METSÄNTUTKIMUSLAITOS ROVANIEMEN TUTKIMUSASEMAN TIEDONANTOJA 15 ROVANIEMI 1976 NÄKÖKOHTIA SAARISELÄN PUUNTUOTANNOLLISESTA MERKITYKSESTÄ ROVANIMEI 1976 METSÄNTUTKIMUSLAITOS ROVANIEMEN TUTKIMUSASEMAN TIEDONANTOJA 15 Olli Saastamoinen NÄKÖKOHTIA SAARISELÄN PUUNTUOTANNOLLISESTA MERKITYKSESTÄ Rovaniemi 1976 ALKUSANAT Tämä tutkimusraportti kuuluu osana Saariselän alueen käyttömuoto ja koskevaan tutkimukseen. Metsähallinnon Perä-Pohjolan piirikuntakonttorilta ja Metsäntut kimuslaitoksen Pohjois-Suomen hoitoalueelta olen saanut Saariselän metsävarojen kuviotiedot. MH Pertti HOKAJÄRVI on luovuttanut käyttööni Koilliskairatoimikunnalle tekemänsä kuviotietojen tarkis tukset. Myös muilta metsähallinnon Perä-Pohjolan piirikuntakontto rin ja hoitoalueiden sekä Metsäntutkimuslaitoksen metsäammattimie hiltä olen saanut apua tutkimukseen liittyvissä kysymyksissä. Aineiston käsittelyn ja laskennan ovat pääosaksi tehneet tutkimus apulaiset Seppo LOHINIVA ja Kaija SÄLEVÄ. Raportin valmistamiseen on osallistunut myös muita tutkimusaseman työntekijöitä. Käsikirjoituksen ovat lukeneet prof. Lauri HEIKINHEIMO, prof. Päiviö RIIHINEN, MMT Pekka KILKKI, MML Eljas POHTILA ja Dr.sc.techn. Pentti ROIKO-JOKELA. Heidän tekemänsä huomautukset olen pyrkinyt ottamaan varteen. Kiitän kaikkia tutkimukseen vaikuttaneita. Rovaniemellä joulukuussa 1976. Olli Saastamoinen SISÄLLYS Alkusanat 1. Johdanto 1 2. Tutkimustehtävä ja aineisto 3 3. Saariselän puuntuotantokykyyn liittyviä yleisiä luonnonpiirteitä 4 3.1. Ilmasto 4 3.2. Metsäkasvillisuusvyöhyke ja metsänrajat.... 6 3.3. Suojametsä ja toimenpideraja 6 Maan ja metsätyyppien yleispiirteitä 7 3.5. Luontainen puuntuotantokyky 8 4. Maa ja puusto 9 4.1. Maa 9 4.2. Puusto 11 5. Hakkuumahdollisuusarviot 13 5.1. Tarkastelutapa ja käsittelyvaihtoehdot 13 5.2. Hakkuumahtovaihtoehdot 14 6. Saariselän puuntuotannollisesta merkityksestä. ... 16 Viitekirjallisuus 17 1 1. JOHDANTO Saariselän alueen merkittävimmät käyttömuodot ovat puuntuotanto, poronhoito ja virkistys sekä käyttö suojametsäalueena ja luonnon suojeluun. Käyttömuotojen suhteissa on viime vuosikymmeninä ta pahtunut eräitä merkittäviä muutoksia. Vielä 1950-luvun puolivälissä Saariselkä sijaitsi kannattavan pino tavaran hankinnan rajan, ns. nollarajan, takana (LIHTONEN 1959, s. 8l). Tilanne muuttui kuitenkin nopeasti. Vuosina 1956-66 puumassan .1 käytetyn paperipuun määrä Lapissa kasvoi lä hes kaksinkertaiseksi (HOLOPAINEN 1971, s. 138). Lapin ja Koillis- Suomen piirimetsälautakuntien alueella vuosina 1961-7* l poistuma on ollut keskimäärin 0.4 milj. hakkuusuunnitetta suurempi. Se on noin 6 % esimerkiksi vuoden 1974 hakkuusuunnitteesta 6.35 milj. Ylihakkuut ovat kohdistuneet mäntyyn. Metsätasetilanne vaikuttaa niin Saariselän kuin muunkin suojamet säalueen puuntuotannolliseen merkitykseen. Jo vuonna 1968 jul kaistussa Teollisuuusneuvottelukunnan metsätasetoimikunnan mietin nössä (1968, s. IV-V) arvioitiin, että massateollisuuden silloinen kapasiteetti Lapissa voitaisiin käyttää kuta kuinkin täysitehoi sesti hyväksi tulevaisuudessa vain jos - eräiden muiden edellytys ten ohella - "metsänrajan turvaamista koskevia käyttörajoituksia ei noudateta". Toinen Saariselän alueella oleellisella tavalla muuttunut tekijä on virkistyskäyttö. Sen kasvu 1950-luvun alusta lähtien on ollut varsin voimakas (SAASTAMOINEN 1972, s. 38). Suojametsäalueena Saariselän asema lienee entinen. Suhteellisen vakiintunutta on vuosikymmenien ajan ollut myös alueen poronhoi dollinen käyttö, joskin uusina tekijöinä siihen-vaikuttavättt&ko järvien aiheuttamat laidunmenetykset , lisääntynyt hakkuutoiminta ja virkistyskäytön kasvu. 2 Viimeisenä on mainittava hakkuutoiminnan alueellisesta laajentu misesta johtuva tarve suojella edustavimpia luonnonalueita. Saa riselän alue muodostaa huomattavan osan ehdotetusta Koilliskairan kansallispuistosta, joka kuuluu osana suunnitteluvaiheessa olevaan luonnonsuoj elualueverkos ton laaj entamis ohjelmaan . Saariselän alueen käyttömuotojen tutkimuksessa sen puuntuotannol lisen merkityksen selvittäminen on keskeinen kysymys. Tähän on syynä yhtäältä puuntuotannon yleinen varsin merkittävä asema myös suojametsäalueella ja sen tuntumassa. Toisaalta puuntuotannolli sen merkityksen arviointi on tarpeen alueen muiden käyttömuotojen vaihtoehtoiskustannusten selvittämiseksi . 3 2. TUTKIMUSTEHTÄVÄ JA AINEISTO Tutkimustehtävänä on arvioida Saariselän puuntuotannollista mer kitystä. Se jakaantuu seuraaviin osatehtäviin: 1) Saariselän puutuotantokykyyn liittyvien yleisten luonnonpiir teiden kuvaus, * 2) maan ja puuston kuvaus, 3) hakkuumäärien arviointi, ja *1) Saariselän puuntuotannollisen merkityksen tarkastelu. Tarkastelun ulkopuolelle jäävät taloudelliset ja korjuutekniset näkökohdat, joita käsitellään myöhemmin. Tässä raportissa kuta kin osatehtävää tarkastellaan vain suppeasti ja eräitä ennakkotu loksia esittäen. Tarkastelun kohteena on vain yksi mahdollisista alueen rajausvaih toehdoista. Se on tehty lähinnä alueen nykyisen virkistyskäytön ja virkistystä palvelevien autiomajojen sijainnin perusteella. Alueen pinta-ala on 175 600 ha. Rajaus on esitetty kuvassa 2. Alueen metsävaroja koskeva aineisto on peräisin metsähallituksen Inarin, Luiron ja Ylikemin hoitoalueiden sekä Metsäntutkimuslai toksen Laanilan kokeilualueen kartanselitys- ja metsänarviokirjois ta niihin suoritettujen toimenpiteiden myötä tehdyin muutoksin. Inarin hoitoalueen ko. kartanselityskirjat on tehty vuosina 1957-59, Luiron hoitoalueen vuosina 1953-5 1* ja Ylikemin hoitoalueen vuosina sekä Laanilan kokeilualueen vuosina 1968-69. 4 3. SAARISELÄN PUUNTUOTANTOKYKYYN LIITTYVIÄ YLEISIÄ LUONNONPIIRTEITÄ 3.1. Ilmasto Kölin vuoristo ja Saariselän tunturialue muodostavat sääjakajan, jonka itä- ja eteläpuolella olevilla alueilla Atlantin ja Jäämeren lämpöoloja tasoittava vaikutus on huomattavasti heikentynyt (FRANSSILA & JÄRVI 197*1, s. 49). Sompion Lappi ja sen itäpuolella olevat alueet sekä Enontekiön "käsivarsi" ovat maamme kylmintä aluetta (KOLKKI 1966, s. 6). Sompion Lappi kuuluu myös maamme mantereisimpaan alueeseen. Saariselkä on Lapin pohjoisimman osan jälkeen maamme vähäsateisin ta aluetta. Alhaisen sademäärän vastapainona on kuitenkin viile ästä ilmastosta johtuva vähäinen haihtuvuus. Alue kuuluu Suomen ilmaston humidisimpaan vyöhykkeeseen (ks. LÄHDE 1973, s. 5). Il maston humidisuus merkitsee sitä, että maa on suurimman osan kas vukautta kostea. Tunturialueella myös tuuli on merkittävä ilmastollinen tekijä (KALLIOLA 1973, s. 118). Taulukkoon 1 on kootta eräitä Saariselän ilmastoa kuvaavia tunnuk sia. Taulukko 1. Ilmastotunnuksia Saariselällä (Vuotson havaintoasema vv. 1931- 1960). Vuoden keskilämpötila Tammikuun keskilämpötila Heinäkuun keskilämpötila Termisen kasvukauden pituus Termisen kasvukauden keskilämpötila Keskimääräinen sademäärä Pysyvän lumipeitteen tulon ajankohta Lumipeitteen syvyy| 30.3. Tuulen keskinopeus -l.U C JÄT 1+39 mm 31.10. 60 cm 2.8 m/s 1 Kiilopäällä w 1931-I960 2 Laanila 1970 5 Metsien luontaisen puuntuotantokyvyn suuralueittäiseen vaihte luun vaikuttavista ilmastollisista tekijöistä keskeisin on läm pötila. Ilman lämpötilan ja. sen kestoajan yhteisvaikutusta, jota mitataan tehoisan lämpötilan summalla 1. lämpösummalla, merkitystä puuntuotoksen vaihtelun selvittäjänä on korostettu monissa yhteyksissä (KOIVISTO 1970, HEIKURAINEN 1973, ROIKO - 1975). Kuvassa 1 on esitetty tehoisan lämpötilan summa (d.d.) Suomessa vuosien 1931-60 keskiarvona (SOLANTIE 197*1, s. 178). Kartak keesta näkyy lämpösumman voimakas väheneminen etelä- pohjois suunnassa. Saariselän alueella lämpösumma on noin puolet ete läisimpien osien lämpösummasta. Maantieteellisen leveysasteen ohella lämpösummaan vaikuttaa paikan korkeus merenpinnasta. Saariselällä lämpösumma laskee 70 d.d. yksikköä korkeuden merenpinnasta noustessa 100 m. Maaston kaltevuuden suunnalla ja maankamaran reliefillä on myös oma vaikutuksensa lämpöoloihin ja putin tuotokseen (POSO 197 I*, 1*, s. 6-7, KALLIOLA 1973, s. 55-56). Kuva 1. Tehoisan lämpötilan summa (d.d. ) Suomessa vuosien 1931-60 keskiarvona (SOLANTIE 1974). 6 3.2. Met säkasvillisuusvyöhyke ja metsänrajat Saariselän alueen pohjoinen sijainti ja korkeus merenpinnasta ovat keskeisimmät metsien puuntuotantokykyyn vaikuttavat tekijät. Saariselän metsät sijaitsevat pohjoiseen havumetsärajaan ulottu van Metsä-Lapin metsäkasvillisuusvyöhykkeellä. Metsä-Lapin tär kein ominaispiirre verrattuna Peräpohjolan vyöhykkeeseen on kuu sen miltei täydellinen puuttuminen (KALLIOLA 1973, s. 215). Kuu sen pohjoinen metsänraja kulkeekin pitkin Saariselän eteläistä osaa. Idempänä Kuolan niemimaalla kuitenkin kuusi muodostaa ta vallisimmin havupuurajan (HEIKINHEIMO 1921, s. 12-I*o. Kuusen puuraja on huomattavasti pohjoisempana. Maamme eteläisimpänä yhtenäisenä tunturialueena Saariselälle on tyypillistä alpiinisten metsänrajojen esiintyminen. Alpiininen havumetsänraja kulkee Saariselällä noin 300-J4OO m:n korkeudella merenpinnasta. Sen muodostaa yleensä mänty, itäosissa joskus myös kuusi. Alpiininen koivumetsänraja puolestaan ulottuu Saari selällä noin *»5O-500 m:n korkeuteen. Sen yläpuolelta alkaa puuton tunturipaljakkavyöhyke . Saariselän 500-700 m:n korkeuteen kohoa vaa tunturivyötä pitkin kulkee Maanselän päävedenjakaja. Korkein laki on 718 m. 3.3. Suojametsä ja toimenpideraja Saariselän alue kuuluu suojametsäalueeseen. Suojelun kohteena Saa riselällä ovat alpiiniset metsänrajametsät . Suojametsälain mukaan "seuduilla, joissa metsäin säilyminen on tarpeen metsä rajan alenemisen ehkäisemiseksi, olkoon valtioneuvostolla valta ... julistaa määrätyt metsämaa-alat suojametsäalueiksi" (Laki suojametsistä...). Nykyisen suojametsäalueen rajat on määritetty valtioneuvoston päätöksellä U. 5.1939- Suojametsäläin ei yleensä katsota kieltävän puuston käsittelyä suojametsäalu eella vaan ainoastaan rajoittavan sitä niin, että metsänrajan aleneminen eh käistyy. Suojametsien hoitoa varten on laadittu erityisohjeet (OINONEN ym. 1958, Ohjekirje ... 1969). Niissä muun muassa viitataan siihen, että metsän rajan aleneminen ehkäistäneen useissa tapauksissa pareianin tarkoituksenmukai silla hakkuilla kuin säilyttämällä metsät mahdollisimman luonnontilaisina ( OINONEN ym. mt , s . 2). 7 Viime vuosikymmeninä on tehty havaintoja metsänrajamänniköiden progressiivi sesta kehityksestä (esim. MIKOLA 1958, s. 16-17, SIREN 1958, s. Kysymys suojametsäalueen rajoista on myös ollut esillä (ks. SIREN 1961, s. 37; KELTIKANGAS 1971, s. 19U). Nykyisin ns. toimenpideraja valtion metsissä tulee esiin lakialueiden määrit telyssä. Suojametsien lakialueilla tarkoitetaan Saariselän eteläpuolella 300 metrin korkeuden yläpuolella merenpinnasta kasvavia metsiä. Saariselän pohjoispuolella ovat lakialueita vastaavasti 250-300 metrin korkeuden yläpuo lellä kasvavat metsät, jolloin edellinen luku tarkoittaa pohjois- ja itärin teitä ja jälkimmäinen luku etelä- ja länsirinteitä. Myöskin alempana sijait sevilla, nimenomaan tasaisilla metsämailla, joiden metsillä on lakimetsien luonne, ovat voimassa suojametsien lakialueita koskevat ohjeet (Ohjekirje eräistä ... 1969). 3.4. Maan ja metsätyyppien yleispiirteitä Saariselän kallioperä kuuluu osana luoteis-kaakkossuunnassa leveä nä kaarena kulkevaan Lapin granuliittivyöhön, jonka kivilaji on pitkälle metamorfoitunutta luisketta. (OKKO 1971» s. 26). Vallitseva kivennäismaalaji on moreeni. Lähinnä jokivarsilla on jonkin verran harjuainesta jokipenkereissä sekä hiekkamaita (Suomen kartasto i960). Tunturialue, varsinkin itäpuolella, on usein erittäin rakkaista, joskus niiden j>uutt9muus}s.in aiheutuu louhikkoisuudesta. Alueella on paikoin havaittavissa röutimisilmöita*,^ joissa routa on möyhentänyt kivennäismaita vetisiksi ja paljaiksi aloiksi. Näitä esiintyy paitsi tuntureilla myös mäntymetsien kes kellä. Samalla alueella tavataan myös niinsanottuja kiviverkko-, ja kivirengas maita, jotka yleensä ovat tyypillisiä puuttomille napa-alueille tai korkeille vuoristoseuduille (RINTANEN 1969, s. 10). Suojametsäalueella lämpötekijän ratkaisevasta merkityksestä joh tuu, että myös kasvupaikkojen hyvyys on ensi sijassa riippuvainen lämpimyyden asteesta ja vain suhteellisen vähän kasvualustassa olevista maan fysikaalisessa ja kemiallisessa rakenteessa olevista eroista. Kasvualustojen yleinen tuoreus on omiaan yhä pienentä mään kasvualustosta aiheutuvia eroja (OINONEN ym. 1958, s. k). Tästä syystä erot eri metsätyyppeihin luettavien metsien tuotossa suojametsäalueella lienevät vähäisemmät kuin etelämpänä. Toisaal ta erot saattavat kuitenkin olla varsin merkittäviä metsien uudis tamista ajatellen. 8 SARVAS (1952, s. 18) korostaa sitä, että Pohjois-Suomen kuivat kangasmetsät eivät ole kuivia samassa mielessä kuin Etelä-Suomessa vaan niiden karuus johtuu ennen muuta kasvukauden viileydestä. 3.5. Luontainen puuntuotantokyky Kangasmetsien karuudesta ja metsänrajan läheisyydestä johtuen met sämaiden luontainen puuntuotantokyky on alhainen. Esimerkiksi KOIVISTON (1971» s. U 8) tutkimuksen mukaan kuivan kankaan männikön suurimman keskikasvun kiertoajan vuotuinen keskimääräinen aivan metsän rajalla (termisen kasvukauden pituus 120 vrk) on 0.95 m /ha eli vain 27 % eteläisen rannikkoalueen (termisen kasvukauden pituus 170 vrk) samannimi sen kasvupaikkatyypin kasvusta. ILVESSALON (1970, s. 32) tutkimuksessa metsiköiden luontaisesta kehitys- ja puuntuottokyvystä Pohjois-Lapin kivennäismailla männiköiden suurimmaksi keski määräiseksi kasvuksi saatiin EM (Cl) T:llä 2.2, ErClTrllä 1.5 ja ClTrllä 0.9 m /ha/v. Maaston korkeuden kasvaessa puuston kasvuedellytykset heikkenevät nopeasti. POSON s. 6) mukaan Inarin, Utsjoen ja Enontekiön alueella puuston kuu tiomäärä väheni 31 m /ha 100 m:n nousulla. Saariselän alueella metsämain.-:- luontaisen puuntuotantokyvyn liki määräinen arvio suurimman keskikasvun kiertoajalla lienee keskimää rin lähellä 1 m^/ha/v. "Stu or eiliseksi muutettuna 9 4. MAA JA PUUSTO 4.1. Maa Puuntuotantoon käytettävillä metsämailla pääryhmäjako kuvaa ylei simmällä tasolla alueen puuntuotannollista merkitystä. Saariselän metsätalousmaan luokittelussa on 1950-luvulla tehtyjen kartanseli tyskirjojen mukaan käytetty ns. vanhan käsitteen mukaista ryhmittelyä, jossa metsätalouden maa on jaettu kasvulliseen ja huonokasvuiseen metsämaahan sekä joutomaahan. Uuden käsitteen mukainen metsämaa ei aivan vastaa aikaisempaa kasvullista metsämaata. Esimerkiksi KUUSELA (1972, s. Ui) toteaa, että kaikkein pohjpisimmillä alueil la metsämaan osuus saattaa olla hieman pienempi kuin aikaisemman kasvullisen metsämaan osuus. Tähän viittaa sekin, että Perä-Lapin alueella valtakunnan metsien V inventoinnissa uuden käsitteen mukaisen metsämaan ala saatiin hiu kan pienemmäksi kuin 111 inventoinnin kasvullisen metsämaan ala (POSO & KUJALA 1971» s. 31). Tosin POSO ja KUJALA huomauttavat, että otantavirheen ohella tähän voi vaikuttaa se, että Perä-Pohjolassa on huomattava määrä alueita, joi den kohdalla metsämaan arviointi ei ole ongelmatonta maastossakaan. Näyttää mahdolliselta, vaikka tässä kysymykseen ei lähemmin puututa, että ny kyisen käsitteen mukainen metsämaan ala Saariselällä olisi hieman pienempi kilin kasvullisen metsämaan ala. Seuraavassa käytetään kuitenkin vakiintuneen tavan mukaan uuden metsämaan käsitteitä. Saariselän metsätalousmaan jakaantuminen pääryhmiin esitetään taulukossa 2 ja kuvassa 3. Taulukko 2. Saariselän metsätalousmaan jakaantuminen pääryhmiin. Rajatusta alueesta noin puolet on joutomaata, toisin sanoen puu tonta tai pensastavaa puustoa kasvavaa aluetta. Metsämaan osuus on runsas kolmannes koko alasta. metsämaa 2 Huonokasvuinen metsämaa hehtaaria ii tumaa 63 195 28 588 83 870 36 16 H8 'out omaa iteensä 100 10 Metsämaan jakaantuminen metsätyyppeihin esitetään taulukossa 3. Taulukko 3. Metsämaan jakaantuminen metsätyyppeihin. Metsämaan puuntuotantoedellytyksiin vaikuttaa Saariselällä oleel lisesti korkeustekijä. Sen merkitys näkyy selvimmin ns. toimen piderajana, joka Saariselällä kulkee kuten edellä on mainittu 250-300 m:n korkeudella. Toimenpiderajan yläpuolella oleva metsä maa on lähes kokonaan puuntuotannon ulkopuolella. Toimenpiderajan alapuolelle jäävä metsämaan sijaintikorkeus vaih telee 110-300 metrin välillä mikä merkitsee myös varsin huomatta via eroja puun kasvun edellytyksissä. Tästä syystä ja suojametsäalueen erikoisluonteen vuoksi on katsottu perustelluksi jakaa toimenpiderajan alapuolella oleva metsämaa puun tuotantokyvyn ja puuston käsittelyn kannalta vielä kahteen vyöhyk keeseen. Rajaksi on valittu 700 d.d. yksikön lämpösummakäyrä l , joka Saariselällä kulkee suurin piirtein 200 m:n korkeudella. Tj.apin suojametsien käsittelyohjeissa (OINONEN ym. 1958, s. 6) viitataan siihen, että 200 metrin korkeutta alempana olevilla kasvupaikoilla metsien käsittely saattaisi olla merkittävästi toisenlaista kuin 200 m:n ja 250-300 m:n korkeuk sien välillä. Ko. ohjeissa kysymys kuitenkin sivuutetaan näiden alueiden vähä alaisuuden takia. Pohjois-Suomen yksityismetsien käsittelyohjeissa (Kainuun... 1971, s. 3) met sät on tehoisan lämpötilan summan perusteella jaettu talousmetsiin I (tehoisan lämpötilan summa yli 800°), talousmetsiin II (tehoisan lämpötilan summa 700-800 ) ja lakialueen metsiin (tehoisan lämpötilan summa alle 700 ). Viimek simainitut on ohjeissa katsottu ilmastoltaan niin epäedullisiksi, ettei niillä varsinaista metsätaloutta kannata harjoittaa. Myös eräissä muissa yhteyksissä on tuotu esiin 700 d.d. yksikön lämpösumma ra jana, jonka alapuolella puuston käsittelyn tulisi olla suhteellisen varovaista (esim. ROIKO-JOKELA 1975, s. 3-M . on tri Pentti ROIKO-JOKELAN laskema. hehtaaria % C1T 3 566 6 CT 1 528 2 ErCIT (MCC1T) 37 016 59 EMT 18 506 29 EVT 317 1 HMT (pMT, MT) 2 088 3 Kasvulliset suot 17U 0 Yhteensä 63 195 100 11 Taulukossa 4 ja kuvassa 4 esitetään Saariselän metsämaan jakautu minen kolmeen puuntuotanto- ja käsittelyvyöhykkeeseen. Taulukko 4. Metsämaan puuntuotanto- ja käsittelyvyöhykkeet . 4.2. Puusto Saariselän puuston kokonaiskuutiomäärä pääliaokittain esitetään taulukossa 5. Kokonaiskuutiomäärä metsä- ja kitumaalla on 3*95 milj . josta 86 % metsämaalla. Taulukko 5. Puuston kokonaiskuutiomäärä metsä- ja kitumaalla. Metsämaan puuston kuutiomäärä käsittelyvyöhykkeittäin esitetään taulukossa 6. Toimenpiderajan alapuolella olevan metsämaan puus ton määrä on 2.4 milj. m^. Taulukko 6. Metsämaan puuston kuutiomäärä käsittelyvyöhykkeittäin. Metsämaan pääpuulajivaltaisuus ja puulajisuhteet kokonaiskuutio määrästä esitetään taulukossa 7. Mänty on lähes yksinomainen pää puulaji alueen pohjois- ja keskiosissa. Eteläosien vedenjakajaseu duilla myös kuusi ja koivu esiintyvät pääpuulajeinä metsämaalla. hehtaaria Metsämaa toimenpiderajan yläpuolella "Välivyöhyke" Metsämaa, jossa tehoisan lämpötilan summa yli 700 ä.d. yksikköä 18 785 26 927 17 1*83 30 h2 28 Metsämaa yhteensä 63 195 100 m % etsämaalla 3 378 1*90 86 itumaalla 572 962 lU Lteensä 3 951 1+52 100 !äs i 11 e lyvy öhyke m % 'lävyöhyke alivyöhjtke 929 500 1 386 Hio 1 062 580 28 Hl .lävyöhyke 31 iteensä ■8 H* 100 12 Taulukko 7. Metsämaan pääpuulajivaltaisuus ja puulajisuhteet kokonais kuutiomäärästä. Metsämaan puuston ikäluokkarakenne kuutiomäärn ja pinta-alan suhteen esitetään taulukossa 8. Puusto on erittäin vanhaa, joskin hakkuut näkyvät myös nuorimpien ikäluokkien esiintymisenä. Taulukko 8. Metsämaan puuston ikäluokkarakenne Yli 170 vuotta vanhoja metsiä on pinta-alasta 78 % ja kuutiomää rästä 85 %. Ikäluckkarakennetta tarkasteltaessa on syytä muistaa kartanselityskirjojen laatimisvuosien aiheuttamat vähäiset muutokset oheiseen taulukkoon nähden. Sen sijaan kartanselityskirjojen laatimisen jälkeen tehtyjen hakkuiden aiheutta mat ikäluokkarakenteen muutokset taulukossa on siis huomioitu. Puulaji Pääpuulaji valt ai suus Puulaj i suht eet kasvullisen metsämaan kokonai skuut i omäärästä pinta-alasta prosenttia Mänty- 91 89 Kuusi 7 6 Koivu. 2 5 Yhteensä 100 100 Osuus ikäluokka, v Metsämaan pinta-alasta Puuston kuutiomäärästä Prosenttia D ' 0 0 10 30 50 TO 90 110 130 150 170 190 201+ 1 k 1 1 2 3 2 8 16 13 0 1 1 0 1 2 2 8 16 13 56 13 5. HAKKUUMAHDOLLISUUSARVIOT 5.1. Tarkastelutapa ja käsittelyvaihtoehdot Saariselän alueen hakkuumahdollisuuksia voidaan arvioida eräistä toisistaan jonkin verran eroavista näkökulmista. Hakkuumahdolli suuksia voidaan ensinnäkin tarkastella metsänhoidollisten näkökoh tien pohjalta, jolloin määräävänä tekijänä hakkuumääriä suunnitel taessa on puuston metsänhoidollinen tila ja hakkuukypsyys sekä suojametsien käsittelyä koskevat ohjeet. Toisen lähtökohdan hakkuumahdollisuuksien arvioimiselle tarjoaa metsätalouden järjestelyn näkökulma, jossa aluetta yhtenäisenä kokonaisuutena käsitellen laaditaan sille nykypuustoon ja kasvuun perustuva hakkuusuunnite tavoitehak kuulaskelman avulla (vrt. KUUSELA & NYYSSÖNEN 1962, 5. 9) tai muulla vastaavalla tavalla. Kolmantena tapana arvioida alueen hakkuumahdollisuuksia voidaan pitää vielä taloudellis-k or juuteknistä näkökulmaa, jossa edellisiä hakkuumaäräarvioita tarkistetaan puun korjuun teknisten näkökohtien ja taloustuloksen kannalta. Tämä eroaa ensin mainituista siinä määrin kuin taloudelliset tai korjuutekni set tekijät estävät tai tekevät kannattomattomaksi muutoin hakkuukelpoisen puuston korjuuta. Tässä tutkimuksessa rajoitutaan tarkastelemaan hakkuumahdollisuuk sia ensinmainitusta näkökulmasta koska sitä voidaan pitää perus lähtökohtana, jonka puitteisiin myös muut hakkuumahdollisuusarviot raj autuvat . Hakkuumahdollisuusarviot tehdään hakkuumahto-käsitteen pohjalta. Hakkuumahto on LIHTOSEN (1959, s. 201) mukaan se puumäärä, mikä metsäalueelta tiettynä aikana enintään voidaan hakata kun kaikki asiaan vaikuttavat tekijät, kuljetusmahdollisuudet, työvoiman saanti, markkinoimisedellytykset , lainsäädännön rajoitukset jne. otetaan huomioon. Koska tässä hakattavaa puumäärää arvioidaan lähinnä metsänhoidolliselta kannalta voitaneen sitä nimittää metsänhoidolliseksi hakkuumahdoksi . Arvioinnin kohteena on 20 vuoden aikana hakattava puumäärä eli jaksomahto. 14 Puustotiedot ovat metsähallituksen kartanselitys- ja metsänarvio kirjojen mukaiset. Laskelmien yksinkertaistamiseksi ja puuston ikäluokkarakenteen perusteella kasvun ja luontaisen poistuman on oletettu olevan yhtäsuuret (vrt. esim. KUUSELA 1975» s. 9). Hakkuumahtoarviot ovat riippuvaisia valittavista metsänkäsittely periaatteista. Hakkuumahtoon vaikuttaa ennen muuta käsiteltävän pinta-alan laajuus, hakkuiden voimakkuus ja niiden rajoitukset se kä sovellettava kiertoaika. Hakkuumahtoarviot perustuvat tässä tutkimuksessa seuraaviin käsit telyvaihtoehtoihin. Käsiteltävä pinta-ala. Metsämaa on jaettu kolmeen käsittely-vyöhykkeeseen (ks. kohta 4.1). Hakkuun voimakkuus. Kahdella alimmalla käsittelyvyöhykkeellä sovelletaan männiköiden suojuspuuhakkuussa kolmea hakkuun voimakkuutta. Voimakkaassa käsittelyssä suojuspuuston kuutiomääräksi jää 20-30 m /ha. keskinkertaisessa käsittelyssä 30-I*o m /ha ja lievässä käsittelyssä UO-50 m /ha. Ylimmällä (toimenpiderajan yläpuolisella) vyöhykkeellä sovelletaan vain ylispuuhakkuuta. Kiertoaika. Männiköiden uudistushakkuiden alimpina ikärajoina ovat 201+ v, 190 v ja 170 v. Rajoitukset . Kuusikkoja ei hakata. Kallioisia, kivisiä ja soistuneita metsä maakuvioita sekä kitumaakuvioita ei myöskään hakata. 5.2. Hakkuumahtovaihtoehdot Hakkuumahtovaihtoehdot vuotuisina hakkuumäärinä 20 vuoden jaksolle laskettuna on esitetty taulukossa 9. Vuotuiset hakkuumäärät vaihtelevat käsittelytavasta riippuen 25 000 63 500 meriin. Vaihtelun aiheuttaa sekä käsittelyn voimakkuus että uudistushakkui den aloittamisen alin ikäluokka. 15 Taulukko 9. Vuotuisen hakkuumahdon riippuvuus käsittely vyöhykkeestä, käsittelyn voimakkuudesta ja kiertoajasta. = toimenpiderajan yläpuolella oleva alue Väli = toimenpiderajan ja 700 d.d.rn lämpösummakäyrän välinen vyöhyke Ala = vyöhyke, jossa lämpösumma yli 700 d.d. Taulukon vuotuiset hakkuumahdot edustavat teoreettisia vaihto ehtoja. Voitaneen ehkä olettaa, että metsänrajan läheisyys on tekijä, joka rajaa eräät käsittelyt todellisten vaihtoehtojen ulkopuolelle. Tämän mitä keskeisimmän kysymyksen käsittely jää jatkotutkimuksen asiaksi. Käsittejy- vyöhyke Käsittelyn voimakkuus Uudistushakkuilla käsiteltävä nuorin ikäluokka (kiertoaika) 170 v. 190 v. 201+ v. 3 Hakkuumahto m /v. Ylä Väli Ala Ylispuuh. Voimakas Voimakas 63 537 5U 617 UT 287 Ylä Väli Ala Ylispuuh. Keski Voimakas 70T U8 297 U2 211 Ylä Väli Ala Ylispuuh. Keski Keski U8 620 k2 6k9 37 597 Ylä Väli Ala Ylispuuh. Lievä Voimakas U5 267 1+0 U65 35 598 Ylä Väli Ala Ylispuuh. Lievä Keski 38 817 802 30 98U Ylä Väli Ala Ylispuuh. Lievä Lievä 31 385 28 091 25 08U 16 6. SAARISELÄN PUUNTUOTANNOLLISESTA MERKITYKSESTÄ Saariselän alueen puuntuotannollista merkitystä rajoittavat alueen pohjoinen sijainti ja maaston korkeus sekä näistä johtu va alhainen lämpösumma ynnä kasvupaikkojen yleinen karuus. Al piinisen metsärajan läheisyys on ollut syynä Saariselän muodos tamiseen suojametsäalueeksi. Alueen myönteisiä puolia puuntuotannon kannalta ovat metsien män tyvaltaisuus ja karujen kasvupaikkojen tarjoamat suhteellisen hyvät edellytykset kasvualustan puolesta puuston luontaiselle uu distamiselle. Luontaisen uudistamisen minimitekijänä on kuitenkin metsärajalle tyypillinen siemenvuoßien harvuus. Suojametsäalueenakaan Saariselkää ei nykyisen käsityksen mukaan liene pidettävä kokonaan puuntuotannon ulkopuolella olevana alu eena. Suojametsät ovat erikoisasemassa olevia talousmetsiä (SARVAS 1970, s. 150). Niiden hoidossa on kuitenkin korostettu erityisen varovaisuuden merkitystä (mm. POHTILA 1975, s. 5). Taulukkoon 10 on koottu eräitä Saariselän puuntuotannollista mer kitystä kuvaavia tunnuksia ja vertailtu niitä kahden pohjoisimman piirimetsälautakunnan alueen tunnuksiin. Korostettakoon vielä, että oheinen vertailu koskee vain valittua 175 600 ha:n suuruisek si rajattua aluetta. Taulukko 10. Saariselän puuntuotannollisten tunnusten vertailua. "Slräs hakkuumahtoarvio , vrt. luku 5-2 Tunnus Saariselkä Lapin ja Koiliis- Suomen piirimetsä- lautakuntien alue Saariselkä % Lapin ja K-S:n pml:sta Metsämaa, 1000 ha 63 k 831* 1.3 Puusto metsä- ja _ kitumaalla, 1000 m 3 922 269 000 l.k Hakkuusuunnite , 1000 m- 3 U2 1 6 330 0.7 17 VIITEKIRJALLISUUS FRANSSILA, M. & JÄRVT, P. Lokan allasalueen ilmastosta. Lapin ilmasto kirja. Climate of Lapland. Rovaniemi. HEIKINHEIMO, 0. 1921. Suomen metsänrajametsät ja niiden vastainen käyttö. Referat: Die Waldgrenzwälder Pinniands und ihre kiirfftrge Nutzung. MTJ k. HEIKURAINEN, L. 1973. Soiden metsänkasvatuskelpoisuuden laskentamenetelmä. Sumnary: A method for calculation of the suitability of peatlands for forest drainage. AFF 131. HOLOPAINEN, V. 1971. Metsäteollisuus. Lappi tänään. Porvoo. ILVESSALO, Y. 1970. Metsiköiden luontainen kehitys- ja puuntuottokyky Pohjois- Lapin kivennäismailla. Summary: Natural Development and Yield Capacity of Forest Stands on Mineral Soils in Northern Lapland. AFF 108. Kainuun, Pohjois-Pohjanmaan, Koillis-Suomen ja Lapin piirimetsälautakuntien alueiden metsien käsittelyohjeet 5.3.1971. Moniste. KALLIOLA, R. 1973. Suomen kasvimaantiede. Porvoo. KELTIKANGAS, V. 1971. Metsävarojen käyttö. Luonnonsuojelu. Toim. Taro, R. & Häyrinen, U Helsinki. KOIVISTO, P. 1970. Regionality of Forest Growth in Finland. Seloste: Metsän kasvun alueellisuus Suomessa. MTJ 71.2. KOLKKI, 0. 1966. Taulukoita ja karttoja Suomen lämpöoloista kaudelta 1931-1960. Helsinki. KUUSELA, K. 1972. Suomen metsävarat ja metsien omistus 196U-7O sekä niiden kehittyminen 1920-70. Summary: Forest resources and ownership in Finland 196U-70 and their development 1920-70. MTJ 76.5. 1975. Suoja ja lakimetsien puusto ja kasvu. Metsä ja Puu 1975:2. & NYYSSÖNEN, A. 1962. Tavoitehakkuulaskelma. Summary: The cutting budget for a desirable growing stock. AFF 7^. Laki suojametsistä 11.8.1922/196. LIHTONEN, V. 1959» Metsätalouden suunnittelu ja järjestely. Porvoo. lÄHDE, E. 1973. Metsämaan ominaisuudet ja männyntaimistojen kunto Pohjois suomessa. Lapin tutkimusseuran vuosikirja XIV MIKOLA, P. 1958. Suojametsätutkimuksia. Moniste. Ohjekirje eräistä hakkuu- ja metsänhoitotoimenpiteistä Perä-Pohjolan piirikun nassa. Metsähallituksen kiertokirje n:o 92, 1U.11.i969. OINONEN, E., SARVAS, R. & SIREN, G. 1958. Lapin suojametsien käsittelyoh jeet. Moniste. OKKO, V. 1971. Maankamara, vedet, ilmasto. Lappi tänään. Porvoo. POHTILA, E. 1975. Suoja- ja vähän muistakin Lapin metsistä. Molekyyli 1975:3 POSO, S. Länsirinteessä puu kasvaa paremmin. Maaston kaltevuussuunnan vaikutus puuston kasvuun. Metsä ja Puu 197^:12. & KUJALA, M. 1971. Ryhmitelty ilmakuva- ja maasto-otanta Inarin, Utsjoen ja Enontekiön metsien inventoinnissa. Summary: Groupwise sampling based on photo and field plots in forest inventory of Inari, Utsjoki and Enontekiö. FF 132. RINTANEN, T. 1969. Itä-Lapin ulkoilupuiston kasvillisuus. Koilliskaira. Erä 1969: U. ROIKO-JOKELA, P. 1975. Lämpösummatekijä metsien käsittelyssä. Metsä ja Puu 1975:2. _•»- 1975. Lapin läänin puuntuotantoalueet. Moniste. SAASTAMOINEN , 0. 1972. Saariselän-Itäkairan alueen virkistyskäyttö. Summary: The Recreational Use of the Saariselkä-Itäkaira Area. Monistettu lisensiaattitutkimus. Helsinki. 18 SARVAS, R. 1952. Pohjois-Suomen kuivien kangasmetsien ekologiasta. Summary: On the ecology of dry mosslichen forests in north Finland. MTJ Ul.l. 1970. Metsänrajakysymys ja suojametsävyöhyke. Niin metsä vastaa.... (toim. Haukioja, M. & Loven, £).. Pori SIREN, G. 1958. Lapin suojametsäkysymyksestä w. 1957-58. Moniste. 1961. Taka-Lapin metsien historiasta ja ilmastosta historiallisena aikana. Lapin .utkimusseuran vuosikirja 11. SOLANTIE, R. Kesän vesitaseen vaikutus metsä- ja suokasvillisuuteen ja linnustoon sekä lämpöolojen välityksellä maatalouden toimintaedel lytyksiin Suomessa. Summary: The influence of water balance in summer on forest and peatland vegetation and bird fauna and through the temperature on agricultural conditions in Finland. SF 8 (3). Suomen kartasto 1960. Teollisuusneuvottelukunnan metsät asetoimikunta. 22.11.1968. Pohjois-Suomen metsätase vuoteen 2000. Moniste. 19 Kuva 2. Saariselkä. Tarkasteltu rajausvaihtoehto merkitty piste viivoituksella, suojametsäalueen raja katkoviivoituksella. 20 Kuva 3. Metsätalouden maan pääluokat Saariselällä. 21 Kuva 4. Saariselkä. Toimenpidera jan yläpuolella oleva metsätalouden maa ja metsämaa, jolla tehoisan lämpötilan summa on alle 700 d.d. N:o 1. Metsänviljelytutkimuksen työryhmän retkeily Pohjois-Suomessa.l 97o. N:o 2. Rovaniemen tutkimusaseman alustus- ja keskustelu päivillä pidetyt esitelmät. 1971. N:o 3. Tiedotustilaisuuden esitykset. 1972. N:o 4. Kullervo Etholen ja Erkki Lähde. "Lapin männyn" kävyn koko. 1972. N:o 5. Tiedotustilaisuuden esitykset. 1973. N:o 6. Tiedotustilaisuuden esitykset. 1974. N:o 7. Erkki Lähde. Männyn taimistojen kunto ja maan lajitekoostumus. 1974, N:o 8. Erkki Lähde ja Tapani Pohjola. Maan käsittelyn vaikutus männyn ja kuusen taimien alkukehitykseen. 1975 N:o 9. Kullervo Etholen. Kulotustekniikkaa. 1975. N:o 10. Eljas Pohtila. Alustavia tuloksia taimistonhoito kokeista. 1975. N:o 11. Timo Helle. Porojen talvilaitumista havumetsävyöhykkeessä Olli Saastamoinen. Hakkuutyömaista Porojen ravinto lähteenä vuoden 1974 kevättalvella. 1975. N:o 12. Timo Helle ja Olli Saastamoinen. Porojen laitumet ja lisäruokinta talvella 1974-75. 1976. N:o 13. Teuvo Levula. Urean levitysajankohdasta Pohjois suomessa. 1976. N:o 14. Kullervo Etholen. Vaahtokäsittelyn käyttömahdolli suudet ja vesakkojen paljasversoruiskutus. 1976. ALKUSANAT SISÄLLYS 1. JOHDANTO 2. TUTKIMUSTEHTÄVÄ JA AINEISTO 3. SAARISELÄN PUUNTUOTANTOKYKYYN LIITTYVIÄ YLEISIÄ LUONNONPIIRTEITÄ 3.1. Ilmasto 3.2. Metsäkasvillisuusvyöhyke ja metsänrajat 3.3. Suojametsä ja toimenpideraja 3.4. Maan ja metsätyyppien yleispiirteitä 3.5. Luontainen puuntuotantokyky 4. MAA JA PUUSTO 4.1. Maa 4.2. Puusto 5. HAKKUUMAHDOLLISUUSARVIOT 5.1. Tarkastelutapa ja käsittelyvaihtoehdot 5.2. Hakkuumahtovaihtoehdot 6. SAARISELÄN PUUNTUOTANNOLLISESTA MERKITYKSESTÄ VIITEKIRJALLISUUS