METSÄNHÄVITYKSEN JA POLTON VAIKUTUKSESTA METSÄMAAHAN. OLLI HEIKINHEIMO HELSINGISSÄ 1917. M 60—16 METSÄNHÄVITYKSEN JA POLTON VAIKUTUKSESTA METSÄMAAHAN. OLLI HEIKINHEIMO. HELSINGISSÄ 1917, StJOMEN SENAATIN KIRJAPAINOSSA Metsänhävityksen ja polton vaikutuksesta metsämaahan. 1 ) Viimeaikaiset kasvimaantieteelliset tutkimukset ovat hyvin suu ressa määrässä selvittäneet ilmaston, kasvillisuuden ja maaperän kes kenäisiä suhteita. On huomattu, etteivät ainoastaan toisistaan eroa vat ilmastovyöhykkeet synnytä niille ominaisia kasviformatioita, vaan että näitten yhteisvaikutuksesta saa maaperäkin erikoisen luon teen. Samat suhteet vallitsevat myöskin pienemmissä oloissa: saat taapa kasviyhdyskunta .pitempien aikojen kuluessa muuttaa kasvu paikkansa sille paraiten soveltuvaksi, voidakseen silläkin tavalla puolustautua muita läheisiä kasviyhdyskuntia vastaan. Tärkeimpinä luonnollisina kasviyhdyskuntina ovat metsät tulleet useissakin näissä tutkimuksissa huomatuiksi, ja tuloksena on ollut se, että metsät muodostavat toisistaan poikkeavissakin olosuhteissa niille ominaisen maaperän. Jos metsän alla ollut maa syystä taikka toisesta menettää kasvillisuutensa, on myöskin otaksuttavaa, että metsämaassa tulee tapahtumaan tuntuvia muutoksia. Erittäinkin Suomessa, jossa metsäpalot, kaskiviljelys ja järjestämättömät hak kuut saattavat laajat maa-alat aukeiksi pitemmiksikin ajoiksi, tulisi olla näistä muutoksista selvillä. Niistä riippuu luonnollisesti maitten vastainen edullisin käyttömuoto, ja metsätaloudessa ovat nämä seikat otettavat huomioon valittaessa aloille sopivia puulajeja sekä metsittä inistapoja. Myöskin nykyisten metsien hoidossa olisi näihin seik koihin kohdistuvilla tutkimuksilla merkitystä; erilaisten nuorennus ja harvennushakkuitten oikea käyttäminen edellyttää myöskin, että tunnetaan niitten vaikutukset maaperään. Sopivia esimerkkejä metsien suhteesta maaperään ovat ne ta paukset, jolloin metsä tunkeutuu toiselle kasviformatiolle. Venäjän ja Siperian mustanmullanarojen pohjoislaitamalla levenee metsä arolle päin. Alkusyynä tähän pidetään ilmaston muuttumista enem män meri-ilmastoksi, 2 ) jolloin kesän sademäärä enenee ja haihdunta 1 ) Sattuman kautta on käsikirjoitus joutunut painoon aikaisemmin kuin oli tarkotettu; useassa kohdassa olisi se kaivannut viimeistelyä. 2 ) M. m. Julius Harin, Handbuch der Klimetologie, Bd I, Stuttgart, 1908. Siv. 345—. Svante Arrhenius, useita kirjoituksia, esim. v. 1915 Nordisk Tidskriftiseä. 2 maasta käy pienemmäksi. Tällä tavalla muuttuu tyypillinen musta multa jo ennen metsän sille siirtymistä; mullasaineitten lahominen edistyy ja vesikapasiteetti pienenee, joten pinnalle tullut vesi voi täs täkin syystä tunkeutua syvemmälle. Alkuaan ovat mullasaineet mustassamullassa hyvin säännöllisesti perusmaan kanssa sekoitet tuja; pintakerroksessa (0—20 cm) on niitä tavallisesti verrattain run saasti (6—10 %), mutta täältä ne vähitellen vähenevät, kunnes niitä n. 1 metrin syvyydessä on usein n. 1 %. x ) Arojen pohjoisosissa, joissa perusmaa on enemmän hiekansekaista, on mullasaineita entuudes taankin vähemmän kuin etelämpänä. Mitään liettymis- ja huuhtou tumiskerroksia ei maassa tavallisesti ole; maa on kauttaaltaan kuoh keaa ja sen tumma väri vähenee alaspäin säännöllisesti. Pintaker roksen suuren vesikapasiteetin takia pysähtyy suurin osa kevätsateista maan yläosaan, turvaten siinä, lyhytikäisen kasvillisuuden vedensaan nin. Kasviravintoaineitakin on eri syvyyksillä jotenkin samassa suhteessa; kalkki on kuitenkin syvemmälle huuhtoutunutta, ja usein on fosforihappoa ja kalia pinnalla suhteellisesti enemmän kuin alem pana. Kun metsän reunalla ja alla olevassa mustassamullassa la hominen edistyy, tulee perusmaan väri selvemmin näkyviin, syntyy n. k. harmaa maa. Metsässä häviää myöskin mustanmullan maaveden neutralisuus, maan pinnalle kokoutuva mullasmuodostus käy vähi tellen happamaksi ja enemmän tai vähemmän turvemaiseksi. Tällöin on maan pintakerrosten huuhtoutuminenkin hyvällä alulla: mullas kerroksen alta huuhtoutuu alemmas tärkeistä kasviravintoaineista kalia, kalkkia ja fosforihappoa, samaten kuin rautaakin, joten pin tamaa vaalistuu huomattavasti. Täten syntyy kasviravintoaineista köyhä A-horisontti. Suuri osa edellämainituista aineista, erittäinkin rauta ja fosforihappo, pysähtyvät tämän alle kehittyvään B-hori sonttiin, jossa myöskin on useasti enemmän mullasaineita kuin edel 1 ) Miistastamullasta ja sen muuttumisesta metsän alla mainitaan m. m.: K. Glinka, Die Bodenzonen und Bodentypen des europäischen und asia tisclien Russlands. Comptes rendus de la premiere conference internationale agrogeologique, Budapest, 1909. Siv. 95—. K. Glinka, Die Typen der Bodenbildung, ihre Klassifikationundgeographi sche Verbreitung, Berlin, 1914. —Siv. 86—, y. m. P. Treitz, Was ist Verwitterung? Comptes rendus, e. m. Siv. 131—. P. Kossowitsch, Die Bodenbildungsprozesse und die Hauptprinzipien der Bodenklassifikation. Verhandlungen der zweiten internationalen Agrogeolo genkonferenz, Stockholm, 1911. Siv. 232 —. P. Kossowitsch, Die Schwarzerde. Internationale Mitteilungen fiir Boden kunde, 1912. —Siv. 199—. Chr. Ohly, Die klimatischen Bodenzonen und ihre charakteristische Boden bildungen. Internationale Mitteilungen fiir Bodenkunde, 1913. Siv. 411—. 3 lisessä. Myöhemmin voi tähän kerrokseen muodostua selviä palsi muodostuksiakin, kuten m. m. Treitz mainitsee käyneen Romanian entisillä aroilla. Syvemmällä on perusmaa, C-horisontti. Huuhtou tumisen ollessa jotenkin alulla kutsutaan maata huonontuneeksi mustaksimullaksi ja, kun siinä A- ja B-horisontit ovat selviä, lietomaak si (podsolimaaksi). Arolta metsään tultaessa muuttuu siis maaperä seuraavalla tavalla: jotenkin tyypillinen mustamulta, harmaa maa, huonontunut mustamulta ja lietomaa, joka on sitä tyypillisempää, kuta kauvemmas metsän sisään tullaan, jossa metsä on maaperään pisimmän ajan vaikuttanut. N. k. terveen metsämaan muuttumista kanervanummeksi kuvaa Muller seuraavalla tavalla: x) Kun Tanskassa on nummien läheisiä lehtimetsiä hävitetty, on metsämaan pinnalla ollut lauhkea multa kerros hävinnyt sen kautta, että sen syntyä välittävien organismien toimeentulo on käynyt mahdottomaksi; mullan sijaan on syntynyt turvetta vapaine mullashappoineen, ja näitten vaikutuksesta ovat alla olevat maakerrokset runsaasti huuhtoutuneet. Turpeen alle on syn tynyt tiivis erittäin paksu lietomaakerros ja sen alle on kehittynyt paksu palsimuodostus. Lähempänä metsän reunaa on tämä muut tuminen vähäisempää, ja metsän sisässä ei eri kerroksia sanottavasti huomaa. Kun verrataan aukean ja metsää kasvavan maan maaperäsuh teita toisiinsa, olisi aluksi oltava selvillä siitä, millä tavalla ilmasto olot näillä aloilla eroavat toisistaan. Kysymykseen tulevat tässä ennen kaikkea maan kosteuteen ja lämpöön vaikuttavat seikat, sa maten kuin valosuhteetkin maanpinnalla, sillä näistäkin riippuu pintakasvillisuuden erilaisuus aukealla ja metsän sisässä. Etupäässä maan kosteusolojen erilaisuudesta johtuu maaperän erilaisuus hu midisilla ja aridisilla seuduilla; edellisillä on sademäärä haihduntaa suurempi ja siitä johtuu maan pintakerrosten huuhtoutuminen, ari disilla alueilla haihtuu sitävastoin maasta enemmän vettä kuin sitä sateen muodossa siihen tulee, joten syvemmällä maaveteen huven neet mineraliaineet kulkeutuvat pinnalle päin. Näin suuret eivät erot läheisten aukeitten ja metsää kasvavien maitten välillä ole. Kosteus- (samaten kuin lämpö)suhteitten erolla onkin tässä ta pauksessa enemmän välillinen vaikutus: ne aiheuttavat erilaisia biologisia oloja maassa, ja siitä johtuu maaperän vaihteleva muuttu minen. ■*) P. E. Muller, Studien iiber die natiirlichen Humusformen, Berlin, 1887. M. m. siv. 49—, 83—, 142—, 151—, 245. 4 Mitä metsien sateita enentävään vaikutukseen tulee, ei tällä seikalla voi tässä tapauksessa olla sanottavaa merkitystä. Pieniin aukkoihin ja laajempien metsättömien alojen reunoille kokoontuu kui tenkin usein lunta enemmän kuin läheiseen metsään, joten aukean alan vuotuinen sademäärä tästä syystä voi joskus olla suurempikin kuin itse metsän kohdalle tullut. Missään tapauksessa ei tällä erolla ole suuria seurauksia, sillä maan huuhdonnassa tulevat etupäässä kysymykseen maan sulana ollessa sattuneet sateet. Metsässä jakautuu sateena tuleva vesi useaan osaan. Ensiksikin jää puitten lehvistöön siitä keskimäärin 25'—30 %, ja tämä haihtuu maahan pääsemättä. Pintakasvillisuuteen ja karikekerrokseen jäävää vesimäärää on vaikea arvioida. Tämä on, samaten kuin edellinenkin, suhteellisesti sitä suurempi, kuta heikompia sateet ovat. Siitä ve destä taas, joka maahan pääsee, ottavat pintakasvillisuus ja puut osan elintoimintaansa. Seuraava laskelma kuvannee ainakin jota kuinkin niitä vesimääriä, jotka hehtaarin laajuisella alalla kasvava metsä meillä kasvukauden kuluessa keskimäärin käyttää: Vuotuinen runkopuutuotanto 2.2 5m 3 _ „ , , . . 3 m 3, a 500 kg = 1,500 kg » oksa-ja juurimaara 0.7 5 » | » lehti-ja havu tuotanto 1,500 » Vuotuinen kuiva-ainetuotanto 3,000 kg Tässä laskelmassa on otaksuttu Ebermayerin, x) Ramannin 2 ) y. m. saamien tulosten perusteella, että metsikössä syntyy puuainetta sama määrä kuin lehtiä ja havuja, kun molemmat arvioidaan kuiva aineen painon mukaan. Puitten ottaman vesimäärän ja samaan aikaan muodostaman kuiva-ainemäärän välillä vallitsevaa suhdetta, transpiratiolukua, ei tiettävästi ole toistaiseksi määrätty. Eri olosuhteissa voi sekin luon nollisesti vaihdella, kuten v. Hoehnelin 3) tutkimuksistakin voi päät tää. Jos transpiratioluku otaksutaan Hellriegelin 4) viljelyskasveille saamien lukujen nojalla 300, olisi 3,000 kg kuiva-ainetuotantoon tar 1 ) Ernst Ebermayer, Die gesammte Lehre der Waldstreu, Berlin, 1876. - Siv. 68, 99—. 2) E. Ramann, Untersuchungen iiber den Mineralstoffbedarf der Wald bäume und iiber die Ursaehen seiner Verschiedenheit. Zeitschrift fiir Forst und Jagdwesen, 1883. Siv. 10. 3 ) v. Hoehnel, Mitteilungen aus dem Forstl. Versuchswesen Oesterreichs, 2 Bd., 2 u. 3 H. 4) Hellriegel, Beiträge zu den naturwissenschaftlichen Grundlagen des Ackerbaues, Braunschweig, 1883. —Siv. 622. 5 vittu vesimäärä 900,000 1 eli tasaluvuissa n. 1 mil. 1. Jos kasvukauden sademäärä olisi paikkakunnalla 300 mm, tekisi puitten siitä käyttämä osa n. 33 %. Kovinkaan suuria virheitä tekemättä voitaisiin metsästä edel lisillä tavoilla häviävä osa sateesta arvioida seuraavaksi: lehvistöön jää 25 % pintakasvillisuudesta ja maasta haihtuu 15 » puut käyttävät .■ 33 » Yhteensä 73 % Tällaisia katoja ei aukealla alalla ole erittäinkään silloin kun se on kasvipeitteetön. Täällä on kuitenkin maan pinnalta tapahtuva haihdunta suurempi. Ebermayer *) onkin laskenut eron metsän peitossa ja aukealla olevasta maasta tapahtuvan haihdunnan välillä (54 %. Seurauksena edellisestä on, että sateitten vaikutus pohjaveteen on aukealla ja metsäisellä maalla erilainen. Sen maakerroksen alle, jossa puitten juuret kulkevat, pääsisi edellisen laskelman mukaan 27 % kasvukauden sateesta, jotavastoin vastaava luku aukealla alalla olisi suurempi. Useista tätä seikkaa valaisevista tutkimuksista mai nitaan tässä Wollnyn 2 ) tekemä. Hän käytti lysimetrikokeissa hu muspitoista kalkkihiekkaa sekä istutti kahteen koeastiaan 5-vuotisia kuusentaimia, mutta peitti toisessa maan pinnan karikekerroksella, toisessa se taas oli paljaana. Kolmanteen astiaan istutettiin 5-vuotisia koivuntaimia, eikä siinä ollut maapeittoa. Neljännessä kasvoi ruohoa ja viides jätettiin kokonaan aukeaksi. Lysimetreistä vuosina 1887— 1893 alas virrannut vesi teki keskimäärin seuraavat %-määrät vas taavista sademääristä. Suhteellisesti suurin on ero siis kasvukaudella. Luonnon oloissakin tehdyt havainnot ovat osoittaneet, että metsät alentavat pohjavettä. Huomioita tästä on tehty erittäinkin 1 ) E. Ebermayer, Physikalische Einwirkungen des Waldes auf Luft und Boden, Aschaffenburg, 1873. Siv. 159. Vert. myös Rudolf Weber, Die Bedeutung des Waldes und die Aufgaben der Forstwirtschaft. Handbuch der Forstwissenschaft begriindet von Tuisko Lorey, 3 Aufl., 1913. Siv. 103.— 2) Forschnngen auf d. Gebiete d. Agrikulturphysik, 17 Bd., 1894. —Siv. 194. Astia 1 2 3 4 5 Vuoden keskiarvo .... 12.7 11.0 22.8 26.3 50.6 Kesän » 2.9 2.2 3.8 5.5 35.9 6 Venäjällä, jossa varsinkin Ototskin *) saamat tulokset ovat tunnetuim pia. Erittäin suuri on ero pohjaveden korkeudessa mustanmullan arolla ja sen läheisessä metsää kasvavassa maassa. Ranskassa ja Etu-Indiassa 2 ) tehdyt havainnot eivät johtaneet näin vaihteleviin tuloksiin, eivätkä Ebermayer ja Hartmann huomanneet mitään vaih telua pohjaveden korkeudessa silloin kun vesi oli liikkuvaa. 3) Hyvin läheisessä yhteydessä metsien vaikutuksen kanssa pohjave teen on metsämaan soistuminen metsien hävityksen jälkeen. Metsien hävitystä ja polttoa pitää erittäinkin Haglund 4) syynä keidassoitten syntyyn. Siinä tapauksessa että pohjamaa on vettä läpäisemätöntä tai pohjavesi lähellä myöntävät Barth 6) ja Cajander *) metsän hävi tyksen aiheuttavan soistumista, jotavastoin tiheän metsän alle päin vastaisissa tapauksissa voisi helpommin syntyä soistumista edistä vää kasvillisuutta, joka m. m. metsiä harventamalla usein katoaisi. Hyvin läheisessä yhteydessä maan vesipitoisuuden kanssa ovat sen lämpösuhteetkin. Metsämaassa ovatkin lämpö vaihtelut pienet, jotavastoin aukealla m. m. vuorokautiset vaihtelut ovat hyvin tun tuvat, erittäinkin silloin kun mineralimaa on paljaana. M. m. Ho ') 11. OmoUfKiiX, PpyiiTOßHfl BOflßi, iix'f. npoHcxoac,neiiie, HCHiiiß h paonpe- FLFEJIEHIE. 11. FpyHTOBtiH H Jitca. C.-[leTep6yprR l>, 1905 r. 2 ) Refer, näistä seuraavassa julkaisussa: Jahresbericht iiber Veroffent lichungen und wichtigere Ergebnisse ini Gebiete des Forstwesens, der forstl. Zoologie, der Agrikulturchemie, der Meteorologie und der fortsl. Botanik fur das Jahr 1907. Supplem. zur Allgemeine Forst- und Jagdzeitung, Jahrgang 1908. Vert. myös Henrik Hesselman, Berättelse öfver den botaniska afdelningens verksamhet ären 1906—1908 jämte förslag till program. Försumpningsfrägan. Meddelanden fran statens Skogsförsöksanstalt. H. 6, 1910. Siv. 32 —. 3) E. Ebermctyer, O. Hartmann, Untersuchungen iiber den Einfluss des Waldes auf den Grundwasserstand. Abhandlungen des Kgl. bayr. hydrotechn. Bureaus, Munchen. 1904. 4) Emil Haglund, Om Hornborgasjön och omgifvande torfmarker. Sär tryck av Sv. Mosskulturf. tidskr., 1907. Sama, Exempel pä hastig tillväxt af torf. Samoin, 1909. Sama, Om vara högmossars bildningssätt I ja 11. Aftryck ur geologiska Föreningens i Stockholm förhandlingar. Bd. 31. H. 4; Bd. 41. H. 5. 5 ) A. Barth, Skogavgroftning, Kristiania, 1912. Siv. 15 —•. 6 ) A. K. Cajander, Studien iiber die Moore Filmlands, Helsinki, 1913. Siv. 25—. Suomessa julaistuista teoksista koskettavat samaa kysymystä tavallaan myös: Th. H omen, Om skogarnas infly tande pä Finlands kiimat, Helsingfors, 1901. Th. Homen, Suomen ilmasto. Kansanvalistusseuran kalenteri, 1913; Helsinki, 1912.-—Siv. 83—. J. J. Sederholm, Om grundvattnet i Finland; dess förekoinst, mängd och rörelser. Geologiska Kommissionen i Finland Geotekniska Meddelanden, n:o 4. Helsingfors 1909. 7 menin x), Friclcen 2 ) y. m. tutkimukset ovat tässä yhteydessä mai nittavat. Metsää kasvavan ja aukean alan kosteus- ja lämpösuhteet eroa vat siis toisistaan pääasiassa seuraavalla tavalla: 1. Sateista pääsevät metsättömään maahan suhteellisesti paljon useammat kuin metsän alla olevaan. Aukean alan pintakerrosten kosteus- ja lämpövaihtelut ovat kuitenkin paljoa suuremmat kuin vastaavan metsän peitossa olevan. 2. Kuivana aikana on aukean maan kuivin kohta sen pinnalla ja metsämaan B-horisontissa, jossa puitten juuret etupäässä kulkevat. Jos kapilaarisia vedenliikkeitä maassa tapahtuu, kulkee vesi tällöin aukealla syvemmältä pinnalle päin ja metsäisellä maalla yläältä ja alempaa B-horisonttia kohti. 3. Jos pohjavesi on lähellä tai perusmaa läpäisemätöntä, soistuu aukea ala helpommin kuin metsää kasvava. Tärkeä tulos edellisestä on mikro-organismin toimintaan nähden maassa se, että aukealla maalla eivät lahomista edistävät bakterit voi tulla toimeen; niitä vahingoittaa siellä usein sattuva liiallinen kuivuus ja mahdollisesti ajot tainen liika märkyyskin. KunHesselmanin3) tutkimukset ovat osoit taneet, ettei turpeen ja sen alla olevan maan vedessä happea ole muuta kuin hyvin pienessä määrässä, on aerobisten bakterien toi meentulo tästäkin syystä hyvin vaikeaa aukealla alalla, jossa tur vetta helpommin syntyy. Bakterien asemasta on alalla etupäässä sieniä, ja Mullerin ja Ramannm 4) tutkimusten mukaan häviää sieltä alempi maaeläimistökin, kuten lierot y. m. Seurauksena tästä onkin enemmän taikka vähemmän happamien turvemuodostusten synty aukealle alalle, ja onpa Ramannkin huomannut, että metsän alla lauha metsämulta voi varomattomien hakkauksien jälkeen muuttua tyypilliseksi kangasturpeeksi. Suomessa on samantapaisen havain non tehnyt Palmgren 5) Ahvenanmaan lihavissa lehdoissa huononee 1) Th. Hornin, Der täglicbe Wärmeiimsatz im Boden imd die Warme strahlung zwischen Himmel and Erde. Acta Soo. Scient. fennicae. Tom XXIII, n:o 3, 1897. 2 ) E. Ramann, Bodenkunde 2 Aufl., Berlin, 1905. Siv. 343. Vert. myös Rudolf Weber, Die Bedeutxing des Waldes und die Aufgaben der Forstwirtschaft, e. m. Siv. 78—. 3) Henrik Hesselman, Om vattnets syrehalt ooh dess inverkan pä skogs markens försumpning och skogens växtlighet. Medd. f. stat. Skogsförsöksan stalt, 1910. H. 7. — Siv. 91— 4 ) E. Ramann, Regenwiirmer und Kleintiere im deutschen Waldboden. Internationale Mitteilungen fiir Bodenkunde, 1911. Siv. 138—, 162. 5 ) Alvar Palmgren, Studier öfver löfängsomradena pä Aland. I. Vege tationen. A. Soc. p. F. & F. F., 42, n:o 1. 8 kuohkea multakerros paljaaksihakkauksen, laiduntamisen ja niiton jälkeen. Alalle ilmestyy Trientalista, mustikkaa, puolukkaa ja mui takin happamalle turpeelle ominaisia kasveja. Aina ei metsän alla oleva mullasmuodostus kuitenkaan ole pa rempaa kuin vastaavalla aukealla oleva. Erittäinkin kuusimetsä on usein niin tiheää, ettei maanpinta pääse tarpeeksi lämpiämään, jotta lahomista aikaansaavien bakterien toiminta voisi olla vilkas, ja siksi onkin mullasmuodostus usein hapanta. Toiselta puolen muodostavat eri puulajit erilaisia mullasmuodostuksia ja samaten ovat eri metsä tyyppien mullasmuodostukset niille ominaisia: paraita ovat ne Aco nitum, saniais- ja Oxalistyyppien mailla, huonoja ovat sitävastoin puo lukka-, kanerva- ja jäkälätyyppien turpeet jo alkuperäisessä tilassaan. Kun happamat turvemuodostukset aikaansaavat voimakkaan huuhdonnan maassa, on siis aukea ala tästä syystä herkempi pilaan tumaan kuin vastaava metsän alla oleva. Turvemuodostuksien epä edullisesta vaikutuksesta kuivilla mailla onkin useita esimerkkejä. Niin huomasi Albert 1) erään dyyniharjänteen pohjoisrinteellä 12—15 cm vahvan turpeen alla n. 20 cm paksun lietomaakerroksen sekä tämän alla B—lo cm vahvan palsimuodostuksen. Lietomaa oli hyvin köyhä kasviravintoaineista. Etelärinteellä ei sitävastoin turvetta ollut, eikä huuhtoutumiskerroksia selvään voitu huomata. Kun Bel giassa ja Hollannissa 2 ) on nummia metsitettäessä usein kynnetty kanervaturve syvään, on huomattu, että tämän alle syntyy n. 80— 150 cm syvässäkin selvä lietomaa- ja joskus palsimuodostuskin. Tällaisilla mailla on siten jonkun ajan kuluttua kaksi A- ja B-horisont tikerrostumaa päällekkäin. Metsässä estyy maan huuhtoutuminen senkin kautta, että alem maksi, etupäässä B-horisonttiin, kulkeutuneista mineraliaineista palaa suuri osa takaisin maan pinnalle siten, että puut vuosittain varistavat lehvistöään maahan. Ebermayerin 3), Ram annin 4) y. m. tutkimuk sien mukaan jää puitten ottamista mineraliaineista puuaineeseen 1 ) R. Alhert, Beitrag zur Kenntnis der Ortstein bild u 1 igen. Zeitschrift f. Forst- und Jagdwesen, 1910. Siv. 327—. 2 ) Fr. Jentsch, Bestandsdiingungen in den Niederlanden und in Belgien. Forstwissenschaftliches Centralblatt, 1901. Siv. 225 —. 3) E. Ebertnayer, Lehre der Waldstreu, e. m. Siv. 97—. E. Ebertnayer, Untersuchungen und Studien über die Anspriiche der Waldbaume an die Nährstoffe des Bodens. Forst licb-natiirwissenschaftliche Zeitschrift, 1893.-—Siv. 220 —. 4 ) E. Kamarin, Untersuchungen iiber den Mineralstoffbedarf der Wald baunie, e. ni. Graebner on toista mieltä, mutta ei hän voi väitettään todistaa. Paul Oraebner, Handbuch der Haidekultur, Leipzig, 1904.—Siv. 51—, 9 2 vuosittain n. 10 —25 %. Karikkeihin jää siis paljoa suurempi osa. Aivan aukealla maalla ei mitään tämäntapaista mineraliaineitten kier tokulkua ole, eikä pintakasvillisuuden elintoiminnalla ole tässä suh teessa läheskään samaa merkitystä kuin puilla. Ennen lehtien ja ha vujen varisemista kulkee kyllä osa tärkeistä kasviravintoaineista takaisin puuhun, mutta joka tapauksessa tulee näistäkin maahan suurin osa ] ). Nämä neutralistavat mullaskerroksessa mahdollisesti olevia vapaita mullashappoja, joten huuhtoutuminen sen kautta pienenee. Samalla tulevat bakterien elinmahdollisuudet edullisem miksi, joten lahominen edistyy. Kun maauutteitten konsentratio kohoaa, ei maan perusvarastosta mene yhtäsuuria määriä liuvokseen kuin päinvastaisessa tapauksessa: pintakerrosten rapautuminen ja huuhtoutuminen siis alenevat. Toisaalta voivat syntyneet alkalihu matit liuvottaa pintakerroksista m. m. rautaa, fosforihappoa y. m. ja sillä tavalla edistää huuhtoutumista. Humatiliuvokset ovat kui tenkin siksi laimeita, ettei niillä tässä tapauksessa ole läheskään samaa vaikutusta kuin palon jälkeen. Metsien hävityksen vaikutuksesta maaperän huononemiseen mainitsevat paitsi Mulleriä ja Ramannia myöskin Graebner, Miinst 2 ), Hesselman 3), Rarnm 4), Basilier 5) y. m. Miinst on tehnyt havaintonsa Schwarzwaldilla ja pitää hän jatkuvaa metsänhävitystä, m. m. kas kiviljelystä, suurena syynä muutamien seutujen maaperän huonou teen. Vanhemmista tutkijoista on mainittava myös Senft, joka ei palsimuodostusta (Ortstein) sano tavattavan metsää kasvavilla aloilla, L ) Usein eroavat saadut tulokset toisistaan, kuten seuraavistakin julkai suista huomaa: Ebermaycrin edellämainitut julkaisut. Rainannin edellämainittu julkaisu sekä: Wandern die Nährstoffe beim Absterben der Blätter? Zeitschrift f. Forst- und Jagdwesen, 1898. —-Siv. 157. Die Wanderungen der Mineralstoffe beim herbstlichen Absterben der Blätter. L. Versuchs-Stat., 1912. Siv. 157—. Schulze, Schutze, Die Stoffwanderung in den Laubblättern des Baumes, insbesondere in ihren Beziehungen zum herbstlichen Blattfall. L. Versuchs- Stat., 1909.—Siv. 71—, 299—. 2 ) Max Miinat, Ortsteinstudien im oberen Murgtal (Sehwarzwald). Mit teilungen der Geologischen Abteilung des Kgl. Stat. Landesamtes, Stuttgart, 1910. Siv. 48—, 3 ) Henrik Hesselman, Jordmänen i Sveriges skogar. Skogsv&rdsförenin gens Folkskrifter, n:o 27—28, Stockholm, 1911. Siv. 49-—. 4) Ramm, Bestandesverjungung auf den vielfach zur Rohhumus- und Ortsteinbildung neigenden Boden. Allgem. Forst- und Jagdzeitung, 1909. — Siv. 128—. 5) Basilier, Die landwirtschaftliche Zwischennutzung und ihr Einfluss auf den Waldboden. Schweiz. Zeitschrift f. Forstwesen, 1907. Siv. 229—. 10 jos metsä on tarpeeksi tiheänä säilytetty 1). Albert sitävastoin väit tää pallen syntyvän metsän alla, eikä aukealla alalla. 2 ) Hän pitääkin pallen syntyä syynä metsän häviämiseen ja alan kanervanummeksi muuttumiseen. Samalla tavalla otaksuu Frosteruskin aukean maan olevan parempaa kuin metsää kasvavan. Frosteruksen käsitys met sämaan kosteussuhteista selviää m. m. seuraavasta lauseesta: »Skogen bevarar som känt, trots avdunstningen genom träden, i stort sett fuktigheten i marken och bidrager sälunda tili ökningen av grundvatt net i jordskiktena.» 3) Metsät olisivat siis maan soistuttajia. Kun metsä hakataan, tulee haihdunta pinnalta suuremmaksi ja samalla kulkevat syvemmällä olleet maauutteet pinnalle päin, jolloin palsi muodostus ja lietomaa vähitellen häviävät. 4) Nähtävästi on Froste rus johtunut tällaiseen väitteeseen koettaessaan sovelluttaa eteläi sempien seutujen n. k. ruskean metsämaan muodostumista meikäläi siin oloihin. Edellämainitun muutoksen maaperässä sanotaan nimit täin tapahtuvan, m. m., kun Keski-Europassa entisiä metsämaita viljellään. 5) Kun edelläolevasta on käynyt selville, että aukea metsämaa on useimmiten täydellisemmin huuhtoutunutta kuin metsän peitossa oleva, olisi syytä tarkastaa millä tavalla huuhtoutuminen vaikuttaa maan kemiallisiin ja fysikalisiin ominaisuuksiin. Kummatkaan näistä eivät ole läheskään täydellisesti tunnettuja. Eri runsaassa määrässä huuhtoutuneitten maitten eri kerroksista 011 kyllä tehty suhteellisen paljon kemiallisia maa-analysejä, mutta yleensä 011 niillä verrattain vähän arvoa. Ensinnäkään eivät analysien tulokset ole toisiinsa verrattavia, niin eri tavoilla ne on tehty; niissä on käytetty erilaisia liuvottimia, maata on otettu vaihtelevat määrät liuvotti meen verraten, liuvotin on vaikuttanut maahan eri pitkät ajat ja toisistaan poikkeavissa oloissa, toisissa tapauksissa on liuvonneet aine määrät laskettu täysin kuivaa maata kohti, toisissa ilmakuivaa j. n. e. Tämän lisäksi eivät saadut luvut osoita todellisia liukene vaisuussuh teitä. Maassa löytyvät kasviravintoaineet ovat useampina erilaisina yhdistyksinä, joilla jokaisella on oma liukenevaisuutensa. Koska x ) Ferdinand, Senft, Die Humus-, Marsch-, Torf- und Limonitbildungen, Leipzig, 1862.—Siv. 181, vert. siv. 208. 2 ) R. Albert, Boden untersuchungen im Gebiete der Luneburgerheide. Zeitschrift f. Forst- und Jagdwesen, 1912. Siv. 136—. 3) Benj. Frosterus, Jordmänernas uppkomst och egenskaper. Geologiska. Kommissionen i Finland Geotekniska Meddelanden, n:o 10; Helsingfors, 1912. Siv. 27—. 4) Sama, siv. 15—, 21 —. 5 ) Vert. m. m. P. Treitz, Was ist Verwitterung? e. m. —Siv. 153. 11 liukenevaisuus on sama kuin kyllästetyn liuvoksen konsentratio, täytyy maa-analysissa eri aineitten liukenevaisuusmääräyksiä varten samoja maamääriä uuttaa eri suurilla liuvotinmäärillä, jolloin käsit telyn tulee joka kerta kestää niin kauvan, että syntyy kyllästetyt liu vokset. Analysamalla täten saadut liuvokset voidaan tarkalleen las kea, kuinka paljon milläkin liukenevaisuudella varustettua kasvira vintoainetta maassa on. 1 ) Toistaiseksi ei kuitenkaan vielä ole tehty yhtään maa-analysiä, joka täyttää nämä vaatimukset. Kasviravintoaineitten, erittäinkin fosforinhapon, liukenemiseen vaikuttaa suuressa määrässä maan mullaspitoisuus sekä sen kalkki ja rauta- ja aluminiumhydroksidit. 2) Humushapot edistävät fosfori hapon liukenemista, emäkset sitä taas vaikeuttavat. Niinpä esim. B-horisontin runsas ferrihydroksidi-pitoisuus tekee siinä olevan fosforihapon vaikeammin liukenevaksi kuin mitä se rauta-köyhem mässä pohjamaassa on. Turvekerroksessa taas päinvastoin fosfori happo humushappojen vaikutuksesta joutuu suhteellisesti helpom min liuvokseen kuin humusköyhässä pohjamaassa. Näistä syistä ei tässä katsotakaan ansaitsevan ryhtyä yksityis kohtaisesti selittämään eri tapauksissa saatujen analysien tuloksia. Kasviravintoaineitten horisontista toiseen huuhtoutumista ja eri kohtiin pysähtymistä on koetettu määrätä analysamalla eri kerrok sista otettuja maanäytteitä. Tässä on kuitenkin, kuten Rindell on huomauttanut, unohdettu, ettei eri horisonteista otetuista näytteistä saatuja analysituloksia sovi käyttää huuhtoutumisasteen määräämi seen, ellei voida todistaa, että nämä eri kerrostumat ovat alunpitäen olleet samanlaista geologista muodostumaa. Tätä eivät agrogeolo gitkaan aina ole tehneet. Näillä reservatioilla esitetään seuraavassa muutamia yleisiä tuloksia tehdyistä analyseistä. On huomattu, että lietomaasta ovat kulkeutuneet pois tärkeät kas viravintoaineet sitä täydellisemmin kuta pitemmälle huuhtoutuminen on kehittynyt. Kalin ja kalkin huuhtoutuessa ne menevät liuvokseen etupäässä yksinkertaisina elektrolyteinä ja joku osa kompleksimole kyleinäkin. Suuri osa kalista ja kalkista pysähtyy B-horisonttiin: mitään pysyvää suhdetta näitten aineitten välillä tässä kerroksessa ja perusmaassa ei kuitenkaan ole, sillä toisinaan menee analysatessa 1 ) A. Rindell, Zur Ermittelung der assimilierbaren Pflanzennälirstoffe des Ackerbodens. Verhandlungen der zweiten intern. Agrögeologenkonferenz. Siv. 99—. A. Rindell, Ueber Lösliehkeitsbestimmungen in der Agrikulturchemie, I, 11, Akad. Inbjudningsskrifter, Helsingfors, 1910, 1911. 2 ) A. Rindell, Untersuchungen viber die Löslichkeit einiger Kalkphosphate, Helsingfors, 1899. 12 perusmaasta niitä enemmän liuvokseen, usein taas päinvastoin. Erittäinkin kali on tässä suhteessa vaihteleva, jotavastoin kalkkia liukenee useasti eniten B-horisontista otetuista maanäytteistä. Frosterus on usein huomannut, että n. k. humuspodsolimaassa B-horisontti on kali- ja kalkkiköyhempää kuin n. k. rautapodsoli maassa, jossa erittäinkin kalkki on vähemmän B-horisontista huuh toutunutta. x) Rauta- ja humusortsteinin eroavaisuuden tässä suh teessa ovat jo aikasemmin huomanneet m. m. Sen ft ja M idler. 2) Kun aukealla alalla syntyy helpommin humuspodsolia kuin metsän alla, olisi tässäkin yksi syy metsänhävityksen vahingollisuuteen. Tässä yhteydessä on kuitenkin huomattava, että puut ottavat lä hinnä B-horisontista suuret määrät kalia ja kalkkia, joten aukeaa ja metsäistä alaa ei ilman muuta voida keskenään verrata. Fosforihappoa sitävastoin on B-horisontissa melkein poikkeuk setta enemmän kuin perusmaassa. Jotenkin sama on suhde myöskin raudan ja aluminiumin esiintymisessä näissä kerroksissa. Nämä joutuvatkin maassa liuvokseen jotakuinkin samalla tavalla: kolloi dalisina hiukkasina, kompleksimolekyleinä ja hyvin pienessä määrässä yksinkertaisina elektrolyteinä. Happamina humateina ovat rauta ja aluminium vähän hydrolistyneitä. B-horisontissa tulevat ne sili katien hydrolysin johdosta alkalisesti reageravien absorptiokelmujen mineralihiukkasten pinnalla olevain suhteellisesti konsentratum pien suolaliuvosten • yhteyteen, jolloin ne neutralistuvat sekä hydro listuvat ja sakkautuvat. Tämä olisi siis yksi selitystapa näitten ai neitten pysähtymiseen B-horisontiin. Mitä aukean ja metsän alla olevien maitten fysikalisten ominai suuksien eroon tulee, riippuu se etupäässä molempien alojen kemial listen ominaisuuksien erosta. Kun aukealla maalla sen mureisuus hä viää, käy pienimpien maahiukkasten liettyminenkin helpommaksi. Tavallisesti onkin siinä pintakerroksissa vähemmän lieteaineita kuin syvemmällä. 3) Useimmiten on lietemaa tiivistä. Metsässä edistävät x) Benj. Frosterus, Versuche einer Einteiliing der Böden des finnländischen Moränengebietes. Geologiska Kommissionen i Finland Geotekniska Medde landen, n:o 14, Helsingfors, 1914. Siv. 21. 2 ) Vert. W. Schiitze, Die Zusammensetzung des Ortsteins. Zeitschrift f. Forst- und Jagdwesen, 1874.—Siv. 190 —. 3) Aina ei suhde kuitenkaan ole tällainen; vert. m. m.: E. T. Nyholm, Studier öfver finske naturliga jordmäner. 11. Finska Forstf. Medd., 1903. Siv. 297. Henrik Hesselman, Studier öfver de norrländska tallhedarnas föryngrings villkor. Medd. f. Statens Skogsförsöksa., 1910. Siv. 49—. 13 puitten juuretkin maan kuohkeutta tunkeutuessaan maahiukkas ten väliin sekä lahoessaan ja mädätessään suhteellisesti syvälle maahan. Kun edellä on ollut kysymys metsää kasvavan ja aukean maan kemiallisten ja fysikalisten ominaisuuksien erosta, sopii tässä yhtey dessä tarkastaa muutamia teorioja palsimuodostusten synnystä. • Niin on m. m. pakkasen luultu aiheuttavan tällaisien muodostusten kehityksen siihen kohtaan maassa, johon routa talvella ulottuu. Tästä mainitsevat m. m. A. Mayer 1) ja Graebner. 2) Kolloidalisten aineitten kuogulerautumiseen on tällä seikalla kyllä vaikutusta, mutta yksistään ei pakkanen voi pallen syntyä aiheuttaa. Niin ei ole huomattu, että palsikerros syntyisi meillä syvemmälle kuin ete lämpänä ja aukealla maalla syvemmälle kuin metsän sisässä. Liuvosten väkevöitymiseen maassa on tässä yhteydessä myöskin viitattu. Näin tekevät m. m. Senft, Lorenz 3), Albert 4) ja Helbig 5) sekä Roth&n 6). Jos haihduntaa pidetään konsentroitumisen syn nyttäjänä, sakkautuisivat aineet metsää kasvavalla alalla etupäässä B-horisontiin, aukealla ylemmäs. Kun ei luonnossa aukealla maalla nähtävästi sanottavammassa määrässä näin käy, ei tämäkään teoria yksinään sovi maan huuhtoutumiskerrosten synnyn selittämiseen. Useat venäläiset ja romanialaiset tutkijat') väittävät pallen syntyvän siten, että syvemmällä ollut maa-uute kohoaa kuivana aikana pin nalle päin, ja siihen kohtaan, jossa happea on riittävästi saatavissa sakkautuvat rauta, aluminium, fosforihappo y. m. Niin humidisissa seuduissa kuin Suomessa ei tällä pallen syntymistavalla ole nähtä västi merkitystä. 1) A. Mayer, Über die Ursachen der Bildung von Ortstein. Jahresbericht iiber Veroffentlichungen, e. m. Supplem. zur Allgem. Forst- und Jagdzeitung. A. Mayer, Bleisand und Ortstein. Landw. Versvchsstationen, 58 (1903). —• Siv. 186. 2) P. Qraebner, e. m. Siv. 197—. 3 ) N. v. Lorenz, Zur Bekämpfung des Ortsteins. Mitteilungen der k. k. forstlichen Versuehsanstalt in Mariabrunn, Wien, 1908.—Siv. 4—. 4 ) R. Albert, e. m. Siv. 333—-. 6 ) M. Helbig, Zur Entstehung des Ortsteins. Naturwissenschalt. Zeit schrift f. Forst- und Landwirtschaft, 1909. 6 ) G. Rothen, Über die Bewegung des Kalkes, des Eisens, der Tonerde und der Phosphorsäure imd die Bildung des Ton-Eisenortsteines im Sandboden; Berlin, 1912. —Siv. 67—. ') M. m. P. Kossowitsch, Die Bodenbildungsprozesse, e. m. Siv. 243—. P. Treitz, e. m. Siv. 138—. 14 Kun aukea maa useasti liettyy pinnalta enemmän kuin metsän peitossa oleva, voitaisiin olettaa että edelliseen syntyy helpommin palsi kuin jälkimäiseen. x ) Polton vaikutus metsämaahan on vieläkin vähemmän tunnettu kuin pelkän metsänhävityksen. Epäilemättä ovatkin sen seuraukset eri olosuhteissa erilaiset, joten jo tästä syystä käsitykset siitä vaihte levat. Edullisesti vaikuttaisi poltto metsämaahan erittäinkin siten, että tuhassa olevat alkalikarbonatit neutralistavat humushappoja, joten vapaitten humushappojen aiheuttama huuhdonta vähenisi tai lop puisi kokonaan. Tähän hyötyyn vetoavat m. m. Miinst 2) ja Hessel man 3). Neutralistumisen kautta vilkastuu bakterielämä, ja turve lahoo helpommin, sillä humatit hajoavat nopeammin kuin vapaat humushapot. Bakterien elinehtojen paratessa edistyy nitrifikatiokin. M. m. Fittbogen 4), Reder 5 ) sekä Dumont ja Crochetelle 6 ) ovat huo manneet, että suoturpeesta ja mudasta tulee typpi runsaammin assimiloituvaan muotoon, jos maahan sekoitetaan erittäinkin kalium karbonatia. Puutuhan edulliseen vaikutukseen »happamassa» maassa viittaavat Baumann ja Gullykin 7 ). Jo syntyneeseen palsimuodostuk seenkin on voimakkaan lannoitussuolojen käyttämisen huomattu vai kuttavan hajoittavasti. 8 ) Tämän perusteella ei kuitenkaan ole väi tetty, että kanervanummen poltto olisi ehkäissyt maan huuhtoutu mista. Päinvastoin on huomattu m. m. pallen syntyvän polton jälkeen nopeasti. 9) 1 ) Vert. m. m. E. Biedermann, Ortstein und Raseneisenstein. Zeitschrift f. Forst- und Jagdwesen, 1876. Siv. 85 —. M. HeJbig, e. m. - Siv. 82. а) M. Miinst, e. m. —-Siv. 51. 3) H. Hesselman, Jordmanen i Sveriges skogar, e. m. Siv. 53. 4 ) J. Fittbogen, Ueber die Veränderungen, welche der in organischer Ver binä ung enthaltene Stickstoff des Moorbodens unter dem Einfluss verschiedener als Diingungs- und Meliorationsmittel gebräuchlichen Substanzen erfährt. Biedermann, Centralblatt, 1874—. Siv. 324—. 5 ) P. Reder, ref. Trosche, edellisen julkaisun titteli. Biedermann, Central blatt, 1884—. Siv. 652—. б ) Dumont, Crochetelle, Ueber die Nitrifikation der Wiesenboden. Refer. Biedermann, Centralblatt, 1894. Siv. 700 —. 7 ) A. Baumarin, E. Oully, Untersuchungen über die Humussäuren. Mit teilungen der K. Bayr. Moorkulturanstalt, 1910. H. 4. —Siv. 145—. 8) Fr. Jentsch, e. m. Siv. 232. N. v. Lorenz, e. m. Siv. 4—. 9 ) Br. Tacke, C. A. Weber, tjber einen alten, gut gewachsenen Rotföhren bestand iiber hartem und starkem Ortstein. Zeitschrift f. Forst- und Jagd wesen, 1905. Siv. 708 —. 15 Useissa kokeissa on huomattu että organiset fosfori- ja typpiyh distykset muuttuvat assimiloitavaan muotoon, jos humuspitoista maata kuumennetaan. Tämä tuli näkyviin m. m. Eggertzin tutki muksissa, ja luuli Eggertz syynä fosforihapon enentyvään liukenemi seen olevan sen, että kuivatettaessa organiset yhdistykset hapettui sivat ja muuttuisivat epäorganisiksi. l ) Taclce käytti astiakokeissa tuoretta sekä 50—180° kuivattua kanervamultaa ja huomasi, että kuta enemmän maata oli kuivatettu, sitä suurempi oli saatu sato ja sen maasta ottama fosforihappomäärä. 2) Suomaan kohtuullisen pol ton huomasi hän kenttäkokeissa vaikuttavan tässä suhteessa edulli sesti. 3) Jotenkin samanlaisiin tuloksiin ovat Schmoeger 4 ) ja Asokin 5 ) tulleet, ja nummimaasta sai Emmerling enemmän fosforihappoa suo lahappoliuvokseen, jos maa ennen analysin tekoa hehkutettiin. 6 ) Organisten typpiyhdistysten veteen liukenemiseen huomasi Brunne mann maan kuivattamisen vaikuttavan edullisesti 7 ) ja mainituissa Schmoegerin kokeissa lisääntyi typen liukenevaisuus lievän polton jälkeen. Sekä typpi että fosfori ovat humuksessa vaikeasti liukeavissa monimutkaisissa organisissa yhdistyksissä. Liuvotakseen veteen täytyy näitten yhdistysten ensin hydrolysin kautta hajaantua yksin kertaisemmiksi yhdistyksiksi. Hydrolysissa hydrolistuvan aineen molekyli yhtyy yhteen molekyliin vettä jakautuen samalla kahdeksi yksinkertaisemmaksi molekyliksi, joista toinen on ottanut veden H:n ja toinen sen OH-ryhmän. Kasvisolujen ja bakterien proteiniaineet hydrolistuvat maassa ensin yksinkertaisiksi munanvalkuaisaineiksi ja nukleineiksi. Edellisten edelleen hajaantuessa syntyy albumoseja ja peptoneja, lopuksi polypeptide ja, aminohappoja ja viimeksi ammo niakkia. Nukleinit ovat fosforipitoisia. Ne hydrolistuvat varsinaisiksi J ) G. O. Eggertz, Studier ooh undersökningar öfver mullämnen i äker- och mossjord. Meddelanden f. Kongi. Landtbr. Akademiens experiraentalfält, n:o 3; Stockholm, 1888. Siv. 26. 2) Mitteilungen des Vereins zur Förderung der Moorkultur, 1894. Siv. 357—. 3 ) Mitteilungen liber die Arbeiten der Moor-Versuchs-Station in Bremen; 4. Bericht. Landwirtschaft. Jahrbiicher, 1898. —Siv. 29, 35, 304 y. m. Vert. myös M. Fleischer, samoin; 3. Bericht. - Siv. 368. 4 ) Landwirtschaftl. Jahrbiicher, 1896. - Siv. 1025—. 5 ) Jahresbericht f. Angew. Ch., 1904. —-Siv. 52—. 6 ) Emeis, Ueber Heidebodenanalysen. Allgem. Forst- und Jagdzeitung, 1901. Siv. 278—, 7 ) E. Brunnemann, Ueber den Einfluss des Trocknens von Niederungs moorproben auf die Löslichkeit des darin enthaltenen Stickstoffs in Wasser. Landwirtschaftl. Jahrbiicher, 1886. Siv. 189—. 16 proteideiksi ja nukleinihapoiksi. Nämä viimemainitut ovat fosfori pitoisia, ja niitten hajaantuessa syntyy hiilihydratien ja fosforihapon ohella puriniemäksiä, kuten guaninia ja adeninia sekä pyrimidiniä. Paitsi nukleinihapoista vapautuu fosforihappoa myöskin lecitinin hajaantuessa. Samalla kuin typen yhdistysmuodot ovat mitä moni naisempia, esiintyy fosfori puolestaan myöskin monimutkaisissa yhdistyksissä, mutta aina fosforihapon muodossa. Kokeellisesti on todistettu, että kasvit voivat käyttää veteen liukenevia organisiakin typpiyhdistyksiä. Fosforihaposta tällaisia ei tunneta, jotenka 011 todennäköistä että fosforipitoisten organisten yhdistysten maassa täytyy hydrolysin kautta hajaantua aina fosforihappoon saakka, ennenkuin kasvit voivat sitä hyväkseen käyttää. Etenkin Taclcen tutkimukset ovat osoittaneet, että maan kuu mentaminen hyvin suuressa määrässä edistää organisten fosforiyh distysten hydrolytista hajaantumista ja siten vapautuva fosforihappo pääsee liukenemaan. *) Sorautumista edistää poltto myöskin ja tämän kautta hienojen maa-ainesten syntyä. Väittääpä Leiviskä Salpausselkää tutkiessaan huomanneensa, että kasketut maat ovat pinnalta vähemmän kivisiä, ja että niissä on enemmän hienoa maata kuin vastaavissa kaskea mat tornissa. Polton epäedulliset seuraukset esiintyvät erittäinkin silloin kun mullasaineet kokonaan poltetaan. Tällöin hävitetään täydelleen maan tärkein typpivarasto ja fosforihapon liukeavaisuus pienenee. Sa malla kuolevat myöskin aerobiset bakterit, jotka lievässä poltossa voivat säilyä. Erilaisilla legeringeillä tekemiensä lämpöhavaintojen perusteella väittää Jensen,2) ettei kanervanummen poltossa synny maanpinnalla (»Ovenpaa Jorden, imellem Lyngnaalene») edes 70° C lämpöä, joten bakterit polton yli säilyisivät. Suoviljelysten poltossa lienee meillä kuitenkin mikro-organismin toiminta lakannut, joten polton aiheuttamat huonot seuraukset voivat suureksi osaksi aiheutua tästäkin. Kovalla maalla aiheutuu mullasaineitten täydellisestä poltosta maan pintakerroksen vesikapasitetin aleneminen, joten kosteusvaih telut käyvät suuriksi. Usein häviää maan kuohkeuskin ja liettyminen edistyy. Tuhassa olevat alkalikarbonatit edistävät myöskin välillisesti huuhtoutumista. Rindell 3) onkin huomauttanut, että maassa voi 1) Br. Tacke, 4. Bericht, e. m. Siv. 303—. 2) Hj. Jensen, Om den ved Hedebrande fremkaldte Vanne i .Torden. Hedeselskabets Tidskrift, n:o 4, 1899. Siv. 55—. 3) A. Rindell, Nägra anmärkningar rörande teorin för uppkomsten af »ahl» eller »ortstein». Suomen Maataloustieteellisen Seuran Julkaisuja, 1910, H. I, bilaga n:o 4. 17 3 kulojen jälkeen syntyä hyvinkin voimakkaita alkalihumatiliuvoksia, jotka liuvottavat m. m. ferri- ja aluminiumhydroksidia, vaikealiu koisia fosfateja (m. m. Ca3 P2 08) y. m. paljon helpommin kuin luon nossa verrattain laimeat vapaitten humushappojen vesiliuvokset. Pintakerrosten kasviravintoainemäärät vähenevät sen kautta, ja samalla voi B-horisontti tivistyä palleksikin. Kuta runsaampi poltto on ja kuta enemmän tuhkaa maassa syntyy, sitä huonommaksi voi pintakerros käydä. Maaperäanalysejä. Tutkiessaan kaskeamista ja sen vaikutusta metsän tuli allekir joittanut tekemisiin metsättömiksi joutuneitten ja niitten viereisten metsää kasvavien alojen kanssa. Kun useaan kertaan uusitusta kaskeamisesta maan aukeana olosta, poltosta ja maan muokka uksesta voi aiheutua sellaisia muutoksia metsämaassa, jotka vai kuttavat tuntuvasti kaskiahojen metsittymiseen ja metsien kehi tykseen, oli hyvin luonnollista, että tähänkin seikkaan kiinnitettiin huomiota. Asian selvittely vaatii kuitenkin jo yksistään niin laa joja ja perusteellisia tutkimuksia, ettei niitä muitten tehtävien ohella vo da suorittaa. Kun on epävarmaa, saadaanko analysejä tehdyksi enää useammasta maanäytteestä kuin mitä tähän asti on tehty, siitä huolimatta, että mielenkiintoisimmat niistä vielä ovat jälellä, on katsottu sopivaksi julaista niistä saadut tulokset, vaik kakaan ne eivät sellaisenaan voi sanottavasti kysymystä selvittää. Kemiallisten analysien teosta on mainittava, että siinä on seu rattu tohtori J. Valmarin käyttämää analysimenettelyä, josta hän itse julkaisee selostuksen. Maanäytteitten ottopaikat. Ala I. Soanlahden pitäjä, Havuvaaran kylä, tila n:o 4. Hiekka kankaan SW-pää, on n. 4 m korkeammalla läheisen rämeen pintaa. Kaskettu 14 vuotta sitten »rintarovioa polttamalla», jolloin puumäärä oli keskinkertainen tai sitä vähän pienempi (n. 25 m 3). Tätä ennen kaskettu hyvin moneen kertaan. Palosta on otettu ruis ja kaura sekä niitetty heinää 7 vuotta. Nyt kasvaa alalla tiheä kanervikko (8—10), hyvin vähän puolukkaa ja mustikkaa (0 —-2), ruohoja (0—1) sekä sammalta (Polytr. 0—1). 18 1 aarin alalla kasvaa puita: Rauduskoivuja 27 kpl, 50—70 cm korkeita, osittain vesoista, osittain siemenestä. Leppiä 3 » samoin. Raitoja 15 »n. 40 cm korkeita, vesoja. Haapoja 5 » » 50 » » » Mäntyjä 3 » » 40—80 cm » Kuusia 2 » »30 » » Eri kerroksista on otettu seuraavat näytteet: 1 A. Varsinaista lujaa turvetta ei ole kuin pari cm vahvalti, ja tämän alla on n. 4 cm paksu löyhä »turvekerros», jossa ka nervan ja karhunsammalen juuret pääasiassa kulkevat. Pinnalta ruskohiekkaan (kerros B) on 14—15 cm. Koko pintakerros on kaskiauralla kynnetty sekaisin; paitsi tur vetta on siinä jotenkin samanväristä »harmaanlikaista» —• maata, jossa on hiilien, lahoneitten juurien y. m. organisten aineitten jätteitä. »Lyijyhiekkakerros» on tässä; tyypillisenä on sitä ainoastaan epäsäännöllisinä laikkuina sellaisissa kohdissa, mihin kaskiaura ei ole koskenut. I B. Näyte on ruskohiekasta, jonka yläpinta eroaa hyvin jyr kästi edellisestä, mutta häviää väri alaspäin vähitellen. Aivan ruskean kerroksen paksuus vaihtelee 7—12 cm. Van hoja puitten juuria on jotenkin runsaasti. —Maa pysyy jotakuinkin hyvin koossa. Perusmaa, väri keltaisen harmaa. On erittäin tiivistä; kiviä ei ole. Pysyy hyvin koossa. Puitten juuret ovat osit tain ulottuneet tähän kerrokseen, noin 50 cm syvälle. Ala 11. Aivan edellisen ahon viereinen kaskimetsä, sen N-puolella, n. 1 m korkeammalla. On samaa kangasta. Kaskettu 31 v. sitten, nähtävästi samaten kuin edellinenkin. Pintakasvillisuus: kuolevaa kanervaa (6—8), mustikkaa (4), ruo hoja (2—4), karhunsammalta (5). 1 aarin alalla kasvaa puita: jotakuinkin tiheää lepänvesakkoa, jossa vähän koivua, mäntyä ja kuusta joukossa. Puitten korkeus 2.5—7 m. 11. A Turvekerros 5 cm, irtonaista »multaa» 2 cm. Toisin paikoin on tämän alla I—2 cm paksu aivan selvä »lyi jyhiekkakerros», jonka laajuus vaihtelee % dm 2— m2- Osa puitten juurista on tässä kerroksessa. 19 II B. Ruskohiekkakerros, samanlainen kuiu alalla!. Puunjuuria runsaasti. lIC. Perusmaa, samanlainen kuin alalla 1. Näytettä ei ole otettu. Ala 111. Soanlahden pitäjä, Havuvaaran kylä, Sammalvaaran met sänvartiatorpan lähellä. Tuore murtosoramaa. Kaskettu 7v. sitten. On sitä ennen kaskettu ainakin joitakin kertoja. Viimeksi kaskettaessa on metsä ollut 40—-50-vuotista lehtimetsää (puumäärä n. 100 m 3 ha:lla). Otettu ruis ja kaura sekä niitetty heinää 4 vuotta. Nyt kylvetty ruutukylvöllä män nynsiementä. Pintakasvillisuus: ruohoa ja heinää (4 —-7), kar hunsammalta (8). 1 aarin alalla kasvaa puita: keskimäärin 3 lepän ja koivun kantovesaryhmää sekä lm2 siementaimia: I—3-vuotisia rauduskoivuntaimia, 2—15 cm korkeita, 50— 110 kpl. 2—4-vuotisia lepäntaimia, n. 15 cm korkeita, 5—15 kpl. 111 A. Auran sekoittama kerros, keskimäärin 7cm paksu. Turve on osittain rikkomatonta; on irtautunut helposti seuraa vasta kerroksesta. »Lyijyhiekkaa» ei huomaa. 111 B. Ruskohiekkakerros, jonka ylälaita eroaa jyrkästi edel lisestä. Ei ole kovin ruskeaa: ruskeanharmaata. Kerroksen paksuus keskimäärin 10 cm (8—-18 cm pinnasta). Sen ylä pinta on n. 2—3 cm syvältä kuohkeaa, vähitellen vaaleneva alaosa on taas niin tiivistä että se pysyy koossa. - Puitten lahoneita juuria on runsaasti. 111 C. Perusmaa on saman väristä kuin aloilla Ija 11, ja erittäin tiivistä (voidaan »vuolla»). 47 cm syvyydessä pinnasta käy maa hyvin kiviseksi ja kovaksi. Kivien läpimitta I—ls1 —15 cm. Lahoneita puun juuria on vielä tähän kovaan kerrok seen asti. Ala IV. Edellisen N-puolella oleva kaskimetsä. Ala on samaa kan gasta. Kaskettu n. 55 v. sitten. Pintakasvillisuus ruohoja (2 —-3), mustikkaa (8), seinäsammalta (1). Alalla kasvaa kaunista 50-vuotista koivua, sekä sen joukossa harvakseen mäntyä ja kuusta sekä kuusi-ihometsää. Metsä on apuharvennettu 7 vuotta sitten; nyt on sen puumäärä n. 150 m 3 ha:lla. 20 IV A. Turve on korkeintaan 8.5 cm paksu, hyvin multarikas, sillä siinä on paljon lahoneitten lehtien jätteitä. Selvä »lyi jyhiekkakerros» on monin paikoin I—21 —2 cm paksu turpeen ja mullan alla. Tätä hiekkaa ei näytteessä ole kovin paljon. Puun juuria on tässä pintakerroksessakin. tV B. Ruskohiekkakerros, ei kovin ruskeaa, jotakuinkin tii vistä. Puitten juuria paljon, joten kerros on kuiva. IV C. Perusmaa on makroskopisesti samanlaista kuin alalla 111. Kivi- ja karipohja alkaa 45—50 cm syvyydessä, ja ulottuvat juuret siihen asti. Ala V. Soanlahden pitäjä, Pirttivaara Pertisen järven lähellä, n. 12 km lähimmistä asunnoista olevalla kruununmaalla. On n. 5—6 m läheistä korpea korkeammalla. On lehtometsää; ala kaskettu n. 46 v. sitten ja tätäkin ennen jonkun kerran. Maa on tasaista, erittäin hikevää hienoa murto hietamaata. Pintakasvillisuus rehevä: Calamagr., 30—40 cm korkeaa (7), lillukka, kielo y. m. (5). (Hav. n:o 25.) Metsä erittäin kaunista koivikkoa, jossa vähän leppää jou kossa ja kuusta alikasvuna. V A l . Turvekerros, tavallisesti Bcm paksu. V A 2. Lyijyhiekkakerros, joka ei ole yli koko alan selvästi ke hittynyt. Kivien sivuilla ja kuoppien kohdilla, jossa huuh toutuminen on ollut suurin, on se tyypillisin, melkein puhtaan valkoinen ja s:kin cm paksu. Näissä kohdissa on se niin kovaa, että se pysyy irroitettaessa isoissakin lohkareissa. V B. Ruskohiekkakerros, keltaisen ruskeata, pinnalta vähän kovempaa, muualta erinomaisen kuohkeaa ja siinä runsaasti puitten juuria. Kerroksen paksuus n. 22 cm. V C. Perusmaa, keltaisen harmaata, ei kovaa, pieniä kiviä vähän. Aki VI. Padasjoen pitäjä, Vesijako, Huinan maan lähellä. Murto sorakangas. VI 1 . Rukiille viljelty kaski, josta vilja on juuri leikattu. Poltet taessa on puuta ollut n. 25 m 3 hailia, pääasiassa lehtipuita. Näytteeseen on otettu maata o—3 cm syvyydeltä sieltä täältä, siis kynnettyä pintakerrosta. Vi 2 . Kaskettu 16 v. sitten. Poltettaessa metsä ollut nähtävästi kuten edellisessä. Alalla kasvaa nyt harvakseen karjan syömää leppää ja mäntyä. Karjan laiduntamisen takia on maanpinta tiivistä ja turve sitkeää. Näytteeseen on maata otettu sieltä täältä I—3 cm syvyydestä, joten vähimmin lahonut turve on jätetty pois. 21 VI 3 . Kaskettu n. 30 v. sitten. Noin 30 m edellisestä. Alalla kasvaa leppää ja koivua. Näyte on otettu samoin kuin edel linen I—3 cm syvyydeltä sieltä täältä. Maanäytteitten otto, volymipainot y. m. Tutkimuksia tehtäessä on erityisesti otettu huomioon se, että maan painolla on verrattain vähän tekemistä kasvien kasvun kanssa, ja siksi on kasviravintoaineet määrätty tunnettuja volymimääriä kohti. Tätä varten on maata otettu luonnollisessa tilassaan mää rätty volymi, 2 tai 1 % litraa. Kunkin huuhtoutumiskerroksen tyy pillisistä kohdista on otettu — I 1 suuruisia näytteitä, joitten ir roittamisessa on käytetty teräväsärmäistä pientä muurauslastaa. Kerroksen paksuuden mukaan on näytteitten suuruus ollut 10 X 10 XlO cm 3 , 5X14 X 14.3 cm 3 j. n. e.—Näytteet on säilytetty voipaperissa. Seuraavat luvut osoittavat näytteitten etäisyyttä maan pin nasta sekä niitten volymipainoja ilmakuivana: ] A etäisyys pinnasta 0—10 cm, otettu 2 1, 1 1 volymipaino 1,123 gr, i B » » 15—25 » » » » » 1,054 » I C » » 65—75 » » . » » » 1,590 » II A » » 0—7 » » » » » 674 » II B » » 15—25 » » » » » 1,150 » TT 0 ei otettu, perusmaa kuten edellisen. III A etäisyys pinnasta 0—7 cm, otettu 2 1, 1 1 volymipaino 1,032 gr III B » » 8—18 .» » » » » 1,010 » IIT C » J> 37—47 » e •» » » » 1,457 » IVA » » 0—8 » » » » » 848 » IV B » V 8—18 » )> » » » 900 » IV C » » 37—47 » » » » » 1,361 » V A 1 » » 0—8 » » » » » 745 » V A 2 » » 8—1J » volymia ei ole voitu määrätä. VB » » 11—21 » otettu 1 Vi 1, volymipaino 843 gr VC » » 40—50 » » » » » 1,463 i> VI 1 » » 0—3 » volymia ei ole voitu määrätä. VI 2 » » 1—3 » » » » » » • VP » » 1—3 » » » » » » 22 Näytteessä 111 C oli 1 litraa kohti 58 gr 0.5-—2 cm läpimittaista soraa, jonka volymi 2.6 om. p. mukaan on 22.3 cm 3 . Varsinaisen maan (2—5 mm soraa on hyvin vähän) volymipainoksi saadaan tämän mu kaan 1,431 gr. Kun näytteessä V C on samanlaista soraa 142 gr, tulee maan varsinaiseksi volymipainoksi 1,397 gr. Mekaniset maa-analysit. 0.25 mm läpimittaiset ja sitä suuremmat maahiukkaset on mää rätty seulalla, pienemmät Schlösingin huuhdontakoneella. Suurem pien nopeuksien aikaansaamiseksi on koneessa ollut n. k. Orthm apusilinteri (n. 0.5 cm läpimittain piezometri, jossa reiän suuruus on 3.0 —3.5 mm) x ). Maata on otettu 50 gr, ja on se keitetty ennen liettämistä (Königin mukaan). Tulokset nähdään seuraavasta tau lusta. Hehkutushäviö. Hehkuttamistappio on määrätty 10 gr painoisista näytteistä platinamalj assa. l ) Vert. Wahnschaffe, Wissenschaftliohe Bodenuntersuchung, 2. Aufl. J. König, Untersuchung Landwirtschaftlich und Gewerblich wiclitiger Stoffe, 4. Aufl. Siv. 10. Hiukl suu m tasten ruus m. Näyte, % I B. II B. ImakuH III B. ran ma. IV B. m pain V B. osta. V C. 0.01 2.28 1.36 3.40 3.45 3.16 0.92 I 0.01- -0.02 2.05 2.04 2.16 1.94 4.00 0.82 1 0.02 0.05 20.56 19.20 23.00 21.20 22.82 16.14 0.05- -0.10 52.96 52.55 29.50 33.60 24.10 16.31 I 0.1- 0.25 21.15 22.05 38.70 35.94 35.72 25.10 ! >0.25 0.13 0.34 1.70 1.90 6.50 6.61 0.50 0.09 0.1O 0.92 1.50 2.22 7.66 > 1.00 0.04 0.09 0.27 0.20 0.82 10.84 >2.00 0.OO O.oo O.oo O.oo 0.58 15.30 Yhteensä 99.26 97.7 3 99.65 99.73 99.92 99.79 23 Kemialliset analysit. Tehdyt analysit jakautuvat kahteen sarjaan: I uutteena käy tetty 6-n suolahappoa ja II uutteena 1/5-n suolahappo. 6-n suolahappoa on käytetty perusmaanäytteille (C), ja on näitten analysien tarkoituksena ollut osoittaa koekohtain alkuperäistä suh detta. 1/5-n suolahapolla tehdyillä analyseillä on taas koetettu saada selville eri koekohtain huuhtoutumiskerrosten helpommin liukene vain kasviravintoaineitten määrä (ja kaskiviljelyksen vaikutus tähän). 6-n suolahapolla tehdyt analysit. 100 gr täysin kuivaksi laskettua maata on keitetty 500 cm3 6-n suolahappoa pystöjäähdyttäjällä varustetussa keittopullossa 1 tunnin ajan. Analysiä varten on otettu 100 cm 3 iiltraamatonta uutetta ja on siitä analysi tehty tri Valmarin lopulliseen muotoon kehittä män menettelyn mukaan. Tulokset ovat seuraavat: Näyte häviö kokonai- suudessaan paino-% Näyte häviö kokonai- suudessaan paino-% IA 8.80 IV B 9.53 IB 8.20 IV c i 1.92 I C 1.30 V A, 10.81 II A 18.40 VA, 2.38 II B 8.80 V B 16.61 III A 11.31 V C j 2.13 III B 8.92 VI, 13.61 IIIC 2.36 VI, 19.13 IV A 12.00 VI, 21.21 1 litrassa uutetta mg Näyte O M M Ca() P 2 o5 IB 218.0 302.7 209.8 I C 235.1 415.0 215.8 Ill C 253.8 459.2 186.7 IV C 250.4 348.2 213.6 V c 252.5 483.6 172.6 24 Painoprosentteina ovat vastaavat luvut: 1 litrassa luonnollisessa tilassa olevaa maata on 6-n suolahappoon liukenevaa: 1/5 -n -niolahapolla tehdyt analysit. Liuvotinta ja maata on käytetty suhteessa 4 cm 3 liuvotinta 1 cm 3 luonnontiivistä maata. Liuvottaminen on tapahtunut 3 litran ve toisissa pulloissa, joihin 1/5-n suolahappoa on pantu 1,600 cm 3 ja 400 cm 3 vastaava määrä maata. Pulloja on huuhdottu 2 tunnin aika pienellä sähkömotorilla käyvässä rotatioaparatissa, jossa pullot ovat koneen vaakasuoraa akselia vastaan kohtisuorassa asennossa. Koneen kierroksien luku on ollut 50 —60 kpl minutissa. Liuvotin on ollut käytettäessä kylmää. Osoitteeksi siitä mitä eri pitkät huuhdonta-ajat vaikuttavat liukene vaisuuteen, on näytteellä I C tehty seuraava koe: Täysin kuivasta maasta paino-% Näyte K, 0 Ca 0 P2 o5 IB 0.109 0.151 0.1 10 1 I C 0.118 0.208 0.108 III C 0.127 0.230 0.093 j IV C 0.125 0.174 0.107 ! V c 0.126 0.242 0.086 Näyte Kj 0 mg Ca 0 mg P, 05 mg IB 1148.9 1 595.2 1105.6 I C 1 869. u 3 299.3 1 715.6 ( sS III c 1 848.9 3 345.3 1 360.1 £ < & a> 1 815.9 3 285.6 1 335.8 S-Ö So 3» IV c 1 704. o 2 369.5 1 453.5 * H"* 5 S-i* V c 1 847.0 3 537.5 1 262.6 8» 1 763.7 3 377.9 1 205.6 Samoin. 25 4 Huuhdonta-aika 1 t, 10 cm 3 maata neutralistanut 1/5-n suolahappoa (resp. 10 cm 3 liuvosta 1/20-n suolahappoa) 5.25 cm 3 » 2 »samoin 5.65 cm 3 » 3 » samoin 5.95 » Eri maanäytteitten vastaavat neutralistamismäärät (2 tunnin ajalla) ovat seuraavat: Kun ei näytteistä VI ole volymiä voitu määrätä, on niistä liuvo t ukseen käytetty 300 gr kustakin 1,500 cm 3 kohti 1/5-n suolahappoa. Paremmin voidaan näistä saatuja lukuja verrata toisiin, jos neutrali satiomäärät lasketaan 10 gr kohti maata. Tulokset ovat silloin seuraavat: Uutteista tehdyt N-määräykset ovat antaneet seuraavat tu lokset. IA ... .. . 4. 9 5 cm 3 II A . .*. 5.15 cm 3 I B . . . 4.15 » II B . ... . 5.25 » I C .... . . . 5.65 - »' V Ill A .... 5.65 » IV A . .. 5.25 » III B 5.35 » IV B . . . . 4.75 )> III C .... . . . 4.20 » V A 1 3.95 » VI 1 . . . . 12.55 » y B . . . 6.6 5 •» VI 2 . . . . 4. 80 » V c , .. 5.3 5 » VI 3 3.15 » TA .... 4.41 cm 3 II A . . . . 7. 64 cm 3 IB 3.94 » II B . . . . 4.5 7 » I C .... .. 3.55 » III A 5.47 » IV A . . . . 6.19 » III B 5.30 » IV B . . . . 5.2 8 » III C .... .. 2.94 » V A 1 ... . . 5.30 )> VI 1 . . . . 62.7 5 » V B 7.89 » VI 2 . ... 24.00 » V C .... .. 3.83 » VI3 . ... 15.75 » 26 Tulokset analyseistä ovat seuiaavat. ] litrassa luonnollisessa tilassa olevaa maata on 1/5-n suola happoon liukeavaa: % N IA , . . . . 0.1585 II A 0.4410 IB 0.0914 II B 0.1262 1 C 0.0217 III A 0.2542 IV A 0.2169 III B , . . . . 0.1171 IV B 0.1272 III C 0.0227 IV C O.0280 V A 1 .... 0.2063 VI 1 0.7704 V B .... 0.1805 VI 2 0.3180 V C 0.0294 VI s 0.3198 xT- I litrassa uutetta mg Näy te K, 0 Ca 0 P.O. I A IB I C > II A II B Ill A III B III C IV A IV B j V A ® V B VC I VI, j VI 2 ! vi, 19.9 11.9 30.9 19.0 16.1 32.8 19.9 16.4 5.9 15.8 25.8 12.6 9.9 68.4 23.0 20.o 187.0 97.5 416.5 80.1 70.9 298.1 58.3 50.7 159.7 130.6 73.9 67.9 193.1 324.6 288.3 126.9 17 21 286 20 25 14 23 252 18 44 9 9 151 80 11 19 2 1 7 I 0 i 6 0 1 .| 2 4 9 4 7 2 8 6 8 5 27 Paino-% ovat tulokset seuraavat: Ca 0 P 2 o 5 Näyt e K, 0 IA 79.6 748.0 68.8 IB 47.6 390. o 86.8 I C 123.6 1 666.0 1144.0 II A 76.0 320.4 82.4 II B 64.4 283.5 lOO.o III A 131.2 1192.4 56.8 III B 79.6 233.3 92.9 III C 65.6 202.8 1009.6 IV A 23.6 638.8 75.6 IV B 61.2 522.0 177.6 V A 101.2 295.6 38.8 ! VB 50.4 271.4 36.8 V c 39.6 772.5 607.2 VI, 1 VI, } Ei voida laskea. 1 VI, 1 n g wm » ij^Ell^fl^BE^^fl 28 Kuten odottaa voitiin, eivät näin vähälukuiset analysit voi rat kaisevasti mitään todistaa. Kun läheiset koekohdat ■—■ Ija 11, 111 ja IV eroavat toisistaan ainoastaan eri asemansa kautta kaskea miskerrossa, on hyvin käsitettävää, etteivät mekanisten maa-analysien tulokset eroa selvästi toisistaan. Kaskeamisesta mahdollisesti ai heutuvasta liettymisen edistymisestä saisi paremman käsityksen, jos rinnakkaisaloiksi valittaisiin joku vuosisatojen kuluessa kaskivilje lykseen käytetty maa ja sen viereinen tältä viljelykseltä säilynyt, muuten samanlainen kohta. Toisinaan tapaa tällaisia paikkoja var sinkin Itä-Karjalassa. Kemiallisten analysien tuloksista on erittäin huomattava se, että 6-n suolahapolla saadut tulokset viittaavat siihen, että eri koe kohtain perusmaa on kemiallisessa suhteessa jotakuinkin saman ar voista, siitä huolimatta, että näytteet on otettu eri metsätyypeiltä. Helpommin liukeavien kasviravintoaineitten määrää lisää kaskeami nen huomattavasti ensi vuosina, mutta kovin pitkää aikaa ei sen vaikutus saaduista tuloksista päättäen tunnu.