Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 30/2015 Pellonhankinnan vaihtoehdot, kustannukset ja peltomarkkinoiden toimivuus Pellervo Kässi, Olli Niskanen ja Heikki Lehtonen Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 30/2015 Pellonhankinnan vaihtoehdot, kustannukset ja peltomarkkinoiden toimivuus Pellervo Kässi, Olli Niskanen ja Heikki Lehtonen Luonnonvarakeskus, Helsinki 2015 ISBN: 978-952-326-077-1 (Painettu) ISBN: 978-952-326-034-4 (Verkkojulkaisu) ISSN 2342-7647 (Painettu) ISSN 2342-7639 (Verkkojulkaisu) URN: http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-326-034-4 Copyright: Luonnonvarakeskus (Luke) Kirjoittajat: Pellervo Kässi, Olli Niskanen, Heikki Lehtonen Julkaisija ja kustantaja: Luonnonvarakeskus (Luke), Helsinki 2015 Julkaisuvuosi: 2015 Kannen kuva: peltokuva: Janne Lehtinen/Luke, kolikot Plugi Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 30/2015 3 Tiivistelmä Pellervo Kässi, Olli Niskanen ja Heikki Lehtonen Luke, Talous ja yhteiskunta, Latokartanonkaari 9, 00790 Helsinki, etunimi.sukunimi@luke.fi Maatalouden rakennemuutos on Suomessa johtanut viime vuosikymmeninä maatilayritysten tila- koon kasvuun. Peltomarkkinoiden toimivuudella on keskeinen vaikutus maatalouden rakenteen kehi- tykseen ja maatalousympäristöön. Maatalouspolitiikan muutokset vaikuttavat pellonkäyttöön ja pää- töksiin peltojen tuotantokäytöstä tai tuotannon ulkopuolelle pudottamisesta. Tässä selvityksessä selitetään laskelmiin perustuen maatalousyrittäjän pellonhankintaan liittyvää päätöksentekoa. Maa- talouden omaisuuseränä peltoon liittyvä erityispiirre on sen käyttö tuotannosta irrotettujen maata- loustuen maksuperusteena. Tukiperusteisuus monimutkaistaa peltomarkkinoita ja on selvää että tuet jossakin määrin pääomittuvat pellon hintaan. Peltojen kauppa- ja vuokrahinnat ovat kohonneet yhtä- jaksoisesti Suomen EU-jäsenyyden ajan. Vuosien välinen kehitys on ollut vuokrahinnoissa selvästi tasaisempaa kuin kauppahinnoissa. Pellon hankinta on ollut kannattavaa erityisesti pellon arvonnou- sun ansiosta. Rakennemuutoksen myötä maatilojen kokonaismäärä alenee ja jatkavien tilojen pinta-alat kas- vavat. Vuosina 2000–2012 määrä aleni noin 78 000 tilasta noin 55 000 tilaan. Tilojen keskikoko kasvoi tällä jaksolla 28 hehtaarista 40 hehtaariin. Vuosina 2000–2012 tilakoon kasvusta noin 50 % tapahtui peltokauppojen kautta, 40 % vuokrauksen kautta. Peltoa on raivattu jakson aikana noin 95 000 heh- taaria, joka on 1,7 hehtaaria per tila (2012) ja vastaa siten noin 10 % osuutta tilakoon keskimääräises- tä kasvusta. Kokonaispeltoala, mukaan lukien viljelty- ja kesantoala, on kuitenkin kasvanut vain 61 000 hehtaaria joten peltoa on jäänyt pois viljelykäytöstä noin 34 000 hehtaaria, joka vastaa yli kolmannesta raivatusta alasta. Viljelijällä on käytössään neljä erilaista vaihtoehtoa pellonhankintaan: Pellon osto, pellon vuok- raus, pellonraivaus tai toisen viljelijän pellon sopimuskäyttö osittain tai kokonaan. Kotieläin- ja kas- vinviljelytilojen tarve pellolle eroaa toisistaan. Kotieläintilalle pelto on paitsi alaa rehuntuotantoon, myös alaa lannanlevitykseen. Peltoalan kautta maksettavat tuotannosta irrotetut tuet tasaavat markkinariskejä. Kotieläintiloille peltoala kotoisten rehujen tuotantoon on samalla riskinhallintaa rehujen hintojen vaihtelua vastaan. Lantaa vastikkeetta luovuttava tila on valmis maksamaan pellosta 2 000–3 000 euroa enemmän, kuin pelkillä kemiallisilla lannoitteilla rehuviljaa tuottava tila, mikäli näiden tilojen kasvintuotannon kannattavuus muuten samalla tasolla. Lantaa vastaanottavan ja luovuttavan tilan välinen maksuha- lukkuusero on 1 000–1 500 € / ha. Vuokraa karjatila maksaisi 230–300 € viljatilaa enemmän. Lannan- levityskustannus muodostuu tilalle riippumatta siitä, kenen hallinnassa levitysala on. Mikäli vastaan- ottaja osallistuu levityskustannuksiin, tasoittuu erotus huomattavasti. Nautakarjatilalla laajaperäinen nurmiviljely tarkoittaa kaiken lannan levittämistä omiin peltoihin ja nurmisadon korjaamista niiltä minimipanostuksella. Tällöin tilan fosforitase on positiivinen ja fos- forilannoitusrajoitusten kiristäminen johtaa lisäpeltojen hankintaan. Nurmentuotannossa matala ravinnetase vaihtoehtona matalan lannoitustason sijaan kannustaisi kasvukunnon ylläpitoon, tehos- taisi pellonkäyttöä ja pienentäisi painetta pellonraivaukseen. Asiasanat: Pellon hinta, pellon vuokra, maatalouspolitiikka, ympäristökorvaus, lanta Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 30/2015 4 Sisällys 1. Johdanto ............................................................................................................................ 5 2. Peltomaan hankinnan tarve ............................................................................................... 7 3. Toteutunut kehitys peltomarkkinoilla ................................................................................. 12 4. Pellon raivauksen kustannusmallit ..................................................................................... 16 4.1. Kustannusmallin määrittely ............................................................................................... ........ 17 4.2. Kustannusmallin tulokset ................................................................................................. .......... 18 5. Pellon hankintatapojen vertailu ......................................................................................... 20 5.1. Pelto omaisuuseränä ...................................................................................................... ........... 20 5.1.1. Viljelysmaan omistaminen ...................................................................................................... 22 5.1.2. Vuokraaminen ......................................................................................................................... 24 5.1.3. Uuden pellon raivaaminen ...................................................................................................... 24 5.1.4. Sopimusviljely ......................................................................................................... ................. 24 5.2. Kustannusvertailu ........................................................................................................ .............. 25 6. Pellon tarjonta ja halukkuus vuokralle antoon .................................................................... 27 6.1. Lannan vastikkeettoman luovutuksen vaikutus pellon hintaan ................................................ 27 6.2. Pellon vuokralleotto vs. vuokralleantohalukkuus ...................................................................... 29 7. Peltomarkkinoiden toimivuus ja sen parantaminen vallitsevassa politiikka-asetelmassa .... 31 8. Johtopäätökset................................................................................................................... 34 Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 30/2015 5 1. Johdanto Maatalouden rakennemuutos on Suomessa johtanut viime vuosikymmeninä maatilayritysten tila- koon kasvuun. Peltomarkkinoiden toimivuudella on keskeinen vaikutus maatalouden rakenteen kehi- tykseen ja maatalousympäristöön. Maatalouspolitiikan muutokset vaikuttavat pellonkäyttöön ja pää- töksiin peltojen tuotantokäytöstä tai pellon jättämisestä tuotannon ulkopuolelle. Peltomarkkinoihin kuitenkin vaikuttavat lukuisat eri tekijät eikä pellon tarjonta aina pysty vas- taamaan kysyntään aluetasolla. Viljelijällä on käytössään neljä erilaista vaihtoehtoa pellonhankin- taan: Pellon osto, pellon vuokraus, pellonraivaus tai toisen viljelijän pellon sopimuskäyttö osittain tai kokonaan. Kotieläin- ja kasvinviljelytilojen tarve pellolle eroaa toisistaan. Voimakkainta rakennekehi- tys on ollut kotieläintaloudessa, jossa karjakoot ovat kasvaneet merkittävästi. Kotieläintaloudessa tilojen eläinmäärän lisäys on lisännyt peltopinta-alan tarvetta paitsi rehuntuotantoon, myös lannan- levitysalaan. Kotieläintalouteen, erityisesti sika- ja siipikarjantuotantoon keskittyneillä alueilla lannan- levitysalalla on kaikkein voimakkain kysyntä, joka heijastuu kysynnän kautta peltojen hintoihin. Kotieläintuotannon, erityisesti maidontuotannon rakennekehitys jatkuu ennusteiden mukaan edelleen suhteellisen nopeana myös tulevina vuosina. Kotieläintilojen lukumäärä on viimeisen kah- denkymmenen vuoden aikana vähentynyt noin puoleen vuosikymmenen välein. Jatkavien tilojen kasvavat karjakoot vaativat lisämaata, mutta vastaava määrä peltomaata vapautuu tuotannosta luo- puvilta tiloilta. Monin paikoin on kuitenkin noussut ongelmaksi pellon hidas vapautuminen tuotanto- aan laajentaville tiloille. Muuttuva tuotantoympäristö on samalla vaatinut toimintaansa kehittäviltä tiloilta uusia toimintatapoja, kuten tilojen välistä yhteistyötä pellonkäytössä. Kämäräisen ym. (2014) selvityksen mukaan jo 37 % vastanneista kotieläintiloista luovutti lantaa tilan ulkopuolelle ja lähes neljännes hankki osan rehuistaan viljelysopimuksilla. Tässä raportissa keskustellaan peltomarkkinoista erityisesti maidontuotannon näkökulmasta. Rakennekehitys eli tilojen määrän väheneminen ja tilakoon kasvu on ollut lypsykarjataloudessa hi- taampaa kuin sika- ja siipikarjataloudessa, jossa koettiin erittäin voimakas tilalukumäärän vähenemi- nen vuoden 2007 jälkeen. Jäljellä on enää noin tuhat sikatilaa ja muutama sata siipikarjatilaa, kun taas maitotiloja on yli 8000. Maitotalouden maltillisempi, mutta kuitenkin edelleen varsin voimakas rakennemuutos jatkuu edelleen etenkin päätuotantoalueilla. Maitotilojen määrä on puolittunut kymmenessä vuodessa myös alueilla, joilla tuotanto on kasvanut. Maidontuotannon merkitys monilla eri mittareilla tarkasteltuna, esimerkiksi lisäarvon tuottajana tai työllistäjänä on tuotantosuunnista suurin. Suomen pohjoisissa olosuhteissa märehtijöiden rehuksi tuotettavalla nurmella on ollut suh- teellinen etu muuhun viljelyyn nähden. Tämä on ollut mahdollista suureltaosin siksi, että maidontuo- tanto on voimakkaan rakennekehityksen, maitomarkkinoiden pitkään jatkuneen tasaisen kehityksen (tämä kehitys päättyi 2014 maidon hinnan voimakkaaseen alenemiseen) ja kansallisten tukien ansi- oista tarjonnut viimeisen kymmenen vuoden aikana paremman ja tasaisemman kannattavuuden kuin maataloudessa keskimäärin. Määrältään ja laadultaan hyvän nurmisadon käyttö maidontuotannossa on tuonut peltohehtaaria kohden paremman ja vakaammaan tuloksen kuin esimerkiksi viljanviljely, etenkin alueilla, joilla viljan sadot ovat keskimääräistä alhaisempia ja sadon määrään ja laadun vaih- telu suurta. Maidon kokonaistuotanto on säilynyt, vaikka maitotilojen hallussa oleva osuus pellosta on laskenut. Samalla kun suuri osa luopuneista maitotiloista ja muista kotieläintiloista on jatkanut viljan vilje- lyssä ja muussa kasvintuotannossa, osa niistä tuottaa nurmirehua jatkaville maito- ja nautatiloille. Monin paikoin, erityisesti alueilla, joilla kotieläintilat ovat voimakkaasti kasvaneet, on kuitenkin il- mennyt pulaa pellosta kohtuuetäisyydeltä. Pellon vuokra- ja kauppahinnat ovat nousseet, ja usein peltoa ei ole saatavissa korkeillakaan hinnoilla. Myös lannanlevitysalasta on pulaa, vaikka peltoa alu- eella olisikin olemassa. On epäilty, ja kirjallisuudessa myös osoitettu, että maataloustuet maksueh- toineen ovat johtaneet paitsi pellon hinnan vähittäiseen nousuun, myös pellon olennaisen hitaaseen vapautumiseen sivutoimisilta viljelijöiltä tuotantoaan laajentaneille tuottajille. On jopa ehdotettu Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 30/2015 6 maataloustukien sitomista uudelleen tuotantoon, jotta pellon hallinta siirtyisi takaisin aktiivituottajil- le. Tässä selvityksessä selitetään laskelmiin perustuen maatalousyrittäjän pellonhankintaan ja pel- lon vuokralleantoon liittyvää päätöksentekoa. Maatalouden omaisuuseränä peltoon liittyvä erityis- piirre on sen käyttö tuotannosta irrotettujen maataloustuen maksuperusteena, joka toisaalta tasaa markkinariskejä. Tukiperusteisuus monimutkaistaa peltomarkkinoita ja on selvää että tuet jossakin määrin pääomittuvat pellon hintaan (mm. Feinctinger ja Salhofer 2011). Pellolla on myös merkittävä vaikutus tilojen talouteen vakuusomaisuutena. Kotieläintiloille peltoala kotoisten rehujen tuotantoon on samalla riskinhallintaa rehujen hintojen vaihtelua vastaan. Kasvitilojen kokonaistuotoista merkit- tävä osa saadaan tuista. Raportin tavoitteena on selvittää eri pellonhankintatapojen keskinäistä kannattavuutta esimerk- kitilanteissa, tarkoituksena selventää pellonhankintatapojen välistä vertailua. Pellonhankinnan ta- voista tarkastellaan erityisesti pellonraivauksen ja rehukasvien sopimustuotannon kannattavuutta vuokraukseen ja maatalousmaan ostoon verrattuna. Hankintatapojen taloudellisen vertailun avulla selitetään pellonhankintamuodon valintaan vaikuttavia tekijöitä ja sitä miten rationaalinen pellon- hankkija valintojen markkinoilla toimii. Eri pellonhankintatapoja vertaillaan niin kannattavuuden kuin maksuvalmiudenkin näkökulmasta. Lisäksi tarkastelua syvennetään tarkastelemalla paitsi pellon hankkijan motiiveja, myös pellon tarjontaan liittyviä seikkoja. Selvityksessä tarkastellaan käytössä olevien ja esitettyjen tukimuotojen vaikutusta pellon vuokralleantohalukkuuteen. Monet esitetyt laskelmat ja tarkastelut ovat esimerkinomaisia eivätkä vastaa täsmälleen havaittuja keskiarvoja. Tar- koituksena on esittää selkeitä ja havainnollisia esimerkkejä joiden perusteella ongelmanasettelut tulevat lähelle käytäntöä. Tavoitteena on, että pellon tarjolle tulo ja hankintapäätökset perustuisivat oikein perustein punnittuun tietoon ja vertailuun, ja peltomarkkinoiden toimivuus paranisi. Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 30/2015 7 2. Peltomaan hankinnan tarve Suomessa maatilat ovat olleet maantieteellisistä ja historiallisista syistä johtuen pienempiä kuin lä- himmissä kilpailijamaissa. Yhteiskunnan muutoksesta ja teknologian kehityksestä johtuen tuotanto on länsimaisen trendin mukaisesti alkanut keskittyä tehokkaammille ja kasvaville tiloille pienimpien ja tehottomimpien luopuessa perinteisestä tuotannosta tai erikoistumalla johonkin tuotannon aluee- seen. Keskittyminen ja maatalouden tuottavuutta edistävät investoinnit johtavat tilojen kasvuun ja lisäpeltojen tarpeeseen. Tuottavuuden parantuessa yritys pystyy hyödyntämään aikaisempaa suu- remman määrän tuotannontekijöitä aiempien rajoitteiden, kuten työvoiman ym. rajoissa. Esimerkki tästä voisi olla suurempi konekapasiteetti, jolloin traktorityömies pystyy viljelemään aiempaa suu- rempaa pinta-alaa. Kotieläintilan peltoalan tarvetta määrittävät kaksi tekijää: rehuntarve ja lannanlevitysalan tarve. Rehun tarve on muilla kuin märehtijöillä kokonaisuudessaan ratkaistavissa markkinoilta saatavilla rehuilla. Nautakarja taas kuluttaa nurmirehua, jolle ei markkinoita käytännössä ole olemassa. Lan- nanlevitystä ohjataan ympäristökorvauksen (ent. ympäristötuki) ehdoilla ja nitraattiasetuksella. Vuo- sina 2009–2012 uusien navetoiden ympäristöluvissa tilojen tarvitsemasta lannanlevitysalasta neljän- nes oli lannanlevityssopimusten varassa (Pyykkönen ym. 2013). Maitotilalla keskeisimmin peltoalan tarpeeseen nitraattiasetuksen ehdoissa vaikuttaa asetettu 170 kilon lannan enimmäiskokonaistyppimäärä hehtaarille vuodessa. Tämä tarkoittaa lehmäpaikkaa kohti laskettuna 1,05 hehtaarin peltoalaa. Vastaavasti sikatilalla tarve on 0,075 hehtaaria peltoalaa yhtä lihasikapaikkaa kohti. Ympäristökorvaukseen kuuluvilla tiloilla fosforilannoitusrajoite perustuu lohkokohtaiseen fosfo- rin viljavuuteen. Tällöin peltoa, jonka fosforin viljavuus on hyvällä tasolla, voidaan lannoittaa vä- hemmän kuin matalamman fosforiluokan peltoa. Korkeimmissa luokissa pellolle ei saa levittää lain- kaan fosforia. Kotieläintilalla, jolla suuri osa pelloista on korkeissa fosforiluokissa, muodostuu ns. fosforiongelma: koska lantaa ei sen sisältämän fosforin vuoksi voida levittää tilan omille pelloille, tilan on hankittava hallintaan lisää peltoa, tai tehtävä sopimuksia lannan levittämiseksi muiden viljelijöi- den pelloille. Samalla kun omille pelloille levitettävän lannan määrä vähenee, viljelijä joutuu osta- maan lisää epäorgaanisia typpilannoitteita kasvien typentarpeen turvaamiseksi. Lisämaan tai lannan- levitysalan hankinta, mahdollisesti pidentynyt lannanlevitysmatka, sekä kasvava ostolannoitteiden tarve lisäävät tällöin kotieläintilan kustannuksia. Nämä kustannukset eivät alene, ennen kuin viljelijä voi viljavuusanalyysin kautta osoittaa fosforipitoisuuden alentuneen riittävästi, jotta fosforilannoitus- ta ja siten fosforilannoitusta voidaan lisätä. Näin fosforilannoituksen rajoittaminen pienemmäksi, kuin sadossa poistuva fosforimäärä alentaa ajan myötä pellon fosforivarantoa ja mahdollistaa tulevi- na vuosina korkeamman lannoituksen. Avainkysymys karjatilan fosforiongelman ymmärtämiseen on ravinne(fosfori)tase. Se on tilalle si- sään tulevan ja poistuvan ravinteen erotus. Typen osalta hävikit ovat ketjun eri vaiheissa sen verran suuria ja suuruudeltaan epävarmoja, että ravinnetaseiden laskenta ei ole mielekästä. Sen sijaan fos- forin osalta tällainen laskenta havainnollistaa eri valintojen vaikutuksia. Fosforitaseen tärkein ominai- suus on se, että viljeltävät kasvit eivät niinkään ratkaise fosforin kertymistä tilan pelloille, vaan mer- kittävintä on se, paljonko eläimille pitää hankkia rehua (ja sitä kautta ravinteita) tilan ulkopuolelta. Rehuntuotantoa varten nurmialaa kannattaa kasvattaa tietyin lisäkustannuksin, kunnes pellon satolisä on yhtä edullista saavuttaa niin peltoalaa kuin typpilannoitustakin lisäämällä aina nitraat- tiasetuksen määrittelemään ylärajaan asti. Ylärajalla rehuntuotantoa voi lisätä vain pinta-alaa lisää- mällä. Ei-homogeenisillä pelloilla viljelyalavalintaan vaikuttavat puhtaiden hintasuhteiden ohella esi- merkiksi pellon fysikaaliset ominaisuudet tai pellon etäisyys tilakeskuksesta. Kuitenkin perusilmiö on sama kuin yllä. Rehuntarve tarkoittaa käytännössä märehtijöiden karkearehun tarvetta. Näille rehuille ei ole muodostunut toimivia markkinoita, jolloin näiden rehujen tuotanto on usein karjatilallisen omissa käsissä. Nurmirehun tuotantokustannus rehukiloa kohden riippuu monista tekijöistä, joiden summal- Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 30/2015 8 le tuotetun sadon määrä toimii jakajana. Viljelijällä on valittavinaan hyvin laaja kirjo erilaisia tuotan- nonjärjestämisvaihtoehtoja, sisältäen erilaisia viljelyintensiteettejä. Lannankäyttöä rajoittavat sää- dökset taas antavat hyvinkin tiukan minimipeltoalavaatimuksen karjatilallisille. Jos oletetaan, että lehmäpaikka erittää 180 kg kokonaistyppeä vuodessa, sisältäen tarvittavien uudistuseläinten kasva- tuksen, tarvitaan lannanlevitysalaa vähintään 1,06 hehtaaria lehmäpaikkaa kohden jotta päästään lannoituksessa tasolle 170 kg/ha. Käytännössä osa lannan typestä kuitenkin haihtuu jo karjasuojassa, osa lantavarastossa ja osa levityksen yhteydessä. Lehmän typeneritykseen voidaan jonkin verran vaikuttaa ruokinnalla, mutta kokonaiseritykseen vaikutus on kuitenkin marginaalinen. Käytännössä lannan kokonaistyppi ei todellisuudessa rajoita lannanlevitystä kuin korkeimpien eläintiheyden tiloil- la, ja niilläkin lantafosforille asetetut rajoitteet nousevat lannalevityksen rajoitteeksi todennäköi- semminkuin typpirajoitteet. Siksi keskitymme jatkossa fosforilannoituksen ehtoihin. Ympäristökorvauksen ehtoihin kuuluvat fosforilannoituksen enimmäismäärät on annettu viljely- kasvin ja lohkon maanäytteiden fosforiluvun perusteella. Jos fosforilannoitteena käytetään pelkäs- tään kotieläinten tuottamaa lantaa, sitä voidaan käyttää lantapoikkeuksen mukaisesti viljavuusluokis- sa tyydyttävä ja hyvä 20 kiloa nurmille ja 15 viljakasveille. Kuvaan 1 on laskettu maitotilan pellonkäyt- tövaihtoehtojen fosforitaseita erilaisilla nurmiviljelyn intensiteeteillä. Laskelma on laadittu lehmä- paikkaa kohden siten että vuodessa on oletettu kuluvan säilörehua 5 108 kg ka ja rehuviljaa 1 880 kg ka. Kuva 1. Pellonkäytön allokaatio ja ympäristökorvauksen fosforirajat sekä satoperustainen fosforitase kun säilörehuntuotannon intensiteettiä muutetaan Yhden lypsylehmäpaikan ja sen uudistukseen liittyvän nuoren karjan oletetaan tuottavan 22,7 kg fosforia vuodessa. Säilörehun satotasolla 4 000 kilogrammaa kuiva-ainetta hehtaarilta tarvitaan re- hualaa 1,3 hehtaaria, mikä on tarkastelussa nyt minimitasona. Säilörehuntuotannon intensiteetin kasvattaminen tältä satotasolta vapauttaa pinta-alaa viljalle ja siten lisää omaan käyttöön tarvittavan rehuviljan osuutta viljelyssä. 7 000 kilogramman hehtaarisadosta ylöspäin osa pelloista kesannoi- daan, koska silloin karjan rehuntarpeet ovat säilörehun ja rehuviljan osalta tyydytetty, olettaen ettei maitotilan kilpailukyky ei riitä viljantuotannossa erikoistuneita kasvinviljelytiloja vastaan, eikä tuotan- toa kannata kasvattaa oman rehukäytön yli. Ympäristökorvauksen fosforiraja-käyrä esittää eläinpaikan tuottaman fosforin ja pelloille mahtu- van fosforin tasetta. Kun tase on negatiivinen, lehmäpaikan fosfori mahtuu pelloille ympäristökor- vausjärjestelmän rajoja noudattaen. -4 -2 0 2 4 6 8 -1,0 -0,5 0,0 0,5 1,0 1,5 2,0 4000 5000 6000 7000 8000 9000 10000 SR-sato kg ka / ha Fo sf or ita se , k g P ha -1 Pi nt a- al a, h a Kesanto, ha Ohra, ha Säilörehua, ha Ymp. Korvaus P raja kg / ha Satoperustainen P-tase kg / ha Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 30/2015 9 Satoperustainen fosforitase taas esittää viljelijän kohtaaman ravinteiden sijoitusongelman pitkäl- lä aikavälillä. Pellon viljavuus köyhtyy, jos peltoon levitetään vähemmän ravinnetta, kuin siitä sadon mukana poistuu. Korkeilla nurmen satotasoilla lantafosforia ei saa käyttää peltoon yhtä paljon, kuin sadossa poistuu. Kuitenkin fosforitase, jota voi ajatella fosforilannoituksen rajoitustoimenpiteen koh- demuuttujana, pysyy samalla alhaisella tasolla viljelyintensiteetin kasvaessa. Pitkällä aikavälillä nega- tiivinen fosforitase nurmipelloilla johtaisi pellon fosforitilan heikkenemiseen, jolloin myös runsaampi fosforilannoitus sallittaisiin. Tätä ennen tila joutuu joko luovuttamaan lantaa, myymään tuottamaan- sa viljaa tai tyytymään matalamman intensiteetin nurmituotantoon, jotta kaikki lanta saadaan sijoi- tettua. Toisin sanoen, oheisessa esimerkissä, kun nurmen satotaso ylittää 7 000 kg ka / ha tila joutuu lyhyellä aikavälillä luovuttamaan lantaa tilan ulkopuolelle, jotta ympäristökorvauksen ehdot täytty- vät, tai viljelemään heikosti kannattavaa rehuviljaa myyntiin. Yleistynyt ratkaisu on lannan luovutus tilan ulkopuolelle. Lypsykarjatalouden koko tuottavuuskehityksen kannalta korkea satotaso ja nurmisadon hyvä laatu ovat avainasemassa kun vähennetään ennestään korkeita rehu- ja lantalogistiikkaan littyviä kustannuksia. Tällöin kannustaminen alle 7 000 kg ka/ha satotasoon voi heikentää elinkeinon elinkel- poisuutta, ainakin pitkällä aikavälillä ja olosuhteissa, joissa pellosta on niukkuutta ja pellon vuokra- ja kauppahinnat korkeita. Nurmentuotannon laajaperäistymistä voidaan havainnoida rehunurmialan ja märehtijöiden määrän suhdetta tarkastelemalla (Kuva 2). Koko maan tasolla nautaeläinten määrä on 25 vuodessa vähentynyt kolmanneksella ja samaan aikaan nurmien pinta-ala on pysynyt kutakuinkin ennallaan. Laitumien ja kuivan heinän pinta-alojen tuotannon vähentyessä 1990-luvun lopussa kasvatti vastaa- vasti säilörehuntuotannon pinta-alaa. Kokonaisnurmiala alentui vuoteen 2004 asti, jonka jälkeen nurmiala on ollut selvässä kasvussa ja tuona aikana viljelyyn on tullut 30 000–50 000 nurmihehtaaria lisää. Kuva 2. Nurmialan ja säilörehualan muutos 0 200 000 400 000 600 000 800 000 1 000 000 1 200 000 1 400 000 Säilörehupinta-ala Alle 5v nurmet yhteensä Nautojen lkm Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 30/2015 10 Säilörehuntuotanto on kokonaistasolla selvästi laajaperäisempää kuin 1990-luvulla tai 2000- luvun alussa. Tiken mukaan säilörehujen keskisato onkin laskenut vuosina 1995–2013 neljänneksellä. Nautojen fyysisen koon ja tuotostasojen kasvu on lisännyt syöntiä ja sen kautta ravinteiden eri- tyksen määrää (Statistics Finland 2013). Eläinkohtainen ravinteiden eritys onkin korkeammalla tasolla kuin vuonna 1995. Nautojen lukumäärän aleneminenkin huomioiden fosforin ja typen kokonaiseritys ei ole alentunut. Ravinteiden määrään verrattuna nurmialaa onkin vähemmän kuin vuonna 1995 (Kuva 3). Kuva 3. Nautojen typen- ja fosforineritys ja vuotuiset maidon ja lihan tuotantomäärät Koko maan tasolla tarkasteltuna fosforiongelmaa ei ole nähtävillä, sillä koko maan eläinmäärien perusteella, ympäristölupien myöntämisen ohjearvoilla laskettuna Suomen koko kotieläinmäärän lannanlevityspinta-alan tarve on laskenut 1990-luvun alun 17 %:sta alle 10 %:n. Saman tarkastelun vieminen kuntatasolle paljastaa että vain yksittäisissä kunnissa lannanlevitysalan tarve ylittää 80 %. Nurmiala ja märehtijöiden lukumäärä ei kuitenkaan ole kehittynyt kaikissa maakunnissa saamaan tahtiin (Kuva 4). 70 80 90 100 110 120 130 19 95 = 1 00 Nurmiala Fosforin määrä lannassa Typen määrä lannassa Nautojen lukumäärä Maidontuotanto Naudanlihan tuotanto Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 30/2015 11 Kuva 4. Nautojen lantafosforia per nurmihehtaari (kaikki alle 5 v nurmet), 1997 = 100 Maakunnissa, joissa tuotannon määrä on kasvanut, fosforia erittyy lantaan enemmän kuin nur- miala on muuttunut, kärjessä maidontuotannon veturialueet Pohjois-Savo, Pohjois-Pohjanmaa, Poh- janmaa ja Etelä-Pohjanmaa. Kohonnut ravinteiden ja nurmialan suhde kertoo kuitenkin enemmän kasvaneesta väkirehuruokinnasta, jolloin fosforia tuodaan alueelle väkirehuissa. Lähes kaikissa muissa Manner-Suomen maakunnissa fosforimäärän suhde nurmialaan on alentu- nut, eli säilörehuntuotanto on laajaperäistynyt lannan ravinteisiin verrattuna. Kaikista voimakkaim- min tämä näkyy Uudellamaalla ja Kaakkois-Suomessa, joissa nautojen määrä on laskenut erityisen voimakkaasti, mutta nurmiala ei samassa suhteessa. Laajaperäiseen tuotantotapaan kannustava LFA- ja ympäristötuki ovat pitäneet yllä nurmialaa nautakarjan vähenemisestä huolimatta, eli johtaneet laajaperäisempään nurmituotantoon. Nautaeläintä kohden laskettu nurmiala on kasvanut eniten Etelä-Suomessa 2007–2013 (MMM 2014). 70 80 90 100 110 120 130 19 97 = 1 00 Uusimaa Varsinais-Suomis Satakunta Häme Pirkanmaan ELY-keskus Kaakkois-Suomi Etelä-Savo Pohjois-Savo Pohjois-Karjala Keski-Suomi Etelä-Pohjanmaa Pohjanmaa Pohjois-Pohjanmaa Kainuu Lappi Koko maa Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 30/2015 12 3. Toteutunut kehitys peltomarkkinoilla Pellon hintakehitys on ollut pitkään tasaisen nousujohteista, mutta pitkän aikavälin tarkastelu paljas- taa myös 1990-luvun alussa tapahtuneen hintojen alenemisen (Kuva 5). Tällä hetkellä pellon reaali- hinnat ovat likimain samalla tasolla, kuin 1980-luvun lopulla. Kuva 5. Pellon kauppahinnat Suomessa keskimäärin vuosina 1981–2014 (Maanmittauslaitos) Maatalousyritysten taloustilaston (Tilastokeskus 2014) mukaan peltojen kauppa- ja vuokrahinnat ovat kohonneet yhtäjaksoisesti Suomen EU-jäsenyyden ajan. Hintatason kehitys on ollut samansuun- taista sekä kauppa- että vuokrahinnoissa. Kuvassa 6 on esitetty keskenään vertailukelpoiset pellon kauppa- ja vuokrahintojen kehitys Suomessa vuosina 1997–2012. Kuva 6. Pellon kauppahinnat (vasen) ja keskivuokrat (oikea) koko maassa vuosina 1997–2012 (eu- roa). Vuosien välinen kehitys on ollut vuokrahinnoissa selvästi tasaisempaa kuin kauppahinnoissa. Vuokrahintoja heiluttanee taloustilastoon perustuvassa tarkastelussa enemmän aineiston otos- 8 334 3 251 3 223 0 1 000 2 000 3 000 4 000 5 000 6 000 7 000 8 000 9 000 Nominaali Reaali 0 1000 2000 3000 4000 5000 6000 7000 8000 19 97 19 99 20 01 20 03 20 05 20 07 20 09 20 11 Nominaali Reaali 0 50 100 150 200 250 19 97 19 99 20 01 20 03 20 05 20 07 20 09 20 11 Nominaali Reaali Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 30/2015 13 luonne kuin todellinen vuokrahintojen vaihtelu vuodesta toiseen. Kauppahinnoissa vaihtelua aiheut- taa tapauskohtaisuus, vuoden matalimpien ja korkeimpien kauppahintojen vaihtelu on suurta, vaikka vuosien välinen trendi onkin selvä. Peltoalaa siirtyi EU-jäsenyyden ensivuosina suuria määriä vuokralle tilamäärän nopean alenemi- sen seurauksena. Vuodesta 1995 vuoteen 2000 mennessä jatkaneiden tilojen vuokrapeltoala oli tup- laantunut viidestä hehtaarista lähelle kymmentä hehtaaria. Vuosina 2000–2012 tilamäärä jatkoi ale- nemista noin 78 000 tilasta noin 55 000 tilaan. Samalla tilojen keskikoko kasvoi 28 hehtaarista 40 hehtaariin. Vuosina 2000–2012 tilakoon kasvusta noin 50 % tapahtui peltokauppojen kautta, 40 % vuokrauksen kautta (Kuva 7). Peltoa on raivattu jakson aikana noin 95 000 hehtaaria (Niskanen ja Lehtonen 2014), joka on 1,7 hehtaaria per tila (2012) ja vastaa siten noin 10 % osuutta tilakoon kes- kimääräisestä kasvusta. Kokonaispeltoala, mukaan lukien viljelty- ja kesantoala, on kuitenkin kasva- nut vain 61 000 hehtaaria joten peltoa on jäänyt pois viljelykäytöstä noin 34 000 hehtaaria, joka vas- taa yli kolmannesta raivatusta alasta. Kuva 7. Jatkavien tilojen lisäpellon osto (sininen)- ja vuokraus (punainen) keskimäärin koko maassa 2000–2012). Koko maan tasolla tarkasteltuna peltoalan hallintasuhteiden muutokset ovat tasaantuneet 2000- luvun aikana. Tilatasonkin tarkastelussa näkynyt vuokrapeltojen osuuden nousu on tasaantunut ja voidaan yksinkertaistaen todeta, että vuokrapeltojen osuus kasvoi erityisesti EU-jäsenyyden alku- vuosista aina vuoteen 2003 asti minkä jälkeen se on pysynyt kutakuinkin vakiona. -0,5 0 0,5 1 1,5 2 2000 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 Ha p er ti la p er v uo si Vuokraus Peltokaupat Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 30/2015 14 Kuva 8. Viljelty peltoala ja vuokrapeltojen määrä Suomessa vuosina 1995–2014 (Tike). Yleisistä kauppahintatilastoista ei käy selville, onko kotieläintuotannolla vaikutuksia pellon hin- taan. Vuokratilastoista sen sijaan saatiin eriteltyä vuokria tuotantosuunnittain (Tilastokeskus 2014). Taulukosta 1 voidaan nähdä että sikatilat ovat maksaneet korkeimpia vuokria tukialueilla A, B, C1 ja C2. Myös lypsykarja-, lihanauta- ja siipikarjatilat ovat maksaneet keskimääräistä korkeampia pellon- vuokria. Viljanviljely ja muun kasvintuotannon tilat taas ovat maksaneet selvästi keskiarvoa mata- lampaa pellonvuokraa. Taulukko 1. Peltojen vuokrat tukialueittain ja tuontantosuunnittain € / ha vuonna 2012. A B C1 C2 C2P C3 C4 Keskimääräinen vuokra, € / ha 283 256 229 190 129 119 75 Lypsykarjatalous 374 295 249 204 132 139 168 Liha- ym naudat 378 332 217 209 156 148 Sikatalous 493 424 455 271 Siipikarjatalous 351 245 381 146 Lampaat, vuo- het, hevoset 35 254 43 256 Viljanviljely 229 206 155 128 88 59 75 Muu kasvituo- tanto 249 234 185 150 61 84 10 Kotieläintilojen maksamat vuokrat ovat myös kohonneet kasvinviljelytilojen maksamia vuokria nopeammin. Vuokrat ovat kohonneet nopeimmin sikataloudessa, mutta myös lypsykarjatilojen mak- samat vuokrat ovat kasvaneet selvästi keskiarvoa nopeammin (Taulukko 2). Vuokran muutos lasket- tiin estimoimalla lineaarinen regressio selittämään vuokran kehitystä yli ajan. Taulukon 2 arvot ovat tuon suoran kulmakertoimet. 0 200000 400000 600000 800000 1000000 1200000 1400000 1600000 1800000 19 95 19 96 19 97 19 98 19 99 20 00 20 01 20 02 20 03 20 04 20 05 20 06 20 07 20 08 20 09 20 10 20 11 20 12 20 13 20 14 He ht aa ria Oma Vuokra Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 30/2015 15 Taulukko 2. Vuokran vuosimuutos 2004–2012 (eur/ha vuodessa) tuotantosuunnittain tukialueittain. A B C1 C2 C3 C4 Sikatalous 15,3 32,2 26,5 15,0 Lypsykarjatalous 18,9 12,5 11,9 7,2 5,7 8,0 Viljanviljely 10,0 3,0 0,8 0,4 Muu kasvituotanto -4,2 3,3 6,6 -4,6 3,1 Yhteensä 10,2 7,0 8,2 5,2 4,1 3,1 Vuokrien ja hehtaaritukien välinen erotus on laskenut jatkuvasti, joka paljastaa tukien pääomit- tumisen maan hintaan ja siitä aiheutuvan ”vuotamisen” maatalouden ulkopuolelle (maanomistajille jotka eivät viljele) (Kuva 7). Kuva 9. Rehuviljan tukien ja maksettujen vuokrien välinen erotus tukialueittain ja vuosittain (€/ha). 0 100 200 300 400 500 600 700 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 Eu ro a/ he ht aa ri A B C1 C2 C3 C4 Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 30/2015 16 4. Pellon raivauksen kustannusmallit Pellonraivauksen kustannuksia on aikojen saatossa tutkittu jonkin verran. Edellinen suurempi kiin- nostus aihepiiriin ajoittui 1980-luvulle, jolloin selviteltiin pellonraivausmaksun käyttöönoton vaiku- tuksia viljelijöiden käyttäytymiseen. Tuolloin käyttöönotetut keinot lopettivatkin pellonraivauksen lähdes täydellisesti. Kuitenkin vuoden 1987 aikana, ennen pellonraivausmaksun käyttöönottoa saa- tettiin loppuun yli kaksinkertainen ala peltoraivioita edelliseen vuoteen verrattuna. Kuva 10. Pellonraivaus vuosina 1980–2012 (tiedot 1995–1999 puuttuvat). Euroopan unioniin liittymisen myötä myös kotimaisen maatalouspolitiikan pellonraivausmaksu poistui ja pellonraivaus muuttui sitä myöten jälleen mahdolliseksi. Raivattujen peltojen tukikelpoi- suus jäi kuitenkin poliittisten päättäjien päätettäväksi. Uusien tukioikeuksien myöntäminen pelto- raivioille lopetettiin vuonna 2004 ja tuolloin lopuista raivioista muodostettiin jono. 2004 jälkeen rai- vatuille pelloille tukia on ollut mahdollista saada vain ostamalla CAP-tukioikeuksia. Ympäristö- ja LFA- tukiin nämä lohkot eivät ole olleet oikeutettuja. Kuvan 8 tilastoissa on tiedot raivatuista pelloista vuosilta 1980–1987 sekä vuodesta 2000 alkaen. Pellonraivaus ensin kiihtyi ja sitten tasoittui sekä vuoden 1987 että 2004 poliittisten muutosten ympärillä. Ilman odotettavissa olevia raivauskieltoja uudispellon raivaus on liikkunut n. 5000 hehtaarin vuositasolla. Himanen (1988) selvitti pellon raivauksen kustannuksia ja toteutustapoja pellonraivausmaksu- keskustelun ollessa kiivaimmillaan. Hänen kyselytutkimuksensa mukaan raivaukseen oli käytetty kai- vuria 60 %:lla, ainoastaan maataloustraktoria 37 %:llä, puskutraktoria 18 %:lla ja jyrsintä 12 %:lla raivioista. Jyrsintä ja pelkkää traktoria oli käytetty eniten Pohjois-Suomessa ja Pohjanmaalla (vrt. turvemaiden suuri osuus). Himanen määritti aineistostaan pellonraivauksen kustannuksille yhtälön, jossa X = urakoitsijan palkkio, Y omat traktorityötynnit ja Z ihmistyötunnit. ܭ ൌ ܺ כ ͵ʹ௠௞௛ כ ͺ݄ ൅ ܻ כ ͸ͳ ௠௞ ௛ ൅ ܼ Keskimääräinen urakoitsijan palkkio oli 3900 mk / ha. Miestyöpäiviä oli raivaukseen käytetty 23 päivää / ha. Traktorityötunteja oli käytetty 56 h / ha. Keskimääräiseksi pellonraivauskustannukseksi muodostui 9100 mk/ha, joka on deflatoituna 2650 euroa hehtaarilta. Maankäyttötyypin ja maalajin mukaan luokiteltuna raivauksen kustannukset olivat korkeimmat kasvavalla metsällä, seuraavina tulivat turvesuo ja luonnonniitty / laidun ja edullisinta raivaaminen oli valmiiseen aukkoon tai taimikkoon sekä joutomaalle. Maalajeista kivennäismaan raivaaminen oli 20 % kalliimpaa kuin turvemaan raivaaminen. Kivisyyden vaikutus lähes 50 % verrat- tuna tilanteeseen, jossa kivisyys ei haittaa raivaamista. 0 5000 10000 15000 20000 25000 30000 35000 40000 45000 Pe llo nr ai va us h a / v Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 30/2015 17 Taulukko 3. Raivauksen kustannuksia Himasen (1988) mukaan. Alue mk / ha euroa / ha euroa / ha deflatoitu (1988-2014) Etelä-Suomi 9900 1665 2881 Keski- ja Itäsuomi 9800 1648 2852 Pohjanmaa 7700 1295 2241 Pohjois-Suomi 8700 1463 2532 Kaikki Tilat 9100 1531 2648 Kolmen vuosikymmenen aikana pellonraivaukseen käytettävä tekniikka on jonkin verran muut- tunut. Samoin raivaukseen käytettävien tuotannontekijöiden väliset hintasuhteet ovat muuttuneet, etenkin työvoiman hintakilpailukyky konetyöhön nähden on huomattavasti heikentynyt. Nykyisin pellonraivauksen toteutustapoja onkin yleisessä käytössä kaksi: Raivausjyrsimellä suoritettu maan pintakerroksen käsittely sekä kaivurilla ja kantoharalla tehty käsittely. Tarkoitus oli mallintaa pellonraivauksen kustannuksia jyrsien ja kaivurilla, erilaisissa raivausolo- suhteissa. Tämä lähestymistapa liittyy paikkatietomenetelmin laadittuun pellon raivauspotentiaa- liselvitykseen, jolloin näiden kahden selvityksen yhdistämällä voidaan arvioida pellonraivauksen ta- loudellisia edellytyksiä eri alueilla. 4.1. Kustannusmallin määrittely Pellon raivauksen kustannusten arviointia varten laadittiin excel-taulukko, johon pyrittiin kokoamaan keskeisimmät raivauksen kustannustekijät. Perusraivausta varten laadittiin laskentavaihtoehdot sekä jyrsinnälle että kaivinkonetyölle. Pellon kasvukunnon ja viljeltävyyden kannalta välttämättömiä rai- vausinvestointeja ovat peruskalkitus sekä vesitalouden kuntoon saattaminen, lisäksi pellolle pitää tulla kulkureitti, mikä sisältää joko tien, tai sen että raivio tehdään olemassa olevan peltolohkon jat- koksi. Piiriojan yli ja jos pelto ojitetaan sarkaojiin, tarvitaan rumpuputkia ojienylityksiin. Lisäksi monin paikoin raiviolta pitää kerätä kiviä suurempia tai pienempiä määriä. Luonnollisesti maapohja on os- tettava, joko naapurilta tai oman tilan metsätaloudesta. Malliin laadittiin myös mahdollisuudet laskea vesitalouden kustannukset joko salaojittaen tai sarkaojiin. Salaojitus oli mahdollista varustaa myös säätökaivoilla. Perusraivaus tapahtuu joko jyrsien tai kaivinkoneella. Jyrsimisen hehtaarityömenekiksi on eri läh- teissä mainittu 15–30 tuntia. TTS:n urakointihintatilastojen perusteella määritetty työmenekki on 12,8 h / ha. Maanrakennustöiden menekkien määrittämiseen käytettiin Rakennustöiden menekit 2006 (Mäki ja Koskenvesa 2005) julkaisun tietoja. Näitä työvaiheita olivat tien teko, ojitus, raivaus (kaivinkoneella) sekä rumpuputkien asennus. Raivattavan peltomaan oletettiin olevan helposti kai- vettavaa, jolloin se sijoitttuu maalajiryhmiin E, H tai K. Maalajiryhmästä K, helposti kaivettavaa on kaivettavuusluokka 1, muissa ryhmissä kaikki kaivettavuusluokat. Näillä arvoilla kaivuutyön menekiksi määritettiin 0,007 konetyötuntia / kiintokuutio. Täyttötyön menekiksi (tien teossa) tuli 0,038 kone- työtuntia / kiintokuutio. Kantojen noston menekiksi 23 tuntia / hehtaari. Kaikki edelliset luvut korjat- tiin vielä kokonaistyöajan korjauskertoimella (tl3). Korjauskertoimen arvoksi valittiin 1,1, koska ole- tettiin pellonraivaus ja ojienkaivuutyön olevan peltoraivion tapauksessa suoraviivaista, suurten työ- saavutusten puuhaa. Tarvittavan ojitustyön määrää laskettaessa oletettiin että pelto on suorakaiteen muotoinen ja pellon ympäri kaivetaan piirioja. Ainoastaan mahdollinen vanhaan peltoon rajoittuva sivu jätetään ojittamatta. Pellon ojitus voidaan laskelmassa toteuttaa joko sarkaojiin tai salaojiin. Salaojituksen hintana käytettiin 4 € / metri. Avo-ojien kaivun työsaavutukseksi oletettiin 117 m / h. Sarkaojien ta- pauksessa oletettiin että jokaisen saran molempiin päihin asennettiin 8 metriä pitkä rumpuputki. Samoin rumpu laitetaan pellon sisäänajoliittymään, sekä mahdollisen rakennettavan tien ulosajoliit- Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 30/2015 18 tymään. Näin rumpuputkia tulee sarkaojien määrä * 2 +1 +1. Rumpuputkien asennuksen työmenekki poimittiin Mäen ja Koskenvesan (2005) tiedoista. Rumpuputkena oletettiin käytettävän 18 cm put- kea, jonka hintatiedot saatiin Meltexin hinnastosta (Meltex 2014). Peltoa ei voi raivata mihin tahansa omaksi saarekkeekseen, vaan pellolle on myös pysyttävä lii- kennöimään. Nykyaikaisella traktorikalustolla metsätraktorin ajourien käyttäminen peltoliikentee- seen on utopiaa, vaan kunnon tie on tehtävä. Tien kustannuslaskelmassa voi valita tie pituuden, le- veyden, sekä eri tiekerrosten paksuuden. Laskelmassa oletettiin tehtävän tien olevan leveydeltään 5 metriä ja tien maa-aineksia vaihdettavan 0,95 metrin paksuudella. Pellon viljelykuntoon valmisteluun pellolta pitää lisäksi kerätä kivet. Kivien keruuta oletettiin teh- tävän kivienkeruukoneella, jonka työsaavutus on 30 tonnia kiviä tunnissa. Kivienkeruukoneen työsaa- vutus arvioitiin Kivikarhun valmistajan, PEL-tuotteen kuvastojen ja TTS:n kivienkeruukoneita käsitel- leen työntutkimuksen (Paavola ja Peltola 1986). Peltoa oletettiin kalkittavan 16 tn / ha. Lisäksi mu- kaan huomioitiin maapohjan oston kustannus sekä tilatukioikeuden ostot. Useimmissa työvaiheissa hintatieto on poimittu TTS:n urakointikustannuksista, joista tärkeimmät ovat jyrsintä (120 €/h), kivien keruu (77 €/h), kaivuutyö (52,7 €/h) ja salaojitus (4 €/m) (Palva 2013). 4.2. Kustannusmallin tulokset Taulukossa 5 esitetystä laskelmasta voidaan havaita, että raivauksen keskeisimmät kustannustekijät liittyvät itse työhön eli peltomaan raivaukseen. Kantojen ja kivien poistaminen sekä maan tasaami- nen ja ojittaminen muodostavat 60 % tässä käsitellyistä kustannuksista. Pelkän avo-ojitetun pellon raivaaminen, ilman vaikeasti arvioitavaa oman käsityön osuutta olisi n. 3 700 € / ha. Suurimmat kus- tannuserät ovat kaivurityöt, kivienkeruu, kalkitus, maapohjan hankinta sekä rumpuputket ojien päi- hin. Tilatukioikeuden osto on vapaaehtoinen, eikä tukioikeuksia ole aina saatavillakaan markkinoilta. Yksityisiltä markkinnoilta ostettujen oikeuksien hintoja ei tilastoida, mutta hintatason voidaan olettaa liikkuvan yhden tai kahden vuoden tukisummaa vastaavalla tasolla, riippuen alueesta. Taulukko 4. Esimerkki peltomaan raivauslaskelmasta. Raivauskustannus €/ ha lukumäärä hinta € / ha Jyrsintä 0,0 120 0 Kivienkeruuta 20,83 77 1604 Kaivurityöt (ojat, raivuu) 30,07 52,7 1585 Salaojitus 0 4 0 Salaojituksen inv.tuki 0 20 % 0 Säätökaivot 0,00 1 200 0 Tienkaivuu 3 52,7 161 Tien sorat 10 25,625 256 Kalkitus 11,25 35 394 Maapohja 1 500 500 Tilatukioikeuden osto 0 270 0 Rumpuputket 1,7 131 223 Rumpuputkien asennus 1,7 19,2 33 Summa, € / ha 4755 Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 30/2015 19 Kuvassa 11 on esitetty salaojitetun ja sarkaojitetun peltoraivion kustannukset kahdella eri pellon sivujen pituussuhteella. Salaojituksen kannattavuutta tulee tämän kustannustarkastelun jälkeen pa- rantamaan salaojituksen investointituki. 0 1000 2000 3000 4000 5000 6000 3:1 1:1 3:1 1:1 Sarkaojiin Sarkaojiin Salaojiin Salaojiin Tie Rumpuputket Tilatukioikeuden osto Maapohja Kalkitus Jyrsintä Kaivurityöt (ojat, raivuu) Salaojitus Kivienkeruuta Kuva 11. Salaojitetun ja sarka-ojitetun peltoraivion kustannusvertailu eri sivujen pituussuhteilla. Laskelmassa käytetyillä parametreilla viljelystien rakentamiskustannus on n. 40 € / metri. 100 metrin tie 10 hehtaarin raiviolle maksaisi silloin 400 € / hehtaari. Pellonraivauksen kustannukset ovat mallin perusteella n. 3 500–5 000 € / ha, jos raivausta pääs- tään tekemään hyvissä olosuhteissa. Runsas kivisyys tai pienen raivausalan toteuttaminen kauas ny- kyisestä tieverkosta nostaa tuota laskettua kustannusta merkittävästi. Kaikkein edullisimmin raivaus onnistuu, kun ohutturpeista suota raivataan tien varteen tai ny- kyisten peltojen viereen jyrsinmenetelmällä. Edullisimmalla pellon kuivatusmenetelmällä eli sarkaoji- tuksella tai suursarkamenetelmällä saattaa uuden pellon raivauksen hehtaarikustannus alimmillaan olla noin 3 000 euroa. Pellonraivauksen vertaileminen muihin lisämaan hankintatapoihin on kuitenkin hankalaa ja talo- ustieteellisin keinoin törmätään näissä vertailuissa aikavälikysymyksiin ja suunnitteluhorisontin rajal- lisuuteen, etenkin tutkimuksen käyttämästä näkökulmasta. Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 30/2015 20 5. Pellon hankintatapojen vertailu 5.1. Pelto omaisuuseränä Jos pellon omistaja päättää pitää rahansa sidottuina peltomaahan, on hänellä odotettavissa kaksi tuottoerää: pellon arvonmuutos ja pellon tuotto, joko viljelystoiminnan kautta, tai vuokra. Pellon omistaminen on sijoitustoimintaa, ei viljelytoimintaa. Ylätalo (1991) kiteyttää maan erityisominai- suuksiksi seuraavat: 1. Maan ala on rajoitettu eikä sitä voi lisätä 2. Maapohjaa ei voida siirtää sijaintipaikaltaan 3. Maapohjaa ei voida kokonaisuudessaan hävittää 4. Maan tuotantokyky on rajoitettu Edelliset tekijät johtavat siihen että maan tarjonta on hyvin jäykkää. Toisaalta kohta 3 johtaa sii- hen, että maa ei voi täysin menettää arvoaan. Koska viljelysmaa ei sinällään kulu käytössä, poikkeaa se sijoituskohteena monesta muusta. Kuvassa 12 on esitetty peltojen hinnat ja vuokrat vuosina 1997–2012 koko maan tasolla. Peltomaan hinnanmuutos on muodostanut suurimman erän pellon tuotosta. Tarkasteluaikavälillä tuo muutos on ollut 7 % luokkaa, kun vuokrien osuus peltomaan tuo- tosta on jäänyt alle 5 %:n. Vuokrien nousu ei ole pysynyt peltomaan hinnannousun vauhdissa, vaan vuokran osuus sijoite- tulle pääomalle saadusta tuotosta on vähentynyt ajan saatossa. Peltomaan hinnannousua vuokria nopeammin on vaikea selittää ilman hinnanousuodotusta: jos minkä tahansa hyödykkeen hinta pe- rustuu spekulaatioihin sen tulevasta hinnasta, voidaan epäillä hintakuplaa. Tietysti viljelijät tekevät oman tuotantonsa kannattavuuden ja kehittämissuunnitelmien perusteella pellonostopäätöksensä. Tuolloin hinnan arviointiin pitäisi käyttää pellon tuottoarvoa. Chambersin ja Phippsin (1988) mukaan omistetun pellon osuus tilalla pyrkii kasvamaan, kun maan omistuksen aineettomat hyödyt olivat korkeat (koettu ympäristön arvostus, vakaus). Myös kiihtyvä teknologinen muutos kannusti tiloja maanostoon. Korkea pääoman tuottovaatimus taas ohjasi yritystä vuokraviljelyksen suuntaan. Kuva 12. Pellon kauppahinnat ja vuokrat, sekä niiden perusteella laskettu pellon hintavaatimus ja vuokrataso A-tukialueella. Edellisessä kuvassa esitetään paitsi peltojen vuokrat ja hinnat, myös arvio siitä, mikä olisi pellon hinta, jos se olisi noussut vuokrien kanssa samaa vauhtia ja sama päinvastoin. Näiden kuvioiden pe- rusteella näyttää selvältä, että pellon kauppahintojen ja vuokrien kehitys on eronnut toisistaan. 0 1000 2000 3000 4000 5000 6000 7000 1995 2000 2005 2010 2015 4. liukuva keskiarvo Vuokra, 3. v liukuva keskiarvo Vuokran perusteella laskettu hinta Hinnan perusteella laskettu vuokra Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 30/2015 21 Kuvassa 13 esitetään peltomaan tuottoasteet pellon arvonmuutoksen ja vuokratuoton osalle ja- ettuna koko maassa keskimäärin. Mikäli peltomaan hinnannousu jatkuu vuokratuottoa nopeampana vuodesta toiseen, johtaa se vuokratuoton alenemiseen omaisuuden arvoon suhteutettuna. Vuokra- tuotot ovat siis nimellisesti nousseet tarkasteluajanjaksona, mutta nopea peltomaan hinnannousu on alentanut sijoitetulle pääomalle laskettua vuokratuottoa. Keskimääräinen tuotto on tuona ajanjakso- na ylittänyt 10 %. Edellinen laskelma ei ota huomioon mahdollisia peltomaan omistukseen liittyviä kustannustekijöitä. Omistajalla voi olla tarpeen tehdä peltoon perusparannuksia tai maksaa esim. yksityistien tiemaksuja. Kuva 13. Peltomaan tuottoasteet. Taulukko 5. Peltojen hinnannousu- ja vuokraestimaatit 1997–2012 maakunnittain. Vuoden 1997 estimoitu Estimoitu vuosimuutos Estimoitu tuotto Maakunta Hinta Vuokra Hinta Vuokra ROI 1997 – 2013, % (Sisäisen korkokannan perusteella) Uusimaa 3246 128 463 6,2 11 Varsinais-Suomi 4118 182 491 9,7 11 Satakunta 3890 179 381 6,1 10 Kanta-Hame 3306 181 431 1,7 12 Pirkanmaa 3064 113 357 9,0 11 Paijat-Hame 3134 164 368 9,2 12 Kymenlaakso 2566 108 272 6,5 11 Etela-Karjala 1982 79 222 7,2 11 Etela-Savo 1801 90 187 6,6 12 Pohjois-Savo 1418 88 226 7,7 15 Pohjois-Karjala 1157 79 152 6,2 15 Keski-Suomi 1743 79 180 5,1 11 Etela-Pohjanmaa 3038 123 456 8,8 12 Pohjanmaa 3316 134 425 7,0 11 Keski-Pohjanmaa 2116 115 328 6,0 13 Pohjois-Pohjanmaa 1862 77 310 6,7 13 Kainuu 814 60 155 5,4 17 Lappi 863 37 91 5,1 12 0,0 % 2,0 % 4,0 % 6,0 % 8,0 % 10,0 % 12,0 % 14,0 % 16,0 % 18,0 % ROI-hinnannousu ROI-Vuokra Keskiarvo Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 30/2015 22 Edellä esitetään peltosijoittajan tuottolaskelman vuosilta 1997–2012. Pellon tuoton on oletettu muodostuvan pellon vuokratuotosta ja pellon arvonnoususta (Taulukko 5). Koska käytettyjen aineis- tojen (MML:n kauppahintatilastot sekä Tilastokeskuksen Maatalouden talous- ja tulotilasto) vuosien välinen vaihtelu on suurta (Kuva 7) käytettiin tuoton määrittämiseen regressiota. Kaikkein maakunti- en keskihinnoille laskettiin lineaarinen sovite. Tästä on esimerkki kuvassa 1. Vuokratuoton ja hinnannousun perusteella määritettiin pellon toteutunut tuottoaste tarkastelu- aikaväliltä. Laskentaan käytettiin sisäisen korkokannan laskentamenetelmää, jolla määritettiin suurin korkokanta jolla pellon vuokratuottojen, päätösarvon ja alkuinvestoinnin nykyarvo on nolla. Kaikkina arvoina käytettiin estimoituja arvoja. Sisäisen korkokannan menetelmää käytettiin, jotta mukaan saatiin huomioitua rahan aika-arvo eli ns. koronkorkovaatimus. Pellon tuotto tällä menetelmällä laskettuna on ollut 10–17 % vuodessa riippuen maakunnasta. Yhdessäkään maakunnassa ei vuokratuotto ole muodostanut yli puolta peltomaan kokonaistuotosta. On syytä huomata että pellon hintaan liittyvä tuottolaskelma on spekulatiivinen ja tämä tuotto on saatavissa vasta kun peltomaa on myyty. Lisäksi on syytä huomata, että säilyttääkseen arvonsa, on peltomaata hoidettava. Viljelemättö- mäksi jätetty metsittynyt maapohja ei kelpaa pelloksi eikä tuota myöskään metsää ilman mittavia toimenpiteitä. Lisäksi on syytä olettaa, että vailla tukioikeuksia oleva peltomaa ei ole kauppahinnal- taan tuellisen pellon veroista. 5.1.1. Viljelysmaan omistaminen Viljelijä voi laajentaa peltopinta-alaansa neljällä vaihtoehtoisella tavalla: ostamalla, vuokraamalla, raivaamalla, tai sopimusviljelyllä. Viljelysmaan omistaminen on sijoitustoimintaa. Kuten edellisessä kappaleessa todettiin viljelys- maa tuottaa omistajalleen arvonlisäyksen sekä viljelyksestä tai vuokralle antamisesta saatavien tuot- tojen muodossa. Myös peltoon tehdyt perusparannukset (peruslannoitus, kalkitus, tasaukset, ojituk- set) katsotaan kuuluviksi viljelysmaahan. Äärimmäinen muoto perusparannuksista on viljelysmaan raivaaminen metsästä. Lisäpellon hankinnan näkökulmasta pellon ostaminen ja raivaaminen jakavat yhteisen taustan si- käli, että hankittava maa säilyttää luonnollisen tuottokykynsä määräämättömän ajan. Tästä syystä lisäpellon ostohinta on tavattu diskontata ikuisuuteen (pellon siis oletetaan tuottavan ikuisesti, eikä se menetä täysin arvoaan). Peltomaan ostaminen sitoo pääomia. Pellon hankintamahdollisuuden tullessa eteen, maatilat ovat usein henkilöyrityksiä, jolloin oman pääoman lisääminen on vaikeaa, jopa mahdotonta. Niinpä lisäpellon ostaminenkin vaatii lainarahan käyttöä, mikä heikentää tilan omavaraisuusastetta. Pelto- maan tapaisen kulumattoman tuotannontekijän tapauksessa pellon todellinen tuottokyky jaksottuu merkittävästi pidemmälle ajalle, kuin pankkilainan mahdollisesti 10–15 vuoden takaisinmaksuaika. Etenkin suurten investointien yhteydessä maatilayritysten pääomat ovat tiukasti sidottuina tuo- tantorakennuksiin ja kalustoon, eikä sijoitustoimintaan ole liiemmin varoja ohjattavaksi. Tämä tilanne voi onnistuneen investoinnin jälkeen muuttua nopeastikin, jos hyvän kannattavuuden ansiosta pääs- tään hyötymään velkarahan vipuvaikutuksesta ja sijoittamaan kertyneitä varoja esimerkiksi peltoon. Investoinnin aikaan, jolloin myös viljelyala tulisi mukauttaa kasvavan eläintuotannon tarpeisiin, pääomaa harvoin on käytettäväksi peltojen hankintaan. Pellon oston sijaan peltoa voi hankkia myös vuokraamalla tai yhä useammin sopimusviljelyllä. Näiden vaihtoehtojen vertailemiseen pellon omis- tamisen kanssa pitää ottaa vähintään kaksi eri liiketalouden näkökulmaa: kannattavuus ja maksuval- mius. Rehun tuottaminen karjalle on tässä näkökulmassa kiinteä kuluerä, vain pellon hallintamuoto vaihtelee. Pellon omistamisen kannattavuutta arvioitaessa tuotto on perinteisesti diskontattu pysy- vänä, ts. oletetaan että investointi ei menetä tuottoarvoaan ajan kuluessa toisin kuin erilaiset kuluvat Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 30/2015 23 tuotannontekijät, kuten koneet ja rakennukset. Pellon kannattava ostohinta on tällä perusteella I / r, jossa I on nettotuotto ja r pääoman tuottovaatimus. Edellä esitetty erittäin pitkä tarkasteluaikaväli on keskeisin syy peltomaahan liittyviin maksuval- miuskysymyksiin. Peltomaan hankintaan on saatavilla rahoitusta pankkilainan muodossa käytännössä vain 15, enintään 20 vuoden maksuajalla. Jos peltomaan nettotuotto I on kokonaan likvidoitavissa, pystyy I:llä rahoittamaan n. 2/3 peltomaan kannattavasta hankintahinnasta, jos pankkilainan korko on 2 prosenttiyksikköä alhaisempi kuin oman pääoman tuottovaatimus ja laina-aika 15 vuotta. Pellon ostamista tai vuokraamista on yhtä paljon kuin tilan tuotannon näkökulmasta katsottava myös henkilökohtaisen varallisuuden sijoittamisen näkökulmasta. Tämä myös siitä syystä että pellon ostosta tai raivauksesta aiheutuvia kuluja ei ole mahdollista vähentää verotuksessa, jolloin peltoa ostetaan siis jo verotetulla rahalla. Pellon ostaminen voi perustua edellä esitettyihin peltomaan tuottoarvioihin. Lisäpellon tuotto- arvo voisi olla esimerkiksi pellontuotto-odotuksen ja vuokratuoton summa. Tämä olisi siis esimerkiksi Uudellamaalla n. 650 €/v. Peltomaan on perinteisesti oletettu tuottavan ikuisesti, jolloin hankintahin- ta saadaan diskonttaamalla pellon tuotto-odotus pääoman tuottovaatimuksella. Jos käytetään vaa- timuksena 5 %, peltomaan kannattavaksi hankintahinnaksi muodostuisi 13 000 €. Mikäli viljelijä ottaisi pankkilainan tuon peltomaan hankintaa varten 15 vuoden laina-ajalla ja 3 %:n korolla, 650 € vuotuinen tuotto pystyisi hoitamaan 7 760 € lainapääomaa. Toteutuneet korot ovat vaihdelleet vuosina 1997–2012 välillä 2,5–6,4 %, keskiarvona hieman yli 4 prosenttia. Lisäksi tulee huomioida kaksi seikkaa: 1) suurin osa oletetusta tuotosta (460 € / v) muodostuu spekulatiivi- sesta hinnannousuodotuksesta, jota ei pysty kanavoimaan kassavirraksi myymättä kyseistä peltoa, sekä 2) peltomaan hankintaa ei voi vähentää verotuksessa, jolloin maksettavan lainan lyhennyksiä vastaan ei ole verotuksessa vähennettävää kuluerää ja siten peltomaan hankintaan käytettävästä rahasta on siis maksettava myös vero. Tästä muodostuu maanoston maksuvalmiutta kiristävä luonne. Pellon ostaja saa hankinnasta 190 € vuotuisen nettokassavirran (oletus vuokratuotosta), jonka hankkimiseksi hän maksaa vuotuisia lyhennyksiä 15 vuoden ajan verotetusta tulosta. Jos pellon saisi hankittua tuolla 7760 € hinnalla, tulisi hehtaarista vuodessa tienattavaa lisää 650 + 227,5 – 190 = 687 € . Laskelman 227,5 tulee siitä, että oletetaan maksettavan 35 % veroa 650 eurosta. Tosin 15 vuoden jälkeen pelto olisi oma ja velaton. Kuva 14. Vuonna 1997 tehdyn peltokaupan kumulatiivinen nettokassavirta vuokraan verrattuna 15 vuoden laina-ajalla ja toteutuneella lainakorolla. -4500 -4000 -3500 -3000 -2500 -2000 -1500 -1000 -500 0 500 1998 2003 2008 2013 Eu ro a pe r h eh ta ar i Kymenlaakso Kainuu Etela-Pohjanmaa Etela-Savo Pirkanmaa Paijat-Hame Keski-Pohjanmaa Uusimaa Satakunta Keski-Suomi Etela-Karjala Pohjois-Pohjanmaa Pohjois-Karjala Varsinais-Suomi Lappi Pohjanmaa Pohjois-Savo Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 30/2015 24 Kuvassa 14 on esitetty maakunnittain pellonostajan toteutunut kumulatiivinen nettokassavirta pellon vuokraukseen verrattuna toteutuneella maakunnan keskimääräisellä lainan korolla. Tarkaste- luaikavälin jälkeen, kun laina on maksettu, kääntyvät kaikki käyrät luonnollisesti nousuun, mutta ku- mulatiivinen kassavirta säilyy kalleimmilla alueilla negatiivisena vielä jopa pidempään kuin lainan maksuaika. 5.1.2. Vuokraaminen Vuokraaminen on keino, jossa yritystoiminnalle hankitaan lisää tuotantokapasiteettia markkinoilta. Vuokramenot ovat vähennyskelpoinen kulu verotuksessa. Sama ajattelutapa pätee myös sopimusvil- jelyyn. Vain yksityiskohdat poikkeavat näiden lähestymistapojen välillä. Näiden keinojen etu on myös siinä että pääomaa ei tarvitse sitoa kiinni peltoon, vaan sijoittajan riskin kantavat vuokranantajat (tai sopimusviljelijät). Vuokrapeltoalan lisääminen on periaatteessa kannattavaa niin pitkälle kuin lisäalan rajatuotto on positiivinen. Käytännössä kuitenkin jo peltovuokramarkkinan jäykkyydet rajoittavat peltoalan lopu- tonta kasvattamista. 5.1.3. Uuden pellon raivaaminen Pellon raivaamisen kustannukset muodostuvat raivattavan peltomaan hankintakustannuksesta (raaka- maan osto, tai jo omistettavan metsämaan vaihtoehtoiskustannus). Pellon raivaamisen tapauksessa on hieman epäselvää, missä kulkee pellon raivaamisen ja missä valmiin pellon perusparannusten raja. Tätä tutkimusta varten laadittuun raivausmalliin on oletettu että kantojen poisto, maan tasaaminen ja pe- rusojitus ovat vähentämiskelvottomia kuluja, kun taas peruskalkitus, lannoitus samoin kuin salaojituk- set ovat perusparannuksia ja sitä kautta verovähennyskelpoisia. Pellonraivaaminenkin on näin ollen pitkälti verovähennyskelvotonta ja kohtaa saman maksuval- miusongelman kuin edellä esitetty pellonostotarkastelu. Pellonraivauksen heikkouksia ovat myös raiva- tun pellon vanhoja peltomaita heikompi sadontuottokyky sekä se että raivioille ei makseta hehtaaripe- rustaisia maataloustukia. Itse raivaaminen voidaan toteuttaa yleensä kahdella vaihtoehtoisella tekniikalla: koneellisesti haraa- malla tai jyrsimällä. Jyrsiminen on yleisimmin käytössä lähinnä turvemailla, joilla kiviin törmäämisen riski on pienempi kuin muilla maalajeilla. Raivaamisen kustannuksia on käsitelty laajemmin kappaleessa 3. 5.1.4. Sopimusviljely Pellon heikon vapautumisen yksi ilmiö on kolmannen pellon hankintamuodon ilmestyminen käyttöön pellon omistamisen ja vuokraamisen rinnalle: kasvavissa määrin karjatilat solmivat lähiympäristön kasvinviljelytilojen kanssa yhdistettyjä nurmentuotanto-lannanlevityssopimuksia. Pyykkösen ym. (2013) mukaan vuosina 2009–2012 myönnetyissä maitotilojen ympäristöluvissa 25 % tilojen ilmoit- tamasta lannanlevitykseen käytettävissä olevasta peltoalasta oli katettu lannanlevityssopimuksin. Kuinka suuri osa tästä alasta kuuluu myös viljelysopimusten piiriin, ei ole tietoa. Viljelysopimuksissa siis peltomaan hallinta ei vaihdu. Tällöin lantaa tuottava ja rehua ostava tila sekä peltomaata hallinnoiva, rehua tuottava tila sopivat keskenään lannanlevitystä ja rehuntuotantoa koskevista ehdoista. Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 30/2015 25 5.2. Kustannusvertailu Kustannusvertailua varten on huomioitava kaikki pellon hankintaan vaikuttavat erät. Eri pellon han- kintatapojen kustannukset on esitetty taulukossa 6. Pellon ostohintana ja vuokrana on käytetty jo edellä esitettyjä tilastoarvoja (2012 arvot 6 879 ja 222 € / ha). Pellon raivauskustannus on laskettu tässä samassa hankkeessa kehitetyllä laskentamenetelmällä ja sopimuspeltojen kustannukseksi on oletettu 0 € / ha (Taulukko 7). Taulukko 6. Pellonhankintamuotojen kustannusvertailu oletuksena vuoden 2012 tukitasot ja kustan- nukset, euroa per hehtaari. Pellonraivaus Ostopelto Vuokrapelto Sopimuskorjuu- ala Hankintaan liittyvät erät Maapohjan hinta -500 -6879 Tilatukioikeus -300 Varainsiirtovero -32 -241 Lainhuudatus -107 -107 Kiinnityksen vahvistaminen -29 -29 Kaupanvahvistus -112 -112 Kertaluonteiset kulut (per hehtaari, kun 10ha lohko raivataan) avo-ojiin Kaivurityöt (ojat, kantojen raivaus) -1585 Kivien keruu -1604 Rumpuputket ja asennus -256 Tien sorat ja kaivuu -417 Kalkitus -394 Vähennyskelvottomat menot -4942 -7368 Vähennyskelpoiset menot -394 Hankintaan tarvittava pääoma 5336 7368 Vuosittain toistuvat erät Pääoman tuottovaatimus (5 %) -267 -368 Vuosivuokra -222 Tukituotto 150 550 550 Pellon tukikelpoisuuden ylläpito -24 -24 -24 Nettotuotot 126 526 311 Nettotuotot - pääoman korko -141 158 311 0 Markkinahinta 5336 7368 Markkinahinnan nousu (odotus 6,7 %) 357 494 Peltomaan spekulatiivinen tuotto 217 651 311 0 Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 30/2015 26 Pellonraivaukseen tarvitaan pääomaa 5 350 euroa ja pellon ostoon 7 400 euroa. Koska pelto- maan hankinta ei ole vähennyskelpoinen kulu, on hankintameno rahoitettava yksityistalouden pää- omalla, eli verotetulla ansiotulolla. Jos yksityistalouden veroaste on 35 %, on tuloja hankittava 8 200 euroa peltohehtaarin raivaukseen ja 11 500 euroa peltohehtaarin ostoon. Raivaukseen ja pellonos- toon tarvittavaa pääomaa on oletettu verotettavan 35 %:n veroasteella. Näillä tiedoilla peltohehtaa- rin raivaamista varten on yksityistalouteen pitänyt tienata 6 500 € ja peltohehtaarin ostoon 9 700 €. Tukien ja pääoman korkovaatimuksen jälkeen vuokrapellosta jää käteen hehtaaria kohden vuosittain 304 € ja ostopellosta 15 842 €. Sopimuspellosta viljelijä ei saa tukia vaan ainoastaan korjatun sadon arvon. Peltoraivion kassavirta riippuu siitä, onko lohkolle hankittu markkinoilta tilatukikelpoisuus (LFA- ja ympäristötukikelpoisuutta raivioille ei ole myönnetty). Esimerkkilaskelmaan tukioikeuden osto ja sens tuotto on sisällytetty. Päätöksentekoa voi selittää myös peltomaan ns. spekulatiivinen arvonnousu, eli odotus hintojen nousun jatkumisesta. Tällöin pellon ostaminen kohoaa näillä hinnoilla kannattavimmaksi pellon han- kintatavaksi ohi pellon vuokraamisen. Samalla raivaaminen nousee sopimustuotannon edelle. Odotus peltomaan arvonnoususta on siis ratkaiseva tekijä hankintatapojen vertailussa. Arvon- nousun jatkuminen ei kuitenkaan voi tukipolitiikan muutosten ja markkinoiden epävarmuuden vuoksi olla varmaa. Siksi spekulatiivinen tuotto on eritelty omaksi eräkseen vertailulaskelmassa. Kotieläin- tuotannossa rRaivaukselle arvoa antaa myös varmuus pellon hallinnasta suhteessa vuokra- ja sopi- musviljelyalaan, erityisesti kotieläintuotannon rehuntuotannolle ja lannanlevitykselle. Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 30/2015 27 6. Pellon tarjonta ja halukkuus vuokralle antoon Vuokraamisen sijaan pellon omistaja voi valita viljelevänsä peltoa. Päätöksentekoon vaikuttaa pellon vuokratulon ja on pellon viljelystä saatavan tuoton erotus. Kysymys viljelläkö peltoa vai valita jokin muu vaihtoehto johtaa myös kysymykseen siitä, mikä kustannustaso on tehtävissä vertailuissa ”oi- kea”. Kotieläintuotannosta luopuvat tilat ovat usein vaihtaneet tuotantosuuntaa viljanviljelyyn tai muuhun kasvintuotantoon. Tiloilla on yleensä rakennuskantaa, kuten navetta, konehalli ja viljan- kuivaamo. Esimerkkitapauksessa tilan konekalusto on pidetty käyttökuntoisena ja nykyisellä kalustol- la pystyisi tilan peltoja viljelemään jopa useita vuosia ilman uusia merkittäviä investointeja. Peltojen poisvuokraamisen myötä olemassa oleva kone- ja rakennuskanta muodostavat upon- neen kustannuksen. Näihin kiinteisiin tuotannontekijöihin yhä sitoutunut tuotantopotentiaali siis jää käyttämättä. Koneet on periaatteessa mahdollista myydä, mutta maaseudulla rakennukset jäävät yleensä vaille tuottavaa käyttöä. Viljanviljely edellä mainitulla tavalla voi olla kannattava vaihtoehto, jos viljalle on löydettävissä markkina ja työpanosta viljelyyn on käytettävissä. Seuraavassa tarkastellaan hieman kahta muuta vaihtoehtoa: rehukasvien sopimusviljelyä ja ”nä- ennäisviljelyä”, ts. tuottojen ja kustannusten eroa maksimoiden ensisijassa kustannuksia minimoiden, kunnon satoa edes tavoittelematta. Rehukasvien sopimusviljelyssä osapuolena on kotieläintuotantoa harjoittava tila, joka käyttää sopimuskumppaniensa peltoja yleensä nurmirehun tuotantoon ja lan- nanlevitykseen, joista esimerkkejä on esittänyt Pyykkönen (2011). Tyypillinen ongelma näissä sopi- muksissa on se, että pellon haltijalla ei ole kannustinta peltojen peruskunnon ylläpitämiseen, jolloin satotasot ja sadon laatu lähtevät pidemmällä aikavälillä laskuun (Myyrä ym. 2005, 2007). Näin pa- himmillaan päädytään tilanteeseen, jossa matalien satotasojen johdosta kotieläintilat joutuvat hank- kimaan yhä lisää sopimuspeltoja. Maanomistajan kannalta toiminnalla on kohtuullisen hyvä kannat- tavuus, joten pellot eivät vapaudu markkinoille. Näennäisviljely on monin paikoin tunnistettu ongelma, jonka määrittely on kuitenkin vaikeaa. Näennäisviljelyssä viljelijä kuitenkin pyrkii maksimoimaan hehtaaritukien ja viljelystä muodostunei- den kustannusten erotuksen, sen sijaan että tavoittelisi korkeaa sadon arvoa. Viljelyn tuotto muodos- tuu pääosin hehtaarituista, sadon (netto)arvo muuttuvien kustannusten jälkeen on vähäinen, äärita- pauksissa jopa negatiivinen korjuukustannusten jälkeen ja siksi lähes yhdentekevä. Suuri osa tilan pinta-alasta voi tällaisessa tapauksessa olla erilaisilla kesannoilla. LFA-tuen sadonkorjuuvelvoitteen takia kuitenkin vähintään puolelta peltoalasta on korjattava sato. Käytännössä tuotanto voi kuitenkin olla minimaalista, tai tuotantoalalta ilmoitetaan toistuvasti satovahinko. Edellä kuvattiin siis pellonomistajan tuotannolliset vaihtoehdot peltoviljelyään suunnitellessa. Seuraavaksi siirrymme pellon viljelystä poistamiseen. Pellon viljelyskäytöstä luovuttaessa vaihtoehto- ja on kaksi. Ensimmäinen, valitettavan usein nähty vaihtoehto on pellon hylkääminen omilleen, jol- loin viimeisestä viljelykasvista riippuen pelto alkaa lähivuosina kasvaa pajua ja leppää. Toinen vaihto- ehto on pellon harkittu metsittäminen, johon on ainakin vuoteen 2014 saakka saanut Kemera -tukea. Ensimmäisen vaihtoehdon takana olevan taloudellisen perustelun näkeminen on vaikeaa ja usein taustalla onkin puhdas välinpitämättömyys tai esimerkiksi kiistanalainen kuolinpesän maa, jonka käytölle ei löydetä yksimielisyyttä. Pellon metsittäminen taas onnistuessaan maksaa kyllä ainakin istutukseen tehtävän työn takaisin. Toinen kysymys onkin, pystyykö metsittäminen kilpailemaan pel- tomaan tuottaman arvonnousun kanssa. Metsittäminen on varteenotettava vaihtoehto tilanteessa, jossa pellolle ei löydy ottajaa, eikä viljely ole pellon omistajan intresseissä. 6.1. Lannan vastikkeettoman luovutuksen vaikutus pellon hintaan Vuonna 2015 voimaan astuvan ympäristökorvausjärjestelmän lannoiterajojen kiristymisen seurauk- sena osalla tiloista voi tulla tarvetta luovuttaa yhä enemmän lantaa tilan ulkopuolelle. Vaikka karjan- lannalla on olemassa oleva ravinnearvo, ei levityksestä aina saada asianmukaista korvausta. Laskel- Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 30/2015 28 man lähtökohtana on vuoden 2013 kevään väkilannoitteiden hintojen perusteella lasketut ravinne- kohtaiset hinnat pääravinteille. Laskelmassa oletetaan, että lanta levitetetään letkulevittimellä. Täl- löin typen hyväksikäyttöprosentti on 60 %, kun lantaa verrataan epäorgaaniseen typpilannoitukseen. Lannan sisältämät ravinteet on esitetty taulukossa 7. Taulukko 7. Ravinteiden vertailuarvo väkilannoitteissa ja lannan pitoisuudet. Ravinteiden arvo (8.4.2013), euroa/kg Naudan lietelanta, pitoisuudet, kg/m3 Sian lietelanta, pitoisuudet, kg/m3 Liukoinen N 1,03 2,1 2,9 P 1,95 0,6 0,9 K 1,23 3,3 2,2 Lannoitusmäärinä oletetaan, että lannan peltolevitystä rajoittaa lantapoikkeuksen mukainen P- raja, joka tyydyttävän viljavuusluokan pelloilla on viljanviljelyssä 15 kg / ha ja nurmenviljelyssä 20 kg / ha. Lantapoikkeus edellyttää, että kaikki pellon fosforilannoitus tulee lannasta. Kun tarkastelu rajoite- taan pelkkään viljaan, naudan lietelantaa saa levittää viljalle enintään 29 m3, sian lietelantaa 19 m3. Laajentaneet kotieläintilat usein levittävät osan lannastaan hallitsemiensa peltojen ulkopuolelle. Taulukossa 2 tarkastellaan tilannetta, jossa pellosta kilpailevat kotieläin- ja kasvinviljelytila, joista ensimmäinen luovuttaa osan lannastaan vastikkeetta ja levittää sen omalla kustannuksellaan, ja toi- nen joka tuottaa rehuviljaa ja vastaanottaa lantaa. Hyötyjen arvostuksen erilaisuutta voidaan havainnollistaa eripituisen diskonttoajan avulla. Laa- jentavalle tilalle levityshyödyn diskonttausaika on investoinnin kestoajan mukainen, 20 vuotta. Lan- taa vastaanottava tila arvostaa ravinnehyötyä, jonka kestoaika on lyhyempi kuin kotieläintalouden rakennusinvestoinnin (Taulukko 8). LFA:n kotieläinosa on korkean riskin elementti ja sen diskont- tausaika on vain 5 vuotta. ܰܣ ൌ σ ௞ሺଵା௜ሻೕ௡௝ୀଵ ൌ ݇ ή ሺሺଵǤ଴ହሻ೙ିଵሻ ଴Ǥ଴ହήሺଵǤ଴ହሻ೙ (1) jossa NA on nykyarvo ja n kestoaika. Korkokantana käytettiin 5 %. Taulukko 8. Nykyarvolaskenta eri tilavaihtoehdoille oletuksena 2013 tukitasot ja kustannukset. Lannan arvo € ha-1 Lannan arvon kestoaika LFA:n arvo LFA:n diskont- taus Nykyarvo- jen summa Sikatila 149 20 80 5 2198 Nautatila 222 20 80 5 3115 Sianlantaa vastaanotta- va viljatila 149 10 0 0 1147 Naudanlantaa vastaan- ottava viljatila 222 10 0 0 1715 Laskelman mukaan lantaa vastikkeetta luovuttava tila on valmis maksamaan pellosta 2 000– 3 000 euroa enemmän kuin pelkillä kemiallisilla lannoitteilla rehuviljaa tuottava tila, mikäli näiden tilojen kasvintuotannon kannattavuus on muuten samalla tasolla. Lantaa vastaanottavan ja luovutta- van tilan välinen maksuhalukkuusero on 1 000–1 500 € / ha. Oston sijaan vaihtoehtona voi olla vuokraaminen. Maksuhalukkuus vuokraamiseen saadaan määrittämällä nykyarvon annuiteetti. Annuiteetti nykyarvosta eli vuotuinen vuokranmaksuhalukkuus on kotieläintilan tapauksessa 230–300 €, mikä on 70–80 euroa viljatilaa enemmän. Tulos selittää sen, että kotieläintilojen maksamat hinnat ovat olleet korkeampia kuin kasvinviljelytilojen. Kasvaneet Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 30/2015 29 pellonvuokramenot ovat olleet yksi syy heikentyneeseen kannattavuuteen kotieläintiloilla, joiden keskimääräinen tilakoko on kasvanut nopeasti. Tämän tarkastelun perusteella tulee hyvin ymmärrettäväksi se, että kotieläintilat ovat maksa- neet selvästi korkeampaa vuokrahintaa kasvitiloihin nähden. Vuokrahintojen ero on ollut lievästi kasvava, kun monin paikoin on tullut kilpailua peltomaasta. Vuokrahinnat kuitenkin nousseet myös alueilla, joilla kotieläintuotanto vähenee. Tähän ovat hyvin todennäköisesti vaikuttaneet edellä mai- nitut seikat. 6.2. Pellon vuokralleotto vs. vuokralleantohalukkuus Pellon vähimmäisvuokrataso voidaan hahmottaa esimerkiksi tukitasojen kautta, laskemalla yhteen tilatuen, luonnonhaittakorvauksen ja ympäristökorvauksen toimenpiteiden tuet ja vähentämällä siitä kesannoinnin kustannukset, kuten niiton ja piennarten hoidon. Vuoden 2013 mukaiset tukitasot esitetään taulukossa 9. Tuet – Kustannukset otsikon alta löytyvä LHP (luonnonhoitopelto) 100 % toteuttaa nyt edellä esitetyn laskelman, eli 100 % pinta-alasta kesan- noidaan. Tällöin esimerkiksi A-tukialueella vähimmäisvuokrahinta olisi 303 € / ha. Kuitenkin jos LFA maksetaan luonnonhoitopeltoalalle, jota on maksimissaan 25 % tilan pinta-alasta, vähimmäisvuokra laskee 261 € / ha tasolle. Taulukko 9. Kesannointitapojen vertailu eri tukialueilla. A B C1 C2 C3 C4 Tilatuki (SCAP) 234 220 193 162 162 162 LFA (SLFA) 170 193 220 235 235 235 Ympäristötuki (rehunurmi) (SE) 127 127 116 116 116 116 Ympäristötuki LHP nurmi (SEN) 170 170 170 170 170 170 Kansallinen tuki (rehunurmi, kasvitila) (SN) 33 49 100 Lietelannan multaustuki 56 56 56 56 56 56 Keskimääräinen hehtaarituki Rehunurmen tuki 587 596 585 602 618 669 Rehunurmi + LHP 15 % 585 594 585 597 610 654 Rehunurmi + LHP 25 % 567 576 568 576 588 627 Rehunurmi + LHP 50 % 521 530 525 525 533 559 Viljelyn kustannukset LHP kustannus 41 41 41 41 41 41 Rehunurmikustannus 74 74 74 74 74 74 Tuet – kustannukset Koko ala rehunurmella 513 522 511 528 544 595 Rehunurmi + LHP 15 % 539 548 538 550 564 607 Rehunurmi + LHP 25 % 517 526 518 527 539 577 Rehunurmi + LHP 50 % 463 472 467 467 475 501 LHP 100 % 303 301 287 264 264 264 LHP 100 %, LFA max ala 25 % 261 252 232 205 205 205 Keskivuokra 2012, kaikki 283 256 229 190 119 75 Keskivuokra 2012, lypsykarjat 373 295 249 203 139 168 Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 30/2015 30 Edelliseen taulukkoon on laskettu hehtaarikohtainen tukituottojen ja pellon omistajan viljelytoi- mien kustannusten erotus viidellä eri pellonkäyttöskenaariolla. Näistä ensimmäinen on että koko peltoala on rehunurmen sopimusviljelyssä. Jotta halukkaita nurmenkorjaajia löytyisi, oletetaan että nurmi uudistetaan aina viiden satovuoden jälkeen. Uudistuskustannus on laskettu urakointihintatie- tojen perusteella ja kustannukseksi muodostui 382 € / ha. Vuotta ja hehtaaria kohti laskettaessa tämä on 63,7 €. Lisäksi oletetaan pellon omistajan huolehtivan pellon tukikelpoisuudesta niittämällä vuosittain pientareet, mistä kustannus olisi 10,8 €/ha. Luonnonhoitopellon perustamiskustannuksen arvioiminen ja jaksottaminen kesantovuosille on sikäli vaikeaa, että kerran perustettu nurmi kyllä riittää LHP-ehtojen täyttämiseen. Siksi tämä kustannus jätettiin huomiotta. Kesannointiajan kasvaes- sa n. 50 euron siemenkustannus kutistuu hyvin pieneksi. Sen sijaan oletettiin, että kesanto niitetään joka toinen vuosi, jolloin vuosittaiseksi hehtaarikustannukseksi muodostuisi 41,4 € / ha. Vertaileminen tukialueittaisiin keskivuokriin osoittaa, että A alueella keskivuokran ja LHP 100 % vaihtoehdon välinen erotus on vain 20 euroa. B ja C1 alueilla erotus on 50 euron luokkaa ja pohjoi- semmilla C-alueilla erotus on selvästi suurempi. Huomattava on että esimerkiksi lypsykarjatilat kaikil- la alueilla maksavat selvästi keskiarvoa korkeampaa vuokraa. Tulonäkökulmasta katsottuna peltohehtaarista muodostuvaa yrittäjätuloa ja pellonvuokraa voi vertailla keskenään (Kuva 15). Jos yrittäjätulo ja vuokra ovat samat, muodostuu pellonomistajalle vuokralleantamisesta sama tulo kuin omasta viljelytoiminnasta. Kuva 15. Vilja- ja muiden kasvitilojen yrittäjätulo € / ha (Taloustohtori 2014) ja pellonvuokra (Tilasto- keskus 2014) tukialueittain sekä kesannoinnista saatava nettotuotto v. 2012. Edellä mainittu tarkastelu jättää kuitenkin huomioimatta vaatimukset sitoutuneelle pääomalle ja omalle työlle. Sen vuoksi kyseistä vertailua on mielekkäintä tehdä kun vertaillaan harrastusmuotoista toimintaa pellon vuokralleantoon. Näennäisviljelyn (eli tässä tapauksessa kesannoinnin) viiva esittää pellon viljelykunnossapidon kustannusten jälkeen käteen jäävän tuen arvon. Lisäksi jos tilalla on kiin- teään omaisuuteen liittyvää poistamatonta menojäännöstä, on verotettavaa tuloa lisäksi mahdollista alentaa poistoilla ja kannattavuus paranee esitetystä. 0 50 100 150 200 250 300 350 M uu k as vi nv ilj el y Vi lja nv ilj el y M uu k as vi nv ilj el y Vi lja nv ilj el y M uu k as vi nv ilj el y Vi lja nv ilj el y M uu k as vi nv ilj el y Vi lja nv ilj el y C2_alue C1_alue B_alue A_alue Yrittäjä-tulo € / ha Yrittäjätulo Vuokra Kesannointi Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 30/2015 31 7. Peltomarkkinoiden toimivuus ja sen parantaminen vallitsevassa politiikka-asetelmassa Maatiloja kannustetaan investoimaan investointitukien avulla. Maatalouden rakenteen kehittäminen tilakokoa kasvattamalla ja mittakaava- ja erikoistumisen etuja vahvistamalla nähdään tärkeäksi kei- noksi vahvistaa maatalouden elinkelpoisuutta, kilpailukykyä ja kotimaisten elintarvikkeiden tarjontaa. CAP-järjestelmän ydin on pilarin 1 tuet, jotka ovat pääosin irrotettu tuotannosta vuodesta 2006 alkaen. Tämä on jo nostanut maatalousmaan hintatasoa, koska tuen ehtona vaadittavat ns. täyden- tävät ehdot vaativat viljelijältä varsin vähän toimenpiteitä. Pelto on pidettävä ns. hyvässä viljelykun- nossa, joka kuitenkin aiheuttaa vain vähän kustannuksia ja käytännön toimia pellon kasvukunnon turvaamiseksi. Tähän ongelmaan on kiinnitetty huomiota eri EU-maissa. Täydentävät ehdot pellon kasvukunnon ylläpitämisestä vaikuttavat päätökseen siitä, viljelläänkö peltoja itse, annetaanko pelto vuokralle, tai myydäänkö pelto. LFA- ja ympäristötuen ehdot tulevat CAP-tuen ehtojen lisäksi. LFA- tuessa on ollut kotieläintilakorotus sekä sadonkorjuuvelvoite joka koskee 50 % tilan peltoalasta vuo- sittain. Ympäristötuki 2007–2013 on aiemman ohjelmakauden tapaan tarjonnut vähintään 93 eur/ha tuen pelkästään perustuen ehtoihin sitoutumalla. Ne kuitenkin sisältävät merkittäviä rajoituksia lan- noitukseen ja erityisesti fosforilannoitukseen, varsinkin kotieläintilan näkökulmasta. Maatalouden ympäristöohjauksella pyritään ym. muiden politiikkatoimien ollessa voimassa sa- manaikaisesti estämään ainakin hillitsemään ravinneylijäämien ja maatalouden ympäristökuormituk- sen kasvua. Nykyisen maatalouden ohjauksen ongelmana pidetään laajaperäiseen tuotantoon kan- nustavan tukijärjestelmän ja kiristyvän lantaravinteiden käytön säätelyn yhteisvaikutusta, mikä on johtanut pellon hinnan nousuun ja tuottanut erityisesti tuotantoa laajentaville tiloille merkittäviä lisäkustannuksia (Lehtonen ym. 2013). Laajaperäisyyteen kannustava tukijärjestelmä, joka 2007–2013 muodostui CAP-, LFA- ja ympäris- tötuesta, korottaa pellon hintoja ja tarjoaa kannattavan vaihtoehdon pellon ulosvuokraamiselle eri- laisissa kesannointijärjestelmissä. Kotieläintuotannossa laajaperäisyyteen kannustava tukijärjestelmä taas voi johtaa ylimääräisen peltoalan hankkimiseen lannanlevitysalaksi, mikä johtaa tuotannon te- hottomuuteen, korkeisiin pellon hintoihin, sekä edelleen korkeisiin ravinnetaseisiin osalle peltoalas- ta, konkreettisimmin kotieläintilan lähimmille pelloille. Kiristyvä, mutta kaavamainen ravinteiden käytön sääntely, niin pitkään, kuin pellon vapautumi- seen ei kiinnitetä huomiota, johtaa entistä laajempien lannanlevitysalueiden käyttöön, mutta ravin- netase pysyy ennallaan. Alueen laajeneminen nostaa kotieläintilojen lannan logistiikkakustannuksia ja kysynnän kasvu pellon vuokrahintoja. Tilakoon edelleen kasvaessa ajaudutaan helposti tilantee- seen, jossa esimerkiksi lannan käytön rajoitusten kiristyessä joudutaan hankkimaan lisää vuokrapel- toa tai lannanlevitysalaa entistä kalliimmalla ja entistä kaeumpaa. Tällöin kotieläintila joutuu ratkai- semaan, jäädäkö kokonaan pois ympäristökorvausjärjestelmästä, jolloin olisi vapaa myös ko. järjes- telmän rajoituksista, mutta samalla menettäisi sitoumuskauden riskittömän tukituoton. Intensiiviseen kasvintuotantoon kuuluva lannan luovuttaminen ulos tilalta tai oma rehuviljantuo- tanto johtaa siihen että tilan fosforitase on mahdollista painaa negatiiviseksi, joko lantaa luovutta- malla tai ostorehujen määrää vähentämällä. Korkean kokonaistuottavuuden (erityisesti työn tuotta- vuuden) kotieläintalouden toimintamalli perustuu pitkälle vietyyn erikoistuneisuuteen ja runsaaseen ostopanoksien (rehut, eläinlääkintä, lannanlevitys) käyttöön, mikä usein johtaa suureen lanta- ja lan- tafosforimäärään peltohehtaaria kohden. Tällaisilla tiloilla fosforitaseiden alentaminen jopa negatiivi- seksi lisää lannan luovutusta ja ravinteiden oston lisäämistä. Aiemmilla ohjelmakausilla ympäristötukijärjestelmän osallistumisprosentti on ollut Suomessa EU-maiden korkeimpia, kun yli 90 prosenttia tiloista on osallistunut järjestelmään. Järjestelmä on tarjonnut riskitöntä tukea sitoumuskauden ajaksi, mikä on vähentänyt korkeaan satotasoon pyrkiviä viljelykäytäntöjä etenkin sillä osalla maatiloista, joilla olisi ollut mahdollisuus keskisatoa suurempiin satoihin. Vaikka keskimäärin ympäristötuen lannoitusrajat eivät ole olleet satoa tai sen laatua heiken- Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 30/2015 32 täviä (MMM 2014), on se satotason suuret tilojen väliset vaihtelut huomioiden epäilemättä osalla viljelijöitä heikentänyt motivaatiota korkeisiin satoihin. Ympäristötuen perusosasta on saatu käytännössä riskitöntä tuloa noin 93 eur/ha. Tämä on puo- lestaan aiheuttanut kustannuksia viljelijälle, joista huomattava osa on kuitenkin oman työn (lohko- kohtainen kirjanpito, suunnittelu- ja transaktiokustannukset sopimuksen tekemisestä) lisääntymistä. Lehtonen ja Rankinen (2015) arvioivat kustannusten olleen vähintään 43 eur/ha ympäristötukeen sitoutumisesta jo perustuen osalta. Korkeampi satotaso aiheuttaa sekin kustannuksia korkeampien hehtaarikohtaisten lannoite-, työ- ja kuivauskustannusten kautta, vaikka kustannus tuotettua vilja- tonnia kohden vähenee. Jotta keskimääräistä korkeampaa satotasoa olisi kannattanut lähteä tavoit- telemaan epävarmoilta viljamarkkinoilta, odotetun nettotuoton olisi pitänyt olla korkeampi kuin 50 eur/ha. Tämä tarkoittaa yli 300 kg sadonlisää hehtaarilta, jos viljan hinnaksi oletetaan 150 eur/tonni (keskihinta 2008–2013). Koska viljan sadot ja hinnat ovat epävarmoja ja vuosien väliset vaihtelut suu- ria, riskiä karttava viljelijä on todennäköisesti edellyttänyt selvästi tätä suurempaa sadonlisää edelly- tyksenä ympäristötuesta pois jäämiselle. Tämä yhdessä muiden laajaperäiseen tuotantoon ohjaavien tukien kanssa on todennäköisesti vaikuttanut satotason nousun pysähtymiseen 2000-luvulla (Pelto- nen-Sainio 2015). Satotason nousun pysähtyminen kytkeytyy myös päätöksiin pellon perusparannuk- sista kuten ojituksesta ja kalkituksesta, sekä viljelykiertoon ja maan rakenteeseen. Pellon käyttö tuotantopanoksena riippuu tilojen keinoista parantaa kokonaistuottavuutta anne- tuissa markkina- ja politiikkaohjauksen olosuhteissa. Viimeisen 10 vuoden aikana vallinneissa olosuh- teissa pellon hinta on noussut koko maassa ja sen päätuotantoalueilla. Kasvavat kotieläintilat ovat joutuneet hankkimaan peltoa ja lannanlevitysalaa usein huomattavilla ja ajan yli kasvavilla lisäkus- tannuksilla, kuten pellon vuokrahintakehitys osoittaa. Pellon vapautuminen on ollut kasvavien tilojen tarpeeseen nähden selvästi hitaampaa. Maan kasvukunto ja satotason kehittyminen on jatkossa yhä keskeisempi maatilojen kokonais- tuottavuuteen vaikuttava tekijä. Panos- ja lopputuotehintojen noustessa (inflaatio) ennestään suuri tukien osuus kokonaistuotosta vähitellen heikkenee. Tuotantokustannusten (reaalinen) alentaminen tuottavuuskasvun avulla riippuu jatkossa myös satotasojen kehityksestä. Näin ensinnäkin siksi, että satotasot ovat viimeiset 10–15 vuotta polkeneet paikallaan (MMM 2014, Peltonen-Sainio ym. 2015) ja koska Suomen sääolot ovat usein epäedullisia kilpailijamaihin verrattuna. Epäedullisten vuosien suhteellinen osuus satovuosista voi kasvaa vähitellen ilmaston lämmetessä. Toiseksi maatilojen tilus- rakenne on heikentynyt kasvun myötä eli keskietäisyydet peltolohkoille tilakeskuksesta ovat kasva- neet eikä lohkojen keskikokoja ole pystytty juuri kasvattamaan (Niskanen ja Lehtonen 2014). Tämä on nostanut tuotantokustannuksia, jolloin erityisesti kotieläintilalle tulee entistä tärkeämmäksi saada hyviä satoja läheltä tilakeskusta. Tällöin myös lantaa voidaan lohkokohtaisen ravinnetaseen puittees- sa levittää lähemmäs enemmän, vastaten kasvien kasvaneeseen ravinnetarpeeseen. Jos kasvituottei- den reaalihinnat nousevat, maatiloilla on myös todellinen tarve ja kannustin saada entistä korkeam- pia satoja. Maan kasvukunto on näillä perusteilla nousemassa vähitellen aiempaa tärkeämpään asemaan maatilan tuottavuutta parannettaessa. Myös politiikkaohjauksen tulisi silloin edistää kasvukunnon parantamista. Tämä voi osaltaan, erilaisten velvoitteiden ja mm. maanparannusinvestointien tukien kautta, edistää pellon ohjautumista sitä eniten tarvitseville viljelijöille. Eräissä maissa peltomarkkinoiden toimivuuden parantamiseksi on otettu käyttöön erityistoimia. Esimerkiksi Yhdysvaltojen eräissä osavaltioissa kannustetaan luopuvia viljelijöitä vuokraamaan pellot jatkaville aktiivitiljelijöille maksamalla heille peltoalatukia vielä 2 vuotta vuokrauspäätöksen jälkeen. Myös Yhdysvalloissa on havaittu ongelmaksi pellon hidas vapautuminen lisäpeltoa tarvitseville tuot- tajille (The Wall Street Journal, 2014). Yhdysvalloissa kuitenkin tuotannosta irrotetun, peltoalayksik- köä kohden maksetun tuen taso on kuitenkin EU:n keskitasoa ja myös Suomen tasoa alhaisempi. Lisäksi pellon sadontuottokyvyn parantamiseen voidaan kannustaa EU-järjestelmässäkin. Ruotsissa maksetaan investointitukea (pilari 1) rakennekalkitukselle, tavoitteena tuottavuuden parantaminen (Alm 2015). Suomen tilanteessa olemme tunnistaneet peltomarkkinoiden toimivuuden ja satotason Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 30/2015 33 parantamisen, jotka ovat vuorovaikutuksessa keskenään, keskeisiksi maatalouden elinkelpoisuutta ja ympäristöllistä kestävyyttä edistäviksi tavoitteiksi. Verokysymykset, kuten pellon luovutusvoiton ve- rottaminen, jäivät tämän tutkimuksen ulkopuolelle. Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 30/2015 34 8. Johtopäätökset Maa- ja elintarviketalouden kilpailukyky on keskeinen EU:n yhteisen maatalouspolitiikan (CAP) tavoi- te. Se on edellyttänyt tuottavuuden kasvua. Keskeisenä keinona tähän on ollut Suomessa tilakoon kasvattaminen. Toisaalta maatalouden politiikkaohjaus on entistä selvemmin pyrkinyt edistämään myös parempaa ympäristön hoitoa. Maatalouden markkinaohjautuvuutta on pyritty lisäämään irrot- tamalla maataloustukia tuotannosta, mikä on johtanut peltoalatukien ja pellon hinnan nousuun. Keskeisiä maatalouden politiikkaohjauksen ongelmia ja ristiriitoja ovat korkealla pysyttelevä pel- lon hinta maatalouden kannattavuuden heikentyessä, pellon hidas vapautuminen laajentaville tiloille ja osin siitä aiheutuva pellonraivaus, ympäristönhoidon erkaneminen aktiivisesta maataloustuottei- den tuottamisesta sekä satotason kehityksen pysähtyminen. Olemme tunnistaneet peltomarkkinoi- den toimivuuden ja satotason parantamisen keskeisiksi maatalouden elinkelpoisuutta ja ympäristöl- listä kestävyyttä edistäviksi toimiksi. Vallitsevan politiikkajärjestelmän puitteissa käytettävissä olevat keinot ovat seuraavat: 1. CAP-tuen täydentävät ehdot, niiden edellyttämät toimet sekä valvonta ja seuraamukset lai- minlyönneistä – määritellään tiukemmat minimivaatimukset liittyen pellon kasvukuntoon 2. LFA-tuen sadonkorjuuvelvoitteen tiukentaminen edistäisi pellon vapautumista aktiivituotta- jille, mutta olennainen lieventäminen sen sijaan johtaisi edelleen laajenevaan näennäisvilje- lyongelmaan (tukituottojen ja kustannusten erotuksen minimointi ilman pyrkimystä kauppa- kelpoiseen satoon) ja entistä hitaampaan pellon vapautumiseen tuotantoaan vähitellen lo- pettavilta maatiloilta 3. Ympäristökorvaus ja sen ehdot eivät saisi tukahduttaa kannustimia ja mahdollisuuksia kor- keiden satotasojen saavuttamiselle ja tähän tarvittavaan ravinteiden käyttöön – viljelijälle mahdollisuus valita tavoitteeksi myös matala ravinnetase matalan lannoitustason sijaan Jos maatalouspolitiikan ja markkinoiden kokonaisuus kannustaa ja johtaa satotason paranemi- seen, se johtaa puolestaan tuotannon alueelliseen keskittymiseen entistä enemmän. Satoa paranta- vat toimet otetaan todennäköisimmin ensin käyttöön jo ennestään paremmin tuottavilla alueilla, ja alueilla joilla pelto on kallista. Suuressa osassa maata vähenevä tuotanto johtaa silloin aleneviin ra- vinnetaseisiin ja laajaperäiseen pellonkäyttöön. Ympäristönhoidon kannustimia on kohdennettava erikseen pää- ja sivutoimisille tiloille. Tuotannon keskittyminen on periaatteessa mahdollista ilman ympäristöhaittojen lisääntymistä, jos haittoja voidaan lieventää entistä harvemmissa tuotantokeskit- tymissä, ja toisaalta haittoja vähentää erityisesti niillä monilla alueilla, joilla maataloustuotanto vähe- nee. Tuotannon kasvu voi jatkossakin johtaa peltoalan niukkuuteen ja lisäpellon raivaukseen tuotan- to-keskittymissä. Näin etenkin jos pellon hinta ja kannustimet sen tarjoamiseen eivät muutu. Sopivaa maata pellonraivaukseen on edelleen runsaasti suuressa osassa maata. 2000-luvulla jo toteutunut pellon raivaus voi toistua, jos pellon hinta pysyy korkeana. Peltoalaa on nykyisellään runsaasti Suo- messa suhteessa maataloustuotannon määrään, jonka merkittävä kasvu ei ole todennäköistä lähi- vuosikymmeninä korkeiden tuotantokustannusten ja tuotannon tukiriippuvuuden vuoksi. Peltoalan kokonaistarve voi kuitenkin vähentyä jos satotaso kasvaa. Merkittävä osa toteutuneesta raivauksesta on todennäköisesti turhaa pitkällä aikavälillä. Peltojen aiempaa laajamittaisempi metsittäminen on myös mahdollinen keino rajoittaa peltoalan kokonaismäärää ja kasvihuonekaasupäästöjä. Pellon hallinta on jatkossakin keskeinen maatalouden rakenne- ja tuottavuuskehitystä määrittävä tekijä. Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 30/2015 35 Kirjallisuus Alm, A. 2015. Need to reduce the nutrient load in the Baltic Sea. Head of Unit Anders Alm, HELCOM, Swedish Ministry of the Environment. Esitys BFFE-seminaarissa Espoossa 25.2. 2015. Saatavil- la: http://www.mtk.fi/ymparisto/BFFE/fi_FI/Baltic_farmers_forum/ Chambers, R. & Phipps, T. 1988. Accumulation and Rental Behaviou in the Market fo Farmland. Western Journal of Agricultural Economics, 13(2): 294-306. Feichtinger, P. & Salhofer, K. 2011. The Valuation of Agricultural Land and the Influence of Govern- ment Payments. Factor Markets Working Paper No. 10, December 2011. [Working Paper] Himanen, M. 1988. Pellonraivaus maatilayrityksen laajentamistoimenpiteenä. Helsingin yliopisto, 1988. Kämäräinen, S., Rinta-Kiikka, S. & Yrjölä, T. 2014. Maatilojen välinen yhteistyö Suomessa. PTT Työ- papereita 162. Lehtonen, H., Kässi, P., Niskanen, O. & Huttunen, S. 2013. Nivalan työpajan 26.11.2013 yhteenveto. 5 s. Lehtonen, H. & Rankinen, K. 2015. Impacts of agri-environmental policy on land use and nitrogen leaching in Finland. Environmental Science and Policy, Volume 50, June 2015, p. 130–144. doi:10.1016/j.envsci.2015.02.001 Meltex 2014. Muovituotteiden hinnasto. Saatavilla: http://www.meltex.fi/, viitattu 19.12.2014 MMM, 2014. Maatalouden ympäristötuen vaikuttavuuden seurantatutkimus (MYTVAS 3) – Loppura- portti. SBN 978-952-453-851-0 (Painettu) ISBN 978-952-453-852-7 (Verkkojulkaisu) http://www.mmm.fi/fi/index/julkaisut/julkaisuarkisto/MMM_julkaisu_2014_3.html Myyrä, S., Ketoja, E., Yli-Halla, M. & Pietola, K. 2005. Land improvements under land tenure insecuri- ty: the case of pH and phosphate in Finland. Land Economics 81(4): 557-569. Myyrä, S., Pietola, K. & Yli-Halla, M. 2007. Exploring long term land improvements under land tenure insecurity. Agricultural Systems 92: 63-75. Mäki, T. & Koskenvesa, A. 2005. Rakennustöiden menekit 2006. Rakennustieto, Helsinki 2005. Niskanen, O., & Lehtonen, E. 2014. Maatilojen tilusrakenne ja pellonraivaus Suomessa 2000-luvulla. MTT Raportti 150. Paavola, K. & Peltola, A. 1986. Kivipoimurit – rahalla tehoa! Työtehoseuran maataloustiedote 9 / 1986 (339) Palva, R. 2013. Konetyön kustannukset ja tilastolliset urakointihinnat. TTS:n tiedote Maataloustyö ja tuottavuus 3/2013 (645). Peltonen-Sainio, P., Salo, T., Jauhiainen, L., Lehtonen, H. & Sieviläinen, E. 2015. Static yields and quality issues: Is the agri-environment program the primary driver? AMBIO DOI 10.1007/s13280-015-0637-9 Pyykkönen, P., Bäckman, S. & Puttaa, E. 2013. Rakennemuutos Suomen kotieläintaloudessa. PTT työpapereita 143. Pyykkönen, P., Seppälä, T. & Yrjölä, T. 2011. Rehun sopimustuotannon mahdollisuudet Kainuussa. PTT työpapereita 130. Seppälä, A., Kässi, P., Lehtonen, H., Aro-Heinilä, E., Niemeläinen, O., Lehtonen, E., Höhn, J., Salo, T., Keskitalo, M., Nysand, M., Winquist, E., Luostarinen, S. & Paavola, T. 2014. Nurmesta biokaa- sua liikennepolttoaineeksi. Bionurmi-hankkeen loppuraportti. MTT raportti 151. The Wall Street Journal 2014. Sowing a new crop of farmers. Old landowners receive incentives to rent out parcels to a younger generation. November 12, 2014. Tilastokeskus 2014. Maa- ja metsätalousyritysten taloustilasto. Taloustohtori 2014. Kannattavuuskirjanpitotilojen tulokset 2012. http://www.mtt.fi/taloustohtori Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 30/2015 36 Luonnonvarakeskus Viikinkaari 4 00790 Helsinki puh. 029 532 6000