Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 7/2019 Kansainvälisten kalastuksen kestävyysmallien soveltuvuus Suomen sisävesikalastukseen Järvikalan jäljet: saalistietoa ja kestävyyttä -hanke Eila Seppänen ja Tapio Keskinen Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 7/2019 Kansainvälisten kalastuksen kestävyysmallien soveltuvuus Suomen sisävesikalastukseen Järvikalan jäljet: saalistietoa ja kestävyyttä -hanke Eila Seppänen ja Tapio Keskinen Luonnonvarakeskus, Helsinki 2019 Tämä selvitys on osa Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun koordinoimaa Järvikalan jäljet: saalistietoa ja kestävyyttä -hanketta. Viittausohje: Seppänen, E. & Keskinen, T. 2019. Kansainvälisten kalastuksen kestävyysmallien soveltuvuus Suomen sisä- vesikalastukseen : Järvikalan jäljet: saalistietoa ja kestävyyttä -hanke. Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 7/2019. Luonnonvarakeskus. Helsinki. 22 s. ISBN 978-952-326-708-4 (Painettu) ISBN 978-952-326-709-1 (Verkkojulkaisu) ISSN 2342-7647 (Painettu) ISSN 2342-7639 (Verkkojulkaisu) URN http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-326-709-1 Copyright: Luonnonvarakeskus (Luke) Kirjoittajat: Eila Seppänen & Tapio Keskinen Julkaisija ja kustantaja: Luonnonvarakeskus (Luke), Helsinki 2019 Julkaisuvuosi: 2019 Kannen kuva: Petri Suuronen Painopaikka ja julkaisumyynti: PunaMusta, http://luke.juvenesprint.fi Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 7/2019 3 Tiivistelmä Eila Seppänen1) ja Tapio Keskinen2) 1) Luonnonvarakeskus (Luke), LUVA, Laasalantie 9, 58175 Enonkoski, eila.seppanen@luke.fi 2 ) Luonnonvarakeskus (Luke), LUVA, Survontie 9 A, 40500 Jyväskylä, tapio.keskinen@luke.fi Ympäristömerkit ja sertifioinnit ovat kasvattaneet suosiotaan kalataloudessa. Tuottajaporras pyrkii sertifioinnin avulla saamaan korkeamman hinnan tai lisää markkinoita. Pääosin kalastusta koskevat sertifioinnit ovat kohdistuneet merikalastukseen. Ruotsin suurilla järvillä kuhankalastus on sertifioitu ja Suomessa on menossa muikunkalastuksen sertifiointiprosessi. Kalastuksen sertifiointiin liittyy oleellisesti saaliin jäljitettävyys. Tässä työssä vertailtiin muutamaa tunnettua ympäristömerkkiä ja arvioitiin niiden soveltuvuutta suomalaiseen sisävesikalastukseen. Vertaillut ympäristömerkit olivat Marine Stewardship Council (MSC), KRAV, Friend of the Sea (FOS) ja VALDUVIS. Yhteisiä tekijöitä kaikille ympäristömerkeille olivat kalastuksen ekologinen kestävyys (hieman eri tavoilla määriteltynä), vaikutus ekosysteemiin, paikallisten lakien noudattaminen ja ym- päristömerkin vaatimusten seuranta. Sertifiointeja voidaan myöntää eri tasoille; kalastusaluksista koko tuotantoketjuun. Sertifiointiprosessin kesto ja ympäristömerkin voimassaoloaika vaihtelevat. Ympäristömerkkien välillä on eroja mm. pyyntiajan/paikan, pyydystyyppien ja hiilijalanjäljen määrit- telyssä. Suomalaisia kokemuksia sertifioinnin vaikutuksista on vielä niukasti. Silakan ja kilohailin kalastuksella on MSC-ympäristömerkki, mutta ainakaan vielä ei vaikutuksia ole ollut todettavissa. Kuhan MSC- sertifikaatti Ruotsin suurilla järvillä on avannut markkinoita Keski-Eurooppaan, mutta Kalixin muikun- kalastukseen vastaava ympäristömerkki Perämerellä ei ole juurikaan vaikuttanut. Kalastuslaki itsessään luo eräänlaisen ympäristömerkin määrittelemällä, että kalastuksen tulee ta- pahtua ekologisesti, taloudellisesti ja sosiaalisesti kestävällä tavalla. Suomalaisessa pienimuotoisessa sisävesi- ja rannikkokalastuksessa sertifiointi koskisi lähinnä kalastuksen ekologista kestävyyttä. Tämä vaatii saalis- ja pyyntitietojen keräämistä sekä kalakantatutkimuksia. Kaupalliset kalastajat ovat vel- voitettuja ilmoittamaan pyyntinsä ja saaliinsa joko ELY-keskukselle tai Lukelle. Tämä tietovaranto auttaa osaltaan kalastuksen kestävyyden arvioinnissa riippumatta siitä, mikä ympäristömerkki on kyseessä. Asiasanat: kalastuksen kestävyys, kaupallinen kalastus, sertifiointi, sisävesikalastus, ympäristömerkki Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 7/2019 4 Sisällys 1. Tausta ja tavoitteet ..................................................................................................................5 2. Kestävän kalastuksen ympäristömerkkien ominaisuuksia ..........................................................7 Taulukko 1. Kalastukseen liittyvien ympäristömerkkien ominaisuuksia ................................................... 8 2.1. MSC, KRAV, FOS ja VALDUVIS: merkkikohtaisia periaatteita ja erityispiirteitä .................................. 8 2.1.1. MSC ................................................................................................................................................... 9 2.1.2. KRAV ................................................................................................................................................ 10 2.1.3. FOS .................................................................................................................................................. 10 2.1.4. VALDUVIS ........................................................................................................................................ 11 3. Kalastuksen kestävyysmallien vertailua ................................................................................... 13 3.1. Vuodenajan vaikutus......................................................................................................................... 13 3.2. Pyyntialue ......................................................................................................................................... 13 3.3. Kalastusaluksen koko ........................................................................................................................ 14 3.4. Pyydystyypit ...................................................................................................................................... 14 3.5. Sivusaalis ........................................................................................................................................... 14 3.6. Pyyntialueen ja purkupaikan välinen matka ..................................................................................... 14 3.7. Hiilijalanjälki ...................................................................................................................................... 15 4. Arvioita kalastuksen kestävyysmallien soveltuvuudesta Suomen rannikko- ja sisävesikalastukseen ................................................................................................................... 16 4.1. Kokemuksia sertifioinnin vaikutuksista ............................................................................................. 16 4.2. Pienimuotoiseen kalastukseen soveltuva kestävyyden arviointi ...................................................... 17 5. Johtopäätökset ....................................................................................................................... 19 Viitteet ....................................................................................................................................... 20 Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 7/2019 5 1. Tausta ja tavoitteet Kestävän kehityksen vaatimukset yhteiskunnassa ovat lisääntyneet, ja sen vuoksi tarvitaan mittareita, joilla kestävä kehitys voidaan tunnistaa ja sitä voidaan arvioida. Useilla toimialueilla ympäristömerkit ja -sertifioinnit ovat tulleet osaksi kestävän kehityksen taloutta ja maailmanlaajuisia markkinoita, ja ympäristömerkittyjen tuotteiden kysynnän uskotaan tulevaisuudessa kasvavan. Uudet lähestymistavat niin kalastuksen ohjaukseen ja kuin ympäristön tilaan tulivat välttämättömiksi jo 1980-luvulla (FAO). Nykyään päämääränä on pikemminkin ekosysteemipohjainen tarkastelu kuin yksittäisen kalakannan hoito. EU:n yhteisen kalastuspolitiikan (YKP) tavoitteena on elollisten vesi- luonnonvarojen hyödyntämisen varmistaminen huomioiden ekologinen, sosiaalinen ja ekonominen kestävyys sekä turvaten alkutuottajille tasavertaiset toimintaedellytykset. YKP rakentuu kalastuksen säätely-, valvonta- ja markkinajärjestelystä sekä kalataloustietojen tietojen keruusta ja tukijärjestel- mästä. Kalastus- ja vesiviljelytuotteiden jäljitettävyysvaatimukset perustuvat 1) neuvoston valvonta- asetukseen (EY/1224/2009) unionin valvontajärjestelmästä, jonka tarkoituksena on varmistaa yhtei- sen kalastuspolitiikan sääntöjen noudattaminen ja 2) komission täytäntöönpanoasetukseen (EU/ 404/2011) yhteisön valvontajärjestelmästä, jonka tarkoituksena on varmistaa yhteisen kalastuspoli- tiikan sääntöjen noudattaminen, em. neuvoston asetuksen soveltamista koskevista yksityiskohtaisis- ta säännöistä. Nämä jäljitettävyysvaatimukset edellyttävät, että kalastustuotteilla on johdonmukai- nen jäljitettävyysjärjestelmä. Jäljitettävyydellä pyritään varmistamaan kalastus- ja vesiviljelytuottei- den alkuperän laillisuus ja lisäämään kalatalouden koko arvoketjun avoimuutta aina kuluttajalle asti. Kalastus-/vesiviljelytuote-erien on oltava jäljitettävissä ketjun jokaisen toimijan osalta suoraan kala- erän pyyntiin/nostoon kaikista tuotanto-, jalostus- ja jakeluvaiheissa aina vähittäismyyntiin saakka. YKP:n mukaisen jäljitettävyyden perusteena on kalaerän ensimyynnin (myynti alkutuottajalta ensios- tajalle) yhteydessä muodostettava kalaerä ja sille annettava eräkoodi. Kalaerällä tarkoitetaan ”tiet- tyyn lajiin kuuluvien kalastus- ja vesiviljelytuotteiden määrää, jolla on samanlainen tarjontamuoto ja joka on peräisin samalta asianomaiselta maantieteelliseltä alueelta ja samalta kalastusalukselta tai kalastusalusten ryhmästä tai samasta vesiviljelyn tuotantoyksiköstä” (EY/1224/2009, EU/404/2011). Kustakin erästä on oltava osoitettavissa vähintään seuraavat tiedot: erän tunnistenumero, kalas- tusaluksen rekisterinumero ja nimi tai vesiviljelytuotantoyksikön nimi, kunkin lajin kolmekirjaiminen FAO:n koodi, pyyntipäivä tai tuotantopäivä, kunkin lajin määrät nettopainoina ilmaistuna kilogram- moina tai tapauksen mukaan kappalemäärä ja toimittajan nimi ja osoite. Edellä mainittujen asetusten (EY/1224/2009, EU/404/2011) mukaan eräkohtainen jäljitettävyysvaa- timus koskee ainoastaan elintarvikkeiksi tarkoitettuja seuraavia tuotteita: elävät kalat, tuoreet kalat, jäähdytetyt kalat, jäädytetyt kalat, jäähdytetyt tai jäädytetyt kalafileet tai muu kalanliha, jäähdytetty tai jäädytetty kalamurske tai -jauhe, kuivatut, suolatut, savustetut tai hiillostetut kalat sekä mäti. Jäljitettävyydestä säädetään myös elintarvikelainsäädännössä: asetus (EY) N:o 178/2002 art. 18 ja asetus (EU) N:o 931/2011 ja elintarvikelaki (23/2006). Sisävesikalastuksen ja pienimuotoisen rannik- kokalastuksen saaliiden jäljitettävyyden toteuttamiseen ei Suomessa vielä ole toimivia järjestelmiä. Markkinapohjaisia kannustimia eli ympäristömerkkejä (Kaiser & Edward-Jones 2006) on otettu käyt- töön ympäristövaikutusten vähentämiseksi (Cummins 2004, Ward 2008) ja kestävän kalastuksen edistämiseksi (Potts & Haward 2007). Merikalastukseen tarkoitettuja arviointijärjestelmiä on useita (Thrane ym. 2009), mm. Marine Stewardship Council (MSC), Friends of the Sea (FOS) ja KRAV, pieni- muotoisen rannikkokalastuksen arviointimenetelmistä on esimerkkinä VALDUVIS. Ympäristömerkin saadakseen kalastuksen on täytettävä kestävyyttä edistävät sertifiointikriteerit. Ympäristömerkin Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 7/2019 6 käytön oikeuttavien kriteerien täyttämisestä voi olla kilpailuetua markkinoilla, mikä puolestaan voi kannustaa sertifioimaan tuotteita (WWF 2009, Gulbrandsen 2009). Uuden kalastuslain (379/2015) mukaan Suomessa kaupallista kalastusta harjoittavan kalastajan tulee olla rekisteröitynyt ELY-keskuksen ylläpitämään kaupallisten kalastajien rekisteriin, ja tämä velvoite koskee sekä merellä että sisävesillä toimivia kalastajia. Kaupallisilla kalastajilla on velvoite raportoida saaliinsa ja pyyntiponnistuksensa joko ELY-keskukselle (merialue) tai Luonnonvarakeskukselle (sisä- vedet). Sisävesien osalta tietovarannon sähköinen keruu ja ennen kaikkea hyödyntäminen kalastuk- sen kestävyyden osoittamisessa vaativat kehittämistä. Itämeren silakan ja kilohailin kalastukselle on myönnetty MSC-sertifikaatti ja pilottihankkeena on käynnistetty muikun MSC-sertifiointi. Saalisilmoi- tukset voivat tuottaa tietoa mm. sertifiointiprosessin käyttöön. Sisävesillä rekisteröityneitä kaupallisia kalastajia on noin 1800, joista noin 300 kuuluu 1-ryhmään (tilanne 2018). Kaupallisen kalastuksen kokonaissaalis on noin 6 miljoonaa kg, josta puolet on muik- kua. Seuraavaksi tärkeimmät lajit kilomääräisesti ovat kuha ja särki. Rahallinen arvo on lähes 15 mil- joonaa euroa. Muikkusaaliin arvo on noin 6 miljoonaa euroa, kuhasaaliin yli 4 miljoonaa ja täpläravun noin miljoona. Tämän selvityksen tarkoituksena oli perehtyä olemassa oleviin kalastuksen kestävyyden arviointimal- leihin, vertailla niiden kriteereitä ja arvioida niiden soveltuvuutta Suomen oloihin. Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 7/2019 7 2. Kestävän kalastuksen ympäristömerkkien ominaisuuksia Maailmalla käytetään monia kalastuksen kestävyyttä arvioivia sertifiointimenetelmiä. Näiden ympä- ristömerkkien/sertifikaattien avulla halutaan viestittää suurelle yleisölle, että kalastustoiminta on kestävän kehityksen periaatteiden mukaista. Sertifiointi on usein vaatimuksena tuotteiden markki- noinnissa (Gulbrandsen, 2009). Sertifikaatin saamiseksi kalastuslaivaston tai -yrityksen tulee täyttää tietyt kriteerit, joilla varmistetaan, että kalastus on kestävällä pohjalla. Eri ympäristömerkeillä on tiettyjä merkkikohtaisia kriteereitä, mutta osa kriteereistä on monelle ym- päristömerkille yhteisiä. Niistä tärkein on ekologinen kestävyys (Taulukko 1). Seuraavassa muutamia kalastuksen ympäristömerkeille tyypillisiä kriteereitä: Kalapopulaation on oltava riittävän suuri kestääkseen kalastuksen kaupallisiin tarkoituksiin. Kalastus ei saa aiheuttaa ympäristöhaittoja tai ongelmia ekosysteemille. Haitallisen sivusaaliin saanti on minimoitava. Toiminnan on noudatettava paikallisia/kansallisia/kansainvälisiä lakeja ja sääntöjä ja toimin- taa on johdettava johdonmukaisesti. Ympäristömerkin vaatimusten noudattamisen seuranta/valvonta. Edellä mainittujen lisäksi joidenkin ympäristömerkkien kriteereinä ovat mm. pyyntiin käytettävän aluksen polttoaineen kulutus toiminnan hiilijalanjälki sosiaalinen vastuu työntekijöistä ja yhteisöstä. Pääasialliset erot näiden merkkien välillä liittyvät siihen, millaiset tuotteet ovat sertifiointikelpoisia ja mikä on niiden käytön laajuus maailmalla (Taulukko 1). Sertifiointiprosessin kesto vaihtelee muuta- mista päivistä (FOS-arviointi) 14 kuukauteen (kalastuksen MSC-arviointi). Eri ympäristömerkkien käyt- töoikeus myönnetään aina määräajaksi ja se voidaan myös peruuttaa, jos olosuhteet niin vaativat eli jos kriteerit eivät täyty. Ympäristömerkin käyttöluvan eri tasoja ovat: yksittäinen kalastusalus, yksit- täiset tuottajat, kalastusalusryhmä, yksittäiset toimitusketjut (kalastusalukset ja tuotantolaitos) ja yksittäiset kalastusalueet. Ympäristömerkin käyttöönotto vaatii sekä työpanosta että rahallista panostusta. Yrityksen edellytyk- set varsinaisen sertifiointiprosessin aloittamiseen tutkitaan esiselvityksellä. Varsinaisen prosessin aikana yrityksen on osoitettava täyttävänsä hakemansa ympäristömerkin kriteerit. Prosessin aikana useimmat yritykset joutuvat parantamaan käytäntöjään, että vaaditut kriteerit saavutetaan. Ympäristömerkeillä on omat hinnoitteluperusteensa merkin käytöstä, mutta yleisesti voidaan todeta maksujen koostuvan viidestä osatekijästä: sertifiointilaitosten palvelujen käyttäminen ympäristömerkin käyttöönottomaksu ympäristömerkin vuotuinen käyttömaksu käyttöoikeus- ja lisenssimaksu sertifioitavan yrityksen oma työpanos. Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 7/2019 8 Edellä mainittujen lisäksi tulevat sertifioinnin myöntämisen jälkeen vielä markkinointikustannukset, pakkausmerkintöjen muuttamiskustannukset sekä säännöllisin väliajoin uudelleensertifioinnin kus- tannukset. Esiselvityksen ja varsinaisen sertifioinnin kustannusten suuruuteen vaikuttaa mm. kalastuksen luon- ne, saatavilla olevan tiedon määrä ja prosessissa mukana olevien sidosryhmien panos. Suomen Am- mattikalastajaliitolta (SAKL) saadun tiedon mukaan Itämeren silakan ja kilohailin kalastuksen MSC- sertifioinnin kustannusten arvioidaan olevan noin 100 000 € ensimmäisen viiden vuoden aikana. Taulukko 1. Kalastukseen liittyvien ympäristömerkkien ominaisuuksia. Marine Stewardship Council (MSC) KRAV Friends of the Sea (FOS) VALDUVIS Perustamisvuosi 1997 1985 2006 2015 Tuotetyypit Luonnosta pyyde- tyt kalat ja äyriäi- set, ei viljellyt kalat Luonnosta pyyde- tyt ja viljellyt kalat Luonnosta pyyde- tyt ja viljellyt kalat Luonnosta pyyde- tyt kalat ja äyriäi- set, ei viljellyt kalat Käyttö Maailmanlaajuinen Pääasiassa Ruotsis- sa ja Norjassa Maailmanlaajuinen, laajasti käytössä Italiassa Belgiassa Tärkein kriteeri Kestävä kalastus Kestävä kalastus Alhainen saastepi- toisuus/ei ekotok- siineja äyriäisissä Kestävä kalastus ja kalanviljely Kestävä kalastus Sertifiointiprosessi Kaksivaiheinen: 1. Kalastuksen arviointi 2. Yritysten sertifi- ointi Kaksivaiheinen: 1. Kalastuksen arviointi 2. Yritysten ja alus- ten sertifiointi Arviointi ja sertifi- ointi Ei ole vielä käytös- sä Sertifiointi- prosessin kesto Vaihe 1: 1-14 kk Vaihe 2: Vaihtelee suuresti* Vaihe 1: 6 kk Vaihe 2: 2 viikkoa Koko prosessi: 1 pv - 2 viikkoa 2Voimassaolo kalakannalle ” Voimassaolo toimijoille 5 vuotta 3 vuotta 3 vuotta Merkintä on pätevä seuraavaan tarkis- tukseen saakka 5 vuotta 3 vuotta Raportin pituus 200 sivua n. 10 sivua n. 10 sivua Lähteet: Karlsen ym. 2012, Kinds ym. 2016) *Riippuu yhtiön koosta, tuotteiden lukumäärästä, hallintajärjestelmästä ja prosessin tasosta. ”Riippuu kalakannan tilasta. (MSC 2009, KRAV 2009, FOS 2009, Kinds ym. 2016) 2.1. MSC, KRAV, FOS ja VALDUVIS: merkkikohtaisia periaatteita ja erityispiirteitä Tässä raportissa tarkastellaan lähemmin seuraavia kalastuksen ympäristömerkkejä: Marine Ste- wardship Council (MSC), KRAV, Friends of the Sea (FOS) ja VALDUVIS. Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 7/2019 9 Vertailun ensijaisina tietolähteinä olivat eri ympäristömerkkien nettisivujen tietopaketit/artikkelit: MSC 2009: https://www.msc.org KRAV 2009: http://www.krav.se FOS 2009: http://www.friendofthesea.org/ VALDUVIS: https://www.sciencedirect.com/science/article/pii/S0165783615301235 2.1.1. MSC MSC-ympäristömerkki on edelläkävijä kestävän kehityksen mukaisesti luonnosta pyydettyjen kalojen ja äyriäisten sertifioinnissa. MSC-sertifikaatti on todettu luotettavimmaksi pyydetyn kalan ympäris- tömerkiksi (WWF 2009, 2012): vuonna 2009 se sai maailmanlaajuisessa selvityksessä korkeimmat pistemäärät kaikilla tutkituilla osa-alueilla ja vuonna 2012 se vahvisti edelleen paikkansa luotettavim- pana ympäristömerkkinä. Tällä hetkellä sillä on maailmanlaajuisesti eniten sertifioitua kalastusta: sitä käytetään nykyään 30 maassa, ja 12 % maailman luonnonkalan pyynnistä (so. kalastusten lukumää- rästä) on MSC-sertifioitu (MSC 2018). Vuoteen 2020 mennessä MSC pyrkii nostamaan sertifioimansa kalastuksen osuuden vähintään 20 %:iin. Viljellyt kalat eivät kuulu MSC:n tuotetyyppeihin. Saadakseen MSC-ympäristömerkin kalastuksen on osoitettava täyttävänsä vaaditut kriteerit: Kaiken sertifioidun kalastuksen on tapahduttava siten, että kalastusteho on kalakannalle kes- tävällä tasolla eikä resursseja käytetä liikaa. Kalastus ei saa vaarantaa kohdelajin eikä mahdol- lisesti sivusaaliiksi joutuvien muiden lajien kantojen elinvoimaisuutta. Kalastuksen ympäristövaikutuksien osalta kalastustoimintaa on harjoitettava tavalla, joka yl- läpitää ympäristön monimuotoisuutta, rakennetta, tuottavuutta ja toimintakykyä niissä ekosysteemeissä, joista kalastus on riippuvainen. Kalastustoiminnan täytyy noudattaa kaikkia paikallisia, kansallisia ja kansainvälisiä lakeja ja sillä on oltava hallintojärjestelmä, joka kykenee sopeutumaan muuttuviin olosuhteisiin ja ta- kamaan toiminnan kestävyyden. Sertifikaatin voimassaoloaikana MSC:n mukaisen kalastustoiminnan vaatimusten noudatta- mista seurataan tarkasti. Tutkimukset osoittavat, että MSC-sertifikaatilla on positiivinen vaikutus kalakantoihin ja meriluon- toon ja, että MSC-merkki välittää kuluttajalle luotettavaa tietoa kalakannan hyvästä tilasta (WWF 2009, 2012). MSC:tä on kuitenkin kritisoitu siitä, että se keskittyy suurimittaiseen kalastukseen ja kalastukseen Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa ja mukana on vain suhteellisen vähän pienimuotoista kalastusta tai kalastusta kehitysmaissa (Gulbrandsen 2009, Pérez-Ramírez ym. 2012). MSC-sertifiointia Venäjällä on selvitetty niin Venäjän pohjoisosien (Gulbrandsen 2009, Pristupa ym. 2015) kuin Barentsin meren ja Venäjän itäisten merialueiden sekä sisävesien (Lajus ym. 2018) osalta. Lajusin ym. (2018) tutkimuksessa tunnistettiin kolme tekijää, jotka muokkaavat MSC- sertifiointiprosessia Venäjällä ja erottavat sen länsimaisesta yleisestä prosessista ja oletuksista: Kielelliset ja kulttuuriset erot Venäjän ja niiden länsimaiden välillä, joissa kalatalouden kestä- vyyden arviointimenetelmiä on kehitetty. Erot länsimaisen ja venäläisen kalastuksenhoidon perinteiden välillä. Meren antimien kestävän kehityksen mukaisten sisäisten markkinoiden puuttuminen, joten ainoa kalastusalan motivaatio sertifikaatin saamiseksi on viedä tuotteitaan ulkomaille. Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 7/2019 10 Lehdistötiedotteen (30.8.2018) mukaan Venäjän suurimmalle, turskan kalastajien yhdistykselle vuonna 2013 myönnetty ensimmäinen MSC-sertifiointi uudistettiin. 2.1.2. KRAV Kalastuksen KRAV-sertifiointia käytetään merialueilla Ruotsissa ja Norjassa. Karlsenin ym. (2012) mu- kaan Norjassa KRAV:lla on jonkin verran enemmän sertifioitua kalastusta kuin MSC:lla ja FOS:lla. KRAVin standardit koostuvat viidestä sääntöjoukosta, jotka kattavat kaikki kalastuksen, jalostuksen ja myynnin näkökohdat: laadun takuu, kalakannan tila, kalastusalukset, pyyntimenetelmät sekä purku ja jalostus. Laadun takaamiseksi tarvitaan jäljitettävyysjärjestelmä, jolla varmistetaan kalatuotteiden alkuperän laillisuus ja arvoketjun avoimuus. Kalastusaluksen koolla on merkitystä: aluksen on sovitta- va avomerikalastukseen, kestettävä huonoja sääolosuhteita ja aluksella on oltava riittävästi kalastus- kapasiteettia. Kalastusta koskevat keskeiset kriteerit ovat: kestävä kalastus ts. ylikalastuksen estäminen ympäristöystävällisten pyyntimenetelmien ja välineiden käyttö sertifioidun saaliskalan pyynti vain sertifioidulla menetelmällä (muiden lajien pyynti sertifioi- mattomalla menetelmällä samaan aikaan kuitenkin sallitaan) kalastusalusten ominaisuudet miehistön ammattitaidon ylläpito polttoaineiden laatu. Nämä standardit on kehitetty Skandinavian olosuhteisiin eikä niitä aiemmin ollut testattu muilla alu- eilla. Vuodesta 2010 lähtien KRAV on kuitenkin hyväksynyt kalastuksen sertifiointihakemuksia myös Skandinavian ulkopuolelta. KRAV:n kalastusalusten ominaisuuksiin liittyvät vaatimukset koskevat mm. kalastusalusten käyttämää polttoainetta, alus- ja moottorityyppiä ja aluksissa käytettyä pohja- maalia. Polttoaineiden laadun suhteen ympäristö- ja kalatalouden hallinta on keskittynyt enemmän välineistöön ja toiminnallisiin vaikutuksiin, esim. kalastusaluksissa käytettävien polttoaineiden aihe- uttamaan saastumiseen, kuin varsinaiseen kalakannan elinympäristöön. Vuonna 2009 KRAV oli ainoa ympäristömerkki, jolla oli vaatimuksia pyyntialueen etäisyydelle: usei- den KRAV-sertfioitujen kalastusalueiden on oltava 12 merimailin vyöhykkeen ulkopuolella välttääk- seen rannikkoturskan pyynnin sivusaaliina. Tällainen vaatimus vaikuttaa polttoaineen kulutukseen: kun kalastetaan rannikolla, energiankulutus on pienempi (Dreyer 2008). Muita energian kulutukseen vaikuttavia tekijöitä ovat mm. aluksen koko, sää ja lämpötila: kalastettaessa huonolla säällä, kovassa merenkäynnissä, alhaisissa lämpötiloissa ja jäiden aikaan energian kulutus kasvaa (Shau ym. 2009). 2.1.3. FOS FOS on määritelty kaupallisten kannustimien keinoin toimivaksi meren elinympäristön säilyttämiseksi kehitetyksi ohjelmaksi. Se on erityisesti tarkoitettu kestävän kalastuksen saaliiden ja vesiviljelyn tuot- teiden sertifiointiin (Taulukko 1): noin puolet sertifioiduista tuotteista tulee kalastuksesta ja toinen puoli vesiviljelystä. FOSilla on MSC:n jälkeen seuraavaksi eniten kalastussertifiointeja: yrityksistä 185 on Euroopassa, 56 Pohjois- ja Etelä-Amerikassa, 42 Aasiassa, 25 Afrikassa ja 12 Oseaniassa. Yli puolet sertifioiduista tuotteista on peräisin kehitysmaiden pienimuotoisista kalastus- tai vesiviljely- yrityksistä. Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 7/2019 11 FOS-standardiin kuuluvat mm. seuraavat vaatimukset: Kalastus ei kohdistu ylikalastettuun kantaan (FAO:n raporttien mukaisesti mitattuna). Kalastus ei aiheuta muutoksia merenpohjaan. Kalastusmenetelmä ei aiheuta hukkasaalista enempää kuin 8 % kokonaissaalista. Sivusaaliina tulevat lajit eivät ole IUCN:n (International Union for Conservation of Nature) kieltolistalla (IUCN Redlist of endangered species). Lainsäädännön vaatimusten noudattaminen Energiatase ja vuosittain polttoainetehokkuuden parantaminen Jätehuolto Sosiaalinen vastuu FOS-standardiin sisältyvät sekä kalastuksen että kalanviljelyn suositukset hiilijalanjäljen pienentämi- seksi. Ensimmäisen sertifioinnin jälkeen suoritetaan uusintatarkastus joka kolmas vuosi. 2.1.4. VALDUVIS VALDUVIS on Belgiassa kehitetty indikaattoripohjainen kestävän kalastuksen arviointityökalu, jota voidaan soveltaa mihin tahansa kalastukseen. Belgialainen kalastussektori pitää VALDUVISta sopiva- na valvomaan edistymistä kohti kestävää kehitystä sekä tarjoamaan kannustimia kalastajille uusien käytäntöjen oppimiseksi. Kalastuksen kestävyyden tilaa arvioidaan ympäristöllisten, sosiaalisten ja ekonomisten teemojen indikaattorien avulla: Ympäristölliset teemat: kalakannan tila, alttius, kausi, valikoivuus, pohjavaikutus, hiilijalanjäl- ki, vastuullinen kalastus. Alttiusindikaattori huomioi kalalajin elinkierto-omainaisuudet, jotka vaikuttavat lajin sisäiseen herk- kyyteen ylikalastukselle. Pohjana elinkierto-omainaisuuksiin perustuvien alttiuspisteiden laskemises- sa on maailmanlaajuinen kalalajien tietokanta, FishBase (Froese & Pauly 2018). Kauden suhteen teh- dään arviointi siitä, harjoitetaanko kalastustoimintaa arvioitavien lajien kutukautena tai sen ulkopuo- lella. Valikoivuus-indikaattori vaatii arvion poisheitettyjen määrästä kaupallisten lajien saaliiseen verrattuna. Pohjavaikutuksen osalta arvioidaan kalastustoiminnan kautta siirtyneen sedimentin mää- rä. Sosiaaliset teemat: työolosuhteet, terveydenhuolto, eläkkeet, parhaat sosiaaliset käytännöt. Keskeisessä roolissa ovat toimet, joita on tehty kalastajien työturvallisuuden maksimoimiseksi sekä eläinten hyvinvoinnin parantamiseksi. Ekonomiset teemat: tehokkuus, tuottavuus, kannattavuus, joustavuus. Taloudellisesti terveessä kalastuksessa saavutetaan riittävä tuotto kompensoimaan panostus- tekijät. Tehokkuuden arvioinnissa selvitetään, mitkä tuotannon tekijät on otettu käyttöön. Ta- loustilanteen arviointiin kuuluvat tuottavuus ja talouden pysyvyys. Toiminnan joustavuuden arviointiin kuuluvat riskit ja innovaatiot. Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 7/2019 12 VALDUVIS-arviointimenetelmän erityisvahvuuksina mainitaan: Arviointimenetelmän kehitystyötä tehdään yhdessä sidosryhmien kanssa. o Käyttäjät ovat edunsaajia ja yhteistyötä heidän kanssaan tarvitaan tarpeellisen tie- don kokoamiseksi (Gaddis ym. 2010, Voinov & Bousquet 2010). Kalastajat hyötyvät, koska sertifioidun kalan kysyntä on yleisessä kasvussa ja sertifiointi mahdollistaa markkinoiden jatkumisen tai pääsyn uusille markkinoille. Kestävyyden arvioinnissa käytetään virallisia tietovirtoja (esim. kalastajan sähköinen lokikirja). o Lähes reaaliaikainen pisteytys eli kestävyyspisteet ovat kalastajan saatavilla pian ka- lansaaliin purkamisen jälkeen. Työkalu tunnistaa yksittäisten kalastajien tekemät kestävyyttä parantavat pyrkimykset. o Yksilölliset pyrkimykset on helppo tunnistaa, koska indikaattorit lasketaan käyttäen henkilökohtaista kalastustietoa. o Kalastusmatkakohtaiset tiedot kalastuksen tilasta antavat kalastajalle tietoa, miten tietyt toiminnot tai valinnat vertautuvat toisten kalastajien toimintaan ja antavat näin pohjaa kalastuksen kestävyyden parantamiseksi. Menetelmä on kustannustehokas. VALDUVIS-arviointimenetelmässä on tunnistettu parannuskohteita. Muun muassa kalakannan tilan suhteen on esitetty, että monilajiarvioinnin kannalta tilannetta pitää harkita uudelleen (Rindorf ym. 2013). Indikaattorien: ’poisheitetyt/vapaaksi päästetyt’, ’pidetyt lajit’, tilalla voisi olla yleisindikaatto- ri, joka yhdistäisi nuo em. kolme indikaattoria, voisi olla merkityksellisempi (esim. pohjakalat). Joillekin indikaattoreille on kehitettävä enemmän kvantitatiivista lähestymistapaa: esimerkiksi eläin- ten hyvinvoinnin arvioinnissa parempaa tietoa saataisiin, jos tiedettäisiin, kuinka kauan saalis on aluksen kannella ennen kuin se teurastetaan tai heitetään pois. Pyydysmuunnosten ja uusien pyyntimenetelmien (esim. sähkön käyttäminen kalastuksessa) vaikutus ja valikoivuus pitää sisällyttää menetelmiin. Kalastusteknologia ja tieteellinen tieto kehittyvät jatku- vasti, joten indikaattorit pitää päivittää säännöllisesti. Sidosryhmien mielestä joidenkin teemojen indikaattoreissa olisi vielä kehitettävää. Näitä ovat muun muassa vaikutus ravintoverkkoon, tehokkuus, sietokyky ja sosiaaliturva. Indikaattorien kehittämisen on todettu olevan vaikeaa, koska useimmat niistä ovat hyvin kattavia ja niillä on haastavia tietovaa- timuksia. Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 7/2019 13 3. Kalastuksen kestävyysmallien vertailua Kaikkien neljän ympäristömerkin tärkeimpänä kriteerinä ja lähtökohtana on kalastuksen ekologinen kestävyys. Näille ympäristömerkeille on yhteistä myös niiden käytöstä koituva hyöty: sertifioidun kalan kysyntä on yleisessä kasvussa eli kuluttajat valitsevat mieluummin ympäristömerkillä varuste- tun tuotteen (Wessells ym. 1999, Johnston ym. 2001, Jaffry ym. 2001) ja sertifiointi mahdollistaa markkinoiden jatkumisen tai pääsyn uusille markkinoille (EU). Suurimmat erot näiden ympäristömerkkien välillä liittyvät siihen, mitä tuotetyyppejä ne sertifioivat ja kuinka laajaa niiden käyttö on maailmanlaajuisesti. Sertifiointiprosessin pituudessa on myös huomat- tavaa merkkien välistä vaihtelua: kalastuksen MSC-arviointi voi kestää 14 kuukautta, kun taas FOS- arviointi ja -sertifiointi voidaan saada hoidettua huomattavan lyhyessä ajassa, jopa muutamassa päi- vässä. Lisäksi sertifiointiprosesseista laadittavien raporttien laajuus vaihtelee: kalastuksen MSC- arvioinnin raportin laajuus on noin 200 sivua, kun taas FOS- ja KRAV-arviointiraportit ovat noin 10- sivuisia. Tämä osoittaa, että MSC teettää huomattavasti enemmän töitä arviointiin kuin FOS ja KRAV. Ympäristömerkkien välillä voi olla myös kriteerieroavuuksia kalastuksen arvioinnissa ja osallistuvien yritysten sertifioinissa. Seuraavissa kappaleissa vertaillaan ympäristömerkkejä kalastusta kuvaavien tekijöiden kautta: vuo- denaika, pyyntialue, kalastusaluksen koko, pyydystyyppi, sivusaalis, purkupaikan sijainti ja matkan pituus pyyntialueelle. 3.1. Vuodenajan vaikutus KRAV-sertifioidulla turskan kalastuksella koillisalueella on Norjan lainsäädäntöä tiukemmmat ehdot: siellä turskan kalastuskausi on tammikuun alusta huhtikuun loppuun (Karlsen ym. 2012). Tämä tar- koittaa, että KRAV-merkkiä ei voi käyttää turskasaaliiseen, joka on saatu toukokuun ja joulukuun lo- pun välisenä aikana. VALDUVIS-menetelmä taas vaatii tiedon siitä, onko arvioitavana olevan lajin pyynti tapahtunut kutuaikana vai sen ulkopuolella (Kinds ym. 2016). MSC:n ja FOS:n kriteereissä vaa- timukset edellyttävät lainsäädännön mukaista toimintaa. 3.2. Pyyntialue Suurimmalla osalla Norjan MSC- ja KRAV-sertifioidusta kalastuksella on laajat hyväksytyt pyyntialueet (esim. Barentsinmeri ja Norjanmeri). FOS oli sertifioinut vain yhden norjalaisen kalastusalueen: äyri- äisten pyynnin Barentsin merellä. MSC:iin ja FOS:iin verrattuna KRAVilla on tiukemmat rajoitukset pyyntialueelle: kalastus on rajoitettu 12 meripeninkulman vyöhykkeen ulkopuolelle, jotta rannikko- turskan tulo sivusaaliiksi estyy. De Snijderin ym. (2015) mukaan VALDUVIS-sertifioinnissa on pyyntialueiden osalta huomioitu herkki- en ja arvokkaiden alueiden suojelu (A Marine Spatial Plan/the Belgian Part of the North Sea, BPNS) sekä Natura 2000 -alueen perustaminen, mutta toimintasuunnitelmaa ei ole vielä julkaistu. Ekosys- teemiin perustuva lähestymistapa kalatalouden hallinnassa edellyttää kuitenkin, että kalastajat hy- väksyvät kalastusmahdollisuuksiensa rajoittamisen. Pyrkimyksenä on yhteistyössä kalastussektorin, päättäjien, tutkimuslaitosten ja ympäristöjärjestöjen kanssa saada aikaan ympäristötavoitteet BPNS:lle ja belgialaisten kalastajien suosimille alueille, ja saada BPNS:n biologista monimuotoisuutta parannettua 33 % vuoteen 2020 mennessä. Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 7/2019 14 3.3. Kalastusaluksen koko Karlsenin ym. (2012) mukaan kalastusaluksen kokoa koskevissa kriteereissä oli rajoituksia vain kol- men sertifioidun kalastuksen osalta: KRAV-sertifioitu turska, kolja ja seiti Norjanmerellä ja Barentsin merellä. Näiden kalastus tulee suorittaa offshore long line -aluksilla 12 meripeninkulman vyöhykkeen ulkopuolella. Aluksen koolla on merkitystä siihen, että pystyy kalastamaan avomerellä, kestämään huonoja säitä ja että kapasiteettia on riittävästi. Tämä kannustaa rakentamaan suurempia aluksia, koska pienillä aluksilla ei voi osallistua sertifioituun kalastukseen. MSC-sertifioidun simpukan pyyntiin Välimerellä (Venetsian ja Chioggian merialueella) käytettävien alusten pituudeksi on määritelty 11-15 metriä. FOS-sertifioinnin kriteereissä ei mainita vaatimusta kalastusalusten koolle. Alusten on oltava virallisesti rekisteröityjä eikä mukana saa olla mukavuuslipun alla toimivia aluksia. 3.4. Pyydystyypit MSC- ja KRAV-sertifioinneissa hyväksytään sekä aktiiviset että passiiviset pyydystyypit, mutta FOS- sertifiointi sallii vain aktiiviset pyydykset (Karlsen ym. 2012). Tietyn pyydystyypin kielto tai rajoitus voi perustua esim. pyydyksen valikoivuuteen tai sen aiheuttamiin pohjan sedimenttivaikutuksiin. MSC on ainoa ympäristömerkki, joka on hyväksynyt kurenuotan käytön. KRAV-sertifiointi kieltää puomitroolin käytön ja rajoittaa myös muiden pyydysten käyttöä (esim. koukun koko): puomitroolikielto liittyy pohjan sedimenttivaikutuksiin, ei niinkään valikoivuuteen. Myös VALDUVIS- menetelmä edellyttää ekosysteemivaikutusten vähentämistä lisäämällä kalastuksen valikoivuutta ja vähentämällä kalastuk- sen aiheuttamaa sedimentin siirtymää (Polet 2010a,b, Kinds ym. 2016). Karlsenin ym. (2012) mukaan MSC- ja KRAV-sertifioinneissa ei kuitenkaan suljeta mitään pyydystyyppiä pois siksi, että se on vä- hemmän valikoiva kuin joku toinen pyydystyyppi. 3.5. Sivusaalis MSC erottelee saaliin pidettyihin (tavallisesti kaupalliset) ja sivusaalislajeihin (ei-pidetyt ja tavallisesti ei- kaupalliset) (MSC 2009). KRAV ja FOS eivät erottele sivusaalista kaupallisiin ja ei-kaupallisiin lajei- hin. Sivusaaliin saantia voitaisiin vähentää käyttämällä erityisiä pyydystyyppejä (Gulbrandsen 2009), mutta MSC ja KRAV eivät sulkeneet pois vähemmän valikoivia pyydystyyppejä sertifioinnista. KRAVilla on spesifisemmät kriteerit kuin MSC:lla ja FOSilla, erityisesti sellaisen pyydystyypin (esim. koukun koko) käyttöön, joka estää/vähentää sivusaalista Norjan sertifioiduilla kalastusalueilla. KRAV ja MSC pitävät rannikon turskan kalastuksen sivusaaliin vähentämistä tärkeänä. 3.6. Pyyntialueen ja purkupaikan välinen matka Pyyntialueen ja purkupaikan välisen matkan pituus vaikuttaa ratkaisevasti päätökseen purkupaikan sijainnista (Hermansen & Dreyer 2010). Kalastajien on toimitettava saaliinsa sertifioituun purkupaik- kaan täyttääkseen ympäristömerkityn kalan vaatimukset. Heidän on päätettävä, muuttavatko he pyyntitapojaan täyttääkseen ympäristömerkin vaatimukset vai jatkavatko he pyyntiä entiseen ta- paan. Purkupaikkapäätökseen vaikuttavat kustannukset, erityisesti energiankulutus (Schau ym. 2009). Energiankulutukseen vaikuttavat etäisyyden lisäksi kalastusaluksen koko, pyyntialue, sää ja lämpötila: pienemmät alukset ovat energiatehokkaampia kuin isot troolarit (Isaksen & Hermansen 2009), ja energiankulutus kasvaa kalastettaessa huonolla, myrskyisellä säällä, alhaisissa lämpötiloissa ja jäiden aikaan (Schau ym. 2009). Vuonna 2009 KRAV oli ainoa ympäristömerkki, jolla oli vaatimuksia koskien etäisyyttä pyyntipaikalle (ks. 3.2.). Vuotta myöhemmin Norjan MSC-sertifioituun kalastukseen tuli samanlaiset vaatimukset (MSC 2010a,b). Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 7/2019 15 3.7. Hiilijalanjälki Kalastusvaiheen energiankulutus vaikuttaa toiminnasta aiheutuvaan hiilijalanjälkeen. Madin & Mac- readie (2015) ovat todenneet, että vaikka kala- ja äyriäistuotteet ovat maailmanlaajuisesti eniten myytyjä hyödykkeitä, hiilijalanjälki on harvoin sisällytetty niiden kestävyyttä arvioiviin ympäristö- merkkeihin, sertifiointeihin tai kuluttajille tarkoitettuihin, kalaa ja äyriäisiä koskeviin kestävän kehi- tyksen oppaisiin. Kaikilla neljällä tässä selvityksessä tarkastellulla ympäristömerkillä on kriteerinä vaatimus mahdollisimman pienestä hiilijalanjäljestä tai jopa hiilineutraalista toiminnasta. VALDUVIS- sertifioinnissa hiilijalanjälki määritellään polttoaineen kulutuksen ja puretun kalan määrän tai arvon suhteeksi. MSC-sertifioinnissa kalastuksen hiilijalanjäljen laskemisperusteena käytetään sekä puretun saaliin määrää että matkan pituutta pyyntipaikalta purkupaikalle (Laskentaohjelma netissä: https://www.msc.com/carbon-calculator?agencypath=mmr&lang=tr-tr). Hiilijalanjälki kuuluu myös FOS- ja KRAV-sertifiointien arviointikriteereihin (Ziegler ym. 2012), ja myös niillä on laskentainstru- mentti saatavana (esim. Offsetco2@friendofthesea.org). Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 7/2019 16 4. Arvioita kalastuksen kestävyysmallien soveltuvuudesta Suomen rannikko- ja sisävesikalastukseen 4.1. Kokemuksia sertifioinnin vaikutuksista Suomen ensimmäinen MSC:n kestävän kalastuksen sertifikaatti myönnettiin Itämeren silakan ja kilo- hailin kalastukselle kesäkuussa 2018. Suomen Ammattikalastajaliiton (SAKL) hallinnoima prosessi kesti noin vuoden. Acoura Marine -sertifiointilaitoksen suorittamassa arvioinnissa tutkittiin silakka- ja kilohailikantojen tilaa, kalastuksen ympäristövaikutuksia ja hallinnointia, ja näillä kaikilla kestävän kalastuksen osa-alueella kalastustoiminta sai hyvät arvosanat. Kalastajat, jotka ovat SAKL:n jäseniä, voivat myydä saaliinsa MSC-sertifioituna. Koska sertifiointi myönnettiin vasta noin puoli vuotta sitten, ei vaikutuksista SAKL:n mukaan voi vielä sanoa mitään kovin varmaa. Todettiin, että kiinnostus silakkaa kohtaan on lisääntynyt, mihin osasyy- nä voi olla myös silakan dioksiinipitoisuuksien aleneminen. Suurta vaikutusta hintoihin ei ennakkoon odotettu: pikemminkin kalastuksen imagon nousua ja sitä, että keskusliikkeet haluavat saada vali- koimiinsa enemmän sertifioitua kalaa. Suomesta poiketen kuha on Ruotsin kaupallisen sisävesikalastuksen tärkein laji. Ensimmäinen sisäve- si- ja kuhankalastuksen MSC - sertifikaatti myönnettiin Hjälmaren-järven kuhankalastukselle rysillä ja pohjaverkoilla vuonna 2006. Hjälmarenin kalastajien kestävään kalastukseen sitoutumisen ansiosta uudelleensertifiointi toteutui 2013. Sertifiointi on mahdollistanut pääsyn päämarkkina-alueille: Sak- sassa, Itävaltassa ja Ranskassa on tuoreelle, MSC-sertifioidulle kalalle suuri kysyntä. Mälaren- ja Vänern-järven kuhan kalastus MSC-sertifioitiin 2017. Osa kuhasaaliista menee suo-raan MSC-sertifioituun kalahuutokauppaan Tukholmaan (avattu 2016), mutta suuri osa viedään Saksaan ja Hollantiin (MSC 2017). Ruotsin puolen Perämeren muikun kalastus MSC-sertifioitiin vuonna 2015. Tämän lisäksi ”Kalixin kaviaari” on EU:n alkuperäsuojattu (PDO) tuote. Sertifioinnilla ei ole ollut mitään vaikutusta mädin markkinointiin, vaan EU:n alkuperäissuojalla on sen sijaan ollut siinä tärkeämpi asema. Itse muikun markkinointiin sillä on ollut marginaalinen vaikutus (toimitusjohtaja Teija Aho, Guldhaven Pelagiska AB). Sisävesikalastuksen osalta on tänä vuonna käynnistynyt Itä-Suomen muikun nuotta- ja troolikalastuk- sen MSC-sertifiointi. Itä-Suomen kalatalousryhmä hallinnoi hakuprosessia, jonka arvioidaan kestävän noin vuoden. Arvioinnin suorittaa Acoura Marine. Prosessissa arvioitavia asioita ovat: muikkukanto- jen tila, kalastuksen ympäristövaikutukset, hallinnointi ja seuranta. Sidosryhmät voivat kommentoida alustavia sertifiointiraportteja. Toisen lähestymistavan kestävyyden arviointiin tarjoaa VALDUVIS-sertifiointi, joka soveltuu myös pienimuotoiseen kalastukseen (Kinds ym. 2016). Tässä sertifioinnissa indikaattoripisteiden laskemi- sen perusteena voidaan käyttää esim. sähköistä lokikirjaa, mikä tehostaa jäljitettävyyttä. Yksittäisen kalastajan kalastustoiminnan kestävyyden seuraamisessa kalastusmatkatason tieto on kaikkein in- formatiivisin (Rogge 2000). Sidosryhmien, ts. kalastajien, kalatalousviranomaisten, poliittisten päättäjien, tutkimuslaitosten ja ympäristöjärjestöjen, osallistuminen on oleellista sertifiointityökalun kehittämisessä. Tämä vahvistaa laajemman kalastussektorin tuen ja takaa kriteerien merkityksellisyyden ja käyttäjän käsityksen työ- Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 7/2019 17 välineestä. Käyttäjätaho on aivan liian usein pienellä panoksella mukana kestävän kehityksen mene- telmien kehittämisessä, vaikka käyttäjät ovat tarkoitettuja edunsaajia ja, yhteistyötä heidän kanssaan tarvitaan tarpeellisen tiedon kokoamiseksi (Gaddis ym. 2010, Voinov & Bousquet 2010). Myös työkalun monikäyttöisyys on hyvä asia: sitä voidaan sopeuttaa helposti loppukäyttäjien tarpei- siin (tukkukauppiaat, jälleenmyyjät, viranomaiset, tutkijat, jne.) (Kinds ym. 2016). Käyttäjien taholta koetaan usein ongelmaksi se, että kestävyyden arviointiin kehitetyt välineet ovat liian monimutkaisia, vaativat liiallista tietojen syöttöä ja oudon terminologian ja logiikan käyttöä ei- vätkä ole yhteensopivia päätöksenteon kanssa (Vonk ym. 2005, Te Brömmelstroet & Schrijnen 2010, Van Meensel ym. 2012). Norjassa tehty tutkimus (Karlsen ym. 2012) osoitti, että muutamat MSC:n, KRAV:n ja FOS:n määrää- mät kriteerit vaikuttivat kalastajien kalastustapoihin. KRAVilla oli MSC:a ja FOS:a enemmän erityiskri- teerejä, jotka koskivat esim. pyyntiponnistusjaksoja, pyyntialuetta, kalastusaluksen kokoa, pyydys- tyyppiä (esim. koukun kokoa, ja puomitroolin käyttö ei ollut luvallista) ja kalastusalueelle kuljettavan matkan pituutta. Energian kulutus ja ongelmat, jotka liittyvät sivusaaliina tulevaan rannikkoturskaan, saattavat muuttaa tilannetta. Energiatehokas kalastus ei välttämättä ole kestävää kalakannalle eikä tuo lisäarvoa toimitusketjun toimijoille. Norjan kalastusalueilla turskan saatavuus on hyvä talvella (lähellä rannikkoa) ja huonompi syksyllä (kauempana rannikosta). Turskan kalastus syksyllä nostaa energiakustannuksia. Kysyntä on ristiriidassa energiakulujen kanssa ja niukka tarjonta vaikuttaa negatiivisesti markkinoihin, jotka edel- lyttävät vakaita kala- ja äyriäistuotteiden toimituksia vuoden ympäri. Lisätutkimuksia tarvitaan: lisää tietoa kalastusvaiheen ja toimitusketjun toimijoiden optimaalisista strategioista voiton kasvattamiseksi ja ympäristövaikutusten minimoimiseksi. 4.2. Pienimuotoiseen kalastukseen soveltuva kestävyyden arviointi Sisävesi- ja rannikkokalastus on pienimuotoista verrattuna merikalastukseen ja usein moniin lajeihin kohdistuvaa. Tässä työssä vertaillut ympäristömerkit on kehitetty pääosin merikalastusta varten. Pienimuotoiseen kalastukseen tarvitaan ketterä ja edullinen ympäristömerkki, mikäli sertifioinnin arvellaan lisäävän kalastajan taloudellista tulosta. Toinen vaihtoehto on yksittäistä järveä tai pientä aluetta laajemmalle alueelle tehtävä sertifiointi, kuten nyt meneillään oleva Itä-Suomen muikunka- lastuksen MSC-arviointi. Tiedon tarve määrittyy sen mukaan, mitä asioita kestävyyden tarkasteluun halutaan ottaa mukaan. Kalakantojen ekologisesti kestävä käyttö on vähimmäisvaatimus. Useissa ympäristömerkeissä muka- na oleva pohjasedimentin vaurioituminen ei ole relevantti tekijä tarkasteltaessa sisävesikalastuksen kestävyyttä. Hiilidioksidipäästöt ovat nousseet voimakkaasti esiin viimeaikaisissa keskusteluissa IPCC:n (2018) raportin julkistamisen jälkeen. Mikäli luonnonkala on tässä mielessä kilpailukykyinen elintarvike, siitä on todennäköisesti etua markkinoilla. Pääosa sisävesikalastuksen hiilidioksidipääs- töistä syntyy kalastukseen ja kalojen kuljetukseen käytetystä polttoaineesta. Kalastuksen ekologisen kestävyyden osoittamiseen tarvitaan tietoa kalakantojen tilasta (runsaus, rakenne) kaupallisen kalastuksen saaliista (ml. sivusaalis) pyynnistä (pyyntialue, pyydystyyppi, pyyntiponnistus jne.) muun kalastuksen saaliista. Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 7/2019 18 Kaupallisen kalastuksen osalta tiedot saadaan kalastajilta: sisävesien kaupalliset kalastajat tekevät ilmoituksen kalastuksestaan Luonnonvarakeskukselle ja rannikolla ELY-keskukselle. Ilmoitukset sisäl- tävät pyyntiponnistuksen ja saaliin alueittain kuukauden jaksoissa. Näistä tiedoista voidaan laskea yksikkösaalis, jonka avulla voidaan seurata suuntaa-antavasti kalakannan runsauden muutoksia. Il- moitukset muodostavat tietovarannon, jota voidaan hyödyntää kalakantojen seurannassa ja kalas- tuksen kestävyyden arvioinnissa. Luonnonvarakeskus ei tee kaupallisten kalastajien ilmoitusten pe- rusteella erillisiä arvioita esim. kalastuksen ekologisesta kestävyydestä, mutta voi luovuttaa tietoja tietyin ehdoin mm. kalatalousalueiden käyttöön erikseen sovittaessa. Kaupallisen kalastuksen saalis ei ole satunnainen näyte kalakannasta. Varsinaista kalakantatietoa varten tarvitaan arvioita mm. kalakannan runsaudesta mielellään kalastuksesta riippumattomilla menetelmillä sekä kannan rakenteen arviointia. Kalastuksesta riippumatonta menetelmää edustaa esim. kaikuluotaus, jolla voidaan arvioida ulappakalakantojen (lähinnä muikku ja kuore) runsautta. Kalakannan rakenteen (esim. koko- ja ikäjakauma) selvittäminen edellyttää mm. kalanäytteitä ja nii- den analysointia. Muun kalastuksen saalis (vapaa-ajankalastus) on selvitettävä erikseen, esim posti- kyselyillä tai muilla erikseen tehtävillä selvityksillä. Hiilijalanjäljen arviointia varten tarvitaan tietoa mm. kalastustapahtumassa kuluvasta polttoaineen määrästä kalan kuljettamiseen ja jalostukseen kuluvasta energian määrästä. Hiilijalanjäljen arvioimista varten tarvittava tieto voidaan kerätä muutamalta erityyppiseltä toimijalta ja yleistää sitten joidenkin indikaattorien avulla muihin toimijoihin. Toinen lähestymistapa on lokikir- ja, kuten VALDUVIS-sertifioinnissa. Tällöin saadaan todellista toimijakohtaista informaatiota ja myös tietoa mahdollisista muutoksista. Hiilijalanjäljen arviointi vaatii kuitenkin erikoisosaamista. Tärkein yksittäinen tietolähde kestävyyden arvioinnissa ovat kaupallisten kalastajien saalisilmoituk- set. Ilmoituksen teko tulisi olla mahdollisimman helppoa, jotta tieto olisi luotettavaa ja käyttökelpois- ta. Suoraan tietokantaan tehtävä ilmoitus säästää tallennustyötä ja vähentää virheiden mahdollisuut- ta. Kokonaan uuden arviointijärjestelmän luominen vaatisi asiaan sitoutuneen toimijan ja rahoituk- sen. Järjestelmän tarpeellisuus ja käyttö riippuu siitä, miten kalastussektori arvioi sertifioinnin vaikut- tavan hintaan ja markkinoihin. Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 7/2019 19 5. Johtopäätökset Nykymuodossaan ympäristömerkit ovat liian raskaita ja eivät kovin hyvin soveltuvia pienimuotoisen sisävesikalastuksen arviointiin. Koska ympäristömerkin maksaa yleensä kalastaja ja koska kustannuk- set ovat korkeat, sertifiointi ei ole taloudellisesti kannattavaa pienimuotoisessa järvikalastuksessa. Jotta sertifiointi olisi järkevää, pitää sen tuoda mukanaan hyötyjä joko laajempina markkinoina, markkinoiden säilymisenä tai korkeampana hintana. Täten koko sertifioinnin perustana on kalastajan oma tarve ympäristömerkille. Sertifioinneista ei ole havaittu aina myönteisiä vaikutuksia. Sertifioinnin kannalta keskeistä on sisävesien kaupallisilta kalastajilta saatu tieto: Luonnonvarakes- kukselle tehty ilmoitus sisältää pyyntiponnistuksen ja saaliin alueittain kuukauden jaksoissa. Mobiili- liittymän kehittäminen onkin tärkeässä roolissa ilmoituksen teon helpottamiseksi. Nopea ja helppo tiedonsiirto on oleellista myös jäljitettävyyden kannalta, koska kalastuksen tuote-erien pitää olla jäljitettävissä arvoketjun jokaisen toimijan osalta kalaerän pyynnistä vähittäismyyntiin asti. Voimassa oleva kalastuslaki määrää, että kalastuksen on oltava ekologisesti, sosiaalisesti ja ta- loudellisesti kestävää (1§). Lisäksi säädetään, että on turvattava kalavarojen ja muun vesiluonnon monimuotoisuus ja suojelu. Tämä on jo hyvin lähellä useimpien ympäristömerkkien sisältöä. Mikäli päädyttäisiin kehittämään kokonaan uusi ympäristömerkki sisävesikalastusta varten, sen vähimmäis- vaatimuksena olisi kalakantojen ekologisesti kestävä käyttö. Kustannukset uuden ympäristömerkin luomisesta nousisivat todennäköisesti korkeiksi, ja vaikutuksia markkinoihin sekä tuottajahintoihin on vaikea ennustaa. Luonnosta pyydetyn kalan ympäristömerkkikriteerien vaikutusta Suomen sisä- vesikalastajien kalastustapoihin ei voitu selvittää, koska kokemuksia sertifioinnin vaikutuksista Suo- men oloissa ei toistaiseksi ole saatavana. Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 7/2019 20 Viitteet Cummins, A. 2004. The Marine Stewardship Council: A multi-stakeholder approach to sustainable fishing. Corporate Social Responsibility and Environmental Management 11 (2): 85-94. https://doi.org/10.1002/csr.56 De Snijder, N., Brouckaert, E., Hansen, K., Heyman, J. & Polet, H. 2015. Vistraject: Duurzaamheidstraject voor de Belgische visserijsector. Final Report, 130pp. Dreyer, B. 2008. Fangstmønster, naeringsstruktur og energiforbruk (Norwegian text). (Harvesting pattern, structure of industry and energy consumption). Retrieved January 22, 2011 from https://www.nofima.no/filearchive/fangstmonster-naeringsstruktur.pdf. Tromsø, Norway: Nofima Marked. FAO.Code of conduct for responsible fisheries.Rome, Italy: Food and Agriculture Organization of the United Nations. Froese R. & Pauly D. (eds). (2018). FishBase (version Feb 2018). In: Roskov Y., Ower G., Orrell T., Nicolson D., Bailly N., Kirk P.M., Bourgoin T., DeWalt R.E., Decock W., Nieukerken E. van, Zarucchi J., Penev L., eds. (2018). Species 2000 & ITIS Catalogue of Life, 29th November 2018. Digital resource at www.catalogueoflife.org/col. Species 2000: Naturalis, Leiden, the Netherlands. ISSN 2405-8858. Gaddis, E.J.B., Falk, H.H., Ginger, C. & Voinov, A. 2010. Effectiveness of a participatory modeling effort to identify and advance community water resource goals in St. Albans, Vermont. Environ. Model. Softw. 25, 1428–1438. http://dx.doi.org/10.1016/j.envsoft.2009.06.004. Gulbrandsen, L. H. 2009. The emergence and effectiveness of the Marine Stewardship Council. Marine Policy 33: 654–660. doi:10.1016/j.marpol.2009.01.002 Hermansen, Ø. & Dreyer, B. 2010. Challenging spatial and seasonal distribution of fish landings -The experiences from rural community quotas in Norway. Marine Policy 34(3): 567-574. IPCC 2018. Summary for Policymakers. In: Global warming of 1.5°C. An IPCC Special Report on the impacts of global warming of 1.5°C above pre-industrial levels and related global greenhouse gas emission pathways, in the context of strengthening the global response to the threat of climate change, sustainable development, and efforts to eradicate poverty [V. Masson-Delmotte, P. Zhai, H. O. Pörtner, D. Roberts, J. Skea, P. R. Shukla, A. Pirani, W. Moufouma-Okia, C. Péan, R. Pidcock, S. Connors, J. B. R. Matthews, Y. Chen, X. Zhou, M. I. Gomis, E. Lonnoy, T. Maycock, M. Tignor & T. Waterfield (eds.)]. World Meteorological Organization, Geneva, Switzerland, 32 pp. Isaksen J.R. & Hermansen, Ø. 2009. Refusjon av CO2- og grunnavgift i fiskeflåten. Hvor stor betydning har ordningen-og for hvem? (In Norwegian: The mineral oil tax reimbursement scheme in the fishing fleet). Report 9/2009. Tromsø: Nofima Market. Jaffry, S., Pickering, H., Whitmarsh, D., Wattage, P., Ghulam, Y., Frere, J., Roth, E., Nielsen, M. & Junqueira Lopes, R. 2001. Market-driven incentive structures for sustainable fisheries management, FAIR CT98-4255, Final Project Report, Centre for the Economics and Management of Aquatic Resources, University of Portsmouth, United Kingdom. Johnston, R.J., Wessells, C.R., Donath, H. & Asche, F. 2001. A Contingent Choice Analysis of Ecolabeled Seafood: Comparing Consumer Preferences in the United States and Norway. Journal of Agricultural and Resource Economics 26(1):20-39. Kaiser, M. J. & Edwards-Jones, G. 2006. The role of ecolabelling in fisheries management and conservation. Conservation Biology 20: 392-398. Karlsen, K.M., Hermansen, O. & Dreyer, B.M. 2012. Eco-labeling of seafood: Does it affect the harvesting patterns of Norwegian fishermen? Marine Policy 36: 1123-1130. doi: 10.1016/j.marpol.2012.03.003 Kinds, A., Sys, K., Schotte, L., Mondelaers, K. & Polet, H. 2016. VALDUVIS: An innovative approach to assess the sustainability of fishing activities. Fisheries Research 182:158–171. Lajus, D., Stogova, D. & Keskitalo, E.C.H. 2018. The implementation of Marine Stewardship Council (MSC) certification in Russia: Achievements and considerations. Marine Policy 90: 105-114. Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 7/2019 21 Madin, E. M. P. & Macreadie, P. I. 2015. Incorporating carbon footprints into seafood sustainability certification and eco-labels. Marine Policy 57: 178-181. doi: 10.1016/j.marpol.2015.03.009 Pérez-Ramírez, M., Phillips, B., Lluch-Belda, D. & Lluch-Cota, S. 2012. Perspectives for implementing fisheries certification in developing countries. Marine Policy 36 (1): 297-302. Polet, H. & Depestele, J. 2010a. Impact assessment of the effect of a selected range of fishing gears in the North Sea. ILVO Tech. Viss. Oostende, Belgium 110. Polet, H., Depestele, J., Van Craeynest, K., Andersen, B.S., Madsen, N., van Marlen, B., Buisman, E., Piet, G.J., Van Hal, R., Tidd, A.N. & Catchpole, T.L. 2010b. Studies and pilot projects for carrying out the Common Fisheries Policy. Topic: LOT 3, Scientific advice concerning the impact of the gears used to catch plaice and sole. Report submitted to the DG for Fisheries and Maritime Affairs, European Commission. Tenders FISH/2007/7. Instituut voor Landbouw- enVisserijonderzoek (ILVO-Visserij): Oostende. 440 pp. Potts, T. & Haward, M. 2007. International trade, eco-labelling, and sustainable fisheries – recent issues, concepts and practices. Environmental Development Sustainability 9: 91–106. Pristupa, A., Lamers, M. & Amelung, B. 2016. Private informational governance in Post-Soviet waters: Implications of the Marine Stewardship Council certification in the Russian Barents Sea region. Fisheries Research 182: 128-135. doi: 10.1016/j.fishres.2015.07.006 Rindorf, A., Schmidt, J., Bogstad, B., Reeves, S. & Walther, Y.A. 2013. Framework for Multispecies Assessment and Management. An ICES/NCM Background Document. TemaNord, pp. 550. http://dx.doi.org/10.6027/ Rogge, E. 2009. About landscape perception and the ability to communicate: can landscape perception research provide a tool for starting a dialogue between different users of the countryside? PhD Diss. Katholieke Universiteit Leuven. Schau, E.M., Ellingsen, H., Endal, A. & Asnondsen, S. 2009. Energy consumption in the Norwegian fisheries. Journal of Cleaner Production 17: 325–334. Te Brömmelstroet, M. & Schrijnen, P.M. 2010. From planning support systems to mediated planning support: a structured dialogue to overcome the implementation gap. Environment and Planning B: Planning and Design 37: 3–20. http://dx.doi.org/10.1068/b35019 Thrane, M. Ziegler, F. & Sonesson, U. 2009. Eco-labelling of wild-caught seafood products. Journal of Cleaner Production 17: 416 – 423. doi:10.1016/j.jclepro.2008.08.007 Van Meensel, J., Lauwers, L., Kempen, I., Dessein, J. & Huylenbroeck Van, G. 2012.Effect of a participatory approach on the successful development of agricultural decision support systems: the case of Pigs2win. Decision Support Systems 54 (1): 164–172. Voinov, A. & Bousquet, F. 2010. Modelling with stakeholders. Environment Modeling and Software 25: 1268–1281. http://dx.doi.org/10.1016/j.envsoft.2010.03.007. Vonk, G., Geertman, S. & Schot, P. 2005. Bottlenecks blocking widespread usage of planning support systems. Environment and Planning A 37, 909–924, http://dx.doi.org/10.1068/a3712. Ward, T.J. 2008. Barriers to biodiversity conservation in marine fishery certification. Fish and Fisheries 9: 169–177. Wessells, C.R., Johnston R. & Donath, H. 1999. “Assessing Consumer Preferences for Ecolabeled Seafood: The Influence of Species, Certifier and Household Attributes.” American Journal of Agricultural Economics 81(5): 1084-1089. Ziegler, F., Winther, U., Skontorp Hognes, E., Emanuelsson, A., Sund, V. & Ellingsen, H. 2013. The Carbon Footprint of Norwegian Seafood Products on the Global Seafood Market. Journal of Industrial Ecology 17(1): 1-14. doi: 10.1111/j.1530-9290.2012.00485.x Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 7/2019 22 EUR-Lex Access to European Union Law https://eur-lex.europa.eu/legal-content/en/TXT/?uri=CELEX:52016DC0263 Kalastuslaki 379/2015. https://www.finlex.fi/fi/laki/smur/2015/20150379 MSC 2009. Marine Stewardship Council. Fisheries assessment methodology and guidance to certifica- tion bodies. Including default assessment tree and risk based framework.Version2. https://www.msc.org MSC 2010a.North East Arctic off-shore haddoch fishery. Retrieved December 16, 2010 from /http://www.msc.org/track-a-fishery/certified/north-east-atlantic/Norway-north-east-arctic- offshore-haddock/assessment-downloads-1/26.04.2010-norway-nea-offshore-haddock-pcr.pdfS. MSC 2010b. Norwegian North East Arctic off-shore cod fishery. Retrieved December 16, 2010 from /http://www.msc.org/track-a-fishery/certified/north-east-atlantic/Norway-north-east-arctic- offshore-cod/assessment-downloads-1/26.04.2010-norway-nea-offshore-cod-pcr.pdfS. MSC 2017. More Swedish pikeperch is MSC certified https://www.msc.org/media-centre/press-releases/more-swedish-pikeperch-is-msc-certified (Viitattu 13.7.2017) MSC 2018. Global Impacts Report 2017 - Marine Stewardship Council https://www.msc.org/docs/default-source/default-document-library/what-we-are-doing/global- impact-reports/msc-global-impacts-report-2017-interactive.pdf Shipping Tools/MSC [viitattu 13.7.2017] https://www.msc.com/carbon-calculator?agencypath=mmr&lang=tr-tr FOS 2009. Friend of the Sea: Sustainable Seafood Products Certification [viitattu 5.11.2018] http://www.friendofthesea.org/ KRAV 2009. Du får mer. [viitattu 5.5.2009] http://www.krav.se WWF, 2009. WWF Conservation Results in 2009. https://www.worldwildlife.org/stories/wwf-conservation-results-in-2009# WWF 2012. Regional and National Ecological Footprint Reports. http://wwf.panda.org/knowledge_hub/all_publications/living_planet_report_timeline/lpr_2012/ Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 7/2019 23 Luonnonvarakeskus Latokartanonkaari 9 00790 Helsinki puh. 029 532 6000