Karkalin luonnonpuisto 2 Yhteystiedot Metsäntutkimuslaitos toivoo, että jokainen Karkalin-kä vijä osaltaan edistäisi järjestyksenpitoa luonnonpuistossa ja ilmoittaisi havaitsemistaan rikkomuksista ja epäkohdista johonkin seuraavista osoitteista: Luonnonpuiston valvoja Erkki Eklund Torhola 08100 Lohja Puh. (912) 136 604 Metsäntutkimuslaitos Ruotsinkylän tutkimusalue Maisalantie 237 01590 Maisala Puh. (90) 827 4413 Metsäntutkimuslaitos Vantaan tutkimuskeskus Aluemetsänhoitaja Jokiniemenkuja 1 01300 Vantaa Puh. (90) 857 051 Kansikuva: Karkalin rehevyyttä, aluskasvina lehtosinijuuri (Valok. Kari Auvinen / LKA) Julkaisija: Metsäntutkimuslaitos Työryhmä: Kaija Hasunen, Aino Koponen, Timo Koponen, Ilpo Puputti, Eino Piri, Tuomi Savolainen Painatuskeskus Oy, Helsinki, 1995 3 Tervetuloa Karkaliin Metsäntutkimuslaitos lausuu luonnonystävät tervetul leiksi Karkalin luonnonpuistoon. Se on Metsäntutkimus laitoksen hallinnassa oleva tutkimusmetsäalue, joka on lailla rauhoitettu ensi sijassa tieteellistä tutkimustyötä ja luonnon täydellistä suojelemista varten. Koska Karkalin herkkä ja arka lehtokasvillisuus ei vaurioitumatta kestä retkeilijöiden aiheuttamaa kulutusta, on yleisön liikku mista luonnonpuiston alueella jouduttu rajoittamaan. Puistoon on siksi viitoitettu luontopolku, jota kulkemal la kävijät voivat tutustua alueen tärkeimpiin nähtävyyk siin. Luontopolulta ei missään tapaukses sa saa poiketa. Uiminen on sallittu vain tarkoituk seen varatulla paikalla. Karkalin luonnon säilyminen jälkipolville on osaltaan Si nunkin vastuullasi. Siksi Metsäntutkimuslaitos odottaa Sinun noudattavan seuraavia määräyksiä Karkalissa liik kuessasi: 1. Luonnonpuiston viitoitetulta polulta ei saa poiketa. 2. Luonnonpuistossa on kielletty: roskaaminen maaperän ja kasvillisuuden vahingoittaminen metsästys ja rannalta tapahtuva kalastus eläinten hätyytteleminen marjastus ja sienestys kotieläinten päästäminen irralleen tulenteko ja leiriytyminen muu alueen luontoa muuttava toiminta 3. Maihinnousu veneestä luonnonpuiston alueelle on sallittu vain uimarannalla. 4 Karkalin historia Lohjanjärveen pistävä pitkä ja kaunis Karkalinniemi si jaitsee Karjalohjan kunnassa läntisellä Uudellamaalla. Jo viime vuosisadalla se tunnettiin luonnontieteilijäin ja luonnonharrastajien keskuudessa rehevästä eteläisestä kasvillisuudestaan sekä monista kasvi- ja eläinharvinai suuksistaan. Mm. Elias Lönnrot keräsi Karkalinniemeltä kasveja kirjoittaessaan ensimmäistä suomenkielistä kas viota. Karkalinniemi on ollut asuttu jo vuonna 1460. Ihmisen vaikutus niemen kasvillisuuteen oli erityisen voimakasta vuoteen 1881 saakka, jolloin alueesta tuli arkkipiispa Jo hanssonin kesänviettopaikka. Siihen saakka alueella oli harjoitettu kaskiviljelyä, siellä olevia niittyjä oli niitetty ja käytetty karjan laitumena. Kun kaskeaminen hylät tiin, niityt muutettiin pelloiksi. Karjaa laidunnettiin kui tenkin edelleen metsässä. Vuonna 1902 arkkipiispa Johansson rakennutti niemen kärkeen huvimajan. Sinne tehtiin pähkinänkeruumatko ja, ja alueelle raivattiin polkuja retkeilyä varten. Johans sonin poika Kustavi Kaila pyrki edelleen pitämään Kar kalinniemen mahdollisimman luonnontilaisena. Kuiten kin vielä 1950-luvulla niemellä harjoitettiin karjan lai duntamista ja metsänhakkuita. Maanomistussuhteiden muututtua 1960-luvun alussa ryhdyttiin Karkaliin suunnittelemaan mökkikylää siihen liittyvine ulkoilualueineen. Virinnyt julkinen keskustelu johti kuitenkin siihen, että vuonna 1961 Karkalinniemen kärjestä ostettiin valtiolle noin 100 hehtaarin suuruinen alue täydellistä rauhoittamista varten. Laki ja asetus Karkalin luonnonpuistosta annettiin vuonna 1964, jol loin se luovutettiin Metsäntutkimuslaitoksen hallintaan. Luontopolku Tässä oppaassa esitelty luontopolku on merkitty maas toon oranssein maalimerkein ja kohteet paaluilla, joiden numerointi vastaa oppaan kohdeselostuksia ja kartaket ta sivuilla B—9.8 —9. Luontopolun pituus on noin 6 km. Po lun varrella on kaikkiaan 24 kohdetta, jotka esittelevät kävijälle Karkalin luonnon tyypillisimmät piirteet. Koska merkityltä polulta ei saa poiketa, esiteltäviä kasvi lajeja ei ole lupa lähteä etsimään kohdepaalujen luota edes valokuvaustarkoituksessa. Läheskään kaikkia kas 5 vilajeja ei ole mahdollista nähdä samalla käynnillä. Ke väällä kesälajit eivät ole vielä taimella ja vastaavasti ke vätkukat kuihtuvat jo alkukesästä. Lisäksi varsinkin kämmekät ovat esiintymisessään hyvin oikullisia. Tämä esite keskittyy pääasiassa Karkalin kasvillisuuteen. Eläimistä oravan, jäniksen ja ketun lisäksi mäyrä ja hirvi ovat Karkalinniemen vakinaisia asukkaita. Vaihteleva maasto tarjoaa suotuisan elinympäristön runsaalle ja monilajiselle linnustolle. Lehdoissa pesivät mm. lehto kerttu, mustapääkerttu ja kultarinta. Loppukesällä voi pähkinäpensaikosta tavata harvinaisen pähkinähakin. Vanhojen haapojen koloissa pesivät naakka, uuttukyyh ky sekä harmaapäätikka; myös pikkutikka on tavattu pe sivänä. Peltoaukean reunamilla asustavat pensaskerttu, pensastasku, kivitasku ja pikkulepinkäinen. Kuusikoi den lajeista mainittakoon laulurastas, punarinta, hippi äinen ja puukiipijä. Pyyn vihellyksen kuulee tuon tuosta kin ja teeren tapaa usein. Tuulihaukka lekuttelee pelto jen yllä ja kanahaukalla on tienoolla vakituinen pesä paikkansa. Karkalin rehevyys ja etenkin sen lehmusesiintymät ovat vetäneet puoleensa monia harvinaisia hyönteisiä. Eräitä perhoslajeja esiintyy Suomessa vain Ahvenanmaalla ja Karkalissa. Pieni perhosharvinaisuus, lehmusvihermitta ri (Chloroclystis v-ata) on Suomessa tavattu ainoastaan Karkalista. Samoin joidenkin kovakuoriaisten ja kaksi siipiäisten etelästä työntyvä levinneisyysalue ulottuu yh tenäisenä Karkaliin asti, muttei enää täältä pohjoisem maksi. Valkovuokkoja pähkinäpensaiden siimeksessä (valok. T. Heiramo). 6 Luontopolkukohteet 1. Luonnonpuiston raja ja paikoitusalue, jonka vieressä on suuri vaahtera (Acer platanoides) ja lähellä muutamia pienempiä puita. Polku kulkee aluksi luonnonpuiston rajaa pitkin. Vasemmalla puolella oleva metsä on syntynyt pellolle, joka jätettiin metsitty mään n. 1925. 2. Polku kääntyy kulkemaan rinnettä ylös. Kohteiden 2 ja 4 välillä metsä on lehtoa. Puusto on nuorta ja osaksi syntynyt entiselle pel lolle. Retkeilijä tapaa useita harvinaisia lehtokasveja: lehto-orvo kin ( Viola mirabilis), kevätlinnunherneen (Lathyrus vernus), imi kän (Pulmonaria obscurä). Keväällä on valkovuokkoa (Anemone nemorosa) yhtenäisenä mattona. Polun oikealla puolella lehtokas villisuutta on hoidettu poistamalla kuusta, vasemmanpuolinen metsä on saanut kehittyä rauhassa. Ero näkyy selvästi; kuusen val taamalla vasemmalla puolella aluskasvillisuus on niukkaa. 3. Kirkasvetinen, kuivinakin kesinä ehtymätön lähde, josta retkeilijä voi sammuttaa janonsa. Lähteen alapuolella, upottavassa hettei kössä loistavat keväällä kevätlinnunsilmän (Chrysosplenium alter nifolium) keltaiset kukat. Kesällä hetteikön peittävät suurikokoiset saniaiset, hiirenporras (Athyrium filix-feminä) ja metsäalvejuuri (Dryopteris carthusiana) sekä valkokukkainen mesiangervo (Fili pendula uimaria). 4. Keskellä sankkaa kuusikkoa on torpan raunio. Parhaiten on säily nyt uuni, joka kohoaa kiviröykkiöinä maanpintaa korkeammalle. Torpan lattian alla on ollut perunakellari, sen paikalla on nyt vä häinen kuoppa. Metsäkasvillisuus on täysin vallannut paikan. Kui tenkin torpassa on asuttu vielä 1910-luvun alussa. Edellä mainittu lähde on palvellut tämän torpan kaivona. Torpan paikalle luontaisesti syntyneen kuusikon pienimpien pui den ikä on noin 45 vuotta ja suurimpien noin 75 vuotta. Kuusten pituus vaihtelee 21 ja 25 metrin välillä. Puustoa on hehtaarilla kes kimäärin 366 m 3 ja sen vuotuinen kasvu on noin 11 m 3 hehtaa rilla (v. -84). 5. Vasemmalla puolella tietä on vesilampare, joka myöhemmin kesäl lä saattaa kuivua. Naakat pesivät sen reunalla olevassa isossa haa vassa (Populus tremula). Pian paalun jälkeen vasemmalle erkanee uimapaikalle vievä polku. 6. Ketomainen niitty, jota hoidetaan niittämällä metsittymisen estä miseksi. Seipäille nostettu heinä jätetään valkohäntäpeuroille ja jä niksille talviravinnoksi. Niitty on entinen torpan pihaketo. Siellä 7 Keltavuokkomattoa (valok. Reijo Juurinen/LKA). kasvaa joukko ihmisen toiminnasta riippuvaisia kasvilajeja, joita ei juuri muualta luonnonpuistosta tapaa: päivänkakkara (Leucon themum vulgare), ahdekaunokki (Centaurea jacea), kelta- ja pai menmatara (Galium verum ja G. album), mäkiminttu (Sotureja vulgaris). Niityn runsain laji on metsäapila (Trifotium medium), joka eroaa puna-apilasta (T. pratense) mm. kapeampien lehdyköi den perusteella. Rauniolla kasvava pensas on lumimarja (Sympho ricarpos albus), jota torpan asukkaat ovat viljelleet koristekasvina. 7. Luonnonpuistosta on löydetty kaikkiaan yksitoista kämmekkäla jia. Näistä harajuuri (Corallorhiza trifida), herttakaksikko ja soik kokaksikko (Listera cordata ja L. ovala), maariankämmekkä (Dactylorhiza maculata), valkolehdokki (Platanthera bifolia) ja yövilkka (Goodyera repens) ovat koko maassa yleisiä. Kirkiruoho (Gymnadenia conopsea) oli aikaisemmin yleinen Karkalin niityillä, mutta se on taantunut niittyjen häviämisen myötä. Lehtoneidon vaippa (Epipactis helleborine) ja pesäjuuri (Neottia nidus-avis) ovat Suomessa harvinaisia, mutta Karkalissa niitä tavataan monis sa paikoissa joka kesä. Karkalin suurimmat harvinaisuudet ovat rauhoitettu punavalkku (Cephalanthera rubra), jota maassamme tavataan vain Lohjan seudulla ja metsänemä (Epipogium aphyl lum). Viimemainittua ei kuitenkaan ole Karkalissa nähty pitkiin ai koihin. Monet kämmekät ovat esiintymisessään oikukkaita. Jona kin vuonna niitä tapaa kymmeniä kukkivia yksilöitä, seuraavana vuonna vain pari yksilöä. Saattaapa kulua monta vuotta, jolloin lajia ei lainkaan tavata. Voi jo luulla, että kasvi on hävinnyt pai kalta, kun se taas putkahtaa esiin entistä runsaampana. 9 9 Kevätlinnunherne (valok. E. Oksanen). Pesäjuuri (valok. Arto Rantanen /LKA). 10 8. Karkalin luonnonpuistossa seurataan kasvillisuuden kehittymistä ja tämä paikka on yksi tutkimuskohteista. Polun oikealla puolella on toinen luonnonpuiston v. 1925 hylätyistä pelloista. Tässä näh dään, miten puut ovat "valloittaneet" pellon. Metsittyminen on alkanut ojanreunoista, missä kuuset kasvavat lähes suorissa riveis sä. Suurimpienkin kuusten ikä on vain n. 60 vuotta. Vielä v. 1968, jolloin seuranta aloitettiin, oli kuusten välisillä saroilla samanlaista niittykasvillisuutta, jota näimme kohteessa 6. Nyt metsälajit ovat syrjäyttäneet niittylajiston täysin. Polun vieressä vasemmalla puo lella on kaksihaarainen lehmus (Tiliä cordata). 9. Polku kulkee luonnonpuiston alueella olevan kolmannen torpan raunion ohi. Tämä "Kukinhuoneen" torppa on ollut rauniona ai nakin vuodesta 1881. 1890-luvulla mainitaan torpan lähistöllä kas vaneen vielä mm. päivänkakkaraa ja kehäkukkaa (Calendula offi cinalis) sekä hakasaraa (Carex spicata), joista ei enää näy merkkiä kään. Vastapäätä rauniota polun vasemmalla puolella on keskiko koinen vaahtera. 10. Lehtonotkelma, jossa saadaan tutustua harvinaiseen lehtosinijuu reen (Mercurialis perennis). Tämä tyräkkikasvien heimoon kuulu va kasvi on Keski-Euroopan kalkkipohjaisten lehtojen tyyppilaje ja. Meillä sitä tavataan paitsi Lohjan seudulla myös Ahvenanmaal la ja Helsingin ympäristössä. 11. Polun vasemmalla puolella on hiilimiilun pohja. Lohjan seutu on ollut tunnettu hiilenpolttoalue. Hiiltä tarvittiin Mustion, Billnäsin, Fiskarsin ja Antskogin ruukkien käyttöön. Noin 50 m edempänä vasemmalla puolen polkua on otettu maata miilun peittämiseksi. 12. Tämä korpinotkelma on hirvien mieluisa oleskelupaikka niemellä. Myös valkohäntäpeura viihtyy tällaisella suojaisella alueella. Mäy rä, supikoira ja kärppä pesivät täällä ja onpa talvella todettu ilvek senkin viihtyneen lähiympäristössä. 13. Näköalapaikka pienen jyrkkäreunaisen mäen päällä. Paikalla on ollut arkkipiispa Gustaf Johanssonin rakennuttama huvimaja, jonne aikoinaan tehtiin huviretkiä. Majasta on jäljellä nurkkakivet ja tiilistä muuratun uunin jäännökset. Mäeltä avautuu maisema Lohjanjärvelle ja Karjalohjan kirkolle, joka näkyy keväällä mäkeä ympäröivien lehmusten ollessa vielä lehdettömiä. Mäellä kasvaa useita tammia (Quercus robur) ja runsaasti lehmusta. Mäen ympä ristöä hoidetaan poistamalla rinteiltä kuuset, mutta yksi, majan raunion vieressä oleva on jätetty. Se on kuusen erikoinen muun nos, jolla on kääpiökasvuiset neulaset. Erään tammen laholla ty vellä tavataan joka syksy harvinainen sieni, häränkieli (Fistulina hepat ica). 11 Pähkinäpensas/ehto kohteessa 14 (valok. E. Oksanen) 14. Karkalin rehevin lehto. Keväällä se on yhtenäisen kelta- ja valko vuokkomaton peitossa. Hieman myöhemmin ilmestyvät sinijuuri, vuohenputki (Aegopodium podagraria), tesma ( Milium effusum), imikkä, lehto-orvokki, kevätlinnunherne ja mustakonnanmarja (Actaea spicata). Kesällä valko- ja keltavuokko kuihtuvat pois ja niiden tilalla kasvaa edellä mainittujen lisäksi lehtokorte (Equise tum pratense). Länsireunassa on pieni kasvusto kotkansiipeä (Mat teuccia strulhiopteris). Pensaista mainittakoon näsiä (Daphne me zereum) ja taikinanmarja (Ribes alpinum). Pähkinä (Corytys avel lana) muodostaa yhtenäisen katoksen koko lehdon ylle. Taustalle jäävän mäen juurella kasvaa lehmuksia suorastaan metsänä. Leh dossa on lisäksi runsaasti lehmuksen taimia. Kuusta sen sijaan on vähän. Aikaisemmin ei kasvillisuus ole ollut yhtä sulkeutunutta, vaan paikalla on ollut lehtoniitty. Jo vanhaan Karjalohjan kart taan vuodelta 1765 paikka on merkitty niityksi. Sitä on laidunnettu ja niitetty vielä piispa Johanssonin ollessa Karkalin haltijana. Sit temmin laiduntaminen ja niittäminen lopetettiin ja kasvillisuus on kehittynyt kuvatunlaiseksi lehdoksi. Paikan kasvillisuus on siis pa lannut luonnontilaan, sillä epäilemättä niityt ja osa Karkalin pel loistakin on raivattu lehdoista. Luonnonpuiston hoito- ja käyttö- 12 suunnitelman mukaan tätä aluetta hoidetaan kuusta poistamalla. Ehkä osaksi tästä syystä alueella on runsaasti lehmuksen taimia ja nuoria puita. 15. VARO JYRKÄNNETTÄ! Näköalapaikka järven jyrkästi kohoa valla kalliolla. Karjalohjan kirkonkylä näkyy oikealla. Vastapäi nen niemi on Tammistonniemi, jossa sijaitsee professori Kompan perustama puulajipuisto eli arboretum, missä on kokeiltu yli 500 puu- ja pensaslajia eri puolilta maailmaa. Kalliorinteellä kasvavat kissankäpälä (Antennaria dioica), sianpuolukka (Arctostaphylos uva-ursi) ja karvakiviyrtti ( Woodsia ilvensis). 16. VARO JYRKÄNNETTÄ! Kalliojyrkänteeltä näköala alla olevaan lehtoon. Lehdossa pähkinäpensas muodostaa yhtenäisen katok sen. Suuria lehmuksia on etenkin kallion juurella. Kalliolla kasvaa keltamaksaruoho (Sedum acre), isomaksaruoho (Sedum tele phium), keltamo (Chelidonium ma jus), haisukurjenpolvi (Gera nium robertianum), keto-orvokki ( Viola tricolor) ja mäkitervakko (Lychnis viscaria). 17. Rantakalliolla kasvaa keltakukkainen mykerökukkaiskasvi, ranta hirvenjuuri (Inula salicina). 18. Lehtomainen tervalepikkö, joka on noussut vesijättömaalle. Loh janjärveä on laskettu kaksi kertaa 1800-luvun puolivälissä. Lepi kössä kasvaa useita lajeja, mm. keltaängelmä (Thalictrum fla vum), punakoiso (Solanum dulcamara), keltamo, mustaherukka (Ribes nigrum), kurjenmiekka (Iris pseudacorus) ja saarni (Fraxi nus excelsior), joista yksi on aivan paalun lähellä. Oiva tilaisuus harjoitella saarnen ja pihlajan erottamista. Pihlaja on aivan saar nen vieressä. 19. Ainoa paikka Karkalissa, missä on hyvin kehittynyttä vesikasvilli suutta. Kauempana rannasta on sankka järviruokokasvusto (Phragmites australis). Kelluvia lauttoja muodostava kasvi on vesi tatar ( Polygonum amphibium). Vedestä pistävät keihäänterän muotoiset lehdet ovat pystykeiholehden (Sagittaria sagittifolia). Uposkasveina tavataan heinävitaa (Potamogeton gramineus) ja ve siruttoa (Elodea canadensis). Viimeksi mainittu Pohjois-Ameri kasta kotoisin oleva kasvi tuotiin 1800-luvun lopulla Suomeen ja on sen jälkeen nopeasti levinnyt moniin Etelä- ja Keski-Suomen ve sistöihin. Lohjanjärvestä se tavattiin ensimmäisen kerran v. 1903. Paikalla kasvaa toinenkin alkuaan istutuksista karannut laji, iso sorsimo ( Glyceria maxima). Lohjanjärven laji on levinnyt Hiiden veden kautta Vihdistä. Muista paikalla kasvavista lajeista ansaitsee maininnan vaaleanpunakukkainen sarjarimpi (Bulomus umbella- 13 Lohjanjärven rantaa kohteessa 18 (valok. T. Heiramo) tus). Rannalla sankan saraikon muodostava laji on viiltosara (Ca rex acuta). 20. Kevätpuron varressa vallitsee keväisin verraton kukkaloisto. Tou kokuussa tässä kukkivat valkovuokko, keltavuokko (Anemone ra nunculoides), pystykiurunkannus (Corydalis solida) ja isokäenries ka (Gagea lutea). Värikkyyttä lisäävät sinivuokko (Hepatica nobi lis) ja kevätlinnunherne. Myöhemmin kesällä kevätruohot kuihtu vat ja lehto ei juuri poikkea muista Karkalin lehdoista. Tämän ns. kevätaspektin esiintyminen on piirre, joka osoittaa Karkalin lehto jen sukulaisuutta tiettyjen Keski-Euroopan lehtokasviyhdyskun tien kanssa. Tämän jälkeen polku johtaa kohteessa 6 mainitulle niitylle, josta voidaan joko palata tietä pitkin luonnonsuojelualu een rajalle tai käyttää hyväksi kohteessa 21 järjestettyä uintimah dollisuutta tai jatkaa luontopolkua edelleen seuraavalle kohteelle. 21. Paikalla on kirkasvetinen lähde, jonka lähistöllä kukkii keväisin lehtoleinikki ( Ranunculus cassubicus). Rannalla suurten tervalep pien alla kasvaa harvinainen kohokkikasvien heimoon kuuluva va ta (Myosoton aquaticum), jonka jo Elias Lönnrot on Karkalista saanut herbaarioonsa. Rantapalteessa tavataan myös lännenpalsa mi (Impatiens capensis), joka on aivan uusi tulokas Suomen kas vistossa. Eräs eläintieteilijä toi v. 1949 sen siemeniä Pohjois- Amerikasta ja kylvi niitä Lohjanjärven rannalla olevalle huvilal leen. Vuonna 1976 kasvi oli levinnyt jo kymmeneen paikkaan, jois ta etäisin on yli 5 km:n päässä alkuperäisestä istutuspaikasta. Jon kin matkaa lähteeltä eteenpäin löydät levähdyspaikan, jonka lähis töllä kasvaa laajalla alalla kalliotuhkapensasta (Cotoneaster inte gerrimus). Levähdyspaikan hiekkapohjaisessa valkamassa on myös uinti sallittu. 14 22. Polku haarautuu. Vasemmalle menevä vie tielle kohteen 5 luo 23. Heinä- ja elokuussa tällä rantakalliolla tapaa kolme korkeakas vuista ruoholajia, joista kaksi, rantahirvenjuuri ja maarianverijuu ri (Agrimonia eupatoria), ovat keltakukkaisia ja kolmas, ahdekau nokki, sinipunakukkainen. Kalliolla kasvaa lisäksi metsäruusu (Rosa majalis) ja vähän kauempana ilmeisesti lintujen levittämistä siemenistä paikalle päässyt ruostehappomarja (Berberis vulgaris). Se on heinäkasveissa esiintyvän viljaruosteen (Puccinia graminis) väli-isäntä. Kallion pohjoispuolella on tervaleppäkorpi. Se saa vet tä useista lähteiköistä, eikä vesi pääse korvesta muuta tietä kuin rantakallion yli valumalla. Siksi kalliolla esiintyy useita kasvilaje ja, joita ei kuivilta kallioilta tapaa. Runsas punainen sammal on nimeltään valumahiirensammal (Bryum alpinum). 24. Polun oikealla puolella on jäkäläistä kalliota. Poronjäkälikkö on tallaukselle kaikkein arinta kasvillisuutta (polulta ei saa poiketa). Varsinkin kuivalla säällä jäkälät murtuvat helposti ja niiden uusiu tuminen kestää kymmeniä vuosia. Pitämällä siistinä Karkalin luonnonpuiston olet antanut mahdollisuuden myös muille nauttia puiston luonnosta. Toivomme, että olet viihtynyt Karkalin kauniissa maise missa. Tervetuloa uudelleen. Metsän tutkimuslaitos 15 Metsäntutkimuslaitos METLA Metsäntutkimuslaitos METLA on maa- ja metsätalous ministeriön alainen tutkimuslaitos. METLA ratkaisee met siä koskevia ongelmia tutkimuksen keinoin. Tutkimuksen painoaloja ovat metsien terveydentilan ja metsäluonnon monimuotoisuuden sekä metsien monikäytön ja puuvaro jen vajaakäytön tutkimukset. METLA käsittää Helsingin ja Vantaan tutkimuskeskukset sekä kahdeksan tutkimusasemaa eri puolilla Suomea. Pitkä aikaisten tutkimusten jatkuvuuden turvaamiseksi MET LAIIa on hallinnassaan tutkimusalueita yli 140 000 hehtaa ria, mistä 67 000 hehtaaria on luonnonsuojelualueita.