ODC 30 FOLIA FORESTALIA» METSÄNTUTKIMUSLAITOS • INSTITUTUM FORESTALE FENNIAE • HELSINKI 1975 POHJOISMAINEN PUUTEKNOLOGIAN YHTEISTYÖPROJEKTI GUNNAR WILHELMSEN PUUTAVARAN KÄSITTELY No 149 N. A. Osara: Some trends in world forestry with respect to Finland. Eräitä metsä- ja puutalouden kehitysilmiöitä maailmassa ja Suomessa. 1,— No 150 Ole Oskarsson: Suomalaiset plusmännyt ja pluskuuset. Finnish plus trees of Scots pine and Norway spruce. 14,— No 151 Pertti Harstela & Paavo Valonen: Työn tuotos, työntekijän fyysinen kuormittuminen ja tärinäaltistus pelkässä kaadossa. Work output, physical load of the worker and exposure to vibration in feeling. 5, — No 152 Kari Keipi: Lannoituskustannukset ja tuottojen käsittely metsän lannoituksen kan nattavuuslaskelmissa Norjassa, Ruotsissa ja Suomessa. The concept of forest fertilization returns in Norway, Sweden and Finland. 4,— No 153 Hannu Vehviläinen: Palkkaus ja työolot metsäkonetöissä syksyllä 1971. The working conditions and earnings of forest-machine operators in autumn 1971 in Finland. 9,— No 154 Paavo Tiihonen: Kiintokuutiometrin käyttöön perustuvat männyn, kuusen ja koivun kuitupuutaulukot. Massentafeln mit dem Festmeter als Masseinheit fiir Kiefern-, Fichten- und Birken faserholz. 7,— No 155 Paavo Tiihonen: Kiintokuutiometrin käyttöön perustuvat männyn ja kuusen tukki puutaulukot. Massentafeln mit dem Festmeter als Masseinheit för Kiefern- und Fichtenblochholz. 2,50 No 156 Eljas Pohtila: Tulokset Perä-Pohjolan valtionmailla vuosina 1930—45 tehdyistä kuusi viljelyistä. Results of spruce cultivation from 1930—45 on state-owned lands in Perä-Pohjola. 1,50 No 157 Eino Mälkönen: Hakkuutähteiden talteenoton vaikutus männikön ravinnevaroihin. Effect of harvesting logging residues on the nutrient status of Scotch pine stands. 1,50 No 158 Kaarlo Kinnunen & Erkki Lähde: Kylvöajankohdan vaikutus kennotaimien kehityk seen ensimmäisen kasvukauden aikana. The effect of sowing time on development during the first growing season of seedlings grown in paper containers. 2,50 No 159 Pentti Hakkila: Oksaraaka-aineen korjuumahdollisuudet Suomessa. Possibilities of harvesting branch raw material in Finland. 2,— No 160 Kullervo Etholen: Männyn viljelyn tulos Pohjois-Suomessa ja siemenen alkuperä. The succes of artifical regeneration of Scots pine in Northern Finland and origin of seed. COCTOHHHe KyjlßTyp COCHiI B OeßepHOfi HHJIHH£HH h npOHCXOHCfIeHHe CeMHH. 3.— No 161 Olavi Huuri: Eräiden kloorattujen hiilivetyjen vaikutuksesta männyn taimien alku kehitykseen. The effect of some chlorinated hydrocarbons on the initial development of planted pine seedlings. 2,50 No 162 Veijo Heiskanen, Antero Kuronen & Paavo Tiihonen: Rinnankorkeusläpimittaan ja tukkilukuun perustuvat sahapuiden kuutioimistaulukot. Volume tables for saw timber stems based on the breast height diameter and the number of log per stem. 1,50 No 163 Ilkka Kohmo: Nykymetsiköiden kasvuprosentti Suomen pohjoispuoliskossa vuosina 1969—70. 1,50 No 164 Jouko Laasasenaho & Yrjö Sevola: Havutukkien latvamuotolukujen vaihtelu. The variation in top form quotients of the coniferous logs. 2, — No 165 Metsätilastollinen vuosikirja 1971. Yearbook of forest statistics 1971. 10,— No 166 Terho Huttunen: Suomen puunkäyttö, poistuma ja metsätase vuosina 1970—72. Wood consumption, total drain and forest balance in Finland in 1970—72. 5,— Luettelo jatkuu 3. kansisivulla No 167 Paavo Tiihonen: Rinnankorkeusläpimittaan ja pituuteen perustuvat uudet puutavaralaji taulukot. Auf Brusthöhendurchmesser und Höhe gestiitzte neue Sortimententafeln. 150 No 168 Lorenzo Runeberg: The future for forest-industry products in the United Kingdom. Ison-Britannian metsäteollisuustuotteiden käytön tulevaisuus. 8,— No 169 Veijo Heiskanen: Pinon kehysmitan mittaus ja tyhjän tilan vähennys sekä niiden tark kuus. Measurement of the gross volume of a pile and deduction for empty Space and their accuracy. 5,— No 170 Veijo Heiskanen: Pinotiheysluvun ja pinotiheystekijäin arviointi ja sen tarkkuus. Evaluation of the solid content and the solid content factors and its accuracy. 3,— No 171 Veijo Heiskanen: Hylkypölkkyjen osuuden arviointi pinomittauksessa. Estimation of the share of waste bolts in pile measurements 2,— 1973 No 172 Metsäntutkimuslaitoksen päätös puutavaran mittauksessa käytettävistä muuntoluvuista ja kuutioimistaulukoista 2 päivänä toukokuuta 1969 annetun päätöksen muuttamisesta. Skogsforskningsinsitutets beslut angäende ändring av beslutet av den 2 maj 1969 om omvandlingskoefficienter och kuheringstabeller för virkesmätning. 10,— No 173 Matti Palo & Esko Fälä: Markkinapuun alueittaiset hankintamäärät ja kulkuvirrat vuonna 1970 (1964, 1967). FOL I A FORESTALIA 216 Metsäntutkimuslaitos. Institutum Forestale Fenniae. Helsinki 1974 PUUTAVARAN KÄSITTELY ALKUSANAT Nordisk Samarbetsgrupp i Virkeslära (NSV), joka perustettiin muodollisesti vuonna 1971, on antanut toimintaansa aloittaessaan etusijan ai kaisempien tutkimustulosten kokoamiselle, sys tematisoinnille ja niistä tiedottamiselle. Yksin omaan PUUTAVARAN KÄSITTELYSTÄ on viimeisten 15 vuoden aikana kirjoitettu Pohjois maissa yli 100 tieteellistä tutkimusta, Syynä siihen, että juuri tämä aihe on saanut etusijan, ovat mm.: — Suuret myrskytuhot, jotka viime vuosina ovat vahingoittaneet pohjoismaisia metsiä. — Puunjalostusteollisuuden raaka-aineen laa dun säilymiselle asettamat entistä suuremmat vaatimukset. Puutavaran käsittely katsottiin sopivaksi poh joismaiseksi yhteistyökohteeksi, koska ongel mat mm. ilmastollisista syistä ovat jokseenkin samanlaiset. Toisaalta taas edellytykset ratkaista tehtävä tietyssä maassa yksin ovat riittämättö mät, sillä eri maiden tutkimuslaitokset ovat erikoistuneet jossain määrin eri suuntiin. Projektiryhmän jäseninä ovat toimineet: GUNNAR WILHELMSEN, Norsk institutt for skogforskning, Äs-NLH, Norja (projektinjoh taja) PENTTI HAKKILA, Metsäntutkimuslaitos, Hel sinki, Suomi BJÖRN HENNINGSSON, Skogshögskolan, Tuk holma, Ruotsi PETER MOLTESEN, Kgl. Veterinaer- og Land bohojskole, Kööpenhamina. Tanska Näiden henkilöiden lisäksi ovat seuraavat henkilöt avustaneet aineistoa luovuttamalla: ÖSTEN BERGMAN, Skogshögskolan, Tuhkol ma, Ruotsi BIRGER HALVORSEN, Norsk institutt for skogforskning, Äs-NLH, Norja BERTIL LEKANDER, Skogshögskolan, Tuk holma, Ruotsi EVA NYLINDER, Skogshögskolan, Tukholma, Ruotsi Muutamissa kohdissa on viitattu taloudelli siin laskelmiin. Mikäli myöhemmin tapahtuneet hinnanmuutokset eivät ole muuttaneet suhteita, ei alkuperäisen julkaisun hintoja ole muunnettu tämän hetken tasolle. Nordisk Samarbeidsgruppe i Virkeslaere'n puolesta Gunnar Wilhelmsen projektinjohtaja 14374—74/12 2 Helsinki 1975. Valtion painatuskeskus ISBN 951-40-0130-3 ALKUSANAT SUOMENKIELISEN KÄÄNNÖSTYÖN TOIMITUKSESTA Koska Suomessa on ollut puute laajemmasta puutavaran käsittelyä koskevasta kirjallisuu desta, katsottiin tarpeelliseksi kääntää ko. nor jankielinen teos suomeksi. Kääntämistyön lisäk si jouduttiin alkuperäisestä teoksesta poista maan eräitä kappaleita sekä lisäämään Suomen oloihin kuuluvia olennaisia puutavaran käsit telyä koskevia asioita. Koska teos perustuu pohjoismaiseen yhteistyöhön sisältää se vielä runsaasti sellaista tietoutta, joka meidän olois samme on vierasta. Kääntämistyötä varten myönsi Suomen Kult tuurirahasto apurahan. Kääntämistyön suoritti rouva LIISA LASSEN ja käännöstyön tarkas tuksen metsätieteiden lisensiaatti OLLI UUS VAARA, metsänhoitaja JUHANI SALMI sekä allekirjoittanut. Metsänhoitaja ERKKI TIIT TANEN viimeisteli käännöstyön. Käsikirjoituk sen ovat tarkastaneet professori PENTTI HAK KILA, sieniä koskevalta osalta vt. professori VEIKKO HINTIKKA ja hyönteisiä koskevalta osalta tohtori KARI LÖYTTYNIEMI. Kaikille yllämainituille kiitokseni. Veijo Heiskanen 3 SISÄLLYSLUETTELO Sivu ALKUSANAT 1 1. VARASTOINNIN TARPEELLISUUDEN MÄÄRÄÄVÄT TEKIJÄT 4 2. KÄSITTELY VAURIOT 7 21. Hakkuu 7 22. Lähikuljetus 9 23. Kaukokuljetus 9 24. Koneellinen kuorinta 9 3. VARASTOVIAT 10 31. Tekniset viat 10 32. Biologiset viat 11 321. Sienet 11 322. Hyönteiset ■. ... 17 323. Laivamato 24 324. Bakteerit 26 325. Muut viat 26 4. KÄSITTELY- JA VARASTOVIKOJEN AIHEUTTAMA ARVON ALENEMINEN 27 41. Arvonvähennyksen määrittäminen 27 42. Arvonvähennys sahatukeissa 28 43. Arvonvähennys kuitupuussa 29 5. VARASTOINTIMENETELMÄT 35 51. Luontaisten suojaustekijöiden aktiivinen hyväksikäyttö 37 511. Talvivarastointi 37 512. Kesävarastointi 37 513. Pitkäaikainen varastointi 38 52. Hakevarastointi 38 53. Vesivarastointi 41 531. Puulajien uimiskyky 42 532. Puutavaran laatu ennen varastointia 42 533. Veden laatua ja vesiallasta koskevat vaatimukset 43 534. Vesivarastointi luonnonaltaissa 43 535. Vesivarastointi tekoaltaissa 44 536. Kastelu 44 537. Varastoidun puutavaran ominaisuudet 47 54. Kemikaaleilla suojaaminen 49 541. Ruiskutusvälineet 50 542. Ruiskutusaineet 50 543. Ruiskuttamisen suoritus 51 544. Varotoimenpiteitä 52 55. Rasiinkaato 52 6. KIRJALLISUUTTA 55 4 1. VARASTOINNIN TARPEELLISUUDEN MÄÄRÄÄVÄT TEKIJÄT Varastovikoja voidaan vähentää tai parhaassa tapauksessa ne voidaan kokonaan välttää kah della tavalla, nimittäin pienentämällä varastoja ja oikealla puutavaran käsittelyllä. Varaston pienentäminen minimiin on oltava ensisijainen päämäärä. Oikea puutavaran käsit tely on täydentävä toimenpide silloin, kun varastoiminen on välttämätöntä. Aina ei ole mahdollista sopeuttaa hakkuu-, osto- ja kulje tustoimintoja teollisuuden puun käytön mu kaan, ja myös monet kuljetustekniset ja talou delliset tekijät johtavat varastoinnin käyttöön. Kaikilla teollisuuden aloilla pyritään luon nollisesti välttämään hyönteis- ja sienivikoja. Sitä vastoin vaatimukset puutavaran kosteuteen ja tuoreuteen poikkeavat toisistaan eri teol lisuuslaitoksilla. Seuraavassa asetelmassa esite tään eri teollisuuslajien "kanta" raaka-aineen varastointiin. Eräissä tapauksissa on puutavaran varastointi edullista, koska se edistää puutavaran kuivu mista. Varastointi saattaa olla eräillä tehtailla jopa välttämätöntä, kun esimerkiksi halutaan vähentää tai rajoittaa uuteaineiden aiheuttamia vaikeuksia sulfiittisellun valmistuksessa. Tämä on vaikuttanut hakevarastoinnin lisääntymiseen. Puuvarastojen käyttö hintapolitiikan välinee nä on verraten yleistä. Puuvarastolla voidaan myös tasoittaa tuloja verotuksen kannalta. Hin tavaihtelut ja kuljetusten määräalennukset saat tavat myös osaltaan vaikuttaa varaston kokoon ja varastointiaikaan. Suunnitelmallisuudesta sekä korjuun ja jalos tuksen yhteistyöstä huolimatta teollisuuden tulee olla aina varautunut odottamattomiin kuljetuksessa tapahtuviin viivästymisiin, joita voivat aiheuttaa esimerkiksi runsaslumiset talvet ja kelirikot, jolloin tiet suljetaan raskailta kulje tuksilta. Myös on varauduttava kuljetuslakkoihin. Tehdas, jolla on pieni varasto, on huonossa asemassa sekä työnseisausten uhatessa että puu tavaran hintoja koskevissa neuvotteluissa. On lisäksi valmiusluonteisia seikkoja, joista johtuen teollisuus pitää rajoitettua varmuusvarastoa yli määräisistä kuluista huolimatta. Tarkasteltaessa tekniseltä kannalta tarpeel lisen ja tarpeettoman varastoinnin osuuksia, huomataan, e,ttä jälkimmäinen ryhmä on varsin yleinen. Tekniseltä kannalta tarpeettoman varas toinnin varjopuolia ovat korkotappiot ja tek nisen, biologisen tai kemiallisen vioittumisen vaarat. Lisäksi tämä varastointimuoto on epä edullinen niille puunjalostuslaitoksille, jotka tarvitsevat kosteaa puutavaraa. Syynä tekniseltä kannalta tarpeettomaan varastointiin on tavallisimmin hakkuumäärien vaihtelu eri vuosina ja vuodenajoittain. Myös mittaus- ja kuljetustyöt vaikeuttavat monissa tapauksissa puutavaran joustavaa toimittamista teollisuuslaitokselle (HAUGAN 1969). Ylimää räistä varastointitarvetta syntyy myös suurten myrskytuhojen jälkeen, jollaisia on sattunut viime vuosina myös Skandinaviassa. Puutavaran ympärivuotista hankintaa hait taavia tekijöitä on viime vuosina voitu lieventää metsänomistajien lisääntyneellä yhteistoimin nalla, urakoitsijoita käyttämällä ja metsätyön tekijäkuntaa vakinaistamalla. Hankintoja on pyritty tasoittamaan myös maksamalla puusta korkeampia hintoja silloin, kun tarjonta on pienin. Tulevaisuudessa voitaneen hintojen sää telyä käyttää aktiivisemmin puun korjuun ratio nalisoinnin edistämiseksi. Puu jaetaan tavaralajeihin jo kannolla tai viimeistään tien varressa. Pienmetsälöistä kertyy eri tavaralajeja suhteellisen vähäisiä määriä. Tämä lisää varastointitarvetta, sillä kaukokulje tus ei useinkaan pääse alkamaan, ennen kuin kaikki samanlaatuinen puutavara on lähimet sistä kaukokuljetusreitin varrella. Eräs ratkaisu on silloin pitkittää puutavaran katkonta-ajan kohtaa ja käyttää esimerkiksi kokopuujuontoa. 'arastointi tekniseltä kannalta eduksi Varastointi tekniselt; kannalta haitaksi iulfiittisellu kuitulevyt 'ylväät 'olttopuu Jittopuu Hioke Sulfaattisellu Sahatukit Lastulevyt 5 Kuva 1. Varastointiperusteita. Kuitupuuta koskevissa määräyksissä Norjassa vaaditaan, että puutavaran täytyy olla valmiina kuljetettavaksi neljä viikkoa hakkuun jälkeen. Hinnasta vähennetään 5 %, jos toimitus tapah tuu kuukauden myöhässä ja vielä 10 % toimi tuksen tapahtuessa kaksi kuukautta myöhässä. Jos toimitus myöhästyy kolme kuukautta, voi ostaja kieltäytyä ottamasta vastaan puutavaraa. Maissa, joissa noudatetaan hintasopimuksia, on hinnanmäärityksen ajankohdalla suuri vaiku tus hakkuuajankohtaan. Hinnanvaihtelut — var sinkin jos hinnannousu on odotettavissa — voi vat aiheuttaa hakkuun kasautumista määrättyi hin vuodenaikoihin. Pelkkä hakkuitten tasoittaminen ympärivuo tisiksi ei kuitenkaan riitä, vaan myös hakkuuta 6 Kuva 2. Varastoinnin vähentämismahdollisuuksia. Kuva 3. Tukkimäärän arvioitu jakaantuminen (%) eri kuljetusmuo tojen kesken (Alkuperäispiirros Saab-Scania'n julkaisusta "Skog pä väg"). Tanska 5 95 0 100 0 5 0 5 95 Suomi 9 91 2 98 28 13 30 13 57 Norja 4 96 4 96 1 3 5 3 92 Ruotsi 2 98 1 99 7 7 8 7 85 7 seuraavien korjuuketjun työvaiheiden täytyy joissa on siirrytty py§ty- tai tehdasmittaukseen. ajoittua vastaavasti. Tämä seikka on parantunut Tuolloin ei tarvitse odottaa kevättä ja lumen huomattavasti niissä puunjalostuslaitoksissa, sulamista, jotta puutavara saataisiin mitatuksi. 2. KÄSITTELYVAURIOT Puutavaran kuljetuksen tai varastoinnin aika na syntyvät vioittumat jaetaan kahteen pää ryhmään: Käsittely vauriot ja varastointiviat. Käsittelyvauriot voidaan edelleen jakaa seuraa vasti: 1. Vauriot, joista saattaa seurata biologisia vikoja (esim. kuoren rikkoutumat, tarpeetto man suuret oksahaavat, piikkivalssien ja muitten työkalujen aiheuttamat jäljet). 2. Vieraat aineet (esimerkiksi hiekka, kivet ja rauta). 3. Halkeamat, murtumat tai kutistuminen (esimerkiksi uiton, juonnon tai katkonnan yh teydessä). 21. Hakkuu Puutavara voi vaurioitua jo hakkuuvaiheessa. Syntyvien mekaanisten vaurioiden kautta pääsee puuhun edelleen sinistymä- ja lahottajasieniä. Moottorisahakaadossa saattaa syntyä repeä miä, jotka vahingoittavat rungon arvokasta tyvi osaa. Hydrauliset leikkuuterät aiheuttavat musertumia ja halkeamia, jotka muodostuvat haitallisiksi erityisesti alhaisissa lämpötiloissa toimittaessa. Mänty vaurioituu herkemmin kuin kuusi. Halkeamien muodostumista voidaan vä hentää leikkuuterää muotoilemalla ja ohenta malla. (KEMPE 1967, WIKLUND 1967, TUO- Kuva 4. Hydraulinen kaato (T. Nordbo). 8 Kuva 5. Röntgenkuva 1 senttimetrin paksui sesta kiekosta paikasta, missä katkaisu on suoritettu hydraulisella leikkuuterällä. Kuva on otettu kuivumisen jälkeen (Hakkila 1971). VINEN 1970, HAKKILA 1971, WIKLUND & SEDERHOLM 1972). Kivet, kannot ja maanpinnan epätasaisuudet voivat aiheuttaa kaatuvassa rungossa murtumia. Usein murtumavaurio voi jäädä havaitsematta ja tulee näkyviin vasta jalostusvaiheessa. Jos karsiminen tapahtuu siten, että kirves lyödään rungon ja oksan väliseen terävään kul maan, saattaa rungon sisään syntyä mekaanisia vaurioita. Sellaisinaankin ne saattavat alentaa rungon arvoa, ja lisäksi niitten kautta pääsee puuhun värivikaa ja lahoa aiheuttavia sieniä. Moottorisahakarsinta on vähentänyt mekaanisia vaurioita mutta lisännyt kuorivikoja. Toisaalta moottorisahakarsintaan liittyy usein laatuvaati musten lieventäminen ja jäljelle jäävien oksan tynkien lisääntyminen. Monitoimikoneilla karsittaessa saattaa jäljelle jäädä kokonaisia oksia ja oksantynkiä tai saattaa oksantyvi irrota rungosta, mikäli veitset on huolimattomasti asennettu. Karsinta koneitten jälki on usein huonompi kuin moot torisahan (TUOVINEN 1971). Jäljelle jääneet oksat ja kyhmyt aiheuttavat tehdaspäässä yli määräistä rasitusta koneille, joissa on valsseihin perustuva syöttöjärjestelmä. Samasta syystä Kuva 6. Laahusjuonto on merkinnyt lähikuljetuksen rationalisointia - mutta myös vikojen lisääntymistä (B. Halvorsen). 9 14374—74/12 huononee myös kuorinnan laatu konekuorin nassa, rumpukuorinta mukaan lukien. Kirveenisku sahatukin päähän voi aiheuttaa sahatavaraan halkeamia, jotka on poistettava kappaletta lyhentämällä. Kirveenisku tai leima kuorellisen takin vaippapinnalla ei useinkaan aiheuta välitöntä arvonalennusta, mutta ne antavat sinistymä- ja lahottajasienille mahdolli suuden iskeytyä puutavaraan. Keksinjäljet joh tavat värivikojen syntyyn koivutukeissa (HAK KILA et ai. 1970). Monitoimikoneiden piikki valsseilla saattaa olla samanlainen vahingollinen vaikutus. 22. Lähikuljetus Paljaalla maalla tapahtuvassa kuorellisen puun juonnossa jää takkeihin soraa ja kiviä. Tämä kuluttaa teollisuudessa kuorimakoneita, sahanteriä, sorveja ja hakkureita. Haittavaiku tusta voidaan torjua juontamalla tukit kesä aikana tyvi ylös nostettuna ja vetokoneeseen kiinnitettynä. Puutavara voidaan myös huuhtoa ennen kuorintaa. Hiekka ja sora saattavat kui tenkin olla niin tiukassa, että ne irtoavat vain lämpimässä vedessä tai rummussa. Toisaalta kokorunkojuonto aiheuttaa vähemmän vaurioita puiden päihin kuin tukkien juonto. Esimerkkinä muista lähikuljetuksen aikana syntyvistä vioittumista ovat kulumisvauriot. Kuori antaa puutavaralle erinomaisen suojan mikro-organismeja vastaan, ja jokainen kuoren repeytymä lisää tartuntamahdollisuuksia. 23. Kaukokuljetus Uitto vaatii puutavaran riittävää kuivatusta (NYLINDER 1955, 1956, TUOVINEN 1958, KLEM & HALVORSEN 1963 a, HAKKILA 1963, TAMMINEN 1963). Tästä syystä havupuutavara kuorittiin aikaisemmin puoli puhtaaksi ja varastoitiin ilmavasti hakkuun ja veteenpanon väliseksi ajaksi. Täten käsiteltyyn puutavaraan syntyi kuitenkin runsaasti varas tointivikoja muun muassa kuivumisen aiheut tamien halkeamien muodossa, ja lisäksi metsä päässä tapahtuva kuoriminen on suhteellisen kallista. Siksi kuorellisen puun uitto on yleisty nyt (NYLINDER 1957, BJÖRKMAN 1958, KLEM & HALVORSEN 1963 a). Uitto pienehköissä sivuvesistöissä aiheuttaa puutavaralle runsaasti vioittamia. Mekaanisista vaurioista mainittakoon katkaisupintoihin sat tuvat iskut, kuluminen ja katkeaminen. Tämä kin on osaltaan vaikuttanut sivuvesistöjen irto uiton päättymiseen. Nippu-uitossa voidaan välttyä mekaanisilta vaurioilta, mutta vedenpinnan yläpuolella oleva nipun osa on alttiina halkeamille sekä sieni ja hyönteisvioille. Uppoamisesta johtuva uitto hukka on pienempi nippu-uitossa. Auto- ja rautatiekuljetuksessa ei uiton tapaan aseteta vaatimuksia puutavaran kuivumiselle. Kuljetuskustannusten alentamiseksi on kui tenkin eduksi, jos puutavara on kuivunut aina kin jonkin verran. Auto- ja rautatiekuljetuk sessa puutavaralle aiheutuvat mekaaniset vauriot ovat vähäisiä. Tosin vieraat aineet kuten sora, hiekka ja nokikin voivat aiheuttaa puutavaran likaantumista joko autotien varressa tai itse kuljetuksen aikana. 24. Koneellinen kuorinta Rumpukuorinnassa pölkkyjen päät kuluvat. Tämä aiheuttaa suoranaista puunhukkaa, koska kulumisjäte kulkeutuu kuoren mukana pois. Pölkyn päihin jäänyt harjas ei sovi hiomiseen yhtä hyvin kuin rikkoutumaton puu. Puun hukka on rumpukuorinnassa 0.5—2.0 % (KLEP PE 1970), eräillä tehtailla enemmänkin. On mahdollista pienentää häviötä rummun no peutta ja täyttöastetta säätelemällä. Puutavaran tuoreus vaikuttaa siten, että aivan tuoreen ja aivan kuivan puun rumpukuorinta on vaikeinta. Veitsikuorimakoneilla on puuhäviö pienempi kuin rumpukuorinnassa, mikäli laitteet on oi kein säädetty. Sahatukit eivät kärsi tällaisesta kuorintaprosessista. Kuitupuun koneellinen kuorinta ei aiheuta käsinkuorintaa suurempaa varastolaho- tai si nistymävaaraa. Syynä koneellisesti kuoritun puutavaran varastovikojen suurempaan määrään on se, että kuorintaa ei suoriteta yleensä välittömästi hakkuun jälkeen. Kuorinnan viiväs tyminen näet lisää varastovikoja. Talvella haka tun kuitupuun kuorintaa ei pidä jättää kesä kuun alkua pitemmälle. Vahingot voivat olla huomattavia, jos kuorinta lykkääntyy elokuu hun. Tuolloin voi vikoja syntyä vielä kuorinnan jälkeen (HENNINGSSON & TAMMINEN 1961, BJÖRKMAN & ARVIDSSON 1962). 10 Kuva 7. Rumpukuorittua puutavaraa, jossa katkaisupinnat ovat murskaantuneet (G. Wilhelmsen) 3. VARASTOVIAT Puutavaraan varastoinnin aikana syntyvät viat jaetaan usein seuraaviin ryhmiin: — Kuivumisen aiheuttamat viat — Sienien aiheuttamat viat — Bakteerien aiheuttamat viat — Hyönteisten aiheuttamat viat — Tanniiniviat — Muut viat. Tässä julkaisussa käytetään seuraavaa jaot telua: — Tekniset viat — Biologiset viat Kemialliset viat. 31. Tekniset viat Vastahakatun tuoreen havupuutavaran kos teus on sydänpuussa 30—40 % ja pintapiiussa 100—120 % puun kuivapainosta. Kun kosteus pölkyn päissä tai pinnalla laskee puun syiden kyllästymispisteen (noin 30 %) alapuolelle, al kaa tapahtua halkeilemista. Tässä vaiheessa soluonteloitten vapaa vesi on poistunut, mutta solunseinämiin sitoutunut hygroskooppinen vesi on yhä jäljellä. Pölkyn uloimpien osien kuivu minen puusyiden kyllästymispisteen alapuolelle johtaa puutavaran kutistumiseen, ja koska kos teus säilyy pölkyn sisäosissa edelleen korkeam pana eikä puu kutistu yhtä paljon eri suunnissa, syntyy halkeamia. Halkeilu riippuu kuorinta-asteesta, pölkky jen läpimitasta, oksahaavoista, alkuperäisestä kosteudesta, varastointipaikasta ja varastointi tavasta. Halkeamien syntyminen on vahingol lista arvokkaassa järeässä puussa, mutta mer kitsee vähemmän massapuussa. Monet puunjalostuslaitokset pitävät puun kuivumista haitallisena silloinkin, kun se ei johda halkeiluun. Kuivumisen aiheuttamat epä 11 Kuva 8. Kuivumishalkeamat voivat olla merkittäviä myös kuorellisessa puutavarassa (B. Halvorsen) kohdat tulevat esiin erityisen selvinä hionta prosessissa, koska vesi hillitsee lämpötilan ko hoamista puuta hiottaessa. Kuivassa puutava rassa syntyy korkeita lämpötiloja, joitten tulok sena on "palaminen" ja värivika. Kuivan puu tavaran käyttö vähentää myös massan lujuutta, koska pitkien kuitujen osuus alenee. Myös voimankulutus kasvaa oleellisesti kuivaa puu tavaraa hiottaessa. Noin 70 %:n kosteutta kuivapainosta voidaan pitää hyväksyttävänä ala rajana, mutta massan laatu on tämän rajan yläpuolellakin sitä parempi, mitä tuoreempaa puutavara on (BRANDAL & JOHANNESSEN 1958, DAHM et ai. 1958, MONTMORENCY 1964). Alhainen kosteus saattaa olla haitaksi myös sulfaattimassateollisuudessa. Sivutuotteiden saanto näet laskee puutavaran kuivuessa. Kemimekaanista massaa neutraalisulfiittime netelmällä valmistettaessa tuore puutavara on suotavaa, sillä vaaleus on tärkeä laatutekijä (MATHESON 1969). Eräät sulfiittiprosessit taas edellyttävät puun kuivumista uuteaineitten vä hentämiseksi ja niitten koostumuksen muuttu miseksi vähemmän haitalliseksi. 32. Biologiset viat Biologisilla vioilla tarkoitetaan elävien orga nismien kuten sienien, hyönteisten, merisim pukka- ja äyriäiseläinten, bakteerien tai solun sisäisten käyteaineiden aiheuttamia vikoja. Monissa tapauksissa ryhmien välillä vallitsee läheinen yhteys. Esimerkkinä voidaan mainita hyönteisten välityksellä tapahtuva sienitartunta. Tämän yhteisvaikutuksen vuoksi voi käytän nössä olla vaikeaa todeta näkyvän vian, esi merkiksi hyönteissinistymän alkuperäistä syytä. 321. Sienet a. Kehitys Sienien itiöemät vapauttavat suunnattomia määriä mikroskooppisen pieniä itiöitä. Suurien kääpäsienien on arvioitu tuottavan yhden kasvu kauden kuluessa 5—9 biljoonaa itiötä. Kun itiöiden läpimitta on vain s—lo millimetrin tuhannesosaa, voivat itiöt levitä helposti vähäis tenkin ilmavirtauksien mukana. Itiötuoton suu 12 Kuva 9. Sienen kehitys itiöstä sienirihmastoksi (B. Henningsson). ruuden vuoksi ilmassa on aina tarpeeksi itiöitä aiheuttamaan tartunnan, jos vain edellytykset muuten ovat suotuisat. Kuitenkin vain häviävän pieni osa itiöistä kehittyy edelleen. Kun sieni-itiö itää, kehittyy ensin hieno iturihma, joka on alussa vain sisäisen itiöseinän pullistuma. Vähitellen rihma kasvaa kärjen vilk kaan solujen jakautumisen johdosta pitemmäksi ja tunkeutuu puuhun. Haarautuessaan se muo dostaa uusia sienirihmoja ja vähitellen kokonai sia sienirihmastoja. Sienirihmastot muodostavat itiöemiä, joista itiöt voivat jälleen vapautua ja levitä. Itiöiden leviäminen voi tapahtua satunnai sesti tuulen ja veden avulla, mutta se voi tapah tua myös esimerkiksi hyönteisten välityksellä (katso hyönteissinistymä). Rihmat suosivat puun protoplasmapitoisia eläviä ydinsädesoluja, mutta varsinkin lahottajasienien rihmat kasvavat ver rattain nopeasti vähitellen muihinkin solutyyp peihin. Siirtyminen solusta toiseen voi tapahtua joko solujen välisten huokosten kautta tai suoraan solun seinän läpi. Kuva 10. Ilmasta laskeutuva itiömäärä Skogs högskolanin lähellä Tukholmassa (B. Hennings son). b. Fysiologiset vaatimukset Kuten kaikki elävät organismit asettavat sienetkin tiettyjä vaatimuksia elinympäristöl leen. Ne voidaan jakaa viiteen ryhmään: 1) läm pötila, 2) happi, 3) vesi, 4) ravintovaatimukset, 5) erityiset kasvutekijät. Ensimmäinen ehto sienien iskeytymiselle ja kehittymiselle puussa on kuitenkin tartunta lähteen olemassaolo. Kuten aikaisemmin on todettu, on ilmassa aina tarpeeksi sieni-itiöitä tartunnan tapahtumiseksi paljaaseen puunpin taan, jos olot muuten ovat itämiselle suotuisat. Itiömäärät vaihtelevat kuitenkin vuodenajoit tain. Määrä on pienin tammi-maaliskuussa ja suurin myöhäiskesällä ja varhaissyksyllä (KÄÄ RIK 1955). Useat sienet voivat kasvaa ja tuottaa itiöitä, vaikka lämpötila on alle jäätymispisteen (von PECHMANN, GRAESSLE & WUTZ 1964, HENNINGSSON 1965). Kasvu ja toiminta ovat kuitenkin hitaita alle + 5 C lämpötilassa. Puutavarassa oleva sieni, varsinkin lahottajasieni voi joka tapauksessa säilyä pitkään hengissä hyvinkin alhaisissa lämpötiloissa. Mikäli puu tavara ei ole hyvin kosteaa, sietää sienirihmasto toistuvaa jäätymistä ja sulamista. Suotuisimmat lämpötilat puussa olevien sienien toiminnalle ovat tavallisesti + 22 ja + 30° C välillä (BJÖRK 13 MAN 1946, von PECHMANN et ai. 1964, ROLL-HANSEN 1965, HENNINGSSON 1967 b), mutta on olemassa myös lajeja, joiden opti milämpötila voi olla mainittujen rajojen ylä- tai alapuolella. Puutavaran kosteudella on merkitystä kah desta eri syystä. Ensinnäkin täytyy kosteuden puun pinnassa olla itiöiden itämiselle riittävä, ja toisaalta täytyy puussa olla rihmaston kasvun edellyttämä vähimmäiskosteus. Rihmaston kas vu on yleensä mahdollista, kun kosteus nousee puusyiden kyllästymispisteen eli noin 30 %:n yläpuolelle. Näin alhaisessa kosteudessa sienien toiminta on kuitenkin hyvin vähäistä. Eri lajien optimikosteus vaihtelee 40 ja 100 %:n välillä (BJÖRKMAN 1946, AMMER 1964, ROLL HANSEN 1965, HENNINGSSON 1967 b). Sienet voivat kuitenkin kasvaa korkeammassa kin kosteudessa, joten lahon kehittyminen on mahdollista myös vasta hakatuissa tukeissa. Joillakin sienilajeilla on kyky kuljettaa vettä kosteammista paikoista kuivempiin puuta hajot taessaan, jolloin alunperin liian alhainen kosteus muuttuu sienille suotuisaan suuntaan. Kuten muutkin elävät organismit ottavat sienetkin happea ja luovuttavat hiilidioksidia hengitysprosessissa. Ilman tulee täyttää vähin tään 20 % puun huokostilavuudesta, jotta sienet voisivat kehittyä. Veteen varastoidun ja kastel lun puutavaran säilyminen perustuu tähän. Tarvitsemansa ravinnon sieni ottaa puusta. Sinistäjä- ja homesienet ottavat ravintonsa etu päässä elävien soluonteloitten sisällöstä, kun taas lahottajasienet hajottavat pääasiassa solun seinämiä. Sienet käyttävät siten puun hiilihydraatteja energialähteenä. Lisäksi ne tarvitsevat monia muita aineita, kuten fosforia, rikkiä, kaliumia, magnesiumia, molybdeeniä, sinkkiä, kuparia, rautaa, mangaania ja booria. Useimmat sienet tarvitsevat sitäpaitsi kasvaakseen yhtä tai useam pia vitamiineja. Useimmat lahottajasienet vaa tivat jota puussa kuitenkin yleen sä on riittävästi. Toisaalta taas esimerkiksi typen puutteella on sienien kasvua hillitsevä vaikutus. Puhtaan puun typpipitoisuus on erittäin alhainen, har voin enemmän kuin 0.3 % kuivapainosta (MER RILL & COVVLING 1966, HENNINGSSON 1967 b). Määrä on suurin jälsialueella ja sydän puussa. Väliin jäävässä pintapuussa typen määrä on pienempi ja alhaisin heti sydänpuuosuu den ulkopuolella. Osittain tästä syystä eri Kuva 11. Ruskolaho (T. Gulliksen). 14 Kuva 12. Puusyyn läpileikkaus (B. Henningsson) puulajien sydän- ja pintaosan välillä onkin suuri ero vastustuskyvyssä. c. Sienitartunnan seuraukset Sienet voivat vioittaa puuta monella tavalla. Puussa tapahtuvien kemiallisten ja fysikaalisten muutosten mukaan voidaan viat ryhmitellä seu raavasti: Kuva 13. Varastoitua koivukuitupuuta, jossa nähdään valkolahovikoja (B. Henningsson). Lahottajasienet eroavat vain värivikoja ai heuttavista sienistä siten, että ne hajottavat soluseinän pääaineosia selluloosaa ja ligniiniä. Kasvupaikan mukaan voidaan lahottajasienet ryhmitellä metsälahottajiin ja varastolahottajiin. Metsälaholla tarkoitetaan lahovaurioita, jotka puutavara on saanut ennen hakkuuta, kun taas varastolaho tulee puutavaraan varastoinnin aikana. Koska puusolujen selluloosa ja ligniini ovat veteen liukenemattomia, voivat lahottajasienet käyttää hyväkseen puuhun sitoutuneen energian vasta sen jälkeen kun ligniini ja selluloosa ovat entsyymitoiminnan johdosta muuttuneet vesi liukoisiksi aineiksi. Tämä tapahtuu siten, että sienirihma, joka kasvaa soluontelossa, erittää selluloosaa ja ligniiniä hajottavia entsyymejä. Nämä ovat vesiliukoisia ja voivat, mikäli solun seinässä on vapaata vettä,' diffuntoitua sieni rihmojen pinnasta solunseinään. Entsyymitoiminnan seurauksena hajoaa so lunseinän sisältämä selluloosa esimerkiksi glu koosiksi tai sellobioosiksi. Koska näiden sokeri lajien konsentraatio näin ollen kasvaa solun seinissä suuremmaksi kuin soluontelossa, alkavat glukoosi ja sellobioosi diffuntoitua sienirihmaa pitkin soluonteloon, jossa sieni käyttää ne aineenvaihduntaansa. .. Laho a. Ruskolaho b. Valkolaho c. Katkolaho !. Väriviat (sinistymä i. Homeviat. 15 Taulukko 1. Ruskolahon, valkolahon ja katkolahon luonteenomaiset piirteet (COWLING 1961, HENNINGSSON 1962, 1967, WILCOX 1970). 1) Hävityskuviossa esiintyy vaihtelua. Ruskolahon vioittama puu muuttuu ruske aksi ja hauraaksi ja lohkoutuu kuivuessaan kuutiomaisesti (kuva 11). Ruskolahottajat ha jottavat selluloosaa suhteellisen nopeasti jättäen ligniinin koskemattomaski, joten lahoamisen loppuvaiheessa on melkein yksinomaan ligniiniä jäljellä (COWLING 1961). Myös ligniinissä ta pahtuu kuitenkin tiettyjä muutoksia. Valkolahon vioittama puu muuttuu vähitel len vaaleaksi. Lahoa ympäröi tavallisesti voi makkaan tummanruskea tai sinipunerva kapea vyöhyke, joka risteilee puussa muodoltaan epä määräisenä. Lahon alkuvaiheessa ei puun lujuus heikkene kovinkaan huomattavasti, mutta lop puvaiheessa puu muuttuu kuitumaiseksi massak si. Lahoamisen aikana ei ligniinin ja selluloosan Ruskolaho Valkolaho Katkolaho L. Väri Kellertävä, ruskea tai Vaalea. Lahoa ympä- Tumma, melkein mus- melkein musta röi usen tumman rus- ta kea tai sinipunerva vyöhyke. I. Muodon muutos Kuivuessaan puu ku- Aluksi puu halkeilee Tavallisesti puu säilyt - tistuu huomattavasti vuosirenkaittain. Lop- tää muotonsa melkein ja lohkoutuu kuutio- puvaiheessa se muut- muuttumattomana, maisesti. tuu kuitumaiseksi mutta joskus muodon- massaksi. muutos on ruskolahon kaltainen. Mikrohävitys Sienirihmat syövytti Kuten ruskolaholla, Sienirihmat kasvavat vät solunseinään sen mutta rihmat syövyt- sekundäärisessä solunsei- poikittaissuuntaisia tävät solunseinää myös nässä ja syövyttävät reikiä, jotka vähitel- soluontelosta päin siihen seinän pituus- len suurenevat 1). aiheuttaen seinän suuntaisia onkaloita 1). ohenemista 1). ). Lujuusominai- suudet Voimakkaasti heiken- Heikentyneet, mutta Voimakkaasti heiken- tyneet. Puu muuttuu puu on suhteellisen tyneet. Puu katkeaa hauraaksi. kimmoisaa. helposti kohtisuoraan syitä vastaan. Massan saantoja laatu Saanto hyvin alhai- Saanto vähän alhaisem- Alhainen saanto ja huo- nen, laatu hyvin huo- pi kuin terveestä puus- no laatu, no ta. Laatu jonkin ver- ran terveestä puusta saatua huonompaa. Kemiallinen hajoi- tustoiminta Hajoittaa etupäässä Hajoittaa selluloosaa Hajoittaa etupäässä selluloosaa. ja ligniiniä. selluloosaa mutta myös jonkin verran ligniiniä. Selluloosan hajoitus lie- vempää kuin tavallisilla lahottajilla. r. Alkaliliukoisuus (1% NaOH) Helpommin liukenevaa Vain vähän liukene- Jonkin verran vaikealiu- kuin terve puu. vampi kuin terve puu. koisempi kuin terve puu. [. Oksidaasireaktio Negatiivinen reaktio. Positiivinen reaktio Negatiivinen reaktio. agarissa, jossa polyfenolia 16 Kuva 14. Hyönteisiskeytymän aiheuttama väri vika on levinnyt pölkyn sisäosaan (B. Halvorsen). välinen suhde sanottavasti muutu (COWLING 1961). Solunseinän hajoaminen tapahtuu taval lisesti soluontelosta keskilamellia kohti. Mikro skooppinen hajoamiskuvio vaihtelee kuitenkin huomattavasti eri valkolahosienillä. Katkolaho (soft rot) on lahotyyppi, jossa puu säilyttää alkuperäisen muotonsa ja kovuu tensa melkein muuttumattomana, mutta lujuus heikkenee voimakkaasti. Tyypillisessä katkola hotapauksessa sienirihmat kasvavat vain sekun däärisessä solunseinässä ja syövyttävät siihen seinän pituussuuntaisia onteloita. Katkolahon vioittama puu on väriltään tavallisesti hyvin tummaa, melkein mustaa (TRÄSKYDDSKOM MITEN 1969, LUNDSTRÖM 1971). Katkolahoa esiintyy etupäässä hyvin kosteissa paikoissa, kuten vesitorneissa, paaluissa, uppo tukeissa jne. Katkolahoa saattaa esiintyä myös kyllästetyssä puutavarassa, joka on kosketuk sessa maan kanssa. Pyöreän puutavaran varas toinnissa ei tätä lahotyyppiä juuri esiinny. Sitä vastoin hakevarastoissa on katkolaholla suuri merkitys. Monet puuta hajottavista sienistä, jotka viihtyvät korkeissa lämpötiloissa ja jotka esiintyvät määrätyissä hakekasojen osissa, aihe uttavat juuri katkolahoa. Tavallisimmat lahottajasienet, jotka esiinty vät varastoidussa havupuutavarassa Skandina viassa, ovat Corticium evolvens, Lenzites sepia ria (aidaskääpä), Peniuphora gigantea, Polyporus abietinus ja Stereum sanguinolentum (verinahka) (ROBAK 1942, BJÖRKMAN 1946, NYLIN DER ja RENNERFELT 1954). Suomessa ovat yleisiä ratapölkkysieni (Lentinus lepideus) aidas kääpä ja tukki-ja paperipuuvarastoissa esiintyvä verinahka. Varastoidun lehtipuutavaran lahot tajasienistä mainittakoon Corticium evolvens, eri Peniophor-lajit, Polyporus versicolor, Polyporus zonatus, Polyporus pubescens, Poly porus hirsutus, Stereum hirsutum ja Stereum purpureum (BJÖRKMAN 1953, BJÖRKMAN 1958 a, HENNINGSSON 1967 a, VENN 1972). Kaikki mainitut sienet ovat enemmän tai vä hemmän tyypillisiä valkolahottajia. Vaarallisin hakekasoissa esiintyvä sienilaji on Chrysosporium lignorum, joka viihtyy hyvin erilaisissa lämpötiloissa. Niissä osissa hakekasaa, missä lämpötilat ovat korkeat, esiintyy useita katkolahoa aiheuttavia sienilajeja. Sitä vastoin muut lahottajasienet esiintyvät alhaisemmissa lämpötiloissa. On olemassa joukko sienilajeja, jotka aiheut tavat puussa vain värivikoja. Ne eivät pysty lahottajasienten tavoin hajottamaan solunseinää, vaan käyttävät ainoastaan soluissa olevia liukoi sia aineita. Värivikaa voivat aiheuttaa sekä sienirihmat sellaisinaan että väriaineiden erittyminen. Taval lisin värivika on puun värin muuttuminen siner täväksi. Vauriota kutsutaan silloin sinistymäksL Sinistymää erotetaan tavallisesti kahta eri lajia: tukkisineä ja lautatarhasineä. Edellinen syntyy tukkia varastoitaessa, kun taas lautatarhasini tulee sahatavaran kuivaamisen, varastoinnin tai kuljetuksen aikana. Tartunnan lähteen mukaan voidaan erottaa toisistaan ilmasinistymä ja hyönteissinistymä. Viimeksi mainittua tarkastellaan jäljempänä hyönteisiä käsittelevässä luvussa. Ilmasinistymää aiheuttavat tv k keihin Ceratocystis pilifera, Cera tocystis coerulescens, Ceratocystis piceae, Pull ularia pullulans ja Ceratocystis minor (LAGER BERG et. ai. 1927, HENNINGSSON 1965). Lautatarhasineä aiheuttavista sienistä tärkeim piä ovat Ceratocystis minor, Ceratocystis pili fera, Ceratocystis piceae pullulans, Sclerophoma .pithyophila ja Scopularia phycomyces. Sisä- eli salasineä syntyy sahatavaraan, var sinkin lankkuihin, silloin kun sen pintaosa kuivuu huomattavasti nopeammin kuin sisäosa. 17 14374—74/12 Tällöin pintakerrokseen syntyy runsaasti pieniä halkeamia, joiden kautta sieni-itiöt pääsevät puun sisään. Koska kapillaariyhteys kostean sisäosan ja kuivan pintakerroksen välillä katkeaa, vaikeutuu sisäosan jälkikuivuminen, jolloin sa lasinen syntyminen on mahdollista. Vain tehokas sahatavaran kuivaus välittömästi sahauksen jäl keen voi estää tällaisen sinistymän synnyn. Sahatavaran pintakäsittely fungisideillä ei ole osoittautunut varmaksi keinoksi salasinistymää vastaan. Monissa tapauksissa suojakäsittely vain haittaa salasinen paljastumista, koska se suojaa vain pintakerroksen sinistymää vastaan, mutta kosteammissa sisäosissa, joihin fungisidi ei ole päässyt tunkeutumaan, syntyy sinistymää, joka paljastuu esim. höylättäessä. Eräitä helposti puuhun imeytyviä kyllästeitä käyttämällä on sitä vastoin mahdollista vähentää salasinistymis vaaraa. Suurelle osalle selluteollisuutta on värivikojen merkitys melko pieni verrattuna lahon aiheut tamiin tappioihin. Vain korkealaatuisen me kaanisen massan ja sulfiittimassan valmistuksessa on sinistymällä merkitystä. Värivikoja aiheuttavien sienien vaikutus tuk kien ja sahatavaran lujuusominaisuuksiin on suhteellisen vähäinen. Erittäin voimakas vioit tuminen saattaa kuitenkin jossain määrin hei kentää puun iskulujuutta. Myös puun ominai suuteen läpäistä nesteitä on näillä sienillä sikäli merkitystä, että värivikainen puu läpäisee hel pommin kuin terve puu esimerkiksi kyllästys liuoksia ja vettä. Tämä vaikutus voi käytännön kannalta olla sekä hyödyllinen että haitallinen (HOF 1971, DUNLEAVY ja FOGARTY 1972). Homesienet muodostavat puuhun pintaho metta. Pyöreässä puutavarassa sen esiintyminen on yleensä vähäistä mahlan aikaan hakattua tavaraa lukuun ottamatta. Laudoissa ja lankuissa homesienet voivat aiheuttaa kiusallista värivikaa, mutta lujuusominaisuudet säilyvät muuttumat tomina. Homesienet ovat yleisimpiä kesällä sahatussa tuoreessa puutavarassa—varsinkin män nyssä. Homesienten torjuntakeinoina tulevat kysymykseen fungisidikäsittely tai mieluimmin keinokuivaus. Kuva 15. Sienitartunnan vaikutus puun iskutai vutuslujuuteen (B. Henningsson). kityksellisiä, mutta eräät hyönteiset voivat aihe uttaa puun arvoa alentavia vikoja (SAALAS 1919, 1949, HAKKILA 1964, RUMMUKAINEN 1964). Eräät lajit tuovat mukanaan sinistymä tartunnan, kun taas eräiden lajien toukat syövät puuhun syviä käytäviä aiheuttaen siten teknisiä vikoja. Esimerkiksi Ruotsissa seuraa hyönteis vioista automaattisesti kuusipaperipuun laatu luokan aleneminen. Vaikka monet hyönteislajit ovatkin sinänsä harmittomia puutavaran käsittelyn kannalta, ei niitä kuitenkaan pidä jättää huomioon ottamat ta. Niillä saattaa nimittäin olla välillinen hait tavaikutus ympäröivään metsään, mikäli puuta varavarastot jäävät paikoilleen niin pitkäksi ajaksi, että uusi hyönteissukupolvi ehtii kehit tyä (SAALAS 1919, TRÄGÄRDH 1921, KAN GAS 1934, 1946). Tämä vaikutus on kuitenkin vaikeasti arvioitavissa, ja siksi se yleensä unoh detaankin. Seuraavassa selvityksessä, joka käsittelee ta loudellisesti merkityksellisiä mänty- ja kuusi tavaran metsävarastoissa esiintyviä hyöntei siä, on yllä mainitut näkökohdat otettu huo mioon. Lehtipuutavaran osalta käsitellään vain niitä lajeja, jotka aiheuttavat teknisiä vikoja saha- ja vaneritukkeihin. 322. Hyönteiset Kaarnakuoriaiset, sarvijäärät, kärsäkkäät ja eräät muut hyönteiset saattavat iskeytyä kevääl lä ja kesällä kuorelliseen tukki-ja kuitupuuhun. Monet kyseisistä lajeista eivät ole kovinkaan mer- a. Mänty Pystynävertäjä, Blastophagus pini perda, on hyvin tavallinen mäntymetsissä kai kissa pohjoismaissa. Se parveilee aikaisin ke väällä, kun maksimilämpötila ensimmäisiä ker 18 Kuva 16. Vielä kehitysvaiheessa oleva pystynävertäjän käytäväkuvio (Kuvat 16—22 ja 24—30 Ent. avd., Skogshögskolan, Tukholma). toja kohoaa +12— + 14°C:een. Tanskassa, Etelä- Ruotsissaja Etelä-Norjassa parveilu voi alkaa jo maaliskuun lopussa. Etelä- ja Keski-Suomessa parveilu alkaa yleensä huhtikuun loppupuolella. Pohjois-Skandinaviassa parveilu tapahtuu tou kokuun lopussa tai kesäkuun alussa. Parveilu ajan alku ja pituus vaihtelevat kuitenkin suuresti kevään sääolosuhteiden mukaan (BAKKE 1968, SALONEN 1973). Suorat emokäytävät (kuva 16) sijaitsevat yleensä paksun kaarnan alla, mutta myös ohu emman kaarnan ja poikkeuksellisesti silokaar nankin alla saattaa niitä esiintyä. Mikäli samassa tukkivarastossa on sekä mäntyä että kuusta, voi myös kuusi satunnaisesti joutua hyökkäyk sen kohteeksi. Kuva 17. Vaakanävertäjän käytäväkuvio. Uusi sukupolvi jättää syntymäpaikan taval lisesti alueen etelä- ja keskiosissa kesäkuun lopulla ja heinäkuussa ja pohjoisessa elokuussa. Nuoret hyönteiset siirtyvät silloin lähellä olevien mäntyjen latvustoihin, missä ne tunkeutuvat vuosikasvaimiin (SAALAS 1919, TRÄGÄRDH 1921). Vanhempi sukupolvi saattaa siirtyä latvus toihin jo touko-kesäkuussa (EIDMANN 1965, SALONEN 1973). Iskeytymän kohteeksi jou tuneet versot kuolevat ja putoavat tavallisesti maahan. Nämä latvusvauriot aiheuttavat kasvu häviön, jonka jälkiseuraukset ovat näkyvissä monen vuoden ajan (MATTSSON-MÄRN 1921, TURCEK 1964). Iskeytymisen seurauksena puutavara voi sinis tyä voimakkaasti loppukesään mennessä. Vaakanävertäj a, Blastophagus minor, on tavallinen Ruotsin keskiosissa, Etelä-Norjassa noin 300 metrin korkeuteen merenpinnan ylä puolella sekä Suomessa Etelä-Lappiin saakka. Pohjoismaiden pohjoisosissa ja Etelä-Ruotsissa se on harvinainen ja Tanskassa sitä ei ole tavattu lainkaan. Laji parveilee samaan aikaan tai vähän myö hemmin kuin pystynävertäjä. Se elää männyn runkojen ohutkuorisessa osassa ja paksuissa oksissa, tavallisesti niiden alapinnalla (EID MANN 1965, BAKKE 1968). Emokäytävät ovat kaarevia ja puun poikittaissuunnassa (kuva 17). Toukkakäytävät ovat hyvin lyhyitä ja päättyvät muutaman millimetrin syvyiseen reikään puun sisässä, missä toukka läpikäy viimeisen kehitys 19 $ vaiheen ja koteloituu. Vaakanävertäjän puuhun tuomat sienet, ennen kaikkea Ceratocystis cana ja Trichosporium tingens, värjäävät pintapuun voimakkaan siniseksi (kuva 14) (MATHIESEN 1950). Aikuistuminen ja kasvaintuhot tapahtu vat samalla tavalla kuin pystynävertäjällä, mutta talvehtiminen maan pintakarikkeissa. Nelihampainen tähtikirjaaja, Pityogenes quadridens, on yleinen kaikissa poh joismaissa. Se parveilee myöhemmin kuin yti mennävertäjät, ja parveiluaika on pitkä (SAALAS 1949, EIDMANN 1965, BAKKE 1968). Se elää ainoastaan mäntypuutavaran ohutkuorisessa osassa sekä paksuissa oksissa. Käytäväkuvio on tähden muotoinen (kuva 18). Hyönteinen ei kuljeta sinistymää, eikä sekundaarisinistymää kään yleensä esiinny käytäväkuvion yhteydes sä. Lajilla on täten puutavaran käsittelyn kan nalta vähäinen merkitys. Myöskään lähipuus tolle ei nelihampainen tähtikirjaaja näytä olevan erityisen haitallinen. Suurin joukoin lisääntyes sään se saattaa kuitenkin iskeytyä pienempiin mäntyihin ja tuhota ne. Okakaarnakuoriaista, Ips acumi natus, tavataan Tanskaa lukuun ottamatta kai kissa pohjoismaissa. Etelä-Norjassa se esiintyy vasta noin 300 metrin korkeudella merenpinnan yläpuolella (BAKKE 1968). Etelä- ja Keski- Ruotsissa se on harvinainen, mutta maan poh joisosissa hyvin tavallinen. Suomessa se esiintyy etupäässä maan itä-ja pohjoisosissa. Laji parveilee verraten myöhään, Etelä-Nor jassa ja Keski-Suomessa toukokuun lopussa tai Kuva 18. Nelihampaisen tähtikir jaajan käytäväkuvio. Kuva 19. Okakaarnakuoriaisen käytäväkuvio, jossa nähdään emokäytävät ja munakuopat. 20 Kuva 20. Pikakirjoittajan käytäväkuvio. kesäkuun alussa, Pohjois-Skandinaviassa taval lisesti kesäkuun ensimmäisellä puoliskolla (BAK KE 1968). Se iskeytyy männyn ohutkuorisiin osiin ja paksuihin oksiin. Käytäväkuvio on tähdenmuotoinen (kuva 19), ja siinä on usein runsaasti yleensä rungon pituussuuntaisia emo käytäviä. Toukkakäytävät ovat suhteellisen har vassa ja verrattain lyhyitä. Laji kuljettaa aina mukanaan sinistymäsieniä, etupäässä Ceratocys ti c lava taa ja Trichosporium tingens var. mac rosporaa (MATHIESEN 1950). Talvehtiminen tapahtuu joko käytäväkuvioiden yhteydessä tai maan pintakarikkeissa. Puutavaralle okakaarnakuoriainen on erittäin haitallinen, koska sen mukanaan tuomat sienet aiheuttavat pintapuussa voimakasta sinistymistä. Sen merkitys kasvavalle metsälle ei yleensä ole suuri, mutta sahalaitoksien ja varastopaikkojen läheisyydessä puut saattavat joutua sen hyök käyksen kohteeksi ja tuhoutua (KANGAS 1934). Pikakirjoittaja, Ips sexdentatus, on melko yleinen Etelä-Norjan ylävillä alueilla sekä Skandinavian ja Suomen pohjoisimmissa osissa. Laji parveilee myöhään, tavallisesti kesäkuun ensimmäisellä puoliskolla, ja uusi sukupolvi kuoriutuu myöhäiskesällä (BAKKE 1968). Hyönteinen iskeytyy mäntyrunkojen paksu kuorisiin osiin. Käytäväkuviot ovat erittäin pitkiä (kuva 20). Itse emokäytävä voi olla jopa yli metrin pituinen. Toukkakäytävät ovat harvas sa ja verraten lyhyitä. Laji kuljettaa mukanaan sinistymää aiheuttavaa Ceratocystis brunneoci liata -sientä (MATHIESEN 1950, SALONEN 1966). Lajilla on metsälle verrattain vähäinen merkitys, mutta puutavaravarastojen ja sahalai toksien läheisyydessä saattaa esiintyä tuhoja. Nyhäkaarnakuoriainen, Orthot homicus proximus, on yleinen kaikissa pohjois maissa. Se iskeytyy aurinkoisille paikoille varas toitujen runkojen yläpintaan pääasiassa kaarna ja hilsekuoren välivyöhykkeeseen (SAALAS 1949, RUMMUKAINEN 1964). Hyönteinen par veilee myöhään, Keski-Ruotsissa tavallisesti ke säkuun alussa ja Suomessa kesä-heinäkuussa. Käytäväkuvio muodostuu yleensä kolmesta lie västi kaartuvasta emokäytävästä. Siitoskammi ossa on selvästi näkyvä ulkonema (kuva 21). Tavallisesti ei iskeytymä aiheuta sinistymävau rioita, mutta lajiin voi paikallisesti Eittyä sinis tymäsieniä, esimerkiksi voimakkaan, syvälle ulottuvan sinistymän aiheuttava Ceratocystis ips (MATHIESEN 1950, RUMMUKAINEN 1964). Lajilla ei tiettävästi ole mitään merkitystä metsälle. Kuva 21. Nyhäkaarnakuoriaisen käytäväkuvio. 21 Kuva 22. Sarvijaakon toukkakäytäviä kaarnan alla. Sarvij aakko, Acanthocinus aedilis, on yleinen kaikissa pohjoismaissa, tosin jonkin verran harvinaisempi Tanskassa. Se iskeytyy toukokuussa etupäässä rungon paksukaarnaiseen osaan. Kaarnan alla toukat jyrsivät leveitä, kaarevia käytäviä, jotka ovat täynnä toukan purua (kuva 22). Koteloituminen tapahtuu kaarnassa tai puussa olevassa matalassa syven nyksessä. Uusi sukupolvi jättää syntymäpaikan saman vuoden syksyllä tai seuraavana keväänä (SAALAS 1949). Laajasta levinneisyydestään huolimatta on sen iskeytymillä vähän merkitystä puutavaran käsittelylle. Pystymetsälle se on täysin merki tyksetön. T yvipikikärsäkäs, Pissodes pini,on yleinen koko Skandinavian alueella. Laji suosii erityisesti rungon ohutkuorisia osia, mutta sitä tavataan myös paksumman kuoren alla. Muni minen tapahtuu tavallisesti alkukesällä, mutta voi jatkua myös myöhempään (SAALAS 1949, EIDMANN 1965). Käytäväkuvio muodostuu vain pitkistä, kaar tuvista toukkakäytävistä, jotka määrältään vaih televina lähtevät munimiskohdasta. Koteloitumi nen tapahtuu matalassa, lastun peittämässä kotelo-ontelossa, jonka yhteyteen saattaa kehit tyä lievää sinistymää. Puutavaralle eivät iskeytymät merkitse kovin paljon. Aikuiset yksilöt saattavat kuitenkin vahingoittaa etenkin kasvavia mäntyjä (KAN GAS 1934). b. Mänty ja kuusi Havupuun tika s kuoriainen Trypodendron lineatum, esiintyy kaikkialla pohjoismaissa, jonkin verran yleisempänä niiden eteläisissä osissa. Se parveilee varhain keväällä suunnilleen samaan aikaan kuin ytimennävertä jät. Sekä mänty että kuusi joutuvat iskeytymi sen kohteiksi. Se suosii erikoisesti tuoreita kantoja, kuorellista puutavaraa varjoisissa pai koissa ja vioittuneita puita. Voimakkaassa au ringonvalossa oleva puutavara ei yleensä ole altis iskeytymälle. Lajin elinehtoihin kuuluu myös puun suuri kosteus (SAALAS 1949, VENTOLA 1965, LÖYTTYNIEMI 1967). Emokuoriainen jyrsii käytävänsä kaarnan läpi puuhun työntäen ulos vaaleaa puujauhoa. Muutaman senttimetrin syvyydessä käytävä ja kautuu sivusuunnassa kahdeksi vuosirengasta myötäileväksi haaraksi. Toukkakäytävät ovat lyhyitä, vain 4—5 mm pitkiä (kuva 23). Tikas Kuoriainen tuo aina mukanaan ambro siasienen, Monilta ferruginean, joka värjää puun ruskeahkoksi, sekä eräitä sinistymäsieniä, kuten esimerkiksi Ceratocystis piceae ja Cerato cystis penicillata (MATHIESEN 1950). Uusi sukupolvi jättää syntymäpuut yleensä heinä-elo kuussa ja talvehtii niiden läheisyydessä maan karikekerroksessa tai puiden tyvikaarnassa (AUSTARÄ & SAETHER 1965, CHRISTIAN SEN & SAETHER 1968, ANNILA ym. 1972). Syvät käytävät aiheuttavat puussa vakavia 22 Kuva 23. Havupuun tikaskuoriaisen aiheuttamaa värivikaa sahatavarassa. Kuva 24. Suutarin toukkakäytävä ja sisääntulo aukko puussa. Kuva 25. Sahatavaraa, jossa on näkyvissä puu pistiäisen toukkakäytäviä. teknisiä vikoja, jotka yhdessä värivian kanssa alentavat suuresti esimerkiksi sahatavaran laatua. Kasvavalle puustolle ei laji ole haitallinen. Suutari, Monochamus sutor, on Tanskaa lukuun ottamatta yleinen koko alueella. Parvei lu alkaa myöhään, Etelä-Suomessa tavallisesti vasta heinäkuun alussa ja jatkuu vielä elokuussa kin. Muniminen tapahtuu heikkokuntoisissa, usein palon vioittamissa pystypuissa sekä kuo rellisessa mänty- ja kuusipuutavarassa. Rungon kaikki osat ovat alttiit iskeytymälle (SAALAS 1949). Toukka jyrsii ensin matalan ontelon kaarnan alle ja sen jälkeen puun sisään syvän, soikean käytävän, missä se talvehtii (kuva 24). Seuraa vana vuonna toukka jatkaa syömistä ja jyrsiytyy pintaa kohti. Nuoret kuoriaiset poistuvat puusta pyöreän lentoaukon kautta. Pohjoisilla alueilla kehittyminen aikuiseksi kestää kaksi vuotta. Saastunut puu on helppo tunnistaa toukka käytävistä valuvasta karkeasta puujauhosta. Suutarin laajat toukkakäytävät aiheuttavat suuria teknisiä vikoja puutavaralle. Kasvavalle puustolle on lajilla vain vähäinen merkitys (TRÄGÄRDH 1929, KANGAS & SALONEN 1960). Puupistiäiset, Sirex gigas ja Paururus juven cus, ovat melko yleisiä kaikkialla Pohjoismaissa. Lajit parveilevat loppukesällä ja iskeytyvät heik kokuntoisiin pystypuihin tai kuorelliseen män ty- ja kuusipuutavaraan. Naaraspistiäisillä on pitkä munanasetinputki, jolla ne laskevat munat kuoren läpi puuhun. Toukat jyrsivät siellä pitkiä, kaarevia käytäviä, jotka ovat täynnä vaaleaa puujauhoa. Iskeyty mistä ei voi tuoreissa tukeissa havaita ennen sahausta. Varsinkin höyläämättömässä tavarassa (kuva 25) ovat toukkakäytävät vaikeasti erotet tavissa tiukkaan puristuneen puujauhon johdos ta. Täyskasvuiseksi kehittymisen lasketaan kes tävän 2—4 vuotta, ja toukat voivat jatkaa kehi tystään vielä sahatavarassakin. Puupistiäiset läh tevät puutavarasta pyöreiden lentoreikien kaut ta. Päin vastoin kuin suutarilla lentoaukot ovat hyvin erikokoisia, sillä aikuisten puupistiäisten koko on vaihteleva. Syvien toukkakäytävien takia puupistiäisten iskeytymät aiheuttavat suuria teknisiä vikoja sahatavaraan. Eräät maat, kuten esimerkiksi Austraalia ja Uusi Seelanti, vaativat todistuk sen siitä, ettei sahatavarassa eikä pakkausmateri aalissa ole puupistiäisiä. 23 c. Kuusi Kuusen tähtikirjaaja, Pityogenes chalcographus, on hyvin yleinen koko alueella Länsi-Norjan kuusimetsiä lukuun ottamatta. Parveilu alkaa myöhään, touko-kesäkuun vaih teessa ja jatkuu heinäkuulle saakka (SAALAS 1949). Talvehtiminen tapahtuu yleensä kuori aisena joko kaarnan alla tai maan pintakarik keissa. Kuusen tähtikirjaaja iskeytyy mieluim min heikkokuntoisten pystypuiden ohutkuori siin osiin tai kuorelliseen puutavaraan, mutta myös hakkuutähteisiin, etenkin paksumpiin ok siin. Käytäväkuviot ovat tähden muotoisia (kuva 26). Laji ei kuljeta sinistymätartuntaa ja myös ilmasinistymä on sen yhteydessä vähäistä. Täten kuusen tähtikirjaaja ei sanottavasti vai kuta puutavaran laatuun. Pitkäaikainen kuitu puun metsävarastointi saattaa kuitenkin lisätä hyönteiskantaa niin runsaasti, että ne muodos tuvat vaaraksi nuorelle kuusimetsälle (LEKAN DER 1972). Kirjanpainaja, Ips typographus, on yleinen koko alueella lukuun ottamatta eteläi sintä Ruotsia ja Länsi-Norjan kuusimetsiä. Kir janpainaja parveilee verrattain myöhään, alueen keskiosissa suunnilleen touko-kesäkuun vaih teessa (ANNILA 1969). Samoin kuin kuusen tähtikirjaaja, voi naaras munia useampaan ker taan, ja sen tähden uusia iskeytymiä saattaa esiintyä pitkin kesää. Käytäväkuviot muodostu vat tavallisesti kahdesta tai kolmesta puun pi tuussuunnassa kulkevasta emokäytävästä (kuva 27). Uusi sukupolvi lähtee puista elo-syyskuussa ja talvehtii karikkeissa tai puutavarassa kuoren alla. Kuva 26. Kuusen tähtikirjaajan käytäväkuvio emokäytävineen ja munakuoppineen. Kirjanpainaja iskeytyy tavallisesti heikko kuntoisiin kasvaviin kuusiin ja kuorellisen puutavaran paksukuorisiin osiin. Suurin joukoin lisääntyessään se saattaa iskeytyä myös tervei siin puihin ja aiheuttaa niiden tuhoutumisen (KANGAS 1946). Iskeytymästä on seurauksena Ceratocystis penicillata -sienen aiheuttama siniharmaa väri vika (MATHIESEN 1950). Kuusijäärät, Tetropium spec., ovat ta vallisia koko alueella. Kuoriaiset munivat kesä kuussa vanhoihin tai muuten heikkokuntoisiin puihin sekä kuorelliseen puutavaraan. Toukat jyrsivät osaksi kuoreen ja osaksi uloimpaan pintapuuhun matalia, kaarevia käytäviä, jotka ovat täynnä puujauhoa (kuva 28). Syksyllä ne tunkeutuvat syvemmälle puun sisään tehden muutaman senttimetrin syvyisen käytävän, jossa koteloituminen tapahtuu. Kuva 27. Kirjanpainajan käytäväkuvio. 24 Kuva 28. Kuusijäärän toukkakäytäviä kaarnassa. Kuva 29. Lehtipuupiirtäjän käytäviä. Kuva 30. Haapajäärän käytäviä. Syvät kotelo-ontelot saattavat aiheuttaa tek nisiä vikoja sahatavaraan. Myös kasvavalle puus tolle ovat kuusijäärät haitallisia. Iskeytyessään heikkokuntoisiin puihin ne aiheuttavat usein sellaistenkin puiden kuoleman, jotka muuten ehkä olisivat voineet vielä elää jonkin aikaa (JUUTINEN 1955). d. Lehtipuut Monet hyönteislajit iskeytyvät myös kuo relliseen lehtipuutavaraan. Eräät aiheuttavat käytävillään huomattavia teknisiä vikoja, jotka tekevät puutavaran käyttökelvottomaksi esimer kiksi vaneriksi tai parketiksi. Lehtipuissa esiin tyvillä tuhotyönteisillä ei sitä vastoin ole suurta merkitystä kasvavalle puustolle. Kuoreilisiin tammitukkeihin iskeytyy muun muassa alueen eteläosissa esiintyvä tammijäärä (Plagionotus arcuatus). Laji suosii ennen kaikkea tukkeja, jotka on varastoitu aurinkoisille, avoi mille paikoille. Iskeytyminen tapahtuu kesä kuussa, ja loppukesällä sekä syksyllä jyrsivät toukat puuhun muutaman senttimetrin syvyi sen, hieman mutkaisen käytävän, missä koteloi tuminen tapahtuu. Tällöin ainakin puun pinta osat vioittuvat. Kuorelliseen haapapuutavaraan iskeytyy muu tamia hyönteislajeja. Vaarallisin on todennäköi sesti haapajäärä, Xylotrechus rusticus, jonka toukat saattavat kaivertaa puutavaran täysin piloille ja tehdä sen kelpaamattomaksi tulitik kuteollisuuden raaka-aineeksi (kuva 30). Laji iskeytyy myös koivuun, mutta siinä toukka käytävät kulkevat aivan pinnassa, ja vain kote loituessaan toukat kaivautuvat puuhun (SAA LAS 1949). Heikentyneissä kasvavissa koivuissa esiintyvät pieni tikaskuoriainen (Trypodendron domesti cum), lehtipuun tikaskuoriainen (Trypodendron signatum) ja lehtipuupiirtäjä (Hylecoetus der mestoides) iskeytyvät toisinaan myös koivu puutavaraan. Näitä huomattavasti merkittäväm pi on kuitenkin koivun mantokuoriainen (Scoly tus ratzeburgi), joka iskeytyy yleisesti puutava raanja voi aiheuttaa ruskeaa värivikaa (SAALAS 1919,1949, RUMMUKAINEN 1949,1950). Edellä mainittujen hyönteisten merkitys puu tavaran käsittelylle ja metsälle on koottu seu raavalla sivulla olevaan yleiskatsaukseen. 323. Laivamato Suolaisessa vedessä elää eräitä simpukoihin 25 14374—74/12 kuuluvia lajeja, jotka käyttävät ravinnokseen puuta. Tunnetuin niistä on laivamato. Tanskassa ja Ruotsissa esiintyy pääasiassa kaksi laivamatolajia, Teredo navalis ja Psilotere do megotara, Norjassa edellisten lisäksi myös Nototeredo norvagica ja Xylophaga dorsalis. Teredo navalis -lajin levinneisyysalue ulottuu etelässä Juutinraumassa Kööpenhaminaan (KRISTENSEN 1969) ja pohjoisessa Norjassa Bergeniin (DONS 1948). Suomessa ei laiva matoa esiinny. Teredonavalis ja Psiloteredo megotara parveilevat touko/syyskuussa, Notote redo norvagica ja Xylophaga dorsalis syksyllä ja talvella (NAIR 1962). Teredo navalis -lajilla munien hedelmöitty minen tapahtuu naaraan kidusontelossa, jonne siemensolut tulevat hengitysveden mukana. Kidusontelossa munat kehittyvät toukiksi, jotka irtoavat veteen 10—15 päivän kuluttua. Vedessä toukat ajelehtivat I—3 viikon ajan ja käyttävät planktonia ravinnokseen. Sen jälkeen ne kiin nittyvät takkeihin. Psiloteredo megotara- ja Nototeredo norva gica -lajeilla munat hedelmöittyvät vedessä, missä me myös kehittyvät toukiksi. Toukkien takkeihin poraamat reiät eivät aluksi ole nuppineulan pistoja suurempia, mutta käyttävät suurenevat sitä mukaa kuin toukat kasvavat. Eräällä lajilla on todettu käytäviä, joiden pituus on 95 cm ja läpimitta 1.7 cm. Pienten sisäänkäyntireikien vuoksi ovat vioitta mat vaikeasti havaittavissa. Kuva 31. Laivamadon vioittamaa puuta, joka on ollut vesivarastossa Hardanger-vuonossa, Norjassa, toukokuusta lokakuuhun (T. Gull iksen). x : Voi aiheuttaa suuren vaurion, (x): Vaurio on laajuudeltaan pieni tai vain satunnainen. Tek- Mer- Väri- ninen kitys vika vika met sälle Mänty Pystynävertäjä, Blastopha gus piniperda x x Vaakanävertäjä, Blastopha gus minor x x Nelihampainen tähtikirjaa ja, Pityogenes quacLri dens (x) (x) Okakaarnakuoriainen, lp s acuminatus x (x) Pikakirjoittaja, lp s sexden tatus x (x) Nyhäkaarnakuoriainen, Or thothomicus proximus x Sarvijaakko, Acanthocinus aedilis (x) (x) Mänty ja kuusi Havupuun tikaskuoriainen, Trypodendron lineatum x x Pikikärsäkkäät, Pissodes spec. (x) (x) (x) Suutari, Monochamus su tor (x) x Puupistiäiset, Sirex ja Pau rurus spec. x Kuusi Kuusen tähtikirjaaja, Pity ogenes chalcographus (x) x Kirjanpainaja, Ips typo graphus x x Kuusijäärät, Tetropium spec. (x) (x) Lehtipuut Pieni tikaskuoriainen, Try podendron domesticum x Lehtipuun tikaskuoriainen, Trypodendron signatum x Lehtipuupiirtäjä, Hylocoe tus dermestoides x Koivun mantokuoriainen, Scolytus ratzeburgi (x) (x) Tammijäärät, Clytus, Pla gionotus spec. x Haapajäärä, Xylotrechus rusticus x 26 Teredo navalis viihtyy parhaiten 15—20° C lämpötilaisessa vedessä. Sen kasvu pysähtyy 5 C:ssa ja lämpötilan ollessa —2°C se kuolee (ROCH 1932). Laivamato sietää verrattain hyvin murto vettä, ja niin kauan kuin veden suolapitoisuus on yli 1 prosentin, on sen toiminta normaalia. Maalle vedetyissä tai makeaan veteen siirre tyistä veneissä se on säilynyt hengissä 14 päivää (SOMME 1971). Laivamato heikentää pahoin rakennuspuu tavaran lujuutta ja pienentää hiokkeen ja sellun saantoa. Kanadassa suoritettujen kokeiden mu kaan ei laivamato kuitenkaan aiheuta massan kemiallisten tai fysikaalisten ominaisuuksien muutoksia. Paperin lujuus sitä vastoin heikkenee toukassa olevien kalsiumkarbonaattikiteiden ja toukan käytävien seinämiin erittämän kalkki kerroksen vuoksi (MURRAY et ai. 1969). 324. Bakteerit Bakteeritoimintaa tapahtuu vain märässä puussa, kuten esimerkiksi tukkeja tai kuitu puuta veteen varastoitaessa. Myös elävien koivu puitten vaurioitumiseen liittyvät nopeasti etene vät väriviat lienevät suureksi osaksi bakteerien aiheuttamia. Bakteereiden on todettu voivan hävittää puun rengashuokosia ja ydinsädesoluja, jolloin puun kyky imeä sisäänsä nesteitä lisääntyy (SUOLAHTI & WALLEN 1958, KNUTH & McCOY 1962, LIESE & KARNOP 1968). Bakteereja esiintyy varsinkin pintapuun ra vintorikkaissa parenkyymisoluissa. Niiden toi minnan seurauksena on puun pektiini-, sokeri ja tärkkelyspitoisuuden todettu suuresti alene van pitempiaikaisessa vesivarastoinnissa (VASI LEV 1965). Bakteerien kyky hajottaa puun pääaineosia (selluloosaa ja ligniiniä) on sitä vastoin rajoitettu. Vasta hyvin pitkäaikaisen toiminnan seurauksena saattaa tapahtua sellu loosan ja ligniinin hajoamista (HARMSEN & NISSEN 1965 a, 1965 b, LIESE 1970, ROSELL et ai. 1971). Puun lujuuden heikkeneminen on kuitenkin niin vähäistä, että sillä ei ole käytännöl listä merkitystä (GERSTETTER & LIESE 1972). Eräänä vesivarastoinnista johtuvana hait tana on tällaisesta puusta valmistetun puutava ran maalattavuuden vaikeutuminen lisääntyneen läpäisevyyden vuoksi. Puun kyllästyvyyteen vesivarastointi vaikuttaa edullisesti, mutta kyl lästysainemenekki on tällöin normaalia suurem pi (HOF 1970). Bakteerien toiminta on erityisen vilkasta seisovassa, ravintorikkaassa vedessä, jonka kes kilämpötila on korkea. Yhdysvalloissa, missä sahatukkien varastointi tällaiseen veteen on yleistä, on joissakin tapauksissa jouduttu lisää mään veteen bakteereja hävittäviä aineita. Rik kihapon lisääminen, niin että veden pH on saatu pienemmäksi kuin 2.5, on tuottanut hyviä tuloksia (ELLWOOD & ECKLUND 1959). Kastelemalla tai virtaavaan veteen varastoiduissa tukeissa on bakteeritoiminta huomattavasti vä häisempää kuin seisovassa vedessä (LUTZ et ai. 1966, De GROOT 1972). 325. Muut viat Lisääntyneistä tuoreen puutavaran toimituk sista johtuen saattaa tehdasvarastoissa nykyään syntyä sellaisia vikoja, joita aikaisemmin esiintyi vain metsävarastoissa. Eräät, yleensä elävässä kudoksessa tavattavat entsyymit saattavat ni mittäin jatkaa toimintaansa suotuisissa lämpö jä kosteusoloissa myös hakkuun jälkeen. Niinpä hakevarastoissa on havaittu jatkuvaa hengitystä, josta on seurauksena kuiva-ainehäviöitä (DAHM 1964, 1966). Tuoreen puutavaran keinokuiva uksessa on todettu tapahtuvan kellastumista aiheuttavaa fenolien hapettumista (WILHELM SEN 1970). Näillä vioilla on kuitenkin vähäinen merkitys muihin biologisiin vikoihin verrattuna. 33. Kemialliset viat Tanniinivika on puutavaran merkityksellisin kemiallinen vika. Se syntyy tanniiniaineiden diffuntoituessa kuoresta puuhun (ADLER 1951). Näin tapahtuu varsinkin uiton sekä vesi ja kasteluvarastoinnin aikana kuorellisessa kuusi puussa. Tanniiniaineiden hajaantumista on to dettu tapahtuvan sekä makeaan että suolaiseen veteen varastoidussa puussa. Tanniinin kyky tunkeutua puuhun on riippuvainen lämpötilas ta—mitä lämpimämpi vesi, sitä nopeammin ja syvemmälle tunkeutuminen tapahtuu. 27 Kuva 32. Tanniinin aiheuttamaa värivikaa. Reagenssiaineena käytetty metanolin ja rikkiha pon seosta (T. Gulliksen). Tanniini ei sellaisenaan ole silmävaraisesti havaittavissa, mutta tanniinivika voidaan paljas taa kastamalla näyte reagenssiaineeseen, jossa on 4 osaa metanolia ja 1 osa rikkihappoa. Tanniinin vioittama puu värjäytyy silloin sini punaiseksi (ADLER 1951). Tanniinivikojen saha- ja höylätavaraa pilaava vaikutus on vähäinen. Koska diffuntoituminen ei yleensä ulotu s—lo millimetriä syvemmälle, Taulukko 2. Tanniinin tunkeutumissyvyys, mm (TYDEN 1956) vioittunut puuaine jää pääasiassa sahauspintoi hin. Tanniinivioilla ei myöskään ole todettu olevan suurta merkitystä kuitulevy-ja sulfaatti selluteollisuuden raaka-aineessa. Tanniinia sisäl tävien sahauspintojen ja pyöreän puun käyttä minen tavanomaisessa happamesSa sulfiittikei tossa saattaa sitä vastoin olla hyvin haitallista (HOLTE 1952, DAHM 1961, ULLEVÄLSE TER 1965). Alkalisessa tilassa on tanniinivikaisesta puuta varasta valmistetun hiokkeen todettu värjäyty vän ensin vihreäksi ja myöhemmin ruskeaksi. Tanniinivikaisesta puutavarasta valmistettua hio kettu on vaikea valkaista, ja massa kellertyy nopeammin kuin vioittumaton hioke (LORÄS & WILHELMSEN 1972). 4. KÄSITTELY- JA VARASTOVIKOJEN AIHEUTTAMA ARVON ALENEMINEN 41. Arvonvähennyksen määrittäminen Sahatukkien varastovikojen arvostelu tapah tuu sahatavaran tai sahatukkien lajitteluohjeiden pohjalta. Useissa tutkimuksissa lajitteluohjeita on käytetty sellaisenaan tai eräin muutoksin. Tavallisesti on sovellettu kolmea lajittelutapaa (NYLINDER 1957, WILHELMSEN & FOSLIE 1968): — Lajittelua, joka perustuu sahatukin luon taisiin vikoihin, kuten oksiin, mutkiin, lylypuuhun jne. Tätä laatua kutsutaan alkuperäiseksi laaduksi. Siinä ei varasto vikoja oteta huomioon. — Lajittelu, jossa otetaan huomioon sekä kohdassa 1 mainitut viat että varastoviat. Näiden kahden lajittelutavan ero (2—l) katsotaan varastovikojen aiheuttamaksi arvonvähennykseksi. — Jotta voitaisiin määrittää eri varastoviko jen keskeinen suhde ja niiden vaikutus arvon kokonaisalenemiseen, saattaa olla välttämätöntä määrittää tukin tai sen sahaustuloksen laatu jokaisen vikaisuuden perusteella erikseen ja alkuperäisestä laa dusta riippumatta. Tällöin edellytetään sama alkuperäinen laatu kaikelle sahatava ralle ennen varastointia. Ruotsalaisissa tutkimuksissa on laaduksi valittu u/s-laatu ja norjalaisissa tutkimuksissa IV-laatu. Jo kainen sahatavarakappale arvioidaan lajit teluohjeiden mukaan vain varastoviat ja u/s- tai IV-laadun viat huomioon ottaen. Menetelmää sovellettaessa on mahdollista tehdä vertailuja esimerkiksi halkeaman, ien lämpötil ila Varastointiaik ka vuorok kausissa °C 15 30 45 71 10 0 0 0 0.3 20 0.1 0.2 1.0 2.0 30 0.8 2.0 2.5 3.2 28 Kuva 33. Esimerkki eri varastovikojen välisestä suhteesta yhden kesän varastoinnin jälkeen. Mustat pylväät osoittavat tuoreen ja vaaleat pylväät ilmakuivatun puutavaran laadun alene misen (Wilhelmsen & Foslie 1968). sinistymän, nokipuun ja hyönteisvian laa juuden vaikutuksista. Menetelmä ei tie tenkään anna oikeaa kuvaa eri vikojen todellisista määristä. Tavanomaisessa tukin mittauksessa silmä varainen lahoisuuden arvostelu suoritetaan joko lahon laadun mukaan (sisälaho, pehmeä laho, kova laho, vaalea ja tumma laho jne.) tai lahon levinneisyyden mukaan (1/4 läpimitasta, 1/2 läpimitasta, läpimenevä laho jne). Menetelmät, jotka perustuvat esimerkiksi vioittuneen sahatavaran määrän laskemiseen tai värivian ja lahon pinta-alaan prosentteina koko naispinta-alasta, eivät yleensä riitä taloudellisten analyysien käyttämiseen. Varastoidun pinopuutavaran tai hakkeen arvon alenemista arvioitaessa on tarkoituksen mukaisinta määrittää puun suhteellinen aine häviö. Kuva 34. Arvonaleneminen kruunuina/std (vuo den 1968 hintatason mukaan) varastoitaessa talvella hakattuja, kuorellisia sahatukkeja. I = tuore tavara, □ = ilmakuivattu tavara (Wilhelm sen & Foslie 1968). 42. Arvonvähennys sahatukeissa Arvonvähennys vaihtelee suuresti eri vuosina, en maissa ja eri seuduilla ilmasto-oloista riip puen. Vikojen laajuus riippuu luonnollisesti myös puulajista ja läpimitasta, varastopaikasta ja varastointitavasta, hakkuu-ja varastointiajasta sekä monista muista tekijöistä. Kuorittujen sahatukkien varastoinnista on luovuttu toisaalta kustannussyistä ja toisaalta kuivumishalkeamien vuoksi. Kun on tutkittu kuorituista, kesäkuun loppuun asti maalle varas toiduista tukkieristä saatua sahatavaraa, on ilmennyt, että jopa 50 %:sta tukkeja saadaan halkeamien vuoksi vain huonolaatuista tavaraa. Kuorimattoman puun metsävarastoinnissa arvoa alentavia halkeamia esiintyy sitä vastoin hyvin harvoin (NYLINDER 1957, KLEM & GUDIM 1963. 1963 b, KLEM & HALVÖRSEN 1963 a, HAKKILA 1964). Yhden kesän ajaksi metsään varastoidun kuorellisen havupuutavaran on todettu menet tävän 10—15 % arvostaan, jos sitä ei suojaruis kuteta. Erittäin epäedullisissa oloissa voi arvon aleneminen männyllä olla jopa 25 %. Kuusitava ran arvon alenemiseen ovat syynä etupäässä laho ja hyönteistuhot, männyllä lisäksi myös sinistymäviat. Sahatukkien lajitteluohjeiden mukaan tukki joutuu huonoimpaan laatuluokkaan, jos siinä esiintyy hyönteisiskeytymiä (toukan reikiä). 29 Tämä saattaa merkitä 20—25 %:n arvon alene mista. Metsävarastoinnin aikana syntyneiden vikojen määrä ja merkitys riippuvat suuresti tukkien alkuperäisestä laadusta. Hyvissä tukeissa on vähemmän karsimajälkiä ja muita tartuntakoh tia, ja siksi niihin tulee myös vähemmän sinisty mää ja lahoa. Vikojen aiheuttama suhteellinen arvon aleneminen on kuitenkin sitä suurempi, mitä arvokkaampi tukki on. Varastovikoja voi syntyä sahatavaraan myös sahauksen jälkeen ja tällaisten vikojen vaara kasvaa tuoreen puutavaran toimitusten lisäänty essä. Useimmilla suuremmilla sahalaitoksilla on kuitenkin keinokuivaamot, jolloin nämä vaikeu det voidaan välttää. Pienemmillä sahoilla saha tavara käsitellään usein sieniä tuhoavalla aineella varastovikojen välttämiseksi, mutta tällöin on useissa tapauksissa havaittu salasinistymävaaran lisääntyvän. 43. Arvonvähennys kuitupuussa Hyönteisten aiheuttamien vikojen merkitys on kuitupuulle melko vähäinen. Kuorellisen puutavaran varastointi kevät-ja kesäkuukausina luo kuitenkin hyönteisille hyvät lisääntymis- ja kehittymismahdollisuudet, jolloin ne muodos tuvat vaaraksi myös kasvavalle puustolle. Lahovikojen merkitys riippuu kuitupuun käyttötarkoituksesta. Yleistäen voidaan sanoa, että lahovika on vahingollisempi hioke- kuin selluteollisuuden raaka-aineessa. Myös kuitu-ja lastulevyteollisuudessa lahovika alentaa raaka aineen arvoa (HALVORSEN et ai. 1971). 431. Lehtipuutavara Pohjoismaissa on koivu tärkein selluteolli suuden lehtipuuraaka-aine. Sen jälkeen seuraavat haapa ja pyökki. Useimmat lehtikuitupuun varastovikoja käsittelevistä tutkimuksista kos kevat koivua. Tiedot muista lehtipuulajeista ovat erittäin rajoitetut. Tähänastiset tutkimukset on suoritettu kol mella tasolla: a) Laboratoriotutkimukset eri sienilajien vaiku tuksen selvittämiseksi. b) Tutkimukset lämpötilan, kosteuden ja eräi den muiden tekijöiden vaikutuksesta puuta turmelevien eliöiden toimintaan. c) Kenttäkokeet erilaisissa käytännön oloissa. Kenttäkoetuloksista on saatu tietoja puun ainehäviöistä varastoinnin aikana. Varastoviko jen kokonaismerkityksen selvittäminen edellyt tää kuitenkin myös lahon vioittaman puun koekeittoja ja saadun massan analysointia. Toistaiseksi on käytettävissä vain verraten rajoi tettu perusaineisto varastoinnin aiheuttamaa arvonvähennystä koskevia laskelmia varten. Norjassa suoritetut tutkimukset osoittavat, että Gjövikin alueella voidaan koivun varasto paikka ja kuorimisaste valita vapaasti, edellyt täen, että kyseessä on vain yhden kesän kestävä varastointi. Ainehäviö oli ensimmäisen vuoden kuluessa varastointitavasta riippumatta 4—5 %. Kahden kesän varastoinnin jälkeen ainehäviö kasvoi kuorellisessa koivussa 10—14 %:iin ja kuoritussa s—B %:iin riippuen varastopaikasta. Vähäisin ainehäviö kahden kesän jälkeen oli kuoritussa puutavarassa, joka oli varastoitu avoimelle paikalle. Harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta oli kuoritussa puutavarassa yleensä vähemmän vikoja kuin kuorellisessa. Selviä eroja ainehäviössä ei havaittu pölkkyjen pituus suunnassa, telan eri korkeuksilla eikä kuorinta ajankohtien välillä (WILHELMSEN 1968 a, VENN 1972). Eräässä ruotsalaisessa tutkimuksessa (HEN NINGSSON 1967 a, 1970) varastoitiin kuorel lista koivu- ja haapakuitupuuta viiteen eri paikkaan kolmen kesän ajaksi (kuva 35). Täl löin ilmasto vaikutti suuresti lahoamisesta joh tuvaan puun ainehäviöön. Etelä-Ruotsissa puun vioittuminen tapahtui 2—4 kertaa nopeammin kuin maan pohjoisosissa. Yhden vuoden varas toinnin jälkeen saattoi ainehäviö kuorellisessa koivussa Etelä-Ruotsissa olla 10 %. Maan kes kiosissa mitattiin 3—5 %:n häviö. Viimeksi mainitut luvut täsmäävät hyvin norjalaisten tutkimusten kanssa. Haapakuitupuussa vioittu minen tapahtui huomattavasti hitaammin kuin koivukuitupuussa. Tähän vaikutti etupäässä se, että haapa kuivui nopeasti toisena varastointi kautena kuoren irtoamisen vuoksi. Lahoviat molemmilla puulajeilla olivat melkein yksin omaan valkolahosienien aiheuttamia. Sen tähden ei ligniinin ja selluloosan välinen suhde mainit tavasti muuttunut varastoinnin aikana. Tutkimukseen sisältyi myös sulfaattimassan keitto ja massan laatuominaisuuksien mittauk set. Lahottajasienien toiminta vaikutti massan laatuun, saantoon ja itse keittoprosessiin. Kun käytettiin normaalia alkalilisäystä, klooriluku kasvoi varastointiajan pituuden mukaan. Jotta 30 Kuva 35. Tilavuuspainon aleneminen koivulla ( • ) ja haavalla ( O ) eri varastoissa. Vioittuma ton puutavara: 100 % (Henningsson 1967). massan klooriluku saatiin halutulle tasolle, oli alkaleja lisättävä enemmän. Vakavia häiriöitä klooriluvussa esiintyi kuitenkin vasta, kun puun ainehäviö nousi yli B—lo %:iin eli kun koivu varastoitiin Etelä- ja Keski-Ruotsin oloissa yli vuoden ja haapa yli kahden vuoden ajaksi. Itse keittoprosessiin varastointi vaikuttaa mm. siten, että massan kuituuntumaton osa lisääntyy ja suotautumisvastus suurenee jonkin verran varas tointiajan pidetessä (HENNINGSSON 1970). Saantohäviöt, laskettuina puun kuivapaino yksikköä kohti, olivat suhteellisen vaatimatto mia. Etelä- ja Keski-Ruotsissa koivulla saanto häviöt 1/2—l prosenttiyksikköä ensimmäisen varastointivuoden aikana. Kolmen varastointi kauden jälkeen todettiin 4—5 %:n häviö. Jos saantoa sitä vastoin verrataan alkuperäi seen terveeseen puumäärään ennen varastointia, on häviö varsin suuri. Jo yhden vuoden varas toinnin jälkeen todettiin koivulla Pohjois- ja Keski-Ruotsissa 3—5 %:n ja Etelä-Ruotsissa 11 %:n saantohäviöitä. Kolmen varastointikau den jälkeen saanto oli pienentynyt Etelä- Ruot sissa 32 %, Keski-Ruotsissa 21—24 % ja Poh jois-Ruotsissa 11-12 % (HENNINGSSON 1970). Haavalla saantohäviöt olivat alkuperäiseen raaka-aineeseen nähden Etelä-ja Keski-Ruotsissa 4—B % kahden kesän ja B—lB % kolmen kesän varastoinnin jälkeen. Pohjois-Ruotsissa vastaavat luvut olivat 3—4 %ja 7—lo %. Varastointi vaikuttu kaikkiin tutkittuihin massan ominaisuuksiin negatiivisesti. Valkoisuus väheni lyhytaikaisessa varastoinnissa vain lie västi, mutta pitempiaikaisessa varastoinnissa jo tuntuvammin. Repäisylujuuteen vaikutus oli suurin, sillä se aleni noin 10 % jokaista puun Kuva 36. Haapakuitupuuta, joka on ollut varastoituna kahden kesän ajan Keski-Ruotsissa. Katkaisupinnoissa näkyvissä runsaasti erilaisten valkolaho sienien itiöemiä (B. Henningsson). 31 Taulukko 3. Näytteenotto terveestä ja lahovikaisesta koivusta saadusta sulfaattimassasta ja sen lujuusominaisuuksista (HENNINGSSON 1964). x = kuituuntumaton tuote ainehäviön 5 %:n suuruista lisäystä kohti. Vai kutus veto-, puhkaisu- ja taittolujuuteen oli myös kielteinen, mutta ei samassa määrin kuin repäisylujuuteen. Varastovikojen taloudellinen kokonaisvaiku tus riippuu monesta seikasta. Mm. seuraavat tekijät tulisi laskelmissa ottaa huomioon: mas sasaannon vähentyminen, hakehäviö, lisäänty nyt kemikaalikulutus, massan lujuusominaisuuk- sien heikkeneminen, massan valkoisuuden vä heneminen, sivutuotteiden saantohäviö sekä haitat, joita terveen ja lahovikaisen puun saman aikainen keittäminen vain terveelle puulle tar koitetulla menetelmällä aiheuttaa. Koeaineiston avulla on laskettu yhden tekijän, nimittäin massasaannon vähenemisen aiheuttama tappio markkoina tuotettua massayksikköä kohti, kun sulfaattimassan hinnaksi on otettu 700 mk/ Varas- tointi (labora- toriossa) kuukau- sina Aine- häviö Terve Laho Ligniini % Alkali % Saanto % Kierrok- sia PFI- myllyssä x 1000 Suotau- tumis- Veto- lujuus, km Puhkai- sulujuus kp/cm 2 Repäi- sylujuus, g Taitto luku x 1000 Roeluku vastus SR° 3 5 5.8 12.6 T L T L T 19.2 19.7 19.7 19.1 19.2 19 19 19 19 19 53,9 54.3 58.3 54.7 53.9 2.9 3.0 2.4 5.7 5.3 7.2 45 45 45 45 10.5 10.9 10.5 8.3 7.0 7.0 6.5 5.9 98 84 103 87 3.5 4.2 2.7 1.4 3.0 2.9 7.5 8 25.8 L 23.2 23.2 19.6 19.6 18.0 19 22 19 x L X 55.0 T 2.8 32.9 T L 19 19 55.0 54.0 50.9 51.9 49.8 3.0 4.0 2.8 6.5 45 10.4 7.2 104 3.4 L 18.0 22 4.5 45 8.8 5.7 56 1.4 T T 21.1 21.1 27.9 19 21 19 4.5 3.1 5.0 45 10.6 7.0 105 4.0 13 40.6 L x 15 45.3 L T 27.9 19.8 27 19 30.2 53.7 5.6 2.9 L 27.0 19 x 32 Taulukko 4. Massansaanto, puunkulutus, kemikaalienkulutus ja massan vaaleus valmistettaessa valkaisematonta ja valkaistua sulfiittimassaa lahosta ja/tai väriviallisesta koivusta, haavasta ja lepästä (BJÖRKMAN et. ai. 1964). Valkaisematon massa Valkaistu massa Lahoa/ värivi- kaa, % tilavuu- desta Massan- 1 Silmäva- rainen vian luokittelu Puulaji Sieni Massansaanto, Jo kuivapainosta Puunkulutus, j 3 /tonni 90 % massaa Kloori iluku saanto, % valkai- sematto- Puunku j 3 /tonni 90 jlutus, % massaa Kloorinkulutus, % valkaisematto- Vaaleus, % G.E. masta massasta masta massasta Abs. Rel. Abs. Rel. Abs. Rel. Abs. Abs. Rel. Abs. Rel. Kova tumma Bjrk Koivu Fomes igniarius 0 20 50 49.9 49.4 48.5 100 99 97 122 124 128 100 102 105 3.5 3.7 5.6 100 106 160 91.5 93.2 91.8 134 133 139 100 99 104 6.57 6.12 9.23 100 93 140 86.5 86.7 86.7 Kova Osp Haapa Fomes 0 53.6 53.5 53.8 100 162 100 2.6 100 94.5 92.6 tumma igniarius 20 50 100 100 165 169 102 104 2.9 3.8 111 146 95.3 90.6 92.3 92.1 Pehmeä BjQrk Koivu Armillaria mellea 0 20 50 44.4 47.2 49.8 100 105 112 135 149 189 100 110 140 5.4 8.5 >12 100 157 95.9 94.5 146 158 100 9.13 100 85.2 84.2 tumma 109 13.87 152 Pehmeä Bjprk Koivu Diaporthe aristata 0 50.3 49.2 50.4 100 98 100 122 136 145 100 112 119 5.2 6.8 9.3 100 131 179 91.9 133 149 168 100 9.25 100 90.7 89.5 86.7 tumma 20 50 91.5 86.2 112 127 11.32 14.92 123 161 Pehmeä Or Polyporus radiatus 0 41.0 100 103 205 227 100 5.4 100 124 163 tumma Leppä 20 50 42.3 40.6 101 243 111 119 6.7 8.8 Pehmeä vaalea Bjrk Koivu Fomes 0 20 42.9 46.3 100 160 100 3.5 3.8 100 95.1 168 100 105 6.52 6.43 100 85.7 igniarius 50 50.1 108 116 165 187 103 114 5.6 108 160 93.5 92.2 176 203 121 10.00 99 153 86.9 88.5 Pehmeä vaalea Osp Leppä Fomes 0 54.4 100 146 172 100 2.6 100 94.2 94.2 91.4 155 182 100 5.31 100 92.5 92.6 igniarius 20 52.7 51.0 97 94 117 3.1 3.8 119 146 117 156 50 223 152 244 92.7 33 tonni. Tulokset on esitetty taulukossa 5. Suu rimmat tappiot koskevat Etelä-Ruotsia ja pie nimmät Pohjois-Ruotsia (HENNINGSSON 1973). Aikaisemmat ruotsalaiset tutkimukset (BJÖRK MAN 1953) osoittivat, että koivun ja haavan pitempiaikaisen metsävarastoinnin tulee tapah tua kuorittuna. Varastoviat olivat tosin suhteel lisen vähäisiä ensimmäisenä varastointivuotena myös kuorellisessa tavarassa, mutta toisen ja kolmannen varastointikauden aikana ne lisään tyivät runsaasti. Lahovikaisen koivun sulfaatti keitto osoitti, että yksivuotiset varastoviat olivat puun painoyksikköä kohden lasketun saannon kannalta tosin lähes merkityksettömiä, mutta kaksivuotiset viat aiheuttivat jo 5 %:n suuruisen saantohäviön käytetystä puumäärästä laskettu na. Kolmen varastointikauden jälkeen saanto häviö oli 10—20 %. Kaksi- ja kolmivuotinen varastointi heikensi merkittävästi myös massan lujuusominaisuuksia. HEISKANEN (1959) on tutkinut metsään varastoitua kahden metrin pituista aisattua ja kuorellista koivupinotavaraa. Tällöin todettiin seuraavat kuivatilavuuspainojen muutokset. Aisattu puutavara säilyy paremmin kuin kuorellinen, jos kuivumismahdollisuudet ovat hyvät. Jos sitä vastoin kuivumisolot ovat huonot tai puutavara huonosti aisattua, niin aisattu puutavara vioittuu enemmän kuin kuorellinen. Pyökki on oEut satunnaisten tutkimusten kohteena Ruotsissa. Eräiden julkaisemattomien tulosten mukaan esimerkiksi kahden metrin pituisella kuorellisella pyökkikuitupuulla puun ainehäviö oli Kaakkois-Ruotsissa 5—7 % varas tointikautta kohti. Sen mukaan pyökki näyttää sijoittuvan vioittumisalttiudeltaan koivun ja haavan väliin. Tanskassa äskettäin tapahtuneiden suurten myrskytuhojen yhteydessä suoritettiin pyökki kuitupuun varastovikoja koskevia tutkimuksia (MOLTESEN & BANG 1972). Sienten aiheut tama ainehäviö oli 15—19 % kolmen vuoden varastoinnin jälkeen. Massansaanto kuutiomet riä kohti oli melkein suoraan verrannollinen puuaineen tiheyden muutoksiin. Kaikki massan Kuva 37. Suhteellisen massansaannon muutok sia varastoidussa koivupuutavarassa (Hennings son 1970). lujuusominaisuudet heikkenivät nopeasti laho vian lisääntyessä. Näiden laboratoriokokein osoitettujen menetysten ohella tapahtuu varas tovikaisessa puussa myös kuljetus- ja jalostus vaiheessa enemmän häviöitä kuin terveessä. Al kaalien runsaampi käyttötarve sekä ylimääräi set prosessin keskeytykset aiheuttivat vielä lisätappioita. Kaikkien edellä mainittujen teki jöiden yhteisvaikutuksen arvioitiin alentavan varastovikaisen pyökkikuitupuun arvon suun nilleen puoleen terveen puun arvosta. Taulukko 5. Massansaannon vähenemisen aiheut tama tappio markkoina tuoteyksikköä kohti (HENNINGSSON 1973) 432. Havupuutavara Kuusi ja mänty ovat kestävämpiä lahoa vastaan kuin koivu. Yllättävältä saattaa tuntua, Aisattu Kuorellinei g/cm 3 . kesä !. kesä i. kesä 0.618 0.605 0.580 0.620 0.590 0.524 Puulaji Tappio markkoina/tonni valkaisematonta sulfaattimassaa eripituisen varastoinnin jälkeen 1 vuosi 2 vuotta 2 vuotta+ 1 kesä Koivu Haapa 20-80 40-120 75-220 10-20 25- 60 50- 75 34 Taulukko 6. Sulfaattimassansaanto lahovikaises ta männystä. Varastointi on tapahtunut ilmas tointihuoneessa +20 C lämpötilassa suuressa ilmankosteudessa (HENNINGSSON 1964) että mänty ei—sydänpuustaan huolimatta—ole yhtä kestävä kuin kuusi. Eräässä ruotsalaisessa kokeessa todettiin männyllä jo lyhyen koeajan jälkeen huomattava ainehäviö, kun sitä vastoin kuusella ei vielä viiden kuukauden koeajan iälkeenkään ollut havaittavissa ainehäviötä (ku va 38). HENNINGSSON (1964) kuvailee ainehäviön ja saantohäviön välistä suhdetta taulukossa 6, josta nähdään massansaanto lahovikaisesta män typuusta. On selvää, että massansaanto laskettu na käytetyn lahovikaisen puumäärän perusteella ei anna täydellistä kuvaa todellisesta lahon ai heuttamasta häviöstä, vaan sienien jo hajoitta man puuaineksen tulee myös sisältyä laskel maan. Keitettäessä sellua Stereum sanguinolentum sienen vioittamasta kuusen pintapuusta BJÖRK MAN (1946) totesi seuraavat saantohäviöt: 1 vuoden varastointi 1—3% 2 vuoden varastointi 10 % 3 vuoden varastointi 15—20 % Taulukko 7. Massansaanto, puunkulutus ja massan vaaleus lahosta ja/tai väriviallisesta kuusesta saadun valkaisemattoman sulfiittimassan valmistuksessa. Klooriluku n. 5 (interpoloitu) (BJÖRKMAN et. ai. 1964). Varastointi- lika ilmais- iin tihuo- lessa kuu- causia Massansaanto prosentteina Ainehäviö Terveestä Lahovi- Lahovi- tukeissa puusta kaisesta kaisesta % puusta puusta sisältäen ainehävi- ön tu- keissa 7 8 10 11 12 5.6 47.8 48.1 45.4 8.8 47.3 47.0 42.9 14.7 50.0 49.0 41.8 17.2 49.9 47.5 39.3 19.2 49.1 46.7 37.7 13 15 17 18 23.7 46.9 45.5 34.7 29.5 47.3 45.9 32.4 35.6 49.1 47.3 30.5 43.2 45.2 42.7 24.3 Silmävarainen luokittelu Sieni Lahoa % tila- vuudesta Kloori- luku Visko- siteetti Paine- aika tuntia Massan- saanto % Puunkului massaa m 3 I tus/tonni (90 %) I : 3 Vaaleus % G. E. cp Kova Stereum sanguino- lentum 0 10 4.9 4.9 202 175 146 142 3.40 3.45 50.0 49.5 48.5 48.0 4.40 5.51 4.66 4.91 155 160 69.5 57.6 tumma 20 50 4.3 5.2 4.30 4.30 165 174 59.9 48.7 Kova Fomes 0 10 4.5 4.9 4.3 188 3.25 3.20 3.40 53.1 53.3 52.3 4.10 145 150 65.1 61.6 65.0 61.1 tumma pini 20 193 160 4.23 4.45 4.91 157 Pehmeä vaalea Merulius 50 5.0 108 3.40 52.5 173 0 5.0 4.6 140 3.30 3.40 50.0 48.0 4.50 4.80 159 66.5 63.9 sp. 10 170 20 50 5.5 5.7 162 3.10 2.45 45.8 36.4 5.19 183 276 61.6 57.8 Pehmeä Coniophora olivacea 7.81 0 10 4.6 5.5 160 3.40 50.0 47.3 45.6 36.0 3.95 4.29 4.56 6.27 139 68.9 64.6 63.0 tumma 20 5.7 5.4 127 125 3.20 3.15 3.00 152 161 Pehmeä Armillaria mellea 50 221 52.0 0 10 5.9 5.8 190 164 3.45 49.0 48.6 4.60 4.92 163 174 184 64.5 tumma 3.45 57.6 48.5 20 50 6.3 6.3 146 121 3.40 4.20 49.0 47.5 5.20 6.66 235 37.5 Sellun lujuus aleni s—lo %:lla kahden vuoden varastoinnin jälkeen. Taulukossa 7 on esitetty tulokset BJÖRK MANIN et. ai. (1964) kokeesta, jossa sulfuttisel lua valmistettiin lahon vioittamasta kuusesta (metsälaho). HENNINGSSON (1962) on suorittanut la- boratoriokokeita kuorellisena varastoidulla puu tavaralla. Kaksimetrisestä pinotavarasta (latva läpimitta 5—7"), joka oli hakattu marraskuun alussa, katkaistiin jokaisesta pölkystä kolme 50 senttimetrin pituista koekappaletta (keskeltä ja molemmista jäistä), jotka varastoitiin labora torioon 20—22 C lämpötilaan suhteellisen il mankosteuden ollessa 98—99 %. Tulokset on esitetty kuvassa 38. JERKEMAN (1967) on suorittanut kokeita kuorellisella, kolmimetrisellä mäntypinotavaral la. Puutavara hakattiin huhtikuun lopussa, varas toitiin 2 metrin korkuisille teloille toukokuun 11 pv:ään asti, jonka jälkeen se ristikoitiin. Aine häviö oli yhden kesän (5 kuukautta) varastoin nin jälkeen 1.1 % ja kahden kesän varastoinnin jälkeen 1.7 %. Saanto sulfaattisellua valmistet taessa (klooriluku 5.5) oli 49.0 % tuoreella puutavarallaja 49.1 % seitsemäksitoista kuukau deksi varastoidulla tavaralla. Ainehäviö oli tässä tapauksessa todellista vähennystä. Varastoidusta männystä valmistetun valkaisemattoman sulfaat tisellun vetolujuus oli suurempi kuin tuoreesta männystä valmistetun (11 800 m ja 10 800 m). Sama koski puhkaisulujuutta (111 m 2 ja 96 m 2), mutta repäisylujuus oli suurempi tuoreesta kuin varastoidusta puutavarasta valmistetussa massas sa (repeämiskerroin 137 ja 126). Kuorellista kuusipinotavaraa koskevassa tut kimuksessa, jossa tavara varastoitiin metsään Skienin lähelle, tapahtui (WILHELMSEN 1968 b) 4 %:n ainehäviö yhden kesän ristikkovarastoin nin jälkeen. Kuva 38. Lahon aiheuttamat suhteellisen painon muutokset lahotushuoneeseen varastoitaessa (20—22° C, 98-99 % R. H.) (Henningsson 1962). Edellyttäen, että männyn ja koivun välinen suhde myös käytännön oloissa on kuvan 38 mukainen, on mahdollista laskea tappio massa yksikköä kohti samalla tavalla kuin edellä on esitetty koivun ja haavan kohdalla. Tappiot markkoina valkaisematonta sulfaattimassatonnia kohti olisivat tällöin kuorellisella männyllä eri pituisen varastoinnin jälkeen seuraavat: 1 vuosi 7—15, 2 vuotta 13—15, 3 vuotta 25—75. Alempi arvo koskee Ruotsin pohjoisimpia ja korkeampi Ruotsin eteläisimpiä alueita. On kuitenkin huomautettava, että näihin lukuihin on suhtauduttava varauksin. 5. VARASTOINTIMENETELMÄT Varastot voidaan ryhmitellä varastoinnin ai heuttaneiden tekijöiden (luku I) mukaan seu raavasti (LONNER 1968, RONGE 1971): — Laatuvarasto. Tehdasvarasto, jonka tar koituksena on parantaa lopputuotteen laatua. — Valmiusvarasto. Tehdasvarasto, jota pide tään esimerkiksi satunnaisen tuotannon kasvun, hankinnan myöhästymisen tai vähenemisen, kelirikon, lakon jne. varalta. — Tasoitusvarasto. Tehdas- ja metsävarasto jolla tasoitetaan hakkuun ja käytön välillä ilmeneviä häiriöitä. — Pakkovarasto. Metsävarasto, johon ovat syynä niin vaikeat topograafiset tai ilmas tolliset olot, ettei esimerkiksi metsäkul- 35 36 Kuva 39. Kuiva varastointi (B. Halvorsen). Kuva 40. Kostea varastointi metsässä (B. Halvorsen). 37 jetus voi tapahtua saman kauden aikana. Myös myrskytuhot aiheuttavat usein pa kollista varastointia. — Kuljetustekninen varasto. Lyhytaikainen metsävarasto, jonka aiheuttavat eri kor- juuvaiheissa esiintyvät tilapäiset häiriöt. 51. Luontaisten suojaustekijöiden aktiivinen hyväksikäyttö Puuta vioittavien eliöiden elinedellytyksiä, ennen kaikkea hapen ja veden saantia, voidaan varastoinnin aikana säädellä. Erotetaan seuraavat varastointimuodot.: 1. Kuiva varastointi, jonka tarkoituksena on vaikeuttaa eliöiden vedensaantia puun no pealla kuivattamisella. 2. Kostea varastointi, jonka tarkoituksena on säilyttää puu mahdollisimman kosteana. Eliöiden riittävä hapensaanti estyy. Näille varastointimuodoille on tunnusomaista: KUIVA VARASTOINTI Kuorittu puutavara Ilmava varastomuodostelma Avoin varastopaikka KOSTEA VARASTOINTI Kuorellinen puutavara Tiheä varastomuodostelma Varjoisa varastopaikka Koska puuta uhkaavien tuholaisten elin toiminta on veden ja hapen saannin lisäksi riippuvainen lämpötilasta, on puutavaran käsit telyä suunniteltaessa otettava huomioon myös varastoinnin ajankohta ja pituus. Tällöin on ero tettava toisistaan: — Talvivarastointi — Kesävarastointi — Pitkäaikainen varastointi 511. Talvivarastointi Kun puutavara hakataan talvella ja se aio taan myös jalostaa ennen kevään tuloa, on säilymisen kannalta samantekevää, mikä varas tointimuoto valitaan. Kuorinta-asteesta riippu matta puutavara kuivuu tavallisesti vain hyvin vähän maalis-huhtikuun vaihteeseen mennessä. Kuorittuunkaan puutavaraan ei muodostu kui vumishalkeamia siinä määrin, että ne aiheuttaisi vat arvon alenemista. Osittain kuoritussa ja kuorellisessa puutavarassa ei myöskään synny sitä sinistymä- ja lahottajasienien toiminnalle edullista puolikosteaa tilaa. Hyönteisiskeytymän vaaraa ei ole. 512. Kesävarastointi Jouduttaessa käsittelemään puutavaraa, joka aiotaan varastoida eripituisiksi ajoiksi talvikau den jälkeen, syntyy ongelmia. Huhtikuusta lähtien puun kuivuminen edistyy nopeasti. Jo toukokuun ensimmäisellä puoliskolla saattaa kuorittuihin sahatukkeihin muodostua niin run saasti kuivumishalkeamia, että seurauksena on huomattava arvon aleneminen. Kuusi on mäntyä alttiimpi kuivumishalkeamille. Aisattuun puuta varaan saattaa syntyä jo varhain syviä, pitkit täisiä kuivumishalkeamia kohtiin, joista kuori on poistettu. Kuorellinen puutavara välttyy halkeamilta jonkin aikaa. Lämpötilan noustessa lisääntyy sienitartun nan vaara kosteassa puutavarassa. Pitempään varastossa ollut kuorittu puutavara on yleensä liian kuivaa, jotta sienet voisivat siinä kehittyä. Osittain kuorittu puutavara on sen sijaan kriit tisessä vaiheessa, sillä sieni-itiöt pääsevät hal keamien kautta puun sisäosiin, missä kosteus on suotuisa niiden itämiselle. Kuorellinen puutavara on yleensä liian märkää, jotta siinä tapahtuisi mainittavaa sienten aiheuttamaa arvon alene mista. Sen arkoja kohtia ovat kuitenkin katkai supinnat ja kohdat, joissa kuori on vioittunut (oksahaavat, kirveen iskut, kulumisvauriot jne.). Runsasoksaisten puiden latva- ja välitukit vioittuvat karsittaessa usein niin pahoin, ettei vät ne säily sienituhoilta muuten kuin vesi- tai kasteluvarastossa. Sama koskee tukkeja, joitten kuori on rikkoutunut pahoin juonnon aikana. Hyvälaatuiset kuorelliset sahatukit saattavat sitä vastoin säilyä sienitartunnalta varjoisassa ja viileässä maavarastossa heinäkuuhun asti. Kuva 41 esittää kuivumisnopeutta eri tavalla käsitellyssä kuusi-ja mäntykuitupuussa Ruotsis sa. Myös Norjassa ja Suomessa on tutkittu kuorinta-asteen, hakkuuajan ja varastopaikan vaikutusta pinoihin tai ristikolle varastoidun 38 Kuva 41. Puutavaran kosteus eri varastointi menetelmiä käytettäessä. Hakkuuaika 1. helmi kuuta