Maa- ja elintarviketalous 75 Maa- ja elintarviketalous 75 Uusien naudanlihan- tuotantomenetelmien talous Pekka Pihamaa Arto Huuskonen (toim.) Uusien naudanlihantuotantomenetelmien talous valokuva(t) tähän 75 Maa- ja elintarviketalous 75 80 s., 3 liitettä Uusien naudanlihan- tuotantomenetelmien talous Pekka Pihamaa Arto Huuskonen (toim.) Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus 2 ISBN 951-729-979-6 (Painettu) ISBN 951-729-980-X (Verkkojulkaisu) ISSN 1458-5073 (Painettu) ISSN 1458-5081 (Verkkojulkaisu) www.mtt.fi/met/pdf/met75.pdf Copyright MTT Kirjoittajat Julkaisija ja kustantaja MTT Taloustutkimus, Luutnantintie 13, 00410 Helsinki ja MTT, Pohjois-Pohjanmaan tutkimusasema, Tutkimusasemantie 15, 92400 Ruukki www.mtt.fi/mttl ja www.mtt.fi/tutkimus/alueellinen_tutkimus/ruukki.html Jakelu ja myynti MTT Taloustutkimus, Luutnantintie 13, 00410 Helsinki Puhelin (09) 56 080, telekopio (09) 563 1164 sähköposti julkaisut@mtt.fi Julkaisuvuosi 2005 Painopaikka Vammalan Kirjapaino Oy Kannen kuva Sami Huttu 3 Uusien naudanlihan- tuotantomenetelmien talous Pekka Pihamaa1) ja Arto Huuskonen2) (toim.) 1) MTT Taloustutkimus, Luutnantintie 13, 00410 Helsinki, pekka.pihamaa@mtt.fi 2) MTT, Pohjois-Pohjanmaan tutkimusasema,Tutkimusasemantie 15, 92400 Ruukki, arto.huuskonen@mtt.fi Tiivistelmä Uusien naudanlihantuotantomenetelmien talous -tutkimushankkeen lähtökoh- tana oli jatkaa ja syventää naudanlihantuotantoa käsittelevää talous- ja koti- eläintutkimusta Suomessa. Tutkimushankkeen tavoitteena oli löytää tehokkaita keinoja kotimaisen naudanlihan tarjonnan vahvistamiseksi. Tutkimuksessa olivat mukana sekä taloustutkimus että nautojen ruokintatutkimus. Nautojen kasvatuskokeiden tavoitteena oli tuottaa uutta tietoa erilaisten juomarehujen ja juottomenetelmien vaikutuksesta vasikoiden kasvuun sekä hankkia tietoa nau- tojen loppukasvatuksesta ja raskaiden nautojen kasvuominaisuuksista. Kasva- tuskokeilla tuotettiin tietoa taloustutkimuksessa käytettävien optimointirutiinien ja kolmivaihekasvatuksen koordinaatiomallien perustaksi. Hankkeen tulosten perusteella yli puolen vuoden ikäisille lihasonneille annettu valkuaislisä on tarpeeton, jos ruokinnassa käytetään karkearehuna hyvälaatuista nurmisäilörehua. Valkuaisen lisäykselle ei näyttäisi olevan biologisia eikä talou- dellisia perusteita. Seosrehuruokinta mahdollistaa tarvittaessa suurehkojen väkirehumäärien käytön lihanautojen ruokinnassa. Väkirehun osuuden lisääminen lihasonnien dieetissä lisäsi tässä tutkimuksessa tuotannosta saatavaa ylijäämää. Juottokokeiden tulosten perusteella taloudellisesti järkevin juomarehun käyttö- määrä vasikkakaudella on 6–8 litraa päivässä vasikkaa kohti. Vasikoiden vapaa juotto ei osoittautunut taloudellisesti järkeväksi. Vapaa juotto lienee kuitenkin perusteltua siinä tapauksessa, että vasikoiden juomaksi on käytettävissä elin- tarviketeollisuuden maitohuuhteita. Sian ihra vasikoiden juomarehujen rasvan lähteenä voidaan tarvittaessa korvata kasvirasvoilla. Asiasanat: naudanlihantuotanto, tuotannon talous, katetuotto, ruokinta, rehut, lihanaudat, vasikat, kolmivaihekasvatus 4 Alkusanat Maatalouspolitiikan murroksessa ja kansainvälisen kilpailun puristuksessa suo- malaisen naudanlihantuotannon mittavana haasteena on viime vuosina ollut, kuinka kotimaisen naudanlihan tarjonta saadaan ylläpidettyä riittävän vahvana. Lypsykarjataloudesta tulevien vasikoiden määrän alentuessa eräänä keskeisenä keinona vahvistaa naudanlihan tarjontaa on ollut kasvattaa nuoret naudat ai- kaisempaa suuremmiksi. Teuraspainojen kasvu puolestaan asettaa uusia vaati- muksia sekä tuotannon tehokkuuden että lihan korkean laadun ylläpitämiseen. Tuotantoon on haettu tehokkuutta uudella kolmivaihekasvatuksella ja eläinten tarvetta vastaavalla seosruokinnalla. Lihan laatuun on panostettu tarkentamalla ruokintaa nautojen kasvuvaiheen perusteella. Tämän tutkimuksen toivotaan osaltaan palvelevan suomalaisen nautasektorin kehittämistä. Tulokset tuottavat uutta tietoa etenkin nuorten vasikoiden juotosta, raskaiden nautojen ruokinnasta ja lihan laatukysymyksistä. Tutkimuksessa esi- tetään runsaasti käytännön suosituksia, joiden toivotaan hyödyntävän tuotannon tarkentamisessa naudanlihantuotantoon erikoistuneilla tiloilla. Tutkimus on ollut laajan yhteistyön tulos. Hanketta ovat rahoittaneet maa- ja metsätalousministeriö (Maatilatalouden kehittämisrahasto, MAKERA), MTT, Valio Oy sekä Suomen Lihateollisuusyhdistys, jonka jäsenyrityksiä ovat Atria Oyj, HK Ruokatalo Oyj, Järvi-Suomen Portti Osuuskunta, Koiviston Teuras- tamo Oy, Kotivara Oy, Lihakeskusliitto ry, Liha-Saarioinen Oy, Pouttu Oy ja Turun Mestaripalvi Oy. MTT ja tutkijat kiittävät kaikkia hankkeen rahoittajia hankkeelle myönnetystä rahoituksesta. Hankkeen etenemiseen myötävaikutti ohjausryhmä, joka antoi arvokasta palau- tetta tutkijoille. Ohjausryhmän puheenjohtajana toimi Pekka Sandholm (MMM) ja jäseninä olivat Sinikka Hassinen (A-Tuottajat Oy), Jukka Rantala (LSO Foods Oy), Markku Raevuori (Lihateollisuuden tutkimuskeskus), Mikko Tuori (Hel- singin yliopisto) ja Jukka Markkanen (MTK). Hankkeen lopussa Rantalan ti- lalle nimettiin Olli Paakkala (LSO Foods Oy). Tutkijaryhmä kiittää hankkeen ohjausryhmää erittäin hyvästä ja toimivasta yhteistyöstä. Helsingissä syyskuussa 2005 Kyösti Pietola MTT taloustutkimus 5 Sisällysluettelo Uusien naudanlihantuotantomenetelmien talous -hankkeen taustaa, Pekka Pihamaa, Arto Huuskonen, Erkki Joki-Tokola & Kyösti Pietola ........ 6 Kasvirasvapohjaisten juomajauheiden soveltuvuus vasikoiden ruokintaan, Arto Huuskonen, Hannele Khalili, Juha Nousiainen, Janne Kiljala & Erkki Joki-Tokola ........................................................................................... 8 Juottomäärän vaikutus vasikoiden tuotantotuloksiin ja tuotannon talouteen kolmivaihekasvatuksessa, Arto Huuskonen, Pekka Pihamaa & Hannele Khalili ................................... 17 Seosrehuruokinnan väkirehutason ja valkuaislisän vaikutus tuotantoon ja tuotannon talouteen kasvavilla lihanaudoilla, Arto Huuskonen, Pekka Pihamaa, Erkki Joki-Tokola, Hannele Khalili, Janne Kiljala & Kyösti Pietola ...................................................................... 37 Teuraspainon ja ruokinnan vaikutus ruhon kaupalliseen arvoon, Markku Honkavaara ...................................................................................... 62 Naudanlihan tuotantokustannus kirjanpitotiloilla, Pekka Pihamaa & Leena Riepponen ............................................................. 72 Nykytilanne ja tutkimustarpeet Pekka Pihamaa, Arto Huuskonen & Erkki Joki-Tokola ................................. 77 Hankkeen ydintulokset ................................................................................... 79 Liitteet 6 Uusien naudanlihantuotantomenetelmien talous -hankkeen taustaa Pekka Pihamaa1), Arto Huuskonen2), Erkki Joki-Tokola2) ja Kyösti Pietola1) 1) MTT Taloustutkimus, Luutnantintie 13, 00410 Helsinki, pekka.pihamaa@mtt.fi 2) MTT, Pohjois-Pohjanmaan tutkimusasema,Tutkimusasemantie 15, 92400 Ruukki, arto.huuskonen@mtt.fi Uusien naudanlihantuotantomenetelmien taloustutkimushankkeen lähtökoh- tana oli jatkaa ja syventää Suomen nautasektoria käsittelevää talous- ja koti- eläintutkimusta. Naudanlihasektoria käsittelevän talous- ja kotieläinten ravit- semustutkimuksen jatkaminen nähtiin hanketta suunniteltaessa tärkeäksi, koska tutkimustulokset antoivat viitteitä laadukkaan suomalaisen naudanlihan tarjon- nan heikkenemisestä. Vaikka EU:n politiikkauudistusten tavoitteena on heikentää naudanlihan tar- jontaa ensisijaisesti Euroopan voimaperäisimmillä kotieläintuotantoalueilla, niillä on samansuuntaisia vaikutuksia myös Suomessa. Reformien vaikutuk- set ovatkin Suomen kansallisesta näkökulmasta katsottuna osittain ristiriitaiset. Suomalaisen naudanlihan tarjonnan ja nautojen teuraspainojen ylläpitäminen tyydyttävällä tasolla todennäköisesti edellyttää, että EU:n yhteisiä reformeja täydennetään kansallisilla ohjelmilla. Etenkin lihanautojen ruokintaa ja teurastuksen ajoitusta numeerisesti optimoivi- en rutiinien tuottamat tulokset ovat herättäneet paljon keskustelua keinoista, joil- la voidaan tehokkaasti vahvistaa kotimaisen naudanlihan tarjontaa. Numeeristen optimointirutiinien tuottamat tulokset ovat myös jo osoittaneet, että lihanautojen ruokinnan ja teurastuksen ajoitusta tarkentamalla voidaan oleellisesti parantaa suomalaisen nautasektorin kilpailukykyä. Aiemmissa rutiineissa nähtiin kuiten- kin runsaasti kehittämistarvetta. Luotettavaan optimointiin tarvittiin myös uutta tietoa toisaalta nuorten vasikoiden ja toisaalta suurten, lähellä teuraskypsyyttä olevien nautojen kasvuominaisuuksista. Kolmivaihekasvatuksen yleistyminen lisäsi uuden tiedon tarvetta myös nautojen alku-, väli- ja loppukasvatukseen erikoistuvien yritysten välisestä koordinaatiosta. Tutkimushankkeen tavoitteena oli löytää yhteiskunnan (tuottajat, jalostajat ja kuluttajat) kannalta tehokkaita keinoja kotimaisen naudanlihan tarjonnan vah- vistamiseksi. Tutkimuksessa olivat mukana sekä taloustutkimus että nautojen ruokintatutki- mus. Taloustutkimuksessa optimoitiin nautojen ruokintamenetelmiä sekä teuras- tuksen ajoitusta tavoitteena paitsi tarkentaa nautojen kasvatusta niin myös löytää tehokkaita politiikkakeinoja naudanlihasektorin ohjaamiseen. Talousosion kes- keisenä tavoitteena oli myös löytää entistä tehokkaampia koordinaatiomalleja nautojen kolmivaihekasvatukseen. 7 Nautojen kasvatuskokeilla oli kaksi päätavoitetta. Ensimmäinen tavoite oli tuot- taa uutta tietoa erilaisten juomarehujen ja juottomenetelmien vaikutuksesta nau- tojen kasvuun. Toinen tavoite on tuottaa tietoa nautojen loppukasvatuksesta ja raskaiden nautojen kasvuominaisuuksista. Nämä kokeet keskittyivät erityisesti siihen, millä tavoin voimaperäinen energiaruokinta ja valkuaislisä vaikuttavat raskaan naudan kasvuun ja ruhon laatuun. Kasvatuskokeilla tuotettiin sitä tietoa, joka on todettu myös taloustutkimuksessa käytettävien optimointirutiinien ja kolmivaihekasvatuksen koordinaatiomallien kannalta kaikkein puutteellisim- maksi. Tässä julkaisussa esitellään hankkeen tärkeimmät osiot menetelmineen ja tulok- sineen omissa luvuissaan. Hankkeen erilaiset osiot voidaan näin esitellä mah- dollisimman selkeästi. Samantyyppisiä tilastollisia testejä kuitenkin käytetään yhtenäisyyden vuoksi julkaisun kaikissa osioissa. 8 Kasvirasvapohjaisten juomajauheiden soveltuvuus vasikoiden ruokintaan Arto Huuskonen1), Hannele Khalili2), Juha Nousiainen3), Janne Kiljala1) ja Erkki Joki- Tokola1) 1) MTT, Pohjois-Pohjanmaan tutkimusasema,Tutkimusasemantie 15, 92400 Ruukki, arto.huuskonen@mtt.fi 2) MTT Eläinravitsemus, 31600 Jokioinen, hannele.khalili@mtt.fi 3) Valio Oy, Alkutuotanto ja jäsensuhteet, PL 20, 00039 Valio, juha.nousiainen@valio.fi Tiivistelmä Kokeiden tarkoituksena oli selvittää kahden kasvirasvapohjaisen juoma- jauheen soveltuvuutta vasikoiden juomarehuksi. Tuloksia verrattiin Startti Instant jauheella (rasvalähteenä sian ihra) saavutettuihin tuloksiin. Tutkimukseen kuului kaksi vasikoiden juottokoetta, jotka suoritettiin MTT:n Pohjois-Pohjan- maan tutkimusasemalla Ruukissa. Kasvirasvapohjaiset juomarehut erosivat toisistaan rasvahappokoostumuksensa perusteella. Ensimmäinen kasviras- vapohjaisista juomajauheista oli koostettu palmu-, kookos- ja rypsiöljyistä. Toinen kasvirasvapohjainen jauhe sisälsi puolestaan palmu- ja kookosöljyä. Ruokintakäsittelyt nimettiin juomarehulle annetun nimen perusteella niin, että koekäsittelyiden niminä olivat: kasvirasva 1 (KR1), kasvirasva 2 (KR2) ja Startti Instant (SI) (kontrolliruokinta, rasvalähteenä sian ihra). Juottokausi kesti 8 viikkoa, ja sen jälkeen seurattiin eläinten painonkehitystä kuuden kuukauden ikään saakka. Vasikoiden saaman juomarehun koostumus ei vaikuttanut juottokokeen ai- kana tilastollisesti merkitsevästi eläinten kasvunopeuteen. Kaikki kokeessa käytetyt juomarehut liukenivat hyvin veteen, eikä niiden käytössä ilmennyt teknisiä ongelmia. Juomarehun kulutus vastasi kaikilla koeruokinnoilla lähes sen suurinta suunniteltua käyttömäärää (2 litraa juomaa 3 kertaa päivässä). Eri koekäsittelyiden väliset erot juottokokeen aikaisessa kuiva-aineen syön- neissä eivät muodostuneet tilastollisesti merkitseviksi. Tämän tutkimuksen tulosten perusteella kasvirasvapohjaisilla Startti-juomarehuilla ja Startti Instant juomarehulla (rasvalähteenä sian ihra) ruokittujen vasikoiden päivä- kasvuissa ei ollut eroa. Myöskään seurantakaudella (eläinten ikä 2,5–6 kk) eri ruokintaryhmien tuotantotulokset eivät poikenneet toisistaan. Asiasanat: naudanlihantuotanto, vasikat, ruokinta, rehut, juomarehut, rasva 9 Johdanto Vasikoiden juomarehut sisältävät yleensä rasvaa 15–20 % kuiva-aineesta. Erilai- sista juomarehujen rasvalähteistä ja niiden ominaisuuksista on olemassa jonkin verran aikaisempaa tutkimustietoa. Eläinrasvat, kuten tali ja laardi, ovat yleensä olleet melko hyviä maitorasvan korvaajia (Raven 1970), mutta mitkään korvaa- vista rasvoista eivät ole olleet maitorasvan veroisia. Ero johtuu lähinnä lyhyistä rasvahapoista, joita ei löydy kuin maitorasvasta (Jenkins ym. 1985). Hepolan ym.(1996) tutkimuksessa tali ja rypsiöljy olivat keskenään samanar- voisia juomarehun rasvalähteitä, mutta eivät osoittautuneet maitorasvan veroi- seksi, kun kriteereinä olivat juoman maittavuus, vasikoiden kasvu ja terveys. Talin käyttö vasikoiden juomarehuissa on nykyisin kielletty EU-lainsäädännöllä eläintautien (lähinnä BSE:n) leviämisriskin takia. Ravitsemuksellisesti paras vaihtoehto juomarehun rasvalähteeksi olisi maitorasva, mutta se on kuitenkin liian kallis rehuraaka-aine. Eettisesti naudan talia paremmin juomarehuihin so- veltuva eläinrasva on sian ihra, jota käytetään nykyisin juomarehun rasvaläh- teenä Suomessa. Yhtenä vaihtoehtona on myös esitetty eläinrasvojen korvaamista kokonaan kas- virasvoilla. Kasvirasvojen käytöstä vasikoiden juomarehujen energialähteenä on vain vähän tietoa, sillä aiemmat tutkimukset ovat koskeneet lähinnä koo- kos- ja soijaöljyn käyttöä (Leplaix-Charlat ym. 1996, Bauchart ym. 1998, Piot ym. 1999, Graulet ym. 2000). Tässä raportoitujen kokeiden tarkoituksena oli selvittää mahdollisuuksia korvata sian ihra kasvirasvoilla vasikoiden juoma- rehuissa. Tutkimuksessa testattiin kahden kasvirasvapohjaisen juomajauheen soveltuvuutta pikkuvasikoiden rehuksi. Kasvirasvapohjaisilla juomajauheilla saatuja tuloksia verrattiin Startti Instant jauheella (rasvalähteenä sian ihra) saa- vutettuihin tuloksiin. Aineisto ja menetelmät Juottokokeet Tutkimukseen kuului kaksi vasikoiden juottokoetta, jotka suoritettiin MTT:n Pohjois-Pohjanmaan tutkimusasemalla. Vasikat kerättiin paikallisilta lypsykar- jatiloilta ternivasikoina, ja ne olivat kokeiden alussa keskimäärin 14 vuorokau- den ikäisiä. Ensimmäinen juottokoe (30 ay-rotuista sonnivasikkaa) aloitettiin syyskuussa 2001, ja se päättyi helmikuussa 2002, jolloin koe-eläimet olivat 6 kk:n ikäisiä. Tämän jälkeen koe toistettiin 30 vasikalla (29 ay- ja 1 fr-sonniva- sikka) huhti-syyskuussa 2002. Molemmissa kokeissa vasikat arvottiin tutkimus- asemalle tulon jälkeen satunnaisesti kuuteen ryhmään, jotka sijoitettiin kolmelle 10 eri ruokinnalle. Näin kutakin kolmea ruokintakäsittelyä edusti molemmissa ko- keissa kaksi eläinryhmää. Koeruokinnat poikkesivat toisistaan juomarehun koostumuksen perusteella. Juomarehuista kaksi oli kasvirasvapohjaisia, ja niitä verrattiin Startti Instant juo- marehuun. Kasvirasvapohjaiset juomarehut erosivat toisistaan rasvahappokoos- tumuksensa perusteella. Ensimmäinen kasvirasvapohjaisista juomajauheista oli koostettu palmu- (75 %), kookos- (20 %) ja rypsiöljyistä (5 %). Toinen kasvi- rasvapohjainen jauhe sisälsi puolestaan palmu- (75 %) ja kookosöljyä (25 %). Kokeessa käytettyjen rehujen kemialliset koostumukset on esitetty taulukossa 1. Säilörehun säilönnällinen laatu kokeen aikana oli hyvä, D-arvo keskimäärin 70 ja syönti-indeksi 100. Sianihran ja kasvirasvojen rasvahappokoostumukset on esitetty taulukossa 2. Ruokintakäsittelyt nimettiin juomarehulle annetun ni- men perusteella niin, että koekäsittelyiden niminä olivat: kasvirasva 1 (KR1), kasvirasva 2 (KR2) ja Startti Instant (SI) (kontrolliruokinta, rasvalähteenä sian ihra). Taulukko 1. Kokeessa käytettyjen rehujen kemiallinen koostumus. KR1 KR2 SI Säilö- rehu, koe 1 Säilö- rehu, koe 2 Täys- rehu Ohra Kuiva-aine, g/kg 938 930 927 221 357 891 914 Kuiva-aineessa, g/kg ka - tuhka 74 74 71 69 67 89 26 - raakarasva 184 179 170 - - 52 34 - raakavalkuainen 220 236 226 159 155 209 126 - NDF-kuitu - - - 595 548 265 246 11 Taulukko 2. Juomarehujen rasvan rasvahappokoostumus. Rasvahappo, % rasvahapoista (w/w) SI KR1 KR2 Voihappo C4:0 - - - Kapronihappo C6:0 - - - Kapryylihappo C8:0 - 1,6 1,0 Kapriinihappo C10:0 - 1,3 1,0 Lauriinihappo C12:0 - 11,0 10,0 Myristiinihappo C14:0 1,7 5,3 5,0 Palmitiinihappo C16:0 30,2 34,7 32,0 Palmitoleiinihappo C16:1 1,6 - - Steariinihappo C18:0 22,6 3,8 9,0 Oktadekeenihapot C18:1 ct 26,1 32,4 34,0 Linolihappo C18:2 12,1 8,0 7,0 Linoleenihappo C18:3 1,2 0,7 0,2 Konjugoitu oktadekeenihappo C18:2 ct - 0,0 0,0 Heptadekaanihappo C17:0 0,5 - - Heptadekeenihappo C17:1 0,3 - - Eikoseenihappo C20:1 0,7 - - Eikosadieenihappo C20:2 0,4 - - Muut 2,6 1,2 0,8 Summa 100 100 100 Vasikat kasvatettiin 6 kuukauden ikään asti 5 vasikan ryhmäkarsinoissa lämpi- mässä navetassa. Kokeen aikana vasikat juotettiin 3 kertaa päivässä. Juottoajat olivat klo 6.30, 12.00 ja 18.00. Juomarehujauhetta annosteltiin kahteen vesilit- raan 250 g/vasikka/juottokerta, jolloin vasikka sai päivässä enimmillään 750 g juomarehujauhtta. Vasikat juotettiin kolme kertaa päivässä kuuden viikon ajan eli kahden kuukauden ikään saakka. Tällöin aloitettiin juotolta vieroitus, joka tapahtui siten, että kahden kuukauden iässä jätettiin yksi juottokerta pois, ja eläimiä juotettiin viikon ajan kaksi kertaa päivässä. Tämän jälkeen päivittäisten juottokertojen määrä vähennettiin yhteen viikon ajaksi, ja juotto lopetettiin ko- konaan eläinten iän ollessa keskimäärin 2,5 kuukautta. Juoton päättymisen jäl- keen seurattiin juottojen jälkivaikutusta eläinten kasvuun 6 kuukauden ikään. Vasikoilla oli koko juoton ajan vapaasti tarjolla täysrehua (Raisio Yhtymän Mullin Herkku I), nurmisäilörehua ja vettä. Juoton päättymisen jälkeisellä seu- 12 rantakaudella vasikat saivat säilörehua edelleen vapaasti, mutta väkirehun an- nostelumäärä oli 3 kg/eläin/pv. Vasikat saivat väkirehuna teollista täysrehua 4,5 kuukauden ikään saakka, jonka jälkeen väkirehuna alettiin käyttää ohraa. Säilörehun ja väkirehujen kulutus mitattiin ryhmäkohtaisesti, ja eläinten rehun- kulutus ilmoitetaan koetuloksissa eläintä kohti laskettuina ryhmäkeskiarvoina. Tutkimusmenetelmiä (mm. rehunäytteiden otto ja analysointi) on kuvattu tar- kemmin julkaisussa Huuskonen ym. (2005). Vasikat punnittiin kahtena peräkkäisenä päivänä ennen kokeen alkua ja kokeen päätteeksi. Lisäksi eläimet punnittiin kahden viikon välein juottokokeen aikana. Punnitus suoritettiin aina ennen aamujuottoa. Seurantakauden aikana eläinten punnitus suoritettiin neljän viikon välein. Vasikoiden terveydentilaa seurattiin päivittäin. Terveysseurantaan kuului sonnan silmämääräinen määritys, puhaltu- minen, karvanlähtö, liikkumisongelmat: esim. huojuminen, liikekoordinaatio- ongelmat, ylösnousuvaikeudet sekä mahdolliset muut terveysongelmat: (yskä, hengitystietulehdus, napatulehdus, ym.). Tuloksia laskettaessa kahden juottoko- keen tulokset yhdistettiin. Kullakin koekäsittelyllä oli neljä toistoa, jotka muo- dostuivat viiden vasikan ryhmistä. Koetulosten tilastollinen käsittely tehtiin SAS-ohjelmiston GLM –proseduuria käyttäen. Koekäsittelyiden mahdolliset erot testattiin varianssianalyysillä ja koekäsittelyjen keskiarvojen erojen tilas- tollinen merkitsevyys testattiin Tukeyn testillä. Koemalli oli yjk = µ + ruokintaj + koek+ (ruokinta*koe)jk + ejk . Sulavuuskoe Ruokintojen sulavuus määritettiin kokonaiskeruumenetelmällä. Sulavuuskoe tehtiin kahdellatoista ay-sonnivasikalla, jotka hankittiin erikseen sulavuuskoet- ta varten. Sulavuuskokeeseen tulevien eläimien juotto ja ruokinta toteutettiin täysin samalla tavoin kuin juottokokeiden eläinten. Sulavuuskoe suoritettiin eläinten ollessa 4–7 viikon ikäisiä. Eläimet sijoitettiin sulavuuskokeen ajaksi yksittäisiin sulavuuskoehäkkeihin (120 cm*120 cm). Eläimillä toteutettiin kaksi neljän vuorokauden mittaista keruujaksoa. Keruukausien (2*4 vrk) aikana pun- nittiin päivittäin syödyn rehumäärän lisäksi eläimen erittämä sontamäärä. Sekä rehusta että sonnasta kerättiin analyysinäytteitä, joista määritettiin kuiva-aine, tuhka, raakarasva ja raakavalkuainen. Syönti- ja sontamäärien sekä analyysitu- losten perusteella laskettiin ruokintojen kuiva-aineen, orgaanisen aineen, rasvan ja valkuaisen sulavuudet. Tuloksia laskettaessa kahden keruujakson tulokset yhdistettiin. Sulavuuskoetulosten tilastollisena käsittelynä tehtiin varianssi- analyysi SAS-ohjelmiston GLM–proseduurilla. Sulavuuskokeen koemalli oli yijk = µ + ruokintaj + eläin(ruokinta)ij + aikak + (aika*ruokinta)jk + eijk . 13 Tulokset ja tulosten tarkastelu Kokeista jouduttiin poistamaan kaksi vasikkaa toistuvien puhaltumisten seurauk- sena, molemmat poistetut eläimet olivat KR2-ruokinnalla. On epätodennäköistä, että puhaltumiset olisivat johtuneet kokeessa käytetystä juomajauheesta. Vasikoiden kasvu ja rehun syönti Vasikoiden paino oli juoton alussa keskimäärin 48,2 kg ja juoton päättyessä kes- kimäärin 89,6 kg. Eläinten keskimääräinen päiväkasvunopeus juoton aikana 739 g/pv. Vasikoiden saaman juomarehun koostumus ei vaikuttanut juottokokeen aikana merkitsevästi niiden kasvunopeuteen (Taulukko 3). Kaikki kokeessa käytetyt juomarehut liukenivat hyvin veteen, eikä niiden käy- tössä ilmennyt mitään teknisiä ongelmia. Juomarehun kulutus vastasi kaikilla koeruokinnoilla lähes sen suurinta suunniteltua käyttömäärää (Taulukko 3). Ainoastaan ripulitapauksien yhteydessä jotkut eläimet jättivät juomatta osan niille tarjotusta juomarehusta. Eri koekäsittelyiden väliset erot juottokokeen aikaisessa kuiva-aineen syönneissä (kg ka/pv) eivät muodostuneet tilastollisesti merkitseviksi. Kuiva-aineen syönti juottokauden aikana oli keskimäärin 1,34 kg/pv ja vastasi aiemmissa kotimaisissa vasikoiden juottokokeissa rajoitetulla juotolla saatuja tuloksia (Hepola ym. 1998, Saloniemi 2000). Eri koejuottojen jälkivaikutusta seurattiin vasikoiden 6 kuukauden ikään saakka. Kolmivaihekasvatuksessa vasikat tulisi siirtää loppukasvatustilalle noin 5 – 6 kuukauden iässä, joten tässä tutkimuksessa seurattiin kolmivaihekasvatuksen kaksi ensimmäistä vaihetta. Vasikoiden keskimääräinen elopaino oli juoton loppuessa noin 89,6 kg, ja se lisääntyi keskimäärin 1227 grammaa päivässä hieman yli kolme kuukautta kestäneen seurantakauden aikana (Taulukko 3). Ruokintaryhmien välillä ei ollut tilastollisesti merkitsevää eroa kasvunopeuk- sissa. Väkirehua eläimet kuluttivat keskimäärin 2,67 kg ka/pv, ja säilörehua noin 1,89 kg ka/pv. Säilörehun kulutuksessa oli havaittavissa pientä eroa ruokinta- ryhmien välillä siten, että SI-ruokinnan yksilöillä säilörehun kulutus oli hivenen KR1- ja KR2-ruokintoja suurempaa. Erot eivät kuitenkaan olleet tilastollisesti merkitseviä. 14 Taulukko 3. Vasikoiden kasvu- ja rehunsyöntitiedot. Ruokintojen välillä ei tilas- tollisesti merkitseviä eroja. KR1 KR2 SI SEM Elopaino, kg - 2 viikon iässä 48 48 49 1,35 - juoton loppuessa 89 91 89 1,95 - 6 kuukauden iässä 227 226 231 5,01 Päiväkasvu, g/pv - juottokaudella 734 771 713 21,46 - 2,5–6kk 1223 1195 1264 31,55 - keskimäärin kokeen aikana 1060 1054 1081 25,25 Rehujen syönti, kg ka / pv Juottokaudella (2 vk–2 kk) - juomarehu 0,59 0,59 0,58 - - väkirehu 0,56 0,68 0,62 0,032 - säilörehu 0,11 0,12 0,15 0,014 - yhteensä 1,27 1,40 1,36 0,047 - ME-saanti, MJ/pv 17,5 19,2 18,6 0,57 Seurantakaudella (2,5–6 kk) - väkirehu 2,66 2,67 2,67 - - säilörehu 1,84 1,87 1,97 0,121 - yhteensä 4,49 4,54 4,64 0,135 - ME-saanti, MJ/pv 54,4 55,0 56,1 1,51 Ripulipäiviä juottokaudella - % ruokintapäivistä 3,13 3,13 4,20 0,685 Vasikoiden terveydentila Vasikat sairastivat ripulia pääosin ensimmäisen kahden viikon aikana. Ruo- kintojen välillä ei ollut merkitsevää eroa ripulien esiintymisessä (Taulukko 3). Kokeen keskiarvot ripuliprosenttien suhteen vastasivat kaikilla ruokinnoilla tu- loksia, jollaisia pikkuvasikoiden juottokokeista on yleensä raportoitu (Saloniemi 2000). Sairastuneiden vasikoiden ripuli kesti kokeessa keskimäärin kaksi vuo- rokautta. Karvanlähtöä havaittiin kasvirasvaruokinnoilla selvästi enemmän kuin 15 SI-ruokinnalla. KR1-ruokinnalla 30 %:lla vasikoista havaittiin jonkinasteista karvanlähtöä. Karvanlähtöä esiintyi erityisesti eläinten etu- ja takajalkojen sekä turvan alueella. KR2-ruokinnalla karvanlähtöä havaittiin 35 % :lla vasikoista. SI-ruokinnalla karvanlähtöä ei sitä vastoin havaittu lainkaan. Ripulien ja karvan- lähdön lisäksi muita sairauksia ei juurikaan esiintynyt. Aiemmin mainitut kaksi puhaltumistapausta KR2-ruokinnalla eivät todennäköisesti johtuneet juoma- rehun koostumuksesta. Lisäksi yhdellä KR1-ruokinnan ja yhdellä SI-ruokinnan vasikalla havaittiin kokeen aikana veristä ripulia. Ruokintojen sulavuus Taulukossa 4 on esitetty 12 vasikalla tehdyn sulavuuskokeen tulokset siten, että kunkin ravintoaineen sulavuus ilmoitetaan prosenttilukuna. Tuloksia lasketta- essa on yhdistetty kahden 4 päivää kestäneen keruujakson arvot. Ruokintojen välillä ei ollut tilastollisesti merkitseviä eroja minkään ravintoaineen kohdalla, ja numeerisetkin erot osoittautuivat suhteellisen pieniksi. Taulukko 4. Ravintoaineiden näennäinen sulavuus eri ruokinnoilla. Ruokinto- jen välillä ei tilastollisesti merkitseviä eroja. KR1 KR2 SI SEM Sulavuus - kuiva-aine 0,895 0,877 0,892 0,0143 - orgaaninen aine 0,901 0,882 0,897 0,0148 - rasva (HCL) 0,846 0,845 0,847 0,0228 - raakavalkuainen 0,794 0,800 0,825 0,0194 Johtopäätökset Tämän tutkimuksen tulosten perusteella kasvirasvapohjaisilla juomarehuilla ja Startti Instant juomarehulla (rasvalähteenä sian ihra) ruokittujen vasikoiden päi- väkasvuissa ei ollut eroa. Myöskään eläinten rehun syönnissä, ravintoaineiden saannissa eikä eri juomarehujen maittavuudessa havaittu eroja. Edelleenkään eri ruokintaryhmien tuotantotulokset eivät poikenneet toisistaan seurantakauden (eläinten ikä 2,5–6kk) aikana. Kasvirasvapohjaisten rehujen mahdollista vaiku- tusta vasikoiden karvanlähtöön ja eläinten terveyteen tulisi selvittää kuitenkin tarkemmin jatkotutkimuksin, jos kyseisiä rehuja tullaan käyttämään laajemmas- sa mittakaavassa pikku vasikoiden ruokinnassa. 16 Kirjallisuus Bauchart, D., Durant,D., Picherit, C., Graulet, B. & Gruffat, D. 1998. Effects of dietary coconut oil on blood transport and in vivo hepatic metabolism of fatty acids in the preruminant calf. Reproduction Nutrition Development 38: 203. Graulet, B., Gruffat-Mounty, D., Durand, D. & Bauchart, D. 2000. Effects of milk diets containing beef tallow or coconut oil on the fatty acid metabolism of li- ver slices from preruminant calves. British Journal of Nutrition 84: 309-318. Hepola, H., Hänninen, L., Tuure, V-M., Peltomäki, A., Syrjälä-Qvist, L., Ala- Komi, T., Pyykkönen, M., Saloniemi, H. & Castren, H. 1998. Ryhmä- ja kyl- mäkasvatuksen vaikutukset pikkuvasikoiden rehujen syöntiin ja kasvuun. Tuloksia kahdesta pilottikokeesta. Kotieläintieteen päivät. Maaseutukeskus- ten liiton julkaisuja no 924. Helsinki: Maaseutukeskusten liitto. s. 267-270. Hepola, H., Pilviö, K., Tuori, M. & Hellemann, M. 1996. Juomarehun rasvaläh- teen ja sorbitolilisän vaikutus vasikoiden kasvuun ja terveyteen. Kotieläin- tieteen Päivät 1996. Maaseutukeskusten liiton julkaisuja no 905. Helsinki: Maaseutukeskusten liitto. s. 175-179. Huuskonen, A., Khalili, H., Kiljala, J., Joki-Tokola, E. & Nousiainen, J. 2005. Effects of vegetable fats versus lard in milk replacers on feed intake, digestibility, and growth in Finnish Ayrshire bull calves. Journal of Dairy Science 88: 3575-3581. Jenkins, K.J., Kramer, J.K.G., Sauer, F.D. & Emmons, D.B. 1985. Influence of triglycerides and free fatty acids in milk replacers on calf performance, blood plasma, and adipose lipids. Journal of Dairy Science 68: 669-680. Leplaix-Charlat, L., Durand, D. & Bauchart, D. 1996. Effects of diets containing tallow and soybean oil with and without cholesterol on hepatic metabolism of lipids and lipoproteins in the preruminant calf. Journal of Dairy Science. 79: 1826-1835. Piot, C., Hocquette, J-F., Veerkamp, J.H., Durnd, D. & Bauchart, D. 1999. Effects of dietary coconut oil on fatty acid oxidation capacity of the liver, the heart and skeletal muscles in the preruminant calf. British Journal of Nutrition 82:299-308. Raven, A.M. 1970. Fat in milk replacers for calves. Journal of the Science of Food and Agriculture 21: 352-359 (Review). Saloniemi, H. 2000. Ryhmä- ja kylmäkasvatuksen vaikutukset vasikoiden rehu- jen syöntiin, käyttäytymiseen, kasvuun ja terveyteen. Teoksessa: Simonen, T. & Saloniemi, H. (toim.) Kotieläinten tuotantoympäristötutkimus 1996– 2000. Seminaariraportti 19.4.2000. Helsinki: Helsingin yliopisto. s. 31-42. 17 Juottomäärän vaikutus vasikoiden tuotantotuloksiin ja tuotannon talouteen kolmivaihekasvatuksessa Arto Huuskonen1), Pekka Pihamaa2) ja Hannele Khalili3) 1) MTT, Pohjois-Pohjanmaan tutkimusasema,Tutkimusasemantie 15, 92400 Ruukki, arto.huuskonen@mtt.fi 2) MTT Taloustutkimus, Luutnantintie 13, 00410 Helsinki, pekka.pihamaa@mtt.fi 3) MTT Eläinravitsemus, 31600 Jokioinen, hannele.khalili@mtt.fi Tiivistelmä Tutkimuksessa verrattiin vapaata ja rajoitettua juottoa ja niiden vaikutusta vasikoiden kasvuun, rehujen syöntiin ja tuotannon talouteen. Tutkimus sisälsi kaksi vasikoiden juottokoetta MTT:n Pohjois-Pohjanmaan tutkimusasemalla. Vasikoiden juomarehun kulutus oli korkeampi vapaalla kuin rajoitetuilla juotolla. Kolmannesta juottoviikosta eteenpäin päivittäinen keskimääräinen juomamäärä vapaalla juotolla oli 9–10 litraa päivässä. Rajoitetuilla juotoilla keskimääräinen juomamäärä oli kolmannesta juottoviikosta eteenpäin 6–7 litraa eläintä kohti päivässä. Rajoitetusti juotetut eläimet söivät juottokauden aikana merkitsevästi enemmän väkirehua ja säilörehua kuin vapaasti juotetut vasikat. Kahden kuu- kauden ikään saakka vapaasti juotetut vasikat kasvoivat nopeammin kuin rajoi- tetusti juotetut. Ruokintaryhmien välinen ero elopainon kehityksessä tasoittui vieroitusajanjaksona 8–10 viikon iässä. Alkukasvatuskauden ruokinnalla ei tässä kokeessa ollut vaikutusta koko kasvatuskauden keskimääräisiin kasvulukuihin ja teurastuloksiin. Tulokset osoittivat, että runsaan juoton aiheuttama kasvun nopeutuminen vasik- kakaudella ei vaikuta myönteisesti eläinten kasvuun koko kasvatuskautta tarkas- teltaessa. Taloudellisesti järkevin juottomäärä vasikkakaudella lienee 6–8 litraa vasikkaa kohti päivässä. Tätä alhaisemmalla juomamäärällä ruokitut vasikat eivät välttämättä pysty kompensoimaan alkuvaiheen heikompaa kasvutulostaan kasvatuskauden aikana. Vasikoiden vapaa juotto lienee perusteltua ainoastaan tapauksissa, joissa on käytettävissä elintarviketeollisuuden sivutuotteena syn- tyviä maitohuuhteita vasikoiden juomana. Asiasanat: naudanlihantuotanto, vasikat, tuotannon talous, ruokinta, juoma- rehut 18 Johdanto Vasikoiden alkuruokintaan soveltuvien rehujen valikoima on rajattu, koska va- sikka voi ensimmäisten elinviikkojensa aikana hyödyntää ainoastaan juoman mukana saamiaan ravintoaineita. Vasikan nauttima juomarehu kulkeutuu ruo- katorven jatkeena toimivan märekourun kautta, vielä toimimattomat esimahat ohittaen, suoraan juoksutusmahaan (Ørskov ym. 1970). Vasikka kykenee 8–10 ensimmäisen elinviikkonsa aikana hyödyntämään perinnöllisen kasvupotenti- aalinsa parhaiten maidolla tai juottorehulla (Nousiainen 2003). Vasikalle tulee kuitenkin tarjota juomarehun ohella alusta alkaen myös väkirehua ja karkeare- hua, koska kuivien rehujen syönti nopeuttaa etumahojen kasvua ja märehtijäksi kehittymistä (Barmore 1994). Erityisesti väkirehun syönti nopeuttaa pötsin li- makalvojen kehitystä. Karkearehun antamisen on puolestaan huomattu lisäävän vasikan etumahojen eri osastojen tilavuutta, ja lisääntynyt karkearehun syönti aikaansaa aikaisemman mikrobikannan kehityksen elinviikoilla 4–6 (Anderson ym. 1987). Vasikan ensimmäiseksi juomaksi soveltuu ainoastaan ternimaito, koska se sisäl- tää emän vasikkaa varten tuottamat vasta-aineet passiivisen immuniteetin saa- vuttamiseksi. Ruokkimalla vasikka heti syntymän jälkeen ternimaidolla, jossa on korkea immunoglobuliinipitoisuus, voidaan passiivinen immuniteetti siirtää tehokkaasti vasikalle (Selman ym. 1971). Täysmaitoa ja kuorittua maitoa on aikaisempina vuosina käytetty runsaasti vasikoiden juottoon, mutta nykyään täysmaitoa käytetään enää vain vähäisessä määrin ternimaitokauden jälkeen. Teollisten juomarehujen käyttö vasikoiden ruokinnassa on yleistä, koska niiden käyttäminen tulee tavallisesti edullisemmaksi kuin täysmaidon juottaminen va- sikoille. Perinteisesti pikkuvasikat on Suomessa kasvatettu yksittäiskarsinoissa, jolloin vasikan juoman maitomäärän ja terveydentilan seuranta on ollut helppoa. Ny- kyään lihantuotantoon menevät vasikat siirretään yleisesti maidontuotantotilal- ta 7–20 päivän ikäisinä naudanlihantuotantotilalle välikasvattamoon. Tällöin ryhmäkoko saattaa olla jopa 50 vasikkaa. Aikaisin toteutetusta vasikan siirrosta hyötyvät sekä maidon- että lihantuottaja. Maidontuottajan ei tarvitse käyttää ai- kaa eikä rahaa vasikan kasvattamiseen, ja lihantuottaja pystyy varmistumaan va- sikka-aineksen kasvusta hoitamalla vasikan alkukasvatuksen itse. Lisäksi etuna saavutetaan homogeenisempi kasvatuserä, jolloin teuraskuljetuksissa säästetään, kun yksittäiseltä tilalta saadaan suurempi nautaerä kerralla teurastamolle. Noin 2 ½ kuukauden ikäisinä vasikat siirretään välikasvattamon vasikkaosastolta ns. teiniosastolle, jossa niitä ruokitaan kuivilla rehuilla (säilörehu, heinä, väkirehu). Teiniosastolta vasikat siirretään 5–6 kuukauden ikäisinä loppukasvattamoon. Loppukasvatus voi tapahtua joko samalla tilalla kuin välikasvatuskin tai sitten vasikat voidaan välittää edelleen toiselle tilalle loppukasvatettaviksi. 19 Yksi vasikoiden alkukasvatuksen merkittävimmistä ”harmaista alueista” kolmi- vaihekasvatuksessa on ollut juottotapa ja juoman määrä. Perinteisessä kasvatus- mallissa vasikalle annetaan maitoa tai teollista maitojuomaa 3 kertaa vuokau- dessa, siten että kokonaisjuottomäärä on 6–8 litraa. Kolmivaihekasvatuksessa käytetään paljon vapaajuottoa. Suurissa ryhmissä vasikoiden juomat maitomää- rät saattavat tällöin vaihdella suurestikin. Joku yksittäinen vasikka saattaa juoda jopa yli 15 litraa vuorokaudessa, kun taas joku toinen vasikka saattaa paastota esim. sairauden takia. Myös ryhmäkasvatuksessa voitaisiin käyttää rajoitettua juottoa, mutta juottoautomaatin hintaa pidetään usein liian korkeana, mikä on rajannut tämän vaihtoehdon monissa tapauksissa pois. Kuitenkin jos juottoa rajoittamalla päästään kilpailukykyisiin kasvuihin vapaan juoton kanssa, juot- toautomaatti maksaa itsensä ehkä takaisin säästyneen juomarehukustannuksen kautta. Tiloilla, jotka perustavat vasikoiden alkukasvatuksen vapaaseen juottoon, va- sikoiden saama juoma on yleensä hapatettua. Juoman hapattamisen vaikutusta vasikoiden kasvuun on tutkittu useissa ruokintakokeissa. Suurimmassa osassa ruokintakokeita hapanta juomaa saaneet vasikat ovat kasvaneet yhtä paljon tai enemmän kuin hapattamatonta juomaa saaneet. Fallonin ja Harten (1988) ko- keessa vasikoiden kasvu oli suurempi hapanta juomarehua vapaasti saaneilla kuin hapattamatonta juomarehua vapaasti saaneilla vasikoilla. Vajda ja Magic (1993) puolestaan raportoivat, että hapatettua juomarehua rajoitetusti saaneet vasikat kasvoivat juottokaudella enemmän kuin hapattamatonta juomarehua rajoitetusti saaneet. Hapanta juomarehua saaneiden vasikoiden parempi kasvu voi johtua vapaasti tarjotun, hapatetun juomarehun suuremmasta juontimäärästä (Thickett ym. 1983, Nocek ja Braund 1986, Fallon & Harte 1988, Steen 1991) ja vasikoiden ripulien vähentymisestä (Thickett ym 1983, Fallon & Harte 1988, Vajda & Magic 1993). Hinksin ym. (1980) raportin mukaan juoman hapat- tamisen vaikutukset vasikoiden kasvuun ovat kuitenkin ristiriitaisia. Toisessa ruokintakokeessa hapatettua juomarehua vapaasti saaneiden vasikoiden kasvu oli suurempi ja toisessa kokeessa pienempi kuin hapattamatonta juomarehua rajoitetusti saaneiden vasikoiden kasvu (Hinks 1980). Nousiainen (1986), Jaster ym. (1990) ja Sulka (1992) eivät myöskään havainneet juoman hapattamisen vaikuttavan vasikoiden kasvuun rajoitetulla juomarehun saannilla. Todennä- köisesti juomarehun hapattamisella on mahdollista saada positiivinen vaikutus vasikoiden tuotantotuloksiin ennen kaikkea silloin, kun kasvatusolosuhteissa ja/tai eläinten terveystilanteessa on ongelmia. Tässä raportoitavassa kokeessa ei käytetty hapatettua juomaa, koska kokeessa käytettiin juottoautomaatteja, joilla on mahdollista tehdä pieniä kerta-annoksia sitä mukaa, kun vasikat käyvät juomassa. Tutkimuksessa verrattiin vapaata ja rajoitettua juottoa ja niiden vaikutusta vasi- koiden kasvuun, rehujen syöntiin ja tuotannon talouteen. 20 Aineisto ja menetelmät Tutkimus sisälsi kaksi vasikoiden juottokoetta, jotka suoritettiin MTT:n Pohjois- Pohjanmaan tutkimusasemalla. Koevasikat kerättiin paikallisilta lypsykarjati- loilta ternivasikoina, ja ne olivat kokeiden alussa keskimäärin 15 vuorokauden ikäisiä. Ensimmäinen juottokoe (30 maitorotuista sonnivasikkaa) aloitettiin marraskuussa 2002, ja se päättyi toukokuussa 2003, jolloin koe-eläimet olivat 6 kk:n ikäisiä. Tämän jälkeen koe toistettiin toisella 30 maitorotuisen vasikan vasikkaerällä (kesäkuu-marraskuu 2003). Molemmissa kokeissa vasikat arvot- tiin välittömästi tutkimusasemalle tulon jälkeen satunnaisesti kuuteen ryhmään, jotka sijoitettiin kolmelle eri ruokinnalle. Näin kutakin kolmea ruokintakäsitte- lyä edusti molemmissa kokeissa kaksi eläinryhmää. Kokeen kolme koeruokintaa olivat: 1. Vapaa juotto 2. Rajoitettu juotto, jossa suurin sallittu juomamäärä oli 6 litraa vuorokau- dessa 3. Rajoitettu juotto, jossa suurin sallittu juomamäärä oli 8 litraa vuorokau- dessa Juomarehuna käytettiin Startti Instant juomajauhetta, ja kaikkien eläinryhmien juotto tapahtui juottoautomaateilla. Kaikilla ruokinnoilla juomarehujauhetta an- nosteltiin juottoautomaatin kautta 125 g / litra vettä. Ruokinnalla 1 vasikat saivat juomaa vapaasti juottoautomaatista. Tämä vastaa useissa kolmivaihekasvatta- moissa käytössä olevaa vapaajuottokäytäntöä, jossa vasikoiden juomamäärää ei rajoiteta juottokauden aikana. Ruokinnoilla 2 ja 3 vasikat saivat rajoitetun juoma-annoksensa juottoautomaateista pieninä kerta-annoksina (1–2 litraa nes- tettä / juottokerta). Vasikat olivat koesuunnitelman mukaisilla juotoilla 6 viikkoa eli kahden kuu- kauden ikään saakka. Tällöin aloitettiin juotolta vieroitus, joka tapahtui siten, että tarjotun juomarehun määrää vähennettiin päivittäin kahden viikon ajan. Vapaalla juotolla tarjotun juoman määrää vähennettiin 1 litra vuorokaudessa ja rajoitetuilla juotoilla 0,5 litraa vuorokaudessa. Vasikat kasvatettiin 5 vasikan ryhmäkarsinoissa lämpimässä navetassa. Ryhmä- karsinat olivat kooltaan 3,00 m x 3,50 m. Tällöin vasikkaa kohti oli karsinatilaa 2,1 m2. Karsina-alue muodostui lantaritilästä ja kuivitetusta makuualueesta. Karsinoiden kuivitukseen käytettiin turvetta. Ruokintapöydän pituus oli 1,95 m/karsina, jolloin vasikkaa kohti oli ruokintatilaa 39 cm. 21 Kokeen aikana kaikilla vasikoilla oli koko ajan vettä vapaasti tarjolla juomaku- peista. Vasikat saivat juottokokeen ajan lisäksi vapaasti väkirehua ja nurmisäi- lörehua. Väkirehuna käytettiin teollista täysrehua (Raision MullinHerkku 1). Kokeessa käytettyjen rehujen kemiallinen koostumus on esitetty taulukossa 1. Säilörehun säilönnällinen laatu kokeen aikana oli hyvä, D-arvo keskimäärin 69 ja syönti-indeksi 99. Rehunäytteiden keruu ja analysointi suoritettiin samalla tavalla kuin Huuskosen ym. (2005) tutkimuksessa. Vasikat punnittiin juottokaudella kokeen alussa, kahden viikon välein ja juotto- kokeen lopussa. Juoton alussa ja lopussa eläimet punnittiin vähintään kahtena peräkkäisenä päivänä, ja punnitustuloksena käytettiin punnituskertojen keski- arvoa. Punnitukset suoritettiin aamuisin noin klo 7:30. Juottokauden loputtua eläinten punnitus suoritettiin neljän viikon välein. Suoritettavalla koejärjeste- lyllä saatiin selville eläinten painon kehitys ja juottorehun kulutus yksilöittäin, mutta karkea- ja väkirehun kulutuksen seurannassa käytettiin ryhmäkeskiarvoja (5 vasikkaa). Vasikoiden terveydentilasta pidettiin päivittäistä kirjanpitoa. Terveysseurantaan kuuluivat ripuleiden seuranta, puhaltuminen, karvanlähtö sekä mahdolliset muut terveysongelmat: (yskä, hengitystietulehdus, napatulehdus, ym.). Ripulitapauk- set hoidettiin jatkamalla juottoa normaalisti. Ripulivasikalle tarjottiin Startti Vasikkasuolaa veteen sekoitettuna. Lisäksi käytettiin Startti Maitohappobakteeri -valmistetta. Juottokauden päätyttyä seurattiin eri koejuottojen jälkivaikutusta eläinten pai- nonkehitykseen 6 kk:n ikään asti. Juoton loputtua eläimet saivat vapaasti nur- misäilörehua ja vettä, väkirehun annostelumäärä oli maksimissaan 3 kg/eläin/pv. Vasikat saivat väkirehuna teollista täysrehua 4,5 kuukauden ikään saakka, jonka jälkeen väkirehuna alettiin käyttää ohran ja rypsin seosta. Kuuden kuukauden iässä eläimet ryhmiteltiin uuteen tuotantokokeeseen. Vasikkakauden koease- telma otettiin huomioon lohkotekijänä, kun eläimiä ryhmiteltiin uuteen tuotan- tokokeeseen. Tällä tavoin alkujuoton vaikutusta eläinten painon kehitykseen voitiin seurata teurastukseen saakka. Tuloksia laskettaessa kahden juottokokeen tulokset yhdistettiin. Kullakin koe- käsittelyllä oli neljä toistoa, jotka muodostuivat viiden vasikan ryhmistä. Juoma- määrätuloksia tarkasteltaessa havaittiin, että vasikoiden kuluttama juomarehun määrä ei poikennut merkitsevästi toisistaan kuuden litran ja kahdeksan litran juotoilla. Tämän vuoksi kuuden ja kahdeksan litran juotot yhdistettiin tulosten laskennassa kuvaamaan rajoitettua juottoa, jota vertailtiin vapaaseen juottoon. Koetulosten tilastollinen käsittely tehtiin SAS-ohjelmiston varianssianalyysillä. Testauksen koemalli oli täysin satunnaistettu koe. Koemalli: yjk = µ + ruokintaj + koek+ (ruokinta*koe)jk + ejk. 22 Taulukko 1. Kokeessa käytettyjen rehujen kemiallinen koostumus. Startti- Instant Säilörehu Täysrehu Ohra Kuiva-aine, g/kg 927 235 891 887 Kuiva-aineessa, g/kg ka - tuhka 71 70 89 27 - raakarasva 170 46 52 36 - raakavalkuainen 237 172 209 134 - NDF-kuitu 2,5 534 265 243 Tulokset ja tulosten tarkastelu Vasikoiden rehun syönti ja energian saanti Vasikoiden syömät keskimääräiset rehumäärät ja energian saanti juottokaudella (eläinten ikä 2 vk–2 kk), vieroituksen aikana (2–2,5 kk) ja seurantakaudella (2,5 kk–6 kk) on esitetty taulukossa 2. Vaikka kuiva-aineen syönti vaihteli juottokauden aikana ruokintaryhmien välillä ruokintaviikoittain, niin keskimääräinen kokonaissyönti oli samalla tasolla ryh- mien välillä (Taulukko 2). Vapaasti juotetut vasikat saivat juottokaudella syö- mästään kuiva-ainemäärästä kuitenkin enemmän energiaa, koska juomarehun energiasisältö on väkirehua ja säilörehua suurempi. Juotolta vieroituksen aikana sekä kuiva-aineen syönti että energian saanti olivat rajoitetusti juotetuilla vasikoilla merkitsevästi suuremmat kuin vapaasti juote- tuilla vasikoilla (Taulukko 2). Seurantakauden aikana (2,5 kk–6 kk) vasikoiden rehun syöntimäärät ja energian saanti eivät eronneet toisistaan ruokintaryhmien välillä. 23 Taulukko 2. Vasikoiden rehun syönti ja energian saanti. Vapaa juotto Rajoitettu juotto SEE1) Tilastollinen2) merkitsevyys Rehujen syönti, kg ka / pv Juottokaudella (2 vk–2 kk) - juomarehu 0,96 0,70 - - väkirehu 0,05 0,16 0,063 * - säilörehu 0,02 0,05 0,008 *** - yhteensä 1,03 0,90 0,133 NS - ME, MJ/pv 16,01 13,45 2,008 * Vieroituksen aikana (2–2,5 kk) - juomarehu 0,64 0,38 - - väkirehu 0,43 1,01 0,225 ** - säilörehu 0,13 0,28 0,035 *** - yhteensä 1,20 1,67 0,195 ** - ME, MJ/pv 16,90 21,46 2,270 * Seurantakaudella (2,5–6 kk) - väkirehu 2,56 2,62 - - säilörehu 1,69 1,71 0,158 NS - yhteensä 4,25 4,33 0,211 NS - ME, MJ/pv 48,51 49,48 2,397 NS 1)SEE = Estimaatin keskivirhe. 2) Tilastollinen merkitsevyys: *** P<0,001, ** P<0,01, * P<0,05, NS = ei merkitsevää eroa. Vasikoiden juomarehun kulutus oli luonnollisesti korkeampi vapaalla kuin rajoi- tetulla juotolla (Kuva 1). Keskimääräinen päivittäinen juomamäärä oli vapaal- la juotollakin alle kahdeksan litraa kahden ensimmäisen juottoviikon aikana. Kolmannesta juottoviikosta eteenpäin päivittäinen keskimääräinen juomamäärä vapaalla juotolla oli 9–10 litraa päivässä. Juomamäärät ovat samaa suuruusluok- kaa kuin vastaavissa aiemmin raportoiduissa vasikoiden juottokokeissa vapaalla juotolla (Hammel ym. 1988, Appleby ym. 2001, Jasper & Weary 2002). Juoma- määrissä oli suuria eläinkohtaisia vaihteluja, ja suurin yksittäinen juoma-annos kokeen aikana oli 18 litraa päivässä. Rajoitetuilla juotoilla vasikoilla keskimää- räiset juomamäärät olivat vastaavasti kahden ensimmäisen viikon aikana 5–6 litraa ja kolmannesta juottoviikosta eteenpäin 6–7 litraa eläintä kohti päivässä. 24 Vasikoiden juomarehun kulutus juottokauden aikana. 0 2 4 6 8 10 1 2 3 4 5 6 7 8 juottoviikko lit ra a / p v Vapaa Rajoitettu Kuva 1. Vasikoiden keskimääräinen juomarehun kulutus juottokauden aikana. Eläinten ikä kokeen alkaessa oli keskimäärin 14 vrk. Rajoitetusti juotetut eläimet söivät juottokauden aikana merkitsevästi enemmän väkirehua kuin vapaasti juotetut vasikat (Taulukko 2). Kun vasikoita alettiin vieroittaa juotolta, rajoitetusti juotettujen eläinten kuivan rehun syöntikyky oli parempi ja ne pystyivät lisäämään väkirehun syöntimäärää selvästi nopeammin kuin vapaasti juotetut vasikat (Kuva 2). Vasikoiden väkirehun syönnin kehitys juottokauden aikana noudatti useissa aiemmissa tutkimuksissa (Roy 1980, Hen- derson & Stewart 1981, Havrevoll 1987, Khalili ym. 1992, 2004) saatuja tulok- sia. Sama trendi oli nähtävissä nurmisäilörehun syöntimäärissä (Taulukko 2). Rajoitetusti juotetut vasikat söivät juottokauden aikana merkitsevästi enemmän säilörehua kuin vapaasti juotetut vasikat ja niiden säilörehun syönti lisääntyi nopeasti juotolta vieroituksen jälkeen. 25 Vasikoiden väkirehun syönnin kehitys ruokintaviikoittain juottokaudella. 0 0,2 0,4 0,6 0,8 1 1,2 1 2 3 4 5 6 7 8 ruokintaviikko kg k a / p v Vapaa Rajoitettu Kuva 2. Vasikoiden väkirehun syönnin kehitys ruokintaviikoittain juottokaudella. Eläinten ikä kokeen alkaessa oli keskimäärin 14 vrk. Kuiva-aineen syönnin kehitys on nähtävissä kuvassa 3, jossa verrataan koko- naiskuiva-aineen syöntiä ruokintaviikoittain. Kuvasta näkyy, että rajoitetusti juotettujen vasikoiden kuiva-aineen syönti kehittyy hyvin tasaisesti koko ajan- jaksona. Sen sijaan vapaasti juotetuilla eläimillä tapahtuu selkeä kuiva-aineen syönnin väheneminen juotolta vieroituksen aikaan viikoilla 7–8. Vaikka juotolta vieroitus tapahtui juottoautomaatin avulla hyvin varovaisesti, vapaasti juotetut vasikat eivät pystyneet siirtymään kuivan rehun käyttäjiksi ilman selvää syön- timäärän notkahdusta. Kesti noin 1,5 kuukautta vieroituksen jälkeen ennen kuin vapaasti juotettujen eläinten kuivan rehun syöntimäärä oli noussut rajoitetusti juotettujen tasolle (Kuva 3). 26 Kuiva-aineen syönnin kehitys ruokintaviikoittain. 0 1 2 3 4 5 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 Ruokintaviikko kg k a / p v Vapaa Rajoitettu Kuva 3. Vasikoiden kuiva-aineen syönnin kehitys ruokintaviikoittain. Eläinten ikä kokeen alkaessa oli keskimäärin 14 vrk. Tästä kokeesta raportoidut tulokset ovat rehujen syönnin osalta yhteneväisiä useisiin aiempiin kokeisiin, joissa on tutkittu vapaasti annetun maidon tai juo- marehun vaikutusta. Hendersonin ja Stewartin (1981) tutkimuksessa väkirehun osuus kuiva-aineensyönnistä vieroituksen aikana oli jopa alle 20 % vapaasti hapanta juomarehua saaneilla vasikoilla, kun samaan aikaan rajoitetusti hapat- tamatonta juomaa saaneilla vasikoilla väkirehun osuus kuiva-aineensyönnistä oli 66 %. Havrevollin (1987) kokeessa vapaasti tuteista juotetut vasikat joivat enemmän hapanta juomarehua, mutta söivät 13–44 % vähemmän väkirehua kuin rajoitetusti sangoista juotetut vasikat 5–35 päivän aikana. Myös Khalilin ym. (2004) tutkimuksessa vapaasti maitoa saaneet vasikat söivät 9 viikon aikana vähemmän kuivia rehuja kuin rajoitetusti juotetut vasikat. Jasperin ja Wearyn (2002) tutkimus poikkeaa tuloksiltaan tässä raportoidusta siltä osin, että kyseisessä kokeessa suurempi juomamäärä ennen vieroitusta ei pienentänyt väkirehun syöntiä vieroituksen jälkeen. Selitykset hieman toisistaan poikkeaviin tuloksiin saattavat löytyä mm. rajoitetun juoton juomamäärästä tai käytettyjen väkirehujen laadusta. Jasperin ja Wearyn (2002) kokeessa juoma- määrä oli rajoitetulla juotolla 10 % vasikan elopainosta ja juoma tarjottiin ämpä- ristä kaksi kertaa päivässä. Tällöin juomamäärä oli vain 4–6 litraa eläintä kohti päivässä, mikä on varsin niukka juotto. Käytetyn väkirehun ominaisuuksia Jas- per ja Weary (2002) eivät tarkemmin kuvaile, mutta myös väkirehun maittavuus on osaltaan voinut vaikuttaa syöntimäärän kehitykseen, sillä eräs tärkeimmistä rehun ominaisuuksista, joka vaikuttaa kuivien rehujen syönnin kehitykseen, on rehun syönnin helppous ja sen fysikaalinen koostumus (Hodgson 1971). 27 Vasikan pötsin kehitys on yhteydessä myös eläimen ikään ja elopainoon, mutta eniten siihen vaikuttaa kuivan rehun syönti. Pötsin limakalvojen kehitykseen vaikuttaa enemmän väkirehun syönti kuin karkearehu, ja vasikan etumahojen kehitystä voidaan hidastaa runsaalla juottoruokinnalla (Godfrey 1961a,b). Tämä johtuu siitä, että vapaasti maidolla tai juomarehulla ruokittujen vasikoiden halu syödä kuivia rehuja on alhainen, koska juomarehu täyttää kaikkien tärkeiden ravintoaineiden saannin vaatimukset (Roy & Stobo 1975). Tässä tutkimukses- sa juoton rajoittaminen lisäsikin selvästi vasikoiden väkirehun ja karkearehun syöntiä. Rajoitetulla juottoruokinnalla olleet vasikat söivät kahden ja puolen kuukauden iässä väkirehun kuiva-ainetta noin 1 000 grammaa päivässä. Sen sijaan vapaasti juomarehua saaneet vasikat söivät saman ikäisinä vain vajaat 500 grammaa väkirehun kuiva-ainetta päivässä. Myös Huberin ym. (1984) ja Broesderin ym. (1988) tutkimuksissa juoton rajoittaminen lisäsi kuivien rehujen syöntiä vastaavalla tavalla. Vasikoiden kasvu Kahden kuukauden ikään saakka vasikat kasvoivat nopeammin vapaalla juotol- la kuin rajoitetuilla juotoilla (Taulukko 3). Tämä johtui lisääntyneen energian saannin lisäksi siitä, että vasikka voi ensimmäisten elinviikkojensa aikana hyö- dyntää parhaiten juuri juoman mukana saamiaan ravintoaineita (Barmore 1994). Vastasyntyneen vasikan ruoansulatuksen keskuksena toimivan juoksutusmahan sekä suoliston entsyymitoiminta on erikoistunut nimenomaan maidon ainesosi- en hyväksikäyttöön, ja kyky sulattaa muita kuin maidon hiilihydraatteja kehittyy vähitellen (Härtel 2003). 28 Taulukko 3. Vasikoiden kasvutulokset. Vapaa juotto Rajoitettu juotto SEE1) Tilastollinen2) merkitsevyys Elopaino, kg - 2 viikon iässä 48 48 3,15 NS - vieroituksen alkaessa 77 71 4,77 * - vieroituksen loppuessa 84 83 6,44 NS - 6 kuukauden iässä 220 218 10,30 NS -18 kuukauden iässä 667 664 41,88 NS Päiväkasvu, g/pv - 2 vk–2 kk 685 550 103,97 * - 2–2,5 kk (vieroitus) 521 861 202,81 * - 2,5–6 kk 1214 1212 44,44 NS - keskim. 2 vk–6 kk 1023 1017 44,44 NS - päiväkasvu kahden viikon iästä teurastukseen 1143 1139 100,34 NS - nettokasvu kahden viikon iästä teurastukseen 596 597 5,53 NS 1)SEE = Estimaatin keskivirhe. 2) Tilastollinen merkitsevyys: *** P<0,001, ** P<0,01, * P<0,05, NS = ei merkitsevää eroa. Vasikoiden keskimääräiset päiväkasvut jäivät juottokaudella jonkin verran al- haisemmiksi kuin joissakin vastaavissa tutkimuksissa aiemmin (mm. Khalili 2004). Tämä johtui mahdollisesti siitä, että osalla eläimistä esiintyi juottokauden alkupuolella rota- ja koronaviruksien aiheuttamaa ripulia sekä BRS-viruksen aiheuttamia hengitystieoireita. Oireet eivät todennäköisesti vaikuttaneet ruo- kintojen keskinäisiin eroihin, mutta ne vähensivät vasikoiden kasvunopeutta, ja eläinten keskimääräinen kasvu jäi kyseisellä ajanjaksolla suhteellisen vaati- mattomaksi. Hoitoa vaativia ripuleita ja/tai hengitystietulehduksia esiintyi 20 prosentilla rajoitetusti juotetuista vasikoista ja 30 prosentilla vapaasti juotetuista vasikoista. Eri juottostrategioiden mahdollisesta vaikutuksesta eläinten tervey- dentilaan ei tällä havaintomäärällä ole kuitenkaan mahdollista ottaa kantaa. Ruokintaryhmien välinen ero elopainon kehityksessä tasoittui vieroitusajanjak- son aikana eläinten 8–10 viikon iässä (Kuva 4). Tällä kahden viikon jaksolla rajoitetusti juotetut vasikat kasvoivat keskimäärin 861 g/pv ja vapaasti juotetut vasikat vain 521 g/pv. Selitys tähän on löydettävissä paremmasta kuivan rehun syöntikyvystä sitä kautta lisääntyneestä energian saannista, joka oli rajoitetusti juotetuilla vasikoilla selkeästi suurempi juotolta vieroituksen aikaan. 29 Juottomäärän vaikutus vasikoiden elopainon kehitykseen. 0 50 100 150 200 2 4 6 8 10 14 18 22 Eläimen ikä, viikkoa E lo pa in o, k g Vapaa Rajoitettu Kuva 4. Juottomäärän vaikutus vasikoiden elopainon kehitykseen. Vasikoiden kasvuissa ei ikävälillä 2,5–6 kuukautta ollut eroa ruokintaryhmien välillä (Taulukko 3). Eläinten painonkehitystä seurattiin myös tämän jälkeen aina teurastukseen saakka. Vaikka eläimet oli ryhmitelty toiseen tuotantoko- keeseen kuuden kuukauden iässä, oli alkujuotto otettu huomioon ryhmittelyssä ja näin ollen oli mahdollista seurata juottoruokinnan vaikutusta elopainon kehi- tykseen. Alkukasvatuskauden ruokinnalla ei tässä kokeessa ollut minkäänlaista vaikutusta loppukasvatuskauden kasvulukuihin (Taulukko 3). Koska vapaasti juotettujen vasikoiden ensimmäisten juottoviikkojen paremmat päiväkasvuluvut olivat kuroutuneet umpeen jo aiemmin, ei loppukasvatuskaudella tapahtunut kompensatorista kasvua. Myöskään teurastuloksissa ei ollut eroa juottoryhmi- en välillä. Eläinten keskimääräinen nettokasvu koko kasvatuskauden aikana (597 g/pv) oli varsin hyvä. Teurastamolta saadun päiväkasvuraportin mukaan tutkimuksessa mukana olleet eläimet kasvoivat noin 80 g/pv enemmän kuin Atria Oyj:llä teurastetut sonnit keskimäärin vastaavana ajanjaksona (A-Tuotta- jat: Lihanautojen kasvuraportti Pohjois-Pohjanmaan tutkimusasemalle vuodelta 2004). Aikaisemmissa juottomäärää vertailevissa tutkimuksissa tulokset ovat olleet samansuuntaisia kuin tässä kokeessa. Pääsääntöisesti juottokaudella on kui- tenkin saatu tätä koetta merkittävämpi kasvuero vapaan juoton hyväksi, mutta koko kasvatuskauden tarkasteluissa ero on kompensoitunut. Khalilin ym. (2004) tutkimuksessa vapaasti hapatetulla maidolla juotetut vasikat kasvoivat juotto- kaudella paremmin kuin rajoitetusti (5 l/pv) juotettu vertailuryhmä. Juottokau- den jälkeen ero kuitenkin kompensoitui ja tutkimuksen tulokset osoittivat, että 30 runsaan maitojuoton aiheuttama kasvun nopeutuminen vasikkakaudella ei vai- kuttanut myönteisesti eläinten kasvuun koko kasvatuskautta tarkasteltaessa. Juottokaudella tarjottu juomamäärä ei kuitenkaan saa olla liian niukka, sillä jos vasikan kasvu juottokaudella jää hyvin heikoksi (alle 500 gramman), sitä ei pys- tytä kompensoimaan loppukasvatuskaudella (Huuskonen ym. 2002). Tämä tar- koittaa käytännössä sitä, että riittävän energian saannin takaamiseksi rajoitetun juottomäärän tulisi olla 6–8 litraa eläintä kohti päivässä. Neljä litraa juomarehua päivässä saaneet eläimet eivät Huuskosen (2002) kokeessa pystyneet kompen- soimaan alkuvaiheessa menettämäänsä kasvua kasvatuskauden kuluessa. Juotolta vieroitus Tutkimuksessa oli selvästi havaittavissa, että juotolta vieroitusvaihe muodostui vapaasti juotetuilla vasikoilla ongelmakohdaksi. Vapaasti juotettujen vasikoiden rehun syönti ja energian saanti olivat kaksi viikkoa kestäneen vieroitusjakson aikana selvästi pienempiä kuin rajoitetulla juotolla olleilla vasikoilla, mikä myös vaikutti selkeästi eläinten kasvuun. Koska kuiva rehu ja sen aineenvaihdunnan lopputuotteet stimuloivat pötsin kehitystä, onnistuneen vieroituksen edellytys on kuivan rehun syönnin kehitys mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Jotta kuivan rehun syönti kehittyisi, vasikoilla on oltava vapaasti tarjolla tuoretta, hyvin sulavaa ja hyvänlaatuista rehua. Ajankohta, jolloin vasikka voidaan vieroittaa menestyksekkäästi, riippuu siitä, koska vasikka syö riittävästi kuivaa rehua (800 g–1 kg väkirehua) ja pys- tyy käyttämään sitä tehokkaasti hyväkseen. Tämän kokeen tulosten perusteella rajoitetusti juotettujen vasikoiden kuivan rehun syöntikyky ja rehun hyväksi- käyttö ovat vieroituksen aikaan selkeästi paremmat kuin vapaasti juotetuilla vasikoilla. Vieroituksen käytännön toteuttaminen koetaan usein ongelmalliseksi, ja sen toteutukseen on kokeiltu erilaisia ratkaisumalleja. Kirjallisuuden mukaan va- sikoiden juomaa juomamäärää voidaan pienentää ja kuivien rehujen syönti- määrää suurentaa laskemalla juoman lämpötilaa (Bothmer 1992), kohottamalla juoman happamuutta, vieroittamalla vasikat viimeistään 50 vuorokauden iässä (Daenicke 1983, Bothmer 1992), pienentämällä asteittain vasikoille tarjottua juomamäärää (Henderson & Stewart 1981, Jaster ym. 1990) tai lyhentämällä asteittain vasikoiden juottoaikaa 1-3 viikon aikana ennen vieroitusta (Fallon & Harte 1980, Nocek & Braund 1986, Richard ym. 1988). Juottoautomaattia käy- tettäessä juotolta vieroittaminen onnistuu helposti, mutta vapaalta hapanjuotolta vieroittaminen ryhmäkarsinoissa on huomattavasti vaikeampaa, koska yksittäi- sen eläimen juomamäärää ei tällöin voi säädellä. Vieroitus onnistuu parhaiten, jos ryhmän vasikat ovat saman ikäisiä ja kokoisia. Jos tarjottua juomamäärää 31 pienennetään tai juottoaikaa lyhennetään, vasikoiden välinen kilpailu juomasta lisääntyy. Tämä voi puolestaan lisätä hajontaa eläinten kasvuissa, koska ennes- tään suuremmat vasikat saavat eniten ja pienimmät vähiten juomaa. Käytännös- sä vapaalta hapanjuotolta vieroitus tehdään usein lopettamalla juoman tarjoilu yhdellä kertaa (Kemppi 2003). Juottoautomaatin käytön eräänä etuna on hallittu juotolta vieroitus. Muita auto- maatin etuja ovat mm. vasikalle sopiva annostelu määrällisesti ja juottokertoina, mahdollisuus yksilölliseen juomamäärän seurantaan, vasikoiden hyvä ravitse- mustaso sekä työnsäästö (Kemppi 2003). Juottoautomaatin kautta juotettu juoma on myös aina oikean lämpöistä ja koostumukseltaan samanlaista. Merkittävin koneiden hankintaa rajoittava tekijä on suuri investointikustannus. Vapaajuoton ja rajoitetun juoton taloudellinen vertailu välikasvatuskaudella Aluksi vapaata ja rajoitettua juottoa vertailtiin puhtaasti muuttuviin kustan- nuksiin perustuvien katetuottolaskelmien perusteella välikasvatuskauden osalta. Taloudellisten laskelmien numeeristen tulosten perusteella juottomäärän rajoit- tamiselle näyttäisi olevan perusteita. Ryhmien välinen ero ei muodostunut tilas- tollisesti merkitseväksi (Taulukko 4), koska hajonta eläinten välillä oli varsin suurta. Myöskään juoton optimiannostusta ei tämän kokeen tulosten perusteella voida määrittää. Taulukko 4. Eri juottoryhmien ylijäämä. Vasikoiden kasvutulokset. Yksikkö Vapaa juotto Rajoitettu juotto SEE1) Kallis SR Euroa/eläin 86,4 96,8 34,6 Halpa SR Euroa/eläin 105,5 115,2 36,5 1)SEE = Estimaatin keskivirhe. 2) Tilastollinen merkitsevyys: *** P<0,001, ** P<0,01, * P<0,05, NS = ei merkitsevää eroa. Vapaa ja rajoitettu juotto eroavat toisistaan niiden vaatiman työn ja pääoman määrän osalta. Siksi oli välttämätöntä laatia laskelmia, joissa myös nämä kus- tannukset on otettu huomioon. Rajoitettu ruokinta on mahdollista järjestää sekä manuaalisesti että automatisoituna koneellisesti. Manuaalinen rajoitettu ruokin- ta ei tosin ole kovin realistinen nykyisissä suurissa välikasvattamoissa, koska työmäärä muodostuisi niin suureksi. Näin ollen vertailu tehtiin juottoautomaat- tiin. Juottoautomaatti oletettiin olevan jatkuvassa käytössä eli juoton loputtua eläimet siirtyisivät toiseen osastoon ja juottoautomaatille tulisi uudet eläimet. 32 Vapaajuoton ja rajoitetun juoton vertailu (kiinteät kustannukset huomioituna) Vapaajuoton kiinteät kustannukset Eläinkohtaisen juottolaitteistosta syntyvän kustannuksen määrittely vapaajuo- tossa on vaikeaa, koska laitteiston hankintakustannus ei paljoakaan riipu juotet- tavien vasikoiden määrästä. Juottolaitteisto perustuu myös usein mahdollisim- man edullisiin ratkaisuihin, joita ei yleensä ole julkisesti myytävänä. Esimerkik- si juomarehu sekoitetaan ja säilytetään usein vanhoissa tilatankeissa. Vapaajuoton kiinteitä kustannuksia arvioitiin kuitenkin esimerkkilaskelmalla. Vapaajuottolaitteiston oletetaan maksavan 500 euroa ja kestävän 10 vuotta. Vuo- sittain laitteistoa käyttää 200 vasikkaa. Tämän laskelman perusteella kustannuk- seksi vasikkaa kohti muodostuu noin 31 senttiä. Esimerkki vapaajuottolaitteiston aiheuttamasta kustannuksesta Hankintakustannus 500 Korko (5%) 12,5 Poisto 50 Yhteensä 62,5 Vapaajuottolaitteiston kustannus vasikkaa kohti laskettuna 0,31 euroa/vasikka Juoma-automaatin kiinteät kustannukset Laskelmissa juottoautomaattilaitteiston hankintahintana käytettiin 7100 euroa. Asennuskustannukset arvioitiin 300 euroksi. Juottoautomaatti sisälsi 40 tun- nistuspantaa, kaksi juottopaikkaa ja juomarehun sekoituslaitteiston. Laitteiston kestoikänä käytettiin kymmentä vuotta. Laitteiston oletettiin pystyvän hoita- maan yhteensä 40 vasikan ruokinnan. Juottoautomaatin vaatima työmäärä ole- tettiin yhtä suureksi kuin vapaajuotossa. Laskelmassa oletettiin, että vasikoita juotettaisiin kaksi kuukautta, jonka jälkeen olisi kaksi viikkoa taukoa. Näin juottoautomaattia käyttäisi vuodessa viisi erää vasikoita. Laitteiston teoreettinen kapasiteetti on 40 vasikkaa, mutta laskelmissa oletettiin, että keskimäärin laitteiston käyttöasteeksi 90 % eli 36 vasikkaa. Näin vuodessa laitteistoa käyttäisi 180 vasikkaa1. 1 Kiitos tiedoista MMM Jukka-Pekka Laitila K-Maatalous. 33 Esimerkki laitteistokustannuksesta Hankintakustannus 7400 Korko (5%) 185 Poisto 740 Yhteensä 925 Juottoautomaatin kustannus vasikkaa kohti laskettuna 5,14 euroa/vasikka Vertailu Vapaajuoton ja rajoitetun juoton taloudellista ylijäämää vertailtiin kiinteiden kustannusten jälkeen. Rajoitettu juotto oli vapaata juottoa edullisempi vaihtoeh- to, mutta ero vapaan ja rajoitetun juoton välillä luonnollisesti pieneni (Taulukko 5), kun juottoautomaatin kiinteät kustannukset otettiin mukaan tarkasteluun. Laskelmissa käytettyjen oletusten perusteella juoton rajoittamiselle näyttäisi olevan perusteita. Jos juottoautomaatin käyttöaste on pienempi kuin laskelmassa käytetty, ero vapaan ja rajoitetun juoton välillä pienenee entisestään. Taulukko 5. Eri juottoryhmien ylijäämä, kun kiinteät kustannukset on otettu huo- mioon. Yksikkö Vapaa juotto Rajoitettu juotto SEE 1) Tilastollinen merkitsevyys2) Kallis SR Euroa/eläin 86,1 91,4 34,6 NS Halpa SR Euroa/eläin 105,2 110,4 36,5 NS 1)SEE = Estimaatin keskivirhe. 2) Tilastollinen merkitsevyys: *** P<0,001, ** P<0,01, * P<0,05, NS = ei merkitsevää eroa. Yhteenveto ja johtopäätökset Runsas juottoruokinta mahdollistaa rehun kuiva-aineen korkean sulavuuden, muuntokelpoisen energian lisääntyneen saannin sekä rajoitettua juottoa nopeam- man painon kehityksen juottokaudella. Riippumatta juottokaudella käytetyn juomarehun koostumuksesta on eri kokeissa ollut havaittavissa, että juomamää- rän lisääminen vaikuttaa yleensä positiivisesti vasikoiden kasvuun juottokau- den aikana. Koska nuori vasikka pystyy käyttämään juomarehuja tehokkaasti hyväkseen, sen kasvu nopeutuu, kun juottomäärä nousee. Kuitenkin tarkastel- taessa keskimääräisiä kasvuja eläinten koko eliniän aikana on huomattu, että 34 juottokaudella syntyneet erot ovat yleensä kompensoituneet kasvatuskauden aikana. Juottomäärä ei kuitenkaan saa olla liian niukka, sillä jos kasvu juotto- kaudella jää hyvin heikoksi (alle 500 gramman), sitä ei pystytä kompensoimaan loppukasvatuskaudella. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että riittävän energian saannin takaamiseksi rajoitetun juottomäärän tulisi olla 6–8 litraa eläintä kohti päivässä. Vasikoiden juottaminen vapaasti lisää juomarehun kulutusta ja vähentää väki- ja karkearehujen syöntiä, jolloin vasikan kehittyminen märehtijäksi hidastuu. Täl- löin rehukustannukset kasvavat, koska juomarehut ovat kalliimpia kuin väki- ja karkearehut. Vasikoiden vapaa juotto ei osoittautunut tässä tutkimuksessa taloudellisesti jär- keväksi. Tosin ero vapaan ja rajoitetun juoton välillä oli melko pieni. Vapaa juot- to lienee perusteltua tapauksissa, joissa on käytettävissä elintarviketeollisuuden maitohuuhteita vasikoiden juomana. Kirjallisuus Appleby, M.C., Weary, D.M. & Chua, B. 2001. Performance and feeding beha- viour of calves on ad libitum milk from artificial teats. Applied Animal Beha- viour Science 74 (3): 191-201. Anderson, K.L., Nagaraja, T.G., MorrilL, J.L., Avery, T.B., Galitzer, S.J. & Boyer, J.E. 1987. Ruminal microbial development in conventionally or early-wean- ed calves. Journal of Animal Science 64: 1215-1226. Barmore, J.A. 1994. New calf management practices enhance production effi- ciency. Feedstuffs 66: 12-14. Bothmer, G. von 1992. Verfahren und Ergebnisse zur Sauermilchtränke. Teok- sessa: Pirkelmann, H. (toim.). Tiergerechte Kälberhaltung mit rechnerges- teurten Tränkeverfahren. KTBL-Schrift 352: 83-92. Broesder, J.T., Judkins, M.B.& Krysl, L.J. 1988. The influence of 30 or 60 per- cent milk reduction on forage intake and rumen fermentation in male Hol- stein calves. Journal of Animal Science 66 (Suppl. 1): 209. Daenicke, R. 1983. Rearing calves using different variations of the cold-feeding method. Teoksessa: Modern feeding methods for rearing calves. Basel: F. Hoffman-La Roche & Co. s. 43-53. Fallon, R.J. & Harte, F.J. 1988. Effect of normal or acidified milk replacer offe- red ad libitum on calf performance. Irish Journal of Agricultural Research 27: 123-130. Godfrey, N.W. 1961a. The functional development of the calf. I. Growth of the stomach of the calf. Journal of Agricultural Science 57: 173-175. 35 Godfrey, N.W. 1961b. The functional development of the calf. II. Development of rumen function in the calf. Journal of Agricultural Science 57: 177-183. Hammel, K.L., Metz, J.H.M. & Mekking, P. 1988. Sucking behaviour of dai- ry calves fed milk ad libitum by bucket or teat. Applied Animal Behaviour Science 20: 275-285. Havrevoll, Ø. 1987. Bøtte- og speneforing av kalvar. Norsk landbruksforsking 1: 189-206. Henderson, J.J. & Stewart, R.J. 1981. Methods of weaning calves off acidified milk. Agriculture in Northern Ireland 56: 162-165. Hinks, C.E., Gilchrist-Shirlaw, D.W., Adams, I.V., Callum, A., Parkinson, H. & Thomas, D.B. 1980. The effect of acidified milk on calf health and perfor- mance. Journal of Animal Production 34: 460. Hodgson, J. 1971. The development of solid feed intake in calves. 1. The effect of previous experience of solid food, and the physical form of the diet, on the development of food intake after weaning. Animal Production 13: 15-24. Huber, J.T., Silva, A.G., Campos, O.F. & Mathieu, C.M. 1984. Influence of fee- ding different amounts of milk on performance, health, and absorption capa- bility of baby calves. Journal of Dairy Science 67: 2957-2963. Huuskonen, A., Joki-Tokola, E., Valkama, S., Kiljala, J. & Huttu, S. 2002. Vasi- koiden maitojuotto luonnonmukaisessa tuotannossa. Teoksessa: Rinne, M. (toim.). Maataloustieteen päivät 2002: Kotieläintiede. Maaseutukeskusten Liiton julkaisuja 977. Helsinki: Maaseutukeskusten Liitto. s. 160-163. Huuskonen, A., Khalili, H., Kiljala, J., Joki-Tokola, E. & Nousiainen, J. 2005. Effects of vegetable fats versus lard in milk replacers on feed intake, diges- tibility, and growth in Finnish Ayrshire bull calves. Journal of Dairy Science 88: 3575-3581. Härtel, H. 2003. Vasikan ruoansulatuksen kehitys. Teoksessa: Vasikkaopas. Helsinki: Valio Oy. s. 16-19. Jasper, J. & Weary, D.M. 2002. Effects of ad libitum milk intake on dairy calves. Journal of Dairy Science 85: 3054-3058. Jaster, E.H., McCoy, G.C., Tomkins, T. & Davis, C.L. 1990. Feeding acidified or sweet milk replacer to dairy calves. Journal of Dairy Science 73: 3563- 3566. Kemppi, H. 2003. Ternimaito / täysmaito / juottorehujuoma. Teoksessa: Vasik- kaopas. Helsinki: Valio Oy. s. 23-28. Khalili, H., Crosse, S. & Varvikko, T. 1992. The performance of crossbred dairy calves given different levels of whole milk and weaned at different ages. Animal Production 54: 191-195. 36 Khalili, H., Rinne, M., Aspila, P. & Aronen, I. 2004. The effect of free or restricted acidified milk feeding of finnish ayrshire bull calves on the subsequent fat- tening and slaughter performance. Agricultural and Food Science 13: 247- 255. Nocek, J.E. & Braund, D.G. 1986. Performance, health, and postweaning growth on calves fed cold, acidified milk replacer ad libitum. Journal of Dairy Science 69: 1871-1883. Nousiainen, J. 2003. Ruokinnan tavoitteet. Teoksessa: Vasikkaopas. Helsinki: Valio Oy. s. 20. Nousiainen, J., Setälä, J., Mäkinen, I,. Jaakkola, S. & Ojala, R. 1986. Hapatetut juottorehut vasikoiden ruokinnassa. Karjatalous 6: 32-34. Ørskov, E.R., Benzie, D. & Kay, R.N.B. 1970. The effects of feeding procedure on closure of the oesophageal groove in young sheep. British Journal of Nutrition 24: 785-795. Richard, A.L., Heinrichs, A.J. & Muller, L.D. 1988. Feeding acidified milk repla- cer ad libitum to calves housed in group versus individual pens. Journal of Dairy Science 71: 2203-2209. Roy, J.H.B. 1980. The calf: management and feeding. 4th edition. Lontoo: But- terworths. 442 s. Roy, J. H. B. & Stobo, I.J.F. 1975. Nutrition of the preruminant calf. Teoksessa: McDonald, I.W. & Warner, A.C.I. (toim.). Digestion and metabolism in the ruminant. Proceedings of the IV International Symposium on ruminant phy- siology. University of New England: Armidale s. 30-48. Selman, I.E., McEvan, A.D. & Fisher, E.W. 1971. Absorption of immune lac- toglobulin by newborn dairy calves. Research of Veterinary Science 12: 205-210. Steen, R.W.J. 1991. The effect of milk substitute input during calfhood on the lifetime performance of beef cattle. Animal Production 52: 67-74. Sulka, M. 1992. Kurrijauho- ja kurrijauhosta valmistetun piimäjuoman vaikutus vasikoiden kasvuun ja terveyteen. Teoksessa: Kossila, V. & Mäntysaari, P. (toim.). Pikkuvasikoiden ruokintakoetuloksia Maatalouden tutkimuskeskuk- sessa v. 1973-1989. Jokioinen: Maatalouden tutkimuskeskus. s. 79-81. Thickett, W.S., Cluthbert, N.H., Brigstocke, T.D.A., Lindeman, M.A. & Wilson, P.N. 1983. A note on the performance and management of calves reared on cold acidified milk replacer fed ad libitum. Animal Production 36: 147-150. Vajda, V. & Magic, D. 1993. An acidified milk feeding programme and its effects on the health, metabolism and growth intensity of suckling calves. Slovens- ky Veterinarsky Casopis 18: 45-49. 37 Seosrehuruokinnan väkirehutason ja valkuaislisän vaikutus tuotantoon ja tuotannon talouteen kasvavilla lihanaudoilla Arto Huuskonen1), Pekka Pihamaa2), Erkki Joki-Tokola1), Hannele Khalili3), Janne Kiljala1) ja Kyösti Pietola2) 1) MTT, Pohjois-Pohjanmaan tutkimusasema,Tutkimusasemantie 15, 92400 Ruukki, arto.huuskonen@mtt.fi 2) MTT Taloustutkimus, Luutnantintie 13, 00410 Helsinki, pekka.pihamaa@mtt.fi 3) MTT Eläinravitsemus, 31600 Jokioinen, hannele.khalili@mtt.fi Tiivistelmä Tutkimuksella haluttiin selvittää eri väkirehutasojen ja valkuaislisän vaiku- tusta naudanlihantuotannon taloudelliseen kannattavuuteen, lihanautojen kasvuun, rehun syöntiin ja ruhojen teuraslaatuun. MTT:n Pohjois-Pohjanmaan tutkimusasemalla tehtiin kasvatuskoe, jossa vertailtavina koetekijöinä olivat väkirehuruokinnan intensiteetti ja ruokinnan valkuaistäydennys. Kokeen kol- me väkirehutasoa olivat 30, 50 ja 70 % päivittäisestä kuiva-aineen syönnistä. Valkuaisrehuruokinnan vertailtavana koetekijänä oli rypsilisäys: sonnit saivat väkirehuna joko pelkkää ohraa tai ohran ja rypsin seosta. Teuraspainotavoite oli kokeessa 340 kg. Sonnit saivat vapaasti seosrehua, joka sisälsi edellä mainitussa suhteessa karkearehua ja väkirehua. Karkearehuna oli nurmisäilörehu. Sonnien kasvu oli nopeinta eniten väkirehua saaneilla eläimillä. Tutkimuksen perusteella väkirehutason nostaminen ei aiheuttanut ruokinnallisia ongelmia, mikä johtunee ainakin osittain kokeessa käytetystä seosrehuruokinnasta. Ryp- silisäyksellä ei ollut mitään vaikutusta tuotantotuloksiin. Tämän perusteella yli puolen vuoden ikäisille lihasonneille annettu valkuaislisä on tarpeeton, jos karkearehuna käytetään hyvälaatuista nurmisäilörehua. Taloudellisesti edullisem- maksi vaihtoehdoksi muodostui korkean väkirehutason vaihtoehto. Rypsilisän käyttö ei näytä taloudellisten laskelmien perusteella järkevältä. Asiasanat: naudanlihantuotanto, lihanaudat, tuotannon talous, tuotantokus- tannukset, katetuotto, ruokinta, rehut, väkirehut, valkuainen 38 Johdanto Suomessa naudanlihantuotanto perustuu pääosin (noin 80 %) maitorotuiseen eläinainekseen, sillä kaikista teurastettavista naudoista puhtaasti liharotuisten teuraseläinten osuus on alle 10 prosenttia (MMM 2002). Liha- ja maitorotujen risteytysten osuus on vastaavasti hieman yli 10 prosenttia. Maidontuotannon rakennekehityksen mukana lypsyrotuisiin eläimiin perustuva naudanlihantuo- tantopotentiaali on jatkuvasti vähentynyt. Kotimaisen naudanlihantuotannon määrää on pyritty säilyttämään kutakuinkin kotimaista kysyntää vastaavana mm. teuraspainojen nostamisen avulla. Tämä on johtanut siihen, että maitorotui- set sonnit kasvatetaan selvästi suuremmiksi kuin esimerkiksi kymmenen vuotta aikaisemmin, minkä seurauksena tarvitaan uutta tutkimustietoa raskaiden, mai- torotuisten nautojen kasvuominaisuuksista ja rehunkäyttökyvystä. Lihanautoja voidaan kasvattaa tavoiteltuun teuraspainoon useilla erilaisilla re- huyhdistelmillä. Rehujen hintasuhteiden muutos muuttaa taloudellisesti opti- maalista ruokintaa. Esimerkiksi rehuviljan edullisuus suhteessa karkearehuun houkuttelee lisäämään väkirehun käyttöä lihanautojen ruokinnassa. Tilan ulkopuolelta ostettavilla rehuilla on yksiselitteinen markkinahinta, mutta omalla tilalla tuotettavien rehujen arvon määrittäminen perustuu käytännössä tuotantokustannuksiin. Pitkän aikavälin tarkastelussa kustannukseen luetaan mukaan kaikki kustannuserät, kuten rakennus- ja konekustannukset, tarvike- kustannukset ja työkustannus. Lyhyellä suunnittelujänteellä tuotantokustannuk- sista otetaan mukaan vain muuttuvat tarvikekustannukset ja mahdollisesti myös työkustannus. Näin siksi, koska lyhyellä aikavälillä tilan oman karkearehun hintakilpailukyky riippuu keskeisesti muuttuvista tarvikekustannuksista. Ra- kennus- ja konekanta kannattaa lyhyellä aikavälillä hyödyntää täysimääräisesti vaikka, niille ei saataisikaan täyttä korvausta. Pitkällä tähtäimellä koneistusta on uusittava, ja tällöin kone-, siilo- ym. kustannukset on otettava huomioon rehuvaihtoehtoja verratessa. Vaikka Suomi on yleisesti ottaen maataloustuotteiden kohdalla korkeiden tuo- tantokustannusten maa, naudanlihantuotannolla on hyvät edellytykset säilyä merkittävänä tuotannonalana Suomessa. Naudanlihantuotanto nauttii pohjoi- silla maatalousalueilla suhteellisesta edusta. Naudanlihantuotanto kytkeytyy myös laajemmin maaseudun ympäristöohjelmiin ja peltoviljelyyn. Pohjoisten alueiden peltoviljely edellyttää vahvaa kotoisten rehujen kysyntää ja riittävän voimaperäistä karkearehuntuotantoon perustuvaa kotieläintaloutta. Omat vaikeutensa koko naudanlihantuotantoketjun mallintamiseen ja optimaa- lisen ruokinnan määrittämiseen tuovat muun muassa rehujen hintojen ja hinta- suhteiden muutokset, tukipoliittiset päätökset ja lihaksi tuotettavien vasikoiden määrän väheneminen lypsylehmämäärän pienenemisen seurauksena. Vaikka 39 esimerkiksi säilörehunurmen satotason nousu periaatteessa laskee rehuyksikköä kohti laskettua rehuntuotantokustannusta, monet viljelijät tyytyvät tällä hetkel- lä varsin laajaperäiseen tuotantomalliin ja vaatimattomiin satotasoihin. Tämä perustuu siihen, että tilojen peltoalaa on kasvatettu pellon kautta maksettavan tulotuen lisäämiseksi. Tällöin tilat tuottavat heikoillakin satotasoilla kasvatuk- sessa oleville naudoille riittävän määrän säilörehua ja motivaatiota satotason nostamiseen ei ole. Yhtenä mahdollisuutena voisi joillakin tiloilla olla lisätä säilörehun käyttöä lihanautojen ruokinnassa, mutta ostoviljan edullisuus tilalla tuotettuun säilörehuun nähden hankaloittaa päätöksen tekoa. Lisäksi lihanautati- lojen neuvonnassa on painotettu mahdollisimman korkeita päiväkasvutavoitteita ja nopeaa kiertoa, mikä johtaa ruokintasuunnitelmaa tehdessä usein ruokinnan väkirehuprosentin nostamiseen. Kuitenkin käytännössä hyvälaatuiseen säilöre- huun perustuvalla ruokinnalla on mahdollisuus päästä voimakkaiden väkirehu- ruokintojen kanssa kilpailukykyisiin kasvutasoihin (Veira ym. 1985, Thomas ym. 1988, Drennan ym. 1994, Muir ym. 1998, Steen ym. 2002). Suomessa on koko EU-jäsenyyden ajan keskusteltu väkirehun käyttömääristä lihanautojen ruokinnassa. Keskusteluun ovat osallistuneet sekä biologisen puo- len (Huhtanen 1998) että taloustutkijat (Pihamaa & Pietola 2001, Ryhänen ym. 2002). Valkuaislisän tarvetta lihanautojen ruokinnassa on puolestaan tutkittu Suomessa useassa kasvatuskokeessa (Huhtanen ym. 1985, Aronen 1990, 1991, Joki-Tokola 1991, 1996, Aronen ym. 1992), mutta valkuaislisän vaikutusta ta- loudelliseen ylijäämään ei ole aiemmissa tutkimuksissa vielä täysin selvitetty. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, miten väkirehuruokinnan voimak- kuus ja valkuaislisä vaikuttavat lihanautojen loppukasvatuksessa. Kokeilla halut- tiin selvittää eri väkirehutasojen ja valkuaislisän vaikutusta tuotannon taloudelli- seen kannattavuuteen, eläinten kasvuun, rehun syöntiin ja ruhojen teuraslaatuun. Aikaisemmissa vastaavissa lihanautojen ruokintakokeissa on yleensä käytetty erillisruokintaa, mutta tässä tutkimuksessa käytettiin seosrehuruokintaa. Seos- rehuruokinta on viime vuosina merkittävästi yleistynyt lihanautatiloilla, mikä on osaltaan mahdollistanut voimakkaamman väkirehun käytön ruokinnassa. Aikaisemmissa tutkimuksissa maitorotuisia sonneja ei myöskään ole kasvatettu yli 300 kilogramman teuraspainoihin. Aineisto ja menetelmät Lihanautojen kasvatuskokeet toteutettiin Maa- ja elintarviketalouden tutkimus- keskuksen Pohjois-Pohjanmaan tutkimusasemalla. Ensimmäinen koe alkoi maa- liskuussa 2002 ja päättyi vuoden 2003 alussa, jolloin koe-eläimet teurastettiin. Toinen koe aloitettiin lokakuussa 2002 ja se päättyi lokakuussa 2003. Kolmas ja viimeinen kasvatuskoe alkoi toukokuussa 2003 ja päättyi eläinten teurastukseen toukokuussa 2004. 40 Koe-eläimet (yhteensä 90 kpl maitorotuisia sonneja) olivat Pohjois-Pohjanmaan tutkimusasemalla välikasvatettuja sonneja, jotka olivat 6–7 kuukauden ikäisiä kokeen alkaessa. Kokeen alussa eläimet siirrettiin parsinavettaan, jolloin ne kytkettiin parteen. Järjestelyllä saatiin eläinkohtaisia havaintoja. Eläimet ryhmi- teltiin kokeen alussa elopainon perusteella neljään ryhmään, joista ne sijoitettiin satunnaisesti eri ruokinnoille. Koesarjassa oli vertailtavina koetekijöinä väkirehuruokinnan intensiteetti ja ruo- kinnan valkuaisrehutäydennys. Käytetyt kolme väkirehutasoa olivat 30, 50 ja 70 % päivittäisestä kuiva-aineen syönnistä. Kunkin väkirehutason sisällä eläimet oli jaettu kahdelle eri valkuaisruokinnalle. Valkuaisrehuruokinnan vertailtavana koetekijänä oli rypsilisäys: sonnit saivat väkirehuna joko pelkkää ohraa tai oh- ran ja rypsin seosta. Rypsilisällä väkirehun raakavalkuaispitoisuus nostettiin 16 prosenttiin. Näin ollen matalimmalla väkirehutasolla olevilla sonneilla päivittäi- nen rypsilisä oli kilogrammoissa mitaten pienin ja korkeimmalla väkirehutasolla suurin. Rypsilisän määrä riippui siis perusväkirehun eli ohran valkuaispitoisuu- desta, jota seurattiin rehuanalyyseillä. Sonnit saivat vapaasti seosrehua, joka sisälsi edellä mainitussa suhteessa karkearehua ja väkirehua. Karkearehuna oli hyvälaatuinen nurmisäilörehu. Ruokinnassa huolehdittiin myös eläinten kiven- näisaineiden sekä vitamiinien tarpeesta. Säilörehusta otettiin edustava näyte rehun siirtoajokerroittain. Rehunäytteet yhdistettiin vastaamaan kunkin ruokintajakson (4 viikkoa) aikana syötettyä säilörehua. Ohran analyysinäytteenä käytettiin kahden ruokintajakson aikana kerätyistä osannäytteistä yhdistettyä kokonaisnäytettä. Rehunäytteet lähetet- tiin analysoitaviksi sekä MTT:n Eläinravitsemuksen laboratorioon Jokioisille että Valio Oy:n aluelaboratorioon Seinäjoelle. Rehujen kemiallinen koostumus (kuiva-aine, raakavalkuainen, NDF-kuitu) määritettiin Ahvenjärven (2000) kuvailemalla tavalla. Säilörehusta määritettiin lisäksi säilörehun käymislaatu (pH, kokonaistyppi, liukoinen typpi, ammoniumtyppi, haihtuvat rasvahapot ja maito- sekä muurahaishappo). Käymislaatua kuvaavat määritykset tehtiin Valio Oy:ssä käytössä olevalla puristenestetitraukseen pohjautuvalla laatumäärityk- sellä (Moisio & Heikonen 1989). Säilörehun D-arvo määritettiin NIR-menetel- mällä (Nousiainen ym. 2004). Muuntokelpoisen energian (ME) pitoisuus saatiin kertomalla D-arvo 0,16:lla (MAFF 1984). Rehuyksikköarvot laskettiin jakamalla ME-arvo 11,7:llä (Tuori ym. 2000). Rehujen valkuaisarvot laskettiin ohutsuolesta imeytyvinä aminohap- poina (OIV) (Tuori 1992). Säilörehujen syönti-indeksi määritettiin Nousiaisen ja Huhtasen (2000) kuvaamalla tavalla. Säilörehun syönti-indeksi on rehun tuo- tantoarvoa kuvaava tekijä, joka korvaa entisen maittavuustermin. Sillä pyritään antamaan syöntipotentiaalia selventävä mitta rehulle. Indeksi lasketaan rehulle kolmesta tekijästä: 1) käymisasteesta, jota kuvaa käymishappojen yhteismäärä, 2) käymisen laadusta, jonka ilmaisee ammoniakkiluku ja 3) rehun sulavuudesta, jota kuvaa D-arvo. Keskimääräisen hyvän säilörehun syönti-indeksi on 100. 41 Eläimet punnittiin kokeen alkaessa kahtena peräkkäisenä päivänä, ja kokeen alun elopainona käytettiin näiden kahden punnituksen keskiarvoa. Myös en- nen teurastusta eläimet punnittiin kahtena peräkkäisenä päivänä, ja loppupaino määritettiin punnitusten keskiarvona. Tällä järjestelyllä pyrittiin eliminoimaan eläinten elopainossa esiintyvän vuorokausittaisen vaihtelun vaikutus tuloksiin. Kokeen aikana sonnit punnittiin neljän viikon välein aina ruokintajakson päätty- essä. Punnitukset tehtiin aamuisin ennen rehun jakoa mekaanisella eläinvaa’alla. Päiväkasvu laskettiin kokeen lopun elopainon ja kokeen alun elopainon ero- tuksena kasvatuspäivillä jaettuna. Sonnien nettokasvu puolestaan laskettiin teuraspainon ja kokeen alun ruhopainon erotuksena jaettuna kasvatuspäivillä. Ruhopaino kokeen alussa laskettiin kaavalla: (elopaino x 0.50). Sonnien teuraspainotavoite oli 340 kg. Teurastuksen yhteydessä ruhon laatu määriteltiin luokittelemalla ruhojen lihakkuus ja rasvaisuus EUROP-luokituk- sen mukaisesti. Ruokinnoista määritettiin ravintoaineiden näennäinen in vivo –sulavuus AIA-menetelmällä (Keulen & Young 1977). Sulavuuskokeen kesto- aika oli viisi vuorokautta, ja sen aikana kerätyistä rehu- ja sontanäytteistä analy- soitiin sekundäärinen kuiva-aine, tuhka, raakavalkuainen ja NDF-kuitu MTT:n Eläinravitsemuksen laboratoriossa Jokioisilla Ahvenjärven (2000) kuvailemalla tavalla. Sulavuuskokeen aikana sonnien keskimääräinen elopaino oli 605 kg. Kasvatuskokeen rehunkäyttö- ja teurastulosten perusteella tehtiin taloudelliset laskelmat. Taloudelliset laskelmat tehtiin katetuottolaskelmina, joissa lihasta ja tuista saatavista tuotoista on vähennetty ruokinnan kustannukset. Laskelmat on tehty kesän 2003 hinta- ja tukitasoja käyttäen. Väkirehujen hinnoittelu perustuu markkinahintoihin. Säilörehun hinta on määritelty vuosien 2000 ja 2001 Hila- aineiston perusteella. Tukitasot on poimittu tukien hakuoppaasta (MMM 2003). Ylijäämä on laskettu sekä B- että C2 -tukialueelle. Laskelmissa käytetyt hinnat ja tuet on raportoitu liitteessä 1. Tuotanto- ja taloustulosten tilastollinen käsittely tehtiin SAS-ohjelmiston vari- anssianalyysillä. Testauksen koemalli oli lohkoittain satunnaistettu koe. Koe- malli: yijkl = µ + väkirehutasoi + rypsilisäj+ (väkirehutaso*rypsilisä)ij + koek + lohkol + eijkl. Väkirehutason ja rypsilisän välillä oli joidenkin parametrien osalta tilastollisesti merkitseviä yhdysvaikutuksia (p<0.05). Tämä vuoksi tulokset on esitetty paitsi koetekijöittäin (Taulukot 2 ja 4) myös ruokintaryhmittäin (Tau- lukot 3 ja 5). 42 Tulokset ja tulosten tarkastelu Kokeessa käytettyjen rehujen laatu Kokeessa käytettyjen rehujen kemiallinen koostumus, rehuarvot sekä säilörehun säilönnällinen laatu käyvät ilmi taulukosta 1. Säilörehun säilönnällinen laatu oli koesarjan aikana hyvä käymishappojen pitoisuuden sekä ammonium- ja liu- koisen typen osuuksien perusteella mitattuna. Säilörehun sulavuus jäi hieman tavoiteltua tasoa (D-arvo 68-70) matalammaksi D-arvon ollessa keskimäärin 67 koesarjan aikana. Säilörehun syönti-indeksi oli paras toisen kokeen säilörehus- sa, joka oli sulavuudeltaan hieman muita parempaa ja jossa ammoniakkitypen ja käymishappojen määrät olivat pienimmät. Kokeessa käytetty ohra oli rehu- arvoltaan hyvää (Taulukko 1). Taulukko 1. Ruokintakokeessa käytettyjen rehujen kemiallinen koostumus, re- huarvot sekä säilörehun säilönnällinen laatu. Säilörehu, koe 1 Säilörehu, koe 2 Säilörehu, koe 3 Ohra Rypsi Kuiva-aine, g/kg 274 316 261 892 880 Kuiva-aineessa, g/kg ka - raakavalkuainen 156 153 174 128 354 - NDF-kuitu 541 535 554 197 276 - fosfori 2,96 3,13 2,74 3,97 10,89 Ry-arvo, ry/kg ka 0,91 0,92 0,90 1,15 1,00 OIV, g/kg ka 82 82 82 105 151 Hehtolitrapaino, kg/hl - - - 64 - D-arvo 67 68 66 - - Syönti-indeksi 96 100 96 - - pH 4,06 4,08 4,03 - - Kokonaistypestä, % - NH3-N 6,67 5,08 5,69 - - - Liukoinen-N 49,58 42,33 43,54 - - Maitohappo, g/kg ka 52,17 40,25 51,54 - - Haihtuvat rasvahapot, g/kg ka 23,33 10,42 17,00 - - 43 Rehun syönti, ravintoaineiden ja energian saanti Toteutuneet ruokinnan väkirehutasot olivat 29, 48 ja 69 % kuiva-aineesta. Näin ollen kokeen käytännön toteutuksessa päästiin hyvin lähelle koeasetelmassa tavoiteltuja väkirehutasoja (30, 50 ja 70 %). Sonnien kuiva-aineensyönnissä ei ollut merkitseviä eroja eri koetekijöiden välillä (Taulukko 2). Keskimääräinen kuiva-aineensyönti kokeen aikana oli 8,70 kg ka / pv. Korkeimmalla väkire- hutasolla ruokitut sonnit söivät hieman vähemmän kuiva-ainetta kuin 30 ja 50 %:n väkirehutasolla olleet sonnit. Tämä ero ei kuitenkaan ollut tilastollises- ti merkitsevä. Rypsilisän käyttö ei vaikuttanut sonnien syömään rehumäärään (Taulukko 2). Myöskään eläinten energian saannissa ei ollut tilastollisesti merkitseviä ero- ja koetekijöiden välillä (Taulukko 2). Matalimmalla väkirehutasolla energian saanti jäi kuitenkin hieman pienemmäksi kuin 50 ja 70 %:n tasoilla. Rypsilisän käytöllä ei ollut vaikutusta sonnien energian saantiin. Sen sijaan rypsilisä lisäsi merkitsevästi sonnien raakavalkuaisen, OIV:n ja PVT:n saantia (Taulukko 2). Dieetin koostumuksella oli vaikutusta eläinten fosforin saantiin. Rypsin lisää- minen rehuannokseen lisäsi merkitsevästi fosforin saantia (Taulukko 2). Ohran ja varsinkin rypsin fosforipitoisuudet ovat selvästi nurmisäilörehua suurem- pia, mikä näkyi eläinten fosforin saannissa. Fosforin saanti ylitti kaikilla ruo- kinnoilla eläinten tarpeen (Tuori ym. 2000, Ala-Kauppila & Tauriainen 2003). Perusruokinnan kautta saatu fosfori riitti varsin hyvin täyttämään sonnien fos- forin tarpeen, minkä vuoksi ruokinnassa käytettiin vähäfosforista kivennäistä (Ca:P, 30:1). Fosforin hyväksikäyttö eläintuotannossa vaikuttaa maatalouden ravinneylijää- mään. Eläin käyttää ravintoaineet entistä heikommin hyväkseen ruokintaintensi- teetin noustessa, ja ylimääräinen fosfori eritetään sonnan mukana (Van Bruchem ym. 1999). Väkirehun osuuden lisääminen dieetissä ja valkuaisrehujen käyttö lisäävät fosforin saantia ja eritystä sontaan. Erilaisten ruokintojen kokonaista- loudellisuutta laskettaessa tulisi ottaa huomioon myös ympäristökuormitus, jota voimakas väkirehuruokinta ja valkuaisruokinta lisäävät. Lihanautojen rehuan- nokseen ei myöskään ole syytä lisätä fosforia kivennäisrehujen kautta. Dieetin sulavuus Väkirehun osuuden lisääminen paransi dieetin orgaanisen aineen sulavuutta, koska ohran sulavuus oli nurmisäilörehua parempi. Väkirehun lisäys 30 prosen- tista 50 prosenttiin paransi dieetin orgaanisen aineen sulavuutta selkeästi, mutta lisäys 50 prosentista 70 prosenttiin vaikutti enää vain vähän dieetin sulavuu- teen (Taulukko 2). Tämä johtui heikommasta kuidun sulatuksesta väkirehutason noustessa 70 prosenttiin. 44 Dieetin NDF-kuidun sulavuus heikkeni, kun väkirehun osuutta rehuannoksessa lisättiin. Merkittävimpänä syynä tähän on se, että väkirehun kuitu on säilörehun kuitua heikommin sulavaa. Toisena syynä on kuidun sulatusnopeuden hidastu- minen pötsin pH:n laskun seurauksena (Huhtanen & Jaakkola 1993). Tämä joh- tuu siitä, että happamuus inhiboi pötsin sellulolyyttisien mikrobien toimintaa. Kuidun sulavuutta huonontava pH-vaikutus ei ole lineaarinen, sillä sulavuuden heikkeneminen on melko vähäistä pötsin pH:n ollessa korkeampi kuin 6,2. Tä- män tason alapuolella pH:n laskun haitallinen vaikutus lisääntyy nopeasti. Tässä tutkimuksessa kuidun sulatuksen heikkeneminen lisättäessä väkirehun määrää 30 prosentista 50 prosenttiin johtunee pääosin siitä, että säilörehun kui- tua korvattiin heikommin sulavalla väkirehun kuidulla. Lisättäessä väkirehun määrää 50 prosentista 70 prosenttiin kuidun sulavuus heikkeni jyrkästi, mitä selittänee edellisen lisäksi se, että potentiaalisesti sulavan kuidun sulatus heik- keni pötsin pH.n laskun ja sitä seuranneen kuidun sulatusnopeuden heikkene- misen seurauksena. Vastaavanlainen tulos saatiin Huhtasen ja Jaakkolan (1993) tutkimuksessa. Osa kuidun sulavuuden heikkenemisestä suurilla väkirehutasoilla johtuu ns. hiilihydraattivaikutuksesta (Huhtanen & Jaakkola 1993, 1994). Tämä tarkoittaa sitä, että pötsin sellulolyyttiset mikrobit alkavat käyttää ravintonaan helpommin saatavilla olevia hiilihydraatteja ja ikään kuin ”laiskistuvat” käyttämään kuitua ravintonaan. Rypsin lisääminen rehuannokseen paransi dieetin raakavalkuaisen sulavuutta, koska rypsillä raakavalkuaisen sulavuus on noin 10 prosenttiyksikköä parempi kuin ohralla (Tuori ym. 2000). Rypsilisäys näytti parantavan hieman myös diee- tin NDF-kuidun sulavuutta. Vastaavanlainen tulos on aiemmin raportoitu muun muassa Joki-Tokolan (1989) tutkimuksessa. 45 Taulukko 2. Eläinten rehun syönti, ravintoaineiden saanti ja ruokintojen näennäi- nen in vivo –sulavuus koetekijöittäin. Väkirehutaso Rypsilisä SEE1) Kontrastit2) 30 % 50 % 70 % EI ON 1 2 3 4 5 Eläinmäärä, kpl 27 28 29 40 44 Kokeen kesto, vrk 357 347 338 347 347 Rehun syönti, kg ka / pv - säilörehu 6,32 4,55 2,63 4,53 4,47 - väkirehu 2,52 4,26 5,79 4,13 4,23 - yhteensä 8,83 8,81 8,42 8,66 8,70 0,800 * Ravintoaineiden saanti - ry / pv 8,65 9,01 9,01 8,90 8,88 0,834 * - MJ ME / pv 101,2 105,4 105,4 104,1 103,8 9,76 * - raakavalkuainen, g/pv 1360 1316 1217 1257 1337 114,1 ** *** - OIV, g/pv 791 834 840 806 836 75,8 * - PVT, g/pv 45 -44 -135 -91 2 20,41 *** *** ** - fosfori, g/pv 30 32 33 30 34 2,89 *** *** Ruokintojen näennäinen in vivo-sulavuus, % - kuiva-aine 74,7 77,3 78,1 76,8 76,7 1,72 *** * - orgaaninen aine 76,5 79,2 79,9 78,5 78,6 1,73 *** * - raakavalkuainen 73,9 76,2 76,2 72,0 78,8 3,26 *** * * - NDF-kuitu 70,1 68,6 62,3 66,2 67,8 3,09 * *** ** 1) Estimaatin keskivirhe. 2) Tilastollinen testaus: 1= rypsilisä vs. ei rypsilisää, 2 = väkirehutason lineaa- rinen vaikutus, 3 = väkirehutason toisen asteen vaikutus, 4 = väkirehutason ja rypsilisän lineaarinen yhdysvaikutus, 5 = väkirehutason ja rypsilisän toisen asteen yhdysvaikutus. Tilastollinen merkitsevyys: * p<0,05; ** p<0,01; *** p<0,001. 46 Taulukko 3. Eläinten rehun syönti, ravintoaineiden saanti ja ruokintojen näennäi- nen in vivo –sulavuus ruokintaryhmittäin. Väkirehutaso (V) 30 % dieetistä 50 % dieetistä 70 % dieetistä SEE 1) Kontrastit2) Rypsilisä (L) EI ON EI ON EI ON 1 2 3 4 5 Eläinmäärä, kpl 13 14 13 15 14 15 Kokeen kesto, vrk 357 356 348 348 338 339 Rehun syönti, kg ka / pv - säilörehu 6,26 6,37 4,72 4,38 2,61 2,66 - väkirehu 2,45 2,58 4,31 4,19 5,62 5,93 - yhteensä 8,72 8,95 9,03 8,57 8,24 8,59 0,800 * - rypsilisän määrä 0,00 0,33 0,00 0,57 0,00 0,71 Ravintoaineiden saanti - ry / pv 8,55 8,75 9,27 8,74 8,86 9,14 0,834 * - MJ ME / pv 100,1 102,4 108,5 102,2 103,7 107,0 9,76 * - raakavalkuainen, g/pv 1321 1398 1310 1322 1141 1290 114,1 ** *** - OIV, g/pv 772 809 840 826 806 874 75,8 * - PVT, g/pv 18 72 -95 9 -195 -75 20,41 *** *** ** - fosfori, g/pv 28 31 31 33 30 36 2,89 *** *** Ruokintojen näennäinen in vivo –sulavuus, % - kuiva-aine 74,6 74,8 76,9 77,6 78,3 77,7 1,72 *** * - orgaaninen aine 76,4 76,7 78,7 79,6 79,9 79,6 1,73 *** * - raakavalkuainen 71,7 76,1 71,5 80,7 72,7 79,6 3,26 *** * * - NDF-kuitu 69,7 70,5 67,3 69,5 60,9 63,4 3,09 * *** ** 1) Estimaatin keskivirhe. 2) Tilastollinen testaus: 1= rypsilisä vs. ei rypsilisää, 2 = väkirehutason lineaa- rinen vaikutus, 3 = väkirehutason toisen asteen vaikutus, 4 = väkirehutason ja rypsilisän lineaarinen yhdysvaikutus, 5 = väkirehutason ja rypsilisän toisen asteen yhdysvaikutus. Tilastollinen merkitsevyys: * p<0,05; ** p<0,01; *** p<0,001. 47 Kasvu- ja teurastulokset Sonnien keskimääräinen nettokasvu kokeen aikana oli 608 g/pv ja koko elin- ajalle laskettu nettokasvu 582 g/pv (Taulukko 4). Kasvutulokset olivat kaikissa ruokintaryhmissä kohtuullisen hyviä, jos vertailukohdaksi otetaan keskimää- räiset kasvutulokset naudanlihantuotantotiloilla. Esimerkiksi A-Tuottajat Oy:n tila-aineistossa sonnien keskimääräinen nettokasvu syntymästä teurastukseen on vuosina 2002–2004 jäänyt välille 510–530 g/pv. Parhaat tilat yltävät toki 600– 700 gramman nettokasvutuloksiin. Vuonna 2004 A-Tuottajien paras neljännes tiloista ylsi keskimäärin 590 gramman nettokasvuun syntymästä teurastukseen (A-Tuottajat Oy: Lihanautojen kasvuraportti Pohjois-Pohjanmaan tutkimusase- malle vuodelta 2004). Dieetin väkirehuprosentti vaikutti eläinten kasvunopeuteen (Taulukko 3). Voi- makkaimmalla väkirehuruokinnalla (70 %) olleet sonnit saavuttivat tavoitellun 340 kilogramman teuraspainon keskimäärin 518 vrk:n iässä, 50 %:n väkirehu- tasolla tavoitepaino saavutettiin 527 vrk:n iässä ja 30 %:n väkirehutasolla 537 vrk:n iässä. Sonnit kasvoivat parhaiten 70 prosentin väkirehutasolla, joten voimakkaasta ruokinnasta ei tässä tutkimuksessa aiheutunut merkittäviä ongelmia. Kuidun sulatuksen voimakas heikkeneminen 70 prosentin väkirehutasolla kertoo kuiten- kin jonkinasteisesta pötsin pH:n laskusta. Korkealla väkirehumäärällä saavutet- tu hyvä tulos johtunee ainakin osittain kokeessa käytetystä seosrehuruokinnasta, sillä voimakkaan väkirehuruokinnan haitallisia vaikutuksia voidaan lieventää käyttämällä seosrehuruokintaa, joka tasaa pötsikäymistä. Jos nautoja ruokitaan suurilla väkirehumäärillä, niin seosrehun käyttö onkin erityisen perusteltua. Erillisruokinnalla runsas väkirehuruokinta voi heikentää eläinten terveyttä, sil- lä tärkkelyksen nopea pötsikäyminen alentaa voimakkaasti pötsin pH:ta. Pötsin happamuuden haitat eivät välttämättä näy lihanaudalla ulospäin, mutta rehun sulatus ja usein myös tuotantotulokset kärsivät. Suurilla väkirehumäärillä tärk- kelyspitoisen väkirehun osittainen korvaaminen esimerkiksi kuitupitoisella oh- rarehulla on perusteltua, koska kuitupitoinen väkirehu fermentoituu pötsissä viljan tärkkelystä hitaammin. Tämä yhdessä seosrehuruokinnan käytön kanssa vähentää korkeisiin väkirehumääriin liittyviä ruokinnallisia riskejä. Rypsilisällä ei ollut tässä tutkimuksessa vaikutusta eläinten kasvuun (Taulukko 4). Aiemmissa tutkimuksissa on saatu hieman toisistaan poikkeavia tuloksia val- kuaistäydennyksen vaikutuksista nautojen kasvuun (esim. Aronen 1990, Aronen & Vanhatalo 1992, Aronen ym. 1992, Steen 1991, Veira ym. 1994). Tämä johtuu siitä, että perusruokinnasta peräisin olevien ravintoaineiden määrät vaihtelevat huomattavasti. Valkuaislisä voi parantaa nautojen kasvua silloin, kun perusrehut ovat huonolaatuisia (erityisesti kun säilörehun sulavuus on heikko) ja eläinten kasvu on sen vuoksi hidasta. Sen sijaan jos peruskarkearehuna on hyvälaatuinen 48 nurmisäilörehu ei valkuaislisän käytölle lihanaudoilla näyttäisi olevan biologi- sia eikä taloudellisia perusteita. Valkuaislisällä saavutetut tulokset ovat selkeästi riippuvaisia eläimen iästä (Aro- nen 1992). Nuoret naudat (eläinten ikä alle 6 kk) hyötyvät valkuaislisästä, koska niiden pötsimikrobien valkuaissynteesi ei vielä riitä kattamaan eläimen valku- aisen tarvetta. Mikrobisynteesi riittää kattamaan kasvavan sonnin valkuaisen tarpeen 250–300 elopainokilogramman jälkeen. Steenin (1989) mukaan valkuaisrehulisäyksellä on myönteinen vaikutus lihanau- tojen kasvuun, kun väkirehun osuus rehuannoksesta on pieni. Tämän hypoteesin mukaisesti rypsiä saaneet sonnit kasvoivat 30 prosentin väkirehutasolla hieman ohraryhmää nopeammin (nettokasvu: 563 vs. 591 g/pv). Ruhojen lihakkuuteen käytetyllä ruokinnalla ei ollut vaikutusta, sillä ruhot luo- kittuivat kaikissa ruokintaryhmissä keskimäärin luokkaan O-. Matalimmalla väkirehutasolla ruhojen rasvoittuminen oli hieman vähäisempää kuin 50 ja 70 prosentin väkirehutasoilla. Tämä oli odotettu tulos, sillä suurten teuraspaino- jen saavuttaminen voimakkaalla väkirehuruokinnalla ilman, että eläimet rasvoit- tuvat on biologisesti mahdoton tavoite ellei ruokintaa rajoiteta voimakkaasti. Rypsilisä ei vaikuttanut millään tavalla sonnien teurastuloksiin (Taulukko 4). Rehun hyväksikäyttö sekä päiväkasvu- että nettokasvukilogrammaa kohti las- kettuna parani dieetin väkirehuprosentin noustessa (Taulukko 4). Ero oli erityi- sen selvä laskettaessa hyväksikäyttö syötyinä kuiva-ainekilogrammoina kasvu- kilogrammaa kohti. Laskettaessa lisäkasvukilogrammaan kulutetut rehuyksiköt ero ei ollut yhtä voimakas, mutta kuitenkin edelleen tilastollisesti merkitsevä. Rypsilisäyksellä ei ollut minkäänlaista vaikutusta rehun hyväksikäyttöön. 49 Taulukko 4. Eläinten kasvu- ja teurastulokset sekä rehun hyväksikäyttö koe- tekijöittäin. Väkirehutaso Rypsilisä SEE1) Kontrastit2) 30 % 50 % 70 % EI ON 1 2 3 4 5 Eläinmäärä, kpl 27 28 29 40 44 Sonnien paino, kg - alussa 251 251 249 251 250 11,2 - lopussa 649 660 656 655 655 47,4 - teuraspaino 335 341 342 340 339 26,2 Sonnien kasvu, g/pv - päiväkasvu kokeen aikana 1117 1175 1205 1164 1168 137,2 * - nettokasvu kokeen aikana 576 608 634 606 606 75,5 ** - päiväkasvu, 2vk–teurastus 1086 1120 1134 1112 1114 88,8 * - nettokasvu, 2 vk–teurastus 563 582 594 580 579 49,1 * Teurastulokset - Teurasprosentti 51,6 51,7 52,1 51,9 51,7 1,63 - Lihakkuus (EUROP)3) 4,02 4,28 4,29 4,14 4,26 0,667 - Rasvaisuus (EUROP)4) 2,48 2,87 2,86 2,79 2,68 0,575 * Rehun hyväksikäyttö - kg ka / lisäkasvu kg 7,94 7,54 7,00 7,48 7,50 0,491 *** - kg ka / nettokasvu kg 15,38 14,52 13,38 14,37 14,49 1,051 *** - ry / lisäkasvu kg 7,77 7,71 7,49 7,67 7,65 0,510 * - ry / nettokasvu kg 15,06 14,86 14,32 14,73 14,76 1,092 * 1) Estimaatin keskivirhe. 2) Tilastollinen testaus: 1= rypsilisä vs. ei rypsilisää, 2 = väkirehutason lineaarinen vaikutus, 3 = väkirehutason toisen asteen vaikutus, 4 = väkirehutason ja rypsilisän lineaarinen yhdysvaikutus, 5 = väkirehutason ja rypsilisän toisen asteen yhdysvaikutus. Tilastollinen merkitsevyys: * p<0,05; ** p<0,01; *** p<0,001. 3) EUROP-luokitus: O- = 4, O = 5, O+ = 6. 4) EUROP- luokitus: 1= rasvaton, 2 = ohutrasvainen, 3 = keskirasvainen. 50 Taulukko 5. Eläinten kasvu- ja teurastulokset sekä rehun hyväksikäyttö ruokintaryhmit- täin. Väkirehutaso (V) 30 % dieetistä 50 % dieetistä 70 % dieetistä SEE1) Kontrastit2) Rypsilisä (L) EI ON EI ON EI ON 1 2 3 4 5 Eläinmäärä, kpl 13 14 13 15 14 15 Sonnien paino, kg - alussa 252 250 252 250 249 250 11,2 - lopussa 641 658 671 648 652 660 47,2 - teuraspaino 332 338 347 336 340 344 26,2 Sonnien kasvu, g/pv - päiväkasvu kokeen aikana 1090 1144 1205 1145 1196 1214 137,2 * - nettokasvu kokeen aikana 565 588 623 593 631 637 75,5 ** - päiväkasvu, 2vk–teurastus 1072 1099 1141 1098 1124 1143 88,8 * - nettokasvu, 2 vk–teurastus 557 568 593 571 590 599 49,1 * Teurastulokset - Teurasprosentti 51,8 51,4 51,7 51,7 52,2 52,1 1,63 - Lihakkuus (EUROP)3) 3,86 4,18 4,32 4,24 4,24 4,35 0,667 - Rasvaisuus (EUROP)4) 2,63 2,33 2,97 2,78 2,77 2,94 0,575 * Rehun hyväksikäyttö - kg ka / lisäkasvu kg 8,02 7,85 7,53 7,55 6,90 7,11 0,491 *** - kg ka / nettokasvu kg 15,45 15,31 14,52 14,53 13,13 13,63 1,051 *** - ry / lisäkasvu kg 7,87 7,68 7,73 7,70 7,42 7,57 0,510 * - ry / nettokasvu kg 15,16 14,96 14,91 14,81 14,13 14,51 1,092 * 1) Estimaatin keskivirhe. 2) Tilastollinen testaus: 1= rypsilisä vs. ei rypsilisää, 2 = väkirehutason lineaarinen vaikutus, 3 = väkirehutason toisen asteen vaikutus, 4 = väkirehutason ja rypsilisän lineaarinen yhdysvaikutus, 5 = väkirehutason ja rypsilisän toisen asteen yhdysvaikutus. Tilastollinen merkitsevyys: * p<0,05; ** p<0,01; *** p<0,001. 3) EUROP-luokitus: O- = 4, O = 5, O+ = 6. 4) EUROP-luokitus: 1= rasvaton, 2 = ohutrasvainen, 3 = keskirasvainen. 51 Loppukasvatuksen taloudellinen tarkastelu Loppukasvatuskokeen biologisille tuloksille tehtiin taloudellinen tarkastelu ot- taen huomioon panosten ja tuotosten hinnat sekä tuet. Eri koeryhmien taloudel- lista tulosta selvitettiin ensin katetuottolaskelmien avulla. Katetuottolaskelma oli sopiva tarkkuus tässä tapauksessa, koska kokeessa vertailtiin muuttuvan rehupanoksen vaikutusta tuottoihin. Lihasonnin kasvatuksen katetuottoa las- kettiin eläintä kohti ja ruokintajakson päivää kohti. Laskelmat tehtiin B- ja C2 –tukialueiden tukitasojen mukaisesti. Käytetyt panosten ja tuotosten hinnat sekä tuet on raportoitu liitteessä. Kasvatuksesta saatava ylijäämä näyttää lisääntyvän, kun väkirehun osuutta di- eetissä lisätään. Sama kehitys voidaan havaita kaikissa tehdyissä tarkasteluissa (eri säilörehun hinnat, tukialueet). Ero eri ruokintojen välillä on luonnollisesti pienempi, kun säilörehu hinnoitellaan muuttuvien kustannusten mukaan verrat- tuna tilanteeseen, jossa säilörehu olisi hinnoiteltu täyden tuotantokustannuksen mukaan. Ero eläintä ja päivää kohti laskettaessa on tilastollisesti merkitsevä (p<0,001), jos säilörehu hinnoitellaan täyden tuotantokustannuksen mukaan. Jos säilörehu hinnoitellaan muuttuvien kustannusten mukaan, ero on tilastollisesti merkitsevä päivää kohti laskettaessa (p<0,05), mutta ero ei ole tilastollisesti merkitsevä tarkasteltaessa katetta eläintä kohti (Taulukko 6). Rypsilisän käytölle ei tulosten perusteella näytä olevan perusteita. Vaihtoehdos- sa, jossa väkirehun osuus dieetistä on noin 30 % ja säilörehu hinnoitellaan muut- tuvien kustannusten mukaan, rypsilisä näyttäisi kuitenkin lisäävän tuotannosta saatavaa katetuottoa. Ero rypsilisää saaneiden ja ilman rypsilisää kasvaneiden sonnien välillä ei missään vaihtoehdossa muodostunut tilastollisesti merkitse- väksi (Taulukko 6). Ternistä teuraaksi Varsinaisen loppukasvatuskokeen tulosten lisäksi haluttiin laskea katetta koko kasvatuskaudelle eli ternistä teuraaksi. Kahdessa ensimmäisessä kokeessa ole- tettiin kaikkien sonnien saaneen juomarehuksi Startti Instant juomajauhetta. Tämä valittiin juottokauden ruokintavaihtoehdoksi, koska kasvirasvapohjaiset juomarehut eivät ole vielä yleisti markkinoilla, vaan ne olivat koerehuja. Kol- mannessa kerranneessa oletettiin alkukasvatusvaiheen tuoton olevan kolmen eri juottoryhmän keskiarvon suuruinen. Laskelmissa käytetyt tuet ja hinnat on raportoitu liitteessä 1. Ternistä teuraaksi kasvatusperiodilla väkirehun osuuden kasvu dieetissä lisä- si tuotannosta saatavaa katetta. Tulokset ovat hyvin samanlaiset kuin pelkkää loppukasvatusta tarkasteltaessa, koska alkukasvatuskauden ylijäämä oletettiin kaikissa kerranneissa samaksi. 52 Tilastollisien testien perusteella väkirehun määrä muodostui katetuoton kannalta tilastollisesti merkitseväksi (p<0,001), kun säilörehu hinnoiteltiin täyden tuotan- tokustannuksen mukaan. Kun säilörehu hinnoitellaan muuttuvien kustannuksien mukaan, ero eläintä kohti laskettuna väkirehutasojen välillä muodostui tilastol- lisesti merkitseväksi (p<0,05). Päivää kohti laskettuna ero ei ollut tilastollisesti merkitsevä. Rypsilisä käyttäytyi samalla tavalla kuin pelkkää loppukasvatusta tarkasteltaes- sa. Rypsilisä ei näyttänyt lisäävän tuotannosta saatavaa katetuottoa. Rypsilisälle ei siis tässäkään tarkastelussa näyttänyt syntyvän taloudellisia kannusteita. Koko kasvatuskaudella ylijäämä on eläintä kohden suurempi kuin loppukasva- tuksessa, koska myös alkukasvatuksesta saatiin positiivista katetuottoa. Päivää kohti laskettuna katetuotto on suurempi tai pienempi koko kasvatuskaudella verrattuna pelkkään loppukasvatukseen. Ylijäämä päivää kohti on koko kasva- tuskaudella suurempi kuin pelkällä loppukasvatuskaudella, jos alkukasvatus- kauden ylijäämä päivää kohti on suurempi kuin loppukauden ylijäämä päivää kohti. Vastaavasti ylijäämä päivää kohti on koko kasvatuskaudella pienempi kuin pelkällä loppukasvatuskaudella, jos alkukasvatuskauden ylijäämä päivää kohti on pienempi kuin loppukauden ylijäämä päivää kohti. 53 Taulukko 6. Loppukasvatuskauden (6-18 kk) taloudelliset tulokset ja tilastollisien testien tulokset. Väkirehutaso (V) 30 % dieetistä 50 % dieetistä 70 % dieetistä SEE1) Kontrastit2) Rypsilisä (L) EI ON EI ON EI ON 1 2 3 4 5 Eläin määrä 13 14 13 15 14 15 Tukialue B Säilörehu (21 snt/ry) Eläintä kohti 57 51 125 115 231 176 86,822 *** Päivää kohti 0,15 0,13 0,34 0,32 0,66 0,50 0,248 *** Säilörehu (13 snt/ry) Eläintä kohti 225 231 257 238 303 248 90,563 Päivää kohti 0,60 0,61 0,70 0,65 0,86 0,70 0,265 * Tukialue C2 Säilörehu (21 snt/ry) Eläintä kohti 137 129 201 193 306 253 83,982 *** Päivää kohti 0,36 0,34 0,55 0,52 0,86 0,71 0,238 *** Säilörehu (13 snt/ry) Eläintä kohti 304 309 333 316 378 325 86,263 Päivää kohti 0,81 0,82 0,91 0,86 1,06 0,91 0,252 * 1) Estimaatin keskivirhe. 2) Tilastollinen testaus: 1= rypsilisä vs. ei rypsilisää, 2 = väkirehutason lineaa- rinen vaikutus, 3 = väkirehutason toisen asteen vaikutus, 4 = yhdysvaikutus, lineaarinen, 5 = yhdys- vaikutus, toisen asteen. Tilastollinen merkitsevyys: * p<0,05; ** p<0,01; *** p<0,001. 54 Taulukko 7. Koko kasvatuskauden taloudellinen tulos ja tulosten tilastollinen tes- taus. Väkirehutaso (V) 30 % dieetistä 50 % dieetistä 70 % dieetistä SEE1) Kontrastit2) Rypsilisä (L) EI ON EI ON EI ON 1 2 3 4 5 Eläin määrä 13 14 13 15 14 15 Tukialue B Säilörehu (21 snt/ry) Eläintä kohti 187 182 256 246 362 307 88,428 *** Päivää kohti 0,34 0,33 0,48 0,46 0,69 0,59 0,173 *** Säilörehu (13 snt/ry) Eläintä kohti 377 385 412 391 456 402 93,090 Päivää kohti 0,69 0,70 0,77 0,73 0,87 0,77 0,187 * Tukialue C2 Säilörehu (21 snt/ry) Eläintä kohti 275 260 332 323 437 383 84,542 *** Päivää kohti 0,50 0,47 0,62 0,60 0,83 0,73 0,164 *** Säilörehu (13 snt/ry) Eläintä kohti 457 463 487 469 531 478 86,784 Päivää kohti 0,84 0,84 0,91 0,87 1,01 0,91 0,174 * 1) Estimaatin keskivirhe. 2) Tilastollinen testaus: 1= rypsilisä vs. ei rypsilisää, 2 = väkirehutason lineaa- rinen vaikutus, 3 = väkirehutason toisen asteen vaikutus, 4 = yhdysvaikutus, lineaarinen, 5 = yhdys- vaikutus, toisen asteen. Tilastollinen merkitsevyys: * p<0,05; ** p<0,01; *** p<0,001. 55 Kuinka halpaa säilörehun oikein pitäisi olla? Tutkimuksessa on tähän asti käytetty Maaseutukeskusten tekemien kotoisten rehujen hinnoittelulaskelmien (HILA) avulla määriteltyjä säilörehun tuotan- tokustannuksia. Näissä laskelmissa ei ole otettu huomioon säilörehun saamia pinta-alaperusteisia tukia. Tässä halutaan määrittää säilörehun hinta, jolla di- eetti, jossa on 30 % kuiva-aineesta väkirehua, muodostuu taloudellisesti edul- lisemmaksi vaihtoehdoksi. Taulukossa 8. on esitetty eri ruokintaryhmien saavuttama ylijäämä päivää ja sonnia kohti, kun säilörehun hinta on 8,8 senttiä/ry. Jos säilörehu maksaa 8,8 senttiä/ry tai vähemmän on taloudellisesti edullista ruokkia dieetillä, jossa väki- rehun osuus on noin 30 % dieetin kuiva-aineesta. Määritelty rajahinta on jonkin verran pienempi kuin säilörehun muuttuvat kustannukset. Jos peltoalan perus- teella maksettavat tuet otetaan huomioon, säilörehun muuttuvat kustannukset painuvat alle 8,8 senttiä/ry. Joissain tapauksissa koko tuettu tuotantokustannus- kin voi olla alle 8,8 senttiä/ry (esim. Pihamaa ym. 2005). Taulukko 8. Eri ruokintaryhmien ylijäämät C2 -tukialueella, kun säilörehun hinta on noin 8,8 senttiä/ry. Ruokintaryhmä Päivää kohti Sonnia kohti Väkirehu osuus 30 % kuiva-aineesta 1,10 414 Väkirehu osuus 50 % kuiva-aineesta 1,05 387 Väkirehu osuus 70 % kuiva-aineesta 1,07 382 Optimointilaskelmia Kokeen tulosten perusteella tehtiin myös laskelmia optimaalisesta ruokinnasta ja teuraspainosta. Optimaalista teuraspainoa ja ruokintaa määriteltäessä käytet- tiin dynaamisen ohjelmoinnin algoritmia. Samaa menetelmää on naudanlihan tuotannon optimointiin sovellettu aiemminkin (Pihamaa & Pietola 2002). Tu- lokset laskettiin vuoden 2005 alun tilanteen mukaan. Naudanlihan kasvatuksen optimointiongelma voidaan kirjoittaa Bellmannin yh- tälön avulla seuraavassa muodossa: )}(xβV)u,u,(x{Rmax)(xV 1t1t f t s tttu,utt fs ++ += Vt (xt) on arvofunktio (value function), Rt(.) on yhden periodin tuottofunktio, β on diskonttaustekijä β=1/(1+r), jossa korkokanta (r) on määritelty sovittamalla käytettävä vuotuinen korko tarkasteluperiodin (t) pituuteen ja Vt+1(xt+1) on seu- 56 raavan periodin arvofunktio. Lihanaudan kasvatuksessa tilannemuuttujana on eläimen paino (xt). Kaikille tilannemuuttujien arvoille lasketaan, teurastetaanko eläin vai kasvatetaanko sitä edelleen ja kuinka nopeasti. Ohjausmuuttuja (ut s) säätelee, jatketaanko eläimen kasvatusta vai teurastetaanko se. Muuttuja saa arvon nolla, jos kasvatusta jatketaan ja arvon yksi, jos eläin teurastetaan. Toinen ohjausmuuttuja (ut f) on ruokinnan voimakkuus, joka vai- kuttaa kasvunopeuteen ja rehunkulutukseen. Ruokinnan voimakkuus voidaan valita kolmesta väkirehutasosta. Kolmen väkirehutason sisällä on myös jako valkuaislisää saavaan ja valkuaislisää saamattomaan ryhmään. Jokaiseen tilan- nemuuttujan ja ohjausmuuttujan arvoon on liitetty oma rehun kysyntäfunktio, jotka määritellään liitteessä 2. Ajan kulumista seuraa indeksimuuttuja t ja opti- mointiperiodin pituus on T. Siirtymäfunktio eläimen painolle xt , jos eläintä kasvatetaan edelleen eli ut s=0 on: xt+1 = xt+ ft(xt,ut f), jossa ft(xt,ut f) on eläimen kasvu hetkien t ja t+1 välillä. Kasvu riippuu eläimen elopainosta ja ruokinnasta liitteessä 2. esitettyjen kasvunopeusyhtälöiden mu- kaisesti. Siirtymäfunktio eläimen painolle xt , jos eläin teurastetaan eli ut s =1 on: xt+1 = x0 , jossa naudanlihatilalle välityksestä saapuvan vasikan paino on x0. Yhden periodin tuottofunktio voidaan kirjoittaa: ]cpsStxm[Lp s tu)]t(x NATS)t(x CAPS)ftx,tC(u[*) s tu(1) f tu, s tu,tR(x  jossa rehun kysyntäfunktiosta on johdettu ruokintakustannus (C(ut f,xt)). Lihan hinta on pm ja teurasprosentti L ja vasikan hinta on pc. Teurastuksen yhteydessä maksettava tuki on Ss. Lihanaudoille kasvuperiodin aikana maksettava EU-son- nipalkkio on SCAP ja eläimelle kasvuperiodin aikana kertyvä kansallinen tuki on SNAT. Yhden periodin tuottofunktio on positiivinen, kun eläin teurastetaan ja kun eläin saa CAP –tuen. Muina periodeina yhden periodin tuottofunktio on negatiivinen ja yhtä suuri kuin ruokintakustannus, josta on vähennetty eläimen mahdollisesti saama kansallinen tai pohjoinen tuki. 57 Viimeisen periodin tuottofunktio voidaan kirjoittaa: sTmT SxLpR  Viimeisellä periodilla (t = T) eläin aina teurastetaan ja tämän periodin tuotto on sama kuin eläimen teurasarvo (Pietola 1999). Liitteessä 2 on selvitetty, kuinka optimointiongelmaa on yksinkertaistettu, kun dynaamista ohjelmointia on so- vellettu naudanlihantuotannon optimointiin. LFA –tuen kotieläintilan korotusta ei otettu mukaan laskelmaan, koska tuki ei vaikuta päivää kohti laskettuun yli- jäämään. Tulosten perusteella teuraspaino-optimi on noin 270 kilogrammassa. Teurasikä oli noin 13-14 kuukautta. Optimiteuraspaino on jonkin verran pienempi kuin vuoden 2005 alkupuolen keskimääräinen 320 kilogramman teuraspaino. Tosin 320 kilogramman teuraspainon käyttö ei kovinkaan paljoa alenna arvofunktion arvoa. Tämän vuoksi teuraspaino reagoi joustavasti teuraan painon mukaan porrastettuun lihan hintaan. Tukialueiden välille ei muodostu eroja teurastuksen ajoituksen suhteen. Tukialueiden erot näkyvät kuitenkin arvofunktion arvossa. Taulukko 9. Optimointitulokset vuoden 2005 hinnoin ja tuin. B -tukialue vuosi 2005 C2 -tukialue vuosi 2005 SR halpa SR kallis SR halpa SR kallis Elopaino teurastettaessa kg 523 520 523 520 Teuraspaino (ruhopaino) kg 272 270 272 270 Teurasikä pv 404 397 404 397 kk 13,5 13,2 13,5 13,2 Arvofunktion arvo euroa 2056 1703 2631 2276 SR = Säilörehu Optimiteuraspaino tulevaisuudessa CAP –uudistus alentaa lihanaudan tuotannosta saatavaa ylijäämää (aiemmin esim. Pihamaa ym. 2004). Vaikka sonnin kasvatusta optimoitaessa ei tarvitse ottaa huomioon LFA –tuen kotieläintilan korotusta, sonnien kasvatuksesta saa- tavaan ylijäämään pitää lisätä myös LFA:n kansallisen lisäosan kotieläintilan korotus, joka saadaan vain, jos lihan tuotantoa jatketaan. Sonnien katteeseen tulee myös luomutiloilla laskea mukaan luonnonmukaisen kotieläintuotannon tuki. Näyttää kuitenkin siltä että teuraspaino optimi olisi vuosina 2006 ja 2007 58 hieman yli 300 kilogrammaa, joka on hieman enemmän kuin vuoden 2005 noin 270 kilogramman optimi. Tuotannosta saatava ylijäämä näyttää naudanlihan tuotannossa pienenevän. Tukiin liittyviä asioita on raportoitu tarkemmin liit- teessä 3. katsaus tukipolitiikkaan. Yhteenveto ja johtopäätökset Sonnien kasvu oli nopeinta eniten väkirehua saaneilla eläimillä. Tämän tutki- muksen perusteella väkirehutason nostaminen 30 prosentista 50 prosenttiin ei aiheuttanut mitään ruokinnallisia ongelmia. Sen sijaan 70 prosentin väkirehu- tasolla havaittiin voimakasta heikkenemistä kuidun sulatuksessa, mikä kertoo siitä, että potentiaalisesti sulavan kuidun sulatus todennäköisesti heikkeni pötsin pH.n laskun ja sitä seuranneen kuidun sulatusnopeuden heikkenemisen seurauk- sena. Kuitenkin sonnit kasvoivat parhaiten 70 prosentin väkirehutasolla, joten voimakkaasta ruokinnasta ei tässä tutkimuksessa aiheutunut merkittäviä ongel- mia. Tämä johtunee ainakin osittain kokeessa käytetystä seosrehuruokinnasta, sillä voimakkaan väkirehuruokinnan haitallisia vaikutuksia voidaan lieventää käyttämällä seosrehuruokintaa, joka tasaa pötsikäymistä. Jos nautoja ruokitaan suurilla väkirehumäärillä, niin seosrehun käyttö onkin erityisen perusteltua. Rypsilisäyksellä ei ollut tässä tutkimuksessa mitään vaikutusta tuotantotuloksiin. Tämän perusteella yli puolen vuoden ikäisille lihasonneille annettu valkuaislisä on tarpeeton, jos karkearehuna käytetään hyvälaatuista nurmisäilörehua. Taloudellisten tulosten perusteella korkea väkirehun osuus dieetissä näyttää järkevältä. Valkuaislisän antamiselle ei näytä syntyvän taloudellisia perusteita. Teuraspaino-optimi on tällä hetkellä noin 270 kilogrammaa. Optimi on hieman alhaisempi kuin tämän hetkinen keskimääräinen noin 320 kilogramman teuras- paino. Eläinten ruokinta vaikuttaa fosforin hyväksikäyttöön naudanlihantuotannossa ja lannan sisältämään fosforin määrään. Väkirehun osuuden lisääminen dieetissä ja valkuaisrehujen käyttö lisäävät eläinten fosforin saantia ja eritystä sontaan, mikä on ympäristön kannalta negatiivinen tulos. Erilaisten ruokintojen paremmuutta vertailtaessa tulisikin ottaa huomioon myös ympäristökuormitusnäkökohdat. Erityisesti lisävalkuaisen antamisesta kasvaville sonneille tulisi pidättäytyä, koska se ei ole perusteltua myöskään eläinten tuotantotulosten kannalta. 59 Kirjallisuus Ahvenjärvi, S., Vanhatalo, A., Huhtanen, P. & Varvikko, T. 2000. Determination of reticulo-rumen and stomach digestion in lactating cows by omasal canal and duodenal sampling. British Journal of Nutrition 83: 67-77. Ala-Kauppila, A. & Tauriainen, S. 2003. Kivennäisaineet kasvavien nautojen ruokinnassa. Seinäjoen ammattikorkeakoulun julkaisusarja B. Raportteja ja selvityksiä. Seinäjoki: Seinäjoen ammattikorkeakoulu. 80 s. Aronen, I. 1990. Barley protein and rapeseed meal as protein supplements for growing cattle. Acta Agriculturae Scandinavica 40: 297-307. Aronen, I. 1991. Influence of frequency and accuracy of supplement feeding of rumen fermentation, feed intake, diet digestion and performance of growing cattle. 1. Studies with growing bulls fed grass silage ad libitum. Animal Feed Science and Technology 34: 49-65. Aronen, I. 1992. Quality of supplementary feed protein for growing cattle. Aca- demic dissertation. Helsinki: Yliopistopaino. 46 s. Aronen, I., Toivonen, V., Ketoja, E. & Öfversten, J. 1992. Beef production as in- fluenced by stage of maturity of grass for silage and level and type of supple- mentary concentrates. Agricultural Science in Finland 1 (5): 441-460. Aronen, I. & Vanhatalo, A. 1992. Heat-moisture treatment of rapeseed meal: effect on diet digestion, voluntary grass silage intake and growth of Ay-bulls. Acta Agriculturae Scandinavica, Section A, Animal Science 42: 157-166. Dougherty, C. 1992. Introduction to Econometrics. 400 p. New York. Drennan, M.J., Moloney, A.P. & Keane, M.G. 1994. Effects of protein and ener- gy supplements on performance of young bulls offered grass silage. Irish Journal of Agricultural and Food Research 33: 1-10. Eppelin, F., Bhide, S. & Heady, E. O. 1980. Emperical Investigations of Beef Gain Rouhage-Concentrate Substitution. American Journal of Agricultural Economics, 63, 3: 468-477. Heady, E. O. & Dillon, J. L. 1972. Agricultural Production Functions. 667 p. Ames, Iowa, USA. Huhtanen, P. 1998. Sonnia ei pidä kasvattaa sian rehuilla. Lihatalous 56, 1: 24-25. Huhtanen, P. & Jaakkola, S. 1993. The effects of forage preservation method and proportion of concentrate on digestion of cell wall carbohydrates and rumen digesta pool size in cattle. Grass and Forage Science 48: 155-165. Huhtanen, P. & Jaakkola, S. 1994. Influence of grass maturity and diet on ru- minal dry matter and neutral detergent fibre digestion kinetics. Archives of Animal Nutrition 47 (2): 153-167. 60 Huhtanen, P., Poutiainen, E. & Mikkola, T. 1985. The effect of supplementation of grass silage with rapseed meal or Gasol-treated barley on the performan- ce of growing cattle. Journal of Agricultural Science in Finland 57: 75-84. Joki-Tokola, E. 1989. Valkuaislisän tarve sonnien säilörehuruokinnassa. Koe- toiminta ja käytäntö 46: 46. Joki-Tokola, E. 1996. Rankista ja rypsistä ei sonnien säilörehuruokinnassa ollut hyötyä. Koetoiminta ja käytäntö 53: 52. Joki-Tokola, E. 1991. Lihaluurehujauho ja rypsirouhe sonnien valkuaisrehuna. Koetoiminta ja käytäntö 48: 64. Keulen, J. van & Young, B.A. 1977. Evaluation of acid-insoluble ash a marker in ruminant digestibility studies. Journal of Animal Science 44: 282-287. MAFF 1984. Energy allowances and feeding systems for ruminants. Reference Book 433. Lontoo: Her Majesty’s Stationary Office. 85 s. Maa- ja metsätalousministeriö 2002. Kotimaisen naudanlihantuotannon elvyt- tämistä selvittävän työryhmän loppuraportti. Työryhmämuistio MMM 2002:2. Helsinki: Maa- ja metsätalousministeriö. 38 s. Maa- ja metsätalousministeriö 2003. Hakuopas 2003. Helsinki: Maa- ja metsä- talousministeriö. 149 s. Moisio, T. & Heikonen, M. 1989. A titration method for silage assessment. Ani- mal Feed Science and Technology 22: 341-353. Muir, P.D., Deaker, J.M. & Bown, M.D. 1998. Effects of forage- and grain-based feeding systems on beef quality: A review. New Zealand Journal of Agricul- tural Research 41: 623-635. Nousiainen, J., Ahvenjärvi, S., Rinne, M., Hellämäki, M. & Huhtanen, P. Predic- tion of indigestible cell wall fraction of grass silage by near infrared reflectan- ce spectroscopy. Animal Feed Science and Technology 115: 295-311. Nousiainen, J. & Huhtanen, P. 2000. Säilörehun syönti-indeksi auttaa ruokin- tastrategian toteuttamisessa. Teoksessa: Rinne, M. (toim.). Maataloustie- teen päivät 2000. Kotieläintiede. Maaseutukeskusten Liiton julkaisuja no 952. Helsinki: Maaseutukeskusten Liitto. s. 15-19. Pihamaa, P. & Pietola, K. 2001. Lihanaudan kasvatuksen optimointi. MTT Taloustutkimus (MTTL), selvityksiä 7/2001. Helsinki: MTTL. 43 s. Pihamaa, P., Pyykkönen, P. & Lehtonen, H. 2004. CAP-uudistuksen vaikutus naudanlihantuotantoon. Teoksessa: Heikki Lehtonen (toim.). CAP-uudistus Suomen maataloudessa. MTT:n selvityksiä 62. Helsinki: MTT. 43-65. Pihamaa, P., Rinne, M., Nykänen-Kurki, P., Koikkalainen, K. & Myyrä, S. 2005. Nurmirehu päihittää viljan edullisuudessa. Koetoiminta ja käytäntö 62, 1(21.3.2005): 15. 61 Ryhänen, M., Sipiläinen, T. & Seppälä, R. 1996. EU-jäsenyyden vaikutus nau- danlihantuotantoon. Teoksessa: Ylätalo, M. (toim.). Maatalousyritysten so- peutuminen EU:ssa vallitseviin hintasuhteisiin. Helsingin yliopiston talous- tieteen laitoksen julkaisuja 12: 119-156. Ryhänen, M., Sipiläinen, T., Seppälä, R., Rinne, M., Huhtanen, P. & Suokan- nas, A. 2002. Nurmirehua entistä edullisemmin. Teoksessa: Niemeläinen, O. & Topi-Hulmi, M. (toim.). Nurmirehun kilpailukyvyn parantaminen -tutki- musohjelman päätösseminaari 18.4.2002. Suomen Nurmiyhdistyksen jul- kaisu 17: 111-121. Steen, R.W.J. 1989. A comparison of soya-bean meal, sunflower and fish me- als as protein supplements for yearling cattle offered grass silage-based diets. Animal Production 48: 81-89. Steen, R.W.J. 1991. The effect of level of protein supplementation on the per- formance and carcass composition of young bulls given grass silage ad libitum. Animal Production 52: 465-475. Steen, R.W.J., Kilpatrick, D.J. & Porter, M.G. 2002. Effects of the proportions of high or medium digestibility grass silage and concentrates in the diet of beef cattle on liveweight gain, carcass composition and fatty acid composition of muscle. Grass and Forage Science 57 (3): 279-291. Thomas, C., Gibbs, B.G., Beever, D.E. & Thurnham, B.R. 1988. The effect of date of cut and barley substitution on gain and on the efficiency of utilization of grass silage by growing cattle. British Journal of Nutrition 60: 297-306. Tuori, M. 1992. Rapeseed meal as a supplementary protein for dairy cows on grass silage-based diet, with the emphasis on the Nordic AAT-PBV feed protein evaluation system. Agricultural Science in Finland 1: 369-439. Tuori, M., Kaustell, K., Valaja, J., Aimonen, E., Saarisalo, E. & Huhtanen, P. 2000. Rehutaulukot ja ruokintasuositukset. Helsinki: Yliopistopaino. 88 s. Van Bruchem, J., Sciere, H. & Van Keulen, H. 1999. Dairy farming in the Net- herlands in transition towards more efficient nutrient use. Livestock Produc- tion Science 61: 145-153. Veira, D.M., Butler, G., Ivan, M. & Proulx, J.G. 1985. Utilization of grass silage by cattle: effect of barley and fishmeal supplements. Canadian Journal of Animal Science 65: 897-903. Veira, D.M., Butler, G., Proulx, J.G. & Poste, L.M. 1994. Utilization of grass si- lage by cattle: Effect of supplementation with different sources and amounts of protein. Journal of Animal Science 72: 1403-1408. 62 Teuraspainon ja ruokinnan vaikutus ruhon kaupalliseen arvoon Markku Honkavaara Lihateollisuuden tutkimuskeskus, PL 56, 13101 Hämeenlinna, markku.honkavaara@ltk.fi Tiivistelmä Tämä tutkimus toteutettiin Suomen Lihateollisuusyhdistyksen toimeksiannosta MTT:n taloustutkimuksen hankkeen ”Uusien naudanlihan tuotantomenetelmien talous” puitteissa 2003–2004. MTT:n Pohjois-Pohjanmaan tutkimusasemalla parressa ”kolmivaihekasvatetut” maitorotuiset sonnit teurastettiin Atria Oy:n Kuopion teurastamossa, josta lähetettiin 24 ruhon puolikasta LTK:hon leikatta- vaksi. Sonnit valittiin ruokinnan väkirehutason (30–70 %) ja rypsilisän (kyllä –ei) sekä ruhopainon mukaan (280–380 kg). Tutkittujen ruhojen Europ-luokat ja -rasvaisuus olivat keskimääräistä heikom- pia. Ruhojen keskipaino oli 338,8 + 24,1 kg. Naudanruhon alkupaloista saatiin eniten suoraa luullista paistia, sitten lapaa, ulkofileeselkää, etuselkää, rintaa, kylkeä, niskaa ja kuvetta sekä vähiten sisäfilettä. Arvokkaista palalihoista saa- tiin eniten ulkopaistia, sitten trimmattua ulkofilettä, sisäpaistia, kulmapaistia ja paahtopaistia sekä vähiten trimmattua sisäfilettä. Näiden yhteenlaskettu osuus oli 17,6 % ruhon painosta. Nautalajitelmista saatiin eniten N2:ta, sitten N0:aa, N6:tta ja NE:tä sekä vähiten N5:ttä. Lajitelmien yhteenlaskettu osuus oli 58,8 %. Lisäksi saatiin potkalihoja (4,0 %) ja luita (19,6 %). Yksittäisistä lajitelmista saatiin eniten N2:ta (37,5 %), jota oli paljon lavassa, suorassa paistissa, kyljessä, kupeessa ja rinnassa. Tulosten mukaan keskimääräinen ruhon arvo oli 1051,78 + 78,91 euroa, minimi 887,95 ja maksimi 1209,49 euroa. Keskimääräinen ruhon kilogrammahinta oli 3,14 + 0,11 euroa/kg. Tällöin arvokkaat ulkofilee ja N0-lajitelma vaikuttivat vähemmän arvokkaan N2:n ohella merkittävästi ruhon arvoon. Vähemmän arvokkaita paloja (arvo 2,90 euroa/kg) saatiin ruhosta lähes yhdeksän kertaa enemmän kuin arvokkaimpia paloja (arvo 11,00–18,90 euroa/kg), vastaavat saannot olivat 41,6 ja 4,7 %. Tulosten mukaan ruokinnan väkirehutaso tai rypsilisä vaikuttivat hyvin vähän ruhojen Europ-luokitukseen tai saantoihin, ne eivät vaikuttaneet ruhon arvoon. Havaitut tervalihatapaukset eivät olleet saaneet rypsilisää. Kasvunopeus vaikutti ruhojen Europ-luokitukseen ja saantoihin, sekä jonkin verran ruhon arvoon, mutta vain vähän lihan laatuun. Nautojen ruhopaino vaikutti Europ-luokitukseen, saantoihin ja ruhon arvoon, muttei lihan laatuun. Asiasanat: naudanruho, ruokinta, saannot, ruhon arvo, lihan laatu 63 Johdanto Suomessa on otettu käyttöön uusi naudanlihan kasvatusmenetelmä, kolmivai- hekasvatus, maitorotuisilla naudoilla. Tällöin vasikkatiloilta tulleet vasikat kas- vatetaan välikasvattamoissa, joista ne siirretään loppukasvattamoihin, joissa ne kasvatetaan aikaisempaa korkeampiin teuraspainoihin. Kolmivaihekasva- tettujen nautojen kasvu tapahtuu nopeammin ja tasaisemmin kuin perinteisessä välitysvasikoihin perustuvassa naudanlihantuotannossa. Selvittämättä kuitenkin on, kuinka naudanlihantuottajat saavat taloudellisen korvauksen kolmivaihe- kasvatuksessa ja kuinka kustannukset sekä tuotot jaetaan eri vaiheiden kesken. Edelleen tällä hetkellä ei ole tarkkaa tietoa uudella menetelmällä tuotettujen naudanruhojen taloudellisesta arvosta, joka perustuu ruhon luiden, rasvan ja punaisen lihan leikkuusaantoon. Aiempaa maitorotujen leikkuusaantoon ja ruhon arvoon liittyvää tutkimusta ei Suomessa ole tehty. Maa- ja metsätalousministeriön naudanlihan edistämispro- jektissa ”Naudanlihantuotannon kehittäminen” 1989–1993 eläinaines perustui perinteiseen välitysvasikkatuotantoon, vasikat tuotettiin liharotuisten sonnien ja maitorotuisten lehmien risteytyksinä (MMM 1994). Ongelman ratkaisemiseksi ruholla tulee olla tarkkaan määritelty kaupallinen arvo, joka perustuu tarkkoihin ruhon osien leikkuusaantoihin. Tavanomainen, rutiininomaisesti teuraslinjalla tehty ruhon punnitus ja silmämääräisesti tehty EUROP-luokitus eivät ole riittävän tarkkoja ruhon kaupallisen arvon määrittä- misessä. Lisäksi uudella kasvatusmenetelmällä ruhopaino nousee noin 350 kg: aan, jolloin riski ylimääräisen pintarasvan muodostumiseen ja yleensä ruhon rasvoittumiseen lisääntyy. Tässä tutkimuksessa selvitettiin kuinka väkirehutaso ja rypsilisä sekä kasvunopeus ja ruhopaino vaikuttavat ruhon Europ-luokituk- seen, leikkuusaantoon, ruhon kaupalliseen arvoon ja lihan laatuun. Aineisto ja menetelmät MTT:n Pohjois-Pohjanmaan tutkimusasemalla kolmivaihekasvatetut 29 ja 27 maitorotuista parsinautaa teurastettiin Atria Oyj:n Kuopion teurastamossa 23.10.2003 ja 6.5.2004. Molemmilla kerroilla teuraslinjalla valittiin 12 ruhoa, ruhopainon (ryhmät 280–320, 320–350 ja 350–380 kg), ruokinnan väkirehuta- son (30, 50 ja 70 %) ja rypsilisän (ilman lisää tai rypsilisä annettu) perusteella. Tavoitteena oli valita kolmen eri ruhopainon nautoja, jotka muodostivat kolme väkirehun ja rypsilisän suhteen vertailukelpoista ryhmää (Taulukko 1). 64 Taulukko 1. Tutkimuksen naudat koeryhmittäin. Ryhmä 1 Ryhmä 2 Ryhmä 3 Elopaino, kg 570 – 600 600 – 650 650 - 680 Ruhopaino, kg 280 – 320 320 – 350 350 - 380 Väkirehutaso, % 30 50 70 Rypsilisä (nautoja, kpl) Ei Kyllä (4) (4) Ei Kyllä (4) (4) Ei Kyllä (4) (4) Nautoja, kpl 8 8 8 Teurastuksen jälkeen valittujen 24 ruhon vasen puolisko lähetettiin LTK:hon leikattavaksi. Leikkuutapa oli Atria Oyj:n tavan mukainen kaupallinen leikkuu. Ruhonpuolikkaat oli sahattu Atrialla etu- ja takaneljännekseen. Niistä leikattiin ensin yhdeksän alkupalaa (rinta, etuselkä, lapa, niska, sisäfilee, kylki, kuve, ulkofileeselkä ja suora paisti luineen). Tämän jälkeen kukin alkupala leikattiin niin, että yhdestä puolikkaasta muodostui yhteensä 41 palaa (mm. sisä- ja ul- kofilee, sisä-, ulko-, kulma ja paahtopaisti, potkalihat, NE-, N0-, N2- , N5- ja N6-lajitelmat ja luut). Taulukossa 2 on yhteenveto paloista ja lajitelmista. Leik- kuusaannot ilmoitettiin prosentteina ruhon kokonaispainosta. Leikkuun yhte- ydessä mitattiin ulkofileen pH-arvo ja väri, vaaleus, punaisuus ja keltaisuus, sekä arvioitiin aistinvaraisesti ulkofileen marmoroitumisaste (1–5, vähän–paljon lihaksen sisäistä rasvaa). 65 Taulukko 2. Koko ruhon palat ja lajitelmat. Lajitelma / pala Selite Trimmattu sisäfilee Kaupallinen leikkuu Trimmattu ulkofilee ” Sisäpaisti ” Ulkopaisti ” Kulmapaisti ” Paahtopaisti ” NE Poistettu näkyvä rasva, kalvot ja jänteet, rasvaa alle 8 % N0 Poistettu osa näkyvästä rasvasta, kalvot ja jänteet, rasvaa alle 12 % N2 Ei sisällä rasvakasaumia, paksuja kalvoja tai jänteitä, rasvaa alle 20 % N5 Sisältää jänteet ja kalvot, rasvaa noin 10 % N6 Sisältää leikkuussa erotetun rasvan, ei sisällä sisärasvoja, rasvaa noin 70 % Potkalihat Potkien punainen liha Luut Ruhon kaikki luut Taulukossa 3 palat on ryhmitelty arvon mukaan (-0,04–18,90 euroa/kg) neljään luokkaan, arvokkaimpiin (fileet), arvokkaisiin (paistit, NE ja N0), vähemmän arvokkaisiin (N2 ja potkalihat) ja lähes arvottomiin (N5, N6 ja luut). Aineistolle laskettiin tilastolliset tunnusluvut, tutkittiin väkirehutason, rypsi- lisän, ruhopainon ja kasvunopeuden vaikutusta leikkuusaantoon, arvo-osien saantoon, ruhon arvoon sekä lihan laatuun. Taulukko 3. Palojen arvonmukainen ryhmittely neljään luokkaan. Ryhmä Palat (arvo, euroa/kg) Arvokkaimmat Trimmattu sisä- ja ulkofilee (11,00 – 18,90 euroa) Arvokkaat Sisä-, ulko-, kulma- ja paahtopaisti sekä NE- ja N0-lajitelma (4,3 – 6,7 euroa) Vähemmän arvokkaat N2-lajitelma ja potkalihat (2,90 euroa) Lähes arvottomat N5- ja N6-lajitelmat sekä luut (-0,04 – 0,34 euroa) 66 Tulokset ja tulosten tarkastelu Ruhojen laatu Leikkuuseen valittujen sonnien keskimääräinen elopaino oli 623,2 + 32,2 kg ja vastaava ruhojen keskipaino oli 338,8 + 24,1 kg. Tutkittujen ruhojen Europ-luokat ja -rasvaisuus olivat keskimääräistä heikom- pia. Muodoltaan kohtalaisia, Europ-luokan O ja O- ruhoja oli vastaavasti 12,5 ja 75,0 %, edelleen muodoltaan heikkoja, Europ-luokan P+ ruhoja oli 12,5 %. Aineistossa ei ollut muodoltaan hyviä, Europ-luokan R ruhoja. Vertailun vuoksi todetaan, että vuoden 2003 koko maan sonnien Europ-jakauma oli seuraava: hyviä (R+, R ja R-) 6,6 %, kohtalaisia (O+, O ja O-) 79,2 % ja heikkoja (P+, P ja P-) 13,2 %. Europ-rasvaisuusasteeltaan tutkitut ruhot olivat keskimääräistä rasvaisempia. Ohutrasvaisia (2), keskirasvaisia (3) ja rasvaisia (4) oli 41,7; 50,0 ja 8,3 %. Vertailuna on vuoden 2003 koko maan sonniaineisto, jossa ohutrasvaisia (2), keskirasvaisia (3) ja rasvaisia (4) oli 61,5; 28,0 ja 3,0 %. Leikkuusaannot Naudanruhon alkupaloista saatiin eniten suoraa luullista paistia 29,7 %, sitten lapaa 19,8 %, ulkofileeselkää 10,7 %, etuselkää 9,0 %, rintaa 8,3 %, kylkeä 7,2 %, niskaa 7,2 % ja kuvetta 6,2 % sekä vähiten sisäfilettä 1,9 % ruhon painosta. Näistä alkupaloista saatiin palalihaa, nautalajitelmia NE, N0, N2, N5 ja N6 sekä potkalihaa ja luita (Taulukko 2). Arvokkaista palalihoista saatiin eniten ulkopaistia 5,1 %, sitten trimmattua ul- kofilettä 3,4 %, sisäpaistia 3,3 %, kulmapaistia 2,9 % ja paahtopaistia 1,7 % sekä trimmattua sisäfilettä 1,2 % ruhon painosta. Näiden yhteenlaskettu osuus oli 17,6 % ruhon painosta. Nautalajitelmista saatiin eniten N2:ta 37,5 %, sitten N0:aa 11,2 %, N6:tta 7,1 % ja NE:tä 2,2 % sekä vähiten N5:ttä 0,8 % ruhon painosta. Lajitelmien yhteenlaskettu osuus oli 58,8 %. Lisäksi saatiin potkali- hoja 4,0 % ja luita 19,6 %. N2-lajitelmaa oli paljon lavassa, suorassa paistissa, kyljessä, kupeessa ja rinnassa. Tulosten mukaan keskimääräinen ruhon arvo oli 1051,78 + 78,91 euroa, minimi 887,95 ja maksimi 1209,49 euroa. Keskimääräinen ruhon kilogrammahinta oli 3,14 + 0,11 euroa/kg. Tällöin arvokkaimpia paloja saatiin 4,7 %, arvokkaita paloja tuli 26,4 %, vähemmän arvokkaita 41,6 % ja lähes arvottomia paloja 27,3 % ruhopainosta. Ruhon arvon kannalta paisteilla, sisä- ja ulkofileellä sekä N0-lajitelmalla oli suuri merkitys ruhon arvoon. Niiden keskimääräinen arvo 67 oli vastaavasti 204,17, 77,73 ja 126,66 sekä 160,42 euroa/ruho. Suuren saannon vuoksi N2-lajitelman arvo oli 366,19 euroa/ruho. Lihan laatu Ensimmäisessä teurastuserässä esiintyi kaksi tervalihaista sonnia, joiden ul- kofileen pH-arvo oli yli 6,00 (6,09 ja 6,40). Tällainen liha pilaantuu helposti, sitä ei voi tyhjiöpakata ja raakakypsyttää. Se voidaan ohjata keittomakkaran valmistukseen, mistä seuraa kuitenkin merkittävä taloudellinen tappio fileiden ja paistien arvon alenemana. Todennäköinen syy tervalihaisuuteen oli sonnien parsikasvatus, joka tunnetusti lisää sonnien stressiherkkyyttä eläinten käsitte- lyssä verrattuna karsina- tai pihattonautoihin. Ulkofileiden väri oli normaali. Ne olivat melko tummia, keskimääräinen L-arvo 39,4 + 3,7 ja hyvin punaisia, keskimääräinen a-arvo 21,7 + 3,7. Edellä mainitun tervalihatapauksen (pH 6,40) L-arvo oli pienin 33,0 ja a-arvo 20,2. Tutkitut ulkofileet olivat melko vähän marmoroituneita. Asteikolla 1 – 5 (vähän –paljon) aistinvaraisesti arvioituna niiden keskimääräinen marmoroitumisaste oli 1,8 + 1,1, mikä oli tyypillinen maitorotuiselle naudalle. Väkirehutason ja rypsilisän vaikutus Väkirehutasosta (30, 50 tai 70 %) riippumatta ruhojen muoto (Europ-luokitus) oli ilman rypsilisää hieman parempi kuin rypsilisällä. Rypsilisällä ohutrasvaisia ruhoja oli etenkin 30 ja 50 % väkirehutasoilla enemmän kuin ilman rypsilisää. Ruhopainoissa ei ollut merkittävää eroa. Yleisesti ottaen ruokinnalla ei ollut suurta vaikutusta leikkuusaantoihin. Ryp- silisän saaneiden ja 50 % väkirehutasolla ruokittujen sonnien rinnan saanto oli suurempi kuin rypsilisän saaneiden ja 30 % väkirehutasolla ruokittujen nautojen (P<0.05). Arvokkaimpien palojen, fileiden saanto oli 70 % väkirehutasolla suu- rempi ilman rypsilisää kuin lisän kanssa (P<0.05). Tulosten mukaan väkirehutaso ja rypsilisä eivät vaikuttaneet merkittävästi ru- hon arvoon (euroa/ruho tai euroa/kg). Kaksi tervalihatapausta kohottivat merkittävästi ulkofileen pH-arvoa 50 % vä- kirehutasolla ilman rypsilisää. Muutoin ulkofileiden pH-arvossa tai värissä ei ollut merkittävää eroa. 68 Kasvunopeuden vaikutus Koenautojen elopainon kasvu kahden viikon iästä teurastukseen eli päiväkasvu 0–18 kk oli 991–1196 g/päivä. MTT:n ruokintakokeessa , loppukasvatuksessa sonnien päiväkasvu 6–18 kk oli puolestaan 986 –1295 g/päivä. Naudan lihapai- non kasvu koko elinaikana eli nettokasvu 0–18 kk oli 477–635 g/päivä. Vastaava loppukasvatuksen aikainen nettokasvu 6–18 kk oli 481–743 g/päivä. Tulosten mukaan hitaan päiväkasvun (alle 1060 g/päivä) ja hitaan nettokasvun (alle 540 g/päivä) nautojen ruhon muoto, Europ-luokitus oli heikompi, mutta ne olivat vähemmän rasvaisia kuin nopeimmin kasvaneet (päiväkasvu 0–18 kk 1134–1196 g/päivä ja nettokasvu 6–18 kk 606–734 g/päivä). Nopeimmin kasvaneet sonnit olivat muita painavampia, niiden keskimääräinen ruhopaino oli 365 kg. Tässä tutkimuksessa naudan koko elinaikainen päiväkasvu 0–18 kk vaikutti leikkuusaantoihin enemmän kuin loppukasvatuksen päiväkasvu 6–18 kk. Sen sijaan loppukasvatuksen nettokasvu 6–18 kk vaikutti saantoihin enemmän kuin koko elinaikainen nettokasvu 0–18 kk. Todettiin, että päiväkasvun 0–18 kk kiihtyessä rinnan, kupeen ja ulkofileeselän saannot kohosivat, mutta etuselän ja suoran luullisen paistin saannot alenivat. Edelleen nettokasvun 6–18 kk kiihtyessä kyljen, kupeen ja ulkofileeselän saan- not kohosivat, mutta suoran luullisen paistin saanto aleni. Tulosten mukaan koko elinaikaisen päiväkasvun kiihtyessä sisä-, ulko-, kulma- ja paahtopaistin sekä sisäfileen, potkalihojen, NE- ja N0-lajitelmien saannot alenivat, mutta N2- ja N6-lajitelmien osuudet kohosivat. Tällöin loppukasva- tuksen nettokasvun kiihtyminen alensi paistien erityisesti sisäpaistin saantoa, mutta lisäsi N6-lajitelman saantoa. Leikkuutulosten mukaan sonnien elinaikaisen päiväkasvun 0–18 kk kiihtymi- nen alensi arvokkaiden palojen (4–7 euroa/kg) osuutta merkittävästi, sen sijaan loppukasvatuksen päiväkasvu 6–18 kk ei vaikuttanut arvon mukaan luokiteltui- hin paloihin. Myöskään nautojen nettokasvu ei vaikuttanut merkittävästi arvon mukaan luokiteltujen palojen saantoon. Todettiin, että nopeimmin kasvaneet sonnit olivat painavimpia, minkä takia niiden ruhon arvo (euroa/ruho) oli korkein. Kuitenkin hitaimmin kasvaneiden nautojen ruhon kilogrammahinta (euroa/kg) oli korkein, koska niihin kertyi ar- vokkaita paisteja ja NE- ja N0-lajitelmia enemmän kuin nopeasti kasvaneisiin ruhoihin. 69 Elinaikaisen tai loppukasvatuksen nettokasvun kohotessa ruhopaino kasvoi merkittävästi, kuitenkaan ruhon kilogrammahinta ei noussut nettokasvun myö- tä. Sillä nettokasvun kohotessa ulkofileen arvo kyllä kasvoi, mutta samalla kasvoivat myös N2- ja N6-lajitelmien arvot (saannot). N2 ja N6 alensivat ruhon kilogrammahintaa. Elinaikaisen päiväkasvun kiihtyminen lisäsi ulkofileen marmoroitumista merkit- tävästi. Muutoin kasvunopeus ei vaikuttanut ulkofileen pH-arvoon tai väriin. Ruhopainon vaikutus Alkuperäisen suunnitelman mukaan työssä oli tarkoitus verrata melko saman painoisia eri ruokintaryhmien sonneja keskenään. Tavoite muuttui ruhopainon vaikutuksen tutkimiseen vasta toisen teurastusryhmän aikana. Tästä syystä ke- vyitä alle 300 kg ruhoja ei saatu koottua riittävästi. Aineisto muodostui kolmesta painoryhmästä 288–321, 322–346 ja 349–380 kg, joiden vastaavat keskipainot olivat 311,4 + 11,3 kg, 334,9 + 9,7 kg ja 363,5 + 11,3 kg. Ensimmäisessä ryhmässä oli seitsemän, toisessa ryhmässä oli kahdek- san ja kolmannessa ryhmässä oli yhdeksän ruhoa. Tulosten mukaan painon kasvaessa ruhon muoto, Europ-luokka parani, saman aikaisesti ruhon rasvaisuus kuitenkin lisääntyi merkittävästi. Todettiin, että ruhopainon kasvaessa 288:sta 380 kg:aan kupeen ja ulkofileeselän leikkuusaannot kasvoivat (P<0.05), mutta samalla suoran luullisen paistin saan- to aleni merkittävästi (P<0.001). Tällöin sisäfileen, kaikkien paistien, etenkin si- säpaistin, saannot alenivat, kun taas N2- ja N6-lajitelmien saannot kohosivat. Edelleen ruhopainon kasvaessa ruhon arvo (euroa/ruho) kohosi merkittävästi. Tämä johtui luonnollisesti siitä, että ruhopainon kohotessa myös yksittäisten palojen paino kasvoi. Ruhopainon kasvaessa ulkofileen, N2- ja N6-lajitelmien arvot kohosivat merkittävästi, tällöin muiden palojen arvo ei kohonnut merkit- tävästi. Laskettaessa ruhon arvo kilogrammaa kohti todettiin, että ruhon kilo- grammahinta aleni 3,17 eurosta 3,13 euroon ruhopainon noustessa 290:stä 380 kg:aan. Ruhopaino ei vaikuttanut merkittävästi ulkofileen marmoroitumiseen, pH-ar- voon tai väriin. 70 Johtopäätökset Tämän tutkimuksen maitorotuiset sonnit olivat ruhopainoltaan tavanomaisia suurempia, edelleen niiden ruhojen Europ-luokat ja Europ-rasvaisuus olivat kes- kimääräistä heikompia. Ruhojen ulkofileen pH-arvo, väri ja marmoroituminen olivat tyypilliset maitorotuiselle sonnille. Tervalihatapausten määrä oli tutkituis- sa sonneissa normaalia suurempi, todennäköisesti syynä oli parsikasvatus. Leikattujen ruhojen pienestä määrästä johtuen ja usean eri tekijän yhteisvaiku- tuksesta johtuen tulokset ovat tietyiltä osin suuntaa-antavia. Esimerkiksi op- timaalisen ruhopainon arviointi leikkuusaantojen avulla osoittautui vaikeaksi ”kevyiden” ruhojen puuttuessa. Työssä leikatuille kaupallisille paloille on käy- tetty lihateollisuuden verottomia siirtohintoja, jolloin laskelmat antavat tulok- seksi ruhon kaupallisen arvon. Tulosten mukaan väkirehutaso ja rypsilisä eivät vaikuttaneet leikkuusaantoihin tai ruhon arvoon. Tämän mukaan rehutyyppi ei ole rajoittava tekijä maitorotui- sia sonneja kasvatettaessa. Sonnien kasvunopeus vaikutti ruhojen Europ-luokitukseen ja leikkuusaantoihin sekä jonkin verran ruhon arvoon, mutta vain vähän lihan laatuun. Lypsylehmien runkoindeksi selittää osaltaan sen, miksi naudan päiväkasvun kiihtyessä rin- nan, kupeen ja ulkofileeselän leikkuusaannot kasvavat, mutta etuselän ja suoran luullisen paistin saannot alenevat. Runkoindeksiin kuuluvat mm. takakorkeus, rinnan leveys, rungon syvyys ja selkälinja (Niskanen 2004). Tämän mukaan naudan kasvaessa em. ominaisuudet kehittyvät niin, että mm. rinta, kuve ja ulkofileeselkä vahvistuvat. Edelleen takakorkeus on voimakkaimmin periytyvä ominaisuus, mikä tarkoittaa, että suoran luullisen paistin kasvuun, paistien ko- koon ei voi merkittävästi vaikuttaa ruokinnalla tai ruhopainolla. Lihateollisuuden kannalta toivottavaa olisi, että ruhosta saataisiin mahdollisim- man paljon arvokkaimpia ja arvokkaita paloja, mutta mahdollisimman vähän vähemmän arvokkaita ja lähes arvottomia paloja. Edelleen ruhon pintarasvan ja leikkuussa syntyvän ”trimmin”, N2-lajitelman saannot tulisi minimoida. Tässä tutkimuksessa todettiin, että maitorotuisten sonnien ruhopainon kasvaes- sa 288:stä 380 kg:aan ruhon pintarasvan määrä sekä kupeen ja ulkofileeselän saannot kasvoivat, mutta suoran luullisen paistin saanto aleni. Seurauksena oli, että tiettyjen arvokkaiden ja vähemmän arvokkaiden palojen saannot kohosivat, samanaikaisesti toisten arvokkaiden palojen osuudet alenivat. Seurauksena oli, että ruhon arvo euroa/ruho kasvoi, mutta kuitenkin ruhon kilogrammahinta ale- ni. Taustalla oli ”trimmin”, N2-lajitelman saannon kasvu. 71 Koska ”keveitä” alle 300 kg ruhoja oli tässä tutkimuksessa vähän mukana, niin tulosten perusteella on vaikea sanoa tarkkaa kaupalliseen arvoon perustuvaa optimaalista ruhopainoa. Todennäköisesti se maitorotuisilla sonneilla olisi pai- noalueella 280–320 kg. Kirjallisuus Maa- ja metsätalousministeriö 1994. Naudanlihantuotannon kehittäminen. Naudanlihantuotannon edistämisprojektin loppuraportti. Helsinki: Yliopisto- paino. 108 s. Seppo Niskanen 2004, Runkoindeksi kuvaa kokoa ja kapasiteettia. Nauta 34 (4): 6–8. 72 Naudanlihan tuotantokustannus kirjanpitotiloilla Pekka Pihamaa ja Leena Riepponen MTT Taloustutkimus, Luutnantintie 13, 00410 Helsinki, leena.riepponen@mtt.fi Tiivistelmä Naudanlihan tuotantokustannus sonnien osalta määriteltiin kannattavuuskirjan- pidossa vuonna 2003 mukana olleen 22 välitysvasikoita kasvattavaa kannatta- vuuskirjanpitotilan tietojen perusteella. Naudanlihan tuotantokustannusta ei ole viime vuosikymmeninä määritelty kirjanpitotiloilta. Otoksen tilat ovat melko suuria peltoalan ja eläinmäärän perusteella mitattuna. Tuotantokustannusta määriteltäessä joudutaan kohdentamaan koko tilan kus- tannukset ja tuotot lihasonnien ja -hiehojen kasvatukseen. Eläinkustannus kohdennettiin kokonaan lihantuotantoon. Muista muuttuvista kustannuksista kohdennettiin lihantuotantoon sama osuus kuin naudanlihalla on tilan myyntituo- toista. Tilan muut tuotot vähennettiin täysimääräisesti tuotantokustannuksesta. Tuotantokustannus jaettiin vielä erikseen lihasonneille ja hiehoille. Naudanlihatilojen kannattavuus paranee tilakoon kasvaessa. Myös tilojen tuo- tantokustannus alenee tilakoon kasvaessa. Tuotantokustannus oli pienempien tilojen ryhmässä noin 7,80 euroa/kilogramma, keskikokoisilla noin 5,40 eu- roa/kilogramma ja suurimmilla 4,80 euroa/kilogramma. Ero tilaryhmien välillä pieneni, kun eri kokoluokan tiloille laskettiin tuettu tuotantokustannus. Asiasanat: kolmivaihekasvatus, tuotantokustannus, tuet 73 Johdanto Naudanlihan tuotantokustannusta ei Suomessa ole määritelty kannattavuuskir- janpitotilojen tietojen perusteella viimeisen kymmenen vuoden aikana. Syynä tähän on ollut pelkästään naudanlihaa tuottavien tilojen pienehkö määrä kirjan- pitoaineistossa ja tuotantosuunnan vähäisempi merkitys esimerkiksi maidon tai sianlihan tuotantoon verrattuna. Kirjanpitoaineiston tarkkuus biologisten mit- tareiden osalta ei aiemmin ollut myöskään aivan riittävä naudanlihan tuotanto- kustannuksen määrittelyyn. Tässä naudanlihan tuotantokustannus on määritetty 22 välitysvasikoiden kasva- tukseen erikoistuneen kirjanpitotilan tietojen perusteella. Tiedot kerättiin vuoden 2003 kirjanpidosta. Tiloista suurin osa oli C-tukialueella. A- ja B-tukialueilla sijaitsi vain muutama tila. Tilat jaettiin kolmeen suuruusluokkaan vuoden aikana tuotetun lihamäärän mu- kaan. Tila-aineisto on kuvattu taulukossa 1. Pienten ja keskikokoisten tilojen ryhmässä peltoala oli suurin piirtein sama mutta keskikokoisten ryhmässä eläin- määrä ja siten eläintiheys oli huomattavasti suurempi. Taulukko 1. Tietoja tilojen tuotantomääristä. Tilaryhmä Pienet Keskikokoiset Suuret Kaikki Tilamäärä 8 7 7 22 Eläimiä, kpl/tila - Sonnit 34 41 91 54 - Hiehot 2 2 4 3 - Alle 1 v naudat 43 79 124 80 Nautoja yhteensä 79 123 219 138 Lihantuotanto kg/tila 15490 32416 53204 32875 Peltoala ha/tila 48 47 86 60 Menetelmä Tuotantokustannuksella tarkoitetaan kaikkien tuotannosta syntyvien kustan- nuksien summaa. Tuotantokustannukseen sisältyy rahamääräisien erien lisäksi myös laskennalliset erät kuten yrittäjäperheen palkkavaatimus ja oman pääoman korkovaatimus (Riepponen 2003). 74 Tässä laskelmassa naudanlihan tuotantokustannukseen sisällytetään seuraavat erät: Muuttuvat kustannukset: − vasikat − ostorehut − muut kotieläinmenot − energia (sähkö, polttoaineet) − koneiden ja rakennusten kunnossapito − muut menot (ostolannoitteet, ostosiemenet, vieraan työvoiman palkat, vakuutukset, vuokrat ym.) Kiinteät kustannukset: − yrittäjäperheen palkkavaatimus − koneiden, rakennusten ja salaojien poistot − pääoman korko (velkojen korot, oman pääoman korkovaatimus) Kannattavuuskirjanpidossa tilojen taloutta seurataan koko maatalouden osalta, eikä kustannuksia näin ollen kohdenneta yksittäiselle tuotteelle. Kun naudanli- han tuotantokustannus halutaan määrittää, koko tuotantokustannus on jaettava eri tuotteille (Riepponen 2003). Kannattavuuskirjanpitoa ei myöskään ole suun- niteltu varsinaisesti kustannuslaskentaa ajatellen. Tämän vuoksi laskelmissa saatua tuotantokustannusta tulee pitää jossain määrin viitteellisenä. Tutkimusaineistossa osalla tiloista naudanliha oli ainoa tilalta ulospäin myy- tävä tuote, jolloin kaikki kustannukset voitiin kohdentaa naudanlihantuotan- nolle. Osalla tiloista naudanlihantuotannon rinnalla oli myös muuta tuotantoa. Eläinkustannus (eläinten hankinnat, ostorehut, muut kotieläinkustannukset) kohdennettiin kaikki naudanlihantuotannolle. Muiden kustannusten osalta nau- danlihan tuotantokustannukseksi määriteltiin sama osuus, joka naudanlihalla on koko tilan myyntituotoista (naudanliha- ja kasvinviljelytuottojen summa). Tilan saamat muut tuotot (esim. urakointitulot) vähennettiin täysimääräisesti tuotan- tokustannuksesta. Tuotantokustannusta tarkennettiin myös joko lisäämällä tai vähentämällä kasvinviljelytuotteiden varastojen muutos. Tuotettu yksikkö naudanlihatilalla on lihakilogramma. Vuoden aikana myyty kilogrammamäärä voi kuitenkin poiketa tilalla vastaavana aikana tuotetuista kilogrammoista. Laskelmassa tuotos määritettiin vuoden aikana tuotettuna nau- danlihan määränä. Osalla tiloista kasvatettiin sonnien lisäksi myös lihahiehoja. Tuotantokustannus laskettiin erikseen sonneille ja hiehoille. Tuotantokustannus sonnille ja hieholle laskettiin seuraavasti: Ensin määriteltiin tilan eläinten keskimääräinen tilityshin- ta. Sen jälkeen määriteltiin lihakilogramman keskimääräinen kustannus. Tämän 75 jälkeen määriteltiin sonnien tuotantokustannus seuraavan kaavan mukaisesti: (sonnilihan hinta/tilan keskimääräinen lihan hinta)*lihakilogramman keskimää- räinen tuotantokustannus Tuotantokustannuksen lisäksi laskimme myös tilojen pelto- ja eläinperusteiset tuet huomioon ottavan tuotantokustannuksen. Tätä ei ole perinteisesti tehty, mutta tukien mukaan ottaminen tarkasteluun on nykyisessä tilanteessa järke- vää, koska tuilla maataloudessa on erittäin suuri merkitys. Tilan saamista tuis- ta kohdensimme naudanlihalle saman osuuden kuin kustannuksistakin (osuus markkinatuotoista). Tulokset Vuonna 2003 tuotantokustannus oli korkeampi kuin lihan tuottajahinta. Tosin tuettu tuotantokustannus painui suurimmilla tiloilla alle keskimääräisen tuot- tajahinnan. Koska tuotantokustannuksessa on mukana oman pääoman ja työn kustannukset, lihan hinnan ylittävä yksikkökustannus ei kuitenkaan välittömästi uhkaa tuotannon tulevaisuutta. Pääsääntöisesti kustannukset alenivat tuotetun lihamäärän lisääntyessä. Tosin tuetun tuotantokustannuksen erot olivat pienem- mät kuin täyden tuotantokustannuksen. Kannattavuuskerroin oli myös korkein suurimmilla tiloilla (Taulukko 2). Vuoden 2003 tulosten perusteella naudanlihan tuotannossa on siis nähtävissä tiettyjä skaalaetuja. ProAgria Maaseutukeskus- ten Liiton mallilaskelmien (2003) tuotantokustannus on suurin piirtein samalla tasolla kuin kirjanpitotilojen suurimmalla tilaryhmällä. Kustannusten eroja eri tilakokoryhmien välillä selittävät eniten kiinteisiin kus- tannuksiin kuuluvat yrittäjäperheen omasta työstä ja omasta pääomasta aiheu- tuvat kustannukset, jotka suurimmalla tilaryhmällä olivat reilusti alle puolet pienimpien tilojen oman työn ja pääoman kustannuksista. Muuttuvissa kustan- nuksissa erot tilaryhmien välillä olivat melko pienet, mutta niissäkin suurimmat tilat saavuttivat pienimmät yksikkökustannukset. 76 Taulukko 2. Sonninlihan tuotantokustannus naudanlihantuotantoon erikoistu- neilla tiloilla. Tilaryhmä Pienet Keski- kokoiset Suuret Kaikki Muuttuvat kustannukset 3,81 2,92 2,69 3,17 Kiinteät kustannukset (ei sisällä omaa työtä ja oman pääoman kustannuksia) 1,44 0,94 0,97 1,13 Oma työ ja oma pääoma 2,57 1,54 1,10 1,78 Yhteensä 7,82 5,41 4,76 6,08 Tuettu tuotantokustannus 3,63 2,90 2,12 2,92 Kannattavuuskerroin 0,53 0,57 0,88 0,66 Kirjallisuus MKL 2004. Mallilaskelmia maataloudesta 2004. MKL:n julkaisuja, no. 1008 Riepponen, L. 2003. Maidon ja viljan tuotantokustannukset Suomen kirjanpito- tiloilla vuosina 1998-2000. Maa- ja elintarviketalous 19. 32 s. 77 Nykytilanne ja tutkimustarpeet Pekka Pihamaa1), Arto Huuskonen2) ja Erkki Joki-Tokola2) 1) MTT Taloustutkimus, Luutnantintie 13, 00410 Helsinki, pekka.pihamaa@mtt.fi 2) MTT, Pohjois-Pohjanmaan tutkimusasema,Tutkimusasemantie 15, 92400 Ruukki, arto.huuskonen@mtt.fi Hankkeen edetessä tuli esiin useampia naudanlihantuotantoon ja tuotannon talouteen liittyviä tutkimustarpeita. Tässä kappaleessa pyrimme raportoimaan mielestämme merkittävimmät tutkimustarpeet. Naudanlihantuotanto perustuu vieläkin hyvin pitkälti melko pieniin yksiköi- hin. Naudanlihantuotannon rakenteen kehitystä tulisi seurata jatkuvasti. Lisäk- si tulisi pyrkiä esittämään arvioita naudanlihantuotannon rakennekehityksen vaikutuksista lyhyellä ja pitkällä aikavälillä. Rakennekehityksen arvioinnissa voitaisiin käyttää Heikki Lehtosen DREMFIA-mallia, jota on jo aiemminkin käytetty naudanlihan ja myös muiden tuotantosuuntien maatalouden rakennetta selvittäneissä tutkimuksissa (esim. Lehtonen ym. 2002, Pihamaa ym. 2004). Ternivasikan hinta oli tasaisessa nousussa vuoden 2002 alkupuolelta vuoden 2004 loppupuolelle asti. Vuoden 2004 loppupuolella hinta kääntyi laskuun, joka on jatkunut vuoden 2005 alkupuolellakin. Muutokset vasikan hinnassa kuvaavat melko hyvin viljelijöiden odotuksia naudanlihan tuotannon kehityksestä. Naudanlihantuotanto oli Suomessa vuonna 2002 noin 98% kotimaisesta ku- lutuksesta (TNS Gallup 2004). Ruotsissa vuonna 2002 naudanlihantuotanto oli 142 miljoonaa kilogrammaa ja kulutus samaan aikaan noin 217 miljoonaa kilogrammaa (TNS Gallup 2004). Näin ruotsalainen naudanlihantuotanto kattoi noin 65 % maan naudanlihan kulutuksesta. Samanlainen kehitys on mahdollista myös meillä Suomessa. Tulevaisuudessa olisi ensiarvoisen tärkeää kehittää malleja, joiden avulla kye- tään ennustamaan lihanaudan rehun syöntiä sekä erilaisten ruokintojen tuotos- vasteita riittävän tarkasti ruokinnan taloudellisuuden optimoimiseksi erilaisis- sa tuotantotilanteissa. Erityisen tärkeää on tuottaa apuvälineitä lyhytaikaiseen tuotannon ohjaukseen ja suunnitteluun, johon nykyiset järjestelmät eivät anna mahdollisuuksia. Mallien avulla voitaisiin ennustaa ravinteiden hyväksikäyttöä eri ruokinnoilla ja tätä kautta pystyttäisiin määrittämään ruokintojen ympäris- tökuormitus. Mallien avulla voitaisiin arvioida erilaisten ruokinnan muutosten aiheuttama ympäristökuormituksen muutos. Naudanlihantuotantoon liittyvän taloustutkimuksen ehdoton edellytys on tieto mahdollisimman oikeista bio- logisista tuotosvasteista ravintoaineiden saannin muutoksille. Mallin avulla voitaisiin antaa selkeitä suosituksia viljelijöille ruokinnan optimointiin ja sen kannattavuuden parantamiseen. 78 Tällä hetkellä käytössä olevien lihanautojen ruokintanormien tarkentaminen sekä energian- että valkuaisentarpeen osalta nähdään välttämättömäksi, kos- ka käytännön kokemusten perusteella normit eivät vastaa todellisuutta enää kovinkaan tarkasti. Nykyisin käytössä olevat ruokintasuositukset pohjautuvat ulkomaisiin, keskikokoisten rotujen härkäaineistoihin, joihin tehdään sonneille tiettyjä korjauksia. Lisäksi normien tarkennus on tarpeellista, koska nykyisin teuraspainot ovat huomattavasti aiempaa korkeampia Nurmisäilörehulla on erittäin tärkeä osuus lihanaudan ruokinnassa. Nurmisäi- lörehun tuotantokustannus on ollut melko korkea verrattuna rehuviljan markki- nahintaa. Tämän hintasuhteen pelätään aiheuttavan pitkällä aikavälillä riskejä sonnien terveydelle. Tutkimuksen avulla tulisikin etsiä keinoja nurmisäilörehun tuotantokustannuksen alentamiseen. Emolehmien määrä on ollut viime vuosina hienoisessa kasvussa (TIKE 2004). Emolehmien määrän positiivinen kehitys on tärkeää kotimaisen naudanlihan- tuotannon jatkumisen kannalta, koska lypsylehmien määrä on ollut tasaisessa laskussa. Naudanlihatilojen talouden seurantaa tulee kehittää edelleen ja pyrkiä luomaan niille sopivia toimintaedellytyksiä. Eräs tällainen naudanlihatilojen toimintaa tukeva hanke on A-Tuottajien koordinoima TuKeVa –hanke. Tässä hankkeessa on tavoitteena mm. luoda laskentapohja, jota voi käyttää lihasonnin kasvatuksen katetuoton määrittelyyn. Kirjallisuus Lehtonen, H., Pietola, K. & Niemi, J.K. 2002. Maatilojen lukumäärän muutos Suomessa 1995-2000 ja arvio vuoteen 2010. MTT Taloustutkimus. Selvityk- siä 5/2002. 24 s. Pihamaa, P., Pyykkönen, P. & Lehtonen, H. 2004. CAP-uudistuksen vaikutus naudanlihantuotantoon. Teoksessa: Lehtonen, H. (toim.). CAP-uudistus Suomen maataloudessa. MTT:n selvityksiä 62. 43-65. TIKE 2004. Maatilatilastollinen vuosikirja 2004. Maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskus TIKE. TNS GALLUP 2004. Elintarviketalous 2004. TNS Gallup. 79 Hankkeen ydintulokset Yli puolen vuoden ikäisille lihasonneille annettu valkuaislisä on tarpeeton, jos ruokinnassa käytetään karkearehuna hyvälaatuista nurmisäilörehua. Valkuaisen lisäykselle ei näyttäisi olevan biologisia eikä taloudellisia perusteita. Valkuais- lisä voi parantaa nautojen kasvua silloin, kun perusrehut ovat huonolaatuisia ja eläinten kasvu on sen vuoksi hidasta. Näin on erityisesti silloin, kun säilörehun sulavuus on heikko. Jos sonnien ruokinnassa käytetään karkearehuna nurmisäi- lörehun sijaan kokoviljasäilörehua, valkuaislisä yleensä parantaa kasvua. Seosrehuruokinnalla on mahdollisuus käyttää tarvittaessa suurehkoja väkirehu- määriä lihanautojen ruokinnassa. Kuitenkin 70 prosentin väkirehutasolla havait- tiin voimakasta kuidun sulatuksen heikkenemistä, mikä kertoo siitä, että poten- tiaalisesti sulavan kuidun sulatus heikkeni pötsin pH:n laskun ja sitä seuranneen kuidun sulatusnopeuden heikkenemisen seurauksena. Taloudellisessa mielessä korkea väkirehutaso oli kuitenkin perusteltua. Eläinten ruokinta vaikuttaa fosforin hyväksikäyttöön ja lannan sisältämään fosforin määrään. Väkirehun osuuden lisääminen dieetissä ja valkuaisrehujen käyttö lisäävät eläinten fosforin saantia ja eritystä sontaan. Erilaisten ruokinto- jen paremmuutta vertailtaessa tulisikin ottaa huomioon myös ympäristökuormi- tusnäkökohdat. Erityisesti lisävalkuaisen antamisesta kasvaville sonneille tuli- si pidättäytyä, koska se ei ole perusteltua myöskään eläinten tuotantotulosten kannalta. Vasikoiden vapaa juottaminen lisää juomarehun kulutusta, energian saantia ja eläinten kasvua sekä vähentää väki- ja karkearehujen syöntiä juottokaudella rajoitettuun juottoon verrattuna. Tämän seurauksena vasikoiden kehittyminen märehtijöiksi hidastuu. Lisäksi rehukustannukset kasvavat, koska juomarehut ovat kalliimpia kuin väki- ja karkearehut. Juottokauden jälkeen erot vapaasti ja rajoitetusti juotettujen eläinten välillä yleensä kompensoituvat. Tulokset osoit- tivat, että runsaan juoton aiheuttama kasvun nopeutuminen vasikkakaudella ei vaikuta myönteisesti eläinten kasvuun koko kasvatuskautta tarkasteltaessa. Taloudellisesti järkevin juottomäärä vasikkakaudella lienee 6–8 litraa vasikkaa kohti päivässä. Tätä alhaisemmalla juomamäärällä ruokitut vasikat eivät välttä- mättä pysty kompensoimaan alkuvaiheen heikompaa kasvutulostaan kasvatus- kauden aikana. Vasikoiden vapaa juotto lienee perusteltua tapauksissa, joissa on käytettävissä elintarviketeollisuuden sivutuotteena syntyviä maitohuuhteita vasikoiden juomana. Kasvirasvapohjaisilla juomarehuilla voidaan tarvittaessa korvata sian ihra va- sikoiden juomarehujen rasvan lähteenä. Kasvirasvapohjaisilla juomajauheil- la ruokittujen vasikoiden päiväkasvuissa, rehun syönnissä tai ravintoaineiden saannissa ei ollut eroa verrattuna Startti Instant –juomajauheella ruokittuihin 80 vasikoihin. Kasvirasvapohjaisten rehujen mahdollista vaikutusta vasikoiden karvanlähtöön ja eläinten terveyteen tulisi selvittää kuitenkin tarkemmin jatko- tutkimuksin, jos kyseisiä rehuja tullaan käyttämään laajemmassa mittakaavassa pikku vasikoiden ruokinnassa. 81 Liite 1 (1/1). Laskelmissa käytetyt hinnat ja tuet. Yks. euroa/yks. Vasikan hinta (- 50 kg) eläin 160,00 Ternin välitys eläin 30,00 Rehut Ohra kg 0,12 Kaura kg 0,12 Rypsi rouhe kg 0,23 Kivennäinen kg 0,48 vitamiini kg 0,95 Ostotäysrehu kg 0,185 Mullin Herkku 1 -täysrehu kg 0,23 Juottorehu (Startti instant) kg 1,62 Juottorehu kasvirehu pohjainen 1 kg 1,62 Juottorehu kasvirehu pohjainen 2 kg 1,62 Säilörehu tuot.kust kg 0,059 Säilörehu muut. kust. kg 0,037 Muut kulut (loppukasvatus) eläin 44,40 Muut kulut (juottovasikka) eläin 5,00 Liha (perushinta) kg 2,3 Tuet CAP-tuki eläin 210,00 Teuraspalkkio eläin 80 Painavat sonnit > 270 kg eläin 27 > 330 kg eläin 54 Kansallinen tuki euroa/päivä/sonni 0,552 Pohjoinen tuki euroa/päivä/sonni 0,797 Liikepääoma prosentti % 60 % Eläinpääoman korko % 4 % Liikepääoman korko % 4 % 82 Liite 2 (1/4). Rehunkulutus- ja kasvufunktioiden estimointi. Dynaamiseen optimointimalliin käytetyt rehunkulutus- ja kasvufunktiot esti- moitiin yksittäisen kasvatuskokeen havainnoista. Yksittäisen kasvatuskokeen havainnot muodostavat paneeliaineiston. Paneeliaineistossa eri dieetillä ruo- kittujen eläinten kasvua on mitattu tietyin ennalta määrätyin aikavälein (Heady & Dillon 1972, s. 143). Tämän tyyppisissä aineistoissa ongelmaksi muodostuu eläinten perinnöllisten tekijöiden vaihtelu sekä perättäisten kasvuhavaintojen välinen riippuvuus (ns. autokorrelaatio-ongelma). Eläinten yksilölliset ominai- suudet liittävät eläimestä eriaikoina tehdyt havainnot toisiinsa. Toisaalta eri eläi- mistä saadut havainnot ovat riippumattomia. Perättäisten havaintojen riippuvuus toisistaan johtuu lihanautojen kompensatorisesta kasvutavasta (Ryhänen ym. 1996a, s. 127). Nopean ja hitaan kasvun jaksot vaihtelevat 10–14 päivän jaksois- sa (Eppelin ym. 1980, s. 469). Toisaalta eläimet yksilöllisten ominaisuuksiensa vuoksi saattavat kasvaa ja käyttää rehua koko kasvatusperiodin ajan normaalista poiketen. Tässä tutkimuksessa oletetaan, että nopean ja hitaan kasvun jaksot heijastuvat myös eläinten rehunkäyttöön. Regressiokertoimet ovat harhattomia, vaikka aineistossa olisikin autokorrelaa- tiota ja heteroskedastisuutta. Toisaalta autokorrelaatio ja heteroskedastisuus joh- tavat kertoimien tehottomuuteen. Kertoimien tehottomuus johtaa siihen, että t-arvot voivat olla yliarvioituja. Näin kertoimien merkitsevyydestä saatetaan tehdä vääriä arvioita (Dougherty 1992, s. 203, 216). Autokorreloituneisuutta ja heteroskedastisuutta testataan kasvuyhtälöitä estimoitaessa. Tulosten mukaan autokorrelaation ja heteroskedastisuuden vaikutukset kasvumallien parametrei- hin jäivät tässä tutkimuksessa kuitenkin niin pieniksi, että optimointimallissa päädyttiin käyttämään OLS–estimaatteja. Useinkaan ei ole olemassa selviä oh- jeita, millainen funktiomuoto tulisi valita (Heady & Dillon 1972, s. 204). Kasvunopeus Eläimen kasvu ensiksi kiihtyy, kunnes se puberteetti-ikäisellä eläimellä on vakio. Elopainon kasvu kuitenkin hidastuu eläimen lähestyessä täysikasvuisuutta. Tässä tutkimuksessa sonnien kasvunopeuden ja elopainon välille estimoitiin Gompertz funktio pienimmän neliösumman menetelmällä (OLS) (kaava 1). Gompertz funktio on käyttökelpoinen funktiomuoto kasvunopeuden määritte- lyyn (Sainz & Baldwin 2003). 83 Liite 2 (2/4). Gompertz funktio ilmaisee yleensä eläimen iän (t) ja painon (xt) välistä suh- detta: ))exp(exp( btkaxt  jossa a, b ja k ovat parametreja. Parametrit a ja b ymmärretään yleensä aikuis- painoksi ja eläimen kehitysasteeksi. Gompertz funktion helpommin ymmärret- tävä muoto saadaan differentioimalla funktiota eläimen iän suhteen. Gompertz funktion iän suhteen differentioiduksi muodoksi tulee: tttt uxbcxx  )ln(1 (A1.2) jossa abc ln1 ja ut on virhetermi. Esimointitulosten perusteella parametrit b ja c poikkeavat tilastollisesti merkitsevästi nollasta kaikilla ruokinta ryhmil- lä. Taulukko 1. Kasvufunktion parametriestimaatit ruokintaryhmittäin (t-arvot su- luissa). Parametrit R2 a b c Väkirehua 30 % kuiva-aineesta (ei rypsilisää) 1006,1 0,095 (10,93) 1,656 (30,81) 0,9994 Väkirehua 30 % kuiva-aineesta (rypsilisä) 1061,5 0,094 (10,88) 1,656 (30,76) 0,9993 Väkirehua 50 % kuiva-aineesta (ei rypsilisää) 1069,0 0,095 (8,87) 1,662 (24,71) 0,999 Väkirehua 50 % kuiva-aineesta (rypsilisä) 904,7 0,117 (11,65) 1,794 (28,79) 0,999 Väkirehua 70 % kuiva-aineesta (ei rypsilisää) 1036,1 0,099 (8,76) 1,687 (24,08) 0,999 Väkirehua 70 % kuiva-aineesta (rypsilisä) 1033,6 0,103 (8,58) 1,716 (22,95) 0,999 Rehun kysyntä Tässä tutkimuksessa estimoitiin yksi rehunkysyntäfunktio jokaiselle koeryh- mälle, koska kokeessa sonneja ruokittiin seosrehulla. Valitulla toimintatavalla ei kuitenkaan ole mahdollista määrittää optimaalista suhdetta kaikista mahdolli- sista karkea- ja väkirehun suhteista vaan valittavana on kokeen kolme karkea- ja väkirehun välistä suhdetta. 84 Liite 2 (3/4). Rehun päivittäinen kysyntä estimoitiin kuiva-ainekilogrammoina elopainon funktiona. Eläimen kasvun hidastuessa myös päivittäinen kasvuun tarvittava rehunmäärä vähenee, vaikka ylläpitoon tarvittava rehumäärä jatkaisikin kas- vuaan. Ruokintakokeiden tulosten perusteella päivittäinen kokonaisrehuntarve kasvaa koko ajan, kun eläimet ovat ruokintakokeissa (Aronen & Toivonen 1992, s. 36). Ruokintaryhmille estimoitiin regressioyhtälö pienimmän neliösumman menetelmällä. (x)bay  , jossa y = eläimen rehun syönti päivässä kuiva-aine kilogrammoina x = eläimen paino a ja b = estimoitavia kertoimia. Taulukko 2. Rehunkysyntäfunktion parametriestimaatit ruokintaryhmittäin (t- arvot suluissa). Parametrit R2 a b Väkirehua 30 % kuiva-aineesta (ei rypsilisää) 4,05 (12,06) 0,01 (14,28) 0,562 Väkirehua 30 % kuiva-aineesta (rypsilisä) 3,76 (13,10) 0,01 (18,70) 0,674 Väkirehua 50 % kuiva-aineesta (ei rypsilisää) 3,11 (7,79) 0,01 (14,61) 0,570 Väkirehua 50 % kuiva-aineesta (rypsilisä) 4,31 (12,36) 0,01 (12,77) 0,478 Väkirehua 70 % kuiva-aineesta (ei rypsilisää) 3,39 (8,32) 0,01 (11,91) 0,451 Väkirehua 70 % kuiva-aineesta (rypsilisä) 3,24 (8,62) 0,01 (14,68) 0,555 85 Liite 2 (4/4). Teurasprosentti Kaikille kasvatuskokeen sonneille yhtenä ryhmänä estimoitiin regressioyhtälö pienimmän neliösumman menetelmällä. (x)bay  , jossa y = teurasprosentti x = eläimen paino a ja b = estimoitavia kertoimia. Taulukko 3. Teurasprosenttifunktion parametriestimaatit ruokintaryhmittäin (t- arvot suluissa). Parametrit R2 a b Kaikki kokeen sonnit 51,67 (24,27) 0,0005527 (0,17) 0,0004 Selitysaste on pieni. Pienen selitysasteen syynä on eläinten välisten tekijöiden vaikutus teurasprosenttiin. 86 Liite 3 (1/2). Katsaus tukipolitiikkaan. Katsaus tukipolitiikkaan Tukipolitiikan tavoitteena on EU:n tasolla ollut naudanlihantuotannon tarjonnan heikentäminen siten että markkinoilla kysyntä ja tarjonta vastaisivat paremmin toisiaan. Suomessa tukipolitiikan tavoitteena on jossain määrin pyrkiä tukemaan kotimaisen tuotannon nykyisen tuotantomäärän säilymistä. CAP -tukiuudistus 2006 Hankkeen aikana alettiin valmistella CAP –uudistusta. Tämä uudistus muut- taa toimintaympäristöä, jossa naudanlihan tuottaja toimii. CAP –uudistus tulee alentamaan lihasonnien kasvatuksesta saatavaa ylijäämää. Naudanlihantuotan- non kate alenee CAP –tuen uudistuksen myötä, mutta vaikutukset naudanlihaa tuottavien tilojen talouteen riippuvat tiloille naudanlihatiloille maksettavasta CAP –tuen tilakohtaisesta lisäosasta ”Top Up”. CAP –tuen maksamistavasta vuoden 2006 jälkeen tehtiin päätös kevättalvella 2005. Tässä päätöksessä sidottiin myös tulevaisuudessa noin 72 % sonnipalk- kioista tuotantoon. Päätöksessä säädettiin myös, että vuosina 2000-2002 mak- setuista sonnipalkkiosta 30 % liitetään nautatilojen top up –tukeen. Emoleh- mäpalkkioihin on suunniteltu varattavan 8 miljoonaa euroa ja raskaiden teurai- den tukeen 2 miljoonaa euroa. Tukiin varattu rahasumma perustuu komissiolle tehtyyn esitykseen, johon päätös saadaan todennäköisesti myöhemmin kesällä 2005. CAP –uudistus saattaa vuoden vaihteessa 2005/2006 aiheuttaa häiriöitä teuras- markkinoilla. Häiriöitä syntyy mahdollisesti, koska vuonna 2006 teurastetuista sonneista ei saada enää teuraspalkkiota. Eräissä jo CAP –uudistuksen tehneissä maissa teurastuksen yhteydessä maksettiin myös sonnipalkkio, jolloin muutos oli Suomea suurempi. Näissä maissa CAP –uudistus aiheutti melko voimakkaita muutoksia naudanlihan hinnoissa. LFA –uudistus ja kansalliset tuet Vuoden 2004 alkupuolella tuli EU:n komission päätös, jossa päätettiin 141 ar- tiklan mukaisen Etelä-Suomen ns. vakavien vaikeuksien kansallisen tuen jat- kosta. Tämä muutos alentaa Etelä-Suomessa naudanlihantuotannolle makset- tavien tukien kokonaissummaa. Tukien muutosta eläintä kohti ei kuitenkaan ole määritelty. Tätä kansallisen tuen alenemaa on tarkoitus paikata LFA –tuen kotieläintilan korotuksen avulla. 87 Liite 3 (2/2). LFA –tuen kotieläintilan korotuksella on seuraavat ehdot : Tilalla tulee olla vähintään 0,4 eläinyksikköä/ha. Jos tilalla on yhteensä vä- hintään 10 eläinyksikköä, eläintiheys on oltava vähintään 0,2 eläinyksikkö/ha. Kotieläintiloille maksettaisiin korotettua LFA –tukea maksimissaan 80 euroa/ hehtaari. Tuki kuitenkin todennäköisesti leikkaantuu jonkin verran. LFA –tuen eläinkorotuksen suuruus eläinyksikköä kohti vaihtelee huomattavasti riippuen tilan eläintiheydestä. Sonnitiloilla eläintä kohti tai päivää kohti lasket- tuun tukimäärään vaikuttaa luonnollisesti myös eläimen saapumisikä tilalle ja teurastusikä. LFA –tuen tason arvioimiseksi tehtiin esimerkkilaskelmia. Laskel- missa oletettiin sonnien teurasiäksi 18 kuukautta. Sonnien oletettiin saapuvan tilalle kahden viikon ja viiden kuukauden ikäisinä. Jokaisesta myydystä sonnista tulee 0,6 eläinyksikköä. Tuki eläinyksikköä kohti on suurimmillaan, kun tilan eläintiheys on mahdollisimman lähellä tuen minimieläintiheys vaatimusta. Taulukon 1. perusteella voidaan havaita, että tuki sonnia tai päivää kohti vaih- telee huomattavasti erityyppisillä tiloilla. Tämä tulee vaikeuttamaan tulevai- suudessa laskelmien tekoa sonnien katetuotoista. Yhtenä mahdollisena tapana olisi laskea kate ensiksi niille sonneille, jotka tarvitaan täyttämään LFA -tuen minimieläintiheysvaatimuksen. Sen jälkeen LFA:n eläintukea ei enää lisättäisi sonnien katteeseen. Tätä laskentatapaa jouduttaisiin käyttämään myös laajen- nusinvestointi suunnitelmia. Toisena vaihtoehtona olisi laskea sonnien katteeseen vain se osa LFA –tuen kansallisen lisäosan kotieläintilan korotuksesta, joka tarvitaan täyttämään mi- nimieläintiheys vaatimus. Esimerkki: Tilan eläinmäärä on yli 10 eläinyksikköä. Tilan eläintiheys on 0,5 ey/ha. Minimi eläintiheys on 0,2 ey/ha. Näin 2/5 tuesta tulisi laskea lihantuotannon katteeseen. Taulukko 1. LFA –tuki sonnia ja päivää kohti eri vaihtoehdoissa. Eläin- tiheys Tuki/ euroa sonni Tuki euroa / sonnin tilalla- olopäivä (tilalle saapumisikä kaksi viikkoa) Tuki euroa / sonnin tilalla- olopäivä (tilalle saapumisikä viisi kuukautta) 0,3 160,00 0,30 0,48 0,8 60,00 0,11 0,18 1,3 36,92 0,07 0,11 1,8 26,67 0,05 0,08 Maa- ja elintarviketalous 75 Maa- ja elintarviketalous 75 Uusien naudanlihan- tuotantomenetelmien talous Pekka Pihamaa Arto Huuskonen (toim.) Uusien naudanlihantuotantomenetelmien talous valokuva(t) tähän 75