KOTIELÄINJALOSTUKSEN TIEDOTE NO 45 Kotieläinten perinnöllisen muuntelun säilyttäminen Kalle Maijala Kotieläinjalostuslaitos Helsinki 1981 Julkaisijat: Kotieläinten jalostustieteen laitos, Helsingin Yliopisto, Viikki Kotieläinjalostuslaitos, Maatalouden Tutkimuskeskus, Tikkurila KOTIELÄINJALOSTUKSEN TIEDOTE-SARJASSA ILMESTYNYT: UUSITALO, H., 1975. Valintaindeksien rakentaminen kanojen jalostusarvostelua varten. Lisensiaattityö, 119 s. RUOHOMÄKI. HILKKA, 1975. Nuoren lihanaudan teurasominaisuuksien arvioimi- sesta. Lisensiaattityö, 197 s. MAIJALA, K., 1975. Kotieläinjalostus ja sen tutkimus. Esitelmä maataloustutkimuk- sen päivillä, 26 s. HELLMAN, T., 1975. Maidon lysotsyymiaktiivisuudesta ja utaretulehduksesta Vii- kin karjassa. Pro gradu-työ. 77 s. MAIJALA, K., 1975. Pohjoismaiden maataloustuotanto tulevaisuuden resurssitilan- teessa. Esitelmä Pohjoismaiden Maataloustutkijain Yhdistyksen 15. kongres- sissa Reykjavikissa, 36 s. MAIJALA, K., 1975. 50 vuotta kotieläinten jalostustutkimusta Suomessa - tutki- mus tänään ja huomenna. Esitelmä Maa- ja kotitalouden Erikoisyhdistysten Lii- ton luentopäivillä Helsingissä 28.11.1974, 21 s. NIEMINEN, P., 1975. Ultraäänikuvauksella arvioidun lihakkuuden yhteys sonnien kasvukoetuloksiin. Pro gradu-työ, 95 5 MAIJALA, K., 1975. Yleisiä näkökohtia kotieläinten jalostustavoitteiden määritte- lyssä. Esitelmä Pohjoismaiden Maataloustutkijain Yhdistyksen 15. kongressis- sa Reykjavikissa 3.7.1975, 18 s. OJALA, M., PUNTILA, MARJA-LEENA, VARO, M. & LAAKSO, P., 1976. Sonnien mit- tauksia yksilötestausasemilla. 45 s. HELLMAN, T., OJALA, M. & VARO. M. 1976. Ultraäänikuvauksen käyttö pässien yk- silöarvostelussa, 15 s. LINDSTRÖM, U., 1976. Voidaanko jalostuksella vaikuttaa utaretulehdusalttiuteen? 19 5. RUOHOMÄKI, HILKKA & HAKKOLA, H 1976 Lihantuotantokokeiden tuloksia. 15 s. LAMMASPÄIVÄ, Viikki 2.2.1977, 21 s. JOKINEN, LIISA & LINDSTROM, U., 1977. Pillereiden ei-uusintatulokset 4 vuoden säilytyksen jälkeen verrattuna tuloksiin 1 vuoden säilytyksen jälkeen. 12 s. LINTUKANGAS, S., 1977. Erilaisten virhelähteiden ja erityisesti tuotostason ja maantietieteellisen alueen vaikutus Ay-sonnien jälkeläisarvosteluun. Pro gradu-työ, 114 s. MAIJALA, K. & SYVAJARVI, J., 1977. Mahdollisuudesta kehittää monisynnyttävää nautakarjaa valinnan avulla, 23 s. 17 a-d. Rehuhyötysuhdetta käsittelevät esitelmät. Suomen Maataloustieteellisen Seu- ran kokous 26.1.1977. RUOHOMÄKI, HILKKA. 1977. Erirotuisten lihanautojen elopainot ja iät 160 kilon teuraspainossa, 12 s. Nauta- ja sikapäivä 14.11.1977. 20 LINDSTRÖM, U., 1978. Maidon valkuainen, 13 S. I RAPORTTI GEENIEN SÄILYTYSTARVE JA -MENETELMÄT KOTIELÄINJALOSTUKSESSA s. 1...21 II RAPORTTI ELÄINGEENIVAROJEN SÄILYTTÄMINEN JA HOITO s.22...52 ESIPUHE Seuraavassa julkaistaan kaksi raporttia kotieläinten perinnöllisen muuntelun säilyttämisestä. Ensimmäinen raportti on suomennos vuonna 1969 eurooppa- laisille tutkijoille pidetystä esitelmästä, joka asian tultua ajankohtaisemmaksi saattaa kiinnostaa englannin- kieltä tuntemattomiakin lukijoita. Meillä Suomessahan ovat erityisesti suomenkarjan ja suomalaisen työhevosen säilyttämistoimet tulleet yhä tärkeämmiksi. Toinen raportti on tiivistelmä kesällä 1980 Roomassa pidetystä geenipankkikokouksesta, jossa kysymystä tar- kasteltiin eri maanosien ja alueiden kannalta ja jossa oli mukana tutkijoita ja hallintovirkamiehiä eri puolil- ta maailmaa. Raportista ilmenevät myös tärkeimmät Poh- joismaissa viime aikoina tehdyt toimet asian hyväksi, mm: se, että Pohjoismaiden Ministerineuvosto on vuoden 1980 alussa asettanut työryhmän suunnittelemaan toimintoja ja niiden koordinointia Pohjoismaissa. Rooman kokouksen jälkeen on valmistunut Ruotsin geenipankkimietintö ja Euroopan Kotieläintuotantoliiton geneettinen komissio on asettanut eurooppalaisen työryhmän asiaa kehittelemään. FAO:n piirissä on ruvettu luomaan "Eläingeenivarojen Maailmantoimistoa". Suomenkieliset raportit toivottavasti edistävät omalta osalta-nn asian ymmärretyksi tuloa ja kehittämistä Suomessa. Tikkurilassa tammikuun 09 pnä 1981 Professori Kalle Maijala GEENIEN SÄILYTYSTARVE JA -MENETELMÄT KOTIELÄINJALOSTUKSESSA Kalle Maijala Kotieläinjalostuslaitos SISÄLLYSLUETTELO GEENIEN SÄILYTYSTARVE JA -MENETELMÄT KOTIELÄIN- JALOSTUKSESSA I Johdanto 1 II Geenien säilyttämisen tarve *2 A. Rotujen ja kantojen täydellinen tai osittainen hävittäminen 2 B. Rodunjalostuksen vaikutus perinnölliseen muunteluun Valinnasta aiheutuva muuntelun supistuminen 6 Perinnöllisen satunnaisajautumi- sen aiheuttamat geenihäviöt 7 C. Eläintuotteiden muuttuva kysyntä 9 D. Muutoksia kotieläinten ympäristöolosuh- teissa 10 E. Sekalaisia näkökohtia 11 III Geenien säilytysmenetelmät 12 IV Geenipoolien järjestely ja periaatteet 14 V Yhteenveto 15 Kirjallisuusluettelo 16 Kuvio 1 19 Kuvio 2 20 Kuvio 3 21 - 1 - GEENIEN SÄILYTYSTARVE JA -MENETELMÄT KOTIELÄINJALOSTUKSESSA Esitelmä Euroopan Kotieläintuotantoliiton (EAAP) vuosi- kongressin eläingenetiikan jaostossa Helsingissä 24.06.1969. Kalle Maijala I Johdanto Nykyinen pakastesperman aikakausi nautakarjan keinosiemen- nyksessä on tehnyt uudelleen ajankohtaiseksi geenihäviöitä koskevan ongelman, josta keskusteltiin laajasti pari vuosi- kymmentä sitten, keinosiemennysjalostuksen ollessa lopulli- sessa läpimurtovaiheessaan (EDWARDS, 1959). Toinen eläin- laji, jolla ongelma on tullut ajankohtaisimmaksi, on kana, jonka poikkeuksellinen lisääntymiskyky tekee mahdolliseksi levittää valittua ainesta hyvin nopeasti ja siten keskittää varsinainen jalostustyö hyvin harvojen yrittäjien käsiin. Epäilemättä ongelmalla on merkitystä myös sioilla ja lam- pailla, ja voi olla perusteltua tarkastella lähes koko eläinkuntaa, jotta ei mikään eläinlaji, jolla voisi tule- vaisuudessa olla arvoa ihmisille, joutuisi tarpeettomasti häviämään. Ongelma johtuu lähinnä siitä, että nykyisten parhaiden eläinten tehokas hyväksikäyttö merkitsee automaattisesti huonompien eläinten, linjojen, rotujen ja jopa lajienkin syrjäyttämistä. Tämän artikkelin tarkoituksena on pohtia, (1) onko tällä perintöaineksen hävittämisellä epätoivottuja seurauksia, sekä (2) mikäli näin on , miten nämä voitaisiin välttää. Koska en ole asiantuntija näissä asioissa, en voi antaa paljoa käyttökelpoista tai uutta tietoa, mutta yritän esittää myös joitakin tosiasioita pohdiskelujeni ohella. Toivon, että nämä voisivat innostaa hankkimaan lisätietoja. - 2 - II Geenien säilyttämisen tarve Erityistoimenpiteiden tarve geenihäviöiden estämiseksi johtuu useista tekijäryhmistä kuten esim. geenihäviöiden todelli-sesta esiintymisestä menneisyydessä, nykyisten ja- lostusjärjestelmien todennäköisestä vaikutuksesta perin- nölliseen muunteluun, ihmisten eri ravintoaineiden ky- synnän muutoksista sekä kotieläinten ympäristöolosuhtei- den muutoksista. A. Rotujen ja kantojen täydellinen tai osittainen hävittäminen Ennensuunnitelmalliseneläinjalostuksen alkamista 50-100 vuotta sitten oli eri lajien lukuisia paikallisia rotua, jotka ilmeisesti olivat hyvin sopeutuneet sen ajan alku- kantaisiin olosuhteisiin. Monien näistä roduista on ollut väistyttävä muiden, niitä parempien rotujen tieltä. On vaikeata välttää vaikutelmaa, että rodun valinta perustui usein varsin pinnallisiin, monien ympäristötekijöiden vää- ristämiin tietoihin, koska todelliset objektiiviset tiedot eri rotujen ansioista ovat niukkoja vielä nykyisinkin. Rotupuhtauden merkityksen korostaminen suosi sellaisten rotujen täydellistä hylkäämistä, joiden kokonaisansiot oli- vat jossakin määrin heikommat, ja täten arvokkaiden omi- naisuuksien geenit menetettiin rotujen mukana. Myöhemmin monet kansainväliset rodut ovat kokeneet saman kohtalon. Uusien rotujen levittäminen jatkuvan risteytyksen avulla on merkinnyt hieman varovaisempaa heikkojen eläinkantojen geenistöjen käsittelyä, ei kuitenkaan kovin ratkaisevasti, paitsi niissä tapauksissa, joissa risteytysuroksia on hyväksytty laajaan käyttöön. Eräässä 50 vuonna 1955 syn- tynyttä suomalaista ayrshirekantakirjalehmää käsittäneessä otoksessa oli tuontigeenien osuus 95 %. Olisi kiinnostavaa laatia luettelo viimeisten 100 vuoden aikana hävinneistä roduista, mutta koska käytettävissäni olevat aika ja voimat eivät siihen riittäisi, rajoitun mainitsemaan joitakin esimerkkejä lähipiiristäni. Suo- - 3 - messa on pohjoissuomalainen maatiaiskarja miltei koko- naan hävinnyt ja itäsuomalainen tyyppi on huomattavasti vähentynyt. Länsisuomalainen tyyppikin on menettämässä tilaa suurikokoisemmille ayrshire- ja ftiisiläisroduille, vaikka vielä ei ole täysin selvää, olisiko pyrittävä suu- rempiin eläimiin pihvintuotantoa silmälläpitäen. Onneksi joitakin suomenkarjan eri tyyppien geenejä tulee säily- mään vastaavan rotuyhdistyksen kohtaIaiåen vapaamielisen jalostuspolitiikan ansiosta. Rodun varovaisen syrjäyttämisen merkityksestä antaa käsi- tyksen kuvio 1, joka osoittaa, että vajaa 30 % B-veriryh- mäjärjestelmän eri alleeleista oli yhteisiä länsisuomalai- sen karjan ja ayrshirerodun sonneilla, kun taas 18 % alleeleista esiintyi vain ayrshirellä ja 50 % länsisuoma- laisella karj alla. Kun lisäksi otetaan huomioon eri al- leelien tiheydet kummassakin rodussa, oli yhteisten al- leelien osuus vain 19 % (kuvio 2). Mikäli tämä veriryh- mägeenien erilaisuus kuvastaa osittain eroja tuotanto- . ominaisuuksiin vaikuttavassa perimässä, merkitsisi suo- menkarjan geenien kokonaan häviäminen ilmeisesti vakavaa perinnöllisen muuntelun supistumista Suomen nautakarjalla. Rotujen välinen ero maidontuotannossa on lähes 20 %, mut- ta osatästä erosta voidaan selvittää lähes 10 %:n erolla täysikasvuisten elopainossa. Kasvukokeissa olleiden son- nien kasvunopeudessa puolen vuoden ikään mennessä ei ollut juuri minkäänlaista eroa (LINDsTRömja MAIJALA, 1969). Näin ollen on syytä olettaa, että jopa tietty määrällinen ominaisuus voi näillä kahdella rodulla olla osittain eri geenien säätelemä. Suomenkarjan keskimääräinen uusimatto- muus-% on 3-4 % korkeampi kuin ayrshiren. Toinen suomen- karjan erityisetu on sen nupous. Suomalainen maatiaislammas on myös äskettäin ollut vähältä hävitä, kun eläinkanta pieneni yli miljoonasta yksilöstä vuonna 1950 0,15 miljoonaan vuonna 1967 ja 1950 -luvulla etsittiin lihaksikkaampia ja nopeakasvuisempia lammasro- tuja. Viime aikoina on kuitenkin huomattu, että maatiais- - 14 - lampaan hedelmällisyysgeenit voisivat olla käyttökelpoisia voimaperäisessä karitsanlihan tuotannossa. Kolmas suoma- lainen esimerkki on maatiaiskana, jonka hyvää hautomis- vaistoa ei enää tarvittu hautomakoneiden yleistyttyä. Ro- dulla saattoi olla muitakin hyviä ominaisuuksia, kuten joidenkin tautien vastustuskyky, pitkäikäisyys ja vaati- mattomuus, mutta näitä ei kunnolla tutkittu ennen rodun hävittämistä. Ruotsissa tilanne ruotsalaisella nupokarjalla on hyvin samanlainen kuin suomenkarjalla. Norjassa oli noin 30 nautakarjarotua 1930 -luvulla, mutta nykyisin tuskin joka kymmenes on jäljellä. Osa hävinneiden rotujen geeneistä on saatu säästetyksi, käyttämällä risteytyssonneja vapaas- ti keinosiemennyksessä. Ainakin puolet HOUSMAN:in (1905) luetteloimista Englannin karjaroduista on lähellä häviä- mistä. BOYER:in (1964) mukaan on Ranskassa 19 maatiaiskana- rotua häviämisvaarassa, ja VAN ALBADA:in (1964) mukaan Hol- lannissa saman verran. Yleisesti ottaen ns. puoliraskaat rodut ovat älkaneet häitä erikoistumisen broiler- ja munijarotuihin yleistyttyä. Tietenkään ei pitkäkään hävinneiden rotujen luettelo mer- kitse paljoa, mikäli voitaisiin olla varmoja, etteivät ro- dut omanneet tulevaisuuden eläinjalostuksen kannalta hyö- dyllisiä geenejä. Leukoosinkestävän fayoumi-kanan äsket- täinen löytyminen Egyptistä, lihaksikkaan cornish-taistelu- kukon löytyminen Intiasta ja nopeakasvuisen charolaiskarjan löytyminen Ranskasta, samoin kuin joidenkin sikiävien tai lihaksikkaiden lammasrotujen löytyminen eivät anna tukea tällaiselle varmuudelle. Myös sellaisten käyttökelpoisten uusien rotujen kuin Beltsville no 1, Minnesota no 1 ja no 2, lacombe, santa gertrudis jne. äskettäinen luominen puhuvat rotujen häviöltä säästämisen puolesta. - 5 - Siipikarjanjalostuksessa on esiintynyt jonkin verran rotujen sisäistä linjolen vähenemistä kahden viime vuosi- kymmenen aikana, johtuen jalostajien luvun pienenemisestä. VAN ALBADA:n (1964) ja OROZCO:n (1964) mukaan ei linjojen luku ole vähentynyt yhtä nopeasti kuin jalostajien luku, koska jäljelle jääneet jalostajat ovat samanaikaisesti lisänneet linjojensa lukua. On kuitenkin todennäköistä, että uudet linjat monissa tapauksissa ovat jäljelle jää- neiden jalostajien entisten linjojen alalinjoja eivätkä pohjaudu huono-onnisten kilpailijoiden linjoihin. Jotkut amerikkalaiset siipikarjanjalostajat ovat väittäneet, että on vaikeata löytää uusia linjoja, joita voitaisiin menes- tyksellisesti käyttää heidän kanojensa edelleen paranta- miseen, kun taas JAAP (1966) teki sen mielenkiintoisen havainnon, että hidaskasvuisten munantuotantolinjojen omaamilla geeneillä voi olla arvoa broilereiden kasvuno- peuden jalostamisessa. Tämä tukee olettamusta, että tiet- ty määrällinen ominaisuus voi olla eri geenien säätelemä eri eläinjoukoissa ja että kahden tai useamman sellaisen. linjan yhdistäminenantaisi hyvän pohjan valinnalla. Toi- saalta LERNER ja DONALD (1966) katsovat, että kaksi ääri- rotua, friisiläinen ja jersey, saattaisivat sisältää kaik- ki tulevaisuuden karjanjalostuksessa tarvittavat geenit. Joka tapauksessa on syytä ajatella, että poikkeuksellista geeniainesta omaavan linjan häviäminen on vahingollisempaa kuin sellaisen linjan, jolla on poikkeuksellisen tiheässä jäljellä olevissa linjoissa olevia geenejä (OROZCO, 1964). On myös selvää, että otantakoeasemien perustaminen ja muut arvostelumenetelmien parannukset, samoin kuin yhä tehok- kaampien lisäysmenetelmien käyttöönotto pyrkivät lisää- mään kiinnostavien linjojen häviämisvaaraa. B. Rodunjalostuksen vaikutus perinnölliseen muunteluun Vaikka kokonaisten rotujen tai linjojen karsimisesta ai- heutuvat geenihäviöt ilmeisesti ovatkin vakavimpia, on vält- tämätöntä ottaa huomioon myös valinnan ja sattuman aiheut- tamat häviöt populaation sisällä. -6- 1. Valinnasta aiheutuva muuntelun supistuminen Luonnollinen seuraus menestyksellisestäqvviedT geenien tiheyden lisäämisestä ja "huonojen" geenien tiheyden pienent-ämisestä on perinnöllisen muuntelun tuhoutuminen, Vaikka tässä suhteessa saadut kokemukset ovatkin risti- riitaisia. Monissa tapauksissa on ollut vaikeata nähdä fenotyyppisen muuntelun kaventumista, huolimatta huomat- tavista muutoksista keskimääräisessä suorituskyvyssä (esim. FALCONER, 1955). Toisaalta monet laboratorioeläimillä tai siipikarjalla työskentelevät tutkijat ovat kokeneet valin- tayrityksissään "katon" tai "tasangon" muutaman sukupolven kuluessa, ja vasteen loppuminen on joskus tullut verraten äkillisesti, ilman selviä varoitusmerkkejä (FALCONER, 1955 CLAYTON ja ROBERTSON, 1957). Tähän ei kuitenkaan usein ole ollut syynä perinnöllisen muuntelun puute, vaan pää- syinä on pidetty valinnan kohteena olleen ominaisuuden ja elinvoimaominaisuuksien välisiä perinnöllisiä vuorosuhtei- ta tai ympäristön jatkuvaa muuttumista (DICKERSON, 1955, ROBERTSON, 1955). LERNER ja DONALD (1966) katsoivat, että valintaedistys aina saavutetaan muuntelun supistumisen kustannuksella ja että tiettyyn valintajärjestelmään rea- goiva perinnöllinen muuntelu ennemmin tai myöhemmin lähes- tyy tyhjenemistä. Laboratorioeläimillä suoritettujen valintakokeiden lisäksi jotkut simulointitutkimukset ovat antaneet arvokasta tie- toa valinnan mahdollisista vaikutuksista. Esimerkiksi YOUNG (1966) sovelsi menetelmää kuviteltuun 1000 yksilön populaatioon,, ottaen mukaan kolme valinnan ankaruustasoa, kolme periytymisasteen lähtötasoa, kolme uusien geeniyh- distelmien syntymisen todennäköisyyttä ja seitsemän periy- tymismallia. Ominaisuuden oletettiin olevan 10 geeninpai- kan säätelemä ja alkuperäisen geenitiheyden kussakin geeni- paikassa 0,5. Additiivinen (geenien yhteenlaskettaviin vaikutuksiin perustuva) malli johti kuvion 3 osoittamiin muutoksiin additiivisessa muuntelussa. Muuntelun hävi- - 7 - äminen näyttää voivan olla hyvin nopeata, jos valitaan ankarasti voimakkaasti periytyvän ominaisuuden suhteen. Jopa keskimääräinenkin periytymisaste (0,4) johti addi- tiivisen muuntelun häviämiseen kokonaan 14 sukupolven kuluessa, kun vain 10 % yksilöistä valittiin siitokseen. Tarkasteltaessa kaikkia kokeiltuja periytymismalleja vaihteli additiivisen muuntelun kestoaika samoissa olo- suhteissa yhdeksän ja 30 sukupolven välillä ja puoliin- tumisaika 1,4 ja 4,3 sukupolven välillä. Edellisessä tapauksessa dominanssimalli antoi korkeimman arvon, mutta jälkimmäisessä taas alhaisimman. Kytkennän mer- kitys muuntelun häviämisnopeudella oli verraten vähäinen. Kokonaisuutena ottaen näyttää siltä, että suuntaavan valinnan aiheuttamat geenihäviöt voivat usein ansaita huomiota, kun suunnitellaan eläinten edelleen jalosta- mista. 2. Perinnöllisensatunnaisajautumisen aiheuttamat geenihäviöt Pienissä eläinjoukoissa voidaan menettää geenejä sattu- maltakin geenien esiintymistiheyksien sattumanvaraisen vaihtelun johdosta, ja näitä menetyksiä voidaan nopeuttaa tahallisilla sukulaisparituksilla. Nämä menetykset ovat vailla tiettyä suuntaa, koska ne vaikuttavat "hyviin" ja "huonoihin" geeneihin samalla todennäköisyydellä. Tähän mennessä analysoiduissa eläinjoukoissa on heterotsygootti- suuden väheneminen ollut runsas 0,5 % sukupolvea kohti (LUSH, 1947), ja on ollut vaikeata osoittaa, että keino- siemennys olisi lisännyt luvun arvoa nautakarjapopulaa- tioissa (ROTTENSTEN, 1961). Kuitenkin viimeisimmät Suo- messa tutkitut ayrshirelehmänäytteet (vuosina 1955 ja 1960 syntyneet) näyttävät osoittavan, että sukulaisuuskerroin on huomattavasti noussut viiden vuoden kuluessa ja ai- heuttanut suuren eron odotetun ja todetun sukusiitosker- toimen välille (17,7 % vs. 3,0 %). Näitä tuloksia tuke- vat veriryhmätutkimukset, joiden mukaan åyrshiresonnien B-veriryhmäjärjestelmän alleelitiheyksien neliöiden summa - 8 - oli 16 %, kun B-alleelien suhteen homotsygoottisten son- nien tiheys oli vain 3,5 %. Viimemainittu luku puolestaan täsmäsi hyvin sonnien lasketun sukusiitoskertoimen kanssa (MAIJALA ja LINDSRTöM, 1966). B-veriryhmän alleelien samansiinnöksisyys pyrki myös ajan mukana lisääntymään, "mutta RENDEL (1963) ei havainnut samanlaista pyrkimystä ruotsalaisessa aineistossa. Kuitenkin on B-alleelien odotettujen ja todettujen homotsygoottisuuksien välinen ristiriita ollut suuri myös Ruotsissa (RENDEL 1958 ja 1963). Näyttää siten siltä, että odotettu kerroin so- pii paremmin antamaan käsityksen geenihäviöistä. RENDEL:in (1967) kirjallisuuskatsaukseen sisältyneissä tutkimuksis- sa tämä luku vaihteli välillä 4,0-24,8 % ja erilaisten B-alleelien luku eri roduissa 20:n ja 132:n välillä. Satunnaisajautumisesta johtuvat tulevat geenihäviöt voi- daan ennustaa tehokkaan populaatiokoon (Ne) käsitteen avulla (WRIGHT, 1931). Ottaen huomioon, että hetero- tsygoottisuuden menetys sukupolvea kohti on suunnilleen 1 suhteessa tekijään 2 , ovat Ne:n ratkaisevat arvot Ne 50:n ja 10:n välillä: Tehokas populaation koko, Ne 50 40 30 20 10 Heterots. menetys/sukupolvi % 1.00 1.25 1.67 2.50 5.00 Isien luku/sukupolvi (nauta) 12.5 10.0 7.5 5.0 2.5 Näiden arvojen lähestyminen on nyt tullut mahdolliseksi Suomessa, jossa käytetään yksinomaan pakastepillereitä. Puolella sonnien kasvatusasemalla olevista 200 ayrshire- sonnista on sama isä, joka vielä on täysin toimintakykyi- nen ja jolta on jo talletettu yli 50 000 pilleriä. Äskettäisen simulaatiotutkimuksen mukaan (EBBERSTEN ym., 1969) tarvittiin geenien, jonka alkuperäinen tiheys oli 50 %, vakiinnuttamiseen keskimäärin seuraavat määrät sukupolvia: - 9 - Populaation koko: 5 10 15 20 25 30 Sukupolvien luku: 15 23 37 47 72 125 Näiden lukujen vertailu YOUNG:in saamiin additiivisen muuntelun kestoaikoihin osoittaa, että satunnaisajp.u7- tumisen aiheuttama muuntelun tuhoutuminen on jonkin verran hitaampaa kuin suuntaavan valinnan aiheuttama, antaen siten tukea ROBERTSON:in (1960) saamille tuloksille. C. Eläintuotteiden muuttuva kysyntä Eri tuotteiden kysynnässä on eri maiden markkinoilla ta- pahtunut menneisyydessä niin paljon muutoksia, ettei lie- ne vaikeata olla yhtä mi<ä välttämättömyydestä säilyt- tää kohtuullinen määrä muuntelua eläinpopulaatioissamme,. jotta voitaisiin myötäillä tulevia muutoksia. Muutoksia voi aiheuttaa yksi tai useampi seuraavista tekijöistä: Ihmisen ravitsemuksesta saatu uusi tietämys, joka ko- rostaa joidenkin ravintoaineiden arvoa tai tuomitsee jotkut tuotteet epäterveellisiksi. Elintason nousu, joka tekee mahdolliseksi ravitsemuk- sellisesti arvokkaiden mutta kalliiden (esim. liha) tai erikoisenmakuisten (esim. riistaeläimet) ruo- ka-aineiden lisääntyneen kulutuksen. Uudet muodit vaatetuksessa (turkit) tai syömisessä (ruskeat munat) Tavanomaisia tuotteita koskevien laatuvaatimusten li- sääntyminen (vähärasvaisempi liha, valkuaispitoinen maito, paksukuorisemmat munat jne.). Tarve alentaa tuotantokustannuksia (rehuhyötysuhde, lypsettävyys, rauhallinen luonne), jotta voitaisiin kil- pailla teollisten tai korviketuotteiden kanssa. Tuotteiden määrän lisäämistarve taistelussa nälkää vastaan (lisääntymiskyky ja kasvunopeus). Tarve korvata joidenkin aineiden (polttoaineet, mine- raalit) luonnonvarastojen ehtyminen. - 10 - 8. Tarve löytää uusia maataloudellisten kasvituotteiden hyväksikäyttötapoja ylijäämäongelmien ilmaantuessa. D. Muutoksia kotieläinten ympäristöolosuhteissa 'Tarve jalostaa erilaisia eläimiä erilaisiin ympäristöihin riippuu perinnöllisyyden ja ympäristön välisten yhdysvai- kutusten olemassaolosta ja voimakkuudesta. Vaikka tähän ongelmaan liittyvät koetulokset ovatkin olleet melko ris- tiriitaisia,on viime vuosina MERAT:in (1968).katsauksen mukaan kertynyt yhä enemmän myönteistä todistusaineistoa, varsinkin siipikarjalla. Yhdysvaikutukset näyttävät kos- kevan erityisesti kuolleisuutta ja munantuotantoa. NORDSKOG:in ja KEMPTHORNE:n (1960) tutkimuksessa linjojen ja kanaloiden väliset yhdysvaikutuksåt selittivät jopa 31 % karsinoiden välisestä kuolleisuuden kokonaismuuntelusta, ja perinnöllinen vuorosuhde saman tuotantoeläinkannan eri paikkakunnilla osoittamien kuolleisuuksien välillä oli vain 3 %. On ilmeistä, että näiden yhdysvaikutusten mer- kitys vaihtelee eläinlajista, ominaisuudesta ja ympäris- töjen erilaisuudesta riippuen. Kun otetaan huomioon, että jotkut kielteisistä tuloksista on saatu vain vähän vaih- televista tai huonosti rajatuista ympäristöistä ja että ympäristöjen erikoistuminen on todennäköinen kehityssuun- ta, näyttää perustellulta säilyttää riittävästi muuntelua eläinten sopeuttamiseksi erityisympäristöihin. Tämä voi jossakin tapauksissa olla halvempaa kuin ympäristön so- peuttaminen erikoisille eläimille. Mahdolliset ympäris- tönmuutokset voidaan ryhmitellä seuraavasti: 1. Ruokinnan muutokset. Voi löytyä uusia taloudellisia rehuja, jotka voivat olla vajavaisia jossakin suhteessa (väkevyyden, tiettyjen aminohappojen, rasvahappojen, kivennäisten tai muiden ominaisuuksien puute). On osoitettu, että rotujen, linjojen ja yksilöiden välillä on vaihtelua raVintoaineiden hyväksikäytössä (NESHEIM, 1966). Uusia tauteja saattaa ilmetä. Useimmissa tapauksissa tosin keksitään tehokkaita lääkkeitä paljon aikaisem-. min kuin saadaan kehitetyksi vastustuskykyisiä eläimiä, etenkin hitaasti lisääntyvillä suurilla eläimillä, mut- ta on. osoittautunut vaikeaksi löytää lääkkeitä(virUkåla vastaan. Kotieläinsuojien kehittyminen (lämpötilan, kosteuden jne. säätely) voi tehdä mahdolliseksi käyttää hyväksi erikoistuneita eläimiä, jotka eivät kykene kilpaile- maan tavanomaisissa olosuhteissa. Kunnollisten majoi- tustilojen puute voi myös vaatiaerityl:s'iäeläimiä. Hoidon muutokset voivat lisätä tiettyjen ominaisuuk- sien toivottavuutta (soveltuvuus konelypsyyn, nupot eläimet pihattoihin, tietyt värigeenit sukupuolila- jitteluun, varsinaisen karitsointiajan ulkopuolinen karitsointi voimaperäiseen karitsanlihan tuotantoon, erityiset häkkikanat). E. Sekalaisia näkökohtia Monia muitakin geenien säilyttämiseen liittyviä näkökoh- tia ilmenee ongelmaa käsitelleiden kokousten raporteista (HODGSON, 1961, SCOSSIROLI, 1964, VAN ALBADA, 1964, SIIS, 1965, MENZI, 1966, FAO, 1966). Näihin kuuluvat kasvin- jalostuksen alalla saadut kokemukset, lukuisten tutki- mattomien rotujen olemassaolo kehitysmaissa, tarve pa- rantaa maan hyväksikäyttöä sekä mahdollisuus risteytys- elinvoiman hyväksikäyttöön. Eläinjalostuksen tutkijoiden mielipiteet vaihtelevat suuresti; jotkut tutkijat katsovat, ettei kannata kantaa huolta geenien säilyttämisestä, kun taas toiset eivät uskalla käyttää hyväksi nykyisiä valintamahdollisuuksia, etteivät vaarantaisi tulevia mahdollisuuksia. Edellinen asenne perustuu toisinaan uskoon, että käyttökelpoista perinnöllistä muuntelua voidaan luoda mutaatioita aiheut- tavien aineiden avulla milloin tahansa haluttaessa, - 12 - kun taas jälkimmäisen näkökannan kannattajien mielestä useimmat aikaansaatavat mutaatiot olisivat epäedullisia ja että niiden käyttökelpoisuuden kokeilu veisi liian kauan aikaa. Totuus on todennäköisesti jossakin näiden kahden- äärimmäisyyden välissä, mutta missä? Tähän men- nessä tehtyjen kokeiden mukaan on keinollisten mutaatioi- den merkitys lyhytaikaiselle edistykselle määrällisissä ominaisuuksissa hyvin pieni, mutta kuolemaa aiheuttavien geenien tiheys on lisääntynyt huomattavasti (ROBERTSON, 1955b). LERNER ja DONALD (1966) katsoivat, että ei-toi- vottujen mutaatioiden runsaus tekee uuden muuntelun luo- misen liian kalliiksi. Samat tutkijat ajattelivat, että jokaisella sukupolvella on velvollisuus huolehtia perin- nöllisen muuntelun säilyttämisestä, mutta että taloudelli- set syyt usein johdattavat kiusaukseen toimia tämän vel- vollisuuden vastaisesti. Kehitystapahtumien hitaus ja monien yksityisten jalostajien itsepäisyys kuitenkin ovat suureksi avuksi tämän velvollisuuden täyttämisessä, ainakin toistaiseksi. III Geenien säilytysmenetelmät Vaikka geenien säilyttämistä puoltavat näkökohdat saat- toivat saada edelläolevassa esityksessä liian paljon huo- miota vastakkaisten todisteiden kustannuksella, on il- meisesti arvokasta löytää ja soveltaa joitakin halpoja mutta tehokkaita menetelmiä tarpeettomien tai vakavien geenihäviöiden estämiseksi. On ainakin kolme eri mene- telmää, joita kannattaa vakavasti harkita: useiden puhtaiden rotujen tai linjojen ylläpito yhteisen elävän geenivaraston (-poolin) perusta- minen, ja sperman, munasolujen tai sukurauhaskudosten pakaste- pankkien perustaminen. Neljäs mahdollisuus jollekin jalostajaryhmälle on tuoda - 13 - geenejä muista roduista tai maista, mutta tämä edellyttää, että joku muu on huolehtinut säilytyksestä. Varovaisesti toteutettu valinta olisi viides vaihtoehto, mutta sen tu- loksena oleva hidas edistys tuhansilla tiloilla tekee siitä hyvin kalliin menetelmän. Kahden ensinmainitun menetelmän välinen valinta riippuu ilmeisesti eläinlajien koosta ja lisääntymiskyvystä, kos- ka suurten eläinten Säilyttäminen riittävän suurina mää- rinä satunnaisten geenihäviöiden välttämiseksi on kallis- ta, ellei kyseinen rotu omaa hyvää keskimääräistä suori- tuskykyä. Useimmilla eläinlajeilla lienee tarpeellista soveltaa molempia menetelmiä, mutta suhteellisesti har-. vempia rotuja voidaan pitää puhtaina suurilla eläimillä kuin pienillä. Toinen menetelmän valintaa määräävä tekijä on se, minkä laatuisia ominaisuuksia kukin rotu omaa, sekä rodun säilyttämisen tarkoitus. Rodut, joilla on joitakin hyvin kehittyneitä erityisominaisuuksia, an- saitsevat tulla säilytetyiksi'buhtaina alkuaineina tin hyllyillä", kun taas sulauttaminen yhdeksi geeniva- rastoksi voi olla. sopiva menetelmä rodulle, jonka keski- määräisen suorituskyvyn oletetaan perustuvan tavanomais- ten geenien poikkeuksellisiin tiheyksiin. Tämä on toden- näköisin menetelmä myös rodulle, jonka arvoa ei tunneta. Arvokkaiden linjojen säilyttäminen itsenäisinä populaati- oina on erityisen tärkeätä ei-additiivisen perimän hy- väksikäyttämiseksi. Joka tapauksessa on kysymys geenien eikä rotujen säilyttämisestä. Nautakarj alla voidaan monien puhtaiden rotujen tai geeni- varaston ylläpito nykyisin järjestää pakastesperman muo- dossa. Vielä ei täysin tiedetä, miten pitkään pakaste- siemen säilyttää hedelmöittämiskykynSä nestemäisessä ty- pessä, ja sen vuoksi ei vielä voida perustaa pitkän täh- täyksen suunnitelmia pakastesiemenen varaan. Kuitenkin olisi tärkeätä säästää siementä jokaisesta rodusta tai linjasta, joka todennäköisesti tulee kuolemaan sukupuut- toon muutamien lähivuosien kuluessa. Tietääkseni ei munasolujen tai sukurauhaskudosten pakastamisella ole vielä käytännön merkitystä tässä suhteessa. Puhtaiden rotujen tai geenipoolien ylläpitokustannuksia voitaisiin ehkä alentaa liittämällä säilytystoimet eläin- tarhojen tai muiden vapaa-ajan toimintojen yhteyteen. Tämä saattaisi olla hedelmällinen kenttä luonnonsuojelu- eläintieteilijöiden ja eläingeneetikkojen väliselle kan- sainväliselle yhteistyölle. 'Kannattanee myös rohkaista ja rahallisesti tukea harrastelijajalostajia pitämään harvinaisten rotujen eläimiä. IV Geenipoolien järjestely ja periaatteet Elävien geenivarastojen perustamisessa ja ylläpidossa sovellettavia periaatteita ovat tarkastelleet mm. JAAP (1964), BOYER (1964), OROZCO (196)1), FAO (1966). Ensim- mäisenä vaiheena on laatia kaikista käytettävissä olevista eläinkannoista luettelo, johon sisältyvät myös kunkin kan- nan ominaisuuksista kerätyt tiedot. Sitten kokeillaan käyttökelpoisimpia tai mielenkiintoisimpia eläinkantoja yhteisessä ympäristössä, minkä jälkeen tehdään säilytettä- vien kantojen lopullinen valinta. JAAP:in mukaan ei ole suositeltavaa yhdistää enempää kuin 2-3 populaatiota yh- teen pooliin, jotta useimpien alleelien tiheydet voitai- siin pitää käyttökelpoisella tasolla. Tämä ratkaisee ylläpidettävien populaatioiden lukumäärän. JAAP suosit- telee 40 vanhemmaisparia sukupolvea kohti ja vähihtään 10 jälkeläistä kultakin parilta kussakin populaatiossa. Paritukset olisi satunnaistettava ja luonnonvalinnan vai- kutuksia olisi vältettävä. Yleensä suositellaan yhtä keskusasemaa, mutta silloin kun jokainen linja on säily- tetty puhtaana, voidaan käyttää hyväksi joitakin yksityi- siä tiloja. Yleismaailmalliselta tai maanosan kannalta saattaisi olla - 15 - perusteltua rohkaista kutakin maata huolehtimaan omien kansallisten rotujensa säilyttämisestä ja pitää koordi- noiva kansainvälinen elin, esim. FAO hyvin ajan tasalla eläinkantojen lukumääristä ja ominaisuuksista. Mikäli tulee kiusaus tuhota rotu, olisi suositeltavaa neuvotel- la ensin koordinoivan elimen kanssa, jolla olisi oltava tätä tarkoitusta varten vastuullinen henkilö ja neuvot- telukunta. Kansallisia eläinkantoja arvosteltaessa voi- taisiin käyttää vertailuperustoina joitakin laajalle le- vinneitä kansainvälisiä rotuja. V Yhteenveto Erityistoimenpiteiden tarve perintöaineiksen säilyttä- miseksi kävi ilmi useista rotujen aikaisempia menetyksiä koskevista esimerkeistä, valinnan ja satunnaisajautumisen aiheuttamasta perinnöllisen muuntelun supistumisesta, eläin- tuotteiden kysynnän muuttumisesta, eläinten ympäristön muutoksista sekä joistakin muista tekijöistä. Geenien säilytykseen käytettävissä olevia menetelmiä tarkastel- tiin kiinnittämällä päähuomio pienten Ydineläinmäärien ylläpitoon useimmista roduista ja linjoista sekä geeni- poolien ja pakastespermapankkien perustamiseen. Lopuksi käsiteltiin lyhyesti geenipoolien organisointia ja peri- aatteita sekä osoitettiin kansainvälisen koordinointieli- men tarve. - 16 - Kirjallisuusluettelo BOYER J.P. 1964. De la creation d'un conservatoire national de races francaises. Proc. 2nd Eur.Poultry Conf., Bologna: 399-408. CLAYTON G. & ROBERTSON A. 1957. An experimental check on quantitative genetical theory. II. The long- term effects of selection. J. Genet. 55: 152-170. DICKERSON G.E. 1955. Genetic slippage in response to selection for multiple objectives. Cold Spr. Harbor Symp. quant. Biol. 20: 213-224. EBBERSTEN K., BJÄRESTEN I., WILHELMSSON M., HENNINGSSON T., EWERT J. & WIGGEN J. 1969. A demonstration of genetic drift in small populations. Mimeo., Scand. course on quant genet., 15 p. EDWARDS J. 1959. Genetic considerations in breeding two million cattle to two hundred sires. Univ.Press, Cambridge, 26 p. FALCONER D.S. 1955. Patterns of response in selection experiments with mice. Cold Spr. Harbor Symp. quant. Biol. 20: 178-196. FAO 1966. Report of the FAO study group on the evaluation, utilization and conservation of animal genetic resources. AN Meeting Report 1966/9, FAO, Roine, 32 p. HODGSON R.E. (Editor) 1961. Germ Plasm Resources. Publ. No. 66 of Am.Ass.Adv.Sci., Washington D.C., 382 p. HOUSMAN W. 1905. Cattle. Breeds and Management. Live Stock Handbooks No. IV, 5th ed., Winton & Co., London, 270 p. JAAP R.G. 1964. Minimum population size and source of stock. Proc. 2nd Eur. Poultry Conf., Bologna: 429-431 JAAP R.G. 1966. Response to selection for growth rate varies with strains.Proc. XIII. World's Poultry Congr.: 80-83. LERNER I.M. & DONALD H.P. 1966. Modern Developments in Animal Breeding. Academie Press, London and N.Y., 294 p. LINDSTRÖM U. & MAIJALA K. 1969. Performance testing A.I. bulls for growth rate in Finland. Mimeo. EAAP, Cattle Commission, Helsinki, June 1969, 15 p. - 17 - LUSH J.L. 1947. Chance as a cause of changes in gene frequency within pure breeds of livestock. Am.Nat. 80: 318-342. MAIJALA K. & LINDSTRÖM, GUNVOR 1966. Frequencies of blood group genes and factors in the Finnish cattle breeds with special regard to breed comparisons. Ann. Agric. Fenn. 5: 76-93. MENZI M. 1966. Gene conservation. World's Poultry Sci. J. 22: 151-154. MERAT P. 1968. Interrelations between genotype and envi- ronment from the breeders' point of view. Proc. lst Eur. Conf. on Poultry Breeding and R.S. testing, Wageningen: 11 p. MMB 1968. Milk Marketing Board. Rep. of the Breeding and Production Organization No. 18, 1967-68, Thames Ditton, 176 p. NESHEIM. M.C. 1966. Genetic variations in nutrient re- quirements. World's Poultry Sci. J.22: 290-298. NORDSKOG A.W. & KEMPTHORNE 0. 1960. Importance of geno- type-environment interactions in Random Sample poultry tests.BiometricalGenetics: 159-168. OROZCO R. 1964. On the possibility of organizing a na- tional program for the preservation of chicken breeds and strains. Proc. 2nd Eur. Poultry Conf., Bologna: 385-398. RENDEL J. 1958. Studies of cattle blood groups. IV. The frequency of blood group genes in Swedish cattle breeds,with special reference to breed stucture. Acta Agric.Scand. 8: 191-215. RENDEL J. 1963. An example of changes in the genetic composition of a cattle breed due to one popular bull. Acta Agric.Scand. 13: 227-238. RENDEL J. 1967. Studies of blood groups and protein variants as a means of revealing similarities and differences between animal populations. Anim. Breed. Abstr. 35: 371-383. ROBERTSON A. 1955. Selection in animals: synthesis. Cold Spr. Harbor Symp. quant. Biol. 20: 225-229. ROBERTSON A. 1960. A theory of limits in artificial selection. Proc.Roy.Soc. 153, B: 234-249. ROBERTSON A. 1955b. Mutation and quantitative variation Am.Nat. 89: 151-158. - 18 - ROTTENSTEN K. 1961. Indavl og slaegtskab indenfor den ROde Danske Malkerace. Ann.Rep. Inst. Sterilitets- forskn. 1961: 5-18. SCOSSIROLI R.E. 1964. Conservation of a gene pool. Proc. 2nd Eur. Poultry Conf., Bologna: 375-384. SHS 1965.- Protokoll från avelsseminarium i Hållsta den 2-3 nov. 1965. Svensk Husdjursskötsel, Hållsta: 42 p. VAN ALBADA M. 1964. Conåervation of a gene pool. The situation in the Netherlands. Proc. 2nd Eur. Poultry Conf., Bologna: 409-427. WRIGHT S. Evolution in Mendelian populations. Genetics 16: 97-159. YOUNG S.S.Y. 1966. Computer simulation of directional selection in large populations. I. The programme, the additive and the dominance models. Genetics 53: 189- 205. II. The additive x additive and mixed models. Genetics 56: 73-87. — 19 — Kuvio 1. :cd •••• 4. H cd (1) ccci cd (1) 00 H aj rl 0 0 cn '0 0 en o cd cd (1> cr) (1) ell n cd cd C•t d cd rw. .0 cd cn cd cd 00 4. cc 0 ›.> 0 - ••••• 5 cd 4-) -P H 0—' S-1 cd \.o H cll 00 H 1—t 0 Cd W W ri DO 0cd cd cn :0 :d cu 11 cc] ci G) Ckt H • :Cd Cci :cd cd Cst Z CI) 1-D 7 H 0 I•= Pc1 .10 14111111111 11111 41li, `v•-- (I) 4-) :cd 0 cd cd H 4-) H d O) (1) cd cd (1) cd - 20 - Kuvio 2. Ruotsin SLB: Skåne & Halländ A Hall. A & Häll. D Hall. A & Hall. B Skåne & Hall. D Skåne & Hall. B Hall. B & Hall. D Suomen ayrshire: A & D A & B C &D B & C B & D A & C Tanska: SDM & Jersey RDM & Jersey Suomi:ayrshire & suom.kar Tanska: RDM & SDM Ruotsi: SRB & SKB SLB & SKB SAB & SKB Norja: SV & ST T &D Ruotsi: SAB & SLB SAB & SRB SLB & SRB hollanti:must.kirj. & oun - kirj 20 Ilo 6o 80 100 8-järjestelmän yhteisten alleelien osuus Samanlaisuusindeksit rotujen välillä (alaosa) ja rodun sisäis- ten linjojen välillä (yläosa) Ruotsissa (RENDEL, 1958), Tans- kassa (NEIMANN-SORENSEN, 1958), Norjassa (BRAEND, 1958, BRAEND ym., 1964), Hollannissa (BOUW, 1960, KRAAY & BOUW, 1964) ja Suomessa (MAIJALA & LINDSTRÖM, 1966). - 21 - Kuvio 3. Additiivisen muuntelun supistuminen erilaisilla valinta- intensiteeteillä (I), alkuperäisperiytymisasteilla (h2) ja uusien geeniyhdistelmien syntymistodennäköisyyksillä (r). 0.90 0.90 0.40 0.10 0.10. (A) 1 = 8o %, h2, = (C) I = 10 %, h= (E) I = 50 %, h; = (G) I = 80 %,= (I) I = 10 %, h' = (YOUNG, 1966) (B) I = 50 %, = 0.90 (D) I = 80 %, h = o.4o (F) I = 10 %,= o.4o (H) I = 50 %, h' = 0.10 ELÄINGEENIVAROJEN SÄILYTTÄMINEN JA HOITO Kalle Maijala Kotieläinjalostuslaitos SISÄLLYSLUETTELO ELÄINGEENIVAROJEN SÄILYTTÄMINEN JA HOITO Kokouksen laajuus ja osanottajat 23 Ohjelma 23 Johdanto 24 Jo tehty työ 28 Säilyttämisen tarve 38 Muuntelun supistumisen syyt 41 Miten säilytetään 42 Geenivarojen hoito 45 Yleiskeskustelu 47 Suositukset 47 FAO:lle 47 FA0:11e ja jäsenmaiden hallituksille 49 Loppuarviointi 50 Liite 1 52 - 23 - ELÄINGEENIVAROJEN SÄILYTTÄMINEN JA HOITO Selostus YK:n maatalous- ja elintarvikejärjestön (FAO) sekä ympäristönsuojelujärjestön (UNEP) yhteisesti jär- jestämästä teknisestä neuvottelusta (FAO/UNEP Technical Consultation on Animal Genetic Resources Conservation and Management), joka pidettiin Roomassa 2.-6.6.1980 Kalle Maijala Kokouksen laajuus ja osanottajat Kokoukseen osallistui runsaasti 100 henkeä, jotka edustivat 49 maata ja kaikkia maanosia. Kutsuttuja esitelmöitsijöitä oli 27, eri maiden ja järjestöjen virallisia edustajia 63, havainnoitsijoita 5 ja FAO:n virkailijoita 10. Suomesta oli maa- ja metsätalousministeriön edustajana mukana tämän kir- joittaja, joka silloin oli Helsingin yliopiston palveluksessa. Ohjelma Avaus, FAO:n varapääjohtaja, tri R.W. Phillips (USA), joka jo 50 vuoden ajan on kiinnittänyt huomiota geeniaineksen säilyttämistarpeeseen, eräänä ensimmäisistä maailmassa. Puheenjohtajiksi valittiin tri Helen Turner (Australia) ja tri G. Joandet (Argentiina). Varsinainen ohjelma jakaantui kuuteen osaan: Johdanto, 2 esitystä Selostuksia eläingeenivarojen säilyttämiseksi jo tehdystä työstä, 23 esitystä Perinnöllisen muuntelun säilyttämisen tarve, 5 esitystä Supistuvan muuntelun syyt ja mittaaminen, 4 esitystä Miten säilyttää perinnöllistä muuntelua, 4 esitystä Eläingeenivarojen hoito, 5 esitystä - 24 - Yleisyhteenvedon neuvottelusta esitti puheenjohtaja, tri Turner, joka myös johti keskustelun annettavista suosituk- sista. FAO:lle päätettiin antaa neljä suositusta, joista yhteen sisältyi kuusi kohtaa, sekä FAO:lle ja jäsenmaiden hallitukåille yhteisesti kahdeksan suositusta. Johdanto Tri R.W. Phillips esitti neljä syytä, joiden vuoksi eläi- miä ja niiden kehittäjiä tarvitaan vielä vuosisatoja eteen- kin päin: suuri osa maapallon pinta-alasta on laidunmaata, jota voi- daan käyttää hyväksi vain eläinten välityksellä monissa kehitysmaissa on suurten väestönosien toimeentulo tiloillaan riippuvainen vetoeläinten työpanoksesta maatiloilla tullaan jatkuvasti tuottamaan paljon karkea- rehua ja sivutuotteita, jotka saadaan käyttökelpoiseen muo- toon vain eläinten välityksellä kotieläintuotteilla tulee olemaan jatkuvasti kysyntää, jos tulotaso kehittyneissä maissa säilyy ja kehitysmaissa nousee toivomusten mukaisesti. Kasvinjalostuksessa säilyttämistarpeet on nähty aikaisemmin ja toimenpiteissä ollaan edellä. Työ kasveilla on helpompaa. Kotieläinten 6-11 tuhatta vuotta sitten tapahtuneen kesyttä- misen ja perinnöllisyystieteen synnyn (1900-luvun alku) vä- lillä on eläimissä tapahtunut suurempia muutoksia kuin tie- teen synnyn jälkeen. Pitkän ajan kuluessa kehittyi varsin pitkälle erikoistuneita eläimiä, vaikka muutokset olivatkin hitaita. Luonnonvalinta vaikeissa olosuhteissa kehitti pe- rinnöllistä vastustuskykyä tauteja ja vaikeita ilmasto-oloja vastaan. Sopeutuvuus luonnollisiin ympäristöihin oli mahdol- lista säilyttää vielä sittenkin, kun ihminen jo harjoitti va- lintaa. Jalostustieteen kehittyessä tällä vuosisadalla ovat myös hoi- to- ja ruokintamenetelmät voimakkaasti kehittyneet, niin että - 25 - tuotostaso on huimasti noussut. Nopeiden perinnöllisten muutosten hintana on ollut paikallisten rotujen väistyminen jalostettujen rotujen tieltä. V. 1975 tehdyn tutkimuksen mukaan vain 30 rotua 115 paikallisesta rodusta Euroopassa oli lukumääräisesti vahvalla pohjalla ja 85 oli häviämässä. Jäljelle jäävienkin rotujen perinnöllinen perusta oli samal- la kapeutumassa. Tärkeä kyky sopeutua luonnonolosuhteisiin on häviämässä paikallisten, sopeutuneiden rotujen hävitessä sekä sen johdosta, että erikoistuneiden rotujen valintaa jat- ketaan edullisissa ruokinta-, hoito- ja ilmasto-oloissa (mukaanluettuina rakennetut suojat). Alkeellisempiin ympä- ristöihin sopivien eläinkantojen tarve valitettavasti unohtuu. Tropiikissa, erämaissa ja vuoristoissa on alueita, joilla vain hyvin sopeutuneet maatiaisrodut voivat elää ja lisääntyä. Yritykset siirtää jalostettua ainesta lauhkeilta vyöhykkeiltä näille alueille ovat tavallisesti epäonnistuneet. Eläinten siirtämisen sijasta olisikin siirrettävä eläinjalostuksen tek- nologiaa. Kehitysmaissa tarvitaan tilanteen nopeaa kartoitus- ta ja rakentavampien jalostusmenetelmien kehittämistä niin, ettei arvokkaita paikallisia tyyppejä laimenneta tai menetetä. Valitettavasti jalostustyötä monissa kehitysmaissa vaikeuttaa eläingeneetikkojen sekä riittävien järjestörakenteiden ja ra- havarojen puute. On rohkaisevaa todeta häviävien rotujen säilyttämisjärjestöjen viimeaikainen synty kehittyneissä maissa sekä eläingeenivaro- jen tutkimusorganisaatioiden synty kehitysmaissa. Tällaisten kansallisten tai alueellisten organisaatioiden ensimmäisiä tehtäviä on luetteloida paikalliset rodut, niiden eläinluvut, leviämisalueet, pääpiirteet ja tuotantokyky. Toinen vaihe on varmistaa, etteivät sellaiset ainutlaatuiset perinnölliset aineistot pääse häviämään ennen kuin niiden arvo tunnetaan. Työ on maailmanlaajuista ja vaatii toimia monissa maissa, mikäli ongelma halutaan ratkaista tehokkaasti. Maatalousalan tärkeimpänä kansainvälisenä organisaationa FAO voi avustaa - 26 - jäsenmaita ohjelmillaan ja varoillaan sekä toimia koordinoi- jana. FAO:n perussäännössä mainituista tehtävistä ainakin viisi soveltuu erityisen hyvin tähän asiaan: (1) kerätä, analysoida, tulkita ja levittää ravitsemusta, elintarvikkei- ta,ja maa:taloutta koskevaa tietoa, (2) edistää tieteellistä ja teknologista tutkimusta, (3) kehittää opetusta, hallintoa ja tiedon levittämistä, (4) säilyttää luonnonvaroja sekä (5) antaa hallitusten pyytämää teknistä apua. FAO on harjoittanut eläingeenivaroja koskevaa toimintaa jo vuodesta 1946 lähtien. Se on mm. toimittanut sarjan julkai- suja maailman eri alueiden eläinroduista, järjestänyt sarjan neuvotteluja eläingeenivaroista (yleiskartoitus 1966, nauta 1968, sika 1970, siipikarja 1973) sekä v:sta 1975 lähtien toteuttanut erityistä ohjelmaa UNEP:in tukemana. Tämän oh- jelman yhteydessä on selvitetty Välimeren alueen supistuvia lammasrotuja, Afganistanin, Iranin ja Turkin lammasrotuja, Länsi- ja Keski-Afrikan trypanonkestävää karjaa sekä sikiä- viä trooppisia lammasrotuja, järjestetty asiantuntijaneuvot- teluja latinalaisen Amerikan eläingeenivaroista ja kostean tropiikin lypsykarjanjalostuksesta, inventoitu erityisiä säi- lytyskarjoja sekä järjestetty tämä neuvottelu. Lopuksi tri Phillips ehdotti kokouksen harkittavaksi, ovatko vaikeissa olosuhteissa tarvittavat jalostusmenetelmät toiset kuin ne, jotka ovat osoittautuneet hyviksi suotuisissa ilmas- toissa ja kehittyneissä maataloudellisissa ja taloudellisissa ympäristöissä. Hän kehotti myös muistamaan tarpeen löytää sellaisiin oloihin halvempia suorituskyvyn mittausmenetelmiä sekä tutkimaan menetelmiä, joilla edistystä saavutettiin en- nen nykyaikaista perinnöllisyystiedettä, kehittyneitä tark- kailujärjestelmiä ja tietokoneita. Intian suunnittelukomission varapuheenjohtaja, tri Swaminathan mainitsi, että kasvinjalostuspuolella toimii Kasvigeenivarojen Kansainvälinen Johtokunta (IBPGR) ja että yhdistetty kasvi- ja kotieläintuotanto on ainoa menetelmä, joka tarjoaa lisätyötä - 27 - ja -tuloja pienviljelijöille ja maattomille työläisperheil- le. Maaeroosion vetäessä huomion puoleensa näkyvyytensä vuok- si jää eläinten ja kasvien arvokkaiden geenien eroosio vaille huomiota kunnes paljastuu tautiepidemia tai muu tuotanto-on- gelma, joka vaatii jalostuksellista ratkaisua. Intiassa ko- tieläintalous on merkittävä työllistäjä. Släingeenien säi- lytystarpeeseen vaikuttaa Se, että maassa on suuria ilmasto- eroja trooppisista lauhkeisiin vyöhykkeisiin, sekä ihmisten tarpeiden vaihtelu. Himalajan ja muiden alueiden vuoristois- sa on harvinaisia kotieläinlajeja, jotka ovat erinomaisesti sopeutuneet paikallisiin ilmastoihin ja rehunniukkuuteen sekä hankkineet huomattavan vastustuskyvyn trooppisia tauteja vas- taan. Yritykset kohottaa nopeasti maatiaisrotujen tuotantokykyä ul- komaisten rotujen avulla voivat johtaa joidenkin sopeutunei- den eläinkantojen asteittaiseen vähenemiseen ja jopa lopulli- seen häviämiseen, jolloin tulevilta sukupolvilta evätään tu- hansien vuosien luonnon- ja keinovalinnan hedelmät. Koti-. eläinten säilyttäminen on vaikeampaa kuin kasvien, koska maa- tiaiskantojen rodut ja erilaiset perinnölliset tyypit ovat jakautuneina erilaisille, monissa suhteissa vaihteleville alueille. Paras säilytysmenetelmä Intiaa ajatellen on il- meisesti eläinten kerääminen erityisiin karjoihin ja jalos- taminen niissä eikä sperman säilyttäminen. Säilytyksen on kohdistuttava sekä uroksiin että naaraisiin. Intiaan on perustettu Eläingeenivarojen Kansallinen Toimisto, jonka tehtäviin ja tavoitteisiin kuuluvat mm. seuraavat: maatiaisrotujen säilytyksen kannalta arvokkaiden karjojen tai eläinkantojen tunnistaminen, arviointi ja luettelointi perinnöllisesti arvokkaiden tai säilyttämisen arvoisten eläinten tai eläinryhmien tunnistamisessa tarvittavien pe- rusteiden ja tunnuslukujen luominen karjojen ja katraiden tunnistamistietojen dokumentointi reikäkorttijärjestelmällä arvokkaiden eläingeeniaineistojen tunnistamisselvitysten yhteydessä kerättyjen tietojen käsittely ja niiden sovitta- minen koneelliseen tietojärjestelmään - 28 - tiedon jakaminen, jotta yksityiset ja työyhteisöt voisi- vat käyttää sitä käytettävissä olevien eläingeenivarojen suhteen kansallisen ja kansainvälisen yhteysverkoston ylläpitä- minen såmanlaista toimintaa harjoittavien laitosten tai jär- jestöjen kanssa taloudellisen avun antaminen yliopistoille, laitoksille ja hallituksille sekä yksityisille tiloille, joissa arvok- kaan perintöaineksen ylläpitoa pidetään toivottavana toimiston toiminta-alueelle kuuluvien karjansäilytysohjel- mien seuranta. Lopuksi tri Swaminathan esitteli rotutilannetta useilla In- tiassa pidettävillä eläinlajeilla. Nautakarjaroduilla, joita on tunnistettu 27, pyritään erityisesti maidontuotannon ke- hittämiseen, Mutta niiden tehtävä maatalouden voiman lähtee- nä on lähes yhtä tärkeä. Puhvelien merkitys maito-, työ- ja lihaeläiminä on nousemassa. Noin 40-miljoonaisen lammaskan- nan päätuotantosuunta vaihtelee alueittain. Kesyn kanan al- kumuoto, bankiva-kana, on vielä tallella joillakin vuoristo- alueilla. Kanakantojen suurimittainen lisääminen ja tuonti kehittyneistä maista on vähitellen johtanut siipikarjan alku- peräisten perinnöllisten tyyppien häviämiseen, joiden tautien- vastustuskykyä, lihan makua jne, on ylistetty. Ne olisivat sopeutuneita paikallisiin maatalousilmastollisiin oloihin ja hyviä hedelmöittymään, syömään karkearehua sekä huolehtimaan jälkeläisistään. Jakkia käytetään korkealla vuoristossa kul- jetukseen, maidon-, karvan- ja lihantuotantoon. Mithun on kesyä pihvikarjaa muistuttava märehtijä, jota käytetään mor- siuslahjana, vaihtovälineenä, uhrieläimenä ja herkkulihana. Se on vähenemässä. Jo tehty työ Kansainvälistä toimintaa eläingeenivarojen säilyttämiseksi harjoittaaerityisesti FAO, joka viime vuosina on ollut yh- teistyössä YK:n ympäristönsuojelujärjestön(UNEP) kanssa. - 29 - Tri Mason'in esityksestä kävi ilmi, että järjestöjen yhteisen ohjelman puitteissa on viiden viime vuoden aikana ehditty tehdä mm. seuraavaa: katsaus Välimeren alueen supistuviin lammasrotuihin 1978 asiantuntijaneuvottelu Välimeren alueen karjan ja lampai- den hyväksikäytöstä risteytysjalostuksessa 1977 asiantuntijaneuvottelu trypanonkestävästä karjasta Länsi- Afrikassa, Rooma 1977 asiantuntijaneuvottelu kotieläingeenivaroista latinalaises- sa Amerikassa, 1978 katsaus sikiäviin trooppisiin lammasrotuihin, joita voitai- siin käyttää lämpimien maiden lammasrotujen sikiävyyden lisää- miseen pilaamatta samalla näiden sopeutuneisuutta ilmasto- oloihin. Rotujen säilyttämistä sekä sikiävyyden ja lihantuo- tantokyvyn jalostamista pidetään tärkeänä, samoin niiden ver- tailukeskusten perustamista. katsaus Afganistanin, Iranin ja Turkin lammasrotuihin, jotka yleensä ovat hyvin sopeutuneet marginaalisiin ekosysteemeihinsä heikoilla vuoristolaitumilla. asiantuntijaneuvottelu v. 1978 lypsykarjan jalostuksesta kosteassa tropiikissa. erikoiskarjojen inventointi. Tri Trail kertoi v. 1974 perustetun Afrikan Kansainvälisen Kotieläinkeskuksen toiminnasta, joka on keskittynyt lähinnä trypanonkestävän karjan käytön ja mahdollisuuksien selvittä- miseen sekä sahiwal-nautarodun mahdollisuuksien arviointiin Afrikan maidon- ja lihantuotannon kehittämisessä. Aasian ja Oseaanian Jalostustutkimuksen Edistämisseuran toi- minnasta eläingeenivarojen säilyttämiseksi kertoi tri Barker Australiasta. Tämä tutkijoiden vapaa järjestö asetti asiaa varten v. 1977 asiantuntijakomitean, jossa on edustajia mm. Australiasta, Intiasta ja Japanista. Komitea on katsonut en- simmäiseksi tehtäväkseen kerätä mahdollisimman yhtenäistä tietoa alueen kotieläinroduista ja tutkimustarpeista: - 30 - tunnistaa aukot tiedoissa ja alueissa, joilla tutkimus- ponnistuksia on tehostettava kirjata kunnolla paikallis- ja maatiaiskantojen tuotanto- kyky ja arvioida niiden sopeutuneisuus erityisiin ilmasto- sekä hoito- ja tuotantojärjestelmiin varmistaa, ettei sellaisia paikalliskantoja syrjäytetä niinsanottujen "jalostettujen rotujen" tieltä ennen kuin niiden nykyinen ja mahdollinen arvo tunnetaan saattaa tutkijoiden tietoon näitä kiinnostavilta alueilta käytettävissä olevan tiedon määrä ja siten minimoida kallii- den pitkäaikaisten tutkimusten toistovaara auttaa suunnittelijoita ja hallintoväkeä tekemään järkeviä ratkaisuja kansallisten ja kansainvälisten kehitysohjelmien suhteen ja siten maksimoida kotieläinten tuotantokyvyn paran- tamisnopeus alueella. Syksyllä 1979 pidetyssä työkokouksessa eri maiden edustajat esittivät käytettävissä olevia tietoja maidensa roduista, ja työryhmät suunnittelivat yhtenäisiä tietojenkeruulomakkeita eri eläinlajien rotuja varten. Monet maatiaiskannat näyttä- vät olevan vaarassa laimentua perinnöllisesti ja menettää geenejä rajoittamattoman ulkomaisilla roduilla risteyttämisen vuoksi. Käytettävissä olevat tosiasiat osoittavat selvästi, ettei tyytyväiselle uneliaisuudelle ole tilaa ja että toimen- piteitä tarvitaan kiireellisesti. Asiantuntijakomitea pyrkii myös valmistamaan luettelon vaiku- tusalueellaan olevista organisaatioista, laitoksista ja muis- ta elimistä, joilla on tekemistä eläingeenivarojen tai koti- eläinjalostuksen kanssa, sekä tutkii tietokonepohjaisen kir- jaston kehittämistä alueen eläingeenivaroja koskevasta aineis- tosta. Pohjoismaissa tehtyä työtä selosti allekirjoittanut, ensin erikseen kunkin maan osalta ja sitten yhteisiä yrityksiä. Suomessa huoli geenistön häviämisestä heräsi 1960-luvulla - 31 - munijakanojen ns. hybridijalostuksen alettua. Helsingissä järjestetyssä Euroopan kotieläintutkijain kongressissa v. 1969 pidin esitelmän eläingeenien säilyttämisen tarpeesta ja menetelmistä. Suomen Akatemia asetti v. 1973 YK:n ympä- ristösuojelukonferenssin suosituksesta työryhmän kartoitta- maan tilannetta myös kotieläinten osalta. Työryhmä antoi- kin eräitä suosituksia toimenpiteiksi. V. 1975 MTTK ja Suo- men Kotieläinjalostusyhdistys tekivät sopimuksen eräiden val- tion koulutilojen kanssa suomenkarjan säilyttämisestä niillä toistaiseksi. Tanskaan perustettiin v. 1971 spermapankit kolmelle nauta- rodulle. V. 1973 perustettiin kaksi 20 karjun ja 20 emakon kontrollilinjaa tanskalaiselle maatiaissialle. Tanskalaisen mustankirjavan maatiaissian, jota v. 1978 oli jäljellä 200 emakkoa, pelastamiseksi ei ole tehty mitään. Islannissa useimmat eläinkannat ovat säilyneet eristettyinä maan asutuksesta lähtien yli 1000 vuotta. Paikallisen vuohi- kannan, joka on supistunut 200 yksilöön, säilyttämiseksi on annettu taloudellista tukea. Maatalouden tutkimuslaitos ryh- tyi v. 1974 toimiin vanhan värillisen kanakannan pelastamisek- si, keräämällä munia ja kanoja maan eri puolilta, mutta kannan säilyttäminen aiheuttaa ongelmia, koska sitä varten ei ole erityisvaroja. Norjassa on perustettu spermapankit kolmelle maatiaiskarja- rodulle ja kontrollilinja maan pääkarjarodulle NRF:lle, pal- vellen myös geenipankkina. Munijakanoille on perustettu kan- salliseen aineistoon perustuva, geenipankkina toimiva kontrol- lilinja, minkä lisäksi on pohjoismaiden yhteinen kontrollilinja. Ruotsissa on erityinen komitea juuri tutkinut kotieläingeeni- varoja. Tänä vuonna valmistuneessa mietinnössä todetaan got- lanninponin, parin karjarodun, kolmen lammasrodun, yhden vuo- hirodun, yhden ankkarodun ja kahden hanhirodun, jotka ovat maassa kauan olleita, vaativan säilytystoimia. Munijakanoilla - 32 - on v. 1969 perustettu, kaupallisiin hybrideihin perustuva pohjoismainen kontrollilinja geenipankkina. Komitea ehdottaa geenipankin perustamista maataloushallituksen alaiseksi yksi- köksi, jolle olisi annettava tieteelliset ja rahalliset voima- varat kotieläinten perinnöllisen muuntelun säilyttämiseen sekä uhanalaisten kantojen että tällä hetkellä käytössä olevien rotujen osalta tulevaisuuden varalta. Pohjoismaiden yhteiset ponnistelut alkoivat y. 1973 ympäris- tönsuojelun pohjoismaisen kontaktielimen aloitteesta. Poh- joismaiden ministerineuvosto päätti rahoittaa geenipankkisym- posiumin, joka pidettiin Suomessa v. 1978 myös kotieläimiä koskevana. Joulukuussa 1979 ministerineuvosto päätti myöntää vuodeksi 1980 määrärahan pohjoismaiSelle työryhmälle, jonka tehtävänä on valmistaa suunnitelma Pohjoismaiden säilytystoi- mien järjestämiseksi ja koordinoimiseksi. Työryhmä on jo koottu ja aloittanut työnsä. Kansallisista ohjelmista herätti erityistä huomiota Englannin "Rare Breeds Survival Trust" (harvinaisten rotujen eloonjään- tihuolto), joka on asianharrastajien toimesta v. 1973 perus- tettu hyväntekeväisyysseura. Sitä johtaa valittu neuvosto, ja periaatteiden toteuttamista ohjaa tekninen neuvoja. Tämä pitää yllä tietopankkia, edistää uusien jalostusyksiköiden luomista, antaa neuvoja kotieläinten hoidosta ja jalostuksesta sekä koordinoi järjestön ohjelmia. Englannissa on 52 "harvinaista" isojen kotieläinten rotua, joista 45 järjestö on ottanut huollettavakseen tiettyjen, rotujen eläinlukuun ja perinnölliseen arvoon perustuvien kri- teerien mukaan. Huollettavien rotujen lista tarkistetaan mää- räajoin ja siitä poistetaan rotuja, jotka näyttävät varmista- neen säilymisensä, ja tilalle otetaan vaaravyöhykkeeseen jou- tuneita uusia rotuja. Periaatteena on säilyttää nimenomaan rotuja eikä geeniainesta sekapopulaatioiden muodossa. - 33 - V. 1974 järjestö kartoitti Englannin karjarodut ja niiden eläinkantojen suuruudet. Kartoitus uudistettiin v. 1979 ja tullaan tekemään kolmen vuoden väliajoin. Kartoitusten tulokset syötetään teknisen neuvojan ylläpitämään tietopank- kiin, jonka tukena on Readingin yliopiston tietokone, 'jolla voidaan analysoida uhanalaisten rotujen sukurakenne. Uhanalaisten rotujen säilymisen varmistamiseksi sovelletaan erilaisia toimenpiteitä. Järjestön rotukiihokeohjelma antaa taloudellista tukea jalostajille ja rotuyhdistyksille puhdas- jalostuksen toteuttamiseksi, suuremman urosmäärän säilyttämi- seksi eri suvuista sekä kantakirjojen julkaisemiseksi. Pitkän ajan varmistustoimena spermapankki (tulevaisuudessa toivotta- vasti alkiopankki) säilyttää läpileikkauksen rodun genotyypistä. Uusien jalostusyksiköiden luominen on hidasta, mutta välttämä- töntä rodun hyvinvoinnille. Jopa rotu, joka ei lukumääräises- ti ole vakavassa vaarassa, voi olla vaarassa, jos sitä on vain hyvin harvoissa yksiköissä. On tärkeätä perustaa uhanalaisten rotujen pieniä yksikköjä suosittujen rotujen suurten yksiköiden yhteyteen, sillä täten kasvaa mahdollisuus saada tarkkailutu- loksia uhanalaisen rodun täsmälliseen arvosteluun. Järjestön jäsenet pääsevät osallisiksi neuvontapalveluista. Isot yksiköt ja hyväksytyt keskukset saavat neuvontaa yksilöl- lisesti, mutta pienten Yksikköjen omistajille järjestetään työ- kokouksia alkeisohjeiden antamiseksi. Neuvonta koskee jalos- tusohjelmia ja hoitomenetelmiä. Lisäksi järjestetään teknisiä kokoåksia, tieteellisiä seminaareja jne., joissa keskustellaan perintöaineksen säilytysstrategioista. Julkisuus on näytellyt tärkeää osaa toiminnan menestymisessä. V. 1974 julkaistiin ensimmäinen kuukausilehden, Arkin, numero. Lehti antaa jäsenille arvokkaan foorumin näkökohtien ilmaisuil- le, järjestön tekemän työn selostuksille ja teknisen neuvojan ohjeille. Vuotuinen näyttely- ja myyntitilaisuus on tärkeä - 314 - edistämistapahtuma, jossa jalostajat voivat tavata toisiaan, saada uutta jalostuseläinainesta ja arvioida eläintensä suh- teellista laatua. Tulevaistiutta ajatellen on nähty välttämättömäksi ylläpitää jatkuvaa ja valpasta valvontaa sen varmistamiseksi, ettei jalostajien luonnollinen halu muuttaa ja "jalostaa" karjaansa johda tyypin muutokseen tai perinnöllisen muuntelun vähenemi- seen uhanalaisessa rodussa. Toisena ongelmana on, ettei jär- jestön voimavaroja suunnata pois alkuperäisestä perinnöllisen säilyttämisen tarkoituksesta, kun jäsenmäärä kasvaa ja asettaa omia vaatimuksiaan omaksi hyödykseen. Näiden tavoitteiden lä- piviemiseksi on pantu käyntiin ohjelma, johon sisältyy maidon valkuaistyyppien tutkimusta, kromosomianalyysejä, käyttäytymis- tutkimusta, syntymävikojen ja poikimisen helppouden tutkimusta. Bulgariassa (tohtorit T. Hinkovski ja A. Alexiev) annetaan taloudellisia kiihokkeita säilytykseen suorina avustuksina. Eläintä kohti annettu avustus vastaa maan tuottavimman rodun yhden eläimen antamaa nettotuloa. Avustuksia annetaan erityi- sesti rekisteröidyille karjoille. Säilytystoimet kohdistetaan kaikkiin uhanalaisiin rotuihin, koska rotuja ei voida jakaa "arvokkaisiin" ja "vähemmän arvokkaisiin" vertailuperusteiden jatkuvan muuttumisen takia. Intiassa (tri P.N. Bhat) löytyy jatkuvasti uusia alkuperäis- _ _ rotuja, joista jotkut viihtyvät metsälaitumilla ja omaavat erityisominaisuuksia. Säilyttäminen on toistaiseksi saanut niukanlaisesti tukea, lukuunottamatta harvinaisia uhanalaisia villejä lajeja kuten leijonia ja krokotiilejä. Eläingeeniva- rojen säilyttämisen tarve on nyttemmin selvinnyt. Sitä varten perustetun Eläingeenivarojen Kansallisen Toimiston tehtävät ovat seuraavat: (1)Arvioida kotieläinrotujen arvo. (2) Kannustaa eri rotujen jalostusohjelmia ja antaa niille riittävää rahallista ja teknistä tukea. - 35 - Ryhtyä toimenpiteisiin geeniaineksen säilyttämiseksi sekä elävinä eläiminä että pakastetun sperman ja alkioiden pankkeina. Tehdä kartoitustyötä äskettäin löydettyjen tai häviämis- vaarassa olevien rotujen ansioitten ja ominaisuuksien arvioi- miseksi. Suorittaa eläinten perintöaineksen järjestelmällistä luettelointia sekä perustaa eläingeenivaroja koskeva tieto- pankki ja -palvelu. Maan tärkeistä karja- ja siipikarjan maatiaisroduista koostuvien, säilytystarkoituksiin arvokkaiden karjojen tai laumojen tunnistaminen, arviointi ja luettelointi. Luoda arviointiperusteet ja tunnusluvut perinnöllisesti arvokkaiden tai säilyttämisen arvoisten eläinten ja karjojen tunnistamiseksi. Asianmukaisen tiedon kirjaaminen karjojen ja laumojen tunnistamiseksi tietokoneen luettavissa olevaan muotoon. Arvokkaan eläingeeniaineksen tunnistamiseksi suoritettu- jen kartoitusten antaman tiedon käsittely. Tiedon levittäminen vakuuttavasti, jotta yksityiset ja toimistot voisivat käyttää sitä käytettävissä olevien eläin- geenivarojen suhteen. Kansallisen ja kansainvälisen yhteysverkoston ylläpito samanlaista työtä tekevien elinten kanssa. Rahallisen avun antaminen yliopistoille, laitoksille, hallituksille ja yksityisille tiloille, joissa sellaisen ar- vokkaan perintöaineksen ylläpitoa pidetään toivottavana. Maassa ylläpidetyn, karjojen ja laumojen kokonaisohjel- man seuranta. Kansallisen toimiston ohella on perustettu kansallisia tut- kimuskeskuksia harvinaisten, taloudellisesti tärkeiden eläin- lajien tutkimiseksi. Myös pienipanoksiseen maatalouteen so- veltuvien genotyyppien tunnistamiseksi tehdään työtä. Toimisto toimii eri elinten tietokeskuksena ja tukee niitä häviämisvaarassa olevien harvinaisten eläinlajien-ylläpidossa. - 36 - Siellä, missä tietoa ei ole tai se on niukkaa, toimisto aut- taa perustamaan karjoja tai laumOja rotujen tai linjojen ar- viointitarkoituksiin. Ranskassa (J.M. Devillard, J. Bougler ja J.M. Duplan) alkoi kotieläinrotujen säilyttämisajatus voimistua 1960-luvun puo- livälissä, ja maatalousministeriö alkoi tukea toimintaa 1968. Tällä hetkellä tukea annetaan 15 rodun säilytysohjelmille yhteensä noin 0.5 miljoonan frangin edestä vuodessa, mikä on 0.5 % eläinjalostuksen tukemiseen annetuista määrärahoista. Lisäksi ministeriö tukee siipikarjatalouden keskusseuran väli- tyksellä 21 siipikarjarodun ja 17 kanirodun säilyttämistä. Myös etnoeläinhoidollinen seura, joka on perustettu 1971, edistää rotujen säilyttämistä. Ranskassa pidetään tärkeänä säilyttää eläviä eläimiä omissa ympäristöissään, jotta niiden ominaisuuksia ja sopeutuvuutta voitaisiin jatkuvasti seurata. Pakastettujen alkioiden säilyttämistä ei pidetä riittävänä, vaikka se tulisi käytännössä mahdolliseksikin. Tähänastiset säilytystoimet ovat olleet suurimmaksi osaksi tuloksellisia. Indonesia (L. Daryadi) sisältää yli 13000 saarta, joilla on lukuisasti toisistaan eristettyjä eläinryhmiä ja siten rikas perinnöllinen muuntelu. Säilyttämällä eläingeenivaransa maa voi suuresti palvella ihmisten hyvinvointia erityisesti tro- piikissa. Merkitystä muiden alueiden ihmisille voi olla esim. bantengeilla, villisioilla, villeillä kanoilla ja hirvilajeil- la. Indonesian hallitus on hiljattain alkanut perustaa eläin- lajeja säilyttävää luonnonpuistoverkostoa, joka täydellisenä tulee kattamaan 5 % maan maapinta-alasta, Espanjassa (F. Orozco ja J.L. Campo) aloitti maataloustutki- muksen kansallisen laitoksen,eläingenetiikan laitos v. 1975 espanjalaisten kanarotujen säilytysohjelman. Hollannissa (L.?. Arendz) on "Harvinaisten Rotujen Säätiö", joka mm, on palkannut päätoimisen konsulentin, antaa neuvoja - 37 - yksityisille jalostajille ja järjestöille, tekee mainosta (TV, radio, lehdet, koulut) harvinaisten rotujen säilyttä- mistarpeesta, edistää rotuyhdistysten perustamista harvinai- sille roduille, huolehtii sperman pakastamisesta näiden urok- sista säilytystarkoituksiin, edistää veriryhmätutkimusta, perustaa eläinpuistoja, kartoittaa harvinaisia rotuja ja in- nostaa harrastejalostajia. Unkarissa (I. Bodo) eläingeenivarojen säilytys tapahtuu koti- eläintuotannon kansallisen tarkastuslaitoksen johtaman viral- lisen ohjelman avulla. Italiassa (0. Rognoni) kansallinen tutkimusneuvosto aloitti v. 1976 marginaalimaa-alueiden rotujen tutkimuksen edistämis- ja koordinointiohjelman terveen pohjan luomiseksi paikallis- rotujen säilytykselle, jalostukselle ja kaupalliselle riåteyt- tämiselle. On todettu, että marginaalimaa-alueiden hyödyntä- minen tapahtuu parhaiten paikallisten kotieläinrotujen avulla. Maatalousministeriö on ehdottanut kahta menettelytapaa: hyvin pieniä, vähentyneitä rotuja olisi kerättävä valtion tiloilla sijaitseviin erityisiin säilytyskarjoihin, ja rotuja, joista vielä on jäljellä enemmän eläimiä ja jotka vielä näyttelevät taloudellista osaa, olisi pidettävä yllä jalostajille annettavin sopivin avustuksin, jotka peittävät paikallisrotujen heikomman tuotantokyvyn verrattuna erikois- tuneiden rotujen risteytyksiin. Aasiasta oli kolmen edellä mainitun lisäksi kolme raporttia _ (Pakistan, Sri Lanka ja Turkki). Turkissa ovat kansallinen tutkimusneuvosto, luonnonsäilytysliitto, yliopistot ja valtio tehneet epävirallisen sopimuksen maan eläingeenivarojen säi- lyttämisestä. Kuudesta afrikkalaisesta esityksestä (Etiopia, Kenia, Marokko, Niger, Nigeria, Ruanda) ilmeni, että maanosassa on vielä run- saasti jäljellä paikallisia, olosuhteisiin sopeutuneita koti- - 38 - eläinrotuja ja että niiden säilyttämiseen ja kehittämiseen on herätty. Niiden lukumääriä ja ominaisuuksia kartoitetaan monissa maissa, osittain yhteisin suunnitelmin ja toimin. Teknistä asiantuntija-apua kaivataan. Etelä-Amerikasta oli kaksi raporttia (Argentiina ja Colombia), jotka osoittivat kiinnostuksen paikallisrotujen kartoitukseen ja talteenottamiseen heränneen sielläkin. Säilyttämisen tarve Tri P.J. Van Soest (USA) kertoi syömiskäyttäytymisen ja ruoan- sulatuskapasiteetin vaikutuksesta ravinnonsaantiin. Kasvin- syöjäeläinten ruoansulatuksen tehokkuuden määrää ruoansulatus- kanavan suhteellinen kapasiteetti ja eläimen tarve. Ruoansu- latuskanavan tilavuus on suhteessa elopainon korkeampaan po- tenssiin (0.9-1.1) kuin eläimen tarpeet (0.75), joten pienem- millä eläimillä on suhteellisesti pienempi ruoansulatuskanava tarpeisiin verrattuna. Ero voidaan kuitenkin korvata ravinnon läpikulkunopeudella ja ravinnonvalinnalla. Eri eläinlajit ovat perinnöllisesti mukautuneet erilaisille ravinnoille. Märehti- jöiden mukautuminen on kahdenlaista: käyttökelpoisen energian irtioton maksimointi rehun syöntimäärän kustannuksella tai valikoiva syöminen syöntiajan kustannuksella. Edellinen vas- taa laiduneläintä, jälkimmäinen versonsyöjää. Edellisillä ovat perinnölliseen muunteluun vaikuttavina tekijöinä ruumiin koko ja ruoansulatuskanavan tilavuus, jälkimmäisillä suunosat, op- pimiskyky, ketteryys ja/tai ruoansulatuksellinen sopeutuminen. Lajien sisälläkin on yksilöllistä muuntelua, joka ruokintako- keissa on pyritty eliminoimaan, niin että tulokset ovat muo- dostuneet harhaanjohtaviksi. Tri A.H. Osman (Sudan) puhui erilaisten ympäristöjen vaati- mista erilaisista perinnöllisistä tyypeistä. Ongelma on tul- lut ilmeiseksi, kun tropiikin heikosti tuottavia, mutta ilmas- toon sopeutuneita rotuja on pyritty korvaamaan kehittyneiden maiden tuotantokykyisemmillä roduilla. Kotimaisten rotujen - 39 - perinnöllinen parantaminen on jäänyt vähemmälle huomiolle. Keski- ja Lähi-Idän kuivissa olosuhteissa kotieläintalous on pääasiassa paimentolaistaloutta. Jotkut näihin oloihin mukautuneista eläinroduista pystyvät reagoimaan positiivi- sesti parantuneisiin ympäristöoloihin. Niissä on myös run- saasti rodunsisäistä muuntelua, jonka pohjalta niitä voidaan kehittää. Prof. J.C. Bowman (Englanti) tarkasteli tulevaisuuden aset- tamia vaatimuksia kotieläinten kehittämiselle. Jalostajan olisi tunnettava tulevat tuotanto- ja markkinointiolosuhteet 10-20 vuotta eteenpäin. Kokemuksesta tiedetään, että muutok- sia tulee tapahtumaan, mutta koska niiden suuntaa on vaikea ennustaa, on jalostusohjelmat tehtävä joustaviksi. On hyvin epätodennäköistä, että yksi eläintyyppi kustakin eläinlajista tulee olemaan yleisesti sopiva tai optimaalinen. Sen vuoksi on tärkeätä säilyttää nyt olemassa olevaa muuntelua, vaikka joillakin eläinkannoilla ei olisikaan välitöntä kaupallista arvoa. Rodunjalostuksessa on muutoksen nopeus yleensä vain 1-2 % vuodessa, mikä ei todennäköisesti aina tule riittämään olo- suhteiden muutoksiin mukautumiseen. Paljon parempi jousta- vuus saadaan, jos käytettävissä on monia, erilaisin ominai- suuksin varustettuja rotuja, jolloin perinnöllinen muutos aikayksikössä on saatavissa suureksi. Muutoksen nopeutta voidaan lisätä perintöaineksen uudenaikaisten säilytys- ja monistamistekniikoiden avulla. Tulevaisuutta ajatellen on syytä tutkia uusia jalostusta- voitteita kuten kaksossynnytyksiä lehmillä, parempaa syönti- halua useimmilla eläinlajeilla, ruhon ja kudosten koostumuk- sen muutoksia lihaeläimillä sekä kykyä tulla toimeen laadul- taan vaihtelevalla tai heikolla ravinnolla kaikilla eläinla- jeilla. Kaikissa eläinpopulaatioissa on poikkeuksellisia yksilöitä, joita on syytä etsiä ja monistaa uusien teknii- koiden avulla: Myös nykyisten villien eläinlajien kesyttä- - 4o - minen tyydyttämään uusia markkinatarpeita voi olla halvem- paa ja nopeampaa kuin nykyisten kotieläinten muuttaminen valinnan avulla. Tri J.M. Rendel (Australia) tarkasteli kotieläinten mukau- tumiskykyä ympäristöihinsä. On paljon ankaria ympäristö- oloja, joissa paikallisten sopeutuneiden genotyyppien säi- lyttäminen järjestelmällistä risteyttämistä varten suuri- tuottoisten rotujen kanssa on tärkeätä, jotta näiden tuotan- tokyky voitaisiin yhdistää paikallisrodun mukautuneisuuteen ympäristöön. Toivottavia mukautumisluokkia on ainakin neljä: (1) mukautuminen paikalliseen ilmastoon, (2) mukautuminen paikallisiin tauteihin, (3) mukautuminen erityisiin taudin- aiheuttajan ja eläimen genotyypin yhdys- ja vuorovaikutuk- siin, sekä (4) mukautuminen hoitomenetelmiin ja tuotanto- tyyppeihin. Vastustuskyky tauteihin voidaan aikaansaada va- linnan avulla, mutta hitaasti; risteytyseläimillä ,ön usein riittävä vastustuskyky ilman jatkuvaa valintaa. Tri T.C. Cartwright (USA) vertaili voimaperäisten ja laaja- peräisten kotieläintuotantojärjestelmien tehokkuutta. Edel- lisessä käytetään pääasiassa viljeltyjä ja korjattuja rehuja, jälkimmäisessä viljelemättömiä, jotka eläimet itse korjaavat. Hyvin hoidetut laajaperäiset järjestelmät voivat olla hyvin kilpailukykyisiä taloudellisesti voimaperäisten järjestelmien kanssa, jos viljelyn, korjuun ja säilytyksen aiheuttamat kus- tannukset otetaan huomioon. Molempia järjestelmiä tarvitaan, ja ne riippuvat usein toisistaan. Eri tuotantotyyppeihin tar- vitaan erilaisin ominaisuuksin varustettuja rotuja. Kunkin tuotantotyypin sisällä on siksi suuria perinnöllisyyden ja ympäristön yhdysvaikutuksia, että tarvitaan kuhunkin ekovyö- hykkeeseen ja tuotantojärjestelmään yksi tai useampia rotuja. Geenien tuonniSsa ja heteroosin aikaansaamisessa on panostet- tava enemmän (1) olemassaolevien rotujen objektiiviseen ar- viointiin, (2) siemen- ja munasolupankkien sekä muiden geenien säilytys- ja siirtomenetelmien luomiseen, (3) rotutyyppien arviointiin erityistarkoituksia varten, (4) niiden arviointiin yleiskäyttöä varten, (5) uusien rotujen kehittämiseen paikal- lisrotujen pohjalta erityisiä olosuhteita varten, sekä (6) nii- den luomiseen erityistarkoituksia varten. Muuntelun supistumisen syyt Tri O.W. Deaton(Costa Rica) puhui paikallisrotujen häviäMises- tä, lähinnä Keski- ja Etelä-Amerikan lehMien osalta. Niiden eläinluvut trooppisessa Amerikassa ovat kovasti pienentyneet mm. seuraavista syistä: (1) tuontieläinten käyttö katsotaan "edistykselliseksi", (2) luullaan, että paremmissa olosuhteis- sa saavutetut tulokset periytyvät, (3) luuloa pidetään yllä erilaisella propagandalla ja näyttelytoiminnalla, (4) heteroo- sihyötyä ensimmäisessä risteytyspolvessa luullaan periytyväksi, (5) pienkarjanomistajat seuraavat suuromistajien ja harraste- viljelijöiden esimerkkiä, vaikka näillä ei ole oikeita käsi- tyksiä ominaisuuksien arvostelusta ja periytymisestä. Tri J.W.B. King (Englanti) tarkasteli geenistön tyhjentymistä erikoistuneissa roduissa. Hän totesi valintaedistyksen nou- dattavan vähenevän tuoton lakia perinnöllisen muuntelun supis- tumisen johdosta. Laboratorioeläinkokeiden mukaan on perin- nöllisen muuntelun supistuminen huomattavasti nopeampaa kuin teorian pohjalta on odotettavissa. Jotkut väittävät edisty- misen kanojen- munantuotannossa jo loppåneen, kun taas jotkut jalostajat väittävät sen jatkuvan lähes entisellä nopeudella. Totuus lienee puolivälissä. Parhaiden näkymien varmistamisek- si pitkän ajan jalostuksellista edistymistä varten ovat seuraa- vat tarpeet nähtävissä: joidenkin rotupopulaatioiden jalostuksen jatkaminen lievää valintaa ja suuria eläinmääriä käyttäen mahdollisimman pitkään jatkuvan edistymisen varmistamiseksi vain yhteen tai hyvin harvoihin ominaisuuksiin kohdistuvan valinnan välttäminen useampien kontrollipopulaatioiden käyttöönotto, jotta näh- täisiin, väheneekö edistyminen ja milloin, sekä jotta voitai- - 1 2 - sun mitata muutokset muissa ominaisuuksissa ja jotka voisi- vat toimia varapopulaatioina tarpeen tullen. Pakastusteknii- kan mukana tämä tulee taloudellisesti mahdolliseksi säilytettyjen populaatiovaihtoehtojen ominaisuuksien luon- nehdinta, jotta tiedettäisiin, mitä erityisetuja tai -hait- toja milläkin on eri olosuhteissa. Tri M. Braend (Norja) esitteli verityyppien käyttöä perinnöl- _ _ _ lisen muuntelun mittaamisessa ja valinta-apuna. Eri teknii- koita käyttäen määritettävissä olevia "verityyppejä" on niin paljon, ettei kahdella naudalla, identtisiä kaksosia lukuun- ottamatta, voi olla täysin samaa verityyppiä. Verityyppigee- nien suhteellisiä tiheyksiä voidaan käyttää mm. rotujen kehi- tyshistorian ja keskinäisten sukulaisuuksien selvittämiseen. Tri Y. Yamada (Japani) tarkasteli paritusjärjestelmien mer- kitystä eläingeenivarojen säilyttäMisessä. Pieniä populaa- tioita säilytettäessä on eräs tärkeimmistä ongelmista suku- siitoksen ja sen seurausten välttäminen. Tietokoneella teh- ty simulointitutkimus antoi mm. seuraavat tulokset: geenien häviämisvaara vähenee, jos populaatio jaetaan usei- hin alalinjoihin; mitä useampia linjoja, sitä parempi kunkin uros x naaras-parin jälkeläisluvun pitäminen samana kuin muidenkin auttaa tulemaan toimeen pienemmällä populaa- tiolla, verrattuna siihen, että jälkeläisluku vaihtelee alalinjojen ajoittainen yhdistäminen hillitsee huomattavas- ti sukusiitoksen lisääntymistä. Miten säilytetään Prof. E.P. Cunningham (Irlanti) tarkasteli tarkkailu-, arvos- telu- ja valintamenetelmiä epäedullisissa ympäristöissä. Mo- nissa kehitysmaissa jalostusolosuhteet ovat hankalat kahdessa suhteessa: (1) eläinten tuotoksia rajoittavat monet tekijät kuten ilmasto, ravitsemus, terveys, hoitokäytäntö tai näiden yhdistelmät, (2) jalostusohjelmia tukevat perusrakennelmat puuttuvat osittain tai kokonaan. Kustannusongelmat, lukutai- dottomuus, yhteydenpitovaikeudet ja taloudellinen turvatto- muus voivat estää ohjelmien toteuttamisen. Vaihtoehtoisia menetelmiä näissä oloissa ovat: Paikallisrodun .parantaminen puhdasvalinnalla. Jatkuva risteyttäminen ulkomaisella rodulla. Synteettisen rodun muodostaminen kotimaisesta ja ulko- maisesta rodusta suunnitelluin geeniosuuksin. Kiertoristeytys, jossa pyritään säilyttämään paljon eri- siinnöksisyyttä ja samalla saavuttamaan tietyt geeniosuudet. Jatkuva risteytys F1-uroksilla. Menetelmän valinta edellyttää, että selvitetään heteroosin, rotujen välisten erojen sekä rotujen ja ympäristön yhdysvai- kutuksen merkitys. Samoin on tärkeätä, että kehitetään avoi- mia ydinjalostusyksikköjä paikallisrotujen sisälle mahdolli- simman pienin perusrakennevaatimuksin. Näitä käytettäisiin risteytysohjelmien osina tai parantamassa paikallisrodun kil- pailukykyä tulevaisuudessa. Tri C. Polge (Englanti) esitteli uusia biologisia tekniikoita eläinvarojen säilytykseen. Pakastetun sperman käyttö on mah- dollista jo useimmilla kotieläinlajeilla. Siementä voidaan tarvittaessa ottaa sähköärsytyksen avulla tai keräämällä sitä lisäkiveksistä teurastuksen jälkeen. Siemen voidaan viedä naaraan kohtuun kirurgisesti, jos se ei muuten onnistu. Kiimo-. ja ja ovulaatioita voidaan seurata tai aiheuttaa eri menetel- min keinosiemennystä varten. Naaraan sukusoluja tai alkioita hankittaessa voidaan käyttää superovulaatiota, kerätä munia lisääntymiselimistä ja siirtää toisten naaraiden kohtuihin. Munasoluja on menestyksellisesti siirretty naudalla, lampaal- la, vuohilla, sioilla ja hevosilla. Superovulaatio ja alkion- siirto antavat mahdollisuuden harvinaisten rotujen nopeampaan lisäämiseen niin kauan kuin on käytettävissä saman eläinlajin yksilöitä vastaanottajina. Munasoluja saadaan paitsi super- ovulaation avulla myös keräämällä suoraan munasarjan follik- keleista. Alkioiden pitkän ajan säilytykseen on useilla eläin- lajeilla kehitetty pakastus- ja säilytysmenetelmät, ainakin naudalla, lampaalla ja vuohella. Tulevaisuudessa saattaa tulla kysymykseen kloonaus tumansiir- ron avulla. Imettäväisillä se ei vielä ole onnistunut, mutta sen sijaan on saatu aikaan identtisiä kaksosia yksinkertaisis- ta alkioista jakamalla ne mikromanipulaatiolla aikaisessa ke- hitysvaiheessa. Menetelmää on sovellettu jo nautaan, lampai- siin, sikoihin ja hevosiin. Epäilemättä on biologisia tekniikoita syytä käyttää eläinva- rojen säilytykseen. Säilytys juoksevassa typessä 196 asteen pakkasessa antaa vakaat olosuhteet pitkän ajan säilytykselle. Spermaa on jo säilytetty 30 vuotta ja alkioita 7 vuotta. Suu- rin uhka perinnölliselle pysyvyydelle on pitkäaikainen alttii- naolo normaalille säteilylle. Hiirialkioilla saatujen koke- musten perusteella ei perinnöllisiä vaurioita ole odotettavis- sa ainakaan 200 vuoteen. Tri G.E. Joandet (Argentiina) pohti maidenvälisen yhteistyön . mahdollisuuksia samansukuisten rotujen säilytyksessä. Tuotan- tojärjestelmien muuttumisen vuoksi olisi tärkeää säilyttää olemassaolevien rotujen ominaisuuksia ja muuntelua, mutta no- peat liikenne- ja kuljetusyhteydet toimivat säilytyssuunnitel- mia vastaan. Maiden välinen yhteistoiminta on elintärkeää eläinpopulaatioiden tunnistamiselle, arvostelulle ja säilytyk- selle, mutta on vaikeata ennustaa, tuleeko vaihtoa hyväksikäy- tössä tapahtumaan. Paikalliset, hyvin sopeutuneet rodut pys- tyvät epäilemättä kilpailemaan vieraiden rotujen kanssa niissä olosuhteissa, joissa ne on kehitetty, mutta niiden käyttö muis- sa näennäisesti samanlaisissa olosuhteissa voi aiheuttaa ongel- mia. Tuotantojärjestelmä olisi tarkoin kuvattava ja määritel- tävä ennen uuden perintöaineksen tuontia. Tietojen jakaminen on tärkeätä rotujen hyväksikäytölle. Sitä edistäisi tarkkailu- järjestelmien vakiointi. Kansainväliset organisaatiot voisivat rohkaista kansallisia elimiä sellaiseen. - 45 Tri C.G. Hickman (Kanada) esitteli jalostusohjelmia maatiais- karjaroduille. Hän tuli laskelmiensa Perusteella siihen joh- topäätökseen, että monimutkaisimmat ja perusteellisimmat va- lintamenetelMät eivät ehkä tuota yhtä paljon kokonaishyötyä maalle kuin laajemmin käytetty, mutta yksinkertaisempi jär- jestelMä, koska hienompaa järjestelmää voidaan soveltaa liian pieneen osaan populaatiosta. Edistymisnopeus huipulla on pie- nempi, mutta hyödyn laajempi levikki nostaa maan keskituotosta enemmän. Keinosiemennys on joka tapauksessa suureksi avuksi. Geenivaroj.en hoito Tri J.J. Lauvergne (Ranska) puhui isojen kotieläinten perin- nöllisten kantojen säilytyksen ja hoidon organisoinnista, kiinnittäen aluksi huomiota rotujen inventointiin kansain- välisenä yhteistyönä sekä niiden häviämisvaaran arviointiin. Säilytys ja hoito voi olla joko passiivista tai aktiivista. Passiivisiin toimiin kuuluu mm. se, jos inventointi ja vaaro- jen arviointi herättää ihmisten tietoisuuden suojatoimille • suotuisaksi. Siten on jo pyrkimystä välttää vääräaikaista ulkomaisen karjan tuontia silloin, kun se ei ole perusteltua. Aktiivisiin toimiin kuuluvat eläinpuistojen ja säilytyskarjo- jen perustamiset sekä kotieläinten päästäminen irti autiosaa- rille. Lähempänä arkielämää ja maataloutta olevia aktiivisia menetelmiä ovat karjapitoseurojen avustaminen, jotka säilyttä- vät rotuja "harrastuksen vuoksi", mutta jotka välillisesti tekevät mahdolliseksi säilyttää populaatioita lama-alueilla, ja risteytyksissä tarvittavien, yhteiskunnalle käyttökelpois- ten rotujen ylläpito. Uudet biologiset tekniikat ovat yleensä johtaneet geenihäviöi- den nopeutumiseen, mutta ne voisivat olla myös suureksi avuksi geenivarastojen suojelussa, jos tiedetään mitä halutaan säilyttää. Tri R.D. Crawford (Kanada) tarkasteli siipikarjalle soveltuvien geenivarojen hoitomenetelmien organisaationäkökohtia. Tärkeä - 46 - varojen inventointi suoritetaan Kanadassa joka vuosi ja Yhdysvalloissa muutaman vuoden väliajoin. Australiassa on erityinen asiantuntijapaneeli tekemässä ensimmäistä inven- tointia. Se olisi tärkeää muissakin maissa. Koska kaupalli- set jalostajat eivät voi suunnitella 10 vuotta pitempää aikaa eteenpäin, olisi julkisten toimistojen otettava tehtäväkseen munija- ja lihakanakantojen säilyttäminen kaukaisempiin tar- peisiin. Koska munasolujen ja sperman pitkäaikainen säilyt- täminen pakastettuna ei ole vielä mahdollista, on siipikarja säilytettävä elävinä kantoina. Geenihäviöiden karttamiseksi sukupolven vaihdosten yhteydessä on uusi sukupolvi otettava silloin, kun edellisen sukupolven lisääntymiskyky on optimis- saan, mikä useilla siipikarjalajeilla merkitsee vuotuista uu- distusta. Kantaa uudistettaessa on tärkeätä säilyttää jokai- selta isältä poika ja jokaiselta emältä tytär. Keinosiemennys on tarpeen luonnonvalinnan välttämiseksi. Riittävä isien luku on tärkeä, sillä 25 isää ja 25 enää munijakanoilla johtaa yhtä pieneen sukusiitosasteen nousuun ja satunnaisten geenihäviöiden määrään kuin 20 isää ja 200 emää. Rotujen säilyttäminen puh- taina rotuina on suositeltavaa silloin, kun lähitulevaisuudessa on nähtävissä rodun omaamien erityisominaisuuksien tarve. Useiden rotujen tai linjojen yhdistäminen säilytystä varten on taloudellisin tapa, erityisesti pitkälle ajalle. Säilyttämi- seen tarvitaan yhteiskunnan tukea ja monien maiden samanaikai- sia ponnistuksia. Prof. C. Novoa (Peru) kertoi kotoperäisten eläinlajien säilyt- tämisestä latinalaisessa Amerikassa. Näitä lajeja ovat laama, alpakka ja marsu sekä villeinä vikunja ja guanako. Laamaeläin- ten avulla voidaan hyödyntää korkeammalla vuoristossa olevia alueita kuin lampailla ja naudalla, aina yli 4000 metrin kor- keuteen asti. Niiden säilymistä edistäisi niiden villantuo- tannon taloudellisten edellytysten parantaminen: pitkälle ja- lostettujen tuotteiden vienti raakavillan sijasta, käsityöteol- lisuuden kehittäminen, riittävien tuottajahintojen takaaminen, laatuluokllelun kehittäminen markkinoinnin edistämiseksi, - 47 - virallisen laatutarkkailun toteuttaminen, pientuottajaa suo- sivan markkinointiosuustoiminnan kehittäminen ja tutkimuksen ja neuvonnan tukeminen. Marsut muuntavat muuten hyödytöntä ruohoa ja keittiöjätteitä biologisesti korkea-arvoiseksi proteiiniksi. Tuotanto on lä- hinnä kotitarvetuotantoa alle 100 eläimen yksiköissä ja sen . sekä eläinkannan jatkuvuus näyttävät selviltä. Tri I.L. Mason (Englanti ja FAO) tarkasteli harvinaisempien kotieläinlajien maataloudellisia mahdollisuuksia vanhassa maailmassa. Esityksen kohteina olivat aasi ja muuli, bali- karja, kameli, elefantti, gauri, gajaali, poro ja jakki sekä uusina ja mahdollisina kotieläiminä hirviantilooppi, keihäs- antilooppi, myskihärkä ja saksanhirvi. Tri J. Rendel (FAO) selosti eläingeenivarojen säilytyksen ja hoidon organisatorisia näkökohtia kansainvälisellä tasolla. FAO:n ja UNEP:in eläingeenivarojen ohjelma koskee eläinkanto- jen arvostelua, jalostusta, seurantaa, säilytystä ja tietojen- jakoa kansallisella, alueellisella, alueiden välisellä ja maailman tasolla. Yleiskeskustelu Loppukeskustelussa käsiteltiin lähinnä kolmea kysymystä: (1). voidaanko säilytettäessä samalla myös .harjoittaa jalos- tusta, (2) säilytettävien ominaisuuksien valinta, ja (.3) säi- lytysmenetelmät. Tri J.W.B. King esitti erilaisia vaihtoeh- toja ja niiden seurauksia ja edellytyksiä taulukon muodossa (liite 1), samoin tri J.M. Devillard eri säilytysmenetelmien etuja - ja haittoja (liite, 2). Suositukset FA0:11e: _ _ _ 1. Sopivan koordinointimekanismin luominen maailman kotieläin- geenivarojen säilytykselle ja hoidolle kansallisella, alueelli- - 48 - sella ja kansainvälisellä tasolla seuraavin tehtäväaluein: tukea ja neuvoa olemassaolevia toimintoja alalla sekä löytää keinoja yhteistoimintamallien antamiseen innostaa toimintojen aloittamiseen alalla maissa, joissa niitä ei ennestään ole, mutta tarvitaan (e) antaa yllykkeitä alueellisten toimintojen ja laboratorioi- den perustamiseen alueellisten karjavarojen luetteloimiseksi, arvostelemiseksi ja säilyttämiseksi yllyttää koulutusohjelmien kehittämiseen alueellisella tasolla eläingeenivaröjen säilytykseen ja hoitoon sopivien tekniikoiden opettamiseksi edistää tutkimusta, joka koskee tautien vastustuskyvyn mekanismia kehitysmaiden eläinkantojen keskuudessa helpottaa perintöaineksen kansainvälistä vaihtoa rajoit- tavien terveysesteiden tutkimusta. Kansainvälisen, eläingeenivaro-jen säilytystä ja hoitoa koskevan uutiskatsauksen valmistaminen ja jakelun järjestä- minen yhdessä UNEP:in kanssa. Uutiskatsauksen tulisi sisäl- tää tietoja koulutusohjelmista, tekniikoista, toiminnoista ja edistysaskeleista. Siinä pitäisi olla kirjeenvaihto- osasto ja sen pitäisi olla innostavan yhteistyön väline maa- ilmanlaajuisella pohjalla. Niiden aukkojen täyttäminen, joita on jäänyt FAO:n ja UNEP:in ohjelman esiintuomaan, kotieläinpopulaatioita ja niiden säilytystä koskevaan kiintoisaan tietoon joidenkin kysymysten ja maiden osalta, Tutkia mahdollisuuksia perustaa yksi tai useampia keskuk- sia perintöaineksen säilytykselle ja pitkän ajan varastoin- nille (geenipankkeja). Kukin geenipankki olisi suunniteltava, mikäli terveysnäkökohdat sallivat, palvelemaan usean maan muodostamaa aluetta sekä kaikkien kotieläinlajien siemenen, munasolujen ja alkioiden pitkäaikaista varastointia. Näihin selvityksiin olisi sisällytettävä alueellisten geenipankkien - 149 - perustamisen, ylläpidon ja käytön vaatimat koulutustarpeet, varastoidun perintöaineksen luonne (sijainti, laajuus jne.) ja valvonta (terveys ja turvallisuus) sekä olosuhteet ja seikat, jotka liittyvät varastoitavan aineksen valintaan ynnä sen luovuttamiseen ja uudistamiseen. FAO.:11e ja jäsenmaiden hallituksille: 1. FAO:n apu eläinvaroja koskevan tiedoston kehittämisessä jäsenmaihin ja niiden koordinointi alueellisella tasolla. .Tässä yhteydessä olisi tutkittava: määritelmien, nimistön, tietojenkeruu- ja vertailujär- jestelmien standardisoinnin kehittämistä varautumista avunantamiseen olemassaoleville alueelli- sille organisaatioille sekä välttämättömien uusien alueel- listen organisaatioiden kehittämistä ja auttamista asiakir- jajärjestelmien ylläpidossa kaksivaiheisen tiedostojärjestelmän kehittämistä aluksi korostaen rotupopulaatioiden eläinlukuja ja sukurakennetta sekä vähimmäistietoja tuotanto- ja sopeutu, misoffiinaisuuksista, mitkä tiedot voidaan kerätä pienin kus- tannuksin esim. vapaaehtoisten toimesta kussakin maassa jatkona kussakin maassa osana jalostusohjelman kehi- tystä tarkkailemalla laajemmin suorituksia ja sopeutumis- ominaisuuksia sekä ympäristöolosuhteita, joissa suoritukset oli mitattu. 2. Ottaen huomioon sopeutuneiden rotujen merkityksen maata- louden kehitykselle yleensä ja kotieläintuotannon edistämi- selle erityisesti, FAO:n tulisi rohkaista jäsenhallituksia sisältämään maataloudellisiin kehitysohjelmiinsa paikallisten rotujen kehittämistä ja säilyttämistä koskevan osan. Rotujen kehitys- ja säilytyssuunnitelmien olisi oltava taloudellisesti edullisia ja perustua perinnöllisiin tunnuslukuihin, jotka on arvioitu paikallisista olosuhteista ja populaatioista. 3. Jalostusohjelmien soveltamista kansallisella tasolla hel- pöttaisi suuresti säännöllisten arvostelu- ja valintamenette- - 50 - lyjen käyttöönotto. FAO:n olisi autettava jäsenmaita vilje- lijöiden yhdistysten organisoinnissa sellaisia kotieläinro- tuja varten, jotka ovat yhteisiä useille maille. 4, Kansainvälisiä tutkimussuunnitelmia olisi kannustettava, kun tarkoituksena on vertailla rotuja eri maissa ja erilai- sissa olosuhteissa, esim. käyttäen yhteisiä vertailurotuja. Harkinnan arvoisiin roturyhmiin kuuluvat hedelmälliset lam- paat, trooppiset pihvikarjarodut ja puhvelit. On useita kotieläinlajeja tai -rotuja, jotka ovat sopeu- tuneet hyvin erikoisiin ympäristöihin ja jotka ovat näytel- leet tai näyttelevät tärkeää osaa alueidensa maaseudun ta- loudessa (esim. Andien laamaeläimet, vanhan maailman kamelit, Himalajan naudat). Joissakin tapauksissa näistä lajeista tiedetään liian vähän. Hallituksille, joita kiinnostaa niiden biologian, jalostuksen ja säilytyksen tutkimus, olisi annet- tava kansainvälistä tukea. Kokous kehottaa kaikkia hallituksia osoittamaan täyttä huomiota tapoihin ja keinoihin säilyttää niiden villieläin- lajien elossa olevia populaatioita, jotka ovat kotieläinla- jien esivanhempia tai läheisiä sukulaisia, ja suosittelee FAO:lle ja UNEP:ille, että nämä jatkaisivat ja laajentaisivat ohjelmiaan, joilla tuetaan kansallispuistojen ja varastojen perustamista ja parannettua hoitoa. Työhevoskantoja olisi pyrittävä säilyttämään. Loppuarviointi FAO:n ja UNEP:in yhdessä järjestämä kokous oli eläingeeniva- rojen säilyttämistä tarkoittavien, viimeisten 10 vuoden aikana laajentuneiden ponnistusten tähänastinen huipentuma, jota oli kauan ja huolellisesti valmisteltu ja johon oli saatu kerätyksi maailman huomattavimpia asiantuntijoita monista maista. Ohjelma - 51 - oli asiantuntevasti koottu, ja kokouksen puitteet FAO:n pää- majassa olivat tarkoituksenmukaiset. Kokouksesta saattoi odottaa antoisaa, mutta se ylitti odotukset sekä asiantunti- jamäärän että asiasisällön puolesta. Eläingeenivarojen säi- lyttämisen tarve tuli hyvin monipuolisesti valaistuksi. Asian hyväksi jo tehty työ oli yllättävän laajaa, ulottuen kaikkiin maanosiin ja hyvin moniin eläinlajeihin. Säilyttämisen mene- telmistä ja organisoinnista saatiin runsaasti tietoja ja ko- kemuksia. Suomen ja muiden Pohjoismaiden edustajille kokous oli erittäin ajankohtainen ja tervetullut sen johdosta', että Pohjoismaiden Ministerineuvosto oli vuodeksi 1980 antanut määrärahan työryh- mälle, jonka tehtävänä on laatia suunnitelmia geenivarojen säilytykseksi ja sen koordinoimiseksi Pohjoismaissa. Työryh- mä tulee käyttämään runsaasti hyväkseen kokouksessa saatuja tietoja, joiden avulla suunnitelmat hyvin todennäköisesti saadaan paremmiksi kuin olisi ollut mahdollista Pohjoismaiden omin voimin. - 52 - Liite 1. Tri J.W.B. Kingin tiivistetty näkemys eläingeeni- varojen säilyttämisen vaihtoehdoista, edellytyksistä ja seurauksista. Vaihtoehto Säilytetään Mitä vastaan Menetel- Populaa- antaa vakuu- mät tiokoko tuksen Täydellinen säilytys Kaikki popu- laatiot tai kaikki selvät populaatiot Tunnettuja ja tuntemat- tomia vaaro- ja vastaan Pakastus Kontrol- lipopul. Ei valin- taa Pieni koko voi riittää Säilytys sa- malla valin- taa harjoit- taen Vain populaa- tioita, jotka ovat selviä osoittavat mukautunei- suutta omaavat koh- tuullisia nä- kymiä johon- kin tuotanto- järjestelmään Tauteihin, ilmastoon ja ravitsemus- puutteisiin mukautunei- suuden menet- tämistä vas- taan Elävät eläimet, joiden keskuu- dessa har- joitetaan valintaa Kyllin suuri, jotta voitai- siin to- teuttaa hyödyl- listä ja- lostusoh- jelmaa Liite 2. Tri J.M. Devillard'in tiivistetty näkemys eri säilytys- menetelmien eduista ja haitoista. Menetelmät Edut Haitat Elävät eläimet, "geenipooli" (eri rotujen yh- distelmäpopul.) Mahdollista pieniko- koisilla eläinlajeil- la (lyhyt sukupolvi- kierto) Joustavuuden puu- te (isokokoisilla eläinlajeilla) Kustannukset yhtä suuret kuin mene- telmässä 2 Eläimet valtion tiloilla Elävät eläimet, puhtaat rodut, viljelijöiden hoidossa Arvostelu voi jatkua Rotu on nähtävissä Jalostajien orga- nisaatio tarpeen Suuremmat kustan- nukset kuin mene- telmissä 4 ja 5 Eläv. puht. rod. Kuten menetelmässä 2 Kuten menetelm. 2 valtion tiloilla Mukautumiskyvyn menetysvaara Pakastettu siemen Hyvin huokea Rodun uudelleen rakentaminen vaa- tii pitkän ajan Pakastetut alkiot Huokea Suht. kallis Ei vielä varma 6. Erill. geenien säil.? Todennäk. joustava Spekulaat. vaara Gen. manipul.+kirurgia? Ei kokemuksia HELLMAN. T. & OJALA. M., 1978. Karjujen ultraäänikuvaus, 23 s. LINDSTROM. U.. 1978. Jalostuksella terveempiä eläimiä. 21 s. RUOHOMAKI, HILKKA, 1978. Nuorten lihanautojen mittojen ja painojen välisistä yhteyksistä kasvukauden aikana sekä mittojen merkityksestä elopainon arvioi- misessa, 39 s. LINDSTROM. U.. 1978. Ravintohuolto meillä ja muualla. 10 s. LINDSTRÖM, U.. 1978. Matkakertomus Euroopan Kotieläintuotantoliiton (EAAP) 29. vuosikokouksesta Tukholmassa 5.-7.6.1978, 16 s. HAAPA. MATLEENA, 1978. Kasvatusasematoiminnasta Tanskassa. matkakerto- mus, 27 s. RUOHOMAKI, HILKKA, 1978. Lihanautakokeiden tuloksia II, 19 s. LINDSTROM, U., 1978. Pihvisonnien käyttö lypsykarjoissa, 14 s. LAMPINEN, KYLLIKKI. 1978. Poikimaväli ja/tai siemennysten määrä tiineyttä kohti lehmien hedelmällisyyden mittoina sonnien jälkeläisarvostelussa. Pro gradu- työ, 86 s 30 MROUE, B., 1979 Pässien yksilökokeen käyttöarvo kasvuominaisuuksien arvoste- lussa. Lisensiaattityö. 150 s. 31 BONSDORFF, M. von. NASI, M.. SEPPALA, J., HELLMAN, T. & KENTTÄMIES. HILK- KA. 1979. Selostus nautakarjatalouden jatkokoulutuskurssista -The Manage- ment and Breeding of Cattle-. Edinburgh - Aberdeen 7.-20.5.1978, 79 s. 32. RUOHOMAKI, HILKKA. 1979. Lihanautakokeiden tuloksia III, 26 s. 33 KALLIO. MARJA. 1979. Sperman määrän ja laadun perinnöllisyydestä Salpausse- län Keinosiemennysyhdistyksen sonneilla. Laudaturtyö, 110 s. 34. KATAJAMAKI. ULLA, 1979. Yksilöarvostelun mahdollisuudet suomenlampaan li- hantuotantokyvyn jalostamisessa. Pro gradu-työ, 83 s. 35 LAHDENRANTA. M., 1979. Emien vaikutus oriiden juoksijajälkeläisarvosteluun suomenhevosella. Pro gradu-työ, 145 s. 36. LINDSTROM. U 1979. Kohti pehmeämpää teknologiaa ruoantuotannossa. 11 s. 37 LINDHOLM, SOLVEIG. 1979. Suomalaisten lehmien lypsettävyys ja siihen vaikut- tavat tekijät. Laudaturtyö, 51 s. LEUKKUNEN, ANU, 1979. Pahnuekoko ja porsimisväli emakon hedelmällisyyden kuvaajina keinosiemennyskarjujen jälkeläisarvostelussa kenttäaineiston pe- rusteella arvioituna. Pro gradu-työ, 72 s. PUNTILA. MARJA•LEENA. 1979. Ultraäänimittaukset nuorten sonnien teuraslaatua arvioitaessa. Pro gradu-työ, 97 S. RUOHOMAKI. HILKKA, 1980. Lihakarjakokeiden tuloksia IV. 29 s. 41 JALOSTUSPAIVA 9.4.1980. 43 s. LAMMASPAIVA 24.4.1980. 33 s. SIRKKOMAA, S., 1980. Simulointitutkimus sukusiitoksen ja voimakkaan valinnan käytöstä munijakanojen jalostuksessa. Pro gradu-työ. 90 s. RUOHOMÄKI, HILKKA, 1980. Eri rotuisten lihanautojen elopainot ja iät 160, 180, 210 ja 250 kilon teuraspainossa. 13 s. MAIJALA, KALLE, 1981. Kotieläinten perinnöllisen muuntelun säilyttäminen. 52 s. ISSN 0356-1429 Helsingin yliopiston monistuspalyelu Painatusjaos Helsinki 1981