Itä-Suomen metsän hoitoyhdistykset - ominaisuudet ja toimintatavat Esa-Jussi Viitala Itä-Suomen metsän hoitoyhdistykset - ominaisuudet ja toimintatavat Esa-Jussi Viitala METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TIEDONANTOJA 494 METSÄNTUTKIMUSLAITOS - METSIEN KÄYTÖN TUTKIMUSOSASTO HELSINKI 1994 Viitala, E-J. 1994. Itä-Suomen metsänhoitoyhdistykset - ominaisuudet ja toi mintatavat. Metsäntutkimuslaitoksen tiedonantoja 494. 53 s. + liitteet. ISBN 951-40-1358-1, ISSN 0358-4283. Julkaisussa tarkastellaan 75 Itä-Suomen metsänhoitoyhdistyksen ominaisuuk sien ja toimintatapojen vaihtelua metsälautakunnittain, yhdistyksen koon ja toiminnanjohtajan etujärjestösuuntautuneisuuden mukaan vuosina 1986-90. Metsänhoitoyhdistysten liikevaihdosta keskimäärin 24 prosenttia koostui metsänhoitomaksuista. Niiden merkitys vaihteli varsin paljon sekä metsälauta kunnittain että yhdistyksen koon mukaan. Osa pienistä yhdistyksistä oli erityi sen riippuvaisia metsänhoitomaksuista. Joka kolmas toiminnanjohtaja luokiteltiin "etujärjestösuuntautuneiksi". He pitivät yhdistyksensä tärkeimpänä tehtävänä toimimista metsänomistajien etu järjestönä ja olisivat luopuneet ennemmin lakisääteisistä metsänhoitomaksuis ta kuin etujärjestötoiminnasta. Viidesosa toiminnanjohtajista luokiteltiin vas taavin kriteerein "vähiten etujärjestötoimintaan suuntautuneiksi". Metsänhoitoyhdistysten johtamis- ja seurantajärjestelmissä sekä palvelujen markkinoinnin aktiivisuudessa oli suuria eroja. Myös yhdistysten hallitukset ja johtoryhmät seurasivat toimintaa vaihtelevasti. Metsänhoitotöiden kustannus seuranta oli tarkkaa vain joka viidennessä yhdistyksessä. Metsänhoitoyhdistys ten ominaisuudet ja toimintatavat vaihtelivat lähinnä metsälautakunnittain ja yhdistyksen koon mukaan. Suurin osa toiminnanjohtajista olisi siirtänyt metsätalouden suunnittelun ko konaan yhdistyksille. Lisäksi valtaosa olisi poistanut yhdistysten ohjaustehtä vän metsälautakunnilta. Tulosten perusteella voidaan arvioida, että metsänhoi toyhdistysten valmiudet vastata mahdollisesti lisääntyvään kilpailuun metsän hoitotöissä ja metsänomistajien palvelemisessa ovat hyvin erilaisia. Avainsanat: metsänhoitoyhdistykset, toimintatavat, ominaisuudet. Julkaisija: Metsäntutkimuslaitos, metsien käytön tutkimusosasto, hanke 3014-6. Hyväksynyt tutkimusjohtaja Risto Seppälä 27.4.1994. Tilaukset: Metsäntutkimuslaitos, Unioninkatu 40 A, 00170 Helsinki, puhelin (90) 857 051, fax (90) 625 308. Kannen suunnittelu: Johanna Rautala. Sisällys Esipuhe 1 Johdanto 5 2 Metsänhoitoyhdistykset muutospaineessa 8 3 Yhdistysten toimintaympäristö 12 4 Yhdistysten ominaisuudet 16 4.1 Yhdistysten koko 16 4.2 Jäsenten osuus metsänomistajista 18 4.3 Metsänhoitomaksujen merkitys 18 4.4 Toiminnan painopisteet 20 4.5 Toiminnan organisointi 22 5 Toiminnan tavoitteet 23 6 Yhdistysten toimintatavat 26 6.1 Johtamis-ja seurantajärjestelmät 26 6.2 Palvelujen markkinointi 29 6.3 Hallituksen ja johtoryhmän rooli toiminnan seurannassa 37 7 Toiminnanjohtajien mielipiteet metsätaloudesta ja edistämistoiminnasta 40 7.1 Yksityismetsätaloutta haittaavat tekijät 40 7.2 Yhdistysten vaikutusmahdollisuudet 41 7.3 Metsälautakunnan ja MTK:n ohjaus 42 7.4 Metsänhoitomaksu ja tasavertaisen palvelun periaate 43 7.5 Yhdistäminen ja työnjako 44 7.6 Uudistamisvakuuden poisto 45 8 Tarkastelu 46 Kirjallisuus 51 Liitteet 1 Kyselylomake 2 Metsänhoitoyhdistysten ominaisuudet metsälautakunnittain ja kokoluokittain 3 Metsänhoitoyhdistysten puukaupallinen avustaminen, korjuupalvelu ja metsäyhteistyöalueet 4 Metsänhoitoyhdistysten toimesta tehty metsänomistajien koulutus ja aktivointi 5 Yksityismetsien toteutuneet hakkuut ja kertymäsuunnitteet metsälautakunnittain Esipuhe Tämä tutkimus kuuluu Metsäntutkimuslaitoksen ja Helsingin yliopiston taloustieteen laitoksen tutkimushankkeeseen "Yksityismetsätalouden rakenne muutos ja puuhuolto". Koko hankkeen päätulokset on esitetty Metsäntutki muslaitoksen tiedonantoja -julkaisusarjan numerossa 484. Tutkimuksen met sänhoitoyhdistyksiä koskeva osa, jossa tarkastellaan muun muassa yhdistysten ominaisuuksien ja toimintatapojen yhteyttä niiden toiminnan tuloksellisuuteen, perustuu tässä esiteltävään aineistoon. Tämän tutkimusraportin tarkoitus on antaa mahdollisimman yksityiskohtai nen kuva metsänhoitoyhdistysten toimintaympäristöstä, ominaisuuksista ja toi mintatavoista neljän Itä-Suomen metsälautakunnan alueella. Toivon raportin palvelevan metsänhoitoyhdistystoiminnan kehittämistä ja samalla myötävai kuttavan yhdistysten toiminnan tuloksellisuuteen myös tulevaisuudessa. Tutkimuksen suunnitteluun ja toteuttamiseen ovat osallistuneet useat met sänhoitoyhdistystysten, metsänhoitoyhdistysten liittojen, metsälautakuntien ja Metsäkeskus Tapion metsäammattilaiset. Heille esitän parhaat kiitokset. Käsi kirjoitusta ovat sen eri vaiheissa kommentoineet Harri Hänninen, Veli-Pekka Järveläinen, Heimo Karppinen, Jari Kuuluvainen, Ville Ovaskainen, Heikki Pajuoja, Seppo Repo, Pekka Ripatti ja Lauri Vaara. Heidän lisäkseen haluan kiittää tutkimukseen osallistuneiden metsänhoitoyhdistysten toiminnanjohta jia, Suomen Luonnonvarain Tutkimussäätiötä ja Niemi-säätiötä. Helsingissä maaliskuussa 1994 Esa-Jussi Viitala 5 Johdanto 1 Johdanto Suurin osa yksityismetsänomistajista on säännöllisesti yhteydessä omaan metsänhoitoyhdistykseensä. Yhdistyk set myös antavat neuvoja valtaosassa yksityismetsien metsänhoitotöistä tai suoranaisesti hoitavat merkittävän osan niistä. Siten yhdistyksillä ja niiden toimihenkilöillä on hyvät edellytykset vaikuttaa metsänomistajien metsäta loudelliseen käyttäytymiseen. Metsänhoitoyhdistysten vaikutus riippuu paljolti siitä, miten hyvin ne pystyvät tavoittamaan metsänomista jat, motivoimaan heitä käyttämään ja hoitamaan metsiään sekä markki noimaan yhdistyksensä puukaupallisia ja metsänhoidollisia palveluja. Yhdis tysten välillä voi tässä suhteessa olla suuriakin eroja, jotka sitten osaltaan heijastuvat yksityismetsien käytön ja hoidon tason alueellisina vaihteluina. Esimerkiksi Satakunnassa hakkuuta seen on todettu vaihtelevan voimak kaasti vierekkäistenkin metsänhoitoyh distysten välillä (Satakunnan puuhuol lon... 1988, Satakunnan puuhuoltopro jekti 1993). Vaihtelulle ei ole kuiten kaan löydetty selkeitä syitä. Huolimatta metsänhoitoyhdistysten keskeisestä asemasta niiden toimintaa ei ole aikaisemmin juurikaan tutkittu. Yleensä on selvitetty vain metsänomis tajien suhtautumista metsänhoitoyhdis tystoimintaan tai metsänhoitomaksuun (Järveläinen 1969, 1971, 1974, 1977, Riihinen 1970, Mäkelä 1971, 1974, 1979, Virta 1971, Järveläinen ym. 1983). Vertailevia tutkimuksia metsän hoitoyhdistysten toimintatavoista on tehnyt ainoastaan Mäkijärvi (1984), joka tarkasteli työnjohtajien toimintaa ja asemaa viidessä suurehkossa yhdis tyksessä. Metsänhoitoyhdistyksiin kohdistu neen tutkimuksen vähäisyys saattaa johtua siitä, että yhdistysten toimintaa on pidetty lakisääteisyydestä huolimatta paljolti niiden sisäisenä asiana. Met sänhoitoyhdistykset ovatkin hallinnol lisesti hyvin itsenäisiä. Lisäksi yhdis tyksillä on erikoinen asema yksityis metsätaloudessa: ne ovat keskeinen osa yksityismetsätalouden edistämisorga nisaatiota, mutta toimivat samalla myös metsänomistaj ien edunvalvontaorgani saationa. Metsänhoitoyhdistysten liitto jen kautta niillä on edustuksellinen yh teys Maa- ja metsätaloustuottajain Kes kusliittoon (MTK). Yhdistysten tavoitteet ja tehtävät voi daankin jakaa kahteen ryhmään: (1) metsänhoitoyhdistyslain mukaiseen yk sityismetsätalouden edistämistoimin taan sekä (2) etujärjestötoimintaan. Nii tä painotetaan eri intressiryhmissä ja yhdistyksissä eri tavoin. Etujärjestötoiminnassa yhdistykset ovat keskittyneet lähinnä puukaup paan. Puunkorjuu sekä metsänhoito- ja metsänparannustyöt ovat jääneet vä hemmälle huomiolle. Tämä johtunee metsänhoitoyhdistysten kaksijakoisesta roolista - esimerkiksi metsänviljelyssä ja taimikonhoidossa yhdistys on samal la sekä työpalveluja myyvä että metsän omistajien etuja valvova organisaatio. Yhdistykset toimivat metsälautakun tien valvonnassa ja ohjauksessa (Laki metsänhoitoyhdistyksistä 1950, Asetus metsäkeskuksista ja metsälautakunnis 6 Itä-Suomen metsänhoitoyhdistykset - ominaisuudet ja toimintatavat ta 1991). Tämä on saattanut heikentää metsänomistajien edunvalvontaa metsä suunnittelussa sekä tienrakennus-ja oji tushankkeissa. Yhdistysten ja metsälau takuntien läheinen yhteys on myös voi nut hidastaa uusien, vaihtoehtoisten metsänkäsittelytapojen omaksumista. Se on heijastunut yksityismetsälain kaavamaisena tulkintana leimauksissa ja taimikonhoidossa. Metsätalouden edistämistoiminnalla on metsänhoitoyhdistysten osalta tar koitettu lähinnä "metsien käytön ja hoi don ohjausta ja kehittämistä" (Laki metsänhoitoyhdistyksistä 1950). Met sänhoitoyhdistyslakia on kuitenkin tul kittu eri tavoin. Yleensä yhdistystoi minnan tavoitteena on pidetty "metsän omistajien metsistään saamien hyötyjen saattamista mahdollisimman suuriksi" (esim. Yksityismetsätalouden suunta viitat 1976, 1978, Tavoite metsänhoito yhdistys 1977, Metsätalouskomitean... 1981, Metsänhoitoyhdistyksen... 1986). Se lienee kuitenkin liian suppea tulkinta metsänhoitoyhdistyslaista ja sen tarkoi tuksesta. Metsänomistajien ja yhteis kunnan tavoitteet saattavat olla keske nään ristiriitaisia esimerkiksi käytetyn aikapreferenssin suhteen. Metsänhoitoyhdistysten erikoisasema etujärjestöorganisaationa, metsänhoi totöitä tekevänä organisaationa ja yksi tyismetsätalouden edistämisorganisaa tiona onkin aiheuttanut paljon keskuste lua (esim. MTK:n lausunto kilpailuvi rastolle 1991, SMKL:n lausunto kilpai luvirastolle 1991). Tässä yhteydessä myös metsänhoitoyhdistyslain ja var sinkin metsänhoitomaksujen tarpeelli suus on asetettu kyseenalaiseksi. Met sänhoitomaksujen on katsottu hyvien vaikutustensa, kuten metsänomistajien tasapuolisen palvelun ja kohtuullisten toimitusmaksujen, ohella vähentävän kustannustietoisuutta sekä rajoittavan kilpailua metsänhoitotöiden toteuttami sessa. Viime aikoina yksityismetsätaloudes sa tapahtuneet muutokset ovat herättä neet mielenkiintoa tutkia metsän hoitoyhdistyksiä, niiden toimintatapoja sekä toiminnan vaikutuksia. Useissa tutkimuksissa on osoitettu, että metsän omistajien puunmyynti- ja metsänhoito käyttäytymisellä sekä kontakteilla yh distysten tai metsälautakuntien neuvo jiin on yhteyttä toisiinsa (esim. Virta 1971, Juslin 1977, Järveläinen 1981, 1988, Tikkanen 1981, Hänninen & Vii tala 1994). Siten metsänhoitoyhdistys ten toimintatavoilla ja toiminnan aktiivisuudella saattaa olla - muiden te kijöiden ohessa - merkittävä vaikutus yksityismetsien käytön ja hoidon ta soon. Tutkimuksen tavoite Tämän tutkimuksen tavoitteena on sel vittää, missä määrin Itä-Suomen met sänhoitoyhdistykset eroavat toisistaan ominaisuuksiltaan ja toimintatavoil taan. Ominaisuuksilla tarkoitetaan yhdis tysten kokoa, jäsenten osuutta metsän omistajista, riippuvuutta metsänhoito maksuista sekä toiminnan painopisteitä. Toimintatapojen yhteydessä tarkastel laan yhdistysten johtamis- ja seuranta järjestelmiä, palvelujen markkinointia sekä hallitusten ja johtoryhmien toimin taa. Lisäksi tutkimuksessa selvitetään yhdistysten toiminnanjohtajien käsityk siä eräistä yksityismetsätalouden kes keisimmistä kysymyksistä. Tutkimus on luonteeltaan kuvaileva. Siinä keskitytään lähinnä metsänhoito yhdistysten sellaisiin ominaisuuksiin ja 7 Johdanto toimintatapoihin, joilla saattaa olla mer kitystä niiden toiminnan tuloksellisuu delle ja joita on pidetty keskeisinä yh distysten toiminnan kehittämisessä. Ominaisuuksien ja toimintatapojen vaihtelua tarkastellaan metsälautakun nittain sekä yhdistyksen koon ja toimin nanj ohtaj an etuj ärjestösuuntautuneisuu den mukaan. Metsänhoitoyhdistysten toiminnan tuloksellisuutta sekä toimin tatapojen ja toiminnanjohtajien asentei den yhteyttä siihen on tarkasteltu toi saalla (ks. Hänninen & Viitala 1994). Aineisto ja menetelmät Tutkimusalueeksi valittiin Itä-Hämeen, Etelä-Karjalan, Pohjois-Karjalan ja Pohjois-Savon metsälautakunnat. Ky seisten alueiden katsottiin edustavan Suomen metsätalouden ydinaluetta, metsä-Suomea. Näillä alueilla metsillä on huomattava taloudellinen merkitys. Lisäksi tutkimusalueen metsänhoi toyhdistysten ulkoisten olosuhteiden ja toimintakulttuurin katsottiin olevan samankaltaisia. Tutkittavia yhdistyksiä oli yhteensä 76 eli noin viidesosa maamme metsänhoitoyhdistyksistä. Ulkoisilla olosuhteilla tarkoitetaan tässä metsänomistuksen rakennetta, kuntien kehittyneisyyttä ja elinkeinora kennetta, metsätalouden merkitystä sekä raakapuun kysynnän voimakkuut ta. Ne vaihtelevat maan eri osien välil lä, mikä on heijastunut myös metsän hoitoyhdistysten toimintakulttuurin alu eellisina eroina. Toimintakulttuurilla tarkoitetaan yhdistysten yleistä tapaa toimia. Esimerkiksi Pohjois-Suomessa sitä on muovannut metsänparannustöi den merkittävä rooli yhdistysten toi minnassa; Lounais-Suomessa taas han kintapalvelu. Itä-Suomessa yhdistysten toiminta on painottunut varsinkin perin teisiin työtehtäviin kuten leimaukseen ja metsänviljelyyn. Yhdistysten toimintatapoja selvitet tiin toiminnanjohtajille keväällä 1992 lähetetyllä postikyselyllä (liite 1). Useimmat kysymykset koskivat yhdis tysten toimintaa vuonna 1990, mutta osa kysymyksistä kohdistettiin vuosiin 1986-1990. Näin toimintatavoista saa tiin luotettavampi kuva kuin tarkastele malla vain yksittäistä vuotta. Kyselyyn vastasi seitsemänkymmentäviisi toi minnanjohtajaa. Osa aineistosta kerät tiin yhdistysten toimintakertomuksista vuosilta 1986-90. Niiden osalta käytet tiin kyseisen ajanjakson keskiarvoja. Metsänhoitoyhdistykset jaettiin toi minta-alueen metsäpinta-alan mukaan kolmeen kokoluokkaan: pienet (alle 25 000 ha), keskikokoiset (25 000-40 000 ha) ja suuret (yli 40 000 ha). Lisäksi yh distykset luokiteltiin toiminnanjohtajan etujärjestösuuntautuneisuuden (tarkem min sivulla 24), palvelujen markkinoin nin ja hallituksen toiminnan aktiivisuu den perusteella. Niiden osalta tulosten laskennassa käytettiin ristiintaulukoin tia. Tulokset raportoidaan suhteellisina osuuksina sekä keskiarvoina ja -hajon toina. Mediaaneja ei tarkastella, koska ne eivät yleensä poikenneet keskiar voista. Koska aineistoa ei valittu satunnais otannalla, vaan tutkimuksessa tarkastel tiin kaikkia metsänhoitoyhdistyksiä nel jän metsälautakunnan alueella, tilastol lisia testejä ei käytetty (ks. myös Blalock 1985, s. 241). Tarkkaan ottaen tulokset koskevat siis vain valittujen metsälautakuntien yhdistyksiä, eikä nii tä voida yleistää muita metsälautakun ta-alueita koskeviksi. 8 Itä-Suomen metsänhoitoyhdistykset - ominaisuudet ja toimintatavat 2 Metsänhoitoyhdistykset muutospaineessa Seuraavassa tarkastellaan niitä yksityis metsätaloudessa tapahtuvia muutoksia, joiden on nähty vaikuttavan metsänhoi toyhdistysten toimintaan ja asemaan. Osa niistä on hitaita (esim. metsänomis tuksen rakennemuutos), mutta toiset saattavat tapahtua suhteellisen nopeasti kin, kuten metsänhoitomaksutulojen väheneminen. Nämä toimintaympäris tön muutokset ovat keskeinen taustate kijä metsänhoitoyhdistysten tarkaste lussa. Metsänomistusrakenne muuttuu Metsänomistuksen rakennemuutoksen seurauksena jo yli puolet yksityismet sänomistajista saa pääasiallisen toi meentulosta muusta kuin omasta maa ja metsätaloudesta. Yhä useammalle metsänomistuksen tärkein tavoite on virkistys. Lisäksi yhä harvempi metsän omistaja asuu metsälönsä sijainti paikkakunnalla tai osallistuu itse tilansa hakkuu- tai metsänhoitotöihin (Ihalai nen 1992). Tulevaisuudessa metsätilanomistaji en, ulkopaikkakuntalaisten, eläkeläisten ja perikuntien omistama osuus yksi tyismetsien pinta-alasta kasvaa edelleen (esim. Ripatti 1994). Metsänhoitoyh distysten toiminnalle tämä merkitsee uusia haasteita: metsänomistajien ta voittaminen ja neuvonta perinteisin menetelmin tulee aikaisempaa vai keammaksi. Metsänhoidon tavoitteet monipuolistuvat Metsien hakkuuvaje yhdessä metsien käyttöön liittyvien tavoitteiden muutos ten kanssa on asettanut yksityismetsäta louden edistämisorganisaatiot - met sänhoitoyhdistykset, metsälautakunnat ja metsäkeskukset - uuden tilanteen eteen. Toiminnan tavoite on muuttunut puuntuotannon lisäämisestä monitahoi semmaksi, koko metsäluonnon hoidon edistämiseksi. Samalla metsien terveyt een ja monimuotoisuuteen joudutaan kiinnittämään aikaisempaa enemmän huomiota. Yhä suuremmalle osalle metsän omistajista metsänhoitotoimenpiteitä joudutaan jatkossa perustelemaan ja markkinoimaan korostetusti metsien terveyden ja elinvoimaisuuden turvaa miseen liittyvillä tekijöillä. Tämä edel lyttää metsänhoitoyhdistyksiltä entistä parempaa asiantuntemusta ja toimin nan suurempaa joustavuutta. Metsän omistajien erilaistuvat tavoitteet vaati vat tarjottavien palvelujen (esim. metsänkäsittelyehdotusten) tueksi myös niiden aikaisempaa monipuolisempaa ja intensiivisempää markkinointia. Veromuutosten vaikutukset epävarmoja Puunmyyntitulojen verotuksen on ar veltu vähentävän metsänomistajien puunmyyntihalukkuutta. Vaikutuksista puun tarjontaan on esitetty useita arvi oita (esim. Ovaskainen ym. 1992, Peso 9 Metsänhoitoyhdistykset muutospaineessa nen & Räsänen 1993, Saksa & Haveri nen 1993), joihin kaikkiin liittyy kui tenkin runsaasti epävarmuustekijöitä. Varsinkin hakkuu- ja hoitotöihin kan nustavista tilakohtaisista verohelpo tuksista luopumisen vaikutukset ovat epäselviä. Samaan aikaan arvonlisäveron käyt töönotto nostaa metsänhoitotöiden kus tannuksia. Metsäverojärjestelmän va linnasta riippumatta metsänomistajilla on kuitenkin mahdollisuus hakeutua ar vonlisäverovelvollisiksi. Silloin he voi sivat vähentää käyttämiensä tarvikkei den ja ostopalveluiden, kuten yhdistyk sen työpalvelun hintaan sisältyvän arvonlisäveron. Osa metsänomistajista ei kuitenkaan hakeudu arvonlisävero velvolliseksi. Näin saattavat tehdä var sinkin pienten metsälöiden omistajat ja eläkeläiset eli omistajaryhmät, joita on pidetty edistämistoiminnan kannalta muutenkin kaikkein ongelmallisimpina. Yhdistysten taloudelliset vaikeudet lisääntyvät Metsätalouden puhtaaseen tuottoon pe rustuvien metsänhoitomaksujen määrä on viime vuosina vähentynyt. Syynä ovat aikaisempaa alemmat kantohinnat ja hakkuumäärät. Esimerkiksi vuodesta 1991 vuoteen 1993 verokuutiometrin arvo laski koko maassa keskimäärin 33 prosenttia (Metsätilastotiedote 181/ 1993, Metsätilastotiedote 201/1993). Kantohinnat ovat tämän jälkeen hieman nousseet, mutta hakkuuvaje ja siitä joh tuva puukuutiometrin bruttoraha-arvon arvonalennus pysynee jatkossakin suh teellisen suurena. Siten 1980-luvun ta soisia metsänhoitomaksukertymiä ei to dennäköisesti - kahdeksannen VMI:n tuottoperusteiden käyttöönotosta huoli matta - enää saavuteta. Onkin todennäköistä, että paineet siirtää yhdistysten rahoituksen paino pistettä metsänhoitomaksuista palve luista saataviin tuloihin lisääntyvät. Yh distysten toiminnan on katsottu tehostu van, kun yhä suurempi osa kustan nuksista kohdistuu suoraan palveluiden käyttäjille. Silloin yhdistysten tulot riip puisivat suoraan palvelujen kysynnästä. Paineita rahoitusrakenteen muuttami seen lisää myös uhka metsänhoitomak sun poistamisesta. Osa yhdistyksistä onkin oma-aloitteisesti pyrkinyt vähen tämään riippuvuuttaan metsänhoito maksuista. Niiden vero vähennyskelpoi suus (Maatilatalouden... 1967, Tulove rolaki... 1992) saattaa kuitenkin vähentää metsänomistajien ja siten myös yhdistysten halukkuutta niiden alentamiseen. Tosin puunmyyntitulo jen verotukseen siirtyvät metsänomista jat pystyvät vähentämään myös toimi tusmaksut. Yhdistysten perinteiset työtehtävät vähenevät Koneellisen puunkorjuun lisääntyminen ja istutuksen suosion heikkeneminen ovat vähentäneet yhdistysten perinteisiä työtehtäviä kuten leimausta, puutavaran mittausta ja työnjohtoa. Myös metsän parannusvarat, joiden suunnittelu- ja työnjohtokorvauksista yhdistykset ovat saaneet merkittävän osan tuloistaan, ovat vähenemässä. Lisäksi työnjohto korvausten maksuperusteita on muutet tu niin, että yhdistysten niistä saamat tulot saattavat pienentyä. Samalla kil pailu vähenevistä metsänparannus urakoista lisääntyy sekä metsälauta kuntien että yksityisten metsäalan yrit 10 Itä-Suomen metsänhoitoyhdistykset - ominaisuudet ja toimintatavat täjien kanssa. Yhdistysten perinteisiä työtehtäviä voi jatkossa vähentää myös metsänhoito- ja puunkorjuutöiden ko konaisurakoinnin lisääntyminen. Yhdistysten onkin löydettävä uusia, korvaavia tulonlähteitä. Metsänhoito maksuja ei mielellään korotettaisi. Päinvastoin riippuvuutta niistä haluttai siin vähentää. Useissa Pohjois-Suomen yhdistyksissä metsänhoitomaksupro sentti on jo korkein mahdollinen eli kuusi. Uusia työtehtäviä yhdistykset voivat saada esimerkiksi metsäsuunnit telusta (jota osa on jo tehnyt), tien rakennuksesta ja kunnostusojituksesta. Metsälautakunnat tulevat kuitenkin pi tämään tiukasti kiinni perinteisistä teh tävistään. Toisena vaihtoehtona yhdistyksillä on toiminnan painopisteen suuntaami nen entistä enemmän puunkorjuuseen. Hankintapalvelun lisäämisen on katsot tu sekä turvaavan yhdistysten toimin nan talouden että edistävän niiden etujärjestöpoliittisia tavoitteita. Useat yhdistykset ovatkin pyrkineet käynnis tämään tai laajentamaan hankinta palveluaan. Metsäteollisuus ei ole kui tenkaan suhtautunut kovin suopeasti tä hän kehitykseen, koska yhdistykset on koettu viime kädessä etujärjestöinä ja kilpailijoina puunhankinnassa. Metsänomistajapuolella (MTK) han kintapalvelun lisäämistä on pidetty yh tenä yhdistysten toiminnan kehittämi sen keskeisimmistä tavoitteista. On pe lätty, että jos yhdistykset eivät löydä uusia tulonlähteitä, niiden on supis tettava toimintaansa. Tämä taas merkit sisi niiden palvelukyvyn heikentymistä. Se toisi markkinoille yhä enemmän muita metsäalan yrittäjiä, jotka keskit tyisivät kilpailemaan parhaista asiak kaista eli suurimmista metsälöistä. Yh distysten vastuulle jäisivät pienet ja keskisuuret metsälöt, mikä edelleen li säisi niiden taloudellisia vaikeuksia. Yhdistysten toiminnan supistuessa myös niiden etujärjestöpoliittinen pai noarvo vähenisi. Näin saattaisi käydä myös, mikäli yhdistykset suuntautuisi vat aikaisempaa enemmän esimerkiksi luonnonhoitotehtäviin. Silloin niiden toimintaa rahoitettaisiin paljolti valtion varoin, esimerkiksi metsänparannusva roista. Yhdistysten taloudellista itsenäi syyttä onkin pidetty metsänomista japuolella tärkeänä, koska sen on kat sottu takaavan laajat toimintavapaudet. Etujärjestötoiminta tienhaarassa ? Metsänhoitoyhdistysten toimintaympä ristö on viime vuosina muuttunut myös etujärjestöpoliittisesti. Raakapuuta osta vien yritysten määrä on vähentynyt ja useiden metsänhoitoyhdistysten toi minta-alueella on vain muutama merkit tävä ostaja (esim. Viime vuonna... 1991). Ostajien vähäinen määrä antaa puuta käyttäville teollisuusyrityksille monin paikoin mahdollisuuden vai kuttaa olennaisesti varsinkin kuitupuun, mutta myös tukkipuun hintatasoon ja laatuvaatimuksiin. Tällä hetkellä näyttäisi siltä, että yhdistykset pyrkivät suuntaamaan toi mintaansa entistä voimakkaammin ni menomaan edunvalvontaan. Tähän viit taa muun muassa keskustelu metsän hoitoyhdistysten yhdistymisten eduista ja haitoista. Metsänomistajapuolella yh distysten haluttaisiin yhdistyvän suurik si, jopa maakunnallisiksi edunvalvonta organisaatioiksi vastapainoksi teolli suuden puunhankinnan keskittymi selle. Nykyistä suuremmilla yhdistyk sillä nähdään olevan paremmat mah dollisuudet vaikuttaa markkinoille tule 11 Metsänhoitoyhdistykset muutospaineessa van raakapuun määrään ja hintaan. Nii den on myös arveltu kykenevän lisää mään korjuu- ja hankintapalvelunsa osuutta ja siten vahvistamaan sekä ta louttaan että asemaansa raakapuun markkinoinnissa. Yhdistymisiä on perusteltu myös sil lä, että suuret metsänhoitoyhdistykset pystyvät tarjoamaan aikaisempaa moni puolisempia puukaupallisia palveluja. Kattavien palvelujen avulla yhdistys ten on arveltu pystyvän paremmin säilyttämään otteensa muuttuvasta metsänomistajakunnasta ja samalla pitämään etujärjestöpoliittisen aseman sa vahvana. Suurten yhdistysten eduksi on katsottu edelleen niiden parempi kyky kilpailla vähenevistä metsänpa rannusrahoista metsälautakuntien ja yk sityisten metsäalan yrittäjien kanssa. Niiden vahvuutena on pidetty mm. entistä monipuolisempaa asiantunte musta ja toiminnan hallinnollisten kulu jen vähenemistä. Yhdistämisiä on vastustettu lähinnä siksi, että niiden on pelätty heikentävän yhdistysten paikallista itsenäisyyttä. Palvelujen keskittämisen on katsottu vaikeuttavan niiden saatavuutta oman kunnan alueella. Myös kustannussääs töjen suuruutta on epäilty. 12 Itä-Suomen metsänhoitoyhdistykset - ominaisuudet ja toimintatavat 3 Yhdistysten toimintaympäristö Tutkimuksen lähtökohtana oli, että met sänhoitoyhdistyksen keskeisimpiin omi naisuuksiin ja toimintatapoihin vaikutta vat yhdistyksen koko, työntekijät, luot tamushenkilöt ja toiminnan tavoitteet (kuva 1). Toiminnanjohtajan etujärjestö suuntautuneisuuden katsottiin kuvaavan yhdistyksen tavoitteita. Lisäksi metsä lautakunnat ja metsänhoitoyhdistysten liitot voivat ohjauksen avulla vaikuttaa yhdistysten ominaisuuksiin ja toiminta tapoihin. Kaikkien edellä mainittujen tekijöi den taustalla ovat yhdistysten toiminta alueiden ulkoiset olosuhteet: metsän omistuksen rakenne, kunnan kehittynei syys ja elinkeinorakenne sekä puun ky syntä. Niitä tarkasteltiin sekä yhdistyk sittäin että metsälautakunnittain. Tut kimalla metsälautakunnittaisia eroja ha luttiin selvittää, kuinka hyvin olettamus neljän metsälautakunnan yhdistysten ulkoisten olosuhteiden samankaltaisuu desta pitää paikkansa. Toiminta-alueen kuntien kehittyneisyys Varmolan (1987) mukaan lähes puolet tutkimusalueen kunnista oli luokitelta vissa lypsykarjatalouskunniksi (tauluk ko 1). Niitä oli eniten Itä-Hämeessä ja Pohjois-Savossa; yli puolet kaikista kunnista. Teollistuneita kasvukuntia ja Kuva 1. Metsänhoitoyhdistysten toimintaympäristö. 13 Yhdistysten toimintaympäristö Taulukko 1. Metsänhoitoyhdistysten toiminta-alueiden (kuntien) luokittelu kehittyneisyyden mukaan (%). kaupunkimaisia kuntia oli eniten eteläi sissä metsälautakunnissa eli Itä-Hä meessä ja Etelä-Karjalassa. Pohjois- Karjalassa taas oli taantuvan alkutuo tannon kuntia muita alueita selvästi enemmän. Huomionarvoista on, ettei yksikään tutkituista kunnista ollut luokiteltavissa voimaperäisen maatalouden kunnaksi. Tällaisissa kunnissa yhdistysten toimin taympäristö ja -kulttuuri saattaisivat poiketa tyypillisestä itäsuomalaisesta yhdistyksestä. Elinkeinorakenne ja metsätalouden merkitys Maa- ja metsätaloudesta toimeentu lonsa saavan väestön osuus vaihteli yhdistyksittäin melko paljon. Tämä joh tui osittain siitä, että tutkimuksessa oli mukana muutamia kaupunkimaisia kuntia, joissa maa- ja metsätalousväes tön osuus oli luonnollisesti hyvin pieni. Pohjois-Savon yhdistyksissä ko. väes tön osuus oli keskimäärin suurin (tau lukko 2). Metsätulojen merkitystä yhdistysten toiminta-alueilla tarkasteltiin suhteutta malla saadut kantorahatulot 1 sekä met sätilojen määrään että asukaslukuun. Metsätilaa kohti kantorahatulot olivat keskimäärin suurimpia Itä-Hämeen yhdistyksissä. Muuten niissä ei ollut suuria metsälautakunnittaisia eroja (tau lukko 2). Yhdistyksittäiset erot olivat kuitenkin huomattavia. Kantorahatulo jen suuruus metsätilaa tai asukasta koh ti riippuu luonnollisesti myös eroista metsätilojen keskikoossa, asukasti heydessä, puuston keskikasvussa ja kantohinnoissa. 1 Keskimääräiset kantorahatulot on saatu yhdistyksittäisten leimausmäärien ja puutavara lajeittaisten kunnittaisten kantohintojen avulla (Varmola 1987). Koska tiedot kantorahatuloista perustuvat yhden vuoden (1983) leimaustilas toihin, niitä on pidettävä vain suuntaa-antavina. Kuntoluokka I-Häme (n=20) E-Karjala (n=21) P-Karjala (n=18) P-Savo (n=24) Kaikki toiminta- alueet (n=83) Kaupunkimainen kunta 15 29 6 8 14 Teollistunut kasvukunta 10 14 6 0 7 Voimaperäisen maatalouden kunta 0 0 0 0 0 Lypsykarjatalouskunta 55 29 22 67 45 Taantuneen alkutuotuotannon kunta 0 14 44 8 16 Yleisesti taantunut kunta 20 14 22 17 18 Yhteensä 100 100 100 100 100 Lähde: Varmola (1987), aineisto vuodelta 1983. 14 Itä-Suomen metsänhoitoyhdistykset - ominaisuudet ja toimintatavat Taulukko 2. Elinkeinorakenne ja metsätalouden merkitys metsänhoitoyhdistysten toiminta-alueilla metsälauta kunnittain. Raakapuun kysyntä Raakapuun kysynnän voimakkuus on ainakin välillisesti yhteydessä metsäta louden merkitykseen yhdistyksen alu eella. Kysyntätekijöiden mittaaminen on kuitenkin vaikeaa, koska puunosta jien määrä ja koko vaihtelee. Myös ky synnän puutavaralajeittaiset erot saatta vat olla suuria. Yhdistysten välisistä kysyntäeroista ei ole olemassa tutkimustietoa ja metsä lautakunnittaisistakin eroista voidaan esittää vain raakapuun alueellisiin kul kuvirtoihin (esim. Aarne 1987, Ylitalo ym. 1990) perustuvia arvioita. Tutki musjakson aikana (1986-90) raakapuun kysyntä lienee ollut Etelä-Karjalan ja Itä-Hämeen metsälautakuntien alueilla jonkin verran voimakkaampaa kuin Pohjois-Karjalassa tai Pohjois-Savossa. Metsänomistuksen rakenne Metsälöt olivat keskimäärin suurimpia Pohjois-Savon ja Pohjois-Karjalan yh distyksissä ja pienimpiä Etelä-Karjalas sa. Pieniä, 1-20 hehtaarin metsälöitä oli eniten Etelä-Karjalan ja Itä-Hämeen yh distyksissä (taulukko 3). Toiminnanjohtajia pyydettiin arvioi maan metsätilanomistajien määrä yh distyksensä alueella. Metsätilanomista jilla tarkoitetaan tässä niitä metsän omistajia, jotka saavat pääasiallisen toimeentulonsa muusta kuin omasta maa- ja metsätaloudesta. Toiminnan johtajien mukaan heitä oli yhdistyksissä keskimäärin 44 prosenttia kaikista met sänomistajista. Eniten metsätilanomis tajia oli Pohjois-Karjalan ja Etelä- Karjalan yhdistyksissä; keskimäärin joka toinen metsänomistaja. Ulkopaikkakuntalaiset omistivat met sälöistä keskimäärin 28 prosenttia. Osuus ei juuri vaihdellut metsälauta kunnittain. Sen sijaan yhdistyksittäinen vaihtelu oli suurta: neljäsosassa yhdis tyksiä ulkopaikkakuntalaiset omistivat metsälöistä vain alle 20 prosenttia, mut ta samaten neljäsosassa yli 33 prosent tia. Perikuntien osuudesta tai metsän omistajien ikäjakaumasta ei ollut saata vissa yhdistyksittäistä tietoa. Muuttuja I-Häme (n=17) E-Karjala (n=19) P-Karjala (n=16) P-Savo (n=24) Kaikki (n=76) Maa- ja metsätalousväestön osuus 1 , % 22 23 25 31 26 hajonta 10 13 10 11 12 Kantorahatulot metsätilaa kohti, 1 000 mk 20 17 17 17 18 hajonta 4 6 4 4 5 Kantorahatulot asukasta kohti, 1 000 mk 3 4 3 4 4 hajonta 2 5 1 4 3 Lähde: Varmola (1987), aineisto vuodelta 1983. 'Lähde: SVT (1990), aineisto vuodelta 1988. 15 Yhdistysten toimintaympäristö Taulukko 3. Metsänomistuksen rakenne metsänhoitoyhdistysten toiminta-alueilla metsälautakunnittain. Muuttuja l-Häme (n=17) E-Karjala (n=19) P-Karjala (n=16) P-Savo (n=24) Kaikki (n =76) Metsälöiden keskikoko, ha1 33 28 36 37 33 hajonta 8 5 6 4 7 Pieniä metsälöitä (1-20 ha), % metsälöiden lkm' 50 53 43 42 47 hajonta 8 9 8 5 9 Metsätilanomistajia, % metsänomistajien lkm 37 48 50 40 44 hajonta 19 15 18 11 16 Ulkopaikkakuntalaisten omist. metsälöitä % metsälöiden lkm2 27 27 31 27 28 hajonta 13 11 11 10 11 ' Lähde: verohallituksen maatilaluettelot (1987-89). 2 Lähde: MHY:n toimintakertomukset (1986-90). 16 Itä-Suomen metsänhoitoyhdistykset - ominaisuudet ja toimintatavat 4 Yhdistysten ominaisuudet 4.1 Yhdistysten koko Yhdistysten koon suurentaminen on ol lut eräs metsänhoitoyhdistystoiminnan kehittämisen keskeisistä tavoitteista. Kehittämistyöryhmä asetti jo 1970-lu vun lopussa yhdistysten tavoitepinta alaksi Itä-Hämeessä ja Etelä-Karjalassa 50 000 haja Pohjois-Kaijalassa ja Poh jois-Savossa 100 000 ha (Tavoitemet sänhoitoyhdistys 1977). Pelkkä toiminta-alueen pinta-ala ei kuitenkaan riitä kuvaamaan yhdistys ten kokoa, koska esimerkiksi metsä löiden keskikoko tai pienten metsälöi den osuus saattaa vaihdella yhdistyksit täin. Kokoa on syytä kuvata myös metsälöiden lukumäärän, vuotuisen hakkuusuunnitteen, liikevaihdon ja työntekijämäärän avulla. 1970-luvun lopun tavoitteet ovat suh teellisen vanhoja, mutta toisaalta yhdis tystoiminnan kehittämisessä on 80-lu vulla pyritty saavuttamaan juuri nämä tavoitteet. Uusia, yleisiä tavoitteita ei ole tämän jälkeen asetettu. Metsänhoi toyhdistysten liitot ja metsälautakunnat ovat tosin asettaneet omia tavoitteitaan. Tutkittujen yhdistysten toiminta-alu een pinta-ala oli keskimäärin 33 000 hehtaaria, mutta vaihteli melkoisesti. Pienimmän yhdistyksen pinta-ala oli 5 000 ja suurimman 87 000 hehtaaria. Pohjois-Karjalassa yhdistykset olivat suurimpia ja Etelä-Karjalassa pienimpiä (taulukko 4). Vain yksi yhdistys ylsi ke hittämistyöryhmän pinta-alatavoittee seen. Metsälöitä yhdistyksissä oli keski määrin hieman alle tuhat. Pienimmissä yhdistyksissä metsälöitä oli alle 300 ja suurimmissa noin 2 000. Pohjois-Karja lan yhdistykset olivat suurimpia myös metsälöiden lukumäärällä mitattuna. Kehittämistyöryhmän asettama tavoite (vähintään tuhat metsälöä) oli saavutet tu suhteellisen hyvin; siihen ylsi lähes joka toinen yhdistys. Pohjois-Karja lassa vähintään tuhannen metsälön yh distyksiä oli 69 prosenttia, Pohjois-Sa vossa 42, Itä-Hämeessä 37 ja Etelä- Kaijalassa 31 prosenttia. Yhdistysten liikevaihto vuosina 1986-90 oli keskimäärin 2,2 milj. mark kaa ja vaihteli 0,42 ja 4,8 milj. markan välillä. Lähes joka toisessa yhdistykses sä liikevaihto jäi alle kahden miljoonan markan. Etelä-Karjalassa näitä pieniä yhdistyksiä oli eniten (79 %) ja Pohjois- Karjalassa vähiten (13 %). Kolmella neljäsosalla yhdistyksistä liikevaihto oli 1-3 miljoonaa markkaa. Hieman yli puolet metsänhoitoyhdis tysten liikevaihdosta koostui välitys- , työ- ja hankintapalveluista. Välityspal velutuloihin lasketaan esimerkiksi yh distyksen välittämät taimet, siemenet, lannoitteet ja torjunta-aineet (Metsän hoitoyhdistyksen...l9B2, 1989). Työpal velutulot kertyvät yhdistyksen tekemistä tai teettämistä metsänhoitotöistä kuten metsänviljelystä, taimikonhoidosta ja pystykarsinnasta. Työpalveluihin sisäl tyvät työnjohtokorvaukset kirjataan erikseen yleistuotoiksi. Hankintapalve lutuloja yhdistys saa omilla metsureilla tai ulkopuolisilla urakoitsijoilla teettä mästään puunkorjuusta. Siten liike 17 Yhdistysten ominaisuudet Taulukko 4. Metsänhoitoyhdistysten koko metsälautakunnittain (suurin arvo lihavoitu). vaihdon suuruuteen vaikuttaa myös esi merkiksi se, millaisia menetelmiä metsänuudistamisessa on käytetty tai miten paljon on tehty hankinta- tai korjuupalvelua. Vuotuinen hakkuusuunnite oli keski määrin 145 000 m 3. Se vaihteli 32 000 ja 350 000 kuutiometrin välillä. Joka neljännessä yhdistyksessä hakkuu suunnite oli alle 100 000 m 3. Vain 18 prosenttia yhdistyksistä oli saavuttanut kehittämistyöryhmän asettaman tavoit teen (200 000 m 3). Suurin osa niistä si jaitsi Pohjois-Karjalassa, missä joka toi sessa yhdistyksessä hakkuusuunnite ylitti tavoitteen. Yhdistyksissä oli töissä keskimäärin 6-7 työntekijää: toiminnanjohtaja, metsänhoidonneuvoja, kaksi työnjohta jaa, toimistonhoitaja sekä 1-2 vakinais ta metsuria. Kun toiminnanjohtaja las ketaan metsätoimihenkilöksi, 25 pro sentilla yhdistyksistä oli alle kolme metsätoimihenkilöä. Henkilöstömääräl le asetetut tavoitteet ovat edellisiin verrattuna selvästi suurempia: 3-6 met sänhoidonneuvojaa, 4-8 työnjohtajaa, 1-2 toimistonhoitajaa ja 5-20 metsä työntekijää (Tavoitemetsänhoitoyhdis tys 1977). Eniten metsätoimihenkilöltä oli Pohjois-Karjalan yhdistyksissä ja vähiten Etelä-Karjalassa. Yhdistyksen koolla ja metsälautakun ta-alueella oli siis yhteyttä toisiinsa: Pohjois-Karjalassa ja Pohjois-Savossa yhdistykset olivat keskimäärin suurem pia kuin eteläisissä metsälautakunnis sa. Siten ominaisuuksien ja toimintata pojen metsälautakunnittaiset ja koko luokittaiset erot kuvaavat osittain samaa asiaa. Tämä on syytä muistaa myös tulkittaessa jatkossa esitettäviä tuloksia. Muuttuja l-Häme (n=l7) E-Karjala ( n=19) P-Karjala (n=16) P-Savo (n=24) Kaikki (n=76) Pinta-ala, 1 000 ha 27 25 45 37 33 hajonta 12 13 19 16 17 Metsälöiden lukumäärä', 1 000 kpl 0,8 0,9 1,2 1,0 1,0 hajonta 0,3 0,4 0,4 0,4 0,4 Liikevaihto, milj.mk 1,8 1,6 3,0 2,5 2,2 hajonta 0,9 0,5 0,9 0,8 0,9 Hakkuusuunnite 2 ,1 000 m 3/v 133 113 196 145 145 hajonta 57 58 69 63 67 Metsätoimihenkilöiden määrä, kpl 4,0 3,7 5,1 4,3 4,2 hajonta 1,6 1,3 1,7 1,8 1,7 Lähde: MHY:n toimintakertomukset (1986-90). 1 Lähde: verohallituksen maatilaluettelot (1987-89). 2 Lähde: alueellisten suunnitelmien yhdistelmät (ASY). 18 Itä-Suomen metsänhoitoyhdistykset - ominaisuudet ja toimintatavat 4.2 Jäsenten osuus metsänomistajista Vaikka metsänomistaja maksaa lakisää teistä metsänhoitomaksua, ei hän auto maattisesti ole metsänhoitoyhdistyksen jäsen. Tavoitteena on kuitenkin ollut, että mahdollisimman moni metsänomis taja liittyisi jäseneksi, jolloin he voisivat osallistua yhdistyksen päätöksentekoon (Metsätalouskomitean... 1981). Vuonna 1990 jäsenet omistivat koko maan (met sänhoitomaksua maksavista) metsälöis tä 64 prosenttia ja heidän hallussaan oli 73 prosenttia metsäalasta (Tapion vuosi kirja 1990). Tutkituilla metsänhoitoyhdistyksillä oli jäseninä keskimäärin 65 prosenttia metsälöiden omistajista ja he omistivat 76 prosenttia yksityismetsien pinta alasta. Jäsenten omistamien metsälöi den määrä ja pinta-alaosuus oli suurin Etelä-Karjalan yhdistyksissä (liite 2). Pienissä yhdistyksissä (alle 25 000 ha) jäsenten osuus oli hieman suurempi kuin keskikokoisissa (25 000-40 000 ha) tai suurissa (yli 40 000 ha). 4.3 Metsänhoitomaksujen merkitys Metsänhoitomaksutulot muodostavat yhdistyksille säännöllisen tulonlähteen, joka turvaa toiminnan taloudellisen pe rustan. Samalla toiminta saattaa kuiten kin muodostua liiankin riippuvaiseksi metsänhoitomaksuista. Metsänhoito maksun suuruus voi myös vaihdella huomattavasti vierekkäistenkin yhdis tysten välillä. Tätä ei ole pidetty "yksi tyismetsätalouden tasapainoisen kehit tämisen kannalta tarkoituksenmukaise na" (Metsätalouskomitean... 1981). Yhdistysten toiminnan kehittämisen yh tenä tavoitteena onkin ollut, että "tuo toista nykyistä suurempi osuus kertyisi palvelu- ja toimitusmaksuista" (esim. Metsä 2000-ohjelman... 1991). Metsänhoitomaksujen merkitystä yh distyksille voidaan vertailla kolmella eri tavalla. Ensimmäinen tapa on tarkastella metsänhoitomaksuprosentin suuruutta. Metsänhoitoyhdistyslain mukaan se voi vaihdella kahden ja kuuden prosentin välillä. Tutkituissa yhdistyksissä met sänhoitomaksu oli keskimäärin 4,0 pro senttia - pienimmillään se oli 2,8 ja suu rimmillaan 5,0. Lähes kahdella kolmas osalla yhdistyksistä se oli kuitenkin vähintään neljä. Korkein metsänhoito maksu oli Pohjois-Karjalan yhdistyksis sä (keskimäärin 4,5 %) ja alhaisin Itä- Hämeessä (3,7 %). Pienissä yhdistyksis sä maksuprosentti oli keskimäärin hie man korkeampi (4,2) kuin keskikokoi sissa (4,0) tai suurissa (3,8) (liite 2). Toinen tapa tarkastella metsänhoito maksujen merkitystä on vertailla met sänhoitomaksujen osuutta yhdistyksen "tuloista". Tuloilla tarkoitetaan silloin toimitusmaksujen, työnjohtokorvaus ten, muiden yleistulojen ja metsänhoi tomaksujen summaa. Työ- , välitys- ja hankintapalvelutuloja ei lasketa mu kaan, koska ne kattavat yhdistysten toi minnassa yleensä vain vastaavat menot. Haluttiin siis vertailla metsänhoito maksuja toimitusmaksuista ja työnjoh tokorvauksista saatuihin tuloihin. Kirja uskäytännön muutosten takia tarkastel tiin vain vuotta 1990. Tavoitteeksi on asetettu, että metsänhoitomaksut kattai sivat yhdistysten rahoitustarpeesta vain 20-50 prosenttia (Tavoitemetsänhoito yhdistys 1977). 19 Yhdistysten ominaisuudet Kuva 2. Metsänhoitomaksujen osuus metsänhoito yhdistysten "tuloista", %. Yhdistykset saivat keskimäärin 54 prosenttia tuloistaan metsänhoitomak suista. Vaihtelu oli kuitenkin melko suurta: joka kolmas yhdistys sai niistä alle puolet tuloistaan, mutta yhtä moni vähintään 60 prosenttia (kuva 2). Metsänhoitomaksujen merkitys oli suu rin Itä-Hämeen ja Etelä-Karjalan yhdis tyksissä. Mielenkiintoista on, että pien ten, keskikokoisten ja suurten yh distysten välillä ei ollut keskimäärin merkittäviä eroja. Joka kymmenes yhdistys oli hyvin riippuvainen metsänhoitomaksuista, sil lä niistä saatiin vähintään kaksi kol masosaa tuloista. Puolet näistä oli pie niä ja puolet keskikokoisia yhdistyksiä. Yksiselitteistä syytä metsänhoito maksutulojen osuuden vaihtelulle on vaikea löytää. Niiden suuri osuus yhdis tyksen tuloista voi kuvata toiminnan laajuuden (esim. leimaukset, puukau pallinen avustaminen) pienuutta, mutta myös toimitusmaksujen alhaista tasoa. Kolmas ja ehkä paras tapa kuvata yh distysten riippuvuutta metsänhoitomak suista on tarkastella metsänhoitomaksu jen osuutta liikevaihdosta. Se kuvaa yh distyksen toiminnan tulorakennetta: mitä pienempi metsänhoitomaksujen osuus on, sitä itsenäisempää yhdistys ten toiminta on taloudellisesti. Jos met sänhoitomaksutulot kattavat liikevaih dosta esimerkiksi vain alle neljäsosan, niistä luopuminen ei muodostane yhdis tyksen toiminnalle kovin suurta talou dellista uhkaa. Metsänhoitomaksujen osuus liikevaihdosta kuvaakin nimen omaan yhdistyksen toiminnan paino tuksia. Jos yhdistyksessä on esimerkiksi tehty runsaasti hankintapalvelua, met sänhoitomaksujen osuus liikevaihdosta voi jäädä melko pieneksi. Yhdistykset saivat keskimäärin 24 prosenttia liikevaihdostaan metsänhoi tomaksuista. Itä-Hämeessä ja Etelä- Karjalassa ne muodostivat liikevaihdos ta lähes kolmanneksen ja Pohjois-Kar jalassa sekä Pohjois-Savossa noin vii denneksen. Kokoluokittain ei ollut suu ria eroja (liite 2). Jos metsänhoitomaksut muodostavat liikevaihdosta yli kolmasosan, voidaan Kuva 3. Metsänhoitomaksujen osuus yhdistysten liikevaihdosta kokoluokittain. 20 Itä-Suomen metsänhoitoyhdistykset - ominaisuudet ja toimintatavat yhdistyksen katsoa olevan jo varsin riippuvainen niistä. Pienistä yhdistyk sistä tällaisia oli 36 prosenttia, keski kokoisista 24 ja suurista 14 prosenttia (kuva 3). Joka kymmenennessä yh distyksessä metsänhoitomaksutulot muodostivat peräti 40-50 prosenttia liikevaihdosta. 4.4 Toiminnan painopisteet Metsänhoitoyhdistysten toimintakenttä on laaja ja yksittäiset yhdistykset luon nollisesti painottavat toiminnassaan eri asioita. Osa tekee esimerkiksi hankinta palvelua tai metsäsuunnittelua hyvinkin paljon, osa ei lainkaan. Toiminnan pai notuserot onkin otettava huomioon ver rattaessa yhdistysten toimintatapoja tai toiminnan tehokkuutta. Liikevaihto toimialueen metsäheh taaria kohti kuvaa yhdistyksen toimin Kuva 4. Metsänhoitoyhdistysten liikevaihto hehtaa ria kohti kokoluokittain. nan painotuksia: pyrkiikö yhdistys saa maan mahdollisimman suuren liike vaihdon jokaiselta metsähehtaarilta vai tekemään ainoastaan perinteisiä työteh täviään mahdollisimman taloudellisesti. Vertailussa on tosin otettava huomioon, että myös toiminnan yleinen taso ja metsänhoitomaksun suuruus vaikutta vat hehtaarikohtaiseen liikevaihtoon. Toiminnan yleisellä tasolla tarkoitetaan sitä intensiteettiä, jolla yhdistys on mu kana alueensa metsänhoitotöiden to teuttamisessa työ-, välitys- tai toimitus palveluillaan. Yhdistykset keräsivät liikevaihtoa keskimäärin 73 markkaa toimialueensa metsähehtaaria kohti. Metsälautakun nittain ei ollut merkittäviä eroja. Sen si jaan kokoluokittaiset erot olivat melko suuria: pienissä yhdistyksissä hehtaari kohtainen liikevaihto oli keskimäärin 88 markkaa, keskikokoisissa 69 ja suu rissa 62 markkaa. Lisäksi suurista yh distyksistä yli puolella liikevaihto oli alle 60 mk/ha (kuva 4). Pienten yhdis tysten korkea hehtaarikohtainen liike Kuva 5. Metsätoimihenkilöiden keskimääräinen toi minta-alue yhdistyksissä kokoluokittain. 21 Yhdistysten ominaisuudet Kuva 6. Metsänhoitoyhdistysten liikevaihto metsätoimihenkilöä kohti metsälautakunnittain. vaihto johtui siitä, että osa niistä oli pa nostanut voimakkaasti hankintapalve luun. Suurissa yhdistyksissä liikevaihto hehtaaria kohti oli keskimäärin kaik kein pienin, joten ne joutuivat huolehti maan toimintansa taloudellisuudesta toisella tavalla. Niissä metsätoimihen kilöt kattoivat toiminnallaan muita laa jemman pinta-alan. Suurissa yhdistyk sissä oli keskimäärin yksi metsätoimi henkilö jokaista 8 800 hehtaaria kohti, mutta keskikokoisissa vain 7 900 heh taaria ja pienissä 6 300 hehtaaria kohti. Lähes kaikissa suurissa yhdistyksissä metsätoimihenkilöiden keskimääräinen toiminta-alue kattoi vähintään 7 500 hehtaaria (kuva 5). Koska yhdistysten toiminnan paino pisteet ovat erilaisia, on vaikea löytää mittaria, joka kuvaisi yksiselitteisesti yhdistysten toiminnan tehokkuutta. Joudutaan helposti tyytymään vain osit taistarkasteluihin. Myös liikevaihto metsätoimihenkilöä kohti on tässä suh teessä ongelmallinen, koska eri työlajit eivät ole liikevaihdon kartuttamisen kannalta samanarvoisia. Siten metsätoi mihenkilökohtainen liikevaihto kuvaa paitsi toiminnan tehokkuutta myös toi minnan erilaisia painotuksia. Yhdistys ten tehokkuuserojen yksityiskohtaisem pi tutkiminen vaatisi suhteellisen tark kaa tietoa työlajeittaisista tuotoksista, niiden laadusta ja panoksista. Liikevaihto metsätoimihenkilöä kohti oli keskimäärin 530 000 markkaa. Joka neljännellä yhdistyksellä se oli vähin tään 600 000 markkaa, mutta joka seit semännellä alle 400 000 markkaa (kuva 6). Pohjois-Savon ja Pohjois-Karjalan yhdistyksissä toimihenkilökohtainen liikevaihto oli selvästi suurempi kuin Itä-Hämeessä tai Etelä-Karjalassa. Metsälautakunnittaiset erot eivät joh tuneet yhdistysten kokoeroista, sillä suuret yhdistykset kompensoivat pien ten yhdistysten suuremman hehtaari kohtaisen liikevaihdon toimihenkilöi den kattaman laajemman maantieteelli 22 Itä-Suomen metsänhoitoyhdistykset - ominaisuudet ja toimintatavat Kuva 7. Metsänhoitoyhdistysten leimausmäärä metsätoimihenkilöä kohti kokoluokittain. sen alueen avulla. Lopputuloksena oli, että liikevaihto metsätoimihenkilöä kohti oli sekä pienissä että suurissa yh distyksissä keskimäärin saman suurui nen. Yhdeksi yhdistystoiminnan kehittä misen tavoitteeksi on asetettu, että vuo tuinen hakkuumäärä metsätoimihenki löä kohti olisi vähintään 20 000 m 3 (Ta voitemetsänhoitoyhdistys 1977). Se kuvaa yhdistysten puukaupallisen toi minnan painotuksia. Leimausmäärien avulla voidaan karkeasti arvioida, kuin ka hyvin tämä tavoite oli toteutunut. Leimausmäärä metsätoimihenkilöä kohti oli yhdistyksissä keskimäärin 21 800 m 3. Joka kolmannessa yhdistykses sä se oli jäänyt asetettua tavoitetta pie nemmäksi, mutta oli toisaalta joka vii dennessä vähintään 25 000 m 3 (kuva 7). Kuten liikevaihto, myös leimausmää rä metsätoimihenkilöä kohti oli suurin Pohjois-Savon ja Pohjois-Karjalan yh distyksissä. Suurissa yhdistyksissä se oli jonkin verran isompi kuin muiden kokoluokkien yhdistyksissä. Tämä joh tui siitä, että osa pienistä yhdistyksistä oli panostanut voimakkaasti hankinta palveluun, jolloin leimausmäärät met sätoimihenkilöä kohti jäävät luonnolli sesti pienemmiksi. 4.5 Toiminnan organisointi Lähes kaikissa yhdistyksissä (87 %) toiminta oli organisoitu pääasiallisesti aluevastuun pohjalta eli metsätoimihen kilöt toimivat omilla maantieteellisillä alueillaan. Poikkeuksena oli Etelä-Kar jala, jossa joka neljäs yhdistys toimi tehtäväjaon pohjalta 1 . Tosin valtaosa näistä oli pieniä, kahden metsätoimi henkilön yhdistyksiä. Sellaisista yhdistyksistä, joissa oli toiminnanjohtajan lisäksi vähintään kaksi metsätoimihenkilöä, vain kahdes sa (4 %) toiminta oli organisoitu tehtä väjaon pohjalta. Kaikissa suurissa, yli 40 000 hehtaarin yhdistyksissä toimit tiin maantieteellisin aluejaoin. Valtaosassa (75 %) aluevastuun poh jalta toimivista yhdistyksistä oli lisäksi yksi tai kaksi metsätoimihenkilöä, jotka olivat erikoistuneet tiettyyn tehtävään. Tätä tehtävää he hoitivat koko yhdis tyksen alueella. Yleensä oli erikoistuttu tekemään metsätaloussuunnitelmia ja metsänarviointeja tai hoitamaan met sänomistajien koulutusta tai hankinta palvelua. 1 Tehtäväjaolla tarkoitetaan sitä, että metsä toimihenkilöt toimivat ilman maantieteellistä aluejakoa. 23 Toiminnan tavoitteet 5 Toiminnan tavoitteet Yhdistyksen tärkein tehtävä Toiminnanjohtajia pyydettiin asetta maan tärkeysjärjestykseen seuraavat metsänhoitoyhdistyksen tehtävät: - toimiminen metsänomistajien etujärjestöorganisaationa - metsänhoidon edistäminen - puun markkinoilletulon edistäminen. Joka toinen (47 %) toiminnanjohtaja katsoi, että tärkeintä on toimia metsän omistajien etujärjestöorganisaationa, mutta lähes yhtä moni (40 %) piti tär keimpänä metsänhoidon edistämistä. Vain joka kymmenennen toiminnan johtajan mielestä yhdistyksen tärkein tehtävä on puun markkinoilletulon edistäminen. Yhdistyksen vähiten tärkeänä tehtä vänä piti etujärjestötoimintaa, puun markkinoilletulon edistämistä ja met sänhoidon edistämistä kutakin noin kol masosa toiminnanjohtajista. Valtaosa (72 %) niistä toiminnanjohtajista, jotka pitivät metsänhoidon edistämistä yhdis tyksen tärkeimpänä tehtävänä, korosti toisaalta etujärjestötoimintaa kaikista vähiten. Kysymys metsänomistajien etujärjestöorganisaationa toimimisen tärkeydestä jakoi toiminnanjohtajat siis varsin selvästi kahteen ryhmään: etujärjestötoimintaa korostaneisiin ja metsänhoidon edistämistä painottanei siin. Pohjois-Karjalassa ja Pohjois-Savos sa toiminnanjohtajat painottivat etujär jestötoimintaa hieman enemmän kuin muualla, Itä-Hämeessä taas puun mark kinoilletulon edistämistä ja Etelä-Karja lassa metsänhoidon edistämistä. Kes kikokoisissa yhdistyksissä etujärjestö toimintaa pidettiin jonkin verran tärkeämpänä kuin pienissä tai suurissa yhdistyksissä. Metsänhoitomaksut vai etujärjestötoiminta? Kun asetettiin vastakkain lakisääteiset metsänhoitomaksut ja metsänomistajien etujärjestötoiminta, 59 prosenttia toi minnanjohtajista ilmoitti luopuvansa valintatilanteessa ennemmin metsän hoitomaksuista. Pohjois-Savon ja kes kikokoisten yhdistysten toiminnanjoh tajat olivat muita hieman valmiimpia luopumaan metsänhoitomaksuista ja vastaavasti haluttomimpia luopumaan etujärjestötoiminnasta. Yllättävää ei ole, että etujärjestötoi mintaa korostaneista toiminnanjohtajis ta kolme neljäsosaa (78 %) olisi valin tatilanteessa luopunut lakisääteisistä metsänhoitomaksuista. Etujärjestötoi mintaa vähiten korostaneista toimin nanjohtajista sen sijaan valtaosa olisi luopunut etujärjestötoiminnasta säilyt tääkseen metsänhoitomaksut. Myös nämä tulokset viittaavat toiminnan johtajien kaksijakoiseen suhtautumi seen etujärjestötoimintaan. 24 Itä-Suomen metsänhoitoyhdistykset - ominaisuudet ja toimintatavat Taulukko 5. Toiminnanjohtajien etujärjestösuuntautuneisuus, % toiminnanjohtajista. Toiminnanjohtajien etujärjestösuuntautuneisuus Runsas kolmasosa (37 %) toiminnan johtajista luokiteltiin "etujärjestötoi mintaan suuntautuneiksi". He pitivät yhdistyksensä tärkeimpänä tehtävänä toimimista metsänomistajien etujärjes tönä ja olisivat valintatilanteessa luopu neet ennemmin lakisääteisistä metsän hoitomaksuista kuin etujärjestötoimin nasta (taulukko 5). Viidesosa toimin nanjohtajista luokiteltiin vastaavin kri teerein "vähiten etujärjestötoimintaan suuntautuneiksi". Heistä lähes kaikki pitivät yhdistyksen tärkeimpänä tehtä vänä metsänhoidon edistämistä. Muut toiminnanjohtajat (41 %), joi den joukossa oli varsinkin pienten yh distysten toiminnanjohtajia, eivät olleet luokiteltavissa selkeästi kumpaakaan ryhmään. Tämä ryhmä koostui "sopeu tujista" ja "etujärjestötoimintaan ristirii taisesti suhtautuneista". Sopeutujat (18 %) eivät olleet tehneet selkeätä va lintaa etujärjestötoiminnan tärkeyden suhteen ja etujärjestötoimintaan ristirii taisesti suhtautuneet eivät olleet vasta uksissaan kovin johdonmukaisia. Vii memainitut esimerkiksi pitivät etujär jestötoimintaa yhdistyksensä tärkeim pänä tehtävänä, mutta olisivat silti ol leet valmiita luopumaan siitä. On korostettava, että käytetty luokit telu oli suhteellisen karkea. Esimerkiksi vähiten etujärjestösuuntautuneiksi luo kitellut toiminnanjohtajat eivät suhtau tune etujärjestötoimintaan kielteisesti - he vain eivät pitäneet sitä yhtä tärkeänä yhdistyksen tehtävänä kuin muut toiminnanjohtajat. Samalla tulkinnalli sella varovaisuudella on syytä suhtau tua etujärjestösuuntautuneisiin toimin nanjohtajiin. "Etujärjestötoimintaan suuntautunei ta" toiminnanjohtajia oli eniten Poh jois-Karjalan ja Pohjois-Savon yhdis tyksissä (lähes joka toinen). Vastaavas ti Etelä-Karjalan toiminnanjohtajista vain joka neljäs ja Itä-Hämeen toimin nanjohtajista vain joka viides luokitel tiin etujärjestösuuntautuneeksi. "Vähi ten etujärjestösuuntautuneita" toimin nanjohtajia oli yhtä paljon kaikissa metsälautakunnissa. Etujärjestötoiminnan tärkeys 1 Toiminnanjohtaja luopuisi ennemmin metsänhoitomaksuista etujärjestötoiminnasta % % Kaikki % Tärkein tehtävä 37 10 47 Toiseksi tärkein tehtävä 9 9 18 Vähiten tärkeä tehtävä 13 22 35 Yhteensä 59 41 100 (n=68) | etujärjestötoimintaan suuntautuneet vähiten etujärjestötoimintaan suuntautuneet 1 esitetyistä vaihtoehdoista 25 Toiminnan tavoitteet Kokoluokittain tarkasteltuna etujär jestötoimintaan suuntautuneita toimin nanjohtajia oli eniten (42 %) keskiko koisissa yhdistyksissä. Suurten yhdis tysten toiminnanjohtajista etujärjestö suuntautuneiksi luokiteltiin kolmasosa ja pienten viidesosa. "Vähiten etujärjestötoimintaan suun tautuneita" toiminnanjohtajia oli jok seenkin yhtä paljon kaikissa metsälau takunnissa. Sen sijaan kokoluokittain oli huomattavia eroja: suurten metsän hoitoyhdistysten toiminnanjohtajista vähiten etujärjestösuuntautuneita oli 33 prosenttia, pienten 23 ja keskikokoisten vain 9 prosenttia. Siten varsinkin suur ten yhdistysten toiminnanjohtajien suh tautuminen etujärjestötoimintaan oli kaksijakoista. Mielenkiintoista on myös se, että suurista yhdistyksistä valtaosassa (kah dessa kolmasosassa) oli otettu selkeä kanta etujärjestötoiminnan suhteen. Keskikokoisista yhdistyksistä näin oli tehty joka toisessa ja pienistä vain run saassa kolmasosassa. Tämä saattaa ku vata pienten yhdistysten vaikeutta mää ritellä toimintansa tavoitetta. Edellä arvioitiin vain toiminnanjohta jien käsityksiä. Ne eivät välttämättä aina ole yhtenevät yhdistyksen luotta mushenkilöiden mielipiteiden kanssa. Useimmiten käsitykset lienevät kuiten kin yhdensuuntaisia. 26 Itä-Suomen metsänhoitoyhdistykset - ominaisuudet ja toimintatavat 6 Yhdistysten toimintatavat 6.1 Johtamis-ja seurantajärjestelmät Metsänhoitoyhdistysten päätöksenteon itsenäisyys on osaltaan vaikuttanut sii hen, että ne ovat kehittyneet toiminnal taan varsin erilaisiksi (vrt. Mäkijärvi 1984). Samalla toiminnan johtamis- ja seurantajärjestelmät ovat muotoutuneet vaihteleviksi. Eräänä metsänhoitoyh distystoiminnan kehittämisen keskei simmistä tavoitteista onkin pidetty yh distysten toiminnan suunnitelmallisuu den ja tavoitteellisuuden lisäämistä. Toimintaa on yritetty ohjata ensin tavoitejohtamisen suuntaan (esim. TAVO-toteutusohjeisto 1979) ja vuosi kymmenen lopulta lähtien tulosjohtami seen (esim. Metsänhoitoyhdistyksen... 1986, Syrjälä 1990). Tavoite-ja tulosjohtamiseen on pyrit ty, koska virallisten tavoitteiden asetta misen on useissa tutkimuksissa havaittu parantavan organisaatioiden toiminnan tuloksellisuutta (esim. Herold 1972, Kondrasuk 1981, Dollinger 1984). Asettamalla toiminnalle täsmällisiä ta voitteita on todettu päästävän parem piin tuloksiin kuin jos ei asetettaisi ta voitteita ollenkaan tai asettamalla epä tarkkoja "tee parhaasi" -tavoitteita (esim. Locke 1968, Ivancevich 1977, Erez & Kanfer 1983). Samanlaisia tu loksia on saatu myös henkilökohtaisten tulostavoitteiden osalta (esim. Latham & Yukl 1975). Henkilökohtaisten työ- tai tulostavoitteiden asettaminen Henkilökohtaisten tavoitteiden asetta misen on havaittu vaihtelevan yhdistyk sissä huomattavasti. Mäkijärven (1984) mukaan vielä 1980-luvun alkupuolella osassa tavoitteet asetettiin toiminnan johtajan ja työntekijän välisissä kah denkeskisissä keskusteluissa, osassa summittaisesti ja osassa niistä ei sovittu lainkaan. Henkilökohtaisten työ-ja tulostavoit teiden käyttö on sittemmin saattanut yleistyä, mutta se on edelleen yhdistys ten kehittämisessä keskeisellä sijalla (esim. Syrjälä 1990, Metsänhoito yhdistysten... 1993). Esimerkiksi TAVO-toteutusohjeistossa (1979) tulos tavoitteiden on edellytetty olevan "tark koja, yksiselitteisiä ja mitattavia". Myös yhdistysten toimi- ja luottamus henkilöiden on havaittu suhtautuvan myönteisesti henkilökohtaisten työta voitteiden asettamiseen (Mäkinen 1988). Metsätoimihenkilöiden henkilökoh taisista työ- tai tulostavoitteista oli so vittu 70 prosentissa yhdistyksistä 1 . Runsas neljäsosa toiminnanjohtajista katsoi, että henkilökohtaisista tavoit teista ei ole tarvinnut sopia, koska yhdistyksen yleiset tavoitteet riittävät ohjaamaan toimintaa. 1 Henkilökohtaisten työ- tai tulostavoitteiden asettamista ja toteutumisen seurantaa on käsi telty vain sellaisten yhdistysten osalta, joissa oli toiminnanjohtajan lisäksi vähintään kaksi metsätoimihenkilöä (n=s7). 27 Yhdistysten toimintatavat Sovittujen henkilökohtaisten tavoit teiden tarkkuus kuitenkin vaihteli pal jon. Tarkat työmäärät oli sovittu lähes joka toisessa metsänhoitoyhdistyksessä, mutta joka neljännessä ne olivat vain yleispiirteisiä. Vain joka kymmenen nessä yhdistyksessä tavoitteet sisälsi vät sekä tarkat työmäärät että kustan nukset. Tämä viittaa siihen, että valta osassa metsänhoitoyhdistyksistä koros tettiin toiminnan määrää enemmän kuin sen aiheuttamia kustannuksia. Yleisimmin henkilökohtaisista työ tai tulostavoitteista oli sovittu Pohjois- Karjalassa ja yleensäkin suurissa yhdis tyksissä, harvimmin ja yleispiirteisim min taas Etelä-Karjalassa sekä pienissä yhdistyksissä (kuva 8). Pienistä yhdis tyksistä tavoitteista oli sovittu joka toi sessa (48 %), keskikokoisista kahdessa kolmasosassa (67 %) ja suurista neljä viidesosassa (81 %). Suurissa ja keski kokoisissa tavoitteet olivat myös pieniä yhdistyksiä useammin tarkkoja määrä tai määrä- ja kustannustavoitteita. Erot henkilökohtaisten tavoitteiden asettamisessa ovat jossain määrin luon nollisia. Pienissä yhdistyksissä toimin nanjohtaja ja luottamushenkilöt voivat vielä johtaa ja seurata toimintaa ilman, että työntekijöillä on henkilökohtaisia työ- tai tulostavoitteita. Suurissa yh distyksissä tämä ei onnistu enää yhtä helposti. Työlajeittain tarkasteltuna yleisim min henkilökohtaisista tavoitteista oli sovittu metsänuudistamisessa tai -vilje lyssä, taimikonhoidossa sekä leimauk sessa (kuva 9). Sen sijaan ensihar vennuksissa, muissa harvennushak kuissa ja neuvonnassa niistä sopiminen oli harvinaisempaa. Itä-Hämeen yhdistyksissä oli sovittu henkilökohtaisista tavoitteista muita useammin leimauksessa, metsänuudis tamisessa ja metsätaloussuunnitelmien maastotöissä. Taimikonhoitoa koske vista tavoitteista taas oli sovittu ylei simmin Pohjois-Karjalassa ja harvim min Etelä-Karjalassa. Etelä-Karjalassa tavoitteista oli sovittu muita vähem män myös metsänuudistamisessa. Harvennushakkuita, metsänomistajien neuvontaa ja koulutusta koskevista ta Kuva 8. Metsätoimihenkilöiden henkilökohtaiset työ- tai tulostavoitteet metsälautakunnittain. % metsänhoitoyhdistyksistä 80- 60- 40- W/ m// \//A tarkat määrät & kustann. I I tarkat määrät I I yleispiirteisiä BH ei ole sovittu 20- ■ Itä- Etelä- Pohjois- Pohjois- Kaikki Häme Karjala Karjala Savo (n=57) (n=12) (n=13) (n=14) (n=18) 28 Itä-Suomen metsänhoitoyhdistykset - ominaisuudet ja toimintatavat Kuva 9. Metsätoimihenkilöiden henkilökohtaisten työ- tai tulostavoitteiden yleisyys työlajeittain. voitteista oli sovittu useimmin Pohjois- Savossa. Taimikonhoitoa ja metsänuudistamis ta koskevista henkilökohtaisista tavoit teista oli sovittu suurissa yhdistyksissä yleisimmin ja pienissä harvimmin. Myös muiden työlajien osalta pienissä yhdistyksissä oli sovittu tavoitteista harvimmin, mutta niiden osalta yhdis tyksen koolla ei ollut yhtä merkittävää vaikutusta. Toiminnanjohtajan etujär jestösuuntautuneisuudella ei ollut vai kutusta tavoitteista sopimisen yleisyy teen minkään työlajin osalta. Henkilökohtaisten tavoitteiden seuranta Vaikka lähes kaikissa (87 %) tavoitteis ta sopineissa yhdistyksissä oli pidetty erityisiä tulosseurantakokouksia, oli niiden useudessa suuria yhdistyksittäi siä eroja (ks. myös Mäkijärvi 1984). Joka kolmannessa yhdistyksessä seu rantakokouksia oli järjestetty vähintään neljännesvuosittain, mutta joka seitse männessä (13 %) niitä oli pidetty vain kerran vuodessa (toimintavuoden lo pussa). Metsälautakunnittain tai koko luokittain ei ollut merkittäviä eroja. Tarkastelussa olivat tosin mukana vain ne yhdistykset, joissa oli ylipäänsä so vittu henkilökohtaisista tavoitteista. Si ten esimerkiksi Etelä-Karjalan yhdis tyksistä tarkasteltiin vain joka toista. Metsänhoitotöiden kustannusten seuranta Kustannusten seurantaa ja hallintaa on korostettu yhdistysten toiminnassa useissa yhteyksissä (esim. Metsä 2000 - ohjelman... 1991). Siitä huolimatta met sänhoitotöiden kustannuksia oli seurat tu yhdistyksissä yleensä vain joko työlajeittain koko yhdistyksen alueella tai yleispiirteisesti. Joka toisessa yhdistyksessä kustan nusseuranta oli jätetty metsälautakun nalle tai metsänhoitoyhdistysten liitolle tai sitä oli tehty yleispiirteisesti. Vain joka viidennessä yhdistyksessä metsän hoitotöiden kustannusseurannan voi daan sanoa olleen tarkkaa: kustannuksia oli seurattu sekä työlajeittain että työn tekijöittäin tai tekemällä säännöllisesti työmaakohtaisia j älkikontrollej a. Tarkinta kustannusseuranta oli Poh jois-Savossa ja Pohjois-Karjalassa ja yleispiirteisintä Etelä-Karjalassa (kuva 10). Varsinkin Itä-Hämeessä seuranta oli ollut vaihtelevaa: joka kolmannessa yhdistyksessä sitä oli tehty tarkasti, mutta yhtä monessa se oli jätetty koko naan muiden (metsälautakunta, metsän hoitoyhdistysten liitto) tehtäväksi. Ko koluokittain ei ollut suuria eroja. Etujärjestösuuntautuneissa yhdistyk sissä metsänhoitokustannuksia oli seu rattu muita hieman epätarkemmin. Tu- 29 Yhdistysten toimintatavat Kuva 10. Metsänhoitotöiden kustannusten seuranta yhdistyksissä metsälautakunnittain. Los on hieman yllättävä, sillä kustannus seurannan olisi olettanut olleen tarkinta nimenomaan etujärjestösuuntautuneis sa yhdistyksissä. Päinvastainen tulos saattaa johtua siitä, että niiden toimin nanjohtajilla on ollut muita tiiviimpää yhteistyötä metsänhoitoyhdistysten liit tojen kanssa, jotka ovat sitten sovitun työnjaon puitteissa huolehtineet met sänhoitokustannusten seurannasta. Metsänhoitokustannusten varsin vaihteleva seuraaminen on merkki siitä, että osassa yhdistyksistä kustannusten katsotaan olevan niin hyvin hallinnassa, ettei tarkkaa seurantaa tarvita. Tämä saattaa selittää suhteellisen heikon kus tannusseurannan pienissä yhdistyksissä mutta ei suurissa, koska suurissa yhdis tyksissä kustannusten seurannan merki tys korostuu. Kustannusseurannan heik kous voi johtua myös yhdistysten kak sijakoisesta roolista sekä työpalveluja myyvänä että metsänomistajien etuja valvovana organisaationa. Erot voivat tietysti aiheutua myös metsälautakunti en tai metsänhoitoyhdistysten liittojen toiminnasta. 6.2 Palvelujen markkinointi Puukaupallinen avustaminen Toiminnanjohtajat arvioivat, että keski määrin noin puolet (47 %) yksityismet sänomistajien myymästä puumäärästä (vuosina 1986-90) oli myyty yhdistyk siltä tiedusteltujen hinta- ym. puukaup paa koskevien neuvojen pohjalta. Kol masosa oli myyty yhdistyksille anne tuilla neuvottelu- tai myyntivalta kirjoilla 1 ja viidesosa ilman yhdistys ten toimihenkilöiltä kysyttyjä neuvoja. Myös toimintakertomusten mukaan yhdistykset olivat markkinoineet keski tetysti lähes kolmasosan yksityis metsistä myydystä raakapuusta. Koko naismyyntimäärästä oli myyty metsä yhteistyöalueilta (yhdistyksen avusta 1 Samansuuntaisia tuloksia on saatu myös Metsäntutkimuslaitoksen metsänomistajatutki musten aineistosta: joka kolmas metsänomistaja valtuutti metsänhoitoyhdistyksen hoitamaan useimmat metsäasiansa vuosina 1986-90. 30 Itä-Suomen metsänhoitoyhdistykset - ominaisuudet ja toimintatavat Kuva 11. Metsänhoitoyhdistysten valtakirjoilla ja keskitetysti markkinoima osuus, % MHY:n alueen kokonaismyyntimäärästä. mana) keskimäärin 9 prosenttia, muista leimauskeskityksistä 4 prosenttia ja yh distyksen avustamin yksittäiskaupoin 17 prosenttia. Valtakirjoilla myyty ja keskitetysti markkinoitu osuus vaihteli yhdis tyksittäin varsin paljon. Joka kolman nessa yhdistyksessä valtakirjoilla oli myyty vähintään 40 prosenttia koko naismyyntimäärästä, mutta joka toises sa enintään 20 prosenttia (kuva 11). Valtakirjoilla oli myyty suhteellisesti eniten Etelä-Karjalassa ja vähiten Poh jois-Savossa. Pienissä yhdistyksissä valtakirjoilla oli myyty huomattavasti enemmän (keskimäärin 51 % myynti määrästä) kuin keskikokoisissa tai suu rissa yhdistyksissä (26 %). Vastaavat erot olivat havaittavissa myös keskite tysti markkinoidun puun osuuksissa (liite 3). Mielenkiintoista on, että toi minnanjohtajan etujärjestösuuntautu neisuus ei vaikuttanut merkittävästi yhdistyksen puukaupallisen avustami sen tasoon. Korjuupalvelun laajuus Huolimatta yhdistysten melko merkittä västä roolista raakapuun markkinoin nissa, niiden korjuupalvelu kattoi aino astaan 4 prosenttia kokonaismyyn timäärästä. Vain joka kymmenennessä yhdistyksessä korjuupalvelun osuus oli vähintään 10 prosenttia. Eniten korjuu palvelua oli tehty Etelä-Karjalassa ja vähiten Itä-Hämeessä. Osa pienistä yh distyksistä oli tehnyt sitä hyvinkin pal jon (liite 3). Toiminnanjohtajat arvioivat korjuu palvelun kuitenkin lisääntyvän seuraa van viiden vuoden (1992-97) kuluessa. Näkemyserot olivat tosin huomattavia. Valtaosa (kolme neljäsosaa) toiminnan johtajista uskoi yhdistyksen korjuupal velun lisääntyvän 6-25 prosenttiin teol lisuuden puunkorjuun määrästä. Vain joka kymmenes toiminnanjohtaja arvioi yli neljänneksen puunkorjuusta siirty vän lähitulevaisuudessa yhdistyksille. Joka seitsemäs katsoi, että osuus ei juu ri kasva nykyisestä. Eniten korjuupalvelun lisääntymi seen uskoivat Etelä-Karjalan toimin nanjohtajat, joista runsas neljäsosa arvi oi yhdistyksensä korjuupalvelun kasva van yli 25 prosenttiin. Vähiten sen lisääntymiseen uskoivat Pohjois-Karja lan ja Pohjois-Savon toiminnanjohtajat. Pienissä yhdistyksissä korjuupalvelun lisääntymiseen uskottiin yleisemmin kuin keskikokoisissa tai suurissa. Toiminnanjohtajan etujärjestösuuntau tuneisuudella ei ollut vaikutusta näke myksiin korjuupalvelun tulevaisuudes ta. 31 Yhdistysten toimintatavat Metsäyhteistyöalueiden kattavuus ja toiminta Metsäyhteistyöalueet mahdollistavat teollisuuden ostotoiminnan ja puunkor juun rationalisoinnin. Samalla puun hankinnan kustannuksia voidaan vähen tää. Tämä hyödyttää myös metsänomis tajia: suurissa leimikoissa puun hinta on keskimääräistä parempi, metsänomista jilla on mahdollisuus saada hakkuista merkittäviä työtuloja ja myös muiden metsänhoitotöiden osalta kustannus säästöt voivat olla suuria (vrt. Tavoite metsänhoitoyhdistys 1977, Vesikallio 1974). Metsäyhteistyöalueiden toimin nan on kuitenkin arveltu taantuneen 1980-luvun jälkipuoliskolla (esim. Met sä 2000-ohjelman... 1992). Metsäyhteistyöalueiden aktiivista toi mintaa on pidetty tärkeänä edelly tyksenä myös yhdistysten hankinta palvelun kehittämiselle. Yhteistyöaluei den aktiivisuus taas riippuu merkittä västi yhdistysten toiminnasta. Yhdistys ten metsätoimihenkilöiden tehtävänä on paitsi huolehtia yhteistoiminnan käy tännön järjestelyistä myös pyrkiä akti voimaan yhteistyöalueiden toimintaa ja erityisesti niiden johtohenkilöitä. Metsäyhteistyöalueita oli perustettu lähes kaikissa (93 %) yhdistyksissä ja ne kattoivat yhdistysten pinta-alasta keskimäärin 66 prosenttia. Yhteistyö alueiden kattavuuteen vaikutti lähinnä metsälautakunta-alue: kattavuus oli suurin Pohjois-Karjalan yhdistyksissä (96 %) ja pienin Itä-Hämeessä (47 %). Yhdistyksen koolla tai toiminnanjoh tajan etujärjestösuuntautuneisuudella ei ollut merkittävää vaikutusta yhteistyö alueiden kattavuuteen (liite 3). Metsäyhteistyöalueiden suuresta kat tavuudesta huolimatta vain neljäsosassa yhdistyksistä oli vähintään yksi "puu kaupallisesti toimiva" yhteistyöalue. Metsäyhteistyöalue luokiteltiin puukau pallisesi toimivaksi, jos puu oli sen alueelta myyty pääosin yhteis myynnein 1 . Keskimäärin joka viides yhteistyöalue oli luokiteltavissa toimi vaksi. Yhdistyksissä oli keskimäärin seitsemän yhteistyöaluetta. Parhaiten metsäyhteistyöalueet oli vat toimineet pienissä yhdistyksissä ja Etelä-Karjalassa: niissä keskimäärin kolmasosa yhteistyöalueista oli puukau pallisesi toimivia. Etelä-Karjalan yh distyksissä viidesosa hakkuumäärästä olikin myyty metsäyhteistyöalueilta yhteismyynnein. Vastaavasti keskiko koisissa ja suurissa yhdistyksissä vain joka kymmenes yhteistyöalue oli toimi va. Etujärjestösuuntautuneissa yhdis tyksissä metsäyhteistyöalueet eivät ol leet toimineet merkittävästi paremmin (tai huonommin) kuin muissakaan yh distyksissä. Siten yhteistyöalueiden toi minnan aktiivisuus oli yhteydessä lä hinnä metsälautakunta-alueeseen ja yh distyksen kokoon (liite 3). Tilakäyntikampanjat Yhdistysten on helpointa tarjota ja myydä palvelujaan niille metsänomista jille, joiden kanssa on aikaisemminkin oltu yhteydessä - edellyttäen tietysti että palveluihin on oltu tyytyväisiä. Noin 3 prosenttia Etelä-Suomen yli vii den hehtaarin metsälöistä vaihtaa kui tenkin vuosittain omistajaa (Ripatti 1993). Esimerkiksi kolmessa vuodessa joka kymmenes metsänomistaja on täs Metsäyhteistyöalueen merkitys kustannus säästöjen kannalta vähenee huomattavasti vasta, kun yhteistyöhön osallistuu alle 50 pro senttia alueen metsänomistajista (Vesikallio 1974). 32 Itä-Suomen metsänhoitoyhdistykset - ominaisuudet ja toimintatavat Kuva 12. "Passiivisiin metsänomistajiin" suunnattuja tilakäyntikampanjoita, kohderyhmittäistä markkinointia ja palvelutarvetiedusteluja tehneet metsänhoitoyhdistykset metsälautakunnittain. sä mielessä "uusi". Yhä suurempi osa heistä asuu tilansa sijaintipaikkakun nan ulkopuolella. Heidän tavoittami sensa vaatii yhdistyksiltä palvelujen ai kaisempaa monipuolisempaa markki nointia. Eräs tapa markkinoida palveluja on järjestää "passiivisiin metsänomista jiin" suunnattuja tilakäyntikampanjoi ta. Passiivisilla metsänomistajilla tar koitetaan tässä sellaisia metsänomista jia, jotka eivät ole olleet yhteydessä yhdistykseensä viiden viime vuoden ai kana. Heihin kohdistuneita tilakäynti kampanjoita oli järjestänyt kaksi kol masosaa yhdistyksistä. Eniten niitä oli tehty Pohjois-Karjalan ja vähiten Etelä- Karjalan yhdistyksissä (kuva 12). Pie nistä yhdistyksistä tilakäyntikampan joita oli järjestänyt joka toinen, mutta keskikokoisista ja suurista kolme nel jäsosaa. Toiminnanjohtajan etujärjestö suuntautuneisuudella ei ollut vaikutus ta tilakäyntikampanjoiden järjestämi seen. Kohde ryhmittäinen markkinointi ja palvelutarvetiedustelut Kohderyhmittäisen markkinoinnin ja palvelutarvetiedustelujen tulisi kuulua palveluja markkinoivien yritysten nor maaliin toimintaan. Metsänhoitoyhdis tysten toiminnassa ne ovat erityisen tär keitä metsänomistajien erilaistuvien ta voitteiden ja arvojen (esim. Karppinen 1994) vuoksi. Asiakaslähtöistä toimin taa ja tilan tarpeisiin perustuvaa palve luiden markkinointia onkin pidetty edistämisorganisaatioiden keskeisenä tavoitteena (esim. Metsänhoitoyhdis tyksen... 1986, Repo 1989). Palvelujen tuloksellinen markkinointi vaatii yh distyksiltä kunkin kohderyhmän tarpei den ja tavoitteiden tuntemista. Palvelutarvetiedusteluja ja kohderyh mittäistä markkinointia oli tehty lähes joka toisessa yhdistyksessä. Metsälau takunnittain ei ollut suuria eroja (kuva 12). Palvelujen markkinointia kohde ryhmittäin oli tehty varsinkin suurissa yhdistyksissä. Kohderyhmät oli yleensä valittu tilan metsänhoidollisten tar 33 Yhdistysten toimintatavat peiden, metsänomistajan asuinkunnan, tilalla asumisen tai sukupuolen perus teella. Suosituimpia kohderyhmiä olivat naismetsänomistajat, tilan ulkopuolella asuvat ja taimikonhoidon tarvetta omaavat metsänomistajat. Koulutus- ja tiedotustilaisuudet ulkopaikkakuntalaisille Ulkopaikkakuntalaiset ovat naisten ja eläkeläisten ohella eräs kasvava met sänomistajaryhmä. Ulkokuntalaisten on kuitenkin todettu käyttävän neuvon tapalveluja jonkin verran vähemmän kuin tilansa sijaintikunnassa asuvien metsänomistajien (Hänninen 1993). Varmolan (1989) mukaan keskimää rin vajaa kolmasosa metsänomistajista oli osallistunut viimeisen viiden vuoden aikana metsäalan kursseille, mutta vir kisty skäyttäj iin lukeutuvista ja naismet sänomistajista vain joka kymmenes. Ul kokuntalaiset ovat usein juuri naisia tai virkistyskäyttäjiä. Suurin osa osal listuneista oli ollut niillä vähintään kak si kertaa, mikä vahvistaa käsitystä siitä, että osallistujat ovat usein samoja hen kilöitä (ks. Repo 1989). Koulutus- tai tiedotustilaisuuksia eri tyisesti ulkokuntalaisille metsänomista jille oli järjestänyt kaksi kolmasosaa yhdistyksistä. Lähes joka toinen oli jär jestänyt tilaisuuksia yhdistyksen koti kunnassa ja joka kolmas ulkopaik kakuntalaisten asuinkunnissa. Varsinkin Pohjois-Karjalan yhdistykset olivat ol leet aktiivisia (kuva 13). Etujärjestösuuntautuneiden toimin nanjohtajien yhdistyksistä joka toinen oli järjestänyt koulutustilaisuuksia ulkokuntalaisten asuinkunnissa, mutta muista yhdistyksistä vain joka viides. Tilaisuuksia oli järjestänyt suurista yh Kuva 13. Koulutus- ja tiedotustilaisuuksia ulkopaik kakuntalaisille järjestäneet yhdistykset metsälau takunnittain. distyksistä lähes kaikki (86 %), mutta keskikokoisista ja pienistä vain joka toi nen. Suuret yhdistykset olivat järjestä neet niitä eniten myös ulkokuntalaisten asuinkunnissa. Kirjeet ja tiedotteet metsänomistajille Metsänomistajista suurin osa pitää hen kilökohtaista kirjettä tai tiedotetta par haana tiedottamistapana (esim. Varmola 1989). Erityisesti ulkopaikkakuntalaiset ovat korostaneet niiden tärkeyttä. Valta osa metsänomistajista toivoo yhdistyk sen lähettävän vuosittain kaksi tiedotet ta, mutta vajaa viidennes haluaisi tie dotteita vielä useammin. Neljä viidesosaa yhdistyksistä oli lä hettänyt metsänomistajille vuosittain 1- 2 henkilökohtaista kirjettä tai tiedotetta. Kolme (4 %) toiminnanjohtajaa ilmoit ti, että heidän yhdistyksessään niitä ei ole yleensä lähetetty, koska tiedotus 34 Itä-Suomen metsänhoitoyhdistykset - ominaisuudet ja toimintatavat hoidetaan muulla tavalla. Joka viiden nessä yhdistyksessä lähetettiin metsän omistajille vuosittain enemmän kuin kaksi kirjettä tai tiedotetta. Metsälauta kunnittain ei ollut suuria eroja. Pienissä yhdistyksissä kirjeitä tai tiedotteita oli lähetetty hyvin erilaisia määriä. Palvelujen markkinoinnin aktiivisuus Palvelujen markkinoinnissa aktiivisiksi luokiteltiin joka neljäs metsänhoitoyh distys. Niissä oli toteutettu passiivisiin metsänomistajiin kohdistuneita tila käyntikampanjoita, järjestetty koulutus tai tiedotustilaisuuksia erityisesti ulko paikkakuntalaisille sekä markkinoitu yhdistyksen palveluja kohderyhmittäin (taulukko 6). Joka kymmenennessä yh distyksessä ei ollut käytetty mitään em. palvelujen markkinointitavoista. Ne luokiteltiin palvelujen markkinoinnissa passiivisiksi. Muut yhdistykset eivät ol leet luokiteltavissa selkeästi kumpaa kaan ryhmään. Palvelujen markkinoinnissa aktiivi simpia olivat Pohjois-Karjalan metsän hoitoyhdistykset sekä yleensä suuret yhdistykset. Kaikkein vähiten palvelu jaan olivat markkinoineet Itä-Hämeen metsänhoitoyhdistykset ja yleensäkin pienet yhdistykset. Suurista yhdistyk sistä aktiivisiksi luokiteltiin lähes joka toinen, keskikokoisista joka viides ja pienistä vain joka kymmenes. Sama tu los näkyi käänteisenä passiivisten yhdistysten osuuksissa: passiivisia oli pienistä yhdistyksistä joka viides mutta suurista ei yksikään. Myös etujärjes tösuuntautuneet yhdistykset olivat markkinoineet palvelujaan aktiivisesti. Niistä aktiivisiksi luokiteltiin lähes joka kolmas, kun muista yhdistyksistä aktii visia oli vain joka viides. Kokoluokittaisiin eroihin on suhteel lisen luonnollinen selitys. Pienissä yh distyksissä palvelujen markkinointi ta pahtuu yleensä henkilökohtaisten kon taktien avulla, jolloin esimerkiksi varsinaisia tilakäyntikampanjoita ei välttämättä tarvita. Suurissa yhdistyk sissä palveluja täytyy tarjota samanai kaisesti hyvinkin laajalle metsänomista jakunnalle. Markkinointia joudutaan te kemään enemmän kohderyhmittäin ja kampanjoiden avulla. Ulkokuntalaisten metsänomistajien määrän lisääntyessä uusien markkinointitapojen merkitys tulee kasvamaan myös pienissä yhdis tyksissä. Myös toimintaympäristöllä, esimer kiksi ulkopaikkakuntaisten osuudella, voi olla vaikutusta yhdistysten mark Taulukko 6. Palvelujen markkinointi metsänhoitoyhdistyksissä metsälautakunnittain, % metsänhoitoyhdistyksistä. l-Häme E-Karjala P-Karjala P-Savo Kaikki yhdistykset (n=16) (n=19) (n=l6) (n=24) (n=75) Markkinoinut palveluja kohderyhmittäin 31 47 50 42 43 Tehnyt tilakäyntikampanjoita 63 47 94 67 67 Järjestänyt tilaisuuksia ulkokuntalaisille 50 53 81 63 61 Aktiiviset (tehneet kaikkia ylläolevia) 6 16 44 25 23 Passiiviset (eivät ole tehneet mitään ylläolevista) 13 16 0 8 9 35 Yhdistysten toimintatavat kinointitapoihin. Mitä suurempi on ul kopaikkakuntalaisten osuus, sitä moni puolisemmin yhdistyksen olettaisi markkinoivan palvelujaan. Ulkokunta laisia olikin palveluja aktiivisesti mark kinoineissa yhdistyksissä keskimäärin selvästi enemmän (kolmasosa) kuin passiivisiksi luokitelluissa (viidesosa). Saattaa olla, että toimintaympäristö muovaa yhdistysten toimintatapoja enemmänkin. Metsätilojen hoitosopimukset Metsänomistuksen rakennemuutoksen myötä yhä harvempi metsänomistaja te kee itse hakkuu-ja hoitotöitä. Yhdistys ten ja muiden metsäalan yritysten on markkinoitava heille aikaisempaa enemmän palvelupaketteja. Ensimmäi nen askel tähän suuntaan otettiin 1980- luvulla, kun yhdistykset ryhtyivät markkinoimaan metsätilojen hoitosopi muksia. Metsätilan hoitosopimuksia (poislu kien kunnat ja seurakunnat) oli tehty lä hes joka toisessa yhdistyksessä. Sopi muksia oli tosin solmittu keskimäärin vain viiden metsätilan ja 440 hehtaarin osalta. Vain joka kymmenes yhdistys oli tehnyt hoitosopimuksia vähintään kymmenen metsänomistajan kanssa. Yleisimpiä hoitosopimukset olivat Poh jois-Karjalan yhdistyksissä ja harvinai simpia Etelä-Karjalassa. Kokoluokit tain ei ollut suuria eroja. Vaikka hoitosopimuksia oli tehnyt lä hes joka toinen yhdistys, kattoivat ne keskimäärin vain 0,6 prosenttia yhdis tysten toiminta-alueesta. Suurin katta vuus oli Etelä-Karjalassa ja pienin Itä- Hämeessä. Se ei vaihdellut merkittä västi kokoluokittain tai toiminnanjohta- Jan etujärjestösuuntautuneisuuden mu kaan (liite 4). Aloitteenteko yhteydenotoissa Varmolan (1989) mukaan 55 prosenttia metsänomistajista toivoi metsänhoito yhdistyksen ottavan yhteyttä "met sänhoitoon liittyvistä asioista keskus telemista varten". Tämä korostaa yhdis tyksen aloitteellisuuden merkitystä. Kuka tekee aloitteen metsänomistajan ja metsänhoitoyhdistyksen välisissä yhtey denotoissa, kuvaa myös yhdistysten markkinoinnin aktiivisuutta. Toiminnanjohtajien mukaan keski määrin 42 prosenttia yhteydenotoista oli tapahtunut yhdistyksen aloitteesta. Ero metsänomistajien tekemiin arvioi hin on huomattava. Taurialan (1988) metsänomistajakyselyn mukaan valta osa (81 %) yhteydenotoista tapahtuisi metsänomistajan aloitteesta. Vastaus riippuukin luonnollisesti siitä, kummal ta osapuolelta asiaa kysyy. Todelliset aloiteosuudet lienevät mainittujen arvi oiden välillä. Keskiarvoja oleellisempaa on tarkas tella aloitteellisuuden yhdistyksittäistä vaihtelua. Useat toiminnanjohtajat (37 %) katsoivat, että yhdistys oli tehnyt aloitteista vain alle kolmasosan, mutta suunnilleen yhtä monen mielestä yhdis tys oli tehnyt niistä vähintään puolet. Pohjois-Karjalassa ja Pohjois-Savossa toiminnanjohtajat arvioivat yhdistyk sensä tehneen aloitteista keskimäärin puolet, Itä-Hämeessä kaksi viidesosaa ja Etelä-Karjalassa kolmasosan (liite 4). 36 Itä-Suomen metsänhoitoyhdistykset - ominaisuudet ja toimintatavat Palveluja käyttäneiden osuus Hännisen (1993) tutkimuksessa 82 pro senttia metsänomistajista ilmoitti ol leensa yhteydessä metsänhoitoyhdis tyksen tai metsälautakunnan ammatti mieheen vuosina 1986-90. Suurin osa lienee ollut yhteydessä omaan yh distykseensä, sillä Varmolan (1989) mukaan neljä viidesosaa metsäammatti miehen kanssa viimeksi asioineista oli ollut yhteydessä nimenomaan metsän hoitoyhdistykseen. Toiminnanjohtajien mukaan keski määrin 84 prosenttia (täyttä metsänhoi tomaksua maksavista) metsänomista jista oli käyttänyt yhdistysten palveluja vuosina 1986-90. Joka viidennen toi minnanjohtajan mielestä yhdistyksen palveluja oli käyttänyt yli 90 prosenttia metsänomistajista, mutta samoin joka viidennen mielestä enintään 75 prosent tia. Palveluita käyttäneiden metsän omistajien osuus ei juuri vaihdellut metsälautakunnittain tai kokoluokittain (liite 4). Yhdistyksittäinen vaihtelu saattaa johtua paitsi markkinoinnin aktiivisuu desta myös esimerkiksi eroista metsän omistajien omatoimisuudessa tai pien ten metsätöiden osuudessa. Osa met sänomistajista ei ole välttämättä edes tarvinnut yhdistyksen palveluja. Kokouksiin ja ryhmäneuvonta tilaisuuksiin osallistuminen Yhdistysten kokousten ja ryhmäneu vontatilaisuuksien on aikaisemmissa tutkimuksissa todettu olevan maanvil jelijäpainotteisia (Hänninen 1993). Var sinkin ulkopaikkakuntalaiset ovat osal listuneet kokouksiin hyvin vähän. Yh distysten toiminnan tasapuolisuuden kannalta olisi kuitenkin tärkeää, että myös metsätilanomistajat osallistuisivat nykyistä enemmän yhdistyksen päätök sentekoon. Tavoitteeksi onkin asetettu, että jokaisen yhdistyksen hallitukseen valittaisiin vähintään yksi metsätilan omistaja (Kehittyvä metsänhoitoyhdis tys 1980). Metsänhoitoyhdistysten syys- ja kevätkokouksissa oli ollut edustettuna (toiminnanjohtajien arvioiden mukaan) keskimäärin 4 prosenttia metsälöistä. Vain joka kolmannessa yhdistyksessä kokouksissa oli ollut edustettuna yli 4 prosenttia metsälöistä. Pienissä yhdis tyksissä osanotto oli ollut runsainta ja suurissa laimeinta (liite 4). Syys- ja kevätkokouksien pieni osal listumisosuus saattaa johtua ainakin osittain kokousten ajankohdasta. Lähes kaikissa (95 %) yhdistyksissä jäsen kokoukset oli nimittäin pidetty yleensä arkipäivisin ennen kello 16: ta. Vain nel jässä yhdistyksessä kokousten ajankoh daksi oli sovittu arki-ilta tai viikonlop pu. Viimeksimainituista yhdistyksistä kolme sijaitsi Pohjois-Karjalassa. Toimintakertomusten mukaan yh distysten järjestämissä neuvontatilai suuksissa oli ollut edustettuna vuosittain keskimäärin joka kymmenes metsälö. Näin olettaen, että läsnä oli ollut vain yksi metsänomistaja metsälöä kohti ja että hän oli osallistunut vain yhteen yhdistyksen neuvontatilaisuuteen sa man vuoden aikana. Koulutus- tai tiedotustilaisuuksissa oli käynyt eniten metsänomistajia Etelä-Karjalan ja Itä- Hämeen yhdistyksissä. Osallistumisak tiivisuus oli pienissä yhdistyksissä kol manneksen korkeampi kuin keskiko koisissa tai suurissa (liite 4). 1 Olettaen, että kokouksissa on ollut enintään yksi metsänomistaja jokaista metsälöä kohti. 37 Yhdistysten toimintatavat 6.3 Hallituksen ja johtoryhmän rooli toiminnan seurannassa Hallituksen rooli Metsänhoitoyhdistysten sääntöjen mu kaan hallituksen tehtävänä on mm. "johtaa yhdistyksen toimintaa ja huo lehtia yhdistyksen kokouksissa tehty jen päätösten toteuttamisesta" (Met sänhoitoyhdistyksen... 1950). Se vaatii hallituksilta aktiivista tavoitteiden to teutumisen seurantaa. Luottamushenki löiden roolia on pidetty tärkeänä myös yhdistysten toiminnan kehittämisen kannalta (esim. Metsätalouskomitean... 1981, Metsänhoitoyhdistyksen... 1986). Yleensä hallitukset seurasivat yh distyksen tavoitteiden toteutumista var sin tiiviisti: lähes joka toinen seurasi ta voitteita vähintään neljännesvuosittain. Toisaalta joka neljäs hallitus seurasi ta voitteita enintään kerran vuodessa, esi merkiksi toimintavuoden lopussa. Joka kymmenes toiminnanjohtaja katsoi, että hallitus ei lainkaan seurannut toiminta vuoden aikana yhdistyksen tavoit teiden toteutumista vaan oli jättänyt sen toimihenkilöiden tehtäväksi. Useimmin tavoitteita seurattiin Poh jois-Karjalan ja Pohjois-Savon yhdis tyksissä (kuva 14). Myös suurten ja keskikokoisten yhdistysten hallitukset seurasivat niitä pienten yhdistysten hallituksia useammin. On kuitenkin ko rostettava, että tulokset perustuvat vain toiminnanjohtajien käsityksiin. Vastaavasti joka viides toiminnanjoh taja ilmoitti raportoivansa hallitukselle asetettujen tavoitteiden toteutumisesta yksityiskohtaisesti vähintään viisi ker taa vuodessa, mutta joka kymmenes vain kerran vuodessa. Harvimmin halli tuksille raportoitiin Itä-Hämeessä - run sas kolmasosa toiminnanjohtajista ra portoi vain kerran vuodessa - ja useim min Pohjois-Savossa ja Pohjois-Karja lassa. Keskikokoisissa ja suurissa yhdis tyksissä raportoitiin pieniä useammin. Kuva 14. Hallituksen aktiivisuus yhdistyksen tavoitteiden toteutumisen seurannassa metsälautakunnittain (seurantauseus). Itä-Suomen metsänhoitoyhdistykset - ominaisuudet ja toimintatavat 38 Hallitusten aktiivisuus Metsänhoitoyhdistysten hallituksista 39 prosenttia luokiteltiin aktiiviseksi yhdistyksen toiminnan seurannassa. Luokittelu perustui siihen, kuinka usein hallitus oli seurannut toimintavuoden aikana yhdistyksen kokonaistavoittei den toteutumista ja kuinka usein toi minnanjohtaja oli raportoinut hallituk selle (taulukko 7). Toisaalta lähes yhtä monen yhdistyksen hallitus luokiteltiin vastaavasti passiiviseksi. Muiden yh distysten hallitukset eivät olleet luoki teltavissa selkeästi kumpaakaan ryh mään. On kuitenkin korostettava, että hallitusten roolin arviointi on vaikeaa, koska siihen vaikuttaa myös toiminnan johtajan ja johtoryhmän aktiivisuus. Pohjois-Savon ja Pohjois-Karjalan yhdistyksissä joka toinen hallitus luoki teltiin aktiiviseksi. Vastaavasti Etelä- Karjalassa vain joka kolmannen ja Itä- Hämeessä vain joka neljännen yhdis tyksen hallitus seurasi toimintaa aktii visesti. Passiivisia hallituksia oli Itä-Hä meessä suhteellisesti eniten (56 %). Etelä-Karjalassa niitä oli 42, Pohjois- Savossa 25 ja Pohjois-Karjalassa 19 prosenttia. Suurten ja keskikokoisten yhdistys ten hallitukset olivat jonkin verran pie niä yhdistyksiä aktiivisempia. Suurissa ja keskikoisissa yhdistyksissä lähes joka toinen hallitus luokiteltiin aktiivi seksi, mutta pienissä vain joka viides. Tulokset joutunevat osaksi siitä, että erikokoisissa yhdistyksissä seuranta on luonteeltaan erilaista. Vaikka hallituksen rooli vaihtelikin yhdistyksittäin, suurin osa toimin nanjohtajista (71 %) arvioi yhdistyk sensä hallituksen olevan kiinnostunut toiminnan kehittämisestä. Yllättävää sen sijaan oli, että vain joka kymmenes toiminnanjohtaja piti hallitustaan erit täin kiinnostuneena yhdistyksen toi minnan kehittämisestä. Metsälauta kunnittain tai kokoluokittain ei ollut suuria eroja. Toiminnan kehittämisestä kiinnostu neet hallitukset olivat myös seuranneet yhdistyksen tavoitteiden toteutumista selvästi aktiivisimmin. Hallituksen vah vistama toiminnan kehittämis suunnitel Taulukko 7. Hallitusten luokittelu toiminnan seurannan aktiivisuuden mukaan, % hallituksista. seurannan suhteen aktiiviset hallitukset (39 %) seurannan suhteen passiiviset hallitukset (35%) Toiminnanjohtaja raportoi hallitukselle, krt/vuosi ei lainkaan Hallitus seuraa yhdistyksen kokonaistavoitteiden toteutumista kerran puoli- neljännes- vuodessa vuosittain vuosittain kuukau- sittain Yhteensä % yhden kerran 3 8 1 0 0 12 kaksi kertaa 1 11 11 1 0 24 3-4 kertaa 4 3 12 25 0 44 5-6 kertaa 0 2 4 11 3 20 yli 6 kertaa 0 0 0 0 0 0 Yhteensä 8 24 28 37 3 100 (n=75) 39 Yhdistysten toimintatavat Kuva 15. Johtoryhmän aktiivisuus yhdistyksen tavoitteiden toteutumisen seurannassa metsälautakunnittain (seurantauseus). ma oli kahdella kolmasosalla yhdistyk sistä. Kehittämissuunnitelma oli sitä yleisempi, mitä kiinnostuneempana toi minnanjohtaja hallitustaan piti. Johtoryhmän rooli Yksi metsänhoitoyhdistystoiminnan ke hittämisen tavoitteista on ollut, että jo kaiseen yhdistykseen perustettaisiin johtoryhmä (Kehittyvä metsänhoi toyhdistys 1980). Sen merkitystä erityi sesti asioiden valmistelussa ja hallituk sen päätösten toteuttajana on pidetty keskeisenä. Myös hallituksen puheen johtajan mukanaolon tärkeyttä on koros tettu (Metsänhoitoyhdistyksen... 1986). Valtaosalla (81 %) tutkituista yhdis tyksistä oli johtoryhmä tai työvaliokun ta, jossa myös hallituksen puheenjohta ja oli mukana. Varsinkin suurilla, etu järjestösuuntautuneilla ja Pohjois-Kar jalan sekä Pohjois-Savon yhdistyksillä oli johtoryhmä. Etujärjestösuuntautu neista yhdistyksistä johtoryhmä oli lä hes kaikilla, mutta vähiten etujärjestö suuntautuneista vain kahdella kolmas osalla. Pohjois-Karjalassa ja Pohjois- Savossa johtoryhmä puuttui vain yh destä yhdistyksestä. Vähiten johtoryh män tarpeellisuuteen uskottiin Etelä- Karjalan yhdistyksissä; joka toisessa sitä ei ollut perustettu. Yhdistystoiminnan kehittämisessä on pidetty tärkeänä, että johtoryhmä kokoontuisi vähintään kerran kuukau dessa, välittömästi kuukausitilitysten jälkeen (Tavoitemetsänhoitoyhdistys 1977). Tavoitteen mukaisesti kokoontui joka neljäs johtoryhmä (tai sen puuttues sa puheenjohtaja ja toiminnanjohtaja). Toisaalta joka neljännessä yhdistyksessä johtoryhmä seurasi tavoitteiden toteutu mista vain kerran vuodessa (kuva 15). Pohjois-Savossa johtoryhmät kokoon tuivat hieman harvemmin kuin muissa metsälautakunnissa. Kokoluokittaiset erot eivät olleet suuria. Johtoryhmien kokoontumista tarkas teltiin tässä vain hallitusten kokousten ulkopuolella. Hallitusten ja johtoryhmi en roolit saattavat osassa yhdistyksistä kuitenkin olla siinä määrin päällekkäi siä, että niiden toiminnan erottaminen toisistaan on vaikeaa. Kysymys on vii me kädessä hallituksen ja johtoryhmän välisestä työnjaosta (ks. myös Metsän hoitoyhdistyksen... 1986). 40 Itä-Suomen metsänhoitoyhdistykset - ominaisuudet ja toimintatavat 7 Toiminnanjohtajien mielipiteet metsätaloudesta ja edistämistoiminnasta Toiminnanjohtajien mielipiteitä yksi tyismetsätaloudesta ja sen edistämisestä on selvitetty aikaisemmin lähinnä vain yhdistysten kehittämisprojektien yh teydessä. Metsänomistajien mielipitei tä on sen sijaan tutkittu hyvinkin paljon (ks. Ihalainen 1990). Edistämistoiminnassa on kuitenkin useimmiten kysymys metsänomistajan ja yhdistyksen toimihenkilön välisestä vuorovaikutuksesta. Monien metsän omistajien kohdalla vasta sen seu rauksena syntyy lopputulos, metsä taloudellinen käyttäytyminen. Siksi on tärkeää tarkastella myös toiminnanjoh tajien käsityksiä eräistä yksityismetsä talouden keskeisimmistä kysymyksistä. 7.1 Yksityismetsätaloutta haittaavat tekijät Valtaosa toiminnajohtajista arvioi puun käytön riittämättömyyden ja ostavien yritysten vähenemisen yksityismetsä taloutta eniten haittaavaksi tekijäksi oman yhdistyksensä alueella (kuva 16). Noin joka kymmenes toiminnanjohtaja piti sellaisena metsänparannusvarojen riittämättömyyttä tai puun tuottamisen kustannusten korkeutta. Metsänomista jien puunmyyntihalukkuuden vähene mistä piti suurimpana haittana vain kol me (4 %) toiminnanjohtajaa. Myöskään ns. pehmeiden arvojen korostumista metsänomistajien asenteissa tai metsäti lanomistajien määrän jatkuvaa lisään tymistä ei pidetty kovin merkittävinä haittoina. Kumpaakin piti suurimpana haittana vain yksi (1 %) toiminnanjoh taja. Itä-Hämeessä ja Pohjois-Karjalassa korostettiin puun käytön riittämättö myyttä, Etelä-Kaijalassa ostavien yri tysten vähenemistä ja Pohjois-Savossa molempia edellämainituista. Pohjois- Savon toiminnanjohtajat korostivat myös metsänparannusvarojen vähäi syyttä muita toiminnanjohtajia enem män. Kokoluokittain ei ollut suuria ero ja. Vähiten etujärjestösuuntautuneet (eli metsänhoidon edistämistä painotta neet) toiminnanjohtajat korostivat mui ta enemmän puun käytön riittämättö myyttä. Edellä esitettyjen tulosten kanssa yhdensuuntaista on, että vain joka kym menes (8 %) toiminnanjohtaja piti metsätilanomistajien motivointia hak kuisiin tai metsänhoitotöihin vaikeana. Etelä-Karjalan ja Itä-Hämeen yhdistys ten toiminnanjohtajat pitivät motivoin tia hieman vaikeampana kuin pohjois ten yhdistysten toiminnanjohtajat. Tästä huolimatta Itä-Hämeen ja Etelä-Karja lan toiminnanjohtajistakin vain viisi (14%) katsoi motivoinnin vaikeaksi. Vastaavasti Pohjois-Karjalan ja Poh jois-Savon yhdistysten neljästäkymme nestä toiminnanjohtajista vain yksi oli sitä mieltä, että metsänomistajien moti vointi hakkuisiin ja metsänhoitotöihin on melko tai erittäin vaikeaa. 41 Toiminnanjohtajien mielipiteet metsätaloudesta ja edistämistoiminnasta Kuva 16. Yksityismetsätaloutta haittaavat tekijät toiminnanjohtajien mukaan. 7.2 Yhdistysten vaikutusmahdollisuudet Metsänhoitoyhdistysten vaikutusmah dollisuuksia puunmyynteihin on pidetty varsin suurina (esim. Puuhuol totoimikunnan... 1983). Neljä viides osaa toiminnanjohtajista katsoikin yh distyksensä voivan vaikuttaa melko tai erittäin paljon puunmyyntien määrään. Metsänhoitotöiden osalta vaikutus mahdollisuudet arvioitiin vieläkin suu remmiksi. Niitä piti erittäin suurina 42 prosenttia ja melko suurina 55 prosent tia toiminnanjohtajista. Kuvaavaa on, ettei yksikään toiminnanjohtaja pitänyt vaikutusmahdollisuuksia metsänhoito töihin vähäisinä ja puunmyynteihinkin niitä piti vähäisinä vain kolme (4 %) toiminnanjohtajaa. Pohjois-Karjalan ja Pohjois-Savon toiminnanjohtajat uskoivat yhdistyk sensä vaikutusmahdollisuuksiin puun myyntien osalta hieman eteläisten yhdistysten toiminnanjohtajia enem män. Varsinkin pienten yhdistysten toi minnanjohtajat uskoivat pystyvänsä vaikuttamaan puunmyynteihin: lähes joka toinen (43 %) piti yhdistyksensä vaikutusmahdollisuuksia erittäin suuri na. Suurten ja keskikokoisten yhdistys ten toiminnanjohtajat pitivät niitä yleensä "vain" melko suurina. Tavoite ryhmistä vähiten etujärjestösuuntautu neet toiminnanjohtajat (jotka korosti vat metsänhoidon edistämistä) uskoi vat yhdistysten vaikutusmahdollisuuk siin metsänhoidossa muita enemmän. Jos raakapuun kysyntä ei rajoittaisi puukauppaa, toiminnanjohtajat arvioi vat yhdistyksensä pystyvän leimaamaan ja saattamaan markkinoille seuraavan viiden vuoden aikana (1992-97) vuosi en 1986-90 keskimääräiseen tasoon verrattuna noin 1,1-kertaisen määrän raakapuuta. Kaikkien toiminnanjohta jien mukaan heidän yhdistyksensä alu eelta olisi mahdollista saada markki noille vähintään 1980-luvun lopun suu ruiset hakkuumäärät. Etujärjestösuun tautuneet toiminnanjohtajat uskoivat pystyvänsä lisäämään markkinoille tu levan puumäärän kaikkein suurimmaksi eli noin 1,2-kertaiseksi. 1 Puun vähäinen käyttö Ostajien vähyys Mp-varojen vähyys Korkea kustannustaso HUH n ; ; ; H mm 1 j ■ J I | Puunmyyntihaluttomuus I j □ ! ! Pai" in haitta ahin haitta E:::::! ? n Metsätilanom. määrän lisääntyminen i i 1 1 3. pahin haitta "Pehmeiden arvojen" korostuminen C )0 1 : 1 1 1 1 20 40 60 80 1( % toiminnanjohtajista 42 Itä-Suomen metsänhoitoyhdistykset - ominaisuudet ja toimintatavat Mielenkiintoista on myös tarkastella sitä, miten suuren osan hakkuumahdol lisuuksista toiminnanjohtajat arvioivat yhdistyksensä pystyvän saamaan mark kinoille. Toiminnanjohtajien ilmoittama suurin markkinoille saatava puumäärä (leimausmäärä) suhteutettiin yhdistyk sittäin alueellisten metsätaloussuun nitelmien yhdistelmien (ASY) kerty mäsuunnitteeseen. Tämän perusteella olisi mahdollista hakata keskimäärin yli 90 prosenttia kertymäsuunnitteesta - kuitenkin jälleen sillä edellytyksellä, että puun kysyntä ei asettaisi rajoi tuksia. Arvio on tietysti hyvin puutteellinen, koska siinä oletettiin, että hinnalla ei ole vaikutusta puun tarjontaan. Saatu tulos lähinnä vain vahvistaa käsitystä, että toiminnanjohtajat eivät pitäneet metsänomistajien puunmyyntihalutto muutta kovin keskeisenä ongelmana. Pohjois-Savossa toiminnanjohtajat katsoivat yhdistyksensä pystyvän toimittamaan markkinoille eniten eli keskimäärin sata prosenttia ASY:n kertymäsuunnitteesta. Muilla alueilla arviot olivat hieman varovaisempia. Etelä-Karjalassa toiminnanjohtajat kat soivat yhdistyksensä voivan toimittaa markkinoille keskimäärin 91, Itä-Hä meessä 87 ja Pohjois-Karjalassa 85 prosenttia ASY:n kertymäsuunnittees ta. Kokoluokittain ei ollut suuria eroja. Tässä yhteydessä on huomattava, että käytetyt ASY:n kertymäsuunnitearviot poikkeavat valtakunnan metsien 7. in ventoinnin (VMI) suurimmasta kestä västä kertymäsuunnitteesta tai Metsä 2000 -ohjelman hakkuukertymätavoit teista. Lisäksi metsälautakunnittain on tässä suhteessa merkittäviä eroja. Eri kertymäsuunnitteita ja toteutuneita hak kuita on vertailtu metsälautakunnittain liitteessä 5. 7.3 Metsälautakunnan ja MTK:n ohjaus Metsänhoitoyhdistyslaissa metsälauta kunnille on annettu tehtäväksi ohjata ja valvoa yhdistysten toimintaa (Laki met sänhoitoyhdistyksistä 1950). Ohjauk sella tarkoitetaan metsälautakuntien yhdistyksille antamia suullisia ja kirjal lisia ohjeita ja valvonnalla yhdistysten toiminnan lainmukaisuuden seurantaa. Aika ajoin on kuitenkin esitetty, että metsälautakuntien ohjaustehtävä olisi poistettava metsänhoitoyhdistyslaista (esim. Metsätalouskomitean... 1981, Metsä 2000 -ohjelman... 1991). Ohja uksen poistamisen on katsottu selkeyt tävän metsälautakuntien tehtäviä yhdis tyksiin nähden sekä lisäävän yhdistys ten toimihenkilöiden ja hallitusten vastuuta toiminnan tuloksista. Neljä viidesosaa toiminnanjohtajista olikin valmis poistamaan yhdistysten ohjaustehtävän metsälautakunnilta (ku va 17). Varsinkin etujärjestösuuntautu neet ja suurten yhdistysten toimin nanjohtajat olisivat poistaneet ohjauk sen. Metsälautakunnittain ei ollut suuria eroja. Lisäksi kaksi kolmasosaa toiminnan johtajista katsoi "metsälautakuntien pyrkivän ohjaamaan metsänhoitoyhdis tyksiä liikaa" (kuva 17). Varsinkin etujärjestösuuntautuneet toiminnanjoh tajat sekä Pohjois-Karjalan ja Pohjois- Savon toiminnanjohtajat pitivät lauta kuntien ohjausta liian voimakkaana. Myönteisimmin metsälautakuntien oh jaukseen suhtautuivat Itä-Hämeen toiminnanjohtajat ja ne, jotka eivät ol leet muodostaneet selkeää kantaa etu järjestötoiminnan tärkeydestä. Myös väittämän "MTK pyrkii ohjaa maan metsänhoitoyhdistyksiä liikaa" 43 Toiminnanjohtajien mielipiteet metsätaloudesta ja edistämistoiminnasta Kuva 17. Toiminnanjohtajien mielipiteet metsälautakunnan ja MTK:n ohjauksesta. suhteen toiminnanjohtajien mielipiteet jakaantuivat selkeästi kahtia (kuva 17). Varsinkin Etelä-Karjalan toiminnan johtajat kokivat MTK:n ohjauksen liial lisena. Suopeimmin MTK:n ohjaukseen suhtautuivat etujärjestösuuntautuneet toiminnanjohtajat; tosin heistäkin run sas kolmasosa katsoi MTK:n pyrkivän ohjaamaan yhdistyksiä liikaa. Ne toi minnanjohtajat, jotka eivät olleet muo dostaneet selkeää kantaa etujärjestötoi mintaan, suhtautuivat kielteisimmin MTK:n ohjaukseen. Kokoluokittain ei ollut merkittäviä eroja. 7.4 Metsänhoitomaksu ja tasavertaisen palvelun periaate Metsänhoitomaksun vapaaehtoiseen suorittamiseen siirtymisen on ennustet tu merkitsevän yhdistysten toiminnan supistumista ja luonteen muuttumista (esim. Metsä 2000 -ohjelman... 1991). Toiminnan luonteen muuttumisella on tarkoitettu lähinnä luopumista metsän omistajien tasavertaisen palvelun peri aatteesta. Valtaosa (75 %) toiminnanjohtajista katsoi, että lakisääteisen metsänhoito maksun poistaminen saattaisi vaarantaa koko metsänhoitoyhdistystoiminnan. Näin uskoivat varsinkin vähiten etujär jestösuuntautuneet (metsänhoidon edis tämistä korostaneet) toiminnanjohtajat. Etujärjestösuuntautuneet toiminnanjoh tajat olivat tässä suhteessa luottavaisim pia: vain joka neljäs heistä uskoi vahvasti, että metsänhoitomaksun pois taminen vaarantaisi yhdistystoiminnan. Metsälautakunnittain tai kokoluokittain ei ollut merkittäviä eroja. Metsänomistajien tasavertaisen pal velun periaatetta on pidetty yhtenä met sänhoitoyhdistyslain tärkeimmistä ta voitteista (esim. Metsätalousko mi te an... 1981). Sillä on perusteltu mm. metsän hoitomaksujen tarpeellisuus. Yhdistys ten taloudellisten vaikeuksien ja hak kuumahdollisuuksien vajaakäytön li sääntyessä periaate tultaneen kyseen alaistamaan. Yhdistykset saattavat keskittyä vain esimerkiksi yli viiden ■ täysin samaa mieltä 1 j jokseenkin samaa mieltä Ohjaus pois Ml:lta n I ei osaa sanoa Z\ jokseenkin eri mieltä \//A täysin eri mieltä Ml ohjaa liikaa i MTK ohjaa liikaa 1 8 Iiii 20 40 60 80 % toiminnanjohtajista 1( X) 44 Itä-Suomen metsänhoitoyhdistykset - ominaisuudet ja toimintatavat hehtaarin metsälöihin tai niihin metsä töihin, joilla on metsäsuunnitelma. Myös toimitusmaksuja voidaan muuttaa aikaisempaa enemmän suuria metsälöi tä suosiviksi. Toiminnanjohtajat pitivät kuitenkin vielä suhteellisen tiukasti kiinni met sänomistajien tasavertaisen palvelun periaatteesta. Kaksi kolmasosaa heistä katsoi, että passiivisten metsänomistaji en aktivointia ei olisi perusteltua vähen tää, vaikka puu riittäisi muutenkin. Vain joka viides oli valmis yhdistysten talou dellisen tilanteen parantamiseksi pai nottamaan toimintaa entistä enemmän keskimääräistä suurempiin metsälöihin. Itä-Hämeen toiminnanjohtajat olivat muita valmiimpia luopumaan pas siivisten metsänomistajien neuvonnas ta. Lähes joka toinen katsoi, että puun riittäessä muutenkin passiivisten met sänomistajien aktivointia olisi perustel tua vähentää. Lisäksi 44 prosenttia Itä- Hämeen toiminnanjohtajista oli valmis painottamaan toimintaa suuriin metsä löihin parantaakseen yhdistysten ta loudellista tilannetta. Tähän oli valmis muiden metsälautakuntien toiminnan johtajista vain 4-19 prosenttia. Itä-Hämeen toiminnanjohtajien val mius painottaa yhdistysten toimintaa ta loudellisilla perusteilla on hieman yllät tävää. Aikaisemminhan on todettu met sänhoitomaksuprosentin olleen Itä- Hämeen yhdistyksissä keskimäärin alhaisin. Toisaalta niillä metsänhoito maksujen osuus tuloista ja liikevaihdos ta oli kaikkein suurin. Kielteisimmin yhdistysten toi minnan painottamiseen taloudellisilla perusteilla suhtautuivat Pohjois-Savon toiminnanjohtajat. Yhdistyksen koolla tai toiminnanjohtajan etujärjestösuun tautuneisuudella ei ollut vaikutusta toiminnanj ohtaj ien mielipiteisiin. 7.5 Yhdistäminen ja työnjako Metsänhoitoyhdistyksiä on viime vuo sina kehotettu yhdistymään ja muuten kin kehittämään yhteistoimintaansa mm. yleiskustannusten vähentämiseksi (esim. Metsä 2000 -ohjelman... 1991). Yhdistysten koon kasvaessa on kuiten kin mahdollista, että toiminnan jousta vuus vastaavasti vähenee. Lähes kaksi kolmasosaa toiminnan johtajista katsoikin, että yhdistämisten etuja on liioiteltu. Suopeimmin yhdistä miseen suhtautuivat etujärjestösuun tautuneet ja Pohjois-Karjalan toimin nanjohtajat. Etujärjestösuuntautuneista alle puolet katsoi, että yhdistämisten etuja on liioiteltu, mutta vähiten etujärjestösuuntautuneista peräti kolme neljäsosaa. Pohjois-Karjalan toimin nanjohtajista vain kolmasosa katsoi yh distämisten etuja liioitellun, mutta Poh jois-Savossa ja Etelä-Karjalassa valta osa oli tätä mieltä. Yllättävää oli, että kokoluokkien välillä ei ollut tässä suh teessa suuria eroja. Toinen yhdistystoiminnan kannalta keskeinen kysymys on yhdistysten ja metsälautakuntien välinen työnjako. Se on aikaisemmin ollut suhteellisen sel keä; metsälautakunnat ovat keskittyneet ojitukseen, tienrakennukseen sekä met säsuunnitteluun ja yhdistykset muihin yksityismetsätalouden töihin. Kilpailu osittain tai kokonaan valtion varoin tehtävistä töistä tullee kuitenkin kiristymään. Erityisesti tilakohtaisten suunnitelmien laatimisen on katsottu soveltuvan metsänhoitoyhdistyksille (esim. Puuhuoltotoimikunnan... 1983). Tällä hetkellä metsälautakunnat tekevät noin 90 prosenttia metsätaloussuun nittelusta ja yhdistykset loput (Metsä 2000 -ohjelman... 1991). Osuuksissa on 45 Toiminnanjohtajien mielipiteet metsätaloudesta ja edistämistoiminnasta kuitenkin jo nyt huomattavia alueellisia eroja. Esimerkiksi Pohjois-Savossa yh distykset tekivät vuonna 1993 yli nel jänneksen metsäsuunnittelusta (Poh jois-Savon... 1994). Kolme neljäsosaa toiminnanjohtajista oli halukas siirtämään metsätalouden suunnittelun metsälautakunnilta yhdis tyksille. Varsinkin etujärjestösuuntautu neet ja Itä-Hämeen sekä suurten yhdis tysten toiminnanjohtajat kannattivat siirtoa. Suurten yhdistysten toiminnan johtajista siirtoa kannatti 90 prosenttia, keskikokoisten 73 ja pienten 57 pro senttia. 7.6 Uudistamisvakuuden poisto Yksityismetsälain 2§ mukaisen metsän uudistamisen vakuudenasettamisvelvol lisuuden poistamisesta on oltu monta mieltä. Sen on katsottu mm. vaaranta van yksityismetsälain mukaisen met sänuudistamisvelvoitteen toteutumisen käytännössä ja samalla lisäävän metsä lautakuntien valvontakustannuksia. Toisaalta uudistamisvakuuden käytön on arveltu vähentäneen metsän uudistamisen kustannustietoisuutta ja johtaneen istutuksen suosimiseen (esim. Vaara 1990 s. 284). Myös toiminnanjohtajien mielipiteet jakaantuivat tässä asiassa: hieman yli puolet (52 %) piti uudistamisvakuuden poistoa oikeana toimenpiteenä, mutta toisaalta lähes yhtä moni (44 %) katsoi, että uudistamisvakuutta ei olisi saanut poistaa. Etujärjestösuuntautuneet toi minnanjohtajat pitivät vakuudenaset tamisvelvollisuuden poistamista oikea na toimenpiteenä selvästi useammin kuin muut toiminnanjohtajat. Kokoluo kittain tarkasteltuna varsinkin keskiko koisten yhdistysten toiminnanjohtajat, jotka olivat myös etujärjestösuuntau tuneimpia, pitivät vakuudenasettamis velvollisuuden poistamista oikeana toimenpiteenä. Metsälautakunnittain ei ollut suuria eroja. 46 Itä-Suomen metsänhoitoyhdistykset - ominaisuudet ja toimintatavat 8 Tarkastelu Riippuvuus metsänhoitomaksuista vaihteli paljon Metsänhoitoyhdistysten liikevaihdosta 24 prosenttia kertyi metsänhoitomak suista. Metsänhoitomaksuprosentti vaihteli 2,8 ja 5,0 välillä. Kahdella kol masosalla yhdistyksistä se oli kuiten kin vähintään neljä. Korkein metsän hoitomaksuprosentti oli Pohjois-Karja lassa sekä pienillä yhdistyksillä, alhaisin Itä-Hämeessä ja suurilla yhdis tyksillä. Pienet yhdistykset eivät olleet keski määrin juurikaan suurempia yhdistyk siä riippuvaisempia metsänhoitomak suista. Riippuvuus kuitenkin vaihteli ni menomaan pienten yhdistysten välillä. Osa niistä oli panostanut korjuupal veluun, jolloin metsänhoitomaksut muodostivat vain suhteellisen pienen osan liikevaihdosta. Toisaalta joka kol mas pieni yhdistys sai metsänhoito maksuista erityisen paljon (vähintään 30 %) liikevaihdosta. Suurista yhdis tyksistä vain joka seitsemännessä niillä oli yhtä huomattava merkitys. Joka kymmenennessä yhdistyksessä metsän hoitomaksutulot muodostivat peräti 40- 50 prosenttia liikevaihdosta. Metsänhoitomaksujen osuudessa lii kevaihdosta oli suhteellisen suuria eroja myös metsälautakunnittain. Vaikka metsänhoitomaksuprosentti oli Itä-Hä meen yhdistyksissä keskimäärin alhai sin, saivat ne metsänhoitomaksuista muita suuremman osuuden liikevaih dostaan. Pienille yhdistyksille oli tyypillistä korkea hehtaarikohtainen liikevaihto ja suurille metsätoimihenkilöiden laaja toiminta-alue. Tämä kuvaa toiminnan painotuksia erikokoisissa yhdistyksissä: useissa pienissä yhdistyksissä oli pa nostettu korjuupalveluun, kun taas suurissa yhdistyksissä oli yleensä keskitytty hoitamaan vain perinteiset työtehtävät (esim. leimaus, työnjohto). Lopputuloksena oli, että liikevaihto metsätoimihenkilöä kohti oli sekä suu rissa että pienissä yhdistyksissä keski määrin saman suuruinen. Kustannusseuranta tarkkaa joka viidennessä yhdistyksessä Vaikka 70 prosentissa yhdistyksistä oli sovittu toimihenkilöiden henkilökohtai sista työ- tai tulostavoitteista, vaihteli niiden tarkkuus ja toteutumisen seuran ta paljon. Joka kymmenennessä yhdis tyksessä tavoitteet sisälsivät sekä tarkat työmäärät että kustannukset, mutta toi saalta joka kolmannessa ei oltu lain kaan sovittu henkilökohtaisia tavoittei ta. Tulosseurantakokouksia pidettiin joka seitsemännessä metsänhoitoyhdis tyksessä vain toimintavuoden lopussa. Toisaalta joka kolmannessa yhdistyk sessä niitä pidettiin vähintään neljän nesvuosittain. Metsänhoitotöiden kustannusseuran ta oli tarkkaa joka viidennessä yhdis tyksessä. Lähes joka toisessa yhdistyk sessä kustannusseurantaa oli tehty vain yleispiirteisesti tai se oli jätetty koko naan metsälautakunnan tai metsänhoi toyhdistysten liiton tehtäväksi. 47 Tarkastelu Myös hallituksen ja johtoryhmän ak tiivisuus yhdistyksen toiminnan seuran nassa vaihteli varsin paljon. Kolmasosa hallituksista seurasi toimintaa aktiivi sesti (vähintään neljännesvuosittain), mutta yhtä moni seurasi tavoitteiden toteutumista enintään kerran vuodessa. Kolmasosa puusta myytiin valtakirjoilla Keskimäärin 84 prosenttia metsän omistajista oli käyttänyt metsänhoito yhdistysten palveluja vuosina 1986-90 (ks. myös Tauriala 1988, Hänninen 1993). Lisäksi lähes joka toinen met sänomistajien ja yhdistyksen välisistä yhteydenotoista oli tapahtunut yhdis tyksen aloitteesta (toiminnanjohtajien mukaan). Myös puukaupasta metsän hoitoyhdistysten ote oli vahva: keski määrin kolmasosa puusta oli myyty val takirjoilla. Vain viidesosa oli myyty il man yhdistykseltä kysyttyjä neuvoja. Metsänhoitoyhdistysten välillä oli valtakirjakaupoissa, yhdistysten palve luja käyttäneiden metsänomistajien osuuksissa sekä aloitteellisuudessa kui tenkin huomattavia eroja. Osa oli myy nyt valtakirjoilla vain muutaman pro sentin kokonaismyyntimäärästä, osa yli 90 prosenttia. Palveluja käyttäneiden osuus vaihteli yhdistyksissä yli 90 pro sentista alle kahteen kolmasosaan met sänomistajista. Osassa yhdistyksiä toi minnanjohtajat arvioivat yhdistyksen tehneen yhteydenottojen aloitteista vain 10 prosenttia, osassa yli 60 prosenttia. Runsas kolmasosa metsänhoitoyh distyksistä ei ollut katsonut tarpeellisek si järjestää erityisesti ulkopaikka kuntalaisille suunnattuja koulutus- ja tiedotustilaisuuksia tai passiivisille met sänomistajille suunnattuja tilakäynti kampanjoita. Kohderyhmittäistä mark kinointia sekä palvelutarvetiedusteluja oli tehnyt joka toinen yhdistys. Metsänhoitoyhdistysten syys- ja ke vätkokouksissa oli ollut edustettuna vain noin neljä prosenttia metsänomis tajista. Tämä johtunee osittain siitä, että vain neljässä yhdistyksessä kokoukset oli pidetty iltaisin tai viikonloppuisin. Yhdistyksen koko ja metsälautakunta alue vaikuttivat Metsänhoitoyhdistysten keskeisimmät ominaisuudet ja toimintatavat vaihteli vat lähinnä kokoluokittain ja metsälau takunnittain. Toiminnanjohtajan etujär jestösuuntautuneisuudella ei ollut kovin merkittävää vaikutusta niihin. Yhdistysten koko, pinta-alalla mitat tuna, eriytti toimintatapoja varsinkin henkilökohtaisten tavoitteiden asetta misessa ja puukaupallisissa palveluissa (esim. valtakirjoilla myyty osuus). Yh distyksen koon vaikutus toimintatapoi hin on jossain määrin luonnollista. Pie nimmissä yhdistyksissä toimintaa voi daan vielä johtaa ja ohjata tulok sellisesti, vaikka metsätoimihenkilöi den kanssa ei sovittaisikaan tarkasti henkilökohtaisista tavoitteista. Suuris sa yhdistyksissä tämä ei onnistu enää yhtä helposti. Myös palvelujen mark kinointi metsänomistajille tapahtunee pienissä yhdistyksissä yleensä henki lökohtaisten kontaktien avulla. Metsälautakunnittaisia eroja oli eri tyisesti henkilökohtaisten työ- tai tulostavoitteiden asettamisessa, metsän hoitokustannusten seurannassa ja met säyhteistyöalueiden kattavuudessa sekä toiminnassa. Osa lautakunnittaisistakin eroista johtunee yhdistysten kokoerois ta. 48 Itä-Suomen metsänhoitoyhdistykset - ominaisuudet ja toimintatavat Eräät yhdistysten toimintatavat kui tenkin vaihtelivat metsälautakunnittain mutta eivät kokoluokittain. Tämä saat taa liittyä esimerkiksi metsälautakunti en tai metsänhoitoyhdistysten liittojen toiminnan vaikutukseen. Tulos voi se littyä myös alueellisilla taustatekijöillä, kuten metsätalouden merkityksen tai metsänomistuksen rakenteen erilaisuu della. Tähän viittaisi esimerkiksi se, että ulkokuntalaisten osuus oli suurin palveluja aktiivisesti markkinoineissa yhdistyksissä. Useat metsänhoitoyhdistysten kes keiset ominaisuudet ja toimintatavat - kuten palvelujen markkinoinnin ja hal litusten toiminnan aktiivisuus - vaihte livat sekä metsälautakunnittain että ko koluokittain. Kummalla sitten on kes keisempi vaikutus ominaisuuksien ja toimintatapojen muotoutumiseen? Vas tausta on vaikea antaa, koska Pohjois - Karjalassa ja Pohjois-Savossa yhdistyk set olivat keskimäärin selvästi eteläisiä yhdistyksiä suurempia. Koska kunkin metsälautakunnan alueella oli vain muutama jokaisen kokoluokan yhdis tys, tutkimusaineisto ei mahdollistanut koon ja metsälautakunta-alueen vaiku tuksen erottamista toisistaan. Siten tä män tutkimuksen perusteella ei voida yksiselitteisesti sanoa, liittyvätkö erot metsälautakunta-alueeseen vai yhdis tysten kokoon. omistajien määrän jatkuva lisääntymi nen tai ns. pehmeiden arvojen korostuminen metsänomistajien asen teissa aiheuttaisi merkittävää haittaa yksityismetsätaloudelle. Metsätilan omistajia ei muutenkaan nähty edistä mistoiminnan kannalta erityisen ongel mallisena ryhmänä. Vain vajaa kymme nesosa toiminnanjohtajista piti heidän motivointiaan hakkuisiin tai metsänhoi totöihin vaikeana. Usko yhdistysten vaikutusmahdollisuuksiin oli vahvaa Lähes kaikki toiminnanjohtajat pitivät yhdistyksensä vaikutusmahdollisuuk sia alueensa metsänhoitotöiden mää rään suurina ja puunmyyntien määrään kin niitä piti suurina neljä viidesosaa. Kuvaavaa on, ettei juuri kukaan toimin nanjohtajista pitänyt vaikutusmah dollisuuksia vähäisinä. Niihin uskottiin jopa niin paljon, että toiminnanjohtajat arvelivat yhdistyksensä alueella olevan mahdollista hakata keskimäärin 90 pro senttia alueellisen suunnittelun (ASY) kertymäsuunnitteen mukaisista puu määristä - edellyttäen että puun kysyn tä ei asettaisi rajoituksia. On kuitenkin korostettava, että kysyntä-ja tarjontara joitteiden erottaminen toisistaan on aina hyvin vaikeaa. Metsätilanomistajien motivointia ei pidetty vaikeana Toiminnanjohtajat pitivät yksityismet sätalouden merkittävimpinä haittoina ostavien yritysten vähenemistä ja puun riittämätöntä käyttöä. Sen sijaan yllättä vän harva katsoi, että puunmyyntiha lukkuuden väheneminen, metsätilan- Etujärjestötoiminta korostuu jatkossa? Viime vuosina metsänhoitoyhdistysten toiminta on painottunut - pääasiassa muuttuneen puukauppatilanteen takia - entistä enemmän etujärjestötoimintaan. Keskeinen kysymys on, minkä painoar von edunvalvonta tulee jatkossa saa maan yhdistysten toiminnassa. Jos etu 49 Tarkastelu järjestötoiminta korostuu aikaisempaa enemmän, ei voitane välttää jonkinas teista ristiriitaa metsänhoitoyhdistyslain ja edunvalvonnan välillä. Toiminnanjohtajien suhtautuminen etujärjestötoimintaan oli selvästi kak sijakoista. Runsas kolmasosa piti sitä yhdistyksen tärkeimpänä tehtävänä ja oli valmis luopumaan enemmin lakisää teisistä metsänhoitomaksuista kuin etu järjestötoiminnasta. Toisaalta viidesosa olisi luopunut ennemmin etujärjestö toiminnasta eikä muutenkaan pitänyt etujärjestötoimintaa yhtä tärkeänä teh tävänä. Toiminnanjohtajien kaksijakoista asennoitumista etujärjestötoimintaan kuvaa myös heidän suhtautumisensa MTK:n ohjaukseen. Joka toisen mieles tä MTK pyrkii ohjaamaan yhdistyksiä liikaa, mutta toisaalta suunnilleen yhtä moni oli vastakkaista mieltä. Etujärjestöpoliittisten syiden ja suur ten yhdistysten monipuolisemman palvelukyvyn on katsottu puoltavan yh distysten koon kasvattamista. Yhdistys ten koon kasvaessa on kuitenkin mahdollista, että toiminnan joustavuus vastaavasti vähenee. Lähes kaksi kol masosaa toiminnanjohtajista katsoikin, että metsänhoitoyhdistysten yhdistä misten etuja on liioiteltu. Myönteisim min yhdistämisiin suhtautuivat etu järjestösuuntautuneet toiminnanjohta jat. Metsänhoitomaksun poistamisen vaikutukset olisivat merkittäviä Metsänhoitomaksutulojen, työnjohto korvausten ja metsänparannusvarojen väheneminen tulee lähivuosina aiheut tamaan taloudellisia vaikeuksia osalle yhdistyksistä. Samalla kilpailun lisään tyminen metsänhoitotöiden toteuttami sesta ja metsänparannusvaroista saattaa aiheuttaa vaatimuksia uudistaa metsän hoitoyhdistyslakia metsänhoitomaksu jen osalta. Silloin jouduttaisiin puuttu maan yhdistysten asemaan yksityis metsätaloudessa laajemminkin. Metsänhoitomaksun poistamisella olisi sekä myönteisiä että kielteisiä vai kutuksia yksityismetsätalouteen. Se li säisi kilpailua metsänhoitotöistä, mutta toisaalta yhdistykset joutuisivat keskit tymään kustannussyistä aikaisempaa enemmän keskimääräistä suurempiin metsälöihin. Pienimpien metsälöiden palveleminen jäisi lähinnä metsälauta kuntien harteille. Lautakuntien toimin nan supistamispyrkimysten vuoksi ne saattaisivat jäädä käytännössä paljolti metsätalouden neuvonnan ulkopuolelle. Kolme neljäsosaa toiminnanjohtajista katsoi, että metsänhoitomaksun poista minen voisi vaarantaa koko nykyisen metsänhoitoyhdistystoiminnan. Met sänhoitomaksun kohtalosta päätettäessä joudutaankin samalla harkitsemaan, mi ten tärkeänä metsäpoliittisena tavoittee na kaikkien metsänomistajien neuvon taaja palvelua ylipäänsä pidetään. Cubbagen ym. (1993) mukaan Yhdysvaltain etelävaltioissa metsäteol lisuuden, yksityisten yrittäjien ja julki sen neuvontaorganisaation välinen kil pailu on johtanut siihen, että teollisuus on keskittynyt neuvonnassaan suuriin metsälöihin, yksityiset yrittäjät keski kokoisiin ja julkiset organisaatiot pie niin metsälöihin. Olosuhteet Suomeen verrattuna ovat tosin varsin erilaiset, sillä Yhdysvalloissa neuvonnalla tavoi tetaan vuosittain vain 5 prosenttia met sänomistajista. Yhdistysten toiminnanjohtajat piti vät vielä melko selkeästi kiinni metsän omistajien tasavertaisen palvelun peri 50 Itä-Suomen metsänhoitoyhdistykset - ominaisuudet ja toimintatavat aatteesta. Vain joka viides toimin nanjohtaja oli valmis yhdistyksen taloudellisen tilanteen parantamiseksi painottamaan toimintaa entistä enem män keskimääräistä suurempiin metsä löihin. Joka neljäs oli valmis vähentä mään passiivisten metsänomistajien ak tivointia siinä tapauksessa, että puu riittäisi teollisuuden tarpeisiin muuten kin. Paineet työnjaon uudistamiseen lisääntyvät Aika ajoin on vaadittu yhdistysten ja lautakuntien työnjaon selventämistä. Jatkossa nämä vaatimukset tulevat yhä ajankohtaisemmiksi. Työnjaon selven tämisessä on pitkälti kyse siitä, kuka te kee metsäsuunnittelua. Osittain kysy mys on myös perinteisesti metsälauta kunnille kuuluneista metsänparan nustöistä (tienrakennus, ojitus) sekä li sääntyvistä luonnonhoitotehtävistä. Metsäsuunnittelua tehnee jatkossa se organisaatio, joka tekee sitä pienimmin kustannuksin ja pystyy samalla otta maan metsänomistajien tavoitteet aikai sempaa paremmin huomioon. Kolme neljäsosaa toiminnanjohtajista oli valmis siirtämään metsätalouden suunnittelun kokonaan lautakunnilta yhdistyksille. Mitä suurempi yhdistys oli, sitä enemmän oli halua ottaa metsä suunnittelu. Tämä on luonnollista, kos ka yhdistysten koon kasvaessa niiden valmiudet suoriutua mittavistakin työ tehtävistä paranevat. Samalla pyrkimys vähentää riippuvuutta metsänhoitomak suista voimistuu. Jos yhdistysten työtehtävät laajenisi vat, jäisi metsälautakuntien tehtäväksi huolehtia lähinnä vain lainvalvonnasta, joukkoneuvonnasta, joistakin luonnon hoitotehtävistä ja suurimmista metsän parannushankkeista. Metsälautakunnat pyrkinevät kuitenkin pitämään tiukasti kiinni perinteisistä tehtävistään. Tämän seurauksena syntyisi aikaisempaa sel vempi kilpailutilanne metsälautakunti en ja yhdistysten välille. Silloin joudut taisiin harkitsemaan ainakin yhdistysten ohjaustehtävän poistamista metsälauta kunnilta. Jo nyt valtaosa toiminnanjohtajista oli valmis poistamaan ohjauksen metsä lautakunnilta. Lisäksi kaksi kolmasosaa katsoi, että metsälautakunnat pyrkivät muutenkin ohjaamaan yhdistyksiä lii kaa. Etujärjestötoiminnan, metsänhoito maksujen ja uusien työtehtävien yh teensovittaminen voi kuitenkin osoit tautua yhdistyksille vaikeaksi. Sen järkevyys voidaan asettaa kyseenalai seksi myös yhteiskunnan taholta. Ohjaustehtävää on toisaalta vaikea poistaa, koska yhdistysten toiminta vai kuttaa keskeisesti myös metsälautakun tien tulostavoitteiden toteutumiseen. Metsälautakunnissa yhdistysten ohjaus nähdäänkin mielellään niiden "valmen tamisena", jota tarvitsevat lähinnä tu loksellisuudeltaan heikoimmat yhdis tykset. Lautakuntien ohjaustehtävän poistamisen seurauksena saattaisikin olla yhdistysten aikaisempaa voimak kaampi eriytyminen paitsi tavoitteissa ja toimintatavoissa myös toiminnan tu loksissa. Siihen taas sisältyy sekä mah dollisuuksia että riskejä. 51 Kirjallisuus Kirjallisuus Aarne, M. 1987. Markkinapuun alueittaiset hankintamäärät ja kulkuvirrat vuonna 1985. Folia Forestalia 697. 62 s. Asetus metsäkeskuksista ja metsälautakunnis ta. Suomen säädöskokoelma 299/1991. Blalock, H.M. Jr. 1985. Social statistics. Re vised second edition. McGraw-Hill. 625 s. Cubbage, F., O'Laughlin, J. & Bullock 111, C. 1993. Forest resource policy. John Wiley & Sons. New York. 562 s. Dollinger, M.J. 1984. Measuring effectiveness in in entrepreneurial organizations. Inter national Small Business Journal 3(1): 10— 20. Erez, M. & Kanfer, F.H. 1983. The role of goal acceptance in goal setting and task performance. Academy of Management Review 8(3):454-463. Herold, D.M. 1972. Long-range planning and organizational performance: A cross-valu ation study. Academy of Management Journal 15:91-102. Hänninen, H. 1993. Muuttuva metsänomistaja kunta neuvonnan kohteena. Työtehoseu ran metsätiedote 8/1993. 6 s. & Viitala E-J. 1994. Metsänomistuksen rakennemuutos ja metsätalouden edistä mistoiminta. Julkaisussa: Ovaskainen, V. & Kuuluvainen, J. (toim.). Yksityismet sänomistuksen rakennemuutos ja metsien käyttö. Metsäntutkimuslaitoksen tiedon antoja 484. s. 75-105. Ihalainen, R. 1990. Rakennemuutokset yksi tyismetsänomistuksessa. Katsaus Suo messa vuosina 1960-89 tehtyihin tutki muksiin. Folia Forestalia 750. 52 s. 1992. Yksityismetsänomistuksen rakenne 1990. Metsäntutkimuslaitoksen tiedonan toja 405. 41 s. Ivancevich, J.M. 1977. Different goal setting treatments and their effects on performan- ce and job satisfaction. Academy of Ma nagement Journal 20(3):406-419. Juslin, H. 1977. Yksityismetsänomistajien puunmyyntiasenteisiin vaikuttaminen. Acta Forestalia Fennica 157. 67 s. Järveläinen, V-P. 1969. Metsänhoidolliset mieli piteet ja metsänhoidollinen toiminta maa tilametsätaloudessa. Jämsän ja Karstulan metsänomistajia koskeva haastattelututki mus. Silva Fennica 3(3): 157-178. 1971. Factors influencing silvicultural activity. Seloste: Metsänhoidolliseen toi mintaan vaikuttavat tekijät. Com municationes Instituti Forestalls Fenniae 73.2. 107 s. 1974. Yksityismetsänomistajien metsä taloudellinen käyttäytyminen. Folia Forestalia 222. 190 s. 1977. Mielipiteet yksityismetsätaloudes sa. Metsänomistajien ja metsäammatti miesten käsityksiä metsätaloudesta ja sen edistämisestä. Folia Forestalia 334. 47 s. 1981. Hakkuukäyttäytyminen yksityis metsälöillä. Folia Forestalia 499. 54 s. 1988. Hakkuumahdollisuuksien käyttöön vaikuttavat tilakohtaiset tekijät maan län si-ja itäosissa. Folia Forestalia 707. 64 s. , Riihinen, P. & Vesikallio, H. 1983. Kaupunkilaismetsänomistajan muotoku va. Helsingin yliopiston kansanta loudellisen metsäekonomian laitoksen tie donantoja n:o 6. 31 s. Karppinen, H. 1994. Yksityismetsänomistuksen arvojen ja tavoitteiden muutos. Julkaisus sa: Ovaskainen, V. & Kuuluvainen, J. (toim.). Yksityismetsänomistuksen raken nemuutos ja metsien käyttö. Metsäntutki muslaitoksen tiedonantoja 484. s. 28-44. Kehittyvä metsänhoitoyhdistys. 1980. Tapio 3/ 1980. 12 s. 52 Itä-Suomen metsänhoitoyhdistykset - ominaisuudet ja toimintatavat Kondrasuk, J.N. 1981. Studies in MBO effecti veness. Academy of Management Review 6(3):419^30. Laki metsänhoitoyhdistyksistä. 1950. Suomen asetuskokoelma 558/1950. Latham, G.P. & Yukl, G.A. 1975. A review of research on the application of goal setting in organizations. Academy of Manage ment Journal 18(4):824-845. Locke, E.A. 1968. Toward a theory of task per formance and incentives. Organizational Behavior & Human Performance 3:157- 189. Maatilatalouden tuloverolaki. 1967. Suomen asetuskokoelma 543/1967. Metsä 2000 -ohjelman tarkistustoimikunnan mietintö. 1992. Komiteanmietintö 1992:5. Helsinki. 112 s. Metsä 2000 -ohjelman tarkistustoimikunta. 1991. Metsätalouden jaoston muistio. Maa- ja metsätalousministeriö. Helsinki. 68 s. Metsänhoitoyhdistyksen hallinto ja johtami nen. Käsikirja metsänhoitoyhdistysten luottamus- ja toimihenkilöille. 1986. Tampere. 178 s. Metsänhoitoyhdistyksen säännöt. 1950. Julkai sussa: Yksityismetsätalouden säädökset. 1991. Metsäkeskus Tapio. Helsinki. 43 s. Metsänhoitoyhdistyksen tililuettelo, kirjaus- ja tilinpäätösohje. 1982. Keskusmetsälauta kunta Tapio. 40 s. Metsänhoitoyhdistyksen tililuettelo, kirjaus- ja tilinpäätösohje. 1989. Keskusmetsälauta kunta Tapio. 60 s. Metsänhoitoyhdistysten toimihenkilöiden kou lutus. Metsäkeskus Tapion kirje metsälau takuntien koulutuspäälliköille 23.9.1993. 11 s. Metsätalouskomitean osamietintö 11. 1981. Ko miteanmietintö 1981:67. Helsinki. 323 s. Metsätilastotiedote 181/1993. Metsäntutkimus laitos. 17 s. Metsätilastotiedote 201/1993. Metsäntutkimus laitos. 18 s. MTK:n (Maa- ja metsätaloustuottajain Keskus liiton) lausunto kilpailuvirastolle raaka puumarkkinoiden kilpailunrajoituksista. 22.8.1991. Moniste. 16 s. Mäkelä, J. 1971. Metsänomistajien mielipiteet yhteistoiminnasta ja yhteistoiminnan ylei syys. Työtehoseuran julkaisuja 153. 53 s. 1974. Metsänomistajien yhteistoimintaha lukkuuden vaihtelu. Työtehoseuran julkai suja 175. 68 s. Mäkelä, J. 1979. Metsänomistajien metsätyö-ja yhteistoimintahalukkuuteen vaikuttavat tekijät. Työtehoseuran julkaisuja 219. 52 s. Mäkijärvi, L. 1984. Metsänhoitoyhdistyksen työnjohtaja ja organisaatio. Työtehoseu ran julkaisuja 256. 125 s. Mäkinen, J. 1988. Metsänhoitoyhdistysten ke hittämisseminaarien tulokset. Helsingin yliopisto. Maankäytön ekonomian laitos. Moniste. 28 s. Ovaskainen, V., Hänninen, H. & Kuuluvainen, J. 1992. Puunmyyntitulojen verotukseen siirtymisen vaikutukset puun taijontaan ja verokertymään. Metsäntutkimuslaitoksen tiedonantoja 440. 23 s. Pesonen, M. & Räsänen, P. 1993. Metsäverova linta - strateginen ratkaisu. Metsäntutki muslaitoksen tiedonantoja 472. 78 s. Pohjois-Savon metsälautakunnan toimintaker tomus 1993. 1994. Pohjois-Savon metsä lautakunta. 35 s. Puuhuoltotoimikunnan mietintö. 1983. Komite anmietintö 1983:43. Helsinki. 70 s. Repo, S. (toim.). Yksityismetsätalous muuttu vassa toimintaympäristössä 1990-luvulla. 1989. Keskusmetsälautakunta Tapio. Hel sinki. 47 s. Riihinen, P 1970. The forest owner and his at titudes toward forestry promotion. Selos tus: Metsänomistaja ja hänen asenteensa metsätalouden edistämiseen. Pohjanmaan metsänomistajiin perustuva tutkimus. Acta Forestalia Fennica 109. 46 s. Ripatti, P. 1993. Yksityismetsälöiden osittami seen vaikuttavat tekijät Etelä-Suomessa. Helsingin yliopisto. Kulttuurimaantieteen lisensiaattitutkielma. 137 s. 53 Kirjallisuus 1994. Yksityismetsien omistusrakenteen muutokset. Julkaisussa: Ovaskainen, V. & Kuuluvainen, J. (toim.). Yksityismet sänomistuksen rakennemuutos ja metsien käyttö. Metsätutkimuslaitoksen tiedonan toja 484. s. 12-27. Saksa, T. & Haverinen, M. 1993. Etelä-Savon metsänomistajat ja metsäverouudistus. Helsingin yliopisto. Maaseudun tutkimus ja koulutuskeskuksen julkaisuja 24. 26 s. Satakunnan puuhuollon työryhmän raportti 1988. 1988. Satakunnan metsälautakunta. Moniste. 61 s. Satakunnan puuhuoltoprojekti. 1993. Satakun nan metsälautakunta. Moniste. 25 s. SMKL:n (Suomen Metsäteollisuuden Keskus liiton) lausunto kilpailuvirastolle raaka puumarkkinoiden kilpailunrajoituksista tehdystä selvityksestä. 19.9.1991. Monis te. 4 s. SVT (Suomen tilastollinen vuosikirja) 1990. Ti lastokeskus. Helsinki. Syrjälä, P. (toim.). Tulosjohtaminen. Yksityis metsätalouden johtamisjärjestelmä. 1990. Keskusmetsälautakunta Tapio. Helsinki. 35 s. Tapion vuosikirja 1990. 1991. Keskusmetsälau takunta Tapio. Helsinki. 64 s. Tauriala, J. 1988. Yksityismetsänomistajien suhtautuminen metsänhoitoyhdistyksiin ja mielipide puun kantohinnan maksuperus teista. Metsäkysely 1988. Pellervo Seuran Markkinatutkimuslaitos. Moniste. 12 s. Tavoitemetsänhoitoyhdistys. Metsänhoitoyh distystoiminnan kehittämistyöryhmän ra portti. 1977. Tapio 2/1977. 12 s. TAVO-toteutusohjeisto. 1979. Tapio 3/1979. 33 s. Tikkanen, I. 1981. Effects of public forest poli cy in Finland. An econometric approach to empirical policy analysis. Silva Fennica 15(l):38-64. Tuloverolaki. 1992. Suomen säädöskokoelma 1535/1992. Vaara, L. 1990. Oikeus omaan metsään. Metsän ja pellon eriyttämisen erehdys. WSOY. 422 s. Varmola, R. 1987. Maaseutukuntien luokittelu. Pellervo-Seuran Markkinatutkimuslaitos. Raportteja ja artikkeleita 20. 37 s. 1989. Eri metsänomistajaryhmien käsi tykset koulutuksesta ja neuvonnasta. Pel lervo-Seuran Markkinatutkimuslaitos. Ra portteja ja artikkeleita 25. 26 s. Vesikallio, H. 1974. Yksityismetsälöiden alu eelliset yhdentymisratkaisut puunkorjuun ja metsänhoitotöiden kustannusten kan nalta. Acta Forestalia Fennica 135. 51 s. Viime vuonna yhdistyksissä keskimäärin viisi ostajaa. 1991. Metsälehti 18:2-3. Virta, J. 1971. Yksityismetsänomistajien puun myyntialttius Länsi-Suomessa vuonna 1970. Folia Forestalia 114. 57 s. Yksityismetsätalouden suuntaviitat. 1976. Ta pio 1/1976. 12 s. Yksityismetsätalouden suuntaviitat. 1978. Ta pio 5/1978. 8 s. Ylitalo, E., Mäki-Simola, E. & Turunen, J. 1990. Markkinapuun alueittaiset hanki n tamäärät ja kulkuvirrat vuonna 1988. Folia Forestalia 758. 51 s. Tutkimuksessa käytetty kyselylomake Liite 1 Metsäntutkimuslaitos Metsien käytön osasto PL 37, 00381 Helsinki puh. 90-556 276 Vastuututkija Jari Kuuluvainen KAIKKI KYSYMYKSET KOSKEVAT VUOTTA 1990. ELLEI TOISIN OLE MAINITTU. 1. Metsänhoitoy helistyksenne nimi? 2. Mistä vuodesta asti olette ollut yhdistyksenne toiminnanjohtaja? vuodesta 19 3. Teidän ikänne? vuotta 4. Kuinka monta prosenttia yhdistyksenne alueen yksityismetsänomistajista oli metsätilanomistaiia vuonna 1990? (sellaisia, iotka saivat pääasiallisen toimeentulonsa muusta kuin maa- ja metsätalouden harjoittamisesta) % 5. Mikä oli metsätaloussuunnitelmien peittoprosentti yhdistyksenne alueella? (vuonna 1990) alueellisten metsätaloussuunnitelmien peitto % vksitvismetsistä b> tilakohtaisten metsätaloussuunnitelmien peitto % vksitvismetsistä linka usein raportoitte vksitviskohtaisesti asetettuien tavoitteiden toteutumi- vhdistvksenne koko hallitukselle? (vuonna 1990) □ yhden kerran (esim. toimintavuoden lopussa) □ kaksi kertaa □ 3-4 kertaa □ 5-6 kertaa □ yli 6 kertaa iko metsätoimihenkilöiden kanssa sovittu heidän omista henkilökohtaisista O CD o> CO c c o =3 >, c» c (0 ro o V o > CO o 3 □ ei, koska MHY:n yleiset tulostavoitteet riittivät (siirry kysymykseen 19) □ ei, koska (siirry kysymykseen 19) □ kyllä, tulostavoitteet oli sovittu joidenkin metsätoimihenkilöiden kanssa. Kuinka monen? c 0 ■o jo 5 c 0 -C 'E o =00 (S. 0 E c 0 15 £ ro 3 > O ö 0 0 O > 03 to _o z S ~> □ kanssa 16. Sovitut henkilökohtaiset tulostavoitteet (vuonna 1990) □ olivat yleispiirteisiä □ sisälsivät tarkat määrätavoitteet □ sisälsivät sekä tarkat määrä- että kustannustavoitteet 17. Missä seuraavista työlajeista metsätoimihenkilöiden kanssa oli sovittu henkilökohtaisista tulostavoitteista? (vuonna 1990) □ leimauksessa □ taimikonhoidossa □ ensiharvennuksissa □ muissa harvennushakkuissa □ metsänuudistamisessa/metsänviljelyssä □ metsätalouden suunnittelussa □ neuvonnassa, koulutuksessa □ hankinta- tai korjuupalvelussa □ muussa, missä? V <0 . 0? «D 1- ro > 'E o =2 jO 12 c 0 -C O LO T— O .c •o 2 c o f- :6 CL E 03 0 C" 0 c o o 0 O ° O) «o O) c 10. Miten toiminta yhdistyksessänne oli organisoitu? (vuonna 1990) c 0 .C E o =o5 0 £ 05 "rö 1c o CL c o CO 03 C/5 'c cö D) O CD CO CO 0 CO rö 03 :03 :03 CL □ omilla maantieteellisillä alueillaan) □ pääasiallisesti toiminto-organisaation pohjalta (metsätoim toimivat tehtäväjaon pohjalta ilman aluejakoa) 11. Oliko yhdistyksessänne joitakin toimintoja, joita joku metsätoimil koko MHY:n alueella? (vuonna 1990) □ei(siirry kysymykseen 12) □ kyllä Jos oli, niin a) montako sellaista henkilöä yhdistyksessänne oli? "cc > 5 -C 0 -C :CC > S x: 0 :iS E S 12. Oliko yhdistyksessänne mikrotietokone? (vuonna 1990) (yksi tai us □ ei (siirry kysymykseen 13) □ kyllä, toimistomikrotietokone □ kyllä, sekä toimisto- että salkkumikrotietokone £ E c 0 C Ira E E c/3 c 0 c 5 15 c ro n 0 C c 0 0 Cfl >. ■5 -C >» c o E c 'E o o "3 vuonna 19 13. Mikä oli yhdistyksenne hallituksen puheenjohtajan ikä? (vuonna 1 vuc 22. Miten kiinnostunut metsänhoitoyhdistyksenne hallitus oli mielestänne yhdistyksenne toiminnan kehittämisestä vuosina 1986-1990? □ ei lainkaan kiinnostunut □ ei kovin kiinnostunut □ melko kiinnostunut □ erittäin kiinnostunut 23. Oliko yhdistyksessänne sellainen johtoryhmä tai työvaliokunta, jossa myös hallituksen puheenjohtaja oli mukana? (vuonna 1990) "05 □ □ 24. Oliko yhdistyksellänne hallituksen vahvistama kehittämissuunnitelma? (vuonna 1990) «0 a> 3 O O > • ■X .£ <ö > > tf> S Q) ■o 'q :<0 c/> c s > c o o c c m (/) «o -C > c 'o ii (O CN 1986-1990? □ arkisin, päivällä □ arkisin, klo 16:n jälkeen □ viikonloppuisin (la, su) 18. Pidettiinkö yhdistvksessänne metsätoimihenkilöiden kanssa tulos- seurantakokouksia. ioissa käsiteltiin metsätoimihenkilöiden henkiin- kohtaisten työ- tai tulostavoitteiden toteutumista? (vuonna 1990) □ ei □ kyllä, yhden kerran □ kyllä, puolivuosittain □ kyllä, neljännesvuosittain □ kyllä, useammin kuin neljännesvuosittain 19. Miten usein metsänhoitovhdistvksenne hallitus seurasi toimintavuoden aikana yhdistyksenne kokonaistavoitteiden toteutumista? (vuonna 19901 □ ei seurannut, vaan seuranta jäi toimihenkilöiden tehtäväksi □ yhden kerran (esim. toimintavuoden lopussa) □ puolivuosittain □ neljännesvuosittain □ kuukausittain □ muuten, miten 20. Kuinka usein yhdistyksenne iohtorvhmä tai ouheeniohtaia ia toiminnaniohtaia yhdessä tarkastelivat vhdistvksenne kokonaistavoitteiden toteutumista? (vuonna 1990) (hallituksen kokousten ulkopuolella) □ yhden kerran (esim. toimintavuoden lopussa) □ puolivuosittain □ neljännesvuosittain □ kuukausittain □ muuten, miten 21. Miten yhdistyksessänne tarkkailtiin metsänhoitotöiden (muokkaus, metsänvilje- ly, taimikonhoito ym.) kustannuksia? (vuonna 1990) (tarvittaessa useampia rasteja) □ ei tarkkailtu, sillä kustannusten seurantaa teki mhy-liitto ja/tai metsälauta- kunta □ yleispiirteisesti □ koko yhdistyksen alueen työlajeittaisia keskikustannuksia seuraten □ metsätoimihenkilökohtaisesti työlajeittaisia keskikustannuksia seuraten □ työmaakohtaisia kustannusten jälkikontrolleja säännöllisesti suorittaen 32. Markkinoitteko yhdistyksenne palveluja kohderyhmittäin vuosina 1986-1990 (ryhmittelemällä metsänomistajia yhtenäisiin ryhmiin esim. omistusmuodon, tilalla asumisen, sukupuolen tai iän perusteella)? □ ei □ kyllä. Minkä tekijöiden perusteella teitte ryhmittelyn? 33. Oletteko tehneet kirjallisia palvelutarvetiedusteluja alueenne metsänomistajille vuosina 1986-1990? □ ei □ kyllä, viimeksi vuonna 19 34. Oliko alueellanne voimassa yhdistyksenne ja metsänomistajien välisiä kirjalli- sia metsätilan hoitosopimuksia? (vuonna 1990) (ei kuntien tai seurakuntien metsiä) □ ei n kvllä. kDl ia ha 35. Kuinka monta metsäyhteistyöaluetta oli MHY:nne alueella? (vuonna 1990) vhteensä metsäyhteistyöaluetta 36. Kuinka monelta metsävhteistvöalueelta puu mvvtiin pääosin vhteismvvnteinä vuosina 1986-90? 03 © 0 3 03 ■O > 0) o > :C0 cn 0 E 37. Kuinka suuri osuus (%) yhdistyksenne täyttä metsänhoitomaksua maksavista metsänomistaiista ei käyttänyt metsänhoitovhdistvksen palveluja vuosina 1986- 1990? (arvionne mukaan) S? 27. Oliko yhdistyksellänne oma esite, joka esitteli metsänhoitoyhdistystänne ja sen palveluja? (vuonna 1990) «ö <5 □ □ CT CC c c c > C" > £ £ ö Ci 5 £ > cg co "ca 5? e» ca CO 0 CD 6 O 03 C CO SS to E o c :as CD E SS tn o o c CL 10 •* > ! 0 ■> > ■ SS ! CO i CD -X ■ 0 s - C^- SS Vi CU CD ts _o ca c > _C E S yht. 100 % 30. Toteutettiinko yhdistyksessänne ns. passiivisiin metsänomistajiin kohdistuvia tilakävntikampanioita vuosina 1986-1990? (passiivinen metsänomistaia = ei ole ollut yhteydessä mhy:een viimeisen viiden vuoden aikana) □ ei □ kyllä, kertaa, vuosina 19 31. Järjestikö vhdistvksenne eritvisesti muilla paikkakunnilla asuville metsäti- lanomistajille tarkoitettuja koulutus- tai tiedotustilaisuuksia vuosina 1986-1990? □ ei erityisesti heille □ kyllä, mhy:n kotikunnassa (esim. uiko- Daikkakuntalaisten kesälomien aikana) vhteensä kertaa □ kvllä. ulkopaikkakuntalaisten asuinkunnissa vhteensä kertaa B}|9|UJ |J9 UISÄgl □ □ □ □ □ □ □ □ □ □ □ □ CO o £ D 'Z > O m ?j|0|iu [ja u|>iuees>ioI □ □ □ □ □ □ □ □ □ □ □ □ LU Z z 3 o iS > ® § 0 ir 3 3 — <1) S w £ 1 =S iS eoues eeso ua □ Blieiiu eeiues uj>iuees>io! □ 61I31LU eeiues uisAgi □ □ □ □ □ □ □ □ □ □ □ □ □ □ □ □ □ □ □ □ □ □ □ □ □ □ □ □ n □ □ □ □ □ < h- cn cn * ID < H CO < > 42. Kuinka suuri osuus teollisuuden viime vuosina vhdistvks masta puunkorjuun määrästä tulee arvionne mukaan siirtvn den kuluessa metsänhoitoyhdistyksenne toimesta korjattai LO O □ □ 6-15% □ 16-25 % □ 26-50 % □ yli 50 % 43. Mitä mieltä olette seuraavista väittämistä? YML:n 2§:n edellyttämää vakuudenasettamisvelvollisuutta ei olisi saanut poistaa Yli-ikäisten metsien verotusta pitäisi kiristää puun markkinoilletulon edistämiseksi Yhdistysten työtä passiivisten metsänomistajien aktivoimi- seksi olisi perusteltua vähentää, jos puu riittää muutenkin MHY:n taloudellisen tilanteen parantamiseksi yhdistysten tulisi painottaa toimintaansa entistä enemmän keskimääräistä suurempiin metsälöihin Metsälautakuntien ohjaustehtävä metsänhoitoyhdistyksiin nähden tulisi poistaa MHY-laista Metsätilanomistaiia on vaikea motivoida hakkuisiin ja metsänhoitotöihin Lakisääteisen metsänhoitomaksun poistaminen saattaisi vaarantaa koko metsänhoitoyhdistystoiminnan MTK pyrkii ohjaamaan metsänhoitoyhdistyksiä liikaa Metsälautakunnat pyrkivät ohjaamaan metsänhoito- yhdistyksiä liikaa Metsänhoitoyhdistysten yhdistämisen etuja on liioiteltu ATK:n merkitystä mhy-toiminnan kehittämisessä on liioiteltu Metsätalouden suunnittelu tulisi siirtää metsälautakunnilta metsänhoitoyhdistyksille CO o K 2 38. Mitkä kolme seuraavista aiheuttivat eniten haittaa alueenne yksityismetsäta- loudelle vuosina 1986-1990? (merkitkää kolme tärkeintä siten, että tärkein=1, toiseksi tärkein=2 jne.) metsätilanomistajien määrän jatkuva lisääntyminen puunmyyntihalukkuuden väheneminen metsänparannusvarojen riittämättömyys c 0) c 'E CD c 0 JZ :C0 > c £ to > > c Q> > ■2 to O co > > E =o :05 E c : 0 • s =03 c 13 a puun tuottamisen kustannusten taso ns. pehmeiden arvojen korostuminen metsänomistajien asenteissa 39. Kuinka paljon metsänhoitoyhdistys voi mielestänne vaikuttaa alueellaan metsänhoitotöiden määrään? puunmyyntien määrään? □ melko vähän □ melko vähän □ jonkin verran □ jonkin verran □ melko paljon □ melko paljon □ erittäin paljon □ erittäin paljon 40. Jos metsänhoitoyhdistyksenne olisi pakko luopua joko lakisääteisistä metsän- hoitomaksuista tai metsänomistajien etujärjestötoiminnasta, niin kummasta teidän mielestänne tulisi luopua? □ lakisääteisistä metsänhoitomaksuista □ metsänomistajien etujärjestötoiminnasta 41. Kuinka suuren leimausmäärän yhdistyksenne pystyisi tarvittaessa (normaa- liolosuhteissa) leimaamaan ja saamaan markkinoille seuraavan 5 vuoden aikana keskimäärin? (jos puun kvsvntä ei asettaisi rajoituksia) 03 (0 co 0 TD O =3 > E c cö CO E CO o XL c0 c nj c0 c 0 "O o 13 > ln c co > 03 CO D 0 C/) Liite 2 -2 CTJ E CO I .§ :ca CO CO !2 c: CTS -2 ■S 1 -S -S o (2 Metsänhoitoyhdistysten ominaisuudet metsälautakunnittain ja kokoluokittain (suurin arvo lihavoitu) Metsälautakunta-alue Kokoluokka Kaikki Ominaisuus l-Häme E-Karjala P-Karjala P-Savo Pienet Keskikok. Suuret MHY:t (n=17) (n=19) (n=16) (n=24) (n=22) (n=33) (n=21) (n=76) MHY:n jäsenten osuus, % pinta-alasta TI 79 72 75 78 77 72 76 hajonta 10 12 11 13 11 12 12 12 MHY:n jäsenten osuus, % metsälöistä 67 70 63 62 69 66 60 65 hajonta 15 12 10 13 11 14 11 12 Metsänhoitomaksuprosentti 3,7 4,1 4,5 3,9 4,2 4,0 3,8 4,0 hajonta 0,5 0,4 0,3 0,4 0,4 0,5 0,5 0,5 Metsänhoitomaksun osuus tuloista 1 , % 60 56 53 47 53 54 53 54 hajonta 9 12 8 6 13 9 7 10 Metsänhoitomaksun osuus liikevaihdosta, % 32 28 20 18 26 24 23 24 hajonta 7 9 4 4 11 8 6 8 Liikevaihto/hehtaari, mk 67 79 72 72 88 69 62 73 hajonta 10 46 15 18 40 13 14 26 Liikevaihto/metsätoimihenkilö, 100 000 mk 4,4 4,5 6,0 6,1 5,2 5,4 5,4 5,3 hajonta 0,7 1,2 0,8 1,1 1,6 1,2 1,0 1,3 Leimausmäärä/metsätoimihenkilö, 1 000 m 3 22 19 23 23 21 22 23 22 hajonta 4 3 4 6 5 5 3 5 Pinta-ala/metsätoimihenkilö, 1 000 ha 6,6 6,4 8,6 8,9 6,3 7,9 8,8 7,7 hajonta 1,0 1,7 1,6 2,4 2,1 2,1 1,1 2,1 Toiminnanjohtajan toimessaoloaika, vuotta 10 11 9 10 11 11 6 10 hajonta 5 8 6 7 8 7 3 7 Toiminnanjohtajan ikä, vuotta 44 46 47 47 44 47 46 46 hajonta 8 10 8 9 8 9 8 9 Liite 3 Metsänhoitoyhdistysten puukaupallinen avustaminen, korjuupalvelu ja metsäyhteistyöalueet (suurin arvo lihavoitu) Metsälautakunnittain Muuttuja I-Häme 1 (n=16) Metsälautakunta-alue E-Karjala P-Karjala (n=19) (n=16) P-Savo (n=24) Kaikki MHY1 (n=75) MHY:n keskitetysti markkinoinna osuus, % myyntimäärästä 32 46 27 19 30 hajonta 28 25 12 12 22 MHY:n valtakirjoilla myymä osuus, % myyntimäärästä 33 55 27 20 33 hajonta 31 28 12 12 25 Puukaupoista tehty ilman MHY:n neuvoja, % myyntimäärästä 17 21 16 23 20 hajonta 15 17 9 18 16 MHY:n korjuupalvelun osuus, % myyntimäärästä 1 9 4 3 4 hajonta 2 13 3 4 8 Metsäyhteistyöalueiden kattavuus, % MHY:n pinta-alasta 47 72 96 53 66 hajonta 21 32 17 23 30 Metsäyht.työalueilta myyty, % myyntimäärästä 8 20 8 1 9 hajonta 23 28 12 2 19 Toimivat metsäyhttyöalueet, % yht.työal. Ikm:stä 21 39 10 2 17 hajonta 37 49 26 7 35 1 1lman Kosken metsänhoitoyhdistystä. Kokoluokittain ja tavoiteryhmittäin Kokoluokka Tavoiteryhmä2 Muuttuja Pienet 1 (n=21) Keski- kokoiset (n=33) Suuret (n=21) Etujärj. suunt. (n=24) Väh.etujä suunt. (n=13) H- Muut (r*34) MHY:n keskitetysti markkinoima osuus, % myyntimäärästä 44 24 24 28 24 32 hajonta 29 16 15 19 23 22 MHY:n valtakirjoilla myymä osuus, % myyntimäärästä 51 26 26 30 29 36 hajonta 33 19 16 22 25 27 Puukaupoista tehty ilman MHY:n neuvoja, % myyntimäärästä 15 22 21 22 19 19 hajonta 15 16 15 16 17 16 MHY:n korjuupalvelun osuus, % myyntimäärästä 7 3 3 3 7 4 hajonta 13 3 4 3 16 5 Metsäyhteistyöalueiden kattavuus, % MHY:n pinta-alasta 68 60 72 73 69 59 hajonta 28 30 30 28 36 29 Metsäyht.työalueilta myyty, % myyntimäärästä 14 6 7 6 10 8 hajonta 28 15 14 15 25 16 Toimivat metsäyhttyöalueet, % yht.työal. Ikm:stä 33 11 10 10 19 21 hajonta 47 28 24 30 39 37 2 Tavoiteryhmät muodostettiin toiminnanjohtajan etujärjestösuuntautuneisuuden mukaan. Mukana ovat vain ne metsän- hoitoyhdistykset, joissa toiminnanjohtaja oli ollut toimessaan vuoteen 1990 mennessä vähintään kolme vuotta. Liite 4 Metsänhoitoyhdistysten toimesta tehty metsänomistajien koulutus ja aktivointi (suurin arvo lihavoitu) Metsälautakunnittain Muuttuja I-Häme' (n=16) Metsälautakunta-alue E-Karjala P-Karjala (n=19) (n=16) P-Savo (n=24) Kaikki MHY:t (1*75) Hoitosopimustilojen pinta-ala, % MHY:n pinta-alasta 03 0,8 0,7 0,4 0,6 hajonta 0,8 2,9 1,2 0,8 1,7 Yhteydenotoista tapahtunut MHY:n aloittesta, % 42 31 19 46 42 hajonta 20 13 13 15 17 Käyttänyt MHY:n palveluja, % metsänomistajista 84 82 84 86 84 hajonta 9 11 10 10 10 MHY:n koul. tai tied.til. osallistuneet, % metsälöistä 15 16 9 7 11 hajonta 6 7 4 3 7 MHY:n syys- ja kevätkok. osallist., % metsälöistä 3,8 3,6 3,6 3,9 3,7 hajonta 1,5 2,8 1,5 1,4 1,9 Oppilaspäiviä tuhatta metsälöä kohti, kpl 186 209 155 131 168 hajonta 75 112 36 115 101 1 Ks. liite 3. Kokoluokittain ja tavoitery h m ittäi n Kokoluokka Tavoiteryhmä2 Muuttuja Pienet' (n=21) Keski- kokoiset (n=33) Suuret (n=21) Etujärj. suunt. (n=24) Väh.etujärj. Muut suunt. (n=13) (n=34) Hoitosopimustilojen pinta-ala, % MHY:n pinta-alasta 0,9 0,4 0,6 0,7 0,5 0,6 hajonta 2,8 0,8 1,1 1,2 0,9 2,3 Yhteydenotoista tapahtunut MHY:n aloittesta, % 37 46 41 37 46 44 hajonta 17 18 15 14 19 17 Käyttänyt MHY:n palveluja, % metsänomistajista 86 83 84 84 85 84 hajonta 8 11 9 9 10 11 MHYm koul. tai tied.til. osallistuneet, % metsälöistä 15 10 9 10 13 13 hajonta 8 7 4 5 8 7 MHY:n syys- ja kevätkok. osallist., % metsälöistä 4,7 3,6 3,0 3,9 4,1 3,5 hajonta 2,6 1,5 0,9 1,5 2,7 1,8 Oppilaspäiviä tuhatta metsälöä kohti, kpl 196 160 148 161 198 172 hajonta 114 108 65 108 124 86 2 Ks. liite 3. Liite 5 Yksityismetsien toteutuneet hakkuut ja kertymäsuunnitteet metsälautakunnittain Metsänhoitoyhdistykset muutospaineessa Metsänomistusrakenne muuttuu. Metsänhoidon tavoitteet monipuolistuvat. Samaan aikaan metsänhoitoyhdistysten perinteiset työtehtävät vähenevät ja taloudelliset vaikeudet lisääntyvät. Paineet yhdistämisiin kasvavat ja metsänhoitomaksun poistoa kaavaillaan. Miten metsänhoitoyhdistykset ovat pystyneet vastaamaan näihin muutostarpeisiin? Tämä on toistaiseksi perusteellisin selvitys metsänhoitoyhdistysten ominaisuuksista ja toimintatavoista. Julkaisusta selviää, miten yhdistysten koko, toiminnanjohtajan etujärjestösuuntautuneisuus tai metsälautakunta-alue on heijastunut metsänhoitoyhdistysten toimintaan. Lisäksi tutkimuksessa käsitellään muun muassa seuraavia aihealueita: • metsänhoitomaksujen merkitys yhdistyksille • toiminnanjohtajien etujärjestösuuntautuneisuus • toiminnan johtamis- ja seurantatavat • palvelujen markkinointi • hallituksen ja johtoryhmän rooli • toiminnanjohtajien mielipiteet MTK:n ohjauksesta sekä työnjaosta metsälautakuntien kanssa. ISBN 951-40-1358-1 ISSN 0358-4283