METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN JULKAISUJA COMMUNICATIONES INSTITUTI FO RE STALIS FENNIAE MEDDELANDEN FRÅN SKOGSFORSKNINGSAN STALTEN I FINLAND MITTEILUNGEN DER FORSTLICHEN FORSCHUNGSANSTALTEN IN FINNLAND PUBLICATIONS OF THE FOREST RESEARCH INSTITUTE IN FINLAND PUBLICATIONS DE LINSTITUT DE RECHERCHES FORESTIERES DE LA FINLANDE 49 HELSINKI 1959 METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN JULKAISUJA COMMUNICATIONES INSTITUTI FORE STALIS FENNIAE MEDDELANDEN FRÅN SKOGSFORSKNINGSANSTALTEN I FINLAND MITTEILUNGEN DER FORSTLICHEN FORSCHUNGSANSTALTEN IN FINNLAND PUBLICATIONS OF THE FOREST RESEARCH INSTITUTE IN FINLAND PUBLICATIONS DE L'INSTITUT DE RECHERCHE FORESTIERES DE LA FINLANDE 49 HELSINKI 1959 Helsinki 1960. Valtioneuvoston kirjapaino COMMUN ICAT IONES INSTITUTI FORESTALIS FENNIAE 49 49. 1 Y 1 i-V akkuri, Paavo, 1957. Tutkimuksia taimien pakkauksesta ja kuljetuksesta. Summary : Investigations into the packing and trans portation of plants 1—59 49. 2 Mikola, Peitsa, 1957. Tutkimuksia taimitarhamaasta ja sen vai kutuksesta taimien kehitykseen. Summary in English: Studies on soil properties and seedling growth in Finnish forest nurseries I—7B 49. 3 Heiskanen, Veijo, 1958. Tutkimuksia koivun karsimisesta. Summary: Stiidies on pruning of birch I—6B 49. 4 Vir o, P. J., 1958. Suomen metsämaiden kivisyydestä. Summary: Stoniness of forest soil in Finland 1—45 49. 5 Heiskanen, Veijo ja Tiihonen, Paavo, 1958. Rinnan korkeusläpimittaan perustuvat sahapuiden kuutioimistaulukot. Sum mary: Volume tables for saw timber stems based on breast height diameter 1—76 49. 6 Nyyssönen, Aarne, 1958. Kiertoaika ja sen määrittäminen. Summary in English: Rotation and its determination I—B71 —87 49. 7 Sarvas, Risto, 1958. Kaksi triploidista haapaa ja koivua. Sum tnary in English: Two triploid aspens and two triploid birches 1—25 49. 8 Aro, Paavo ja Nisula, Pentti, 1958. Kuusi- ja mänty - paperipuurankojen kuutio- ja mittaustaulukoita. Deutsches Referat: Kubik- und Aufnahmetabellen fiir Fichten- und Kiefern-Faserlangholz I—9B Oikaisu! Julkaisu Olavi Huikari: »Metsäojituksen koneellistamisesta» on painettu sarjajulkaisuna 49.7 Pitää olla: 50.5 V. T. Aaltonen Professori V. T. Aaltonen in memoriam Metsäntutkimuslaitoksemme maantutkimusosaston esimies, professori, tohtori V. T. Aaltonen kuoli 24. 3. 1955. Aaltonen syntyi Kalannissa 25. 9. 1889. Hän valmistui metsänhoitajaksi 1913, fil. maisteriksi 1916, väitteli tohtoriksi 1919 ja sai fil. tohtorin arvon 1920. 1922—23 hän opiskeli Saksassa prof. Ehrenbergin johdolla. Hän toimi metsänhoitajana valtion metsähallinnon Lapin ja Kemin tarkastus piireissä 1913—17, Metsätieteellisen koelaitoksen (nyk. Metsäntutkimus laitos) assistenttina 1918—19, Evon metsäkoulun johtajana 1919—21, sekä Metsäntutkimuslaitoksen metsämaatieteen professorina vuodesta 1923 alkaen. Sen lisäksi hän oli Helsingin Yliopiston dosenttina 1938—51. Aaltonen tuli Suomen Metsätieteellisen Seuran jäseneksi 1915 sekä kut suttiin Seuran kunniajäseneksi 1949. Suomalaisen Tiedeakatemian jäseneksi hänet valittiin 1945. Hän oli myös Suomalaisten Kemistien Seuran ja Suo men Maantieteellisen Seuran jäsen ja Suomen turkiseläinten kasvattajain liiton kunniajäsen. Svenska Skogsvärdsföreningen oli kutsunut hänet kir j eenvaihta j a j äsenekseen. Aaltosen kirjallinen tuotanto on erittäin laaja. Siihen sisältyy kuutisen kymmentä tieteellistä julkaisua, laajuudeltaan yhteensä runsaasti yli 2 000 sivua. Lisäksi hän on kirjoittanut kymmeniä käytännöllisluontoisia artik keleita omalta alaltaan metsätaloudellisiin ammattilehtiin. Erittäin tärkeän osan hänen tuotannostaan muodostavat oppi-ja käsikirjat, joiden yhteinen sivumäärä myös nousee yli 2 000. Lukuisat ovat myös hänen artikkelinsa oman alansa ulkopuolelta. Aaltonen toimi aluksi käytännön metsätalouden palveluksessa ja siten onkin luonnollista, että hänen väitöskirjansa, samoin kuin muukin hänen varhempi tuotantonsa, liikkuu miltei puhtaasti metsänhoitotieteen alalla. Hänen ensimmäinen huomattavampi julkaisunsa oli väitöskirja »Kangas metsien luontaisesta uudistumisesta Suomen Lapissa», joka on edelleen eräs täydellisimpiä ja monipuolisimpia Lapin metsiä käsitteleviä tieteellisiä jul kaisuja. Julkaisua »Über den Aziditätsgrad des Waldbodens» on pidettävä 6 hänen ensimmäisenä maatieteellisenä julkaisunaan, ja tämän jälkeen ovat hänen julkaisunsa tältä alalta hyvin monilukuiset. Kasvupaikan bonitointi tapahtuu Suomessa metsätyyppien mukaisesti pintakasvillisuuteen perustuen, mutta Aaltonen osoitti julkaisuissaan »Über die Möglichkeit einer Bonitierung der Waldstandorte mit Hilfe von Boden untersuchungen», »Die Entwicklung des Waldbestandes und die Wachstums faktoren» ja »t)ber die bodenkundliche Bonitierung der Waldstandorte», että bonitoinnissa voidaan käyttää myös kemiallisia ja fysikaalisia keinoja. Tässä yhteydessä on mainittava myös hänen julkaisunsa »Die Blattanalyse als Bonitierungsgrundlage des Waldbodens I—II», jotka käsittelevät metsä maan viljavuuden määrittämistä lehti- ja neulasanalyysin avulla. Kasvu paikan bonitoimiseen tähtäävät myös hänen viimeiset tutkimuksensa, jotka käsittelevät maansäteilyn metsätaloudellista merkitystä. Toisena keskeisenä osana Aaltosen tieteellisessä tuotannossa ovat maan nostumiseen kohdistuneet tutkimukset. Nämä tutkimukset alkoivat 1929 ja jatkuivat parin vuosikymmenen ajan. Julkaisut »Zur Stratigraphie des Podsolprofils I—III» sekä »Studien iiber die Bodenbildung in den Hainwäl dern Finnlands» ovat muodostuneet podsolimaiden tutkimuksen klassillisiksi teoksiksi. Aaltonen huolehti esimerkillisesti alansa oppi- ja käsikirjojen kirjoitta misesta. »Metsänhoito-opin alkeet» ja »Metsämiehen maaoppi»oli tarkoitettu metsäkouluille. Metsäkursseille ohjekirjaksi oli tarkoitettu hänen kirjasensa »Metsämaaopin aakkoset» ja suurelle yleisölle »Maa josta elämme». Huomat tavasti näitä tärkeämmäksi on kuitenkin arvioitava hänen yli 600-sivuinen, sadoilla tekijä viittauksilla varustettu käsikirjansa »Metsämaa», jota käytetään yliopistollisena kurssikirjana, mutta joka on ehkä vielä merkityksellisempi tieteellisenä käsikirjana. Kirjan ammatti miespiireissä saamasta arvon annosta johtui, että häntä pyydettiin toimittamaan siitä saksankielinen laitos, joka kokonaan uusittuna ilmestyi nimellä »Boden und Wald». Tämä teos on kansainvälisissä maantutkijapiireissä arvostettu hyvin korkealle. Helpottaakseen nuoremman tiedemiespiirin tutkimus- ja julkaisutyötä hän kirjoitti opaskirjan »Tieteellinen tutkimustyö», joka on miltei jokaisen suomalaisen nuoren metsätieteen tutkijan kirjastossa. Oman alansa tuntemusta Aaltonen laajensi useilla tutkimusmatkoillaan Skandinavian maihin, Englantiin ja mannermaalle. Hän esitelmöi tieteen alansa keskeisistä kysymyksistä kansainvälisissä maantutkijain kongres seissa Englannissa ja Hollannissa, metsäntutkimuslaitosten kongressissa Unkarissa sekä Maailman metsäkongressissa Suomessa. 7 Aaltonen oli tunnettu tiedemiehenä kriitilliseksi ja tasapuoliseksi. Sen vuoksi hän joutuikin useita kertoja asiantuntijaksi professorin ja muita virkoja täytettäessä. Erittäin tärkeän osan hänen työstään muodosti nuo rempien tutkijoiden ohjaus. Lukuisat ovatkin ne metsätieteilijät, jotka kiitollisena muistelevat julkaisujensa osakseen saamaa asiallista kritiikkiä. Aaltosen työlle oli leimaa-antavana rakkaus tieteeseen, voipa sanoa, että hänen koko elämänsä oli pyhitetty tieteelle. Luonteeltaan hän oli vähäpuheinen ja monet pitivät häntä suorastaan jörönä. Kun oppi häntä tuntemaan lähemmin, huomasi kuitenkin hänen suuren mielenkiintonsa elävään elämään. Peruspiirteenä hänessä oli tinkimätön totuuden etsintä. P. J. Viro Metsäntutkimuslaitos omistaa tämän niteen monivuotisen tutkijansa professori, tohtori V. T. Aaltosen muistolle. Professor Dr. V. T. Aaltonen in memoriam Der Vorsteher der Bodenforschungsabteilung in der Forstlichen For schungsanstalt in Filmland. Professor, Doktor V. T. Aaltonen verstarb am 24. März 1955. Aaltonen war am 25. 9. 1889 in Kalanti geboren. Er wurde Forstmeister 1913, Magister der Philosophie 1916 und promovierte 1919. Wahrend der Jahre 1922—23 stndierte er in Breslan unter der Leitung von Professor Ehrenberg. Aaltonen arbeitete als Forstmeister in den Verwaltungsbezirken Lappi und Kemi der staatlichen Forstverwaltung 1913—17, als Assistent der Forstlichen Forschungsanstalt 1918—19, als Direktor der Forstschule Evo 1919—21, sowie als Professor der forstlichen Bodenkunde an der Forstlichen Forschungsanstalt seit 1923. Ausserdem war er 1938—51 Dozent der Universität Helsinki. Aaltonen wurde 1915 Mitglied der Finnischen Forstwissenschaftlichen Gesellschaft, zu deren Ehrenmitglied er 1949 berufen wurde. Zum Mitglied der Finnischen Akademie der Wissenschaften wurde er 1945 gewahlt. Er war auch Mitglied der Finnischen Chemiker-Gesellschaft und der Finnischen Geographischen Gesellschaft sowie Ehrenmitglied des Verbandes der Fin nischen Pelztierziichter. Der Schwedische Waldbauverband (Svenska Skogs värdsföreningen) hatte ihn als korrespondierendes Mitglied bestellt. Das schriftliche Lebenswerk Aaltonens ist ausserordentlich umfangreich. Es enthält etwa sechzig wissenschaftliche Veröffentlichungen mit zusammen weit xiber 2 000 Seiten. Daneben hat er zahlreiche praktische Artikel liber sein Gebiet in den forstwirtschaftlichen Fachzeitschriften geschrieben. Einen sehr wichtigen Teil seines Schaffens bilden die Lehr- und Handbiicher, die zusammen auch liber 2 000 Seiten ausmachen. Viele Artikel hat er auch ausserhalb seines Fachgebietes geschrieben. Aaltonen arbeitete anfangs bei der praktischen Forstwirtschaft, und so ist es denn auch natiirlich, dass seine Dissertation, wie auch seine sonstige 9 2 1534—59/1, 77 friihere schriftliche Wirksamkeit, sich fast ausschliesslich auf dem Gebiet des Waldbaus bewegt. Seine erste beachtenswerte Veröffentlichung war die Dissertation »Über die natiirliche Verjiingung der Heidewalder im finnischen Lappland», die auch weiterhin eine der vollkommensten nnd vielseitigsten wissenschaftlichen Veröffentlichungen über die Walder Lapplands ist. »Über den Aziditätsgrad des Waldbodens» muss man als seine erste boden kundliche Veröffentlichung ansehen, unci danach sind die Veröffentlich ungen auf diesem Gebiete von ihm recht zahlreich. In seinen Veröffentlichungen »Über die Möglichkeit einer Bonitierung der Waldstandorte mit Hilfe von Bodenuntersuchungen», »Die Entwicklung des Waldbestandes und die Wachstumsfaktoren» und »Über die boden kundliche Bonitierung der Waldstandorte», zeigte Aaltonen, dass man bei der Bonitierung erfolgreich chemische und physikalische Mittel zur Ergänz ung der in Finnland iiblichen Bonitierung auf Grund der Bodenflora ver wenden kann. In diesem Zusammenhang miissen auch seine Veröffent lichungen »Die Blattanalyse als Bonitierungsgrundlage des Waldbodens I—II» genannt werden, die die Bestimmung der Fruchtbarkeit des Wald bodens mit Hilfe der Blatt- und Nadelanalyse behandeln. Auf die Stand ortsbonitierung beziehen sich auch seine letzten Untersuchungen, die die forstwirtschaftliche Bedeutung der Erdstrahlung behandeln. Den zweiten zentralen Teil der wissenschaftlichen Leistung Aaltonens bilden die Untersuchungen iiber die Bodenbildung. Diese Untersuchungen begannen 1929 und erstreckten sich dann iiber zwei Jahrzehnte. Die Ver öffentlichungen »Zur Stratigraphie des Podsolprofils I—III» sowie »Studien iiber die Bodenbildung in den Hainwaldern Finnlands» sind zu klassischen Werken der Erforschung der Podsolböden geworden. Aaltonen sorgte in beispielhafter Weise auch fiir das Verfassen von Lehr und Handbiichern. Die »Einleitende Waldbaulehre» und die »Bodenkunde fiir Forstmänner» waren fiir die Forstschulen bestimmt. Sein »ABC der Waldbodenkunde» war als Leitfaden fiir Forstkurse gedacht, und »Der Boden von dem wir leben» fiir die Allgemeinlieit. Fiir bedeutend wichtiger als diese muss man jedoch sein iiber 600-seitiges, mit Hunderten von Litera turverzeichnissen versehenes Handbuch »Waldboden» ansehen, das auch als ein akademisches Lehrbuch verwendet wird, das aber vielleicht als wissen schaftliches Handbuch noch grössere Bedeutung hat. Aus dem Ansehen, das sich das Buch in Fachkreisen erworben hatte, erklärt sich wohl, dass man Aaltonen bat, davon eine deutschsprachige Ausgabe herauszugeben. Diese erschien in Deutschland, vollkommen umgearbeitet, unter dem Titel »Boden und Wald». Dieses Werk wird in internationalen Bodenkund lerkreisen hoch eingeschätzt. Um den jiingeren Wissenschaftlern die For schungs- und Veröffentlichungsarbeit zu erleichtern, schrieb Aaltonen einen 10 »Leitfaden zur wissenschaftlichen Forschungsarbeit», der zu Biicherei fast jedes jungen finnischen Forstwissenschaftlers gehört. Die Kenntnis seines eigenen Faches erweiterte Aaltonen auf mehreren Studienreisen in Skandinavien, England und auf den Kontinent. Er referierte iiber zentrale Fragen seines Faehes auf den internationalen bodenkundlichen Kongressen in England und Holland, auf dem Kongress der Forstlichen Forschungsanstalten in Ungarn sowie auf dem Weltforst kongress in Helsinki. Der Wissenschaftler Aaltonen war als kritisch und ausgeglichen bekannt. Daher wurde er auch mehrmals bei der Besetzung wissenschaftlicher Ämter als Gutachter berufen. Einen besonders wichtigen Teil seiner Arbeit bildete die Fiihrung der jiingeren Forscher. Zahlreiche sind dafiir die finnischen Forstwissenschaftler, die sich dankbar an seine sachliche Kritik iiber ihre Veröffentlichungen erinnern. Kennzeichnend fiir die Arbeit Aaltonens war die Liebe zur Wissenschaft; man kann sogar sagen, dass sein ganzes Leben der Wissenschaft geweiht war. Seinem Wesen nach war er wortkarg und viele hielten ihn direkt fiir miirrisch. Wenn man ihn aber näher kennen lernte, wunderte man sein grosses Interesse fiir alle Seiten des menschlichen Lebens. Ein Grundzug seines Wesens war dabei die unbedingte Suche nach Wahrheit. P. J. Viro Forstliche Forschungsanstalt widmet diesen Band dem Andenken ihres langjährigen Forschers, Professor Dr. V. T. Aaltonens. Professori V. T. Aaltosen kirjallinen tuotanto Professor V. T. Aaltonens schriftliches Schaffen Tieteelliset julkaisut Wissenschaftliche Veröffentlichungen Metsien nuorentumissuhteista Pohjois-Suomen jäkäläkankailla. Helsinki, 1915. MA 32: 3, s. 108—119. Hieman poron metsänhoidollisesta merkityksestä. Helsinki, 1915. MA 32: 6—7, s. 301—309. Lapin kruununmetsien hoidosta. Esitelmä. Helsinki, 1917. AFF 7, s. 245 —262. Lapin valtionmetsät, I. Muutamia metsänhoidollisia toimenpiteitä. Helsinki, 1917. MA 34: 6—7, s. 320—332. Kangasmetsien luonnollisesta uudistumisesta Suomen Lapissa, I. Referat: Über die natürliche Verjüngung der Heidewälder im Finnischen Lappland, I. Väitöskirja. Helsinki, 1919. MTJ 1, s. 1—320, 1—56, karttaliite. Lapin valtionmetsät, 11. Muutamia tutkimustehtäviä. Helsinki, 1919. MA 36: 4—5, s. 183—185. Riidanalaisista kysymyksistä metsänhoidon alalla. Helsinki, 1920. MA 37: I—2,1 —2, s. 19—25. Über die Ausbreitung und den Reichtum der Baum wurzeln in den Heidewäldern Lapplands. Helsinki, 1920. AFF 14, S. 1 —55. Wasserverbrauch der Bäume und FeuchtigkeitsVerhältnisse des Bodens. Helsinki, 1920. AFF 14, S. 1—24. Über die räumliche Ordnung der Pflanzen auf dem Felde und im Walde. Helsinki, 1923. AFF 25, S. I—Bs. Zur Kenntnis der Ausfällung des Eisens im Boden. Helsinki, 1923. AFF 25, S. I—lo.1 10. Versuche zur Klärung der Schutzwirkungen von wässerigen Humusauszügen. Hel sinki, 1923. AFF 25, S. I—lB. Über neuere forstliche Betriebsarten in Deutschland. Helsinki, 1924. AFF 25, S. I—2o. Allgemeines über die Einwirkung der Bäume auf einander. Helsinki, 1925. AFF 29, S. I—l 9. Harvennushakkauksien perusteista. Helsinki, 1925. MA 42: 2, s. 100—115. Metsikön itseharventumisesta ja puiden kasvutilasta luonnonmetsissä. Referat: Über die Selbstabscheidung und den Wuchsraum der Bäume in Naturbeständen. Bei lage. Helsinki, 1925. MTJ 9, s. I—l 6, 17, 18—20. Über den Aziditätsgrad (pH) des Waldbodens. Selostus: Metsämaan happamuus asteesta (pH). Beilage. Helsinki, 1925. MTJ 9, S. 1 —33, 34—50, 51—54. On the Space Arrangement of Trees and Root Competition. Washington, 1926. Journal of Forestry XXIV, p. 627 —644. Über die Umsetzungen der Stickstoffverbindungen im Waldboden. Summary: The Composition of Nitrogenous Compounds in Woodland Soils. Beilage 1, 2. Helsinki, 1926. MTJ 10, S. I—4B, 49—56, 57—61. 12 Über den Einfluss des Waldes auf die Kornzusammensetzung des Erdbodens in Sandböden. Summary: The Effect of Forest upon the Mechanical Composition of Soil in Sandy Soils. Helsinki, 1928. MJT 13, S. 1—23, 24. Über die Möglichkeit einer Bonitierung der Waldstandorte mit Hilfe von Boden untersuchungen. Helsinki, 1929. ÄFF 34: 28, S. I—lo.1 —10. Über den Einfluss der Holzart auf den Boden. Summary: The Effect of Different Species of Tree on the Soil. Tabellen I—l 9.1 19. Helsinki, 1932. MTJ 17: 5, S. 1—62, 63—68, 69—88. Über die postglazialen, natürlichen Veränderungen des Waldbodens in Finnland. Selostus: Suomen metsämaaperän luontaisista muutoksista jääkauden jälkeen. Helsinki, 1933. MTJ 18: 4, S. I—2o, 21—22. Die Entwicklung des Waldbestandes und die Wachstumsfaktoren. Selostus: Metsi kön kehitys ja kasvutekijät. Helsinki, 1934. AFF 40:21, S. 517 —547, 548—549. Maa, maaperä ja niitä selvittelevä tiede. Hieman nimistön ja käsitteiden tarkastelua. Helsinki, 1934. MTJ 20: 1, s. 1 16. Kasvatushakkauksien perusteista. Helsinki, 1935. Suomen metsänhoitoyhdistyksen vuosikirja; Uusi sarja V, s. 85—103. Metsämaamme valtakunnan metsien toisen arvioinnin tulosten valossa. Referat: Die finnischen Waldböden nach den Erhebungen der zweiten Reichswaldschät zung. Helsinki, 1941. MTJ 29: 5, s. 1—62, 63—71. Maalajien luokituksesta. Referat: Über die Klassifizierung der Bodenarten. Hel sinki, 1941. MTJ 29: 6, s. I—4o, 41—42. Zur Stratigraphie des Podsolprofils besonders vom Standpunkt der Bodenfrucht barkeit, I. Selostus: Valaisua podsolimaan kerrallisuuteen silmälläpitäen varsinkin maan viljavuutta, I. Analyseergebnisse. Tafel I—VIII. Helsinki, 1935. MTJ 20: 6, S. I—ll3, 114—122, 123—140, 141—150. Zur Stratigraphie des Podsolprofils. Oxford, 1935. Transactions of the 111 Inter national Congress of Soil Science, Vol. I, S. 364—368. Über die Podsolierung des Bodens und ihre forstliche Bedeutung. Buda-Pest, 1936. Verhandlungen des IX Kongresses des Internationalen Verbands Forstlicher For schungsanstalten. Kuusi maan huonontajana. Helsinki, 1936. MA 53: 3, s. 71 —73. Kuusi männyn kilpailijana kasvupaikasta. Referat: Die Fichte als Konkurrentin der Kiefer um den Standort. Helsinki, 1936. AFF 42: 8, s. 1—34, 35—39. Laiduntamisen vaikutuksesta metsämaiden kasvinravintoainevarastoihin. Helsinki, 1936. MA 53: 5, s. 129—130. Einige pH-Bestimmungen in Waldböden. Selostus: Muutamia pH-määräyksiä metsä maissa. Tabellen 19—21. Helsinki, 1937. MTJ 25: 2, S. 1—44, 45—48, 49—52. Über die bodenkundliche Bonitierung der Waldstandorte, I. Selostus: Metsäkasvu paikkojen bonitoinnista maan ominaisuuksien perusteella, I. Tabellen 20—30. Helsinki, 1937. MTJ 25: 1, S. 1—74, 75—78, 79—90. Maa ja metsän uudistuminen. Metsänhoitajien jatkokurssit 1937: 111. Helsinki, 1938. SF 46, s. 25—42. Über die zeitliehe Entwicklung des Podsolprofils. Helsinki, 1938. Transactions of the Second Commission and Alkali-Subcommission of the International Society of Soil Science, S. 41 —46. Zur Klassifizierung der natürlichen, nicht vom Grundwasser bedingten Bodentypen in Finnland. Helsinki, 1938. Verhandlungen der V Kommission der Internationalen Bodenkundlichen Gesellschaft, S. 20—25. 13 Puiden juuristot ja metsänhoito. Metsänhoitajien jatkokurssit 1938: IV. Helsinki, 1939. SF 52, s. 38—52. Zur Stratigraphie des Podsolprofils besonders vom Standpunkt der Bodenfrucht barkeit, 11. Selostus: Valaisua podsolimaan kerrallisuuteen silmälläpitäen varsinkin maan viljavuutta, 11. Analyseergebnisse. Helsinki, 1939. MTJ 27: 4, S. I—B9,1 —89, 90—94, 95—134. Tiedemiehestä ja hänen työstään. Esitelmä. Helsinki, 1940. AFF 47: 1, s. 55—72. Über die Bodenbildung in Finnland. Berlin, 1940. Bodenkunde und Pflanzenernäh rung. Neue Folge der Zeitschrift für Pflanzenernährung, Düngung und Boden kunde, 21/22 (66/67), S. 142—154. Zur Stratigraphie des Podsolprofils besonders vom Standpunkt der Bodenfrucht barkeit, 111. Selostus: Valaisua podsolimaan kerrallisuuteen silmälläpitäen var sinkin maan viljavuutta, 111. Helsinki, 1941. MTJ 29: 7, S. 1—43, 44—47. Muutamia kasvukokeita puuntaimilla. Referat: Einige Vegetationsversuche mit Baum pflanzen. Helsinki, 1942. AFF 50: 6, s. I—3l,1 —31, 32—33. Metsätieteellisen tutkimuksemme kehittämisestä. Helsinki, 1944. MA 61: 6—7, s. 119—121. Studien über die Bodenbildung in den Hainwäldern Finnlands mit einigen Beobach tungen über ausländische Braunerden. Selostus: Tutkimuksia maannostumisesta lehtometsissämme sekä muutamia havaintoja ulkolaisista ruskomaista. Analysen ergebnisse. Helsinki, 1947. MTJ 35: 1, S. 1 —64, 65—68, 69 —92. Boden Bodenkunde Forstliche Bodenkunde. Begriffliches und Terminologisches. Helsinki, 1949. MTJ 36: 5, S. I—l 6. Influence of Forestry on Soil Fertility. Helsinki, 1949. 11l World Forestry Congress. Summaries of the Special Papers, Section I, p. 21 —22. Die Blattanalyse als Bonitierungsgrundlage des Waldbodens. Selostus: Lehtianalyysi metsämaan hyvyysluokituksen perusteena. Tabellen. Helsinki, 1950. MTJ 37: 8, S. 1—29, 30—32, 33—42. Die Blattanalyse als Bonitierungsgrundlage des Waldbodens. Berlin, 1950. Zeit schrift für Pflanzenernährung, Düngung und Bodenkunde 50 (95): 1/3, S. 17—24. Forest Soil Research in Finland. Washington, 1950. Unasylva IV: 3, p. 116—121. Jordsträlningen säsom växtfaktor för skogsträden. Stockholm, 1950. Svenska Skogs v&rdsföreningens Tidskrift 48, s. 284—297. Maansäteily metsäpuiden kasvutekijänä. Referat: Die Bodenstrahlung als Wachs tumsbedingung der Waldbäume. Helsinki, 1950. MTJ 37: 9, s. 1—42, 43—48. Die Blattanalyse als Bonitierungsgrundlage des Waldbodens. Amsterdam, 1950. Transactions of the Fourth International Congress of Soil Science, Vol. I, S. 229 — 231. Bodenstrahlung als Bonitierungsgrundlage des Waldbodens. Hannover, 1951. Forst archiv, 22: 11 12, S. 169—171. De finska skogstyperna i markforskningens ljus. Stockholm, 1951. Svenska Skogs vardsföreningens Tidskrift 49: 3, s. 228 —242. Earth Radiation in the Light of Forest Investigations. Selostus: Maansäteily metsä tutkimuksen valossa. Helsinki, 1952. MTJ 40: 15, p. 1—42, 43—47. Die Blattanalyse als Bonitierungsgrundlage des Waldbodens, 11. Selostus: Lehtiana lyysi metsämaan hyvyysluokituksen perusteena, 11. Tabellen 5—7. Helsinki, 1955. MTJ 45: 2, S. I—ls, 15, 16—21. 14 Käytännön metsätalous Praktische Forstwirtschaft Männyn nuorentumisesta Lapin jäkäläkankailla. Helsinki, 1915. Tapio 8, s. 65—74. Perä-Pohjolan yksityismetsistä ja metsätaloudesta. Helsinki, 1916. Tapio 9, s. 10—18. Perä-Pohjolan metsien hoito. Helsinki, 1918. Suomen metsänhoitoyhdistys Tapion kansankirjasia 8, 32 s. Harjavallan jäkäläkankaat. Helsinki, 1919. Tapio 12, s. 113—115. Lapin metsät. Porvoo, Werner Söderström Oy., 1920. Tiede ja elämä 11, s. 443—457. Valon merkitys metsänhoidollisissa hakkauksissa. Helsinki, 1920. Tapio 13, s. 81—85. Uudistushakkauksien perusteista. Helsinki, 1920. Tapio 13, s. 185—189. Muutamia näkökohtia uudistushakkausten toimittamisessa. Helsinki, 1921. Tapio 14, s. 25—30. Metsiemme hoidosta ja tuotannon kohottamisesta. Helsinki, 1922. Tapio 15, s. 171 — 174. Maaperätieteen asema tieteenä ja korkeakoulun oppiaineena. Helsinki, 1924. Valvoja- Aika 11, s. 316—322. Metsiemme maaperä ja sen metsänhoidollinen merkitys. Lahti, 1926. Suomen met sänhoitoyhdistys Tapion käsikirjasia 14, 63 s. Maaperä ja metsä. Helsinki, 1932. Tapio 25, s. 460—466. Puulajin vaikutuksesta maaperään. Helsinki, 1932. Metsätietoa 1: 3, s. 85—91. Pohjois-Suomen metsien uudistumisesta. Helsinki, 1933. Metsälehti 38. Laihtuuko metsämaamme? Helsinki, 1934. Metsätietoa I: 7, s. 257 —267. Metsämaan tuottokyky ja kallioperä. Helsinki, 1935. Metsätietoa I: 10, s. 403—414. Mäntyä kasvaneiden metsien kuusikoiksi muuttumisen syistä. Helsinki, 1935. Suomen Sosialidemokraatti 343. Metsämaan tuottokyvyn arvioinnista. Helsinki, 1936. Metsälehti 1. Heikko vai vahva harvennus. Helsinki, 1936. Metsälehti 25—26. Maan viljelyskelpoisuuden arviointi. Helsinki, 1941. Metsälehti 22. Pohjois-Ruotsin metsämaasta. Selostus prof. Tammin oppikirjasta. Helsinki, 1941. Metsälehti 32. Hakkuutavoitteet ja harvennukset. Helsinki, 1944. Metsälehti 25—26. Metsiemme tuoton kohottamisesta. Helsinki, 1944. Metsälehti 36. Minkälaisiin puulajisuhteisiin on pyrittävä. Helsinki, 1944. Metsälehti 42. Istutusajan lähestyessä. Helsinki, 1950. Metsälehti 14. Maansäteily tieteen valossa. Maansäteilyn esiintyminen ja toteaminen. Helsinki, 1951. Pellervo 19—20, s. 730—732. Maansäteilyn todellisuus. Helsinki, 1951. Metsälehti 8. Jordsträlningens realitet. Stockholm, 1951. Skogen 38: 9. Oppi- ja käsikirjat Lehr- und Handbühcher Metsiemme maaperä. Porvoo, Werner Söderström Oy., 1930. Maa ja metsä IV: 2, s. 317—324. Metsähoito-opin alkeet. Porvoo—Helsinki, Werner Söderström Oy., 1934. 260 s. Maannos. Helsinki, Kustannusoy. Otava, 1936. Suomen maantieteen käsikirja, s. 141—150. Metsämiehen maaoppi. Helsinki, 1939. Keskusmetsäseura Tapion käsikirjasia 26. 143 s. 15 Metsämaa. Metsämaatieteen oppi- ja käsikirja. Porvoo —Helsinki, Werner Söderström Oy., 1940. 616 s. Metsämiehen maaoppi. 2. painos. Helsinki, Keskusmetsäseura Tapio, 1945. 171 s. Tieteellinen tutkimustyö. Opastusta aloitteleville luonnontutkijoille. Porvoo—Hel- sinki, Werner Söderström Oy., 1945. 270 s. Metsämaaopin aakkoset. Helsinki, Keskusmetsäseura Tapio, 1946. 80 s. Maa josta elämme. Porvoo—Helsinki, Werner Söderström Oy., 1947. 146 s. Boden und Wald. Unter besonderer Berücksichtigung des nordeuropäischen Wald baus. Berlin — Hamburg, Paul Parey, 1948. XII, 458 s. Metsämaa. Porvoo—Helsinki, Werner Söderström Oy., 1949. Suuri Metsäkirja I, s. 73—99. Maannostuminen ja maannos. Helsinki, Kustannusoy. Otava, 1951. Suomen maan tieteen käsikirja. Uusittu laitos, s. 57—64. Maansäteily tieteen valossa. Helsinki, Pellervo-Seura, 1952. 208 s. Artikkelit metsätalouden ulkopuolelta Artickel ausserhalb Forstwirtschaft Hopeaketun hoito. Porvoo, Werner Söderström Oy., 1930. 112 s. Turkistuotannon edistämisestä. Turkisnahat ja puu ovat maamme luonnollisinta vientitavaraa. Helsinki, 1932. Metsälehti, näytenumero 1. Uusi kotieläin hopeakettu. Helsinki, 1932. Kansan Kuvalehti 47. Kettujen juoksutarhat. Helsinki, 1933. Metsälehti 38. Kurische Nehrung Pohjolan Sahara. Helsinki, 1933. Kansan Kuvalehti 42, s. 18—19. Turkistuotantomme elvyttämisestä. Helsinki, 1933. Metsälehti 16. Kemiallinen tutkimustyömme. Helsinki, 1935. Uusi Suomi 263. Tiedemies kapinassa. Helsinki, 1937. Helsingin Sanomat 28. Väestökysymyksen ongelmista. Helsinki, 1944. Suomalainen Suomi 2, s. 67—76. Euroopan väestökato. Helsinki, 1945. Suomen Kuvalehti 22. Luonnontieteellisen ja teknillisen tutkimustyömme saavutukset. Artikkeli Suomen Kulttuurirahastolle 1945. (Artikkeli julkaistu 13. 10. 1945—6. 11. 1945 seuraavissa lehdissä: Aamulehti, Keskisuomalainen, Laatokka, Länsi-Uusimaa, Savo, Sisä- Suomi, Turunmaa.) Tieteellisen työmme näköaloista. Helsinki, 1945. Suomalainen Suomi 5, s. 305—313. Tieteen tehtävästä. Helsinki, 1946. Suomalainen Suomi 8, s. 411 —416. Tieteen vapaudesta. Helsinki, 1946. Suomalainen Suomi 6, s. 301 —305. Nuorten tutkijain koulutuksesta. Helsinki, 1947. Valvoja 67, s. 39—43. Miksi en ole kristitty. Helsinki, 1948. Kansankulttuuri Oy, 215 s. Uskonvapauslakimme 5 §. Helsinki, 1952. Vapaa-ajattelija 4. Jumala ja Einstein. Helsinki, 1952. Vapaa-ajattelija 5. Puoluepolitiikka ja uskonto. Helsinki, 1952. Vapaa-ajattelija 5. Jumalan puolustajien kivitettävänä. Helsinki, 1953. Vapaa-ajattelija 2. Uskonnonvapautemme. Helsinki, 1953. Vapaa-ajattelija 3. Jotta lampaat eivät karkaisi. Helsinki, 1953. Vapaa-ajattelija 4. Helvetti puntaroitavana. Helsinki, 1953. Vapaa-ajattelija 10. Miksi en kuulu kirkkoon. Helsinki, 1953. Vapaa-ajatteli jäin liitto r.y. 40 s. Taistelumme. Helsinki, 1954. Vapaa-ajattelija 4. Saul, Saul, miksi vainoat minua? Helsinki, 1954. Vapaa-ajattelija 5. 16 Luonnontieteiden yhteiskunnallinen merkitys. Helsinki, 1954. Vapaa-ajattelija 9. Uskonto ja totuus. Helsinki, 1954. Vapaa-ajattelija 11. Moraalisesta selkärangattomuudesta. Kotka, 1955. Yapaa-ajattelija 2. Onko Jeesuksen ylösnousemus tosi? Kotka, 1955. Vapaa-ajattelija 4. Ristiriitainen raamattumme. Kotka, 1955. Vapaa-ajattelijain liitto r.y. 47 s. Lyhennyksiä Abkürzungen MA = Metsätaloudellinen Aikakauslehti AFF = Aeta Forestalia Fennica MTJ = Metsäntutkimuslaitoksen julkaisuja (Communicationes Instituti Forestalls Fenniae) SF = Silva Fennica TUTKIMUKSIA TAIMIEN PAKKAUKSESTA JA KULJETUKSESTA PAAVO YLI-VAKKURI INVESTIGATIONS INTO THE PACKING AND TRANSPORTATION OF PLANTS SUMMARY HELSINKI 1957 Helsinki 1957. Valtioneuvoston kirjapaino Alkusanat Ne ongelmat, joita tässä tutkimuksessa pyritään selvittämään, ovat sellaisia käytännölliseen metsänviljelytoimintaan läheisesti liittyviä kysy myksiä, joiden kanssa olen joutunut tekemisiin työskennellessäni aikai semmin Keskusmetsäseura Tapiossa ja jotka saamieni kokemusten mukaan ovat tärkeitä taimituotannon ohjaamisen ja kehittämisen kannalta. Kun tutkimus on tämänlaatuinen, se on suoritettu kiinteästi käytännölliseen toimintaan liittyvänä. Tämä on käynyt mahdolliseksi sen vuoksi, että Keskusmetsäseura Tapion, metsänhoitolautakuntien ja metsänhoitoyhdis tysten toimihenkilöt sekä myös yksityiset metsänomistajat ovat auliisti antaneet tarvittavaa apua. Tutkimuksen suorittamista varten olen saanut apurahaa Suomen Luonnonvarain Tutkimussäätiöltä ja Metsäntutkimuslaitokselle varatuista vientimaksuvaroista. Metsänhoitajat Kurtti Arola, Ilkka Puk kila, Eero Renko ja Jaakko Ylänen ovat eri vaiheissa avustaneet tutkimuksen käytännöllisessä suorituksessa. Heitä kaikkia pyy dän kiittää hyvin tehdystä työstä. Helsingissä huhtikuun 16 päivänä 1957 Paavo Yli-Vakkuri Sisällysluettelo Sivu Alkusanat 3 1. Johdanto 5 2. Tilastollinen selvittely 6 21. Tutkimusmenetelmä 6 22. Tutkimusaineisto 9 23. Tilastollisen selvittelyn tulokset 17 231. Varastoimisaika taimitarhassa 17 232. Pakkaustavat 18 233. Kaukokuljetus 21 234. Säilytys vastaanottajan huostassa 24 235. Lähikuljetus 27 236. Noston ja istutuksen välinen kokonaisaika 29 3. Kokeelliset tutkimukset 31 31. Suojaamattomien juurien kuivuminen 31 32. Taimipakkausten lämpötilan muutokset 34 33. Istutuskelpoisuuden säilyminen erilaisissa pakkauksissa 42 34. Varastoimisesta kärsineiden taimien istutuskelpoisuuden parantaminen 46 35. Taimipakkausten painon muutokset varastoinnin ja kuljetuksen aikana 47 4. Tulosten yhdistelmä 49 Kirjallisuusluettelo 52 Summary 53 1.Johdanto Vaikka Suomen olosuhteissa luontaisella uudistamisella onkin merkit tävä sija, tarvitaan sen ohella myös kylvöä ja istutusta. Valtakunnan met sien kolmannen inventoinnin (Ilvessalo 1956) mukaan on maamme metsistä 16.1 % eli 2 791 000 ha sellaisia, joita lähiaikoina uudistettaessa joudutaan käyttämään metsänviljelyä. Tämän metsänviljely tehtävän suo rittamiseen tarvitaan myös runsaasti taimia. Niiden saannin turvaamiseksi on viime vuosina lisätty suuresti taimituotantoa. On arvioitu, että jo lähi vuosina kyettäisiin toimittamaan yhteensä yli 50 milj. tainta (Yli- Vakkuri 1955). Tällaisen taimimäärän siirtäminen hyvässä kunnossa taimitarhoilta istutuspaikoille on jo suuri ja vastuunalainen tehtävä. Sen onnistunut suorittaminen edellyttää mahdollisimman perusteellisia tietoja taimien pakkaukseen ja kuljetukseen liittyvistä seikoista. Pyrittäessä tut kimuksin syventymään näihin asioihin törmätään varsin monitahoiseen ongelmaan, sillä taimien toimittaminen istutuspaikoille ei ole pelkkä organi saatio- tai kustannuskysymys, vaan samanaikaisesti tehtävä, jossa on kaiken aikaa huolehdittava myös siitä, että taimet tulevat perille hyvässä fysiologisessa tilassa. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on tilastollista ja kokeellista mene telmää käyttäen luoda lisävalaistusta männyn ja kuusen taimien pakkausta ja kuljetusta koskeviin seikkoihin. Tilastollista menetelmää käyttäen pyri tään saamaan selvyys, mitkä ovat taimien vaiheet taimitarhalta tuleville kasvupaikoille eli sinä aikana, jolloin taimet maasta irrallaan olevina ovat erityisen arkoja vaurioille. Kokeellisten menetelmien avulla selvitetään juurien suojauksen vaikutusta taimien istutuskelpoisuuteen, taimipakkaus ten lämpötilan muutoksia erilaisissa olosuhteissa, taimien istutuskelpoisuuden säilymistä erilaisissa pakkauksissa ja istutuskelpoisuuden parantamismah dollisuuksia kastelulla ja ravintoliuoksella sekä pakkausten keventymistä varastoinnin ja kuljetuksen aikana. Tällaista selvitystä on pidetty tar peellisena erityisesti sen vuoksi, että rinnan taimituotannon lisääntymisen kanssa on tapahtunut suuria muutoksia pakkaus- ja kuljetustavoissa. Lisäksi on huomattava, että tämänlaatuiset asiat eivät ole meillä aikai semmin olleet sanottavasti tieteellisen mielenkiinnon kohteina. 2.Tilastollinen selvittely 21. Tutkimusmenetelmä Tilastollisen tutkimuksen tavoitteeksi asetettiin selvittää taimien vai heet siitä lähtien, kun ne nostetaan maasta taimitarhassa, siihen asti, kun ne istutetaan metsään tuleville kasvupaikoilleen. Kun tätä selvittelyä varten kehitetyn menetelmän käyttökelpoisuudesta ei edeltäkäsin ollut tietoa, rajoitettiin tutkimus koskemaan vain eräitä tyypillisiä taimitarhoja eri puolilla maata. Tällainen rajoittaminen oli tarpeen lisäksi tutkimuksen rahoitusta silmällä pitäen. Kaikkiaan oli tässä tilastollisessa selvittelyssä mukana 10 taimitarhaa. Kysymystä, missä määrin nämä mahdollisesti edustavat koko maamme taimituotantoa, käsitellään tutkimusaineistoa koskevassa osassa. Tilastollinen selvittely jakaantui taimitarhoissa taimien noston ja lähe tyksen aikana koottaviin tietoihin ja taimipakkausten mukana lähetetty jen tiedustelulomakkeiden perusteella kerättyyn aineistoon. Taimitarhoissa selvitys suoritettiin siten, että pidettiin lähetettävistä pakkauksista yhte näisen kaavan mukaista pöytäkirjaa. Tähän pöytäkirjaan tehtiin tarkat merkinnät kuitenkin vain osasta lähetettyjä pakkauksia eli niistä, joihin sijoitettiin tiedustelulomake. Nämä taas valittiin pyrkien tasaväliseen, systemaattiseen näytteeseen (systematic sampling), kuten myöhemmin tar kemmin selostetaan. Pöytäkirjoissa oli tilaa seuraaville merkinnöille. Pakkauksen tunnus. Pakkauksen tunnuksena käytettiin siihen sijoite tun tiedustelulomakkeen numeroa. Tätä varten oli muovipussiin pantu lomake niin taitettu, että lomakkeen järjestysnumero helposti näkyi pussia avaamatta. Taimien ikä ja laatu. Tähän sarakkeeseen merkittiin puulaji sekä taimien ikä (kasvukausien lukumäärä) siten, että ilmeni, olivatko taimet koulittuja vai koulimattomia. Taimien nosto-, pakkaus- ja lähetyspäivä. Näihin sarak keisiin merkittiin kunkin lomakkeellisen pakkauksen osalta kysymyksessä oleva päivämäärä. Pakkaustapa. Tähän merkittiin pakkaustapa käyttäen taimitarhassa omaksuttuja nimityksiä. Taimien lukumäärä pakkauksessa. Tämä ilmaistiin niin tar kasti kuin se oli tiedossa ilman erityistä laskemista. 49.1 Tutkimuksia taimien pakkauksesta ja kuljetuksesta 7 Pakkauksen vastaanottaja. Pöytäkirjaan merkittiin taimilähe tyksen vastaanottajan nimi ja osoite. Jos taimet lähetettiin jollekin metsäneuvo jalle, merkittiin hänet vastaanottajaksi. Kaukokuljetus vastaanottajalle. Tähän merkittiin kuljetustapa tai kuljetustavat kaksi- tai useampivaiheisessa kuljetuksessa. Taimipakkauksiin pantavia tiedustelulomakkeita lähetettiin tutkimuk sessa mukana olleille taimitarhoille 150. Ohjeiden mukaisesti tuli lomak keet tasaisesti sijoittaa lähteviin pakkauksiin. Tämän saavuttamiseksi meneteltiin siten, että arvioitiin ensin taimitarhasta lähetettävien pak kausten lukumäärä ja tämän perusteella laskettiin kuinka monenteen pak kaukseen lomake pitäisi sijoittaa, jotta kaikki lomakkeet tulisivat lähete tyiksi. Pakkausten lukumäärästä riippuen lomakkeita pantiin joko jokai seen, joka toiseen, joka kolmanteen, joka neljänteen tai jne. pakkaukseen. Lomake sijoitettiin vuorossa olevaan pakkaukseen huolimatta siitä, menikö samalle vastaanottajalle yksi tai useampia pakkauksia. Aitakuusi- yms. Kuva 1. Vasemmalla taimipakkausten sisälle pantuja muovipäällysteisiä pakkauksia, joissa on kyselylomake, palautusosoitteella varustettu kirjekuori ja värikäs paperisuikale tekstein: »Tärkeä, avatkaa». Oikealla saapuneita vastauskirjeitä. Valok. Veli-Matti Kauhanen. Fig. 1. On the left, plastic-covered packages enclosed in the plant packages. They contain the questionnaire, a ready-addressed envelope for the reply, and a coloured paper strip with the text, » Important , please open». On the right, replies received. Photo Veli-Matti Kauhanen. 8 Paavo Yli-Vakkuri 49.1 pakkauksiin ei lomakkeita sijoitettu. Ei myöskään pakkauksiin, jotka menivät ulkomaille tai joissa siirrettiin koulittavia taimia taimitarhasta toiseen. Muista rajoituksista mainitaan taimitarhoja koskevan selostuksen yhteydessä. Tiedustelulomakkeet sijoitettiin pakkausten sisälle siten, ettei niitä ulkoapäin voita havaita. Lomakkeet tulivat siis esiin vasta taimipakkauksia purettaessa. Näin katsottiin olevan tarpeellista menetellä sen vuoksi, etteivät lomakkeelliset pakkaukset ulkonaisesti erottuisi muista ja tulisi mahdollisesti käsitellyiksi muista pakkauksista poikkeavalla tavalla. Jotta taimien sekaan pantu tiedustelulomake ja palautusosoitteella varustettu kirjekuori sekä muut paperit säilyisivät kosteudelta, pakattiin ne muovi pussiin kuvan 1 esittämällä tavalla. Kaikki lomakkeet oli numeroitu ja kullakin taimitarhalla pidettiin tämän numeroinnin mukaista pöytäkirjaa, kuten edellä on jo mainittu. Käytetty tiedustelulomake oli kokonaisuu dessaan seuraavan sisältöinen. Istutustyön johtajalle: Jotta istutustöitä hoitavien henki löiden tekemät tärkeät havainnot ja suuri kokemus saataisiin mukaan pyrittäessä kehittämään taimien pakkaus- ja kuljetustapoja, on pantu vireille tämä tiedusteluihin perustuva tutkimus. Teitä pyydetään sen vuoksi ystävällisesti vastaamaan tässä lomakkeessa esitettyihin tieduste luihin alleviivaamalla käsityksenne mukainen vastaus ja kirjoit tamalla asianomaisiin paikkoihin tiedustellut päivämäärät tai muut mer kinnät. Mukana olevaan kuoreen pantuna tämä lomake tulee postivapaasti takaisin tutkimuksen suorittajalle tohtori Paavo Yli-Vakkurille. Koska tutkimus onnistuu vain sillä edellytyksellä, että lomakkeet täytettyinä palaavat, on Teidän myötämielinen suhtautumisenne tähän yritykseen laadultaan ratkaiseva. 1. Taimitarha, josta taimet lähetettiin 2. Lähetyksen X:o 3. Tämä taimipakkaus saapui vastaanottajalle / 1956 4. Tässä pakkauksessa olevat taimet istutettiin / 1956 5. Istutuspaikka (pitäjä) (kylä) (talo) (omistaja) 6. Pakkauksen kunto a. Pakkaus on säilynyt ehyenä b. Pakkaus vioittunut jonkin verran c. Pakkaus särkynyt pahoin d. Ei osata sanoa 7. Taimien kunto a. Taimet säilyneet moitteettomassa kunnossa b. Taimet vaikuttavat jonkin verran kuljetuksesta kärsineiltä 49.1 Tutkimuksia taimien pakkauksesta ja kuljetuksesta 9 2 c. Taimet vaikuttavat huomattavasti kuljetuksesta kärsineiltä d. Taimet pilaantuneet istutuskelvottomiksi e. Ei osata sanoa 8. Taimipakkauksen säilytys vastaanottajan luona a. Pakkausta säilytetty kellarissa b. Pakkausta säilytetty liiterissä tai vastaavassa c. Pakkausta säilytetty taivasalla d. Pakkausta säilytetty muulla tavalla. Millä? - e. Pakkausta ei säilytetty, koska taimet istutettiin välittömästi 9. Taimien käsittely istutuspaikalla ennen istutusta a. Taimet pidetty alkuperäisessä pakkauksessa b. Taimet valeistutettu c. Taimia käsitelty muulla tavalla. Millä? d. Ei osata sanoa 10. Taimipakkauksen lähikuljetus vastaanottajan luota istutuspaikalle a. Kantaen kilometriä b. Hevosella kilometriä c. Traktorilla kilometriä d. Henkilöautolla kilometriä e. Kuorma-autolla kilometriä f. Muulla tavalla. Millä? kilometriä 11. Ilmoituksen tekijä Nimi ja arvo Osoite - - Annettujen ohjeiden lisäksi varmistettiin aineiston keruun yhtenäistä suoritustapaa siten, että tutkimusta avustanut metsänhoitaja matkusti taimitarhoille antamaan asianomaisille taimitarhan hoitajille henkilökoh taista opastusta. Kustannussyistä ei etäällä sijaitseville Taimelan ja Kai nuun taimitarhoille tehty tällaista matkaa. Sanomalehdistöön toimitettiin muutamia uutisia, joissa mainittiin, että tämänlaatuinen tutkimus oli käynnissä. Yksityiskohtiin menevää tiedoi tusta tutkimuksen luonteesta pyrittiin välttämään, jotta taimipakkaukset ja taimet eivät saisi sen vuoksi osakseen tavallisuudesta poikkeavaa käsit telyä. 22. Tutkimusaineisto Tutkitut taimitarhat sijaitsevat, kuten kuvasta 2 ilmenee, eri puolilla maata ja niiden joukossa on sekä mäntyä että pääasiallisesti kuusta tuot 10 Paavo Yli-Vakkuri 49.1 tavia taimitarhoja. Hallinnollisesti ne kuuluvat metsänhoitolautakunnille ja Keskusmetsäseura Tapiolle. Kooltaan nämä jäljempänä mainitut taimi tarhat ovat meillä vallitsevan käsityksen mukaan keskikokoisia ja suuria edustaen siis taimitarhatyyppejä, jonkalaiset tuottavat pääosan istutet tavista taimistamme. Kannuksen taimitarha. Taimitarha sijaitsee Kannuksen pitäjässä ja sen omistaa Keski-Pohjanmaan metsänhoitolautakunta. Taimitarha on perustettu vuonna 1936 ja siinä on nykyisin taimitarhapinta-alaa yhteensä 4.5 ha. Taimitarha tuottaa melkein yksinomaan männyn taimia ja toimittaa niitä Keski-Pohjanmaalle ja siihen liittyville lähialueille. Vuonna 1956 se luovutti erilaisia taimia yhteensä 1 989 000. Aholankankaan taimitarha. Taimitarha sijaitsee Kuortaneen pitä jässä ja sen omistaa Etelä-Pohjanmaan metsänhoitolautakunta. Taimitarha on perus tettu vuonna 1938 ja siinä on nykyisin taimitarhamaata yhteensä 2.0 ha. Taimitarha on tarkoitettu tyydyttämään lähinnä Etelä-Pohjanmaan metsänhoitolautakunnan alueen tarvetta. Vuonna 1956 taimitarha luovutti erilaisia taimia yhteensä 500 000. Kankaanrannan taimitarha. Taimitarha sijaitsee Ahlaisten pitä jässä ja sen omistaa Satakunnan metsänhoitolautakunta. Taimitarha on perustettu vuonna 1951 ja siinä on nykyisin taimitarhapinta-alaa yhteensä 4.5 ha. Taimitarha tuottaa pääasiallisesti männyn taimia lähialueiden käyttöön. Vuonna 1956 taimi tarhasta luovutettiin erilaisia taimia yhteensä 1 000 000. Tiedustelulomakkeita pan tiin vain männyn taimien pakkauksiin. Mattilan taimitarha. Taimitarha sijaitsee Hausjärven pitäjässä lähellä Oitin asemaa ja se kuuluu Keskusmetsäseura Tapiolle. Taimien kasvatukseen on maata varattu 18 ha. Taimitarha on perustettu vuonna 1951 ja se tuottaa männyn ja kuusen taimia maan eteläisiä alueita varten. Vuonna 1956 taimitarhasta luovu tettiin erilaisia taimia yhteensä 6 489 000. Keväällä tiedustelulomakkeita pantiin vain männyn taimien pakkauksiin. Taimelan taimitarha. Taimitarha sijaitsee Rovaniemen kauppalassa ja sen omistaa Lapin metsänhoitolautakunta. Taimitarha on perustettu vuonna 1935 ja taimitarhapinta-alaa siihen kuuluu nykyisin yhteensä 6.4 ha. Taimitarha tuottaa yksinomaan männyn taimia Lapin yksityismetsiä silmällä pitäen. Taimi tarhasta luovutettiin vuonna 1956 erilaisia taimia yhteensä 2 530 000. Kainuun taimitarha. Taimitarha sijaitsee Sotkamon pitäjässä ja sen omistaa Kainuun metsänhoitolautakunta. Taimitarha on perustettu vuonna 1937 ja siinä on taimitarhapinta-alaa yhteensä 5. o ha. Taimitarha tuottaa sekä kuusen että männyn taimia ja toimittaa niitä Kainuun alueen tarpeisiin. Vuonna 1956 taimitarha luovutti erilaisia taimia yhteensä 1 358 000. Savipellon taimitarha. Taimitarha sijaitsee lisalmen maalaiskun nassa ja sen omistaa Pohjois-Savon metsänhoitolautakunta. Taimitarha on perus tettu vuonna 1935 ja sen pinta-ala on 7.0 ha. Se toimittaa kuusen ja jonkin verran myös männyn taimia Pohjois-Savon tarpeisiin. Vuonna 1956 taimitarhasta luovu tettiin erilaisia taimia yhteensä 1 851 000. Onkamon taimitarha. Taimitarha sijaitsee Tohmajärven pitäjässä ja sen omistaa Pohjois-Karjalan metsänhoitolautakunta. Taimitarha on perustettu vuonna 1952 ja sen pinta-ala on 10 ha. Se tuottaa kuusen ja männyn taimia ja toi mittaa niitä Pohjois-Karjalan alueelle. Vuonna 1956 taimitarhasta luovutettiin erilaisia taimia yhteensä 2 937 000. Tutkimuksen alaisena oli vain vajaa toinen 49.1 Tutkimuksia taimien pakkauksesta ja kuljetuksesta 11 Taimitarhat Nurseries: Kannus =l, Aholankangas =2, Kankaan ranta = 3, Mattila = 4, Taimela = 5, Kainuu = 6, Savipelto = 7, Onkamo = 8, Puupelto =9, Närepelto = 10. Kuva 2. Kartassa merkitsevät suuret numeroidut ympyrät tutkimuk sessa mukana olleita taimitarhoja ja pienet ympyrät pitäjiä, joista on saatu vastauksia toimitettuun tiedusteluun. Fig. 2. In the picture the large, numbered, circles refer to the nurseries included in the investigation and the small circles to the districts from which replies to the questionnaire were received. Paavo Yli -V atkuri 12 49.1 puoli 2 + 2-vuotiaista, syksyllä lähetetyistä taimista, sillä lomakkeita ei aluksi pantu metsänparannuspiiriin meneviin lähetyksiin. Puupellon taimitarha. Taimitarha, jonka omistaa Keskusmetsäseura Tapio, sijaitsee Rantasalmen pitäjässä. Taimitarha on perustettu vuonna 1953 silmällä pitäen Savon metsien taimitarvetta. Sen pinta-ala on 15 ha. Vuonna 1956 taimitarhasta luovutettiin erilaisia taimia yhteensä 1 984 000. Närepellon taimitarha. Taimitarha, joka on Etelä-Savon metsän - hoitolautakunnan hallinnassa, sijaitsee Mikkelin maalaiskunnassa ja on pinta-alaltaan 5.5 ha. Se on perustettu Etelä-Savon taimitarvetta silmällä pitäen vuonna 1935 ja se tuottaa melkeinpä yksinomaan kuusen taimia. Vuonna 1956 taimitarhasta luovutettiin erilaisia taimia yhteensä 604 000. Kannuksen, Aholankankaan ja Kankaanrannan taimitarhoissa havain not tehtiin keväällä 1956, Taimelan, Kainuun, Savipellon, Onkamon, Puu pellon ja Närepellon taimitarhoissa syksyllä samana vuonna. Mattilan taimitarhassa suoritettiin selvittelyt sekä keväällä että syksyllä 1956. Onkamon ja Närepellon taimitarhoissa pöytäkirjain pito suoritettiin siksi puutteellisesti, että niiden perusteella ei voitu suorittaa suunniteltuja las kelmia. Sen vuoksi näistä taimitarhoista tuloksia esittelevissä taulukoissa puuttuvat eräät tiedot. Muista taimitarhoista saatiin laskelmia varten asianmukaiset pöytäkirjat. Tavoitteena oli saada 150 näytettä jokaisesta taimitarhasta, mutta kun taimien lähetys syksyllä Kainuun ja Mattilan taimitarhoista jäi odotet tua vähäisemmäksi, supistui näiden taimitarhojen aineisto vastaavasti. Ottaen huomioon näytteen hankkimisessa noudatetun menetelmän ja näyt teiden määrän ja osuuden perusjoukosta, joka on taimitarhoittain vaihdellut 12—-100 %, voitaneen kertynyttä aineistoa pitää riittävänä ja edustavana valaisemaan tutkittavia seikkoja taimitarhoittain. Yhdistettynä aineistosta saadaan koko taimituotantoammekin ajatellen ainakin suuntaa osoittavia tietoja, sillä tutkimuksessa mukana olevan laa tuiset taimitarhat tuottavat valtaosan vuosittain käytetyistä taimista (vrt. Yli-Vakkuri 1955). Kertyneestä aineistosta on poissa kyllä kokonaan mm. valtion ja yhtiöiden harjoittama taimituotanto, mutta se on, niinkuin tiedetään, ollut toistaiseksi vähäistä. Lisäksi on syytä todeta, että Keskus metsäseura Tapion vuosittain pitämät taimitarhakurssit ovat suuresti yhtenäistäneet nyt kysymyksessä olevaa toimintaa. Tiedustelun alaiset männyn taimet olivat pääasiallisesti 2 + 0-vuotiata. Vain Kankaanrannan, Mattilan (keväällä) ja Taimelan taimitarhoista toimi tettiin tämän ohella runsaasti myös 3-vuotiaita männyn taimia. Kannuk sen, Aholankankaan ja Puupellon taimilähetyksissä, joissa niitä myös esiintyi, niiden osuus oli vähäinen. Kuusen taimet olivat sen sijaan 2 -(- 2- vuotiaita, lukuunottamatta Aholankankaan taimitarhasta lähetettyä pie nehköä 3 + O-vuotiaitten taimien erää. Taimien puulajin mukaista jakaan tumista valaisee lähemmin seuraava asetelma. 49.1 Tutkimuksia taimien pakkauksesta ja kuljetuksesta 13 Edellä esitetty aineisto valaisee taimien vaiheita kaukokuljetukseen saakka. Siitä eteenpäin antavat tietoja pakkausten mukana lähetetyt tiedustelulomakkeet. Ennen tulosten esittelyä on syytä tarkastella myös näin kertyneen aineisto-osan määrää ja laatua. Ensinnäkin voitaneen tällöin todeta, että käytetty menetelmä, sijoittaa lomakkeet tasavälisesti pakkauksiin, täyttää ne vaatimukset, jotka asete taan edustavan näytteen hankkimiselle. Sen, että lomake on asetettu eräissä tapauksissa joka toiseen, joka kolmanteen jne. pakkaukseen, ei ole todettu aiheuttaneen vastaavaa rytmillisyyttä pakkausten tekotapaan ja käsittelyyn. Taimien lähetys taimitarhoilla on työryhmittäin tapahtuvaa, menetelmiltään vakiintunutta, kiireistä työtä, johon sellainen pieni lisä kuin lomakkeiden liittäminen mukaan tuskin pystyy aiheuttamaan muu toksia. Lähetettyjen tiedustelulomakkeiden ja saatujen vastausten määrä ilmenee seuraavasta asetelmasta. Pakkausten jakaantuminen Taimitarha puulajin mukaan, % Mänty Kuusi Kevättiedustelu Kannus 95 5 Aholankangas . 31 69 Kankaanranta . 100 ■— Mattila 100 — Keskimäärin 82 18 Syystiedustelu Taimela 100 •—- Kainuu 63 37 Savipelto •— 100 Onkamo — 100 Puupelto 3 97 Närepelto — 100 Mattila •— 100 Keskimäärin 22 78 Koko tiedustelu Keskimäärin 46 54 Lähetettyjä Saapuneita Taimitarha tiedusteluja, vastauksia, kpl kpl % Kevättiedustelu Kannus 150 116 77.3 Aholankangas . . . . 150 113 75.3 Kankaanranta 149 75 50.3 Mattila 156 85 54.5 Yhteensä/keskimäärin 605 389 64.3 14 Paavo Yli-Vakkuri 49.1 Syystiedustelu Taimela 133 102 76.7 Kainuu 95 67 70.5 Savipelto 151 70 46.3 Onkamo 150 127 84.7 Puupelto 150 69 46.0 Närepelto 150 97 64.7 Mattila 75 44 58.7 Yhteensä/keskimäärin 904 576 63.7 Koko tiedustelu Yhteensä/keskimäärin 1 509 965 64. o Kun otetaan huomioon, että tiedustelu koski taimipakkauksia, jotka monien vaiheiden kautta kulkeutuvat työkohteeseen metsäiseen maastoon, jossa lomake voi jäädä huomaamatta tai sopivan säilytyspaikan puutteessa unohtua jonnekin tai hukkaantua, on tiedustelun tulosta pidettävä ilahdut tavana ja myös selvänä osoituksena siitä, että tutkimus on kiinnostanut vastaajia. Näin kertynyttä aineistoa lähemmin tarkasteltaessa voidaan todeta, että vaikka näytteen osuus perusjoukosta on kaikkien taimitarhojen osalta huomattavan suuri, vaihdellen 5—75%, on saapuneita vastauksia muutamien taimitarhojen osalta siksi niukasti, että niiden perusteella ei voida tehdä pitkälle meneviä päätelmiä. Aineiston käsittelyssä nämä on kuitenkin säilytetty mukana erityisesti sen vuoksi, että aineisto näin täy dennettynä jakaantuu eri puolille maata (vrt. kuva 2) ja tekee näin parem min mahdolliseksi esittää taimitarhoittaisten tulosten lisäksi myös laa jempaan kokonaisuuteen perustuvia tuloksia. Samasta syystä on otettu mukaan myös sellaiset aineiston osat, joissa vastausten kato on ollut suuri. Tällaista menettelyä on pidetty tarpeellisena erityisesti sen vuoksi, että käytännöllisen metsän viljely toiminnan tiedetään kipeästi kaipaavan lähinnä suuntaa osoittavia lukuja nyt kysymyksessä olevasta asiasta. Kysymystä, missä määrin kertyneet vastaukset muuten antavat luotettavaa selvittely aineistoa, on aihetta vielä lähemmin käsitellä. Vastausten tarkastus osoitti, että lomakkeet oh yleensä huolellisesti täytetty. Vain 16 lomaketta jouduttiin palauttamaan lähettäjille täyden nettäväksi, lähinnä siitä syystä, että vastaus jonkin osakysymyksen, istutus ajan, lähikuljetustavan tms. kohdalla oh jäänyt antamatta. Yksi lomak keista täytyi hylätä sen vuoksi, että se oli pantu johonkin muuhun pak kaukseen kuin mitä taimitarhapöytäkirja osoitti, kahdeksan siitä syystä, että aineisto oli niiden saapuessa jo pitkälle käsitelty. Muutamia ereh dyksiä vastauksissa, kuten esimerkiksi päivämäärän ja kuukauden vaihtu minen päiväyksessä, mikä toisten saman lähettäjän vastausten ja muiden asiapapereiden perusteella oh aivan ilmeistä, oikaistiin lomaketta lähet täjille palauttamatta. 49.1 Tutkimuksia taimien pakkauksesta ja kuljetuksesta 15 Vastausten lähettäjät ovat olleet pääasiallisesti metsäammattimiehiä, kuten seuraavasta asetelmasta ilmenee. Pääosa vastauksen antaneista metsäammattimiehistä on ollut metsän hoitoyhdistysten ja metsänhoitolautakuntien neuvojia, mutta jonkin verran on mukana myös muita metsäammattimiehiä sen vuoksi, että taimitar hoilta on luovutettu taimia myös yhtiöille ja valtiolle. Kun kokemuksen mukaan myös sellaiset metsänomistajat, jotka suorittavat metsissään istutustöitä, ovat metsätaloudellisesti valistuneita, voidaan todeta, että vastaajien ammattitaito on ollut korkea, joten heillä on ollut mahdolli suus antaa ammatillisessa mielessä luotettavia vastauksia. Kun vastausten kato on melko huomattava, kuten aina tämänlaatui sissa selvittelyissä, on aihetta yrittää selvittää, edustavatko vastaamatta jääneet tapaukset muista poikkeavia piirteitä ja aiheuttavatko ne mahdol lisesti harhaisuutta tuloksiin. Tarkastelemalla pidettyjen pöytäkirjojen perusteella vastaamatta jää neitä tapauksia taimitarhoilla, joilla tämä merkintöjen perusteella on mah dollista, havaitaan, että vastaamatta jättäneet jakaantuvat eri ammatti ryhmien kesken samaan tapaan kuin vastauksen lähettäneet. Edelleen voidaan todeta, että vastausten kato ei ole syntynyt siten, että vain tietyt vastaanottajat olisivat jättäneet vastaamatta. Kun lomakkeilla tämän laatuisessa selvittelyssä on aina vaara jäädä huomaamatta tai hukkua, on hyvin todennäköistä, että vastausten kato johtuu suureksi osaksi tällai sista satunnaisista seikoista. Vastausten kadon mahdollista vaikutusta voidaan osittain myös eräin vertailuin tarkistaa. Taimitarhalla pidetyistä pöytäkirjoista voidaan nimit täin laskea useita seikkoja ottaen huomioon toisaalta kaikki lomakkeelliset Taimitarha Vastaajien ammattiryhmittäinen jakaantuminen, % Metsä- .. ammatti- Metsän- Muut Ei tietoa Yhteensä miehet omistajat Kannus 94 2 1 3 100 Aholankangas Kankaanranta 86 95 10 3 2 1 2 1 100 100 Mattila, kev 86 11 2 1 100 Taimela 83 12 5 — 100 Kainun 94 6 — — 100 Savipelto Onkamo 80 98 20 2 — — 100 100 Puupelto Närepelto Mattila, syks 73 76 82 27 15 18 — 9 100 100 100 Keskimäärin/yhteensä 88 9 1 2 100 16 Paavo Yli-Vakkuri 49.1 pakkaukset ja toisaalta vain ne pakkaukset, joiden osalta on saatu vas taukset. Jos tarkastellaan näin esimerkiksi sitä keskimääräistä aikaa, jonka taimet ovat olleet varastoituna taimitarhalla ennen lähetystä, saadaan seuraavan asetelman mukainen tulos. Asetelmasta puuttuvat taimitarhat, joilta ei ole taimitarhapöytäkirja käytettävissä. Edellä olevasta voidaan todeta, että tulos on suuruusluokaltaan jota kuinkin yhtäläinen eri teitä laskien. Tarkastelemalla erilaisten pakkaus tapojen jakaantumista, pakkausten suuruutta, taimien laatua ja kauko kuljetustapaa päädyttiin samanluontoisiin tuloksiin. Myös eri teitä lasketut jakaantumissarjat ovat, Savipellon pieneen aineistoon perustuvaa tapausta lukuun ottamatta, suuressa määrin toistensa kaltaisia, kuten seuraava asetelma osoittaa. Varastoimisaika taimitarhalla, vrk Taimitarha Lähetettyjen Palautuneiden tiedustelujen vastausten mukaan mukaan Kevättiedustelu Kannus 1.9 2.0 Aholankangas .. . 0.5 0.5 Kankaanranta .. . 2.8 2.6 Mattila 3.5 2.9 Keskimäärin 2.2 1.9 Syystiedustelu Taimela 2.4 2.4 Kainuu 1.0 1.1 Savipelto 2.8 3.3 Puupelto 1.3 1.1 Mattila 2.3 2.2 Keskimäärin 2. o 2.0 Koko tiedustelu 2.1 2.0 Varastoimisaika taimitarhaDa, vrk Lähetettyjen tiedustelujen mukaan Palautuneiden vastausten mukaan Pakkauksia, kpl 1 209 741 Pakkausten jakaantuminen, % > l 32 34 l 23 24 2 17 17 3 12 8 4 6 9 49.1 Tutkimuksia taimien pakkauksesta ja kuljetuksesta 17 3 3906—57/2, 61 Edellä esitetyn perusteella voitaneen näin ollen päätellä, että vastausten kato ei liene aiheuttanut ainakaan kovin suurta harhaisuutta tuloksiin. Kun ei ole nähty mitään syitä, jotka olisivat antaneet vastaajille aihetta sävyttää vastauksiaan johonkin suuntaan, ja kun vastaajat ovat pääasial lisesti vastuuntuntoisia metsäammattimiehiä tai valistuneita metsänomis tajia, ei ole katsottu aiheelliseksi yrittää tarkistaa vastausten luotettavuutta erillisin selvittelyin. Jälki tiedustelua vastausten kadon pienentämiseksi ei toimitettu, koska katsottiin, että taimien vastaanottajat eivät kykene enää jälkikäteen antamaan luotettavia vastauksia tiedustelulomakkeessa esitettyihin kysymyksiin. Kun seuraavassa esitetään taimitarhoittaisten tulosten, jotka puoles taan yleensä edustavat tilannetta joko keväällä tai syksyllä ja eräissä tapauksissa muutenkin vain osaa taimitarhan tuotannosta, ohella joitakin yhdistettyjä tuloksia, täytyy ottaa huomioon, että ne ovat pelkästään kertyneen aineiston keskimääriä tai sen jakaantumisia, eivätkä tutkit tujen taimitarhojen tuotannolla tms. punnittuja kokonaistuloksia, jonka laisten laskemiseen ei ole katsottu olevan riittäviä perusteita. 23. Tilastollisen selvittelyn tulokset 231. Varastoimisaika taimitarhassa Kaikissa tutkituissa taimitarhoissa on valtaosa taimista pakattu nel jän ensimmäisen vuorokauden sisällä noston jälkeen, kuten ilmenee taulu kosta 1. Ainoastaan Kannuksen ja Kankaanrannan sekä Mattilan taimi tarhoissa on esiintynyt tarvetta pitempiaikaiseen varastointiin ennen pak kausta. Yli kaksi viikkoa kestänyttä säilytystä esiintyy vain poikkeuk sellisesti. Keskimääräinen varastoimisaika pakkaamatta on ollut koko aineiston perusteella laskettuna vuorokauden pituinen. Keskimääräistä aikaa laskettaessa on mittayksikköä, vuorokautta, lyhyemmille varastoimisajoille annettu lukuarvo 0. Taimien määrä on ilmaistu pakkauksina. Näin on menetelty myöhemmin muissakin vastaavanlaatuisissa tapauksissa. Koska pakkaamattomien taimien varastointi on yleensä ollut lyhyt aikaista, ei ole katsottu olevan aihetta tämän tutkimuksen yhteydessä puuttua sen yksityiskohtiin. Asia on sivuutettu myös kokeellisissa tutki muksissa sen vuoksi, että kysymystä parhaillaan selvitetään muualla (vrt. Björkman 1 956). 5— 9 6 5 10—14 4 3 15—19 0 0 20— 0 0 18 Paavo Yli-Vakkuri 49.1 Taulukko 1. Taimien varastoimisaika taimitarhoilla pakkaamattomina ja pakattuina Table 1. The storing time of packed and unpacked plants in the nurseries Valtaosa pakatuista taimista on saatu kuljetukseen viimeistään kahden, kolmen vuorokauden kuluessa pakkauksesta, usealta taimitarhalta jo pak kauspäivänä tai sitä seuraavana päivänä. Tosin pitempiäkin varastoimis aikoja esiintyy, mutta niiden osuus on koko toimintaa silmällä pitäen vähäinen. Keskimäärin taimet ovat pakattuina olleet taimitarhalla yhden vuorokauden. Koko noston jälkeinen keskimääräinen varastoimisaika taimi tarhalla on näin ollen supistunut kahteen vuorokauteen. Edellä puheena ollut varastoiminen sattui keväällä pääasiallisesti touko kuun puolivälin ja sen loppupuoliskon seutuville, syksyllä elokuun lopulle ja syyskuun parille ensimmäiselle viikolle. 232. Pakkaustavat Tarkasteltaessa taimien pakkaustapoja eri taimitarhoissa voidaan yhtei senä piirteenä havaita, että ennen yleisesti käytetyistä laatikoista on luo vuttu. Sijalle ovat tulleet erilaiset paperipakkaukset. Aholankankaan taimitarhalla on niiden ohella käytetty tavallisia pärekoreja. Varastoi m is- aika, vrk Storing time, days 0—1 2—4 5—9 10—14 15—19 20— CR 9 Ä M 150 81 6 7 3 2 1 Taimitarha — Nursery e * S- 1 «3 S 3 ° S «SL «-2 3 M S S 'S 'S ö" s? S .9 Sf a ,£2 es £ ci i* *2 c6 3 SS « " H® £ m « s M b R M PH Pakkauksia, kpl — Number o/ packings | 150 | 149 | 156 | 133 | 95 | 151 | 150 Pakkaamattomien taimien jakaantuminen, % Distribution of unpacked plants, % 100 69 55 100 62 100 89 14 20 — 38 — 11 12 25 — — — — — 5 — — — — 0 «2 S rt S ä g> 1 75 44 56 Koko aineisto Whole material 1 209 80 13 6 1 0 0 Yhteensä — Total 100 O o O O o o T—1 1 100 O o o o I 3 akattu ien taimien jakaantuminen, °/. Distribution of packed plants, % 0—1 100 i 100 83 81 55 100 68 74 2—4 — 1 — 17 19 27 — 100 27 24 5—9 — 0 9 2 1 10—14 — — — 9 — — 3 ! — 1 Yhteensä — Total O O O O t-H O o O O T—1 O O T— 1 100 I 100 100 100 | 100 49.1 Tutkimuksia taimien pakkauksesta ja kuljetuksesta 19 Paali on useimmissa taimitarhoissa, kuten Kankaanrannassa, Taimelassa, Kainuussa, Savipellossa, Onkamossa, Närepellossa ja syksyllä Mattilassa, ollut joko yksinomainen tai yleisimmin käytetty pakkaustapa. Kuva 3 valaisee tyypillisen paalipakkauksen rakennetta ja pakkauksen teossa käy tettyjä koneita. Yksityiskohtaisesti on paalipakkauksen eräs tekotapa selvi tetty kokeiden yhteydessä sivulla 36. Pakkausten tekotavassa esiintyy pieniä eroja eri taimitarhojen välillä. Yleinen menettelytapa näyttää ole van se, että taimet pannaan pakkaukseen juuret vastakkain. Vain Kan kaanrannan taimitarhassa on tehty sellaisia suuria paaleja, joissa on sijoi tettu peräkkäin kaksi tällaista ryhmää taimia. Pakkauksen keskellä ovat taimien latvat siis olleet vastakkain. Juurien suojana on yleensä käytetty hieman maatunutta, kosteata rahkaturvetta. Sen sijoittamisessa esiintyy jossain määrin vaihtelua. Eräissä taimitarhoissa sitä on pantu vain niiden juurien peitteeksi, jotka ovat olleet paperia vasten. Toisilla taimitarhoilla on turvetta sijoitettu tämän lisäksi myös juurten väliin pakkauksen sisälle. Pakkauspaperina on käytetty joko kaksinkertaista voimapaperia, jossa on bitumikerros välissä, tai vanhojen paperisäkkien paperia. Eräissä tapauk sissa on pakkausta juurten kohdalta vahvistettu vuoraus- tai muulla pape rilla. Pakkausten tukena on käytetty vähintään kolmea rimaa tai har vennuspuista saatuja keppejä. Pakkaus on sidottu tavallisesti rautalangalla Kuva 3. Vasemmalla on Hämeenlinnan, oikealla Savipellon taimitarhan paalauslaite. Valok. Ilkka Pukkila. Fig. 3. On the left the baling device at the Hämeenlinna nursery and on the right that at the Savipelto nursery. Photo Ilkka Pukkila. 20 Paavo Yli-Vakkuri 49.1 parista kolmesta kohdasta. Rautatiekuljetukseen toimitetut pakkaukset on joissakin tapauksissa pyritty tekemään vahvemmiksi kuin esimerkiksi kuorma-autokuljetukseen menneet pakkaukset. Paalipakkaukseen on pantu eräitä tavallisimpia taimilaatuja keskimäärin seuraavasti. Paalin ohella näyttää myös nyytti olleen suosittu pakkaustapa. Niinpä se tutkimushetkellä on ollut melkeinpä yksinomaisena pakkaustapana Kan nuksen ja Puupellon taimitarhoissa ja jokseenkin yhtä yleisenä keväällä Mattilan taimitarhassa sekä jonkin verran käytettynä myös Kainuun taimitarhassa. Tämän pakkauksen laatua ja valmistustapaa valaisee kuva 4. Yksityiskohtaisesti se on selostettu kokeiden yhteydessä sivulla 36. Pak kauspaperi on ollut samanlaista kuin edellisessäkin pakkaustavassa. Tässä Kuva 4. Nyyttipakkauksen valmistusvaiheet. Valok. Eero Renko ja Paavo Yli-Vakkuri. Fig. 4. The preparatory phase of preparing the bundle. Photo Eero Renko and Paavo Yli-Vakkuri. kääretortun tekotapaa muistuttavassa pakkauksessa tulevat taimien juuret hyvin suojatuiksi kosteaan turpeeseen. Menetelmän on kehittänyt Onkamon taimitarhan hoitaja, metsäteknikko Väinö Hartikainen. Nyyttiin on pantu erilaisia taimia keskimäärin seuraavasti. Taimitarha Taimela Mänty 2 + 0 Taimia pakkauksessa, kpl 2 450 Mattila 3 000 Kainuu 6 400 Kankaanranta 7 550 Savipelto Kuusi 2 + 2 450 Onkamo 500 Närepelto .... 500 Mattila 550 Kainuu 600 49.1 Tutkimuksia taimien pakkauksesta ja kuljetuksesta 21 Myös vanhoja paperisäkkejä on käytetty pakkaamiseen. Tällöin on pussin suupuoli kääritty alas aina pohjan tasalle ja pantu taimet näin syntyneeseen matalaan pussiin aivan samaan tapaan suojaten juuret kos tealla turpeella pohjasta ja sivuilta kuin entisen laatuisissa laatikkopak kauksissakin. Syntynyt pakkaus on sidottu narulla niinkuin nyytti. Kannuksen taimitarhassa on tällaiseen pakkaukseen pantu 2+o männyn taimia keskimäärin 1 250 ja Aholankankaan taimitarhassa 2 + 2 kuusen taimia keskimäärin 500. Viimeksi mainitussa taimitarhassa käytettyihin pärekoppiin on pantu 2 + 0 männyn taimia keskimäärin 4 450 ja 2 + 1 männyn taimia 2 200 sekä 2 + 2 kuusen taimia 850. 233. Kaukokuljetus Kuten taulukosta 2 ilmenee, taimien kaukokuljetus on tutkituilla taimi tarhoilla yleensä järjestetty joko pääasiallisesti tai yksinomaan autolla tapahtuvaksi. Merkille pantavaa on, että tähän kuljetustapaan on pää dytty sellaisillakin taimitarhoilla (Narepelto, Savipelto), joilta on hyvät rautatiekuljetusmahdollisuudet. Rautatiekuljetus on ollut hallitsevana kaukokuljetustapana vain Kannuksen ja Kainuun taimitarhoilta. Kaksi vaiheinen rautatie-auto- ja auto-rautatiekuljetus on edellä mainittujen kuljetustapojen rinnalla jäänyt vähäiseksi. Autokuljetus on puolestaan järjestetty eri tavoin. Kannuksen taimi tarhalta on autokuljetus ollut jokseenkin yksinomaan linja-autokuljetusta. Vain poikkeustapauksessa on taimia viety suoraan henkilöautolla. Linja auto on ollut hallitsevassa asemassa myös Kuortaneen, Kankaanrannan, Taimelan sekä syksyllä Mattilan taimitarhan autokuljetuksissa. Närepellon taimitarhalta on kaikki taimet toimitettu perille kuorma-autolla, samoin suurin osa Savi pellon ja Puupellon sekä keväällä Mattilan taimitarhojen Taimitarha Taimia pakkauksessa, kpl . . . . 950 Mattila Mänty 2 + 0 Kannus 2 000 Kainuu 2 550 Mattila Mänty 3 + 0 650 Kannus 950 Mattila Kuusi 2 + 2 200 Puupelto .... 200 Kainuu 350 Kannus 500 22 Paavo Yli -Vakkuri 49.1 autokuljetuksen taimista. Kuorma-autokuljetuksia varten on tällöin laa dittu yksityiskohtainen kuljetussuunnitelma. Suoraan henkilöautolla on tämän ohella taimia viety runsaasti Mattilan, Kainuun ja Puupellon taimi tarhoilta. Taulukko 2. Erilaisten kaukokuljetustapojen yleisyys Table 2. Frequency of different long-distance transportation methods Onkamon taimitarhalta on käytettävissä kaukokuljetuksesta vain Pohjois-Karjalan metsänhoitolautakunnan ilmoitus. Sen mukaan on kauko kuljetus tapahtunut pääasiallisesti metsänhoitolautakunnan kuorma-autolla. Osa taimista on kuljetettu myös henkilöautoilla ja junalla sekä taimitarhan lähialueelle traktorilla, jolloin kysymyksessä lienee lähikuljetukseksi las kettava paikalliskuljetus. Taimien kaukokuljetus keskittyi keväällä tutkituissa tapauksissa pää asiallisesti toukokuun loppupuoliskolle. Syksyllä suoritettiin suurin osa kulje tuksista syyskuun alkupuoliskolla. Taulukon 3 perusteella voidaan todeta, että pääosa taimista on saa punut vastaanottajille jo ensimmäisen vuorokauden kuluessa. Tämän no pean kuljetuksen ohella esiintyy jonkin verran tapauksia, jolloin kuljetus on kestänyt muutamia vuorokausia ja hajatapauksia, jolloin taimipakkaus on ajelehtinut kaukokuljetusvaiheessa pitkäänkin. Keskimäärin on kulje tus kestänyt vuorokauden. Pakkausten ilmoitetaan yleensä säilyneen ehyinä kuljetuksessa, kuten ilmenee taulukosta 4. Monien taimitarhojen pakkauksista on jonkin verran vioittuneita aivan niukasti, ja pahoin särkyneitä pakkauksia esiintyy vain harvoina poikkeuksina. Kun pakkauksen kunnon luokittelu on subjektiivi Taimitarha — Nursery Kaukokuljetustapa Long-distance trans- portation method ai 3 G G c3 M Aholan- kangas Kankaan- ranta Mattila keväällä 43 "3 s 5 H G cö M O 'S Pi cö m s 'S Pi 3 3 Ph O 'S a a> :c8 1 Mattila syksyllä Koko aineisto Whole material Pakkauksia, kpl — Number of packings 150 | 150 | 149 [ 156 | 133 | 95 | 151 | 150 | 150 | 75 1 359 Pakkausten jakaantuminen, % — Distribution of packings, °/ /o Auto — Motor vehicle Rautatie — Railway Rautatie + auto — Railway -f motor vehicle Ei kaukokuljetusta -— No long-distance transportation .... 33 51 16 83 17 96 4 79 21 89 8 3 19 79 2 100 67 24 9 100 43 40 17 71 22 6 1 Yhteensä — Total .. 100 100 100 100 100 100 1 100 100 100 1 100 | 100 49.1 Tutkimuksia taimien pakkauksesta ja kuljetuksesta 23 Taulukko 3. Kaukokuljetukseen kulunut aika Table 3. Long-distance transportation time Taulukko 4. Pakkausten ja taimien kunto kaukokuljetuksen jälkeen Table 4. The condition of packings and plants after long-distance transportation Kaukokuljetus- aika, vrk Long-distance trans- portation time, days Kannus Aholan- kangas Kankaan- ranta Taimitarha — 1 M " 35 § S« S S > 'a H Vursery 3 3 C M Savipelto Puupelto Mattila syksyllä Koko aineisto Whole material i 5 akkauksia, kpi l — Number of packing •s 116 | 113 | 75 | 85 102 67 | 70 69 44 741 Pakkausten jakaantuminen 0/ ! /O Distribution of packings , % 0—1 67 63 70 75 80 64 70 74 87 72 2—4 25 36 17 23 17 33 15 13 11 22 5—9 6 1 9 2 2 3 10 10 2 5 10—14 2 — 4 — 1 — 3 3 — 1 15—19 — — — — 1 — 2 — — 0 Yhteensä — Total ! O o TH O o 100 | O O T—t 100 I O o 100 O O 100 100 Taimitarha — Nursery O J Pakkausten tai taimien kunto The condition of packings and plant 8 Kannus Aholan- kangas Kankaan- ranta Mattila keväällä Taimela Kainuu Savipelto Onkamo Puupelto Näre 24 Paavo Yli-Vakkuri 49.1 nen, ei taimitarhan välisiin eroihin ole syytä kiinnittää kovin suurta huo miota. Eräillä taimitarhoilla esiintyy kuitenkin siksi suuri määrä pak kauksia, joiden kunto on kuljetuksesta kärsinyt, että lienee aihetta pitää silmällä pakkausten kestävyyttä. Jonkin verran vioittuneet ja särkyneet pakkaukset ovat olleet pääasiallisesti paaleja, joten nimenomaan niiden kestävyyttä on syytä tarkkailla. Pakkausten vioittuminen jonkin verran on ilmeisesti vaikuttanut epä edullisesti taimien kuntoon, sillä vioittuneiden pakkausten taimet ilmoite taan huomattavasti useammassa tapauksessa kuljetuksesta kärsineiksi kuin ehyinä säilyneissä pakkauksissa olleet taimet, kuten ilmenee seuraavasta asetelmasta. Pakkausten särkymisen vaikutusta taimien kuntoon ei voida tapausten vähälukuisuuden vuoksi tarkastella. Kun pelkästään kuljetuksen osuutta taimien kunnon heikkenemiseen on luonnollisesti vastaanottajan vaikea arvioida, voi niissä vastauksissa, joissa on merkitty taimet kuljetuksesta kärsineiksi, olla tapauksia, joissa taimet ovat esimerkiksi tautisuuden tai muun syyn takia olleet kunnoltaan heikkoja jo taimitarhalta lähtiessään. Tämä on syytä ottaa huomioon, kun tarkastellaan vastaanottajien esittämiä mielipiteitä tältä osalta. Ilmeistä on, että arvostelma pikemminkin osoittaa käsitystä taimien kunnosta yleensä. Saatujen vastausten mukaan taimet ovat saapuneet vastaan ottajille yleensä moitteettomassa kunnossa, kuten ilmenee taulukosta 4. Vain joidenkin taimitarhojen taimien ilmoitetaan olleen eräissä tapauk sissa jonkin verran kärsineitä. Huomattavasti kuljetuksesta kärsineitä taimia esiintyy vain poikkeustapauksissa ja istutuskelvottomiksi pilaantu neiksi ilmoitetaan vain yhden pakkauksen taimet. 234. Säilytys vastaanottajan huostassa Vastaanottajan luona taimet ovat joutuneet odottamaan istutusta usein kin pitkän aikaa, kuten ilmenee taulukosta 5. Pakkausten keskimääräinen varastoimisaika on koko tiedustelun perusteella ollut neljä vuorokautta eli 57 % koko siitä ajasta, jonka taimet ovat olleet irti maasta niitä toimi tettaessa taimitarhasta istutuspaikalle. Muu aika on kulunut varastoituna Pakkauksen kunto Taimien kunto Säilynyt Vioittunut jonkin ehyenä verran Moitteeton 94 % 79 % Kuljetuksesta jonkin verran kärsineitä 6 » 21 » Yhteensä 100 % 100 % 49.1 Tutkimuksia taimien pakkauksesta ja kuljetuksesta 25 4 olemiseen taimitarhalla ja kuljetukseen. Pääosa kaikkien tutkittujen taimi tarhojen taimilähetyksistä on istutettu kuitenkin viikon sisällä siitä, kun ne ovat vastaanottajalle saapuneet. Yleensä eri taimitarhoilta lähteneiden pakkausten jakaantuminen kysymyksessä olevan varastoimisajan mukaan on hyvin erilainen. Pisimpiä varastoimisaikoja esiintyy nimenomaan kuusta lähettäneiden taimitarhojen kohdalla. Varastoimisajan pitkittyminen yli 10 vuorokauden ei yleensä ole ollut kovin harvinaista, ja lisäksi esiintyy sen ohella paikka paikoin yli 15, jopa yli 20 vuorokauden pituisia varastoimis aikoja. Käytännöllisen metsänviljelytoiminnan kannalta tämä tulos mer kitsee sitä, että taimien varastoimiseen ja sen kehittämiseen vastaan ottajan luona on kiinnitettävä erityistä huomiota. Kun taimien pitkä aikainen säilytys pyrkii tuomaan mukanaan vaurioita, kuten myöhemmin osoitetaan, olisi tällöin nimenomaan pyrittävä lyhentämään varastoimis aikaa. Taulukko 5. Taimien varastoimisaika vastaanottajan huostassa ennen istutusta Table 5. Time plants stored by receiver before planting Koska varastoimisaika vastaanottajan luona näyttää olleen suhteellisen pitkä, on mielenkiintoista tarkastella, miten varastointi vastaanottajan luona on järjestetty. Taulukosta 6 voidaan todeta, että mikäli taimia ei ole istutettu välittömästi, taimipakkauksia on varsin yleisesti pyritty säi lyttämään kellareissa tai liitereissä tai vastaavissa paikoissa. Tämänkal tainen huolehtiminen taimista on keväällä ollut jonkin verran yleisempää kuin syksyllä. Tähän lienee vaikuttanut myös se, että syksyllä on ollut kysymyksessä usealla taimitarhalla pääasiallisesti tai yksinomaan kuusi, jota ilmeisesti pidetään kestävämpänä kuin mäntyä. Pakkausten pito Taimitarha — Nurseri i Varas toimisaika, vrk Storing time, days Kannus Aholan- kangas Kankaan- ranta Mattila keväällä Taimela Kainuu Savipelto 26 Paavo Yli-Vakkuri 49.1 Taulukko 6. Pakkausten säilytystapa vastaanottajan huostassa Table 6. Receiver's method of storing packings taivasalla, mikä keväällä on ollut jokseenkin vähäistä, on ollut syksyllä monin paikoin yleisin tai lähinnä yleisin pakkausten säilytystapa. Välittömästi istutettujen ryhmä täytyy tässä yhteydessä ottaa väljästi, sillä vastauksien tarkastelu osoitti, että samana päivänä tapahtuneen istu tuksen lisäksi oli merkitty mukaan sellaisia tapauksia, joissa istutus oli suoritettu taimipakkauksen saapumisen lähipäivinä. Eräissä vastauksissa oli tähän ryhmään merkitty myös tapauksia, joissa taimia ei oltu säily tetty vastaanottajaksi merkityn luona, vaan istutuspaikalla. Kuten taulukosta 7 selviää, on taimia istutusalueella yleensä pidetty alkuperäisissä pakkauksissa. Tämän säilytystavan osuus näyttää vaihtele van melkoisesti eri puolilla maata. Valeistutusta on käytetty varsinkin eräillä alueilla runsaasti. Koko tiedustelun perusteella on noin viidennes pakkauksista tällä tavalla käsitelty. Muunlainen käsittely on yleensä ollut vähäistä. Pakkauksista puretut taimet on tällöin suojattu tavallisimmin kosteilla sammalilla. Joissakin tapauksissa taimet on pantu vetiseen ojaan, lätäkköön tai muuhun kosteaan paikkaan. Istutustyön suoritus keskittyi keväällä tutkitulla alueella pääasiallisesti kolmen viikon pituiseen ajanjaksoon toukokuun puolivälistä eteenpäin. Syksyllä istutuksien pääosa tehtiin maan eteläosassa syyskuun aikana, pohjoisempana jo elokuun lopusta syyskuun puoliväliin mennessä. Istutus työt tosin jatkuivat Etelä-Suomessa aina lokakuun lopulle ja Pohjois suomessakin syys—lokakuun vaihteeseen asti. Taimitarha —. Nursery S I Säilytystapa Storing method Kannus Aholan- kangas Kankaan- ranta Mattila keväällä Taimela Kainuu Savipelto Onkamo Puupelto Närepelto Mattila syksyllä •s £ ä S o « o »c M b Kellarissa — In cellar Liiterissä tai vastaa- vassa — In storage- room or other shelter Taivasalla — Out-oj- doors Muulla tavalla — Otherwise Istutettu välittö- mästi — Planted immediately Pakkauksia, kpl 116 | 113 | 75 | 85 | 102 | Pakkausten jakaantuminen, 53 52 88 51 18 25 33 4 6 32 4 4 1 6 18 3 1 — 13 5 15 10 7 24 27 — Number of packings 67 | 70 | 127 | 69 | 97 | % — Distribution of packings, 58 17 17 26 13 19 34 32 37 28 9 42 27 34 43 2 3 2 —1 12 4 22 3 15 44 % 52 2 12 34 965 39 24 18 3 16 Yhteensä — Total .. | 100 | loo ! 100 | 100 j 100 | 100 | loo ! 100 j 100 i 100 | 100 | 100 49.1 Tutkimuksia taimien pakkauksesta ja kuljetuksesta 27 Taulukko 7. Taimien säilytystapa istutusalueella Table 7. Method of storing plants at planting site 235. Lähikuljetus Lähikuljetuksella tarkoitetaan kaukokuljetuksen päätyttyä tapahtu nutta taimien kuljetusta istutuspaikalle. Jolloinkin on lyhyt kuljetus taimitarhalta istutuspaikalle viety lähikuljetuksen, kuten taulukosta 2 selviää. Vaikka kauko- ja lähikuljetuksen erottaminen toisistaan on yleensä helppoa, koska edellisenä on pidetty kuljetusta vastaanottajan luo ja jälkimmäisenä kuljetusta siitä edelleen istutuspaikalle, on tietenkin joissakin tapauksissa tulkinnanvaraisuutta siinä, mihin kuljetusvaiheeseen jokin kuljetus on ollut aiheellisinta viedä. Vastaukset on tässä suhteessa tarkastettu ja voitu säilyttää sellaisinaan, koska tulkinta on vaikuttanut yhtenäiseltä. Keskimääräinen lähikuljetusmatka on koko tiedustelun mukaan ollut 8 km. Sekä kevät- että syystiedustelussa on saatu suuruusluokaltaan tähän verrattava tulos. Kuljetusmatkaa tarkasteltaessa on otettava huo mioon, että taimien vastaanottajina ovat useimmiten olleet metsäammatti miehet, joten lähikuljetus tässä on usein taimien siirtämistä heidän luotaan istutuspaikalle. Olosuhteista ja käytetyistä kuljetustavoista johtuen vaih telee lähikuljetusmatkan keskimääräinen pituus eri taimitarhoilta lähte neiden pakkausten osalta huomattavasti eli 4—16 km:iin. Taimipakkauksista on 64 % toimitettu istutuspaikalle vain yhtä kuljetus tapaa noudattaen, loput 36 % on saatettu perille käyttäen kahta tai useam paa kuljetustapaa. Seuraava asetelma osoittaa lähemmin, mikä osa pak kauksista on lähikuljetuksessa joutunut eri kuljetustapojen piiriin ja miten pitkästä kuljetusosuudesta tällöin keskimäärin on ollut kysymys. Taimitarha — Nursery 5 a « Säilytystapa Storing method Kannus Aholan- kangas Kankaan- ranta Mattila keväällä Taimela Kainuu Savipelto Onkamo Puupelto Närepelto «S cc 03 M S & 'S s c s "3 S o .2 •K o o < M fe Pakkauksia, kpl — Number / pack ings 116 113 75 85 102 67 70 127 69 97 44 965 Alkuperäisessä pak- kauksessa — In ori- ginal packing .... Valeistutettu — Heeled in Pakkausten jakaantuminen, % — 80 87 67 44 75 58 10 10 11 44 1fi 39 Distribution of packings, % 96 48 96 76 75 3 44 3 18 14 72 20 Muulla tavalla — Otherwise Ei osata sanoa — Not classified 10 3 21 1 11 1 9 3 1 8 1 6 11 8 0 Yhteensä — Total .. 28 Paavo Yli -Vakkuri 49.1 Asetelman perusteella voidaan todeta, että kantaminen on lähikuljetus tapa, jota on useimmiten käytetty. Henkilöautokuljetus on ollut lähes yhtä yleinen. Hevoskuljetukseen joutuneiden pakkausten osuus on sen sijaan jo huomattavasti pienempi. Harvemmin ovat pak kaukset lähikuljetuksessa joutuneet kuljetettaviksi polkupyörällä, moottori pyörällä, traktorilla, kuorma- tai linja-autolla, joskin näitä kuljetus tapoja on esiintynyt. Asetelmassa oleva muu kuljetustapa on pääasialli sesti moottorivene- tai venekuljetusta. Ilman lähikuljetusta on selvitty vain poikkeustapauksissa. Yleisten olosuhteiden ohella vaikuttaa lähi kuljetusmuotoihin suuresti se, mitä kulkuvälinettä asianomainen istutus töistä huolehtiva metsäammattimies yleensä käyttää, sillä hän ottaa varsin usein taimet mukaansa mennessään työmaalle. Lähikuljetus on harvoin ollut yli 30 km. Vain muutamat autokulje tukset ovat tämän rajan ylittäneet. Hevosella, polkupyörällä ja traktorilla on tehty matkaa taimia kuljetettaessa korkeintaan parikymmentä kilo metriä. Kantomatkojen laatua valaisee lähemmin seuraava asetelma. Kantaen tapahtuvan kuljetuksen tarpeellisuus aiheutuu ilmeisesti suu reksi osaksi tieverkoston ja erityisesti metsätaloutta palvelevan tiever koston puutteellisuudesta. Toisaalta moottoroidun kuljetuksen suuri osuus jo nykyoloissa osoittaa, että sitä käyttäen tulee taimien kuljetus sujumaan yhä vaivattomammin, sikäli kuin tieolot kehittyvät. Lähikuljetustapa Pakkauksista Kuljetusmatka kuljetettu, % keskimäärin, km Kantaen 49 1.4 Henkilöautolla 44 16 Hevosella 14 4 Polkupyörällä 8 8 Kuorma-autolla 6 17 Traktorilla 4 7 Linja-autolla 3 20 Moottoripyörällä 2 10 Muulla tavalla 4 6 Ei lähikuljetusta 4 Kantomatka, km 0.5 Pakkausten jakaantuminen, o/ /o 42 i 27 2 17 3 8 4 2 5 — 4 49.1 Tutkimuksia taimien, pakkauksesta ja kuljetuksesta 29 Edellä esitettyjä lähikuljetusmuotoja ajatellen on edullista, että taimi pakkaukset ovat sellaisia, että ne hankaluuksitta voidaan sijoittaa mitä erilaisimpiin kulkuvälineisiin ja että niitä voidaan tarvittaessa mukavasti kuljettaa myös kantaen. Nykyiset pakkaustavat ilmeisesti varsin hyvin tyydyttävät nämä vaatimukset. 236. Noston ja istutuksen välinen kokonaisaika Koko tiedustelun perusteella on taimien nostosta istutukseen kulunut aika ollut keskimäärin seitsemän vuorokautta. Eri taimitarhoilta lähte neiden pakkausten mukaan esiintyy tässä suhteessa eri osissa maata jol tistakin vaihtelua, niin että kysymyksessä oleva kokonaisaika näyttää vaihtelevan vajaasta viikosta lähes kahteen viikkoon. Ilmeisesti tähän eroavuuteen vaikuttavat lähinnä metsän viljely töiden järjestelyssä ja ylei sissä olosuhteissa olevat alueittaiset erot. Edellä mainittua keskimääräistä aikaa ei voitane taimien istutuskelpoisuuden kannalta pitää huolestutta van pitkänä. Kun tarkastellaan taimien noston ja istutuksen välisen kokonaisajan jakaantumista taulukon 8 perusteella, voidaan todeta, että pääosa taimista on istutettu parin viikon sisällä siitä, kun ne on nostettu ylös taimitar hasta. Tämän ohella esiintyy jonkin verran tapauksia, joissa noston ja istutuksen välinen aika on venynyt jopa kolmeksi, neljäksi viikoksi. Tämän tuloksen mukaisesti tulisi keskustaimitarhoista lähetettävien taimien varas toimis-, pakkaus- ja kuljetustapojen olla sellaisia, että taimet säilyisivät vaurioitumatta tarvittaessa kuukauden. Taulukko 8. Noston ja istutuksen välinen kokonaisaika Table 8. The total time between lifting and, planting Taimitarha — 1 Vursery Kokonaisaika, |vrk Whole time, days tn 3 O 0 a M A «} E «s >2 cc o a Ä c8 e ci 5 ÄC G g eö M :c3 eö > SS o s *5 H 3 S3 £ S M o *3 a *> c3 m o 'S Q, S S PH *3 SS -•-i co cS Ä S a Koko aineisto Whole material 0—4 5—9 10—14 15—19 20—24 25—29 Pakkauksia, kpl — Number of packing 116 | 113 | 75 | 85 | 102 | 67 | 70 Pakkausten jakaantuminen, % — Distribution of 53 53 13 26 46 30 6 29 38 35 42 33 57 27 9 8 27 23 15 11 33 4 1 20 5 4 1 20 4 — 5 4 2 — 11 1 — — — — 1 3 f S 1 69 1 packing 32 46 16 6 44 s, % 32 48 18 2 741 35 38 17 7 3 0 Yhteensä — Total 100 | 100 I 100 I 100 I 100 I 100 I 100 I 100 100 100 30 Paavo Yli-Vatkuri 49.1 Kun taimet ovat merkittävän osan edellä mainitusta ajasta taimitarhojen ulkopuolella, missä taimien hoitoon ei ole sellaisia mahdollisuuksia kuin taimitarhoissa, voidaan todeta, että taimet matkallaan taimitarhasta istutus paikoille saattavat joutua olosuhteisiin, joissa niiden istutuskelpoisuus voi vähetä. On näin ollen aiheellista ja mielenkiintoista yrittää kokeellisesti selvittää taimien vioittumisalttiutta yleensä ja istutuskelpoisuuden säily mistä varastoinnin ja kuljetuksen aikana. 3. Kokeelliset tutkimukset 31. Suojaamattomien juurien kuivuminen Taimien juuret voivat joutua ulkoilman kuivattavalle vaikutukselle alttiiksi taimien noston, lajittelun, pakkauksen, pakkauksen purkamisen, valeistutuksen ja istutuksen yhteydessä. Näin ollen on tärkeätä tietää minkälaisia vaurioita se voi taimille aiheuttaa. Kun asiaa ei ole meidän olosuhteissamme aikaisemmin tutkittu, näytti tarpeelliselta järjestää muu tamia sitä valaisevia kokeita. Kokeiden avulla toivottiin voitavan antaa oppi- ja käsikirjojen ylimalkaisille kehoituksille varovaisuuden noudattami sesta nykyistä täsmällisempää sisältöä. Tämänkaltaiset kokeet katsottiin aiheellisiksi myös sen vuoksi, että voitaisiin saatujen tulosten valossa parem min soveltaa muualla saavutettuja tutkimustuloksia (vrt. Hedeman- Gade 1948, Wiksten 1950, Wake ley 1954) meidän olosuhtei siimme. Kokeet suoritettiin Keskusmetsäseura Tapion Hämeenlinnan taimi tarhassa. Ne pantiin alkuun 15. 5. 1956 ja lopetettiin 9. 10. 1956. Kokei siin käytettiin 600 kpl 2-vuotisia, koulimattomia, lajiteltuja männyn taimia ja sama määrä 2-vuotisia, koulimattomia, lajiteltuja kuusen taimia. Tai met nostettiin maasta välittömästi ennen kokeen alkua ja lajiteltiin katok sen suojassa. Kummankin puulajin taimet jaettiin kolmeen samansuurui seen ja -laatuiseen osaan ja järjestettiin niistä seuraavat koesarjat. Otettiin ensin 200 taimen koe-erä ja sijoitettiin se koriin, jonka pohjalla oli kosteata rahkasammalta. Taimien juuret peitettiin rahkasammalella ja taimia pidettiin ulkosalla puolen tunnin ajan. Tämän jälkeen taimet koulittiin lautakoulitusta käyttäen koepaikalle. Toinen 200 taimen koe-erä levitettiin mullokselle puolen tunnin ajaksi. Sen jälkeen taimet koulittiin. Kolmannen 200 taimen koe-erän kanssa meneteltiin kuten edellisessäkin tapauksessa, mutta liotettiin taimien.juuria vesiastiassa puolen minuutin ajan ennenkuin ne asetettiin alttiiksi kuivumiselle. Koetta varten muokattiin tarpeellinen maa-alue kesantona olleesta alueesta, joka oli vapaa rikkaruohoista. Istutusalue sijaitsi pensasaitojen rajoittaman saran keskellä. 32 Paavo Yli-Vakkuri 49.1 Männyn taimet oli levitetty kuivumaan kello 14.00—14.30 väliseksi ajaksi. Lämpötila oli tällöin välittömästi maanpinnan yläpuolella auringon paistaessa 15° C ja pilvisenä ajankohtana 13° C paljaalla mittarilla mitat tuna. Taivaasta oli pilvien peitossa 1/3. Ilman suhteellinen kosteus, joka mitattiin Lambrecht-merkkisellä aspiraatiohygrometrillä, oli välittömästi maanpinnan yläpuolella keskimäärin 57 %. Lämpö- ja kosteusmittausten jatkuvaa tarkkailua varten oli koepaikalla käynnissä itsemerkitsevä hygro termografi. Kokeen kestäessä vallitsi puuskainen tuuli, jonka nopeus kokeen aikana oli 7 metriä sekunnissa. Kuusen taimien koe-erät olivat kuivumassa kello 14.45—15.15 välisen ajan. Tällöin oli lämpötila välittömästi maanpinnan yläpuolella auringon paistaessa 14° C ja taivaan vetäytyessä pilveen 12° C elohopealämpömitta reilla mitattuna. Ilman suhteellinen kosteus oli keskimäärin 63 %. Tai vaasta oli pilvien peitossa 1/3. Tuulisuhteet olivat samantapaiset kuin männyn taimia koskevassa kokeessa. Ne sekä männyn että kuusen taimierät, joita ei saatettu kuivumiselle alttiiksi, säilytettiin kaikissa vaiheissa istutuskorissa kostean turpeen suo jaamina. Taimien juuret joutuivat ulkoilmalle alttiiksi siis vain lyhyen hetken taimia nostettaessa, lajiteltaessa ja koulittaessa. Kuivumassa olleet taimet valeistutettiin maahan heti, kun puolen tunnin koeaika päättyi. Taimet koulittiin sitten tästä valeistutuksesta välittömästi koepaikalle. Taimet saivat tämän jälkeen kasvaa koko kasvukauden vapaasti koe paikalla. Koetaimia ei kasteltu eikä lannoitettu koko kesän aikana. Rikka ruohot kitkettiin alueelta varovasti aika ajoittain. Taimet nostettiin maasta 9. 10. 1956. Nosto pyrittiin suorittamaan siten, että mahdollisuuksien mukaan myös juuristo saataisiin vahingoit tumattomana mukaan. Taimien juuret olivat kuitenkin osittain levittäyty neet siinä määrin rivien välialueille ja tunkeutuneet niin syvään, ettei ollut mahdollista saada kaikkia juurenosia talteen. Nostetut taimet pakattiin koesarjoittain muovipusseihin ja kuljetettiin laboratorioon yksityiskohtaisia selvittelyjä varten. Tässä selvittelyssä ryhmiteltiin taimet eläviin ja kuolleisiin. Kustakin elävästä taimesta mitat tiin viimeisen latvakasvaimen ja maanpäällisen osan koko pituus. Lisäksi punnittiin erikseen jokaisen koe-erän elävien taimien maanpäällisten ja maanalaisten osien paino. Tätä varten taimet katkaistiin juuren niskan korkeudelta. Kokeiden tulokset (vrt. taulukko 9) osoittavat, että jos taimien juuret joutuvat olemaan suojaamattomina puolen tunnin ajan, ne kärsivät siitä hyvin merkittävästi. Männyillä tämä käsittely aiheutti sen, että taimista kolme neljännestä kuoli. Lisäksi ne taimet, jotka säilyivät hengissä, kas voivat huonosti. Juurten lyhytaikainen liotus ennen koetta ei aiheuttanut ainakaan merkittäviä muutoksia näihin tuloksiin. 49.1 Tutkimuksia taimien pakkauksesta ja kuljetuksesta 33 5 3906—57 Taulukko 9. Juurien kuivumisen vaikutus taimien istutuskelpoisuuteen Table 9. The effect of drying of roots on the survival and growth of seedlings Kuusen taimista on nähtävissä samansuuntaiset tulokset kuin männyn taimistakin. Kuusen taimien juurien joutuminen kuivumiselle alttiiksi puolen tunnin ajaksi aiheutti sen, että taimista kuoli kaksi kolmannesta, kun sen sijaan suoraan kuolituista kuoli vain 4 %. Lisäksi eloon jääneet taimet kasvoivat kituen. Taimien juurien lyhytaikainen huuhtelu ennen koetta näytti aiheuttaneen sen, että taimien kuolleisuus siitä jossakin määrin väheni. Kokeen perusteella ei voida tehdä varmoja päätelmiä männyn ja kuu sen taimien juurien kuivumisherkkyydestä, sillä männyn ja kuusen taimet eivät olleet vertailukelpoisia, koska männyn taimet nostettiin suoraan koske mattomasta taimipenkistä, kuusen taimet sen sijaan taimipenkeistä, jotka oli möyhennetty taimien nostajalla jo joitakin päiviä ennen taimien otta mista kokeeseen. Saatuja tuloksia on aihetta verrata eräisiin suunnilleen vastaavissa olosuhteissa saavutettuihin. Eri puolilla Ruotsia suorittamiensa kokeiden perusteella on Wiksten (1950) päätynyt siihen, että männyn ja kuusen taimien juuria on hyvin suojattava ja että niitä ei saisi asettaa auringon paisteen tai ulkoilman kuivattavalle vaikutukselle alttiiksi missään tapauk Koetaimien käsittely Treatment of seedlings Taimia Elävät taime Living seedlings t keskimäärin , on the average kuollut Mortality Pituus Height Latvakasvain Top shoot Maanpäälliset osat Shoot Juuret Root % cm e Juuret suojattu — Roots Mänty — Pine protected — 14.3 + 0.27 7.3 + 0.19 8.62 0.69 Juuret suojaamattomina 0.5 t — Roots unprotected 0.5 hr 76 12.2 + 0.37 3.6 + 0.23 3.16 0.30 Juuret suojaamattomina 0.5 t, liotettu vedessä sitä en- nen 0.5 min — Roots first soaked in water 30 sec., then unprotected 0.5 hr... 78 11.4 + 0.39 3.6 + 0.26 3.51 0.31 Juuret suojattu — Roots Kuusi — Spruce protected 4 12.8 + 0.58 4.3 + 0.14 1.94 0.33 Juuret suojaamattomina 0.5 t — Roots unprotected 0.5 hr 66 10.3 + 0.29 2.1 + 0.24 1.03 0.14 Juuret suojaamattomina 0.5 t, liotettu vedessä sitä en- nen 0.5 min — Roots first soaked in water 30 see., then unprotected 0.5 hr. 53 10.8 + 0.23 2.4 + 0.18 1.11 0.14 34 Paavo Yli-Vakkuri 49.1 sessa s—lo5 10 min. pitemmäksi ajaksi. Hänen kokeissaan, joiden selostuksista ei valitettavasti selviä tutkimushetkellä vallinnut sää, on 30 min:n pituinen juurien 010 kuivumiselle alttiina aiheuttanut taimille samanlaatuisia vaka via vaurioita kuin edellä selostetuissa kokeissa. Myös M c Kinon (1946), joka antaa British Columbiaa varten ohjeita sikäläisten havupuiden tai mien kasvatuksesta, esittää, että taimille on kohtalokasta jo se, että niiden juuret joutuvat kuivumiselle alttiiksi noin s—lo5—10 min. ajaksi. Kun juuret ovat niin herkästi vaurioituvia kuin edellä on käynyt ilmi ja kun ne taimia metsään siirrettäessä monessa vaiheessa voivat joutua ulkoilman kuivattavalle vaikutukselle alttiiksi, on ilmeistä, että tällaista myös tapahtuu ja että monet epäonnistumiset metsänviljely työssä saat tavat aiheutua tästä. Juurien lievä vaurioituminen hidastaa taimien alkukehitystä, vakava vaurioituminen johtaa taimien kuolemiseen. On varsin luultavaa, että taimien usein havaittu ja paljon tutkittu jurominen (vrt. Heikinheimo 1940 ja 1941, B j ö rkman 1953) istutuspaikalla monesti johtuu niistä vaurioista, joita juuret ovat kärsineet taimia istu tuspaikalle siirrettäessä. 32. Taimipakkausten lämpötilan muutokset Taimien kuumenemisvaarasta puhutaan usein käytännössä, kun on kysymys taimien pakkauksesta. Tällaiseen vaaraan viitataan myös käsi kirjoissa (vrt. Ahola 1946, Arnborg ja Stefansson 1951, Wake 1 e y 1954). Tämän vuoksi katsottiin tarpeelliseksi järjestää kokeita, jotta saataisiin selville, tarjoavatko taimipakkaukset mahdollisesti lämpöä kehittäville sienille ja bakteereille tavanomaisissa olosuhteissa sellaisen ympäristön, että kuumentumista tapahtuisi samaan tapaan kuin esimer kiksi tuoreissa heinissä, tai nouseeko taimipakkausten lämpötila muuten taimien elintoiminnan tuloksena. Kokeet suoritettiin Hämeenlinnan taimitarhassa keväällä 1956 ja Oitissa Mattilan taimitarhalla saman vuoden syksyllä. Näihin kokeisiin käytettiin 25 500 männyn ja 28 250 kuusen tainta eli yhteensä 53 750 tainta. Tai mista tehtiin yhteensä 22 koepakkausta, jotka sitten sijoitettiin erilaisiin olosuhteisiin. Pakkausten lämpötilamuutoksia tarkkailtiin 11—16 päivää. Hämeenlinnan taimitarhassa järjetetyissä kokeissa käytetyt männyn ja kuusen taimet olivat 2 -f- 0-vuotisia, elinvoimaisia ja hyväkuntoisia taimia, joissa ei ollut havaittavissa mitään erityisiä sairauksia. Taimien latva kasvaimen kasvu ei ollut vielä alkanut, joskin se oli juuri alkamassa pääte silmun turvonneisuudesta päätellen. Noston, lajittelun ja pakkauksen suo rittivat taimitarhatöihin tottuneet työntekijät tavanomaisia työtapojaan noudattaen. 49.1 Tutkimuksia taimien pakkauksesta ja kuljetuksesta 35 Männyn taimien nosto aloitettiin 15. 5. 1956 klo 12. Ennen nostoon ryhtymistä oli taimirivit ajettu irti traktorivetoisella nostolaitteella. Tai met olivat tämän laitteen jäljeltä siinä määrin irti, että lapiota ei juuri tarvinnut käyttää apuna. Nostettaessa taimista karistettiin multa pois. Sen jälkeen ne asetettiin tiiviisti laatikoihin, joiden pohjalle oli pantu kosteata turvetta. Sitä mukaa kuin laatikot täyttyivät ne nostettiin vajaan, jossa niputus tapahtui. Kuusen taimet oli nostettu jo aamupäivällä ja valeistutettu välittö mästi nostopaikalle. Kun kuusen taimien pakkaus aloitettiin klo 13.15, haettiin taimet valeistutuksesta ja pantiin laatikoihin tavalliseen tapaan juuret suojattuina sekä vietiin vajaan niputettaviksi. Kuusen taimet olivat näin ollen ennen niputuksen alkamista noin 3 tuntia valeistutettuina taimi tarhassa. Koska Hämeenlinnan taimitarhalla on tapana niputtaa lähetettävät taimet 50 kappaleen eriin, tehtiin näin myös tässä tutkimuksessa, jotta pakkauksista tulisi rakenteeltaan tavanomaisia. Koepakkauksiin käytet tyjä taimia ei lajiteltu lainkaan. Tämä johtui siitä, että haluttiin säästää taimia. Sen sijaan taimien juuret irroitettiin kyllä toisistaan. Nippujen sidontaan käytettiin ohutta narua. Valmiit niput asetettiin tiiviisti laati koihin. Laatikoiden pohjalla ja sivuilla oli suojana kosteata turvetta. Taimien niputus kesti klo 12—15. Taimet joutuivat siis olemaan ennen pakkausta niputettuina laatikoissa hyvin suojattuna 0—1.5 tuntia. Kuva 5. Hämeenlinnan taimitarhassa järjestetyissä kokeissa käytetyt pakkaustavat. Edessä vasemmalla paali, oikealla nyytti, takana laatikot. Valok. Paavo Yli-Vakkuri. Fig. 5. Methods of packing used in the experiments carried out at the Hämeenlinna nursery. Front/left, the bale: right, the bundle: behind, the boxes. Photo Paavo Yli-Vakkuri. 36 Paavo Yli -Vakkuri 49.1 Pääosa nipuista pakattiin sellaisinaan. Kastelun vaikutuksen selvit tämiseksi osa männyn taimista kasteltiin ennen pakkaamista upottamalla niput ylösalaisin juuren niskaa myöten vesisammioon. Taimien juuria ei siis kasteltu. Männyn taimista tehtiin Hyi ob ius -1 uho j e n torjunnan järjes telyä ajatellen myös sellainen koe-erä, jossa neulasto kasteltiin vastaa vasti 1 %:een DDT-maidokseen. Kokeisiin käytetyt pakkaukset, joiden laatua valaisee kuva 5, valmistettiin seuraavaan tapaan. Nyytit. Nyytteihin pakattiin 1 000 männyn tai kuusen tainta. Pakkauksen tekoon käytettiin kaksinkertaista voimapaperia, jossa oli välissä kerros bitumia. Käytetty paperi oli 1.5 m:n levyisissä rullissa. Nyytin tekoon sitä tarvittiin noin 2 m:n pituinen pätkä. Pakkausta tehtäessä (vrt. kuvat 4—5) käännettiin paperi ensin pitkittäissuunnassa kaksinkerroin. Tämän jälkeen levitettiin paperin päälle 2—3 cm:n vahvuudelta kosteata turvetta. Turvekerroksen leveys vastasi taimien juurien keskimääräistä pituutta. Sitten asetettiin taiminiput paperille niin, että juuret tulivat turpeen päälle, pantiin kerros sammalta juurille, taivutettiin paperi juurten puolelta taimien päälle ja käärittiin taimet niitä maata vasten painaen ja polvea apuna käyttäen tiukaksi rullaksi. Näin muodostunut pakkaus sidottiin narulla kiinni kahdesta kohtaa ympäri ja ristiin nyytin alta sekä yläpuolelta, niin että syntyi samalla eräänlainen sanka pakkaukseen. Paalit. Paalipakkauksiin pantiin männyn taimia 3 500 ja kuusen taimia 5 000—5 500. Paalit tehtiin tanskalaismallisella taimien pakkauskoneella (vrt. kuva 3). Pakkausta valmistettaessa pantiin ketjujen päälle paalauslaitteeseen ensin 50 em:n levyinen suikale kaksinkerroin taitettua, edellisessä pakkaustavassa mainittua paperia. Paperin alle oli tätä ennen asetettu tukirimoja, jotka olivat paperin leveyden mittaisia. Näitä tukirimoja oli 5 kpl. Tämän jälkeen pantiin paperin keskikohdalle, johon taimien juuret tulivat, kosteata turvetta 3—5 cm:n vahvuudelta. Tämän päälle ladottiin sitten taiminiput, niin että niiden juuret tulivat vastakkain. Taimi kasan kasvaessa lisättiin turvetta niin paljon, että paperin ja juurten väliin tuli kauttaaltaan 3—5 em:n turvekerros. Tämän jälkeen paperin päät käännettiin tai mien yli, asetettiin tarvittavat tukirimat paikoilleen ja kiristettiin nippu kokoon sekä sidottiin kolmesta kohtaa rautalangalla. Tehdyissä pakkauksissa ei pantu tur vetta eri taiminippujen juurten väliin. Laatikot. Tätä tavanomaista pakkaustapaa käytettäessä pantiin laatikon pohjalle kosteata turvetta 3—5 em:n vahvuudelta. Laatikon täyttäminen aloitettiin jostakin laidasta, josta lähtien laatikko täytettiin panemalla laatikon reunoille kos teata turvetta. Laatikot, joihin pantiin männyn taimia, olivat suuruudeltaan 70 X 40 X 20 cm. Tällaisiin laatikkoihin mahtui 6 250 männyn tainta. Kuusen taimien laatikkopakkauksissa käytettiin taimien säästämiseksi tavallista pienempiä laatikoita, joiden suuruus oli 38 X 38 X 25 ja 40 x 40 X 20 cm. Edelliseen mahtui kuusen taimia 5 000, jälkimmäiseen 6 250. Kun kaikki pakkaukset olivat valmiina, nostettiin ne taimitarhan lai dassa kuusiaidan vieressä olevaan lautarakenteiseen kojuun. Peittämällä oviaukko pah vile vyillä ja asettamalla niitä myöskin seinän vieriin, saatiin koju sellaiseksi, että pakkaukset olivat suoranaiselta auringon paisteelta suojattuina. Katto oli siksi ehjä, että se suojasi pakkauksia sateelta. Koska Tutkimuksia taimien pakkauksesta ja kuljetuksesta 49.1 37 koju oli maapohjainen, asetettiin pakkausten alle lautoja niin, että pak kaukset olivat selvästi maasta irti. Taimet olivat nyyteissä ja laatikoissa pystyasennossa ja paaleissa makaavassa asennossa. Kojun laatua ja pak kausten sijoitusta kojussa valaisevat lähemmin kuvat 6 ja 7. Kuva 6. Vaja, jossa taimipakkauksia säilytettiin Hämeenlinnan taimitarhassa järjestetyissä kokeissa. Valok. Paavo Yli-Vakkuri. Fig. 6. Shed in which the plant packages were kept )during the experiments organised at the Hämeenlinna nursery. Photo Paavo Yli-Vakkuri. Kun pakkaukset oli saatu paikoilleen, sijoitettiin niihin kiinteästi lämpö mittarit (vrt. kuva 7). Jokaiseen nyyttiin pantiin kolme lämpömittaria. Näistä yksi oli sijoitettu siten, että sen herkkä osa oli latvusten sisällä, uloimmassa kierteessä, yksi siten, että mittarin herkkä osa oli vastaavasti asetettuna sisempään kierteeseen ja yksi siten, että mittarin herkkä osa oli juurten tasolla sisimmässä kierteessä. Paaleissa mittareista kaksi pantiin latvusten tasolle pakkauksen päihin, yksi juurten tasolle. Mittarien herkät osat työnnettiin paalin keskustaan. Jokaiseen pakkaukseen tuli näin ollen kolme lämpömittaria. Laatikoissa toinen mittareista sijoitettiin laatikon keskelle, niin että sen herkkä osa oli taimien latvusten sisällä, toinen pantiin vastaavasti 38 Paavo Yli-Vakkuri 49.1 Kuva 7. Koepakkaukset lämpömittareilleen vajassa Hämeenlinnan taimitarhassa. Valok. Eero Renko. Fig. 7. Experimental packages with their thermometers in the shed at the Hämeenlinna nursery Photo Eero Renko. juurten tasolle. Pariin laatikkoon työnnettiin lämpömittari lisäksi taimien latvustoon 5 cm:n päähän laatikon reunasta. Kojussa vallitsevaa lämpötilaa seurattiin kolmella lämpömittarilla, jotka oli sijoitettu välittömästi pakkausten yläpuolelle. Lisäksi oli kojussa hygrotermografi ja Lambrecht'in kosteusmittari. Mittarien lukemat mer kittiin muistiin kolme kertaa vuorokaudessa, nimittäin klo 8.00, 14.00 ja 20.00. Keväällä saatujen tulosten tarkistamiseksi suoritettiin jatkokokeita Mattilan taimitarhassa Oitissa syksyllä 1956. Nämä kokeet alkoivat 21. 9. 1956 ja päättyivät 1. 10. 1956. Kokeisiin käytettiin 3 + 0 vuotisia kuusen taimia. Kokeiltavina olivat nyytti- ja paalipakkaukset. Nyytti pakkauksiin pantiin 500 tainta ja paalipakkauksiin 1 000 tainta. Pakkaus ten teossa ja kokeiden muussa järjestelyssä noudatettiin samoja tapoja kuin Hämeenlinnan kokeissa. Vain paalipakkauksissa esiintyi sellainen ero, että turvetta sijoitettiin taiminippujen juurille myöskin pakkauksen sisään eikä vain pitkin seinämää kuten Hämeenlinnan taimitarhassa. Pak kauksista muodostettiin kolme koesarjaa, joihin kuhunkin kuului nyytti ja paalipakkaus. Yhtä koe-erää säilytettiin ulkona, toista lautavajassa ja kolmatta sisällä huonelämmössä. Kaikki pakkaukset asetettiin niin, että 49.1 Tutkimuksia taimien pakkauksesta ja kuljetuksesta 39 taimet olivat makaavassa asennossa. Kuhunkin pakkaukseen sijoitettiin kaksi lämpömittaria juuren niskan korkeudelle keskelle pakkausta. Havain not tehtiin samaan tapaan kuin Hämeenlinnan taimitarhassa kolme kertaa vuorokaudessa. Kuva 9 a valaisee Hämeenlinnan taimitarhan kokeissa mukana olleiden 16 pakkauksen keskimääräisiä lämpötilamuutoksia koeaikana. Sen perus teella voidaan todeta, että päivälämpötila oli pakkauksissa keskimäärin alhaisempi kuin ulkolämpötila. Lämpötila säilyi pakkausten sisällä ulko lämpötilaa alhaisempana sekä juuriston että latvuston korkeudella. Täl laisia tuloksia antoi koe, joka kesti 11 vuorokautta. Muutamien pakkausten osalta jatkettiin koetta niin, että pakkaukset tulivat olleeksi tarkkailun alaisina yhteensä 16 vuorokautta. Tämä lisäaika ei aiheuttanut muutosta kokeen tulokseen. Vuorokauden keskilämpötilojen kehityksen tarkastelu (vrt. kuva 9b) osoittaa, että lämpötila on pakkausten sisällä ulkolämpötilaa korkeampi lämpökäyrän laskiessa ja alempi lämpökäyrän noustessa. Tämä johtuu siitä, että lämpötila pakkausten sisällä noudattaa hidastellen ulkolämpö tilan muutoksia. Mainitut muutokset tapahtuvat juuriston korkeudella hitaammin kuin latvuston korkeudella. Tämä tulee esiin erityisen selvästi tarkasteltaessa lämpötiloja eri vuorokaudenaikoina (vrt.j kuva 8). Lisä kokeet, jotka järjestettiin Mattilan taimitarhassa Oitissa syksyllä 1956 ja joista on päivittäiset mittaustulokset 22.—30. 9. väliseltä ajalta, antoivat Kuva 8. Kuusen taimien nyyttipakkauksessa vallinneiden lämpötilojen ja ulkolämpötilan, joka on merkitty nollaksi, väliset erot vuorokauden eri ajankohtina Hämeenlinnan taimitarhassa. Fig. 8. The differences between the temperatures of the bundle packages of spruce seedlings and the outdoor temperature, denoted by 0, at different times of the day in the Hämeenlinna nursery. Paavo Yli-Vakkuri 49.1 40 Kuva 9a. Päivittäiset keskilämpötilat Hämeenlinnan taimitarhan koepakkausten mukaan. Fig. 9a. Daily mean temperatures from the experimental packages of the Hämeenlinna nursery. saman laatuisia tuloksia, kuten alempana oleva asetelma osoittaa. Mer kille pantavaa on, että kuumenemista ei tapahtunut niissäkään pakkauk sissa, joita säilytettiin huonelämmössä. Ulkona säilytettyjen pakkausten keskimääräisen vuorokautisen lämpötilan eroavuus ulkolämpötilasta johtu nee parista kylmästä yöstä, joiden lämpötiloihin päivällä auringossa olleet pakkaukset eivät ehtineet mukautua. Lämpötilojen kehitys eri pakkauksissa oli hyvin yhdenmukainen. Mitään merkittäviä eroja ei voitu todeta eri pakkaustapojen kesken. Lämpötilan keskimääräinen kehitys pakkauksissa oli myöskin riippumaton siitä, oliko pakkaus tehty kuusen vai männyn taimista. Merkittävää poikkeavuutta Pakkausten säilytyspaikka Päivän keskimääräinen lämpötila, °C Ulkona Vajassa Huoneessa Pakkausten ulkopuolella 8.8 8.7 18.2 Pakkausten sisällä iO GO 00 GO 18.4 Vuorokauden keskimääräinen lämpötila,°C Pakkausten ulkopuolella 5.6 8.2 18.1 Pakkausten sisällä 8.5 8.6 18.8 49.1 Tutkimuksia taimien pakkauksesta ja kuljetuksesta 41 6 Kuva 9b. Vuorokautiset keskilämpötilat Hämeenlinnan taimitarhan koepakkausten mukaan. Fig. 9b. Diurnal mean temperatures from, the experimental packages of the Hämeenlinna nursery. yleisestä lämpötilan kehityksestä eivät osoittaneet myöskään ne taimet, joiden latvukset oli kasteltu vedellä tai DDT-maidoksella, kuten seuraava asetelma osoittaa. Suoritetut kokeet viittaavat siihen, että taimet eivät pakkauksissa helposti kuumene, kuten yleisesti otaksutaan, vaan että taimipakkausten lämpötila riippuu kiinteästi ulkoilman lämpötilasta. Pakkauksen sisäisen lämpötilan hidas mukautuminen ulkolämpötilan muutoksiin saattaa aiheut taa sen, että pakkaus voi joissakin olosuhteissa tuntua kuumalta. Tämä saattaa olla eräs syy siihen väitteeseen, että pakkaukset helposti kuumene vat. Tässä yhteydessä on syytä mainita, että Mattilan taimitarhalla jär jestettyjen kokeiden selostuksissa on merkintä, että eräät pakkaukset olivat kuumenneet. Tämä merkintä oli tehty pakkauksia purettaessa tietämättä Päivälämpötila Keskimääräinen vuorokausi- keskimäärin, °C lämpötila, °C Kastelemattomat 9.9 9.6 Vedellä kastellut ... 10.7 9.9 DDT-maidoksella kastellut . . ... 10.4 10.1 42 Paavo Yli-Vakkuri 49.1 lämpötilan mittauksien antamista tuloksista. Mittaustulokset kuitenkin osoittivat, että mitään tällaista kuumenemista ei ollut tapahtunut. Pak kaukset, joita oli säilytetty huonelämmössä, tuntuivat vain kuumilta, kun niitä purettiin viileässä vajassa. Tässä yhdeydessä lienee vielä syytä korostaa, että pakkaukset edellä selostetuissa kokeissa olivat aina pienissä erissä hyvin tuuletetuissa ti loissa. Taimien elintoiminnan yhteydessä kehittyvä lämpö ei siis päässyt kohottamaan ympäristön lämpötilaa. Missä määrin tällaista lämpenemistä yleensä tapahtuu, jos suuria taimimääriä kuljetuksen tai varastoinnin aikana joudutaan sulkemaan pieneen tilaan, olisi erikseen selvitettävä. 33. Istutuskelpoisuuden säilyminen erilaisissa pakkauksissa Kokeet suoritettiin Hämeenlinnan taimitarhassa keväällä 1956. Koe aineistona käytettiin taimia niistä pakkauksista, joista oli tehty lämpö tilahavainnot. Pakkauksia purettaessa 26. 5. ja 31. 5. otettiin niistä 200 tainta käsittäviä, edustavia näytteitä ja koulittiin ne samaan tapaan kuin taimien juurien kuivumisherkkyyttä selvitettäessä (vrt. s. 31). Ennen näytteen ottoa taimet lajiteltiin pituutta perusteena käyttäen tavalliseen tapaan, koska taimet olivat alun perin lajittelemattomia. Koe-eriä otet taessa yhdistettiin kaksi männyn laatikkopakkausta, samoin kaksi kuusen laatikkopakkausta. Pakkauksia purettaessa tehtiin myös silmämääräisiä havaintoja taimien yleisestä kunnosta. Lisäksi otettiin pakkauksista 10— 20 taimen näytteitä, joista selvitettiin taimien elävien juurien kärkien määrä. Istutuskelpoisuuden säilymistä koskevien kokeiden tulokset ilmenevät taulukosta 10. Sen perusteella voidaan tehdä monia päätelmiä. Jo taimien kuolleisuuden tarkastelu osoittaa, että heti istutetut taimet ovat menesty neet paremmin kuin pakkauksissa olleet. Vertaamalla pakkauksissa ollei den, eloon jääneiden taimien kasvutuloksia suoraan istutettujen taimien kasvutuloksiin tämä käsitys varmistuu. Havainnollisesti tämä asia ilmenee seuraavasta männyn taimia koskevasta asetelmasta. Vertailu kuusen tai mien osalta on jätetty tässä pois sen vuoksi, että heti istutettu taimierä ei ole, hieman eri paikasta otettuna, täysin vertailukelpoinen pakkauksissa olleiden taimien kanssa. Tuloksiensa puolesta vertailu tosin suuressa mää rin yhtyisi männyn taimien antamaan kuvaan. Pakkauksen n:o Taimia kuollut Maan- Maan- Pituus .Latva- päälliset alaiset kasvain osat osat Heti istutettujen taimien vastaavista arvoista. % l 85 81 64 71 9 + 10 3.0 80 68 49 58 15 3.5 81 66 46 43 2 5.5 75 64 47 55 16 19.5 80 58 43 46 49.1 Tutkimuksia taimien, pakkauksesta ja kuljetuksesta 43 Taulukko 10. Eri tavalla käsiteltyjen taimien istutustulokset Table 10. Effect of various treatments on the survival and growth of seedlings *) A = Nyytti Bundle, open above. See Fig. 5 2) B = Paali Bale, open at both ends. See Fig. 5 3) C = Laatikko Wooden box. See Fig. 5 Elävät taimet keskimäärin Living seedlings, on the average Pakkauksen Pakkaus- Taimia n:o tapa kuollut Pituus Latva- Maanpääl- Juuret Package Packing Mortality kasvain liset osat no. method Height Top shoot Shoot Roots % cm g Männyn taimet — Pine seedlings Istutettu heti — Planted im m e diately — 14.3 ± 0.27 7.3 ± 0.19 8.62 0.69 Pakattuina 11 vrk — 11 days in packages Ilman erikoiskäsittelyä - - Without special treatment i A 1) — 12.2 ± 0.21 5.9 ± 0.15 5.49 0.49 15 B 2 ) 3.5 11.6 ± 0.20 4. 8 ±0.13 3.98 0.30 9+10 C 3) 3.0 11.5 ± 0.18 5.0 ± 0.15 4.19 0.40 Latvukset kasteltu vedellä — Shoots soaked in water before packing 3+ 4 A 1.5 11.5 ± 0.20 5.0 ± 0.16 4.21 0.33 Latvukset kasteltu DDT-maidoksella Shoots soaked in DDT suspension before packing 5+ 6 A 1.5 11.9 ± 0.19 5.3 ± 0.14 4.08 0.33 Juuret 0.5 t vedessä-— Roots 0.5 hr. in water before plantii w 9+10 c 2.5 11.2 ± 0.20 5.0 ± 0.14 4.13 0.32 Pakattuina 16 vrk- -1 6 d a y s in oackages Ilman erikoiskäsittelyä — - Without special treatment 2 A 5.5 10.7 ± 0.18 4.7 ± 0.15 4.06 0.38 16 B 19.5 11.4 ± 0.27 4.2 ± 0.18 3.67 0.32 Juuret 0.5 ; vedessä — Roots 0.5 hr. in water before planting 2 A 2.5 10.3 ± 0.18 4.2 ± 0.14 3.51 0.34 16 B 5.5 11.0 ± 0.21 4.6 ± 0.15 3.71 0.36 Juuret 0.5 t ravintoliuoksessa — Roots 0.5 hr. in nutrient solution before planting 2 A 9.0 10.2 ± 0.18 3.8 ± 0.13 3.32 0.36 16 B 2.5 11.8 ± 0.19 5.3 ± 0.14 4.30 0.37 Kuusen taimet- - Spruce seedlings Istutettu heti — Planted imme diately (4) (12.8]± 0.58) (4.3 ± 0.14) (1.94) (0.33) Pakattuina 11 vrk- -11 days in packages Ilman erikoiskäsittelyä — - Without special treatment 8 A 17.0 12.3 ± 0.21 3.7 ± 0.14 1.23 0.21 14 B 42.0 11.6 ± 0.20 2.9 ± 0.15 1.07 0.33 11+12 C 60.0 11.5 ± 0.32 2.9 ± 0.23 1.00 0.15 44 Paavo Yli-Vakkuri 49.1 Taulukko 10 jatk. Table 10 cont. Heikentynyt kasvu ilmenee taimien ja niiden latvakasvainten pituu dessa sekä maanpäällisten osien ja juurien painoissa. Erityisesti voidaan panna merkille, että sellaisten taimierien, joista on kuollut runsaasti tai mia, kasvutulos on ollut eloon jääneidenkin taimien osalta heikko. Pakat tujen taimien huono kasvutulos ei tietenkään aiheudu yksinomaan pak kauksista, sillä taimet ovat niissä mahdollisesti saamiensa vaurioiden lisäksi menettäneet kasvuaikaa. Voidaan myöskin väittää, että sääolosuhteet eri koulitusajankohtina ja välittömästi niiden jälkeen ovat olleet erilaiset ja että tämä on vaikuttanut tuloksiin. Asiaa puulajeittain tarkasteltaessa voidaan panna merkille, että pak kauksissa olleiden kuusen taimien kuolleisuus on ollut huomattavasti suu rempi kuin männyn taimien kuolleisuus, joka 11, osittain 16 vuorokauden kin pituisen varastoimisen jälkeen on pysynyt varsin alhaisena. Tämän ei tarvitse kuvata asian todellista luonnetta, sillä kuusen ja männyn taimi erät eivät olleet vertailukelpoisia. Kuusen taimet oli näet nostettu ja vale istutettu taimitarhaan jo ennenkuin kokeita siellä ryhdyttiin järjestä mään ja tästä nosto- ja valeistutusvaiheesta ei ole muuta tietoa olemassa kuin, että se tapahtui muutamia tunteja ennen männyn taimien nostoa. Kokeissa käytetyille kuusen taimille on jo 11 vuorokauden varastoimis aika joka tapauksessa merkinnyt kaikissa pakkauksissa taimien varsin huomattavaa heikentymistä, joka ilmenee selvästi suurena kuolleisuutena. Elävät taimet keskimäärin Living seedlings, on the average Pakkauksen Pakkaus- Taimia n:o tapa kuollut Pituus Latva- Maanpääl- Juuret Package Packing Mortality kasvain liset osat no. method Height Top shoot Shoot Roots % cm 1 g Tuuret 0.5 t vedessä — Roots 0.5 hr. in water before planting 11 + 12 c | 52.0 10.9 ± 0.23 2.4 ± 0.18 1.04 | 0.15 Pakattuina 16 vrk — -16 days in packages Ilman erikoiskäsittelyä - - Without special treatment 7 A I 13.0 12.8 ± 0.20 4.3 ± 0.17 1.58 0.24 13 B 48.0 12.4 ± 0.30 3.2 ± 0.19 1.37 0.20 Juuret 0.5 t vedessä — Roots 0.5 hr. in water before planting 7 A I 7.5 I 13.8 ± 0.20 5.3 ± 0.14 1.83 0.28 13 B 26.5 12.7 ± 0.22 4.1 ± 0.16 1.45 0.19 Juuret 0.5 t ravintoliuoksessa — Roots 0.5 hr. in nutrient solution before planting 7 A I 4.5 13.3 ± 0.18 4.9 ± 0.13 1.68 0.23 13 B 25.0 12.6 ± 0.22 I 3.9 ± 0.15 1.52 0.22 49.1 Tutkimuksia taimien pakkauksesta ja kuljetuksesta 45 Eri taimierien kuolleisuuden ja osittain myös eloon jääneiden taimien kasvutulosten perusteella voidaan päätellä, että taimet ovat säilyneet par haiten nyyttipakkauksissa. Erityisesti pitkäaikaisessa varastoinnissa näyt tää nyytin edullisuus paaleihinkin nähden tulevan esille. Paali- ja laatikko pakkausten välistä paremmuusjärjestystä ei kertyneen aineiston perus teella voida ratkaista. Arvosteltaessa saatujen tulosten perusteella ylei semmin eri pakkaustapoja, täytyy ottaa huomioon, miten pakkaukset näissä kokeissa oli tehty (vrt. sivu 36). Selvää on , että voidaan saada toisenlaisiakin tuloksia, jos pakkaukset tehdään toisella tavalla. Tulokset ovat siis päteviä vain kokeessa käytetyistä pakkausten tekotavoista puheen ollen. Ilmeistä on, että taimien säilyminen olisi paaleissa ja laatikoissa ollut varmempaa, jos kosteata turvetta niissä olisi pantu myös yksittäisten taiminippujen juurten ympärille. Taimet, joiden latvukset oli ennen pak kausta kasteltu vedessä tai DDT-maidoksessa, olivat kärsineet pakkauk sessa olosta vain hieman enemmän kuin näin käsittelemättömät taimet. Kun pakkauksia ennen koulitusta purettiin, tehtiin taimien kunnosta silmävaraisia havaintoja. Kun nämä havainnot yhdistettiin, voitiin todeta, että taimien kuolleisuus oli suurin näyte-erissä, jotka oli otettu pakkauk sista, joissa jo silmävaraisesti voitiin todeta kuivumisen merkkejä ja pienin sellaisissa, joissa taimet näyttivät olevan hyvässä kunnossa. Tämä havainto vahvistaa sitä käsitystä, että edellä selostettuun pakkauksissa olleiden taimien heikkoon viihtymiseen ovat syynä olleet nimenomaan ne vauriot, joita taimet ovat pakkauksissa saaneet. Jotta tällaiselle taimien istutuskelpoisuuden arvostelulle saataisiin luo tettavaa pohjaa, otettiin eri pakkauksista 10—20 näytetainta, joista luettiin elävien juurien kärkien määrä, kuten aiemmin on mainittu. Yhdistämällä nämä havainnot saadaan seuraavan asetelman mukainen tulos. Koulittujen taimien kuolleisuuden ja taimissa koulittaessa esiintyneiden elävien juuren kärkien välillä näyttää siis olevan selvä riippuvuus siten, Eläviä juuren kärkiä ennen koulitusta keskimäärin taimella, kpl Männyn taimet Koulittujen taimien kuolleisuus, % Tutkittuja taimia, kpl 0— 1.5 34 30 3.0— 5.5 16 60 19.5 5 20 Kuusen taimet Koulittujen taimien kuolleisuus, % 13.0—17.0 20 20 42.0—60.o 4 60 46 Paavo Yli-Vakkuri 49.1 että mitä niukemmin kysymyksessä olevan taimierän taimien juurissa on esiintynyt eläviä juuren kärkiä, sitä suuremmaksi on noussut taimien kuolleisuus. Taimien istutuskelpoisuutta arvosteltaessa voidaan näin ollen kiinnittää huomiota taimien elävien juuren kärkien määrään. Edellä esitetyn perusteella voidaan myös korostaa sitä, että taimien nosto on toimitettava huolellisesti, jotta taimilla olisi alun perin runsaasti tallella juuren kärkiä. 34. Varastoimisesta kärsineiden taimien istutuskelpoisuuden parantaminen Kokeet suoritettiin Hämeenlinnan taimitarhassa keväällä 1956. Koe aineistona käytettiin taimia niistä pakkauksista, joista oli tehty lämpö tilahavaintoja. Pakkauksista otettiin näyte-erät samaan tapaan kuin edellä sivulla 42 on selostettu. Koe-eriä käsiteltiin ennen koulitusta siten, että taimien juuret asetettiin puoleksi tunniksi joko veteen tai ravintoliuokseen. Liuoksessa oli Knopin ravintoliuoksen edellyttämät määrät ravinteita (myös hivenaineita: B, Mn, Cu ja Zn). Koe-erät otettiin ja koulittiin samanaikaisesti kuin sivulla 42 mainitut koe-erät. Kokeiden tuloksia valaisee seuraava asetelma. Saavutetut tulokset näyttävät viittaavan siihen, että kastelu vedellä tai ravintoliuoksella parantaa sellaisten taimien istutuskelpoisuutta, jotka ovat melkoisesti kärsineet pakkauksessa olosta. Pakkauksissa hyvin säily neisiin taimiin ei kastelulla ole samaa vaikutusta. Kastelulla ja ravinto liuoksella ei sen sijaan tietenkään voida pahoin vaurioituneita taimia enää auttaa. Kastelun ja ravintoliuoksen vaikutus ilmeni pakkauksissa kärsi neissä taimissa myös siten, että eloonjääneiden taimien kasvutulos oli yleensä jossain määrin parempi kuin käsittelemättömien taimierien kasvu tulos. Puulaji Kasteluaine Kuolleisuus ilman kastelua, % Kuolleisuuden väheneminen kastelun vuoksi, % Mänty » Vesi » 3.0 5.5 0.5 3.0 » Ravintoliuos 5.5 —3.5 Kuusi Vesi 13.0 5.5 » Ravintoliuos 13.0 8.5 Mänty Vesi 19.5 14.0 » Ravintoliuos 19.5 17.0 Kuusi Vesi 48.0 21.5 » Ravintoliuos 48.0 23.0 » Vesi 60. o 8.0 49.1 Tutkimuksia taimien pakkauksesta ja kuljetuksesta 47 Saatu tulos, joka sinänsä vastaa sitä jokapäiväistä kokemusta, että kasvit virkistyvät, kun niitä kastellaan, on tässä yhteydessä huomion arvoinen sen vuoksi, että käytännössä on yleisesti vältetty taimien juurien asettamista suoraan veteen, koska on katsottu, että niistä näin menetellen häviävät juuria suojaavat hienot maahiukkaset ja että juuret sen vuoksi ulkoilman vaikutuksesta herkästi vaurioituvat. Kun niissä kokeissa, joissa selvitettiin taimien juurien kuivumisherkkyyttä (vrt. s. 33), lisäksi todet tiin, että kastellut juuret, jos ne ovat kastelusta vielä märät, eivät vioitu sen herkemmin kuin kastelemattomatkaan, tuntuisi olevan aihetta epäillä edellä mainittua ohjetta, mikäli on kysymyksessä puheena olevan laatuinen kastelu välittömästi ennen istutusta. 35. Taimipakkausten painon muutokset varastoinnin ja kuljetuksen aikana Järjestettäessä taimien pakkausta koskevia kokeita Hämeenlinnan taimitarhassa keväällä 1956 punnittiin siellä muutamia taimipakkauksia ennen kokeen alkua ja sen päätyttyä. Näin saatiin selville pakkausten bruttopainon muutokset kokeen aikana. Mattilan taimitarhassa syksyllä 1956 suoritetuissa kokeissa seurattiin erikseen taimipakkausten bruttopainon ja taimien painon muutoksia. Lisäksi tehtiin autokuljetusta koskeva koe. Tätä koetta varten valmistettiin nyytti- ja paalipakkaus. Pakkaukset sijoitettiin Helsinkiin menevän linja-auton katolle. Molemmat pakkaukset olivat auton pituussuunnassa, nyytin taimien latvukset menosuuntaan. Taimet lähetettiin Mattilan taimitarhalta 22. 9. 1956 klo 9.10 ja ne palau tettiin 22. 9. klo 18.00. Kuljetusmatkaa kertyi taimille kaikkiaan 180 km. Kuljetuksen aikana vallitsi kirkas aurinkoinen sää. Lämpötila oli edelli senä päivänä 6.5° C ja jälkimmäisenä 4.9° C ja ilman suhteellinen kosteus vastaavasti 61 % ja 70% sekä tuuli 3 ja 2 m/sek. Pakkausten painon muutokset eri kokeissa selviävät seuraavasta asetelmasta. Kokeet vajassa Hämeenlinnan taimitarhassa Pakkaustapa Varastoimis- aika, vrk Männyn taimet Koko pakkauk- sen painon vähennys alkupainosta, % Pakkauksia, kpl Nyytti 11 2 7 Paali 11 Kuusen taimet 4 2 Nyytti 11 2 2 Paali 11 3 2 Nyytti 16 8 1 Paali lb 5 1 48 Paavo Tli-V akkuri 49.1 Kokeet kuusen taimilla Mattilan taimitarhassa Asetelman perusteella voidaan todeta, että pakkausten paino vähenee sitä nopeammin mitä lämpimämmässä taimia säilytetään ja että tämä keventyminen ainakin aluksi merkitsee ennen kaikkea pakkausaineena käytetyn turpeen kuivumista, sillä pakkausten bruttopaino näyttää keventy neen yleensä enemmän kuin taimien paino. Autokuljetuskoe osoittaa, että taimipakkaukset linja-auton katolla voivat joutua vaaralle alttiiksi sen vuoksi, että haihtuminen niistä lyhyen ajan kuluessa muodostuu suureksi. Pakkaustapa, säilytyspaikka ja -aika Koko pakkauk- sen painon vähennys alkupainosta, % Taimien painon vähennys alkupainosta, % Nyytti linja-auton katolla 9 t 3 Paali » 6 2 Nyytti ulkona 11 vrk 6 — Paali » 3 —■ Nyytti vajassa 11 vrk 5 8 Paali » 9 1 Nyytti huoneenlämmössä 11 vrk 10 4 Paali >> 16 6 7 3906 —57 4. Tulosten yhdistelmä Kun tarkastellaan sitä tutkimustyötä, joka on kohdistunut istuttaen tapahtuvaan metsänviljelyyn, havaitaan, että tieteellinen mielenkiinto on suuntautunut sikäli epätasaisesti tähän kysymykseen, että on olemassa runsaasti selvityksiä taimien kasvatuksesta taimitarhassa ja taimien istu tuksesta maastoon, mutta sen sijaan suhteellisen niukasti tietoja mainit tujen vaiheiden välille jäävästä taimien pakkauksesta ja kuljetuksesta. Kuitenkin taimet nimenomaan tässä vaiheessa maasta irti olevina ovat alttiita monenlaisille vaurioille. Käytännöstä myös tiedetään, että tällaisia vaurioita sattuu ja että ne lisäävät epäonnistuneiden metsän viljelyksien määrää ja näin aiheuttavat harmia ja kustannuksia. Jotta taimille varas toimis- ja kuljetusvaiheessa sattuneet vauriot voitaisiin välttää, on tästä vaiheesta saatava tarkkoja tietoja. Kun taimituotanto meillä on, metsän viljelytyön suuresti lisääntyessä, laajentunut, on tähän aivan erityisesti aihetta. Käsillä olevaa tutkimusta suunniteltaessa kävi selväksi, että otteen saamiseksi kysymysryhmään on ensinnä selvitettävä minkälaiset ovat ne vaiheet, jotka taimet läpikäyvät sinä aikana, kun ne siirretään taimi tarhalta istutuspaikalle metsään. Menetelmä, joka asian selvittämiseksi kehitettiin, on osoittautunut käyttökelpoiseksi. Sen avulla on taimien vaiheista taimitarhalta istutuspaikalle saatu esiin monia mielenkiintoisia seikkoja. Tämän aihepiirin eräänlaisen peruskartoituksen ohella suoritet tiin runsaasti yksityiskohtia valaisevia kokeellisia tutkimuksia. Asian käsittelemiseksi saatiin näin kokoon monipuolinen aineisto. Tutkimuksen päätulokset ovat seuraavat. 1. Taimet on tutkituilta keskustaimitarhoilta toimitettu noston jäl keen kuljetukseen yleensä nopeasti eli keskimäärin kahden vuoro kauden kuluessa. 2. Eri tavoin valmistetut paperipäällysteiset pakkaukset ovat taimien kuljetuksessa syrjäyttäneet ennen käytetyt puulaatikot. 3. Taimien kaukokuljetuksessa on auto ollut yleisin kuljetusväline. Toisella tilalla on ollut pelkkä rautatiekuljetus. Yhdistettyä auto rautatie- tai rautatie-autokuljetusta on käytetty niukasti. 50 Paavo Yli-Y akkiiri 49.1 4. Pääosa taimitarhoista lähetetyistä taimista on saapunut vastaan ottajille jo ensimmäisen vuorokauden kuluessa. Keskimäärin on kaukokuljetus kestänyt vuorokauden. Pakkaukset ja taimet ovat kaukokuljetuksen jälkeen yleensä olleet moitteettomassa kunnossa. 5. Taimien vastaanottajina ovat olleet pääasiallisesti metsäammatti miehet, vaikka käyttäjinä ovatkin jokseenkin yksinomaan olleet yksityiset metsänomistajat. Merkittävä osa taimista on kuljetettu istutuspaikoille metsäammattimiesten autoissa tai muissa kulkuväli neissä. Noin 50 % taimipakkauksista on jouduttu jossakin vaiheessa kantamaan. Keskimäärin on koko lähikuljetusmatka ollut 8 km. 6. Vastaanottajien luona taimet ovat olleet keskimäärin neljä vuoro kautta, eli 57 % siitä ajasta, jonka taimet ovat olleet irti maasta noston ja istutuksen välillä. Nopean istutuksen ohella esiintyy huolestuttavan pitkiäkin varastoimisaikoja. 7. Yleensä on taimia vastaanottajan huostassa säilytetty kellareissa tai liitereissä tai sitten ne on viety istutuspaikalle tai muualle vale istutukseen. Istutuspaikalla ovat taimet loppujen lopuksi kuiten kin olleet yleisimmin alkuperäisissä pakkauksissaan. 8. Kaikki taimet on kuukauden sisällä nostosta istutettu, pääosa niistä kahden viikon sisällä. Keskimäärin ovat taimet olleet irti maasta noston ja istutuksen välillä viikon. 9. Männyn ja kuusen taimista, joiden juuret saatettiin ennen istu tusta puoleksi tunniksi alttiiksi ulkoilman suoranaiselle vaikutuk selle, kuoli yhden kasvukauden kuluessa pääosa ja eloon jääneet kasvoivat heikosti. 10. Lukuisat mittaukset taimipakkausten lämpötilasta osoittivat, että pakkausten sisäinen lämpötila noudattaa hidastellen ulkolämpö tilan muutoksia. Taimipakkausten omaehtoista kuumenemista ei havaittu säilytettäessä pakkauksia 11 —16 vuorokautta ulkosalla, vajassa ja huonelämmössä. Eräät vajassa säilytetyt pakkaukset oli tehty taimista, joiden latvukset oli kasteltu ennen pakkaamista vedellä tai DDT-maidoksella. 11. Männyn taimet, joita pidettiin erilaisissa pakkauksissa ulkolämpö tilan vaihteluille alttiissa vajassa 11 vuorokautta ja koulittiin sen jälkeen taimitarhaan, jäivät kaikki tai jokseenkin kaikki eloon. Niiden kasvu sitävastoin oli huomattavasti heikompaa kuin suo raan koulittujen taimien. Parhaimman pakkaustavan osalta tulos oli jokseenkin yhtä hyvä vielä 16 vuorokauden varastoimisen jäl keen. Heikkolaatuisissa pakkauksissa olleiden taimien kuolleisuus nousi näin pitkän varastoimisajan jälkeen sen sijaan suureksi. Taimet näyttivät säilyvän sitä paremmin mitä paremmin niiden juuret olivat kostean turpeen suojaamina. Tutkimuksia taimien pakkauksesta ja kuljetuksesta 49.1 51 12. Kokeissa käytetyt kuusen taimet säilyivät pakkauksissa heikom min kuin männyn taimet. Kun kuusen taimien nostoa ei oltu tilaisuudessa seuraamaan, ei tiedetä varmaan, johtuuko tulos kuusen taimien heikommasta säilymiskyvystä vai niiden noston yhteydessä saamista vaurioista. 13. Edellä mainituissa pakkauksissa olleiden taimien juurten elävien kärkien määrän ja taimierän kuolleisuuden välillä havaittiin olevan selvän riippuvuuden siten, että mitä vähemmän koe-erän taimien juurissa tavattiin eläviä kärkiä, sitä suuremmaksi nousi taimien kuolleisuus istutettaessa. Sellaisten koe-erien eloon jääneet tai met, joissa kuolleisuus oli suuri, kasvoivat heikosti. 14. Upottamalla pakkauksissa olleiden taimien juuret veteen tai mie toon ravintoliuokseen puoleksi tunniksi väheni taimien kuolleisuus istutettaessa. Parhain tulos saatiin taimierillä, jotka olivat jonkin verran, mutta eivät pahoin kärsineet pakkauksessa olosta. Hyvin säilyneisiin taimiin ei käsittely vaikuttanut. 15. Taimipakkausten bruttopainon havaittiin vähenevän yleensä varas toinnin ja kuljetuksen aikana nopeammin kuin taimien painon. Jos pakkaukset autokuljetuksessa olivat suojaamattomina ja näin alttiina syntyvän ilmavirran kuivattavalle vaikutukselle, niiden paino väheni nopeasti. 16. Tutkimus on antanut aiheen moniin käytännöllisiin johtopäätöksiin. Ne on kuitenkin esitetty toisaalla (Yli-Vakkuri 1957 a, b). Kir jallisuusluettelo Ahola, V. K. 1946. Taimitarha sen valmistus, kunnossapito ja hoito. Helsinki. Arnborg, Tore ja Stefansso n, Erik. 1951. Handledning i plantskole skötsel. Stockholm. Björkman, Erik. 1953. Om orsakerna tili granens tillväxtsv&righeter efter plantering i nordsvensk skogsmark. Summary: Factors arresting early growth of the spruce after plantation in northern Sweden. Norrlands skogsvärds förbunds tidsskrift, ss. 285—316. —»— 1956. Om lagring av tall- och granplantor. Summary : On storage of pine and spruce plants. Norrlands skogsvärdsförbunds tidskrift, ss. 465—483. Hedemann-Gade, E. 1948. Plantrötternas känslighet för solbelysning. Skogen 9, s. 110. Heikinheimo, Olli. 1940. Metsäpuiden taimien kasvatus taimitarhassa. Referat: Versuche in Baumschulen. Metsätieteellisen tutkimuslaitoksen julkaisuja 29. —» — 1941. Metsänistutusmenetelmistä. Referat: Versuche mit waldbaulichen Pflanzenmethoden. Metsätieteellisen tutkimuslaitoksen julkaisuja 29. Ilvessalo, Yrjö. 1956. Suomen metsät vuosista 1921 —24 vuosiin 1951—53. Summary : The forests of Finland from 1921 —24 to 1951 —53. Metsäntutkimus laitoksen julkaisuja 47. Mc Kinn o n, F. S. 1946. Growing coniferous trees in British Columbia. Dep. of lands and forests. B. C. Forest service. Economics division. Wakeley, Philip C. 1954. Planting the southern pines. Agriculture mono graph 18, Forest service, U. S. Department of agriculture. Wiks t e n, Ak e. 1950. Nägra försök med omskolning av tall och gran. Norr lands skogsvärdsförbunds tidsskrift, ss. 231—268. Yli-Vakkuri, Paavo. 1955. Metsänviljelytöiden taimi- ja siemenhuollon nykyvaihe. Summary: The present provision of seedlings and seed for silvi - cultural work. Metsätaloudellinen aikakauslehti 5, ss. 145 —149. —» — 1957 a. Tutkimustuloksia taimien pakkauksesta ja kuljetuksesta. Metsälehti 14—15, 16, 17, 18, 19, 20, 21. —»— 1957 b. Eräitä tutkimustuloksia taimien pakkauksesta ja kuljetuksesta. Summary : Some results of a study on packing and transportation of planting stock. Metsätaloudellinen aikakauslehti 6, ss. 192 —195. Investigations into the Packing and Transportation of Plants Summary Introduction Research into forest cultivation has shown a certain lack of balance in that there are many accounts of the growing of plants in nurseries and the planting of seedlings in forests, but relatively little data on the two intervening phases, the packing and the transportation of the plants. Yet, at these stages, the plants, being out of the ground, are exposed to many kinds of damage. We know from practical experience that such damage does occur and that it adds to the number of unsuccessful forest plantations, causing trouble and increasing costs. The present investigation aims, by statistical and experimental methods, at elucidating the effect that packing and transporting has on seedlings of the pine (Pinus silvestris) and the spruce (Picea Abies). An endeavour is made to find out, by means of the statistical method, the harmful changes suffered by the plants during their journey from the nursery to the planting sites. Experimental methods are used to illustrate the effect that protection of the roots has on the plantability of the seedlings, the temperature changes of the plant packages in different conditions, the preservation of the plantability of the plants in different packages, the improvement of the plantability by soaking in water or nutrient solutions, and, finally, the weight loss of the packages during storage and transport. Such an investigation was especially required in Finland, where with increasing plant production, great changes have occurred in the methods of packing and transport. Statistical studies The object of the statistical study was to shed light on the harmful changes that occur in the plants from the moment they are lifted from the nursery bed until they are planted in their final habitats. As no information was available on the suitability of the method developed for this study, the investigation was limited to some typical nurseries in different parts of the country, a limitation rendered necessary also by the finances available. The statistical study covered thus in all ten different nurseries. The statistical material was divided into data collected during the lifting and despatching of the plants and into that collected by means of questionnaires enclosed in the packages. At the nurseries a record of the departing packages was kept, which conformed to a uniform formula. On it were entered the marking of the package, the age and quality of the seedlings, the date of packing and despatch, the method of packing, the number of seedlings or transplants per package, the recipient of the package and the method of long-distance transport. The record contained entries on only part of all the packages despatched, namely, on those with which a question naire was enclosed: these were selected by systematic sampling. The number of questionnaires sent to each nursery for enclosure in the seedling packages was 150. The instructions were that the questionnaires were to be distributed evenly among the packages despatched. The following procedure was adopted. The number of packages to be despatched from the nursery was divided by the number of questionnaires to be sent off. On the basis of this calculation, the questionnaires 54 Paavo Yli-Vakkuri 49.1 were enclosed in every second, every third or every fourth package, irrespective of whether one or more packages went to the same recipient. The questionnaires were placed inside the packages, so that they were invisible from outside. Consequently, they could not be found, before the package of seedlings was obened. This was found necessary to prevent the packages including a questionnaire being distinguished externally from other packages and maybe being treated in a different manner. As a protection against humidity, the questionnaire enclosed with the plants, the addressed envelope for its return and other papers were packed in a plastic bag, as shown in Fig. 1. The questionnaire employed is given below in full. As shown in Fig. 2, the nurseries covered by the study are situated throughout the country and include both pine and spruce-producing nurseries, chiefly the latter. They are administered by the Forestry Boards and the Tapio Central Forestry Association and raise seedlings chiefly for private forests. Their size varies from 2 1. Nursery from which the seedlings were despatched: 2. No. of the despatch: 3. This seedling package reached the recipient: / 1956 4. The seedlings contained in this package were planted: / 1956 5. Place where planted: .. 6. Condition of package: a. In good condition b. Slightly damaged c. Badly damaged d. Not classified. 7. Condition of plants: a. In good condition b. Seem to be slightly damaged by transportation c. Seem to be badly damaged by transportation d. Spoilt, cannot be planted e. Not classified. 8. Storage of seedling packages at the recipient's: a. In cellar b. In storage-room or other shelter c. Out-of doors d. By other methods. How? — e. Not stored but planted immediately. 9. Treatment of plants at the planting site prior to planting: a. Kept in original package b. Heeled in c. Treated by another method. How? d. Not classified. 10. Short-distance transport of plants from recipient to planting site: a. By carrying kilometres d. By car kilometres b. By horse kilometres e. By lorry kilometres c. By tractor kilometres f. By other methods. How? 11. .. . j . , kilometres Keport tilled in by: Name and position: Address: 49.1 Tutkimuksia taimien pakkauksesta ja kuljetuksesta 55 to 18 hectares and the annual production from 500 000 to 6 489 000 seedlings. In the year under review, 1956, their total plant production was 21 245 000 seedlings, the majority of the pine seedlings being 2 + 0 years old, and the majority of the spruce transplants 2 + 2 years old. The question of the scope of the material and its statistical fitness is discussed in detail in the original report. Some main features should be mentioned. Firstly, the research material has been treated mainly by nurseries. In addition, since the nurseries in this study produce the bulk of the seedlings used annually (cf. Y 1 i - Vakkuri 1955), the material well represents the total nursery production of Finland. An important part of the statistical data is based on the records kept at the nurseries. Information on the vicissitudes of the plants due to the long-distance trans port phase onwards was obtained from the questionnaires. 1 509 of which were sent out. The number of replies reseived was 965, i. e. 64 per cent. A check showed that failure to reply was due principally to incidental factors. Hence, they may not have caused any major errors in the results. The principal results of the statistical studies are given in Tables I—B. Experimental investigations Drying of unprotected roots The roots of the seedlings may be exposed to the drying effect of the air in connection with lifting, sorting, packing, unpacking, heeling in and planting. Hence, it is important to know what damage this may cause to the seedlings. Experi ments to elucidate the matter were conducted in a nursery in the spring of 1956. The seedlings used in the experiments were 2-year old, non-transplanted pine and spruce seedlings, which had been lifted from the ground immediately before the beginning of the experiment and sorted under shelter. The seedlings of both species were divided into three lots of 200 seedlings of the same quality, the following experimental series being derived from them: (1) the seedlings were spread on the ground to dry for 1/2 hour and were trans planted in the usual manner; (2) the roots were kept in water for 1/2 minute and then placed on the ground to dry in the manner mentioned above; and (3) were transplanted immediately. A fresh, gusty wind, speed 7 m/second, prevailed during the experiment and the unprotected thermometer registered 12— 15° C immediately above the surface of the earth. The relative humidity of the air was 60 per cent. One-third of the sky was covered by clouds. In the autumn the seedlings were lifted from the ground and carefully examined. Table 9 on p. 33 gives the results of the experiment. The experi ment shows that if the roots of pine or spruce seedlings are exposed to the air for 1/2 hour most of the seedlings die and the others grow poorly. As the experimental lots of pine and spruce seedlings were not mutually com parable, no comparisons of the different species may be made on the basis of the experiment. As the roots of the seedlings are exposed to the open air at the different stages of their journey from the nursery to the forest, obviously drying of roots often occurs. The resultant, slight damage to the roots retards the initial development of the plants, while serious damage causes their death. It is very probable that root damage of this type is often one reason for the slow initial development or stunting of the seedlings. 56 Paavo Yli-Vakkuri 49.1 Temperature changes in the seedling packages It is generally believed that the packing of the seedlings may lead to a rise in their temperature. Such a danger is also referred to in handbooks (cf. Ahola 1946, Arnborg and Stefansson 1951, and Wakely 1954). It was, therefore, deemed necessary to find out by experiments whether the seedling packages perhaps offered to thermophilic fungi and bacteria an environment in which a risk of heating could occur as, e. g., in fresh hay, or whether the temperature of seedling packages rises due to respiration of the seedlings. The experiments were carried out in two nurseries in Southern Finland in the spring and autumn of 1956. A total of 53 750 pine seedlings, done up into 22 experi mental packages, was employed. The seedlings used in the experiments were 2 + 0 or 3 + 0 years of age. Temperature changes in the packages were observed for 11— 16 days. The packages, the nature and construction of which are illustrated in Figs. 3—5, were kept, some out-of-doors, some in a storage-room and some at room tem perature (cf. Figs. 6 and 7). The experiments gave the same results consistently: the packages did not become heated. On the contrary, the temperature inside the package followed, at a retarded rate, the changes in the outside temperature (cf. Figs. 8, 9a, 9 b), the changes occurring more slowly between roots than between shoots. The packages, in which the tops, of the seedlings had been moistened with water or DDT emulsion prior to packing did not differ from the other packages in regard to temperature. The preservation of plantability in different packages The experiments were carried out in a nursery in spring 1956, the material consisting of seedlings from the packages on which temperature observations had been made. When the packages were undone on May 26 and May 31, representative samples comprising 200 seedlings were taken from them and were transplanted in the same way as that used in the experiments to elucidate the drying effect on the seedling roots. Table 10 presents the results of the experiments on the preservation of plantability. Many conclusions may de drawn from it. A glance at the mortality percentages at once shows that ssedlings- planted immediately fared better during the first growing season than the seedlings kept in packages for 11—16 days. This conclusion is con firmed by a comparison of the growth records of seedlings kept in packages with those of seedlings immediately planted. The following table of pine seedlings illus trates this point. The weakened growth, which appears in the height of the seedlings and their top shoots and in the shoot and root weights, is probably attributable both to damage while in the package and to lost growing season. The mortality rate of the spruce seedlings kept in packages was considerably greater than that of the pine, which remained fairly low during storage periods of No. of package Height Top shoots Shoot weight Root weight Mortality % of the corresponding values for seedlings planted immediately 1 — 85 81 64 71 9+10 3.0 80 68 49 58 15 3.5 81 66 46 43 2 5.5 75 64 47 55 16 19.5 80 58 43 46 49.1 Tutkimuksia taimien, pakkauksesta ja kuljetuksesta 57 8 11, or even as much as 16 days. No generalization can be made, however, for the pine and spruce seedling lots were not comparable. From the mortalities of the different seedling lots and partly also from the growth results of the surviving seedlings, we may conclude that the seedlings were best preserved in paper packages and that the roots of the seedlings were best protected by moist peat (cf. Fig. 4). The advantage of the paper package even over bales emerges especially in long-term storage. A more general assessment of the results of the different methods of packing should take into account that the roots of the individual bundles inside the bale and box packages had no peat around them. The seedlings, the tops of which had been dipped in water or DDT emulsion before packing, had suffered only slightly more than the seedlings not treated in this manner. When the packages were undone prior to transplanting, ocular observations were made on the condition of the plants, 10—20 sample seedlings being taken from the different packages and the number of living root tips being counted. By combining these observations the following results were obtained: There seems to be a distinct correlation between the mortality of the transplanted seedlings and the number of living root tips. This implies that the smaller the number of living root tips among the roots of the particular seedling lot, the greater the mor tality of the seedlings. Improving the plantability of seedlings suffering from storage Experiments to improve the plantability of seedlings kept in the packages for 11—16 days were carried out by immersing the roots of the seedlings in water or in Knop's nutrient solution for half an hour. The seedlings were then transplanted in the nursery and results were recorded in the autumn. Table 10 illustrates the results. Pine seedlings Average of living root tips before transplanting per seedling, total Seedlings examined, total Mortality rate of transplanted seedlings, a 0—1.8 34 30 3. o—5.5 16 60 19.5 5 20 Spruce seedlings Mortality rate of transplanted seedlings, "/ 3 13. o—17. o 20 20 42. o—00. o 4 60 Tree species Immersed in Mortality without moistening, °, 3.0 Decrease in mor- tality because of 'o moistening, °/o 0.5 » 5. 5 3.0 » 5.5 3.5 13.0 5.5 13.0 8.5 19.5 14.0 19.5 17.o 48.0 21.5 48.0 23.0 water 60. o 8.0 58 Paavo Yli -Vakkuri 49.1 The results obtained indicate that moistening with water or nutrient solution improves the plantability of seedlings that have suffered slightly but not badly in packages. On the other hand moistening has not the same effect on seedlings that have fared well in packages. Changes in the weight of seedling packages during storage and transportation The warmer their place of storage, the more rapidly did the weight of the packages decrease. Since the gross weight of the packages seems to diminish in general more rapidly than the weight of the seedlings, this weight loss arises, at least to begin with, primarily from the drying of the peat used as packing material. The transport experiment shows that seedling packages carried on the roof of a bus even for a short time may be damaged by increased evaporation. Abstract of the results The investigation aims at shedding additional light by means of statistical and experimental methods on questions concerned with the packing and transportation of pine and spruce seedlings. The principal results of the study are as follows. 1. After lifting, the seedlings were generally despatched from the nurseries quickly, viz: within two days on the average. 2. For transporting the seedlings the previously-used, wooden boxes were replaced by paper-covered packages prepared in different ways. 3. For long-distance transport of the seedlings cars, vans and lorries were the most common transport vehicles. Rail transport held second place. Combined car-rail or rail-car transport was used but slightly. 4. The majority of the seedlings despatched from the nurseries reached the recipient at the latest within two days. The long-distance transport took one day on the average. The packages and seedlings were generally in irreproachable condition after long-distance transport. 5. The recipients of the seedlings were mainly trained foresters, although the users comprised almost exclusively private forest owners. A considerable part of the seedlings were taken to the planting site in the foresters' cars or by other means of conveyance. Half of the seedling packages had to be carried at some stage. The total short-distance transport averaged 8 km. 6. The seedlings remained an average of 4 days at the recipients, i. e. 57 per cent of the time spent between lifting and planting. Both rapid planting and sur prisingly long storage periods occurred. 7. The seedlings were generally stored by the recipients in cellars or storage rooms or were taken to the planting site or elsewhere to be heeled in. However, the seedlings generally arrived at the planting site in their original packages. 8. All the seedlings were planted within a month of lifting, the great majority within a fortnight. On an average the seedlings were a week out of the earth between lifting and planting. 9. The majority of those pine and spruce seedlings that had their roots exposed to the direct effect of open air for half an hour prior to planting, died during the growing season and the survivors grew poorly (cf. Table 9). 49.1 Tutkimuksia taimien pakkauksesta ja kuljetuksesta 59 10. Repeated readings of the temperature of seedling packages showed that the internal temperature of the packages followed tardily on the changes in the external temperature. No spontaneous heating of the seedling packages was observed when they were stored for 11-—l6 days out-of-doors, in a storage room, and at room temperature. Some packages kept in a storage room contained seedlings the tops of which had been moistened with water or DDT emulsion prior to packing. 11. Of the pine seedlings exposed in different packages to the changes in the outside temperature for just under 11 days and then transplanted to a nursery, all or practically all survived. Their growth, however, was considerably poorer than that of immediately transplanted seedlings. With the best method of packing, the result was practically as good even after 16 days of storage. On the other hand, the mortality rate of seedlings in packages of poor quality was high after this latter period of storage. The better their roots were protected by moist peat, the better did the seedlings seem to keep. 12. The spruce seedlings used in the experiments were preserved less well in the packages than the pine seedlings. As it was not possible to observe the lifting of the spruce seedlings, it cannot be said with certainty whether the result is attributable to the poorer keeping quality of the spruce seedlings or to damage sustained by them in connection with lifting. 13. A distinct correlation was observed between the number of living root tips and the mortality rate of the seedlings, i. e. the smaller the number of living root tips per seedling, the higher the mortality rate on planting. 14. When the roots of the seedlings in the packages were immersed in water or mild nutrient solution for half an hour, the mortality rate on planting diminished (cf. Table 10). The best result was achieved with seedlings that had suffered slightly in the package. The treatment did not affect well-preserved seedlings. 15. The gross weight of seedling packages was found generally to decrease during storage and transportation faster than the weight of the seedlings. If the packages were unprotected when carried by motor vehicle and thus exposed to the drying effect of the air current, their weight decreased rapidly. 16. The results obtained give rise to many practical conclusions. These are intro duced elsewhere (cf. Yli-Vakkuri 1957 b). TUTKIMUKSIA TAIMITARHAMAASTA JA SEN VAIKUTUKSESTA TAIMIEN KEHITYKSEEN PEITSA MIKOLA STUDIES ON SOIL PROPERTIES AND SEEDLING GROWTH IN FINNISH FOREST NURSERIES SUMMARY IN ENGLISH HELSINKI 1957 Helsinki 1957. Valtioneuvoston kirjapaino Alkusanat Metsänhoidon alalla on maassamme viime vuosina tapahtunut voima kasta siirtymistä avohakkuuta ja metsänviljelyä käyttäviin uudistus menetelmiin. Todennäköistä myös on, että metsätaloutemme voima peräistyessä tällainen kehitys tulee edelleen jatkumaan. Ei enää tyydytä odottamaan epämääräisin väliajoin toistuvia siemenvuosia, vaan uudistetta vat alat on saatava välittömästi hakkuun jälkeen uutta sukupolvea kasva maan. Myös ollaan siirtymässä yhä enemmän istutuksen käyttöön kylvön asemesta. Istutusta käyttämällä tullaan mm. toimeen paljon pienemmällä siemenmäärällä, mikä seikka tulee hyvin merkittäväksi, kun siirrytään yhä yleisemmin käyttämään rodullisesti hyvää valiometsiköiden tai siemen viljelmien siementä. Nykyinen kehitys on siis lisännyt huomattavasti taimitarhojen ja tai mien kasvattamisen merkitystä metsänhoidon työkentällä. Samalla on tutkimuksen tehtäväksi tullut mm. selvittää, millaisia metsänistutuksessa käytettävien taimien tulee olla ja miten juuri sellaisia taimia taloudellisesti edullisimmin pystytään tuottamaan. Sen vuoksi Vientimaksu rahasto myönsi 1954 ja 1955 Metsäntutkimuslaitoksen käytettäväksi varoja metsänviljelyn edellytysten kaikinpuolista tutkimista varten. Metsäntutkimuslaitos antoi allekirjoittaneen suoritettavaksi sen osan kokonaisohjelmasta, joka koskee taimitarhamaan ominaisuuksia ja taimien laadun riippuvuutta niistä. Työn suunnittelussa ja sen eri vaiheissa olen saanut arvokasta apua useilta tahoilta. Professorit Risto Sarvas ja P. J. Viro olivat mukana jo tutkimussuunnitelmaa laadittaessa. He ovat myös lukeneet käsikirjoituksen ja antaneet arvokkaita viitteitä sen johdosta. Taimitar hain omistajat —■ Metsähallitus, keskusmetsäseurat, metsänhoitolautakun nat ja monet metsäteollisuusyhtiöt ja hoitajat ovat monin tavoin edistä neet tutkimuksen suorittamista avustamalla aineiston keruussa ja anta malla käytettäväksi arvokkaita tietoja. Maa-analyysit on tehty Metsän tutkimuslaitoksen maantutkimusosaston laboratoriossa prof. P. J. Viron johdolla. Suuritöiset maa-analyysit ja taimien mittaukset ovat suorittaneet pääasiassa rouva Tyyne Aaltonen, herrat Olli Halonen, Heikki Tulkki, Aarno Nyberg ja Lauri Hytönen sekä neiti Saija Jokinen. Lausun kaikille neuvonantajille ja avustajille parhaat kiitokseni. Helsingissä, toukokuussa 1957. Peitsa Mikola Sisällys Sivu Alkusanat 3 Johdanto 5 Tutkimuksen suorittaminen 7 Tiedustelu 7 Näytteiden otto 7 Näytetaimitarhat 8 Laboratoriotyöt 14 Maa-analyysit 14 Taimien mittaukset 15 Tutkimusmenetelmän rajoitukset 16 Taimitarhamaan ominaisuudet 19 Maalaji 19 Humus 26 Happamuus 27 Typpi 29 Vaihtuvat kationit 30 F osfori 32 Hivenaineet 34 »Normaalimaa» 35 Maan vaikutus taimien laatuun 38 Taimien laatu 38 Tarkastelu taimitarhoittain 45 Yleistarkastelu 55 Maan ominaisuudet ja taimien koko 55 Juuriston kehitys 59 Neulasanalyysit 61 Maan muut vaikutukset 63 Taimitarhamaan valinta ja hoito 65 Maan laatu 65 Maanparannus ja lannoitus 67 Kirjallisuutta 71 Summary 74 Johdanto Maassamme olevia taimitarhoja perustettaessa lienee yleensä kiinnitetty verraten vähän huomiota maan laatuun. Taimitarhain paikkaa valittaessa ovat olleet vaikuttamassa niin monet muut seikat - työvoima- ja kuljetus kysymykset, maan hinta ja taimitarhan perustamiskustannukset sekä missä maata on yleensä ko. tarkoitukseen ollut saatavissa että maan ominaisuuksia ei ole sanottavasti otettu huomioon; lisäksi monien tärkeiden ominaisuuksien selville saaminen olisi vaatinut melko kalliita erikoistutki muksia ja toisaalta ei ole ollut varmaa tietoa siitä, millainen maa eri puu lajien taimien kasvattamiseen parhaiten soveltuu. Sitäpaitsi maan laatua voidaan melkoisesti muuttaa lannoituksella ja maanparannusaineilla. Koska taimitarhan hoito on pääpiirtein rinnastettavissa maanviljelykseen, on tavallisesti edellytetty, että peltomaa, joka kivettömyytensä ym. puolesta on maanviljelykseen kelvollista, soveltuu myös puiden taimien kasvatta miseen. Kun taimitarhan perustamiskustannukset valmista peltoa käyttä mällä ovat paljon pienemmät kuin metsästä raivaamalla, on taimitarhaa perustettaessa ehkä useimmiten ollut ratkaisevimpana se seikka, missä valmista peltoa on tähän tarkoitukseen voitu luovuttaa tai ollut halvalla ostettavissa. Näin ollen lienee mahdollista, että taimitarhaksi on usein käytetty huonossa kunnossa olevia peltomaita. Maassamme on nykyään noin 150 pysyvää metsätaimitarhaa. Koska ne on perustettu ilman erityisen täsmällisiä vaatimuksia maan laatuun nähden, on todennäköistä, että ne maalajin ja maan muiden ominaisuuksien puolesta poikkeavat toisistaan ja että maan alkuperäistä tilaa on maan parannuksella eri tavoin muuteltu. Metsänviljelyn lisääntyessä tullaan maahamme perustamaan edelleen uusia taimitarhoja sekä laajentamaan entisiä. Toiminnassa olevien taimi tarhojen maan viljavuutta on maanparannusainein ja lannoittein yllä pidettävä ja mikäli mahdollista parannettava. Nämä käytännön tehtävät kaipaavat tueksi ja perustaksi jatkuvaa tutkimus- ja koetoimintaa. Taimi - tarhakysymykset ovatkin jo kauan olleet tutkimusten kohteena Metsän tutkimuslaitoksessa ja arvokkaita tuloksia on julkaistu (Heikinheimo 1940). Sotien ajaksi nämä tutkimukset kuitenkin keskeytyivät, ja ne on voitu aloittaa uudelleen vasta äskettäin. Taimitarhakysymykset ovat yleensä sellaisia, että ne voidaan sitovasti selvittää vain kokeellisin tutki Peitsa Mikola 6 49.2 muksin. Koska kokeet kuitenkin vaativat aikaa ja monet kysymykset kaipaavat pikaista vastausta taimitarhoja parhaillaan perustettaessa, pyritään seuraavassa selvittelemään taimitarhamaata koskevia kysymyksiä pääasiassa tiedustelujen ja näyteanalyysien avulla. Tämän tutkimuksen pyrkimyksenä on hankkia valaistusta seuraaviin kysymyksiin: 1. Millaista maa on Suomen taimitarhoissa ja millaisia eroja tässä suhteessa on eri taimitarhojen välillä? 2. Miten taimien menestyminen ja laatu riippuvat maan eri ominaisuuksista ? 3. Miten erilaiset maat soveltuvat taimien kasvattamiseen sekä miten taimitarhan maata on hoidettava, jotta se tuottaisi mahdolli simman hyviä taimia? Tutkimuksen suorittaminen Tiedustelu Ryhdyttäessä suorittamaan taimien kasvattamista koskevia tutkimuksia katsottiin tarpeelliseksi aluksi hankkia mahdollisimman monipuoliset tiedot maamme taimitarhoista ja niiden hoidosta sekä koota taimitarhain hoita jien kokemuksia. Sen vuoksi lähetettiin maan kaikkien taimitarhain hoita jille keväällä 1954 tiedustelukaavake, joka koski mm. taimitarhan maata, työmenetelmiä ja tuhojen esiintymistä sekä taimitarhain hoitajain mieli piteitä eri kysymyksistä. Tämän taimitarhatiedustelun antamista tulok sista on julkaistu yhdistelmä (Mikola 1957). Maan osalta tiedustelulomakkeessa kysyttiin maalajia, onko taimitarha perustettu pellolle vai metsämaalle sekä taimitarhan hoitajan käsitystä maan sopivaisuudesta taimitarhaksi. Edelleen tiedusteltiin eri maan parannus- ja lannoitusaineiden sekä -menetelmien käyttöä sekä taimitarhain hoitajien kokemuksia niistä. Tiedustelun antamien tulosten perusteella valittiin 24 taimitarhaa, joista otettiin maa- ja taiminäytteitä edelleen laboratoriossa tutkittaviksi. Näytteiden otto Maa- ja taiminäytteet otettiin taimitarhoista 4—13. 8. 1954 välisenä aikana. Tällöin taimet olivat jo lopettaneet sen kesän kasvunsa tai ainakin olivat kaikissa näytteissä jokseenkin samassa kehitysvaiheessa. Näytteet otettiin sellaisista kohdista, joissa kasvoi 1953 kylvettyä män tyä ja kuusta, ts. joissa taimet olivat 2-vuotisia. Näytekohdat valittiin siten, että ne edustivat taimiston keskimääräistä, keskinkertaista parempaa ja keskinkertaista huonompaa osaa. Näin otettiin koetaimitarhasta tavalli sesti kuusi taiminäytettä, nim. kolme näytettä männyn taimia ja kolme kuusen taimia sekä vastaavat maanäytteet. Näytteiden otto tapahtui seuraavasti: Näytekohdasta rajoitettiin rimoilla 1 m 2 :n suuruinen ruutu, joka edelleen jaettiin neljään osaan. Näytteenottoputki työnnettiin 15 cm:n syvyyteen ruudun keskellä sekä kunkin neljänneksen keskellä, ja näin saatiin ruutua edustamaan noin 8 Peitsa Mikola 49.2 0.5 kg:n suuruinen maanäyte, joka pantiin kangaspussiin. Taiminäyte otettiin kaivamalla lapiolla kunkin neljännesruudun keskeltä juurineen taiminippu niin, että ruudusta tuli kaikkiaan vähintään 100 tainta. Myös taiminäytteet pantiin kangaspusseihin. Maanäytteet saivat kangaspusseissa kuivua huoneen lämmössä. Taimi näytteet toimitettiin mahdollisimman nopeasti jäähdytettyyn varastoon, missä ne säilytettiin jäädytettyinä myöhempää tutkimusta varten. Sekä maa- että taiminäytteet varustettiin seuraavilla merkinnöillä, joita myös jäljempänä tullaan käyttämään: taimitarhan numero, puulaji (1 = mänty, 2 = kuusi) ja näytekohdan taimien laatu (1 = huonot taimet, 2 = taimitarhan keskimääräistä vastaavat, 3 = hyvät taimet). Esim. I—2 : 3 tarkoittaa seuraavaa: Tuomarniemen taimitarha (1), kuusi (2), hyvä kohta (3). Näytteiden oton yhteydessä tehtiin muistiinpanoja näytekohtien maan laadusta, taimiston tiheydestä, tuhoista ym. sekä tiedusteltiin taimitarhan hoitajalta näytekohtien aikaisempaa käyttöä, lannoitusta ym. Näytetaimitarhat Taimitarhat, joista otettiin maa- ja taiminäytteitä, on merkitty oheiseen karttaan (kuva 1). Nämä taimitarhat valittiin niin, että ne sijaitsivat ilmastollisesti jokseenkin samanlaisissa oloissa; sen vuoksi näytteiden keruu rajoitettiin Suomen eteläosaan, 63 leveysasteen eteläpuolelle. Kuten kartasta nähdään, sijaitsee suurin osa taimitarhoista alueella, jossa kasvu kauden tehoisa lämpösumma on 1 000—1 100°. Ainoastaan kaksi taimi tarhaa (n:ot 1 ja 2) sijaitsee alueella, missä tehoisa lämpösumma on alle 1 000°, ja viisi alueella, missä tämä luku on yli 1 100° (näissä viidessä taimi tarhassa taimien suhteellisen suuri koko voitaneenkin selittää osittain ilmas ton edullisuudesta johtuvaksi). Valittaessa taimitarhoja näytteiden ottoa varten kiinnitettiin huomiota myös siihen, että mahdollisimman monenlaiset maalajit tulisivat aineistoon mukaan. Taimitarhatiedustelun vastausten mukaan puolet niistä sijaitsee karkealla tai keskikarkealla maalla (hiekka- ja hietaisella moreenimaalla) ja puolet hienolla maalla (hiesu-, savi- ja savisella moreenimaalla). Noin kolmannes näytetaimitarhoista on sellaisia, joiden maa oli em. tieduste lussa ilmoitettu sopimattomaksi. Näytetaimitarhoista on 20 alkuaan perustettu peltomaalle, 4 on raivattu metsään; viimeksi mainituista on kaksi ollut jo vuosikymmeniä taimitar hana, kun taas kaksi on uudempia. Ikänsä puolesta taimitarhat ovat myös hyvin erilaisia, vanhimmat ovat olleet taimitarhana useita vuosikymmeniä, kun taas nuorimmissa ovat vasta ensimmäiset taimet kasvamassa. 49.2 Tutkimuksia taimitarhamaasta ja sen vaikutuksesta taimien kehitykseen 9 2 Kuva 1. Näytetaimitarhojen sijainti sekä tutkimusalueen tehoisat lämpö summat. Fig 1. Location of sampled nurseries and the effective thermal sums in the research area. Näytetaimitarhojen joukossa ovat miltei kaikki Etelä-Suomen suuret taimitarhat. Puolet näytetaimitarhoista on sellaisia, joiden pinta-ala on vähintään 1 ha. Vertauksen vuoksi on joukossa joitakin aivan pieniäkin taimitarhoja. Koska suurestakin taimitarhasta otettiin vain 6 näytettä, eivät näytteet suinkaan edusta koko taimitarhaa. Tarkasteltaessa, miten maa vaikuttaa siinä kasvavien taimien laatuun, kukin näyte edustaa vain kyseistä näytekohtaa. Seuraavassa esitetään muutamia taimitarhain hoitajien antamia tietoja näytetaimitarhoista sekä erityisesti näytteiden ottokohdista. 1. Tuomarniemen metsäkoulun taimitarha, Ähtäri (Metsähallitus). Taimitarha on vanha (per. 1904), peltomaalle perustettu ja ollut jatkuvasti käytössä. Maa on mo reenia. Maanparannusaineena on käytetty suomutaa ja lannoitukseen sekä karjan lantaa että väkilannoitteita. Myös vihantalannoitusta ilmoitetaan käytetyn ja ajoittain on kasvatettu heinää. Näytekohta on ennen kylvöä ollut neljä vuotta heinällä; ennen kylvöä on annettu Y-lannosta noin 200 kg/ha; pintalannoitusta ei Peitsa Mikola 10 49.2 ole käytetty. Näytteet on otettu melko lähekkäin, näytekohtien taimien koossa ei ollut selvää eroa, mutta taimiston tiheydessä oli huomattavasti eroa; aukkoisuus johtui luultavasti lintujen kylvöksissä tekemästä vahingosta. 2. Aholankankaan taimitarha, Kuortane (Etelä-Pohjanmaan Mhl.). Taimitarha on 1939 perustettu peltomaalle ja ollut myöhemminkin osittain peltoviljelyssä. Maa on tasaista hietamaata ja arvioitu taimitarhaksi sopivaksi. Maanparannusaineena on käytetty suomutaa, savea ja kalkkia. Ennen kylvöä näytekohtien maa on ollut 2 vuotta kesantona, minkä jälkeen on annettu Y-lannosta 1 000 kg/ha sekä jonkin verran kalkkia. Pintalannoitusta ei ole käytetty. Taimirivit ovat tuuheat ja aukottomat. 3. Kurun metsäkoulun taimitarha, Kuru (Metsähallitus). Taimitarha on n. 20 vuotta vanha, pellolle perustettu, ja on ennen kylvöä ollut useita vuosia peltovilje lyssä, viimeksi perunalla. Maa on savinen ja ilmoitettu sopimattomaksi. Ennen kylvöä maa on saanut runsaan kompostilannoituksen (kitkemis- ym. jätteitä) sekä näytteenottokesänä pintalannoituksena kalkkityppeä 200 kg/ha. Taimirivit ovat hyvin harvat ja aukkoiset, huonojen näytteiden kohdat melkein tyhjät. Aukkoisuus johtunee pääasiassa routimisvaurioista. Taimien koossa ei eri näytteiden välillä ole huomattavaa eroa. 4. Juholan taimitarha, Mänttä (O. A. Serlachius Oy). Taimitarha on pienehkö, (0.60 ha), 1946 metsästä raivaamalla perustettu ja kasvanut siitä saakka jatkuvasti puun taimia, välillä kesannoimatta. Maa on savista moreenia ja ilmoitetaan routi vuuden vuoksi sopimattomaksi. Maanparannusaineina on sekä taimitarhaa perus tettaessa että myöhemmin käytetty sekä hiekkaa että suomutaa. Ennen viimeistä kylvöä on annettu vain karjanlantaa, mutta aikaisemmin myös fosfaattia. Pinta lannoitusta ei ole käytetty. V:n 1953 männyn kylvökset olivat tuhoutuneet kokonaan, joten näytteitä on vain kuusesta. Taimien koossa ei ole suuria eroja eri näytteissä, mutta tiheydessä on selvät erot. 5. Sulun taimitarha, Jyväskylä (Keski-Suomen Mhl.). Taimitarha on suurehko (5.8 ha), perustettu 1935 peltomaalle. Maasto ja maan laatu vaihtelee huomattavasti taimitarhan eri osissa. Maalaji on suurimmassa osassa (näytteet 1 : 3 ja 2 : 2) hie taista moreenia, mutta osalla taimitarhaa (näytteet l:l,l:2,2:lja2:3) hiesui sempaa, missä kohtaa ilmoitetaan huomattavia roudan tuhoja. Maanparannus aineina on käytetty suomutaa ja kalkkia sekä hiesuisella osalla myös hiekkaa. Hiesui nen osa oli ennen kylvöä kesantona, hiekkaisella osalla kasvoi koulittuja kuusen taimia. Ennen kylvöä maa on saanut melko runsaan väkilannoituksen (Y-lannosta 1 000 kg/ha) ja näytteenottokesänä pintalannoituksena kalkkisalpietaria 150 kg/ha. Taimirivit ovat hiekkaisella osalla aukottomat, hiesuisella osalla sangen aukkoiset. Roudan nostelemat taimet on hiesuisella osalla paineltu keväällä takaisin maahan. 6. Nikkarilan metsäkoulun taimitarha, Pieksämäki (Metsähallitus). Taimitarha on pieni (0.4 4 ha), vanha, perustettu 1904 metsästä raivaamalla. Maa on hiekka maata, ilmoituksen mukaan laihuuden vuoksi taimitarhaksi sopimatonta. Maan parannusaineena on käytetty kalkittua suomutaa ja ennen kylvöä lannoitteena kali suolaa ja superfosfaattia, kumpaakin 400 kg/ha. Kumpanakin kasvukautena on tai mille annettu pintalannoituksena kalkkisalpietaria 200 kg/ha. Kylvöä edeltävänä kesänä näytekohdissa kasvoi lehtikuusen taimia. Näytekohdat ovat lähekkäin, taimirivit tasaiset ja jokseenkin aukottomat. 49.2 Tutkimuksia taimitarhamaasta ja sen vaikutuksesta taimien kehitykseen 11 7. Pyöreen taimitarha, Leppävirta (Enso-Gutzeit Oy.). Taimitarha on pieni, 1928 pellolle perustettu, mutta on ajoittain ollut kokonaan maatalouskäytössä. Näyte kohdat ovat ennen kylvöä olleet useita vuosia heinämaana. Maa on hikevää moreenia ja taimitarhaksi sopivaa. Maanparannusaineita ei ole käytetty. Lannoitukseen ilmoi tetaan käytetyn runsaasti karjanlantaa sekä kesällä 1954 pintalannoituksena Ca-NH 4 - salpietaria 200 kg/ha. Taimet ovat kooltaan ja laadultaan joka kohdassa jokseenkin samanlaisia, joten »huonoa» edustavat näytteet puuttuvat. Taimirivit ovat tasaiset ja aukottomat. 8. Virtalan taimitarha, Heinävesi (Metsähallitus). Taimitarha on pieni (0.2 2 ha), 1935 peltomaalle perustettu. Maa on savista moreenia ja ilmoituksen mukaan taimi tarhaksi sopimatonta. Maanparannusaineena on käytetty viime aikoina suomutaa, ja aikaisemmin maata on kalkittu. Kesällä 1954 on pintalannoituksena annettu jonkin verran Y-lannosta. Ennen kylvöä näytekohdissa on kasvanut puun taimia. Taimirivit ovat varsinkin kuusipenkeissä ja huonon mäntynäytteen (1:1) kohdalla harvoja ja aukkoisia, mikä johtuu maan kuorettumisesta sekä myös roudan vaurioista. 9. Onkamon taimitarha, Tohmajärvi (Pohjois-Karjalan Mhl.). Taimitarha on suuri (8.5 ha), aivan uusi, metsästä raivattu ja ensi kertaa puun taimilla. Maa on tasainen, moreenia ja hoitajan arvion mukaan taimitarhaksi sopivaa. Taimitarhaa perustettaessa on maahan lisätty kalkkia ja hienofosfaattia, kumpaakin 2 000 kg/ha. Muuta lannoitusta ei ole annettu. Taimirivit ovat tasatiheät ja aukottomat, mutta taimien koko vaihtelee suuresti. Maan pinta on aaltoileva, ja suurimmat taimet ovat aaltojen harjoilla ja pienimmät painanteissa. 10. Punkaharjun taimitarha, Punkaharju (Metsäntutkimuslaitos). Taimitarha on suurehko, vanha (per. 1924) ja alkuaan pellolle perustettu. Maa on hietaista moreenia ja taimitarhaksi sopivaa. Näytekohdat kasvoivat kylvöä edeltäneenä vuonna männyn taimia, mutta sitä ennen oli paikka ollut useita vuosia vihanneskasvien viljelyssä. Vihannesmaata on lannoitettu ja kalkittu voimakkaasti, etenkin kompostia on käy tetty runsaasti. Kesällä 1954 on taimille annettu pintalannoituksena NH 4-salpietaria 150 kg/ha. Koska taimitarhassa oli kaikki männyn taimet koulittu 1-vuotisina, on näytteet otettu vain kuusipenkeistä. Taimirivit ovat melko aukkoisia, etenkin huo nossa kohdassa. Aukkoisuus johtuu ainakin osittain taimipoltteesta. 11. Murtomäen taimitarha, Sulkava (Metsähallitus). Taimitarha on pieni (0.40 ha), perustettu pellolle 1934. Maa on hietaista moreenia ja ilmoitetaan tarkoitukseen sopivaksi. Maanparannusaineena on jatkuvasti käytetty kalkittua suomutaa. Ennen kylvöä maa oli vuoden kesantona, jolloin samalla annettiin vihantalannoitus (herne). Sen jälkeen lisättiin maahan ha:ia kohti 200 m 3 kompostia, jossa on ollut m 3:iä kohti 4 kg kalkkia, 2 kg superfosfaattia ja 1 kg kalisuolaa. Lisäksi on taimille kumpana kin kesänä annettu pintalannoituksena Y-lannosta 200—300 kg/ha. Taimirivit ovat hyvin tasalaatuiset ja aukottomat, minkä vuoksi »huonoja» kohtia edustavat näytteet puuttuvat. 12. Närepellon taimitarha, Mikkeli (Etelä-Savon Mhl.). Taimitarha on suuri (4.8 ha), perustettu pellolle 1935. Maa on hiesuista moreenia ja hoitajan arvion mukaan taimitarhaksi sopivaa, vaikka savisimmissa osissa sattuu routimisvaurioita. Maan parannusaineena käytetään jatkuvasti kalkittua suomutaa. Kylvöä edeltävän vuo den maa on ollut kesantona, paitsi näytekohdat 2:1 ja 2 : 2, joissa oli kuusen taimia. 12 Peitsa Mikola 49.2 Ennen kylvöä on maahan lisätty haria kohti 600 kg fosfaattia, 100 kg kalisuolaa ja 200 kg NH 4 -sulfaattia. Lisäksi on kesällä 1954 annettu pintalannoituksena kalkki salpietaria 200 kg/ha (näyte 2: 3 400 kg/ha). Taimirivit ovat tasaiset ja aukotto mat. Näyte 1 : 1 puuttuu. 13. Uuden-Kompan taimitarha, Hirvensalmi (Etelä-Savon Mhl.). Taimitarha on suurehko (3.0 ha), perustettu 1931 pellolle. Maa on kivistä, hietaista moreenia, hoita jan arvostelun mukaan tarkoitukseen sopivaa, joskin kivisyydestä on haittaa. Maan parannusaineena on jatkuvasti käytetty suomutaa sekä kompostin mukana kalkkia. Kylvöä edeltäneen vuoden maa oli kesantona, ennen kylvöä maahan lisättiin karjan lantaa sekä hienofosfaattia 600 kg/ha ja NH 4-salpietaria 150 kg/ha. Kesällä 1954 on pintalannoituksena annettu kalkkisalpietaria 250 kg/ha. Taimirivit ovat jokseen kin aukottomat. 14. Hartolan taimitarha, Hartola (Itä-Hämeen Mhl.). Taimitarha on suurehko (1.6 ha), melko uusi, 1949 tasaiselle pellolle perustettu. Maa on hiesupitoista hietaa, arvioitu tarkoitukseen sopivaksi. Kylvöä edeltäneen vuoden maa oli kesantona, sen jälkeen se kalkittiin (1 500 kg/ha) ja ennen kylvöä annettiin Y-lannosta 200 kg/ha. Pintalannoituksena on kesällä 1954 annettu taimille kalkkisalpietaria 200 kg/ha sekä syksyllä 1953 osassa taimitarhaa erilaisia fosforilannoitteita. Taimirivit ovat melko aukkoisia, aukot johtuvat naakkojen kylvöksille aiheuttamista vahingoista. 15. Uudenkylän taimitarha, Nastola (Itä-Hämeen Mhl.). Taimitarha on keski kokoinen (n. 1 ha), 1937 peltomaalle perustettu. Maasto on pohjoiseen viettävä harjun rinne, maa harjusoraa, joka on arvosteltu sopimattomaksi kivisyyden ja kuivumisen vuoksi. Maanparannusaineena on lisätty maahan runsaasti suomutaa, viimeksi 1952. Ennen kylvöä on maahan lisätty Y-lannosta 400 kg/ha ja kalkkisalpietaria on annettu pintalannoituksena 1953 ja (vain kuusen taimille) 1954. Taimirivit ovat hyvin tuuheat (siementä käytetty runsaasti), joskin paikoin on aukkoja, jotka johtuvat lintujen kylvöksille aiheuttamista vahingoista. 16. Tapion taimitarha, Hausjärvi, Oitti (Keskusmetsäseura Tapio). Taimitarha on maan suurin, aivan uusi (ensi kertaa puun taimia kasvamassa), pellolle perustettu. Maa on hiesusavea, näytteiden ottokohdissa jonkin verran turvepitoista. Hoitajan arvion mukaan maa on savisuuden vuoksi taimitarhaksi sopimatonta. Viimeksi ennen taimitarhan perustamista maa on ollut heinällä. Taimitarhaa perustettaessa maahan on lisätty hyvin runsaasti suomutaa sekä hienofosfaattia 1 000 kg/ha ja vuolukivijauhoa 400 kg/ha. Pintalannoituksena on taimille annettu 1953 kalkki salpietaria 300 kg/ha sekä 1954 kalkkisalpietaria 300 kg/ha ja Y-lannosta 200 kg/ha. Taimirivit ovat varsinkin huonojen näytteiden kohdalla melko aukkoiset, aukot johtuvat roudan tuhoista. Keväällä 1954 oli roudan nostelemat taimet painettu takaisin maahan. 17. Evon metsäkoulun taimitarha, Lammi (Metsähallitus). Taimitarha on pie nehkö (0.8 ha), sangen vanha, 1902 metsämaalle perustettu. Maa on hiekkaa ja arvos teltu tarkoitukseen sopivaksi. Maanparannusaineina siihen on eri aikoina lisätty savea, mutaa ja kalkkia. Näytekohdassa on taimia kasvatettu useita vuosia välillä kesannoimatta. Ennen kylvöä on maahan lisätty jonkin verran hevoslantaa sekä hienofosfaattia 150 kg/ha. 1954 on pintalannoituksena annettu Y-lannosta 100 kg/ha. Taimirivit ovat harvahkot, mikä johtunee niukasta siemenen käytöstä. Tutkimuksia taimitarhamaasta ja sen vaikutuksesta taimien kehitykseen 13 49.2 18. Hyytiälän taimitarha, Juupajoki (Metsähallitus). Taimitarha on pieni (0.5 ha), perustettu peltomaalle 1910, mutta se osa, josta näytteet otettiin, on ollut jatkuvasti peltoviljelyssä ja nyt ensi kertaa puun taimilla. Kylvöä edeltävänä kesänä se kasvoi kauraa. Maa on hietaista moreenia. Ennen kylvöä maata ei lannoitettu, mutta kesällä 1953 annettiin pintalannoituksena niukalti NH 4 -sulfaattia. Taimirivit ovat harvahkot ja paikoin aukkoiset, mikä johtuu niukasta siemenen käytöstä sekä osit tain kitkemisvaurioista. 19. Lappfjärdin taimitarha, Lappfjärd (Keskusmetsäseura Skogskultur). Taimi tarha on pieni (0.5 ha) ja melko nuori, perustettu 1947 peltomaalle. Maa on tasaista hiekkaa, ja ilmoitettu laihuuden vuoksi tarkoitukseen sopimattomaksi. Maassa on kasvatettu puun taimia jatkuvasti, välillä kesannoimatta. Maanparannusaineena on lisätty suomutaa. Taimitarhassa kasvatetaan vain männyn taimia, jotka koulitaan 1-vuotiaina. Sen vuoksi ei sieltä saatu toisia taimitarhoja vastaavia näytteitä, vaan otettiin vain kaksi maanäytettä sekä yksi näyte koulittuja taimia. 20. Kankaanrannan taimitarha, Ahlainen (Satakunnan Mhl.). Taimitarha on suurehko, aivan uusi, 1951 peltomaalle perustettu ja näytekohdat ensi kertaa puun taimilla. Maa on tasaista hietamaata ja ilmoitettu tarkoitukseen sopivaksi. Ennen kylvöä maa on saanut voimakkaan lannoituksen (selluloosatehtaan jätelipeätä, suo mutaa ja karjanlantaa, lisäksi fosfaattia 1 100 kg/ha ja kaliumsulfaattia 150 kg/ha). Myös pintalannoitus on ollut runsas (1953 kalkkisalpietaria 200 kg/ha ja 1954 Ca-NH 4 - salpietaria 200 kg/ha ja Y-lannosta 250 kg/ha). Taimirivit ovat aukottomat ja erit täin tuuheat, mikä osaltaan johtuu runsaasta siemenen käytöstä. 21. Halikon taimitarha, Halikko (Lounais-Suomen Mhl.). Taimitarha on pie nehkö (0.8 ha), melko uusi, perustettu peltomaalle 1948. Maasto viettää voimakkaasti itään, ja maalaji vaihtelee suuresti taimitarhan eri osissa. Rinteen yläosa (näyte 1 : 2) on hiekkamaata, alareuna (näytteet 1 : 1, 2 : 1 ja 2 : 3) on hietasavea. Maa ilmoite taan kaltevuuden sekä osittain savisuuden vuoksi taimien kasvattamiseen sopimatto maksi. Taimitarhan uusin osa (näytteet 1 : 1 ja 2 : 1) on ensi kertaa käytössä viljan jälkeen, muissa osissa on kasvatettu puun taimia välillä kesannoimatta. Ennen kylvöä maahan on lisätty kalia ja fosfaattia ja pintalannoituksena on kaikille taimille keväällä 1954 annettu kalkkisalpietaria 100—200 kg/ha. Taimirivit ovat savisessa osassa roudan tuhojen vuoksi aukkoisia, muualla aukottomia. 22. Leksvallin taimitarha, Tammisaari (Helsingin Mhl.). Taimitarha on suuri (9 ha), perustettu pellolle 1938 ja laajennettu 1952. Maa on hietaista moreenia, osit tain hiesua ja on ilmoitettu hiesuosalta routimisen vuoksi sopimattomaksi. Mänty näytteet ovat taimitarhan uudesta osasta, jossa on ensi kertaa puun taimia ja joka oli sitä ennen heinäpeltona. Kuusinäytteet ovat vanhasta osasta, jossa kylvöä edeltä neenä vuonna kasvoi männyn taimia. Ennen kylvöä annettiin mäntyosalle super fosfaattia 400 kg/ha ja kalisuolaa 300 kg/ha, kuusiosalle hevoslantaa sekä Y-lannosta 300 kg/ha. Pintalannoitusta ei taimille ole annettu. Taimirivit ovat aukottomat, mutta ei kovin tiheät, mikä johtuu siemenen säästeliäästä käytöstä. 23. Tapion taimitarha, Hämeenlinna (Keskusmetsäseura Tapio). Taimitarha on suuri (5.8 ha), perustettu peltomaalle 1932 ja on ollut jatkuvasti voimaperäisessä käytössä. Maa on hietaista moreenia ja taimitarhaksi sopivaa. Maanparannusaineina on käytetty kalkkia ja suomutaa. Kylvöä edeltäneenä vuonna näytekohdat kasvoi Peitsa Mikola 14 49.2 vat perunaa. Ennen kylvöä maahan lisättiin hienofosfaattia 1 000 kg/ha. Pinta lannoitusta taimille on annettu kumpanakin kasvukesänä, 1953 Ca-NH 4 -salpietaria 150 kg/ha ja 1954 Ca-NH 4-salpietaria ja Y-lannosta 100—150 kg/ha kumpaakin. Taimirivit ovat tasaiset, melko tiheät ja aukottomat. 24. Vatialan taimitarha, Kangasala (Pohjois-Hämeen Mhl.). Taimitarha on suurehko (3.5 ha), perustettu 1940 tasaiselle pellolle. Maalaji on hiesua ja arvosteltu sopivaksi. Maanparannusaineina on käytetty kalkkia ja suomutaa. Kylvöä edeltä neenä kesänä näytekohdat olivat puun taimilla. Ennen kylvöä maahan lisättiin lanta vettä ja superfosfaattia. Pintalannoituksena on taimille annettu 1954 Ca-NH4-salpie taria 200 kg/ha, kuusen taimille myös 1953. Taimirivit ovat melko aukkoisia, varsin kin kuuset. Aukkoisuus johtuu lintujen aiheuttamista vaurioista ja taimipoltteesta, mutta myös routa- ja kitkemisvaurioita on sattunut. Laboratoriotyöt Maa-analyysit Maa-analyysit tehtiin Metsäntutkimuslaitoksen maantutkimusosaston käyttämien standardimenetelmien mukaan. Maanäytteet seulottiin aluksi 2 mm:n seulalla. Kemialliset analyysit tehtiin seulan läpi menneestä osasta. Mekaanista raekokoomusta laskettaessa on myös soralajite otettu huomioon. Mekaaninen maa-analyysi tehtiin Aaltosen (1941, ss. 23 —24) ja Viron (1947, s. 36) selostamalla menetelmällä määrittämällä 0.2 mm:iä karkeammat lajitteet seulomalla ja sitä hienommat pipetoimalla. Maan vedenpidätyskyky (Vk) määritettiin Bouyoucosin (1929; Viro 1947, s. 37) menetelmällä. pH:n määritystä varten pieneen määrään maata lisättiin vettä, kunnes syntyi puuromainen seos, annettiin sen seistä yli yön ja mitattiin pH Beckmanin lasielektrodi mittarilla (malli H-2). Orgaaninen hiili määritettiin Tiurinin menetelmällä, hapettamalla orgaaninen aine K 2 Cr 20,:llä ja titraamalla jäljellä oleva kromihappo FeS0 4 :llä (Aaltonen 1939, s. 36). Typpi määritettiin tavallisella Kjeldahlin menetelmällä. Ammoniakki- ja nitraattitypen määritystä varten maa uutettiin 0.5-n. KCI - Näissä määrityksissä käytetty vesi oli puhdistettu ensin tislaamalla ja sen jälkeen ionivaihtajalla. Emäksiseksi tehdystä uutteesta tislattiin ensin NH4-typpi. Sen jälkeen pelkistettiin nitraatti ammoniakiksi Dewardan seoksella ja määritettiin se samalla tavalla. Vaihtuvien kationien, jotka likimäärin osoittavat kasveille käyttökelpoisten kivennäisravinteiden määriä, uuttamiseen käytettiin NH 4-asetaattiliuosta pH 4.6 5, joka saatiin neutraloimalla 1-n. etikkahappo puoliksi ammoniakilla (Vuorinen & Mäkitie 1955). Uutoksesta määritettiin K a O, Na 2 0, CaO ja MgO Beckman-B liekkifotometrillä sekä MnO kolorimetrisesti. Koska metsämaa- ja taimitarhatutki muksissa on eri aikoina ja eri maissa käytetty erilaisia uuttamisaineita ja määritys menetelmiä, eivät tulokset ole täysin vertauskelpoisia keskenään. 49.2 Tutkimuksia taimitarhamaasta ja sen vaikutuksesta taimien kehitykseen 15 Myös fosfori (P 205)0 5 ) määritettiin samasta asetaattiuutteesta kuin kationit. Tois taiseksi ei liene olemassa täysin luotettavaa menetelmää kasveille ja nimenomaisesti havupuille käyttökelpoisen fosforin määrittämiseksi. Monia eri liuottimia on käytetty ns. helppoliukoista fosforia määritettäessä ja kaikissa menetelmissä on to dettu enemmän tai vähemmän heikkouksia (vrt. Viro 1951, ss. 9 —10). Kuiten kin, kuten Viro (1951, ss. 23—26) on osoittanut, vaikka eri menetelmät antavat hyvin erilaisia tuloksia helppoliukoisen fosforin absoluuttisista määristä, ne yleensä antavat melko yhtäpitävän kuvan eri maiden suhteellisesta fosforipitoisuudesta. Hapanta NH4-asetaattia käytetään liuottimena fosforin määrityksessä nykyisin myös Maatalouskoelaitoksen maantutkimusosastolla (Vuorinen & Mäkitie 1955). Käyttämällä samaa liuotinta fosforin ja kationien määrityksessä voitiin melko suuren maanäytemäärän analysointia huomattavasti nopeuttaa. Osasta maanäytteitä analysoitiin myös hivenaineet Cu ja Zn. Uutosliuoksena käytettiin tällöin 0.05-n. etyleenidiaminitetraetikkahapon ammoniumsuolaa (EDTA, pH 9.0), joka on todettu hyvin tehokkaaksi liuottimeksi (Viro 1955 a ja b). EDTA uutoksista analysoitiin samat ionit kuin asetaattiuutoksista, lukuun ottamatta natriu mia, joten melkoisesta osasta aineistoa (30 maanäytettä yhteensä 11 taimitarhasta) on rinnakkaisanalyysit kahta liuotinta käyttämällä. Liuottimien vertailu suoritetaan tulosten esittelyn yhteydessä. Rinnakkaisanalyysit tehtiin sellaisista maanäytteistä, joiden oletettiin taimien laadun perusteella edustavan ravinteisuuden alhaista, keski määräistä ja korkeata tasoa. Taimien mittaukset Taiminäytteet varastoitiin, kuten edellä on mainittu, jäädytettyinä laboratorio tutkimuksia varten. Kun näyte oli tuotu laboratorioon, pestiin taimet ensin puhtaiksi maasta ja sen jälkeen ne mitattiin yksitellen. Jokaisesta taimesta mitattiin: 1. pituus juurenniskasta latvasilmun kärkeen (tarkkuus 1 cm), 2. varren paksuus (tarkkuus 0. i mm), 3. neulasten keskim. pituus v:n 1954 kasvaimen keskikohdalla (tarkkuus män nyllä 1 cm ja kuusella 0.2 cm). Mittausta jatkettiin, kunnes 100 tainta oli mitattu (muutamissa näytteissä tai mien kokonaismäärä tosin oli jonkin verran alle 100). Em. mittausten jälkeen taimi katkaistiin juurenniskan kohdalta ja molemmat osat saivat kuivua huoneilmassa, kunnes paino pysyi muuttumattomana (vähintään 2 viikkoa). Sen jälkeen kunkin taimen verso ja juuristo punnittiin (tarkkuus 1 mg). Jäljempänä esitettävät painot ovat siis huonekuivia painoja, joihin sisältyy kos teutta 6—7 %. Havupuiden juuristojen fysiologista kuntoa voidaan arvostella mykoritsain kehi tyksen perusteella. Niinpä on joissakin tutkimuksissa määritetty taimen mykorit saisten juuren kärkien lukumäärä (esim. Hatch 1937, Björkman 1942). Nyt puheena olevassa rutiinityössä, jossa mitattiin kaikkiaan yli 10 000 tainta, ei jokaisen taimen yksityiskohtaista tutkimista pidetty tarkoituksen mukaisena, vaan meneteltiin seuraavasti. Koska männyn hyvin kehittyneet mykoritsat ovat tunnusomaisesti hankahaaraisia ja sen vuoksi helposti tunnettavia, rajoitettiin mykoritsain runsauden selvittely mäntyihin lukemalla vain haaraiset mykoritsat (erikseen 2-, 4-, 8- ja useampihaaraiset) kussakin näytteessä 20 taimesta (n:ot I—lo1 —10 ja 51—60). Lukemi nen tapahtui taimen mittauksen yhteydessä pitämällä juuristoa vedessä laakeassa 16 Peitsa Mikola 49.2 lasimaljassa. Kullekin männyn taiminäytteelle laskettiin sitten haaraisten mykoritsain kärkien keskimääräinen luku tainta kohti, joka siis kuvastaa mykoritsain suhteellista runsautta eri taiminäytteissä. Osasta taimia (19 mänty- ja 21 kuusinäytteestä) tehtiin vielä kemiallinen neulas analyysi. Neulaset poltettiin platinamaljassa + 550° C lämpötilassa. Tuhkasta määri tettiin K 2O, Xa 20, CaO, MgO, MnO ja P 20 5. Typpi määritettiin toisesta neulas erästä Kjeldahlin menetelmällä. Tutkimusmenetelmän rajoitukset Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, miten taimien laatu riippuu taimitarhan maan ominaisuuksista, ja on siis syytä tarkastella, missä määrin käytetyllä tutkimusmenetelmällä on mahdollista saada vastausta asetettuun kysymykseen. Tällöin on syytä kiinnittää huomiota muuta miin maasta riippumattomiin tai tässä tutkimuksessa käsittelemättömiin tekijöihin, jotka myös vaikuttavat taimien laatuun, sekä eräisiin edellä selostetun menetelmän heikkouksiin. Vesi on tunnetusti tärkeä kasvutekijä. Taimien kehitys riippuu olen naisesti niiden veden saannista. Maan hydrologisiin ominaisuuksiin ei tässä tutkimuksessa ole kuitenkaan kiinnitetty huomiota, lukuun ottamatta vedenpidätyskykyä, koska toisia taimitarhoja on kasteltu, toisia ei, ja tämän aineiston pohjalla on jokseenkin mahdotonta päätellä, missä määrin keinokastelulla on ollut vaikutusta eri taimitarhojen maan hydrologiaan ja taimien menestymiseen. Näytteet otettiin loppukesällä 1954, ja taimien kehitys ja laatu on siis suuressa määrässä riippuvainen sen ja jossain määrin edellisen kesän sää suhteista. Molemmat kesät olivat huomattavasti keskimääräistä sateisimpia (Taulukko 1), jopa niin, että keinokastelua käytettiin melko vähän sellai Taulukko 1. Kasvukausien 1953 ja 1954 lämpö- ja sadeolot tutkimus- alueella normaalivuosiin verrattuina. Table 1. Average temperature and rainfall of the growing seasons on the study area in 1953 and 1954 and the normal values. Keskilämpö Sademäärä, mm Average tem-perature Rainfall, mm Tampere Tampere Punkaharju 1954 1901— 1953 1886— ' 1953 1954 1886— 1953 1930 1954 1935 1935 Kesäkuu — June Heinäkuu — July Elokuu — August Keskim. — Average Yhteensä — Total 17.6 16.2 14.3 16.0 13.1 16.4 14.6 14.7 1 13.5 ■ 16.9 14.4 14.9 43 140 114 297 65 130 104 299 63 73 79 215 59 93 116 268 63 86 77 226 60 63 78 201 49.2 Tutkimuksia taimitarhamaasta ja sen vaikutuksesta taimien kehitykseen 17 3 5279—57,2,61 sissakin taimitarhoissa, joissa oli kastelulaitteet. Karkeat maat, jotka normaalikesänä voivat kärsiä kuivuudesta, ovat ehkä saaneet vettä riittä västi, kun taas hienojakoisemmat maat ovat saattaneet kärsiä liiasta kos teudesta. Tuloksia ei siis voida kovin pitkälle yleistää, vaan sääsuhteiltaan toisenlaisena kesänä taimien laatu eri taimitarhoissa olisi mahdollisesti ollut kokonaan toisenlainen. Taimien veden tarve sekä maan hydrologisten ominaisuuksien ja kastelun vaikutus taimien laatuun voidaan selvittää vain kokeellisin tutkimuksin. Puiden rodulliset ominaisuudet taimien kasvunopeuteen ja laatuun vaikuttavina tekijöinä sivuutetaan. Siemenen alkuperä on tuntematon useimmiten on käytetty paikallista rotua olevaa »osuuskauppasiementä». On mahdollista, että joissakin taimitarhoissa taimet ovat keskimäärin perinnöllisesti nopeakasvuisempia kuin toisissa, mutta tätä kysymystä ei voida käytettävissä olevan aineiston perusteella tutkia. Tutkimusaineisto on koottu laajahkolta alueelta, jonka eri osissa ilmasto on jossakin määrin erilainen. Paikallisilmaston vaikutus taimien laatuun onkin ilmeinen, kuten jo edellä (sivu 8) on huomautettu. Paitsi maan laatu ja sen hoito, taimien kehitykseen vaikuttaa monin tavoin taimitarhatekniikka, kuten kylvötapa, -aika ja-tiheys, rikkaruohojen torjunta jne., samoin erilaiset tuhot ja niiden torjuntatoimenpiteet. Varsin kin kylvötiheys vaikuttaa hyvin tuntuvasti sekä taimien keskikokoon että koon vaihteluun, kuten useissa tutkimuksissa (vrt. esim. Heikinheimo 1940, Stefansson 1948, Mork 1952, Mikola 1956) on osoitettu. Huonossa maassa harvassa kasvavien taimien keskikoko saattaa olla suu rempikin kuin hyvässä maassa tiheässä kasvavien. Samoin monien suoranai sesti maahan kohdistuvien viljelysteknillisten toimenpiteiden, kuten ojituk sen, muokkauksen ja viljelykierron, mahdollinen vaikutus tulee pitää mie lessä. Kaikista tällaisista seikoista tehtiin havaintoihin ja taimitarhain hoitajien antamiin tietoihin perustuvia merkintöjä, mutta vaikuttavia tekijöitä on niin paljon, saadut tiedot usein puutteellisia ja aineisto siksi suppea, että sen perusteella on jokseenkin toivotonta pyrkiä selvittämään yhden tietyn tekijän vaikutusta. Sen sijaan on mahdollista kussakin taimi tarhassa erikseen tarkastella, mitkä tekijät ovat olleet vaikuttamassa taimien kehitykseen edullisesti ja mitkä haitallisesti. Tärkeimmät maan ominaisuudet, jotka vaikuttavat taimien kasvuun, ovat fysikaalinen rakenne sekä ravinteisuus. Fysikaaliset ominaisuudet, kuten raekoostumus ja humuspitoisuus, ovat tietyssä taimitarhassa mel kein muuttumattomia tai muuttuvat hitaasti. Sen sijaan ravinteisuus vaihtelee hyvin paljon; ravinteita tulee maahan lannoituksessa ja poistuu maasta taimien ottamina tai huuhtoutumisen kautta. Kun maanäytteet otettiin taimien toisen kasvukauden loppupuolella, ei ravinteiden sen hetkinen määrä maassa läheskään osoita, paljonko ravinteita maassa on 18 Peitsa Mikola 49.2 alkuaan ollut tai millaiset kasvuolosuhteet taimilla on ravinteisuuden puo lesta ollut. Onhan mahdollista, että jossakin taimitarhassa kaikki muut edellytykset ovat olleet suotuisat ja taimet ovat siis pystyneet myös käyttä mään tehokkaasti hyväkseen tarjolla olleet ravinteet, joten tutkimus hetkellä taimet ovat suuret, mutta maassa niukasti ravinteita, kun taas toisessa taimitarhassa taimien kasvu on ravinteiden runsaudesta huoli matta ollut jonkin epäsuotuisan tekijän vuoksi heikko ja siis tutkimus hetkellä taimet ovat pienet, mutta maassa runsaasti ravinteita jäljellä. Samaten, jos taimitarhan kaikissa näytekohdissa on jotakin tiettyä ravin netta ollut alkuaan yhtä paljon, on sitä tutkimushetkellä todennäköisesti vähiten siinä kohdassa, jossa taimet ovat kasvaneet eniten. Maa-analyysien ja taimien mittaustulosten tulkintaa vaikeuttaa erityi sen paljon monissa taimitarhoissa käytetty pintalannoitus. Useimmiten on käytetty helppoliukoista typpeä (nitraattia), jonka avulla taimien kasvua on mahdollista suuresti lisätä, mutta joka myös nopeasti huuhtoutuu maasta. NOa-typen määrä maanäytteissä riippuu siis suureksi osaksi siitä, kuinka pitkä aika on kulunut viimeisestä pintalannoituksesta. Tutkimuksen yhteydessä tiedusteltiin taimitarhain hoitajilta sekä ennen kylvöä että pintalannoituksena annettuja lannoitemääriä. Saadut tiedot ovat kuitenkin melko ylimalkaisia, sillä koska kysymyksessä ei ole ollut varsinainen koe, ei lannoitemääriä ole tarkoin punnittu (pintalannoitemää rät ovat todennäköisesti yleensä olleet suurempia kuin on arvioitu) eikä muistiinpanoja tehty, levitys on ollut epätasaista, ja parissa taimitarhassa oli kylvön ja näytteiden oton välillä hoitajakin vaihtunut. Lienee syytä korostaa, että tämä tutkimus on kokonaan havaintoihin perustuva; kokeita ei ole tehty. Kun otetaan huomioon edellä mainitut tutkimusmenetelmän rajoitukset, ei voida odottaa, että esim. jonkin ravinteen määrän ja taimien keskipituuden välillä olisi selvää riippuvuutta löydettävissä. Sen sijaan kunkin taimitarhan puitteissa erikseen on mahdol lista tarkastella taimien kuntoa maan ominaisuuksien yhteisvaikutuksen tuloksena sekä vertailla saman taimitarhan eri näytteitä, joissa osa ominai suuksista on samoja. Johtopäätösten teko onkin mahdollista etupäässä taimitarhoittain suoritetun tulosten tarkastelun perusteella. Monet esille tulevista kysymyksistä ovat kuitenkin sellaisia, että ne voidaan ratkaista vain kokeellisin tutkimuksin. Taimitarhamaan ominaisuudet Maalaji Metsänhoidon oppi- ja käsikirjoissa varoitetaan yleensä perustamasta taimitarhaa savimaalle, koska savipitoisella maalla muokkaus ja taimien nosto on hankalaa, maa kovettuu ja halkeilee kuivana aikana ja routimis vahingot muodostuvat suuriksi (esim. Dengler 1935, s. 399; Ahola 1949, s. 213; Rupf 1952, s. 26; Heikinheimo 1956, s. 103). Usein esitetään joitakin raja-arvoja, joita hienoimpien ainesten määrä maassa ei saa ylittää, jotta maa soveltuisi taimitarhaksi. Niinpä Arnb o r g ja Stefansson (1951) mainitsevat, että saven ja hiesun (raesuuruus <0.02 mm) osuus saa nousta enintään 15 %:iin. Wilde n (1946) mu kaan parasta on sellainen maa, jossa hienoja aineksia (raesuuruus <0.05 mm) on 15—20%, ja Wakeley (1954) suosittelee maata, jossa vastaavaa raesuuruutta (<0.05 mm) on 15—25%. Stewartin (1954) mukaan saa sekä hiesua (0.02—0.002 mm) että savea (<0.002 mm) olla enintään 10—12 % eli molempia yhteensä enintään 20—24 %. Taulukko 2 esittää Suomen kaikkien taimitarhojen jakaantumista maa lajeittain taimitarhatiedustelun mukaan. Vaikka taimitarhaohjeissa ylei sesti varoitetaan perustamasta taimitarhaa kovin savipitoiselle maalle, sijaitsee siis 41 % kaikista ja jopa puolet suurista taimitarhoista hieno jakoisiin luettavilla mailla. Tähän on luonnollinen selitys siinä, että taimi tarhat on useimmiten perustettu peltomaille ja pellot ovat yleensä suhteelli sen savipitoisia metsämaihin verrattuina. Tiedustelun mukaan näyte Taulukko 2. Taimitarhain jakaantuminen maalajeittain (prosentteina). Table 2. Percentages of nurseries on different soils. Maalaji Soil Isot taimitarhat Large nurseries Pienet taimitarhat Small nurseries Kaikki taimitarhat All nurseries Hiekka —• Sand 12 ' ) 20 1 18 | Hietainen moreeni — \ 62 \ 59 Sandy loam 38 i 42 { 41 I Savinen moreeni — Silt loam 4 i 13 i 11 ' I Hiesu — Silt 34 00 CO GO -»-H 22 f 41 Savi — Clay 12 i I 7 J 1 8 20 Peitsa Mikola 49.2 Taulukko 3. Maa-analyysit. Table 3. Soil analyses. Taimi- tarha N ursery Näyte Sample Raekokooni us — Mechanical composition Vk pH Wc 20 —2 2—0.2 0.2—0.02 0.02-0.002 <0.002 mm mm mm mm mm % % Org. C % 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. 10. i 1: 1 5.6 27.8 47.1 11.4 8.1 16.9 5.7 2.93 1:2 8.4 25.3 47.8 11.4 7.1 16.4 6.0 2.54 1:3 5.7 28.6 45.7 11.6 8.4 18.1 5.7 3.36 2:1 5.0 29.9 44.8 12.1 8.2 20.2 5.7 3.07 2:2 5.5 28.9 46.0 11.2 8.4 20.2 5.6 3.50 2:3 6.4 29.2 45.7 11.0 7.7 18.3 5.6 3.17 2 1: 1 1.3 42.6 41.3 11.4 3.4 10.6 5.8 1.97 1:2 0.8 41.3 43.7 10.2 4.0 10.2 5.7 1.78 1:3 0.8 46.8 39.5 8.9 4.0 14.5 6.5 3.55 2:1 0.8 61.6 25.7 8.2 3.7 11.6 6.8 2.50 2:2 0.5 60.2 25.4 8.4 5.5 11.6 6.4 2.50 2:3 0.4 56.6 30.0 7.0 6.0 11.8 6.0 2.45 3 1: 1 0.5 22.8 43.3 22.1 11.3 22.4 6.1 2.69 1: 2 0.4 13.2 47.9 26.1 12.4 30.8 5.9 2.76 1:3 0.4 15.9 55.4 18.7 9.6 21.9 6.5 2.59 2:1 3.7 18.7 43.1 23.1 11.4 29.9 6.0 2.40 2:2 0.7 8.7 36.6 37.7 16.3 35.4 5.8 3.02 2:3 0.7 10.0 30.8 38.7 19.8 36.3 5.7 2.40 4 2:1 6.8 55.3 21.1 10.6 6.2 12.8 5.3 2.14 2:2 7.2 39.2 29.0 18.4 6.2 17.7 5.4 2.74 2:3 6.3 39.6 34.2 14.1 5.8 18.4 5.4 3.12 5 1: 1 2.8 11.5 71.6 10.7 3.4 19.6 5.6 4.58 1: 2 0.8 4.9 83.4 7.0 3.9 17.4 6.1 3.65 1:3 7.7 17.3 60.8 11.0 3.2 31.7 5.9 6.91 2:1 1.0 4.7 79.6 10.8 3.9 24.2 5.6 5.23 2:2 5.9 18.8 66.0 6.7 2.6 20.0 5.7 5.14 2:3 0.8 3.1 83.5 9.0 3.6 27.7 5.5 5.16 6 1:1 2.3 56.2 35.6 2.1 3.8 17.5 6.0 5.26 1:2 3.6 46.0 44.7 1.6 4.1 14.6 6.1 4.29 1:3 2.3 57.1 34.9 1.6 4.1 16.1 6.0 5.06 2:1 1.8 49.6 45.5 1.6 1.5 5.9 6.2 1.30 2:2 2.6 53.2 40.0 2.0 2.2 10.6 6.2 2.98 2:3 4.3 49.0 40.4 3.0 3.3 15.3 6.6 4.80 7 1:2 l.l 15.5 66.6 10.8 6.0 20.2 6.1 3.96 1:3 1.5 17.3 61.5 12.4 7.3 20.7 5.7 4.58 2:2 0.8 15.5 67.6 10.6 5.5 18.7 6.1 3.55 2:3 1.7 17.2 59.5 14.7 6.9 26.7 5.9 4.82 8 1:1 12.6 31.6 34.9 15.8 5.1 20.0 6.8 3.19 1:2 12.2 33.3 33.2 15.5 5.8 17.9 6.1 2.06 1:3 9.4 31.1 32.7 20.3 6.5 20.9 6.5 2.33 2:1 13.1 33.7 34.6 13.0 5.6 16.4 6.9 2.40 2:2 15.2 32.1 32.8 14.3 5.6 17.1 6.6 2.78 2:3 13.8 32.5 33.1 14.6 6.0 17.8 6.7 2.7 8 49.2 Tutkimuksia taimitarhamaasta ja sen vaikutuksesta taimien kehitykseen 21 Typpi Nitrogen [ 4 -asetaat1 NH t ace liukene soluble C : N Koko- nais- Total % NO, NH, K 2 0 NasO CaO MgO MnO PsO, mg/: 100 g mg/Il 11. 12. 13. 14. 15. 16. 17. 18. 19. 20. 12.0 10.8 12.0 10.4 11.1 12.2 0.245 0.245 0.280 0.294 0.315 0.259 3.oo 3.08 3.91 3.76 3.98 3.51 2.54 1.98 2.38 2.08 2.72 2.58 6.93 7.09 6.80 6.13 6.86 8.66 8.54 6.86 6.93 8.00 13.42 6.06 111.8 121.0 130.7 161.3 167.0 123.2 24.0 25.7 29.3 33.3 39.8 28.0 13.25 12.73 16.23 17.30 12.68 15.87 5.14 7.56 7.40 10.20 11.40 6.62 12.2 9.4 12.1 13.7 12.3 12.5 0.161 0.189 0.294 0.182 0.203 0.196 1.31 1.58 1.72 2.04 2.19 1.76 1.34 1.40 1.78 1.48 1.62 2.08 9.80 7.66 10.00 19.80 16.70 14.00 8.54 4.00 9.26 7.20 12.59 8.20 86.6 65.1 190.7 152.0 110.O 114.8 14.4 4.6 30.7 47.1 32.2 21.3 5.31 5.44 6.61 6.41 6.61 6.87 3.14 2.79 3.11 4.88 6.03 4.60 11.6 12.4 11.9 11.4 11.4 11.4 0.231 0.231 0.217 0.210 0.266 0.210 3.53 4.45 3.78 4.30 5.78 4.73 4.26 4.92 4.88 3.06 7.24 3.42 32.50 20.80 32.50 29.10 29.90 31.60 8.20 9.86 16.08 7.20 8.86 8.00 128.7 110.8 152.0 118.8 120.0 126.0 28.0 21.3 32.0 25.1 26.7 29.3 8.25 8.38 7.92 8.18 10.00 9.03 1.75 1.61 2.00 1.82 1.48 1.58 13.3 15.1 15.4 0.161 0.182 0.203 2.36 3.30 4.13 1.52 2.40 2.30 14.35 21.50 21.50 16.08 10.20 10.52 80.0 97.3 97.3 25.1 36.4 37.1 5.96 7.14 7.26 5.04 6.50 6.56 15.1 13.4 17.3 15.6 16.0 15.4 0.308 0.273 0.399 0.336 0.322 0.336 3.80 2.93 3.87 3.56 2.84 2.97 2.00 2.10 2.30 2.36 2.36 2.30 13.85 16.60 11.00 14.93 16.88 8.47 8.54 17.40 20.80 11.28 11.67 13.92 154.8 154.8 250.5 128.7 161.3 148.0 23.3 24.7 46.7 22.7 32.0 24.7 10.27 8.25 12.16 10.40 11.58 10.40 2.05 1.82 2.60 2.24 2.64 2.18 22.1 22.7 24.1 12.9 22.4 23.6 0.238 0.189 0.210 0.091 0.133 0.203 3.98 3.91 2.96 4.69 3.34 2.97 2.02 1.82 2.04 1.16 1.64 1.94 6.70 6.93 6.40 5.46 8.06 8.94 17.88 17.40 10.20 13.20 10.52 18.80 173.3 167.2 173.3 72.0 148.0 180.8 34.7 32.0 36.0 12.7 30.0 36.0 8.37 7.06 6.48 3.36 6.81 8.18 3.70 2.36 2.54 1.11 2.96 2.86 13.7 14.9 14.5 14.7 0.287 0.308 0.245 0.329 3.21 3.91 3.56 4.22 1.86 2.10 1.82 1.98 14.28 15.20 15.20 14.93 14.33 10.20 18.33 16.47 186.8 180.8 154.8 194.6 29.3 32.0 28.0 38.4 6.87 9.35 7.40 9.48 1.73 2.18 1.67 2.06 18.2 12.8 13.3 17.2 16.6 17.3 0.175 0.161 0.175 0.140 0.168 0.161 3.52 2.84 3.42 3.56 3.74 3.86 1.38 1.66 1.54 2.10 2.06 2.24 23.10 18.13 23.50 16.11 15.74 17.15 10.29 16.93 7.31 7.31 12.00 6.86 304.0 123.3 195.0 195.0 173.3 160.0 54.9 41.0 47.2 40.9 49.6 37.2 5.57 4.27 5.70 4.46 4.92 5.83 2.30 1.91 1.85 2.18 2.01 1.89 22 49.2 Peitsa Mikola Taulukko 3 jatk. Table 3 cont. Raekokoomus — Mechanical composition Taimi- tarha Nursery Vk pH Näyte i w Sample 20-2 2-0.2 0 2- 0 02- <0. 002 mm mm °- 02 °- 002 mm mm mm % % Org. C % 1. 9 10 11 12 13 14 15 16 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. 1:1 4.3 29.2 50.5 11.3 4.7 14.9 5.5 1:2 6.9 32.2 47.7 8.8 4.4 12.5 5.9 1:3 5.0 27.0 52.5 10.7 5.1 20.1 5.6 2: 1 6.1 23.5 56.1 10.5 3.8 18.7 5.7 2:2 10.1 22.1 53.7 10.8 3.3 15.4 4.8 2:3 3.5 24.8 54.7 11.6 5.4 16.4 5.8 2: 1 3.4 44.0 42.1 5.4 5.1 19.0 7.1 2: 2 2.4 44.3 41.5 7.5 4.3 19.2 7.1 2:3 2.6 44.2 42.4 5.8 5.0 20.4 7.2 1:2 10.5 34.8 41.0 6.4 7.3 27.3 5.3 1:3 8.0 31.1 46.7 6.2 8.0 27.2 5.4 2:2 7.8 36.6 42.4 5.6 7.6 21.0 5.3 2:3 7.9 33.7 44.6 5.6 8.2 26.8 5.2 1:2 6.3 32.2 43.3 11.3 6.9 12.5 6.2 1:3 7.3 28.9 41.6 13.7 8.5 14.0 6.0 2:1 6.0 29.7 43.5 12.7 8.1 16.7 6.6 2:2 6.0 28.4 43.9 13.1 8.6 17.2 6.6 2:3 8.4 32.9 42.1 10.2 6.4 13.5 6.1 1: 1 10.4 28.2 43.4 11.2 6.8 20.1 5.6 1: 2 11.6 29.0 42.5 10.3 6.6 21.2 5.7 1:3 17.5 30.4 39.1 8.2 4.8 20.2 5.7 2:1 11.4 28.5 43.2 9.0 7.9 30.8 6.3 2: 2 11.8 30.5 40.3 9.0 8.4 33.3 6.6 2:3 8.9 28.7 43.8 9.7 8.9 28.9 5.7 1: 1 0.4 25.9 56.7 9.7 7.3 15.6 5.8 1:2 0.2 27.3 58.2 6.9 7.4 14.0 6.3 1:3 0.5 27.2 55.2 8.4 8.7 16.1 5.8 2:1 0.9 23.3 54.8 11.5 9.5 16.2 5.9 2:2 0.6 24.7 57.1 9:4 8.2 17.9 6.1 2:3 0.2 28.0 53.4 8.8 9.6 16.0 5.9 1: 1 13.5 45.6 24.9 10.0 6.0 15.6 5.5 1:2 14.6 45.6 24.3 9.9 5.6 20.1 5.5 1:3 16.4 43.2 25.6 8.8 6.0 22.9 5.1 2:1 15.3 49.4 22.9 8.0 4.4 16.4 4.6 2:2 18.2 50. o 20.5 6.9 4.4 13.8 4.8 2:3 15.6 47.4 24.6 7.8 4.6 17.0 4.8 1: 1 2.4 9.3 28.7 44.9 14.7 45.0 5.7 1: 2 2.3 20.4 28.2 32.7 16.4 47.3 5.3 1:3 2.4 17.1 28.1 35.9 16.5 47.0 5.6 2: 1 3.4 27.5 26.0 30.7 12.4 38.9 5.5 2: 2 2.4 19.2 27.6 34.6 16.2 44.3 5.2 2:3 0.9 12.7 29.6 36.6 20.2 51.4 5.4 10. 2.35 2.33 3.12 1.70 2.16 3.17 4.22 4.22 4.70 8.11 9.70 8.54 8.30 2.42 2.23 2.50 3.58 2.66 5.85 5.90 5.76 8.54 9.98 9.36 2.02 1.82 1.92 2.74 3.65 3.50 3.31 4.22 5.74 3.48 2.93 4.08 9.31 10.48 11.23 8.35 10.75 13.50 49.2 Tutkimuksia taimitarhamaasta ja sen vaikutuksesta taimien kehitykseen 23 Typpi NI [ 4 -asetaattiin liukeneva Nitrogen NHt acetate soluble C : N Koko- nais- NO, SH, K 2 O Na 2 0 CaO MgO MnO P 2 O 5 Total o/ /o mg/100 g mg/100 g 11. 12. 13. 14. 15. 16. 17. 18. 19. 20. 14.6 0.161 1.53 2.10 5.60 4.97 23.8 2.1 3.75 1.18 14.5 0.161 2.07 2.04 10.27 10.20 105.3 24.0 3.16 5.04 15.4 0.203 1.78 2.32 7.89 7.03 45.6 5.7 5.24 1.57 20.2 0.084 1.40 1.50 5.03 8.74 80. o 10.9 2.62 2.88 17.2 0.126 1.76 1.84 5.26 16.08 lOO.o 21.3 4.40 3.78 17.4 0.182 2.66 2.46 7.26 9.37 73.2 12.3 5.18 2.38 16.3 0.259 3.25 2.32 17.25 12.73 361.5 65.3 6.48 14.13 15.9 0.266 2.18 1.98 29.90 10.20 402.0 69.3 6.47 17.30 16.8 0.280 3.62 2.16 47.40 11.28 395.0 69.3 7.53 16.62 21.1 0.385 3.03 2.46 31.20 16.08 151.2 32.7 9.74 2.38 20.4 0.476 3.49 2.90 39.20 19.80 229.5 45.3 10.00 2.36 23.0 0.371 6.29 2.50 36.25 16.47 194.6 36.3 9.35 2.94 19.1 0.434 5.04 2.72 39.20 13.53 216.0 37.4 9.74 2.74 12.9 0.189 2.34 2.10 10.53 8.54 148.0 23.3 5.38 8.20 11.8 0.189 2.33 1.78 22.80 13.92 130.7 23.3 6.09 11.60 11.5 0.217 6.32 1.78 21.50 13.20 232.5 33.1 6.35 8.40 14.6 0.245 3.28 1.84 26.24 9.26 272.5 36.7 6.61 8.65 12.3 0.217 2.41 1.84 11.47 13.53 161.3 21.6 6.42 14.30 17.0 0.343 3.28 2.50 10.27 7.20 157.3 20.3 7.46 3.14 16.9 0.350 2.36 2.34 9.80 17.40 154.8 21.6 7.72 3.06 17.5 0.329 2.36 1.74 8.47 14.80 154.8 20.3 5.70 2.50 18.8 0.455 2.80 2.34 16.00 9.53 424.0 49.3 7.92 3.98 19.8 0.504 3.81 2.18 18.46 16.47 748.0 63.3 9.35 5.72 18.1 0.518 3.55 2.76 14.93 8.86 284.0 36.7 8.89 3.86 8.3 0.245 2.99 1.74 16.00 13.53 128.7 20.3 5.31 2.08 7.2 0.252 2.23 1.58 8.94 17.40 154.8 19.3 4.40 1.65 7.6 0.252 2.09 1.40 12.20 5.46 136.0 20.3 4.40 1.85 14.5 0.189 1.75 1.06 16.00 10.93 118.8 20.3 4.46 1.42 14.5 0.252 2.24 1.58 15.46 5.46 167.2 22.9 4.92 1.89 14.3 0.245 2.84 1.60 16.00 13.92 164.0 25.6 4.46 3.14 14.3 0.231 2.09 1.72 9.80 19.98 105.3 20.3 10.79 7.16 14.0 0.301 2.92 1.76 9.83 7.03 141.0 21.9 12.60 6.08 16.1 0.357 3.32 2.34 12.35 23.60 178.0 33.7 18.60 7.16 13.4 0.259 12.20 4.22 8.47 6.34 97.3 18.0 16.50 10.38 13.5 0.217 8.06 4.18 6.40 16.11 77.7 13.5 13.52 7.56 14.6 0.280 12.90 3.56 10.53 12.72 126.0 24.7 17.42 12.00 21.1 0.441 5.91 1.88 14.28 21.32 466.0 115.2 7.92 4.56 23.1 0.434 3.81 1.90 9.03 30.40 390.0 103.0 10.85 2.01 22.3 0.504 4.29 1.84 10.72 17.88 463.0 98.0 9.48 4.96 24.8 0.336 2.77 1.98 14.62 17.40 309.5 89.4 10.20 4.14 26.9 0.399 3.60 1.98 11.42 14.84 386.0 98.8 9.55 1.57 24.7 0.546 4.10 2.20 16.60 21.86 697.0 146.8 10.00 7.78 24 49.2 Peitsa Mikola Taulukko 3 jatk. Table 3 cont. Baekokoomua — Mechanical composition Taimi- Vk pH Org . tarha Nursery Näyte Sample 20—2 mm 2—0.2 mm 0.2— 0.02 mm 0.02— 0.002 mm <0.002 mm Wc c % % o/ /o 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. 10. 17 1:1 1:2 1:3 2:1 2:2 2:3 9.7 6.3 9.2 14.5 10.1 4 .4 37.8 37.6 38.8 32.5 27.4 32.7 33.7 37.0 34.6 38.5 43.8 41.7 11.7 12.5 10.0 9.2 12.3 13.6 7.1 6.6 7.4 5.3 6.4 7.6 20.9 21.2 22.8 13.6 18.3 22.0 6.4 6.4 6.5 6.1 6.2 5.8 4.89 5.16 5.23 2.81 3.84 4.01 18 19 20 21 22 23 1:1 1:2 1:3 2: 1 2:2 2:3 1 a 1 b 1:1 1:2 1:3 2:1 2:2 2:3 1:1 1:2 1:3 2:1 2:2 2:3 1:1 1:2 1:3 2:1 2:2 2:3 1:1 1:2 1:3 2:1 2:2 2:3 1.6 0.9 0.9 0.6 0.9 1.0 1.3 2.0 3.6 3.4 1.7 2.4 2.2 3.0 4.4 1.9 4.7 4.3 5.2 3.5 3.5 3.0 5.2 0.4 2.7 1.5 1.5 3.7 3.1 1.6 4.3 2.3 22.8 24.5 16.2 16.6 23.2 19.4 54.9 43.6 31.7 35.5 23.6 30.1 31.8 16.5 51.4 75.4 62.5 50.3 55.6 46.2 65.3 56.3 38.3 39.2 29.9 28.9 20.1 23.8 21.1 17.7 23.0 21.5 58.6 64.4 68.2 73.1 62.9 63.1 38.5 48.1 45.6 45.6 60.5 50.9 48.7 60.3 22.2 14.5 16.0 24.9 24.8 26.1 22.6 25.8 37.4 53.4 52.0 57.0 56.4 52.5 53.1 48.7 49.7 56.0 10.8 6.1 10.6 6.1 7.7 10.8 2.5 2.9 11.2 7.8 6.9 9.1 9.0 10.9 10.7 3.2 7.9 8.7 5.5 11.5 4.8 7.4 10.9 3.3 7.7 6.1 11.0 11.2 13.5 21.0 13.9 10.9 6.2 4.1 4.1 3.6 5.3 5.7 2.8 3.4 7.9 7.7 7.2 7.5 8.3 9.3 11.3 5.0 8.9 11.8 8.9 12.7 3.8 7.5 8.2 3.7 7.7 6.5 11.0 8.8 9.2 11.0 9.1 9.3 19.8 10.1 18.5 9.6 14.2 18.2 7.7 8.6 22.6 17.2 14.9 20.7 19.5 24.3 15.2 8.6 11.9 14.0 13.7 16.7 11.0 14.2 15.8 11.4 16.4 13.2 28.7 20.1 16.4 29.9 17.5 18.4 6.1 6.0 6.6 6.2 5.9 5.7 5.3 5.3 7.2 7.0 5.7 6.8 5.9 7.0 5.8 6.1 5.7 5.6 5.9 5.8 6.1 5.3 5.1 5.9 5.4 5.9 5.5 5.8 5.2 6.9 5.5 5.7 3.65 1.94 2.21 1.82 2.78 3.14 1.56 1.70 4.34 3.96 2.18 3.84 3.72 4.13 1.68 1.73 1.66 1.49 1.75 2.02 2.35 2.66 2.16 2.21 3.io 2.69 4.39 3.60 3.12 3.43 3.26 4.20 24 1:1 1:2 1:3 2:1 2:2 2:3 0.9 1.0 0.5 0.5 0.5 0.3 3.7 4.3 3.9 3.4 3.6 3.6 70.3 68.2 68.3 70.2 72.7 69.4 14.7 16.3 16.2 15.5 14.5 14.9 10.4 10.2 11.1 10.4 8.7 11.8 27.7 19.7 28.6 18.7 18.1 23.4 5.9 5.4 5.3 5.7 6.2 5.5 1.99 2.40 2.78 2.30 1.90 2.26 49.2 Tutkimuksia taimitarhamaasta ja sen vaikutuksesta taimien kehitykseen 25 4 C : N Typpi Nitrogen taattiin liukeneva NH t acetate soluble Koko- nais- Total NO s NH 4 K s O Na„0 CaO MgO MnO P 2 O t % mg/100 g mg/100 g 11. 12. 13. 14. 15. 16. 17. 18. 19. 20. 22.5 23.0 22.0 16.7 20.3 19.1 0.217 0.224 0.238 0.168 0.189 0.210 2.41 1.61 1.30 2.19 2.56 2.92 1.70 1.70 2.10 1.90 1.56 1.98 28.20 26.40 23.28 35.40 39.72 27.90 21.86 13.42 9.86 9.94 10.93 22.60 268.0 320.0 321.5 121.0 167.2 170.0 41.6 49.7 48.6 25.7 32.0 29.7 6.35 6.87 6.68 4.53 5.38 6.55 11.52 6.70 9.25 4.00 7.12 4.51 13.0 13.2 11.7 12.4 13.7 12.8 0.280 0.147 0.189 0.147 0.203 0.245 2.89 1.65 2.49 2.46 3.26 3.28 2.40 1.98 1.72 1.56 2.00 2.30 11.00 7.26 14.28 7.66 6.13 5.49 9.26 4.97 8.86 6.86 8.20 7.03 208.0 82.3 170.8 94.9 120.0 112.0 52.9 8.6 38.7 12.3 22.7 14.6 13.63 6.42 9.48 9.68 6.42 12.29 4.70 1.41 4.16 2.05 1.78 1.41 13.1 12.8 0.119 0.133 1.93 1.28 1.84 2.14 11.73 9.13 7.20 7.20 51.2 48.4 12.7 8.7 3.68 5.70 5.62 4.14 18.2 18.0 14.1 15.2 15.6 14.8 0.238 0.217 0.154 0.252 0.238 0.280 8.96 6.20 4.71 7.34 7.50 7.46 1.96 1.68 1.64 1.92 1.62 1.68 17.25 27.40 20.13 25.15 20.90 24.75 133.3 25.60 11.28 29.85 17.37 51.25 (2820.0) 460.0 120.0 528.0 206.0 944.0 185.2 54.9 20.9 63.7 38.3 76.6 8.05 5.50 2.64 6.68 8.44 5.83 4.82 9.05 3.98 6.14 4.48 3.32 10.9 13.0 14.8 11.8 15.6 13.1 0.154 0.133 0.112 0.126 0.112 0.154 1.24 0.82 1.23 1.13 0.84 1.03 1.72 1.40 2.56 1.56 1.34 1.58 9.60 19.80 13.53 8.27 13.33 19.47 9.20 5.46 5.74 5.74 5.74 6.66 93.4 90.7 88.0 78.6 97.4 122.8 16.7 15.3 16.7 11.5 22.7 28.0 3.75 3.62 2.80 2.80 4.01 4.20 2.28 9.66 4.16 2.08 4.20 5.10 12.0 13.0 12.3 12.6 14.3 12.8 0.196 0.203 0.175 0.175 0.217 0.210 1.78 1.35 1.24 1.40 1.25 1.42 1.88 2.50 1.86 1.56 2.32 2.02 8.23 9.60 7.27 3.20 5.83 15.46 4.97 4.94 6.34 5.20 6.17 6.93 102.0 66.7 38.6 94.9 75.4 88.0 19.4 8.7 6.0 12.3 12.3 14.4 3.68 3.03 4.86 3.03 2.44 1.99 1.85 2.96 2.10 0.95 1.33 2.12 14.6 16.1 13.1 14.0 13.7 15.0 0.301 0.224 0.238 0.245 0.238 0.280 1.49 1.27 1.31 1.62 1.06 1.31 2.84 1.74 1.84 1.58 1.54 2.08 18.75 17.49 13.33 20.55 14.40 21.50 8.86 6.51 6.66 11.28 8.46 6.66 154.8 137.0 95.4 477.0 130.0 157.3 28.0 15.8 11.5 52.6 20.8 22.7 9.54 7.46 8.05 12.80 7.19 8.05 4.82 3.87 3.30 5.52 2.71 3.90 11.4 12.7 12.4 11.7 11.3 11.5 0.175 0.189 0.224 0.196 0.168 0.196 4.80 2.40 3.39 2.39 2.12 1.67 1.96 1.78 2.20 1.96 2.26 1.98 33.48 23.28 25.47 18.46 17.87 15.46 8.86 9.53 10.93 10.93 8.20 8.86 123.3 118.8 130.7 108.0 170.8 108.0 19.6 16.7 24.7 21.3 26.0 21.3 8.95 8.95 10.07 10.20 7.13 10.20 2.52 4.12 3.38 1.62 1.48 1.67 26 Peitsa Mikola 49.2 taimitarhat jakaantuivat eri maalajeille jokseenkin samassa suhteessa kuin muutkin taimitarhat, joten ne maan laatunsa puolesta edustanevat jokseen kin hyvin maan kaikkia taimitarhoja. Näytetaimitarhojen maa-analyysien tulokset ovat taulukossa 3. Tauluk koa tarkastellessa todetaan, että maan raekokoomus vaihtelee hyvin suu resti eri taimitarhoissa. Erityisesti hiesu- ja savilajitteen (<0.02 mm) määrä, jolle annetaan taimitarhojen ohjekirjoissa tärkeä merkitys, vaihtelee tuntuvasti. Se on pienin hiekkamaille perustetuissa taimitarhoissa, esim. taimitarhoissa 6 ja 19 3—6 %, suurin taas savimaan taimitarhoissa 3 (30—50 %) ja 16 (40 —60 %). Keskimäärin taimitarhojen maa sisältää varsin runsaasti hiesua ja savea, kuten jo taimitarhatiedustelunkin tulokset osoittivat. Kaikista maanäytteistä oli nim. 62 %:ssa hiesua ja savea yli 15 %, jota Arnborg ja Stefansson (1951) pitävät sopivan taimi tarhamaan ylärajana, ja 31 %:ssa yli 20 %, kun taas alle 10 % hiesua ja savea oli vain 10 %:ssa näytteistä. Melko suuri hiesun ja saven määrä joissakin hiekka- ja someromaankin taimitarhoissa (esim. 2 ja 15) selittyy sillä, että taimitarhat on perustettu pelloille, joita nähtävästi on joskus savettu. Myös soralajitteen osuus on muutamissa taimitarhamaissa melko suuri (yli 10 % taimitarhoissa 8, 13 ja 15), minkä ilmoitetaan haittaavan työs kentelyä. On syytä kiinnittää huomiota vielä siihen seikkaan, miten taimitarhain hoitajat ovat arvostelleet maan soveltuvuuden taimitarhaksi. Sopimatto miksi oli arvosteltu eri maalajien taimitarhoista seuraavat sadannekset: Humus Maassa olevan orgaanisen aineen eli humuksen merkitys on siinä, että se lisää savipitoisen maan kuohkeutta ja karkean maan vedenpidätyskykyä sekä on lannoittamattomassa maassa kasvien pääasiallinen typen lähde. Riittävän humuspitoisuuden tärkeyttä korostetaan taimitarhaoppaissa. Niinpä Arnborgin ja Stefanssonin (1951) mukaan tulee maan hehkutuskevennyksen olla vähintään 8 %. Amerikkalaisten ohjeiden mukaan riittää huomattavasti pienempikin humuspitoisuus, 2—2.5 % hiekkamaat • 25 %, syynä kuivuus tai laihuus, hietaiset moreenimaat • • 7 %, » kivisyys, hiesumaat . 38 % ' | » roudan tuhot. /O saviset moreeni- ja savimaat .. , .. 48% kaikki taimitarhat .. 24% Tutkimuksia taimitarliarriaasta ja sen vaikutuksesta taimien kehitykseen 49.2 27 (W i 1 d e 1946, Wake 1e y 1954). Suomalaisessa peltoviljelyssä pidetään humuksen lisäystä tarpeellisena, jos maan hehkutuskevennys on alle 9 % (Valmari & Salonen 1940). x) Taimitarhatiedustelun vastauksista kävi ilmi, että suomutaa on yleisesti käytetty maanparannusaineena ja taimitarhain hoitajat korostavat mudan hyvää vaikutusta tai suorastaan välttämättömyyttä. Taulukosta 3 todetaan, että taimitarhain humuspitoisuus vaihtelee suu resti. Keskimäärin orgaanista hiiltä on 2.5—3.5 %, mikä vastaa 4.3—6 % humuspitoisuutta tai 5.7 —8 % hehkutuskevennystä, mutta on joissakin näytteissä jopa alle 1.5 % ja muutamissa yli 10 %. Em. Arnborgin ja Stefanssonin normien mukaan taimitarhojemme maan humus pitoisuus on siis yleensä jonkin verran liian alhainen (8 %:n hehkutus kevennystä vastaava orgaanisen hiilen pitoisuus on noin 3.5 %), kun taas amerikkalaisten normien mukaan humuspitoisuus on yleensä riittävä, jopa usein sangen runsaskin. Maan humuspitoisuus vaihtelee tuntuvasti samankin taimitarhan eri näytteissä. Tämä johtuu siitä, että maanparannusaineena käytetty muta tai komposti on sekoittuneena maahan epätasaisesti. Maan vedenpidätyskyky (Vk) riippuu kiinteästi sekä hienoimpien lajit teiden (hiesun ja saven) että orgaanisen aineen runsaudesta. Keskimäärin Vk vaihtelee taulukon 3 mukaan 15—20 %, mutta on muutamissa kar keahkoissa ja vähämultaisissa maissa alle 10 % ja hienojakoisissa tai runsas multaisissa maissa jopa 30—50 %. Happamuus Maan pH-lukuun viljavuustekijänä on kiinnitetty paljon huomiota. Suomen maat, varsinkin humuskerros, ovat tunnetusti sangen happamia, ja kun useimmat viljelyskasvit antavat parhaita satoja lähes neutraalissa reaktiossa, kuuluu maan kalkitseminen happamuuden lieventämiseksi maan viljelyksen vakiotoimenpiteisiin. Metsäpuiden, nimenomaan havupuiden, luonnolliset kasvupaikat ovat yleensä melko happamia, joten niille ilmeisesti kään maan happamuus ei ole ainakaan suuresti haitaksi. Eri puulajien suhtautumista kasvualustan happamuuteen ei tarkoin tunneta; vaikka l ) Humuspitoisuus eli multavuus on tapana käytännön tarpeita varten määrittää joko orgaa nisen hiilen tai hehkutuskevennvksen avulla. Molemmat määritykset ovat likimääräisiä. Orgaani sen hiilen määrä on tapana kertoa luvulla 1.724, mikä edellyttää 58 %:n hiilipitoisuutta humuk sessa. Valm a r i n (1938) mukaan Suomen peltomaiden orgaanisen aineen hiilipitoisuus tuskin kuitenkaan on yli 50 %, joten oikeampi kerroin olisi noin 2.0. Hehkutuskevennykseen taas sisältyy orgaanisen aineen lisäksi jonkin verran hygroskooppista vettä, joten todellinen humuspitoisuus on hiekka- ja hietasavimailla I—2 % alhaisempi kuin hehkutuskevennys (Ekström 1927). Yhdeksästä erilaisia maita edustavasta näytteestä määritettiin tässä tutkimuksessa myös hehkutuskevennys, jolloin ilmeni, että keskimääräinen hehkutuskevennvksen ja orgaanisen hiilen suhde oli 2.3 (vaihtelu 2.1—2.7). 28 Peitsa Mikola 49.2 puut luonnossa kasvavat hyvinkin happamassa maassa, suositellaan taimi tarhoissa vain lievästi hapanta maata. Esim. Heikinheimo (1956) suosittelee pH-aluetta 5.5—6. 0, Wilde (1946) havupuille 5.0 —5.5, samoin Wakeley (1954), kun taas lehtipuille pidetään jokseenkin neutraalia maata sopivimpana. Pelloille perustettuja taimitarhoja on yleensä aikaisemmin maatalou dellisessa käytössä kalkittu. Samoin taimitarhoja metsämaalle perustet taessa on tapana suorittaa peruskalkitus. Mutta taimitarhatiedustelun mukaan ajoittain toistuva kalkitus on tavallista taimitarhain jatkuvassa hoidossakin. Kalkitus taimitarhoissa johtunee yleensä maataloudessa saa dusta tottumuksesta. Muutamissa tiedustelun vastauksissa pidettiin kal kitusta tarpeellisena happamuuden lieventämisen vuoksi. Kun kuitenkaan ei monessakaan tapauksessa happamuutta ollut mitattu, ei käsitys kalkin maata parantavasta vaikutuksesta perustune taimitarhan hoidossa, vaan maataloudessa saatuihin kokemuksiin. pH:n ja kalkin merkitystä lienee maataloudenkin alalla yliarvioitu (vrt. Äslander 1953; Wilde 1954), ja happamuuden tilille on pantu sellaista, mikä johtuu ravinteiden puutteesta. Näytetaimitarhojen maiden pH-luvut ovat taulukossa 3. On huomatta va, että maan pH vaihtelee vuoden eri aikoina, se myös yleensä jonkin verran laskee maanäytteiden kuivuessa ja eri mittaustavat antavat hieman erilaisia tuloksia, joten eri tutkijain ilmoittamia pH-lukuja ei voida ilman muuta rinnastaa. Taulukosta nähdään, että taimitarhojen pH vaihtelee Kuva 2. Maanäytteiden kalkkipitoisuuden ja pH:n välinen riippuvuus. Fig. 2. Relation between the lime content and the pH of the soil samples. 49.2 Tutkimuksia taimitarhamaasta ja sen. vaikutuksesta taimien kehitykseen 29 melko vähän. Useimmissa tapauksissa se on 5.5—6.0, mutta yleisesti nou see 6:n yläpuolelle, jopa 7:ään, mutta vain parissa tapauksessa on alle 5.0. Jokseenkin samanlaisen kuvan Suomen taimitarhamaiden happamuudesta antoi Heikinheimon (1940) tutkimus. Samankin taimitarhan eri näytteiden välillä on huomattavia eroja, mikä johtuu osittain happaman suomudan, osittain kalkin epätasaisesta sekaantumisesta maahan. Kuten jo taulukosta 3 voidaan huomata, maan pH on melko kiinteästi riippuvainen kalkkipitoisuudesta. Kalkkipitoisuuden ja pH:n välistä suhdetta osoittaa kuva 2. Paitsi vaihtuvan kalkin määrä, happamuuteen vaikuttaa maalaji sekä orgaanisen aineen laatu ja määrä. Niinpä esim. taimitarhassa 16 on pH suuresta kalkkipitoisuudesta huolimatta suhteellisen alhainen, koska maahan on äskettäin lisätty runsaasti hapanta ja melko raakaa turvetta. Samoin taimitarhassa 11 on suomudan käyttö ollut runsasta. Typpi Taimitarhain maanäytteiden kokonaistypen sekä erikseen ammoniakki ja nitraattitypen pitoisuudet nähdään taulukosta 3. Kokonaistyppipitoisuus vaihtelee suuresti eri taimitarhoissa ja näytteissä, kuten orgaaninen hiilikin, josta typen määrä on melko kiinteästi riippu vainen. Pienimmät typpipitoisuudet ovat noin 0.1 %, suurimmat yli 0.5 %. Keskimääräinen typpipitoisuus on 0.20—0.2 5 %. Nitraattitypen määrä vaihtelee hyvin paljon, kuten odottaa sopiikin ottaen huomioon, että taimitarhoissa on yleisesti käytetty nitraattipinta lannoitusta, vieläpä melko suuria määriä, ja toisaalta nitraatti myös no peasti 'huuhtoutuu maasta. Suurimmat nitraattipitoisuudet onkin todettu taimitarhoissa, joissa on annettu suuria pintalannoitemääriä melko hiljan ennen näytteiden ottoa. Keskimääräinen nitraattityppipitoisuus on noin 3.0 mg/100 g, mutta vaihteluväli on 0.8—12.9 mg/100 g. Ammoniakkitypen pitoisuus vaihtelee huomattavasti vähemmän kuin nitraatin (l.i—7.2 mg/100 g), mikä on luonnollista, koska ammonium pintalannoitteita on käytetty vain harvoissa tapauksissa ja NH 4 -ioni myös sitoutuu maahan paremmin. Nitraattityppeä on taimitarhamaissa useim miten ollut enemmän kuin ammoniakkityppeä, päinvastoin kuin maassa yleensä, mutta selityksenä on nitraattilannoitteiden yleinen käyttö. Osal taan lienee tosin syynä tällaiseen suhteeseen myös se, että analyysit on tehty kuivatuista maanäytteistä ja kuivumisen aikana osa maassa olevasta ammoniakista muuttuu nitraatiksi (Piper 1950). Ammoniakki- ja nitraattityppi muodostavat yhteensä keskimäärin noin 2 % maanäytteiden kokonaistypestä. Hiilen ja typen suhde (C : N) vaihtelee eri taimitarhojen maissa tuntu vasti (ääriarvot 7.2 ja 26.9). Se on selvästi riippuvainen maan humus 30 Peitsa Mikola 49.2 Kuva 3. Typen ja orgaanisen hiilen suhde taimitarhamaissa. Fig. 3. Relation of nitrogen and organic carbon contents in nursery soils. pitoisuudesta siten, että mitä suurempi on humuspitoisuus, sitä pienempi on typen suhteellinen määrä humuksessa ja sitä suurempi on siis suhde C : N (kuva 3). Tämä näkyy myös seuraavasta keskimääräisiä suhdelukuja esittävästä asetelmasta. Typpeä on maan orgaanisesta aineesta eri taimitarhojen näytteissä keskimäärin 4.0 %, mutta vaihteluväli on melko suuri (2.2 —8.1 %). Eri tyisesti herättää huomiota kaksi taimitarhaa (6 ja 17), joissa typpeä on humuksen määrään verrattuna sangen vähän, sekä yksi (14), jossa humuk sen typpipitoisuus on poikkeuksellisen suuri (näitä taimitarhoja vastaavat pisteet on kuvassa 3 ympäröity katkoviivoin). Vaihtuvat kationit Tärkeimpien vaihtuvien kationien pitoisuudet taimitarhojen maanäyt teissä on esitetty taulukossa 3. Yleiskatsauksen vuoksi on taulukkoon 4 koottu yhdistelmä tutkimuksessa tavatuista ääri- ja keskimääräisistä arvoista. Ravinnemäärät hehtaaria kohti on laskettu 15 cm:n vahvuiselle pintakerrokselle edellyttäen maan tilavuuspainoksi l.io. Koska taimitarhain maan laatu, aikaisempi käyttö ja lannoituksen voimakkuus vaihtelevat hyvin suuresti eri taimitarhoissa, on luonnollista, että myös vaihtuvien kationien määrissä on suurta vaihtelua. Orgaaninen hiili, % . .. 2 4 6 8 10 Kokonaistyppi, % ... 0.17 0.2 8 0.35 0.42 0.4 Typpeä humuksessa, °/ 0 .... .... 4.9 4.1 3.4 3.0 2. C : N ... 11.7 14.4 16.9 19.0 21.0 49.2 Tutkimuksia taimitarhamaasta ja sen vaikutuksesta taimien kehitykseen 31 Kali on ravinne, jota puun taimet tarvitsevat runsaasti ja jonka täy dennyksestä taimitarhoissa säännöllisesti huolehditaan lannoituksella. To detut kalimäärät ovat monissa taimitarhoissa sangen pieniä, jopa pienempiä kuin tavallisessa metsämaassa (Viro 1951), mutta koska näytteet on otettu taimien toisen kasvukauden lopulla, ovat maan kalivarat tällöin ilmeisesti pienimmillään. Natronpitoisuus eri taimitarhoissa vaihtelee vähemmän kuin kalin. Määrät ovat 2—3 kertaa suurempia kuin metsämaissa. Taimien natronin tarve on melko pieni, joten sen puute tuskin tulee kysymykseen, mutta tuskin pitoisuus helposti nousee liian suureksikaan. Natronia tulee maahan pääasiassa väkilannoitteiden mukana, ja sitä onkin eniten maassa niissä taimitarhoissa, joissa on käytetty runsaimmin pintalannoitusta. Selvä yhteys on todettavissa maan nitraattitypen ja natronin välillä, mutta korrelaatio on kuitenkin heikko, koska nitraatti poistuu maasta melko nopeasti kasvien ottamana tai huuhtoutumalla, mutta natroni säilyy kauemmin. Taulukko 4. Yhdistelmä taimitarhoissa tavatuista alhaisimmista, korkeimmista ja keskimääräisistä ravinnepitoisuuksista. Table 4. Highest, lowest, and average nutrient contents in analyzed nursery soils. Kalkkia taimitarhain maassa on yleensä 10—20 kertaa enemmän kuin metsämaissa, jopa vieläkin enemmän. Kuten edellä on mainittu, taimi tarhat on useimmiten perustettu aiemmin kalkituille pelloille ja monia on taimitarhanakin kalkittu. Magnesiaa on maahan tullut kalkin mukana ja sen määrä onkin jokseen kin suorassa suhteessa kalkkipitoisuuteen. Useimmissa taimitarhoissa kal siumia on 5—7 kertaa enemmän kuin magnesiumia. Selvänä poikkeuksena on taimitarha 16, jossa magnesiumia on huomattavasti enemmän kuin muissa taimitarhoissa, mutta siellä onkin maahan osittain kokeilutar koituksessa lisätty vuolukivijauhoa. Alhaisin Korkein Keskimääräinen Lowest Highest Average mg/100 g kg/ha mg/100 g kg/ha \ mg/100 g kg/ha K 2 0 3.2 53 47 A 780 14.0 230 Na 2 0 4.0 66 30.4 500 10.0 165 CaO 24 396 944 15 400 147 2 400 MgO 2.1 35 115.2 1 900 27.0 450 MnO 2.0 33 18.6 310 7.2 120 P 2 0 5 1.0 16.5 17.3 285 3.3 54 N 84 1400 546 9 000 230 3 800 32 Peitsa Mikola 49.2 Maan mangaanipitoisuus vaihtelee myös suuresti eri taimitarhoissa. Määrät ovat niin suuria, että taimet ovat tuskin missään taimitarhassa joutuneet kärsimään mangaanin puutetta. Mangaania on maahan luon taisten varojen lisäksi tullut lannoitteiden mukana. Kuten aikaisemmin on mainittu, määritettiin 30 maanäytteestä kationit myös EDTA:n avulla. Tulokset ovat taulukossa 5; vertailu kummankin määritystavan välillä käy parhaiten päinsä kuvien 4—7 avulla. Molemmilla tavoilla saadut maan kalipitoisuudet ovat melko hyvässä korrelaatiossa keskenään (kuva 4). Asetaatti on irroittanut maasta kalia noin 10 % enemmän kuin EDTA. Kalkkimääritysten välillä korrelaatio on, jos mahdollista, vielä parempi (kuva 5). EDTA on antanut kalkkia noin 10 % enemmän kuin asetaatti. Magnesiaa molemmat määritykset ovat antaneet saman verran, paitsi niissä maissa, missä magnesiumia on vähiten, EDTA on antanut selvästi enemmän kuin asetaatti (kuva 6). Mangaanin kohdalla asia on toisin (kuva 7). Korrelaatio eri määritys tapojen välillä on huomattavasti huonompi kuin toisilla kationeilla. EDTA on irroittanut maasta huomattavasti enemmän mangaania kuin asetaatti, ja ero on sitä suurempi, mitä enemmän maassa on mangaania. Fosfori Fosfori on tärkeä ravinne, jota kasvit ottavat maasta melko runsaasti ja jonka täydennyksestä sen vuoksi niin pelto viljelyksessä kuin taimi tarhoissakin huolehditaan lannoituksella. Maantutkimuksissa fosforilla on erikoisasema sikäli, että sen määrittämiseen maassa on käytetty monia eri menetelmiä, jotka ovat antaneet sangen erilaisia ja keskenään usein jonkin verran ristiriitaisia tuloksia (vrt. Viro 1951). Erityisesti havu puille käyttökelpoisen fosforin määrittäminen on toistaiseksi ratkaisematta, koska havupuut mykoritsoillaan pystyvät todennäköisesti ottamaan maasta fosforia sellaisessakin muodossa, jota mykoritsattomat kasvit eivät voi käyttää hyväkseen (vrt. esim. McComb & Griffith 1946, Stone 1950). »Kasveille käyttökelpoisen fosforin» pitoisuus taimitarhamaissa asetaa tilla määritettynä on taulukossa 3 ja EDTA:IIa määritettynä taulukossa 5. Menetelmien tulosten vertailu on kuvassa 8. Huomataan, että asetaatti ja EDTA-menetelmäin antamien tulosten välinen korrelaatio on sangen heikko. Milloin maassa on fosforia niukasti, on EDTA irroittanut sitä keski määrin noin 10 kertaa enemmän kuin asetaatti, mutta runsaasti fosforia sisältävistä maista jopa yli 20 kertaa enemmän. Myös Viron (1955 a) analyyseissä on EDTA (pH 9.0) antanut s—lo5 —10 kertaa suurempia fosfori määriä kuin ammoniumasetaatti (pH 7.0). Viron (1955 b, 1951) suoma laisista metsämaista tekemissä analyyseissä EDTA-menetelmällä saadut 49.2 Tutkimuksia taimitarhamaasta ja sen vaikutuksesta taimien kehitykseen 33 5 5279—57 Kuva 4. Fig. 4. Kuva 5. Fig. 5. Kuva 6. Fig. 6. Kuva 7. Fig. 7. Kuva 8. Fig. 8. Peitsa Mikola 34 49.2 Taulukko 5. Taimitarhamaiden ravinteisuus EDTA:lla määritettynä. Table 5. Nutrient contents of some nursery soils, determined, with EDTA. fosforimäärät ovat jokseenkin samaa suuruusluokkaa kuin fluoridimenetel mällä saadut, kun taas yleisesti käytetyllä laktaattimenetelmällä saadut fosforimäärät ovat olleet vain noin kymmenesosa edellisistä. Vuorisen ja Mäkitien (1955) mukaan laktaattimenetelmällä saatu fosforimäärä on 2—4 kertaa suurempi kuin asetaattimenetelmällä saatu. Maan fosforipitoisuus vaihtelee eri taimitarhoissa hyvin suuresti, kuten on muidenkin ravinteiden laita (taulukko 4). Keskimääräinen fosfori pitoisuus (asetaattimenetelmällä määritettynä) on yli kaksi kertaa suu rempi kuin keskimäärin MT:n männiköiden maassa Viron (1951) mukaan (laktaattimenetelmällä määritettynä), mutta joukossa esiintyy joitakin huomattavan alhaisiakin fosforipitoisuuksia. Hivenaineet Kupari ja sinkki määritettiin 30 maanäytteestä EDTA-menetelmällä. Tulokset ovat taulukossa 5. Taimi- tarha Näyte K s O CaO MgO MnO P*O s Cu Zn Nursery Sample mg/100 g p.p.m. 1 1: 2 6.6 162 26.4 22.62 111.9 6.89 34.02 2 2:2 1: 2 6.6 6.8 214 79 34.0 8.0 35.90 6.97 208.3 48.5 12.57 1.61 41.42 6.38 8 2:2 1: 1 15.4 18.2 146 330 28.6 57.4 9.45 4.24 105.9 19.4 2.18 3.83 12.57 5.82 9 1:3 2:1 2:3 1:1 16.8 12.8 13.6 4.4 204 204 166 33 43.0 39.0 34.6 7.0 3.98 2.80 3.85 3.20 17.3 13.1 14.5 8.4 2.38 2.99 2.94 1.96 5.62 4.40 5.68 2.42 15 16 17 18 20 22 1:3 2:1 2:3 1: 2 1:3 2:2 1:2 2:2 1:2 2:1 2:3 1:2 2:1 2:3 1:2 2:2 1:1 2: 1 6.4 3.4 5.8 9.6 11.8 6.2 6.8 9.0 21.0 26.8 22.2 6.2 5.6 3.6 22.2 19.0 7.4 2.4 60 107 103 180 242 106 494 484 400 168 224 116 124 150 544 236 120 116 12.0 16.0 16.0 28.0 40.0 15.0 107.0 107.0 53.0 22.4 30.0 15.0 18.2 22.4 51.4 38.0 17.0 12.6 4.36 1.50 3.72 35.00 40.65 31.40 11.68 10.35 8.54 5.41 9.71 8.54 5.oi 12.45 7.75 9.84 3.98 2.80 11.8 7.1 12.7 228.3 243.5 193.9 22.7 17.6 58.9 25.9 52.9 12.4 13.5 26.5 98.9 58.3 30.9 22.9 2.17 1.67 1.96 8.82 11.75 4.96 2.24 3.32 26.07 5.67 4.77 0.75 1.69 1.69 3.14 0.92 2.58 3.57 2.58 2.02 3.21 24.37 31.02 24.77 4.80 4.84 22.57 13.27 15.62 17.27 8.27 25.27 9.77 10.82 10.92 6.02 23 2:2 1:2 2:2 5.8 15.4 12.2 110 184 168 11.0 22.4 20.4 2.67 9.06 8.54 25.9 51.9 41.7 9.87 5.67 6.85 11.17 17.42 16.02 49.2 Tutkimuksia taimitarhamaasta ja sen vaikutuksesta taimien kehitykseen 35 Sekä kuparin että sinkin pitoisuus on yleensä yhtä suuri tai suurempi kuin MT:n metsämaissa (Viro 1955 b). Näiden hivenaineiden puutetta, ainakaan huomattavassa määrässä, tuskin esiintyykään kivennäismaiden taimitarhoissa. Kuparipitoisuus on maassa selvästi sitä korkeampi, mitä vanhempi taimitarha on. Kuparivalmisteita käytetään yleisesti karistetautien tor juntaan taimitarhoissa, ja on ilmeistä, että jatkuvan käytön seurauksena tapahtuu tämän aineen rikastumista maahan. Koska kupari suurehkoina määrinä esiintyessään on myrkyllistä, on siis vaara olemassa, että sen pitoisuus taimitarhan maassa nousee liian suureksi. Kokeilla olisi selvitettävä, kuinka suurta kuparipitoisuutta taimet haitatta sietävät. »Normaalimaa» Arvosteltaessa taimitarhan maan ravinteisuutta ym. ominaisuuksia tar vitaan myös vertailukohde, jonkinlainen »normaali»- tai »ihannemaa», johon tarkasteltavana olevaa maata verrataan, ja vasta vertailu osoittaa, missä suhteissa ja kuinka paljon maa poikkeaa siitä, millaista sen mieluimmin tulisi olla. Taimitarhain ohjekirjoissa on yleisesti mainittu melko väljiä optimi alueita tai raja-arvoja, mitä tulee maan raekoostumukseen, happamuuteen ja humuspitoisuuteen, kuten edellä on mainittu. Wilde (1938) ja Wil d e ja Patzer (1940) ovat esittäneet myös melko täsmälliset maan ravin teisuusvaatimukset eri puulajien kasvattamista varten. Koska ei ole käytettävissä sellaisinaan Suomen oloihin soveltuvia nor meja taimitarhamaan ominaisuuksille, on edellä esitettyjen maa-analyysien perusteella muodostettu teoreettinen »keskiarvomaa» seuraavasti: Rae kokoomus on saatu laskemalla aritmeettisena keskiarvona kaikista maa näytteistä. Kemiallisten ominaisuuksien osalta ei aritmeettisen keskiarvon laskemista pidetty tarkoituksen mukaisena, koska muutamissa näytteissä esiintyy poikkeuksellisen korkeita pitoisuuksia, jotka vaikuttaisivat tuntu vasti keskiarvoihin. Sen sijaan etsittiin kussakin näyteryhmässä keskim mäinen arvo (mediaani) ja laskettiin näin saatujen kuuden arvon aritmeetti nen keskiarvo. Näin saadun »keskiarvoinaan» ei suinkaan tarvitse edustaa hyvää taimitarhamaata, sen ei edes tarvitse olla taimitarhaksi erityisen sopivaakaan; se vain edustaa tutkimukseen sisältyvien taimitarhojen keski määrää, johon yksityisiä taimitarhoja voidaan verrata. »Normaalimaan» ominaisuudet on esitetty taulukossa 6. Rinnalle on merkitty W i 1 d e n (1938) suosittelemat ravinteisuustekijät puna- ja valko mäntyä (Pinus resinosa ja P. strobus) sekä valkokuusta (Picea canadensis) varten. Wil de n mukaan punamännyn ja valkokuusen luvut soveltu 36 Peitsa Mikola 49.2 Taulukko 6. Taimitarhamaiden keskimääräiset ominaisuudet sekä Wilden (1938) viljavuusnormit. Table 6. Average nursery soil properties and the fertility standards of Wilde (1938). vat myös eurooppalaiselle männylle ja kuuselle. Amerikkalaiselle kelta koivulle (Betula lutea) Wilde ja Patzer (1940) suosittelevat likimain samoja viljavuusnormeja kuin valkomännylle. Taulukkoa 6 tarkasteltaessa voidaan panna merkille jo edellä mainittu seikka, että maat ovat keskimäärin melko hienorakeisia; hiesun ja saven osuus on keskimäärin 17.5%, jollaista Arnborg ja Stefansson (1951) eivät enää hyväksy ollenkaan taimitarhamaaksi. pH on keski määrin korkeampi kuin Wilden havupuille suosittelema. Ravinteita taimitarhoissa on suhteellisen runsaasti eli Wilden mukaan kuusen kin tarpeita tyydyttävästi. Ainoastaan fosforia on taulukon 6 mukaan taimitarhoissa suhteellisen vähän, mutta on huomattava, että tässä tutki muksessa esitetyt fosforipitoisuudet eivät ole täysin vertailukelpoisia x ) Wilden alkuperäiset luvut, on esitetty nauloina acrea kohti 8 tuuman vahvuisessa maa kerroksessa. Tässä taulukossa luvut on muunnettu kg:ksi hehtaaria kohti 15 cm:n maakerroksessa, hieman pyöristettyinä. Keskimäärin Wilden (1938) mukaan ') tutkituissa taimi- After Wilde (1938) tarhoissa On the average Pinus Pinus 1 Picea nurseries resmosa strobus canadensis Raekokoomus, % Mechanical composition, % 20 —2 mm 6.0 2 —0.2 i> 31.0 0.2 —0.02 » 45.5 0.02—0.002 » 10.5 <0.002 » 7.0 pH 5.8—5.9 5 A 5.4 5.2 Org. C, % 3.0 N, tot. % 0.23 0.12 0.11 0.25 miner, kg/ha 80 22 26 33 K 2 0 nig/ 100 g 14.0 kg/ha 230 110 150 210 Na 2 0 mg/100 g 10.0 CaO mg/100 g 147.0 kg/ha 2 400 1100 1 900 2 250 MgO mg/100 g 27.0 kg/ha 450 220 340 450 MnO mg/100 g 7.2 P 2 0 5 mg/100 g 3.3 kg/ha 54 40 60 75 49.2 Tutkimuksia taimitarhamaasta ja sen vaikutuksesta taimien kehitykseen 37 Wil de n esittämien lukujen kanssa, koska määritykset on suoritettu erilaisin menetelmin (W i 1 d e on määrittännyt helppoliukoisen fosforin käyttämällä uutosnesteenä 0.002-n. rikkihappoa). Taimitarhojen viljavuustekijöitä on syytä verrata myös vastaaviin lu kuihin peltomaissa Maatalouskoelaitoksen viljavuustutkimusten mukaan (Vuorinen 1952, 1953). Humuspitoisuudeltaan taimitarhat vastaavat asteita multava (humusta 3—6 %) ja runsasmultainen (6—15 %). Taimi tarhojen keskimääräinen kalkkipitoisuus on viljavuustutkimuksen asteikon mukaan huononlainen (4 —8 tonnia CaC03 hehtaarilla 20 cm:n maakerrok sessa), kalipitoisuus samoin huononlainen, mutta fosforipitoisuus hyvä tai tyydyttävä. Voimaperäisessä viljelyssä, johon taimitarhan hoito voidaan rinnastaa, tulisi ravinteisuuden olla Vuorisen mukaan melkoista kor keammalla tasolla. Maan vaikutus taimien laatuun Taimien laatu Taiminäytteiden mittaustulokset ovat taulukossa 7. Siinä voidaan panna merkille taimien keskikoon suuri vaihtelu sekä eri taimitarhoissa että joissakin tapauksissa myös saman taimitarhan eri näytteissä. Eri näyteryhmien keskimääräiset (mediaani-) luvut on koottu taulukkoon 8. Taimien laatua arvostellaan tavallisesti pituuden tai painon perusteella. Pituus ja paino ovat yleensä jokseenkin suorassa suhteessa keskenään, mutta ovat silti jossakin määrin eri tekijöistä riippuvaisia, kuten taulukkoa 7 tarkastellessakin voidaan huomata. Tiheässä olevat taimet ovat usein pitkiä, mutta suhteellisen kevyitä. Näytekohdat oli valittu silmävaraisesti, ja ilmeisesti ns. hyvissä kohdissa taimisto on usein ollut erityisen tiheätä, sillä monessa tapauksessa »hyvän» näytteen taimien keskipituus on suurempi, mutta paino pienempi kuin keskinkertaisen. Hyvissä näytteissä, missä taimet ovat tiheässä ja niiden kasvu hyvä, on myös taimien välinen kil pailu ollut ankarin, ja sen vuoksi hyvissä näytteissä on usein runsaasti jälkeen jääneitä taimia ja sekä pituus- että varsinkin painovaihtelu suurta, kuten vaihtelukertoimista voidaan päätellä. Vaihtelukerroin osoittaa tai mien laadun tasaisuutta ja samalla lajittelussa hylättävien suhteellista määrää ja siihen voidaan kiinnittää huomiota taimitarhan tuotantoa arvosteltaessa (Wilde & Voigt 1955, Mikola 1956). Esim. taimi tarhassa 22, missä taimisto oli sulkeutunut, mutta ei liian tiheä, näytteen 1 : 3 taimet ovat lyhempiä, mutta painavampia kuin vastaavassa näytteessä taimitarhassa 23, joka oli tiheämpään kylvetty, ja erilaisesta tiheydestä johtuen ovat myös vaihtelukertoimet erilaiset. Myös varren paksuus näyttää riippuvan jossain määrin taimiston tiheydestä. Koska taiminäytteisiin sisältyy yleensä melkoinen määrä pieniä ja lajittelussa hylättäviä taimia, ei näytteen kaikkien taimien keskikoko anna täysin oikeata kuvaa käyttökelpoisten taimien laadusta. Sen vuoksi las kettiin näytteistä myös »valtataimien» keskikoko näytteen 20 suurimman taimen keskipituutena ja -painona (kuvat 9—10). »Valtataimien» keski pituus on noin 50 % ja paino noin 100 % suurempi kuin näytteen kaikkien taimien keskiarvot, kuitenkin niin, että harvahkoissa taimistoissa »keski taimen» ja »valtataimen» ero on tätä pienempi ja hyvin tiheissä taas suurempi. 39 Tutkimuksia taimitarhamaasta ja sen vaikutuksesta taimien kehitykseen 49.2 Taulukko 7. Taiminäytteiden mittaustulokset. Table 7. Mensurational data of the seedling samples. *) 1 = Mänty Pine, 2 = Kuusi Spruce. 2 ) 1 = Huono —• Poor, 2 = Keskink. - Medium, 3 = Hyvä Good. Keskipituus Neulas- Verson paino Juuriston Verso : juuri Shoot : root 10 Mykor. kärkiä Mycor- rhizal root tips 11 Taimi- Av. height Paksuus en Shoot weight paino tarha Näy te ni „,„ Pituus Root Nursery Sample V Needle V «"»* Cm % len<>th mg % mg 12 345678 9 1 l 1) : l 2 ) 6.4±0.27 30.2 1.7 6.0 213±16.6 56.0 39±2.7 1:2 7.3±0.19 25.5 1.7 6.0 215±14.0 65.4 39±1.9 1:3 7.6±0.2i 27.6 1.7 5.2 202±15.3 75.8 25±1.5 2:1 6.0±0.25 32.2 l.i 1.1 80 ± 6.2 61.4 30±2.4 2:2 7.1 ±0.24 31.2 1.0 1.3 102± 6.9 60.0 32±2.l 2:3 8.2±0.27 29.7 1.2 1.4 118± 7.2 56.0 40±2.2 5.5 5.5 8.2 2.7 3.2 2.9 50 112 64 2 1:1 5.4±0.15 28.1 1.3 4.1 96± 6.2 65.2 21 ±1.1 1:2 5.4±0.16 29.3 1.2 3.8 70± 5.8 82.4 16±0.8 1:3 7.2±0.21 29.9 1.3 4.5 142±11.7 82.6 25±1.6 2:1 5.7±0.14 24.0 1.0 1.1 58± 3.0 52.8 31±1.4 2:2 7.5±0.20 26.6 1.1 1.3 81± 4.5 55.7 33±1.6 2:3 9.5±0.27 25.4 1.2 1.5 158± 8.8 50.6 51±2.8 4.5 4.4 5.7 1.8 2.5 3.1 68 118 106 3 1:1 3.9±0.13 23.5 1.5 4.6 100± 8.0 56.2 31±2.0 1:2 4.3±0.13 23.1 1.5 5.1 102±11.3 83.7 30±2.2 1:3 4.7±0.09 19.4 0.9 5.2 85± 5.6 65.1 23±1.2 2:1 4.3 ±0.09 21.6 0.9 0.8 34± 1.5 43.6 19±0.7 2:2 5.0±0.12 24.2 0.7 l.o 43± 2.2 50.6 20±0.9 2:3 5.3±0.16 30.8 0.8 1.0 60± 3.1 51.8 27±1.2 3.2 3.4 3.7 1.8 2.2 2.2 61 87 261 4 2:1 5.1 ±0.12 23.2 l.o 0.9 47± 1.0 54.4 22±l.o 2:2 5.8±0.17 28.8 0.9 l.o 51 ± 2.9 57.5 18±1.0 2:3 6.6±0.18 26.7 0.9 1.1 50± 3.1 61.8 16±l.o 2.1 2.8 3.1 5 1:1 6.2±0.15 21.4 1.6 2.5 74+ 4.0 46.9 23±1.3 1:2 3.8±0.08 20.8 1.2 4.8 73± 4.9 67.9 17±0.8 1:3 5.1±0.13 25.7 1.4 5.9 119± 7.6 68.7 23±1.1 2:1 6.0±0.13 22.3 1.2 l.o 82± 4.7 57.5 36±2.3 2:2 6.6±0.21 32.3 1.2 1.2 75± 4.3 56.9 23±1.3 2:3 7.2±0.26 36.3 1.2 1.2 94± 5.4 57.1 25±1.2 3.2 4.2 5.2 2.3 3.3 3.8 88 53 124 6 1:1 4.4±0.07 16.2 1.3 4.4 66± 3.5 52.6 16±0.7 1:2 4.8±0.12 24.1 1.1 5.3 60± 3.7 62.3 12±0.7 1:3 5.5±0.12 21.7 1.4 6.5 143± 7.6 53.1 28±1.2 2:1 5.0±0.13 25.9 0.9 0.9 48± 2.8 57.8 16±0.9 2:2 6.1±0.11 18.3 l.o 1.1 48± 1.8 37.1 16±0.5 2:3 8.8±0.25 28.0 1.2 1.4 128± 7.9 62.0 40±2.3 4.1 4.9 5.2 2.9 3.1 3.2 47 46 101 7 1:2 4.4±0.08 18.7 1.1 5.5 86± 4.0 45.9 21±0.8 1:3 4.7±0.10 20.3 1.3 6.0 94± 4.4 47.2 20±0.7 2:2 7.0±0.20 28.3 l.o 1.2 75± 3.8 51.5 22±0.9 2:3 6.8±0.18 27.1 1.1 1.2 82± 4.1 49.8 26±1.2 4.1 4.6 3.4 3.1 138 217 8 1:1 5.3±0.17 28.3 1.4 4.9 135±11.4 72.7 27±1.5 1:2 4.5±0.14 31.1 1.3 4.7 118± 9.1 75.9 27±1.4 1:3 6.9±0.27 39.8 1.6 5.4 228±18.7 81.8 31±2.3 2:1 4.8±0.19 34.1 1.0 1.0 66± 4.3 58.1 25±1.5 2:2 6.0±0.22 36.2 1.2 1.2 95± 6.5 60.6 30±1.9 2:3 7.6±0.24 31.0 1.2 1.3 124± 6.2 48.2 39±1.9 5.0 4.4 7.4 2.7 3.1 3.2 103 80 82 40 Peitsa Mikola 49.2 Taulukko 7 jatk. Table 7 cont. Taimi- tarha Nursery Näyte Sample Keski; Av. I ituus •ight Paksuus Diam. mm Neulas- ten pituus Needle length Verson Shoot i ino jht Juuriston paino Root weight Verso : juuri Shoot: root Mykor. kärkiä My cor- rhizal root tips 11 V % 4 V 2 cm mg o/ /o 8 mg 9 1 3 5 6 7 10 1:1 1:2 1:3 2: :1 2:2 2:3 3.4±0.09 4.6±0.10 5.2 ±0.13 3.3±0.07 4.5±0.15 6.6±0.35 25.3 22.0 25.5 22.1 32.6 54.0 1.0 1.3 1.5 0.6 1.0 1.3 3.1 4.7 6.0 0.8 1.1 1.3 56± 2.6 136± 7.2 187 ± 13.1 24± 1.0 65 ± 3.2 104± 8.4 47.4 52.5 72.0 42.3 49.4 81.4 14±0.6 26±1.1 20±0.9 16±0.7 30±1.4 29±2.0 4.0 5.4 9.5 1.5 2.2 3.6 56 58 12 10 2:1 2:2 2:3 5.4±0.12 5.6 -0.13 7.2±0.19 21.3 23.4 26.3 1.0 1.0 1.2 1.0 1.0 1.2 63± 2.6 54 ± 3.0 105 ± 4.6 40.8 55.5 43.9 34±1.3 30±1.6 36±1.5 1.8 1.8 2.8 11 1:2 1:3 2:2 2:3 6.o±0.n 6.2 ±0.13 8.2 ±0.29 10.6±0.31 18.3 20.7 28.2 29.8 1.5 1.4 1.3 1.1 5.3 5.4 1.3 1.3 150 ± 8.6 108± 6.6 118± 7.9 129± 7.7 57.0 61.6 53.1 59.2 29±1.3 16±0.9 37±2.2 29±1.7 5.2 6.5 3.2 4.5 97 65 12 1:2 1:3 2:1 2:2 2:3 4.8±0.11 7.5±0.23 5.9 ±0.13 7.7 ±0.21 10.6 ±0.36 23.2 24.5 22.2 27.8 33.5 1.4 1.9 0.9 1.0 1.1 5.7 6.4 1.2 1.1 1.3 198± 9.9 429±31.5 61± 3.2 82± 4.2 135± 8.9 50.0 66.2 52.7 51.8 65.4 59±2.5 83 ±5.4 21±0.8 28±1.4 36 ±2.4 3.3 5.2 2.8 2.9 3.8 133 202 13 1:1 1:2 1 : 3 2:1 2:2 2:3 6.6±0.11 5.8±0.13 6.o±0.i3 5.4±0.19 5.9±0.19 7.0±0.24 17.1 23.1 21.9 35.4 31.7 34.2 1.3 1.3 1.4 0.8 0.8 1.0 3.6 6.0 6.0 1.0 0.9 1.1 104± 5.5 161 ± 9.1 108± 8.9 51 ± 3.8 45± 3.6 66± 4.6 52.5 56.5 82.1 75.0 79.9 70.2 25±1.2 32±1.7 20±1.3 16±0.9 12±0.7 20±1.1 4.2 5.1 5.3 3.3 3.7 3.4 270 174 102 14 1:1 1: 2 1:3 2:1 2:2 2:3 4.1 ±0.09 7.4±0.22 6.6±0.17 8.2±0.16 8.5±0.22 8.8±0.25 22.5 24.7 24.8 19.5 26.1 28.0 1.1 1.9 1.8 1.0 1.1 1.1 6.0 7.4 7.3 1.2 1.2 1.2 98± 6.4 405 ±33.6 342±22.l 85± 4.4; 99± 5.6 ! 91 ± 5.0 65.3 69.0 61.8 51.3 64.5 55.0 23±1.3 56±4.2 59±3.7 30±1.8 24±1.4 24±1.4 4.3 7.2 5.8 2.8 3.8 3.8 34 114 88 15 1: 1 1:2 1:3 2:1 2:2 2:3 5.9 ±0.14 7.4±0.19 9.7 ±0.30 6.6±0.17 7.9±0.28 12.0 ±0.39 24.2 26.5 30.5 25.5 35.4 32.5 1.1 1.5 1.5 0.9 1.0 1.5 2.9 3.9 3.6 0.9 0.9 1.4 111± 7.8 168±12.5 317±33.8 81 ± 4.6 84± 6.8 218±14.0 69.7 68.8 106.6 57.0 81.7 64.0 21 ±1.4 33±2.2 41±4.9 31 ±1.7 24±1.9 56±3.8 5.4 5.0 7.7 2.6 3.6 3.9 48 76 31 16 1:1 1:2 1:3 2:1 2:2 2:3 5.1 ±0.10 6.4±0.16 8.6±0.17 5.9 ±0.17 9.0±0.30 9.0 ±0.37 20.5 25.0 19.6 28.5 32.7 41.5 1.4 1.5 1.6 1.0 1.1 1.2 5.2 6.4 6.1 1.0 1.2 1.2 119± 7.5 179±12.5 288 ±14.1 81 ± 4.4 133± 7.6 104± 8.3 63.0 69.8 48.9 54.1 55.2 79.5 25±1.8 31±1.8 33±1.9 30±1.6 35±2.2 28±2.1 4.8 5.8 8.9 2.7 3.8 3.7 10 65 74 41 Tutkimuksia taimitarhamaasta ja sen vaikutuksesta taimien kehitykseen 49.2 6 Taulukko 7 jatk. Table 7 cont. Taimi- tarha Näyte Keskipituus Neulas- Verson paino Juuriston Av. height Paksuus ten Shoot weight paino Diam. pituus Root V mm Needle V weight % len « th mg % mg 3 4 5 6 7 8 9 Verso : juuri My kor. kärkiä Mycor- Nursery 1 Sample 2 Shoot : root 10 rhizal root tips 11 17 1 1 3.9±0.08 20.5 0.9 3.5 47± 2.5 53.0 11±0.5 4.2 75 1 2 4.6±0.09 19.2 1.1 4.6 71± 4.2 58.6 15±0.7 4.8 57 1 3 5.2±0.11 21.2 l.i 4.6 70± 5.5 79.0 13±0.7 5.5 51 2 1 4.6±0.12 25.7 0.9 1.0 43 ± 2.3 52.3 15±0.6 2.9 2 2 Ö.0±0.15 31.0 0.9 l.o 40± 2.3 57.7 14±0.8 2.8 2 3 6.5±0.21 32.0 1.0 l.i 64± 4.2 66.6 19±1.2 3.3 18 1 1 4.6±0.15 29.0 1.2 4.6 74± 5.1 60.9 17±0.9 4.4 83 1 2 5.9 + 0.13 22.1 1.5 6.3 142 ± 6.9 48.3 28±1.2 5.0 112 1 3 6.5±0.19 29.4 1.5 6.0 148±11.2 75.4 30±1.8 4.9 214 2 1 5.3±0.12 22.0 1.0 0.9 50± 2.2 41.4 21±0.8 2.4 2 2 6.2±0.15 24.1 1.1 1.1 66± 3.0 45.9 23±0.8 2.9 2 3 8.8±0.20 22.6 1.2 1.4 110± 4.3 38.8 31 il.2 3.6 19 1 a 5.8 ±0.23 22.5 1.8 4.6 132 ± 8.9 38.6 32±2.l 4.1 98 20 1 1 5.0 ±0.13 26.1 1.5 5.5 148±14.o 94.1 25±2.1 5.9 83 1 2 5.7±0.16 27.7 1.7 5.6 217±21.8 100.0 40±3.1 5.5 122 1 3 8.5±0.24 28.3 1.7 4.9 204±18.8 92.4 27±1.9 7.5 160 2 1 5.6±0.24 43.1 0.9 1.1 55± 4.8 86.2 18±1.1 3.1 2 2 6.8±0.26 38.8 l.o l.o 67± 5.3 78.8 15±l.l 4.4 2 3 8.2±0.32 39.3 1.2 1.2 87± 6.3 71.7 23±1.5 3.8 21 1 1 5.8 ±0.16 21.8 1.5 6.0 167 ±11.6 55.4 39±1.8 4.3 309 1 2 6.9 ±0.16 21.2 1.6 5.1 202±13.2 58.1 41±2.l 5.0 360 1 3 10.4±0.33 24.3 2.1 6.0 345±26.7 60.5 48±3.7 7.1 237 2 1 5.2 ±0.08 15.9 0.9 1.0 32 ± 1.2 37.6 17±0.8 1.8 2 2 6.0±0.12 19.5 l.o 1.1 45± 2.0 44.9 20±1.0 2.2 2 3 6.4±0.14 21.3 0.9 l.i 51 ± 3.0 58.9 20±0.9 2.6 22 1 1 4.1 ±0.08 19.8 l.i 5.0 90± 3.9 42.8 24±0.8 3.8 270 1 2 6.5±0.19 25.8 1.6 5.8 256±16.2 56.7 48±2.7 5.4 355 1 3 8.8±0.32 27.3 2.2 7.4 446±34.1 56.7 60±3.9 7.5 324 2 1 5.2±0.11 20.7 1.0 1.1 82± 3.1 37.3 30±1.2 2.7 2 2 6.3±0.14 23.0 1.2 1.1 86± 3.8 44.5 37±2.0 2.3 2 3 9.1 ±0.32 34.6 1.3 1.4 134± 9.1 66.8 39±2.6 3.4 23 1 1 5.7 ±0.15 26.5 1.5 4.3 161±10.1 62.8 33±2.0 4.8 164 1 2 7.4±0.24 27.8 1.8 6.1 330 ±30.9 81.5 47±3.8 7.0 206 1 3 10.1 ±0.29 28.3 1.7 5.3 349±31.2 91.0 47±3.4 7.4 400 2 1 7.1 ±0.23 32.6 0.9 l.o 84± 5.4 64.4 24±1.5 3.4 2 2 9.9 ±0.43 34.4 1.2 1.3 179±13.9 66.8 48 ±4.0 3.7 2 3 10.4±0.38 36.2 1.3 1.2 155±14.2 91.1 34±2.8 4.6 24 1 1 4.7±0.15 28.4 1.5 5.1 128± 9.7 66.2 26±1.5 4.9 162 1 2 6.O±0.2O 28.6 1.8 4.7 240±12.1 58.5 33±2.l 7.2 141 1 3 5.9±0.3i 39.2 1.8 5.0 339±38.1 81.8 52±5.2 6.6 190 2 1 5.9±0.16 27.2 l.o 1.0 57± 4.0 69.9 16± 1.1 3.6 2 2 6.3±0.22 36.0 l.o 1.1 87± 6.4 73.9 23±1.5 3.9 2 3 7.8±0.27 34.3 l.o 1.2 76± 5.8 75.6 16±1.3 4.7 42 Peitsa Mikola 49.2 Taulukko 8. Taiminäytteiden taimien keskimääräiset koot. Table 8. Average size of sample seedlings. Neulasten pituus osoittaa taimien elinvoimaisuutta, mutta lienee sekin samalla riippuvainen taimiston tiheydestä sekä saattaa kuvastaa epänor maaleja ravinteisuussuhteita maassa. Taimien käyttökelpoisuuden kannalta olisi tärkeätä tuntea sellaiset ominaisuudet kuin niiden kestävyys kuivuutta ja tuholaisia vastaan, ts. taimien fysiologinen laatu, joka ei ole aina taimien koon kanssa suoraan verrannollinen. Fysiologisen laadun selvittämiseksi on kokeiltu useita keinoja (vrt. esim. Wilde, Voigt, White & Youngberg 1952), mutta ne ovat monet sangen suuritöisiä ja ei ole toistaiseksi täyttä selvyyttä, miten ko. mittausten ja analyysien antamia tuloksia on käytännön kan nalta tulkittava. Sen vuoksi tähän tutkimukseen sisällytettiin vain taimien verson ja juuriston painosuhteen määrittäminen ja männyn taimien myko ritsain tarkkailu sekä kokeeksi muutamia kemiallisia neulasanalyysejä, joihin palataan myöhemmässä yhteydessä. Verson ja juuriston välinen painosuhde osoittaa toisaalta maan vilja vuutta, toisaalta taimien kuivuuden kestävyyttä. Laihassa maassa juuristo kehittyy suhteellisesti laajemmaksi kuin viljavassa ja ko. suhdeluku on siis laihassa maassa alhaisempi. Kovin korkea suhdeluku taas antaa aihetta epäillä, että juuristo on taimen kuivumisvaaraa ajatellen liian pieni. Ko. suhdeluku on voimakkaasti riippuvainen myös taimien iästä se nousee iän lisääntyessä joten vain saman ikäisiä taimia voidaan siinä suhteessa verrata keskenään. Lisäksi siihen vaikuttavat eräät muutkin tekijät, joiden vuoksi varoitetaan antamasta kovin suurta painoa tälle suhdeluvulle (W ake 1 e y 1954, s. 103). Suhde näytti olevan hyvin tiheässä kasvaneilla taimilla korkeampi kuin harvassa kasvaneilla. Mänty Pine Kuusi Spruce Huonot näytteet Poor samples j Keskinkert. näytteet Medium samples Hyvät näytteet Good samples Huonot näytteet Poor samples Keskinkert. näytteet Medium samples Hyvät näytteet Good samples Pituus 1 TT ■ 7 i t cm 5.0 5.9 6.6 5.4 6.5 8.2 Height J Paksuus 1 ~ . . > mm 1.3 1.5 1.5 1.0 1.0 1.2 Diameter J Neulasten pituus 1 Needle length J Verson paino 1 . • 1. v m? 4.6 100 5.3 161 5.9 202 i " 58 l.i 75 1.2 105 Shoot weight J b Juuriston paino 1 Root weight } ° '''' 24 31 28 22 23 29 49.2 Tutkimuksia taimitarhamaasta ja sen vaikutuksesta taimien kehitykseen 43 Kuva 9. Mäntynäytteiden »valtataimen» pituus (vas.) ja verson paino (oik.). Fig. 9. Average heights (left) and shoot weights (right) of dominant pine seedlings. Verson ja juuriston painosuhteet taulukossa 7 ovat suhteellisen korkeita. Tähän lienee yhtenä syynä ko. kesän sateisuus, jonka ansiosta taimitarhain pintamaa on sisältänyt jatkuvasti riittävästi kosteutta, jota syvemmällä on joissakin taimitarhoissa ollut ilmeisesti liikaakin. Suhde on selvästi yleensä sitä korkeampi, mitä suurempia taimet ovat. Tällaista suuntausta on ehkä jossakin määrin jyrkentänyt se seikka, että mitä suurempia taimet ovat, sitä laajempia ovat niiden juuristot ja sitä vaikeampi on saada juuris toja kokonaisuudessaan maasta. Peitsa Mikola 49.2 44 Kuva 10. Kuusinäytteiden »valtataimen» pituus (vas.) ja verson paino (oik.). Fig. 10. Average heights (left) and shoot weights (right) of dominant spruce seedlings. Mykoritsain kohdalla antaisi aihetta huolestumiseen niiden kokonaan puuttuminen tai ylirunsaus tai deformoitunut ulkonäkö. Tällaisia tapauk sia ei aineistossa esiintynyt yhtään, vaan kaikissa mäntynäytteissä esiintyi normaalisti kehittyneitä hankahaaraisia mykoritsoja. Niiden lukumäärä vaihtelee kuitenkin suuresti ja todennäköisesti on yhteydessä tiettyihin maan ominaisuuksiin. 49.2 Tutkimuksia taimitarhamaasta ja sen. vaikutuksesta taimien kehitykseen 45 Kasvutekijäin lain mukaan sadon suuruus riippuu ensi sijassa kulloinkin vähimmän suotuisasta kasvutekijästä. Niinpä jonkin ravinteen, jota maassa on jokseenkin riittävästi, lisäys ei vaikuta sanottavasti satoon, jos jokin toinen tekijä on minimitekijänä. Eri taimitarhat poikkeavat toisis taan eri kasvutekijäin puolesta hyvin paljon, ja eri taimitarhoissa, jopa eri näytekohdissakin, saattaa olla eri minimitekijänsä. Tietyllä tekijällä voidaan osoittaa olevan selvää vaikutusta taimien laatuun vain niissä tapauksissa, kun ko. tekijä on lähellä minimiä. Maan ominaisuuksien vai kutusta taimien laatuun voidaan sen vuoksi tarkastella parhaiten taimi tarhoittani, ts. toteamalla taimien laatu ja maan ominaisuudet sekä sen jälkeen tarkastelemalla, mikä tekijä tai mitkä tekijät ovat kulloinkin toden näköisimpiä minimitekijöitä. Tarkastelussa tehdyt huomiot ja arvostelut eivät koske ko. taimitarhoja kokonaisuudessaan, vaan rajoittuvat nimen omaisesti näytekohtiin. Tarkastelu taimitarhoittain Taimitarha 1. Männyn taimet ovat kaikissa näytteissä jokseenkin saman painoisia, mutta keski pituuden erot ovat selvät, mikä johtuu erilaisesta tiheydestä. Taimet ovat suureh koja vastaten jokseenkin kaikkien taimitarhojen hyvien näytteiden keskimäärää. Myös kuusen taimet ovat keskimääräistä kookkaampia. Taimisto on harvempaa kuin taimitarhossa keskimäärin, mutta aukkoja lukuun ottamatta riittävän tiheää. Taimitarhan eri maanäytteiden välillä ei ole olennaisia eroja. Raekokoomuksel taan maa on hieman keskimääräistä savisempaa (hiesu + savi noin 20 %), humus pitoisuus on keskimääräinen, samoin happamuus. Typpeä on keskimääräistä enem män ja vastaavasti suhde C : N on suhteellisen alhainen. Ravinteista on kalia suhteellisen vähän (6—8 mg/100 g, mikä on noin puolet kaikkien taimitarhojen keskiarvosta ja alhaisimpia arvoja, mitä aineistoon sisältyy). Fosforia sen sijaan on 2—3 kertaa enemmän kuin taimitarhoissa keskimäärin, ja kalkkipitoisuus on jokseenkin keskimääräinen. Taimitarhan taimiaines on hyvää, mitään puutosoireita ei näy eikä esiinny maasta johtuvia tuhoja, joten maan laatu ja ravinteisuus ovat tyydyttävät. Taimitarha 2. Männyn taimet ovat (varsinkin näytteessä 1 : 2) keskimääräistä pienempiä, kuu sen taimet kooltaan keskimääräisiä tai (näyte 2 : 3) suurempia. Mäntyjen pieni koko johtuu liian tiheästä kylvöksestä, mihin viittaa myös neulasten lyhyys sekä se, että taimet ovat painoonsa verrattuina melko pitkiä. Ravinteiden niukkuuteen maassa viittaa se, että taimet olivat penkkien reunim maisissa riveissä selvästi kookkaampia kuin keskiriveissä (näytteet ovat keskiriveistä). Maa on hienoa hiekkaa, hienoja aineksia on vähemmän kuin taimitarhoissa keski määrin; hiesua ja savea on 12—14 %, mikä vastaa jokseenkin optimia Arnborgin ja Stefanssonin (1951) mukaan. Humus- ja samalla typpipitoisuus ovat keski määräistä pienempiä (paitsi näytteessä 1 : 3). Kali- ja fosforipitoisuus lienee tyydyt tävä, lähellä taimitarhain keskimäärää. 46 Peitsa Mikola 49.2 Taimet lienevät kärsineet osittain tiheän kylvön vuoksi jossakin määrin typen puutetta. Muutoin ravinteisuus on ollut riittävä. Syynä näytteen 1 : 3 tai mien paremmuuteen lienee maan suurempi humus- ja typpipitoisuus. Kuusipenkkien maanäytteiden välillä ei ole olennaisia eroja, vaikka taimien koossa erot ovat selvät. Helposti vettä läpäisevässä maassa taimien juuristot ovat laajat (suhde verso : juuristo keskimääräistä alhaisempi). Taimitarha 3. Taimien menestyminen on heikkoa. Kylvöksistä on melkoinen osa tuhoutunut (pääasiallisena syynä routa), ja jäljellä olevat taimet ovat sangen pieniä. Maalajiltaan taimitarha on savipitoisimpia koko tutkimusaineistossa (hiesua + savea 30—50 %). Humuspitoisuus on aineiston keskimäärää pienempi ja ottaen huomioon maan savisuus - ilmeisestikin liian alhainen. Ravinteisuus on myös huomattavasti keskimääräisestä poikkeava, sillä kalia on noin 2 kertaa keskimääräistä enemmän ja fosforia vain puolet keskimääräisestä. Liukoista typpeä on runsaasti. Ravinteista siis vain fosforista voi olla puutetta. Erot taiminäytteiden välillä lienevät satunnaisia. Tosin aukottoman taiminäytteen 1 : 3 kohdalla savisuus on vähäisintä, mutta toisaalta savisin maanäyte (2 : 3) on myös hyvästä taimikohdasta. Taimien juuristot ovat huomattavan laajat ja myko ritsoja on runsaasti. Syy taimien heikkoon menestymiseen on ilmeisestikin maan fysikaalisissa ominai suuksissa (suuri savi- ja alhainen humuspitoisuus), joskin myös kalin ja fosforin poik keuksellinen paljoussuhde herättää huomiota. Taimitarha 4. Kuusen taimet ovat kaikissa näytteissä jokseenkin saman painoisia, mutta tiheys ja keskipituus ovat erilaisia. Taimisto on melko aukkoista, aukkoisuus johtuu roudan tuhoista sekä mahdollisesti myös taimipoltteesta. Taimet ovat kooltaan tuntuvasti keskimääräistä pienempiä. Maa on laadultaan melko savipitoinen (hiesua + savea n. 20 %). Humuspitoisuus on keskimääräistä alhaisempi. Ravinteisuus on kivennäisravinteiden osalta kohtalainen, sekä kalia että fosforia on enemmän kuin taimitarhoissa keskimäärin. Sen sijaan typpipitoisuus on pieni, ja erityisesti voidaan panna merkille korkea suhdeluku C : N, suhteellisen pienestä humuspitoisuudesta huolimatta. Taimien menestymistä rajoittavana tekijänä lienevät maan fysikaaliset ominai suudet, ts. suurehko savi- ja pieni humuspitoisuus. Humus- ja typpipitoisuuden lisääntyessä taimien laatu paranee, muita olennaisia eroja ei taimitarhan maanäyttei den välillä olekaan. Taimien menestymiseen vaikuttavana tekijänä on myös syytä ottaa huomioon, että taimia on samalla paikalla kasvatettu kesannoimatta 8 vuotta. Maan »väsyminen» on paljon käytetty sanonta, jolla lienee tietty oikeutuksensa, vaikka sen sisältöä paremmin kuin ilmiön syitäkään ei aina pystytä selittämään. Taimitarha 5. Taimet ovat eri näytteissä hyvin erilaisia. Huonojen näytteiden kohdalla (1:1 ja 2 : 1) on ollut roudan tuhoja, roudan nostamia taimia on painettu maahan takaisin, ja niiden kehitys on siksi ollut epänormaalia. Myös näytekohdassa 1 : 1 oli itäminen ollut huono ja kylvö oli myöhemmin samana kesänä täydennetty, jolloin taas oli syntynyt ylitiheyttä. Myöhäisen kylvön ja routavaurioiden vuoksi monet männyn 49.2 Tutkimuksia taimitarhamaasta ja sen vaikutuksesta taimien kehitykseen 47 taimet olivat vielä toisena kesänä kasvattaneet vain alkeisneulasia (mistä johtuu neulasten lyhyt keskipituus näytteessä 1 : 1). Männyn taimet ovat keskimääräistä pienempiä, kuusen taimet jokseenkin taimitarhojen keskimäärää vastaavia (taimien suhteellisen suuri keskipaino näytteessä 2 : 1 johtuu taimiston harvuudesta). Maan humuspitoisuus —ja siitä johtuen myös typpipitoisuus - on huomattavan suuri. Ravinteisuus on niukahko, varsinkin fosforia on keskimääräistä vähemmän. Olennaisia eroja eri maanäytteiden ravinnepitoisuuksissa ei ole. Taimitarhan savipitoisimmissa osissa taimet ovat kärsineet roudan tuhoja. Taimitarha 6. Männyn taimet ovat koko aineiston keskimäärää pienempiä, kuusen taimet jok seenkin keskimääräisiä kooltaan. Molemmilla puulajeilla ns. hyvät taimet ovat huo mattavasti toisia suurempia, kun taas huonon ja keskinkertaisen taimiston ero on nähtävästi ollut tiheydessä. Maa on hiekkaa. Hienojen aineisten määrä maassa on pienimpiä koko tutkimus aineistossa. Maan pH-luku on keskimääräistä korkeampi ja -- turvekompostin ansiosta humuspitoisuus on myös keskimäärää suurempi, vaikkakin kompostin epätasaisen sekaantumisen vuoksi vaihtelee varsinkin kuusipenkkien näytteissä. Ravinteisuus vaihtelee samassa suhteessa kuin humuspitoisuuskin, ts. typen lisäksi myös kalia ja fosforia on vähiten näytteessä 2:1, jossa humuspitoisuus on pienin, ja kalia eniten myös näytteessä 2 : 3. Mäntynäytteiden maat ovat keskenään jokseenkin samanlaisia. Sekä kalia että fosforia on vähemmän kuin taimitarhoissa keskimäärin. Erityisesti herättää huomiota orgaanisen hiilen runsauteen verrattuna pieni typpipitoisuus, minkä vuoksi suhde C : N on paljon alhaisempi kuin toisissa vastaavan humuspitoisuuden omaavissa maissa. Maassa on minimitekijänä nähtävästi ravinteiden niukkuus, kun taas fysikaalinen rakenne on ollut itämisen ja kehityksen kannalta suotuisa. Varsinaisia puutosoireita ei näkynyt. Typen puute on todennäköinen päätellen epänormaalista C : N-suhteesta. Mahdollinen typen puute on voitu kuitenkin torjua pintalannoituksella, jonka vaiku tuksen ei tarvitse näkyä maa-analyysissa. Selvä riippuvuus on kuusen taimien kehityksen sekä maan humus- ja typpipitoi suuden välillä, joskin myös muiden ravinteiden määrä vaihtelee samassa suhteessa kuin humus. Taimitarha 7. Männyn taimet ovat taimitarhojen keskimäärää pienempiä, kuusen taimet kooltaan keskimääräisiä. Taimiaines on sangen tasalaatuista ja silmämääräisesti arvostellen tervettä ja hyvälaatuista. Roudan tuhoja tai puutosoireita ei esiinny. Maa on raekokoomukseltaan lähellä taimitarhojen keskimäärää. Samoin happa muus on keskimääräinen. Humuspitoisuus on keskimääräistä suurempi ja vastaavasti typpipitoisuus. Hiilen ja typen suhde on normaali. Myös ravinteisuudeltaan maa on jokseenkin taimitarhojen keskimäärää vastaava; vain fosforia on selvästi vähemmän. Sekä männyn että kuusen kohdalla on hyvää taiminäytettä vastaavassa maanäyt teessä humuspitoisuus suurempi kuin keskinkertaista vastaavassa. Typpi ja fosfori vaihtelevat humuksen mukaisesti, joten ne voivat kaikki olla vaikuttamassa taimien laadun vaihteluun. Maan ravinteisuus on nähtävästi likimain riittävä ja maan laatu myös taimi tarhaksi sopivaa. 48 Peitsa Mikola 49.2 Taimitarha 8. Taimisto on harvahkoa, aukkoista ja laadultaan epätasaista. Aukkoisuutta on eniten huonoissa näytekohdissa. Kooltaan taimet ovat keskimääräistä jonkin verran suurempia, mikä johtunee ainakin osittain taimiston harvuudesta. Maa on raekokoomukseltaan erikoislaatuista: hienoja aineksia on keskimääräistä enemmän (hiesu + savi noin 20—25 %), mutta maa on samalla kivistä ja soralaji tetta runsaasti. Maalla on taipumusta liettymiseen ja kuorettumiseen. Humus pitoisuus on keskimääräistä pienempi. Maan pH on huomattavan korkea, 6. l—6. 8, mikä johtuu runsaasta kalkituksesta. Typpipitoisuus on huomattavan pieni ja suhde C : N pieneen humuspitoisuuteen verrattuna korkea. Muista ravinteista on kalia jonkin verran keskimääräistä run saammin, mutta fosforia huomattavasti vähemmän. Vaikka taimien keskikoko on keskimääräistä suurempi, on taimitarhamaata pidetty sopimattomana routimisvaurioiden, kuorettumisen ja maantakertuman vuoksi. Maa-analyysien perusteella näyttävät epäsuotuisilta ominaisuuksilta pienet humus- ja typpi- samoin kuin fosforipitoisuus, korkea hiilen ja typen suhde sekä mahdollisesti myös liian korkea pH. Mitään johdonmukaisia eroja ei voida huomata huonojen, keskinkertaisten ja hyvien näytekohtien maassa. Fosforia on parhaiden näytteiden kohdalla vähiten, ilmeisesti koska niissä kohdin taimet ovat eniten fosforia ottaneet ja maan fosforireservit ovat nähtävästi vähäiset. Taimitarha 9. Sekä männyn että kuusen taimet ovat, varsinkin huonoa taimiainesta edustavat näytteet, taimitarhojen keskimäärää pienempiä; vain hyvä kuusinäyte vastaa hyvien näytteiden keskiarvoa. Taimet ovat painoonsa verrattuina melko lyhyitä; tiheys lienee sopiva. Kaikissa näytekohdissa taimistot ovat yhtä tiheitä ja aukottomia, mutta taimien keskikoon erot ovat suuret, mikä ilmeisestikin johtuu maan ominaisuuksista. Taimitarha on äskettäin metsästä raivattua ja perusparannukset on suoritettu, mutta maa on eri näytekohdissa hyvin erilaista. Hyvät näytekohdat ovat taimitar han kohokohdissa, missä humuspitoisuus on korkein (org. C yli 3 %, mikä vastaa noin taimitarhamaiden keskiarvoa), kun taas painanteissa, mistä ovat huonot näytteet, humuspitoisuus on pieni. Typpipitoisuus vaihtelee humuspitoisuuden mukaan, mutta on kaikissa näytteissä taimitarhain keskiarvoa pienempi. Raekokoomukseltaan maa vastaa sitä, mitä taimitarhaoppaissa suositellaan (hiesu + savi 13—16 %). Perus kalkituksesta huolimatta maan pH on suhteellisen alhainen. Kalia ja fosforia on vähemmän kuin taimitarhoissa keskimäärin, mutta niiden pitoisuus vaihtelee huomattavasti eri näytteissä. Hyvin selvä korrelaatio vallitsee maan humus- ja typpipitoisuuden sekä taimien koon välillä (kuva 11). Sen sijaan kalin tai fosforin puute ei nähtävästi ole rajoitta nut taimien kasvua. Näytteessä 2 : 1 neulaset olivat kellertäviä, todennäköisesti typen puutteen vuoksi. Muita puutosoireita ei ollut, ei myöskään roudan tai muita tuhoja. Taimitarha 10. Kuusen taimet ovat kooltaan jokseenkin taimitarhojen keskitasoa vastaavia. Huonon näytteen taimet ovat keskinkertaisia painavampia, mikä johtuu pienem mästä tiheydestä. 49.2 Tutkimuksia taimitarhamaasta ja sen vaikutuksesta taimien kehitykseen 49 7 5279—57 Raekokoomukseltaan maa on keskimääräistä karkeampaa (hiesu + savi 11 %). Humuspitoisuus on 50 % keskimääräistä suurempi ja typpipitoisuus sitä vastaava. pH on runsaan kalkkipitoisuuden vuoksi kaikista tutkituista taimitarhoista korkein (7.1—7.2). Myös kivennäisravinteita on runsaasti, koko aineiston suurimmat kali- ja fosfori pitoisuudet on todettu tässä taimitarhassa. Taimien kasvu ei ollut niin hyvä kuin humuspitoisuuden ja ravinteisuuden perus teella voisi odottaa. Mahdollisina syinä saattaa olla liian korkea pH tai tiettyjen kivennäisionien liika runsaus. Hyvän kohdan maanäyte eroaa toisista suuremman humuspitoisuuden vuoksi. Myös maan kalipitoisuus nousee jyrkästi huonosta hyvään näytteeseen, mutta kalia on kaikissa näytteissä niin runsaasti, että se tuskin voi olla syynä kuusen erilaiseen kasvuun eri näytekohdissa. Taimien juuristot ovat huomattavan painavat (paino suhde verso : juuristo alhainen), päinvastoin kuin maan runsaan ravinteisuuden perusteella voisi odottaa. Yhtenä syynä taimirivien aukkoisuuteen on ollut taimipolte, jonka esiintymistä korkea pH edistää. Taimitarha 11. Männyn taimet ovat kooltaan taimitarhojen keskitasoa vastaavia, kuusen taimet keskinkertaista suurempia. Eri näytteiden väliset erot ovat sangen pienet. Taimisto on myös melko tasalaatuista, vaikka tiheyden vuoksi on jälkeen jääneitä, hylättäviä taimia melkoisesti. Maa on raekokoomukseltaan jonkin verran keskimääräistä karkeampaa (hiesu + savi 13—14 %, myös soralajitetta runsaan puoleisesti). Humuspitoisuus on sangen suuri, suurimpia koko aineistossa (mutakompostia on pitkän aikaa käytetty sään nöllisesti). Maa on keskimääräistä happamampaa, vaikka kalkkipitoisuus on suuri, mikä on yhteydessä turvekompostin käytön kanssa. Ravinteita on runsaasti. Suuren humupitoisuuden seurauksena on typpeä run saasti, mutta analyysit osoittavat myös melko runsaasti liukoista typpeä (mikä suu relta osalta johtuu pintalannoituksesta). Kalipitoisuus on keskimääräistä yli 2 kertaa suurempi, vain fosforia on jonkin verran keskimääräistä vähemmän. Maan laatu ja ravinteisuus ovat taimien kasvattamisen kannalta ilmeisesti hyvät. Puutosoireita tai tuhoja ei taimitarhassa ole. Merkille voidaan panna taimien juuristo jen suhteellinen pienuus, mikä lienee yhteydessä suuren humuspitoisuuden ja kohta laisen ravinteisuuden sekä sateisen kesän kanssa. Taimitarha 12. Taimet ovat huomattavasti taimitarhojen keskitasoa kookkaampia, muutamat kuuluen koko tutkimusaineiston kookkaimpiin. Eri näytteiden välillä on selvät kokoerot. Maa on raekokoomukseltaan melkein taimitarhain keskitasoa vastaava, hieman savipitoisempi (hiesu + savi 17—22 %). Humuspitoisuus on keskimääräinen tai vähän pienempi. pH on suuren kalkkipitoisuuden vuoksi korkea (6.0—6.6). Typpeä on humuspitoisuuteen verrattuna kohtalaisesti, liukoista typpeä melko runsaasti, mikä johtuu pintalannoituksesta. Erityisesti fosforia on paljon, 3—5 kertaa enemmän kuin keskimäärin, ja myös kalipitoisuudet ovat suurehkoja vaikkakin eri näytteiden välillä on vaihtelua. 50 Peitsa Mikola 49.2 Maa-analyysit eivät osoita sellaisia maassa tavattavia eroja, joista taimien erilai suus johtuisi. Ero johtuukin ilmeisesti siitä, että hyvät näytteet ovat saaneet muita runsaamman pintalannoituksen. Heikoin näyte (2:1) on kohdasta, jossa myös kylvöä edellisenä vuonna kasvoi kuusen taimia, kun taas muut näytekohdat on kylvetty kesannon jälkeen. Taimien laatu on hyvä, myös juuristot ovat taimien kokoon ja maan ravinteisuu teen verrattuina suuret. - Taimitarhassa mainitaan esiintyvän jonkin verran roudan tuhoja, etenkin savisimmissa osissa. Taimitarha 13. Taimien keskikoon erot ovat pienet ja taimet vastaavat kaikkien taimitarhojen huonojen tai keskikokoisten taiminäytteiden keskikokoa. Maa mainittiin haitallisen kiviseksi, ja analyyseissä on soralajitettakin suhteellisen runsaasti. Hienojen ainesten määrä vastaa jokseenkin taimitarhojen keskitasoa (hiesu + savi 14—18 %). Maan humuspitoisuus on sangen suuri, varsinkin kuusta kasvavassa osassa. pH on kahdessa näytteessä yli 6, missä myös kalkkipitoisuus on sangen suuri; muissa näytteissä kalkkia on keskitasoa vastaavasti ja pH 5. 6—5. 7. Typpipitoisuus on suuri, humuspitoisuutta vastaavasti. Kalin ja fosforin pitoi suudet vastaavat jokseenkin taimitarhojen keskitasoa, joskin eri näytteiden välillä on suurta vaihtelua. Taimien keskikoko on ehkä pienempi kuin maan laadun ja kohtalaisen ravinteisuu den perusteella voisi odottaa. Yhtenä syynä lienee tiheä kylvö. Eri taiminäytteiden väliset erot ovat vähäiset, eikä maa-analyysienkään välillä ole johdonmukaisia eroja. Taimitarhan maa on tarkoitukseen sopivaa; kivisyys on viljely teknillinen haitta. Taimien juuristot ovat suhteellisen pienet, mihin yhtenä syynä on suuri tiheys. Taimitarhassa on paikoin sattunut taimipoltetuhoja, mikä lienee yhteydessä paikoin esiintyvän suuren kalkkipitoisuuden kanssa. Taimitarha 14. Männyn taimet ovat kahdessa näytteessä huomattavasti keskimääräistä suurempia. Kuusen taimet ovat kaikissa näytteissä lähes saman kokoisia, melko suuria. Raekokoomukseltaan maa on keskimääräistä hieman hienojakoisempaa (hiesu + savi 15—21 %). Mäntyjen maanäytteissä humuspitoisuus on sangen pieni, kuusen näytteissä sen sijaan jokseenkin keskimääräinen. Happamuudeltaan ja kalkki pitoisuudeltaan maa vastaa taimitarhojen keskimäärää, vaikka eri näytteiden välillä on vaihtelua. Typpipitoisuus on varsinkin männyn maanäytteissä alhaiseen humuspitoisuuteen verrattuna suuri, ja männyn maanäytteissä suhde C : N onkin koko tutkimusaineis ton alhaisin. Kalia on keskimääräisesti ja fosforia niukasti. Pintalannoituksena on näytekohtiin 1:3 ja 2:2 annettu 1954 hienofosfaattia 200 kg/ha, kohtaan 1 : 2 superfosfaattia 200 kg/ha ja kohtaan 2 : 3 luujauhoa 300 kg/ha. Pintalannoituksen vaikutus ei kuitenkaan ilmene kaikissa maa-analyyseissä. Männyn taimet ovat kasvaneet huomattavan suuriksi pienestä humus- ja fosfori pitoisuudesta huolimatta. Edullinen on alhainen C : N -suhde, jonka vuoksi typpeä on suhteellisen runsaasti ollut käytettävissä. Pääsyynä taimien suureen kokoon on nähtävästi kuitenkin ollut typpipintalannoitus sekä taimiston suhteellinen harvuus. Näytekohdassa 2 : 1 ilmoitetaan sattuneen roudan vaurioita. Tutkimuksia taimitarhamaasta ja sen. vaikutuksesta taimien kehitykseen 49.2 51 Taimitarha 15. Kaikki taiminäytteet, mutta varsinkin hyvät, ovat keskikokoa suurempia. Hyvän kuusinäytteen 2 : 3 taimet ovat kaikista näytteistä suurimpia ja myös mäntynäyte 1 : 3 kuuluu suurimpiin. Näytteiden väliset kokoerot ovat selvät. Kylvö on hyvin tiheä. Maa on harjusoraa. Soralajitteen osuus on suurempi kuin missään muussa taimi tarhassa. Maata on kuitenkin todennäköisesti joskus savettu, sillä myös hienoimpia aineksia on kohtalaisesti (hiesu + savi 12—16 %). Humuspitoisuus on keskimääräistä suurempi. Maahan on hiljakkoin lisätty run saasti suomutaa, joka toistaiseksi on sekoittunut epätasaisesti, ja siksi humuspitoi suus vaihtelee melkoisesti eri näytteissä. Maa on keskimääräistä huomattavasti happamampaa, kuusen maanäytteiden pH on alhaisin koko tutkimusaineistossa. Typpeä maassa on korkeasta humuspitoisuudesta johtuen runsaasti, mutta eri koisen suuri on myös kuusinäytteiden maan nitraattipitoisuus, runsaan salpietari lannoituksen seurauksena. Kalia on jonkin verran keskimääräistä vähemmän, mutta fosforia 2—4 kertaa keskimääräistä enemmän. Taimien hyvään kasvuun lienevät pääsyinä maan fysikaalinen rakenne runsas sateisena vuonna on hyvä vedenläpäisykyky kenties ollut edullinenkin suuri humuspitoisuus ja ravinteisuus. Erityisesti runsaalla nitraattilannoituksella on huo mattava osuus. Runsaasta typpilannoituksesta ja samalla kylvöksen tiheydestä johtunee, että männyn taimet ovat sangen pitkiä, mutta neulaset lyhyitä. Myös neulasten typpipitoisuus on huomattavan suuri (taul. 9). Kokoero eri näytteiden taimien välillä johtunee pääasiassa erilaisesta nitraattilannoituksesta, mutta merkille pantavaa myös on, että hyvien kohtien maanäytteissä humuspitoisuus on huomatta vasti suurempi kuin muissa. Taimitarha 16. Sekä männyn että kuusen taimet ovat suurikokoisempia kuin taimitarhoissa keski määrin. Taimien juuristot ovat suhteellisen pienet ja suhde verso : juuristo korkea. Maa on savipitoisinta kaikista tutkituista taimitarhoista (hiesu + savi 45—55 %). Humuspitoisuus on suurimpia koko näyteaineistossa. Maa on happamampaa kuin taimitarhat keskimäärin (pH 5.2—5. 7) huolimatta siitä, että kalkkia on 2—4 kertaa enemmän kuin taimitarhoissa keskimäärin. Suuri humuspitoisuus ja verraten voi makas happamuus johtuu siitä, että taimitarhaan on ennen kylvöä ajettu hyvin runsaasti melko raakaa suomutaa. Suuri kalkkipitoisuus on peräisin aikaisemmalta maatalouskäytön ajalta. Typpipitoisuus on suuren humuspitoisuuden seurauksena suuri, joskin suhde C : N on myös korkea. Erityisesti nitraattityppeä on maassa runsaasti, voimakkaan pintalannoituksen seurauksena. Kalia on jokseenkin keskimääräisesti ja fosforia useimmissa näytteissä keskimääräistä enemmän, joskin fosforipitoisuus vaihtelee suuresti eri näytteissä, koska runsas fosforiperuslannoitus ei ole vielä sekaantunut maahan tasaisesti. Taimitarhassa on sattunut suuria roudan tuhoja, jotka ovat suurimmat huonoissa näytekohdissa, joissa myös maan humuspitoisuus on pienin. Roudan nostamia taimia on paineltu takaisin maahan. Taimien suuri koko on runsaan lannoituksen tulos. Eri maanäytteiden välillä ei ole olennaisia eroja, lukuun ottamatta humus- ja typpipitoisuutta, joka tasaisesti kasvaa hyviin näytteisiin päin. 52 Peitsa Mikola 49.2 Huomattava piirre taimissa on juuriston pienuus; myös mykoritsoja on vähän. Syynä on voimakas lannoitus typen lisäksi on kalia ja fosforia lisätty suoraan maan pinnalle ja sateinen kesä. Sekä ravinteita että vettä on ollut runsaasti aivan maan pinnassa, kun taas savinen maa on syvemmältä ollut ehkä kokonaan veden kyllästämä. Runsaan nitraattilannoituksen vaikutusta on myös neulasten suuri typpipitoisuus (taul. 9). Taimitarha 17. Kaikki taimet ovat kooltaan selvästi taimitarhain keskimäärää pienempiä. Tai mistot ovat harvahkoja. Taimien koon erot eri näytteiden välillä ovat melko pienet. Maan raekokoomus vastaa jokseenkin taimitarhojen keskimäärää (hiesu + savi 15—20 %). Maan humuspitoisuus on useimmissa näytteissä keskimääräistä suurempi. Myös kalkkia on useimmissa näytteissä huomattavasti keskimääräistä enemmän ja sen seurauksena pH on 6: n yläpuolella. Maan typpipitoisuus on pieni, varsinkin suureen humuspitoisuuteen verrattuna. Sen vuoksi suhde C : N on hiilen määrään verrattuna korkea ja selvästi yleisestä suunnasta poikkeava (ks. kuva 3). Sekä kalia että fosforia on huomattavasti keski määräistä enemmän. Taimitarhassa on siis sekä kivennäisravinteita että humusta keskimääräistä enemmän ja maan raekokoomus keskimääräinen, mutta taimien menestyminen huonoa. Taimien huono kasvu johtunee todennäköisimmin typen puutteesta, sillä suhde C : N on epäedullinen ja muista taimitarhoista poikkeava. Varsinkin kuusen taimien koh dalla huomataan selvä kasvun parantuminen humuspitoisuuden lisääntyessä. Toisena mahdollisena syynä mainittakoon maan »väsyminen», sillä paikalla on kasvatettu taimia yhtämittaisesti useita vuosia välillä kesannoimatta (vrt. taimitarha 4). Vielä on syytä kiinnittää huomiota maan suureen kuparipitoisuuteen (ks. taul. 5). Ko. taimitarha on näyteaineiston vanhin, ja kun taimitarhoissa on tapana torjua kariste tauteja kuparisuoloilla, on mahdollista, että tätä maahan hyvin pidättyvää, suurem missa väkevyyksissä esiintyessään myrkyllistä ionia on rikastunut maahan (vrt. J amalainen 1956). Taimitarha 18. Taimet ovat kaikissa näytteissä kooltaan pienehköjä. Taimistojen tiheys on jokseenkin sama ja näytteiden taimien koossa melko selvät erot. Maa on raekokoomukseltaan keskimääräistä karkeampaa (hiesu + savi 10—16 %). Eri maanäytteet poikkeavat toisistaan melkoisesti sekä humuspitoisuuden ja happamuuden että ravinteisuuden puolesta. Vaihtelu johtuu turve-väkilannoite kompostin epätasaisesta sekaantumisesta maahan. "Useimmissa näytteissä humusta on keskimääräistä vähemmän. Kalkkia on myös useimmissa näytteissä keskimääräistä vähemmän, mutta maan karkeuden ja humuksen vähyyden vuoksi silti pH on useim missa näytteissä keskimääräistä korkeampi. Typen, kalin ja fosforin pitoisuudet vaihtelevat suuresti, mutta ovat yleensä keski määräistä jopa huomattavasti pienempiä. Taimien pieni koko johtuu nähtävästi ravinteiden puutteesta. Taimien keskikoko olisi vieläkin pienempi ellei kylvös olisi suhteellisen harva. Melko selvä riippuvuus voidaan todeta taimien menestymisen sekä maan humus- ja typpipitoisuuden välillä. Poikkeuksena on heikko näyte 1:1. Se on taimitarhan laitaosasta, missä lähellä kasvavien suurten koivujen taholta tullut juuristokilpailu on ilmeisesti ollut männyn taimille haitaksi. 49.2 Tutkimuksia taimitarhamaasta ,ia sen. vaikutuksesta taimien kehitykseen 53 Taimitarha 19. Vertauskelpoista taiminäytettä ei taimitarhasta ole, mutta sekä silmämääräisen arvioinnin että taimitarhan hoitajan ilmoituksen mukaan taimien menestyminen on sangen huonoa. Maa on voimakkaasti lajittunutta hienoa hiekkaa, hienojen ainesten osuus on kaikista taimitarhoista alhaisin (hiesu + savi 5—6 %). Humus- ja typpipitoisuudet ovat vain puolet taimitarhojen keskimääräisestä. Kalkkia on kolmannes taimitarhain keskimäärästä ja pH keskimäärää alhaisempi. Kalia ja fosforia on melko tyydyttävästi, kalia lähes keskimääräisesti ja fosforia huomattavasti keskimäärää enemmän. Pääsyinä taimien huonoon menestymiseen lienevät kolloidisten aineiden (savi lajitteen ja humuksen) vähyys sekä typen puute. Taimitarha 20. Taimistot ovat hyvin tiheitä. Männyn taimien keskikoko on taimitarhojen keski tasoa suurempi, huolimatta siitä, että ylitiheyden vuoksi on paljon toisista jälkeen jääneitä taimia (huom. suuret pituuden ja painon vaihtelukertoimet). Kuusen tai mien keskikoko jää ylitiheyden vuoksi keskimääräiselle tasolle. Maan raekokoomus vastaa jokseenkin taimitarhain keskitasoa (hiesu + savi 15—20 %). Humuspitoisuus on useimmissa näytteissä jonkin verran keskimäärää suurempi. Maa on hyvin voimakkaasti kalkittu ja siksi pH on korkea. Kuitenkin eri näyte kohdat poikkeavat suuresti toisistaan, näyte 1: 1 (pH 7.2) on sattunut erittäin kalkki rikkaaseen kohtaan, kun taas näytekohdassa 1 : 3 (pH 5. 7) kalkkia on vähänlaisesti. Typpipitoisuus on vain hieman keskimääräistä suurempi, mutta nitraattia on runsaan pintalannoituksen vuoksi erittäin paljon. Kivennäisravinteita on maassa huomattavan runsaasti, sekä kalia että fosforia noin 2 kertaa keskimääräistä enemmän, vaikkakin näytekohtien välillä on huomatta via eroja. Taimilla on ollut ravinteita hyvin runsaasti käytettävissä (pintalannoitus on pai koin ollut liiankin runsas ja neulaset ovat sen johdosta palaneet ruskeiksi). Taimien keskikoko olisi suurempikin, mutta kylvöksen tiheyden vuoksi suuri osa taimista on jäänyt kilpailussa jälkeen. Runsaan ravinteisuuden (ja riittävän kosteuden) vuoksi ovat juuristot suhteellisen pienet ja painosuhde verso : juuristo on korkea. Suuri kalkkipitoisuus ja korkea pH lienee ollut joissakin kohdissa männyn taimille haitaksi; parhaan taiminäytteen kohdalla pH on alhaisin. Taimitarhassa esiintyy myös jonkin verran taimipoltetta. Taimitarha 21. Taimitarha on monessa suhteessa mielenkiintoinen. Männyn taimet ovat huo mattavasti keskimääräistä kookkaampia, kun taas kuusen taimet kuuluvat pienim piin koko näyteaineistossa. Taimitarha on rinteessä ja maa vaihtelee paljon eri näytteissä. Karkeimmasta hiekkamaasta on näyte 1 : 2 (hiesu + savi 8 %), vähän alampaa 1 : 3 (hiesu + savi 17 %) ja alimpaa savisimmalta maalta näytteet 1:1 ja 2:1 (hiesu + savi 22—24 %). Humuspitoisuus on kaikissa näytteissä huomattavasti keskimääräistä pienempi ja typpipitoisuus vastaavasti. Happamuus vastaa jokseenkin taimitarhojen keski 54 Peitsa Mikola 49.2 tasoa, kun taas kalkkia on huomattavasti keskimääräistä vähemmän. Vähähumuksi sessa maassa on pienikin kalkkimäärä riittänyt nostamaan pH: n keskinkertaiselle tasolle (vrt. esim. pH-lukuja ja CaO-pitoisuuksia taimitarhoissa 21 ja 16). Nitraattitypen pitoisuus on vähäinen, koska pintalannoituksesta on kulunut pitkähkö aika. Kalia ja fosforia on taimitarhan uusimmassa osassa (1 : 1 ja 2 : 1) niukanlaisesti, muualla vähän keskimääräistä runsaammin. Kuusen taimet näyttävät kärsineen niukasta humus- ja typpipitoisuudesta. Humus pitoisuuden sekä kuusen taimien koon välillä on selvä korrelaatio. Männyn taimille ei humuksen puuttuminen näytä olleen niin haitallista. Roudan tuhot ovat melkoi set näytekohdissa 1 : 1 ja 2 : 1, missä savipitoisuus on suuri ja humuspitoisuus pieni. Taimitarha 22. Taimet ovat keskimääräistä suurempia, yhdessä näytteessä (1:3) männyn tai mien keskipaino on koko näyteaineiston suurin. Taimitarhassa on käytetty omaa kylvötekniikkaa, jossa kylvö tapahtuu melko pienellä siemenmäärällä ja taimistoon ei sisälly paljoa pieniä, jälkeenjääneitä taimia (huom. pienehköt pituus- ja paino vaihtelun vaihtelukertoimet). Maan raekokoomus vaihtelee jonkin verran laajan taimitarhan eri osissa, mutta hienojen aineksien osuus on kaikissa näytekohdissa taimitarhojen keskitasoa pie nempi tai korkeintaan keskimääräinen (1 : 3). (Osassa taimitarhaa ilmoitetaan esiinty vän savisuuden vuoksi roudan tuhoja, mutta sitä osaa ei käytetä kylvöihin.) Maan humuspitoisuus on jonkin verran taimitarhain keskitasoa pienempi. pH on keskimääräinen tai sitä alempi. Kalkkipitoisuus on huomattavasti keskimääräistä pienempi, jopa alle puolet siitä, mutta karkeahkossa ja vähähumuksisessa maassa se on ollut riittävä. Kokonaistypen pitoisuus on niukahkon humuspitoisuuden vuoksi melko pieni. Nitraattia on alle puolet keskimääräisestä, koska pintalannoitusta ei ole käytetty. Sekä kali- että fosforipitoisuudet ovat huomattavasti keskimääräistä pienempiä, näytteessä 2 : 1 jopa pienimpiä koko näyteaineistossa. Huomiota herättää taimien suuri keskikoko, vaikka monet viljavuustekijät ovat taimitarhain keskitason alapuolella. Taimien keskikokoa suurentavasti vaikuttavia tekijöitä ovat taimitarhan edullinen ilmastollinen sijainti, maan raekokoomus ja viljelytekniikka (mm. harvahko kylvö). Näytteessä 2 : 1 taimien punertava väri oli merkkinä todennäköisestä fosforin puutteesta. Kuusinäytteissä taimien koko on suoraan verrannollinen maan fosfori ja kalipitoisuuteen. Kaikkien mäntynäytteiden maassa on ravinteita jäljellä saman verran, mutta koska kasvituotto on eri kohdissa ollut hyvin erilainen, ovat maan alkuperäiset ravinnevarat ilmeisesti olleet erilaiset. Taimien juuristot ovat suhteellisen suuret ja painosuhde verso : juuristo alhainen. Myös mykoritsain runsaus on osoituksena juuriston voimakkaasta kehityksestä. Juuriston laajuus on merkkinä siitä, että ravinteita ei ole ollut kovin runsaasti tarjolla. Taimitarha 23. Sekä männyn että kuusen taimet kuuluvat keskikooltaan suurimpiin koko näyte aineistossa. Maa on melko savipitoista (hiesu + savi 20—30 %). Maan humuspitoisuus on jonkin verran keskimääräistä suurempi. pH ja samalla kalkkipitoisuus vaihtelee taimitarhain keskimäärän molemmin puolin. 49.2 Tutkimuksia taimitarhamaasta .ia sen vaikutuksesta taimien kehitykseen 55 Typpipitoisuus on humuspitoisuuden mukaisesti -—• jonkin verran keskimää räistä suurempi. Nitraattia on keskimääräistä vähemmän, vaikka pintalannoitusta on annettu, mutta voimakkaasti kasvavat taimet ovat nähtävästi käyttäneet sen, mikä ei ole huuhtoutunut pois. Sekä kali- että fosforipitoisuudet ovat lähes keskimääräisiä, kuitenkin jonkin verran sitä suurempia. Taimien hyvä kasvu johtunee, paitsi ilmastollisesti edullisesta sijainnista ja taimi tarhan voimaperäisestä hoidosta, maan melko hyvästä ravinteisuudesta sekä tehok kaasta pintalannoituksesta (pintalannoitus on annettu useana pienenä eränä). Mikäli maa on liian savipitoinen, on sen nähtävästi korvannut suurempi humuspitoisuus, sillä maa on kuohkeata ja roudan tuhoja ei valiteta. Keskinkertaisten ja hyvien näyt teiden pääasiallinen ero johtunee taimiston erilaisesta tiheydestä. Huonoista näyt teistä 1 : 1 on taimitarhan laidasta, missä taimien kasvuun on vaikuttanut 6 m: n päässä olleiden isojen koivujen juuristokilpailu, ja näytekohta 2 : 1 on huomatta vasti toisia savipitoisempi ja erittäin runsaskalkkinen. Juuristot ovat tosin hyvin kehittyneet, mutta suppeahkot, minkä vuoksi paino suhde verso : juuristo on korkea (vrt. tässä suhteessa taimitarhoja 22 ja 23). Taimitarha 24. Männyn taimet ovat lyhyehköjä, mutta keskimääräistä painavampia. Kuusen taimien koko vastaa jokseenkin näyteaineiston keskimäärää. Maa on hienojakoista (hiesu + savi 25—27 %), päälajitteena on hieta, ja kar keampia lajitteita (hiekkaa ja soraa) on vähemmän kuin missään muussa näyte tarhassa. Humuspitoisuus on keskimääräistä pienempi. Myös kokonaistyppeä on keski määräistä vähemmän, mutta pieneen humuspitoisuuteen verrattuna runsaanlaisesti ja suhde C : N on alhainen. pH on useimmissa näytteissä vähän keskimääräistä alempi, kuten kalkki pitoisuuskin. Sekä kalia että fosforia on mäntynäytteiden maassa huomattavasti enemmän kuin kuusinäytteiden, mikä osittain selittänee sen eron, mikä on taimien koossa näyteaineiston keskikokoihin verrattuna. Männyn maanäytteissä on kalia keski määräistä enemmän ja fosforia jokseenkin keskimääräisesti, kun taas kuusen maa näytteissä on kalia keskimääräisesti ja fosforia vain puolet keskimääräisestä. Negatiivisina tekijöinä maassa esiintynevät savisuus ja pieni humuspitoisuus sekä kuusen kohdalla pieni fosforipitoisuus. Kasvua parantavasti lienee vaikuttanut melko tehokas pintalannoitus (jonka vaikutusta ei maa-analyysi osoita). Männyn kohdalla taimien laatu paranee maan humuspitoisuuden lisääntyessä. Taimien juuristot ovat melko pienet, mikä johtuu sateisesta kesästä, huonosti vettä läpäisevästä maasta ja tehokkaasta pintalannoituksesta. Roudan tuhoja esiintyy, mikä johtuu savipitoisuudesta ja humuksen niukkuudesta. Yleistarkastelu Maan ominaisuudet ja taimien koko Kuten edellä on mainittu, poikkeavat eri näytetarhat sekä maalajinsa että maan muiden ominaisuuksien puolesta suuresti toisistaan. Samoin eri taimitarhoista ja samankin taimitarhan eri kohdista otettujen taimien keskikoko vaihtelee paljon. 56 Peitsa Mikola 49.2 Tarkasteltaessa taimien kehitystä eri maalajeilla voidaan panna mer kille, että sekä pieniä että suuria taimia on kasvanut kaikenlaisilla maa lajeilla. Niinpä hiekkamaata, jossa hienoimpia lajitteita on vähän, moiti taan yleisesti liiasta kuivuudesta tai laihuudesta, ja pieni vedenpidätys kyky sekä ravinteiden niukkuus onkin nähtävästi ollut minimitekijänä muutamissa taimitarhoissa (6 ja 19), mutta myös muutamat parhaimpiin kuuluvat taiminäytteet olivat kasvaneet melko karkeassa maassa (esim. taimitarhassa 15). Samaten hienojakoisella maalla, jonka haitat tosin ovat pääasiassa viljelysteknillistä laatua, olivat taimet muutamissa tapauk sissa sangen pieniä (3 ja 21), mutta myös joissakin sangen savipitoisissa näytekohdissa taimet olivat suurikokoisia (esim. 16, 23 ja 24). Kaikista tutkituista maan ominaisuuksista humuspitoisuuden vaikutus taimien menestymiseen on ilmeisin. Kuusen taimille kohtuullinen humus pitoisuus näyttää olevan tärkeämpi kuin männylle. Humuksen vaikutus kuusen taimien kasvuun näkyy luonnollisesti parhaiten niissä taimitar hoissa ja näytekohdissa, missä humuspitoisuus on pieni (vrt. humuspitoi suuksia ja taimien keskikokoa esim. taimitarhoissa 4, 6, 9, 18 ja 21), mutta myös joissakin taimitarhoissa, joissa maa sisältää runsaasti humusta, taimien koko suurenee humuspitoisuuden lisääntyessä (esim. 16). Riittävän humuspitoisuuden edullinen vaikutus on tuntuvin taimi tarhoissa, joissa maassa on hiesua ja savea vähän (2O %). Sen sijaan maissa, joissa hiesua ja savea on kohtalaisesti (noin 15 %) ovat taimet - varsinkin männyt saattaneet menestyä sangen hyvin niukasta humuspitoisuudesta huolimatta (esim. 14 ja 22). Orgaaninen aines vaikuttaa monin tavoin maan ominaisuuksiin, ja ilmeisesti kivennäismaan laadusta riippuu, mihin humuksen ominaisuuksiin sen edullinen vaikutus kulloinkin lähinnä perustuu. Karkeassa ja niukasti mineraalikolloideja sisältävässä maassa, esim. hiekassa, humus lisää maan vedenpidätyskykyä samoin kuin emästenvaihtokykyä, vähentäen siten kuivumisvaaraa ja ravinteiden huuhtoutumista. Hienojakoisessa maassa taas orgaaninen aines lisää maan mururakennetta ja edistää siten sekä ilmanvaihtoa että veden liikkumista maassa. Riittävä humuspitoisuus eli multavuus on tärkeä erityisesti pienissä taimitarhoissa, joissa ei ole keino kastelua. Tällöin maalla tulee olla hyvä vedenpidätyskyky, mutta koska suuri hiesu- ja savipitoisuus on monin tavoin haitaksi, tulee vedenpidätys kyvyn perustua etupäässä maan orgaaniseen ainekseen. Suuri humus pitoisuus vähentää savisissa maissa myös selvästi routimisvahinkoja. Myös orgaanisen aineksen laatu on otettava huomioon pyrittäessä pa rantamaan taimitarhamaata humuksen lisäyksellä. Hiekkamaassa, missä humuksen tehtävä on ennen kaikkea lisätä veden ja ravinteiden pidätty mistä, on parasta hienojakoinen, kolloidinen humus. Savimaassa taas on pyrkimyksenä lisätä maan kuohkeutta ja voidaan käyttää karkeata, säi 49.2 Tutkimuksia taimitarhamaasta ja sen vaikutuksesta taimien kehitykseen 57 8 keistä humusta, esim. heikosti lahonnutta saraturvetta, kun taas kolloidi nen humus voi jopa vähentää huokostilavuutta ja aiheuttaa savikolloidien kanssa maan kovettumista (vrt. Wilde & Hull 1937). Paitsi maan fysikaalisia ominaisuuksia muuttamalla, maan orgaaninen aines vaikuttaa taimien kasvuun sisältämillään ravinteilla. Metsämaassa humus muodostaa miltei ainoan typenlähteen, ja typen puute lieneekin suurin vaikeus hyvin vähähumuksisia maita metsitettäessä (W i 1 d e & Pat z e r 1940 b). Taimitarhoja tosin lannoitetaan yleensä myös mineraali typellä, mutta käytetyt nitraatti- ja ammoniummäärät ovat kuitenkin melko vähäisiä maan orgaanisiin typpivaroihin verrattuna. Lisäksi maa han lisätty mineraalityppikin muuttuu suureksi osaksi orgaaniseen muotoon mikrobien vaikutuksesta ja estyy siten huuhtoutumasta maasta. Kuten edellä on todettu, kiinteä riippuvuus vallitseekin maassa typen ja orgaani sen hiilen määrien välillä. Humuksen typpipitoisuudella on sangen huo mattava vaikutus taimien kasvuun. Jos maassa suhde C:N on keski määräistä selvästi korkeampi, ovat taimet jääneet pienehköiksi, vaikka muita ravinteita olisi runsaastikin (taimitarhat 6 ja 17, kuva 3), kun taas niukastikin humusta ja typpeä sisältävässä maassa taimet ovat kasvaneet hyvin, jos tämä suhde poikkeaa keskimääräisestä päinvastaiseen suuntaan (mänty taimitarhassa 14). Lisättäessä maahan orgaanista ainetta tulee pitää silmällä, että se sisältää riittävästi typpeä, tai muussa tapauksessa on orgaanisen aineen ohella maahan lisättävä mineraalityppeä. W i 1 d e n ja Hullin (1937) mukaan tulisi taimitarhassa käytettävän turpeen sisältää vähintään 1 %, mutta mieluummin yli 2 % typpeä. Paitsi typpeä, maan orgaaninen aines sisältää muitakin ravinteita, kuten kalia ja fosforia, joiden tarve kuitenkin taimitarhoissa tyydytetään pääasiassa väkilannoitteilla. Ko. ravinteiden määrä näyttää kuitenkin, ainakin muutamissa taimitarhoissa, olevan jokseenkin suoraan verrannolli nen maan humuspitoisuuteen. Tämä johtuu sekä orgaanisen aineen mukana tulleista ravinteista että humuksen ravinteita pidättävistä ominaisuuksista. Maan orgaanisen aineksen edullisen vaikutuksen syitä tutkittaessa voi daan vielä panna merkille, että havupuiden taimien ensimmäinen kasvu alusta metsässä on kangashumuskerros, ja mitä enemmän siis taimitarhan maa sisältää humusta, sitä enemmän se muistuttaa taimien luonnollista kasvuympäristöä. Runsaan humuspitoisuuden on todettu myös vähentävän sienitautien vaaraa (Wilde & Hull 1937, Mikola 1952). Maan happamuuden vaikutus taimien kasvuun on vähäinen. Happamuus vaihtelu on tosin suurimmassa osassa taimitarhoja sangen pieni (pH 5.5—- 6.2), mutta joukossa on kumpaankin suuntaan melkoisia poikkeuksiakin (koko vaihteluväli pH 4.6 —7.2). Ainoassakaan tapauksessa ei voida huomata liian happamuuden haitallista vaikutusta. Päinvastoin ovat suu rimmat kuusen taimet tosin ehkä sattumalta taimitarhassa, jossa 58 Peitsa Mikola 49.2 pH on kaikkein alhaisin (taimitarha 15). Sen sijaan lähes neutraali reaktio (pH yli 6.5) voi jo olla haitallinen. Niinpä taimitarhassa 10, missä pH on yli 7.0, taimet ovat jääneet yllättävän pieniksi, huomioon ottaen suuren humuspitoisuuden ja runsaan ravinteisuuden. Kuten edellä on mainittu, maan ravinteisuuden vaikutuksesta tai mien kokoon on vaikea tehdä pää telmiä tämän tutkimuksen aineiston perusteella, koska analyysien osoit tamat ravinnemäärät eivät ilmaise taimien käytettävissä kaikkiaan olleita ravinteita. Maan typpipitoi suuden ja taimien koon välillä on melko selvä yhteys olemassa, mut ta toisaalta typen määrä on suo ranaisesti riippuvainen humuspi toisuudesta, jonka vaikutus taimiin perustuu useampiin humuksen omi naisuuksiin, ja toisaalta taas väkilannoitteiden mineraalityppi helposti huuhtoutuu maasta, jo ten sitä on saattanut eri taimien käytettävissä olla hyvinkin eri laisia määriä tämän seikan ilme nemättä maa-analyyseissä. Suoranaista typen puutetta, joka ilmenee taimien kellertävänä värinä, on todettu vain parissa tapauksessa (näytteet 2 : 1 taimitarhoissa 9 ja 21). Typpikysymys on taimitarhoissa sikäli yksin kertainen, että typen puute on taimien värin perusteella helppo todeta ja pintalannoituksella myös helppo korjata. Taimien herkkä reagointi typpi pintalannoitukseen on yleisesti tunnettu ilmiö, jota taimitarhain hoidossa paljon käytetään hyväksi. Suurimmat taimet olivat yleensä taimitarhoissa, joissa oli käytetty voimakasta pintalannoitusta (esim. 12, 14, 15, 16, 20, 23 ja 24), joskin oli joitakin poikkeuksiakin (esim. 22). Kuva 11. Maan typpipitoisuuden ja verson painon suhde taimitarhassa 9. Fig. 11. Relation of soil nitrogen and shoot weight in nursery no. 9. Mitä tulee tärkeimpiin kivennäisravinteisiin, kaliin ja fosforiin taimi tarhoissa, niin selviä puutosoireita tavattiin vain yhdessä tapauksessa, nim. taimitarhan 22 näytteessä 2 : 1, jossa taimien punertava väri osoitti fosforin puutetta. Ruotsissa esiintyy taimitarhoissa kuusella melko tavallisena »kelta kärkitaudin» (gulspetssjuka) nimellä käyvä tauti, jonka on todettu johtu van kalin puutteesta (Björkman 1953, Ta m m 1953). Tauti ilmenee herkemmin runsaasti kalkkia sisältävässä ja neutraalia lähentelevässä kuin happamassa maassa, koska suuri kalkkipitoisuus vaikeuttaa taimien kalin Tutkimuksia taimitarhamaasta ja sen vaikutuksesta taimien kehitykseen 49.2 59 saantia. Björkmanin (1953) mukaan tautia on esiintynyt kuusen taimissa, jos kalia on maassa vähemmän kuin 3 mg/100 g, ja mänty pystyy tyydyttämään kalin tarpeensa vielä niukemmista varoista kuin kuusi. Tämän tutkimuksen maanäytteissä oli pienin kalipitoisuus 3.2 mg/100 g ja keskimääräinen 14.0 mg/100 g, joten selvä kalin puuttuminen lienee Suomen taimitarhoissa harvinaista. Mitään johdonmukaista eroa ei ole myöskään taimitarhojen hyvien, keskinkertaisten ja huonojen näytekoh tien kalipitoisuuksien välillä. Fosforin kohdalla ei myöskään ole johdonmukaista eroa hyvien, keskin kertaisten ja huonojen näytekohtien maiden välillä. Kuitenkin fosforin niukkuus on todennäköinen niissä näytekohdissa, missä sitä on vähiten (alle 2 mg/100 g). Fosforin vaikutuksen arviointia vaikeuttaa erityisesti se, että havupuut pystynevät ottamaan maasta sellaisessakin muodossa olevaa fosforia, jota viljelyskasvit eivät pysty käyttämään hyväkseen ja jota käytetyt analyysimenetelmät eivät ehkä ilmaise. Niinpä V 1 ami s, Bi swell ja Schultz (1957) ovat osoittaneet, että tietyssä maassa saattaa fosforin lisäyksellä olla viljelyskasveille hyvin edullinen vaikutus, mutta männyn taimille ei mitään vaikutusta. Natronia, kalkkia ja magnesiaa on riittävästi kaikissa tutkituissa taimi tarhoissa eikä pitoisuuden vaihteluilla ole ollut merkitystä taimien kokoon, lukuunottamatta muutamia edellä mainittuja tapauksia, joissa runsaasta kalkin määrästä johtuen pH on ollut havupuille haitallisen korkea. Hivenravinteiden, joista on suoritettu vain Mn-, Cu- ja Zn-määrityksiä, puute ei ole todennäköinen tutkituissa taimitarhoissa. Sitä vastoin on mahdollista, että kasvinsuojeluaineiden käytön seurauksena maan kupari pitoisuus saattaa nousta vahingollisen suureksi. Tämän kysymyksen selvi tys vaatii kuitenkin lisätutkimuksia. Parissa tapauksessa (näyte 1 : 1 taimitarhoissa 18 ja 23) on taimien kehitys ilmeisesti kärsinyt lähellä näytekohtaa (5—6 metrin päässä) kas vaneiden suurehkojen koivujen taholta tulevasta juuristokilpailusta. Näissä tapauksissa ei maa-analyyseissä näy mitään olennaisia eroja näytteistä 1 : 2 ja 1:3, mutta taimet ovat paljon pienempiä. Edellä on myös mainittu epämääräisestä ilmiöstä, josta on käytetty nimitystä »maan väsyminen». Jos taimitarhassa on kasvatettu havupuun taimia useita vuosia yhtämittaisesti, on taimien menestyminen huonoa, mutta pelkästään maa-analyysien tulosten perusteella siihen on vaikea löytää täysin tyydyttävää selitystä (esim. taimitarhat 4 ja 17). Juuriston kehitys Taimien metsään istuttamista silmällä pitäen on tärkeätä, että haihdut tava latvus ja vettä ja ravinteita ottava juuristo ovat oikeassa suhteessa 60 Peitsa Mikola 49.2 keskenään. Mikä on optimaalinen suhde, sen selvittäminen on mahdollista vain kokeellisin tutkimuksin. Toistaiseksi voitaneen olettaa, että taimi tarhojen keskimäärää edustavissa taimissa tämä suhde ei ole ainakaan pahasti epänormaali, siis 2-vuotiailla männyillä esim. 4—7 ja kuusilla 2.5 —4, kun taas on syytä varoa taimia, joissa tämä suhde poikkeaa paljon keskimääräisestä puoleen tai toiseen. Taimen kokoon verrattuna suuri juuristo on hankala taimia käsiteltäessä ja istutettaessa sekä vahingoittuu helposti. Jos juuristo taas on haihduttavaan latvukseen verrattuna kovin pieni, on taimen kuivumisen vaara metsään istutettuna ilmeinen. Kuten taulukosta 7 näkyy, vaihtelee verson ja juuriston painosuhde eri taimitarhoissa ja eri näytteissä hyvin paljon (männyllä 3.2 —9.5 ja kuusella 1.5—4.7). Yleisenä piirteenä voidaan panna merkille, että mitä suurempia taimet ovat, sitä korkeampi on verson ja juuriston välinen painosuhde. Samoin tämä suhde on männyllä keskimäärin 1%—2 kertaa korkeampi kuin kuusella. Verson ja juuriston välinen painosuhde riippuu tunnetusti taimen veden ja ravinteiden saannista siten, että laihassa ja helposti vettä läpäisevässä maassa juuristo kehittyy laajaksi ja suhde muodostuu alhaiseksi, kun taas suhde on sitä korkeampi, mitä paremmin veden ja ravinteiden saanti on tyydytetty. Tämä näkyy jossakin määrin myös tämän tutkimuksen aineis tossa, vaikka juuriston kehitys on riippuvainen sellaisistakin seikoista kuin keinokastelun ja pintalannoituksen käytöstä, joiden vaikutus ei ilmene maa-analyyseissä. Verson ja juuriston painosuhteeseen erilaisissa maissa vaikuttaa ilmeisesti myös ko. kasvukauden sateisuus, kuten edellä on huo mautettu. Samoin maan lämpötila, joka riippuu sekä taimitarhan sijain nista että maan muista ominaisuuksista, vaikuttaa verson ja juuriston väliseen painosuhteeseen (Aaltonen 1942). Erityisen suppeaksi juuristo on (sateisena) tutkimuskesänä jäänyt taimitarhoissa, joissa maassa on runsaasti ravinteita ja orgaanista ainetta (H ja 16). Samoin taimitarhoissa, joissa tiedetään käytetyn runsasta pintalannoitusta (esim. 14, 15, 23 ja 24), juuristot ovat maanpäällisiin osiin verrattuina pienet. Poikkeuksiakin kuitenkin tästä yleisestä suunnasta on, niinpä taimitarhassa 10, jossa humuspitoisuus on keskimääräistä suu rempi ja ravinteisuus suurimpia koko aineistossa, verson ja juuriston painosuhde on silmiinpistävän alhainen. Paremmin kuin pelkkä latvuksen ja juuriston painosuhde juuriston fysiologista tilaa ja mahdollisuuksia selviytyä alkuajan vaikeuksista istu tuksen jälkeen osoittaa mykoritsain lukumäärää (Björkman 1956). Kuten mm. Hat chin (1937) ja Björkmanin (1942) tutkimukset ovat osoittaneet, mykoritsain kehitys on heikko, jos taimelle on tarjolla hyvin runsaasti kaikkia ravinteita, ja sellaisella taimella on ilmeisesti mel koisia alkuvaikeuksia istutettuna metsämaahan, jossa normaalisti taimilla 49.2 Tutkimuksia taimitarhamaasta ja sen vaikutuksesta taimien kehitykseen 61 on runsaasti mykoritsoja (Björkman 1944). Taulukosta 7 todetaan, että haaraisia mykoritsoja on useimmissa männyn taimissa kohtalaisesti, sekä tainta että juuriston painoyksikköä kohti laskettuna. Mistään näyt teestä ne eivät kokonaan puutu eikä myöskään tavattu patologisuuteen viittaavaa mykoritsain runsautta tai epänormaaleja muotoja. Vain voi makkaan pintalannoituksen saaneissa taimitarhoissa 14, 15 ja 16 sekä joissakin yksittäisissä näytteissä muissakin taimitarhoissa mykoritsoja on taimien suureen kokoon verrattuna vähänlaisesti (alle 2 kpl/mg; kaikkien näytteiden keskimäärä on 3.5—4 kpl/mg, mutta muutamissa tapauksissa haaraisten mykoritsain kärkiä on jopa 10 kpl/mg). Aineiston perusteella on vaikea päätellä, miten mykoritsain kehitys mahdollisesti on riippuvainen maan muista ominaisuuksista, kuten maa lajista, humuspitoisuudesta ja happamuudesta. Neulasanalyysit Kemiallisia neulasanalyysejä tehtiin muutamista taiminäytteistä, jotka edustivat erilaisia taimitarhamaita. Analyysien tärkeimmät tulokset ovat taulukossa 9. Neulasanalyysit tehtiin samoista taimista kuin mittauksetkin, taimet oli siis varastoitu jäädytettyinä. Kun taimissa sateisen kesän vuoksi oli runsaasti maantakertumaa ja kun ne oli varastoitu juurineen, oli neulasiin tarttunut melko runsaasti maata, joka oli poistettava. Silti sisältynee neulasanalyysien tuhkaan vaihtelevia määriä hiesua ja savea, joten tuhka määritykset ovat likimääräisiä. Maan poistaminen taimista oli mahdollista vain huuhtelemalla, ja samalla on neulasista liuennut tiettyjä aineita. Kuten Ta m m (1953 a) on osoittanut, sadevesi yksin liuottaa kuusen neulasista huomattavia ravinnemääriä, etenkin kalia. Toisessa yhteydessä Ta m m (1953 b) huomauttaa nimenomaisesti, että otettaessa taimitar hasta neulasnäytteitä analyysejä varten maa on pyrittävä poistamaan neulasista huuhtelematta. Ravinteiden liukeneminen jäädytetyistä neula sista on todennäköisesti ollut paljon suurempi kuin tuoreista. Niinpä osoit tautuikin, että analyyseissä neulasten kalipitoisuus vaihteli luonnottoman paljon ja oli joissakin tapauksissa hyvin pieni, joten kalin liukenemista on todennäköisesti suuressa määrässä tapahtunut ja kalin osalta ei siis saatu lainkaan käyttökelpoisia tuloksia. Typen, kalkin ja fosforin osalta liukene minen on ollut vähäisempää, joten analyysitulosten perusteella, vaikka luvut eivät olekaan täsmällisiä, voidaan tehdä joitakin päätelmiä. Neulasten typpipitoisuus kasvaa yleensä taimien koon lisääntyessä. Tämä näkyy selvästi esim. taimitarhassa 9, missä eri taiminäytteiden koon erot ovat suuret. Myös voidaan panna merkille, että taimitarhoissa, joissa on käytetty voimakasta typpipintalannoitusta (15 ja 16), neulasten 62 Peitsa Mikola 49.2 Taulukko 9. Neulasanalyysit. Table 9. Needle analyses. typpipitoisuus on suuri, kun taas typpipitoisuus on pieni taimitarhoissa, joissa maassa on niukalti typpeä (21) ja pintalannoitusta ei ole käytetty (22). Kuusella tällainen riippuvuus on selvempää kuin männyllä (kuva 12). Kivennäisaineiden kohdalla ei ole havaittavissa yhtä selvää suhdetta neulasten kokoomuksen ja taimien koon tai maan ravinteisuuden välillä. Kokonaistuhkamäärä vaihtelee eri näytteissä melkoisesti, mutta ei johdon Taimitarha Nursery Näyte Sample Typpi Nitrogen 0/ /o Tuhka Ash % CaO MgO | P,0„ /o kuiva-aineesta % oi dry matter Mänty — 9 1 1.53 2.05 0.50 0.20 0.29 2 1.60 1.81 0.40 0.23 0.31 3 2.60 2.13 0.28 0.18 0.37 11 1 2 1.74 2.15 0.48 0.18 0.34 1 3 2.10 2.92 0.62 0.21 0.38 15 1 3 2.41 3.66 0.46 0.20 0.44 16 1 1 2.74 2.68 0.64 0.18 0.31 2 2.07 2.15 0.42 0.18 0.34 1 3 2.74 4.63 0.63 0.24 0.40 17 1 1 1.64 4.30 0.66 0.21 0.38 1 2 1.61 2.86 0.46 0.20 0.39 1 3 1.68 2.08 0.45 0.15 0.33 21 1 1 1.70 1.89 0.42 0.14 0.32 1 2 1.76 2.46 0.40 0.15 0.38 1 3 1.97 2.54 0.40 0.15 0.35 22 1 1 2.46 1.86 0.45 0.14 0.38 1 2 2.14 2.28 0.42 0.17 0.37 1 3 2.19 1.86 0.48 0.18 0.32 23 1 2 1.88 2.88 0.43 0.19 0.37 Kuusi — Sprue e 9 2 1 1.38 3.90 1.60 0.42 0.42 2 2 1.56 3.81 1.10 0.37 0.57 2 3 2.38 3.92 0.90 0.31 0.56 10 2 1 1.49 3.52 1.14 0.27 0.35 2 2 1.29 3.53 1.26 0.27 0.33 2 3 2.36 5.79 1.41 0.26 0.36 11 2 2 2.11 4.07 0.99 0.26 0.38 2 3 2.44 4.62 0.86 0.27 0.45 15 2 3 2.72 5.59 1.27 0.24 0.45 16 2 1 1.79 5.65 0.98 0.35 0.45 2 2 2.36 4.21 1.06 0.29 0.52 2 3 2.89 5.47 1.45 0.26 0.45 17 2 1 2.32 6.28 1.00 0.28 0.59 2 2 2.35 5.58 1.17 0.22 0.45 2 3 2.17 3.98 0.97 0.25 0.45 21 2 1 1.37 4.29 1.24 0.24 0.43 2 2 1.28 4.03 0.96 0.29 0.46 2 3 1.83 4.6 7 0.93 0.30 0.48 22 2 1 1.89 3.79 0.95 0.29 0.41 2 2 1.29 2.79 0.93 0.25 0.30 2 3 2.30 3.85 0.79 0.26 0.46 49.2 Tutkimuksia taimitarhamaasta ja sen vaikutuksesta taimien kehitykseen 63 mukaisesti. Tosin ehkä ainakin kuusen neulasten tuhkapitoisuus on run saasti lannoitettujen taimitarhojen (esim. 15 ja 16) suurissa taimissa keski määrin suurempi kuin niukkaravinteisessa maassa kasvaneissa (esim. 9, 21 ja 22), mutta poikkeuksiakin tästä on. Neulasten fosforipitoisuuden vaihtelu on melko vähäistä, eikä maan fosforipitoisuudella tai taimi en koolla näytä olevan siihen sel vää vaikutusta, paitsi taimitar hassa 9, jossa neulasten fosforipi toisuus lisääntyy taimien suure tessa. Neulasten kalkkipitoisuus sen sijaan pienenee taimitarhassa 9 sekä kuusella että männyllä tai mien koon lisääntyessä, mutta eräissä toisissa taimitarhoissa suun taus on päinvastainen (kuusi tai mitarhoissa 10 ja 16). Sama kos kee magnesiaa. Kuva 12. Kuusen taimen painon ja neulasten typpipitoisuuden välinen riippuvuus. Fig. 12. Relation of shoot weight and nitrogen content of spruce seedlings. Wilde, Nalbandov ja Yu (1948) totesivat tutkimuksessaan, että hyvin voimakkaasti lannoitetuissa Pinus banksianan taimissa sekä typpi- että tuhkapitoisuudet olivat huomattavasti korkeammat kuin kohta laisesti lannoitetuissa tai luonnon taimissa. Samoin Heikinheimon (1940) mukaan pintalannoitusta saaneiden taimien tuhkapitoisuus oli suu rempi kuin lannoittamattomien. Toisaalta lannoitus vaikuttaa taimien anatomiseen rakenteeseen siten, että voimakkaasti lannoitetuissa taimissa on suuremmat solut, ohuemmat soluseinät ja pienempi ominaispaino kuin heikommin lannoitetuissa (Wilde & Voigt 1948). Sen seikan selvit täminen, miten taimien anatominen rakenne ja kemiallinen kokoomus vaikuttaa mm. niiden kestävyyteen erilaisia tuhoja vastaan, vaatisi laajoja kokeellisia tutkimuksia erilaisissa olosuhteissa. Maan muut vaikutukset Paitsi taimien kokoon sekä niiden anatomiseen rakenteeseen ja fysio logiseen kuntoon maan ominaisuudet vaikuttavat erilaisten tuhojen esiinty miseen sekä viljely teknillisiin toimenpiteisiin. Erityisesti on syytä tarkas tella roudan tuhojen ja rikkaruohottumisen suhdetta maahan. Tämä tar kastelu perustuu näytetaimitarhoissa tehtyihin silmämääräisiin arviointei hin ja muistiinpanoihin sekä taimitarhain hoitajien antamiin tietoihin. Kuten taimitarhoissa suoritettu tiedustelu osoitti, roudan tuhot ovat yleisimmät ja suurimmat kaikista taimitarhatuhoista (Mikola 1957, Peitsa Mikola 64 49.2 ss. 14—15). Roudan tuhot ovat myös selvästi riippuvaisia maan laadusta; mitä enemmän maa sisältää hiesua ja savea, sitä suurempia tuhoja routa aiheuttaa. Suurimmat roudan tuhot tavattiin savipitoisimmissa taimi tarhoissa (16 ja 3), joissa maan hiesu- ja savipitoisuus ylitti 30 %. Tuhot olivat sangen yleisiä, joskus suuriakin, taimitarhoissa, joissa hiesua ja savea oli 15—30 %, mutta karkeammilla mailla tavattiin roudan tuhoja melko vähän. Selvästi voitiin myös panna merkille, että humuspitoisuuden lisääntyessä roudan tuhot yleensä pienenivät. Mikäli taimitarha siis on tullut peruste tuksi liian savipitoiselle maalle, voidaan roudan tuhoja torjua maan humus pitoisuutta lisäämällä. Muutamat taimitarhain hoitajat ilmoittivat nimen omaisesti, että roudan tuhoja sattui ennen viimeistä mutausta, mutta ei sen jälkeen. Roudan tuhot ovat luonnollisesti eri vuosina hyvin erilaisia, sääsuhteista riippuen. Niinpä saattavat taimet jonakin vuonna selviytyä savimaassa kin jokseenkin ilman vaurioita ja toisena vuonna sattuu roudan tuhoja jopa hiekkamaallakin. Samoin lienee paikallisilmastolla oma vaikutuksensa. Kuitenkin voitaneen, mitä maan laatuun tulee, tämänkin tutkimuksen perusteella yhtyä taimitarhaoppaissa esitettyihin ohjeisiin, että taimi tarhan maan tulisi sisältää hiesua ja savea alle 20 %, mutta mieluimmin alle 15 %. Rikkaruohottuminen oli vähäisintä uudessa metsämaalle perustetussa taimitarhassa (9). Pahimmin rikkaruohosta kärsivät melko savisen ja runsasravinteisen maan taimitarhat, varsinkin jos maata ei ollut hiljakkoin kesannoitu. Mitä hienojakoisempaa maa on, sitä työläämpää on myös rikkaruohojen torjunta. Melko vähäistä oli rikkaruohoisuus suhteellisen niukkaravinteisissa ja karkeahkoissa maissa (esim. 2 ja 6), missä myös kitkentä on helpointa. Maan happamuus myös vähentää jonkin verran rikkaruohoisuutta. 9 5279—57 Taimitarhamaan valinta ja hoito Maan laatu Taimitarhaa perustettaessa tulee monien mitä erilaisimpien kysy mysten ohella vastaan kaksi maata koskevaa kysymystä, nim. millainen maan tulisi laadultaan olla sekä onko taimitarha parempi perustaa valmiille pellolle vai raivata metsästä. Seuraavassa tarkastellaan näitä kysymyksiä edellä esitettyjen tulosten valossa. Maan raekokoomukseen nähden saadut tulokset vahvistavat taimi tarhaoppaiden ohjeen, että hiesu- ja savipitoinen maa ei sovi taimitarhaksi. Pääasiallinen syy hiesu- ja savipitoisen maan sopimattomuuteen on roudan tuhojen runsaus, mutta myös viljelytekniikan ja rikkaruohottumisen kan nalta kevyet maat ovat edullisempia. Hiesu- ja savipitoisen maan haitat ovat sitä suuremmat, mitä vähemmän maassa on orgaanista ainetta. Koska maan raekokoomusta on vaikeata muuttaa ja koska siis epä edullisesta raekokoomuksesta johtuvat haitat ovat jatkuvia, on maan laa tuun syytä kiinnittää erityistä huomiota taimitarhan paikkaa valittaessa. Tämäkin tutkimus vahvistaa suurin piirtein taimitarhaoppaiden ohjeen, että hiesu- ja savilajitetta tulisi olla vähämultai sissa ja multavissa maissa enintään 15% ja runsas multaisissa maissa enintään 20%. Runsas humuspitoisuus on todettu taimitarhamaassa edulliseksi. Hu muksen määrään ei kuitenkaan tarvitse kiinnittää yhtä suurta huomiota kuin maalajiin taimitarhamaata valittaessa, koska humuksen puute on helpommin korjattavissa. Tärkeämpi seikka on, että suomudan jatkuva saanti on turvattu. Sopivimpana taimitarhamaaksi voitaneen pitää hiekkamaata, jossa hiesua ja savea on s—lo5—10 %. Viljelyteknillisesti ja rikkaruohojen torjunnan kannalta maa on sitä edullisempi, mitä kevyempää se on. Moreenimaassa on hiesu- ja savipitoisuus helposti liian suuri ja lisäksi kivisyydestä on haittaa, mitä ei esiinny hiekkamaalla. Tosin hiekkamaata on monissa tapauksissa pidetty sopimattomana ravinteiden niukkuuden ja kuivuuden vuoksi. Nämä molemmat haitat ovat kuitenkin maanparannuksella (hu muksen lisäyksellä) ja lannoituksella sekä keinokastelulla helposti korjatta vissa ja säännösteltävissä. 66 Peitsa Mikola 49.2 Maan happamuuteen ei Suomessa ole tarpeen kiinnittää erityisen suurta huomiota. Maan happamuuden haitallisuutta taimitarhoissa lienee yleensä liioiteltu. Sopivin pH-aste lienee 5. 0—5.5 jota myös Wak e 1 e y (1954) ja Wilde (1946) suosittelevat havupuita kasvatettaessa mutta taimet kasvavat sangen hyvin koko vaihteluvälillä pH 4.5—6.0. Mikäli maa on voimakkaasti hapanta, kuten Suomen metsämaat usein ovat, voidaan happamuutta helposti vähentää lievällä kalkituksella. Runsaasti kalkit tuja peltomaita, joiden pH on yli 6.0, on sen sijaan syytä välttää. Taimitarhamaalle asetettavat vaatimukset riippuvat jossakin määrin siitä, minkä kokoinen taimitarha on kysymyksessä. Suuressa taimitar hassa, jossa on keinokastelulaitteet ja taimien veden saanti siis voidaan kaikissa oloissa turvata, ei maan vedenpidätyskyky merkitse niin paljoa, kun sen sijaan maan viljelysteknilliset ominaisuudet erityisesti koneiden käyttöä silmällä pitäen ovat tärkeät. Näin ollen kivetön hiekkamaa tai karkea hietamaa soveltuu suuren taimitarhan paikaksi. Koska peltomaat useimmiten sisältävät melko runsaasti hiesu- ja savilajitetta, lienee metsä maa jo maalajinkin kannalta asetettava peltomaan edelle. Metsämaan etuina ovat lisäksi pienempi rikkaruohovaara, havupuiden kannalta sopiva luonnollinen maamikrobisto ja ravinteiden keskinäiset paljoussuhteet, jotka peltomaassa ovat saattaneet muuttua puiden kannalta hyvinkin epänor maaleiksi. Näillä samoilla perusteilla asettaa myös Björ k m a n (1954, 1956) metsämaan ehdottomasti peltomaan edelle taimitarhamaan valin nassa. Jos taimitarhaksi valitaan kivetön hiekka- tai hietamaa, eivät raivauskustannuksetkaan muodostu kovin suuriksi. Pienessä taimitarhassa, jossa ei ole keinokastelua, on tärkeätä, että maa pidättää hyvin vettä (Vk vähintään 15 %), jotta taimet eivät pouta kausina joudu kärsimään kuivuudesta. Siksi tulee pienen taimitarhan maassa olla kohtalaisesti myös hienompia lajitteita (hiesua ja savea ehkä noin 10—20 %) sekä suurehko humuspitoisuus (orgaanista hiiltä noin 3 %, jos hiesua ja savea on 10—15 %, mutta enemmän, jos hiesun ja saven osuus on alle 10 % tai yli 15 %). Sopivinta pienen taimitarhan paikaksi lienee näin ollen mahdollisimman kivetön hietainen moreenimaa. Taimitarhamaan valintaan vaikuttaa myös se seikka, millä puulajeilla taimitarhassa tulee olemaan pääpaino. Männylle sopii paremmin lajittunut kevyt maa, kun taas kuuselle on eduksi kohtuullinen hiesu- ja savipitoisuus (10 —20 %) sekä runsaampi multavuus. Tässä yhteydessä on syytä myös korostaa maan tutkimuksen merki tystä taimitarhaa perustettaessa. Kunnollinen maan tutkimus on tietenkin sitä tärkeämpää, mitä suuremman taimitarhan perustamisesta on kysymys. Maan mekaaninen kokoomus osoittaa maan sopivuuden tai sopimattomuu den taimitarhaksi, kun taas happamuus-, multavuus- ja ravinteisuustutki muksella selvitetään tiettyjen perusparannusten tarpeellisuus. 49.2 Tutkimuksia taimitarhamaasta ja sen vaikutuksesta taimien kehitykseen 67 Maanparannus ja lannoitus Taimien ravinnetarpeen tyydyttämiseksi on olemassa kaksi erilaista menetelmää: 1. Maassa on ravinteita sangen niukasti ja siihen lisätään lyhyin väli ajoin vuosittain tai mahdollisesti vielä useammin ravinteita helppo liukoisessa muodossa sen mukaan kuin taimet niitä tarvitsevat. 2. Maassa on melko runsaat ravinnevarat osaksi vaikealiukoisessa muodossa, jolloin huuhtoutumisvaara on pienempi ja niiden täydentä misestä huolehditaan ajoittain tapahtuvalla perusteellisella maanparan nuksella ja lannoituksella. Ensiksi mainittua menetelmää suosittelee Björkman (1954, 1956), ja se on laajassa käytössä esim. Amerikassa taimitarhoissa, joissa maa on helposti vettä läpäisevää sekä orgaanista ainetta on maassa vähän ja sen lisääminen vaikeata. Tällaisessa maassa tapahtuu helposti ravinteiden huuhtoutumista, joten niitä on syytä antaa usein ja pienissä erissä sekä sellaiseen aikaan, jolloin taimien elintoiminta on vilkasta. Taimitarhassa tulee ehdottomasti olla myös keinokastelu. Tällöin voidaan taimien sekä veden että ravinteiden saantia halutulla tavalla säännöstellä; lannoitusta voidaan lisätä, jos taimissa ilmenee puutosoireita, tai vähentää, milloin oireet viittaavat ravinteiden liikaan runsauteen. Taimien kasvattaminen tapahtuu siis ikäänkuin hiekka- ja vesiviljelmässä, missä taimista on par haat mahdollisuudet kasvattaa sellaisia kuin halutaan, mutta missä olo suhteet kieltämättä ovat melko kaukana metsäpuiden luonnollisesta kasvu ympäristöstä. Tällaista taimien kasvatusmenetelmää voidaan ajatella käytettäväksi etupäässä suurissa taimitarhoissa, missä on kiinteät kastelulaitteet ja vaki tuinen henkilökunta huolehtimassa, että taimet saavat, mitä ne kulloinkin tarvitsevat. Björkmanin (1956) mukaan menetelmää on Ruotsissa kokeiltu 10 vuotta ja pelkästään myönteisten kokemusten nojalla peruste taan parhaillaan lisää tällä tavalla toimivia taimitarhoja. Vaikka useim missa aikaisemmissa tutkimuksissa ja taimitarhaohjeissa korostetaan hu muksen ja kompostin merkitystä taimitarhamaassa, ei Björkmanin mukaan vielä 10 vuodessa ole ilmennyt mitään humuksen puutteesta johtu vaa haittaa hiekkamaan taimitarhoissa, joita on lannoitettu ainoastaan helppoliukoisilla kivennäislannoitteilla. Suomessa ei tällaista taimitarhan hoitoa ole ainakaan tietoisesti kokeiltu. Mikäli hyviä taimia voidaan kas vattaa kivennäismaassa ilman orgaanisia lannoitteita tai maanparannus aineita, merkitsee se mm. huomattavaa kustannusten alenemista, mutta kokemukset ovat vielä Ruotsissakin siksi lyhytaikaisia, että tuskin on toistaiseksi syytä ainakaan laajassa mitassa siirtyä kuvatunlaiseen taimi tarhamenetelmään. 68 Peitsa Mikola 49.2 Useimmissa taimitarhaoppaissa ja -tutkimuksissa korostetaan kuiten kin orgaanisen aineen merkitystä taimitarhamaassa, ja sen täydentäminen kuuluu olennaisena osana taimitarhan maan hoitoon (vrt. esim. A r n b o r g & Stefansson 1951, Rupf 1952, Wakeley 1954, Wilde & Hull 1937, Rayner 1948). Edellä on myös todettu, että humus pitoisuus on se maan ominaisuus, joka selvimmin näyttää vaikuttavan taimien kehitykseen, ja on tarkasteltu niitä syitä, joihin orgaanisen ainek sen edullinen vaikutus perustuu. »Epäorgaaninen» taimitarhan hoito tulee kysymykseen nähtävästi vain hiekkamaan taimitarhassa, jossa on täydelli nen keinokasteluverkosto ja siis maan vedenpidätyskyvyn merkitys vähäi nen, kun taas muunlaisissa taimitarhoissa tietty multavuus on miltei välttämätön. Monissa taimitarhoissa voitaisiin tuotosta parantaa maan multavuutta lisäämällä, ja multavuuden säilyttäminen on kysymys, joka taimitarhoissa on jatkuvasti ajankohtainen. Maan orgaaninen aines vähenee jatkuvasti mikrobien hajoitustoiminnan seurauksena ja myös sitä kulkeutuu taimitarhasta pois taimien mukana. Kuinka suuri tämä vähennys vuotta kohti keskimäärin on ja millaisia määriä mutaa tai kompostia olisi siis sen korvaamiseksi käytettävä, ei liene Suomessa tutkittu. Ohjekirjoissa suositellaan kompostia lisättäväksi maahan joka toinen vuosi 0.5 —3 m 3 aaria kohti multavuuden säilyttämi seksi. Mikäli multavuuden lisääminen on kysymyksessä, on luonnollisesti käytettävä paljon suurempia määriä. Humuksen vähenemisnopeus ja täydennystarve riippuu tietenkin hyvin paljon siitä, missä muodossa orgaanista ainetta maahan lisätään. Suomessa yleisimmin käytetty suo turve hajaantuu maassa paljon hitaammin kuin esim. karjanlanta tai olki komposti, puhumattakaan vihantalannoituksen mukana maahan tule vasta orgaanisesta aineksesta. Metsäpuiden taimien kasvatuksessa käytettävän lannoituksen voimak kuudesta on esitetty sangen erilaisia käsityksiä ja annettu myös erilaisia ohjeita. Niinpä Heikinheimon (1940) mukaan taimet ottavat maasta ravinteita vähemmän kuin viljakasvit, joten lannoitustarve olisi myös sen mukainen. Ulkomailla sen sijaan suositellaan huomattavasti voimak kaampaa lannoitusta. Rupf (1952) käyttää lannoitustarpeen arvioimi seen sokerijuurikkaalle laskettuja normeja ja samoin Amerikassa suosi tellaan sekä eteläisille (W akeley 1954) että pohjoisille (Wilde 1946) havupuille huomattavasti suurempia lannoitemääriä kuin viljakasveille. Tosin näitä suosituksia ei voida ilman muuta omaksua Suomessa; ovathan esim. Amerikan eteläiset männyt taimina monin verroin nopeakasvuisempia kuin Suomen havupuut ja niiden ravinteiden tarve sen mukainen, ja sokeri juurikkaan voimakkaalla lannoituksella pyritään Suomessa korvaamaan kasvukauden lyhyys, mitä tarvetta puun taimia kasvatettaessa ei ole. Millainen lannoitus on taimien istutuskelpoisuutta silmällä pitäen paras, 49.2 Tutkimuksia taimitarhamaasta ja sen. vaikutuksesta taimien kehitykseen 69 se voidaan selvittää vain kokeellisin tutkimuksin, ja olisikin tarpeen ainakin kaikissa suurehkoissa taimitarhoissa suorittaa jatkuvaa kokeilua ko. oloihin sopivien lannoitteiden ja väkevyyksien löytämiseksi. Ulkomailla suoritetut kokeet ovat osoittaneet, että suurikokoiset ja voimakkaat taimet ovat metsään istutettuina säilyneet elossa paremmin ja kasvaneet aluksi nopeammin kuin pienet ja keskikokoiset (Wilde, Wittenkamp, Stone & Galloway 1940; Björkman 1954). Ilmeisesti olisi Suomessakin syytä siirtyä runsaampaan lannoitukseen kuin mitä taimitarhoissamme keskimäärin on tähän saakka käytetty (Simo linna 1955). Täsmällisten normien antaminen on vaikeata, koska kulloin kin tarvittava lannoitus riippuu sekä maan laadusta että sen entisistä ravinnevaroista. Jos kuitenkin edellytetään, että puun taimia tulisi lan noittaa jonkin verran voimakkaammin kuin korsiviljaa, voitaneen ohjeeksi ottaa esim. perunalle suositellut lannoitemäärät. Jokseenkin perunaa vastaaviin lannoituksiin on päädytty myös Ruotsissa (Björkman 1954) ja Saksassa (Die Anwendung 1956). Koska havupuiden itäminen on melko hidasta ja taimien alkukehitys tapahtuu kokonaan siemenessä olleen vararavinnon turvin, on vaara ole massa, että ennen kylvöä maahan lisätyt helppoliukoiset ravinteet huuhtou tuvat ja menevät hukkaan. Samaten jos taimien 2-vuotisena kehitys kautenaan tarvitsemat ravinteet lisätään maahan yhdellä kertaa, voi väke vyys olla tilapäisesti liian suuri. Näistä syistä, jos lannoitusta nykyises tään lisätään, sen tulee tapahtua osittain vaikealiukoisessa muodossa (kompostina), osittain pieninä erinä tapahtuvana pintalannoituksena. Ne havupuiden ravitsemusta ja taimitarhan lannoitusta koskevat tutkimukset, joita Amerikassa on runsaasti suoritettu ja joihin Wakeley (1954) on hoito-ohjeensa perustanut, ovat vakuuttavasti osoittaneet sekä kom postin että pintalannoituksen tehokkuuden, ja näiden molempien lannoitus tapojen tasapuoliseen käyttöön päätyvät ohjeissaan myös Becker- Dillinger (1939) ja Rupf (1952) sekä käytännön kokemuksen että keskieurooppalaisten tutkimusten perusteella. Pintalannoituksen etuna on erityisesti, että sitä käytettäessä voidaan taimien ravinteiden saantia lisätä tai rajoittaa sen mukaan, miten taimien kehitys osoittaa tarpeelliseksi. Jotta taimet olisivat istutuskelpoisia, niillä tulee olla kehityskykyinen juuristo. Siksi taimitarhan hoidossa tulee juu ristojen ja erityisesti mykoritsojen kehitystä seurata. Hyvin runsaasti ravinteita saaneilta taimilta mykoritsat puuttuvat tai ovat heikosti kehit tyneet, ja sellaiset taimet luonnolliseen metsämaahan siirrettyinä helposti kuolevat tai jurovat pitkiä aikoja. Voimakkaat taimet, joilla samalla on runsasmykoritsaiset juuret, sen sijaan säilyvät elossa ja alkavat juromatta kasvaa (B j ör k m a n 1953, 1956). Peitsa Mikola 70 49.2 Yksityiskohtaisempia ohjeita taimitarhan maan hoidosta ei tämän tutkimuksen perusteella vielä voida antaa. Taimien metsitysarvon riippu vuus lannoituksen voimakkuudesta ja muista taimitarhatekijöistä voidaan selvittää vain kokeellisin tutkimuksin. Koska maaperälliset ym. olosuhteet vaihtelevat suuresti eri taimitarhoissa, olisi tarpeen jokaisessa suurehkossa taimitarhassa harjoittaa myös koetoimintaa nimenomaan omaa tarvetta varten. Samoin korostettakoon vielä taimien, nimenomaan myös juuriston, kehityksen jatkuvan tarkkailun merkitystä. Eri lannoitusmenetelmien vertailu ei ole mahdollista tämän tutkimuksen perusteella. Sekä Suomessa että ulkomailla suoritetut kokeet ovat järjes tään osoittaneet sekä kompostin että vihantalannoituksen edullisen vaiku tuksen, mutta missä määrin niitä kumpaakin on syytä käyttää on samalla kustannuskysymys, johon edellä ei ole puututtu. Sen sijaan jo edellä selostetuissa tutkimuksissa on selvästi ilmennyt kesannon merkitys taimi tarhan hoidossa, nimenomaan rikkaruohojen torjunnan kannalta. Ns. »maan väsyminen» on ilmiö, joka kaipaa lisätutkimista. Kirjallisuutta Aaltonen, V. T. 1939. Zur Stratigraphie des Podsolprofils, 11. (Selostus: Valaisua podsolimaan kerrallisuuteen, II.) Comm. Inst. Forest. Fenn. 27. 4. —»— 1941. Maalajien luokituksesta. (Zusammenfassung: Über die Klassifizierung der Bodenarten.) Ibid. 29. 6. —»— 1942. Muutamia kasvukokeita puuntaimilla. (Referat: Einige Vegetations versuche mit Baumpflanzen.) Acta Forest. Fenn. 50. 6. Ahola, V. K. 1949. Metsänviljely. Suuri Metsäkirja I. Porvoo. Arnb o r g, T. och Stefansso n, E. 1951. Handledning i plantskoleskötsel. Stockholm. Becker-Dillinger, J. 1939. Die Ernährung des Waldes. Handbuch der Forstdüngung. - Berlin. Björkman, E. 1942. Über die Bedingungen der Mykorrhizabildung bei Kiefer und Fichte. Symb. Bot. Upsal. 6 : 2. —»— 1944. Skogsplanteringens markbiologiska förutsättningar. (Summary: Forest planting and soil biology.) Sv. Skogsvardsför. Tidskr. 42: 333 —355. —» — 1953 a. Om »granens gulspetssjuka» i plantskolor. (Summary: The »yellow tip disease» of spruce plants in forest nurseries.) ■— Ibid. 51: 211—229. —>> — 1953 b. Om orsakerna till granens tillväxtsvärigheter efter plantering i nord svensk skogsmark. (Summary: Factors arresting early growth of the spruce after plantation in northern Sweden.) Norrl. Skogsvärdsförb. Tidskr. 285— 315. —» — 1954. Betydelsen av gödsling i skogsträdsplantskolor för plantornas första utveckling i skogsmarken. Ibid. 546—566. —>> — 1956. Über die Natur der Mykorrhizabildung unter besonderer Berücksichtigung der Waldbäume und die Anwendung in der forstlichen Praxis. Forstwiss. Centralbl. 75: 265—286. Bouyo u c o s, G. J. 1929. A new, simple, and rapid method for determining the moisture equivalent of soil, and the role of soil colloids on this moisture equi valent. Soil. Sei. 27: 233—240. Deng 1 e r, A. 1935. Waldbau auf ökologischer Grundlage. 2. Aufl. Berlin. Die Anwendung von Düngemitteln in der Forstwirtschaft. 1956. —-Ruhr-Stickstoff Ag. Bochum. Ekström, G. 1927. Klassifikation av svenska äkerjordar. Sveriges Geol. Under - sökn. Ärbok 20. Hat c h, A. B. 1937. The physical basis of mycotrophy in Pinus. Black Rock Forest Bull. 6. Heikinheimo, O. 1940. Metsäpuiden taimien kasvatus taimitarhassa. (Ver suche in Baumschulen.) Comm. Inst. Forest. Fenn. 29. 1. —»— 1956. Metsän viljely. Tapion Taskukirja, 13 p. Ss. 96—110. Helsinki. Jamalainen, E. A. 1956. Männyn karisteen torjunta kemiallisilla aineilla Leksvallin taimitarhassa. Silva Fennica 88. Peitsa Mikola 72 49.2 M c C om b, A. L. and Griffith, J. E. 1946. Growth stimulation and phosphorus absorption of mycorrhizal and non-mycorrhizal northern white pine and Douglas fir seedlings in relation to fertilizer treatment. Plant Physiology, 21: 11—17. Mikola, P. 1952. Effect of forest humus on parasitic fungi causing damping-off disease of coniferous seedlings. Phytopathology, 42: 202 —203. —»— 1956. Kylvötiheyden vaikutus taimien laatuun taimitarhoissa. Metsät. Aikakl. 177—180. —»— 1957. Taimitarhojen nykyiset työmenetelmät. (Summary: Nursery practice in Finland.) Comm. Inst. Forest. Fenn. 48. 4. Mor k, E. 1952. Forsok med forskjellige sätykkelser og planteavstander for gran i Kvatninga planteskole. (Summary: Experiments with different densities of sowing and different spacings for Norway spruce in Kvatninga nursery.) Medd. f. d. Norske Skogforsoksvesen, 11: 3. Pip e r, C. S. 1942. Soil and plant analysis. Adelaide. Ray ner, M. C. 1948. Behavior of Corsican pine stock following different nursery treatments. Forestry, 21:204—216. Rupf, H. 1952. Der Forstplanzgarten. Bayer. Landv.verlag. München. Simolinna, J. 1955. Taimitarhan lannoitus. Tapion taimitarhakurssien luen not v. 1954. (Moniste.) Helsinki. Stefansso n, E. 1948. Försök med olika säddtäthet i plantskola. Skogen, 35: 132—133. Steward, A. B. 1954. Gödsling i skogsträdsplantskolor i Skottland. • Växt näringsnytt, 10. 2: 25—30. Stone, E. L. 1950. Some effects of mycorrhizae on the phosphorus nutrition of Monterey pine seedlings. Soil Sei. Soc. Amer. Proc. 14: 320—345. Tam m, C. O. 1953 a. Growth, yield and nutrition in carpets of forest moss (Hylo comium splendens). Medd. f. Statens Skogsforskningsinst. 41. 1. —>> — 1953 b. Mera om granens gulspetsjuka. (Some more observations on the »yellow tip disease» of spruce.) Sv. Skogvärdsför. Tidskr. 51: 390—396 Wakeley, P. C. 1954. Planting the southern pines. Agric. Monagr. 18. Forest Service, U. S. Dept. Agric. Yalm a r i, J. 1938. Maanviljelyskemian perusteita. Porvoo. V almari, J. ja Salonen, M. 1940. Lannoitusoppi. Porvoo. Wilde, S. A. 1938. Soil-fertility standards for growing northern conifers in forest nurseries. Jour. Agr. Res. 57: 945—952. W i 1 d e, S. A. 1946. Forest soils and forest growth. Chronica Botanica Co. Waltham, Mass. —»— 1954. Reaction of soils: Facts and fallacies. Ecology, 35: 89—92. Wilde, S. A. and Hull, H. H. 1937. Use and function of peat in forest nurseries. Jour. Amer. Soc. Agronomy, 29: 299 —313. Wil d e, S. A., Nalbandov, O.G. and Yu, T. M 1948. Ash, protein and organo solubles of jack pine seedlings in relation to soil fertility. Jour. Forestry, 46: 829—831. Wilde, S. A. and Patzer, W. E. 1940 a. Soil-fertility standards for growing northern hardwoods in forest nurseries. Jour. Agr. Res. 61: 215—221. —>>— 1940 b. The role of soil organic matter in reforestation. Jour. Amer. Soc. Agronomy, 32: 551—562. Tutkimuksia taimitarhamaasta ja sen vaikutuksesta taimien kehitykseen 73 49.2 10 Wilde, S. A. Wittenkamp, R., S t o ne, E. L. and Gallo way, H. M. 1940. Effect of high rate fertilizer treatment of nursery stock upon its survival and growth in the field. Jour. Forestry, 38: 806 —809. Wilde, S. A. and Voigt, G. K. 1948. Specific gravity of the wood of jack pine seedlings raised under different levels of soil fertility. Jour. Forestry, 46: 521—523. —>> — 1955. Analysis of soils and plants for foresters and horticulturists. ■— Ann Arbor, Mich. Wilde, S. A., Voigt, G. K., White, D. P. and Y oungberg, C. T. 1952. Characteristics of nursery stock related to its resistance against adverse environ mental factors. Techn. Notes N:o 47. State Cons. Dept. & College of Agr., Madison, Wis. Vir o, P. J. 1947. Metsämaan raekokoomus ja viljavuus varsinkin maan kivisyyttä silmällä pitäen. (Summary: The mechanical composition and fertility of forest soil taking into consideration especially the stoniness of the soil.) Comm. Inst. Forest. Fenn. 35. 2. —»—- 1951. Nutrient status and fertility of forest soil. I. Pine stands. (Selostus: Metsämaan ravinnesuhteet ja viljavuus. I. Männiköt.) Ibid. 39. 4. —»— 1955 a. Use of ethylenediaminetetraacetic acid in soil analysis: I. Experimental. Soil Sei. 79: 459—465. —»— 1955 b. Use of ethylenediaminetetraacetic acid in soil analysis: 11. Determina tion of soil fertility. Ibid. 80: 69—74. Vlam i s, J., Bis w e 11, H. H. and Schultz, A. M. 1957. Nutrient response of ponderosa pine seedlings. Jour. Forestry, 55: 25—28. Vuorinen, J. 1952. Koetilojen peltojen viljavuudesta. (Summary: On the fertility of soils on experimental farms in Finland.) Maatalouskoelait. Maatutk. os., Agrogeol. julk. 59. -—>> — 1953. Koulutilojen peltojen viljavuudesta. (Summary: On the fertility of soils on school farms in Finland.) Ibid. 60. Vuorinen, J. and Mäkitie, O. 1955. The method of soil testing in use in Finland. (Selostus: Viljavuustutkimuksen analyysimenetelmästä.) Ibid. 63. Äslander, A. 1954. Lime and agricultural plants. A discussion of the problem in its bearing on plant ecology. Proc. 7th Int. Bot. Congress, Stockholm 1950. STUDIES ON SOIL PROPERTIES AND SEEDLING GROWTH IN FINNISH FOREST NURSERIES Summary Introduction In Finnish forestry practice, the importance of artificial reforestation is rapidly increasing. To-day there are some 150 permanent forest nurseries in the country, their area has grown threefold in five years, now totalling 250 hectares, and nursery practice is still expanding. Under these conditions, several research projects related to nursery practice both actual inventories and long-term experiments have been included in the programme of the Finnish Forest Research Institute. The aim of the present study has been to investigate: 1) how soil properties vary in Finnish forest nurseries, 2) how the growth and quality of seedlings depend on different soil properties, 3) how nursery soils are and should be managed in Finland. Methods of the Study This study is based partly on information obtained through questionnaires and partly on soil and plant analyses from 24 representantive nurseries. In the spring of 1954, a questionnaire was sent to all Finnish nurseries, andfilled in forms were returned from 90 of them. The aim of the inquiry was to furnish basic information on Finnish nurseries and current practices, and several points relating to soil were included. Then soil and plant samples were taken from 24 selected nurseries in the first half of August, 1954. Ordinarily, 6 samples were taken from each nursery. They represent poor (1), medium (2) and good (3) 2-year-old pine (1) and spruce (2) seedling stock and the corresponding soils. In a sampling plot (1 sq.m.) four clumps of seedlings were dug up to make at least 100 seedlings. Soil samples were taken with a sampling tube to a depth of 15 cm (6 in.). Soil samples were stored for analyzing in dry con dition, seedling samples in a deep-freeze cellar. The location of the nurseries selected is marked in Fig. 1. The area of investiga tion is climatically more or less uniform (cf. curves of effective thermal sums) although the effect of a more favourable climate can be traced in the growth of seedlings from the southwestern nurseries. Soil samples were analyzed at the Soils Department of the Finnish Forest Research Institute according to its standard methods. The extractant used was acid ammonium acetate, pH 4. 6 5 (cf. Vuorinen & Mäkitie 1955). 30 samples were also analyzed with chelating EDTA solution (pH 9. o) as extractant, the micronutrients Cu and Zu also being determined. Thus the results of two methods are available and compar isons can be made (Figs. 4—B). 49.2 Tutkimuksia taimitarhamaasta ja sen vaikutuksesta taimien kehitykseen 75 On removal from the store-room, the seedlings were washed and measured, then dried at room temperature and shoots and roots weighed separately. In 20 seedlings of each pine sample, forked mycorrhizae were counted. The contents of nitrogen and of the main mineral constituents of the needles were analyzed in 40 samples. Because the needles were first frozen and then washed, leaching of some elements, potassium and sodium in particular, is probable and therefore the results in this respect are unreliable. The relationship between soil properties and seedling quality is best investigated by experiments. No experiments, however, have been included in the present study, and therefore several limitations of the method should be considered. The size and quality of seedlings depend not only on the soil but on many other factors, such as climatic conditions (the year of sampling as well as the preceding one were except ionally rainy, cf. table 1), artificial irrigation, sowing density, intensity of weed control and other management, etc. These factors have been ignored, and therefore it might be expected that no close correlation between certain soil properties and seedling quality could be established. On the other hand, if each nursery is studied separately, favourable and unfavourable soil factors are readily detectable and by combining these observations, valuable information on the effect of various soil properties can be obtained. Thus this paper gives a general idea of the present status of nursery soils in Fin land and at the same time forms a starting point for experimental studies. Properties of Nursery Soils Mechanical Composition The distribution of nurseries on different soils, as revealed the inquiry, is presented in Table 2, and the mechanical analyses of the soil samples in Table 3. Although light soils are recommended in manuals and textbooks (cf. e. g. Wilde 1946, Wakel ey 1954), very many nurseries in Finland are located on rather heavy soils, the proportion of silt and clay exceeding often 20 %. The reason for this is that the ground used for forest nurseries is mostly old agricultural land and only a quarter of the nurseries have been established by clearing forest land. Not less than 24 % of all nurseries were considered by nurserymen as unsuitable with regard to soil properties. Organic Matter The humus content of the nursery soils is expressed as percentage of organic carbon (Table 3). The loss on ignition is, on the average, 2. 3 times as high as this percentage. The average content of organic carbon in Finnish nurseries is 3.0% but it varies greatly. The water-holding capacity of a soil (Wc) is closely related to its content of organic matter and finer mineral particles (silt and clay). The Wc usually varies between 15 and 20 % but in some coarse soils, poor in humus, is below 10 %, and in heavy soils with a high humus content may rise up to 30—50 %. Acidity The pH of the nursery soils varies between 4. 6 and 7. 2, the average being 5. B—s.8 5. 9 (Table 3). Correlation between the pH and lime content of a soil is evident (Fig. 2). 76 Peitsa Mikola 49.2 In Finnish agriculture, liming of soil is very common practice and accordingly the lime content of nursery soils, which are usually old agricultural soils, is relatively high. Liming is very common in nursery practice too, although conifers are known to stand and even to prefer rather high acidity. Nitrogen The nitrogen content of the nursery soils (Table 3) is closely related to their humus content. The average percentage of nitrogen is 0.20—0.25 % but the total variation 0.1—0.5 %. N0 3 and NH, nitrogen together make up approx. 2 % of the total nitrogen. Nitrate is generally used as top dressing, it is easily taken up by the plants and also rapidly leached away; therefore the actual nitrate content of the soil varies tremendously and depends mainly on the time that has elapsed since its last application. Exchangeable Cations and Phosphorus The contents of exchangeable cations and phosphores in the nursery soil samples are also presented in Table 3. As in seen in Table 4, there is tremendous variation in the nutrient contents of different soils. The actual content of a certain nutrient at the time of sampling, i. e. at the end of the second growing season, depends on the original soil fertility, application of fertilizers before sowing and as top dressing during the growing seasons, and the removal through leaching and uptake by the seedlings. Thus soil analyses do not reflect the actual amounts of nutrients that have been avail able to the seedlings. Very likely, at the end of second growing season, just before the seedlings were lifted, the nutrient content of the soil is at a minimum. Thus the figures in Table 3 represent the lower limit of the nutrient contents of the respective nurs eries. Micro Elements The copper and zinc contents of some soil samples are presented in Table 5. It is concluded that shortage of these elements hardly exists in those nurseries. On the contrary, it is possible that in some old nurseries, where copper compounds have been regularly used as fungicides, enrichment of copper in the soil may be dangerous to the seedlings. »Normal Soil» For evaluating the level of various fertility factors of nursery soils, some kind of normal or desirable values are needed for comparison. Since such standards are so far lacking for Finnish nurseries, a theoretical »normal soil» was established by taking the medium value of all samples, for each measured property separately. In Table 6, such a »normal soil» is compared with the fertility standards of Wilde (1938). The Influence of Soil on Seedling Quality Quality of Seedlings The main properties of the seedlings (averages of 100 seedlings in each sample) are presented in Table 7. Table 8 presents the averages of all nurseries separately for poor (1), medium (2), and good (3) samples. 49.2 Tutkimuksia taimitarhamaasta ja sen vaikutuksesta taimien kehitykseen 77 A detailed survey of the soil properties and seedling quality in each nursery is given on pp. 45—55. The following conclusion can be drawn: Soil Properties and Seedling Size Both good and poor seedlings have grown in all kinds of soil. Thus, some coarse light soils produced small seedlings (e. g. nurseries 6 and 19), probably owing to drought or lack of nutrients, but some of the largest seedlings likewise grew in sandy and gravelly soil (nursery 15). Heavy soils, too, produced both small (3 and 21) and large seedlings (16, 23 and 24). The best correlation exists between the humus content and the growth of seedlings. A sufficient humus supply seems to be most important in soils with low (2O %) silt and clay contents. Organic matter affects both the physical conditions and the nutrient content of the soil. Soil rich in humus is the most natural substrate for coniferous seedlings, and acid humus substances are known to decrease some fungal diseases in forest nurseries. The reaction of the soil is less important. Good, large seedlings have grown in soils with a pH 4. 5—6.5. In few cases were distinct symptoms of nutrient deficiency found (probable deficiency of nitrogen in samples 9—2: 1 and 21—2: 1, and of phosphorus in 22—2: 1). In some cases seedlings at the edge of a nursery suffered from root competition by older trees in the neighbourhood. »Soil tiredness» was likely in some nurseries that had grown seedlings for several years without fallowing. In these cases the seedlings grew poorly, although no evident defects in physical conditions or nutrient status of the soil were detectable. Root Development The physiological condition of tree seedlings is characterized by the shoot: root ratio and the number of forked mycorrhizae. The shoot:root ratio usually decreases with increasing size of the seedlings. Remarkably high ratios were found in nursery soils with a high humus content (e. g. 11 and 16), as well as in nurseries in which top fertilization with nitrate had been applied profusely. The number of mycorrhizae was usually satisfactory. Neither complete lack nor pathological abundance occurred. However, the seedlings had remarkably few mycorrhizae in some heavily fertilized nurseries. Other Soil Influences The higher the percentage of silt and clay in the soil, the greater were the injuries by frost-heaving. A high humus content in some degree reduces the losses through frost-heaving. Weeds caused least trouble in young nurseries established by clearing forest land. The higher the content of silt and clay, the more numerous were the weeds and the more difficult was the weeding. Choice and Care of Nursery Soil Soil Quality The present study mainly confirms the earlier statements of textbooks that the content of silt and clay (<0. 02 mm) should not exceed 15 or 20 % (the latter figure 78 Peitsa Mikola 49.2 refers to soil with a relatively high humus content). A stoneless sandy soil is re commended, and forest soil is preferred to agricultural soils. Agricultural soils usually have too high a content of clay and large quantities of weeds, and the proportion of the different nutrients is often incorrect. An adequate humus content is important. The percentage of organic carbon should preferably be at least 3 %, in heavier soils even more. An insufficient humus content is easier to correct than an inadequate mechanical composition. The reaction of most Finnish soils (pH 4.5—6. o) corresponds to the requirements of coniferous seedlings. Soil Improvement and Fertilizing The nutrient requirements of nursery stock can be fulfilled either by maintaining a high level of soil fertility or by repeated application of readily soluble fertilizers during the growing seasons. Chiefly the latter method of management has been recently recommended by Björkman (1954, 1956). Of course, permanent watering equipment isthennec iessary, while the water-holding capacity and basic change capacity of soil are not so important. Most investigations, both in Europe and in America, have shown, however, that organic matter is very beneficial in nursery soil, and the maintenance of an adequate humus content is an essential point in nursery management. Especially in small nurseries without watering equipment, water supply of soil is very important, and since a high clay content is unfavourable for several reasons, a sufficient water holding capacity can only be established with humus. The present study indicates, too, that the humus content is the property of the soil which is most evidently corre lated with seedling growth. Therefore the author recommends balanced application of peat and compost between crops and top dressing during growing seasons. The amounts of fertilizers required should be determined by experiment. It is concluded, however, that the amounts of fertilizers hitherto generally used in Finnish forest nurseries have been insufficient for optimum seedling quality. Roughly, the annual fertilizer recommendations for potato might also be used for forest nurseries. TUTKIMUKSIA KOIVUN KARSIMISESTA VEIJO HEISKANEN STUDIES ON PRUNING OF BIRCH SUMMARY HELSINKI 1958 Helsinki 1958. Valtioneuvoston kirjapaino Sisällysluettelo Sivu I. Johdanto 7 11. Oksatutkimukset 10 1. Mittausten suoritus 10 2. Oksa-aineisto 12 3. Tutkimuksen tulokset 13 31. Kylestyminen 13 311. Kylestymistapahtuma 13 312. Kylestymisaika 16 32. Laho-ja väriviat 18 321. Vikojen ryhmittely 18 322. Oksan ympärillä olevat laho- ja väriviat 20 3221. Yleistä 20 3222. Oksan laadun ja koon vaikutus 21 3223. Karsimisesta kuluneen ajan vaikutus 23 3224. Koivulajin ja latvuskerroksen vaikutus 25 3225. Karsimisvälineen vaikutus 26 323. Lahoviat rungon sisäosissa 27 33. Yhdistelmä 29 111. Koesorvaukset 30 1. Näytemetsiköiden valinta 1 30 2. Näytepuiden valinta ja mittaus 31 3. Koesorvaukset 32 4. Tutkimusaineisto 36 5. Tutkimuksen tulokset 38 51. Sorvaustulos rungon läpimittaluokittain 38 52. Sorvaustulos pöllin läpimittaluokittain 40 53. Karsimisen jälkeisen paksuuskasvun vaikutus sorvaustulokseen .... 43 54. Karsitun puun laatuluokitus 46 541. Pöllien laatuluokka jakaantuma 46 542. Eri laatuluokkien sorvaustuloksen laatu 48 55. Karsimisesta aiheutuneet vikaisuudet 52 56. Muita näkökohtia 55 57. Keskimääräiset laatu jakaantumat 55 58. Karsittu ja karsimaton puu toisiinsa verrattuina 57 59. Yhdistelmä 60 Kirjallisuusluettelo 62 Summary 64 Liitetaulukko 68 Alkusanat Tämä tutkimus on suoritettu Metsäntutkimuslaitoksen metsäteknolo gian tutkimusosastossa vv. 1955—57 Keskusmetsäseura Tapion, Suomen Puunjalostusteollisuuden Keskusliiton ja Koivukeskuksen aloitteesta. Tässä yhteydessä pyydän esittää parhaat kiitokseni kaikille niille, joiden antama apu on edistänyt työn suoritusta ja valmistumista. Heistä haluan mainita esimieheni professori Paavo Aron, jolta olen saanut monia arvokkaita neuvoja työn eri vaiheissa, metsäpäällikkö N. Stol p e n, jonka kanssa minulla oli ilo neuvotella tutkimuksen suunnitteluvaiheessa ja metsänhoitaja Eero Oksasen, joka on Koivukeskuksen puolesta jatkuvasti avustanut tutkimuksen suorittamista ja joka myös on tutustunut käsikirjoitukseen sekä antanut monia varteen otettuja neuvoja työn viimeis telyvaiheessa. Kiitoksella mainitsen myös professorien Risto Sarvak sen ja Viljo Kujalan antamat ohjeet ja käsikirjoitukseen tekemät parannusehdotukset. Tutkimuksen suoritukselle on myös korvaamaton apu eri puutavara yhtiöiden metsäosastojen, Metsähallituksen ja vaneritehtaiden suopealla suhtautumisella asiaan. Erityisesti kiitollisena mainitsen Viiala OY:n, Saastamoisen Faneri OY:n, OY. Wilh. Schauman AB:n ja Enso- Gutzeit OY, Parviaisen tehtaat, joiden teollisuuslaitoksilla tutkimuksia saatiin suorittaa ja jotka osallistuivat myös työstä aiheutuneisiin kustannuksiin. Tutkimuksen kenttä- ja laskentatyöt on hoitanut suurimmaksi osaksi ylioppilas Teuvo Nieminen, jolle lausun kiitokseni. Hän on myös ottanut kaikki julkaistavat valokuvat. Tutkimuksen suorittamista varten olen saanut apurahan Valtion Luon nontieteelliseltä Toimikunnalta ja Koivukeskukselta, joille esitän parhaat kiitokseni. Helsinki, heinäkuussa 1957. Veijo Heiskanen I. Johdanto Metsähoidollinen karsiminen sai meillä alkunsa ensimmäisen kerran A. G. Blomqvistin (1879) aloitteesta 1870-ja 1880-lukujen vaihteessa. Hän saikin innostuksen karsimiseen leviämään, mutta saavutetut tulokset havaittiin huonoiksi puita muutaman vuosikymmenen kuluttua hakattaessa ja tutkittaessa. Puihin oli alkanut muodostua lahovikoja, ja varsinkin kuusen karsiminen joutui hyvin huonoon huutoon 1900-luvun alussa suoritettujen tut kimusten tulosten valossa (Venho 1915, Lakari 1920). Laitakari (1935) sanookin, että mainittu L a k a r i n tutkimus muodosti loppupisteen metsänhoidollisen karsimisen tälle vaiheelle, sillä se osoitti karsimisella saa vutettavat edut varsin kevyiksi siitä aiheutuviin haittoihin verrattuna. Vielä nykyisinkin meillä pelätään kuusen karsimista Laka r i n esittämien tulos ten takia. Karsimisen tämän vaiheen heikot tulokset on usein laskettu huolimat toman työn aiheuttamiksi. Silloin karsittiin myös paljon eläviä oksia havu jen saamiseksi karjan kuivikkeeksi. Puulajit, joita käsiteltiin karsimalla, olivat kuusi ja mänty, kun taas koivua ei silloin vielä katsottu kannattavan karsia. Seurasi hiljainen kausi karsimisrintamalla, mutta jo 1930-luvun alussa alettiin karsimisesta vähitellen puhua suopeassa hengessä. Vähitellen innos tus levisi, ja 1930-luvun puolivälissä alkoi oikea kukoistuksen aika metsän hoidolliselle karsimiselle, jota sitten on jatkunut aivan tähän saakka. Tosin sodat keskeyttivät tämän harrastuksen, mutta nyt se näyttää jälleen virin neen ennen kaikkea männiköiden hoidossa. 1930-luvulta lähtien karsimisessa keskityttiin pääasiassa koivikoihin ja myös männiköihin. Usko karsimisen tuottamaan hyötyyn oli suuri. Karsi mista pidettiin jopa jonkinlaisena yleislääkkeenä koivikoiden hoidossa, ja sitä on suositeltu hyvänä ja asiaankuuluvana koivikoiden hoitotoimenpi teenä useissa yhteyksissä (Laitakari 1930, 1936, Lappi-Seppälä 1933 a, b, c, 1934, Heikinheimo 1935, 1936, 1953, Barth 1945, Appelroth 1949, Jalava 1949, Lehonkoski 1949, Kalela 1950). Harvoin ja ainoastaan Ulkolaisissa tutkimuksissa on esiintynyt mieli piteitä, joiden mukaan karsimista on pidettävä koivun kasvatuksessa vain 8 Yeijo Heiskanen 49.3 hätäratkaisuna (Knuchel 1947, Nylinder 1952). Myös Saksassa on suhtauduttu epäillen koivun karsimiseen, ja sille on asetettu annetuissa oh jeissa ankaria rajoituksia oksien paksuuteen nähden (Mayer-Wegelin 1936, 1952). Huolimatta karsimisen saavuttamasta suuresta suosiosta ei meillä enem pää kuin muuallakaan ole perusteellisin tutkimuksin selvitetty karsimisen vaikutusta koivun laatuun. Asiaa on tosin kosketeltu monissa kirjoituksissa ja teoreeettisin laskelmin on koetettu osoittaa karsiminen edulliseksi ja kan nattavaksi. Tällaisia arviointeja ovat oikein numeerisin esimerkein esittä neet meillä mm. Lappi-Seppälä (1933 a), Lehonkoski (1939, 1950) ja Holopainen (1949), ja kaikki ovat saaneet karsimisen kannat tavuuden erittäin hyväksi. Nämä arviolaskelmat on kuitenkin perustettu yleensä ainoastaan vahvaan uskoon ja monestikin vain olettamuksiin, joten tulosten luotettavuus ei ole suuri. Ne ovat joka tapauksessa johtaneet siihen, että karsimisen tuloksiin on yleensä uskottu ja monesti kuviteltu, että kaikki karsimisen jälkeen muodostunut puu on täysin virheetöntä. Varsinkin Saksassa on sitä vastoin jo kauan aikaa kiinnitetty huomiota karsimisen aiheuttamiin lahovikoihin koivusta tuoreita oksia karsittaessa (Herrmann 1893, Schöningh 1935, ks. myös Mayer-Wegelin 1936, 1952). Myös Pohjoismaissa on myöhemmin mainittu kirjoituksissa samasta asiasta (esim. Laitakari 1936, Heikinheimo 1938, N y linder 1952). Kuivien oksien karsimista pidettiin kuitenkin aivan vaa rattomana tai jopa lahovikoja estävänä toimenpiteenä (mm. Lappi- Seppälä 1933 c, 1934), kunnes Heikinheimo (1953) osoitti yhdessä metsikössä suorittamiensa tutkimusten tuloksena, että lahovikoja esiintyy myös kuolleena karsittujen koivun oksien ympärillä. 1950- luvun alussa, kun ensimmäiset karsitut puut tulivat vaneritehtaille, alettiin muutoinkin suhtautua epäillen koivun karsimiseen ja sen edullisuu teen. Tilanne muistutti siis hyvin paljon Blomqvistin alkuunpaneman karsimisharrastuksen loppuvaiheita. Tulokset ensimmäisistä karsittujen koivujen sorvauksista olivatkin tiettävästi melko huonot, mikä johtui ainakin osittain puiden myöhäisestä karsimisesta, niiden virheellisestä valinnasta jne. Alkoi kuulua ääniä, jotka pitivät karsimista aivan kannattamattomana ja jopa haitallisenakin toimenpiteenä. Silloin kaivattiin entistä enemmän tutkimustuloksia asiasta. Keväällä 1955 aloitettiinkin Metsäntutkimuslaitoksessa tutkimus karsi misen aiheuttamien lahovikojen ja sen aikaan saaman laadun parantumisen selvillesaamiseksi. Tämän tutkimuksen, jonka tuloksia selostetaan esillä olevassa julkaisussa, tärkeimpänä päämääränä on ollut vastauksen löytäminen seuraaviin kysymyksiin. 1. Karsimisen aiheuttamien laho- ja värivikojen yleisyys ja sen riippu vuus eri tekijöistä, kuten puun paksuuskasvusta, koivulajista, latvusker 49.3 Tutkimuksia koivun karsimisesta 9 2 roksesta, oksan laadusta jne. Tähän liittyvänä tutkitaan myös kylestymis tapahtumaa ja kylestymisnopeutta. 2. Karsitun puun laatu ja siihen vaikuttavat tekijät sekä karsitun puun arvo verrattuna karsimattoman puun arvoon. Tutkimuksia on suoritettu vv. 1955—56 useissa karsituissa metsiköissä ja vaneritehtailla. Tutkimus jakaantuukin kahteen eri osaan, oksatutki muksiin, joissa on selvitetty kohdassa 1 mainittuja seikkoja ja koesorvauk siin, joissa on tutkittu kohdassa 2 mainittuja kysymyksiä. Esillä oleva jul kaisu jakaantuu samalla tavalla kahteen osaan. II. Oksatutkimukset 1. Mittausten suoritus Tutkimusta aloitettaessa otettiin selville Metsäntutkimuslaitoksen met sissä olevat karsitut koivikot, joissa tutkimuksia voitaisiin suorittaa. Saman aikaisesti lähetettiin Metsähallitukselle ja useille puutavarayhtiöille kirjelmät joissa tiedusteltiin tutkimukseen sopivia n. 20 vuotta tai kauemmin karsit tuina olleita koivikkoja. Osassa näitä metsiköitä suoritettiin sitten tutki muksia karsituista oksista. Jokaisesta valitusta metsiköstä määritettiin metsätyyppi ja karsimis vuosi sekä otettiin selville karsimisessa käytetyt työvälineet ja menetelmät. Monissa tapauksissa niistä oli kuitenkin varsin vaikea saada luotettavia tietoja. Kustakin metsästä valittiin tutkimuksen kohteeksi 3 —5 runkoa siten, että kummatkin koivulajit tulivat aineistossa edustetuiksi. Samoin valittiin tutkittavaksi kaikkien latvuskerrosten puita. Näytepuista määritettiin koivu laji, (raudus ja hies), latvuskerros, ikä ja rinnankorkeusläpimitta. Valitut näytepuut kaadettiin ja niistä etsittiin karsitun osan yläpäästä lähtien mahdollisuuksien mukaan kaikki karsitut oksat halkaisemalla puu oksan kohdalta kirveellä. Sen jälkeen pintaa tasoitettiin puukolla niin että oksan ydin tuli näkyviin ja oksa siis halkaistuksi pitkin ydintä. Jokaisesta näin löydetystä oksasta määritettiin ensin, oliko se karsittu vai luontaisesti karsiutunut. Tässä työssä esiintyikin suuria vaikeuksia, sillä raudalla ja rau dan varrella karsitut oksat on monesti erittäin vaikea erottaa karsimatto mista. On tietenkin eräitä selviä tapauksia, jotka voidaan helposti todeta luontaisesti karsiutuneiksi esim. oksan pään lahoamisen avulla, mutta paljon oksia jäi määritettäväksi karsiutumisvuoden perusteella. Sahalla karsitut oksat oli sen sijaan helppo tuntea tasaisesta katkaisupinnasta (kuva 1), kun taas raudalla ja kepillä karsituissa katkaisupinta on usein epätasainen var sinkin, jos oksa on ollut pitkään kuolleena ennen karsimista (kuva 2). Kun oksa oli todettu karsituksi, selvitettiin, oliko se karsittu kuolleena vai elävänä. Siinäkin esiintyi tiettyjä vaikeuksia, sillä useissa tapauksissa on mahdotonta sanoa, onko ollut kysymyksessä vastikään ennen karsimista 49.3 Tutkimuksia koivun karsimisesta 11 Kuva 1. Sahalla karsittu oksa tunnetaan tasaisesta katkaisupinnasta Figure 1. The knot -pruned with pruning saw is recognised by its even cut surface Kuva 2. Raudalla karsitun oksan katkaisu pinta on epätasainen ja epäsäännöllinen Figure 2. The cut surface of the knot pruned with pruning iron is uneven and irregular Kuva 3. Karsittujen oksien mittaustapa Figure 3. The measuring method of the knots pruned 12 Veijo Heiskanen 49.3 kuollut oksa vai elävänä karsittu oksa. Yleensä luettiin elävänä karsituiksi sellaiset oksat, jotka olivat kokonaisuudessaan kiinni ympäröivässä puu aineksessa. Kaikista löydetyistä oksista, siilien katsomatta olivatko ne karsittuja vai luontaisesti karsiutuneita, mitattiin kuvan 3 osoittamalla tavalla oksan läpimitta karsimisaikana, kylestymisaika ja kylestymän paksuus. Lisäksi määritettiin, kuten jo mainittiin, oliko oksa karsittu vai luontaisesti kar siutunut ja karsituista oksista, oliko ne sahattu vai ei. Vielä merkittiin muistiin, oliko oksa lahonnut vai ei ja oliko oksan ympärillä puussa lahoa tai värivikaa. Yleensä laho- ja värivioista ei tehty mittauksia, mutta muutamissa metsissä selvitettiin kuitenkin, kuinka kauas oksasta nämä viat ulottuivat oksan ulkopuolelle. Tutkimuksia tehtäessä suoritettiin myös havaintoja siitä, kuinka pitkä oksan tynkä oli puuhun jäänyt karsimisen yhteydessä (ks. kuva 3). Tämän kin seikan määritys oli melko vaikeaa, mutta useimmiten se onnistuttiin suorittamaan verraten suurella tarkkuudella. Tyngän pituus mitattiin oksan pään ja karsimisvuoden vuosiluston välisenä etäisyytenä, kuten kuvassa 3 on esitetty. Tyngän pituushavainnot jäivät varsin vähäisiksi, joten niiden avulla ei voida tehdä pitkälle meneviä johtopäätöksiä. Erillinen merkintä tehtiin osasta oksia mm. oksan päässä olevan tapin pituudesta. Jokaisen tutkitun rungon karsitusta osasta tehtiin runkoanalyysi, jossa joka metrin päästä mitattiin läpimitta kaatohetkellä ja läpimitta karsimis aikana sekä mahdollisesti esiintyvien lahovikojen suurin ulottuvuus yti mestä pintaan päin. Erikseen merkittiin muistiin pehmeiden lahovikojen esiintyminen. Lisäksi otettiin jokaisesta lahoesiintymästä selville, millä tavoin tartunta oli puuhun tunkeutunut. 2. Oksa-aineisto Oksatutkimuksia suoritettiin kaikkiaan 22 metsikössä, jotka sijaitsivat seuraavissa kunnissa: Asikkala (2 metsikköä), Bromarv (2), Heinävesi (2), Kerimäki, Keuruu (2), Lammi (2), Padasjoki, Pertunmaa (2), Punkaharju, Puumala, Ristiina, Tervo, Tuusula (2), ja Vilppula (2). Metsiköistä oli yhdek säntoista karsittu 1930- luvulla ja kolme 1940- luvulla. Karsimistapa ja välineet vaihtelivat eri paikoilla verraten paljon, kuten liitetaulukossa 1 esitetyistä tutkimusmetsiköitä koskevista tiedoista nähdään. Metsiköistä kaadettiin kaikkiaan 74 runkoa, joista 56 määritettiin rauduskoivuiksi ja 18 hieskoivuiksi. Kaikkiaan analysoitiin 1045 oksaa, joista 452 oli varmasti karsittuja ja 593 todennäköisesti luontaisesti karsiutuneita. Niiden jakaan tuminen eri läpimittaluokkiin on esitetty taulukossa 1. Taulukosta nähdään, että läpimittajakaantuma on melko suppea, vaikka raja-arvot ovatkin 4mm 49.3 Tutkimuksia koivun karsimisesta 13 ja 58 mm. Yli 30 mm:n oksia sisältyy aineistoon kuitenkin hyvin vähän. Se osoittaa, että meillä on 1930- luvulla suoritetuissa karsimisissa yleensä vältetty suurien oksien karsimista. Taulukko 1. Analysoitujen kar sittujen oksien jakaantuminen eri läpimittaluokkiin. Table 1. The division into diameter classes of the pruned knots analyzed. Karsituista oksista oli elävinä karsittuja 54 kpl ja kuolleena karsittuja 398 kpl. Rauduskoivuista tutkittiin 272 oksaa ja hieskoivuista 180 oksaa. Sahalla karsittuja oli 229 kpl ja raudalla, vesurilla tai kepillä karsittuja 223 kpl. Oksista oli kylestyneitä 377 kpl ja vielä kylestymättömiä 75 kpl. 3. Tutkimuksen tulokset 31. Kylestyminen 311. Kylestymistapahtuma Kylestymistä tutkittaessa on aluksi syytä tarkastella tapaa, jolla koivun oksien kylestyminen tapahtuu. Siinä vuosilustot ikäänkuin rullaavat oksan yli, kuten kuvasta 4 nähdään (Nylinder 1952). Oksan päähän muodostuu siis eräänlainen tappi (ks. myös kuvat 3 ja 5), jossa on kuorta tai muita eritteitä. Seuraavassa nimitetäänkin tätä muodostumaa lyhyesti tapiksi. Selvimpänä tämä muodostus on havaittavissa elävinä karsituissa oksissa, mutta myös kuolleena karsituissa oksissa se esiintyy, mutta on monesti vaikeasti havaittavissa ja määritettävissä. Sahalla karsituista ok sista, joissa leikkauspinta on tasainen, tämän tapin pituus voidaan aina Oksien läpimitta, mm Tutkimusaineisto Studied Diameter of knots, mm kpl knots % per cent 1—5 3 0.7 6—10 105 23.2 11—15 190 42.1 16 —20 96 21.2 21—25 33 7.3 26 —30 18 4.0 31—35 2 0.4 36—40 3 0.7 41—45 1 0.2 46—50 — — 51—55 — — 56—60 1 0.2 Yht.—Total 452 100.0 14 Veijo Heiskanen 49.3 Kuva 4. Karsitun koivunoksan kylestyminen Figure 4. The healing over of the knot of birch pruned Kuva 5. Oksan ulkopuolelle muodostuu koivussa ns. tappi Figure 5. Outside the knot of birch develops the so-called tap mitata. Kun kuiva tai laho oksa on karsittu raudalla tai varsinkin jos se on lyöty poikki kepillä tai karsimisraudan varrella, on tapin määrittäminen sitä vastoin erittäin vaikeaa. Kuten tutkimusmenetelmää selostettaessa mainittiin, suoritettiin osasta oksia tapin pituuden mittauksia. Ne osoittivat sen pituudeksi keskimäärin 4.8 mm. Seuraavia vaihteluita oli havaittavissa oksan läpimittaluokittain. Oksan päähän muodostuvan tapin pituus suurenee siis oksan läpimitan suuretessa. Mitä suurempana oksa karsitaan, sitä myöhemmin karsimisen jälkeen alkaa muodostua kokonaan virheetöntä puuta. Pienten oksien Oksan »Tapin» läpimitta, pituus, mm mm Diameter Length of of knot, tap, mm mm 1—10 1.8 11—20 4.4 21—30 5.0 >31 8.5 49.3 Tutkimuksia koivun karsimisesta 15 tappi on myös läpimitaltaan pienempi, joten se vahingoittaa monesti hyvin vähän viilua. Sen aiheuttama vika voidaan useissa tapauksissa sallia B-laa dunkin viilussa. Virheettömän puun muodostuminen karsimisen jälkeen on varsin tärkeä saada selville. Kuten nämä tappia koskevat tutkimukset osoittavat, sitä ei ala syntyä heti karsimisvuoden vuosiluston ulkopuolelta. Toinen tekijä, joka vaikuttaa samaan suuntaan on se, että oksaa ei yleensä pystytä katkaisemaan em. vuosiluston tasalta. Sahalla karsittaessa jää aina vähintäin kuoren paksuinen tynkä karsimisvuoden vuosiluston ulkopuolelle. Eikä kuoren paksuuskaan riitä osoittamaan oksan tyngän pituutta, vaan oksa katkais taan useimmiten jonkin verran kuoren ulkopuolelta, vaikka pyrittäisiin kuinka tarkkaan työhön tahansa. Monesti sahaus ei tapahdu aivan puun rungon suuntaisesti, ja usein taas pelätään kuorta vioitettavan ja jätetään senvuoksi oksaan pitkä tynkä. Tuoreita oksia karsittaessa vaikeuttaa oksan kynnäs aivan oksan tyvestä karsimista. Raudalla tapahtuvassa karsimisessa tilanne on sama. Oksaan jää aina jonkin verran kuoren paksuutta pitempi tynkä. Kepillä tai työvälineen varrella karsittaessa on työtulos vaihtelevin. Useimmiten silloinkin jää oksaan pitkähkö tynkä, mutta joskus laho-oksa saattaa katketa kuoren sisältäkin. Sellaiset tapaukset lienevät kuitenkin harvinaisia poikkeuksia. Oksantyngän pituudesta tehdyt hajahavainnot osoittavat, että tyngän pituus ylittää yleensä jonkin verran kuoren paksuuden ja on keskimäärin kenties n. 1.5 kertaa kuoren paksuinen. Lisäksi näyttää siltä, että paksuista oksista jää pitempi tynkä kuin ohuista ja elävistä oksista pitempi kuin kuol leista. Keskimääräinen tyngän pituus lienee 10—15 mm, mutta erittäin huolellisella karsimisella voidaan päästä lyhyempiinkin tynkiin. Mainittakoon, että Nylinderin (1956) mukaan tammen elävistä oksista jää eri paksuuksissa suunnilleen seuraavan pituiset tyngät: 1 cm 11 mm, 2 cm 14 mm, 3 cm 17 mm, 4 cm 20 mm. Loppupäätelmänä edellä esitetystä voidaan sanoa, että kuolleita oksia karsittaessa alkaa virheetöntä puuta syntyä vasta n. 10—20 mm:n päässä karsimisvuoden vuosiluston ulkopuolelta. Keskimäärin lienee tätä viallista puuta n. 15 mm:n paksuudelta. Jos karsiminen on suoritettu huolimatto masti on viallista puuta karsimisvuoden vuosiluston ulkopuolella tietenkin paljon enemmän (kuva 6 a ja b). Tässä yhteydessä voidaankin mainita eräitä havaintoja tutkimustyön yhteydessä todetuista karsimistyössä tapahtuneista virheistä, jotka aina myöhästyttävät virheettömän puun muodostuksen alkamista. Tutkituissa puissa esiintyi useita tapauksia, joissa keskellä karsittua osaa oli jokin oksa jäänyt karsimatta, ja se ulottui huomattavasti lähemmäksi puun pintaa kuin muut oksat (vrt. s. 55). Eniten tällaisia oksia oli rungon yläosissa, jossa karsiminen oli siis suoritettu tavallista huolimattomammin. Siellä saattaa 16 Veijo Heiskanen 49.3 Kuva 6. Jos karsiminen on suoritettu huolimattomasti kestää kauan ennenkuin virheetöntä puuta alkaa muodostua Figure 6. If pruning is made carelessly it will take a long time before sound wood begins to develop jokin oksa jäädä helposti huomaamatta naavan tai muun esteen takia. Run kojen yläosissa oksan tynkien pituus oli myös keskimäärin suurempi kuin runkojen alaosissa. Karsittaessa korkealla olevia oksia ei näet voida päästä niin tarkkaan työhön kuin lähellä maata olevia oksia katkaistaessa. Koesorvausten tuloksista ilmeni, että sellaisissa rungoissa, jotka olivat luontaisesti hyvin karsiutuneet muutamaa harvaa oksan tynkää lukuun ottamatta, nämä tyngät olivat jääneet monesti karsimatta. 312. Kylestymisaika Karsittujen oksien kylestyminen riippuu monista eri tekijöistä, kuten useat tutkijat ovat osoittaneet. Esillä olevassa työssä on selvitetty puun paksuuskasvun ja oksan koon vaikutusta kylestymisen nopeuteen. Niitä kos kevat tulokset on esitetty taulukossa 2. Taulukosta nähdään, että paksuuskasvun lisääntyessä kylestymiseen kuluva aika lyhenee useimmissa oksan läpimittaluokissa. Vain suurimmassa luokassa ei ole havaittavissa tätä selvää suuntaa, mikä johtuu aineiston 49.: s Tutkimuksia koivun karsimisesta 17 3 6777—58/2,61 Taulukko 2. Kylestymisajan riippuvuus puiden paksuuskasvusta ja oksien läpimitasta. Table 2. Dependence of healing over time upon the diameter growth of the tree and upon the diameter of knots. vähyydestä. Myös aikaisemmat tutkijat ovat osoittaneet kylestymisnopeu den suurenevan puun paksuuskasvun lisääntyessä. (Esim. Heikinheimo 1953, Nylinder 1956). Oksan läpimitan vaikutus kylestymisen nopeuteen ilmenee vieläkin selvempänä kuin paksuuskasvun vaikutus. Oksan suuretessa kylestymiseen kuluva aika lisääntyy. Samanlaisia tuloksia on esitetty aikaisemminkin. Niistä mainittakoon muutamia koivua koskevia. Herrmannin (1893) esittämien tulosten mukaan 2 cm:n paksuisina karsittujen koivujen oksien kylestymiseen oli kulunut 5 vuotta, 3 cm:n oksien 7 vuotta ja 4 cm:n oksien 11 vuotta. Heikinheimon (1953) tutkimassa metsikössä oli 14 vuoden kuluttua karsimisesta alle 1 cm:n oksista kylestynyt 50 %, l.o—1.5 cm:n oksista 36 % ja yli 1.5 cm:n oksista vain 29 %. Tässä metsikössä oli vuosi luston paksuus keskimäärin vain n. 1 mm. Oksien kylestymisen nopeuteen vaikuttavat myös monet muut tekijät, joiden vaikutusta ei kuitenkaan esillä olevasta aineistosta ole saatu selville. Nylinderin (1956) mukaan oksantyngän pituus vaikuttaa erittäin voimakkaasti kylestymisaikaan tammessa. Hän sanookin, että vaikka eläviä oksia karsittaessa oksan läpimitta kasvaakin hyvin paljon pyrittäessä kar simaan aivan rungon vierestä, saavutetaan siten kuitenkin huomattava kylestymisajan lyheneminen. Näytemetsikössä n:o 9 oli oksat karsittu tavallista pitempään tynkään ja siellä kylestyminen olikin tapahtunut hitaasti. Karsituista oksista oli 20 vuoden kuluttua karsimisesta kylestynyt vain 24 %, ja siis 76 % oli edelleen avoinna. Kylestymättömien oksien keskimääräinen läpimitta oli 18 mm ja kylestyneiden 14 mm. Nämäkin luvut osoittavat, että oksan tyngän pituus vaikuttaa hyvin voimakkaasti kylestymistä hidastavasti. Aikaisemmissa tutkimuksissa on lisäksi todettu, että elävinä karsitut oksat kylestyvät nopeammin kuin kuolleena karsitut. Se johtunee siitä, että elävissä oksissa niiden oma jälsi osallistuu umpeen kasvattamiseen, mutta kuolleissa oksissa kylestyminen tapahtuu vain rungon jällen avulla, (vrt. Oksan läpimitta j mm Vuosiluston paksuus, cm Thickness of annual rings , cm. Diameter of knot, mm i 0.10—0.24 0.25—0.40 >0.41 vuotta — years 1—10 4.2 4.6 3.1 11—20 7.6 6.3 6.1 21—30 8.9 8.7 7.3 >31 7.5 12.5 9.5 18 Veijo Heiskanen 49.3 Mayer-Wegelin 1936, Nylinder 1952, Heikinheimo 1953). Esillä olevassa aineistossa ei sitä vastoin havaittu selvää eroa kuivien ja elä vien oksien kylestymisessä. Mayer-Wegelin (1952) mainitsee, että myös karsimisvuodenaika vaikuttaa kylestymisnopeuteen. Parhaiten kylestyvät myöhäistalvella ja varhaiskeväällä karsitut oksat. Ei ole kuitenkaan selvitetty, pitävätkö nämä Keski-Euroopassa tehdyt havainnot paikkansa myös meidän maassamme. 32. Laho- ja väriviat 321. Vikojen ryhmittely Varsin yleisesti korostetaan karsimista koskevassa kirjallisuudessa koivun arkuutta lahovioille, etenkin kun karsitaan eläviä oksia (esim. Herrmann 1893, Lappi-Seppä lä 1934, Schöningh 1935, Mayer-We gelin 1936, 1952, Nylinder 1952, Heikinheimo 1953). Näyte puiden analysointitulosten perusteella voidaankin erottaa kolmenlaisia laho ja värivikoja karsittujen oksien yhteydessä. 1. Yleisin tapaus on se, että oksa lahoo, mutta laho ei leviä siitä puuhun. Analysoiduista oksista tehtyjen merkintöjen perusteella saadut tulokset osoittavat, että käytännöllisesti katsoen kaikki karsitut oksat ovat enemmän tai vähemmän lahoja. Tämä ryhmä ei vaadi tarkempaa tarkastelua osakseen. Kuva 7. Karsitusta oksasta leviää monesti lahoa ja värivikaa oksan ylä- ja alapuolelle Figure 7. The knot pruned spreads often rot and discoloration defects above and below the knot 49.3 T.utkimuksia koivun karsimisesta 19 Kuva 8. Samanlaisia vikoja tavataan myös luontaisesti karsiutuneiden oksien ympärillä Figure 8. Similar defects are also found around the knots self-pruned Kuva 9. Karsittu pystyoksa. Lahoa siir tyy karsitusta oksasta myös puun sisäosiin Figure 9. Vertical knot pruned. Rot spreads from the knot pruned also into the inner parts of the tree Siinä olisikin monia vaikeuksia, sillä kuolleista oksista ei voida tietää, onko oksa lahonnut karsimisen johdosta vai ei, sillä tunnettua on, että koivun kuolleet oksat lahoovat hyvin yleisesti myös karsimattomina (esim. Heis kanen 1957). 2. Lahoa oli useissa tapauksissa levinnyt karsitun oksan ylä- ja alapuo lelle runkopuuhun (kuva 7). Nämä viat ovat tangentin suunnassa hyvin kapeita ja esiintyvät vaneeriviilussa kapeina pituudeltaan vaihtelevina juo vina. Tutkimukset osoittavat, että nämä viat eivät kuitenkin koskaan leviä karsimisvuoden vuosiluston ulkopuolelle (vrt. Nylinder 1952, 1956, Heikinheimo 1953). Ne eivät siis vioita karsimalla aikaan saatua oksatonta puuta, joten niiden merkitys puusta saatavan viilun laatua alentavana tekijänä on varsin vähäinen. Kun puut karsitaan riittävän pieninä, nämä viat jäävät kokonaisuudessaan purilaaseen. Tällaista vikaa esiintyy monesti myös luontaisesti karsiutuneen oksan ympärillä, kuten kuvasta 8 nähdään. 20 Veijo Heiskanen 49.:: 3. Lahoa leviää usein karsitusta oksasta puun sisäosiin, keskustaan päin kuvan 9 osoittamalla tavalla, kuten mm. Hermann (1893) ja S c h ö n i n g h (1935) ovat osoittaneet. Aineistossa esiintyi tapauksia, joissa puun koko keskusta oli lahonnut todennäköisesti juuri karsituista oksista levinneen la hon johdosta. Näitäkin vikoja esiintyy varsin yleisesti myös luontaisesti karsiutuneiden oksien yhteydessä, kuten tunnettua. Tällainen vika on tek nillisesti varsin vähän vahingollinen, sillä se rajoittuu aina puun sisäosiin eikä siis vahingoita oksatonta puuta. Vikaa on pidettävä teknillisesti vaaral lisena vain silloin, kun lahoominen kehittyy pehmeäksi lahoksi, jota vaneri puussa ei voida sallia. Pehmeää lahoa sisältäviä puita oli aineistossa ainoas taan kolme kappaletta. Kaikissa niissäkin laho oli rajoittunut hyvin suppe alle alalle. Näistä vioista ei ole voitu tehdä havaintoja oksa oksalta, sillä jos puun koko sisäosa on laho, ei voida arvioida, mitkä oksat ovat olleet »syypäitä» siihen. Tähän ryhmään kuuluvia lahovikoja tutkitaankin vain runkoana lyysien tulosten perusteella. Laho- ja värivikoja käsittelevien tutkimustulosten tarkastelu jaetaan kahteen osaan. Ensiksi tutkitaan oksan ympärillä olevia laho- ja värivikoja oksa oksalta. Sitten käsitellään puun sisäosissa esiintyviä vikaisuuksia. 322. Oksan ympärillä olevat laho- ja väriviat 3221. Yleistä Laho- ja värivikoja syntyy oksan ympärille mm. seuraavalla tavalla. Kun elävä oksa karsitaan, syntyy oksan kohdalle avohaava puuhun. Sen kautta pääsee lahosienien itiöitä, sienirihmoja tunkeutumaan oksaan ja siitä puuhun. Karsittaessa kuivia, kuolleita oksia lahovikojen syntyminen aiheu tuu siitä, että oksaa ympäröivää puuta on kolhittu ja siten aikaansaatu haava nilaan. Myös eläviä oksia karsittaessa on näillä kuorivaurioilla tärkeä merkitys vikojen syntymisessä (Nylinder 1956). Toinen seikka, joka aiheuttaa lahovikoja on se, että oksa heiluu karsittaessa. Siinäkin tapauk sessa nila vahingoittuu ja se johtaa haavan muodostumiseen (Heikin heimo 1953). Kuolleiden oksien karsiminen saattaa olla lahovikoja ehkäiseväkin toimenpide, kuten mm. Lappi-Seppälä (1934) ja H eikin heimo (1953) mainitsevat. Poistettaessa lahoja oksan tynkiä puusta, vähenee oksasta puuhun siirtyvän lahotartunnan vaara. Karsittujen oksien aiheuttamia laho- ja värivikoja havaittiin oksia ympäröivässä puuaineessa 43.1 %:ssa tutkituista tapauksista. Eri metsiköissä lahovikoja levittäneiden oksien osuus vaihtelee seuraavasti: Vikoja levitt. oksia % < 20 Metsiköiden lukumäärä 3 21—40 5 41—60 5 61—80 81—101 3 6 49.3 Tutkimuksia koivun karsimisesta 21 Vaihtelu eri metsiköiden välillä on erittäin suuri, mutta lahovikojen syntymiseen vaikuttaakin yhtä aikaa monia eri tekijöitä (vrt. Heikin heimo 1953, Nylinder 1956). Tällaisina seikkoina on otettu käsitel täväksi seuraavat tekijät: karsimisaika, oksan laatu, oksan suuruus, koivu laji ja latvuskerros sekä karsimisväline. 3222. Oksan laadun ja koon vaikutus Taulukosta 3 nähdään lahoa ja värivikaa levittäneiden oksien osuus tutkituista kuolleista ja elävistä oksista läpimittaluokittain. Taulukko osoittaa hyvin selvästi, että kuivien oksien karsiminen on keskimäärin vähemmän vahingollinen toimenpide kuin elävien oksien karsiminen. Ero on kuitenkin odottamattoman vähäinen, sillä yleensä korostetaan tuoreiden oksien karsimisen vahingollisuutta kuivien oksien karsimiseen verrattuna. Esim. Nylinder (1952) mainitsee vain elävien oksien karsimisesta laho- ja värivikojen aiheuttajana sanoen, että kaikilla puulajeilla on kuivien oksien karsiminen täysin vaaraton toimenpide. Tämän tutkimuksen tulokset osoittavat kuitenkin tuon päätelmän virheelliseksi (vrt. Heikinheimo 1953). Ero elävien ja kuolleiden oksien välillä onkin selvä vasta yli 1.5 cm:n paksuisista oksista lähtien, ja kaikki yli 2.5 cm:n elävät oksat ovat levittä neet lahoa puuhun. Herrmann (1893) ilmoittaakin käsityksenään, että yli ] cm:n paksuisia eläviä oksia ei koivuissa saisi karsia. Schön i n g h (1935) taas sanoo, että vain aivan pieniä oksia saa koivuista karsia elävinä rungon myötäisestä. Sitä suuremmat on katkaistava 3—5 cm tynkään, joka sitten myöhemmin poistetaan. Yli 3 cm:n eläviä oksia ei enää saisi lainkaan karsia. Heikinheimo (1953) mukaan olisi koivussa vältettävä vii 1.5 cm:n läpimittaisten elävien oksien karsimista. Taulukko 3. Lahoa oksan ympärille levittänei den oksien osuus. Erikseen kuolleina ja elävinä karsituista oksista. Table 3. The percentage of the knots which have spread rot around knot. Separate figures for dry-pruned and green-pruned knots. ... . ... I Kuolleet—Dead\ Oksan läpimitta, 1 mm Elävät— Green Kaikki—All oksat — knots Diameter oj Knot, mm Lahoa levittäneitä oksia, % Knots which have spread rot, % 1—5 1 0 0 6—10 20 13 18 11—15 35 41 37 16—20 49 58 51 21—25 53 77 61 26—30 81 100 83 >31 | 100 100 100 22 Veijo Heiskanen 49.:) Tässä yhteydessä on vielä mainittava, että laho- ja värivikaa esiintyy myös luontaisesti karsiutuneiden oksien ympärillä. Tutkituista, todennäköisesti luontaisesti karsiutuneista oksista 35.1 % oli levittänyt lahoa ja värivikaa ym. parilleen. Mainittu osuus on siis miltei yhtä suuri kuin karsituistakin oksista. Taulukosta 3 havaitaan myös, että oksan läpimitalla on hyvin voimakas vaikutus laho- ja värivikojen syntymiseen karsimisen jälkeen. Se on havait tavissa hyvin selvänä sekä kuolleissa että elävissä oksissa. Molemmissa oksalajeissa lahoa levittäneiden oksien määrä lisääntyy läpimitan suuretessa. Samanlainen riippuvuus on todettu myös aikaisemmissa tutkimuksissa. Heikinheimo (1953) mainitsee, että hänen tutkimistaan alle 1.0 cm:n oksista oli 20 % ja yli 1.0 cm:n n. 50 % levittänyt lahoa puuhun, joten hänen tutkimassaan metsikössä lahoviat ovat olleet siis vielä yleisempiä kuin esillä olevan aineiston keskiarvojen mukaan, (vrt. Nylin der 1956). Osasta karsittuja kuivia oksia selvitettiin myös laho- ja värivian ulottu vuus oksan ylä- ja alapuolelle. Näiden mittausten mukaan laho- ja väri vikojen keskimääräinen suurin ulottuvuus oksan ylä- tai alapuolelle oli seuraava oksien eri läpimittaluokissa: Nämä luvut osoittavat, että oksan läpimitta vaikuttaa myös laho- ja värivikojen suuruuteen. Vian laajuus lisääntyy oksan kasvaessa. Selvä suureneminen on havaittavissa yli 2 cm:n oksissa. Nyli n d e r (1956) on todennut samanlaista riippuvuutta tammen karsimista tutkiessaan. Asetelman luvuista voidaan myös havaita, että viat ovat keskimäärin hyvin pieniä. Useimmissa tapauksissa ne ovat keskittyneet aivan oksan lähimpään ympäristöön. Monesti oli havaittavissa vain pieni väri- tai laho läikkä oksan yläpuolella, mutta nämäkin tapaukset on otettu ylös vikoina. Em. tapaukset, joissa vian ulottuvuus mitattiin, jakaantuivat viat pituuden perusteella seuraavasti: Oksan Vian läpimitta, ulottuvuus, mm mm Diameter Length of 0/ knot, defect, mm. mm 1—10 4 11—20 9 21—30 22 >30 29 Vian ulottuvuus % mm oksista Length of % of knots defect , mm <5 46.1 6—15 35.3 16—50 12.4 >50 6.2 49.3 Tutkimuksia koivun karsimisesta 23 Viat, joiden suurin ulottuvuus on alle 5 mm, ovat sellaisenaan yleensä vailla käytännöllistä merkitystä, varsinkin jos ne ovat pienen oksan ympä rillä. Ja niinhän on yleensä laita. Voidaankin päätellä, että suurin osa näistä vioista on vailla käytännöllistä merkitystä. Ne eivät alenna vaneriviilun laatua niin paljon, että se tulisi käytännön laatuluokituksessa esille. Ne eivät toisin sanoen suurenna oksaa niin, ettei sitä voi paikata. Mainittakoon, että luontaisesti karsiutuneiden oksien ympärillä tavattavat vikaisuudet olivat alaltaan vieläkin pienempiä. 3223. Karsimisesta kuluneen ajanvaikutus Karsimisesta kuluneen ajan vaikutus vikojen esiintymisrunsauteen ilme nee seuraavasta asetelmasta, jossa on esitetty eri aikoina karsittujen metsi köiden lahoa levittäneiden oksien osuudet: Nämä luvut osoittavat, että lahovikojen määrä lisääntyy karsimisesta kuluneen ajan pidentyessä. Tulos tuntuu hieman yllättävältä, sillä esim. Nylinder (1952) arvelee, että koivussa lahoviat pian kylestyvät tai kote loituvat, eivätkä siis ajanmittaan suurene ja leviä. Sitä osoittavat myös eri aikoina karsituista oksista levinneiden vikojen ulottuvuudet. Vv. 1930—35 karsittujen oksien ympärillä niiden pituus oli keskimäärin 10 mm ja vv. 1936—40 karsituissa puissa 13 mm. Aikaisemmin karsituissa puissa väri- ja lahoviat ovat siis kooltaan jonkin verran pienempiä kuin myöhemmin karsi tuissa. Eroihin ovat saattaneet vaikuttaa oksien läpimitoissa havaittavat eroa vaisuudet. Vv. 1930—35 karsittujen oksien läpimitta oli keskimäärin 15 mm, vv. 1936—40 karsittujen 17 mm ja vv. 1941 —47 karsittujen 13 mm. Väri- ja lahovikoja tutkittaessa havaittiin, että vikojen värisävy tum menee niiden vanhetessa. Ne siis tulevat helpommin huomattaviksi vanhe tessaan. Kun kysymyksessä ovat useinkin varsin pienialaiset vioittumat oksan välittömässä läheisyydessä, saattavat ne vaaleina jäädä huomaamatta. Niin ollen voi edellisessä asetelmassa esitetty suunta värivikojen lisääntymi sestä olla virheellinen. Se osoittaa kuitenkin erään tärkeän tosiasian. Väri viat pahenevat, tulevat sitä selvemmin eroittuviksi, mitä pitempi aika karsi misesta on kulunut. Mainittakoon, että Nylinderin (1956) mukaan tam Lahoa Karsimis- levittäneitä oksia, % aika Knots Pruning having time spread rot , in per cent 1930—35 64 1936—40 59 1941—47 27 24 Veijo Heiskanen 49.3 messa ei tapahdu vikojen värissä muutoksia karsimisesta kuluneen ajan piden tyessä. Tulos on siis päinvastainen tässä koivusta saatuun tulokseen nähden. Tässä yhteydessä on mainittava saksalaisten käsitys, että karsimisen aiheuttamat lahoviat leviävät koivussa nopeasti (Mayer-Wegelin 1936, 1952). Se lienee saanut alkunsa Hermannin (1893) ja Sch ö i n g h i n (1935) tutkimuksen tuloksista, jotka koskivat elävien oksien karsi mista ja lahon leviämistä oksassa ja siitä puun sisäosiin. Myös esillä olevaa tutkimusta tehtäessä suoritetut havainnot osoittavat nämä päätelmät oikeiksi, mutta vain oksien lahoomisen kyseessä ollen. Nämä viat ovat kuitenkin yleensä käytännölliseltä merkitykseltään vähäisiä, kuten edellä mainittiin. Asiaa käsitellään jäljempänä yksityiskohtaisemmin. Karsimisaikaan liittyy myös kysymys karsimiskuukaudesta. Tutki tuista metsiköistä ei aina saatu sitä selville, vaan usein todettiin vain, että karsiminen oli suoritettu kesällä. Niistä tapauksista, joista karsimisaika on tarkemmin tiedossa, yksi metsikkö oli karsittu keväällä, muut syyskesällä. Keväällä karsitussa metsässä olivat kaikki karsitut oksat levittäneet lahoa puuhun, mutta myös syyskesällä karsituissa metsissä esiintyi samanlaisia tapauksia. Vuodenajan vaikutus laho- ja värivikojen syntymiseen ei siis selviä esillä olevasta aineistosta. Jotta asiasta saataisiin jonkinlainen kuva, on luotava katsaus aikaisempien tutkimusten tuloksiin. Kaikki tutkijat ovat olleet yksimielisiä siitä, että suuren lahovaaran takia karsimista olisi vältettävä keväällä mahlanaikana (esim. Heikin heimo 1935, 1936, 1938, 1953, Mayer-Wegelin 1936, 1952, Barth 1945, Knuchel 1947, Nylinder 1952). Suositeltavimmasta ja siis lahovikojen estämisen kannalta parhaasta karsimisajasta ei sen sijaan ole päästy yksimielisyyteen. Heikinheimo on kaikissa kirjoituksissaan suositellut kesän jälkipuoliskoa, joka onkin esillä olevan aineiston perusteella arvosteltuna yleisin karsimisvuodenaika maassamme. Mayer-Wegelin (1952) taas on sitä mieltä, että kuivien oksien karsimista voidaan suorittaa aina paitsi mahla-aikana. Lindblad (1933) mainitsee kuivien oksien karsimisen kepillä pakkasaikana kokeilemisen arvoiseksi. Elävien oksien karsimiselle pidetään Keski-Euroopassa myöhäistalvea ja varhaiskevättä sopivimpana, ja aina kehoitetaan välttämään karsimista kasvukauden aikana (Donald 1936, Knuchel 1947, Mayer-Wege lin 1936, 1952). Myös Romell (1940) on Ruotsissa tullut samaan männyn ja kuusen karsimista selvitellessään. Heikinheimo (1953) taas mainitsee, että syyskuun ja toukokuun välisenä aikana karsittu koivun tuore oksa vuotaa mahlaa seuraavana keväänä. Nylinder (1956) arve lee tammea koskevien tutkimustensa tulosten perusteella, että on miltei parempi suorittaa karsimiset kesällä kuin kasvukauden ulkopuolella. Nämä esitetyt tiedot koskevat yleensä muita puulajeja kuin koivua, mutta sopinevat pääpiirtein myös koivulle. 49.3 Tutkimuksia koivun karsimisesta 25 4 3224. Koivulajin ja latvuskerroksen vaikutus Molempien koivulajiemme vertailu on mielenkiintoinen, sillä hieskoivua on yleensä pidetty laholle alttiimpana kuin rauduskoivua (Heikinheimo 1915, vrt. myös Heiskanen 1957). Taulukossa 4 on esitetty laho- ja värivikojen esiintyminen oksan ympärillä olevassa puussa koivulajeittain eri latvuskerroksissa. Nämä luvut osoittavat, että rauduskoivussa esiintyi vikoja enemmän kuin hieskoivussa. Poikkeuksen tekevät vain suurimmat oksat, joista kuitenkin on perin vähän aineistoa. Syynä rauduskoivun suurempaan lahonalttiuteen lienee se, että oksakulma on rauduskoivussa pienempi kuin hieskoivussa. Asianlaita lienee näet niin, että mitä pystymmässä oksat ovat sitä helpommin ne lahoovat. Puun sisäosissa esiintyvää lahoa selvittävät tutkimustulokset eivät osoita selviä eroja koivulajien välillä. Taulukko 4. Lahoa oksan ympärille levittäneiden oksien osuus. Erikseen eri koivulajeista ja latvuskerroksista. Table 4. The percentage of the knots which have spread rot around knot. Separate figures for various birch species and crown layers. Latvuskerrosten vertailu ei osoita suurta eroavuutta eri kerrosten välillä. Tosin näyttää siltä, että sekä raudus- että hieskoivun alemmissa latvus kerroksissa esiintyy vähemmän lahovikoja kuin pää valtapuissa, mutta tämä ero ei liene merkitsevä. Latvuskerrokseen liittyy läheisesti myös puun paksuuskasvu; valtapuut kasvavat nopeammin kuin vallitut puut. Onkin asiallista tarkastella tässä yhteydessä myös vuosiluston paksuuden vaikutusta tutkittavana olevien väri ja lahovikojen esiintymiseen. Sitä koskevat tulokset on esitetty taulukossa 5. Taulukosta ilmenee, että vuosiluston keskimääräisellä paksuudella ei ole lainkaan vaikutusta näiden vikaisuuksien esiintymiseen. Ainakaan se ei tästä aineistosta näy. Tämän johdosta voidaan päätellä, että lahovikojen syntymi seen kuolleena karsittuihin oksiin ei kylestymisnopeudella ole niin selvää vaikutusta, kuin elävien oksien ollessa kyseessä (esim. Nylin der 1956). Tuntuu siltä, että vikojen syntyminen johtuu suurimmaksi osaksi oksien Raudtis — Common 1 Hies — While Oksan läpimitta, mm Diameter of knot , mm Latvuskerros — Crownlayer l. i 2. ja 3. j Keskim. Aver. 1. 2. ja 3. Keskim. Aver. Lahoa levittäneitä olevia, % — Knots which have spread rot, % 1—5 6—10 11—15 16—20 21—25 26—30 >31 0 41 51 65 89 89 100 0 13 50 67 0 0 27 50 65 86 89 100 0 29 53 23 80 100 0 7 23 43 33 75 100 0 7 25 49 25 78 100 26 Veijo Heiskanen 49.:: Taulukko 5. Lahoa oksan ympärille levittäneiden oksien osuus. Erikseen hidas- ja nopeakasvuiset puut vuosiluston paksuuden mukaan. Table 5. The percentage of the knots which have spread rot around knot. Separate figures for slow-growing and fast-growing trees. heilumisesta karsittaessa tai pääasiallisesti kuoren vahingoittumisesta oksan ympäristössä, kuten Heikinheimo (1953) arvelee. Niiden esiintyminen ei johdu lainkaan puun kasvunopeudesta. Lisäksi kylestymisaika on kaikissa luokissa niin pitkä, että lahosienien itiöt pääsevät vaikeuksitta pesiytymään karsimisessa syntyneisiin haavoihin. Se, että vikoja esiintyy eniten suurien oksien ympärillä, johtuu siis ensi sijassa siitä, että niitä karsittaessa hel poimmin vahingoitetaan puuta. 3225. Karsimisvälineen vaikutus Karsimisvälineistä voidaan vertailla sahaa ja muita, siis rautaa, keppiä, raudanvartta toisiinsa väri- ja lahovikojen syntymiseen vaikuttavina teki jöinä. Vertailun tulokset nähdään taulukosta 6, jossa on esitetty lahoa levittäneiden oksien osuus karsimistavan mukaan eroteltuina. Taulukko 6. Karsimistavan vaikutus lahovikojen syntyyn. Table 6. The effect of the pruning method upon the development of rot defects. Oksan läpimitta, mm Vuosiluston paksuus, mm Width of annual ring , mm 1.0—2.4 2.5—4.0 >4.1 Diameter of knot , mm Lahoa levittäneitä oksia, % Knots which have spread rot, % 1—5 0 0 6—10 26 18 9 11—15 38 53 20 16 -20 50 50 57 21—25 60 65 71 26—30 100 100 83 >31 100 100 Sahalla karsitut j Muuten karsitut Oksan läpimitta, mm Pruned with saw | Pruned otherwise Diameter of knot, mm Lahoa lev. oksia, % — Knots which have spread rot , %. 1 —5 0 0 6—10 19 16 11 —15 30 40 16—20 74 30 21—25 67 57 26—30 78 86 >31 100 100 49.:; Tutkimuksia koivun karsimisesta 27 Tuloksista nähdään, että eroja lahotapausten määrässä ei ole eri karsimis välineitä käytettäessä. Sahaa ei siis voida pitää rautaa parempana tältä kannalta. Elävien oksien karsimisesta ei aineistoa ole riittävästi. Niiden käsittelyssä jo työn suorituksen kannalta tuntuu karsimissaha kuitenkin olevan parempi kuin muut välineet. 323. Lahoviat rungon sisäosissa Kuten karsimisen aiheuttamia väri- ja lahovikoja ryhmiteltäessä mainit tiin, lahoa leviää karsitusta oksasta hyvin usein myös rungon sisäosiin. Näistä vioista on tehty vain rungoittaisia havaintoja, jotka valaisevatkin varsin hyvin niiden esiintymistä ja laatua alentavaa merkitystä. Oksan laadun, siis sen, onko oksa ollut karsittaessa elävä vai kuollut, vaikutus ilmenee varsin selvänä myös rungon sisäosissa olevien vikojen esiin tymisessä. Eri aikoina karsituista rungoista oli puun sisäosissa esiintyvän, karsimisesta aiheutuneen lahon saastuttamia seuraavan asetelman osoitta mat määrät. Asetelmassa on erotettu toisistaan rungot, joista on karsittu eläviä oksia, ja rungot, joista on poistettu vain jo kuolleita oksia. Luvut osoittavat, että elävien oksien karsiminen on ollut selvästi vahin gollisempaa kuin kuolleiden oksien karsiminen. Vielä voidaan mainita, että kaikista niistä rungoista, joista tavattiin pehmeää lahoa, oli karsittu eläviä oksia. Laho oli tullut puuhun näiden oksien kautta. Tämä elävien oksien suurempi lahoalttius johtuu siitä, että oksan kuollessa luontaisesti muodos tuu siihen ns. suoja-eli eristyskerros, joka on väriltään tummempaa kuin muu puu. Koivussa se on V:n muotoinen. Tämä kerros sisältää runsaasti tyllejä ym. suoja-aineita. Se on puun keino erottaa elävä puu kuolleesta oksasta ja siten suojella itseään lahotartunnalta (esim. Schöningh 1935, Mayer- Wege 1 i n 1936, 1952, Heikinheimo 1953). On kuitenkin todettu, että suurimpiin oksiin ei tällaista suojakerrosta muodostu. Kun elävä oksa katkaistaan aivan rungon myötäisesti ei suojakerrosta pääse muodostumaan ja lahon leviäminen puuhun on helpompaa. S c h ön i n g h i n suosittelema pitkään tynkään karsiminen on tarkoitettu aikaan saamaan eristyskerros myös elävään oksaan tyngän kuoltua. Karsiin is- Karäittu Karsittu aika eläviä kuolleita Koko Pruning oksia oksia aineisto time Green- Dry- Total pruned pruned lahovik. runkoja. Decayed stem \s, in per cent 1930—35 100 52 56 1936—40 72 48 53 1941—47 67 0 37 28 Veijo Heiskanen 49. s Asetelmasta havaitaan myös, että rungon sisäosissa esiintyvät lahoviat tulevat tavallisemmiksi karsimisesta kuluneen ajan pidentyessä. Viat siis laajenevat, kuten Schöningh (1935) ja M ay e r - W e ge 1 i n (1936) ovat myös todenneet. Aineiston tarkastelu osoittaa myös, että lahon vertikaalinen ulottuvuus on jonkin verran suurentunut karsimisesta kuluneen ajan lisääntyessä. Se oli eri aikoina karsituissa puissa seuraava: Eroa kahden ensimmäisen ajanjakson välillä ei voida pitää merkitsevänä, mutta 1940-luvun karsimisissa käsitellyissä puissa lahoviat ovat olleet vähäi sempiä kuin 1930-luvulla karsituissa puissa. Vielä mainittakoon, että puissa, joissa oli lahoa puun sisäosissa, suurin karsittu oksa oli keskimäärin 22 mm ja puissa, joissa tällaista lahoa ei tavattu, 19 mm. H e r r m a n n i n (1893) mukaan lahovikojen ulottuvuus suurenee oksan suuretessa seuraavasti. Lahon horisontaalinen laajuus vaihtelee myös eri aikoina karsituissa rungoissa, kuten seuraavista luvuista nähdään. Lahon horisontaalinen laajuus ei siis näytä paljonkaan vaihtelevan eri aikoina karsituissa puissa. On kuitenkin havaittavissa, että laajimmat lahot on tavattu 1930-luvulla karsituissa puissa, mikä onkin luonnollista edellä esitetyn laajenemisteorian valossa. Puun sisäosissa esiintyvä laho ei ole yh dessäkään tutkitussa tapauksessa ehtinyt laajentua karsimisvuoden vuosi luston ulkopuolelle. Se ei siis ole pilannut karsimalla aikaan saatua virhee Karsimis- aika m./runko Pruning mj stem time 1930—35 2.2 1936—39 2.1 1941 — 1.0 Oksan läpimitta, cm 1 2 3 4 Lahoa, cm 2 6 11 25 Karsimis- aika Pruning mm time 1930—35 28 1936—39 37 1941— 18 Tutkimuksia koivun karsimisesta 49.3 29 töntä, oksatonta puuta. Jos puut olisi karsittu hyvin aikaisin, siis pieninä, tällaista olisi tietenkin voinut tapahtua. Sama olisi ehkä tilanne, jos nämä puut olisivat saaneet kasvaa vielä kauemmin, jolloin vaara karsitun puun pilaantumiseen olisi lisääntynyt. Lahovioista puun sisäosissa on kuitenkin teknillisessäkin mielessä haittaa. Näin on laita tapauksissa, joissa se on pehmeää. Pehmeää lahoa näet ei sal lita vanerikoivujen laatuluokitusohjeiden mukaan lainkaan vaneripuussa, vaikka se rajoittuisi aivan puun sisäosiin. On myös todennäköistä, että tule vaisuudessa puun sisäosissa tavattavaan lahoon suhtaudutaan vielä anka rammin kuin nykyisin, sillä parhaillaan tehtaat ovat luopumassa purilas sorvauksista. Kun pölkky sorvataan loppuun asti täysipituisena, on erittäin tärkeää, että sorvin kynnet pysyvät lujasti kiinni puussa. Näistä lahovioista on myös haittaa puun kehitykselle, sillä ne heikentävät puuta ja saattavat hidastaa sen kasvuakin. 33. Yhdistelmä Karsittujen oksien 22 eri metsikössä suoritetut analysoinnit, joissa käsi teltiin 452 karsittua oksaa, osoittavat seuraavat tärkeimmät tulokset. 1. Oksien kylestyminen kestää sitä kauemmin mitä suurempi oksa on ja mitä hitaampi on puun kasvu. 2. Virheetöntä puuta ei ala muodostua heti karsimisvuoden vuosiluston ulkopuolelle, vaan oksan tynkä ja oksan päähän muodostuva tappi ovat pituudeltaan yhteensä n. 10—20 mm. Niiden pituus suurenee oksan läpi mitan kasvaessa. 3. Karsiminen aiheuttaa puuhun helposti laho- ja värivikoja, jotka eivät kuitenkaan esillä olevan aineiston mukaan koskaan ulotu karsimisvuoden vuosiluston ulkopuolelle. 4. Oksan ylä- ja alapuolella esiintyvät viat ovat suurissa oksissa yleisem piä kuin pienissä ja elävissä yleisempiä kuin kuolleissa. Latvuskerroksella ja karsimisvälineellä ei niiden esiintymiseen näytä olevan vaikutusta. Hies koivussa vikoja näyttää esiintyvän vähemmän kuin rauduskoivussa. 5. Keskimäärin vikoja esiintyi n. 40 %:ssä karsituista oksista, mutta useissa, n. 45 %:ssä tapauksissa ne ulottuivat vain muutaman millimetrin oksan ulkopuolelle. 6. Karsitusta oksasta leviää usein lahoa puun sisäosiin oksaa pitkin, ja nämä viat ovat yleisempiä rungoissa, joista on karsittu eläviä oksia. Vikojen laajuus kasvaa karsimisesta kuluneen ajan pidetessä. III. Koesorvaukset 1. Näytemetsiköiden valinta Tutkittaessa karsimisen vaikutusta koivun laatuun on näytteiksi valit tava sellaisia puita, jotka on karsittu ja kasvatettu nykyisin oikeiksi ja par haiksi todettujen periaatteiden mukaisesti. Esillä olevaan tutkimukseen oli siis saatava sorvattavaksi puita, jotka olivat olleet riittävän kauan karsittui na, kasvoivat hyvällä maalla sekä kuuluivat ja, mikäli mahdollista, olivat alusta pitäen kuuluneet vallitseviin latvuskerroksiin. Keväällä 1955 lähetettiin Metsähallitukselle ja muutamille metsää omis taville puutavarayhtiöille kirjelmä, jossa tiedusteltiin ko. tarkoitukseen sopivia metsiköitä. Vaatimuksena pidettiin, että karsiminen oli suoritettu vähintään n. 20 vuotta sitten. Näin saatiin tietoon maan eri puolilta n. 60 karsittua koivikkoa, jotka täyttivät suurin piirtein karsimisajalle asetetut vaatimukset. Suurin osa metsiköistä käytiin tarkastamassa, ja sitten valit tiin neljä metsikköä, jotka näyttivät laadultaan parhailta. Laadun arvostelu tapahtui pääasiallisesti karsitun osan oksankyhmyjen perusteella siten, että sorvattavaksi valittiin puita vain metsiköistä, joissa puiden karsittu osa oli mahdollisimman sileä ja kyhmytön. Oksankyhmyt ovat nimittäin parhaat lehtipuiden sisäisen oksaisuuden osoittajat (vrt. esim. Mayer-Wegelin 1929). Myös on todettu, että suurimpien oksankyhmyjen alla on usein suuri laho-oksa, joka on lahottanut myös ympärillään olevan puun (vrt. Heis kanen 1957). Puun laadun lisäksi pantiin pääpaino metsiköitä valittaessa seuraaviin seikkoihin: karsittujen puiden kuuluminen vallitseviin latvus kerroksiin, karsittujen puiden selvä merkintä, mahdollisimman täydelliset tiedot karsimisen ajankohdasta ja käytetyistä työvälineistä ja -menetelmistä, sekä puiden helppo kuljetus tehtaalle. Yksinomaan näillä perusteilla valittiin tutkimuksen kohteeksi seuraavat neljä metsikköä: Autiosaari, Keuruu (n:o 1) Maarianvaara, Kaavi (n:o 2) Tavisärkkä, Eno (n:o 3) Huistinvaara, Liperi (n:o 4) 49.3 Tutkimuksia koivun karsimisesta 31 Lisäksi otettiin näytepuita kahdesta koivikosta, Liukko, Keuruun kun nassa (n:o 5) ja Porraskoski, Lammin kunnassa (n:o 6), joissa oli parhaillaan vanerikoivuhakkuu käynnissä ja jotka suurin piirtein täyttivät edellä esitetyt vaatimukset. Seitsemänneksi näytemetsiköksi valittiin Linnonsaaren koi vikko Tervon kunnassa (n:o 7), josta Metsähallitus tarjosi puita kokeita varten. Valintaperiaatteisiin kokonaisuutena on varsin suuresti vaikuttamassa se, että 20—30 vuotta sitten karsimismenetelmä oli jossain määrin nykyi sestä poikkeava. Silloin karsittiin usein läpimitaltaan myös melko suuria puita, molempia koivulajeja, kaikissa metsätyypeissä ja kaikista latvusker roksista sekä monesti kaikki metsikön rungot mahdollisesti saavutettavan hyödyn määrästä välittämättä jne. Karsittavalle koivulle nykyisin asetet tavat vaatimukset ovat jo huomattavasti tarkemmat ja jossain määrin päinvastaiset kuin 1930-luvulla. Ollaanhan nykyään yleensä sitä mieltä, että karsimista kannattaa suorittaa vain hyvissä metsätyypeissä, että puiden tulee olla läpimitaltaan pieniä ja että niiden tulee kuulua vallitsevaan latvus kerrokseen (vrt. esim. Löf 1931, Lappi-Seppälä 1934, Heikin heimo 1935, 1936, Barth 1945, Appelroth 1949, Nylin der 1952). Esillä olevaa tutkimusta suunniteltaessa onkin tultu siihen tulokseen, että em. näytemetsiköiden ja -puiden valintaperusteet antavat parhaan mahdollisen kuvan nykyisiä periaatteita noudattavan karsimisen tuloksista, johon tällä tutkimuksella pyritäänkin. Toisaalta sanottakoon kuitenkin, että tutkimuksen tulokset antavat jonkin verran liian edullisen tuloksen 1930-luvun karsimisten tuloksista keskimäärin. Näytemetsiköistä pyrittiin selvittämään mahdolllisimman paljon asiaa valaisevia seikkoja. Huomioitiin mm. metsikön ikä, metsätyyppi, karimis aika ja -tapa, myöhempi käsittelytapa ja -aika. Karsimisaika pyrittiin selvittämään kuukauden tarkkuudella, mutta tietojen ristiriitaisuuksien takia ei ole aina varmasti voitu todeta edes vuotta, jolloin työ on suoritettu. Sama koskee karsimistapaa. Tämä tietojen ristiriitaisuus johtuu siitä, että karsimisesta ei ole olemassa täydellisiä muistiinpanoja, joihin olisi voinut joka kohdassa luottaa. Tällöin on ollut pakko kääntyä niiden henkilöiden puoleen, jotka ovat työn suorittaneet, sikäli kuin sellaisia on enää tavoitetta vissa, eivätkä muistikuvat ole suinkaan olleet aina yhtäpitäviä. Tällöin on ollut pakko harkita, mikä tiedoista on ollut todennäköisin huomioonottaen metsikön myöhemmän kehityksen. 2. Näytepuiden valinta ja mittaus Kuten jo edellä mainittiin, aineisto sisältää puita seitsemästä metsiköstä. Näistä on kuusi sellaista metsikköä, joista hakattiin 30—50 ensimmäiseksi eteensattunutta, karsituksi merkittyä runkoa. Tosin oksatutkimuksia suori 32 Veijo Heiskanen 49.:; tettaessa havaittiin, etteivät kaikki merkityt rungot ole karsittuja. Osa rungoista on merkitty karsituiksi, koska niissä ei ole ollut karsimisaikana enää lainkaan oksia karsittavalla osalla. Tämä ei kuitenkaan muuta asiaa sanottavasti, koska merkityt rungot ovat siis kuitenkin oksattomia sorvat tavilta osiltaan. Leimikossa n:o 7 jouduttiin suorittamaan myös runkojen valintaa, koska siinä oli karsittu myös hyvin paljon vallittujen latvusker rosten puita, joita ei haluttu suuremmassa määrin tutkimukseen mukaan. Näitten runkojen paksuuskasvu oli ollut niin vähäistä, että karsimisen jäl keen muodostunut puu olisi jäänyt miltei kokonaan sorvipöllien pyöristys häviöihin. Sorvaustulos olisi silloin koskenut puuainesta, joka on kehittynyt jo ennen karsimista. Tämä ei suinkaan ole tutkimuksen tarkoituksena, joten runkojen valinta oli tässä tapauksessa välttämätöntä. Kaadon yhteydessä pyrittiin näytepuista saamaan mahdollisimman tar kat mittatiedot. Jokaisessa leimikossa otettiin näytepuista seuraavat mitat: tyviläpimitta, rinnankorkeusläpimitta, karsitun osan latvaläpimitta, kuuden metrin läpimitta, karsitun osan pituus, oksattoman osan pituus, latvuksen alarajan korkeus, koko pituus, vaneritukin latvaläpimitta kaato- ja karsimis aikana kuoren alta sekä vaneritukin pituus. Läpimitat mitattiin kuoren päältä, ellei toisin ole mainittu. Myös määri tettiin koivulaji ja havaittiin, että kahta Autiosaaren leimikon hieskoivua lukuunottamatta näytepuut olivat rauduskoivuja. Katkottaessa rungot tukeiksi koetettiin karsittu osa aina saada yhteen tukkiin, missä poikkeuksetta onnistuttiinkin pienen karsimiskorkeuden vuoksi. Joihinkin tukkeihin tuli latvaan myös karsimatonta puuta, joka erotettiin karsitusta osasta punaisella maalirenkaalla ja jota osaa ei sorvattu kokeissa. Jokainen vaneritukki maalattiin punaisella värillä toisesta tai molemmista päistään. Puiden tuntemiseksi myöhemmässä vaiheessa lyötiin jokaisen tukin molempiin päihin juokseva numero numerovasaralla. Kuljetus tehtaalle pyrittiin järjestämään mahdollisimman nopeasti kaa don jälkeen. Kuljetusaika vaihteli muutamasta päivästä pariin viikkoon. Ainoastaan yhdessä tapauksessa (n:o 7) oli välttämätöntä käyttää uitto kuljetusta, mikä sekin tapahtui juuri ennen vesien jäätymistä ja kesti vain muutaman päivän ajan. Muut erät kuljetettiin kokonaan maitse. Täten päästiin mahdollisimman pieneen kuljetushukkaan, ja kuljetus- sekä varas tointiviat jäivät miltei kokonaan pois. Mainittakoon kuitenkin, että erä n:o 4 joutui yleislakon vuoksi olemaan kolme viikkoa tehtaan haudonta-altaassa, mikä aiheutti hieman ruskettumisvikoja. 3. Koesorvaukset Valitut puut sorvattiin talven 1955—56 kuluessa seuraavilla vaneri tehtailla: 49.3 Tutkimuksia koivua karsimisesta 33 5 6777—58 Saastamoisen Faneri OY, Kuopio (erät 2 ja 7) OY Wilh. Schauman AB, Joensuu (erä 3) Viiala OY, Viiala (erät 1, 5 ja 6) Enso-Gutzeit OY, Parviaisen tehtaat, Säynätsalo (erä 4) Nämä tehtaat osoittautuivat koesorvauksiin soveliaimmiksi kuljetus matkan lyhyyden tai muiden seikkojen vuoksi. Eri tehtaitten yleiset katkomisohjeet pyrkivät kaikki samaan päämäärään, mahdollisimman suureen hyötysuhteeseen ja hyvään laatujakaantumaan. Tämän saavuttamiseksi suorat ja paksut tyvet katkotaan pitemmiksi ja mutkaiset, oksaiset rungon osat joskus hyvinkin lyhyiksi sorvipölleiksi. Tällöin pyöristyshäviöt sorvilla pienenevät ja hyötysuhde kasvaa. Samoin pyritään katkomisessa ottamaan huomioon tukkien pituudet siten, että kokonaispituudesta menee mahdollisimman vähän hukkaan sorvauskelpoi seksi liian lyhyinä pätkinä. Katkomishäviö vaihtelee o—lo0 —10 %:iin, ja on Rinteen (1944) mukaan keskimäärin 5—6 %. Esillä olevan tutkimuksen puitteissa katsottiin aiheelliseksi rajoittua ainoastaan yhteen pituuteen, joksi valittiin 64" (63 —65), koska saatavissa oleva tutkimusaineisto oli liian pieni useampaan pituuteen. Myös käytän nölliset seikat vaativat tällaista järjestelyä. Tämän takia jouduttiin poik keamaan jossakin määrin tehtaitten omista katkomisohjeista, sillä oli vält tämätöntä saada tutkimuksen kohteeksi tulevia 64" pöllejä mahdollisimman paljon. Näin ollen katkottiin tukit mainitun mittaisiksi pölleiksi laatuluok karajoista, tukin pituudesta ym. seikoista riippumatta, kuitenkin siten, että pakottavissa tapauksissa, kuten pahojen mutkien takia, otettiin leikko välistä. Se latva- tai tyvipää, josta ei enää saatu 64" pölliä, jäi tutkimuksen ulko puolelle. Välittömästi katkomisen jälkeen suoritettiin sorvattavien pöllien nume rointi. Tällöin ne varustettiin rungon ja pöllin järjestysnumerolla, joka mer kittiin sorvipöllin toiseen päähän numerovasaralla tai väriliidulla. Värilii dulla merkittäessä saatiin kirjanpitoon suoraan pöllin järjestys, koska hauto movaihe oli jo suoritettu. Numerovasaralla merkittiin ne pöllit, jotka hau dottiin vasta katkonnan jälkeen. Koska tällöin ei järjestely vaikeuksien takia voitu lyödä pöllin päähän sen järjestysnumeroa, vaan ainoastaan tukin numero, suoritettiin pöllien järjestäminen vasta laskentatöiden yhteydessä läpimitan mukaan. Pöllien saavuttua sorvin taakse niistä mitattiin läpimitta keskeltä sentin tarkkuudella. Lisäksi suoritettiin tässä vaiheessa pöllien laatuluokitus ja merkittiin vika, jonka vuoksi pölli mahdollisesti joutui alempaan laatuluok kaan. Pöllien laatuluokitus suoritettiin yleisiä, Keskusmetsäseura Tapion ja Koivukeskuksen hyväksymiä laatuluokitusohjeita käyttäen, jotka on esitetty taulukossa 7. Luokitusohjeista poikettiin kuitenkin siten, että suuria, selvästi Veijo Heiskanen 34 49.3 Taulukko 7. Vanerikoivujen laatuluokitusohjeet Koivukeskuksen mukaan. Table 7. The grading instructions for veneer birches by Koivukeskus. havaittavia oksankyhmyjä sallittiin vain 111 laatuluokassa (vrt. Heiska nen 1957). Laatuluokkaa määritettäessä ei myöskään otettu läpimittaa huomioon, vaan luokituksessa kiinnitettiin huomiota vain puussa esiintyviin vikaisuuksiin. Sorvauksen aikana mitattiin pöllin paksuus myös silloin, kun ensimmäinen oksa tuli näkyviin. Pölleistä saadun viilun lajittelussa noudatettiin kunkin tehtaan omia laatuluokitustapoja. Lajittelun suoritti tehtaan oma, kokenut työntekijä. Tämä tosin aiheutti eroja eri tehtaitten lajittelutulosten välille, mutta on havaittu, että erot ovat selviä vain A:n ja B:n välisessä rajassa sekä väliviilun ylärajassa. Selvimmin erosi Viialan lajittelutapa muiden tehtaiden käyttä mistä tavoista. Siellä sallittiin parhaissa laaduissa enemmän värivikoja kuin muualla. Oksaisuuteen nähden lajittelu oli sitä vastoin kaikilla tutkimuspai koilla suunnilleen samanlainen. Sovellettu lajittelutapa on katsottu yhden miehen lajittelua paremmaksi, koska siten saadaan käytäntöä vastaavia lukuja. Myös teoreettisilla, yhdenmukaisilla laatujakaan tumilla, jotka olisi saatu käytettäessä yhtä lajittelijaa, olisi tietty mielenkiintonsa. Kun aineisto käsitellään myös metsiköittäin käytetyn menetelmän virheiden voidaan katsoa jäävän hyvin vähäisiksi. Peruste I lk II lk in ik Pölkyn paksuus latvasta kuoren päältä ohuimmalta puolen vähintään 8" 7" 6" Oksia 6 jalan pituudella Vian enimmäismäärä — tuoreita tai vaihtoehtoina niistä — joko kuivia — tai lahoja Lenkoutta 6 jalan pituudella pienimmästä läpi- mitasta Soikeutta samalta mittauskohdalta otetun suu- rimman ja pienimmän läpimitan erona pienimmästä laskettuna Oksankyhmyjä Kovapohjaisia koroja, rosoja yms. Tuoheamisvikoja Pehmeätä lahoa Suoria halkeamia Värivikaa: Ei 5 kpl 1" 7 kpl 2". Ei kiehkurassa Ei 2 kpl 3// 2 kpl iy2 " Ei Ei 2 kpl 1" 5 % 10 % 20 % 10 % 15 % 20 % Ei Sallitaan Sallitaan Ei Yhdellä Yhdellä puolella puolella y2 " syviä 1" syviä Ei Ei 3' pitkiä Ei Ei Ei Ei Ei Sallitaan Kovaa, värillistä puuta saa poikkileikkaus- pinnan keskustassa olla vain sen verran, ettei se ulotu keskipisteestä mihinkään suuntaan pitemmälle kuin 1/l säteestä, kuorta huomioon ottamatta. 49.3 Tutkimuksia koivun, karsimisesta 35 Yleisenä perustana viilun laatuluokituksessa voidaan esittää OY Willi. Schauman AB:lta saatu lajitteluohje (vrt. Rinne 1944). A Täysin virheetön, ei värivikaa, ei toukankuvioita. B Saa olla vähäisiä mustia oksia, yksi rivi 6mm ja yksi rivi 3mm, lievää värivikaa ja vähän ruskeita juovia toukan jäljeltä sallitaan, avo-oksat kitataan, valmistusvikoja ei sallita. BJ Liitoskappaleista kokoonpantua, oksia saa olla 2—3 kpl 6mm ja 3—4 kpl 3 mm, pieniä mustia oksia, lievää värivikaa ja vähän juo via sallitaan, jyrkkiä värieroja on vältettävä eri suikaleissa, avo oksat kitataan. BBx Oksia saa olla: 4—5 riviä 3 mm, 2 riviä 6 mm, joku 11 mm oksa, värivikaa saa olla rajattomasti, jatkos- ja liitossaumoja ei sallita, oksat ja halkeamat kitataan. BB Mustat ja valkoiset oksat poistetaan paikkaamalla, liitossaumoja sekä harvoja pieniä korjattuja halkeamia sallitaan, värivikaa saa olla rajattomasti. WG Isoja ja pieniä, vaaleita, terveitä oksia, pieniä avo-oksia, halkeamia, tehdasteluvirheitä ja värivikaa sallitaan, liitos- ja jatkosaumoja saa olla, isommat avo-oksat voidaan paikata. Edellisten lisäksi on käytännössä ollut laatu BBxJ, joka on liitettyä BBx laatua. Kaikki ne viilut, jotka eivät huonoutensa takia kelvanneet mihin kään em. laatuluokista, on merkitty väliviiluksi (Vv). Väliviiluja ei ole enää jaettu eri luokkiin, vaan ne on käsitelty yhtenä kokonaisuutena. Vaneriviilun eri laatujen hinnat eroavat toisistaan varsin selvästi, kuten tunnettua. Toisaalta on silti muistettava, että hintasuhteet vaihtelevat suhdanteesta riippuen melko herkästi, joten tietyn ajankohdan hintasuhde luvut saattavat olla aivan virheelliset jo lyhyen ajan kuluttua. Tutkimus tulokset on kuitenkin helpointa esittää lyhyesti hinnoittamalla sorvaus tulokset tietyillä hintaluvuilla. Esillä olevassa tutkimuksessa on käytetty Koivukeskuksen (1953) suorittaman tutkimuksen mukaisia arvoja, jotka ovat seuraavat, kun 88-laadun arvoa merkitään suhdeluvulla 100. Ne kuvaavat sorvaustuloksen puuaineen arvoja toisiinsa verrattuina. Viilulaatu Arvoluku Veneer grade Value index A 564 B 314 BJ 174 BBx 168 BBxJ 168 BB 100 WG 91 Vv 68 36 Veijo Heiskanen 49.3 Asetelmassa on BBxJ- laadulle saatu todennäköisesti jonkin verran liian korkea arvo, mutta se ei vaikuttane lopullisiin tuloksiin merkittävästi, koska mainitun laadun osuus viilun laatujakaantumassa on sangen vähäinen. Lajitteluohjeita ei tutkimuksen luonteesta johtuen katsottu asialliseksi noudattaa kaikin kohdin aivan kirjaimellisesti. Kaikki kuljetuksessa ja käsittelyssä syntyneet viat, samoin kuin sorvattaessa syntyneet ns. valmis tusvirheet jätettiin huomioon ottamatta. Tämä tosin johtaa käytännön kannalta liian hyvään laatujakaantumaan, mutta tutkimuksen kannalta oli tärkeätä selvittää vain kasvun aikana syntyneet viat, eikä ensinkään vialli sista tai virheellisistä työvälineistä tai -menetelmistä syntyneitä vikaisuuksia. Karsimisesta syntyneitä vikaisuuksia pyrittiin selvittämään myös viiluja tutkimalla. Tätä tarkistusta varten otettiin viallisista viiluista runsaasti valokuvia, jotka kuvaavat erittäin hyvin esiintyneitä vikoja. 4. Tutkimusaineisto Tutkimusaineisto sisälsi kaikkiaan 312 rungon karsitut osat. Tietoja näi den runkojen mitoista on esitetty taulukossa 8 näyte-erien keskiarvoina. Koko aineiston jakaantuminen rinnankorkeusläpimittaluokkiin nähdään piirroksesta 1. Metsiköissä oli noudatettu sangen vaihtelevia karsimistapoja. Metsikössä n:o 1 oli karsittu vain kuivia, kuolleita oksia rautaa käyttäen, mutta alimmat oksat oli katkottu vesurilla. Metsiköissä n:o 2 ja n:o 3 oli käytetty lisäksi ylimpien oksien karsimisessa sahaa ja niissäkin oli karsittu vain kuolleita Taulukko 8. Näytemetsiköiden ja niistä otettujen näytepuiden keskimää räisiä ominaisuuksia. Table 8. The average characteristics of the sample stands and of the sample trees taken from them. Näyte- erä Sample parcel Metsä- tyyppi J Site type Karsi- misaika Prun- ing year Runko- luku iVo. 0/ stems Läpimitt; Diam t, tuumaa iter, in. Rungon pituus, m Kar- sittu osa, j Pruned \part, ft. Tukin pituus, j Log \length,lt. Tukin läpim.," Diameter of log, in Ikä, v. J/rs 6.0 m Height, m 1.3 m 1 .... 2 .... 3 .... 4 .... 60 80 70 60 MT MT MT OMT 1930 1930 1932 1930 30 38 32 49 9.86 113/4—8 9.28 12—8 9.96 1172-87* 10.36 1372-8 9.47 121/1-774: 9.53 1272-77, 9.97 13-8 8.41 lOVa-7 8.18 8.75 10 1 / 2 71/ 4 9.01 127,-67, 8.01 IOV4-6 8.10 11-6 V, 8.66 10®/4— 63/ 4 21.6 18.0—24.0 20.1 18.0—22.5 21.8 20.0—24.0 22.7 18.5—25.5 93 7 23.5 17.0—26.5 21.7 19.0—25.0 23.5 12—35 18.7 13—23 17.3 13—20 18.2 14—32 23.5 17—36 19.0 14—32 19.3 13—24 19.2 11—23 18.4 16—23 17.0 13—20 20.4 14—23 21.4 16—23 19.5 16—22 18.2 13—23 8.5 7— lOVü 8.3 7 1/«—10 8.9 7'/„- 11 9.4 77,-13 8.0 7-107, 8.2 7—12 8.8 7-IH/4 5 .... 70 MT 1931 30 6 .... 70 MT 1937 50 7 60 MT 1937 83 49.3 Tutkimuksia koivun karsimisesta 37 Piirros 1. Koesorvausten aineiston jakaan tuminen rungon rinnankorkeusläpimitan perusteella Drawing 1. The distribution of the material of the experimental peelings on the DBH basis Piirros 2. Koesorvausten aineiston jakaan tuminen pöllien läpimitan perusteella Drawing 2. The distribution of the material of the experimental peelings on the basis of the diameters of the bolts oksia. Metsikössä n:o 4 oli karsimiseen käytetty pelkästään sahaa, ja karsinta oli koskenut sekä kuolleita että eläviä oksia. Metsikössä n:o 5 oli käsitelty suunnilleen samoin kuin metsikkö n:o 1 ja metsikkö n:o 6 kuten metsiköt n:o 2 ja n:o 3. Metsikössä n:o 7 oli käytetty pelkästään sahaa; ja siellä oli karsittu sekä kuolleita että eläviä oksia. Kuten jo aikaisemmin on selostettu, on tutkimus rajoitettu koskemaan vain 64" sorvipöllejä. Taulukkoon 9 on merkitty pöllien lukumäärä ja keskimääräinen paksuus ja piirroksesta 2 nähdään aineiston jakaantuminen läpimittaluokittain. Vertailun vuoksi on taulukossa esitetty myös Jalavan (1938) ja Koi vukeskuksen (1953) aineistojen vastaavat tiedot, sikäli kuin niitä on ollut saatavissa. Jalavan aineisto tosin koskee 53" sorvipöllejä, mutta ne lie nevät ainakin tässä vaiheessa vielä suoraan verrattavissa tämän tutkimuksen vastaaviin tietoihin. Koivukeskuksen aineistosta on mainittu vain se osa, joka koskee 64" sorvipöllejä. Verrattaessa edelläoleviin kolmen eri tutkimuk sen sorvattua pöllimäärää havaitaan, että Jalavan aineisto on ehdotto masti suurin. Sen sijaan tämän tutkimuksen pöllimäärä on jonkin verran suurempi kuin Koivukeskuksen 64"-pöllien aineisto. Taulukosta nähdään myös, että eri vaneritehtailla sorvattiin vain 60— 80 % tehdyistä pölleistä, s.o. 64"-pöllien osuus kaikista pölleistä oli tämä. Tällöin ovat kysymyksessä kappale- eivätkä kuutio- tai viilumäärät. Sor 38 Veijo Heiskanen 49.3 Taulukko 9. Sorvattujen pöllien lukumäärä ja mitat näyte-erittäin. Table 9. The number and measurements of the logs peeled, by sample items. vattujen pöllien osuus kuutiomäärästä on huomattavasti suurempi. Kun oletetaan katkaisuhäviö 5 %:ksi, joka vastaa suunnilleen Koivukeskuksen (1953) tutkimuksen keskimääräistä katkaisuhäviötä 5.14 % (4.42—7.59 %), saadaan näytesorvaukseen kuulumattomien pöllien keskipituuksiksi näyte erittäin sorvattujen pöllien lukumäärää ja tukkien pituutta perustana pitäen: 1. 41", 2. 45", 3. 36", 4. 28", 5. 40", 6. 25", 7. 43". Näiden lukujen avulla voi daan laskea, että karsittujen osien pituudesta sorvatut pöllit muodostavat seuraavat sadannekset: 1. 86.9 %, 2. 69.8 %, 3. 73.3 %, 4. 88.7 %, 5. 82.1 %, 6.91.4 %, 7. 71.8 %. Koska sorvatut pöllit muodostavat kaikilla tutkimuspaikoilla n. 70 % tai enemmän karsitun osan pituudesta, voidaan aineiston katsoa kuvaavan hyvin koko karsitun osan laatua. Niiden osuudet kuutiomäärästä ovat samaa suuruusluokkaa, todennäköisesti hieman suuremmat. Koesorvauksen yhteydessä ei pyritty selvittämään lainkaan hyötysuhdet ta, vaan myös tässä kohdin on nojauduttava muihin tutkimuksiin. Tämän vuoksi ei myöskään tukkeja, sorvipöllejä, sorvaustulosta eikä purilaita kuutioitu. Aineiston ollessa melko pieni eri näyte-erissä ei aivan kaikkia seikkoja ole voitu tutkia, vaan ne on täytynyt jättää mahdollisesti suoritet tavien erillisten tutkimusten varaan. 5. Tutkimuksen tulokset 51. Sorvaustulos rungon läpimittaluokittain Rungon rinnankorkeusläpimitta lienee se tunnus, joka on metsässä hel poimmin määritettävissä. On senvuoksi mielenkiintoista tutkia karsittujen puiden sorvaustulosta tämän tunnuksen puitteissa. Taulukosta 10 onkin Sorvipöllejä — Peeling bolt s Sorvipölkyn Näyte-erä Runkoja, kpl Sorvattu — Peeled keskim. läpim. Sample parcel No. of stems Tehty, kpl Made kpl % tehdyistä bolts % of made of bolt, cm 1 30 110 89 81.0 23.9 2 38 139 86 61.9 23.0 3 32 117 71 60.7 24.3 4 49 182 141 77.5 25.6 5 30 128 95 74.2 22 A 6 50 195 157 80.5 23.1 7 83 301 190 63.1 24.5 Yht/keskimäärin 312 1172 829 70.7 23.9 Jalava (1938) 4 500 Koivukeskus (1953) 615 1 24.9 49.3 Tutkimuksia koivun karsimisesta 39 Taulukko 10. Karsitun osan sorvaustuloksen arvoluvun riippuvuus rinnan - korkeusmitasta. Table 10. The dependence upon DBH of the value index of the peeling outcome of the pruned part. nähtävänä rinnankorkeusläpimittaluokkien keskimääräiset sorvaustuloksen arvoluvut näyte-erittäin. Ne on laskettu sivulla 35 esitettyä arvolukusarjaa ja ao. läpimittaluokan sorvaustuloksen laatu jakaantumaa käyttäen. Näky viin on merkitty myös viiluluvulla punnitut keskiarvot koko aineistosta. Taulukossa 10 esitetyistä keskiarvoista voidaan havaita, että sorvaus tuloksen arvo laskee aluksi suurempiin läpimittoihin mennessä. Tämä suunta on v. 1937 karsituissa erissä verrattain epäselvä, mutta vv. 1930—32 karsit tujen puiden keskiarvoissa se on hyvin selvänä nähtävissä. Alhaisimmillaan sorvaustuloksen arvo on 9—10" kohdalla ja alkaa senjälkeen nousta. Arvon aleneminen johtuu siitä, että kaadettaessa pienimmät puut ovat olleet pie nimpiä myös karsimisaikana. Niissä jää karsimaton osa suurimmaksi osaksi purilaaseen. Suuremmat rungot ovat sitä vastoin olleet jo karsimisaikana melko paksuja, joten suuri osa viiluista on saatu puun karsimattomas ta sisäosasta. Tosin suurista puista on saatu määrältään enemmän A- ja B viiluja kuin pienistä, mutta suhteellisesti niiden osuus on vähäisempi. Alku peräiset sorvaustuloksen laatu jakaantumat, jotka säilytetään Metsäntutki muslaitoksen metsäteknologian osastossa, osoittavat myös, että suurista rungoista saadut oksaiset viilut ovat yleensä huonompia laadultaan kuin pienistä rungoista saadut. Suuret rungot ovat siis olleet karsimisaikana paksumpioksaisia kuin pienet. Tarkasteltaessa alkuperäisiä lukuja karsimisen kannattavuutta silmällä pitäen voidaan kuitenkin todeta, että yleensä saavutettu tulos on ollut suu remmissa läpimittaluokissa edullisin. Voidaan näet olettaa, että BB- ja Rinnankorkeusläpimitta, tuumaa — DBH, inches Näyte-erä Sample parcel 7 8 9 10 li 12 13 Arvoluku (BB = 100) — Value index (BB = 100) 1 290 207 168 138 198 2 178 173 190 160 3 170 166 162 192 4 182 162 164 195 223 280 5 190 171 171 168 133 190 1930—32 keskim. -1930—32 aver 215 182 168 163 186 215 280 6 145 144 138 185 175 158 7 190 140 166 162 140 270 1937 keskim. -1937 aver 145 167 139 171 165 149 270 Keskimäärin - Average 180 175 157 167 178 171 275 40 Veijo Heiskanen 49.3 väliviilut on saatu karsimista edeltäneeltä ajalta ja yleensä niiden suhde toi siinsa on epäedullisin suuremmissa luokissa. Niistä on saatu väli viilua BB viiluun verrattuna enemmän kuin pienistä luokista. Suuria puita karsit taessa on siis puun laatu parantunut suhteellisesti eniten. Korostettakoon, että näin on täydellä varmuudella asianlaita vain tässä aineistossa, jossa pienet puut kuuluvat tai ovat kuuluneet vallittuihin latvus kerroksiin. Vaikka metsiköt valittiinkin siten, että puut kuuluivat yleensä ja pääasiassa vallitseviin latvuskerroksiin, ei voitu välttää muutamien vallittujen puiden tuloa aineistoon. Taulukosta 10 ilmenee, että 10" jälkeen sorvaustuloksen arvo alkaa jälleen nousta suurempiin läpimittoihin mentäessä. Tämä johtunee siitä, että nämä puut ovat jo karsittaessa olleet syystä tai toisesta verrattain oksattomia Tärkein seikka on kuitenkin se, että näihin läpimittaluokkiin kuuluvat puut ovat varmasti päävaltapuita ja siten huomattavasti nopeakasvuisempia kuin pienemmät rungot. Niihin on siis ehtinyt muodostua riittävästi oksatonta puuta karsimisen ansiosta. Taulukon keskiarvoista nähdään myös, että vv. 1930—32 karsittujen puiden arvo on selvästi suurempi kuin v. 1937 karsit tujen näytepuiden sorvaustuloksen arvo. Esitettyjen tutkimustulosten perusteella voidaan tehdä päätelmä, että karsiminen on suoritettava riittävän aikaisin, jolloin puut ovat vielä kool taan pieniä (vrt. L ö f 1931, Lappi-Seppälä 1934, Heikinheimo 1935, 1953, Ba r t h 1945, Appelroth 1949). Jotta koko sorvattava osa saataisiin mahdollisimman oksattomaksi olisi karsiminen suoritettava jo puiden ollessa 2—3" paksuisia (vrt. Nylinder 1952). Asia on erikseen, kannattaako näin pienien puiden karsiminen sillä niissä ei voida käsitellä koko 16—20 jalan pituista karsittavaksi tulevaa osaa yhdellä kerralla, vaan karsiminen tulee suoritettavaksi useammassa vaiheessa. Lisäksi joudutaan pieniä puita karsimaan huomattavasti suurempi määrä kuin isompia puita, jotta voitaisiin olla varmoja riittävästä karsitusta runkomäärästä metsikön saavuttaessa hakkuukypsyyden. 52. Sorvaustulos pöllin läpimittaluokittain Sorvipöllin läpimitan vaikutus sorvaustuloksen laatuun on esitetty taulu kossa 11. Siitä nähdään sorvaustuloksen arvoluvut näyte-erittäin. Taulukosta 11 ilmenee, että yleensä ja keskimäärin sorvaustuloksen arvo nousee pöllin läpimitan suuretessa. Eri aikoina karsittujen puiden piirrok sesta 3 nähtäviä arvolukuja tarkasteltaessa havaitaan, kuten edelläkin, että vv. 1930—32 karsittujen puiden arvo on selvästi suurempi kuin v. 1937 kar sittujen puiden arvo. 49.3 Tutkimuksia koivun karsimisesta 41 6 Taulukko 11. Pöllin läpimitan vaikutus sorvaustuloksen arvoon. Table 11. The effect of the diameter of the log upon the value of peeling outcome. Piirros 3. Sorvaustuloksen arvon (BB = 100) riippuvuus pöllien läpi mitasta vv. 1930—32 ja v. 1937 karsituissa näyte-erissä Drawing 3. The dependence of the value of the peeling outcome (BB = 100) on the diameter of the holt in the sample items pruned during the years 1930—32 and in 1937 Pöllin läpimitan vaikutus poikkeaa siis huomattavasti rungon läpimitan vaikutuksesta. Siinä on kuitenkin kysymys eri asiasta kuin rungon läpimi toissa, mikä ilmenee tutkittaessa pöllin aseman vaikutusta sorvaustuloksen arvoon, joka on esitetty taulukossa 12. Pölkyn läpimitta, cm - — Bolt diameter, cm Näyte-erä Sample parcel 18—19 | 20—21 22—23 | 24—25 | 26—27 1 28—29! 30—31 32—331 34—35| 36—37 Lrvoluku (BB = : 100) — 1 Value index (BE t = 100) 1 140 178 139 171 155 201 162 255 2 135 156 170 171 191 170 3 125 162 168 162 194 178 235 4 105 171 166 157 190 207 193 231 215 255 5 179 153 183 145 200 185 155 1930—1932 keskim. — 1930—1932 aver 162 163 167 161 187 196 195 223 215 255 6 136 139 147 187 149 148 127 208 7 135 171 1 150 155 154 177 | 185 125 255 1937 keskim.—1937 aver. 136 153 150 170 152 170 163 175 255 Keskimäärin — Averaged 151 159 160 165 | 172 186 181 CO o CVI 235 255 Veijo Heiskanen 42 49.3 Taulukko 12. Pöllin aseman vaikutus sorvaustuloksen arvoon. Table 12. The effect of the position of the log upon the value of peeling outcome. Keskimääräisistä luvuista voidaan nähdä, että rungon toinen 64"-pölli tyvestä lukien on ollut sekä vv. 1930—32 että v. 1937 karsituissa puissa sor vaustuloksensa arvolta paras. Tämä johtuu siitä, että tyvipöllissä on monesti erilaisia pintavioittumia ja lahoa, jotka aiheuttavat viilun laadun alenemista. Lisäksi ruskotäpläkärpäsen värilliseksi saastuttamaa puuta on tyviosissa enemmän kuin ylempänä puussa (Kangas 1935, Heiskanen 1957). Kolmas ja neljäs pölli ovat edellisiä huomattavasti huonompia. Tutkittaessa karsimisen vaikutusta laatuun onkin päähuomio kiinnitet tävä näihin ylempiin pölleihin, sillä ne ovat varmasti karsittuja. Sitä vastoin puun tyviosa on saattanut olla karsiutunut jo aikaisemmin, siis ennen karsi mista, mikä seikka osaltaan aiheuttaakin alimpien pöllien laadun parem muuden ylempiin pölleihin verrattuna. Se ilmenee myös eri asemassa olevien pöllien laatuluokkajakaantumisesta, joka nähdään seuraavasta asetelmasta. Toinen tekijä, joka on aiheuttanut ylempänä olevien pöllien huonom muuden on se, että karsittavat oksat suurenevat ylöspäin mentäessä. Niihin jää pitempi tynkä ja niihin muodostuu pitempi tappi kuin alempaa karsit tuihin pienempiin oksiin (vrt. s. 14). Lisäksi on oksatutkimuksissa todettu, että karsimistyö on monesti rungon yläosissa huolimattomampaa kuin ala osissa, ja sama havainto tehtiin myös koesorvausten yhteydessä. Näyte-erä Sample parcel 1. pölli 2. pölli 1. st, bolt 2. nd bolt Arvoluku (BB = 100) — 3. pölli 3. nd bolt Value index (Bl 4. pölli 4. nd bolt 3 = 100) i 164 204 143 83 2 186 164 143 95 3 168 186 146 133 4 209 186 146 133 5 190 158 181 135 1930—32 keskim. — 1930—32 aver. .. 183 184 139 120 6 140 166 164 110 7 167 163 146 143 1937 keskim. —1937 aver 157 164 156 125 Keskimäärin — Averaged 171 177 152 122 Laatu- luokka Bolt grade l. Pöllin asema — 2. Bolt number from the butt 3. % 4. I 35 36 26 17 Ii 60 62 71 83 in 5 2 3 — 49. n Tutkimuksia koivun karsimisesta 43 Vaikka ylempien pöllien sorvaustuloksen arvo on huomattavasti alhai sempi kuin lähempää tyveä otettujen pöllien sorvaustuloksen arvo, ei se osoita, että karsiminen siellä olisi huonommin kannattanut. Ylemmät pöllit olisivat näet myös karsimattomina huomattavasti huonompilaatuisia kuin alemmat pöllit. Vertailua on kuitenkin mahdotonta tehdä, sillä ei ole saata vissa vastaavia tietoja karsimattomista puista. Nämä laskelmat osoittavat, että pöllin läpimitan vaikutus sorvaus tuloksen arvoon ei johdu kokonaan puun koosta, vaan suureksi osaksi pöllin asemasta. On kuitenkin havaittavissa, että kussakin ryhmässä s.o. tyvi-, väli- ja latvapölleissä sorvaustuloksen arvoluku nousee pöllin läpimitan lisääntyessä. Siitä ilmenee, että karsitun puun arvon kohoamiseen vaikut taa myös sorvipöllin läpimitan suureneminen. 53. Karsimisen jälkeisen paksuuskasvun vaikutus sorvaustulokseen Karsimisen jälkeinen paksuuskasvu on tärkein tekijä, joka vaikuttaa sorvaustuloksen laatuun. Sen perusteella on mm. Lappi-Seppälä (1933 a) tehnyt laskelmia eri vahvuisten oksattomien osien osuudesta rungon kuutiosta ja niiden käyttöarvosta. Hän esittää, että oksaton pintaosa muo dostaa, purilaan läpimitan ollessa 4", muutamissa tuumaluokissa seuraavan osuuden käyttöpuusta. Juuri näiden teoreettisten lukujen perusteella on usein ajateltu, että kaikki karsimisen jälkeen syntyvä puu on täysin virheetöntä. Edellä esi tetyt oksatutkimukset ovat kuitenkin osoittaneet, ettei tällainen olettamus pidä paikkaansa. Onkin mielenkiintoista tutkia, millaisia eroja on todel listen ja em. teoreettisten oksattoman puun osuuksien välillä. Laskelmaa tehtäessä on määritetty koko tutkimusaineiston läpimitat puun paksuuskasvun luokittain ja niistä on vähennetty kuoren osuutena 12 % (Jalava 1938). Kuorettoman läpimitan ja karsimisen jälkeisen paksuuskasvun avulla on laskettu teoreettinen oksattoman puun osuus käyttöpuusta olettamalla purilaan vahvuudeksi 3Paksuuskasvu lasket tiin karsitun osan latvapäästä kaatoajan ja karsimisajan läpimittojen erona. Puun läpimitta, tuumaa Diameter 0/ bolt , in. Vaipan vahvuus, tuumaa */o 1 1V2 — Thickness of mantle, in. 2 2 Vj 3 % kuutiosta, — per cent 0/ v< olume 7 39 73 100 • • . 8 31 58 81 100 • • 9 26 49 69 87 100 • 10 23 43 61 76 89 100 11 20 38 54 69 81 91 12 18 34 49 62 74 84 13 16 31 45 58 69 78 44 Veijo Heiskanen 49.3 Todellista oksattoman viilun määrää laskettaessa on oksattomaksi laskettu A-, B- ja BJ-viilut, joiden osuus on määritetty rungon paksuus kasvun mukaan erotetuissa luokissa. Laskelmassa on siis myös B- ja BJ viilut luettu oksattomiksi, jota ne ovatkin suureksi osaksi, vaikka niissä sallitaankin joitakin oksia. Yleensä kuitenkin muut viat, kuten ruskotäplä kärpäsen toukanjuovat tai oksien päähän muodostuvat tapit ovat B- ja BJ viiluissa laatua määräävinä tekijöinä. Vain perin harvinaisissa tapauksissa näissä laaduissa esiintyy todella oksia. Laskelmat osoittavat, että oksattoman (A, B, BJ) viilun osuus on eri paksuuskasvuluokissa seuraava. Asetelma osoittaa, että käytännössä oksattoman viilun osuus on huo mattavasti pienempi kuin teoreettiset laskelmat osoittavat. Sen osuus teoreettisesta maksimista on vain n. 40—60 %, joka siis voidaan käytän nössä saavuttaa. Syyt, jotka tähän vaikuttavat, ovat monet. Ensinnäkin on vielä koros tettava sitä seikkaa, että virheetöntä puuta ei ala muodostua heti karsimis vuoden vuosiluston ulkopuolelle. Puissa esiintyy myös oksaisuudesta riip pumattomia vikoja laatua alentavina tekijöinä, ja niitä ei voida poistaa karsimalla. Päinvastoin karsiminen saattaa aiheuttaa joitakin vikaisuuksia lisää (ks. s. 55). Saattavatpa joskus muutamat oksat jäädä kokonaan karsi matta, kuten on mainittu. Teoreettisia arvoja laskettaessa on myös unohdettu pyöristyshäviö. Se on leikkuri jätteet mukaanluettuna Jalavan (1938) mukaan eri kokoi sissa I ja II luokan pölkyissä seuraavaa suuruusluokkaa: 7—B" 18—25 %, 9—10" 20—27 %, > 3 11" 22—35 %. Myös näissä näytesorvauksissa, joissa puut vastaavat laadultaan lähinnä I luokkaa tai hieman sitä huonompaa, pyöristys- ja leikkurihäviö lienee ollut samaa suuruusluokkaa. Arvona voi daan pitää n. 20—25 %. Kun se vähennetään teoreettisista oksattoman viilun osuuksista nähdään, että todellisuudessa karsittuja puita sorvattaessa saadaan oksatonta tai lähes oksatonta viilua n. 50—75 % teoreettisesta maksimista. Paksuuskasvu, cm Increment , cm A, 1!. BJ % per cent Tod. oksaton osa, % teo- reettisesta A , B and BJ in per cent of theor. maximum of knotless veneer <4.0 14.2 43.8 4.1—6.0 21.0 41.2 6.1—8.0 32.2 50.1 8.1—lO.o 37.3 50.7 >10.1 45.7 56.4 49.3 Tutkimuksia koivun karsimisesta 45 Piirros 4. Sorvaustuloksen arvon (BB = 100) riippuvuus puun karsimisen jälkeisestä paksuuskasvusta eri näyte-erissä Drawing 4. The dependence of the value of the peeling outcome (BB=100) on the dia meter growth since the pruning, in the diffe rent sample items Piirros 5. Sorvaustuloksen arvon (BB = 100) riippuvuus puun karsimisen jälkeisestä pak suuskasvusta. Tasoitetut keskiarvot Drawing 5. The dependence of the value of the peeling outcome (BB=100) on hte diameter growth since the pruning. Smoothed averages Asetelmasta havaitaan myös, että A-, B- ja BJ-viilujen osuus kasvaa nopeasti karsimisen jälkeen muodostuneen puun paksuuden lisääntyessä. Tulos on luonnollinen ja se ilmenee myös piirroksissa 4 ja 5 esitetyistä sorvaustuloksen arvoluvuista. Eri näyte-erien kohdalla on havaittavissa melko suuriakin epätasai suuksia (piirros 4), mutta kaikissa sorvaustuloksen arvo nousee keskimäärin karsimisen jälkeen muodostuneen puun vahvuuden lisääntyessä. Nämä tulokset osoittavat, että karsitut puut olisi kasvatettava väljässä tilassa, jotta niiden paksuuskasvu saataisiin nopeaksi (vrt. esim. Appelroth 1949, Heikinheimo 1953). Kun oksattoman puun paksuus on niin tärkeä tekijä, ei karsimista ole syytä harjoittaa muuta kuin hyvillä kasvu paikoilla, joilla on olemassa edellytykset oksattoman pintakerroksen kan nattavaan kasvattamiseen. Lisäksi on huomattava, että suoritettaessa karsiminen nuorella iällä puiden kasvukyky on parhaimmillaan. Puut ovat silloin ohuita, kuten myös oksat, mikä sekin on edullista karsimistuloksia ajateltaessa. Veijo Heiskanen 49.3 46 54. Karsitun puun laatuluokitus 541. Pöllien laatujakaantuma Laatuluokitus on alunperin tarkoitettu osoittamaan vain luontaisesti karsiutuneiden puiden laatua. Kun kuitenkin tiedetään, että oksankyhmyt osoittavat lehtipuiden sisäisen oksaisuuden verraten hyvin, kuten Mayer- W e g e 1 i n (1929) on tutkimuksellaan näyttänyt, voitaneen oksankyhmyjen ja muiden karsitussa puussa esiintyvien vikojen perusteella tehdä havain toja puun laadusta. Jokaisella vaneritehtaalla luokitettiinkin pöllit taulu kossa 7 (s. 34) esitettyjen luokitusohjeiden perusteella. Luokkaa määritet täessä otettiin huomioon vain puun pinnalle näkyvät, ulkoiset vikaisuudet. Myös läpimitta jätettiin huomioon ottamatta, sillä sen vaikutus estäisi näkemästä todellisten vikaisuuksien vaikutusta, siis puiden todellista laatua. Taulukossa 13 on esitetty tutkimuserien laatuluokkajakaantumat. Taulukko 13. Koepöllien laatuluokkajakaantuma. Table 13. The grade distribution of the sample logs. Taulukosta nähdään, että eri näyte-erissä jakaantumat poikkeavat verraten paljon toisistaan I ja II luokkiin nähden, mutta 111 luokan osuus on kaikissa häviävän pieni. V. 1937 karsituissa näyte-erissä n:o 6 ja n:o 7 I luokan osuus on keskimäärin 19.3 % ja selvästi pienempi kuin vv. 1930-32 karsittujen näyte-erien keskiarvoinen osuus 39.9 %. Näyte-erä n:o 2, joka on karsittu jo v. 1930, on laatuluokka jakaantumiseltaan melko heikko, koska tässä metsikössä puut olivat melko lenkoja ja mutkaisia. Metsikön väljyys ei myöskään ollut riittävä. Tästä poikkeuksesta huolimatta voi daankin siis todeta, että karsittujen koivujen laatujakaantuma paranee pui den vanhetessa, s.o. puut ovat ulkoisilta laatutunnuksiltaan sitä parem pia, mitä pitempi aika karsimisesta on kulunut. Näyte-erä Sample parcel Pöllejä kpl No of bolts Laatuluokka — Grade I II III % Yht. Total 1 89 51.7 44.9 3.4 10 2 86 19.8 76.7 3.5 10 3 71 32.4 64.8 2.8 10 4 141 52.5 45.4 2.1 10 O.o 5 95 43.2 51.5 5.3 10 1930—32 keskim. — 1930—32 aver 482 39.9 56.7 3.4 6 157 19.1 77.1 3.8 7 190 19.5 77.4 3.1 10 1937 keskim. — 1937 aver 347 19.3 77.3 3.4 Yht/keskimäärin — Total/averaged O 10.1 246 172 Veijo Heiskanen 52 49.3 Piirros 6. Sorvaustuloksen arvon (BB=100) riippuvuus pöllin asemasta ja laatuluokasta. (1,2,3 ja 4 pöllien järjestys tyvestä lukien; I, II ja III laatuluokat) Draining 6. The dependence of the value of the peeling outcome (BB=100) on the position and guality class of the log. (The figures 1, 2, 3, and 4 indicate the sequence of the bolt from the butt upwards, whereas the Roman figures I , II, and III indicate the grade of the bolt) I laatuluokan arvolukuja vertailtaessa nähdään, että tyvipölleissä ja latvapölleissä arvoluku on selvästi pienempi kuin välipölleissä. Tyvipöllien alhaisempi arvo johtunee suurimmaksi osaksi ruskotäpläkärpäsen toukan jäljistä, joita juuri tyvipölleissä esiintyy enemmän kuin puun ylemmissä osissa ja joiden takia tyvipölleistä ei voida saada paljon A-viilua. Latva pöllien alhainen arvo taas johtuu niiden pienestä läpimitasta ja niiden karsi misessa esiintyvistä virheistä, joista edellä mainittiin (ks. s. 16). II laatuluokan pölleistä alimmat ovat parhaita ja ylimmät huonoimpia. Tässä luokassa eivät toukankäytävät enää alenna laatua, kuten parhaassa laatuluokassa on laita, sillä II luokan pölleistä saadaan vain poikkeustapauk sessa A-viilua (ks. taulukko 16). Lisäksi alimmissa pölleissä mutkat ja len kous esiintyvät laadun alentajina useammin kuin ylemmissä pölleissä. Niiden sorvaustuloksen laatua alentava merkitys on kuitenkin huomattavasti vähäisempi kuin oksankyhmyjen. Ne vähentävät sitä vastoin huomattavasti sorvaustuloksen määrää, mitä seikkaa ei kuitenkaan ole selvitetty näissä tutkimuksissa. 55. Karsimisesta aiheutuneet vikaisuudet Oksatutkimukset osoittivat, että karsituista oksista leviää lahoa ympä röivään puuainekseen hyvin yleisesti. Niistä ilmeni myös, että yleensä täl laiset viat ovat kuitenkin varsin pieniä ja ulottuvat vain vähän oksan ylä- ja alapuolelle. Koesorvausten tuloksista vasta saadaan selville, mikä näiden vikojen merkitys on sorvaustuloksen laatua alentavana tekijänä. Koesorvausten tulokset osoittavat, että karsituista oksista aiheutuneet lahoviat eivät ole ainoassakaan tapauksessa alentaneet oksattoman tai 49.3 Tutkimuksia koivun karsimisesta 53 Kuva 10. Vaneeriviilussa nämä viat näkyvät kapeina «lahoviiksinä» oksan kahden puolen Figure 10. In veneer these dejects can be seen as narrow « rotten whiskers » on both sides of the knot vähäoksaisen viilun laatua. Siitäkin ilmenee, että oksista ei leviä lahoa ulos päin, siis karsimisvuoden vuosiluston ulkopuolelle, kuten oksatutkimuksetkin osoittavat. Saman toteamuksen ovat esittäneet myös Nylinder (1952, 1956) ja Heikinheimo (1953). Sitä vastoin esiintyi joitakin tapauksia, joissa muutoin 88-laatuun kel paava viilu joutui väliviiluksi oksan ympärillä olleiden »lahoviiksien» takia (kuvat 10a ja 10b). Tällaisten viilujen osuus sadanneksina koko sorvaustulok sesta on näyte-erittäin seuraava: Näyte-erä % Sample item per cent ] 1.4 2 3.6 3 0.2 4 0.6 5 1.7 6 0.3 7 0.2 Keskimäärin — Average l.o 54 Veijo Heiskanen 49.3 Karsimisesta aiheutuneiden laho- ja värivikojen viilun laatua alentava vaikutus on siis varsin vähäinen. Verrattaessa tulosta oksamittausten tulok siin (ks. s. 21) havaitaan, että koesorvausten mukaan näitä vikoja esiintyy paljon vähemmän kuin oksa-analyysit osoittavat niitä olevan. Asiaa onkin tarkasteltava lähemmin. Asetelmassa esitetyt luvut tarkoittavat niiden tapausten lukumäärää, joissa oksista levinneet laho- ja väriviat ovat alentaneet viilun laatua. Niihin eivät siis sisälly kaikki vikaisuustapaukset. Joskus laho- ja väriviat ovat kin saattaneet jäädä purilaaseen, eivätkä esiinny ennenkuin purilassorvauk sessa, joka tässä työssä jätettiin tarkastelun ulkopuolelle. Lisäksi esiintyi viiluja, joissa oksien ympärillä oli »lahoviiksiä», mutta jotka jo oksien suuruu den ja lukumäärän perusteella kuuluivat väliviiluun. Myös oli viiluja, joissa oksien ympärillä olevat »lahoviikset» olivat niin pienet, että ne eivät vaikut taneet laatuun 88-viilussakaan. Nämä koesorvausten tulokset tarkoittavat, kuten mainittiin, viiluja ei vätkä oksia. Monissa viiluissa olikin useampia lahoa ja värivikaa levittä neitä oksia, mutta toisaalta samat oksat toistuivat useammissakin viiluissa. Vielä on mainittava, että koesorvausten tuloksissa ei ole voitu erottaa toisis taan lahoa levittäneitä karsittuja ja karsimattomia oksia toisistaan. Toden näköisintä kuitenkin on, että viat ovat suurimmaksi osaksi karsimisen aiheut tamia, sillä oksatutkimusten mukaan karsitut oksat levittävät laho- ja värivikoja useammin kuin karsimattomat oksat. Koesorvaukset siis osoittavat, että karsimisen aiheuttamat oksista levinneet laho- ja väriviat vaikuttavat vain hyvin vähän ja harvoin viilun laa tua alentavasti. Tärkeintä on, että ne eivät koskaan pilaa muutoin oksatonta viilua. Toisin sanoen, karsimisesta aiheutuneiden laho- ja värivikojen mer kitys on hyvin vähäinen. Kuva 11. Puun kolhimisesta aiheutuneita värivikoja vaneriviilussa Figure 11. Discoloration defects caused by the battering of the tree Tutkimuksia koivun, karsimisesta 49.3 55 Karsittaessa voidaan aiheuttaa värivikoja puuhun myös kolhimalla karsittavaa runkoa karsimisvälineellä. Tällaisia vikoja syntyy koivuihin myös muulla tavoin, eikä sorvausaikana olekaan enää mahdollisuuksia saada selville, mikä vika on karsimisesta aiheutunut ja mikä on johtunut muista syistä. Muutamista näyte-eristä, nimittäin n:oista 1, 5 ja 6 määritettiin kuitenkin ne tapaukset, joissa viilun laatu oli alentunut tällaisten oksista erillään olevien väri- tai lahovikojen vuoksi (kuvat 11a ja 11b). Erässä n:o 6 oli tällaisia viiluja 41 kpl eli 3.6 % koko sorvaustuloksesta ja näyte-erissä n:o 1 ja n:o 5 yhteensä 77 kpl eli 5.7 % viiluluvusta. Ilman värivikoja näiden viilujen keskimääräinen laatu olisi ollut todennäköisesti samantapainen kuin koko aineiston keskiarvo. Niihin sisältyi sekä oksattomia että oksaisia viiluja. Oksista erillään olevien laho- ja värivikojen merkitys laadun alentajana on siis myös erittäin pieni, ja on vielä korostettava, että em. vikoihin sisältyy var masti paljon muista syistä kuin karsimisesta aiheutuneita vikoja. 56. Muita näkökohtia Sorvausten yhteydessä oli mahdollista kimittää jossain määrin huomiota myös karsimistyön huolellisuuden vaikutukseen ja merkitykseen. Tällöin tulevat esille kuitenkin vain suurimmat työssä esiintyneet virheet, sillä kah denkymmenen vuoden kuluttua on mahdotonta enää havaita kaikkia pieniä huolimattomuuksia. Yleisempänä virheenä näytti olevan se, että jokin oksa oli jäänyt puusta karsimatta. Aineistossa esiintyi näet paljon sellaisia pöllejä, joissa jokin oksa tuli näkyviin heti kuoren alta, vaikka puun pintaosat muutoin olivat aivan oksattomia. Tämä yksi ainoa oksa saattaa pilata hyvän pölkyn siten, ettei siitä saada lainkaan A-laatua, vaan korkeintaan BJ-kappaleita. Sivulla 35 esitettyjen arvolukujen mukaan arvon alennus on tällaisessa tapauksessa n. 70 %. Karsimistyössä on siis kiinnitettävä erityistä huomiota siihen, että kaikki oksat tulevat poistetuiksi. Koesorvausten yhteydessä tuli myös varsin selvästi esille, että karsimatta unohtuneita oksia oli eniten rungon yläosassa, kuten myös oksamittausten yhteydessä tehdyt havainnot osoittivat. 57. Keskimääräiset laatujakaantumat Taulukossa 17 on esitetty koko sorvaustuloksen laatu jakaantuma näyte erittäin ja koko aineiston keskiarvo. Vastaavat sorvaustuloksen puuaineksen arvoluvut ovat eri näyte-erissä seuraavat (BB = 100). 56 Veijo Heiskanen 49.3 Lukujen perusteella havaitaan verrattain suurta vaihtelua näyte-erien välillä. Niihin ovat vaikuttaneet monet eri tekijät yhtä aikaa. Huomiota kiinnittää ensi sijassa A-viilun vähyys erissä n:o2jan:o7. Nämä näyte-erät sorvattiin Kuopiossa Saastamoisen Faneri OY:n tehtaassa, jossa A-laadulle oli asetettu hyvin korkeat vaatimukset. Sitä vastoin A-, B- ja BJ-viilujen yhteinen osuus on näissä erissä suunnilleen saman suuruinen kuin muissakin näyte-erissä. Väliviilun osuus vaihtelee myös verrattain paljon. Suhteelli sesti eniten väliviilua on saatu näyte-eristä n:o 1, n:o 5 ja n:o 6, jotka kaikki sorvattiin Viialassa, ja väliviilun paljous johtuneekin Viiala OY:n käyttä mästä lajittelutavasta. Myös yleensä havaitaan, että laatu jakaantumat ovat kussakin paikassa sorvatuissa erissä perin samanlaiset. Se osoittaa, että lajittelutapa on vaikuttanut jonkin verran laatujakaantumaan. Taulukko 17. Koko sorvaustuloksen jakautuminen eri laatuluokkiin. Table 17. The grade distribution of the entire peeling outcome. Huolimatta lajittelutapojen eroavuuksista eri tutkimuspaikoissa, voidaan tarkastella myös muiden tekijöiden vaikutusta sorvaustuloksen laatuun. Ensimmäiseksi on tutkittava karsimisajan vaikutusta laatujakaantumaan, jota on jo edellä esitetyissä taulukoissa kosketeltu. Sitä varten näyte-erät Näyte-erä Arvoluku Sample item Value index i 172.7 2 174.0 3 180.4 4 184.8 5 172.1 6 156.8 7 1 fi2.fi Keskimäärin — Average 171.7 Viilun laatu — Veneer grade Erä Parcel A | B | BJ | BBx | BBxJ | BB | WO | Vv | Yht % 1 2 3 4 5 6 7 Yht. — Total 9.5 11.5 1.9 16.8 1.7 26.7 0.9 31.0 100.0 2.1 21.1 8.1 23.0 2.6 28.0 2.1 13.0 100.0 9.1 12.3 10.8 14.4 0.2 32.8 2.1 18.3 100.0 5.7 20.3 8.3 15.1 3.3 31.3 5.9 10.1 100.O 6.5 15.3 3.1 19.6 2.1 28.3 0.9 24.2 100.O 6.9 9.6 2.7 16.9 0.9 31.6 0.8 30.6 100.O 2 A 15.8 6.9 22.5 2.2 33.1 5.3 11.8 100.0 6.0 15.1 6.0 18.3 1.9 30.3 2.6 19.9 100.O 49.3 Tutkimuksia koivun karsimisesta 57 8 voidaan jakaa kahteen ryhmään vv. 1930—32 karsitut (n:ot I—s) ja v. 1937 karsitut (n:ot 6—7). Näissä ryhmissä eri viilulaatujen osuudet sorvaustulok sesta ovat seuraavat: 1930-luvun alussa karsituissa erissä A-, B- ja BJ-viilujen osuus on siis ilmeisesti suurempi kuin v. 1937 karsituissa erissä. Se osoittaa, kuten luon nollista onkin, että sorvaustuloksen laatu paranee karsimisesta kuluneen ajan lisääntyessä. Arvoluvut ovat vastaavasti 179.1 ja 160. 0, joten siis aikaisemmin karsittujen puiden sorvaustuloksen arvo on n. 12 % korkeampi kuin aineistoon sisältyvien kahden myöhemmin karsitun erän puiden arvo. Arvon nousu kuutioyksikköä kohden on siis n. 2 % vuodessa. Luku ei ole ehdottoman luotettava, sillä muutkin seikat kuin karsimisesta kuluneen ajan pituus ovat saattaneet vaikuttaa eri aikoina karsittujen puiden arvoeroon. Mainittu 2 % osoittanee kuitenkin sitä suuruusluokkaa, josta on kysymys. Varsin mielenkiintoista olisi tutkia myös karsimistavan ja -välineiden vaikutusta sorvaustuloksen laatuun. Tämä vaikutus on kuitenkin niin vähäi nen, ettei se ilmene tutkimuksen tuloksista. 58. Karsittu ja karsimaton puu toisiinsa verrattuina Lopuksi on tarkasteltava tutkimuksen tulosten perusteella karsimisen aiheuttamaa vanerikoivujen laadun paranemista. Sitä on edelläkin tutkittu jo eräissä yhteyksissä, mutta paras kuva asiasta saadaan keskimääräisten laatu jakaantumien perusteella. Esillä olevasta työstä ei saada vertailulukuja karsimattomasta puusta, vaan siinä on nojauduttava ennen tehtyjen tutkimusten tuloksiin. Sopivia arvoja on saatavissa edellä jo usein mainituista J alavan (1938), Rin teen (1944) ja Koivukeskuksen (1953) tutkimuksista. Laskettaessa niiden sorvaustuloksen arvoluvut ja merkittäessä niitä 100:11 a, saadaan karsitun puun suhteelliseksi arvoksi seuraavat: ') Laatuluokkajakaantumana on käytetty Ilvessalon (1956) esittämiä sadanneksia. A B ja BJ BBx % 19.3 21.9 BB WG Vv VY. V. 1930—32 1937 6.5 4.2 23.9 18.4 29.7 32.4 3.3 3.5 17.3 19.6 Karsimaton puu Not pruned Karsittu Pruned Jalavan mukaan 100 158 Rinteen mukaan 1 ) 100 205 Koivukeskuksen mukaan 100 154 58 Yeijo Heiskanen 49.3 Päähuomio näissä luvuissa on kiinnitettävä Koivukeskuksen tutkimuksen perusteella laskettuun arvoon. Sen mukaan n. 20—25 vuotta sitten karsit tujen puiden arvo vaneritehtaalla on keskimäärin 1.5—1.6 kertaa niin korkea kuin karsimattoman. Vv. 1930—32 karsittujen puiden sorvaustuloksen arvo on 1.6 kertaa ja v. 1937 karsittujen puiden arvo n. 1.45 kertaa niin korkea kuin karsimattomien puiden arvo. Tulos on melko alhainen verrattuna aikaisemmin esitettyihin arvioihin karsimisen vaikutuksesta. Holopainen (1949) arvioi eri laatuluokille seuraavat niiden arvoa tehtaan varastossa kuvaavat suhdeluvut arvellen, että karsittu puu vastaa lähinnä I laatuluokkaa. Käytettäessä eri laatuluokkien osuuksina Ilvessalon (1956) ilmoit tamia sadanneksia saadaan näiden lukujen perusteella karsittu puu keski määrin 2.3 kertaa niin arvokkaaksi kuin karsimaton. Lehonkoski (1950) taas esittää seuraavan arvolukusarjan. Em. eri laatuluokkien osuuksia käytettäessä saadaan tämän arvion mu kaan karsittu puu tehtaan varastossa 4.4 kertaa niin arvokkaaksi kuin karsi maton. Entisten laskelmien ja esillä olevan tutkimuksen tulosten välinen ero johtuu monesta seikasta. Aluksi on kuitenkin sanottava, että ainakin Lehonkosken arviot ovat varmasti syystä tai toisesta liian optimis tisia, ja tämän tutkimuksen tulos taas antaa asiasta todellista pessimisti semmän kuvan karsitun puun arvosta seuraavista syistä. 1. Näytepuut kaadettiin liian aikaisin, sillä karsimisesta oli kulunut vain 20—25 vuotta. Esimerkiksi Lehonkoski (1939) mainitsee esimerkeis sään 30—40 vuoden väliajan karsimisesta käyttöön. 2. Puut oli karsittu liian suurina, joten melkoinen osa viilusta saatiin rungon karsimattomasta osasta. Laatuluokka Suht. arvo Grade Value index I 410 II 160 III 100 Laatuluokka Suht. arvo Grade Value index Valioluokka (karsittu) 433 I 160 II 100 III 73 49.3 Tutkimuksia koivun karsimisesta 59 3 Näytemetsiköitä ei oltu hoidettu parhaalla mahdollisella tavalla. Puita ei oltu riittävässä määrin vapautettu heti karsimisen jälkeen paksuus kasvun kiihdyttämiseksi. Oikealla ja tarkoituksenmukaisella hoidolla olisi näistäkin metsiköistä, jotka kuitenkin olivat ulkoisilta ominaisuuksiltaan parhaita tietoon saaduista metsiköistä, voitu siis saada vielä parempilaatuista ja arvokkaampaa puuta. Voidaankin esittää eräitä esimerkkejä parhaista saavutettavissa olevista tuloksista esillä olevan aineiston valossa. Esimerkiksi otettakoon aluksi I laatuluokan pöllit. Kuten edellä on mainittu oikealla metsikön kasvatuksella ja muilla siihen liittyvillä toimen piteillä voidaan valtaosa karsitusta puusta saada I laatuluokan vaatimukset täyttäviksi. Koko aineiston I luokan puiden arvo tehtaalla on ollut 1.9—2.0 kertaa niin korkea kuin karsimattoman koivun arvo Koivukeskuksen tutki muksen mukaan. I laatuluokan arvokin vaihtelee kuitenkin sen mukaan kuinka paljon puut ovat karsimisen jälkeen ehtineet kasvaa paksuutta, kuten sivulla 51 on esitetty. Karsimisen jälkeisen paksuuskasvun mukaan jaoteltuina saa daan karsitun puun I laatuluokan arvo karsimattoman puun keskiarvoon (= 100) verrattuna seuraavaksi: Parhaissa tapauksissa siis karsitun koivun arvo vaneritehtaalla on näiden laskelmien mukaan n. 2.2 kertaa niin suuri kuin karsimattoman koivun. Tämä arvo tarkoittaa kuitenkin vain rungon karsittua osaa, kuten on mai nittu. Se muodostaa joskus koko sorvauskelpoisen osan, mutta useimmiten myös karsitun osan yläpuolelta saadaan jonkin verran vaneripuuta. Se on tietysti laadultaan huomattavasti huonompaa kuin karsittu osa ja suurin osa siitä kuuluukin 111 laatuluokkaan. Karsimalla ei siis saada koko leimikon arvoa nousemaan aivan niin paljon kuin edellä on esitetty. Lopuksi on tarkasteltava muutamia laskennallisia seikkoja, jotka ovat saattaneet vaikuttaa niihin karsitun ja karsimattoman puun arvoeroihin, joita edellä on selostettu. 1. Ei voida olla vakuuttuneita, onko Koivukeskuksen aineisto vertailu kelpoinen esillä olevaan karsittujen koivujen aineistoon. Tuntuu näet siltä, Paksuuskasvu, cm Increment , cm Suhdeluku Rel value (not pruned = lOOj <4.o 166 4. l—6.0 .. .. , 170 6.1 —8.0 191 8.1—lO.o 203 >10.o 218 60 Veijo Heiskanen 49.3 että Koivukeskuksen tutkimat koivut olisivat olleet laadultaan keskimää räistä parempia. On siis mahdollista ja todennäköistäkin, että todellisuudessa karsitun ja karsimattoman puun arvoerot ovatkin suuremmat kuin edellä on esitetty. Saavutetut tulokset osoittavat kuitenkin varmasti karsimisesta saavutettavan hyödyn suuruusluokan. 2. Esillä olevissa laskelmissa ei ole otettu huomioon hyötysuhteessa vallitsevia eroja karsimattoman ja karsitun puun välillä. Todennäköisesti karsitun osan sorvauksessa hyötysuhde on suurempi kuin karsimatonta puuta sorvattaessa samalla lailla kuin I luokan pöllien sorvauksen hyöty suhde on suurempi kuin II ja 111 luokkien. Esimerkkinä mainittakoon Jalavan (1938) tutkimuksesta, että I luokan pöllien sorvauksen hyöty suhde oli 50.30 %, II luokan 45.53 % ja 111 luokan 38.87 % kuorellisesta kuutiomäärästä. Karsittu puu on keskimääräiseltä laadultaan I ja II luokan välillä, joten hyötysuhde lienee J alavan lukuja ohjeena käyttäen suuruus luokkaa 46—50 % ja karsimaton taas II ja 111 luokan välillä, joten hyöty suhde sen sorvauksessa lienee suunnilleen 39—46 %. Myös tämä seikka vaikuttaa siihen suuntaan, että saavutettujen tulosten karsitun ja karsi mattoman puun arvoeroista voidaan katsoa osoittavan eron alarajaa pikem min kuin ylärajaa. Lopuksi on vielä mainittava, että varastoimis-, kuljetus- ja valmistus vikoja ei ole otettu huomioon viilun laatua määritettäessä. Käytännössä, jossa em. vikoja miltei aina esiintyy, ei siis voitane päästä yhtä hyviin viilun laatujakaantumiin kuin tässä tutkimuksessa. Tämä seikka ei ole kuitenkaan suuresti vaikuttanut karsitun ja karsimattoman puun arvovertailujen tulok siin, sillä myös Koivukeskuksen tutkimuksessa on varastoimis-, kuljetus- ja valmistusvirheet jätetty huomioon ottamatta. 59. Yhdistelmä Seitsemästä vv. 1930—37 karsituista ulkoisilta tuntomerkeiltään hyvä laatuisesta metsiköstä valittujen 312 rungon karsittujen osien koesorvausten tärkeimmät tulokset ovat seuraavat: 1. Paras sorvaustulos on saatu suurimmista rungoista, metsikön pää valtapuista. 2. Viilun laatu on parasta rungon toisesta 64" pöllistä ja huonointa karsitun osan viimeisestä pöllistä sorvattaessa. 3. Karsimisen jälkeen muodostuneen puuvaipan vahvuus on tärkein sorvaustuloksen laatuun vaikuttavista tekijöistä. 4. Karsimisen jälkeen muodostuneesta puusta sorvatuista viiluista vain n. 50—75 % on laadultaan virheettömiä tai melkein virheettömiä A-, B- ja BJ-viiluja. 49.3 Tutkimuksia koivun karsimisesta 61 5. Ulkoisten tuntomerkkien perusteella suoritettu laatuluokitus kuvaa hyvin myös karsittujen puiden laatua. 6. Karsituista oksista levinnyttä värivikaa tai lahoa ei tavattu ainoassa kaan oksattomassa viilussa. Tällaiset viat olivat kuitenkin alentaneet 0.2— 3.6 %, keskimäärin 1.0 % kaikesta viilusta 88-laadusta väliviiluksi. 7. Muita värivikoja, joista osa on varmasti aiheutunut huolimattomasta karsimistyöstä, esiintyi 3.6 —5.7 %:ssa viilusta. 8. Keskimäärin on näistä vv. 1930—37 karsituista puista saatu A-, B ja BJ-viiluja 27.1 % sorvaustuloksesta. 9. Karsiminen on nostanut vv. 1930—37 karsitun koivun puuaineen arvoa vaneritehtaan raaka-aineena v:n 1952 vanerin hintasuhteiden mukaan laskettuna n. 50—60 %:lla. Kirjallisuusluettelo Appelroth, Eric. 1949. Koivun kasvattamisesta. Metsätal. Aikakausi, ss. 14—16. Barth, A. 1945. Om kunstig kvistning som middel i kvalitetproduksjonens tjeneste. Tidskrift for Skogbruk. ss. 113—140. B 1 o m q v i s t. A. G. 1879. Om uppqvistning af träd. Finska Forstföreningens Medd. 1 Bd. Crons trö m, Eric. 1935. Om uppqvistning av tallbestand. Yksityismetsäni!. yhd. vuosik. VIII ss. 39—44. Donald, G. A. 1936. Pruning studies at Princes Risborough. Quart. Journal of Forestry, ss. Ill—120. Heikinheimo, Olli. 1915. Kaskiviljelyksen vaikutus Suomen metsiin. Acta Forest. Fenn. 4. —»— 1935. Metsäpuiden karsimisesta. Suomen Metsänh. yhd. vuosik. V. ss. 73 —85. —»— 1936. Puiden karsimisesta. Metsätal. Aikakausi, ss. 153 —154. —»— 1938. Metsäpuiden karsimisesta. Keskusmetsäseura Tapio. Helsinki. —»— 1953. Puiden keinollisesta karsimisesta. Metsätal. Aikausl. ss. 399—402. Herrmann, F. 1893. Über Birkenastung. Tharandter Forstlicher Jahrbuch, ss. 258—262. Heiskanen, Veijo 1957. Raudus- ja hieskoivun laatu eri kasvupaikoilla. Comm. Inst. For. Fenn. 48. 6. Holopainen, Viljo 1949. Karsimisen vaikutuksesta vanerikoivun kantohin taan. Metsätal. Aikakausi, ss. 415 —416. Ilvessalo, Yrjö 1956. Suomen metsävarat. Metsäkäsikirja I. ss. 87 —107. Helsinki. J alava, Matti 1938. Vanerikoivujen arvosuhteista. Puutekn. tutk. laitos. Tiedoi tus VT. 8. —» — 1943. Vanerikoivujen laatuluokittelusta. Metsätal. Aikakausi, ss. 131—134. —»— 1949. Laatupuiden kasvattamisesta. Ibid. ss. 35—36. —»— 1952. Puun rakenne ja ominaisuudet. Porvoo. Kalela, E. K. 1950. Arvokoivikoita kasvattamaan. Keskusmetsäseura Tapio. Helsinki. Kangas, Esko. 1935. Die Braunfleckigkeit des Birkenholzes und ihr Urheber Dendromyza (Bizygomyza) Betulae N. Sp. Comm. Inst. For. Fenn. 22. l. Knuc he 1, H. 1947. Holzfehler. Zürich. Koivukeskus 1953. Tutkimus eri laatuisten ja vahvuisten vanerikoivujen arvosuhteista v. 1953. Laitakari, Erkki. 1930. Metsän hoito eri metsätyypeillä. Maa ja metsä. ss. (480) ja 482. —» — 1935. Karsimisesta ja sen vaiheista maassamme. Metsätal. Aikakausi, ss. 31 —33. —»— 1936. Laatupuun kasvattamisesta. Metsänhoitajien jatkokurssit 1935. ss. 259 — 49.3 Tutkimuksia koivun karsimisesta 63 L aka ri, O. J. 1920. Tutkimuksia kuusen karsimisesta. Comm. ex. inst. quaest. for. Finl. ed. 2. Helsinki. Lapp i-S e p p ä 1 ä, M. 1933 a. Karsimisesta ja sen merkityksestä nykyhetken metsä taloudessa. Metsätal. Aikakausi, ss. 67—71. —»— 1933 b. Faneeritukin käyttöarvoon vaikuttavista vikanaisuuksista ja virheet tömän faneeripuun kasvattamisesta. Suomen Puu. ss. 82 —83. —»— 1933 e. Koivuarvopuun kasvattamisesta. Yksityismetsänh. yhd. vuosikirja VI. ss. 27—36. —» — 1934. Karsimisesta ja sen metsänhoidollisesta merkityksestä. Acta Forest. Fenn. 40. 25. Lehonkoski, N. A. 1937. Koivu faneeriteollisuuden raaka-aineena. Yksityis metsänh. yhd. vuosik. X. ss. 75 —84. —»— 1939. Tunnetko koivikkosi? Tampere. —»— 1949. Vanerikoivujemme nykyinen laatu. Metsätal. Aikakausi, ss. 16—19. —»— 1950. Koivikkojemme nykyinen tila. Kannattaako valiokoivua kasvattaa. Tampere. Lindblad, Osear. Uppkvistning. Norrlands Skogsvärdsförbunds Tidskrift, 50-ärsjubileum festskrift I—II ss. 135—150. L ö f, Ax e 1. 1931. Virkeskvalitetens höjande genom uppkvistning. Skogen. ss. 3—7. Stockholm. M a y e r-W e g e 1 in, H. 1929. Ästigkeit und Aushaltung des Buchenholzes. Forst archiv. ss. 413—418. —»— 1936. Ästung. Hannover. —»— 1952. Das Aufästen der Waldbäume. Hannover. Nylinder, Per. 1952. Om kvistning. Medd. fr&n Statens skogsforskningsinst. Ser. uppsats. Nr. 26. —»— 1956. Kvistningsundersökningar. I. Grönkvistning av ek. Medd. fr an Statens Skogsforskningsinst. Bd. 45. nr. 12. R inn e, V. J. 1944. Puuviilun ja vanerin valmistus. Kouvola. Ro m e 11, L. G. 1940. Kvistningsstudierna av tali och gran. Medd. frän Statens Skogsförsöksanstalt. Bd. 32. nr. 5. Schöning h, J. 1935. Ästung der Birke. Forstarchiv, s. 261. Venho, Bruno. 1915. Havaintoja karsimisen aiheuttamista lahovioista kuusessa. Metsätal. Aikakausi, ss. 332—339. Studies on Pruning of Birch English summary I. Introduction. The pruning of birch has been practised in Finland since the early 1930's but there have not been available the necessary data about its effect on the value and quality of wood. Therefore, at the wish of The Central Forestry Association Tapio, of The Central Association of Finnish Woodworking Industries, and of The Koivukeskus (»Birch Center») a research on the effect of pruning upon the quality of birch was launched in 1955 at Forest Research Institute. This work has followed these two lines: 1. Analyzing pruned knots in several stands with the object of ascertaining, how common is the spreading of rot from knots into wood, which factors affect it etc. 2. Peeling birches pruned about 20 or more years ago with the object of ascertaining the grade distribution of the peeling outcome of the pruned trees as well as the factors having effect upon it, and, in such way, to procure fundamentals for the calculations concerning the profitableness of the pruning. 11. Knots study. The measurings of knots were performed in 22 stands, in which out of 74 stems were analyzed 452 knots, which had no doubt been pruned, and 593 knots, which were probably self-pruned (Tabular Appendix 1 and Table 1). From the upper end downwards of the pruned part of the selected sample trees were searched, as far as possible, all the pruned knots, by cleaving the tree with axe on the point of the knot. For each knot found it was at first determined, whether it was pruned or self-pruned. For the pruned knots the pruning method was determined (Figures 1 and 2) as well as whether the knots were green-pruned or dry-pruned. For all the it was measured the height from the ground, their diameter at the time of pruning, the period and thickness of healing over. It was also noted down, whether the knot was rotten and whether there was rot or discoloration around the knot. For some knots it was mea sured the dimension of the rot and discoloration above and below the knot, as well as the length of the stump and so-called tap. (Figure 3). For the pruned parts of the stems studied a stem analysis was made, whereat the diameters at the felling time and pruning time were measured, at each meter's length, as well as the largest dimension the possible rot from pith towards surface. The part of the knots study concerning the healing over shows that in a pruned knot the so-called tap will develop (Figures 4 and 5), whose length averages about 5 mm, but varies depending on the diameter of the knot as illustrates the composition on the page 14. It also remains always in the knot a stump outside the annual ring of the pruning year. The length of the stump exceeds invariably the thickness of bark. As a final conclusion can be said that in case of dry pruning sound wood does not begin to 49.3 Tutkimuksia koivun karsimisesta 65 9 6777—58 develop until at 10—20 mm outside the annual ring of the pruning year. If pruning is made carelessly there will naturally be much more defective wood (Figure 6). The results concerning the speed of healing over are given in Table 2. They show that with the diameter growth the period of healing over decreases. With the increase of the diameter of the knot also the time needed for healing over increases. In the study regarding the rot and discoloration defects three categories which may develop due to pruning, were distinguished: 1. The most common is the case when a knot rots, but the rot does not spread into wood. This category does not deserve a more detailed study, because practically all pruned and self-pruned knots of birch are more or less rotten. 2. Rot has often spread above and below the primed knots into stem wood (Figure 7). Generally speaking, these defects are in tangent's direction narrow and occur in veneer as narrow stripes, whose lengths vary (Figure 10). Regarding the results of the study of these defects the following may be mentioned: Defects above and below the knots were found in 43. i percent of cases studied. The dry-pruning is less harmfull than the green-pruning (Table 3). The percentage of the knots having spread rot increases with the growth of dia meter of the knots (Table 3). The largest dimension of defects above or below the knots increases also with the growth of diameter as illustrated by the composition on the page 22. The largest dimension of defects was in 45 percent of cases below 5 mm, conse quently of small practical importance. In none of the cases studied did these defects go beyond the annual ring of the pruning year. The size of the rot and discoloration defects seems to increase somewhat with the time passed since the pruning, what may primarily be due to the darkening of their colors. In the common birches there occur somewhat more defects than in the white birc hes, but the difference is fairly unimportant (Table 4). The diameter growth of the tree (Table 5) and pruning implements (Table 6) have no effect upon the occurrence of these defects. 3. The defects of the third category consist of those caused by rot defects in the inner parts of the stem, where rot often spreads along a pruned knot (Figure 9). The com monness of these defects was examined through stem analysis and the results thereof were as follows. Green-pruning is even in this respect more harmfull than dry-pruning. The rot defects in the inner parts of the stem become more common and larger with the lengthening of the time passed since the pruning. Even these rot defects were not found in the forepart of the annual ring of the pruning year. 111. Experimental peelings. For this purpose it was selected trees from seven birch stands situated in the southern part of the country, which stands had been pruned in the 1930'5. The pruned butt ends of the trees selected were peeled at four plywood plants during the winter 1955—56. The trees were cut into plywood bolts by striving to obtain the maximum of 64"-bolts, which were taken under investigation. For each bolt the diameter was measured and the grade was determined (Table 7). In the grading of veneer the normal Finnish grading system was followed, viz. the grades A, B, BJ, BBx, 88, and WG were used. Those veneers, which were not good for any of these grades, 66 Veijo Heiskanen 49.3 were counted as middle ply (Vv). In the grading only those defects were counted which had already been in the grpwing tree. When calculating the results of the study the different grades of veneer were priced by using the ratios indicating the value of wood, appearing on the page 35. The value of the 88-grade is marked with the figure 100. The research material covered the pruned parts of in all 312 stems. The average information about them is indicated in the Table 8 (see the Drawing 1). The Table 9 and the Drawing 2 contain information about the plywood bolts. As to the results of the experimental peelings the following may be mentioned as the most important: In those stands which had been the object of the study, the value of the peeling outcome goes down at first with the increase in DBH and, having reached 10", it begins to rise again (Table 10). The value of the peeling outcome rises with the increase in diameter of the log (Table 11, Drawing 3). This does not come from the diameter itself alone but it depends also on the position of the log. Both in the trees pruned during the years 1930—32 and in the trees pruned in 1937 the second 64"-bolt, counted from the butt, gives the best peeling outcome qualitatively. The first bolt is of almost equally high value, but the third and fourth are of markedly inferior value (Table 12). The percentage of knotless or nearly knotless veneer is only 40—60 percent of the cubic contents of the wood developed outside the annual ring of the pruning year and 50—75 percent of the total quantity of veneer that can be derived from it (composition on the page 44). This is caused by the taps, which go beyond the annual ring of the pruning year, and by the defects not arising from knottines3, which are often found even in the trees pruned. The percentage of the grades A, B, and BJ increases and the value of the peeling outcome rises with the increase of the thickness of the wood developed after pruning (Drawings 4 and 5). The grade distribution of the trees pruned is considerably better than that of the trees unpruned (Table 13). The percentage of the grade lis about ten times so large as in the trees unpruned and the percentage of the grade 111 only 1/10 of that of the trees unpruned (Heiskanen 1957). Also the defects lowering the quality are different from those in the trees unpruned (Table 14, Heiskanen 1957). The percentage of the grade I increases with the extension of the time elapsed since pruning. The classification made on the basis of external outlook (Table 7) also illustrates the quality and value of the trees pruned (Table 15). The value of the peeling outcome of each grade varies, however, depending on several reasons as for instance on the dia meter growth after the pruning (Composition on the page 51) and the position of the log (Drawing 6). The value of the trees pruned is in all grades higher than that of the trees un pruned. When marking by the figure 100 the values of the peeling outcome of different grades of the trees unpruned, derived from the research by Koivukeskus (1953), the following relative figures will be obtained for the trees pruned: I 124 II 134, 111 118. The rot and discoloration defects arising from pruning have in no case decreased the value of the veneer with no or just a little knots. On the other hand, in some cases (covering about 1 per cent of the veneers peeled) a veneer, which in other respects would have been good for the grade 88, was good for only middle veneer because of the »rotten whiskers» around the knot (Figure 10). The rot and discoloration defects originating from other sources occurred in 3.6—5.7 percent of veneers. 49.3 Tutkimuksia koivun karsimisesta 67 The grade distribution of the entire peeling outcome by sample items is indicated by the Table 17 (see also the Composition on the page 57). In the items pruned during the years 1930—32 the percentage of the veneers A, B, and BJ is manifestly larger than in the items pruned in 1937. The corresponding value indices are 179, l and 160, o. Thus, the annual increase in value is about 2 percent. When comparing the value of the peeling outcome of the entire research material with the value calculated for the trees unpruned on the basis of the research by Koivu keskus (1953), can be seen that the value of the trees pruned 20—25 years ago is at plywood mill 1.6—1.6 times higher than that of unpruned trees. In optimum circums tances, the difference can be even much larger. For example, the value of the grade d logs of the entire research material was, calculated at mill, 1.9—2.0 times higher than that of unpruned trees, on the average. 68 Veijo Heiskanen 49.3 Liitetaulukko 1. Oksatutkimusten näytemetsiköt. Tabular Appendix 1. The sample stands which were chosen the object of the knots study. Karsimisaika N:o Metsätyyppi Ikä, v. Pruning time No Site type 1 Age, yrs. 1 Vuosi Year Kuukausi Month Karsimistapa ja -välineet — Pruning method and devices 1 MT 60 1930 elokuu Vain kuivia, kuolleita oksia. Vesurilla 2—2.5m:iin ja ylempää karsimisraudalla. 2 MT 60 1932 elokuu Vain kuivia, kuolleita oksia. Karsimisraudalla. 3 Oj. korpi 60 1933 Pääasiassa kuivia oksia. Raudalla ja paksuimmat oksat sahalla. 4 MT 50 1934 Pääasiassa kuivia oksia. Raudalla, jonkin verran sahalla. 5 OMaT 60 1935 Pääasiassa kuivia oksia. Raudalla, alemmat ja sa- halla ylemmät oksat. 6 MT 65 1935 Pääasiassa kuivia oksia. Raudalla ja sahalla. 7 MT 50 1935 kesällä Pääasiassa kuivia oksia. Raudalla. 8 MT 50 1935 Pääasiassa kuivia oksia. Sahalla ylimmät ja paksuim- mat, muut raudalla. 9 MT 55 1936 kesällä Vain kuivia oksia. Pääasiassa sahalla. 10 MT 55 1936 kevätkesällä Vain kuivia oksia. Raudalla ja raudan varrella. 11 OMT 55 1936 syksyllä 12 MT 60 1937 kesällä Vain kuivia oksia. Sahalla, raudalla ja niitten varsilla. 13 MT 50 1937 kesällä Vain kuivia oksia. Sahalla, raudalla ja niitten varsilla. 14 MT 50 1937 heinä-elok. Vain kuivia oksia. Raudalla ja raudan varrella. 15 MT 50 1937 heinä-elok. Vain kuivia oksia. Raudalla ja raudan varrella. 16 OMT 45 1937 Pääasiassa kuivia oksia. Raudalla ja sahalla. 17 Lhtk 50 1937 elokuu Pääasiassa kuivia oksia. Alemmat raudalla ja ylem- mät sahalla. 18 OMT 50 1938 Vain kuivia oksia. Raudalla. Pääasiassa kuivia oksia. Alemmat raudalla ja ylem- 19 Mtk 45 1938 elokuu mät sahalla. 20 MTs 30 1940 syksyllä Pääasiassa kuivia oksia. Sahalla. 1953 Vain kuivia oksia. Sahalla. 21 Mtk 40 1944 Tuoreita ja kuivia oksia. Sahalla ja mahdollisesti sahan varrella. 22 OMaT 35 1947 | Vain kuivia oksia. Sahalla. SUOMEN METSÄMAIDEN KIVISYYDESTÄ P.J. VIRO STONINESS OF FOREST SOIL IN FINLAND SUMMARY HELSINKI 1958 Helsinki 1958. Valtioneuvoston kirjapaino Sisällys Sivu Johdanto 5 Kallioisuus ja louhikkoisuus 7 Kivisyys 12 Yleistä 12 Kivisyyden mittauksen tarkkuudesta 13 Kivisyyden arvioinnin tarkkuudesta 15 Metsämaan kivisyys 18 Kivisyyden alueittaisuudesta 22 Kivisyyden vaikutus viljavuuteen 25 Tutkimuksen aineisto ja menetelmät 25 Kasvupaikka 25 Puusto 26 Metsiköittäinen tarkastelu 27 Yleistä 27 Männiköt 28 Kuusikot 31 Koivikot 32 Rauduskoivu 32 Hieskoivu 34 Kivisyyden arvioinnin merkityksestä 35 Kivisyyden arvioinnin virhelähteitä 35 Kivisyyden arviointi maan hyvyysluokituksessa 38 Kirjallisuutta 40 Summary 41 Johdanto Suomessa suoritetuissa valtakunnan metsien arvioinneissa arviointilinjat on sijoitettu järjestelmällisesti maan poikki ja tulokset ovat siten koko maata edustavia. Koska tällainen linja-arviointi on erittäin suuritöinen, on se pyritty suunnittelemaan niin, että se palvelee muutakin kuin yksinomaan metsällisten seikkojen selvittämistä. Niinpä on kaikissa linja-arvioinneissa kerätty myös eräitä metsämaata koskevia tietoja. Tämä tutkimus perustuu valtakunnan metsien 111 inventointiin, jonka yhteydessä kiinnitettiin jälleen huomiota myös maahan. Linja-arvioinnin maastotyön ohjeiden mukaan (Ilvessalo 1951) määritettiin kullakin koealalla, paitsi metsällisiä seikkoja, myös maalaji ja maan kivisyys, ja eräitä lisätietoja maasta saatiin myös linjakuvioiden kohdalta. Metsämaa jaettiin seuraavasti: I. Kasvullinen metsämaa, johon luettiin mm. lehto- ja kangasmaat. 11. Huonokasvuinen metsämaa, johon luettiin mm. kituvaa puustoa kasvava kalliomaa (Vrk II), louhikkomaa (Vrl II) ja Pohjois-Suomessa vaaranlakimaa (Vrlk II). Lisäksi erotettiin arvioinnissa joutomaat, joihin luettiin mm. avokallio (Vrk III) ja avolouhikko (Vrl III). Kullakin kasvullisen kovan maan kuviolla arvioitiin kivisyys kolmena luokkana. Milloin kuvio oli niin kivistä, että sen vuoksi metsätyypin merkit hävisivät, se luettiin huonokasvuisiin maihin. Erilaisen kivisyyden perusteella erotetaan seuraavassa maan kallioisuus, louhikkoisuus ja kivisyys. Kallioisuuden ja louhikkoisuuden yhteydessä käsitellään niitä kovan maan kuvioita, joiden maa on niin kallioista tai lou hikkoista, että ne siitä syystä on luokiteltava huonokasvuisiksi tai jouto maiksi. Tähän ryhmään on liitetty myös vaaranlakimaat, jotka yleensä ovat erittäin kiviperäisiä. Ne on lähinnä rinnastettava louhikkomaihin. Kivisyyden yhteydessä taas käsitellään kovia maita, joissa on vaihteleva määrä kiviä tai lohkareita, mutta joissa kuitenkin on voitu määrittää metsä tyyppi, siis kasvullisia metsämaita. Sekä kallioisuuden ja louhikkoisuuden että kivisyyden kohdalla tarkas tellaan niiden määrällistä ja paikallista esiintymistä. Arvioinnissa oli maastossa mitattu joka kilometrin päässä ns. täyskoeala ja näiden puolivälissä välikoeala. Koealoilla täytetyistä lomakkeista otet P. J. Viro 49.4 6 tiin tietoja erikoisiin maantutkimuslomakkeisiin, joiden perusteella tämä selvittely pääasiassa tapahtuu. Näihin lomakkeisiin otettiin tiedot koealan sijainnista, metsätyypistä, puustosta ja maasta. Puustosta merkittiin kort tiin tiheys ja paksuimpiin luokkiin kuuluvien puiden lukumäärä, sekä mita tuista valtapuista rinnankorkeusläpimitta, pituus ja ikä puulajeittain. Maasta merkittiin kaltevuuden suunta ja määrä, maalaji ja arvioitu kivi syysluokka, sekä missä kivisyys oli mitattu, yksityiset mittaushavainnot. Aineiston käsittelyssä merkittiin kortteihin laskettu keskimääräinen painumaluku ja sen mukaan ns. mitattu kivisyysluokka sekä eri puulajien laskettu valtapituus 60 v. iällä. Kasvullisen kovan maan koealoja kertyi maantutkimustarkoitukseen kaikkiaan yli 20 000, mutta lähes 5 000 oh hylättävä puutteellisten merkintöjen vuoksi. Siten aineisto käsittää 4 038 sellaista koealaa, joilla kivisyys on sekä arvioitu että mitattu, ja 11 472 koealaa, joilla kivisyys on vain arvioitu. Huonokasvuisien ja joutomaiden koealoja kertyi 1 189 kpl. Arvioimislinjoilla oli tehty koko ajan havaintoja, jotka oh merkitty erikoiseen linjakuviolomakkeeseen. Myös tätä aineistoa on käytetty hyväksi nyt tehtävässä selvittelyssä. Käsiteltäessä tämän arvioinnin maalajeista antamia tietoja todettiin, että ryhmänjohtajille annettu opetus, jonka tarkoituksena oh ollut pereh dyttää maalajin määrittämiseen, oli ohut riittämätön, sillä selvät merkit osoittavat maalajin hyvin usein tulleen määritettyä virheellisesti. Sen vuoksi ei tässä tutkimuksessa käsitellä maalajeista kertynyttä aineistoa; niiden kohdalta on tyydyttävä aikaisempiin selvittelyihin. Tämän tutkimuksen teki mahdolliseksi valtakunnan metsien inven toinnin johtajan, professori Yrjö Ilvessalon sille suopea suhtau tuminen. Tutkimuksen nyt valmistuessa on tekijällä mieluisa velvollisuus kiittää häntä tästä, samoinkuin tutkimuksen eri vaiheissa saamastaan avusta. Professorit Viljo Kujala, Risto Sarvas ja Peitsa Mikola ovat antaneet tekijälle tutkimuksen eri vaiheissa arvokkaita neuvoja, joista parhaat kiitokset. Tekijä on myös kiitollisuuden velassa kenttätöiden suorittajille samoin kuin niille henkilöille, jotka ovat avustaneet tutkimuksen sisätöissä. Kallioisuus ja louhikkoisuus Kallioisuudella tarkoitetaan tässä sellaisten maiden esiintymistä, joissa kiinteä peruskallio on siinä määrin esillä, että kasvupaikan viljavuus siitä syystä on niin paljon huonontunut, että ne on luokiteltava huonokasvuisiksi tai joutomaiksi. Louhikkomaat on luokiteltu huonokasvuisiksi tai jouto maiksi erittäin runsaasti esiintyvien lohkareiden vuoksi. Arvioinnin koealakortit ryhmitettiin aluksi maankäyttöluokan mukaan lääneittäin. Taulukossa 1 on esitetty kallioisten ja louhikkoisten huono kasvuisten ja joutomaiden esiintyminen lääneittäin. Huonokasvuisten metsämaiden koealoista osui kallio- ja louhikkomaille 1 085, joutomaiden koealoista 104. Koska koealojen lukumäärä on näin vähäinen, katsottiin tässä parhaaksi esittää kallio- ja louhikkomaat yhdessä. Arvioimislinjojen väli vaihteli eri osissa maata 6.5 —20 km:iin, mutta taulukossa 1 on esitetty koealojen lukumäärät muunnettuna yleisintä eli 13 km linjaväliä vastaa viksi, jotta eri läänien lukuja olisi helpompi verrata keskenään. Taulukko Taul. 1. Kallio- ja louhikkomaiden esiintyminen koealoilla. Table 1. Rocky and, bouldery soils on sample plots. Lääni Huono- kasvuisia Poorly productive Jouto- maita Waste lands Yhteensä Total Huono- kasvuisia Poorly productive Jouto- maita Waste- lands Yhteensä Total District Koealojen luku, kpl No. of sample plots % kovan metsämaan koealoista % of firm forest land sample plots Ahvenanmaa 33 18 51 26.4 14.4 40.8 Uusimaa 121 7 128 15.7 0.9 16.6 Turku—Pori 212 13 225 13.8 0.8 14.6 Häme 73 1 74 4.4 A 4.4 Kymi 72 0 72 8.0 0 8.0 Mikkeli 86 6 92 5.1 0.3 5.4 Kuopio 87 2 89 3.1 0.1 3.2 Vaasa 119 4 123 4.9 0.2 5.1 Oulu 50 2 52 1.5 A 1.5 Lappi 290 49 339 5.0 0.8 5.8 Etelä-Suomi — South Fin- land 803 51 854 6.8 0.4 7.2 Pohjois-Suomi — North Fin- land 340 51 391 3.7 0.5 4.2 Koko maa Whole of Finland 1 143 102 1 245 5.4 0.5 5.9 8 P. J. Viro 49.4 Kuva 1. Kallio- ja louhikkomaiden osuus kovan metsämaan alasta. Fig. 1. Rocky and bouldery soils as percentage of firm, forest land. Suomea metsämaiden kivisyydestä 49.4 9 2 Taul. 2. Kallio- ja louhikkomaiden esiintyminen linjakuvioilla. Table 2. Rocky and bouldery soils on the survey lines. esittää myös näiden maiden koealojen sadanneksen kunkin läänin kovan metsämaan koealamäärästä. Käsitteeseen »kova metsämaa» on tässä sisäl lytetty myös avokalliot ja -louhikot. Etelä-Suomella tarkoitetaan maan eteläosaa Oulun läänin rajaan asti, Pohjois-Suomella Oulun ja Lapin lää nejä. Kuten taulukosta nähdään, vaihtelee huonokasvuisten kallio- ja lou hikkomaiden esiintyminen eri lääneissä melkoisesti. Suhteellisesti eniten näitä maita esiintyy Ahvenanmaalla ja Lounais- ja Etelä-Suomen ranni kolla, vähiten Oulun läänissä. Joutomaihin kuuluvia kallio- ja louhikko maita esiintyy pääasiassa vain Ahvenanmaalla. Pieneösä määrässä esiintyy niitäkin Lounais- ja Etelä-Suomen rannikkoalueella sekä Lapissa, mutta muussa osassa Suomea niitä on hyvin vähän. Koska kallio- ja louhikkomaita edustava koealamäärä on liian pieni niiden alueittaisen esiintymisen tarkempaa selvittelyä varten, tarkastellaan näiden maiden esiintymistä myös linjaku vioilla. Aineiston tilastollista käsit telyä varten oli metsäntutkimuslaitoksen arvioimisösastolla laskettu kaikki päätulokset 10 km pituisia linjan osia kohti, ja näitä laskelmia saatiin osas ton esimiehen hyväntahtoisella luvalla käyttää hyväksi tässä tarkastelussa. Lääni District Huonokasvuiset maat Poorly productive lands Joutomaat Waste lands Yhteensä Grand Kallio Rocky Louhikko Bouldery Vaaran laki HÜÜOP8 Yhteensä Total Kallio Rocky | Louhikko Bouldery Yhteensä Total Total % kovan metsämaan alasta — % of firm forest t land Ahvenanmaa 22.4 22.4 23.8 23.8 46.2 Uusimaa 12.8 i 0.8 — 13.6 2.4 A 2.4 16.0 Turku—Pori 11.5 | 0.5 — 12.0 2.8 A 2.8 14.8 Häme 3.5 0.3 3.8 0.1 A 0.1 3.9 Kymi 5.0 0.1 — 5.1 0.5 A 0.5 5.6 Mikkeli 4.6 0.3 — 4.9 0.4 0.1 0.5 5.4 Kuopio 1.7 0.4 — 2.1 0.1 0.1 0.2 2.3 Vaasa 3.4 0.6 — 4.0 0.3 0.4 0.7 4.8 Oulu 0.9 A 0.1 1.0 A 0.1 0.1 1.1 Lappi 0.7 1.5 2.3 4.5 0.1 1.0 1.1 5.6 Etelä-Suomi — South Finland 5.3 0.4 A 5.7 1.0 0.1 1.1 6.8 Pohjois-Suomi ■— North Finland ... 0.8 0.9 1.5 3.2 0.1 0.6 0.7 3.9 Koko maa Whole of Finland 3.3 0.6 0.7 4.6 0.6 0.4 1.0 5.6 P. J. Viro 10 49.4 Sopivan aluejaon löytämiseksi jaettiin linjat kartalla 20 km osiin, ja kunkin osan kohdalle merkittiin kuinka suuri osa siitä oli nyt kyseessä olevia maita. Esiintymisrunsaus laskettiin tässäkin sadanneksena kovan metsämaan alasta. Kallio- ja louhikko maiden esiintymisrunsaudet linjaku vioilla on esitetty kuvassa 1, sekä lääneittäin taul. 2. Taulukossa on esitetty erikseen kallio-, louhikko- ja vaaranlakimaat. Kuvassa sensijaan on esitetty näiden kaik kien yhteinen runsaus. Tässäkin on tulokset muunnettu 13 .km linjaväliä vastaaviksi. Kaiken kaikkiaan esiintyi linjoilla näitä maita seuraavasti: Kuvasta ja taulukosta nähdään, että runsaiten kallio- ja louhikkomaita on näidenkin tulosten mukaan Lounais- ja Etelä-Suomen saaristossa ja ran nikolla sekä vähiten Kainuun—Oulun seudulla. Kovan metsämaan alasta on Ahvenanmaalla kallioista ja louhikkoista lähes puolet, kun vastaava luku Oulun läänissä on vain 1.1%. Taulukoista 1 ja 2 nähdään, että koeala-aineisto ja linjakuvioaineisto antavat jossain määrin erilaisen kuvan maan kallioisuudesta ja louhikkoi suudesta. Huonokasvuisia maita on enemmän koeala-aineiston mukaan, joutomaita linjakuvioaineiston mukaan. Yhteismäärä on yleensä linjakuvio aineiston mukaan suurempi. Tässä on katsottava linjakuvioaineiston an tavan luotettavamman kuvan kallio- ja louhikkomaiden esiintymisestä, sillä näille maille sattuneiden koealojen lukumäärä on varsin vähäinen. Saatujen lukujen mukaan saattaa huonokasvuisen kaiho- ja louhikko maan osuus eri lääneissä vaihdella yli 20-kertaisesti, mutta joutomaan vas taavat luvut vaihtelevat jopa yli 200-kertaisesti. Verrattaessa taulukoiden 1 ja 2 lukuja huomataan vaihtelun linjakuvioihin perustuvissa luvuissa olevan suuremman. Kallioisen ja louhikkoisen huonokasvuisen ja joutomaan run sauden suhde vaihtelee melkoisesti eri osissa maata. Ainoastaan Ahvenan maalla on joutomaata enemmän kuin huonokasvuista, sisämaassa on jouto maan ala vain korkeintaan 10 % huonokasvuisen maan alasta. Taulukosta 2 huomataan edelleen, että saaristossa ja rannikolla on kallio maita paljon enemmän kuin louhikkomaita. Samoin on asianlaita myös Etelä-Suomen sisämaassa sekä Oulun läänissä, mutta niiden välinen suhde luku on täällä paljon pienempi. Lapin läänissä sensijaan on louhikkoisia maita runsaammin, ja huonokasvuisia kalliomaita on Lapin läänissä vähem män kuin muissa osissa maata. Oulun läänissä on kaikkia näitä maita huono- jouto- kasvuisia maita kalliomaita 367.2 km 68.3 km louhikkomaita 72.4 » 40.9 » vaaranlakimaita 73.3 » — 49.4 Suomen metsämaiden, kivisyydestä 11 hyvin vähän, ja yhteismäärä on Oulun läänissä paljon pienempi kuin muissa lääneissä. Kallio- ja louhikkomaiden erilainen alueittainen esiintyminen on seu rauksena maamme geologisista vaiheista. Jääkauden aikaisen mannerjään sulaessa syntyvät irtaimet maalajit peittivät alleen kalliopohjan, ja miltei koko Etelä-Suomi oli jään sulaessa veden alla. Maan noustessa merestä huuhtoivat aallot kalliopohjaa peittävää maata ja riippui paikallisista olo suhteista, kuinka perusteellisesti huuhtoutuminen tapahtui. Kalliota peit tävien maapatjojen paksuudet eivät alunperin liene vaihdelleet kovinkaan suurissa rajoissa, vaan maanpinnan muodon määräsi pohjakallio. Huuhtou tumisen voimakkuus riippui siten varsinkin maanpinnan kaltevuuden mää rästä ja suunnasta, edessä olevan ulapan laajuudesta sekä maan kohoamis nopeudesta. Kaikissa näissä suhteissa on Ahvenanmaa erikoisasemassa, joten kalliomaiden runsaus siellä samoinkuin Lounais-Suomen rannikolla on helposti ymmärrettävissä. Yleisesti voidaan sanoa, että koko Etelä-Suomi on ollut jääkauden jälkeen veden alla ja että Lapin lääni on veden koske matonta maata. Siitä johtuneekin kalliomaiden runsaampi esiintyminen Etelä-Suomessa ja vähäinen esiintyminen Lapissa. Vaikeampi on selittää, mistä johtuu, että näiden maiden määrä Oulun läänissä on pieni, sillä suurin osa tätäkin aluetta on jääkauden jälkeen ollut veden peittämänä. Laskettuna koko maa-alasta, oli kallio- ja louhikkomaita 111 inven toinnin mukaan seuraavasti: Edellisessä valtakunnan metsien inventoinnissa saatiin näiden maiden osuus maa-alasta seuraavaksi (Ilvessalo 1943): Verrattaessa näitä tuloksia keskenään huomataan, että Etelä-Suomessa kaiho- ja louhikkoinaan osuus on nyt saatu jonkinverran suuremmaksi, Pohjois-Suomessa pienemmäksi ja että koko maata koskevat luvut ovat likimain ennallaan. Suurimpana syynä havaittuihin eroihin Menevät edel lisen arvioinnin jälkeen rauhanteossa tapahtuneet alueluovutukset. Etelä- Pohjois- Suomi suomi Koko maa huonokasv. metsämaalla ... 3.0 7 % 1-36 % 2.2 6 % joutomaalla 0.6 2 » 0.32 » 0.44 » yhteensä 3.6 9 » 1.68 » 2.70 » Etelä- Pohjois- Suomi suomi Koko maa huonokasv. metsämaalla ... 2.6 3 % 1.92 % 2.3 2 % joutomaalla 0.3 7 » 0.43 » 0.3 9 » yhteensä 3.00 » 2.3 5 » 2.71 » Kivisyys Yleistä Kivisyydellä tarkoitetaan kivien (kooltaan 2—20 cm) ja lohkareiden (> 20 cm) esiintymistä maassa. Kivisyyden määrä ilmoitetaan esim. kivien ja lohkareiden sadannesosuutena maan tilavuudesta. Käytännön tarvetta varten kivisyys voidaan mitata esim. teräspuikon keskimääräisenä painu mana maahan (vrt. Viro 1947). Valtakunnan metsien 111 inventoinnissa kivisyys arvioitiin silmävarai sesti jokaisella kasvullisen kovan maan koealalla kolmea luokkaa käyttäen. Sen lisäksi kivisyys määritettiin mittaamalla niillä koealoilla, joiden met sikkö oli luonnontilainen tai alhaalta päin metsänhoidollisesti tyydyttävästi käsitelty ja tiheydeltään vähintään 0.6. Kivisyys määritettiin e. m. pai namismenetelmällä, mittaamalla 13 kohdasta koealalla, miten syvälle teräs puikko voitiin painaa maahan. Mittauspaikat oli määrätty siten, että yksi havainto tehtiin koealan keskipisteessä sekä muut 12 keskipisteestä 5.64, 12.62 ja 17.84 m päässä linjan suunnassa eteen- ja taaksepäin sekä linjaa vastaan kohtisuoraan kummallekin puolelle. Koealan painuma-arvojen keskiarvoa nimitetään tämän koealan kivisyysindeksiksi (Ki). Koska aikai semmin on todettu, että maan viljavuuden kannalta on tärkeintä pinta kerroksen kivisyys, mitattiin tässä tutkimuksessa 30 cm paksuisen pinta maakerroksen kivisyys. Kivisyysluokat, kivisyysindeksit ja kivisyyssadannekset vastaavat toi siaan seuraavasti: Mitä kivisempää maa on, sitä pienempi on siis sen kivisyysindeksi ja sitä suurempi sen kivisyyssadannes. Indeksin pienentyessä 3 cm lisääntyy kivi syys 10 %. Siten kivisyysindeksiluokan 30—27.1 cm kivisyys on o—lo.o %, luokan 27.0—24.l cm 10.l—20.0 % jne., ja luokan 3.0—0 cm kivisyys 90.1—100 %. Kivisyyden mittaus suoritettiin humuksen ja kivennäismaan rajasta lähtien 5 cm luokissa. Jokainen havainto merkittiin erikseen muistiin siten, että painuma 0—2.5 cm merkittiin = 0 cm, 2.5—7.5 cm = 5 cm, jne. ja 27.5—30 cm = 30 cm. Kun puikko painui 30 cm syvemmälle merkittiin se 30:ksi. Kaikkiaan mitattiin kivisyys koko maassa 4 038 koealalta. Suurin kivisyys- kivisyys- kivisyys- luokka indeksi sadannes I = vähäkivinen >21.i cm <30.o % II — kivinen 21.0—12.1 » 30.1—60. o » III = erittäin kivinen <12.o » > 60. l » -19.4 Suomen metsämaiden, kivisyydestä 13 osa kivisyyttä koskevista tuloksista esitetään seuraavassa kivisyysindeksiä käyttäen. Tarvittaessa ne on helppo muuntaa vastaaviksi kivisyyssadan neksiksi e. m. muuntolukuja käyttäen. Eri ryhmänjohtajien suorittamien kivisyysmittauksien määrä vaihtelee suuresti johtuen mm. siitä, että koealat, joilla kivisyys selvitettiin myös mittaamalla, määräytyivät ohjeiden mukaan puuston perusteella ja niiden valinta oli siten jossain määrin subjektiivista. Laskettuna kasvullista kovaa metsämaata kohti mitattiin kivisyys keskimäärin 2.5 4 km välein, siis noin joka viidennellä koealalla. Eri arviointiryhmissä tämä luku vaihtelee yleensä 1.4—6.9 km, mutta yhdessä ryhmässä se on 0.6 6 km, siis kivisyys on mitattu melkein jokaisella koealalla, ja yhdessä ryhmässä 10.2 km. Kivisyyden mittauksen tarkkuudesta Kun painamismenetelmä kivisyyden mittaamiseksi kehitettiin, tarkastel tiin samalla kertyneen havaintoaineiston perusteella kivisyysindeksin luotet tavuuden riippuvuutta suoritettujen painumismittausten lukumäärästä. Tällöin vielä suoritettiin mittaus painamalla puikko niin syvälle maahan kuin mahdollista. Tällöin saatiin tulokseksi, että kivisyys on mitattava n. 30 paikasta koealalta (Viro 1947). Myöhemmät tutkimukset ovat osoitta neet, että maan viljavuuden kannalta on tärkeintä tietää maan pintaker roksen kivisyys, ja sen vuoksi nykyään mitataankin 30 cm paksuisen pinta maakerroksen kivisyys (Viro 1952). Alkuperäisen menetelmän mukaan suurimmat esiintyvät painuma-arvot olivat 1 m, uudistetun menetelmän mukaan 30 cm. Tämä mittaustavan muutos pienentää suuresti havain noissa esiintyvää hajontaa. Laskettaessa eräässä aineistossa hajonta kum mallakin menettelytavalla saaduille havainnoille, saatiin tulokseksi, että suoritettaessa mittaus uudistetun menetelmän mukaan, tulosten hajonta oli vain puolet alkuperäisestä hajonnasta. Uudistetun menetelmän mukaan saatu kivisyysindeksi on siis tilastollisesti alkuperäisen menetelmän antamaa luotettavampi, jos molemmilla tavoilla on tehty sama määrä havaintoja. Vertaamalla painamismenetelmän antamia tuloksia niihin jotka saatiin erottamalla kivet maasta seulomalla, on todettu, että alkuperäinen paina mismenetelmä antaa tilastollisesti varsin luotettavan kuvan maan kivisyy destä. Tyytymällä uudistetulla menetelmällä samaan suhteelliseen tarkkuu teen voidaan edelläolevan mukaan nojautua myös pienempään havainto määrään. Painamismenetelmällä saatu tulos on luonnollisesti sitä luotettavampi mitä useampia painumismittauksia kullakin koealalla suoritetaan. Tekijän toisia tutkimuksia varten keräämän aineiston avulla voidaan tarkastella miten tuloksen tarkkuus riippuu mittausten lukumäärästä. Kivisyys on mitattu 156 koealalta sadasta paikasta. Tästä aineistosta otettiin kullakin koealalla tietyllä tavalla eri määriä yksityisiä mittaushavaintoja ja lasket P. J. Viro 49.4 14 tiin paljonko keskiarvo kulloinkin poikkeaa siitä, joka oli saatu sataa mit tausta käyttäen. Tulosten hajonta oikeana pidetystä 100 mittauksen tulok sesta laskettiin kaavalla Kuva 2. Kivisyysindeksin hajonnan (a) riippuvuus mittausten lukumäärästä. Fig. 2. Dependence of the standard deviation (a) of the stoniness index on the number of measurements. Kuva 2 esittää kivisyysindeksin hajonnan riippuvuutta mittausten luku määrästä. Tässä tutkimuksessa maan kivisyys mitattiin tietyillä koealoilla 13 paikasta. Kuvan mukaan on kivisyysindeksin hajonta silloin 2.3 cm. Edempänä (s. 17) osoitetaan, että I ja II kivisyysluokan maiden keskimää räisten kivisyysindeksien ero on 8.9 cm, II ja 111 8.3 cm. Kaksinkertainen hajonta on siis noin puolet luokkavälistä, toisin sanoen yli 90 % kivisyys indeksistä poikkeaa todellisesta vähemmän kuin puoli luokkaväliä. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan kivisyyden vaikutusta metsämaan viljavuuteen etupäässä kivisyysluokittain. Edellä olevan mukaan tulee kivi syys määritettyä tyydyttävällä tarkkuudella kun kivisyys mitataan 13 pai kasta koealalla. Kuitenkin on tätä lukua pidettävä suoritettavien mit tausten minimimääränä ja olisi ollut suotavaa, että mittaus olisi suoritettu useammista kohdista. / Zdx 2 °-\N 49.4 Suomen metsämaiden kivisyydestä 15 Kivisyyden arvioinnin tarkkuudesta Kivisyys arvioitiin silmävaraisesti kasvullisen kovan maan kaikilla koe aloilla, myös niillä, joilla se mitattiin. Ohjeen mukaan oli kivisyys arvioi tava ennen mittausta, jotta nähtäisiin voidaanko, ja minkälaisella varmuu della, kivisyys saada selville ilman mittauksia. Taulukossa 3 on esitetty se aineisto, jossa kivisyys on määritetty sekä arvioimalla että mittaamalla. Kuhunkin arvioituun luokkaan kuuluvasta aineistosta esitetään myös sen jakaantuminen maan kivisyysindeksin mu kaan. Kivisyysindeksit on jaoteltu 3 cm ryhmiin, eli maan kivisyys jaoteltu 10 % ryhmiin. Yksityiskohtaisesti esitetään vain koko maan aineiston j akaantuminen. Taul. 3. Aineiston jakaantuminen arvioidun ja mitatun kivisyyden mukaan. Table 3. Distribution of the material according to estimated and measured stoniness. Kuva 3. Eri kivisyysluokkien aineiston jakaantuminen kivisyysindeksin mukaan. Fig. 3. Distribution of the material of the different stoniness classes according to the stoniness index (Ki). Kivisyysindeksi, cm - - Stoniness index, cm. - 00* oi - O Yhteensä Arvioitu kivisyysluokka (M | (M I 7 7 7 7 CO I CO 1 Total Estimated stoniness class 1 O © i o o o O 1 o °. 1 CO "«il i oö o CQ d cd CO N (N (M r-1 Koealoja, 1 £pl. — No. oi sample plot S I 428 336 384 355 320 184 96 31 5 2 139 II 13 28 91 190 259 291 224 138 34 5 1 273 iii — 1 4 23 46 96 147 154 129 26 626 Yhteensä — Total 441 365 479 568 625 571 467 323 168 31 4 038 16 P. J. Viro 49.1 Myös kuva 3 esittää miten eri kivisyysluokkiin arvioidut maat sekä koko aineisto jakaantuvat kivisyysindeksin mukaan. Eri kivisyysluokkien ja koko aineiston jakaantumisessa huomataan tiettyä keskittymistä: I kivi syysluokkaan arvioidun aineiston huippu on mittausten mukaan I ja II kivisyysluokan rajalla, II luokan huippu on lähellä 111 luokan rajaa, ja 111 luokan huippu hieman luokan vähäkivisemmässä laidassa. Koko aineistossa huippu on keskellä II kivisyysluokkaa. Taul. 3 esitetty aineisto jakaantuu eri kivisyysluokkiin seuraavasti: Esitetyt luvut osoittavat hyvin selvästi, että silmävaraisen arvion mu kaan metsämaan kivisyys on saatu keskimäärin liian pieneksi. Onhan yli puolet koealoista viety ensimmäiseen kivisyysluokkaan, kun siihen mit tauksen mukaan kuuluu vain vajaa kolmannes koealoista. Silmävaraisessa kivisyyden arvioinnissa syntyvää virhettä valaisee vielä selvemmin taul. 4. Siitä nähdään, että varsinkin I ja II kivisyysluokkaan kuuluviksi arvioitujen maiden kohdalla syntynyt virhe on suuri. 111 kivi syysluokkaan arvioiduista maista sitävastoin kuuluu tähän luokkaan mit taustenkin mukaan lähes 3/4. Kivisimpien maiden kivisyyden arviointi on siten ilmeisesti helpompaa kuin vähemmän kivisten. Taul. 4. Arvioidut ja mitatut kivisyysluokat. Table 4. Estimated, and measured stoniness classes. Arvioitujen kivisyysluokkien keskimääräiset kivisyysindeksit ja vas taavat kivisyyssadannekset ovat tässä aineistossa: i ii iii arvioinnin mukaan ... 53.0% 31.5 % 15.5 % mittauksen mukaan 31.8 » 43.7 » 24.5 » Arvioitu kivisyysluokka Estimated stoniness class Mitattu kivisyysluokka Measured stoniness class I II j III Yhteensä Total Koealoja, % - — Sample plots, % i I 53.6 40.2 6.2 lOO.o ii 10.4 58.1 31.5 lOO.o m 1 0.8 | 26.4 72.8 100.0 kivisyysindeksi kivisyyssadannes I — 21.2 ± 0.12 cm 29.3 % II — 14.6 ± 0-14 » 51-3 % III = 9.5 ± 0.18 » 68.3 % keskimäärin 17.3 » 42.3 % 49.4 Suomen metsämaiden kivisyydestä 17 3 121—58/1, 77 Arvioitujen kivisyysluokkien kivisyysindeksien keskiarvot eroavat tilas tollisesti erittäin merkitsevästi toisistaan. I ja II luokan kivisyysindeksien erotuksen suhde keskivirheeseensä on 39.8, II ja 111 luokan vastaava luku on 25.0. Laskettaessa mittauksen mukaan eri kivisyysluokkiin kuuluvien maiden kivisyysindeksit, ovat vastaavat keskiarvot seuraavat: I = 25.4 cm II = 16.5 » 111 = 8.2 » Verrattaessa näitä kahta lukusarjaa huomataan, että arvioiduissa kivi syysluokissa maiden mitattu kivisyys on ensimmäisessä ja toisessa kivisyys luokassa suurempi kuin näihin kivisyysluokkiin mittauksen mukaan kuulu vien maiden kivisyys. Ensimmäiseen kivisyysluokkaan arvioitujen maiden keskimääräinen kivisyysindeksi on 4.2 cm pienempi eli kivisyys 14. o % suurempi kuin mittauksen mukaan tähän luokkaan kuuluvien. Vastaava ero toisessa kivisyysluokassa on 1.9 cm (6.3 %). Erittäin kivisten maiden kohdalla virhe on päinvastainen; ne on arvioitu keskimäärin vähemmän kivisiksi kuin mittaukset osoittavat. Ero on 1.3 cm eli 4.4 %. Kivisyysluokkien keskimääräisten kivisyysindeksien erot ovat: Nämäkin luvut osoittavat, että kivisyyden arviointi ei ole täysin onnistunut, sillä arvoitujen luokkien kivisyysindeksien väliset erot ovat liian pienet. Tämä johtuu siitä, että varsinkin ensimmäisen mutta myös toisenkin kivi syysluokan maiden kivisyys on keskimäärin arvioitu liian pieneksi ja kol mannen kivisyysluokan maiden liian suureksi niinkuin edellä osoitettiin. Metsämaan kivisyyden silmävaraisen arvioinnin mahdollisuuksia selvit tää myös yksityisten ryhmänjohtajien saamien tulosten tarkastelu. Ku hunkin kivisyysluokkaan arvioinnin ja mittauksen perusteella kuuluvien koealojen lukumäärän suhdeluvut ovat seuraavat: Myös eri ryhmien suhdeluvut osoittavat, että kivisyys yleensä arvioidaan liian pieneksi, sillä II kivisyysluokkaan arvioitujen koealojen lukumäärä on vain 2 tapauksessa mittausten mukaan tähän luokkaan kuuluvien luku määrää suurempi ja 111 luokassa vain yhdessä tapauksessa, ja I kivisyys luokkaan kuuluu arvioinnin mukaan aina enemmän koealoja. kivisyys arvioitu kivisyys mitattu I— II 6.6 cm 8.9 cm II—III 5.1 » 00 O i II III koko aineisto 2.16 0.72 0.49 ryhmät, alin 1.14 0.5 0 0.25 » , ylin 5.04 1.16 1.31 18 P. J. Viro 49.4 Silmävaraisen arvioinnin tarkkuutta osoittaa, monessako tapauksessa arviointi on osunut oikeaan. Koko aineistossa arviointi on osunut oikeaan 58 % tapauksista; eri ryhmissä vastaava sadannes on 37 —67. Yleensä siis melkein joka toinen arvio on virheellinen. Arviointia voitaneen pitää hyvin onnistuneena, kun mitattu kivisyys ei poikkea arvioidusta enempää kuin ± 10 %. Koko aineistosta täyttää tämän ehdon 78 % ja eri arviointiryh missä vastaava luku on vaihdellen 61—84 %. Keskimäärin kivisyys arvioinnin on näin ollen katsottava onnistuneen hyvin n. kolmessa tapauk sessa neljästä. Edellä todettiin jo, että 111 kivisyysluokkaan kuuluvien maiden kivi syyden arviointi on helpointa, niiden kohdalla syntynyt virhe on pienempi kuin muiden kivisyysluokkien kohdalla. Lohkareiden esiintyminen maassa on paljon selvemmin havaittavissa kuin kivien, ja siten kivisyyden silmävarainen arviointi lieneekin perustunut pääasiassa lohkareiden määrän arviointiin. Määritelmän mukaan kivisyys aiheutuu joko lohkareista tai kivistä tai niistä molemmista. Eräässä tekijän aineistossa, joka käsittää 226 moreeni maan koealaa, on maassa karkeampia aineksia seuraavasti: Lohkareita on siis keskimäärin kaksi kertaa niin paljon kuin kiviä, ja lohka reet vaikuttavat siten paljon enemmän maan kokonaiskivisyyteen. Maini tussa aineistossa on lohkareiden ja kivisyyden määrien välinen korrelaatio kerroin 0.913 ± O.on, kivien ja kivisyyden määrien välinen 0.695 ± 0.035. Esitetyt luvut osoittavat, että jos lohkareiden määrä maassa tunnetaan, niin kivisyys tunnetaan myös melkoisella todennäköisyydellä. Edellä tultiin siihen tulokseen, että kivisyyden arviointi on perustunut lohkareiden mää rään. Ilmeisesti lohkareitakin on kuitenkin hyvin usein vaikea havaita humuskerroksen läpi, koska arvioinnin perusteella maan kivisyys on saatu liian pieneksi. Koska kivisyyden arvioiminen on siis varsin epävarmaa, käydään metsä maan kivisyyttä ja sen merkitystä koskeva tarkastelu pääasiassa sen aineis ton osan perusteella, jossa kivisyys on myös mitattu. Metsämaa kivisyys Edellisessä kappaleessa esitetyt luvut osoittavat, että metsämaamme ovat varsin kivisiä, sillä maista kuuluu mittausten mukaan I kivisyys lohkareita kiviä kivisyys 21.5 ± 1.10 % 10.5 ± 0.48 % 32.0 ± 1.25 49.4 Suomen metsämaiden kivisyydestä 19 luokkaan 31.8 %, II kivisyysluokkaan 43.7 % ja 111 kivisyysluokkaan 24.5 %, ja maiden keskimääräinen kivisyys on 42.3 %. Koko kasvullisten kovien metsämaiden aineistossa on kivisyys mitattu eri kivisyysluokissa seuraavasti: I kivisyysluokan maista. 23.8 % II » » 31.3 » 111 » » 25.7 » koko aineisto 26.0 » Jos kivisyys olisi mitattu kaikissa kivisyysluokissa suhteellisesti yhtä mo nella koealalla, olisi keskimääräinen kivisyys 41.6 %. Ero tämän ja nyt havaitun välillä on merkityksettömän pieni. Ylläoleva asetelma osoittaa myös, että kivisimmillä mailla on kivisyys mittauksia suoritettu suhteelli sesti yhtä paljon kuin vähemmän kivisilläkin. Tässä tutkimuksessa todetaan myöhemmin (s. 22 ja 24) kaksi muuta tekijää, joiden vaikutuksesta mitattu kivisyys on myös saatu liian suureksi. Nämä virheet aiheutuvat osittain samoista syistä. Kuitenkin, vaikka ne esiintyisivät erillisinäkin, niistä aiheutuisi vain 0.7 cm korjaus keskimää räiseen kivisyysindeksiin. Koko maan keskimääräinen kivisyysindeksi on siten korkeintaan 18.0 cm ja keskimääräinen kivisyys vähintään 40. o %. Aikaisempien tietojen mukaan metsämaamme olisivat olleet hyvin huo huomattavasti vähäkivisempää. Edellisen linja-arvioinnin yhteydessä suori tettujen havaintojen mukaan saatiin seuraavat luvut (Aaltosen 1941 mukaan): Nämä luvut eivät tosin ole täysin vertailukelpoisia tämän tutkimuksen lukujen kanssa, sillä kivisyysluokat on määritelty eri tavalla ja myös alue jako on hieman erilainen. Kovin paljoa nämä seikat eivät kuitenkaan vai kuttane esitettyihin lukuihin. Verrattaessa ylläesitettyjä toisen arvioinnin lukuja kolmannessa ar vioinnissa saatuihin, on jälkimmäisessäkin käytettävä arvioimalla saatuja lukuja. (Pohjois-Suomen metsämaat jakaantuivat kivisyysluokkiin seuraa vasti: I == 64.4 %, II = 23.1 %, 111 = 12.5 %, muut luvut on esitetty taul. 5 (koko aineisto). Huomataan, että Etelä-Suomessa II kivisyysluokan luvut ovat miltei yhtä suuret molempien arvioiden mukaan, mutta 111 kivi kivisyysluokka i II iii Etelä-Suomi 68.1 °/ 97 9 °/ /o L ' • 2 /o 4.7 °/ Pohjois-Suomi 82.8 » 16.0 » 1.2 » Koko maa 72.4 » 24. o » 3.8 » P. J. Viro 49.4 20 syysluokan luku on viimeisen arvioinnin mukaan lähes 4-kertainen edelliseen verrattuna. Pohjois-Suomessa on II kivisyysluokkaankin kuuluvien maiden määrä melkoisesti suurempi kuin edellisen arvioinnin mukaan, ja 111 kivi syysluokkaan kuuluvien maiden määrä on nyt saatu 10-kertaiseksi. Vaikka kivisempien maiden osuus on viimeisessä arvioinnissa saatukin näin paljon suuremmaksi kuin aikaisemmissa, maan todellinen kivisyys on kuitenkin vielä paljon suurempi, niinkuin edellä on osoitettu. Se, että nykyi sessä arvioinnissa on kivisten maiden osuus saatu näinkin suureksi, johtuu siitä, että suoritetut kivisyyden mittaukset ovat tehneet arvioinnin suorit tamisen varmemmaksi. Taul. 5 on esitetty tämän aineiston maiden jakaantuminen kivisyys luokkiin sekä mittauksen että arvion mukaan. Taulukossa esitetään sekä koko aineisto että erikseen ne koealat, joilla kivisyys on myös mitattu. Taul. 5. Aineiston alueittainen jakaantuminen kivisyysluokkiin. Table 5. Regional distribution of the material into stoniness classes. Tarkasteltaessa ensin mitattua kivisyyttä, huomataan että Etelä-Suomen ja Lapin vastaavat luvut ovat likimain yhtä suuret, mutta Oulun läänin luvut osoittavat selvästi vähempää kivisyyttä. Keskimääräiset kivisyysindeksit näillä alueilla ovat: Etelä-Suomi 17.0 ± 0-05 cm Oulun lääni 19.1 i 0.08 » Lapin lääni 16.5 ± 0.0 8 » Alue District Mitatut koealat — J Jakaantumiueu mittauk- sen mukaan Measured distribution leasured sample plots Jakaantuminen arvioin- nin mukaan Estimated distribution Koko arvioidun aineiston jakaantuminen Estimated distribution in whole material I II III 1 1 11 iii I 11 ill 0/ /o °/ /o 0/ /o Etelä-Suomi — South Finland 29.2 45.6 25.2 48.4 1 33.5 18.1 54.5 28.0 17.5 Oulun lääni — Province of Oulu 41.6 43.2 15.2 70.7 ; 22.3 7.0 75.0 17.7 7.3 Lapin lääni — Province of Lapland 30.6 39.0 30.4 50.2 34.0 15.8 57.3 26.8 15.9 Koko maa Whole of Finland 31.8 43.7 24.5 53.0 j 31.5 15.5 58.0 26.3 15.7 49.4 Suomen metsämaiden kivisyydestä 21 Näidenkin lukujen mukaan Etelä-Suomen ja Lapin läänin maiden kivisyys on likimain yhtä suuri, mutta Oulun läänin maat ovat näitä selvästi vähä kivisempiä. Erot ovat tilastollisesti selvästi merkitseviä. Edellä on jo osoitettu, että maat on yleensä arvioitu todellista vähä kivisemmiksi. Taul. 5 luvut osoittavat, että Lapin läänissä on 111 kivisyys luokkaan arvioitu kuuluvan suhteellisesti vähemmän maita kuin Etelä- Suomessa, mutta että todelliset luvut ovat päinvastaiset. I kivisyysluokan kohdalla on mitatun ja arvioidun määrän suhdeluku kaikissa alueissa likimain yhtä suuri. Etelä-Suomessa kuuluu 111 kivisyys luokkaan mittauksen mukaan n. 50 % enemmän maita kuin arvioinnin mu kaan, Lapin läänissä sensijaan 100 % enemmän. Oulun läänissä kivisimpiä maita on vähiten, mutta arvioinnissa syntynyt virhe on suhteellisesti vielä suurempi kuin Lapin läänissä. Syynä virheen suuruuteen Pohjois-Suomessa lienee osittain siellä monin paikoin yleinen paksu humuskerros, joka tasoittaa maanpinnan epätasaisuutta. Tämä tuskin kuitenkaan aiheuttanee näin suurta virhettä. Näyttää siten ilmeiseltä, että Pohjois-Suomessa on maassa vähemmän isoja, maanpinnan yläpuolella kohoavia lohkareita. Pohjois suomen moreenimaat lienevät keskimäärin melkoista karkeampia kuin Etelä-Suomen ja siten siellä roudan nostava vaikutus on vähäisempi. Myös erilaisilla geologisilla olosuhteilla lienee tässä osuutensa. Lappihan on suu relta osalta veden koskematonta maata ja suuret osat Oulun lääniäkin ovat varsin korkeita maita. Taul. 6 on esitetty yksityiskohtaisemmin kivisyyden mittaustulokset näiltä alueilta. Ne osoittavat myös, että Oulun läänissä on suhteellisesti vähemmän erittäin kivisiä ja enemmän vähäkivisiä maita kuin Etelä-Suo Taul. 6. Aineiston alueittainen jakaantuminen kivisyysindeksin mukaan. Table 6. Regional distribution of the material according to stoniness index (Ki). Kivisyysindeksi cm - — Stoniness index, ra. PH T-H CO o 01 -1 PH o Koealojen Alue OI (M I I I iH I lH I t CD CO I T luku District o O O O 1 O o o O o No. of sample (M (M (M CO rH iß S oi o plots % Etelä-Suomi — South Finland 10.7 8.2 10.3 15.0 16.3 14.2 11.4 8.5 4.7 0.7 2 400 Oulun lääni — Province of Oulu 15.3 11.2 15.1 14.3 16.4 12.5 8.8 4.2 1.8 0.4 761 Lapin lääni — Province of Lapland 7.6 9.6 13.3 12.2 12.0 14.8 14.4 lO.o 4.8 1.3 877 Koko maa Whole of Finland 10.9 9.0 11.9 14.2 15.4 14.0 11.6 8.0 4.2 0.8 4 038 P. J. Viro 49.4 22 messa ja Lapin läänissä. Kaikkein kivisimpiä maita näyttäisi Lapin lää nissä olevan suhteellisesti eniten. On kuitenkin otettava huomioon, ettei tämän mitatun aineiston tarvitse edustaa jonkin alueen maiden todellista keskimääräistä kivisyyttä, sillä koe alat, joilla kivisyys mitattiin, on valittu tiettyjen metsikön ominaisuuksien mukaan. Sen vuoksi ei ilman muuta ole syytä tarkastella maan eri osien kivisyyttä tämän aineiston avulla. Lisäksi on otettava huomioon, että koe alat joilla kivisyys on mitattu, jakaantuvat alueittain hyvin epätasaisesti. Kivisien maiden alueittaista jakaantumista tarkastellaankin aluksi koko aineiston avulla. Taulukossa 5 on esitetty myös koko aineiston jakaantuminen arvioi tuihin kivisyysluokkiin. Siitä nähdään, että sekä koko aineiston mukaan että sen aineiston osan mukaan, jossa kivisyys on myös mitattu, 111 kivisyys luokkaan kuuluvien maiden sadannes on vastaavilla alueilla miltei täsmäl leen yhtä suuri. I kivisyysluokan sadannes sitävastoin on koko aineiston mukaan jonkin verran suurempi ja vastaavasti II kivisyysluokan sadannes pienempi kuin myös mitatun aineiston mukaan. Jos mitattu aineisto jakaan tuisi eri kivisyysluokkiin samoin kuin koko aineisto, olisi keskimääräinen kivisyysindeksi 17.6 cm, eli kivisyys 1.0 % nyt havaittua pienempi. Kivisyyden alueittaisuudesta Edellisessä luvussa suoritetun tarkastelun perusteella voidaan päätellä, että suurilla alueilla sen aineiston osan, jossa kivisyys on myös mitattu, voi daan katsoa melkoisen hyvin edustavan kyseessä olevaa aluetta. Ilmeisesti tietyt vaatimukset täyttävät metsiköt ovat kaikilla alueilla jakaantuneet suhteellisesti samalla tavalla kaikenlaisille maille. Näiden toteamuksien jäl keen voidaankin lähemmin tarkastella eräiden alueiden maan keskimääräistä kivisyyttä. Kovin yksityiskohtaiseen alueiden tarkasteluun ei kuitenkaan voida mennä, koska monilla seuduilla suoritettujen kivisyys mittauksien määrä on varsin vähäinen. Maan kivisyyden alueittaista tarkastelua varten merkittiin arvioinnin linjakartalle 20 km pituisina linjan osina eri kivisyysluokkiin arvioitujen maiden esiintyminen. Alueita joissa kivisyys oli likimain yhtä suuri, yhdis tettiin suuremmiksi ja laskettiin, montako kuhunkin kivisyysluokkaan kuu luvaa koealaa tällä alueella oli. Kertomalla kunkin kivisyysluokan koe alojen lukumäärä luokan keskimääräisellä kivisyysindeksillä (I = 21.2 cm, II = 14.6 cm, 111 = 9.5 cm) ja jakamalla summa koko alueen koealamää rällä, saatiin alueen keskimääräinen kivisyysindeksi. Kuva 4 esittää kas vullisen kovan metsämaan jakaantumista alueiden keskimääräisen arvioidun kivisyyden mukaan. Maat on tässä jaettu neljään kivisyysasteeseen. Kuvassa 49.4 Suomen metsämaiden kivisyydestä 23 ei ole esitetty alkuperäisiä alueita, vaan on yhdistetty vierekkäiset alueet, jotka kuuluivat samaan kivisyysasteeseen. Kuva 4. Kasvullisen kovan metsämaan jakaantuminen kivisyysindeksin mukaan. Fig. 4. Distribution of productive firm forest land according to the stoniness index. P. J. Yi r o 49.4 24 Kuvan johdosta on huomautettava, että jokaiseen alueeseen kuuluu kaikkien eri kivisyysluokkien maita. Kuitenkin voidaan sanoa, että vähä kivisimmäksi merkityn alueen maat on hyvin yleisesti arvioitu I kivisyys luokkaan, ja vielä seuraavassakin kivisyysasteessa I kivisyysluokkaan kuu luvia maita on arvion mukaan 50 % tai enemmän. Kivisimmiksi merki tyillä alueilla eri kivisyysluokkien maiden esiintyminen sensijaan voi vaih della hyvinkin suuresti. Esim. kaikkein kivisimpään asteeseen voi kuulua alue, jossa kaikki maat kuuluvat II kivisyysluokkaan tai 50 % I ja 50 % 111 kivisyysluokkaan. Tarkastelemalla niitä koealoja, joilla kivisyys myös mitattiin, saatiin lisäviitteitä siitä, miten muodostetut alueet poikkeavat toisistaan kivisyy teen nähden. Kivisyysmittausten perusteella laskettiin kunkin alueen keski määräinen kivisyysindeksi. Verrattaessa tässä mittausten antamaa kuvaa arvioimalla saatuun, voidaan huomata eroavuuksia yksityisillä alueilla, var sinkin silloin kun alueella on suoritettu vähän mittauksia. Kun yhdistetään koko maassa samaan kivisyysasteeseen (kuva 4) kuuluvat alueet, ovat näiden alueryhmien keskimääräiset kivisyysindeksit seuraavat: Näistä alueista kaksi vähäkivisintä eivät eroa tilastollisesti merkitsevästi toisistaan; muiden väliset erot sitävastoin ovat merkitseviä. Edellä on todettu, että maat on yleensä arvioitu todellista vähäkivisemmiksi. Yllä olevat luvut osoittavat lisäksi, että kivisimmillä alueilla johonkin tiettyyn kivisyysluokkaan arvioitujen maiden kivisyys on keskimäärin suurempi kuin vähäkivisillä alueilla. Kivisyysmittauksia on suoritettu suhteellisesti vähiten vähäkivisimmillä alueilla, n. 21 %:lla koealoista; kaikilla muilla alueilla mittauksia on tehty likimain samoissa suhteissa, 36—38 %. Olettaen, että vähäkivisimmässä alueessa olisi tehty suhteellisesti yhtä paljon havaintoja kuin muissakin ja että ne jakautuisivat samoin kuin nyt tehdyt havainnot, olisi koko maan keskimääräinen kivisyysindeksi 17.5 cm, eli kivisyys 0.6 % pienempi kuin edellä havaittu. l. 2. 3. 4. mitattu Ki, cm 20.2 ± 0.33 19.1 ± 0.18 16.4 ± 0.22 14.5 ± 0.21 laskettu » » 20.2 19.2 17.0 15.0 4 Kivisyyden vaikutus viljavuuteen. Tutkimuksen aineisto ja menetelmät Kasvupaikka Linja-arvioinnissa kerätty aineisto antoi tilaisuuden tutkia myös kivi syyden vaikutusta viljavuuteen. Tähän tarkasteluun käytettiin niitä koe aloja, joiden kivisyys oli selvitetty niittaamalla. Kivisimpien maiden pintakasvillisuuden on todettu olevan hyvin mo saiikkimaista. Kivien päällä saattaa olla jopa verraten yhtenäinen jäkälä kasvusto, mutta kivien väleissä esiintyy varsin vaativiakin kasvilajeja. Biologisia tutkimuksia varten annettujen ohjeiden mukaan metsätyyppi määritettiin kivien väleissä esiintyvien kasvien perusteella. Näitä tutki muksia varten kuului arvioimisryhmään henkilö, jonka tehtävänä oli havain tojen teko eräistä biologisista seikoista, mm. kasvillisuudesta. Tässäkin tutkimuksessa on metsätyypin määritys haluttu perustaa yk sinomaan maan pintakasvillisuuteen. Senvuoksi tyypin määritys tarkistet tiin professori Viljo Kujalan johdolla tehtyjen biologisten tutki musten mukaisesti. Kivisimmille maille olisi ehkä erotettava omat metsä tyyppinsä. Koska sellaisia ei kuitenkaan ole kuvattu, on ne tässä sisälly tetty käytännössä olevaan metsätyyppijärjestelmään. Tässä tutkimuksessa ei metsätyyppien välillä ole havaittu johdonmu kaisia eroja kivisyydessä, metsätyyppien kivisyysindeksien keskiarvot vaih televat epäsäännöllisesti 16 ja 19 cm välillä. Tarkasteltaessa aineiston jakaantumista kivisyysindeksin mukaan, ainoastaan karuimmissa metsä tyypeissä (C 1T—CCIT) havaitaan jonkinlaista keskittymistä. Niihin kuuluu ilmeisesti vähäkivisimpiä hiekkamaita sekä karuja, kivisiä somero- ja mo reenimaita, mutta tuskin ollenkaan vähäkivisiä moreenimaita. Yleensä voidaan aineiston jakaantumisesta päätellä, että kukin metsä tyyppi esiintyy kivisyydeltään ja maalajiltaan mitä erilaisimmilla mailla. Niinpä tavataan lehtojakin kaikista kivisimmillä mailla. Mikään metsä tyyppi, Pyrola-tyyppiä lukuunottamatta, ei siten ole erikoisasemassa kivi syytensä puolesta. Pyrola-tyyppi esiintyy aikaisempien havaintojen mukaan ainoastaan kivettömillä hiesu- ja savimailla. Tämä tutkimus kuitenkin osoittaa sitä esiintyvän jopa II kivisyysluokan maalla. Aineistoon, jossa kivisyys on myös mitattu, sisältyy vain 16 PyT:n koealaa, mutta näyttää ilmeiseltä, että tämä metsätyyppi esiintyy myös savisilla ja hiesuisilla moreenimailla. Yleensä se kuitenkin ilmeisesti esiintyy vähäkivisillä tai kivettömillä mailla. 26 P. J. Viro 49.4 Pyrola- tyypin maiden keskimääräinen kivisyysindeksi oli 25.3 cm. Ne poik keavat siten kivisyytensä puolesta selvästi kaikista muista metsätyypeistä. Puusto Maan viljavuuden osoittajana käytettiin metsikön valtapituutta 60 vuoden iällä, ja kun seuraavassa puhutaan metsikön valtapituudesta, tar koitetaan 60-vuotiaan metsikön valtapituutta. Koska eri metsiköiden ikä mittaushetkellä vaihteli suuresti, muunnettiin todellinen valtapituus vas taavaksi pituudeksi 60 vuoden iällä käyttäen ohjeina Ilvessalon (1920) kasvu- ja tuottotauluissaan esittämiä eri puulajien metsiköiden valta puiden pituutta osoittavia käyriä. Aikaisemmin on nimittäin havaittu (Viro 1947), että valtapuun pituuden kehitystä kuvaavat käyrät kivisillä ja kivettömillä mailla ovat muodoltaan samanlaiset, joten tällainen muun taminen katsottiin luvalliseksi. Tästä saatiin se huomattava etu, että toi siinsa verrattavien metsiköiden lukumäärä lisääntyi moninkertaiseksi ja siten myös tulosten luotettavuus lisääntyi. Jos puun ikä ja pituus on määritetty oikein, voidaan Ilvessalon esittämien käyrien mukaan vastaava pituus 60 vuoden iällä määrittää mel koisella tarkkuudella. Yaltapituutena käytettiin hehtaaria kohti laskien 100 paksuimman puun keskipituutta. Tämän määrittämisessä on voinut syntyä pientä epätarkkuutta, mutta metsikön valtapituus laskettiin 1 m tarkkuudella, ja virhe lienee harvoin ollut luokkaväliä suurempi. Ulkotyöohjeiden mukaan olisi kivisyyden mittaus ollut suoritettava vain luonnonnormaaleissa tai sellaisissa metsiköissä, joita on käsitelty metsän hoidollisesti tyydyttävästi alhaalta päin ja joiden tiheys on vähintään 0.6. Tässä suhteessa on kuitenkin tehty useita poikkeuksia. Aikaisemmin on jo osoitettu, että eri ryhmänjohtajat asettivat erilaiset vaatimukset hyväksyt täville metsiköille, niin että eräät hyväksyivät melkein kaikki metsiköt, eräät taas vain hyvin harvoja. Sen vuoksi onkin aineistosta poistettu yli 80-vuotiaat OMT- ja MT-metsiköt, sekä yli 100-vuotiaat VT- ja CT-met siköt, koska osoittautui, että tämän ikäisistä metsiköistä miltei jokainen ilmeisesti on käsitelty harsintahakkuulla, vaikka ehkä niin kauan sitten, että hakkuun jäljet jo ovat hävinneet. Lisäksi poistettiin joukko nuorempia metsiköitä, joiden puunlukutaulukko selvästi osoitti niissä suoritetun har sintahakkuita. Tarkasteltaessa männiköissä ja kuusikoissa maan kivisyyden vaikutusta kasvupaikan viljavuuteen, oli asianomaisen puulajin oltava metsikön valta puuna. Kuitenkin VT:llä kuusikko ja OMT:llä männikkö kelpuutettiin tar kasteltavien koealojen joukkoon, vaikka a. o. puulaji ei muodostanutkaan metsikön pääpuulajia mutta sitä kuitenkin oli runsaasti, koska nämä puu lajit mainituilla metsätyypeillä harvoin ovat valtapuina. Koivikoiden suh 49.4 Suomen metsämaiden kivisyydestä 27 teen oli käytettävä paljon lievempiä vaatimuksia, sillä koivuvaltaisia metsi köitä tässä aineistossa on hyvin vähän. Sen vuoksi otettiinkin koivua kos kevaan aineistoon kaikki metsiköt, joissa mitattujen valtapuiden joukossa oli koivua. Johtuen koivikoiden ja sekapuuna esiintyvien koivujen käsit telytavasta hakkuiden yhteydessä, on ilmeistä, että aineisto koivikoiden osalta on hajanaisin. Varsinkin aikaisemmin poistettiin varsin yleisesti kaikki mitan täyttävät koivut hakkuissa, vaikka metsikköä muuten olisikin käsitelty metsänhoidollisesti. Eri puulajien metsiköiden kesken jakaantuivat koealat Etelä-Suomessa siten seuraavasti: Koko koealamäärä on tässä saatu vähän suuremmaksi kuin Etelä-Suo mesta mitattujen koealojen yhteismäärä siitä huolimatta, että edellä selos tetuin perustein koealoja on aineistosta poistettu. Se johtuu siitä, että useimmat koivikot ovat olleet havupuuvaltaisia ja siten esiintyvät tässä taulukossa kahteen kertaan, samoin monet OMT-männiköt ja VT-kuusikot. Tämä tutkimuksen osa rajoitettiin yksinomaan Etelä-Suomeen, sillä Oulun ja Lapin läänien alueelta oli samaan metsätyyppiin kuuluvia metsi köitä niin vähän, että aineisto jäi liian pieneksi ja tulos siten epävarmaksi. Käytettävissä oleva aineisto kuitenkin viittaa siihen, että kivisyyden vai kutus maan viljavuuteen on Pohjois-Suomessa saman suuntainen kuin Etelä-Suomessakin, mutta tämä vaikutus näyttäisi olevan heikompi. Metsikköittäinen tarkastelu Yleistä Kivisyyden vaikutusta metsikön valtapituuteen, jota käytettiin kasvu paikan viljavuuden osoittajana, esittävät kuvat 5, 6 ja 7. Matemaattisesti kivisyyden vaikutusta viljavuuteen sekä saadun tuloksen luotettavuutta selvitettiin laskemalla kivisyysindeksin ja valtapituuden välinen korrelaatio kerroin. Saadut korrelaatiokertoimet keskivirheineen ovat: OMT MT VT CT Yhteensä Total Männikkö — Pine stand 153 410 374 66 1 003 Kuusikko — Spruce stand 266 412 150 — 828 Rauduskoivikko — Betula verrucosa 175 254 90 — 519 Hieskoivikko — Betula pubescens .. 45 56 28 — 129 Yhteensä — Total 639 1 132 642 66 2 479 P. J. Yiro 49.4 28 Kaikkien puulajien metsiköissä kaikilla tutkituilla metsätyypeillä on siis kivisyyden ja viljavuuden välillä korrelaatio, joka on tilastollisesti merkit sevä 0.1 % tasolla (Fisher ja Yates 1957). Korrelaatiokertoimet ovat positiiviset, siis Ifivisyysindeksin suurentuessa suurenee myös valta pituus. Maan kivisyyden ja viljavuuden välinen korrelaatio on siten nega tiivinen, eli kivisyyden lisääntyessä maan viljavuus vähenee. Korrelaatiokertoimen ja sen keskivirheen suhde vaihtelee 7—52. Eri puulajien suhteen on tässä huomattavissa varsin selviä eroja. Taulukossa 7 on esitetty eri puulajien metsiköiden keskimääräiset valta pituudet kivisyysluokittain laskettuna sekä mitatun että arvioidun kivi syyden mukaisille kivisyysluokille. Myös kaikkien samaan metsätyyppiin kuuluvien metsiköiden keskimääräiset valtapituudet on esitetty. Kaikki luvut on esitetty keskivirheineen, niin että myös erojen merkitsevyyttä voidaan tarkastella. Kivisyyden vaikutusta maan viljavuuteen on aikaisemmin tarkasteltu vain VT:n ja MT:n männiköissä (Viro 1947). Havaitut kivisyyden ja vil javuuden väliset korrelaatiokertoimet olivat samaa suuruusluokkaa kuin tässäkin tutkimuksessa, mutta ero metsätyyppien välillä oli pienempi. Männiköt Tämän tutkimuksen aineisto on laajin männiköiden osalta, ja se on kul lakin metsätyypillä, kanervatyyppiä mahdollisesti lukuun ottamatta, katsot tava riittäväksi. Tarkasteltaessa taul. 7 esitettyjä mitatun kivisyysluokan mukaan ryh mitettyjä metsikön valtapituuden keskiarvoja nähdään, että kivisyyden lisääntyessä valtapituus pienenee. Myös voidaan todeta, että paremman metsätyypin erittäin kivisten metsiköiden valtapituus on pienempi kuin huonomman metsätyypin vähäkivisen metsikön. (Esim. MT 111 kivisyys luokka ja VT I kivisyysluokka.) Samalla metsätyypillä viereisten kivisyys luokkien samoin kuin samassa kivisyysluokassa perättäisten metsätyyppien metsiköiden keskimääräiset valtapituudet eroavat toisistaan tilastollisesti OMT MT VT CT Männikkö — Pine stand 0.560 ± 0.055 0.736 ± 0.023 0.833 ± 0.016 0.800 ± 0.04 4 Kuusikko —- Spruce stand 0.4 04 + O.osi 0.483 ± 0.038 0.471 ± 0.064 —- Rauduskoi- vikko — Be- tula verrucosa 0.458 ± 0.061 0.652 ± 0. 036 0.669 ± 0.058 — 29 Suomen metsämaiden kivisyydestä 49.4 Taul. P. J. Viro 49.4 30 merkitsevästi. Tämän aineiston mukaan siis myös OMT:n ja MT:n männi köiden valtapituudet eroavat toisistaan merkitsevästi. Kuva 5. Kivisyyden vaikutus männikön valtapituuteen. Fig. 5. The effect of stoniness on the dominant height of pine stands. Valtapituuksien erotuksen suhde keskivirheeseensä on aina II ja 111 kivi syysluokan välillä suurempi kuin I ja II välillä. Tämä, samoin kuin käyrien muoto kuvassa 5 osoittaa, että kivisyyden lisääntyessä sen vaikutus tulee jatkuvasti tuntuvammaksi. Siirryttäessä paremmalle metsätyypille mainitut suhdeluvut pienenevät. Tässä siis metsätyypit eroavat toi sistaan viljavuuden puolesta sitä merkitsevä m min mitä kivisemmistä maista tai karummista metsätyypeistä on kysymys. Kivisyyden ja viljavuuden väliset korrelaatiokertoimet ovat yleensä sitä suuremmat, mitä huonommasta metsätyypistä on kysymys. (Kanerva tyyppi on tässä poikkeuksena, syynä todennäköisesti pieni aineisto 111 kivi syysluokassa.) Saatujen lukujen perusteella voidaan siten pitää todennäköi 49.4 Suomen metsämaiden kivisyydestä 31 senä, että kivisyyden vaikutus maan viljavuuteen on karuilla mailla suu rempi kuin viljavilla. Kivisyyden vaikutuksenhan otaksutaan pääasialli simmin olevan siinä, että kivet ottavat tilaa maassa ja siten vähentävät niiden maalajitteiden, lähinnä hiesun ja saven osuutta, joista kasvit voivat ottaa ravinteita. Silloin kun hienomaa on ravinneköyhää, on hyvin ymmär rettävää, että ravinteiden määrä tulee kivisyyden lisääntyessä viljavuuden miltei yksinomaan määrääväksi kasvutekijäksi. Viljavimmilla mailla, kuten MT:n ja varsinkin OMT:n mailla, hienomaa on ravinnerikkaampaa (Viro 1951) ja siellä toisilla kasvutekijöillä, kuten maan vesi- ja lämpötaloudella, on jo huomattavampi vaikutuksensa, ja siten kivisyyden vaikutus ei siellä enää ole niin voimakas. Kuusikot Kuusikoissa on aineiston kaikilla tarkasteltavilla metsätyypeillä katsot tava olevan riittävän suuri. Tarkasteltaessa taulukkoa 7 voidaan todeta, että myös kuusikoiden valtapuu on sitä pienempi mitä kivisemmistä maista on kysymys. Kun lasketaan kullakin metsätyypillä eri kivisyysluokkien metsiköiden valtapituuksien erotuksen suhde keskivirheeseensä, huomataan, että II ja 111 kivisyysluokka eroavat kaikissa tapauksissa merkitsevästi toi sistaan. I ja II kivisyysluokan välinen ero sitävastoin on ainoastaan MT:llä merkitsevä. Eri metsätyypit eroavat kussakin kivisyysluokassa merkitse Kuva 6. Kivisyyden vaikutus kuusikon valtapituuteen. Fig. 6. The effect of stoniness on the dominant height of spruce stands. P. J. Viro 49.4 32 västi toisistaan, mutta kuusikoissa on OMT:n ja MT:n välinen ero tilastolli sesti merkitsevämpi kuin MT:n ja VT:n välinen. Verrattaessa saatuja kivisyyden ja valtapituuden välisiä korrelaatioker toimia kuusikoissa samalla metsätyypillä saatuun männikön kertoimeen, huomataan että kuusikon kertoimet ovat huomattavasti pienempiä. Tähän on useitakin mahdollisia syitä, esim.: 1. Kuusen juuristo on pinnallisempi kuin männyn, ja varsinkin humus kerroksessa kuusen juuria on runsaasti (Kalela 1949). Aikaisemmat havainnot (Aaltonen 1941, Viro 1947) viittaavat siihen, että kivi syyden lisääntyessä myös humuskerroksen paksuus lisääntyisi ja siten kivi sillä mailla olisi humuskerroksessa enemmän ravinteita kuin vähäkivisillä. Kivisyyden lisääntyessä ravinteiden lisääntyminen humuskerroksessa siten kompensoisi niiden vähenemistä kivennäismaassa. 2. Luonnon kuusikot ovat syntyneet alikasvoksina toisten puulajien metsikköihin. Aika, jonka kuusikko on joutunut olemaan toisen puulajin alla vaihtelee siten, että se on lyhyin lepän ja pisin männyn alla. Siten kuu sikon valtapuun pituus riippuu suuresti myös sukkessiosta ja luonnon kuusi koissa on vaikea selvittää jonkin tekijän, tässä kivisyyden, vaikutusta maan viljavuuteen. Havaitut korrelaatiokertoimet maan kivisyyden ja kuusikon valtapituu den välillä ovat tilastollisesti selvästi merkitseviä. Tämä osoittaa, että humus kerroksen paksunemisesta aiheutuva ravinteiden lisääntyminen on vähäi sempää kuin kivisyyden aiheuttama ravinteiden väheneminen kivennäis maassa. Jos sukkession aiheuttamat valtapituuden vaihtelut olisi voitu poistaa, olisivat korrelaatiokertoimet todennäköisesti olleet suuremmat. Koivikot Rauduskoivu Niinkuin aikaisemmin on mainittu otettiin koivikoitten kivisyyttä koske vaan tarkasteluun mukaan kaikki koealat, joissa mitattujen valtapuitten joukossa oli koivuja. Koivikoiden kohdalla aineisto käsittää sekä raudus että hieskoivua, joiden kasvupaikkavaatimukset samoinkuin kasvunopeuskin ovat erilaiset. Sen vuoksi käsitellään nämäkin puulajit erikseen. Aineiston käsittelyssä huomattiin, että koivun pituus riippuu myös met sikön puulajisuhteista. Huomattiin, että koivikoiden ja mänty-koivuseka metsiköiden koivujen valtapituus oli yhtä suuri, mutta kuusivaltaisien met siköiden koivujen selvästi näitä pienempi. Seuraavassa tarkastelussa on kuitenkin koko rauduskoivuaineisto käsitelty yhdessä. 49.4 Suomen, metsämaiden kivisyydestä 33 5 121—58 Taulukosta 7 nähdään, että myös koivikon valtapituus on riippuvainen maan kivisyydestä. Samalla metsätyypillä viereisten kivisyysluokkien valta pituudet eroavat tilastollisesti merkitsevästi toisistaan. Myös eri metsä tyypit samassa kivisyysluokassa eroavat toisistaan merkitsevästi. Johtuen luultavasti aineiston epähomogeenisuudesta, saadut suhdeluvut ovat pie nemmät kuin männiköissä. Kuva 7. Kivisyyden vaikutus koivikon valtapituuteen. Fig. 7. The effect of stoniness on the dominant height of birch stands. Myös s. 28 esitetyt korrelaatiokertoimet osoittavat, että rauduskoivi koiden valtapituus on selvästi riippuvainen maan kivisyydestä. Saadut ker toimet ovat suuruudeltaan männiköiden ja kuusikoiden kertoimien välissä, mikä viittaa siihen, että kivisyyden vaikutus olisi pienempi kuin männiköissä mutta suurempi kuin kuusikoissa. Tuntuu kuitenkin erittäin todennäköiseltä, että koivikon kertoimet on tässä tutkimuksessa saatu liian pieniksi verrattuna ainakin männikön ker toimiin, sillä koivikoiden kohdalta on aineisto heterogeenisin. Kuitenkin saadut luvut osoittavat koivikoiden valtapituuden riip puvan maan kivisyydestä sitä enemmän, mitä huo nommasta metsätyypistä on kysymys, samoin kuin havaittiin männiköissäkin. P. J. Viro 49.4 34 Hieskoivu Aikaisemmin on jo mainittu, ettei tämän tutkimuksen hieskoivuaineistoa katsottu riittävän suureksi, jotta olisi voitu tarkastella kivisyyden vaiku tusta hieskoivun kasvuun. Aineiston perusteella voidaan kuitenkin verrata raudus- ja hieskoivujen kasvua toisiinsa. Aineiston pienuuden vuoksi käsi tellään kukin metsätyyppi yhtenä kokonaisuutena jakamatta sitä kivisyys luokkiin. Taul. 8 on esitetty hieskoivikon valtapituuden keskiarvot eri metsätyy peillä sekä samojen koealojen keskimääräiset kivisyysindeksit, molemmat keskivirheineen. Vertailun helpottamiseksi on taulukossa uudelleen esitetty myös vastaavat rauduskoivikoita koskevat luvut. Taul. 8. Keskimääräiset kivisyysindeksit ja 60-vuotiaan koivikon valtapituudet. Table 8. The mean stoniness indices and dominant heights of 60-year-old birch stands. Taulukosta nähdään, että 60 vuoden iällä rauduskoivu on kaikilla tutki tuilla metsätyypeillä hieskoivua pitempi. Ero on sitä suurempi, mitä parem masta metsätyypistä on kysymys, OMT:llä 2.6 m, MT:llä 2.3 m ja VT:llä 2.1 m. Kaikki nämä erot ovat tilastollisesti merkitseviä. Tämän aineiston koealoista hieskoivukoealat ovat OMT:llä ja MT:llä olleet vähäkivisempiä, ja vain VT:llä ovat rauduskoivukoealat olleet hieman kivisempiä. Siten valtapituuksissa havaitut erot eivät voi olla kivisyydestä aiheutuneita. Tämän aineiston voidaankin katsoa selvästi osoittavan, että samanlaisilla kasvupaikoilla rauduskoivu on hies koivua nopeakasvuisempi. Samaan tulokseen ovat tul leet myös Ilvessalo (1956) ja Koivisto (1957), joiden mukaan rauduskoivu kasvaa järeämmäksi kuin hieskoivu. Ilvessalo on myös todennut, että meillä esiintyy hieskoivua runsaammin kuin rauduskoivua. Tässä tutkimuksessa on saatu enemmän aineistoa rauduskoivusta, joka joh tunee juuri siitä, että rauduskoivu kasvaa suuremmaksi ja sitä on siten useammin vallitsevien puiden joukossa, joiden mittaukseen tutkimus pe rustuu. Nämäkin luvut siten osaltaan osoittavat, että nykyinen metsänhoidon suuntaus, joka suosii rauduskoivua hieskoivun edellä, on oikea. Metsätyyppi Site type Hieskoivu — Betula pubescens Rauduskoivu — ■ Betula verrucosa Ki, cm Valtapituus, m Dominant height , m. Ei, cm Valtapituus, m Dominant height, m. OMT 18.2 ± 1.46 17.4 ± 0.25 15.4 ± 0.50 20.0 ± 0.13 MT 18.2 ± 0.92 16.3 ± 0.25 16.4 ± 0.42 18.6 ± 0.13 VT ■ 15.4 ± 1.03 14.0 ± 0.35 15.8 ± 0.69 16.1 ± 0.25 Kivisyyden arvioinnin merkityksestä Kivisyyden arvioinnin virhelähteitä Taul. 9 on esitetty mittausten mukaan tiettyyn kivisyysluokkaan kuuluvien maiden jakaantuminen arvioituihin luokkiin. Tämä taulukko antaa tilaisuuden tarkastella hieman myös kenttätyön luotettavuutta. Siitä nähdään, että I kivisyysluokkaan kuuluvat maat on aivan valtaosaltaan myös arvioitu tähän luokkaan kuuluviksi. II ja 111 kivisyysluokkaan kuu luvista maista sensijaan vain vajaa puolet on arvioitu asianomaiseen luok kaan kuuluvaksi. I luokan lukujen voidaan myös katsoa osoittavan, että arviointi on pyritty suorittamaan objektiivisesti. II ja 111 luokan luvut, samoinkuin taul. 4 s. 16 esitetyt luvut, osoittavat kivisyyden arvioinnin vaikeutta, jopa useissa tapauksissa mahdottomuuttakin. Kun maa on vähä kivistä, on sen pinta yleensä tasaista, mutta joskus mahdollisesti sammalen peittämät vanhat kannot tai maapuut tai yksinomaan aivan maan pinnassa esiintyvät lohkareet ja kivet johtavat arvioijan harhaan, otaksumaan maan todellista kivisemmäksi. Taul. 9. Mitatut ja arvioidut kivisyysluokat. Table 9. Measured and estimated stoniness classes. Toisen kivisyysluokan luvut osoittavat, että näidenkin maiden pinta erittäin usein on tasainen ja se erehdyttää arvioijan merkitsemään kivi syyden liian pieneksi. Päinvastaiset tapaukset sitävastoin eivät näytä olevan kovin yleisiä. Vieläpä 111 kivisyysluokankin maa saattaa pinnalta katsoen näyttää vähäkiviseltä, ja varsinkin kivisten maiden luokkaan kuuluvia niiden arvioidaan olevan hyvin usein. Taul. 4 osoittaa kuitenkin, että kun maa pinnalta näyttää erittäin kiviseltä ja arvioidaan 111 kivisyysluokkaan kuuluvaksi, se yleensä myös todella kuuluu tähän kivisyysluokkaan. Mitattu kivisyysluokka Measured stoniness class Arvioitu kivisyysluokka Estimated stoniness class I II III Yhteensä Total Koealoja, % - - Sample plots, % I 89.3 10.3 0.4 lOO.o ii 48.7 41.9 9.4 100.O iii 13.3 40.5 46.2 lOO.o 36 P. J. Viro 49.4 Kivisyys arvioidaan liian suureksi varsinkin silloin kun valtaosa lohka reista ja kivistä on maan pinnassa ja maa on syvemmältä vähäkivistä tai kivetöntä. Lohkareiden ja kivien runsas esiintyminen yksinomaan maan pinnassa on yleensä seurauksena siitä, että routa on nostanut ne pintaan. Roudan nostava vaikutus ilmenee yleisimpänä hienoilla hietamailla ja hiesu mailla. Moreenimaista ovat pahimmin routivia hiesuiset ja saviset moreenit, jotka pystyvät pidättämään hyvin vettä ja joissa vesi voi liikkua kapillaari - sesti. Tällaisia maita meillä lienee verraten vähän metsämaina, sillä hienot lajittuneet maat ovat yleensä viljeltyjä, ja moreenimaamme ovat yleensä melko karkeita. Näinollen runsas pintakivisyys ei liene meillä kovin yleistä ja siitä johtuen arvioinnissa ei yleensä arvioida maita liian kivisiksi. Kivisyyden arvioiminen todellista vähäisemmäksi johtuu osaksi siitä, että kivennäismaan pinnan peittää humuskerros, jonka paksuus suurenee kivisyyden mukaan (Aaltonen 1941, Viro 1947). Varsinkin lohka reiden ja kivien koloissa sammal- ja humuspeite on löyhempää ja paksumpaa ja niiden päällä ohuempaa, joka myös tasoittaa pintaa. Usein lohkareet ja kivet taas eivät nouse paljon maanpintaa korkeammalle, vaikka niitä olisi maassa paljonkin. Vielä vaikuttavampi kuin edellä mainitut tekijät on kuitenkin kivisyyden aiheuttajien koko. Kivisyys voi tekijän havaintojen mukaan aiheutua miltei yksinomaan lohkareista ja aivan yksinomaan kivistä. Varsinkin silloin kun kivet ovat pienikokoisia, on niiden määrän arvioiminen maahan kuoppaa kaivamatta epävarmaa. Useita senttimetrejä paksun humuskerroksen lisäksi verhotessa kivennäismaan pinnan on silloin todella erittäin vaikeata arvioida maan kivisyyttä edes tyydyttävällä tarkkuudella. Skadsheim (1956) on tullut samanlaiseen tulokseen tutkiessaan Norjan moreenimaiden kivi syyttä. Kivisyyden arvioinnin luotettavuuden riippuvuutta maan viljavuudesta valaisevat parhaiten II kivisyysluokan havainnot, koska vain siinä luokassa voi arvioinnissa syntyä joko positiivinen tai negatiivinen virhe. Aineisto on tähän tarkasteluun riittävä vain Etelä-Suomen yleisimmillä metsätyypeillä. Taulukon 10 luvut esittävät II kivisyysluokkaan arvioitujen maiden kivi syyden arvioinnissa syntyneitä virheitä. Ne osoittavat selvästi, että vilja vammilla mailla kivisyys arvioidaan liian pieneksi paljon yleisemmin kuin karummilla mailla; liian pieneksi kivisyys arvioidaan karuilla mailla useam min. Nämä erot eri metsätyyppien välillä johtuvat siitä, että humuskerros on viljavammilla mailla paksumpi (Aaltonen 1941). VT:llä humuskerros on ohuin ja maan pinnassa esiintyvät kivet ovat havaittavissa sen läpi ja maa arvioidaan siitä syystä helposti liian kiviseksi. OMT:llä sensijaan humus peite on paksuin ja tasoittaa maan pintaa ja maa arvioidaan helposti liian vähäkiviseksi. 49.4 Suomen metsämaiden kivisyydestä 37 Taul. 10. II kivisyysluokkaan arvioitujen maiden mitattu kivisyysluokka. Etelä-Suomi. Table 10. Measured stoniness class of soils estimated to be of stoniness class 11. South Finland. Kaikkiaan on näillä metsätyypeillä kivisyyden arviointi tullut virheelli seksi seuraavasti: Viereisten kivisyysluokkien keskimääräisten kivisyysindeksien erot ovat liki main yhtä suuret, ja siten ylläolevat erotukset kuvastavat arvioinnissa syn tynyttä virhettä. Samalla kun nämäkin luvut osoittavat kivisyyden koko naisuudessaan tulleen arvioiduksi liian pieneksi, ne osoittavat myös, että syntynyt virhe on viljavammalla maalla suurempi kuin karummalla. Siten on OMT:llä syntynyt virhe 1%-kertainen VT:n virheeseen verrattuna. Arvioimalla ja mittaamalla saadut tiedot metsämaan kivisyydestä poik keavat siis osittain varsin huomattavastikin toisistaan. Eräänä syynä syn tyneeseen virheeseen voisi olla lisäksi se, että arvioinnin suorittajien käsi tykset eri kivisyysluokkiin kuuluvien maiden ulkonäöstä ovat olleet virheel liset. Tämä osoittaisi siis arvioijan puutteellisia tietoja tässä suhteessa, joka vika vastaisuudessa voitaisiin korjata lisäämällä tämän alan koulutusta. Mutta vaikka harjoituksen avulla kyky arvioida maan kivisyys tarkemmin mahdollisesti lisääntyisikin, ei tässä työssä silmävaraisesti kuitenkaan voida päästä kovinkaan suureen tarkkuuteen, sillä, niinkuin edellä osoitettiin, monet tekijät vaikeuttavat kivisyyden tarkkaa arvioimista. Toisaalta arvioi jalla on tässä ollut tilaisuus tarkistaa arviointiaan niillä koealoilla, joilla kivi syys on mitattu. Se, että arvioinnissa tästä huolimatta on syntynyt edellä selostetun suuntainen virheellinen tulos, osoittaa, että maan kivisyy den arvioiminen on varsin epäluotettavaa ja että tarkkaan silmävaraiseen arviointiin ei ilmeisesti ole mahdollisuutta päästä edes harjaantumisen kautta. Tekijä on aikaisemmin omissa havainnoissaan tullut saman tapaiseen tulokseen. Metsätyyppi Site type Mitattu kivisyysluokka — Measured stoniness class Yhteensä I II HI Total Koealoja, % — Sample plots, % VT .. 11.9 63.3 24.8 100.0 MT .. 11.7 61.2 27.1 100.O OMT 7.2 56.5 36.3 100.0 VT MT OMT arvioitu liian pieneksi, % tapauksista . .. 29.8 35.8 35.8 » » suureksi, » » ... 9.8 9.0 5.8 erotus 20.o 26.8 30. o 38 P. J. Viro 49.4 Kivisyyden arviointi maan hyvyysluokituksessa Metsämaiden hyvyysluokituksessa ei meillä yleensä ole kiinnitetty pal jonkaan huomiota maan kivisyyteen. Parhaassakin tapauksessa on kivisyy destä tehty vain silmävaraisia havaintoja. Tämä aineisto antaa nyt tilai suuden tarkastella, voidaanko metsämaiden hyvyysluokituksessa päästä nykyistä suurempaan tarkkuuteen, jos kivisyys selvitetään silmävaraisesti arvioiden. Taul. 7 (s. 29) on esitetty metsiköiden keskimääräiset valta pituudet myös arvioidun kivisyysluokan mukaan ryhmitettynä. Taulukosta nähdään ensinnäkin, että kullakin metsätyypillä eri kivisyys luokkien metsiköiden valtapituuksien keskiarvot eroavat toisistaan enem män käytettäessä mitattuja kivisyysluokkia. Mitattuja kivisyysluokkia käyttäen valtapituuksien keskiarvojen keskivirheet ovat yleensä pienemmät kuin arvioituja kivisyysluokkia käyttäen. Siten ovat eri kivisyysluokkien väliset erot edellisessä tapauksessa tilastollisesti luotettavammat kuin jäl kimmäisessä. Toiseksi nähdään taulukosta, että arvioitujen kivisyysluok kien mukaisessa ryhmittelyssä valtapituuksien keskiarvot eri kivisyysluo kissa ovat yleensä pienemmät kuin mitattuja kivisyysluokkia käyttäen. Tämä johtuu siitä, että kun kivisyys on varsin yleisesti arvioitu liian pie neksi, II kivisyysluokan aineistoa on joutunut I luokkaan ja 111 luokan aineistoa II luokkaan. Edellä on jo todettu, että päinvastainen virhe kivi syyden arvioinnissa esiintyy harvemmin. Tarkasteltaessa kullakin metsätyypillä eri kivisyysluokkien metsiköiden valtapituuksien eron merkittävyyttä huomataan, että erot ovat tilastolli sesti vähemmän merkitseviä käytettäessä arvioituja kivisyysluokkia kuin mitattuja kivisyysluokkia käytettäessä. Männiköissä arvioitujen Ija II kivi syysluokan metsiköiden valtapituudet eivät eroa merkitsevästi OMT:llä; muilla metsätyypeillä erot ovat niukasti merkitsevät. Kuusikoissa miltei kaikki erot ovat tilastollisesti merkityksettömiä ja koivikoissa useimmat erot niukasti merkitseviä. Kaikkien puulajien metsiköissä eroavat eri metsätyyppien vastaavien arvioitujen kivisyysluokkien valtapituudet merkitsevästi toisistaan. Edellisessä linja-arvioinnissa maan kivisyys selvitettiin yksinomaan arvioimalla. Aaltosen (1941) mukaan viljavuuden ero eri kivisyysluok kien välillä ei ollut tilastollisesti merkitsevä. Ruotsissa Tamm ja Wad man (1945) eivät myöskään todenneet selvää yhteyttä maan silmävaraisesti arvioidun kivisyyden ja viljavuuden välillä. Se, että tässä tutkimuksessa on eräissä tapauksissa havaittu merkitsevä ero myös arvioitujen kivisyysluok kien välillä, johtunee siitä, että silmävaraista kivisyyden arviointia on voitu tarkistaa niillä koealoilla, joilla kivisyys on myös mitattu. Tarkasteltaessa tässä yhteydessä kivisyyden arvioinnin merkitystä, on todettava, että sen merkitys riippuu paljon metsikön laadusta. Edellä esi Suomen metsämaiden, kivisyydestä 49.4 39 tetyn mukaan sen käyttömahdollisuus rajoittuu miltei yksinomaan männik köihin, joissa yleensä havaittiin tilastollisesti merkitsevä ero eri arvioitujen kivisyysluokkien metsiköiden viljavuuden välillä. Näin ollen herääkin kysymys, onko tarkoituksen mukaista pyrkiä selvit tämään maan kivisyyttä yksinomaan arvioimalla. Ilmeisesti suorittamalla varsin pieni määrä mittauksia painamismenetelmällä saadaan paljon tar kempi ja luotettavampi kuva maan todellisesta kivisyydestä. Tähän vaa dittava aika on niin pieni ja välineistö niin vähäinen, että nekään eivät voi olla esteenä. Voidaankin suositella, että kaikkialla missä tarvitaan vähän kään metsätyypin määrittämistä tarkempaa maan hyvyysluokitusta, mitat taisiin myös maan kivisyys. Silloin samaan metsätyyppiin kuuluvat, vilja vuudeltaan huomattavan eriarvoiset kasvupaikat tulevat ryhmitellyiksi eri luokiksi, joissa viljavuuden hajonta on paljon pienempi kuin koko tyypillä. Missä halutaan vielä suuremmalla tarkkuudella määrittää maan viljavuus, siellä on kivisyyden mittauksen lisäksi määritettävä maalaji ja otettava maanäytteet laboratoriotutkimuksia varten. Tarkasteltaessa taulukon 7 lukuja huomataan kuitenkin, että kaikilla metsätyypeillä metsikön valtapituus pienenee kivisyyden lisääntyessä myös arvioidun kivisyysluokan mukaisessa ryhmittelyssä. Myös voidaan todeta, että I ja 111 kivisyysluokkain metsiköiden valtapituudet eroavat jokaisessa tapauksessa hyvin merkitsevästi toisistaan. Näin ollen ei ole perusteltua väittää, että kivisyyden selvittäminen yksinomaan arvioimalla olisi koko naan vailla merkitystä. Kirjallisuutta Aaltonen, V. T., 1941. Metsämaamme valtakunnan metsien toisen arvioinnin tulosten valossa. (Die finnischen Waldböden nach den Erhebungen der zweiten Reichswaldschätzung.) Comm. inst, forest. Fenn. 29. 5. Fisher, Ronald A. ja Yates, Frank, 1957. Statistical tables for biological, agricultural and medical research. Edinburg ja Lontoo. Ilvessalo, Yrjö, 1920. Kasvu- ja tuottotaulut Suomen eteläpuoliskon mänty-, kuusi- ja koivumetsille. (Ertragstafeln für die Kiefern-, Fichten- und Birken bestände in der Südhälfte von Finnland.) Acta forest, fenn. 15. —»— 1943. Suomen metsävarat ja metsien tila. II valtakunnan metsien arviointi. (The forest resources and the condition of the forests of Finland. The Second National Forest Survey.) Comm. inst. forest. Fenn. 30. —» — 1951. 111 valtakunnan metsien arvionti. Suunnitelma ja maastotyön ohjeet. (Third National Forest Survey of Finland. Plan and instructions for field work.) Ibid. 39. 3. —» — 1956. Suomen metsät vuosista 1921—24 vuosiin 1951—53. Kolmeen valta kunnan metsien inventointiin perustuva tutkimus. (The forests of Finland from 1921—24 to 1951 —53. A survey based on three National Forest Inventories.) Ibid. 47. 1. Kalela, Erkki K., 1949. Männiköiden ja kuusikoiden juurisuhteista. I. (On the horizontal roots in pine and spruce stand. I.) Acta forest, fenn. 57. 2. Koivisto, Pentti, 1957. Etelä-Suomen hoidettujen raudus- ja hieskoivikoiden kehityksestä. Julkaisematon käsikirjoitus. Skadshei m, Martin, 1956. Stein- og blokkinnhaldet pä nokre feit med morene jord. (Content of stones and blocks in some plots with morainic soils.) Meldinger fra Norges Landbrukshogskole 1955—56. Vi r o, P. J., 1947. Metsämaan raekokoomus ja viljavuus varsinkin maan kivisyyttä silmällä pitäen. (The mechanical composition and fertility of forest soil taking into consideration especially the stoniness of the soil.) Comm. inst. forest. Fenn. 35. 2. —»— 1951. Nutrient status and fertility of forest soil. I. Pine stands. (Metsämaan ravinnesuhteet ja viljavuus. I. Männiköt.) Ibid. 39. 4. —»— 1952. Kivisyyden määrittämisestä. (On the determination of stoniness.) Ibid. 40. 3. 6 STONINESS OF FOREST SOIL IN FINLAND Summary Introduction The Third National Inventory of the forests of Finland was made in 1951 —53 as a linear survey (Ilvessalo), and among the forestry data, data on soils was also collected. Forest land was classified as follows: I. Productive land, 11. Poorly productive land, 111. Waste land. All these classes were divided into firm and wet lands. This study deals with firm lands only. The forest site type was determined according to Cajander's theory. The rockiness and stoniness of the soil are treated separately. Under rockiness are discussed those sites where the bedrock is visible or the soil contains boulders and stones to such an extent as to warrant the classification of the site as poorly productive or waste land. Under stoniness are discussed those sites where the soil contains varying amounts of stones and boulders but which may still be classified as productive land. (Diameter of boulders is over 20 cm., of stones 20—2 cm.) The material of this study includes 4 038 sample plots where the stoniness was both estimated and measured, and 11 472 sample plots where the stoniness was estimated alone. The occurrence of rockiness was studied on the sample plots and along the survey lines. Rockiness Tables 1 and 2 show how rocky and bouldery lands are met with in the different administrative districts, Fig. 1 their distribution in Finland. It is seen that rocky and bouldery lands are most abundant in the archipelago and the narrow coastal strip of south-western Finland. Bare rocks are almost entirely confined to this area. The uneven distribution of these lands over the country is due to the geological history of Finland. The greater part of the country was under the sea at the end of the last glaciation, and the rocks have been exposed at the upheaval of the land from the sea. Stoniness Accuracy of measurement Stoniness means the percentage of stones and boulders in the soil. The stoniness of the soil was estimated in three classes. Where the stand was treated with silvi cultural thinnings the stoniness was also measured by the rod-testing method at 13 points on the sample plot (V i r o). The average penetration of the rod was called the stoniness index (Ki) of the soil. Stoniness classes, indices, and percentages agree as follows: 42 P. J. Viro 49.4 Most of the discussion is based and the results given in terms of stoniness index. This can easily be converted into the respective stoniness percentage. An increase of 3 cm. in the index corresponds to a decrease of 10 % in the stoniness. Earlier investigations have shown that the rod-testing method for determining the stoniness gives fairly accurate results, provided that an adequate number of measure ments is made. Fig. 2 illustrates the relation between the number of measurements and the standard deviation (21.1 cm. <30.o % II = stony 21.0 —12.1 » 30. l—60. o » III = very stony <12.0 » > 60. l » stoniness class stoniness index stoniness % I 29.3 II 14.6 ± 0.14 » 51.3 III 9.5 ± 0.18 » 68.3 I—III 17.3 » 42.3 49.4 Suomen metsämaiden kivisyydestä 43 The stoniness of forest soil As is seen, the forest soils in Finland tend to be stony. The average stoniness is 42.3 %. Earlier estimations, not supported by measurements, had given the stoniness as far smaller (cf. Aaltonen 1941). There are certain factors that have caused an error in the stoniness percentages: 1. the percentage of measured sample plots was smallest in stoniness class I, 2. the percentage distribution of the material into different stoniness classes is different in the measured and the entire material, and 3. the percentage of measurements is smallest on the least stony areas. The errors caused, all negative, are respectively 0.7, 1.0, and 0.6 %. These errors are in part due to the same cause, but even taken separately, they amount to only 2.3 %, i. e. the average stoniness of Finnish forest soils is be tween 40. o and 42.3 %. The stoniness of the soil varies in different parts of the country, the central part of the country being the least stony. The distribution of stoniness is shown in Tables 5 and 6, and in Fig. 4. The map has been prepared on the basis of estimated stoniness classes, using their tentative average stoniness indices. Every area certainly includes soils of all stoniness classes. Stoniness and fertility Material and methods The effect of stoniness on the fertility of forest soil is discussed here on the basis of sample plots where the stoniness was also measured. The forest site type was determined from the ground vegetation only. The material shows that different forest site types do not differ in stoniness. The average stoniness index varies irregularly between 16 and 19 cm. Only the Pyrola type is met with on almost or totally stone-free soils, the average stoniness index being 25.3 cm. The dominant height of the stand at the age of 60 years was used as an indicator of the soil fertility. Stands of different age were reduced to 60 years with the aid of Ilvessal o's growth tables. The dominant height of a stand is the average height of the 100 largest (Dbh) trees per hectare. Table on p. 27 gives the number of sample plots of different species of tree on different site types. The species of tree examined was usually the main species of the stand. However, numerous birch stands as well as several OMT-pine stands and VT spruce stands form an exception, owing to shortage of regular material. This part of the study was limited to South Finland only, because of shortage of material in North Finland. However, there are distinct indications that the results for North Finland are similar to those for South Finland but that the effect of stoniness is probably slighter there. Effect of stoniness on fertility The effect of stoniness on the fertility of forest soil is illustrated in Figs. 5, 6, and 7. Mathematically, the effect was studied with the aid of probability calculation. The correlation coefficients between the stoniness index and dominant height of stands are seen in table on p. 28. All the coefficients are significant at the 0. l % level. 49.4 44 P. J. Viro Table 7 shows the mean dominant heights of stands in different stoniness classes, the material arranged according to both measured and estimated stoniness classes. The figures, correlation coefficients, and heights of dominant trees show that the stoniness has a strong effect on the fertility of the site, so that the fertility decreases with increasing stoniness. The correlation coefficients are highest for pine stands, partly owing to the fact that the material for pine is the most homogeneous. The effect of stoniness is stronger on poorer site types. The difference in fertility between stoniness classes II and 111 is also more significant than between classes I and 11. The mean dominant heights for adjacent stoniness classes within the same site type differ significantly. The effect of stoniness seems to be slighter in spruce stands. This may be due to several factors, e. g. that the roots of spruce are largely in the humus layer and that the spruce stands have as a rule developed from undergrowth spruces. Often the mean dominant heights for adjacent stoniness classes within the same site type do not differ significantly. In birch stands the material is more heterogeneous than in the other stands. In spite of this, the results show that the effect of stoniness is of almost the same order of magnitude in Betula verrucosa stands as in pine stands. The mean dominant heights for adjacent stoniness classes within the same site type differ significantly. The height of birch seems to be affected by the spruces. The dominant height of birches was smaller in stands with strong spruce admixture than in pure stands or with admixture of pine. Table 8 shows that Betula verrucosa grows faster than B. pubescens. The difference is greater on more fertile sites. The data for B. pubescens was insufficient to allow a study of the effect of stoniness. The value of stoniness estimation Sources of error It was shown earlier that the data on the stoniness according to measurements and estimations vary widely (Tables 3, 4, and 9). Aaltonen and Viro have estab lished that the stonier the soil, the thicker is the humus layer of productive forest lands. Moreover, the more fertile the soil, the thicker is the humus layer of mor soils. A thick humus layer makes the estimation of stoniness difficult, and usually leads to underestimation. Over-estimation occurs when all the stones are in the surface soil, usually as a result of frost-lifting. As is seen in the tables, over-estimation of stoniness is of rarer occurrence than under-estimation. An additional factor that results in under-estimation of stoniness is that the stoniness may be due to small stones only, which cannot be seen through even a thin layer of humus. The error in estimation of stoniness is bigger in North Finland (Tables 5 and 6), and also on more fertile site types (Table 8). Both errors are mainly due to differences in the thickness of the humus layer. When all aspects of the matter are taken into account, the final conclusion is arrived at that the ocular estimation of stoniness is very un reliable and that an accurate estimation is not possible even after long practice or training. Suomen metsämaiden kivisyydestä 49.4 45 Estimation of stoniness at the rating of sites The stoniness is not usually taken into account when rating the soils. In the best cases the stoniness is only estimated. The value of stoniness estimation at the rating of sites can be discussed with the aid of Table 7 which also gives the mean dominant heights for estimated stoniness classes. It is seen in the table that according to the estimated classification the dominant heights are also bigger in the less stony classes but that the difference in height between adjacent stoniness classes is smaller than with measured classification. The differences are statistically significant in pine stands only. The surveyors who carried out this work had continuous practice in estimation on the sample plots where the stoniness was also measured. For this reason a greater effect of stoniness on fertility was established than in earlier surveys (Aaltonen; Tamm and W a d m a n). In Finland, forest soils are rated according to the ground vegetation, and the forest site types are fertility classes as well. However, the fertility of the site is defined more accurately if the stoniness is also taken into account, as is shown in this study. The determination of stoniness must be based on measurements; these require little time or equipment. When an exact rating of the site required, soil samples for labora tory research must also be taken. A study of Table 7 reveals, however, that the dominant heights of stands of stoniness classes I and 111 differ significantly in every site type, even when the ston iness is only estimated. This means that a study of stoniness, even by estimation alone, is not wholly valueless, provided that the estimation is made carefully. RINNANKORKEUSLÄPIMITTAAN PERUSTUVAT SAHAPUIDEN KUUTIOIMISTAULUKOT VEIJO HEISKANEN JA PAAVO TIIHONEN VOLUME TABLES FOR SAW TIMBER STEMS BASED ON BREAST HEIGHT DIAMETER SUMMARY HELSINKI 1958 Helsinki 1958. Valtioneuvoston kirjapaino Sisällysluettelo Sivu 1. Johdanto 7 2. Katsaus vanhempiin sahapuiden kuutioimistaulukoihin 9 3. Aineiston keruu 12 31. Taulukkoaineisto 12 32. Tarkistusaineisto 15 4. Tutkimusaineisto 19 41. Yleistä 19 42. Taulukkoaineisto 19 43. Tarkistusaineisto 25 5. Taulukoiden rakenne ja laadinta 28 51. Taulukoiden rakenne 28 52. Taulukoiden laadinta 33 6. Taulukoiden tarkkuus 38 61. Käsitteitä 38 62. Teoreettinen tarkkuus ". 3S 621. Yleistä 38 622. Käytettyjen tunnuslukujen luonteesta 39 623. Taulukoista saatujen ja todellisten kuutiomäärien vertailua 41 624. Korjauskertoimet 48 63. Taulukoiden käyttötarkkuus 50 631. Taulukoiden käytössä sattuvat virheet 50 632. Käyttötarkkuuden lisäämismahdollisuuksia 56 7. Käytännöllisiä näkökohtia 58 71. Taulukoiden käyttö 58 72. Laatuluokitus kuutioimistaulukoita käytettäessä 60 73. Arvioimistulosten merkintä 63 Kirjallisuusluettelo 66 Summary 6 S Liitetaulukoita 73 Alkusanat Tässä julkaisussa selostettavien sahapuiden kuutioimistaulukoiden laa dintaan ryhdyttiin Metsäntutkimuslaitoksessa v. 1954 Keskusmetsäseura Tapion toimitusjohtajan, metsätieteen tohtori Erkki K. Kalelan aloitteesta. Työ tehtiin yhteistoiminnassa Tapion kanssa siten, että tutki musta suorittamaan asetettiin kolmimiehinen työryhmä, jossa metsänhoi taja Oiva Suominen oli Tapion ja allekirjoittaneet Metsäntutki muslaitoksen edustajina. Allekirjoittaneiden tehtävänä oli varsinaisten tutkimustöiden suoritus, johto ja valvonta, kun taas metsänhoitaja Suomi nen hoiti työhön liittyviä käytännöllisiä tehtäviä. Siten saamastamme avusta olemme hyvin kiitollisia. Mieluisa velvollisuutemme on myös kiittää tohtori Kalelaa häneltä ja Keskusmetsäseura Tapion taholta tutkimuksen kenttätöitä suunniteltaessa ja suoritettaessa saamastamme korvaamattomasta tuesta. Esimiehiemme, Suomen akatemian jäsenen, professori Yrjö Ilvessalon ja profes sori Paavo Aron myötämielisen suhtautumisen sekä heiltä saamamme neuvot ja ohjeet haluamme myös kiitollisina mainita. Erityisesti esitämme kunnioittavat kiitoksemme professori Ilvessalolta käsikirjoitusvaiheessa saamastamme opastuksesta. Työ on suoritettu suurimmaksi osaksi Suomen Luonnonva rain tutkimussäätiön myöntämillä apurahoilla, joilla kenttä työt ja suuri osa aineiston käsittelystä rahoitettiin. Olemme tästä kuten myös Keskusmetsäseura Tapion myöntämästä rahallisesta avusta hyvin kiitollisia. Metsäteholle esitämme parhaat kiitoksemme käyttöömme luo vutetusta aineistosta. Tutkimustyön suunnittelun ja johdon allekirjoittaneet ovat suorittaneet yhdessä. Julkaisusta luvut 1, 2, 51, 61, 63 ja 7 ovat tohtori Heiskasen ja muut kandidaatti Tiihosen käsialaa. Helsingissä marraskuun 19 p:nä 1957 Veijo Heiskanen Paavo Tiihonen 1. Johdanto Sahapuuleimikoiden arvioiminen on arvioimistoimitus, johon uhrataan vuosittain enemmän aikaa ja työtä kuin mihinkään toiseen metsänarvioin nin alaan kuuluvaan tehtävään. Kun tiedetään, että maassamme haka taan vuosittain 25—30 miljoonaa sahapuuta, voidaan kuvitella työmäärää, josta näiden arvioinnissa on kysymys. On huomattava myös, että monet sahapuuleimikot arvioidaan kahteen tai useampaan kertaan. Ensin suori tetaan arviointi myyjän toimesta ja sitten yhden tai useamman sahayhtiön arviomiehet käyvät ostoa varten puiden kuutiomäärän ja laadun selvittä mässä. Nämä arvioimistoimitukset keskittyvät yleensä melko lyhyeen aikaan syksyisin, jolloin myyjien ja ostajien ammattimiehillä on työtä liiemmältikin. Sahapuiden kuutioarvioinnissa käytetään yleisimmin ns. apteeraus menetelmää, jonka avulla kuutiomäärä pyritään arvioimaan samanlaisina tukkeina, joita rungoista todennäköisesti tehdään aikanaan hakkuun yh teydessä. Tämä menetelmä on teoreettisesti tarkin mahdollinen. Sillä voidaan päästä absoluuttisen tarkkoihin tuloksiin, vaikka sitäkin käytet täessä tietenkin esiintyy arvioimisvirheitä. Apteerausmenetelmä on toi saalta varsin hidas ja vaivalloinen, jonka vuoksi sitä ei kiireisenä leimaus ja arviointiaikana kyetäkään käyttämään täydellisenä. Usein menetelmää koetetaan monin eri tavoin yksinkertaistaa, mutta samalla sen tarkkuus kärsii. Varsinkin viime sotien jälkeisenä aikana on hyvin yleisenä pyrkimyk senä esiintynyt halu yksinkertaistaa nykyisin käytettäviä menetelmiä tai luoda kokonaan uusia, entistä nopeampia arvioimistapoja. Tässä pyrki myksessä on ollut havaittavissa kaksi pääsuuntaa. Apteerausmenetelmän varjopuolia on voitu monesti lieventää ns. koe puu- eli otantamenetelmään siirtymällä. Sitä käytettäessä ei arvioida kaikkia leimattuja runkoja, vaan ainoastaan osa niistä. Näiden ns. koe puiden katsotaan kuvaavan koko leimikkoa. Tällainen tapa onkin hyvin puolustettavissa ja vastaa täysin tarkoitustaan, mikäli koepuiden valinta tapahtuu oikein ja niiden lukumäärä on riittävä. Yksityismetsiä ajatellen koepuumenetelmästä ei ole paljonkaan hyötyä, sillä runkoluvultaan pie nissä leimikoissa koepuiksi tulisi ottaa miltei kaikki puut luotettavia tulok 8 Veijo Heiskanen ja Paavo Tiihonen 49.5 sia haluttaessa (esim. Heiskanen 1953). Yksityismetsien leimikoiden runkoluku on näet keskimäärin hyvin pieni ja on jatkuvasti pienenemässä (vrt. Yli-Vakkuri 1955). Toinen linja sahapuiden arvioinnin yksinkertaistamiseksi, kuutioimis taulukoiden käyttö, onkin pienissä leimikoissa ainoa mahdollinen. Har rastus sahapuiden kuutioimistaulukoiden valmistamiseksi on hyvin vanha. Lönnrothin (1917) esittämän teorian pohjalta lienee laadittu maamme ensimmäiset laajemman käytön saaneet kuutioimistaulukot (Thomen metsä toimisto, Ingman 1929). Sittemmin on julkisuudessa esitetty monia sahapuiden kuutioimistaulukoita, joihin palataan seuraavassa kirjallisuus katsauksessa. Milteipä lukemattomat ovat lisäksi ne yksityisten metsä ammattimiesten omaa tarvettaan varten laatimat taulukot, jotka omalla tahollaan ovat suuresti helpottaneet sahapuiden kuutioinnissa esiintynyttä ruuhkaa. Aiemmin valmistetut sahapuiden kuutioimistaulukot eivät kuitenkaan syystä tai toisesta ole saavuttaneet yleistä käyttöä. Usein ovat olleet syynä puuttuvat tiedot taulukoiden luotettavuudesta, joskus niiden käyttö tapa on ollut selvillä vain taulukoiden tekijälle jne. Useimmat taulukoista perustuvat 16—20 jalan korkeudelta mitattavaan läpimittaan, jonka mit taus edellyttää hankalan latvakaulaimen käyttöä. Vielä aivan viime vuosinakin on niin ollen kaivattu uusia, nopeita me netelmiä sahapuuleimikoiden arviointiin. Myöhäissyksyllä 1954 käännyt tiin Keskusmetsäseura Tapion taholta Metsäntutkimuslaitoksen puoleen asiantilan korjaamiseksi. Tutkimuslaitosta pyydettiin avustamaan sellais ten kuutioimistaulukoiden laadinnassa, joiden käyttö olisi nopeaa ja help poa mutta, jotka kuitenkin olisivat riittävän luotettavia käytännön tar peisiin. Tutkimukseen ryhdyttäessä oli siis pyrkimyksenä mahdollisimman yksinkertaisen sahapuiden kuutioimismenetelmän aikaan saaminen, so. yksinkertaisten sahapuiden kuutioimistaulukoiden laatiminen sekä niiden tarkkuuden, käyttötavan ja käyttöedellytysten selvittäminen. Ensimmäiset kuutioimistaulukot valmistuivat jo syksyllä 1955, jolloin ne julkaistiin Keskusmetsäseura Tapion toimesta. Toiset taulukot saatiin laadituksi keväällä 1956. Silloin otettiin myös uusi painos ensimmäisistä taulukoista (Sahapuiden ....). Taulukoiden laadinnasta ja taulukoista on myös julkaistu jo ennakkotiedonantoina kirjoituksia metsäalan aikakaus lehdissä (Heiskanen ja Tiihonen 1955 a, 1955 b, 1956, Heis kanen 1955, 1956 a, 1956 b). Sivullisetkin ovat kirjoituksissaan koske telleet näitä kuutioimistaulukoita (esim. Uudesta ...., Vieläkin ....). Lisäksi on taulukoiden käyttöä selostettu useilla metsäammattimiehille järjestetyillä kursseilla. 2 2. Katsaus vanhempiin sahapuiden kuutioimistaulukoihin Erilaiset pystypuiden kuutioimistaulukot ovat keskeisimpiä puunmit tausopin alaan kuuluvista julkaisuista. Niiden lukuisuuden takia onkin milteipä mahdotonta luoda tyhjentävää katsausta kaikkiin eri maissa laa dittuihin taulukoihin. Samoin on laita, vaikka keskitytäänkin yksinomaan sahapuiden kuutioimistaulukoihin, joten ei ole mahdollista eikä tarkoituk senmukaistakaan tässä selostaa kaikkia niitä. Riittävän pohjan saamiseksi asian tarkastelulle on kuitenkin tarpeen selostaa tärkeimmät tällaisten taulukoiden laadinnassa käytetyt periaatteet. Kotimaisista taulukoista selostetaan kaikki tekijöiden tietoon tulleet julkaistut ja julkaisemattomat taulukot. Sahapuiden kuutioimistaulukoiden käyttö on levinnyt laajimmalle Yh dysvalloissa, jossa käytännöllisesti katsoen kaikki arviointi suoritetaan taulukoiden avulla. Dii wort h (1949) jakaa sahapuiden kuutioimis taulukot seuraaviin ryhmiin. Paikalliset kuutioimistaulukot (A local volume table). Niitä laadittaessa oletetaan, että läpimittaa lukuun ottamatta kaikki muut tunnukset ovat rajoitetulla alueella vakiot. Taulukoista saadaan kuutiomäärä läpimitta luokittain, joten ne siis perustuvat vain läpimittaan. Standardikuutioimistaulukot (A standard volume table) perustuvat kah teen muuttujaan, pituuteen ja läpimittaan. Muut tunnukset oletetaan vakioiksi. Muotoluokka-kuutioimistaulukot (A formclass volume table) ovat tau lukoita, jotka perustuvat kolmeen muuttujaan, pituuteen, läpimittaan ja muotoon. Yleiskuutioimistaulukot (A Universal volume table) ovat erilaisia liki määräisiä taulukoita, jotka on tarkoitettu kokeneiden ammattimiesten avuksi. Kuhunkin ryhmään sisältyy rakenteeltaan hyvin erilaisia taulukoita. Läpimitta mitataan miltei poikkeuksetta rinnankorkeudelta. Käytössä 011 joskus myös kannon läpimitta (vrt. Manolo 1938) ja 18' läpimitta on perustana eräissä Sitka-kuuselle laadituissa taulukoissa (D i 1 w o rt h 1949). Pituus ilmoitetaan useimmiten tukkilukuna, jolloin tukin pituus on vakio, joko 8, 16 tai 32 jalkaa. Toisinaan käytetään myös tukkiosan 10 Veijo Heiskanen ja Paavo Tiihonen 49.5 pituutta tunnuksena, ja vain hyvin harvinaisissa poikkeustapauksissa koko puun pituus on perusteena. Suomessa käytetyistä sahapuiden kuutioimistaulukoista perustuivat en simmäiset, kuten johdannossa mainittiin, Lönnrothin (1917) kiinto mittamenetelmään. Näitä Thomen metsätoimiston laatimia taulukoita käy tettäessä läpimitta mitataan 18 jalan korkeudelta ja lisäksi arvioidaan tämän korkeuden ja kuuden tuuman läpimitan välinen pituus (ks. myös Ingman 1929, Heiskanen 1957). Samaan periaatteeseen perustu vat myös W. Rosenlew & Co:n käyttämät taulukot. Niissä on pituus ilmoitettu 18-jalkaisina tukkeina 1/3 tukin tarkkuudella. Ilvessalon (1956) mm. Tapion taskukirjassa julkaistut taulukot perustuvat rinnankorkeusläpimittaan ja puun koko pituuteen. Kallion (1941) julkaisemissa taulukoissa on tunnuksena läpi mitta 18' korkeudelta, mutta pituutena käytetään tukkiosan pituutta jalkoina. Rautanen (1956) on julkaissut useana vuotena Metsäkalenterissa erilaisia sahapuiden kuutioimistaulukoita. Viimeisessä painoksessa niitä on kolmet, joissa läpimitan mittauskorkeus on 16 jalkaa, 8 jalkaa ja 1.3 m kannolta. Pituuden perusteella puut on jaettu viiteen hyvyysluokkaan, joista jokaisesta on ilmoitettu puun keskimääräinen pituus kussakin läpi mittaluokassa. Vielä mainittakoon Salomaan (Vieläkin .. ..) laatimat taulukot, jotka perustuvat rinnankorkeusläpimittaan ja tukkiosan pituuteen. Julkaisemattomista taulukoista on kirjoittajien tiedossa metsänhoitaja Kivil a h d e n laatima taulukko, joka perustuu rinnankorkeusläpi mittaan ja tukkilukuun. Heiskanen (1954 a) on valmistanut aikai semmin Metsäntutkimuslaitoksen kokeilualueita varten samanlaiset tau lukot. Sahapuiden kuutioimistaulukoista on myös mainittava Sandelinin (1934) taulukot leimikon keskikuution määrittämiseksi rinnankorkeusläpi mitan ja ns. hyvyysluokan perusteella. Hyvyysluokan määrittämisessä kiin nitetään päähuomio rungosta saatavien tukkien keskimääräiseen luku määrään. Ruotsissa on sahapuiden kuutioimistaulukoita julkaistu melko vähän. V. 1918 on julkaistu taulukot, jotka perustuvat rinnankorkeusläpimittaan ja puun koko pituuteen (Ständskogskuberaren). Hyvin tunnetut ovat Jo ns on in (1950) valmistamat taulukot, jotka perustuvat puun pituu teen ja rinnankorkeusläpimittaan. Eniten Ruotsissa käytetään kuitenkin erilaisia numeerisia ja graafisia kapenemis- ja apteeraustaulukoita apuna sahapuuleimikoiden kuutioarviointia suoritettaessa (esim. Mattsson 1916, Ronge 1917, 1919, Löfgren 1920, Jonson 1929, Tire n 1935, Egermark 1936). 49.5 Einnankorkeusläpimittaan perustuvat sahapuiden kuutioimistaulukot 11 Keski-Euroopassa ei ole yleensä käytössä lainkaan varsinaisia saha puiden kuutioimistaulukoita. Niiden sijasta käytetään ns. sorttimentti taulukoita, joista saadaan kaikkien rungosta hakattavien puutavaralajien kuutiomäärät tai osuudet. Englannista mainittakoon Daveyn (1942) julkaisemat kapenemis ja kuutiotaulut, jotka on tarkoitettu myös sahapuumäärän arviointiin. Perusläpimittana näissä taulukoissa on läpimitta 5 jalan korkeudelta. 3. Aineiston keruu Aineiston keruu tätä tutkimusta varten tapahtui kahdessa vaiheessa. Ensin kerättiin varsinainen taulukkoa i n e i s t o, jonka avulla kuu tioimistaulukot on laadittu ja sitten ns. tarkistusaineisto, jonka avulla on tutkittu taulukoiden käyttöön ja tarkkuuteen liittyviä kysy myksiä. Koska näiden eri vaiheiden työt erosivat suuressa määrin toi sistaan, selostetaan aineiston keruuta molempien osalta erikseen. 31. Taulukkoaineisto Taulukkoaineisto jakaantuu kolmeen eri lähteeseen, joiden kaikkien osalta mittauksissa on noudatettu samoja periaatteita. Seuraavassa tyydy tään esittämään vain niitä yksityiskohtia, jotka liittyvät aineiston pääosan, varta vasten näiden taulukoiden laadintaa varten kerätyn aineiston keruu työhön. Mittaustyöt aloitettiin tammikuun puolivälissä 1955 aluksi Itä-Hämeen ja Pohjois-Savon metsänhoitolautakuntien toiminta-alueilla sijaitsevilla tukkityömailla kaadetuista puista. Molemmilla pääsuunnilla toimi metsän hoitajan ja mittausapulaisen muodostama ryhmä. Kaikki mittauksia suo rittaneet neljä metsäammattimiestä olivat ko. töihin perehtyneitä ja met sänhoitolautakuntien valitsemia. Tämän kirjoittajat valvoivat töiden aloit tamisen, jossa yhteydessä molemmille ryhmille annettiin tutkimustyön edellyttämä riittävä erikoisopastus, ja suorittivat myös tarkastusmatkoja työn edistyessä. Suullisten ohjeiden lisäksi molemmat ryhmät saivat eri tyisesti tämän tutkimuksen aineiston keruuta varten monistettuja lomak keita. Nämä lomakkeet olivat männyille punaisia ja kuusille vihreitä (Kuva 1). Lomakkeiden täyttämistä varten annettiin seuraavat mittaus ohjeet, joita työssä noudatettiin. 1. Mittaus kohdistuu kuusi- ja mäntysahapuurunkoihin. 2. Mittaus edellyttää jaettuja (ja karsittuja) runkoja. 3. Mitattavia puita ei valita millään tavalla. Sopivasta alkukohdasta edetään rungolta toiselle. 4. Mitatut rungot merkitään sopivasti kaksinkertaisen mittauksen välttämiseksi. 5. Poikkeuksena kohtaan 3 ei mitata runkoja, jotka ovat joko tyvet ty j ä tai joista on otettu leik k o j a. 49.5 Rinnankorkeusläpimittaan perustuvat sahapuiden kuutioimistaulukot 13 Kuva 1. Aineiston keruulomake. Figure 1. Form for data on measured trees. 6. Puulajista riippuen käytetään tulosten merkinnässä: kuuselle vihreää lomaketta, männylle vaalean punaista lomaketta. 7. Lomakkeeseen täytetään metsässä sarakkeet: 1, 2, 5, 9—13 ja 14. Muut sarakkeet täytetään metsäntutkimuslaitoksessa. 8. Yksityisten sarakkeiden osalta noudatettava seuraavia ohjeita. Sarake 1. Mittaus kuoren päältä eteen sattuvalta puolelta % tuuman alenevin luokituksin. » 2. Kuten edellinen. Kanto ja tasausvara otettava huomioon. Yleensä n. 19.5 jalkaa. i> 5. Täysin jaloin tasaavin luokituksin. » 9—13. Paksuus eteen sattuvalta puolelta kuoren alta y 2 tuuman alenevin luokituksin. Pituus täysin jaloin (nähdään yleensä tukin päähän tehdystä merkinnästä). Sarakkeeseen 9 tulee aina tyvitukin mitat, seuraaviin sarakkeisiin muiden tuk kien mitat paksuusjärjestyksessä. » 14. Huomautuksia vioista, jotka ovat aiheuttaneet poikkeukselli sen tukkimäärän, esim. haara. 9. Mittaustulokset merkittävä joka ilta erilliseen yhdistelmälomakkeeseen. Ohjeiden suppea teksti johtui sekä käytännöllisistä syistä että ennen kaikkea siitä, että aineiston keruu aloitettiin, kuten edellä mainittiin, tämän kirjoittajien valvonnassa. 14 Veijo Heiskanen ja Paavo Tiihonen 49.5 Mittauksia suoritettiin runsaat kaksi kuukautta, jonka jälkeen hakkuu toiminta Etelä-Suomessa supistui aivan vähiin aikaisen kevään vuoksi. Jatkuvalla tarkkailulla voitiin keruutyötä varsinkin loppuvaiheessa kes kittää niin, että aineistoon kertyi mahdollisimman monipuolinen d 1.3- ja tukkilukuluokittainen vaihtelu 1 ). Tiettyä vaillinaisuutta eräissä yksi tyistapauksissa oli silti mahdoton välttää, kuten aineiston esittelystä lä hemmin selviää. Kokonaisuudessaan taulukkoaineiston keruun onnistu miseen voitiin kuitenkin olla tyytyväisiä. Taulukkoaineisto jakaantui kolmeen eri lähteeseen, kuten jo aiemmin mainittiin. Pääosa aineistoa, n. 65 %, on mitattu yksinomaan taulukoiden laadintaa varten. Lisäaineistot, joita saatiin Metsäntutkimuslaitoksesta ja Metsätehosta, oli kerätty aikaisemmin muita tarkoituksia varten, mutta niistäkin selvisivät taulukoiden laadinnassa tarvittavat tiedot. Aineiston suuruutta ja jakaantumista eri lähteisiin valaisee seuraava asetelma. Koska taulukot oli tarkoitus laatia koko Etelä-Suomea, so. aluetta varten, joka rajoittuu pohjoisessa Oulujoen vesistöalueeseen, oli riittävän alueellisen edustavuuden saavuttaminen aineiston keruussa mitä toivotta vinta. Rajoittavina tekijöinä olivat kuitenkin tutkimukseen käytettävissä olleet varat ja aika. Aineiston keruuta oli kohtuullisessa määrin keski tettävä, ja sen pääosa onkin kerätty Päijänteen ja Saimaan vesistöalueilta. Näillä alueilla mittauksia pyrittiin suorittamaan mahdollisimman monella tukkityömaalla, ja mittauskohteita olikin kaikkiaan 75. Taulukko 1 osoit taa kaikkien, myös Metsäntutkimuslaitoksen ja Metsätehon aineistojen tutkimustyömaiden, yhteensä 82 työmaata, sijainnin ja niillä kerätyn aineis ton suuruuden kunnittain. Taulukossa kunnat on järjestetty suuruusjärjestykseen mitattujen run kojen määrän perusteella. Puuttumatta suuruuseroihin enempää on syytä todeta, että samalla tutkimustyömaalla on mitattu yleensä keskimäärin x ) Rinnankorkeus-läpimittaluokan sijasta käytetään jatkuvasti lyhennystä d 1.3-luokka. Rinnan korkeuden mittaus tapahtui puun alimmasta katkaisukohdasta lukien. Mänty Kuusi Yhteensä Pine Spruce Total Taulukkoja varten mitattu — Measured sahapuurunko j a number of trees for the tables Metsäntutkimuslaitoksesta saatu — Re- 4 318 4 043 8 361 ceived from the Forest Res. Inst 2 432 —- 2 432 Metsätehosta saatu — Received from Metsä- teho 810 1 271 2 081 Yhteensä — Total 7 560 5 314 12 874 15 Rinnankorkeusläpimittaan perustuvat sahapuiden kuutioimistaulukot 49.5 Taulukko 1. Tutkimusleimikoiden jakaantuminen kunnittain. Table 1. Distribution of research stands in different counties. yli 100 runkoa. Tässä mielessä todettakoon, että esim. yksityismetsissä sahapuuleimikon suuruus on keskimäärin suurempi, n. 200—250 runkoa, mutta se lienee pienenemään päin (Yli-Vakkuri 1955). 32. Tarkistusaineisto Kuten edellä mainittiin, kerättiin tätä tutkimusta varten erillinen tar kistusaineisto. Tarkistuslaskelmia suoritettiin silti myös taulukkoaineiston avulla. Tarkistusaineiston keruu johtui ennen kaikkea seuraavista syistä: Kunta — County Leimikoita No. of Stande Mitattuja runkoja Number of trees measured, Mänty Kuusi Yhteensä Pine Spruce Total Ruokolahti 1 525 1 263 1 788 Laukaa 4 1 074 136 1 210 Sonkajärvi 7 646 422 1 068 Saarijärvi 4 966 8 974 Hollola 8 97 720 817 Lammi 3 418 223 641 Eno 1 487 — 487 Hirvensalmi 1 466 — 466 Jyväskylän mlk 1 249 101 350 Ristiina 1 314 — 314 3 90 222 312 Padasjoki 2 84 217 303 Jäppilä 1 136 162 298 Valtimo 2 192 105 297 Sotkamo 2 288 95 283 Vesanto 3 141 128 269 Koski 1 —- 252 252 Leppävirta 5 103 110 223 Tuusula 1 204 — 204 Iisalmen mlk 2 78 91 169 Lahti 3 54 78 132 Kuopion mlk 2 48 76 124 Rautavaara 1 50 68 118 Petäjävesi 4 92 23 115 Keitele 1 9 104 113 Siilinjärvi 1 43 50 93 Orimattila 2 25 62 87 Varkaus 1 45 34 79 Asikkala 2 — 74 74 Suonenjoki 1 70 70 Jyväskylä 2 42 14 56 Koskenpää 1 42 3 45 Uurainen 1 9 1 10 Muurame 1 6 3 9 Yhteensä — Total 82 7 560 5 314 12 874 16 Veijo Heiskanen ja Paavo Tiihonen 49.5 1. haluttiin ammattimiesten käytännössä suorittamien arviointien tu loksia ja siten suorittaa taulukoiden arvostelu sen työn perusteella, jota varten ne on avuksi tarkoitettu, 2. saada selville mahdolliset käyttö- ja arvioimisvirheet, 3. laatia lopulliset taulukkoihin liittyvät korjauskertoimet, mikäli esiin tyvissä virheissä voitaisiin todeta tiettyä järjestelmällisyyttä. Tarkistusaineistoa kerättiin useilta eri tahoilta. Sen keruussa voidaan, kuten taulukkoaineistossakin, silti erottaa muutamia erillisiä lähteitä, joissa yksityiskohdat osittain poikkeavat toisistaan. Tästä syystä tarkastellaan niitä seuraavassa erikseen. Määrällisesti eniten saatiin tarkistusaineistoa neljän metsänhoitolauta kunnan metsätalousneuvojien arvioimista leimikoista. Nämä metsänhoito lautakunnat, joiden ystävällinen avustus järjestyi Keskusmetsäseura Tapion myötävaikutuksella, olivat seuraavat: Satakunnan, Etelä-Karjalan, Keski pohjanmaan ja Itä-Savon lautakunnat. Tästä ilmenee, että tarkistuslei mikoiden sijoituksessa pyrittiin erikoisesti taulukkoaineiston keruualueen ulkopuolelle, ts. saamaan samalla perustietoja entistä laajemmalta alueelta. Aineiston keruu tapahtui varsinaisesti kahdessa eri vaiheessa. Ensin saatiin tarkistusleimikon leimauksen yhteydessä kerätyt arvioimis- ja mit taustiedot, ja sitten leimikon kaadon jälkeen todelliset mittaustulokset. Edellisen työvaiheen suoritti paikallinen metsäammattimies, jälkimmäisen yleensä kirjoittajien valvoma mittausryhmä tai kirjoittajat sekä muuta missa tapauksissa leimikon ostaja. Arvioimis- ja mittaustietojen yhdenmukaisuuden varmistamiseksi laa dittiin sopivat keräilylomakkeet sekä työohjeet. Nämä ohjeet, jotka Kes kusmetsäseura Tapio välitti työn suorittajille, olivat seuraavat. »Kuluneen lokakuun aikana metsänhoitolautakunnille toimitetut Sahapuiden kuutioimistaulukot (Tapion lomake n:o 15) ovat itse taulukko-osan puolesta riittä vän tarkat, mikä on voitu tutkimusaineiston avulla tarkistaa. Kuutioimistaulukoiden soveltuvuutta käytännön tarpeisiin on kuitenkin selviteltävä, ennen kuin niitä voi daan yleisesti varauksetta suositella käytettäväksi. Tämän takia tarvitaan jokin määrä näihin taulukoihin perustuvia sahapuu leimikoiden arviointituloksia, jotka arviot ovat käytännön miesten suorittamia. Tällöin voidaan todeta, ovatko annetut taulukoiden käyttöohjeet tarkoituksenmukaiset ja niihin sisältyvät korjaustekijät oikeat. Eräiden lautakuntien alueelta olisi saatava s—lo5 —10 sahapuuleimikon arviotulokset. Tämä tarkoittaa sitä, että mainittu määrä sahapuuleimikoita arvioitaisiin »pystyyn», merkitsemällä leimikon puista lomakkeeseen merkityt tunnukset muistiin. Aineiston käyttöarvo on sitä parempi mitä enemmän se sisältää keskikuution ja puiden luku määrän puolesta erilaisia leimikoita. 200 runkoa suurempia leimikoita ei kuitenkaan ole aihetta ottaa mukaan. Osaleimikoilla ei ole merkitystä, samoin leimikoilla, joiden tukkeja ei erikseen luovuteta. Puulajisuhteisiin ei tarvitse kiinnittää huomiota, mutta milloin leimikossa on mäntyjä ja kuusia, on ne merkittävä eri lomakkeille. Riimankorkeusläpimittaan perustuvat sahapuiden kuutioimistaulukot 49.5 17 3 169—58 Kukin leimikko on selvästi nimettävä, paikallistettava sekä ilmoitettava sen ostajan nimi ja osoite, jotta saman leimikon luovutusmittaustulosten saamisesta voidaan sopia ostajan kanssa tutkimusryhmän toimesta. Näiden leimikoiden mittaus- ja arviointitulokset merkitään oheiselle lomakkeelle kunkin puun osalta erikseen. Lomakkeeseen on myös liitetty mainittujen taulu koiden tunnuslukujen lisäksi sarake koko rungon tukkiosan pituuden arvioimis tuloksia varten. Viimeksi mainittuja lukuja tarvitaan uusien, valmisteilla olevien (tukkiosan pituuteen perustuvien) kuutioimistaulukoiden tarkistukseen. Tukkiosan pituuden arvioinnissa voidaan tyytyä kahden (2) jalan tarkkuuteen. Lomakkeisiin, jotka pyydetään palauttamaan 15. 2. 1956 mennessä Metsäntut kimuslaitokselle osoitteella metsänh. Paavo Tiihonen, Unioninkatu 40 A, Helsinki toivotaan saatavan lisäksi seuraavat tiedot (voidaan käyttää lomakkeen kääntö puolta): Toimitusmiehen käsitys siitä, joudutaanko leimikon kuutioimisessa käyttä mään korjauskertoimia ja jos, niin mikä olisi sadannes kussakin tukkiluku luokassa Huomioita taulukoista ja niiden soveltuvaisuudesta leimausarvioinneissa käy tettäväksi Leimikon arvioimisaika ja toimitusmiehen nimi Mitään laskentatöitä (kuutiointia) ei arviomiehen tarvitse suorittaa.» Edellä mainituilla metsänhoitolautakuntien toiminta-alueilla työskente levät ammattimiehet suhtautuivat tehtyyn pyyntöön myönteisesti, ja syk syn 1955 kuluessa arvioitiin tarkistusleimikoita eri puolilla maata varsin runsaasti. Valitettavasti osa leimikoista jäi myymättä, osalla apteeraus tapa oli tavallisuudesta poikkeava jne., jonka johdosta täydelliset tiedot saatiin vain kolmestatoista leimikosta. Nämä leimikot sijaitsivat seuraa vissa kunnissa: Heinävesi, Honkilahti, Kankaanpää, Kannus, Kerimäki, Kesälahti, Kokemäki, Perho, Rantasalmi, Savonranta, Sievi, Sääminki ja Virolahti. Leimikoiden yhteinen runkoluku oli 1 807 ja kuutiomäärä 21 427 j 3. Rungon keskikuutio oli siis 11.9 j 3 ja runkoluku leimikkoa kohden keski määrin 139. Metsäntutkimuslaitoksesta saatiin tarkistusaineistoa kahdesta eri läh teestä. Toinen, viisi leimikkoa käsittävä osa kertyi tutkimuslaitoksen kokeilualueosaston välityksellä. Nämä leimikot sijaitsivat Punkaharjun ja Kolin kokeilualueissa ja olivat kaikki kokeilualueosaston myyntileimi koita. Myynnit käsittivät yhteensä 135 977 j 3 sahapuita. Aineiston toinen osa kerättiin Ruotsinkylän kokeilualueen metsistä ja käsitti vain yhden 100 rungon leimikon. Tämän leimikon avulla pyrittiin selvittämään pää asiallisesti arvioimis- ja mittausvirheitä. Tässä mielessä seitsemän Metsän tutkimuslaitoksen palveluksessa olevaa metsäammattimiestä suoritti lei mikon arvioinnin, kukin täysin itsenäisesti mitaten ja arvioiden jokaisesta leimikon puusta laadittavien kuutioimistaulukoiden edellyttämät tunnuk set: rinnankorkeusläpimitan, tukkiluvun ja tukkiosan pituuden. Mittaus tuloksia voitiin siten tarkastella ja vertailla jokaisen puun osalta erikseen. 18 Veijo Heiskanen ja Paavo Tiihonen 49.5 Suppeudesta huolimatta voitaneen edellä esitetyn selostuksen perus teella todeta, että aineiston keruu on tapahtunut sekä alueellisesti että määrällisesti laajoissa puitteissa. Arvostelussa on otettava huomioon se varsin lyhyt suoritusaika, joka kirjoittajilla oli käytettävissään. Aineiston keruutyöhön tässä yhteydessä ei ole mahdollisuutta enemmälti puuttua. Seuraavassa siirrytäänkin itse aineiston esittelyyn ja tarkasteluun. 4. Tutkimusaineisto 41. Yleistä Niinkuin edellisestä on ilmennyt, tämän tutkimuksen aineisto jakaantuu kahteen ryhmään: taulukkoaineistoon ja tarkistusaineistoon, jotka molem mat on kerätty useista eri lähteistä. Kun jokaisesta lähteestä kerätty aineisto käsittää edelleen vaihtelevat määrät yksityisten sahapuurunkojen mittaustietoja, ei aineiston yksityiskohtainen esittely ole tässä yhteydessä mahdollista. Tilan säästämiseksi on tyydyttävä esittelemään perustietoja aineistosta ryhmittämällä sitä kohtuullisessa määrin.. Siten suuri osa jäl jempänä esitettävistä aineistoa koskevista tiedoista on taulukoiden val mistamisessa tai niiden luotettavuuden tarkastelussa muodostettujen ryh mien summa- tai keskimääräislukuja. Yhdenmukaisesti aiemmin esitetyn kanssa aineiston esittely tapahtuu edelleen kahdessa osassa: taulukko aineisto ja tarkistusaineisto. 42. Taulukkoaineisto Aiemmin mainitun mukaisesti taulukkoaineisto käsittää yhteensä 7 560 mänty- ja 5 314 kuusisahapuun mittaustulokset 82 eri leimikosta, joita koskevia tietoja on esitetty liitetaulukoissa 1 ja 2. Seuraava asetelma osoit taa aineistoon kuuluvien sahapuurunkojen lukumäärät ja niiden sisältämät kuutioj aikamäärät tukkilukuluokittain. Mänty Kuusi Yhteensä Tukkiluku Pine Spruce Total Number of logs runkoja j 8 runkoja j 3 runkoja j 3 trees cu.ft. trees cu.ft. trees cu.jt. i . 1 272 6 057 1 327 6 693 2 599 12 750 2 . 3 939 40 107 1 953 20 933 5 892 61 040 3 . 2 077 39 974 1 662 30 714 3 739 70 788 4 250 8 432 368 11 058 618 19 490 5 22 875 4 160 26 1 035 Yhteensä — Total . 7 560 95 445 5 314 69 558 12 874 165 003 20 49.5 Veijo Heiskanen ja Paavo Tiihonen Molemmilla puulajeilla runkoluku on suurin kaksitukkisten ja pienin viisitukkisten ryhmässä. Viimeksi mainittuja ei ole käytetty taulukoiden laadinnassa aineiston pienuuden takia. Yksi- ja kolmitukkisten määrät ovat myös varsin suuret, mutta nelitukkisia sen sijaan on verraten vähän. Taulukoiden tarkkuutta ajatellen on kuitenkin syytä todeta, että neli tukkisten sahapuurunkojen osuus etenkin yksityismetsien leimikoissa on useimmiten verraten vähäinen tai niitä ei esiinny ollenkaan. Aineiston jakaantumista d 1.3-luokittain valaisee taulukko 2. Tästä taulukosta samoin kuin jäljempänäkin on viisitukkiset puut jätetty pois. Taulukko 2. Taulukkoaineiston jakaantuminen d 1.3- ja tukkilukuluokkiin. Table 2. Distribution of the measured trees in DBH- and number-of-logs-classes. Mänty - — Pine Kuusi — - Spruce D 1.3, tuumaa Tukkiluku — Number o/ Zo{7# DB H, 1 1 2 3 4 2 1 3 4 Runkojen lukumäärä — Number oi trees measured 5 V, 6 6 V, 7 7 1 /« 8 8 V, 9 9 1/a 10 10 V, 1 n V» 1 121/ s 1 13 V. 1 14 V, 1 15 V, 1 16 1 /. 1 17 1 /, 1 181/» 1 19 V, 2 201 / 2 2 ai1/. 2 M1/. 23 Yhteensä — Total .. l 8 31 81 204 192 191 136 127 80 72 65 28 17 10 8 8 1 4 3 1 1 3 1 272 2 14 71 245 390 480 498 477 421 396 278 193 126 116 91 45 34 24 9 4 5 5 6 1 2 4 1 1 3 989 l 4 9 37 89 123 178 211 229 234 208 182 158 123 80 57 52 27 23 21 12 5 1 3 3 2 3 1 1 2 077 2 3 6 1° 13 1 23 19 26 25 20 23 20 18 6 12 7 5 2 2 1 1 3 2 1 1 250 1 18 176 165 275 195 257 118 58 35 7 10 2 3 4 2 1 1 327 3 29 102 197 339 294 232 263 194 114 82 31 30 18 9 11 2 2 1 1 953 5 17 31 73 126 178 228 235 202 165 128 92 73 34 27 21 12 8 3 2 1 1 1 662 1 3 6 8 19 27 34 34 53 33 29 32 23 18 8 7 7 5 4 5 1 4 2 1 1 1 1 1 368 49.5 Rinnankorkeusläpimittaan perustuvat sahapuiden kuutioimistaulukot 21 Taulukosta 2 nähdään, että vaikka runkoluvut tukkilukuluokittain odo tetusti kasaantuvat vaihteleviin läpimittaluokkiin, ovat jakautumat silti laajat, ja aineistoa on kertynyt useihin d 1.3-luokkiin varsin huomattavat määrät. Kuten aineiston keruuta selvitettäessä ilmeni, on jakautumien laajuuteen myös tarkoituksellisesti pyrittykin. Tämä näkökohta aiheuttaa vuorostaan sen, ettei kerätyn aineiston vertailua esim. valtakunnan metsien inventoinnin tuloksiin tässä yhteydessä ole katsottu asialliseksi suorittaa. Seuraavasta asetelmasta nähdään tukkien keskipituus ja latvatukin keskimääräinen latvaläpimitta tukkilukuluokittain. Keskipituus eroaa puulajeittain hyvin vähän. Merkittävämpi ero on vain nelitukkisten puiden kohdalla, joiden osuus kuitenkin jää, kuten edellä jo mainittiin, useimmissa leimikoissa verraten vähäiseksi. Kaikkien tukkien keskipituuksista voidaan tyydytyksellä todeta, että luvut täyttä vät juuri ne vaatimukset, jotka nykyisin tukkien keskipituudelle yleisesti Etelä-Suomessa asetetaan. Molempien puulajien yksi- ja kaksitukkisten runkojen latvatukkien latvaläpimitat ovat käytännöllisesti katsoen samat. Yksitukkisissa ei tosin voitaisi puhua latvatukin latvaläpimitasta, mutta yhdenmukaisuuden vuoksi sovelletaan niihinkin samaa käsitettä. Kolmi- ja nelitukkisilla männyillä latvaläpimitat ovat kuusen vastaavia lukuja selvästi suuremmat. Tämä johtuu tunnetusti siitä, että suurikokoisten mäntyjen latvaosissa on yleensä runsaasti oksia, joiden paksuus ja sijainti ylittävät sahauskelpoisen tukin laatuvaatimukset. Oksakiehkuroiden yläpuolella puun runko saattaa lisäksi kaveta hyvin voimakkaasti. Latvatukista tehdään silloin yleensä lyhyt, jolloin sen latvaläpimitta tavallisesti jää sallittua minimiläpimittaa pal jonkin suuremmaksi. Molemmat tunnukset vaihtelevat luonnollisesti d 1.3-luokittain. Tukkien keskipituus vaihtelee vähemmän, kuten piirroksesta 1 selvästi ilmenee. Varsinkin yksi- ja kaksitukkisilla d 1.3-luokittaiset erot ovat verraten vähäiset. Tukkiluku Keskipituus, jalkaa Latvatukin latvaläpimitta, tuumaa Number of logs Average log length, ft. Top diameter of top log, inches Mänty Kuusi Mänty Kuusi Pine Spruce Pine Spruce l 18.4 18.6 6.9 7.0 2 17.0 16.9 6.3 6.3 3 15.7 15.9 6.2 5.7 4 15.0 15.4 6.2 5.4 Keskimäärin —• Average 16.4 16.6 22 Veijo Heiskanen ja Paavo Tiihonen 49.5 Piirros 1. Tukkiosan pituuden riippuvuus rinnankorkeusläpimitasta ja tukkiluvusta. 1 = yksitukkiset, 2 = kaksitukkiset, 3 = kolmituk kiset, 4 = nelitukkiset. Sketch 1. Dependence of the utilized part on Dbh and on number of logs. 1 single-log trees, 2 = two-log trees, 3 = three-log trees, 4 = jour-log trees. Latvatukkien keskimääräiset latvaläpimitat eroavat sen sijaan hyvin selvästi läpimittaluokittain, kuten piirroksesta 2 nähdään. D 1.3-luokittai nen kehitys on kuitenkin verraten yhdenmukainen sekä puulajeittain että tukkilukuluokittain. Piirroksesta ilmenee myös hyvin selvästi eri tukki lukuluokkien latvatukkien latvaläpimittojen erot, jotka ovat täysin sopu 49.5 Einnankorkeusläpimittaan perustuvat sahapuiden kuutioimistaulukot 23 soinnussa totunnaisia apteeraustapoja ajatellen. Edellä todettu kolmi- ja nelitukkisten mäntyjen ja kuusien latvatukkien latvaläpimittojen eroavuus ilmenee nyt myös kaikissa d 1.3-luokissa. Koko tukkiosan pituuden kehitys d 1.3-luokittain on myös hyvin tasai nen, ja läpimittaluokittaiset erot jäävät verraten pieniksi. Kehitystä valaisee, kuten edellä mainittiin, piirros 1. Tukkilukuluokittaiset erot ovat samoin hyvin selvät, kun taas eri puulajien väliset erot ovat tukkiluku luokittain merkityksettömän vähäiset. Varsinkin aineiston sisältämien yksityisten ryhmien kuutiomäärätietojen esittely vaatisi, kuten alussa jo todettiin, hyvin huomattavan tila, johon tässä yhteydessä ei ole mahdollisuutta. Tässä mielessä tyydytään aineistoa valaisemaan kuutiomäärien osalta vain yhdestä tukkilukuluokasta. Tältä kin osin esitetään, kuten aiemminkin, vain keskimääräisluvut. Esimerkiksi Piirros 2. Tukkiosan latvaläpimitan riippuvuus puun rinnankorkeus läpimitasta. 1 = yksitukkiset, 2 = kaksitukkiset, 3 = kolmitukkiset, 4 = nelitukkiset. Sketch 2. Dependence of the top diameter of the utilized part on the diameter at breast height. 1 = single-log trees, 2 = two-log trees, 3 = three-log trees, 4 = four-log trees. 24 Veijo Heiskanen ja Paavo Tiihonen 49.5 on valittu kaksitukkisten mäntyjen ja kuusien kuutiomäärän riippuvuus tukkiosan pituudesta ja latvatukin latvaläpimitasta d 1.3-luokittain. Riip puvuutta valaisevat piirrokset 3 ja 4. Piirroksesta 3 nähdään kuusen kuu tiomäärän kehitys tukkiosan pituuden mukaisesti sekä piirroksesta 4 männyn osalta latvatukin latvaläpimittaluokan mukaisesti, molemmat d 1.3-luokittain. Piirrokset osoittavat, että taulukoiden laadintaan käytetyssä aineistossa on selvä riippuvuus kuutiomäärien ja rinnankorkeusläpimitan välillä. Toisaalta voidaan todeta, että samaan tukkiluku- ja d 1.3-luokkaan kuu luvien puiden kuutiomäärät saattavat vaihdella hyvin huomattavasti tukkiosan pituuden ja latvatukin latvaläpimitan mukaisesti. Kuten jäl jempänä selviää, latvatukin latvaläpimittaa ei ole otettu taulukoiden tunnusluvuksi, joten piirrokset 3 ja 4 alustavasti vahvistavat sitä näkö kantaa, että laaditut taulukot eivät sovellu käytettäviksi yksityisen saha puun kuutiointiin. Piirros 3. Kaksitukkisten kuusien tasoittamattomat kuutiomäärät tukkiosan pituus- ja d 1.3-luokittain. Sketch 3. Unequalized volumes of two-log spruce by classes of utilized length and of Dbh. 49.5 Rinnankorkeusläpimittaan perustuvat sahapuiden kuutioimistaulukot 25 4 Piirros 4. Kaksitukkisten mäntyjen tasoittamattomat kuutio määrät tukkiosan latvaläpimitta- ja d 1.3-luokittain. Sketch 4. Unequalized volumes of two-log pine ly classes of top diameter of utilised part and of Dbh. Taulukoiden luotettavuutta tarkasteltaessa esitetään jäljempänä vielä eräitä aineistoa valaisevia tietoja. 43. Tarkistusaineisto Metsänhoitolautakuntien toimesta arvioituja ja yleensä kirjoittajien johdolla mitattuja tarkistusleimikoita oli aiemman maininnan mukaisesti kolmentoista eri kunnan alueella. Taulukosta 3 nähdään näiden tarkistus leimikoiden tärkeimmät mittaustulokset. Leimikoiden arvioimistulokset on otettu myös huomioon taulukoiden käyttötarkkuutta tutkittaessa. 26 Veijo Heiskanen ja Paavo Tiihonen 49.5 Taulukko 3. Tietoja metsänhoitolautakuntien tarkistusleimikoista. Table 3. Data on check stands of Forestry Board Districts. Taulukosta 3 voidaan todeta, että vaikka leimikoiden runkoluku ja rungon keskikuutio ovat vaihdelleet kunnittain, leimikoita voidaan pitää monessa suhteessa varsin tyypillisinä yksityismetsien sahapuuleimikkoina. Vain Heinävedellä mitatussa leimikossa on ollut poikkeuksellisen järeitä runkoja. Samoin tukkien keskipituus näyttää jääneen muutamissa leimi koissa pienemmäksi kuin taulukkoaineiston vastaavat luvut. Käytännölli sessä mielessä nämäkään keskipituudet eivät silti ole mitenkään poikkeuk sellisia. Metsäntutkimuslaitoksen kokeilualueosastolta saadut tarkistusleimikot sisälsivät sahapuita kokeilualueittain seuraavat kuutiomäärät: Kolin kolmatta leimikkoa lukuun ottamatta leimikot käsittivät huo mattavan lukumäärän sahapuurunkoja, yli 1 000 runkoa, joiden keski kuutio oli yleensä hieman suurempi kuin tavallisissa yksityismetsissä. Leimikoiden suuren runkoluvun vuoksi mittaustietojen lähempää esittelyä ei ole katsottu tässä yhteydessä aiheelliseksi. Leimikko (kunta) Leimikon runkoluku Kuutiomäärä, j 3 Volume, cu.ft. Tukkiosan pituus, jalkaa Tukkiluku Tukin pituus, jalkaa Log length, feet Stand (county) Number of trees yhteensä total runkoa kohden per tree Utilized length, feet Number of logs Heinävesi 144 2 884 20.0 41.5 2.6 15.9 Honkilahti 192 2 959 15.4 43.4 2.8 15.6 Kankaanpää 160 1 613 10. o 32.8 2.0 16.5 Kannus 101 1 092 10.8 34.8 2.2 15.6 Kerimäki 133 1228 9.2 37.3 2.3 16.4 Kesälahti 96 746 7.8 17.0 1.1 15.4 Kokemäki 100 1 288 12.9 38.8 2.6 15.0 Perho 130 911 7.0 27.4 1.7 16.4 Rantasalmi 182 1 423 7.8 29.5 1.9 15.6 Savonranta 133 1 910 14.4 41.3 2.6 16.0 Sievi 113 1 081 9.6 33.2 2.0 16.9 Sääminki 200 2 765 13.8 40.1 2.4 16.5 Virolahti 123 1527 12.4 34.2 2.0 16.8 Punkaharju I . . . . 39 467 j 3 » II . . . 35 350 » Koli I 19 068 » » II . . . 37 996 » » III .. . 4 096 » Yhteensä 135 977 i 3 49.5 Rinnankorkeusläpimittaan perustuvat sahapuiden kuutioimistaulukot 27 Metsäntutkimuslaitoksen Ruotsinkylän kokeilualueelta kerätty tarkis tusaineisto käsitti aiemmin mainitun mukaisesti 100 rungon arvioimis- ja mittaustiedot. Koska tämän leimikon avulla on pyritty selvittämään pääasiallisesti arvioimis- ja mittausvirheitä, esitetään leimikkoa koskevia tietoja jäljempänä taulukoiden käyttötarkkuutta tutkittaessa. 5. Taulukoiden rakenne ja laadinta 51. Taulukoiden rakenne Laadittaessa sahapuiden kuutioimistaulukoita on valittavana useita eri tunnuksia, joihin taulukot voidaan perustaa. Se ilmenee varsin selvänä kirjallisuuskatsauksesta, josta nähdään käytössä olevan hyvin monenlaisia sahapuiden kuutioimistaulukoita. Käytettävien tunnusten valinnan mää rääkin se päämäärä, johon taulukoiden avulla pyritään. Kuten johdannossa mainittiin, esillä olevia taulukoita valmistettaessa on pidetty päämääränä yksinkertaisen ja nopean mutta kuitenkin riittävän tarkan menetelmän aikaansaamista. Käytön nopeus on siis ollut ensi sijaisena päämääränä ja tarkkuus vasta seuraavana. Tämä merkitsee sitä, ettei ole pyritty laatimaan taulukoita, jotka antaisivat mahdollisim man tarkan tuloksen kaikissa yksityistapauksissa, vaan taulukot, jotka sopivat kokonaisten leimikoiden riittävän tarkkaan kuutiointiin ja jotka ovat niin yksinkertaiset, että niitä voidaan kentällä käyttää. Sahapuiden kuutioimistaulukoita tehtäessä voidaan ottaa perusteiksi seuraavat tunnukset. 1. Muoto 2. Läpimitta 3. Pituus Puun runkomuodon mittaamisessa tulee lähinnä kysymykseen joko muotoluokka tai kapeneminen. Kummankin määrittäminen on kuitenkin niin vaivalloista, ettei katsottu tarpeelliseksi ottaa muotoa lisätunnukseksi taulukoihin, vaan ne perustettiin vain läpimittaan ja pituuteen. Mainittuja lisätunnuksia käytettäessä taulukoiden tarkkuus olisi tietenkin suurentu nut, mutta niidenkään avulla ei olisi saavutettu apteerausmenetelmän teoreettista tarkkuutta. Kun lisäksi tavalla tai toisella muotoon perus tuvien taulukoiden käyttö olisi yhtä hidasta tai hitaampaa kuin apteeraus menetelmällä arviointi, tuntuu siltä, ettei kukaan tällaisia taulukoita käyttäisi. Olisi siis tarkoituksetonta ajanhukkaa yrittää laatia myös muo toon perustuvia sahapuiden kuutioimistaulukoita. Rinnankorkeusläpimittaan perustuvat sahapuiden kuutioimistaulukot 29 49.5 Läpimitan mittauskorkeus voidaan valita monesta eri kohdasta. Lä hinnä on ratkaistava, onko perusläpimitta mitattava rinnankorkeudelta vai jostain ylempää. Käytännön kannalta on rinnankorkeudella monia etuja. Läpimitta siitä on helposti ja nopeasti mitattavissa. Ei tarvita avuksi hankalaa latvakaulainta, kuten mitattaessa läpimitta esimerkiksi 16—18 jalan korkeudelta. Mitattaessa läpimitta rinnankorkeudelta voi arvioinnin suorittaa yksikin arviomies ilman apulaisia, kun taas latva kaulainta käytettäessä tarvitaan työhön aina vähintään kaksi miestä. Rinnankorkeudella on kuitenkin eräitä varjopuolia, joista tärkein on se, että kapeneminen siinä on nopeaa ja epäsäännöllistä. Osa r a (Hil den 1926) mainitseekin, että koivulla »täytyy rinnankorkeutta pitää vähemmän sopivana perusläpimitan mittauskorkeutena» ja epäilee sen sopivuutta myös havupuilla. Toisaalta hän on kuitenkin sitä mieltä, että ellei haluta kaikissa yksityistapauksissakin luotettavia taulukoita, voidaan hyvin turvautua rinnankorkeusläpimittaan. Osa r a n laatimat koivun kuutioimistaulukot perustuvat 3 m:n läpimittaan. Rautanen (1956) taas on laatinut taulukot, joissa perusläpimitta on otettu 8 jalan korkeu delta, joka on jo tyvipaisuman yläpuolella. Myös on mainittava, että rungon eksentrisyys on rinnankorkeudella jonkin verran suurempi kuin ylempänä, esim. 6 m:n korkeudella, kuten Metsäntutkimuslaitoksen arvioimisosastolta saadun aineiston perusteella lasketusta taulukosta 4 ilmenee. Keskimääräinen eksentrisyys on tämän aineiston mukaan männyllä 1.3 m:n korkeudella 3.0 i 0.17 % ja 6.0 m:n korkeudella 2.6 zt 0.15 % sekä kuusella vastaavasti 2.9 ±0.12 % ja 2.3 ± O.i o %. Erojen testaus osoitti, että ero on kuusella tilastollisesti erittäin merkitsevä (t = 3.816***), mutta että männyllä se ei ole merkit sevä (t = 1.762) (A lam e r i ja Pöyhönen 1953). Haitallisempi seikka on se, että kuoren paksuus vaihtelee rinnankor keudella huomattavasti enemmän kuin ylempänä rungolla. Näin on laita ennen kaikkea mäntyyn nähden, kuten Lönnrothin (1925) esittämä Taulukko 4. Rungon eksentrisyys 1.3 m:n ja 6.0 m:n kohdalla. Table 4. The eccentricity of trees at heights of 1.3 m. and 6.0 m. Puulaji Mittaus- korkeus, m Poikkeama, % pienemmästä läpimitasta Deviation in ver cent oi smaller diameter Tree species Measuring height, m. <2 <4 | <6 <8 | <10 <12 | >12.1 o/ /o Mänty — Pine 1.3 6.0 46.3 52.6 76.0 86.4 78.7 91.8 95.9 98.2 97.2 99.0 99.1 99.5 0.9 0.5 Kuusi — Spruce .... 1.3 6.0 45.1 53.5 74.1 89.3 83.4 95.8 96.9 99.7 99.7 99 7 lOO.o 100. o — 30 Veijo Heiskanen ja Paavo Tiihonen 49.5 yhdistelmä eri tutkimuksissa saaduista rinnankorkeuden kuorisadanneksista hyvin osoittaa. Onkin selvää, että rinnankorkeuden yläpuolelta mitatut läpimitat ku vaavat paremmin rungon kuutiomäärän kuin rinnankorkeusläpimitta. Onko saavutettava etu kuitenkin niin suuri, että kannattaa luopua totunnaisesta ja mukavasta rinnankorkeusläpimitasta? Vuokila (1952) on selvitellyt tätä asiaa ja on todennut, että »metrin korkeudelta suoritettu puitten lukeminen on siis johtanut keskimäärin ainoastaan 3.8 %:n virheeseen kuutiomäärälaskelmissa. Samaa suuruusluokkaa olevaan virheeseen on päädytty myöskin 1.5 m:n korkeutta käytettäessä. Tämä merkitsee sitä, että 10 cm:n virhe mittauskorkeudessa, jota käytännössä tottunut luku mies tuskin useinkaan ylittää, aiheuttanee keskimäärin vain I—-2 %:n virheen kuutiomäärässä valtaosassa Suomen metsiä». Jonson (1910) on myös tutkinut asiaa ja tullut siihen tulokseen, että männyllä tulisi käyttää 1.5 m korkeutta perusläpimitan mittauskorkeutena 1.3 m kor keuden sijasta. Kuitenkin hän päätyy 1.3 m korkeudelta mitattavaan läpimittaan sanoen: »Om ej vetenskapliga resultat redan voro grundade pä mätning 1.3 meter och ej bekvämlighetsskäl talade däremot, skulle jag emellertid vilja förorda en öfvergäng tili ständig mätning vid 1.5 me ter ...... Myös tämän tutkimuksen taulukoita laadittaessa päädyttiin rinnan korkeusläpimittaan juuri sen mittaamisen helppouden takia. Pelkkä rinnankorkeusläpimitta ei ole kuitenkaan riittävä tarkkojen tulosten saamiseksi, kuten mm. edellä esitetyt piirrokset 3 ja 4 osoittavat. Niistä nähdään, että samassa tukkilukuluokassakin on suurta vaihtelua kunkin d 1.3-luokan kuutiomäärissä. Lisätunnukseksi onkin otettava puun pituus, joka voidaan ilmaista kolmella eri tavalla. Tunnuksena voi olla koko puun pituus tai sitten tukkiosan pituus joko tukkiluvun tai sen to dellisen pituuden avulla ilmaistuna. Valittaessa mittaustapaa on pidettävä etusijalla jälleen arvioinnin helppoutta ja tarkkuutta sekä myös tunnuksen sopivuutta tukkiosan kuvaajaksi. Arvioinnin helppouden kannalta koko puun pituus on suositeltava sen vuoksi, että sitä arvioitaessa ei tarvitse suorittaa subjektiivista arvostelua siitä, mihin asti puu hyväksytään mukaan, kuten on laita tukkiosaa arvioi taessa. Toisaalta taas tukkiluku on myös helppo arvioida, kun kysymyk seen tulee meillä useimmiten korkeintan neljä luokkaa. Koko puun pituudella on kuitenkin eräs varjopuoli. Sen ja tukkiosan pituuden välillä riippuvuus ei ole aivan selvä, kuten korrelaatiotaulukoista 5 ja 6 nähdää. Ne osoittavat, että tietyn pituisesta rungosta saatavien tukkien yhteinen pituus saattaa paljon vaihdella. Esim. 65—69 jalan pituisten runkojen tukkiosan pituus saattaa kuusella vaihdella 15 jalasta 54 jalkaan keskiarvon ollessa 39.3 jalkaa. Saman suuruisia vaihteluja 49.5 Einnankorkeusläpimittaan perustuvat sahapuiden kuutioiniistaulukot 31 Taulukko 5. Puun koko pituuden ja tukkiosan pituuden välinen riippuvuus. Mänty. Talle 5. Correlation between the tree height and the length of utilized part. Pine. esiintyy myös muissa pituusluokissa. Voidaankin päätellä, että on tarkoi tuksenmukaisempaa käyttää tukkiosan pituutta tunnuksena. Molemmat siinä kysymykseen tulevat tavat, tukkiluku tai tukkiosan pituus ovat kuutioarvioinnin kannalta yhtä hyvät. Niihin molempiin perustuen onkin laadittu kuutioimistaulukot. Tukkiluku voidaan määrittää joko vakio- tai vaihtelevan pituisia tuk keja käyttäen. Yhdysvalloissa on käytännössä vakiopituuksiin perustuva menetelmä, mutta siellä tukitkin valmistetaan yleisesti vakio mitoille (esim. D il worth 1949). Menetelmän etuna on, että se ei vaadi niin paljon ammattitaitoa kuin vaihtelevien pituuksien käyttö. Toisaalta vakiopitui silla tukeilla ei ole meillä mitään yhteyttä käytäntöön, vaan tukkien pituudet vaihtelevat 10 jalasta 24 jalkaan, vaikka keskipituus yleensä pyritäänkin Etelä-Suomessa saamaan 16—17 jalaksi. Taulukkoaineiston keruussa vakiopituuksien käyttö olisi tuottanut suuria vaikeuksia, kun kaikki rungot olisi pitänyt uudelleen teoreettisesti apteerata. Tuntuu lisäksi siltä, että taulukoilla, joissa käytetään tukkien todellisia pituuksia, 32 Veijo Heiskanen ja Paavo Tiihonen 49.5 Taulukko 6. Puun koko pituuden ja tukkiosan pituuden välinen riippuvuus. Kuusi. Table 6. Correlation between the tree height and the length of utilized part. Spruce. saavutetaan tarkimmat tulokset kuutioarvioinnissa. Myös laatuluokituksen liittäminen taulukoiden käytön yhteyteen vaatii todellisten tukkipituuksien käyttöä (Heiskanen 1954 b, ks. myös s. 60). Toinen ratkaistava kysymys on latvaläpimitta, johon saakka puut mit tauksessa otetaan. Siinäkin on kaksi mahdollisuutta. Voidaan käyttää jotain vakioläpimittaa tai vaihtelevaa, todellista läpimittaa. Kun tiede tään, että latvatukin latvaläpimitta vaihtelee puun suuruudesta ja myös iästä riippuen, tuntuu oikealta tavalta perustaa taulukot todellisille latva läpimitoille (ks. piirros 2). Laadittavat kuutioimistaulukot perustuvat siis seuraaviin tunnuksiin: läpimitta: rinnankorkeudelta kuoren päältä pituus: tukkiluku ja tukkiosan pituus puulajit: mänty ja kuusi Taulukoita, joissa pituus on ilmoitettu tukkiluvun avulla, sanotaan käsittelyssä yksinkertaisuuden vuoksi tukkilukutaulukoiksi. Vastaavalla tavalla puhutaan tukkiosataulukoista. Binnankorkeusläpimittaan perustuvat sahapuiden kuutioimistaulukot 49. s 33 5 169—58 52. Taulukoiden laadinta Taulukoiden laadinta suoritettiin Metsäntutkimuslaitoksessa vv. 1955 —56. Aiemmin mainitun mukaisesti mittausryhmät lähettivät kerää mänsä aineiston viikoittain tutkimuslaitokselle. Tarkistuksen yhteydessä hyljättiin kaikki sellaiset rungot, joista oli otettu tukkeja alle viiden tuu man latvaläpimittaan ja sellaiset, joista tehtyjen tukkien pituus oli alle 10 tai yli 24 jalkaa. Samoin hyljättiin kaikki viisitukkiset puut, joita oli liian vähän taulukoiden laatimiseksi. Virheellisten merkintöjen vuoksi jouduttiin myös hylkäämään muutamia runkoja. Tarkistuksen jälkeen seurasi välittömästi kelvollisten runkojen kuutiointi, so. etsittiin jokaisen tukin kuutiomäärä ja laskettiin kunkin rungon tukkien kuutiomäärät yhteen. Metsäntutkimuslaitoksesta ja Metsätehosta saatujen aineistojen osalta valmistavat työt rajoittuivat vain aineistojen tarkistukseen mainituilla perusteilla. Tukkien kuutiointi oli jo valmiiksi suoritettu. Ensimmäiseksi tavoitteeksi asetettiin tukkilukutaulukoiden laadinta. Tässä työssä yhdistettiin ensin runkojen tukkiosan kuutiomäärät puu lajeittani sekä tukkiluku- ja d 1.3-luokittain. Kunkin tukkilukuluokan puitteissa ryhmitettiin aineisto edelleen rinnankorkeusläpimitan ja latva tukin latvaläpimitan mukaisiin luokkiin. Molempien luokkaväli oli puoli tuumaa. Aineiston tasoituksessa sovellettiin yksinomaan graafista menetelmää, jota aineiston suuruuden vuoksi voidaan pitää riittävän tarkkana ylei simmin esiintyvien läpimittaluokkien kohdalla. Läpimittaluokittaisten kuu tiomäärien osalta kysymys on tässä tutkimuksessa yleensä useiden kym menien yksittäisarvojen keskiarvosta eikä kuten usein esim. metsikkö tutkimuksissa yhdestä tai muutamasta arvosta. Jäljempänä (s. 46) ilmenee lisäksi, että ko. keskiarvojen hajonnat poikkeavat toisistaan verraten vähän. Kun keskimääräissarjojen d 1.3-luokittaisen kehityksen suunnasta oltiin lisäksi kokemusperäisesti jo ennakoivasti selvillä, voidaan tasoituksen katsoa nojautuneen luotettaviin perusteisiin. Lähinnä suurissa läpimitta luokissa mahdollisesti esiintyvät virheet ovat vailla käytännöllistä merki tystä, koska sellaisia runkoja esiintyy etenkin yksityismetsissä erittäin vähän. Tasoitukset suoritettiin kolmessa vaiheessa. Ensin tasoitettiin puolen tuuman d 1.3-luokkiin jaetut kuutiomäärät kussakin tukkilukuluokassa latvatukin latvaläpimitan mukaisissa ryhmissä ja samassa piirroksessa myös d 1.3-luokittain kaikki tukit, so. yhdistäen edellä mainitut osakeski arvot. Tämän ryhmittelyn tuloksista on edellisessä luvussa aineistoa selostettaessa annettu esimerkki kaksitukkisista männyistä. Tulosten tar kastelu vahvisti aiemmin tehtyä otaksumaa, ettei latvatukin latvaläpi 34 Veijo Heiskanen ja Paavo Tiihonen 49.r> mittaa voitu käytännöllisessä mielessä tarkasteltuna ottaa laadittavien taulukoiden kolmanneksi tunnusluvuksi. Tarkastelu teki kuitenkin mah dolliseksi suorittaa vertailuja, miten latvatukin latvaläpimitan mukaisesti ryhmitetyt kuutiomäärät ryhmittyivät d 1.3-luokittaisten keskiarvojen ym pärille. Seuraavassa tasoitusvaiheessa asetettiin yksinomaan d 1.3-luokan mu kaan tasoitetut tukkilukuluokittaiset keskiarvot samaan piirrokseen, jolloin eri tukkilukuluokkien välinen vertailu ja tasoitus oli mahdollista suorittaa. Alkuperäisiä keskiarvoja jouduttiin tasoittamaan vain vähäisessä määrin ja tähän tasoitukseen saatiin tukea ensin suoritetusta aineiston ryhmitte lystä ja tasoituksesta. Eri tukkilukuluokkien välisten erojen tasaisuuden varmistamiseksi tut kittiin erojen suuruutta sekä d 1.3- että tukkilukuluokkien välillä. Tämä tasoitus johti vielä vähäisiin tarkistuksiin lopullisissa kuutiomäärissä. Tasoitus varmisti lähinnä sen, että kuutiomäärät suurenevat tasaisesti puun rinnankorkeusläpimitan ja tukkiluvun kasvaessa. Tässä yhteydessä määrättiin myös kuutiomäärät tuuman läpimittaluokitusta käytettäessä. Edellä lyhyesti kuvattu tasoitus johti siis tukkilukutaulukoissa esi tettyihin kuutiomääriin, joiden käyttö edellyttää sahapuuleimikon yksi tyisten puiden kuorellisen rinnankorkeusläpimitan mittausta ja tukkiluvun arviointia. Taulukot julkaistiin v. 1955 Keskusmetsäseura Tapion toimesta. Seuraavassa esitettävien tukkiosataulukoiden valmistuttua taulukot jul kaistiin yhdenmukaisessa ulkoasussa v. 1956 (Sahapuiden ....). Tukkiosan pituuteen perustuvia taulukoita laadittaessa aineiston tasoi tusmenetelmä oli suureksi osaksi samanlainen kuin edellisessä esitetty. Läpimittaluokituksessa käytettiin kuitenkin jo alusta pitäen tuuman ale nevaa luokitusta. Aineisto olisi näet jakaantunut liian pieniin osiin, jos olisi käytetty puolen tuuman luokitusta. Tukkiosan pituusluokkia muo dostui noin neljä kertaa niin paljon kuin tukkilukuluokkia, joita erotettiin vain neljä. Tutkimuksen tässä vaiheessa oli myös taulukoiden käyttö tarkkuutta selvitettäessä ilmennyt, että käytännössä olisi vaikea soveltaa puolen tuuman luokituksin tehtyjä taulukoita. Aineiston käsittely edellytti tukkiosataulukoiden suhteen samoin kolmea tasoitusta. Ensimmäisessä vaiheessa tasoitettiin tukkiosan pituusluokit taiset keskiarvot kunkin tukkilukuluokan puitteissa. Tasoituksella pyrittiin selvittämään samaan tukkiosan pituus-, mutta eri tukkilukuluokkaan kuu luvien d 1.3-luokittaisten kuutiomäärien riippuvuussuhteita. Mikäli tar kastelu olisi johtanut käytännöllisessä mielessä selviin eroihin, olisi tukki osan pituuteen perustuvien taulukoiden kolmanneksi tunnukseksi otettu tukkiluku. Käytettävissä olleen ajan ja mahdollisuuksien puitteissa kysy myksen yksityiskohtaisesta tarkastelusta oli kuitenkin luovuttava. Myö hemmin voitiin myös todeta, että ilman tukkilukuluokittaista jakoakin 49.5 Rinnankorkeusläpimittaan perustuvat sahapuiden kuutioimistaulukot 35 tukkiosataulukot osoittautuivat hieman tarkemmiksi kuin tukkilukutaulu kot (vrt. s. 44). Tukkiosan pituuden mukainen ryhmittely tukkilukuluo kittain keskimääräislukuja kuvaavan käyrän ympärille tarjosi kuitenkin, kuten edellä latvaläpimittainen luokittelu tukkilukutaulukoita laadittaessa, vastaiselle tasoitukselle merkittävää tukea. Ryhmittelyn tuloksia havain nollistaa esitetty piirros 3 kaksitukkisten kuusien d 1.3- ja tukkiosan pituus luokittaisten kuutiomäärien riippuvuussuhteista. Saatuja tuloksia olisi samoin voitu tarvittaessa käyttää sopivien korjauskertoimien laadintaan. Kuten jäljämpänä selviää, tästä tehtävästä kuitenkin myöhemmin luo vuttiin tukkiosataulukoiden osalta. Toinen tasoitusvaihe johti edellä kuvatun mukaisesti eri tukkiluku-, mutta samaan tukkiosan pituusluokkaan kuuluvien kuutiomäärien yhdis tämiseen puulajeittain ja d 1.3-luokittain. Kunkin pituusluokan läpimitta luokittaiset keskiarvot tasoitettiin ensin eri millimetripaperilla ja saadut Taulukko 7. Tukkilukuun perustuvat kuutioimistaulukot. Table 7. Volume tables based on number of logs. a. Mänty a. Pine Rinnan- korkeus- Rungosta saatavien tukkien lukumäärä — Number of logs läpimitta, tuumaa 1 2 3 4 DBH, inches Tukkiosan kuutio, j 8 — - Utilized volume, cu.ft. 6 2.4 (2.5) _ _ _ 6 V, 2.6 — — — 7 2.9 (3.2) — — ■— 3.4 5.9 — — 8 3.8 (4.1) 6.4 (6.8) — ■— 81/, 4.3 7.1 9.3 —- 9 4.8 (5.1) 7.8 (8.2) 10.4 (11.0) — 9V. 5.3 8.6 11.5 — 10 5.9 (6.1) 9.5 (10.0) 12.6 (13.2) 14.7 (15.4) 10»/, 6.4 10.4 13.8 16.0 ii 7.0 (7.3) 11.4 (12.0) 15.0 (15.7) 17.6 (18.5) n 1 /* 7.7 12.5 16.3 19.4 12 8.4 (8.8) 13.6 (14.2) 17.7 (18.5) 21.3 (22.4) 12V, 9.2 14.7 19.2 23.4 13 10.0 (10.4) 15.9 (16.5) 20.8 (21.6) 25.5 (26.5) 13l / 2 10.9 17.1 22.4 27.5 14 11.9 (12.4) 18.4 (19.1) 24.1 (24.9) 29.5 (30.6) 14j /2 12.9 19.8 25.8 31.6 15 — 21.2 (21.9) 27.6 (28.5) 33.7 (34.8) 15V. — 22.6 29.5 36.0 16 — 24.1 (24.8) 31.6 (32.6) 38.3 (39.5) 16»/, — 25.5 33.7 40.7 17 — . — 35.9 (37.0) 43.2 (44.5) 17 1/, — — 38.1 45.8 18 — — 40.4 (41.5) 48.5 (49.4) 18Va — 42.6 51.4 19 — — — 54.5 (56.1) 191/. — — 57.8 20 — — 61.4 36 Veijo Heiskanen ja Paavo Ti iho n e n 49.5 tasoitetut keskimääräissarjat piirrettiin samalle paperille. Aikaisempiin tasoitusvaiheisiin liittyviin perustietoihin nojautuen voitiin pituusluokit taisten kuvaajien välit tasoittaa säännöllisiksi, kuten tukkilukutaulukoita kin laadittaessa. Samoin määritettiin lopuksi pituusluokittaisten kuutio määrien väliset erot sekä tukkiosan pituus- että d 1.3-luokan mukaisesti, joiden erojen perusteella vielä ilmenevät luonnottomat säännöttömyydet voitiin tasoittaa. Tukkiosataulukoita laadittaessa tasoitus johti siis kuutiomääriin, jotka perustuvat kuorellisen rinnankorkeusläpimitan mittaukseen ja viiden jalan luokissa tapahtuvaan tukkiosan pituuden arviointiin. Laaditut sahapuuleimikoiden kuutioimistaulukot esitetään taulukoissa 7 ja 8. Molempien taulukoiden rakennetta ja käyttöä tarkastellaan yksityis kohtaisemmin jäljempänä. Taulukko 7. Tukkilukuun perustuvat kuutioimistaulukot. Table 7. Volume tables based on number of logs. b. Kuusi b. Spruce Rinnan- korkeus- Rungosta saatavien tukkien lukumäärä — Number of logs läpimitta, tuumaa 1 2 3 4 DBH, inches Tukkiosan kuutio, j # — - Utilized volume, cu.ft. 6 2.4 (2.5) _ 6V, 2.6 — — — 7 3.0 (3.3) — — — 7 1/, 3.5 e A — — 8 4.0 (4.3) 7.0 (7.3) — — 81/, 4.6 7.6 9.5 — 9 5.1 (5.3) 8.4 (8.7) 10.6 (11.1) — 9V, 5.6 9.0 11.7 — 10 6.1 (6.3) 9.8 (10.2) 12.8 (13.4) 15.4 (16.2) lo1/, 6.6 10.6 13.9 16.9 11 7.1 (7.4) 11.4 (11.9) 15.1 (15.7) 18.4 (19.2) 11 v, 7.7 12.3 16.3 19.9 12 8.3 (8.6) 13.2 (13.8) 17.6 (18.3) 21.6 (22.5) 12Va 9.0 14.3 19.0 23.4 13 9.8 (10.2) 15.4 (15.9) 20.4 (21.1) 25.1 (26.0) 131/, 10.6 16.5 21.9 26.9 14 11.5 (12.0) 17.6 (18.2) 23.4 (24.2) 28.7 (29.7) 14V, 12.5 18.8 25.0 30.6 15 — 20.o (20.6) 26.6 (27.4) 32.6 (33.6) 15V2 — 21.2 28.2 34.7 16 — 22.5 (23.1) 29.9 (30.8) 36.9 (38.0) 16Vs ■— 23.8 31.7 39.2 17 — — 33.5 (34.4) 41.7 (42.5) I'1/» — — 35.4 43.4 18 — — 37.4 (38.4) 46.3 (47.8) I® 1 /» — — 39.5 49.3 19 — — — 52.5 (54.2) 19V2 — — — 55.9 20 — — — 59.5 49.5 Rinnankorkeusläpimittaan perustuvat sahapuiden kuutioimistaulukot 37 Taulukko 8. Tukkiosan pituuteen perustuvat kuutioimistaulukot. Table 8. Volume tables based on the utilized length. a. Mänty a. Pine Taulukko 8. Tukkiosan pituuteen perustuvat kuutioimistaulukot. Table 8. Volume tables based on the utilized length. b. Kuusi b. Spruce Rinnankorkeus- Tukkiosan pituus, jalkaa — - Utilized length, fee ■t läpimitta, lO- 15— j 20— 25— 30— 35— 40— 45— 50— 55— 60— 65— 70— ll 19 24 29 34 39 44 49 54 59 64 69 74 DßH, inches Tukkio-äin kuutio, j 3 — Utilized volume , cu.ft 7 2.8 3.2 3.8 5.0 5.6 8 3.3 3.9 4.6 5.9 6.7 7.6 8.7 10.0 11.5 — — — — 9 3.9 4.8 5.6 7.1 8.0 8.9 10.3 11.8 13.4 14.5 — — — 10 4.5 5.9 6.8 8.5 9.5 10.6 12.1 13.8 15.5- 16.7 18.4 — — 11 ö.l 7.1 8.4 10.1 11.3 12.5 14.2 16.0 17.8 19.1 21.2 — — 12 5.8 8.6 10.2 12.0 13.4 14.8 16.5 18.4 20.3 21.9 24.2 25.8 — 13 6.6 10.2 12.3 14.2 15.6 17.1 19.1 21.1 23.1 25.1 27.5 29.3 — 14 — — 14.6 16.6 18.1 19.7 21.8 24.0 26.3 28.7 31.2 33.2 35.4 15 — — — 19.1 20.6 22.5 24.9 27.0 29.9 32.6 35.3 37.1 40.4 16 — — — 21.7 23.3 25.3 28.2 30.4 33.7 36.7 39.4 41.2 44.3 17 — — — — — 31.8 34.1 37.7 40.6 43.5 45.5 48.3 18 — — — — — — 38.0 41.8 44.6 47.6 49.7 52.5 19 — — — — — — — — — 48.7 51.9 54.0 57.0 '20 — — — — — — — — — — 56.1 58.3 61.6 Rinnankorkeus- Tukkiosan pituus, jalkaa — - Utilized length, feet läpimitta, 10- 15— 20— 25— 30— 35— 40— 45— 50— 55— 60— ! 65— 70— li 19 24 29 34 39 44 49 54 59 64 69 74 DBH, inches Tukkiosan kuutio, j 8 — Utilized volume, cu.jt. 7 3.0 3.4 4.1 5.1 6.0 8 3.7 4.2 5.0 6.2 7.2 8.2 9.3 10.7 12.2 — — — — 9 4.4 5.1 5.9 7.4 8.5 9.6 10.9 12.4 14.0 15.7 — — — 10 5.2 6.0 7.0 8.8 9.9 11.0 12.6 14.2 15.9 17.9 20.7 — — 11 6.0 7.0 8.3 10.2 11.4 12.7 14.4 16.3 18.0 20.3 23.1 — — 12 6.8 8.1 9.7 11.8 13.1 14.4 16.4 18.5 20.3 22.6 25.6 27.5 — 13 7.8 9.2 11.3 13.4 15.0 16.5 18.6 20.9 22.8 25.3 28.3 30.4 — 14 — — 12.9 15.2 17.0 18.7 20.9 23.4 25.4 28.1 31.1 33.6 36.7 15 — — — 17.0 19.1 21.1 23.5 26.2 28.3 31.0 34.3 37.0 40.3 16 — — — 19.1 21.4 23.6 26.3 29.2 31.5 34.2 37.8 40.8 44.3 17 — — — — — — 29.2 32.3 35.0 37.8 41.8 45.0 49.0 18 — — — — — — — 35.5 38.7 41.7 46.0 49.9 54.3 19 — — — .— — — — — — 45.9 50.5 55.0 59.5 20 — — — — — — — — — — 55.3 60.0 64.6 6. Taulukoiden tarkkuus 61. Käsitteitä Taulukoiden tarkkuutta tutkittaessa on kiinnitettävä huomiota kahteen eri käsitteeseen. 1. On tutkittava taulukoista saatujen kuutiomäärien poikkeama todel lisista kuutiomääristä edellyttäen, että taulukoiden käytössä välttämättö mät tunnukset on oikein mitattu ja arvioitu. Tätä käsitettä voidaan nimittää teoreettiseksi tarkkuudeksi. Teoreettista tarkkuutta tutkittaessa on luotava aluksi taulukoiden laa dintaan käytetyn aineiston avulla katsaus seuraaviin seikkoihin: koko aineis ton poikkeamat puulajeittain ja pituusluokittain, poikkeamat eri leimikoissa puulajeittain sekä tiettyjen tekijöiden vaikutus poikkeaman suuruuteen. 2. Kun taulukoita käytettäessä joudutaan suorittamaan mittauksia ja arviointeja, on tutkittava myös millaisiin tarkkuuksiin näiden taulukoiden avulla päästään käytännön arvioinneissa. Tätä käsitettä, siis taulukon avulla käytännössä saatujen ja todellisten kuutiomäärien välistä poikkeamaa, kutsutaan käytännölliseksi tarkkuudeksi, käyttötarkkuudeksi. Käyttötarkkuuden tutkiminen on huomattavasti hankalampaa kuin teoreettisen tarkkuuden tarkastelu, sillä käyttötarkkuus riippuu ao. arvio miehen kyvystä ja huolellisuudesta ja vaihtelee hyvin paljon eri arvio miehillä (esim. Heiskanen 1950). Lisäksi uuden arvioimistavan omak suminen vaatii aikaa, joten ensimmäisten käytäntöön sovellutusten tutki minen saattaa antaa liian pessimistisen kuvan menetelmän käyttökelpoi suudesta. Kaikesta huolimatta katsottiin tarpeelliseksi selvittää muuta mien koeleimikkojen avulla käytännössä saavutettavan tarkkuuden suu ruusluokat. Tarkistusleimikoiden tulosten perusteella tutkitaan poikkea man suuruutta eri tapauksissa. 62. Teoreettinen tarkkuus 621. Yleistä Tutkittaessa laadittujen sahapuiden kuutioimistaulukoiden teoreettista tarkkuutta voidaan osittain soveltaa samoja periaatteita, joita aiemmin laadittujen kuutioimistaulukoiden vastaavissa tutkimuksissa on käytetty. 49.5 Rinnankorkeusläpimittaan perustuvat sahapuiden kuutioimistaulukot 39 Toisaalta tässä tutkimuksessa sovelletut tunnukset vaativat oman erityisen tarkatelun. Merkittävin poikkeuksellisuus useisiin muihin kuutioimistaulu koihin verrattuna on taulukoiden soveltuvuus yksinomaan kokonaisten sahapuuleimikoiden kuutioimiseen. Kuten jäljempänä selviää, ei luotetta vuuden tarkastelua ole rajoitettu silti leimikoiden puitteisiin, vaan aineistoa on ryhmitetty myös muilla jakoperusteilla. Kuutioimistaulukoiden tarkkuutta on yleisimmin tutkittu siten, että on verrattu saatuja tuloksia todellisiin kuutiomääriin. Vertailussa on käytetty joko taulukoiden laadintaan käytettyä aineistoa tai tarkoitusta varten on kerätty lisäaineistoa. Usein on sovellettu myös molempia tapoja. Laati miensa pystypuiden kuutioimistaulukoiden tarkastelusta toteaa Ilves salo (1947), että vertailu on kuutioimistaulukoiden osalta epäedullinen, jos kuutiomäärä otetaan taulukoista interpoloimatta, eikä siis yksityisen koepuun tarkkoja mittojen vastaten. Samassa yhteydessä Ilvessalo esittää, että erot interpolointia soveltaen johtavat tuntuvasti pienempiin eroihin todellisten ja taulukon kuutiomäärien välillä. Merkittävänä seik kana on lisäksi mainittava, että ennen varsinaista taulukoiden tarkkuuden tutkimista Ilvessalo on tutkinut käyttämänsä muototekijän, kape nemisluvun, käyttökelpoisuutta. Vastaava tarkastelu on aiheellista tässä tutkimuksessa kaikkien käytettyjen tunnuslukujen osalta. Seuraavassa tarkastellaankin taulukoiden teoreettista tarkkuutta ensin lähinnä yleisessä ja ennakoivassa mielessä. 622. Käytettyjen tunnuslukujen luonteesta Taulukoissa sovellettuja tunnuslukuja tarkasteltaessa voidaan hyvällä syyllä palauttaa mieliin klassillinen puun kuutioimiskaava, V = GHF. Tässä kaavassa voidaan ajatella G pohjapinta-ala korvatuksi rinnan korkeusläpimitalla. Pituus ja muototekijät vuorostaan voidaan ajatella yhdistetyiksi lähinnä metsäteknologian alaan kuuluviksi tunnusluvuiksi, joko tukkiluvuksi tai tukkiosan pituudeksi. Niin kuin jäljempänä esitet tävien korjauskertoimien yhteydessä ilmenee, voidaan viimeksi mainittujen tekijäin vaihtelu ottaa jossain määrin huomioon myös käytännön arvioin nissa. Rinnankorkeusläpimitan ja sen mittauksen teoreettinen tarkastelu ei tässä yhteydessä ole tarpeen. Todettakoon kuitenkin, että puun läpimitan mittauksessa olipa mittauskorkeus mikä tahansa puun poikkileikkaus pinta-ala yleensä oletetaan ympyräksi. Näin ei tunnetusti ole asian laita, joskin eksentrisyyteen vaikuttavista syistä ei olla vielä täysin selvillä (esim. Jalava 1952). Eksentrisyys vaikuttaa kyllä laadittujen taulu koiden tarkkuuteen, mutta kysymys on silloin lähinnä käyttötarkkuu desta. 40 Veijo Heiskanen ja Paavo Tiihonen 49.5 Tukkiluvun ja tukkiosan pituuden ennakoiva tarkastelu johtaa ensin tukkien keskipituuden tutkimiseen. Tukkien keskipituus on tunnetusti käytännön arvioinnissa varsin merkittävä tunnus, jonka suuruus vaikuttaa hyvin selvästi leimikosta saatuun hakkuutulokseen. Luonnollisesti on muistettava, että tukkiosan suoruus, vikaisuus, erikoisesti halutut tukkien pituus- ja vahvuusluokat yms. seikat ovat merkittäviä tekijöitä. Keski pituuden asemesta on kuitenkin yksinkertaisempaa tarkastella aluksi yksi tyisen tukin pituuden vaihtelun vaikutusta tukin kuutiomäärään. Tarkastelussa voidaan nojautua tukin kuutiosisällön määrittämisperus teeseen, ns. teknillisen kuutiomäärän mittaustapaan. Tässä mittauksessa tukki tunnetusti katsotaan lieriöksi, jonka poikkileikkauspinta-ala määri tetään tukin latvaläpimitan perusteella. Tukin kuutiomäärä on silloin, jos latvaläpimitta pysyy muuttumattomana, verrannollinen tukin pituu teen. Jos pituus on esim. 18', merkitsee 1 jalan poikkeama tästä poikkeamaa kuutiomäärästä. Kahden jalan pituus merkitsisi n. 11 % poikkeamaa jne. Jos peruspituus olisi 16', olisi yhden jalan erosta aiheu tuva poikkeama 6% %, kahden jalan 12% % jne. Koska poikkeama ilmenee suoraan kuutiomäärässä, suurenesivat absoluuttiset poikkeamat latvaläpimitan suuretessa. Leimikossa esiintyy luonnollisesti poikkeamia lasketun keskipituuden molemmin puolin. Poikkeamien vaihtelun laajuu desta esitetään esimerkkinä seuraava asetelma, joka osoittaa kaksitukkisten mäntyjen tyvi- ja kaikkien tukkien pituuden vaihtelun taulukoiden laa dintaan käytetyssä aineistossa. Tarkasteltaessa tukin latvaläpimitan vaihtelun merkitystä olettaisi, että pienet, %—1 tuuman erot eivät aiheuttaisi ainakaan edellä pituus vaihtelun yhteydessä esiintyneiden suuruisia poikkeamia kuutiomäärissä. Helposti voidaan kuitenkin todeta, että jo vähäiset latvaläpimittaerot johtavat merkittäviin kuutiomääräpoikkeamiin. Jos oletetaan tukin pituu den pysyvän samana, voi %" poikkeama aiheuttaa esim. 8"—10" latva läpimittojen ollessa kysymyksessä 12.5—10 % eron kuutiomäärässä. Esi 100 • 1 ± —— % eli likimäärin ±5% % Tukin pituus, jalkaa Length of log, feel —12 13—14 15—16 17—18 19—20 20 + % tukeista — per cent of logs Tyvitukit — Butt logs . . . 4.4 11.4 22.4 30. o 20.7 11.1 Kaikki tukit — All logs . . 3.7 13.6 27.3 30.6 17.1 7.7 Rinnankorkeusläpimittaan perustuvat sahapuiden kuutioimistaulukot 49.5 41 6 merkkinä esitetään seuraava asetelma, joka valaisee taulukkoaineiston kaksitukkisten kuusien latvatukin latvaläpimitan vaihtelua. Molempien tunnusten tukin pituuden ja latvaläpimitan vaihtelua valaisevien asetelmien luvut antanevat aiheen olettaa, että yksityisen rungon ja systemaattisuudesta tai sattumasta johtuen koko leimikon kuutiomäärän poikkeaminen taulukkoaineiston keskiarvosta on ilmeisesti hyvin odotettavissa oleva ilmiö. 623. Taulukoista saatujen ja todellisten kuutio määrien vertailua Edellä suoritetun tarkastelun täydentäminen ja soveltaminen kokonai seen sahapuuleimikkoon olisi luonnollisesti varsin hankala tehtävä. Laa dittujen taulukoiden teoreettisen tarkkuuden tutkiminen onkin pääasiassa suoritettu vertaamalla taulukoista saatuja kuutiomääriä todellisiin eli aineiston keruun yhteydessä suoritettuihin mittauksiin perustuviin kuutio määriin. Näiden kahdella eri tavalla saatujen tulosten poikkeamia on tutkittu sekä leimikoiden että sopivalla tavalla muodostettujen puuryhmien puitteissa. Leimikoittainen tarkastelu on käytännöllisesti katsoen merkit tävämpi. Puuryhmien soveltamisella on toisaalta pyritty hankkimaan lisävalaistusta syntyneisiin poikkeamiin sekä mahdollisten korjaustekijäin ratkaisuun. Taulukosta 9 nähdään, kuinka suuriksi poikkeamat kuutiomäärissä ovat muodostuneet tukkilukutaulukoita käytettäessä, kun tarkastellaan kaikkia leimikoita sekä yli 50 runkoa ja yli 100 runkoa käsittäviä leimikoita. Taulukon luvut osoittavat, että laaditut kuutioimistaulukot antavat männyille tarkemmat tulokset kuin kuuselle. Pintapuolisesti tarkastellen otaksuma tuntuisi varsin luonnolliseslta. Tunnettua näet on, että mänty sahapuiden apteerausmenetelmät ovat eri osissa maata varmaan yhden mukaisemmat kuin kuusisahapuiden. Tässä mielessä mainittakoon mm. kuusitukkien yleinen käyttö puomipuiksi, kuusitukkien ja kuusipaperipuun väliset hintasuhteet, kuusen suurempi alttius lahovioille jne. Taulukoiden laadintaan käytetyn aineiston sisäinen vaihtelu on siis saattanut kuusissa olla suurempaa kuin männyissä. Tähän seikkaan palataan vielä jäljempänä. Tukin latvaläpimitta, tuumaa Top diameter of log, inches 5-51/2 6-61/2 7-7% 00 GO % tukeista — per cent of logs 27.3 44.9 20.5 7.3 Veijo Heiskanen ja Paavo Tiihonen 49.5 42 Taulukko 9. Taulukosta saatujen ja todellisten kuutiomäärien poikkeama sadanneksina. Tukkilukutaulukot. Table 9. Deviation between volumes received from the tables and, actual volumes meas ured in per cent. Tables based on number of logs. Kaikista tarkastelluista ryhmistä mutta etenkin molempien puu lajien yhdistelmästä voidaan tyydytyksellä todeta, että pienimmän virherajan, alle 4 %, sisälle on jäänyt runsas kolmannes kaikista tutki tuista leimikoista. Erityisen merkittävää on, että yli 100 rungon leimi koista, molemmat puulajit yhdistäen, mainitun virherajan sisälle jää peräti 47 % leimikoista. Seuraavaan virherajaan, alle 8 %, siirryttäessä leimi koiden osuus suurenee merkittävästi, lisäyksen ollessa keskimäärin 16—27 %. Molemmat puulajit yhdistäen sadannes on yli 100 rungon leimikoissa 74, eikä poikkeaman suuruus muissa leimikoissa ylitä 12 %. Taulukossa esitetyt virhejakaantumat antavat edelleen aihetta otaksua, ettei taulukoista saatujen ja todellisten kuutiomäärien keskimääräiset poik keamat voi muodostua kovin suuriksi. Tämä olettamus vahvistuukin seuraavasta asetelmasta, josta keskimääräiset poikkeamat nähdään samoissa ryhmissä kuin taulukossa 9. Leimikon suuruus Poikkeama , % — Deviation, per cen\ \ <4 <8 <12 >12 Size of stand leimi- koita no. of stands % leimi- koita no. of stands % leimi- koita no. of stands % leimi- koita no. of stands % Mänty - — Pine Kaikki leimikot — All stands 25 38 42 64 57 86 9 14 Yli 50 r. leimikot — Stands over 50 trees measured 15 44 26 76 33 97 1 3 Yli 100 r. leimikot — Stands over 100 trees measured 7 37 13 68 19 100 — -— ] Kuusi — - Spruce Kaikki leimikot — All stands .... 23 34 34 51 50 75 17 25 Yli 50 r. leimikot — Stands over 50 trees measured 11 34 16 50 25 78 7 22 Yli 100 r. leimikot — Stands over 100 trees measured 4 33 7 58 10 83 2 17 Yhteensä — Total Kaikki leimikot — All stands .... 29 35 50 61 71 87 11 13 Yli 50 r. leimikot — Stands over 50 trees measured 22 40 36 66 50 91 5 9 Yli 100 r. leimikot — Stands over 100 trees measured 16 47 25 74 34 100 — — 49.5 Einnankorkeusläpimittaan perustuvat sahapuiden kuutioimistaulukot 43 Poikkeama kuutiomäärässä, keskimäärin Deviation in volume, average Kaikki leimikot All stands 7.1 % Yli 50 rungon leimikot Stands over 50 trees measured 6. i » Yli 100 rungon leimikot Stands over 100 trees meas ured 5.0 » Viitaten edellä (s. 15) todettuun sahapuuleimikoiden keskimääräiseen kokoon, joka on yli 100 runkoa, voidaan asetelmasta todeta, että tukki lukutaulukoiden teoreettinen tarkkuus on keskimäärin noin 5 %. Tukkiosataulukoiden teoreettisen tarkkuuden tutkiminen on aloitettu samoilla perusteilla kuin tukkilukutaulukoita käsiteltäessä. Taulukosta 10 nähdään taulukossa 9 esitettyjä lukuja vastaavat tulokset tukkiosataulu koista. Taulukko 10. Taulukosta saatujen ja todellisten kuutiomäärien poikkeama sadanneksina. Tukkiosataulukot. Table 10. Deviation between volumes received from the tables and actual volumes meas ured in per cent. Tables based on utilized length. Leimikon suuruus Poikkeama %— 1 deviation, -per cen\ t <4 <8 <12 >12 Size of stand leimi- koita no. of stands % leimi- koita no. of stands o/ /o leimi- koita no. of j stands % leimi- koita no. of stands j % ] tfänty - - Pine Kaikki leimikot — All stands .... 35 52 56 84 64 96 3 4 Yli 50 r. leimikot — Stands over 50 trees measured 23 68 30 88 33 97 l 3 Yli 100 r. leimikot — Stands over 100 trees measured 12 63 17 90 19 100 — — Kuusi — Spruce Kaikki leimikot — All stands .... 31 46 47 69 60 88 8 12 Yli 50 r. leimikot — Stands over 50 trees measured 18 56 23 72 30 94 2 6 Yli 100 r. leimikot -— Stands over 100 trees measured 7 58 9 75 12 100 — — Yhteensä — Total ' Kaikki leimikot — All stands .... 45 54 66 80 78 94 5 6 Yli 50 r. leimikot — Stands over 50 trees measured 33 60 43 78 52 94 3 6 Yli 100 r. leimikot — Stands over 100 trees measured 21 60 28 80 35 100 — — Veijo Heiskanen ja Paavo Tiihonen 44 49.5 Taulukon lukujen tarkastelu johtaa osittain samoihin johtopäätöksiin kuin tukkilukutaulukoiden tarkastelu. Männyn tulokset ovat luotettavam pia kuin kuusen. Pienimmän virherajan, alle 4 %, sisäpuolelle on jäänyt hyvin huomattava osa leimikoista, ja määrä suurenee edelleen nopeasti < 8 % virherajaan noustessa. Merkittävänä erona tukkilukutaulukoihin verrattuna voidaan todeta, että sadannesluvut, varsinkin alle 4 % —- mutta vielä alle 8 % ryhmässä, ovat kaikissa leimikkoryhmissä selvästi suuremmat kuin tukkilukutaulukoissa. Niinpä molemmat puulajit yhdis täen yli 100 rungon leimikoista on 60 % jäänyt 4 % virherajan alapuo lelle ja 8 % rajan ylittää vain viidennes leimikoista, kun taas vastaavat sadannekset tukkilukutaulukoissa ovat 47 % ja 26 %. Kaikki leimikot jäävät alle 12 % virherajan, kuten oli laita tukkilukutaulukoissakin. Keskimäärin poikkeamat ovat seuraavat. Poikkeama kuutiomäärässä, keskimäärin Deviation in volume, average Kaikki leimikot —AU stands 4.8 % Yli 50 rungon leimikot Stands over 50 trees measured 4.6 » Yli 100 rungon leimikot Stands over 100 trees meas ured 4.2 » Pidettäessä yli 100 rungon leimikoiden tulosta edelleen perustana voi daan todeta, että tukkiosataulukoiden teoreettinen tarkkuus on keski määrin noin 4 %. Tukkiosataulukoiden tarkkuus on siis hieman suurempi kuin tukkilukutaulukoiden. Taulukko 11. Taulukosta saatujen ja todellisten kuutiomäärien poikkeama sadanneksina tukkilukuluokittain. Tables 11. Deviation between volumes received from, the tables and, actual volumes meas ured in per cent by number-of-logs-classes . Poikkeama, % — Deviation, per cent Keskim. runkoluku Tukkiluku Number of logs <4 <8 | <12 <16 <20 >20 Aver, number of trees per stand °/ /o Mänty — Pine i 16 50 I 75 86 91 9 29 2 43 60 86 92 94 6 60 3 36 56 73 87 91 9 33 4 34 62 76 83 90 10 8 Kuusi - - Spruce 1 37 63 83 ■ 89 91 9 39 2 24 43 64 87 98 2 31 3 33 58 77 89 91 9 29 4 26 55 64 87 97 3 13 49.5 Rinnankorkeusläpimittaan perustuvat sahapuiden kuutioimistaulukot 45 Muototekijän vaikutus tarkkuuteen olisi molemmissa sahapuiden kuu tioimistaulukoissa varmaan merkittävä. Tätä seikkaa on pyritty tutki maan taulukossa 11, josta nähdään tukkilukutaulukoista saatujen ja todellisten kuutiomäärien poikkeamat tukkilukuluokittain. Ryhmittely perusteena ei tässä tapauksessa ole enää kokonainen leimikko. Verrattaessa taulukossa 11 esitettyjä tukki luku luokittaisia sadanneksia taulukon 9 kaikkien leimikoiden sadanneksiin voidaan todeta, ettei taulu kosta saatujen ja todellisten kuutiomäärien poikkeamien jakaantuminen esitettyihin poikkeamaluokkiin ole mitenkään yhdenmukaisesti muuttunut. Mainitunlaista muutosta olisi toisaalta odottanut, koska taulukossa 11 aineisto on ryhmitetty koko leimikon kaikkien puiden vaihtelumahdolli suuksiin verrattuna huomattavasti suppeammalta tuntuviin ryhmiin. Taulukosta 11 nähdään myös, että männyn ja kuusen sadannessarjojen välillä esiintyy merkittäviä eroavuuksia, jotka kuitenkin vaihtelevat puu lajeittain ja tukkilukuluokittain. Yksi- ja osittain kolmitukkisten kuusien sadannekset ovat pienemmissä poikkeamaluokissa männyn vastaavia lukuja suuremmat, mutta kaksi- ja nelitukkisten vuorostaan männyn lukuja pie nemmät. Aiemmin otaksuttu kuusitukkien kuutiomäärien suurempi vaih telumahdollisuus mäntytukkeihin verrattuna ei ole siten taulukon 11 sadannesten perusteella läheskään yhtä selvästi todettavissa, kuin mitä taulukon 9 sadannesluvut osoittavat. Miten ja missä määrin sopiva muototekijä vaikuttaisi taulukossa esi tettyihin tuloksiin, on luonnollisesti vaikeasti arvioitavissa. Yksityisen tukin kuutiotunnusten pituuden ja latvaläpimitan vaihtelut voivat joka tapauksessa aiheuttaa merkittäviä eroja varsinkin silloin, kun leimi kon runkoluku on pieni. Taulukon 11 luvut viittaavat toisaalta siihen, ettei tukkiluvun käyttäminen tukin pituuden ja latvaläpimitan yhteis vaikutuksen luonnehtijana voi eliminoida käytännöllisessä apteeraustoi minnassa syntyvää vaihtelua. Kysymyksen yksityiskohtainen tarkastelu on vaikeaa, koska tukin pituuden ja latvaläpimitan vaihtelu saattaa eri tapauksissa vaikuttaa tiettyyn keskiarvolukuun sekä yhtäaikaisesti posi tiiviseen tai negatiiviseen suuntaan että eri suuntiin. Edellä esitettyjen kaksitukkisten mäntyjen ja kuusien tukin pituuden ja latvaläpimitan vaihteluiden tarkastelujen yhteydessä ilmeni, (siv. 40) ettei ko. sadanneslukujen perusteella vielä voida ratkaista, kumpi teki jöistä voi helpommin aiheuttaa todellisten ja taulukosta saatujen kuutio määrien poikkeamia. Kysymyksen tarkastelua jatkettiin ryhmittämällä aineistoa ensin d 1.3-luokittain ja sitten tukkiosan pituusluokittain. Tau lukko 12 valaisee yksityisten runkojen kuutiomäärien vaihtelua tukkiluku luokittain muutamissa yleisimmin esiintyvissä d 1.3-luokissa. Kuutiomäärien hajaantumista keskiarvon ympärille on tarkasteltu tavanomaisen hajonnan ja variaatiokertoimen avulla. Edellinen valaisee 46 Veijo Heiskanen ja Paavo Tiihonen 49.5 Taulukko 12. Yksityisten puiden kuutiomäärien hajonta tukkilukuluokit tain niiden eräissä yleisimmissä d 1.3-luokissa (puolen tuuman luokitus). Table 12. Standard, deviation of the volumes of individual trees by number-of-logs classes in some of their most common DBH-classes ( ½-inch classification). hajaantumaa tunnetusti määrällisenä, jälkimmäinen sadanneslukuna. Mo lemmat luvut on esitetty vain yksinkertaisina. Tässä yhteydessä ei ole katsottu aiheelliseksi ryhtyä suorittamaan yksityiskohtaisempia tilastollisia arvosteluja. Taulukossa 12 esitetyistä luvuista todettakoon vain, että hajontalukujen suuruus vahvistaa aiemmin esitetyn toteamuksen sahapuiden kuutiomäärien vaihtelun laajuudesta. Määrällisesti hajonta suurenee varsin tasaisesti sekä tukkilukuluokittain että niiden puitteissa d 1.3-luokittain. Koska kuutiomäärien keskiarvot suurenevat vastaavassa järjestyksessä on seurauksena, että variaatioker toimien erot eri tukkilukuluokissa ovat verraten pienet ja jäävät tukki lukuluokkienkin välillä etenkin kuusella vähäisiksi. Hajontaluvut antanevat täten aiheen otaksua, ettei laadittujen taulukoiden suhteellinen tarkkuus vaihtele merkittävämmin puun koon muuttuessa. Kun tukkien keskipituus pienenee ja latvaläpimitta vuorostaan suurenee tukkilukuluokittain, ovat eri tukkilukuluokkien keskiarvot koostuneet kahteen eri suuntaan vaikut taneesta ja siten vaikeasti hallittavasta vaihtelusta. Taulukossa 12 esi tettyjen kuutiomäärän hajontaa kuvaavien lukujen avulla ei siten voitane ratkaista, millä tavoin mainitut tukin kuutioimistekijät vaikuttavat erik seen. Taulukosta 13 voidaan todeta, mihin suuntaan ja kuinka paljon keski määrin tukin keskipituuden vaihtelut vaikuttavat tukkien kokonaiskuutio määrässä. Tarkastelu on suoritettu molemmista laadituista kuutioimistau Tukkiluku Number D 1.3- luokka, tuumaa DBH- Keskiarvo, j 3 Mean, cu.ft. Hajonta, j 3 Standard deviation, cu.ft. Variaat kerroii Coefficie of variat 0- i nt ion Runkoja Number of trees of logs class, inches Mänty Pine Kuusi Spruce Mänty Pine Kuusi Spruce Mänty Pine L L uusi pruce Mänty Pine Kuusi Sjpruce 1 2 3 4 8 9 10 11 8 9 10 11 12 13 14 15 14 3.8 4.7 5.9 7.0 6.4 7.8 9.5 11.4 17.8 20.8 24.2 26.3 28.5 4.1 5.1 6.2 7.0 6.9 8.4 10.1 11.8 17.5 19.7 22.4 26.4 28.7 0.7 0.8 1.2 1.5 1.0 1.2 1.6 1.8 2.4 2.8 3.4 4.6 3.3 0.6 0.8 1.0 1.0 0.6 1.2 1.5 1.8 2.5 2.9 3.5 3.8 4.0 18.4 17.0 21.3 21.0 15.9 15.3 17.3 16.1 14.0 13.8 14.3 17.4 11.4 15.3 15.5 15.5 14.7 9.1 L4.3 15.2 15.2 L4.4 L4.9 L5.6 14.2 L4.3 192 136 80 66 245 479 477 379 234 182 123 57 26 165 192 118 35 28 185 293 262 235 165 92 34 32 49.5 Rinnankorkeusläpimittaan perustuvat sahapuiden kuutioimistaulukot 47 Taulukko 13. Taulukosta saatujen ja todellisten kuutiomäärien poikkea mien riippuvuus tukkien keskipituudesta. Table 13. Dependence of the deviations between volumes received from the tables and actual volumes measured on the average length of logs. lukoista. Taulukosta nähdään lisäksi tarkasteltuihin leimikoihin kuulu neiden runkojen lukumäärät tukkien keskipituusluokittain. Taulukosta saatujen ja todellisten kuutiomäärien poikkeamat pituusluokittain on punnittu vastaavilla kuutiomäärillä ottaen lisäksi huomioon poikkeamien merkit. Taulukon 13 tarkastelu osoittaa, että poikkeamat ovat odotettavasti pienemmissä keskipituusluokissa yleensä positiivisia ja suuremmissa nega tiivisia sekä molemmissa taulukoissa että molemmilla puulajeilla. Vähäisin poikkeuksin poikkeaman merkki vaihtuu likimäärin siinä pituusluokassa, johon koko aineiston tukkien keskipituus kuuluu. Kuten aineiston selos tuksen yhteydessä on ilmennyt, taulukoiden laadintaan käytetyssä aineis tossa mäntytukkien keskipituus oli 16.4 jalkaa ja kuusitukkien keskipituus 16.6 jalkaa. Poikkeamien erot pituusluokkien välillä eivät kuitenkaan ole säännölliset, vaan vaihtelevat määrällisestikin varsin huomattavasti. Tästä syystä aineiston yksityiskohtaisempaa ryhmittelyä ei katsottu aiheelliseksi enää jatkaa, vaan tukin pituuden ja latvaläpimitan vaikutuksen jatko tarkastelu suoritetaan jäljempänä taulukoiden korjauskertoimien tutkimi sen yhteydessä. Edellisessä suoritettu poikkeamien suunnan tarkastelu on kuitenkin tehnyt mahdolliseksi tutkia taulukosta saatujen ja todellisten kuutio määrien keskimääräisiä poikkeamia ottamalla samalla huomioon myös poikkeamien merkit. Yhdistämällä erimerkkisten poikkeamien summat saadaan tukkilukutaulukoiden osalta seuraavan asetelman mukaiset tu lokset. Tukkien keski- pituus, Runkojen lukumäärä Number of trees Tukkii ukutaulukot Tables based on number of logs Tukkiosa taulukot Tables based on utilized length J Average length of logs, feet Mänty Pine Kuusi Spruce Mänty Pine Kuusi Spruce Mänty Pine Kuusi Spruce Poikkeama, % — Deviation, per cent —14.4 67 104 +24.0 + 12.5 + 10.4 —0.9 14.5—14.9 68 83 + 12.5 + 9.1 + 5.6 —1.1 15.0—15.4 583 351 + 5.5 + 6.2 + 3.1 +6.1 15.5—15.9 108 765 + 10.7 + 2.4 + 6.9 +5.0 16.0—16.4 2 050 1 193 + 1.8 + 0.1 + 1.7 + 0.6 16.5—16.9 1 774 875 + 1.5 — 6.4 — 1.2 —3.6 17.0—17.4 1305 308 — 0.5 + 3.1 + 4.1 ±0.o 17.5—17.9 1 552 1 523 — 7.2 — 4.7 — 0.8 —2.3 18.0— 53 52 + 0.9 —12.5 — 5.8 —5.9 48 Veijo Heiskanen ja Paavo Tiihonen 49.5 Asetelman perusteella voidaan todeta, että keskimääräiset poikkeamat jäävät merkityksettömän pieniksi, mikä osoittaa tasoituksen hyvin suori tetuksi. Nämä luvut eivät kuitenkaan osoita tarkkuutta, vaan tukkiluku taulukoiden teoreettisena tarkkuutena on pidettävä edellä esitettyä 5 %. Tukkiosataulukoista on vastaava tarkastelu suoritettu vain keskimäärin kaikkien mäntyjen ja kuusien suhteen. Poikkeamaksi saatiin männyillä +O.B % ja kuusilla +1.3 %. Saadut tulokset ovat hieman suuremmat kuin tukkilukutaulukoissa, mutta lukuja on silti pidettävä hyvin pieninä. Myös tukkiosataulukoiden tasoituksen voidaan katsoa onnistuneen tyy dyttävästi. Vertauksen vuoksi mainittakoon, että vastaavalla tavalla laskien Ilvessalo (1947) on saanut poikkeaman suuruudeksi männyllä —0.4 % ja kuusella —0.6 %. 624. Korjauskertoimet Niin kuin aiemmin on ilmennyt, pyrittiin taulukoiden laadinnan yhtey dessä monin tavoin löytämään sellaisia riippuvuussuhteita, jotka valaisivat, millä tavoin ja ennen kaikkea, miten voimakkaasti tietyn suuruinen poik keama tukkien pituudessa tai latvaläpimitassa vaikuttaa kokonaisen leimikon tai suuremman puuryhmän kuutiomäärään. Kuten edellä on ilmennyt, ei aineiston ryhmittäminen useihin alaryhmiin johtanut missään yhteydessä niin selviin tuloksiin, että mainittujen kahden tunnusluvun tietyn suu ruisen vaihtelun merkityksestä olisi päästy selville. Koska toisaalta tie dettiin molempien tunnuslukujen jo melko pientenkin poikkeamain saatta van vaikuttaa kuutiomäärään huomattavia poikkeamia ja kun toisaalta pidettiin sopivien korjauskertoimien ratkaisua myös käytännöllisessä mie lessä tarpeellisena, päätettiin tarkastelua edelleen jatkaa. Jatkokäsittelyssä luovuttiin aiemmin esitettyjen useiden alaryhmien käytöstä ja kaikkien tukkien latvaläpimitan asemesta toiseksi tunnukseksi valittiin vain latva tukin latvaläpimitta. Taulukosta saatujen ja todellisten kuutiomäärien poikkeama, Tukkiluku Number oi logs % Deviation between the volumes received from tables and the actual volumes measured , o/ /o Mänty Kuusi Pine Spruce i 0.2 —0.5 2 +0.3 —0.6 3 +0.5 +0.1 4 —0.2 + 0.8 Keskimäärin —• Average +0.3 —0.3 49.5 Rinnankorkeusläpimittaan perustuvat sahapuiden kuutioimistaulukot 49 7 169—58 Ensin tutkittiin tukkilukutaulukoiden korjauskertoimien laskentamah dollisuuksia. Kaikissa tukkilukuluokissa aineisto ryhmitettiin leimikoittain tukkien keskipituuden perusteella yhden jalan pituuseron mukaan siten, että kunkin tukkilukuluokan kaikkien tukkien keskipituus ±0.5 jalkaa muodosti perusluokan. Vastaava ryhmittely suoritettiin myös kunkin tukkilukuluokan puitteissa latvatukkien keskimääräisen latvaläpimitan mu kaan. Luokkalaajuus oli nyt y 2 tuumaa. Kaikissa luokissa laskettiin sitten rungon todellinen keskikuutio, johon päästiin helposti jakamalla luokan yhteinen todellinen kuutiomäärä luokkaan kuuluvien runkojen lukumäärällä. Mainittujen perusluokkien keskikuutiomäärän arvoksi mer kittiin 100. Saadut sarjat tasoitettiin varovaisesti graafisesti. Tasoituksen jälkeen ilmeni, että ainakin perusluokkaa lähimpien keskipituusluokkien väliset poikkeamat olivat likimäärin yhtä suuria, joten käytännöllisistä syistä johtuen valittiin luokkaeroksi sama luku. Latvatukin latvaläpi mitan osalta sen sijaan tasoitus antoi toisistaan selvästi poikkeavia tuloksia eri tukkilukuluokissa. Molempien puulajien tarkastelu johti likimäärin samoihin eroihin, joten lopullisiksi korjauskertoimiksi saatiin sekä män nylle että kuuselle samat luvut. Korjauskertoimet ja niiden käytössä edellytetyt leimikon tunnukset nähdään taulukosta 14. Korjauskertoimien laskennassa on siis nojauduttu yksinomaan taulu koiden laadintaan käytettyyn aineistoon. Aineiston laajuutta ajatellen edellytys tuntuu ainakin kohtuullisen luotettavalta. On kuitenkin selvää, ettei korjaustehtävä ole aina helppoa. Perusluvut vaihtelevat eri tukki - lukuluokissa ja korjauslukuja vastaavat poikkeamat ovat pienet. Siksi kirjoittajien mielipide oli alusta alkaen se, että mikäli korjauskertoimet otetaan käytäntöön taulukoita sovellettaessa, korjaus olisi paikallaan vain silloin, kun poikkeamat ovat ilmeiset. Toiminta samalla paikkakunnalla Taulukko 14. Korjauskertoimet tukkilukutaulukoita varten. Table 14. Correction factors for the tables based on number of logs. *) Tukkien keskipituuden tai latvatukkien keskimääräisen läpimitan ylittäessä esitetyt luvut, on tau lukosta saatuihin kuutiomääriin tehtävä sadannesluvun osoittama korotus; päinvastaisessa tapauksessa lu kuja on vastaavasti vähennettävä. Tukkiluku- luokka Number-of- logs-class Keskimääräiset tukkien mitat Average measures of logs Kuutiomäärän korjaussadannes *) Correction per cent of volume Tukin pituus, jalkaa Log length, feet Latvatukin läpimitta, tuumaa Top diameter of top log, inches Yhden jalan poikkeama keskipituudesta One feet deviation from the average length Puolen tuuman poikkeama latva- tukin keskim. läpimitasta Half inch deviation from the average top log diameter 1 18.0—18.5 6.5 —7.0 5 10 2 16.5—17.0 6.0 —6.5 5 5 3 15.5—16.0 5.5—6.0 5 5 4 15.0—15.5 5.5—6.0 0 3 Veijo Heiskanen ja Paavo Tiihonen 50 49.5 ja aikaisempien hakkuiden luonteen sekä hakkuissa poistettujen tukki puiden likimääräisen koon tunteminen olisi virhekorjauksissa merkittävä tuki. Tukkiosataulukoita varten suoritettiin myös vastaavat alustavat las kentatyöt ja tuloksena näyttivät olevan likimäärin samaa suuruusluokkaa olevat korjauskertoimet. Koska taulukoiden teoreettisen tarkkuuden tun teminen ei yksin riitä käytännön toiminnassa, aloitettiin samaan aikaan taulukoiden käyttötarkkuuden tutkiminen. Näitä tutkimuksia selostetaan yksityiskohtaisemmin jäljempänä. Tutkimuksissa ilmeni kuitenkin, että ns. arvioimisvirheet saattavat olla usein huomattavasti suurempia kuin taulukoiden teoreettinen tarkkuus. Toisaalta taas jo laadittujen tukki - lukutaulukoiden korjauskertoimien käyttö osoittautui joko hankalaksi tai sovellutus epävarmaksi, koska ei pystytty aina ratkaisemaan, kuinka eri virhelähteet kietoutuivat toisiinsa. Useiden taulukoita käyttäneiden am mattimiesten kanssa käytyjen neuvottelujen jälkeen päädyttiin lopulta siihen, ettei korjauskertoimien esittäminen ollut aiheellista taulukoiden yhteydessä. Jatkotutkimukset keskitettiin siksi yksinomaan arvioimisvir heiden selvittämiseen, ja näin ollen lopullisia, tukkiosataulukoihin liittyviä korjauskertoimia koskevia laskelmia ei katsottu aiheellisiksi suorittaa. 63. Taulukoiden käyttötarkkuus 631. Taulukoiden käytössä sattuvat virheet Yleensä kuutioimistaulukoiden tarkkuuksia kirjallisuudessa selvitet täessä keskitytään yksinomaan teoreettiseen tarkkuuteen. Se ei kuitenkaan ole sellaisenaan riittävä osoittamaan kuutioimistaulukoiden käyttökelpoi suutta. On lisäksi tunnettava taulukoita käytettäessä sovellettavien mit taus- ja arvioimistapojen tarkkuus eli taulukoiden käyttötarkkuus. Tässä tutkimuksessa laadittujen taulukoiden käytössä joudutaan sovel tamaan seuraavia mittauksia ja arviointeja: 1. rinnankorkeusläpimitan mittaus, 2. tukkien lukumäärän tai tukkiosan pituuden arviointi. Mikäli mittaukset ja arvioinnit tehdään täysin virheettömästi (tai mikäli niissä sattuvat virheet kumoavat toisensa) päästään laadittuja kuu tioimistaulukoita käytettäessä edellä esitettyjen teoreettisten laskelmien osoittamiin tarkkuuksiin. Tällaiset tapaukset lienevät kuitenkin perin harvinaisia. Esitetyt teoreettiset tarkkuuslaskelmat eivät niin muodoin osoita todellista tarkkuutta käytännössä, vaan antavat liian edullisen Rinnankorkeusläpimittaan perustuvat sahapuiden kuutioimistaulukot 51 49.5 kuvan taulukoiden käyttökelpoisuudesta. Teoreettiset tarkkuusluvut osoit tavat optimitapauksen, johon voidaan päästä vain mahdollisimman edulli sissa tapauksissa. Tarkistusaineiston perusteella koetetaan tarkastella arvioimis- ja mit tausvirheitä laadittuja taulukoita käytettäessä. Arvioimisvirheet vaihtele vat kuitenkin niin paljon eri miehillä, kuten mm. Heiskanen (1950) on osoittanut, etteivät esitettävät keskiarvot voi olla yleispäteviä. Ne osoittavat kuitenkin suuruusluokan, josta on kysymys ja vaihtelurajat, jotka voivat esiintyä. Erityisesti onkin korostettava, ettei arvioimisvir heistä ole yleensäkään mahdollista esittää keskiarvoja käytännön ohjeiksi, sillä niin suuri on arvioimismiehen henkilökohtainen vaikutus niihin (vrt. s. 56). Käyttötarkkuutta koskevien tutkimusten mukaan 25 tarkistusleimikon todelliset ja tukkilukutaulukoiden avulla arvioidut kuutiomäärät olivat seuraavat: Poikkeama on siis —3. o % eli huomattavasti suurempi kuin koko tau lukkoaineistosta laskettu teoreettinen poikkeama, joka on männyn osalta + 0.3 % ja kuusen osalta —0.3 %. Kuitenkin voidaan myös tarkistus aineiston poikkeamaa pitää pienenä. Tukkiosataulukoita käytettiin vain 20 tarkistusleimikossa. Näiden lei mikoiden todelliset ja tukkiosataulukoilla lasketut kuutiomäärät olivat seuraavat: Tässä tapauksessa poikkeama on aivan mitätön, vain —0.3 %, siis vielä pienempi kuin koko taulukkoaineiston mukaan saadut keskimääräiset poikkeamat +O.B ja +1.3 %. Keskimäärin on siis koko tarkistusaineiston kuutiomäärä käytäntöä ajatellen saatu tarkoin selville kumpiakin taulukoita käytettäessä. Tämä seikka ei kuitenkaan sellaisenaan todista vielä taulukoiden käyttökelpoi suutta, vaikka sekin on varsin merkityksellinen taulukoiden käyttökel poisuuden tunnus. Se näet osoittaa, ettei taulukkoaineisto ole ominai suuksiltaan erikoinen, tavallisuudesta poikkeavia puita sisältävä. On kuitenkin vielä selvitettävä arvioitujen ja todellisten kuutiomäärien väliset poikkeamat leimikoittain. todellinen 172 699 i 3 arvioitu 167 545 j 3 ero 5 154 .i 3 todellinen 36 722 j 3 arvioitu 36 568 j 3 ero 154 j 3 52 Veijo Heiskanen ja Paavo Tiihonen 49.n Tukkilukutaulukoiden tarkkuuslaskelmat osoittavat em. poikkeamien jakaantuvan tutkituissa 25 leimikoissa eri suuruusluokkiin seuraavasti: Keskimäärin poikkeama on 9.2 % eli lähes kaksi kertaa niin suuri kuin teoreettisten laskelmien osoittama yli 100 rungon leimikoiden keskimää räinen poikkeama 5.0 %. Voidaan siis todeta, että todennäköisesti arvioi misvirheistä johtuen poikkeamat taulukoista saatujen ja todellisten kuutio määräin välillä ovat tukkilukutaulukoita käytettäessä suurempia kuin 5 %• Tukkiosataulukoiden käyttötarkkuus osoittautui jakaantuvan seuraa vasti tutkituissa 20 leimikossa: Keskimäärin poikkeama on 7.7 % siis jälleen jonkin verran suurempi kuin teoreettisten laskelmien osoittama vastaava keskimääräinen poikkeama 4.2 %. Tarkistusaineiston perusteella voidaan tutkia niitä syitä, jotka ovat aiheuttaneet sen, että taulukoista saatujen ja todellisten kuutiomäärien poikkeamat ovat tarkistusaineiston mukaan suuremmat kuin taulukko aineiston mukaan. Kahdestakymmenestä leimikosta on laskettu myös poikkeamat arvioidun ja todellisen tukkiluvun ja vastaavasti tukkiosan välillä. Nämä laskelmat on esitetty rinnan kuutiomäärän poikkeamien kanssa taulukossa 15. Siihen on laskettu myös »taulukko vir he», joka on saatu kuutiomäärien ja tukkiluvun sekä vastaavasti kuutiomäärien ja tukkiosan pituuksien poikkeamien erotuksena. On oletettu, että tukki luvun tai tukkiosan pituuden arvioinnissa tapahtunut virhe aiheuttaa sadanneksina saman suuruisen virheen myös kuutiomäärään, joten em. erotus siis osoittaa teoreettisen eli taulukko virheen. Olettamus ei ole aivan oikea, mutta tälläkin tavoin saadaan selville, onko arvioimisvirheillä mer kitystä tuloksiin vai ei. Taulukon keskimääräisluvusta nähdään, että keskimääräinen poikkeama kuutiomäärässä on näissä leimikoissa tukkilukutaulukoita käytettäessä poikkeama, % <4 <8 <12 >12 leimikoita 6 15 17 8 °/ /o 24 60 68 32 poikkeama, % <4 <8 <12 >12 leimikoita 6 10 18 2 °/ /o 30 50 90 10 49.5 Riimankorkeusläpimittaan perustuvat sahapuiden, kuutioimistaulukot 53 Taulukko 15. Tarkistusleimikoiden kuutiomäärän arvioinnin tuloksia. Table 15. Results of estimations at check stands. 11.5 %, mutta suuri osa tästä virheestä aiheutuu tukkiluvun arvioinnista, jossa virhe on ollut samansuuntainen kuin kuutiomäärissäkin. »Taulukko virhe» jääkin 5.7 %:ksi. Vastaavasti tukkiosataulukoita käytettäessä kuu tiomäärien poikkeama on, kuten edelläkin mainittiin, 7.7 %, mutta tukki osan pituuden arvioimisvirheiden osuus on 3.7 %, joten »taulukkovirheen» suuruus on 4.0 %. Arvioimisen epätarkkuuden merkitys käyttötarkkuutta pienentävänä tekijänä ilmenee myös laskelmista, joissa tarkistusleimikot on jaettu kah teen ryhmään: sellaisiin, joissa kuutiomäärä on saatu taulukoilla todellista suuremmaksi ja sellaisiin, joissa se on saatu todellista pienemmäksi. Seu raavassa asetelmassa on esitetty näissä ryhmissä arvioitu kuutiomäärä ja arvioitu tukkiluku sekä vastaavasti tukkiosan pituus todelliseen verrat tuna. Todellista, oikeaa arvoa on kummankin tunnuksen kohdalla merkitty luvulla 100. Leimikon numero Number of stand Tukkiluvun mukaan According to number of logs Tukkiosan mukaan According to utilized part Poikkeama kuutio- määrässä Deviation in volume Poikkeama tukki- luvussa Deviation in number of logs »Taulukko- virhe» »Table errors Poikkeama kuutio- määrässä Deviation in volume Poikkeama tukki- luvussa Deviation in number of logs »Taulukko- virhe» » Table error» 0/ , /o / wr cent 1 — 6.2 + 0.3 6.5 + 0.7 + 2.5 1.8 2 — 5.1 - 2.7 2.7 + 1.0 + 3.3 2.3 3 — 5.8 + 0.9 6.7 — 2.2 — 1.2 1.0 ; — 9.7 — 6.8 2.9 — 2.2 + 5.9 8.1 0 + 4.7 — 2.1 6.8 + 2.3 — 4.6 6.9 6 — 3.8 — 5.4 1.6 — 2.4 — 8.7 6.3 7 — 5.6 + 4.4 10.0 + 4.7 +15.5 10.8 8 —15.1 —10.3 4.8 — 6.2 - 3.8 2.4 9 — 7.1 — 1.7 5.4 + 6.9 + 6.8 0.1 10 + 13.4 + 2.3 11.1 + 7.7 + 2.0 5.7 11 —14.5 — 6.6 7.9 — 8.1 — 2.9 5.2 12 — 4.8 — 3.2 1.6 + 8.4 + 4.6 3.8 13 — 2.9 + 6.8 9.7 + 9.3 + 12.7 3.4 14 + 6.9 + 2.3 4.6 + 9.6 + 7.8 1.8 15 —17.5 —17.1 0.4 — 9.7 — 9.3 0.4 16 —17.2 —16.8 0.4 — 9.7 — 7.0 2.7 17 —10.7 — 5.3 5.4 —10.8 — 4.9 5.9 18 —26.0 —14.7 11.3 —11.1 —14.7 3.6 19 —17.3 — 9.3 8.0 —14.9 — 8.3 6.6 20 + 35.2 + 34.0 1.2 + 26.9 + 27.5 0.6 Keskimääräinen ero — Average deviation 11.5 7.7 5.7 7.7 1 7.7 4.0 54 Veijo Heiskanen ja Paavo Tiihonen 49.5 1. Kuutiomäärä oikeaa suurempi 1. Volume bigger than correct 2. Kuutiomäärä oikeaa pienempi 2. Volume smaller than correct Nämä laskelmat osoittavat, että silloin kun kuutiomäärä on saatu oikeaa suuremmaksi on myös tukkiluku ja vastaavasti tukkiosan pituus arvioitu keskimäärin oikeaa suuremmaksi ja päinvastoin. Tukkiiuvun ja tukkiosan pituuden arviointikyky vaikuttaa siis ratkaisevasti saatavien tulosten tarkkuuteen. Myös näiden kuutioimistaulukoiden käyttö edellyt tää siis ammattitaitoa. Esitettyjen tulosten perusteella voidaan tutkia myös eri taulukoita toisiinsa verrattuina. Teoreettista tarkkuutta tutkittaessa jo havaittiin, että tukkiosataulukot ovat teoriassa tarkemmat. Tämä onkin hyvin Tukkilukutaulukot Tables based on number of logs Leimikoita — Number of stands 4 Arvioitu kuutiomäärä (oikea = 100) — Estimated vol- ume (correct — 100) 115 Arvioitu tukkiluku (oikea = 100) — Estimated number of logs (correct — 100) 109 Tukkiosataulukot Tables based on utilized length Leimikoita — Number of stands 10 Arvioitu kuutiomäärä (oikea = 100) — Estimated vol- ume (correct — 100) 108 Arvioitu tukkiosan pituus (oikea = 100) — Estimated utilized length (correct — 100) 108 Tukkilukutaulukot Tables based on number of logs leimikoita — Number of stands 16 rvioitu kuutiomäärä — Estimated volume 89 .rvioitu tukkiluku — Estimated number of logs 94 Tukkiosataulukot Tables based on utilized length .eimikoita — Number of stands 10 .rvioitu kuutiomäärä — Estimated volume 92 .rvioitu tukkiosan pituus — Estimated utilized length .. 94 49.5 Kinnankorkeusläpimittaan perustuvat sahapuiden kuutioimistaulukot 55 ymmärrettävissä, sillä ne ottavat puun pituuden tarkemmin huomioon kuin tukkilukutaulukot. Tarkistusleimikoiden arviointitulokset osoittavat, että myös käytännössä päästään tukkiosataulukoilla parempiin tuloksiin, sillä kummankin tunnuksen, tukkiluvun ja tukkiosan arvioinnissa sattuvat virheet ovat käytännöllisesti katsoen yhtä suuret. Esillä oleva aineisto osoittaa siis, että tukkiosan pituuden arviointi on yhtä helppoa kuin tuk kien lukumäärän arviointi. Voidaan kuitenkin olla varmoja, että virheitä sattuu pituutta arvioitaessa useammin kuin tukkilukua arvioitaessa, mutta ne ovat vaikutukseltaan vähäisempiä. Osa käyttötarkkuuden ja teoreettisen tarkkuuden erosta johtuu var masti myös rinnankorkeusläpimitan virheellisestä mittaamisesta. Sen vai kutuksesta saadaan tietoja vain Ruotsinkylän tarkistusleimikon arviointi tuloksista. Siellä suoritti samojen puiden arvioinnin seitsemän miestä, joiden saamat rinnankorkeusläpimitat merkittiin myös muistiin. Ko. puiden keskimääräinen rinnankorkeusläpimitta oli tarkistusmittauksen mu kaan 12.51". Eri miesten saamat läpimitat ja heidän kuutioarviointi tulostensa poikkeamat todellisesta kuutiomäärästä olivat seuraavat. Luvut osoittavat, että rinnankorkeusläpimitassa sattuneet virheet ovat tässä tapauksessa olleet hyvin pieniä. Kaikilla arviointimiehillä virhe on ollut alle 1.0 %. Myöskään ei voida havaita niiden millään tavoin vaikut taneen arvioinnin suuntaan. Nämä esimerkit siis osoittavat, että rinnan korkeusläpimitan mittauksessa tapahtuvilla virheillä on hyvin vähäinen merkitys lopputuloksiin. Niiden vaikutus peittyy kokonaan tukkiluvun ja tukkiosan pituuden arvioinnissa sattuviin virheisiin. On kuitenkin korostettava, että Ruotsinkylässä tutkitut puut olivat erittäin hyvämuo toisia ja vähän kapenevia, joten niistä saadut rinnankorkeusläpimitan mittauksen tarkkuutta koskevat tulokset saattavat antaa liian edullisen kuvan asiasta. Tämä seikka ei kuitenkaan vaikuta em. päätelmiin. Kuutiomäärän poikkeama, % D 1.3, tuumaa DBH, inches Deviation of volume, per cent Arviomies Cruiser Tukkiluku- taulukot Tukkiosa- taulukot Tables based on number of logs Tables based on utilized length i . . 12.43 — 7.1 + 6.9 2 12.48 — 6.2 + 0.7 3 12.52 9.7 2.2 4 12.39 17.2 —9.7 5 12.47 —17.5 —9.7 6 .. 12.46 — 2.9 + 9.3 7 12.44 —15.1 —6.2 56 Veijo Heiskanen ja Paavo Tiihonen 49.r, 632. Käyttötarkkuuden lisäämismahdollisuuksia Taulukoiden käyttötarkkuutta tarkasteltaessa on myös selviteltävä mittaus- ja arvioimisvirheisiin vaikuttavia tekijöitä ja niiden suuruutta eri tapauksissa. Asiasta ei ole tässä yhteydessä tehty varsinaisia tutki muksia, mutta eräitä näkökohtia voidaan kuitenkin ottaa esille pääasiassa ennen tehtyjen tutkimusten perusteella. Rinnankorkeusläpimitan mittauksen tarkkuutta ja sen aiheuttamia vir heitä koskeneet Vuokilan (1952) tutkimukset ovat osoittaneet, että väärä mittauskorkeus aiheuttaa suurimmat virheet huonomuotoisissa met siköissä. Varsinkin liian alhaalta mittaaminen voi tällaisissa metsiköissä johtaa suuriin virheisiin. Sen sijaan virhe on melko kohtuullinen, vaikka läpimitta mitattaisiinkin 10—20 cm oikeata kohtaa korkeammalta. Suurimpana virheellisyyksien aiheuttajana läpimitan mittauksessa onkin yleisesti sen mittaaminen liian alhaalta. Siihen houkuttelee, kuten Vuo kila mainitsee, mittauskorkeudesta käytetty nimityskin, rinnankorkeus, joka on harhaan johtava. Usein kysymyksessä ei ole todellisuudessa rin nankorkeus vaan »kaulankorkeus», mikä varsinkin suometsissä saattaa aiheuttaa systemaattisesti liian alhaalta mittausta. Tämän välttämiseksi olisi ainakin huonomuotoisissa metsissä käytettävä apukeppiä oikean mit tauskorkeuden määrittämiseksi. Useimmiten riittänee kepin käyttö vain muutaman rungon mittauksessa oikean korkeuden omaksumiseksi. Tavalli sissa, keskimääräisen muotoisissa metsiköissä apukepin käyttö ei liene tar peellista (vrt. Vuokila 1952). Toisena virhelähteenä läpimitan mittauksessa voi olla mittaussuunnan valitseminen. Kuten edellä on esitetty, puun rungon eksentrisyys lienee rinnankorkeudella suurempi kuin ylempänä rungolla, joten mittaus ka peimmalta tai paksuimmalta puolen saattaa antaa joskus suuresti toisistaan poikkeavan tuloksen. Taulukot perustuvat mittaukseen kulloinkin eteen sattuvalta puolelta, mikä on pidettävä jatkuvasti mielessä arvioimistoimi tuksia suoritettaessa. Sahapuiden arvioinnista tehdyt tutkimukset osoittavat, että eri arvio miehillä arviointitulosten suunta saattaa paljonkin vaihdella (esim. Vuo risto 1936, Heiskanen 1950). Virheiden suunta ja suuruus on siis usein henkilökohtainen asia, joten jokaisen arviomiehen tulisi tuntea omat erikoisuutensa pystyäkseen arvioimiskykyään parantamaan. Kuten taulu kon 15 tulokset osoittavat, parannusta kaivataan. Tarkasteltaessa taulukossa 15 esitettyjä lukuja tuntuu jopa siltä, että näitä kuutioimistaulukoita käytettäessä sattuu suurempia arvioimisvirheitä kuin tavanomaista apteerausmenetelmää käytettäessä. 20—30 %:n virheet tukkiluvussa ja tukkiosan pituudessa ovat milteipä luvattoman suuria ammattimiehillä. Sellaisia tuskin sattuukaan kokeneille arviomiehille ap Rinnankorkeusläpimittaan perustuvat sahapuiden kuutioimistaulukot 49.5 57 8 teerausmenetelmässä, jossa arviointi on helpompaa kuin kiiutioimistaiiln koiden avulla työskenneltäessä. Apteerausmenetelmää käytettäessä on apuna latvakaulain, jonka varteen vertaamalla on jokseenkin helppoa arvioida tukkien lukumäärä ja tukkiosan pituus. Sen sijaan rinnankorkeus läpimittaa käytettäessä ei ole tällaista apuvälinettä, ja silloin arvioimiskyky tuleekin suuremmalle koetukselle. Kun mies, joka on tottunut käyttä mään apunaan latvakaulaimen vartta, joutuu toimimaan ilman sitä, hän voi aluksi arvioida hyvinkin virheellisesti. Onkin todettava, että arviointi rinnankorkeusläpimitan perusteella vaa tii monilta paljon harjoittelua, ennen kuin on odotettavissa hyviä tuloksia. Ei siis ole heti pelästyttävä mahdollisesti heikkoja tuloksia, vaan on muis tettava, että uuden menetelmän omaksuminen vaatii aikansa. Myös esi tettyjä tuloksia tarkasteltaessa on nämä seikat muistettava. Kysymyksessä ovat olleet taulukoita ensi kertaa käyttäneet arviomiehet, joten heillä arvioimisvirheet lienevät olleet »normaalia» suuremmat. 7. Käytännöllisiä näkökohtia 71. Taulukoiden käyttö Kuutioimistaulukoiden käyttöön liittyy monia kysymyksiä, joita lo puksi on tarkasteltava käytännön ohjeita silmällä pitäen. Osa näistä seikoista on käsitelty jo edellä, mutta eräitä näkökohtia, jotka ovat tär keitä tietää, ei ole vielä otettu esille. Taulukoiden käyttöedellytykset ja käyttöoh jeet luetellaan seuraavassa kohta kohdalta perusteluineen. 1. Kuutioimistaulukot on tarkoitettu käytettäviksi lähinnä maan etelä osissa. 2. Taulukot soveltuvat vain kokonaisille leimikoille, joita kuutioitaessa yli 100 rungon erissä keskimääräinen virhe on tukkilukutaulukoita käy tettäessä n. 5 % ja tukkiosataulukoita käytettäessä n. 4 %. Yksityisen puun erikseen kuutiointiin ne eivät sovellu, kuten taulukko 12 (s. 46) osoittaa. 3. Taulukot perustuvat 16—17 jalan keskipituuteen ja latvatukin osalta keskimäärin kuuden tuuman latvaläpimittaan (ks. myös piirroksia 1 ja 2). Mikäli arvioitavasta leimikosta tehdään mitoiltaan näistä keskiluvuista huomattavasti poikkeavia tukkeja, taulukoita ei voida käyttää. Voidaan olettaa, että n. 80—90 % leimikoista on Etelä-Suomessa muo doltaan sellaisia, joissa taulukoiden käyttö tulee kysymykseen. Poikkeuk sen tekevät vain hyvin huonomuotoisia puita sisältävät hakamaametsiköt sekä toisaalta myös erittäin solakoita puita sisältävät metsiköt. Mitään rajaa »sopivan» ja »sopimattoman» leimikon välillä ei voida näiden tutkimus tulosten perusteella esittää. On vain korostettava, että em. tapaisissa met sissä on taulukoiden käytössä oltava varovaisia. Samoin on laita Pohjois suomessa, johon taulukoita ei ole tarkoitettu, niinkuin erityisesti on mai nittu. Siellä puut ovat lyhytvartisempia ja sahatukkien keskipituuskin on yleensä y2 —l jalkaa lyhyempi kuin Etelä-Suomessa, jossa se on keski määrin juuri 16—17 jalkaa. Onkin vielä mainittava, että sellaisissa tapauk sissa, joissa »normaalimuotoinen» leimikko tehdään syystä tai toisesta tavallista lyhyemmiksi tai pitemmiksi tukeiksi, taulukoista saadut tulokset eivät vastaa tehtyjen tukkien kuutiomäärää. Samoin on tietysti laita, jos 49.5 Kinnankorkeusläpimittaan perustuvat sahapuiden kuutioimistaulukot 59 apteerausmenetelmää käytetään johonkin tiettyyn keskipituuteen pyrkien, mutta tukkien keskipituus hakkuussa poikkeaa siitä huomattavasti. 4. Jos puita on vikaisuuden takia tyvettävä tai leikottava, on tämä seikka otettava sopivasti huomioon. Tällaisen tapauksen oikeasta käsitte lystä esitettäköön seuraava esimerkki. Oletetaan, että männyn rinnankorkeusläpimitta on 13" ja että siitä saadaan 3 tukkia, jos se on terve. Puussa on kuitenkin 7 jalkaa pitkä, paha, tyvikoro, jonka poistamiseksi on varmuuden vuoksi tyvettävä 9 jalkaa. Kun rinnankorkeusläpimitta on 13", voidaan tyvitukin latvaläpi mitaksi olettaa 11". Tyveyksen kuutiomäärä on siis 9' X 11" = 5.9 j 3. Terveenä puun kuutiomäärä olisi kuutioimistaulukon 7 a mukaan 21.6 j 3, mutta kun tyveys on vähennetty, jää jäljelle vain 15.7 j 3. Runkoa ei merkitäkään 13" X 3 tukkisena, vaan etsitään tapaus, jonka kuutiomäärä on lähinnä em. 15.7 j 3:aa. Sellaisia ovat mm. 11" X 3 tukkia (15.7 j 3) tai 10" X 4 tukkia (15.4 j 3), jollaisena puu on pantava muistiin. Vähennysmenetelmä on vastaavanlainen leikkojen ollessa kyseessä. Sitä vastoin mitään vähennystä ei saa tehdä, jos puuta ei voida ottaa tukeiksi aivan minimiläpimittaan saakka. Tukkiosataulukoita käytettäessä vähennyksen tekoon ei riitä yksin omaan pituuden vähennys tyveystä tai leikkoa vastaavalla määrällä, vaan rinnankorkeusläpimittaa on myös pienennettävä, jotta koko tyveyksen aiheuttama kuutiomäärän alentuminen tulisi huomioon otetuksi. Varsinainen arviointi tapahtuu taulukoita käytettäessä seu raavasti. Rinnankorkeusläpimitta mitataan eteen sattuvalta puolelta kuoren päältä 1.3 m korkeudelta juuren niskalta lähtien. Tukkilukutaulukoita käytettäessä voidaan käyttää joko puolen tuuman tai tuuman alenevaa luokitusta. Tukkiosataulukot on tehty vain tuuman luokitukselle. Rungosta saatavien tukkien lukumäärä arvioidaan silmävaraisesti. Ar vioinnissa noudatetaan tavallisia apteeraussääntöjä, jolloin lyhin tukki on 10' X 8", 11—12' x 7" tai 13—14' x 5—6" sekä pisin yleensä 22—24'. Tukin pienin latvaläpimitta on 5". Tukkien keskipituus on, kuten mai nittiin, 16—17 jalkaa, ellei leimikossa ole erityisen runsaasti yksi-tai kolmi ja nelitukkisia runkoja. Yleisenä sääntönä on, että pyritään arvioimaan, kuinka monta tukkia ao. rungosta hakkuussa tullaan tekemään. Tämän arvioinnin suoritus edellyttää siis arviomieheltä ammattitaitoa ja tukkien laatuvaatimusten tuntemista. Tukkiosataulukoita käytettäessä arvioidaan tukkiosan pituus 5 jalan tarkkuudella. Kun tunnetaan rinnankorkeusläpimitta ja tukkiluku tai tukkiosan pituus, saadaan tukiksi kelpaavan rungon osan kuutiomäärä suoraan kuu tioimistaulukosta. 60 Veijo Heiskanen ja Paavo Tiihonen 49.5 Laatuluokitus liittyy nykyisin jo useimmissa tapauksissa luonnostaan sahapuuleimikon kuutiomäärän arviointiin. Sen vuoksi on tarkasteltava myös, kuinka se voitaisiin yhdistää kuutioimistaulukoiden avulla tapahtu vaan arviointiin. 72. Laatuluokitus kuutioimistaulukoita käytettäessä Tukkilukutaulukoita käytettäessä laatuluokitus voidaan suorittaa ns. tyvitukkimenetelmää noudattaen. Tämä menetelmä perustuu siihen tosi asiaan, että tyvitukki on aina oksaisuudeltaan parempi tai ainakin yhtä hyvä kuin sitä seuraavat ylempää rungosta saatavat tukit. Näin ollen voidaan käytettäessä vain oksaisuutta ja siihen liittyviä vikaisuuksia luo kitusperusteina laatia taulukot tyvitukin oksaisuusluokan ja koko rungon oksaisuusluokkiin jakaantumisen välisestä riippuvuudesta. Tällainen tau lukko on julkaistu Heiskasen (1954 b) laatuluokitusta käsittelevässä työssä. Se on myös ohessa taulukkona 16. Taulukko perustuu yli 2 000 rungon luokitustuloksiin, ja se sopii hyvin laatuluokituksen perusteeksi tukkilukutaulukoita käytettäessä, kuten em. tutkimuksessa on osoitettu. Sen avulla laatuluokitus tapahtuu seuraavasti. Taulukko 16. Eri oksaisuusluokkien keskimääräinen osuus kuutiomäärästä ikäluokittain ja tyvitukin oksaisuusluokittain Heiskasen (1954 b) mukaan. Table 16. Average proportion of the different knottiness classes by age classes and knottiness classes of butt log according to Heiskanen (1954 b). Oksaisuusluokka Yksitukkisefc rungot Single-log trees \ Kaksitukkiset rungot Two-log trees Kolmitukkiset rungot Tree-log trees Nelitukkiset rungot Four-log trees Knottiness class Tyvitukii i oksaisuusluokka — - Knottiness class of butt I og I 11 III I 1 11 HI * II i 111 I 11 HI Eri oksaisuusluokkien . osuus, % Proportion of knottiness ? class ies, % Ikäluokka < 80 v. - - Age class < 80 yrs I 100 ! — 62 — — 49 — — 39 — II — 100 .— 2 62 .— 12 51 12 39 •— III — | - 100 36 38 100 39 49 100 49 61 100 I käluokka 81— 12( ) v. - - Age class 81—j [20 yrs I 100 •— 64 — I 49 1 — | — 43 II — 100 14 70 — 18 60 23 52 — III _ 100 22 30 100 33 40 100 34 48 100 Ikäluokka > 121 v. - - Age class > 121 yrs I 100 — — 62 51 — ! —- | 47 — II — 100 38 I 64 1 19 61 22 57 — III — — 100 36 j 100 30 | 39 100 31 43 100 49.5 Rinnankorkeusläpimittaan perustuvat sahapuiden kuutioimistaulukot 61 1. Määritetään tyvitukin oksaisuusluokka, jolloin otetaan huomioon vain suurin oksa, oksien lukumäärä, laho-oksat ja oksankyhmyt laatua alentavina vikoina. Tyvitukin pituus arvioidaan tätä määritystä varten apteeraussääntöjä noudattaen. 2. Niistä tukeista, joissa laatuluokka on alempi kuin em. oksaisuus luokka, tehdään erikoismerkinnät. Muistiin merkitään siis niiden tukkien lukumäärä, joiden laatuluokka on korojen, lenkouden, mutkien, kiertei syyden tai tervasroson takia alempi kuin oksaisuuden perusteella määri tetty luokka. Tällöin erotetaan tukit, joiden luokka muuttuu I:stä ll:een, I:stä III:een ja ll:sta III:een. 3. Edellä esitetystä taulukosta saadaan sitten selville kuutiomäärän jakaantuminen oksaisuusluokkiin, kun tiedetään leimikon puiden likimää räinen ikä. 4. Lopuksi on vielä siirrettävä muiden vikojen vuoksi laadultaan alen netut tukit ao. laatuluokkaan. Niiden kuutiointiin sopii leimikon tukkien keskikuutio. Esimerkkinä tämän menetelmän käytöstä olkoon seuraava leimikko, jossa yksinkertaisuuden vuoksi on vain kaksitukkisia puita. Ne jakaantu vat tyvitukin oksaisuusluokan perusteella seuraavasti: Oksaisuusluokka I 3 000 j 3 II 4 000 j 3 111 1 000 j 3 Runkoluku on 1 000 ja tukkiluku siis 2 000, jolloin tukin keskikuutio on 4 j 3. Tukkeja, joiden laatuluokka on alempi kuin oksaisuusluokka esiintyy seuraavasti: I—> II 10 kpl =4O j 3 I-> 111 2 kpl = 8 j 3 11-» 111 3 kpl = 12 j 3 Edellä esitetystä taulukosta saadaan tämän 75 vuotiaan metsikön oksaisuusluokkiin jakaantumiseksi. Oksaisuusluokat Tyvitukin i II iii Yhteensä oksaisuusluokka j s i ... 1 860 60 1 080 3 000 ii 2 480 1 520 4 000 iii 1 000 1 000 Yhteensä ... 1 860 2 540 3 600 8 000 62 Veijo Heiskanen ja Paavo Tiihonen 49.5 Näistä oksaisuusluokkien kuutiomääristä on nyt siirrettävä oksaisuu desta riippumattomien vikojen perusteella laadultaan alentuneiden tukkien kuutiomäärä oikeaan luokkaan. Siten päästään laatuluokka jakaantumaan, joka on. Tukkiosataulukoita käytettäessä laatuluokitusta ei voida suorittaa ilman suuria lisäarviointeja niin tarkasti kuin on tarpeen (Heiskanen 1954 b). Niissä tapauksissa, joissa myös laatuluokitus halutaan suorittaa, on niin ollen turvauduttava tukkilukutaulukoihin. Taulukko 17. Merkintälomake Table 17. Tallysheet for tables Leimikko Stand I 1 812 j 3 22.7 % II 2 568 » 32.1 » III 3 620 » 45.2 » Yhteensä 8 000 j 3 lOO.o % IMHHiHHHnEynHHHIEII 49.5 Rinnankorkeusläpimittaan perustuvat sahapuiden, kuutioimistaulukot 63 73. Arvioimistulosten merkintä Kuutioimistaulukoita käytettäessä voidaan arvioimistulosten merkintä suorittaa helposti suoraan laskentalomakkeelle. Tulokset saadaan siis suoraan lasketuksi merkintälomakkeilta eikä niitä tarvitse enää siirtää uusille papereille kuten tavanomaista vanerilevylle merkintää käytettäessä. Keskusmetsäseura Tapio on jo painattanut tällaisen lomakkeen tukkiluku taulukoita varten, mutta siinä ei ole otettu huomioon laatuluokituksen liittämistä arviointiin. Taulukossa 17 on esitetty merkintälomake, jota voidaan käyttää myös laatuluokituksen yhteydessä. Se on tarkoitettu vain männyille. Siinä on yksi-, kaksi-, kolmi- ja nelitukkisille rungoille pystysuorat sarakkeet, jotka on jaettu tyvitukin oksaisuusluokkien mukaan osiin. Vaakasuorat rivit on mallilomakkeessa täysille tuumille, mutta miltei yhtä hyvin voidaan lomakkeessa käyttää myös puolen tuuman luokitusta. tukkilukutaulukoita varten. based on number of logs. Mänty Pine Kolmitukkiset rungot Three-log trees Nelitukkiset rungot Four-log trees I II III Yht. Total j3 cu.ft. I II III Yht. Total j 3 cu.ft. 11.0 13.2 15.7 18.5 21.6 24.9 28.5 32.6 37.0 41.5 15.4 18.5 22.4 26.5 30.6 34.8 39.5 44.5 49.4 56.1 Laatu- ja oks.luokan erot: Dijf. between knottiness class and log grade I-* II III II-* III Yhteensä — Total Veijo Heiskanen ja Paavo Tiihonen 64 49.5 Taulukko 18. Merkintälomake Table 18. Tally sheet for tables Leimikko Stand Merkintä tapahtuu rungoittain siten, että piste merkitään aina rinnan korkeusläpimitan, tukkiluvun ja tyvitukin oksaisuusluokan mukaan. Lo makkeessa on myös sarake rungon kuutiomäärää varten, jotta kunkin tukkiluku- ja oksaisuusluokan kokonaiskuutiomäärät voidaan laskea alas yhteen. Niiden jakaminen oksaisuusluokkien kesken suoritetaan taulukossa 16 esitettyjen sadannesjakaantumien avulla. Lomakkeen oikeassa laidassa olevaan sarakkeeseen merkitään ne tukit, joiden laatuluokka on alempi kuin oksaisuusluokka. Niiden kuutiomäärät siirretään lopuksi edellisessä luvussa esitetyn esimerkin mukaisesti ao. laatuluokkaan. D 1.3, Tukkiosan j )ituus, jalkaa — tuumaa DBH, 10—14 15—19 20—24 25—29 30—34 inches runkoja, kpl — 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 Yht. r. — Total , trees Yht. j 3 — Total, cu.ft. 1 49.5 Rinnankorkeusläpimittaan perustuvat sahapuiden kuutioimistaulukot 65 9 169—58 tukkiosataulukoita varten. based, on utilized length. Mänty/Kuusi Pine/Spruce Kuuselle sopii vastaavanlainen lomake, mutta tukkilukuluokkien sara ketta ei siinä tarvitse jakaa oksaisuusluokkiin. Kuusien arviointiin voidaan kin suositella Keskusmetsäseura Tapion painattamia lomakkeita sellaise naan. Tukkiosataulukoita käytettäessä voidaan merkintään käyttää taulu kossa 18 esitettyä lomaketta. Siinä on siis pystysuorat sarakkeet tukkiosan pituusluokittain, ja vaakasuorilla riveillä ovat tuumaluokat. Utilized length, feet 35—39 | 40—44 number of trees 45—49 50—54 ! 55—59 i 1 CO 1 O «o 65—69 Kirjallisuusluettelo Alameri, Rolf ja Pöyhönen, Pentti. 1953. Johdatusta tilastolliseen tutkimukseen. Helsingin Yliopisto. Helsinki. Davey, Reginald. 1942. Measurement of trees. Nutley, Sussex. Dilworth, J. R. 1949. Log sealing and timber cruising. Corvallis, Ore. Egermark, M. 1936. Hjälptabeller för trädtaxering. Stockholm. Heiskanen, Veijo. 1950. Mäntytukkipuiden kuutioarvioinnin tarkkuudesta. Metsät.tutk.lait.julk. 38.6. —»— 1953. Tukkipuiden kuutioarvioinnin suorittamisesta. Metsätal.Aikakausi, ss. 413—415. —» — 1954 a. Tukkipuiden kuutioimistaulukko. Konekirjoite. —»— 1954 b. Tutkimuksia mäntytukkipuiden laatuluokitustavoista ja niiden tark kuudesta. Metsät.tutk.lait.julk. 44. l. —»— 1955. Sahapuuleimikoiden kuutiointi rinnankorkeusläpimitan perusteella. Metsämies, ss. 163—165. —» — 1956 a. Kahdet sahapuiden kuutioimistaulukot valmistuneet. Metsälehti. n:o 32—33. —»— 1956 b. Sahapuiden kuutioimistaulukot. Thomen kalenteri, ss. 125—130. —»— 1957. Leimaus ja leimikon arviointi. Metsäkäsikirja 11. ss. 319—339. Heiskanen, Veijo ja Tiihonen, Paavo. 1955 b. Sahapuuleimikoiden kuutioinnin yksinkertaistamisesta. Metsätal. valistustoimiston kiertokirjoitus. —» — 1955 a. Förenklad metod för kubering av timmerstämplingar. Skogsbruket. ss. 274—277. —»— 1956. Uudet sahapuiden kuutioimistaulukot. Metsätal. Aikakausi, ss. 318 — 320. Hilden, N. A. 1926. Koivun kuutioimisesta massataulukoiden avulla Pohjois- Karjalasta kootun aineiston nojalla. Acta Forestalia Fennica. 32.2. Ilvessalo, Yrjö. 1947. Pystypuiden kuutioimistaulukot. Metsät.tutk.lait. julk. 34.4. —»— 1956. Metsästä saatavan puutavaramäärän arvioiminen. Tapion taskukirja, ss. 198—201. Ingman, K. G. 1929. Puutavaramiesten käsikirja. Porvoo. Jalava, Matti. 1952. Puun rakenne ja ominaisuudet. Helsinki. Jons o n, Tor. 1910. Taxatoriska undersökningar om skogsträdens form. I. Granens stamform. Sv. Skogsvärdsf. Tidskrift, fackuppl. ss. 285 —328. —»— 1929. Massatabeller för träduppskattning. Femte reviderade och utökade upplagan. Stockholm. —»— 1950. Tabell för närmelsevis uppskattning av s>immerutbytet enligt topp mätt inom bark. Praktisk Skogshandbok. s. 115. Kallio, M. J. 1941. Tukkipuiden kuutioimisesta. Metsälehti. n:o 42. Rinnankorkeusläpimittaan perustuvat sahapuiden kuutioimistaulukot 49.5 67 Löfgren, C. A. 1920. Tabeller för utbytesberäkning ooh kubering av ständ skog efter formpunktsmetoden. Stockholm. Lönnroth, Erik. 1917. Tavasta arvioida tukkipuita. Esitelmä Suomen metsä tieteellisen seuran kokouksessa 19. 4. 1916. Acta Forestalia Fennica. 7. ss. 182—183. —» — 1925. Untersuchungen über die innere Struktur und Entwicklung gleich altriger naturnormaler Kiefernbestände basiert auf Material aus der Süd hälfte Finnlands. Acta Forestalia Fennica. 30. 1. M a n a 1 o, T. J. 1938. A commercial volume table for Tiaong (Shorea teysmanniana Dyer). Philip. Inl. For. ss. 171 —197. Mattsson, L. 1916. Hjälpreda vid aptering av ständskog. Sv. Skogsvardsf. Tidskrift, ss. 557 —562. Osa r a ks. Hilden, N. A. Rautanen, Kalle. 1956. Kuutiolukuja tukkipuille. Metsäkalenteri 1956. ss. 82—85. Ronge, E. W. 1917. Om grafiska utbytestabläer. Sv. Skogsvärdsf. Tidskrift, ss. 811—822. —»— 1919. Om grafiska utbytestabläer. Skogen. ss. 41—59, 69—84. Sahapuiden kuutioimistaulukot I. Tukkilukuun ja rinnankorkeusläpimittaan perus tuvat taulukot. 1956. Keskusmetsäseura Tapio. Helsinki. Sahapuiden kuutioimistaulukot 11. Tukkiosan pituuteen ja rinnankorkeusläpimittaan perustuvat taulukot. 1956. Keskusmetsäseura Tapio. Helsinki. Sandelin, S. 1934. Taulukko leimikon keskikuution määräämiseksi. Helsinki. St&ndskogskuberaren. Tabell för uppskattning av a rot stäende skog. Östhammar. 1918. Thomen metsätoimisto. Mänty- ja kuusitukkipuiden kuuioimistaulukko. Tir e n, Lars. 1935. Om aptering för ern&ende av största möjliga toppmätta kubikmassa. Sv. Skogsvärdsf. Tidskrift, ss. 113—148. Uudesta sahapuiden kuutioimismenetelmästä. 1956. Metsämies, ss. 6 —7. Vieläkin tukkipuiden kuutioinnista. 1956. Metsämies, s. 24. Vuokila, Yrjö. 1952. Havaintoja puiden luvussa esiintyvistä virheellisyyk sistä. Metsätal. Aikakausi, ss. 357 —358. Vuoristo, Ilmari. 1936. Kuutioarvion tarkkuus tukkipuiden leimauksessa. Metsätal. Aikakausi, ss. 158—161. Yli-Vakkuri, Paavo. 1955. Tutkimuksia metsänhoitolautakuntien ja -yh distysten leimaustoiminnan kehityksestä. Silva Fennica. 87. VOLUME TABLES FOR SAW TIMBER STEMS BASED ON BREAST HEIGHT DIAMETER Summary in English 1. Introduction. In estimating the volume of saw timber stems the so-called cross-cutting method is generally applied in Finland. By this the volume is estimated in terms of logs similar to those which would probably result from cutting. This method is theoretically the most accurate possible, but it is slow and laborious. Nor can it be fully used in a busy marking and estimating season. Especially since the recent wars there has been a general tendency to simplify the methods in use nowadays or to create wholly new and more rapid estimation procedures. In this aim two main tendencies can be perceived. The drawbacks of the cross-cutting method may be alleviated by changing to the so-called sample tree method. Where the privately-owned forests of Finland are concerned, however, the sample tree method does not offer great advantages because the number of trees in the stands is low (Yli-V akkuri 1955). Almost all marked trees should be taken as sample trees. The other way of simplifying the estimation of saw timber stems the use of volume tables is consequently in the small stands the only possible one. In Finland, many tables for saw timber stems were drawn up in the past, but none has obtained general sanction. In the late autumn of 1954 investigations were started in the Forest Research Institute at the instigation of the Keskusmetsäseura Tapio with a view to preparing new tables for saw timber stems on the basis of compre hensive data. The first tables were published in the autumn of 1955 and the follow ing ones in the spring of 1956 (Sahapuiden ). The aim of the present publication is to explain the data, preparation and accuracy of the above-mentioned tables for saw timber stems, together with some facts about their use. 2. Previous volume tables for saw timber stems. The number of volume tables for saw timber trees in various parts of the World is so great that it is impossible to review all of them here. However the tables published previously in Finland may be mentioned: Lönnroth (1917), Thome's Forest Agency, Ingman (1929), Sandelin (1934), Kallio (1941), Ilvessalo (1956) and Rautanen (1956). 3. Collection of data. Data have been collected fot this paper in two stages. First the basic infor mation was gathered on which the volume tables were worked out then the so called check data by means of which questions relating to the use and accuracy of the tables are investigated. 49.5 Binnankorkeusläpimittaan perustuvat sahapuiden kuutioimistaulukot 69 Data collected on felling sites are derived from three sources and the amount obtained from each of these is to be seen from the Scheme on page 14. The bulk of the information has thus been surveyed merely in view of the preparation of the tables. The number and situation of the sites studied are given in Table 1. The collection of the check data was considered essential from the following points of view. 1. Desirability of obtaining results from the estimates carried out by trained foresters and of submitting the tables to a critical examination on the basis of the work they are intended to facilitate. 2. Desirability of detecting errors in use and estimation. 3. By means of the data obtained it was thought well to prepare correction factors in case there might occur possibilities for their use. The chek data were collected outside the collection area of the table data from a total of 19 stands the sawtimber volume of which was 157,404 cu. ft. The saw timber stems of these stands were estimated on stump by means of the tables prepared and the logs were measured in spring alongside the long-distance trans port routes in order to work out the real volume. 4. Research data. The data relating to the subject-matter of tables are presented by stands in Tables-in-appendix 1 and 2. In the scheme on page 19 is to be seen the number of trees and the volume in cubic feet of the material by classes of number of logs and by tree species. As may be noticed, there are very few five-log stems and so they have been eliminated from further consideration. In Table 2 is to he found the distribution of the data by classes of breast-height diameter and number of logs. In the scheme on page 21 appear some averages relating to the material, the mean lengths of the logs and the diameter of the top log. Both of these factors vary also by Dbh-classes as shown in Sketches 1 and 2. The number of classes formed for the preparation of the tables being very great, it has been possible to take only a few examples of variation of volume by classes of heights of utilized-part of the stems and by classes of top diameter of the top log, which are to be seen from Sketches 3 and 4. The check data gathered from four Forestry Board Districts are presented in Table 3. Figures in cubic feet received from the Forest Research Institute are to be seen in the scheme on page 26. 5. The structure and preparation of the tables. In outlining the structure of the tables, the measuring height of the diameter was set at breast-height, at which point the measuring is easily performed. It is true that thickness of bark varies at breast height more than at a higher level and the eccentricity of the tree is here greater than at higher points (Table 4). In the tables which have been made for estimation of volume for greater amounts of trees, the breast-height diameter can however be utilized. As an indication of tree height the utilized lenght is better than the whole height of the tree, because the utilized lenght of a tree of given height may vary greatly as shown in Tables 5 and 6. When tables are prepared the utilized lenght is indi cated in two manners: as number of logs and as real lenght of the utilized part. Veijo Heiskanen ja Paavo Tiihonen 70 49.5 The real diameter has been taken as top diameter of the utilized part, so that the diameter varies according to the size and age of the tree. The minimum diam eter is 5". The volume tables have also been prepared separately for pine and spruce. In all, consequently, four sets of tables were made, tables for pine and spruce based on the number of logs, and tables similarly for pine and spruce based on the utilized length. In the preparation of all of them the volume figures were first grouped by classes in use. The balancing of the mean values of the volumes counted by classes was performed by graph alone in many cases. The volume tables worked out are presented in Tables 7 and 8. 6. The accuracy of the tables. In testing accuracy, a distinction has been made between the two notions: theoretical accuracy and practical accuracy. By the former is understood the devia tion between the volumes when the features necessary for the use of the tables have been correctly measured and estimated. By practical accuracy on the other hand is meant the deviation between the real volumes and the volumes arrived at by means of the volume tables in a practical estimation. The theoretical accuracy has been tested by comparing the real volumes, i.e. the volumes based on measurement carried out in conjunction with collection of data with the volumes got from the tables. In Table 9 appears the deviation between the real volumes and the volumes obtained from the tables in stands of different sizes when using the tables of number of logs. On an average the differences are in all stands investigated 7. l %, in stands of more than 50 trees 6. l % and in stands of more than 100 trees 5.1 %. The corresponding data from the tables of utilized part are given in Table 10. The mean differences are: all stands, 4.8 %, stands of more than 50 trees, 4.6 % and stands of more than 100 trees, 4.2 %. Consequently more accurate results can be theoretically obtained by means of the tables of utilized part than by the tables of number of logs. When one considers the trend of deviation between the real volumes and the volumes derived from the tables, theoretical accuracy shows itself to be noticeably the greater. If the tables of number of logs are used, the mean deviation is then for pine +0.2 % and for spruce —0.2 %. The deviations have been calculated also by classes of number of logs on page 48. The corresponding figures in the tables of utilized-part are +O. o % and +1.2 %. Because the tables are used for the estimation of volume of stands in which the number of trees is generally small, the percentages shown before may be considered as representing the theoretical accuracy of the tables: tables of number of logs about 5 % and tables of utilized-part about 4 %. The accuracy calculations shown before indicate only the so-called table error (theoretical accuracy) which can be attained in practice provided no errors are com mitted in measurement and estimation. Cases of this kind are however fairly rare. Generally some errors are committed in measurement and estimation, and owing to these practical accuracy is smaller than theoretical. Practical accuracy was tested by check stands. When the tables of number of logs were used, measurement indicated the deviation between real volumes and those obtained from the tables as being on an average 9.2 %, and when using the tables of utilized part 7.6 %. They are considerably higher than the theoretical deviations 5.0 % and 4.2 %. 49.5 Rinnankorkeusläpimittaan perustuvat sahapuiden, kuutioimistaulukot 71 The inferiority of practical accuracy in comparison with theoretical is caused by errors made in estimation. It emerges from Table 15 and from the scheme on page 54 that when the volume obtained by the tables is greater than the correct one, the number of logs and the utilized length have also been estimated as greater than the correct figures and vice versa. On the other hand the errors committed in measurement of the breast-height diameter have had no repercussion worthy of mention on the final results, as is shown by the scheme on page 55. However, when estimating ill-shaped trees, the situation may be otherwise (Vuokila 1952). 7. Practical observations. The conditions and directions for use are as follows: 1. Tables are intended to be used in the Southern half of the country. 2. Tables can be applied to whole stands only. 3. Tables are based on a mean Length of logs of 16—17 feet and, as regards the top log, on an average top diameter of six inches. If the stands to be estimated are cut into logs whose dimensions differ considerably from these averages, the tables cannot be used. 4. If the trees are to be butted or cut off on account of defect to them, this fact must be taken into consideration e.g. by diminishing the breast-height diameter. True estimation is carried out by use of the tables as follows: The Dbh. is measured on a tree from any side, above the bark at a height of 1.3 m from the root collar. When using the tables of number of logs the descending classification of either half an inch or one inch may be utilized. The tables of util ized part are prepared for the one inch classification only. The number of logs to be obtained from the tree is estimated ocularly. The commom rules for cross-cutting are observed in the estimation, while the shortest log is 10' x 8", 11—12' x 7" or 13—14' x 5—6" and the longest one generally 22—24'. The smallest top diameter of a log is 5". The mean length of the logs is as mentioned 16—17 feet unless the stand contains an especially great amount of single log or on the other hand of three- or four-log trees. As a general rule an attempt is made to estimate the number of logs to be made from a tree concerned in the cutting. This estimate presupposes on the part of the cruiser professional skill and acquaintance with the quality requirements of the logs. When using the tables of utilized part the utilized length is estimated to within an error of 5 feet. When the breast height diameter and the utilized length are known, the volume of the part of a tree qualified as log can be obtained directly from the tables. Log grading can be combined with the tables of number of logs by using the so-called butt log method. For this purpose table 16 has been prepared from which the proportion of the different knottiness classes can be seen from the volume by knottiness classes of the butt log (Heiskanen 1954 b). Log grading is carried out with the aid of this table as follows: 1. The knottiness class of the butt log is determined by taking into consideration the biggest knot only, the number of knots, the rotten knots and the overgrown knots as injuries diminishing the quality. The length of the butt log is estimated for this determination by observing the rules for cross-cutting. 2. Logs in which the log grade is inferior to the knottiness class will be specially noted. The number of logs will be recorded whose grade is inferior because of scars, 72 Veijo Heiskanen ja Paavo Tiihonen 49.5 sweep, crooks, spiral grain or blister rust to the class determined on the basis of knottiness. The logs are then separated whose grade will pass from I to 11, from I to 111 and from II to 111. 3. In the table previously introduced is explained the distribution of the volume into classes of knottiness when the approximate age of the trees in the stand is known. 4. Finally, logs whose quality is affected by other damage are to be transferred to their proper log grade. For the estimation of their volume the mean volume of the logs of the stand is appropriate. For recording the results of estimation two forms have been designed which are presented in Tables 17 and 18. 73 Rinnankorkeusläpimittaan perustuvat sahapuiden kuutioimistaulukot 49.5 10 Liitetaulukko 1. Taulukkoaineiston leimikoiden tärkeimpiä tunnuksia. Mänty. Appendix table 1. Most important characterics of the stands studied. Pine. Rungon Tukkiosan Tukin Latvatukin Leimikon n:o Measured keski- kuutio, j' Volume keski- pituus, Tukkiluku keski- pituus, latvaläpim. tuumaa Stand no. j' Utilized Number of logs Length Top diam- eter of trees CU.tl. of tree, CU.ft. length, ft. o/ log, n. top log, inches 1 2 3 4 5 6 7 8 0 34 758 22.3 56.5 3.4 16.1 5.6 4 68 1005 14.8 45.5 2.8 16.4 5.6 5 14 224 16.0 40.5 2.6 15.3 6.6 6 22 246 11.2 39.5 2.5 16.5 5.6 7 31 466 15.0 44.6 2.9 15.2 5.7 7a 20 236 11.8 40.8 2.6 16.0 5.3 12a 11 195 17.7 45.7 3.0 15.2 5.6 13 16 278 17.1 50.3 3.0 16.4 5.6 14 50 716 14.3 42.2 2.6 16.2 6.0 15 71 166 23.5 48.6 3.0 16.4 6.7 16 13 203 15.6 41.2 2.8 14.9 6.0 17 48 812 16.9 44.5 2.7 16.3 6.2 20 249 2 257 9.1 34.6 2.2 16.0 5.5 2 2 2 2 2 2 2 23 30 42 19 155 189 700 378 414 365 222 2 293 1437 6 411 16.4 13.8 8.7 11.7 14.8 7.6 9.2 39.7 38.0 35.4 36.1 39.9 31.9 35.3 2.5 2.6 3.8 2.5 2.3 1.9 2.1 16.0 14.6 16.9 14.6 17.4 16.5 16.7 6.6 6.3 5.5 6.0 6.2 5.7 5.6 28 9 107 11.8 45.3 3.0 15.1 5.2 2 3 3 32a 32b 33 10 10 10 10 10 L05 10 10 10 L10 11 11 11 11 6 82 8 12 52 28 20 70 28 43 29 53 21 45 136 72 11 255 12 117 73 3 589 45 138 364 255 232 774 232 724 521 710 284 533 2 223 439 231 4 307 223 1 668 12.1 43.8 5.7 11.5 7.0 9.1 11.6 11.1 8.3 16.8 18.0 13.4 13.5 11.8 16.3 6.1 21.0 16.9 18.6 14.3 41.7 66.7 26.9 35.3 28.2 31.5 34.0 37.9 31.1 37.2 40.9 39.2 38.2 31.6 42.1 22.1 46.5 45.5 46.1 42.1 2.8 4.4 1.9 2.3 2.0 2.0 2.0 3.1 2.0 2.5 2.6 2.1 2.4 2.1 2.8 1.3 2.8 2.6 3.0 2.8 14.7 15.2 14.3 15.1 14.0 15.5 17.4 17.2 15.6 15.1 16.0 18.6 15.7 15.3 15.1 16.4 16.5 17.6 15.4 15.2 5.3 6.0 5.6 6.0 5.4 6.0 6.2 5.9 5.8 6.7 6.7 6.0 6.3 6.7 6.6 6.6 7.1 6.2 6.2 6.0 15 92 524 5.7 27.5 1.7 16.2 5.5 .16 22 293 13.3 39.0 2.5 15.9 6.2 17 27 315 11.7 39.7 2.4 16.5 5.8 .18 9 80 8.9 26.3 1.7 15.8 6.8 19 7 119 17.0 34.9 2.4 14.4 7.5 20 71 623 8.8 30.6 2.0 15.1 6.1 21 330 3 366 10.2 29.4 1.7 17.4 6.7 22 149 1 569 10.5 30.4 1.9 16.4 6.7 23 71 1 257 17.7 43.0 2.6 16.5 6.3 74 Veijo Heiskanen ja Paavo Tiihonen 49.5 1 2 3 4 5 6 7 8 12 12 12 12 12 12 13 13 13 13 13 13 13 139 66 137 55 50 44 60 51 24 314 591 487 466 840 423 2 186 736 736 727 912 808 479 5 251 7 153 5 265 5 043 6.0 6.4 16.0 13.4 14.7 16.5 15.2 15.8 20. o 16.7 12.1 10.8 10.8 19.4 19.5 39.2 36.5 38.2 41.2 37.5 39.9 47.5 42.6 31.4 36.8 34.4 1.1 1.2 2.4 2.3 2.3 2.6 2.3 2.5 2.9 2.5 1.9 2.1 2.2 17.1 16.1 16.3 16.2 16.6 16.0 16.3 16.0 16.3 16.8 17.0 17.8 16.0 7.3 7.4 6.6 6.6 6.5 6.7 6.6 6.0 6.2 6.6 7.1 5.9 6.4 137 370 5 243 14.2 40.9 2.5 16.5 6.0 138 204 4 996 24.5 48.4 3.0 16.0 6.7 139 525 5 294 10.1 31.7 1.8 17.8 6.9 140 285 4 096 14.4 29.3 1.0 17.9 8.2 75 Rinnankorkeusläpimittaan perustuvat sahapuiden kuutioimistaulukot 49.5 Liitetaulukko 2. Taulukkoaineiston leimikoiden tärkeimpiä tunnuksia. Kuusi. Appendix table 2. Most important characterics of the stands studied. Spruce. Rungon Tukkiosan Tukin Latvatukin . keski- keski- keski- latvaläpim. M easurea kuutio, pituus. Tukkiluku pituus, tuumaa X umber Top diam- runkoja Volume Utilized of luiJS Length eter of ru .it . of tree length of log, top log, CU. ft. ft- ft. inches 1 2 3 4 5 6 7 8 0 5 103 20.7 49. s 2.8 17.8 5.3 1 36 499 13.9 41.6 2.8 15.0 5.2 0 38 590 15.3 46.0 2.9 16.0 5.3 3 252 4 655 18.5 51.0 3.2 15.9 5.2 4 76 1 455 19.1 50.4 3.2 15.8 5.3 5 34 764 22.5 48.0 3.0 16.0 5.7 6 65 776 11.9 39.2 2.6 15.2 5.3 7 158 2 842 18.0 47.1 3.1 15.4 5.3 7a 14 308 22.0 45.9 3.1 15.0 5.6 8 75 700 9.3 36.7 2.3 16.1 5.1 9 71 1 345 18.9 47.3 3.0 15.8 5.7 10 59 962 16.3 41.4 3.2 13.1 5.7 11 33 728 22.1 49.1 3.3 14.7 5.3 12 249 4 344 17.4 46.2 2.9 15.9 5.2 12a 28 381 13.6 42.8 3.0 14.4 5.2 13 63 1 458 23.1 55.8 3.5 16.0 5.2 13a 35 718 20.5 50.4 3.3 15.1 5.5 14 82 1 285 15.7 44.0 2.7 16.3 5.3 15 193 3 319 17.2 43.4 2.7 16.4 6.1 16 24 540 22.5 47.7 3.1 15.5 6.0 17 215 3 209 14.9 38.0 2.3 16.8 6.5 18 8 338 42.2 62.0 3.9 16.0 5.6 19 25 566 22.6 51.4 3.4 15.3 5.5 20 101 1 169 11.6 37.8 2.2 17.0 5.4 22 69 1 166 16 9 2 7 16 l 6 1 23 3 33 11.0 37.7 2.3 16.1 5.1 24 14 173 12.4 36.9 2.3 16.2 5.7 26 45 375 8.3 30.5 1.9 16.3 6.0 27 22 293 13.3 39.7 2.5 16.2 5.3 28 1 22 22.2 55.0 4.0 13.8 5.0 29 3 59 19.7 50.3 3.3 15.1 5.3 31a 13 178 13.7 43.9 2.8 15.4 5.2 33 10 90 9.0 31.8 2.0 15.9 6.1 100 3 57 19.0 45.0 2.7 16.9 5.5 102 73 748 10.2 35.7 2.1 16.8 5.5 103 50 833 16.7 38.9 2.6 14.8 6.2 104 12 276 23.0 43.0 2.5 17.2 7.3 106 68 784 11.5 37.9 2.1 17.6 5.9 106a 28 408 14.6 42.7 2.5 17.» 5.7 107 2 32 16.1 30. o 2.0 15.0 8.0 108 34 461 13.6 26.5 1.6 16.1 8.5 109 162 1 927 11.9 33.0 2.0 16.9 6.8 110 122 1 591 13.0 35.0 2.1 16.8 6.7 111 45 798 17.7 36.1 2.0 17.6 8.0 112 18 261 14.5 32.1 1.8 18.0 7.2 113 81 1 630 20.1 42.s 2.6 16.5 6.9 114 213 3 125 14.7 40.4 2.5 16.3 6.2 115 60 283 4.7 21.5 1.3 16.3 6.0 116 42 661 15.7 42.2 2.7 15.7 5.9 117 26 290 ll.l 37.4 2.3 15.9 5.6 76 49.5 Veijo Heiskanen ja Paavo Tiihonen ■m KIERTOAIKA JA SEN MÄÄRITTÄMINEN AARNE NYYSSÖNEN ROTATION AND ITS DETERMINATION SUMMARY IN ENGLISH HELSINKI 1958 Helsinki 1958. Valtioneuvoston kirjapaino Alkusanat Ajatus käsillä olevan tutkimuksen suorittamisesta syntyi ollessani Asla-tutkijastipendiaattina Yhdysvalloissa (University of Michigan, Ann Arbor) lukuvuotena 1955—56. Huomioni kohdistui siellä erityisesti kierto aikaa koskeviin ongelmiin. Kun sain tilaisuuden perehtyä niihin lähemmin professori Kenneth P. Davisin avustuksella sekä suorittaa samalla eräitä valmistavia laskelmia, oli tutkimus käynnissä kotimaahan palates sani. Täällä tarjosivat työlle välttämättömiä perusteita ne kasvu- ja rakennetutkimukset, joita Suomen Akatemian jäsenen, professori Yrjö Ilvessalon aloitteesta on viime vuosikymmenen kuluessa suoritettu Metsäntutkimuslaitoksessa. Hänen myötävaikutuksellaan saatettiin kehi tyssarjoja vielä täydentää tarpeellisissa kohdin uusilla metsämittauksilla. Tutkimuksen käsikirjoitukseen ovat professori Ilvessalon lisäksi tutus tuneet professorit Valter Keltikangas ja Vilho Pöntynen, apulaisprofessori Viljo Holopainen sekä tohtori Yrjö Vuokila, joka huomattavaksi osaksi suoritti myös tutkimukseen viime vaiheessa tarvitut metsämittaukset yhdessä metsäteknikko Veikko Puurtisen kanssa. Sekä vm. töissä että erilaisissa laskentatehtävissä ovat useat hen kilöt avustaneet. Kaikille edellä mainituille henkilöille pyydän lausua parhaat kiitokset saamistani ohjeista, neuvoista ja avusta. Helsinki, tammikuussa 1958. Aarne Nyyssönen Sisällysluettelo Sivu 1. Johdanto 5 11. Kiertoajan tehtävä 5 12. Kiertoajan käsitteen tarkistaminen 7 13. Kiertoajan määrittämisessä käytetyistä menetelmistä 10 14. Tutkimustehtävä 14 2. Menetelmä kiertoajan laskemiseksi 16 21. Menetelmän tausta 16 22. Esimerkki laskennasta 17 23. Laskentatavan tarkastelua 20 24. Laskelmien korkosadannes 24 3. Suoritetut laskelmat ja niiden tulokset 27 31. Perusteita 27 311. Metsikön kehitys 27 3111. Käytettävissä olleet aiemmat kehityssarjat 27 3112. Lisäaineiston keruu ja käsittely 28 3113. Aiempien kehityssarjojen täydentäminen 32 312. Kantohinnat 36 313. Kustannukset 41 32. Rajakannattavuuteen perustuva kiertoaika 43 321. Esitystavasta 43 322. Eroavuudet metsätyyppien kesken 44 323. Eroavuudet puulajien kesken 44 324. Muista kiertoajan pituuteen vaikuttavista tekijöistä 46 3241. Korkosadannes 46 3242. Kantohinnat 47 3243. Kustannukset 49 3244. Metsikön kehitys 50 325. Tulosten vertailua aiempien kanssa 51 33. Puuston hakkuuarvo ja puhdas tuotto 52 34. Eri puutavaralajien tuotoksen riippuvuus kiertoajasta 56 35. Nykypuusto ja tavoitepuusto Suomen eteläpuoliskossa 59 4. Näkökohtia tutkimustuloksista ja niiden soveltamisesta 64 5. Loppukatsaus 66 Kirjallisuutta 69 Summary in English 74 Taulukot 2—5 80-87 1. Johdanto 11. Kiertoajan tehtävä Metsätalouden järjestelyn keskeisimmäksi ongelmaksi on katsottava kysymys kasvatettavan puuston määrittämisestä, siis siitä puustosta, johon pyrkiminen asetetaan tavoitteeksi eri toimenpiteitä suoritettaessa. Tosin ainakin näennäisesti vielä olennaisemmaksi suunnittelutyön tehtäväksi saa tetaan käsittää hakkuusuunnitteen määrittäminen, toisin sanoen suosituk sen tai päätöksen teko siitä, kuinka paljon ja millaista puustoa hakkuissa tulee poistaa sekä milloin ja missä ne tulee suorittaa. Todellisuudessa nämä kysymykset ovat kuitenkin saman kokonaisuuden kiinteästi yhteenkuuluvia osia, joten esim. hakkuusuunnitteen määrittämistä ei voida käsitellä otta matta huomioon, millaiseksi tavoitepuusto muodostuu. Onnistuneen rat kaisun edellytyksenä on tuntea, mikä on määrältään ja rakenteeltaan se puusto, joka kulloinkin kysymyksessä olevissa olosuhteissa johtaa kokonai suutta silmällä pitäen edullisimpaan tulokseen. Tavoitepuuston määrittämisen kannalta on tehtävä ero kahden toisis taan selvästi poikkeavan tapauksen kesken. Eri-ikäisten harsintametsi köiden kasvatukseen perustuvassa metsätaloudessa ei voida lähteä ensi sijassa iän mukaisesta kehityksen rytmistä, ja puuston kasvattamista ja uudistamista tapahtuu jatkuvasti samoilla alueilla. Tavallisesti ainoa selvä metsätalouden järjestelyn aikamitta harsintataloudessa on ns. hakkuu kierto. Tavoitepuustoa hahmoteltaessa tarkkaillaan määrän ohessa ensi sijassa läpimittasuhteiden kehitystä. Suomen oloja silmällä pitäen on kuitenkin tasaikäisrakenteisten metsi köiden kasvatukseen nojaavalla metsätaloudella ylivoimaisesti tärkein mer kitys. Sen johdosta tämä tutkimus rajoitetaan koskemaan viimeksi mai nittua tapausta. Tietyn metsän tavoitepuusto ajatellaan siinä koostetuksi siten, että kunkin ikäluokan hallussa on suunnilleen sama osuus kokonais pinta-alasta. Puuston määrä ja rakenne ovat riippuvaisia kahdesta toisiinsa kiinteästi liittyvästä tekijästä. Ensiksi, millainen on puusto metsi köittäin kullakin iänkohdalla ongelmaryhmä, johon myös Suomessa sekä käytännön kokemuksen että tutkimustyön avulla on pyritty saamaan valaistusta, mutta jossa itse asiassa on vielä kovin paljon selvitettävää. 6 Aarne Nyyssönen 49.6 Toiseksi on tavoitepuuston kannalta olennainen merkitys sillä, missä vai heessa metsikkö uudistetaan. Kysymyksessä on siis kasvatusajan pituutta, hakkuukypsyyttä, kiertoaikaa koskeva ongelma. Tähän osaan tavoitepuuston määrittämisestä kohdistuu seuraava tarkastelu. Kiertoajalla on yleensä ollut oma merkittävä tehtävänsä kaikissa tasa ikäisrakenteisten metsiköiden kasvatukseen perustuvissa metsätalouden järjestely menetelmissä. Ilmeisesti on kiertoajan tehtävän korostamisessa kuitenkin menty harhateille eräissä tapauksissa, ehkä erityisesti ns. met sikkötalouden järjestelmässä, jossa oikeastaan kussakin metsikössä on tahdottu noudattaa omaa kiertoaikaansa. Viime vuosikymmeninä on pyr kimyksenä ollut varata toiminnalle suurempi väljyys, mikä toisinaan on saatettu tulkita kiertoajan merkityksen vähenemiseksi kuluvalla vuosi sadalla (vrt. Lihtonen 1943, s. 152). Myös kiertoajan merkitystä suoranaisesti torjuvia ajatuksia tapaa ulkomaisesta kirjallisuudesta, mutta tällöin saattaa jo olla kysymyksessä asioiden tarkastelu esim. harsinta talouden näkökulmasta (vrt. esim. Knuchel 1950, ss. 34—39). Nimen omaan suomalaisia oloja silmällä pitäen voidaan kiertoajan liiketaloudellisen merkityksen odottaa vastaisuudessa vain lisääntyvän (Lihtonen 1956), vaikka eräissä käytännön suunnittelutehtävissä kysymyksen ratkaisuun ei vielä tällä hetkellä ehkä ole pakottavaa tarvetta (O sa r a 1948, s. 30). Nykyään on yleensä tullut tavaksi määrittää kiertoaika tietylle metsä lölle eri puulajien esim. erilaisilla kasvullisen metsämaan kasvupaikoilla muodostamien metsiköiden keskimääräisenä hakkuukypsyysikänä (vrt. Wagner 1928, s. 230; Lihtonen 1943, s. 156; 1956; Blanck meis te r 1957). Samalla kun puoleen tai toiseen poikkeavien metsi köiden käsittely jää vapaasti harkittavaksi, saadaan tällä tavalla koko taloudelle sellainen laskelmallinen runko, jota ilman suunnittelutyö jäisi horjuvaksi. Tämän rungon aikaansaaminen liittyy ehkä erityisesti kahteen järjestetylle matsätaloudelle tunnusomaiseen periaatteeseen: kestävyyteen ja tasaisuuteen. Jotta jyrkkiä tuotoksen vaihteluja voitaisiin välttää, on ikäluokkien jakaantuminen yleensä pyrittävä saamaan tasaiseksi. Tämä rakenteen säännöllisyyden vaatimus tuntuu varsinkin suurehkojen metsä löiden kohdalla luonnolliselta. Juuri kiertoaika antaa ne ohjakset, joilla eri ikäluokkien osuudet määrätään ja samalla koko taloustoimintaa ohjataan. Tosin on luonnollista, että kasvatushakkuissa poistettavan puuston suh teellisen määrän noustessa esim. runsaasti puoleen kokonaispoistumasta, vaatimus tasaisesta ikärakenteesta tasaisen puuntuotoksen edellyttäjänä on vähäisempi kuin sellaisessa metsätaloudessa, jossa harvennushakkuilla ei ole suurta merkitystä, niin kuin esim. Yhdysvalloissa on vielä monin pai koin asianlaita. Mutta silloinkin kun intensiivisesti suoritetut kasvatus hakkuut ovat mahdollisia, on uudistushakkuissa poistettava puusto yleensä 49.C Kiertoaika ja sen määrittäminen 7 arvokkain, ja taloudenpidon tasaisuutta ei voida pitkällä tähtäimellä hevin ajatella ilman tasaista ikäluokkien jakaantumista. Kaiken kaikkiaan on kiertoaikaa koskevaa ratkaisua pidettävä yhtenä tärkeimmistä metsätalouden järjestelyssä (vrt. esim. Chapman ja Meyer 1947, s. 241). Tämän tutkimuksen tarkoituksena on tarjota perustaa mainitun ratkaisun teolle suomalaisissa oloissa. 12. Kiertoajan käsitteen tarkistaminen Metsäsanakirjassa (1944, s. 94) esiintyvä määritelmä, jonka mukaan kiertoajalla tarkoitetaan metsikön perustamisesta sen loppuhakkuuseen kuluvaa vuosimäärää, vastaa sitä ajatusta, jonka suomalainen metsä taloudellinen käytäntö on yleensä omaksunut. Käytäntö tässä suhteessa on ilmeisesti keskieurooppalaista perua, sillä sikäläisessä kirjallisuudessa esiintyy yleensä sama ajatus, ehkä joskus esim. kiertoajan keskimääräi syyttä korostavilla lisämääritelmillä varustettuna (vrt. Endres 1911, s. 239; Judeich ja Neumeister 1923, s. 72; Knuchel 1950, ss. 34—35). Silloin kun uusi puusukupolvi seuraa välittömästi vanhaa siten, että edellisen 0-vuosi sattuu yhteen vanhan puuston päätehakkuun kanssa, on Kuva 1. Kiertoajan käsite (selitys tekstissä). Fig. 1. Concept of rotation (explanation p. 74). 8 Aarne Nyyssönen 49.6 kiertoajan määrittely selvällä pohjalla. Tällaisen välittömän uudistumisen ajatellaan yleensä tapahtuvan esim. ns. normaalimetsän teoriassa (vrt. Lönnroth 1930). Käytännöllisessä metsätaloudessa käy kuitenkin usein niin, että taimisto syntyy joko luontaisesti tai keinollisesti jo ennen vanhan polven päätehakkuuta. Tällaista tapausta esittää kuva 1, missä yhtenäinen viiva osoittaa kuutiomäärän kehitystä puolukkatyypin männi kössä, jossa päätehakkuu suoritetaan 95 v:n iällä. Vasemmassa laidassa kuvataan ensimmäisen puusukupolven kehitys uudistushakkuiden aikoihin. Toisen polven metsikkö on keskimäärin 5 v:n ikäinen ensi polven pääte hakkuuvuonna. Sitten seuraavat 10 v:n väliajoin suoritettavat harvennus hakkuut ja aikanaan myös uudistusvaihe, jonka ajatellaan toistuvan saman laisena kuin ensi polvenkin kohdalla. Kuvasta näkyvät vielä kolmannen puu sukupolven kehityksen ensimmäiset vuosikymmenet. Lähtemällä Metsäsanakirjassa esitetystä ja Suomessa yleensä sovelle tusta kiertoajan määritelmästä (Heikkilä 1930, s. 764; Lihtonen 1943, s. 152, 156; 1956; Kallio 1957, s. 104, 112) on kiertoajan pituus edellä kuvatussa tapauksessa 95 v. Peräkkäiset »kiertoajat» peittävät osaksi toisiansa ollen 5 v. päällekkäin, niin kuin Kallio (mt.) vastaa vasta tapauksesta toteaa. Toisinaan taas em. määritelmästä lähdettäessä saattaa kiertoaikojen väliin jäädä tietty määrä vuosia. Näin voi käydä esim. uudistamisen epäonnistuessa taikka työrästien muodostuessa hakkuu alan kunnostuksessa tai metsänviljelyssä, mutta aivan säännöllisessäkin taloudessa ainakin I—2 v:n väliaika on mahdollinen, koska tämä aika saattaa kulua esim. avohakkuun jälkeen ennen kuin metsänviljely tarpeel lisine valmisteluineen on toteutettu (vrt. Lihtonen 1943, s. 156). Toista tapaa kiertoajan käsitteen määrittelemiseksi on Lönnroth (1930, s. 754) jo varhemmin käyttänyt ja sitä on ainakin viime aikana sovellettu myös esim. Ruotsissa ja Yhdysvalloissa. Lönnrothin käyttämän termin »kypsyysikä» voidaan katsoa kutakuinkin vastaavan Metsäsana kirjan kiertoaika-käsitettä. Sen sijaan hänellä kiertoaika (j) ja kypsyysikä (i) liittyvät toisiinsa seuraavasti: Kaavassa -\-v tarkoittaa tapausta, jossa kuluu v vuotta ennen kuin alueelle syntyy taimisto, ja —v taas sitä tapausta, missä jo on valmiina tai istu tetaan v-vuotias taimisto. Edelleen Petrini (1946, s. 16) tarkoittaa kiertoajalla kahden päähakkuun (slutavverkning) välistä vuosimäärää. Samaan ratkaisuun on tullut Stridsberg (1956, ss. 2—6), joka koros taa, että metsikön kasvatus on ajateltava uudelleen ja uudelleen toistu vaksi tapahtumaksi, jossa termiä kiertoaika käytetään yhden kierron aika mitasta. Samaa tarkoittaa kiertoajalla myös Dickson (1956, ss. 7—B). j = i ±v Kiertoaika ja sen määrittäminen 9 49.6 2 Yhdysvalloissa julkaistussa metsäterminologiassa (Forest. . . 1950) kierto ajan määritelmä kuuluu: »the period of years required to establish and grow timber crops to a specified condition of maturity». Sama ajatus että kiertoajalla siis tarkoitetaan sitä vuosimäärää, joka vaaditaan metsikön perustamiseen ja kasvattamiseen tiettyyn hakkuukypsyyteen saakka esiintyy myös eräissä muissa amerikkalaisissa julkaisuissa (esim. Chapman ja Meyer 1947, s. 241; Gross 1950, s. 10). Vaikka ero Metsäsanakirjan käsitteeseen verrattuna ehkä ei näytä selvältä, ame rikkalainen käsite kuitenkin tarkoittaa samaa kuin edellä mainittu Lönnrothin käsite, johon myös ruotsalaiset ovat yhtyneet (vrt. Gross mt.). Käytettäessä viimeksi puheena ollutta periaatetta kiertoajan määritte lemiseksi saadaan kuvan 1 esittämässä tapauksessa kiertoajaksi 90 v. tavallisen suomalaisen määritelmän antaman 95 v:n sijasta. Kumpi tapa on suositeltavampi? Vastaus kysymykseen on ehkä jossain määrin makuasia. Toisen tai toisen käsitteen hyväksyminen kiertoajan määritelmäksi ei sellaisenaan riitä antamaan takeita siitä, etteikö kiertoajan tarkastelussa voitaisi joutua virheellisiin tuloksiin. Tämän kirjoittajan käsityksen mukaan on kuitenkin syytä tarkistaa Suomessa tähän asti yleisimmin vallalla ollutta määritel mää ja siirtyä samalle kannalle kuin Lönnroth; niinhän on myös viimeaikaisessa ruotsalaisessa ja amerikkalaisessa kirjallisuudessa tehty. Tämä tapa aiheuttaa ilmeisesti vähemmän sekavuutta ja korostaa paremmin jo itse kiertoaika-termiin kuuluvaa jatkuvuutta. Sitä jakajana käytet täessä saadaan suoraan esim. vuosittain uudistettava pinta-ala selville hakkuulaskelmassa silloinkin, kun uuden puusukupolven 0-vuosi ei ole keskimäärin sama kuin vanhan polven päätehakkuuvuosi. Tällaisissa tapauksissa on myös itse kiertoaikalaskelmissa yleensä käytettävä Metsä sanakirjan määritelmästä poikkeavaa vuosimäärää kiertoajan pituutena. Jaksottaisia uudistushakkuita käytettäessä on usein vaikeaa määrittää sitä rajaa, missä »vanha» kiertoaika päättyy ja »uusi» alkaa. Kuvan 1 esittämässä tapauksessa on päätehakkuussa poistettava puumäärä varsin huomattava, joten kiertoaikojen vaihtuminen voidaan asettaa tähän koh taan, jolloin taimiston ikä on 5 v. Syntymähetkellä (vanhan puuston biologisen iän ollessa 90 v.) voidaan taimiston iäksi kiertoaikalaskelman kannalta katsoa —-5 v. (vrt. Stridsberg mt.). Mikäli 10 v. ennen päätehakkuuta suoritettu uudistushakkuu olisi toimitettu katkoviivalla mer kityn vaihtoehdon mukaan, voitaisiin kiertoaikojen vaihtuminen mahdolli sesti merkitä tähän kohtaan. Itse kiertoaikakäsitteen kannalta ei ole olennaista merkitystä sillä, mihin raja asetetaan. Pääasia on, että rajan käynti suoritetaan samalla tavalla kiertoajan alussa kuin sen lopussa (vrt. Dickson mt.). 10 Aarne Nyyssönen 49.6 Tämän tutkimuksen laskelmissa uudistumisen edellytetään seuraavan päätehakkuuta välittömästi, jolloin molempien edellä puheena olleiden käsitteiden mukaiset kiertoajat ovat yhtä pitkiä. Samoin joudutaan kasvu ja rakennetutkimuksiin perustuvat kiertoaikavertailut yleensäkin suoritta maan asettamalla metsikön perustamisen ja kiertoajan alkamisen ajankohta samaksi (vrt. Stridsberg mt.). Mutta teoreettisesta ja usein myös käytännöllisestä näkökulmasta on tarpeen suorittaa käsitteen osalta sen kaltainen kannanotto kuin edellä on tehty. 13. Kiertoajan määrittämisessä käytetyistä menetelmistä Kiertoajan määrittämisessä käytetyistä periaatteista on jo vanhastaan ollut tapana mainita seuraavat viisi (esim. Holmerz 1876, ss. 79—85; Endres 1911, ss. 239—264; Judeich ja Neumeister 1923, ss. 72—99): 1. Biologisen kiertoajan pituuden osoittajaksi katsotaan usein se metsikön ikä, jolloin puuston luontainen uudistaminen onnistuu parhaiten esim. siementuotoksen puolesta. Joskus kiertoajan pituuden määrittää se ikä, johon saakka puusto säilyy joko fyysisesti terveenä tai elossa. Tällöin on biologisen kiertoajan sijasta puhuttu usein fyysisestä kiertoajasta, mikä nimitys kuitenkin monesti on tarkoitettu vastaamaan myös biologisen kiertoajan käsitettä yleensä. 2. Suurimman keskimääräisen kasvun kierto ajan osoittaa se ajankohta, jolloin metsikön keskimääräinen vuotuinen kasvu saavuttaa maksiminsa. Kun siis «-vuoden iällä metsikössä olevaan puustoon Mu lisätään kasvatushakkuissa poistettu puusto Em, osoittaa ko. kiertoajan pituuden se u:n arvo, joka antaa maksimin seuraavalle lausek keelle: 3. Teknillisellä kiertoajalla ymmärretään sitä vuosi määrää, jonka kuluessa metsikön puuston valtaosa saavuttaa tiettyyn käyttötarkoitukseen sopivimman koon. Kiertoajan voidaan katsoa liitty vän suurimman keskimääräisen kasvun kiertoaikaan siinä mielessä, että teknillisessäkin kiertoajassa on tavallaan kysymys vuotta kohden lasketusta maksimista. Mittaus vain on suoritettava käyttämällä tavoiteltujen puu tavaralajien mittayksiköitä. 4. Korkeimman metsänkoron kiertoaika tarkoittaa sitä vuosimäärää, jota sovellettaessa vuotuinen puhdas tuotto on suurim millaan. Kiertoaikaa laskettaessa tuotoista vähennetään kulut ja erotus Mu-\-Em u 49.6 Kiertoaika ja sen määrittäminen 11 jaetaan vuosimäärällä, jolloin maksimin antanut vuosimäärä osoittaa kiertoajan. Pyritään siis selvittämään, mikä u:n arvo antaa maksimin lausekkeelle jossa Au = puuston hakkuuarvo iällä u, ZD harvennustulot, c = uudis tuskulut ja v = vuotuiset hallinto- ja hoitokulut. 5. Korkeimman maankoron kiertoaikaa eli finans sista kiertoaikaa osoittaa se vuosimäärä, jolla maa saa suurimman arvon tiettyä korkosadannesta käyttäen suoritettavassa laskennassa. Laskenta tapahtuu Faustmannin tunnetulla kaavalla missä Bu = maan arvo, Da = harvennustulo a-vuoden iällä ja r p = korko sadannes muiden kirjainten tarkoittaessa samaa kuin kohdassa 4. Suorit teet ja kustannukset siis siirretään it-vuoden iälle ja niiden erotus ajatellaan saatavaksi toistuvasti «-vuoden väliajoin. Tämän päättymättömän jak soittaisen tulon, ns. maan koron, kapitalisoitu alkuarvo lasketaan. Se u, joka antaa Bu:lie maksimin, osoittaa korkeimman maankoron kiertoajan. Kaavan mukaan on vuotuisten hallinto- ja hoitokustannusten edustama pääoma vähennettävä saadusta tuloksesta, mutta sillä sen enempää kuin vastaavilla kuluilla korkeimman metsänkoron kiertoajan laskennassa ei ole vaikutusta lopputulokseen edellyttäen, että se säilyy kiertoajan kuluessa tasasuurena. Esitettyjen kiertoaikojen kaikinpuolinen analysointi ei ole tämän yhtey dessä mahdollista eikä edes tarpeellista. Sen sijaan on paikallaan esittää joitakin ajatuksia eri kiertoajoista nimenomaan liiketaloudelliselta kannalta katsoen. On heti todettava, että biologinen kiertoaika on aivan liian epämääräi nen ohjenuoraksi varsinaisen taloudellisen toiminnan piiriin kuuluvissa metsissä. Kiertoaika näet ei ota millään tavalla huomioon puumääriä eikä niiden arvoa. Tietenkin on tämän kiertoajan yhteydessä esiintulevat näkökohdat tosiasioina otettava huomioon, mutta ehkä parhaiten vain sellaisina kiertoajan valintaa määrätyllä tavalla rajoittavina tekijöinä, joina Davis (1954, ss. 228—233) tämänkaltaiset näkökohdat esittää unohtamatta myöskään metsäentomologisia, -patologisia jne. tekijöitä. Suurimman keskimääräisen kasvun kiertoajalla on tietyssä mielessä luonnolliselta ja hyväksyttävältä tuntuva perusta. Mutta kiertoajan peri Au + HD (c -f uv) u Au-\-Da • 1,0p" - °+ • • •—c • 1 ,op w v JDU = 1 ,op u —l o,op 12 Aarne Nyyssönen 49.0 aate edellyttää kaiken kasvatetun puun samanarvoiseksi järeydestä ja laadusta riippumatta. Kun tämä ei yleensä pidä paikkaansa, puuttuu kiertoajan soveltamiselta oikeutuksensa. Eri asia tavallaan on, että keski määräisen kasvun kulminaatiokohta saattaa antaa osviittaa erilaisilla kasvupaikoilla sekä esim. Etelä- ja Pohjois-Suomessa noudatettavien kiertoaikojen keskinäisistä suhteista. Kyseisellä tunnuksella voi olla suu rempikin merkitys sikäli kuin se kytkeytyy jonkin hyväksyttävän kierto ajan määrittämiseen. Vaikka teknillisen kiertoajan periaatetta kansantaloudellisesti voitaneen pitää hyväksyttävänä, ei tämäkään kiertoaika ole liiketaloudelliselta kan nalta katsoen arvostelua kestävä (vrt. Gr 0 n 1943, ss. 82—85). Kierto ajan määrittämisen on tietenkin mukauduttava siihen, millaisella puulla on kysyntää markkinoilla. Myynti- ja käyttömahdollisuudet asettavat tietyt rajat, mutta eivät yksinään osoita edullisinta kiertoaikaa (vrt. Davis 1954, s. 225). On välttämätöntä mennä vielä askel eteenpäin ja selvittää, millaisin kustannuksin tulokset saavutetaan. Edellä on voitu todeta, että tarkastellut kolme periaatetta kiertoajan määrittämiseksi eivät täytä liiketaloudellisessa mielessä asetettavia vaati muksia. Nämä vaatimukset edellyttävät eri liiketapahtumien huomioon ottamista asianmukaisella tavalla ja saattamista yhteismitallisiksi raha arvojen välityksellä. »Järjestetyn metsätalouden päämäärä on suurimman rahatulon tuottaminen yrittäjälle» (Hilden 1928), ja vaikka tämän yleisen tavoitteen lähempi määrittely voidaan suorittaa eri tavoin, yleensä aina on välttämätöntä suorittaa rahallisia laskelmia (vrt. Gr on 1943, s. 84). Tällä ei suinkaan tarkoiteta sitä, että nämä laskelmat yksinään saisivat ratkaista noudatettavan kiertoajan, vaan huomiota on kiinnitet tävä muihinkin näkökohtiin (vrt. Dieterich 1941, ss. 215—219). Aiemmin mainittujen viiden erilaisen kiertoajan puitteissa »toiveet» joka tapauksessa kohdistuvat näin ollen kahteen viimeiseen, nimittäin korkeim man metsänkoron ja korkeimman maankoron kiertoaikoihin. Mainitut kiertoaj at ovat periaatteiltaan hyvin erilaisia, niin kuin jo aiemmin esitetyistä lyhyistä selostuksista voidaan havaita. Olen naista on, että korkeimman maankoron kiertoaikaa laskettaessa puun tuotantoon sidotuille varoille lasketaan korkoa, mutta korkeimman metsänkoron kiertoaikaa laskettaessa ei sitä tehdä; ainoastaan puhdas tuotto on ratkaiseva vm. menetelmässä. Molempia menetelmiä on ulko maisessa kirjallisuudessa paljon tarkasteltu ja ne ovat antaneet aiheen eri katsantokantojen välisiin kiistoihin. Asiaa valaisevasta kirjallisuudesta mainittakoon ne tarkastelut, joita End re s (1911) sekä Judeich ja Neumeister (1923) sekä myöhemmin esim. Davis (1954) ovat suorittaneet. Ruotsissa aina viime vuosisadan lopulta lähtien käydystä laajasta mielipiteiden vaihdosta on Dickson (1956) esittänyt perusteel- 49.6 Kiertoaika ja sen määrittäminen. 13 Lisen kuvauksen. Suomen kielellä ovat kyseisiä kiertoaikoja selostaneet mm. Heikkilä (1930), Lihtonen (1956) ja Kallio (1957). Kun tässä tutkimuksessa jäljempänä joudutaan käsittelemään kierto ajan laskentamenetelmää ja siinä yhteydessä koskettelemaan myös metsän koron ja maankoron kiertoaikoja, ei niitä tässä selosteta enemmän. Sen sijaan jo nyt on paikallaan tarkastella, missä määrin nämä kiertoajat nykyisin tarjoavat pohjaa käytännölliselle kiertoajan määrittämiselle Suo messa. Kyseiseen tarkasteluun tarjonnee parhaan lähtökohdan äsken mai nittu Kallion julkaisu, joka on tuore ja sitä paitsi ainoa kiertoaikaa keskeisimpänä ongelmanaan (mt., s. 11) käsittelevä laajahko tutkimus maassa. Kallio on suorittanut kiertoaikaa koskevan tarkastelunsa käenkaali mustikkatyypin kuusikon nojalla. Korkeimman metsänkoron kiertoajan hän toteaa (mt., ss. 119—122) hyvin pitkäksi ja mainitsee lisäksi, että se hänen kehityssarjojensa osoittaman mukaan olisi vielä pitempi, ellei uudis tushakkuita olisi aloitettu niin varhain kuin todella on tehty. Tämän jäl keen Kallio mainitsee, että kokemuksen mukaan ei käytännöllisessä metsätaloudessa ole varaa pitkiin kiertoaikoihin ja että asteittaiset uudistus hakkuut siis on aloitettava käytännön sanelemana iänkohtana. Niin totta kuin tämä maininta ehkä sinänsä on, se ainakin välillisesti osoittaa, ettei korkeimman metsänkoron periaate Kallion mielestä tarjoa sitovaa perustaa kiertoaikaa koskeville laskelmille. Mielipidettä ei näet ole esitetty siitä, olisiko mainitussa käytännön sanelemassa tavassa jotakin muuttami sen aihetta; ainoastaan taimiston hoitoa ja voimakkaita harvennuksia suositellaan. Sen sijaan korkeimman maankoron kiertoajan on Kallio (mt., ss. 122—126), käytettyään laskelmissaan 5 %:n korkokantaa, saanut hyvin lyhyeksi. Tutkimuksessa kuitenkin epäillään sitä, vastaako tämäkään kiertoaika käytännöllisen elämän vaatimuksia, jopa katsotaan, että met sikön nopea uudistaminen laskelmien osoittamalla iänkohdalla olisi ilmei sesti yksityismetsälain vastainen teko. Kun muita menetelmiä kiertoajan määrittämiseksi liiketaloudellisessa mielessä ei ole esitetty Kallion mainitussa tutkimuksessa sen enempää kuin yleensäkään Suomessa, voidaan ko. tehtävän ratkaisemisen katsoa olevan heikolla pohjalla. Tosin metsänkorkoon ja maankorkoon perustuvat laskelmat ovat esim. ko. tutkimuksessa ehkä jollain tavalla ilmoittaneet ne rajat, joiden välissä suositeltava kiertoaika sijaitsee. Mutta nämä rajat ovat ilmeisesti aivan liian väljät. Se, että suositeltava kiertoaika on näiden iänkohtien välissä, voidaan sanoa ilman työläitä laskelmiakin. Kokonaisuudessaan voidaan todeta, että käytännöllinen kiertoajan määrittäminen ei ole toistaiseksi mainittavasti hyötynyt liiketaloudellisista laskelmista. Kun kuitenkin kiertoaikaa on hyvin paljon tarvittu ensi sijassa Aarne Nyyssönen 14 49.0 metsätalouden suunnittelutehtävissä, on sen määrittämisen täytynyt tapah tua muilla tavoilla. Ilmeisesti on teknillisen kiertoajan näkemys ollut näihin asti etualalla (vrt. Lihtonen 1956), mutta vailla merkitystä ei ole ollut myöskään suurimman keskimääräisen kasvun kiertoaika, jonka määrittämiseen on voitu käyttää suoritettuja kasvu- ja rakennetutkimuksia. Lähinnä näiden nojalla on esitetty erilaisia mielipiteitä, milloin verraten lyhyitä, milloin suhteellisen pitkiä kiertoaikoja suositellen (esim. Siren 1956; Vuokila 1956, ss. 77—79, s. 105). Kiertoajan määrittämiseen kuuluvien kysymysten käsittelyyn ei siis Suomessa ole kohdistettu riittävästi huomiota. Puutteita voidaan selittää erilaisilla asiallisilla perusteilla, joista tärkeimpiä lienee, että hakkuilla käsiteltyjen metsien kehitystä koskevia tietoja on näihin asti ollut käytet tävissä perin niukasti. Mutta merkitsevänä syynä todettuihin puutteisiin on nimenomaan itse laskentamenetelmiä koskevien tutkimusten vähyys. On mahdollista, että metsänarvonlaskennan menetelmien melko laaja tarkastelu on hidastanut kiertoaikakysymysten käsittelyä. Kiertoaikaan Suomessa kohdistettu verraten laimea mielenkiinto on sitäkin merkittä vämpää, kuin muissa Pohjoismaissa ongelmaan on viime vuosina toistuvasti palattu, niin kuin jäljempää käy ilmi. 14. Tutkimustehtävä Edellisessä luvussa on tähdennetty kiertoajan määrittämiseksi kaivat tavien liiketaloudellisten laskelmien tarpeellisuutta, mutta samalla on todettu käyttökelpoisten aiempien laskelmien niukkuus. Sen johdosta on esillä oleva tutkimus suoritettu. Tutkittavat ongelmat voidaan jakaa kol meen ryhmään seuraavalla tavalla. Ensimmäisenä tehtävänä on tarkastella menetelmää kiertoajan määrit tämiseksi ottamalla lähtökohdaksi metsätalouden harjoittajan liiketaloudel linen arviointi. Tällöin on, niin kuin yleensä tuotannollisessa toiminnassa, paikallaan kiinnittää huomiota tarvittavaan pääomaan. Metsätaloudessa korkovaatimuksen asettamista pääomalle ei aina pidetä selvänä; erityisesti sellaisen pitkäjännitteisen ongelman kuin kiertoajan ratkaisemisessa saattaa mainitulla edellytyksellä tapahtuva laskenta herättää epäilyksiä. Kuitenkin on hedelmällistä tarkastella kysymystä korkovaatimuksen valossa, mutta jättää samalla korkosadanneksen suuruus metsätalouden harjoittajan itsensä harkittavaksi. Viime vuosina on valmistunut useita tutkimuksia hakkuilla käsiteltyjen metsiköiden kehityksestä (Nyyssönen 1954; 1957; Vuokila 1956; Koivisto 1957; lisäksi myös Kallio 1957). Ne tarjoavat perustietoja kiertoaikaa koskevien ongelmien käsittelemiseksi, varsinkin, mikäli jo vai 49.6 Kiertoaika ja sen määrittäminen 15 miita kehityssarjoja täydennetään tarpeellisissa kohdissa. Niin ollen toi seksi tehtäväksi muodostuu soveltaa sitä menetelmää, joka aiemmassa tar kastelussa on mahdollisesti katsottu tarkoituksenmukaiseksi, tarjolla oleviin kehityssarjoihin ja käsitellä eri tekijäin (metsätyyppien, puulajien, kanto hintojen jne.) vaikutusta kiertoaikaan. Kolmantena tehtävänä on täydentää tutkimusta tulosten soveltamiseen liittyvillä näkökohdilla, käsitellä mahdollisesti syntyviä erikoiskysymyksiä ja tuoda esiin, missä kohdissa ensi sijassa kaivataan jatkotutkimuksia. 2. Menetelmä kiertoajan laskemiseksi 21. Menetelmän tausta Metsätalouden järjestelyssä joudutaan eri alojen tietoutta metsän hoitoa, puunmittausoppia, metsäteknologiaa, liiketiedettä jne. sovitta maan yhteen tietyn metsälön tai laajemman metsäalueen käsittelemiseksi edullisimmalla tavalla (vrt. Davis 1954, s. 3, 420; Kuusela 1955; Lihtonen 1956). Metsätalouden harjoittajan täytyy taloudellisten mah dollisuuksiensa puitteissa harkita, mitkä tarjolla olevista lukuisista vaihto ehdoista on parasta valita. Onko edullisinta harjoittaa intensiivistä vai ekstensiivistä metsänhoitoa, jolloin edellinen ehkä edellyttäisi sellaisia tois tuvia taimiston hoitotoimenpiteitä, peruspuuston karsimista jne., jotka ekstensiivisessä taloudessa laiminlyötäisiin? Kannattaako tietty alue uudis taa metsänviljelyllä vai jäädä odottamaan ehkä viivästyvää ja vähemmän luotettavaa luontaista uudistumista? Onko viisasta käyttää lieviä vai voi makkaita harvennushakkuita? Onko alueella olevien soiden ojitusta pidet tävä kannattavana vai onko edullisempaa jättää ne luontaiseen tilaansa? Tällaisten vaihtoehtojen eteen metsätaloutta harjoitettaessa siis joudu taan. Taloudellinen tulos riippuu siitä, miten eri vaihtoehtojen valinnassa onnistutaan, ts. tehdäänkö kulloinkin vallitsevissa olosuhteissa paras mah dollinen valinta vai ei. Ratkaisujen tekoa vaikeuttavat monet seikat. Aina ei ole mahdollista arvioida eri toimenpiteiden edullisuutta kyllin luotetta vasti, koska ei voida esim. ennustaa vastaisia hintasuhteita, joista tulos on riippuvainen. Myöskin on monia tekijöitä, jotka on kyllä huomioon otet tava, mutta joita ei voida rahassa arvioida. Lisäksi voivat toiminnan vapautta olla rajoittamassa esim. erilaiset lait ja asetukset. Mutta tämän kaltaisten yleisten rajoitusten puitteissa on eri vaihtoehdoista valinta suoritettava ja niin kuin jo mainittiin menestys on riippuvainen valinnan onnistumisesta. Esitettyä taustaa vasten tuntuu itse asiassa hyvin selvältä, että myös kiertoajan kohdalla on pyrittävä ratkaisemaan, mikä vaihtoehto on liike talouden kannalta edullisin. Mainitun ajatuksen pohjalta tarkastellaan jäljempänä laskentamenetelmää, joka perustuu ns. rajatuottojen ja raja kustannusten analysointiin. Nämä käsitteet ovat tuttuja kansantalouden 49.6 Kiertoaika ja sen määrittäminen 17 3 576—58 oppikirjoista (esim. Pedersen 1947, ss. 81—107) ja niitä on jo varhem min suositeltu käytettäviksi myös tavoitepuustoa koskevissa laskelmissa (esim. Abetz 1929; Du err ja Bond 1952; vrt. Davis 1954, ss. 420—428; Duerr ja Vaux 1953, s. 233). Sen johdosta niitä ei ole tarpeen käsitellä tässä lähemmin. On vain syytä todeta, että tulos on metsätalouden harjoittajalle edullisin silloin, kun rajatuotto ja rajakustan nus ovat yhtäsuuret. Niin ollen kiertoajan määrittämisessä rajatuottojen ja -kustannusten analysoinnin tietä pyritään saamaan selville se kohta (kiertoaika), jolloin puusto- ym. pääoman lisäämisestä aiheutuva raja kustannus on sama kuin tämän lisäämisen antama rajatuotto. 22. Esimerkki laskennasta Rajatuottojen ja rajakustannusten tarkastelun avulla tapahtuvaa kierto ajan määrittämistä voidaan kuvata esimerkillä, joka perustuu normaali metsän koostamiseen. Kiertoajan jatkuminen normaalimetsässä tietää yleensä sitä, että verraten suurikuutioisten vanhojen ikäluokkien osuus metsän pinta-alasta lisääntyy, mikä merkitsee hehtaaria kohden lasketun puuston määrän ja varsinkin arvon suurenemista metsäalueella. Tämä tuotantoon sidotun pääoman kasvaminen on katsottava kustannuksia lisää väksi tekijäksi (vrt. s. 14). Kiertoajan jatkamisen kannattavuus on riippu vainen siitä, kuinka paljon tuotto samanaikaisesti lisääntyy. Käytännölli sessä kiertoajan määrittämisessä halutaan selvittää, niin kuin jo aiemmin mainittiin, millä vuosimäärällä rajatuotto ja rajakustannus ovat yhtäsuuret. Sarja normaalimetsiä, joissa ajatellaan käytettäväksi eri pituisia kierto aikoja, oletetaan koostetuksi kirjoittajan (Nyyssönen 1954; 1957) tutkimuksessa esitetyn, toistuvin harvennushakkuin käsitellyn puolukka tyypin männikön kehityskulun nojalla. Uudistamisen oletetaan tapahtuvan nollaan päättyvien ikävuosien kohdalla avohakkuulla ja sitä välittömästi seuraavalla, reunametsästä käsin tapahtuvalla siemennyksellä. Puutavaran kantohintoina sekä erilaisina tuotantokustannuksina käytetään samoja perusteita, jotka varsinaisten laskelmien yhteydessä jäljempänä kohdassa 313 on esitetty. Puuston hakkuuarvo hehtaaria kohden normaalimetsässä lasketaan seuraavalla likimääräisiä tuloksia antavalla kaavalla (vrt. Lönnroth 1930, s. 758): 10 (HlO + H 2 0+... h = i U Aarne Nyyssönen 18 49.8 missä H = hakkuuarvo ja u = kiertoaika. Vuotuisen puhtaan tuoton laskemiseksi «-vuotista kiertoaikaa käytettäessä lisättiin puuston hakkuu arvoon «-vuoden iällä harvennustulot aiempien s:een päättyvien ikävuosien kohdalta ja summasta vähennettiin vuotuiset kulut, minkä jälkeen erotus jaettiin «:11a. Puuston hakkuuarvot nähdään taulukon 1 sarakkeesta 2 ja puhtaat tuotot sarakkeesta 5. Sarakkeessa 2 esitettyjen lukujen avulla lasketusta sarakkeesta 3 näh dään, että jatkettaessa kiertoaikaa 40 v:sta 50 v:ksi puuston hakkuuarvo lisääntyy 15 600 mk:lla. Kiertoajan jatkaminen merkitsee metsänomista jalle siis tällaista säästämistä metsäänsä. Tietenkään ei voida yleensä ajatella, että hän voisi näin menetellä luopumatta vaihtoehtoisista sijoituk sista tai ehkä ottamatta lainaa. Pääoman säilyttäminen metsässä siis tavallaan tietää määrättyjä kustannuksia (vrt. Pedersen 1947, s. 193). Hinta, jolla pääoma on käytettävissä, voidaan ilmaista määrätyn vaihto- Taulukko 1. Esimerkki kiertoajan määrittämisestä. Table 1. An example of determining the rotation. ehtoisen korkosadanneksen avulla. Sadannekseksi tässä esimerkissä oletet takoon 4. Em. erotuksesta, 15 600 mk:sta, 4 % on 624 mk. Tämä määrä nähdään sarakkeesta 4, jonka otsakkeessa vm. markkamäärää on sanottu rajakustannukseksi. (Olisi ehkä sanottava differentiaalikustannuksiksi; vrt. Pedersen mt., s. 88.) Vastaavalla tavalla, siis 10 v:n eroin laskettuja kiertoaikoja käyttäen, on saatu muutkin sarakkeiden 3 ja 4 luvut. Raja kustannusten havaitaan kasvavan aina 100 v:n iälle saakka. Sarakkeesta 5 näkyviä vuotuisia puhtaita tuottoja käyttäen on laskettu erotukset samaan tapaan kuin edellä ja merkitty ne rajatuottoa kuvaavaan sarakkeeseen 6. Luvut osoittavat, kuinka paljon vuotuinen puhdas tuotto Kiertoaika, v. Rotation, years 1 Puuston hakkuu- arvo Stumpage value of the growing stock 2 Hakkuu- arvojen erotus Difference of the stumpage values 3 Rajakustan- nus 4 °/0 :n korkona Marginal cost at an interest of 4 per cent 4 Vuotuine puhdaa tuotto Annual net income 5 Raja- tuotto Marginal revenue 6 Rajatuoton ja -kustan- nuksen erotus Difference between the marginal revenue and marginal cost 7 Raja- kannatta- vuus, O/ /o Marginal rate of return, per cent 8 mk/ha — marks per hectare 4 0 22 78 1 297 5 0 38 38 mm 0 624 2 504 1207 +583 7.7 6 0 57 91 19 53 0 781 3 627 1123 +342 5.7 7 0 8114 23 23 0 929 4 704 1 077 + 148 4.6 8 0 l 08 28 27 14 0 1086 5 679 975 —111 3.6 9 0 l 37 81 29 53 0 1 181 6 296 617 —564 2.1 10 0 l 67 67 29 86 0 1 194 6 734 438 —756 1.5 11 0 l 96 81 0 29 14 0 1 166 7 060 326 —840 1.1 49.6 Kiertoaika ja sen määrittäminen 19 lisääntyy jatkettaessa kiertoaikaa 40 v:sta 50 v:ksi, tästä 60 v:ksi jne. Lisäys on verraten suuri aluksi, mutta jo 100 v:n tienoilla melko vaatimaton. Nyt voidaan käydä päättelemään, mikä on edullisin kiertoaika ko. edellytysten vallitessa. Tämä tapahtuu sarakkeiden 4 ja 6 avulla lasketusta sarakkeesta 7. Niin kuin aiemmin on mainittu, on vain haettava se kohta, jossa rajakustannus tulee rajatuottoa suuremmaksi. Kiertoajan jatkuessa 60 v:sta 70 v:ksi on rajatuotto vielä selvästi suurempi kuin rajakustannus, mutta jatkettaessa kiertoaikaa 70 v:sta 80 v:ksi rajatuoton ja -kustannuksen suhde on päinvastainen. Optimikiertoaika on siis n. 70 v. Sarakkeiden 4 ja 7 esittäminen ei vastaisissa laskelmissa ole tarpeellista, mutta sen sijaan voidaan laskea suoraan sarakkeissa 6 ja 3 esitettyjen lukujen sadannessuhde. Näin saadaan selville suhteellinen rajatuotto, jota tässä tutkimuksessa vastedes sanotaan rajakannattavuudeksi (vrt. Dickson 1956, s. 54) ja joka nähdään sarakkeesta 8. Yhtenäinen murto- Kuva 2. Rajakannattavuus puolukkatyypin männiköissä. Fig. 2. Marginal rate of return in pine stands of Vac cinium site type. viiva kuvassa 2 esittää rajakannattavuuden kehitystä. Se on saatu yhdis tämällä peräkkäisten kiertoaikojen keskikohdalle (s:een päättyvän vuosi luvun kohdalle) merkityt rajakannattavuutta osoittavat sadannesluvut. Mikäli vaihtoehtoiseksi korkosadannekseksi ajatellaan 4:ää, nähdään myös kuvasta, että suositeltava kiertoaika on n. 70 v., koska rajakannattavuus pitempiä kiertoaikoja käytettäessä jää pienemmäksi. Kuvassa näkyvän katkoviivan tarkoitusta selostetaan myöhemmin. Taulukkoa 1 tarkasteltaessa saattaa herättää ihmetystä se, että 4 %:n vaihtoehtoista tuottoa edellytettäessä optimikiertoajaksi saadaan 70 v., vaikka puhdas tuotto pitempiä kiertoaikoja käytettäessä on huomattavasti suurempi. Esim. 100 v:n kiertoajalla puhdas tuotto 6 734 mk on vielä 4 % 20 Aarne Nyyssönen 49.6 puuston hakkuuarvosta 167 670 mk:sta. Vaikka vm. arvon sellaisenaan ei suinkaan tarvitse edustaa metsän todellista arvoa ha:ia kohden, tekee ehkä mieli kysyä: eikö paremminkin juuri 100 v:n kiertoaika olisi todellisuutta lähempänä? Eikö siis kriteeriksi olisi otettava keskimääräinen kannatta vuus eikä rajakannattavuus? Vastaus muodostuu kielteiseksi, niin kuin seuraavasta havaitaan. Mikäli metsänomistaja noudattaa 100 v:n kiertoaikaa, metsän vuotuinen puhdas tuotto on siis 6 734 mk. Jotta hänen tulojensa ei tällöin tarvitse olla maksimissaan käy ilmi siitä, että lyhentämällä kiertoajan 70 v:ksi hän saattaisi vähentää puustoa 86 530 mk:n arvosta hehtaaria kohden. Tämä määrä sijoitettuna johonkin toiseen vaihtoehtoon tuottaisi 4 %:n mukaan 3 461 mk vuodessa. Kun vuotuinen puhdas tuotto metsästä 70 v:n kierto ajalla on 4 704 mk, tekevät mainitut määrät yhteensä 8 165 mk eli hyvän joukon enemmän kuin 100 v:n kiertoajan antama puhdas tuotto 6 734 mk. Samaan tapaan voidaan osoittaa, ettei mikään muukaan kiertoaika myös kään lyhempi voi olla n. 70 v:n pituista edullisempi. 23. Laskentatavan tarkastelua Rajakannattavuuteen perustuvan kiertoajan määrittämisen tarkoituk sena on saattaa metsätalouden harjoittajan taloustulos mahdollisimman edulliseksi. Mutta niin kuin aiemmin (ss. 10—13) on käynyt ilmi, jo kauan on ollut tarjolla kaksi muuta rahalaskelmiin perustuvaa kiertoaikaa, nimit täin . korkeimman metsänkoron ja korkeimman maankoron kiertoajat. Myös näiden kiertoaikojen yhteydessä on kysymys taloustuloksen saatta misesta maksimiinsa tietyllä tavalla. Herää kysymys: miten edellä esitetty laskentatapa liittyy mainittuihin entisiin, »klassillisiin» periaatteisiin kierto ajan määrittämiseksi? Korkeimman metsänkoron kiertoajan ja rajakannattavuuteen perustu van kiertoajan keskinäinen yhteys on seuraava: Edellinen vastaa pituu deltaan sellaista jälkimmäisellä periaatteella laskettua kiertoaikaa, jossa rajakannattavuus = 0 %. Korkeimman metsänkoron kiertoaikaa edustaa näet se vuosimäärä, jolloin vuotuinen puhdas tuotto saavuttaa maksiminsa. Tänä ajankohtana rajatuotto ja samalla myös rajakannattavuus = 0. Yhteys korkeimman maankoron kiertoaikaan on mielenkiintoinen. Tämä kiertoaika määrätyn korkosadanneksen perusteella laskettuna on likimain sama kuin muuten samoilla edellytyksillä laskettu ja samaan vaihtoehtoi seen korkosadannekseen perustuva rajakannattavuuden kiertoaika. Näin siitä huolimatta, että vm:ssa käytetään hyväksi normaalimetsän koosta mista sekä itse puustopääoman hakkuuarvojen erotuksia, kun taas maan koron laskennan luonteenomainen piirre on paljaalle maalle perustettavasta 49.6 Kiertoaika ja sen määrittäminen 21 yhdestä metsiköstä lähteminen ja eri ajankohtien suoritteiden ja kustan nusten saattaminen verrannollisiksi koronkorkolaskulla. Sen sijaan itse puustopääomaan ei vm. laskennassa kiinnitetä huomiota. Juuri selostetun kahden kiertoajan keskinäisen yhteyden osoittaminen matemaattisin keinoin ei ole aivan yksinkertaista, mutta kokeellisesti voi daan asia kyllä helposti todeta. Tämän kirjoittaja on kyseisessä mielessä suorittanut laskelmia useiden eri kehityssarjojen perusteella. Yleensä on niissä voitu havaita, että sijoitettaessa rajakannattavuutta osoittava sadannesluku peräkkäisten kiertoaikojen puoliväliin kuten kuvassa 2 (s. 19), rajakannattavuuden tietä saatu kiertoaika on n. 5 v. lyhempi kuin maankorkolaskelman osoittama. Käytettäessä siis 10 v:n välejä kiertoaikaa laskettaessa olisi mahdollisimman identtisten tulosten saavutta miseksi rajakannattavuutta osoittava sadannesluku sijoitettava pitemmän kiertoajan kohdalle. Tällainen jakson loppuun sijoittaminen ei kuitenkaan näytä olevan teoreettisesti perusteltua (vrt. Davis 1954, s. 424). Milloin uudistushakkuut ajatellaan suoritettaviksi useassa vaiheessa kuten tämän tutkimuksen jäljempänä esitetyissä laskelmissa, ja pitemmän kiertoajan kehityssarja ei ole aivan suoranaista jatkoa lyhemmän kiertoajan lasken nassa perusteena olevalle sarjalle (vrt. Stridsberg 1956, s. 16), voivat eroavuudet tuloksissa olla jonkin verran suurempia. Kokeeksi suoritetuissa vertailuissa ne saattavat tässä tutkimuksessa olla joskus 10—12 v. Yleensä kuitenkin tulokset näyttävät olevan, niin kuin jo mainittiin, likimain identtisiä. Kysymyksessä olevan tulosten samankaltaisuuden on jo aiemmin toden nut Stage (1952), joka esittää ilmiön selitykseksi seuraavaa: »In each case, the assumption is made that investments must return at least a certain rate of interest. In the marginal analysis this is the alternative rate of interest, and in the soil expectation value approach it is the rate of capital ization. Also, they are both designed to yield the greatest net return on the investment. Hence, it is not illogical for the two methods to yield identical results.» Myös Davis (1954, ss. 241—242) on kiinnittänyt huomiota kysymyksessä olevia eri tapoja käyttäen saatujen tulosten yhtä läisyyteen sekä siihen, että korkeimman metsänkoron kiertoaika on sama kuin korkeimman maankoron kiertoaika, jossa korkosadanneksena käyte tään nollaa. Tämä ei kuitenkaan merkitse sitä, että edellinen olisi katsot tava korkoa tuottamattomaksi kiertoajaksi. Jo edellisiä varhemmin on ainakin A b e t z (1929, ss. 295—296) korostanut, että korkeimman metsän koron kiertoaika on vain korkeimman maankoron kiertoajan erikoistapaus. Mainittakoon, että eri metsänhoito-ohjelmien edullisuutta valaisevien laskelmien suoritusmahdollisuutta joko normaalimetsän koostamisesta tai koronkorkolaskun käytöstä lähtien on Saari (1954) äskettäin selostanut. Hänen esityksensä ei kuitenkaan välittömästi liity nyt kysymyksessä ole 22 Aarne Nyyssönen 49.6 vien kaltaisiin kiertoaikalaskelmiin. Sen sijaan Jonson (1913, ss. 102—103; vrt. Dickson 1956, ss. 53—54) on käyttänyt jo verraten kauan aikaa sitten normaalimetsän koostamista kiertoaikalaskelmissa tavalla, johon on tullut rajakannattavuuden ajatus, vaikkakaan hän ei ole sitä kehitellyt pitemmälle. Rajakannattavuutta laskettaessa edustaa tuotantoon sidottu pääoma olennaista tekijää, josta puusto muodostaa ainakin suomalaisissa oloissa yleensä valtaosan. Mikäli nyt suoritetussa tutkimuksessa olisi tarpeen tuntea metsän hehtaariarvot eri kiertoaikoja käytettäessä, olisi sitä varten suoritettava perusteellinen ongelman tarkastelu ja pyrittävä ottamaan huo mioon erilaiset asiaan vaikuttavat tekijät (metsän pinta-ala, taimistojen ja nuorten metsiköiden määrä jne.). Nyt kuitenkaan mainittuja hehtaari arvoja ei tarvita, vaan ainoastaan eri kiertoaikoja sovellettaessa tarpeellis ten pääoma-arvojen erotukset on välttämätöntä tuntea. Tässä mielessä riittää, kun selvitetään puuston hakkuuarvojen erotukset; ne ovat realisoi tavissa (A be t z 1929, s. 295). Nämä ilmoittavat seuraavan perustiedon: kuinka paljon pääomaa tarvitaan lisää sovellettaessa lähinnä pitempää kiertoaikaa? Tai ehkä erotuksen merkitys on paremmin käsitettävissä päinvastaisessa kysymyksessä: paljonko pääomaa voidaan vapauttaa sovel lettaessa lähinnä lyhempää kiertoaikaa (vrt. E ndr e s 1911, ss. 258—259)? Tarkastelutapa edellyttää tavallaan lisäolettamusta siitä, että lyhemmän tai pitemmän kiertoajan käyttöön voidaan siirtyä alueella välittömästi ilman siirtymävaihetta. Käytännössä tällainen tietenkin on mahdotonta, mutta muutokset on käsitettävä sellaisten ajatuskokeiden luonteisiksi, joilla voidaan selvittää kysymyksessä olevaa ongelmaa. Rajakannattavuuteen perustuvan kiertoajan periaate tuntuu aiemman tarkastelun nojalla luonnolliselta. Tämän, normaalimetsän koostamisesta lähtevän kiertoajan kelpoisuutta ei heikennä se, että tulokset ovat saman kaltaisia niiden kanssa, jotka tunnetulla Faust m annin kaavalla saadaan laskettaessa korkeimman maankoron kiertoaika. Mainitun kaavan antamia tuloksia metsämaan raha-arvon laskennassa voidaan arvostella (esim. Keltikangas 1947, ss. 38—40). Tämä ei kuitenkaan välttämättä merkitse, että kaavasta voitaisiin sanoa samaa harkiten suoritetussa kierto ajan laskennassa. Vm. tehtävä ja metsämaan arvon laskenta ovat eri asioita. Tosin ei voida kieltää, että myös kiertoajan laskennassa maan koron periaate ja samalla ilmeisesti myös rajakannattavuuden tarkastelu voivat johtaa luonnottomiin tuloksiin,, ellei huomioon oteta kaikkia asiaan vaikuttavia näkökohtia (vrt. Davis 1954, s. 242). Vika ei ole kuitenkaan itse menetelmissä, vaan niiden virheellisessä soveltamisessa (vrt. Dickson 1956, s. 70). Mainittakoon, että Abe t z (1929, ss. 294—296) on pitänyt F austmannin kaavaa kiertoajan laskentaan soveltumattomana, 49.« Kiertoaika ja sen määrittäminen 23 mutta katsonut rajakannattavuutta vastaavilla laskelmilla olevan tärkeitä etuja kyseisessä mielessä. Abet zi n esittämät näkökohdat tuntuvat kyllä perustelluilta, mutta on huomattava se edellä ilmi käynyt seikka, että mainitulla kaavalla voidaan saada kutakuinkin samoja tuloksia kuin raj akannattavuutta tarkastelemalla. Korkeimman metsänkoron kiertoajan soveltumattomuus yleiseksi ohjeeksi liiketaloudellisessa mielessä on jo aiemmin sanotusta käynyt ilmi. Välttämätöntä näet on yleensä kiinnittää huomiota siihen, millaisella pää omalla tulokset saavutetaan. Laskentamenetelmä on siten valittava, että käytettävissä olevasta pääomasta saadaan kokonaisuutta ajatellen mahdol lisimman edullinen tulos (vrt. End r e s 1911, s. 258). Liiketaloudellisissa laskelmissa ei voida sivuuttaa ns. vähenevän tuoton lakia, minkä korkeim man metsänkoron kiertoaika kuitenkin tekee (vrt. Thomson 1942, s. 45, 67), niin kuin esim. taulukon 1 (s. 18) perusteella voidaan päätellä (vrt. sarakkeita 4 ja 6). Voidaan myös sanoa, että mikäli vm. kiertoaika otetaan ohjeeksi, tämä asiallisesti merkitsee samaa kuin että metsänhoito käsitetään itsetarkoitukseksi. Näin ei tietenkään elävässä elämässä voi yleensä olla. Edellä laskentamenetelmään nähden omaksutun kannan tueksi voidaan tarkastella muissa Pohjoismaissa vallitsevaa käytäntöä viimeaikaisten jul kaisujen perusteella. Tanskasta on ensimmäisenä mainittava Grönin (1943) perusteellinen kiertoajan käsittely, jossa hän selvästi asettuu puol tamaan rajakannattavuutta kriteerinä (mt., ss. 114—115). Samalla kan nalla ovat Jorgensen ja Hermansen (1950, s. 353) todetessaan seuraavaa: »Den okonomisk fordelagtigste omdriftsalder er den, der tillader med de mindst mulige midlers anvendelse at opnä det storst mulige udbytte i penge eller erhvervsmaessigt konsum (f. eks. opskaering pä eget savvaerk). For at opnä dette mä omdriftsalderen principielt fastlaegges ved en graense kalkulation efter rentabilitetsprincippet. Mere direkte udtrykt vii dette sige, at bevoksningen overholdes indtil det tidspunkt, da merinvesteringen (marginalinvesteringen, differensinvesteringen) netop forrentes med ejerens individuelle rentefod.» Samalta periaatteelliselta kannalta lähtien on Hermansen (1953 a; 1953 b) myöhemmin jatkanut asian käsittelyä. Myös Norjassa ollaan samoilla linjoilla kuin Tanskassa, kuten useista tutkimuksista havaitaan (S ei p 1948; Jorgensen ja Seip 1954; Jorgensen i. a.; Jargensen ja Svendsrud 1957). Varsinais ten kiertoaikakysymysten sijasta Norjassa on pyritty erityisesti selvittä mään suhteellista hakkuukypsyyttä. Aiemmin (s. 12) jo viitattiin Ruotsissa eri periaatteiden edustajien kesken käytyihin pitkiin kiistoihin. Niissä on kannattavuusperiaate (ränta bilitet, lönsamhet) päässyt selvästi voitolle, mistä yhtenä osoituksena on tähän periaatteeseen nojautuva v:n 1948 metsänhoitolaki. Viime vuosina Aarne Nyyssönen 24 49.6 ovat kiertoaikaa siellä tarkastelleet mm. Dickson (1953; 1956) ja Stridsberg (1953; 1954; 1956). Kaiken edellä sanotun jälkeen ei näyttäisi jäävän kovin suuria epäilyksiä itse pääperiaatteeseen nähden kiertoajan laskentamenetelmässä. Mutta tämän yleisen rungon puitteissa voidaan menetellä monilla eri tavoilla ja saada hyvin erilaisia tuloksia. Niinpä ei yhdessäkään juuri mainituista skandinaavisista tutkimuksista ole laskennassa ja tulosten esittämisessä käytetty samaa tapaa kuin tässä tutkimuksessa jäljempänä, vaikka mene telmän pääperiaate onkin itse asiassa sama. Lisäksi syntyy käytännöllisessä kiertoajan määrittämisessä eroavuuksia siinä, minkä verran kulloinkin otetaan huomioon muita kuin rahallisissa laskelmissa esille tulevia näkö kohtia. Näihinkin pyritään tässä tutkimuksessa huomiota kohdistamaan tietoisena siitä, että pelkät rahalaskelmat saattavat johtaa harhaan. 24. Laskelmien korkosadannes Laskelmissa käytettävä korkosadannes on yksi kaikkein merkitsevim mistä tekijöistä kiertoajan pituutta määritettäessä. Tämän voi havaita esim. kuvasta 2 (s. 19), jonka perusteella puolukkatyypin männiköille saa daan erilaisia kiertoaikoja korkosadannesta muutettaessa. Yleinen suunta on, että kiertoaika jatkuu sadanneksen pienetessä. Tällöin näet pääoman sitomisesta aiheutuvat suhteelliset kustannukset pienenevät, joten sen lisääminen ja samalla kiertoajan jatkaminen käy mahdolliseksi. Kuitenkin on heti aluksi huomautettava siitä, että kysymyksessä olevan kaltaisessa tarkastelussa korkosadanneksen vaikutus voi tulla jossain määrin liioitel luksi. Kuvassa 2 esitetty rajakannattavuuden kehitys on nimittäin laskettu tavallaan sillä edellytyksellä, että metsänhoito-ohjelma säilyy samana riip pumatta vallitsevasta korkokannasta. Tämän kohotessa saattaa kuitenkin todellisuudessa herätä kysymys siirtymisestä ekstensiivisempään talouden pitoon ja samalla pitempään kiertoaikaan, mikä tietää vastavaikutusta sille lyhempään kiertoaikaan vievälle suunnalle, jonka korkosadanneksen nousu muuten tuo mukanaan (Jorgensen ja Hermansen 1950, s. 380; Stridsberg 1956, ss. 17—18). Mainitun vastavaikutuksen merkitystä ei ole mahdollista selvittää tässä työssä, eikä sitä ole tehty yleensäkään vastaavissa tutkimuksissa. Samalla kun käytettävä korkosadannes siis on hyvin tärkeä tekijä, sen suuruuden päätteleminen ei ole aina yksinkertaista. Oikea sadannes ei yleensä ole suinkaan sama kuin pankista saatava tai sinne maksettava korko, joka kyllä tavallisesti on tarkoin, esim. 1/4 %:n tarkkuudella mää rätty. Tämä jokapäiväisestä elämästä tuttu sadannes voi kuitenkin jonkin ajan kuluttua, riippuen monista erilaisista tekijöistä, muuttua huomatta vasti. Kiertoaikaa koskevia ratkaisuja, joiden vaikutukset ulottuvat 49.6 Kiertoaika ja sen määrittäminen 25 4 monien vuosikymmenien, ehkä vuosisadan taakse, ei tietenkään voida kyseisessä mielessä tehdä vain hetkellisen tilanteen nojalla. Varhemmista kiertoaikaa koskevista laskelmista on tunnettu ns. metsä taloudellisen korkosadanneksen ajatus (esim. Endres 1911, ss. 20—25; Judeich ja Neumeister 1923, ss. 85—87). Tämän sadanneksen katsottiin yleensä olevan »yleisten» korkosadannesten alapuolella, ehkä useimmin 2 y 2—3 %:n vaiheilla. Tällaisia, ehkä alhaisilta näyttäviä sadan neksia on viime vuosinakin yleisesti käytetty kiertoaikalaskelmissa mm. sekä Ruotsissa että Norjassa (Petterson 1950; Jergensen ja Svendsrud 1957). Suomessa Saari (1940, s. 14) on korostanut, että jouduttaessa samanaikaisesti suorittamaan erilaisia arvioita, joissa korkosadannes tulee esille, metsälle olisi käytettävä samaa sadannesta kuin muillekin omaisuuden osille. Tähän vedoten Kallio (1957, ss. 101—102) on käyttänyt korkeimman maankoron kiertoaikaa laskiessaan korkosadan neksena s:ttä. Em. korkosadanneksia keskenään verrattaessa on kuitenkin huomattava, että ne perustuvat eri maiden oloihin ja ovat eri aikoina esitettyjä. Korkosadannesta valittaessa on suositeltu myös turvautumista erilaisiin sadanneksiin eri tapauksissa. Tällaisessa käytännössä voidaan taustaksi ajatella esim. sitä, että ns. vaihtoehtoinen tuotto ratkaisee, kuinka pitkää kiertoaikaa kannattaa käyttää. Ne varat, jotka metsätalouden harjoittaja saisi käytettäväkseen siirtyessään lyhempään kiertoaikaan, edustavat tiet tyä arvoa, joka voidaan ilmaista määrätyn korkosadanneksen avulla, »a premium on current funds as against future dollars» (Duerrjaßond 1952). Tämän sadanneksen suuruus voidaan määrittää esim. arvioimalla saaduilla rahoilla ostettavan uuden metsäalueen tai ehkä hankittavien obligatioiden antama tuotto. Riippuen tällaisten tilaisuuksien esiintymi sestä, omistajan kiinnostumisesta erilaisiin sijoituksiin jne., korkosadannes on eri tapauksissa erilainen saattaen lähetä jopa nollaa (vrt. Davis 1954, s. 425). Siihen, että kiertoaika on riippuvainen metsätalouden harjoittajan yksi löllisestä korkokannasta, ovat mm. Jorgensen ja Hermansen (1950, ss. 368—369) kiinnittäneet huomiota. Myöhemmin Jorgensen (i.a.) on lähemmin tarkastellut korkosadanneksen ja sitä tietä kiertoajan riippuvuutta omistajan taloudellisesta asemasta. Hän on korostanut, että eri sijoitusmahdollisuuksia täytyy tarkastella kunkin metsälön sisällä ja tehdä päätös sen mukaan. Edelleen Heib e r g (1942) katsoo eri suurten sadannesten käytön luonnolliseksi eri omistajaryhmien metsissä mainiten ohimennen esimerkkeinä yksityisten 5 % ja valtion 2 %. Mutta tämän kaltaiset eri tasot ovat esiintyneet jo Presslerillä (1859, ss. 8—10; vrt. Dickson 1956, s. 65). Suomessa on tällaisia mielipiteitä esittänyt Heikkilä (1930, ss. 764—766). Aarne Nyyssönen 26 49.0 Metsätalouden harjoittajia on varsin erilaisia. Metsä on heille taloudelli sen toiminnan väline, jonka tulee antaa mahdollisimman edullinen tulos omistajalle. Erilaisista edellytyksistä lähdettäessä ei myöskään käytettävän korkosadanneksen tarvitse muodostua samaksi, vaan se on pyrittävä mukauttamaan todellisiin olosuhteisiin. Kiertoaikaa koskevien ratkaisujen pitkäjännitteisyys näyttäisi kuitenkin aiheuttavan sen, ettei esim. enemmän tai vähemmän tilapäisiksi jääviä, rahanarvopoliittisen kehityksen tuomia äärimmäisen suuria sadanneksia ole laskelmissa käytettävä; sellaisten kuin 8:n, jopa suurempien sadannesten käyttö on luonnotonta. Tässä tutkimuksessa laskelmia ei suoriteta vain määrätyn korkosadan neksen nojalla, vaan tulokset esitetään verraten laajalle vaihtelualueelle, alarajana yleensä n. 1.5, ylärajana 6—B %. On siis tavallaan omaksuttu Abet z i n (1929, s. 292, 295) näkemys, että käytännössä voivat olla mahdollisia kaikki korkosadannekset Oista ns. käypään (landesiiblich) korko sadannekseen saakka. Edellä suoritettu tarkastelu on perusteluna tälle esitystavalle sekä suppeana johdantona kiertoajan laskennassa käytettävän korkosadanneksen valintaa koskeviin ongelmiin. Niin kuin jo aiemmin mainittiin, nämä ongelmat ovat usein vaikeita. Niinpä esim. tavanomainen riskin huomioonottaminen korkosadanneksessa (esim. Guttenberg 1950) voi johtaa päinvastaiseen tulokseen kuin on alunperin pyritty (Dickson 1956, s. 87). Tiettyjä näkökohtia on otettava huomioon myös suoritettaessa laskelmia inflaation jatkuessa. Mielenkiintoinen on esim. päätelmä, että rahan arvon huonotessa olisi käytettävä alhaisempaa korkosadannesta kuin muuten (esim. Streyffert 1938, ss. 77—78; Dickson 1956, ss. 79—82). Näiden kysymysten lähempi tarkastelu kuitenkin sivuutetaan tässä tutkimuksessa. 3. Suoritetut laskelmat ja niiden tulokset 31. Perusteita 311. Metsikön kehitys 3111. Käytettävissä olleet aiemmat kehityssarjat Metsäntutkimuslaitoksen työohjelmaan on v:sta 1948 alkaen kuulunut toistuneilla kasvatushakkuilla käsiteltyjen metsiköiden kehityksen tutki minen käyttäen pääasiallisesti kertamittauksiin perustuvia koealoja. Nyt temmin on metsänarvioimisen osastossa saatu valmiiksi kaikkia kolmea pääpuulajia koskevat tulokset Etelä-Suomen osalta. Käsillä olevassa tutki muksessa käytetään niistä hyväksi seuraavia kehityssarjoja: männikkö mustikka-, puolukka- ja kanervatyypeillä (Nyyssönen 1954; 1957), kuusikko käenkaali-mustikka- ja mustikkatyypeillä (Vuokila 1956; 1957) sekä rauduskoivikko käenkaali-mustikkatyypillä (Koivisto 1957). Näissä tutkimuksissa esitetyt puutavaralajien tuotosta koskevat lukusarjat muodostavat yleensä sellaisinaan tarvittavan lähtökohdan. Kun mainitut kehityssarjat kuvaavat vain harvennushakkuilla käsitel tyjä metsiköitä, on suunta puuston kuutiomäärän kehityksessä iän lisään tyessä jatkuvasti nouseva. Sellaisten kehityssarjojen perusteella voidaan suorittaa kiertoaikalaskelmia oikeastaan vain olettamalla puuston kehitys avohakkuuseen päättyväksi. Kuitenkin suomalaiseen metsänhoitoon kuu luu yleensä metsikön myöhemmällä iällä puuston asteittainen vähentämi nen, jotta yleisesti tavoitteena oleva luontainen uudistaminen kävisi mah dolliseksi. Kun kysymyksessä oleva vaihe voidaan nimenomaan kiertoaika laskelmia silmällä pitäen katsoa hyvin merkitseväksi, on se pyrittävä otta maan huomioon niin todenmukaisena kuin mahdollista. Aiemmin on Kallio (1957) kuusikoiden kiertoaikoja laskiessaan pyr kinyt sisällyttämään asteittain tapahtuvan uudistamisen tarkasteluunsa. Kun kuitenkin hänen esittämänsä samoin kuin kirjoittajan (Nyyssönen 1954) hyvin voimakkaasti käsiteltyjä männiköitä koskevat tulokset kat sottiin riittämättömiksi nyt suoritetussa tutkimuksessa, päädyttiin siinä lisäaineiston hankkimiseen. 28 Aarne Nyyssönen 49.C 3112. Lisäaineiston keruu ja käsittely Lisäaineiston keruu kohdistettiin männikköihin ja kuusikkoihin samoilla metsätyypeillä, joilta edellisessä luvussa mainitut perussarjat ovat. Keruussa rajoituttiin varttuneisiin metsikköihin pitämällä kuitenkin sil mällä sitä, että puuston kuutiomäärä oh selvästi pienempi kuin toistuvasti harvennetuissa metsiköissä keskimäärin. Viimeisestä voimakkaasta hak kuusta kuluneen ajan tuli olla vähintään 6—7 v. ja mitatun koealan suu ruuden 0.2 5—0.5 o ha. Koealoille asetetut muut vaatimukset olivat muuten samanlaiset kuin jo mainituissa Nyyssösen (1954) ja Vuokilan (1956) tutkimuksissa. Sen jälkeen kun tutkimuskohteita oli etukäteen tiedusteltu metsänhoito lautakuntien välityksellä, suoritettiin maastotyöt kesä-heinäkuussa 1957. Myös mittausmenetelmät olivat pääpiirteissään samat kuin äsken maini tuissa tutkimuksissa aina kannoista tapahtuvaa poistuman selvittämistä myöten. Lisätöinä oli kuitenkin mm. tukkiluvun arvioiminen koepuista (vrt. Sahapuiden . . . 1956) sekä nimenomaan nyt ko. tarkoitusta varten suori tettu kairanlastujen keruu kasvun ilmastollisten vaihteluiden selvittämi seksi. Koepuita kuutiomäärän ja kasvun selvittämiseksi Ilvessalon (1948) taulukoilla otettiin nyt suhteellisesti runsaammin kuin aiemmin. Lisäksi otettiin kultakin metsätyypiltä sekä männiköistä että kuusikoista, yhteensä 5 koealametsiköstä, yleensä 10 tarkemmin tutkittua pystykoe puuta. Läpimitta, kuori sekä viime 5-vuotiskauden kasvu mitattiin näistä puista 2 m:n välimatkoin. Tehtävä suoritettiin kiipeämällä puihin joko lähes latvaan saakka tai vaihtoehtoisesti 12 m:n korkeudelle, jolloin siis tärkeä tyviosa 13 m:n korkeudelle saakka tuli selvitetyksi. Vm. tavalla tutkittiin yleensä 5 puuta kussakin metsikössä. Tarkoituksena oli selvittää, näyttävätkö kasvunlaskentataulukot antavan todellista suurempia tuloksia näissä voimakkaasti hakatuissa metsiköissä, mihin suuntaan käyviä tuloksia oli aiemmin havaittu voimakkaasti harsituissa männiköissä (Nyyssönen 1952). Yhteensä käsitti lisäaineisto 30 koealametsikköä, niistä 16 männikköä ja 14 kuusikkoa. Tutkimusmetsiköitä kuvaavia tietoja esitetään taulukossa 2 (ss. 80-81). Muut koealoja koskevat tulokset laskettiin tavalhseen tapaan, mutta kasvun kohdalla suoritettiin em. metsämittausten tarpeellisiksi osoittamia korjauksia. Ensiksi tarkasteltiin kasvunlaskentataulukoiden antaman tuloksen luotettavuutta. Kiipeämällä analysoitujen puiden perus teella laskettiin niiden »todellinen» kuutiokasvusadannes, jolloin vain 13 m:n korkeudelle tutkittujen sadannes saatiin käyttäen apuna korkeammalle tutkittuja puita. Kasvunlaskentataulukoiden antaman tuloksen ja todelli sena pidetyn tuloksen erotusta verrattuna viimeksi mainittuun osoittavat seuraavat luvut: 49.6 Kiertoaika ja sen määrittäminen 29 Mänty MT Koeala 28 +5 % » VT » 6 +l4 » » CT » 26 + 6 » Kuusi OMT » 13 + 9 » » MT » 19 3 » Kun -|- merkki osoittaa tapauksia, joissa taulukoilla on saatu todellisena pidettyä suurempi tulos, havaitaan yleensä näin käyneen. Ei tosin voida odottaakaan, että tulokset olisivat täsmälleen samoja. Sitä paitsi ko. suuruusluokan erot merkitsevät varttuneiden, mutta verraten vähäpuus toisten metsiköiden absoluuttisessa kasvussa melko vähän. Taulukoilla saadut tulokset olisi kenties voitu niin ollen jättää sellaisikseen muiden kuin em. analysoitujen metsiköiden kohdalla, joille nyt oh käytettävissä luotettavat tulokset. Mutta erojen johdonmukaisuus yhdessä aiemmin toisenlaisista metsiköistä saatujen tulosten kanssa (Nyyssönen mt.) näyttäisi osoittavan korjaukset tarpeellisiksi nimenomaan tämänlaatuisessa työssä, jossa kysymys on ensi sijassa voimakkailla ja lievemmillä hakkuilla käsiteltyjen metsiköiden kasvun vertailusta. Sen johdosta korjaukset suo ritettiin, vaikka ne jäävätkin aineiston pienuuden takia epävarmoiksi. Korjaus olisi ilmeisesti eri suuri erilaisissa metsiköissä vaihdellen mm. viime hakkuun jälkeisen reaktion voimakkuuden, puiden rungon muodon yms. tekijöiden mukaan. Tällaiseen erittelyyn ei kuitenkaan katsottu ole van perusteita, joten taulukoilla männiköille saadut kasvusadannekset kerrottiin luvulla 0.9 2 ja kuusikoille saadut luvulla 0.9 7. Tämän jälkeen kävi mahdolliseksi laskea metsiköiden kuorettomat kuutiomäärät mah dollinen poistuma huomioon otettuna viime 5-vuotiskautta silmällä pitäen vastaavalla tavalla kuin kirjoittajan (Nyyssönen 1954, ss. 99—101) aiemmassa tutkimuksessa on tehty. Toisena tehtävänä kasvun kohdalla oli tarkastella, aiheuttavatko kasvun ilmastolliset vaihtelut korjauksia tuloksiin. Aineisto sitä varten oli koottu samoilta seuduilta kuin varsinaiset koealatkin. Metsiköistä, jotka ainakin runsaasti 20 viime vuotta olivat olleet hakkuilta levossa, otettiin 10—15 puusta rinnantasalta lastut, joista oli mahdollista mitata vuotuiset säde kasvut 20 v:n ajalta. Lisäksi selvitettiin iät 2—3 puusta kussakin metsi kössä. Aineistoa kertyi kaikkiaan 179 männystä ja 160 kuusesta. Sen käsittely suoritettiin seuraavasti. Lastujen tultua mitatuiksi kunkin vuoden sädekasvut laskettiin koe aloittain yhteen. län kasvaessa tapahtuvan vuosiluston kaventumisen vaikutus eliminoitiin Mikolan (1950, ss. 44—45) keskimääräisiä sadan neslukuja sekä koronkorkolaskun taulukoita hyväksi käyttäen. Tällöin meneteltiin siten, että tutkitun ajanjakson 1937—56 ensimmäisen vuoden (1937) sädekasvujen summa jätettiin muuttamatta, mutta mikäli kaventu 30 Aarne Nyyssönen 49.0 minen oli arvioitu esim. 1.5 %:ksi, kerrottiin v:n 1938 summa luvulla 1.015, seuraava luvulla 1.030 jne., sekä vihdoin v:n 1956 summa luvulla 1.327. Vuosille 1937—50 näin saatujen uusien lukujen summalla jaettiin nyt III:ssa valtakunnan metsien inventoinnissa (Ilvessalo 1956, s. 138, 141) näille vuosille maan eteläpuoliskosta saatujen indeksilukujen summa (mänty 1 385, kuusi 1 379). Kun osamäärällä kerrottiin vuotuiset em. tavalla korjatut sädekasvujen summat, saatiin koealoittaiset indeksi sarjat. Ne puulajeittain yhdistämällä saatiin lopulliset kasvuindeksit, joita kuvan 3 perusteella voidaan verrata 111 inventoinnissa selvitettyihin kasvu indekseihin (vrt. myös Ilvessalo 1957, s. 79, alaviittaus). Kuva 3. Männyn ja kuusen kasvuindeksit vv:n 1951—53 sekä v:n 1957 aineiston perusteella. Fig. 3. Growth indices of pine and spruce according to the material of 1951—53 and 1957. Männyn indeksisarjat vuosilta 1937—53 ovat varsin yhtäläisiä. Kuusen sarjojen kesken on suurempia eroja, mutta varsinkin vuosina 1947—53 sar jat ovat hyvin yhtäpitäviä. Näyttää siis siltä, että nyt käytetyllä menetel mällä saadut indeksiluvut soveltuvat tutkimusmetsiköiden kasvulukujen oikaisuun. Kun indeksi on männyllä kasvunlaskentajaksona 1952—56 keskimäärin 99, ei näin vähäinen poikkeama 100:sta vaadi mitään korjausta. Sen sijaan kuusella vastaava indeksi on 90, joten korjaus suoritettiin kertomalla kuusikoiden vuotuiset kasvut luvulla l.i. Näin olivat tutkimusmetsiköi den kasvuluvut valmiina jatkokäsittelyyn, jossa meneteltiin seuraavalla tavalla. Aluksi laskettiin, kuinka monta sadannesta kunkin metsikön kuoreton kuutiomäärä on vastaavanikäisen toistuvasti harvennetun metsikön tasoi tetusta kuutiomäärästä (Nyyssönen 1954, ss. 102—105; Vuokila 1956, ss. 60—61). Samoin meneteltiin kuutiokasvuun nähden. Kasvun laskentajaksoa (5 v.) vastaten metsikön ikänä käytettiin ko. laskennassa ikää jakson puolivälissä. Männikköihin voitiin tässä vaiheessa liittää 10 aiemmin mitattua, voimakkaasti käsiteltyä ns. A 2 -koealaa (Nyyssönen 49.6 Kiertoaika ja sea määrittäminen 31 1954, ss. 46—51); koealat 350, 473, 475 ja 479 jätettiin pois ikänsä takia. Näin oli käytettävissä yhteensä 26 männikköä ja 14 kuusikkoa. Kutakin koealametsikköä edustavat tulokset nähdään kuvasta 4. Puulajeittaisen erittelyn lisäksi kuvasta käy ilmi vain jaottelu metsätyypeittäin, sillä aineiston suppeuden vuoksi ei esim. jaottelu ikäluokkiin näyttänyt vastaa van tarkoitustaan. Kummallekin puulajille piirrettiin lopuksi tasoituskäyrä käyttämällä apuna keskiarvojen laskentaa. Kuva 4. Uudistettavat metsiköt verrattuina toistuvasti harvennettuihin metsikköihin. Fig. 4. Stands to be regenerated in relation to repeatedly thinned stands. Ennen kuin tasoituskäyrien osoittamista tuloksista tehdään päätelmiä, on syytä huomauttaa parista näkökohdasta. Kuvan 4 tulokset on saatu melko yksinkertaisin vertailuin. Ei siis ole käytetty sellaista moniin muut tujiin perustuvaa tarkastelua, joka ehkä parhaiten käy päinsä ns. re gressioanalyysin tarjoamilla apukeinoilla ja johon kasvututkimuksissa var maankin olisi usein pyrittävä. Liiallinen ongelman yksinkertaistaminen merkinnee siten virhemahdollisuuksia kuvan 4 antamiin tuloksiin. Tähän liittyvänä kysymyksenä on mainittava kuusikkoaineistojen hiukan erilai nen alueellinen jakaantuminen (vrt. taul. 2 ss. 80-81 ja Vuokila 1956, s. 33) sekä mahdollisten boniteettierojen vaikutus. Verrattaessa nyt tut kittujen metsiköiden valtapituuksia vastaaviin aiempien metsiköiden keski määräisiin lukuihin havaitaan edellisten useimmiten, ja erityisesti mustikka tyypin kuusikoissa, olevan hieman jälkimmäisiä pienempiä; vain kanerva tyypin männiköissä on keskimääräinen suhde päinvastainen. Toisaalta kuitenkin erot valtapituuden laskentamenetelmässä saattavat jonkin ver ran lisätä mainittuja eroavuuksia. Mutta siitä huolimatta ei ole suljet tava pois sitä mahdollisuutta, että nyt suoritettava vertailu antaa hiukan 32 Aarne Nyyssönen 49.6 todellista pessimistisemmän kuvan voimakkaasti käsiteltyjen metsiköiden kasvusta. Esitetyt varauksetkin huomioon ottaen ovat kuvasta 4 ilmi käyvät tulokset hyvin selvät ja sekä männyn että kuusen osalta samankaltaiset. Kun kuutiomäärä näissä varttuneissa ja nykyisten käsitysten mukaan yleensä mahdollisimman oikein suoritetuilla hakkuilla käsitellyissä metsi köissä on tuntuvasti pienentynyt, on seurauksena ollut myös kuutiokasvun väheneminen. Männiköiden kuutiomäärä on keskimäärin 46 % toistuvasti harvennettujen metsiköiden tasoitetusta kuutiomäärästä ja kuutiokasvu vastaavasti 58 %. Kuusikoissa vastaavat luvut ovat 54 ja 66 %. Kuutio kasvu ei siis ole vähentynyt suorassa suhteessa kuutiomäärän vähenemi seen, mutta toisaalta näyttää aivan ilmeiseltä, että ainakin silloin, kun varttuneissa metsiköissä kasvatetaan määrältään vähäisempää puustoa kuin kirjoittajan ja Vuokilan aiemmat kehityssarjat osoittavat, tämä tapahtuu kuutiokasvun kustannuksella. Näyttää siltä, että kyseisessä suh teessa on mm. Suomessa osoitettu taipumusta liialliseen rohkeuteen (esim. Siren 1956). Edellä on todettu, että männystä ja kuusesta saatava kuva on hyvin yhtäläinen juuri käsitellyssä mielessä. Mikäli kuitenkaan ilmastollisista vaihteluista ja taulukoiden käytöstä aiheutuvia korjauksia ei olisi suoritettu, nämä puulajit olisivat näyttäneet melko erilaisilta. Voimakkaasti käsitel tyjen kuusikoiden kasvu näet on parantunut männikköihin verrattuna, koska taulukoiden antamia kasvutuloksia on kuusikoissa pienennetty vähemmän kuin männiköissä ja koska kasvuindeksien laskeminen on puo lestaan suurentanut vain kuusikoiden lukuja. Nyt saatu männyn ja kuusen keskinäinen asema näyttää joka tapauksessa melko luonnolliselta. Käsillä olevan tutkimuksen kannalta ovat kuitenkin tärkeimpiä kuvasta 4 näkyvät kuutiomäärän ja -kasvun keskimääräistä suhdetta esittävät tulokset sinänsä. Niitä nimittäin käytetään hyväksi täydennettäessä aiempia kehityssarjoja. 3113. Aiempien kehityssarjojen täydentäminen Käsitykset siitä, millä tavalla hakkuut olisi metsikön kehityksen loppu vaiheissa suoritettava pidettäessä tavoitteena luontaista uudistamista, ovat Suomessa esim. parin viime vuosikymmenen kuluessa huomattavasti vaih delleet. Tosin useiden viime vuosien kuluessa on jo miltei vakiintunut sellainen käytäntö, että männikön ja kuusikon uudistamisen tulee tapahtua selvästi eri tavoilla, edellisen siemenpuu-, jälkimmäisen suojuspuumenetel mällä. Nyttemmin on kuitenkin tultu siihen käsitykseen, että suojuspuu menetelmä soveltuu myös männikön uudistamiseen (esim. Sarvas 1956). 49.6 Kiertoaika ja sen määrittäminen. 33 5 «76—58 Tämän käsityksen mukaisesti menetellään myös seuraavassa, kun tavoit teena on hahmotella metsikön kehitys uudistuskautena. Suojuspuumenetelmään kuuluu yleensä hakkuiden suorittaminen 2—4 vaiheessa (vrt. Mikola 1956) riippuen siitä, miten pian taimisto saadaan uudistusalalle syntymään. Tämän tutkimuksen laskelmiin on käsittelyä tietyllä tavalla kaavamaistettava, vaikka metsien hoidossa standardisoitu käsittely ei yleensä johdakaan edullisimpaan tulokseen. Sekä männiköistä että kuusikoista ajatellaan poistettavaksi puustoa samojen sadanneslukujen osoittamat määrät. Tällöin kuitenkin männiköt jäävät suojuspuuasennossa vähäpuustoisemmiksi kuin kuusikot. Kehityksen kulku uudistuskauden aikana ajatellaan yksityiskohdissaan sellaiseksi kuin puolukkatyypin kuutiomäärän kehitystä esittävästä kuvasta 5 voidaan nähdä. Kuva valaisee mainittua kehitystä käytettäessä kahta eri kiertoaikaa, joista toisessa päätehakkuu suoritetaan 75 v:n (katkoviiva), toisessa 105 v:n iällä (yhtenäinen viiva). Pystysuorat viivat tarkoittavat hakkuita, jotka kaikki suoritetaan s:een päättyvien ikävuosien kohdalla. Piirrosta laadittaessa on ajateltu, että 0-vuosi on aluksi sattunut samaksi vuodeksi molemmilla kiertoajoilla. Metsikkö kehittyy verraten pitkälle aiemmin esitettyjen kehityssarjojen osoittamalla tavalla (Nyyssönen Kuva 5. Metsikön kehityssarjain muodostaminen (selitys tekstissä). Fig. 5. Composition of the series of stand development (explanation p. 75). 34 Aarne Nyyssönen 49.6 1954; 1957). Tietyssä vaiheessa, nimittäin 20 v. ennen päätehakkuuta, suoritetaan väljennyshakkuu, jossa poistetaan 40 % metsikön kuutiomää rästä ja joka on merkitty kuvaan numerolla 1. Tämä puusto jää kehitty mään 10 v. väljennysasennossa (2). Puuston kasvu tänä kautena samoin kuin myöhemmin puuston ollessa suojuspuuasennossa laskettiin seuraavasti. Ensiksi arvioitiin karkeasti, mikä tulisi olemaan puuston keskimäärä väljennysasennossa, siis Oraan päättyvän ikävuoden kohdalla. Sen sadannes suhde vastaavaan toistuvasti harvennettujen metsiköiden puustoon lasket tiin. Kuvasta 4 nähtiin sitten vastaava kuutiokasvujen suhde. Sen perus teella saatiin kauden keskimääräinen kasvuluku toistuvasti harvennettujen metsiköiden kuutiokasvua apuna käyttäen. Koska kauden keskimääräistä puustoa ei voitu aina etukäteen arvioida kohdalleen, täytyi sen määrittä miseksi em. laskentaprosessi toistaa, kunnes tultiin -oikeaan väljennys hakkuun jälkeiseen väljennysasennon alkupuustoon. Myös tiettyä yhtälöä käyttäen ratkaisu olisi voitu suorittaa, mutta selostettu menetelmä osoit tautui joka tapauksessa käteväksi. Väljennysasento päättyy suojuspuuhakkuuseen (3), jossa ajatellaan poistettavaksi 60 % kuutiomäärästä. Hakkuuta seuraavan suojuspuuasen non (4) kestettyä 10 v. suoritetaan päätehakkuu (5). Uuden puusukupolven oletetaan seuraavan välittömästi vanhaa siten, että edellisen 0-vuosi sattuu vanhan polven päätehakkuuvuodeksi. Todelli suudessa vm. ajankohtana alalla usein on tyydyttävä taimisto, jonka ikä päätehakkuun ajankohdassa voitaisiin ehkä merkitä esim. 5 v:ksi. Niinpä runsaassa 40 %:ssa tutkituista lisäaineistoon kuuluvista metsiköistä, sekä männiköistä että kuusikoista, jo syntynyttä taimistoa voitiin pitää riittä vänä. Mutta kun toisaalta muistetaan, että hyviä siemenvuosia on esim. kuusella vain n. 12—13 v:n väliajoin (Sarvas 1957), on parempi suo rittaa laskelmat mainitulla »turvalliselta» tuntuvalla tavalla. Se joka tapauksessa edellyttää, ettei maa ole paljaana peräkkäisten puusuku polvien välillä. Puuston kuutiomäärän kehityksen tultua selvitetyksi seurasivat puu tavaralajeja koskevat laskelmat, joissa käytettiin apuna puustokuutio metrin rakenteen tarkastelua. Aluksi selvitettiin toistuvasti harvennetuista metsiköistä, kuinka paljon 1 m 3 kuoretta sisältää eri puutavaralajeja eri puulajeilla, metsätyypeillä ja iänkohdilla (vrt. Nyyssönen 1954, s. 103, 105, ss. 127—129; 1957; Vuokila 1956, s. 61, 85; 1957). Akselistoihin, joihin piirrettiin puuston rakennetta kuvaavat käyrät, merkittiin myös nyt mitattujen koealametsiköiden vastaavat tulokset. Viimeksi mainittuja laskettaessa käytettiin hyväksi uusia sahapuiden kuutioimistaulukoita (1956), Aron (1935) tuloksia sekä Tapion taskukirjaa (1956, ss. 198—201, 265—269). Sekä aiempia että nyt saatuja tuloksia käyttäen suoritettiin uudistuskauden puutavaralajeja koskevat laskelmat, joiden tulokset sekä 49.6 Kiertoaika ja sea määrittäminen 35 vastaavat kiintokuutio määrät nähdään taulukoista 3a—c ja 4a—c, minkä lisäksi rauduskoivikon kehitystä kuvaavat Koiviston (1957) tulokset esitetään taulukossa 5 (ss. 82—87). Taulukoiden 3a—c ja 4a—c lukusar joista on saatavissa selville metsikön kehitys kutakin kiertoaikaa silmällä pitäen, kun käytetään apuna kuvaa 5 ja sen selostusta ss. 33—34. Asiaa lienee syytä valaista myös seuraavalla esimerkillä. Oletetaan, että tahdotaan tietää männikön kehitys mustikkatyypillä, kun päätehakkuu suoritetaan 85 v:n iällä. Hakkuut nähdään taulukosta 4a. Päätehakkuussa poistetaan 108 m 3 kuoretta, jonka jakaantuminen puu tavaralajeihin esitetään »päätehakkuun» sarakkeissa 2, 3 ja 4. Suojuspuu hakkuussa 75 v:n iällä poistetaan 119 m 3 ja väljennyshakkuussa 10 v. aikaisemmin 97 m 3. Harvennuspoistuma 15—55 v:n iällä nähdään »har vennushakkuiden» sarakkeista. Taulukosta 3a taas nähdään säilyvän puuston kehitys. Suojuspuuasennossa 80 v:n iällä on metsikössä 94 m 3, väljennysasennossa 70 v:n iällä 172 m 3, kun taas metsikön puusto 20—60 v:n iällä nähdään »harvennushakkuilla käsiteltävän puuston» sarakkeista. Taulukoissa 3c ja 4c kanervatyypin männiköiden kehitystä on jouduttu jossain määrin muuttamaan aiemmin esitetyistä luvuista nuorimpien met siköiden kohdalla (Nyyssönen 1957). Vuokilan (1956; 1957) kuorettomana esittämät paperipuumäärät on muunnettu taulukkoihin 3d—e ja 4d—e puolipuhtaiksi käyttäen kerrointa 1.047. Vuokilan tutkimuk sissaan soveltama tapa poistuman selvittämiseksi on aiheuttanut sen, että nuorista kuusikoista (25 —45 v:n iällä) poistetut puumäärät lienevät tulleet todellista pienemmiksi. Mitään korjauksia ei kuitenkaan ole suoritettu lukuja taulukkoihin 4d—e jäljennettäessä, sillä käsillä olevan tutkimuksen rahalaskelmiin kyseisillä lähinnä halko- ja paperipuuta koskevilla poikkea misilla on toisarvoinen merkitys. Lisäaineiston keruu ja käsittely on siis tehnyt mahdolliseksi hahmotella metsikön kehityksen uudistuskauden kuluessa. Niin kuin jo aiemmin todet tiin, on myös Kallio (1957) selvittänyt tämän kauden kehitystä. Näiden kahden tutkimuksen tuloksissa on kuitenkin kiertoaikalaskelmien kannalta muitakin eroavuuksia kuin se, että nyt saavutetut tulokset perustuvat paljon runsaampaan aineistoon ja että ne koskevat eri metsätyyppejä ja puulajeja. Kallio on muodostanut kasvupaikkaerojen perusteella käenkaali-mus tikkatyypin kuusikoille kaksi kehityssarjaa. Kiertoajan pituutta koskevat päätelmät on tehty olennaiseksi osaksi kummankin sarjan sisäisin vertailuin. Niinpä esim. a-sarjan puitteissa (mt., s. 55) on jouduttu vertaamaan kes kenään mm. 60 ja 85 v:n kiertoajan edullisuutta. Kuitenkin 85 v:n kierto aikaa käytettäessä metsikkö on käynyt läpi asteittain suoritettujen uudistus hakkuiden kauden, mutta 60 v:n kiertoajalla metsikön kehitys ajatellaan katkaistuksi avohakkuulla. Tämä tuntuu vertauskelpoisuutta ajatellen 36 Aarne Nyyssönen 49.6 jossain määrin arveluttavalta. Sen sijaan nyt muodostettujen lukuisien kehityssarjojen perusteella on mahdollista verrata keskenään toisiaan vas taavat uudistusvaiheet läpikäyneitä metsiköitä. Kuvassa 5 (s. 33) väljen nys- ja suojuspuuhakkuut kuuluvat kehityksen kulkuun sekä siinä metsi kössä, jossa päätehakkuu suoritetaan 75 v:n iällä, että siinä, jossa tämä toimenpide tapahtuu 105 v:n iällä. Sarjojen kuvaama kehitys 55—75 v:n iällä on erilainen. Edellä sanotulla ei tahdota kieltää sitä, etteikö kiertoaikaa koskevia vertailuja voitaisi tehdä myös avohakkuuta edellyttävien kehityssarjojen nojalla. Tässäkin tutkimuksessa joudutaan niin menettelemään lyhyiden kiertoaikojen kohdalla. Mutta tärkeintä on verrata keskenään samanlaisia metsiköitä, siis joko avohakkuulla uudistettavia tai asteittaisilla uudistus hakkuilla käsiteltäviä. Kallio (mt., ss. 104—105) on kyllä pyrkinyt kiinnittämään huomiota siihen, että esim. edellä mainittua 85 v:n kiertoaikaa ei voida aivan samoilla laskentaperusteilla verrata 60 v:n kiertoaikaan. Kun hän edellistä käytet täessä on todennut uudistamisen tapahtuvan luontaisesti, hän jälkimmäi sessä tapauksessa on katsonut tarvittavan metsänviljelyä ja sisällyttänyt laskelmiinsa tämän kustannukset. Mutta metsänviljelyn jälkeen kuusikko ei ilmeisesti enää kehitykään kuten luontaisesti syntynyt kuusikko, ja tämä tärkeä seikka on jäänyt laskelmissa huomioon ottamatta. Se että viljelykuusikon kehitys voi suuresti poiketa luonnonkuusikon kehityksestä, käy ilmi mm. juuri Kallion tutkimuksesta, missä hän on erikseen verrannut viljelykuusikkoa (Cajander 1933) luonnonkuusikkoon. 312. Kantohinnat Kantohinnalla eli kantorahalla tarkoitetaan sitä runkopuun kuutio yksikköä kohden laskettua rahamäärää, minkä metsänomistaja saa puista pystymyynnissä. Käytännöllisiä kiertoaikalaskelmia silmällä pitäen olisi toivottavaa, että pohjaksi voitaisiin ottaa tulevan ajan kantohinnat (vrt. esim. J orgensen ja Hermansen 1950, s. 367). Näiden luotettava ennustaminen on kuitenkin erittäin vaikeata. Vain eräissä tapauksissa lienee mahdollista arvioida hintasuhteisiin odotettavissa olevia muutoksia. Yleensä on pakko turvautua laskenta-ajankohdan hintasuhteisiin, tai vielä tavallisemmin perustaksi otetaan tietyn menneen ajanjakson keskihinnat, koska hintojen satunnaisten vaihtelujen johdosta esim. yhden hakkuuvuoden hintatason katsotaan johtavan harhaan. Mutta sittenkään, vaikka perustaksi hyväksytään aiemmin maksetut kantohinnat, ei keskimääräisten hintasuhteiden selvittäminen ole aivan yksinkertaista. Huomioon on otettava monia näkökohtia. Kyllin laajoihin Kiertoaika ja sen määrittäminen 49.6 37 aineistoihin nojaavat hintatiedot ovat erityisen tärkeitä. Tässä suhteessa oli käsillä olevan tutkimuksen suoritusaika hyvin otollinen, koska tutki musta valmistettaessa joutui käytettäväksi Selinin (1957) verokuutio metrin hinnoitteluaineistoihin perustuva julkaisu raakapuun kantohinta tasosta Suomessa. Yleisen kantohintatason kuvaajina hänen tuloksillaan on määrätyt puutteensa: aineisto kootaan subjektiivisesti valikoituna näyt teenä, valtion metsistä myydyn puutavaran kantohinnat ovat kokonaan poissa aineistosta jne. Mutta nyt kysymyksessä olevaan tarkoitukseen soveltunevat mainitut tulokset varsin hyvin. Valittaessa sitä aikaa, jolloin maksetut hinnat katsottiin sopivimmiksi ottaa lähtökohdaksi, päädyttiin kuuden peräkkäisen hakkuuvuoden muo dostamaan jaksoon vv. 1949—55. Näin pitkää jaksoa voitaneen pitää tarpeeksi kuvaavana tässä tutkimuksessa, jossa ensisijainen merkitys on eri puutavaralajien hintasuhteilla, kuten jäljempänä nähdään. Niin kuin eri tyisesti Saari (1940, ss. 30—31) on korostanut, olisi hinnat yleensä laskettava koko suhdanneaallon perusteella. Milloin taas joudutaan käyt tämään lyhempää ajanjaksoa, esim. aallon puolikasta, olisi mukaan otet tavat vuodet valittava huolella. Mutta on huomattava, että vv. 1940—48 hinta-aineiston keräykseen jäi suuria aukkoja, jota paitsi hinnat olivat usein sidottuja tietyillä hintapäätöksillä. Myöskään tilastoa ennen sotia vallinneista hintasuhteista ei voida pitää yhtä käyttökelpoisena kuin tietoja hakkuuvuosina 1949—55 maksetuista hinnoista. Eräitä tietoja sotien edellisistä hinnoista esitetään jäljempänä ainoastaan vertailumielessä. Toiseksi oli päätettävä, mitä aluetta koskeviin hintatietoihin laskelmat perustetaan. Selin on esittänyt tuloksia erilaisten aluejakojen puitteissa, joista vesistöalueittain esitettyjä tietoja pidettiin sopivimpana tähän tutki mukseen. Hinnat laskettiin seuraavien kuuden päävesistöalueen yhdessä muodostamalla alueelle: Kokemäen läntinen sekä itäinen, Päijänteen ete läinen sekä pohjoinen ja Saimaan eteläinen sekä pohjoinen. Lähinnä tähän alueeseen kohdistuvat myös tutkimuksessa käytettävät metsikön kehitystä koskevat tulokset; oikeastaan vain kuusikoita koskevaa aineistoa on jon kin verran alueen eteläpuolelta (vrt. Vuok i 1 a 1956, s. 33). Lähtemällä eri puutavaralajien keskihinnoista (Selin 1957, ss. 116—• 118) laskettiin mainitulle alueelle myyntimääriä painolukuina (mt., ss. 134—135) käyttäen keskihinnat hakkuuvuosittain. Näistä otettiin yksin kertaiset keskiarvot, joita koskevina lisätietoina mainittakoon seuraavaa (mt., ss. 27—31): 1. Havutukkipuun osalta hinnat tarkoittavat keskikuutiomäärältään 10 j 3:n rungon hintaa teknilliseltä j 3:lta. Sen perusteella muodostettiin mänty- ja kuusitukkipuiden hintojen erotus männyn hyväksi samaa 7 —-8 %:n suhdetta käyttäen kuin Kallio (1957, s. 90; vrt. Vuoristo 1935, s. 48). Aarne Nyyssönen 49.6 38 2. Kun ko. hinnat osoittavat 2-metrisestä puolipuhtaasta ainespino tavarasta (paperi- ja kaivospuusta) maksettuja markkamääriä, kerrottiin mäntyä koskevat hinnat luvulla 1.05 6 ja kuusta koskevat luvulla 1.04 8 (Tapion . . . 1956, s. 267, 269), jolloin päästiin tässä tutkimuksessa käytet tävien kehityssarjojen mukaisiin 1-metrisen ainespinotavaran hintoihin. 3. Hinnat edellyttävät seuraavia perusvetomatkoja: maantien varteen 1 km, uittoväylän varteen 3 km ja rautatien lastauspaikalle, teollisuus laitokseen taikka vientisatamaan 5 km. Selin ei ole sisällyttänyt julkaisuunsa tietoja vanerikoivujen kanto hinnoista. Hän kuitenkin antoi tämän kirjoittajalle melko laajaan aineis toon perustuvan tilaston em. ajanjaksona Pohjois-Hämeen ja Pohjois-Savon metsänhoitolautakuntien alueilla maksetuista hinnoista. Näiden alueiden ja koko nyt ko. alueen keskinäistä havutukkipuun hintasuhdetta käyttäen muunnettiin vanerikoivun hinta koko aluetta koskevaksi. Se perustuu pölkyn keskeltä kuoren päältä suoritettuun mittaukseen ja on Selinin hintatiedoissa samoin kuin tässä tutkimuksessa otettu vastaamaan keski kuutiomäärältään 10 j 3 :n rungosta maksettavaa hintaa j 3:lta. Erilaisen mittaustavan vuoksi tällainen runko Oksasen (1956) mukaan vastaisi kooltaan vain runsaasti 7 j 3:n havupuuta. Mainittakoon, että em. keski mittaan perustuva 10 j 3 sattuu käytettävissä olevan koivikoiden kehitys sarjan (Koivisto 1957) keskivaiheille. Mänty- ja kuusihalkopuu on tässä tutkimuksessa hinnoitettu seka halkoina, jolloin niiden hinta on saattanut mahdollisesti tulla vähän liian korkeaksi. Yleensäkin halkojen hinta saattaa Selinin tutkimuksessa olla liian korkea. Hinnat kyllä perustuvat tehtyihin kauppoihin, mutta nimenomaan halkojen kohdalla ei myyntimahdollisuuksia ole ollut lähes kään kaikkialla. Männiköiden ja kuusikoiden kiertoaikaa laskettaessa hal kojen hinta on kuitenkin toisarvoinen tekijä: esim. puolukkatyypin männi kön kokonaishakkuutulosta 85 v:n kiertoaikaa käytettäessä muodostaa hal kojen osuus nyt sovelletuilla hinnoilla vain 6 %, kun taas sahapuun osuus on 62 % sekä paperi- ja kaivospuun 32 %. Edellä selostetulla tavalla tultiin seuraavassa asetelmassa esitettäviin keskihintoihin, jotka kunkin puulajin kohdalla on asetettu toisiinsa ver rannollisiksi myös siten, että järeän puun j 3-hinta on merkitty 100:ksi. Tukkipuu, j3 —- Saw timber Mänty Pine mk % mk Kuusi Spruce % Koivu Birch mk % or veneer wood, cu. ft. .. 82 100 76 100 55 100 Ainespinotavara, p-m 3 — Pulpwood and pit props, cu. m. piled 710 870 1 010 1 330 — — Halkopuu, p-m 3 — Fuel- wood, cu. m. piled 230 280 230 300 370 670 49.6 Kiertoaika ja sea määrittäminen 39 Mikäli mittaustapa oletetaan samaksi, edeltä ilmi käyvä havutukkipuun ja koivutukkipuun hintasuhde 80 : 55 muuttuu ja on Oksasen (1956) mukaan n. 57 : 55. Eri puutavaralajien hintasuhteiden kehityksestä saadaan käsitystä, kun seuraavia Harv e e n (1940) tuloksiin perustuvia, ajanjaksoa 1934—- 39 koskevia suhdelukuja verrataan edellä esitettyihin suhdelukuihin. Ainespinotavaran hinta on siis männyn kohdalla viime aikoina noussut, kuusen kohdalla laskenut verrattuna tukkipuun hintaan. Tällainen kehitys ei ehkä itse asiassa ole kovin luonnoton. Mainittakoon, että myös Kallion (1957, s. 93) kuusikkolaskelmissaan käyttämät hintasuhteet, jotka osaksi perustuvat säännöstelypäätöksillä määrättyihin hintoihin, vas taavat likimain viimeksi esitetystä asetelmasta näkyviä suhteita. Tukkipuurungon keskikuution perusteella on hinnat porrastettu tässä tutkimuksessa käyttämällä apuna Harveen (1940; vrt. Kallio 1957, s. 93) suhdelukuja, jotka Har v e mainitsee eräiden sahojen ostoissaan käyttämiksi. Vaikka ne ehkä merkitsevätkin lievempää porrastusta kuin mihin esim. Vuoriston (1935) tutkimukset viittaavat, on etu järeän puuston hyväksi varsin huomattava. Esim. puolukkatyypin männikön harvennuspoistumassa sahapuun hinta 45 v:n iällä on 64 mk/j 3, mutta päätehakkuussa 115 v:n iällä vastaavasti 95 mk/j 3 . Mainittakoon, että hintaporrastusta yleensä on kirjallisuudessa paljon käsitelty (esim. Ostwald 1931, ss. 151—176; Dieterich 1950, ss. 238 —249; D av i s 1954, ss. 224—228, vrt. s. 412). Ainespinotavaran sen enempää kuin halkopuunkaan hintoja ei ole por rastettu. Mm. erilaisesta hakkuuvaikeudesta johtuvana tällainen toimen pide olisi ilmeisesti vaikuttanut tuloksiin jossain määrin, mutta sen sovel tamista tämänlaatuisessa työssä ei ole pidettävä välttämättömänä. Edellä on verraten paljon kohdistettu huomiota keskimääräisten hinto jen ja sitä tietä myös erilaisten puutavarain keskimääräisten hintasuhteiden laskentaan. Kuitenkaan nuo keskimääräiset hintasuhteet eivät ole kaik kialla voimassa, vaan asiaan lähemmin perehdyttäessä havaitaan tiettyjen alueiden puitteissa melkoisesti poikkeavia hintasuhteita. Yleensä hyvä menekkisillä alueilla erot järeän puuston hyväksi eivät ole niin selviä kuin siellä, missä menekki on huono. Tässä tutkimuksessa pidettiin tarpeellisena valaista myös sitä, mitä mainitut keskimääräisistä poikkeavat hintasuhteet merkitsevät kiertoajan Mänty Kuusi Tukkipuu, j 3 100 100 Ainespinotavara, p-m 3 570 1 500 Halkopuu, p-m 3 230 250 40 Aarne Nyyssönen 49.0 määrittämisessä. Sen johdosta otettiin tarkasteltaviksi männyn ja kuusen osalta sellaiset äärimmäiset hintasuhteet, jotka käytännöllisessä metsä taloudessa ovat yleensä ajateltavissa. Laskelmissa voidaan tietenkin käyt tää absoluuttiselta tasoltaan erilaisia hintoja eri tapauksissa, mikä merkit see sitä yleistä suuntaa, että silloin kun hintasuhde järeän puun hyväksi on verraten vähäinen (hyvän menekin alue), absoluuttinen hinta on kor keampi kuin muulloin. Näin tosiasiassa meneteltiinkin nyt tehdyissä las kelmissa. Koska kuitenkin kiertoaikaa määritettäessä ensi sijassa vain erilaisten puutavarain hintojen suhteet ovat ratkaisevia, niin kuin jäljem pänä nähdään, ansaitsee seuraavassa ainoastaan ne esittää. Niiden valinta suoritettiin ilman erityistä aineistoa, vain eri näkökohdat huomioon ottavaa harkintaa käyttäen. Tarjolla olleista kiinnekohdista voidaan mainita esi merkiksi, ettei edes kuusipaperipuun hintaa ansaitse koskaan asettaa samaa kuutioyksikköä kohden kuusitukkipuun hintaa korkeammaksi, vaan enintään samalle tasolle (ottamalla lisäksi hakkuuvaikeuden huomioon). Paperipuuna kuusesta voidaan kyllä joskus saada korkeampi hinta kuin tukkipuuna, mutta tällöin voidaan ajatella nyt suoritettuja laskelmia sil mällä pitäen, että tukkipuidenkin kokoiset valmistetaan paperipuuksi. Toisaalta koko sillä alueella Suomen eteläpuoliskossa, johon nyt suoritetut laskelmat kohdistuvat, ainespinotavaralle tulee edes jonkin verran kanto hintaa; sen sijaan halkopuu saattaa jäädä ilman sitä. Harkinnassa tultiin seuraavan asetelman osoittamiin suhdelukuihin, jotka on merkitty numeroilla I—3.1 —3. Vastaavia numeroita käytetään mm. myöhemmin esitettävissä kuvissa. Numerolla 2 on merkitty s. 38 esitetystä asetelmasta ilmi käyvät keskimääräiset hintasuhteet. Asetelman luvut siis tarjoavat jäljempänä mahdollisuuden tarkastella, mikä vaikutus kiertoaikaan on keskimääräisistä poikkeavilla hintasuhteilla. 1 2 3 Suhteellinen kantohinta Relative stump age price Tukkipuu, j 3 — Saw timber, cu. ft 100 100 100 Mänty Ainespinotavara, p-m 3 — Pulpwood and Pine pit props, cu. m. piled 1 300 870 400 Halkopuu, p-m 3 — Fuelwood, cu. m. piled 550 280 — Tukkipuu, j 3 — Saw timber, cu. ft 100 100 100 Kuusi Paperipuu, p-m 3 — Pulpwood, cu. m. Spruce piled 1 600 1 330 800 Halkopuu, p-m3 — Fuelwood, cu. m. piled 600 300 49.6 Kiertoaika ja sen. määrittäminen 41 6 313. Kustannukset Käsiteltäessä kustannuksia edellä ss. 16—24 selostetun, tässä tutkimuk sessa noudatettavan laskentatavan puitteissa, ei terminologisessa mielessä voida pysyä yhtä yksikäsitteisellä linjalla kuin suoritettaessa laskelmat esim. joko maankorko- tai metsänkorkomenetelmää käyttäen (vrt. Kallio 1957, ss. 100—102). Koostettaessa normaalimetsiä laskelmien pohjaksi olisi näet oikein puhua liikekustannuksista eli kuluista, mutta ryhdyttäessä näi den metsien nojalla rajakannattavuuden laskentaan ollaan jo tuotanto kustannusten ajatusmaailmassa. Termien osalta ei kuitenkaan jouduttane harhaan, jos jäljempänä puhutaan vain yleensä kustannuksista. Kustannusten jaottelu voidaan suorittaa useilla tavoilla, niin kuin eri maissa julkaistusta kirjallisuudesta voidaan todeta. Tässä tutkimuksessa riittää, kun kiinnitetään huomiota siihen ryhmittelyyn, jota Suomessa suoritetuissa laskelmissa on ollut tapana käyttää. Tällöin ensimmäisen selvän ryhmän muodostavat metsikön uudistamiseen liittyvät kustannukset. Kun sen edellytetään tapahtuvan luontaisesti ja kun kertyvän jätepuun voidaan ajatella korvaavan hakkuualan raivauskustannukset, sopinevat seuraavat rahamäärät kuvaamaan sitä suuruusluokkaa, jossa uudistus kustannukset lähinnä maan pinnan käsittelyn johdosta ovat ajanjaksona 1949—55 (vrt. s. 37) olleet. Huomattakoon, että etenkin karuimmilla metsätyypeillä tämäkin kustannus jää usein pois, mutta sillä ei ole tuntuvaa vaikutusta kiertoajan pituuteen, niin kuin jäljempää havaitaan. Metsätyyppi OMT MT VT CT Uudistuskustannukset, mk/ha .. 6 500 6 000 5 000 4 000 Laajan ryhmän muodostavat hallinto- ja hoitokustannukset sekä verot. Esim. Ruotsissa on lähinnä juuri näitä kustannuksia tapana sanoa yleis kustannuksiksi (allmänna omkostnader); joskus niihin luetaan myös uudistus kustannukset (vrt. esim. Petrini 1946, ss. 62—70). Kiertoaikaa las kettaessa nousee kyseisten kustannusten kohdalla erityisesti seuraava kysymys: ovatko ne riippuvaisia kiertoajan pituudesta? Vanha ja tähän saakka yleisimmin vallalla ollut käsitys on, että ne voidaan laskelmiin ottaa yhtäsuuriksi, vuodesta toiseen uudistuviksi kustannuseriksi. Mutta ainakin jo Jon so n v. 1913 (s. 149; vrt. Dickson 1956, ss. 70—71) katsoi, että ei ole suinkaan itsestään selvää, että yleiskustannukset ovat riippumattomia kiertoajasta. Sittemmin on näitä kustannuksia toistuvasti tarkasteltu. Niinpä Petrini (1925; 1946, ss. 74—79) katsoo maan tuottoarvoa laskettaessa välttämättä kaivattavan toisenlaista kustannusten käsittelyä kuin Faustmannin kaavan edellyttämää (vrt. s. 11). 42 Aarne Nyyssönen 49.6 Ajatuksen hyväksyy myös Streyffert (1938, ss. 22—24), mutta hän mainitsee, että kiertoaikalaskelmissa kysymyksellä ei ole asiallista merki tystä, koska eri menetelmillä saatujen kiertoaikojen erot ovat vain I—2 v. On täysin mahdollista, että hallinto- ja hoitokustannukset ovat jossain määrin kiertoajan pituudesta riippuvaisia, koska ne osaksi liittyvät tiettyi hin metsikön kehityksen vaiheisiin (esim. taimiston hoitoon). Mutta kun kysymystä on toistaiseksi hyvin puutteellisesti selvitetty ja kun ei näytä olevan syytä liiaksi korostaa mahdollisesti syntyvän virheen merkitystä, voidaan tässä tutkimuksessa pitää yleiskustannuksia vakioeränä (vrt. myös Jorgensen ja Svendsrud 1957, s. 254). Erityisesti vaikuttaa tämän käsityskannan omaksumiseen myös se pinta-alaan perustuva verotus järjestelmä, joka Suomessa on käytännössä. Kun siis hallinto- ja hoitokustannuksia sekä veroja käsitellään kierto ajasta riippumattomina, ne voidaan tämän pituutta koskevista laskelmista jättää kokonaan pois (vrt. s. 11; vrt. myös Dickson 1956, s. 76). Jäl jempänä tahdotaan kuitenkin kiertoajan pituudesta tehtävien päätelmien lisäksi suorittaa vertailuja eri puulajien tuotosta. Kuvaavampana kuin hakkuutuloa on pidettävä puhdasta tuottoa, josta verot on vähennetty. Sen johdosta arvioitiin hallinto- ja hoitokustannukset sekä verot seuraavalla tavalla. Metsäverotuksessa edellytetty »metsämaan puhdas tuotto» (Selin 1956) eri kasvupaikoilla saatiin laskemalla maatalouskiinteistöjen verotus perusteita (1953; 1956) koskevista julkaisuista keskiarvot nyt kysymyksessä olevalla alueella. Milloin kunnassa oli useampia vyöhykkeitä, käytettiin I vyöhykkeen lukuja. Vertailun vuoksi suoritettiin toinen laskelma lähtien s. 38 esitetyistä kantohinnoista, metsä veroalueen 8 verokuutioluvuista ja verokuutiometrin rakennetta koskevista alueiden 1 ja 2 luvuista. »Puhtaaksi tuotoksi» otettiin näiden kahden laskelman keskimääräiset tulokset, jotka poikkesivat n. 2 % molempien alkulaskelmien tuloksista. Tulon ja omaisuuden perusteella maksettavien verojen suuruudesta tehdään se olettamus, että nämä nousevat eri tapauksissa 25 %:iin »metsä maan puhtaasta tuotosta». Vm:sta on riippuvainen myös ns. metsänhoito maksu, joka oletetaan 3 %:ksi. Muut hallinto- ja hoitokustannukset, joiden arvioimiseen ei ollut tarjolla varsin vahvoja perusteita, otettiin sellaisiksi kuin seuraavat luvut osoittavat. Asetelmaan on otettu myös verojen ja metsänhoitomaksun suuruus näkyviin. Metsätyyppi OMT MT VT CT Verot ja metsänhoitomaksu, mk/ha 1 120 975 740 570 Muut hallinto- ja hoitokustannukset, mk/ha 275 250 200 150 Yhteensä, mk/ha 1 395 1 225 940 720 49.6 Kiertoaika ja sen määrittäminen 43 Niin kuin edellä on käynyt ilmi, asetelman luvut ovat melko summit taisia. Mutta aiemmasta on käynyt selville myös se, ettei näillä luvuilla ole vaikutusta kiertoaikaa koskeviin tuloksiin. Eri puulajien tuoton ver tailun taas saattavat arvioluvutkin kyllin kuvaavalle pohjalle. 32. Rajakannattavuuteen perustuva kiertoaika 321. Esitystavasta Metsikön kehitystä koskevassa luvussa 311 (ss. 27—36) on selostettu ne menetelmät, joilla on koostettu taulukoissa 3—5 (ss. 82—87) esitetyt kehityssarjat. Käyttämällä hyväksi luvussa 312 (ss. 36—40) tarkasteltuja kantohintoja sekä luvussa 313 (ss. 41—43) käsiteltyjä kustannuksia voitiin rajakannattavuutta koskevat laskelmat suorittaa siihen tapaan kuin ss. 17—20 esitetyssä esimerkissä. Tulokset esitetään nyt piirrosten avulla, joista käy ilmi rajakannattavuuden riippuvuus kiertoajan pituudesta. Ne männiköiden ja kuusikoiden kehityssarjat, joihin sisältyy asteittais ten uudistushakkuiden kausi, eivät ulotu keski-ikäisiin metsikköihin saakka, vaan päätehakkuu suoritetaan aikaisintaan 65 v:n iällä. Kuitenkin on pidet tävä tärkeänä saada käsitystä rajakannattavuudesta myös lyhempiä kierto aikoja käytettäessä. Sen johdosta laskettiin harvennushakkuilla käsiteltä vien perussarjojen nojalla toiset rajakannattavuutta osoittavat luvut olet tamalla metsikön kehitys avohakkuuseen päättyväksi ja siemennys reuna metsästä tapahtuvaksi; kantohinnat ja kustannukset olivat näissäkin tapauksissa samat. Kuvassa 2 (s. 19) katkoviiva kuvaa rajakannattavuutta puolukkatyypin männiköissä käytettäessä asteittaisia uudistushakkuita, kun taas yhtenäinen viiva edellyttää avohakkuita, niin kuin aiemmin on mainittu. Murtoviivat liittyvät 70—80 v:n iällä luontevasti toisiinsa; samaa voidaan sanoa vastaavista tapauksista toisillakin metsätyypeillä ja puulajeilla. Kyseisessä mielessä ei siis näyttäisi olevan mitään estettä sille, että rajakannattavuuden kulku ennen mainittua iänkohtaa lasketaan edel lyttämällä avohakkuuseen päättyvää metsikön kehitystä. Jäljempänä esitettävät tulokset rajakannattavuudesta ovatkin selostetulla tavalla kah desta lukusarjasta yhdistettyjä. Esittämällä vain yksi kuvaaja kustakin tapauksesta saadaan kaivattua selvyyttä piirroksiin. Koivikoissa ei niitä uudistettaessa voida yleensä ajatella samantapaisia asteittaisia hakkuita kuin männiköissä ja kuusikoissa. Esitettäessä jäljem pänä käenkaali-mustikkatyypin rauduskoivikon rajakannattavuus eri kiertoa joilla on edellytetty avohakkuuta ja reunametsästä tapahtuvaa siemennystä. 44 Aarne Nyyssönen 49.6 322. Eroavuudet metsätyyppien kesken Käyttämällä s. 38 mainittuja eri puutavaralajien keskimääräisiä hinta suhteita on kuvassa 6 esitetty rajakannattavuuden kehitys eri metsä tyypeillä sekä männylle että kuuselle. Metsätyyppien keskinäisiä eroa vuuksia tarkasteltaessa voidaan rajoittua tekemään päätelmät esim. korko sadanneksen 3 edellyttämää tasoa käyttäen, sillä sekä korkeammilla että matalammilla sadanneksilla tulee mukaan mm. kehityssarjojen rakenteesta johtuvaa epäsäännöllisyyttä. Kuva 6. Rajakannattavuus eri metsätyypeillä. Fig. 6. Marginal rate of return in different forest site types. Mainitun 3 %:n kohdalla on männyn kiertoaika mustikkatyypillä 70, puolukkatyypillä 80 ja kanervatyypillä 120 v. Kuusen kiertoaika on vas taavasti käenkaali-mustikkatyypillä 70 ja mustikkatyypillä 85 v. Siis samoin edellytyksin näyttäisi OMT:n ja MT:n sekä myös MT:n ja VT:n eroavuus olevan n. 10—15 v. sekä VT:n ja CT:n eroavuus n. 40 v. kierto ajan pituudessa. Kuvasta käyvät ilmi myös metsätyyppien keskinäiset eroavuudet raja kannattavuuden kehityksessä, kun kiertoaikaa jatketaan. Esim. männyllä rajakannattavuus laskee CT:llä jossain määrin loivemmin kuin MT:llä (vrt. Jorgensen ja Svendsrud 1957, s. 248). Käytännössä tämä merkitsee sitä, että hyvillä kasvupaikoilla optimikiertoaika on täsmälli semmin laskettavissa kuin huonoilla. Kun optimista poikkeaminen siis edellisillä ilmeisesti merkitsee suurempaa tappiota kuin jälkimmäisillä, on erityistä huomiota kohdistettava siihen, että nimenomaan hyvillä metsä mailla käytettäisiin oikeaa kiertoaikaa. 323. Eroavuudet puulajien kesken Eri puulajien keskinäiseksi vertaamiseksi on kuvaan 7 otettu neljä murtoviivaa. Kun rauduskoivusta on käytettävissä vain OMT:n tulokset 49.6 Kiertoaika ja sen määrittäminen 45 ja männystä taas ei ole kehityssarjaa MT:tä paremmilta kasvupaikoilta, esitetään kuvassa näitä kahta sekä kuusta OMT:llä ja MT:llä koskevat tulokset. Vertailussa on sopivinta käyttää samaa 3 %:n tasoa kuin edelli sessä luvussa. Sekä männylle että kuuselle hyvin soveltuvalla kasvupaikalla, MT:llä, kuusen kiertoaika näyttää olevan likimain 15 v. pitempi kuin männyn. Sekä kuuselle että rauduskoivulle hyvin soveltuvalla OMT:llä kuusen kiertoaika näyttää samoin olevan lähes 15 v. pitempi kuin koivun. Kuusen Kuva 7. Eri puulajien rajakannattavuus. 1 = raudus koivu OMT, 2 = mänty MT, 3 = kuusi OMT ja 4 = kuusi MT. Fig. 7. Marginal rate of return by different tree species. 1 = birch OMT , 2 = pine MT, 3 spruce OMT , and 4 = spruce MT. kiertoaika on siis pitempi kuin sekä männyn että rauduskoivun. Kahden vm. puulajin keskinäinen suhde ei ole varmasti pääteltävissä, mutta ilmei sesti niiden kesken ei MT:llä ole suuria eroavuuksia. Sen sijaan OMT:llä rauduskoivun kiertoaika saattaa olla männyn kiertoaikaa lyhempi. Mainittu männyn ja rauduskoivun keskinäinen asema tuntunee vähän yllättävältä. Yleisesti näet lienee totuttu ajattelemaan koivua selvästi nopeakasvuisempana puulajina kuin mäntyä. On todennäköistä, että käy tettävissä ollut rauduskoivikon kehityssarja ei pysty osoittamaan samassa määrin kuin vastaavat mäntyä koskevat tulokset, mitä toistuvilla kasvatus hakkuilla saadaan aikaan (vrt. Koivisto 1957, s. 65). Mutta toisaalta on muistettava se jäljempänä lähemmin tarkasteltava seikka, että hintojen erotus järeän puun hyväksi pidentää kiertoaikaa. Koivulla vaneri- ja halko puun hintaero vaneripuun hyväksi taas on huomattavasti selvempi kuin mäntytukkipuun ja -pinotavaran hintaero edellisen hyväksi (vrt. s. 38). Niin ollen ei ole ihmeellistä, että männyn ja rauduskoivun kiertoajat muo 46 Aarne Nyyssönen 49.0 dostuvat likimain samoiksi. Koivulle ei kuitenkaan voida yleensä käyttää pitkiä, esim. yli 80 vuoden kiertoaikoja. Kuusipaperipuun hinta verrattuna kuusitukkipuun hintaan on selvästi suurempi kuin ainespinotavaran hinta suhteessaan tukkipuun hintaan männyllä. Mainittu seikka lyhentää kuusen kiertoaikaa männyn kierto aikaan verrattuna. Siitä huolimatta kuusen kiertoaika muodostuu pitem mäksi kuin muiden puulajien. Syynä siihen on kuusikoiden kehityksen hitaus metsikön iän ensimmäisinä vuosikymmeninä, mikä kuitenkin osaksi voi olla näennäistä, vain kehityssarjojen koostamisessa syntynyttä. Mainit takoon, että Kallion (1957) kuusikkosarjoissa alkukehitys on nopeam paa kuin nyt suoritettujen laskelmien pohjana olleissa Vuokilan (1956; 1957) sarjoissa. 324. Muista kiertoajan pituuteen vaikuttavista tekijöistä 3241. Korkosadannes Kuvista 6 ja 7 voidaan nähdä myös vaihtoehtoisen korkosadanneksen vaikutus kiertoajan pituuteen. Tarkastelussa on kuitenkin otettava huo mioon, että kuvat mahdollisesti jossain määrin liioittelevat syntyviä eroa vuuksia (vrt. s. 24). Korkosadannes, jota metsätalouden harjoittaja joutuu laskelmissaan käyttämään, on erittäin merkitsevä tekijä noudatettavan kiertoajan kan nalta. Seuraavan asetelman luvut osoittavat, kuinka paljon kiertoaika jatkuu korkosadanneksen pienetessä esim. s:stä 2 %:een. Mänty MT 22 v. » VT 30 » » CT 55 » Kuusi OMT 12 » » MT 25 » Rauduskoivu OMT 12 » Eroavuudet ovat siis sitä suuremmat, mitä huonompi on kasvupaikka. Sellaiselle metsätalouden harjoittajalle, joka mahdollisesti katsoo voi vansa käyttää o:aa vaihtoehtoisena korkosadanneksena - pyrkiä siis saa maan puhtaan tuoton mahdollisimman suureksi laskematta pääomalle korkoa —, tiedetään kuvien 6 ja 7 perusteella vain sanoa, että kiertoajan tulee olla hyvin pitkä. Rauduskoivua lukuun ottamatta näyttäisi kiertoaika esim. mustikka- ja puolukkatyypeillä tällöin olevan jopa yli 120 v. Kiertoaikalaskelmien suorittamista silmällä pitäen on tehtävä johto päätökset siitä, että sellainen usein varsin vaikeasti arvioitava tekijä kuin 49. G Kiertoaika ja sen määrittäminen 47 käytettävä korkosadannes vaikuttaa suuresti laskelmien antamiin tuloksiin. Entistä enemmän on pyrittävä korkosadannesta tutkimaan ja löytämään konkreettisia ratkaisuja sadanneksen arvioimiseksi käytännöllisessä metsä taloudessa. 3242. Kantohinnat Kantohinnoilla on kiertoaikaa määritettäessä erittäin tärkeä merkitys. Mutta tarkasteltaessa hintojen muutoksen vaikutusta kiertoaikaan on tehtävä selvä ero kahden erilaisen tapauksen kesken. Seuraukset ovat nimittäin olennaisesti erilaiset riippuen siitä, onko kysymyksessä sellainen hintatasossa tapahtuva muutos, joka nostaa tai laskee erilaisesta puutava rasta maksettavia hintoja samassa suhteessa, vai koskeeko muutos ensi sijassa vain erilaisten puutavarain keskinäisiä hintasuhteita. Eri puutavaralajeihin yhtäläisenä kohdistuva kantohintojen lasku tai nousu ei merkitse kiertoaikaan ainakaan tuntuvaa muutosta. Esimerkiksi siitä voidaan ottaa seuraavat mustikkatyypin mäntyä koskevat lukusarjat, jotka esittävät rajakannattavuutta eräiden kiertoaikojen kohdalla. Oikean puoleisia sadanneslukuja laskettaessa kantohinnat on oletettu kaksinkertai siksi verrattuina niihin, joita on käytetty vasemmanpuoleisia lukuja las kettaessa. Uudistamiseen liittyvät kustannukset on pysytetty samoina (vrt. s. 41). 70 V 2.79 % 2.77 % 80 » 2.37 » 2.36 » 90 » 1.79 » 1.78 » 100 » 1.25 » 1.24 » Kantohintojen noustua rajakannattavuus on siis hiukan pienentynyt, mutta niiden radikaalista muutoksesta huolimatta seuraukset eivät tunnu havaittavana kiertoajan lyhenemisenä. Kokonaisuudessaan kysymys liittyy siihen, missä määrin kustannukset vuotta ja hehtaaria kohden ovat riippu vaisia kiertoajan pituudesta (vrt. ss. 41—42). Mutta voitaneen perustellusti sanoa, että eräät kirjallisuudessa tavattavat maininnat ovat omiaan johta maan harhaan ko. suhteessa (esim. Petrini 1948, ss. 240—242; vrt. myös Kallio 1957, s. 128). Saattaa tietenkin esiintyä tapauksia, joissa yhtäläisellä kantohintojen muutoksella todella on merkitystä, mutta yleensä ei niin näytä olevan. Eri puutavaralajien hintasuhteiden muutoksilla sen sijaan on kierto aikaa määritettäessä aivan erilainen merkitys. Kun hintasuhteet muuttu vat järeän puun hyväksi, kannattaa entistä paremmin kasvattaa järeää puuta, mikä merkitsee pitempää kiertoaikaa. Sen johdosta että kuvissa 48 Aarne Nyyssönen 49.0 6 ja 7 esitettyjen rajakannattavuutta koskevien laskelmien tulokset ovat käyttökelpoisia vain tiettyjen keskimääräisten hintasuhteiden vallitessa, jotka eivät päde läheskään kaikkialla, tarkastellaan seuraavassa hinta suhteiden muutosta yksityiskohtaisemmin. Perustaksi sille on s. 40 esitetty ne äärihinnat, joiden nojalla on mahdollista laskea rajat, minkä väliin optimikiertoaika jää, ottaen tietenkin huomioon kulloinkin vallitsevat muut edellytykset. Kuva 8. Rajakannattavuus käytettäessä erilaisia kantohintojen suhteita. Numerot 1—3 viittaavat asetelmaan sivulla 40. Fig. 8. Marginal rate of return when applying different relationships of stumpage prices. Numbers 1—3 refer to the set-up on p. 40. Kuvassa 8 esitetään männyn ja kuusen rajakannattavuutta eri metsä tyypeillä kuvaavat murtoviivat. Numerolla 1 on merkitty sitä tapausta, jossa erotus järeän puun hyväksi on pieni, numerolla 2 keskihintojen edel lyttämää sekä numerolla 3 tapausta, missä erotus järeän puun hyväksi on suhteellisesti suurin. Kuvasta käy ilmi se luonnollinen ja jo edellä todettu sääntö, että pienikokoisen puuston suhteellisen suuri arvo, siis tulojen saanti verraten varhaisessa vaiheessa, johtaa lyhyehköön kiertoaikaan (vrt. esim. Endres 1911, s. 262). Suuntaan tai toiseen pitkälle kärjis tyneet hintasuhteet eivät kuitenkaan yleensä merkitse kovin suurta muu tosta kiertoaikaan. Kanervatyyppiä lukuun ottamatta korkosadannesten 49.6 Kiertoaika ja sen määrittäminen 49 7 576—58 2—5 vallitessa merkitsee hintasuhteiden poikkeaminen keskimääräisistä suuntaan taikka toiseen yleensä enintään 10—15 v:n muutosta kiertoaikaan. Äärihintojen määrittämä kiertoajan vaihtelu on männyllä korkosadan nesten 2—5 kohdalla MT:llä 12—22 v., VT:llä 16—25 v. sekä 3—5 %:n kohdalla CT:llä 33—47 v. Kuusella vaihtelu on 2—5 %:n kohdalla OMT:llä 6—20 v. ja MT:llä 11—18 v. Yleensä siis erotukset suurenevat kasvupaikan huonotessa, mikä johtuu siitä, että puuston kehitys on huonoilla kasvu paikoilla hitaampaa kuin hyvillä; siirtymävaihe pääosaltaan pienpuuston kasvatuksesta järeän puuston kasvatukseen kestää siis edellisillä kauemmin kuin jälkimmäisillä. Myöskään nyt tarkastellussa mielessä kiertoaika ei siis ole hyvillä kasvupaikoilla yhtä väljästi määritettävä käsite kuin huonoilla kasvupaikoilla. Sillä tosiasialla, että ensi sijassa vain erilaisten puutavarain kantohinto jen suhteet vaikuttavat kiertoajan pituuteen, on laskelmien käyttökelpoi suuden kannalta varsin suuri merkitys. Puutavarain absoluuttiset hinnat nimittäin vaihtelevat hyvin voimakkaasti vuodesta tai vuosijaksosta toiseen. Mikäli muutokset vaikuttaisivat tuntuvasti kiertoajan laskennan tuloksiin, näiden merkitys ei ehkä voisi olla kovin suuri. Nyt kuitenkin hintain suh teet ovat ratkaisevia, ja niiden vuotuiset tai varsinkin jaksottaiset vaihtelut ovat ilmeisesti paljon vähäisempiä kuin koko hintatason vaihtelut (vrt. Duerr ja Bond 1952). Milloin taas tiettyyn suuntaan tapahtuvaa kehitystä eri puutavaralajien hintasuhteissa on odotettavissa, se on pyrit tävä ottamaan huomioon kiertoaikaa määritettäessä. 3243. Kustannukset Aiemmin (s. 42) on todettu, että niillä vuotuisilla kustannuksilla, jotka ovat riippumattomia kiertoajan pituudesta, ei ole merkitystä kiertoajan laskennassa. Mutta mikäli kysymys on esim. tiettyihin metsikön kehityksen vaiheisiin, kuten uudistamiseen, taimiston hoitoon jne. liittyvistä kustan nuksista, on ne otettava laskelmissa huomioon. Tällaisten kustannusten nousu aiheuttaa kiertoajan jatkumisen (vrt. Stridsberg 1956, ss. 27—28). Esimerkkinä siitä olkoon aiemmin (s. 47) esitetty mustikkatyypin männyn rajakannattavuus. Vasemmanpuoleiset sadannesluvut edellyttävät 6 000 mk:n uudistamiskustannusta. Oikeanpuoleista lukusarjaa laskettaessa taas on ajateltu uudistamiseen ja mahdollisesti taimikon hoitoon liittyvien kustannusten kohoavan kerrassaan 40 000 mk:ksi. 70 V 2.79 % 3.06 % 80 » 2.3 7 » 2.5 3 » 90» 1.7 9 » 1.9 0 » 100» 1.25 » 1.34 » 50 Aarne Nyyssönen 49.6 Kyseinen, hyvin radikaaliksi oletettu kustannusten nousu merkitsee esim. 2.0—2.5 %:n tasolla (75 —90 v:n kiertoajalla) vain 2—3 v:n lisäystä kiertoaikaan (vrt. Petrini 1946, ss. 120—121). Lyhemmillä kierto ajoilla näin suuri kustannusten nousu merkitsee kuitenkin useamman vuo den lisäystä. Yleisenä sääntönä siis on, että mitä suuremmat kustannukset sellaisista tehtävistä kuin metsikön uudistaminen tai taimiston hoito aiheu tuu, sitä harvemmin näitä kustannuksia on järjestettävä, ts. sitä pitemmän kiertoajan käyttämiseen on pyrittävä (vrt. Petrini 1948, s. 243). Eri asia kuitenkin on mainitunlaisten toimenpiteiden yleinen liiketaloudellinen arvostelu. Mikäli esim. taimiston hoitokustannuksia lisäämällä voidaan metsikön kehitystä nopeuttaa, voi kiertoaika todellisuudessa lyhetä. Edellä tehdyt päätelmät kiertoajan jatkumisesta ovat päteviä vain siinä tapauksessa, että metsikön kehitys ei mainittavasti muutu. Kaiken kaikkiaan näyttää siltä, että metsikön uudistamiseen tai johon kin muuhun kunakin kiertoaikana kertaantuvaan vaiheeseen liittyvien kus tannusten kohtuullisella vaihtelulla ei ole tuntuvaa vaikutusta kiertoajan pituuteen. 3244. Metsikön kehitys Metsikön kehitys kasvuineen ja poistoineen on kaikkein ensisijaisin kiertoaikalaskelmien tekijä. Se on ainakin välillisesti käynyt ilmi jo edellä suoritetusta eri tekijäin tarkastelusta. Tämän yhteydessä tulee esille kysy mys myös siitä, vastaavatko laskelmien pohjana olevat, metsikön kehitystä kuvaavat sarjat todellisuutta. Siihen ei tässä tutkimuksessa ole mahdollista vastata. Voidaan ainoastaan todeta, että kehityssarjat on pyritty laati maan yleensä kutakuinkin parhaaseen tarjolla olleeseen aineistoon nojaten, vaikkakin verraten yksinkertaisia työmenetelmiä käyttäen. Erityisesti sen johdosta, että ei ole ollut riittävästi saatavissa kyllin kauan aikaa hoidettuja metsiköitä, kehityssarjoihin tai ainakin niiden eräisiin osiin on varmaan jäänyt väliaikaisuuden tuntu, mikä ei voi olla vaikuttamatta niiden väli tyksellä laskettuihin, kiertoajan pituutta koskeviin tuloksiin. Lähtemättä pitemmälle analysoimaan metsikön kehityksen ja kiertoajan suhdetta kosketellaan seuraavassa erästä kiertoaikaongelmaan kuuluvaa näkökohtaa. Se aiheutuu puuston määrän ja kasvun suhteen muuttumi sesta metsikön iän lisääntyessä. On selvää, että mitä pitempään kasvu jatkuu suhteellisen voimakkaana, sitä pitemmäksi kiertoaika muodostuu. Mutta puiden saavutettua tietyt mitat suhteellinen kasvu pakosta taantuu ja aiheuttaa sen, että optimikiertoaika on käsillä ja sivuutetaan. Tätä kehityksen luonnollista kulkua ei ole ehkä aina riittävästi muistettu esim. korostettaessa ns. tukkipuuasennossa olevan metsikön kasvun taloudellista edullisuutta. Erityisesti hyvillä kasvupaikoilla on katsottu edulliseksi jat kaa kiertoaika verraten pitkäksi (vrt. O sara 1948, s. 31). 49.8 Kiertoaika ja sen määrittäminen 51 Mikäli kysymyksessä ovat jotkin yksittäiset metsiköt, voi edellä viitattu arvokasvun hyväksikäyttö olla hyvin puolustettavissa. On kuitenkin varot tava tavoittelemasta kyseisessä mielessä liikaa. Edellä on useissa kohdissa todettu, että rajakannattavuuteen perustuva optimikiertoaika on nimen omaan hyvillä kasvupaikoilla verraten ahtaiden rajojen määrittämä. Kun ne sivuutetaan, tappio on siellä varmaankin suurempi kuin huonoilla kasvu paikoilla. Tietenkin on varttuneen metsikön arvon lisääntyminen nimen omaan hyvillä kasvupaikoilla voimakasta. Toisaalta on kuitenkin sen puuston arvo, johon tämä lisäys tulee, jo ennestään verraten korkea. Kun tämä näkökohta otetaan huomioon sen näkemyksen mukaisesti, joka tässä tutkimuksessa on tahdottu tuoda esille, joudutaan kasvatuksen jatkamista mahdollisesti uudelleen arvioimaan. 325. Tulosten vertailua aiempien kanssa Käsillä olevassa tutkimuksessa tulokseksi ei ole saatu kullekin metsä tyypille ja puulajille vain yhtä kiertoaikaa, vaan monia erilaisia vaihto ehtoja riippuen käytettävästä korkosadanneksesta ja sen lisäksi lähinnä eri puutavaralajien kantohintojen suhteista. Näitä vaihtoehtoja on esitetty kuvassa 8 (s. 48), mistä voidaan havaita, että hyvinkin huomattavasti toi sistaan poikkeavat kiertoajat voivat olla paikallaan eri olosuhteissa. Täl lainen eri vaihtoehtojen tarjoaminen lienee varsin tarpeellista käytännössä tehtäviä ratkaisuja silmällä pitäen. Kuitenkin siitä on toisaalta seurauk sena, ettei esim. nyt saavutettujen tulosten ja aiempien kiertoaikaa koske vien suositusten vertailu käy päinsä aivan yksikäsitteisesti. Niistä kiertoajoista, joita viime aikoina on esitetty suositeltaviksi kierto ajoiksi maan eteläpuoliskossa, mainittakoon seuraavassa eräitä lukuja. Lihtonen (1946; vrt. 1956) hahmotellessaan tuottohakkuusuunnitteet II valtakunnan metsien inventoinnin nojalla metsänhoitolautakuntien toiminta-alueittain käytti miltei koko alueella 80 v:n keskimääräistä kierto aikaa. Samoin on Ilvessalo (1956, s. 176; 1957, s. 106) menetel lyt suorittaessaan vastaavat laskelmat 111 inventoinnin perusteella. Lihtonen (1956) lisäksi mainitsee, että valtion metsissä on yleensä sovellettu 10—30 v. pitempiä kiertoaikoja sekä metsäteollisuusyhtiöiden metsissä 80—100 v:n ja maatilametsien taloussuunnitelmissa 70—80 v:n kiertoaikoja. Maan eteläpuoliskon kasvullisten metsämaiden keskihyvyys sattuu mustikka- ja puolukkatyyppien välimaille (Ilvessalo 1956, s. 42). Eri puutavaralajien keskimääräisten hintasuhteiden mukaan vastaa 80 v:n kiertoaika n. 3 %:n rajakannattavuuden määrittämää kiertoaikaa. Viime aikana on eräissä kirjoituksissa suositeltu pitempiä kiertoaikoja. Perustaa näille ajatuksille ovat tarjonneet lähinnä ne metsikön kehitystä koskevat tutkimukset, joihin myös tämä tutkimus nojaa. Luontaisesti 52 Aarne Nyyssönen 49.6 syntyneille männiköille Siren (1956) suosittelee ainakin 80—100 v:n kiertoaikaa mustikkatyypillä. Vastaavasti Vuokila (1956, s. 105) mainitsee, että »suurimman puumäärän kiertoaika, jota on pidettävä minimikiertoaikana, on käenkaali-mustikkatyypissä 92 ja mustikkatyypissä 115 vuotta». Hän kuitenkin jatkaa, että mikäli suurimman keskimääräisen kasvun tavoittelusta voidaan hiukan tinkiä, voidaan kiertoaikaa lyhentää. Aiemmin selostettujen tulosten perusteella ei viimeksi mainittuja käsi tyksiä voida sanoa ehdottomasti virheellisiksi. Rajakannattavuus on kui tenkin noin pitkiä kiertoaikoja sovellettaessa niin alhainen, että niitä tuskin voidaan suositella yleisesti käytettäviksi. Kallion (1957) tuloksista on jo johdannossa mainittu. Suorittaes saan laskelmat 5 %:n mukaan on hän korkeimman maankoron kiertoajaksi käenkaali-mustikkatyypin kuusikossa saanut eri kehityssarjojen perusteella 45—65 v. ja vastaavasti todennut korkeimman metsänkoron kiertoajan hyvin pitkäksi. Ruotsissa on mm. Petterson (1951, s. 4) esittänyt uusiin kasvu taulukkoihin perustuvia laskelmia kiertoajan pituudesta. Puolukkatyyppiä lähinnä vastaavaksi voidaan katsoa boniteetti hlOO =24 m. Luontaisesti syntyneelle männikölle hän on saanut kiertoajaksi korkosadannesta 3 käyt täen Pohjois-Ruotsissa 114 v. ja Etelä-Ruotsissa 101 v. Edellä on kierto ajaksi puolukkatyypillä vastaavasti tullut n. 80 v. Lähinnä käenkaali mustikkatyypin kasvupaikkaa (h lOO =2B m) jotakuinkin vastaavassa vil jelykuusikossa Petterson on kiertoajaksi saanut 95 v., kun taas nyt on luontaisesti syntyneen kuusikon kohdalla tultu selvästi lyhempään, n. 70 v:n kiertoaikaan. Norjalaisia kuusikoita koskevat laskelmat, jotka on suoritettu 2.5—4.0 %:n korkokantaa käyttäen, näyttävät puolestaan viittaavan verraten lyhyisiin, n. 70 v:n kahden puolen vaihteleviin kierto aikoihin (J orge n s e n ja Svendsrud 1957; vrt. Ei d e ja Langsaeter 1941). On luonnollista, että eri tutkimuksissa saatujen tulosten kesken on tiettyjä eroavuuksia. Tämä koskee varsinkin eri maissa suoritettuja tutki muksia, koska mm. sellaisessa ensisijaisessa tekijässä kuin bonitointimene telmässä on eroavuuksia. Välittömimpiä syitä siihen, että tulokset niinkin paljon poikkeavat toisistaan kuin edellä on mainittu, näyttää olevan met sikön kehityssarjojen erilainen muoto. Ei voida varmasti sanoa, mitkä tulokset kyseisessä suhteessa ovat lähimpänä oikeita, mutta tässäkin yhtey dessä on korostettava jatkuvan tutkimuksen tarpeellisuutta. 33. Puuston hakkuuarvo ja puhdas tuotto Kiertoaikaa koskevat laskelmat, joiden tuloksia edellä on selostettu, tarjoavat lähtökohdan monien metsikön kasvatukseen liittyvien liiketalou 49.6 Kiertoaika ja sen määrittäminen 53 dellisten päätelmien teolle. Tämän yhteydessä joudutaan kuitenkin jättä mään pois sellainen tarkastelu, joka ei välittömästi liity tutkimuksen pää aiheeseen. Rahallisten laskelmien tuloksista käsitellään aiemmin puheena olleiden lisäksi ainoastaan puuston hakkuuarvon ja puhtaan tuoton kehitys eri kiertoaikoja sovellettaessa. Näitä valaisevat tulokset on kuviin 9 ja 10 laskettu keskimääräisistä kantohinnoista ja muutenkin niistä edellytyksistä Kuva 9. Puuston hakkuuarvo. Fig. 9. Stumpage value of the growing stock. lähtien, jotka esitettiin luvussa 31. Mäntyä ja kuusta koskevat laskelmat edellyttävät asteittaisia uudistushakkuita, rauduskoivua koskevat avo hakkuuta. Huomautettakoon vielä siitä, että tulokset perustuvat normaali metsäin koostamiseen. Kuva 9 osoittaa kasvatettavan puuston hakkuuarvon eri kiertoajoilla, metsätyypeillä ja puulajeilla. Ennen muuta voidaan kuvaa tarkasteltaessa panna merkille hakkuuarvon nopea lisääntyminen kiertoaikaa jatkettaessa. 54 Aarne Nyyssönen 49.0 Jo tämä kuva osaltaan selittää, miksi sellaisilla kiertoajan laskentatavoilla, jotka kiinnittävät huomiota tuotantoon sidotun pääoman suuruuteen aset tamalla tälle korkovaatimuksen, ei voida tulla kovin pitkiin kiertoaikoihin. Nimenomaan eri puulajien muodostamien metsien vertailua silmällä pitäen ovat kuitenkin mielenkiintoisempia ne tulokset, joita kuvan 10 perusteella voidaan saada puhtaasta tuotosta. Siitä on tässä tapauksessa Kuva 10. Vuotuinen puhdas tuotto, josta verot on vähennetty. Fig. 10. Annual net income; taxes deducted. tehty kaavamaisesti arvioitu sekä tulon että omaisuuden perusteella mak settavia veroja koskeva vähennys (vrt. s. 42), koska tulokset siten antanevat todellisuutta paremmin vastaavan käsityksen. Jo kuvasta voidaan nähdä, kuinka paljon kyseinen »puhdas tuotto» suurenee kiertoaikaa jatkettaessa. Niin ikään voidaan havaita selviä eroja eri metsätyyppien sekä eri puulajien kesken. Jotta tulokset tulisivat paremmin vertailukelpoisiksi ja samalla helpommin käsitettäviksi, esitetään seuraavassa asetelmassa »puhdas tuotto» edellyttämällä kiertoaika kaikissa tapauksissa lasketuksi korkosadannesta 3 käyttäen. Tosin tämä 3 %:n rajakannattavuuteen perustuva kiertoaika ei ole samanpituinen eri tapauksissa, mistä on seurauksena, etteivät »puh dasta tuottoa» koskevat luvut ole näinkään laskettuina keskenään verrat 49.6 Kiertoaika ja sen määrittäminen 55 tavia kaikissa tapauksissa. Mutta asetelman luvut lienevät sopivim pia kuvaamaan eri puulajien ja metsätyyppien keskinäisiä suhteita yleensä. Mäntyä ja kuusta koskevien suhdelukujen avulla voidaan saada käsitys eri metsätyyppien suhteellisista arvoista. Niitä voidaan verrata Ilvessalon kokonaan eri aineistoihin perustuviin tuloksiin, jotka kuvaavat metsätyyppien suhteellisia arvoja edellä olevan asetelman lukuja vastaavina sekä kasvun perusteella laskettuina (Tapion... 1956, s. 218, 227; vrt. myös Ilves salo 1939, s. 14). Vertailu käy päinsä seuraavan asetelman nojalla. Ilvessalon laskelmien perusteella eri metsätyypit siis poikkeavat toisistaan keskimäärin enemmän kuin nyt saatujen tulosten perusteella. Mikäli kuitenkin arviointi suoritetaan vain kasvun määrään nojaten, ovat metsätyyppien keskinäiset eroavuudet suhteellisesti pienempiä. Erityisen mielenkiintoisia ovat eri puulajeja koskevat tulokset. Ensiksi esitetystä asetelmasta voidaan havaita aluksi, että männyn ja kuusen kes ken ei ole olennaisia eroja. Kuusen kiertoaika mustikkatyypillä tosin on pitempi kuin männyn, mutta puhtaan tuoton suhdeluku on samassa luo kassa. Näin vähäisiä eroja ei voi tulkita merkitseviksi kyseisessä vertailussa, missä välttämättä on otettava huomioon mm. metsätyypin määritykseen liittyvät varaukset. Männikön ja kuusikon tuotos, kuusipaperipuun suh teellisen korkea ja kuusitukkipuun mäntyä vähän alhaisempi kantohinta näyttävät siis johtavan samansuuruiseen kokonaistulokseen. Hyvin silmäänpistävä on rauduskoivun tavattoman selvä poikkeaminen havupuista. Vastaavalla kasvupaikalla sen »puhdas tuotto» on vain run saasti 30 % kuusen tuotosta. Kun hieskoivikon tuotos on selvästi alhai sempi kuin rauduskoivikon tuotos (Koivisto 1957), jää koivu koko naisuudessaan vieläkin heikommaksi havupuihin verrattuna. Kiertoaika, v Rotation, years. Vuotuinen »puhdas tuotto» » Net income * annually mk/ha % Mänty — Pine MT 70 6 500 100 » » VT 80 4 640 71 » » CT 120 2 400 37 Kuusi — Spruce OMT .... 70 7 875 121 » » MT 85 6 400 98 Rauduskoivu — Birch OMT 57 2 450 38 OMT MT VT CT Nyyssönen . 120 100 70 35 Ilvessalo . 140 100 60 30 » (kasvun perusteella) . . . 115 100 80 50 56 Aarne Nyyssönen 49.0 Syitä koivun antamaan heikkoon tulokseen haettaessa on ensiksi muis tettava kuutiokasvussa esiintyvät eroavuudet. Keskimääräinen kasvu käenkaali-mustikkatyypillä on rauduskoivikossa esim. 57 v:n kiertoajalla 6.4 ja kuusikossa 70 v:n kiertoajalla 7.6 m3 /ha kuoretta (Vuokila 1956, s. 78; Koivisto mt., s. 106). Toiseksi on kiinnitettävä huomiota kantohintojen suhteisiin. Vaneri puuksi kelvollisesta koivusta maksettu hinta on, kun mittaustavan aiheut tama korjaus otetaan huomioon, samalla tasolla kuin havutukkipuun hinta keskimäärin ja ilmeisesti kuusitukkipuun hintaa korkeampi (vrt. ss. 38—39). Lisäksi on vielä huomattava, että mainittu hinta on laskettu keskikooltaan havupuita pienemmälle koivulle. Järeän puun hintojen eroista koivikon heikko tuotto siis ei johdu. Sen sijaan halkopuuna hinnoitetun koivun ja vastaavan havupuista valmistettavan ainespinotavaran hinnan kesken on hyvin selvät erot; havupuuhalkojen alhainen hintahan ei vertailussa paljon merkitse (vrt. s. 38). Kun tämän lisäksi otetaan huomioon, että käyttöpuun kokonais tuotoksesta esim. 60—80 v:n kiertoaikaa sovellettaessa hyvinkin 2/3 on jouduttu hinnoittamaan halkopuuna (vrt. taulukkoa 5 s. 87), käy koivikon alhainen »puhdas tuotto» ymmärrettäväksi. Jotta koivun kasvatusta myös puhtaina metsikköinä kannattaisi liike taloudellisessa mielessä vakavasti harkita, olisi nimenomaan koivupienpuun hinnan voimakkaasti noustava. Mutta ellei pikaisesti näin käy, on edellä esitetyistä tuloksista vedettävä asianmukaiset johtopäätökset. Viitatta koon tässä vain nykyiseen verotusjärjestelmään, joka kunkin metsälön puitteissa ottaa huomioon vain jakaantumisen metsätyyppeihin, mutta ei esim. eri puulajien osuuksia. Kuitenkin puulaji on ilmeisesti erinomaisen tärkeä tekijä mm. silloin, kun kysymys on toisaalta koivusta ja toisaalta havupuista. Niin kuin edellä on havaittu, on rauduskoivikon »puhdas tuotto» käenkaali-mustikkatyypillä samaa tasoa kuin männikön »puhdas tuotto» kanervatyypillä. 34. Eri puutavaralajien tuotoksen riippuvuus kiertoajasta Kiertoajan pituutta edellä tarkasteltaessa on lähtökohtana käytetty ensi sijassa eri puutavaralajien keskimääräisiä kantohintoja, mutta sen lisäksi on kiinnitetty huomiota suuntaan tai toiseen kärjistettyihin hinta suhteisiin. Tällä tavalla voitaneen aiemmin esitetyistä tuloksista saada ohjetta määritettäessä kiertoaika erilaisissa olosuhteissa, erilaisten hinta suhteiden vallitessa. Ratkaisua tehtäessä on vain riittävän paljon pohdit tava sitä, millaisiksi hinnat näyttäisivät pitkällä tähtäimellä muodostuvan kulloinkin esillä olevassa tapauksessa. Tämän yhteydessä herää kysymys: missä määrin pysyviä ovat esim. tukkipuun ja paperipuun hintasuhteet? Kiertoaika ja sea määrittäminen 57 49.6 8 Voidaanko siis niin kauas tähtäävässä ratkaisussa kuin kiertoajan määrit tämisessä edellyttää ensinkään saavutettavan kyllin luotettavia tuloksia? Näihin kysymyksiin ei tässä yritetä hakea vastausta. Viitattakoon vain siihen aiempaan (vrt. s. 49) toteamukseen, että eri puutavaralajien hinta suhteet näyttäisivät olevan pääpiirteissään verraten pysyviä ja tarjonnevat niin ollen edellytyksiä kestäville ratkaisuille. Kuitenkin on tarpeen tarkas tella seuraavassa erästä sellaista tekijää, joka saattaa muuttaa kantohinto jen suhteet, mistä taas seurauksena voi olla toisenlainen tulos kuin mitä alunperin on ajateltu. Niiden tekijäin joukossa, jotka määräävät, millaisiksi eri puutavara lajien kantohintojen suhteet muodostuvat, edustaa näiden puutavaralajien käytön ja kysynnän laajuus olennaista osaa. Käytössä esiintyy vuodesta toiseen tiettyä vaihtelua, mutta ei suinkaan rajattomasti. Mikäli esim. tukkipuun ja paperipuun käytön suhde jonakin ajanjaksona on 2:1, ei voida yleensä ajatella, että suhde muuttuisi seuraavana jaksona aivan toiseksi. Oletetaan nyt, että kiertoajan määrittäminen perustetaan niihin kanto hintoihin, joita eri puutavaralajeista on keskimäärin maksettu silloin, kun tukki- ja paperipuuta on ostettu äsken mainitussa suhteessa. Oletetaan edelleen, että näin suoritetut laskelmat osoittavat edullisimmaksi kiertoajan, joka toteutettuna antaisi tukki- ja paperipuuta yhtä paljon, siis suhteessa 1:1. Vielä oletetaan, että tähän kiertoaikaan ryhdytään yleisesti siirty mään ja sitä noudattamaan. Pysyvätkö suunnilleen samat hintasuhteet yhä voimassa, ja onko siis kiertoajan laskennassa päädytty tarkoituksen mukaiseen ratkaisuun? Vastaus on todennäköisesti kielteinen. Suhteellisen runsas paperipuun tuotos ja vastaavasti niukka tukkipuun tuotos saattaisivat muuttaa hintasuhteet siinä määrin järeän puun hyväksi, että olisi edullisempaa pyrkiä jälleen pitempään kiertoaikaan (esim. Streyffert 1938, s. 12; Davis 1954, s. 242). Kyseisessä mielessä on kuitenkin tehtävä ero eri laisten, esim. eri maissa vallitsevien olosuhteiden kesken. Mikäli kysymyk sessä on niukkametsäinen maa, missä järeästä puusta tahtoo esiintyä puu tetta ja tuontimahdollisuudet ulkomailta ovat huonot, on ratkaisu tehtävä enemmän tai vähemmän teknillisen kiertoajan periaatetta käyttäen. Sen sijaan sellaisessa maassa kuin Suomessa näyttäisi laskelmat voitavan suo rittaa vapaammin; voidaan ehkä ajatella, että on mahdollista tuottaa run saastikin tiettyjä edullisia puutavaralajeja ja viedä niistä saadut tuotteet ulkomaille. On kuitenkin ilmeistä, ettei Suomessakaan voida eri puutavara lajien tuotosten suhteita mielin määrin muutella hintasuhteiden järkky mättä suuntaan tai toiseen. On muistettava olemassa olevien metsäteolli suuslaitosten kapasiteetti, tiettyihin määriinsä rajoittuvat vientimahdolli suudet jne. 58 Aarne Nyyssönen 49.0 Edellä esitetystä seuraa, että on aiheellista kiinnittää huomiota siihen, millaiseksi muodostuu tärkeimpien puutavaralajien, tukkipuun ja aines pinotavaran, tuotosten suhde eri pituisia kiertoaikoja käytettäessä. Sen rinnalle on asetettava puun viimeaikainen käyttö Suomessa ja tehtävä päätelmät siitä, mikä tulisi yleisesti noudatettavan kiertoajan olla ko. näkökannalta. Kuva 11. Tukkipuun (mittayksikkö j 3) ja ainespinotavaran (p-m 3) tuotosten suhde. Fig. 11. Ratio of the yield of saw-timber (unit of measurement cu. ft.) to pulp-wood (cu. m. piled). Kuvasta 11 nähdään, mikä on tukkipuun ja ainespinotavaran tuotosten suhde männiköissä ja kuusikoissa. Tukkipuun suhteellisen määrän havai taan kasvavan hyvin nopeasti kiertoajan jatkuessa. Samaan kuvaan on viimeaikaista käyttöä edustamaan asetettu v:n 1951 tulos, joka prof. V. Pöntyseltä on saatu käytettäväksi. On tyydyttävä tähän yhden vuoden tilannetta koskevaan ennakkotietoon, koska varsinaiset 111 puun käyttötutkimuksen tulokset eivät ole tätä kirjoitettaessa valmistuneet. Mainittu vuosi oli korkeasuhdanteen vuotena jossain määrin poikkeukselli nen, mutta se kuitenkin soveltunee kuvaamaan nyt ko. tuotosten suhdetta. Kiertoaika ja sen määrittäminen 59 49.6 Tukkipuun käyttö kuutiojalkoina oli v. 1951 n. 23-kertainen verrattuna ainespinotavaran käyttöön pinokuutiometreinä. Mainittakoon, että esim. v. 1938 järeän puun käyttö oli suhteellisesti suurempi (vrt. Osa ra, Pöntynen ja Erkkilä 1948), joten saha- ja selluloosateollisuuden tuotantojen suhde on muuttunut viimeksi mainitun hyväksi. Mikäli järeää puuta pyritään kasvattamaan v:n 1951 käytön osoittama suhteellinen määrä, muodostuvat keskimääräiset kiertoajat siis vähintään seuraaviksi. Mänty MT ja kuusi OMT n. 85 v. » VT » » MT » 95 » » CT » 130 » Nämä kiertoajat ovat 10—15 v. pitempiä kuin aiemmin usein mainitut 3 %:n rajakannattavuuden kiertoajat, joita käytettäessä ko. tukkipuun ja ainespinotavaran tuotosten suhde on 15—17-kertainen. Missään tapauksessa ei nyt esitettyä tärkeimpien puutavaralajien tuo tosten suhdetta voida kuitenkaan pitää sitovana kiertoajan määrittäjänä. Aiemmin sanotun lisäksi on muistettava, että kyseisessä mielessä ovat muutokset täysin mahdollisia, mitä osoittaa mm. v:sta 1938 v:een 1951 tapahtunut muutos. On myös mahdollista, että tietyillä kasvatustoimen piteillä voidaan lyhyehkönäkin kiertoaikana kasvattaa suhteellisen run saasti tukkipuuta, vaikkakaan tässä suhteessa ei liene syytä olla liian optimistisia. Edelleen on syytä muistaa tietty siirtymävaihe (vrt. Dickson 1956, s. 95) ja tietenkin se, että erilaiset metsätalouden har joittajat voivat poiketa keskimääräisten kiertoaikojen noudattamisesta. Kaiken kaikkiaan siis eri puutavaralajien tuotosten suhteesta ei saada täsmällistä ohjetta keskimääräisten kiertoaikojen määrittämisessä, mutta yleiseksi taustaksi on syytä kiinnittää huomiota mainittuun kysymykseen. 35. Nykypuusto ja tavoitepuusto Suomen eteläpuoliskossa Metsikön kehitystä kuvaavien taulukoiden 3—5 (ss. 82—87) perusteella voidaan suorittaa laskelmia mm. siitä, millaisiksi tavöitepuuston kuutio määrä, järeyssuhteet ja kuutiokasvu muodostuvat eri pituisia kiertoaikoja käytettäessä. Näitä kysymyksiä valaistaan kuvien 12—14 avulla. Mutta tällöin tarjoutuu tilaisuus tehdä päätelmiä myös siitä, millaiselta nyky puusto maan eteläpuoliskossa näyttää nyt saatujen tulosten valossa. Tämä merkitsee samalla eräänlaista ajatuskoetta ko. alueen metsien tavoite puustosta vuosikymmenien takaisessa tulevaisuudessa. Niin kuin tiedetään, on Ilvessalo (1956, ss. 173—193) hahmotellut 111 valtakunnan met Aarne Nyyssönen 60 49.0 sien inventoinnin perusteella puuston kehityksen lähiaikana, ensi 20-vuotis kautena, tuottohakkuulaskelmaa apuna käyttäen. Kun siinä on otettu huomioon monia eri tekijöitä, mm. nykypuusto ja sen tila, on päädytty pitämään tarkoituksenmukaisena puuston määrän lisäämistä mainittuna kautena maan eteläpuoliskossa vuosien 1951—53 tasosta 10.7 %:lla. Keski määräisenä kiertoaikana laskelmassa on ollut 80 v., jota vastaan nyt suori tetun tutkimuksen tulokset eivät aiheuta mitään huomauttamista. Edel leen on pyrkimyksenä ollut tuottohakkuulaskelman periaatteiden mukai sesti tasainen ikäluokkien jakaantuminen, mitä silmällä pitäen on ensi Kuva 12. Puuston kuutiomäärä (kuorineen). Fig. 12. Volume of the growing stock (incl. bark). 20-vuotiskautena ajateltu uudistettavaksi 25 % pinta-alasta. Näiden samo jen edellytysten nojalla voidaan nyt koettaa muodostaa käsitys vielä kau kaisemmasta tavoitteesta ja samalla tarkastella nykypuustoa. Puuston keskikuutiomäärä eri kiertoaikoja sovellettaessa nähdään kuvasta 12. Nousu kiertoajan jatkuessa on verraten voimakasta, vaikka ei läheskään yhtä tuntuvaa kuin puuston hakkuuarvon nousu (vrt. kuva 9 s. 53). Kuvaan on merkitty myös maan eteläpuoliskon kasvullisen metsä maan keskikuutiomäärä, 94 m3/ha, vuosina 1951—53 (Ilvessalo 1956, s. 72). Vastaavia keskikuutiomääriä eri metsätyypeillä ei tässä suuripiirtei sessä vertailussa esitetä. Kun kasvullisen metsämaan keskihyvyys on 49. G Kiertoaika ja sen määrittäminen 61 mustikka- ja puolukkatyyppien välimailla, näyttäisi nykypuusto (vv:n 1951—53 puusto) olevan 80 v:n kiertoaikaa silmällä pitäen runsaasti 90 % tasaista ikäluokkien jakaantumista edellyttävästä puustosta. Tärkeä puuston järeyssuhteiden kuvaaja on tukkipuuston määrä, sillä tämä antaa käsityksen siitä puuston osasta, joka usein muodostuu kriitilli seksi kiertoajan laskennassa. Kuvasta 13 havaitaan tukkipuuston lisään- Kuva 13. Tukkipuuston määrä. Fig. 13. Volume of saw timber. tyvän kiertoajan pidetessä erittäin nopeasti. Toisaalta mänty MT:llä ja kuusi OMT:llä sekä toisaalta mänty VT:llä ja kuusi MT:llä ovat keskenään hyvin samankaltaisia. Maan eteläpuoliskon kasvullisella metsämaalla tukki puustoa on ehkä yli 10 % runsaammin kuin 80 v:n kiertoaika edellyttää (vrt. Ilvessalo mt., s. 107). 62 Aarne Nyyssönen 49.6 Läpimittasuhteita voidaan kuvata myös tarkastelemalla puuston kuutio määrän jakaantumista rinnantasalta mitattuihin läpimittaluokkiin. Seu raava asetelma esittää männyn puolukkatyypillä muodostamaa normaali metsää 85 v:n kiertoajalla (vrt. Nyyssönen 1954, s. 138) ja kaikkea puustoa koko metsämaalla maan eteläpuoliskossa (Ilvessalo mt., s. 92). Myös tästä asetelmasta nähdään nykymetsien verraten edulliset järeys suhteet. Vain mäntyyn rajoituttaessa ne näyttäisivät vielä edullisemmilta (mt., s. 94). Kuvasta 14 nähdään vihdoin keskimääräinen kuutiokasvu. Ensiksi voi daan todeta, että se on merkittävän samanlainen kiertoajan pituudesta riippumatta (vrt. Lihtonen 1943, s. 154); keskimääräinen kasvu on siis jo tältä kannalta epävarma kiertoajan osoittaja. Toiseksi havaitaan, että vertailu nykypuuston keskikasvuun maan eteläpuoliskon kasvullisella metsämaalla tuo näkyviin edellä tarkastelluista suhteista hyvin selvästi poikkeavan piirteen. Nykypuuston keskikasvu nimittäin on vain 60—65 % siitä, mitä mustikka- ja puolukkatyyppien keskimäärä tasaisen ikäraken teen puitteissa ja 80 v:n kiertoaikaa sovellettaessa edellyttää. Aiemmin todettiin, että puuston kuutiomäärä on vastaavasti hyvinkin 90 % ja tukki puuston määrä runsaasti 110 %. Kuva 14. Puuston keskimääräinen kuutiokasvu (kuoretta). Fig. 14. Mean annual growth in volume (excl. hark). < 10 10—20 20—30 30 + cm Mänty VT; kiertoaika 85 v.: 14.5 54.5 29.7 1.8 % Vv. 1951 —53 koko metsämaa: . . 12.5 42.9 37.5 7.1 » 49.0 Kiertoaika ja sen. määrittäminen 63 Nyt voidaan sanoa, että tämänkaltaiset vertailut eivät ole kovinkaan todellisuuspohjaisia, sillä nyt suoritetussa tutkimuksessa laskelmien pohjana oleva aineisto on kerätty vertailuun kelpaamattomalla tavalla. Tämän kirjoittaja on itsekin kiinnittänyt huomiota siihen, että subjektiivisesti valikoituun aineistoon perustuvat tulokset eivät yleensä sellaisinaan sovellu käytettäviksi laajojen alueiden keskimäärinä (vrt. Nyyssönen 1954, s. 95; 1957). Ilmeisesti näin saataisiin tavoitteet aivan liian korkeiksi. Kirjoittaja on siten valmis myöntämään, että nykypuuston kasvu maan eteläpuoliskon nykyisillä kasvullisilla metsämailla on todennäköisesti enem män kuin 60—65 % järkevänä pidettävästä kaukaisestakin tavoitteesta. Toisaalta ei kuitenkaan ole selvitetty esim. kysymystä, olisiko kenties eräissä tapauksissa taloudellisesti edullista kasvattaa kahta jaksoa jonkin aikaa, millä seikalla olisi suuri vaikutus tavoitepuuston hahmottelun kan nalta. Näin siis vertailussa on varauduttava eräiden tuntemattomien teki jäin mukanaoloon. Viimeksi esitetyt näkökohdat eivät kuitenkaan tee tyhjäksi aiemmin esitetyistä sadannesluvuista ilmi käynyttä tosiasiaa, että nykypuuston määrän ja kasvun suhde on ilmeisesti verraten kaukana parhaasta mahdol lisesta. Määrältään samalla puustolla olisi varmaan saavutettavissa huo mattavasti suurempi kasvu, tai sama kasvu olisi mahdollista saavuttaa vähemmällä puustolla. Yhtenä edellytyksenä korjauksen aikaansaamiseksi on nykymetsien ikärakenteen saattaminen tasaisemmaksi (vrt. Ilves salo 1956, ss. 64—68, s. 160), siis nuorien ja suhteellisen nopeakasvuisten metsien osuuden lisääminen. Esitetyt vertailut saattavat antaa tukea myös päätelmille, ettei vas taisten metsäpoliittisten pyrkimysten yleisenä kohteena nykyisillä maan eteläpuoliskon kasvullisilla metsämailla tarvitse olla puuston keskikuutio määrän tai varsinkaan järeyden lisääminen, vaan huolehtiminen siitä, että jo karttunut puusto saadaan oikein suoritettavilla hakkuilla ikä- ym. rakenteeltaan tarkoitustansa paremmin vastaavaksi. 4. Näkökohtia tutkimustuloksista ja niiden soveltamisesta Kiertoaikaa koskevia ongelmia on tässä tutkimuksessa tarkasteltu normaalimetsän koostamiseen nojaten. Niin ollen näyttää siltä, että on voitu taittaa kärki seuraavalta arvostelulta, johon usein on oltu taipuvaisia kiertoaikalaskelmien kohdalla: ne perustuvat yhteen metsikköön ja pitkä aikaiseen koronkorkolaskuun, joten niiden täytyy jäädä todellisuudelle vieraiksi. Nythän on tarkasteltu koko metsää ja korkoa korolle ei ole tar vinnut laskea. Toiselta puolen voidaan huomauttaa, että normaalimetsän avulla saa vutettu etu on tietyssä mielessä vain näennäinen. On nimittäin jo käynyt ilmi (vrt. ss. 20—23), että saavutetut tulokset vastaavat suurin piirtein niitä tuloksia, jotka saadaan laskettaessa vastaava korkeimman maankoron kiertoaika. Laskelmien suorittaminen siten kuin nyt on tehty tarjoaa siis ensi sijassa ehkä vain laskentateknillisiä etuja ja helpottaa tulosten havain nollista esittämistä. Voidaan lisäksi väittää, että käsittelyssä ei ole otettu huomioon läheskään kaikkia asiaan vaikuttavia tekijöitä, vaan monita hoista ongelmaa on useissa kohdin liiaksi kaavamaistettu ja yksinkertaistettu. On myönnettävä, että suoritettuihin laskelmiin liittyy juuri mainitussa mielessä useita epävarmuutta aiheuttavia tekijöitä, joista monia tosin on jo aiemmin käsitelty. Niinpä metsikön kehitystä koskevia lukusarjoja kiertoaikalaskelmissa käytettäessä tavallaan edellytetään, että kasvatet taessa useita puusukupolvia peräkkäin samalla kasvupaikalla nämä kehit tyvät kuten nyt käytetty aineisto osoittaa. Esim. kuusen kohdalla tämä ei kuitenkaan ole varmaa. Ja edelleen: aineistoon kuuluneet metsiköt tus kin ovat yleensä syntyneet asteittaisten uudistushakkuiden seurauksena, kuten koostetuissa kehityssarjoissa oletetaan. Kehityssarjat eivät ehkä myöskään perustu kyllin kauan hoidettuihin metsikköihin. Ei ole ollut tarjolla määrältään erilaiseen puustoon perustuvia kehityssarjoja, joten ei ole voitu selvittää harvennusasteen ja kiertoajan keskinäistä sidonnaisuutta. Yleiskustannusten käsittely on ollut hyvin kaavamaista. Hakkuuvaikeus tekijät on sivuutettu. Ja niin edelleen. Laskelmiin ja niiden tuloksiin nähden voidaan siis tehdä monta huo mautusta. Mutta niiden kohdalla on paikallaan tehdä myös eräitä vasta toteamuksia. Ei voida välttää sitä, että metsätalouden pitkäjännitteisyys, eri suuntiin vaikuttavien tekijäin komplisoitu rakenne ja käytännön moni 49.6 Kiertoaika ja sen määrittäminen 65 9 576 —57 naiset tarpeet tekevät laskelmien suorittamisen tyydyttävällä tavalla vai keaksi. Jotta ongelmia voitaisiin edes jotenkuten hallita, on niitä pakko yksinkertaistaa. Tällaista menettelyä perustellessaan esim. Vaux (1954, ss. 39—40) lähtee siitä, että tehtäviin ratkaisuihin vaikuttavat tavattoman monet biologiset ja taloudelliset tekijät, joista eräiden seuraukset ovat joko epäselviä tai epävarmasti ennustettavissa. Ainoaksi keinoksi jää siis ongel man yksinkertaistaminen, ts. analysoitaviksi valitaan tärkeimmiltä näyt tävät tekijät. Kun tarkastellaan tutkimuksessa saatuja tuloksia yleensä niiden käy tännöllisen soveltamisen kannalta, havaitaan niissä varsin tuntuvia rajoi tuksia. On tosin saatu ohjetta kulloinkin vallitsevilla edellytyksillä edulli simmista kiertoaj oista, mutta ei liioin viitteitä siitä, miten olisi siirryttävä noudattamaan noita edullisimpia kiertoaikoja todellisissa, ehkä hyvinkin paljon normaalimetsistä poikkeavissa metsissä. Kuitenkin olisi tärkeää tietää, miten saadaan suurin mahdollinen tuotto usein pitkäksi muodostu vassa siirtymävaiheessa. Taloudellisissa laskelmissa nykyisyys ja lähitule vaisuus painavat aina erittäin paljon. Kaukaisten tavoitteiden lisäksi olisi niin ollen tarpeellista selvittää, miten noihin tavoitteisiin siirrytään. Siinä mielessä olisi mm. tunnettava, minkäkaltaiset metsiköt olisi ensiksi uusittava. Tärkeäksi tutkimustehtä väksi tulee siten suhteellisen hakkuukypsyyden arvioiminen. Laskenta menetelmien kannalta siirrytään tällöin uudentyyppisiin ratkaisuihin, mistä hyvän esimerkin tarjoaa jorgensenin ja Seipin (1954) suorit tama tutkimus; jo kauan tunnettuna keinona tällaisissa selvittelyissä on ns. näyttäjäprosentin käyttö (esim. Abe t z 1929, ss. 296—297). Tämän kaltaisiin laskelmiin olisi vastaisuudessa kohdistettava suurta huomiota. Kuitenkaan eivät pelkät kiertoaikaa tai suhteellista hakkuukypsyyttä koskevat laskelmat parhaitenkaan suoritettuina ole riittäviä. Niiden lisäksi on kiinnitettävä huomiota eräisiin muihin asiaan vaikuttaviin näkö kohtiin. Yhtenä esimerkkinä niistä on tietyn puuston säilyttäminen kriisi aikojen varalle, mikä tekee talouden perustan vakavammaksi ja mihin ainakin eräissä olosuhteissa on huomiota kiinnitettävä (vrt. esim. Blanckmeister 1957). Tässä tutkimuksessa on voitu kaiken kaikkiaan havaita, että kierto aikaa koskevat ongelmat ovat erittäin monitahoisia ja niihin liittyy useita vaikeasti arvioitavia tekijöitä. Mutta siitä huolimatta, ettei laskelmilla ja eri näkökohdat huomioon ottavalla harkinnalla voida ehdottomasti taata oikeaa ratkaisua kaikissa tapauksissa, tällaista menettelyä ei ole kaihdet tava. Siinä mielessä on tämä tutkimus tehty. Sen konkreettisimmaksi tehtäväksi on ehkä muodostunut huomion kiinnittäminen erilaisten tekijäin painoon, jotta metsätalouden harjoittajalla olisi käytettävissään tarpeel lisia aineksia yksilöllisten ratkaisujensa teolle. 5. Loppukatsaus Tavoitepuuston määrän ja koostumuksen kannalta on tasaikäisraken teisten metsiköiden kasvatukseen perustuvassa metsätaloudessa tärkeä teh tävä seuraavilla kahdella tekijällä: harvennusasteella ja kiertoajalla. Vii meksi mainitulla tarkoitetaan peräkkäisiä puusukupolvia kasvatettaessa yhteen kiertoon uudistamisesta uudistamiseen kuluvaa vuosimäärää. Tavallisesti määritetään esim. metsälölle vain yksi keskimääräinen kierto aika, joka muodostaa tarvittavan rungon metsätalouden suunnittelussa. Kiertoaikaa määritettäessä voidaan lähteä eri näkökannoilta. Sen mukaisesti on jo vanhastaan ollut tapana erottaa eri periaatteisiin nojaavia kiertoaikoja. Nyt suoritetussa tutkimuksessa on lähtökohdaksi otettu metsätalouden harjoittajan liiketaloudellinen arviointi. Tällöin on kasva tettavan puuston arvon lisääminen tavallaan luettu tietyn korkosadannek sen perusteella määritettäväksi kustannukseksi. Koostamalla sarja nor maalimetsiä on voitu selvittää, mikä on kiertoaikaa esim. 10 v. jatkettaessa saatavan tuoton lisäyksen, ns. rajatuoton, sadannessuhde vastaavaan puus ton hakkuuarvon lisäykseen. Mainittua suhdetta on tässä tutkimuksessa sanottu rajakannattavuudeksi. Metsätalouden harjoittajan yksilöllisen korkosadanneksen perusteella, joka saattaa vaihdella o:sta pitkäaikaisten sijoitusten käypään sadannekseen saakka, voidaan nyt arvioida, kuinka pitkäksi kiertoaika kulloinkin kannattaa jatkaa. Rajakannattavuuteen perustuva kiertoaika on yleensä likimain sama kuin vastaavaa korkosadannesta käyttäen ja muuten vastaavin edellytyksin laskettu korkeimman maankoron kiertoaika. Korkeimman metsänkoron kiertoaika vastaa sellaista nyt kysymyksessä olevalla periaatteella laskettua kiertoaikaa, missä rajakannattavuus = 0. Rajakannattavuutta koskevia laskelmia on tässä tutkimuksessa suori tettu pääasiallisesti niiden toistuneilla harvennushakkuilla käsiteltyjen metsiköiden kehitystä Etelä-Suomessa selvittävien tutkimusten nojalla, joita Metsäntutkimuslaitoksessa on viime vuosina valmistunut. Kuitenkin mitattiin lisäaineistoa männiköistä ja kuusikoista, jotta olisi voitu hahmo tella asteittaisten uudistushakkuiden edellyttämä metsikön kehitys eri tapauksissa. Kyseisen tehtävän yhteydessä saatiin käsitystä mm. kuutio määrän ja kuutiokasvun keskinäisestä riippuvuudesta hoidetuissa metsiköissä. 49.6 Kiertoaika ja sen määrittäminen 67 Eri puutavaralajien keskimääräiset kantohinnat perustettiin verokuutio metrin hinnoitteluaineistoihin. Sen lisäksi suoritettiin mäntyä ja kuusta koskevia laskelmia sellaisten äärimmäisten hintasuhteiden nojalla, jotka käytännöllisessä metsätaloudessa ovat yleensä ajateltavissa. Myös kustan nusten arviointi perustui metsäverotusta koskeviin tietoihin sekä pelkkään harkintaan. Tutkimuksen keskeisimmät tulokset on esitetty sellaisten piir rosten avulla, joissa vaaka-akselilla on kiertoaika ja pystyakselilla raja kannattavuus. Perustettaessa eri metsätyyppien vertailut esim. 3 %:n rajakannatta vuuden osoittamiin tuloksiin havaitaan, että keskinäisiä eroavuuksia kierto ajan pituudessa kuvaava vuosimäärä on keskimäärin 10—15 käenkaali mustikkatyypistä mustikkatyyppiin samoin kuin siitä puolukkatyyppiin siirryttäessä, kun taas tämän ja kanervatyypin eroavuus näyttäisi olevan n. 40 v. Hyvillä kasvupaikoilla optimikiertoaika on täsmällisemmin las kettavissa kuin huonoilla. Eri puulajien tarkastelu osoittaa, että luontaisesti syntyneille kuusikoille käytettävä kiertoaika on mustikkatyypillä likimain 15 v. pitempi kuin männiköille käytettävä lähdettäessä samoista edellytyksistä. Käenkaali mustikkatyypillä kuusikoiden kiertoaika näyttää samoin olevan lähes 15 v. pitempi kuin rauduskoivikoiden. Männiköiden ja rauduskoivikoiden kesken ei mustikkatyypillä liene mainittavia eroavuuksia. Koivulle ei kuitenkaan voida yleensä käyttää pitkiä, esim. yli 80 vuoden kiertoaikoja. Korkosadannes on kiertoaikalaskelmissa merkitsevä tekijä. Sen piene tessä kiertoaika jatkuu melko voimakkaasti, huonoilla kasvupaikoilla enem män kuin hyvillä. Kantohintojen nousu tai lasku, mikäli se kohdistuu yhtäläisenä eri puutavaralajeihin, ei merkitse kiertoaikaan tuntuvaa muutosta. Sen sijaan eri puutavaralajien hintasuhteiden muutoksilla on suuri merkitys. Hintojen muuttuessa järeän puun hyväksi kiertoaika jatkuu, ja päinvastoin. Koska siis ensi sijassa vain verraten vähän vaihtelevilla puutavaralajien hinta suhteilla on vaikutusta kiertoaikaan, on tällä tosiasialla kiertoaikalaskelmien käyttökelpoisuuden kannalta tärkeä merkitys. Noudatettavasta kiertoajasta riippumattomilla kustannuksilla ei ole merkitystä kiertoajan laskennassa. Niitä ovat Suomen oloissa mm. verot. Sen sijaan esim. tiettyihin metsikön kehityksen vaiheisiin, kuten uudista miseen, liittyvien kustannusten nousu merkitsee tavallisesti kiertoajan jatkumista, joskaan ei yleensä tuntuvasti. Suomen eteläpuoliskon kasvullisia metsämaita koskevissa laskelmissa usein käytetty 80 vuoden keskimääräinen kiertoaika vastaa n. 3 %:n raja kannattavuuteen perustuvaa kiertoaikaa. 68 Aarne Nyyssönen 49.6 Eri puulajien eri metsätyypeillä muodostamien metsien vertaamiseksi laskettiin myös puhdas tuotto, josta tehtiin veroja koskeva vähennys. Männyn ja kuusen kesken ei tällöin voitu todeta mainittavia eroavuuksia, mutta rauduskoivu jää hyvin selvästi jälkeen havupuista, sillä samoin edellytyksin käenkaali-mustikkatyypin rauduskoivu on tasoissa kanerva tyypin männyn kanssa. Rahallisten laskelmien lisäksi on tutkimuksessa tarkasteltu, millaiseksi tukkipuun ja ainespinotavaran tuotosten suhde muodostuu eri kiertoaikoja noudatettaessa. Vertaamalla sitä viimeaikaiseen käyttöön saadaan taustaa kiertoaikaa koskevan ongelman arvioimiselle laajoissa puitteissa. Koostet tujen normaalimetsien perusteella on myös mahdollista saada viitteitä maan eteläpuoliskon metsien tavoitepuustosta pitkällä tähtäimellä ja sil mällä pitäen tasaista ikärakennetta. Tässä mielessä näyttäisi nykypuusto kokonaismäärältään ja läpimittasuhteiltaan verraten edulliselta, mutta yhtenä edellytyksenä puuston ja sen kasvun epäedullisen suhteen korjaa miseksi on ikärakenteen saattaminen tasaisemmaksi. Suoritetussa tutkimuksessa on saatu ohjetta kulloinkin vallitsevilla edellytyksillä edullisimmista kiertoaj oista. Samalla on kiinnitetty huo miota niihin aineksiin, joiden perusteella kiertoaikaa koskevat ratkaisut joudutaan tekemään. Sen johdosta että taloudellisissa laskelmissa nykyi syydellä ja lähitulevaisuudella on aina suuri paino, olisi saavutettujen tulosten soveltamista ajatellen selvitettävä, miten nykymetsistä voidaan siirtyä em. tavalla edullisiksi todettuihin tavoitteisiin. Tärkeäksi tutkimus tehtäväksi tulee tällöin erilaisten metsiköiden suhteellisen hakkuukypsyy den arviointi. Vastaisten tutkimusten tarvetta on niin ollen erityisesti korostettava nyt kysymyksessä olevalla, usein suuria taloudellisia arvoja koskevalla tutkimusalalla. Kirjallisuutta Abe t z. 1929. Gedanken zu Theorie und Praxis der forstliehen Rentabilitätslehre. Allgem. Forst- und Jagdzeitung, ss. 287—298. Aro, Paavo. 1935. Tutkimuksia rinnankorkeus- ja katkaisuläpimitan vaikutuk sesta käyttöpuun ja hakkuutähteiden määrään. Referat: Untersuchungen über den Einfluss des Brusthöhen- und Minimaldurchmessers auf die Menge des Gebrauchsholzes und der Hiebsreste. MTJ 20. Blanckmeister, J. 1957. Welche Auswirkungen hat die Verkürzung der gegenwärtig gebräuchlichen Produktionszeiträume auf den Zuwachs, die Vorrats- und Sortimentsstruktur sowie die waldbaulichen Zielsetzungen? Archiv für Forstwesen, ss. 261—284. Bond, W. E. 1952. Ks. W. A. Duerr ja W. E. Bond. Cajander (Kalela), Erkki K. 1933. Tutkimuksia Etelä-Suomen viljelys kuusikoiden kehityksestä. Referat: Untersuchungen über die Entwicklung der Kulturfichtenbestände in Süd-Finnland. MTJ 19. Chapman, Herman H. ja Meyer, Walter H. 1947. Forest valuation, with special emphasis on basic economic principles. New York. Davis, Kenneth P. 1954. American forest management. New York. Dickson, Harald. 1953. Forest rotation A contribution to the theory of the optimum investment period. Weltwirtschaftliches Archiv, Band 70, ss. 205—236. —»— 1956. Ekonomiska principer bakom svensk skogsv&rdslagstiftning. Stock holm. Dieterich, V. 1941. Forstliche Betriebswirtschaftslehre. Dritter Band. Erfolgs rechnung Zielsetzung. Berlin. —»— 1950. Forstliche Betriebswirtschaftslehre. Erster Band. Die wissenschaftliche Grundlegung. Dritte, neubearbeitete Auflage. Berlin und Hamburg. Duerr, W. A. ja Bond, W. E. 1952. Optimum stocking of a selection forest. Journal of Forestry, Vol. 50, ss. 12—16. Duerr, W. A. ja Vau x, Henry J. 1953. Research in the economics of forestry. Washington, D.C. Eide, Erling ja Langsaeter, A. 1941. Produksjonundersokelser i gran skog. Produktionsuntersuchungen von Fichtenwald. Medd. fra d. norske Skogsforsoksves. VII. Endres, Max. 1911. Lehrbuch der Wald Wertrechnung und Forststatik. 2. Auf lage. Berlin. Erkkilä, E. E. 1948. Ks. N. A. Osa r a, V. PöntynenjaE. E. Erkkilä. Forest terminology. 1950. Society of American Foresters. Washington, D.C. Gross, L. S. 1950. Timber management plans on the national forests. U.S. Department of Agriculture, Forest Service. Gren, A. Howard. 1943. Skovbrugets driftsokonomi I: Skovbrugets teoretiske driftsokonomi. Kobenhavn. 70 Aarne Nyyssönen 49.6 Guttenberg, Sam. 1950. The rate of interest in forest management. Journal of Forestry, Vol. 48, ss. 3—7. Harve, Paavo. 1940. Puutavaran kantohinnat 5-vuotiskautena 1934—1939. MA, ss. 67—74. Heib e r g, S. O. 1942. Cutting based upon economic increment. Journal of Forestry, Vol. 40, ss. 645—651. Heikkilä, T. 1930. Kiertoaika. Maa ja Metsä. Metsätalous 111, ss. 764—778. Porvoo. Hermansen, Niels K. 1950. Ks. Frits Jorgensen ja Niels K. Hermansen. —»— 1953 a. Omdriftsbestemmelsens dynamik. Dansk Skovfor. Tidsskr., ss. 303—342. —»— 1953 b. Omdriftsbestemmelsen. Ibid., ss. 675—684. Hilden (O sa r a), N. A. 1928. Eri puulajien kasvattamisen kannat tavaisuu desta. • Tapio (Suomen Metsänhoitoyhdistys Tapion Aikakauskirja), ss. 257—268. Holm e r z, C. G. 1876. Studier i skogstaxation. Förra delen. Stockholm. Ilvessalo, Yrjö. 1939. Mitä metsä voi tuottaa? Keskusmetsäseura Tapio. Helsinki. —»— 1948. Pystypuiden kuutioimis- ja kasvunlaskentataulukot. - Helsinki. —» — 1956. Suomen metsät vuosista 1921—24 vuosiin 1951—53. Kolmeen valta kunnan metsien inventointiin perustuva tutkimus. Summary : The forests of Finland from 1921 —24 to 1951—53. A survey based on three National Forest Inventories. MTJ 47. —»— 1957. Suomen metsät metsänhoitolautakuntien toiminta-alueittain. Valta kunnan metsien inventoinnin tuloksia. Summary: The forests of Finland by forestry board districts. Results of the National Forest Inventory. ■— MTJ 47. Jonson, Tor. 1913. Omloppstidens inverkan p& skogsbrukets ekonomi. Skogs v&rdsför. Tidskr., ss. 69—112. Judeich, Friedrich ja Neumeister, Max. 1923. Die Forsteinricht ung. 8. Auflage. Berlin. Jorgensen, Frits ja Hermansen, Niels K. 1950. Skovokonomiske beregninger 11. Omdriftsbestemmelse. Dansk Skovfor. Tidsskr., ss. 352 —385. —»— ja Seip, Hans Kristian. 1954. Hogstmodenhet i glissen granskog. Moniste. Vollebekk. —»— i. a. Elementaere skogokonomiske problemer. Moniste. -—»— ja Svendsrud, Asbjorn. 1957. Verdiproduksjonen i ostnorsk gran skog. Summary : The money yield in spruce stands in Eastern Norway. Medd. fra. d. norske Skogforsoksves. 48. Kalela, Erkki K. 1933. Ks. Cajander, Erkki K. Kallio, Kustaa. 1957. Käenkaali-mustikkatyypin kuusikoiden kehityksestä Suomen lounaisosassa. Taksatoris-liiketaloudellinen tutkimus. Summary: On the development of spruce forests of the Oxalis-Myrtillus site type in the South west of Finland. Forest mensuration and management research. AFF 66. Keltikangas, Valter. 1947. Metsänarvonlaskennan luennot. Moniste. Helsinki. Knuchel, Hermann. 1950. Planung und Kontrolle im Forstbetrieb. Aarau. Koivisto, Pentti. 1957. Etelä-Suomen hoidettujen raudus- ja hieskoivikoiden kehityksestä. Konekirjoite Helsingin yliopiston metsänarvioimistieteen lai toksessa. 49.6 Kiertoaika ja sen määrittäminen 71 Kuusela, Kullervo. 1955. Metsätalouden kokonaisuus. Summary: Forestry as a whole. - MA, ss. 348—350. Langsaeter, A. 1941. Ks. Erling Eide ja A. Langsaeter. Lihtonen, V. 1943. Tutkimuksia metsän puuston muodostumisesta. Tuotto hakkauslaskelma. Referat: Untersuchungen über die Bildung des Holzvorrates des Waldes. ÄFF 51. —»— 1946. Valtakunnan metsätalouden järjestely metsiemme poistuman ja tuotto hakkausmäärän valossa. Summary: Regulation of Finnish forestry in the light of removal and rental cut. AFF 53. •—»— 1956. Metsätalouden suunnittelu ja järjestely. Käsikirjoitus. Lönnroth, Erik. 1930. Normaalimetsä. Maa ja Metsä, Metsätalous 111, ss. 752—763. Porvoo. Maatalouskiinteistöjen verotusperusteet vuosilta 1952 ja 1955. Helsinki 1953; 1956. Metsäsanakirja. 1944. Helsinki. Meyer, Walter H. 1947. Ks. Herman H. Chapman ja Walter H. Meyer. Mikola, Peitsa. 1950. Puiden kasvun vaihteluista ja niiden merkityksestä kasvututkimuksissa. Summary: On variations in tree growth and their signific ance to growth studies. MTJ 38. • —»— 1956. Hakkuu—asento—uudistusmenetelmä. Summary: Cutting—position— reproduction method. MA, ss. 243—248. Neumeister, Max. 1923. Ks. Friedrich Judeich ja Max Neu meister. Nyyssönen, Aarne. 1952. Puiden kasvusta ja sen määrittämisestä harsinta männiköissä. Summary : On tree growth and its ascertainment in selectively cut Scots pine stands. MTJ 40. —»— 1954. Hakkauksilla käsiteltyjen männiköiden rakenteesta ja kehityksestä. Summary: On the structure and development of Finnish pine stands treated with different cuttings. AFF 60. —»— 1957. Männikön tuotoksesta ja kasvatuksesta. Summary: On the yield and thinning of Scots pine stands. - MA, ss. 49—53, s. 56. Oksanen, Eero. 1956. Vaneri- ja sahatukkien kuutio- ja hintavertailu. MA, s. 291. Osa r a, N. A. 1928. Ks. Hilden, N. A. —»— 1948. Maatilametsälön taloussuunnitelma. Opaskirja käytäntöä varten. Helsinki. —» —, Pöntynen V. ja Erkkilä, E. E. 1948. Suomen puun käyttö ja metsä tase. Summary: Wood utilization and forest balance in Finland. MTJ 36. Ostw a 1 d, E. 1931. Grundlinien einer Waldrententheorie. Riga. Pedersen, H. Winding. 1947. Kansantaloustieteen pääpiirteet. (Suomen tanut Lauri O. af Heurli n.) Helsinki. Petrin i, Sven. 1925. Skogsproduktion och räntabilität. - Skogen, ss. 177—188. -—» — 1946. Skogsekonomiens grunder. - Stockholm. —» — 1948. Skogsuppskattning ooh skogsindelning. Stockholm. Petterson, Henrik. 1950. Om skogsvärdslagens tillämpning. Summary: On the application of the Forestry Concervation Law. • Medd. fr. Statens Skogsforskningsinst. 39. —»— 1951. Produktionstabeller för vissa typer av svensk barrskog. Summary: Production tables for certain types of Swedish conifer. Ibid. 40. 72 Aarne Nyyssönen 49.G Pressler, Max R. 1859. Der Rationelle Waldwirth und sein Waldbau des höchsten Ertrags: 11. Die forstliche Finanzrechnung mit Anwendung auf Wald- Werthschätzung und -Wirtschaftsbetrieb. Dresden. Pöntynen, V. 1948. Ks. N. A. Osa r a, Y. Pönt y n e n ja E. E. Erkkilä. Saari, Eino. 1940. Suurten metsäalojen arvon määrääminen. Referat: Die Schätzung des Wertes grosser Waldflächen. Silva fennica 55. —»— 1954. Harvennushakkausten liiketaloudellinen arvostelu. Summary: Economic evaluation of thinnings. MA, ss. 235 —236. Sahapuiden kuutioimistaulukot I. 1956. Keskusmetsäseura Tapio. Helsinki. Sarvas, Risto. 1956. Metsänhoidon tekniikka. Metsäkäsikirja, 1. osa, ss. 498 —564. Helsinki. —i) — 1957. Tutkimustuloksia kuusen siemensadosta. Metsälehti, n:ot 6 ja 7. Seip, Hans Kristian. 1948. Et forsok pä & gjore viserprosenten tilgjengelig for praktisk bruk. Tidsskrift for Skogbruk, ss. 117 —130. -—»— 1954. Ks. Frits Jorgensen ja Hans Kristian Seip. Selin, Lauri. 1955. Forest taxation in Finland. Finnish Paper and Timber, No. 10. —»— 1956. Metsäverotus. Metsäkäsikirja, 1. osa, ss. 252—268. Helsinki. —»— 1957. Raakapuun kantohintataso maassamme vuosina 1934—55. Verokuutio metrin hinnoitteluaineistoihin perustuva tutkimus. Summary : Stumpage price level in Finland in 1934—55. An investigation based on the materials used for assessing the tax cubic metre. MTJ 48. Siren, Gustaf. 1956. Männikön harvennuksesta. Summary: Thinning of pine stands. MA, ss. 40—49. Stage, Albert R. 1952. A comparison of the valuation of regularly and irregularly distributed growing stock from the standpoint of a going concern. A thesis submitted in partial fulfillment of the requirements for the degree of Master of Forestry. School of Natural Resources. University of Michigan. Streyffert, Th. 1938. Den skogsekonomiska teorien. Stockholm. Stridsberg, Einar. 1953. Omdriftsbestemmelsen. En kritisk granskning i anslutning till tv& uppsatser av prof. N. Hermansen. - Dansk Skovfor. Tidsskr., ss. 617 —631. —»— 1954. Omdriftsbestemmelsen. Ett genmäle till professor Niels K. Hermansen. Dansk Skovfor. Tidsskr., ss. 445—460. —»— 1956. Prisförändringarnas inverkan pä omloppstiden. Zusammenfassung: Die Einwirkung der Preisänderungen auf die Umtriebszeit. Kungl. Skogshög skolans institutioner Skogsekonomi Skogsuppskattning med skogsindelning. Uppsatser Nr. 1. Stockholm. Svendsrud, Asbj 0 r n. 1957. Ks. Frits Jorgensen ja Asbjorn Svendsrud. Tapion taskukirja. 1956. 13. painos. Helsinki. Thomson, Roy B. 1942. An examination of basic principles of comparative forest valuation. Duke University. School of Forestry. Bull. 6. Wagner, C. 1928. Lehrbuch der theoretischen Forsteinrichtung. Berlin. Yaux, Henry J. 1953. Ks. W. A. Duerr ja Henry J. Vaux. —»— 1954. Economics of the young-growth sugar pine resource. California Agric. Expt. Sta. Bull. 738. Vuokila, Yrjö. 1956. Etelä-Suomen hoidettujen kuusikoiden kehityksestä. Summary: On the developmet of managed spruce stands in Southern Finland. MTJ 48. Kiertoaika ja sen. määrittäminen 73 49.0 10 Vuokila, Yrjö. 1957. Hoidetun kuusikon puutavarain tuotoksesta. Summary: On the yield in terms of different timber products from managed spruce stands (Picea Abies). ■ — MA, ss. 53—57. Vuoristo, Ilmari. 1935. Tutkimuksia lajittelemattoman kuusisahatavaran eri kokojen hintasuhteista ja hinnanvaihteluista vv. 1925 —34. Referat: Unter suchungen über die Preisverhältnisse und Preisveränderungen unsortierter Fichtensägewaren verschiedener Dimension in den Jahren 1925—34. MTJ 20. LYHENNYKSIÄ ABBREVIATIONS ÄFF = Acta forestalia fennica MA = Metsätaloudellinen Aikakauslehti MTJ = Metsäntutkimuslaitoksen (Metsätieteellisen tutkimuslaitoksen) julkaisuja. (Communicationes Instituti Forestalls Fenniae.) ROTATION AND ITS DETERMINATION Summary Introduction First, a few words are called for on the concept of rotation. If the growing of an even-aged stand is regarded as a process recurring at a certain site, rotation means the number of years involved in one cycle from one regeneration to another. Fig. 1 (p. 7) shows the development of the volume of growing stock in a case Where the age of the stand is 95 years at the time of final cutting but where the rotation is 90 years; in the year of final cutting there is a 5-year-old seedling stand in the area (cf. e.g. Stridsberg 1956). In other cases, again, there may be a certain interval before the area is regenerated. This being so, rotation is longer than the age of the stand at the time of final cutting. In the calculations of the present investigation it is assumed that regeneration follows immediately upon final cutting. As regards the volume and structure of the desirable growing stock rotation, together with the degree of thinning, is an important aspect of the forest management based on the growing even-aged stands. It has become customary today to determine a single average rotation e.g. for an administrative forest unit. As the treatment of differing stands is a matter of opinion, this gives us a framework for calculation without which there could be no consistent management planning. It has long been customary to distinguish between rotations based on different principles (cf. e.g. Chapman and Meyer 1947, pp. 247—258). It must be stated, for Finnish conditions especially, that only few practicable monetary calcula tions have been made, e.g. an investigation by Kallio (1957). The starting point selected for the present investigation, therefore, is the business evaluation made by the forest owner. The increase in the value of the growing stock can be regarded as costs, determined according to a certain rate of interest. Although this interest figure is not always accepted due to, e.g., the long-term nature of forest management, a study made from this standpoint does elucidate the problem. Table 1 (p. 18) offers an example of the method of calculation. By combining a series of fully regulated forests (cf. Davis 1954, pp. 102—110) it has been possible to establish the ratio between the increase in yield, so-called marginal revenue, ob tained when rotation is lengthened by, say, 10 years and the increase in the stumpage value of the growing stock. The percentual ratio of columns 6 and 3, viz. the marginal rate of return, is given in column 8. Fig. 2, p. 19 (continuous zigzag line) shows graphically the course of this marginal rate of return. From the individual rate of interest of a forest owner, which may range from 0 to the current rate in long-term investments, can be estimated the period for which it is profitable in each case to continue the rotation. If the interest percentage is 4, the most favourable rotation is about 70 years. Columns 4 and 7 in Table 1 are auxiliary columns of the calculation 49.0 Kiertoaika ja sen määrittäminen 75 made on the basis of this percentage. A more detailed idea of the arguments of the method can be obtained from the article by Duerr and Bond (1952), who applied the method for optimum stocking of a selection forest. As regards the main principle in the determination of rotation, the question has generally been reviewed from the same standpoint in all the Scandinavian coun ties, although the present method differs as regards the practical calculation from the earlier studies (e.g. 6r o n 1943; J argensen and Hermansen 1950; Stridsberg 1956). The rotation based on the marginal rate of return is generally practically the same as the rotation based on soil rent and calculated according to the same interest per centage and corresponding premisses in other respects. Rotation based on forest rent corresponds to rotation calculated on the principle now in question and with the marginal rate of return = 0. Basic factors Calculations of the marginal rate of return in this investigation were made chiefly on the basis of studies completed during the last few years at the Forest Research Institute of Finland. These elucidate the development of repeatedly thinned stands (Nyyssönen 1954; 1957; Vuokila 1956; 1957; Koivisto 1957). However, additional material was measured in Scots pine stands and Norway spruce stands in order to outline the stand development presupposed by gradual regeneration cutting for natural regeneration. Table 2 (pp. 80—81) gives data on this material. The average development of the regeneration period was established on its basis and making use e.g. of the calculation of averages and graphic fitting. (The use of regres sion analyses which should perhaps be considered desirable in calculations of this type was not regarded as serviceable in the present case.) The developmental series adopted as bases for the calculations are seen in Tables 3a—e and 4a—e (pp. 82—86), in addition to which the developmental series of silver birch stands (Betula verrucosa) excluding gradual regeneration cutting is given in Table 5 (p. 87). Tables 3a—e and 4a—e indicate the stand development shown in Fig. 5 (p. 33) which has been taken as an example and which illustrates two rotations (75 years and 105 years) of the Yaccinium-site-type pine. The vertical lines denote cutting operations all made at ages which end with 5. The quantities of wood removed by thinning are seen on the extreme left in Table 4b. It is assumed that the preparatory cutting denoted by number 1 in Fig. 5 is performed at a certain age, shelterwood cutting (No. 3) 10 years later and final cutting (No. 5) 10 years later still. Keeping this order in mind, it is possible to work out from Table 4b the cutting of a Yaccinium-site-type pine stand with a view for rotations of 65, 75 etc. years up to 125 years both in total quantities and divided into kinds of timber. The corresponding development of growing stock, with its preparatory stages denoted by number 2 in Fig. 5, and the shelterwood stages denoted by number 4 is illustrated in Table 3b. If the object was to calculate short rotations, regeneration was assumed to take place by means of clear-cutting and use was made only of the numerical series on the left side of the tables, illustrating the development under thinning operations. In outlining the development of the growing stock it was necessary to take into account also the recent climatic variations of growth (Fig. 3, p. 30; cf. e.g. Mikola 1950). Some idea was likewise obtained of the extent of the diminution of volume 76 Aarne Nyyssönen 49.G growth when the stand volume in mature stands is deducted from the averages given earlier for repeatedly thinned stand (Nyyssönen 1954; Vuokila 1956). The results are seen in Fig. 4 (p. 31), both by stands and fitted. The average stumpage prices paid for the different kinds of timber, needed in the calculations, were based on materials from 1949—55 collected for forest taxation purposes (Selin 1957). They are set out on p. 38 (it is because of the different method of measuring that the price of veneer birch as compared with softwood is lowered). Furthermore, calculations for pine and spruce were also performed on the basis of imaginary, extreme price ratios such as are generally possible in practical forestry. They are entered in the analysis on p. 40, denoting by the numbers 1 and 3; between them, denoted by 2, are entered the average price ratios given on p. 38. Saw-timber prices, moreover, vary in the calculations according to the average size of stem. The assessment of different cost items was also based on data amassed for forest taxation and on mere deliberation. Results The most important results of the investigation are given in Figs. 6—B as graphs with rotation as the abscissa and the marginal rate of return the ordinate. Fig. 6 (p. 44) illustrates the effect of the site on rotation. The comparison may be based on the 3 per cent marginal rate of return; percentages smaller or greater than 3 lead to irregularity due e.g. to the structure of the developmental series. The number of years illustrative of the differences between various forest site types is 10—15 when changing from Oxalis-Myrtillus type (OMT) to Myrtillus type (MT) and from the latter to the Vaccinium type (VT); the difference between VT and Calluna type (CT) is 40 years. The fall in the marginal rate of return is more rapid on good sites than on poor and the optimal rotation is obviously determinable more accurately for the former than the latter. An examination of the different tree species shows (Fig. 7, p. 45) that the rotation of spruce stands of MT is approximately 15 years longer than that of pine stands in the same conditions. With OMT the rotation of spruce stands also seems to be nearly 15 years longer than that of silver birch stands. Owing to the absence of pertinent data it is impossible to compare directly the last-mentioned with pine stands on a similar site but there are probably no noteworthy differences as regards MT. It is advisable to note that very long rotations, e.g. above 80 years, cannot generally be used for the birch. The most important factors affecting the differences of the different tree species are development in conformity with the biological nature of each species and the different price relations of the different kinds of timber. The rate of interest used by forest owners is a notable factor in rotation calcula tions, as can be seen from Figs. 6 and 7. When it diminishes rotation continues fairly vigorously, on poor sites more than on good sites. It is possible, however, that the effect of the interest percentage has been somewhat exaggerated in the figures (cf. J orgensen and Hermansen 1950, p. 380). An increase or decrease in stumpage price, provided that it bears similarly on the different kinds of timber, does not mean any considerable change in rotation. On the other hand, the changes occurring in the price relations of the different kinds of timber are of importance as will be seen from Fig. 8 (p. 48). When the prices change in favour of large-sized timber the rotation goes on, and vice versa. On poor sites the changes mean greater differences in rotation than on good sites. Hence, only 49.6 Kiertoaika ja sen. määrittäminen 77 the relatively slightly fluctuating price relations of the different kinds of timber affect the rotation. This fact has an important bearing on the serviceability of rota tion calculations (cf. Duerr and Bond 1952). Costs independent of the rotation observed are of no importance in the calcula tion of rotation. One such item of expenditure in Finnish conditions is taxation as the forest taxation system in force is based primarily on the area of various sites (cf. Selin 1955). On the other hand, the increase in costs associated with certain phases of the stand, such as regeneration, usually means a continuation of rotation although generally not to any appreciable extent. Attention has been paid to these cost problems e.g. in Swedish papers (cf. Dickson 1956). The 80-year average rotation often employed in earlier calculations concerned with productive forest lands in the southern half of Finland seems to correspond to a rotation based on a 3 per cent marginal rate of return. In order to compare the fully regulated forests constituted by different tree species in different types of forest site, the stumpage value of the growing stock (Fig. 9, p. 53) and the net income after taxation (Fig. 10, p. 54) were also calculated. In the set-up on p. 55 this net income is given for rotations based on an interest of 3 per cent. No noteworthy differences can be found between the pine and the spruce, but silver birch is very clearly behind the coniferous species and the silver birch of OMT is level with the pine of CT. There are various reasons for this, but the main explanation is the fact that a good two-thirds of the yield of the birch, in rotations of 60—80 years, is used as fuelwood which fetches a low price compared e.g. with pulpwood of pine and especially spruce. In addition to monetary calculations, the ratio between saw timber and pulp wood yields for different rotations was also examined. The results are given in Fig. 11 (p. 58), which also has the corresponding ratio for the actual use of timber in Finland during 1951. This provides a broad background for the evaluation of the problems concerned with the length of rotation. It is also possible to obtain from fully regulated forests long-term indications of the desirable growing stock of the southern half of Finland and compare it with the actual growing stock in the National Forest Inventory of 1951 —53 (Ilvessalo 1956). Many factors must be considered in the com parison made in Figs. 12—14 (pp. 60—62). It can be ascertained by way of a summary that for an even age structure the present growing stock seems to be relatively good as regards its gross volume and diameter ratios, but a condition for correcting an unfavourable relationship between growing stock and growth is to achieve a more even age structure than exists in the forests today. Conclusions The investigation has provided guiding principles for the most favourable rota tions in the given conditions. Attention has also been paid to the factors used to evolve solutions concerning rotation. Because great stress is always laid in economic calculations on the present and the immediate future, for the application of these results it would be necessary to find out how to change from present-day forests to the targets suggested by the investigation. An important research object is thus the evaluation of the relative maturity of different type of stands (cf. Abe t z 1929, pp. 296 —297; Jorgensen and Seip 1954). The necessity of future studies therefore deserves special emphasis in the field of research in question, one which often has great economic values at stake. TAULUKOT 2-5 TABLES 2-5 80 49.6 Aarne Nyyssönen Taulukko 2. Tutkimusmetsiköiden mittaustuloksia. *) Pohjapinta-alan avulla laskettu mediaani. Median of basal area. 2) Yleensä 100 paksuimman puun (hehtaaria kohden) keskipituus. —ln general, mean height of the 100 largest trees per ha. 3) Keskimäärin vuodessa s:nä viime vuotena. —• Mean of the last five-year -period. Koealan n:o Number of Sample plot l Sijainti Location 2 Metsä- tyyppi Forest site type 3 Metsikön ikä, v. Age oi the stand, years 4 Runkoluku, kpl/ha Number of trees per ha. Kaikkiaan Tukkipuita Total Saw-timber trees 5 6 Keski- läpimitta, cm ') Mean diameter, cm. 1 ) 7 Männiköt —• 2 Valkeala CT 125 207 204 25.9 4 » VT 90 66 63 31.6 5 Suomenniemi MT 86 244 208 30.3 6 Pieksämäen mlk. ... VT 80 156 140 26.4 7 Suonenjoki VT 103 74 70 27.8 8 Rautalampi VT 122 260 256 27.7 9 Kangasala VT 104 135 129 33.6 17 Teisko MT 76 306 240 29.3 24 Nastola CT 112 99 96 28.4 25 » CT 105 138 132 30.5 26 » CT 109 162 156 29.1 27 Mäntyharju MT 76 220 220 28.5 28 Mikkelin mlk MT 103 171 165 36.7 29 Mikkeli VT 114 216 216 32.5 30 )) MT 115 164 164 36.9 31 Mikkelin mlk MT 86 288 224 33.7 1 10 11 12 13 14 15 16 18 19 20 21 22 23 Lapinjärvi Kangasala » » Ruovesi i) » » Teisko Mouhijärvi 0 » » Urjala OMT OMT MT MT OMT MT OMT OMT OMT MT MT MT MT MT 93 79 117 109 75 120 92 85 90 102 84 89 78 80 297 168 195 330 324 120 222 273 264 237 364 159 280 153 291 132 192 300 264 120 222 270 219 237 252 159 264 153 Kuusikot — 28.9 29.8 27.1 25.4 30.0 35.2 30.2 29.2 31.1 27.4 23.3 28.0 28.1 29.3 81 Kiertoaika ja sen määrittäminen 49.6 11 576—58 Table 2. Results of measurements made in sample stands. Pohja- pinta-ala, Valta- Kuutiomäärä Stand volume Puutavaralajeja hehtaaria kohden Kinds of timber per ha. Kuutio- kasvu, m 2 /ha Basal area , sq. m. per ha. pituus, m 2 ) Dominant height, m 2 ) m 8 /ha kuorineen cu. m. per Kuori- sadannes Tukki- puuta, j 3 Saw timber, cu. ft. 12 Ainespino- tavaraa Pulpwood Haiko- puuta Fuelwood m 3/ha kuoretta 3 ) Volume growth excl. 8 9 ha., bark incl. 10 percentage 11 p-m 3 — cu. 13 m., piled 14 bark, cu. m. per ha. 3 ) 15 Scots pine stands 10.6 20. ö 4.7 21.1 14.7 24.0 8.0 21.9 4 .4 19.6 14.5 24.2 ll.l 20.7 15.9 22.0 6.1 18.0 10.0 20.9 9.6 19.8 13.6 22.9 16.8 26.8 16.3 24.0 16.9 25.1 19.9 24.4 102 47 162 83 42 157 99 156 58 99 90 142 197 175 188 208 12.5 12.2 11.6 12.4 12.8 12.0 13.2 12.4 12.1 12.2 12.5 12.2 11.2 11.6 11.4 12.0 2 110 1 070 3 250 1 580 810 3120 2 120 2 900 1 060 1870 1 780 2 770 4 470 3 600 4 470 3 820 14 4 20 11 6 17 10 24 6 9 12 14 12 14 11 21 3 1 4 2 1 4 2 5 2 2 2 3 3 3 3 4 2.9 1.5 4.2 2.5 1.7 3.5 2.6 4.5 1.3 1.9 2.0 4.6 3.8 2.9 2.8 4.3 Norway spruce stands 17.7 26.1 207 11.0 4 040 30 4 5.4 9.0 22.6 92 11.6 1 480 17 3 3.0 10.7. 21.8 . 110 11.1 1910 19 3 2.7 15.2 22.5 159 11.3 2 710 38 5 3.7 18.4 23.3 180 12.2 3 180 32 5 7.8 11.1 25.2 130 11.2 2 520 10 2 3.3 15.0 25.6 177 11.0 3 090 20 3 6.0 17.6 26.0 208 11.1 3 710 26 4 4.7 16.2 24.0 171 11.5 3 090 27 4 5.7 13.4 22.2 136 11.7 2 510 23 4 4.4 13.8 21.9 133 12.2 2 040 52 6 3.8 9.1 20.8 89 11.6 1650 15 2 2.7 16.3 23.5 179 11.0 3 350 28 4 5.8 9.5 22.4 102 11.2 1830 15 2 3.0 82 49.6 Aarne Nyyssönen Taulukko 3a. Puuston kuutiomäärät mustikka tyypin männikössä (hehtaaria kohden). Table 3a. Growing stock of the pine stand, in Myrtillus site type (per hectare ). Taulukko 4a. Mustikkatyypin männiköstä poistettavat puumäärät (hehtaaria kohden). Table 4a. Cutting removals from the pine stand in Myrtillus site type (per hectare). Selityksiä Sarake 1: Yhteensä kuoretta, k-m 3 2: Tukkipuuta, j 3 3: Ainespinotavaraa puolipuhtaana, p-m 3 4: Halkopuuta, p-m 3 Muut selitykset ss. 33-35 Explanations Column 1: Total, cu.m. excl. bark, solid measure 2: Saw timber, cu.jt. excl. bark (based on the top diameter of logs) 3: Pulpwood and pit props, cu.m. partly barked, piled measure 4: Fuelwood, cu.m. incl. bark, piled measure More explanations p. 75 BniB f i Ikä, v. Age, yean . Harvennushakkuut Thinnings 1 I 2 | 3 | 4 Väljennyshakkuu Preparatory cutting 1 I 2 | 3 4 Suo j uspuuhakkuu Shelterwood cutting 1 1 2 1 3 1 4 l Päätehakkuu Final cutting 2 j 3 | 4 Ikä, v. Age, years 15 9 15 25 23 — 7 35 — — — — — — — — — — — — 25 35 50 — 40 27 — — — — — — — — — — — — 35 45 60 130 62 20 76 210 77 24 — — — — — — — — 45 55 53 270 51 12 88 670 75 16 120 1 030 96 19 — — — — 55 65 46 450 35 6 97 1 310 55 9 119 1 690 63 10 127 2 220 50 6 65 75 41 590 23 4 104 1 920 34 7 119 2 230 37 7 114 2 440 20 4 75 85 38 680 14 3 110 2 340 23 5 121 2 590 24 6 108 2 480 13 3 85 95 — — — — — — — — 122 2 810 21 5 103 2 470 12 3 95 105 — — — — — — — — — — — — 101 2 490 12 3 105 83 Kiertoaika ja sen määrittäminen 49.6 Taulukko 3b. Puuston kuutiomäärät puolukkatyypin männikössä (hehtaaria kohden). Table 3b. Growing stock of the pine stand in Vaccinium site type (per hectare). Taulukko 4b. Puolukkatyypin männiköstä poistettavat puumäärät (hehtaaria kohden). Table 4b. Cutting removals from the pine stand in Vactinium site type (per hectare). Selityksiä Sarake 1: Yhteensä kuoretta, k-m 3 2: Tukkipuuta, j 3 3: Ainespinotavaraa puolipuhtaana, p-m 3 4: Halkopuuta, p-m 3 Muut selitykset ss.33-35 Explanations Column 1: Total, cu.m. excl. bark, solid measure 2: Saw timber, cu.ft. excl. bark (based on the top diameter of logs) 3: Pulpwood and pit props, cu.m. partly barked, piled measure 4: Fuelwood, cu.m. incl. bark, piled measure More explanations p. 75 Harvennushakkuilla käsiteltävän Ikä, puuston kehitys Väljennysasento Suoj uspuuasento Ikä, v. Stand development Preparatory stc ige Shelterwood sta •ge v. Age, assuming recurrent Age, years thinnings years 1 i 2 3 1 4 1 2 1 3 4 1 I 2 3 4 20 30 30 20 30 64 — 45 64 — — — — — — — — 30 40 97 — 86 61 —. — — — — — — — 40 60 131 360 132 36 119 330 115 37 — — — — 50 60 158 1 200 131 23 135 1 030 112 20 85 650 70 13 60 70 179 2 310 106 14 141 1 950 80 13 84 1160 48 8 70 80 195 3 540 67 10 147 2 680 50 7 80 1 460 27 4 80 90 205 4 430 42 7 149 3190 30 6 78 1 670 16 3 90 100 214 5 000 26 6 153 3 580 18 5 77 1800 9 2 100 110 220 5 350 18 5 155 3 770 19 5 77 1870 9 2 110 120 — — — — — — — — 76 1880 9 2 120 Ikä, v. Age, years Harvennushakkuut Thinnings 1 | 2 | 3 | 4 Valjennyshakkuu Preparatory cutting 1 1 1 2 1 3 1 4 Suojuspuuhakkuu Shelterwood cutting 1 j 2 [ 8 j 4 l Päätehakkuu Final cutting 1 2 I 3 1 4 Ikä, v. Age, years 15 5 15 25 15 — — 12 —. — — — — — — 25 35 29 — 12 35 — — — — — — — — — — — — 35 45 41 30 30 35 53 50 41 40 — — — — — — — — 45 55 48 130 42 22 68 230 61 26 93 350 84 32 — — — .— 55 65 46 260 40 11 77 600 62 15 100 850 78 18 108 1190 77 13 65 75 39 370 30 5 83 1080 49 8 100 1350 57 9 101 1 630 44 7 75 85 35 480 21 3 87 1 520 34 5 101 1800 38 6 93 1 860 24 4 85 95 34 580 15 2 91 1 870 24 4 101 2 090 25 4 89 2 000 13 3 95 105 33 670 9 2 93 2 100 16 4 102 2 310 17 4 86 2 050 10 2 105 115 — ■— — — — — —. — 102 2 410 15 4 86 2110 10 2 115 125 — - — — — — — — — — — — 85 2 110 10 2 125 84 49.6 Aar n e Nyyssönen Taulukko 3c. Puuston kuutiomäärät kanervatyypin männikössä (hehtaaria kohden). Table 3c. Growing stock of the pine stand in Calluna site type (per hectare). Taulukko 4c. Kanervatyypin männiköstä poistettavat puumäärät (hehtaaria kohden). Table 4c. Cutting removals from the pine stand in Calluna site type (per hectare). Selityksiä Sarake 1: Yhteensä kuoretta, k-m 3 2: Tukkipuuta, j 3 3: Ainespinotavaraa puolipuhtaana, p-m 3 4: Halkopuuta, p-m 3 Muut selitykset ss.33-35 Explanations Column 1: Total, cu.m. excl. bark, solid measure 2: Saw timber, cu.jt. excl. bark (based on the top diameter of logs) 3: Pulpwood and pit props, cu.m. partly barked, piled measure 4: Fuelwood, cu.m. incl. bark, piled measure More explanations p. 75 Harvennushakkuilla I käsiteltävän Ikä, puuston kehitys Väljennysasento Suoj uspuuasento Ikä, v. Stand development Preparatory stage Shelterwood stage v. Age, assuming i recurrent Age, years thinnings years 1 | 2 J 3 | 4 1 i 2 3 4 1 1 2 1 3 4 20 13 20 30 23 — — 20 — — — — —. — — — 30 40 37 — — 46 — — — — —. — — — 40 50 51 — 20 54 — — — — — — — — 50 60 65 — 45 57 — — — — — — — — 60 70 83 70 73 45 68 60 56 34 — — — — 70 80 99 290 95 30 78 230 74 23 44 130 42 13 80 90 116 760 101 21 87 610 76 15 48 340 42 8 90 100 131 jl 450 89 12 95 1 050 65 8 50 560 34 4 100 110 143 2 300 61 9 102 1 640 46 6 52 840 23 3 110 120 153 3 010 37 7 107 2 250 26 5 53 1110 13 3 120 130 — — — — — — — — 54 1 260 9 2 130 Ikä v. Aye year Harvennushakkuut Thinnings s Väljennyshakkuu Preparatory cutting Suoj uspuuhakkuu Shelterwood cutting Päätehakkuu Final cutting Ikä, v. Age, years 1 1 2 3 | 4 1 2 3 4 1 2 3 4 1 2 3 4 15 25 35 45 55 65 75 85 95 105 115 125 135 10 50 120 180 210 10 18 19 20 19 17 14 16 27 26 18 12 7 4 2 2 34 41 47 54 59 64 40 180 430 700 1050 27 38 44 46 38 29 26 20 13 8 5 4 51 56 61 65 69 71 60 230 490 780 1 140 1 450 47 52 52 42 31 20 24 15 9 5 4 4 55 58 59 59 60 61 270 520 810 1 120 1350 1 450 51 46 33 21 11 8 tC 85 Kiertoaika ja sen määrittäminen 49.« Taulukko 3d. Puuston kuutiomäärät käenkaali-mustik katyypin kuusikossa (hehtaaria kohden); vrt. Vuokila 1957. Table 3d. Growing stock of the spruce stand in Oxalis-Myrtillus site type (per hectare); cf. Vuokila 1957. Taulukko 4d. Käenkaali-mustikkatyypin kuusikosta poistettavat puumäärät (hehtaaria kohden). Table 4d. Cutting removals from the spruce stand in Oxalis-Myrtillus site type (per hectare ). Selityksiä Sarake 1: Yhteensä kuoretta, k-m 3 2. Tukkipuuta, j 3 3: Paperipuuta puoli- puhtaana, p-m 3 4: Halkopuuta, p-m 3 Muut selitykset ss. 33-35 Explanations Column 1: Total, cu.m. excl. bark, solid measure 2: Saw timber, cu.jt. excl. bark (based on the top diameter of logs) 3: Pulpwood, cu.m. partly barked, piled measure 4: Fuelwood, cu.m. incl. bark, piled measure More explanations p. 75 Ikä, v. Age, years Harvennushakkuilla käsiteltävän puuston kehitys Stand development assuming recurrent thinnings 1 2 I 3 | 4 Väljennysasento Preparatory stage 1 1 2 ! 3 1 4 Suojuspuuasento Shelterwood stage 1 j 2 3 1 4 Ikä, V. Age. years 2 0 1 8 16 m 3 0 6 8 - _ 42 61 — —. — — — — — — PI 4 0 i 2 0 2 105 46 — — — — — — — — El 5 0 6 7 1 1 ! 144 29 163 1 110 140 28 — — — — 6 0 1 28 J 141 21 184 2 410 132 18 125 1 640 90 12 60 7 0 5 4 7 5 117 17 197 3 570 106 14 119 2150 64 8 Mil 8 0 8 EE E 94 13 214 4 280 73 11 116 2 320 39 6 80 9 0 S 6 6 5 73 10 230 4 760 60 9 120 2 480 31 5 90 10 0 H 70 5 52 8 236 5 030 50 7 125 2 660 26 4 100 11 0 ! i EE £ 38 6 239 5 140 48 7 126 2 710 25 4 110 12 0 1 - - - - — — — — — — 127 2 730 24 4 120 Ikä, v. Age, years Harvennushakkuut Thinnings 1 | 2 | 3 | 4 Väljennyshakkuu Preparatory cutting 1 I 2 I 3 | 4 Suoj uspuuhakkuu Shelterwood cutting 1 1 I 2 i 3 1 4 l Päätehakkuu Final cutting 2 | 3 | 4 Ikä, v. Age, years 15 15 25 8 — 9 — — — — — — — — — — — — 25 35 44 — 9 46 — — — — .— — — .—- — — — 35 45 66 100 61 22 70 120 65 24 — ■ — — — — — — 45 55 71 350 66 16 91 550 82 19 133 970 114 25 — — — 55 65 57 700 40 6 106 1480 71 10 139 2 000 92 12 162 2 560 104 13 65 75 56 950 24 4 120 2 180 52 8 142 2 600 61 10 146 2 800 63 10 75 85 63 1 250 18 3 130 2 590 36 6 149 2 980 42 7 138 2 810 39 7 85 95 67 1 450 13 2 135 2 780 31 4 158 3 260 36 5 140 2 940 32 4 95 105 71 1 650 10 2 138 2 900 28 4 161 3 390 32 5 145 3120 29 4 105 115 — — — — — — — 163 3 450 31 5 145 3 120 28 4 115 125 — — — — — — — — — — — — 146 3 140 28 4 125 86 49.6 Aarne Nyyssönen Taulukko 3e. Puuston kuutiomäärät mustikkatyypin kuusikossa (hehtaaria kohden); vrt. Vuokila 1957. Table 3e. Growing stock of the spruce stand, in Myrtillus site type (per hectare); cf. Vuokila 1957. Taulukko 4e. Mustikkatyypin kuusikosta poistettavat puumäärät (hehtaaria kohden). Table 4e. Gutting removals from the spruce stand in Myrtillus site type (per hectare ). Selityksiä Sarake 1: Yhteensä kuoretta, k-m3 2: Tukkipuuta, j 3 3: Paperipuuta puoli- puhtaana, p-m 3 4: Halkopuuta, p-m 3 Muut selitykset ss. 33-35 Explanations Column 1: Total, cu.m. exrl. bark, solid measure 2: Saw timber, cu.ft. excl. bark (based on the top diameter o/ logs) 3: Pulpwood, cu.m. partly barked, piled measure 4: Fuelwood, cu.m. incl. bark, piled measure More explanations p. 75 Ill Ikä, Harvennushakkuut Väljennyshakkuu Suojuspuuhakkuu Päätehakkuu Ikä, v. Thinnings Preparatory cutting Shelterwood cutting Final cutting v. Age, Age, years years 1 1 2 1 3 1 4 1 2 3 | 4 | 1 2 1 3 1 4 l i 2 1 3 1 4 15 15 25 3 — — 3 — — — — — — —. — — — — 25 35 25 — 5 30 — — — — — — — — — — — 35 45 41 — 39 17 — — — — — — — — — — — 45 55 43 125 43 7 71 210 69 13 — — — — — — — 55 65 51 350 40 5 88 710 72 9 113 940 93 H — — — 65 75 54 700 32 4 101 1 400 60 7 123 1 740 72 9 125 1 910 74 9 75 85 57 900 26 3 110 1 910 48 6 130 2 300 57 6 124 2 370 52 6 85 95 59 1 100 21 3 114 2 200 40 6 134 2 610 46 7 124 2 510 40 6 95 105 59 1 250 15 2 117 2 360 26 5 137 2 770 30 5 125 2 590 28 5 105 115 — — — — — — — — 137 2 820 27 4 125 2 620 25 4 115 125 — — — — — — — — — — — 124 2 600 25 4 125 49.6 Kiertoaika ja sen määrittäminen 87 Taulukko 5. Rauduskoivikon kehitys käenkaali-mustikkatyypillä (Koiviston 1957 mukaan). Table 5. Development of the birch (Betula verrucosa ) stand in Oxalis-Myrtillus site type (according to Koivisto 1957). Kehitettävä puusto 3 lakkuupo istuma Growing stock Cutting removal Ikä, v. Yhteensä, Vaneripuuta, j 3 Veneer wood, cu. ft. Halko- puuta, Yhteensä, Vaneri- puuta, Halko- puuta, Ikä, V. Age, years m8 /ha r\_TTl 3 / }-»<1 m 3 /ha j 8 /ha Veneer wood, cu. ft. per ha. p-m 3/ha Fuelwood, cu. m. per ha., piled measure Age years kuoretta Total , cu. m. per ha. excl. bark Yhteensä hailia Total ■per ha. Keski- kuutio The average per tree |J IU /11a Fuelwood, cu. m. per ha., piled measure kuoretta Total, cu. m. per ha. excl. bark 20 49 — ■ — 80 54 62 25 30 85 20 4.8 150 48 83 35 40 119 280 6.7 192 43 20 73 45 50 148 1300 8.5 172 46 70 76 55 60 164 2 360 9.9 133 47 150 73 65 70 171 3 000 11.0 107 42 200 61 75 80 j 175 3 400 11.7 89 KAKSI TRIPLOIDI STA HAAPAA JA KOIVUA RISTO SARVAS TWO TRIPLOID ASPENS AND TWO TRIPLOID BIRCHES SUMMARY IN ENGLISH HELSINKI 1958 Helsinki 1958. Valtioneuvoston kirjapaino Alkusanat Varsinkin sen jälkeen kun Nil s s o n-E h 1 e (1936) löysi kesällä 1935 Etelä-Ruotsista ensimmäisen triploidisen haavan, on metsäpuiden polyploi disiin muotoihin kiinnitetty runsaasti huomiota. Ruotsista on myöhemmin löytynyt ainakin 8 muuta triploidista haapaa (J ohns s on 1942, s. 306) ja 4 triploidista rauduskoivua (Johnsson 1944, 1946 ja Lö v e 1944). Ensimmäinen Suomesta löydetty triploidinen metsäpuu lienee Meur manin (1934) toteama triploidinen vaahtera (Acer platanoides L.). Myöhemmin on varsinkin metsäpuiden rodun jalostustyöhön liittyvässä pluspuiden etsintätyössä pidetty silmällä mahdollisia triploidisia yksilöitä. Tulos on kuitenkin jäänyt verrattain niukaksi rajoittuen vain kahteen trip loidiseksi todettuun haapaan ja kahteen triploidiseen koivuun. Näidenkin triploidisten puuyksilöiden löytäminen on kuitenkin ollut mahdollista vain monien tutkijoiden ja asianharrastajien yhteistyön tulok sena. Kun allekirjoittaneelle, joka on suorittanut useimpien triploidiehdok kaiden sytologisen ym. tutkimisen, on jäänyt tehtäväksi julkaista suoritetun työn tulokset, on mieluisana velvollisuutenani kiittää kaikkia niitä henki löitä, jotka tavalla tai toisella ovat etsintätyöhön osallistuneet. Aivan ensisijalla on tällöin mainittava professori Nils Sylv e n. Suo meen tekemällään retkeilyllä kesällä 1946 hän kiinnitti huomiota erääseen Vilppulan kunnassa kasvavaan suurilehtiseen haapaan, joka sitten myöhem missä tutkimuksissa osoittautuikin triploidiseksi, toiseksi niistä kahdesta,, jotka kaiken kaikkiaan on maastamme löytynyt. Näin saatu vihje epäile mättä vaikutti tärkeältä osalta myös toisen löytymiseen. Ensimmäisen triploidisen koivun löytyminen on luettava erityisesti metsänhoitaja Pentti Leinosen ja maanviljelijä Perttu Heikkisen ansioksi. Haapoihin kohdistuneesta sytologisesta työstä on metsänhoitaja Pentti Launonen suorittanut tärkeän osan ja laatinut tältä pohjalta työskentelymenetelmiä koskevan tutkielmankin, joka käsikirjoituksena on talletettu Yliopiston metsänhoitotieteellisen laitoksen arkistoon. Jo tähän mennessä suoritetut löydöt tarjoavat epäilemättä lähtökohtia monenlaiselle metsägeneettiselle työlle. Onpa sellaista jo pantu alullekin. Kun nyt suoritetuista löydöistä ei ole aikaisemmin julkaistu yksityiskohtiin meneviä tietoja, on katsottu aiheelliseksi varsinkin myöhempää tutki mustyötä ajatellen, koota ne yhteen ja julkaista. Helsingissä, tammikuun 10 päivänä 1958. Risto Sarvas Sisällysluettelo Sivu Triploidiset haavat 5 Triploidiset koivut 14 Kirjallisuusluettelo 21 Summary in English 22 Triploidiset haavat Kuten tunnettua, silmäänpistävin ominaisuus triploidisilla haavoilla on niiden lehtien suuri koko. Toisaalta on käynyt ilmi (Johnsson 1940, s. 323—324), etteivät kaikki suurilehtiset haavat suinkaan ole triploideja. Kuitenkin tarjonnee juuri suurilehtisyys toistaiseksi helpoimman ja varsinkin maallikoille kouraantuntuvimman tunnuksen, jonka perusteella voidaan odottaa triploideja löytävän. Niinpä triploidien etsintätyö onkin pääasiassa tapahtunut siten, että metsäammattimiehiltä ja asianharrastajilta on pyy detty tietoja silmäänpistävän suurilehtisistä haavoista ja myöhemmin näyt teitä, joiden perusteella kromosomiluku ym. on selvitetty. Kaikkiaan on tähän mennessä sytologisesti tutkittu 15 suurilehtistä ehdokasta (fil. tohtori Sakari Saarnijoki 2ja tekijä 13), joista, kuten edellä jo on käynyt ilmi, vain 2 on osoittautunut triploideiksi. Ensimmäiseksi, tarkemmin sanoen helmikuussa 1950, tuli maassamme todetuksi triploidiseksi pieni haapaklooni, joka kasvaa Helsingin kaupungin alueella, Käpylän Yhteiskoulun pihamaalla Kuutamotien välittömässä läheisyydessä (lat. 60° 10', long. 24° 57', 31 m.y.m., vrt. Sarvas 1950). Seuraavassa nimitetään tätä ryhmää Käpylän klooniksi. Metsäpuiden rodunjalostussäätiön erikoispuukortistossa se on saanut numeron E 443. Parhaat rungot tästä kloonista on myöhemmin rauhoitettu Helsingin kau punginhallituksen 15. 5. 1950 antamalla päätöksellä. Toiseen triploidiseksi todettuun haapaklooniin oli kiinnitetty huomiota, kuten alkusanoissa on mainittu, jo kesällä 1946, mutta sytologinen tutkimus tapahtui vasta kevättalvella 1950. Tämä klooni kasvaa Vilppulan kunnassa, Ajostaipaleen kylässä Vilppula-Kolhon maantien vieressä, sen itäpuolella, Harjun talon kohdalla (lat. 62° 02', long. 24° 27', 101 m.y.m.). Seuraavassa nimitetään tätä ryhmää Vilppulan klooniksi. Erikoispuukortistossa se on saanut numeron E 397. Käpylän kloonin kasvupaikkana on kivinen kalliopainanne pienen Tai vaskallio-nimisen vuoren kupeessa. Irtain maa on suureksi osaksi erilaisten rakennustöiden yhteydessä siirrettyä täytemaata. Pintakasvillisuus on ehkä luettava kuuluvaksi lähinnä jonkinlaiseen matalapohj aiseen mustikka tyypin kasvillisuuteen. 6 Risto Sarvas 49.7 Kuva 1. Käpylän triploidinen haapaklooni. Vas. yleiskuva kloonista ja oik. lähikuva K-puun run gosta. Valok. 10. 5.1957 Reino Saarnio. Fig. 1. The triploid aspen clone from Käpylä. Le/t, a general view of the clone and, right, a close-up of the stem of the tree K. Photo 10. 5.1957 Reino Saarnio. Klooniin kuului keväällä 1948 9 runkoa. Ne kasvavat n. yhden aarin alalla koulun pihamaan lounaiskulmauksessa ryhmänä, jossa on eri-ikäisiä kuusia sekapuuna ja pari ylispuumäntyä (vrt. kuva Ija kuva 2). Suurimpien puiden läpimitat 1.3 m:n korkeudella kuorineen on mitattu kahteen kertaan, 8. 5. 1950 ja 10. 5. 1957 ja saatu tällöin seuraavat tulokset (aikaisempi mit taustulos suluissa): K-puu (13.7) 19.9, A-puu (9.7) 13.6, B-puu (11.8) -, C-puu (13.4) 19.3 ja D-puu (10.5) 16.0 cm. B-puu on mittausten välisenä aikana kaadettu kemiallisia ym. tutkimuksia varten. Ensiksi mainitulla, paksuim malla puulla, oli myöhemmän mittauksen aikana kannon korkeudella 17 lustoa, ja sen pituus oli 12.6 m (v. 1950 11. o m). Puut ovat verrattain paksu oksaisia. Niinpä K-puun viiden paksuimman oksan läpimitat olivat tyvestä oksan paksuuden etäisyydellä mitattuina 7.9 cm, 6.7 cm, 5.7 cm, 5.5 cm ja 5.4 cm eli keskimäärin 6.2 cm. Kun triploidisten puiden välittömässä läheisyydessä ei kasva niihin verrattavia tavallisia diploidisia yksilöitä, on vaikea arvostella, missä määrin triploidisten on mahdollisesti katsottava kasvaneen keskimääräistä nopeam min. Suurimman rungon viime seitsemän vuoden keskimääräistä pituus kasvua, 0.2 m:iä, lienee kuitenkin pidettävä verrattain heikkoon boniteet tiinkin katsoen vähäisenä. Kasvua on kuitenkin ilmeisesti haitannut ylis puumännyn läheisyys ja runsaanlainen oksien keruu erilaisia tieteellisiä tar 49.7 Kaksi triploidista haapaa ja koivua 7 Kuva 2. Käpylän triploidisen haapakloonin ja läheisten puiden latvusprojektiot. Laadittu 10.5.1957. Fig. 2. The eroten map of the Käpylä triploid aspen clone and of the adjacent trees. Drawn 10. 5. 1957. Kuva 3. Vilppulan triploidinen haapaklooni. Valok. 14. 5. 1957 Reino Saarnio. Fig. 3. The triploid aspen clone from Vilppula. Photo 14. 5. 1957 Reino Saarnio. 8 Risto Sarvas 49.7 koituksia varten. Viimeksi mainittuun olettamukseen viittaa mm. se, että muut puut, joista oksia ei ole kerätty, ovat ylispuumännystä huolimatta ja sitä lähempänäkin sijaiten kasvaneet paremmin: A-puu keskimäärin vuo sittain 0.4 m ja C-puu 0.6 m. Vilppulan klooni kasvaa etelä-pohjoissuunnassa kulkevan, heikosti pohjoiseen viettävän Vilppula-Kolhon maantien ja sen itäpuolella olevan pellon välisessä n. I—7 m:n levyisessä tien reuna-alueessa (kuva 3 ja 4). Yksi yksilö, toiseksi suurin, kasvaa kuitenkin varsin kaukana, n. 115 m:n päässä muista, maantien länsipuolella Välioja-nimisen talon pihamaalla. Maa on lievästi kivistä, mullansekaista hiekkaa. Klooni on 11 rungon muo dostama. Suurin puu on mitattu kahteen kertaan, syksyllä 1949 ja kevät talvella 1957. Mittaustulokset olivat seuraavat (edellisen mittauksen tulok set suluissa): lustojen luku kannon korkeudella n. 52, läpimitta 1.3 m:n korkeudella (41.8) 47.2 cm ja pituus (16.5) 18.2 m. Latvuksen pituus oli toisen mittauksen aikana 16.3 m ja suurin leveys 6 m. Puu on verrattain karkeaoksainen, 5 paksuimman oksan läpimitat olivat tyvestä oksan pak suuden etäisyydellä mitattuina keväällä 1957: 17.0, 14.9,14.9,14.6 ja 14.5 cm, keskimäärin siis 15.2 cm. Tämänkään puun kasvua ei voida verrata mihin kään lähellä kasvavaan samankokoiseen diploidiseen yksilöön. Sekä pituus kasvua (0.2 4 m/v) että varsinkin paksuuskasvua (0.7 7 cm/v) voitaneen pitää puun iän ja koon huomioon ottaen ainakin tyydyttävinä. Kuva 4. Vilppulan triploidisen haapakloonin ja läheisten puiden latvusprojektiot. Laadittu 14. 5. 1957. Fig. 4. The crown map of the Vilppula triploid aspen clone and of the adjacent trees. Drawn 14. 5. 1957. 49.7 Kaksi triploidista haapaa ja koivua 9 2 Kuten edellä jo on mainittu, ovat molemmat triploideiksi todetut haavat löytyneet lähinnä sen johdosta, että huomio on kiintynyt niiden tavallista suurempiin lehtiin. Tässä suhteessa sekä Käpylän että Vilppulan triploi diset kloonit muistuttavat suuresti toisiaan. Kaikki lehdet eivät kuitenkaan ole suurikokoisia, vaan lehtien koon vaihtelu on silmäänpistävän suuri: jättiläiskokoisten lehtien ohessa tavataan paljon pienempiäkin ja tavallisen kokoisena pidettäviä. Varsinkin suurikokoiset lehdet poikkeavat myös värinsä puolesta jonkin verran tavallisesta haavasta. Triploidisen haavan lehdet ovat tummemman ja tavallisen haavan harmaamman vihreitä. Lehtien suuresta koosta ja niiden erikoisesta väristä johtuu, että latvus on tavallista tuuheampi ja erityisen rehevän näköinen. Tämä koskee varsinkin Käpylän kloonia. Vilppulan kloonin latvukset ovat harvempia, mikä johtuu ennen kaikkea lehtien syystä tai toisesta tavallista vähäisemmästä määrästä. Aikaisemmin on jo todettu, että lehtien suuri koko riippuu ainakin osaksi solujen tavallista suuremmasta koosta (Johnsson 1940, s. 324). Solujen kokoa verrattaessa on tavallisesti mittaukset kohdistettu ilmarakojen huulisoluihin. Tällaisia ilmarakojen huulisoluihin kohdistuvia mittauksia ei tämän tutkimuksen yhteydessä ole kuitenkaan enää pidetty tarkoituksen mukaisina sen jälkeen, kun Johnsson (1940, s. 324) on osoittanut, että suurissa haavan lehdissä yleensäkin on suuret solut kromosomilukuun katsomatta. Erityistä mielenkiintoa tarjoavat tietysti triploidisten haapojen kukat. Molemmat nyt puheena olevat kloonit ovat hedepuita. Mitään sukupuolessa ilmenevää anomaliaa ei ole tavattu ainakaan niissä lukuisissa kukinnoissa, joita on jouduttu käsittelemään meiosia koskevien tutkimusten yhteydessä. Sekä Käpylän että Vilppulan klooni kukkivat usein ja runsaasti. Kukkimis aika näyttää olevan kutakuinkin sama kuin diploidisten haapojen. Kukka silmut ja kukinnot poikkeavat kuitenkin suuremman kokonsa puolesta diploidisista. Myös heteiden ponnet, siitepöly hiukkasten emosolut ja siite pölyhiukkaset ovat suurempia kuin tavallisesti diploidisilla haavoilla. Erot eivät kuitenkaan ole varsin suuria, ja osittain vaihtelusarjat peittävät toisi aan, kuten taulukosta 1 tarkemmin näkyy (vrt. myös Johnsson 1940). Tässä taulukossa on esitetty nyt puheena olevien kahden triploidisen haavan lisäksi mittaustuloksia myös kolmesta diploidisesta haavasta. Viimeksi mai nituista kaksi on suurilehtisiä, ulkonaisesti triploidista haapaa muistuttavia ja kolmas lehtiensä koon puolesta »tavallinen». Kustakin puusta on mitattu 50 siitepölyhiukkasta. Taulukosta 1 nähdään, että toisella suurilehtisellä diploidisellakin haavalla on keskimäärin jonkin verran suuremmat siitepöly hiukkaset kuin pienilehtisillä lähennellen triploidisten haapojen siitepöly hiukkasten kokoa. Siitepölyhiukkasten keskimääräinen kokokaan ei siis tarjoa varmaa kriteeriä triploidisten haapojen erottamiseen diploidisista, kuten Johnsson (1940, s. 326) jo aikaisemmin on todennut. 10 Risto Sarvas 49.7 Taulukko 1. Siitepölyhiukkasten läpimitta triploidisissa ja diploidisissa haavoissa (50 %:nen alkoholiliuos). Table 1. Diameter of the pollen of the triploid and diploid aspens (stored in 50 % alcohol) Vaikkakaan eivät erot triploidisten haapojen ja suurilehtisten diploidisten haapojen siitepölyhiukkasten keskimääräisen koon välillä ole kovin suuria eivätkä aina edes tuskin merkitseviä, tavataan triploidisten haapojen siite pölyssä verrattain runsaasti hyvin suurikokoisia siitepölyhiukkasia, jotka tavallisen diploidisen haavan siitepölynäytteissä ovat harvinaisia. Näitä hyvin suuria hiukkasia, jotka nähtävästi ovat syntyneet redukoimattomista emosoluista, on Käpylän ja Vilppulan triploidien siitepölyssä keskimäärin n. 6 % (vrt. taulukko 1 ja kuva 5). Triploidisten haapojen siitepöly sisältää myös enemmän vikanaisia hiukkasia kuin diploidisten. Kun raja vikanaisten ja hyvien siitepölyhiukkasten välillä kuitenkin on vaikea määrittää, ei tässä ole suoritettu tarkempia laskuja niiden määristä. Kuva 5. Diploidisen (vas.) ja triploidisen (oik.) haavan siitepölyhiukkasia. 200-kertainen suurennus. Fig. 5. Pollen of the diploid (left) and triploid (right) aspen. -X200. Puun tunnus Tree 2 n Lehden koko Size of the leaves Siitepölyhiukkasten läpimitta, Diameter of the pollen, p f 20—25 26—30 I 31—35 36—40 | 41—45 I Keskimäärin Average Siitepöly hiukkasia, kpl Number of pollen grains Suuri Käpylä, E 443 57 large — 11 36 3 — 31 Vilppula, E 397 .... 57 » 1 23 23 2 1 29 Koskela 38 » 1 36 13 — — 28 Sippola 38 » 5 45 — — — 26 Pieni Käpylä 38 small 5 38 7 — — 27 49.7 Kaksi triploidista haapaa ja koivua 11 Nyt puheena olevista triploidisista haavoista on tutkittu vain meiosi. Se tapahtui La Courin (Darlington ja La Cour 1950, s. 116) orcein-menetelmää käyttäen. Kun triploidisen haavan siitepölyhiukkasten emosolut varsinkin kasvihuoneissa hitaasti hyödetyissä norkoissa helposti plasmolysoituvat rikki Farmerin liuoksessa, käytettiin jääetikan ja abs. alkoholin tavanomaisen suhteen 1:3 sijasta suhdetta 1:2, mikä näytti anta van parhaan fikseeraustuloksen. Parhaiten värjäytyneet preparaatit saatiin norkoista, joita oli hyödetty 2—3 vrk. kasvihuoneessa. +l4 1- 18° C lämpö tilassa. Aamupäivä klo B—ll8 —11 osoittautui edullisimmaksi fikseerausajaksi. Triploidisten haapojen meiosin kulku on jo aikaisemmin tullut kuvatuksi varsin yksityiskohtaisesti (vrt. Miintzing 1936, Tometorp 1937 ja Johnsson 1940). Nyt tutkittujen triploidisten haapojen meiosi näyttää pääpiirteissään olevan hyvin samantapainen aikaisemmin kuvattujen kanssa. Ensimmäisen metafasin sivukuvassa on nähtävissä sekä Käpylän että Vilppulan klooneissa lukuisia trivalentteja ja univalentteja. Pystykuvista on erillisiä »kappaleita», s.o. trivalentteja, mahdollisia bivalentteja ja univa lentteja luettu Käpylän kloonin parhaiten värjäytyneistä soluista 25, 22 ja 24 (kuva 6) ja Vilppulan kloonista 23, 23 ja 25. Trivalenttien lukumäärä on siis ilmeisesti varsin suuri, mutta kromosomien pienuuden vuoksi ei ole ollut mahdollista tarkoin määrittää tri-, bi- ja univalenttejen keskinäisiä runsaus suhteita. Ensimmäisen anafasin sivukuvasta näkyy, että se kummassakin nyt puheena olevassa kloonissa on varsin epäsäännöllinen, mm. muista jäljessä kulkevia kromosomeja on useita. Toisen metafasin pystykuvista on Kuva 6. 1—2 ensimmäinen metafasi pystykuvana, 3—6 toinen metafasi pystykuvana. 2500- kertainen suurennus. Fig. 6. 1—2 IM in polar view, 3—6 IIM in polar view. X 2500. 12 Risto Sarvas 49.7 kromosomeja luettu Käpylän kloonin parhaiten värjäytyneistä soluista 30, 29, 29, 28, 28, 27 ja 25 (kuva 6); keskimäärin siis 28.0 ja Vilppulan kloonista 25, 27, 29, 29, 32. Melkoisen etsinnän jälkeen löytyi kummastakin kloonista soluja, joissa toisen jaon kummatkin metafasit näkyivät pystysuunnassa ja lisäksi olivat hyvin fikseerautuneet ja värjäytyneet (kuva 6). Tällaisesta Käpylän klooniin kuuluvasta kaksoissolusta saatettiin suurella varmuudella lukea kromosomiluvut 30 ja 27, eli yhteensä 57 ja Vilppulan klooniin kuulu vasta kaksoissolusta hieman epävarmemmin 28 (27?) ja 29 eli yhteensä 57. Näin on siis kummankin kloonin triploidisuus tullut vahvistetuksi vielä meiosinkin perusteella. Kummatkin nyt puheena olevat triploidiset haavat ovat ilmeisesti autotriploideja. Tähän viittaa jo niiden ulkonäkö, mikä joistakin giganttisista mittasuhteista huolimatta muistuttaa mitä suurimmassa määrin diploidista Populus tremulaa. Vain Vilppulan kloonia on käytetty keinollisissa risteytyksissä. Jo 24. 4. 1949 metsänhoitaja Max. Hagman risteytti erään Tuusulan Ruotsin kylässä kasvavan diploidisen haavan (E 265) ja Vilppulan triploidisen kes kenään. Triploidisen haavan siitepöly osoittautui risteytystyössä yllättävän hedelmöittämiskykyiseksi, sillä kotaa kohden saatiin keskimäärin 9.4 sie mentä, mikä on kutakuinkin normaali määrä diploidistenkin haapojen välisissä risteytyksissä (vrt. Johnsson 1942, s. 307). Kaikkiaan saatiin 254 koulittua tainta käsittävä jälkeläistö. Tarkkoja tutkimuksia siemenen itävyydestä ei tehty, mutta metsänhoitaja Hagmanin ystäv. antamien tietojen mukaan yleishavaintona oli, että mitään erittäin huonosti itävää se ei ollut. Puheena olevasta jälkeläistöstä ja varsinkin sen kromosomisuhteista on tehty tarkemmin selkoa toisessa tutkimuksessa (Pitkänen 1955). Mainittakoon vielä, että sekä Käpylän että Vilppulan klooni monistettiin metsäntutkimuslaitoksen Ruotsinkylän jalostusasemalla juuripistokkaista keväällä 1950, ja kummatkin kloonit sisältyvät siitä lähtien jalostusaseman erikoispuukokoelmaan. Sekä Käpylän että Vilppulan triploidien syntyä ajatellen kiinnittää huo miota niiden sijainti. Kumpikin kasvaa vanhalla rakennustyömaalla, Vilppulan haapa entisen tietyömaan (v. 1902—1903) reunassa ja Käpylän haapa talonrakennusalueella (rakennettu kesällä 1942). Epäilemättä kum massakin tapauksessa rakennustöiden johdosta on paljastunut kivennäis maata, mikä on tarjonnut tavallista paremmat mahdollisuudet haavan suvulliselle uudistumiselle. Herää kuitenkin ajatus, olisiko rakennustöiden yhteydessä sattunut jotakin sellaista, joka olisi vaikuttanut itse triploidian muodostumiseen. Lähinnä ehkä tällöin tulee ajatelleeksi räjäytystöitä ja niiden mahdollisesti hedekukintojen meiosin kulkua häiritsevää vaikutusta. Asian selvittämiseksi järjestettiin kevättalvella 1956 pieni koe. Haavan vielä lepotilassa olevia hedekukintoja sisältäviä oksia asetettiin 0.5, 1.0, 2.0 ja 3.0 49.7 Kaksi triploidista haapaa ja koivua 13 m:n etäisyyksille räjäytyspanoksesta. Panoksena oli Suomen forsiitti dynamiitti oy:n, Hanko, valmistetta oleva forsiittipommi n:o 2, joka sisältää räjähdysainetta n. 0.5 kg. Panos suunnattiin niin, että sen synnyttämä kaa supilvi suuntautui voimakkaimpana oksia kohden ja räjäytettiin. Räjäh dyksen voiman voitaneen katsoa, huomioon ottaen ainakin lähimpien oksien läheisyyden, vastanneen kovimpia painevaikutuksia, mitä rakennustyö mailla kohdistuu lähistössä kasvavien puiden latvuksiin. Räjäytyksen jälkeen tutkittiin meiosi, mutta mitään aivan ilmeisiä epäsäännöllisyyksiä ei sen kulussa voitu havaita. Näin kysymys puheena olevien triploidien synty mään mahdollisesti vaikuttaneista ulkonaisista tekijöistä jäi edelleen avoimeksi. Triploidiset koivut Koivun triploidiaan ovat ensinnä kiinnittäneet huomiota Helms ja Jorgensen (1927) löydettyään triploidisen, suuressa määrin Betula verrucosaa muistuttavan koivun Maglemose-nimiseltä suolta Pohjois-Sjellan nista. Edellä mainitut tekijät tulkitsivat tämän puun allotriploidiseksi Betula verrucosan ja B. pubescensin hybridiksi (ibid. s. 197). Myöhemmin on kuitenkin Johnsson (1944, s. 94) esittänyt tästä koivusta toisen tul kinnan. Myöhemmät triploidisten koivujen löydöt on tehty Ruotsissa. Kaikkiaan on siellä tähän mennessä julkaistu tietoja ainakin neljästä triploidisesta Betula verrucosasta, kuten edellä jo on mainittu. Suomessakin on metsäpuiden rodunjalostustyöhön liittyvän pluspuiden etsinnän yhtey dessä pidetty jo kymmenkunta vuotta silmällä poikkeuksellisen suurilehtisiä koivuja, mutta varsin epäilyttäviä yksilöitä ei ole kovinkaan monta löytynyt. Näistä on vain kaksi rauduskoivua sytologisesti tutkittuna osoittautunut triploidisiksi. Kuva 7. Hyrynsalmen triploidinen rauduskoivu. Vasemmanpuoleisessa kuvassa yleiskuva puusta (oikeanpuoleinen siinä näkyvästä kahdesta koivusta) ja oik. lähikuva rungosta 1.3 m:n korkeudelta. Valok. 19.8.1954 Pentti Leinonen. Fig. 7. The triploid Betula verrucosa from Hyrynsalmi. Left, a general view of the tree (the tree on the right ) and, right, a close-up of the stem. Photo 19.8.1954 Pentti Leinonen. Kaksi triploidista haapaa ja koivua 49.7 15 Toinen nyt puheena olevista rauduskoivuista kasvaa Hyrynsalmen kun nassa, Tapaninkylässä olevan Tapaniaho-nimisen talon pihassa (lat. 64°25', long. 29°07', kork. meren pinnasta n. 200 m). Metsäpuiden rodunjalostus säätiön pluspuukortistossa se on saanut numeron P 493. Kasvupaikkana on pellon laide. Maa on hietaista moreenia. Puu mitattiin 19. 8. 1954, jolloin sen ikä isännän, maanviljelijä Perttu Heikkisen muistin mukaan oli n. 20 v. Puun pituus oli tällöin 9.2 m ja läpimitta 1.3 m:n korkeudella 19.9 cm (kuo retta 18.9 cm). Puun tähän mennessä saavuttamaa kokoa on olosuhteisiin katsoen pidettävä varsin huomattavana, sillä esim. Ilvessalon (1920, s. 41) kasvu- ja tuottotaulujen mukaan saavuttavat koivuvaltapuut Etelä- Suomen miltei parhailla kasvupaikoilla (käenkaalityypin metsämailla) 20 vuoden ikäisinä yleensä »vain» n. 8.0 m:n pituuden. Se aukea kasvupaikka (vrt. kuva 7), jolla nyt puheena oleva triploidinen koivu on kasvanut, ei liene tarjonnut ympäristöä, joka pituuden kehityksen kannalta olisi ollut suotuisampi kuin ne olosuhteet, joissa kasvu- ja tuottotauluaineiston pohja na olevat koivikot ovat kehittyneet pikemmin päin vastoin. Muistet takoon lisäksi puun pohjoinen asema; sehän kasvaa n. 200 km. pohjoisem pana kuin pääosa kasvu- ja tuottotaulukoiden koivikoista. Puu on verrattain karkeaoksainen ja huononlaisesti karsiutunut (vrt. kuva 7). Täysin karsiutuneen rungon osan pituus olikin vain 1. om. Latvuk sen leveys oli 5.1 X 5. l m, oksakulma n. 60°—70°. Kuva 8. Punkaharjun triploidinen visakoivu. Vas. yleiskuva puusta ja sen lähiympäristöstä, oik. lähikuva rungosta (runkoon maalattu rengas 1.5 m:n korkeudelle). Valok. 16. 5.1957 Reino Saarnio. Fig. 8. The triploid curly birch from Punkaharju. Left, a general view of the tree and of the stand and right, a close-up of the stem (a ring painted round the stem at 1.5 m height). Photo 16. 5. 1957 Reino Saarnio. 16 Risto Sarvas 49.7 Toinen triploidinen rauduskoivu on löytynyt metsäntutkimuslaitoksen Punkaharjun kokeilualueesta (lat. 61°47', long. 29°18', korkeus merenpinnasta 97 m). Edelliseen verrattuna erikoista on, että tämä raudus on visakoivu, joka suuren kokonsa ja hyvän laatunsa vuoksi oli jo ennen kuin se todettiin triploidiseksi merkitty Metsäpuiden rodunjalostussäätiön pluspuukortistoon molla E 1092. Se kuuluu pienialaiseen, 0.3 ha:n laajuiseen visaviljelmään n:o 202, joka on perustettu v. 1932 professori Olli Heikinheimon toimesta (vrt. kuva 8 ja 9). Siemen saatiin Aulangon kansallispuistosta tulotien vasemmalla puolen kasvavista vanhoista, pensasmaisista luonnon varaisista visakoivuista. Istutuksessa käytettiin 1 + 3-vuotisia taimia ja 1.5 X 1.5 m:n taimivälejä. Kasvupaikkana on viljava, mutta kivinen mo reeni. Pintakasvillisuus on lehtomaista. Puu mitattiin 20.4. 1957, jolloin sen ikä siis oli 29 vuotta. Pituus oli tällöin 14.8 m, läpimitta 1.3 m:n korkeudella kuorineen 26.4 cm (kuoretta 23.6 cm) ja 6 m:n korkeudella 14.9 ja 14.3 cm (kaksihaarainen). Oksaton runko-osa ulottui 3 m:n korkeudelle. Hyvälaa tuisen runkovisan määrä arvioitiin n. 6 j 3:ksi. Latva haarautui 5 m:n kor keudella kahteen miltei samanarvoiseen sivuhaaraan ja nämä taas vuorostaan ylempänä. Viiden paksuimman oksan paksuudet olivat oksan paksuuden etäisyydellä oksan tyvestä mitattuina: 8.6, 6.7, 4.5, 5.6 ja 4.6 cm, keskimää Kuva 9. Punkaharjun triploidisen visakoivun ja sen lähipuiden latvusprojektiot. Laadittu 16. 5. 1957. Fig. 9. The crown may of the Punkaharju triploid curly birch and of adjacent trees. Drawn 16. 5.1957. 49.7 Kaksi triploidista liaapaa ja koivua 17 3 866 58/1,77 rin 6.0 cm. Latvuksen suurin leveys oli 4.8 m. Runko oli hyvin selvästi tiheään kyhmyistä (vrt. kuva 8), kuten useille hyvälaatuisille visakoivuille on ominaista, mutta tarkempaa selvitystä visan anatomisesta rakenteesta ei ole. Kuten edellä jo on käynyt ilmi, on nyt puheena oleva visakoivu jo kauan kiinnittänyt huomiota järeytensä ja hyvän laatunsa puolesta. Mainittakoon, että järjestyksessä neljän seuraavaksi järeimmän nyt puheena olevan viljel män visakoivun läpimitat 1.3 m:n korkeudella ja kokonaispituudet olivat seuraavat: 23.4/12.3, 22.2/10.0, 18.6/12.7 ja 17.0 cm/9.6 m. Ottaen huomioon, että Ilvessalon (1920) mukaan 28-vuotisen koivumetsikön valtapuiden pituus Etelä-Suomessa on käenkaalityypillä n. 11.6 m, on E 1092: n pituutta, joka ylittää tämän pituuden 3.2 metrillä pidettävä huomattavan suurena. Kuten aikaisemminkin jo on käynyt ilmi, ovat nyt puheena olevat kaksi triploidista koivua alkujaan kiinnittäneet huomiota poikkeuksellisen suurien lehtiensä vuoksi. Suurimpien lehtien koko on n. 10 X 10 cm. Väriltään lehdet ovat tavallista tummemman vihreitä, mistä syystä koko latvuskin saa poikkeuksellisen tumman värin. Muuten ovat lehdet muodoltaan ja ham mastukseltaan mitä tyypillisimpiä rauduksen lehtiä. Muutkin taksonomi sesti tärkeät ominaisuudet, kuten rungon kuoren väri ja halkeilemistyyppi, hedelmänorkkojen muoto ja pähkyläin lenninsiipien muoto ja suhteellinen koko ym. ovat mitä tyypillisimpiä rauduksen. Johnsson (1944, s. 88) mainitsee, että hänen esittelemillään kahdella suurilehtisellä rauduskoivulla ei ollut selvästi riippamaista oksistoa; samaa voidaan sanoa sekä Hyrynsalmen että Punkaharjun koivuista. Kun riippaoksaisuus yleensä joh tuu oksahaarojen kärkiosien hentoudesta, ei ehkä ole aivan sattuma, että nyt puheena olevilla giganttisilla muodoilla ei tällaista hentoutta ja siihen liittyvää riippamaisuutta esiinny ainakaan samassa määrin kuin tavallisilla raudus koivuilla. Mahdollista kuitenkin on, että riippaisuutta tulee myöhemmällä iällä esiin enemmän. Kukkiminen näyttää olevan keskimääräistä niukempaa. V. 1954, jolloin koivu yleensä kukki koko maassa runsaasti, oli Hyrynsalmen puussa elokuun loppupuolella (19.8.) vain vähänlaisesti hedelmänorkkoja ja kesällä 1955,. jolloin koivu tosin kukki koko maassa heikonlaisesti, niitä ei ollut ollenkaan. Hedenorkkoja ei toistaiseksi ole näkynyt lainkaan. Punkaharjun triploidin fertiilisyys on parempi, mikä saattaa johtua siitäkin, että se kasvaa parem malla kasvupaikalla ja on vanhempi ja suurikokoisempi. Kesän 1956 lopulla siinä oli hedelmänorkkoja runsaanlaisesti ja jokunen, arviolta n. 50 hede norkon aihettakin. Kesän 1957 lopulla ei hedelmänorkkoja näkynyt, mutta sitä vastoin melkoisesti hedenorkkojen silmuja. Kummassakin, sekä Hyryn salmen että Punkaharjun triploideissa, hedelmänorkot olivat erityisen suuria tavalliseen rauduskoivuun verrattuna. Yhdenmukaisesti olivat myös norko suomut ja pähkylät poikkeuksellisen suuria. Mainittakoon vielä, että päin 18 Risto Sarvas 49.7 vastoin kuin useilla allotriploidisilla (Betula verrucosa x B. pubescens) koi vuilla, siemen varisee normaalisti heinä-syyskuun kuluessa eikä jää huomat tavassa määrin talven ajaksi puuhun. Kesällä 1954 oli kevään runsaasta kukkimisesta (runsaasta pölytyksestä) johtuen koivun, sekä raudus- että hieskoivun, täysisiemensadannes kautta maan koko eteläpuoliskon huomattavan korkea, yleensä n. 50—80 %. Hyrynsalmen triploidin täysisiemensadannes oli 600 tutkitun siemenen perus teella laskettuna kuitenkin vain 21 % ja itävyyskoe Jakobsenin mallisessa idätyskojeessa antoi tulokseksi 12 %:n itävyyden. Täysistä iti siis 57 %. Viimeksi mainituistakin itäneistä siemenistä vain 2/3 kehitti terveeltä näyt tävän sirkkataimen. Punkaharjun triploidin siemenen laatu osoittautui saman tapaiseksi. Kesällä 1956, jolloin koivu kukki Punkaharjulla poikkeuksellisen runsaasti ja jolloin pölytys yleensäkin hyvin runsaasti kukkivissa visakoi vikoissa muodostui suorastaan ihanteellisen täydelliseksi, oli triploidin sie menestä 66 % täyttä. Itävyyssadannes oli 19 %; täydestä siemenestä iti siis 29 %. Vertailun vuoksi kerättiin samanaikaisesti triploidin naapureina kas vavista diploideista visakoivuista myös siementä. Tässä siemenessä oli täyttä 62 % ja täysistä iti 96 %. Triploidisen koivun siementä idätettäessä saatet tiin lisäksi todeta, että sen itämistarmo oli selvästi heikompi kuin diploidin. Itäminen alkoi Jacobsenin kojeessa -f- 18° 1-24° C intermettoivassa läm mössä 6:ntena vuorokautena. 7 vuorokauden kuluttua oli lopullisesti itäneistä 26 % itänyt ja 10 vuorokauden kuluttua 73 %. Diploidisen koivun siemen alkoi itää s:ntenä vuorokautena ja 7 vuorokauden kuluttua oli jo 99 % kaikista itävistä siemenistä itänyt. J o h n s s o n i n (1944, s. 90) mukaan Ruotsista löydettyjen triploidisten koivujen siemenen itävyys on ollut alhaisempi. Koden koivun siemenestä oli vain 5.3 % täyttä ja itävää oli vain 0.3 % (täysistä siemenistä iti siis 6 %). Edsbyn koivun siemenestä oli l.i % täyttä ja siemenen itävyys 0.3 % (täy sistä iti 20 %). Suomesta löydettyjen triploidien siemen on siis ollut huo mattavasti itämiskelpoisempaa kuin Ruotsista löydettyjen. Tämä voi tie tysti osaksi johtua ympäristötekijöistäkin, sillä Suomessa, jossa koivua on paljon runsaammin kuin Ruotsissa, koivun pölyttyminen tapahtuu yleensä täydellisemmin. - Vaikkakaan triploidisten haapojen siemenen itävyydestä ja sirkkataimien tuhoutumisesta ei tehty tarkkaa tilastoa, näyttää ilmeiseltä, että triploidisten haapojen fertiilisyys oli huomattavasti parempi kuin nyt puheena olevien triploidisten koivujen. Sirkkataimien myöhempää kehitystä on seurattu kylvämällä Punka harjun triploidisen visakoivun siemeniä 26. 4. 1957 matalaan laatikkoon. Kaikkiaan kylvettiin 1000 siementä, joista saatiin 85 tainta. »Laatikkoitä vyys» (8.5 %) jäi siis huomattavasti alhaisemmaksi kuin »kojeitävyys» (19 %). Laatikko pidettiin huoneessa aurinkoisella ikkunalaudalla ja kasteltiin tar peen mukaan. Syyskuun 28 päivänä 1957 tarkastettiin kylvös ja todettiin •19.7 Kaksi triploidista haapaa ja koivua 19 taimia olevan elossa 70 kpl. Osa taimista oli hyvin oudon näköisiä. Niinpä 6 taimella lehdet olivat pyöreähköjä ja miltei ehytlaitaisia. Osa taimista on kuitenkin normaalin näköisiä ja elinvoimaisia. Hyrynsalmen koivun mitosi tutkittiin 26. 4. 55 turvautumalla puhkeamis tilassa oleviin silmuihin. Preparaatit valmistettiin hyötämällä kasvihuo neissa oksia ja ottamalla palasia juuri puhkeamistilassa olevien silmujen pikku lehtien tyviosasta. Käytetty menetelmä oli La Cou r i n (Dar lington ja La Cour 1950) orcein-squash-menetelmä, jota kuitenkin edelsi maserointi 25 min. ajan + 58° C lämpötilassa 10 %:ssa suolahapossa. Kromosomit värjäytyivät hyvin, ja ne saattoi lukea huomattavan suurella varmuudella, helpomminkin kuin tavallisista diploidisista koivuista, joissa kromosomit ainakin metafasissa ovat tavallisesti ahtautuneet hyvin lähelle toisiaan (engl. »sticky»). Selvimmistä soluista luettiin seuraavat kromosomi luvut: 40, 41, 41, 43 = ± 42. Puun etäisen kasvupaikan vuoksi on meiosin tutkiminen jäänyt vielä suorittamatta. Puu on kuitenkin monistettu varttamalla ja liitetty metsän tutkimuslaitoksen Ruotsinkylän rodunjalostusaseman erikoispuukokoelmaan, jossa meiosin tutkiminen tulee aikanaan olemaan helpompaa. Punkaharjun koivun kromosomiston selvittely aloitettiin meiosin tutki misella. Raudus- ja hieskoivun hedenorkoissa tapahtui siitepöly hiukkasten emosolujen kypsyysjako Punkaharjulla kesällä 1956 jokseenkin yhtäaikai sesti elokuun 14. ja 16. päivien välisenä aikana, jolloin kummastakin koivu lajista otetuissa näytteissä tavattiin runsaasti kaikkia eri jakovaiheita. Tämän ajan kuluessa tutkittiin nyt puheena olevasta koivusta useita näytteitä. Tällöin kävi ilmi, että siitepölyhiukkasten emosolujen kypsyysjaot olivat niin epäsäännölliset, että selvään metafasiin, josta esim. kromosomiluku olisi voitu laskea, ei kypsyysjako edennyt käytännöllisesti katsoen lainkaan. Myöhemmin, kevättalvella (6. 4. 1957) varistettiin kasvihuoneissa hyöde tyistä hedenorkoista siitepölyä ja tutkittiin se. Siitepölyhiukkasista vär jäytyi n. 62 %. Loput näyttivät enemmän tai vähemmän viallisilta; keske nään ne olivat hyvin erikokoisia. Paitsi sitä, että puussa oli hedenorkkoja hyvin vähän, osoittautui siis siitepöly vialliseksi. Kun Punkaharjun koivun kromosomiluvun selvittäminen ei onnistunut meiosia tutkimalla, turvauduttiin mitosiin. Parhaat mitosit olisi ehkä saatu juuren kärjistä, mutta puun kasvupaikka osoittautui niin kiviseksi, että hyvien kärkien esiin saaminen ei monista ponnisteluista huolimatta onnis tunut. Niinpä turvauduttiin lopuksi lehtisilmuihin ja käytettiin samaa, edellä selostettua menetelmää kuin Hyrynsalmen koivunkin tutkimisessa. Kun aurinko maaliskuun loppupuolella 1957 näytti jo melkoisesti lämmittäneen silmuja, kerättiin puusta oksia, hyödettiin niitä aurinkoisessa paikassa ikku nan vieressä laboratoriossa ja saatiin näin kromosomitutkimuksia varten tarpeellinen materiaali. Eisto Sarvas 20 49.7 Jakaantumisvaiheessa olevista soluista kävi ilmi, että kromosomiluku oli ± 42. Koivun kromosomien pienuudesta ja niiden yhteen ahtautumisesta johtuen on tarkan kromosomiluvun määrittäminen varsinkin lehtimitoseista verrattain vaikeata. Selvimmistä metafasikuvista laskettiin pienimmästä suurimpaan lukien seuraavat lukumäärät: 38, 41, 42, 42, 43, 44. Kun on vähän luultavaa, että tutkittu koivu olisi kromosomistoltaan aneuploidinen, on se näin ollen suurella todennäköisyydellä triploidi. Edellä on jo mainittu, että nyt puheena olevien koivujen taksonomisesti merkittävät ulkonaiset ominaisuudet ovat giganttisia piirteitä lukuun otta matta mitä suurimmassa määrin raudukselle kuuluvia. On näin ollen var sin todennäköistä, että kummatkin koivut ovat autotriploideja. Sekä Hyrynsalmen että Punkaharjun triploideista on pienehköjä, vapaan pölytyksen tuloksena syntyneitä jälkeläistöjä kasvamassa. Taimien kromo somistoja ei vielä toistaiseksi ole selvitetty. Kirj allisuusluettelo Bergström, Ingrid. 1940. On the progeny of diploid x triploid Populus tremula with special reference to the occurrence of tetraploidy. Hereditas XXVI, ss. 191—201. Blackburn, Kathleen B. and Harrison, J. W. Heslop. 1924. A preliminary account of the chromosomes and chromosome behaviour in the Salicaceae. Annales of botany XXXVIII, ss. 361 —378. Blomqvist, S. G:son. 1937. Ett fynd av jätteasp (Populus tremula gigas) i Medel pad. Botaniska notiser, ss. 119—123. Darlington, C. D. and La C o ur, L. F. 1950. The handling of chromosomes. Third impression. London. Helms, Anna og Jorge n s e n, C. A. 1927. Birkene paa Magiemose. Botanisk Tidsskrift, ss. 57—135. Ilvessalo, Yrjö. 1920. Kasvu- ja tuottotaulut Suomen eteläpuoliskon mänty-, kuusi- ja koivumetsille. Referat: Ertragstafeln für die Kiefern-, Fichten- und Birkenbestände in der Südhälfte von Finnland. Acta forest, fenn. 15. Johnsson, Helge. 1940. Cytological studies of diploid and triploid Populus tremula and of crosses between them. Hereditas XXVI, ss. 321 —352. —»— 1942. Cytological studies of triploid progenies of Populus tremula. Hereditas XXVIII, ss. 306—312. —»— 1944. Triploidy in Betula alba L. Botaniska notiser, ss. 85—96. —» — 1945 a. Chromosome numbers of the progeny from the cross triploid x tetraploid Populus tremula. Hereditas XXXI, ss. 500—501. —»— 1945 b. The triploid progeny of the cross diploid x tetraploid Populus tremula. Hereditas XXXI, ss. 411—440. —»— 1946. Progeny of triploid Betula verrucosa Erh. Botaniska notiser, ss. 285—290. Launonen, Pentti K. 1951. Haavan polyploidia ja sen tutkiminen ns. orcein-mene telmällä. Käsikirjoitus. Löwe, Äskell. 1944. A new triploid Betula verrucosa. Svensk botanisk tidskr., ss. 381—393. Meur m a n, Olavi. 1933. Chromosome morphology, somatic doubling and secondary association in Acer platanoides L. Hereditas XVIII, ss. 145—173. Müntzin g, Arne. 1936. The chromosomes of a giant Populus tremula. Hereditas XXI, ss. 383—393. Nilsson-Ehle, H. 1936. Über eine in der Natur gefundene Gigasform von Popu lus tremula. Hereditas XXI, 379 —382. Pitkänen, Kirsti. 1955. Havaintoja diploidisen ja triploidisen haavan risteytys jälkeläistöstä. Käsikirjoitus. Sarvas, Risto. 1950. Jättiläishaapa Helsingin kaupungissa. Summary: A triploid aspen in the town of Helsinki. Metsätal. aikakauslehti, ss. 98—100. —»— 1955. Jättiläiskoivu löytynyt myös meidän maastamme. Metsälehti, n:o 21. Tometorp, Gösta. 1937. The chromosome numbers of two new giant Populus tremula. Botaniska notiser, ss. 285 —290. Two triploid aspens and two triploid birches Summary The triploid, aspens (pp. 5—13) The search for triploid aspens has been organized in Finland mainly by requesting foresters and amateurs to report any aspens observed with strikingly big leaves and later to send in specimens for determination of chromosome number etc. To date, a total of 15 individuals with big leaves has been cytologically investigated. Of these, only two have proved to be triploid, however. The first small aspen clone to be identified as triploid in this country is growing on territory belonging to the city of Helsinki in the courtyard of Käpylä Grammar School (cf. Sarvas 1950). In what follows, this group is called the Käpylä clone. The second aspen clone to be identified as triploid was observed in summer 1946 by Professor Nils Sylven, D. Ph., who was travelling in Finland. It was not cytolo gically investigated, however, until the late winter of 1950. This aspen grows at Ajos taipale village in the parish of Vilppula (lat. 62°02', long. 24°27', 101 m. above sea level). In what follows, this group is called the Vilppula clone. In spring 1948, the Käpylä clone consisted of 9 stems (Figs. 1 and 2). The diameters of the largest trees, with bark, have been measured twice at 1.3 m. height, namely on May 8, 1950, and on May 10, 1957. The results are as follows (the first result is given in brackets) : tree K (13.7) 19.9 cm., tree A (9.7) 13.6 cm., tree B (11.8) tree C (13.4) 19.3 cm. and tree D (10. s) 16. o cm. (In the interval between the two measurements tree B was felled for chemical and other investigations). At the time of the second measurement the tree K had 17 annual rings at stump height, and its total height was 12.6 m. (against ll.om. in 1950). The trees have relatively thick branches. The mean diameter of the five thickest branches of the tree K was found to be 6.2 cm. (the diame ters were measured at a distance from the butt of the branch corresponding to the thickness of the latter). The growth of the trees must be regarded as relatively slight in regard of both thickness and height, which is probably mainly attributable to the in fertile, rocky soil in which they are growing. The Vilppula clone consists of 11 stems (cf. Figs. 3 and 4). It is striking that one indi vidual grows at a considerable distance, about 115 m., from the rest. The biggest tree has been measured twice, in autumn 1949 and in the late winter of 1957. The results are as follows (the results of the first measurement are given in brackets): annual rings at stump height about 52, diameter at 1.3 m. height (41.1) 47.2 cm. and height (16.5) 18.2 m. At the time of the second inspection the height of the crown measured 16.3 m. and its largest diameter was 6 m. This tree has very thick branches, the mean diameter of the 5 thickest (measured as indicated above) being 15.2 cm. 49.7 Kaksi triploidista haapaa ja koivua 23 Both these triploid clones are male clones, flowering often and profusely. In pollen specimens a relatively large proportion (about 6 per cent) of the grains are very large, whilst such grains are rare in pollen specimens from diploid aspens (cf. Fig. 5). Meiosis was chosen for cytological investigation, La C our' s squash method being used for preparations. As regards its general course, the meiosis of the triploid aspens here concerned closely resembled the meiosis described by Miintzing (1936), Tometorp (1937) and J ohnsson (1940). In the side view of the first metaphases of both the Käpylä and the Vilppula clone, numerous trivalents and univalents are visible. In polar view, the separate »bodies» observed in the best stained cells numbered 22, 24 and 25 (Fig. 6) in the Käpylä clone and 23, 23 and 25 in the Vilppula clone. Thus, the number of trivalents appears to be remarkably large, but owing to the smallness of the chromosomes it was not possible to determine the ratios between the trivalents, bivalents and univalents. The profile on the first anaphase shows that this is markedly irregular in both the clones in question, lagging chromosomes, for instance, being frequent. In a polar view of the second meta phase, the chromosomes in the best stained cells from the Käpylä clone numbered 25, 27, 28, 28, 29, 29 and 30 (Fig. 6), i. e. 28.0 on average, whilst the best stained cells from the Vilppula clone exhibited 25, 27, 29, 29 and 32 chromosomes. After considerable search, cells from both clones were found in which both metaphases of the second division were seen in polar view (Fig. 6). In such a double cell from the Käpylä clone, 30 and 27, or a total of 57, chromosomes were definitely distinguished. A double cell from the Vilppula clone also exhibited 28 (27?) and 29, or a total of 57, chromosomes, though not equally distinctly. Thus, the triploidy of both clones was confirmed. The Vilppula clone alone was used in controlled crossings. The pollen proved to be amazingly fertile, 9.4 seeds being obtained per capsule, which is more or less the normal number. An account of the progeny has been published in another context, where data regarding chromosome complement, etc., have been given (Pitkänen 1955). The triploid birches (pp. 14—20) Polyploid forms of the birch have also been traced by looking for trees with excep tionally big leaves. The number of likely-looking individuals has been small, however, and of these only two white birches have proved to be triploid on cytological investi gation. One of these birches grows in the courtyard of a farm called Tapaniaho in the parish of Hyrynsalmi (lat. 64°25', long. 29°07', about 200 m. above the sea level). This tree was measured on August 19, 1954, when it was about 20 years old, accord ing to the farmer's recollection. It was then 9.2 m. high, and the diameter at 1.3 m. height was 19.9 cm. (18.9 excl. bark). The tree has very thick branches and is poorly self-pruned. Considering its growth conditions, the size hitherto attained is remarkable. According to the yield tables published by Ilvessalo (1920, p. 41), for instance, the dominant birches in almost the best sites of south Finland (of Oxalis site type) as a rule attain »only» some 8 m. in height at the age of 20 years. From the standpoint of height growth the open environment (cf. Fig. 7) occupied by the triploid birch in question can scarcely be more favourable than the environment of the birch stands which constitute the basis for the above-mentioned yield tables. In the contrary it seems more probable that the opposite is the case. In addition, the northern latitude of the locality should be borne in mind. The tree is growing some 200 km. further north than the majority of the birch stands on which the yield tables are based. 24 Risto Sarvas 49.7 The other triploid white birch was found on the Punkaharju experimental grounds of the Forest Research Institute (lat. 61°47', long. 29°18', 97 m. above sea level). A noteworthy fact is that this white birch is simultaneously a curly birch and was regis tered, even before it was identified as triploid, in the plus-tree files for forest tree breed ing (no. E 1092) owing to its large size and good quality. It belongs to a plantation of curly birches, comprising about 0.3 hectares (cf. Figs. 8 and 9). The plot was planted in 1932 with 1 + 3-year-old seedlings. The tree in question was measured on April 20, 1957, when it was 28 years old. It then measured 14.8 m. in height, the diameter was 26.4 cm. with bark (23.6 cm. excl. bark) at 1.3 m. height and 14.9 and 14.3 cm. at 6m. height (the tree is forked). The stem was unbranched up to a height of 3m. The amount of stem forming curly wood of good quality was estimated at 6 cu. feet. The mean diameter of the five thickest branches measured at the butt (as indicated in the foregoing) was 6. o cm. The stem was very clearly densely knotty (cf. Fig. 8), as is frequently the case with curly birches of good quality, but details regarding the anatomical structure are lacking. As appears from what has been said above, this curly birch has for a long time attracted attention owing to its good quality and to its relative thickness, as compared with the other trees on the plot, which are of the same age. In the plantation of curly birches here concerned, the diameter at 1.3 m. height and the total height, simulta neosly measured, of the four next thickest birches were, in order of thickness, as follows: 23.4 cm./12.3 m., 22.2/10.0, 18.6/12.7 and 17. o cm./9.6 m. Considering that, according to Ilvessalo (1920, p. 41), the height of the dominant trees in a 28-year-old birch stand of Oxalis site type in the south of Finland is 11.6 m., E 1092, with a height exceeding this measurement by 3.2 m., must be regarded as an outstandingly tall birch. The flowering of the triploid birches under discussion seems to be below average. In 1954, when the birch mostly flowered abundantly all over the country, the Hyrynsalmi birch had only a limited number of female catkins at the end of the summer (on August 19), and in summer 1955, which was a poor flowering year for the birch in Finland, it had none. Male catkins have not hitherto been produced at all. In regard of fertility, the Punkaharju triploid is superior. This may be due to the fact that it grows in a better site and is older and larger. At the end of summer 1956 it had a profusion of female catkins and even some few buds of male catkins, at a rough estimate about 50. The tree sheds its seeds during the period July - September, like normal birches. Thus, the seeds do not remain on the tree to any considerable degree over the winter. In summer 1954, the percentage of filled birch seeds, both B. verrucosa and B. pubescens, was exceptionally high, as a rule about 50 - 80 per cent, in the whole southern half of Finland owing to the profuse flowering (abundant pollination) in the spring. In the Hyrynsalmi triploid the percentage of filled seed was only 21, however, as calculated on the basis of 600 investigated seeds, and the germination test, with Jakobsen's ger mination apparatus, yielded 12 per cent germination. The seeds of the Punkaharju triploid proved to be qualitatively similar. In summer 1956, when the birch flowered exceptionally abundantly at Punkaharju and elsewhere, too, and pollination was ideally complete in curly birch stands, 66 % of the seeds of the triploid were filled. The percentage of germination was 19. Thus, 29 per cent of the filled seeds germinated. The later development of the young seedlings was observed by sowing seeds of the Punkaharju triploid on April 26, 1957, in a flat. A total of 1000 seeds were sown, and 85 seedlings resulted. »Box germination» (8.5 per cent) was thus markedly lower than »apparatus germination» (19 per cent). The flat was kept in a room on a sunny window-sill and adequately watered. By September 28 the number of surviving seed lings had decreased to 70. Some of the seedlings were very peculiar-looking. Thus the Kaksi triploidista haapaa ja koivua 49.7 25 4 leaves of some seedlings were roundish and had almost entire edges. Other seedlings were normal-looking and of normal vitality, however. The mitosis of the Hyrynsalmi birch was investigated on April 26, 1955, by studying leaf-buds that were just opening. Samples were obtained by forcing branches in a green house and taking pieces from the bases of the small leaves just as they were emerging. Preparations were made by La C o u r's orcein-squash method after maceration for 25 min. at + 58° C. in 10 per cent hydrochloric acid. The chromosomes stained well and were readily counted with considerable accuracy, even more readily than the chromo somes from ordinary diploid birches, which, in the metaphase, at least, are as a rule clumped together (»sticky»). In the best stained cells 40, 41, 41 and 43 = 42 chromo somes were counted. Meiosis was not investigated. The investigation of the chromosomes of the Punkaharju birch was commenced by studying meiosis. In summer 1956, the reduction division of the pollen mother cells occurred at Punkaharju almost simultaneously in the male catkins of B. verrucosa and B. pubescens, between August 14 and 16. In samples obtained from the two species during this time, all phases of division are visible in abundance. During the period in question many samples obtained from the birch under discussion were investigated. It was found that the reduction divisions were so irregular that a clear metaphase, enabling, for instance, calculation of the chromosome number, was practically never obtained. Later in the early spring the male catkins forced in greenhouses shed their pollen, and this was investigated. Only 62 % of the pollen grains stained normally. Thus, not only did the tree in question have very few male catkins, but the pollen was in addition highly defective. Mitosis was investigated in leaf buds just as in the case of the Hyrynsalmi triploid. In the best metaphase preparations 38, 41, 42, 42, 43 and 44 = 42 chromosomes were counted. Progeny of both the Hyrynsalmi and the Punkaharju triploids are being raised. The chromosomes of the seedlings have not yet been investigated. KUUSI- JA MÄNTYPAPERIPUURANKOJEN KUUTIO- JA MITTAUSTAULUKOITA PAAVO ARO JA PENTTI NISULA KUBIK- UND AUFNAHMETABELLEN FÜR FICHTEN- UND KIEFERN-FASERLANGHOLZ DEUTSCHES REFERAT HELSINKI 1958 Helsinki 1958. Valtioneuvoston kirjapaino Alkusanat Talvisodan jälkeisinä vuosina vallinnut työvoiman puute puutavaran hakkuissa pakotti hakkuuttajat luopumaan entisistä totunnaisista työta voistaan pienpuutavaran hakkuissa ja siirtymään vähemmän ihmistyötä vaativiin menetelmiin mm. ottamalla ennen pinotavaraksi valmistettu pien tavara metsästä vaihtelevan pituisina rankoina. Tällainen tavara on puu tavaran mittaussäännön ja työmittausasetuksen mukaan kuutioitava kes keltämitatun läpimitan mukaan metrisissä mitoissa. Ajokautena 1950—1951 mm. Tornionjoen ja Kemijoen vesistöalueilla oli tarkoitus ottaa pinotavara metsistä tehtaille rankoina, joita sitten tehtailla koneellisesti käsiteltäisiin, ja hankittavaksi suunniteltu määrä käsitti n. 6 miljoonaa kappaletta paperi puurankoja. Tämän takia Suomen Puunjalostusteollisuuden Työnantaja liitto kääntyi 27. 10. 1950 kirjelmällä sosiaaliministeriön puoleen pyytäen ministeriötä tekemään puutavaran työmittauksesta 29. 11.1945 annetun ase tuksen 3 §:ään sellaisen muutoksen, että rankojen työmittaus saataisiin suorittaa latvastamitatun läpimitan perusteella ja että siinä voitaisiin metristen mittojen ohella käyttää myöskin engl. mittoja. Myöskin ruotsa laiset paperipuunhankkijat alkoivat samaan aikaan ostella Pohjois-Suomesta paperipuuta rankoina. Edellä mainittu sosiaaliministeriölle jätetty esitys, jota Maataloustuottajain Keskusliiton Metsävaltuuskunta kirjelmässään ministeriölle 13. 11. 1950 samoin kuin metsäntutkimuslaitoskin kirjelmässään 14. 11. 1950 puolsivat, ei kuitenkaan välittömästi johtanut tuloksiin. Koska suuri osa Perä-Pohjolan rangoista valmistettiin valtion metsistä ja valtion metsien myyntiohjeitten mukaisesti kauppahinta määrättiin pinomittayksikköä kohti, ryhtyi metsähallituksen Perä-Pohjolan piirikunta konttori yhdessä Kemijoen Uittoyhdistyksen kanssa kevättalvella 1951 keräämään kontrollimittausten yhteydessä laajaa ranka-aineistoa Kemijoen sekä Tornion ja Muonionjoen vesistöalueilta selvittääkseen edellinen rankojen kiinto- ja pinomitan välisiä suhteita ja jälkimmäinen uittoyksikköperusteita. Tämä aineisto jätettiin sitten saman vuoden kesällä metsäntutkimuslaitoksen metsäteknologian tutkimusosaston edelleen käsiteltäväksi. Osaston toimesta suoritettiin lisäksi vielä täydennyksiä kuoritutkimuksien osalta. Tämän aineiston perusteella voitiin Perä-Pohjolan havupuurangoille laatia kuutio taulukko, joka antaa y 2" latvaläpimittaluokissa ja 1' pituusluokissa mitatuille 4 Paavo Aro ja Pentti Nisula 49.8 havupuurangoille keskeltämitatun läpimitan mukaiset kuorettomat kuutiot kuutiojalkoina. Tämän taulukon mukaan siis lopullisena kuutiotuloksena pidetään rangan keskeltä tasaavalla mittaustavalla mitatun läpimitan mukaista kuutiota, joka saadaan taulukoista mittaamalla rangoista kuitenkin vain latvaläpimitta %" tarkkuudella ja pituus 1' tarkkuudella alenevaa mittaustapaa käyttäen. Kuutiotaulukon valmistuttua metsäntutkimuslaitos ehdotti kirjelmäs sään 17. 1. 1952 maatalousministeriölle työ- ja luovutusmittaukseen liittyviä määräyksiä muutettavaksi siten, että Pohjois-Suomessa havupuurankojen kuutioiminen voitaisiin suorittaa laadittua taulukkoa käyttäen. Sekä puu tavaran mittaussäännön sisältävään että työmittauksesta annettuun asetuk seen tehtiinkin 22. 2. 1952 muutos (As. kok. n:o 146/52 ja n:o 148/52), jonka mukaan havupuurangat saadaan kuutioida latvaläpimitan mittauksen perusteella mainittua kuutiotaulukkoa käyttäen. Taulukko julkaistiin maatalousministeriön päätöksessä 20. 3. 1952 ja siinä sekä sosiaaliministeriön päätöksessä 31. 3. 1952 (As. kok. n:o 147/52 ja n:o 149/52) koko Lapin lääni ja Oulun lääniin kuuluvat lin, Yli-lin, Kuivaniemen, Pudasjärven, Taival kosken sekä Kuusamon kunnat määrättiin taulukon käyttöalueiksi. Kun mainitussa kuutiotaulukossa suurin latvaläpimitta oli 7", tehtiin Pohjois-Suomessa toimivien ruotsinmaalaisten puutavarayhtiöiden taholta esitys, johon Suomen Puunjalostusteollisuuden Keskusliittokin yhtyi, tutki muksen täydentämiseksi siten, että saataisiin suurempiläpimittaisille pöl kyille kuutioluvut. Kun tätä tarkoitusta varten lähetettiin aineiston kerääjiä Pohjois-Suomeen, ei tällaista aineistoa ollut saatavissa. Metsähallituksen esityksestä oli kuitenkin maatalousministeriön päätöksellä n:o 145/54 maalis kuun 23 päivältä 1954 lisätty maatalousministeriön 20. 3. 1952 antaman päätöksen n:o 147/52 2 §:ään uusi kolmas momentti, joka käsitti Länsi- Lapin Uittoyhdistyksen käyttämän, ruotsalaista alkuperää olevan uitto kuutiotaulukon, jonka mukaan voidaan kuutioida aina 7 y 2"—18" "—18" paksuisia runkoja. Kun rankojen teko on tullut yleiseksi myöskin eteläosissa Suomea, esitettiin metsäteollisuusyhtiöiden taholta toivomuksia, että metsäntut kimuslaitos ottaisi jatkaakseen Pohjois-Suomessa aloittamiaan ranka tutkimuksia myöskin Oulujoen, Päijänteen ja Saimaan vesistöalueilla. Metsäntutkimuslaitos tekikin jo marraskuun 17 päivänä 1952 Vienti maksurahastolle anomuksen saada tutkimusvaroja rankatutkimuksien jatkamiseksi Päijänteen ja Saimaan vesistöalueilla. Maaliskuun 31 päivänä 1953 lähetettiin vientimaksurahastolle lisäanomus varojen saamiseksi myös kin Oulujoen vesistöaluetta varten, koska pidettiin tarpeellisena saada tutki mukset ensi sijassa alkuun Oulujoen ja Kainuun alueilla, missä joudutaan nopeammin kuin etelämpänä siirtymään puutavaran nippu-uittoon ennen kaikkea Oulujoen voimalaitosrakenteiden takia. Vientimaksurahasto ilmoit Kuusi- ja mäntypaperipuurankojen kuutio- ja mittaustaulukoita. 49.8 5 tikin heinäkuun 17 päivänä 1953 myöntäneensä metsäntutkimuslaitokselle 4.140.000 mk näiden tutkimuksien aloittamiseen. Syksyllä 1953 ryhdyttiin sitten kaikilla kolmella vesistöalueella aineiston keräykseen. Saimaan ja Päijänteen vesistöalueilla suorittivat aineiston keräystä metsäntutkimuslaitoksen palkkaamat metsänhoitajat. Oulujoen vesistöalueella taas aineistoa keräsivät metsähallinnon tätä varten palk kaamat metsähallinnon omat metsänhoitajat. Oulujoen alueella lisäksi saatiin yhtiöiltä mittauksissa työapua. Oulujoen kuutiotaulukko valmistui vuoden 1954 aikana ja Saimaan ja Päijänteen vesistöalueilla suoritettiin vielä täydennysaineistojen keräystä tämän vuoden aikana. Kun Oulujoen vesistöalueen kuutiotaulukko poikkesi siinä määrin Perä- Pohjolan kuutiotaulukosta, ettei voitu ajatellakaan käytettäväksi samaa kuutiotaulukkoa kummassakin vesistöalueessa, ja koska osoittautui tar peelliseksi tarkastella, missä kulkee raja Oulujoen ja Perä-Pohjolan vesistö alueiden välillä, suoritettiin vuoden 1955 aikana aineiston keruuta li-, Kiimingin- ja Simojoen vesistöalueilta. Laskelmat kaikkien vesistöalueiden kuutiotaulukoita varten saatiin valmiiksi v. 1955 loppuun mennessä. Täy dennys- ja lisäaineistojen keräämisen sekä aineistojen loppuun käsittelyn teki mahdolliseksi vientimaksurahaston v. 1954 antama 3.400.000 mk:n suuruinen lisäavustus. Vuoden 1956 aikana on metsäntutkimuslaitoksen tätä tarkoitusta varten saamilla erikoismäärärahoilla vielä laskettu samojen periaatteiden mukaan kuin muidenkin vesistöalueiden kuutiotaulukot Perä-Pohjolan kuutiotau lukko uudelleen. Lisäksi on suoritettu tarkistuslaskelmia ja erikoisia tark kuuslaskelmia kuutiotaulukoiden käyttömahdollisuuksista sekä tutkittu mahdollisuuksia kuutioimistarkkuuden parantamiseksi. Julkaisun käsikir joitus suoritetuista tutkimuksista valmistui 1956 syksyllä, mutta se on sen jälkeen ollut pitkäaikaisen tarkastelun kohteena. Käsillä olevan laatuinen tutkimus vaatii erittäin suuren aineiston. Täl laisen aineiston hankkiminen on käynyt mahdolliseksi vain siten, että Vientimaksurahaston johtokunta on myöntänyt rahaston varoista tarkoitukseen, kuten edellä on jo mainittu, yhteensä kaikkiaan 7.540.000 mk. Metsähallituksen osuus tutkimusaineiston keräämisessä on ollut erittäin suuri. Metsähallinnon palveluksessa olleet metsänhoitajat ovat keränneet jo ennen varsinaisen tutkimustyön alkua suuren osan aineistoa Muonion-, Tor nion- ja Kemijoen vesistöalueilta sekä tutkimustyön aikana kaikki aineistot li-, Kiimingin, Simo- ja Oulujoen vesistöalueilta. Tutkimustyön aikana mittauksia suorittaneille on tutkimusvaroista maksettu vain matka- ja päivärahat. Metsähallituksen erittäin myötämielinen suhtautuminen tut kimukseen sekä sen antama aineellinen apu onkin ratkaisevasti vaikuttanut siihen, että tutkimukset Suomen pohjoispuoliskon osalta on saatu loppuun suoritetuksi. 6 Paavo Aro ja Pentti Nisula 49.8 Tutkimuksen kestäessä ovat kaikki metsäteollisuusyhtiömme erittäin myötämielisesti suhtautuneet tutkimusaineistojen keräämiseen ja tietojen saamiseen varastopaikoista ym. seikoista. Lisäksi ovat yhtiöt hyvin auliisti antaneet tarpeen vaatiessa myöskin apuaan mittauksien yhteydessä. Tutkimustyön aikana on tutkimustyön johtaja joutunut useasti vaivaa maan eri henkilöitä neuvotellakseen heidän kanssaan tutkimustyöstä. Ensi sijassa on tässä mainittava metsäneuvos Jarl Lindfors, metsät, tri Antero Piha, metsänmyyntitoimistonjohtaja Väinö Pöyhönen sekä metsänhoitaja Lauri Karttunen. Näiden lisäksi on paljon neuvotteluja käyty eri yhtiöiden metsäpäälliköiden ja metsänhoitajien sekä myöskin Metsähallinnon piirikunnissa toimivien metsänhoitajien kanssa. Tutkimusaineistojen keräämisen ovat Suomen pohjoispuoliskossa suo rittaneet metsähallituksen palveluksessa olevat metsänhoitajat B. Autere, A. Karjalainen ja V. Valtanen. Tutkimusrahoilla palkatut metsänhoitajat E. J. Mikkola, P. S. Nisu 1 a, E.Oksala, R. M. Lundsten, E. Suokko ja T. Tiittanen sekä K. Kaltio ja O. 0. Koponen ovat osallistuneet Suomen eteläpuoliskon aineistojen keräykseen, toiset koko aineiston keräysajan ja toiset lyhemmän tai pitem män ajan. Viimeksimainitut metsänhoitajat ovat myöskin suorittaneet metsäntutkimuslaitoksen metsäteknologian osaston henkilökunnan rinnalla aineistojen käsittelyä. Lisäksi on aineiston keräykseen osallistunut suuri joukko mittausapulaisia ja aineistojen käsittelyyn myöhemmässä vaiheessa rouva S. H. J a n k e r i ja neiti T-S. K ö 1 h i. Edellä luetellut yhteisöt ja henkilöt ansaitsevat suuriarvoisesta aineel lisesta ja henkisestä tuesta sekä tuloksellisesta ja tunnollisesta työstä par haat kiitokset. Tutkimustyön aikana ovat tehtävät tutkimusjulkaisun tekijäin kesken jakaantuneet seuraavasti. Professori Paavo Aro on käsitellyt Perä- Pohjolan ranka-aineiston ja valmistanut siitä Asetuskokoelmassa julkaistun Perä-Pohjolan havupuurankojen kuutiotaulukon, laatinut jatkotutkimuk sille tutkimussuunnitelman, johtanut aineistojen keräämistä, valvonut ja ohjannut niiden käsittelyä, saattanut käsikirjoituksen lopulliseen paino asuun sekä huolehtinut painatuksesta. Metsänhoitaja Pentti Nisula, joka Etelä-Suomen rankatutkimuksien alettua ensin suoritti aineiston ke räystä Päijänteen vesistöalueella, on sen jälkeen tilapäisenä tutkijana hoitanut aineistojen käsittelyn kehitellen siinä esille tulevia menetel miä, johtanut laskentatöitä sekä laatinut käsikirjoitusluonnoksen. Helsingissä marraskuun 18 päivänä 1957 Paavo Aro Pentti Nisula Sisällysluettelo Sivu Johdanto 9 Puun rungon ja sen osien muodosta 10 Katkottujen rungon osien kuoren määrästä 12 Latvastamittauksesta 14 Keskeltämittauksesta 17 Rangan käsitteestä 19 Tutkimusmenetelmä 21 Määrämittarankojen kuutiotaulukko Etelä-Suomea varten 27 Aineisto 27 Kuutiotaulukon laatiminen 32 Rankojen kapenemissuhteet 35 Kuutiotaulukon soveltuvuus eri vesistöalueille 37 Kasvupaikan vaikutus rankojen kuutioon 39 Kuutiotaulukon tarkkuus rankaeriä kuutioitaessa 40 Hajamittarankojen kuutiotaulukko Etelä-Suomea varten 43 Kuutiotaulukon laatiminen 43 Hajamittarankojen kuutiotaulukot Pohjois-Suomea varten 47 Aineistot 47 Perä-Pohjolan kuoriaineiston käsittely 52 Kuutiotaulukoiden laatiminen 54 Todellisten kuutioiden poikkeaminen taulukkokuutioista 57 Eri vesistöalueiden todellisten kuutioiden vertailua 64 Tasaavaan kuutiojalkaluokitukseen perustuvat rankojen mittaustaulukot 67 Kuutio- ja mittaustaulukoiden käyttö 69 Kirjallisuusluettelo 71 Deutsches Referat 74 Liitetaulukot: Kuutio- ja mittaustaulukot 81 2 Johdanto Puun rungon ja sen osan kuutio on riippuvainen puun muodosta, jota on runsaasti ja perusteellisesti tutkittu eri maissa. Sen sijaan puun rungosta katkottujen pölkkyjen muotoa ja muodon vaihteluita on vähemmän tutkittu. Puun runkomuodon tutkimusten käytännöllisenä tavoitteena on useim miten ollut sopivien kuutioimistaulukoiden laatiminen pystypuita varten. Tällaisia taulukoita ovat meillä Aron (1935) laatimat eri kokoisten runkojen käyttöpuun suhteellista tilavuutta osoittavat taulukot, Hil d e nin (1926) Pohjois-Karjalan koivulle tarkoitetut kuutioimistaulukot ja Ilvessalon (1947) koko maata varten tehdyt pystypuiden kuutioimis taulukot männylle, kuuselle, koivulle ja haavalle. Vastaavanlaisia kuutioimistaulukoita katkottuja rungonosia varten ovat meillä Pöntysen (1929 ja 1933 a ja b) taulukot havupuu- ja koivu tukkien sekä veistettyjen parrujen todellisen kuutiomäärän laskemiseksi ja Putkiston (1947) taulukot koivutukkien latvasta, 18 jalan päästä ja keskeltä mittaamalla saatujen kuutioiden välisistä suhteista Päijänteen ja Saimaan vesistöalueilla sekä Pohjois-Karjalassa sekä Tuovisen (1948) taulukot 4- ja 6-metrisen paperipuun kuutioimiseksi Pohjois-Suomessa. Edelleen ovat Aro (1931), Vuoristo (1936) ja Wuo t i (1936, 1938, 1940 ja 1942) tutkineet meillä paperipuiden kuutioita, mutta keskittyneet näissä tutkimuksissaan pääasiassa selvittelemään kiinto- ja pino mitan välisiä kuutiosuhteita. Sellaisia taulukoita, jotka ilmaisevat puun kuutiomäärän läpimitta-, pituus- ja muotoluokittain, on totuttu nimittämään kuutioimistaulukoiksi. Tämän tutkimuksen tuloksina on kuitenkin saatu aikaan kahdenlaisia kuu tioimistaulukoita. Selvyyden vuoksi niitä kuutioimistaulukoita, jotka ilmoittavat eri suuruisten rankojen yksikkökuution suuruuden, on nimitetty kuutiotaulukoiksi, kun taas niitä myöhemmin konstruoituja kuu tioimistaulukoita, jotka muodostavat yhdistetyn rankojen ylösotto- ja kuutioimislomakkeen, on nimitetty rankojen mittaustaulukoiksi. Puun rungon ja sen osien muodosta Useissa tutkimuksissa on todettu puun rungon muodon vaihtelevan suuresti rungosta toiseen ja rungon eri osissakin. Tuskin voidaan löytää kahta muodoltaan täysin samanlaista puun runkoa, sillä mitä moninaisimmat tekijät, kuten puulaji, ikä, kasvupaikan laatu ja sen maantieteellinen asema sekä metsikön tiheyssuhteet vaikuttavat sen muotoon. Tämän takia on ollut vaikeata löytää täysin tarkkoja ja samalla yksinkertaisia kuutioimis tapoja yksityisten runkojen kuutioimista varten. Lisäksi on voitu huomata, että rungon alimmat osat, lähinnä tyvilaajentuman vaikutuspiiri, ovat muodoltaan neiloidisia, kun taas rungon keskiosat edustavat kartion ja paraboloidin välimuotoa. Rungon latvaosien muoto vaihtelee suuresti lähennellen milloin paraboloidista milloin kartiomaista muotoa (vrt. esim. Tischendorf 1927). On voitu myös huomata, että puun rungon sekä absoluuttinen että suhteellinen kapeneminen kasvavat tyvestä latvaan päin. Näin ollen rungon jonkin osan kapeneminen muodostuu sitä suuremmaksi, mitä pitempänä kappaleena se rungosta leikataan (Vid virkesmätning 1923). On luonnollista, että puun rungon yleinen muoto vaikuttaa myös siitä katkottuihin pölkkyihin. Useat tutkimukset ovat kuitenkin osoittaneet, että rungon lyhyehköt osat lähentelevät kokolailla hyvin katkaistun kartion, vieläpä lieriönkin muotoa. Ruotsissa suoritetuissa tutkimuksissa (Vid virkesmätning 1923, Eklund 1950 ym.) on selvitetty, että havupuisten tukkien kapeneminen kasvaa siirryttäessä tyvitukeista välitukkeihin ja latvatukkeihin. Tutkimuksissaan norjalainen Brantseg (1954 a) on myös havainnut kuusen tyvitukkien kapenemisen olevan latvatukkien kapene mista pienemmän. Samanlaiseen tulokseen on tullut Almqvist ja Hallmans (1947 a) tutkiessaan mänty- ja kuusipaperipuurankojen kuutiosuhteita. Tutkiessaan 2- ja 3-metristä paperipuuta havaitsi Eklund (1949) latvakappaleiden kapenemisen olevan suuremman kuin välikappa leiden, mutta pienemmän kuin tyvikappaleiden. Brantseg (1954 b) on osoittanut mäntytukkirankojen kapenemisen olevan keskimäärin suuremman pölkkyjen latva- kuin tyvipuoliskossa. Eklund (1949) huomasi myös 2- ja 3-metristen paperipuiden latvakap paleissa kapenemisen olevan suuremman pölkyn latva- kuin tyvipuoliskossa. 2-metrisen paperipuun välikappaleissa näytti asianlaita olevan päinvastainen, kun taas 3-metrisissä välikappaleissa ei voitu havaita tällaisia kapenemis 49.8 Kuusi- ja mäntypaperipuurankojen kuutio- ja mittaustaulukoita. 11 rajoja. 2- ja 3- metrisen paperipuun tyvikappaleissa taas näytti tyvipuoliskon kapeneminen olevan huomattavasti latvapuoliskon kapenemista suurempi. Tämän seikan uskoi Eklund johtuvan tyvilaajentumasta ja tyven poikkileikkauksen epäsäännöllisyydestä. Tutkimuksessaan Brantseg (1954 a) tuli siihen tulokseen, että kuusen tyvi- ja latvatukkien suhteellinen kapeneminen (cm/m) kasvaa latvaläpimitan suuretessa, mutta päin vastoin pienenee pituuden lisääntyessä. Ruotsissa suoritetuissa tutkimuksissa (Vid virkesmätning 1923) on rungon eri osista katkottujen havutukkien kapeneminen keskeltä latvaan havaittu olevan pienimmillään 7"—10" latvaläpimitan vaiheilla, mutta suurenevan siitä pienempiin ja suurempiin latvaläpimittaluokkiin päin. Yleensä on tunnettua, että yksityisten pölkkyjen kapeneminen vaih telee suuresti pölkystä toiseen. Eklundin (1950) mukaan sahatukin keskeltä ja latvasta mitattujen läpimittojen erotusten perusteella lasketun kapenemisen vaihteluväli oli kuusella hieman suurempi kuin männyllä kapenemisen vaihdellessa o—3B0 —38 mm metriä kohti. Suurta vaihteluväliä Eklund ei pidä hämmästyttävänä, koska aineistoon on kuulunut tukkeja rannikolta sisämaahan saakka. Saman aineiston kapenemisen hajonta oli männyllä 4.6 mm ja kuusella 4.5 mm metriä kohti vastaavien variatio kertoimien ollessa 50.3 ja 42.6 %. Näin ollen puulajien absoluuttisten kapenemisarvojen hajonta on suunnilleen saman suuruinen, mutta männyn suhteellinen hajonta on kuitenkin melkoisesti kuusen hajontaa suurempi. Kokonaisen pölkkyerän keskimääräiseen kapenemiseen vaikuttaa suuressa määrin erään sisältyvien eri tavalla kapenevien pölkkyjen suhteellinen runsaus. Lähinnä hakkuualueiden metsiköiden sisäinen rakenne ja sovel letut apteerausperiaatteet määräävät, millaiseksi kunkin pölkkyerän lopul liset keskimääräiset kapenemissuhteet muodostuvat (vrt. Eklund 1950). Vaikka puun kapeneminen yleensä kasvaakin latvaan päin mennessä, ei ruotsalaisten tutkimusten mukaan (Vid virkesmätning 1923) tämän seikan tarvitse kuitenkaan merkitä esim. tukeista puhuttaessa sitä, että erän keski pituuden kasvaessa myös sen keskimääräinen kapeneminen kasvaisi, sillä runkojen apteerauksella voidaan huomattavassa määrin vaikuttaa pölk kyjen kapenemissuhteisiin. Apteeraus nimittäin pyrkii säilyttämään jokaisen pölkyn kapenemisen määrätyissä, taloudelliselta kannalta katsoen sopivissa rajoissa siten, että hyvämuotoisia runkoja apteerataan pitemmiksi tukeiksi kuin huonomuotoisia. Lisäksi voidaan huonomuotoisimmista rungon osista tehdä paperipuuta enemmän tai vähemmän riippuen kulloinkin vallitsevista tukkien ja paperipuiden hintasuhteista. Koska pelkän paperipuun hakkuun yhteydessä ei apteerausseikoilla ole samanlaista merkitystä kuin sahatukkien hakkuissa, voitaneen olettaa, että metsikön puiden luonnollinen kapeneminen vaikuttaa selvemmin paperipuu- kuin sahatukkierien kapenemiseen. Katkottujen rungon osien kuoren määrästä Koska käsillä oleviin tutkimuksiin sisältyvät Perä-Pohjolan rangat mitat tiin alunperin keskeltä kuoren päältä, jouduttiin jälestäpäin tämän aineiston osalta suorittamaan kuoritutkimuksia kuorettomiin kuutio arvoihin pääse miseksi. Tämän takia on syytä luoda lyhyt katsaus muutamiin vanhempiin kuoren osuutta selvitteleviin tutkimuksiin. Yleensä on todettu, että puun kuoren osuus vaihtelee suuresti sekä saman metsikön puitten että eri kasvu paikkojen ja maantieteellisten alueitten välillä, vaikka kuoren vaihtelu yksityisten puiden eri korkeuksilla noudatteleekin melkoista säännönmukai suutta. Pöntysen (1929) tutkimuksen mukaan tukkien keskimääräinen kuoren osuus on kuorellisesta kuutiosta laskettuna Etelä-Suomessa sekä männyllä että kuusella 12 % ja Pohjois-Suomessa männyllä 13 ja kuusella 16 %. Aro (1929 ja 1956) ilmoittaa kuusi- ja mäntypaperipuiden kuori sadannekseksi Etelä-Suomessa 14 % ja Pohjois-Suomessa 18 %. Männyn ja kuusen kuoren paksuudessa rungon eri osissa huomataan melkoisia vaihteluita. Kuusta on yleensä pidettävä tasakuorisena puulajina. Männyllä sensijaan tyvitukit sisältävät kuorta suunnilleen puolta enemmän kuin väli- ja latvatukit. Tämä johtuu männyn tyviosan kaarnakuoresta. Männyn latvatukeissa kuori näyttää lisäksi olevan hieman ohuempaa kuin välitukeissa (Eklund 1949). Anderssonin (1953) mukaan mänty pölkkyjen kuoren osuus yleensä vähenee etelästä pohjoiseen mentäessä. Männyn tyvitukeissa kuorisadannes pienenee myös pituuden ja latvaläpi mitan kasvaessa. Sen sijaan männyn väli- ja latvatukeissa kuoren osuus ensin pienenee paksumpiin läpimittoihin päin, mutta alkaa välitukeissa 6—7-tuumaisista lähtien jälleen suureta. Tämä nousu johtuu Anders sonin mielestä siitä, että paksuimmissa välitukeissakin vielä usein on huomattavissa jonkin verran paksua kaarnakuorta. Pelkkiä männyn latva tukkeja vertailtaessa pienenee kuorisadannes samantapaisesti kuin tyvi tukeissakin. Kasvupaikan korkeudella merenpinnasta näyttää olevan männyn kuoren paksuuteen vähäinen vaikutus. Tyvitukkien suhteellinen runsaus mäntyerissä vaikuttaa kuitenkin huomattavasti erien kuorisadan neksen keskimääräiseen suuruuteen. Kuusipölkkyjen kuorisadannes näyttää sen sijaan suurenevan etelästä pohjoiseen mentäessä ja korkeuden meren 49.8 Kuusi- ja mäntypaperipuurankojen kuutio- ja mittaustaulukoita. 13 pinnasta lisääntyessä, mutta vähenevän pölkkyjen latvaläpimitan kasvaessa. Pituus ja tyvitukkien runsaus ei sen sijaan näytä paljonkaan vaikuttavan kuusierien kuorisadannekseen. Andersson on myös todennut kuusi paperipuun kuorisadanneksen olevan yleensä 3—4 % kuusitukkien vastaavaa sadannesta suuremman. Hänen mielestään tämä johtuu nimenomaan siitä, että kuusen kuoren osuus kasvaa ohuempiin läpimittaluokkiin päin. Paperi puuthan juuri apteerataan yleisesti pienempiin minimiläpimittoihin kuin tukit. Latvastamittauksesta Latvastamittauksella tarkoitetaan tässä tutkimuksessa mit taustapaa, jonka mukaan pölkyn tilavuus määritetään pituuden ja latvasta mitatun läpimitan perusteella, jolloin yksityisten pölkkyjen kuutioarvot saadaan tavallisesti valmiiksi laadituista kuutioimistaulukoista. Meidän maassamme latvastamittausta käytetään pääasiassa sahatukkeja 16 päi vänä joulukuuta 1938 annetun puutavaran mittaussäännön sisältävän asetuksen (As. kok. n:o 395/38) mukaan mitattaessa, jolloin tukit kuu tioidaan lieriönä, jonka pohjan halkaisijana on tukin latvaläpimitta. Näin saatua kuutiota nimitetään usein myös tukin teknilliseksi tai kaupalliseksi kuutioksi. Latvastamittausta on käytetty myös pyöreän puutavaran todel lisen kuution määrittämisessä, jolloin todellinen kuutio on saatu korot tamalla latvastamitatun lieriökuution tilavuutta kokemuslukujen osoitta malla tavalla. Koska samoja kuutioitavan pölkyn koon mukaan määräytyviä keskimääräisiä korotuskertoimia on tällöin jouduttu käyttämään suurilla alueilla, joissa pölkkyjen muoto saattaa vaihdella huomattavastikin, voi menetelmä aiheuttaa yksityisissä erissä suuriakin poikkeamia niiden todel lisesta kuutiosisällöstä (vrt. Praktisk Skogshandbok 1950). Ruotsalaisen komiteanmietinnön mukaan (Vid virkesmätning 1923) on tärkeätä, että aineisto, jonka perusteella tarvittavat kokemusluvut latvas tamittausta varten hankitaan, olisi riittävän suuri, sillä pölkkyjen todelliset yksikkökuutiot yleensä hajaantuvat laajalle alueelle keskiarvonsa molemmin puolin. Mainitussa komiteanmietinnössä arvellaan, että silloin kun latva muotoluvut alkavat olla noin 1.7 0 tai siitä yli, ei latvastamittausta voida suositella pitkien jo 2"—4" läpimittaisten paperipuiden taikka kaivospölk kyjen kuutioimiseen, koska tällaisten pölkkyjen todelliset kuutiot hajaan tuvat hyvin suurelle alueelle taulukkokuutioittensa molemmin puolin ja koska tämän suuruisissa pölkyissä yleensä tehdään helposti mittausvirheitä, jotka jo sinänsä voivat aiheuttaa kuutioissa suurehkojakin virheitä. Saman esityksen mukaan ilmenee kuutioitaessa 4"—5" paksuistenkin pölkkyjen kohdalla melkoista epätarkkuutta, ja ainoastaan lyhyitä pölkkyjä kuutioita essa voidaan mainitun tutkimuksen mukaan latvastamittausta käyttää ohuidenkin pölkkyjen mittaamisessa. 49.8 Kuusi- ja mäntypaperipuurankojen kuutio- ja mittaustaulukoita. 15 Almqvistin ja Hallmansin (1946) mukaan paperipuuranka erien todellisen ja latvastamitatun kuution välistä, sadanneksina ilmaistua suhdetta kuvaavan vaihteluvälin laajuus on todellista kuutiota vertailu kohtana ( 100) pidettäessä männyillä 21.9 ja kuusilla 16.0. Samojen tutkijoiden jatkotutkimuksessa (1947 a) ovat vastaavat vaihteluvälit män nyillä 21.0 % ja kuusilla 13.6 %. Tuovinen (1948) sai samalla tavoin vaihteluväliksi Pohjois-Suomessa 4-metriselle kuusipaperipuulle 6.4 % ja 6-metriselle kuusipaperipuulle 6.9 % ja vastaavasti 4- ja 6-metriselle mänty paperipuulle 9.6 ja 16.9 %. Edellisten tutkijoiden erät sisälsivät pääosiltaan kussakin erässä vain noin 80 rankaa, jotka jakaantuivat suunnilleen tasan tyvi- ja muiden pölkkyjen kesken. Tuovisen erät taas sisälsivät keski määrin noin 350 pölkkyä ja niissä tyvi- ja muiden pölkkyjen suhteellinen runsaus oli suurin piirtein kunkin varaston keskimääräistä jakaantumista vastaava. Vaikka latvastamittausta yleensä pidetäänkin epävarmana mittaus tapana, on sillä kuitenkin niin huomattavia hyviäkin puolia, että se ainakin toistaiseksi on sitkeästi säilyttänyt asemansa puutavaran mittaustapojen joukossa. Seuraavassa käsitellään lähemmin tämän mittaustavan hyviä ja huonoja puolia. Latvastamittauksen edut ovat pääasiassa mittausteknillisiä. Koska mitattava puutavara on tavallisesti jo ajettu kasoihin taikka teloille, ei yksityisistä pölkyistä voida kasoja tai teloja hajoittamatta tavoittaa juuri muuta mitattavaa kohtaa kuin pölkkyjen päät. Näin ollen latvastamittausta käytettäessä on mittauskohta helposti tavoitettavissa suurissakin pölkky kasoissa. Jos hakkuumiehet metsässä lisäksi merkitsevät pölkyn pituuden liidulla sen latvapäähän, ei kuution määräämistä varten tarvitse kasoja ollenkaan hajoittaa. Mittaus on näin ollen joutuisaa. Almqvist ja Hallmans (1947 b) ovat suorittaneet aikatutkimuksia erilaisten mit tausmenetelmien edullisuudesta ruotsalaisissa olosuhteissa ja päätyneet tulokseen, jonka mukaan latvastamittauksen vaatima mittausaika silloin, kun pituudet on merkitty pölkkyjen päihin, on 42—43 % keskeltämittauk seen ja 40—42 % latvasta-tyvestämittaukseen (topp-rotmätning) kuluvasta miestyöajasta. Näissä tapauksissa latvastamittauksen on suorittanut 2, keskeltämittauksen 3 ja latvasta-tyvestämittauksen 2 miestä. Silloin kun pölkkyjen pituudetkin on täytynyt mitata, on latvastamittauksen mies työaika ollut noin 56 % keskeltämittauksen ja noin 71 % latvasta-tyvestä mittauksen vaatimasta miestyöajasta. Tässä tapauksessa on latvastamitta usta ollut suorittamassa 3, keskeltämittausta 4 ja latvasta-tyvestämittausta 3 miestä. Mittausryhmän työaikaan sisältyvät lepo- ja hukka-ajat, siirty miset kasalta toiselle jne. pienentävät kyllä jonkin verran eri mittausmene telmien välisiä aikaeroja, mutta tästä huolimatta latvastamittaus pysyy ylivoimaisesti mittaustavoista nopeimpana. 16 Paavo Aro ja Pentti Nisula 49.8 Latvastamittauksen epäedullisuus taas johtuu pääasiassa sen heikosta kuutioimistarkkuudesta. Tästä mittaustavasta aiheutuva kuutioimisvirhe todelliseen kuutiomäärään pyrittäessä tulee nimittäin sitä suuremmaksi, mitä enemmän mitatun erän kapeneminen poikkeaa käytettyjen todellisia kuutiomääriä ilmoittavien kuutioimistaulukoiden edustamasta kapenemi sesta. Tosin on esitetty sellaisiakin mielipiteitä, että pölkyt, jotka kapenevat tavallista nopeammin ja joille siis latvastamittausta käytettäessä saadaan tällaisista kuutioimistaulukoista liian pieniä kuutioita, yleensä ovat myös enemmän oksaisia, joten niistä saadaan myös vähemmän kelvollista puuta (vrt. Almqvist ja Hallmans 1946). Almqvistin ja Hall mansin mukaan voi latvastamittausta käytettäessä sattua yksityisiä eriä kuutioitaessa suuriakin virheitä luovutus- ja varsinkin työmittauksissa. Edelleen kuutioimismenetelmä houkuttelee helposti apteeraamaan rungoista pölkkyjä, joiden taulukkokuutiot poikkeavat pölkkyjen todellisesta kuutiosta apteeraajan haluamaan suuntaan. Siten esim. metsän myyjä toivoo saa vansa mitattavan erän sellaiseksi, että se sisältää todellisuudessa vähemmän puuta kuin kuutioimistaulukot osoittavat ja metsän ostaja päinvastoin. Siinä tapauksessa, että työpalkka maksetaan kuutiotaksan perusteella, kiinnostanee myös hakkuumiestä saada mitatuksi tulevaan erään mahdol lisimman paljon kuutioimistaulukoiden mukaisia kuutioita. Kun hakkuu miehet ovat itse saaneet suorittaa apteerauksen, on osoittautunutkin, että rungot tulevat katkotuiksi lyhyemmiksi kuin apteerausohjeet edellyttävät. Silloin kun puut latvastamittausta varten asetellaan samansuuntaisiksi kasoihin, suurenevat ajokustannukset jonkin verran. Ellei näin tehdä, tulee mittaus vaikeaksi ja epävarmaksi (Tuovinen 1948). Koska apteerauk seen vaikuttavat puutavaramarkkinoilla kulloinkin vallitsevat laatuvaati mukset ja erittäinkin tukkipuiden ja paperipuiden väliset arvosuhteet ja koska lisäksi metsänhoidollinen suuntaus voi vaikuttaa rungon muotoon yleensä, on ilmeistä, että latvastamittaukseen perustuvat kuutioimistaulukot pitäisi aika ajoin uusia (vrt. Vid virkesmätning 1923 ja Almqvist ja Hallmans 1946 b). 3 2757—58/1, 77 Keskeltämittauksesta Keskeltämittauksella tarkoitetaan tässä tutkimuksessa mit taustapaa, jonka mukaan pölkyn kuutio määrätään pituuden ja keskeltä mitatun läpimitan perusteella. Keskeltämittauksen katsotaan antavan käytännöllisesti katsoen oikean tuloksen pyöreän puutavaran kuutiosisällöstä. Puutavaran mittaussään nössä (As. kok. n:o 395/38) määrätäänkin, että milloin paperipuiden, taikka niihin verrattavien, rankoina myytävien puiden hinta on määrätty kiinteän kuutiomitan mukaan, on läpimitta mitattava rangan keskeltä. Tarkkaan ottaen keskeltämittaus antaa kuitenkin pölkyn kuutiosta täsmäl lisesti oikean tuloksen vain silloin, kun pölkky noudattaa paraboloidin tai lieriön muotoa. Pienet läpimittaluokat tulevat täten yleensä oikein kuutioi duiksi, mutta suuremmissa ja varsinkin neiloidin muotoisista tyvipölkyistä saadaan liian pienet kuutiot (P etr i n i 1948). Latva- ja välitukkierissä keskeltämittauksesta aiheutuu epäedullisissakin tapauksissa yleensä kor keintaan 1 % suuruinen virhe ja keskimäärin vain muutamaa 1 /10 % liian suuri kuutio. Tyvitukeille antaa keskeltämittaus sen sijaan yleensä liian pienen kuution. Hiiltopuille antaa ksylometrimittaus suunnilleen 4.4 % suuremman kuution kuin keskeltämittaus (Praktisk Skogshandbok 1950). Yleensä keskeltämittaus näyttää antavan puun todellista kuutiota alhai sempia arvoja sitä enemmän mitä paksummista pölkyistä on kysymys. Tämä seikka selviää tarkemmin alla olevasta Praktisk Skogshandbok'ista (1950) lainatusta taulukosta: Pölkyn pituus ei sen sijaan näytä suurestikaan vaikuttavan tähän suh teeseen (Archer 1920, Ei de 1922 ja Vid virkesmätning 1923). Ruotsalaisten tutkimusten mukaan (Vid virkesmätning 1923) antaa keskel Puulaji 13 16 Latvaläpimitta, cm 19 22 25 28 31 34 37 Kuusi Mänty 1.00 1.00 1.01 1.01 Todellisen ja keskeltämitatun kuution suhde 1.02 1.03 1.03 1.03 1.04 1.02 1.02 1.03 1.04 1.05 1.04 1.0 6 1.04 1.06 18 Paavo Aro ja Pentti Nisula 49.8 tämittaus pienille tukeille suurin piirtein oikean tuloksen, mutta paksuuden lisääntyessä ja erikoisesti tyvitukeissa keskeltämittauksen mukainen kuutio voi jäädä jopa 7—B % todellista kuutiota pienemmäksi. Brantsegin (1954 a) mukaan antoi keskeltämittaus kuusitukkeja Nord-Trondelagissa kuutioitaessa 3.80 % liian pienen ja mäntyisiä sahatukkirankoja kuutioita essa Sorlandetissa 2.42 % liian suuren kuution. Almqvistin ja Hallmansin (1946) rankatutkimusten mu kaan keskeltämittaus antoi erottelemattoinille tyvipölkyille 3.3 % ja saman aineiston väli- ja latvapölkyille 0.4 % todellista pienemmän kuution.- Samo jen tutkijoiden jatkotutkimuksessa (1947 a), johon sisältyi huomattavasti runsaammin aineistoa, keskeltämittaus antoi männyille 0.4 % ja kuusille 0.6 % liian pienen kuution. Tässä yhteydessä on syytä muistaa, että näihin eriin sisältyi puoleksi tyvitukkeja. Rangan käsitteestä Metsäsanakirjan (1944) määritelmän mukaan ranka on karsittu, mutta vielä lopullisiin pituuksiin katkomaton puun runko (ruotsiksi: läng ved, slana; saksaksi: Langholz, entästeter Stamm). Tämän selityksen mukaisesti ranka on siis lähinnä maassa makaava, kaadettu puu, josta oksat on karsittu ja latva katkaistu. Rangan käsite on lähellä kaadetun rungon käsitettä. Ranka voi käyttöpuuosansa ohella sisältää vielä mui takin osia, mm. hakkuutähteitä, jotka jäisivät metsään siinä tapauksessa, että ranka valmistettaisiin jo metsässä lopullisiksi puutavarala jeiksi. Mainitunlainen rangan käsite esiintyy meillä varsin selvänä silloin, kun esim. koivuja hakataan polttopuurangoiksi. Tällöin nim. kaadettu koivu valmistetaan rangaksi karsimalla siitä oksat ja katkaisemalla latva useimmiten kirveellä joltakin sopivalta kohdalta. Käytäntö näyttää kuitenkin vähitellen luopuneen aikaisemmasta rangan käsitteestä ja rankaa on yhä enemmän alettu käytännössä ajatella käsit tely- ja kuljetusyksikkönä, jolloin se on jäänyt vas taamaan suunnilleen sellaista karsittua rungon osaa, joka ei ole vielä katkottu lopullisiin käyttö pituuksiin. Tämän mukaisesti puhutaan usein käytännössä tukki puurangoista ja paperipuurangoista, joista kummatkaan eivät ole siis vielä lopullisiin käyttö- tai jalostuspituuksiin katkottuja. Tukkipuurangoista voidaan näet saada usein kaksi tai useampia tukkeja tai tukki ja muuta käyttöpuuta, ja paperipuurangoista voidaan valmistaa tavallisesti useita paperipuupölkkyjä. Tällaista rangan käsitettä lähellä lienee puutavaran mittaussääntökin (As. kok. n:o 395/38) mainitessaan 4 §:n 1 momentissa: »Milloin paperipuiden ja niihin verrattavien, rankoina myytyjen puiden hinta on määrätty kiinteän kuutiomitan mukaan...... Edelläolevan perusteella on tässä tutkimuksessa alettu nimittää ran gaksi jokaista sellaista karsittua rungon osaa, joka hakkuun tai kuljetuksen helpottamiseksi on metsästä otettu siitä saatavan puutavaralajin yleistä käytännössä olevaa minimipituutta pitem p ä n ä ja joka on yleensä ajateltu katkottavaksi jossain myöhäisemmässä hankinnan vaiheessa yhdeksi tai useammaksi käyttöpuukappaleeksi. Tämän 20 Paavo Aro ja Pentti Nisula 49.8 selityksen mukaisesti voidaan paperipuurankana pitää siis mm. jokaista 1.0 metriä pitempää karsittua rungon osaa, josta voidaan katkomalla ottaa vähintään yksi tai useampia 1-metrisiä paperipuita. Tämän mukaan on Etelä-Suomessa kaikki metriä pitempi paperipuu rankatavaraa, samoin kuin kaikki Pohjois-Suomessa vaihteleville jalkapituuksille katkottu paperipuukin. Näiden kahden rankatyypin välillä on kuitenkin huomattavia eroja. Kun Etelä-Suomessa hakataan paperipuurankoja metrisiin mittoihin pidetään usein jotakin määrättyä mittaa, esim. neljää metriä päämittana ja esim. kahta tai kolmea metriä sen apumittana. Tällöin pääasiassa runko jen alimmista osista tulee 4-metrisiä ja ylemmistä osista 2- tai 3-metrisiä rankoja. Näin 4-metriset paperipuurangat ovat enemmän tyvitavaran luonteisia kuin mainitut lyhyemmät rangat. Toisin paikoin, pääasiassa rautateiden ja tehtaiden läheisyydessä, saatetaan paperipuu taas ottaa vain 2-metrisenä, jolloin sen keskimääräiset kapenemissuhteet edustavat met sästä hakattujen runkojen keskimääräistä kapenemista, kun ne vastaavasta mitasta edellä puhuttaessa edustivat vain pääasiassa runkojen ylimpien osien kapenemista. Kun Pohjois-Suomessa paperipuurankoja hakataan j aikamitoille pyritään runko yleensä katkaisemaan yhdeksi rangaksi, mikäli puun pituus tai muut ominaisuudet eivät edellytä kahdeksi katkaisemista. Rangat tulevat täten varsin vaihtelevan pituisiksi. Niiden pituusmitat vaihtelevatkin kussakin metsässä aina 7'—27'. Tällaisten rankojen pituus riippuu siis pääasiassa metsikön puiden pituus- ja kapenemissuhteista. Tämän takia kustakin rungosta voidaan ottaa vain yksi, korkeintaan ehkä kaksi rankaa. Pohjois-suomalaiset rangat varastoidaan lisäksi useimmiten teloille taikka kasoihin siten, että kaiken pituiset puut ovat sekaisin, kun taas etelä-suomalainen paperipuuranka varastoidaan joko pinoihin taikka ristikolle, niin että eri pituiset rangat pysyvät tarkasti toisistaan erillään. Mainitut rankalajit edustavat siis varsin erilaisia apteerausperiaatteita, joilla saattaa olla määrätty vaikutus saatujen rankojen keskimääräiseen muotoon kin, kuten aikaisemmin on jo tullut mainituksi (vrt. myös Almqvist ja Hallmans 1946). Kuutioimistaulukoita laadittaessa onkin mainitut rankalajit tästä syystä pidettävä toisistaan erillään. Käsitesekaannusten välttämiseksi on tämän tutkimuksen yhteydessä annettu ylläkuvatulle etelä-suomalaiselle, useimmiten täysille metreille hakatulle rangalle nimitys määrämittaranka (määrämittainen ranka) ja pohjois-suomalaiselle, vaihteleviin pituuksiin hakatulle rangalle nimitys haj amittaranka (hajamittainen ranka). Tutkimusmenetelmä Tutkimuksen pääasiallisimpana tehtävänä ja tavoitteena on ollut sel laisten paperipuurankojen latvastamittaukseen perustuvien kuutioimis taulukoiden laatiminen, jotka soveltuisivat nimenomaan rankojen työ- ja luovutusmittauksissa käytettäviksi. Tällaisten taulukoiden tulisi antaa kokonaistuloksena mahdollisimman oikea alueittainen kokonaiskuutio ja mahdollisimman hyvä kuutioimistulos yksityisistäkin rankaeristä. Koska paperipuurangat muodostavat kapenemisen kannalta katsottuna varsin homogeenisia ryhmiä (vrt. Yid virkesmätning 1923), esim. siten, että tyvirankojen kapeneminen usein on vähäisempää kuin latvarankojen ja tiheikköjen pölkkyjen muoto on parempi kuin harveikkojen, on laajoille alueille tarkoitettujen kuutioimistaulukoiden kannalta katsoen tärkeätä, että eri tavoin kapenevat rangat pääsevät esiintymään aineistossa mahdollisim man suuressa määrin juuri sellaisissa suhteissa kuin ne todellisuudessakin keskimäärin alueella esiintyvät. Vain tällöin on mahdollisuus päästä lähelle rankojen todennäköisiä alueittaisia kuutioarvoja. Jotta tässä onnistut taisiin, täytyy siis kentältä kerätyn aineiston edustaa paperipuurankojen todennäköistä alueittaista jakautumista. Lähinnä käytännöllisistä syistä ei ole kuitenkaan ollut mahdollisuutta kerätä aineistoja eri vesistöalueilta yhdenmukaista otantamenetelmää käyt täen, sillä jo tutkimuksen lähtökohtakin on ollut eri alueilla kokolailla erilainen. Etelä-Suomessa, jossa paperipuiden otto määrämittarankoina on aivan yleinen ja toistaiseksi yksinomainen tapa, on paperipuita ollut valmiiksi hakattuina erittäin runsaasti koko alueella. Näin ollen ei ole voinut syntyä sellaista ajatustakaan, että paperipuiden valmistajat olisivat jollakin tavoin vaikuttaneet paperipuurankojen muotosuhteisiin hakkaamalla paperipuita juuri tutkimusvuosina määrätynlaista kapenemista edustavista metsistä. Tutkimussuunnitelman mukaisesti on tavoitteena ollut kerätä aineistoa mahdollisimman monilta varastopaikoilta niin paljon, että se vastaisi noin V 2 % niillä olevan kunkin pituisen paperipuun kuutiomäärästä. Käytän nöllisistä syistä kuitenkin joitakin pieniä ja hajallaan sijaitsevia varasto alueita on jäänyt läpikäymättä. Tämä seikka ei liene aiheuttanut aineistoon merkittävää yksipuolista poikkeamaa. Vaikka voidaankin väittää, että 22 Paavo Aro ja Pentti Nisula 49.8 pienissä varastoissa olevien paperipuiden kapenemissuhteet ovat erilaiset kuin suurissa, niin loppujen lopuksi pienien varastojen osuus koko hankinta määristä on suhteellisen pieni. Pohjois-Suomessa ei paperipuurankojen hankinta vielä ole varsin yleistä. Niitä on siellä hankittu pääasiassa vain ruotsalaisille ostajille. Vuonna 1951, jolloin hajamittarankojen aineisto kerättiin, tehtiin kuusirankojen mittauksia 79:11ä ja mäntyrankojen mittauksia 66:11 a varastoimispaikalla, jotka jakaan tuivat varsin suurelle ja keskeiselle Perä-Pohjolan hankinta-alueelle (kuva 7). Rangat oli myös hakattu ennen kuin tutkimustyöhön päätettiin ryhtyä, joten ei ole syytä epäillä, että tutkimussuunnitelmat olisivat jollain tavoin päässeet vaikuttamaan paperipuurankojen jakautumiseen. Varsinainen tutkimusaineisto kerättiin varastopaikoilta ns. tarkistus- eli kontrollimit tausten yhteydessä, jolloin »koerankoja otetaan läpi koko varaston niin, että ne pituutensa, läpimittansa ja runkomuotonsa puolesta mahdollisimman hyvin edustavat varastoa», kuten mittausohjeissa mainitaan. Tällainen ohje on tietenkin antanut mittaajille käytännössä varsin suuren toiminta vapauden mitattavien rankojen valinnassa, mutta kun rankojen mittauksen ovat suorittaneet paikalliset metsämiehet, joiden lukumäärä on ollut melko suuri, ei koerankojen valinnassa mitään subjektiivista tai määrättyä suun tausta ole voinut päästä syntymään, varsinkin kun mittaajat ovat edusta neet erilaisia intressipiirejä. Oulu- ja Simojoella sekä niiden välisellä alueella tilanne on ollut otannan kannalta katsoen kokonaan toisenlainen kuin muualla. Täällä nimittäin ei ollut varsinaisia ranka-aineistoja saatavissa luonnostaan, vaan paikalliset, eri intressipiirejä edustavat puutavaran hankkijat valmistivat valitsemillaan hakkuupaikoilla paperipuurankoja, jotka kaikki joutuivat tutkimusmittaus ten kohteiksi. Tämän takia voidaan tietenkin ajatella, että rangat olisi hakattu joidenkin määrättyjen intressipiirien etuja tavoitellen. Mitään tähän viittaavaa ei kuitenkaan kenttätöissä eikä aineistoissa ole ollut havaitta vissa. Vanhempien tutkimusten mukaan pölkkyjen keskeltämittaus antaa varsin hyvän kuvan pölkkyjen todellisesta kuutiosta (vrt. edellä s. 17). Koska käsillä olevan tutkimuksen käytännölliseksi tavoitteeksi oli asetettu sel laisten latvastamittaukseen perustuvien kuutioimistaulukoiden laatiminen, jotka mahdollisimman hyvin korvaisivat mittaussäännön mukaisen keskeltä mittauksen, on pölkkyjen todellisena kuutiona tässä tut kimuksessa pidetty keskeltä mittauksen antamaa kuutiota, jota myös aina silloin tarkoitetaan, kun todellisesta kuutiosta puhutaan. Tämän perusteella tutkimuksen kohteeksi tulleet paperipuut mitattiin puutavaran mittaussäännön (As. kok. n:o 395/38) määrittelemällä tavalla keskeltä siten, että paksuuden mittaamisessa otettiin huomioon senttimetrit 49.8 Kuusi- ja mäntypaperipuurankojen kuutio- ja mittaustaulukoita. 23 pyöristämällä vajaat puolet senttimetrit lähimpään alempaan senttimetriin sekä puolet ja yli puolet senttimetrit lähimpään ylempään senttimetriin. Jos mittauskohdassa oli oksapaisuma tai muu vahvennus, määrättiin läpi mitta kahden yhtä kaukana tästä kohdasta mitatun paksuuden keskiarvona. Paperipuiden läpimitta latvasta mitattiin Etelä-Suomessa alenevaa senttimetrin ja Pohjois-Suomessa alenevaa puolen tuuman luokitusta käyt täen. Milloin mittauskohdalla latvassa oli oksapaisuma taikka muu vahvennus, mitattiin läpimitta siitä kohdasta, missä se tyveen päin mennessä oli pienin. Yleensä läpimitat mitattiin kuoren alta lukuunottamatta Perä-Pohjo laa, jossa rankojen keskikohdan paksuus mitattiin kuoren päältä. Läpi mitta otettiin aina eteen sattuvalta, kuitenkin samassa rangassa latvasta ja keskeltä aina samassa vaakasuorassa suunnassa. Vaakatasossa suoritettu mittaus voi aiheuttaa läpimittaan virheen, mutta se on kuitenkin yleensä mitättömän pieni (vrt. esim. Puutavaran mittauskomitean mietintö 1936 s. 37). Sillä ei liene ko. tapauksessa ollenkaan merkitystä, koska mahdol lisen virheen voidaan olettaa vaikuttaneen suhteellisesti samansuuruisena kumpaankin läpimittaan. Rankojen pituudet on mitattu poikkileikkauspintojen lyhimmältä väliltä, Etelä-Suomessa desimetrin ja Pohjois-Suomessa englannin jalan tarkkuudella, alenevaa luokitusta käyttäen. Keskeltä otetun läpimitan mittauskohtana on ollut puolet näin saadusta pölkyn pituudesta mitattuna pölkyn latvasta tyveen päin. Tutkimusaineistojen perusteella on yleensä päästy välittömästi rankojen kuorettomaan kuutiomäärään. Poikkeuksena on Perä-Pohjolan aineisto, jonka rankojen läpimitta keskeltä on mitattu kuoren päältä. Kuorettomien kuutioiden laskemista varten on kerätty kuoriaineistoa mittaamalla koe puiden keskeltä kuoren paksuus kuorimittarilla millimetreissä kummaltakin puolen runkoa. Siitä saatujen tulosten perusteella on koko ranka-aineiston kuorelliset kuutiot muunnettu kuorettomiksi (vrt. s. 53). Aikaisemmat katkottujen rungon osien kuutioimistaulukot on laadittu (Pöntynen 1929 ja 1933 sekä Tuovinen 1948) siten, että aineiston antamat latvamuotoluvut on ensin käsivaraisesti tasoitettu ja näin saatujen lukuarvojen perusteella on laskettu kunkin pituisen ja paksuisen pölkyn kuutio. Tällä tavoin on myös tehty vuonna 1952 annetun asetuksen (As. kok. n:o 146/52) mukaiset Perä-Pohjolan havupuurankojen kuutioimis taulukot. Putkisto (1947) on käyttänyt koivutukkien latvasta, 18 jalan päästä ja keskeltä mittaamalla saatujen kuutioiden välisiä suhteita tutkiessaan kuutioerojen suoraviivaista laskennallista tasoittamista. Naa purimaissamme, Ruotsissa ja Norjassa, on viime aikoina kuutioimistaulu koita laadittaessa käytetty hyvin runsaasti laskennallisia tasoitustapoja (vrt. Nilsen ja Sleppen 1940, Eklund 1950, Borset 1952, Näslund 1941 ja 1948, Brantseg 1951 ja B auger 1952). 24 Paavo Aro ja Pentti Nisula 49.8 Latvamuotolukuja graafisesti tasoitettaessa huomataan kuitenkin latva muotolukäyrien pienissä läpimittaluokissa yleensä nousevan niin nopeasti, että näiden käyränosien silmävarainen piirtäminen voi käydä vaikeaksi ja epävarmaksi (vrt. Vid virkesmätning 1923). Lisäksi paksuista ja pitkistä pölkyistä kerääntyy aineistoa yleensä niin vähän, että käyrien silmävarainen piirtäminen tällöin vaikeutuu. Rinnakkaisten käyrien välilläkään ei aina esiinny selvää, yhtenäistä suuntaa, vaan käyrät saattavat pyrkiä jopa leik kaamaan toisensa. Tästä syystä onkin tässä tutkimuksessa pyritty välttä mään käsivaraista tasoitusta etsimällä sen tilalle toisenlainen menetelmä. Aineistoa käsiteltäessä nimittäin havaittiin, että kussakin pituusluokassa ai neiston todellisista kuutioarvoista lasketut läpimittaluokittaiset keskikuutiot voitiin tasoittaa suoraviivaisesti 1.80, 2.1 o tai 2.15 potenssin regressiota käyttäen. Kuutiokäyrät oikenivat sellaisessa graafisessa esityksessä, jossa rankojen latvaläpimitta-arvojen sijalle otettiin eri tapauksissa niiden 1.80, 2.i0 tai 2.15 potenssiin korotetut arvot. Pituusluokittaiset kuutioarvot voitiin saada silloin yhtälöstä y= a + bx c , jossa y merkitsee pölkyn kuutiosisältöä, x sen latvaläpimittaa sekä a, bja c ovat vakioita. Vakion c arvo on vaihdellut, kuten jo mainittiin, arvojen 1.8 0 —2.15 välillä. Näitä kuutioarvoja ei kuitenkaan vielä voitu hyväksyä lopullisiksi pituusluokittaisiksi kuutioiksi, koska ne eivät pituusluokasta toiseen siir ryttäessä muodostaneet niin sopusuhtaista ja yhtenäistä kokonaisuutta kuin olisi odottanut. Tämän takia suoritettiinkin vielä kussakin aineistossa yhtä löiden vakioiden a ja 6 tasoitukset. Ensin tasoitettiin 6:n arvot joko suora viivaisesti taikka loivasti ylöspäin kaareutuvana käyränä. Näin saadut uudet 6:n arvot (b 1) sijoitettiin ö:n kohdalle asianomaisten pituusluokkien yhtälöihin, jolloin nämä yhtälöt tulivat muotoon y = a z -f- 6 1a; c ; vakion a z arvo kussakin pituusluokassa saatiin tämän jälkeen, kun laskettiin ko. pituusluokan todellisen kokonaiskuution ja yhtälön y = b xx c perusteella saadun kokonaiskuution erotus, joka jaettiin pituusluokan pölkkyjen luku määrällä. Vakion a z arvot oli helppo tasoittaa graafisesti loivasti ylöspäin kaareutuvana käyränä, josta sitten voitiin lukea 6 x -arvojen vastaavat tasoitetut dj-arvot. Sijoittamalla nämä arvot asianomaisen pituusluokan yhtälöön tulivat rankojen pituusluokittaiset kuutiot määritellyksi suoraviivaisena trendinä (Alameri-Pöy hönen 1954). Tämän takia näillä yhtälöillä laskettuja kuutioitakin on tässä tutkimuksessa nimitetty trendikuutioiksi (kehityssuuntakuutioiksi). Suoraviivaisen trendin laskemisessa on sovellettu pienimmän neliösumman menetelmää, jolloin edellämainitut vakiot a ja b on saatu, sovellettaessa 1.8 0—2.15 potenssin regressiota, seuraavia yhtälöitä käyttäen (Alameri- Pöyhönen 1954): Kuusi- ja mänty paperipuu rankojen kuutio- ja mittaustaulukoita. 25 49.8 4 joissa n' merkitsee latvaläpimittaluokkien lukumäärää, x rangan latvaläpi mittaa 1.8 0—2.15 potenssiin korotettuna ja y rangan keskeltämittauksen perusteella saatua kuutiota. Aineiston tarkastelun yhteydessä laskettu keskihajonta (s), keskiarvon keskivirhe (ex) ja i-testi (t) on saatu Alameri-Pöyhösen (1954) mukaan seuraavista kaavoista: jossa s hajonta (x t -x) = eräs poikkeama keskiarvosta (x), jossa s x = keskiarvon keskivirhe s = hajonta n havaintojen lukumäärä ja jossa t t-testi verrattaessa kahta aineistoista laskettua keskiarvoa toisiinsa x a ja xb— aineistoista A ja B laskettujen tunnuslukujen keskiarvot s = yhdistetty keskivirhe, joka saadaan seuraavasta kaavasta jossa sÄ ja sB = aineistoista A jai? laskettujen tunnuslukujen keskivirheet. Ex 2 Ey —Ex Exy a= n'Ex2 —(Ex) 2 n'Exy Ex Ey b = n'Ex 2 (Ex) 2 _ s EX = Ir^' \n t = x - 4 ~~ x,i e «= ]/e + e B 2 s = 1/ZfXi—x)* n — 1 26 Paavo Aro ja Pentti Nisula 49.8 Variaatiokerroin, joka ilmoittaa hajonnan suhteellisen suuruuden sadan neksina keskiarvosta, on laskettu seuraavaa kaavaa käyttämällä jossa v = variaatiokerroin s = hajonta x = keskiarvo Eräissä tapauksissa on jakautumista tarkkailtu graafisesti todennäköi syyspaperilla, jolloin on voitu saada käsitys siitä, missä määrin tarkkailta vana oleva jakautuminen noudattaa normaalisen eli Gaussin käyrän jakautu mista. Nyströmin (1942) mukaan nimittäin normaalisen jakautumisen ollessa kyseessä summaprosentteja esittävät pisteet todennäköisyyspaperilla esitettynä sijoittuvat samalle suoralle. Tällöin empiiristä jakautumista samalla paperilla graafisena porrasviivana (summapolygoonina) esitettäessä, voidaan tehdä huomioita siitä, missä määrin ko. empiirinen jakautuminen lähentelee normaalista jakautumista ja saadaan muutenkin havainnollinen kuva siitä, millä tavalla jakautumissarjan yksityiset havainnot sijoittuvat keskiarvon molemmin puolin. Tapauksissa, joissa empiirinen jakautuminen lähentelee normaalista jakautumista, voidaan saadun graafisen porrasviivan perusteella luonnollisesti arvioida hajonnan (dispersion) suuruutta, koska kahden määrätyn summaprosentin väliin jää normaalisessa jakautumisessa aina tietyn suuruinen osa keskiarvosta lasketuista poikkeuksista (vrt. esim. Vahe r v u o 1946, taulukko 23). Tällä tavoin onkin tutkimuksen yhtey dessä eräissä tapauksissa graafisesti määritelty hajonnan likimääräinen suuruus. v = 100 s : x, Määrämittarankojen kuutiotaulukko Etelä-Suomea varten Aineisto Metsäntutkimuslaitos aloitti ranka-aineiston keräämisen Etelä-Suomessa Päijänteen, Saimaan ja Pielisen vesistöalueilla syyskuun alussa 1953. Edul listen sääsuhteiden vallitessa työtä voitiin jatkaa melkein vuoden loppuun saakka. Seuraavana keväänä jatkettiin mittauksia toukokuun alusta kesä kuun loppuun saakka. Mittauspaikat on pisteellä merkitty karttaan kuvassa 1. Kuva 1. Määrämittarankojen mittauspaikat Etelä-Suomessa. Abb. 1. Messungsplätze der Langhölzer konstanter Länge in Südlinnland. 28 Paavo Aro ja Pentti Nisula 49.8 Länsi-Suomi sekä Etelä- ja Keski-Pohjanmaa on jätetty kokonaisuudes saan tutkimuksien ulkopuolelle. Täällä nimittäin paperipuut hankitaan tavallisesti korkeintaan kahden, usein vain yhden metrin pituisina pölkkyinä ja mitataan pinossa. Tämän takia ei näillä alueilla olekaan esiintynyt paperi - puurankojen kuutioimistaulukoiden tarvetta. Etelä-Suomen aineistoa kerättäessä pyrittiin erikoisesti pitämään huolta siitä, että varsinaisista paperipuurangoista valmistetut rangat, ns. runko tavara mahdollisuuksien mukaan pysyi erillään tukin latvoista tehdyistä paperipuista eli ns. latvatavarasta. Kummankin ryhmän paperi puut merkittiin omille tutkimuslomakkeilleen. Paperipuurungon eri osista tulleita rankoja ei voitu eroittaa toisistaan, vaan tyvi-, väli- ja latvakappa leet sisältyvät aineistoon niissä runsaussuhteissa kuin ne varastosta tai hakkuutyömaalta mittauksen kuluessa ovat sattumanvaraisesti tulleet mukaan. Kustakin rankaerästä on merkitty muistiin seuraavat tiedot: puulaji, runko-/latvatavaraa, pölkkyjen pituus, erän n:o, mittausryhmä, mittausaika, valtion-/yksityismetsä, vesistöalue, kunta, hoitoalue, tilan nimi ja omistaja, hakkuutyömaan/varaston nimi, puutavaran hakkuuttaja ja omistaja, kasvupaikan laatu: kuivat/tuoreet/vesiperäiset maat ja mittaus sadannes. Koska suurin osa rangoista on mitattu rannoilla ja teiden varsilla olevilla varastopaikoilla ja vain pieni osa hakkuupaikoilla, on kasvupaikan määritteleminen täytynyt pääasiassa perustaa asianomaisen varaston omistajan antamiin tietoihin. Useimmiten ovat tietenkin erilaisilta kasvu paikoilta tulleet puut jo ajon yhteydessä enemmän taikka vähemmän sekaan tuneet toisiinsa. Tämä seikka on mahdollisuuksien mukaan otettu huomioon. Aineisto on ollut pääasiassa täysille metreille katkottua paperipuuta ja vain vähäisessä määrin välimitoille (esim. 2.1 m, 3.5 m jne.)hakattua. Toisin paikoin on ollut mitattavissa usean pituista tavaraa, kun taas toisin paikoin on saattanut varastolta löytyä vain yhtä pituutta. Esim. eräillä alueilla tai eräiden hankkijoiden varastopaikoilla on ollut mitattavissa vain 2-metristä paperipuurankaa. Näin on ollut varsinkin asianlaita niillä alueilla, joilla paperipuut ajetaan maanteitse suoraan rautatieasemalle. Paperipuiden apteeraustavat, joilla puolestaan on määrätty vaikutuksensa rankojen muotoon, ovat siis vaihdelleet tutkimusalueella. Niinpä siellä, jossa rankoja tehdessä 4 metriä pidetään päämittana ja 2 metriä apumittana, pääosaltaan rungon alimmat osat joutuvat 4-metriseen tavaraan ja ylimmät osat 2-metriseen tavaraan. Näin ollen tällainen 4-metrinen tavara saa enem män tyvitavaran ja 2-metrinen enemmän latvatavaran piirteitä. Siellä taas, missä otetaan esim. pelkästään 2-metristä paperipuurankaa, rungon tyvi- ja latvaosista tulleet kappaleet ovat sekaisin, jolloin tällaisen 2-metrisen paperi puun kapenemissuhteet ovat tietenkin jossain määrin toisenlaiset kuin edellä kuvatun, latvaosista tehdyn 2-metrisen paperipuun kapenemissuhteet. Käytännöllisistä syistä ei näitä aineistoja ole kuitenkaan voitu pitää eril- 29 Kuusi- ja mäntypaperipuurankojen kuutio- ja mittaustaulukoita. 49.8 Taulukko 1. Aineiston jakautuminen eri pituisten ja paksuisten määrämittarankojen kesken. Etelä-Suomi. Tabelle 1. Verteilung des Materials in verschieden lange und starke Langhölzer konstanter Länge. Südfinnland. Kuusi Fichte Latvaläpimitta kuoretta, cm Pituus, m - — Länge , m Yhteensä Zopfdurchmesser ohne Rinde, i 21 1 3.0 Zusammen cm 2.0 3.2 3.4 4.0 5.o 6.0 Kunkotavara - Stammholz 5 33 4 21 6 151 10 95 320 6 1009 99 634 147 1554 290 481 4 214 7 4 263 276 3152 610 114 6199 1087 1467 17 168 8 7 222 514 4 748 1 128 73 9 920 1317 2 614 27 536 9 7 227 560 2173 1 123 109 7 920 605 1399 21116 10 7 020 443 2 230 1 297 75 6 720 264 551 18 600 11 6 390 410 2 514 1 211 61 6 387 187 276 17 436 12 5 788 384 2 367 1 198 46 6 504 230 230 16 747 13 4 820 382 1 467 1033 31 5 715 272 179 13 899 14 4 340 393 1 049 941 26 5 318 280 158 12 505 15 3 502 388 688 763 15 4 506 175 172 10 209 16 3 190 401 552 642 2 3 769 187 241 8 984 17 2 600 347 350 453 2 999 183 307 7 239 18 2 093 296 225 324 2 405 151 439 5 933 19 1601 248 113 244 1649 122 273 4 250 20 1 293 202 73 139 1387 93 270 3 457 21 862 157 54 93 976 57 145 2 344 22 651 153 27 71 739 52 91 1 784 23 490 88 21 47 489 42 51 1228 24 348 88 17 31 444 46 54 1 028 25 295 55 H 18 334 20 22 755 Yht. — Insgesamt 65 037 5 888 22 486 11519 552! 76 085 5 670 9 515 198 752 25+ 587 181 20 62 — 850 89 68 1 857 Kaikkiaan — 7 ns- gesamt 65 624 6 069 22 506 11581 552 76 935 5 759 9 583 198 609 Eriä, kpl — Par- tien, St 177 16 89 31 1 215 25 41 595 Latvatavara — 1 Zopfholz 5 — — — ■— — — 2 — 2 6 27 — 47 1 — 64 11 — 150 7 159 — 289 16 — 377 42 22 905 8 521 — 547 39 — 664 56 117 1944 9 803 — 261 59 — 713 25 62 1 923 10 843 — 160 54 — 592 12 24 1 685 11 652 — 153 60 — 421 4 7 1 297 12 588 — 160 80 — 416 — 9 1253 13 452 — 157 53 — 371 — 11 1 044 14 377 — 121 77 — 385 — 19 979 15 251 ■ — 48 68 — 307 — 9 683 16 165 -— 50 38 — 257 — 3 513 17 52 — 13 19 — 173 — 2 259 18 27 — 10 14 — 120 — 3 174 19 28 — 5 3 — 56 — — 92 20 17 .— 3 1 — 29 — 2 52 21 10 — 1 6 — 16 — 1 34 22 12 — — 5 — 12 — — 29 23 7 — 1 — — 9 — — 17 24 6 — — — — 6 — — 12 25 1 — — — — 4 — — 5 Yht. — Insgesamt 4 998 — 2 026 593 — 4 992 152 291 13 052 25 -f- 7 — — 1 — 10 — — 18 Kaikkiaan — Ins- gesamt 5 005 — 2 026 594 — 5 002 152 291 13 070 Eriä, kpl — Par- tien, St 22 — 13 3 — 23 2, 1 64 30 49.8 Paavo Aro ja Pentti Nisula Taulukko 1. (jatkoa) Tabelle 1. (Forts.) Mänty Kiefer Latvaläpimitta kuoretta, cm Zopfdurchmesse r Pituus, m - Länge, n Yhteensä Zusam- ohne Rinde, cm 1.8 I 2.0 2 l 2.2 2.4 2.5 2.7 3.0 3.5 40 5.0 6.0 men 5 6 7 8 1 3 35 71 81 24 365 1558 2 489 1 2 1 0 1 6 2 7 1 I rara 1 96 450 833 St ammnoiz 7 2 99 61 271 2 62 383 3 64 5 148 307 42 4 966 209 3 643 1 214 5 539 1 775 7 85 132 104 2 440 10 406 15 953 2 2 2 2 2 2 9 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 0 1 2 3 4 5 4 3 2 2 2 1 1 1 08 53 94 44 06 71 68 20 85 64 28 15 17 7 3 2 2 347 2 265 1928 1 716 1 291 1 164 745 699 463 341 208 116 78 63 47 33 30 3 3 4 3 2 1 5 ; i ? 5 6 6 5 0 8 9 6 8 5 6 3 7 4 2 5 1 42 44 35 31 34 23 25 11 16 3 5 1 2 270 381 385 350 255 189 124 94 60 42 21 9 3 4 1 735 599 454 400 251 189 152 96 54 26 19 10 7 6 1 1 1 482 551 564 540 487 347 225 129 72 52 27 11 2 30 25 22 19 1 4 1 2 8 5 2 307 269 242 206 137 94 69 32 9 3 3 2 1 5 461 1 187 5 473 961 4 958 897 4 523 851 3 800 590 3 247 466 2 483 356 1 735 220 1 174 155 765 91 422 50 290 15 168 17 109 4 63 4 42 — 22 1 71 44 50 29 17 7 1 14 689 13 902 12 479 11 139 8 796 7 316 5 293 3 750 2 414 1 641 907 542 345 240 138 109 64 Yht.— 25 4- . Insges. 2 772 17 970 1 45 2 421 3 346 2 535 2 4 38C 4 249 21 725 1 834 39 — 44 925 9 067 59 — 443 112 667 149 Kaikkiaan Insgesamt Eriä, kpl .... Partien, St .. 2 773 11 18 015 64 2 424 9 346 1 2 537 10 4 38C 20 4 249 16 21 764 1 834 82 5 44 984 9 067 152 36 443 2 112 816 408 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 1 20 63 31 80 79 104 62 50 19 6 1 4 116 393 720 910 959 939 882 591 491 305 224 140 79 55 47 23 16 6 5 4 4 53 140 230 237 234 173 154 108 65 27 14 2 1 Latvatavara 1 — — 27 4 4 127 8 14 295 20 18 533 28 38 545 51 42 474 36 62 391 25 28 277 26 44 233 11 24 169 7 16 107 6 7 73 1 3 42 1 1 36 1—21 1 1 20 — — 11 2 — 7 5 — — Zopfholz — 17 — 195 1 758 5 1556 22 1325 64 984 69 751 63 727 41 552 9 520 13 290 3 208 1 114 — 78 — 41 — 30 — 13 — 9 — 8 — 5 — 4 — 14 152 690 1 289 1337 1 126 858 745 516 449 235 168 105 54 33 20 10 7 2 1 2 1 48 209 351 297 199 150 90 44 31 24 10 5 4 2 7 51 85 41 10 4 2 1 33 539 2 217 4 405 4 718 4 294 3 660 3 338 2 311 2 008 1 198 814 479 279 171 119 68 44 25 16 15 Yht. — Insqes. 25+ Kaikkiaan Insgesamt Eriä, kpl Partien, St. .. 520 520 2 6 905 1 442 5 — 6 910 1 442 26 7 228 228 1 302 302 1 3 399 3 402 15 291 291 1 8 185 4 8 189 37 — 7 813 1 465 3 — 7 816 1465 38 11 201 201 4 30 751 15 30 766 143 Kuusi- ja mäntypaperipuurankojen kuutio- ja mittaustaulukoita. 49.8 31 lään, koska samoillakin varastopaikoilla on ollut kummankin tyyppistä tavaraa, usein jopa toisiinsa sekoittuneena. Aineistoa kerääntyi Etelä-Suomesta kaikkiaan 1 210 mittauserästä 355 261 rankaa, joista kuusia oli 211 679 kappaletta ja mäntyjä 143 582 kappaletta. Aineiston jakautuminen eri pituisten ja paksuisten määrämitta rankojen kesken nähdään taukukosta 1. Kun aineisto ryhmitellään päävesistöalueittain II valtakunnan metsien arvioinnin vesistöaluejaoitusta noudattaen (Ilvessalo 1943), jakaan tuvat rangat taulukon 2 mukaisesti. Taulukko 2. Määrämittarankojen jakautuminen vesistöalueittain. Etelä-Suomi. Tabelle 2. Verteilung der Langhölzer konstanter Länge je Gewässergebiet. Südfinnland. Taulukosta 1 huomataan, että suurin osa sekä kuusi- että mäntyaineistosta on täysille metreille katkottuja määrämittarankoja. Männyllä esiintyvät välimitat johtuvat siitä, että myös mäntykaivospölkkyjä on tullut aineistoon mukaan. 2.1 m kuusipaperipuita on tullut mittaan pääasiassa vain Etelä- Saimaan vesistöalueelta ja sieltäkin vain Enso-Gutzeit Osakeyhtiön va rastoilta. 3-metristä kuusipaperipuuta on taas saatu pääasiassa vain Päi jänteen vesistöalueelta, koska idempänä lähinnä vastaava pituus otetaan 3.2-metrisenä. 5-metristä kuusta on voitu mitata vähän, pääasiassa vain Etelä-Päijänteen vesistöalueelta, kun taas 6-metristä on saatu koko. Päi jänteen vesistöalueelta, mutta kuitenkin vain A. Ahlström Osakeyhtiön varastoalueilta. 2.5 metriä pitkää mäntypaperipuuta hankitaan vain Sai maan vesistöalueella ja sielläkin pääasiassa kahden yhtiön, Enso-Gutzeit Osakeyhtiön ja Oy Kaukas Ab:n toimesta. Erikoisesti lienee syytä tässä tähdentää, että 6-metristä mäntypaperipuuta ei koko tutkimusalueella hakata juuri ollenkaan. Niinkuin jo aikaisemmin on huomautettu ja kuten aineistotaulukoista voidaan havaita, on aineistossa kummankin puulajin päämittoihin katkotun runkotavaran mittauserien ja pölkkyjen määrä varsin runsas. Sen sijaan Vesistöalue Gewässergebiet Kuusi — Runkotavara Stammholz Eriä, Rankoja, kpl kpl Partien, Langhölzer, St. St. - Fichte Latvatavara Zopfholz Eriä, Hankoja, kpl kpl Partien, Langhölzer, St. St. Mänty- Runkotavara Stammholz Eriä, Rankoja, kpl kpl Partien, Langhölzer, St. St. —Kiefer Latvatavara Zopfholz Eriä, Rankoja, kpl, kpl Partien, Langhölzer , St. St. i 3telä-Päijänne 180 55 335 12 2 586 127 36 519 27 5 169 ?ohjois-Päijänne.... 163 49 078 28 5 353 104 27 707 49 10 724 119 44177 5 896 81 20 292 28 5198 ?ohjois-Saimaa 79 27 946 18 3 950 55 15 216 32 8 086 'ielinen 54 22 073 1 285 41 13 082 7 1589 [htccnsä—Insgesamt J 595 1 198 609 | 64 13 070 O 00 112 816 143 30 766 Paavo Aro ja Pentti Nisula 32 49.8 latvatavaran osalta aineisto on jäänyt huomattavasti pienemmäksi, vaikka keräysvaiheessa onkin pyritty saamaan aineistoon mukaan latvatavaraa kaikkialta sieltä, missä se suinkin on ollut mahdollista. Kuutiotaulukon laatiminen Runkotavaraa pituusluokittain tarkasteltaessa havaittiin, että jokaisessa pituusluokassa läpimittaluokittaiset todelliset kuutiot voitiin tasoittaa suoraviivaisesti, kuusella 2.i0 ja männyllä 2.15 potenssin regressiota käyt täen (ks. s. 24). Nämä potenssit näyttivät kelpaavan hyvin kummankin puulajin runkotavaralle, lukuunottamatta yli 25 cm paksuja kuusia, joissa todelliset kuutiot näyttivät jäävän jonkin verran tasoitussuoran arvojen alapuolelle. Koska aineistosta ei ollut olemassa tarkemmin eriteltyjä tietoja, ei tämän ilmiön syitä ole voitu selvittää. Koska paksujen rankojen aineisto oli lisäksi luonnollisista syistä jäänyt suhteellisen vähäiseksi, ei aineiston perusteella voitu saada selvää kuvaa siitä, miten yleensä järeiden rankojen kuutioarvoja olisi pitänyt silmävaraisesti tasoittaa, jotta näidenkin kohdalla olisi voitu päästä mahdollisimman totuu denmukaiseen lopputulokseen. Koska kuitenkin voitiin todeta, että esi merkiksi tällaisten kuusipölkkyjen todellinen kuutio oli vain noin 4 % aineistoon sisältyvien pölkkyjen kokonaiskuutiosta, kuutioarvojen tasoi tukset suoritettiin vain 25 cm latvaläpimittaan asti. Kummankin puulajin latvatavaralle näytti sopivan suunnilleen saman suuruiset läpimittojen potenssikorotukset kuin runkotavarallekin. Mänty sessä latvatavarassa ilmeni kuitenkin yksipuolisia poikkeamia tasoitusviivan arvoista siten, että esim. 5.0 m pitkille rangoille olisi pitänyt käyttää huomat Taulukko 3. Määrämittarankojen todelliset kuutiot. Etelä- Tabelle 3. Wirkliche Kubikmassen der Langhölzer konstanter Rangan pituus, latvaläpimitta kuoretta, cm — m Länge des Langholzes, m 5 6 ! 7 8 9 1 1° 11 1 12 13 14 15 Rangar i kuutio , m* — Kuusi — 2.0 0.008 O.oio 0.012 0.014 0.017 0.021 0.024 0.028 0.032 0.037 0.042 3.0 0.014 0.018 0.021 0.024 0.029 0.032 0.038 0.045 0.052 0.059 0.066 4.0 0.021 0.026 0.031 0.035 0.041 0.048 0.055 0.063 0.073 0.082 0.092 5.0 0.033 0.038 0.042 0.050 0.060 0.070 0.0 7 5 0.084 0.07G 0.107 0.123 6.0 0.047 0.051 0.058 0.066 0.O78 Mänty - 0.089 0.099 0.110 0.121 0.136 0.156 2.0 0.008 O.oio 0.011 0.013 0.017 0.020 0.024 0.028 0.032 0.037 0.041 3.0 0.016 0.018 0.020 0.024 0.028 0.032 0.037 0.044 0.051 0.058 0.065 4.0 0.020 0.025 0.029 0.033 0.039 0.045 0.052 0.060 0.068 0.078 0.087 5.0 0.036 0.036 0.038 0.044 0.052 0.059 0.066 0.076 0.087 0.099 0.112 6.0 0.038 0.044' 0.051 0.064 0.073 0.088 0.098 0.114 0.117 0.136 Kuusi- ja mäntypaperipuurankojen kuutio- ja mittaustaulukoita. 49.8 33 5 2757—58 tavasti pienempää ja 3.0 m pitkille rangoille jonkin verran pienempää potens sia. Samoin 4.0 m pitkille määrämittarangoille sopi potenssi 2.15 verrattain hyvin 6—14 cm:n paksuisille, mutta tätä paksummille pölkyille olisi ollut käytettävä korkeampaa potenssia. Nämä seikat ja se, että latvatavara aineiston sekä pölkky- että eräluku oli jäänyt yleensä verrattain pieneksi, aiheuttivat sen, ettei kuutiotaulukkoa määrämittai selle latvata var a 11 e katsottu voitavan ollenkaan laatia. Tarkasteltaessa eri vesistöalueitten läpimittaluokittaisia kuutioita graafi sena esityksenä huomattiin, että kaikissa vesistöalueissa samojen pituus luokkien kuvaajat kulkivat niin lähellä toisiaan, vieläpä usein risteillen, että niiden kuutioarvoja tilastollisessa mielessä ei voitu pitää eri sarjoihin kuulu vina. (Tätä kysymystä käsitellään edelleen sivuilla 38 ja 39). Tämän takia yhdistettiin Etel ä-S uomen aineistot, joista laskettiin pituusluokittain läpimittaluokkia vastaavat todelliset kuutioarvot (tau lukko 3), tasoittamalla ne edellä mainitulla tavalla 2.i0 ja 2.15 potenssin regressiota käyttäen 1) (Alameri Pöyhönen 1954). Tällöin saa tiin kunkin pituusluokan taulukkoarvoille seuraavat yhtälöt: joissa y merkitsee pölkyn kuutiota ja x tämän pölkyn latvaläpimittaa. Näiden yhtälöiden vakioiden a ja 6 arvot nähdään taulukossa 4. r ) Oikeampaa olisi luonnollisesti ollut perustaa tasoitus suoraan yksityisten rankojen todellisiin kuutioihin. Ottaen huomioon kuitenkin aineiston tavattoman laajuuden, ei näin suuriin lasku töihin ole ollut käytännössä mahdollisuuksia. Suomi: Päijänteen, Saimaan ja Pielisen vesistöalueet. Länge. Südfinnland: Päijänne-, Saimaa- und Pielinen-Gewässergebiete. kuuselle: yk =ak -)- bk x 2 Wja männylle: y m =am + b m x~ lb Zopfdurchmesser ohne Rinde, cm Rangan pituus, 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 m Länge des Langholzes, m Kubikmasse des Langholzes, m 3 Fichte 0.047 0.053 0.059 0.065 0.072 0.079 0.087 0.094 0.103 0.112 2.0 0.075 0.083 0.092 O.ioo O.iio 0.124 0.135 0.139 0.159 0.180 3.0 0.103 0.114 0.128 0.141 0.156 0.171 0.185 0.200 0.221 0.236 4.0 0.136 0.152 0.171 0.186 0.203 0.220 0.241 0.260 0.280 0.307 5.0 0.174 0.196 0.216 0.233 0.254 0.276 Kiefer 0.305 0.327 0.353 0.397 6.o 0.047 0.052 0.059 0.065 0.072 0.081 0.086 0.095 0.105 0.111 2.0 0.073 0.082 0.092 0.102 0.112 0.125 0.141 0.146 0.159 0.163 3.o 0.098 0.110 0.123 0.136 0.152 0.165 0.183 0.194 0.211 0.234 4.0 0.125 0.139 0.155 0.173 0.194 0.210 0.241 0.257 0.329 5.0 6.0 34 Paavo Aro ja Pentti Nisula 49.8 Taulukko 4. Määrämittarankojen runkotavaran kuutioarvoja kuvaavan yhtälön (y =a + bxc) vakioiden a ja b arvot. Etelä-Suomi. Tabelle 4. Werte der Konstanten a und b der Gleichung für die Kubikwerte des Stammholzes der Langhölzer konstanter Länge (y =a + bxc). Südfinnland. Edellä olevien yhtälöiden perusteella on laskettu päämitoille 2.0, 3.0, 4. o, 5.0 ja 6.0 m katkaistulle kuusen ja männyn runkotavaralle tasoitetut kuutio - luvut (m 3:ssä). Nämä on esitetty yhdellä desimaalilla 100 rankaa kohti liitetaulukossa 1, joka muodostaa Etelä-Suomen määrämittarankojen kuu tiotaulukon ja jonka lukuja nimitetään seuraavassa taulukkokuutioiksi. Voidaan todeta, että todelliset kuutioarvot ovat hyvin tasoittuneet lukuun ottamatta paksujen kuusirankojen kuutioita, joista jo edellä mainittiin. Taulukko 5. Määrämittarankojen lukumäärä sekä todelliset ja kuutiotaulukon mukaiset kokonaiskuutiot. Etelä-Suomi. Tabelle 5. Zahl der Langholzer konstanter Länge sowie wirkliche und der Kubiktabelle entsprechende Totalkubikmassen. Südfinnland. Rangan Länge di pituus, m is Langholzes, Kuusi ) 1 oV% HV% Eriä, kpl Partien, St. v% oV% EX % Etelä-Päijänne Pohjois-Päijänne ... Etelä-Saimaa Pohjois-Saimaa .... Pielinen 26 47 46 35 23 99.81 99.40 101.28 100.86 98.87 2.83 2.73 3.15 3.81 1.92 0.56 0.40 0.48 0.64 0.40 44 41 4 101.14 99.05 99.75 3.90 3.45 ' Kuusi — 0.59 0.54 Yht./keskim. Insgesamt/Im Mittel 177 100.17 3.12 0.23 89 100.11 3.76 0.4O Etelä-Päijänne Pohjois-Päijänne ... Etelä-Saimaa Pohjois-Saimaa Pielinen 17 21 17 8 1 99.71 99.71 99.24 100.13 102.00 3.60 0.79 40 29 3 6 4 100.35 99.86 98.33 100.17 106.50 6.00 7.16 Mänty — 0.95 1.33 Yht./keskim. Insgesamt/Im Mittel 64 99.6 7 3.70 0.46 82 100.39 6.95 0.77 49.8 Kuusi- ja mäntypaperipuurankojen kuutio- ja mittaustaulukoita. 37 luokkiin sijoittuvat nimenomaan latvakappaleet ja suuri osa muutakin run gon latvaosaa, kun taas paksuihin läpimittaluokkiin sijoittuvat tyvikappa leet ja yleensäkin runkojen alimmat osat, joiden kapeneminen on yleensä suurempi kuin keskipaksuisten rankojen, joihin sisältyy rungon keskiosia (vrt. s. 10 ja 11). Samalla perusteella voidaan selittää myös se, että lyhkäsien rankojen kapenemiskäyrät ovat enemmän kaarevia kuin pitkien pölkkyjen, sillä mitä lyhyemmistä määrämittarangoista on kysymys, sitä enemmän latva- ja tyvikappaleita ne sisältävät ja sitä selvemmin niiden suuremman kapenemisen vaikutus tuntuu. Koska paperipuuerien keskipölkyn latvaläpimitta on tavallisimmin 10—18 cm ja koska kapenemiskäyrien arvot ovat juuri näissä läpimitta luokissa pienimpiä, suureten ohuempiin ja paksumpiin läpimittoihin päin, täytyy erän keskipölkyn kapenemisen yleensä olla pienempi erän keski määräistä todellista kapenemista. Tämän tapaisia ovat myös ruotsalaisten (Vid virkesmätning 1923) sahatukkien kapenemisesta esittämät tiedot. Kuutiotaulukon soveltuvuus eri vesistöalueille Kuten taulukosta 5 havaitaan, antavat tasoitetut taulukkokuutioluvut kokonaistulosta silmälläpitäen melkein täsmälleen todellisen kuution kum mankin puulajin rangoille. Tärkeätä on kuitenkin tietää, miten ne kelpaavat kuutioimistarkkuus vesistöalueittain. Etelä-Suomi. Langholz konstanter Länge je Gewässergebiet. Südfinnland. mukaisesta kuutiosta. masse nach der Kubiktabelle. Länge , m 4.0 5.0 6.0 Eriä, kpl Partien, St. V% oV% E\ % Eri kp Part St ä, ien, V% oV% £V% Eriä, kpl Partien, St. V% o\% -EV % Fichte 65 61 41 31 17 100.26 98.79 99.88 100.90 101.18 3.59 3.55 4.38 6.03 3.57 20 1 4 100.15 96.00 104.oo 3.28 0.73 25 13 99.92 100.23 1.06 1.40 — — — — 3 91.67 215 99.94 4.37 25 4.83 0.97 6.31 Kiefer 47 35 32 18 20 100.06 99.03 99.28 103.56 98.40 4.41 5.82 5.32 5.90 5.75 0.64 0.93 0.94 1.39 1.29 20 1 11 4 101.25 118.00 98.91 96.00 5.23 1.17 1 1 lOO.oo lOO.oo — E 152 99.86 5.43 0.44 36 100.42 5.70 0.95 2 110.00 38 Paavo Aro ja Pentti Nisula 49.8 käytettäväksi erikseen kussakin vesistöalueessa. Aineiston laajuuden takia onkin tähän vertailuun ollut mahdollisuus. Kysymyksen selvittämiseksi on laskettu jokaisen erän todellinen kuutio ja taulukon mukainen kuutio. Tämän jälkeen on laskettu sadanneksen tarkkuudella, miten monta sadannesta todellinen kuutio on taulukon mukaisesta kuutiosta. Näistä sadannesluvuista on laskettu keskiarvo, niiden hajonta ja keskiarvon keskivirhe. Täysille metreille katkotulle runkotava ralle saadut tulokset nähdään taulukossa 6. Vertailemalla vesistöalueittaisia keskiarvoja ja niiden keskivirheitä voidaan taulukon perusteella tehdä se tärkeä havainto, etteivät vesistöalueittaiset erien todelliset kuutiot eroa samojen erien taulukkokuutioista missään vesistöalueessa niin paljon, että näitä eroja voitaisiin pitää tilastollisessa mielessä merkitsevänä. Ver tailemalla (Alameri-Pöyhönen 1954) kummankin puu lajin pituusluokittain saatuja vesistöalueittaisia keskiarvoja koko tutkimus alueen keskiarvoihin huomattiin, että vain Pohjois-Päijanteen 2. o m ja 4. o m pitkissä kuusipaperipuuerissä saatiin i-testin arvoksi melkein mer kitsevä (*) ja vain Pielisen 2.0 m pitkissä kuusipaperipuissa mer kitsevä (**). Muistamalla, että Pohjois-Päijänteen paperipuurangat ovat keskimäärin huomattavan kuivilta kasvupaikoilta, on ymmärrettävissä testauksen tuloskin. Tämän takia sitä ei olekaan pidettävä niin selvänä ja Taulukko 7. Kasvupaikan vaikutus Tabelle 7. Einfluss des Standorts auf die Kubik- l ) V % = erien lukumäärällä painoitettu todellinen kuutio sadanneksina (%) kuutiotaulukon J ) V % = mit der Zahl der Partien gewogene wirkliche Kubikmasse in Prozenten von der Kubik- ] ECuivat kankaat Tuoreet kankaa t Trockene Waldböden Frische Waldböden Pituus, m Länge, m Eriä, kpl V % ') «V % Eriä, kpl V % oV % Partien, St. Partien, St. Kuusi — 2.0 58 99.24 3.19 69 101.23 2.96 3.0 26 99.08 3.68 22 100.32 3.95 4.0 77 99.31 4.91 82 100.56 4.18 5.0 1 95.00 8 103.88 6.0 10 100.80 21 99.43 Yht./keskim. Insgesamt\lm Mittel 172 99.31 202 | 100.7 8 . Mänty — 2.0 36 99.92 4.38 16 99.88 3.0 49 100.08 5.78 12 106.00 4.0 85 99.25 5.71 25 102.52 5.29 5.o 19 100.74 10 99.30 6.0 1 lOO.oo 1 lOO.oo Yht./keskim. Insgesamt\Im Mittel\ 190 99.74 64 101.97 49.8 Kuusi- ja mäntypaperipuurankojen kuutio- ja mittaustaulukoita. 39 merkitsevänä, että Pohjois-Päijänteen mainituille määrämittarangoille pitäisi laatia oma kuutioimistaulukko. Pielisen 2.0 m pituisen kuusipaperi puuaineiston hajonta (a = 1.9 2) on suhteellisen pieni verrattaessa sitä muiden alueiden ja koko tutkimusalueen keskimääräiseen hajontaan. Voidaan myöskin olettaa, että Pielisen 2.0 m pitkien kuusipaperipuiden aineistoon on sattumalta joutunut suhteellisen hyvämuotoisia eriä, joten testauksen tulokseen (**) ei liene tässäkään tapauksessa syytä kiinnittää suurempaa huomiota. Näin ollen päädytään testaustulostenkin perusteella siihen, ettei eri vesistöalueiden kuutioiden välillä voida katsoa olevan tilastollisesti merkittäviä eroavaisuuksia, vaan laadittu määrämittarankojen kuutio taulukko voidaan katsoa kelvolliseksi määrämit tarankojen kuutioimiseen tutkituilla Etel ä-S uo men vesistöalueilla. Kasvupaikan vaikutus rankojen kuutioon Kuten sivulla 28 jo mainittiin, eri kasvupaikoilta ajetut rangat ovat sekoittuneet jossain määrin toisiinsa. Puhtaiksikin merkityissä erissä lienee sekoittumista tapahtunut, sillä aineiston kerääjät eivät ole aina voineet itse todeta kasvupaikkaa eikä sen laatua. Tästä huolimatta on aineiston perus määrämittarankojen kuutioon. Etelä-Suomi. masse der Langhölzer konstanter Länge. Südfinnland. mukaisesta kuutiosta. masse nach der Kubiktabelle. Vesiperäiset maat Vernässte Waldböden Muut — Sonstige Yht./keskim. Zusammen!Im Mittel Eriä, kpl Partien, St. v% oV % Eriä, kpl Partien, St. V % oV % Eriä, kpl Partien, St. y°/o oV % Fichte 14 10 26 6 100.57 99.80 100.62 98.67 4.56 36 31 30 10 10 99.47 100.94 99.28 99.70 97.56 2.69 3.63 2.82 177 89 215 25 41 100.17 100.11 99.93 100.60 99.35 3.12 3.76 4.37 4.83 6.31 56 100.25 . 117 99.71 547 100.03 Kiefer 4 4 11 2 97.25 100.25 102.55 107.00 8 17 31 5 1 99.38 97.35 98.42 98.80 3.03 64 82 152 36 2 99.67 100.39 99.86 100.42 lOO.oo 3.70 6.95 5.43 5.70 21 6 1 98.28 336 40 Paavo Aro ja Pentti Nisula 49.8 teellä yritetty muodostaa edes jonkinlainen kuva kasvupaikan vaikutuksesta paperipuuerien kuutioon. Tämän takia aineistosta on erotettu kaikki ne erät, joihin kasvupaikka on merkitty yksikäsitteisesti. Ryhmittely on suoritettu tämän jälkeen kuiviin ja tuoreisiin kankaisiin sekä vesiperäisiin maihin. Kaikki muut erät on siirretty ryhmään: muut, koska niissä on ollut useampia kasvupaikkamerkintöjä taikka sitten kasvupaikoista ei ole ollut olemassa mitään tietoja. Taulukosta 7 havaitaan, että todelliset kuutiot ovat yleensä taulukko kuutioita pienempiä kuivien kankaiden erissä, etenkin kuusella, kun taas tuoreiden kankaiden erissä tulos on päinvastainen. Vesiperäisten maiden todelliset kuutiot taas vaihtelevat puoleen ja toiseen taulukkokuutioistaan. Vaikka kuutioiden erot kasvupaikkojen välillä ovat keskivirheistäkin päätel len melko mitättömiä, näyttää kuitenkin siltä, että kuivien kankaiden mää rämittarankojen muoto on hieman parempi kuin tuoreiden kankaiden, mistä syystä kuivien kankaiden paperipuuerien kuutiot saadaan taulukkoa käyt täen vähän liian suuriksi, kun taas tuoreiden kankaiden kohdalla on asian laita päinvastainen. Kasvupaikan vaikutus paperipuuerien kuutioon näyt tää kuitenkin olevan siksi vähäinen, että sitä ei ainakaan tämän aineiston perusteella voida pitää systemaattisia kuutioimisvirheitä aiheuttavana tekijänä. Kuutiotaulukon tarkkuus rankaeriä kuutioitaessa Saadun kuutiotaulukon käyttöarvo riippuu suuresti siitä, kuinka tark koihin tuloksiin taulukkoa käyttäen voidaan päästä yksityisiä rankaeriä kuutioitaessa eli miten suuriin erittäisiin kuutioimisvirheisiin taulukkoa käytettäessä on varauduttava. Tämän seikan valaisemiseksi on laskettu yksityisten erien todellisten kuutioiden keskiarvot sadanneksina taulukkokuutioista (suhteellinen kuutio) sekä niiden hajonnat kaikissa niissä tapauksissa, joissa eriä on ollut vähintään 20 kappaletta. Taulukosta 6 ja sen perusteella tehdystä graafisesta esityksestä (kuva 4) voidaan huomata, että yksityisten erien suhteellisen kuution hajonta kasvaa erään kuuluvien rankojen pituuden lisääntyessä ollen kuusella pie nempi kuin männyllä. Näin ollen eriä kuutioitaessa taulukkoa käyttäen on odotettavissa sitä laajempia poikkeamia mitä pitemmät rangat on kulloinkin kysymyksessä. Samanlaiseen tulokseen on aikaisemmin tultu Ruotsissa sahatukkeja kuutioitaessa (Vid virkesmätning 1923). Taulukosta 8 nähdään rankaerien keskikuution vaikutus mainittuun hajontaan, joka näyttää olevan pienempi aineiston keskikuution ylä- kuin alapuolella olevissa erissä. Käytettävissä oleva aineisto ei ole ollut niin laaja, että olisi voitu tarkemmin selvittää hajonnan suuruuden muuttuminen 49.8 Kuusi- ja mäntypaperipuurankojen kuutio- ja mittaustaulukoita. 41 6 Kuva 4. Määrämittarankaerien suhteelli sen kuution hajonta. Etelä-Suomi. Abb. 4. Streuung der relativen Kubikmasse der Partien von Langholz konstanter Länge. Südfinnland. siirryttäessä keskikuutioluokasta toiseen. Kuitenkin niissä tapauksissa, joissa hajonta on voitu laskea, vaikuttaa siltä, että se yleensä pienenee rankaerien keskikuution suuretessa. Samojen tapausten perusteella on myös havaittu, ettei hajonta nouse pienissäkään keskikuutioluokissa niin suureksi, etteikö saatua kuutioimistaulukkoa voitaisi käyttää myös erissä, joiden keskikuutio on pieni. Näin ollen ei ruotsalaisten (Vid virkesmätning Taulukko 8. Määrämittarankaerien suhteelliset kuutiot ja hajonnat. Etelä-Suomi. Tabelle 8. Relative Kubikmassen und Streuungen der Partien von Langholz konstanter Länge. Südfinnland. *) V % = erien lukumäärällä painoitettu todellinen kuutio sadanneksina (%) kuutiotaulukon mukaisesta kuutiosta. x) V % mit der Zahl der Partien gewogene wirkliche Kubikmasse in Prozenten von der Kubik masse nach der Kubiktabelle. Koko aineisto Keskikuutiota pienem- mät erät Keskikuutiota suurem- mat erät Pituus, m Gesamtes Material Partien unter der mittleren Kubikma8se Partien über der mittleren Kubikmasse Länge , m Eriä, kpl Eriä, kpl , Eriä, kpl Partien , St. v % ') aV% Partien, St. v% oV% Partien, i St. \ v% oV % Kuusi — Fichte 2.0 177 100.17 3.12 94 99.49 3.23 83 100.94 3.07 3.0 89 100.11 3.76 54 100.30 3.92 35 99.83 3.54 4.0 215 99.93 4.37 136 99.21 4.65 79 101.18 | 3.41 Mänty — Kiefer 2.0 64 99.67 3.70 42 98.50 3.60 22 101.91 1 2.86 3.0 82 100.39 6.95 48 99.90 7.78 34 101.09 5.94 4.0 152 99.86 5.43 96 98.93 5.54 56 101.45 4.89 42 Paavo Aro ja Pentti Nisula 49.8 1923) esittämää epäilystä, ettei latvastamittaus kelpaisi ohuiden pölkkyjen kuutioimiseen, tarvinne tässä tapauksessa ottaa vakavammin pohditta vaksi. Taulukosta 8 huomataan myös, että aineiston keskikuution alapuolella olevien erien suhteellisen kuution keskiarvo on yleensä koko aineiston vastaavaa keskiarvoa pienempi, kun taas aineiston keskikuution yläpuolella olevien erien samalla tavoin laskettu keskiarvo on koko aineiston vastaavaa arvoa suurempi. Poikkeuksen tästä tekevät 3.0 m kuusirangat. Tämä ilmiö näkyi jotenkin selvänä tarkkailtaessa mainitun suhteen kehittymistä keski - kuutioluokasta toiseen, jolloin suhteellisen kuution lukuarvo ensin yleensä kasvoi erien keskikuution noustessa mutta tyrehtyi myöhemmin suurempiin keskikuutioluokkiin tultaessa. Ilmiö näyttää siis aiheuttavan pienen yksi puolisen virheen erien kuutioon. Se saattaa olla varsin läheisessä syy yhteydessä kasvupaikkatekijöihinkin. Ilmiön aiheuttaman yksipuolisen virheen välttämiseksi voitaisiin tietenkin laskea sopivia korjauskertoimia, mutta aineiston riittämättömyyden takia ei siihen ole ollut tässä tapauksessa tarpeeksi edellytyksiä. Latvastamittaukseen perustuvan kuutiotaulukon yleisen kuutioimistarkkuuden huomioonottaen ei esitetyllä pienellä, yksi puolisella virheellä liene käytännöllistä merkitystä. Hajamittarankojen kuutiotaulukko Etelä-Suomea varten Kuutiotaulukon laatiminen Kuten edellä on jo tullut mainituksi, tapahtuu määrämittarankoja hakattaessa usein siten, että jotain suurinta rankamittaa, esim. 4 metriä pidetään päämittana, jonka pituisia rankoja yritetään saada mahdollisim man paljon. Lyhyempiä mittoja, esim. 2- ja 3-metriä, pidetään apumittoina, joiden avulla taas rungon käyttöpuuosa yritetään saada mahdollisimman tarkkaan talteen. Tällöin hakatut rungot jakaantuvat määrämittarangoiksi pääpiirtein siten, että runkojen tyvi- ja keskiosista leikataan pisimpiä rankoja, kun taas runkojen latvakappaleet joutuvat pääasiassa lyhyemmäksi tavaraksi. Tällä seikalla on luonnollisesti vaikutuksensa eri pituisten määrä mittarankojen kapenemiseen. Varsin selvänä tämä näkyy kuvassa 3, jossa 3-metrisen määrämittarangan kapenemiskäyrä eroaa selvästi muiden käy rien yleisestä kulusta. Kuusen kohdalla, kuvassa 2, ei ero ole näin selvä, mutta voidaan kuitenkin panna merkille erikoisesti 4-metrisen kuusipaperi puun kapenemisen kulku merkitsevimmällä osallaan (5—16 cm välillä) muiden käyrien alapuolella. Mainitun seikan vaikutus ilmenee myös jossain määrin pituusluokkien keskimääräisessä kapenemisessa, joka selviää alia olevasta asetelmasta: Näiden lukujen perusteella voidaan huomata 3-metrisen paperipuun suurempi ja 4-metrisen paperipuun pienempi kapeneminen kuin mitä odot taisi kapenemisen yleisen kulun perusteella. Tulos vastaa hyvin aineiston kerääjien tästä asiasta saamaa käsitystä, jonka mukaan 3-metriä onkin Pituus, Länge, m Kuusi Mänty Fichte Kiefer Keskimääräinen kapeneminen, mm/m Durchscnittliche Verjüngung , mm/m 2.0 9.5 8.4 3.0 10.1 9.1 4.0 9.2 7.5 5.0 10.4 7.3 6.0 10.9 — 44 Paavo Aro ja Pentti Nisula 49.8 yleensä ollut tutkimusalueella varsin runsaasti apumittana, kun taas 4-metriä on ollut useimmissa tapauksissa päämittana. Aineiston kerääjien käsityksen mukaan taas 2-metrinen paperipuu, vaikka siihen sisältyy jossain määrin 2 m apumitalla tehtyä latvatavaraakin, on kuitenkin pääasiassa saatu lei mikoista, joista ei muun mittaisia paperipuita olekaan tehty. Näin ollen 2-metriseen paperipuuhun ei voida katsoa tulleen rungon latvaosia ollenkaan niin runsaasti kuin 3-metriseen paperipuuhun. Yllämainitut seikat huomioon ottaen ei kapeneminen käsillä olevassa aineistossa voi olla tarkalleen samantapaista kuin se olisi sellaisessa aineis tossa, jossa paperipuut olisi hakattu vaihtelevan pituisiksi hajamittaran goiksi, esim. täysille desimetreille. Käsillä oleva Etelä-Suomen määrämitta rankojen aineisto ei näin ollen olekaan kelvollinen laadittaessa etelä-suoma laisille hajamittarangoille kuutiotaulukoita. Etelä-Suomessa ei kuitenkaan ole ollut hajamittarankoja mitattavissa, joten aineistoa ei ole voitu saada. Koska hajamittarankojen kuutiotaulukoiden puuttuminen on kuitenkin eräänä esteenä tällaisten rankojen hankintaan siirtymiselle, olisi nimen omaan siirtymisvaihetta ajatellen edullista, että tällaisetkin taulukot olisivat käytettävissä. Tämän takia on määrämittarankojen aineiston avulla tehty kuutiotaulukot hajamittarangoillekin. Kuva 5. Hajamittarankojen kuutioarvoja kuvaavien yhtälöiden vakioiden a arvot. Etelä-Suomi. Abb. 5. Werte der Konstanten a in den Gleichungen für Kubikwerte der Lang hölzer variierender Länge. Südfinnland. 49.8 Kuusi- ja mäntypaperipuurankojen kuutio- ja mittaustaulukoita. 45 Tarkasteltaessa kuvien 2 ja 3 kapenemiskäyriä huomataan, etteivät varsinkaan eri pituisten kuusisten määrämittarankojen kapenemiset edusta vimmissa läpimittaluokissa loppujen lopuksi kovinkaan paljon eroa toisis taan. Männyllä erot ovat tosin suuremmat, mutta myös pituusluokittaisten käyrien keskinäinen järjestys on selvempi. Muistamalla, mitä edellä on sanottu määrämittarankojen (esim. 3- ja 4-metristen) teosta määrätyistä osista runkoa, voidaan ajatella, että nyt esitetyt kapenemiskäyrät edustavat mieluimmin kapenemisen vaihtelun äärirajoja kun taas hajamittarankojen kapenemiskäyrät asettuvat samalla tavalla esitettäessä suunnilleen samalle, mutta suppeammalle alueelle. Laadittaessa määrämittarankojen aineiston perusteella myös hajamittarankojen kuutiotaulukoita, ei näin oUen aivan suuriin virheisiin missään tapauksessa voitane joutua. Tälle ajatukselle on myös saatu tukea myöhemmin tarkasteltaessa vakioiden a ja b sijoittumista helposti tasoittuvaksi sarjaksi kuvissa 5 ja 6 huolimatta eräiden pituuksien edellä todetusta yksipuolisesta kapenemistendenssistä. Tästä huolimatta on tähdennettävä sitä, että laaditut hajamittarankojenkuutio taulukot tulisi tarkistaa heti, kun hajamitta rankoja on alueella tarkistusmittauksiin saata v i s s a. Kuva 6. Hajamittarankojen kuutioarvoja kuvaavien yhtälöiden vakioiden b arvot. Etelä-Suomi Abb. 6. Werte der Konstanten b in den Gleichungen für Kubikwerte der Lang hölzer variierender Länge. Südfinnland. 46 Paavo Aro ja Pentti Nisula 49.8 Ryhdyttäessä laatimaan hajamittarankojen kuutiotaulukkoa huomat tiin, että sivulla 24 ja taulukossa 4 esitettyjen vakioiden a ja b arvot muodos tivat säännöllisen sarjan, jolloin b:n arvot voitiin tasoittaa suoraviivaisesti pienimmän neliösumman menetelmällä, kun taas a:n arvoja tasoitettaessa käytettiin käsivaraista tasoitusmenetelmää. Näiden vakioiden perusteella on sitten laskettu taulukko, joka nähdään liitetaulukossa 2. Hajamittarankojen kuutiotaulukot Pohjois-Suomea varten Aineistot Talvella 1951 suorittivat metsähallinnon Perä-Pohjolan piirikunta konttori ja Kemijoen Uittoyhdistys Perä-Pohjolassa ruotsalaisille ostajille myytyjen hajamittarankojen mittauksia lähinnä omia tarkoituksiaan varten niillä paikoilla, joiden sijainti nähdään kuvasta 7. Aineistot luovutettiin myöhemmin metsäntutkimuslaitokselle rankatavaran kuutiotaulukoiden laatimista varten, ja ne käsittävät kaikkiaan 25 994 kuusirankaa 79 varasto paikalta ja 13 611 mäntyrankaa 66 varastopaikalta eli kaikkiaan 39 605 havupuurankaa. Koska näissä aineistoissa rangat oli mitattu keskeltä kuoren päältä, suoritti metsäntutkimuslaitos samana talvena ja pääasiassa samoissa kohteissa tutkimuksia kuoren vahvuudesta. Tämä kuoritutkimus käsitti yhteensä 1 671 mänty- ja 2 917 kuusirankaa. Aineistot muokattiin vielä samana vuonna kuutioimistaulukoksi ja julkaistiin asetuskokoelmassa maatalousministeriön päätöksenä rankoina myytyjen havupuiden mittauk sesta Pohjois-Suomessa latvaläpimittaa käytettäessä (As. kok. 147/52). Hajamittarankojen aineistot Oulujoen sekä Kiimingin-, Ii- ja Simojokien vesistöalueilta keräsi kolme metsähallinnon Pohjanmaan piirikuntakont torin metsänhoitajaa metsäntutkimuslaitoksen valvonnassa. Oulujoen vesistöalueen aineisto koottiin syksyllä 1953. Kiimingin-, Ii- ja Simojokien vesistöalueilta, joiden aineistot myöhemmin yhdistettiin ja nimitettiin lyhyesti lijoen aineistoksi, mitattiin koerangat kevättalvella 1955. Oulujoelta saatiin kokoon 22 173 kuusi- ja 17 852 mäntyrankaa, vastaavasti 62 ja 52 erästä eli yhteensä kaikkiaan 40 025 havupuurankaa. lijoen aineistoon tuli 11 958 kuusi- ja 8 133 mäntyrankaa, 25 ja 19 ranka erästä eli yhteensä 20 091 havupuurankaa. Varastopaikkoja, joilla mit tauksia suoritettiin, oli 22 li-, 3 Kiimingin- ja 4 Simojoen vesistöalueella. Oulu- ja lijoen aineistot hakattiin vartavasten rankojen kuutiotaulu koiden laatimista varten, koska näillä vesistöalueilla ei olisi muuten ollut saatavissa rankoja tähän tarkoitukseen. Koerankojen tekemistä varten annettiin ohjeet, joissa mm. sanotaan: »Pienin latvaläpimitta kuoren alta, kapeimmalta puolen on 2% engl. tuumaa, suurinta paksuutta ei ole rajoi tettu. Sääntönä pidetään, että runko pyritään katkaisemaan yhdeksi rangaksi, mikäli pituus tai laatuvaatimukset eivät edellytä kahdeksi kat kaisemista». Oulu- ja lijoen mittauspaikat nähdään kuvasta 7. 48 Paavo Aro ja Pentti Nisula 49.8 Kuva 7. Hajamittarankojen mittauspaikat Poh jois-Suomessa. Abi. 7. Messungsplätze der Langhölzer variieren der Länge in Nordfinnland. Kuten jo aiemmin (s. 20) on mainittu, apteeraus vaikuttaa jonkin verran katkottujen rungon osien muotoon ja niistä saadaan todellisesta kuutiosta haluttuun suuntaan poikkeavia kuutiointituloksia. Sovelletut apteerausperiaatteet voivat siten vaikuttaa jossain määrin myös koerankojen kuutioihin. Tästä syystä suoritetaankin jälempänä jokaisen aineiston yksi tyiskohtainen analysointi, jolloin on syytä muistaa, että Perä-Pohjolan rangat on katkottu 7—23 jalan pituisiksi, kun taas Oulu- ja lijoella pituus vaihtelee 7-—27 jalkaan. Kuusi- ja mäntypaperipuurankojen kuutio- ja mittaustaulukoita. 49 49.8 7 2757—58 Taulukosta 9 nähdään aineistojen pölkkyjen jakautuminen latvaläpi mittaluokkiin. Tämän taulukon mukaan on 3" järeämpiä rankoja kummankin puulajin aineistossa suhteellisesti eniten Perä-Pohjolassa, kun taas ohuita 3" pienempiä rankoja on eniten Oulujoella tehden kuusirangoista 72. 8 % ja mäntyrangoista 60.4 %. Taulukko 9. Hajamittarankojen jakautuminen latvaläpimittaluokkiin. Pohjois-Suomi. Tabelle 9. Verteilung der Langhölzer variierender Länge in Zopfdurchmesserklassen. Nordfinnland. Kuvat 8 ja 9 esittävät aineistojen läpimittaluokittaisia keskipituuksia. Yleisimmissä läpimittaluokissa (2%"—5 %") rangat ovat Oulujoella keski määrin pisimpiä. Sen jälkeen tulee lijoki ja vasta sitten Perä-Pohjola, jonka rangat ovat lyhyimpiä, mikä kuitenkin luonnollisesti johtuu siitä, että Perä-Pohjolassa rangat on apteerattu pienempään maksimipituuteen kuin muualla. Taulukon 9 ja kuvien 8 ja 9 perusteella voidaan siis havaita, että Oulu joen rangat ovat yleensä ohuempia ja pitempiä kuin lijoella, missä ne vuo rostaan ovat läpimitaltaan pienempiä ja pituudeltaan suurempia kuin Perä- Pohjolassa. Aineistojen rakenteessa näyttää täten olevan melko selvät alueittaiset erot. Valitettavasti ei ole olemassa riittävän tarkkoja tietoja, Latvaläpimitta, Kuusi — - Fichte Mänty - - Riefet tuumaa Zopfdurch- Oulujoki Iijoki Perä- Pohjola Oulujoki Iijoki Perä- Pohjola me88er, Zoll kpl St. % kpl St. % kpl St. % kpl St. o/ /o kpl St. % kpl St. % 2 2% 3 sy2 4 4% 5 5% 6 6y2 8 8% 9 9/4 10 m 11 ny2 12 254 8 139 7 750 1913 618 559 589 430 425 500 418 278 141 75 37 23 14 6 A 1.1 36.8 34.9 8.6 2.8 2.5 2.7 1.9 1.9 2.3 1.9 1.3 0.6 0.3 0.2 0.1 0.1 91 1 432 4 404 2.246 1220 813 596 474 358 203 70 31 13 4 3 0.8 12.0 36.7 18.8 10.2 6.8 5.0 4.0 3.0 1.7 0.6 0.3 O.i 2 312 7 159 5 790 3 300 1 785 1805 1454 1052 573 331 193 118 52 32 12 14 7 A 8.9 27.6 22.3 12.7 6.9 6.9 5.6 4.0 2.2 1.3 0.7 0.5 0.2 0.1 0.1 101 5 256 5 424 1 624 1 145 885 887 688 646 487 363 200 87 38 13 4 1 1 i 0.6 29.4 30.4 9.1 6.4 5.0 5.0 3.9 3.6 2.7 2.0 1.1 0.5 0.2 0.1 97 795 1621 1 797 1087 821 707 478 348 189 95 51 26 7 8 6 1.2 9.8 19.8 22.1 13.4 10.1 8.7 5.9 4.3 2.3 1.2 0.6 0.3 0.1 0.1 0.1 758 2 441 3 018 2 535 1 686 1344 830 534 244 120 53 27 10 1 4 1 2 5.6 17.9 22.2 18.6 12.4 9.9 6.1 3.9 1.8 0.9 0.4 0.2 0.1 — — — *± — 1 1 — — — 1 — m — — — — 1 — — — — — Yht. Zusammen 22 173 100 11958 100 25 994 100 17 852 1 100 8133 100 13 609 100 50 Paavo Aro ja Pentti Nisula 49.8 Kuva 8. Hajamittarankojen latva läpimittaluokittaiset keskipituudet. Kuusi. Pohjois-Suomi. Abi. 8. Mittellängen der Langhölzer variierender Länge in Zopfdurchmesser klassen. Fichte. Nordfinnland. Kuva 9. Hajamittarankojen latvaläpi mittaluokittaiset keskipituudet. Mänty Pohjois-Suomi. Abb. 9. Mittellängen der Langhölzer variierender Länge in Zopfdurehmesser klassen. Kiefer. Nordfinnland. minkälaisista metsiköistä aineistot ovat kertyneet. Tämän takia ei voida tehdä johtopäätöksiä siitä, paljonko apteerausnäkökohdilla ja hakattujen metsiköiden rakenteella on ollut vaikutusta edellä havaittuihin ilmiöihin. Jotta Perä-Pohjolan pienempään maksimipituuteen katkottujen rankojen pituusluokkiin jakautumista voitaisiin verrata muiden aineistojen jakautu miseen, on vertailun perustaksi otettu luku, joka on laskettu kullekin aineis tolle jakamalla luku 100 aineiston pituusluokkien lukumäärällä. Tällaiseksi vertailun pohjaluvuksi on siten saatu Perä-Pohjolassa 5.9 ja Oulu ja lijoella 4.8. Tämän jälkeen on kussakin aineistossa laskettu saadun pohjaluvun ja kunkin pituusluokan rankojen määrää sadanneksina ilmai sevan luvun erotus, joka on merkitty positiiviseksi tai negatiiviseksi sen mukaan, onko pohjaluku ollut sadanneslukua pienempi vai suurempi. Nämä erotukset on kuvattu graafisesti kuvissa 10 ja 11, jotka havainnollistavat aineistojen pituusluokittaisen suhteellisen jakautumisen. Kuvista huoma taan, että Perä-Pohjolassa rankojen jakautuminen pituusluokkiin on sa mantapaista kuin usein sahatukeissa. Rangat kasaantuvat pääasiassa määrättyyn luokkaan, tässä tapauksessa 13-jaikaisiin, josta lähtien pölk kyjen määrä nopeasti laskee sekä pienempiin että suurempiin pituuksiin päin. Tässä tapauksessa voidaan olettaa, että Perä-Pohjolassa rankojakin aptee rattaessa on tavoiteltu määrättyä keskipituutta, mikä juuri sahatukeissa voi aiheuttaa mainitun huipun jakautumiskuvioon. lijoella huomataan myös jakautumiskuviossa lievää kuperuutta. Oulujoella sen sijaan lyhyissä pituus luokissa on enemmän pölkkyjä kuin pitemmissä ja suunta on selvästi laskeva 49.8 Kuusi- ja mäutypaperipuurankojen kuutio- ja mittaustaulukoita. 51 Kuva 10. Hajamittarankojen pituus luokittaiset poikkeamat pohjaluvusta ( = 0). Kuusi. Pohjois-Suomi. Abb. 10. Abweichungen der Langhölzer variierender Länge vom Grundwert ( = 0) in Längenklassen. Fichte. Nord finnland Kuva 11. Hajamittarankojen pituus luokittaiset poikkeamat pohjaluvusta ( = 0). Mänty, Pohjois-Suomi. Abb. 11. Abweichungen der Langhölzer variierender Länge vom Grundwert ( = 0) in Längenklassen. Kiefer. Nord finnland. Kuva 12. Hajamittarankojen jakautuminen sadanneksina ( % ) kuutiojalka luokkiin. Kuusi. Pohjois-Suomi. Abb. 12. Prozentuale Verteilung der Langhölzer variierender Länge in Kubik fussklassen. Fichte. Nordfinnland. 52 Paavo Aro ja Pentti Nisula 49.8 Kuva 13. Hajamittarankojen jakautuminen sadanneksina (% ) kuutio jalkaluokkiin. Mänty. Pohjois-Suomi. Abb. 13. Prozentuale Verteilung der Langhölzer variierender Länge in Kubikfuss klassen. Kiefer. Nordfinnland. suurempiin pituuksiin päin. Tämän takia tulee helposti sellaiseen johto päätökseen, että apteerausnäkökohdat ovat vaikuttaneet aineistojen laatuun Perä-Pohjolassa ja ehkä myös jonkin verran lijoella. Sen sijaan Oulujoen aineisto ilmentänee parhaiten metsiköiden todellista rakenteellista jakautu mista, eikä siis apteerausnäkökohdat ole siellä päässeet niin paljon vaikut tamaan paperipuurankojen jakautumiseen. Tämä ongelma jää kuitenkin pelkäksi olettamukseksi, jota ei pystytä käsilläolevan aineiston perusteella tämän oikeammaksi todistamaan. Kuvissa 12 ja 13 nähdään aineistojen jakautuminen sadanneksina kuutiojalkaluokkiin. Kuten jakautumiskuviot osoittavat, rankoja sisältyy pieniin kuutioluokkiin suhteellisesti runsaammin kuin suuriin. Lisäksi Oulujoella rankojen kuutio näyttää vaihtelevan eniten ja Perä-Pohjolassa vähiten. Perä-Pohjolan kuoriaineiston käsittely Perä-Pohjolan kuoriaineistossa muunnettiin ensin rankojen keskeltä mitatut kuorelliset läpimitat kuorettomiksi vähentämällä kunkin pölkyn kuorellisesta läpimitasta molemmilta puolin otetun kuoren yhteenlaskettu paksuus. Tämän jälkeen laskettiin kuorellisia läpimittoja vastaavien kuo rettomien poikkileikkauspintojen osuudet sadanneksina kuorellisista ja kun kin paksuusluokan pölkyille laskettiin sitten saadun sadanneksen keskiarvo. 49.8 Kuusi- ja mäntypaperipuurankojen kuutio- ja mittaustaulukoita. 53 Taulukko 10. Hajamittarankojen kuoriaineisto ja sen perusteella lasketun keskeltä mitatun kuorettoman poikkileikkauspinta-alan suuruus sadanneksina (%) kuorellisesta. Perä-Pohjola Tabelle 10. Rindenmaterial der Langhölzer variierender Länge und Grösse der auf Grund desselben ausgerechneten, in der Mitte gemessenen Kreisfläche ohne Rinde in Prozenten von der mit Rinde. Perä-Pohjola. Kuoriaineistoa esittävästä taulukosta 10 huomataan näiden sadannes lukujen hitaasti suurenevan kuusella paksumpiin läpimittaluokkiin päin. Männyllä, jonka sadannesluku on kauttaaltaan kuusen vastaavaa sadannes lukua suurempi, näyttää tämä sadannes ensin nousevan, mutta sitten se alkaa 4—5 tuumaa ylitettyään laskea. Saadut tulokset näyttävät olevan samantapaisia aikaisemmin esitettyjen Anderssonin (1952) tutki mustulosten kanssa. Tuntuu ilmeiseltä, että tässäkin tapauksessa männyn sadannesluvun pieneneminen paksumpiin läpimittoihin päin johtuu tyvi kaarnan paksuudesta. Tyvikaarnaahan esiintyy yleensä runsaimmin juuri paksuissa pölkyissä. Kuten kuvasta 14 nähdään, kasvaa rangan kuoretto Kuva 14. Rangan keskeltä mitatun kuorettoman pohjapinta-alan osuus sadanneksina ( % ) kuorellisesta. Perä- Pohjola Abb. 14. Prozentuales Verhältnis der in der Mitte des Langholzes gemessenen Grundfläche zu der mit Rinde. Perä- Pohjola. Latvaläpimitta, tuumaa Zopfdurchmesser, Zol l Yht./ Puulaji Holzart 2>/2 3 3>/2 4 4'/2 5 5>/2 6 ( ey2 7 keskim. Insgesamt / im Mittel Kuusi, kpl Fichte , St. 275 749 424 225 152 48 23 2 917 % 81.5 82.6 83.1 83.2 82.6 83.3 83.9 84.3 83.4 82.3 Mänty, kpl Kiefer, St. °/ /o 175 87.4 373 89.5 276 89.5 162 89.5 79 87.9 29 86.1 26 87.4 7 84.6 1 671 88.8 54 Paavo Aro ja Pentti Nisula 49.8 man pohjapinta-alan osuus jonkin verran rangan pituuden lisääntyessä. Kuusella tämä suureneminen näyttää olevan tosin varsin vähäistä ja tul kinnan varaista. Tutkittaessa tämän sadanneksen kehittymistä pituus luokissa latvaläpimitan muuttuessa huomattiin sen pysyttelevän suunnilleen samansuuruisena ja kehittyvän läpimittaluokasta toiseen samantapaisesti taulukossa 14 esitettyjen sadannesten kanssa, joten mitään määrättyä muu tosta ei voitu huomata siirryttäessä lyhemmistä pölkyistä pitempiin. Keski määräiseksi sadannekseksi saatiin kuuselle 82.3 ja männylle 88.8. Pelkän kuoren suhteelliseksi osuudeksi jäi näin ollen kuuselle 17.7 % ja männylle H.2 %. Verrattaessa näitä lukuja Kiintomittataulukoiden (Pöntynen 1929) sahatukkien kuorisadanneksiin 16 ja 13, samoin kuin Aron (1929 ja 1956) paperipuiden kuorisadanneksiin 18 ja 14, tuntuvat erot olevan ymmärret tävissä. Kuusipaperipuiden kuoren osuus näyttää näet yleensä olevan suu rempi kuin sahatukkien (vrt. Andersson 1952 ja Ar o 1929 ja 1956). Tämän mukaisesti pitäisi myös Perä-Pohjolan kuusirankojen kuorisadan neksen olla suurempi kuin kuusitukkien. Näin näyttää asianlaita olevankin, vieläpä niin, että se on melkein yhtä suuri Aron (1956) kuusipaperi puille määrittelemän kuorisadanneksen kanssa. Tässä yhteydessä on kui tenkin muistettava, ettei rangan keskeltä mitattu kuorisadannes ilmeisesti anna oikeata kuvaa koko pölkyn kuoren osuudesta. Männyn kuorisadan neksen, 11.2, huomataan jäävän 1.8 sadannesta pienemmäksi Pöntysen (1929) sahatukeille saamaa ja 2.8 sadannesta pienemmäksi Aron (1929) mäntypaperipuille laskemaa kuorisadannesta. Tähän saattaa vaikuttaa männyllä yleinen kaarnakuori, joka keskittyy runsaana rangan tyviosiin. Rangan keskeltämittaukseen perustuvan kuorisadanneksen ei voi näin ollen katsoa ilmoittavan koko rangan kuoren osuutta. Kuutiotaulukoiden laatiminen Kuutiotaulukoita laadittaessa huomattiin, että kuusirankojen todelliset kuutiot voitiin tasoittaa kaikissa kolmessa alueessa 2.i0 potenssin regres siota käyttäen, kun taas Oulujoen ja Perä-Pohjolan mäntyrangat tasoittuivat vain 2.15 potenssin regressiossa. lijoen männyn tasoitus oh vaikeinta. Siinä nimittäin pieniläpimittaiset rangat tasoittuivat 1.8 0 potenssin regressiossa, mutta paksummat rangat olisivat vaatineet korkeampaan potenssiin korot tamista. Aineisto vaikutti tämän takia ja yleensäkin muihin aineistoihin verrattaessa heterogeeniselta. Siinä tuntui olevan aivan kuin kaksi sarjaa, pieni- ja suuriläpimittaiset. Näitä sarjoja ei kuitenkaan kyetty erottamaan toisistaan, minkä takia koko aineisto tasoitettiinkin 1.8 o-potenssin regres siota käyttäen, koska tämä potenssi kuitenkin edusti aineiston merkittävintä osaa. Saadut vesistöalueittaiset yhtälövakiot aja b tasoitettiin sivulla 24 Kuusi- ja mäntypaperipuurankojen kuutio- ja mittaustaulukoita. 55 49.8 Kuva 15. Hajamittarankojen todel listen kuutioiden suuruus sadanneksina (%) trendiarvoistaan (100). Kuusi. Pohjois-Suomi. Abb. 15. Grösse der wirklichen Kubik massen der Langhölzer variierender Länge im prozentualen Verhältnis zu ihren Trendwerten (100). Fichte. Nordfinn land. Kuva 16. Hajamittarankojen todel listen kuutioiden suuruus sadanneksina (%) trendiarvoistaan (100). Mänty. Pohjois-Suomi. Abb. 16. Grösse der wirklichen Kubik massen der Langhölzer variierender Länge im prozentualen Verhältnis zu ihren Trendwerten (100). Kiefer. Nord finnland. selostetulla tavalla. Tasoituksesta saatujen uusien arvojen perusteella laskettiin tämän jälkeen eri suuruisten pölkkyjen trendikuutioarvot (ks. s. 24). Kun graafisen piirroksen avulla tarkkailtiin eri suuruisten rankojen trendikuutioiden ja todellisten kuutioiden välisiä suhteita pituusluokittain, ei huomattu systemaattisesti samaan suuntaan käyviä poikkeamia, vaan todelliset kuutiot näyttivät poikkeavan vastaavista trendikuutioista satun naissuureiden tapaisesti. Tarkkailtaessa samaa asiaa taas läpimittaluokit tain huomattiin eri pituusluokissa systemaattisesti samansuuntaisia ja suun nilleen samansuuruisia todellisten kuutioiden suhteellisia poikkeamia trendiarvoista. Tämän perusteella korjattiin kaikkia trendikuutioita sen verran, että niiden ja todellisten kuutioiden välille jäi paksuusluokittain tarkastellen mahdollisimman vähän systemaattista eroa 1). Kuvissa 15 ja 16 on läpimittaluokittaisten trendikuutioiden arvoa merkitty sadalla ( = 100) ja diagrammit osoittavat todellisten kuutioiden suuruuden sadanneksina trendikuutioista. Poikkeamat eivät näytä olevan sinänsä suuria, mutta siitä huolimatta on katsottu aiheelliseksi muuttaa trendikuutioiden arvoja r ) Periaatteessa samanlaista korjausmenetelmää on käyttänyt esim. Ilvessalo (1943). 56 Paavo Aro ja Pentti Nisula 49.8 saatujen graafisesti tasoitettujen tulosten verran, koska ei ole voitu vakuut tautua siitäkään, että pelkät trendikuutiot sellaisinaan olisivat parempia kunkin vesistöalueen kuutiotaulukkoarvoiksi. Korjausten jälkeen saadut taulukkoarvot ovat joka kohdassa verrattain lähellä aineiston mukaisia todellisia kuutioarvoja. Kuvista 15 ja 16 huomataan, että lijoen männyn trendiarvojen korjaukset ovat olleet suurimmat. Tämä onkin aivan luon nollista muistettaessa edellä mainitut lijoen mäntyaineiston kohdalla esiin tyneet tasoitusvaikeudet. Kuten sivulla 47 jo mainittiin, muokattiin Perä-Pohjolan aineisto alun perin kuutiotaulukoksi silmävaraista tasoitusta käyttäen ja julkaistiin asetuskokoelmassa n:o 147/52. Koska kuitenkin muiden vesistöalueiden paksujen ja pitkien rankojen kuutiot näyttivät suurenevan nopeammin kuin Perä-Pohjolan rankojen, otettiin tämä aineisto uudestaan tutkittavaksi ja käsiteltiin sitten samojen periaatteiden mukaisesti kuin toisetkin ranka aineistot. Ensin muunnettiin Perä-Pohjolan rankojen keskeltä mitattu kuorellinen läpimitta vastaavaksi kuorettomaksi pohjapinta-alaksi, minkä jälkeen määrättiin rankojen todellinen kuoreton kuutio. Edellä mainitun maatalousministeriön päätöksen (As. kok. n:o 147/52) mukaisia kuutio arvoja johdettaessa muunnettiin keskeltä mitattu kuorellinen pohjapinta-ala kuorettomaksi siten, että kuusirangoissa käytettiin keskimääräistä muunto tekijää 82.3 ja mäntyrangoissa vastaavasti arvoa 88.8. Tutkittaessa kuitenkin tarkemmin kuusirankojen keskeltä mitatun kuorettoman pohjapinta-alan muuttumista latvaläpimitan kasvaessa, huomattiin, että keskimääräinen muuntotekijä 82.3 antoi pieniläpimittaisille rangoille vähän liian suuren ja suuriläpimittaisille rangoille vähän liian pienen kuorettoman pohjapinta-alan arvon (vrt. taulukkoa 10). Tämän takia ohuiden pölkkyjen kuoreton todel linen kuutio tuli keskimääräistä muuntotekijää käytettäessä hieman liian suureksi ja paksujen pölkkyjen kuutio vastaavasti liian pieneksi. Tämä systemaattinen poikkeama oli kuusirangoissa niin selvä, että katsottiin olevan syytä ottaa se huomioon uutta kuutiotaulukkoa laadittaessa. Tämän takia käytettiinkin kuusirankojen todellista kuoretonta kuutiota laskettaessa jokaisessa läpimittaluokassa omaa muuntotekijää. Männyn kuoren huomioonottaminen ei kuitenkaan ollut yhtä yksin kertaista. Kuutiotaulukon laskemista varten määrättiin ensin mäntyran kojen kuorettoman kuution pölkyttäinen suuruus samoin kuin kuusen kohdallakin. Kuorettomaksi todelliseksi kuutioksi otettiin se kuutio, joka saatiin, kun kunkin pölkyn kuorellinen kuutio muunnettiin kuorettomaksi kuoriaineistosta saadun vastaavan suuruusluokan muuntoluvun avulla. Kun näin saatujen kuorettomien kuutioarvojen perusteella sitten laskettiin männylle trendikuutiot, huomattiin, että ennen kaikkea pitkien ja järeiden pölkkyjen trendiarvot jäivät melkoisen pieniksi verrattaessa niitä muiden vesistöalueiden pölkkyjen kuutioihin. Nämä kuutiot olisivat tulleet niin 49.8 Kuusi- ja mäntypaperipuurankojen kuutio- ja mittaustaulukoita. 57 8 pieniksi, ettei niiden voitu katsoa enää olevan järkevässä suhteessa muiden alueiden vastaavien pölkkyjen trendikuutioihin. Tämän takia ja koska männyn kuoren paksuusvaihtelu rangoissa läpimittaluokasta toiseen on kaarnakuoren erilaisen esiintymisen takia sangen epätasaista, on katsottu ainoaksi käytännössä olevaksi mahdollisuudeksi käyttää mäntyrankojen kuorettomia kuutioita laskettaessa keskimääräistä kuoren vaikutuksen huomioivaa muuntotekijää 88.8, kuten aikaisemminkin. Kun rankojen kuorettomat kuutiot oli edellä esitettyjä muunto tekijöitä käyttäen laskettu, tehtiin tämän jälkeen varsinainen rankojen kuutiotaulukko Perä-Pohjolaa varten samojen periaatteiden mukaan kuin toisillekin alueille. Ei ole kuitenkaan katsottu asialliseksi suorittaa männyn trendiarvojen läpimittaluokittaisia korjailuja, koska jo kuoren osalta aineistoon jäi epä varmuutta. Tämän takia ei kuvassa 16 esiinnykään Perä-Pohjolan männyn kuvaajaa. Yllä selostetulla tavalla saadut kuutioluvut Oulu- ja lijoen vesistöaluetta sekä Perä-Pohjolaa varten nähdään liitetaulukoista 3, 4 ja 5. Todellisten kuutioiden poikkeaminen taulukkokuutioista Jo aineistoja käsiteltäessä huomattiin kunkin vesistöalueen ranka aineiston todellisten kokonaiskuutioiden poikkeavan vastaavista taulukko kuutioista mitättömän vähän. Suurin poikkeus oli 0.2 %. Saadut kuutio taulukot sopivat näin ollen hyvin niitä edustavien aineistojen kuutioimiseen. Heiskanen (1954) on laskenut Perä-Pohjolan 10', 15' ja 20' pituisille paperipuurangoille latvamuotoluvun variaatiokertoimen eri latvaläpimitta luokissa. Kuvissa 17 ja 18 on nämä luvut esitetty graafisesti. Variaatio kertoimen huomataan sekä kuusella että männyllä pienenevän latvaläpimitan Kuva 17. Hajamittarankojen variaatio kerroin. Kuusi. Perä-Pohjola. (Heis kanen, 1954). Abi. 17. Variationskoeffizient der Lang hölzer variierender Länge. Fichte. Perä- Pohjola. (Heiskanen, 1954). 58 Paavo Aro ja Pentti Nisula 49.8 Kuva 18. Hajamittarankojen variaatio kerroin. Mänty. Perä-Pohjola. (Heis kanen, 1954). Abb. 18. Variationskoeffizient der Lang hölzer variierender Länge. Kiefer. Perä- Pohjola. (Heiskanen, 1954). kasvaessa. Männyn variaatiokerroin näyttää kuitenkin yleensä olevan suu rempi kuin kuusen. Samoin näyttää variaatiokerroin yleensä suurenevan ran kojen pituuden kasvaessa, vaikka tämä ilmiö ei olekaan esityksen perusteella aivan kiistaton. Nämä luvut antavat siis kuvan yksityisen pölkyn kuutio arvojen suhteellisesta hajonnasta. Niiden perusteella on suunnilleen arvioita vissa tarvittava koepuumäärä silloin, kun jossain mittaluokassa (paksuus tai pituusluokassa) pyritään määräsuuruiseen tarkkuuteen. Koska vesistöalueittaisten todellisten kuutioiden mittaluokittaisten havaintojen tarkastelu olisi vaatinut varsin laajoja laskutöitä, tutkittiinkin suhteellista hajontaa vain suurimmissa ryhmissä tai kokonaisissa aineis toissa. Käytännön miehiä ei kiinnostane niinkään paljon mittaluokittaiset hajonnat kuin esim. erien todellisten kokonaiskuutioiden poikkeaminen taulukkokuutioista. Työmäärän supistamiseksi otettiin tähän hajonta tutkimukseen n. 20 % aineistojen pölkkyjen kokonaismäärästä siten, että mukaan tuli vain joka viidennen mittaluokan pölkyt. Muutamissa tapauk sissa mittaluokkien lukumäärästä jätettiin vielä toiset puolet pois. Toisissa tapauksissa taas lisättiin mittaluokkien luku kaksinkertaiseksi. Tällöin huomattiin, ettei otannan supistaminen tai laajentaminen vaikuttanut sanottavasti tuloksiin, joiden näin ollen voitiin katsoa tyydyttävällä tavalla edustavan koko aineistoa. Mainittuja hajontatutkimuksia on suoritettu vain Oulu- ja lijoen aineis toissa. Menetelmä on ollut seuraava. Ensin on kussakin mittaluokassa määrätty todellisen kuution suuruus sadanneksina taulukkokuutioista. Tällöin lasketut todellisten kuutioiden poikkeamat taulukkokuutioista on saatu mittaluokittain vertailukelpoisiksi keskenään. Tämän jälkeen on 49.8 Kuusi- ja mänty paperipuu rankojen kuutio- ja miittaustaulukoita. 59 tutkittavaksi otettuja ryhmittäisiä hajontoja määriteltäessä eri mitta luokkien sadannesarvot yhdistetty jakautumistauluksi (Vahervuo 1946) viiden sadanneksen ( % ) luokkaväliä käyttäen. Yleensä näyttävät todelliset kuutiot poikkeavan varsin paljon taulukkoarvoista. Kuvassa 19 esitetään Oulujoen ja lijoen havupuurangoille edellämaini tulla tavalla saadut jakautumistaulukkoarvot summadiagrammeina toden näköisyyspaperilla. Jos—todellisten kuutioiden poikkeaminen taulukko arvoista noudattaisi täsmälleen Gaussin normaalikäyrää, muodostuisi esi tetyistä diagrammeista suora viiva. Piirroksesta huomataan, että jakau tuminen esitetyissä tapauksissa poikkeaa normaalisesta jakautumisesta. Diagrammien perusteella voidaankin päätellä jakautumiskuvion näissä tapauksissa olevan jonkin verran vinon vasemmalle. Havaittua ilmiötä Kuva 19. Hajamittarankojen todellisten kuutioiden jakautumisdiagrammit. Oulujoki ja Iijoki Abb. Verteilungsdiagramme der wirklichen Kubikmassen der Langhölzer variieren der Länge. Oulujoki und Iijoki. 60 Paavo Aro ja Pentti Nisula 49.8 onkin oikeastaan pidettävä täysin luonnollisena, koska rangan muodon parantumisella, mitä osoittavat piirroksen pienet todellista kuutiota ku kuvaavat sadannesarvot, on oikeastaan olemassa varsin selvät luonnolliset rajansa, kun taas rangan muodon huononemisella ei ole selvää rajaa olemassa. Mielenkiintoisinta piirroksessa onkin se, että kaikki neljä kuvaajaa tavoit televat merkitsevimmällä alueellaan suurinpiirtein samaa muotoa. Tosin männyn kuvaajat näyttävät kallistuvan hieman enemmän oikealle, mikä seikka selittääkin männyn suhteellisten kuutioiden hieman kuusen kuutioita suuremman hajaantumisen. Piirroksesta voidaan saada hajonta määrätyksi graafisesti, jolloin sille saadaan seuraavia arvoja: Oulujoki kuusi 18 » mänty 20 lijoki kuusi 17 » mänty 21 Hajonnan suuruutta eri ryhmissä Oulujoella on myös tarkasteltu siten, että hajonta-aineisto on jaettu kahteen ryhmään: alle ja yli keskipaksuuden oleviin mittaluokkiin, jotka kumpikin puolestaan on vielä jaettu alle ja yli keskipituuden oleviin mittaluokkiin. Sitten on graafisesti määritelty hajon nat, joiden lukuarvot esitetään alla olevassa asetelmassa: Asetelmasta saadaan tukea sille ajatukselle, että paksuuden pienetessä ja pituuden kasvaessa hajontakin jonkin verran kasvaa. Tällainen tulos vastaa odotuksia ja näyttää sopeutuvan Heiskasen (1954) variaatiokerrointa esittäviin lukusarjoihin. Erikoisesti on asetelmassa merkille pantavaa paksujen ja lyhyiden pölkkyjen pieni hajonta. Keskipituutta lyhyemmät Keskipituutta pitemmät rangat rangat Langhölzer unter der Langhölzer über der mittleren Länge mittleren Länge Hajonta Streuung Keskipaksuutta ohuemmat rangat — Langhölzer unter der mittleren Stärke Kuusi — Fichte 19 Kuusi — Fichte 18 Mänty — Kiefer 19 Mänty — Kiefer 24 Keskipaksuutta paksummat rangat — Langhölzer über der mittleren Stärke Kuusi — Fichte 7 Kuusi — Fichte 16 Mänty — Kiefer 13 Mänty — Kiefer 14 49.8 Kuusi- ja mäntypaperipuurankojen kuutio- ja mittaustaulukoita. 61 Edelleen hajonta-aineisto on ryhmitelty Oulujoella sadannesryhmiin sen mukaan, kuinka monta sadannesta erien todelliset kokonaiskuutiot ovat niiden taulukkokuutioista. Näille ryhmille on graafisesti määräten saatu seuraavat hajonnat: Asetelmasta voidaan huomata hajonnan suurenevan siirryttäessä vasem malta oikealle eli hyvämuotoisia rankoja sisältävistä eristä huonompi muotoisia sisältäviin. Kuusen hajontojen huomataan olevan vastaavia männyn hajontoja pienempiä. Oulujoen rankaerien hajonta-aineistosta tehtyjä piirroksia tarkastelemalla on havaittu jakautumisdiagrammien tapailevan kuvassa 19 esitettyä diagrammityyppiä ja kulkevan sadannes ryhmittäin samansuuntaisina. Tämä on tärkeä havainto ja viittaa nimen omaan siihen, että paperipuurankojen kuutiotaulukoita laadittaessa on ennen kaikkea pidettävä huoli koemittauksien suorittamisesta tarpeeksi monilla varastopaikoilla. Liian harvoissa kohteissa suoritetut, runsaatkin koemittaukset voivat näet johtaa systemaattisesti virheellisiin kuutio lukuihin. Tämän jälkeen on tutkittu rankaerien todellisten kuutioiden poikkeamista taulukkokuutioista laskemalla jokaisen yli sata rankaa käsittävän erän todellisen kuution arvo sadanneksina vastaavasta taulukkokuutiosta. Käyttämällä näin saadun sadannesluvun painolukuna erän pölkkymäärää on piirretty jakautumista esittävät summadiagrammit todennäköisyyspape rille (kuva 20). Tästä piirroksesta huomataan, että Oulujoen kuusen sekä lijoen kuusen ja männyn jakautumisdiagrammit ovat kutakuinkin saman laiset. Vain Oulujoen männyn diagrammilla on selvästi oma suuntansa. Kaikkien diagrammien suurimmat säännöttömyydet löydetään pääasiassa erittäin hyvä- ja huonomuotoisten erien kohdalta, jossa satunnaisvaihtelut pääsevät häiritsemään eniten. Tämän perusteella huomataan, että jakau tumisesta antaa kuvan 20 tapainen diagrammiesitys paljon paremman käsityksen kuin vaihteluväli ilmaistuna suurimman ja pienimmän arvon erotuksena. Samalla kun kuvan perusteella voidaan tehdä johtopäätöksiä jakautumisen säännöllisyydestä yleensä, siitä voidaan nähdä myös, millainen arvo voidaan antaa jakautumassa mukana oleville parhaimman- ja huonoim manmuotoisille erille. Kuvasta 20 voidaan lisäksi havaita, että rankaerien todellisen kuution poikkeaminen taulukkokuutiosta lähentelee melko hyvin normaalista jakautumista. Tämä osoittaa, että aineistojen keruu Rankaerien todellinen kuutio sadanneksina (%) taulukkokuutioista Wirkliche Kubikmasse der Langholzpartien in Prozenten von den Tabellenkubikmassen alle qn unter 90 95 100 105 Hajonta — Streuung 1 10 yI1 110 1U über ilu Kuusi - — Fichte — 14 14 17 19 18 Mänty — Kiefer 16 22 19 19 19 22 24 62 Paavo Aro ja Pentti Nisula 49.8 Kuva 20. Hajamittarankaerien todellisten kuutioiden jakautumisdia grammit. Oulujoki ja Iijoki. Abb. 20. Verteilungsdiagramme der wirklichen Kubikmassen der Partien von Langholz variierender Länge. Oulujoki und Iijoki. 49.8 Kuusi- ja mäntypaperipuurankojen kuutio- ja mittaustaulukoita. 63 tutkituilta laajoilta vesistöalueilta on onnistu nut niin hyvin, että niiden perusteella on ollut edellytyksiä laatia alueittaiset kuutiotaulukot. Havaitusta tuloksesta on toinenkin huomattava hyöty. Se osoittaa nimit täin, että tavanomaisia tilastomatemaattisia keinoja, hajonnan ja keski virheen laskemista, voidaan soveltaa määriteltäessä taulukkojen erittäisen kuutioimistarkkuuden rajoja sekä harkittaessa, missä määrin tehdyt kuutio taulukot edustavat kunkin alueen rankojen keskimääräisiä kuutioita. Kuten jo mainittiin on kuvan 20 piirroksia laadittaessa painolukuina käytetty rankaerien pölkky määriä. Koska aineistoon tulleiden erien suuruu det vaihtelivat melkoisesti, oli aihetta epäillä, että suuret erät olisivat painollaan aiheuttaneet lopullisiin kuutioarvoihin yksipuolisia virheitä. Diagrammien muodosta kuitenkin huomataan, että tällaiseen epäilyyn ei ole aihetta. Tähän viittaa sekin, että myös aineiston käsittelyvaiheessa piirretyt painoittamattomien arvojen summadiagrammit seurasivat melko tarkasti kuvassa 20 esitettyjä piirroksia. Tämän vertailun perusteella on lisäksi päästy varmuuteen siitä, että hajonnat (av % ) ja keskiarvon keski virheet (ev%) voidaan laskea aineistosta aikaisemmin mainittuja kaava menetelmiä käyttäen erien painoittamattomien arvojen perusteella. Tällöin saadaan seuraavat tulokset: Vertailtaessa näitä lukuja ja kuvan 20 antamia hajontalukuja huomataan niiden olevan samaa suuruusluokkaa. Hajonnan yleisen merki tyksen mukaisesti voidaan tämän takia käytännön mittauksissa odottaa, että l/3:ssa kaikista kysy mykseen tulevista eristä kuutioimisvirhe jää Oulujoen mäntyrangoissa n. 9% sekä Oulujoen kuusi- ja lijoen kuusi- ja mäntyrangoissa n. 6% pienemmäksi ja vain s:ssä erässä sadasta saattaa i) V% = todellinen kuutio sadanneksina (%) kuutiotaulukoiden mukaisesta kuutiosta. i) v% = wirkliche Kubikmasse in Prozenten von der Kubikmasse nach den Kubiktabellen. Vesistöalue ja puulaji Gewässergebiet und Holzart Erien suhteellinen kuutio Relative Kubikma88e der Partien . flfis jjij/i tyt> wvo Langholzes, m 100 rangan kuoreton kuutio, m 8 — 2.0 0.8 1.0 1.2 1.5 1.8 2.1 2.4 2.8 3.2 3.7 4.2 2.1 0.9 1.1 1.3 1.6 1.9 2.2 2.6 3.0 3.4 3.9 4.4 2.2 0.9 1.1 1.4 1.7 2.0 2.3 2.7 3.2 3.6 4.1 4.7 2.3 1.0 1.2 1.5 1.8 2.1 2.5 2.9 3.3 3.8 4.4 4.9 2.4 1.1 1.3 1.5 1.9 2.2 2.6 3.0 3.5 4.0 4.6 5.2 2.5 1.1 1.4 1.6 2.0 2.3 2.7 3.2 3.7 4.2 4.8 5.4 2.6 1.2 1.4 1.7 2.0 2.4 2.9 3.3 3.8 4.4 5.0 5.7 2.7 1.2 1.5 1.8 2.1 2.5 3.0 3.5 4.0 4.6 5.2 5.9 2.8 1.3 1.6 1.9 2.2 2.6 3.1 3.6 4.2 4.8 5.5 6.2 2.9 1.4 1.6 2.0 2.3 2.8 3.2 3.8 4.3 5.0 5.7 6.4 3.0 1.4 1.7 2.0 2.4 2.9 3.4 3.9 4.5 5.2 5.9 6.7 3.1 1.5 1.8 2.1 2.5 3.0 3.5 4.1 4.7 5.4 6.1 6.9 3.2 1.5 1.8 2.2 2.6 3.1 3.6 4.2 4.9 5.6 6.3 7.2 3.3 1.6 1.9 2.3 2.7 3.2 3.8 4.4 5.0 5.8 6.6 7.4 3.4 1.7 2.0 2.4 2.8 3.3 3.9 4.5 5.2 6.0 6.8 7.7 3.5 1.8 2.1 2.5 2.9 3.5 4.0 4.7 5.4 6.2 7.0 7.9 3.6 1.8 2.2 2.6 3.1 3.6 4.2 4.9 5.6 6.4 7.3 8.2 3.7 1.9 2.3 2.7 3.2 3.7 4.4 5.0 5.8 6.6 7.5 8.5 3.8 2.0 2.4 2.8 3.3 3.9 4.5 5.2 6.0 6.8 7.8 8.8 3.9 2.1 2.5 2.9 3.4 4.0 4.7 5.4 6.2 7.1 8.0 9.0 4.0 2.2 2.6 3.0 3.6 4.2 4.8 5.6 6.4 7.3 8.3 9.3 4.1 2.3 2.7 3.2 3.7 4.3 5.0 5.8 6.6 7.5 8.5 9.6 4.2 2.4 2.8 3.3 3.8 4.5 5.2 5.9 6.8 7.7 8.8 9.9 4.3 2.5 2.9 3.4 4.0 4.6 5.3 6.1 7.0 8.0 9.0 10.2 4.4 2.6 3.0 3.5 4.1 4.8 5.5 6.3 7.2 8.2 9.3 10.5 4.5 2.7 3.1 3.6 4.2 4.9 5.7 6.5 7.4 8.4 9.6 10.7 4.6 2.8 3.2 3.8 4.4 5.1 5.9 6.7 7.7 8.7 9.8 11.1 4.7 2.9 3.4 3.9 4.5 5.2 6.0 6.9 7.9 8.9 10.1 11.3 4.8 3.0 3.5 4.0 4.7 5.4 6.2 7.1 8.1 9.2 10.4 11.6 4.9 3.1 3.6 4.2 4.8 5.6 6.4 7.3 8.3 9.4 10.6 11.9 5.0 3.2 3.7 4.3 5.0 5.7 6.6 7.5 8.5 9.7 10.9 12.2 5.1 3.4 3.9 4.4 5.1 5.9 6.8 7.7 8.8 9.9 11.2 12.5 5.2 3.5 4.0 4.6 5.3 6.1 7.0 7.9 9.0 10.2 11.5 12.9 5.3 3.6 4.1 4.7 5.4 6.2 7.1 8.1 9.2 10.4 11.8 13.2 5.4 3.8 4.3 4.9 5.6 6.4 7.4 8.4 9.5 10.7 12.1 13.5 5.5 3.9 4.4 5.0 5.8 6.6 7.6 8.6 9.7 11.0 12.3 13.8 5.6 4.0 4.6 5.2 6.0 6.8 7.8 8.8 lO.o 11.3 12.7 14.1 5.7 4.1 4.7 5.4 6.1 7.0 8.0 9.0 10.2 11.5 12.9 14.4 5.8 4.3 4.8 5.5 6.3 7.2 8.2 9.3 10.5 11.8 13.2 14.8 5.9 4.5 5.0 5.7 6.5 7.4 8.4 9.5 10.8 12.1 13.6 15.1 6.0 4.6 5.2 5.9 6.7 7.6 8.6 9.8 11.0 12.4 13.9 15.5 49.8 Kuusi- ja mäntypaperipuurankojen kuutio- ja mittaustaulukoita. 85 Etelä-Suomi. Päijänteen, Saimaan ja Pielisen vesistöalue. Südfinnland. Päijänne-, Saimaa- und Pielinen- Gewässergebiet. Fichte Z ovi durchmesset ohne Rinde, cm Rangan pituus, 16 I 17 I 18 I 19 1 20 I 21 | 22 I 23 1 24 1 25 m T.rinn f /Jpq jjtcftyt' ittu Kubikmasse von 100 Langhölzern ohne Rinde, m 3 Langholzes, m 4.7 5.3 5.9 6.6 7.2 8.0 8.7 9.5 10.4 11.2 5.0 5.6 6.3 6.9 7.7 8.4 9.2 10.1 11.0 11.9 5.3 5.9 6.6 7.3 8.1 8.9 9.7 10.6 11.5 12.5 5.6 6.2 6.9 7.7 8.5 9.3 10.2 11.1 12.1 13.1 5.8 6.5 7.3 8.1 8.9 9.8 10.7 11.7 12.7 13.8 6.1 6.9 7.6 8.5 9.3 10.2 11.2 12.2 13.3 14.4 6.4 7.2 8.0 8.8 9.7 10.7 11.7 12.8 13.9 15.1 6.7 7.5 8.3 9.2 10.1 11.1 12.2 13.3 14.5 15.7 6.9 7.8 8.6 9.6 10.6 11.6 12.7 13.8 15.1 16.3 7.2 8.1 9.0 10.0 ll.o 12.1 13.2 14.4 15.7 17.0 7.5 8.4 9.3 10.3 11.4 12.5 13.7 14.9 16.2 17.6 7.8 8.7 9.7 10.7 11.8 13.0 14.2 15.5 16.8 18.2 8.0 9.0 10.0 11.1 12.2 13.4 14.7 16.0 17.4 18.9 8.3 9.3 10.4 11.5 12.7 13.9 15.2 16.6 18.0 19.5 8.6 9.6 10.7 11.9 13.1 14.4 15.7 17.1 18.6 20.2 8.9 10.0 11.1 12.3 13.5 14.8 16.2 17.7 19.2 20.8 9.2 10.3 11.4 12.7 13.9 15.3 16.7 18.2 19.8 21.5 9.5 10.6 11.8 13.1 14.4 15.8 17.3 18.8 20.5 22.1 9.8 11.0 12.2 13.5 14.8 16.3 17.8 19.4 21.1 22.8 10.1 11.3 12.6 13.9 15.3 16.8 18.3 20.0 21.7 23.5 10.4 11.7 12.9 14.3 15.7 17.3 18.9 20.5 22.3 24.2 10.7 12.0 13.3 14.7 16.2 17.7 19.4 21.1 22.9 24.8 11.1 12.3 13.7 15.1 16.6 18.2 19.9 21.7 23.6 25.5 11.4 12.7 14.1 15.5 17.1 18.7 20.5 22.3 24.2 26.2 11.7 13.0 14.4 16.0 17.5 19.2 21.0 22.9 24.8 26.8 12.0 13.4 14.8 16.4 18.0 19.7 21.5 23.4 25.5 27.5 12.3 13.8 15.2 16.8 18.5 20.2 22.1 24.0 26.1 28.2 12.7 14.1 15.6 17.2 18.9 20.7 22.6 24.6 26.7 28.9 13.0 14.5 16.0 17.7 19.4 21.2 23.2 25.2 27.4 29.6 13.3 14.8 16.4 18.1 19.9 21.8 23.7 25.8 28.0 30.3 13.6 15.2 16.8 18.5 20.3 22.2 24.3 26.4 28.6 31.0 14.0 15.6 17.2 19.0 20.8 22.8 24.8 27.0 29.3 31.7 14.3 15.9 17.6 19.4 21.3 23.3 25.4 27.6 30.0 32.4 14.7 16.3 18.0 19.8 21.8 23.8 26.0 28.2 30.6 33.1 15.0 16.7 18.4 20.3 22.3 24.4 26.6 28.8 31.3 33.8 15.4 17.1 18.8 20.8 22.7 24.9 27.1 29.4 31.9 34.5 15.7 17.5 19.3 21.2 23.3 25.4 27.7 30.1 32.6 35.2 16.1 17.8 19.7 21.7 23.7 25.9 28.2 30.7 33.3 35.9 16.4 18.2 20.1 22.1 24.2 26.5 28.8 31.3 33.9 36.6 16.8 18.6 20.6 22.6 24.8 27.0 29.4 32.0 34.6 37.4 17.2 19.0 21.0 23.1 25.3 27.6 30.0 32.6 35.3 38.1 2.0 2.1 2.2 2.3 2.4 2.5 2.6 2.7 2.8 2.9 3.0 3.1 3.2 3.3 3.4 3.5 3.6 3.7 3.8 3.9 4.0 4.1 4.2 4.3 4.4 4.5 4.6 4.7 4.8 4.9 5.0 5.1 5.2 5.3 5.4 5.5 5.6 5.7 5.8 5.9 6.o 86 49.8 Paavo Aro ja Pentti Nisula Liitetaulukko 2. (jatkoa) Beilagetabelle 2. (Forts.) Mänty Rangan pituus, Latvaläpimitta kuoretta, cm — m 5 6 7 i 8 9 10 | 11 12 1 13 14 15 Länge des Langholzes, m 100 rangan kuoreton kuutio, m 3 — 1.8 0.7 0.8 1.0 1.2 1.5 1.8 2.1 2.4 2.8 3.2 3.7 1.9 0.7 0.9 1.1 1.3 1.6 1.9 2.2 2.6 3.0 3.4 3.9 2.0 0.8 1.0 1.2 1.4 1.7 2.0 2.4 2.7 3.2 3.6 4.1 2.1 0.8 1.0 1.2 1.5 1.8 2.1 2.5 2.9 3.3 3.8 4.4 2.2 0.9 1.1 1.3 1.6 1.9 2.2 2.6 3.0 3.5 4.0 4.6 2.3 1.0 1.2 1.4 1.7 2.0 2.4 2.8 3.2 3.7 4.2 4.8 2.4 1.0 1.2 1.5 1.8 2.1 2.5 2.9 3.3 3.9 4.4 5.0 2.5 1.1 1.3 1.5 1.8 2.2 2.6 3.0 3.5 4.0 4.6 5.2 2.6 1.1 1.3 1.6 1.9 2.3 2.7 3.1 3.6 4.2 4.8 5.4 2.7 1.2 1.4 1.7 2.0 2.4 2.8 3.3 3.8 4.4 5.0 5.7 2.8 1.2 1.5 1.8 2.1 2.5 2.9 3.4 3.9 4.5 5.2 5.9 2.9 1.3 1.5 1.8 2.2 2.6 3.0 3.5 4.1 4.7 5.4 6.1 3.o 1.3 1.6 1.9 2.3 2.7 3.2 3.7 4.3 4.9 5.6 6.3 3.1 1.4 1.7 2.0 2.4 2.8 3.3 3.8 4.4 5.1 5.8 6.5 3.2 1.5 1.7 2.1 2.5 2.9 3.4 4.0 4.6 5.2 6.0 6.8 3.3 1.5 1.8 2.1 2.6 3.0 3.5 4.1 4.7 5.4 6.2 7.0 3.4 1.6 1.9 2.2 2.6 3.1 3.6 4.2 4.9 5.6 6.4 7.2 3.5 1.6 2.0 2.3 2.7 3.2 3.8 4.4 5.0 5.8 6.6 7.4 3.6 1.7 2.0 2.4 2.8 3.3 3.9 4.5 5.2 6.0 6.8 7.7 3.7 1.8 2.1 2.5 2.9 3.5 4.0 4.7 5.4 6.1 7.0 7.9 3.8 1.9 2.2 2.6 3.0 3.6 4.2 4.8 5.5 6.3 7.2 8.1 3.9 1.9 2.3 2.7 3.1 3.7 4.3 5.0 5.7 6.5 7.4 8.4 4.0 2.0 2.4 2.8 3.3 3.8 4.4 5.1 5.9 6.7 7.6 8.6 4.1 2.1 2.4 2.9 3.4 3.9 4.5 5.3 6.0 6.9 7.8 8.8 4.2 2.1 2.5 2.9 3.5 4.0 4.7 5.4 6.2 7.1 8.0 9.1 4.3 2.2 2.6 3.0 3.6 4.2 4.8 5.6 6.4 7.3 8.3 9.3 4.4 2.3 2.7 3.2 3.7 4.3 5.0 5.7 6.6 7.5 8.5 9.6 4.5 2.4 2.8 3.3 3.8 4.4 5.1 5.9 6.7 7.7 8.7 9.8 4.6 2.5 2.9 3.4 3.9 4.6 5.3 6.1 6.9 7.9 8.9 10.1 4.7 2.6 3.0 3.5 4.0 4.7 5.4 6.2 7.1 8.1 9.2 10.3 4.8 2.7 3.1 3.6 4.2 4.8 5.6 6.4 7.3 8.3 9.4 10.6 4.9 2.8 3.2 3.7 4.3 5.0 5.7 6.6 7.5 8.5 9.6 10.8 5.0 2.9 3.3 3.8 4.4 5.1 5.9 6.7 7.7 8.7 9.9 11.1 87 Kuusi- ja mäntypaperipuurankojen kuutio- ja mittaustaulukoita. 49.8 Kiefer Z opfdurchmesser ohne Rinde, cm Rangan pituus, 16 17 18 19 1 20 21 22 23 24 25 m Länge des Kubikmasse von 100 Langhölzern ohne Rinde, m Langholzes., m 4.2 4.7 5.3 5.9 6.5 7.2 7.9 8.6 9.4 10.2 1.8 4.4 5.0 5.6 6.2 6.9 7.6 8.3 9.1 9.9 10.8 1.9 4.7 5.3 5.9 6.5 7.2 8.0 8.8 9.6 10.4 11.3 2.0 4.9 5.5 6.2 6.9 7.6 8.4 9.2 10.1 11.0 11.9 2.1 5.2 5.8 6.5 7.2 8.0 8.8 9.6 10.5 11.5 12.5 2.2 5.4 6.1 6.8 7.5 8.3 9.2 10.1 11.0 12.0 13.0 2.3 5.7 6.4 7.1 7.9 8.7 9.6 10.5 11.5 12.5 13.6 2.4 5.9 6.6 7.4 8.2 9.1 10.0 11.0 12.0 13.1 14.2 2.5 6.1 6.9 7.7 8.5 9.4 10.4 11.4 12.5 13.6 14.7 2.6 6.4 7.2 8.0 8.9 •9.8 10.8 11.9 13.0 14.1 15.3 2.7 6.6 7.4 8.3 9.2 10.2 11.2 12.3 13.4 14.6 15.9 2.8 6.9 7.7 8.6 9.6 10.6 11.6 12.7 13.9 15.2 16.5 2.9 7.1 8.0 8.9 9.9 10.9 12.0 13.2 14.4 15.7 17.0 3.0 7.4 8.3 9.2 10.2 11.3 12.4 13.6 14.9 16.2 17.6 3.1 7.6 8.6 9.6 10.6 L1.7 12.8 14.1 15.4 16.7 18.2 3.2 7.9 8.8 9.8 10.9 12.0 13.2 14.5 15.9 17.3 18.7 3.3 8.1 9.1 10.1 11.2 L2.4 13.6 15.0 16.3 17.8 19.3 3.4 8.4 9.4 10.4 11.6 L2.8 14.1 15.4 16.8 18.3 19.9 3.5 8.6 9.7 10.8 11.9 13.2 14.5 15.9 17.3 18.9 20.5 3.6 8.9 10.0 11.1 12.3 L3.6 14.9 16.3 17.8 19.4 21.1 3.7 9.2 10.3 11.4 12.6 L3.9 15.3 16.8 18.3 19.9 21.6 3.8 9.4 , 10.5 11.7 13.0 14.3 15.7 17.3 18.8 20.5 22.2 3.9 9.7 10.8 12.0 13.3 14.7 16.2 17.7 19.3 21.0 22.8 4.0 lO.o 11.1 12.4 13.7 15.1 16.6 18.2 19.8 21.6 23.4 4.1 10.2 11.4 12.7 14.1 15.5 17.0 18.6 20.3 22.1 24.0 4.2 10.5 11.7 13.0 14.4 15.9 17.4 19.1 20.8 22.7 24.6 4.3 10.8 12.0 13.3 14.8 16.3 17.9 19.6 21.4 23.2 25.2 4.4 11.0 12.3 13.7 15.1 16.7 18.3 20.1 21.9 23.8 25.8 4.5 11.3 12.6 14.0 15.5 17.1 18.8 20.5 22.4 24.3 26.4 4.6 11.6 12.9 14.4 15.9 17.5 19.2 21.0 22.9 24.9 27.0 4.7 11.9 13.2 14.7 16.3 17.9 19.6 21.5 23.4 25.4 27.6 4.8 12.2 13.5 15.0 16.6 18.3 20.1 22.0 23.9 26.0 28.2 4.9 12.4 13.9 15.4 17.0 18.7 20.5 22.4 24.4 26.6 28.8 5.0 88 49.8 Paavo Aro ja Pentti Nisula Liitetaulutko 3. Hajamittarankojen kuutiotaulukko. Pohjois-Suomi. Oulujoen vesistöalue. Beilagetabelle 3. Kubiktabelle für Langholz variierender Länge. Nordfinnland. Oulujoki- Gewässergebiet. Latvaläpimitta kuoretta, tuuma a, Rangan pituus, Ztypfdurchmesser ohne Rinde, Zol jalkaa Länge des Langholzes, 2% 3 3% 4 4% 5 5 y2 6 6y2 7 7 H 8 sy2 9 Rangan kuoreton kuutio, j" Fuss Kubikmasse des Langholzes ohne Rinde, cbf Kuusi — Fichte 7 0.4 0.5 0.7 0.8 1.0 1.2 1.4 1.7 2.0 2.3 2.6 2.9 3.3 3.7 8 0.5 0.6 0.8 1.0 1.2 1.4 1.6 1.9 2.2 2.6 2.9 3.3 3.8 4.2 9 0.5 0.7 0.9 1.1 1.3 1.6 1.8 2.2 2.5 2.9 3.3 3.8 4.2 4.7 10 0.6 0.8 1.0 1.2 1.5 1.8 2.1 2.5 2.8 3.3 3.7 4.2 4.7 5.3 11 0.7 0.9 1.1 1.4 1.7 2.0 2.3 2.7 3.2 3.6 4.1 4.7 5.3 5.9 12 0.8 1.0 1.2 1.5 1.9 2.2 2.6 3.0 3.5 4.0 4.6 5.2 5.8 6.5 13 0.9 1.1 1.4 1.7 2.1 2.4 2.9 3.4 3.9 4.4 5.1 5.7 6.4 7.2 14 1.0 1.3 1.6 1.9 2.3 2.7 3.2 3.7 4.2 4.9 5.5 6.2 7.0 7.8 15 1.1 1.4 1.7 2.1 2.5 3.0 3.5 4.0 4.6 5.3 6.0 6.8 7.6 8.5 16 1.3 1.6 1.9 2.3 2.8 3.2 3.8 4.4 5.1 5.8 6.6 7.4 8.3 9.3 17 1.4 1.7 2.1 2.5 3.0 3.5 4.1 4.8 5.5 6.3 7.1 8.0 9.0 lO.o 18 1.6 1.9 2.3 2.8 3.3 3.8 4.5 5.2 6.0 6.8 7.7 8.7 9.7 10.8 19 1.7 2.1 2.5 3.0 3.6 4.2 4.8 5.6 6.4 7.3 8.3 9.3 10.4 11.6 20 1.9 2.3 2.7 3.3 3.9 4.5 5.2 6.1 6.9 7.9 8.9 lO.o 11.2 12.5 21 2.1 2.5 3.0 3.5 4.2 4.9 5.6 6.5 7.5 8.5 9.6 10.8 12.1 13.4 22 2.3 2.7 3.2 3.8 4.5 5.2 6.1 7.0 8.0 9.1 10.3 11.5 12.9 14.3 23 2.4 2.9 3.5 4.1 4.8 5.6 6.5 7.5 8.6 9.7 11.0 12.3 13.8 15.3 24 2.7 3.1 3.7 4.4 5.2 6.0 6.9 8.0 9.1 10.4 11.7 13.1 14.7 16.3 25 2.9 3.4 4.0 4.7 5.6 6.4 7.4 8.5 9.7 11.0 12.5 14.0 15:6 17.3 26 3.1 3.6 4.3 5.0 5.9 6.9 7.9 9.1 10.4 11.7 13.2 14.8 16.6 18.4 27 3.3 3.9 4.6 5.4 6.3 7.3 8.4 9.7 11.0 12.5 14.0 15.8 17.6 19.5 Mänty — Kiefer 7 0.4 0.5 0.7 0.8 1.0 1.2 1.4 1.7 1.9 2.2 2.5 2.9 3.2 3.6 8 0.5 0.6 0.8 0.9 1.1 1.4 1.6 1.9 2.2 2.5 2.9 3.2 3.7 4.1 9 0.5 0.7 0.9 1.1 1.3 1.5 1.8 2.1 2.5 2.8 3.2 3.6 4.1 4.8 10 0.6 0.8 1.0 1.2 1.4 1.7 2.0 2.3 2.7 3.1 3.5 4.0 4.5 5.0 11 0.7 0.9 1.1 1.3 1.6 1.9 2.2 2.6 3.0 3.5 3.9 4.5 5.0 5.6 12 0.8 1.0 1.2 1.5 1.8 2.1 2.5 2.9 3.3 3.8 4.3 4.9 5.5 6.1 13 0.9 1.1 1.4 1.7 2.0 2.3 2.7 3.2 3.6 4.2 4.7 5.3 6.0 6.7 14 1.0 1.3 1.5 1.8 2.2 2.5 3.0 3.5 4.0 4.5 5.1 5.8 6.5 7.2 15 1.1 1.4 1.7 2.0 2.4 2.8 3.2 3.7 4.3 4.9 5.6 6.3 7.0 7.8 16 1.3 1.6 1.8 2.2 2.6 3.0 3.5 4.1 4.7 5.3 6.0 6.7 7.6 8.4 17 1.4 1.7 2.0 2.4 2.8 3.3 3.8 4.4 5.0 5.7 6.4 7.2 8.1 9.0 18 1.5 1.9 2.2 2.6 3.1 3.6 4.1 4.7 5.4 6.2 7.0 7.8 8.7 9.7 19 1.7 2.0 2.4 2.8 3.3 3.8 4.4 5.1 5.8 6.6 7.5 8.4 9.4 10.4 20 1.8 2.2 2.6 3.0 3.6 4.1 4.8 5.5 6.3 7.1 8.0 9.0 lO.o 11.1 21 2.0 2.4 2.8 3.3 3.9 4.4 5.1 5.9 6.7 7.6 8.5 9.6 10.7 11.9 22 2.1 2.6 3.0 3.5 4.1 4.7 5.5 6.3 7.1 8.1 9.1 10.2 11.4 12.6 23 2.3 2.8 3.2 3.8 4.4 5.1 5.8 6.7 7.6 8.6 9.7 10.8 12.1 13.4 24 2.5 3.0 3.5 4.0 4.7 5.4 6.2 7.1 8.1 9.1 10.3 11.5 12.8 14.2 25 2.7 3.2 3.7 4.3 5.0 5.7 6.6 7.5 8.6 9.7 10.9 12.2 13.6 15.1 26 2.8 3.4 3.9 4.6 5.3 6.1 7.0 8.0 9.1 10.2 11.5 12.9 14.3 15.9 27 3.0 3.6 4.2 4.9 5.7 6.5 7.4 8.5 9.6 10.9 12.2 13.6 15.2 16.9 49.8 Kuusi- ja mäntypaperipuurankojen kuutio- ja mittaustaulukoita. 89 12 Liitetaulutko 4. Hajamittarankojen kuutiotaulukko. Pohjois-Suomi. Ii-, Kiimingin- ja Simojoen vesistöalue. Beilagetabelle 4. Kubiktabelle fur Langholz variierender Länge. Nordfinnland. Iijoki-, Kiiminginjoki- und Simojoki- Gewässergebiet. Latvaläpimitta kuoretta, i uuma; Rangan pituus, Zopfdurchmesser ohne Rinde, Zol l jalkaa Länge des Langholzes , 2% 3 3 Vi 4 4 y2 5 5 y2 6 a 1 /* 7 ?vt 8 8% 9 langan kuoreton kuutio, j 3 Fuss Kubikmasse des Langholzes ohne Rinde, cbf Kuusi — Fichte 7 0.4 0.5 0.6 0.8 1.0 1.2 1.4 1.7 1.9 2.2 2.5 2.9 3.3 3.6 8 0.5 0.6 0.8 1.0 1.2 1.4 1.7 1.9 2.3 2.6 3.0 3.4 3.8 4.2 9 0.6 0.7 0.9 1.1 1.4 1.7 1.9 2.2 2.6 3.0 3.4 3.9 4.3 4.8 10 0.7 0.8 1.0 1.3 1.6 1.9 2.2 2.5 2.9 3.4 3.8 4.3 4.9 5.4 11 0.8 0.9 1.2 1.5 1.8 2.1 2.4 2.8 3.3 3.8 4.3 4.8 5.4 6.1 12 0.9 1.1 1.3 1.6 2.0 2.4 2.7 3.1 3.6 4.1 4.7 5.3 6.0 6.7 13 1.0 1.2 1.5 1.8 2.2 2.6 3.0 3.5 4.0 4.6 5.2 5.9 6.6 7.3 14 1.1 1.4 1.6 2.0 2.5 2.9 3.3 3.8 4.4 5.0 5.7 6.4 7.2 8.0 15 1.3 1.5 1.8 2.2 2.7 3.2 3.6 4.1 4.8 5.4 6.1 6.9 7.8 8.6 16 1.5 1.7 2.0 2.5 3.0 3.4 3.9 4.5 5.2 5.9 6.6 7.5 8.4 9.3 17 1.6 1.9 2.2 2.7 3.2 3.7 4.2 4.9 5.6 6.3 7.1 8.0 9.0 10.0 18 1.8 2.1 2.4 2.9 3.5 4.0 4.6 5.2 6.0 6.8 7.7 8.6 9.6 10.7 19 2.0 2.3 2.7 3.2 3.8 4.4 4.9 5.6 6.4 7.3 8.2 9.2 10.3 11.5 20 2.2 2.5 2.9 3.5 4.1 4.7 5.3 6.0 6.8 7.7 8.7 9.8 10.9 12.1 21 2.4 2.7 3.1 3.7 4.4 5.0 5.6 6.4 7.3 8.2 9.2 10.4 11.5 12.8 22 2.6 2.9 3.3 4.0 4.7 5.3 6.0 6.8 7.7 8.7 9.8 10.9 12.2 13.5 23 2.8 3.1 3.6 4.3 5.0 5.7 6.4 7.2 8.2 9.2 10.3 11.5 12.8 14.2 24 3.0 3.3 3.8 4.5 5.3 6.0 6.7 7.6 8.6 9.7 10.9 12.2 13.5 14.9 25 3.2 3.6 4.1 4.8 5.7 6.4 7.1 8.0 9.1 10.2 11.4 12.8 14.2 15.7 26 3.5 3.8 4.4 5.1 6.0 6.8 7.5 8.5 9.6 10.7 12.0 13.4 14.9 16.4 27 3.7 4.1 4.7 5.5 6.4 7.1 7.9 8.9 10.1 11.3 12.6 14.1 15.6 17.2 Mänty — Kiejer 7 0.3 0.5 0.7 0.9 1.0 1.2 1.5 1.7 2.0 2.3 2.7 3.0 3.4 3.9 8 0.4 0.6 0.8 1.0 1.2 1.4 1.6 1.9 2.3 2.6 3.0 3.4 3.8 4.3 9 0.5 0.7 0.9 1.1 1.4 1.6 1.9 2.2 2.5 2.9 3.3 3.8 4.3 4.8 10 0.6 0.8 1.1 1.3 1.5 1.8 2.1 2.4 2.8 3.2 3.7 4.2 4.7 5.3 11 0.7 1.0 1.2 1.5 1.7 2.1 2.3 2.7 3.1 3.5 4.0 4.5 5.1 5.7 12 0.8 1.1 1.4 1.7 1.9 2.2 2.5 2.9 3.4 3.9 4.4 5.0 5.6 6.2 13 1.0 1.2 1.5 1.8 2.1 2.4 2.8 3.2 3.7 4.2 4.8 5.4 6.0 6.7 14 1.1 1.4 1.7 2.0 2.3 2.6 3.0 3.1 4.0 4.5 5.1 5.8 6.5 7.3 15 1.2 1.5 1.9 2.2 2.5 2.9 3.3 3.7 4.3 4.9 5.5 6.2 7.0 7.8 16 1.4 1.7 2.0 2.4 2.7 3.1 3.5 4.0 4.6 5.2 5.9 6.6 7.4 8.3 17 1.5 1.8 2.2 2.6 3.0 3.3 3.8 4.3 4.9 5.6 6.3 7.0 7.9 8.8 18 1.6 2.0 2.4 2.8 3.2 3.6 4.0 4.6 5.2 5.9 6.7 7.5 8.4 9.3 19 1.8 2.2 2.6 3.0 3.4 3.8 4.3 4.9 5.6 6.3 7.1 7.9 8.9 9.9 20 2.0 2.4 2.8 3.3 3.7 4.1 4.6 5.2 5.9 6.7 7.5 8.4 9.4 10.4 21 2.1 2.6 3.0 3.5 3.9 4.4 4.9 5.5 6.3 7.1 7.9 8.9 9.9 11.0 22 2.3 2.8 3.3 3.7 4.2 4.6 5.2 5.9 6.6 7.5 8.4 9.3 10.4 11.5 23 2.5 3.0 3.5 4.0 4.4 4.9 5.5 6.2 7.0 7.9 8.8 9.8 10.9 12.1 24 2.7 3.2 3.7 4.2 4.7 5.2 5.8 6.5 7.4 8.3 9.3 10.3 11.5 12.7 25 2.9 3.4 4.0 4.5 5.0 5.5 6.1 6.9 7.7 8.7 9.7 10.8 12.0 13.3 26 3.1 3.6 4.2 4.8 5.3 5.8 6.4 7.2 8.1 9.1 10.2 11.3 12.5 13.9 27 3.3 3.9 4.5 5.1 5.6 6.1 6.8 7.6 8.6 9.6 10.7 11.8 13.1 14.5 90 49.8 Paavo Aro ja Pentti Nisula Liitetaulukko 5. Hajamittarankojen kuutiotaulukko. Pohjois-Suomi. Perä-Pohjola (Tornion- ja Muonion- sekä Kemijoen vesistöalue). Beilagetabelle 5. Kubiktabelle für Langholz variierender Länge. Nordfinnland. Perä- Pohjola (Tornionjoki-, Muonionjoki- und Kemijoki- Gewässergebiet ). Latvaläpimitta kuoretta, tuumaa Rangan pituus, Zopfdurchmesser ohne Rinde, Zo l jalkaa Länge des Langholzes , 2^2 3 3 y2 | 4 1 4 y2 | 5 5% | 6 eys | 7 1 7X | 8 1 sy2 9 Mangan kuoreton kuutio, j 3 Fuss Kubikmasse des Langholzes ohne Rinde, cbf Kuusi — Fichte 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 0.4 0.4 0.5 0.6 0.8 0.9 1.0 1.1 1.3 1.4 1.6 1.7 1.9 2.0 2.2 2.4 2.6 0.5 0.6 0.7 0.8 1.0 1.1 1.2 1.4 1.5 1.7 1.9 2.0 2.2 2.4 2.6 2.8 3.0 0.6 0.7 0.9 1.1 1.2 1.3 1.5 1.7 1.9 2.0 2.2 2.4 2.6 2.9 3.1 3.3 3.6 0.8 0.9 1.1 1.3 1.5 1.6 1.8 2.0 2.2 2.4 2.6 2.8 3.1 3.3 3.6 3.8 4.1 1.0 1.1 1.3 1.6 1.8 1.9 2.2 2.4 2.6 2.8 3.0 3.3 3.6 3.8 4.1 4.4 4.7 1.2 1.4 1.6 1.9 2.1 2.3 2.5 2.7 3.0 3.2 3.5 3.8 4.0 4.4 4.7 5.0 5.4 1.4 1.6 1.9 2.2 2.4 2.6 2.9 3.2 3.4 3.7 4.0 4.3 4.6 5.0 5.3 5.7 6.1 1.7 1.9 2.2 2.6 2.8 3.1 3.4 3.6 3.9 4.3 4.6 4.9 5.3 5.7 6.1 6.5 7.0 1.9 2.2 2.6 3.0 3.3 3.5 3.9 4.2 4.5 4.9 5.2 5.6 6.0 6.4 6.9 7.4 7.9 2.2 2.6 3.0 3.4 3.7 4.0 4.4 4.7 5.1 5.5 5.9 6.3 6.8 7.3 7.8 8.3 8.8 2.6 2.9 3.4 3.9 4.2 4.6 5.0 5.4 5.8 6.2 6.7 7.3 7.6 8.2 8.7 9.3 9.9 2.9 3.3 3.8 4.4 4.8 5.1 5.6 6.0 6.5 6.9 7.5 8.0 8.5 9.1 9.8 10.4 11.1 3.3 3.8 4.3 4.9 5.4 5.8 6.3 6.7 7.2 7.7 8.3 8.9 9.5 10.2 10.9 11.6 12.3 3.7 4.2 4.8 5.3 5.9 6.4 7.0 7.5 8.0 8.6 9.2 9.9 10.5 11.2 12.0 12.8 13.6 Mänty — Kiefer 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 0.5 0.5 0.6 0.7 0.8 0.9 1.0 1.1 1.2 1.3 1.5 1.6 1.7 1.8 1.9 2.1 2.2 0.6 0.7 0.8 0.9 1.0 1.1 1.2 1.3 1.5 1.6 1.7 1.9 2.0 2.1 2.3 2.4 2.6 0.7 0.8 0.9 1.0 1.2 1.3 1.4 1.6 1.7 1.9 2.0 2.2 2.3 2.5 2.6 2.8 3.0 0.8 1.0 1.1 1.2 1.4 1.6 1.7 1.9 2.0 2.2 2.4 2.5 2.7 2.9 3.1 3.2 3.4 1.0 1.2 1.3 1.5 1.7 1.8 2.0 2.2 2.4 2.6 2.8 3.0 3.2 3.4 3.6 3.8 4.0 1.2 1.3 1.5 1.7 1.9 2.1 2.4 2.6 2.8 3.0 3.2 3.4 3.7 3.9 4.1 4.3 4.6 1.4 1.6 1.8 2.0 2.3 2.5 2.7 3.0 3.2 3.5 3.7 4.0 4.2 4.5 4.7 5.0 5.3 1.6 1.8 2.1 2.4 2.6 2.9 3.2 3.4 3.7 4.0 4.3 4.6 4.8 5.1 5.4 5.7 6.0 1.8 2.1 2.4 2.7 3.0 3.3 3.6 3.9 4.3 4.6 4.9 5.2 5.5 5.9 6.2 6.5 6.9 2.1 2.4 2.8 3.1 3.4 3.8 4.1 4.5 4.8 5.2 5.5 5.9 6.3 6.6 7.0 7.4 7.8 2.4 2.8 3.1 3.5 3.9 4.3 4.7 5.1 5.5 5.9 6.3 6.7 7.1 7.5 7.9 8.3 8.7 2.7 3.1 3.5 4.0 4.4 4.8 5.3 5.7 6.2 6.6 7.0 7.5 7.9 8.4 8.9 9.3 9.8 3.1 3.5 4.0 4.5 4.9 5.4 5.9 6.4 6.9 7.4 7.9 8.4 8.9 9.4 9.9 10.4 10.9 3.4 3.9 4.4 5.0 5.5 6.0 6.6 7.1 7.7 8.2 8.8 9.3 9.9 10.4 11.0 11.6 12.1 49.8 Kuusi- ja mäntypaperipuurankojen kuutio- ja mittaustaulukoita. 91 Liitetaulukko 6. Kuusirankojen mittaustaulukko. Etelä-Suomi. Beilagetabelle 6. Aufnahmetabelle für Fichtenlangholz. Südfinnland. 7 8 91011121aiJl5 1 617181920 Hankoja, kpl p a Langholz, St. cbf pEEimmn^HH BEBEIEIII^H BaBEBH^^g GGIIIBEEIEIEIEIHHB lEBEIEIEIEEEEE—i^ME iiiiiiEEEGEEIlHHI^^B iiGiiliiiEEEEiHHHHB CCGDIEDBEIEICIH^^BBBKBa EEBBDEBIEEEEIIQI^^H^MBI 94847 464 54 3.8 9 i 8 i 7 i 6 6 i -J 5 5 4.2 94847 4 6 4 4.6 4 7 4 6 4 5.0 j~9 4 8 4 7 4 6 5.4 9 4 8 5.8 9 i 8 8 4 7 7 4 4 6.4 |9ii8|i77 7.2 (94884 8.0 9 9 4 8 4 8.8 9 4 4 8 9.6 9 4 10.4 9 11.2 9 12.0 Yhteensä kpl Insgesamt St. cbf Paavo Aro ja Pentti Nisula 49.8 92 Liitetaulukko 7. Mäntyrankojen mittaustaulukko. Etelä-Suomi. Beilagetabelle 7. Aufnahmetabelle für Kiefernlangholz. Südfinnland. ■HB ■ Rankoja, kpl cL Langholz, St . cbf n n n 1 III m 0.3 ii n 2 2 1 n 0.5 IE n 4 i 3 0.7 El I Ell Ell 0.9 II 4 4 i 1 3 3 i i 2 1.1 II i 4 i 3 * 1.3 6 i i 6 7 h i 7 -H 1 S Li 5 * 6 1 2 7 1 2 8 1 2 9 2 5 i 5 i i 6 s 6 7 i 7 1 i 2 ?2 8 i 8 9± _9 4 i 5 i _6 3 "5" _7_ i Jf _8 i J2 _9 1 2 4 4 "2 5 £ i 5 Ail 6| i i 7 i 7 ~£ 8 8 i i| m !i IB IE GB gl IB Bl SB SB IQ Bl II 5 1.5 1.7 1.9 * 2.2 * 2.6 3 3.0 3.4 3.8 5 4.2 4.6 k 5.0 7 5.4 5.8 b- 6.4 3 7.2 8.0 3 8.8 fhteensä kpl .» j3 insgesamt St. cbf 49.8 Kuusi- ja mäntypaperipuurankojen kuutio- ja mittaustaulukoita. 93 Liitetaulukko 8. Kuusirankojen mittaustaulukko. Oulujoki. Beilagetabelle 8. Aufnahmetabelle für Fichtenlangholz. Oulujoki. Iii iiii M 51611 71819 2C2122 26 27 Rankoja kpl Langholz, St wm\ IE IIIII IIII IIII 1 Z' °-5 i m BEBE 80 Z0'°- 5 i flflflfl I 18' 0-7 E Pfi II III S S3 52 " 3i.«0.9 1 il II Er ei :: 2 V»1.1 E 9E BE ÜBE S □ f?* 1.3 E 311 IE EEEfl IX' 1.5 E X EE EBBE 12 10-1.7 E H EE BEBE 3 7-1.9 E IS s EE BEBE DBBSEE *" JT» 2.2 E IE E EE E 2 - 2-'2.6 E E IE E II ntUHEEB i 2 :' 3.3.0 EEE SIEEIEEEEEEEEEIE i /«3.4 IEjBEIBuIEBIBBEBBIDIKJIEE jEEEEEEBEEEEBEgEBCEEEB 3.8 4.2 4 .6 1°TT ei- * 6;i hl ￿ 5.0 BEI sern 9E3II Ml SIE ■IB ■ B 5.4 ■■ErcrEBrBi BEjEIüB EH E ■ 5.8 wm13 •EEEEUnEErEEnEEEiE 6.4 lEEEEiEEIEGDGDEEEE 7.2 mmi 1BDI SED EIBIEI B ■ 8.0 ■IHillEEllEBHEEEEE 8.8 9.6 jioU 9 i EEBIEIBI 10.4 l°L i BIEBIEIB 11.2 1 0 i 9 IBIEEIEI 12.0 io j SIE ■EE ■ E 12.8 r BEI EIE B 13.6 & ■IE ■El ■ B 14.4 E HIEBE El 15.2 ■EE ■El IE 16.0 ÜBE BIEBI 16.8 1 i teensä i«i kpl tqe u 33 ägesamt * fJ St. tJ^-T 94 Paavo Aro ja Pentti Nisula 49.8 Liitetaulukko 9. Mäntyrankojen mittaustaulukko. Oulujoki. Beilagetabelle 9. Aufnahmetabelle für Kiefernlangholz. Oulujoki. IH iiiiii ESSI Ii— )f P7 ' Rankoja, Langholz kpl St. M Eil mm mmii^HB III mill m IIHH 0.5 ISIIHHII i III 0.7 BHÜBI1I nnwii rieww il! in 0.9 1BÜIÜI H IIHH 1*1 IÜIHBGE E 1« 1.3 DIEEIOIE 1« 1.5 mm III I« 1.7 QBEGBIDE SEI EBMBHHI iisiiiii i IBS 2.2 Q9SBBBBG E IEEEBBE IBB 2.6 □aaBBGBEflEEEEEBBflEEBBBflflH 3.0 tpOBBBBBBBEEEEEBBBflEBMS 3.4 3.8 ■aaHBDIQEEBIEIBIDEIBHHHBHm 12 |i|8| |4-|7| 1*1 i 6 l i|4T5|5|i|4| * 4.6 IBBBflBBflBBEflBBBIEBBHHH 5.0 HyBEIlBBIBIEIBBBIOIHÜ 5.4 Bull »BKME Mummm 5.8 mm 1DBQQOD wmmm 6.4 7.2 8.0 [BElEflEBBBBBBQBflH 8.8 ■BEBBEBBBEBBBB— 9.6 ■■EBBBISEBBHBH 10.4 IEBBHBBBBHMB 11.2 ■BBBBE iii 12.0 ■BIB! mmmmm 12.8 9 li |8 1 13.6 14.4 4 15.2 9| | 16.0 J |9 1 16.8 Yhteensä Insgesamt kpl st. d 5 cbf 49.8 Kuusi- ja mäntypaperipuurankojen kuutio- ja mittaustaulukoita. 95 Liitetaulukko 10. Kuusirankojen mittaustaulukko. Iijoki. Beilagetabelle 10. Aufnahmetabelle für Fichtenlangholz. Iijoki. 1 EHE SEES SS3 1 m IIIIHII lillllll im iii hm im iii Hüll IIII iiii m m BBÜIHI HIGGEÜI HUB Uli Hl um mi k In miBB mi BEGIB las PII GIEI iiEinn i BUBB BUB BGGIBE1GBB BGBl III ISS iiEGiii mmmma EEEEBEEEEBBEBBBEBEm^^^W^Mil QEBDUESEUDBDGUnBQBiGSB^^H^^SS lEEElEnEElQBIGaDEllEStlß^B^^^HaB ■■■BEHEB IBIEIQIBHEBBHBIHDS EBBIEEIBBIEflEIBBEBBHHHHHEE! ||]BE!BIBBB6IBBBIBBHEHMHaBflZ3 ■■BEIIBIQBBBOBBBSmHBHKS ■BEEEEBBflBBBBBEEEBi— q MBlEljEHEIBBÜÜBHECHEIB———EB HEUQQ[!I]BQDE]IQfll1HHBn 1UWBDSB Kpl O 1 Insgesamt St. cbf 96 Paavo Aro ja Pentti Nisula 49.8 Liitetaulukko 11. Mäntyrankojen mittaus taulukko. Iijoki. Beilagetabelle 11. Aufnahmetabelle für Kiefernlangholz, Iijoki. »jiiiiiiiiiiiiiiiiiiSSl BBBIBIEMEBEBEEBEIIIIl—MP aaBBBiillllllllllllllHHHB UBBBBBBBIBIIIIinilHBl* 99BBIBIBIEEHIIIIIIIIHHHH BIBBBBBBBBBBBBBBBBBBB^**B aBEBMBiBiaam—■—m BBEEBflflEBEBEEEEBflflBEBHMM IBMIBBIBIBBBEIEnm^^^M nBBBBllBEGBEEBBflH^H aBEEIBlBBBBIEI&GGEiilS^SSS BEEBHBEjHBBHHililRBEEglHE—— BEEBBBiyBGEtkoDEEIEIBSSSiSa IIEEEBHHIBEEEEEEEIEBBB^^MEE^^^—1H ■EEEMMBMEBEBEEEBgPB^——Hi HHBBIBEHBIEIBEEIEIQ^^^^^^Sij Mjii 1 BTW SiBi 49.8 Kuusi- ja mäntypaperipuurankojen kuutio- ja mittaustaulukoita. 97 13 2757—58 Liitetaulukko 12. Kuusirankojen mittaustaulukko. Perä-Pohjola. Beilagetabelle 12. Aufnahmetabelle für Fichtenlangholz. Perä-Pohjola. 10 ilSlliiiiliil Rankoja, kpl j' Langholz, St. cbf 1 »11111111« 0.3 E Blimiljllll 0.5 E 0.7 3 3 i i 2 0.9 1 "5 il3 i 2 2 1.1 4 i 3 3 i i 2 1.3 i 4 4 i ji 2 2 1.5 ij 4 j ii 3 |i| 2 1.7 5 i 4 i 13| jij 2 1.9 § clc i ilyl I I 4 ? ? P , 2 3F r£ | 2 .7 2 2: i ! 41 1 3 i 2.2 m 6 i 5 5;i i t-'h l 53 ä 2.6 i 6 i i 5 4 4|i i| ! 3 3.0 T i i 6 j 5 i i 4 4 ij j 3.4 "5 7 7 j 6 6 j ' j 5 1 4 3.8 ~8~ i 17 i | 6 i 5 p il 4 4.2 8 i 7 i ~"6| jt "' 51 ~TT 8 [j 7 i i 1 6 ji |5'; 4.6 i 5T0~ IB aiaaiaiEiaiQiB 5.4 aaiaaiBioBii» 5.8 H999S 33930 QBÜ 6 .4 |9 |9 [4 |8 |8 |£ | 1714 f-fj-6 7.2 8.0 8.8 9.6 10.4 11.2 |9 i 12.0 9 12.8 9 13.6 Yhteensä kpl j3 Insgesamt St. cbf 98 49.8 Paavo Aro ja Pentti Nisula Liitetaulukko 13. Mäntyrankojen mittaustaulukko. Perä-Pohjola. Beilagetabelle 13. Aufnahmetabelle für Kiefernlangholz. Perä-Pohjola. eebeeebbmhbbbhbkb [9 Ii 10.4 9 91 11.2 1 9 12.0 Yhteensä kpl j3 Insgesamt St. obf