MAATALOUDEN TUTKIMUSKESKUS TIEDOTE 7/95 ERKKI HUOKUNA, PIRJO DALMAN, PÄIVI NYKÄNEN-KURKI, BERTALAN GALAMBOSI, SEPPO HÄKKINEN ja RIITTA SORMUNEN-CRISTIAN Etelä-Savon tutkimusasema 75 vuotta Tutkimusta ja koetoimintaa viljelijän hyväksi vuodesta 1919 Jokioinen 1995 ISSN 0359-7652 MAATALOUDEN TUTKIMUSKESKUS TIEDOTE 7/95 ERKKI HUOKUNA, PIRJO DALMAN, PÄIVI NYKÄNEN-KURKI, BERTALAN GALAMBOSI, SEPPO HÄKKINEN ja RIITTA SORMUNEN-CRISTIAN Etelä-Savon tutkimusasema 75 vuotta Tutkimusta ja koetoimintaa viljelijän hyväksi vuodesta 1919 Maatalouden tutkimuskeskus Itä-Suomen tutkimusyksikkö Etelä-Savon tutkimusasema Karilantie 2 A 50600 MIKKELI Puh. (955) 230 028 Jokioinen 1995 ISSN 0359-7652 SISÄLLYS ESIPUHE 1 KOEASEMAN PERUSTAMINEN JA TOIMINNAN PUITTEET (Erkki Huokuna ja Päivi Nykänen-Kurki) 9 1.1 Koeasema perustettiin Tullaan 9 1,2 Peltoa raivattiin 1920-luvulla 9 1.3 Säähavaintoja vuodesta 1926 lähden 10 1.4 Itä-Suomen karja ja rygja-rodun lampaat väistyivät 10 1.5 Laboratoriosta toimistoiksi ja navetasta laboratorioksi 11 1.6 Käsinkylvöstä koeruutupuimuriin 11 1.7 Automaattisen tietojen käsittelyn ja tietoliikenneyhteyksien aika 12 1.8 Organisaatioiden muuttuessakin työ ja sen tekijät pysyvät 12 2 PELTOKASVITUTKIMUKSET VUOSINA 1926-1994 (Erkki Huokuna, Päivi Nykänen-Kurki ja Seppo Häkkinen) 13 2.1 Perunatutkimusta 75 vuotta (Erkki Huokuna ja Seppo Häkkinen) 14 2.1.1 Lajikekokeet jatkuivat sota-aikanakin 14 2.1.2 Uudet lajikkeet maakuntaan Karilan kautta 15 2.2 Viljatutkimukset alkoivat ruiskokeilla (Erkki Huokuna ja Seppo Häkkinen) 16 2.2.1 Viljojen lajikekokeet 16 2.2.2 Viljelytekniset kokeet 17 2.3 Nurmitutkimukset (Erkki Huokuna ja Päivi Nykänen-Kurki) 18 2.3.1 Heinäkasvikokeet 18 2.3.1.1 Koiranheinän niittokorkeus ja -tiheys 18 2.3.1.2 Heinäkasvinurmien typpilannoitus 19 2.3.1.3 Syysniiton ajankohdan vaikutus nuimen talvehtimiseen 19 2.3.1.4 Säilörehunurmen rehuarvon muuttuminen niittoajankohdan ratkaisijana 20 2.3.1.5 Voimaperäisesti viljellyn nurmen kaliumlannoitus 21 2.3.1.6 Nunnien sadontuottokyky eri kasvupaikoilla Euroopassa 21 2.3.2 Nurmipalkokasvikokeet 22 2.3.2.1 Puna-apilan siementuotanto 23 2.3.2.2 Biologisen typensidonnan tehostaminen 23 2.3.2.3 Puna-apilavaltaisen nurmen rehuarvon muuttuminen 24 2.3.2.4 Kasviestrogeenituticimukset 25 2.3.2.5 Pohjoismainen nurmipalkokasvien vertailu 26 2.3.2.6 Valkoapilatutkimus 1990-luvulla 26 2.4 Muut peltokasvit (Erkki Huokuna) 26 3 KOT1ELÄINTUTKIMUKSET VUOSINA 1962-1978 (Erkki Huokuna ja Riitta Sormunen-Cristian) • 27 3.1 Lypsykarjakokeet vuosina. 1964-1970 (Erkki Huokuna) 27 3.1.1 Laidunkokeet . . . . . . . . . . . . . . . . . ... ..... . . 27 3.1.1.1 Laitumen typpilannoituskoe vuosina 1964-1966 27 3.1.1.2 Laiduntamisen ja niittokorjuun vuorottelu laidunnurmen . hyväksikäytön tehostajana • ' 28 ,3.1.2 Säilörehun vertailukoe sisäruokintakaudella 1969-1970 28 3.2 Lammastutkimukset vuosina 1962-1978 (Riitta Sormunen-Cristian ja Erkki Huokuna) 28 • ' 3.2.1 Katraan kasvatusta 1960-luvulla 28 3.2.2 Ruokintatutkimukset 1970-luvulla 29 3.2.2.1 Säilörehu ja heinä lampaiden ruokinnassa 29 12.22 Laidun lampaiden rehuna 29 3.2.2.3 Keinoruoldnta-, maidontuotanto- ja vieroitustutkimukset 30 3.2.2.4 Alkukasvatuskauden ruokinta 30 3.2.2.5 Astutuskauden lisäruokinnan (flushing) merkitys 30 3.2.3 Jalostustutkimukset 1970-luvulla 30 3.2.3.1 Kiimantarklcailukoe suomenlammasuuhilla 30 3.2.3.2 Passien fenotyyppitestauksen kehittäminen 31 4 PUUTARHATUTKIMUKSET VUOSINA 1950-1994 (Pirjo Dalman ja Bertalan Galambosi) 31 4.1 Marjojen lajiketutkimusta vuodesta 1962 (Pirjo Dalman) 31 4.1.1 Mansikkalajikkeet 32 4.1.2 Vlinimarjalajikkeet 32 4.1.3 Karviaislajikkeet 33 4.1.4 Vadelmalajikkeet 33 4.2 Marjojen viljelytekniikan tutkimus (Pirjo Dalman) 34 4.2.1 Vadelman viljelytekniikkaa tutkittu vuodesta 1970 34 4.2.1.1 Maanpinnan hoitokokeet 34 4.2.1.2 Tuentakokeet 34 4.2.1.3 Versotaudin, vatunvarsisääsken ja midge blight -taudin torjuntakokeei 34 4.2.1.4 Vadelman uusien viljelymenetelmien tutkimus — vuorovuosi- viljely, kasvuversojen poistokäsittely ja konekorjuu 35 4.2.1.5 Vadelman versotiheyden tutkimus ja leikkausohjeiden kehittäminen 37 4.2.2. Mansikan viljelytekniset tutkimukset aloitettiin vuonna 1963 37 4.2.2.1 Riviviljelyn ja mattoviljelyn vertailu ja koe lehdistön niitosta sadonkorjuun jälkeen 37 4.2.2.2 Mustan muovin käyttöön ja maanpinnan hoitoon liittyvät kokeet 38 4.2.2.3 Taimien vertailukokeet 39 4.2.24 Lannoituskcikeet 39 4.2.2.5 Viljely ilman kasvinsuojeluaineita 40 4.2.2.6 Sglonajoitustutkimus 41 4.2.3 Viinimarjojen viljelyteknistä tutkimusta vuodesta 1971 41 4.2.3.1 Istutusetäisyyskokeet 41 4.2.3.2 Mustaviinimarjan lannoitus- ja leikkauskokeet 41 4.2.3.3 Maanpinnan hoitokokeet 43 4.2.3.4 Kukkien ja raakileiden variseminen 44 4.3 Uusien marjakasvien tutkimus (Pirjo Dalman) 44 4.3.1 Mesimarjatutkimusta vuodesta 1971 lähtien 44 4.3.2 Marja-aroniatutkimus alkoi vuonna 1979 46 4.3.3 Puolikorkea pensasmustikka vuodesta 1987 lähtien 47 4.4 Hedelmäpuututkimukset (Pirjo Dalman) 48 4.5 Vihannestutkimukset (Pirjo Dalman) 48 4.6 Koristekasvit (Pirjo Dalman) 48 4.7 Yrttitutkimukset vuosina 1989-1994 (Bertalan Galambosi) 48 4.7.1 Mausteviljelyn kehittämishankkcella liikkeelle vuonna 1989 48 4.7.2 Suomeen soveltuvien yrttikasvien viljelytekniikka ja laatu tarkentuu 50 4.7.3 Yrttitutkimus suuntautuu rohdoskasveihin ja kansainvälistyy 50 4.7.4 Tutkimuksen rinnalle yrttineuvonnan ja -koulutuksen käynnistäminen 50 5 EPÄONNISTUNEET JA JULKAISEMATTOMAT TUTKIMUKSET (Erkki Huokuna) 50 ETELÄ-SAVON TUTKIMUSASEMAN JULKAISULUETTELO VUOSILTA 1919-1994 53 ESIPUHE Maatalouden tutkimuskeskuksen vanhin tutldmusasema, Etelä-Savon tutki- musasema Karila täytti 75 vuotta kahdeksantena elokuuta vuonna 1994. Perusta- misasiakirjan mukaan "koeasema on perustettu etupäässä peruna- ja ruiskokeita ja jalostusta varten". Toiminta painottuikin 1950-luvulle asti perunantuotannon kehittämiseen. Nurmitutkimukset lisääntyivät 1960-luvulla ja ovat siitä lähtien olleet toiminnassa keskeisellä sijalla. Lypsykarjaa Karilassa oli vuoteen 1970, minkä jälkeen kotieläintutkimusta jatkettiin lampailla vuoteen 1978 asti. Puutar- hakokeet aloitettiin 1950-luvulla, ja marjatutkimuksia on Karilassa tehty jo 30 vuoden ajan. Täysin uudet kasvilajit tulivat koekentille vuonna 1989, kun Kari- lassa aloitettiin mauste- ja rohdoskasvien tutkimus. Juhlavuonna Etelä-Savon tutkimusasema oli valtakunnallisesti merkittävä marja- ja yrttituotannon sekä nunnien tutkimuspaikka. Elinvoimaisuuden osoituksena olivat useat tilaustutki- mukset ja kansainväliset yhteistutkimukset. Juhlavuoden päättyessä varmistui Euroopan Unionin tutkimusrahoitus kahdelle nurmitutldmushankkeelle ja yhdel- le yrttitutkimukselle. Soveltavalla tieteenalalla tutkimus merkitsee käytännön tiedonjanoa. Sen tulok- sien on oltava hyödynnettävissä erilaisina taloudellisina sovelluksina. Joskus tut- kimus on perustavaa taustatyötä, jota ei aina edes osata yhdistää lopulliseen tu- lokseen. Tutkimuksen tekijöiden on voitava hahmottaa työnsä osana pitkää ketjua, jonka valmistumiseen jaksaa pyrkiä kärsivällisesti, pienin askelin, mutta aina yhtä varmasti. Karilassa työtä on tehty pitkäjänteisesti, innostuneesti ja tu- lokseen pyrkien. Tässä tiedotteessa kerrotaan Etelä-Savon tutkimusaseman syntyvaiheista, toi- minnan puitteista ja keskeisimmistä tutldmustuloksista koko 75-vuotisen histori- an ajalta. Iloksemme voimme todeta, että kaikki merkittävimmät tutkimustulok- set on saatettu julkisuuteen. Tässä tiedotteessa selostetaan lyhyesti myös muutamien kokeiden tuloksia, joita ei ole aiemmin julkaistu. Tutkimustyö Etelä-Savon tutkimusasemalla on perustunut kiinteään yhteistyö- hön niin Maatalouden tutkimuskeskuksen yksiköiden kuin sen ulkopuolisten si- dosryhmien kanssa. Kiitämme kaikkia yhteistyökumppaneitamme tuloksek- kaasta ja antoisasta yhteistyöstä ja toivomme yhteistyön jatkuvan vireänä myös tulevina vuosikymmeninä. Karilassa maaliskuussa 1995 Tekijät 5 Tutkimusta, kehitystä. Teemme työtä, iloitsemme, väsymme ja virkistymme. Kohti tietoa ja sovellusta vaiko kenties kultajyvää? Uutta hyvää? Mausteista menoa, ryydeistä ryhtiä. Mansikoista, mustikoista makeutta, väriä, iloa ja elämää. Apiloista, heinistä, ravitsevaa rehua, energistä einettä. Mikä? Miten? Miksi? Missä? Kannattavuus? Kustannukset? Laatu? Määrä? Menetelmät?' Tutkimusta, kehitystä. Ongelmien ratkaisuja, energiaa yhteistyöstä. Elettyä elämää, nykyisyyttä, tulevaa. Päivi Nykänen-Kurki HUOKUNA, E., DALMAN, P., NYKÄNEN-KURKI, P., GAL.AMBOSI, B., HÄKKINEN, S. ja SORMUNEN- CRisTiAN, R. Etelä-Savon tutkimusasema 75 vuotta. Tutkimusta ja koetoimintaa viljelijän hyväksi vuodesta 1919. Maatalouden tutkimuskeskus, Tiedote 7/95. 69 p. 9 1 KOEASEMAN PERUSTAMINEN JA TOIMINNAN PUITTEET 1.1 Koeasema perustettiin Tullaan Mikkelin läänin maanviljelysseuran toimintasuun- nitelmassa vaadittiin jo vuonna 1898 koe aseman perustamista maakuntaan. Toistuttuaan useita ker- toja aloite johti tulokseen, kun elokuun kahdeksan- tena päivänä vuonna 1919 annettiin asetus Otavan kasviriviljelyskoeaseman perustamisesta. Koeasema sijoitettiin Otavan koulutilan Tullan si- vutilalle. Koeaseman johtokunnan ensimmäisessä pöytäldrjassa mainitaan, että "koeasema on perus- tettu etupäässä peruna-ja ruiskokeita ja jalostusta varten. Niillä on saatava selville 1) parhaat. pe- runalaadut sekä satoisuuteen että tärkkelys- ja kuiva-ainepitoisuuteen nähden ja 2) mitkä laadut ovat kestävimpiä ruttoa vastaan sekä lisäksi 3) mi- käli mahdollista muitakin perunanviljelystä koske- via kysymyksiä". Tullan tilalla oli noin yhdeksän hehtaaria, erittäin kivistä ja veden vaivaamaa peltoa ja puutteelliset rakennukset. Vuonna 1920 saatiin vähäinen määrä- raha rakennusten ja peltojen kunnostamista varten. Koetoiminta aloitettiin vuonna 1921. Ensimmäiset kokeet olivat perunan ja viljojen lajikekokeita joi- den tulokset jäivät vähäisiksi. Tuloksista kerrottiin suullisesti viljelijöille ja neuvojille. Koeasema siirrettiin vuoden 1926 alussa nykyisel- le paikalleen Karilan tilalle Mikkelin maalaiskun- nan Rantakylään, sillä Tulkin peltoja ei pystytty silloisilla välineillä kunnostamaan riittävästi ja ra- kennustenkin korjaus oli ollut vähäistä. Tila on tunnettu Karilan nimellä vuodesta 1875 lähtien, mitä ennen se tunnettiin nimellä Nykänen. Tila oli toiminut Karjalan rakuunaeskadroonan rykmentin- pastorin virkatalona' vuodesta 1698 lähtien. Vuok- ratilana se toimi 1800-luvulla. Vankeinhoitolaitok- sen vuokra-aika Päättyi vuonna 1925, minkä jälkeen aktiivinen tutkimustoiminta 'saattoi alkaa valtion omistamalla Karilan . tilalla. Nykyinen ta- louskeskus suunniteltiin ja rakennettiin 1920-lu- vulla nimenomaan tutkimuskäyttöä varten. Koeaseman nimi muutettiin vuonna 1924 Etelä- Savon kasvinviljelykoeasemaksi, vuonna 1957 Etelä-Savon koeasemaksi ja vuodesta 1985 lähtien nimenä on ollut Etelä-Savon tutkimusasema. Kari- lan maantieteellinen sijainti on 61° 40' pohjoista leveyttä ja 27° 13' itäistä pituutta. Korkeus meren- pinnasta on 107 metriä. 1.2 Peltoa raivattiin 1920-luvulla Karilan tilan pinta-ala on noin 90 hehtaaria. Peltoa oli vuonna 1926 vain 18 hehtaaria, joista pääosa oli moreenirinteitä. Turvemaata oli noin kolme hehtaaria. Huomattava osa tilasta oli tasaista, kive- töntä ja hieman soistunutta hietapohjaista metsää, mistä raivattiin pelloksi 22 hehtaaria vuosina 1926-28. Alueet salaojitettiin tiiliputkilla jo rai- vauksen yhteydessä. Varhaisimmatkin ojitukset toimivat ongelmitta. Viimeiset salaojitukset tehtiin 1980-luvun lopulla. Tuloksena oli koetoimintaan soveltuva noin 40 hehtaarin peltoalue. Metsää on noin 46 hehtaaria sekä tie- ja tonttimaata nykyisin lähes 3 hehtaaria. Pääosa pelloista on hienoa tai karkeaa hietaa ja hiekkaa. Kiyennäismaan päällä olleen ohuen turve- kerroksen ansiosta muokkauskerroksen multavuus on ollut hyvä, 51.5 %. Multavuus on kuitenkin ajanmittaan vähentynyt. Ojitus on toiminut tyydyt- tävästi, vaikka tasangoilla on joissain paikoin vesi- ja jäävahingoille alttiita notkelmia. Metsän reu- noissa rinteet ovat hietamoreenia. Karilan tilan vanhan päärakennuksen ympärillä, niin sanotulla vanhan Kullan mäellä, vanhat pellot ovat kaikki hietamoreenia ja paikoin melko kivisiä. Pintakivet on raivattu jo vuosia sitten pois, ja pellot ovat kel- vollisia nykyaikaiseen viljelyyn. Turvemaat ovat notkojen pohjilla. Ne ovat hyviä mutasuoalueita, joiden turvekerros on luonnollisesti vuosien ku- luessa ohentunut. 10 Koeaseman ensimmäinen johtaja maisteri Yrjö Koskinen luonnehti koeaseman peltoja "auhdoiksi hiekkamaiksi". Luonnehdinta oli varsin osuva, vaikka lyhyt poutakausi ei aiheutakaan alavan si- jainnin vuoksi kuivuutta. Sato kärsii pahasti vasta, kun pouta on jatkunut kolmesta neljään viikkoa. Moreenipelloilta löytyy kohtia, joissa multakerros on ohut ja helposti poutiva. Mutta sieltä löytyy myös kohtia, joissa kosteus nousee kasveille pit- kinäkin poutalcausina. Nykyisin talouskeskuksen lähistöllä sijaitsevia koekenttiä voidaan kastella maahan rakennetun kasteluputiciston avulla. Kivennäismaan peltojen pH-luku vaihtelee välillä 5,6-6,5. Kallckitilanne on ollut yleensä hyvä. Fos- fori-ja kalitilanne ovat olleet tyydyttäviä. Kuparia, booria ja seleeniä on esiintynyt hivenravinteista niukimmin. Puutostapaukset on kuitenkin voitu poistaa väkilannoitteilla viljavuustutkimuksen an- tamien viitteiden mukaan. Vuosien saatossa suh- teellisen suuri peruna- ja avokesantoala ovat hei- kentäneet mullan rakennetta, vaikka nurmiala on ollut koko ajan melko suuri. Kesannot on hoidettu vuodesta 1990 alkaen viherkesantoina, mikä vä- hentää ravinteiden huuhtoutumista. Ravinnetilan- teen heikkeneminen on ominaista Karilan kiven- näismaille, joten viljelyn onnistumiseksi tarvitaan lähes jokavuotista täyslannoitusta. Turvemaissa on ollut hyvä kalkki- ja ravinnetilanne. 1.3 Säähavaintoja vuodesta 1926 lähtien Säähavainnot aloitettiin vuonna 1926. Koeasema oli Mikkelin virallinen sääasema vuoteen 1951 saakka. Vuonna 1951 sääasema siirrettiin Mikkelin lentoasemalle puolentoista kilometrin päähän koe- asemalta. Sieltä se siirrettiin vuonna 1968 kahdek- san kilometrin päähän koeasemalta Mikkelin kau- pungin pohjoispuolella, Suonsaaressa, sijaitsevaan Hämäläisen taloon. Karilassa jatkettiin edelleen sekä lämpötila-, sade- ja haihtumismittauksia että lumipeitteen ja roudan talvisia mittauksia. Seppo Häkkinen julkaisi vuonna 1994 tärkeimmät tiedot säähavainnoista sekä kuukausi- ja vuosikeskiar- voista "Sadetta, poutaa, hellettä ja pakkasta. Säähavaintoja Etelä-Savon tutkimusasemalla Mik- kelissä 1926-93" -nimisenä Etelä-Savon tutki- musaseman monisteena. Karilan tilalla sijaitsevat tasankoaluect ovat suh- teellisen viileitä. Lämpöolojen perusteella nämä Kuva 1. Kenttämestari Ilmari Vuorikari haihtu- mista mittaamassa 1960-luvulla. Kuva: Ilmari Vuorikari pellot voitaneen luokitella maakunnan moreenialu- eiden ja suopeltojen keskivälille sijoittuviksi kas- vupaikoiksi. Mäkipelloilla on muutamia erinomai- sia, hikeviä ja lämpimiä kasvupaikkoja. Lunta on talvisin paljon, 50-70 cm. Lumipeitteen kesto ylit- tää joskus kuusi kuukautta. Routaa on harvoin yli 30 cm. Pellon muokkaus aloitetaan keskimäärin toukokuun seitsemäs päivä ja maa jäätyy tavalli- sesti marraskuun lopulla. Kasvulcauden pituus on keskimäärin 160 vuorokautta ja tehoisan lämpöti- lan summa 1201 °C . Jaksolla 1961-90 vuoden keskilämpötila oli 3,1 °C ja sademäärä 643 mm. Keskilämpötila oli 0,1 °C alhaisempi ja sademäärä 58 mm suurempi kuin jaksolla 1931-60. 1.4 Itäsuomenkarja ja rygjarodun lampaat väistyivät Tarvittava hevosmäärä ja muutamia lehmiä ostet- tiin koe asemalle jo toiminnan alussa. Karilan nave- tan valmistuttua vuonna 1928 itäSuomenkarja -tyyppistä suomenkarjaa alettiin lisätä. Lypsyleh- miä oli siitä lähtien 14-18 nuorkarjan lisäksi. Kar- jan rotu vaihtui myöhemmin ayrshireksi, kun viisi kantavaa ayrshirehiehoa siirrettiin Karilaan Poh- jois-Savon koeasemalta vuonna 1964. Näiden hie- 11 hojen pohjalta koeasemalle kasvatettiin hyvä ay- karja. Suomenkarjan lehmät jouduttiin hävittämään sairauksien vuoksi. Lypsykarja siirrettiin vuonna 1970 Hämeen koeasemalle, kun koeasemat alkoi- vat erikoistua eri tutkimusaloille. Ensimmäinen lammaskatras, rygjauuhia, tuotiin Karilaan vuonna 1960. Rotu ei kuitenkaan vastan- nut kaikkia toiveita ja kyseisen rodun lampaat lä- hetettiin teuraaksi vuonna 1971. Ensimmäiset suo- menlampaat Karilaan tuotiin vuonna 1966. Lammastutkimukset päättyivät Karilassa vuonna 1978, kun lampaat siirrettiin Jokioisten Kuuman lampolaan. Mehiläispesiä Karilassa on ollut viimeisen 15 vuo- den ajan. Mehiläisiä on käytetty lähinnä pölytys- tarkoituksessa. Pesät ovat olleet mukana varroa- punkin torjuntakokeissa. sääntyneet viime aikoina. Tutkimussuunnitelmien mukaisesti on analysoitu myös marja-, vihannes- ja perunasatojen laatua. Erikoisanalyysien osalta on oltu yhteistyössä eri laitosten ja korkeakoulujen kanssa. Myös yksityisten laboratorioiden ana- lysointipalveluja on käytetty. Konehalli valmistui vuonna 1964 ja kahden asun- non rivitalo vuonna 1965. Kuivuri, johon sijoitet- tiin viljanäytteiden käsittelytilat, rakennettiin vuonna 1987. Pemnakellari remontoitiin vuonna 1993. Sinne rakennettiin samalla asianmukaiset perunoiden ja vihannesten käsittelytilat. Kevyt kasvihuone pystytettiin vuonna 1990 yruitutici- muksia varten. Kaikki tutkimusaseman talouskes- kuksen rakennukset on peruskorjattu vuosina 1983-93. Kaiken kaikkiaan Karilassa on 19 raken- nusta. 1.5 Laboratoriosta toimistoksi ja navetasta laboratorioksi Koeaseman päärakennus on professori Jussi Paate- lan suunnittelema. Se valmistui vuonna 1927. Ylä- kerrassa oli johtajan asunto konttoreineen ja ala- kerrassa laboratorio. Nykyisin päärakennuksen alakerrassa on toimistohuoneita. Henkilökunnan asuinrakennus valmistui vuonna 1928, perunakel- lari vuonna 1932 ja koepuimala, niin sanottu ilma- riihi, vuonna 1934. Navetta valmistui vuonna 1929 ja se sisustettiin koenavetaksi vuonna 1966. Suo- men Itsenäisyyden Juhlavuoden Rahaston, Sitran varoilla navetan viereen rakennettiin kaksi säilöre- hutomia. Vuonna 1970 navetan sisustus muutettiin koelampolaksi. Myös ilmariihessä sijaitsi koelam- pola, jonka viereen rakennetusta laakasiilosta lam- paat söivät suoraan säilörchua. Vuonna 1984 na- vettarakennus uusittiin, ja sinne sijoitettiin laboratorio, toimistohuoneita, kokoustilat, korjaa- mo, kylmiö ja sosiaalitilat. Ilmariihi kunnostettiin varastoksi vuonna 1991. Laboratoriossa käsitellään pääasiassa kasvinäyttei- tä, jotka lähetetään Maatalouden tutkimuskeskuk- sen laboratorioihin Jokioisiin. Aiemmin näytteet lähetettiin Tikkurilassa sijainneiden laitosten labo- ratorioihin. Koe ase m all a on tehty myös sokerimää- ri tyksiä talvehtimistutkimuksia varten ja perunan virustestauksia. Nurmicn kasvilajianalyysit ovat li- 1.6 Käsinkylvöstä koeruutupuimuriin Toiminta Tullassa alkoi melko alkeellisesti. Vilja- kokeet esimerkiksi kylvettiin käsin ja mullattiin äkeellä. Erilaisia laitteita tehtiin itse. Suuri edistys oli, kun 1930-luvulla saatiin PlanetJunior- ja vähän myöhemmin Pragner-kylvökoneet. Pienoistraktorit niittokoneineen saatiin vasta 1960-luvulla. Teho- Juko-perunannostokone hankittiin vuonna 1971. Koneella on nostettu perunakokeiden sato jo yli 20 vuotta. Vuonna 1981 saatiin käyttöön Oyjord-kyl- vökone, Hege-ruutupuimuri ja Haldrup-nurmen- korjuukone. Erilaisia mitta- ja havaintolaitteita on ollut käytös- sä aseman alkuajoista saakka. Rehusilppuri, kuiva- tuskaapit ja vaa'at ovat olleet kautta aikojen tehok- kaimmassa käytössä. Tarvittaessa mittalaitteita on voitu lainata eri tutkirnuslaitoksilta. Kun tutki- musasemien kalustamista varten saatiin 1980-lu- vulla lisää rahoitusta, kalusto saatiin pääpiirteis- sään ajanmukaiscen kuntoon. Koetoiminnan vaatimat koneketjut ja näytteiden käsittelymahdol- lisuus on nurmille, viljoille ja perunalle. Peltokas- vikokeisiin verrattuna puutarhakokeiden hoito tehdään pitkälti käsityönä. Herukkakokeiden sa- donkorjuu on vuodesta 1984 lähtien tehty pääosin lähialueen viljelijöiden Joonas-korjuukoneella. 12. Kuva 2. Tutkimusaseman johtajat, vasemmalta maanviljelysneuvos Yrjö K. Koskinen (1920-58), professori Erkki Huokuna (1958-87) ja tohtori Pirjo Dalman (1987—). 1.7 Automaattisen tietojen käsittelyn ja tietoliikenneyhteyksien aika Tutkimusaseman ensimmäinen mikrotietokone hankittiin vuonna 1988. Vuonna 1994 asemalla oli käytössä viisi mikrotietokonetta sekä pääteyhteys Jokioisten keskustietokoneeseen.Tietokoneita käy- tetään koesuunnitelmien tekoon, tulosten lasken- taan, aineistojen tilastolliseen käsittelyyn, piirtämi- seen ja kirjoittamiseen sekä tiedonkeruuseen. Kenttäkokeiden tiedonkeruujärjestelmän (TIKE) ja Rufco-merldcisen kenttätietokoneen käytön si- säänajo aloitettiin vuonna 1993. Tiedonkeruujär- jestelmän pohjana oleva Agrobase-ohjelmisto an- taa mahdollisuuden kenttäkokeiden suunnitteluun, tulosten muokkaukseen ja kuvailuun sekä rapor- tointfin. Järjestelmä mahdollistaa ajantasaisen tut- kimusaineiston käytön. Agronet-tietoverkko on maatalousalan informaa- tioverkko. Säilörehun korjuuaikapalvelu, sääpalve- lu- ja sakolukupalvclu ovat osa kyseistä infor- maatiojärjestelmää. Tutkimusasema osallistuu tietoverkon ylläpitoon päivittämällä ajankohtaista tietoa Etelä-Savon tutkimusaseman sivuille kysei- sissä valikoissa. Kasvukauden kehitystä seurataan lämpötila- ja sade tietojen avulla, kasvustojen ke- hittymistä ja sadonmuodostusta mitaten sekä kas- vitauti- ja tuholaishavaintoja tehden. Säilörehunur- mien kevätniiton laadun ja leipäviljojen sakoluvun muutokset päivitetään korjuuaikoina säännöllisesti. Myös tutkimustuloksista tiedotetaan Agronetissa. Tiedonsiirto tutkimuskeskuksen sisällä toimii omaa tietoliikenneverkkoaan pitkin. Sähköpostiyh- teys toimii sekä kotimaassa että ulkomailla tätä kautta. 1.8 Organisaatioiden muuttuessakin työ ja sen tekijät pysyvät Tutkimusasemat toimivat pitkään varsin itsenäises- ti suoraan tutkimuskeskuksen johdon alaisuudessa, mutta 1990-luvulla Maatalouden tutkimuskeskuk- sen sisäistä organisaatiota on uudistettu voimak- kaasti. Tutkimusasemista on muodostettu tulos- vastuullisia tutkimusyksiköitä. Vuonna 1991 muodostettiin Etelä-Savon, Hämeen ja Keski-Suo- men alueellisista tutkimusasemista sekä terve- taimiasemasta ja Luonnonmukaisen tuotannon tutkimusasema Partalasta Sisä-Suomen tutki- musyksikkö. Onnistuneesta toiminnastaan huoli- matta Sisä-Suomen tutkimusyksikkö toimi vain vuoden 1993 loppun saakka. Vuoden 1994 alussa muodostettiin Itä-Suomen tutkimusyksikkö, johon Etelä-Savon tutkimusaseman lisäksi kuuluvat Poh- jois-Savon ja Karjalan tutkimusasemat, Laukaan tutkimus- ja valiotaimiasema sekä Luonnonmukai- sen tuotannon tutkimusasema Partala. Hyvätkään puitteet eivät toimi ilman huolellista, ahkeraa ja pitkäjänteistä henkilökuntaa. Aseman johtajina ovat toimineet: maanviljelysneu- vos Yrjö K. Koskinen vuosina 1920-58, professori Erkki Huokuna 1958-87 ja tohtori Pirjo Dalman vuodesta1987 lähtien. Johtajat ovat työskennelleet hallintotehtävien ohella aktiivisesti tutkimustyössä. 13 Heidän lisäkseen vakituisina tutkijoina ovat työs- kennelleet: tohtori :Annikki J Ryynänen vuosina 1971-79, tohtOri 'Pirjo Dalnian 1979-87, MMK Anne Rahkonen vuonna 1989, puutarha-agronomi Bertalan Galambosi vuodesta 1989 lähtien ja MMK Päivi Nykänen-Kurki vuodesta 1990 läh- tien. Karilassa työsuhteet ovat olleet ansiokkaan pitkiä. Koeapulainen Elina Piispasen työrupeama kesti 50 vuotta. Pitkäaikaisimpia, yli 15 vuotta Karilassa työskennelleitä työntekijöitä ovat olleet: kenttä- mestari Vilho Rajala vuosina 1922-52, koeapulai- nen Elina Piispanen 1926-76, karjakko Saimi Markkanen 1933-58, tallimies Toivo Markkanen 1937-58, kenttäapulainen Martta Hämäläinen 1943-66, kenttäapulainen Lyydia Hölttä 1943-66, kenttäapulainen Malakias Hölttä 1943-63, kenttä- apulainen Aino Lamberg 1949-75, kenttäapulai- nen Siiri Toivanen 1953-77, kenttäapulainen Toi- vo Puranen 1954-72 ja kenttämestari Ilmari Vuorikari 1952-73. Myös nykyinen henkilökunta on kokenutta ja muu- toksen virrassa aktiivisesti ammattipätevyyttään kehittävää. Johtajan ja tutkijoiden lisäksi Karilassa työskentelevät: tutkimusmestari Seppo Häkkinen (1960—), tutkimusmestari Reijo Pesonen (1973—), tutkimusapulainen Ritva Valo (1982—), tutki- musapulainen Pekka Putkonen (1983—) ja toimis- tovirkailija Anu Pettinen (1991—). Lisäksi Karilassa on työskennellyt lukuisa joukko ahkeria ja kukin paikkansa täyttäneitä projektitut- kijoita ja muita lyhyempiaikaisia työntekijöitä har- joittelijat ja koululaiset mukaan lukien. 2 PELTOKASVITUTKIMUKSET VUOSINA 1926-1994 Tutkimusten painoalueet ovat vaihdelleet vuosien kuluessa eri syistä. Pääasiassa oman maakunnan tutkimustarvetta on seurattu tulevaisuutta ennakoi- den: Vaikka suuri osa koesuunnitelmista on tullut' laitoksilta, tutkimusaseman johtajien ja tutkijoiden mielenkiinto ja käytännöntutkimustarpeet ovat rat- kaisseet tutkimusten painoalueet, Koetoiminta al- koi peruna- ja viljalajikkeiden testauksella, olihan johtaja Yrjö Koskinen erityisen kiinnostunut pe- runasta. Samalla viljelytekniikka alkoi 'kehittyä. Latmoituskokeita on tehty koko tutkimusaseman toiminta-ajan eri kasveilla. Lannoituskokeet on suunniteltu, johdettu ja julkaistu pääosin niaanvil- jelyskemian- ja -fysiikan laitoksen toimesta. Tutki- muskohteina ovat olleet niin pää-, sivu- kuin hi- venravinteetkin.. Karjanlanta oli tärkeä koetekijä varsinkin alkuaikoina. Sitten seurasivat eri lannoi- telajit. Väkilannoitteina annettavien pääravinteiden käyttömäärät selvitettiin jo varhain. Vain nurmien typpilannoitus vaati paljon lisätutkimusta 1960-lu- vulta lähtien. Koeasemien hivenravinnekokeet aloitettiin Kari- lassa 1930-luvulla. Jo varhain todettiin, että boori on välttämätön apilan ja ristikukkaisten siemen- tuotannolle. Paikoin suopelloissa esiintyi myös ku- parin puutetta. Seleenin puute ilmeni lampaan ka- ritsoiden lihasrappeutumana. Se voitiin poistaa syöttämällä seleenipitoista kivennäisrehua ja lan- noittamalla laitumet seleenipitoisilla lannoitteilla. Vesistöjen rehevöitymisenä ympäristössä näkyvät muutokset loivat tilanteen selvittää pääravinteiden minimitarve. Lannoitteiden porraskokeet aloitet- tiin. Tärkeäksi muodostui myös Siilinjärven fosfo- rikaivoksen jätteen, biotiitin lannoitekäyttöä tutki- va koe. Biotiitin sisältämä hidasliukoinen kalium osoittautui hyväksi nurmen lannoitteeksi ja ta- loudellisesti edulliseksi kaivoksen lähiseuduilla. Apilanviljelyn varmistamiseksi on eri aikoina jär- jestetty kalkituskokeita. Karilan maat ovat siinä määrin kalkkipitoisia, että tulosta saatiin vain har- voissa kohdin. Kalkituskokeissa mukana ollut puunkuorituhka osoittautui erittäin edulliseksi maanparannusaineeksi. Tsemobylin ydinvoimala- onnettomuuden saastelaskeutuman mittaaminen maassa ja sen kulkeutuminen kasvustoon oli vii- meaikaisia yhteistutkimuksia maanviljelyskemian ja -fysiikan alalla. Kemiallinen kasvinsuojelu tuli tutkimukseen ja käytäntöön voimakkaasti 1960-luvulla. Koeasemil- lakin oli paljon erilaisia rikkakasvien, tuholaisten ja kasvitautien torjuntakokeita, jotka olivat asian- omaisten laitosten johtamia. Aineet olivat toinen toistaan tehokkaampia, mutta takaiskuilta ei vältyt- ty torjunta-aineita kestävien kasvintuhoojien kehit- tyessä nopeasti. Torjunta-aineista tuli luontoon vaarallisiakin myrkkyjä. Viime aikojen tutkimuk- set ovatkin kohdistuneet haitattomien aineiden ja mahdollisimman vähäisten käyttömäärien ja tur- vallisten käyttötapojen löytämiseen. Toisaalta laa- 14 jamittaiset lajikekokeet ovat tarjonneet runsaasti materiaalia esimerkiksi lajikkeiden taudinkestä- vyysmäärityksille. Erkki Huokuna tuli Karilaan vuonna 1958. Hänen mukanaan nurmitutkimus nousi merkittäväksi tut- kimusalueeksi 1960-luvulla karjatalousvaltaisessa maakunnassa. Erkki Huokunan tutkimustyö oli merkittävässä asemassa, kun säilörehun voimape- räistä mutta varmaa tuotantotekniikkaa kehitettiin, ja nurmikasvitutkimus vakiinnutti asemansa Kari- lan peltokasvitutkimuksessa. Nurmipalkokasveista erityisesti puna-apila oli tärkeä osa nurmituotanto- tutkimusta. Nurmipalkokasvituticimus säilyi kes- keisellä sijalla Päivi Nykänen-Kurjen tullessa tutkijaksi vuonna 1990 ja aloittaessa peltokasvitut- kimuksen valkoapilan käyttömahdollisuuksia sel- vittämällä. Rehun tuotantokustannusten alenta- minen ja ravinteiden käytön tehostaminen ovat nykyisin keskeisiä tutkimuskohteita. Nurrnipalko- kasvit ovat merkittävässä asemassa näitä kysy- myksiä ratkotuessa. Viljelymenetelmät pyritään säätämään ympäristöä säästäviksi ja säilyttäviksi. Uutena aiheena mukaan on tullut biodiversiteetin, luonnon monimuotoisuuden, lajirunsauden säilyt- täminen myös viljelymaisemassa. Kansainvälinen toiminta vilkastui 1960-luvulla. Professori Otto Valle lähetti Karilaan saksalaisen apilatuticijan jo vuonna 1962. Kaukaisin tutkija- vieras on ollut Dr. Yates Tasmaniasta. Vilkkainta toiminta on ollut Pohjoismaiden Maatalloustutki- jain Yhdistyksen (PMY) ja virolaisten nurmitutki- joiden kanssa, mutta Etelä-Savon tutkimusasema tunnetaan myös kansainvälisessä nurmitutkimus- kentässä. Tänä päivänä Karila on aktiivisesti mu- kana FAO:n nurmitutkimushankkeissa, Euroopan Unionin tutkimusrahoitteisissa projekteissa sekä COST-hankkeessa, jossa Euroopan Unioni rahoit- taa tutkijatapaamisia ja ticdonvaihdon kehittämis- tä. Ensimmäisiltä vuosikymmeniltä on vähän jul- kaisuja, mutta tuloksista tiedotettiin maanviljelijäin kokouksissa pidetyissä esitelmissä, retkeilijöille keekentän laidalla sekä paikallisissa sanomalehdis- sä. Säännöllinen julkaisutoiminta pääsi vauhtiin, kun Erkki Huokuna tuli Karilaan. Tuloksia julkais- taan vakiintuneen käytännön mukaan tieteellisis- sä sarjoissa, seminaareissa ja kongresseissa sekä kotimaassa että ulkomailla, Maatalouden tutki- muskeskuksen tiedotteina, Koetoiminta ja Käytän- tö -liitteessä ja muissa ammattilehdissä. 2.1 Perunatutkimusta 75 vuotta Peruna on ollut keskeinen tutkimuskohde Etelä- Savon tutkimusaseman koko 75-vuotisen toimin- nan ajan. Lajikekokeet eriytyivät 1960-luvulla var- haisperuna- ja ruokaperunakokeiksi. Perunan lajikekokeiden johto oli Maatalouden tutkimuskes- kuksen kasvinviljelylaitoksella. Sadon laatua kos- kevat arvostelut lisääntyivät 1970-luvulla. Viljely- teknisissä kokeissa on selvitetty muun muassa lannoitusta, varsien niittoa ja rikkakasvien torjun- taa. Kasvitautien tutkimuslaitoksen johtamana on tehty useita perunaruton torjuntakokeita. Koskisen lisäksi Karilan perunatuloksia ovat julkaisseet Esko Seppänen 1960-luvulla sekä Erkki Huokuna ja Seppo Häkkinen vuosina 1975 ja 1981. Anna- Liisa Kirvesniemi teki laudaturtyön uuniperunasta vuonna 1985. Vuonna 1995 valmistuu tiedote Ete- lä-Savon tutkimusasemalla vuosina 1983-94 teh- dyistä varhais- ja ruokaperunan lajikekokeista. 2.1.1 Lafikekokeet jatkuivat sota-aikanakin Jo koeaseman perustamisvaiheessa sen tärkeim- mäksi tehtäväksi mainittiin perunakokeet. Siihen aikaan viljeltiin pääasiassa niin sanottuja maatiais- perunoita, mutta ulkomaisia jalosteitakin alkoi vä- hitellen tulla maahan. Tilanne oli sekava ja sen vuoksi laatu- (lajike-) vertailu oli kiireellinen teh- tävä. Jo Tullassa aloitettiin lajikekokeet, ja ne laa- jenivat, kun siirryttiin Karilaan. Niitä pidettiin niin tärkeinä, että sarjaa ei katkaistu sota-aikanalcaan. Kokeissa olleet lajikkeet luonnollisesti vaihtelivat vuosien kuluessa. Heikot tulokkaat pudotettiin pois Kuva 3. Kenttäapulainen Malakias Hölttä peru- naa multaamassa 1950-luvulla. Kuva: 1Wriari Vuorikari 15 jo lyhyen kokeilun jälkeen, mitta uusia tuli jatku- vasti varsinkin keskieurooppalaisilta jalostuslaitok- silta. Myös omat laitoksemme Tammisto ja Jokioi- nen jalostivat perunaa. Tammiston ensimmäinen kotimainen perunajalosteTammiston aikainen las- kettiin kauppaan jo 1930-luvulla. Jaakko valmistui Jokioisilta vuonna 1951. Varhaisperunakokeissa koetekijänä oli myös nos- toaika. Ruoka- ja talousperunoiden lajikekokeissa oli kaksi typpitasoa. Perunasta punnittiin mukula- sato, määritettiin tärkkelyspitoisuus ja mukulain kokojakaantuma. Lehti- ja mukularuton tuhot ha- vainnoitiin. Myös joitakin makutestejä tehtiin. Ete- lä-Savon koeasema oli hyvin keskeinen pe- nmakoeasema 1920- ja 1930-luvuilla. Karilassa viljelty koesiemen lähetettiin useimpiin perunako- keisiin muille koeasemille ja niin sanotuille kuin- teille koekentille. Kun siemenhuoltoa laajennettiin myös paikalliskokeisiin, tehtävästä muodostui laa- ja, aina 1970-luvulle saakka jatkunut työkenttä. Parhaina vuosina lähetettiin siemen noin 300 ko- keeseen, jotka käsittivät kaikkiaan 1500 sie- menerää. Perunan lajikekoetoiminnalla oli suuri kansallinen merkitys. Johtaja Yrjö Koskinen kokosi alkuvuosi- en tulokset kaikista koepaikoista ja julkaisi ne vuonna 1932. Yrjö Koskinen aikoi varsinaiseksi perunantutkijaksi. Hän aloitti jo väitöskirjatyönsä perunan idätyksestä, mutta sota" katkaisi sen niin alkuvaiheessa, että työ jäi kesken. Pauli, Upto ja Eigenheimer nimiset perunalajikkeet osoittautuivat kokeissa parhaiksi ja ne levisivät sit- ten yleiseen viljelyyn. Erittäin merkittävä oli Ruu- sulehden (Rosafolia) tulo. Se todettiin selvästi muita rutonkestävämmäksi. Ruusulehden levittä- miseksi tarvittiin kuitenkin voimakas mainostus, koska sen maku ei miellyttänyt kaikkia. Työ onnis- tui melko hyvin ja Ruusulehden merkitys korostui sotavuosina. Sen ansiosta riitti perunaa niinäkin vuosina, jolloin rutto pilasi arkojen lajikkeiden sa- don. Varhaisperunalajikkeista kotimainen Timo ja hol- lantilaiset Amazone, Gloria ja Ostara ovat viime vuosina menestyneet hyvin Karilassa. Pitkään ruo- kaperunan. valtalajikkeena ollut Pito on väistymäs- sä uusien satoisampien ja aikaisempien lajikkeiden tultua viljelyyn. Ruokaperunalajikkeista ruotsalai- nen Matilda ja hollantilaiset Hertha, Nicola ja Van Gogh ovat olleet viimeaikaisissa kokeissa parhaita. 2.1.2 Uudet lajikkeet maakuntaan Karilan kautta Perunan lajikekoetoiminnan menestys jatkui vielä sodan jälkeenkin. Saksasta saatiin hyviä lajikkeita, joista tuli meillä paljon viljeltyjä perunoita moniksi vuosiksi. Niistä mainittakoon Siikli (Sieglinde), Nuutti (Friihnudel), Akvila ja Olympia. Tuolloin uudet perunalajikkeet levisivät käytäntöön pää- asiassa siten, että viljelijät tilasivat maanviljelys- seurasta paikallisen lajikekokeen. Kokeessa oli ta- vallisesti 5 lajiketta. Seuraavana vuonna lisättiin 1-3 parasta lajiketta ja hävitettiin muut. Näin jat- kettiin lisäämällä yhtä tai kahta lajiketta, kunnes siementä oli riittävästi tilan koko tarpeeksi. Sen jälkeen sitä voitiin luovuttaa naapureillekin. Koska Karila vastasi kokeiden siemenhuollosta, voidaan sanoa, että sotien jälkeen lähes 30 vuoden ajan uu- det perunalajikkeet tulivat Suomen pelloille pää- osin Karilan kautta. Mutta siinä oli myös perunan- viljelymme heikkous. Kun tilalla viljellään useampia lajikkeita, niin ne varmasti sekaantuvat. Toinen seikka oli, että virustaudit levisivät vauh- dilla. Eri maista tulleissa lajildwissa oli uusia vi- ruksia, joille entisetkin perunat saattoivat olla ar- koja. Kun eri lajikkeita viljeltiin vierekkäin, levisivät taudit koko viljelykseen. Vähän myöhem- min tulleita pahoja varastotauteja ei Karilassa ta- vattu. Koesiementen virustautisuutta yritettiin Karilassa torjua lähtemällä liikkeelle mahdollisimman ter- veillä kannoilla. Professori Onni Pohjanheimo lä- hetti Jokioisista lisäysviljelyä varten terveen ai- neiston. Niitä viljeltiin aluksi suöpellolla siten, että lajikkeiden välille jätettiin penkin tai kahden tila: Kaikki sairailta näyttävät yksilöt poistettiin tietyssä kasvuvaiheessa ja satunnaistesteillä todettiin aluksi S-virukset serologisesti. Kun tautistrus tuli huo- mattavaksi, hävitettiin koko perunaerä. Näin pysyt- tiin tyydyttävässä tilanteessa. Aina tuli kuitenkin uusia viruksia ja toiminnan todettiin olevan kysei- sissä oloissa toivotonta. Paikalliskokeisiin ei enää lähetetty siementä ja siemenperunahuolto siirtyi 1970-luvun lopulla Siemenperunakeskukselle Tyr- nävälle, missä toiminta jatkuu nykyajan vaatimuk- sia vastaavana. 16 Kuva 4. Tutkimusmestari Seppo Häkkinen rukiin pituutta mittaamassa 1990-luvulla. Kuva: Seppo Häkkinen Perunaa on jalostettu ja tutkittu Suomessakin pal- jon. Tehdystä työstä huolimatta kauppaperunan laatu on pitkään ollut luvattoman heikko. Kaikkiin seikkoihin ei ole pystytty tilanteiden muuttuessa puuttumaan. Uudet viljelykoneet asettavat lajik- keille omat vaatimuksensa. Viljelyn keskittyminen yhä harvemmille tiloille on tuonut esille maan ra- kenteen nopean heikkenemisen pääasiassa perunaa viljelevillä tiloilla. Ruokaperunan lannoittaminen on opeteltava tila- tai oikeastaan lohkokohtaisesti. Onnistunut perunanviljely vaatii huolellisuutta ja korkeaa ammattitaitoa. Viime vuosina parantunee- seen kauppaperunan laatuun on tutkimuksellakin ollut osuutensa. 2.2 Viljatutkimukset alkoivat ruiskokeilla Koeasema perustettiin perunakokeiden lisäksi ruis- kokeita varten. Ne olivat aluksi lajikekokeita, joi- den johto oli kasvinviljelylaitoksella. Päähuomio kiinnitettiin talvehtimiseen, koska se ratkaisi sadon suuruuden. Toinen tavoite oli luja korsi, koska ru- kiin lakoutuminen ennen jyväsadon tuleentumista on aina ollut sen viljelyn heikkous. 2.2.1 Viljojen lajikekokeet V iljojen lajiketestaukset ovat työllistäncet koease- mia hyvin paljon. Aluksi lajikekokeet olivat erityi- sen tarpeellisia herättämään viljelijäin kiinnostusta uusiin jalosteisitin. Tämä tavoite toteutui jo sodan jälkeen. Suomalainen viljelijä on ollut hyvin kiin- nostunut lajikkeista ja halunnut nähdä niitä koe- kentillä retkeiltäessä. Hän on myös vaihtanut vilja- lajiketta usein. Uusista lajikkeista on kirjoitettu paljon maatalouslehdissä. Maatalouden tutkimus- keskuksen tiedotteissa virallisista lajikekokeista annetaan perusteelliset tiedot uusien jalosteiden ominaisuuksista vuosittain. Niiden perusteella vil- jelijän ja neuvojan on helppo muodostaa puoluee- ton käsitys uutuuksista. Aseman alkuvuosikymmeninä viljeltiin niin sanot- tuja maatiaisrukiita, jotka olivat melko talven- kestäviä mutta pienijyväisiä ja heikkokortisia. Ul- komailta tuli uusia lajikkeita, muun muassa virolainen Sangaste. Se oli satoisampi ja suurempi- jyväinen kuin omat rukiimme ja säilyi paikoin vil- jelyssä melko pitkään. Jokioisten kasvinjalostuslai- tokselta tuli 1930-luvulla lajikkeet Toivo, Onni ja Ensi. Ensi- ruista voidaan viljellä myös juhannusru- kiina. Myöhemmin Jokioisista laskettiin kauppaan lajikkeet Voima, Aitta, Anna ja Kartano. Rukiin- viljelymme on ollut näiden lajikkeiden varassa. Uudet jalosteet olivat satoisampia ja hieman luja- kortisempia kuin maatiaiset, mutta talvenkestävyy- dessä ei ole paljon edistytty. 17 Kuva 5. Koeapulainen Elina Piispanen ja kent- täapulainen Martta Hämäläinen kevätvehnän leikkuussa 1950-luvulla. Kuva: Ilmari Vuorikari Kevätvehnä tuli kokeisiin 1930-luvulla, jolloin sen viljely levisi yllättävän laajalle koko maassa. Ti- mantti II oli hyvä lajike, eivätkä Jokioisten Sopu ja Hopea voittaneet sitä. Kevätvehnän viljely jäi tässä maakunnassa kuitenkin vähäiseksi, sillä näissä il- masto-oloissa korsi kasvaa pitkäksi ja lakoutuu helposti. Leiklcuupuhmin vaatima pitkä tuleentu- misaika ja tähkäidännän vaara pienensivät kevät- vehnän viljelyalan minimiin jo 1960-luvulla. Syys- vehnistä Hankkijan Linna ja Elo menestyivät melko hyvin, mutta sadon laatu ei vastannut tavoit- teita ja koko viljely loppui melkein alkuunsa. Veh- nien lajikekokeet jäivät pois Karilasta 1960-lu- vulla. Tehokkaita ravinteidenkäyttäjiä uusiksi rehukasveiksi etsittäessä vehnät saattavat tulla uu- delleen kysymykseen, jos sato korjataan kokovil- jasäilörehuksi ennen keltatuleentumisastetta. Kaura oli meillä tärkein rehuvilja pitkään. Maati- aiskaurojen heikkoutena oli 1920-luvulla pieni sato ja heikko korsi. Uusia jalosteita tuli jo silloin, mut- ta vasta Kultasade II oli selvästi muita parempi. Siitä tuli valtalajike pitkäksi aikaa. Seuraava hyvä kaura oli Hankkijan Sisu. Lannoitustason yleinen nousu vähensi kauran suosiota, koska kaura kaatuu lakoutuessaan tyvestä saakka. Vasta Oiva Inkilän 1980-luvulla jalostamat kauralajikkeet, muun muassa Veli ja Puhti, olivat niin lujakortisia, että niitä voitiin suositella viljelyyn kauran hyvien laa- tuominaisuuksien vuoksi. Uusimmat kauralajik- keet ovat olleet selvästi edeltäjiään laonkestäväm- piä ja aikaisempia. Satoisuus on myös parantunut. Viime vuosina parhaita lajikkeita ovat olleet koti- maiset Veli, Puhti, Virma ja Yty sekä ruotsalainen Salo. Kauran lajikekokeet jäivät pois Karilan oh- jelmasta 1960-luvulla, palasivat 1980-luvulla jää- däkseen jälleen pois 1990-luvulla. Ohran suosio alkoi kasvaa 1970-luvulla. Ohrasta saadaan suurempia jyväsatoja kuin kaurasta. Ja vaikka korren lujuudessa on jatkuvasti ollut toivo- misen varaa, ei ohra lakoudu totaalisesti, vaan jyväsato saadaan talteen lakoutuneestakin kasvus- tosta. Ohralajikkeista Pomo oli pitkään valtalajik- keena. 1980-luvulla tuli uusia lajikkeita, jotka olivat edellisiä lajikkeita aikaisempia, laonkestä- vampia ja satoisampia. Monitahoisista ohralajik- keista Arra on menestynyt hyvin hietamailla. Uu- demmista lajikkeista Pohto, Loviisa ja Artturi ovat menestyneet Karilassa hyvin. Kaksitahoisista lajik- keista ruotsalaiset Kustaa, Kymppi ja Mette sekä kotimaiset uudet lajikkeet Inari ja Viivi ovat olleet parhaita viime vuosina. 2.2.2 Viljebitekniset kokeet Viljojen viljelyteknisiä kokeita on järjestetty lähes kaiken aikaa. Näillä kokeilla on ollut myös kasvin- suojelullisia tavoitteita esimerkiksi syysruldin so- pivaa kylvöaikaa etsittäessä. Liian aikaisin kylve- tyn kasvuston tuhosi usein kahulcärpänen ja liian myöhään kylvetyn taas talvituhosienet oraan jää- dessä tällöin liian heikoksi. Rukiin vannin kylvöai- ka on 20.8. ja syysvehnän 25.8. Tämä pitää vielä- kin paikkansa. Eri viljoilla tehtiin myös lannoitus- ja kasvinsuoje- lukokeita. Kemiallinen talvehtimistuhojen torjunta ja korrenvahvistajien käyttö muodostuivat tärkeik- Kuva 6. Kenttämestari Ilmari Vuorikari ja kent- täapulaiset Lyydia Hölttä ja Aino Lamberg vilja- kokeiden kylvössä Pragner-kylvökoneella 1960-luvun alussa. Kuva: Seppo Häkkinen 18 si aiheiksi. Kasvitautien ja rikkakasvien torjunta viljoissa on vaatinut monta koetta sitä mukaa kun uusia aineita on tullut markkinoille. Viljakokeiden hoito koeasemalla onnistui hyvin silloin kun ruutu- jen sadot leikattiin sirpillä, kuivattiin seipäällä ja ajettiin koepuimalaan "ilmariiheen" odottamaan puintia. Puinti tapahtui vasta, kun syystyöt pellolla oli tehty. Koeviljapuimurit tulivat jo 1960-luvulla, mutta kalleutensa vuoksi ne varattiin varsinaisille viljakoeasemille. Samalla sirppileikkuun taitajat poistuivat yksi toisensa perään ja koeviljojen kor- juu muodostui vaikeaksi. Tässä tilanteessa vähen- nettiin viljakokeet minimiin. Samaan aikaan voi- maperäinen nurmiviljely laajeni koko maakuntaan vilja-alojen kustannuksella. Katsottiin, että laajat viljatutkimukset eivät olleet Karilassa välttämättö- miä. Tilanne muuttui 1980-luvulla kun vilja-alat kasvoi- vat karjattomuuteen siirtymisen takia. Tällöin Ka- rilaan saatiin myös Hege-ruutupuimuri ja vilja- ruutujen korjuu sujui vaivattomasti. Suomen aloittaessa taivaltaan Euroopan Unionin jäsenenä viljan asema karjatilalla muuttuu jälleen. Suojavil- jaa tarvitaan nurmen perustamisessa ja lietelannan levitysalan lisääjänä, mutta tuleentuneena puinti käy yhä kannattamattomammaksi. Harkittavaksi tulee korjuu maitotuleentumisasteella kokoviljasäi- lörehuksi. Toisaalta tämä saattaa mahdollistaa esi- merkiksi Suomea eteläisempien, tehokkaasti ravin- teita käyttävien ja satoa tuottavien viljalajikkeiden käytön rehuntuotannossa tulevaisuudessa. sadontuottokyky tulee esiin erityisesti poutivilla mailla. Muutoin se muistuttaa kasvurytmiltään su- kulaistaan nurminataa. 2.3.1 Heinlikasvikokeet Tutkimusten tavoitteena oli kehittää viljelyvanna ja kannattava säilörehunurmien tuotantotekniiklca. Säilörehunurmien lannoitus, korjuutekniikka ja re- hun laadun muutoksiin vaikuttavat tekijät selvitet- tiin melko perusteellisesti: Nurmituotannon perusta on nurmen perustamisessa. Kyntö ja pellon pin- nanmuotoilu ovat perusasioita, joista ei pidä tinkiä. Karilan hietamailla nurmen perustaminen on on- nistunut lähes poikkeuksetta, kun kuohkea maa on jyrätty ennen kylvöä ja siemen on mullattu yhden senttimetrin syvyyteen. Tällä menetelmällä jopa alle 15 kg/ha heinänsiementä on riittänyt hyvin sa- toa tuottavan nurmen perustamiseen. 2.3.1.1 Koiranheinän niittokorkeus ja -tiheys Kun Erkki Huokuna vuonna 1958 tuli Karilan joh- tajaksi, hänellä oli jo runsaasti aineistoa koiranhei- nän niittokorkeuden ja -tiheyden vaikutuksista. Karilaan perustettiin uusia kenttäkokeita ja aineis- tosta valmistui väitöskirja vuonna 1964. Tulokset kumosivat senaikaisen käsityksen, jonka mukaan nurmisådon määrä oli riippuvainen pääasiassa leh- tialan laajuudesta ja jonka mukaan paras tulos saå- vutetaan korjaamalla sato pitkään sänkeen joko lai- duntamalla tai niittämällä. 2.3 Nurmitutkimukset Vilja- ja perunakokeisiin keskittynyt koeasema siirtyi 1960-luvulla nunnitutkimuksiin. Karjata-. lousvaltaisessa maakunnassa nurmitutkimuksen tarve oli muodostunut merkittäväksi. Säilörehunur- mien voimaperäinen viljely oli alkamassa, mutta viljelytekniikan eri vaiheita oli selvitettävä. Kor- kealaattiisena nurmikasvina puna-apila pysyi tutki- muskohteena typpilannoitteiden, halvasta hinnasta huolimatta., Heinien .lajikekokeita . on myös tehty vuosien saatossa runsaasti. Satoisuuserot ovat jää- neet.melko pieniksi, mutta talvehtimisessa:on ollut suuriakin eroja. Suomea etelämpää tulleet lajikkeet ovat voineet , kärsiä suuria talvituhöja. Kotimaiset, ruotsalaiset tai norjalaiset jalosteet ovat olleet var- moja valintoja. Uusista numiikasvilajeista kaup- paan on juuri laskettu ruokonatalajike Retu, jonka Erkki Huokunan väitöskirjatutkimus osoitti, että näissä oloissa koiranheinästä saadaan paras sato korjaamalla kolme kertaa kesässä noin viiden sent- timetrin sänkeen. Tällöin lähes koko lehdistö pois- tetaan. Uusi lehdistö kasvaa aluksi kasvin varara- vinnon turvin, mutta pian uusi nuori lehti yhteyttää tehokkaasti tuottaen runsaasti korkealaatuista lehti- massaa. Jos nurmi korjataan pitkään sänkeen, kas- vustoon jää vanhaa lehteä. Tällöin uuden sadon massa on pääosin vanhaa, koska heinän lehden kasvuvyöhyke sijaitsee sen tyvessä. "Vanhan leh- den" kasvuteho on heikko ja sadon laatu on hei- kompi kuin lyhyeen sänkeen korjattaessa. Koiran- heinää ei kuitenkaan kannata korjata alle viiden senttimetrin sänkeen, jotta kasvustoa ei heikennetä liikaa. Useammin kuin neljä kertaa ka.svukaudessa korjattaessa sato jää pieneksi ja kasvin juuristo al- kaa heiketä. 19 Kuva 7. Koiranheinän syyssatoa. Erkki Huoku- nan väitöskirja koiranheinästä valmistui vuon- na 1964. Kuva: Seppo Häkkinen 2.3.1.2 Heinäkasvinurmien typpilannoitus Keski-Euroopassa, etenkin Alankomaissa 1960-lu- vulla alettiin käyttää nurmille yhä suurempia typ- pilannoitemääriä. Tätä esimerkkiä käyttäen profes- sori August Jäntti suunnitteli asiaa selvittävän yhteiskokeen. Tutkimuksen johto jäi suunnittelu- ryhmässä mukana olleelle Erkki Huokunalle Au- gust Jäntin kuoltua vuonna 1968. Koekasveina olivat koiranheinä ja nurminata, jotka niitettfin kolme kertaa vuodessa. Kokeen typpi- määrät olivat entiseen käytäntöön verrattuina mo- ninkertaisia. Suurin käytetty määrä oli 600 kg heh- taaria kohti puhdasta typpeä vuodessa jaettuna niittojen mukaan kolmeen erään. Ensimmäiset tu- lokset näyttivät suosivan voimakasta lannoitusta. Mutta jo toisen talven jälkeen yli 300 typpikilon ruuduilla oli pahoja talvehtimisvaurioita. Pahim- mat tuhot esiintyivät niissä kokeissa, joissa syys- niitto oli niitetty syyskuun puolivälissä. Oli onni, että yhteistutkimuksen ohjeissa ei määrätty tarkkaa syysniiton ajankohtaa, vaan kolmannen niiton ajankohdan valinta jäi koepaikkojen huoleksi. Näin saatiin alustavia tietoja syysniiton ajankoh- dan vaikutuksesta talvehtimiseen. Sirkka-Liisa Rinteen kokoamat ja useana julkaisu- na eri tekijäryhmien nimellä julkaistut tulokset osoittivat, että runsasta typpilannoitusta käyttämäl- lä saadaan suuria nurmisatoja. Sadon valkuaispi- toisuus on tällöin myös korkea. Kävi kuitenkin sel- väksi, että 300 kg typpeä hehtaaria kohti on suurin suositeltavissa oleva vuotuislannoitus. Tasainen annostelu jokaiselle niitolle oli virhe. Sata kiloa so- pii hyvin kevätsadolle ja jotenkuten kesäsadolle, mutta syyssadolle riittää 50 kg typpeä hehtaaria kohti. Typpilannoitussuositus onkin nykyisin: 100 + 80 + 60 = 240 kg/ha. Euroopan Unionin ympä- ristötukien saanti on sidottu muun muassa lannoit- teiden käyttömääriin. Eri kasveille määritetään ravinteiden enimmäiskäyttömäärät. Nurmien typ- pilannoituksen osalla raja asettunee 220 kg/ha. Ky- seessä on käytetty typen kokonaismäärä, johon las- ketaan myös karjanlannan ravinteet mukaan. Ravinnemäärärajat ovat vielä osin sopimatta. Tämä asettaa nurmien lannoitussuositukset uuden keskustelun alle. 2.3 .1 .3 Syysniiton ajankohdan vaikutus nurmen talvehtimiseen Teoria heinänurmen syysniiton ajankohdan vaiku- tuksesta talvehtimiseen testattiin vuonna 1978 nur- minadalla Karilassa. Koe onnistui erinomaisesti, vaikkei ollutkaan pahin lumitalvi. Niittoaikoja oli elokuun puolivälistä parin viikon välein lokakuun alkuun. Keväällä laskettiin elävien versojen luku- määrä ja otettiin näytteet hälihydraattipitoisuuden määrittämistä varten versojen tyviosista. Tulos oli hyvin selvä. Syyskuun puolivälissä niitetyissä kas- vustoissa oli alimmat hiilihydraattipitoisuudet ja vähiten eläviä versoja sekä suurimmat talvivauriot. Syyskuun alussa korjatut nurmet selvisivät hyvin, samoin lokakuussa niitetyt kasvustot. Lokakuussa niitettäessä nurmien kasvu oli jo loppunut. Niiton jälkeen kasvi alkaa kasvattaa uutta lehdistöä vararavintonsa turvin. Tämä vaihe kestää lämpöti- lasta riippuen kahdesta kolmeen viikkoon. Kun meillä kasvukausi loppuu tavallisesti lokakuun alussa, syyskuun puolivälissä niitettyjen kasvien hiilihydraattivarasto on tyhjimmillään talven tul- lessa. Tällöin kasvit nälkiintyvät pitkään jatkuvan lumipeitteen alla ja kuolevat energian puutteeseen. Lokakuun alussa kasvukauden päätyttyä katkaistu kasvi ei hukkaa talvivarastoaan uuteen kasvuun vaan energiaa riittää kasvin aineenvaihduntaan seuraavan kasvukauden alkuun saakka. Lyhyinä lumitalvina tällä ei ole merkitystä, mutta jos lumi- peitettä kestää yli 6 kk ja maa on roudaton, tuho voi olla lähes täydellinen. Kasvitautien aiheuttamat talvituhot pitää erottaa edellisestä, vaikka niitä voi esiintyä myös samanaikaisesti edellä mainitun tal- vituhon kanssa. 20 2.3.1.4 Säilörehunurmen rehuarvon muuttuminen niittoajankohdan ratkaistjana Vihreä linja, joka sisälsi runsaasti lannoitettujen säilörehunurmien viljelyn, levisi nopeasti käytän- nön viljelyyn 1970-luvulla. Kesän ensimmäisen säilörehusadon korjuu kuitenkin usein myöhästyi. Sadon rehuarvo aleni suhteessa voimakkaammin kuin sadon määrä kasvoi. Asian selvittämiseksi Maatalouden tutkimuskeskuksen Etelä-Savon ja Pohjois-Pohjanmaan tutkimusasemat sekä Virossa sijaitsevan EMMTUI:n (Eesti Maaviljeluse ja Maaparanduse Teadusliku Uurimise Instituut) Olustveren tutkimusasema toteuttivat yhteistutki- muksen vuosina 1976-80. Tämä oli mahdollista Suomen ja Neuvostoliiton välisen tieteellis-teknil- lisen yhteistyösopimuksen puitteissa. Ensimmäisen koealueen perustaminen epäonnistui, kun jaapolte tuhosi nurmet. Seuraava yritys onnistui hyvin. Koekasveina olivat koiranheinä ja timotei, joista kummastakin oli mukana sekä virolainen että suo- malainen lajike. Tutkimuksessa seurattiin kevään, keskikesän ja syyssadon kehitystä. Osaniitot por- rastettiin viikon välein tapahtuviksi. Seppo Pullin tutkimusten perusteella tiedettiin lämpötilan (kas- vukauden tehoisa lämpösumma) vaikuttavan rat- kaisevasti kehityksen nopeuteen. Tässä tutkimuk- sessa seurattiin lämpösumman vaikutusta eri rehusatojen laatuun kasvukauden aikana. Tutkimus osoitti, että kesän eri sadot reagoivat eri tavalla lämpötilaan. Kevätsadossa orgaanisen aineen sUla- vuus laski alle 70 prosenttiin, kun kasvukauden alusta lähtien kertynyt tehoisa lämpösumma (vuo- rokauden keskilämpötilan +5 °C ylittävän osan summa) saavutti 300 °C, Laadun muutos oli no- pea, jos ilma oli tavallista lämpimämpää kesäkuun puolivälissä, ensimmäisen sadon niittoaikaan. Nur- men kevätlannoituksessa olisi annettava typpeä 120 kg/ha, jotta karjan ruokinnan kannalta tärkeät kriteerit, sulavuus ja valkuaispitoisuus etenisivät tasatahtiin. Tähkimisen alku osoittautui helposti tunnistettavaksi kasvuasteeksi oikean korjuuhet- ken kriteerinä. Keskikesän sadon kehitysnopeus oli kevätsadon kehitysnopeutta hieman hitaampi, vaikka ilman lämpötila on tavallisesti korkea. Kesäsadon pul- maksi muodostui typpilannoituksen perusteella en- nakoitua valkuaispitoisuutta alempi sadon valku- aispitoisuus. Tämä johtui mitä ilmeisimmin keskikesän kuivuudesta, jolloin maan pintakerrok- sessa sijaitsevien ravinteiden saatavuus heikkeni ja kasvi jatkoi kasvuaan syvältä tulevan veden avulla. Ravinteiden väkevyys oli syvemmistä maakerrok- sista nousevassa vedessä vähäisempi kuin pinta- maassa, joten kasvin käytettävissä olevan typen määrä oli riittämätön korkean valkuaispitoisuuden muodostumiselle. Kesäsadon orgaanisen aineen sulavuus laski alle 70 prosenttiin, kun lämpösum- ma oli 400-500 °C. Tätä vaihetta on vaikea havaita kasvustosta, koska kesäsatoon ei yleensä kehity tähkiä. Syyssato on viljelijän kannalta ongelmattomin. Ruohon laatu pysyy korkeana elo-syyskuun vaih- teeseen, jolloin se on niitettävä nurmen talvehtimi- sen varmistamiseksi. Jos korjuu tästä myöhästyy, myös lehtitaudit alentavat sadon laatua. Kolme korjuuta sopii lämpösumman perusteella koiranheinälle, nurminadalle ja englanninraiheinäl- le Etelä- ja Keski-Suomen suotuisilla kasvupai- koilla. Tällöin kevät-, kesä- ja syyssadon määrät suhtautuvat toisiinsa 4:3:3. Laatukriteeri kaikille niitoille oli 70 %:n orgaanisen aineen sulavuus ja 16 %:n raakavalkuaispitoisuus, kun eri sadoille an- nettava lannoitus sisälsi typpeä 100 (120), 80 ja 50-60 kg/ha. Joensuu—Vaasa-linjan pohjoispuolel- la on mahdollista korjata kaksi satoa ja Ylitornio- Suomussalmi linjan pohjoispuolella vain yksi. Tämä sääntö ei päde poutivilla mailla, esimerkiksi Etelä-Suomen savikoilla. Tässä tutkimuksessa koenurmet säilyivät tiheinä ja täydessä tuottokun- nossa neljä vuotta. Satotaso oli 9000-12000 kg/ha kuiva-ainetta. Timoteinurmi harveni satovuosien myötä, sillä se ei yleensä kestä kahta niittoa enem- pää. Kaikista satonäytteistä tehtiin tärkeimpien kiven- näisaineiden määritykset. Sadon fosforipitoisuus aleni joka sadossa melko jyrkästi. Myös kaliumPi- toisuus aleni kasvun edistyessä. Eri satojen välillä ei ollut mainittavia eroja. Typpi, fosfori ja kalium levitettiin NPK-lannoksena joka sadolle. Mag- nesiumpitoisuus aleni lievästi kesäsadossa. Syys- sadossa se aleni hieman enemmän, mutta syksyllä magnesiumpitoisuuden taso oli korkea. Kalsium- pitoisuus aleni lievästi kevätsadossa. Kesäsadossa sen pitoisuus pysyi vakaana ja syyssadossa - kal- siumpitoisuus aleni jyrkemmin. Karoteenipitoisuus aleni joka sadossa jyrkästi, 60-35 mg/kg. Tulokset 21 julkaistiin myös venäjänkielisenä Huokunan, Hak- kolan ja Randiri "nitnellä Virossa. Virolaisten kanssa toteutettiin vielä toinen yhteis- tutkimus 1980-luvulla suomalaisten ja virolaisten nurmikasvijalosteiden menestymisestä ja yhteen- sopivuudesta seoksessa. Nämä tulokset katosivat Neuvostoliiton 'postissa. Viron kasvinjalostuslai- toksen timotei- ja punaapilalajilckeet menestyivät täällä erittäin hyvin. Eri lajikkeiden yhteensopi- vuusilmiötä ei kuitenkaan havaittu, vaan satoisim- mat lajit puhtaina kasvustoina antoivat myös seok- sina korkeimmat sadot. 2.3.1.5 Voimaperäisesti viljellyn nurmen kaliumlannoitus Jo aiemmassa Maatalouden tutkimuskeskuksen yh- teistutldmuksessa todettiin, että maan kaliumvaras- to väheni voimakkaasti runsaan typpilannoituksen saaneilta ruuduilta jo kolmen vuoden' aikana. Sama todettiin niillä tiloilla, joilla nurmia lannoitettiin voimakkaasti. Viljavuustutkimuksen kaliumkartat muuttuivat punaisiksi. Maatalouden tutkimuskes- kuksen Maantutkimuslaitos sekä Pohjois-Pohjan- maan, Karjalan, Sata-Hämeen ja Etelä-Såvon koe- asemat toteuttivat yhteistutkimuksen vuosina 1976-80 asian selvittämiseksi. Tulokset osoittivat ongelman olevan pahin karkeilla kivermäismailla (hiekka ja karkea hieta), joilla sato ottaa runsaasti saatavissa olevaa kaliumia. Tällöin sadon kalium- pitoisuus, voi muodostua vaarallisen korkeaksi eläinten kannalta. Maan kaliumvarat ehtyvät nur- mivuosien aikana. Eläinten terveyden turvaamisek- si maan kaliumvarasto on pyrittävä täyttämään nurmen välivuosina nurmivuosien sijasta. Lievä kaliumin niukkuus ei juurikaan alenna nurmisadon määrää. Käytännössä voidaan ensimmäisenä nur- miv uomia jättää kaliumlannoitus pois ja lannoittaa kaliumia sisältävällä lannoineella vasta myöhem- pinä nurmivuosina. Savi- ja hiesumailla maan kaliumvarastojen ehty- minen ei ole ongelma. Normaali lannoituskäytäntö riittää.Turvemailla, joiden kaliumvarat ovat ludn- nostaan vähäisiä, tarvitaan vähän suurempia ka- liumannoksia kuin kivennäismailla. Hidasliukoi- nen kaliumlannoite ratkaisee tämän ongelman. Hyvä tulos saavutettiin Siilinjärven fosfaatti- kaivoksesta saatavana biotiitilla. Raija Suonurmi- Rasi työsti ja julkaisi kaliumlannoitustutkimuksen yhdessä Erkki Huokunan kanssa vuonna 1983. Eläinten terveydelle haitallinen kaliumin ylimäärä tulee nykyään ongelmaksi erityisesti esikuivatiiiS-'s säilörehussa, jossa ylimääräinen kalium ei poistu puristenesteen mukana. 2.3.1.6 Nurmien Sadontuottokyky eri kasvupaikoilla Euroopassa Merkittävä, Euroopän kattaVa tutkimus tirnotein ja englannin raiheinän sadontuottokyvystä järjestet-. tiin vuosina 1981-86 FAO:n toimesta. Koe oli 35 koepaikalla eri puolilla Eurooppaa. Pohjois-Poh- janmaan ja Etelä-Savon tutkimuSasemat osallistui- vat Suomesta kyseiseen FAO Ll -kokeeseen. Tut- kimusta johti englantilainen professori A:J. 'Conan. Tutkimus' oli malliesimerkki siitä, miten laaja yhteistutkimus on organisoitava. Suunnitelma oli suhteellisen yksinkertainen. Siemenhuolto jär- jestettiin keskitetysti ja havaintolornakkeet olivat selviä. Raportointi satotuloksista ja muista havain- noista tehtiin heti jokaisen satokauden päätyttyä. Kokonaisuudessaan kokeet ja tulosten koonti on- nistuivat erinomaisesti. Tutkimuksen yhteisjulkai- su vain on viivästynyt pahasti. Aineistosta tuli erit- täin laaja ja tutklinusvarojen leikkaus esti pätevän henkilön palkkaamisen tulosten käsittelyyn ja jul- kaisutyöhön. Havaintomateriaali koottiin tieto- konemuotoisena mallittamista varten Englantiin, mistä sen käsittely siirrettiin Belgiaan. Julkaisu on kaiketi valmistumisvaiheessa. Kotimaisia ja käy- tettävissä olleita ulkomaisia tuloksia on julkaistu Heikki Hakkolan toimesta Pelto-Pirkan Päiväntieto 1994-kalenterissa, Päivi Nykänen-kurjen artikkeli- na Leipä leveämmäksi -lehdessä huhtikuussa 1994 sekä edellä mainittujen kirjoittajien yhteisjulkaisu- na Koetoiminta ja Käytäntö -liitteessä tammikuus- sa 1995. Suomessa koekasvina oli timotei sadettamattoma- na ja sadetettuna kasvustona. Kokeen tarkoitukse- na oli saada, selville nurmen maksimaalinen sadon- tuottokyky, joten typen- tai vedenpuutteen ei haluttu, rajoittavan kasvua. Käytetyt typpilannoi- tusmäärät olivat suuria. Suomessa käytettiin 400 kg/ha typpeä vuodessa ja Keski-Euroopassa jopa 600 kg/ha. Timoteilajike Kampe II kylvettiin joka vuosi uudestaan. Siten kokeessa mitattiin viitenä vuonna timoteinurmen ensimmäisen satovuoden sadonmuodostusta. Mittausmenetelmänä käytettiin niin sanottua Corrallin ja Fenlonin menetelmää, jossa sama ruutu niitettiin neljän viikon välein läpi koko kasvukauden. Kokeessa oli ruutuja niin pal- • ••• , •111 •••••• .'"0"..*". „on -.- • , . " Aft 0149 - • -4st- 4». 14.••01›, - 40- •,1 • 10, " gr. „ : 4^r f' - - s -.. s4rf,.. N. ••-•1, • ..,„ . ....., 0,, . , . •• .., ".m. , " ' "•." ...„ . , .I, 4- -: ". ,,. 4 .". i i - , .....› ., ..; _ , .- P.."..,1 k " .• ,,:‘,, „ ; ....' : os, 01,...n?..... ,.....— ,-, .. . - .... , ,. .4 " • • .0"," - irN • " 4 '• " . .1" !‘• rk• ••,„" 00, . - " ON. ir "dr • , •••." N. • 34. el›, •`. 1111? r no••••— : a „.• •11 • --- • " No. 22 Kuva 8. Puna-apila on ajankohtainen tutkimusaihe nykypäivänäkin. Kuva: Seppo Häkkinen jon, että niittoja tehtiin viikoittain. Kokonaissato jää tässä menetelmässä pienemmäksi kuin kahta niittoa kasvukaudessa käytettäessä, mutta menetel- mä kuvaa hyvin kasvilajien sadontuottokykyä eri oloissa. Samalla voidaan mitata kasvunopeutta ja sen muutosta kasvukauden aikana. Tulokset osoittivat, että timotein kevätkasvu on Suomessa Euroopan huippuluokkaa. Vain sadetet- tu englannin raiheinä kasvoi timoteita nopeammin muutamalla paikkakunnalla. Kokonaissadossa hä- visimme Keski-Euroopan parhaille kasvupaikoille, mutta sielläkin useilla kasvupaikoilla sato oli sel- västi heikompi kuin meillä. Kasvukauden pituus ratkaisi kokonaissadon määrän. Vaikka tutkimus mittasi sadontuottokykyä todellisten huippusatojen sijaan timotein kokonaiskuiva-ainesato oli Suo- messa varsin hyvä, 9200-9700 kg/ha. Sadetus ei juurikaan lisännyt satoa. Kokeet oli sijoitettu liike- ville kivennäismaille. Tehokkaimmissa nurmi- maissa päästään 15000-16000 kg/ha vuotuiseen kuiva-ainesatoon englannin raiheinänurmilta käy- tännössäkin. Tämä edellyttää kuitenkin voimakasta typpilannoitusta. Kun ympäristökysymykset tule- vat jatkossa rajoittamaan typen käyttöä erityisesti Keski -Euroopassa, kotimaisen nurmituotantom me kilpailukyky paranee entisestään. 2.3.2 Nurmipalkokasvikokeet Nurmipalkokasvit ovat kiinnostavia viljelykasveja typensidontakykynsä vuoksi. Suomen oloihin sopi- vien kasvien valikoima vain on varsin suppea. Puna-apilakokeita on ollut Karilassa jo 1920-luvul- ta lähtien. Aluksi ne olivat enimmäkseen laitoksien suunnittelemia lajike- ja talvehtimiskokeita. Apilan viljelyn innostus oli 1960-luvulla suuri, kun puna- apilasta jalostettiin tetraploidi lajike, Tepa. Se oli diploideja la.jildceita rehevämpi, satoisampi ja pa- remmin apilamätää kestävä. Tepan ongelmana oli kuitenkin heikko siementuotanto. Lyhytkielisinä mehiläiset eivät pystyneet pölyttämään kookkaita kukkia eikä kaikin paikoin esiintynyt pölytykseen sopivia kirnalaislajeja. Heinäksi Tepa oli karkeaa, mikä yhdessä siementuotantovaikeuksien kanssa tyrehdytti sen viljelyn lähes alkuunsa. Apilatutki- mukset säilyttivät paikkansa silloinkin, kun voima- peräisen nurmirehutuotannon tutkimus oli kiivaim- millaan. Apilan uusi tuleminen sai sysäyksensä 1970-luvun öljykriisistä ja uudelleen 1980-luvulla, kun ta- vanomaista viljelytekniiIckaa alettiin kehittää entis- tä ympäristöystävällisempään suuntaan. Samalla luonnonmukainen viljely alkoi saada jalansijaa. Voimakas pyrkimys tuotantokustannusten aleata- 23 miseen on edesauttanut korkealaatuisen ja hyvän sadontuottokyvyn omaavan puna-apilan esiin- nousua 1990-luvulla. Laidunkasviksi sopivan val- koapilan tutkimus virisi niinikään 1990-luvulla. Muista nurmipalkokasveista sinimailanen ja vuo- henherne olivat 1980-1uvu1la Karilassa muutamas- sa kokeessa. Sinimailanen menestyy vain parhailla kasvupaikoilla, joissa pohjavesi ei vaivaa. Se osoittautui epävarmaksi talvehtijaksi alavilla kas- vupaikoilla. Vuohenheme on pitkäikäinen kasvi, jos niittorytmi on kasville sopiva ja talvivaurioilta on vältytty. Viljelytekniikan kehittämiseen ei kui- tenkaan voitu paneutua Karilassa enempää ja kasvi jäi vähälle huomiolle. 2.3.2.1 Puna-apilan siementuotanto Koeasemille perustettujen puna-apilan siemenvil- jelysten perusteella todettiin, että Sisä-Suomessa saadaan kohtalaisia siemensatoja. Täällä pienten peltojen alueella oli runsas tetraploidiapilan pölyt- tämiseen pystyvä pitkäkielisten kiinalaisten kanta. Professori Otto Valle työskenteli 1960-luvulla Kasvinviljelyosaston johtajana Tikkurilassa. Hän tutki apilan siementuotantoa ja siemenen geneettis- tä muuntelua eri olosuhteissa yhteistyössä amerik- kalaisten tutkijoiden kanssa. Otto Valle järjesti ko- timaista lajiketta Tepaa ja ruotsalaista Ulvaa koskevan tutkimuksen, jossa Etelä-Savon koease- ma oli keskeisellä sijalla. Koeasemalle kylvettiin vuosittain noin puoli hehtaaria Tepaa siemen- tuotantoa varten. Vuonna 1963 oli ihanteelliset sääolot ja sato oli ennätyksellinen, noin 700 kg/ha. Myös Karilan naapuritiloilla oli siemenviljelyksiä. Mikkelin seudulta voitiin lähettää satoja kiloja hy- vää puna-apilan siementä Yhdysvaltoihin Otto Vallen tutkimuksia varten. Myöhemmin sadot vaihtelivat vuosittain 0-400 kg/ha. Viileä sateinen kesä merkitsi katoa. Karilassa Tepan siementä tuo- tettiin pieniä määriä vielä 1980-luvulla. 2.3.2.2 Biologisen typensidonnan tehostaminen Niin sanottu öljykriisi vuosina 1972-73 aiheutti uuden kiinnostuksen biologiseen typensidontaan. Aiheesta pidettiin ensimmäinen seminaari Mikke- lissä vuonna 1979. Sekä Suomen Itsenäisyyden 50. juhlavuoden Rahasto (SITRA) että Suomen Akate- mia rahöi uivat yhteistutkimusprojekteja aiheesta. Projekte'issa todettiin muun muassa vapaina elävi- en typensitojabakteerien ja heinien kanssa elävien assosiatiivisten typensitojien merkitys vähäiseksi apiloiden symbioottisen typensidonnan rinnalla. Myös Helsingin yliopiston mikrobiologian opiske- lijat selvittivät biologisen typensidonnan käyttö- mahdollisuuksia peltoekosysteemissä typpilannoi- tustarpeen vähentämiseksi. Niinpä Karilassa jatkettiin apilanurmen viljelytek- nilkan selvittämistä suunnittelemalla puna-apilan kalkituskoe, mikä toteutettiin Etelä-Savon lisäksi Pohjois-Savon, Etelä-Pohjanmaan ja Keski-Suo- men koeasemilla. Tulokset vahvistivat jo aiemman tiedon, että pH-arvon alittaessa rajan 5,7 puna-api- la ei menesty kunnolla. Dolomiittikalkitus 5 t/ha nosti maan pH-lukua noin 0,3 yksikköä. Kalkin se- koittaminen 5 cm:n tai koko ruokamullan syvyy- teen ei vaikuttanut tulokseen. Pintakalkitus taas oli tehtävä vähintäin vuotta ennen apilan kylvöä, muu- toin se vähensi ensimmäisen vuoden satoa. Kun pellon pH oli yli 5,7, kalkituksella ei saatu sadon- lisäyksiä. Puunkuorituhka paransi apilan satoa te- hokkaammin kuin dolomiittikalkki. Molemmat li- säsivät maan kalsium- ja magnesiumpitoisuutta. Puunkuorituhkassa hivenravinteet ovat nopeam- min liukenevassa muodossa kuin dolomiittikalkis- sa, mikä lisäsi niiden käyttökelpoisuutta kasveille. Talvehtimisen varmistamiseksi selvitettiin syysnit- ton ajankohdan vaikutusta puna-apilan vararavin- tovaraston riittävyyteen talven aikana. Anna-Mari Pitkänen teki aiheesta gradutyön, mikä julkaistiin myös tieteellisenä artikkelina Erkki Huokunan kanssa. Kahden viikon oli todettu riittävän heinillä talvivarastojen keräämiseen, mutta puna-apila tar- vitsi tähän kolme viikkoa varsinkin, jos viimeinen niitto tehtiin lyhyeen sänkeen. Puna-apilanurmea ei tulisi niittää elokuun viimeistä viikkoa myöhem- min. Mitä vahvempana kasvusto saatetaan talvile- poon sitä paremmat mahdollisuudet sillä on selviy- tyä epäedullisenldn talven yli. Talvituhosienet osoittautuivat suuremmiksi talvituhojen aiheutta- jiksi kuin hiilihydraattivarastojen loppuminen, mikäli kasvustoja ei niitetty liian myöhään. Apila- mätä tuhosi erityisesti nuoria kasvustoja. Myöhem- pinä vuosina juurilahot olivat merkittävin tuhon aiheuttaja. Puna-apilan kasvupiste sijaitsee juuren- niskassa ja se on erittäin arka sadonkorjuukonei- den tai laiduntavien eläinten polkemille vaurioille. Lahottajasienet pääsevät kasviin näistä vaurioista. Kasvupisteen kuoltua koko kasvi kuolee ja nur- mesta tulee aukkoinen. • 24 Puna-apila tulee ,viljellä • seoksena heinäkasvien kanssa, apilan talyehtimisen parantamiseksi ja sen tuottaman typen hyväksikäytön tehostamiseksi. Kylvötekniikan vaikutuksia talvehtimiseen, puna- apilanurmen perusturniseen ja sadontuottoon tut- kittiin vuororivi- ja itstiinkylvökokeissa,•jotka to- teutettiin Etelä-Savon ja Pohjois-Pohjanmaan tutkimusasemien yhteiskokeena 1980-luvulla. Vuororivikylvössä heinä ja apila ohjattiin kylvöko- neessa eri riveihin kasvilajien välisen kilpailun vähentämiseksi. Apilamätä aiheutti kuitenkin enemmän tuhoa vuororivimenetelmässä kuin ris- tiinkylvössä, koska sillä oli häiritsemättömämpi etenemismahdollisuus rivissä kasvavassa puhtaas- sa apilassa kuin heinäapilarivissä. Apilan ristiin- kylvö heinään nähden muistuttaa näistä kylvöta- voista eniten hajakylvöä, mutta lisääntyneeseen työnmenekkiin verrattuna menetelmä ei tuonut sa- nottavaa etua. Huolellisella kylvöllä noin yhden senttimetrin syvyyteen kivennäismaalla apilaseos- nurmen kylvömäärä on voitu pitää alhaisena, 5 kg/ha puna- apilaa ja 5 kg/ha timoteita sekä 7 kg/ha nurminataa, 2.3.2.3 Puna-apilavaltaisen nurmen rehuarvon muuttuminen Puna-apilan viljelytekniiklcaa tutkittiin Erkki Huo- kunan johdolla myös muissa yhteistutkimuksissa. Apilavaltaisen seosnurmen rehuarvon muuttumi- nen toteutettiin Etelä-Savon ja Pohjois-Pohjan- maan tutkimusasemien sekä Jokioisten kasvin- tuotannon tutkimuslaitoksen yhteistutkimuksena vuosina 1984-86. Tutkimus perustettiin myös Vi- roon Olustveren tntkirnusasemalle, missä Viron tu- lokset julkaistiin. Päivi Nykänen-Kurki kirjoitti Suomen tulosten perusteella pro gradu -työn vuon- na 1988. Suomen osalta tutkimuksen tuloksia on julkaistu yhteistyössä Heikki Hakkolan kansa vuonna 1994. Puna-apilatimoteinurmi kylvettiin kahdella eri .eossuhteella tavoitteena vähäapilainen ja apilaval- tainen nurmi. Toteutuneiden seosten apilapitoisuus ei kuitenkaan eronnut toisistaan kovin paljon. Kontrollina ollutta puhdasta apilaa ei lannoitettu lainkaan typellä. Vastaavasti apilaseokset- ja toise- na kontrollina ollut puhdas tirrioteikasvusto saivat 0, 50 tai 100 kg/ha typpeä niittoa kohti. Kukin ruu- tu korjattiin kaksi kertaa kasvukauden aikana. Ke- vätsadon niitto porrastettiin viikon välein tapahtu- vaksi, joten sadonmuodostu.sta ja sen laatua voitiin seurata tarkasti. Syyssadon kehitystä tutkittiin Ruukissa ja Jokioisissa olleessa •kokeessa, jossa ensimmäinen sato niitettiin yhtä aikaa kaikilta ,nm- duilta ja toisen sadon niitto porrastettiin viikon välein tapahtuvaksi. Sadon mittaamisen lisäksi ko- keessa analysoitiin rehun laatu raakavalkuaispi- toisuuden, orgaanisen aineen sulavuuden sekä magnesium-, kalsium- ja fosforipitoisuuk- sien osalta. • Puna-apilan lisääminen seokseen lisäsi nurmen sa- dontuottoa ja paransi rehun laatua. Puna-apilan ke- vätsadon laatu heikkeni merkittävästi , hitaammin kuin puhtaiden heinäkasvustojen, joten puna-apilaa sisältäneei seokset voitiin niittää edellisiä jopa viikkoa myöhemmin. Tämä mahdollistaa nurmien alkukesän voimakkaan kasvun hyväksikäytön te- hostamisen, mikä parantaa kokonaissatoa, innunto- kelpoista energiasatoa ja raakavalkuaissatoa. Raakavalkuaispitoisuus alitti noin viikkoa aikai- semmin 15 To kuin muuntokelpoisen energian pi- toisuus alitti 10,5 MJ/kg kuiva-aihetta. Edellä mai- nittuja arvoja voidaan pitää hyvän reluin kriteereinä. Muuntokelpoisen energian pitoisuus voidaan laskea orgaanisen aineen sulavuuden avul- la. Vaikka timotein muuntokelpoisen energian pi- toisuus varhaisella kehitysasteella oli korkeampi kuin puna-apilan, timotein energiapitoisuus aleni nopeasti ja sen muuntokelpoisen energian sato Säi pienemmäksi kuin apilan. Äpilan raakavallcuaispi- toisims taas oli heiniä korkeampi koko kasvukau- den ajan. Kevätsadon niittoajankohta tuli ratkaista- vaksi sadon raakavalkuais- tai muuntokelpoisen energian pitoisuuden mukaan. SyySsadon laatu heikkeni niin hitaasti, että syyssadön niiton ajan- kohdan määräävin tekijä oli talvehtimisen vannis- taminen eikä rehun laadun heikkeneminen. Puna- apila tasapainottaa rehun kivennäiskoostu- Musta, 'sillä se sisältää timoteita enemmän kal- siumia ja magnesiumia. Tällöin rehun kalium: (kalsium + magnesium)- ekvivalenttisuhde alenee, vaikka puna-apilan kaliumpitoisuus ei ole juuri- kaan alempi kuin timotein. Korkeatuottoisten leh- mien halvausriski kasvaa olennaisesti edellä maini- tun suhteen ylittäessä 2,2. Seoskasvustoissa suhde pysyy alle ,2,2 koko kesän, mutta timotein kevätsa- dossa tämä raja ylittyy helposti. Timotein syyssa- dossa raja alittuu vasta kasvukauden lopulla. Re- hun kalsium: fosfori-suhteeksi suositellaan 1-2 eläimen tuotantovaiheesta riippuen. Puna-apilan 25 korkea kalsiumpitoisuus nostaa tämän suhteen puhtaassa äPilaka§vustossa hyvin korkeaksi, jopa 4,6 kevätsadosa ja 3,6 syyssadossa. Timotei tasa- painottaa seoskasvuston kalsium: fosfori-suhteen suositustasolle. Hyvin korkea kalsiumpitoisuus voi heikentää fosforin imeytymistä. Heikki Hakkola laski kokonaissadon muuttuvia kustannuksia siilossa nykyhinnoin (1995). Merkil- lepantavaa oli että, apilatimoteinurmen muuttuvat tuotantokustannukset olivat kaikilla typpitasoilla pienemmät kuin 200 kg/ha typpeä vuodessa saanut timoteinunni. Typpilannoitus lisäsi myös seosnur- men satoa siinä määrin, että muuttuvat kustannuk- set eivät nousseet typpikustannuksen lisääntymi- sestä huolimatta. Taloudelliset laskelmat siten puolsivat puna-apilan lisäämistä heinäsiemenseok- siin kivennäismaalla siinäkin tapauksessa, että nur- met aiottiin lannoittaa typellä puhtaan heinänur- men tapaan. Typpilannoitus kuitenkin alentaa nurmen apilapitoisuutta, mikä on otettava huomi- oon lannoitusta suunniteltaessa. Jos puna-apilan typensidontakykyä halutaan käyttää hyväksi, typ- pilannoitus tulisi rajoittaa 50 kg/ha niittoa kohti. Puna-apila käyttää mineraalityppeä muiden kasvi- en tavoin hyväkseen silloin, kun sitä on saatavilla. Jos apilapitoisuus on nunnessa hyvä, odelma ei tarvitse typpeä ensinkään. 2 .3 2 .4 Kgsvies trogee nitutkimukset Apiloiden sisältämien kasviestrogeenien on havait-. tu. joissakin tilanteissa aiheuttavan kotieläinten tii- nehtymishäfriöitä. Joissakin viimeaikaisissa tutki- muksissa niiden taas on selitetty lisänneen tuotantoa eläinten aineenvaihduntaa stimuloimalla, mutta esimerkiksi edellä mainittuja pitoisuusrajoja ei ole voitu määrittää. Apiloiden kasviestro- geenipitoisuUksien määrittämiseksi Erkki Huokuna työskenteli • Eläinlääketieteellisen korkeakoulun. professori - Kaarlo Kallelan kanssa jo 1960-luvulla. Tutkimuksia on jatkettu edelleen professori Hannu Saloniemen' ja laboratoriomestari Ilkka Saastamoi- sen kanssa. Eläinlääketieteellisessä korkeakoulussa kehitettiin kasvinäytteiden biologista aktiivisuutta mittaava testimenetelmä vielä kypsymättömillä, 21. vuorokauden ikäisillä naarasrotilla, joiden kohdun painon muutoksia mitattiin testattavien. kasvinäyt- teiden syötön jälkeen. Menetelmän antamien tulos- ten tulkinta märehtijöiden kannalta on siinä mie- lessä turvallista, että osa niistä kasviestrogeeneista, joille yksimahainen rotta reagoi; hajoavat tehotto- miksi aineiksi pötsissä. Märehtijöille haitalliset kasviestrogeenit löytyvät pääsääntöisesti isoflavo- neista tai kumariineista. Formononetiini on isofla- voneista tärkein häiriöitä aiheuttava yhdiste. Siitä muodostuu pötsissä aktiivista equolia. Kumarii- neista kumestroli on haitallisin. Se kerääntyy eli- mistöön ja on aktiivinen sellaisenaan. Kasviestrogeeneista puna-apilassa esiintyi eniten formononetiinia. Pitoisuudet olivat korkeampia kiihkeän kasvun vaiheessa keväällä kuin keski- kesällä. Pitoisuudet nousivat jälleen syksyllä kyl- mien öiden jälkeen. Pohjoisilla koepaikoilla pitoi- suudet olivat hieman korkeampia kuin etelämpänä. Eron arveltiin johtuvan koepaikkojen välisistä läm- pötilaeroista. Analysoiduista Bjursele, Tepa ja Venla puna-apilalajikkeista Bjurselessa oli alhai- simmat pitoisuudet. Kasviestrogeenipitoisuus säi- lyy säilörehussa, mutta häviää kuivassa heinässä. Kevätkasvun kasviestrogeenipitoisuus nousee tus- kin koskaan hedelmällisyyshäiriöitä aiheuttavalle tasolle, sillä keväällä sadössa on paljon heinää ja apilapitoisuus jää varsin alhaiseksi. Riskitilanne voi muodostua, jos puhdasta, mitä ilmeisimmin syysodelmasta korjattua puna-apilarehua syötetään pitkällä aikajaksolla yksinomaisena rehuna. Lam- mas reagoi lehmää herkemmin kasviestrogeenei- hin. Esikuivauksen ja typpilannoituksen vaikutusta puna-apilan kasviestrogeenipitoisuuteen analysoi- daan parhaillaan Eläinlääketieteellisellä Korkea- koululla kesällä 1994 Karilassa otetuista näytteis- tä. Kasviestrogeenitutkirnuksia jatkettiin 1990-luvulla valkoapilan pitoisuuksia analysoimalla. Näytteitä otettiin Undrom-lajikkeesta eri kasvuasteilla nel- jältä paikkakunnalta. Estrogeenisten isoflavonien ja kumestrolin määrä oli hyvin alhainen kaikissa näytteissä. Mitatuista alhaisista pitoisuuksista huo- limatta valkoapila osoitti biologista tehoa aiheutta- en kypsymättömien rottien kohdun kasvua. Reak- tiota ei voitu selittää estrogeenisten isoflavonien tai kumestrolin pitoisuuksilla. Yhdistettä on jäljitetty kaasukromatogralisesti yhteistyössä Helsingin yli- opiston epäorgaanisen kemian laitoksella työsken- televän Kristiina Wähälän kanssa. Työtä jatketaan reaktion aiheuttaneen aineen tunnistamiseksi. 26 2.3.2.5 Pohjoismainen nurmipalkokasvien vertailu Yhteispohjoismainen nurmipalkökasvilajieri sa- dorittiottoa vertaileva tutkimus suunniteltiin 1980- luvulla. Suomesta siihen osallistuivat Etelä-Savon lisäksi Keski-Pohjanmaan, Pohjois-Savon ja Sata- kunnan tutkimusasemat. Muiden Pohjoismaiden tutkimuslaitokset eivät kuitenkaan toteuttaneet yh- teisesti suunniteltua tutkimusta, sillä monissa koe- paikoissa oli meneillään samantapaisia tutkimuksia erillisinä kokeina. Suomessa kokeet onnistuivat hyvin. Sekä puhtaana kasustona että heinäseok- sessa puna-apila oli ylivoimainen sekä kuiva-aine- että valkuaissadon tuottajana. Sinimailanen oli meillä selvästi heikompi ja valkoapila heikoin. Sa- totaso oli puna-apilaseoksessa keskimäärin kolme- na vtiorina 9000 kg/ha ilman typpilannoitusta. Val- koapilaseos antoi kolmantena vuonna 8660 kg/ha, mikä oli enemmän kuin'sinimailasen vastaava sato. Seosnurmien valkuaissadoiksi tuli puna-apilalla 1500, valkoapilalla 1110 ja sinimailasella 885 kg/ha. 2.3.2.6 Valkoapilatutkimus 1990-luvulla Valkoapila on ristipölytteisenä kasvina geneetti- sesti vaihteleva ja siten sopeutunut mitä erilaisim- piin oloihin. Se kasvaa meilläkin luonnonvaraise- na, mutta luonnon valkoapilan sato on varsin matala. Vaihtoehtoisesti valkoapilaa voidaan käyt- tää viherlannoituksessa ja maan rakenteen paranta- misessa. Se soveltuu aluskasviksi viljanviljelyyn ja sen kuivattuja kukkia voidaan käyttää tee-, leivon- ta- ja » rohdosaineksina. Valkoapilan yksikukka- hunaja on arvostettua hitaan. lciteytymisen vuoksi. Rehukasvina valkoapilaa viljellään pääasiassa lai- tumissa, mutta niitto stimuloi sen kasvua heinään nähden. Valkoapilan juuristo toipuu heinäkasvien juuristoa nopeammin niitosta, mikä parantaa sen kilpailukykyä seoksessa. Valkoapila on lisännyt laitumen kuiva-aineen syöntiä parantaen maidon- ja lihantuotantoa ja tehostaen lammastaloutta. Te- hokkaissa nurmituotantomaissa, esimerkiksi Tans- kassa valkoapilaa lisätään englannin raiheinänur- meen laidunrehun maittavuutta lisäämään, vaikka laidun lanngitetaankin voimakkaasti typellä. Seosnurmen perustamiseen _hietamaalle riittää 3 kg valkoapilaa, 5 kg timoteita ja 7 kg/ha nurminataa. Valkoapilan talvi tuhot vaihtelevat paljon vuosit- tain. Sillä ei ole osoitettu olevan lepotilaa, vaan se jatkaa kasvuaan heti lämpötilan noustessa. Suuri osa rönsystöä kuihtuu talvella, mutta pienikin elä- vä rönsynkappale riittää uusien juurien muodostu- miseen ja kasvuston tihentymiseen kasvukauden aikana. Vaikka lajikkeista Undrom on valittu Poh- jois-Ruotsin paikalliskannoista, se menestyi Poh- jois-Suomessa heikosti vuosina 1990-91. Virolai- set lajikkeet Jögeva4 ja Tooma ovat menestyneet parhaiten Mikkelissä hikevällä kivennäismaalla. Jögeva4 tuotti vuosina 1992-94 keskimäärin 3810 kg/ha valkoapilaa kokonaissadon ollessa keski- määrin 6900 kg kuiva-ainetta/ha käytännöllisesti katsoen ilman typpilannoitusta. Kasvustot latinoi- tettiin hiven PK:lla (typpeä 12 kg/ha vuodessa) ja niitettiin kolme kertaa. Myynnissä oleva uusiseelantilainen Huia ei talveh- di meillä. Tammisto on kotimainen paikalliskanta, jonka siementä ei ole saatavissa. Tanskalaiset Mil- ka, Milkanova ja Alban samoin kuin ruotsalaiset Sonja, Ramona ja Sandra ovat virolaisia lajildceita epävarmempia talvehtijoita. Virolaiset lajikkeet vaikuttavat lupaavimmilta. Norjassa jalostetaan valkoapilalajikkeita erityisesti kylmiin oloihin ja uusia linjoja on lisäysviljelyssä. Englannissa on laskettu kauppaan kaksi uutta lajiketta, joissa on pyritty yhdistämään hyvä talvenkestävyys ja kas- vukyky alhaisissa lämpötiloissa. Myös kyseiset la- jikkeet ovat kokeissa Karilassa liittyen COST 814 Crop adaptation to cool and wet climate -projektin valkoapilatyöryhmän tutkimuksiin. Ryhmän suun- nittelemassa yhteistutkirnuksessa tutkitaan valko- apilan talvehtimista ja kevätkasvua 11 eri paikka- kunnalla Euroopassa: 2.4 Muut peltokasvit Maatalouden tutkimuskeskuksessa on ollut kirjoit- tamaton sääntö, että kukin koeasema saa ottaa oh- jelmaansa omia kokeita. Osa näistä on ollut esitut kimuksia, joissa menetelmiä on haarukoitu varsinaisen tutkimussuunnitelman selkiyttämisek- si. Osa on ollut yksittäisiä omaan aikakauteensa kiinteästi liittyneitä kokeita. Sota-aikana tutkittiin muun muassa tupakan lannoitusta. Myös laitoksilta tuli suunnitelmia yksittäisistä kokeista, jotka olivat käynnissä vain kesän tai pari. Näiden tuloksilla ei ollut käytännölle varsinaisesti merkitystä, mutta retkeilijät kiinnostuivat niistä helposti. Niistä sai helposti uutisen paikalliseen sanomalehteen. Täl- Kuva 9. Kenttäapulainen Malakias »Itä mais- sikokeen vierellä 1960-luvulla. Kuva: Ilmari vuorikari lainen oli esimerkiksi niin sanottu Hrutsevin mais- sikoe. Hieman pitempiaikaisia olivat kevät- ja syysrypsin ja eräiden muiden öljykasvien lajike-, lannoitus- ja talvehtimiskokeet. Myös rehukaalista oli lajike- ja viljelyteknisiä kokeita. Rehulupiini oli tutkittavana jo 1940-luvulla. Samaan aikaan oli härkäpavun kanta- ja siemenseoskoe. Erikoisimmista viljely- teknisistä kokeista voi mainita olkisilpun levittämi- sen kaurakasvustoon maan katteeksi. Toisaalta ita- lian raihcinän siementuotanto onnistui lcudon talven jälkeen 1990-luvulla, vaikka talvituhosienet ja pakkanen tuhoavat kasvustot usein. Italian rai- heinä on kaksivuotinen kasvi, joka tuottaa siemen- iä toisena vuonna. Vaikka monet näistä näyttävät käytännön viljelyn kannalta merkityksettömiltä ko- keiluilta, niillä oli oma tutkimuksellinen merkityk- sensä. 011essaan ennakkoluulottomia esitutki- muksia esimerkiksi ulkomailla menestyneistä hankkeista niiden avulla voitiin välttää täällä me- nestymättömät suuremmat tutkimushankkeet. 27 3 KOTIELÄINTUTKIMUKSET VUOSINA 1964-1978 3.1 Lypsykarjakokeet vuosina 1964-1970 Teknisesti Karilan lypsylehmäkokeet onnistuivat tyydyttävästi. Laidunkokeen 1960-luvulla voi sa- noa onnistuneen hyvin. Jokaisen lehmän maidon punnitus kaikilla lypsykerroilla oli hyvä osoitin koetekijän vaikutuksesta. Karjasta löytyi 7 melko tasaista lehmäparia. Eläinkokeiden järjestäminen näin pienillä karjoilla on kuitenkin kyseenalaista. Kokeisiin tarvitaan edellistä suuremmat karjat ta- saisten koeryhmien muodostamiseksi. 3.1.1 Laidunkokeet Sodan jälkeen hollantilaiset alkoivat käyttää yhä suurempia typpilannoitemääriä nurmille. Sadot suurenivat ja ruohon valkuaispitoisuus nousi, mut- ta samalla lehmien kuolemaan johtavat kouristus- ja halvaustapaukset lisääntyivät huolestuttavasti. Ongelmaa alettiin tutkia. Jo 1960-luvun alussa saa- tiin selville, että typpi lisää nurmikasvien kaliumin ottoa. Tällöin nurmirehun kalium: (kalsium+mag- nesium) -ekvivalenttisuhde muodostuu liian kor- keaksi. Tämä on laidunhalvausten perimmäinen syy. Suomessa käytettiin 1950-luvulla Viikin lai- dunkokeessa kalkkisalpietaria 800 kg/ha (125 kg typpeä/ha). Halvauksia sattui joskus useitakin ly- hyen ajan kuluessa. Malminkartanon laidunko- keessa korkein typpimäärä oli 250 kg/ha. Sielläkin sattui muutamia halvaustapauksia, joten karjaväki pelkäsi eläintensä puolesta. 3.1.1.1 Laitumen typpilannoitu,skoe vuosina 1964-1966 Kun typpilannoituskokeiden tulokset olivat varsin- kin alussa hyvin lupaavia, ja toimenpiteet laidun- halvausten estämiseksi oli opittu, järjestettiin Kari- lassa laidunkoe vuosina 1964-66. Kokeessa oli 14 lehmää kahtena yhtä suurena ryhmänä. Laidunloh- kot olivat eri kokoisia siten, että typpilannoitus- tason (100 tai 300 kg typpeä/ha) perusteella oli ar- vioitu laitumen satotaso. Lehmille annettiin täydennysrehuksi vain ohra-kaura jauhoseosta. Magnesiumpitoista kivennäisrehua annettiin jo pari viikkoa ennen laitumelle laskua ja koko lai- dunkauden ajan. Koko kolmen kesän koeaikana eläimillä ei ollut mitään häiriöitä. Maitoa tuli 1(X) kiloa typpeä saa- 28 neelta koejäseneltä 14,2 ja 300 kiloa typpeä saa- neelta koejäseneltä ja 14,5 kg/pv. Toisen talven jälkeen 300 kiloa typpeä saaneet nurmet kärsivät pahan talvehtimisvaurion. Koetta jatkettiin , paik- kauskylvön avulla. Hehtaaria kohden lasketut mai- tomäärät olivat keskimäärin 5013 ja 6774 kg/ha korkean typpilannoituksen hyväksi. Lohkot syötet- tiin kaistasyöttönä suhteellisen pitkäksi kasvanee- na neljä kertaa kesässä. Tulokset julkaistiin tieteel- lisenä julkaisuna ja ammattilehtiartikkeleina. 3.1.1.2 Laiduntamisen ja niittokorjuun vuorottelu laidunnurmen hyväksikäytön teho stajana Nurmen hyväksikäytön tehostamiseksi järjestettiin vuosien 1961 66 laidunkoenurmella vuosina 1967-68 koe, jossa vertailtiin normaalia laidunloh- kosyöttöä laidun- ja niittokorjuun yhdistelmään. Pelkästään laiduntamalla korjaamalla saatiin koe- alaniittojen mukaan 5280 ry/ha sato, mutta laidun- syöttöä ja niitokorjuuta vuorottelemalla korjattiin 6470 ry/ha. Laskennallisia rehuyksiköitä maidon- tuotantoon saatiin vastaavasti 4170 ja 4585. Lai- duntamisen ja niiton vuorottelun edullisuus johtui siitä, että säilörehuniitossa saatiin hyLkylaikut tal- teen ja niiton jälkeen kasvanut ruoho oli lai- duneläimille maittavampaa kuin pelkästään laidun- tamalla korjatuilla lohkoilla kasvanut ruoho. Tämän tutkimuksen tulokset ovat aiemmin jul- kaisemattomia. 3.1.2 Säilörehun vertailukoe sisäruokintakaudella 1969-1970 Vuonna 1969 SITRA:lta saadun rahoituksen turvin rakennettiin navetan päätyyn kaksi vaneritomia. Näin voitiin järjestää lypsylehmillä kahden säilöre- hun vertailukoc. Talvella 1969-70 vertailtiin kol- mella ja neljällä niittokerralla korjattua nurminata- valtaisesta nurmesta valmistettua säilörehua. Koe onnistui tyydyttävästi. Lehmien tuotokset tai muut havainnoidut tekijät eivät eronneet eri ryhmien vä- lillä. Kokeessa olleet lehmät olivat suhteellisen myöhäisessä maidontuotantovaiheessa, joten kol- mella niitolla korjattu rchu oli niille riittävän hy- vää. Neljällä niitolla korjattu, hyvin korkealaatui- nen rehu ei enää lisännyt tuotosta kyseisessä tuotantovaiheessa. Tulokset ovat aiemmin jul- kaisemattomia. 3.2 Lammastutkimukset vuosina 1962-1978 Lammastutkimukset olivat kokonaan kotieläinhoi- to-osaston ja kotieläinjalostusosaston johtamia. Koeasema antoi tilat ja toimitti korsi- ja viljaväki- rehut sekä antoi osittain myös eläinten hoitoapua. "Vihreä linja" näkyi myös lampaiden ruokintatut- kimuksissa ja niinpä tutkimukset keskittyivätkin säilörehuun ja laitumien hyväksikäyttöön. Jalostus- puolella pääpaino oli ympärivuotisen karitsoinnin ja pässien fenotyyppitestauksen kehittämisessä. Tutkimustoiminnan käytännön organisoimisesta huolehti vuodesta 1973 lähtien karjatalousteknikko Helvi Kananen. Lammastutldmusten tulokset jul- kaistiin lähinnä Lammastalous-lehdessä, mutta myös yliopiston opinnäytetöinä sekä kotimaisissa ja ulkomaisissa tieteellisissä julkaisusarjoissa. Tu- losten pohjalta pidettiin myös esitelmiä .sekä koti- maassa että ulkomailla. 3.2.1 Katraan kasvatusta 1960-luvulla Maatalouden tutkimuskeskus oli tuottanut Norjasta pienen katraan rygjarotuisia lampaita 1950-luvulla. Ne sijoitettiin aluksi Lounais-Suomen koeasemal- le, mutta koska siellä ei ollut lampaille sopivia lai- tumia, niin katras siirrettiin Karilaan vuonna 1960. Tikkurilassa professori Kalle Maijalalla oli pieni katras nelinisäisiä suomenlammasuuhia, jotka oli kerätty eri puolilta Suomea. Nämäkin tuotiin Kari- laan, jossa opeteltiin sitten lampaanpitoa ja kasva- tettiin katraan kokoa. Mäkilaitumet olivat lampail- le sopivia ja metsäsaarekkeet vielä paransivat lampaiden viihtyvyyttä. Vanhaan puimalatoon ra- kennettiin lantapohjainen lampola, johon saatiin helposti kuivikeolkia. Rygjarotu on kuitenkin heikosti silciävä, tavallisesti uuhella on vain yksi, harvemmin kaksi karitsaa. Ja usein karitsat syntyvät niin suurikokoisina, että uu- hilla on synnytysvaikeuksia. Nelinisäiset suomen- lammasuuhet olivat rakenteeltaan huonoja ja kooltaan epätasaisia. Vastoin odotuksia maidon- tuotantokaan ei riittänyt neljälle karitsalle. Tämän vuoksi nämä kaikki myytiin. Uuden katraan perus- tamiseksi ostettiin vuosittain muutamia kantauuhia Lampaanjalostusyhdistyksen välityksellä. Samoin hankittiin pässejä, jotka valittiin erittäin huolelli- sesti. Tutkimustoiminnan alkaessa 1970-luvun al- kupuolella katras olikin jo tasaisen hyvä. Kuva 10. Suomenlammaskatras laitumella 1970-luvulla. Kuva: Seppo Häkkinen 29 3.2.2 Ruokintatutkimukset 1970-luvulla 3.2.2.1 Säilörehu ja heinä lampaiden ruokinnassa Kotieläinhoito-osaston muuhun tutkimustoimin- taan liittyen selvitettiin 1970-luvun alkupuolella eri säilöntäaineilla valmistettujen säilörehujen so- veltuvuutta karitsoiden kasvatukseen. Muurahais- happorehu, jossa hiilihydraattien käyminen oli vä- häisintä, osoittautui selvästi parhaimmaksi. Muurahaishapposäilörehu on säilyttänyt suositum- muusasemansa lampaiden ithuna myöhemminkin. Vaikka hyvälaatuinen nurmisäilörehu soveltuikin karitsoille hyvin, niin ainoana rehuna se oli kuiten- kin liian täyttävää. Kun säilörehun lisäksi annettiin tärkkelystä 15 % koko rehuannoksen kuiva-aine- määrästä, parani karitsoiden kasvu merkitsevästi. Säilörehun syönnin lisäämiseksi ja karitsoiden kas- vun parantamiseksi jatkettiin säilörehututldmuksia ottamalla mukaan eri korjuuasteella valmistetut säilörehut sekä eri väkirehutasot. Ruohoasteinen säilörehu kasvatti karitsoita paremmin kuin tähkä- asteinen. Ero oli kuitenkin vähäinen niin kasvussa kuin teurastuloksissakin. Sen sijaan väkirehulisä paransi karitsoiden kasvua merkitsevästi. Karkearehujen vertailussa uuhilla saatiin parhaim- mat karitsatuotokset säilörehuruokinnalla. Karitsa- kuolleisuus ja keinoruokittujen karitsoiden määrä oli suurin silloin, kun uuhet saivat vapaasti sekä heinää että säilörehua. Tämän ryhmän karitsat oli- vat syntyessään kyllä varsin elinvoimaisia, mutta uuhien väliset suuret yksilölliset erot emäominai- suuksissa sekä utaresairaudet vaikuttivat ruokinnan lisäksi siihen, että eloonjääneistä karitsoista jou- duttiin siirtämään keinoruokintaan lähes neljännes. Heinäruokinnalla uuhet tuottivat vähemmän mai- toa, mikä näkyi karitsoiden selvästi heikompana kasvuna. 3.2.2.2 Laidun lampaiden rehuna Lammastalouden kannattavuus riippuu pitkälti lai- dunkauden onnistumisesta. Roturisteytyskokeiden yhteydessä verrattiin laidunruokinnan ja voimak- kaan väkirehuruokinnan vaikutusta karitsoiden kasvuun ja ruhon laatuun Kirsi Ervolan pro gradu -tutkielmassa. Erot eri risteytyskaritsoilla olivat pienet. Suffolk-risteytyskaritsat kasvoivat hieman muita paremmin, mutta haittana rodulla oli nopea rasvoittuminen. Teuraslaadultaan parhaimmat oli- vat texel-risteytykset. Valinnan avulla myös suo- menlampaista näytti löytyvän yksilöitä, joiden tuo- toskyky oli risteytysten kaltainen. Laitumella 30 kasvatuskausi oli noin kuukauden pitempi ja teu- ras-% noin 4 %-yksikköä huonompi kuin sisällä väkirehuruokinnalla. Laitumen käytön tehostamiseksi selvitettiin eläinti- heyden merkitystä viljelylaitumella. Parhaimmat kasvu- ja teurastulokset pelkällä laidunruoholla saatiin karitsaryhmällä, jonka eläintiheys oli vain vajaa puolet (17 karitsaa/ha) yleisesti suositellusta eläintiheydestä. Käytännössä lienee kuitenkin ta- loudellisempaa siirtyä suurempaan eläintiheyteen ja parantaa karitsoiden kasvua lisärehun, esimer- kiksi ohran antamisella laitumelle. Ohikulkijoiden- kin mielestä karitsat lienevät tässä kokeessa kasva- neet hyvin, koskapa aivan kokeen loppupuolella havaittiin muutaman karitsan hävinneen laitumelta. Väkivallan merkkinä löytyi aitatolpan viereltä murha-aseena käytetty jakoavain. 3.2.2.3 Keinoruokinta-, maidontuotanto- ja vieroitustutkimukset Noin 16 % syntyneistä suomenlammaskaritsoista voidaan joutua siirtämään keinoruokintaan heti syntymän jälkeen joko emän sairauden tai liian suuren vuonueen takia. Lea Tyrmin laudatur-työs- sä pyrittiin löytämään karitsoille sopivaa maidon- korviketta. Ihanteellinen maidonkorvike on mah- dollisimman tarkoin uuhenmaidon kaltainen. Keinoruokitut karitsat kasvoivatkin hieman parem- min kuin emän alla kasvaneet, mutta karitsakuol- leisuus keinoruokintaryhmässä (18,5 %) oli mer- kitsevästi suurempi kuin vertailuryhmässä (0 %). Keinoritokinnassa karitsat olivat herkkiä erilaisille nmansulatushäiriöille. Suomenlammasuuhen maidontuotantoa tutkittiin karitsoiden punnitusmenetelmällä keväällä 1977. Tulosten perusteella suomenlammasuuhen mai- dontuotanto on riittävä korkeintaan kolmelle karit- salle. Maitotuotosta on pidettävä liian alhaisena, kun sitä verrataan suomenlampaan hyvään si- kiävyyteen; kuutoskaritsatkaan eivät nimittäin ole suomenlampaalle harvinaisia. Tutkimus osoitti li- säksi, että karitsoiden punnitustekniikka soveltui hyvin kaksos- ja kolmosuuhien maitotuotoksen mittaamiseen. Sen sijaan nelos- ja viitosuuhien maitotuotoslukuja voidaan punnitusmenetelmällä pitää vain suuntaa-antavina. Perinteisesti keväällä syntyneet karitsat ovat saat- taneet seurata emiään koko kesäkauden. .Pyrittäes- sä ympärivuotiseen karitsointiin ja talouden paran- tamiseen on karitsat pyrittävä vieroittamaan noin 8 viikon, viimeistään 12 viikon iässä. Karitsoiden ,vieroitusaikatutkimuksessa vieroitusikä ei vaikut- tanut uuhikaritsoiden kasvunopeuteen. Kahdeksan viikon -iässä vieroitetut pässikaritsat sen sijaan näyttivät kärsivän rehun laadusta enemmän kuin 12 viikon iässä vieroitetut ja kasvoivat tämän vuoksi hitaammin. Pässikaritsoilla vieroitusikä ei vaikuttanut enää teurastuloksiin, mutta aikaisin vieroitetuilla uuhikaritsoilla teuras-% oli noin 4 %- yksikköä huonompi kuin vieroittamattomilla karit- soilla. 3.2.2.4 Alkukasvatuskauden ruokinta Virve Karvosen pro gradu -työn aiheena oli mah- dollisimman kotovarainen ruokinta karitsoiden al- kukasvatuskaudella. Väkirehun valkuaistäyden- nykseen käytettiin rehupiimäjauhetta, joka on kotimaisin raaka-aineisiin perustuva rehu ja voi täten korvata tuontivalkuaista. Kotoinen ohra—kau- ra—piimäjauheseos osoittautui erittäin maittav aksi karitsoiden kasvatusrehuksi. Karitsat kasvoivat hy- vin myös pelkällä ohra—kauraseoksella niin kauan kuin ne olivat emiensä kanssa ja niiden maidon- saanti oli riittävä. Vieroituksen jälkeen ohra-kau- raseoksen valkuaisen niukkuus näkyi kasvun heik- kenemisenä. Laitumella erilaista väkirehua saaneiden karitsoiden kasvu kuitenkin tasoittui eikä teurastuloksissa eri ryhmien välillä ollut mer- kitseviä eroja. Piimäjauheen laajemman käytön ra- joituksena on rehun kalleus. 3.2.2.5 Astutuskauden lisäruokinnan (flushing) merkitys Astustuskauden väkirehulisä nopeutti nuorten uu- hien kiimaantuloa runsaalla viikolla. Se lisäsi myös sikiävyyttä. Suomenlampaan sikiävyyden paranemista on kuitenkin pidettävä enemmän hait- tana kuin hyötynä, koska samalla keinoruokittavi- en karitsoiden määrä sekä karitsakuolleisuus saat- taa lisääntyä. Lisärehun antamista astutuskaudella suositellaan ennen kaikkea huonokuntoisille tai nuorille kasvaville uuhille. 3.2.3 Jalostustutkirnukset 1970-luvulla 3 .2.3 .1 Kiimantarkkailukoe suomenlammas uuhilla Ympärivuotiseen karitsointiin liittyen selvitettiin suomenlammasuuhien kiimakauden pituutta. Suo- 31 menlampaalla kiimakausi on verraten pitkä. Aino- astaan alku- ja keskikesällä kiimaa ei esiinny. Kiimakauden alkamiseen näyttää vaikuttavan edel- lisen karitsoimisen ajankohta. Tulosten perusteella voidaan arvioda, että uuhia on mahdollista karit- soittaa kerran kahdeksassa kuukaudessa. Valinnal- la pystytään kehittämään lammaskanta, jonka kii- maton kausi on mahdollisimman lyhyt ja joka sopeutuu hyvin tiheään karitsointiin. 3 .2 .3.2 Pässien fenotyyppitestauksen kehittäminen Maa-ja metsätalousministeriön yhteistutkimuspro- jekti pässien fenotyyppitestauksen kehittämiseksi oli käynnissä vuosina 1975-77. Tavoitteena oli ke- hittää tekniikka pässikaritsoiden kasvukyvyn ja li- hakkuuden arvostelemiseksi koeolosuhteissa sekä selvittää sen käyttökelpoisuus jälkeläiskokein. Tar- koituksena oli löytää suvunjatkajiksi maan parhaat pässit, jotta karitsalihan tuotantoedellytykset pa- ranisivat. Tutkimuksessa pässien valinta onnistui hyvin sisällä väkirehuvaltaisella mokinnalla sekä ulkona laidunruoholla. Sen sijaan vuonna 1975 heinäruokinnan parhaat pässit eivät menestyneet jälkeläiskokeessa. Väkirehuryhmässä keskimääräi- set kasvu- ja teurastulokset parantuivat vuosi vuo- delta, kun taas heinä/laidunryhmässä kehitys ei ol- lut yhtä selvä. Sisätiloissa ympäristöolosuhteet voitiin vuodesta toiseen pitää samanlaisina, jolloin perinöllinen edistyminen saatiin paremmin selville. 4 PUUTARHATUTKIMUKSET VUOSINA 1950-1994 Puutarhatutkimukset aloitettiin Etelä-Savon tutki- musasemalla vuonna 1950 omenan viljelykokeilla. Alkuvuosikymmeninä kokeet johdettiin muualta ja Karila palveli koepaikkana. Tutkimusta on aina tehty läheisessä yhteistyössä Piikkiössä sijaitsevan Puu tarhatuotannon tutkimuslaitoksen kanssa. Usein on kumppanina ollut myös Kasvinsuojelun tutkimuslaitos aluksi Tikkurilasta myöhemmin Jo- kioisilta käsin. Maatalouden tutkimuskeskuksen laitosten lisäksi yhteistutkimuksia on ollut Helsin- gin yliopiston ja Kuopion yliopiston kanssa. Vuon- na 1971 tutkimusasemalle saatiin ensimmäinen puutarhatutkija Annikki Ryynänen, minkä jälkeen käynnistettiin myös omia marjatutkimushankkeita. Tohtori Ryynäsen jäätyä eläkkeelle tutkijaksi tuli vuonna 1979 Pirjo Dalman. Kymmenen vuotta myöhemmin tutkimusasemalla aloitettiin yrttitut- kimukset, joita johtaa vanhempi tutkija Bertalan Galambosi. Zsuzsanna Galambosine työskentelee tutkimussihteerinä yrttiprojekteissa. Lisäksi Kari- lassa ovat työskennelleet marjatutkimuksessa pro- jektitutkijoina Sirkka Maikki vuosina 1981-84 ja Ville Matala vuodesta 1993 lähtien. Koko 1950-luvun puutarhakasvikokeita tehtiin vain omenalla. Kokeet lopetettiin vuonna 1959 puiden heikon menestymisen vuoksi. Omenatutki- muksiin palattiin seuraavan kerran vasta 1980-lu- vun puolivälissä Piikkiön lajikkeiden tullessa vilje- lyyn. Marjakasvien lajikekokeet ja viljelytekniset kokeet mansikalla aloitettiin vuonna 1962, ja mar- jatutkimukset ovat kuuluneet Karilan ohjelmaan siitä lähtien jo 30 vuoden ajan. Tänä aikana mar-. janviljely on kehittynyt ammattimaiseksi tuotan- noksi ja Etelä-Savosta on tullut valtakunnallisesti merkittävä marjantuotantoalue. 1960-luvulla Kari- lassa tehtiin lajikekokeita myös avomaan vihan- neksilla. Torjunta-aineiden tarkastuskokeet kohdis- tuivat peltokasvien lisäksi myös puutarhakasveihin ja 1960-luvulla testattiin torjunta-aineiden tehoa kaalikärpäseen ja mansikan harmaahomeeseen - molemmat keskeisiä kasvinsuojeluongelmia tänä- kin päivänä. Seuraava vuosikymmen, 1970-luku, oli mesimarjan viljelytekniikan kehittämisen ai- kaa. Viljelyteknisiä kokeita oli toki myös mansi- kalla, viinimarjoilla ja vadelmalla. Erityisesti va- delman, mutta myös viinimarjojen viljelytekniset tutkimukset laajenivat 1980-luvulla. Kokeita teh- tiin Karilan lisäksi käytännön viljelyksillä Puuma- lassa, Juvalla, Kiteellä ja Suonenjoella. Mesimar- jan lisäksi tuli uusista marjakasveista kokeisiin mustamarja-aronia vuonna 1980 ja pensasmustikka vuonna 1987. Vihannesten lajikekokeet aloitettiin 14 vuoden tauon jälkeen vuonna 1983. Kokonaan uudenlaiset kasvit tulivat koekentille vuonna 1989, jolloin aloitettiin mauste- ja rohdoskasvien viljely- mahdollisuuksien selvittäminen. Kuluvalla vuosi- kymmenellä on marjatutkimusten pääpaino ollut mansikan viljelytekniikassa ja yrttitutkimukset ovat saaneet tutkimusohjelmassa keskeisen sijan. 4.1 Marjojen lajiketutkimusta vuodesta 1962 Marjakasvien lajiketutkimusta on Karilassa tehty Puutarhatuotankton tutkimuslaitoksen johdolla. Uu- 3') tuuslajikkeet on hankittu Piikkiöön, jossa niistä on lisätty taimet eri koepaikkoihin. Myös kokeiden hoito- ja havainto-ohjeet on laadittu Piikkiössä. Koepaikkojen tulosten yhteenveto ja julkaisu on ollut Piikkiön tutkijoiden vastuulla, useita julkaisu- ja on kirjoitettu myös Piikkiön ja Karilan tutkijoi- den yhteistyönä. Karilassa saadut tulokset on esi- telty vuosittain tutkimusaseman tulosmonisteissa. Tieto lajikkeiden menestymisestä on siirtynyt vil- jelijöille myös retkeilyjen ja esitelmien välityksel- lä. Etelä-Savon koeaseman tiedote n:o 1 käsitteli marjojen lajikekokeiden tuloksia vuosilta 1964- 1974 (Ryynänen 1975). Marjojen lajiketestaus on nyt astumassa uuteen aikakauteen, kun koetoimin- taa ollaan siirtämässä tutkimusasemilla viljelijä- renkaisiin ja käytännön tuotanto-oloihin. Etelä-Sa- von tuticimusasema on aktiivisesti mukana viljelijärengastoiminnan suunnittelussa ja käynnis- tämisessä. 4.1.1 Mansikkalajikkeet Mansikan lajikekokeita on Karilassa tehty vuodes- ta 1962 lähtien. Vuosina 1986-91 lajikkeita testat- tiin tutkimusaseman toimesta myös Suonenjoella. Kun keväällä 1994 istutetut uusimmat lajikkeet El- santa, Marmolada ja Gyda lasketaan mukaan, on kokeissa testattu yhteensä 57 mansikkalajiketta tai jalostetta. Senga Sengana tuli kokeisiin jo vuonna 1962 ja on ollut verrannelajikkeena näihin päiviin asti. Ensimmäisessä kokeessa olivat mukana muun muassa silloiset valtalajikkeet Ydun, Abundance ja Pocahontas. Nykyisistä viljelylajiklceista Zefyr tuli kokeisiin vuonna 1970, Jonsok ja Bounty vuonna 1982 ja Hiku vuonna 1986. Kokeissa on löytynyt useita lajikkeita, joiden satotaso, marjan koko ja homeenkestävyys ovat olleet paremmat kuin Sen- ganan. Uutuuslajilckeista suositettiin 1970-luvulla kocluontoiseen viljelyyn Zefyiiä, Redgauntletia, Montrosea, Tamellaa, Senga Gourmellaa ja Kris- tiinaa, ja 1980-luvulla Jonsokia, Bountya ja aikais- ta Solgry-lajiketta. Kuluttajien makutottumusten ja marjojen monikäyttöisyyden vuoksi Sengana on kuitenkin säilyttänyt asemansa valtalajikkeena. Vasta viime vuosien talvivauriot ovat järkyttäneet Senganan suosiota ja Zefyrin käyttö varhaisvilje- lyssä on vaikeutunut härmäsaastunnan vuoksi, jo- ten uusia vaihtoehtoja kaivataan kipeästi. Uusimmissa, keväällä 1994 istutetuissa mansikka- kokeissa haetaan myöhäistuotantoon sopivia ja Kuva 11. Senga Sengana tuli lajikekokeisiin Kantaan vuonna 1962. Kuva: Seppo Häkkinen kuljetusta hyvin kestäviä lajikkeita. Lajikevertai- lussa ovat mukana Senga Sengana, Bounty ja Da- nia sekä Elsanta, joka on kuljetuskestävyytensä an- siosta noussut eniten viljellyksi lajikkeeksi Keski-Euroopassa. Mansikkalajikkeita ja lajikkei- den eri kantoja verrataan myös tervetaimituotan- non emotaimien aitouskokeissa, jotka siirrettiin Valiotaimiasem alta Laukaasta Karilaan vuonna 1994. Samalle koekentälle on koottu Senga Senga- nan ja Zefyrin kantoja, jotka ovat menestyneet hy- vin käytännön viljelmillä. 4.1.2 Viinimarjalajikkeet Viinimarjojen lajikekokeet aloitettiin Karilassa sa- maan aikaan kuin mansikkakokeet keväällä 1962. Siitä lähtien kokeissa on ollut 27 mustaherukkala- jiketta, 19 punaherukkalajiketta ja 5 valkoheruldca- lajiketta sekä 9 eri kantaa Valkeasta Hollantilaises- ta. Lisäksi kokeissa on ollut viherherukka Verlti. Keväällä 1962 tuli kokeisiin Östersund-niminen mustaherukkalajike, jonka sato vuosina 1964-71 oli 40 % suurempi kuin silloisen päälajikkeen Brödtorpin. Myöhemmin Östersund tunnistettiin Öjebyn-lajikkeeksi. Alkuperäinen Östersund-kanta on säilytetty Karilassa ja lajikevertailussa siitä on käytetty nimeä 'Öjebyn Karila'. Öjebyn oli 1960- ja 1970-luvun kokeissa ylivoimaisesti satoisin laji- ke. Sen sato oli 40-50 % korkeampi kuin pysty- kasvuisten lajikkeiden Melalahti ja Roodk.nop. Öjebynillä oli taipumusta lamoavuuteen, mutta va- rovaisesti leikaten ja lannoittaen siitä saatiin kone- korjuukelpoinen. Suuri etu oli lajikkeen härmän- kestävyys. Konekorjuun yleistyessä Öjebynin viljely laajeni nopeasti, ja se on edelleenkin valta- 33 lajikkeena herukantuotannossa. Kotimainen lajike Melalahti oli Öjebyhyn verrattuna heikkosatoinen, mutta pystympi ja yhtä härmänkestävä. Pystykas- vuisin lajike oli Roodknop, mutta se 'kärsi talvi- vaurioista ja härmäsaastunnasta. Varsinaisia lajikekokeita ei järjestetty mustaheru- kalla 1980-luvulla, mutta lajikkeita vertailtiin Ka- rilassa pienimuotoisissa havaintokokeissa, joissa mielenkiintoisimmiksi nousivat ruotsalaiset lajik- keet Titania ja Triton. Uusista skotlantilaisista la- jikkeista olivat mukana vain Ben Nevis ja Ben Lo- mond, jotka osoittautuivat oloissamme erittäin härmänalttiiksi. Etelä-Savon tutkimusaseman joh- dolla Titania ja Triton -lajikkeita istutettiin syksyl- lä 1987 kymmenelle viljelmälle, jotka sijaitsivat tärkeimmillä herukantuotantoalueilla. Lajikkeet olivat satoisuudeltaan Öjebynin luokkaa tai sitä pa- rempia. Konekorjuussa oli Titanian ongelmana voimakas pituuskasvu ja marjojen herkkä va- riseminen. Titania menestyi erityisesti jäykillä maalajeilla. Pystykasvuinen ja härmänkestävä Ti- tania kukki ja kypsyi selvästi myöhemmin kuin Öjebyn. Viljelmäkokeissa kävi myös ilmi, että Ti- tania vaurioitui talvella herkemmin kuin Öjebyn. Titania on noussut Öjebyn-lajikkeen rinnalle maa- ilman johtavan herukantuotantomaan Puolan vilje- lyksillä, joten tiedot sen menestymisestä Suomessa kiinnostavat viljelijöitä. Suomessa eniten viljelty punaviinimarja Punainen Hollantilainen on ollut lajikekokeissa vuodesta 1962 lähtien. Ensimmäisessä kokeessa sitä verrat- tiin mm lajikkeisiin Jonkheer van Tets ja Rondom. Punaisen Hollantilaisen sato oli näihin verrattuna lähes kaksinkertainen. Konekorjuussa lajikkeen jäykät ja paksut oksat vioittuivat herkästi ja satota- so aleni huomattavasti käsinpoimintaviljelmien sa- toon verrattuna. Havaintokokeissa 1980-luvulla nousivat vaihtoehdoiksi Punaiselle Hollantilaiselle lajikkeet Roteswunder ja Rubina. Keväällä 1990 istutettiin uusin lajikekoe, jossa olivat edellisten li- säksi norjalaiset Jptun, Fortun ja Nortun. Lajikkei- den sato korjattiin koneella, ja vuosina 1993-94 Roteswunder oli satoisin lajike. Myös Rubinan sato oli hyvä ja marjojen maku miellyttävän vähä- happoinen. Vain viisi valkoviinimarjalajiketta on ollut kokeis- sa vuodesta 1962 lähtien. Ensirnmäisessä kokeessa vuosina 1962-7.1 oli Valkean Hollantilaisen sato noin kolmanneksen korkeampi kuin Valkean Juter- bogin sato. Havaintokokeissa 1980-luvulla samoin kuin käytännön viljelyksillä huomattiin, että Val- kean Hollantilaisen yksittäisten pensaiden välillä ja viljelysten välillä oli suuria eroja satoisuudessa. Siksi Karilaan perustettiin vuonna 1992 koe, jossa verrataan yhdeksää viljelmiltä hankittua valkohe- rukkakantaa. 4.1.3 Karviaislajikkeet Tutkimusasemalle istutettiin keväällä 1972 karvi- aisen havaintokoe, jossa oli 11 penasmaista laji- ketta ja 14 rungollisena kasvatettua lajiketta. Tai- met kasvoivat kovin heikosti ja koe lopetettiin syksyllä 1974, jolloin puolet taimista oli kuollut. Vuosina 1979-85 järjestettiin toinen lajikekoe, jos- sa olivat Hinnonmäen Keltaisen lisäksi venäläiset lajikkeet Sinena, Rosavy ja Izumrud. Hinnonmäen Keltaisen sato oli kaksinkertainen venäläisiin ver- rattuna. 4.1.4 Vadelmalajikkeet Etelä-Savon tutkimusasemalla järjestettiin vuosina 1966-89 kolme vadelman lajikekoetta, joissa tes- tattiin 19 lajiketta. Nykyiset päälajikkeet Ottawa ja Muskoka olivat mukana ensimmäisestä 'kokeesta lähtien. Kohtalaisen talvenkestävyyden ansiosta niiden keskisato oli kokeissa yleensä korkein. Ma- kean ja suurimarjaisen Preussen-lajikkeen talven- kestävyys oli heikompi kuin Ottawan ja Musko- kan, mutta edullisina vuosina se oli niitä satoisampi. Lajikkeella Indian Summer oli 1970- luvun kokeessa paras talvenkestävyys ja korkein sato, mutta sen 'marjat olivat liian pieniä kaupalli- seen tuotantoon. Viimeisimmässä kokeessa 1980- luvulla oli useita kanadalaisia ja skotlantilaisia uu- tuuslajikkeita, mutta niistä ei löytynyt Ottawan ja Muskokan voittajaa. Ainoastaan mesivadelma Hei- sa oli satoisuudeltaan niiden tasoa, mutta niarjako- ko oli pieni eikä maku ollut lainkaan vadelmia pa- rempi. Vuodesta 1988 lähtien on Karilassa tehty Puutar- hatuotannon tutkimuslaitoksella risteytettyjen va- delmajalosteiden ja lajilckeiden vertailukokeita. Risteytysvanhempina oli käytetty kestävimpiä va- delmalajikkeita, rnesivadelmia ja villivattuja. En- simmäisestä jalosteiden vertailukokeesta valittiin vuonna 1993 kaksi jalostetta, jotka nimetään lajik- keiksi ja lasketaan viljelyyn vuonna 1995. Toinen 34 jalosteista valittiin hyvän talvenkestävyyden ja vil- jelyvarmuuden ansiosta ja toinen marjojen koon ja maun vuoksi. Jalosteiden vertailukokeet jatkuvat edelleen ja viimeinen erä risteytysaineistoa istutet- tiin keväällä 1994. Vadelman jalostustutkitnus on ollut vuodesta 1992 lähtien Etelä-Savon tutki- musaseman johdossa. Jalostusohjelma kuuluu yh- teispohjoismaiseen Hallonförädling och sortprov- ning -tutkimukseen, jolle saatiin vuosina 198994 rahoitusta Pohjoismaiden Geenipankilta. 4.2 Marjojen viljelytekniikan tutkimus 43.1 Vadelman viljelytekniikkaa tutkittu vuodesta 1970 4.2.1.1 Maanpinnan hoitokokeet Vadelman viljelytekniset kokeet aloitettiin Karilas- sa keväällä 1970 Puutarhatuotannon tutkimuslai- toksen johdolla perustamalla kaksi kenttäkoetta: katekoe ja versojen tuentakoe. Katekokeessa mul- loksella pidettyyn alustaan verrattiin olkisilppuka- tetta, jyrsinturvekatetta ja kuorihumuskatetta. Mus- koka-lajikkeen keskisato vuosina 1972-76 oli olkikatteessa 19 % pienempi ja turve- sekä kuori- humuskatteissa 12 % pienempi kuin mulloksella. Katteet heikensivät talvehtimista ja satoa nuorissa kasvustoissa, mutta kahtena viimeisenä koevuonna sato oli kuorihumuskatteessa 18 ja 39 % suurempi kuin mulloksella. Vadelman katteita tutkittiin myös toisessa kokees- sa, joka järjestettiin vuosina 1981-84 Puumalassa melko jyrkällä rinnelohkolla. Paljaana pidettyyn alustaan verrattiin männynkuorikatetta, puuhake- katetta sekä nurmelle kylvettyä alustaa. Kuorikate ja hake vahvistivat Ottawan kasvua ja paransivat satoa, mutta nurmikatteesta saatiin vain kolmannes paljaan maan sadosta. Nurmikatteelle annettu lisä- typpi paransi satoa, mutta silti se jäi alle puoleen paljaan maan sadosta. Kuorikate ja hake eivät riit- tävästi tukahduttaneet rikkakasveja, eivätkä katteet estäneet maanpinnan eroosiota rinnemaalla rank- kasateiden aikaan. Kateaineiden hinta rajoitti pak- sujen katekerrosten käyttöä. 4.2.1.2 Tuentakokeet Keväällä 1970 perustetussa Ottawa-lajikkeen tuen- takokeessa oli viisi tuentatapaa. Verranteena oli tuenta, jossa versot kasvoivat vapaasti noin metrin korkeudelle laitettu jen rautalankojen välissä. Toi- sena menetelmänä oli versojen sitominen Idmpuik- si ilman tukipaaluja ja niiden välisiä lankoja. Loput kolme tuentaa tehtiin sitomalla versot rautalan- kaan rivin suuntaisesti vaakasuoraan eri korkeuk- sille. Kolmen vuoden 1972-74 keskisato oli yhtä suuri kahden rautalangan väliin tai kimppuihin tuettaessa. Vaakasuoraan taivutettujen versojerflat- vaosat vaurioituivat pahoin talvella ja sato aleni 5- 34%. Vadelman tuentatapoja kehitettiin edelleen 1980- luvulla useissa havaintokokeissa, ja vuonna 1987 perustettiin Suonenjoelle koe, jossa verrattiin Otta- wa- ja Muskoka-lajikkeiden neljää tuentatapaa. Leveässä pystytuennassa satoversot tuettiin kah- della langalla, jotka olivat näin 30 cm:n etäisyy- dellä toisistaan poikkipuissa. Kapeassa pystytuen- nassa satoversot tuettiin pystytolppien sivuille kiinnitettyjen lankojen väliin noin 10 cm:n le- veydelle. V-tuennassa satoversot sidottiin paalaus- narun avulla molemmin puolin riviä viistoon asen- toon rautalankoihin, jotka oli kiinnitetty noin 80 cm pitkiin poildcipuihin. Neljäs tuentatapa oli viis totuenta, jossa satoversot sidottiin viistoon vuoro- vuosina eri puolelle riviä. Kolmen satovuoden 1989-91 aikana V-tuenta osoittautui ylivoimaisek- si kummallakin lajildwella. Muskokan sato oli lä- hes kaksinkertainen leveään pystytuentaan verrat- tuna ja Ottawan sato lisääntyi lähes 50 %:11a. Iso etu oli myös poiminnan helpottuminen. Sadon suu- reneminen johtui osittain suuremmasta versomää- rästä ja paremmasta talvehtimisesta, eniten kuiten- kin yksittäisen verson sadon lisääntymisestä. Muskoka soveltui V-tuentaan paremmin, koska versoja kehittyi runsaasti ja ne olivat pitempiä ja notkeampia kuin Ottawan versot. 4.2.1.3 Versotaudin, vatunvarsisääsken ja midge blight -taudin torjuntakokeet Marjojen tervetaimituotannon käynnistyessä 1970-luvun puolivälissä Etelä-Savon tutki- musasemalle istutettiin mansikan ja vadelman tar- kastettujen taimien ja tavallisten taimien vertailu- kokeita. Vadelman TERTA- koe perustettiin keväällä 1976 lajikkeina Ottawa ja Muskoka. Tai- mien vertailua ei kuitenkaan pystytty kunnolla te- kemään, sillä koealue saastui erittäin pahoin verso- tauteihin. Samanaikaisesti versotauteja yritettiin torjua erillisessä vuonna 1977 aloitetussa kokeessa heikoin tuloksin. Torjuntakokeessa käytettiin Eu- parenia, Benlatea ja Kuparisulfaattia sekä verrat- 35 tiin keväällä ja syksyllä tehtyjen ruiskutusten te- hoa. Syksyllä 1979 paljastui syy poikkeuksellisen voimakkaaseen versotaudsaastuntaan ja fungisidi- en heikkoon tehoon — Kullasta löydettiin vatun- varsisääsken (Resseliella theobaldi) toukkia. En- nen tätä löytöä varsisääskeä,' ei pidetty Suomessa merkittävänä tuholaisena ja yleensä sen aiheutta- mat tuhot luettiin pelkän versotaudin tiliin. Myös muualla Euroopassa varsisääskestä oli muodostu- nut 1970-luvulla vaikeasti torjuttava vadelman tu- holainen. Vatunvarsisääsken löytyminen käynnisti vuonna 1980 koesarjan, jossa selvitettiin sääsken elintapo- ja ja torjuntamahdollisuuksia. Varsisääski munii vadelman kasvuversojen alaosiin kuoren luonnolli- suin halkeamiin. Toukat elävät versoissa kuoren alla ja koteloituvat maahan. Vuosina 1980 ja 1981 kävi ilmi, että sääskellä oli kaksi sukupolvea. En- simmäiset toukat löydettiin versoista kesäkuun vii- meisellä viikolla, ja sadonkorjuun jälkeen versois- sa oli paljon täysikasvuisia toisen polven touldda. Toukat imevät ravintoa kasvuversoista mutta eivät juuri haittaa vadelman kasvua. Varsinaisen tuhon aiheuttavat toukkien syöntialueelle iskeytyvät sie- net, jotka tunkeutuvat versojen johtosolukkoon. Seuraavana vuonna satoversojen kasvu on hidasta, silmuja ja sivuversoja kuihtuu ja pahoin saastuneet versot kuolevat ennen kuin niistä saadaan satoa. Taudin nimi on englanniksi midge blight. Kasvu- versoihin tauti aiheuttaa lähes samanlaisia laikkuja kuin versotaudit spur blight ja cane blight. Vatunvarsisääsken ja midge blight -taudin kemial- lisia ja viljelyteknisiä torjuntamahdollisuuksia selvitettiin Karilassa vuosina 1980-82 pahoin saas- tuneessa Ottawa-kasvustossa. Varsisääsken torjun- nassa kokeiltiin keväällä kehittyneiden uusien ver- sojen poistoa 10-20 cm:n pituisina, jolloin tilalle kasvavien versojen halkeilu viivästyi eikä ensim- mäisen sukupolven naaraille ollut munintapailcko- ja. Lisäksi sääsken torjunnassa verrattiin Gusatio- nia ja Dipterexiä, joita ruiskutettiin ensimmäisten toukkien löydyttyä ja sadonkorjuun jälkeen. Sieni- tautien torjunnassa kokeiltiin versojen ruiskutta- mista kahdesti Euparen M:llä keväällä kahden vii- kon välein sekä versojen harventamista niin, että tiheään kasvustoon jäi 10-12 satoversoa/m ja har- vaan kasvustoOn 5-6 versoa/m. Torjunta-ainekäsit- telyt eivät Vähentäneet midge blight -taudin aiheut- tamaa satoversojen kuihtumista. Versojen harventaminen ei myöskään vähentänyt . tautia, mutta versomäärän vähentyessä puoleen sato aleni lähes 'vastaavasti. Tehokas torjuntakeino varsisääs- keä ja midge blight -tautia vastaan oli ensimmäis- ten kasvuversojen poisto keväällä. Kun versot poistettiin keväällä kahdesti, oli teho varsisääskeen parempi, mutta versojen pituuskasvu heikkeni lii- kaa. Lajildceiden veltailukokeessa vuosina 1980-82 to- dettiin, että midge blight -tautia voidaan torjua te- hokkaasti viljelemällä Muskoka-lajiketta, joka ei ole yhtä altis sääskelle kuin Ottawa. Lajikkeiden kasvuversojen halkeilu alkoi samaan aikaan kesä- kuun lopulla, mutta Ottawan versot kasvoivat pak- summiksi ja kuori halkeili enemmän. Ottawan kas-, vuversoissa oli syksyllä sääsken toukkia selvästi enemmän kuin Muskokan versoissa, ja kesä-heinä- kuussa toukkia löytyi poikkeuksellisesti myös Ottawan satoversoista. Varsisääski aiheutti voi- makkaan sienisaastunnan Ottawa-lajikkeen kasvu- versoihin ja seuraavana kesänä satoversoja kuoli runsaasti midge blight -tautiin, minkä seurauksena Ottawan sato jäi vain puoleen Muskokan sadosta. 4.2.1.4 Vadelman uusien viljelymenetelmien tutkimus — vuorovuosiviljely, kasvuversojen poistokäsittely ja konekorjuu Vatunvårsisääsken ja versotautien tutkimisen ohel- la käynnistettiin 1980-luvulla tutkimukset vadel- man viljelytelmilkan kehittämiseksi, sillä merkittä- villä vadelmantuotantoalueilla Pohjois-Amerikan länsirannikolla ja Skotlannissa oli kehitetty uusia, työtä säästäviä viljelymenetelmiä. Siellä koneelli- nen sadonkorjuu ja vuorovuosiviljely alensivat tuotantokustannuksia merkittävästi. Kasvuversojen poistokäsittely lisäsi satoa, hillitsi voimakaskas- vuisten lajikkeiden pituuskasvua sekä helpotti leik- kausta ja tuentaa. Etelä-Savon tutkimusaseman tut- kimusten tavoitteena oli selvittää, voidaanko uusia menetelmiä käyttää vadelmantuotannossa Suomes- sa. Samoihin aikoihin 1980-luvun alkupuolella aloitettiin Puumalan kunnassa Suomen Akatemian rahoituksella ja Kiteen kunnassa SITRA:n rahoi- tuksella vadelman viljelytekniikan kehityshank- keet, joissa Etelä-Savon tutkimusasema oli muka- na. Kiteellä kokeiltiin kotimaisen valmistajan Rakennustempo Oy:n vadelman korjuukoneen pro- totyyppiä ja konekorjuun vaatimaa viljelytekniik- kaa. SITRA:n hankkeeseen liittyen Pirjo Dalman 36 laati vuonna 1985 kirjallisuustutldmuksen vadel- man konekorjuusta. Kiteellä, Puumalassa ja Kari- lassa tehtyjen kokeiden tuloksia esiteltiin Pirjo Dalmanin lisensiaatintutkimuksessa vuonna 1988 ja väitöskirjassa vuonna 1992. Kenttäkokeissa tutkittiin vuosina 1980-87 kasvu- versojen poiston vaikutusta Ottawa- ja Muskoka- lajikkeiden versojen kasvuun, versotautien run- sauteen ja satokomponentteihin käsin poimittaessa ja konekorjuussa. Kasvuversojen poiston vaikutus- ta varsisääsken esiintymiseen tutkittiin sääskelle alttiin Ottawa-lajikkeen versoissa. Vuorovuosivil- jelyä ja osittaista vuorovuosiviljelyä kokeiltiin Ot- tawa-lajikkeella, ja samalla tutkittiin satoversojen poiston vaikutusta kasvuversojen kasvuun. Kenttä- kokeiden tulosten perusteella tarkasteltiin kasvu- versojen ja satoversojen välistä kilpailua, sillä kas- vuversojen poistokäsittely ja vuorovuosiviljely perustuvat teoriaan, jonka mukaan käsittelyt vä- hentävät kasvuversojen ja satoversojen välistä kil- pailua valosta, yhteyttämistuotteista, ravinteista ja vedestä. Tutkimus osoitti, että oli mahdollista saavuttaa huomattavia sadonlisäyksiä, kun vadelman kasvu- versot poistettiin kasvukauden alkupuolella tai vuorovuosiviljelyssä useita kertoja kasvukauden kuluessa. Lisäksi käsittelyllä oli viljelyteknisiä etu- ja. Marjojen suureneminen nopeutti käsinpoimin- taa. Poiminta helpottui myös siksi, että sadonkor- juun aikaan kasvuversoja ei ollut lainkaan tai ne olivat hennompia kuin kasvukauden alusta asti kasvaneet versot. Myös kasvukauden lopulla kas- vuversot olivat lyhyempiä, joten versojen tuenta ja leikkaus oli helpompaa. ei tehostanut Joonas-vadelmankorjuukoneen toi- mintaa eikä marjojen talteenottoa. Joonas-koneessa talteenotto tapahtui kasvuston alaosassa joustavilla kumireunaisilla lautasilla, jotka painuivat tiiviisti versoja vasten. Korjuuvuonna tehtyjen havaintojen mukaan lautaset eivät aiheuttaneet versoihin tuhoi- sia vioituksia. Kasvuversojen poistokäsittelyllä ja vuorovuosivil- jelyllä oli monia etuja, mutta vaarana oli kasvusto- jen heikkeneminen. Suomessa kasvukauden lyhyys ja lajikkeiden keskinkertainen kasvuvoimakkuus lisäävät riskiä. Kokeissa kukinnan aikaan annettu typpilisäys 25 kg,/ha ei voimistanut versojen kas- vua. Sato suureni eniten, kun kasvuversot poistet- tiin vasta kukinnan alussa, ja vatunvarsisääsken torjunta oli tehokkainta, kun sekä ensimmäinen että toinen versosto poistettiin. Kasvustojen heik- kenemisen takia myöhään kasvukaudella tehdyt poistot eivät kuitenkaan ole mahdollisia. Kasvus- ton heikkenemisen ja matalan keskisadon vuoksi vuorovuosiviljelyä ja osittaista vuorovuosiviljelyä ei suositettu Suomeen. Tutkimusten mukaan kasvuversojen poistokäsittely voidaan tehdä Ottawa- ja Muskoka-lajikkeille kas- vustoissa, joissa versot kehittyvät noin 2,5 metrin pituisiksi ja voimakas kasvu haittaa sadonkorjuuta, leikkausta ja tuentaa. Käsittelyä suositellaan myös heikommille Ottawa-kasvustoille, jos versoista on edellisenä syksynä löytynyt vatunvarsisääsken toukkia. Pelkkä versotautien esiintyminen ei anna aihetta käsittelyyn. Ensimmäisinä kehittyneet kas- vuversot poistetaan viimeistään 10 cm:n pituisina toukokuun kolmannella tai viimeisellä viikolla. Kasvuversojen poisto vähensi vatunvarsisääsken ja midge blight -taudin vioituksia Ottawa-lajikkeen versoissa ja versotautisaastuntaa Muskoka-lajik- kcen versoissa. Midge blight -tauti aiheutti suuria satotappioita, mutta versotauti yksistään alensi har- voin satoa, sillä se esiintyi versojen pintasolukois- sa ja tuhosi silmuja versojen alaosista, missä sa- dontuotto oli muutenkin vähäistä. Vadelman korjuusta Joonas-koneella saatiin lupaa- via tuloksia; marjan hyvän laadun vuoksi Musko- ka-lajike sopi konekorjuuseen paremmin kuin Ot- tawa. Kasvuversojen poistokäsittely ei ollut välttämätöntä konekorjuussa, sillä versojen poisto Kuva 12. Vadelman konekorjuukokeet Kiteellä vuonna 1986 olivat osa Pirjo Dalmanin väitös- kirjatutkimusta. Kuva: Ismn Ruutiainen 37 Poisto tehdään mieluummin liian aikaisin kuin lii- an myöhään. Samalla tuhotaan myös rikkakasvit riveistä. Kemikaaleista on meillä käytettävissä ai- noastaan Basta. Viljelmällä pitäisi olla kastelu- mahdollisuus, sillä alkukesän kuivuus saattaa pa- hasti heikentää uuden versoston kasvua. 4.2.1.5 Vadelman versotiheyden tutkimus ja leikkausohjeiden kehittäminen Ottawa- ja Muskoka-lajikkeiden leiklcaustarvetta ja versotiheyden vaikutusta satoon, versojen kasvuun ja versotauteihin tutkittiin vuosina 1983-89. Kent- täkokeessa verrattiin kasvustoja, joihin kevätleik- kauksessa jätettiin kaikki yli metrin pituiset versot tai 8 tai 4 satoversoa rivimetrille. Versot tuettiin pystyyn ja versorivin leveys oli noin 50 cm. Sato- versojen harventaminen lisäsi satoa yksittäistä ver- soa kohti mutta pienensi satoa pinta-alaa kohti. Versotiheys ei vaikuttanut marjojen kokoon eikä homeisten marjojen määrään. Satoversojen tiheys ei vaikuttanut kehittyvien kasvuversojen pituuteen eikä sIlmumäärUn, mutta joissakin tapauksissa kasvuversojen määrä väheni hieman ja nivelväli piteni tiheyden kasvaessa. Muskoka-lajikkeen ver- soissa oli versotautilaikkuja selvästi enemmän kuin Ottawan versoissa. Versotautisaastunnan ja seuraa- van vuoden sadon välillä ei kuitenkaan ollut yh- teyttä. Tutkimuksen mukaan Ottawan ja Muskokan sato- versoja ei tarvitse harventaa siksi, että turvattaisiin hyvälaatuisten kasvuversojen kehittyminen ja kas- vuston uusiutuminen. Myös versojen harventami- nen syysleikkauksessa versotautien leviämisen es- tämiseksi on turhaa, ja syysleikkauksen ajankohtaa voidaan muuttaa, kun versotauteja ei tarvitse ottaa huomioon. Leikkaus on helppo suorittaa satoverso- jen kuihduttua ja kasvuversojen alalehtien pudot- tua eli aikaisintaan syyskuun lopulla. Leikkaus voidaan jättää myös kokonaisuudessaan kevääseen alueilla, joilla leikkaus- ja tuentatyölle on riittäväs- ti aikaa lumen sulamisen ja silmujen avautumisen Välillä. Niukasti versovan Ottawa-lajikkeen leildcaukseksi riittää usein heikoimpien, alle 1 m pitkien versojen poisto, jolloin satoversoja jää yleensä 9-11 kpl/m. Vahvoja versoja harvennetaan vasta siinä tapauk- sessa, että versomäärä ylittää 15-17 kpl/m. Otta- wan leikkaustarve on noin kolmanneksen, joskus jopa puolet pienempi kuin Muskokan. Jos runsaasti versovan Muskokan kasvustosta poistetaan Vain heikoimmat versot, kasvusto saattaa muodostua niin tiheäksi, että sato alenee varjostuksen takia. Muskokan vahvojen versojen lukumäärä ei saisi ylittää 15 kpl/rivimetri. Niukasti versoja muodostavalla Ottawa-lajikkeella kokeiltiin vuosina 1983-85 taimien istutusväleinä 15 Cm, 30 cm ja 60 cm. Ensimmäisenä kesänä. ti- heimpään istutukseen kehittyi 2,5-kertainen määrä versoja harvimpaan istutukseen verrattuna. Toise- na ja kolmantena kesänä versoja oli 1,5-kertainen määrä. Istutusetäisyyden kasvaessa 15 em:stä 30 'cm:lin versomäärä väheni 10-20 %. Kahtena en- simmäisenä satovuonna 1984 ja 1985 kauppakel- poiset sadot olivat eri istutusetäisyyksillä saman- suuruiset. Tulosten mukaan , Ottawa-lajikkeen istutustiheyttä ei ole syytä muuttaa yleisesti käyte- tystä 50-60 cm:n taimivälistä. 42.2 Mansikan viljelytekniikan tutkimukset aloitettiin vuonna 1963 4.2.2.1 Riviviljelyn ja mattoviljelyn vertailu ja koe lehdistön niitosta sadonkorjuun jälkeen Mansikan viljelytekniset tutkimukset alkoivat Ka- rilassa syksyllä 1963, jolloin perustettiin istu- tusetäisyyskoe mansikan riviviljelyn ja mattovilje- lyn vertaamiseksi. Mansikkakokeet olivat 1960- ja 1970-luvuilla yhteistutkimuksia Piikkiön kanssa ja tuloksista kirjoitettiin esimerkiksi Puutarhantutki- muslaitoksen Tiedotteissa N:o 1, 8 ja 26. Rivivilje- lyssä taimet istutettiin 100 cm:n rivivälein ja 30 cm:n taimivälein, 3,3 tainta/m2. Viljelykierron ai- kana riviväleihin kasvaneet rönsyt poistettiin. Mat- toviljelyssä istutettiin kolme riviä 40 cm:n rivivä- lein ja joka kolmas riviväli oli 120 cm. Taimiväli riveissä oli 30 cm, joten taimia tuli 4,5 kpl/m2. Mattoviljelyssä kapeisiin riviväleihin kehittyneitä rönsyjä ei poistettu viljelyn aikana. Lajikkeena oli Senga Sengana. Neljän vuoden 1965-68 keskisato oli mattoviljelyssä noin 30 % suurempi kuin rivi- viljelyssä. Viljelytapa ei vaikuttanut marjojen ko- koon, mutta harmaahometta oli mattoviljelyssä enemmän kuin riviviljelyssä. Haittapuolena matto- viljelyssä oli myös marjojen poiminnan vaikeutu- minen. 38 Istutusetäisyyskokeessa testattiin vuosina 1967-69 myös harrnaahomeen torjunta-aineita. Kasvin- suojelulaitoksen suunnittelemissa kokeissa olivat eri vuosina Euparen, Pomarsol-Forte, Fungiside 1991 ja Benlate. Kukinnan aikaan tehtiin kolme ruiskutusta. Käsittelemättömään verrattuna torjun- takäsittelyt lisäsivät Senga Senganan satoa 44-70 %, vaikka poiminnan aikaan homeisten marjojen osuus kokonaissadosta oli vain 0,5-6,5 % pienem- pi kuin ruiskuttamattomissa kasvustoissa. Sadonkorjuun jälkeen tehdyn lehtien niiton vaiku- tuksia tutkittiin vuosina 1969-71 vanhassa, vuonna 1963 istutetussa Senga Sengana-kasvustossa. Niit- tämättä jätettyyn kasvustoon verrattiin kasvustoja, joiden lehdet oli niitetty noin 7 cm:n korkeudelta heti sadonkorjuun päätyttyä tai viikkoa myöhem- min tai kaksi viikkoa sadonkorjuun päättymisen jälkeen. Lehdistön niitot alensivat satoa 27-37 %, ja sato aleni sitä enemmän mitä myöhemmin leh- det poistettiin. 4.2.2.2 Mustan muovin käyttöön ja maanpinnan hoitoon liittyvät kokeet Mansikkaviljelysten maanpinnan hoitomenetelmiä ja rikkakasvien torjuntaa on Karilassa tutkittu useissa kenttäkokeissa. Mustan muovikatteen käyt- tötutkimukset alkoivat lähes 30 vuotta sitten, kun keväällä 1966 istutetussa kokeessa verrattiin lajik- keiden Lihama, Pocahontas ja Senga Sengana me- nestymistä kattamattomalla alustalla ja mustalla muovilla katetussa maassa. Kokeessa käytettiin metrin leveää muovia, joka levitettiin tasamaalle. Taimet istutettiin limittäin paririviin 35 cm:n vä- lein, myös taimiväli rivissä oli 35 cm. Ensim- mäisenä satovuonna 1967 muovikatteesta saatiin lähes kaksinkertainen sato kattamattoman alustan satoon verrattuna, mutta jatkossa erot tasaantuivat. Muovikate ei vaikuttanut merkitsevästi Senga Sen- ganan ja Pocahontaksen neljän vuoden 1967-70 keskisatoon, mutta Lihama-lajikkeen sato oli muo- vissa heikompi kuin kattamattomassa maassa. Mansikkapunkin tuhoja oli muovikatteessa kasva- neissa taimissa enemmän kuin kattamattomassa maassa kasvaneissa. Muovikate ei vaikuttanut marjojen kokoon eikä homehtumiseen. Ftikkakas- vien torjuntatyötä oli muovikatteessa viljeltäessä olennaisesti vähemmän kuin avomaalla viljeltäes- sä. Marjojen puhtaus oli myös merkittävä muovi- kateviljelyn etu. Kuva 13, Harjuntekoa muovinlevityskoneella. Kuva: Ritva Valo Keväällä 1970 Karilaan perustettiin koe, jossa ver- rattiin Senga Senganan viljelyä muokatussa ja muokkaamattomassa maassa. Riviväli oli metrin ja taimia istutettiin 3 kpl rivimetrille. Rivivälien muokkaus jyrsimellä rikkakasvien torjumiseksi oli yleisesti käytössä mansikkaviljelmillä. Tähän ver- rattiin viljelyä muokkaamattomassa maassa, jossa rivivälit puhdistettiin rikkakasveista Gramoxone- ruiskutuksilla. Muokatun ja muokkaamattoman maan satotulokset vuosina 1971-73 olivat hyvin samanlaiset. Muoklcaamatta jätetyssä maassa jäivät työkustannukset pienemmiksi, liikkuminen rivivä- leissä oli helpompaa ja marjat multaantuivat vä- hemmän kuin muokatussa maassa. Tutkimusasema osallistui vuosina 1980-82 Kas- vinsuojelun tutkimuslaitoksen johtamiin mansikan rikkakasvihävitteiden tarkastuskokeisiin. Kokeet järjestettiin Senga Sengana -kasvustossa karkealla hietamaalla ilman mustamuovikatetta. Kokeissa testattiin 7 tehoainetta, useita eri yhdistelmiä ja kä- sittelyaikoja. Nykyisin käytössä olevista her- bisideistä olivat silloin kokeiluvaiheessa Goltix ja Kemi fam. 39 Harjukokeessa vuosina 1990-93 verrattiin Senga Sengana- ja Jonsok-lajikkeiden menestymistä eri korkuisissa mustalla muovilla katetuissa harjuissa. Verranteena oli tavallinen harju, joka tehtiin trak- torivetoisella mansikkamuovin levityslaitteella. Harjun leveys oli noin 60 cm ja korkeus 10 cm, ja siinä käytettiin metrin leveää muovia. Korkea har- ju tehtiin ilomantsilaisen Kauko Turusen metalli- pajan kehittämällä traktorivetoisella mallilla. Laite käytti 120 cm leveää muovia. Harjun leveydeksi tuli noin 50 cm ja korkeudeksi noin 25 cm. Taimet istutettiin harjuihin yksittäisriviin 3 kpl/rivimetri. Koejaksolle .sattui kaksi talvea 1992 ja 1993, jol- loin mansikalla oli erikoisen paljon talvivaurioita, ja korkeissa' harjuissa mansikka vioittui enemmän kuin matalissa. Sato ja marjakoko jäi korkeissa harjuissa selvästi pienemmäksi kuin tavallisissa harjuissa. Korkean harjun etuja olivat sadon aikais- tuminen, homeisten ja epämuotoisten marjojen pienempi osuus kokonaissadosta ja poiminnan helppous. 4.22.3 Taimien vertailukokeet Etelä-Savon tutkimusasema osallistui SITRA:n ra- hoittamaan marjakasvien tervetaimituotarmon ke- hittämishankkeseen (TERTA) järjestämällä taval- listen taimien ja tarkastettujen käyttötaimien vertailukokeita. Puutarhatuotarmon tutkimuslaitok- sen johdolla kokeita järjestettiin myös käytännön viljelyksillä Suonenjoella, Juvalla ja Mäntyharjul- la. Mansikan TERTA-koe istutettiin Karilaan ke- väällä 1974 lajikkeena Senga Sengana. Taimien satoisuutta ja mahdollista uudelleen saastumista seurattiin vuoteen 1978 asti. Tarkastettujen käyttö- taimien keskisato oli 59 % suurempi kuin tavallis- ten taimien sato. Satoero oli suurimmillaan vuonna 1976, jolloin tarkastettujen käyttötaimien sato oli kaksinkertainen tavallisten taimien satoon verrattu- na, mutta vielä viidentenäkin viljelyvuonna tarkas- tetut taimet olivat tavallisia satoisampia. Vertailu- kokeet kiinnostivat viljelijöitä suuresti ja saadut tulokset nopeuttivat tarkastettujen taimien käyt- töönottoa. Mansikan taimia tutkittiin myös 1990-luvulla, jol- loin tulivat myyntiin ns. kevyttaimet. Ne olivat pienikokoisia taimia, jotka tulivat mikrolisäyksestä suoraan marjantuotantoon. Senga Sengana-, Jon- sok- ja Mari-lajikkeiden kevyttaimia ja tarkastettu- ja käyttötaimia verrattiin kenttäkokeessa vuosina 1990-93. Kevyttaimet oli koulittu kennolevyyn paperiseinämäisiin 20 mm:n potteihin turve-perliit- tialustalle. Niissä oli useita hentoja lehtiä ja potin läpi kasvanut juuristo. Tarkastetuissa taimissa oli kolme täysin kehittynyttä lehteä ja vahva juudsto 5 cm:n turvepaakussa. Molempien taimien emotai- met olivat lähtöisin Laukaan Valiotaimiasemalta; tarkastetut käyttötaimet olivat avomaalla lisättyjä rönsytaimia ja kevyttaimet laboratoriossa mikro- lisäysmenetelmällä monistettuja taimia. Koejaksol- la oli kaksi talvea 1992 ja 1993, jolloin mansikalla oli tavanomaista enemmän talvivaurioita. Tällöin Senga Senganan käyttötaimilla istutetut kasvustot vaurioituivat pahoin, mutta kevyttaimilla peruste- tut kasvustot säilyivät lähes vaurioitta. Jonsok-la- jikkeen kaikki kasvustot talvehtivat hyvin. Marilla oli keskinkertaisia vaurioita ja kevyttaimilla istute- tut kasvustot vaurioituivat enemmän kuin tarkaste- tuilla käyttötaimilla istutetut kasvustot. Talvi- vauriot heijastuivat satotuloksiin; Senganan käyttötaimien sato oli vuosina 1992-93 alle puolet kevyttaimien sadosta, Jonsoldn käyttötaimet ja ke- vyttaimet olivat yhtä satoisia ja Marin käyttötaimi- en sato oli lähes kaksinkertainen kevyttaimiin ver- rattuna. Kaikkien lajikkeiden kevyttaimiin muodostui selvästi enemmän rönsyjä kuin tarkas- tettuihin käyttötaimiin. Kokeen tulokset olivat hämmentäviä ja olisivat vaatineet vahvistusta lisä- kokeista. Kiinnostus kevyttaimiin jäi kuitenkin ly- hytaikaiseksi, sillä taimituottajat luopuivat niiden kasvattamisesta. 4.2.2.4 Lannoituskokeet Etelä-Savon tutkimusaseman johdolla järjestettiin vuosina 1980-82 mansikan lannoituskokeita käy- tännön viljelyksillä Juvalla. Kokeissa tutkittiin kar- kealla hietamoreenimaalla Senga Sengana-lajik- keen lisälannoituksen tarvetta ja lehdille ruiskutetun hivenaineliuoksen vaikutuksia. Taimet oli istutettu syksyllä 1978 ilman muovikatetta. Li- sälannoituskokeessa 100 kg/ha oulunsalpietaria tai 450 kg/ha puutarhan Y-lannos 2:ta ei lisännyt sa- toa lannoittamattomaan verrattuna. Larmoitukset suurensivat marjojen kokoa kolmantena satovuon- na ja eivät vaikuttaneet homehtumiseen. Lehtien ravinnepitoisuudet olivat sadonkorjuun aikaan oh- jearvojen mukaiset tai niitä korkeammat, vaikka maa-analyysiarvot olivat heikot. Lannoitteet vai- kuttivat selvimmin maanäytteiden kalium-, typpi- ja boorilukuihin. Ammonium- ja nitraattityppeä oli lannoitetuissa maissa enemmän kuin lannoittamat- tomassa ja ero oli suurin kesäkuussa. Mineraality- 40 Kuva 14. Mansikan viljelyä ilman kasvinsuoje- luaineita kokeiltiin 1980-luvun loppupuolella. Kuva: Seppo Häkkinen pen määrä lisääntyi kokeen aikana myös lannoitta- mattomassa maassa. Typpeä mobilisoitui maan eloperäisestä aineksesta enemmän kuin mansikka kulutti ja huuhtoutui vähän muokkaamattomasta kivennäismaasta. Hivenaineliuoskokeessa verrattiin käsittelemätön- tä, kerran ruiskutettua ja kolme kertaa ruiskutettua kasvustoa. Ruiskutukset tehtiin Kekkilän hiven- liuos II:lla ennen kukinnan alkua, kukinnan alku- vaiheessa ja kukinnan lopulla. Yhden ruiskutuksen käsittely tapahtui ennen kulcintaa. Hivenaineruis- kutukset eivät vaikuttaneet kolmen vuoden keski- satoon, marjan kokoon eivätkä hannaahomeen esiintymiseen. Niillä ei ollut vaikutusta myöskään marjojen sokeri- ja kuiva-ainepitoisuuksiin. Kolme kertaa ruiskutettujen kasvustojen lehdissä oli hie- man enemmän molybdeeniä, kuparia ja sinkkiä kuin ruiskuttamattomissa lehdissä. 4.2.2.5 Viljely ilman kasvinsuojeluaineita Maa- ja metsätalousministeriön projektirahoituk- sella ja Etelä-Savon tutkimusaseman johdolla käynnistettiin vuonna 1986 tutkimus mansikan vil- jelymahdollisuuksista ilman kasvinsuojeluaineiden käyttöä. Sysäyksen tutkimuksen aloittamiselle an- toi paitsi kuluttajien toivomus käsittelemättömistä mansikoista myös se, että torjunta-aineiden käyttöä rajoitettiin jatkuvasti tiukkenevilla määräyksillä. Etelä-Savon tutkimusaseman lisäksi hankkeeseen osallistuivat Kasvinsuojelun tutkimuslaitos ja Luonnonmukaisen tuotannon tutkimusasema Par- tala. Tutkimukseen kuului neljä kenttäkoetta: har- son käyttö- ja lajikekokeet Karilassa vuosina 1986-90 ja Suonenjoella vuosina 1986-89, harson käyttö- ja lannoituskoc Juvalla vuosina 1986-90 ja kemiallisen ja viljelyteknisen torjunnan vertailu- koe Jokioisilla vuosina 1987-91. Kokeissa selvi- tettiin tervetaimituotannossa olevien lajikkeiden menestymistä, kun käytettiin viljelyteknisiä kas- vinsuojelukeinoja, kuten terveitä taimia, harvaa is- tutusta ja mustamuovikatetta. Karilan, Suonenjoen ja Juvan kokeissa ei käytetty lainkaan torjunta-ai- neita viljelykierron aikana. Juvan kokeessa verrat- tiin luonnonmukaiseen tuotantoon hyväksyttyjä lannoitusaineita, muut kokeet lannoitettiin väkilan- noitteilla. Kokeissa tutkittiin lajikkeiden satoi- suurta sekä tautien, tuholaisten ja rildcakasvien esiintymistä. Lisäksi selvitettiin mekaanisen rikka- kasvitorjunnan työmenekkiä ja erityisesti akryyli- harsokatteen vaikutuksia satoon, tauteihin ja tuho- laisiin. Tutkimuksesta saatiin laaja tulosaineisto mansikan koko viljelykierron ajalta sääoloiltaan erilaisina vuosina. Tuloksia on hyödynnetty laa- dittaessa mansikan IP- tuotannon (Integrated Pro- duction) ohjeita Suomeen. Lajildceista, kateharson käytön kannattavuudesta ja maanpinnan hoidosta saadut kokemukset ovat kiinnostaneet sekä luomu- viljelijöitä että tavanomaisin menetelmin mansik- kaa viljeleviä. Harson käyttö- ja lajikekokeessa Karilassa olivat satoisimpia lajikkeita Hiku, Mari ja Ostara. Senga Sengana, Zefyr ja Jonsok jäivät selvästi niitä hei- kommiksi. Homeisten marjojen osuus kokonaissa- dosta oli neljän satovuoden keslciarvona 7-18 %, Jonsokin ja Zefyrin marjoissa harmaahometta oli vähiten. Hikun ongelmana oli marjojen pinnan pehmeys ja heikko kuljetuskestävyys, Marin on- gelmana epämuotoiset ja mauttomat marjat ja Os- taran ongelmana pieni marjakoko. Nuorissa Zefyr- kasvustoissa oli paljon härmää, sitä näkyi jopa marjojen pinnassa, mutta vanhemmiten härmäi- syys väheni, vaikka torjunta-aineita ei käytetty. Kateharson käyttö alensi satoa noin 10 %. Harson alla sato kypsyi aikaisemmin, jolloin mansikan hinta oli korkein, mutta vain kahtena vuonna aikai- sen Zefyrin markkamääräinen sato oli harson alla suurempi kuin ilman harsoa viljeltäessä. Harson käyttö pienensi kaikkien lajikkeiden marjakokoa neljäntenä satovuonna, mutta ei vaikuttanut mer- kitsevästi marjojen homehtumiseen eikä epämuo- toisten marjojen määrään. Nuorissa kasvustoissa oli harson alla vähemmän härmää kuin avomaalla. Harsokate lisäsi vihannespunkkien määrää ja vii- meisenä koevuonna myös vattukärsäliään tuhoja. 41 Harso vaikeutti rikkakasvien torjuntaa, mikä teh- tiin ruohortleikkurilla ja riveistä käsin kitkien. Kas- vukauden aikana tarvittiin 8-13 ajokertaa rivivälei- hin kasvaneen valkoapilanurmen kurissa pitämiseksi. Tulosten perusteella kateharson käyt- töä ei suositettu, jos viljeltiin mansikkaa ilman tor- junta-aineita. 4.2.2.6 Sadonajoitustutkimus Uusin mansikkatutkimus Karilassa käynnistyi vuonna 1993 Maa- ja metsätalousministeriön sekä Savon Korkean Teknologian Säätiön projektirahoi- tuksella. Mansikan sadon ajoitus -tutkimuksen ta- voitteena on satokauden jatkaminen lajikevalinnan, viljelytekniikan ja kylmävarastoitujen taimien avulla niin, että kotimaista tuoremansikkaa on markkinoilla syyskuun puoliväliin saakka. Vilje- lyyn etsitään myöhään kypsyviä ja satoisia lajik- keita, joiden marjat ovat suurikokoisia ja kestävät hyvin kuljetusta. Kenttäkokeissa tutkitaan mustan ja valkoisen muovin sekä kasvuunlähtöä jarrutta- van olkipeiton vaikutusta sadon ajoittumiseen. Myös kylmävarastoitujen odotuspetitaimien käyt- töä sadon ajoituksessa kokeillaan. Tutkimuksessa selvitetään myös frigotaimien tuotanto- ja käyttö- mahdollisuudet Suomen oloissa tavoitteena alentaa mansikan taimituotantokustannuksia. 4.2.3 Viinimarjojen viljelyteknistä tutkimusta vuodesta 1971 4.2.3.1 Istutusetäisyyskokeet Viinimarjojen viljelytekniikan tutkimus alkoi syk- syllä 1971, jolloin Puutarhatuotannon tutkimuslai- toksen johdolla perustettiin herukoiden istutusetäi- sYyskokeet. Mustahetukkalajikkeena oli Öjebyn, tivivälinä 3 m ja taimiväleinä verrattiin 1 ja 2 m. Valkoherukkalajikkeena oli Valkea Juterbog, rivi- väli oli 3 m ja taimiväli 1, 2 tai 3 m, punaherukka- lajikkeena oli Punainen Hollantilainen, riviväli 4 m ja taimiväli 1, 2 tai 3 m. Taimivälin suurentuessa kaikkien heruklcalajien sato suureni pensasta kohti laskettuna mutta pieneni pinta-alaa kohti laskettu- na. Vuosina 1973-80 sato pensasta kohden oli 40- 50 % suurempi, kun taimiväli muuttui 1 m:stä 2 m:iin, viimeisinä koevuosina sato lähes kaksinker- taistui. Taimivälin muutos 2 m:stä 3 m:iin lisäsi pensaiden satoa 10-20 %. Musta- ja punaherukan sato pinta-alaa kohti oli noin 30 % ja valkoherukan 45 % suurempi, kun taimiväliä tihennettiin 2 m:stä 1 m:iin. Kun taimiväli pieneni 3:sta 2 m:iin, valko- herukan hehtaarisato suureni 25 'Arja :purigherukan 40 %. Tutkimuksen tuloksia voitiin hyödyntää lä- hinnä käsinpoiminta- ja patukkapoimintatiloilla, sillä korjuukoneen käyttö vaati leveämpiä riviväle- jä ja tiheämpiä taimivälejä rivinsuuntaisen lamo- avuuden estämiseksi. 4.2.3.2 Mustaviinimarjan lannoitus- ja leikkauskokeet Chymos Oy:n aloitteesta perustettiin vuonna 1979 Puumalaan Leo Arilahden herukkaviljelmälle koe, jossa tuticittiin, hyötyykö mustaherukka ylläpito- kalldtuksesta viljelykierron aikana ja voidaanko kalIckikivijauheen sijasta käyttää halvempaa Ova- kon Imatran terässulaton kuonaa. Rivivälien muokkaamattomuus oli yleistynyt herukkaviljelyk- sillä, joten oli herännyt epäilys ylläpitokalkituksen tehosta. Öjebyn-lajildceen pensaat oli istutettu syk- syllä 1975, mitä ennen lohko oli kalkittu dolomiit- tikalkilla. Maalaji oli hietamoreenia. Neljän vilje- lyvuoden jälkeen syksyllä 1979 levitettiin maan pinnalle 2 tonnia/ha kalkkildvijauhetta, 2,8 t, 5,6 t tai 8,4 t/ha terässulaton kuonaa. Maata ei muokattu kalkituksen jälkeen eikä sitä ollut muokattu koko viljelylderron aikana. Sadonkorjuun aikaan otetuissa maanäytteissä kalk- kikivijauhe kohotti maan kalsiumpitoisuutta, mutta ei vaikuttanut happamuuteen eikä muiden ravintei- den määrään. Terässulaton kuona kohotti hieman pH-lukua ja lisäsi kalsiumin, magnesiumin ja man- gaanin määrää maassa. Neljä vuotta ylläpitokalki- tuksen jälkeen kuonakalldd edelleen kohotti usei- den ravinteiden pitoisuutta 0-5 cm:n syvyydellä maassa, vaikka 0-20 cm:n syvyydeltä otetuissa näytteissä erot kalkitsemattomaan olivat pieniä. Kallddlcivijauheen käyttö ei suurentanut mustahe- rukan satoa — päinvastoin— ensimmäisenä vuon- na kalkituksen jälkeen sato aleni 23 %. Myös kuo- nakalldd alensi satoa kolmena ensimmäisenä vuonna, mutta neljäntenä vuonna sato suureni kuo- namäärästä riippuen 14-35 %. Mustaherukan yllä- pitokalkitus viljelykierron aikana oli ilmeisesti tar- peetonta, kun peruskalkitus oli tehty huolella. Kun kalkki levitettiin maan pinnalle eikä maata muo- kattu, jäi kalkin vaikutus heikoksi. Kalkkikerros maan pinnalla saattoi jopa haitata herukan ravintei- den saantia ja kasvua. Terässulaton kuona vaikutti heikommin kuin kalkkikivijauhe. Hitaan vaikutuk- sensa ja ravinnepitoisuutensa vuoksi kuonakalkki 42 Kuva 15. Herukkakokeiden sadonkorjuuta Joonas-herukkapuimurilla. Kuva: Ritva Valo huolellisesti maahan muokattuna sopii hyvin heru- koiden peruskalkitukseen. Konekorjuuseen siirtymisen jälkeen oli pensaiden leikkaus eniten työllistävä vaihe herukoiden vilje- lyssä. Siksi mustaherukan leiklcaustarvetta ja typ- pilannoitusta tutkittiin Katilassa laajassa kenttäko- keessa vuosina 1982-90. Koekentällä käytettiin konekorjuuviljelmien tekniikkaa ja otoksena teh- dyn tarkan käsinpoiminnan jälkeen sato korjattiin Joonas-he rukkapuimurilla, joka saatiin lainaksi vil- jelijöiltä. Öjebyn-lajikkeella verrattiin kevät- ja syysleikkausta, kokonaan käsityökaluilla tehtyä ja osittain koneistettua leikkausta sekä kahta typpi- määrää ja lannoituksen jaotusta. Käsinleikkaus tehtiin pitkävartisilla saksilla poistamalla ensin la- moavat oksat ja vioittuneet oksat sekä viidennen kasvukauden jälkeen vuosittain 2-4 vanhinta ok- saa/pensas. Osittain koneistetussa leikkauksessa traktorikäyttöinen leikkain poisti lamoavat oksat, minkä jälkeen leikattiin saksilla vioittuneet ja van- hat oksat. Kokeessa selvitettiin myös, onko vanho- jen ja vioittuneiden oksien poistoleildcaus tarpeen joka vuosi vai riittääkö käsinleikkaus joka kolmas vuosi. Toukokuun alkupuolella koko koe lannoitet- din puutarhan Y-lannos 2:11a 350 kg/ha, jossa tuli typpeä 25 kg/ha. Kolmasosa koeruuduista sai ke- väällä lisäksi 130 kg/ha kalkkisalpietaria, joten sil- le osalle tuli typpeä yhteensä 45 kg/ha keväällä. Yhdelle kolmasosalle lannoitus jaotettiin ja 130 kg/ha kalldcisalpietaria levitettiin raakilevaiheessa kesäkuun puolivälissä. Seitsemän vuoden 1984-90 keskisato oli saman- suuruinen leikattiinpa pensaat käsin keväällä tai käsin syksyllä. Syksyllä oli leikkaustyölle enem- män aikaa alkaen lehtien varisemisesta lumentu- loon saakka. Aikaisena keväänä silmut ttuposivat jo huhtikuulla ja varisivat herkästi leikkaustyön ai- kana. Kun leikkaus tehtiin osittain koneistettuna syksyllä, oli sato lähes yhtä suuri kuin käsinleik- kauksessa. Koneleikkaus vähensi merkittävästi kä- sityötä pensaiden ollessa nuoria, mutta vanhojen oksien poiston alettua työtä säästyi vähemmän. Osittain koneistettu leikkaus kukinnan jälkeen vä- hensi satoa, sillä leikkain karisti runsaasti raakilei- ta. Lisäksi koneen ohjaaminen ja käsinleikkaus oli vaikeaa, koska kesäkuussa lehdet estivät näkyvyy- den pensaan tyvelle. Kun käsinleikkaus tehtiin ko- neleikkuun jälkeen vain joka kolmas syksy, sato suureni ja leikkaustyö väheni olennaisesti. Sato li- sääntyi erityisesti vuonna 1989, jolloin pensaissa oli satoa antavia oksia enemmän kuin muissa pen- saissa. 43 Jaotettu typpilarmöitus lisäsi hieman satoa joka vuosi kolmannesta satovuodesta lähtien, mutta ai- kaisin keväällä annettu samansuuruinen typpilisäys ei vaikuttanut satomäärään. Koekentältä saatiin vuosina 1984-90 laaja aineisto ruutukohtaisia ana- lyysituloksia, joiden pohjalta tutkittiin eri ravintei- den vaikutusta mustaherukan satoon ja kasvuun sekä maan ja lehtien ravinnepitoisuuksien suh- detta. Edellisen kokeen tulosten perusteella arvioitiin, että mustaherukan vanhojen oksien poistoleik- kauksista voidaan luopua kokonaan, jos viljely- kierto lyhennetään noin seitsemään vuoteen. Leik- kaustyössä säästetään, mutta vanhan kasvuston poisto, taimet, istutustyö ja esikasvatusvuodet ai- heuttavat lisäkustannuksia. Siksi Karilassa aloi- tettiin keväällä 1989 kokeilu mustaherukkavilje- lyksen uudistamisesta ala sleikkaam alla. Öjebyn-lajikkeen pensaat olivat kokeen alkaessa kuusi vuotta vanhoja. Huhtikuun viimeisellä vii- kolla pensaat leikattiin joko maanpinnan tasolta tai noin 20 cm:n korkeudelta. Yksi kolmasosa kokees- ta jyrsittiin heti leikkauksen jälkeen ja tyvet mul- lattiin työntämällä multaa oksantyngille. Kol- masosalle multaus tehtiin uusien versojen ollessa 20-40 cm pitkiä. Yksi kolmasosa pensaista jätet- tiin multaamatta, eikä maata niiden tyveltä myös- kään jyrsitty. Kasvusto uusiutui parhaiten, kun pensaat leikattiin 20 cm:n korkeudella, pintajuuris- to rikottiin jyrsimällä ja tyvet mullattiin. Ensim- mäisenä kesänä pensaisiin kehittyi parikymmentä pystykasvuista versoa ja leikkauksen jälkeisenä vuonna pensaista saatiin satoa käsin poimien noin 500 g/pensas. Kesällä 1991 pensaat antoivat jo täy- den sadon eli 1,8-2 kg/pensas. Tutkimusta esiteltä- essä muistutettiin, että tulokset saatiin nuorehkosta kasvustosta ja että monivuotisten rikkakasvien run- sas esiintyminen rajoittaa menetelmän käyttöönot- toa. Kokeesta saadut tulokset rohkaisivat viljelijöi- tä alasleildcauksen käyttöön erityisesti tiloilla, joilla herukoille sopivista kasvupaikoista oli puu- tetta. 4.2.3.3 Maanpinnan hoitokokeet V iinimarjojen viljelyn koneellistuessa siirryttiin jopa 4 metrin riviväleihin, maanpinnan muokkauk- sista luovuttiin ja rikkakasvit hävitettiin yleensä kemiallisesti. Pitkäaikaisessa viljelyssä nousi pian huolenaiheeksi maan rakenteen heikkeneminen ja erityisesti rinnemailla suoranainen eroosio. Maan- pinnan hoitokokeita järjestettiin Etelä-Savon tutki- musaseman johdolla Puumalassa ja Karilassa vuo- sina 1982-86. Valkoherukan ja punaherukan kate- kokeissa verrattiin kemiallisesti paljaana pidettyä alustaa, kuorikekatetta, hakekatetta sekä punanata-, timotei- ja valkoapilanurmia eri leveyksille kylvet- tynä. Suurimmat sadot saatiin, kun maanpinta pi- dettiin kemiallisesti puhtaana rikkakasveista. Käyt- töön hyväksytyillä herbisideillä se onnistui viljelyn alkuvuosina, mutta myöhemmin vaikeasti torjutta- vat rikkakasvit lisääntyivät ja riviväleissä tarvittiin muokkausta tai niittoa. Haketta ja männynkuorta käytettäessä sato oli lähes yhtä suuri kuin paljaana pidetyssä maassa, mutta rikkakasveja jouduttiin torjumaan kemiallisesti eivätkä katteet sitoneet maanpintaa riittävästi rinnemailla. Lisäksi hakkeen ja kuorikkeen hinta oli korkea. Kokeissa tuli selvästi esiin, että nurmikatteeet hei- kensivät viinimarjojen kasvua eikä sitä voitu voi- mistaa typpilannoitusta lisäämällä. Jos nurmi kyl- vettiin heti istutuksen jälkeen pensaiden alustoille saakka, pensaat eivät koskaan kehittyneet kunnol- la. Traktorin ajoleveydelle kylvetty nurmi ei häi- rinnyt kasvua yhtä paljon. Tulosten perusteella on tärkeää, että nuori herukkaviljelys pidetään mah- dollisimman puhtaana kilpailevista kasveista. Pen- saiden voimistuttua ja juuriston kasvettua pintaa syvemmälle, noin kolmannesta .kasvukaudesta läh- tien, riviväliin kylvetystä nurmesta tai niitettävästä rildcakasvustosta ei ole pensaille haittaa. Riveissä täysikasvuiset pensaat pitävät rikkakasvit kurissa varjostuksellaan. Usein rivivälien 'liitot käyvät välttämättömiksi myös siksi, että herbisidejä kestä- vät lajit runsastuvat. Nunnikate sitoo maanpinnan rinnemaillakin ja valmistaa maan viljelykunnon säilymistä pitkäaikaisessa viljelyssä. Heiukkatarhojen maanpinnan hoitoon liittyi myös vuosina 1989-93 järjestetty punaherukan istutus- koe, jossa tutkittiin taimien menestymistä mustalla muovilla katetussa harjussa. Verranteena olivat tai- met, jotka istutettiin kattamattomaan maahan ja mullattiin ensimmäisen kasvukauden jälkeen. Maanpinnan hoitotapojen lisäksi kokeessa tutkit- tiin istutusleikkauksen ja gibberelliiniruiskutuksen vaikutuksia sekä verrattiin neljän eri kokoluokan taimia. Lajikkeena oli Punainen Hollantilainen. Muovikatteeseen istutetut taimet kasvoivat ensim- mäisenä kesänä hieman korkeammiksi kuin katta- mattomaan maahan istutetut taimet, mutta verso- 44 määrässä ei ollut eroa. Ensimmäisen kasvukauden jälkeen tehty multaus kiihdytti kattamattomaan maahan istutettujen taimien versontaa. Vuonna 1992 pensaista saatiin jo hieman satoa ja muovi- harjussa sato oli kaksinkertainen kattamattoman maan pensaiden satoon verrattuna. Ensimmäisenä varsinaisena satovuonna 1993 oli sato muovihar- jussa 20-43 % korkeampi kuin kattamattomassa maassa. Muovikate helpotti rilckalcasvien torjuntaa riveistä, vaikka myös kattamattomat a1ustat ruisku- tettiin simatsiinilla heti istutuksen jälkeen. Pahin ongelma muovikatteessa oli, että pienikokoiset tai- met kehittyivät herkästi yksirunkoisiksi. Kokeessa käytetty pienin taimikoko oli juurrutettu kesäpistokas ja yllättävin tulos koko kokeesta oli niiden nopea kasvu. Satoikään tultaessa ne olivat saavuttaneet taimet, jotka istutettaessa olivat 2- vuotiaita ja 3-5 versoisia, ja vuonna 1993 taimien sadot olivat yhtä suuret. Istutusleildcaus ei edistä- nyt taimien kehitystä, päinvastoin, istutusleikkauk- sen jälkeen taimien sato jäi ensimmäisinä vuosina heikommaksi kuin leildcaamattomien taimien. 4.2.3.4 Kukkien ja raakileiden variseminen Etelä-Savon tutkimusasemalla aloitettiin vuonna 1987 seuranta Öjebyn-mustaherukan kukkien ke- hittymisestä kypsiksi marjoiksi. Kaksivuotiaista oksista, vuosittain samoista pensaista laskettiin ku- kinnan loppupuolella kukkien määrä, noin kuu- kautta myöhemmin raakileet ja sadonkorjuun ai- kaan marjat. Seuraavana vuonna 1988 laskennat aloitettiin myös Punaisen Hollantilaisen oksista. Varisemisprosentit olivat yllättävän suuret, sillä 43-69 % mustaherukan kukista ja 33-36 % puna- herukan kukista kehittyi marjoiksi vuosina 1987- 89. Vuonna 1990 varisemisen seuranta liittyi Scot- tish Crop Research Instituten (SCRI) johtamaan kansainväliseen herukkatutkimukseen, johon Eng- lannin ja Suomen lisäksi osallistuivat Saksa, Tans- ka ja Norja. Mustaherukkalajikkeiden Öjebyn, Ti- tania, Ben Lomond ja Ben Nevis kukat ja raakileet laskettiin SCRI:n ohjeiden mukaisesti joka 2-3 päivä. Koekentän lämpötilaa, ilman kosteutta ja sa- demäärää seurattiin tarkasti koko kokeen ajan vuo- sina 1990-91. Tulokset on koottu Skotlantiin, mut- ta niitä ei ole vielä julkaistu. Karilan tulokset ovat vuosien 1989 ja 1992 tulosmonisteissa, ja Timo Tolonen on tehnyt aineistosta opinnäytetyönsä Helsingin yliopiston kasvibiologian laitokselle vuonna 1993. 4.3 Uusien marjakasvien tutkimus Viljelytekniikan ja lajikkeiden lisäksi uusien mar- jakasvien viljelytutldmus on ollut keskeisellä sijal- la Karilan marjatutkimuksissa. Tutkimuksen koh- teena ovat olleet hyvin erilaiset uutuuskasvit — mesimarja, marja-aronia ja pensasmustikka. Mesi- marja on Suomessa luonnonvarainen ja talvenkes- tävä kasvi, jonka marjat tunnetaan ja niitä osataan käyttää. Tuotteille on valmiit markkinat ja raaka- aineesta pulaa. Mesimarjatuotteet ovat korkeahin- taisia erikoistuotteita ja suomalaisia erikoisuuksia. Tutkimuksen haasteet ovat olleet viljelytekniikan kehittämisessä ja viljelyyn sopivien lajikkeiden ja- lostuksessa. Mustamarja-aronia tunnettiin 1970-lu- vulla yleisesti koristekasvina mutta marjakasvina vain Neuvostoliitossa, jossa sitä pidettiin helppo- töisenä ja suurisatoisena viljelykasvina. Lähimpä- nä meitä lajia viljeltiin Leningradin alueella, mutta talvenkestävyydestä tätä pohjoisemmassa ei ollut tietoa. Marjat olivat suomalaisille kuluttajille en- tuudestaan aivan tuntemattomia. Ne eivät sopineet tuoreena syötäviksi herkkumarjoiksi karvaan ma- kunsa takia eikä kotimainen jalostusteollisuus löy- tänyt marjoille käyttöä. Tutkimuksissa selvitettiin marja-aronian talvehtimista eri leveysasteilla Suo- messa ja kehitettiin viljelytelcniikkaa tavoitteena mahdollisimman pitkälle koneistettu viljely halvan teollisuusraaka-aineen tuottamiseksi. Toisaalta sel- vitettiin viljelytekniikkaa ja marjojen käyttömah- dollisuuksia myös kotitarveviljelyä varten. Pensas- mustikkaa viljellään yleisesti Pohjois-Amerikassa ja Keski-Euroopassa, mutta Pohjoismaissa viljelyn esteenä on ollut lajikkeiden heikko talvehtiminen. Marjoja käytetään teollisuudessa, mutta tuoreena niitä myydään Suomessa harvoin. Tutkimuksen ensisijainen tehtävä on ollut löytää talvenkestäviä lajikkeita ja hioa muualla kehitettyä viljelytekniik- kaa meidän oloihimme sopivaksi. Isokokoiset mustikat olisivat tervetullut lisä tuoremarjakaup- paan. 4.3.1 Mesimarjatutkimusta vuodesta 1971 lähtien Kun Annikki Ryynänen tuli tutkijaksi Etelä-Savon tutkimusasemalle vuonna 1971, hänellä oli taka- naan pitkä ura tutkijana Pohjois-Savon tutki- musasemalla Maaningalla. Siellä oli aloitettu jo 1930-luvulla viljelykokeilut lähiympäristöstä kerä- tyllä mesimarja-aineistolla, kun oli huomattu lajin vähentyneen luonnosta. Tutkimukset keskeytyivät 45 sotien aikana ja saatiin uudelleen käyntiin vuonna 1960. Tällöin koemateriaalin muodosti ympäri Suomea kerätty mesimarja-aineisto täydennettynä entisillä kannoilla sekä myöhemmin risteytystulok- sina saadulla varsin runsaalla yksilömäärällä. Tut- kimukset jatkuivat Maaningalla vuoteen 1970, minkä jälkeen mesimarjatutkimus siirtyi Karilaan. Pohjois-Savon tutkimusasemalla saadusta laajasta tulosaineistosta Annikki Ryynänen valmisti lisen- siaatintutkimuksensa Helsingin yliopistoon vuonna 1972 ja seuraavana vuonna hän väitteli tohtoriksi mesimarjasta. Tohtori Ryynänen kirjoitti 1970- luvulla useita opaslehtisiä mesimarjan viljelytek- niikasta. Jäädessään eläkkeelle vuonna 1979 hän kokosi mesimarjatietämyksensä monisteeseen Me- simarja viljelykasvina saatujen kokemusten valos- sa. Väitöskirjatutkimuksessa selvitettiin mesimarjan biologiaa yleensä ja erityisesti madomisen edelly- tyksiä eri kannoilla: Samanaikaisesti selvitettiin viljelyyn liittyviä kysymyksiä, kuten maalajia ja maan happamuutta, istutusaikaa ja -tapaa, maan- pinnan hoitoa, kasvinsuojelua ja lannoitustarvetta. Alustavasti tutkittiin myös marjan laatua. Biologis- ten selvitysten merkittävin tulos oli mesimarjan it- sesterifflyden syyn löytyminen. Inkompatibilitee- tista eli vieroksumisesta johtuen kukan onia tai samaa kantaa olevan yksilön kukasta peräisin ole- va siitepöly ei hedelmöittänyt kukkaa. Pölyttymi- sen varmistamiseksi oli tärkeää, että toisilleen vie- raat kannat kasvoivat lähellä toisiaan. Pölytyksen suorittivat pääasiassa kimalaiset ja mehiläiset. Nii- tä pienemmät hyönteiset eivät pystyneet siihen riit- tävän tehokkaasti. Tutkimuksen mukaan parhaita mesimarjakesiä olivat sateisuudeltaan ja läm- pösuhteiltaan keskimääräiset kesät. Keväthallat, yhtämittaiset sateet tai toisaalta pitkät poutaiset hellekaudet häiritsivät pahoin marjomista. Maaningan viljelykokeissa kasvualustan maalajilla ja happamuudella ei todettu olevan merkitystä. Sen sijaan sekä maan että ilman kosteus olivat tärkeitä. Kasvualustan tuli olla monipuolisesti ravinnerikas. Kloorivapaat Y-lannokset, jotka sisältävät hivenra- vinteita, sopivat parhaiten lannoitukseen. Liiallinen typpilannoitus rehevöitti herkästi kasvua marjomi- sen kustannuksella. Sopivaksi riviväliksi osoittau- tui 1-1,2 m ja taimiväliksi 20-30 cm. Maanpinnan kattaminen todettiin välttämättömäksi marjojen multaantumisen ja maan kuivumisen estämiseksi. Sopiviksi katemateriaaleiksi havaittiin mm. tuore rahkasammal, puuhake ja kevyt rakennussora. Par- haimmillaan sadot olivat 2-3 vuoden kuluttua istu- tuksesta, jolloin kasvusto oli levinnyt yli alueen. Tällöin parhaat sadot olivat noin 40-60 kg/aari. Marjojen poiminta oli hidasta, keskimäärin 800 g tunnissa. Satokausi kesti noin 2 kk. Keväällä 1972 tuli myyntiin kaksi mesimarjalaji- ketta Mesma ja Mespi, jotka olivat olleet satoisim- pia Maaningalla tehdyissä luonnonkantojen vertai- lukokeissa. Mesimarjan viljely käytännössä pääsi alkamaan ja taimien kysyntä oli melko vilkasta. Tutkimusaseman opastuksella istutettiin myös pie- niä koealoja eri puolille maata. Viljelykokeilut'ei- vät onnistuneet kovinkaan hyvin eikä viljely laa- jentunut. Suurimpia syitä epäonnistumisiin olivat epäsuotuisat, kuivat ja helteiset säät vuosina 1972 ja 1973, kasvupaikan huono valinta ja rikkalcasvien runsas esiintyminen. Rikkakasvien huolellinen tor- junta ennen viljelyksen perustamista oli ensiarvoi- sen tärkeää. 1970-luvulla Karilassa jatkettiin mesimarjalajik- keiden, luonnonkantojen ja niiden välisten ristey- tysten vertailukokeita sekä viljelyteknisiä kokeita, joissa tutkittiin maanpinnan katteita, rikkakasvihä- vitteiden käyttöä ja lannoitusta. Vuonna 1982 tuli viljelyyn kolmas lajike Pima, joka oli Mespin ja Mesman välinen risteytys. Piman sato ja marjan koko olivat selvästi suuremmat kuin risteytysvan- hempien. Viljelykokeissa 1970-luvulla ei löytynyt mesimarjalle sopivia herbisidejä eikä entistä pa- rempia kateratkaisuja. 1980-luvulla tutkittiin mesi- marjan kastelua ja muovikatteiden käyttömahdolli- suuksia. Kasvuston kastelu useita kertoja hellepäivinä ilman kosteuden lisäämiseksi ei pa- rantanut satoisuutta. Idea mustan muovikatteen käytöstä mesimarjalla oli lähtöisin käytännön mar- janviljelijöiltä, jotka olivat jälleen kiinnostuneita mesimarjan viljelystä. Muovikatteen käyttö helpot- ti olennaisesti rikkakasvien torjuntaa ja piti kasvu- alustan kosteana. Kasvuston uusiutuminen viljel- män vanhetessa turvattiin tekemällä muoviin uusia aukkoja. Suuret vuosittaiset satovaihtelut pysyivät edelleen mesimarjantuotarmon ongelmina. Mesimarjan ohella on Karilassa kokeiltu myös Piikkiössä kehitettyjä mesivadelmajalosteita sekä jalomaaraimia, jotka ovat Rubus stellatus -lajin ja mesimarjan välisiä risteytyksiä. Geenipankissa sai- , Kuva 16. Mesinnarjalajike Pima tuli viljelyyn vuonna 1982. Kuva: Annikki Ryynänen lytetään edelleen eri puolilta Suomea kerättyjä me- simarjakantoja, joista osa on kerätty Pohjois-Savon tutkimusaseman toimesta ja osa Helsingin yliopis- ton kasvinjalostustieteen laitoksen ja tohtori Jussi Tammisolan toimesta. 4.32 Marja-aroniatutkimus alkoi vuonna 1979 Keväällä 1979 tuli Karilan marjakentille uusi tutki- ja Pirjo Dalman. Hän toi tullessaan uuden marja- kasvikokelaan mustamarja-aronian, josta hän oli tehnyt pro gradu -työnsä Helsingin yliopistossa. Aroniatutkimus jatkui Helsingin yliopiston koe- kentillä Viikissä ja Karilassa. Vuosina 1979-90 tutkittiin Viking-marja-aronian kasvullisia lisäys- menetelmiä, istutusetffisyyksiä, leikkaustarvetta, koneellista sadonkorjuuta, marjojen käyttömahdol- lisuuksia ja menestymistä Maatalouden tutkimus- keskuksen tutkimusasemilla eri puolilla Suomea. Kokeiden alkaessa marja-aroniaa tutkittiin vain Neuvostoliitossa. Suomalaiset aloittivat viljelyko- keet länsimaalaisista ensimmäisinä, joten tulokset olivat kansainvälisen kiinnostuksen kohteena. Maatilahallitus päätti vuonna 1980, että marja-aro- nia -nimitystä saa käyttää vain "Maatalouden tutki- muskeskuksen tervetaimiasemalta hankituista, Suomessa hyväksi todettua Viking-nimistä marja- aroniakantaa olevista emokasveista suvuttomasti csim. pistokkaasta tai juurivesasta lisättyjä taimia." Määräys katsottiin tarpeelliseksi, koska mustamar- ja-a roni aa käytettiin Suomessa myös koristekasvi- na ja taimet oli yleensä lisätty sicmcnistä. Lisäys- kokeissa marja-aronian puutuncet talvipistoklcaat juuriuivat heikosti. Lisäys onnistui parhaiten kas- vihuoneessa puutumattomista kesäpistoklcaista ja avomaalla juurivesoista multaam alla. Marja-aronian talvenkestävyys oli selvästi heikom- pi kuin esimerkiksi mustaherukan, joten Etelä- ja Keski-Suomessakin aronialle on valittava lämmin kasvupaikka. Myös marjojen myöhäinen kypsy- misajankohta rajoittaa viljelyä pohjoisessa. Mikke- lissä sato oli kypsää syys-lokakuun vaihteessa. Pensaiden kasvutapa oli erittäin pysty ja kymmen- vuotiaina ne olivat lähes 2,5 metriä korkeita. Jo kolmantena kasvukautena pensaista saatiin satoa noin 3,5 kg/pensas ja viidennestä kasvukaudesta lähtien yli 8 kg/pensas. Sadan marjan paino oli 112 g ja marjojen C-vitamiinipitoisuas noin 10 mg,/100 g. Marjat kypsyivät tasaisesti, eivät varisseet her- kästi ja olivat vahvakuorisia. Koekenttiä lannoitet- tiin samoin kuin mustaherukoita, myös maanpin- nan hoito tehtiin kuten hemkkaviljelyksillä. Tautien ja tuholaisten torjuntatarvetta ei ollut. Leh- dissä näkyi lieviä kirsikkaetanaisen vioituksia ja rastaat söivät marjoja mielellään, jos pihlajanmar- joja ei ollut. Viikin kokeessa verrattiin istutusetäisyyksiä ja leilckaustapoja. Taimiväli oli joko 1,5 m tai 2,0 m ja riviväli 3 m. Tiheämmällä taimivälillä sato pin- ta-alaa kohti oli alkuvuosina hieman suurempi, mutta myöhemmin satoisuudessa ei ollut eroa. Säännöllisistä ja paljon työtä vaativista harven- nusleikkauksista ei ollut hyötyä, sillä sato ei suu- rentunut eikä leikkaus hillinnyt pensaiden pituus- kasvua. Leikkaamattomien pensaiden uudis- taminen ja pituuskasvun rajoittaminen onnistui hy- vin kymmenvuotiaiden pensaiden alasleikkauksel- la. Yhtenä vuonna satoa ei saatu lainkaan mutta seuraavana kesänä alasleikattujen pensaiden sato oli lähes kaksinkertainen säännöllisesti leikattujen pensaiden satoon verrattuna. Tutkimuksen perus- teella nuorille marja-aroniapensaille riittää leik- kaukseksi kuivuneiden oksien ja lamoavien oksien poisto sekä pensaan tyven kaventaminen, mikäli juurivesoja kehittyy kauas pensaan keskustasta. Joka 7. tai 8. vuosi pensaat leikataan noin 20 cm:n korkeudelta pituuskasvun rajoittamiseksi ja versos- ton uusimiseksi. Konekorjuukokeissa Karilassa pensaat istutettiin 90 cm:n taimivälein ja 3,5 m:n rivivälein. Riviväli osoittautui pian liian kapeaksi, täysikasvuisille pensaille rivivälin pitäisi olla 4-4,5 m. Koneella 47 Kuva 17. Northblue-pensasmustikkaa on ko- keiltu Karilassa vuodesta 1987. Kuva: Seppo Häkkinen korjattaessa marjat irtosivat helposti eivätkä rik- koutuneet. Tutkimus osoitti, että marja-aronian sato oli Etelä- ja Keski-Suomessa moninkertainen mustaheruk- kaan verrattuna. Tuotantokustannukset olivat tai- mien hintaa lukuun ottamatta pienemmät kuin mustaherukalla, koska ei tarvittu tautien ja tuho- laisten torjuntaruiskutuksia eikä vuosittaista leik- kausta. Marja-aronian hinta voisi siis asettua olen- naisesti herukoiden hintaa alemmaksi, mutta marjoille ei ole löytynyt käyttöä teollisuudessa. Kotitalouskäyttö ja viljely kotipuutarhoissa on hil- jalleen lisääntymässä. Marja-aronia ei sovi tuoree- na syötäväksi rasiamarjaksi eikä tuoremehuksi, sil- lä maku on parkkiaineista johtuen karvas. Kuumennettaessa karvaus häviää ja marjoista voi- daan valmistaa höyrymehua ja hilloa. Aroniasta saadaan hyvää kotiviiniä. Omenat sopivat vähä- happoisen marja-aronian piristeeksi. Maistajien mielestä hillo sopi hyvin esimerkiksi linnun, lihan ja maksalaatikon sekä ohukaisten ja jäätelön kans- sa. Venäjällä marjoista valmistetaan juomaa ja tab- letteja, joita käytetään lääkkeenä verenpainetaudin, verisuonisairauksien ja säteilystä johtavien sai- rauksien hoidossa. Koristearonioiden joukosta löytyy suurimarjaisia ja satoisia pensaita ja niiden marjat ovat samalla lailla käyttökelpoisia kuin Viking-marja-aronian marjat. Karilaan onkin koottu vuodesta 1988 läh- tien mustamarja-aronian siementaimia eri lähteistä, mutta toistaiseksi niiden välillä ei ole ollut merkit- täviä eroja. Viljelyvarmuuden parantamiseksi pi- täisi löytää talvenkestävämpiä ja hillitymmin kas- vavia kantoja kuin Viking. 4.3.3 Puolikorkea pensasmustikka vuodesta 1987 kiluien Korkeakasvuisia pensasmustikoita kokeiltiin Kari- lassa huonolla menestyksellä 1950-luvun lopulta lähtien. Havaintopensaita oli lajikkeista Rancocas, Bluecrop, Ivanhoe, Berkeley, June ja Weymouth. Useaan otteeseen kokeiltiin myös Piikkiössä jalos- tettua Aron-lajiketta, joka on juolukan ja pensas- mustikan välinen risteytys, mutta pensaat paleltui- vat aina ennen satoikään tuloa. Kun Kuopion yliopiston tutkijat esittivät kesällä 1987 yhteistyötä puolikorkeiden pensasmustikkalajikkeiden viljely- tekniikan tutkimiseksi, oli ensireaktio hyvin epäile- väinen. Onneksi uteliaisuus voitti, sillä uudet lajik- keet osoittautuivat kohtalaisen talvenkestäviksi ja suuret, herkulliset marjat toivat kaivatun lisän tuo- remarjavalikoimaamme. Taimien myynti on ollut vilkasta ja tiedot viljelytekniikasta sekä lajikkeiden menestymisestä Savossa ovat olleet kysyttyjä. Ete- lä-Savon tutkimusaseman johtamien viljelykokei- den tulokset vuosilta 1987-92 on koottu julkaisuun Kuopion yliopiston julkaisuja C. Luonnontieteet ja ympäristötieteet 10. Amerikkalaiset lajikkeet Northblue ja Northcount- ry sekä suomalainen Aron istutettiin katekokeisiin Karilaan ja Suonenjoelle syksyllä 1987. Ennen is- tutusta maan pH:ta alennettiin lannoittamattomalla kasvuturpeella. Taimet kasvoivat hitaasti ja ensim- mäiset marjat pensaista saatiin kolmantena kesänä istutuksesta. Kolme vuotta myöhemmin vuonna 1993 parhaiden pensaiden sato oli yli 1 kg/pensas. Suurimarjainen Northblue oli ylivoimaisesti satoi- sin lajike, vaikka Northcountry olikin sitä talven- kestävämpi. Molemmat lajikkeet talvehtivat pa- remmin ja olivat satoisampia kuin Aron. Talvivaurioita esiintyi, mutta oikealla kasvupaikal- la viljely kuitenkin näytti mahdolliselta. Istutus mustalla muovilla katettuun leveään harjuuun osoittautui onnistuneeksi ratkaisuksi. Hitaan alku- kehityksen aikana muovi helpotti suuresti rikka- kasvien torjuntaa, nopeutti taimien kehitystä ja pi- dätti maan kosteutta. Mustikat ovat pintajuurisia kasveja ja kokemusten mukaan kasvukaudella on tärkeää huolehtia säännöllisistä kasteluista. Pensaat kasvoivat lamoavasti, joten muovi esti marjojen li- kaantumisen. Syksyllä 1993 pensaat olivat noin 50 cm korkeita. Lamoavuutensa ansiosta pensaat jäi- vät hyvin lumen suojaan. Pahimpia tuholaisia oli- vat linnut, jänikset ja myyrät; pensaissa esiintyi myös versosyöpää ja kirvoja: Tieto pensasmusti- 48 koiden viljelytekniikasta ja menestymisestä karttuu edelleen lajike- ja katekokeissa. 4.4 Hedelmäpuututkimukset Puutarhatutkimukset Etelä-Savon tutkimusasemal- la aloitettiin aikoinaan omenapuilla. Vuosina 1950-54 istutettiin yhteensä 257 omenapuuntainta piikkiöläisten suunnittelemiin kokeisiin, joissa ver- rattiin lajikkeita ja perusrunkoja sekä istutussy- vyyksiä. Mielenkiintoinen nimi "neuvostotähti- koe" oli lajikekokeella, jossa taimet oli latvottu ja alhaalta rungosta kasvatettiin säännönmukaisesti viisi vahvaa oksaa. Koetarhan puut eivät koskaan kehittyneet kunnolla satoa tuottaviksi. Ne kärsivät talvivaurioista erikoisesti talvella 1955/1956, min- kä vuoksi kokeet päätettiin lopettaa vuonna 1959. Omenatarha sijaitsi Vanhan Karilan mäellä ykkös- lohkolla ja paikka oli ilmeisesti omenapuille sopi- maton. Omenapuita istutettiin seuraavan kerran vasta 1980-luvulla, jolloin kokeisiin saatiin Puutarha- tuotannon tutkimuslaitoksen lajikkeet Pirja, Jaspi, Samo, Make ja Maikki. Lajikkeiden ja penisrunko- jen YP ja A2 vertailukoe istutettiin keväällä 1986 lohkon XVII itäpäätyyn loivasti viettävään rintee- seen, jossa puut menestyivät hyvin. Kotimaiset la- jikkeet joutuivat pakkastalvena 1986/1987 anka- raan kylmänkestävyystestiin, josta jokainen puu selvisi hengissä, Make vaurioitui kuitenkin pahoin ja verrannelajildeeen Lobon taimista kuoli 50 %. Omenalajikkeita testattiin kotitarveviljelyä varten, joten kasvinsuojeluruiskutukset minimoitiin. Täl- löin lajikkeiden ongelmaksi nousi ruvenarkuus. Syksystä 1992 lähtien on omenatarhassa verrattu myös erilaisia rungonsuojuksia. Keväästä 1986 lähtien on Vanhan Karilan kolmos- lohkolle länteen viettävään rinteeseen istutettu omenapuiden ja luumujen havaintotarhaa, jossa oli syksyllä 1994 yhteensä 15 tarhaomenalajiketta, 12 koristeomenalajiketta ja 11 luumulajiketta. 4.5 V ihannestutkimukset Avomaan vihanneksiin kohdistuvat kokeet aloitet- tiin vuonna 1961 Kasvinsuojelun tutkimuslaitok- sen johdolla ja kaalikärpästen torjunta-aineiden te- hoa testattiin lantulla vuoteen 1967 asti. Lajikekokeissa vuosina 1967-69 oli 8 porkkanala- jiketta, 11 punajuurikasta, 7 ruusukaali- ja 9 :kuk- kakaalilajiketta. Sipulikokeessa testattiin kahden lajikkeen eri kokoisia pikkuistukkaita ja verrattiin lajikkeita paikalliseen ryvässipulikantaan. Vihanneskokeisiin tuli 14 vuoden tauko, kunnes lajikekokeet käynnistettiin Puutarhatuotannon tut- kimuslaitoksen johdolla vuonna 1983. Karilassa testattiin vuosina 1983-91 yhteensä 30 pork- kanalajiketta, 33 kiinankaalilajiketta, 16 rapealeh- tistä ja 17 pehmeälehtistä salaattilajiketta, 6 lanttu- lajiketta, 17 kukkakaali- ja 13 punakaalilajiketta. Koetulokset ja lajikesuositukset julkaistiin Maata- louden tutkimuskeskuksen Tiedotteena 3/93 (Kivi- järvi, Dalman ja Valo 1993). Lajikekokeiden tu- lokset on vuosittain heti tuoreeltaan otettu huomioon valtakunnallisia lajikesuosituksia armet- taessa. 4.6 Koristekasvit Etelä-Savon tutkimusasemalla ei ole järjestetty varsinaisia kenttäkokeita koristekasveilla. Karilan pihapiiriin istutettujen koristepuiden ja pensaiden menestymistä on kuitenkin seurattu Puutarha- tuotannon tutkimuslaitoksen ohjeiden mukaisesti. Ryhmäruusujen havaintoistutuksissa oli 1960-lu- vulla 31 lajiketta ja vuosien 1978-89 aikana 36 la- jiketta. 4.7 Yrttitutkimukset vuosina 1989-1994 4.7.1 Mausteviljelyn kehittämishankkeella liikkeelle vuonna 1989 Kokonaan uuden aihepiirin tutkimus alkoi unkari- laisten tutkijoiden Bertalan ja Zsuzsanna Galambo- sin aloittaessa työt Karilassa keväällä 1989. Tätä ennen, vuosina 1984-88, Galambosit olivat olleet Puumalassa Helsingin yliopiston tutkijoina rohdos- ja maustekasvihankkeessa. Työ Karilassa alkoi Puumalan kenttäkokeiden loppuunsaattamisella ja tulosten julkaisemisella. Puumalan projektin lop- puraportti "Mauste- ja rohdosyrttien viljely. Puu- malan rohdos- ja maustekasvihanlckeen 1984-1988 loppuraportti" julkaistiin Helsingin yliopiston puu- tarhatieteen laitoksen julkaisusarjassa kesällä 1991. Vuonna 1989 Etelä-Savon tutkimusaseman johdolla aloitettiin neljävuotinen mausteviljelyn kehittämishanke maustekasvien satoisuuden ja laa- dun selvittämiseksi maan eri osissa. Tutkittavat kasvilajit valittiin Puumalan projektin tulosten pe- rusteella. Mausteviljelyn kehittämishanke rahoitet- 49 Kuva 18. Tutkija Bertalan Galambosi esittele- mässä anisiisopin lalikekoetta. Kuva: Bertalan Galambosi tiin pääosin maa- ja metsätalousministeriön yhteis- tutkimusvaroilla maatilahallituksen rahoituksen ol- lessa myös merkittävä. Hanke toteutettiin yhdessä Helsingin yliopiston Puutarhatieteen ja Farmasian laitosten, Puumalan kunnan, Maaseuden kehittä- miskeskus Partalan ja Biohitec Oy:n kanssa. Vilje- lyteknisiin tutkimuksiin osallistuivat Maatalouden tutkimuskeskuksen Puutarhatuotannon tutkimus- laitos sekä Kymenlaakson, Satakunnan, Karjalan, Keski-Pohjanmaan, Kainuun ja Pohjois-Pohjan- maan tutkimusasemat sekä Laukaan tutkimus- ja valiotaimiasema. Laatututkimuksissa yhteistyö- kumppaneita olivat Maatalouden tutkimuskeskuk- sen Keskuslaboratorio, Helsingin yliopiston Far- masian laitos, Turun yliopiston Elintarvikekemian laboratorio, Scottish Agricultural College Skotlan- nista, Research Institute for Medicinal Plants Un- karista, University P.J. Safarik Tsekkoslovakiasta ja Wurtzburg Universität Saksasta. Maustekasvien kehittämishankkeessa järjestettiin kolme kenttäkoesarjaa vuosina 1989-91. Maustekasvien havaintokokeissa tutkittiin viiden- toista Puumalassa parhaiten menestyneen mauste- lajin satoisuutta ja laatua kuudella tutkimusasemal- la eri ilmastovyöhykkeillä Piikkiöstä Kittilään. Korjuuajan vaikutusta timjamin, sitruunamelissan ja anisiisopin satoon ja talvehtimiseen tutkittiin neljällä koepaikalla. Kymmenen runsaskukkaisen mausteyrtin houkut- televuus ja soveltuvuus mehiläisten mesikasveina tutkittiin niinikään neljällä koepaikalla. Lisäksi Karilassa tutkittiin yksittäisissä viljelytek- nisissä kokeissa luonnonrohdoskasvien viljely- mahdollisuutta luonnonmukainen tuotanto huomi- oon ottaen. TutldmushanIckeessa kartoitettiin 20:n Suomessa luonnonvaraisena tai koristekasvina käytetyn rohdoskasvilajin viljelytelcniikan perus- teet, luomutuotannossa sallittujen lannoitteiden vaikutus mausteymien satoisuuteen, laatuun ja mikrobiologiseen puhtauteen sekä rikkakasvien torjuntaa helpottavien katteiden ja harjutekniikan käyttömahdollisuudet. Markkinoinnin kannalta keskeisten laatuominaisuuksien aromiaine- ja ras- kasmetallipitoisuuksien sekä mikrobiologisen laa- dun määrittämiseksi saatiin eri tuotanto-oloista noin 200 kasvinäytettä. Lisäksi tutkittiin 30:n Ete- lä-Savossa siemeniä tuottavan mauste- ja rohdos- kasvilajin itävyyttä ja siemenbiologiaa kotimaisen siemenhuollon perustaksi. Hankkeeseen osallistuneet tutkijat kirjoittivat vuo- sina 1989-93 yli sata julkaisua, joista kolmasosa oli englanninkielisiä tieteellisiä kirjoituksia. Vilje- lytelcnisten tutkimusten tuloksia julkaistiin yhteis- työssä Puutarhatieteen laitoksen kanssa. Aromi- ainetutkimusten tulokset julkaistiin pääosin Farmasian laitoksen ja raskasmetallitutkimukset Keskuslaboratorion tutkijoiden kanssa. Neuvon- nalliset kirjoitukset on julkaistu pääosin Puutarha- lehdessä, Omavarainen Maatalous -lehdessä sekä Koetoiminta ja Käytäntö -liitteessä. Maatalouden tutkimuskeskuksen Tiedotteita on julkaistu kolme. Tutkimuskeskuksen Tietopalveluyksikön kanssa laadittiin Tiedote 17/92, joka on päivityskelpoinen tietokanta yrtti-, mauste- ja rohdosalan kirjallisuu- desta Suomessa. Luonnon rohdoskasvien viljelystä on valmistunut pro gradu -työ sekä Helsingin että Joensuun yliopistoon. 50 4.7.2 Suomeen soveltuvien yrttikasvien viljelytekniikka ja katu tarkentuu Suomeen soveltuvien yritikasvien viljelytekniikka ja laatu -tutkimus vuosille 1993-96 suunniteltiin tiiviissä yhteistyössä yrttialan yritysten ja viljelijöi- den kanssa. Projektissa tutkitaan pääasiassa kumi- nan, korianterin, piparmintun, nokkosen ja eräiden uusien rohdoskasvien lajikkeita, kylvötelcniikkaa ja sadonkorjuun koneistamista sekä lannoitustarvetta. Kasvinsuojeluongelmiin, rikkakasvien torjuntaan etsitään luonnonmukaisen tuotannon hyväksymiä ratkaisuja. Satomäärän lisäksi tutkitaan sadon si- säinen ja ulkoinen laatu. Tässä tutkimuksessa Etelä-Savon tutkimusaseman yhteistyökumppaneita ovat Maatalouden tutkimus- keskuksen Puutarhatuotannon ja Kasvinsuojelun tutkimuslaitokset, Laukaan tutkimus- ja valiotai- miasema sekä Satakunnan, Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun tutkimusasemat, Lepaan puutarhaoppilai- tos ja Federal Institute of Agricultural Chemistry Itävallasta. 4.7.3 Yrttitutkimus suuntautuu rohdoskasveihin ja kansainvälistyy Luonnon rohdoskasveilla on sekä koti- että ulko- maista kysyntää, mutta kasvien keruu on kallista. Etelä-Savon tutkimusasemalla aloitettiin vuonna 1993 sveitsiläisen Bioforce Ag:n tilaama kolme- vuotinen tutkimus kihokin viljelymahdollisuuksien selvittämiseksi. Tutkimus on yhteistutkimus Oulun 4H-piirin kanssa. Uusien rohdoskasvien viljelytek- niikka ja laatu -projekti aloitettiin vuonna 1994 Suomen suurimman luontaistuotealan yrityksen, Hankintatuklcu Oy:n tilaustutkimuksena. Kolme- vuotisessa tutkimuksessa selvitetään uusien, ennen Suomessa viljelemättömien rohdoskasvien viljely- ja jatkojalostusmahdollisuutta oloissamme. Tutkit- tavia kasveja ovat väripeippi Perilla frutescens, hurtanminttu Marrubium vulgare, kesämaruna Ar- temisia annua, keto-orvokki Viola tricolor, rohto- tulikukka Verbascum phlomoides, nukula Leono- rus cardiaca, nukkahorsma Epilobium parviflorum sekä punahatun sukulaislajit Echinacea angustifo- lia ja E. pallida. Mauste- ja rohdoskasvial.an ensimmäinen Euroo- pan Unionin rahoitusta saava, yhdeksän maan yh- teisprojekti "Aromatic and medicinal plants: to- wards a model of tecbnical and economic optimization of specialist minor crops" toteutetaan vuosina 1995-97. Projektissa kootaan kansainväli- nen tietopankki mauste- ja rohdoskasveja koske- vista biologisista tutkimuksista sekä näiden kasvi- ryhmien viljely- ja tuotantotilanteesta eri maissa. 4.7.4 Tutkimuksen rinnalle yrttineuvonnan ja -koulutuksen käynnistäminen Yrttitutkinius on nuori tieteenala, ja yrttien viljely on laajenemassa. Uuden tutkimustiedon kysyntä on ollut vilkasta. Tutkimustulosten nopean käytän- töön soveltamisen varmistamiseksi yrttialan neu- voiman ja koulutuksen järjestämiseen on kiinnitet- ty erityistä huomiota. Suuri joukko yrteistä kiinnostuneita maatalous- ja puutarhaoppilaitosten opiskelijoita on työskennellyt Karilassa harjoitteli- joina. Vuoden 1989 jälkeen Karilasta onkin val- mistunut 15 yrttialan opinnäytetyötä maatalous- ja puutarhaoppilaitoksiin. Tämän lisäksi Kullan yrt- timateriaali on ollut useiden muiden opiskelijoiden käytettävissä. Maustekasvien kehittämishankkeen yhteydessä vuosina 1989-91 järjestettiin eri puolil- la Suomea yhteensä 32 kurssia, joille osallistui runsain määrin viljelijöitä, opiskelijoita ja yrttien käyttäjiä. Yhteistyössä Helsingin yliopiston Maa- seudun tutkimus- ja koulutuskeskuksen kanssa to- teutettavasta julkaisu- ja koulutustoiminnasta on muodostunut vakiintunut käytäntö Bertalan Ga- lambosin toimiessa luennoitsijana. Vuosina 1992- 94 Maaseudun tutkimus- ja koulutuskeskuksessa järjestetyille yrttikursseille osallistui yli 200 osan- ottajaa. Kurssimateriaaleista on valmistunut kolme oppikirjaa. Lisäksi vuonna 1993 valmistui Ope- tushallituksen kustantamana Luonnonmukainen yrttiviljely -opas. 5 EPÄONNISTUNEET JA JULKAISEMATTOMAT KOKEET Karilassa on ollut monia pieniä esitutkimusluontei- sia kokeita. Niiden hoito ei ole mennyt hukkaan, vaikka niistä ei olisi mitään julkaistukaan tai tulos olisi ollut negatiivinen. Kokeilujen avulla on sääs- tytty suuremmalta työmäärältä. Tarkkuudesta ja huolellisuudesta huolimatta kenttäkokeet epäonnis- tuvat joskus. Jääpolte voi hävittää nurmet tai syys- viljan niin perusteellisesti, että koekäsittelyjä on turha jatkaa. Karanneet kotieläimet, hirvet, jänikset tai myyrät saattavat turmella kasvustot. Karilassa 51 näitä vahinkoja on vuosien kuluessa sattunut yllät- tävän vähän. Myös ohikulkijat ja retkeilijät ovat jättäneet koekentät rauhaan. Henlcilökunnan päte- vyys, pitkäjänteisyys ja oikea asennoituminen tut- kimustyöhön on ollut ihailtavan tuloksellista kautta Karilan historian. Alkuvuosina jäi varsinkin puutarhatutkimuksia jul- kaisematta. Tämä johtui siitä, ettei Karilassa tuol- loin ollut puutarhatutkijaa julkaisujen työstäjäksi. Kaikilla työntekijöillä oli omat kiireensä muissa ai- hepiireissä. Kokeiden paljouden vuoksi pari ko- tieläinlcoetta on myös jaanyt julkaisematta. Joitakin kokeita on jäänyt kesken olosuhteiden ja viljelymenetelmien muuttumisen vuoksi. Esimer- kiksi lepikkolaitumia perustettiin viljelijäin lepik- komaille eri puolille maakuntaa 1960-luvulla. Perustamisperiaate selvisi kokeista, mutta viljelyti- Janne muuttui samaan aikaan ratkaisevasti. Metsä- laitumien tarve pientiloilla väheni, ja vajaatuottoi- set lepikkoalueet metsitettfin. Tutkimus jätettiin kesken. Kesken jätettiin myös joidenkin vaikeasti torjuttavien kasvien, kuten sananjalan hävitysko- keet. Näiden kokeiden keskeyttämisestä ei ollut vahinkoa torjunta-aineiden myrkyllisyyden vuoksi. Vahinkoa ei myöskään tullut hampun, maissin ja tupakan lajikekokeiden tulosten julkaisematta jää- misestä. Tärkeät tulokset sensijaan on toimitettu tarvitsijainsa, neuvojien ja viljelijöiden tiedoksi. Kuva 19. Etelä-Savon tutkimusaseman talouskeskus keväällä 1994. Kuva: Bertalan Galambosi ETELÄ-SAVON TUTKIMUSASEMAN JULKAISULUETTELO VUOSILTA 1919-1994 1932 1961 53 KOSKINEN, Y. K. Perunan laatukokeiden tuloksia vuosilta 1920-1930. Valtion Maatalouskoetoi- minnan Julkaisuja 44.126 p. 1959 HUOKUNA, E. Hakalaitumien parantamisesta. Koe- toiminta ja Käytäntö 16: 32. Kokemuksia laitumen kaistasyötöstä. Koetoi- minta ja käytäntö 16: 30. Poutakesä Savon laitumilla. Karjatalous 35: 306-307. 1960 HUOKUNA, E. Defoliationsintensitetens inverkan på hundäxingdominerade betesvallar. Berättelse över Nordiska Jordbruksforskares Förening. Suppl. 2: 113-116. Grazing on herbage at different grazing stages: Its effect on a cocksfoot dominant ley and on milk production. Selostus: Laidunnurmen syöt- töasteen vaikutus koiranheinävaltaiseen nur- meen ja maidontuotantoon. Valtion Maatalous- koetoiminnan Julkaisuja 177: 1-42. Iso-Britannian ja Suomen laidunolojen vertai- lua. Karjatalous 36: 240-241. Kaistasyöttökokeista. Laiduntalous 32: 56-59. Lepikot laitumiksi. Käytännön Maamies 10: 454-455. Nautakarjan kesäruokinta päivittäin niitetyllä, tarhaan ajetulla ruoholla. Maatalous 53: 270— 271. — Nurminadan ja koiranheinän viljely säilörehuk- si. Karjatalous 36: 2-4. — The effect of differential cutting on the growth of cocsfoot (Dactylis glomerata). Proc. Eight Intern. Grassl. Congr., Reading, England. p. 429-432. VALLE, 0., SALMINEN, M. & HUOKUNA, E Pol- lination and seed setting in tetraploid red clover in Finland. Selostus: Tetraploidin puna-apilan pölyttäfistä ja siemenmuodostuksesta Suomes- sa. Acta Agralia Fennica 97,1: 1-64. HUOKUNA, E. Heinäntekoa Euroopan eri maissa. Karjatalous 37: 135-137. — Karjanlantakokeiden tuloksia Etelä-Savon koe- asemalta. Koetoiminta ja Käytäntö 18,12: 39. Nurmen perustamisesta syysviljaan hieta- ja turvemailla. Koetoiminta ja Käytäntö 18,4: 13. Salpietarin levitysaika kevätviljoille hieta- ja moreenimailla. Koetohninta ja Käytäntö 18,1: 4. 1962 HUOKUNA, E. Apilanviljelyä Karilassa. Karjata- lous 38: 228-230. Laitumien hoito kannattaa. Osuusteurastamo 3: 5. — Parempaa ruokaperunaa. Pellervo 63: 712-714. Tärkeimmät nurmikasvimme. Karjatalous 38: 12-17. Varmuutta perunan viljelyyn. Pellervo 63: 248- 249. JATILA, T. & RUUTTUNEN, E. Koiranheinän korrenmuodostuksesta laidunnurmessa ja sen ehkäisemisestä. Suomen Laiduntalous 34: 43- 50. SEPPÄNEN, E. & HUOKUNA, E. Upto-perunan mer- kitys Mikkelin läänin maanviljelysseuran alu- eella. Summary: The importance of the potato variety Up-To-date in Southeast Finland. Maa- taloustieteellinen Aikakauskirja 34: 83-90. 1963 HUOKUNA, E. Laidunheinien korjuu AIV-rehuksi. Karjatalous 39: 134-136. South Savo Agricultural Experiment Station. Activity in the years 1959-61. Ann. Agric. Fenn. 2. Suppl. 2: 60-61. Uusia perunalajikkeita sisä-Suomeen. Pellervo 64: 312-315. 54 1964 1967 HUOKUNA, E. Leikkuukorkeuden ja korjuukerto- jen lukumäärän vaikutus koiranheinänuimeen. Suom. Laiduntalous 36: 53-55. - Tervettä siemenperunaa. Pellervo 65: 316-317. Tetraploidi puna-apila Etelä-Savossa. Pellervo 65: 788-789. - The effect of frequency and height of cutting on cocksfoot swards. (Diss.) Ann. Agric. Fenn. 3, Suppl. 4:1-83. RUUTTUNEN, E. & HUOKUNA, E. Nurmilauhan hä- vittämiskokeita laidunnunnella. Summary: Control trials of tufted hair grass on pasture. Maatalous ja Koetoiminta 18: 187-193. VALLE, 0., HUOKUNA, E. & PUUMALAINEN, T. The possibilities of tetraploid red clover in Central Finland. Ann. Agric. Fenn. 3: 80-94. 1965 HUOKUNA, E. Erilaisten leikkuukäsittelyjen vaiku- tus koiranheinänurmen satoon. Karjatalous 41: 8-9. Koiranheinä laidun- ja säilörehukasvina. Peller- vo 66:20-21. Laidunkokeita koeasemille. Suom. Laidunta- lous 37: 24-27. Lampaankasvatuksestako erikoistuotanto?. Pel- lervo 66: 908-909. Lumi, routa ja kylvöaika. Pellervo 66: 246-247. The use of tetraploid red clover in pasture. Suo- men Maataloustieteellisen Seuran Julkaisuja 107: 148-153. JÄNTTI, A. & HUOKUNA, E. Pasture experiment at Viik in 1950-59. Ann. Agric. Fenn. 4: 1-37. 1966 HUOKUNA, E. Laidun- ja säilörehunurmien typpi- lannoitus. MTTK, Tietokortti 1 E 2. Luonnonlaitumien perustaminen ja viljely. MTTK, Tietokortti 2 D 3. Rehukaali säilörehukasvina. Pellervo 67: 384- 386. Siemenpenman viljely. MTTK, Tietokortti 2 C 3. - Tetraploidin puna- apilan siemenviljely. MTFK, Tietokortti 2 D 9. Tetraploidit puna-apilat. Pellervo 67: 760-761. KÖYLIJÄRV1, J., OKSANEN, E. & HUOKUNA, E. Siementarve nurmia perustettaessa. Pellervo 67: 11-13. HUOKUNA, E. Jos antaa laitumille runsaasti typ- peä. Pellervo 68: 92-94. • Kauralajilckeet kokeissa. Koetoiminta ja Käy- täntö 24: 22. Korjuukertojen määrän ja sängen korkeuden vaikutus heinävaltaisten laidun- ja säilöre- hunurmien satoon. MTTK, Tietokortti 2 D 13. Stora kvävemängder på beten för mjölkkor. Nord. Jordbr. Forskn. 49: 383-384. Tillering in meadow-fescue swards. Procee- dings of the X Intemational Grassland Con- gress, Helsinki, Finland. p. 129-134. 1968 HUOKUNA, E. Heinäkasvien sokeripftoisuus. Kar- jatalous 44: 422-424. Lypsykarjan laitumen runsas typpilarmoitus. Summary: Heavy dressing of nitrogen fertili- zing on pasture of milking cows. Ann. Agric. Fenn. 7: 25-32. Runsaasti lannoitetun laitumen hyväksikäyttö. Käytännön Maamies 1968: 568-569. Vihreän linjan menestymisedellytyksiä. Pel- lervo 69: 956-958. 1969 HUOKUNA, E. August Jäntti * 17.1.1904- 14.11.1968. Maataloustieteellinen aika- kausikirja 41: 1-2. - Etelä-Savon koeasema 1919-1969. Koetoimin- ta ja Käytäntö 26: 25-28. Laidunnurmien lannoitus. Leipä Leveämmäksi 17,2: 7-8. Nurmien perustaminen, rikkaruohojen torjunta ja lannoitus. Karjatalous 45: 109-111. Nurmiviljelyn kehittämismahdollisuuksista Viher-Suomessa. Yhteistyö. p. 35-36. Runsaan typpilannoituksen vaikutus säilörehun ja laidunruohon laatuun. Suomen Eläinlääkäri- lehti 75: 240-242. Valkuaistuotanto nurmilla. Pellervo 70: 272- 274. - & KÖYLIJÄRVI, J. Säilyykö säilörehunurmenne kevääseen? Käytännön Maamies 1969: 462- 463. -, LAINE, T. & TEITTINEN, P. Heiluttelevatko asiat jo koetoimintaakin? Käytännön Maamies 1969:.86-88. 55 1970 1972 HUOKUNA, E. Heinäsäilörehun raaka-aineen laa- dunvaihtelu. Pellervo 71: 200-202. - Keski- ja Pohjois-Suomen mahdollisuudet tuot- taa korkealaatuista nurrnirehua. Summary: Pos- sibilities of producing high quality herbage crop in Central and North Finland. Huoku- na, E. Hankkijan siemenjulkaisu. p. 172-177. Laidun- ja säilörehunurmien hyväksikäyttö suu- remmaksi. Käytännön Maamies 5: 24-25. Nurmen perustaminen vaatii huolellisuutta. Käytännön Maamies 4:46-47. Nurmirehujen säilöntämenetelmistä. Maatalous 63: 27-28. Säilörehunurmien talvituhot ja niiden ennalta- ehkäisy. Käytännön Maamies 8: 20-21. Vihreän linjan kasvit. Pelto-Pirkan Päiväntieto 1970: 117-122. PAULAMÄKI, E. Kauran lajikekokeet. Koetoiminta ja Käytäntö 27: 6. Puna-apilan siemenviljelystä. Kylvösiemen 3: 11-13. 1971 ETTALA, E., LAMPILA, M., HUIDA, L., HUOKUNA, E. & POHJANHEIMO, 0. Valkuaisrikkaiden nur- misäilörehujen laatu ja koostumus. Referat: Kvalitet och sammansättning på ensilage till- verkade av äggviterik gräsvall. Kehittyvä Maa- talous 3: 3-14. HUOKUNA, E. Gödslingens inverkan på gräsens övervintringsförmåga. Nordisk Jordbruksforsk- ning 53: 315-316. Kokemuksia lampaiden tuorerehuruokinnasta. Lammastalous 1: 19-20. Runsaan typpilannoituksen saaneiden nurmien talvehtiminen. Karjatalous 47,9: 334-335. - Valkuaispitoisen AIV-rehun tuottaminen heinä- valtaisilla nurmilla. Karjatalous 47,3: 92-93. Ympäristönhoito ja maataloustutkimus. Maata- lous 64: 41-42. PAULAMÄKI, E. & HUOKUNA, E. Urea lammaslai- tumen ja säilörehunurmen lannoittecna. Koetoi- minta ja Käytäntö 28: 1-4. RYYNÄNEN, A. Mesimarjan viljely. Kansallis- Osake-Pankin kuukausikatsaus 4: 1-11. Mesimarjan viljelymahdollisuuksia koskeva tutkimus Pohjois-Savon koeasemalla. Puutarha 74: 74-75. SALMINEN, J., TÖRMÄLÄ, S., HUOKUNA, E. & PIL- LI-SIHVOLA, E. Miltä maatalous näyttää kym- menen vuoden kuluttua? Maatalous 64,4: 65- 69. HUOKUNA, E. AIV-rehun ravintoarvon selvittämi- nen. Karjatalous 48,3: 105. Korjuukertojen vaikutus heinäkasveista tehtyyn sffilörehuun. Pellervo 73: 536-537. Lammastalouden kehittämismahdollisuudet. Pellervo 73: 1208-1209. Maatalouden vihreä linja. Mitä-Missä-Milloin 22: 289-293. Nurmien perustaminen. Pellervo 73: 416-417. - Suurempiin laidunsatoihin. Lihantuottaja 4: 11- 12. - The effect of high nitrogen fertilization on mi- neral content of grass crop. VII Fertilizer World Congress. 2p. - & LINDROOS, N. Perunan rikkakasvien kemial- linen torjunta. Koetoiminta ja Käytäntö 29: 9. MÄNTYLAHTI, V., LINDROOS, N. & HUOKUNA, E. Perunaviljelysten kemiallinen rikkakasvintor- junta. Kehittyvä Maatalous 10: 3-25. RYYNÄNEN, A. Arctic bramble (Rubus arcticus L.), a new cultivated plant. Ann. Agric. Fenn. 11: 170-174. Mesimarja (Rubus arcticus L.) ja sen viljely. Lisenssiaattityö. Helsingin yliopisto, Puutarha- tieteen laitos. 120 p. 1973 HUOKUNA, E. Etelä-Savon koeasema: Määrätie- toista työtä nunnitalouden, perunan viljelyn ja lammastalouden hyväksi. Maaseudun Tulevai- suus 12.5.73. Nurmitalouden mahdollisuudet valkuaisen tuot- tajana. Mustialan Maatalousopiston Kurssijul- kaisu. 36 p. - Nurmituotanto. Erikoistiedoilla kohti erikoistu- vaa maataloutta. Vihreän rehun tuotanto ja käyttö 5: 8-13. Valkuaisen tuotantoa tehostettava. Maaseudun Tulevaisuus 48, 5: 1. - Valkuaisen tuotanto nurmilla. I Viljelytutkimukset. Koetoiminta ja Käytäntö 30: 12. KÖYLIJÄRVI, J., TAKALA, M. & HUOKUNA, E. Koeasemilla tutkitaan. Maatalous 66: 108-110. RYYNÄNEN, A. Mesimarjan viljely 2. Kansallis- Osake-Pankin Kuukausikatsaus 5-6: 1-11. Rubus arcticus L. and its cultivation. Ann. Agric. Fenn. 12: 1-76. TYRMI, L. Karitsoiden aikainen vieroitus- ja keino- ruokinta. Laudatur-työ. Helsingin yliopisto, kotieläintieteen laitos. 54 p. 56 1974 ANTILA, U. Karitsoiden vieroitus- ja keinoruokin- takoe. Lammastalous 1974,1: 6-10. Lampaanlihan tuottaminen säilörehulla. Kehit- tyvä Maatalous 20: 3-11. HUOKUNA, E. Lannoituksen vaikutus nurmisadon laatuun. Käytännön Maamies 10: 27-28. Nurmiheinät ja naatit säilörehun raaka-aineina. Karjatalous 50,4: 8-9. Nurmirehujen valkuaispitoisuuden kohottami- nen typpilannoituksella. Leipä Leveämmäksi 22,2: 9-10. Nunniviljely valkuaistarpeen tyydyttäjänä. Pelto-Pirkan Päiväntieto 1975: 130-134. Wintering of heavily ferrilized grasslands. Sec- tional papers: Chemicalization of grassland far- ming. XII Intern. Grassl. Congr., Moscow, So- viet Union. p. 218-223. & HIIVOLA, S-L. The effect of heavy nitrogen fertilization on sward density and winter survi- val of grasses. Ann. Agric. Fenn. 13: 88-89. , RINNE, S.-L. & SILLANPÄÄ, M. The effects of strong nitrogen fertilization on the crude pro- tein and mineral content of forage. Symposium on the Effects of Fertilizers on the Quality and Nutritional Value of Grains, Potatoes, Selected Fruits and Vegetables and Forage. Geneve, Switzerland. 16p. MUKULA, J., METTALA, J. & HUOKUNA, E. Rikka- ruohot kuriin. Pellervo 75: 8-10. RINNE, S-L., SILLANPÄÄ, M., HUOKUNA, E. & HIIVOLA, S-L. Effects of heavy nitrogen fertili- zation on potassium, calsium, magnesium and phosphorus contents in ley grasses. Ann. Agric. Fenn. 13: 96-108. , SILLANPÄÄ, M., HUOKUNA, E. & HIIVOLA, S- L. Effects of heavy nitrogen fertilization on iron, manganese, sodium, zinc, copper, stron- tium, molybdenum and cobalt contents in ley grasses. Ann. Agric. Fenn. 13: 109-118. RYYNÄNEN, A. Mesimarjan viljely. Kehittyvä Maatalous 16: 31-39. 1975 HIIVOLA, S-L., HUOKUNA, E. & RINNE, S-L. The effect of heavy nitrogen fertilization on the quantity and quality of yields of meadow fes- cue and cocsfoot. Ann. Agric. Fenn. 13: 149- 160. HUOKUNA, E. Nurmien syysniitto. Pellervo 76,12: 26-27. & HÄKKINEN, S. Perunan lajikekokeet Etelä- Savon koeasemalla 1967-74. Etelä-Savon koe- aseman tiedote 2. RYYNÄNEN, A. Marjojen lajikekokeiden tuloksia Etelä-Savon koeasemalta vuosilta 1967-74. Etelä-Savon koeaseman Tiedote 1. Vilda bär som industrirävara. Kemisk Tidskrift 9:42-44. SYRJÄLÄ, L. Live-weight gain, feed intake and wool growth of lambs on different grass silages and sucrose and starch supplements. Annales Agriculturae Fenniae 14: 338-348. Säilörehukoe karitsoilla. 1. Eri säilöntäaineilla valmistetut säilörehut karitsoiden kasvatusrehu- na. Lammastalous 1975,1: 15-21. - Säilörehukoe karitsoilla. 2. Lisäenergian vaiku- tus säilörehuruokinnalla olevien karitsoiden kasvutuloksiin. Lammastalous 1975,2: 4-9,12. ÖSTERBERG, S. Kokemuksia pässien yksilöarvos- telukokeesta kesällä 1975. Lammastalous 4: 8- 12. 1976 ANTILA, U. Säilörehun korjuuasteen ja väkirehu- tason vaikutus karitsoiden ruokinnassa. Koetoi- minta ja Käytäntö 33: 33,36. Väkirehuvaltainen ruokinta ja laidunruokinta karitsoiden kasvatuksessa. Lammastalous 1976. 1: 6-11. Väkirehuvaltainen ruolcinta ja laidunruokinta karitsoiden kasvatuksessa. Lammastalous 1976. 2:4-8. HELLMAN, T., OJALA, M. & VARO, M. The use of ultrasonics in fenotype testing of rams. Maata- loustieteellinen Aikakauskirja 42,4. -, OJALA, M. & VARO, M. Ultraäänikuvauksen käyttö pässien yksilöarvostelussa. Kotieläinja- lostuksen Tiedote 10. HUOKUNA, E. The production of high quality green forage for silage: Symposium on the technique of making silage: using preservatives and the quality of silage. Helsinki, Finland. 7 p. KALLIO, T., HEIKINHEIMO, 0. & RYYNÄNEN, A. Tarkastettujen käyttötaimien sato mansikanvil- jelyssä. Koetoiminta ja Käytäntö 33: 37. RINNE, S-L. & HUOKUNA, E. Ruohon kaliumpitoi- suus voimakkaassa nurmiviljelyssä. Käytännön Maamies 10: 28-30. HUOKUNA, E. & HIIVOLA, S-L. Typpilannoi- tuksen vaikutus ruohon laatuun. Koetoiminta ja Käytäntö 33: 41. 57 RIPATTI, S. Säilörehunurmen korjuukauden sää- olosuhteiden vaikutus nurmen kuiva-ainepitoi- suuteen. Laudatur-työ. Helsingin yliopisto. 74 p. RYYNÄNEN, A. Marjalajikkåsta myyntituotannos- sa. Hedelmä ja Marja 23: 59-62. Terveet taimet tuotannon perusta. Hedelmä ja Marja 23: 79-80. ÖSTERBERG, S. Pässien yksilöarvostelukokeilun 1975 tuloksia. Lammastalous 1: 20-22. 1977 ANTILA, U. Kannattaako karitsoiden vieroitus. Koetoiminta ja Käytäntö 20.12.1977. HUOKUNA, E. Loppuselvitys Maa- ja metsätalous- ministeriön yhteystyötutkimusprojektista Nro 10-9. 17 p. Nurmen runsas typpilannoitus. Suomalais-neu- vostoliittolainen nurmisymposiumi Sakussa. Saku. Neuvostoliitto.. Moniste. 7p. Nutmesta karjanravinnoksi. Tuottava Maa 3: 95-107. Puna-apilaa nurmeen. Pellervo 78,4: 51. Rehuntuotantoa tehostamaan nurmi-Suomessa. Käytännön Maamies 4: 42-43. Ruohon kasvatus säilörehuksi: Säilörehuopas pientiloille ja tilapäissäilöjä varten. Savo-Karja- lan Meijeriliitto 1977: 1-3. Tuorerehun säilönnän perusteet: Säilörehuopas pientiloille ja tilapäissäilöjä varten. Savo-Karja- lan Meijeriliitto 1977: 4. RINNE, S-L., SILLANPÄÄ, M., HIIVOLA, S-L. & HUOKUNA, E. Effects of nitrogen fertilizadon on the Ca/P ratio of grass herbage. Ann. Agric. Fenn. 16: 177-183. -, SILLANPÄÄ, M., HUOKUNA, E. & HIIVOLA, S- L. The effect of nitrogen fertilization on the copper/molybdenum ratio of grass herbage. Ann. Agric. Fenn. 16: 192-198. RYYNÄNEN, A. Mesimarjan viljely. Kotipuutarha. Puutarhaliiton julkaisuja 215. ÖSTERBERG, S. Mitä hyötyä on pässien yksilöar- vostelusta lampaankasvattajalle? Lammastalous 1. 1978 HUOKUNA, E. Etelä-Savon koeasema. Maatalou- den tutkimuskeskuksen kahdeksan vuosikym- mentä 1898-1978. Valtion painatuskeskus. p. 210-216. Factors limiting the optimum grass yield in Nothern Europe. Proceedings of the 71h Gene- ral Meeting of the European Grassland F'edera- tion, Gent. Belgium. p. 3.1-3.11. - Laiduntilanne juhannusviikolla: Missä kunnos- sa laitumet? Pellervo 78, 11: 28. Lampaiden laiduntaminen. Laidunopas. Tieto Tuottamaan 5: 51-53. Lypsykarjan laiduntaminen. Laidunopas. Tieto Tuottamaan 5: 41-46. - Nurmi kasvaa suopellolla. Pellervo 78,, 13: 22- 23. Puna-apilan uusi tuleminen. Karjatalous 54, 4: 8-9. Puna-apila takaisin peltoihirnme. Käytännön Maamies 27, 12: 14-15. & RIPATTI, S. Enemmän kuiva-ainetta, vähem- män vettä. Pellervo 79, 9: 18-19. LAUKKANEN, K-L. Nurmiheinien kehitysasteen ja typpilannoituksen vaikutus sadon määrään ja laatuun. Pro gradu -työ. Helsingin yliopisto. 120 p. NIEMI, M. Acetylen-redukstionsmetoden i fältun- dersökningar av barkavfalls gödslingseffekt på kvävefixeringen hos trifolium pratense. Pro gradu -arbete. Helsingfors Universitet. 76 p. RINNE, S-L., SILLANPÄÄ, M., HUOKUNA, E. & HIIVOLA, S-L. The effect of nitrogen ferdlizat- ion on K/(Ca+Mg) ratio in grass. Ann. Agric. Fenn. 17: 83-88. RYYNÄNEN, A. Odling av åkerbär. Mimeogr. 8p. SORMUNEN, R. & NYKÄNEN, L. Suomenlam- masuuhien maidontuotanto. Koetoiminta ja Käytäntö 21.3.1978. 1979 DALMAN, P. Mustamarja-aronia marjakasvina. Kotipuutarha 39: 252-254. - Mustamarja-aronia marjakasvina. Puutarha 82: - 456-458. Svart aronia som bärväxt. Landsbygdens Folk 33, 40: 6. HUOKUNA, E. Betesgång för mjölkkor. Betesval- len. Forskning för framåt 2: 34-39. Biologisen typensidonnan seminaari: Tutki- muksen tuloksia ja käytännön kokemuksia. Maatalous 72: 149-150. Fårbete. Betesvallen. Forskning för framåt 2: 43-44. Maaseutumaiseman tulevaisuus. Maatalous 72: 3-4. - Monellako niitolla korjataan nurmien säilörehu- sato. Koetoiminta ja Käytäntö 5.6.1979. - Nurmikasvien rehttarvon vaihtelu on yllättävää. Käytännön Maamies 28, 4: 18-19. 58 Rödklöverundersökningar i Finland. Belgveks- ter til grasmark. NJF-seminar, Äs , Norge. p. 39-40. - Säilörehun raaka-aineet. Karjatalous 55, 4: 31. KARVONEN, V. Rehupiimäjauhe karitsoiden valku- aislähteenä. Pro gradu -työ. Helsingin yliopisto. 93 p. KATAJAMÄKI, U. Yksilöarvostelun mahdollisuudet suomenlampaan lihantuotantokyvyn jalostami- sessa. Kotieläinten jalostustieteenlaitos. Pro gradu -työ. Helsingin yliopisto. 83 p. MROUE, B. Pässien yksilökokeen käyttöarvo kas- vuominaisuuksien arvostelussa. Helsingin yli- opisto, kotieläinten jalostustieteenlaitos lisensi- aattityö. 150p. PELTOMAA, R., POHJANHEIMO, 0. & HUOKUNA, E. Pintakalkituksen ja K-lannoituksen vaikutus nurmen satoon ja sen N-, P-, K-, Ca- ja Mg- pitoisuuteen. Maatalouden tutkimuskeskus. Maantutkimuslaitos. Tiedote 6: 1-24. RYYNÄNEN, A. Mesimarja viljelykasvina saatujen kokemusten valossa. 8 p. SORMUNEN, R. Raportti Kuivamaito Oy:lle 12.4.1979. Uuhien astutusajan kunnostusruokinta. Koetoi- minta ja Käytäntö 28.8.1979. & KARVONEN, V. Rehupiimäjauho karitsoiden valkuaislähteenä. Koetoiminta ja Käytäntö 22.5.1979. SÄKÖ, J., RYYNÄNEN, A. & LAURINEN, E. Mansi- kan lajikekokeiden tuloksia. Puutarhantutki- muslaitoksen Tiedote 19: 21-32. , RYYNÄNEN, A. & LAURINEN, E. Mansikan la- jilcekokeiden tuloksia. Puutarha 82: 18-20. 1980 ATROSHI, F. & ÖSTERBERG, S. Behaviour of the ewe and lamb at lambing and its relationship to lamb mortality. Symposium on Intensive Sheep Production, Helsinki, Finland. p. 150-153. HOLMSTRÖM, B-G. Artificial Insemination Trials in Finland. Symposium on Intensive Sheep Pro- duction. Helsinki. p. 78-82. HUOKUNA, E. Slåttertidens inverkan på vallarnas övervintring. Nord.Jordbr.forskn. 62: 502-503. & LAPIOLAHTI, J. Different nitrogen fertilizers on meadow fescue ley. Ann. Agric. Fenn. 19: 125-130. KALLIO, T., HEIKINHEIMO, 0. & RYYNÄNEN, A. Terveiden taimien vaikutus mansikan satoon. Koetoiminta ja Käytäntö 18.3.1980. KARVONEN, V. & SORMUNEN, R. Dried butter- milk as a protein source for lambs. Symposium on Intensive Sheep Production, Helsinki Fin- land. p. 129-132. MELA, T., HUOKUNA, E., KÖYLIJÄRVI, J., kINNE, K., SIMOJOKI, P. & TEITTINEN, P. Comparisons between Nordic red clover varietes in clover- gass mixtures. Ann. Agric. Fenn. 19: 131-141. RYYNÄNEN, L. Mesimarjan viljelytutkimuksia. Pro gradu -työ. Helsingin yliopisto, Puutarha- tieteen laitos. 52p. SORMUNEN, R. Milk production of Finnsheep ewes. Symposium on Intensive Sheep Producti- on, Helsinki, Finland. p. 88-94. & AN'TILA, U. Intensive fattening of lambs. Symposium on Intensive Sheep Production, Helsinki, Finland. p. 123-128. SYRJÄLÄ, L. Grassland products as feed for sheep. Symposium on Intensive Sheep Production, Helsinki, Finland. p. 106-114. VARIS, A-L. & DALMAN, P. The efficacy of linda- ne and dimethoate against cabbage maggots in Finland. J. Scient. Agric. Soc. Finl. 52: 7-13. & DALMAN, P. Kaalikärpästen torjunta-ainei- den kestävyys. Koetoiminta ja Käytäntö 27.5.1980. p 22. ÖSTERBERG, S. Breeding season of the Finnsheep ewe. Symposium on Intensive Sheep Producti- on, Helsinki, Finland. p. 95-105. Individtest av bagglamm in Finland. Seminar om Saueavl og Sauekontroll. Gol 8.-10.9.1980. Kiimakauden pituus ja ympärivuotisen karit- soinnin mahdollisuudet. Lammastalous 1980, 2: 9-11. 1981 HAKKOLA, H., RAND, H. & HUOKUNA, E. Korjuu- ajan vaikutus koiranheinän ja fimotein rehuar- voon. 4p. , RAND, H. & HUOKUNA, E. Influence of har- vesting time on the food value of orchardgrass and timothy. XIV International Grassland Con- gress 1981. Summaries of papers p. 329. HUOKUNA, E. Apila palaa nurmiimme säilörehu- kasvina. Käytännön Maamies 30,2: 26-27. Apilavaltainen säilörehunurmi. Karjatalous 57, 4: 28-29. Kestävä maataloustuotanto. Suomen Luonto 5: 177-191. - Nurmi tuottaa rehua. Suomen Luonto 5: 77=87. Puna-apila, alsikeapila. Peltokasvilajikkeet 1981. Tieto Tuottamaan 12: 57-59. Ruohon kasvu muuttaa rehuarvoa. Pellervo 82, 10: 24-25. & HÄKKINEN, S. Tepan siemenviljelyä Etelä- Savon koeasemalla. Kylvösiemen 21: 42-44. 59 HÄKKINEN, S. Perunan lajikekokeet Etelä-Savon koeasemalla v.1975-80. Etelä-Savon koease- man Tiedote 3. 26 p. KALLIO, T., HEIKINHEIMO, 0. & RYYNÄNEN, A. Taimien laadun vaikutuksesta mansilcan satoon. Puutarhantutkimuslaitoksen Tiedote 26: 28-37. SORMUNEN, R. Heinää vai säilörehua uuhille. Koetoiminta ja Käytäntö 3.3.1981. Karitsan kasvatus laitumella. Koetoiminta ja Käytäntö 27.10.1981. ÖSTERBERG, S. Breeding Season of the Finnsheep Ewe. Acta Agriculturae Scandinavica 31: 11- 16. 1982 HUOKUNA, E. Apilan mahdollisuudet ja ongelmat. Leipä Leveämmäksi 30, 2: 8-9. Kvävehushållning i vallodling. 3. Vallväxtod- lingens fysiologiska och ekologiska grunder. Nordisk Forskar -och Fortbildningskurs i Lam- mi. Mimeogr. 25p. Mikkeli. - Tehoa typen käyttöön. Pellervo 83, 7: 36-37. MALKKI, S. Vadelman versotaudin ja vatunvar- sisääsken torjunta. Pro gradu -työ. Helsingin yliopisto, Puutarhatieteen laitos. 68 p. RYYNÄNEN, A. & DALMAN, P. Uusi mesimarja- lajike Pima ja kokemuksia sen viljelystä. Puu- tarha 85: 683-685. 1983 DALMAN, P. Vatunvarsisääsken torjunta. Kasvin- suojelulehti 16: 102-105. & MALKKI, S. Vatunvarsisääsken ja verso- taudin torjunta. Puutarha 86: 302-304. - & MALKKI, S. Vatunvarsisääski - versotaudin levittäjä. Puutarha 86: 234-236. & NYMAN, 1. Mitä kuuluu marja-aronialle? Puutarha 86: 230-233. HUOKUNA, E. Korjuuaikapalvelua valmistellaan: Lämpö nopeuttaa nurmikasvien rehuarvon heikkenemistä. Karjatalous 59, 6-7: 16-17. HÄLVÄ, S. Rikkakasvien taimettuminen marjavil- jelmillä. Pro gradu -työ. Helsingin yliopisto, Puutarhatieteen laitos. 65 p. MALKKI, M. Muskoka-vadelma Ottawaa kestä- vämpi vadelman varsisääskeä vastaan. Puutar- ha-Uutiset 35: 923. NYMAN, I. & DALMAN, P. Bäraronia. Trädgårds- nytt 37: 241-243. PALJAKKA, A- M. Puna-apilart juuriston vararavin- tohiilihydraattipitoisuuden vaihtelu kasvukau- den aikana. Pro gradu -työ. Helsingin yliopisto, Kasvinviljelytieteen laitos. 98 p. RYYNÄNEN, A. & DALMAN, P. A'pe:‘,7.v.lvariety of arctic bramble Tima'. Ann. Agric. Fenn. 22: 1-7. SUONURMI-RASI, R. & HUOKUNA, E. Kaliumin lannoitustason ja -tavan vaikutus tuorerehunur- mien satoihin ja maiden K-pitoisuuksiin. Maa- talouden tutkimuskeskus, Tiedote 5/83. 1984 DALMAN, P. Mustaherukaksi terve Öjebyn-lajike. Koti ja Pelto 2:7. Uusitaan marjatarha tarkastetuilla käyttötaimil- la. Koti ja Pelto 2: 6-7. - & AURA, E. Mansikan lannoituskokeet. Puutar- ha 87: 509-511. & AURA, E. Mansikan larmoituskokeet osa 2. Puutarha 87: 570-571. HUOKUNA, E. Changes in forage quality in diffe- rent grass species and varieties. Report of the 1984 consultation on the European cooperative network on pastures and fodder crop produkti- on. FAO. Appendix 7-3. - Heinäkasvien laadun kehitys. Rehuarvon muut- tuminen heinien kasvaessa. Heinänkorjuupäivä 19.06.1984, Lahti. 2p. - Nietoksia nitistämään. Pellervo 86, 6: 28-29. Oikea korjuuajankohta ja korjuukerrat. Nurmen viljelytekniikka. Tieto Tuottamaan 31: 88-89. Tarkennetaan säilörehunurmen lannoitusta. Käytännön Maamies 33, 4: 62-63. - & HAKKOLA, H. Koiranheinän ja timotein kas- vu ja rehuarvon muutokset säilörehuasteella. Maatalouden tutkimuskeskus. Tiedote 8/84. & SUONURMI-RASI, R. Kaliumin lannoitus- tason ja -tavan vaikutus tuorerehunurmien sa- toihin ja maiden kaliumpitoisuuksiin. Koeken- tiltä koottua 2: 1. KOKKO, K. Mansikan lisälannoitus. Pro gradu -työ. Helsingin yliopisto, Puutarhatieteen laitos. 73 p. MALKKI, S. Eloperäiset katteet - marjatarhan yleistyvä maanpinnan hoitotapa. Puutarha 87: 95-97. Kuinka viljellä karviaista? Puutarha 87: 258- 260. Organiska jordtäckningsmedel vid bärbuskod- ling. Landsbygdens Folk 38, 11: 10-11. 60 1985 DALMAN, P. Vadelman kasvitaudit. Ajankohtaisia kasvinsuojeluohjeita 1985. Kasvinsuoje- luseuran Julkaisu 71: 114-116. Vadelman konekorjuun mahdollisuudet Suo- messa. Puutarhakalenteri 45: 271-274. Vadelman konekorjuu Pohjois-Amerikassa. Puutarha 88: 724-727. Vadelman konekorjuu. Sitran Julkaisu A.78. 91 p. Helsinki. Vadelman tuhoeläimet. Ajankohtaisia kasvin- suojeluohjeita 1985. Kasvinsuojeluseuran Jul- kaisu 71: 117-118. Vadelman viljelyedellytykset parantuneet tun- tuvasti. Oma Maa 31,17: 5. Vadelman viljelyongelmat. Suomen Maatalous- tieteellisen Seuran Tiedote 6: 203-206. HUOKUNA, E. Apilan pahkahomeen esiintymi- sestä. Maatalouden tutkimuskeskus. Tiedote 22/85: 13-20 Englanninraiheinä laidun- ja säilörehukasvina. Karjatalous 61,4: 18-19. - .Förändringar i vallväxtemas fodervärde på ve- getativt stadium under inverkan av jord, sort, N-gödsling och - väderleksförhållandema. Nor- diska Jordbruksforskares Förening 67,2: 213- 214. Mainettaan parempia. Pellervo 87,6: 28-29. Nurmiemme palkokasvit. Käytännön Maamies 34,7: 22-24. & HÄKKINEN, S. Englanninraiheinä säilöre- hunurmissa. Maatalouden tutkimuskeskus. Tie- dote 22/85: 21-26. -, JÄRVI, A., RINNE, K. & TALVME, H. Nurmi- palkokasvit puhtaana kasvustona ja heinäseok- sena. Maatalouden tutkimuskeskus. Tiedote 22/85: 1-12. KALLIO, H., LEHTISMÄKI, A., LINKO, R. R. & DALMAN, P. Sugars and acids as characteristics of the arctic bramble, Rubus arcticus L. Proc. Euro Food Chem 3: 325-330. KIRVESNIEMI, A-L. Uuniperunan tuotanto ja käyt- tö. Laudaturtyö. Helsingin yliopisto, Kasvinvil- jelytieteen laitos. 76 s. KÖYLIJÄRVI, S. Timotein ja koiranheinän kasvu ja kehitys säilörchuasteella ja säätelcijöiden vaiku- tus sadon laadun muutoksiin. Laudaturtyö. Helsingin yliopisto, kasvinviljelytieteen laitos. 80p. MALKKI, S. Marjat tuoremehun raaka-aineina. Koti 46,3: 16-17. Organiska jordtäckningsmaterial eller grästäck- ning vid hallon. Trädgårdsnytt 39,15: 232-234. Tallbarkstäckning ökar skörden i hallonodling. Viola Trädgårdsvärlden 38: 8-9. - & DALMAN, P. Vadelman vuorovuosiviljely - käytännössä mahdollista vai utopiaa? Puutarha 88: 36-38. & DALMAN, P. Vartannat års-skörd av halun - möjligt i praktiken eller utopi? Frukt- och Bärodling 27,2: 49-53. - & DALMAN, P. Vartannat års-skörden är osäker metod för hallon. Landsbygdens Folk 39, 30- 31:9. DALMAN, P., TAHVONEN, R. & HUOKUNA, E. Herukan koneellisen viljelyn aiheuttamien tu- hojen torjunta sekä vadelman viljelytekniikan kehittäminen 1981-84. Control of the damage caused by mechanical cultivation in currants and improvment of rasberry cultivation techni- que 1981-84. Suomen Akatemian loppuraport- ti. 14 p. PITKÄNEN, A-M. & HUOKUNA, E. Fluctuation of reserve carbohydrates in tetraploid 'Tepa' red clover. Ann. Agric. Fenn. 24: 71-75. PULLI, S., HUOKUNA, E. & RINNE, K. Puna-apila- lajikkeiden niittotiheys ja satoisuus. Koetoimin- ta ja Käytäntö 42: 35. TAHVONEN, R. & MALKKI, S. Herukoiden leik- kaus ja kasvitaudit. Koetoiminta ja Käytäntö 42: 61. & MALKKI, S. Variste- ja harmaalaikkutauti alentavat punaherukan satoa. Koetoiminta ja Käytäntö 42: 63. 1986 DALMAN, P. Susceptibility of 'Ottawa' and `Mus- koka' raspberries to cane midge (Resseliella theobaldi). Acta Horticulturae 183: 119-124. Svart aronia som bärväxt i Finland. Nordisk Jordbruksforskning 68: 396. - & RUUTIAINEN, I. Vadelman konekorjuusta lu- paavia tuloksia. Puutarha 89: 798-801. & RUUTIAINEN, I. Vadelman konekorjuusta lu- paavia tuloksia Kiteellä. Puutarha-Uutiset 38: 1260-1261. HUOKUNA, E. Apilan esikasviarvo. Tieto Tuotta- maan 37: 61-62. Euroopan parhaat nurmet. Pellervo 88,11: 22- 23. Nurmisadot suuremmiksi, kustannukset kuriin. Karjatalous 62,6: 38-39. Säilörehunurmen korjuuaika. Nautakarja 16,1: 4-5. & HELPPOLAINEN, A. Tarkennetaanpa nurmen kylvösyvyyttä ja siemenmäärää. Käytännön Maamies 35,5: 22-23. 61 NYMAN, I. & DALMAN, P. The berry production of chokeberry (barrenberry) Aronia melanocarpa cv. vildrg in Finland. HortSeience 21,3: 667. 1987 DALMAN, P. & MALKKI, S. Experiments on che- mical and cultural control of the raspberry eane midge (Resseliella theobaldi) and midge blight. Ann. Agrie. Fenn. 25: 233-241. & RUUTIAINEN, I. A malna gepi betakari- tasanak eredmenyei Finnorszagban. Gyumölcs- Inform 9: 77-81. & RUUTTAINEN, I. Finländsk maskin för skörd av hallon. Trädgårdsnytt 4: 20-22. HUOKUNA, E. Lampaat viljely- ja luonnonlaitu- milla. Lammastalous 3: 11-12. Lannoiterajoitukst olisivat takaisku. Pellervo 12: 86-87. HÄLVÄ, S. & DALMAN, P. Vadelman hienot suku- laiset - mesimarja ja jalomaarain. Kotipuutar- ha 47,3: 133-134. KALLELA, K., SAASTAMOINEN,!. & HUOKUNA, E. Variations in the content of plant oestrogens in red elover-timothy-grass during the growing season. Acta Veterinaria Seandinavica. 28: 255-262. NYMAN, I. & DALMAN, P. Marja-aroniaa kotipuu- tarhaan. Kotipuutarha 47,4: 178-179. 1988 DALMAN, P. Leikkauksen vaikutus vadelman sa- toon ja kasvuun. Lisensiaatintutkimus. Helsin- gin yliopisto. 72p. Marja-aroniån viljely ja käyttö. Oma Maa 34, 15: 8. -Marja-aronian viljely ja käyttö. Suomen Maata- loustieteellisen Seuran Tiedote 11: 103-108. Mustaherukan leikkaus ja typpilannoitus kone- korjuuviljelmillä. Puutarha-Uutiset 40: 538- 539. Vadelman kasvitaudit. Ajankohtaisia kasvin- suojeluohjeita 1988. Kasvinsuojeluseuran Jul- kaisuja 79: 103-104. Vadelman tuhoeläimet. Ajankohtaisia kasvin- suojeluohjeita 1988. Kasvinsuojeluseuran Jul- kaisuja 79: 105-106. HUOKUNA, E. Elämää Karilassa koeaseman aika- na. Elina Piispasen muistelujen pohjalta. Ranta- kylää - ennen ja nyt. 10 p. HIIVOLA, S.-L., SIMOJOKI, P. & ETTALA, E. Lime and bark ash for red clover. Ann. Agrie. Fenn. 27: 117-124. -, RAND, H. & HAIKKOLA, H. Vliyanie tislovii proizrastaniya na velichinu i kaehestvo uro7 zhaya zlakovykh trav. Sumrnary: The influence of growth eonditions on the yield and quality of grasses. Voprosy Kormoproizvodetva v Es- tonii. Nauchnye Trudy 63: 3-54. KALLELA, K., SAASTAMOINEN, I., HUOKUNA, E. & HAKKOLA, H. Kasviestrogeenipitoisuuden vaihtelut muutamien puna-apilalajikkeiden vä- lillä Pohjois- ja Etelä-Suomessa. Summary:Va- riation in plant estrogen c,ontent between cer- tain redclover cultivars in northern and sout- hem Finland. Suomen Eläinlääkärilehti 94: 287-291. NYKÄNEN-KURKI, P. Apilaseosnurmen sadon määrän ja laadun muutokset kasvukauden aika- na. Pro gradu. Helsingin yliopisto, kasvinvilje- lytieteen laitos. 78 p. 1989 DALMAN, P. Herukkaa 76 hehtaaria. Puutarha 92: 284. Herukkatarhan uusiminen. Puutarha 92: 414- 415. Mansikan kasvinsuojelu viljelyteknisin keinoin. Oma Maa 35,4: 1-2. Mansikan viljelytekninen kasvinsuojelu. Kas- vinsuojelupäivät 1989: 74-76. MTTK -- viljelijän hyväksi, kuluttajan par- haaksi. Koti ja Pelto 1989,4: 12-14. Mustaherukan kallcitus. Puutarha 92: 224-225. Mustaherukan ylläpitokalkitus. Koetoiminta ja Käytäntö 46: 20., Syysvadelma. Puutarha 92: 724-725. Toistuuko viime vuoden tuho? Puutarha-Uuti- set 41: 472. Uudet kotimaiset omena- ja luumulajikkeet. Koti ja Pelto 1989,2: 14. Vadelma luonnossa. Puutarha 92: 525. Vadelman kasvutapa. Puutarha 92: 658-659. Vadelman kukinta ja marjonta. Puutarha 92: 868-869. Vadelman suku. Puutarha 92: 462. Within-plant competition and carbohydrate economy in the red raspberry. Acta Horticultu- me 262: 269-276. GALAMBOSI, B. Basilika - mausteiden kuningas. Kotipuutarha 49: 194-196. - Cultivation possibilities of essential oil plants in South-Finland. J. Ess. Oil Res. 1989, 1: 161- 164. Kamomilla kukkimaan. TEE 1989,3: 54-55. Kehäkukka - hyötykukka. Kotipuutarha 49: 98-99. 62 IVIausteyrttien laatuun vaikuttavia tekijöitä. Omavarainen.Maatalous 1989, 5: 6-8. Phytornass production of medicinal plants in Finland. Acta Agronomica Hungaria 38, 1-2: 89-97. Suomessa on puhtaita yrttejä. TEE 1989, 7: 13. Tiliin uusia viljelymenetelmiä. Puutarha 92: 365-367. Uusi yrttikasvi: Yrtti-iso. Kotipuutarha 49: 329. CORMIER, V. & CORMIER, J. Kesän aromeja fisopista. TEE 1989, 2: 62-63. & GALAMBOSINE, ZS. Erfarenheter av krydd- växtodling i Finland. Nord. Jordbr.forskn. 71: 524-530. — & GALAMBOSINE, ZS. Feasibility of producing medicinal plants in Finland. Kemia — Kemi 16, 10 B: 1087. & HOLM, Y. The effect of nitrogen fertilization on the herb yield of dragonhead. J. Agric. Sci. Fin. 61: 387-394. , HOLM, Y. & GALAMBOSINE, ZS. Agrobo- tanical study on different basil varieties grown indoors in Finland. 20th Int. Symp. Ess., Wurtzburg, Germany. Oils 1989: 26. , HOLM, Y. & GALAMBOSINE, ZS. Yield and volatile oil of four perennial herbs grown in Finland (Hyssopus officinalis, Origanum vulga- re , Salvia offlcinalis, Thymus vulgaris). 20th Int. Symp. Ess. Oils, Wurzburg, Germany. 1989: 27. , HOLM, Y. & HILTUNEN, R. The effect of some agrotechnical factors on the herb yield and volatile oil of dragonhead. J. Ess. Oil Res. 1989, 1: 287-292. & KUMPULAINEN, J. Heavy metal content of herbs grown in Finland and Central Europe. 20th Int. Symp. Ess. Oils 1989: 28. & KUMPULAINEN, J. Low content of heavy me- tals in herbs grown in Finland compared to tho- se from Central Europe. Kemia — Kemi 16 (1989) 10 B: 1087. HUOKUNA, E. Koiranheinä mainettaan parempi laidun- ja säilörehukasvi. Käytännön Maamies 1989, 5: 48-49. Kvalitetsförendringar i rödklöver-timotejbes- tånd. Nord. Jordbr.forskn. 71: 99. — Suomessa tuotettu elintarvike on puhdasta. Koti ja Pelto 1989, 2: 2. RAHKONEN, A. Sakolukupalvelu kertoo tuleentu- van leipäviljan laadusta. Koetoiminta ja Käy- täntö 46: 6. — Maanmuoldcaus luo kasvupohjan. Sää ja maata- lous. Tieto Tuottamaan 54: 62-63. — Sakolukupalvelu. Sää ja maatalous. Tieto Tuot- tamaan 54: 93-95. 1990 ALANKO, P. & DALMAN, P. Suomessa viljellyt aroniat (Aronia). Sorbifolia 21: 107-115. DALMAN, P. Marjaviljelysten uusiminen. Teho 1990, 6: 9-11. Mustaherukan nuorennusleikkaus. Puutarha- Uutiset 42:43:17. GALAMBOSI, B. Kiehtova kirveli. Nuorten Sarka 1990,5: 6-7. Kuka käy yrttikursseilla? Frantsilan Uutiset 1990, 2: 19. — Käy yrttitarhoissa. Kotipuutarha 50, 1: 42-44. — Maustekasvit tänään ja huomenna. Puutarha 93: 310-313. Mäkimeirami on mainio mauste. Nuorten Sarka 1990, 2: 6-8. Rikkamohoja voidaan torjua luonnonmukaisilla yrttiviljelmillä. Koti 1990, 5: 32-33. — Siirtyminen yrttiviljelyyn. Teho 1990, 6: 14-17. — Sitruunamelissa. Nuorten Sarka 1990, 4: 4-5. — Tuoreyrttejä maun mukaan. Ravintola ja Suur- keittiö 1990, 2: 30-31. — Uhka terveydelle. TEE 1990, 2: 18-21. Yrtit ja kissat. Frantsilan Uutiset 1990, 4: 29- 30. • — Yrttien esikasvit ja yrtit esikasveina. Frantsilan Uutiset 1990, 2: 21-22. — Yrttikasvien siementen keruu ja itävyys. Frant- silan Uutiset 1990, 3:16-17. Yrttiviljelyn tutkimuksen kulta-aika Suomessa. Frantsilan Uutiset 1990, 1: 24. Örtodling — en av våra nya nischer ? LOA 1990: 434-436. , BIRO, I., HOLM, Y. & KUMPULAINEN, J. Yield and quality of herbs grown in Lapland. 21st In- tern. Symp. Ess. Oils Abstr., Lahti, Finland. p. 31. — & GALAMBOSINE-SZEBENI, ZS. Chemical ana- lysis of Hungarian basil varieties in Finland. Kertgazdasag 22, 5: 44-53. & GALAMBOSINE-SZEBENI, ZS. Fuszer- es gyogynövenyek fogyasztasa, termelesuk fej- lesztese Finnorszagban. Kertgazdasag 22,1: 45-56. —, HOLM, Y., SZEBENI-GALAMBOSI, ZS., REP- CSAK, M. & CERNAJ, P. Yield and essential oil of some chamomile cultivars grown in Finland. 21st Intern. Symp. Ess. Oils, Lahti, Finland. Abstr. p. 60. & KUMPULAINEN, J. Production of clean raw material for medicinal plant extracts in Finland. Kemia-Kemi 17, 10-B: 1007. & MARKKULA, I. Yrttien tuholaiset. Puutarha 93: 534-535. 63 & SZEBENI-GALAMBOSI, ZS. Development of growing methods for chamomile in Finland. 23rd Intem. Hort. Congr., Firenze, Italy. Abstr 1. p. 756. - & SZEBENI-GALAMBOSI, ZS. The use of plastic mulch and ridges in the production of pesticide free herbs. 23rd Intem. Hort. Congr., Firence, Italy. Abstr. 2. Nro 4128. & SZEBENI-GALAMBOSI, ZS. Introcluction of anise hyssop into culture in Finland. Celebra- tion 75th Anniversary Res. Inst. Medicinal Pl. Budakalasz., Budapest, Hungary. Abstr. p. 49. SZEBENI-GALAMBOSI, ZS., SVAB, J. & DOR- MAN, E. Biological value of Asteraceae seed of collected from the nature in Hungary. 21st In- tem. Symp. Ess. Oils, Lahti, Finland. Abstr. p. 58. GRAVEC, V., GALAMBOSI, B. & CERNAJ, P. Mine- ral nutrition of medicinal plant and foreign substances. Proc. Conf. Industrial Toxicology 1990. Modra. Czechoslovakia. p. 51-54. HUOKUNA, E. Apilan viljelyllä pienennetään tuo- tantokustannuksia. Maito ja Me 1990,6: 13. Kylvömäärät rehu- ja kesantonurmia perustetta- essa. Kylvösiemen 1990,4.6-7. Nurmien satoja on vara parantaa. Käytännön Maamies 39,8: 22-23. Tarkistetaan säilörehunurmien viljelyohjeita. Käytännön Maamies 39,4: 38-39. - Tarkkuus palkitaan säilörehunurmen viljelyssä. Leipä Leveämmäksi 1990,4: 6-7. Valkoapila laiclun- ja säilörehunurmissa. Käy- tännön Maamies 39,5: 42-43. SZEBENI-GALAMBOSI, ZS., HOLM, Y. & GALAM- BOSI, B. Growth, yield and volatile oil of Lova- ge cultivated in Finland. 21st Intem. Symp. Ess. Oils, Lahti, Finland. Abstr. p. 59. 1991 CERNAJ, P., GALAMBOSI, B., HELEMIKOVÄ, A., MÄRTONFI, P. & SZEBENI-GALAMBOSI, ZS. Effect of spacing and cultivation site on some biological and agricultural properties of Achil- lea collina Becker. Herba Hungarica. 30,3: 15- 25. DALMAN, P. Löytyykö nykyistä parempia vadel- malajikkeita? Helsingin yliopisto. Puutarhatie- teen Laitos. Julkaisu 19: 43-45. - Mustaherukkaviljelmän nuorennusleikkaus. Helsingin yliopisto. Puutarhatietcen laitos. Jul- kaisu 19: 40-42. - The effect of new cultivaltion practices on the yield, cane growth and hcalth status of red rasp- berry (Rubus idaeus L.) in Finland. Ann. Agric. Fenn. 30: 415-439. - The effect of the first-flush primocane removal and additional nitrogen fertilization on the yield, cane growth and cane diseases of red raspberry. Ann. Agric. Fenn. 30: 447-462. - The effect of first-flush primocane removal on the yield of red raspberry harvested by the Joo- nas harvester. Ann. Agric. Fenn. 30: 477-483. The effect of vegetative cane removal on the yield at different cane heights of red raspberry. Ann. Agric. Fenn. 30: 463-475. , Yield and cane growth of red raspberry in an- nual, biennial and semi-biennial cropping. Ann. Agric. Fenn. 30: 441-446. , LAURINEN, E., AALTONEN, M. & H. 'Ottawa' ja 'Muskoka' varmimmat vadel- malajikkeet. Koetoiminta ja Käytäntö 48: 62. GALAMBOSI, B. Introduction promising new bo- tanicals into commercial production. Proc. Herbs'91. Sixth Ann. Nat. Conf. Intem. Herb Growers and Marketers Assoc. Minneapolis, USA. p. 19-38. Kamomillan luonnonmukainen viljely. Puutar- ha 94: 306-308. -- Kokemuksia luonnonyrttien viljelystä. III Suo- malais-neuvostoliittolainen Keruutuotekongres- si. Oulun yliopiston Kasvitieteen laitos. Monis- te 44: 15. Kokemuksia pipannintun viljelystä. Koetoimin- ta ja Käytäntö 48: 56. - Koristeelliset yrtit. Kotipuutarha 51: 316-317. - Kuminan suojakasvit. Koetoiminta ja Käytäntö . 48:56. - Luonnonyrteistä viljelykasveja. Frantsilan Uuti- set 1991,3: 12. Luontaistuotevalmisteiden raaka-aineiden tuo- tantomahdollisuudet Suomessa. Myrni 1991,1: 7-11. Maustekasvien taimikasvatus. Puutarha 94: 174-176. Mausteviljely kaksoiskatteessa. Puutarha 94: 210-211. Mechanical harvesting systems for herbs and spices. Proc. Herbs'91. Sixth Ann. Nat. Conf. Intem. Herb Growers and Marketers Assoc. Mirmeapolis, USA. p. 59-72. -- Nokkosen peltoviljely. Koetoiminta ja Käytäntö 48:53. Ovatko suomalaiset yrtit puhtaita? Frantsilan Uutiset 1991,2: 19. Production possibilities for herbs and medicinal plants in Northern Europe. 3rd Intemational Conference on Aromatic and Medicinal Plants 1991., Nyons. France. p. 39-46. 64 Puumalan mauste- ja rohdoskasvitutkimukset jatkuvat Maatalouden tutkimuskeskuksessa. Helsingin yliopisto. Puutarhatie teen Laitos. Jul- kaisu 19: 31-34. Rohdos- ja maustekasvitutkimus MTTK:ssa. Myrtti 1991,1: 5-6. - Yrtti- ja maustekasvien pH-vaatimus. Frantsilan Uutiset 1991,1: 24. Öljypellavalajikkeiden kasvuaika ja sato. Koe- toiminta ja Käytäntö 48: 27. & BIRO, I. Rohdos- ja maustekasvien viljely- mahdollisuudet Lapissa. III Suomalais-neuvos- toliittolainen Keruutuotekongressi. Oulun yli- opiston Kasvitieteen Laitos. Moniste 44: 21. -, HOLM, Y., SZEBENI-GALAMBOSI, ZS., REP- CAK, M. & CERNAJ, P. The effect of spring so- wing times and spacing on the yield and essen- tial oli of chamomile (Chamomilla recutita L.) cv. Bona grown in Finland. Herba Hungarica 30,1-2: 47-53. KAUKOVIRTA, E. & SZEBENI-GALAMBOSI, ZS. Maustekasvien luonnonmukainen viljely vakoharjussa. Koetoiminta ja Käytäntö 48: 54. KAUKOVIRTA, E. & SZEBENI-GALAMBOSI, ZS. Mauste- ja rohdosyrttien viljely. Helsingin Yliopisto. Puutarhatieteen Laitos. Julkaisu 18. 104 p. Helsinki. KAUKOVIRTA, E. & SZEBENI-GALAMBOSI, ZS. Muovikate mausteyrttien luonnonmukai- sessa viljelyssä. Koetoiminta ja Käytäntö 48: 55. KAUKOVIRTA, E. & SZEBENI-GALAMBOSI, ZS. Rivivälin ja kylvösiemenmäärän vaikutus keltasinapin ja sareptansinapin kasvuun ja sa- toon. Koetoiminta ja Käytäntö 48: 53. SZEBENI-GALAMBOSI, ZS., REPCAK, M. & CERNAJ, P. Variation in the yield and essential oil of four chamomile varieties grown in Fin- land in 1985-1988. Journal of Agricultural Science in Finland. 1991,63: 403-410. HÄRMÄLÄ, P., VUORELA, H., TÖRNQUIST, K., KALTIA, S., GALAMBOSI, B. & HILTUNEN, R. Isolation and testing of the calcium blocldng activity of furanocoumarins from Angelica archangelica. 39th Ann. Congr. Soc. Medicinal Pl. Res. Saarbrucken, Germany. p. 58-59. NYKÄNEN-KURKI, P. Kokemuksia ohralajikkeista Karilassa. Koti ja Pelto 1991,2: 8. 1992 DALMAN, P. Mansikan lajikevalinta on vaikeaa. Omavarainen Maatalous. 2/92: 19-22. , PARIKKA, P. & TUOVINEN, T. Polypropylene row cover in pesticide free production of straw- berry. 2nd International Strawberry Sym- posium, Baltimore, USA. Poster number 20. GALAMBOSI, B. Basilikalajikkeiden monet erot. Puutarha 95!148-151. Features of herb production in Finland. Med- icinal Plant Research and Utilization '92. 8. National Conference on Medicinal Plants and third. National Conference on Phytotherapy. Sz6kesfeh&vår, Hungary. p. 61-62. Iisoppi - monikasvoinen yrttikasvi. Puutarha 95: 226-229. - Introduction of Echinaceapurpurea and Leuzea carthamoides into culture in Finland. First World Congress on Medicinal and Aromatic Plants for Human Welfare. Maastricht, Nether- lands. Abstracts. p. 13. Luonnonmukainen yrttiviljely lisääntyy. Oma- varainen Maatalous 2/92: 28-29. Luontaistuotekauppa rohdos- ja maustekasvien viljelijän silmin. In: Aro, H. & Galambosi, B. (toim.). Mauste- ja rohdoskasvien markkinointi. Helsingin yliopiston Maaseudun tutkimus- ja koulutuskeskus Mikkeli. Julk. 23: 79-85. - Markkinointi-ideoita yrttiyrittäjille. In: Aro, H. & Galambosi, B. (toim.). Mauste- ja rohdoskas- vien markkinointi. Helsingin yliopiston Maa- seudun tutkimus- ja koulutuskeskus Mikkeli. Julk. 23: 26-33. Mausteiden tuonti Suomeen 1981-1991. In: Aro, H. & Galambosi, B. (toim.). Mauste- ja rohdoskasvien markkinointi. Helsingin yliopis- ton Maaseudun tutkimus- ja koulutuskeskus Mikkeli. Julk. 23: 7-17. Mausteiden tuonti Suomeen. Puutarha 95: 440- 442. Mauste- ja yrttikasvien tuotanto Suomessa 1984-1991. In: Aro, H. & Galambosi, B. (toim.). Mauste- ja rohdoskasvien markkinointi. Helsingin yliopiston Maaseudun tutkimus- ja koulutuskeskus Mikkeli. Julk. 23: 18-25. Mauste- ja yrttikasvien tuotanto Suomessa. Puutarha 95: 378-380. Rohdos- ja maustekasvit vaihtoehtokasveina. Maataloustieteen päivät. Suomen Maataloustie- teellisen Seuran Tiedote 16: 85-93. Rohdoskasvit luonnosta peltoon. Puutarha 95: 523-525. - Viljeltyjen maustekasvien siementen laatu Suo- messa. Puutarha 95: 556-559. Yrttien kasvatus turvesäkeissä. Kotipuutarha 52: 316-317. & ALANKO, P. Maraljuuren viljelymahdollisuu- det Suomessa. Puutarha 95: 636-639. & BIRO, I. Yrttikasvien satotaso ja laatu. Puu- tarha 95: 671-674. 65 & GALAMBOSI-SZEBENI, ZS. Experiments on elaborating growing technics for chamomile in Finland. Acta Horticulturae 306: 408-420. & PIEKKARI, S. Yrtit, mausteet ja rohdokset Suomessa. Luettelo julkaisuista, Maatalouden tutkimuskeskus, Tiedote 17/92. & RAHUNEN, I. Yrttien käyttö ja viljely. Maata- louden tutkimuskeskus, Tiedote 10/92. & SZEBENI-GALAIvIBOSI, ZS. The effect of nit- rogen fertilization and leaf-harvest on the root and leaf yield of lovage. Joumal of Herbs, Spi- ces & Medicinal Plants 1: 3-13. & SZEBENI-GALAMBOSI, ZS. The use of black plastic mulch and ridges in the production of herbicide free herbs. Acta Horticulturae 306: 353-356. HELENIUS, J. Kasvinsuojeluaineiden vaikutukset pellon eliöyhteisössä. Omavarainen Maatalous 4: 16-18. -, HOLOPAINEN, J., TOLONEN, T. & VENÄLÄI- NEN, A. Effect of green manuring on abundan- ce of soil arthropods and on recruitment of Bembidion spp. (Col., Carabidae). XI Interna- tional Colloquium of Soil Zoology, Jyväskylä, Finland. Poster abstract. KANGASMÄKI, T. & NYKÄNEN-KURKI, P. Kesan- topellon valkoapilasta voi korjata siemensadon. Maaseudun Tulevaisuus, 18.8.1992. p. 2. MATTILA, A., BIRO, I. & GALAMBOSI, B. Väinön- putki kateviljelyssä. Omavarainen Maatalous 4/92: 24-25. NYKÄNEN-KURKI, P. Förändringar av botanisk sammansättning och skörd i långvarig vall. NJF-seminar 196. Varig Grasmark. Kolbotn, Norge. Nordisk Jordbruksforskning 1992: 1: 58. Management of white clover (Trifolium repens L.). In: Hirvonen, H. & Pehu, E. (eds.), Peren- nial forage and pasture crops. Proceedings of the XIII Nordic Graduate Course in Crop Pro- duction, Helsinki, Finland. p. 164-184. Valkoapilaa nurmeen. Koetoiminta ja Käytäntö 49: 21-22. Valkoapila viljelykasvina. Omavarainen Maata- lous 6: 9-10. & KIVIJÄRVI, P. White clover in grassmixture for silage. Proceedings of the 14th General Meeting of the EGF, Lahti, Finland. p. 517- 518. SZEBENI-GALAMBOSI, ZS., GALAMBOSI, B. & HOLM, Y. Growth, yield and essential oil of lovage grown in Finland. Joumal of Essential Oil Research 4: 375-380. 1993 AALTONEN, M. & DALMAN, P. The effect of ferti- lization on the leaf and soil analyses of Ribes rubrum L. and Ribes nigrum L. Acta Horticul- turae 352: 21-28. DALMAN, P. Luonnonmukainen torjunta-aine ke- hitteillä mansikan rikkakasvien torjuntaan. Omavarainen Maatalous 2/93: 21. Methods and timing of black currant pruning. Acta Horticulturae 352:43-48. Miksi mansikan satotaso on alentunut? Oma Maa 39,15: 1. & LAURINEN, E. Bounty-mansikka myöhäis- tuotantoon. Puutarha 96: 158-159. , PARIKKA, P. & TUOVINEN, T. Polypropylene row cover in pestkide-free production of straw- berry in Finland. Acta Horticulturae 348: 489- 492. GALAMBOSI, B. Alppivuoristojen rohdoskasveja (eteläarnikin viljely). Puutarha 96: 474-475. Alppivuoristojen rohdoskasveja (keltakatkeron viljely). Puutarha 96: 550-552. Considerations and experiences regarding the cultivation of medicinal wildflowers in Finland. Aquilo Seric Botanica 31: 161-166. Economic utilization of herbs in Finland. Pro- ceedings of an EC workshop. The Production and Impact of Specialist Minor Crops in the Rural Community. Brussels, Belgium. p. 171- 179. - Introduction of Echinaceapurpurea and Leuzea carthamoides into cultivation in Finland. Acta Horticulturae 331:169-178. - Korianteri: haiseeko vai miellyttääkö? Puutarha 96: 418-421. - Kuminasato vaatii typpeä. Käytännön Maamies 1993,6: 23. - Luonnonmukainen yrttiviljely. Painatuskeskus. Opetushallitus. Helsinki. 176 p. Mausteiden viljely ja tuotanto Euroopassa. Puu- tarha 96: 82-86. - Viisi eri kuminalajia. Puutarha 96: 222-225. Yrttien viljelytutkimuksen painopisteet Suo- messa ja muualla Euroopassa. Puutarha 96: 337-340. , HONKALA, Y. & JOKELA, K. Production po- tential of wild and cultivated golden-rod (Soli- dago virgaurea) populations in Finland. Inter- national Symposium on Medicinal and Aroma- tic Plants. Tiberias, Israel. Abstracts 33-L. -, SIMOJOKI, P., HUPILA, I., JÄRVI, A. & AFLA- TUNI, A. Korjuuajan vaikutus monivuotisten maustekasvien talvehtimiseen. Puutarha 96: 278-280. • 66 SVOBODA, P.K., DEANS, S.G. & HETHELYI, E. Agronomical and phytochemical investigation of Hyssopus officinatis. Agricultural Science in Finland 2: 293-302. HAUKIOJA, K., HAUKIOJA, M. & GALAMBOSI, B. Mausteyrttien lannoitus ruukkuviljelyssä. Oma- varainen Maatalous 2/93: 5. HELENIUS, J. Field margins and other linear ele- ments in Finnish arable land: agricultural poli- ties and agroecology., International Association for Landscape Ecology, IALE Congress, Ren- nes, France. Poster abstract. —, NISSINEN, A., NUMMI, P., TUOMOLA, S. & WESTERSTRÅHLE, M. Conservation headlands in Finnish cereal fields. 13th Long Ashton In- ternational Symposium, Long Bristol, UK 14- 16 September. Poster abstract. —, NISSINEN, A., NUMMI, P., TUOMOLA, S. & WESTERSTRÅHLE, M. Suojelureunustekniikka torjunta-aineiden käyttömäärien vähentämises- sä ja peltoeliöstön monimuotoisuuden säilyttä- misessä. Agro-Food'93, Tampere. Posterily- hennelmä. —, NISSINEN, A., NUMMI, P., TUOMOLA, S. & WESTERSTRÅHLE, M. Conservation headlands in Finnish cereal fields. Symposium on Partrid- ge Conservation, Helsinki, Finland. Lecture abstract. —, NISSINEN, A. & WESTERSTRÅHLE, M. Suoje- lureunukset: ruiskuttamattomat reunakaistat ke- vätviljojen viljelyssä. Kasvinsuojelupäivät 1993, p. 114. Helsinki. HINKKANEN, K. Valkoapilan käyttökelpoisuus re- huntuotannossa puhdas- ja seoskasvustona kas- vualueen pohjoisrajoilla puna-apilaan verrattu- na. Pro gradu. Helsingin yliopisto, Kasvin- tuotantotieteen laitos, kasvinviljelytieteen osas- to. 68 p. HUPILA, I. & GALAMBOSI, B. Kokemuksia basili- kan ruukkuviljelystä. Puutarha 96: 150-152. KIVIJÄRVI, P., DALMAN, P. & VALO, R. Vihannes- lajikkeet Etelä-Savon tutkimusasemalla v. 1983-91. Maatalouden tutkimuskeskus. Tie- dote 3/93. LINNA, M.M., DALMAN, P. & HIIRSALMI, H. Re- cent progress in the Finnish raspberry breeding program. Acta Horticulturae 352: 373-376. MÄKINEN, R-L. Yrttiviljelyn kino on laaja. Oma- varainen Maatalous 3/93: 29. (Lähde: Galam- bosi, B., Härkönen, M. Yrttikasvien luomu- tuotannon nykytietämys ja ongelmat). NUMMI, P., TUOMOLA, S. & HELENIUS, J. Conser- vation headlands as partridge chick habitat: an experimental study. Symposium on Partridge Conservation, Helsinki, Finland. Lecture abst- ract. NYKÄNEN-KURKI, P. Growth potential of white clover in Finland. Progress Meeting of COST 814. Overwintering and spring growth of white clover. Nancy, France. Abstract. Hikevä maalaji tuottaa hyvän nurmisadon kui- vanakin kesänä. Koti ja Pelto 1993,2: 5. — Nitrogen fixation. In: Plant Nutrient Balance in the Agroecosystem. Workshop of 14th Nordic Postgraduate Course in Crop Production Scien- ce. Garpenberg, Sweden. Review. p2-6. Nurmien satoikä pitenee. Suorakylvö ja osa- uudistus lisääntyvät. Maito ja Me 1/93:12-13. & GALAMBOSI, B. Utilization of white clover for herb and honey. White Clover Meeting of the FAO Sub-Network on Lowland Pastures and Fodder Crops. Århus, Denmark. Abstract. —, SALONIEMI, H., KALLELA, K. & SAASTAMOI- NEN, I. Phyto-oestrogen content and oestro- genic effect of white clover. FAO. REUR. Technical Series 29: 77-80. REP ÄK, M., GALAMBOSI, B. & GAR ÄR, J. 7-met- hyljuglone content in Drosera rotundifolia. II International Conference on Cultivation, Har- vesting and Processing of Herbs. The High Tat- ras, Slovak Republic. Abstracts. p. 68. , TOLONEN, T. Mustaherukan kukkien harmaahome ja raakileiden variseminen. Sivuaineen tutkiel- ma. Helsingin yliopisto, Kasvibiologian laitos. 43 p. VARGA, E., GALAMBOSI, B., VERES, K., HAJDU, ZS. & JOKELA, K. Contents of biologically ac- tive principles of Leuzea carthamoides (Willd.) Iljin grown in Finland. II International Confe- rence on Cultivation, Harvesting and Proces- sing of Herbs. The High Tatras, Slovak Repub- lic. Abstracts. p. 104. WÄHÄLÄ, K., NYKÄNEN-KURKI, P., SALONIEMI, H., KALLELA, K. & SAASTAMOINEN, I. Phytoe- strogen content and oestrogenic effect of white clover. International Conference on Phytoestro- gens. Little Rock, Arkansas, the USA. Abstract. 1994 AFLATUNI, A., PESSALA, R., HUPILA, I., SIMOJO- KI, P., HUHTA, H., VIRRI, K., KEMPPAINEN, R., JÄRVI, A. & GALAMBOSI, B. Yield of Thymus vulgaris, Melissa officinalis and Origanum vul- gare grown between 60° and 68° latitudes in Finland. Proceedings of NJF seminar 240 Pro- duction of herb, spic,es and medicinal plants in the Nordic countries. NJF Utredning/Rapport 91: 55-56. 67 AHONEN, S. & GALAMBOSI, B. Yrttiviljelyn kehi- tystarpeet Suomessa. Puutarha 97,11: 604-605. DALMAN, P. Menikö Jonsolcin maine Mikkelissä? Puutarha 97,4: 195. Pruning methods of black chokeberry. NJF-se- minarium 243. Nordisk Jordbruksforskning 76, 4:169. Pruning methods of black chokeberry. NJF-se- minarium 243 Otraditionell odling av frukt och bär odling utanför normal säsong och nya arter för ekonomisk produktion. 5 p. — Vadelman leikkaus ja tuenta uudistuu. 14. He- delmän- ja marjanviljelyn talviluentopäivät, Lappeenranta. 4-p. GALAMBOSI, B. Haihtuvien öljyjen tislaus. Puutar- ha 97,7B: 34-37. Haihtuvien öljyjen tuotanto maailmassa ja tuon- ti Suomeen. Puutarha 97,1-2: 42-45. Herb production in Finland during 1984-1993. Proceedings of NJF seminar 240 Production of herb, spices and medicinal plants in the Nordic countries. NJF Utredning/Rapport 91: 22-25. Lannoituksen vaikutus nokkosen varsisatoon. Koetoiminta ja Käytäntö 51: 34. Luonnon rohdoskasvien viljely. Kokemuksia ja koetuloksia vuosilta 1984-1993. Helsingin yli- opiston Maaseudun tutkimus- ja koulutuskes- kus Mikkeli. Julkaisuja 30.153 p. Mauste- ja rohdoskasvien jalostus. Helsingin yliopiston Maaseudun tutkimus- ja koulutus- keskus Mikkeli. Julkaisuja 36.80 p. Maustekasvien jatkojalostusominaisuuksia. Koetoiminta ja Käytäntö 51: 14. Okologisk urtedyrking i Norden. NLH-Fagt- jenesten. 120 p. Suomalaisen ouzon maun antaja. Puutarha 97, 11: 606-608. Uusien rohdoskasvien viljelytekniikka ja laatu. Raportti vuosina 1993-1994 sumitetuista ko- keista. 60 p. Yield potential of different Mentha species grown on hay mulch in Finland. Proceedings of NJF seminar 240 Production of herb, spices and medicinal plants in the Nordic countries. NJF Utredning/Rapport 91: 97-98. Yield potential of different Mentha specics grown on hay mulch. Agro-Food '94, Tampere. p. B18. Yrttien viljely Suomessa. Agro-Food '94, Tam- pere. p. A69. AFLATUNI, A., NEMETH, E. & BERNATH, J. Yield and essential oil content of mint species grown in Finland and in Hungary. Proceedings of NJF seminar 240 Production of herb, spiccs and medicinal plants in the Nordic countries. NJF Utredning/Rapport 91: 61-62. — & BUtö, I. Yield and quality of herbs in Finnish Lapland. Proceedings of NJF seminar 240 Pro- duction of herb, spices and medicinal plants in the Nordic countries. NJF Utredning/Rapport 91:65-66. — & Bfitö, I. Yield and quality of herbs in Finnish Lapland. Agro-Food '94, Tampere. p. B17. DEANS, S.G. & SVOBODA, K.P. Flower yield and antioxidant properties of Arnica montana grown in Finland. Proceedings of NJF seminar 240 Production of herb, spices and medicinal plants in the Nordic countries. NJF Utred- ning/Rapport 91: 80-81. —, KEMPPAINEN, R. & TALVITIE, H. Yrtit kesan- tokasveina kaunistavat myös maisemaa. Koe- toiminta ja Käytäntö 51: 9. & KUMPULAINEN, J. Comparison of lead and cadmium levels in herbs and medicinal plants grown in Finland or elsewhere in Europe. Pro- ceedings of NJF seminar 240 Production of herb, spices and medicinal plants in the Nordic countries. NJF Utredning/Rapport 91: 63-64. — & NYKÄNEN-KURKI, P. Apilankorjuuta poimu- rilla. Pellervo 96,3B: 26-27. — & PEURA, P. Agrobotanical features and essen- tial oils of wild and cultivated caraway (Carum carvi L.) fruits. Proceedings of NJF seminar 240 Production of herb, spices and medicinal plants in the Nordic countries. NJF Utred- ning/Rapport 91: 77-79. —, PULLIAINEN, E., PULLIAINEN, E.V. & KAAR- LAS, M. Overwintering of Echinacea purpurea in Finland during 1984-1994. Proceedings of NJF seminar 240 Production of herb, spices and medicinal plants in the Nordic countries. NJF Utredning/Rapport 91: 69-70. & SVOBODA, P.K. Overwintering, growth and essential oil contents of 12 Origanum vulgare species of different geographical origin grown at 62° N latitude in Finland. Proceedings of NJF seminar 240 Production of herb, spices and medicinal plants in the Nordic countries. NJF Utredning/Rapport 91: 84-85. & TAKKUNEN, N. Sundew. Possibilities of Cul- tivation. Results of observations and experi- ments in 1994 in Finland. Report. 55 p. HAKKOLA, H. & NYKÄNEN-KURKI, P. Effect of nitrogen fertilization and cutting time on the quality and variable costs of red clover and ti- mothy herbage production. In: 't Mannetje, L. & Frame, J. (eds.) Grassland and Society. Pro- ceedings of the 15th General Meeting of the European Grassland Federation, Wageningen, the Netherlands. p. 105-108. 68 & NYKÄNEN-KURKI, P. Puna-apila kivennäis- maille alentamaan niumirehun tuotantokustan- nuksia. Koetoiminta ja Käytäntö 51: 38. HUOKUNA, E. Sata vuotta suotutkimusta ja viljely- neuvontaa. Suoviljelysyhdistys. 68 p. Suoviljelysyhdistyksen satavuotistaival. Maata- lous 87, 6: 23-24. HUPILA, I., GALAMBOSI, B. & PESSALA, R. Yield of different basil varieties in pot culture in- doors. Proceedings of NJF seminar 240 Produc- tion of herb, spices and medicinal plants in the Nordic countries. NJF Utredning/Rapport 91: 104-105. HÄKKINEN, S. Sadetta, poutaa, hellettä ja pakkas- ta. Säähavaintoja Etelä-Savon tutkimusasemalla Mikkelissä 1926-1993. 39 p. JOKELA, K. & GALAMBOSI, B. Rohdoskasvien vil- jely kannattaa. Terve Elämä 26, 3: 14-15. JÄRVI, A., PESSALA, R., HUPILA, I., SIMOJOKI, P., HUHTA, H., VIRRI, K., KEMPPAINEN, R., AFLA- TUNI, A. & GALAMBOSI, B. Yield potential of cold-tolerant culinary herbs (Artemisia dracun- culus, Levisticum officinale, Mentha x piperita, Agastache foeniculum) grown in different lati- tudes in Finland. Proceedings of NJF seminar 240 Production of herb, spices and medicinal plants in the Nordic countries. NJF Utred- ning/Rapport 91: 53-54. PESSALA, R., HUPILA, I., SIMOJOKI, P., HUH- TA, H., VIRRI, K., KEMPPAINEN, R., AFLATUNI, A. & GALAMBOSI, B. Yield potential of cold tolerant culinary herbs (Artemisia dracunculus, Levisticum officinale, Mentha x piperita, Agas- tache foeniculum) grown in different latitudes in Finland. Agro-Food '94, Tampere. B21. —, KOSKELA, S. & GALAMBOSI, B. Composted fur animal manure as herb fertilizer. Procee- dings of NJF seminar 240 Production of herb, spices and medicinal plants in the Nordic countries. NJF Utredning/Rapport 91: 95-96. KANGAS, A., HUHTA, H., HÄKKINEN, S., RINNE, K. & SIMOJOKI, P. Herne viljavaltaisessa seok- sessa. Koetoiminta ja Käytäntö 51: 14-15. KEMPPAINEN, R., GALAMBOSI, B., SIKKILÄ, J. & TALVITIE, H. Attractivity of eleven culinary herbs to honey bees in Finland. Proceedings of NJF seminar 240 Production of herb, spices and medicinal plants in the Nordic countries. NJF Utredning/Rapport 91: 110-111. & GALAMBOSI, B. Maustekasvit houkuttelevat mehiläisiä. Puutarha 97, 12: 674-676. HUPILA, I., PESSALA, R., SIMOJOKI, P., GA- LAMBOSI, B., AFLATUNI, A. & JÄRVI, A. Yield potential of Satureja officinalis, Salvia offi- cinalis, Dracocephalum moldavica and Hysso- pus officinalis grown in different latitudes in Finland. Proceedings of NJF seminar 240.Pro- duction of herb, spices and medicinal plants in the Nordic countries. NJF Utredning/Rapport 91:51-52. KERROLA, K., GALAMBOSI, B. & KALLIO, H. Characterization of Volatile Composition and Odor of Angelica (Angelica archangelica subsp. archangelica L.) Root Extracts. Journal of Agricultural and Food Chemistry 42, 9: 1979-1988. KOSKELA, S., JÄRVI, A. & GALAMBOSI, B. Kom- postoitu turkiseläinlanta yrttikasvien lannoittee- na. Turkistalous 66, 3: 52-55. KOSKELA, S., JÄRVI, A. & GALAMBOSI, B. Kom- posterad pälsdjursgödsel som gödsel för örta- gärden. Finsk Pälstidskrift 28, 3: 52-55. LAURINEN, E., HIETARANTA, T. & DALMAN, P. Ajankohtaisia mansikkalajikkeita. Puutarha 97, 4: 190-193: MATALA, V. Mansikan kasvu ja kehitys kasvi- huoneviljelyssä. 14. Hedelmän- ja marjanvilje- lyn talviluentopäivät, Lappeenranta. 4p. Mansikan viljely. Puutarhalliton julkaisuja 276. 2. uudistettu painos. 263 p. NYKÄNEN-KURKI, P. Growth of white clover in various grass mixtures. Workshop Proceedings of the 15th General Meeting of the European Grassland Federation, Wageningen, the Nether- lands. p. 31-33. Haittaa vai hyötyä kasviestrogeeneista? Oma- varainen Maatalous 13, 1: 7. Kannattavat ja viljelyvannat nurmikasvit. Maa- kunnallinen nurmipäivä 2.3.1994 Mikkeli. 2p. Nurmisatomme kilpailukykyinen Euroopassa. Leipä leveämmäksi 42, 2: 4-7. (ed.) Results during the period 1993/1994. Re- port on the Progress Meeting Overwintering and Spring Growth of White Clover, Mikkeli, Finland. COST 814 Crop adaptation to cool and wet climate. 23 p. & HAKKOLA, H. Effect of red clover and nitro- gen fertilization on forage quality at various growing times of the first and the second cut. Proceedings of the 3rd Congress of the Europe- an Society for Agronomy, Abano-Padova, Ita- ly. p. 614-615. & HAKKOLA, H. Puna-apilaseoksesta arvokasta rehua. Omavarainen Maatalous 13, 1: 4-6. & HAKKOLA, H. Puna-apila tasapainottaa rehun kivennäiskoostumusta. Koetoiminta ja Käytän- tö 51: 38-39. PESSALA, • R., AALTONEN, M., AFLATUNI, A., DALMAN, P., HEINONEN, A., KEMPPAINEN, R., SIMOJOKI, P. & TALVITIE, H. Porkkanalajikkei- den laatu. Koetoiminta ja Käytäntö 51: 10-11. 69 PUTIEVSKY, E., RAVID, U., DUDAI, N., KATZIR, E., GALAMBOSI, B., AFLÄTUNI, A., PESSALA, R. & HUVILA, L Environmental effects on yield components of some Mediterranean herbs grown in different sites in Israel and in Finland. Proceedings of NJF seminar 240 Production of herb, spices and medicinal plants in the Nordic countries. NJF Utredning/Rapport 91: 59-60. REPCAK, M. & GALAMBOSI, B. Ontogenetic as- pects of 7-methyljuglone accumulation in some Drosera L. species. Proceedings of NJF se- minar 240 Production of herb, spices and medi- cinal plants in the Nordic countries. NJF Utred- ning/Rapport 91: 82-83. SAVOLAINEN, M. & GALAMBOSI, B. Haihtuvien öljyjen vesihöyrytislaus kasveista. Koneviesti 42,22: 14-17. SIMOJOKI, P. & GALAMBOSI, B. Yrttien viljely Suomessa. Oma Maa 33: 4-5. & GALAMBOSI, B. Yrttien viljely Suomessa. Maatalouden tutkimus- ja tuotantopäivä, Joki- oinen. 8p. & GALAMBOSI, B. Puhtaalla suomalaisella yr- tillä Eurooppaan. Yrttien viljely Suomessa. Oma Maa 40,33: 4-5. HUPILA, I., PESSALA, R., GALAMBOSI, B. & AFLATUNI, A. The effect of harvest time on the overwintering of thyme, lemon balm and anyse hyssop. Proceedings of NJF seminar 240 Pro- duction of herb, spices and medicinal plants in the Nordic countries. NJF Utredning/Rapport 91: 93-94. HUPILA, I., PESSALA, R., GALAMBOSI, B. & AFLATUNI, A. The effect of harvest time on overwintering of thyme, lemon balm and anyse hyssop. Agro-Food '94, Tampere. p. B19. HUPILA, I., PESSALA, R., GALAMBOSI, B. & AFLATUNI, A. Yield potential of thyme, lemon balm and anyse hyssop grown in different lati- tudes of Finland. Proceedings of NJF seminar 240 Production of herb, spices and medicinal plants in the Nordic countries. NJF Utred- ning/Rapport 91: 57-58. TAKKUNEN, N. & GALAMBOSI, B. Vaiiation in weight and yield of Drosera rotundifolia L. collected from different parts of Finland. Pro- ceedings of NJF seminar 240 Production of herb, spices and medicinal plants in the Nordic countries. NJF Utredning/Rapport 91: 45-46. VARGA, E., GALAMBOSI, B., VERES, K., HAJDU, ZS. & JOKELA, K. Study of biologically active principles of Leuzea carthamoides (Willd.)Iljin grown in Finland. Proceedings of NJF seminar 240 Production of herb, spices and medicinal plants in the Nordic countries. NJF Utred- ning)Rapport 91: 88. HAJDU, ZS., TÖTH, L. & GALAMBOSI, B. Sui- tability of Leuzea carthamoides as an adapto- genic medicinal plant to Nordic climate. Pro- ceedings of NJF seminar 240 Production of herb, spices and medicinal plants in the Nordic countries. NJF Utredning/Rapport 91: 42-44. JAKELU: MAATALOUDEN TUTKIMUSKESKUS Kirjasto 31600 JOKIOINEN puh. (916) 41881, telekopio (916) 4188 339 HINTA: 50 mk (+ alv.)