MTTK MAATALOUDEN TUTKIMUSKESKUS Tiedote 16/84 SANNI JUNNILA Kasvinviljelyosasto Ympäristötekijöiden vaikutus herbisidien käyttäytymiseen maassa Kirjallisuustutkimus - - • - - JOKIOINEN 1984 ISSN 0359-7652 31600 JOKIOINEN (916) 84 411 ISSN 0359-7652 MAATALOUDEN TUTKIMUSKESKUS TIEDOTE 16/84 SANNI JUNNILA Ympäristötekijöiden vaikutus herbisidien käyttäytymiseen maassa Kirjallisuustutkimus Kasvinviljelyosasto 31600 JOKIOINEN (916) 84 411 ISSN 0359-7652 SISÄLLYSLUETTELO Sivu TIIVISTELMÄ 1 JOHDANTO 2 HERBISIDIEN OMINAISUUDET 3 1.1. Herbisidien ryhmittely 3 1.2. Herbisidien siirtyminen kasviin 5 1.3. Herbisidien pidättyminen ja haihtuminen 5 MAAN ORGAANINEN AINES 6 SAVEKSEN MÄÄRÄ JA LAATU 7 MAAN HAPPAMUUS JA RAVINNETILA 8 MAAN MIKRO-ORGANISMIT 9 MAAN LÄMPÖTILA 11 6.1. Vaikutus käyttökelpoisuuteen 11 6.2. Vaikutus pysyvyyteen 12 MAAN KOSTEUS 12 7.1. Vaikutus käyttökelpoisuuteen 12 7.2. Vaikutus pysyvyyteen 15 KIRJALLISUUSLUETTELO 16 1 TIIVISTELMÄ Tämä tiedote on kirjallisuuskatsaus ympäristötekijöiden vaikutuksesta ensisijaisesti maan kautta vaikuttavien herbisidien aktiivisuuteen ja käyttökelpoisuuteen. Kunkin herbisidin kemialliset ja fysikaaliset omi- naisuudet määräävät pitkälti, millä tavoin muutokset maaympäristössä vaikuttavat herbisidien tehoon. Maan orgaanisen aineksen ja saveksen osuudet ovat oleellisia tekijöitä maan pidätyskyvyn kannalta. Maan ravinnetila ja happamuus vaikuttavat kas- vien ja mikro-organismien kasvuun, mutta myös herbisidien pidättymiseen maakolloidien pintaan ja siten kasveille käyttökelpoisen herbisidin mää- rään. Merkittävin muoto herbisidien hajaantumisessa on mikrobihajotus, jota maan biologinen aktiivisuus ja siihen vaikuttavat tekijät säätelevät. Ruiskutusta edeltävät ja sen jälkeiset sääolot ovat merkityksellisiä maaherbisidien aktiivisuuden kannalta. Maan lämpötila ja varsinkin sen kosteus säätelevät useimpia fysikaalisia ja kemiallisia toimintoja maassa. Lämpötila ja kosteus vaikuttavat myös voimakkaasti niin biologisen kuin myös ei-biologisen hajaantumisen määrään. Kasveille käyttökelpoisen veden määrä ja sen herbisidipitoisuus ovat yleensä ratkaisevia herbisidin ak- tiivisuuden kannalta. Kaikki edellä mainitut tekijät vaikuttavat paitsi erikseen myös toinen toisiinsa. Näin syntyy monimutkainen, dynaaminen käyttäytyminen, joka on vaikeasti hallittavissa ja ennustettavissa. 2 JOHDANTO Monet tekijät vaikuttavat maan kautta tehoavan herbisidin käyttökelpoisuuteen rikkakasvien torjunnassa. Herbisidin fysikaaliset ja kemialliset ominaisuudet, sen käyttömäärä, formulaatio ja levitystapa ovat tärkeitä (HANCE 1983). Li- säksi maan fysikaaliset ja kemialliset ominaisuudet, mikro-organlsmien aktii- visuus sekä sääolot ovat merkittäviä valmisteen tehon kannalta. Kaikki nämä tekijät vaikuttavat paitsi erikseen myös toinen toisiinsa. Siten syntyy moni- mutkainen, dynaaminen käyttäytyminen, joka on vaikeasti hallittavissa. Säädellyissä kasvihuoneoloissa voidaan kerrallaan muuttaa korkeintaan 1-2 teki jaa. Pellolla taas esiintyy 'useiden tekijöiden nopeaa.päällekkäistä vaihtelua. La- boratoriossa testikasvit ovat alttiimpia herbisideille ja reagoivat säännönmu- kaisemmin kuin kasvit kentällä (HANCE ym. 1968, GERBER ym. 1983). Maaherbisidin toimintakyvyssä onkin aina hyväksyttävä tietty epäluotettavuus. Olennainen vaatimus tehokkaalle maaherbisidille on, että sitä kerääntyy maasta rikkakasvien taimiin myrkyllisinä pitoisuuksina taloudellista käsittelymäärää käyttäen ilman riskiä viljelykasvin vahingoittumisesta. Tähän vaikuttavat maan kyky luovuttaa kemikaalia sekä kasvin akyky imeä sitä (WALKER 1980, BOESTEN ja PAS 1983). .Sääolot yhdessä herbisidin pidättymisen kanssa vaikuttavat sen pystysuuntai- seen jakautumiseen maassa ja siten sen käyttökelpoisuuteen. Tavallisesti herbi- sidin on tunkeuduttava maahan muutamia senttimetrejä hyvän rikkakasvitehon saa- vuttamiseksi. Jos sademäärä on alhainen, herbisidi pysyy lähellä maan pinta- kerrosta ja rikkakasvit ottavat sitä rajoitetusti (LEISTRA 1980). Voimakas pi- dättyminen maan kolloideihin Vähentää herbisidin käyttökelpoisuutta ja rajoit- taa sen tunkeutumista maahan, vaikka kosteutta olisikin riittävästi. Orgaani- sen aineksen ja saveksen osuuden lisääntyessä maan pidätyskyky kasvaa. Herbisidin pidättymisen määrä vaikuttaa maanesteen ja maa-ilman herbisidipitoi- suuteen ja siten herbisidin kulkeutumiseen ja käyttökelpoisuuteen (CALVET 1980). Herbisidipitoisuus vaikuttaa myös sen alttiuteen toiminnoille, joissa se hä- viää maasta joko hajoamalla tai fysikaalisesti kaasuna ja maaveden mukana (HANCE 1983). Kasveille käyttökelpoinen herbisidijaamä onkin kokonaismäärää 'tärkeäMpi (kuva 1). Jäämän määrään vaikuttavat biologiset tekijät (mikro-or- ganismit ja kasvit) ja ei-biologiset tekijät (lämpötila, kosteus, valo ja maa- laji). Kukin näistä tekijöistä on tärkeä. määritettäessä herbisidien pysyvyyttä (KULSHRESTHA 1983). 3 Fotokemiallinen hajaantuminen Kemiallinen hajaantuminen Haihtuminen ka n Kasvien otto Pidättyminenz...._ 1 maakolloi deihin Huuhtoutul minen dcw±~•~. 4• •ar • .3". ~~1%. Mikrobiologinen hajaantuminen Herbisidi. Kuva 1. Pestisidien käyttäytyminen maassa (JARCZYK 1983). Ihanteellinen herbisidi säilyy maassa kyllin kauan; jotta saavutetaan halutun ajan kestävä riittävä rikkakasviteho. Herbisidi ei saa kuitenkaan tunkeutua suurina pitoisuuksina viljelykasville tärkeään juuristovyöhykkeeseen, eivätkä jaa- mät saa rajoittaa seuraavan viljelykasvin kasvua (LEISTRA 1980). 1. HERBISIDIEN OMINAISUUDET . Ympär'istötekijät eivät vaikuta kaikkien herbisidien tehoon samalla tavalla. Vaihtelu riippuu herbisidin liukoisuudesta, haihtuvuudesta, pysyvyydestä ja . sii- ,tä, onko herbisidi ruiskutuksen jälkeen muokattu maahan (EAGLE 1983). Maan fy- sikaaliset ominaisuudet muovaavat näitä vaikutuksia- ja säätelevät sekä 'pidät- tymistä että herbisidin liikkumista (kuva 2). 1.1. Herbisidien ryhmittely Herbisidit 'ryhmitellään niiden kemiallisen rakenteen perusteella. Tärkeimmät maavaikutteiset herbisidit kuuluvat ryhmiin triatsiinit, ureat, tiokarbamaatit ja karbamaatit. Herbisidit voidaan jakaa polaarisiin eli vesiliukoisiin ja poolittomiin eli vettä hylkiviin. Elektrolyytit jakaantuvat vesiliuoksessa ioneiksi, kun taas ionittomat herbisidit ovat vesiliuoksessa molekyyliraken- teisia,ionisoitumattomia (MUKULA 1980). • rc5 0 -P rc5 0 4-)4) n3 :(13 rc5 • r- 0- 0- H E R B I S I D I 0 o :(-43 :0 rcs 4-3 CU 0 :(1:5 CU 1-1 4-> 0 0r- • r= ro /--4 r- 0 4--) • cer en 0 .4_3 (1) r- on :n3 > CU ccs -c5 (r) cL' • L4I r- (53 :0 Lu 3 n:5 = _Y = _C H E R B I S I D I h a j a a n t u m a t o n a k t i i v i n e n 1 T ä r k e i m m ä t r L41 4-) Ln CD re 1- 0 en 4-) "Pn5 = 60 1- ›. 4-) ,L1:5 rc5 H A J A A N T U M I S T U O T E K ä y t t ö k e l p o i s u u s K ä y t t ä y t y m i n e n A k t i i v i s u u s 4 5 Vaikutustapansa perusteella suurimman maaherbisidiryhmän muodostavat foto- synteesin estäjät, joita ovat mm. S-triatsiinit, ureat, anilidit ja.urasiilit. 1.2. Herbisidien siirtyminen kasviin Kasvi voi ottaa maaherbisidin aktiivisesti (symplastinen translokaatio) tai useimmiten se tunkeutuu kasviin passiivisesti (apoplastinen translokaatio) veteen liuenneena ja yleisimmin juurten ottamana. Laboratorio-oloissa kasviin imeytyneen herbisidin määrä on usein suhteessa maanesteen herbisidipitoisuu- teen j.a kasvin haihduttaman veden määrään (WALKER 1973). Pelto-oloissa herbi- sidi tavallisesti säilyy kuitenkin pintamaassa juurten tunkeutuessa syvemmäl- le ja siten ottaessa vettä, jossa ei ole herbisidiä. Monet heikosti kaasuuntuvat herbisi'dit (klooritriatsiinit ja ureat) imeytyvät pääasiassa veteen liuenneina juuriston kautta, joskin eräät myös verson kautta (esimerkiksi etofumesaatti). Kohtalaisesti kaasuuntuvat vaikuttavat ilmeisesti sekä maan kaasu- että nestefaasissa. Voimakkaasti kaasuuntuvat diffundoituvat sen sijaan pääasiassa kaasufaasissa ja kasvit ottavat niitä sekä juurten että taimettuvien versojen kautta (EAGLE 1983). Herbisidin imeytymispaikasta ja toimintatavasta johtuen sen optimi sijainti maa- profiilissa ja optimi käsittelyajankohta rikkakasvien kasvuvaiheeseen nähden vaihtelevat (GERBER ym. 1983). Herbisidin sijainti riippuu sen vesiliukoi- suudesta, maan vesipitoisuudesta, veden kokonaishaihdunnasta (evapotrånspi- raatio) ja kasvin kasvunopeudesta. Lukuisat tutkimustulokset osoittavat, että suuri valon voimakkuus, korkea ilman ja juurten lämpötila ja alhainen ilman kosteus lisäävät herbisidin ottoa ja siirtymistä kasviin (van OORSCHOT 1983). 1.3. Herbisidien pidättyminen ja haihtuminen Eri herbisidit eroavat suuresti suhteellisessa tarttumiskyvyssään maan orgaani- siin kolloideihin ja savekseen. Kationiherbisideillä (parakvatti, dikvatti) si- dokset ovat voimakkaimmat. Seuraavaksi tulevat emäksisetherbisidit, jotka kykene- vät protonin vaihtoon kohtalaisen happamissa oloissa. S-triats.iineilla erot pidättymisvoimakkuudessa ovat yhteydessä aineen happovakion (pKa) vaihteluihin niin, että emäksisimmillä yhdisteillä pidättyminen on voimakkainta. Anioniher- bisidien (TCA, MCPA) pidättyminen riippuu maan pH:sta (STEVENSON 1982). 6 Yhdisteen haihtumiseen maan pinnalta vaikuttaa ympäristötekijäin lisäksi sen höyrystymispaine. Tiokarbamaatit (trifluraliini, EPTC, diallaatti ja triallaat- ti) ovat kaasuuntuvimpia maaherbisidejä (WALKER 1980). Näillä haihtumistap- piot voivat muodostua suuriksi. Muokkaamalla herbisidi maahan voidaan oleelli- sesti vähentää haihtumistappioita ja fotokemiallista hajoamista. Siirtämällä herbisidi näin rikkasiementen itämisvyöhykkeeseen käsittely tulee myös riippu- mattomammaksi sateesta (HURLE ja WALKER 1980). 2. MAAN ORGAANINEN AINES Sekä laboratoriokokeiden että kenttäkokeiden perusteella orgaaninen aines on maan rakenneosista tärkein maaherbisidien pysyvyyden ja käyttökelpoisuuden kan- nalta (FRYER ja MAKEPEACE 1977; STEVENSON 1982). Maan orgaanisen aineksen pidätyskyky riippuu orgaanisen aineksen kokonaismäärästä, laadusta ja herbisi- din kemiallisista ominaisuuksista (EAGLE 1983). Maan orgaanisen aineksen määrän ja herbisidin aktiivisuuden välinen negatiivinen korrelaatio pienenee siirryt- täessä laboratoriosta pelto-oloihin (WALKER 1980). Erityisesti orgaaninen aines mutta myös kivennäishiukkaset muuntuvat suuresti ajan kuluessa. Lisäksi orgaa- ninen ja kivennäisaines ovat keskenään voimakkaasti yhdistyneet. Herbisidin pidättymisen määrää onkin mahdoton ennakoida pelto-oloissa vain maan koostumuk- sen perusteella (CALVET 1980). Orgaanisen aineksen karboksyyli- ja hydroksyyli- ryhmät ovat tärkeitä ionisidosten muodostumisessa ionisoituvien herbisidimole- kyylien kanssa. Erityisesti humus- ja fulva-happojen osuus orgaanisen aineksen määrästä on tärkeä pidättymisen voimakkuuden kannalta. Maan orgaaninen aines edistää monien herbisidien ei-biologista hajoamista muo- dostamalla vahvoja kemiallisia yhdisteitä mikro-organismien osittain hajotta- mien yhdisteiden jaamien kanssa ("Soil bound residues"). Tämä saattaa lisätä herbisidijaamien pysyvyyttä, mutta ilmeisesti ympäristölle vaarattomassa muo- dossa (GUTH 1980, STEVENSON 1982). Maan orgaanisen aineksen osuuden jaadessä alle 8% sekä orgaaniset että kiven- näispinnat osallistuvat pidättymiseen. Kun orgaanisen aineksen osuus on yli 8%, pidättyminen tapahtuu pääosin orgaanisilla pinnoillå (STEVENSON 1982). BAUMAN (1976) havaitsi, että olkikate,joka peitti maan 85%:sti, esti 30% an- netusta atratsiinikäSittelystä saavuttamasta maata 90 päivän kuluessa kä- sittelystä. Esimerkiksi Englannissa olkijätteet yleisesti poltetaan pellol- la. Oljen tuhkan on todettu vähentävän pestisidien aktiivisuutta maan pidätys- 7 kyvyn noustessa pintakerroksessa suuremmaksi kuin orgaanisen aineksen osuus antaa olettaa (EMBLING ym. 1983, HANCE 1983). Polttamisen seurauksena muut- tuvat ilmeisesti toimivat ryhmät olkijätteissä. Maan pintakerroksen (1 cm) pidätyskyky lisääntyy tässä minimuokkaus ("low- tillage")-viljelymenetelmässä tasoon, joka on yhtenevä 10% orgaanista ainesta sisältävän maan kanssa. Runsaasti orgaanista ainesta sisältävillä mailla ei yleensä suositella käytettäväksi maaherbisidejä, koska taloudellista tulosta ei usein saavuteta. Toisaalta niiden käyttö keveillä, vähän humusta sisältä- villä mailla voi tuoda viljelykasvin vioittumisriskin etenkin, jos käsitte- lyä seuraa runsas sade. 3. SAVEKSEN MÄÄRÄ JA LAATU Maan epäorgaanisista hiukkasista saves on tärkein herbisidin pidättymiseen ja siten käyttökelpoisuuteen vaikuttava tekijä. Savesmineraalien neljä pääluok- kaa ovat. montmorilloniitti, illiitti, kaoloniittl ja vermikuliitti. Pidätty- misen kannalta tärkein näistä on montmorilloniitti. Se on 3-kerrossavi, jossa on runsaasti sekä sisäistä että ulkoista pintaa pidättymiselle. Myös illiitti . on 3-kerrossavi, mutta Ktionit pitävät naapurikerroksia tiiviisti yhdessä niin; että vesi- ja orgaaniset molekyylit eivät pääse välitilaan (STEVENSON 1982). Negatiivisesti varautuneita paikkoja syntyy runsaasti savesmineraalien kulmien murtuessa. Näin vapautuu paikkoja positiivisesti varautuneelle orgaaniselle ainekselle ja vedelle, jotka kilpailevat niistä keskenään (CALVET 1980). Li- säksi esiintyy irrallisia positiivisia paikkoja erityisesti alhaisessa pH:ssa. Pidättyneet herbisidit ovat ryhmittyneet vesimolekyylien ja muiden orgaanisten molekyylien kanssa saveksen pintaan tai kerrosten' väliin. Pääosa varauksetto- mista molekyyleistä kuten triatsis init (pH 5:n yläpuolella) ja ureat pidättyvät erityisen heikoilla sidoksilla ja ovat siten alttiimpia irtautumiselle. Mailla, joiden orgaanisen aineksen tai saveksen määrä on korkea, suositeltu maaherbi- sidin käyttömäärä on keskimääräistä korkeampi riittävän tehon turvaamiseksi (taulukko 1.) Taulukko 1. Aträtsiini-valmisteen myyntipäällystekstin suositukset heinien ja leveälehtisten rikkakasvien torjuntaan USA:ssa (GERBER ym. 1983). Maalaji kg tehoainetta/ha KARKEA 2,2 hieta, hiesuinen hieta, hietainen hiesu KESKIKARKEA 2,7 hiesu ja savinen hieta, orgaanisen aineksen määrä alhainen HIENO 3,4 hiesu ja savinen hieta, orgaanisen aineksen ja saven määrä kohtalainen tai korkea 4. MAAN HAPPAMUUS JA RAVINNETILA Maan happamuus vaikuttaa kasvien herbisidin ottoon joko suoraan säätelemällä ionisoitumista ja tunkeutumista kasviin tai epäsuorasti vaikuttamalla herbi- sidin pidättymiseen ja siten sen käyttökelpoisuuteen (SCHMIDT ja PESTEMER 1980). Maan pH:n vaikutus kunkin herbisidin käyttäytymiseen on riippuvainen tämän kemikaalin molekyylien ominaisuuksista. Molekyylin mahdollisuus olla pysyvästi varautunut, ionisoituva tai neutraali selittää maan hap0amuuden vaikutuksen vaihtelun eri herbisideillä (CALVET 1980). Heikkojen happojen ja heikkojen emästen fytotoksisuus lisääntyy, kun pH nousee (CORBIN ym. 1971). Happamissa maissa taas näiden pidättyminen lisääntyy ja käyttökelpoisuus vä- henee (SCHMIDT ja PESTEMER 1980). Maan happamuus Vaikuttaa herbisidin hajaantumiseen suoraan, jos kemikaalin pysyvyys on pH:sta riippuvainen tai epäsuorasti johtuen maan happamuuden vaiku- tuksesta herbisidin Pidättymiseen tai maan mikroflooran koostumukseen ja mää- rään (HURLE ja WALKER 1980). 9 Useiden tutkimustulosten perusteella esimerkiksi atratsiini ja simatsiini ha- jaantuvat nopeammin alhaisessa pH:ssa johtuen hydrolyysin lisääntymisestä (NEARPASS 1956, BEST ja WEBER 1974, HILTBOLD ja BUCHANAN 1977, WALKER ja THOMPSON 1977). Metributsiini ja prometryyni sen sijaan hajaantuvat hitaammin alhaisessa pH:ssa (BEST ja WEBER 1974, LADLIE ym. 1976a ja 1976b). Diuronin ja klorambeenin hajaantuminen ei ole pH-sidonnaista (CORBIN ja UPCHURCH 1967). Useilla herbisideillä hajaantuminen on voimakkainta siinä esiintyvien mikro- organismilajien kasvulle optimi pH:ssa. Maan pinta sisältää positiivisesti ja negatiivisesti varautuneita paikkoja, vaikkakin viljelylle normaalissa pH:ssa negatiivisten paikkojen osuus on sel- västi suurempi (FRYER ja MAKEPEACE 1977). Maan orgaanisten kolloidien pinnalla pH saattaa olla yli 2 yksikköä alhaisempi kuin ympäröivässä maanesteessä (STEVENSON 1982). Maan kalkitseminen johtaa pH:n nousuun ja siten yleensä lisää maan mikrobiaktiivisuutta. Maan ravinnetason vaikutuksesta herbisidien aktiivisuuteen pelto-oloissa on vähän tutkimuksia ja tulokset ovat vaihtelevia. Merkityksen voidaan katsoa ole- van suhteellisen pienen verrattuna maan muiden ominaisuuksien vaikutukseen (WALKER 1980). Maan ravinnetilalla ja ravinteiden tasapainolla on kuitenkin suora vaikutus kasvin optimaaliseen kasvuun ja sitä kautta herbisidin ottoon (MINSHALLym.1977, SHMIDTja PESTEMER 1980). Kivennäissuobjenläsnäol_ovoitoisaalta vähentää herbisidin liukoisuutta ja siten käyttökelpoisuutta. Eri maatalous- kemikaaleilla voi olla suora vaikutus herbisidin pysyvyyteen esimerkiksi mik- robientsyymien ehkäisijänä tai koostumuksen muuttajana ja epäsuora vaikutus mikro-organismien kasvun stimuloijana tai estäjänä (GUTH 1980). 5. MAAN MIKRO-ORGANISMIT Herbisidit hajaantuvat maassa fotokemiallisesti, kemiallisesti ja mikrobiolo- gisesti. Näistä mikrobihajotus on merkittävin. Sen määrään ja tapaan vaikutta- vat mm. herbisidien ominaisuudet, viljelytekniikka ja ympäristötekijät (maan kosteus, lämpötila, pH, 02-pitoisuus ja ravinnetaso) (kuva 3). Lauhkealla vyö- hykkeellä maan biokemiallinen aktiivisuus on suurimmillaan myöhäiskeväästä varhaiseen syksyyn. Maan optimilämpötila hajaantumiselle on 15°C - 30°C. Ha- jaantumista tapahtuu harvoin alle +5°C (LUSCOMBE 1983). 10 100 50 201 1 0 2 0 30 60 päivää 90 Kuva 3. Diallaatin hajaantumisnopeus erilaisen mikrobiaktiivisuuden omaa- villa maalajeilla aerobisissa oloissa lämpötilan ollessa 22 ± 2°C (GUTH 1980). hieno hieta: pH = 5,6, orgaanista hiiltä 2,2%, savesta 8,8%, hiesua 6,4%, hietaa 84,8%. hieno hieta: pH = 8,0, orgaanista hiiltä 1,5%, savesta 3.4%, hiesua 14,6%, hietaa 82,4%. hietainen hiesu: pH = 7,8, orgaanista hiiltä 1,8%, savesta.6,3%, hiesua 24,4%, hietaa 69,3%. Maan orgaaniselle ainekselle ominainen lämpötila ja ilmatilavuus ovat suotui- sia mikrobeille ja lisäävät mikrobiaktiiviisuutta. Kuitenkin orgaanisen ainek- sen määrän noustessa myös pidättyminen lisääntyy ja herbisidi siirtyy siten suojaan hajaantumiselta. Toisaalta pidättynyt herbisidi voi hajota nopeastikin mikro-organismien tiheyden ollessa suurempi lähellä kolloidin pintaa kuin maa- nesteessä .(HURLE ja WALKER 1980). Maalajin vaikutuksesta mikrobiaktiivisuuteen esiintyy kirjallisuudessa ristiriitaisia tietoja (TORSTENSSON 1980). Herbisidin kulkeutuessa kylvökerroksen alapuolelle hajaantumisnopeus saattaa vähentyä maan ympäristötekijöiden muuttumisen seurauksena (HURLE ja WALKER 1980). . ,Kasvien juuriston alueella mikro-organismien lukumäärä, tyyppi ja aktiivisuus ovat erilaisia verrattuna juuriston ulkopuolella eläviin. Kasvien läs'näololla ei ollut kuitenkaan merkittävää vaikutusta esimerkiksi isoproturonin hajaantu- misen määrään (MUDD ym. 1983). Eräät yhdisteet (esim. fenoksialkaanihapot) voivat aiheuttaa sopeutumista maan mikrobipopulaatiossa. Tällöin uusintakäsittelyt samalla herbisidillä saattavat hajota selvästi nopeammin kuin ensimmäinen, jollei väli uusintaan ole liian pitkä (HURLE ja WALKER 1980). Useimmat herbisidit vaikuttavat mikro-organis- meihin ja niiden biokemialliseen aktiivisuuteen. Negatiivinen vaikutus on kui- tenkin miltei poikkeuksetta yhteydessä ylisuurin annoksiin. 6. MAAN LÄMPÖTILA 6.1. Vaikutus käyttökelpoisuuteen Maan lämpötila on Yleensä vähän korkeampi kuin ilman lämpötila. Maa toimii pus- kurina siten, että maassa lämpötilamuutokset ovat hitaampia. Syvemmällä vuoro- kautiset lämpötilavaihtelut ovat enää hyvin pieniä (taulukko 2). Pellossa kas- vin juurten eri osien lämpötila voi olla erilainen (BLAIR 1983). Taulukko 2. Ilman ja maan lämpötilat mitattuna WRO-.-sääasemalla (BLAIR 1983). Ilma ' Maa Pv ' Max Min 1,5 cm Max Min 2,5 cm Max Min 5,0 cm Max Min 10,0 cm Max Min 21.2.83 3.4 -1.7 2.4 -0.3 1.8 0.2 1.3 0.3 1.3 0.8 22.2.83 3.8 -3.7 3.5 -2.2 2.1 -0.7 1.0 0.1 1.2 0.7 23.2.83 5.1 -3.5 4.3 -2.9 1.8 -1.4 0.8 -0.5 1.0 0.4 24.2.83 5.7 2.1 4.8 1.5 4.4 1.3 3.9 1.1 3.3 1.1 25.2.83 6.4 4.4 6.1 3.6 5.8 3.5 5.4 3.4 4.6 3.1 12 Maan lämpötila vaikuttaa maaherbisidin käyttökelpoisuuteen muuttamalla herbi- sidin liukoisuutta, haihtuvuutta, pidättymistä ja hajaantumista. Kaasuuntuvien herbisidien diffuusio kasvaa lämpötilan noustessa. Myös pintamaan kuivuminen nopeutuu. Näin yleensä maan pintakerrokseen kertyneen herbisidin käyttökelpoi- suus vähenee pidättymisen lisääntyessä. Lämpötila vaikuttaa kasvin haihdutta- man veden määrään ja sitä kautta veden ja siihen liuenneen herbisidin ottoon ja liikkumiseen kasvissa (BLAIR 1983). Yleensä herbisidin otto on runsainta kunkin kasvilajin kasvulle optimilämpötilassa (GERBER ym. 1983). Luonnossa lämpötilan, kosteuden ja valon muutokset ovat toisistaan riippuvaisia. Runsas valon määrä on usein yhdistynyt korkeaan lämpötilaan ja alhaiseen ilman kosteu- teen, jotka kaikki lisäävät haihtumisen (transpiraatio) määrää. Maaherbisidin aktiivisuuden kannalta sääolot ovat usein maalajin merkitYstäkin tärkeämmät (HANCE ym. 1968). Vuorovaikutus lämpötilan ja herbisidin aktiivisuu- den välillä on kuitenkin monimutkaisempi kuin maan .kosteuden ja aktiivisuuden välillä (EAGLE 1983).. 6.2. Vaikutus pysyvyyteen Koska maan lämpötilan nousu lisää biologisten ja ei-biologisten prosessien mää- rää maassa, herbisidin hajaantuminen näin nopeutuu (WALKER 1970, WALKER ja EAGLE 1983). Riittävän kosteuden vallitessa korkea lämpötila lyhentää herbisi- din pysyvyyttä ja vaikuttaa siten myös sen käyttökelpoisuuteen (EAGLE 1983). FETVADJIEVA ja NIKOLOVA (1983) totesivat tutkimuksessaan, että mitä korkeampi ilman lämpötila oli (välillä 0°C - 30°C), sitä voimakkaammin maan kosteuden kasvu (välillä 20% - 60% kenttäkapasiteetista) lisäsi herbisidien hajaantumista. Useissa eri maissa yhteensä kuudellatoista koepaikalla suoritetut tutkimukset osoittivat, että simatsiinin hajaantumisen riippuvuus lämpötilasta oli merkit- sevä ja samanlainen eri maalajeilla (WALKER ym. 1983). Lämpötilan nousu 100C:sta 30°C:seen lisäsi hajaantumisnopeutta 2-5 kertaisesti (taulukko 4). 7. MAAN KOSTEUS 7.1. Vaikutus käyttökelpoisuuteen Maaherbisidin mahdollisimman suuren aktiivisuuden edellyttämä sademäärä riip- puu herbisidin liukoisuudesta, maan rakenteesta, orgaanisen aineksen määrästä sekä torjuttavista rikkakasvilajeista ja niiden itämissyvyydestä (LeBARON 1970). 13 Kosteusolot ovat optimaaliset, kun herbisidi liukenee maahan ja siirtyy riittä- vänä pitoisuutena rikkasiement,en itämisvyöhykkeelle ilman, että aiheutuu yli- määräistä kulkeutumista syvemmälle. Taulukko 3. Eri maissa sijaitsevien kuudentoista koepaikan maalajien ominaisuuksia (WALKER ym. 1983). Koepaikka nro sijainti org. hiili % Hiukkasjakauma pH Kenttäkapasit. vettä paino-% maan painosta % saves % hieta % hiesu % 1 Warwick, Englanti 1.30 20 75 5 6.6 17.0 2 Regina, Saskatchewan, Kanada 4.00 69 5 26 7.7 40.0 3 Firenze, Italia 0.98 14 59 27 6.7 23.0 4 Uppsala, Ruotsi 3.60 42 28 30 6.5 28.7 5 Braunschweig, Länsi-Saksa 0.99 12 49 39 6.5 23.9 6 Alberta, Kanada 1.26 32 41 27 7.8 24.9 7 Oxford, Englanti 2.10 15 66 19 5.8 18.0 8 Harrow, Ontario, Kanada I 0.52 5 88 7 5.2 14.0 9 Harrow, Ontario, Kanada II 1.50 8 78 14 5.6 23.0 10 Wageningen, Hollanti 2.38 3 89 8 5.6 18.3 11 Maarn, Hollanti 1.40 3 93 4 5.6 8.0 12 Summerland, British Columbia, Kanada 0.71 5 79 16 7.5 10.0 13 Harpenden, Englanti 1.75 35 31 34 7.5 28.2 14 Taipei, Taiwan 1.91 16 56 28 5.6 19.4 15 Taichung, Taiwan 1.43 31 42 27 5.2 30.3 16 Los Bånos, Laguna, Filippiinit1.74 31 18 51 5.6 26.0 Taulukko 4. Lämpötilan ja kosteuden vaikutus simatsiinin puoliintumisaikaan (päiviä) laboratoriotutkimusten perusteella (WALKER ym. 1983). Koepaikka Lämpötila (°C) 20 20 20 20 10 30 Kosteus nro sijainti (% kenttäkapasit.) 20 40 60 90 90 90 1 Warwick 137 92 75 50 120 29 2 Saskatchewan 230 156 114 274 78 3 Firenze 53 48 45 39 147 31 4 Uppsala 157 125 88 102 230 76 5 Braunschweig 82 73 58 58 214 42 6 Alberta 237 160 140 125 283 59 7 Oxford 229 113 62 31 rr ?6 8 Ontario I 77 69 59 62 134 30 9 Ontario II 71 60 68 71 123 33 10 Wageningen 67 62 57 50 74 27 11 Maarn 26 26 24 21 44 17 12 British Columbia 90 57 49 42 190 28 13 Harbenden 75 59 46 112 190 14 Taipei 73 66 75 39 108 25 15 Taichung 64 67 53 55 153 31 16 Laguna 476 28 25 24 67 11 Maan vesi- pitoisuus 1— — — — Maan veden --7; potentiaali _ emffill y Kasvin haih- 1 " duttaminen L 1 Veden liikkumis- nopeus Herbisidi pitoisuus maanesteessä Mukana massavir- tauksessa Molekyylien diffuusio Kasvin her- bisidin otto Herbisidin kulkeutuminen ja aktiivisuus 14 Jos ilman suhteellinen kosteus on alhainen ja maassa on riittävästi kosteutta, haihdunta maan pinnalta ja kasveista (evapotranspiraatio) lisääntyy;ja siten herbisidin siirtyminen kasviin voimistuu (BLAIR 1983). Kasvit voivat ottaa vain niille käyttökelpoiseen veteen liuenneen herbisidin (SCHMIDT ja PERTEMER 1980). Kosteassa maassa pidättyminen vähenee ja maanesteen herbisidipitoisuus kasvaa lisäten herbisidin käyttökelpoisuutta ja oton määrää (kuva 4). Kuivem- massa maassa maanesteessä oleva osa herbisidin kokonaismäärästä on alhaisempi. Maan kaasufaasissaaktiivisenherbisidin diffuusio sen sijaan pienenee kosteuden lisääntyessä (EAGLE 1983). Maan veden ominaisuudet Herbisidin kulkeutuminen Kasvin maassa elintoiminnot Kuva 4. Kaavakuva maan vesipitoisuuden vaikutuksesta maaherbisidin tehoon silloin, kun vesipitoisuus on lakastumisrajan yläpuolella (GREEN ja OBIEN 1969). 15 Maaherbisidin rikkakasvitehon kannalta olennaista on maan kosteustilanne ruisku- tushetkellä ja muutamia vuorokausia ruiskutuksen jälkeen (WALKER ja ROBERTS 1975). Sateen voimakkuus vaikuttaa herbisidin liikkumiseen maaprofiilissa. Vettä tulee maanpinnalle sateen ja pohjaveden liikkumisen seurauksena. Sade ei kuitenkaan aina aiheuta herbisidin liikkumista alaspäin. Sateen vaikutus riippuu maan kos- teudesta ennen herbisidikäsittelyä, sateen ajankohdasta sekä sitä seuraavasta kokonaishaihdunnasta (CLAY 1983, ZARAGOZA ym. 1983). Kesällä pintamaa kuivuu sateen jälkeen hyvin nopeasti. STICKLERin ym. (1969) tut- kimuksissa lakastumispiste saavutettiin pintamaassa (0 - 2,5 cm) keskimäärin kah- den vuorokauden kuluttua ja 2,5 - 5 cm:n syvyydessä viiden vuorokauden kuluttua sateesta. Useimmat fotosynteesin estäjäherbisidit pidättyvät 1-5 cm:n pintaker- rokseen, joka on alttein nopean kuivumisen ja kastumisen vaihteluille (HANCE ym. 1981, GERBER ym. 1983). Kevyiden maiden veden pidätyskyky on alhainen,ja ne kui- vuvat nopeasti. Herbisidi liikkuu niissä suodattuvan veden mukana tehokkaammin kuin orgaanista ainesta ja savesta sisältävillä maalajeilla (EAGLE 1983). 7.2. Vaikutus pysyvyyteen Herbisidien hajaantumisnopeus yleensä lisääntyy kosteissa oloissa (HURLE ja WALKER 1980, EAGLE 1983, SCHMITH ja HSIAO 1983). Kuudellatoista eri koepaikal- la suoritettujen tutkimusten perusteella simatsiinin hajoaminen oli selvästi riippuvainen maan kosteudesta (WALKER ym. 1983). Eri maalajien kesken esiintyi kuitenkin huomattavaa vaihtelua, mikä heijasti eroja herbisidien hajoamiselle tärkeissä maan ominaisuuksissa. Lauhkean vyöhykkeen alueella kevään ja kesän kokonaishaihdunta on yleensä koko- naissademäärää suurempi. Siksi herbisidin kulkeutuminen maassa on tällöin suh- teellisen rajoitettua. Syksyn ja talven aikana tilanne on päinvastainen, ja herbisidijaamät saattavat liikkua enemmän (LEISTRA 1980, NICHOLLS ym. 1983). 16 KIRJALLISUUSLUETTELO BAUMAN, T. T. 1976. Movement and persistence of atrazine in soi] with three tillage systems. Ph. D. Thesis, Purdue University. BEST, J. A. & WEBER, J. B. 1974. Disappearance of s-triazines as affected by soi] pH using a balance sheet approach. Weed Sci. 22: 364 - 373. BLAIR, A. M. 1983. Some problems associated with studying effects of climate on the performance of soi]-acting herbicides. Aspects of Applied Biology 4, Influence of environmental factors on herbicide performance and crop and weed biology, 1983: 379 - 388. BOESTEN, J. J. T. I. & PAS, L. J. T. van der, 1983. Test of some aspects of a model for the adsorption/desorption of herbicides in field soi]. Aspects of Applied Biology 4, Influence of environmental factors on herbicide performance and crop and weed biology, 1983: 495 - 501. CALVET, R. 1980. Adsorption-desorption phenomena. Interactions between herbicides and the soi]. p. 1 - 30. London. CLAY, D. V. 1983. The effect of irrigation treatments on the phytotoxicity of soil-acting herbicides to strawberries. Aspects of Applied Biology 4, Influence of environmental factors on herbicide perfor- mance and crop and weed biology, 1983: 403 - 411. CORBIN, F. T. & UPCHURCH, R. P. 1967. Influence of pH on detoxification of herbicides in soi]. Weeds 15: 370 - 377. , UPCHURCH, R. P. & SELMAN, F. L. 1971. Influence of pH on the phytotoxity of herbicides in soi]. Weed Sci. 19: 233 - 239. EAGLE, D. J. 1983. An agronomic view of environmental effects on the performance of soi]-applied herbicides. Aspects of Applied Biology 4, Influence of environmental factors on herbicide performance and crop and weed biology, 1983: 389 - 394. EMBLING, S. J., COTTERILL, E. G. & HANCE, R. J. 1983. Effect of heat- treating soi] and straw on the subsequent adsorption of chlortol- uron and atrazine. Weed Res. 23: 357 - 363. FETVADJIEVA, N. & NIKOLOVA, G. 1983. Effects of temperature and soi] moisture on loss of soi]-applied herbicides. 10th International Congress of Plant Protection 1983, 2: 561. FRYER, J. D. & MAKEPEACE, R. J. (ed.) 1977. Weed control handbook:, Principles, 67 - 154. 6th ed. Blackwell Scientific Publications. Oxford, London, Edinburgh, Melbourne. 17 GERBER, H. R., NYFFELER, A. & GREEN, D. H. 1983. The influence of rainfall, temperature, humidity and light on soi]- and foliage-applied herbicides. Aspects of Applied Biology 4, Influence of environmental factors on herbicide performance and crop and weed biology, 1983: 1 - 14. GREEN, R. E. & OBIEN, S. R. 1969. Herbicide equilibrium in soils in relation to soi] water content. Weed Sci. 17: 514 - 519. GUTH, J. A. 1980. The study of transformations. Interactions between herbicides and the soi]. p. 123 - 157. London. HANCE, R. J., HOCOMBE, S. D. & HOLROYD, J. 1968. The phytotoxity of some herbicides in field and pot experiments in relation to soi] properties. Weed Res. 8: 136- 144. 1980. Transport in the vapour phase. Interactions between herbicides and the soi]. p. 59 - 81. London. , EMBLING, S. J., HILL, D., GRAHAM - BRYCE, I. J. & NICHOLLS, P. 1981. 36 - 144 3+ Movement of fluometuron, simazine, Cl and Ce in soi] under field conditions: qualitative aspects. Weed Res. 21: 289 - 297. 1983. Processe in soi] which control the availability of pesticides. 10th International Congress of Plant Protection 1983, 2: 537 - 544. HILTBOLD, A. E. & BUCHANAN, G. A. 1977. Influence of soi] pH on persistence of atrazine in the field. Weed Sci. 25: 515 - 520. HURLE, K. & WALKER, A. 1980. Persistence and its prediction. Interactions between herbicides and the soi]. p. 83 - 122. London. JARCZYK, H. J. 1983. Investigations on tl'ie leaching behaviour of herbicides under natural agronomic conditions of lysimeter-monoliths. Aspects of Applied Biology 4, Influence of environmental factors on herbicide performance and crop and weed biology, 1983: 441 - 448. KULSHRESTHA, G. 1983. Persistence of the herbicide isoproturon in soi]. Aspects of Applied Biology 4, Influence of environmental factors on herbicide performance and crop and weed biology, 1983: 413 - 422. LADLIE, J. S., MEGGITT, W. F. & Penner, D. 1976a. Effect of soi] pH on microbial degradation, adsorption and mobility of metribuzin. Weed Sci. 24: 477 -481. ,MEGGITT, W. F. & PENNER, D. 1976b. Role of pH on metribuzin dissipation in field soils. Weed Sci. 24: 508 - 511. LeBARON, H. M. 1970. Ways and means to influence the activity and the persistence of triazine herbicides in soi]. Residue Rev. 32: 311 - 353. LEISTRA, M. 1980. Transport in solution. Interactions between herbicides and the soi]. p. 31 - 58. London. 18 LUSCOMBE, B. M. 1983. The influence of rainfall and temperature on the persistence of autumn-applied triallate and isoproturon in the 1979/80 and 1980/81 seasons. Aspects of Applied Biology 4, Influence of environmental factors on herbicide performance and crop and weed biology, 1983: 423 - 432. MINSHALL, W. H., SAMPLE, K. C. & ROBINSON, J. R. 1977. The effect of urea on atrazine uptake from soi]. Weed Sci. 25: 460 - 464. MUDD, P. J., HANCE, R. J. & WRIGHT, S. J. L. 1983. The persistence and metabolism of isoproturon in soi]. Weed Res. 23: 239 - 246. MUKULA, J. 1980. Herbisidit. Kasvinsuoj, seur. Julk 63. 111 p. Helsinki. NEARPASS, D. C. 1965. Effects of soi] acidity on the adsorption, penetration and persistence of simazine. Weeds 13: 341 - 346. NICHOLLS, P. H., BRIGGS, G. G. & EVANS, A. A. 1983. Simulation of herbicide movement soils in winter. Aspects of Applied Biology 4, Influence of environmental factors on herbicide performance and crop and weed biology, 1983: 485 - 494. OORSCHOT, J. L. P. van, 1983. The influence of transpiration conditions on root absorption and translocation of herbicides. Aspects of Applied Biology 4, Influence of environmental factors on herbicide performance and crop and weed biology, 1983: 207 - 216. SCHMIDT, R. R. & PESTEMER, W. 1980. Plant availability and uptake of herbicides from the soi]. Interactions between herbicides and the soi]. p. 179 - 201. London. SMITH, A. E. & HSIAO, A. I. 1983. Persistence studies with the herbicide sethoxydim in prairie soils. Weed Res. 23: 253 - 257. STEVENSON, F. J. 1982. Humus chemistry. Genesis, composition and reactions. 443 p. New York, Chichester, Toronto, Singapore: John Wiley & Sons. STICKLER, R. L., KNAKE, E. L. & HINESLEY,T. D. 1969. Soi] moisture and effectiveness of pre-emergence herbicides. Weed Sci. 17: 257 - 259. TORSTENSSON, L. 1980. Role of microorganisms in decomposition. Interactions between herbicides and the soi]. p. 159 - 178. London. WALKER, A. 1970. Persistence of pronamide in soi]. Pestic. Sci. 1: 237 - 239. 1973. Vertical distribution of herbicides in soi] and their availability to plants: treatment of different proportions of the total root system. Weed Res. 13: 416 - 421. & ROBERTS, H. A. 1975. Effects of incorporation and rainfall on the activity of some soi].applied herbicides. Weed Res. 15: 263 - 269. & THOMPSON, J. A. 1977. The degradation of simazine, linuron and propyzamide in different soils. Weed Res. 17: 399 - 405. 1980. Activity and selectivity in the field. Interactions between herbicides and the soi]. p. 203 - 222. London. 19 et al. 1983. EWRS Herbicide-Soil Working Group: Collaborative experiment on simazine persistence in soil. Weed Res. 23: 373 - 383. & EAGLE, D. J. 1983. Prediction of herbicide residues in soil for advisory purposes. Aspects of Applied Biology 4, Influence of environment factors on herbicide performance and crop and weed biology, 1983: 503 - 509. ZARAGOZA, C., OCHOA, M. J., SOPENA, J. M. & LORENTE, M. 1983. The effects of flood irrigation on the activity of atrazine and atrazine + metolachlor applied post-emergence to maize. Aspects of Applied Biology 4, Influence of environmental factors on herbicide •performance and crop and weed biology, 1983: 433 - 439. MAATALOUDEN TUTKIMUSKESKUKSEN TIEDOTTEET 1983 Maatalouden tutkimuskeskuksen yksiköiden tiedotteet 1975-1982. 48 p. KONTTURI, M. Mallasohra - kirjallisuuskatsaus. 42 p. NORDLUND, A. & ESALA, M. Maatalouden sääpalvelut ulkomailla. Kirjallisuustutkimus. 66 p. MUSTONEN, L., PULLI, S., RANTANEN, 0. & MATTILA, L. Virallisten lajikekokeiden tuloksia 1975-1982. 186 p. + 4 liitettä. SUONURMI-RASI, R. & HUOKUNA, E. Kaliumin lannoitustason ja -tavan vaikutus tuorerehunurmien satoihin ja maiden K-pitoisuuksiin. 13 p. + 8 liitettä. KEMPPAINEN, E. & HEIMO, M. Förbättring av stallgödselns utnyttjande. Litteraturöversikt. 81 p. MULTAMÄKI, K. & KASEVA, A. Kotimaiset lajikkeet. 10 p. LÖFSTRÖM, I. Kasvien sisältämät aineet tuholaistorjunnassa. 26 p. HEIKINHEIMO, 0. Kirvojen preparointi ja määritys. 67 p. + 12 liitettä. SAARELA, I. Soklin fosforimalmi fosforilannoitteena. p. 1-13. Humuspitoiset lannoitteet p. 14-20. YLÄRANTA, T. Jordanalysmetoder i de nordiska länderna. 13 p. LUOMA, S. & HAKKOLA, H. Avomaan vihanneskasvien lajikekokeiden tuloksia vuosilta 1979-82. 21 P- KIVISAARI, S. & LARPES, G. Kylvöajankohdan vaikutus kevätvehnän, ohran ja kauran satoon 10-vuotiskautena 1970-1979 Tikkurilassa. 54 p. ERVIÖ, R. Maaperäkarttaselitys. ESPOO - INKOO. 26 p. BREMER, K. Ydinkasvien tuottaminen kasvisolukkoviljelyn avulla. 63 p. 1984 ESALA, M. & LARPES, G. Kevätviljojen sijoituslannoitus savimail- la. 35 p. ETTALA, E. Ayrshire-, friisiläis- ja suomenkarjalehmien vertailu kotoisilla - rehuilla. 7 p. + 13 liltettä. LUOMA, S. & HAKKOLA, H. Keräkaalin lajikekokeiden tuloksia vuosilta 1975-83. 22 p. KURKI, L. Tomaattilajikkeet ja hiilidioksidin lisäys. Kasvihuoneto- maatin viljelylämpötiloista. Kasvihuonekurkun tuentamenetelmien ver- tailua. Sijoituslannoitus ja kasvualustan ilmastus kasvihuonekurkulla ja tömaatilla. 21 p. VUORINEN, M. Italianraiheinä ja viljat tuorerehuna. 17 p. ANISZEWSKI, T. Lupiini viherlannoituskasvina. Arviointeja esikokoiden ja kirjallisuuden pohjalta. 11 p. HUOKUNA, E. & HAKKOLA, H. Koiranheinän ja timotein kasvu ja rehuarvon muutokset säilörehuasteella. 54 p. VALMARI, A. Roudan kehittymisen tilastollinen malli. 33 p. HAKKOLA, H. Kuonakalkituskokeiden tuloksia 1978-83. 42 p. SIPPOLA, J. & SAARELA, I. Eräät maa-analyysimenetelmät fosforilannoitus- tarpeen ilmaisijoina. 20 p. RAVANTTI, S. Terhi-punanata. 37 p. URVAS, L. & HYVÄRINEN, S. Kolme ravinnesuhdetta Suomen maalajeissa. 10 Q. ANSALEHTO, A., ELOMAA, E., ESALA, M., KERSALO, J. & NORDLUND, A. Maatalouden sääpalvelukokeilu kesällä 1983. 101 p. MUSTONEN, L., PULLI, S., RANTANEN, S. & MATTILA, L. Virallisten lajikeko- keiden tuloksia 1976-1983. 202 p. + 4 liitettä. JUNNILA, S. Ympäristötekijöiden vaikutus herbisidien käyttäytymiseen maassa. Kirjallisuustutkimus. 15 p. + 4 liitettä. 7. • Wfb' " ,-7'•:;•4 •