METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TIEDONANTOJA 231 METSÄTEKNOLOGIAN TUTKIMUSOSASTO PUUNTUTKIMUSSUUNT A KARI LÖYTTYNIEMI MÄNNYN SYDÄNPUU - LUONNON KESTOPUUTA MÄNNYN SYDÄNPUUN LUONTAISEN LAHON- JA HYÖNTEISTUHON KE ST ÄVYYDEN HYVÄKSIKÄYTÖSTÄ SUMMARY ON NATURAL DURABILITY OF PINE HEARTWOOD HELSINKI 1986 METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TIEDONANTOJA 231 Metsäteknologian tutkimusosasto Puuntutkimussuunta Kari Löyttyniemi MÄNNYN SYDÄNPUU - LUONNON KESTOPUUTA Männyn sydänpuun luontaisen lahon- ja hyönteistuhonkestävyyden hyväksikäytöstä Summary On natural durability of pine heartwood Helsinki 1986 SISÄLLYSLUETTELO 1. JOHDANTO 3 2. SYDÄNPUUN YLEISIÄ OMINAISUUKSIA 7 3. SYDÄNPUUOSUUS 9 4. SYDÄNPUUN LUONTAINEN KESTÄVYYS 14 41. Lahonkestävyys 14 42. Hyönteistuhonkestävyys 20 43. Kemiallisesti suojatun puun kestävyys 21 5. KÄYTÄNNÖN SOVELLUTUKSIA 24 51. Sydänpuun sahaus 24 52. Sydänpuun käyttö 27 6. LEHTI KUUSEN LUONTAINEN KESTÄVYYS JA KÄYTTÖ ....... 29 7. PÄÄTELMIÄ 31 KIRJALLISUUS - REFERENCES 35 SUMMARY 4 9 Helsinki 1986. Valtion painatuskeskus ISSN 0358-4283 ISBN 951-40-0877-4 ODC 814.1+833.1+811.52+174.7 Pinus sylvestris 3 1. JOHDANTO Puuaineen luontaista kestävyyttä biologista tuhoutu mista vastaan - so. alttiutta hyönteisten ja mikrobien ai heuttamalle pilaantumiselle kuljetuksen, varastoinnin ja käyttöiän aikana - pidetään yhtenä puun tärkeimmistä ominai suuksista, joka paljolti määrää sen käyttöarvon nimenomaan rakennusmateriaalina. Puiden pintapuu on sopivissa olosuhteissa altis hyön teisten ja lahottajasienien aiheuttamalle nopealle tuhoutu miselle. Sitä vastoin sydänpuu on usein vaihtelevassa määrin kestävää. Kestävimpiä ovat eräiden trooppisten leh tipuiden tumma sydänpuu ja joidenkin pohjoisamerikkalaisten havupuulajien sydänpuu. Kotimaisista puulajeista tammen ja katajan sydänpuu on myös varsin kestävää. Jonkin verran kestäväksi voidaan luokitella kotimaisen männyn ja lehti kuusen sydänpuu. Sitä vastoin kuusen ja pehmeiden lehti puittemme sydänpuu ei ole pintapuuta kestävämpää. Männyn sydänpuu on kaupallisista puulajeistamme siis ainoa, jolla on luontaista lahon- ja hyönteistuhonkestä vyyttä. Tätä männyn erikoisominaisuutta on meillä perintei sesti hyödynnetty rakentamisessa, jossa sydänpuun käyttö on antanut puurakenteille pidemmän käyttöiän. Kestävän sydän puutavaran valinta on saattanut olla kokemukseen perustuvaa ja harkittua. Usein se kuitenkin lienee johtunut vain siitä, että rakennushirsiksi ja sahapuuksi yleensä käytet tiin vanhoja mäntyjä, "hirsipuita", ja myös keloja, joiden sydänpuuosuus oli suuri. Kunnon sahatukkeja katsottiin saa 4 tavan Etelä-Suomessakin vasta yli 120-140 vuotiaista män nyistä, jotka olivat saavuttaneet "petäjän luonteen" (Blomq vist 1879). Tilanne on tältä osin kuitenkin paljolti muuttunut, ni menomaan sotien jälkeisen nopean rakentamisen kaudesta al kaen. Sydänpuupitoisuutensa suhteen lajittelematonta mänty puutavaraa, ja myös kuusta, on yleisesti ryhdytty käyttämään kohteissa, joihin ne eivät lahonalttiutensa vuoksi sovellu ja joihin aikaisemmin käytettiin sydänpuupitoista mäntyä. Tämä kehitys on johtunut siitä, että sahatavaraa tehdään yhä enemmän nuorista nopeakasvuisista puista, joiden sydänpuuo suus on alhainen. Kokonaan tai runsaasti sydänpuuta sisäl tävää mäntypuutavaraa on ollut niukasti saatavilla. Syynä on voinut olla myös se, että puu on ajateltu voitavan tar vittaessa käsitellä kemiallisilla suoja-aineilla, jolloin puun laadulla sinänsä ei olisi suurta merkitystä. Rakenta misohjeissa painotetaan rakenteellisen suojauksen merki tystä, puun luontaisen kestävyyden jäädessä lähes vaille huomiota (vrt. esim. SFS 4188, Vihavainen 1978, Saare lainen 1981, Kavaja ja Mentu 1982). Kemikaalien antama suoja ei kuitenkaan aina ole riit tävä korvaamaan puun laadun vaikutusta. Pinnansuojausai neiden teho on vaihteleva ja melko lyhytaikainen puun toi vottavaan kestoikään nähden. On myös muistettava, että pai nekyllästetyssäkin männyssä sydänpuuosa jää paljolti luon taisen kestävyyden varaan, koska kylläste tunkeutuu sydän puuhun vain vähäisessä määrin. Järeä suomalainen mäntypuu tavara sisältää aina huomattavan osuuden kyllästymätöntä sy 5 dänpuuta ja keskimääräisessä sahatavarassa sydänpuuta on vaihtelevassa määrin. Suomessa kuusta ei kaupallisesti kyl lästetä sen huonojen kyllästymisominaisuuksien vuoksi (ks. Boutelje 1983 ) . Puun kestävyys ulkorakenteissa joutuu nyt myös aikai sempaa suuremmalle rasitukselle ilman saastumisen vuoksi. Saasteet, kuten rikin oksidit, lyhentävät maalipintojen kes toikää altistaen puun kosteudelle ja lahottajasienille. Puun laadun ja luontaisen kestävyyden merkitys korostuu näissä olosuhteissa. Käytetyn puun laadusta johtuen joudutaankin nykyisin korjaamaan ja uusimaan puurakenteita jo suhteellisen lyhyen käyttöiän jälkeen. Yleistä on mm. rakennusten ulkoisten puuosien, erityisesti ikkunoiden, uusimistarve ennenaikaisen lahoamisen vuoksi. Nimenomaan tätä koskevat yleistyneet va litukset antoivat virikkeen tämän kirjoituksen laatimiselle. Samat ongelmat ovat tulleet esiin myös Ruotsissa, jossa ar vioitiin ikkunoiden puuosien lahovaurioiden arvoksi 1979 noin 500 miljoonaa US-dollaria (Billgren ja Grönlund 1977, Bjerking 1979, Grönlund ym. 1979, Henningsson 1980). Myös Englannissa ikkunoiden ja ovien lahovauriot ovat lisäänty neet huonosti kestävän havupuun lisääntyneen käytön myötä (Savory ja Carey 1979). Puun laadun ohella on lahovauri oihin osasyynä myös puun käyttötapojen ja rakennustekniikan muutokset. Puun luontaisten kestävyysominaisuuksien hyväksikäyttö vähentää myös myrkyllisten puunsuojauskemikaalien käyttötar 6 vettä. Puunsuojausaineista aiheutuu erilaisia työsuojelul lisia ja ympäristöongelmia puun kyllästyksen, työstön ja käytön sekä jätteiden ja käytöstä poistetun puun hävityksen yhteydessä (esim. Sorakivi 1972, Willeitner ja Liese 1979, Krause ja Englert 1980, Bergman ym. 1983, Henningsson 1983). Yleisten asennemuutosten myötä tarve käyttää kemi kaaleilla käsittelemätöntä puuta lisääntynee, vaikka kestä vyydestä jouduttaisiin tinkimäänkin. Vähemmän haittavaiku tuksia omaavia puunsuojausaineita on tosin tulossa käyttöön (esim. Vihavainen 1981; ks. myös Willeitner 1984). Männyn sydänpuun luontainen kestävyys ja muut ominai suudet on kuitenkin tunnettava, jotta sen käyttökelpoisuutta eri tarkoituksiin ja korvaamaan kemiallisesti suojattua puuta voitaisiin arvioida. Tässä tutkielmassa tarkastellaan kirjallisuustietojen ja käytännön kokemusten perusteella männyn sydänpuun ominai suuksia luontaisena kestopuuna Suomen olosuhteissa. Tarkoi tuksena on antaa puutavaran valmistajille ja käyttäjille vi rikkeitä ja tietoa tämän mäntypuun arvokkaan ja jo käytän nössä unohtumassa olevan luontaisen ominaisuuden nykyistä laajemmalle hyödyntämiselle. Männyn ohella käsitellään ly hyesti myös lehtikuusen sydänpuun vastaavia ominaisuuksia. Kirjoituksessa tarkoitetaan männyllä kotimaista mäntyä (Pinus sylvestris), ja sydänpuulla männyn käsittelemätöntä sydänpuuta, jos muuta ei mainita. Lienee myös syytä huo mauttaa, että sahauksessa ja puutavaran kaupassa käytetty termi "sydäntavara" tarkoittaa käytännössä täyssärmäistä sa 7 hatavaraa, eikä siis sydänpuusahatavaraa. Tosin mäntysydän tavara usein on huomattavan sydänpuupitoista, ja joskus jopa täyttä sydänpuuta. Professori Tuija Vihavainen ja professori Olli Uusvaara ovat lukeneet käsikirjoituksen ja esittäneet siihen arvok kaita huomautuksia. Tästä heille parhaat kiitokset. 2. SYDÄNPUUN YLEISIÄ OMINAISUUKSIA Sydänpuulla tarkoitetaan rungon sisintä, yksinomaan kuollutta solukkoa sisältävää osaa. Männyn sydänpuu erottuu pintapuusta eli mannosta tummemman värinsä ja tuoreessa puussa myös kosteuseron ja pihkan erittymisen perusteella. Väriero tulee selvästi näkyviin vasta auringon valon vaiku tettua puuhun. Pintapuu muuttuu sydänpuuksi sen vanhimpien (sisimpien) kerrosten elävien solujen, ydinsäteiden tylppysolujen ja puutylppysolujen, kuollessa. Sydänpuun muodostuessa puun kemiallinen koostumus muuttuu. Pihka hapettuu hartsiksi ja autolyysin seurauksena syntyy erilaisia sekundäärisiä yhdis teitä (ns. uuteaineita), kuten terpenoideja, fenoleja ja karbonyyliyhdisteitä. Näitä leviää tylppysoluista ja pihka tiehyistä myös muihin solukoihin. Monet uuteaineista ovat myrkyllisiä hyönteisille ja mikrobeille, mistä johtuen sy dänpuu on pintapuuta kestävämpää. Männyllä lahokestävyyteen vaikuttavat erityisesti pinosylviinifenolit (Erdtman ja Ren nerfelt 1944) . Sydänpuun muodostuessa sen nesteiden ja kaasujen läpäi sevyys (permeabiliteetti) alenee tylppysolujen seinämien 8 ligniinisoituessa, solukkojen täyttyessä pihka-aineilla ja vesisolujen (trakeidien) rengashuokosten sulkeutuessa (esim. Siau 1984, Koponen 1985). Tästä johtuen mm. sydänpuun kyl lästysominaisuudet ovat huonot (esim. Wilkinson 1979). Sy dänpuun aineosista erityisesti fenoliset yhdisteet vaikut tavat läpäisevyyteen (Vologdin ym. 1979). Sydänpuu myös imee vettä vähemmän ja hitaammin kuin pintapuutavara. Näin ollen esimerkiksi suhteellisen paljon sydänpuuta sisältävien tyvitukkien uittamiskelpoisuus on parempi kuin latvatukeilla (esim. Nylinder 1956). Samoin mikrobien leviäminen sydän puuhun vaikeutuu. Sydänpuun ravinnepitoisuus on etenkin typen osalta pintapuuta alhaisempi, mikä sekin osaltaan lisää lahonkestävyyttä. (Merril ja Cowling 1966, Uju ym. 1981) . Kasvavassa puussa ja tuoreessa puutavarassa on sydän puun kosteus mantoa alhaisempi ja kosteuden vuodenaikainen vaihtelu on vähäinen. Tuoreen sydänpuun vesipitoisuus on keskimäärin 30-40 % kuiva-aineen painosta, pintapuun vesipi toisuuden ollessa yleensä yli 100 % (Jalava 1932, Siimes 1938) . Männyn pinta- ja sydänpuun kuiva-tuoretiheydessä ei ole suurta eroa. Keskimäärin tiheys kuitenkin hieman lisääntyy ytimestä pintaan päin puun iän kasvaessa (Hakkila 1967, 1968, Uusvaara 1974). Lujuusominaisuudet eivät myöskään eroa merkittävästi toisistaan, joten sydänpuuosuutta ei ole huomioitu rakennuspuun lujuusluokituksessa (Kotimaisen... 1952, kts. myös Wegelius 1933). 9 Männyn rungon tyvi- ja keskiosien sydänpuu on oksai sempaa kuin pintapuu. Sydänpuutavarassa olevat oksat ovat kuitenkin keskimäärin pieniläpimittaisia, sillä ne ovat syn tyneet puun nuoruusaikana. Sydänpuu on helposti työstettävää ja kiilloitettavaa sekä kosteuden vaihteluissa vähemmän kutistuvaa ja elävää kuin pintapuu (Siimes 1938, Salmi 1972, Johansson 1977). Hyönteis- ja lahonkestävyyttä sydänpuussa aiheuttavat yhdisteet ovat myrkyllisiä myös ihmiselle ja voivat teori assa aiheuttaa allergisia ja ärsytysoireita puuta työstettä essä. Männyn osalta ei tästä ole käytännössä kuitenkaan ai heutunut ongelmia (Hausen 1981, Mäkinen 1982). Sydänpuun muodostumista ja ominaisuuksia on laajemmin selostettu mm. seuraavissa teoksissa: Kozlowski (1971), Hillis (1977), Bamber ja Fukazawa (1985) ja Kärkkäinen (1985) . 3. SYDÄNPUUOSUUS Männyn sydänpuuosuus vaihtelee puun iän ja kasvuno peuden mukaan. län kasvaessa sydänpuun suhteellinen osuus rungon tilavuudesta nousee. Kasvunopeus vaikuttaa sydänpuun määrään siten, että puiden läpimitan ollessa sama on nope ammin kasvaneiden puiden sydänpuuosuus pienempi ja vastaa vasti iän ollessa sama, on hidaskasvuisten puiden sydänpuuo suus pienempi. Kooltaan hakkuukypsissä männyissä keskimaa 10 räinen sydänpuusosuus täten lisääntyy viijavimmilta kasvu paikoilta karummille ja etelästä pohjoiseen mentäessä (esim. Kärkkäinen 1972, 1985, Uusvaara 1974). Myös suurilatvuksisissa puissa sydänpuuosuus on pie nempi kuin rungoltaan samankokoisissa pienilatvuksisissa puissa. Viijelymännyissä tulee keskimääräinen sydänpuuosuus kasvunopeudesta ja oksaisuudesta johtuen jäämään alhaisem maksi kuin luontaisesti uudistuneissa puissa. Tiheä kas vatus lisää sydänpuuosuutta ja neuvostoliittolaisten koke musten mukaan myös pystykarsinta (Sairanen 1985). Etelä-Suomessa alkaa sydänpuuta muodostua kasvunopeu desta riippuen noin 20-40 vuoden iässä ja pohjoisempana vasta myöhemmin (Lappi-Seppälä 1927, 1952, Uusvaara 1974). Sydänpuun kehittyminen Etelä-Suomen viijelymänniköissä on esimerkkitapauksen luonteisesti esitetty kuvassa 1. Sydänpuuosuus on männyllä suurimmillaan rungon alao sassa noin 20-30 % korkeudella puun pituudesta, jolta koh dalta sydänpuun muodostuminen myös alkaa. Tästä se laskee latvaan ja tyveen päin, nuorilla puilla latvaan päin nope ammin kuin vanhoilla. Kantoleikkauksen kohdalla sydänpuuo suus saattaa jo olla varsin alhainen (esim. Hakkila 1967, Kärkkäinen 1972, 1985, Uusvaara 1974). 11 Kuva 1. Puun rinnankorkeudelta mitatun sydänpuuprosentin riippuvuus iästä viijelymänniköissä Etelä-Suomessa (Uusvaara 1974 ) . Fig. 1. Correlation between percentage of heartwood at breast height of the tree and age in pine plantations in southern Finland (Uusvaara 1974). Sydänpuun raja ei seuraa tarkasti samaa vuosilustoa pi tuus- eikä poikkileikkaussuunnassakaan. Etenkin tyvellä sy dänpuun raja saattaa olla polveileva ja enemmän tai vähemmän epäselvä. Oksien sydänpuuosuus on suurempi kuin rungon, ja oksien kohdalla rungossa sydänpuu laajenee (esim. Lappi- Seppälä 1927, 1952, Jalava 1952, Kärkkäinen 1972, 1985). Etelä-Suomen lajittelemattomissa mäntysahatukeissa on tyvitukkien sydänpuuosuus laajahkon selvityksen mukaan kes kimäärin 35.6 % tukin latvapoikkipinnan alasta ja muilla tv 12 keillä vastaavasti 28.8 % (Kellomäki 1981). Mäntykuitupuun sydänpuuosuus on Etelä-Suomessa keskimäärin hieman alle 20 %, mutta Pohjois-Suomessa kaksi kertaa suurempi (Bruun 1967, Hakkila 1967, 1968; kts. myös Nylinder 1956, 1959, Tam minen 1962, Kärkkäinen 1972, Grönlund ym. 1979). Sydänpuu osuuden vaihtelu on kuitenkin metsiköittäin ja leimikoittain suuri puuston iästä ja kasvunopeudesta riippuen. Karuilla kasvupaikoilla ja Pohjois-Suomessa voi vanhojen puiden sy dänpuuosuus yleisesti nousta 60-70 prosenttiin (Lappi-Sep pälä 1927, 1952, Jalava 1952). Yksittäisissä tukeissa voi sydänpuuosuus olla vieläkin suurempi (kuva 2). Kuva 2. Vanhoissa männyissä sydänpuuosuus voi nousta 70-80 prosenttiin. Kuvan tyvitukin latvaleikkauksen (D 27 cm) sydänpuuosuus on 75 %. Fig. 2. Proportion of heartwood can grow up to 70-80 per cent in old pines. In this log (D 27 cm) the proportion of heartwood is 75 %. 13 Yksittäisiä tukkeja tarkasteltaessa on järeissä tu keissa keskimäärin suurempi sydänpuuosuus kuin pieniläpimit taisemmissa. Saman kokoisissa tukeissa on tiheälustoisem missa suurempi sydänpuuosuus kuin nopeammin kasvaneissa. Tukin tunnuksista on yleisesti ottaen latvaläpimitta tärkein sydänpuun määrän ilmaisija, ja sydänpuuosuus lisääntyy line aarisesti tukin läpimitan kasvaessa (Kellomäki 1981). Tukin latvaläpimitan ja vastaavan sydänpuun läpimitan suhde keski määrin Etelä-Suomen sahatukeilla on esitetty kuvassa 3. Kuva 3. Tukin latvaläpimitan ja vastaavan sydänpuun läpimitan suhde Etelä-Suomen mäntysahatukeissa (Kellomäki 1981). Fig. 3. Dependence of heartwood on log diameter in pine logs in southern Finland (Kellomäki 1981). 14 4. SYDÄNPUUN LUONTAINEN KESTÄVYYS 41. Lahonkestävyys Kaikki puu säilyy pitkiä aikoja lahoamatta, jos ympä ristöolosuhteet ovat lahottajasienien kasvulle epäedulliset (esim. Suolahti 1961, Pohjakallio 1963, Vihavainen 1978). Lahoamista ei juuri tapahdu puun ollessa hyvin kuivaa, so. puun kosteuden ollessa jatkuvasti alle 20 %. Toisaalta kos teuden ollessa yli 120 % puun kuivapainosta sienien kasvu lakkaa hapen puutteessa. Tavallisimmat lahottajasienemme kasvavat noin 0 - +40 asteen lämpötilarajoissa, optimin ollessa yleensä +20 - +30 asteen välillä. Termisen kasvukauden pituuden perusteella voidaan arvioida puun säilyvän lahoamatta säälle alttiissa olosuhteissa Lapissa yli kaksi kertaa kauemmin kuin Etelä- Suomen rannikkoseudulla (vrt. Kolkki 1966). Kasvavat hyväkuntoiset männyt eivät yleensä saa laho vikaa sydänpuuhunkaan saakka ulottuvista runkovaurioista (esim. Laiho 1983). Eräät erikoistuneet sydänpuun lahot tajat, kuten männynkääpä (Phellinus pini), voivat kuitenkin aiheuttaa runkolahoa vanhoissa puissa saastunnan tapahtuessa rungon sydänpuuhun yhteydessä olevien oksantynkien kautta (Heikinheimo 1926, Pohjakallio 1963, Kurkela 1981). Raken nuspuussa esiintyvä laho on usein voinut saada alkunsa jo metsässä. 15 Tuoreessa kuoripäällisessä puutavarassa sydänpuuosa säilyy pilaantumatta, vaikka pintapuuosa sinistyy ja saa la hovikaa kesällä jo muutaman viikon kuluessa (esim. Hen ningsson 1965, Uusvaara ja Löyttyniemi 1977) (kuva 4). Myös sahatavarassa pintapuu sinistyy ja homehtuu helposti ja sen esto vaatii nopean kuivauksen tai suoja-ainekäsittelyn (esim. Paajanen ym. 1971). Sydänpuutavara sitä vastoin harmaantuu vain pinnallisesti. Kuva 4. Tukkisinistymä ja laho ovat levinneet koko pintapuun syvyyteen kesän yli varastoidussa kuoripäällisessä mänty tukissa. Sydänpuu on säilynyt pilaantumatta. Fig. 4. Sapwood of a barked pine log got blue-stained and partly decayed during one growing season; heartwood remained intact. 16 Liekopuina vesissä ja soissa, samoin kuin vesiraken teissa ja paalutuksissa pohjaveden pinnan alapuolella, män typuu on erittäin pitkäikäistä. Tämä perustuu kuitenkin pääasiassa veden kyllästämän puun yleiseen säilymiseen la hottajilta ja hapettumiselta, eikä niinkään männyn sydänpuun erikoisominaisuuksiin. Mäntykelojen on todettu säilyvän Lapissa jopa 400-500 vuotta (Siren 1961). Kantojen pitkäaikainen säilyminen laholta ja hyönteisiltä johtuu puun tyviosan suuresta pihka pitoisuudesta. (Kärkkäinen 1981; ks. myös Beal ym. 1979). Pystyyn kuolemisen yhteydessä myös kannon pintapuu osa usein pihkoittuu. Sydänpuuhirrestä rakennettuja rakennuksia on Suomessa yhä jäljellä ainakin 300 vuoden takaa, ja keskiaikaisissa kirkoissamme on ehjiä mäntypuurakenteita jopa 1300-luvulta (ks. myös Zetterberg 1986). Muualla Pohjoismaissa ja Kes ki-Euroopassa vanhat mäntyrakenteet ovat vieläkin yleisempiä ja säilymisen katsotaan johtuvan nimenomaan hyönteisiä ja lahoa kestävästä puun laadusta (esim. König 1957, 1959). Pieniläpimittainenkin sydänpuutavara on esimerkiksi ulkovuo rauksissa ja ikkunan puitteissa yleisesti säilynyt käyttö kelpoisena ainakin 100 vuotta Etelä-Suomessakin. Ruotsissa sydänpuusta tehdyt ikkunoiden puuosat ovat kestäneet jopa 200-300 vuotta (Grönlund ym. 1979). Maakosteudesta eristettynä voi männyn sydänpuu täten säilyä lahoamatta varsin kauan ja selvästi pitempään kuin pintapuu tai kuusi. Varsinaisiin tutkimuksiin perustuvia 17 arvioita ja suosituksia sydänpuun kestoiästä vuosina erilai sissa rakennuskohteissa ei ole kuitenkaan laadittu. Myös kään ei ole tarkemmin selvitetty sydänpuun suhteellista la honkestävyyttä käsittelemättömään pintapuuhun tai kuuseen verrattuna (vrt. esim. Suolahti ja Stenbäck 1958, Grönlund ym. 1979. Sitä vastoin jatkuvalle maakosteudelle alttiina oleva puu, kuten pylväiden tyvet, ratapölkyt ja alushirret, voivat sydänpuuosaltaankin lahota toivottavaan käyttöikään nähden suhteellisen nopeasti. Lahoamisnopeuteen vaikuttaa suuresti maan laatu, kuten happamuus, ravinteisuus ja vedenpidätys kyky, josta lahottajasienilajisto ja sienien aktiviteetti riippuu (esim. Henningsson 1976). Maakosketuksessa olevan sydänpuun erikoistuneena lahottajana tunnetaan ennen muuta ratapölkkysieni (Lentinus lepideus) (esim. Liese 1928, Ren nerfelt 1947, Suolahti 1948, 1961, Pohjakallio 1963, Suo minen 1973) . Kenttäkokeissa maahan työnnetyillä puusauvoilla tai jatkuvassa altistuksessa laboratoriossa on sydänpuun suh teellisen kestävyyden todettu olevan noin puolitoista - kol minkertainen pintapuuhun tai kuuseen verrattuna (esim. Ren nerfelt 1947, Suolahti 1948, 1962, Vihavainen 1978, Grönlund ym. 1979, Viitanen ym. 1984; ks. myös Tutkimusse lostus... 1977). Myös maakosketuksesta eristetyissä olo suhteissa kestävyysero saattaa olla samaa luokkaa tai parem pikin. 18 Pieniläpimittaisen sydänpuukappaleen kestoiäksi maakos ketuksessa arvioidaan Ruotsissa 6 vuotta (Grönlund ym. 1979). Vastaavissa kenttäkokeissa Suomessa on sydänpuunäyt teiden todettu lahovaurioituneen toisinaan jo parissa vuo dessa. Sitä vastoin ratapölkyt, jotka ovat yleensä huomat tavan sydänpuupitoisia, ovat säilyneet käyttökelpoisina aina vähintään 5-6 vuotta (Suolahti 1962). Suolakyllästettyjen pylväiden tyven sydänpuuosa on säilynyt ainakin 15 vuotta (Aho 1969). Perinteisellä sahatavaran markkinointialueellamme Eng lannissa männyn sydänpuun käyttöiäksi maakosketuksessa arvi oidaan 5-10 vuotta, mutta pohjoismaisen männyn sydänpuu kat sotaan hieman kestävämmäksi (Richardson 1978, Wilkinson 1979). Saksassa männyn sydänpuu luokitellaan maakosketuk sessa kohtuullisen kestävästä jonkin verran kestävään (DIN 68364). Männyn sydänpuu on jonkin verran lahonkestävää maakosketuksessa myös lämpimissä ilmasto-olosuhteissa. Sam biassa tehdyssä kokeessa sydänpuusauvat säilyivät maahan työnnettyinä lahoamatta ainakin vuodenajan (Löyttyniemi ja Uusvaara 1986 ) . Sydänpuun lahonkestävyydessä on käytännön kokemusten ja koetulosten mukaan kuitenkin suurta vaihtelua samoissakin käyttöolosuhteissa. Puurakenteissa jokin osa voi lahota paljon muita nopeammin, ja lahonkestävyystesteissä jotkut näytteet ovat osoittautuneet monin verroin toisia kestävim miksi. Tämä voi johtua siitä, että lahoamista estävien uu teaineiden määrä sydänpuussa vaihtelee puuyksilöiden välillä puun kasvuun vaikuttaneista ympäristötekijöistä tai perin 19 nöllisistä syistä johtuen (esim. Erdtman ym. 1966, Norin 1972, Hiltunen 1976). Myös korkeammasta uuteainepitoisuu destaan johtuen sydänpuun uloimmat osat ovat mahdollisesti lahonkestävämpiä kuin ytimen lähellä oleva (Rennerfelt 1947, Hakkila 1968, ks. myös Cartwright 1942). Uuteainepitoisuus on korkea myös aivan tyvellä (Kärkkäinen 1981). Sydänpuussa toisinaan esiintyvien vaaleampien sydänpuulaikkujen lahon kestävyys saattaa olla huonompi kuin muun sydänpuun (Erdtman 1958) . Tiheydellä ja sydänpuuprosentilla ei sitä vastoin ole havaittu olevan selvää suhdetta sydänpuun lahonkestävyyteen, vaikkakin painavampi puu säilyttää lahotessaan käyttökelpoi suutensa pitempään (Rennerfelt 1947, Suolahti 1948). Järeä sydänpuukappale lahovaurioituu hitaammin kuin pieniläpimit tainen puu (esim. Suolahti 1962). Joillakin muilla mänty lajeilla on kuitenkin havaittu positiivinen riippuvuussuhde puun tiheyden ja lahonkestävyyden välillä (esim. Schmidt ling ja Amburgey 1982). Pohjoissuomalaisten ja eteläsuomalaisten mäntyjen sy dänpuun välillä ei ole merkittävää eroa lahonkestävyydessä (Suolahti 1962, Tutkimusselostus... 1977; ks. myös Ric hardson 1978, Löyttyniemi ja Uusvaara 1986). Männyn oksien sydänpuun lahonkestävyys on kokemusten mukaan jopa parempi kuin yleensä rungon sydänpuun. Oksien pihkapitoisuus on runkopuuta suurempi (Kärkkäinen 1981). 20 42. Hyönteistuhonkestävyys Terveen kasvavan männyn pinta- ja sydänpuu on kestävää tuhohyönteisiä vastaan. Sitä vastoin monet hyönteislajit levittävät sinistymää ja kaivavat käytäviä tuoreen kuori päällisen mäntypuutavaran pintapuuhun. Sydänpuuta hyönteis käytävät koskettavat vain satunnaisesti (esim. Saalas 1949, Löyttyniemi ja Uusvaara 1977). Pintapuu on myös käytössä olevana puutavarana altis mo nille tuhohyönteisille, kuten jumeille (Anobium spp.), tupa jäärälle (Hylotrupes bajulus) ja tummalle jalokuoriaiselle (Buprestis haemorrhoidalis). Terve sydänpuu on kuitenkin näitä vastaan lähes täysin kestävää. Hyönteiset voivat enintään vahingoittaa sydänpuun pintaa puutavaran pintapuuo sasta käsin. Pelkkää sydänpuuta käsittävä rakenne ei juuri houkuttele hyönteisiä iskeytymään. Merkittävä hyönteisva hinko sydänpuussa edellyttää puun ikääntymistä ja jo alka nutta lahoamista (esim. Saalas 1948, 1949, König 1957, Hickin 1963, Löyttyniemi 1967, Ekbom 1972). Käytännössä on männyn sydänpuuta täten pidettävä pohjoismaisissa olosuh teissa hyönteistuhon kestävänä. Kuten lahonkestävyydessä, saattaa hyönteiskestävyydessä kuitenkin esiintyä jonkin as teista vaihtelua puutavarakappaleiden välillä. Satunnai sesti voi hevosmuurahainen (Camponotus herculeanus) vahin goittaa männyn tervettäkin sydänpuuta. Hevosmuurahainen ei käytä puuta ravintonaan, vaan pelkästään nakertaa pesäonte loitaan havupuuhun. 21 Käytettäessä mäntypuutavaraa lämpimillä ilmastoalueilla on kuitenkin otettava huomioon termiittituhon vaara. Männyn pintapuu ja kuusen puuaine ovat luontaisesti täysin kestä mättömiä. Männyn sydänpuun on sitä vastoin todettu olevan jossain määrin kestävää myös termiittejä vastaan (esim. Becker ym. 1971, Löyttyniemi 1983 a, Löyttyniemi ja Uusvaara 1986). Eri puuyksilöistä saatavan sydänpuun kestävyydessä on kuitenkin eroa. Kestävyys saattaa myös olla erilainen eri termiittiryhmien suhteen. Käytännössä suojaamatonta männyn sydänpuuta voitaneen käyttää, jos kosketus termiittien asuttamaan maahan on enin tään muutamia kuukausia (pakkauslaatikot, yms.). Kylläs tetty työstämätön puutavara (esim. pylväät) voi kestää pit käänkin, sillä pinnallinenkin suoja sydänpuussa hidastaa termiittien iskeytymistä. Kuivissa, termiiteiltä perussuo jatuissa rakenteissa (ks. esim. Mansikkamäki ja Vihavainen 1977) käsittelemätöntä tai pintasuojattua männyn sydänpuuta voitaneen käyttää pitempiaikaisestikin, koska sydänpuu ei erityisesti houkuttele termiittejä (Löyttyniemi 1983 a, 1983 b, Löyttyniemi ja Uusvaara 1986). 43. Kemiallisesti suojatun puun kestävyys Käytönnön kannalta on tärkeä tuntea sydänpuun luon tainen kestävyysaste verrattuna suojakäsitellyn puun kestä vyyteen. Vertailu olisi voitava tehdä nimenomaan suolakyl lästetyn tai pintasuojatun puun kestävyyteen nähden, koska sydänpuun käyttö on vaihtoehto nimenomaan näille käsitte lyille. Kreosootilla kyllästetyn puun käyttökohteet ovat pääosin erilaiset. 22 Painekyllästämisestä vesiliukoisilla suoloilla on koke muksia Pohjoismaista laajemmin 1940 luvulta alkaen ja nyt yleisimmin käytettävistä suoloista (Cu-Cr-As) vasta runsaan 30 vuoden ajalta. Sitä vastoin kreosoottia on käytetty jo pitempään. Erityisesti järeän puutavaran ollessa kyseessä antaa kreosoottikäsittely männylle erittäin pitkän käyttöiän (Suolahti 1962, Bergman ja Henningsson 1974, Henningsson 1976) . Maakosketuksessa olevaan suolakyllästettyyn puuhun on yleisesti syntynyt lujuutta alentavia katkolahovaurioita 20-30 vuodessa, pieniläpimittaiseen puuhun joskus jo 5-10 vuoden kuluessa (esim. Suolahti 1962, Sorsa 1974, Hen ningsson 1976, Tiittanen 1976, Friis-Hansen 1982). Keski määräinen käyttöikä tosin lasketaan pitemmäksi (Vihavainen 1978). Sitä vastoin tilapäisesti kosteudelle ja säälle alt tiissa olosuhteissa suolakyllästetty puu on yleensä säilynyt vaurioitumatta nyt käytettävissä olevan havainnointiajan, 30-40 vuotta, ja vasta myöhempi kokemus tulee osoittamaan lopullisen kestoiän. Käytännön ohjeena arvioidaan suolakyl lästyksen lisäävän (pinta) puun keskimääräistä käyttöikää 3-5-kertaiseksi siitä, mikä se olisi suojaamatta kyseisissä olosuhteissa. (Esim. Suolahti 1961, 1963, Vihavainen 1978) . Sitä vastoin on varsin vähän selvitetty käsittelemät tömän sydänpuun ja kyllästetyn puun kestävyyttä vertailukel poisissa olosuhteissa, sillä kokeissa on yleensä käytetty 23 kontrollina pintapuuta (esim. Suolahti 1962, Vihavainen 1975). Kokemusten mukaan sydänpuun kestävyys jää keski määrin kuitenkin selvästi alhaisemmaksi. Etenkin maakoske tuksessa oleva sydänpuu lahoaa kyllästettyyn puuhun verrat tuna suhteellisen nopeasti. Kestävimmäksi luokitellussa kyllästetyssä puutavarassa on kyllästyvän pintapuun osuuden oltava suuri. Myös kylläs tämisen jälkeistä työstämistä tulisi välttää, tai ainakin pitäisi työstöpinnat käsitellä alkuperäisellä suoja-aineella (SFS 3974, 1977). Näin ei kuitenkaan usein tapahdu, vaan puussa mahdollisesti oleva sydänpuuosa jää luontaisen kestä vyyden antaman suojan varaan. Tämä lähentää käytännössä täyden sydänpuun ja keskilaatuisen kyllästetyn puun lahon kestoeroa. Erityisesti B-luokan kyllästetyn puun ja sydän puun kestävyyden ero voi jäädä vähäiseksi. Pinnansuojausaineilla käsitellyn männyn tai kuusen la honkestävyyttä verrattuna käsittelemättömän sydänpuun kestä vyyteen ei ole myöskään riittävästi selvitetty. (vrt. esim. Stenbäck ja Perttunen 1971, Paajanen ja Mansikkamäki 1983). Pintasuojatun männyn pintapuun arvioidaan kestävän säälle alttiina noin 8-20 vuotta (Puu ja puutuotteet... 1970). Käytännön kokemusten mukaan sydänpuu sellaisenaan saattaa olla tätä kestävämpää. Toistuva käsittely lisää pintasuojatun puun kestoikää. Myös kemiallisesti suojatun puun lahonkestoikä riippuu paljolti ympäristöolosuhteista, kuten kasvukauden pituu desta, kosteudesta ja maakosketuksessa maan laadusta. Erot 24 kyllästyneisyydessä ja retentiossa aiheuttavat puuerien vä listä kestävyyden vaihtelua (esim. Henningsson 1976, Wil kinson 1979). Tämä vaihtelu lienee kuitenkin pienempää kuin sydänpuun luontaisen lahonkestävyyden vaihtelu. Nykyisin käytettävillä suoloilla tai kreosootilla kyl lästetty puu on täysin hyönteistuhon kestävää, mutta myös sydänpuun luontainen hyönteiskestävyys on käytännön kannalta lähes riittävä. Termiitinkestävyydeltään on männyn sydänpuu kuitenkin painekyllästettyä puuta selvästi huonompaa (Löyt tyniemi 1983 a, Löyttyniemi ja Uusvaara 1986). Pintasuojattu puu tulee hyönteistuholle alttiiksi viimeistään siinä vai heessa, kun se alkaa lahota. 5. KÄYTÄNNÖN SOVELLUTUKSIA 51. Sydänpuun sahaus Nimenomaan Etelä-Suomessa on mäntysahatukkien sydänpuu osuus keskimäärin melko alhainen. Keskimääräisestä lajitte lemattomasta 25 cm:n latvaläpimittaisesta tukista (ks. Kel lomäki 1981) voidaan sahata vain noin 10 cm:n läpimittainen sydänpuupelkka. Täten sydänpuusahatavaran sahaukseen on tarkoituksenmukaista erikseen valita runsaasti sydänpuuta sisältäviä mäntyjä (kuva 2), joita löytyy vaihteleva määrä keskimääräisistä leimikoista. Eniten niitä kuitenkin saa daan jareista, vanhoista karujen kasvupaikkojen metsiköistä. Runsaimmin sydänpuutukkeja on tarjolla Pohjois-Suomessa. 25 Koska tukkien sydänpuuosa ei pilaannu helposti niitä maallekaan varastoitaessa, voidaan runsaasti sydänpuuta si sältäviä tukkeja kerätä sahattaviksi pitkänkin ajan kulu essa. Rungon sydänpuujakautuman vuoksi soveltuvat sydänpuun sahaukseen yleensä vain tyvitukit ja järeiden runkojen väli tukit. Lyhyehköt tukit ovat saannon kannalta edullisempia. Toisinaan joudutaan tukista katkaisemaan tyvilaajentuman osuus, koska aivan tyvellä sydänpuun läpimitta saattaa alittaa tukin latvaleikkauksen sydänpuun läpimitan. Sydänpuun sahaus soveltuu käytännössä lähinnä piensa hoille, joilla on joustavuutta valita raaka-aine ja sahata tukit yksilöllisesti (esim. Korhonen 1982). Ne voivat myös helpommin hyödyntää syntyvät suuret pinnat. Mäntypinnat so veltuvat erityisen hyvin myös sulfaattisellun valmistukseen (Hakkila 1967) . Sahaus suunnitellaan tukin latvaleikkauksen sydänpuun läpimitan mukaan. Latvaleikkaukseen saattaa olla tarpeen merkitä sydänpuun läpimitta ja sydänpuun raja, jos se on huonosti näkyvä. Se voidaan tehdä jo mittauksen yhteydessä. Tukin suuntaus ja asettelu on tehtävä huolellisesti. Käy tännössä saattaa olla edullisinta sahata sydänpuun läpimitan sallima maksimikokoinen pelkkä. Pelkän hajoituksen voi tehdä myöhemminkin, jopa vasta jatkojalostaja. Grönlund ym. (1979) ovat Ruotsissa esittäneet alustavia postausoh jeita ja koesahaustuloksia sydänpuun sahauksesta. 26 Jotta sahauksen jälkeen voidaan välittömästi todeta koko pelkän tai muun sahatavaran olevan täyttä sydänpuuta, on sydänpuun osuus tukin katkaisupinnoissa värjättävä ennen sahausta ja jätettävä tasaus tekemättä. Puutavarassa voi daan sydänpuu tunnistaa pintapuusta myös sydänpuureagenssia käyttäen, jos väriero ei ole selvä. (esim. Suolahti 1961, 5.119; Kärkkäinen 1985, 5.103). Sydänpuusahatavaran käsittely, kuljetus ja varastointi on tavallista sahatavaraa helpompaa. Sydänpuu on luonnos taan suhteellisen kuivaa ja täten kevyttä ja se elää kui vauksessa ja varastoinnin aikana vähän. Mahdollinen lauta tarhasinistymä jää pinnalliseksi ja häviää yleensä jo puuta höylättäessä. Erikoissahausten lisäksi sydänpuusahatavaraa saadaan luonnollisesti myös lajittelemalla tavallisesta mäntysahata varasta. Eräillä sahoilla, joiden hankinta-alueelta on ollut saatavissa runsaasti tällaiseen sahaukseen soveltuvia tukkeja, on näin tehtykin. Pinta- ja sydänpuun silmäva rainen tunnistaminen on kuitenkin käytännössä työlästä ja epäluotettavaa, etenkin jos puutavara on vasta äskettäin sa hattua ja se on keinokuivattu. Täyden mäntysydänpuutavaran erikoisnimikkeeksi sopii perinteinen "honka". Kasvavana puuna honka tarkoittaa suu rikokoista vanhaa mäntyä ja kelohonka pystyynkuollutta har maantunutta puuta. Näiden sydänpuuta on yleisesti kutsuttu värinsä vuoksi punahongaksi. 27 52. Sydänpuun käyttö Männyn sydänpuu soveltuu - tavanomaisten mäntypuun käyttökohteiden lisäksi - tarkoituksiin, joissa vaaditaan parempaa lahon- ja hyönteistuhonkestävyyttä kuin sydänpuuo suuden suhteen lajittelemattomalla mäntypuutavaralla tai kuusella, mutta joissa painekyllästetyn puun antamaa kestä vyyttä ei tarvita tai kemiallisten suoja-aineiden käyttöä halutaan välttää. Mahdollisia käyttökohteita ovat maakosteudesta eris tetyt säänvaihtelulle alttiit ulkorakenteet, kuten ulkovuo raukset, listat, ovenkarmit ja ikkunan puitteet. Ilmeisesti kaikki ne kohteet, joihin pintapuuta tai kuusta käytettäessä arvellaan pinnansuojauksella saatavan sinistymis- ja laho suojan olevan riittävän, soveltuvat sydänpuusta rakennetta vaksi ilman suojaustakin. Hyvä tulos saavutettaneen, jos näissä kohteissa sydänpuu vielä käsitellään öljymäisillä pinnansuojausaineilla. Sydänpuun luontainen kestävyys saattaa riittää korvaamaan myös B-luokan kyllästettyä puuta, etenkin jos puuta joudutaan työstämään käsittelyn jälkeen. Erityisesti Pohjois-Suomessa, jossa lahoaminen on hitaampaa, on sydänpuun luontainen kestävyys riittävä moniin tarkoituk siin. Käytännön kokemusten mukaan olisi erityisen tärkeää tehdä sydänpuusta ulkoikkunoiden puitteet ja muut vastaavat rakennusosat, käsiteltiin ne suoja-aineilla tai ei (esim. Billgren ja Grönlund 1977, Bjerking 1979, Grönlund ym. 1979, Savory ja Carey 1979). Nimenomaan asutuskeskuksissa tämä on 28 välttämätöntä ilman saasteiden maalaukselle ja muulle pinta suojaukselle aiheuttaman rasituksen vuoksi. Sydänpuussa maalipinta kestää muutenkin kauemmin kuin pintapuussa, koska sydänpuu imee vettä huonosti ja täten elää kosteuden vaihte luissa vähemmän (vrt. Johansson 1977, Paajanen ja Mansikka mäki 1983). Tärkeää on käyttää sydänpuuta rakennusten ul koisiin puuosiin myös silloin, kun räystäiden antama sade suoja on puutteellinen (vrt. Viitanen ja Mansikkamäki 1983) . Käsittelemätön sydänpuu sopii hyvin myös puurakennusten ja puuesineiden restaurointiin ja hyönteisvahinko- ja laho korjauksiin. Lounais-Suomen saariston tupajääräriskialu eella sydänpuu on suositeltava rakennusmateriaali (vrt. Ekbom 1972). Kirkkojen paanukatot on perinteisesti tehty tiheäsyisestä männyn sydänpuusta. Käsittelemätöntä sydänpuuta on helpompi työstää ja pin takäsitellä kuin suolakyllästettyä puuta. Sydänpuuta käy tettäessä voidaan myös saavuttaa jonkin asteinen lahon- ja hyönteistuhonkestävyys, vaikka puun alkuperäinen pinta ja väri voidaan säilyttää. Naulojen ja metalliheloitusten syö pymisessä ei sitä vastoin ole suurtakaan eroa puunsuoja-ai neilla käsitellyn ja käsittelemättömän puun välillä (Berg lund ja Wallin 1978). Lämpimille ilmastoalueille vietävät puuesineet ja ra kenteet olisi tehtävä männyn sydänpuusta, mikäli painekyl lästettyä puuta ei voida käyttää (vrt. Ekbom 1975, Mansik kamäki ja Vihavainen 1977, Löyttyniemi 1983 a, 1983 b, Löytty niemi ja Uusvaara 1986). 29 Oman ja luonnollisimman käyttöalueen sydänpuulle tarjo avat kuitenkin kohteet, joissa kemiallisesti suojattua puuta ei haluta nimenomaan sen myrkyllisyyden vuoksi käyttää, mutta jonkin asteinen lahon- ja hyönteistuhonkestävyys on kuitenkin välttämätöntä. Tällaisia ovat periaatteessa kaikki kohteet, joissa käsitelty puu joutuu kosketuksiin paljasta ihoa vasten, kuten esimerkiksi puuesineet ja varus teet kosteudelle alttiissa sisätiloissa (vrt. Vihavainen ym. 1979), verannat ja leikkikenttärakenteet sekä puutarha kalusteet. Kemikaaleilla käsittelemättömälle puulle löytyy käyttöä myös karjarakennuksissa ja laidunrakenteissa sekä kasvihuoneissa (esim. Qvarnström 1978 a, 1978 b, 1982) ja esi merkiksi vaikkapa mehiläispesätarvikkeissa (esim. Kalnis ja Detroy 1984) ja kalanviljelylaitteissa (Wegen 1982). 6. LEHTIKUUSEN LUONTAINEN KESTÄVYYS JA KÄYTTÖ Männyn lisäksi myös lehtikuusen (Larix) sydänpuu on luontaisesti melko lahonkestävää (esim. Cartwright 1942, Björkman 1944, König 1957, Henningsson 1976). Lehtikuusi saattaa olla jopa kestävämpää kuin mänty, erityisesti maa kosketuksessa ja vesirakenteissa. Lehtikuusi on kuitenkin männyn tavoin altis ratapölkkysienen aiheuttamalle laholle (Björkman 1944, König 1957). Lehtikuusen sydänpuu on käy tännössä melko kestävää myös puuhun kaivautuvia kuoriaistu holaisia vastaan, mutta on erittäin altis termiiteille (König 1957, Löyttyniemi 1983 a). 30 Suomessa kasvatetaan pääasiassa siperialaista lehti kuusta. Jonkin verran on myös eurooppalaista lehtikuusta ja sen ja siperialaisen risteytymää sekä eräitä itäaasialaisia lehtikuusilajeja (Sarvas 1964, Hakkila ja Winter 1973, Lähde ym. 1984). Eri lehtikuusilajien välillä ei ilmeisesti ole merkittävää eroa puun luontaisessa kestävyydessä lahoa ja tuholaisia vastaan (esim. Björkman 1944, Tillmanns 1957, ks. myös Mayer-Wegelin 1955). Sydänpuun kestävyys kui tenkin vaihtelee puiden ja rungon eri osien välillä (Cartw right 1942, Gäumann 1948). Lahonkestävyytensä vuoksi on lehtikuusta perinteisesti käytetty Neuvostoliitossa, Keski-Euroopassa ja Pohjois-Ame rikassa vesirakenteissa ja erilaisissa maakosteudelle alt tiissa olosuhteissa, mutta myös muussa rakentamisessa (esim. Hakkila 1961, Salmi 1972, Sairanen 1982). Ruotsissa on lehtikuusen kasvattamista suositeltu nimenomaan lahonkes tävän puutavaran saantia varten (Schotte 1917). Myös Suo messa on saatu hyviä kokemuksia lehtikuusipuun kestävyydestä erilaisissa ulkorakenteissa. Mm. Metsäntutkimuslaitos käyttää lehtikuusikoealapaaluja niiden pitkäikäisyyden vuoksi. Lehtikuusesta on tehty myös pitkospuita (Siltaloppi 1986). Nimenomaan maatilarakentamisessa lehti kuusisydänpuulle löytyy monia käyttökohteita. Lehtikuusen lahonkestävyysominaisuuden hyödyntäminen rakennuspuuna antaa luontevan käyttöalueen lehtikuusivaroillemme, joiden hyväk sikäyttö muuten on ollut vähäistä (vrt. Hakkila 1961, Hak kila ja Winter 1973). 31 Lehtikuusen sydänpuuosuus on mäntyä suurempi. Jo 50 vuoden iässä on keskimääräinen sydänpuuosuus ollut 48 %. Sydänpuuosuus on suurin tyvellä, josta se laskee tasaisesti latvaa kohden (Lappi-Seppälä 1927, Hakkila ja Winter 1973). Lehtikuusipuun sahauksessa on ongelmana mm. terien pihkoittuminen. Kuivattaessa puu helposti halkeilee ja käy ristyy. Kuten männyllä, voidaan myös lehtikuusella vain pintapuuta kyllästää (esim. Salmi 1972, Sairanen 1982). Y li-ikäisenä lehtikuusi saa helposti sydänlahoa (esim. Heikinheimo 1926), joten ikääntyvien lehtikuusien hakkuu on tehtävä riittävän ajoissa raaka-aineen laadun säi lyttämiseksi . 7. PÄÄTELMIÄ Suomessa käytettävä rakennuspuu on nykyisin vähemmän lahon- ja hyönteistuhon kestävää kuin aikaisemmin. Tämä johtuu siitä, että sahatavaraa tehdään yhä enemmän nopeakas vuisista nuorista männyistä, joiden sydänpuuosuus on al hainen. Myös kuusta käytetään rakentamisessa yleisesti. Kemiallisella ja rakenteellisella puunsuojauksella ei kui tenkaan voida kokonaan korvata puun alkuperäisen laadun vai kutusta kestävyyteen. Rakennuspuun laatuun olisi täten kiinnitettävä nykyistä enemmän huomiota ennenaikaisen vauri oitumisen välttämiseksi. Männyn sydänpuu on kaupallisista puulajeistamme ainoa, joka on luontaisesti jonkin verran lahonkestävää. Sydänpuun kestoikä saattaa olla kaksin- tai kolminkertainen pinta 32 puuhun tai kuuseen nähden. Vaihtelevalle sääkosteudelle alttiina on männyn sydänpuu melko pitkäikäistä. Maakoske tuksessa se sitä vastoin voi lahota suhteellisen nopeasti toivottavaan käyttöikään nähden. Terve männyn sydänpuu on lähes hyönteistuhon kestävää. Männyn sydänpuu soveltuu - tavanomaisen mäntypuutavaran käytön ohella - kaikkiin tarkoituksiin, joissa vaaditaan pintapuuta tai kuusta parempaa lahon- ja hyönteistuhonkestä vyyttä, mutta joihin ei aivan painekyllästyksen antamaa kes tävyyttä tarvita tai kemiallisten puunsuojausaineiden käyttöä halutaan välttää niiden myrkyllisyyden tai muiden syiden vuoksi. Sydänpuulle löytynee käyttöä erityisesti rakennuspuuse pänteollisuudessa. Sydänpuun varsinainen käyttöalue muo toutuu kuitenkin vasta sitten, kun täyttä sydänpuutavaraa on yleisesti saatavilla ja kun käyttäjät ja suunnittelijat ovat tiedostaneet sen erikoisominaisuudet tavalliseen havusahata varaan verrattuina. Yli-ikäisten puustojen vähentyessä vaikeutuu runsaasti sydänpuuta sisältävien sahatukkien saanti. Useimmista män tyleimikoista saadaan kuitenkin yhä vielä vaihtelevassa määrin sydänpuun sahaukseen soveltuvia tukkeja. Runsaimmin niitä saadaan jareista karujen kasvupaikkojen metsiköistä ja erityisesti Pohjois-Suomesta. Tukkeja voidaan varastoida pitkiäkin aikoja, koska sydänpuuosa ei pilaannu. 33 Sydänpuun sahaus soveltuu erityisesti piensahoille, joilla on joustavuus valita raaka-aine ja sahata tukit yksi löllisesti. Erikoissahausten ohella täyttä sydänpuutavaraa voidaan saada myös lajittelemalla tavallisesta mäntysahata varasta. Lajittelu on käytännössä kuitenkin työlästä, kal lista ja epäluotettavaa. Sydänpuusahatavaran tuottamisesta voi muodostua kannat tava markkinarako joillekin piensahoille. Sydänpuulla voi olla myös vientimahdollisuuksia, koska pohjoisella männyllä on jo muutenkin keskieurooppalaista mäntyä kestävämpi maine ja koska perinteisissä vientimaissamme suhtaudutaan yhä kriittisemmin kemiallisten puunsuojausaineiden käyttöön. Sahatavaran ohella vientimahdollisuuksia saattaa olla eri tyisesti sydänpuusta tehdyillä rakennuspuusepänteollisuuden tuotteilla ja aihioilla. Täyden mäntysydänpuutavaran erikoisnimikkeeksi sopii perinteinen "honka". Tiedot männyn sydänpuun lahonkestävyydestä perustuvat kuitenkin yhä vielä pääosin käytännön kokemuksiin. Tutki muksiin perustuvaa, ajallisesti määriteltyä tietoa sydänpuun kestoiästä eri käyttöolosuhteissa ja verrattuna muiden puu laatujen ja eri tavoilla suojatun puun kestävyyteen on riit tämättömästi. Lisätutkimuksia tarvitaan erityisesti sydän puun kestävyydestä - sellaisenaan ja käsiteltynä - raken nusten ulkoisissa puuosissa ja muussa vastaavassa käytössä. 34 Myös männyn sydänpuun luontaisen lahonkestävyyden vaih telu on puutteellisesti tunnettua. Tutkimuksissa voitaisiin löytää kestävyydeltään hyviä mäntyalkuperiä ja tehdä va lintaa puun lahonkestävyyden lisäämiseksi. Samoin voi olla mahdollista kehittää indikaattori puutavaran lahonkestä vyyden luokittelemiseksi. Männyn ohella myös lehtikuusen sydänpuu on luontaisesti melko lahonkestävää. Lehtikuusen sahaus sydänpuutavaraksi kestävyyttä vaativaan ulkorakentami seen tarjoaa luontevan käytön toistaiseksi vähän hyödynnetyille lehtikuusivaroil lemme. 35 KIRJALLISUUS - REFERENCES Aho, V. 1969. Tutkimuksia 15 vuotta käytössä olleiden suo lakyllästettyjen pylväiden kunnosta ja kyllästepi toisuuksista. Summary: Investigations on the con ditions and salt retentions of poles treated with water-borne preservatives after 15 years' use. Val tion Teknillinen Tutkimuslaitos. Tiedotus Sarja I - Puu 51:1-34. Bamber, R.K. & Fukazawa, K. 1985. Sapwood and heartwood: A review. Forestry Abstracts 46:567-580. Beal, R.H., Amburgey, T.L., Bultman, J.D. & Roberts, D.R. 1979. Resistance of wood from paraquat-treated southern pines to subterranean termites, decay fungi, and marine borers. For. Prod. J. 29:35-38. Becker, G., Petrowitz, H.-J. & Lentz, M.1971. Us"ber die Ursache der abschreckenden Wirkung yon Kiefernholz auf Termiten. Z. Angew. Ent. 68:180-186. Berglund, F. & Wallin, T. 1978. Corrosion of nails and screws in preservative treated wood. Svenska Träs kyddsinst. Medd. 131:1-8 + liit. Bergman, Ö. & Henningsson, B. 1974. Fältförsök mcd olika tryckimpregneringsmedel . 1972 ars revision. Sum mary: Field experiments with different preserva tives applied by pressure. Revised in 1972. Svenska Träskyddsinst. Medd. 110. Bergman, G., Solyom, P. & Mideus, H. 1983. Förorening av mark och grundvatten vid träimpregneringsverk. Sum- 36 Mary: Contamination of soil and ground-water at wood preserving plants. Svenska Träskyddsinst. Medd. 146:1-48. Billgren, G. & Grönlund, A. 1977. Träfönsters beständ lighet. Statens rad för byggnadsforkning. Rapport 12:1-45. Stockholm. Bjerking, S.-E. 1979. Fönster. Statens rad för byggnads forskning. Rapport R 150:1-192. Stockholm. Björkman, E. 1944. Om röthardigheten hos lärkvirke. Norr lands Skogsvärdsförbunds Tidskr. 1944:18-45. Blomqvist, A. G. 1879. Puiden karsimisesta ja hirsipuiden kasvattamisesta. Suomen Metsäyhdistyksen Kirjasia 2:1-116. Boutelje, J. 1983. Granimpregnering - Möjligheter och krav. Summary: Preservative treatment of spruce - Possibilities and requirements. Svenska Träforsk ningsinst. Medd. A 807:1-53. Bruun, H.H. 1967. Maamme selluloosateollisuuden havupuun runkohalkaisijasta ja iästä. Kemian Teoll. 24(1):20-22. Cartwright, K.S.G. 1942. The variability in resistance to decay of the heartwood of homegrown European larch, Larix decidua Mill. (L.europea) and its relation to position in the log. Forestry 16:49-51. DIN 68364: Kennwerte yon Holzarten; Festigkeit, Elasti zität, Resistenz. Ausgabe 1979. 9 s. Ekbom, P. 1972. Rakennuspuun tuholaiset. Kasvinsuojelu seuran Julk. 48:31-39. — 1975. Termiittisuoja - haaste puutaloteollisuu delle. Kyllästäjä 1975 (2) :25—29. 37 Erdtman, H, 1958. Kärnved och kärnvedskemi. Svensk Pap perstidning 61:625-632. Kimland, B. & Norin, T. 1966. Pine phenolics and pine classification. Bot. Mag. (Tokyo) 79:299-505. & Rennerfelt, E. 1944. Der Gehalt des Kiefern holzes an Pinosylvinphenolen. Svensk Papperstidning 47:45-46. Friis-Hansen, H. 1982. Note on fungal decay in K 33-treated poles. Int. J. Wood Preservation 2:183-184. Grönlund, A., Karlsson, G. & Karlsson, L. 1979. Furuvirke mcd hög kärnandel avsett för fönstersnickerier. Summary: Pine wood with great heartwood content in tended for window joinery. Svenska Träforskning sinst. Medd. A 553:1-23. Gäumann, E. 1948. Der Einfluss der Meereshöhe auf die Dau erhaftigkeit des Lärchenholzes. Mitt. Schweiz. Anst. Forstl. Versuchswesen . 25:327-393. Hakkila, P. 1961. Lehtikuusipuun käyttömahdollisuuksista. Suomen Puutalous 2:61-62. 1967. Puun laadun vaikutuksesta mäntysulfaatti sellua valmistettaessa. Paperi ja Puu 49:461-464. 1968. Geographical variation of some properties of pine and spruce pulpwood in Finland. Lyhennelmä: Eräitten mänty- ja kuusipaperipuun ominaisuuksien maantieteellinen vaihtelu Suomessa. Commun. Inst. For. Fenn.66(B):l-98. & Winter, A. 1973. On the properties of larch wood in Finland. Lyhennelmä: Suomessa kasvatetun 38 lehtikuusipuun ominaisuuksista. Commun. Inst. For. Fenn. 79(7):1 — 45. Hausen, B.M. 1981. Woods injurious to human health. A ma nual. Walter de Gruyter. Berlin-New York. 189 s. Heikinheimo, 0. 1926. Myrskytuhosta Raivolan lehtikuusi metsässä syyskuun 23 päivänä 1924. Referat: Us"ber die Sturmschäden in dem Lärchenwald bei Raivola am 23. September 1924. Commun. Inst. For. Fenn. 12:1-52. Henningsson, B. 1965. Undersökningar av svampfloran i som raaravverkat sägtimmer. Rapp. Inst. Virkeslära. Skogshögsk. 50:1-18. 1976. Aspects of the performance of treated woods in Northern Europe. Svenske Träskyddinst. Medd. 124:3-21. 1980. Wood preservation research in Sweden. Sve riges Lantbruksuniv . Inst. Virkeslära. Upps. 106:137-144. 1980. Wood preservation research in Sweden. Paper presented at the A.W.P.A. meeting 1980. 8 s. (Sveriges Lantbruksuniv. Upps. Inst. Virkeslära 106) . 1983. Environmental protection and health risks in connection with the use of creosote. Holz als Roh und Werkstoff 41:471-475. Hickin, N.E. 1963. The insect factor in wood decay. Hutc hinson. London. 336 s. Hillis, W.E. 1977. Secondary changes in wood. Recent Ad vances in Phytochem. 11:247-309. Hiltunen, R. 1976. On variation, inheritance and chemical 39 interrelationships of monoterpenes in Scots pine (Pinus sylvestris.) Ann. Acad. Sei. Fenn. Ser. A IV, 208:1-54. Jalava, M. 1932. Puun kosteuspitoisuuden, koon ja muodon muutoksista. Summary: Changes in the moisture con tent, volyme and form of wood. Commun. Inst. For. Fenn. 18(2) : 1-71. 1952. Puun rakenne ja ominaisuudet. WSOY. Hel sinki. 352 s. Johansson, S. 1977. Fuktavvisande behandling av trä. Sum mary: The effect of water repellent preservatives on the physical properties of wood. Svenska Trä forskiningsinst. Medd. A 467:1-45. Kalnis, M.A. & Detroy, B.F. 1984. Effect of wood preser vative treatment of beehives on honey bees and hive products. J. Agric. Food. Chem. 32:1176-1180. Kavaja, R. & Mentu, E. 1982. Rakennuksen puutyöt. Raken tajain Kustannus. Helsinki. 248 s. Kellomäki, S. 1981. Mäntysahatukkien laadun ja sydänpuuo suuden yhteys tukin ulkoisiin tunnuksiin. Summary: Quality of pine logs and proportion of heartwood as related to properties of the log. Folia For. 489:1-13. Kolkki, 0. 1966. Taulukoita ja karttoja Suomen lämpöoloista kaudelta 1931-1960. Suomen Meteorologinen Vuosi kirja 65, la, Liite:l-42. Koponen, H. 1985. Air permeability of Finnish birch, pine and spruce. Lyhennelmä: Suomalaisen koivun, männyn ja kuusen ilmanläpäisevyys. Paperi ja Puu:67:7 39-74 4. 40 Korhonen, T. 1982. Pyörösahan tuotantotekniikan perusteet. Ammattikasvatushallitus. Helsinki. 57 s. Kotimaisen rakennesahatavaran lujuusluokitteluohjeet. 1952. Valtion Teknillinen Tutkimuslaitos. Tiedotus 93:1-35. Kozlowski, T.T. 1971. Growth and development of trees. I. Academic Press. New York. 443 s. Krause, Chr. & Englert, N. 1980. Zur Gesundheitlicher Be wertung pentachlorphenolhaltiger Holzchutzmittel in Wohnraumen. Holz als Roh- und Werkstoff 38:429-432. Kurkela, T. 1981. Metsän taudit. Helsingin yliopisto. Kasvipatologian laitos. Moniste. 150 s. Kärkkäinen, M. 1972. Kuusen ja männyn sydänpuuosuudesta. Summary: On the proportion of heartwood in Norway spruce (Picea abies L.) Karst.) and Scots pine (Pinus silvestris L.) Silva Fenn. 6:193-208. 1981. Männyn ja kuusen runkopuun pihkapitoisuuden lisääminen sivutuotesaannon kohottamiseksi. Summary: Increasing resin content in pine and spruce stemwood for higher by-product yield. Commun. Inst. For. Fenn. 96(8):1-81. 1985. Puutiede. Sallisen Kustannus Oy. Sotkamo. 415 s. König. E. 1957. Tierische und pflanzliche Holzschädlinge. Holz-Zentralblatt Verlags. Stuttgart. 330 s. 1959. Holz als Werkstoff - Holz als Baustoff. Holz-Zentralblatt Verlags. Stuttgart. 290 s. Laiho, O. 1983. Lahon alkupääsy pystypuuston vaurioista ja sen estäminen. Metsäntutkimuslaitoksen Tiedonantoja 94:42-56. 41 Lappi-Seppälä, M. 1927. Tutkimuksia siperialaisen lehti kuusen kasvusta Suomessa. Referat: Untersuchungen us"ber den Zuwachs der sibirischen Lärche in Finn land. Commun. Inst. For. Fenn.l2:l-72. 1952. Männyn sydänpuusta ja runkomuodosta. Referat: Us"ber Verkernung und Stammform der Kiefer. Commun. Inst. For. Fenn. 40(25):1—26. Liese, J. 1928. Verhalten holzzerstörender Pilze vershie dene Holzarten und Giftstoffen. Angew. Bot. 10:156. Lähde, E., Werren, M., Etholen, K. & Silander, V. 1984. Ulkomaisten havupuulajien varttuneista viljelmistä Suomessa. Summary: Older forest trials of exotic conifer species in Finland. Commun. Inst. For. Fenn. 125:1-87. Löyttyniemi, K. 1967. Observations on wood-destroying in sects living in the footbridge over Siikaneva bog. Ann. Ent. Fenn. 33:260-264. 1983 a. Preliminary testing of the resistance of Finnish softwood timbers to Macrotermitinae ter mites. Seloste: Alustavia kokeita suomalaisen ha vupuun kestävyydestä Macrotermitinae - termiittejä vastaan. Silva Fenn. 17(l):83-90. 1983 b. Suomalaisen puun termiitinkestävyydestä. Suomen Puutalous 2:8-9. & Uusvaara, O. 1977. Insect attack on pine and spruce sawlogs felled during the growing season. Seloste: Hyönteisten merkitys kasvukauden aikana valmistettujen mänty- ja kuusisahatukkien pilaantu misessa. Commun. Inst. For. Fenn. 89(6):1 — 48. 42 & Uusvaara, 0. 1986. Further tests for termite re sistance of Finnish pine heartwood. Seloste: Jat kokokeita suomalaisen männyn sydänpuun termiittikes tävyydestä. Silva Fenn. 20(l):29-33. Mansikkamäki, P. & Vihavainen, T. 1977. Termiitit ja niiden torjunta puurakenteissa. Valtion Teknillinen Tutki muskeskus, Puutavaralaboratorio. Tiedonanto 19:1-82. Mayer-Wegelin, H. 1955. Europäische und japanische Lärche. Ihre kennzeichnenden Holzeigenschaften. Holz-Zent ralblatt 81:1727-1729. Merrill, W. & Cowling, E.B. 1966. Role of nitrogen in wood deterioration: Amounts and distribution of nitrogen in tree stems. Can. J. Bot. 44:1555-1579. Mäkinen, R. 1982. Ulkomaiset puulajit työterveydellisinä tekijöinä. Kirjallisuuskatsaus. Työterveyslaitos. Katsauksia 55:1-36. Norin, T. 1972. Some aspects of the chemistry of the order Pinales. Phytochem. 11:1231-1242. Nylinder, P. 1956. Virkesfrägor vid flottning. Rapp. Uppsats. Instn. Virkeslära. Skogshögsk. 2:1-12. 1959. Synpunkter pä produktionens kvalitet. Rapp. Uppsats. Instn. Virkeslära. Skogshögsk. 2:1-19. Paajanen, L. & Mansikkamäki, P. 1983. Pohja- ja pintakä sittelyjen vaikutus puun säänkestävyyteen. Valtion Teknillinen Tutkimuskeskus. Tutkimuksia 174:1-70. Paajanen, T., Perttunen, 0., Stenbäck, A. & Vihavainen, T. 1971. Sahatavaran sinistyminen ja sen torjunta. Summary: Blues-stain in sawn timber and its preven- 43 tion. Valtion Teknillinen Tutkimuskeskus. Tie dotus. Sarja I - Puu 54:1-40. Pohjakallio, O. 1963. Kasvipatologia 2. WSOY. Porvoo. 375 s. Qvarnström, K. 1978 a. Skadeverkningar av tryck- och vacuu mimpregnerat virke pä tomat- och gurkplantor i plastfoiieklädda kammare. Växtskyddsnotiser 42:98-101. 1978b. Skador ay tryck- och vacuumimpregnerat virke pä frilands rosor. Växtskyddsnotiser 42:145-146. 1982. Undersökningar rörande fytotoxiska effekter av träskyddsmedel. Summary: Investigations on phy totoxic effects of wood preservatives. Svenska Träskyddsinst. Medd. 140:1-50. Puu ja puutuotteet. Rakennustekniikan käsikirja 2:271-334. Tammi. Helsinki 1970. Rennerfelt, E. 1947. Nägra undersökningar över rötsvampars förmäga att angripa splint- och kärnved hos tali. Medd. Skogsforskningsinst. 36(9):1—2 2. Richardson, B.A. 1978. Wood preservation. Construction Press. London. 238 s. Saarelainen, U. 1981. Puu materiaalina. Rakentajain Kus tannus. Helsinki. 62 s. Saalas, U. 1948. Lahopuussa elävistä kovakuoriaisista ja niiden merkityksestä. Summary: On beetles living in decayed wood and their significance. Ann. Ent. Fenn. 14. Suppl :lB9-196. 1949. Suomen metsähyöntei set . WSOY Helsinki. 719 s. Sairanen, P. 1982. Lehtikuusen ominaisuudet ja käyttö Neu- 44 vostoliiton mekaanisessa metsätaloudessa. Metsän tutkimuslaitoksen Tiedonantoja 72:1-25. 1985. Pystykarsintakokemuksia Neuvostoliitossa. Summary: Long-term experience in pruning in the So viet Union. Metsäntutkimuslaitoksen Tiedonantoja 201:1-45. Salmi, J. 1972. Suomalaisia ja ulkomaisia puulajeja. Osa I: Havupuut. Helsingin yliopiston Metsäteknologian laitos. Tiedonantoja 17:1-227. Sarvas, R. 1964. Havupuut. WSOY. Porvoo-Helsinki, 518 s. Savory, J.G. & Carey, J.K. 1979. Decay in external framed joinery in the United Kingdom. J. Inst. Wood Sci. 8:176-180. Schmidtling, R.C. & Amburgey, T.L. 1982. Genetic varia tion in decay susceptibility and its relationship to growth and specific gravity in Loblolly pine. Holz forschung 36:159-161. Schotte, G. 1917. Lärken och dess betydelse för svensk skogshushällning. Medd. Stat. Skogsf örsöksanst. 13-14:529-842. SFS 3974. Kyllästetty puutavara, luokitus. Suomen Standar doimisliitto. 1977. Helsinki. 4 s. SFS 4188. Puurakenteiden suunnitteluohjeet. Suomen Stan dardisoimisliitto. 1978. Helsinki. 145 s. Siau, J.F. 1984. Transport processor in wood. Springer- Verlag. Berlin-Heidelberg. 255 s. Siimes, F.E. 1938. Suomalaisen mäntypuun rakenteellisista ja fysikaalisista ominaisuuksista. Summary: On the structural and physical properties of Finnish pine wood. Puutekniikan Tutkimuksen Yhdistyksen Julk. 29:1-221. 45 Siltaloppi, P. 1986. Lehtikuusi kestää ja kasvaa hyvin. Metsälehti 2:12-13. Siren, g. 1961. Skogsgränstallen som indikator för kli matfluktuationerna i norra Fennoskandien under his torisk tid. (Summary). Commun. Inst. For. Fenn. 54(2):1-66. Sorakivi, P. 1972. Lahosuojatun puutavaran myrkyllisyys, työstö ja jätteiden hävittäminen. Kyllästäjä 1972 (2):11-14. Sorsa, B. 1974. Suolakyllästeillä suojatun männyn pinta puun kestävyys kenttäkokeissa. Kyllästäjä 1974 (1) : 17-21. Stenbäck, A. & Perttunen, O. 1971. Eräiden lahon ja si nistymän torjuntaan käytettävien pinnansuojausai neiden tehokkuus kenttäkokeiden perusteella. Lahon torjunta 1971 (3):7—12. Suolahti, 0. 1948. Inverkan av tallens kvalitet pä dess röthärdighet. (Summary). Suomen Paperi ja Puutava ralehti 30:421-425. 1961. Laho ja sen torjunta. WSOY. Porvoo-Hel sinki. 125 s. 1962. Lahosuoja-aineilla suoritettuja kenttä- ja laboratoriokokeita. Field- and laboratory tests with wood preservatives. Valtion Teknillinen Tutki muslaitos. Tiedotus. Sarja I - Puu 22:1-75. 1963. Lahontorjunta. Puu 1963:1-24. & Stenbäck, A. 1958. Tutkimus rakennusten puuo sien kestoiästä Suomessa. -An investigation into the service life of timbering in Finnish buildings. 46 Valtion Teknillinen Tutkimuslaitos. Tiedotus Sarja I - Puu 6:1-140. Suominen, J. 1973. On the occurrence of the fungus Lentinus lepideus Fr. on railway sleepers in Fin land. Karstenia 13:40-43. Tamminen, Z. 1962. Fuktighet, volymvikt m.m. hos ved och bark. I Tall. Summary: Moisture content, density and other properties of wood and bark. Rapp. Upp sats. Instn. Virkeslära. Skogshögsk. 41:1-118. Tiittanen, E. 1976. Tutkimus lahovaurioista kyllästetyissä pylväissä. Kyllästäjä 1976 (2):2—11. Tillmanns, H.J. 1957. Die natvirliche Dauerhaftigkeit ei niger Kernhölzer in Beziehung zur Lage im Stamm. Thesis. Forstliche Fakultät, Universität Göttingen. 101 s. Tutkimusselostus N:o A 2257/77. Valtion Teknillinen Tutki muskeskus. Puutavaralaboratorio. 1977. 3 s. Uju, G.C., Baines, E.F. & Levy, J.F. 1981. Nitrogen up take by wick action in wood in soil contact. J. Inst. Wood. Sci. 9:23-26. Uusvaara, O. 1974. Wood quality in plantion-grown Scots pine. Lyhennelmä: Puun laadusta viijelymänni köissä. Commun. Inst. For. Fenn. 80(2):1-105. & Löyttyniemi, K. 1977. The effect of injuries caused by summer storage of sawlogs on the quality and value of sawn timber. Seloste: Sahapuun kesä varastoinnista aiheutuvien varastovikojen vaikutus sahatavaran laatuun ja arvoon. Commun. Inst. For. Fenn. 89(3):1-61. Wegelius, Edv. 1933. Suomalaisen männyn väsytyslujuus. 47 Teknill. Aikakauslehti 23:277-281. Wegen, H.-W. 1982. Modellversuch zur Bestimmung der Fisch toxizität imprägnierter Hölzer. Holz-Zentralblatt 108:1520. Vihavainen, T. 1975. Metsänlannoituksen vaikutuksesta männyn sinistymän ja lahonalttiuteen sekä kyllästy vyyteen. Valtion Teknillinen Tutkimuskeskus. Puun suojauslaboratorio. Tiedonanto 6:1-29. 1978. Puurakenteiden lahontorjunta. Rakentajain Kustannus Oy. Helsinki. 63 s. 1981. Nya saltimpregneringsmedel. Kyllästäjä 1981 (2):12-21. Mansikkamäki, P. & Väisälä, L. 1979. Lahosuojatun puun soveltuvuus sauna- ja pesuhuonetiloihin. Val tion Teknillinen Tutkimuskeskus. Puulaboratorio. Tiedonanto 25:1-37 Viitanen, H. & Mansikkamäki, P. 1983. Puisten julkisi vujen kunto ja kestoikä. Valtion Teknillinen Tutki muslaitos. Tiedotteita 214:1-39. Paajanen, L. & Mansikkamäki, P. 1984. Lahon- ja hyönteistenkestävä puulevy. Abstract: Decay and insect resistant wood board. Valtion Teknillinen Tutkimuskeskus. Tutkimuksia 283:1-89. Wilkinson, J. G. 1979. Industrial timber preservation. The Rentokil Library. Associated Business Press. London. 532 s. Willeitner, H. 1984. Was bedeuten natiirlicher, biolo gischer und alternativer Holzschutz. Holz-Zentralb latt 110:698-699. & Liese, W. 1979. Environmental aspects of wood 48 preservation for the rural sector. Mitt. Budes forschungsanst. f. Forst- und holzwirtsch. 124:121-133. Vologdin, A.1., Razumova, A .F. & Charuk, E.V. 1979. Die Bedeutung der Extraktstoffe fiir die Permeabilität yon Kiefern- und Fichtenholz. Holztechnologie 20:67-69. Zetterberg, P. 1986. Dendrogronologisesti ajoitettuja ra kennuksia Pohjois-Karjalassa. Joensuun Yliopisto. Karjalan tutkimuslait. julk. 75:1-25. 49 SUMMARY ON NATURAL DURABILITY OF PINE HEARTWOOD Pine ( Pinus sylvestri s L) heartwood is considered mode rately decay-resistant - or at least, the durability far ex ceeds that of other Finnish commercial timbers. Pine heart wood is also resistant to beetle borers. This valuable property of pine timber has been traditi onally utilized in Finland in house construction, joinery, and in different kinds of outside woodwork, where the use of slowly-grown pine with a high percentage of heartwood has provided a relatively long service life of timber. Today, however, increasing amounts of relatively young and fast-grown pines are sawn for timber. In this timber, the proportion of non-durable sapwood is high. Selected pure heartwood sawn timber is only available in limited qu antities for the common user. The use of spruce sawn timber in construction has also increased. Thus timber prone to untimely destruction is more and more used even in conditions where durability is needed and where pine heartwood was used before. This is causing great economical losses because in practice, the timber is not al ways treated instead, or the treatment is not done properly. In addition, the toxicity of preservatives limits the use of treated timber for some purposes. 50 One should also remember that due to the low permeabi lity of pine heartwood, it cannot be properly impregnated by conventional means. The durability of heartwood even in treated pine timber more or less depends on its natural pro perties . In this paper, information on the natural durability, sources and potential uses of pine heartwood is presented and discussed on the basis of literature and practical expe rience in Finland. The sawmillers are urged to make pure heartwood timber available for users. Due to risks caused by chemical preservatives to the environment and human he alth, customers might be willing to compromise with durabi lity if a moderately resistant, non-toxic natural option were available.