Jukuri, open repository of the Natural Resources Institute Finland (Luke) All material supplied via Jukuri is protected by copyright and other intellectual property rights. Duplication or sale, in electronic or print form, of any part of the repository collections is prohibited. Making electronic or print copies of the material is permitted only for your own personal use or for educational purposes. For other purposes, this article may be used in accordance with the publisher’s terms. There may be differences between this version and the publisher’s version. You are advised to cite the publisher’s version. This is an electronic reprint of the original article. This reprint may differ from the original in pagination and typographic detail. Author(s): Santtu Kareksela, Paavo Ojanen, Kaisu Aapala, Tuomas Haapalehto, Jari Ilmonen, Markku Koskinen, Raija Laiho, Anna Laine, Liisa Maanavilja, Hannu Marttila, Kari Minkkinen, Mika Nieminen, Anna-Kaisa Ronkanen, Tapani Sallantaus, Sakari Sarkkola, Anne Tolvanen, Eeva-Stiina Tuittila & Harri Vasander Title: Soiden ennallistamisen suoluonto-, vesistö-, ja ilmastovaikutukset. Vertaisarvioitu raportti Year: 2021 Version: Published version Copyright: Suomen Luontopaneeli 2021 Rights: CC BY 4.0 Rights url: http://creativecommons.org/licenses/by/4.0/ Please cite the original version: Kareksela, S., Ojanen, P., Aapala, K., Haapalehto, T., Ilmonen, J., Koskinen, M., Laiho, R., Laine, A., Maanavilja, L., Marttila, H., Minkkinen, K., Nieminen, M., Ronkanen, A.-K., Sallantaus, T., Sarkkola, S., Tolvanen, A., Tuittila, E.-S. ja Vasander, H. 2021. Soiden ennallistamisen suoluonto-, vesistö-, ja ilmastovaikutukset. Vertaisarvioitu raportti. Suomen Luontopaneelin julkaisuja 3b/2021. https://doi.org/10.17011/jyx/SLJ/2021/3b. SOIDEN ENNALLISTAMISEN SUOLUONTO-, VESISTÖ- JA ILMASTOVAIKUTUKSET Vertaisarvioitu raportti SUOMEN LUONTOPANEELIN JULKAISUJA 3B/2021 RAPORTTI Santtu Kareksela1,2, Paavo Ojanen3, Kaisu Aapala4, Tuomas Haapalehto1, Jari Ilmonen1, Markku Koskinen3, Raija Laiho5, Anna Laine6, Liisa Maanavilja5, Hannu Marttila7, Kari Minkkinen3, Mika Nieminen5, Anna-Kaisa Ronkanen7, Tapani Sallantaus4, Sakari Sarkkola5, Anne Tolvanen5, Eeva-Stiina Tuittila8, Harri Vasander3 1Metsähallitus, Luontopalvelut; 2JYU.WISDOM; 3Helsingin yliopisto; 4Suomen ympäristökeskus (SYKE); 5Luonnonvarakeskus (Luke); 6Geologian tutkimuskeskus GTK; 7Oulun yliopisto; 8Itä-Suomen yliopisto Suomen Luontopaneeli on riippumaton asiantuntijaelin, joka tukee luontopolitiikan suunnittelua ja päätöksentekoa. Luontopaneelin kannanotot ja raportit perustuvat tieteelliseen näyttöön ja monialaiseen asiantuntemukseen. 2 SOIDEN ENNALLISTAMISEN SUOLUONTO-, VESISTÖ- JA ILMASTOVAIKUTUKSET © Suomen Luontopaneeli Suomen Luontopaneelin julkaisuja 3b/2021 Raportti Soiden ennallistamisen suoluonto-, vesistö-, ja ilmastovaikutukset. Vertaisarvioitu raportti. Tekijät: Santtu Kareksela (Metsähallitus, Luontopalvelut; JYU.WISDOM), Paavo Ojanen (Helsingin yliopisto), Kaisu Aapala (Suomen ympäristökeskus), Tuomas Haapalehto (Metsähallitus, Luontopalvelut), Jari Ilmonen (Metsähallitus, Luontopalvelut), Markku Koskinen (Helsingin yliopisto), Raija Laiho (Luonnonvarakeskus), Anna Laine (Geologian tutkimuskeskus GTK), Liisa Maanavilja (Luonnonvarakeskus), Hannu Marttila (Oulun yliopisto), Kari Minkkinen (Helsingin yliopisto), Mika Nieminen (Luonnonvarakeskus), Anna-Kaisa Ronkanen (Oulun yliopisto), Tapani Sallantaus (Suomen ympäristökeskus), Sakari Sarkkola (Luonnonvarakeskus), Anne Tolvanen (Luonnonvarakeskus), Eeva- Stiina Tuittila (Itä-Suomen yliopisto), Harri Vasander (Helsingin yliopisto) Toimitussihteeri: Sanna Autere ISSN: 2737-0062 DOI: https://doi.org/10.17011/jyx/SLJ/2021/3b Viittausohje: Kareksela, S., Ojanen, P., Aapala, K., Haapalehto, T., Ilmonen, J., Koskinen, M., Laiho, R., Laine, A., Maanavilja, L., Marttila, H., Minkkinen, K., Nieminen, M., Ronkanen, A.-K., Sallantaus, T., Sarkkola, S., Tolvanen, A., Tuittila, E.-S. ja Vasander, H. 2021. Soiden ennallistamisen suoluonto-, vesistö-, ja ilmastovaikutukset. Vertaisarvioitu raportti. Suomen Luontopaneelin julkaisuja 3b/2021. Suomen Luontopaneeli on riippumaton asiantuntijaelin, joka tukee luontopolitiikan suunnittelua ja päätöksentekoa. Luontopaneelin kannanotot ja raportit perustuvat tieteelliseen näyttöön ja monialaiseen asiantuntemukseen. www.luontopaneeli.fi @luontopaneeli https://doi.org/10.17011/jyx/SLJ/2021/3b http://www.luontopaneeli.fi/ http://www.luontopaneeli.fi/ http://www.luontopaneeli.fi/ 3 SOIDEN ENNALLISTAMISEN SUOLUONTO-, VESISTÖ- JA ILMASTOVAIKUTUKSET SISÄLLYS 1. Johdanto ................................................................................................................................................. 5 1.1 Soiden ennallistamisen menetelmät ja tilanne Suomessa ........................................................................... 5 1.2. Selvityksen tavoite ja rajaus .......................................................................................................................... 6 Suon tilat: luonnontilainen, ojittamaton, kuivahtanut, ojitettu, vetetty, ennallistettu, ennallistunut ........ 8 Soilla tapahtuvat muutokset ajassa ja tilassa.................................................................................................. 9 2. Ekologinen ennallistaminen .................................................................................................................. 10 2.1. Ekologisen ennallistamisen teoria .............................................................................................................. 10 2.2. Ekologisen ennallistamisen tavoitteet ja kansainväliset sitoumukset ...................................................... 11 3. Suot ...................................................................................................................................................... 15 3.1 Monimuotoiset suomme ............................................................................................................................. 15 3.1.1 Maankäytön aiheuttamat muutokset .................................................................................................. 16 3.2. Suoluontotyyppien ja suolajiston tila ......................................................................................................... 17 3.3. Soiden erityispiirteenä hydrologiset kokonaisuudet ................................................................................. 17 3.4. Suot ja ilmasto ............................................................................................................................................. 19 Ennallistamisen ilmastovaikutus .................................................................................................................... 20 4. Soiden ennallistamisen suoluontovaikutukset ...................................................................................... 23 4.1. Monimuotoisuus (elinympäristöt ja lajit) ................................................................................................... 23 4.1.1 Lajiston palautuminen .......................................................................................................................... 23 4.1.2 Lajiston palautumiseen vaikuttavia tekijöitä ....................................................................................... 25 4.1.3 Luontotyyppien monimuotoisuuden palauttaminen .......................................................................... 28 4.2. Monimuotoisuusvaikutusten maksimoiminen suunnittelun avulla ......................................................... 29 4.3. Hankalasti huomioitavia tekijöitä monimuotoisuuden palauttamisessa ................................................. 30 4.4. Ekosysteemien rakenteen ja toiminnan palautuminen ............................................................................ 31 4.5. Yhteenveto ennallistamisen monimuotoisuusvaikutuksista ..................................................................... 33 5. Soiden ennallistamisen vesistövaikutukset ........................................................................................... 35 5.1. Ennallistamisen lähtötilanne: metsäojitettujen soiden ravinnekuormitus .............................................. 35 5.2. Kohteen sisäisen hydrologian (suoveden laadun) palautuminen ............................................................. 37 5.2.1 Suoalueen hydrologian palautuminen ennallistamisen jälkeen ......................................................... 37 5.2.2. Suoveden laadun palautuminen ennallistamisen jälkeen ................................................................. 38 5.3 Vaikutukset vesistökuormitukseen ennallistettavan kohteen ulkopuolella .............................................. 40 5.3.1 Ennallistamisen tavoitteet ja haasteet vesistökuormituksen kannalta .............................................. 40 5.3.2. Ennallistamisen aiheuttama vesistökuormitus: fosfori ...................................................................... 42 5.3.3 Typpi ja orgaaninen aines ..................................................................................................................... 46 5.3.4 Vaikutukset vesistöissä ......................................................................................................................... 48 5.3.5 Haittojen ennustettavuus ..................................................................................................................... 48 5.3.6 Luonnontilaisen suon nielut ennallistamisen tavoitteena .................................................................. 49 file://///ad.helsinki.fi/home/s/sautere/Documents/LP-suoraportti/luontopaneelin-julkaisuja-3b-2021-soiden-ennallistamisen-suoluonto-vesisto-ja-ilmastovaikutukset.docx%23_Toc76953297 file://///ad.helsinki.fi/home/s/sautere/Documents/LP-suoraportti/luontopaneelin-julkaisuja-3b-2021-soiden-ennallistamisen-suoluonto-vesisto-ja-ilmastovaikutukset.docx%23_Toc76953298 file://///ad.helsinki.fi/home/s/sautere/Documents/LP-suoraportti/luontopaneelin-julkaisuja-3b-2021-soiden-ennallistamisen-suoluonto-vesisto-ja-ilmastovaikutukset.docx%23_Toc76953308 4 SOIDEN ENNALLISTAMISEN SUOLUONTO-, VESISTÖ- JA ILMASTOVAIKUTUKSET 5.4 Yhteenveto soiden ojituksen ja ennallistamisen vesistövaikutuksista ...................................................... 51 6. Soiden ennallistamisen ilmastovaikutukset .......................................................................................... 52 6.1 Luonnontilaiset suot ja ojitetut suot ........................................................................................................... 52 6.2 Metsäojitettujen soiden ennallistaminen ................................................................................................... 56 6.3 Peltojen ja turpeennostoalueiden ennallistaminen ................................................................................... 57 6.4 Puuston merkitys hiilidioksiditaseessa ........................................................................................................ 58 6.5 Ojituksen ja ennallistamisen paikalliset ja alueelliset ilmastovaikutukset ................................................ 59 6.6 Ennallistamisen aiheuttama säteilypakote ja päästökertoimet Suomessa ............................................... 60 6.7 Soiden ennallistaminen maailmanlaajuisesti .............................................................................................. 67 6.8 Pohdintaa – mitä ennallistamisella voidaan saavuttaa ilmaston kannalta? .............................................. 69 7. Soiden ekosysteemipalvelut ja ennallistaminen.................................................................................... 71 8. Soiden ennallistamisen kustannukset ja työllisyysvaikutukset .............................................................. 73 8.1 Ennallistamismenetelmäkohtaiset kustannukset ....................................................................................... 73 8.2 Ennallistamisen työllisyys- ja aluetaloudelliset sekä muut yhteis-kunnalliset vaikutukset ...................... 74 9. Soiden ennallistaminen ja ekologinen kompensaatio ........................................................................... 75 10. Selvityksessä esille nousseet tietotarpeet ja käynnissä olevia tutkimuksia ......................................... 75 11. Suunnittelun ja priorisoinnin rooli ...................................................................................................... 77 12. Suosituksia päätöksentekijöille ........................................................................................................... 79 12.1. Johtopäätöksiä selvityksen tuloksista yhteiskunnallisen päätöksenteon tueksi .................................... 79 12.2 Pohdintaa .................................................................................................................................................... 80 12.3 Käytännön ohjeita selvityksen tuloksien perusteella ............................................................................... 81 LÄHTEET .................................................................................................................................................... 82 LIITTEET .................................................................................................................................................. 103 Liite 1. luonnontilaisten, ojitettujen ja ennallistettujen soiden ilmastovaikutuksiin liittyvät aineistot ja nielujen ja päästöjen laskennassa käytetyt menetelmät ............................................................................... 103 5 SOIDEN ENNALLISTAMISEN SUOLUONTO-, VESISTÖ- JA ILMASTOVAIKUTUKSET 1. JOHDANTO 1.1 Soiden ennallistamisen menetelmät ja tilanne Suomessa Suojeltujen soiden tilan parantaminen ennallistamalla on yksi keskeisiä toimenpide-ehdotuksia suoluonnon tilan edistämiseksi kaikissa keskeisissä 2000-luvun kansallisissa biodiversiteetin turvaamiseen liittyvissä strategioissa ja toimintaohjelmissa (esim. Etelä-Suomen ja Pohjanmaan metsien suojelun tarve -työryhmä 2000, Rassi ym. 2003, Valtioneuvosto 2012, 2013, Kotiaho ym. 2015). Suomessa käytetyt soiden ennallistamismenetelmät on esitelty perusteellisesti Ojitettujen soiden ennallis- tamisoppaassa (Aapala ym. 2013a). Perinteisesti ennallistaminen on toteutettu pyrkimällä palauttamaan suon luonnollinen vesitalous ojia tukkimalla, patoamalla ja pintavallien avulla sekä harventamalla suon puusto vanhojen ilmakuvien perusteella määriteltävään ennen ojitusta vallinneeseen tilaan (myöhemmin ns. perinteinen ennallistaminen). Ensimmäisessä ennallistamisoppaassa (Seppä ym. 1993) tätä kutsuttiin vielä luonnontilan palauttamiseksi. Perinteisen ennallistamisen rinnalle on viime vuosina noussut niin sanottu vesien palauttaminen, missä kuivahtaneita mutta yleensä itsessään ojittamattomia aapasoita kytketään vesiä uudelleen ohjaamalla takaisin reunaojituksen katkaisemaan luonnolliseen valuma-alueeseensa. Suokohteen ennallistamista suunniteltaessa toimenpiteet vaikutuksineen pyritään mahdollisuuksien mukaan arvioimaan mahdollisimman tarkasti tapauskohtaisesti. Tämä koskee erityisesti vettämisen vaikutuksia kohteeseen, sen vierusalueisiin sekä alapuolisiin vesistöihin. Lajiston siirtoistutuksia soiden ennallistamiskohteille ei ole Suomessa toistaiseksi tehty, mutta asiaan liittyviä näkökulmia on tarkasteltu ennallistamisoppaassa (Eeronheimo ym. 2013). Puuston erilaisten poistomenetelmien vaikutuksista turpeen ja veden ravinteisiin on tutkimustietoa (Tarvainen ym. 2013, Tolvanen ym. 2020a), mutta kohteen muunlaisesta muokkaamisesta, esimerkiksi olemassa olevan kasvillisuuden poistamisesta, on vain vähän raportoituja esimerkkejä Suomesta (esim. Kondelin ja Eisto 2010, Eisto ja Kondelin 2013, ennallistettu pelloksi ojitettu suo). Ennallistamis- toimenpiteet suoritetaan yleisimmin metsä- ja kaivinkonetyönä ja erikoistapauksissa metsurityönä tai käsityökaluin (ei koneilla) patoamalla, jolloin voidaan toimia myös pienialaisemmilla sekä vaikeasti saavutettavilla tai herkemmillä kohteilla. Ennallistamisen tavoitteena on yleisesti ollut palauttaa suon rakenne ja toiminta luonnontilaisen kaltaiseksi ja lisätä suotuisan elinympäristön määrää soiden eliöstölle. Kasviyhteisön osalta tavoitteena on ollut kääntää ojituksen aikaansaama sukkessio eli muutos kohti metsälajistoa (tai suo- ja metsäkasvillisuuden välitilaa, ks. esim. Laine ym. 1995) takaisin kohti luonnontilaisen suon lajiyhteisöä suon hydrologian ja mätäs-välipinta- rimpipinta -rakenteen palauttamisen kautta (Aapala ym. 2013b, ks. luku 2.2). Lisäksi tavoitteena on ollut palauttaa luonnontilaiselle suolle tyypillisiä ekosysteemipalveluita sekä yleisesti hydrologian ja hiilensidonnan osalta, että tapauskohtaisemmin, esimerkiksi erityisesti riekolle sopivia soita ennallistamalla (ns. ”riekkosuot”). Suomessa soiden ennallistamista on tehty etupäässä suojelualueilla Metsähallituksen Luontopalveluiden toimesta. Ennallistaminen on soiden ojitustilannetta (aiemmin myös rahoitustilannetta, esim. Metso-ohjelma) mukaillen painottunut Lapin ja Kainuun eteläpuoliseen Suomeen (Aapala ym. 2013). Suojelualueilla ennallistettujen soiden kokonaisala oli vuonna 2020 noin 30 000 hehtaaria, sisältäen laajasti erilaisia soita ja suoluontotyyppejä. Määrä tarkoittaa toiminnan kohteena olevien kuvioiden pinta-alaa, ja todellinen vaikutus- alue voi olla tätä suurempi hydrologisten vaikutusten ulottuessa useissa tapauksissa ennallistettua osaa kauemmaksi. Tämä ennallistaminen on erityisesti Natura 2000 -alueilla myös EU-sopimusten edellyttämää toimintaa: Suomi on sitoutunut edistämään Natura-luontotyyppien tilaa (suotuisan suojelun tilan tavoite) sekä turvaamaan Natura-alueiden luontoarvoja muun muassa ennallistamalla Natura-luontotyyppejä kohti luonnontilaa. Ennallistamista suojelualueilla on rahoitettu pääasiassa ympäristöministeriön budjetti- rahoituksella sekä huomattavassa määrin EU:n LIFE-projektien kautta (mm. Suoverkosto-LIFE, Hydrologia-LIFE, FresHabit-LIFE). Lisäksi ennallistamista on toteutettu jonkin verran suojelualueiden ulkopuolella: Metso- rahoituksella on ennallistettu vuosina 2008–2019 noin 1 300 hehtaaria sekä pienempiä määriä Kemera-rahalla (Koskela ym. 2020). Lisäksi soiden ennallistamistoimia on toteutettu vuosittain Metsähallituksen metsä- talousmailla luonnonhoitotöinä sekä Metsähallituksen Eräpalveluiden toimesta riistahoidollisena toimen- piteenä (esimerkiksi riekon elinympäristöjen palauttaminen), yhteensä satoja hehtaareja vuosittain jo useiden vuosien ajan. Ainakin Metsähallituksen metsätalousmailla tähänastisten ennallistamismäärien odotetaan kasvavan lähitulevaisuudessa huomattavasti, lisääntyneen rahoituksen myötä. 6 SOIDEN ENNALLISTAMISEN SUOLUONTO-, VESISTÖ- JA ILMASTOVAIKUTUKSET Viime vuosina myös erilaiset yhdistykset ja yhteisöt ovat ryhtyneet ennallistamaan soita. Suomessa merkittävimmät toimijat ovat Hiilipörssi-osakeyhtiö (hiiliporssi.fi) ja koko arktisella vyöhykkeellä yli valtioiden rajojen toimiva Lumimuutos-osuuskunta (lumi.fi). Sekä Hiilipörssi että erityisesti Lumimuutos ovat taloudel- lisesti mitattuna jo miljoonaluokan toimijoita. Hiilipörssin rahoitus perustuu pitkälti yksityisten kompensaatio- palveluiden ostoihin, ja Lumimuutos on saanut huomattavaa rahoitusta esimerkiksi Euroopan investointi- pankilta (EIB) Euroopan-laajuisen Rewilding Europe -järjestön kanssa yhteistyössä. Lisäksi Lumimuutoksen ennallistamistöitä ovat tukeneet yhtiöt ja säätiöt kuten Finnair Oyj, Koneen säätiö ja Nesslingin säätiö (tiedot haettu Lumimuutos-osuuskunnan verkkosivuilta). Vaikka suurin osa ennallistamisesta on tapahtunut suojelualueilla, joilla myös ennallistamisen lopputulosta määrittelevät selkeämmät vaatimukset ja tavoitteet ennallistamiskohteen ojitusta edeltäneen suoluonto- tyypin palauttamiselle (erityisesti Natura-alueilla), yritysten ja yhdistysten tekemä ennallistaminen metsä- talousalueilla ja yksityisillä mailla luo hyviä mahdollisuuksia yksityisen ja myös kansainvälisen rahoituspohjan laajalle hyödyntämiselle. Rahoituksen ja sitä kautta toiminnan kasvun myötä myös ennallistamispinta-alat alkavat myös olla vähintäänkin paikallisella tasolla merkittäviä. Toiminnan ja toimijoiden monipuolisuus on myös omiaan voimistamaan ja parantamaan koko luonnonsuojelupaletin yhteiskunnallista ulottuvuutta. 1.2. Selvityksen tavoite ja rajaus Soiden ennallistamista on Suomessa toteutettu ja tutkittu pitkään: esimerkiksi Seitsemisen kansallispuiston alueella on lukuisia eri-ikäisiä ennallistamiskohteita, jotka ovat palvelleet tiedon tuottamisessa Suomen ensimmäisistä yksittäisistä ennallistamiskokeiluista kokonaisiin tutkimusasetelmiin (esim. Lindholm ja Vesterinen 2020). Silti ennallistamisen vaikutukset suoekosysteemien rakenteeseen ja toimintaan ovat osin edelleen epäselviä. Tämä johtuu ennen kaikkea suoluonnossa tapahtuvien muutosten suhteellisen pitkästä aikajänteestä ja toisaalta luonnontilaisten, ojitettujen ja ennallistettujen soiden laajasta ja monimuotoisesta joukosta. Tämän selvityksen tarkoituksena on tuottaa kirjallisuuskatsaus ja siihen pohjautuvia johtopäätöksiä soiden ennallistamisen ilmasto-, vesistö- ja suoluontovaikutuksista. Työssä ei varsinaisesti tarkastella ilmasto- ja vesistöpäästöjen vähentämiseen tähtääviä toimia vaan sitä, miten nykyisten käytänteiden mukaiset ennallis- tamistoimet niihin vaikuttavat. Tämä selvitys osaltaan jatkaa siitä, mihin muun muassa ennallistamistyöryhmän mietinnössä (Rassi ym. 2003), kansallisessa suostrategiassa (MMM 2011), soiden ennallistamisoppaassa (Aapala ym. 2013), Elinympäristöjen tilan edistäminen (ELITE) -työssä (Kotiaho ym. 2015) ja heikkotuottoisten soiden jälkikäytön valtakunnallisessa LIFEPeatLandUse-hankkeessa (Tolvanen ym. 2018) jäätiin. Selvitys pyrkii erityisesti kasaamaan yhteen uusimpia tutkimustuloksia ja aineistoja ennallistamisen vaikutuksiin liittyen ja toisaalta muodostamaan kokonaiskuvan laaja-alaisempaa soiden ennallistamisstrategiaa silmällä pitäen. Vesistövaikutusten kohdalla tarkastellaan ennallistettavien suokohteiden sisäisen hydrologian muutoksia ennallistumisprosessin myötä sekä toisaalta ennallistamistoimien ja suon ennallistumisen vaikutuksia ala- puolisiin vesistöihin. Ilmastovaikutuksia tarkastellaan erityisesti suon muuttuvan kaasutaseen kautta. Suoluontotarkastelussa keskitymme lajeihin ja niiden elinympäristöihin kohdistuviin vaikutuksiin sekä suoluontotyyppeihin ja ekosysteemien rakenteen ja toiminnan palauttamiseen. Ekosysteemipalvelu- tarkastelussa tarkastellaan erityisesti soiden virkistys- ja kulttuurihyötyjä. Tarkasteltaessa ennallistamisen vaikutusta perehdytään olemassa olevan kirjallisuuden perusteella myös vaihtoehtoisiin soiden käyttömuotoihin (lähtötilanne ennallistamisen vaikutuksille). Pääasiallisena vaihto- ehtona ennallistamiselle tässä tarkastelussa kysymyksen rajaamiseksi on tämänhetkinen maankäyttö eli pääasiassa soiden metsätalouskäyttö. Kuitenkin esimerkiksi taloudellisesti kannattamattomien eli metsän- kasvatuksellisesti heikkotuottoisten ojitusalueiden kohdalla selkeä vaihtoehto on, että ei tehdä mitään (ns. passiivinen ennallistaminen) (Tolvanen ym. 2018). Erityisesti soiden metsätalouskäyttö elää tällä hetkellä ainakin suositusten osalta murrosta, johtuen muun muassa viimeaikaisista tuloksista metsäojitettujen soiden aiemmin arvioitua huomattavasti suuremmasta vesistökuormituksesta. Toisaalta esimerkiksi SOMPA- hankkeessa (https://www.luke.fi/sompa/) selvitetään muun muassa jatkuvan metsänkasvatuksen mahdol- lisuuksia ja vaikutuksia metsäojitetuilla soilla. Käytöstä poistuneiden turpeenottoalueiden tilan ekologinen parantaminen käsittää Suomessa tällä hetkellä lähinnä alueen muuttamisen lintuvedeksi tai avokosteikoksi, joskin uutta tutkimusta on käynnistetty myös soistamiseen liittyen. Myös tällaisten tilanteiden käsittely on saatavilla olevan tutkimustiedon rajoissa mukana selvityksessä. https://hiiliporssi.fi/ http://www.lumi.fi/ https://www.luke.fi/sompa/ 7 SOIDEN ENNALLISTAMISEN SUOLUONTO-, VESISTÖ- JA ILMASTOVAIKUTUKSET Työssä tarkastellut päävaikutukset vesistöön, ilmastoon ja suoluontoon vaihtelevat suuruudeltaan ja merkittävyydeltään ajassa ja tilassa. Eri vaikutusten spatiaaliset ja temporaaliset mittakaavaerot tekevät kokonaisuuden hahmottamisesta haasteellista, erityisesti yhteiskunnallisten suositusten ja toimien priorisoinnin näkökulmasta. Selvityksen johtopäätöksissä pohditaan soiden ennallistamisen mahdollisten paikallisten, kansallisten ja globaalien sekä lyhyen ja pitkän aikavälin hyötyjen ja haittojen vertailua ja yhteen- sovittamista päätöksenteon kannalta. Tässä varsinaisessa selvityksessä ei kuitenkaan laadita määrällisiä suosituksia tai suosituksia eri näkökulmien (monimuotoisuus, ilmasto, vedet) painoarvoille päätöksenteossa, vaan eri osa-alueiden päähavainnot ja suositukset niiden huomioimiseksi ovat itsenäisiä toisistaan. Aineistohauissa on käytetty muun muassa hakutermien ”peatland”, ”mire”, ”restoration” ja ”rewetting” yhdistelmiä. Vaikka kyseessä ei ole varsinainen systemaattinen kirjallisuuskatsaus, pohjautuu jokainen luku kattavasti alan tuoreimpaan kirjallisuuteen, siten että kysymysten kannalta tuorein tieto tuodaan esille. Selvityksessä tarkastellut aineistot vaihtelevat jonkin verran vesistö-, ilmasto- ja suoluontonäkökulmien välillä. Sekä ilmasto- että vesistövaikutusten kohdalla selvityksessä käsitellään kirjallisuuden ohella myös toistaiseksi julkaisemattomia tuloksia. Tämä näkyy jonkin verran osioiden välisinä eroina kirjoitustyylissä ja kuvauksen yksityiskohtaisuudessa. Kuten tämän raportin 3. luvussa todetaan, soiden ominaisuudet vaihtelevat laajasti suoekosysteemin tyypistä ja ominaisuuksista riippuen. Suoekosysteemien ominaisuudet puolestaan vaihtelevat alueellisesti. Tarkaste- lussa keskitytään soiden ennallistamistutkimuksiin, joiden aineisto on kerätty Suomesta, mutta tulosten ja johtopäätösten tueksi on nostettu esiin jonkin verran tutkimuksia myös muulta Euroopasta (mm. Saksasta) ja boreaalisen vyöhykkeen soilta Pohjois-Amerikasta. Vaikka selvityksessä onkin pyritty tarkastelemaan soiden ennallistamisen vaikutuksiin liittyvää kirjallisuutta mahdollisimman laajasti, sisältyy selvitykseen ja siinä tarkasteltuihin tutkimuksiin normaaleita virhelähteitä. Ennallistamisekologisessa kirjallisuudessa saattavat onnistuneet tai poikkeuksellisen äärevät tapaukset painottua ja toisaalta yleisemällä tasolla luonnon monimuotoisuuden palauttamiseen tähtäävien toimen- piteiden onnistumisen arvioimiseen liittyy huomattavaa tulkintavaikeutta, esimerkiksi palautumisen täydellisyyden ja ajallisen keston suhteen (Wortely ym. 2013). 8 SOIDEN ENNALLISTAMISEN SUOLUONTO-, VESISTÖ- JA ILMASTOVAIKUTUKSET Suon tilat: luonnontilainen, ojittamaton, kuivahtanut, ojitettu, vetetty, ennallistettu, ennallistunut Tässä raportissa on käytetty seuraavaa tulkintaa soiden tilaluokista: Luonnontilainen suo viittaa tässä työssä kaikkiin ojittamattomiin soihin (tai suon ojittamattomiin osiin), jotka vastaavat märkyydeltään ja eliöyhteisöltään jotain luonnontilaista suotyyppiä. Ojittamaton suo tarkoittaa kirjaimellisesti suota tai suon osaa, jolle ei ole kaivettu ojia. Ojittamaton suo (tai suon ojittamaton osa) ei välttämättä ole luonnontilainen, vaan se saattaa olla vesitaloudeltaan ja eliöyhteisöltään muuttunut ympärysalueiden ojituksen seurauksena, jolloin suota kutsutaan usein kuivahtaneeksi tai kuivuvaksi. Ojitetuilla soilla tarkoitetaan kirjaimellisesti kaikkia soita tai suon osia, joille on kaivettu yksi tai useampi oja. Ojituksen vaikutus suon tilaan (luonnontilainen tai eri asteisesti muuttunut) vaihtelee suon ominaisuuksien ja toisaalta ojituksen intensiteetin ja onnistumisen suhteen. Tämän selvityksen ilmasto-osion laskelmissa ojitetulla suolla viitataan erityisesti soihin, jotka ihminen on ojittamalla kuivattanut niin kuivaksi, etteivät ne enää märkyydeltään ja eliöyhteisöltään vastaa mitään luonnontilaista suotyyppiä. Vetetyllä suolla tai turvemaalla tarkoitetaan turvemaa-alaa, jonka vedenpinta on nostettu (esimerkiksi ojat tukkimalla tai muuten ohjaamalla vettä takaisin kuivuvalle suolle), tavoitteena joko ennallistettu suo tai jokin muu maankäyttö, kuten kosteikkoviljely, jossa märkyyttä suosivia tai sietäviä tuotantokasveja viljellään korkean vedenpinnan olosuhteissa. Ennallistetulla suolla tarkoitetaan suota, johon on kohdistettu ennallistamistoimia, eli vedenpinnan nostamista ja tarpeen mukaan puuston poistamista. Ennallistamisen tarkoituksena on (osin tilanteesta riippuen) mahdollistaa, käynnistää ja nopeuttaa palautumisprosessia kohti luonnontilaista suota. Periaatteellisena tavoitteena on sanan mukaisesti ojitusta edeltäneen suotyypin palautuminen (tai minkälaiseksi suo olisi ilman ojitusta kehittynyt), mutta käytännössä täydellinen palautuminen on epätodennäköistä. Ennallistuneella suolla tarkoitetaan käytännön tasolla suota, joka on ojitustilanteen tai muun häiriön jälkeen palautunut märkyydeltään, eliöyhteisöltään ja suolle tyypillisen ekosysteemin toiminnan (kuten turpeen muodostumisen) osalta luonnontilaisen suon kaltaiseksi. Ennallistuminen voi olla seurausta joko ennallistamistoimista (ennallistaminen) tai ekosysteemin luontaisesta sukkessiosta ja palautumiskyvystä (resilienssi) kohti luonnontilaista. Onnistuneelle ennallistumiselle ei ole tarkkoja kriteereitä. Esimerkiksi tämän selvityksen ilmasto-osion laskelmissa ennallistuneella suolla tarkoitetaan kaikkia vetettyjä soita, jotka märkyydeltään ovat luonnontilaisen kaltaisia ja niiden lajisto kostuu pääosin luonnontilaisille soille tyypillisistä lajeista. Toisaalta monimuotoisuuden kannalta pohditaan ennallistumisen onnistumista myös harvinaisempien lajien ja suoluontotyyppien palautumisen kautta. 9 SOIDEN ENNALLISTAMISEN SUOLUONTO-, VESISTÖ- JA ILMASTOVAIKUTUKSET Soilla tapahtuvat muutokset ajassa ja tilassa Verraten nopeiden maankäytön aiheuttamien muutosten lisäksi myös täysin luonnontilaiset suot ovat jatkuvassa, joskin moniin muihin ekosysteemeihin verrattuna hyvin hitaassa muutoksessa. Soilla tapahtuvissa muutoksissa onkin hyvin erilaiset ajalliset mittakaavat. Suomen soiden kehittyminen on kestänyt sadoista tuhansiin vuosiin ja jatkuu edelleen. Maankohoamisrannikon suot ovat vielä melko nuoria verrattuna vanhimpiin soihimme, joiden kehitys on alkanut jo pian jääkauden loputtua. Toisaalta suon sisäisen kehittymisen lisäksi ympäristössä tapahtuvat muutokset voivat esimerkiksi hydrologian ja lämpösumman kautta aiheuttaa suhteellisen nopeitakin muutoksia myös suon rakenteeseen ja toimintaan. Soiden luontaiseen sukkessioon eli lajiston vähittäiseen muutokseen verrattuna ojituksen ja ennallistamisen vaikutukset ovat hyvin nopeita ja niitä mitataan vuosissa ja vuosikymmenissä. Varsinaiset ennallistamistoimenpiteet (ojien tukkiminen ja patoaminen ja puuston poisto tai harventaminen) ovat lyhytkestoisia (1–2 vuoden ajanjaksolla) ja suolla kestää tyypillisesti 1–10 vuotta palautua ennallistamistoimenpiteiden erilaisista suorista vaikutuksista (palautumisaika vaihtelee vaikutuksittain ja kohteittain). Palautumisnopeuteen vaikuttaa toimenpiteiden voimakkuus ja alueellinen laajuus. Ekosysteemin muokkaustoimenpiteiden negatiiviset vaikutukset voivat vähentyä hyvinkin nopeasti, mutta toisaalta esimerkiksi joidenkin negatiivisten vaikutusten kompensoituminen, eli kokonaisvaikutuksen muuttuminen nettopositiiviseksi voi kestää vuosikymmeniä, jopa vuosisatoja. Ekosysteemin varsinainen ennallistuminen kestää ennallistamistoimin nopeutettunakin useita vuosia tai vuosikymmeniä, suon ominaisuuksista ja ojituksen aiheuttaman muutoksen määrästä riippuen. Muutoksella määrää kuvaillaan usein muutoksen voimakkuudella suhteessa luonnontilaiseen. Metsäojituksesta seuranneita muutoksia suon lähtötilaan (luonnontila) kuvataan yleensä asteikolla ojikko (ojitettu, mutta ei merkittäviä muutoksia eliöstössä), muuttuma (selviä muutoksia eliöstössä, yleensä kohti ”metsälajistoa”) ja turvekangas (suuria muutoksia lajistossa: koostuu suurimmaksi osin kangasmetsien lajeista). Ennallistamisen ajallinen ja paikallinen vaikutus on ainakin teoriassa riippuvainen suon kuivatuksen aiheuttaman muutoksen määrästä. Ojituksen aikaansaaman muutoksen määrä todennäköisesti vaikuttaa myös suon ennallistumisen määrään, mutta myös nopeuteen ja mahdollisesti lopulliseen tulokseen. Mitä muuttuneempi suo ojituksen aikaan on, sitä isomman muutoksen ennallistaminen onnistuessaan voi ekosysteemitasolla saada aikaan. Toisaalta isompien muutosten tapahtuminen voi viedä enemmän aikaa ja pidemmälle muuttuneiden soiden palautuminen on epävarmempaa kuin vähemmän muuttuneiden. 10 SOIDEN ENNALLISTAMISEN SUOLUONTO-, VESISTÖ- JA ILMASTOVAIKUTUKSET 2. EKOLOGINEN ENNALLISTAMINEN 2.1. Ekologisen ennallistamisen teoria Ekologisella ennallistamisella tarkoitetaan laajasti ottaen elinympäristön palauttamista aiempaan tilaan, yleensä tilanteessa, jossa elinympäristölaikun ekologiset ominaisuudet ovat muuttuneet ihmistoiminnan seurauksena (esim. SER 2004). Ennallistamisen teoreettisena tavoitteena on heikentyneen ekosysteemin edustamaa luonnontilaista ekosysteemiä vastaavan tilan saavuttaminen, joskin sekä teoreettiset tarkastelut että empiiriset tutkimukset tukevat oletusta, että täsmälleen alkuperäisen kaltaisen systeemin palauttaminen ei välttämättä ole mahdollista. Ennallistamisekologian alan empiirinen tutkimus onkin pitkälti painottunut selvittämään, missä määrin ennallistetut elinympäristöt vastaavat luonnontilaisia referenssisysteemejä ja kuinka kauan palautuminen tiettyyn samankaltaisuuden tasoon kestää. Ennallistamisen onnistumisen tulkinnan kannalta keskeisiä havaintoja ovat, että ennallistuminen (ennallis- tamistoimien käynnistämä prosessi) vie aikaa (esim. Moreno-Mateos ym. 2017), palautuminen voi olla vaiheittaista tai hyppäyksellistä (Suding ja Hobbs 2009), eikä ekosysteemi välttämättä asetu samalle sukkessio- linjalle kuin luonnontilaiset verrokkinsa (Suding ym. 2004). Eri vaiheet voivat olla myös tavoitteiden kannalta eriarvoisia: esimerkiksi luonnon monimuotoisuuden säilyttämisen kannalta on merkitystä sillä, ovatko ennallistamiskohteelle palautuneet lajit yleisiä ja runsaita vai harvinaisia tai peräti uhanalaisia. Mikäli uhanalaisemmat ja usein vaateliaammat lajit palaavat vasta ekosysteemin ennallistumisen loppuvaiheissa, tällaisten täydellisemmin ennallistuneiden kohteiden merkitys luonnon monimuotoisuuden kannalta on merkittävä ja toisaalta ”viimeisen” vaiheen palautumisen merkitys suurempi kuin sitä edeltävien vaiheiden. Käytännössä tämä tarkoittaa, että voisi olla vaikuttavampaa ennallistaa vähemmän muuttuneita kohteita, joissa vaateliaampia lajeja saattaa olla vielä jäljellä ja elinympäristön ominaisuuksien palautuminen on todennäköisempää, kuin pidemmälle muuttuneissa kohteissa, joissa ekosysteemin palautumisen kokonais- määrä voi sinänsä olla suurempi (Haapalehto ym. 2015). Ennallistamisekologian juuret pohjautuvat vahvasti ekosysteemiekologiaan ja yhteisöekologiaan. Eliöyhteisön palautumista on pitkään käytetty mittarina ennallistamisen onnistumiselle (Wheeler ja Shaw 1995, Dobson ym. 1997, Ehrenfeld ja Toth 1997, Heikkilä ja Lindholm 1997, Palmer ym. 1997). Ennallistamisen vaikutusten tarkastelu ekosysteemitasolla antaa puolestaan kokonaisvaltaisemman kuvan ennallistamisen kohteena olevan ekosysteemin toiminnan palautumisesta (Ehrenfeld ja Toth 1997, Ehrenfeld 2000, Wheeler ja Shaw 1995). Yhteiskunnan kannalta ekosysteemin eliöyhteisön (rakenteen) ja toiminnan suhde on keskiössä esimerkiksi pohdittaessa, kuinka ekosysteemien heikentynyt luonnontila – tai sen palauttaminen ennallis- tamalla – vaikuttaa elintärkeisiin ekosysteemipalveluihin. Nykyisin ennallistamisekologian kirjallisuudessa ekologisen ennallistamisen tavoitteeksi nimetäänkin usein ekosysteemin rakenteen ja toiminnan palautta- minen (Hobbs ja Cramer 2008, Benayas ym. 2009, Aerts ja Honnay 2011, Bullock ym. 2011, Suding 2011), vaikka rakenteen ja toiminnan välinen suhde onkin osittain epäselvä esimerkiksi sen osalta, kuinka suuri osa ekosysteemin alkuperäisestä lajistosta tarvitaan ekosysteemin toiminnan takaamiseksi (esim. Cardinale 2012). Myös soiden ennallistamisen kohdalla voimme kysyä: kuinka täydellisesti suon lajistolliset rakennepiirteet tulee palauttaa ekosysteemipalveluiden palauttamiseksi luonnontilaista suota vastaaviksi? Ennallistaminen käsitteenä sisältää myös ainakin osin ratkaisemattomia filosofisia kysymyksiä siitä, pystytäänkö luontoa palauttamaan tai pitääkö luonnontilan palauttamisen (sisältäen luonnollisen muutoksen) olla tavoitteenakaan (Hilderbrand ym. 2005, Jackson ja Hobbs 2009, Perring ym. 2014). Esimerkiksi interventioekologinen ajattelu (ennallistaminen yhtenä interventiona) korostaa ihmisen toiminnan muuttamien ekosysteemien tilan “parantamista” ilman ajatusta, että lopputulos olisi välttämättä tarkalleen alkuperäistä ekosysteemiä vastaava (Hobbs ym. 2011). Interventioekologiassa tavoitteena ei siis auto- maattisesti ole niin sanottu historiallinen tavoitetila (englanniksi ”historical target”, tila ennen ihmisen vaikutusta) vaan pikemminkin yhteiskunnan ja luonnon kannalta hyvä kokonaisratkaisu (Jackson ja Hobbs 2009, Hobbs ym. 2011). Ekologisen ennallistamisen (tai intervention) periaatteellisen (filosofisen) tavoitetilan ja siihen liittyvien ekologisten elementtien määrittely on ennen kaikkea yhteiskunnallinen kysymys (Wilhere 2008), ja se määrittelee pitkälti myös ekologisen ennallistamisen ja ekosysteemien tilan parantamisen kustannusvaikuttavuuden reunaehtoja (esim. Tolvanen ym. 2013b, Kotiaho ym. 2015). 11 SOIDEN ENNALLISTAMISEN SUOLUONTO-, VESISTÖ- JA ILMASTOVAIKUTUKSET 2.2. Ekologisen ennallistamisen tavoitteet ja kansainväliset sitoumukset Ennallistamisen tavoitteet on yleisesti määritelty osin epämääräisesti (Komonen ja Halme 2014), jopa kansainvälisissä sopimuksissa (Kotiaho ym. 2015). Kansainvälisten sitoumuksien ja laajamittakaavaisten ennallistamistavoitteiden kohdalla on ymmärrettävää, että sopimusteksteihin halutaan jättää liikkumavaraa (Maxwell ym. 2015). Toisaalta tarkempien ennallistamistavoitteiden määrittelyä ja asettamista vaikeuttaa ennallistamisen lopputuloksen monimutkainen määrällinen ja laadullinen arviointi ja onnistumisen tulkinta: mitä ja milloin pitäisi mitata (Wortley ym. 2013), kuka määrittelee kokonaistavoitteet ja millä perusteilla (Wilhere 2008). Mitattavien yksityiskohtaisempien alatavoitteiden määrittely siis vaihtelee sen mukaan, onko laajempana tavoitteena ekosysteemin peruslajistoon todennäköisesti sidonnaisen toiminnan ja rakenteen palautuminen vai esimerkiksi elinympäristöjen muodostuminen erityisesti vaateliaammalle lajistolle. Tavoitteiden välillä voi myös olla ristiriitoja. Toiminnan palautumisen kannalta toivotun peruslajiston nopea palautuminen voi estää vaateliaamman lajiston palautumista (Mälson ym. 2010, Maanavilja ym. 2014). Toisaalta osittainen ennallistuminen saattaa joidenkin ekosysteemipalveluiden osalta olla sosioekonomisesti parempi lopputulos kuin täysin luonnontilaiseksi palautunut ekosysteemi. Jos ennallistaminen nähdään interventioina (Hobbs ym. 2011), ekosysteemien tilan parantamisen tavoitteena ei tarvitse olla kyseisellä paikalla ollut ”alkuperäinen ekosysteemi”. Tällöin voidaan ajatella toiminnan tavoitteena olevan joko muutos kohti tavoitteena olevaa alkuperäistä referenssitilaa (esimerkiksi maksimoiden positiivisen muutoksen määrää suhteessa käytettyihin resursseihin, Kotiaho ym. 2015, ELITE-työryhmän mietintö, kuva 2.1, s. 12) tai vaihtoehtoisesti kustannusvaikuttavasti saavutettavissa oleva uusekosysteemi (englanniksi novel ecosystems, Hobbs ym. 2006), jossa tietyt, toivotut piirteet ovat runsaasti edustettuina. Yleensä ajatus uusekosysteemistä liitetään tilanteeseen, jossa ekosysteemi on maankäytön ja ennallistamis- toimien jälkeenkin ajautunut luonnontilaisesta poikkeavaan, itseään ylläpitävään resistenttiin tilaan ja sen ennallistaminen takaisin luonnontilaisen kaltaiseksi olisi huomattavan kallista (Hobbs ym. 2006). Ekologisesti puutteellisen ennallistamistuloksen ja uusekosysteemin välinen rajaus voi olla vaikeaa, mutta se on oleellista muun muassa tämän selvityksen johtopäätösten ja tulosten soveltamiselle. On siis oleellista määritellä, tavoittelemmeko ennallistamistoimilla mahdollisimman luonnontilaisia systeemejä (ja toteamme epäonnis- tuneemme, jos emme sellaista saavuta), vai tyydymmekö ekosysteemin pääpiirteittäiseen palautumiseen? Vai tavoittelemmeko tiettyjen ekosysteemipalvelujen kustannustehokasta maksimoitumista, esimerkiksi jonkin- asteisen uusekosysteemin muodossa? Laajemmin yhteiskunnan tasolla ennallistamisen määrälliset ja laadulliset tavoitteet eli se, kuinka paljon ja kuinka tarkasti ekosysteemejä tulisi ennallistaa, ja mitä kutsumme ennallistamiseksi ovat yhteiskunnallisia kysymyksiä. Tässä selvityksessä pyrimme ensisijaisesti tuottamaan koottua tietoa ja johtopäätöksiä näihin kysymyksiin liittyvän yhteiskunnallisen päätöksenteon tueksi. Kansainvälisen luontopaneelin IPBES:n (International Panel for Biodiversity and Ecosystem Services) Global Assessment -raportissa (IPBES 2019, Diaz ym. 2019) ennallistamista lähestytään – kuten jo tätä ennen ELITE- työssä Suomessa – ekosysteemin muutoksen vertailutason kautta niin, että vertailutasona on tila ennen muutosta, toisin sanoen ekosysteemin luonnontila. Toisaalta esimerkiksi YK:n lanseeraama ”ennallistamisen vuosikymmen” (englanniksi UN Decade on Ecosystem Restoration 2020–2030) esittelee ennallistamisen mahdollisuuksia nimenomaan ekosysteemipalvelujen kautta, kasvihuonekaasujen vähentäminen yhtenä päätavoitteena (UN Environment 2019). Vaikka eri sopimusten tavoitteiden sanoittaminen eroaa, niitä kuitenkin pääsääntöisesti yhdistää ekosysteemi- näkökulma. Tavoitteita ei ole asetettu yksittäisille hyödyllisille ekosysteemin toiminnoille (esimerkiksi ekosys- teemipalveluille kuten hiilensidonta tai puhdas juomavesi), vaan tarkasteluissa painotetaan luonnontilaisten ekosysteemien merkitystä kokonaisuutena eri ekosysteemipalveluiden vakaan tarjonnan takaamisessa. 12 SOIDEN ENNALLISTAMISEN SUOLUONTO-, VESISTÖ- JA ILMASTOVAIKUTUKSET Kuva 2.1. Ylemmässä kuvassa on ennallistamista odottava korpi, jonka luonnontilainen verrokki ja eräänlainen tavoitetila alemman kuvan kohde on. Kohteet ovat osa Metsähallituksen hallinnoimaa soiden ennallistamisen seurantaverkostoa. (Kuvat: Santtu Kareksela). Globaaleista suojelutavoitteista yksi merkittävimmistä on YK:n alaisessa Convention on Biological Diversity - tapaamisessa sovitut monimuotoisuuden vähenemisen pysäyttäminen (englanniksi halting biodiversity loss, CBD 2010a) ja ennallistamiseen erityisesti liittyvä Nagoyan sopimuksen 15 prosentin ennallistamistavoite (CBD 2010b). Muun muassa EU ja Suomi ovat sitoutuneet näihin tavoitteisiin. Yleisen ennallistamistavoitteen tarkoituksena on taata toimivien ekosysteemien säilyminen maapallolla. Tavoitetta ei sinänsä ole määritetty tiettyjen ekosysteemipalvelujen määrään liittyen tai niiden maksimoitumista optimoiden. 13 SOIDEN ENNALLISTAMISEN SUOLUONTO-, VESISTÖ- JA ILMASTOVAIKUTUKSET Esimerkiksi Suomessa soiden ennallistamisen tavoitteita on linjattu jo muun muassa ennallistamistyöryhmän mietinnössä 2003: ”Soiden ennallistamisessa ekosysteemilähestymistapa on luonteva ja pitkällä aikavälillä ainoa ekologisesti kestävä vaihtoehto. Erityisesti minerotrofisilla soilla, joilla valuma-alueelta tulevan veden laatu ja määrä määrittävät suurelta osin suon ominaisuudet, on vesien valuntasuhteiden palauttaminen koko ekosysteemin ennallistumisen kannalta keskeistä. Kaikilla soilla on tavoitteena niiden palauttaminen turvetta kerryttäviksi ekosysteemeiksi, mikä edellyttää korkealla olevaa pohjavedenpinnan tasoa. Metsien ja puustoisten soiden ennallistamisessa ekosysteemitason tavoitteina on metsän luontaisten puustorakenteiden ja prosessien palauttaminen.” Soiden ennallistamista on Suomessa yleensä tarkasteltu, suunniteltu ja myös seurattu ekosysteemi- perspektiivistä, ekosysteemin rakenteen ja toiminnan palautumisen kautta (Rassi 2003, Aapala ym. 2008, 2013, Haapalehto 2014, Maanavilja 2015). Rakenteen palautumista on yleensä tarkasteltu kasviyhteisön muutoksena (esim. Haapalehto ym. 2013, Maanavilja ym. 2014, Haapalehto ym. 2017). Yhteisöekologialla onkin pitkät juuret ennallistamistoimien vaikutusten ja onnistumisen mittaamisessa (Wheeler ja Shaw 1995, Dobson ym. 1997, Ehrenfeld ja Toth 1997, Heikkilä ja Lindholm 1997, Palmer ym. 1997). Suomessa ekologisen ennallistamisen tavoitteet ovatkin laajasti nivoutuneet soiden ekosysteemi- ja yhteisöekologiseen teoriakehykseen. Soiden ennallistamisen tavoitteet ovat ajan kuluessa tarkentuneet ja hioutuneet muun muassa kansallisen suostrategian, soiden ennallistamisoppaan, soiden suojelun täydennysehdotuksen ja ELITE-työryhmän työn yhteydessä. Esimerkiksi ELITE-työryhmän (Kotiaho ym. 2015) ekosysteemien tilan kustannustehokkaan edistämisen määrittelyssä ekosysteeminäkökulma yhdistettiin interventioekologiasta johdettuun ”ekosys- teemin tilan edistäminen” -ajatteluun. Tavoitteena ei enää ollut esimerkiksi suon ennallistaminen sinänsä (hinnalla millä hyvänsä), vaan kustannustehokkaat kompromissit nähtiin hyväksyttävänä vaihtoehtona kokonaisvaikuttavuuden maksimoimisessa (kuva 2.2 alla). Kuva 2.2. Elinympäristöjen tilan edistämisen operatiivinen malli ELITE-työryhmän mukaan (Lähde: Kotiaho ym. 2015). 14 SOIDEN ENNALLISTAMISEN SUOLUONTO-, VESISTÖ- JA ILMASTOVAIKUTUKSET Ennallistamisen tavoitteet vaihtelevat myös ajassa ja tilassa. Esimerkiksi suoekosysteemien palautuminen ja sen monimuotoisuusvaikutusten tavoite on meillä sekä kansallinen (Rassi ym. 2003) että globaali (CBD 2010b: AICHI targets, Diaz 2019: IPBES-raportin tiivistelmä). Ilmastotavoitteet puolestaan heijastelevat ennen kaikkea kansainvälisiä sopimuksia ja globaaleja ilmastotoimia ja -vaikutuksia. Toisaalta esimerkiksi ilmaston muutoksen vaikutus luonnontilaisiin, ojitettuihin ja ennallistettuihin soihin tuo uusia, vielä osin tuntemattomia haasteita, jotka todennäköisesti tulevat muokkaamaan myös ainakin ennallistamisen määrällisiä tavoitteita (Diaz ym. 2019, Aapala ym. 2020, Helbig ym. 2020). 15 SOIDEN ENNALLISTAMISEN SUOLUONTO-, VESISTÖ- JA ILMASTOVAIKUTUKSET 3. SUOT 3.1 Monimuotoiset suomme Suot ovat hyvin monimuotoinen joukko elinympäristöjä. Niille on yhteistä oikeastaan vain suhteellinen märkyys (verrattuna useimpiin kivennäismaaekosysteemeihin) sekä turvemaa, vaillinaisesti hajonneista suokasvien jäänteistä vedenpinnan alapuolelle hapettomiin olosuhteisiin kerrostunut orgaaninen eli eloperäinen maalaji. Minkään muun ominaisuuden osalta ei juurikaan pystytä sanomaan yksinkertaisesti ”suot ovat tällaisia” tai ”suot toimivat näin”, vaan mukaan täytyy ottaa selittäjäksi jokin muu suon ominaisuus. Soiden monimuotoisuutta jäsennetään eritasoisilla luokitteluilla. Luokittelujen taustalla on jako kahteen pääryhmään sen mukaan, mistä suo saa vetensä ja ravinteensa. Ombrotrofiset suot tai suon osat saavat vettä ja ravinteita ainoastaan sateista sekä kuivalaskeumasta. Minerotrofiset suot tai suon osat saavat lisäksi vettä ja sen mukana ravinteita suota ympäröivältä valuma-alueelta. Ombrotrofiset suot ovat pintaosiltaan hyvin niukkaravinteisia ja happamia. Minerotrofisten soiden ravinteisuus ja toisaalta ravinteiden saatavuus kasveille vaihtelevat laajasti ravinteiden (ja muiden mineraalien) lähteen ja suon happamuuden mukaan. Lopputulos riippuu siitä, minkä kokoinen ja muotoinen suon valuma-alue on ja millaisia maalajeja sen valuma-alueella on, eli millaiseksi valuma-alueelta suolle tulevan veden määrä ja mineraalipitoisuus ja toisaalta vastaanottavan suon pH muodostuvat. Kokonaisten suoaltaiden tasolla suot luokitellaan suoyhdistymätyypeiksi (ks. esim. Kaakinen ym. 2018a), joita ovat muun muassa koho- eli keidassuot, aapasuot ja palsasuot. Niiden muodostumiseen vaikuttavat pitkän aikavälin ilmasto-olosuhteet. Etelä-Suomessa ovat yleisiä kohosuot ja Pohjois-Suomessa aapasuot. Karkeasti jaotellen kohosoilla on minerotrofiset reuna-alueet eli laiteet ja ombrotrofinen keskusosa, kun taas aapasoilla reunat ja usein koko suo ovat minerotrofisia, mutta suolle voi muodostua myös ombrotrofisia osia. Tunturi- Lapissa esiintyviä palsasuoyhdistymiä luonnehtivat palsat, eli ikiroudan synnyttämät, ytimeltään jäässä olevat mättäät. Palsoja on yleensä ryhminä suon märissä ja paksuturpeisissa osissa ja tavallisesti ne peittävät vain pienen osan suoyhdistymästä. Boreaaliset piensuot ovat puolestaan nimensä mukaisesti pieniä suoyhdistymiä, joiden kehitykseen ja ominaispiirteisiin paikalliset olosuhteet (esimerkiksi topografia, hydrologia, kallio- ja maaperä sekä sijainti vesistöihin nähden) vaikuttavat enemmän kuin suurilmasto. Tyypillisiä ovat esimerkiksi pienialaiset puustoiset suot, kalliopainanteiden suot, suppasuot tai rantasuot. Suoaltaiden sisällä voi esiintyä suurta vaihtelua suon ominaisuuksissa, mikä näkyy hyvin kasvillisuuden vaihteluna. Suoaltaiden sisällä tehtävä tarkempi suon osien luokittelu eri suotyyppeihin perustuukin kasvillisuuden koostumukseen sekä suon pinnan pienmuotojen esiintymiseen. Soiden ominaisuudet riippuvat erityisesti märkyydestä (vedenpinnan taso sekä sen vuodenaikaisvaihtelut) ja ravinteisuudesta (johon pH vaikuttaa). Nämä kaksi vaihtelusuuntaa ovat itsenäisiä, eli sekä märät että kuivat suot voivat olla sekä runsas- että niukkaravinteisia. Märät suot ovat yleensä avosoita ja kuivat suot metsäisiä, mutta joitakin poikkeuksiakin on. Runsasravinteisimmat avosuot ovat lettoja, joilla esiintyy ruskosammalia sekä vaateliaita rahkasammal- ja putkilokasvilajeja. Keskiravinteiset minerotrofiset nevat ovat yleensä sarojen vallitsemia. Niukkaravinteiset ombrotrofiset nevat ovat rahkasammalten valtakuntaa. Runsasravinteiset kuivat suot ovat yleensä joko kuusen tai lehtipuiden (hieskoivu, tervaleppä) vallitsemia korpia, kun taas niukkaravinteiset kuivat suot ovat männyn ja suovarpujen vallitsemia rämeitä. Näiden päätyyppien sisällä on vielä runsaasti vaihtelua, jota kuvataan tarkemmilla suotyypeillä (Eurola ym. 1996, Laine ym. 2018, Kaakinen ym. 2018a). Soilla kerrostuvan turpeen kerrostumistapa ja ominaisuudet riippuvat myös suon märkyydestä ja ravinteisuudesta. Turvelajin eli sen, minkä kasvien jäänteistä turve koostuu, määrää kasvillisuuden koostumus. Sammalten vallitsemilla avosoilla turvetta muodostuu lähinnä sammalten jäänteistä eli vanhemmista versonosista, jotka jäävät uuden kasvun alle varjoon ja hautautuvat jatkuvan kasvun myötä vähitellen yhä syvemmälle. Tällaisen turpeen kasvinjäännösten ikä kasvaa melko systemaattisesti syvemmälle mentäessä. Sammalturvetta voi muodostua sekä rahkasammalten (rahkaturve) että ruskosammalten jäänteistä (ruskosammalturve). Sarojen vallitsemilla soilla turvetta muodostuu lähinnä sarojen juuristoista (saraturve), ja sen muodostumismekanismi on hyvin erilainen kuin sammalturpeen. Valtaosa sarojen juurista kasvaa suon pintakerroksissa, mutta osa voi kasvaa syvälle hapettomaan turpeeseen (Saarinen 1996). Sarojen juuria ja juurikariketta tulee siksi joka vuosi hyvin laajaan turvekerrokseen, ja yhdessä kerroksessa olevien kasvin- 16 SOIDEN ENNALLISTAMISEN SUOLUONTO-, VESISTÖ- JA ILMASTOVAIKUTUKSET jäänteiden iässä voi olla satojen, jopa tuhansien vuosien vaihteluväli. Metsäisillä soilla turvetta muodostuu puiden juurakoista ja rungoista sekä muista puiden ja varpujen karikkeista, minkä lisäksi suuri osuus turpeesta voi myös olla sammalten jäännöksiä. Turpeen ominaisuudet riippuvat hyvin pitkälle sen kasvinjäännöskoostumuksesta ja maatuneisuusasteesta eli siitä, kuinka pitkälle turpeen kasvinjäännökset ovat hajonneet. Eri karikelajien (kasvilaji, kasvinosa) kemiallinen koostumus vaihtelee laajasti (Straková ym. 2010), ja säätelee erittäin voimakkaasti sitä, miten helposti hajotettavaa karike on eli kuinka nopeasti se voi hajota (Straková ym. 2011, 2012). Turpeen maatuneisuus- asteeseen vaikuttaa lisäksi se, kuinka kauan kasvinjäännökset ennättävät olla suon pintakerroksissa hapellisen hajotuksen piirissä ennen päätymistään suon syvempiin kerroksiin hapettoman hajoamisen piiriin. Tämän ajan pituus riippuu suon märkyydestä, siitä, mihin kerrokseen karike muodostuu sekä siitä, kuinka nopeaa suon korkeuskasvu on. Suon kehityshistoria ja erityisesti mahdolliset häiriöt (kuten ojitus ja ennallistaminen) vaikuttavat puolestaan siihen, minkälaista kasvimassaa (mitä lajeja eri ominaisuuksineen) erilaisiin märkyys- ja hapellisuusolosuhteisiin päätyy ja kuinka pitkäksi aikaa. Tämän seurauksena suon pintakerroksen (kasvil- lisuuden) kasvun ja turpeen kertymisen suhde ovat luonnontilaisilla, ojitetuilla ja ennallistetuilla soilla erilaisia. Monipuoliset ja elinympäristöinä monella tapaa erikoiset suomme tarjoavat elinympäristöjä rahka- sammalkirjon, märkiin oloihin sopeutuneen putkilokasvilajiston ja monipuolisen linnuston lisäksi myös monille muille erikoistuneille eliölajeille, kuoriameeboista (Daza Secco ym. 2016) vaativiin sammaleisiin (Tahvanainen 2013) ja kiehtoviin vaaksiaisiin (Salmela 2013). Soiden ennallistamisoppaassa (Aapala ym. 2013) on lukuisin tietolaatikoin kuvattu soiden eliöryhmien erilaisia elinympäristövaatimuksia. Eliölajien kirjo seuraa suoyhdistymien ja suoluontotyyppien vaihtelua, ja suuri joukko eliölajeja on erikoistunut juuri tietyntyyppisille soille. Esimerkiksi suohämähäkkiyhteisöjen koostumuksen on havaittu vaihtelevan Etelä-Suomen keidas- soiden, pohjoisempien aapasoiden ja edelleen Tunturi-Lapin palsasoiden välillä (Koponen ym. 2001, Koponen 2002). Toisaalta esimerkiksi Turun seudun Pomponrahka-Isosuon alueelta on havaittu jopa 230 Suomen 650 hämähäkkilajista (Koponen ym. 2013). Suomen monimuotoisella suoluonnolla on myös muun muassa linnustonsa osalta esitetty olevan tärkeä rooli biodiversiteetin säilymisen kannalta Euroopan mittakaavassa (Lehikoinen ym. 2019). 3.1.1 Maankäytön aiheuttamat muutokset Suon märkyys ja ravinteisuus vaikuttavat voimakkaasti siihen, kuinka paljon ja kuinka nopeasti suon kasvillisuus ja turpeen ominaisuudet muuttuvat metsäojituksen jälkeen (esim. Laine ym. 1995a, 1995b, Laiho ym. 1999). Ojituksen myötä hapekkaan pintakerroksen paksuus kasvaa ja pintakerros muuttuu kuivemmaksi. Kasvillisuuden muutos märempiin olosuhteisiin erikoistuneista lajeista kuivempien olosuhteiden lajeihin ja suolajeista metsälajeihin on pääsääntöisesti sitä nopeampaa ja voimakkaampaa, mitä märempi ja ravinteikkaampi suo on alun perin ollut (Laine ym. 1995a). Runsasravinteisilla kasvupaikoilla kasvamaan pystyvien kasvilajien määrä on suurempi kuin niukkaravinteisilla. Puuston kasvaessa lisääntyvä varjostus vaikuttaa ajan myötä voimakkaasti pintakasvillisuuden koostumukseen. Märissä oloissa kerrostuneen, kasvinjäännöskoostumukseltaan helposti hajotettavan turpeen hajoaminen kiihtyy ojituksen jälkeen enemmän kuin kuivissa oloissa kerrostuneen, kasvinjäännöskoostumukseltaan vaikeasti hajotettavan turpeen. Erityisesti saraturpeen hajoaminen voi olla nopeaa, kun taas mätäsrahka- sammaleista kerrostuneen turpeen hajoaminen ei juuri lisäänny (Jaatinen ym. 2007, Ojanen ym. 2019). Tämä vaihtelu vaikuttaa paitsi turpeen kasvihuonekaasutaseiden muutoksiin (Ojanen ym. 2013, 2019), myös esimerkiksi turpeen tiheyden ja vedenpidätysominaisuuksien muutoksiin (Weiss ym. 1998). Kaikkien näiden muutosten voimakkuudella on vaikutusta myös siihen, kuinka helppoa suon ennallistaminen luonnontilaisen kaltaiseksi ekosysteemiksi on, tai minkälaisia ekosysteemitason vaikutuksia ennallistamaisella on, kuten tämänkin selvityksen eri osioista käy ilmi. Maatalouskäyttöön ja turpeennostoon ojitetut suot muuttuvat käytön myötä voimakkaammin kuin metsäojitetut suot, koska niiltä poistetaan alkuperäinen kasvillisuus ja kuivatus on keskimäärin tehokkaampaa. Maatalouskäytössä olevien soiden pintakerrosta muuttavat paitsi maanmuokkaus myös lannoitus, kalkitus, viljellyt kasvilajit ja mineraalimaan lisäys kyntökerrokseen. Niiden pintaturve on siksi yleensä pitkälle maatunutta, tiivistynyttä ja sisältää mineraalimaata sekä runsaasti ravinteita, mikä vaikuttanee voimakkaasti kasvillisuuden sukkessioon sekä mm. vesistökuormitukseen ennallistamisen jälkeen. Turpeenoton jälkeen 17 SOIDEN ENNALLISTAMISEN SUOLUONTO-, VESISTÖ- JA ILMASTOVAIKUTUKSET jäljelle jää tuhansia vuosia vanha turvekerros, jonka ominaisuudet (huokoisuus, vedenläpäisevyys jne.) ja ravinneolot poikkeavat luonnollisten prosessien seurauksena selkeästi luonnontilaisen suon pintakerroksista. 3.2. Suoluontotyyppien ja suolajiston tila Suoluonnon vallitsevaa tilaa on käsitelty laajasti muun muassa ennallistamistyöryhmän mietinnössä (Rassi ym. 2003), suostrategian taustaraportissa (MMM 2011), soiden ennallistamisoppaassa (Aapala ym. 2013a) sekä luontotyyppien ja lajien uhanalaisuusarvioinneissa (Kaakinen ym. 2018b, Hyvärinen ym. 2019). Samoin jatkuvasti päivittyviä ennallistamismääriä ja -menetelmiä on käsitelty syvällisesti useammassa näistä tarkasteluista sekä elinympäristöjen tilan parantamisen työryhmän (ELITE-työryhmä) työssä (Kotiaho ym. 2015, Haapalehto ym. 2015). Suomen tämänhetkisestä soiden kokonaispinta-alasta alle puolet on säilynyt ojittamattomana, ja Etelä- Suomessa ojittamattomia soita on kauttaaltaan vain noin neljäsosa suoalasta (Kaakinen ym. 2018b). Suojeltuna on noin 1,3 miljoonaa hehtaaria eli 15 prosenttia soiden kokonaispinta-alasta. Lisäksi huomattavan moniin itsessään ojittamattomiin suoalueisiin kohdistuu kuivattavaa vaikutusta niiden vierusalueiden ojituksen takia (Sallinen ym. 2019). Yli puolet suoluontotyypeistä arvioitiinkin tuoreessa luontotyyppien uhanalaisuus- tarkastelussa uhanalaisiksi ja lisäksi noin viidennes silmälläpidettäviksi (Kaakinen ym. 2018b). Euroopan luontotyyppien (habitaattien) uhanalaisuusarvioinnissa suot nousevat esiin Euroopan uhanalaisimpana elin- ympäristöryhmänä (Tahvanainen 2017). Eri suoluontotyyppien harvinaisuus ja runsaus vaihtelevat suuresti: joitakin on jäljellä moninkertaisesti verrat- tuna toisiin. Tästä johtuen ennallistamisella saavutettava suhteellinen muutos suoluontokokonaisuuden ekologisessa edustavuudessa (suoluonnon monimuotoisuus kokonaisuutena) koko valtakunnan tasolla riippuu muun muassa siitä, millaisia suoluontotyyppejä ennallistetaan. Suoluontotyyppien uhanalaisuutta ja harvinaisuutta sekä uhanalaisten lajien esiintymiä huomioimalla voidaankin todennäköisesti lisätä ennallis- tamistoimien vaikuttavuutta (Aapala ym. 2013c, Kareksela ym. 2019, ks. luvut 5.2 ja 12). Tämä vaihtelu tulee ottaa huomioon huolella myös arvioitaessa ilmasto-vesistö-monimuotoisuus -kokonaisvaikutuksia. Elinympäristöjen tilan heikentyminen heijastuu myös suolajien uhanalaistumiseen. Vuosien 2000 (Rassi ym. 2001) ja 2010 (Rassi ym. 2010) lajien uhanalaisuuden arvioiden välillä 30 ensisijaisesti soilla elävän lajin tilanteen todettiin aidosti heikentyneen ja vain neljän lajin tilanteen parantuneen. Suolajiston uhan- alaistuminen on jatkunut ja viimeisen 10 vuoden aikana suoelinympäristöjen lajistossa on tapahtunut 39 kielteistä ja 8 myönteistä aitoa muutosta (Hyvärinen ym. 2019). Tällä hetkellä ensisijaisesti soilla elävistä lajeista 120 on uhanalaisia (vähintään vaarantuneita, VU). Näistä vajaa puolet on lettojen lajeja ja loput jakautuvat melko tasaisesti korpien, rämeiden, nevojen ja vähemmän erikoistuneiden suolajien välillä. Huomionarvoista on, että soiden uhanalaisista lajeista noin 2/3 on märkien avosoiden, lettojen ja nevojen lajeja. Aapasoiden uhanalaisilla lajeilla tehdyt elinympäristömallitarkastelut osoittavat, että kymmenistä ympäristömuuttujista yleisin lajien esiintymistä selittävä tekijä on suon ojitustilanne (Saarimaa ym. 2019). 3.3. Soiden erityispiirteenä hydrologiset kokonaisuudet Soiden olemassaolo ja erilaisten soiden ominaispiirteet (ks. luku 3.1) ovat seurausta suoaltaan ja sen eri osien vesitaloudesta. Vesitalouden merkityksen vuoksi suoekosysteemejä ja niissä tapahtuvia luontaisia ja ihmisen toiminnasta seuraavia muutoksia tarkasteltaessa tulee kiinnittää huomiota suon valuma-alueen tarkasteluun ja suohon ekohydrologisena kokonaisuutena. Luonnontilaiset suot saavat vettä suoraan sadannasta, mutta myös välillisesti pintavaluntana ja maa- ja pohjavesivaluntana soita ympäröiviltä alueilta (Hare ym. 2017). Paikalliseen vesitalouteen vaikuttaa myös maaperän kapilaarisuudesta johtuva huokosten täyttyminen vedellä varsinaisen pohjavesipinnan yläpuolisissa kerroksissa. Etenkin turvelaji ja maatuneisuus vaikuttavat kapillaari-ilmiön voimakkuuteen sekä maaveden virtausnopeuteen turvehuokosissa. Mitä maatuneempaa turve on, sitä enemmän turvekerroksessa on erittäin pieniä huokosia, joissa kapillaarivoimat ovat merkittäviä. Näillä ominaisuuksilla on vaikutusta suo- kasvillisuuden, kuten sammalien, vedensaatavuuteen. Suon turvekerrokset voidaan jakaa rakenteeltaan kahteen osaan, jossa ylempänä on huokoinen pintaturvekerros ja alapuolella tiiviimpi sekä maatuneempi turvekerros. Yleisesti pintaturve, joka on vain heikosti maatunut, on vettä johtava ja osallistuu aktiivisesti suon 18 SOIDEN ENNALLISTAMISEN SUOLUONTO-, VESISTÖ- JA ILMASTOVAIKUTUKSET vesitalouden ylläpitoon. Sen sijaan maatuneempi pohjaturve on yleensä ominaisuuksiltaan heikosti vettä läpäisevä, jolloin myös veden liikkuminen on hyvin hidasta tässä kerroksessa. Myös poikkeuksia kerrosten vedenläpäisevyydessä voi olla, liittyen suon kehityshistoriaan ja kerrokset muodostaneisiin kasvillisuus- vaiheisiin. Turpeessa olevat makrohuokoset, jotka voivat syntyä esimerkiksi puunjuurista ja lieoista tai turvekerrokseen tulevista halkeamista, voivat myös olla merkittäviä vedenjohtavuutta lisääviä tekijöitä turpeessa. Suon maaperän vettä pidättävä rakenne (turpeen suuri vedenpidätyskyky, heikosti vettä läpäisevät alemmat turvekerrokset, tasainen topografia jne.) vakauttaa alueellista vesitaloutta ja mahdollistaa märät olosuhteet myös kuivina kausina. Suoympäristöille on ominaista vedenpinnan pysyminen maan pinnan tuntumassa tai vesipinnan ajoittainen nouseminen kasvukerroksen yläpuolelle. Suhteellisen korkealla pysyttelevä vesipinta mahdollistaa suo- kasvillisuuden palautumisen sekä turpeen uudelleen muodostumisen. Soiden ennallistamisen onnistumisen kriteerinä on suoluonnon vaatiman vesitasapainon palauttaminen suoympäristöön (Haapalehto ym. 2011). Tämän soiden sisäisen hydrologian palautumisen määrittää suon erityispiirteet (kuten turpeen ominaisuudet ja suon pintamuodostumat), historiallinen maankäyttö sekä suon yhteys sitä ympäröivään valuma-alueeseen. Etenkin pohjavesiyhteyden palauttaminen on oleellista aapasoiden suoluontotyypeillä, jotka ovat riippuvaisia pohjaveden määrästä ja sen mukanaan tuomista ravinteista. Pohjavesivaikutteiset rehevät suot pitävät sisällään myös uhanalaisimpia suoelinympäristöjä, sillä näitä on ojitettu niiden ravinteikkuuden vuoksi usein esimerkiksi maatalouden tarpeisiin (Vasander ym. 2003, Van Diggelen ym. 2009). Veden alkuperä ja virtaus- reitit tyypillisesti määrittävätkin suoveden kemiallisia ominaisuuksia kuten happamuutta ja ravinteikkuutta (Kemmers ja Jansen 1988, Kharanzhevskaya ym. 2020,). Näin ollen suota ympäröivältä valuma-alueelta tulevaan veteen on virtausreiteistä, alueen geologisista ominaisuuksista (maa- ja kallionperän laatu ja ominaisuudet) ja veden viipymästä riippuen liuennut ravinteita, muita mineraaleja, orgaanisia aineita sekä hiilidioksidia. Yleisesti suokasvillisuus on herkkä vedenlaadun muutoksille (Sjörs 1950). Riippuen ennallis- tettavan suon tavoitetilasta on ennallistamistoimenpiteissä huolehdittava myös, että suon yhteys ympäröivään maa-alueeseen muodostuu, jolloin maa- ja pohjaveden mukana tuoman veden määrä ja laatu tukevat tavoitteiden saavuttamista. Sadevesi sitä vastoin sisältää niukasti liuenneita aineita ja on hieman hapanta. Sadevesistä vetensä saavat erilaiset keidassuot ovatkin tyypillisesti happamia ja karuja. Näiden soiden ennallistamistoimissa oleellista on veden pidättäminen ja haihdunnan vähentäminen alueella. Maankäyttö turvemaalla vaikuttaa suuresti siihen kuinka paljon suoluonto ja suon luonnolliset prosessit ovat muuttuneet. Ensisijainen muutos lähtee kuivatustoimenpiteistä, joiden yhteydessä kosteus- ja happi- olosuhteet suolla muuttuvat ratkaisevasti. Tämä käynnistää pintaturpeen fysikaalisten ominaisuuksien muutosprosessin, joka muuttaa suon vesi- ja lämpötaloutta (Holden ym. 2004, Wells ym. 1996). Kuivatuksen seurauksena turvekerrokset tiivistyvät ja turpeen hajoaminen nopeutuu hapettumisen seurauksena. Tutkimuksissa on havaittu etenkin turpeen hydraulisen johtavuuden ja vedenpidätyskyvyn muuttuvan (Holden ym. 2004, Postila ym. 2014). Pitkään jatkuneen maankäytön ja turpeen hajoamisen seurauksena kuivatetun suoalueen turvekerroksista on voinut hävitä turvetta merkittäviä määriä. Tämä yhdessä turvekerrosten tiivistymisen kanssa on voinut muuttaa koko suoalueen topografiaa ja siten myös pintavalunnan reittejä. Kuivatustoimenpiteet vaikuttavat myös monesti ympäröiviltä alueilta tulevan maa- ja pohjaveden virtausreitteihin ja purkautumiskohtiin merkittävästi (Rossi ym. 2012). Näiden lisäksi uusi kasvillisuuskerros sekä sen juuristo muokkaavat turpeen pintakerroksen rakennetta ja ominaisuuksia. Samalla kun turpeen vedenjohtavuus heikkenee, syntyy uusia virtausreittejä puiden sekä kasvien juuristojen avulla, jotka muuttavat veden virtausreittejä sekä suon yhteyttä ympäröivään valuma-alueeseen. Sen sijaan maatalous- ja turvetuotantokäytössä suota muokataan voimakkaasti poistamalla turvekerroksia sekä rikkomalla pintaturpeen rakennetta. Maataloudessa muokkauskerrokseen lisätään usein mineraalimaata viljely- ominaisuuksien parantamiseksi, joka myös muuttaa pintakerroksen vedenläpäisevyyttä ja vedenvarastoimis- kykyä. Maatalousmailla, kuten myös metsätaloudessa, turvemaita on voitu myös lannoittaa. Tämän seurauksena turpeeseen on voinut kertynyt suuriakin määriä ravinteita ja muita alkuaineita, jotka aiheuttavat riskin ravinnekuormituksen lisääntymiseen suon ennallistamisen jälkeen. 19 SOIDEN ENNALLISTAMISEN SUOLUONTO-, VESISTÖ- JA ILMASTOVAIKUTUKSET Mikä merkitys soiden sisäisellä vesitaloudella on ennallistamisessa? Kuva 3.1. Luonnontilainen suokokonaisuus tasapainottaa alueellista vesitaloutta ja luo hydrologiset edellytykset moni- muotoiselle suoelinympäristökokonaisuudelle, tarjoten samalla alueelle arvokkaita ekosysteemipalveluita. (Kuvat: Anna- Kaisa Ronkanen ja Hannu Marttila). 3.4. Suot ja ilmasto Soiden turpeeseen on varastoitunut suuri määrä hiiltä. Luonnontilaiset suot kerryttävät turvetta ja pitävät sen tallessa korkean pohjaveden pinnan takia. Happi kulkeutuu veden kyllästämään maahan niin hitaasti, että vedenpinnan alapuolelle muodostuu hapettomat olosuhteet. Maahan päätynyt orgaaninen aines, lähinnä kuolleet kasvinosat, hajoaa hapettomissa olosuhteissa vain osittain: vaikeimmin hajotettavat yhdisteet kertyvät turpeeksi, jonka kuivamassasta noin puolet on hiiltä. Tämän hiilen suon kasvit ovat sitoneet ilmakehän hiilidioksidista (CO2). Ojittamaton suo on siten hiilidioksidinielu. Kun suo ojitetaan, vedenpinta laskee ja maan hapellinen pintakerros ulottuu aiempaa syvemmälle. Tämä nopeuttaa orgaanisen aineksen hajotusta ja suo voi turpeen kerryttämisen sijaan alkaa menettää turvetta. Turpeen hajotessa siihen sitoutunut hiili vapautuu hiilidioksidina takaisin ilmakehään. Koska turpeessa on usein myös runsaasti typpeä, turpeen hajoamisesta voi seurata lisäksi toisen kasvihuonekaasun typpioksiduulin (N2O) päästöjä. Nämä hiilidioksidi- ja typpioksiduulipäästöt lämmittävät ilmastoa. Suon ennallistamisessa keskeisenä toimenpiteenä on vettäminen, eli suon vedenpinnan nostaminen takaisin sille etäisyydelle maanpinnasta, jolla se oli ennen ojitusta. Onnistuessaan ennallistaminen voisi siten lopettaa ojituksen aiheuttamat hiilidioksidi- ja typpioksiduulipäästöt ja palauttaa suon turvetta kerryttäväksi eko- systeemiksi. Näin suon ennallistamisella voitaisiin torjua ilmastonmuutosta. 20 SOIDEN ENNALLISTAMISEN SUOLUONTO-, VESISTÖ- JA ILMASTOVAIKUTUKSET Luonnontilaiselta suolta ilmakehään vapautuvilla kaasuilla on kuitenkin myös ilmastoa lämmittävä vaikutus. Maaperän hapettomuuden takia suon maaperässä tapahtuu hapetonta hajotusta. Sen yhtenä lopputuotteena ilmakehään pääsee kasvihuonekaasu metaania (CH4). Ojittaminen vähentää tehokkaasti metaanipäästöä. Vastaavasti onnistunut ennallistaminen voi palauttaa suon metaanipäästön. Maaperän kaasupäästöjen lisäksi ojitus ja ennallistaminen vaikuttavat puuston hiilivarastoon. Pellonraivauksen ja turpeennoston seurauksena suolla mahdollisesti kasvanut puusto poistetaan. Metsäojitus (sopivilla kohteilla toteutettuna) sen sijaan vauhdittaa huomattavasti puuston kasvua, kun puiden kasvuolosuhteet paranevat vedenpinnan laskiessa. Ennallistaminen vastaavasti yleensä huonontaa puiden kasvuolosuhteita. Muutokset puuston ja puusta valmistettavien tuotteiden hiilivarastossa näkyvät hiilidioksidinieluna tai -lähteenä ilmakehään. Ilmaston kannalta suon ennallistuminen tarkoittaa ojitetun suon maaperän ja puuston kasvihuonekaasu- taseiden korvaamista ennallistetun suon maaperän ja puuston kasvihuonekaasutaseilla. Koska taseisiin kuuluu lämmitysteholtaan ja eliniältään erilaisia kaasuja, eri kaasujen ilmastoa lämmittävä vaikutus täytyy yhteis- mitallistaa. Tämä voidaan tehdä muuttamalla metaani- ja typpioksiduulitaseet hiilidioksidiekvivalenteiksi, eli sellaiseksi hiilidioksiditaseeksi, jolla olisi tarkastellun ajanjakson (tyypillisesti 100 vuoden) aikana keskimäärin vastaava ilmastoa lämmittävä vaikutus. Tällöin voidaan laskea luonnontilaisille, ojitetuille ja ennallistetuille soille päästökertoimia, joita voidaan suhteellisen helposti soveltaa eri maankäyttömuotojen ilmasto- vaikutusten vertailuun. Jos kuitenkin halutaan tarkastella ennallistamisen ilmastovaikutuksen kehittymistä ennallistamisesta kuluvan ajan myötä, voidaan laskea yhteen eri kaasujen aiheuttama säteilypakote. Säteily- pakote kertoo sen tehon, jolla ennallistamisen aiheuttama muutos kasvihuonekaasutaseessa kullakin ajanhetkellä lämmittää (positiivinen säteilypakote) tai viilentää (negatiivinen säteilypakote) ilmakehää. Ennallistamisen ilmastovaikutus Ennallistamisen ilmastovaikutus syntyy siitä, että ennallistamistoimenpiteen jälkeen ojitetun suon tilalla on ennallistettu suo. Ennallistaminen tarkoittaa siis ilmaston näkökulmasta sitä, että ojitetun suon kasvihuonekaasupäästöt korvautuvat ennallistetun suon päästöillä. Ennallistamistoimenpiteen jälkeen vaikutus lasketaan ennallistetun ja ojitetun suon päästöjen erotuksena, koska ilman ennallistamista ojitetun suon päästöt olisivat jatkuneet. Ennen ennallistamista tapahtuneisiin päästöihin ennallistamisella ei ole vaikutusta. Ennallistaminen siis muuttaa ilmakehään päätyvien kasvihuonekaasujen määrää. Nämä päästömuutokset voivat joko lämmittää tai viilentää ilmastoa ja ilmastovaikutus vaihtelee päästömuutosten suuruuden sekä tarkasteluajankohdan mukaan. 21 SOIDEN ENNALLISTAMISEN SUOLUONTO-, VESISTÖ- JA ILMASTOVAIKUTUKSET Kuvissa 3.2 (a, b ja c) on esimerkki luonnontilaisen suon maaperän kasvihuonekaasupäästöjen sekä suon ojituksen ja ennallistamisen aiheuttamien päästömuutosten ilmastovaikutuksesta (positiivinen säteilypakote = ilmastoa lämmittävä vaikutus, negatiivinen pakote = viilentävä vaikutus). Säteilypakotteen laskemiseen käytetyt päästöt ovat realistisia arvoja 22 SOIDEN ENNALLISTAMISEN SUOLUONTO-, VESISTÖ- JA ILMASTOVAIKUTUKSET boreaaliselle luonnontilaiselle, metsäojitetulle ja ennallistetulle suolle. Ne on valittu ilmiön havainnollistamiseksi, eivätkä ne edusta mitään tiettyä suo- tai turvekangastyyppiä. Luonnontilainen ja ennallistettu suo: −130 (CO2), +7 (CH4), and +0.1 (N2O) g kaasua/vuosi/m2, ojitettu suo: +130 (CO2), ±0 (CH4) ja +0.2 (N2O) g kaasua/vuosi/m2. Kuva on muokattu Ojanen & Minkkinen (2020) kuvasta. Kuva 3.2 a) Luonnontilaisen suon maaperän hiilidioksidin (CO2), metaanin (CH4) ja typpioksiduulin (N2O) päästön ilmastovaikutus. Suo syntyy vuonna 1500 ja päästöt jatkuvat 620 vuotta. Vaihtoehtoisesti suo ojitetaan vuonna 1970 ja ennallistetaan vuonna 2020. Kuva 3.2 b) Suurennettu kuva vuosille 1970–2120. Ojituksen ja ennallistamisen ilmastoa viilentävä vaikutus on merkitty sinisillä nuolilla ja ilmastoa lämmittävä vaikutus on merkitty punaisilla nuolilla. Kuva 3.2 c) Ojituksen (ojitetun suon päästöt − luonnontilaisen suon päästöt) ja ennallistamisen (ennallistetun suon päästöt − ojitetun suon päästöt) ilmastovaikutus. Sinisellä on merkitty ajanjaksot, joiden aikana vaikutus on viilentävä, ja punaisella on merkitty ajanjaksot, joiden aikana vaikutus on lämmittävä. 23 SOIDEN ENNALLISTAMISEN SUOLUONTO-, VESISTÖ- JA ILMASTOVAIKUTUKSET 4. SOIDEN ENNALLISTAMISEN SUOLUONTOVAIKUTUKSET 4.1. Monimuotoisuus (elinympäristöt ja lajit) 4.1.1 Lajiston palautuminen Lajistollista monimuotoisuutta ja sen muutoksia voidaan tarkastella useilla eri tasoilla ja eri mittakaavoissa (Magurran 2004). Useimmin tutkimuksissa tarkastellaan kohdekohtaista eli niin sanottua α-diversiteettiä (tutkimusalakohtainen lajimäärä tai indeksi). Useiden kohteiden muodostamaa kokonaisuutta tarkasteltaessa voidaan puolestaan mitata koko kokonaisuuden diversiteettiä eli gamma-diversiteettiä (eräänlainen kohteiden α-diversiteettien summa) tai kohteiden välistä vaihtelua eli beta-diversiteettiä. Perinteisesti ennallistamisen lajistovaikutuksia tarkastelevan tutkimuksen mittakaavana on ollut kohdekohtainen vaikuttavuus, jota on tarkasteltu usean kohteen otantana. Ennallistamisen lajistovaikutusten laajempi tarkastelu, esimerkiksi kohdekohtaisia tuloksia laajemmin yleistäen ja valtakunnan tasoisia malleja laatien, on Suomen suoluonnon kohdalla perusteellisesti yli useiden eliöryhmien toteuttaen vasta alussa (esim. Hyvärinen ym. 2019, Tolvanen ym. 2020b). Useassa tutkimuksessa on havaittu, etteivät suon ojitus tai ennallistaminen oleellisesti vaikuta kohde- kohtaiseen diversiteettiin (α-diversiteetti), kun mittarina on ollut diversiteetti-indeksi tai lajimäärä (Laine ym. 1995, Maanavilja ym. 2014, Elo ym. 2016, Alsila ym. 2020). Kasvilajiston diversiteetti saattaa esimerkiksi diversiteetti-indeksillä mitattuna olla luonnontilaista referenssiä korkeampi (Vasander 1984, Poulin ym. 2013, Maanavilja ym. 2014), johtuen esimerkiksi indeksissä painottuvasta lajien välisten dominanssisuhteiden muutoksista (Maanavilja ym. 2014). Ojitettujen ja ennallistettujen soiden lajisto sisältää pitkään häiriön jälkeen sekä metsä- että suolajistoa ja erityisesti kasvilajien runsaudet saattavat häiriön jälkeen olla tasaisemmin jakautuneet, koska yksittäiset lajit eivät vielä ole saavuttaneet dominanssiasemaa yhteisössä. Kohdekohtaisen lajistollisen monimuotoisuuden palautuminen ei kuitenkaan vielä kerro luonnontilaisen suon tyyppilajiston palautumisesta (Elo ym. 2016, Haapalehto ym. 2017). Ojituksen onkin todettu muuttavan eri suoalueita keskenään lajistoltaan samankaltaisemmiksi luonnontilaisiin verrattuna ja näin vähentävän alueellista monimuotoisuutta (mm. Laine ym. 1995, Elo ym. 2016). Tämän- kaltaisen lajistollisen yhdenmukaistumisen estäminen toimii yhtenä ennallistamisen motiivina, mutta se myös hankaloittaa ennallistamisen onnistumista lajistollisen palautumisen näkökulmasta, koska vaateliaammat lajit ovat maisematasolla harvinaistuneet, niiden palautuminen ennallistettujen soiden lajistoon on vaikeutunut. Kuten luvussa 3.2 todetaan, on lajien uhanalaisuusarvioita (Rassi ym. 2010 ja Hyvärinen ym. 2019) vertailtaessa havaittu 39 suoelinympäristön lajin uhanalaistuneen lisää 10 vuoden ajanjaksolla ja vain kahdeksan lajin tilanteen muuttuneen vähemmän uhanalaiseksi. Tämä kertoo paitsi suoekosysteemien suojelun ja ennallistamisen tarpeesta myös sen haasteista. Lajien uhanalaistumiskehityksen hidastamista ja jopa kääntämistä voidaan pitää yhtenä ennallistamisen tavoitteena. Se ei kuitenkaan ole automaattisesti ennallistamisen vaikutus, koska uhanalaisten lajien ennallistetulle kohteelle palautumisen varmuudesta tai määrästä, tai ennallistamisen positiivisesta vaikutuksesta Suomen uhanalaiseen suolajistoon kokonaisuutena ei ole tieteellistä näyttöä. Päinvastoin liki neljännes vuosisadan ennallistamisurakan jälkeen suolajiston tila heikkenee yhä (Hyvärinen ym. 2019). Tämä ei sinänsä kerro ennallistamisen epäonnistumisesta. Ennallistamisen pinta-alat ovat yksinkertaisesti vielä hyvin pieniä sekä suhteessa luonnontilaisten soiden määrään, että suhteessa ojittamalla heikentyneiden elin- ympäristöjen pinta-alaan. Toisaalta emme myöskään tarkalleen tiedä mikä lajiston tilanne olisi ilman ennallistamistoimia: harvinaisimpien ja biodiversiteettiarvoiltaan tärkeimpien suoelinympäristöjen pinta-alaan voidaan saada suhteellista parannusta aikaiseksi jo melko pienilläkin ennallistamis- ja suojelumäärillä (Kareksela ym. 2020), eli priorisoinnin rooli on keskeinen ennallistamisen vaikuttavuuden kannalta. Silti uusimmat ennustemallit osoittavat, että vaikka suurin osa punaisen listan lajeista hyötyy ennallistamisesta, lajiston merkittävä leviäminen edellyttää kuitenkin huomattavia ennallistamispinta-aloja suhteessa käytännön toteuttamismahdollisuuksiin (Tolvanen ym. 2020b). Kuitenkin laajemmin suon lajiyhteisön muutosten kannalta tarkasteltuna soiden ennallistaminen (eko- hydrologian ja avoimuuden palauttaminen) vaikuttaisi lähes kaikkien tutkimuksissa tarkastelujen eliöryhmien 24 SOIDEN ENNALLISTAMISEN SUOLUONTO-, VESISTÖ- JA ILMASTOVAIKUTUKSET kohdalla käynnistävän palautumiskehityksen ojitetun suon lajistosta ja yhteisörakenteesta kohti luonnon- tilaista. Sekä korvissa (Maanavilja ym. 2014), erilaisilla rämeillä (Laine ym. 2011, Punttila ym. 2016, Haapalehto ym. 2017), letoilla (Mälson ym. 2010, Hedberg ym. 2012) ja esimerkiksi maankohoamisrannikon nevoilla (Laine ym. 2016) tyypillisen kasvilajiston palautuminen käynnistyy tai nopeutuu ennallistamistoimien seurauksena. Kuva 4.1. Ennallistettu korpi Pirkanmaalla. Vaikka kohdetta selvästi hallitsee soille tyypillinen lajisto, ei ennallistamisen vaikutusta kasvilajistoon kuitenkaan voida tästä kuvasta päätellä tuntematta kohteen lajiston tilaa ennen ennallistamista. (Kuva: Santtu Kareksela). Samoin hyönteiset näyttäisivät eri tutkimuksissa osoittavan lähinnä positiivista vastetta perinteiseen ennallis- tamiseen (ojien täyttö, patoaminen ja puuston harvennus ennen ojitettua tilaa vastaavaksi). Esimerkiksi suon päiväperhoset (Hiltula ym. 2005, Komonen ym. 2013, Noreika ym. 2016) sekä mikroperhoset, maakiitäjäiset ja vaaksiaiset (Noreika ym. 2015) hyötyvät ennallistamisesta, samoin kuin soilla elävät sudenkorennot (Elo ym. 2015, Krieger ym. 2019, Strobl ym. 2019). Tutkimuksissa on myös havaittu positiivisia mutta verraten heikkoja ojitetuille soilla sijaitsevien lähteiden pohjaeläinyhteisöjen vasteita ennallistamiseen noin kymmenen vuoden aikajänteellä, vaikka ojituksen onkin osoitettu heikentäneen lajistoa (Ilmonen ym. 2012, 2013, Lehosmaa ym. 2017). Vaikka ennallistamisen vaikutuksista selkärangattomien lajistoon kokonaisuutena alkaakin jo olla tetoa, on tutkimustuloksia tarkemmista eliöryhmäkohtaisista vasteista ennallistamistoimiin vielä verraten vähän. Suolle tyypillisistä hyönteisistä ja selkärangattomista ennallistamisen vaikutuksia käsitteleviä tutkimuksia on hyvin vähän muurahaisista (esim. Punttila ym. 2016), hämähäkeistä (Koponen ym. 2013 aiheen pohdintaa, Noreika ym. 2015) ja kaksisiipisistä (Autio 2008 Pro Gradu vaaksiaisista, jonka tulokset julkaissut Noreika ym. 2015), mutta näissäkin ryhmissä harvat tutkimustulokset tukevat käsitystä palautumisen käynnistymisestä. Ennallistamisella on usein ajateltu olevan positiivinen vaikutus soiden lintulajistoon, erityisesti vesilintuihin ja kahlaajiin, mutta myös metsäkanalintuihin kuten riekkoon. Lintulajit pystyvät reagoimaan uuden habitaatin ilmaantumiseen suhteellisen nopeasti, koska ne liikkuvat pitkiä matkoja, eivätkä usein ole erityisen vaateliaita ekosysteemin ominaisuuksien palautumisen suhteen: soiden tyyppilinnuston päähabitaattivaatimukset ovat avoimuus ja märkyys (Järvinen ja Sammalisto 1976, Väisänen ym. 1998, Fraixedas ym. 2017). Koska vain hyvin pieni osa ojituksen muuttamasta pinta-alasta on mahdollista ennallistaa, on kuitenkin epäilty linnusto- vaikutusten jäävän hyvin paikalliseksi (Rajasärkkä 2013). Jos siis suolinnuston yksilömäärien väheneminen (Lehikoinen ym. 2019) on seurausta laajamittaisesta ojituksesta, on epärealistista odottaa suhteessa pieni- alaisen ennallistamisen tuovan kovin suurta vaikutusta tähän. Esimerkiksi monille suolinnuille pesimä- menestyksen kannalta tärkeiden erityisen märkien soiden määrällisen vähenemisen mittakaava on niin suuri, ettei sen vaikutusta pystytä kumoamaan samalla lailla kuin harvinaisempiin ja harvalukuisempiin vaate- liaampien lajien elinympäristöihin kohdistunutta heikentymistä (esimerkiksi lettoja ja reheviä korpia priorisoiden). Linnustoon vaikuttaminen onkin laadulliseen priorisointiin verrattuna enemmän ja selkeämmin määrällinen haaste. Paikallisistakin soiden ennallistamisen linnustovaikutuksista on kuitenkin tutkimustuloksia 25 SOIDEN ENNALLISTAMISEN SUOLUONTO-, VESISTÖ- JA ILMASTOVAIKUTUKSET vain vähän, eivätkä tulokset yksiselitteisesti tue oletusta ennallistamisen positiivisista vaikutuksista (Alsila ym. 2020), vaikka esimerkiksi riekon palautumisesta ennallistetuille karuille rämeille on radiolähetinseurantojen avulla saatu rohkaisevia tuloksia (Putaala 2013). Suomella on kuitenkin erityisesti suolinnuston osalta merkittävä rooli Euroopan biodiversiteetin kannalta: huomattava määrä suolinnuston pesimäalueista on Suomessa ja toisaalta näiden lintujen kannat ovat taantuneet, mahdollisesti esimerkiksi soiden ojitus- tilanteesta johtuen (Lehikoinen ym. 2019). Siksi tulisikin arvioida huolella, voidaanko linnustoon vaikuttaa tehokkaasti esimerkiksi ennallistamistoimien huolellisen kohdentamisen avulla. Linnuston moniin muihin lajeihin verrattuna vähäiset elinympäristövaatimukset ja toisaalta hyvä levittäytymiskyky vähentävät kuitenkin mahdollisuuksia parantaa ennallistamisen tehokkuutta esimerkiksi kytkeytyvyyden tai elinympäristön laadun suhteen kohteita priorisoimalla. Positiivisista vaikutuksista huolimatta yhdessäkään tarkastelluista lajistoon keskittyneistä ennallistamis- tutkimuksista ei lajiston todettu seuranta-ajanjaksona palanneen täydellisesti luonnontilaista vastaavaksi (Pohjoismaissa esim. Haapalehto ym. 2010, 2017, Laine ym. 2011, 2016, Mälson ym. 2010, Soini ym. 2010, Hedberg ym. 2012, Ilmonen ym. 2012, Kareksela ym. 2015, Noreika ym. 2016, Punttila ym. 2016, Alsila ym. 2020). Suurin osa tutkimusten aikajänteistä ennallistamisen jälkeen on kuitenkin varsin lyhyitä (1–10 vuotta ennallistamisesta). Palautumisen viive kuitenkin on havaittu yleisesti, elinympäristötyypistä ja sijainnista riippumatta (esim. Moreno-Mateos ym. 2017). Boreaalisten soiden kohdalla puuttuvan lajiston katsottiin useimmiten olevan vaateliaampaa erityisiin olosuhteisiin sopeutunutta lajistoa. Tämänhetkiset tulokset viittaavatkin siihen, että vielä ainakin 10–20 vuotta ennallistamisen jälkeen ennallistamisen vaikutukset biodiversiteettiin ja erityisesti harvinaisempaan ja vaateliaampaan lajistoon ovat huomattavan puutteelliset suhteessa luonnonsuojelullisiin tavoitteisiin. Ennallistamisen kohdekohtaisia lajistollisia vaikutuksia väitös- kirjansa katsauksessa käsittelevä Strobl (2019) vetääkin yhteen, että ennallistettujen soiden suolajiston monimuotoisuuden palautuminen luonnontilaisia soita vastaavaksi kestää yli 20 vuotta ennallistamisen jälkeen, johon pisimmälle ennallistamisen jälkeen ulottuneet tutkimukset ulottuivat. 4.1.2 Lajiston palautumiseen vaikuttavia tekijöitä Harvinaisempien ja vaateliaampien lajien hitaampi palautuminen voi johtua useasta tekijästä: 1) harvinaiset lajit eivät saavuta ennallistettua kohdetta kovin helposti, 2) elinympäristö ei ole palautunut niiden vaatimusten mukaiseksi, 3) muu, yleensä yleinen ja dominoiva lajisto estää vaateliaamman lajiston palautumista peittämällä suotuisat kasvualustat, koska ovat paikalla ensimmäisenä ja/tai ovat tehokkaampia kilpailijoita. Todennäköisesti useat päällekkäiset syyt yhdessä aiheuttavat lajiston puutteellisen palautumisen. Lajiston puutteellinen tai vaiheittainen palautuminen vastaakin hyvin eliöyhteisöjen muutoksen ekologista teoriaa (esim. Chave 2004, Elo ym. 2016). Esimerkiksi eliöyhteisöjen kehityksen neutraaliteorian mukaan yleisemmät lajit säilyvät yhteisössä tai palautuvat yhteisöön helpommin, harvinaisempien tai yksilömääriltään harva- lukuisempien lajien hävitessä yhteisöstä helpommin ja niiden palautumisen ollessa hitaampaa ja vaikeampaa ja siksi epävarmempaa (Chave 2004, Vellend 2010). Yksinkertaisimmillaan kyse on ajallisesta viiveestä: kestää oman aikansa ennen kuin erityisesti maiseman lajipoolissa harvinaisemmat lajit onnistuvat kolonisoimaan uuden habitaatin, ja että eliöyhteisö järjestäytyy uudelleen. Tätä sinänsä yksinkertaista oletusta tukevat myös useimmat soiden ennallistamisen lajistovaikutuksia käsittelevät tutkimustulokset. Tämän stokastisen palautumisprosessin lisäksi lajien palautumiseen ehkä ilmeisimmin vaikuttava tekijä on suotuisten olo- suhteiden palauttamisen onnistuminen. Keskeisten olosuhteiden palautuminen Perinteisesti ennallistamisen keskeisenä mekanismina lajistotavoitteiden saavuttamiseksi on pidetty elinympäristön olosuhteiden palauttamista, johon ekosysteemilähtökohtaisen ennallistamisen toimenpiteet tähtäävät (esim. Rassi ym. 2003, luvut 2.2 ja 3.3). Lajien takaisin siirtämisen tai esimerkiksi konkreettisesti lajistolliseen kytkeytyneisyyteen vaikuttamisen sijaan keskitytään siis suotuisan elinympäristön palauttamiseen ja ainakin jollain tasolla luotetaan niin sanottuun ”Unelmien kenttä” -hypoteesin mukaiseen ajatukseen lajiston palaamisesta olosuhteiden palautumisen myötä (”Field of Dreams” -hypoteesi, Palmer ym. 1997). Boreaalisten soiden kohdalla päätekijöinä olosuhteissa ovat suolle luontaisten ekohydrologian ja puuston rakenteen palautuminen. Ekohydrologian kohdalla oleellista on veden pinnan taso, sen vaihtelun määrä, pH ja ravinteiden saatavuus, jotka muokkaavat erityisesti kasviyhteisöä (Rydin ja Jeglum 2006). 26 SOIDEN ENNALLISTAMISEN SUOLUONTO-, VESISTÖ- JA ILMASTOVAIKUTUKSET Eri ekolokeroihin erilaistuneet lajit vaativat erilaiset olosuhteet, joiden palautumisen helppoudessa ja nopeudessa on eroja. Kasveista useimmille rahkasammallajeille riittää sopiva märkyys ja oikea veden ravinteisuus. Useimmat soiden sarat taas ovat herkkiä varjostukselle, eli ne tarvitsevat riittävän puuston poiston. Näin ollen perinteiset ennallistamismenetelmät ovat usein riittäviä käynnistämään ja turvaamaan suon tyypillisen kasvilajiston palautumisen (Maanavilja ym. 2014, Laine ym. 2016, Punttila ym. 2016, Haapalehto ym. 2017), jonka sukkessiota suon perusominaisuudet melko voimakkaasti ohjaavat (Rydin ja Jeglum 2006). Rahkasammalten, muiden suon lehtisammalten, ruohojen, heinien ja sarojen on kaikkien havaittu reagoivan positiivisesti perusennallistamismenetelmistä sekä vettämiseen että puuston poistoon, osan (kuten sarat) vaatiessa molempia (Hedberg ym. 2012). Etenkin ravinteikkaiden soiden, kuten lettojen, erikoistunut lajisto saattaa kuitenkin vaatia myös monipuolisempia ennallistamismenetelmiä: useiden lajien (esimerkiksi Eleocharis quinqueflora, Carex viridula ja Rhynchospora fusca) leviäminen vaatii vapaata kasvutilaa kuten paljasta turvepintaa, jonka määrää esimerkiksi lajien välinen kilpailu rajoittaa. Ruotsissa tehtyjen ennallistamiskokeiden perusteella vaativampien lettolajien kirjon palautumista voidaan nopeuttaa vaikuttamalla lajien dominanssisuhteisiin, poistamalla osa nopeimmin levittäytyneistä lajeista (Mälson ym. 2010, Hedberg ym. 2012, Sundberg 2012). Erityisesti suon vaativammalle sammallajistolle suon oikea happamuus takaa sopivan ravinteiden saannin. Esimerkiksi Tahvanaisen (2013) esittämien mittaustulosten pohjalta näyttäisi, että lajien, joiden havaintopaikkojen keskimääräinen pH on verraten alhainen tai korkea, myös havaintopaikkojen välinen vaihtelu happamuudessa on vähäisempää kuin keskitason pH:n ympäristöissä esiintyvillä lajeilla. Toisin sanoen erityisen alhaisen tai korkean happamuuden ympäristöissä esiintyvät lajit ovat useammin tällaisen ympäristön spesialisteja kuin keskimääräisessä happamuuden olosuhteissa esiintyvät lajit. Erityisesti vaativamman lajiston elinympäristöjen palautumisen kannalta suon ekohydrologian palautuminen luonnontilaiseksi onkin huomattavan tärkeää. Myös rahkasammalten itiöiden itävyyden on todettu olevan ainakin osittain riippuvaista avoimen tilan lisäksi sopivasta ravinteiden lähteestä, kuten sopivan laatuisesta karikkeesta (Sundberg ja Rydin 2008). Monille eri eliöryhmien ja erilaisten soiden yleisille tyyppilajeille elinympäristövaatimukset vaikuttavat olevan kuitenkin melko väljiä, kuten märkyyden tai rimpisyyden palautuminen (monet rahkasammalet ja märkien avosoiden lintulajit), avoin turvepinta ja valoisuus (osa kasvilajeista) tai sopiva valon ja suojaisuuden suhde (muurahaiset, perhoset), lahopuu ja puuston synnyttämät mikrohabitaatit (korpikovakuoriaiset ja -käävät) tai avovetiset allikot ja pienvesielinympäristöt (vesihyönteiset). Vedenpinnan taso vaikuttaa myös syntyvien tai ennallistuvien pienvesielinympäristöjen saatavuuteen, millä on merkitystä vesihyönteisille. Sudenkorennoilla ja muilla vesihyönteisillä palautuminen riippuu pitkälti siitä, minkälaisia muutoksia suon pienvesielinympäristöissä tapahtuu ennallistamisen seurauksena, kuinka vaateliaita ne ovat elinympäristönsä suhteen, ja kuinka hyviä ne ovat levittäytymään uusiin elinympäristöihin. Soiden ennallistamisen yhteydessä syntyy usein uusia tai kunnostuu vanhoja, pienialaisia allikoita ja lampia, joihin sudenkorennot ja useat muut aikuisena lentokykyiset generalistivesihyönteiset voivat levitä verraten nopeasti (Ilmonen ym. 2013, Elo ym. 2015, Brown ym. 2016, Krieger ym. 2019, Strobl ym. 2019). Esimerkiksi Elo ym. (2015) toteavatkin, että ojituksesta kärsineet sudenkorennot pystyvät hyvinä kolonisoijina usein verraten nopeasti hyödyntämään ennallistamisen seurauksena syntyviä allikoita. Toisaalta lähteet muodostavat suoelinympäristöissä poikkeuksen, joka on huomioitava ennallistamisen toteutuksessa. Lähteistä jatkuvasti purkautuva pohjavesi puskuroi ojituksen hydrologisia vaikutuksia, ja usein ojitetuissakin lähteiköissä esiintyy vaateliasta lähdelajistoa. Tämän lajiston kannalta ennallistamisen aiheuttama voimakas hydrologinen muutos on uusi häiriötekijä, josta toipumiseen voi mennä vähintään vuosikymmen (Ilmonen ym. 2013). Puuston määrä vaikuttaa lajistoon mikroilmaston (esimerkiksi suojaisuuden ja valoisuuden) kautta (Laine ym. 1995, Noreika ym. 2015, Punttila ym. 2016) sekä toisaalta erityisesti korvissa oletettavasti lahopuulajien mikrohabitaattien kautta. Noreika ym. (2015) toteavat suoekosysteemeille tyypillisten maakiitäjäisten, hämähäkkien ja vaaksiaisten lajien määrän korreloivan positiivisesti rahkasammalten palautumisen sekä luonnontilaisille rämeille tyypillisen harvarakenteisen puuston kanssa ja näiden eliöryhmien palautumisen olevan nopeaa ennallistamisen jälkeisten olosuhteiden (rahkasammalpinta ja harvennettu puusto) palautumisen myötä. Mikroperhosten huomattiin puolestaan reagoivan positiivisesti erityisesti harvennettuun puustorakenteeseen (Noreika ym. 2015). Samoin sähkölinjojen vuoksi avoimena pidetyillä suokohteilla on havaittu puuston poiston positiivinen vaikutus päiväperhosiin sekä tyypillisten suolajien että ei-suolajien kohdalla (Hiltula ym. 2005, Komonen ym. 2013). Toisaalta soiden yhden keskeisen hyönteisryhmän, 27 SOIDEN ENNALLISTAMISEN SUOLUONTO-, VESISTÖ- JA ILMASTOVAIKUTUKSET muurahaisten, yhteisörakenteen vaste ennallistetun suon rakennepiirteisiin vaikuttaa monimutkaisemmalta kuin muiden hyönteisten (Punttila ym. 2016) ja vaikutusten tarkastelua esimerkiksi suhteessa moniin muihin hyönteisiin vaikeuttaa muurahaiskolonioiden monivuotisuus. Ennallistamistoimien tarkempia vaikutuksia (kuten suolle jätettyjen hakkuutähteiden vaikutus muurahaislajien yhteisöön) on summattu Soiden ennallis- tamisoppaassa (Puntila ym. 2013). Vaikka esimerkiksi Noreikan ym. (2015) tulokset ovat hyvin positiivisia monen selkärangatonryhmän osalta, on huomattava, että kyseessä ei ole varsinainen ennen-jälkeen -tutkimus ja kirjoittajien mukaan aikanaan huonosti kuivuneiden (eli normaalia vähemmän muuttuneiden) ojituskohteiden päätyminen koeasetelman ennallistamiskohteiksi on voinut vaikuttaa tuloksiin. Tämä on yleinen epävarmuustekijä monissa ennallis- tamistutkimusten koeasetelmissa (ks. kuva 4.2 alla). Kuva 4.2. Monet soiden ennallistamiseen liittyvät tutkimusasetelmat koostuvat luonnontilaisesta, ojitetusta sekä eri- ikäisistä ennallistetuista kohteista (kuva: Kareksela ym. 2015). Tämä asettaa haasteita ennallistamiskohteiden lähtö- tilannetta vastaavien kontrollikohteiden valinnalle, varsinkin tilanteessa, jossa ennallistaminen on toteutettu vuosia ennen koeasetelman perustamista. (Kuvat: Santtu Kareksela). Suo-olosuhteiden (märkyys, oikea avoimuus/puustoisuus, pH, elintila) palauttaminen myös vaativammalle lajistolle ei välttämättä ole vaikeaa, mutta sen tarve korostaa ennallistamista nimenomaan alkuperäisten olosuhteiden palauttamisena (tai palautumisen nopeuttamisena). Erilaisten ekosysteemin toiminnan optimoimiseksi suunniteltavien ekosysteemin muokkausten tai parantamistoimien kohdalla tuleekin miettiä, tingitäänkö niissä jostain suon vaativammalle lajistolle oleellisesta elementistä. Esimerkkinä: ennallistumaan jättäminen (passiivinen hidas ennallistuminen) voi olla toimiva ilmastoystävällisenä keinona, mutta sen vaikutukset varsin monen suolajin vaatimiin kosteusolosuhteisiin ovat huonosti tunnetut ja uhanalaisten suokasvilajien esiintymätietojen pohjalta laadittujen ennustemallien (Tolvanen ym. 2018, 2020b) valossa heikot. Toisaalta monissa tapauksissa kannattamattomat ojitusalueet saattavat olla valmiiksi melko märkiä ja 28 SOIDEN ENNALLISTAMISEN SUOLUONTO-, VESISTÖ- JA ILMASTOVAIKUTUKSET vähäpuustoisia (suhteellisen lähellä luonnontilaa), jolloin lopullista ennallistumista nopeuttavia toimia ei lajistonkaan suhteen välttämättä tarvita. Tällaisten tilanteiden tunnistaminen ja niiden määrän selvittäminen on keskeistä laajemman, kannattamattomien ojitusalueiden ennallistamista koskevan strategian laatimiseksi. Maiseman lajipooli ja ennallistetun kohteen uudelleen kolonisointi Olosuhteiden palautumisen lisäksi lajistolähteiden läheisyyden merkitys ennallistettavalle elinympäristölle on todennäköisesti keskeinen, varsinkin Etelä-Suomen laaja-alaisten ojitusten muuttamassa suomaisemassa. Erityisesti harvinaisemman lajiston paikalle löytäminen tai vaativamman lajiston osuminen kohteelle siihen aikaan ja paikkaan, jossa ekolokero on saatavilla, on haasteellista. Ennallistamiskohteen sijainnin ja lähialueiden lajipoolin merkitys ennallistamisen jälkeiselle lajien palaamiselle on tunnettu ilmiö (esim. Bell ym. 1997, Tilman ym. 1997, George ja Zack 2001), jota on pystytty osoittamaan sekä mallintamalla (Tilman 1997) että kokeellisesti (Huxel ja Hastings 1999). Suomen soiden lajiston kohdalla kytkeytyvyyden ja lajipoolin merkitys on pystytty osoittamaan esimerkiksi Karjalan korvissa. Vertailtaessa korpien lahopuusta riippuvaista lajistoa Suomen ja Venäjän puolilla Karjalassa, havaittiin lajiston korreloivan negatiivisesti Suomen puolella metsätalouden jäljiltä vähäisempään korpien määrään maisemassa (Laaksonen ym. 2008). Myös Punttila ym. (2013) summaavat soiden ennallistamisoppaassa soille erikoistuneiden muurahaislajien suhteellisen heikon levittäytymiskyvyn todennäköisesti rajoittavan niiden palaamista ennallistetuille soille tai suon osille. Oletettavasti ennallistamisen onnistumiseen ja vaikuttavuuteen lajiston palautumisen kannalta voidaan siis vaikuttaa maiseman lajipoolin suhteen otollisten ennallistamiskohteiden valinnalla: onnistumistoden- näköisyyden voidaan olettaa kasvavan lajistolähteiden ollessa kohteen välittömässä läheisyydessä (tai jäljellä ennallistettavalla kohteella), mikä lisää ennallistamisalalle kohdistuvaa suolajien kolonisaatiopainetta. Ennallistamisen priorisointia biodiversiteettiarvojen jäljellä olemisen tai lajien ja elinympäristöjen kytkeytyvyyden suhteen on ehdotettu muun muassa soiden ennallistamisoppaassa (Aapala ym. 2013c) ja sovellettu Suomessa esimerkiksi soidensuojelun täydennysehdotuksen priorisointianalyyseissä (Kareksela ym. 2020). Myös uhanalaisten lajien elinympäristöjen mallinnukseen esimerkiksi ennallistamiskohteiden valinnan tueksi on kehitetty työkaluja (mm. Saarimaa ym. 2019). Laajempaa kokeelliseen tutkimukseen pohjautuvaa näyttöä maisematason lajipoolin määrällisestä vaikutuksesta soiden ennallistamisen lajistolliseen lopputulokseen ei kuitenkaan ole. 4.1.3 Luontotyyppien monimuotoisuuden palauttaminen Luontotyyppien tasolla ennallistamisen onnistuminen on pitkälti määrittelykysymys ja yllä esitetyt tulokset eri elinympäristöihin erikoistuneen lajiston osalta jättävät tulkinnan jonkinlaiseen ”lasi puoliksi tyhjä vai täynnä” - tilanteeseen: palautuminen käynnistyy nopeasti, mutta valmista tulee hitaasti. Kuten tämän raportin myöhemmissä luvuissa todetaan, saadaan ekosysteemin yleinen rakenne ja toiminta (luku 4.4) sekä useimmissa tapauksissa vesitalous (luku 5.1) kuitenkin suhteellisen hyvin palautettua. Tämä on lupaavaa myös eri suoelinympäristöjen ja suoluontotyyppien kirjon palautumisen kannalta. Toisaalta määritettyjen luonnontilaisten suotyyppien runsas kirjo on seurausta vuosituhansia hitaasti kehittyneistä melko tarkoista ekohydrologisista ja lajiyhteisöllisistä ominaisuuksista, ja erot ennallistettujen suoluontotyyppien välillä saatavat ainakin joksikin aikaa pienentyä ojitus- ja ennallistamishäiriöiden seurauksena. Tässä selvityksessä esitettyjen rakenteen ja toiminnan sekä lajiston ja hydrologian palautumisen lisäksi tutkittua tietoa eri ennallistumisen onnistumistodennäköisyydestä ei useiden luontotyyppien osalta varsinaisesti ole (Aapala ym. 2013c). Kuitenkin esimerkiksi soiden ennallistamisoppaassa on pohdittu eri uhanalaisten suotyyppien ennallistamiseen liittyviä mahdollisuuksia ja haasteita (Aapala ym. 2013c). Erityisesti korvissa luonnontilaista vastaavan puustorakenteen palauttaminen voi olla haasteellista, veden pinnan nousun aiheuttaessa vaikeammin hallittavaa puuston kuolemista. Toisaalta ravinteikkaampien kohteiden tyyppilajiston tarvitsema veden laadun palautuminen sisältää epävarmuutta ja suunnitteluhaasteita (luku 5.1, Aapala ym. 2013c).