of the time factor in reforestation decisions. Silva Fenn. 17(3): 259—272. Lehto, J. 1969. Tutkimuksia männyn uudistamisesta Pohjois-Suomessa siemenpuu- ja suojuspuumenetel mällä. Summary: Studies conducted in northern Finland on the regeneration of Scots pine by means of the seed tree and shelterwood methods. Commun. Inst. For. Fenn. 67(4): I—l4o. Leikola, M., Metsämuuronen, M., Räsänen, P.K. & Taimisto, E. 1977. Männyn viljelytaimistojen kehitys Lounais-Suomessa vv. 1967—1975. Summary: The development of Scots pine plantations in south western Finland in 1967—1975. Folia For. 1—27. Leinonen, M. 1985. Istutustaimikoiden kehitys auratuil la ja äestetyillä uudistusaloilla Mikkelin hoitoaluees sa. Moniste. Helsingin yliopisto, metsänhoitotieteen laitos. 135 s. ja liitteet. Mattila, O. (toim.) 1976. Metsälautakuntien tiedote N:o 2. Keskusmetsälautakunta Tapio. Helsinki. 32 s. Metsämuuronen, M., Kaila, S. & Räsänen, P.K. 1978. Männyn paakkutaimien alkukehitys vuoden 1973 istutuksissa. Summary: First year planting results with containerized Scots pine seedlings in 1973. Folia For. 349: 1—36. Mikola, P. 1966. Alikasvosten merkitys metsien uudista misessa. Summary: Significance of the undergrowth in reforestation. Metsätal. Aikak.l. 83(1): 4—7, 16. Nyyssönen, A. 1968. Käyttöpuun tuotoksesta ensim mäisillä harvennushakkuilla käsitellyissä metsiköis sä. Moniste. Helsingin yliopiston metsänarvioimis tieteen laitos. 31 s. Parviainen, J. & Lappi, J. 1983. Laskentamalli met sänviljelyketjujen vertailemiseksi. Summary: A cal culation model for the comparison of artificial forest regeneration chains. Folia For. 549: 1—24. Pelkonen, H., Tuomi, P. & Valtanen, J. 1982. Männyn viljelytaimikoiden kunto 10 vuoden iällä Taivalkos kella. Summary: Survival of pine on reforested sites i northern Finland. Folia For. 511: 1—23. 28 Räsänen, P. K., Pohtila, E., Laitinen, E., Peltonen, A. & Rautiainen, O. Persson, O. 1964. Distance methods. Stud. For. Suec. 15: I—6B. Pohtila, E. 1972. Tulokset Perä-Pohjolan valtionmailla vuosina 1930—45 tehdyistä kuusiviljelyistä. Sum mary: Results of spruce cultivation from 1930—45 on state-owned lands in Perä-Pohjola. Folia For. 156: I—l 2. — 1977 a. Reforestation of ploughed sites in Finnish Lapland. Seloste: Aurattujen alueiden viljely Lapis sa. Commun. Inst. For. Fenn. 91(4): I—9B. — 1977 b. Taimiston inventoinnin tarkkuus. Summary: Accuracy of regeneration surveys. Commun. Inst. For. Fenn. 92(2): 1—43. — 1980. Havaintoja taimikoiden ja nuorten metsien tilajärjestyksen kehityksestä Lapissa. Summary: Spatial distribution development in young tree stands in Lapland. Commun. Inst. For. Fenn. 98(1): 1—35. — & Pohjola, T. 1983. Vuosina 1970 —1972 Lappiin perustetun aurattujen alueiden viljelykokeen tulok set. Summary: Results from the reforestation experiment on ploughed sites established in Finnish Lapland during 1970 —1972. Silva Fenn. 17(3): 201—224. — & Pohjola, T. 1985. Maan kunnostus männyn viljelyssä Lapissa. Summary: Soil preparation in reforestation of Scots pine in Lapland. Silva Fenn. 19(3): 245—270. — & Timonen, M. 1980. Suojametsäalueen viljelytai mikot ja niiden varhaiskehitys. Summary: Scots pine plantations and their early development in the protection forests of Finnish Lapland. Folia For. 453: I—lB. — & Valkonen, S. 1985. Varttuneiden viljelytaimikoi den tila Lapin piirimetsälautakunnan alueen yksi tyismetsissä. Summary: Development and condition of artificially regenerated pine and spruce sapling stands in the privately owned forests of Finnish Lapland. Folia For. 631: I—l 9.1 —19. Raulo, J. & Rikala, R. 1974. Tuloksia metsänviljelyalo jen tarkastuksista Pohjois-Savon, Etelä-Savon ja Pohjois-Karjalan piirimetsälautakuntien alueilla. Metsäntutkimuslaitos, metsänviljelyn koeaseman tie donantoja 12: I—B. Rautiainen, O. & Räsänen, P.K. 1980. Männyn ja kuusen viljelytaimikoiden kehitys Itä-Savossa 1968 — 1976. Summary: Development of Scots pine and Norway spruce plantations in Itä-Savo in 1968— 1976. Folia For. 426: 1—24. Räsänen, P.K., Pohtila, E., Rautiainen, O. & Laitinen, E. 1979. Valtakunnan metsänuudistamisen inven tointitutkimus aloitettu Metsäntutkimuslaitoksessa. Summary: A national inventory for studying the reforestation started at the Forest Research Institute in Finland. Metsä ja Puu 2: 4—9. Saksa, T. 1986. Männyn taimikoiden kehitys muokatuil la viljelyaloilla Lieksan ja Rautavaaran hoitoalueis sa. Summary: The development of Scots pine plantations on prepared reforestation areas in northern Karelia in Finland. Folia For. 644. Salminen, S. 1983. Puulajit ja perustamistavat Etelä- Suomen nuorissa metsissä. Teollisuuden Metsäviesti 4: 14—17. Siren, G. 1952. Havaintoja Perä-Pohjolan valtion mailla 1948—50 suoritetuista männyn kylvöistä. Summary: Observations on pine sowings on state-owned lands in Perä-pohjola (Far North) in 1948 —1950. Silva Fenn. 78: I—4o. Solin, P. 1970 Männyn istutuksen antamista tuloksista Lapin piirimetsälautakunnan eteläosissa. Helsingin yliopisto, metsänhoitotieteen laitos. Tiedonantoja 3: 1—69. Taimikoiden tarkastus- ja hoito-ohjeet. 9.8.1974, N:o 145. DN:o 219. 5.25—32. Julkaisussa: Mattila, O. (toim.). 1976. Metsälautakuntien tiedote N:o 2. Keskusmetsälautakunta Tapio. Tiihonen, P. 1963. Hakkuun ajankohdan arvioiminen metsävarojen inventoinnissa ja ohjeet sen suoritta miseksi. Summary: On the determining of cutting date from logging residual and the instructions for use in practical inventories. Commun. Inst. For. Fenn. 57(6): I—4l. Tynys, T. 1977. Luontaisen uudistamisen antamia tuloksia Lounais-Suomen piirimetsälautakunnassa. Moniste. Metsäntutkimuslaitos, metsänhoidon tut kimusosasto. 79 s. Uusvaara, O. 1974. Wood quality in plantation-grown Scots pine. Lyhennelmä: Puun laadusta viljelymän niköissä. Commun. Inst. For. Fenn. 80(2): I—los. Uusvaara, O. 1985. The quality and value of sawn goods from plantation-grown Scots pine. Seloste: Viljelymänniköistä saadun sahatavaran laatu ja arvo. Commun. Inst. For. Fenn. 130: 1—53. Valtakunnan