1 ’Integroitu torjunta koristkasvituotannossa’ ja ’Integroitu torjunta Etelä-Suomen koristekasvituotannossa’ Koristekasvien kilpikirvat Irene Vänninen (kurssi Asikkala 27.10. ja Espoo 9.11.2005) 2 Kilpikirvat (Coccoidea) Irene Vänninen, MTT Kasvinsuojelu 1. Kilpikirvat kasvintuhoojina Coccoidea-ryhmään kuuluu kolmisenkymmentä eri heimoa. Niistä kasvinsuojelullisesti tärkeimpiä ovat villakilpikirvat (Pseudococcidae), nappikil- pikirvat (Coccidae) ja kuorikilpikirvat (Diaspidi- dae). Skandinaviasta on löydetty yhdeksisen- kymmentä eri kilpikirvalajia. Kilpikirvat kuuluvat samaan lahkoon kuin kirvat ja jauhiaiset. Kilpikirvoilla on jaloissaan vain yksi kannus erotuksena kaikista muista hyönteisistä, joilla on kaksi kannusta per nilkka. Kilpikirvat elävät hyvin erilaisissa ympäristöissä tundralta tropiikkiin. Kasveilla niitä voi esiintyä lajista riippuen lehdillä, oksilla, rungolla, hedel- mien pinnalla ja juurissa. Jotkut lajit elävät kuoren alla. Kilpikirvoista aiheuttavat suurimmat ongelmat monivuotisilla kasveilla kuten puuvartisilla koris- tekasveilla, viherkasveilla kotona ja kasvihuoneis- sa sekä pähkinä- ja hedelmäpuilla. Kilpikirvat imevät kasvinesteitä, mutta myös injektoivat kas- veihin myrkyllisiä yhdisteitä sylkensä mukana, siirtävät kasveihin taudinaiheuttajia ja tahrivat kasveja erittämällään mesikasteella. Villakilpikirvat ja nappikilpikirvat imevät kas- vinesteitä nilasoluista ja poistavat ylimääräisen nesteen mesikasteena peräaukostaan. Mesikaste tahraa kasveja ja siinä kasvavat nokisienet hait- taavat yhteyttämistä. Kilpikirvojen sankka läsnä- olo sinällään on kosmeettinen ongelma koriste- kasveilla. Imennän seurauksena kasvien kasvu häiriintyy ja varsinkin nuorimpiin kasvinosiin saattaa tulla epämuodostumia. Saastuneet lehdet kellastuvat ja putoavat ennenaikaisesti. Kasvu tyrehtyy ja pienet kasvit voivat kuolla kokonaan. Kuorikilpikirvat rikkovat suuosillaan kasvien pintakerroksen soluja imien ne tyhjäksi eivätkä eritä mesikastetta. Kuorikilpikirvojen vioitus näkyy yleensä ensimmäiseksi kloroottisina täplinä niiden kohtien ympärillä, joihin kirvat ovat kiin- nittyneet imemään kasvinesteitä. Saastunnan voimistuessa lehdet ruskettuvat ja putoavat pois. Taulukko 1. Kilpikirvaheimot ja niiden lajien lukumäärät. Yleisimmät kasvintuhoojat ovat harmaalla merkityissä heimoissa. Heimo Lajeja ja alalajeja Sukuja Aclerdidae 51 3 Asterolecaniidae 226 22 Beesoniidae 9 3 Carayonemidae 4 4 Cerococcidae 71 3 Coccidae 1 129 163 Conchaspididae 29 4 Dactylopiidae 10 1 Diaspididae 2 369 380 Electrococcidae 3 2 Eriococcidae 556 68 Grimaldiellidae 2 1 Halimococcidae 21 5 Inkaidae 1 1 Jersicoccidae 1 1 Kermesidae 90 10 Kerriidae 97 9 Kukaspididae 1 1 Labiococcidae 2 2 Lecanodiaspididae 78 12 Margarodidae 375 65 Micrococcidae 8 2 Ortheziidae 155 11 Phenacoleachiidae 2 1 Phoenicococcidae 1 1 Pseudococcidae 1989 271 Putoidae 59 1 Stictococcidae 16 3 Yhteensä 7355 1050 Voimakas typpilannoitus voi lisätä kilpikirvojen munintaa ja voimistaa sitä kautta alkuun päässyt- tä saastuntaa ja vioitusta. Kasvien vedenpuute ja korkeista lämpötiloista tai hyvin runsaasta valosta johtuvat stressi tahtovat nekin suurentaa kilpikir- voista aiheutuvaa vahinkoa. 2. Kilpikirvojen yleisbiologia Kilpikirvoilla on kolme elämänvaihetta: muna (Kuva 1), nuoruusasteet ja aikuinen hyönteinen. Lajista riippuen lisääntyminen on seksuaalista tai partenogeneettistä. Kilpikirvat munivat munia tai 3 synnyttävät eläviä poikasia. Munat naaras laskee – heimosta ja lajista riippuen – ruumiinsa alapuo- lella olevaan munasäkkiin tai vahakuorensa alle. Ensimmäisellä nuoruusasteella on jalat ja se toimii leviämisvaiheena (kuva 2). Kilpikirvanaaraat pysyvät läpi koko elämän- sä ”toukkamaisina”, siivettöminä ja elävät suojas- sa vahakuoren alla, kun taas koiraat ovat aikuisi- na siivellisiä, pienten hyttysten näköisiä hyöntei- siä (Kuva 3). Kuva 1. Kuorikilpikirvan munarykelmä paljastettuna kuoren alta. Kuva: http://www.unimol.it/didattica-on- lne/agraria/rotundo/insetti/page_insetti/rincoti/pseudaula caspis_pentagona.htm Kuva 2. Nappikilpikirvan ensimmäinen nuoruusaste. Kuva : MTT Kasvinsuojelu, Pauliina Laitinen. Naarailla nuoruusasteiden määrä vaihtelee hei- mosta riippuen kahdesta neljään. Koirailla on aina neljä nuoruusastetta. Niistä kaksi ensimmäistä ottavat ravintoa; sen sijaan esikotelo ja kotelo eivät ota ravintoa. Aikuistuttuaan koiraat elävät korkeintaan kaksi päivää, jona aikana ne paritte- levat useiden naaraiden kanssa ja kuolevat sen jälkeen. Aikuisten koiraiden suuosat ovat surkas- tuneet eivätkä nekään ota ravintoa. Naaraat elävät olosuhteista ja lajista riippuen viikkoja tai kuu- kausia. olosuhteista ja lajista riippuen viikkoja tai kuukausia. Ensimmäisen nuoruusasteen yksilöt (Kuva 2) ovat vastuussa ravintokasvilla sijoittumisesta ja liik- kumisesta sen eri osiin. Ne kulkeutuvat uusille kasveille helposti myös ilmavirtausten, ihmisten ja eläinten mukana. Kuolleisuus leviämisvaiheen aikana on yleensä huomattavan suurta. Muut kehitysasteet ovat suhteellisen paikoillaan pysy- viä, joskin villa- ja nappikilpikirvojen nuoruusas- teilla ja aikuisilla naarailla on jalat, joiden avulla ne voivat jonkin verran liikkua. Kuorikilpikirvo- jen naaraat ovat aikuisina jalattomia eivätkä liiku mihinkään. Kuva 3. Kilpikirvakoiras (murattikilpikkä Aspidiotus nerii, kuorikilpikirvat). Kuva: http://www.unimol.it/didattica-on- line/agraria/rotundo/insetti/page_insetti/rincoti/ aspi- diotus_nerii.htm 3. Kilpikirvojen tunnistaminen Kilpikirvojen lajilleen tunteminen ei ole kovin oleellista silloin, kun kilpikirvat torjuntaan kemi- allisesti. Tosin eräät systeemiset torjunta-aineet kuten imidaklopridi eivät vaikuta kuorikilpikir- voihin, mutta kylläkin villa- ja nappikilpikirvoi- hin. On siis syytä määrittää kilpikirvat ainakin heimotasolle torjuntaa suunniteltaessa. Villa-, nappi- ja kuorikilpikirvojen eroja on taulukossa 2 tämän monisteen lopussa. Kilpikirvojen lajilleen tunteminen on olennaista silloin, kun torjuntaan käytetään loispistiäisiä, mutta myös silloin, kun kilpikirvat torjutaan pe- tohyönteisillä. Lajilleen tunnistaminen vahakuoren muodon ja värityksen, kasveilla sijainnin sekä naaraan ja koiraiden ulkonäön erojen perusteella voi onnis- tua yleisimmillä lajeilla. Kasvihuoneiden lajisto ei kuitenkaan rajoitu vain yleisiin lajeihin. Varma tunnistaminen lajilleen vaatii mikroskooppiprepa- raatin tekemistä itse hyönteisistä ja niiden morfo- logisten erojen tarkastelua. 4 Taulukkoon 3. on havainnollistamisen vuoksi koottu Ranskan kasvihuoneista löydetyt lajit. Lajikirjo on huomattava, vaikka monet lajeista rajoittuvatkin tietyille kasveille eivätkä ole kovin yleisiä. Taulukko 3. Ranskan kasvihuoneista löydetyt kilpikirva- lajit (Germain et al. 2003; Matile-Ferrero et al. 2004; Germain & Matile-Ferrero 2005). Yleiset lajit lihavoitu. Pseudococcidae + Eriococcidae: Balanococcus diminutus Phenacoccus madeirensis Planococcus citri (villakilpikkä) Pseudococcus longispinus (kaunokilpikkä) Pseudococcus microcirculus Pseudococcus viburni (ansarikilpikkä) Rhizoecus dianthi (juurissa elävä) Trochiscococcus speciosus Vryburgia rimariae Ovaticoccus agavium (Eriococcidae) Coccidae + Asterolecaniidae: Bambusaspis bambusae (Asterolecaniidae) Bambusaspis miliaris (Asterolecaniidae) Coccus hesperidum (oranssikilpikkä) Saissetia coffeae (parsakilpikkä) Saissetia oleae (oliivikilpikkä) Coccus longulus Ceroplastes sinensis Eucalymnatus tessellatus Protopulvinaria pyriformis Diaspididae: Aspidiotus nerii (murattikilpikkä) Aspidiotus destructor Chrysomphalus aonidum Chrysomphalus dictyospermi Diaspis boisduvalii Diaspis bromeliae Diaspis echinocacti Fiorinia coronata Fiorinia fioriniae Furchaspis zamiae Hemiberlesia cyanophylli Hemiberlesia lataniae Hemiberlesia rapax Ischnaspis longirostris Opuntiaspis philococcus Pinnaspis aspidistrae Pinnaspis buxi Pinnaspis strachani Pseudaulacaspis cockerelli Pseudaulacaspis pentagona Rutherfordia major Kilpikirvojen määritykseen tarkemmin perehtyvät voivat käyttää netissä olevaa vuorovaikutteista, englanninkie- listä Scalenet-määritysopasta, jonka avulla määrityksen voi viedä heimotasolle, vaikka löydös edustaisi jotain muuta kuin em. kolmea heimoa. Määritys vaatii mikiro- skooppipreparaattien tekoa itse hyönteisistä. Opas löytyy osoitteesta: http://www.sel.barc.usda.gov/scalenet/scalenet.htm (Keys to scale families). Oppaasta löytyy selkeitä piirros- ja valokuvia kilpikirva- heimoista, ja Scalenet-sivuilla on myös valokuvagalleria kilpikirvoista (Scale photos) Hyviä valokuvia eri heimojen kilpikirvoista löytyy myös osoitteesta http://www.unimol.it/didattica-on- li- ne/agraria/rotundo/insetti/page_ordini/ord_Rincoti_Cocc oidei.htm 3.1 Villakilpikirvat (Pseudococcidae) Tunnistaminen: Aikuisten villakilpikirvanaaraiden koko ruumis on tyypillisesti valkoisen, jauhomaisen tai puute- rimaisen eritteen peitossa. Naaraiden ruumista reunustavat ulospäin siirottavat vahapiikit. Ruu- mis on jaokkeinen, mikä näkyy myös vahapeit- teessä. Elämänkierto: Villakilpikirvojen naarailla on kolme ja koirailla neljä nuoruusastetta. Avomaalla eläessään villa- kilpikirvat talvehtivat yleensä toisen asteen nuo- rina hyönteisinä. Kasvihuoneissa esiintyvät lajit eivät kestä pakkasta. Naaraat munivat munansa munasäkkiin, joka ympäröi naaraan ruumiin joko kokonaan tai osit- tain. Lajeilla, jotka synnyttävät eläviä jälkeläisiä, munasäkki on hyvin pieni tai puuttuu. Lajista riippuen lisääntyminen on seksuaalista tai par- tenogeneettistä. Kasvihuoneessa kehittyy vuoden aikana jopa kymmenenkin sukupolvea. Useimmilla lajeilla on jalat kaikissa kehitysvai- heissa, mutta tästä huolimatta villakilpikirvat elävät melko liikkumatonta elämää sen jälkeen, kun ensimmäiset nuoruusasteet ovat asettuneet kasville. 5 Isäntäkasvit: Yleisesti ottaen villakilpikirvat elävät enemmän ruohomaisilla kasveilla kuin kilpikirvat, jotka ovat erikoistuneet puuvartisiin kasveihin. Villa- kilpikirvoja on löydetty noin 250 kasviheimon kasveilta. Suosituimmat isäntäkasviheimot ovat heinäkasvit (Poaceae), mykerökukkaiset (Astera- ceae), hernekasvit (Fabaceae), ruusukasvit (Rosa- ceae), matarakasvit (Rubiaceae), tyräkit (Euphor- biaceae), myrttikasvit (Myrtaceae), huulikukkaiset (Labiatae), mulperikasvit (Moraceae) ja sarat (Cy- peraceae). Taulukossa 3 (liite) on lueteltu koriste- kasveilla meidän oloissamme yleisemmin esiinty- viä villakilpikirvalajeja ja niiden isäntäkasveja. Kasvihuonekasveilla yleisemmin esiintyviä lajeja ovat villakilpikkä (Planococcus citri), kaunokil- pikkä (Pseudococcus longispinus) ja ansarikil- pikkä (Pseudococcus viburni). Pelkästään kaktuk- silla elävää kaktuskilpikkää (Spilococtus cac- tearum) voi myös joskus tavata. Eräät villakilpi- kirvalajit elävät kasvien juuristossa samaan ta- paan kuin juurikirvat. Tällaisia lajeja on Rhi- zoecus ja Geococcus-suvuissa. Planococcus citri (villakilpikkä): Laji ei ole luonnonvarainen Suomessa. Tunnistaminen: Villakilpikkänaaraat ovat aikuisina 2-3 mm:n le- vyisiä ja 2,5-4 mm:n pituisia, pehmeäihoisia , ovaalinmuotoisia hyönteisiä, joita peittää har- maanvalkoinen puuterimainen vahakerros ja jon- ka ruumista reunustaa 18 paria vahapiikkejä. Va- hantuotanto on melko vähäistä, joten hyönteisen vaaleanpunainen iho kuultaa vahakerroksen lä- piHyönteisen peräpäässä vahapiikit ovat hieman pidempiä kuin sivuilla, mutta verrattuna erityi- sesti kaunokilpikkään, mutta myös ansarikilpik- kään, villakilpikän pisimmätkin vahapiikit ovat lyhyitä. Ruumiin keskellä on usein pitkittäinen tummempi juova (Kuva 4). Kehitys: Villakilpikäiden kehitys munasta aikuiseksi on melko pitkä: 3-3,5 kk 18 asteessa, 1,5 kk 22 astees- sa, 1 kk 26 asteessa ja 4 viikkoa 30 asteessa. Koiras (Kuva 5) elää aikuistuttuaan vain 1-2 vrk hedel- möittäen sinä aikana useita naaraita. Aikuiset naaraat elävät keskimäärin kolme kuukautta ja alkavat munia 15-26 vrk aikuistumisensa jälkeen. Naaraat liikkuvat kasveilla koko kehityksensä ajan, koiraat sen sijaan ankkuroituvat paikoilleen toisena nuoruusasteena. Kuva 4. Villakilpiköitä ja loispistiäinen Leptomastix dac- tylopii harkitsemassa loisintaa. Kuva : Institut für Phy- topathologie, Universität Kiel. (with permission). Naaraat houkuttelevat koiraita sukupuolifero- monilla, jota on kaupallisesti saatavilla. Fero- moniansat pyydystävät siis villakilpikän koiraita, jotka on tästä syystä osattava tunnistaa ansoista (Kuva 5). Kuva 5. Siivellinen villakilpikkäkoiras hakeutumassa parittelemaan naaraan kanssa. Kuva : Institut für Phytopathologie, Universität Kiel. (with permission). Munat: Villakilpikkänaarailla on pumpulinöyhdän nä- köinen munasäkki ruumiinsa alla ja ympärillä. Yksi naaras tuottaa 1-2 viikon mittaisen muninta- jakson aikana keskimäärin 300 munaa. Villakilpi- kän munat ovat keltaisia, pitkulaisia. Munat kehit- tyvät parhaiten 22 asteessa ja korkeassa kosteu- 6 dessa ja kuoriutuvat lämpötilasta riippuen 2-10 vrk:ssa. Munasäkkien säiemäisen vahan takia villakilpik- käesiintymät ovat usein hyvin sotkuisen ja epä- määräisen, valkoisen nöyhdän näköisiä kasoja kasvien lehdillä ja versoilla. Villakilpiköitä voi kerääntyä ruukkukasveilla myös ruukkujen reu- nojen ulkopuolelle valkoisiksi kasoiksi, joissa on paljon munia. Nuoruusasteet: Nuoruusasteita on naarailla kolme ja koirailla neljä. Munista kuoriutuvat ensimmäisen asteen toukat ovat keltaisia tai oranssinkeltaisia ja erit- täin pieniä, vain 0,5-0,7 mm:n mittaisia. Kolman- nessa nuoruusasteessa, jolloin naaraiden mu- nasäkki alkaa muodostua, ovaalinmuotoinen naa- raas liikkuu enää vain hyvin vähän. Kolmannessa nuoruusvaiheessa naarailla on tuntosarvissa 7 jaoketta, aikuisena 8. Koirailla kaksi viimeistä nuoruusastetta ovat esikotelo ja kotelo, joka on ruskea. Isäntäkasvit: Villakilpikän suosituimmat isäntäkasvit ovat he- delmäpuut ja ruukkukasvit, jälkimmäisistä erityi- sesti Ficus, palmut, tulilatva, gardenia, Croton, kaktukset, ja värinokkonen (Taul. 3, liite). Villa- kilpikkä voi esiintyä myös ruusulla ja gerberalla. Taivutetussa ruusukasvustossa kilpikkä majailee varsilla lähellä taivutuskohtaa. Villakilpikät erit- tävät toksiineja kasveihin, mikä voi aiheuttaa epämuodostunutta kasvua joillain kasveilla. Kaunokilpikkä (Pseudococcus longis- pinus) Laji ei ole luonnonvarainen Suomessa. Kaunokilpikkä synnyttää toukkia, joten sillä ei ole munasäkkiä. (Huom. tällä on merkitystä Crypto- laemus montrouzieri-kuoriaisten käytölle torjun- taeliönä, sillä peto syö nimenomaan villakilpikir- vojen munia.) Kaunokilpikän nuoruusasteet ovat hyvin saman- näköisiä kuin villakilpikän. Aikuiset on helppo tuntea peräpään vahapiikeistä, jotka ovat jopa 2-4 kertaa ruumiin pituiset, ja joka tapauksessa vähin- tään yhtä pitkät kuin ruumiin pituus. Ilman va- hapiikkejä aikuinen naaras on 3-4 mm pitkä, ka- pean ovaalinmuotoinen (kapeampi kuin ansari- kilpikkä). Naaraan ruumiin puolivälistä taakse- päin on usein erotettavissa pitkittäinen muuta vahapeitettä tummempi juova (Kuva 6). Kuva 6. Kaunokilpikkä. Huomaa pitkät vahapiikit perä- päässä. Kuva : MTT Kasvinsuojelu, Marika Linnamäki. Laji lisääntyy populaatiosta riippuen seksuaalises- ti tai partenogeneettisesti, jälkimmäinen on ylei- sempää. Noin kahden viikon pituisen muninta- jakson aikana kaunokilpikkä synnyttää noin 200 jälkeläistä. Muilta osin elämänkierto on hyvin samanlainen kuin villakilpikällä. Kesällä kehitys munasta munaan vie kuutisen viikkoa, talvella kehitysaika pitenee kaksinkertaiseksi (alempien lämpötilojen takia). Lajin isäntäkasvivalikoima on hieman suppeampi kuin villakilpikällä (Taul. 3, liite). Ansarikilpikkä (Pseudococcus viburni, syn. P. affinis) Laji ei ole luonnonvarainen Suomessa. Naaraat ovat 3-5 mm pitkiä ja muistuttavat paljon villakilpiköitä. Villakilpikän tavoin ansarikilpikkä munii munia, joten naarailla on munasäkki. Ulko- näöltään ansarikilpikkä muistuttaa villakilpikkää, mutta peräpään vahapiikit ovat pitemmät (Kuva 7). Tämä laji munii 200-350 munaa, joten siinä suhteessa se ei villakilpikästä juuri eroa. Lajin naarailla on 4 nuoruusastetta toisin kuin villa- ja kaunokilpikällä, joilla niitä on kolme. Lajin optimilämpötila on 20-25 oC. Ansarikilpikkä sietää kylmää paremmin kuin kauno- ja villakil- 7 pikkä, joten sen maantieteellinen levinneisyys avomaaoloissa on laajempi. Pakkasta tämäkään laji ei silti kestä. Kuva 7. Vasemmalla kaunokilpikkä, oikealla ansarikil- pikkä. Huomaa erot takapään vahapiikkien pituudessa suhteessa hyönteisen ruumiin pituuteen. Kuva: ARC Infruitec-Nietvoorbij, Stellenbosch, South Africa. Juurissa elävät villakilpikirvat Rhizoecus-suvun villakilpikirvat imevät kasvines- teitä juurista, joten isot populaatiot voivat kuih- duttaa pienet kasvin kokonaan ja hidastaa isom- pien kasvien kasvua ja kellastuttaa niiden lehdet. Juurivillakilpikirvat voivat olla vahamaisen ker- roksen peitossa tai ilman sitä. Niiden reunoissa ei ole vahapiikkejä kuten maanpäällisillä kasvinosil- la elävillä villakilpikirvoilla. Juurivillakilpikirvoja ei tahdo huomata ennen kuin kasvit jo oireilevat. Kun kasvi nostetaan ruu- kusta, havaitaan valkoista vahasäiemassaa ja ai- kuisia naaraita erityisesti mullan ja ruukun väli- sessä tilassa. Saastunnan ollessa hyvin tiheä nuo- ruusasteita liikuskelee mullan pinnallakin. Hitaasti kehittyvät kasvit kuten palmut ovat alt- teimpia kehittämään pahoja juurivillakilpikir- vasaastuntoja, kun aikaa kirvojen lisääntymiselle riittää. Yksi laji on saintpaulian paha tuholainen. Juurikilpikirvoilla on melko pitkä kehitysaika munasta aikuiseksi eli lajista ja lämpötilasta ja isäntäkasvista riippuen 2-4 kk. Naaraat elävät nelisen viikkoa – pari kuukautta ja synnyttävät tänä aikana (tai lajista riippuen munivat, jolloin niillä on munasäkki) 20-89 jälkeläistä 1-3 poiku- eessa. Munat kuoriutuvat noin 9 päivässä (21 oC). Naaraat ovat kermanvalkoisia, pitkänomaisen ovaalinmuotoisia, 1,2-2,4 mm:n pituisia. Jalat ja tuntosarvet ovat lyhyet, mutta hyvin kehittyneet. Ruumiissa on voimakkaita poikittaisia vakoja, jonkatyyppisiä ei ole yhtä selvinä juurikirvoilla eikä hyppyhäntäisillä. Juurivillakilpikirvat voi nimittäin sotkea juurikirvoihin (Pemphigidae) ja hyppyhäntäisiinkin (Collembola), jos ei kiinnitä huomioita vahaan mullassa. Liikkuminen on hi- taampaa kuin hyppyhäntäisten, eivätkä juurivil- lakilpikirvat hypi (eivät kyllä hypi kaikki hyppy- häntäisetkään…). Juurikilpikirvojen kuvia: http://spdn.ifas.ufl.edu/Field_Key_to_Common_Mealyb ugs_or_Scales_Mistaken_for_Mealybugs_in_Florida.pd f (sivulla 4. Ko. Julkaisussa) http://www.extento.hawaii.edu/kbase/crop/Type/r_hibisc i.htm Torjunta: Juurivillakilpikirvoja voi torjua upottamalla kas- vien juuripaakut kuumaan (49 oC) veteen kunnes paakun sisälämpötila nousee 46 asteeseen (noin 15 min). Tätä menetelmää voi soveltaa ainakin ruukuissa kasvavilla palmuilla. Kannattaa kokeil- la yhdellä kasvilla ennen kuin ryhtyy soveltamaa- na liukuhihnaperiaatteella (vioitusten välttämi- seksi). Kemiallinen torjunta on tehokkainta kastelukäsit- telynä tai upottamalla juuripaakku torjunta- aineliuokseen. Tällöinkään valkoiset vahasäie- massat eivät kyllä häviä kasvualustasta useaan kuukauteen, vaikka itse kirvat kuolisivatkin. Kä- sittelyjä joudutaan tekemään yleensä kaksi kah- den viikon välein. Kasvien perusteellinen kastelu ennen torjunta-ainekäsittelyä vähentää fytotoksi- suuden vaaraa. Koekäsittelyt kannattaa silti teh- dä muutamalla kasvilla ja odottaa parisen viikkoa, jotta voidaan olla varmoja, etteivät kasvit vioitu. Upotus- tai kastelu tehdään organofosforeilla (Suomessa malationi) tai imidaklopridillä (Confi- dor). Upotuskäsittelyssä upotusaika on noin puoli minuuttia. Kasteltaessa mullan on kastuttava perusteellisesti. Torjunta-vaikutuksen on todettu kestävän noin 12 viikkoa. Kosketus- ja systeemi- sen vaikutuksensa kautta imidaklopridi alentaa villakilpikirvojen määrää jo noin viikossa. 8 3.2. Nappikilpikirvat (Coccidae ): Nappikilpikirvat ovat nimensä mukaisesti pyö- reähköjä tai soikeita, mutta jotkut lajit ovat kapei- ta, pitkänsoikeita (näin erityisesti silloin, kun ne elävät hyvin kapealehtisillä isäntäkasveilla). Si- vusta katsottuna nappikilpikirvat ovat joko litteitä tai kuperia, jälleen lajista ja myös kehitysasteesta riippuen (nuoret litteitä).. Kirvan erittämä vahakuori, joka on kiinteä osa hyönteistä muodostaen sen ruumiin yläpinnan, voi olla ohut ja läpinäkyvä, säikeinen tai puute- rimaisen kuoren peitossa, paksu ja läpinäkymätön, tai ohut ja lasimainen. Naaraiden kuoren väritys ja kuviointi on selkein muninta-vaiheen aikana, joka on siis paras vaihe tunnistamiseen Nappikilpikirvat elävät yleisimmin isäntäkasvien- sa lehdillä. Joillain lajeilla on munasäkki, joka on säikeinen, väriltään valkoinen. Muut munivat vatsansa alle. Kuva 8. Oranssikilpikkänaaras (Coccus hesperidum) selkäpuolelta. Reunojen alta ryömii esiin ensimmäisiä nuoruusasteita. Kuva : MTT Kasvinsuojelu, Pauliina Laitinen. Vasta-aikuistuneet naaraat ovat lajista riippuen hyvin erivärisiä: vihertäviä, ruskeita, eri tavoin kuvioituja, valkoisia tai lähes läpinäkyviä – jotkut niin että kuoren läpi voi nähdä sisäelinten liikah- televa niiden toimiessa. Vanhemmiten naaraat muuttuvat ruskeiksi tai mustahkoihksi. Nappikilpikirvojen naarailla on 2-3 nuoruusastet- ta ja koirailla 4. Kasvihuoneessa eläessään nappi- kilpikirvoilla voi olla kuusikin sukupolvea vuo- dessa. Avomaalla esiintyvät lajit voivat talvehtia kaikkina muina kehitysasteina mutta eivät 3.-4. Kuva 9. Oranssikilpikkänaaras vatsapuolelta. Huomaa pienet toukat mahan alla. Kuva : MTT Kasvinsuojelu, Pauliina Laitinen. nuoruuasteina (eivätkä aikuisina koiraina, tieten- kään!). Partenogeneettinen lisääntyminen on nap- pikilpikirvoilla yleistä. Munatuotanto voi olla hyvin suurta, jopa 2000 munaa per naaras niiden elinaikana (eräät Ceroplastes-suvut), mutta vaih- telee paljon lajista riippuen. Kasvihuoneissa esiintyvät yleisimmin oranssi- ja parsakilpikkä. Myös oliivikilpikkää tavataan. Oranssikilpikkä (Coccus hesperidum) Laji ei ole luonnonvarainen Suomessa. Maailman- laajuisesti erittäin laajalle levinnyt laji. Oranssikilpikkänaaraiden ruumis on litteä, noin 5 mm pitkä, ovaalinmuotoinen ja sen väri vaihtelee vaaleanruskeasta kellertävään ja ruske- aan/vaaleanruskeaan. Kuoren keskiosissa on muuta ruumista tummempaa, usein suonimaista kuviointia. Kuoren pituus on 2,5-4 mm. Naaras- kilpiköiden ulkonäkö ja muotokin vaihtelevat isäntäkasvin mukaan. Ensimmäisen asteen toukat ovat keltai- sia/oransseja. Koiraat ovat harvinaisia eli laji li- sääntyy pääasiassa partenogeneettisesti. Oranssikilpikkänaaras tuottaa 2-3 jälkeläistä per päivä silloin kun se munii (muninta ei ole jatku- vaa, vaan jaksoittaista), yhteensä 80-300, 2-3 kk kestävän munintajakson aikana. Kun naaraan kääntää ympäri selälleen, sen vatsan alla on usein valkoisia munankuoren jäänteitä rykelminä. Laji suosii lehtisuonten vierustoja ja voi olla sekä leh- tien ylä- että alapinnoilla. 9 Kuva 10. Oranssikilpiköitä. Huomaa ruskea kuviointi. Kuva : Institut der Phytopathologie, Universität Kiel (luvalla). Kuva 11. Oranssikilpikkä (Coccus hesperidum). Kuva : MTT Kasvinsuojelu, Pauliina Laitinen. Kuva 12. Oranssikilpikän nuoruusasteita ja mesikastetta fiikuksen lehdellä. Photographer: Whitney Cranshaw, Colorado State University. www.insectimages.org Kehitysaika munasta aikuiseksi on kesäoloissa parisen kuukautta. Kasvihuoneessa voi olla vuo- den aikana 6-7 sukupolvea lämpötilan ollessa 18- 25 oC. Kasveilla oranssikilpikän (kuten parsakilpikän- kin) havaitsemista vaikeuttaa se, että litteät nuo- ruusasteet voivat olla hyvinkin tarkkaan lehtien värisiä. Kasveilla on tarkkailtava erityisesti verso- ja, pääsuonia ja lehtiruoteja. Mesikaste paljastaa helposti saastunnan (Kuva 12 ). Parsakilpikkä (Saissetia coffeae) Laji ei ole luonnonvarainen Suomessa. Korkea selkä (Kuva 13) ja lähes pyöreä muoto erottavat tämän lajin muista nappikilpikirvoista. (Vrt. erit. oranssikilpikkä, joka on litteämpi ja useimmiten ovaalinmuotoinen). Kuva 13. Parsakilpiköitä lehdellä. Kuva : MTT Kasvin- suojelu, Irene Vänninen. Kuva 14. Parsakilpikkä, jonka kuoressa näkyvät H- kirjaimen muodostavat harjanteet. Kuva : MTT Kas- vinsuojelu, Irene Vänninen. Parsakilpikkä on yleensä 3-4 mm pitkä, kupoli- mainen ja tummanruskea. Aikuisen kilpikän koko riippuu isäntäkasvista: isoilla palmulla kilpikät voivat olla 4,5 mm pitkiä, kapealehtisillä saniaisil- la vain puolet tästä. Vanhempina kilpikät ovat kypärämäisiä, kiiltävän ruskeita (Kuva 15), nuori- na litteämpiä. Nuoruusasteilla näkyy erityisen 10 hyvin selässä H-kirjaimen muodostavat harjanteet (Kuva 14). Kuva 15. Parsakilpikkänaaraiden kuorten ”kypäriä”. Kuva : MTT Kasvinsuojelu, Pauliina Laitinen. Nuoruusasteet ovat puolittain läpikuultavia vaa- leankeltaisia/vaaleanpunaisia, litteitä ensin ja myöhemmin kuoren selkä kohoaa. Kummallakin puolella ruumista alkaa reunasta kaksi vaaleaa juovaa (kuoren läpi kuultavat jalat), jotka päätty- vät keskipaikkeille ruumista (ne näkyvät kyllä oranssikilpikälläkin, Kuva 11). Kuva 16. Parsakilpikkäsaastunta kasvissa. Photogra- pher: John A. Weidhass, Virginia Polytechnic Institute and State University. www.insectimages.org Parsakilpikkä munii elinaikanaa jopa 500-2000 munaa kuorensa alle. Laji lisääntyy partenoge- neettisesti. 18-20 asteessa elinkierto munasta aikuiseksi kestää 1,5-2 kk. Parsakilpikkää loisii Metaphycus helvolus- loispistiäinen, jota on kaupallisesti saatavilla. Pis- tiäinen voi elää jopa 2 kk kunhan ravintoa (mesi- kastetta ja isäntähyönteisiä) on saatavilla. Lämpö- tilan on oltava vähintään 22 astetta muutaman tunnin ajan päivässä. Nämä pistiäisen pitävät auringonpaisteesta, ja alhaiset valomäärät heiken- tävätkin niiden tehoa. Oliivikilpikkä (Saissetia oleae) Aikuinen oliivikilpikkänaaras on kupera, lähes pyöreä, pituus 2-5 mm ja leveys 2-2,5 mm. Nuor- ten yksilöiden kuori on vaaleanruskea, mutta se tummenee vanhemmiten tummanruskeaksi (Ku- va 15), jopa mustaksi. Kuoressa on tyypillinen H- kirjaimen muotoinen kuvio kuten parsakilpikällä- kin (ei näy kaikilla yksilöillä). Munat ovat valkoi- sia/oransseja-ruusunpunaisia. Kuva 17. Oliivikilpikkä (Saissetia oleae). Kuva : Institut für Phytopathologie, Universität Kiel (luvalla). Naaras munii olosuhteista riippuen 150-2500 mu- naa. Munintajakso kestää parisen viikkoa, viileäs- sä kuukauden verran. Munista kuoriutuu toukkia 15-20 vrk:n kuluttua. Kuva 18. Oliivikilpikän vanhoja naaraita, jotka ovat mustia. Kuoressa näkyy H-kirjaimen muoto, kun tark- kaan katsoo. Kuva: http://www.unimol.it/didattica-on- li- ne/agraria/rotundo/insetti/page_insetti/rincoti/saissetia_ oleae.htm Lisää oliivikilpikkäkuvia esim. http://www.inra.fr/Internet/Produits/HYPPZ/RAVAGEUR /6saiole.htm 11 Kanukkakilpikkä (Parthenolecanium corni) Laji on luonnonvarainen Suomessa. Kanukkakilpikkä ”naamioituu” eri tavoin eri isän- täkasveilla, eri ikäisenä ja eri vuodenaikaan. Leh- dillä kanukkakilpikät ovat usein keltavihreitä ja melko läpinäkyviäkin. Oksilla esiintyessään kilpi- kät ovatkin täplikkään keltaruskeita. Täysikasvui- set naaraat ovat jopa 6 mm pitkiä ja 4 mm leveitä ja niillä on paksu ruskea kuori. Koiraiden nuo- ruusasteet ovat pienempiä, 2,5 mm. Kanukkakilpikkä voi lisääntyä seksuaalisesti ja partenogeneettisesti. Munia se tuottaa 100-5000! Avomaalla laji talvehtii toisena nuoruusasteena oksilla. Meidän oloissamme avomaalla on vain yksi sukupolvi vuodessa. Laji ei kestä yli 33 as- teen lämpötiloja. Kuva 19. Kanukkakilpiköitä erään mustikkalajin versoilla. Photographer: Jerry A. Payne, USDA Agricultural Re- search Service Descriptor: Infestation Location: Georgia, United States. Host: southern blueberry Vaccinium formosum Andr. http://www.insectimages.org. Kuva 20. Lähikuva kanukkakilpikkänaaraasta. Kuva: http://www.unimol.it/didattica-on- li- ne/agraria/rotundo/insetti/page_insetti/rincoti/parthenole canium_corni.htm 3.3 Kuorikilpikirvat (Diaspididae): Kuorikilpikirvojen kuori on yleensä kupolimainen eikä se ole kiinnittynyt itse kirvan ruumiiseen, vaan on vapaasti sen suojana ja voidaan poistaa piikillä tai ohuilla pinseteillä itse kirvaa vahingoit- tamatta. Nuoruuasteiden nahanluonneissa jäljelle jääneet vanhat nahkat ympätään osaksi naaraan kuorta. Koiraat käyttävät vain 1. nuoruusasteen nahanluontien kuorijäänteet näin. Muiden nuo- ruuasteiden nahanluonnista jääneet vanhat kuo- ret ne potkivat kuorensa peräpäähän sen alle syk- kyrään. Aikaisempien kehitysvaiheiden kuori- jäänteet (sijainti, väri) ovat usein tunnistamisessa tärkeitä. Kuva 21. Kuorikilpikirvan kehitysvaiheet. Äärimm. vas. 1. asteen toukka, joka kiinnittyy kasviin paikoilleen ja alkaa imeä kasvinesteitä. Naaraiden (ylärivi) ja koiraiden kehitys eriytyy pian. Koiraat aikuistuvat lentäviksi hyön- teisiksi, kun taas naaraat elävät aina kuoren suojassa (kuvassa naaras kuoren sisällä vatsapuoli ylöspäin). Piirros: Pauliina Laitinen. Naaraan takaruumiiin IV-VIII jaokkeet ovat su- lautuneet yhteen muodostaen pygmidiumin, mo- nimutkaisen rakenteen, jolla hyönteinen tuottaa kuorensa. Kuori koostuu pygdimiumin erittämäs- tä vahasäikeistä, peräaukon (selkäpuolella) erit- teistä ja aikaisempien nuoruuasteiden kuorenjää- teistä. Kuoren alla itse hyönteisen ruumis on pit- känomainen tai ovaalinmuotoinen, väriltään val- koinen, kellertävä, violettiin vivahtava, punainen tai oranssi riippuen lajista. Naarailla ei ole jalkoja, ja niiden tuntosarvet ovat hyvin lyhyet ”tyngät”. Eri kuorikilpikirvalajit elävät lähes millä tahansa kasvinosalla paitsi vain hyvin harvoin kasvien juurissa. Jotkut lajit voivat kaivautua kasvin pin- tasolukon alle. Lisääntyminen on yleensä seksu- aalista, mutta joillain lajeilla esiintyy myös par- tenogeneettisiä populaatioita. 12 Kuorikilpikirvoja esiintyy eniten hernekasveilla (Fabaceae), heinäkasveilla (Poaceae), tyräkeillä (Euphorbiaceae), myrttikasveilla (Myrtaceae), ruusukasveilla (Rosaceae), mulperikasveilla (Mo- raceae), öljypuukasveilla (Oleaceae), palmuilla (Arecaceae), ruutakasveilla (Rutaceae), laakeri- kasveilla (Lauraceae) ja mäntykasveilla (Pinaceae). Yleensä kuorikilpikirvat elävät monivuotisilla kasveilla, satunnaisesti kuitenkin yksivuotisillakin. Hyvin vähän lajeja on tavattu mykerökukkaisilta (Asteraceae) ja orvokkikasveilta (Violaceae). Lajista riippuen kuorikilpikirvat joko munivat munia tai synnyttävät eläviä toukkia. Naaras lataa munat tai nuoruusasteet kuorensa alle. Kuoren alta nuoruuasteet pääsevät poistumaan kuoren takapäässä olevan raon kautta. Naaraspuolisten kuorikilpikirvojen 1. asteen toukat ovat ainoa jalallinen kehitysaste. Koirailla on jalat 3. ja 4. nuoruuasteessa ja tietysti aikuisina. Kuorikilpikirvojen tunnistamiseen, biologiaan, ekologi- aan ja torjuntaan keskittyy CD-rom-pohjainen opas Agronomic pests of the world. Diaspididae (G. A. Wat- son). Tilauslomake: http://etiis.org.uk/cart/product_info.php/cPath/26/produc ts_id/141. Netistä löytyy teoksen suppea versio, jossa on hyvät (englanninkieliset) selostukset Diaspididae-lajeista sekä piirroskuvia: http://ip30.eti.uva.nl/bis/diaspididae.php Murattikilpikkä (Aspidiotus nerii) Laji ei ole luonnonvarainen Suomessa. Aikuisen naaraan kuoren halkaisija 1,5-2 mm, lähes ympyränmuotoinen, useammin litteä kuin kovin kupera, puolittain läpikuultava, kellanval- koinen-hennon ruskea. Itse naarashyönteinen kirkkaan keltainen. Koiraiden nuoruusasteilla kuori valkea, ovaalinmuotinen, läpikuultava. Vanhat, kellertävät toukkanahkat ”istuvat” melko lailla keskellä murattikilpiköiden kuorta vähän niin kuin kananmunan keltuaiset paistetussa mu- nassa. Lehdellä pesäkkeet antavaat kirjavan rus- kea-valkokirjavan vaikutelman, koska läsnä on yleensä lähes valkeita, hennonoloisia nuoria kil- piköitä ja suurempia, enemmän ruskeaan vivah- tavia vanhoja yksilöitä. Lajin voi sekoittaa kuo- ren perusteella Hemiberlesia rapax-lajiin. Kuva 22. Murattikilpikkä. Kuva : MTT Kasvinsuojelu, Pauliina Laitinen. Murattikilpikkä on hyvin moniruokainen hyön- teinen, jolla on satoja isäntäkasveja yli 100 kasvi- heimosta. Joukko lajin isäntäkasveja on lueteltu Taulukossa 3 (liite). Laji voi vahingottaa taimia, lehtiä, ja kukkia. Se pystyy elämään myös hedel- millä ja voi siten aiheuttaa vahinkoa vielä sadon- korjuun jälkeenkin. Koristekasveilla murattikil- pikkä aiheuttaa vahinkoa pääasiassa lehdillä esiintyessään alentaen kasvien kosmeettista ulko- näköä. Voimakkaassa saastunnassa lehdet kellas- tuvat, lehdet ja myös versot kasvavat epämuotoi- siksi ja kuihtuvat ja jopa kuolevat. Murattikilpikästä tavataan sekä seksuaalisesti lisääntyviä että partenogeneettisiä populaatioita; jälkimmäiset lisääntyvät hitaammin. Naaras mu- nii 1-2 viikon ajan ja tuottaa 100-150 munaa. Kehi- tys toukasta aikuiseksi vie 5-7 viikkoa. Murattikilpikän tärkeimpiä luontaisia vihollisia ovat Aphytis- ja Encarsia-suvun kiilupistiäiset, Chiloocorus-suvun leppäpirkotja eräät petoripsiäi- set. Pikkukilpikkä (Lepidosaphes ulmi) Pikkukilpikkä on Suomessa luonnonvaraisena esiintyvä kuorikilpikirvalaji. Naaraan kuori 1-3,5 mm pitkä, kupera, simpukan sinisimpukan muotoinen, hieman käyristynyt tai suora riippuen isäntäkasvin pinnan rakenteesta ja hyönteisen populaatiotiheydestä. Kuori kapenee voimakkaasti peräpäähän päin. Kuori on ensin hopeanharmaa tai vaaleanruskea, mutta muuttuu vanhetessaan violettiin vivahtavaksi- kuparinsruskeaksi. Joskus kuori voi olla hieman raidoittunutkin. Naaraat voivat olla kiinnittynei- nä samaan paikkaan jopa vuosia ja haalistuvat 13 ajan myötä. Kuoren alla oleva hyönteinen on val- koinen-kellertävä, ja sen vahaa erittävä pygmidi- um (vahaa tuottava elin) peräpäässä on kellan- ruskea. Kuva 23. Pikkukilpikän naaraita. Yksi on käännetty ylösalaisin ja hyönteinen on kaivettu ulos, jäljelle ovat jääneet kuoren alle munitut munat. Kuva: Whitney Cranshaw, Colorado State University. www.insectimages.org Pikkukilpikkä on hyvin moniruokainen lauhkan vyöhykkeen hyönteinen, joka on löydetty pitkälti yli sadalta isäntäkasvilajilta. Ruusukasvit (Rosa- ceae) ja hernekasvit ovat tämän lajin suosikki- isäntiä, mutta se elää usein myös pajuilla. Laji elää erityisesti kasvien runkojen ja oksien kaarnalla ja myös hedelmissä, harvemmin lehdillä. Koiraat elävät lehdillä useammin kuin naaraat. Pikkukil- pikkä aiheuttaa kasveissa väripoikkeamia ja en- nenaikaista lehtien tippumista. Versot ja lehti- ruodit voivat epämuodostua. Tiheiden kilpikir- vaesiintymien peittämät oksat voivat kuolla. Saastuneiden kasvien talvehtimiskyky heikkenee. Pikkukilpikästä esiintyy Euroopassa sekä seksu- aalisesti että partenogeneettisesti lisääntyviä po- pulaatioita eri isäntäkasveilla. Useimmat popu- laatiot munivat munia, mutta eräillä isäntäkas- veilla seksuaalisesti lisääntyvät populaatiot syn- nyttävät eläviä poikasia. Suomen oloissa avo- maalla pikkukilpikällä on yksi sukupolvi vuodes- sa. Munamäärä vaihtelee isäntäkasvista riippuen 10-120 munaa per naaras. Kehitysaika ensimmäi- sen asteen toukasta aikuiseksi on 51-58 vrk. Pikkukilpikältä on löydetty nelisenkymmentä luontaista vihollislajia. Niistä tärkeimpiä ovat Aphytis-, Coccophagus- ja Pterotripx-suvun lois- pistiäiset sekä Chilocorus-suvun leppäpirkot. Kuva 24. Pikkukilpikän kellertäviä ensimmäisen asteen toukkia puun rungolla. Huomaa ruskeat, osterinmuotoi- set naaraat oik. alareunassa ja oksakohdan yläpuolella. Kuva: Whitney Cranshaw, Colorado State University. www.insectimages.org Hemiberlesia rapax Lajia ei ole luonnonvarainen Suomessa. Aikuisen naaraan kuori 1-2 mm mitainen, pyörä- pitkänpyöreä, kupera, väriltään harmaa- valkoinen. Vatsakilpi yleensä hyvin kehittynyt. Laji muistuttaa ulkonäöltään murattikilpikkää, mutta yleensä sen kuori ei ole yhtä litteä kuin murattikilpikällä Hyönteinen kuoren alla kirk- kaan keltainen. Koiraan nuoruusasteiden kuori samanlainen kuin naaraan paitsi pienempi ja enemmän ovaalinmuotoinen. Hemiberlesia rapax-lajin kuva: http://www.ipm.ucdavis.edu/PMG/H/I-HO-HRAP- CO.004.html Laji lisääntyy suvullisesti tai suvuttomasti riippu- en maantieteellisestä esiintymisalueesta. Naaras munii 30-50 keltaista munaa kuorensa alle. 14 Laji on hyvin moniruokainen, mutta suosii puu- vartisia koristekasveja. Esiintyy yleensä oksien kaarnalla, harvemmin lehdillä ja hedelmissä, mut- ta voi levitä lehtiruodeille ja hedelmiin, jos popu- laatio kasvaa hyvin tiheäksi. Saastuneiden kasvien lehdet kellastuvat, lehtiin tulee kuoliolaikkuja ja lehdet putoavat ennenaikaisesti. Kasvien varret ja kasvupisteet kuolevat, hedelmien väritys on epä- normaalia ja hedelmät putoavat ennenaikaisesti. Laji on yleinen hedelmäpuiden tuholainen (erit. Kiwi, pecan-pähkinä, oliivipuu). Kasvihuoneissa lajia voi esíintyä useinkin, mutta harvoin merkit- tävässä määrin tai pahana tuholaisena. Diaspis boisduvalii Laji ei ole luonnonvarainen Suomessa. Aikuisen naaraan kuori 1,5-2,5 mm halkaisijaltaan, ympyränmuotoinen, hieman kupera, läpikuulta- van likaisenvalkoinen tai vaaleanruskehtava. Toukkavaiheiden nahkat näkyvät kuoressa keller- tävinä tai ruskehtavina laikkuina. Itse naa- rasyhönteisen ruumis kirkkaan keltainen, etu- päästä huomattavasti leveämpi kuin takapäästä, ja etupään sivuilla on lyhyet sarvimaisen liuskat. Koiraan kuori on puhtaan valkoinen, pitkänomai- nen, ja siinä on kolme matalaa pitkittäisharjannet- ta (vrt. saniaiskilpikkä, jolla sama juttu!). Kuoren takaosassa näkyvät keltaisena täplänä touk- kanahat. Koiraat keräytyvät yleensä pieniksi ryhmiksi, jotka erottuvat valkoisina villamaisina kasoina. Naaras tuottaa elinaikanaan noin 200 munaa. Kehitys toukasta aikuiseksi vie noin 50 vrk. Kuva 25. Diaspis boisduvalii. Huomaa vanhat touk- kanahkat kuoren keskipaikkeilla/toisen reunan tietämillä (kohollaan olevat ”läntit” kuoressa). Kuva : Institut für Phytopathologie, Universität Kiel (luvalla). Laji suosii isäntäkasveinaan orkideoita ja yksis- rikkaisia kasveja kuten palmuja ja bromelioita. Hyönteiset saastuttavat oksia, lehtiä ja orkideoi- den mukuloita. Hyönteisen kasveihin erittämä myrkyllinen sylki aiheuttaa kuoliolaikkuja kas- visolukkoon. Orkideoilla pienetkin saastunnat saavat aikaan voimakasta vääränlaista värittymis- tä ja isot populaatiot yleensä tappavat kasvit. Saniaiskilpikkä (Pinnaspis aspidistrae) Laji ei ole luonnonvarainen Suomessa. Saniaiskilpikkäsaastunnan huomaa yleensä en- simmäisenä koiras- ja naarasyksilöiden sekapopu- laation peittäessä lehtien ylä- ja alapinnat sekä kasvien varret. Laji elää aidoilla sanikkaisilla (ei Asparagus). Sanikkaisilla kosmeettista haittaa aiheuttavat etenkin koiraiden valkeat kuoret, joita voi olla tiheinä mattoina. Monesti sanikkaiset kestävät tätä lajia melko hyvin ilman suurempia ongelmia. Arimmilla lajeilla saniaiskilpikkä aihe- uttaa kuitenkin kellertäviä täpliä lehtipintaan. Saniaiskilpikät ovat 1-2,5 mm pitkiä. Naaraan kuori on osittain läpinäkyvä, vaalean ruskea, oste- rinmuotoinen. Kuoren kapeammassa päässä nä- kyy ensimmäisen nuoruusasteen vanha nahka. Kuva 26. Saniaiskilpikän naaras (vas.). Oik. näkyy hieman epäselvänä valkoinen koiras. Keltainen ”kapse- li” ei suinkaan ole koiraan pää, vaan peräpäähän kiinnit- tynyt aikaisemman nuoruusvaiheen nahka. Kuva : MTT Kasvinsuojelu, Irene Vänninen. Koiraan kuori on valkoinen, suorareunainen ja sen selässä on kolme pitkittäisharjannetta. Koirai- den läsnäolon huomaa itse asiassa helpommin kuin naaraiden johtuen koiraiden väristä ja suu- resta lukumäärästä naaraisiin nähden: saniaiskil- pikkäpesäke koostuu yleensä 1-2 naaraasta ja non 15 30 koiraasta. Koiraalla ensimmäisen nuoruusas- teen nahka näkyy kuoren toisessa päässä vaa- leankeltaisena ”kapselina” (Kuvat 26-28). Näistä suhteellisen selkeäntuntuisista tuntomerkeistä huolimatta lajin voi helposti sekoittaa muihin Pinnaspis-lajeihin! Saniaiskilpikät heikentävät kasvien kasvua, aihe- uttavat keltaisia täpliä lehtiin ja lehtien putoamis- ta, joskus jopa kasvien kuoleman. Kuva 27. Saniaiskilpikän koiraita. Huomaa voimakkaat pitkittäisharjanteet kuoressa. Keltainen ”kapseli” toises- sa päässä ks. selitys edellisestä kuvasta. Kuva : MTT Kasvinsuojelu, Marika Linnamäki. Kuva 28. Saniaiskilpiköiden koiraita rykelmässä. Alla ruskeita naaraita. Kuva : MTT Kasvinsuojelu, Marika Linnamäki. Pseudaulacaspis pentagona Laji ei ole luonnonvarainen Suomessa. Suomessa tätä lajia ei saa löytyä marja- ja hedelmäkasvien taimiaineistossa tehdyssä silmämääräisessä tar- kastuksessa. Naaraskilpiköiden kuori 2-2,5 mm halkaisijaltaan, muistuttavat pieniä paistettuja munia. Kuori on valkoinen, pyöreä tai hieman ovaalinmuotoinen ja sen keskellä ”keltuaisena” on nuoruusasteen nah- ka. Tälläkin lajilla koiraiden kuoret ovat pit- känomaisia, suorareunaisia, valkoisia nuoruus- vaiheissaan. Erottaminen esim. murattikilpikästä ja Diaspis boisduvalii-lajista ei siten ole välttämät- tä kovin helppoa ilman preparaatin tekoa. Naaras alkaa munia noin kahden viikon kuluttua parittelusta ja muninta jatkuu 8-9 päivän ajan. Munat ovat joko oransseja tai valkoisia riippuen siitä mitä sukupuolta niistä kuoriutuu (oranssit ovat naaraita). Munamäärä riippuu isäntäkasvista ja on 80-100 kpl:n tienoilla per naaras. Munat kuo- riutuvat 3-4 päivässä toukiksi. Koirasjälkeläisillä on taipumus pysytellä kirjaimellisesti äitinsä hel- moissa hakien suojaa sen kuoren alta, kun taas naarasjälkeläiset ovat seikkailunhaluisempia ja liikkuvat ensimmäisen asteen toukkina toisiin osiin kasvia. Kehitys munasta aikuiseksi vie 5-6 viikkoa. Laji saastuttaa versoja, runkoja ja hedelmiä. Tämä kilpikkä on yleisin hedelmäpuilla, ml. Prunus. Se esiintyy myös syreenillä. Puiden tai pensaiden rungot ja oksat voivat suorastaan peittyä kilpikän vieri vieressä oleviin kuoriin. Laji vaivaa myös monia koristekasveja (Taul. 3, liite) Kuva 29. Pseudaulacaspis pentagona -naaraita, jotka muistuttavat melko lailla pikkuisisa paistettuja munia. Photographer: John A. Weidhass, Virginia Polytechnic Institute and State University. www.insectimages.org 16 Kuva 30. Pseudaulacaspis pentagona-lajin koiraiden kuoria puun oksassa. Photographer: Eric R. Day, Vir- ginia Polytechnic Institute and State University. www.insectimages.org. Kuva 31. Pseudaulacaspis pentagona-lajin koiraiden kuoria lähikuvassa. Yksi aikuistuu juuri. Kuva: http://www.unimol.it/didattica-on- li- ne/agraria/rotundo/insetti/page_insetti/rincoti/pseudaula caspis_pentagona.htm Hirmukilpikkä (Diaspidiotus perni- ciosus, syn. Quadrispidiotus perni- ciosus) Laji ei esiinny luonnonvaraisena Suomessa. Hirmukilpikkää lajia ei saa esiintyä taimitarha- tuotteissa silmämääräisesti tehdyissä tarkastuk- sissa ja alempaa kyllä selviää miksi. Naaraskilpikkä on ympyränmuotoinen, lit- teä/hieman kupertuva, läpimitta 1-2,2 mm. Mu- nimisen aloittaneet naaraat ovat lähes täydellisen pyöreitä. Kuoren väri on harmaan ruskea, mutta voi vivahtaa myös oranssiin/oranssinkeltaiseen. Nuoruusasteiden nahkat näkyvät suhteellisen keskellä kuorta tai hieman keskikohdasta sivussa. Koiraan kuori on pitkänomaisen ovaalinmuotoi- nen, harmaa, pienempi kuin naaraalla, ja nuo- ruusasteiden nahkat näkyvät peräpäässä keltaisi- na. Pienimpien nuoruusasteiden kuori on sini- musta. Itse naaraan ruumis on keltainen/oranssi. Laji elää lähinnä isäntäkasvien oksien kaarnalla. Kuva 32. Hirmukilpikän naaraan kuori. Photograph: Biologische Bundesanstalt Archives, Germany. www.insectimages.org Hirmukilpikkä on erittäin moniruokainen ja suo- sii puita ja pensaita. Se on löydetty yli kahdelta- sadalta kasvisuvulta. Suosikkiheimoja ovat ruu- sukasvit (Rosaceae), mm. Malus, Prunus, Pyra- cantha ja Pyrus. Pääisäntäkasvit vaihtelevat maantieteellisen esiintymisalueen mukaan. Joita- kin havupuitakin laji voi saastuttaa. Hirmukilpikkä injektoi kasviin myrkkyä, joka häiritsee voimakkaasti normaalia solukon kehitys- tä. Oireita alkaa ilmantua jo vuorokauden kulut- tua hyönteisen asettumisesta kasville. Seuraukse- na on kääpiöitymistä ja väärinväritystä erityisesti kasvien ollessa nuoria. Hedelmiin laji aiheuttaa punaisia pilkkuja. Hirmukilpikkä on erittäin va- hingollinen hedelmäpuille sekä eräille puuvarti- sille koristekasveille, ja onkin pahin tunnettu leh- tipuiden kilpikirvatuholainen. Torjumatta jätetty- nä se pystyy tappamaan puut 2-3 vuodessa. Laji oli aikaisemmin karanteenituholainen EU:ssa, mutta ei enää, sillä se on muodostanut pysyviä populaatioita eräisiin maihin. Hirmukilpikkä lisääntyy seksuaalisesti. Koiraiden lentoa voidaan tarkkailla liima-ansoilla. Kylmissä oloissa laji talvehtii diapaussissa olevina toukkina. Laji pystyy talvehtimaan myös Suomen oloissa. Kukin naaras tuottaa satakunta jälkeläistä. Suku- polven kehitysaika on 45-89 vrk riippuen lämpöti- lasta. Hirmukilpikällä on runsaasti luontaisia vihollisia, jotka pitävät avomaan populaatiot hyvin kurissa edellyttäen että ei käytetä laajavaikutteisia kemial- 17 lisia torjunta-aineita. Tärkeimmät luontaiset vihol- liset ovat loispistiäisiä (Aphytis, Encarsia-suku) sekä leppäpirkkoja (Chilocorus-suku). Kuvia eräistä muista koristekas- veilla esiintyvistä kilpikirvalajeis- ta: Kuva 33. Kaktuskilpikkä (Spilococcus cactearum) (Pseudococcidae villakilpikirvat). Kuva : MTT Kasvin- suojelu, Pauliina Laitinen. Kuva 34. Chrysomphalus-suku (Diaspididae kuorikilpi- kirvat). Kuva : MTT Kasvinsuojelu, Pauliina Laitinen. 4. Kilpikirvojen tarkkailu: 4.1. Kasvien tarkkailu ennen kasvihuo- neeseen viemistä: Kilpikirvojen tarkkailu aloitetaan siinä vaiheessa, kun viljelmälle saapuu kasveja ulkopuolelta. Pien- ten kasvimäärien tapauksessa kaikki voidaan tarkastaa kilpikirvojen esiintymisen paljastami- seksi. Suurille määrille tehdään otanta tarkasta- malla esimeriksi 50 kasvia kahtatuhatta kasvia kohden. Tuloksen perusteella voidaan poistaa saastuneet kasvit tai aloittaa torjunta kasvihuo- neessa heti viljelyjakson alussa. Jos saastuneita kasveja ei hävitetä, ne on laitettava kasvihuoneessa yhteen paikkaan erilleen muista kasveista, jotta saastunta ei leviä. Näistä etukäteen löydetyistä saastuneista kasveista seurataan tor- junnan onnistumista. 4.2. Tarkkailu kasvihuoneessa: Villakilpikän esiintymistä voidaan tarkkailla fe- romoniansojen avulla. Feromonikapseli kiinnite- tään pyykkipojalla tai klipsulla kolmionmuotoi- seen Delta-ansaan tai tavalliseen keltaiseen liima- ansaan. Kapselista haihtuu feromonia kuuden viikon ajan; feromoni houkuttelee koiraita. Ansat tarkastetaan vähintään kerran viikossa villakil- pikkäkoiraiden laskemiseksi. Villakilpikän fero- moni houkuttelee vain tätä lajia, ei muita villakir- voja, joten kasvuston tarkkailua ei saa lyödä lai- min. Sitä paitsi feromoniansan luotettavuus riip- puu siitä, lisääntyykö kasvihuoneen villakilpik- käkanta seksuaalisti vai partenogeneettisesti – molemmat tavat ovat nimittäin mahdollisia. Koi- raat ovat ylipäätään melko harvinaisia. Kasveilta kilpikirvoja etsitään lehtien alapinnoilta, oksien ja versojen yhtymäkohdista ja varren ty- viosasta läheltä kasvualustaa. Koska villa- ja nap- pikilpikirvat nämä kilpikirvat tuottavat mesikas- tetta, muurahaisten läsnäolo kasveilla ilmiantaa kilpikirvasaastunnan (se voi olla merkki myös lehtikirvoista!). Muista että etenkin kuorikilpikirvojen kuoret säilyvät kasveilla, vaikka itse hyönteinen kuo- leekin sen alta! Siksi ei saa tyytyä pelkästään havaittujen kuorten laskentaan luupilla tai pal- jain silmin, vaan mikroskoopilla on tarkistettava, onko kuorten alla eläviä hyönteisiä. 18 Kilpikirvoille ei ole kehitetty torjuntakynnyksiä. Niitä voi kuitenkin kehittää itse ainakin tärkeim- mille, kilpikirvojen vaivaamille kasveille havain- noimalla, millaiset hyönteismäärät saavat aikaan mitäkin vioitusoireita kasveissa. Käytettäessä biologista torjuntaa on opittava tun- nistamaan loispistiäisten loisimat kilpikirvat ja petokuoriaisten toukat, jotta niitä ei sotke villakil- pikirvoihin. 4.3. Liikkuvien nuoruusasteiden tarkkailu: Kemiallisista torjunta-aineista useimmat tehoa- vat lähinnä vain ensimmäiseen nuoruusastee- seen. Naaraat eivät muni jatkuvasti, vaan jaksoit- tain, joten nuoruusasteita ei välttämättä virtaa tasaisesti kasveille. Saastunnan alkuvaiheessa kilpikirvojen sukupolvet eivät välttämättä mene vielä päällekkäin, joten odotettavissa on selvä jälkeläispiikki jossain vaiheessa. Jälkeläisipiikit eli ensimmäisen nuoruusasteen massailmaan- tumiset olisi pystyttävä havaitsemaan ja ajoitta- maan käsittelyt sen mukaisesti. Munasta kuoriutuneiden tai naaraiden elävinä synnyttämien 1. asteen nuoruusvaiheita tarkkail- laan tavallisen paperikaupasta saatavan kaksi- puolisen teipin avulla. Tarkkailu edellyttää tie- tenkin saastuneiden kasvien paikallistamista. Teippipätkä kiedotaan kasvin verson tai lehti- ruodin ympärille tai painetaan lehden pintaa vas- ten sellaisiin kohtiin, joissa on munivia naaraita. Liimaa teipinpätkän päät vastakkain kierrettyäsi sen verson tai lehtiruodin ympärille, niin että saat sen helposti irrotettua mikroskoopilla tai luupilla tarkastamista varten. Vaihda teipit uusiin viikon välein. Tarkastamista varten paina kasvilta irrotettu teip- pi kiinni valkoiseen paperiin. Päälle voi laittaa vielä läpinäkyvää kelmua, jotta teippi ei tartu kiinni mihinkään. Kirjoita paperiin kasvin nimi, päivämäärä ja sijainti kasvihuoneessa (tarkkailu- paikat merkataan mieluiten kasvihuoneen kart- taan, jonka eri kohtiin on helppo viitata peti- tai pöytänumeron avulla. Teippiin tarttuneet toukat lasketaan mikroskoopin tai luupin avulla. Paras tulos tällä tarkkailulla saavutetaan silloin, kun kilpikirvojen muninta on melko yhtäaikaista ja munat kuoriutuvat lyhyen ajan sisällä. Tällöin tarkkailulla on mahdollista osuttaa käsittely sel- laiseen ajankohtaan, kun vähintään puolet munis- ta tai yli on kuoriutunut toukiksi. Kasvihuoneessa Kemiallisen käsittelyn parhaan ajankohdan mää- rittäminen edellyttää jatkuvaa, vähintään viikot- taista tarkkailua, koska ideana on ryhtyä käsitte- lyyn kosketusvaikutteisilla aineilla 2-5 vrk sen jälkeen, kun toukkien määrässä havaitaan selvä piikki aikaisempiin teippisaalisiin verrattuna. Näin käsittely osuu tarkemmin sellaiseen ajan- kohtaan, kun yli 50 % ko. ajankohtana munituista munista on jo kuoriutunut eli käsittely tavoittaa suurimman osan aineille herkistä elämänkierron vaiheista. Käsittelyn teho saadaan selville käsittelyä seuraa- van viikon näytteistä. Mieluiten teipit tulisi tar- kastaa itse asiassa joka toinen päivä, jotta munien kuoriutumispiikki saataisiin tarkasti ajoitettua. Viikon välein tehty tarkastus on kuitenkin mah- dollista kasvihuoneessa, jossa sukupolvet mene- vät päällekkäin eikä voida olettaa, että kaikki jälkeläiset kuoriutuvat jonakin tiettynä ajankohta- na. 5 Kilpikirvojen torjunta Kilpikirvoja voidaan torjua kemiallisesti (koske- tusvaikutteiset ja systeemiset torjunta-aineet; saippuakäsittelyt; öljy), biologisesti (loiset ja pe- dot), mekaanisesti (voimakkaalla vesisuihkulla putsaaminen, kasveilta harjaaminen, nyppiminen, pyyhkiminen, pahiten saastuneiden kasvien tai kasvinosien hävitys) ja jopa fysikaalisesti (kuu- mavesi- tai höyrykäsittely kirvojen tappamiseksi erityisesti suurilta, kovarakenteisilta leikkokukilta ja juurikirvojen torjunta upotuskäsittelynä ruuk- kukasveilta – ks. lähemmin s. 6). Villakilpikirvojen kemiallinen torjunta kosketus- vaikutteisilla kemikaaleilla on hankalaa, koska hyönteiset oleskelevat usein suurina, tiheinä ryh- minä, joiden kaikkiin yksilöihin aine ei välttämät- tä pääse vaikuttamaan. Vahakuori suojaa aikuisia yksilöitä ja nuoruuasteita kemikaaleilta hyvin. Kosketusvaikutteisia aineita käytettäessä käsitte- lyt on sen vuoksi kohdistettava 1. nuoruusasteita vastaan, koska niillä ei vielä ole suojaavaa vaha- kuorta. Tämä edellyttää näiden kehitysasteiden tarkkailua. Kemiallisia käsittelyjä on tehtävä yleensä vähintään kaksi, ja käsittelyjen väli on tällöin kaksi viikkoa. Näin varmistetaan, että ensimmäisen käsittelyn jälkeen kuoriutuneet uu- det toukat saadaan nitistettyä. 19 5.1. Kemiallinen torjunta Kilpikirvojen kemialliseen torjuntaan käytetään pääasiassa organofosforeja (Suomessa rekisteröi- tyjä ovat malationi Malan- ja Malasiini- ruiskutteena sekä oksidemetonimetyyli Metasys- tox-R;, neonikotinoideja (imidaklopridi Confidor – teho kuorikilpikirvoihin huono kastelukäsittely- nä), hyönteisten kasvunsääteitä (buprofetsiini Applaud, koeluvalla pyriproksyfeni Admiral). Näiden lisäksi torjuntaan käyvät saippualiuos ja öljyt, esimerkiksi rypsiöljy. Metasystox-R:n osalta katso luettelo tiettyjen kas- vien viotusvaaroista osoitteesta www. http://kasvinsuojelu.berner.fi/tuotteet/metasyst oxr.html). Malationi voi vioittaa eräitä sanikkaisia (tummaraunioinen, Pteris, Nephrolepis exaltata). Kemikaalien vaikutuskohteet ja käyttötavat: Kosketusvaikutteiset aineet (organofosforit, imi- daklopridi, saippua, öljyt) tehoavat lähinnä en- simmäisen asteen toukkiin. Systeemisesti annetut aineet (imidaklopridi, oksidemetonimetyyli) te- hoavat sekä aikuisiin naaraisiin (erityisesti vasta- aikuistuneisiin) että ravintoa ottaviin nuoruusas- teisiin. Imidakloprodin teho kuorikilpikirvoihin on huonompi kuin villa- ja nappikilpikirvoihin. Hyvä ruiskutuspeittävyys on olennaista koske- tusvaikutteisten aineiden teholle. Kiinnitteiden käyttö tehostaa aineiden leviämistä kasvipinnoilla. Öljy- ja saippuakäsittelyt vaikuttavat aikuisiinkin, mutta teho ei ole läheskään sellainen kuin touk- kiin kohdisttettu onnistunut torjunta. Ensimmäisen (ja toisen) toukka-asteen yksilöiden- läsnäolosta on varmistuttava, jotta torjunta koske- tusvaikutteisilla aineilla ylipäätään on mielekästä. Etenkin avomaalla optimaalisen torjuntaikkunan ajoittaminen on olennaista, koska kilpikirvojen sukupolvet eivät mene siellä päällekkäin. Näin ollen on määritettävä se ajankohta, jolloin valtaosa naaraiden laskemista munista on kuoriutunut toukiksi. Torjunta on tällöin mahdollista niin kau- an kuin muninta kestää ja toukkia kuoriutuu, sen jälkeen kilpikirvat ovat jo edenneet kehitykses- sään sellaiseen vaiheeseen, että kemikaalit eivät tehoa niihin. Imidaklopridillä on saatu lähes 100 %:n torjunta- tehoja ainakin villakilpikkään sekä ruiskutus- että kastelukäsittelynä. Imidaklopridin mahdollinen fytotoksisuus koristekasveille on otettava huomi- oon, aine vioittaa esim. oleanteria niin että kasvi tiputtaa lehtensä. Villakilpikän torjunnassa puu- vartisilta kasveilta imidaklopridin teho näkyy jo viikossa ja säilyy ainakin neljä viikkoa. Teho on sama ruiskutus- ja kastelukäsittelynä. Aine tappaa nimenomaan ensimmäisen asteen toukat. Buprofetsiini on toksista kilpikirvojen munille ja estää toukkien kehittymisen aikuisiksi. Se myös hidastaan naaraiden kehitystä ja ehkäisee niiden munatuotantoa. Tämä on todettu ainakin oliivi- kilpikällä ja Aonidiella aurantii-lajilla. Selvä vai- kutus naaraiden munatuotantoon alkaa näkyä kuitenkin vasta noin 10 vrk:n kuluttua eli vaadi- taan pitkä altistuminen. Se kuinka paljon muna- tuotannon buprofetsiinin vaikutuksesta ehkäistyy riippuu kuitenkin myös lajista. Villakilpikällä buprofetsiinikäsittely saattaa jopa lisätä munatuo- tantoa, tai sitten munatuotanto jatkuu normaalisti kuin ei mitään. Myöskään muut kasvunsääteet (neem, pyriproksyfeni, kinopreeni, novaluron) eivät ole kokeissa alentaneet villakilpikän muna- tuotantoa. Sen sijaan neem (jota ei toistaiseksi ole rekisteröi- ty Suomessa, mutta joka sopisi integroituun tor- juntaan korjaavaksi aineeksi) torjuu villakilpikir- vojen naaraita ja toukkia yli 90 %:n teholla. Nap- pi- ja kuorikilpikirvojen naaraisiin neemin teho on heikompi (lajista riippuen 0-50 %), mutta ensim- mäisen asteen toukille kuitenkin 70-90 %:n luok- kaa. Pyeriproksifenin teho on osoitettu lähes 100 %:ksi esimerkiksi Ceroplasten-suvun (Cocci- dae) ensimmäisen asteen toukkiin. Toinen ja kol- mas nuoruusaste ovat jo huomattavasti vastus- tuskykyisempiä aineelle. Sen sijaan kilpikirvoihin aineen teho on ollut heikompi tai olematon. Joihnkin kuorikilpikirvoihin pyriproksifeni tehoaa paremmin kuin malationi. Kasvunsääteiden käyttö yhdessä mineraaliöljyn kanssa parantaa aineiden tehoa. Öljyn kanssa yhdessä käytettäessä ruiskutusnesteen määrää voidaa vähentää jopa puolella tehon kärsimättä. Kasvunsääteiden – sekä buprofetsiinin että pyri- proksifenin – käyttö on johtanut torjuntaeliöiden tuhoutumiseen sitrusviljelmillä, sillä aineet – myös buprofetsiini! - estävät leppäpirkkojen mu- nien kehittymisen. Näin ollen ne eivät sovellu integroituun torjuntaan. Öljyt, kuten 2 %:nen rypsiöljy ja mineraaliöljy- pohjaiset tuotteet, tehoavat parhaiten 1. asteen 20 toukkiin, joten näiden kehitysasteiden läsnäolo on varmistettava tarkkailun avulla. Suomen torjun- ta-ainerekisterissä oleva Kevätruiskute on mine- raaliöljypohjainen ja tarkoitettu hyönteisten, ku- ten kirvojen, kemppien ja punkkien talvimunien torjuntaan hedelmäpuista, marjapensaista sekä koristepuista ja –pensaista ennen silmujen avau- tumista. Se ei siis sovellu kasvukaudella käytettä- väksi. Sama pätee parafiiniöljypohjaisiin kevät- ruiskutteisiin. Rypsiöljyvalmisteita ei ole toistai- seksi rekisteröity kasvinsuojelutarkoituksiin. Öljy- jen käytön mahdollisuus kilpikirvojen torjunnassa on siis Suomessa tällä hetkellä varsin heikolla tolalla. Öljyt tappavat kilpikirvat tukahduttamalla, sillä ne tukkivat hyönteisten ilmanottoaukot. Öljyt saattavat myös reagoida hyönteisen omien rasva- happojen kanssa, jolloin ne ovat suoraan myrkyl- lisiä hyönteiselle. Öljyjen käyttö kesäaikaan voi aiheuttaa fytotoksi- sia oireita, joten niiden käytössä on syytä noudat- taa varovaisuutta ja on käytettävä vain kaikkein puhdistetuimpia öljyjä. Tämä koskee nimen- omaan mineraaliöljypohjaisia tuotteita, joiden on oltava kaikkien ”hienointa” laatua eli hyvin puh- distettuja kaikista epäpuhtauksista. Öljyjä käytettäessäkin hyvä peittävyys on olen- naista torjunnan onnistumiselle. Mineraali- ja myös kasvipohjaisia öljyjä on käytettävä 2 %:na liuoksena, jotta ne tehoaisivat kilpikirvoihin. Saippuakäsittelyt 2%:lla liuoksella tehdään, kun ilma ei ole niin kuivaa että kasveille ruiskutettu saippualiuos heti kuivuu. Ajoita käsittely aamuun tai myöhäiseen iltaan. Ei käsittelyjä iltapäivän aurinkoisina tunteina! Kattava peittävyys on oleellista saippuakäsittelyjen teholle. Ruiskuta märäksi, mutta älä tippuvaksi. Toista käsittelyt tarvittaessa – yleensä yhdellä saippuakäsittelyllä ei pärjää, kosksa teho loppuu heti kun saippua- liuos on kuivunut kasveilla. Saippuat vaikuttavat poistamalla hyönteisen pin- nalta niitä suojaavan rasvakerroksen ja häiritse- mällä hyönteisen elimistön solukalvojen normaa- lia toimintaa. Saippualiuosten teho on harvoin suurempi kuin 40-50 %. Kova vesi alentaa saippualiuosten tehoa. Kalsium, magnesium ja rauta-ionit sitoutuvat saippuan rasvahappoihin tehden ne hyödyttömiksi torjun- nan kannalta. Veden sopivuuden voi testata purkkitestillä seuraavasti: lisää ohjeissa mainittu pitoisuus saippuaa veteen, sekoita ja jätä seiso- maan 15 minuutiksi. Jos liuos on sen jälkeen tasai- sen maitoista (saippua on liuennut tasaisesti ve- teen ja pysyy siellä), vesi soveltuu hyvin saippuan kanssa käytettäväksi. Jos veden pinnalle sen sijaan kertyy vaahtoa (ja pohjalle laskeutuu sakkaa), veden ionipitoisuutta on muutettava lisäämällä siihen puskurointiainetta. Hyönteissaippuat voivat olla fytotoksisia riippuen käyttöoloista ja kasvilajista tai –lajikkeesta. Oireita ovat kellertävät ja ruskehtavat pilkut lehdissä, palaneet lehden kärjet tai lehdet joillain kasveilla. Erityisesti kaalikasvit ja monet koristekasvit (esim. Pihlaja, japaninvaahtera, jadekasvi, lantana, gar- denia, särkynyt sydän, orjanlaakeri; eräät atsalea-, joulutähti-, begonia-, palsami-, saniais-, palmu- ja mehikasvilajit tai –lajikkeet samoin) ovat herkkiä saippuoille. Useat perättäiset käsittelyt lyhyen ajan sisällä suurentavat fytotoksisuusvaaraa, joten käsittelyt on rajoitettava kahteen. Puskuriaineet voivat nekin lisätä fytotoksisuus- vaaraa. Arvokkailla kasveilla onkin hyvä tehdä pieni koeruiskutus ennen koko kasvuston käsitte- lyä saippualiuoksella. Odota 24 tuntia ja tarkista oireiden ilmaantuminen. Kuivuuden stressaamat kasvit, nuoret taimet ja pistokkaat sekä kasvit, joissa on runsaasti uutta pehmeää kasvua ovat herkkiä vioittumaan saippuasta. Kemiallisten käsittelyjen tappamien nappikilpi- kirvojen kuoret useimmiten tipahtavat kasveilta pois hyönteisen kuoltua. Sen sijaan kuorikilpikir- vat haluavat jättää itsestään pysyvämmän muis- ton, ja niiden kuoret jäävät yleensä kasveille hyönteisen kuoltuakin. Tämä on otettava huomi- oon torjuntatulosta todennettaessa – pelkkien kuorten takia ei kannata enää uusintakäsittelyihin ryhtyä. 5.2. Mekaaninen ja fysikaalinen torjun- ta: Villakilpiköiden saastuttamia kasveja – etenkin kovalehtisiä - voi puhdistaa voimakkaalla ve- sisuihkulla. Jos saastunta on laajempi ja kasvien leikkaaminen on mahdollista, pahiten saastuneet oksat ja versot kannattaa poistaa ennen kemiallis- ta tai biologista torjuntaa. Jos kasveja voi liikutella, saastuneiden versojen poistaminen on syytä tehdä sellaisessa paikassa, etteivät munat ja nuoruusas- teet leviä ilmavirtausten mukana puhtaille kas- veille. 21 Ennen kemiallista torjuntaakin kannattaa poistaa isoimmat pesäkkeet manuaalisesti (ja on siitä hyö- tyä torjuntaeliöitäkin käytettäessä). Kilpikirvoja rapsutellaan, hangataan, pyyhitään… Lehtien pyyhkimiseen voi käyttää alkoholia laimennettu- na siten, että 1 osa on alkoholia ja 3 osaa vettä. Alkoholi saattaa kuitenkin kuivattaa kasvien pin- taa poistamalla siitä vahaa. Eräitä leikkokukkia ja vihreitä on putsattu kilpi- kirvoista höyrykäsittelyllä. Kuuma höyry tappaa nappi- ja kilpikirvojen aikuiset ja toukat tunnissa, kun höyryn lämpötila on 46,6 oC. Lämpötilan lasku 45,2 oC:een pidentää tappoajan 2 tuntiin. Höyrykäsittelyä on testattu Araceae, Musaceae, Zingiberaceae, Heliconiaceae, Orchidaceae, Ma- rantaceae, Lycopodiaceae, Agavaceae ja Pro- teaceae-heimojen leikkokukille. Heliconioiden Alpinia purpurata-lajien kukat sekä kolibrikuan lehdet ja kukat ja useimpien leikkovihreiden leh- det eivät höyrykäsittelystä kärsineet. Sen sijaan seuraavat kasvit vioittuivat: Anthurium and- reanum, Leucospermum sp. Ja orkideojen kukat ja lehdet. Höyrykäsittely vaatii omat tilansa ja lait- teenssa, jotka eivät kuitenkaan ole mitään erityistä high techiä. 5.3. Biologinen torjunta Kilpikirvojen biologinen torjunta on varsin laaja aihe johtuen tuholajien ja niiden elinympäristöjen ja isäntäkasvien moninaisuudesta sekä myös torjuntaeliölajien suuresta määrästä. Tässä esite- tään yleiskatsaus kilpikirvojen biotorjuntaan. Sitä käsitellään omana aiheenaan myöhemmillä kurs- seilla. Kilpikirvojen tärkeimmät, kaupallisesti saatavissa olevat torjuntaeliöt ovat leppäpirkkoihin kuuluvia petokuoriaisia (Cryptolaemus, Chilocorus, Nephus, Rodalia-leppäpirkot) ja eri heimoihin kuuluvia loispistiäisiä (Anagyrus, Aphytis, Coc- cophagus, Encarsia, Leptomastidea, Leptomastix, Metaphycus). Loispistiäiset ovat melko lajispesifisiä isäntähyön- teistensä suhteen ja niiden käyttö edellyttääkin lähes aina torjuttavan kilpikirvalajin määrittämis- tä. Erikoistumista kilpikirvaheimoittain on myös leppäpirkoilla. Esimerkiksi Cryptolaemusta käyte- tään villakilpikirvojen torjuntaan, kun taas Chilo- corusta käytetään pääasiassa kuorikilpikirvojen ja jonkin verran nappikilpikirvojen torjuntaan. Tor- juntaohjelman laatiminen on siksi pitkälti tapaus- kohtaista, joskin joitain yleistyksiä voidaan tehdä. Eräät erikoistuneet firmat Euroopassa tuottavat useita eri torjuntaeliöitä kilpikirvojen torjuntaan. Taulukkoon 4 on koottu erään hollantilaisen fir- man tuottama valikoima kilpikirvojen torjuntaeli- öitä. Vähintäänkin Leptomastix dactylopii ja Cryptolaemus myös muiden torjuntaeliöitä tuot- tavien firmojen tuotevalikoimiin.. Taulukko 4. Hollantilaisen Nijhof BGB:n tuottamia kilpi- kirvojen torjuntaeliöitä (http://www.nijhofbgb.nl/). Torjun- taeliölajit on annettu kirjainkoodeina (kolme ensimmäis- tä kirjainta suku- ja lajinimestä). Koodien selitykset taulukon alla s. 21. (Taulukko havainnollistaa kilpikirvo- jen torjuntaeliövalikoimaa eikä ole tarkoitettu kyseisen tuottajan mainokseksi). Villakilpikirvat: Torjuntaeliöt: Dysmicoccus sp. CRYMON,ALLCON Phenacoccus madeirensis CRYMON, ALLCON Planococcus citri CRYMON, ANAPSE, LEPABN, LEPDAC, ALLCON Pseudococcus longispinus CRYMON, ANAFUS, ANAPSE, GYRLIT, HUNPER, ALLCON Pseudococcus viburni CRYMON, LEPEPO, PSEMAC, ALLCON Spilococcus mamillariae CRYMON, LEPEPO, ALLCON Nappikilpikirvat: Torjuntaeliöt: Bambusaspis bambusae CHICIR Ceropastes spec. SCUCAE, COCRUS Coccus hesperidum COCRUS, ENCLEC, MICFLA, METHEL Icerya purchasi RODCAR Saissetia coffea COCRUS, ENCINF, METHEL, SCUCAE Saissetia miranda COCRUS, METHEL, SCUCAE Saissetia oleae COCRUS, METHEL, SCUCAE Kuorikilpikirvat: Torjuntaeliöt: Abgrallaspis cyanophylli ENCCIT, CHICIR, CHINIG, LINLOP, NEPQUA, ALEFAS Aonidiella spec. ENCCIT, APHMEL, CHINIG, LINLOP Aspidiotus spec. ENCCIT, APHMEL, CHINIG, LINLOP Chrysomphalus aonidum ENCCIT, APHHOL, CHINIG, LINLOP Diaspis boisduvalli ENCCIT, COCOCH, LINLOP, NEPQUA, ALEFAS Ischnaspis longirostris ALEFAS Lepidosaphes beckii APHLEP, CHICIR, LINLOP, ALEFAS Pinnaspis sp. ENCCIT, LINLOP, NEPQUA, ALEFAS Pseudaulacaspis cockerelli ENCCIT, ARRALB, LINLOP, NEPQUA, ALEFAS 22 Taulukon lyhenteiden selitykset (pist.=loispistiäinen): ALEFAS=Aleurodothrips fasicapennis (petoripsiäinen) ALLCON=Allotropa convexifrons (Platygasteridae, pist.) ANAFUS=Anagyrus fusciventris (lEncyrtidae, pist.) ANAPSE=Anagyrus pseudococci (Encyrtidae, pist.) APHHOL=Aphytis holoxanthus (Aphelinidae pist.) APHLEP=Aphytis lepidosaphes (Aphelinidae pist.) APHMEL=Aphytis melinus (Aphelinidae pist.) ARRALB=Arrhenophagus albitibiae (Encyrtidae pist.) CHICIR=Chilocorus circumdatus (Coccinellidae peto) CHINIG=Chilocorus nigritus (Coccinellidae peto) COCOCH=Coccidencyrtus ochraceipes (Encyrtidae pist.) COCRUS=Coccophagus rusti (Aphelinidae pist.) CRYMON=Cryptolaemus montrouzieri (Coccinellidae peto) ENCCIT=Encarsia citrina (Aphelinidae pist.) ENCINF=Encyrtus infelix (Aphelinidae pist.) ENCLEC=Encyrtus lecaniorum (lAphelinidae pist.) EXOQUA=Exochomus quadripustulatus (Coccinellidae peto) GYRLIT=Gyranusoidea litura (Encyrtidae pist.) HUNPER=Hungariella peregrina (Encyrtidae pist.) LEPABN=Leptomastix abnormis (Encyrtidae pist.) LEPDAC=Leptomastix dactylopii (Encyrtidae pist.) LEPEPO=Leptomastix epona (Encyrtidae pist.) LINLOP=Lindorus lophanthae (Coccinellidae peto) METHEL=Metaphycus helvolus (Encyrtidae pist.) MICFLA=Microterys flavus (Encyrtidae pist.) NEPINC=Nephus includens (Coccinellidae peto) NEPQUA=Nephus quadrimaculatus (Coccinellidae peto) PSEMAC=Pseudaphycus maculipennis (Encyrtidae pist.) RODCAR=Rodalia cardinalis (Coccinellidae peto) SCUCAE=Scutellista caerulea (Pteromalidae pist.) Villakilpikirvojen biotorjunta: Villakilpikirvojen biotorjunnassa yhdistetään yleensä Leptomastix dactylopii (ks kuva s. 4) tai Leptomastidea abnormis-loispistiäisiä Cryptola- emus montrouzieri-petokuoriaisen (kuva käyt- töön. Leptomastix on yleensä tehokkain kesäai- kaan, kun taas Leptomastidea näyttää kyntensä syksyllä. Pistiäiset pystryvät pitämään villakilpi- kän kurissa kun kasvihuoneen keskilämpötila on vähintään 21 astetta. Loispistiäisten käyttö on aloitettava alhaisilla villakilpikirvatiheyksillä. Aikaisia levityksiä suositellaan myös Cryptola- emukselle, mutta kuoriainen lisääntyy vain kun saatavilla on runsaasti sen isäntähyönteisen mu- nia. Cryptolaemuksen teho näkyy parin viikon kuluttua levityksestä. Kuoriaisella on tärkeä rooli tiheiden villakilpikirvapesäkkeiden alentamisessa loispistiäisten tukena. Leptomastix dactylopi loisii mieluiten 3. asteen nuoria villakilpiköitä tai aivan nuoria aikuisia naaraita. Joskus ne loisivat myös 2. nuoruuastetta, mutta sen sijaan eivät koskaan jo munimaan ryh- tyneitä naaraita. Villakilpikän sisällä kehittyvä loinen muuttaa kilpikän lopulta jalattomaksi, ruskeaksi, tynnyrin muotoiseksi muumioksi. Ko- telovaiheen jälkeen aikuistunut pistiäinen leikkaa muumion toiseen päähän ulostuloaukon. Lepto- mastidea suosii ensimmäisen ja toisen asteen nuo- ruusasteita, joten nämä lajit sopivat yhdessä käy- tettäviksi, tosin Leptomastidea yleensä kilpailee Leptomastixin ulos, koska se käyttää isäntähyön- teisten nuorimpia kehitysasteita ja Leptomastix voi jäädä nuolemaan näppejään (tai oikeastaan nilkkojaan). Kuva 35. Cryptolaemus montrouzieri-kuoriaisen toukka syömässä villakilpikän nuoruusastetta. Kuva : Institut für Phytopathologie, Universität Kiel. (luvalla). Loispistiäiset leviävät alkuperäisistä levityspai- koistaan koko kasvihuoneeseen alkaessaan tuot- taa jälkeläisiä. Petokuoriaisen leviäminen on pal- jon rajoitetumpaa, ja sen levitykset onkin suunnat- tava suoraan pesäkkeisiin. Pistiäisiäkään ei kanna- ta jättää kovin huolettoman kauas tuholaisten esiintymispaikoista, jos haluaa nopeuttaa torjun- tavaikutuksen alkuunpääsemistä. Loispistiäisen uusi sukupolvi ilmaantuu kasvihuoneeseen noin kahden viikon kuluttua levityksestä. Loispistiäisiä ja petokuoriaisia on käytetty hyvin tuloksin sekä kasvihuoneessa ruukkukasveilla, sisustuskasveilla, muun muassa isoilla Ficus- puilla sisätiloissa, ja kasvitieteellisten puutarhojen kokoelmahuoneissa. Loispistiäisten teho ja lisään- tyminen vaihtelee kuitenkin selvästi lämpötilasta ja isäntäkasvilajista riippuen. Muun muassa isän- täkasvin lehtien karvaisuus ja sen sisältämät se- kundaariset aineenvaihduntatuotteet haittaavat loispistiäisiä. Kaunokilpikän torjunta petokuoriaisella on on- gelmallisempaa, koska tällä kilpikällä ei ole mu- nasäkkiä ja Cryptolaemus taas munii vain, jos isäntähyönteisen munia on runsaasti saatavilla (toukkien läsnäolo ei riitä). Kauno- ja villakilpikän sekasaastuntojen torjuntaan Cryptolaemus sen sijaan soveltuu hyvin, koska se munii silloin villa- kilpikän munarykelmiin. 23 Kaunokilpikkää voidaan torjua joissain olosuh- teissa myös harsokorennoilla ja kukkakärpäsillä. Kukkakärpäsiä on lisättävä kasvihuoneeseen jat- kuvasti, koska ne eivät kotoudu sinne. Harsoko- rentojen torjuntateho ei riitä kesäaikaan ainakaan orkideoilla, kun kilpikkä lisääntyy kovalla vauh- dilla. Nappikilpikirvojen biotorjunta Nappikilpikirvoja torjutaan lähinnä loispistiäisillä. Metaphycus helvolus on ”yleispistiäinen”, joka loisii parsakilpikkää, oliivikilpikkää ja myös oranssikilpikkää, joskin jälkimmäisen torjunta ei välttämättä onnistu yhtä hyvin kuin kahden edel- lisen johtuen todennäköisimmin siitä, että orans- sikilpikkä kapseloi loisen munat tai toukat tehok- kasti tappaen ne. Kuva 36. Micropterys flavus loisimassa oranssikilpikkää. Kuva : Institut für Phytopathologie, Universität Kiel. (luvalla). Parsa- ja oranssikilpiköitä väitetään voitavan tor- jua myös sukkulamadoilla (isosukkula, Steiner- nema feltiae) ruiskuttamalla matoja lehdille – tästä olen löytänyt kuitenkin vain yhden mainin- nan netistä ilman tarkempia tietoja tehosta, käy- tettävistä määristä jne. Koska sukkulamadot jou- tuvat toimiaan lehdillä, kasvusto on pidettävä kosteana vähintään 12 tunnin ajan sukkulamato- jen ruiskutuksen jälkeen. Yksittäiset kasvit voi sulkea muovipussiin kosteuden säilyttämiseksi. Kilpikirvojen pieni koko panee epäilyttämään, onko sukkulamadoista niiden torjujiksi, ainakaan ne eivät pysty niissä itse lisääntymään jos tappa- vatkin osan. Kuorikilpikirvojen biotorjunta: Kuorikilpikirvoja torjutaan petokuoriaisilla (Chi- locorus-suku kuva 37; Nephus-suku) ja monipuo- lisella joukolla loispistiäisiä. Kuva 37. Chilocorus nigritus-leppäpirkko ahmimassa Disaspis boisduvaliin nuoruuasteita. Kuva : Institut für Phytopathologie, Universität Kiel. (luvalla). Pääasialliset lähteet: Anonymous 2005. Rhizoecus hibisci. Diagnosis. EPPO Bulletin 35(2): 349. Wakgari W.; Giliomee J. 2001. Effects of some conventional insecticides and insect growth regulators on different phenological stages of the white wax scale, Ceroplastes destructor Newstead (Hemiptera: Coccidae), and its pri- mary parasitoid, Aprostocetus ceroplastae (Girault) (Hy- menoptera: Eulophidae). International Journal of Pest Management 47(3): 179-184. Ishaaya, I., Mendel, Z. & Blumberg, D. 1992. Effect of bupro- fezin on California red scale, Aonidiella aurantii (Maskel) in citrus orchard. Israel Journal of Entomology 25-26:67-71. Grafton-Cardwell, E E; Reagan, C A. 1995. Selective use of insecticides for control of armored scale (Homoptera: Di- aspididae) in San Joaquin Valley California citrus. Journal of Economic Entomology 88(6): 1717-1725. Hattingh, V; Tate, B. 1995. Effects of field-weathered residues of insect growth regulators on some Coccinellidae (Col- eoptera) of economic importance as biocontrol agents. Bulletin of Entomological Research. 85(4): 489-493. Grout, T G; Richards, G I. 1991. Effect of buprofezin applica- tions at different phenological times on California red scale (Homoptera: Diaspididae). Journal of Economic Entomol- ogy 84(6): 1802-1805. Anonymous 2005. Rhizoecus hibisci. EPPO Data sheets on quarantine pests. http://www.eppo.org/QUARANTINE/insects/Rhizoecus_hib isci/DSRHIOHI.pdf. Anonymous 2005. Scale insects. Factsheet PC23. Henry Doubleday Research Association. http://www.organicgardening.org.uk/factsheets/pc23.php Anonymous. Horticultural oils. http://ipmofaLEPABNka.homestead.com/files/hortoils.html Anonymous. Insecticidal soaps. http://ipmofaLEPABNka.homestead.com/files/soap.html Beardsley, J. W. Jr. and R. H. Gonzalez. 1975. The biology and ecology of armored scales. Annual Review of Ento- mology. 20: 47-73 24 Bullock, R. C., Pelosi, R. R. 1993. Toxicity of imidacloprid to selected arthropods in the citrus greenhouse and grove. Prov. Fla. State Hort. Soc. 106: 42-47. Cloyd, R A. 2003. Effect of insect growth regulators on citrus mealybug [Planococcus citri (Homoptera: Pseudococci- dae)] egg production. HortScience 38(7): 1397-1399. Cloyd, R. A. 1997. Know your friends. Leptomastix dactylopii. Midwest Biocontrol News Online. Vol. IV, no. 11. http://www.entomology.wisc.edu/mbcn/kyf411.html. Dunkelblum, E., Zada, A., Gross, S., Fraistat, P., Mendel, Z. 2002. Sex pheromone and analogs of the citrus mealybug, Planococcus citri: synthesis and biological activity. IOBC wprs Bulletin 25, Futch, S.H., McCoy, C. W., Childers, C. C. 2001. A guide to scale insect identification. http://edis.ifas.ufl.edu/CH195 Germain, J F; Matile-Ferrero, D; Piron, M; Picart, J L. 2003. Cochenilles sous serres en France: inventaire illustre. I - Les Asterolecaniidae et les Coccidae. Phytoma (561): 21- 23. Germain,J F; Matile-Ferrero, D. 2005. Les cochenilles sous serres en France: inventaire illustre. III - Les Diaspididae. Phytoma(583): 32-35. Gertsson, C-A., 2001. An annotated checklist of the scale insects (Homoptera: Coccoidea) of Sweden. Entomologisk Tidskrift 122: 123-130. Hansen, J D; Hara, A H; Tenbrink, V L. 1992. Vapor heat: a potential treatment to disinfest tropical cut flowers and foli- age. HortScience27(2): 139-143. Hara, A H, Niino-DuPonte, R. 1999. Rhizoecus hibisci. http://www.extento.hawaii.edu/kbase/crop/Type/r_hibisci.ht m Hodgson C J. 1994. The Scale Insect Family Coccidae – An Identification Manul to Genera. CABI Publishing. 645 pp. http://www.cabi- publish- ing.org/bookshop/BookDisplay.asp?SubjectArea=Ani&Subj ect=Entomology&PID=1354 Laflin, H., Parrella, M. P. 2002. Planococcus citri (Homop- tera:Pseudococcidae) development as grown in conditions typical of California rose production. Abstract. Entomology Society of America Annual Meeting. Fort Lauderdale 14-20 Nov. 2002. Malais, M. H., Ravensberg, W. J. 2003. Knowing and recogniz- ing. Reed Business Information and Koppert B.V., The Netherlands. 288 pp. Matile-Ferrero, D; Germain, J F; Picart, J L; Piron, M. 2004. Cochenilles sous serres en France: inventaire illustre. II - Les Pseudococcidae et Eriococcidae. Phytoma (572): 35- 37 Merchant, M. and J. Hoelscher-Cox. 1998. Biological control of citrus mealybug in an indoor shopping mall. In Knutson, A. and J. Smith, eds. Biological Control Program 1996-1997 Report, Texas A&M University, Department of Entomology, pp. 17-18. http://www.entomology.wisc.edu/mbcn/land603.html#meal y Merchant, M. and J. Hoelscher-Cox. 1998. Biological control of citrus mealybug in an indoor shopping mall. In Knutson, A. and J. Smith, eds. Biological Control Program 1996-1997 Report, Texas A&M University, Department of Entomology, pp. 17-18. Stauffer, R. S. and Rose, M. 1997. Biological Control of Soft Scale Insects in Interior Plantscapes in the USA. In Scale Insects - Their Biology, Natural Enemies and Control, vol. 1 ja vol. 2. Y. Ben-Dov and C.J. Hodgson (Eds.). Elsevier Science B.V. (ks. http://www.cplbookshop.com/contents/C136.htm Tabatadze, E S; Loladze, Z P. 2002. Neem-Azal-T/S against coccids.Zashchita I Karantin Rastenii(12):30. Tatara, A. 1998. Determination of Optimum Spraying Time for Chemical Control of Mulberry Scale, Pseudaulacapis pen- tagona (Targioni) (Hemiptera: Diaspiddae) in Tea Fields. http://ss.jircas.affrc.go.jp/engpage/jarq/33- 3/tatara/tatara.htm Tenbrink, V. L., Hara, A. H. 1992. Pinnaspis aspidistrae. http://www.extento.hawaii.edu/kbase/crop/Type/p_aspidi.ht m. Watson, G. W. Diaspididae. In, Ulenberg, S. A. (ed.), Arthro- pods of Economic Importance. http://ip30.eti.uva.nl/bis/diaspididae.php 25 Taulukko 3. Villa-, nappi- ja kuorikilpikirvojen eroavaisuuksia. Ominaisuus Villakilpikirvat (Pseudococcidae) Nappikilpikirvat (Coccidae) Kuorikilpikirvat (Diaspididae) Tärkeimmät kasvintu- hoojalajit kasvihuoneis- sa Villakilpikkä (Planococcus citri) Kaunokilpikkä (Pseudococcus longispinus) Ansarikilpikkä (Pseudococus viburni) Oranssikilpikkä (Coccus hespe- ridum) Parsakilpikkä (Saissetia cof- feae) Oliivikilpikkä (Saissetia oleae) Kanukkakilpikkä (Parthenole- canium corni) Murattikilpikkä (Aspidiotus nerii) Saniaiskilpikkä (Pinnaspis aspidistrae) Diaspis boisduvali Pikkukilpikkä (Lepidosaphes ulmi) Hemiberlesia rapax Ruusukilpikkä (Aulacaspis rosae) Isäntäkasvivalikoima Sekä ruohomaisilla että puu- vartisilla kasveilla. Suosivat puuvartisia kasveja, mutta myös ruohovartisilla eläviä lajeja on paljon. Suosivat puuvartisia kasveja. Erikoistuneempia ravintokasvi- ensa suhteen kuin villakilpi- ja nappikilpikirvat. Kehitysvaiheet Naaraat: muna – nuoruusaste 1 – nuoruusaste 2 – nuo- ruusaste 3 – (joillain nuo- ruusaste 4, esim. ansarikilpik- kä) - aikuinen Koiraat: muna – nuoruusaste 1 – nuoruusaste 2 – esikotelo – kotelo –aikuinen Naaraat: muna – nuoruusaste 1 – nuoruusaste 2 – nuo- ruusaste 3 (yleensä) - aikuinen Koiraat: muna – nuoruusaste 1 – nuoruusaste 2 – esikotelo – kotelo –aikuinen Naaraat: muna – nuoruusaste 1 – nuoruusaste 2 – aikuinen Koiraat: muna – nuoruusaste 1 – nuoruusaste 2 – esikotelo – kotelo –aikuinen Ravinnonotto ja esiinty- minen kasveilla Imevät kasvinesteitä nilasoluis- ta. Imevät kasvinesteitä nilasoluis- ta. Rikkovat suuosillaan lehtien ja varsien pintasolukkoa tyhjentä- en ne kasvinesteistä. Mesikasteen tuotto Kyllä Kyllä Ei Ulkonäkö Naaraat: 3. nuoruusasteesta alkaen ruumis valkois- ten/harmaanvalkoisten va- hasäikeiden/-puuterin/ - piikkien/-levyjen peitossa. Koiraat ja naaraat erotettavissa toisistaan ulkonäöltä 2. nuo- ruusasteen jälkeen. Aikuisilla koirailla selvä kurouma (kapea osa) pään ja eturuumiin välillä. Naaraat: selvä vahakuori, joka on kiinteä osa hyönteistä eikä sitä voi irrottaa erilleen hyöntei- sestä. Naaraiden ja koiraiden ulkonäkö eriytyy 2. Nuoruus- vaiheessa: koiraiden kuoret pienempiä, litteämpiä, vaa- leampia, ei yhtä pyöreämuotoi- sia. Aikuisilla koirailla selvä kurouma (kapeampi osa) pään ja eturuumiin välillä. Kuori eloton, irrallinen hyöntei- sen ruumiista, voidaan nostaa pois paikoiltaan hyönteisen päältä esiml ohuella piikillä. Naaraat ja koiraat erotettavissa ulkonäöltä toisistaan 1. nuo- ruus-vaiheesta lähtien: koirai- den kuori pienempi, litteämpi, vaaleampi, ei yhtä pyöreämuo- toinen. Koiraiden nuoruuasteilla kuori yleensä aivan erinäköinen kuin kuorikilpikirvojen naarailla. Aikuisilla koirailla ei ole selvää kuroutumaa pään ja eturuumiin välillä. Jalat ja liikkuminen Ensimmäinen toukka-aste liikkuu aktiivisesti 12-24 h ja etsii asettumispaikan kasvilla. Toukat leviävät ilmavirtausten ja ihmisten mukana uusille kasveille. Muut nuoruusasteet ja aikuiset naaraat ovat myös jalallisia, mutta liikkuminen vähäistä ja hidasta. Koirailla on jalat ja siivet. Ensimmäinen toukka-aste liikkuu aktiivisesti 12-24 h ja etsii asettumispaikan kasvilla. Toukat leviävät ilmavirtausten ja ihmisten mukana uusille kasveille. Muut nuoruusasteet ja aikuiset naaraat ovat myös jalallisia, mutta liikkuminen vähäistä ja hidasta. Koirailla on jalat ja siivet. Ensimmäinen toukka-aste liikkuu aktiivisesti 12-24 h ja etsii asettumispaikan kasvilla. Toukat leviävät ilmavirtausten ja ihmisten mukana uusille kasveille. Muu7t nuoruusasteet ja aikuiset naaraat jalattomia, eivät liiku ollenkaan. Koiraat- kaan eivät liiku ennen aikuis- tumistaan. Aikuisilla koirailla jalat ja siivet. Naaraiden munasäkki Munasäkki koostuu valkoisista vahasäikeistä, epämääräisen näköinen, pumpulimainen nöyhtäkasa. Munasäkkiä ei ole kaikilla lajeilla, sillä osa synnyt- tää eläviä toukkia. Ei munasäkkiä, munat muni- taan ja kehittyvät naaraan kuoren alla. Ei munasäkkiä, munat muni- taan ja kehittyvät naaraan kuoren alla. 26 Liite Kilpikirvojen isäntäkasvit: Pseudococcidae (villa- kilpikirvat) Isäntäkasvit (luettelot eivät ole täydellisiä) Planococcus citri, villakilpikkä Amaryllis, Anthurium (flamingonkukka), Asparagus, (parsakasvit, mm. unelmat), atsalea, begonia, Bouvardia (morsiustähdet), Bromelia, Cattleya-orkideat, Codiaeum (ihmepen- sas), Croton, Dieffenbachia (kirjovehkat), Exacum (sinisilmä), Ficus, Fuchsia (veren- pisara), Gardenia jasminoides (gardenia), Hoya carnosa (isoposliinikukka), Kalanchoe blossfeldiana (tulilatva), kaktukset, krysanteemi, oleanteri, Passiflora (kärsimyskukka), Paeonia (pioni), palmut, Pelargonium, Philodendron (köynnösvehkat), Poinsettia (joulutäh- ti), Rosa sp. (ruusut), Saintpaulia, Schefflera (liuska-aralia), Schlumbergera (talvikak- tukset, Sinningia speciosa (isogloksinia), Strelizia (kolibrikukka) Pseudococcus longispinus, kaunokil- pikkä Anthurium (flamingonkukka), Asparagus (parsakasvit, mm. unelmat), Atsalea, Aucuba japonica (kiiltopensas), Begonia, Camellia japonica (kamelia), Croton, Cycas (käpypalmut), Dracaena (lohikäärmepuut), Dryopteris erythrosora (alvejuurilaji), Ficus, Fuchsia (ve- renpisara), Gardenia jasminoides (gardenia), orkideat, palmut, saintpaulia, Senecio cruentus (sineraaria), Strelizia (kolibrikukka), Zantedeschia (kalla) Pseudococcus viburni (syn. P. af- finis) ansarikilpikkä Aglaonema (laikkuvehkat), Amaryllis, Atsalea, Begonia, Camellia japonica (kamelia), Dah- lia, Dieffenbachia (kirjovehkat), Gardenia jasminoides (gardenia), Gladiolus, Hoya car- nosa (isoposliinikukka), Myrtus communis (myrtti), Nerium oleander (oleanteri), Passiflo- ra (kärsimyskukka), Rosa sp. (ruusut), Sinningia speciosa (isogloksinia), Strelizia (kolibri- kukka) Rhizoecus spp. (juurissa elävä) Argyrantherum frutescens (marketta), Fuchsia (verenpisara), saintpaulia, Peperomia, Pelargonium, Schefflera, Cuphea, Hibiscus rosa-sinensis, Nerium oleander, Rhododen- dron, bonsai-kasvit, Calathea, Dieffenbachia, Ficus, Araceae Geococcus coffeae (juurissa elävä) Maranta sp. (nukkumatit), saintpaulia Coccidae (nappikilpi- kirvat) Isäntäkasvit (luettelot eivät ole täydellisiä) Coccus hesperidum oranssikilpikkä Anthurium (flamingonkukka), Aucuba japonica (kiiltopensas), Avokado, begonia, Camellia japonica (kamelia), Cassia (senna), Dianthus (neilikka), Gardenia jasminoides (gardenia), Hedera (muratti), Hibiscus (kiinanruusu), Hyacinthus orientalis (hyasintti), Ilex sp. (orjanlaakeri), Kalanchoe blossfeldiana (tulilatva), palmut, Poinsettia (joulutähti), Populus sp., (haavat), sitruspuut, Strelizia (kolibrinkukka), Zantedeschia (kalla) Saissetia coffeae parsakilpikkä Anthurium (flamingonkukka), Asparagus setaceus (unelma), Begonia, Camellia japonica (kamelia), Codiaeum variegatum (ihmepensas), Coffea arabica (kahvipensas), Dryopteris erythrosora (alvejuurilaji), Euonymys japonicus (sorvarinlaakeri), Ficus pandurata (lyyra- viikuna), Gardenia jasminoides (gardenia), Ixora coccinea (tähtikukka), Kalanchoe bloss- feldiana (tulilatva), krysanteemi, Lilium sp. (liljat), Myrtus communis (morsius-myrtti), Poinsettia (joulutähti), Solanum capsicastrum (huonekoiso) Sanikkaiset: Asplenium viviparum (silmuraunioinen), Coniogramma japonica, Cyrtomium falcatum (ma- honiasaniainen), Dicksonia antarctica (puusaniainen), Doodia caudata (siipisaniaislaji), Drymeria quercifolia, Nephrolepis exaltata (kaarisulkasaniainen), Nephrolepis sp. (sul- kasaniainen), Pellaea viridis (viherpellea), Phlepodium aureum (kultaimarre), Platycerium sp. (sarvisaniaiset), Polypodium obovatum (kallioimarrelaji), Pteris cretica (siipisanikka), Pteris multifida (kiinansanikka) Saissetia oleae oliivikilpikkä Aster, Aucuba japonica (kiiltopensas), Camellia japonica (kamelia), Cattleya-orkideat, Chrysanthemum morifolium (krysanteemi), Croton, Cymbidium-orkideat, Dendrathema grandiflora (krysanteemi), Fuchsia (verenpisara), Gardenia, haapa, Hibiscus kiinanruusu), Ilex sp. (orjanlaakeri), laakeripuu, oleanteri, oliviipuu, omenapuu, päärynäpuu, palmut, sitruspuut, vaahtera, viikunapuu Parthenolecanium corni, kanukka- kilpikkä Cotoneaster sp. (tuhkapensas), Crataegus oxycantha (orapihlajalaji), haapa, leppä, pää- rynäpuu, Potentilla fruticosa (pensashanhikki), Prunus cerasus (hapankirsikka), Prunus domestica (luumu), Prunus persica (persikka), Pyracantha coccinea (tulimarja), Ribes sp. (herukat), Rosa sp. (ruusut),Rubus idaeus (vadelma), Tilia x vulgaris (lehmus), viiniköyn- nös 27 Diaspididae kuorikilpi- kirvat Isäntäkasvit (luettelot eivät ole täydellisiä) Aspidiotus hederae=nerii, muratti- kilpikkä Acacia spp., Acer, Actinidia chinensis, Agave, Albizia, Aleurites, Aloe, Ananas comosus, Antirrhinum, Aralia, Arbutus, Areca, Artocarpus, Asparagus spp., Asplenium, Azalea, Bauhinia, Beilschmiedia, Brassica, Buxus, Callitris, Camellia, Capparis, Carica, Caryopte- ris, Cassia, Castela, Catalpa, Cedrela, Cedrus, Celtis, Ceratonia, Cercestis, Chrysanthe- mum, Citrus spp., Clerodendrum, Cocos nucifera, Cordyline, Crataegus, Cucurbita, Cup- ressus, Cyanotis, Cycas, Cyperus, Cytisus, Daphne, Datura, Dianthus, Diospyros, Dracae- na, Elaeagnus, Elaeis, Elephantopus, Erica, Eucalyptus, Euonymus, Euphorbia, Fatsia, Ficus, Fraxinus, Gardenia, Genista, Grevillea, Hakea, Hedera, Helianthemum, Howea, Hoya, Hydrangea, Ilex, Ipomoea, Iris, Jasminum, Juniperus, Labiatae, Lapageria, Laurus nobilis, Leguminosae, Ligustrum, Lilaea, Lonicera, Lycopersicon, Macadamia ternifolia, Magnolia, Malus sylvestris, Mangifera indica, Medicago, Melia, Mentha, Morus, Muehlen- beckia, Musa, Myosporum, Myrsine, Nectandra, Nerium, Nicotiana, Oleaceae, Olea euro- paea, Opuntia, Orchidaceae, Palmae, Pandanus, Parkinsonia, Passiflora, Persea americana, Peumus, Phoenix dactylifera, Phormium, Physalis, Pinus, Piper, Pistacia vera, Pittosporum, Platanus, Plumeria, Poncirus, Populus, Prosopis, Prunus spp., Pteridophyta, Punica, Pyrus communis, Quercus, Rhododendron, Rhus, Ribes, Ricinus, Robinia, Rosa, Rosaceae, Ros- marinus, Rubia, Ruscus, Ruta, Salix, Salvia, Schinus, Sechium, Senna, Simmondsia, Smi- lax, Solanum, Sophora, Spartium, Strelitzia, Syringa, Tagetes, Taxus, Thuja, Tmesipte- ris, Tournefortia, Trachycarpus, Ulex, Ulmus, Veronica, Vinca, Vitis vinifera, Vitex, Vriesea, Washingtonia, Yucca, Zamia, Zanthoxylum, Ziziphus. Hemiberlesia rapax Acacia, Actinidia spp., Adesmia, Albizia, Aleurites spp., Allophyllus, Amomyrtus, Aristo- telia, Baccharis spp., Beilschmiedia, Buxus, Camellia, Carya illinoinensis, Cassia, Castela, Cercis, Citrus spp., Condalia, Copernicia, Coprosma, Corylus, Cupania, Cydonia, Drimys, Elaeagnus, Erigeron, Eriobotrya, Eucalyptus, Euonymus, Eupatorium, Fagara, Ficus spp., Fuchsia, Gleditsia, Heterothalamus, Hexachlamys, Ilex, Labiatae, Larrea, Laurus nobilis, Liriodendron, Lonicera, Magnolia, Malus pumila, Malus sylvestris, Mangifera indica, Ma- nihot, Melia, Merostachys, Muehlenbeckia, Musa spp., Myosporum, Myrciaria, Nectan- dra, Olea europaea, Osmanthus, Persea americana, Peumus, Phoebe, Piper, Poncirus, Prosopis, Prunus spp., Psidium guajava, Pyrus communis, Rhamnus, Robinia, Salix, Sapium, Senna, Sesbania, Sida, Solanaceae, Solanum, Sterlitzia, Tecoma stans, Trichogonia, Vaccinium, Vernonia, Vitillaria, Vitis vinifera. Diaspis boisduvalii Acacia, Aechmea, Agave, Ananas sativus, Anguloa, Baccharis, Bactris, Bulbophyllum, Casearia, Cassia, Cattleya, Cedrela, Chamaerops, Citrus, Cocos, Coelogyne, Copernicia, Corypha, Ctenanthe, Cymbidium, Epidendrum, Euterpe, Guzmania, Harrisia, Hedera, Heliconia, Howea, Jodina, Laelia, Latania, Ligaria, Livistona, Loranthus, Mangifera indica, Maranta, Marantaceae, Maytenus spp., Maxillaria, Miconia, Miltonia, Musa, Myrsine, Nannorrhops, Nectandra, Odontoglossum, Oncidium, Opuntia, Orchidaceae, Palmae, Pandanus, Persea americana, Phoenix, Phormium, Phorodendron, Pitcairnia, Pleiochiton, Psidium guajava, Rhynchostylis, Rosa, Roystonea, Rubiaceae, Schinus, Strelitzia, Tilland- sia, Trachycarpus, Vanda ,Washingtonia. Lepidosaphes ulmi (pikkukilpikkä) Abies, Acer, Aesculus, Ailanthus, Amelanchier, Andromeda, Angelonia, Arbutus, Arctos- taphylos, Berberis, Betula, Buxus, Caesalpinia, Cajanus, Calluna, Carpinus, Castanea, Ceanothus, Ceratonia, Chimaphila, Clematis, Cornus, Corylus, Cotinus, Cotoneaster, Cra- taegus, Cyanotis, Cydonia, Cytisus, Elaeagnus, Erica, Euonymus, Euphorbia, Fagus, Fra- xinus, Ficus carica, Genista, Geranium, Ginkgo, Hippophae, Hypericum, Juglans spp., Laburnum, Ligustrum, Lonicera, Lycium, Maackia, Malus spp., Melica, Mespilus, Myrica, Olea europaea, Pachysandra, Philadelphus, Platanus, Populus spp., Potentilla, Prunus spp., Ptelea, Pyrus communis, Quercus, Rhamnus, Rhododendron, Ribes, Ricinus, Robinia, Rosa, Rubus, Salix, Sapium, Sassafras, Sesbania, Sorbaria, Sorbus, Spartium, Spiraea, Staphylea, Stillingia, Symphoricarpos, Syringa, Tilia, Ulex, Ulmus, Vaccinium myrtillus, Viburnum, Vincetoxicum, Viscum, Vitis vinifera, Ziziphus. Pinnaspis aspidistrae saniaiskilpik- kä Asparagus, Blechum spicant (kampasaniainen), Cryptogramma biaurata (saniainen), Cycas (käpypalmut), Ficus, Nephrolepis (sulkasaniainen), useat muut sanikkaiset, sitruspuut, Croton, Dracaena, Geranium, Hibiscus, mango, orkideat, kookospalmu, Howeia-palmut, saintpaulia. Pseudaulacaspis pentagona (ei saa esiintyä marja-, hedelmä- eikä koristekasvien taimiaineistossa Abelmoschus esculentus, Acacia, Acer, Actinidia, Aesculus, Aleurites, Allamanda, Anno- na, Argyreia, Artocarpus altilis, Asparagus, Azadirachta, Bauhinia, Berberis, Bignonia, Bouvardia, Brachychiton, Broussonetia, Buddleja, Cajanus, Callicarpa, Calotropis, Camel- 28 silmämääräisesti tehdyssä tar- kastuksessa) lia sinensis, Campsis, Capsicum, Carica papaya, Cassia, Casuarina, Catalpa, Cedrela, Cin- namomum, Celtis, Clematis, Cocos nucifera , Consolida, Cornus, Crotalaria, Cycas, Cydo- nia, Cytisus, Diospyros kaki, Ehretia, Erythrina, Euonymus, Euphorbia, Fagara, Ficus, Firmiana, Flacourtia spp., Fraxinus, Fuchsia, Genista, Geranium, Ginkgo, Gleditsia tria- canthos, Gossypium, Guazuma, Gymnocladus, Heliotropium, Hevea brasiliensis, Hibiscus, Hypericum, Ipomoea, Jasminum, Juglans, Kalanchoe pinnata, Koelreuteria, Ligustrum, Macfadyena, Mallotus japonicus, Malus sylvestris, Mangifera indica, Manihot esculenta, Melia, Mikania, Morus spp., Nephelium, Nerium, Olea europaea, Ostrya, Paeonia, Passi- flora, Paulownia, Pelargonium, Persea, Phaseolus, Phellodendron, Philadelphus, Phoenix, Photinia, Piper spp., Platanus, Plumeria, Polygala, Populus, Prunus spp., Psidium, Ptelea, Pterocarya, Pyrus, Quercus, Rhus, Ribes, Ricinus communis, Robinia, Rubus, Salix, Schi- nus, Sedum, Sida, Solanum, Sophora, Sorbus, Spartium, Sterculia urens, Strelitzia, Symphoricarpos, Tecoma, Theobroma, Triumfetta, Tylophora asthmatica, Ulmus, Urena, Veronica, Vincetoxicum, Vitis vinifera, Zamia, Zanthoxylum, Zelkova. Quadrispidiotus pernicious, hirmu- kilpikkä (ei saa esiintyä marja- ja hedelmä- eikä koristekasvien taimiaineistossa silmämääräisesti tehdyssä tarkastuksessa) Acacia, Acer, Actinidia deliciosa, Aesculus, Ailanthus, Akebia, Albizia, Aleurites, Alnus, Aloe, Althaea, Amelanchier, Ampelopsis, Antirrhinum, Aralia, Arbutus, Aristolochia, Asclepias, Asparagus officinalis, Aster, Aucuba, Baccharis, Bambusa, Berberis, Betula, Bignonia, Buddleja, Buxus, Callistemon, Camellia, Canna, Caragana, Carpinus, Carya, Ca- ryopteris, Castanea, Catalpa, Ceanothus, Cedrus, Celtis, Cephalanthus, Cercis, Chaeno- meles, Chamaecyparis, Chrysanthemum, Cinnamomum, Cistus, Citrus spp., Clematis, Cle- rodendrum, Convolvulus, Cornus, Corylopsis, Corylus, Cotoneaster, Crataegus, Cupressus, Cydonia, Cytisus, Dahlia, Daphne, Daucus, Deutzia, Diervilla, Diospyros spp., Elaeagnus, Erica, Erigeron, Eriobotrya, Eucalyptus, Euonymus, Euphorbia, Fagus, Ficus, Forsythia, Fragaria, Fraxinus, Gaylussacia, Genista, Ginkgo, Gymnocladus, Hamamelis, Hibiscus, Hydrangea, Hypericum, Ilex, Inula, Jasminum, Juglans regia, Juniperus, Kalmia, Kerria, Laburnum, Lagerstroemia, Larix, Laurus, Lespedeza, Ligustrum, Lilium, Lindera, Li- quidambar, Liriodendron, Lonicera, Lycium, Maclura, Magnolia, Mahonia, Malus spp., Malva, Melia, Mesembryanthemum, Mespilus, Morus, Myrica, Myrtus, Nerium, Nyssa, Olea, Ostrya, Paeonia, Panicum, Paulownia, Persea, Petroselinum, Phellodendron, Philadel- phus, Phlox, Photinia, Physocarpus, Picea, Pinus, Piper, Pittosporum, Platanus, Polygonum, Poncirus, Populus, Potentilla, Prunus spp., Ptelea, Punica, Pyracantha, Pyrus, Quercus, Rhamnus, Rhododendron, Rhus, Ribes, Ricinus, Robinia, Rosa, Rosmarinus, Rubus, Rud- beckia, Ruscus, Salix, Sambucus, Sassafras, Schinus, Sciadopitys, Smilax, Solanum, Sophora, Sorbaria, Sorbus, Spartium, Spiraea, Stephanandra, Symphoricarpos, Tamarix, Taxodium, Taxus, Tecoma, Ternstroemia, Thuja, Tilia, Trachelospermum, Tsuga, Ulmus, Urtica, Vaccinium, Viburnum, Vinca, Vitex, Vitis vinifera, Wisteria, Yucca.