M MTTK MAATALOUDEN TUTKIMUSKESKUS Tiedote 1/84 Tiivistelmät eräistä MTTK:n julkaisuista 1983 JOKIOINEN 1984 ISSN 0359-7652 MAATALOUDEN TUTKIMUSKESKUS TIEDOTE 1/84 Tiivistelmät eräistä MTTK:n julkaisuista 1983 Hallintotoimisto 31600 JOKIOINEN (916) 844 11 SISÄLLYSLUETTELO ELTOKASVITUTKIMUS Maaryhmä 1 Viljaryhmä 26 Nurmiryhmä 36 Muiden peltokasvien ryhmä 43 UUTARHATUTKIMUS Hedelmä- ja narjaryhmä 51 Vihannesryhmä 54 Kukkaryhmä 58 LÄINTUOTA,NTOTUTKIMUS Nautäkarjaryhmä 60 Muiden kotieläinten ryhmä 66. MUU TUTKIMUS 73 PELTOKASVITUTKIMUS MAARYHMÄ AURA, E. Soil compaction by the tractor in spring and its effect on soil porosity. Selostus: Traktorilla ajon vaikutus kevätmuokkaus- ja kylvötöiden aika- na maan huokoisuuteen. Måataloustieteellinen aikakauskirja 55: 91-107, Maasta otettujen sylinterinäytteiden avulla tutkittiin keväällä kylvötöi- den yhteydessä tapahtuvan tiivistämisen vaikutusta maan huokoisuuteen. Profiilinäytteet osoittivat, että traktorilla ajo tiivistää eniten äestys- kerroksen alapuolella 10-20 cm:n syvyydessä olevaa =kerrosta. Tämä ker- ros tiivistyy erityisesti silloin, kun muokkaus- ja kylvötyöt suoritetaan. normaalia aikaisemmin. Pohja= tiivistyy ainoastaan, jos maa muokkausai- kana on erittäin märkää. HUokoisuusmittaukset osoittavat' että kun trakto- rissa käytetään paripyöriä maa tiivistyy suunnilleen yhtä paljon kuin käy- tettäessä tavallisia pyöriä, jos kylvö suoritetaan normaaliin aikaan. Aloitettaessa kevätmuokkaus" normaalia aikaisemmin voi paripyörien käyttö estää tiivistymistä. Tulosten analysointi osoitti, että selviä sadonalennuksia saadaan vasta kun suurten huokosten - tilavuus maassa 10-15 cm:n kerroksessa on tiivistä- misen johdosta alentunut noin 10 %:iin tai tämän. arvon alapuolelle. Näin pieneen huokoisuuteen päästään yleensä vain normaalia aikaisemmin suorite- • tulla rankalla tiivistämisellä. Huokoisuusmittausten mukaan savimaan raken- ne toipuu lähes täysin edellisenä keväänä aiheutetuista vakavista tiivis- tysvaurioista. Teoreettiset laskelmat osoittavat, että mikäli maan pinta ei ole lietty- nyt ja irtovesi valuu riittävän nopeasti ojastoon ei kasvin jUuristo nor- maalin traktorilla ajon johdosta kärsi hapen puutetta ainakaan maan. suurim- missa huokosissa. Tiivistäminen heikentää kasvua lähinnä sen vuoksi, että kohonnut mekaaninen vastus maassa rajoittaa juuriston kehitystä. AURA, E. Viljelykasvien typensidonnan tehokkuus. Suomen Måataloustieteelli- sen Seuran Tiedote 3: 27-29. Palkokasvien viljelyn kannattavuus riippuu mm. niiden typensidontatehosta. Typensidontatåho ja kuivaainesato ovat keskenään läheisessä vuorosuhtees- sa. Mikäli viljelijä saa esim. apilasta 8-10 tn ka/ha, on kaksivuotinenkin apilanurmi säilörehun tuotannossa taloudellisesti varteenotettava vaihto- ehto heinäkasveille. Paikokasvien typensidontaan vaikuttavat ympäristötekijät ja palkokasvien ja Rhizobium-bakteerin geneettiset ominaisuudet. • Tutkimukset osoittivat, että jos paikokasvin typen tarve on tyydytetty lan- noitetypellä, paikokasvi voi kasvaa hyvin happamissakin olosuhteissa. Kun kasvualustan pH oli alle 4,5 eivät apila ja herne sitoneet juuri lainkaan typpeä. On kuitenkin todettu, että happaman kasvualustan haitallinen vaiku- tus vähenee huomattavasti, jos kasvi infektoidaan Rhizobium-kannalla neut- raaleissa tai lievästi happamissa oloissa. 1 2 Happamassa maassa voi olla runsaasti A11-1-1-- ja Mh++-ioneja. Kun kasviin on muodostunut nystyröitä ne heikentävät biologista typensidontaa vaikka kasvi infektoitaisiin tehokkaalla Rhizobium-kannalla. Kaikitus on varmin keino ko- hottaa typensidontateho happwssa maiwa: Lisäämällä happamaan maahan esim. karjanlantaa, saadaan H Al - ja Mn -ionien haitallista vaikutusta pie- nennettyä. Biologinen typensidonta vaatii runsaasti energiaa. Mitä tehokkaampi on kasvin fotosynteåsi, sitä voimakkaampi on myös biologinen typensidonta. Ty- pensidonnasta johtuen on paikokasvien juuriston hengitys voimakasta ja siksi niiden menestymisen edellytyksenä on maan hyvä tuuletus. Huonosti tuuletet- tuun maahan kertyy etyleeniä, joka Vaikuttaa myrkyllisesti biologiseen ty- pensidontaan. Huonoråkenteisessa maassa ei paikokasvien juuristo kasva laajaksi, mikä vähentää kehittyvien nystyröiden lukumäärää. Veden puute aiheuttaa ilmarako- jen sulkeutumisen lehdissä. Tämä hidastaa fotosynteesiä ja vähentää sokerei- den virtaamista versosta nystyröihin. Optimaalinen maan lämpötila nystyrän toiminnalle on 20-25 cb. Siementen alkaessa muodostua ei fotosynteesituotteita enää riitä bio- logiseen typensidontaan, vaan ne ohjautuvat kåhittyviin siemeniin. Jos kas- vista poistetaan latva, kukat tai palot, jatkuu biologinen typensidonta voi- makkaana. Typensidontaa voidaan parantaa ymppäyksen avulla. Suoli.ssa on syytä ympätä ainakin mailasen, härkäpavun ja peltopavun siemen. Apilan ja .ilmei- sesti myös herneen Rhizobiumbakteereja on lähes kaikissa pelloissa. Varmin tapa nostaa näiden bakteerilajien typensidontatåhoa on kaikitus. AURA, E. Luonnonmukaisen viljelyn mahdollisuuksista. Koetoiminta ja käytän- tö 3.5. 1983. p. 33. Samalla kun maataloudessa on ryhdytty käyttämään teollisesti tuotettuja kemi- kaaleja ja koneita, on maatalouden omavaraisuus pienentynyt. Suuret sikalat ja kanalat voivat muistuttaa enemmän tehdasta kuin varsinaista maatilaa. Maa- taloustuotannon tehostumisen seurauksena on useasti ollut maatalouden luon- nonmukaisuuden väheneminen. Ns. biologisessa viljelyssä pyritään välttämään kauppalannoitteiden ja torjunta-aineiden käyttöä koska niiden katsotaan ole- van elävälle luonnolle vieraita aineita. Tehdasmaisen ja yksipuolisen maata- loustuotannon sijasta pyritään biologisessa viljelyssä monipuoliseen eri tuo- tantomuotojen toisiaan tukevaan maatilatalouteen. Ekoviljely muistuttaa mo- nessa suhteessa biologista viljelyä. Ekoviljelyssä korostetaan ekologisesti kestävää viljelytapaa väittämällä uusiutumattomiin luonnonvaroihin perustu- vien tarvikkeiden käyttöä maatilalla. Biodynaaminen viljely perustuu Rudolf Steinerin antroposofiaan, eikä siinä pyritä soveltamaan luonnontieteitä. Useat biodynaamisen viljelyn opit ovat ristiriidassa luonnontieteellisten käsitysten kanssa. AURA, E. Puna-apilan typensidontateho. Koetoiminta ja käytäntö. 20.9. 1983. p. 58. Paikokasvit, kuetn puna-apila eivät tarvitse lainkaan typpilannoitusta. Sil- ti vaikuaisainesato hehtaaria kohden on yhtä korkea kuin voimakkaasti lannoi- tetulla heinänurmella. Puna-apilan viljelyä rajoittaa kuitenkin sen huono talvenkestävyys. Talvenkestäyyyden lisäksi puna-apilan viljelyn kannattavuus riippuu typensidcntatåhosta. Puna-apilan typensidonta ja kuiva-ainesato ovat keskenään läheisessä vuorosuhteessa. Mikäli viljelijä saa puna-apilasta 8-10 tn kuiva-ainetta hehtaarilta, on kaksivuotinenkin apilanurmi säiörehun tuo- tannossa taloudellisesti varteenotettava vaihtoehto heinäkasveille. AURA, E. Växtnäringsbevattning. Nordiska Jordbruksforskning 65,.3: 436-437. Ruotsinkielinen tiivistelmä NjF:n 7. kongressissa (sektio VIII) esitetys- tä kastelulannoitusta käsittelevästä tutkimusraportista. AURA, E. & KEMPPAINEN, R. Suomalaisista maista eristettyjen Rhizobium tri- folii-kantojen typensidonta. Biologinen typensidonta peltoviljelyssä. Suo- men Akatemian sopimustutkimliksen no. 383 loppuraportti, p. 223-232. Tutkimuksen tarkoituksena oli löytää astiakokeiden avulla ilmakehän typpeä tehokkaasti sitovia puna-apilan Rhizobium-kantoja, joita myöhemmin voitai- siin käyttää kenttäkokeissa apilan siemenen ymppäykseen. Päämääränä oli saa- da kootuksi bakteerikantoja, jotka pystyisivät toimimaan happamissa maissa ja soveltuisivat useammalle kuin yhdelle puna-apilalajikkeelle. AURA, E. & KEMPPAINEN, R. Maaperän ominaisuuksien vaikutukset. Biologinen typensidonta peltoviljelyssä. Suomen Akatemian Sopimustutkimuksen no. 383 loppuraportti, p. 281-293. Hyvin erilaiset maaperästä johtuvat tekijät vaikuttavat palkokasvien typen- sidontatehoon. Rhizobiumrpopulaation suuruus ja ominaisuudet ovat riippuvai- sia maaperästä. Tunnetusti kasvualustan alhainen pH estää nystyröiden muodostumista. Symbioottinen typensidonta voi häiriintyä onnistuneesta nystyröinnistä ja tehokkaista bakteereista huolimatta, jos maaperätekijät ovat epäsuotuisat: Rhizobium-bakteeri tarvitsee typensidontaan runsaasti energiaa. Tämän vuok- si typensidonnan teho riippuu kasvin fotosynteesin voimakkuudesta. Ilmei- sesti.kaikki maaperätekijät, jotka vaikuttavat palkokasvien kasvuun, vaikut- tavat myös typensidontaan. Hyvin vähän on tietoa siitä, kuinka Suomessa maaperätekijät vaikuttavat Rhizobium-lajien populaatioihin maassa ja typensidontatehoon. Måaperäteki- jöiden merkityksen selvittämistä varten kerättiin kesällä 1980 maanäyttei tä suomalaisilta karjatiloilta astiakokeita varten. Tarkoituksena oli tut- kia maiden R. trifolii-populaatioiden typensidontatehoa ja tehon riippu- vuutta maaperän ominaisuuksista. Samalla pyrittiin alustavasti selvittä- mään, miten tehokkaan båkteerikannan siirrostus erilaisiin maihin vaikuttaa puna-apilan typpisatoon. AURA, E. & KEMPPAINEN, R. Tehokkaiden Rhizobium-kantojen valinta suomalai- sista maista . SITRA/Biologisen typensidonnan ja ravinnetypen hyväksi- käytön projekti. Julkaisu 5: 1-20. Käyttäen hyväksi aikaisemmassa Rhizobium-bakteerin valintatyössä saatuja kokemuksia tehtiin eri puolilta Suomea kerätyistä maanäytteistä puna-api- lan, hernee ja härkäpävun typpibåkteeri-isolaatteja. Näytemaat, joita oli kaikkiaan 162 kpl, kerättiin hyvin kasvavista apila-, herne- ja härkäpa- pupelloista. Näytemaiden Rhizobium-populaation typensidontatåho tutkit- tiin kasvihuoneessa ennen Rhizobium-isolaattien tekoa. Eristystyöhön va- littiin koemaat, joissa oli alustavien kokeiden mukaan tehokkaimmat Rhizo- biumpopulaatiot. Rhizobium-isolaattien typensidontakyky testattiin käyt- täen palkokasvien kasvualustana kalkittua rahkaturvetta, johon oli lisätty kaikki kasvinravinteet typpeä lukuunottamatta. Kaikkiaan tutkittiin 150 puna-apilan Rhizobium-isolaattia. Valinnan tuloksena löydettiin kym meniä puna-apilan bakteeri-isolaat- teja, joiden typensidontatåho on suunnilleen sama kuin Valion viljelijöil- le jaossa olleen Rhizobium trifålii -puhdasviljelmän. Kasvattaen neljä ker- 3 taa apilaa perätysten ja käyttäen parhaiten kasvaneiden apiloiden nysty- rät seuraavan kasvatuksen apiloiden ymppäämiseen onnistuttiin löytämään Rhizobiumrisolaatteja, joiden typensidontateho lienee noin kolmanneksen Valion ymppibakteeria parempi. Herneelle ja härkäpavulle löydettiin iso- laatteja, joiden teho on suunnilleen sama kuin Valion ja Suomen Akatemian aineiston parhaiden Rhizobium-kantojen teho. AURA, E. & KEMPPAINEN, R. Kålkituksen ja karjanlannan vaikutus puna-apilan typensidontaan. SITRA/Biologisen typensidonnan ja ravinnetypen hyväsi- käytön projekti. Julkaisu 5: 33-44. Tutkimuksessa selvitettiin maan pH:n vaikutusta Venla-puna-apilan typpisa- toihin. Ensimmäisessä kokeessa maalajeina olivat saraturve, hietamoreeni ja hiesusavi. Tulosten mukaan maan pH vaikutti voimakkaasti typpi satoihin kaikissa maalajeissa. Optimaalinen pH mitattuna 0,01 M CaC12-liuoksessa oli noin 6.Toisessa kokeessa oli maalajina hietamoreeni..Koetekijöinä oli- Vat kaikitus ja karjanlannan lisäys. Maan pH:n nostaminen 5:stä 6,3:een lisäsi huomattavasti puna-apilan typpisatoa. Myös karjanlannalla oli huo- mattava typpisatoa kohottava vaikutus. Kolmannessa kokeessa tutkittiin kal- kitusta ja karjanlannan käyttöä maalajin ollessa hiesusavea. Apilan kanssa yhtä aikaa kasvatettiin rinnakkaisastioissa raiheinää. Raiheinän versojen sisältämä typpi vähennettiin apilan versojen sisältämästä typpisadosta. Koetulokset osoittivat, että sekä kalkitus että karjanlanta tehostivat voimakkaasti ilmakehän typen biologista sidontaa. Maan pH nousi kaikituk- sen avulla samoin kuin hietamoreenimaassa 5:stä 6,3:een. Maan pH aleni kai- kiffl koeas-4?issa apilan kasvun aikana. Kalkitus pienensi myrkyllisten Al - ja Mn -ionien pitoisuutta koemaissa. Karjanlannan vaikutus näiden ionien pitoisuuteen maassa oli vähäinen. BAGHDADY, N. H. &SIPPOLA, J. Total heavy metal recovery by aqua regia in soils having different origin. Selostus: Kuningasveden kyky uuttaa raskasmetalleja. Annales Agricultu- rae Fenniae 22: 175-185. Kuningasvettä on yleisesti käytetty tutkimuksissa, joissa selvitetään maan 'saastumista raskasmetalleilla. Tutkimuksessa pyrittiin selvittämään kunin- gasvesiuuton tehokkuutta lähemmin. Kuningasvesi uutti kobolttia 89 %, kupa- ria 93 %, mangaania 90 % ja sinkkiä 91 % fluorivetyhäjotUksella saaduista kokonaismääristä. Määritetyistä maaperätekijöistä kuningasvedellä uuttuneet määrät korreloivat kiinteimmin savi- ja hiesUlajitteiden summan kanssa. BAGHDADY, N. H. & SIPPOLA, J. Efficiency of aqua regia in extracting Cd, Cr, Hg, Ni and Pb of soils of different origins. Selostus: Kuningasvesi maan elohopean, kadmiumin, kromin, lyijyn ja nikkelin uuttajana. Annales Agriculturae Fenniae 22: 240-244. Haitallisten raskasmetallien kertymiseen viljelysmaihin on teollistumisen ja jätteiden maatalouskäytön lisääntyessä kiinnitetty yhä enenevässä mää- rin huomiota. Tutkimuksessa selvitettiin ko. metallien uuttoon käytetyn kuningasveden sopivuutta tähän tarkoitukseen. Kuningasvesi uutti kadmiu- mia 80 %, nikkeliä 86 %, kromia 64 % ja lyijyä 58 % fluorivetyhajotuksel- la saaduista määristä. Lyijysulaton läheltä otetuista näytteistä, joiden lyijypitoisuus oli tavallista korkeampi, kuningasvesi uutti lyijyn lähes täydellisesti. Siten kuningasvesiuutto näyttää hyvin soveltuvan saastunei- suuden arvioimiseen. Aineiston perusteella todettiin, että viemärilietteen käyttö lisää maan kadmiumpitoisuutta. Samoin elohopeapitoisten kasvinsuo- jeluaineiden käyttö näkyi maa-analyysituloksissa. 4 ELONEN, P. Typen kiertokulku maataloudessa. Suomen Maataloustieteellisen Seuran Tiedote 3, liite. 4+7 p. Typen kiertokulku maataloudessa ei ole läheskään täydellistä, vaan siinä ta- pahtuu suuria häviöitä. Typen häviöiden pienentäminen ja kiertokulun paran- taminen johtaisi nykyistä taloudellisempaan, omavaraisempaan ja ympäristöä vähemmän kuormittavaan maatalouteen. Väkilannoitetypen käyttö Suomessa on asettunut samalle noin 80 kilon ta- solle hehtaaria kohti kuin Ruotsissa, mutta ilmakehästä biologisesti sido- tun typen määrä on huomattavasti pienempi. Ilmakåhästä sateiden mukana tulevan typen määrä voidaan arvioida samaksi kuin Ruotsissa, noin 10 kg/ha. Tuontirehujen mukana Suomeen tuodaan typpeä noin 5 kg/ha. Kun edellä mainitut typen lähteet lasketaan yhteen saadaan maatalouden piiriin vuosittain tulevan lisätypen määräksi 99 kg/ha. Karjanlannan typpeä muodostuu meillä yhteensä noin 42 kg/ha. Tästä ty- pestä häviää jo lannan talteenoton ja varstoinnin yhteydessä noin 1/3 eli 14 kg/ha. Lisäksi levityksen yhteydessä häviää erityisesti lietelannan typpeä. Viljelymaasta tapahtuvien typen tappioiden suuruus on arvioitava vilje- lymaan typpitaselaskeIman perusteella. Satotuotteiden typpisisältö on Suo- messa keskimäärin noin 65 kg/ha. Viljelymaahan vuosittain tulevan typen • määrä on noin 134 kg/ha. Erotus 134 - 65 = 69 edustaa näin ollen maasta vuosittain häviävän ja maaperään mahdollisesti varastoituvan typen summaa. Viljelymaahan varastoituvan typen määräksi voidaan arvioida sama 16 - kg/ha kuin Ruotsissa. Tällöin varsinaisiksi typen häviöiksi maasta jää 53 kg/ha. Tähänastisten nitraatin huuhtoutumistutkimusten perusteella, jotka tosin rajoittuvat vain savimaalle, olisi vesistöön ja pohjaveteen huUh- toutuvan typen määrä noin 15 kg/ha.. Maahan levitetyn karjanlannan typestä arvioidaan häviävän ammoniakkina ilmakehään 5 kg/ha. Denitrifioitumalla ilmakehään häviävän typen määräksi muodostuisi tämän arvion mukaan peräti 33 kg/ha. Koko maatalouden piiristä vuosittain poistuvan typen määräksi muodos- tuu typpibudjettilaskelman mukaisesti 83 kg/ha.Elintarvikkeiden nettovien- ti ei sen sijaan aiheuta typen poistumaa, sillä maasta vietyjen kotieläin- tuotteiden typpisisältö 2 kg/ha on viime vuosina korvautunut tuontiviljan typellä. • Typen tappiot Suomessa ovat lähes yhtä suuret kuin Ruotsissa ja Tans- kassa. Kasvukauden lyhyys pyrkii lisäämään tappioita, mutta toisaalta hie- man alhaisempi typpibudjetti vaikuttaa tappioita pinentävään suuntaan. VäkilannoitUksen sijoitustekniikka.on merkinnyt lannoituksen taloudelli- sen tuloksen paranemista ja typen säästymistä. Jos nykyinen viljan sato- taso pyrittäisiin saavuttamaan vahalla pintalannoitustekniikalla, tarvit- taisiin typpeä lähes 1,5-kertainen määrä. Sijoituslannoitus suojaa myös typen huUhtoutumista rinnepelloilta pintavaluntana. SijoituslannoituStek- niikkaa tai ainakin nykyistä parempaa multausta tulisi soveltaa myös kar- janlannalla lannoittamiseen. Karjanlannan talteenottoa, varastointia ja levitysmenetelmiä parantamalla on saavutettavissa merkittäviä typen sääs- töjä. Sadettaminen kuiVakausina ja toisaalta hyvin toimiva ojitus sadekausien varalta parantaa merkittävästi typen saatavuutta ja estää typen hukkaan joutumista. Kesannointi aiheuttaa merkittäviä typen tappioita. ELONEN, P. Voidaanko fosfori- ja kaliumlannoitusta vähentää. Maatalouden tUkimus- ja tuotantopäivät, Jokioinen. 6+2 p. Moniste. Viljan ja öljykasvien viljelyssä voidaan kalimlannoitusta vähentää huo- mattavsti, kun oljet ja varret kynnetään vuosittain maahan. Tällöin par- haiksi yleislannoitteiksi soveltuvat vähäkalinen ja typpirikas Y-lannos. Fosfotilannoitustakin voidaan vähentää erityisesti kauraviljelyksillä ja 5 6 pelloilla, joiden fosforitila on hyvä. Toisaalta Suomessa on vielä huomat- tava määrä peltoja, joiden fosforitila on huono ja joilla saattaa olla jo- pa fosforilannoituksen lisäämisen tarvetta. FosforilannoitUs kannattaa teh- dä maan viljavuusanalyysiin perustuen. Maa-analyysin luotettavuus fosfori- lannoitustarpeen ilmaisijana on sijoituslannoituksen ansiosta huomattavas- ti parantuntu. Nurmiviljelyssä kaliumin tarve on moninkertainen viljanvil- jelyyn verrattuna, eikä nurmien kaliumlannoitusta voida nykyisestä vähen- tää vaan päinvastoin sitä tulee monilla tiloilla lisätä. ELONEN, P. Markens surhet. Kaikning. Forskning för framåt 9: 6-10. Sur jord har så många nackdelar, att kaIkningen borde effektiveras i Finland. Vid odling av många krävande växter s.s. sockerbeta, klöver, ärt, böna samt vissa korn- och vetesorter borde markens pH höjas till pH 6-7. Det eftersträ- vade pH-värdet beror på jordarten. På organiska jordar räcker pH 6, på grova mineraljordar pH 6,5 medan man på lerjordar skall sträva till neutrala för- hållanden d.v.s. pH 7. Efter grundkaikning skall man upprätthålla markens pH genom att under- hållskaika med 3-4 ton/ha t. ex, vart t-onde år. Ifall man endast odlar an- språkslösa växter, s.s. gräsvall, havre, råg och potatis är skördenivån god då pH-värdet hålls en enhet lägre än de ovannämnda. Mån måste dock komma ihåg andra fördelar med kaikningen ex. att spårämnesinnehållet och fodervär- det ökar i vallskörden, markens och gödselns fosfor används effektivare och jordstrUkturen förbättras. ELONEN, P. Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalan luonnon- ja ympäris- tönsuojelututkimuksen työryhmän mietintö. Luonnonvarainhoitotoimiston julk. 6: 102 p. Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalan tutkimuslaitoksissa suorite- taan uudistuvien luonnonvarojen kestävään käyttöön ja suojeluun liittyvää tutkimusta. Siitä osa palvelee luonnon- ja ympäristönsuojelun tietotarvetta myös hallinnonalan ulkopuolella. Mietintöön sisältyy selvitys maa- ja met- sätalousministeriön hallinnonalalla nykyään tehtävästä luonnon- ja ympä- ristönsuojelututkimuksesta.ja sen kehittämistarpeista. Luonnon- ja ympäristönsuojelututkimUksella työryhmä on tarkoittanut tut- kimustoimintaa, joka pohjautuu välittömästi ympäristönsuojelun edellyttä- mään tutkimustarpeeseen tai. joka välillisesti palvelee myös ympäristönsuo- jelun tietotarpeita. Käsittelyyn on sisällytetty myös luonnonvaroihin koh- distuva seurantatutkimus. Varsinaisella luonnonsuojelututkimUksella on tar- koitettu suojeltaviin luontotyyppeihin, kasvi- ja eläinlajeihin kohdistu- vaa tai maisemansuojeluun sekä muuhun luonnonsuojelulainsäädännön sovelta- miseen liittyvää tutkimusta. ERVIÖ, R. Joutaako olki poltettavaksi. Koetoiminta ja käytäntö 16. 8. 1983. p. 51. Viljelymaan humuksen säilyttämiseksi olisi oljet kynnettävä peltoon. Humus pitää yllä etenkin tiivistyville savi- • ja hiesumaille välttämätöntä muru- rakennetta. Olkien poltto johtaa maan humuspitoisuuden alenemiseen. ERVIÖ , R. Maaperäkarttaselitys Espoo - Inkoo. MTTK:n Tiedote 14/83. 26 p. Karttalehtialueesta 2032 tehdyistä, 1:20 000 -mittakaavaisista maatalou- dellisista maaperäkartoista on koottu yhteinen selityskirja. Alueelta on selvitetty esiintyneet maalajit ja niiden pinta-alat koko alueella ja kart- talehdittäin sekä viljellyillä että viljelemättömillä alueilla erikseen. Maanäytteistä (1779 kpl) määritetyistä kemiallisista ja fysikaalisista ominaisuuksista on tehty yhteenvedot. Savimaalajien yhteinen osuus oli pel- tojen alasta 74 %, hietoja oli 16, hiesuja 4 ja turpeita vain 2 %. Pohja- 7 maista tavattiin jopa 80-90 %:n savespitoisuUksia. Muokkauskerroksen humus- pitoisuus osoittautui suhteellisen korkeaksi. ERVIÖ, R. Vålkeasuon turvepohjan ravinteista viljelykokeissa. Turveteolli- suus 2/83: 60-61. Tohmajärven Vålkeasuon turvetuotannosta vapautuneella suoalueella M1TK:n Karjalan koeaseman järjestämistä ohra- ja timoteikokeista saatiin kalki- tUksella ja riittävällä pää- ja hivenravinnelannoituksella normaaleja sa- toja. Koealalla seurattiin maanäytteiden avulla maan ravinnetilan kehitys- tä, mikä saatiin kolmessa vuodessa kohtuulliselle tasolle. ERVIÖ, R. The evolution of poil organic matter in some Finnish field ex- periments. 8th Int. Symp. "HUmus et Planta", Praha 1983. Abstr. p. 42. Selostus: Maan kyntökerroksen orgaanisen aineksen muutokset. Viidentoista koealueen kyntökerroksen orgaanisen aineksen muutosta tutkit- tiin vuodesta 1960 vuoteen 1981. Nämä koealat sijaitsivat eri tyyppisillä maalajeilla eri puolilla Suomea olevilla koeasemilla. Orgaanisen hiilen määrä vaihteli maassa v. 1960 1,8-10,7 % ja v..1981 1,9-7,7 %, keskimää- rin se oli mainittuina vuosina 4,3 ja 3,5 %. Kolmessatoista tapauksessa orgaaninen hiili oli vähentynyt ja vain kahdessa tapauksessa lisääntynyt. Orgaanisen hiilen häviöt olivat 21 vuoden aikana 9-35 %, keskimäärin 19,6 % ja lisäykset kahdessa tapauksessa 8,0 ja 8,6 %. ERVIÖ, R. & TARES, T. Juuresten lyijypitoisuus saastuneessa ympäristössä. Koetoiminta ja käytäntö 22. 2. 1983. p. 6. Erittäin suuren lyijymäärän sisältävässä maassa ja toimivan lyijysulatta- mon läheisyydessä Vantaan Tikkurilassa kasvatettujen juuresten liiallista lyijykertymää ei voitu estää kaikituksella eikä eri tyyppisillä lannoituk- silla. Samassa kenttäkokeessa kasvatettuna otti punajuuri 31, porkkana 26, sipuli 6 ja peruna ainoastaan 3,6 mg lyijyä kuiva-ainekiloa kohti. Runsas kaikitus näytti vaikuttanccn jonkin verran kaikkien juuresten, mutta tilas- tollisella varmuudella vain porkkanan ja toisena vuonna punajuuren lyijy- pitoisuutta alentavasti. HEIKKILÄ, R. Turvemaiden muokkaus. Koetoiminta ja käytäntö 19.4. •1983. p. 26. Turvemaiden muökkaUksessa noudatetaan yleensä suurin piirtein samoja menetel- miä kuin kivennäismaan muokkaUksessa. SuoViljelyksillä tulee kuitenkin ottaa huomioon joitakin erityispiirteitä, joista on muokkaUksen kannalta sekä hyö- tyä että haittaa. Turvemaiden etuna on mm. se, että niillä ei tapahdu haitallista tiivisty- mistä kuten esim. savi- ja hiesumailla helposti käy varsinkin jos muokkaus- ajankohta on valittu virheellisesti. Liiallista kuivumistakaan ei keväisin yleensä tarvitse pelätä. TurVemaiden muokkausta sen sijaan saattaa ratkaise- vasti vaikeuttaa niiden kivennäismaita selvästi heikompi kantavuus. Varsin- kin suoviljelysten kuivatUksen- ollessa puuttccllisesti järjestetty, keväinen muokkaus saattaa siirtyä liian myöhäiseksi ja syyskyntö vaikeutua ratkaise- vasti. JAAKKOLA, A. Typen hyötysuhde peltoviljelyssä. Suomen Maataloustieteelli- sen Seuran Tiedote 3: 59-62. Typpi on nykyisin kasvinravinteista se,jonka puute eniten rajoittaisi viljely- kasvien kasvua, jos peltoja ei lannoitettaisi. On arvioitu, että satotaso laskisi lähes puoleen, jos typpilannoitus jätettäisiin suorittamatta. Tällä olisi luonnollisesti heijastusVaikutuksensa myös kotieläintuotantoon. Tämän- 8 hetkisillä lannoitteiden ja maataloustuotteiden hintasuhteilla peltoheh- taarille keskimäärin levitettävät 80 lannoitetyppikiloa tuottavat hintan- sa moninkertaisesti. Kivennäismailla viljojen edullisin typpilannoitustaso on yleensä nykyi- sin 70-100 kg/ha, mikä merkitsee levitystöineen noin 350-500 markan .kustan- nusta hehtaaria kohti. Kun saatavan lisätuoton arvo lienee tavallisesti •vä- hintään 2 000 markan luokkaa, on selvää, että toimenpide on erittäin kan- nattava. Multa- ja turvemailla eloperäisestä aineksesta jatkuvasti vapautuva typ- pi saattaa tyydyttää valtaosan kasvin tarpeesta. Etelä-Suomen hyvälaatuisil-' la soilla 20-30 kiloa lannoitetyppeä hehtaaria kohti voi Saada täysin tyy- dyttävän kasvun aikaan. Nurnet, joiden ainoina tai pääasiallisina kasvilajeina ovat heinäkasvit, ovat vähintään yhtä kiitollisia typpilannoituksen kohteita kuin viljat. Kos- ka useaan kertaan kesässä niitettävistä nurmista saadaan viljoihin verrattu- na jopa moninkertaisia kuiva-ainesatoja ja vaikuaissatoja, on niiden typen ja myös lannoitetypen tarve vastaavasti suurempi. Paikokasveja sisältävät nurmet voivat tuottaa tyydyttäviä satoja ilman typpilannoitusta, koska palkokasvit voivat juurinystyröidensä avulla hyödyn- tää suoraan ilmakehän typpeä.> Näiden nurmien typpilannoitus heikentää palko- kasvien kilpailuasemaa ja on haitallista ainakin biologisen typensidonnan hyödyntämisen kannalta. Typpilannoitus vaikuttaa mahdollisimman tehokkaasti silloin, kun maan ra- kenne on edullinen, eikä liika kuivuus, märkyys, kylmyys, happamuus tai mui- den ravinteiden puute rajoita kasvin kasvua. Toimenpiteet, joilla näitä vi- koja tai puutteita korjataan, saattavat olla hyvinkin kannattavia. Sijoitus lannoituksen käyttöönotto entisen pintaan suoritetun hajalannoi- tuksen sijasta on nostanut viljasatoja noin 10 %. Eri:koetulosten perusteel- la on voitu päätellä, että nykyisin ravinteista nimenomaan typen sijoittami- nen on tärkeintä ja tuottaa suurimman hyödyn. Karjanlannan ja sen sisältämän typen hyväksikäytön tehostamiseen on pyrit- ty mm. sopivalla levitysajan valinnalla ja kehittämällä lietelannan sijoitus- tekniikkaa. Parhaalläkin tekniikalla lannan typen vaikutus jää paljon jälkeen väkilannoitetypestä, jonka tehoa voitaneen viljely- ja lannoitusmenetelmiä • parantamalla vielä kohottaa. JAAKKOLA, A. TyppilannoitUksen optimointi. Koetoiminta ja käytäntö 19.4. 1983. • p. 26. On arvioitu, että lannoituksen suorittamatta jättäminen pudottaisi satotasom- me noin puoleen nykyisestä. Lannoituksessa lisättävistä ravinteista nimen- omaan typellä on suurin välitön vaikutus tavallisimpirn viljelykasviemme sa-°z toon. Tämä johtuu siitä, että helppoliukoisena ravinteena typpi ei juuri va- rastoidu maahan toisin kuin fosfori ja kalium, joita viljelymaihin on aikai- semmasta lannoituksesta saattanut jäädä huomattavia määriä. Maahan kertynyt fosfori ja kalium menettävät tosin nekin käyttökelpoisuuttaan ajan kuluessa, mutta eivät niin nopeasti kuin .typpi. Pelkän typpilannoituksen poisjättämi- nen aiheuttaisi ainakin ensimmäisenä vuonna melkein saman sadonmenetyksen kuin kokonaan lannoituksesta luopuminen. JAAKKOLA, A. Jätteiden merkityksestä ja potentiaalista viljelyn kannalta. Seminaariraportissa Jäteaineiden käsittely ja käyttö kasvintuotannossa. .Suaren Akatemian Julkaisu 5/1983: 12-16. Kasvinravinnepitoisia jätteitä voidaan maataloudessa käyttää lannoitusainei- na. Kun nykyisin typpi on se ravinne, jolla on selvin välitön vaikutus sadon määrään, on luonnollista, että typpipitoisia jätteitä pidetään arvokkaimpina. Jätteiden sisältämien ravinteiden on oltava sopivassa muodossa, joko jo alun pitäen riittävän liukoisina tai sellaisina, että esim. mikrobit voivat muuttaa ne liUkoiseen muotoon. Kohtuuttoman suurta käyttömäärää ei myöskään voida edellyttää. Lisäksi on muistettava, että jätteillä voi olla haitalli- sia vaikutuksia. Maatalous itse tuottaa arvokkaita jätteitä kuten karjanlantaa ja olkia. Karjanlannan ravinnetappioita voidaan vähentää, mutta kustannukset nouse- vat helposti niin korkeiksi, ettei se ole kannattavaa. Oljet ovat ennen kaik- kea tärkeä kaliumin lähde ja ne palautuvat maahan joko suoraan tai karjan- lannan mukana. Maataloustuotannossa syntyvillä jätteillä on harvoin haital- lisia vaikutuksia. Vielä harvemmin ne vaarantavat tuotteiden laadun. Asutuksen ja teollisuuden jätteistä on jätevesiliete osoittautunut tiet- tyihin tarkoituksiin sopivaksi lannoitusaineeksi. Se on usein verraten typ- pi- ja fosforipitoista, mutta suuri osa ravinteista on käyttökelvottomassa muodossa. Sitä ei voi levittää vihanneksille eikä käyttöä nurmillekkaan pi- detä suotavana. Levitysmäärät ovat niin suuret ja levitys hankalaa, että käyttö rajoittuu puhdistamon lähiympäristöön. Enimmilläänkin jätevesiliet- teen merkitys viljelykasvien ravinnehuollossa jää vähäiseksi. Terästeollisuudesta saatavien kuonien tehoa heikentää karkearakeisuus. Verrattaessa kuonaa ja kaikkia on otettava huomioon hankintåhinnan lisäksi rahti- ja levityskustannukset unohtamatta tietenkään tehon erilaisuutta. LiejukaIkki ja Siilinjärven apatiittikaivoksesta saatava kalkki ovat täysiarvoisia kalkitusaineita, joiden suurimpana ongelmana on levitystä vaikeuttava kosteus. Erilaiset tUhkat ovat sekä kalkitusaineita että moni- puolisen ravinnesisältönsä perusteella myös lannoitusaineita. Puun-tuhka on arvokkainta kaikitus- ja lannotusainetta, sensijaan turpeen tuhka on jo melko arvotonta ja kivihiilen tuhka täysin käyttökelvotonta. Siilinjärven apatiittikaivoksen sivutuotteena saatava kiillejäte on esi- merkki jätteestä, jota syntyy todella suuria määriä (1-2 milj. tonnia/vuosi). Se sisältää kaliumia ja magnesiumia hitaasti vapautuvassa muodossa. Sen käyt- töarvon lopullinen merkitys on vielä arvioimatta. JAAKKOLA, A. Resultat från kaikningsförsök. Kaikning. Forskning för framåt 9: 21-29. På 1930-talet behövde de flesta av våra åkrar kaik. Med hjälp av några års kaikning ökade råg-, korn-, havre- och vallgrässkördarna i medeltal med 250- 350 fe/ha årligen. I dessa mängder är även halmskörden inberäknad. Försöken visade att kalkningarna hade en långvarig inverkan. På styva och mycket styva leror, viika i modern klassificering närmast motsvaras av mjäl lera respektive styv lera, har kaikningen mindre effekt än på andra jordarter. Det lönar sig alltid att kaika då jordens pH-värde är under pH 5, oberoende av viiken växtart eller -sort man odlar. D. pH-värdet närmar sig pH 6 har kaikningen en ganska liten betydelse vid odling av de flesta av våra nuvaran- de Odlingsväxter. I de tidiga försöken jämfördes olika kalkmängders skördeökande effekter. Man konstaterade'bl. a. att skördeökningen då man gav 8 ton/ha bara var 50 % störreän då man gav 4 ton/ha. Orsäken beror närmast på att man med en viss mängd kalk erhåller en större plositiv effekt ju lägre pH-värdet är i begyn- nelsen. Olika växter har olika tolerans mot surhetsgraden i marken. T.o.m. bland sorterna inom en växtart kan finnas betydande skilInader i toleransen. Re- dan på 1930-talet upptäckte man att korn är mer känsligt för sur jord än andra spannmålsväxter och vallgräsen. Man vet att vallgräsen och potatis är mycket anspråkslösa medan klöver kräver ett ganska högt pH. För alla vanliga åker- växter anses pH 6 vara tillräckligt högt. För oljeväxterna är denna pH-nivå tillfrädsställande. Däremot behöver sockerbetan i allmänhet pH 6,5 för att inte surhetsgraden skall hämma tillväxten. 9 I allmänhet påverkar gödslingsnivån kaikningens effekt. Kaikningen inver- kar i sin tur också på gödslingen, eftersom markens pH spelar stor roll för hur näringsämnena urlakas eller binds till marken. Akerodlingen ökar surhetsgraden i jorden. Män kan auta att den allt inten- sivare växtodlingen och speciellt de ökade mängderna handelsgödsel har fört med sig ett ökat behov av underhållskalkning.Också jord, som inte Odlas, blir surare. Orsaken är urlåkning och svavelsyra i sur nederbörd. Klimatet i Fin- land stimulerar urlåkning. På marker där urlåkningen är stor, är man tvungen att underhållskaika regeibundet. Speciellt stort är behovet av underhålls- kalkning på rikligt grundkaikade jordar. Rent teoretiskt behövs nästan ett ton kaikstensmjöl per 100 kg ammonium- kvävegödsling, för att marken inte skall bli surare. I praktiken behövs up- penbarligen inte så stora mängder kaik. Mest praktiskt ges underhållskalkningen i tämligen stora mängder med gans- ka långa mellanrum. T. ex. kan man ge 4 tontha vart fjärde år, 8 ton vart åttonde år eller 16 ton vart sextonde år. Ytkaikningen av vallar har visat sig vara ett tämligen ineffektiv sätt att kaika. I mycket sur jord skulle ytkalkning däremot antagligen vara effek- tiv. I allmänhet kan man auta att kalkningens fulla effekt kommer fram först då kaiken plöjts in hela plogskiktet. I fältförsök hade kalkstensmjölet 20 % mera neutraliserande effekt på jorden än dolomitkalken. I jordarna fanns från början nämligen tillräckligt med magnesium och därför inverkade inte dolomitkalkens magnesium. Slaggen är mycket grov i jämförelse med kaikstensmjöl och dolomitkaik. Den innehåller inte karbonater utan silikater som neutraliserande ämnen. Dessa tv å egenskaper ger slaggen en sämre kalkningseffekt än de vanliga jord- förbättringskalkerna. Trots att slaggprodUkterna inte ökat jordarnas pH- värde i sama mån, har de i många försök ökat åkördarna lika mycket som kaikstensmjöl. Orsåken till detta är okänd, men man vet att det inte beror på spår- eller andra näringsämnen i slaggprodUkterna. JAAKKOLA, A. Kalkbehov. Kaikning. Forskning för framåt 9: 30-31. Då man anger surhetsgraden i jorden används i allmänhet dess pH-värde. Olika växters tolerans för surhet beror också i hög grad på andra egenska- per i jorden. Organiska jordarters pH-värde fr i allmänhet vara lägre än mineraljord- arnas utan att växternas tillväxt hämmas. För att få ett grepp om kalkbe- hovet är man tvungen att förbise nånga fåktorer som kan inverka. I allmän- het beaktar man endast jordens surhetsgrad, växtarten och jordarten. I toik- ningsanvisningarna för markkarteringen rekommenderas att markens kalcium- halt dessutom skall beaktas. Nuförtiden är man dock av den uppfattningen att det främst är jordens pH-värde, som-beskriver surhetsgraden och kaikbe- hovet. Därför borde man för varje växtart ange ett pH-värde, som bör efter- strävas på olika jordarter. I pråktiken erhålls en tillräckligt noggrann kalkrekommendation på föl- jande sätt: för att höja pH-värdet med en halv enhet behövs 4 ton kaik på grova mineraljordar och 8 ton kalk på ler- eller organiska jordar per hek- tar. Tre eller fyra år efterkalkningen kan man undersöka kalkbehovet ge- nom att låta utföra en markkartering och kalka ifall resultatet så förut- sätter Behovet av underhållskaikning kan ganska noggrant bestämmas på basen av gödselsgivorna. Ju mer man gödslar, speciellt med ammoniumsulfat, desto oftare är man tvungen att underhållskalka.Ifall man låter utföra markkarte- ringar regelbundet - t.ex. var femte år - och kalkar enligt dem, behöver man inte speciellt underhållskaIka. Då man bestämmer kaikbehovet skall man också uppskatta magnesiumbehovet. Ifall marken är synnerligen fattig på magnesium, skall man använda dolomit- kaik. 10 - JAAKKOLA, A. Användningsrekomnendationer. Kaikning. Forskning för framåt 9; 46-48. Kaikningens effekt varar i flera år, lbland tiotals år. Kalknings- mängderna bestäms enligt den mest krävande växter viika kräver kalkning till ett mark-pH på 6,5 på mineraljordar och minst 6 på organiska jorfiar. Till dem hör bland annat sockerbeta och baljväxter, speciellt om man vill erhålla en effektiv kvävefixering (dvs. bindning av luftens kväve). Korn, vete och oljeväxter behöver ett mark-pH, som är ungefär en halv enhet lägre än de ovannämnda. De anspråkslösaste växterna är bl. a. de flesta vallgräsen, råg, havre och potatis. De kan ibland trivas väl i mycket sura jordar. Enligt rekom- mendationerna skall man dock kalka mineraljordar då mark-pH är under 5,5 och organiska jordar då mark-pH är under 5. Den mängd kaik i ton per hektar, som behövs för att höja markens pH till en viss nivå, fås för grova mineraljordar så att man multiplicerar skillna- den mellan det önskade pH-värdet och ursprungliga pH-värdet med 8. För ler- jordar och organiska jordar multiplicerar man med 16. I praktiken skall man i allmänhet inte sprida under 4 ton kaik per hek- tar. A andra sidan anses kalkmängder över 12 ton/ha vara för stora att spri- das på en gång. Kaikningarna kan utföras nästan under vilken tid av året som helst. Kalkningseffekten börjar dock först efter att man plöjt in kaiken i jorden. Arbetstekniskt är det bäst att sprida kaiken då det är tjäle i jorden. Man kan då också kalka på vall eller brodden av höstsäd. Ifall man kalkar på ett tjockt snötäcke på sluttande äkrar, finns det risk för att kaiken fördelas ojämnt då den förs med smältvattnet. De ovannämnda rekommendationerna gäller kalkstensmjöl eller dolomitkaik. I praktiken behövs något mer dolomitkaik än kaikstensmjöl. Slaggprodukterna kan i alimänhet spridas i motsvarande mängder trots att det önskade mark-pH då inte uppnås. Då man kaikar nyeket sura mineraljor(i2r (under pH 5) är det dock skäl att använda kalkstensmjöl eller dolomitkalk eller dUbbla mängder slaggprodUkter. På växande vall kan man inte kalka effektivt. Lämpligast sker kaikningen innan man plöjer upp vallen. Man kan utgå ifrån att 100 kg kväve i gödseln kräver 400 kg kaik. Ensilagevall från viiken man tar tre skördar kan således behöva mer än ett ton kaik/ha per år. JAAKKOLA, A. TyppilannoitUksen hyväksikäytön tehostaminen. Maatalouden tutki- mus- ja tuotantopäivät. Jokioinen. Mdmeogr. Typpi on kasvinravinteista se, jonka puute eniten rajoittaa viljelykasvien kasvua. On arvioitu, että satotaso laskisi lähes puoleen, jos typpilannoitus jätettäisiin suorittamatta.Tämänhetkisiliä lannoitteiden ja maataloustuottei- den hintasuhteilla peltohehtaarille keskimäärin levitettävät 80 lannoitetyp- pikiloa tuottavat hintansa moninkertaisesti. Maahan levitettyä lannoitetyppeä ei saada kokonaisuudessaan takaisin sa- totuotteiden mukana, vaan noin kolmannes typestä joutuu eri teitä hukkaan. Tappioita syntyy huuhtoutumalla ja haihtumälla..Haihtumistappioista nitraa- tin pelkistyminen typeksi tai typen oksideiksi lienee merkityksellisintä. Hukkaan joutuvaa osuutta v ähentämällä voitaisiin lannoitetypen hyväksi- käyttöä tehostaa. Tietystä lannoitetyppimäärästä saatava hyöty on sitä pienempi, mitä kor- keammalla typpilannoitustasolla ollaan. Lannoituksella onkin tietty optimi- määränsä, jota ei kannata ylittää. Typpilannoituksen tuottama hyöty riippuu tämän lisäksi viljelykasvista ja viljelytekniikasta. Sijoituslannoituksen käyttöönotto on tehostanut lannoituksen vaikurtusta ja nostanut kevätviljo- jen satotasoa noin 10 %. TyppilannoitUksen tehokkuus riippuu myös useista muista viljelykasvien kasvuun vaikuttavista tekijöistä. Yleensä tehokkuus lisääntyy kasvuedelly- 11 12 tysten parantuessa. Useihin näistä viljelijä voi vaikuttaa, mutta toisaalta esim. ilmasto, joka on erittäin tärkeä tekijä, on melkein kokonaan ihmisen vaikutusmahdollisuuksien ulkopuolella. Tehostamistoimenpiteitä punnittaessa ei niiden aiheuttamia kustannuksia sovi unohtaa. JAAKKOLA, A. & TALVITIE, H. Olkien maahankyntö. Kehittyvä Maatalous 50: 3-22. Tikkurilaan perustettiin vuonna 1953 savimaalle kenttäkoe, jossa selvitet- tiin maahan kynnettyjen olkien vaikutusta eri viljalajien ja kahden kaksivuo- tisen nurmen kasvuun sekä maan ominaisuuksiin. Koe päättyi vuonna 1979. Sata- kunnan koeasemalla on syksystä 1961 asti ollut käynnissä koe, jossa selvite- tään maahan kynnettyjen olkien ja apilanodelman vaikutusta viljasatoihin. Maahan kynnetyillä oljilla, joiden yhteismäärä koko koeaikana oli 57 tai 114 t/ha, ei ollut selvää vaikutusta koekasvien kasvuun. Tikkurilan kokeessa koetekijänä mukana ollut pieni ylimääräinen lannoitetyppiannos, joka kokeen eri kausina annettiin kaikkityppenä syksyllä tai oulunsalpietRrina tai kaik- kisalpietarina keväällä, ei vaikuttanut olkien tehoon. Satakunnan koeasemalla maahan kynnetty oiki (5 t/ha/v.) vähensi viljasatoja, jos ei typpilannoitusta lainkaan suoritettu. Kohtuullinen typpilannoitus poisti tämän vaikutuksen, ei- kä ylimääräisellä lisätypellä enää saavutettu mitään etua. Olkien sisältämä orgaaninen aines saattoi aiheuttaa eron koejäsenen, jolta oljet korjattiin, ja koejäsenen, johon oljet kynnettiin, välille. Tulos on kuitenkin epävarma suuren satunnaisvaihtelun takia. Olkien sisältämä kalium lisäsi kasvin kaliuminottoa ja maan uuttuvan ka- liumin pitoisuutta. Vaikka Tikkurilan koetta viljeltiin neljä viimeistä vuot- ta ilman kaliumlannoitusta, ei olkien kaliumin vaikutus satoon tullut kuiten- kaan näkyviin. Satakunnan koeasemalla maahan kynnetyn apilanodelman (15 t/ha/v.) typestä (80 kg/ha/v.) korkeintaan kolmannes tuli kasvien käyttöön. KEMPPAINEN, E. Hajunpoistoaineet ja lietelannan typpi. Koetoiminta ja käy- täntö 8. 3. 1983. p. 12. letelannan haju koetaan ongelmaksi varsinkin taajamien läheisyydessä. Ongel- maa on pyritty ratkaisemaan mm. lisäämällä lietelantaan erilaisia kemikaaleja. Kokeissa oli viisi eri valmistetta: Döfa, Pit Stop, Non Stink, Airodeen ja nimetön paraformaldehydi-rautasulfaattiseos. Näiden tuotteiden vaikutusta verrattiin käsittelemättömään sekä turpeen, olkisilpun, sahanpurun tai super- fosfaatin vaikutukseen. Aineiden vaikutus testattiin seuraamalla lannan pH:n ja typen pitoisuuden muuttumista neljän kuukauden aikana muhituskokeessa. Li- säksi suoritettiin astiäkoe, jossa muhituskokeessa olleita lietteitä käytet- tiin italianraiheinän lannoitteeksi. Kokeen antamien tulosten mukaan ei kaupallisten hajunpoistoaineiden käyt- töä voida puolustella edullisella vaikutuksella lannan lannoitusarvoon.Kun tässä testissä olleet kaupalliset aineet osoittautuivat VAKOLA:ssa tehdyssä tutkimuksessa tehottomiksi hajunpoistovaikutUkseltaan, eivät ne täytä teh- täväänsä. Hajunpoistoaineiden käyttö ei ole kannattavaa. KEMPPAINEN, E. Lietelanta ohran lannoitteena. Koetoiminta ja käytäntö 19.4. 1983. p. 28. Verrattaessa kokeessa lietelannalla saatuja satotuloksia väkilannoitteilla saatuihin voidaan todeta, että pelkkä lietelantakin antaa oikeaan ,iailaan oikealla tavalla ja oikeassa määrässä levitettynä sekä määrältään että laa- dultaan (puintikosteus) erinomaisen sadon. • Sadetuksella on sijoitusta korvaavaa vaikutusta vain silloin, kun aika lannan levityksestä sadetukseen on hyvin lyhyt. Kokeen tulosten perusteella voidaan päätellä, ettei lietelannan levitys viljan oraalle sijoittamalla ole suositeltavaa. Menettely aiheuttaa sekä sadon määrän laskun että tuleentumisen myöhästymisen. Nämä epäedulliset il- miöt aiheutunevat suureksi osaksi sijoitusvantaiden orasta repivästä vai- kutuksesta. Myös levitysvaunun pyörien aiheuttama vaurio voi olla paha mä- rässä maassa. KEMPPAINEN, E. Karjaniannan merkitys lannoitteena. Lannan varastointi ja käyttö. Tieto tuottamaan 23: 7-41. Kotieläinten ulosteita arvioidaan maassamme muodostuvan vuosittain 18-19 miljoonaa tonnia, 1- stä määrästä on nautakarjan ulosteita n. 82 % ja sian n. 13 %. Lannan ravinnepitoisuus riippuu ruokinnan voimakkuudesta ja sen talteen- otto- ja varastointitavasta. Kuivikelannan typestä on väkilannoitetypen veroista vaikutukseltaan ensimmäisenä vuotena vain 30-40 %, lietelannassa osuus on 60-70 % ja virt- sassa lähes 100 %. Kalium on liukoisuudeltaan lähes väkilannoitekaliumin veroista ja fos- forista arvioidaan n. 70 % olevan kasveille käyttökelpoisessa muodossa. Karjanlanta vaikuttaa maan mururakennetta vahvistavasti ja se saattaa vaikuttaa tUhoavasti maassa eläviin kasvitaudin aiheuttajiin ja tdhoeläi- miin joskin tunnetaan useita taudinaiheuttajia, jotka voivat jopa lisään- tyä maan eloperäisen aineen kustannuksella. Kårjanlannasta tapahtuu huomattavia ravinnehäviöitä virtsan ja lanta- veden päästessä valumaan hukkaan. Tällöin menetetään lähes kaikkia kasvin- ravinteita. Valumavedet lienevät myös pahimpia ympäristöongelmien aiheut- tajia. Typen haihtuminen lienee lannan arvoa alentavista tekijöistä merkittä- vin. Kiinteälantamenetelmässä käytetään kuivikkeena nykyisin såhanpurua, ol- kisilppua ja turvepehkua. KUivikelanta on luonteeltaan hidasvaikutteinen lannoite ja sopii näin ollen parhaiten perunalle, juurikasveille ja perus- tettavalle nurmelle. Erilleen kerätty virtsa on hyvin arvokas ja nopeavaikutteinen typpi- ja kaliumlannoite. Lietelanta on ominaisuUksiltaan nopeavaikutteinen lannoite ja sen si- sältämä typpi on liukoisessa muodossa. Suurin hyöty lietelannan ravinteis- ta saadaan levittämällä se keVättöiden yhteydessä tai kasvustoon kasvu- • kauden aikana ja multaamalla se välittömästi. Lantaa voidaan. myös jatkokäsitellä esim. kompostoimalla, ilmastUksella ja mädätyksellä. Suositeltava lannoitemäärä on 30-60 tonnia hehtaarille. KEMPPAINEN, E. Karjanlanta lannoitteena. Maatalouden tutkimus- ja tuotanto- päivät, Jokioinen. 2+1 p. Moniste. Naudan lietelannan (45 tn/ha) lannoitusarvoa ohralla tukittiin Jokioisilla v. 1982 kahdessa kokeessa. Niissä selvitettiin lähinnä levitysajan ja -ta- van vaikutusta. Paras tulos saatiin levittämällä lietelanta välittömästi ennen kylvö- muokkausta. Varsin hyvä tulos saatiin myös levittämällä liete viikkoa ennen kylvömuokkausta. Syksyllä levitetyllä lannalla ei ollut mitään vaikutusta ohran satoon. Levitys oraalle vaurioitti sitä ja johti tuleentumisen myö- hästymiseen ja sadon laskuun. Lietelannan sijoitus oli pintalevitystä huomattavsti parempi kun.lie- tettä levitettiin ennen kylvömuokkausta. Kun lietettä levitetään oraalle on. sijoituksen aiheuttama vaurio kuitenkin paljon pintalevitystä suurempi. Päivää ennen kylvömuokkausta levitetyn lietelannan typestä oli väkilan- noitetypen veroista 35-50 %, kun liete oli levitetty pintaan, ja 72-86 %, kun liete oli levitetty sijoittamalla. . 13 Naudan lietelantaa ja virtsaa sekä säilörehun puristenestettä kokeiltiin kasvavan nurmen lannoitteena. Kokeissa tutkittiin lum. levitysmäärää ja -tapaa. Lanta levitettiin heti ensimmäisen niitcn jälkeen. Sijoittaminen vaurioittaa nurmen juuristoa ja juuri sitä osaa juuris- tosta, joka pystyisi käyttämään lannan ravinteet. Tämän vuoksi jää sijoi- tetun lannan vaikutus seuraavaan satoon suhteellisen pienksi, jopa pienem- mäksi kuin pintaan levitetyn lannan. Juuristovaurion parantuessa ja lannan ravinteiden liikkuessa maassa sivusuunnassa paranee sijoitetun lietelannan vaikutus kuitenkin niin, että sijoitetun lannan jäikivaikutuS ja kokonais- typpisato toisessa ja kolmannessa niitossa on huomattavsti suurempi kuin pintaan levitetyllä lannalla. Lannan sijoitus nurmeen on pintalevitystä edullisempi myös rehun maittavuuden kannalta, tämä tulos saatiin koenurmi- rehulla tehdyssä maittavuuskokeessa. Välittömästi nurmen lietelannoitUksen jälkeen tehty sadetus paransi selvästi satoa kuivana kesänä nimenomaan pintaan levitetyn lietelannan kanssa. Säilörahun puristeneste on virtsaan ja.lietelantaan verrattuna pieni- vaikutteinen lannoite. Sen ohella Hon käytettävä lähes normaalia typpi- lannoitusta. Kaliumia tulee kuitenkin jo 30-40 tn:ssa/ha yhdelle nurmisa- dolle riittävästi. Kokeissa ei vaikutusta havaittu sillä, levitetäänkö pu- risteneste nurmen pintaan vai sijoittamalla maan sisään. KEMPPAINEN, E. & HEIMO, M. Förbättring av stallgödselns utnyttjande. Maa- talouden tutkimuskeskuksen Tiedote 6/83. 81 p. Det kontinuerligt stigande priset på handelsgödsel har gjort det befogat att undersöka möjligheterna till ett bättre användande av gödslingsmedlen. Av de inhemSka gödslingsmedlen är stallgödsel till näringsinnehållet det mest betydelsefulla. Dessa omständigheter ligger till grund för denna lit- teraturundersökning, till vars mål ställdes att samla litteraturuppgifter - om stallgödsel och på basen därav framlägga rekommendationer om effektive- ring av staligödselanvändning. Initiativ till litteraturundersökningen togs av Lantbrdkscentralernas Förbund och finansieringen ordnades av Jord- och skogsbrdksministeriet. Uhdersökningen utfördes vid Institutionen för agrikulturkemi och -fysik i Lantbrukets forskningscentral år 1981. EIVISAARI, S. Muokkaus ja maan vesitalous suhteessa maan rakenteeseen. Suomen Måataloustieteellisen Seuran Tiedote 3: 42-50. Tehokkaamman muokkadksen vuoksi maat joutuvat aikaisempaa suurempaan rasi- tukseen. Myös nurmen osuuden huomattava supistuminen peltoviljelyssä yksi- puolisen viljanviljelyn ja juurikkaan viljelyn lisääntyessä lisää maan ra- kenteellisia vaurioita. On ilmeistä, että maan rakenteellinen tila säätelcc kasvien kasvua huo- mattavasti enemmän kuin sen saama huomio antaisi aiheen olettaa. Rakenteen huonontuessa alenee hapen osuus juuristovyöhykkeessä ja se aiheuttaa ravin- teiden oton tyrehtymisen ja kasvin tukehtumisen. Tiivistynyt jankko voi aiheuttaa hiesualueilla maan pinnan liettymistä, joka vaikeuttaa kasvien kasvua. KIVISAARI, S. Sadon riippuvuus kylväajasta. Koesarja Tikkurilassa 1970-79. Köetoiminta ja käytäntö 22.3. 1983. p. 15. Yksi hyvän sadon tärkeimpiä edellytyksiä savimailla on osata ajoittaa muokkaus ja kylvö oikeaan ajankohtaan. Liian aikaisin eli liian märkää maa- ta muokattaessa maa ähatutuu ja muokkaus synnyttää lähinnä suuria ja kuivut- tuaan tiiviitä kokkareita. Kokkareisessa maassa siemenen kontakti maahan jää huonoksi ja aiheuttaa huonon itämisen ja orastumisen. Märän maan muok- kaaminen aiheuttaa myös maan profiilin tiivistymistä sekä traktorin pyörien että äkeen alla. Tämän ilmiön haitalliset vaikutukset ovat monille tuttuja. Liian myöhäisen kylvön luonnollisia seurauksia Suomen oloissa on maan 14 15 liiallinen kuivuminen, jolloin itäminen ja orastuminen saattaa jäädä myöhemmin mahdollisesti tulevien sateiden varaan. Kasvukauden lyhyys asettaa myös omat rajansa. Sen kannalta on tarkoituksenmukaista pyrkiä käyttämään hyväksi mahdollisimman 'suuri osa tänne tulevasta säteilyener- giasta. Tämä puoltaa aikaista kylvöä. KIVISAARI, S. Viljelymaan tiivistymisen haitat. Koetoiminta ja käytäntö 19.4. 1983. p. 27. Kasvinviljelyn polttavimpia ongelmia Etelä-Suomen savimailla on viime vuosina ollut pellon haitallinen tiivistyminen. Huolimatta pelloille aje- tuista, monesti varsin runsaiståkin lannoitemääristä, kasvien kasvu ei ai- na ole ollut niin hyvää, mitä asianomaiselta maalta olisi aikaisemmin saa- tujen satotulosten perusteella voitu edellyttää. Maan tiivistyminen on ilmiö, jossa maata joko puristetaan kokoon tai se itsestään luonnon omien prosessien vaikutuksesta puristuu. Tällöin siinä Olevien suurten huokoSien osuus vähenee. Nämä ovat niitä huokosia, joista vesi painovoiman vaikutuksesta pääsee poistumaan alaspäin. Nämä ovat osit- tain myös niitä huokosia, joita myöten kasvien juuret pystyvät tunkeutu- maan pohjamaahan. On perusteltua väittää, että meillä maan haitallinen tiivistyminen on vasta viimeisten 20-30 vuoden aikana esille noussut ongelma. Syynä tähän voidaan pitää maatalouden konåkannan voimakasta kasvua ja koneitten koon suurenemista. KIVISAARI, S. & LARPES, G. Kylvöajankohdan vaikutus kevätvehnän, ohran ja kauran satoon 10-vuotiskautena 1970-1979 Tikkurilassa. Maatalouden tut- kimuskeskus. Tiedote 13/84. 54 p. Kymmenvuotisessa kylvöaikakokeessa Tikkurilassa vuosina 1971-1979 tutkit- tiin kenttäkokein kylvbajan vaikutusta kevätvåhnän, ohran ja kauran satoon ja eräisiin niiden laatuominaisuUksiin.Koemaita oli kolme: hietasavi, hiue- savi ja hiesusavi. Kylvöaikoja oli kuusi, joista ensimmäinen ja toinen luo- kiteltiin aikaisiksi, kolmas ja neljäs normaaleiksi ja viides ja kuudes myöhäisiksi. Muokkausmenetelmä oli kaikilla kolmella maalajilla.sama. Kylvbajan vaikutus satoon riippui ratkaisevasti kevään ja kesän sääolois- ta. Yleinen suuntaus oli, että kylvöjen viivästyessä toisesta tai kolmannes- ta kylvöajasta, satotaso alkoi kaikilla tutkittavilla kasveilla maalajista riippumatta laskea, jolloin myöhäisin kylvöaika tuotti pienimmän sadon. Mi- käli kevään ja kesän kos-teusolot olivat suotuisat, satotason alenema ei kaik- kina vuosina kuitenkaan ollut selvä, eräissä tapauksissa sitä ei voitu tode- ta ollenkaan. Jos sitä vastoin kevät ja kesä olivat kuivia, sadot etenkin hiesusavella saattoivat muodostua lähes mitättöMiksi. Tällaisina vuosina . sadon alenemat eivät hietasavella olleet yhtä suuria. Erittäin haitallisiksi eräinä vuosina osoittautuivat pian kylvön jäl- keen sattuneet voimakkaat sateet vaikuttaen liettävästi varsinkin hiesusa- viin. Hietasavi ei reagoinut yhtä herkästi näihin sateisiin. Samoin kuin sadon määrään, kylvöaika yleensä vaikutti myös sadon laatuun: kylvöjen viivästyessä optimaalisesta. toisesta tai kolmannesta kylvöajankoh- dasta sadon laatu heikkeni. VUosittaiset vaihtelut olivat tosin suuria, ei- kä myöhäinen kylvö aina välttämättä merkinnyt huonolaatuista satoa. . Viljojen kasvuaika ei sanottavasti riippunut kylvöajasta. Hiesusavi osoittautui tässä tutkimuksessa maalajina huonommaksi kuin kar- keammat hiue- ja hietasavi. Huonommuuteen näyttävät lähinnä vaikuttaneen sekä hiesusaven pintarakenteen heikko stabilisuus että erityisesti kuivina kesinä esiin tulevat huonot kosteussUhteet. 16 KÖYLIJÄRVI, J. Kevätmuokkauksen aloittaminen tasausäestyksellä. Koetoi- minta ja käytäntö 19.4. 1983. p. 25. Savimaiden kevätmuokkauksen aloittaminen tasausäestyksellä on harkinnan arvoinen vaihtoehto. Se hidastaa ja tasoittaa muokkauskerroksen kuivumista varmentaen siten orastumista. Muutama päivä ennen muokkauskauden alkua tehty tasausäestys lisää useimmiten satoa. Tasausäestetty pelto voidaan kylvää pitemmän ajan kuluessa kuin kynnöksellä oleva. TasausäeStyksestä voi kuitenkin olla haittaa jos sen jälkeen ennen kylvömuokkausta tulee vä- hintäin 5-10 millin sade. Runsaatkaan sateet eivät aina mitätöi tasausäes- tyksen edullista vaikutusta. Tasausäestykseen sopivassa äkeessä tulisi olla lyhyitä piikkejätai teriä maata irroittamassa ja lata maata tasoittamassa. KöYLIJÄRVI, J. Meriveden käyttö kasteluun. Koetoiminta ja käytäntö 17.5. 1983. p. 4. Lounais-Suomen koeasemalla Mietoisissa oli vuosina 1977-81 kastelukoe meri- vedellä, jonka suolapitoisuus oli keskimäärin 0,5 %. Kokeessa viljeltiin kevätvehnää, ohraa, hernettä ja kevätrypsiä. Tulosten mukaan merivettä voi- daan käyttää kevätviljojen sadetUkseen ellei ole saatavilla makeaa vettä ja kuivuus haittaa selvästi kasvua. Herneen ja kevätöljykasvien sadetukseen merivesi soveltuu vielä harvemmin. Veden suolapitoisuus ei saisi kevätvil- jojen. sadetuksessa ylittää 0,5 % eli rannikko- ja saaristovesien keskitasoa. Jos sadetus toistetaan merivedellä vuosittain samalla paikalla, on vaara, että maan suolapitoisuus kohoaa haitallisen suureksi. Melko umpinaiset läh- det, joihin tulee runsaasti lumen sulamisvesiä ja sadevesiä, ovat yleensä vähemmän suolaisia. Niiden vedet soveltuvat vastaavasti paremmin sadetuk- sem. KÖYLIJÄRVI, J. Typpi syysviljojen lannoituksessa. Koetoiminta ja käytäntö. 16.8. 1983. p. 50. TyppilannoitUksen määrää ja sen jakamista syksyllä kylvön yhteydessä tapah- tuvaan ja keväällä oraalle annettavaan tutkittiin Lounais-Suomen koeaseman savimailla. Rukiin typpilannoituskokeita oli vuosina 1975-83 ja syysvåhnän 1972-80. Kokeisiin liittyi useana vuonna MTTK:n maantutkimusosaston tekemiä selvityksiä lannoitetypen "kohtalosta" talven aikana. Tulosten mukaan syysviljojen typpilannoituksesta tulisi antaa enintään . kolmannes syksyllä kylvön yhteydessä. Viljan ja heinänurmen jälkeen typpeä. tarvitaan kylvön yhteydessä 50-60 kg/ha, apilanurmen jälkeen 30-40 kg/ha, mutta kesantoon kylvettäessä riittää PK-lannoksen (2-18-15) typpi. Savi- mailla kevätlannoitUksen tulee olla runsas. Sopiva määrä riippuu esikasVis- ta. Kesannon jälkeen riittää 50 kg/ha, kun taas viljan jälkeen tarvitaan 100-120 kg/ha. Tulosten mukaan 100 kg/ha typpeä on rukiillekin sopiva savi- maiden kevätlannoitUksessa. Typen liikkumista talven aikana selvittävissä tutkimuksissa ilmeni, että syksyllä käyttämättä jäänyt lannoitetyppu oli huuhtoutunut 60 cm syvemmälle, hauhtunut tai pidättynyt muotoon, joka ei ole välittömästi kasvustojen käytettävissä. SAARELA, I. Kiinteiden teollisuusjätteiden hyödyntäminen. Jäteaineiden kä- sittely ja käyttö kasvintuotannossa. Suomen Akatemian Julkaisu 5/1983: 20-26. Teräksen valmistuksessa syntyvän kuonan käyttöä kalkitukscon on Suomessa tutkittu vuodesta 1975. Maan happamuuden väheneminen astia:kokeessa kahden vuoden aikana on ollut karkeilla kuonilla 15-50 %, jauhetuilla kuonilla 40-80 % ja hienoksi jau- 17 hetuilla kuonilla 50-100 % dolomiittikaikin vastaavasta vaikutuksesta. Te- rässulattokuona on ollut tehokkaampaa kuin masuunikuona. Måsuunikuonan muo- doista vedessä jäähdytetty granuli on ollut hiukan tehokkaampaa kuin ilmas- sa jäähdytetty murske. Erittäin happamalla maalla Etelä-Pohjanmaan koeasemalla Ylistarossa kuo- nien huonompi neutralointikyky on johtanut dolomiittikaikkiin verrattuna jo- pa täyskatoon. Muissa kokeissa kuonat ovat lisänneet ohrasatoa keskimäärin hiukan enemmän kuin kaikki ja enemmän kuin niiden aiheuttama pH-luvun muutos olisi edellyttänyt. Hapen, piin, kalsiumin ja magnesiumin lisäksi kuonat sisältävät jonkin verran alumiinia, rikkiä ja mangaania sekä hivenen muitakin hivenravinteita. Kuonien koostumus vaihtelee ja riittävän hienoksi jauhettuina ne ovat käyt- tökelpöisia kaikitusaineita. Fosforimaimin rikastUksessa.kertyy kiillejätteenä kaliumia.Lannoitusko- keissa kiilteen kaliumin hyväksikäyttö on vaihdellut nollasta lähes sataan prosenttiin. Astiakokeissa kiille on ollut täysin tehotonta aina silloin, kun maassa on ollut runsaasti ammoniumtyppeä. Eräässä astiakokeessa kiilteen. vaikutus riippui kalkituksesta. Kauran lisäksi raiheinä ja rypsi ovat otta- neet turpeeseen sekoitetun kiilteen kaliumia tehokkaasti kalsiumnitraatifl. ollessa typpilannoitteena, mutta ei ammoniumnitraattia lisättäessä. Tuonti- lannoitteisiin verrattuna alhainen kaliumpitoisuus, n. 6,5 % k, rajoittaa kiillejättcen taloudellista käyttöä tuotantopaikasta etäisillä alueilla. Turvemaalla yksivuotisen raiheinän lannoitUksessa saatujen lupaavien tu- losten mukaan kiillejäte näyttäisi soveltuvan turvemaiden nurmien kalium- lannoitteeksi. TUhkat ovat koostumUkseltaan erittäin vaihtelevia. Eniten tuhkan laatu riippuu luonnollisesti polttoaineesta, mutta myös poltto-olosuhteet vaikut- tavat liUkoisiin ravinnemääriin. Suurissa uuneissa tuhka saattaa osittain sulaa, jolloin sen liUkoisuuS vähenee. Niin sanotusta märkätuhkasta on huuh- toutunut pois vesiliUkoisia ravinteita, lähinnä .kaliumia ja booria. Lannoi- tuksen kannalta on oleellista, että typpi häviää täydellisessä palamisessa kokonaan. Myös suurin osa rikistä ja kloorista postuu savUkaasuina.•Kalki- tusaineina npUhtaat" puun tUhkat ovat suunnilleen yhtä tehokkaita kuin kaik- kikivijaUhe ja ne voivat vaikuttaa nopeammin. Kemiallinen määritys näyttää yliarvioivan tUhkien pitkän ajan neutralointivaikutusta kaikkiin verrattuna. Turpeen.tUhkat lienevät yleisesti tutkitun näytteen tasoisia ja kivihiilen tuhka voi olla huonompaakin. Tuhkien ravinnepitoisuudet vaihtelevat enemmän kuin kaikitusvaikutus, ja ravinteet saattavat olla melkein kokonaan täysin käyttökelvottomassa muodossa. TUhkat ovat potentiaalisesti käyttökelpoisia, parhaimmillaan arvokkaitakin maanparannus- ja lannoitusaineita. Vaativaa käyttöä varten niiden laatu tulisi selvittää tarkkaan luotettavilla mene- telmillä. Hyödyllisten ravinteiden ohella myös haitallisten alkuaineiden riittävän alhaiset pitoisuudet tulisi varmistaa. SAARELA, I. Tarvitaanko hivenravinnelannoitusta. Maatalouden tutkimus- ja tuotantopäivät, Jokioinen. 4p. Moniste. Kasvien kehitykselle välttämättömiksi aineiksi eli kasvinravinteiksi on osoitettu kuusitoista aikuainetta. Kasvien tarvitsemien määrien mukaan kasvinravinteet jaetaan makroravinteisiin ja mikre eli hivenravinteisiin. Viljelymaa sisältää aina kaikkia kasvien tarvitsemia aikuaineita, mutta yleensä joitakin ravinteita on liian niukasti tyydyttävien satojen saami- seksi. Luontaisesti hivenravinteiden saanti rajoittaa kasvua paljon har- vemmin kuin makroravinteiden saanti. Maan hivenravinteiden määrät sinänsä ovat ehkä aina kasveille riittäviä, mutta niiden käyttökelpoisuus on puu- tostapaUksissa huono. Ainakin teoriassa maa köyhtyy jatkuvassa viljelyssä, ellei menetyksiä korvata lannoitUksella. Kuitenkin imu. räikeimpiä kuparin- puutostapauksia on esiintynyt uudisviljelyksillä. 18 Hivenravinteiden puutoksille on tyypillistä erilaiset kehityshäiriöt. Hivenravinteiden niukkuus alentaa usein siemensatoa paljon enemmän kuin oiki- tai varsisatoa. Lievätkin puutokset saattavat huonontaa sadon laatua. Kupari on lannoituskokeiden mukaan Suomessa yleisimmin liian niukasti esiintyvä hivenravinne.KUparin puutos aiheuttaa viljoilla ja nurmiheinil- lä keltakärkitautia. Pahimmissa tapauksissa siementen muodostus estyy koko- naan. Kuparin puutos on yleisintä turvemailla ja kaikkein karkeimmilla ki- vennäismailla. Kuparia on hehtaarin jyväsadossa vain 10-20 g, mutta maahan kuparia on annettava n. 10 kg hehtaarille. Kupari pidättyy hyvin lujasti maahan ja lannoituksen vaikutus on monivuotinen. Boorin tarve vaihtelee kasvilajeittain. Våateliaita ns. boorikasveja ovat mm. sokerijuurikas, lanttu, nauris, siemenapila, öljykasvit sekä useimmat puutarhakasvit. BoorilannoitUksesta ovat hyötyneet äärimmäisissä puutostapaUksissa myös ohra ja rehuksi viljeltävä apila. Nurmiheinillä bod- rilannoituksella ei ole osoitettu 'olevan positiivista vaikutusta. Kaikkiin moniravinteisiin lannoitteisiin on vuodesta 1972 alkaen lisätty booria. Kenttäkokeissa boorilannoitus on lisännyt hiukan rypsin satoa kaikituksen yhteydessä. Normaali Y-lannoksen boorimäärä on ollut riittävä. Sijoitus- lannoituksen todettiin parantavan ja varmistavan boorin hyväksikäyttöä. Kasvustoruiåkutus on vioittanUt lehtiä ja alentanut siemensatoa. Astiako- keissa boori on todettu rypsin siemnten muodostUkselle välttämättömäksi ja runsas kaikitus on haitannut rypsin baarin ottoa voimakkaasti. Mangaånin puutos on Suomessa ilmeisesti aika harvinaista. Sitä esiintyy runsaasti kaikituilla mailla pH-luvun 011essa 6,5 tai yli. Sokerijuurikkaal- la mangaanin puutos aiheuttaa lehtiin pieniä pyöreitä laikkuja. Kauralla mangaanin puutos ilmenee harmaalaikkutautina. Mangaanin puutteen torjun- nassa on liiallisen kaikitUksen välttäminen ilmeisesti tärkeintä. Maata lan- noitettaessa on käytettävä suurehkoja määriä, n. 100 kg mangaanosulfaattia hehtaarille. Kasvustoruiskutus on vaikeissa tapauksissa suoritettava usei- ta kertoja kasvUkauden aikana. Sinkin puutetta ei Suomen pelloilla ole todettu. Raudasta on puutetta kor- keintaan rahkasoilla, jotka ovat parannettavissa esim. kivennäismaan ajolla. Molybdccnia tarvitsevat eniten kaalit, erityisesti kukkakaali. Kaikitus parantaa molybdeenin saantia. Mblybdeeniei vioita helposti kasveja, mutta liika on eläimille erittäin myrkyllistä. Muutaman sadan gramman molybdaatti- määrät hehtaarille ovat kuitenkin turvallisia ja riittäviä. SAARELA, I. Lannoitteet ja runsasravinteiset maat. Koetoiminta ja käytän- tö 16.8. 1983. p. 49. Tikkurilassa 1969-80 väkilannoitteiden vertailutukimUksessa antoi taloudel- lisesti parhaan tuloksen typpirikas Y-lannos. Vanha normaali Y-lannos kas- vatti hiukan runsaampia viljasatoja, vaikka olikin taloudellisesti huonompi. Ravinteisuudeltaan hyvillä mailla myös oulunsalpietarilla saatiin melko hy- viä satoja koko 12-vuotisen koejakson ajan. SAARELA, I. Response of.timothy to increasing rates of potassium. Selostus: Kaliummäärän vaikutus timotein satoon. Maataloustieteellinen aikakauskirja 55: 163-178. Viittä kaliumlannoitustasoa (0-80 kg K/ha/niitto) verrattiin yhdeksällä . koepaikålla timoteinurmilla, jotka lannoitettiin ja niitettiin kaksi kertaa vuodessa. Neljällä turvemaalla kahden vuoden keskisato oli ilman kaliumlannoitus- ta 34-66 % riittävällä kalimlannoituksella saadusta sadosta. Yhdellä multa- maalla ilman kaliumlannoitusta saatu suhteellinen sato oli 81 % ja yhdellä karkeahietamaallå 76 %. Kahdella runsasmultaisella hietamoreenimaalla sadon- 19 lisäys oli 5 %. Yhdellä hiesusavimaalla ei saatu merkitsevää sadonli- säystä. KaliumlannoitUksen vaikutus suureni kokeen aikana maan kaliumvarojen ehtymisen mukaisesti. Kuudella koepaikalla, joilla kalimlannoitus eniten lisäsi satoa, ilman kalimlannoitusta saadut suhteelliset sadot olivat nel- jässä ensimmäisessä niitossa keskimäärin 88, 75, 58 ja 45 %. Suurinta sa- toa varten kaliumia tarvittiin eloperäisillä mailla ja karkeahietamaalla niittoa kohti 60-80 kg/ha, kolmella muulla kivennäismaalla riitti 20 kg/ ha/niitto. Kaliumlannoitus kohotti jyrkästi sadon kalimpitoisuutta ja alensi sa- don typpi-, kalsium-, ja magnesiumpitoisuutta. Voimakkaassa kaliumin puut- teessa heinän magnesiumpitoisuus nousi epätavallisen korkeaksi. Kokeiden lopussa maat olivat melko tyhjiä kasveille käyttökelpoisesta kaliumista. Jankosta 20-40 cm:n syvyydestä kalium oli käytetty tarkemmin kuin kyntö- kerroksesta. • Alhaisin suurimman sadon tuottava sadon kaliumpitoisuus vaihteli alle kahdesta yli kolmeen prosenttiin kasvin kuiva-aineesta. Sadon kalium/typ- pisuhde oli tarkempi kaliumin riittävyyden osoittaja kuin kaliumpitoisuus. Kaliumin puute pienensi satoa kasvin K/N-suhteen jäädessä alle yhden. SAARELA, I. Soklin fosforimalmi fosforilannoitteena. Maatalouden tutkimus- keskus. Tiedote 10/83. p. 1-13. Soklin fosforirikastetta ja viittä maIminäytettä verrattiin astiakokeissa ' superfosfaattiin. Tutkimuksessa selvitettiin alustavasti mahdollisuuksia käyttää Soklin fosforia peltojen lannoitteeksi ilman kemiallista jalostusta. Hienoksi jauhetut näytteet paransivat kauran ja raiheinän kasvua happa- malla,niukasti fosforia sisältävällä maalla, mutta niiden fosforin käyttö- kelpoisuus superfosfaattiin verrattuna oli huono. Happaman turpeen kalkitus esti tehokkaasti Soklin fosfaattien vaikutusta. Riviin sijoitettuUn fosfori- rikasteeseen sekoitettu rikkijauhe, josta maassa muodostuu rikkihappoa, pa- ransi hiukan fosforin käyttökelpoisuutta. Tulosten mukaan Soklin fosforin käyttö peltojen lannoitteeksi edellyttää fosforin käyttökelpoisuutta parantavaa prosessointia. SAARELA, I. Humuspitoiset lannoitteet. Maatalouden tutkimuskeskus. Tiedote 10/83. p. 14-20. KylvölannoitUkseen soveltuvia humuslannoitepellettejä kokeiltiin ohran lan- noitteena. Humuspitoisten lannoitteiden vaikutus oli samanlainen kuin taval- listen väkilannoitteiden vaikutus, kun kasveille käyttökelpoiset ravinne- määrät olivat eri lannoitteissa samat. Laimeita humuslannoitteita pitäisi käyttää paljon suurempia määriä kuin väkilannoitteita. SIPPOLA, J. Elintarvikkeiden uusvientiprojektin esitutkimus: Eräiden valti- oiden maaperän raskasmetallipitoisuus. Helsingin yliopiston Elintarvike.- kemian ja -teknologian laitoksen EKT-sarja 632. 18 p. Kirjallisuusselvityksen mukaan on kadmiumia teollistuneiden Keski-Euroopan valtioiden maaperässä selvästi enemmän kuin Suomen maaperässä. Ruotsin ja Tanskan maaperässä ovat kadmiumpitoisuudet kaksinkertaiset Suomen vastaa- viin pitoisuUksiin verrattuna. Saksan Liittotasavallassa, Belgiassa ja Ka- nadassa erot ovat 7-12 -kertaiset. Myös lyijyn pitoisuus on Keski-Euroopan maaperässä selvästi korkeampi kuin Suomessa. Elohopean, kromin, kuparin, nikkelin ja sinkin pitoisuuksissa ei selviä eroja ole havaittavissa eri valtioiden maaperän välillä. 20 SIPPOLA, J. Research project: Possibilities for food production in Fin- land without imported energy inputs. Intern. Scient. Colloqium on Comparisons between Farming Systems, Uppsala, Mårch 21.-24. 1983. Sver. Lantbr.univ., Inst. Växtodling, Rapp. 124: 89-91. Kirjoituksessa esitellään MTTK:n tutkimusaihe "Mahdollisuudet ulkomaisis- ta energiapanoksista riippumattomaan, omavaraiseen maataloustuotantoon". Tutkimuksessa on keskeisenä kiertokoe, missä verrataan tavanomaisella vä- kilannoitUksella saatua satoa ja sen laatua satoon, joka saadaan silloin, kun typpihuolto nojautuu pääasiassa typpeä sitovien kasvien viljelyyn. Li- säksi tutkitaan kompostoimista ja jompostin käyttöä, viherlannoitusta sekä herneen ja kauran seosviljelyä. SIPPOLA, J. Säilyykö lannoitetyppi maassa talven yli. Koetoiminta ja käy- täntö 16.8. 1983. p. 50. Koetulosten mukaan lannoitetyppeä ei säily mineraalimuodossa savimaissa talven yli seuraavaksi kasvukaudeksi merkittäviä määriä aikaisempien vuo- sien jopa runsaasta typpilannoitUksesta huolimatta. Osa sadon käyttämästä typestä jää tosin maahan juuristoon ja myös maahan kynnetty olkisato lisää eloperäisen aineen typpivarastoa. Tämä näkyy selvästi maa-analyysituloksis- ta. Orgaaninen typpi vapautuu hitaasti mineraloitumisen tuloksen kasvien käyttöön. SIPPOLA,• J. PelloissaMme vähän raskasmetalleja. Koetoiminta ja käytäntö 18.10. 1983. p. 63. Kadmium on haitallisista raskasmetalleista ongelmallisin. Pienen luontai- sen määränsä takia sen pitoisuus maaperässä saattaa suureta suhteellisen vähäisistäkin lisäyksistä. Maassamme nämä lisäykset ovat kuitenkin verra- ten pienet johtuen vähäisestä laskeutumasta. iImasta ja vähän kadmiuMia - si- sältävän fosforilannoitteiden raaka-aineen käytöstä. Mahdollisuudet säilyt- tää viljelymaamme puhtaina myös tulevaisuudessa ovat hyvät. SOINI, S. Kevätvehnäsadon kivennäispitoisuuden vaihtelu. Koetoiminta ja käy- täntö 18.10 1983. p. 62. Paikallisten lajikåkokeiden sadosta tehdyt määritykset ja laskelmat osoit- tavat, että kevätvåhnän jyväsadon kivennäisainepitoisuudessa on eroja lajik- keiden välillä. Måalaji vaikuttaa kivennäisainepitoisuuteen selvästi enem- män. Jyvän koon suureneminen saattaa vaikuttaa eri tavalla kivennäisainei- den pitoisuUksiin eri maalajeilla, eikä selvää yleissuuntausta ole voitu todeta. Sen sijaan on voitu todeta pääsääntönä, että jyväsadon sakoluvun ol- lessa korkea jyvien kivennäispitoisuudet olivat pienempiä kuin matalan .säko- luvun sadossa. SOINI, S. SakolLA ja jyvien kivennäispitoisuus. Koetoiminta ja käytäntö 18.10. 1983. p. 62. Kivennäismailla .suuri sato yleensä merkitsi pienempää sakolukua, kun taas multamailla sakolUku nousi jyväsadon lisääntyessä, todettiin paikallisko- keiden kevätvehnälajikkeiden satonäytteitä sakolUkuja ja kivennäisainepi- toisuuksia määritettäessä. SUONURMI-RASI, R. Tuoreråhunurmien kaliumlannoitus. Koetoiminta ja käytän- tö 25.1. 1983. p. 1. Tuorerehunurmi on tehokas kaliumin käyttäjä. Kaliumin pitoisuus maassa las- 21 kee nopeasti, vaikka kalimlannoitus olisi kohtalainenkin, esim. 200 kg/ha vuodessa. Kaliumlannoituksen on oltava riittävä satotason ylläpitämiseksi, mutta liian runsas lannoitus heikentää sadon laatua alentaen muiden ravin - teiden pitoisuuksia. SUONURMI-RASI, R. & HUOKUNA, E. Kaliumin lannoitustason ja -tavan vaikutus tuorerehunurmien satoihin ja maiden K-pitoisuUksiin. Maatalouden tutki- muskeskus. Tiedote 5/83. 21 p. Etelä-Savon, Karjalan, Pohjois-Pohjanmaan ja Sata-Hämeen koeasemilla suo- ritetuissa kokeissa tutkittiin erilaisten kaliumlannoitusmäärien ja -ta- pojen vaikutusta timoteinurmen sadon määrään, kivennäispitoisuUksiin ja koemaiden ravinnepitoisuUksien muutoksiin. Kun koemaiden kaliumtaso ennen kokeen perustamista oli vähintään tyydyttävä, alkoi kalimlannoituksen sato- vaikutus näkyä vasta 2-3 koevuoden jälkeen. Sadonlisäykset olivat selvirtr • mät turvemaalla ja vähäisimmät hiesusavella ja karkealla hiedalla. Lannoi- tustavalla ei yleensä ollut tilastollisesti merkitsevää vaikutusta kuiva- ainesatoihin. Kaliumin lannoitustason vaikutus satojen kaliumin pitäisuUk- suin oli kaikilla koepaikoilla merkitsevä. Kaliumin lannoitustapojen vaiku- tus satojen kaliumin pitoisuuteen oli huomattavasti vähäisempi kuin käyte- tyn kaliumtason vaikutus. Kaliumin pitoisuus sadoissa laski ja magnesiumin nousi vuosien kuluessa varsin suoraviivaisesti maiden liukoisten kalivaro- jen aletessa. TAKALA, M. & LINNOMÄKI, H. Ravinteet ja viljelyjärjestelmä. Koetoiminta ja käytäntö 3.5. 1983. p. 35. Jatkuvasti viljaa viljeltäessä on ainakin karkeilla hietamailla kasvinvuo- rotus tyvitautien takia välttämätön. Onneksi vuorottelukasviksi kelpaa kau- ra, mutta parhaan tuloksen antaa,puna-apilatimoteinurmi. Viljelyjärjestel- missä, joissa voidaan käyttää kasvinvuorotUkseen puna-apilatimoteinurmia, on viljelykasvien terveys paras mahdollinen. Väkilannoitteiden tarve jää . vähäiseksi ja niiden hyötysuhde muodostuu korkeaksi. Kokeessa mukana ol- leiden kasvien ravinteiden hyväksikäyttökyky oli seuraavassa paremmuusjär- jestyksessä: puna-apila, kaura, ohra ja kevätvåhnä. Maan rikkakasvien ja erityisesti vaikeasti torjuttavien lajien määrä vähenee. URVAS, L. Pohjois-Suomen pellot hietoja ja turpeita. Koetoiminta ja käy- täntö 25-1. 1983. p. 4. Pohjois-Suomen peltojen valtamaalajit ovat hieta ja turve. Mbreenimaita on myös raivattu talouskeskusten läheisyydestä. Savea ja hiesua ei'Oulun pohjoispuolelta juuri löydy, ei ainakaan peltojen muokkauskerroksessa. Tulokset perustuvat Maatalouden tutkimuskeskuksen maantutkimusosaston te- kemiin maataloudellisiin maaperäkarttoihin Oulun, Kemin, Tornion ja Rova- niemen ympäristöstä. URVAS, L. Pohjois-Suomen suonurmien ravinteet. Koetoiminta ja käytäntö 20.9. 1983. p. 60. Vihreän linjan voimaperäisen toteuttamisen ansiosta Pohjois-Suomen tur- vemailla ovat maan kalimpitoisuudet laskeneet alle suositusten. Tutkittu- jen 62 suonurmen keskimääräinen kaliumpitoisuus oli vain 41 mg/l. Keski- määräinen magnesiumpitoisuus (272 mg/l) ja fosforipitoisuus (16,4 mg/l) vasi-aavat viljavuusluokkaa hyvä. Ravinnesuhteista Ca/Mg (6,9) oli normaa- li, Mg/K (8,0) korkea ja K/P (4,0) suhteellisen alhainen. 22 URVAS, L. Jankon vaikutus multamaan ravinteisiin. Koetoiminta ja käytän- tö 20.12 1983. p. 75. Peltojen muokkauskerroksessa olevan multamaan kalsium-, kaliumr ja fosfo- ripitoisuudet ovat yleensä korkeampia kuin alla olevien jankkojen. Jankon maalajilla on kuitenkin suuri merkitys päällä olevan multamaan ravinteisiin. Eniten jankon maalaji vaikuttaa multamaan kaliumpitoisuuksiin. Ne multa- maat, joiden jankkona on savi, olivat ravinnerikkaimpia ja niiden pH oli korkein. Happamimpia taas olivat turpeet kuten niiden pinnalle muodostuneet . multamaatkin, joiden kalium- ja fosforipitoisuudet olivat alhaisimmat. URVAS, L. The influence of different sUbsoil types on the Ca, K and P satus, and pH of the corresponding mould layer. Annales Agriculturae Fenniae 22: 186-192. Selostus: Jankon vaikutus multamaan ravinteisiin. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää jankon maalajin ja sen ravinteiden vaikutus muokkauskerroksessa olevan multamaan ravinnepitoisuuksiin..Maaperä- kartoitusaineistosta kerättiin 593 multamaan ja niiden alla olevan jankon viljavuusluvut, jaettiin aineisto jankon maalajin mukaan neljään ryhmään ja tarkasteltiin niiden ravinnepitoisuUksia. Jankon maalajiryhmät olivat karke- at kivennäismaat, savet, lieju ja tarpeet. Eri maalajien päällä olevien multamaiden viljavuusluvuissa oli selvät erot. Jankon maalajin vaikutus . multamaan ravinteisiin näkyi parhaiten kaliumpitoisuUksissa ja heikoimmin fosforipitoisuuksissa. Ne multamaat, joiden jankkona oli savi, olivat sekä happamuutensa että ravinteisuutensa puolesta parhaita. Niiden pH 5,37 edustaa Viljavuuspalve- lun tulkinnan mukaan viljavuusluokkaa 4 eli tyydyttävä. Samaan viljavuus- luokkaan ne kuuluvat myös sekä kalsium että kaliumtasoltaan. Keskimääräi- nen Ca-luku oli 1722 mg/1 ja K-luku 123 mg/l. Fosforipitoisuudet olivat sa- maa suuruusluokkaa kårkeiden kivennäismaiden ja . liejujen päällä olevien multamaiden kanssa eli välttäviä. Liejujankkoisten multamaiden kalimpitoi- suus oli ainoa, joka ylti viljavuusluokkaan 4, muut ominaisuudet jäivät vil- javuusluokkaan 3. Karkeiden Kivennäismaiden päällä olevat multamaat olivat viljavuustasoltaan välttäviä. Niidenkalsiumpitoisuus oli alhaisin verrattu- na muihin multamaaryhmiin. Myös karkeiden kivennäismaajankkojen Ca-pitoisuus 538 mg/1 oli koko aineiston pienin. Turvejankkoiset multamaat olivat happa- mimpia, pH 5,1. Niiden kalimpitoisuus 62 mg/1 oli myös alhaisin edustaen viljavuusluckkaa välttävä Fosforipitoisuus 2,8 mg/1 niin ikään oli pienin turvejankkoisillamultamailla. Viljavuuspalvelun tulkinnan mukaan se yltää vain viljavuusluokkaan 2. Mnitamaiden keskimääräinen humusprosentti vaih- teli 26,9-29,9 ja oli korkein turpeiden päällä olevilla multamailla. VALMARI, A. Kasvintuotannon ekologiset edellytykset Lapissa. "Uutta ilmettä Lapin kasvivarojen hyväksikäyttöön" - seminaariraportti. Oulun Yliopisto, Pohjois-Suomen tutkimuslaitos, sarja C 47: 97-103. Toim. J. Kortesharju. Oulu. Raportissa tarkastellaan ekologisia tekijöitä, jotka voidaan jakaa kolmeen ryhmään: edafiset eli maaperätekijät, klimaattiset eli ilmastotekijät ja bioottiset eli toisista eliöistä johtuvat tekijät ja niiden merkitystä La- pin kasvintuotannolle. VIRRI, K. Savimaiden muokkaus. Koetoiminta jakäytäntö 19.4. 1983. p. 27. Anjalan kyntökokeissa 1974-77 ei syyskynnöstä ollut keskimäärin mitään etua. Märkänä aikana tehdystä kynnöstä oli haittaa 1974. Kevätkyntö ei ole suosi- teltava tapa matalaankaan tehtynä. Uudessa koesarjassa ovat jäseninä syys- kyntö, syysäestys ja vastaava kevätäestys. Kauden 1980-82 satoerot ovat mel- ko pieniä eivätkä osoita syyskynnöstä koituvan etua. Sekä kyntösyyyyden että 23 -ajan valinta jäävät näiden kokeiden puolesta rikkakasvien torjunnan ja muiden kuin itse muokkaUksesta johtuvien näkökohtien ratkaistavaksi. - • Anjalan sänkiäestyskokeessa 1973-76 oli kyntö - mukana jokaisessa jäse- nessä. Työ ei osoittautunut vaivan arvoiseksi.Märän syksyn 1974 sänki- äestys oli vahingoksi. Kylvömuokkaus on viljanviljelyssä vakiintunut melko -yksinkertaiseksi ja nopeasti suoritettavaksi, kunhan syysmuokkaus on tehty kunnolla ja maan kosteustilanne on suotuisa. Minimuokkaus, Suorakylvö kyntämättömään tai syksyllä kynnön jälkeen äes- tettyyn maahan ovat kaikki ajateltavissa, elleivät rikkåkasvit vaadi muuta. Viljapellon tapaan valmistettu Maa on hyvä jyrätä ennen rypsin kylvöä. Sie- menen saanti tasasyvään 2-3 senttiin onnistuu silloin paremmin. YLI-HALLA, M. & VIRRI, K. Kauran jyväsadoista ja raakavaikuaispitoisuuk- sista savi- ja multamaalla Anjalassa 1977-80. Kehittyvä Maatalous 50: 23-30. Kauran jyväsatojen ja raakavalkuaispitoisuuden-vaihtelua savimaalla ja hie- susavimailla selvitettiin Kymenlaakson koeaseman vuosien 1977-80 koetulos- ten perusteella. Multamaan satojen suuruus vaihteli selvästi vähemmän (va- riaatiokerroin V = 13,3) kuin hiesusavimaan = 26,6). Samoin raakavaiku- aispitoisuuden vaihtelu oli multamaalla vähäisempää = 8,1) kuin hiesu- savimaalla = 16,3). MUltamaa tuotti suuremman jyväsadon silloin, kun ke- säkuu oli kuiva. Jos taas kesäkuun sademäärä oli lähellä pitkän ajan keski- arvoa,- savimaan tuottama jyväsato oli suurempi. Savimaan jyväsadon raaka- valkuaispitoisuus oli kolmena vuonna neljästä suurempi kuin multamaan. Jotta ruokintavirheiltä vältyttäisiin, olisi kotoisesta rehuviljasta teetettävä raåkavalkuaismääritys ainakin siinä tapauksessa, että viljaa tuotetaan poudanaralla kivonnäismaalla ilman sadetusta. Tällöin raåkaval- kuaispitoisuuden vuosittaiset vaihtelut ovat suuremmat. YLÄRANTA, T. The hydride method for measuring the selenium content of plants. .Selostus: Seleenin määrittäminen kasviaineksesta hydridimenetelmällä. Annales Agriculturåe Fenniae 22: 18-28. Työssä tutkittiin Suomessa laajalti käytössä olevalla hydridilaitteistolla seleenin mittausolosuhteisiin liittyviä vithemahdollisuuksia. Koska seleeni erottuu anlyysimatriisista, ovat mittaushäiriöt pieniä itse liekissä. Reaktiöastiassa saattaa kuitenkin tapahtua seleenin kerasaostumista muiden peikistyneiden aineiden kanssa, haihtuva seleånihydridi voi adsorboitua tai muodostunut seleenihydridi saattaa hajota katalyyttisesti. Analysoita- essa seleeniä kasviaineksesta tutkimuksessa kuvatulla tavalla pidetään . suurta Cu(II)-ionikonsentraatiota pahana häitiötekijänä. Kasviaines sisäl- tää,kuitenkin tavallisesti niin vähän kuparia, ettei siitä ole haittaa analyysituloksen kannalta. Hydridimenetelmän toteamisrajaksi.määritettiin 0,2 ng Se reaktioastiaan pipetoidussa häiriöttömässänäytteessä. Tutkittu hydridimenetelmä ja -laitteisto soveltuvat hyvin seleenin luotettavaan ja nopeahkoon määrittämiseen kasviaineksesta. Mg(NO3)2-kuivapolttojäännöksen liuotus oikeaan suolahappoväkevyyteen on tärkein työvaihe seleenimäärityk- sen onnistumisen kannalta. YLÄRANTA, T. Sorption of selenite and selenate in the soil. Selostus: Selenlitin ja selenaatin pidättyminen maahan. Annales- Agri- culturae Fenniae 22: 29-39. Laboratoriossa suoritettiin kolme kuukautta kestänyt muhituskoe, jossa tutkittiin natriumseleniittinä ja -selenaattina lisätyn seleenin pidät- 24 tymistä savimaahan, hietamaahan ja saraturpeeseen. VesiliUkoisesta seleenis- tä käytetään usein nimitystä "kasveille käyttökelpoinen seleeni". Kuukau- den muhituksen jälkeen uuttui seleniittikoejäsenistä kuumaan veteen savi- maasta 0-4 % lisätystä seleenistä, hietamaasta 1-9 % ja saraturpeesta 21-41 %. Kalkitus suurensi uuttuneen seleenin määrää. Sorptiokokeessa verrattiin se- leniitin, selenaatin ja fosfaatin pidättymistä maahan. Tämän mukaan selenii- tin pidättyminen on vähäisempää kuin fosfaatin. Selenaattia ei pidättynyt lainkaan tutkituista konsentraatioista. Tulosten mukaan näyttäisi valtaosa savimaahan ja hietamaahan lisätystä seleniittiseleenistä muuttuvan varsin no- peasti vaikeasti kasveille käyttökelpoiseen muotoon. Sen sijaan suurin osa selenaatista pysynee maassa helppoliUkoisena ainakin kolme kuukautta. YLÄRANTA, T. Selenium in Finnish agricultural soils. Selostus: Suomen viljelymaiden seleeni. Annales Agriculturae Fenniae 22: 122-136. Viljelymaiden seleenipitoisuuden selvittämiseksi kerättiin maanäytteitä 112 paikasta linjan Oulu-Kajaani-Lieksa eteläpuolelta. Maanäytteet otettiin vil- jelymaiden muokkauskerroksesta .(n. 0-20 cm) ja samasta kohdasta muokkausker- roksen alapuolelta, n. 20-40 cm:n syvyydestä. MUokkauskerroksesta kertyi 112 näytettä ja syvemmästä maakerroksästa 93 näytettä. Muokkauskerroksen kiven- näismaanäytteissä oli seleeniä 0,050-0,633 mg/kg kuivaa maata, keskiarvo 0,209 mg/kg. Karkeiden kivennäismaiden keskimääräinen seleenipitoisuuS oli 0,172 mg/kg ja savimaiden 0,290 mg/kg. Suurimmat seleenipitoisuudet, jopa 1,28 mg/kg, analysoitiin eloperäisistä maista. Eri maiden seleenistä uuttui keskimäärin vain 4 % kiåhuvaan veteen. YLÄRANrA, T. Effect of added selenite and selenate on the selenium content of Italian rye grass (Lolium multiflorum) in different soils. Selostus: Maahan lisätyn seleniitin ja selenaatin vaikutus Italian rai- heinän (Lolium multiflorum) seleenipitoisuuksiin. Annales Agriculturae Fenniae 22: 139-151. Astiakokeessa tutkittiin Italian raiheinän seleenin ottoa 49 kivennäismaas- ta ja 17 eloperäisestä maasta, joihin oli ensimmäiselle sadolle lisätty se- leeniä natriumseleniittinä tai -selenaattina 100 jag/900 ml maata. Kokeessa korjattiin kolme satoa. Ensimmäinen kivennäismaiden seleniittisato sisälsi seleeniä keskimäärin 0,2 hu/kg kuiva-ainetta ja selenaattisato 6 mg/kg. En- simmäinen sato oli ottanut selenaattiastioista keskimäärin 30 % ja seleniit- tiastioista 1 % lisätystä seleenistä. Seleenilisäyksien vaikutus raiheinän seuraaviin satoihin oli vähäinen: kolmas selenaattisato sisälsi vain kuuden- nen osan ja kolmas seleniittisato kolmannen osan ensimmäisen sadon seleeni- pitoisuudesta. Satojen seleenipitoisuudet ja seleenin otto olivat samaa suu- ruusluokkaa kivennäismaissa että eloperäisissä maissa. Kun satojen seleeni- pitoisuuksien vaihtelut eri maissa olivat melko vähäisiä, voidaan sopivasti valitulla selenaattiseleenilisällä tuottaa seleenipitoisuudeltaan halutun- laista kasviainesta. Selenaattiseleeni olisi kuitenkin annettava jokaiselle sadolle erikseen. YLÄRANTA, T. Effect of liming ans sulphate on the selenium content of Ita- lian rye grass (Lolium multiflorum). Selostus: Kaikituksen ja sulfaatin vaikutus Italian raiheinän (Lolium multiflorum) seleenipitoisuutcon. Annales Agriculturae Fenniae 22: 152-163. Kahdessa astiakokcOssa tutkittiin kalkituksen ja suurien sulfaattirikkimää - rien vaikutusta Italian raiheinän seleenipitoisuuteen savimaassa, hietamaas - sa ja saraturpeessa. Seleeni lisättiin ensimmäiselle sadolle natriumseleniit- 25 tinä tai. -selenaattina. KalkitUksen vaikutus raiheinän seleenipitoisuuteen oli vähäinen. Sulfaattirikkilisäys ei vaikuttanut kasvin seleenipitoisuuteen missään maalajissa, kun seleeni lisättiin maahan seleniittinä. Sen sijaan an- nettaessa selconi maahan selenaattina sulfaattirikkilisäys vähensi ensimmäi- sen raiheinäsadon seleenipitoisuuden saraturpeessa neljänteen osaan ilman rik- kilisäystä kasvaneen raiheinäsadon seleenipitoisuudesta. Käytännön viljelyssä sulfaatin vaikutus kasvin seleenipitoisuuteen jäänee vähäiseksi kivennäismais- sa, mutta suuret sulfaattirikkimäärät saattavat penentää kasvien seleenipitoi- suutta joissakin eloperäisissä maissa. YLÄRANTA, T. Effect of applied selenite and selenate on the selenium content of harley (Hordeum vulgare). - Selostus: Maahan lisätyn seleniitin ja selenaatin vaikutus ohran (Hordeum vulgare) seleenipitoisuuteen. Annales Agriculturae Fenniae 22: 164-174. Kenttäkokeessa såvimaalla tutkittiin mahdollisuutta kohottaa ohran seleenipi- toisuutta seleenipitoisin Normaali Y-lannoksin ja ruiskuttamälla natriumsele- niitin ja -selenaatin vesiliuoksia kasvustoon. Seleniitillä ja selenaatilla käsiteltyjen siementen vaikutusta ohran-seleenipitoisuutoon tutkittiin astia- • kokeessa. Lisäämällä lannoitteessa maahan seleeniä 10-20 g/ha selenaattina ko- hotetaan ohran jyvien seleenipitoisuus 0,1-0,2 mg:aan/kg. Jotta päästäisiin sa- maan tulokseen seleniittipitoisilla lannöitteilla, olisi seleeniä käytettävä todennäköisesti yli 100 g/ha. Kasvustoruiskutusten vaikutus kasvin seleenipi- toisuuteen riippuu suuresti ruiskutusolosuhteista, kasvin kehitysvaiheesta ja käytetystä seleeniyhdisteestä. Kun kasvustoruiskutus suoritettiin versonnan keskivaiheilla, kohotti lannoiteselenaatti ja ruiskuteselenaatti ohran selee- nipitoisuuden samalle tasolle. Osan ruiskuteselenaatista kasvi voi ottaa maan kautta, joten selenaattiruiskutus oli seleniittiruiskutusta tehokkaampi. Lan- noitteessa maahan lisätyn tai kasvustoon ruiskutetun seleniitin ja selenaatin vaikutus seuraavan vuoden ohran seleenipitoisuuteen oli vähäinen. Tutkituista siementenseleenikäsittelyistä vain selenaattikäsittelyllä lienee toteutumis- mahdollisuuksia käytännön Viljelyssä. VILJARYHMÄ ERVIÖ, L-R. Syysviljojen rikkakasvitorjunta-aineet ja lajisto. Kasvinsuo- jeluseuran 18. rikkaksvipäivä. p. A 25-27. Syysviljaksvustojen tyypillisiä rikkaksveja ovat saunakukka, peltolemmikki, linnuåkaali, pihatähtimö,.peltomatara, peipit, pelto-orvokki ja ristikUk- kaisista lajeista lutukka sekä peltotaskuruoho. Näitä vastaan ryhdytään torjuntatoimenpiteisiin tavallisesti keväällä. Tarkoituksena on silloin hävittää syksyllä kasvustoon nousseet ja talven yli säilyneet rikkataimet. Kun rikkakasvihävittcet tehoavat parhaiten pieniin taimiin, on ruiskutus- työhön kiirehdittävä keväällä mahdollisimman varhain, ennenkuin rikkakas- vit ehtivät kasvaa. Syysviljojen talvåhtineet rikkakasvit kuuluvat ns. vaikeasti torjutta- ylin. Taimet ovat syksyllä kasvattaneet muutaman lehden muodostaman ruu- sukkeen ja kestävät sen vuoksi rikkåkasvihävitteitä paremmin kuin vasta- nousseet pienet taimet. MCPA ei tehoa niihin enää keväällä, vaan torjun- taan tarvitaan muita vaImisteita. Valittava aine riippuu vallitsevasta rikkakasvilajista, joka näin ollen olisi tunnistettava pienellä ruusuke- asteella. Vain heti kasvun alkaessa soveltuvat käytettäviksi: mekoproppi/2,4-D, MCPA/diklorproppi/dikaMba, MCPAImekoproppi/dikaffiba, MCPA/TBA. Myöhemmin levitettynä ne saattavat vioittaa viljaa. Eräät niistä soveltuvet aikai- seen käyttöön myös sen vuoksi, että tehoavat rikkakasveihin jo alle 10 oC:n lämpötilassa. Viljan korrettumisvaiheeseen saakka voidaan levittää MCPA/diklorproppi/ioksiniili/bromoksiniili -seosta ilman suurta vioittu- misvaaraa, mutta aineen teho rikkaksveihin heikkenee niiden kasvaessa. Mikäli syysviljassa ei ole talvehtineita rikkåkasveja, vaan ongelmana ovet keväällä taimettuneet lajit, torjutaan ne samoilla aineilla kuin ke- vätviljoissakin. ERVIÖ, L-R. Rikkakasvien esiintyminen ja torjunta 1983. Koetoiminta ja . käytäntö 20.9. 1983. p. 57. Syysviljoissa esiintyi•talvehtineita rikkakasveja kohtalaisesti. Ruisku- tusajan sää oli suhteellisen lämmin, ja rikkayrttien torjunta onnistui yleensä hyvin: Kevätkylvöt aloitettiin varhain, mutta sadekuurot pidensivät kyvöajan noin kuukauden mittaiseksi. Rikkakasvit taimettuivat pääasiallisesti touko-kesäkuun vaihteessa. Niiden torjuntåkäsittelyt tehtiin yleisimmin . kesäkuun alkupuoliskolla. Sadåkuurot ja kylmät yöt häiritsivät torjuntaan ryhtymistä. Rikkakasvien torjunnassa saavutettiin kuitenkin hyvät tulokset. ERVIÖ, L-R. Competition between barley and annual weeds at different so- wing densities. Selostus: Kylvötiheyden vaikutus ohran ja rikkåkasvien kilpailuun. Annales Agriculturae Fenniae 22: 232-239. Tässä julkaisussa on esitetty Suomen osuus yhteispohjoismaisesta tutki- muksesta, joka oli käynnissä kaikissa Pohjoismaissa vuosina 1977-79. Ta- 26 27 voitteena oli selvittää, voidaanko ohran kylvötiheyttä lisäämällä paran- taa sen kilpailukykyä rikkakasveja vastaan siinä määrin, että torjunta- tulos korvaisi herbisidikäsittelyn. Ohran k¥1vötiheydet olivat 0, 100, 300, 500, 750, 1000 ja 1500 itävää siementä/m . Siementen itämisen ja orastumisen aikana kasvusto harveni ilmeisesti lajinsisäisen kilpailun vuoksi sitä enemmän, mitä tiheämpi kas- vusto oli. Todelliset kasvutiheyget olivat siten oraslaskennan mukaan 100, 200, 400, 550, 700 ja 1000 kpl/m . Kasvutiheyden lisääntyessä ohran korsi- massa/pinta-alayksikkö suureni sekä herbisidi1l4 käsitellyissä että käsit- telemättömissä kasvustoissa tiheytcen 550 kpl/m saakka. Jyväsato kasvoi• 200-400 yksilön tiheyteen saakka. Ohrattomilla koeruuduilla rikkåkasvit tuottivat ilma:kuivaa kasvimassaa 1430 kg/ha. Ohran kilpailu kasvustossa vähensi rikkäksvien määrää ja sa- toa jyrkästi 200 ohrayksilön tiheyteen saakka. Jauhosavikka ja pillikkeet olivat rikkakasveista runsaimpia. Käsittely diklorproppia 274 g, MCPA:ta 119 g, ioksiniilia 54 g ja bro- moksiniilia 36 g/1 sisältävällä herbisidillä lisäsi sekä ohran korsimas- saa että jyväsatoa kaikissa kylvöksissä. Sadonlisäys oli suurin ohråkas- vustossa. Kasvutiheyden lisäämisellä saavutettu rikkakasvien torjuntateho ruis- kuttamattomassa ohrassa oli suurimmillaan 79-85 % 550 yksilön ja sitä ti- heämmissä kasvustoissa. Berbisidikäsittelyllä saatiin 95-prosenttinen rik- kakasviteho jo harvimmassa ohrakasvustossa eikä tiheyden lisäämisellä sen jälkeen enää ollut merkittävää vaikutusta. Tiheän kasvuston aikaansaamiseksi tarvittu suuri siemenmäärä vähensi sadon taloudellista tuottoa. Ainakaan normaalia suurempaa kylvömäärää ei kannata käyttää rikkakasvien torjumiseksi. Kasvuston tiheyden torjunta vaikutus ja samalla myös taloudellinen tulos jäivät kaikissa ohran ti- heyksissä kemiallista torjuntaa heikommiksi. JUNNILA, S. Kevätviljojen rikkåkasvilajisto ja kemiallinen torjunta. Kasvinsuojeluseuran rikkaksvipäivä 18: A 33-39. Rikkåkasvilaji ja -tiheys sekä viljelykasvin kilpailukyky vaikuttavat rikkakasvien merkitykscen.Rikkakasvien vaikutus viljelykasviin riippuu - ensisijassa niiden painonlisäyksestä viljelykasvin alkukehityksen aikana. Torjunta on kannattavaa sadon määrää ajatellen, jos rikkakasvien ti- ITs on kynnysarvoa suurempi. Kevätviljoilla kynnysarvo on 100 - 150 kpl/ m . Alempi arvo pätee halvempia ja ylempi kalliimpia torjunta-aineita käytettäessä. Oikea ruiskutusaika on valmisteen valinnan jälkeen yksi tärkeimmis- tä torjuntatulokseen vaikuttavista tekijöistä. Kevätviljat ruiskutetaan yleensä niiden ollessa 3-4 lehtiasteella. Tällöin rikkaksvien taimet ovat arimmillaan ja niissä on korkeintaan 4 kasvulehteä. Erityisesti bentatsoni, bromofenoksiimi/terbutylatsiini sekä MCPA/bromoksiniili ei- vät tehoa esim. pillikkeisiin niiden ohitettua 4-lehtiasteen. MCPA:11a voidaan kevätviljasta hävittää pelto-ohdaketta ja -valvattia pesäkåkä- sittelynä. Tällöin torjunta suoritetaan vasta viljan pituuskasvuvai- heessa kuitenkin ennen tähkälle tuloa. Torjunta-aine tulee valita vallitsevien rikkåkasvilajien perusteella. Rikkakasvit olisi tunnistettava varhaisella taimiasteella. Myös tiedot edellisen kesän tilanteesta samalla lohkolla ovat arvokkaat. Samaa val- mistetta ei tule käyttää enempää kuin kolme vuotta peräkkäin, jotta väl- tyttäisiin rikkakasvien lajittumiselta. 28 JUNNILA, S. Uutuus kevätviljojen rikkakasvien torjuntaan. Koetoiminta ja käytäntö 17.5. 1983. p. 44. - Uudentyyppinen.kevätviljojen rikkåkasvihävite Glean 20 DF tulee kauppaan . tänä keväänä. Sen sisältämää tehoainetta, klorsulfuronia, käytetään heh- taarille 'noin 100 kertaa vähemmän verrattuna nykyisin käytössä olevien viljojen rikkakasvintorjunta-aineiden tehoainemääriin. Hävitettä käyte- tään vain 20 g/ha. Se tehoaa hyvin rikkakasveihin. OhjeenmUkainen käyt- tö turvallista sekä viljalle että ympäristölle. KASEVA, J. Jokioisten Luja-kevätvåhnä. Maatalous-Yhteishyvä 6: 7. Luja on viljelyvarma, aikainen kevätvehnä, jonka korsi on erittäin luja. Luja antaa aikaisuuden huomioonottaen korkeita ja laadullisesti hyviä. jyväsatoja. Luja korvaa v. 1985 lajikeluettelosta poistuvan aikaisen, heikkokortisen Apu -vehnän. . Luja kevätvehnää suositellaan viljeltäväksi Suomen koko kevätvehnän viljelyalueella. KONTTURI, M. Mållasohra - kirjallisuuskatsaus. Maatalouden tutkimuskes- kus. Tiedote 2/83. 42 p. KirjallisuuskatsaUksessa tarkastellaan kotimaisia. ja pohjoismaisia oh- ran viljelytutkimUksia. Katsaus käsittää: - Yleistä mallasohrasta Kasvu ja kehitys - ympäristötekijät Mållasohralajikkeet - Mållasohran viljely (kasvinvuorotus, kasvupaikka ja maalajit, maan pH ja kalkitus, lannoitus, maan- muokkaus, kylvö, kasvinsuojelu, sadetus; puinti, kuivaus, varastointi). KONTTURI, M. Mällasohra. Koetoiminta ja käytäntö 8.3. 1983. p. 11. Mållasohra on yksi sopimustuotantokasveistamme ja siitä tehtyjen sopi- musten määrä on viime vuosina ollut 180 milj. kiloa. Tämä määrä on yli 10 % ohran kokonaissadosta ja vastaa pinta-alana yli .65 000 hehtaaria. Useina vuosina huomattava osa sopimuksista ei kuitenkaan ole täyttä- nyt mallasohralle asetettuja laatuvaatimuksia, ja hylätyterät on joudut- tu käyttämään rehuvilj aksi. Suurimmat syyt mallasohraerien hyikäämiseen ovat liian korkea valku- aispitoisuus ja alhainen itäyyys. Mållasohrasadon valkuaispitoisuuteen vaikuttavat voimåkkaasti ympäristötekijät, ts.' kesän kasvuolot ja käy- tetty viljelytekniikka. Myös mallasohralajikkeiden välillä onperinnöl- lisiä eroja valkuaisen määrässä. Mållasohrän itävyYs puolestaan riippuu tuleentumis- ja korjuuajan sääoloista sekä sadonkorjuun ja -kuivatuksen onnistumisesta. KONTTURI, M. Hernettä viljan joukossa. Köetoiminta ja käytäntö 22.3. 1983. p. 16. Kauran ja herneen seoskasvustoja käytetään yleisesti karjan lisäruokin- taan syyspuolella kesää laitumen kasvun alettua ehtyä. Viljaherneseos- ten laatua säilörehun, ns. "kokoviljan", raaka-aineena tukittiin kaåvin- dljelylaitoksella 1978-79. Viljan ja herneen seosten viljely säilörehun raaka-aineeksi On yksi tapa tuottaa tilalla kotovaraista valkuaista ja vähentää riippuvuutta ulkomaisesta tuontivalkuaisesta. 29 KONTTURI, M. Viljan korjuu kokoviljaksi. Koetoiminta ja käytäntö 14.6. 1983..p. 46. KokOvilja tarkoittaa viljakasvien korjuuta ja säilöntää jyvät ja oljet yhdessä. KorjuUkoneisto kokoviljan körjuussa voi olla sama kuin nurmisäi- lörehun valmistuksessa. Alhaisempien korjuu-. ja säilöntäkustannusten li- säksi saadaan kokoviljasta myös suuremmat råhuyksikkösadot hehtaarilta kuin perinteisellä puinti- ja kuivatusmenetelmällä, jossa oIki yleensä jätetään hyödyntämättä. KÖYLLTÄRVI, J. Milloin ruiskutan rikkakasvit syysviljoista. Kasvinsuoje- luseuran 18. Rikkakasvipäivä, p. A28-A32. MTTK:n Lounais-Suomen koeasemalla on ollut vuodesta 1969 alkaen syysveh- nän ruiskutusaikakoe 3-4- valmisteella vuosittain. Koesarjassa saatiin , lähes poikkeuksetta sadonlisäyksiä, vaikka rikkåkasvien määrä oli muuta- missa kokeissa melko vähäinen. Tulokset osittivat selvästi, että ruisku- tUkset.kannattivat. Keskimääräisåksi sadonliSäykseksi•saatiin 360 kg/ha eli syksyn 1982 hintatason mukaan 600 mk/ha. KÖYLIJRVI, J. Lajikkeiden vaikutus kevätvåhnän taloudelliseen tutokseen. Koetoiminta ja käytäntö 22.2. 1983. p. 8. Behtolitrapaino ja sakolUku voivat muuttaa tuntuvastikin kevätvåhnän anta- maa taloudellista tulosta. Niiden vaikutus lajikkeiden välisiin tuotoseroi- hin jäänee kuitenkin muutamaan prosenttiin. Hl-painoon ja sakolukuun perus- tuva laatuhinnoittelu ei näytä suosivan aikaisia lajikkeita, vaan pikemmin- kin myöhäisiä. Niiden yhteisvaikutus pienensi aikaisen Ullan jyväsadon hin- taa 14 p/kg ja myöhäisen -Tähden ainoastaan 4 p/kg. Keskimäärin ne pudotti- vat vuosien 1975-1982 lajikekokeissa kevätvåhnäsadon kilohintaa 10 pennil- lä eli noin 6 prosentilla. MANNER, R. & KASEVA , A. Jokioisten Kilta - Uusi hyvälaatuinen entsyymi-. .mallasohra. Kylvösiemen.23, 1: 20-21. MTTK:n kasvinjalostusosastolta laskettiin keväällä 1982 kauppaan uusi mal- lasohralajike. Kilta (33 1161). Se Polveutuu Jokioisissa v. 1950 Suoritetus- ta risteytyksestä (VoittoWega)xBonus. Aineistosta tehtiin runsaasti ysi- lövalintoja mutta vasta v. 1963 eräästä linjasta suoritettu uudelleenva- hinta johti uuteen linjaan. Kilta on aikaisempi kuin Ingrid, Karri, Kustaa, Pomo ja Hankkijan Pokko. Pirkkaan, Karriin ja Ingridiin verrattuna Kilta on huomattavasti lujakorti- sempi. Entsyymimallasohran tärkeimpien ominaisuuksien - d.-amylaasipitoi- suuden ja diastaattisen voiman - suhteen Kilta on paras. Hyvin suuren proteiini- ja lysiinisatonsa ansiosta Kilta sopii hyvin si- ka- ja kanatilojen råhuohråksikin. • Kiltaa 'suositellaan viljeltäväksi mallasohrana I- ja II-vyöhykkeellä sekä 111-vyöhykkeen eteläisissä osissa. MANNER, R. & PUURUNEN, T. Jokioisten Arra-ohra - lupaava uutuus. Kastoi- minta ja käytäntö 20.12. 1983. p. 69. MTTK:n kasvinjalostusosaston ohran jalostuksen tavoitteena on ollut jalos- taa Otra-ohranaikaiSuusluokkaa oleva, nykyaikaiseen viljelytekniikkaan hyvin soveltuva ja satoisa ohralajike, jonka valkuaisen määrä ja laatu täyttävät korkeat vaatimukset. Tavoitteet vaikuttavat proteiinin laadun ja määrän omavaraisuuden nostamiseen, jolloin. voidaan vähentää rehujen 30 raaka-aineiden tuontia. Arra-ohra polveutuu v. 1960 tehdystä risteytyksestä Vårde x Otra. Se On aikainen ja satoisuudeltaan lajikeluettelon paras jos otetaan huomioon kaikki koetulokset. Viljelyvyöhykkeittäisessä tarkastelussa Arra on hyvin kilpailukykyinen rehuohralajik