MTT:n selvityksiä 38 Syrjäytymisvaara ja hanketoiminnan mahdollisuudet maatiloilla Esimerkkeinä Etelä-Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan ja Keski-Suomen maakunnat Asko Peltola MTT:n selvityksiä 38 Syrjäytymisvaara ja hanketoiminnan mahdollisuudet maatiloilla Talous 38 MTT:n selvityksiä 38 89 s., 2 liitettä Syrjäytymisvaara ja hanketoiminnan mahdollisuudet maatiloilla Asko Peltola Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus Esimerkkeinä Etelä-Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan ja Keski-Suomen maakunnat 2 ISBN 951-729-773-4 (Painettu) ISBN 951-729-774-2 (Verkkojulkaisu) ISSN 1458-509X (Painettu) ISSN 1458-5103 (Verkkojulkaisu) www.mtt.fi/mtts/pdf/mtts38.pdf Copyright MTT Asko Peltola Julkaisija ja kustantaja MTT Taloustutkimus, Luutnantintie 13, 00410 Helsinki www.mtt.fi/mttl Jakelu ja myynti MTT Taloustutkimus, Luutnantintie 13, 00410 Helsinki Puhelin (09) 56 080, telekopio (09) 563 1164 sähköposti julkaisut@mtt.fi Julkaisuvuosi 2003 Painopaikka Data Com Finland Oy 3 Syrjäytymisvaara ja hanketoiminnan mahdollisuudet maatiloilla Esimerkkeinä Etelä-Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan ja Keski-Suomen maakunnat Asko Peltola Seinäjoen ammattikorkeakoulu, Keskuskatu 32 K, 60100 Seinäjoki, asko.peltola@seamk.fi Tiivistelmä Tutkimuksessa on selvitetty maatilojen syrjäytymisvaaraa ja kehitetty kriteereitä, joilla uh- kaa syrjäytymisestä voidaan tarkastella. Hanketoiminnan osalta tutkimus kohdistuu kolmeen Länsi-Suomen maakuntaan: Etelä-Pohjanmaahan, Keski-Pohjanmaahan ja Keski-Suomeen. Syrjäytymisessä on yleensä kyse moniongelmaisuudesta, johon liittyvät esimerkiksi kulu- tuksesta ja tuotannosta syrjäytyminen, heikentynyt terveys sekä sosiaalisten yhteyksien vä- häisyys ja passivoituminen. Syrjäytymisvaarassa olevien maatilojen määrää on mahdoton ilmaista tarkkoina lukuina. Tämä johtuu sekä selkeiden syrjäytymisuhkaa kuvaavien kritee- reiden puutteesta että syrjäytymistuntemuksien subjektiivisuudesta. Tutkimuksessa syrjäytymisvaaraa arvioitiin vuoden 2000 maatilojen verotusaineiston poh- jalta. Tarkastelukriteereinä käytettiin maatilan kokonaistuloja, poistoja ja investointeja. Tu- losten perusteella noin joka kahdestoista aktiivi-ikäisen viljelijän omistama tila voidaan luo- kitella syrjäytyneeksi tai vähintäänkin syrjäytymisuhkan alla eläväksi. Tutkimuksen erityis- kohteena olevissa maakunnissa syrjäytymisvaarassa olevien maatilojen suhteellinen osuus on suurempi kuin koko maassa keskimäärin. Suurin vaara syrjäytymisestä on pinta-aloiltaan pienillä ja iäkkäiden viljelijöiden omistamilla maatiloilla. Kaikkiaan Suomessa on 5 000- 6 000 syrjäytymisvaarassa olevaa maatilaa. Syrjäytymisuhanalaisten tilojen mahdollisuudet kohentaa itse asemaansa ovat vähäiset. Tuo- tannon ja tilakoon kasvattamista tai muuhun yritystoimintaan suuntautumista rajoittavat se- kä viljelijöiden henkilökohtaiset ominaisuudet että maatalouspolitiikan säännökset. Työllis- tymistä tilan ulkopuolella vaikeuttavat koulutuksen ja ammattitaidon puutteet sekä maaseu- dun pitkät etäisyydet ja työmarkkinoiden kapeus. Yleinen sosiaaliturva ja luopumisjärjestel- mät eivät liioin jousta riittävästi pystyäkseen tarjoamaan apua läheskään kaikille syrjäyty- misvaarassa oleville maatiloille. Monelle viljelijälle ainoaksi mahdollisuudeksi jää tinkiä se- kä omasta kulutuksesta että maatilansa kehittämisestä. Etelä-Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan ja Keski-Suomen hanketoimijoiden näkemysten mu- kaan syrjäytymisvaarassa olevia maatiloja on vaikea tai mahdoton tavoittaa nykyisillä han- kemuodoilla. Vaikka syrjäytymisen uhka tiedostetaan, hanketoimijat eivät itsekään jaksa us- koa, että hankkeilla juurikaan pystyttäisiin saavuttamaan passiivisia tiloja. Näkemykset vah- vistavat käsitystä siitä, että syrjäytymisvaarassa olevilla maatiloilla asuvien ihmisten toi- meentulomahdollisuudet on järkevämpää pyrkiä turvaamaan sosiaaliturvaa kehittämällä kuin hanketoimintaa uudelleen suuntaamalla. Asiasanat: syrjäytyminen, köyhtyminen, maatilat, rakennemuutos, hanketoiminta 4 Risk of exclusion and possibilities of project work in the farms Survey of the regions of South Ostrobothnia, Central Ostrobothnia and Central Finland Asko Peltola Seinäjoki Polytechnic, Keskuskatu 32 K, FIN-60100 Seinäjoki, Finland, asko.peltola@seamk.fi Abstract The study was concerned with the farms’ risk of exclusion and criteria for assessing the risk. For the part of project work the study focuses on three regions in western Finland: South Ostrobothnia, Central Ostrobothnia and Central Finland. Exclusion usually involves multiple problems, including exclusion from consumption and production, weak health, and lack of social contacts and participation. It is impossible to give any exact numbers of farms threatened by exclusion, both because of the lack of clear criteria indicating the risk and the subjective nature of the emotional aspects of exclusion. In the study the risk of exclusion was estimated on the basis of the taxation data on farms for 2000. The economic criteria were the total income, depreciations and investments of farms. Based on the results about every twelfth farm owned by a working age farmer may be considered excluded or under the risk of exclusion. In the regions this study was specifically concerned with the proportional share of farms threatened with exclusion is higher than on Finnish farms on average. The risk is the greatest on small farms owned by older farmers. The total number of farms at risk of exclusion in Finland is 5,000-6,000. The possibilities of farms threatened by exclusion to improve their situation on their own are very small. Increasing the production or farm size or starting up new activities is limited due to both the personal characteristics of the farmers and the rules of agricultural policy. Employment outside the farm may be difficult because of lack of training and professional skills, long distances and narrow labour markets. The general social security, support for early retirement and other arrangements for giving up production are not flexible enough to provide sufficient assistance to all farms that are threatened with exclusion. For many farmers they only option seems to be to reduce consumption and neglect the development of the farm. According to people involved in the projects in South Ostrobothnia, Central Ostrobothnia and Central Finland, the farms threatened with exclusion cannot be reached by means of the current types of projects. Even if the risk of exclusion may be acknowledged, the actors do not believe that the projects could reach the passive farms. This supports the view that the livelihood and living conditions of people on farms threatened with exclusion should be improved by developing the social security rather than by reorienting the project work. Index words: exclusion, poverty, farms, structural change, project activity 5 Sisällysluettelo 1 Johdanto ..................................................................................................................... 7 1.1 Maatalouden rakennemuutos ja syrjäytyminen .................................................. 7 1.2 Tutkimuksen tavoitteet ja toteutus ..................................................................... 9 2 Keskeiset käsitteet ...................................................................................................... 11 2.1 Maatila eri tilastolähteissä .................................................................................. 11 2.2 Maatilatalouden rakennemuutos ........................................................................ 11 2.3 Syrjäytyminen ..................................................................................................... 13 3 Maatilojen syrjäytymistä koskeva aiempi tutkimus ................................................... 16 3.1 Syrjäytyminen maaseudulla ................................................................................ 16 3.2 Maatilat ja syrjäytyminen ................................................................................... 18 3.2.1 Tuloihin perustuvat tarkastelut ................................................................ 18 3.2.2 Toimintastrategiat syrjäytymiskriteereinä ................................................ 20 3.2.3 Naisten syrjäytyminen maataloudessa ..................................................... 23 3.3 Syrjäytymisuhka kirjanpitotilojen sopeutumisstrategioiden valossa .................. 24 3.4 Syrjäytyminen viljelijöiden hyvinvoinnin näkökulmasta ................................... 25 3.5 Maaseudun työttömyys ja vajaatyöllisyys syrjäytymisen syynä ......................... 27 4 Tutkimusmaakuntien ominaispiirteitä ....................................................................... 29 4.1 Maakuntien sijainti ja perustiedot ...................................................................... 29 4.2 Yleinen taloudellinen tilanne ............................................................................. 30 4.3 Maatilatalous tutkimusalueella ........................................................................... 31 4.3.1 Etelä-Pohjanmaa ...................................................................................... 33 4.3.2 Keski-Pohjanmaa ..................................................................................... 34 4.3.3 Keski-Suomi ............................................................................................ 35 5 Syrjäytymisvaarasssa olevien tilojen lukumäärän arviointi ....................................... 36 5.1 Kriteereitä maatilojen syrjäytymisen tarkasteluun ............................................. 37 5.1.1 Tuotannosta syrjäytyminen ...................................................................... 37 5.1.2 Kulutuksesta syrjäytyminen ..................................................................... 38 5.1.3 Muut syrjäytymisriskiä kasvattavat tekijät ............................................... 39 5.1.4 Muita syrjäytymisvaaran tarkastelumahdollisuuksia ............................... 40 5.2 Syrjäytymisen arviointimenetelmä tässä tutkimuksessa..................................... 41 5.2.1 Syrjäytymisvaaran määrittelyssä käytetyt kriteerit ................................... 41 5.2.2 Tutkimuksessa käytetty tilastoaineisto ..................................................... 42 5.2.3 Syrjäytymisvaarassa olevien maatilojen erottelutapa .............................. 43 5.3 Tilastollisen analyysin tulokset .......................................................................... 44 5.4 Tulosten tarkastelu ja päätelmät ......................................................................... 49 6 6 Kehittämishankkeiden luomat mahdollisuudet syrjäytymisvaarassa oleville maatiloille ................................................................................................................. 51 6.1 Maaseudun kehittämisohjelmat ja aluejaottelu .................................................. 52 6.1.1 Maaseudun kehittämisohjelmien aluejaottelu .......................................... 52 6.1.2 Maaseututyypittely tutkimusalueilla ........................................................ 54 6.2 Hankkeet maatilojen kehittämisen apuna ........................................................... 55 6.2.1 Ohjelmakausi 1995-1999 ......................................................................... 56 6.2.2 Ohjelmakausi 2000-2006 ......................................................................... 57 6.3 Hanketoimijoiden näkemykset syrjäytymisuhasta ............................................. 59 6.3.1 Syrjäytymisvaarassa olevien tilojen osuus ............................................... 60 6.3.2 Syrjäytymisvaarassa olevien tilojen huomioon ottaminen hankesuunnittelussa ................................................................................. 63 6.3.3 Syrjäytymisuhkan tunnistaminen ja tunnustaminen hanketoiminnassa ... 66 6.3.4 Kauden 1995-1999 hankkeet ................................................................... 69 6.3.5 Kauden 2000-2006 hankkeet ................................................................... 70 6.3.6 Syrjäytymisen muita ulottuvuuksia .......................................................... 72 7 Yhteenveto ja johtopäätökset ..................................................................................... 76 7.1 Maatilojen syrjäytymisvaaran tausta ja laajuus .................................................. 76 7.2 Maatilojen mahdollisuudet vastata muutoksiin .................................................. 78 7.3 Hanketoiminnan tarjoamat apukeinot ................................................................ 80 7.4 Ehdotuksia jatkotoimista .................................................................................... 82 Kirjallisuus ................................................................................................................. 83 Liittet 7 1 Johdanto 1.1 Maatalouden rakennemuutos ja syrjäytyminen Maatilatalouden rakenne Suomessa on muuttunut nopeasti viimeksi kuluneiden vuosikym- menten aikana. 1960-luvulta lähtien maatilojen ja alkutuotannossa työskentelevien luku- määrä on vähentynyt muutamilla prosenteilla vuosittain. Tilojen keskikoko on noussut ja erikoistuminen yleistynyt: varsinkin kotieläimiä on yhä harvemmilla tiloilla. Tuotanto myös keskittyy alueellisesti. (Niemi ym. 1995; Pyykkönen 1999; Maatalouslaskenta 2000; Pyyk- könen 2001a; Suomen maatalous ja maaseutuelinkeinot 2002). Suomen liittyminen Euroopan unionin jäseneksi vuonna 1995 kohotti paineita maatilojen keskimääräisen koon nopeaan kasvattamiseen ja sitä kautta tapahtuvaan kannattavuuden ko- hentamiseen. Maatalouspoliittisen työryhmän loppuraportissa (1997, s. 3) todetaan, että ”EU-osarahoitteinen ja kansallinen rakennetuki kohdistetaan ensisijaisesti kannattavan toi- minnan edellytykset täyttäville tai sellaisiksi kehittyville maatiloille sekä toimintaansa moni- puolistaville maatiloille”. Rakennemuutoksen vauhdittumisesta huolimatta on nähty yhteis- kunnallisesti tärkeäksi ohjata muutosta hallitusti. Esimerkkinä tästä on edellä mainitun maa- talouspoliittisen työryhmänlinjaus: ”hallittu sopeutumisprosessi koostuu muutosta edistävis- tä ja muutosten vaikutuksia pehmentävistä toimenpiteistä” (mt., s. 3). EU-jäsenyyden myötä maatalouden kokonaistulot ovat laskeneet. Samalla maatilojen pola- risoituminen, jako isoihin ja pieniin tiloihin, näyttää kiihtyneen (Peltola 2000, s. 205). Osalla tiloista investoidaan voimakkaasti tuotannon kasvattamiseen. Toiset etsivät lisäansioita muusta toiminnasta, jolloin maatilatalouden osuus viljelijäperheen kokonaistuloista supis- tuu. Maatalouden strategiaprojektin loppuraportin (2001, s. 10) mukaan juuri osa-aikatilojen ja päätoimitilojen viljelijöiden tulokehitys on erkaantunut eniten toisistaan EU-jäsenyyden aikana. Päätoimisilla tiloilla tulotaso on pysynyt lähes samana kymmenen vuoden ajan. Osa- aikaisilla tiloilla kokonaistulotaso on sen sijaan kohonnut lähinnä lisääntyneiden palkka- tulojen ansiosta. Viime vuosina monissa kyselyissä ja selvityksissä sekä yleisemminkin maatalouspoliittises- sa keskustelussa maatiloja on jaoteltu kolmeen ryhmään: 1) päätoimisiin ”eurotiloihin”, 2) osa-aikaisiin tai muita ansioita hankkiviin tiloihin sekä 3) tuotannosta luopuviin tai ”jäähdyt- televiin” tiloihin1 . Maatiloja koskeva tutkimus on kohdistunut pääasiassa joko laajentaviin tiloihin tai maatilojen muuhun yritystoimintaan. Kasvu-uralta pudonneisiin tai tulopohjansa laajentamisessa epäonnistuneisiin maatiloihin ei ole juurikaan tunnettu kiinnostusta (vrt. Ti- lamäärä vähenee... 2002). Nämä tilat ovat jääneet hiljaiseen vähemmistöön; yleensä ne tun- nutaan miellettävän vähitellen kuihtuvaksi ryhmäksi, joukoksi, jonka ”aika hoitaa”. 1 Erilaisia maatilojen jaotteluita ja niissä käytettyjä perusteita tarkastellaan luvussa 3. 8 Usein esitetty maatilojen jaottelu ”kasvaviin ja kuoleviin” on äärimmäisen yksinkertaistettu malli viljelijäperheiden todellisuudesta, kun otetaan huomioon, että tilarakenne on jatkuvas- sa muutoksessa. Monella tilalla toimeentulon parantaminen maatilatalouden ulkopuolisilla ansioilla on halutumpi vaihtoehto kuin alkutuotannon laajentaminen. (Uusitalo 1998, s. 143- 148; Ihmisten maaseutu... 2000, s. 10; Peltola 2000, s. 162.) Tilojen valmius reagoida muu- tokseen vaihtelee kuitenkin suuresti. Varsinkin silloin, kun toimintaympäristö muuttuu no- peasti, osa tiloista on vaarassa pudota kaikkien ”kehityspolkujen” ulkopuolelle. Päätoimis- ten ja monitoimisten ohella viljelijäperheiden joukossa näyttääkin olevan kooltaan ja koos- tumukseltaan epämääräinen ryhmä piilotyöttömiä tai vajaatyöllistettyjä, jotka ovat jäämässä väliinputoajiksi, maaseudun köyhtyjiksi (Volk 1999, s. 33; Peltola 2000, s. 206). Rakennemuutoksessa syrjäytymisuhan alle ajautuvilla maatiloilla on melko vähäinen merki- tys tuotantomäärillä mitattuna, mutta niiden omistuksessa on kuitenkin osa tuotannon tär- keistä perusresursseista kuten pelloista, metsistä ja maitokiintiöistä. Tällaiset maatilat myös ilmentävät niitä ongelmia, joita nopeat muutokset minkä tahansa elinkeinon rakenteessa ai- heuttavat. Ne ovat elävä esimerkki maatalous- ja maaseutupolitiikan käytännön ristiriidasta: maaseudun elinvoimaisuuden säilyttäminen ei ole sopusoinnussa maatilojen lukumäärän no- pean supistumisen kanssa (vrt. Vihinen 1990, s. 71; Aakkula 1991, s. 33; Ihamuotila & Kola 1995, s. 25, s. 39; Peltola ym. 1998; Kola 2000, s. 14; Kuhmonen 2000, s. 67). Vähäisestä maatalouspoliittisesta merkityksestään huolimatta rakennemuutoksessa syrjäyty- misvaaraan joutuvat maatilat ovat maaseutu- ja aluepolitiikan kannalta nykyistä suurempaa huomiota ansaitseva ryhmä. Maatilojen kysyntävaikutukset ovat ratkaisevia maaseudun pal- veluiden ylläpitämisessä (Suomen maatalous ja maaseutuelinkeinot 2002, s. 13). Erityisen suuri merkitys maatilojen lukumäärällä on harvaan asuttujen alueiden elinvoimaan (Palvi- ainen & Eisto 2000, s. 44; Ahvenjärvi ym. 2001, s. 25; vrt. Kilpeläinen 2002). Pyykkönen (2001a, s. 29) on todennut, että Suomessa muun työllisyyden muutos ei korvaa supistuksia maatalouden työpaikoissa. Syrjäytymisuhka ei liioin rajoitu yksin Suomeen, vaan alueiden ja tilojen kykenemättömyys sopeutua uuteen kilpailuympäristöön on yleinen ongelma monilla Euroopan unionin syrjäisillä seuduilla (vrt. Barlas ym. 2001, s. 343). Nopeassa rakennemuutoksessa ”kyydistä putoavien” tilojen tarkastelu on tärkeää ennen kaikkea sosiaalipoliittisesti, kansalaisten tasavertaisen kohtelun näkökulmasta. Kuten Gran- berg (1989, s. 190) kiteyttää, Suomessa on harjoitettu maatalouspolitiikkaa osaksi sosiaali- sin perustein - olkoonkin, että tulokset hänen mukaansa ”eivät kuitenkaan ole kovin vakuut- tavia”. Maatalouden tukijärjestelmillä on yritetty hidastaa väestön irtautumista maataloudes- ta (mt., s. 161). EU-jäsenyyden jälkeen nämä sosiaaliset elementit ovat jääneet taka-alalle tai kokonaan huomiotta. Granberg (1996, s. 67) toteaakin: ”jos sosiaaliset piirteet halutaan poistaa tukijärjestelmistä, pitäisi ensiksikin siirtää vastuu sosiaalisten ongelmien hoitamises- ta muille viranomaisille ja toiseksi eliminoida tukijärjestelmistä myös käänteiset eli sosiaa lista epäoikeudenmukaisuutta lisäävät piirteet”. 9 Syrjäytymisuhan alla olevista maatiloista ei juurikaan ole saatavilla tutkittua tietoa. Suomes- sa maatalouspoliittinen keskustelu ja tutkimus on 1990-luvulla keskittynyt EU-jäsenyyden aiheuttamiin ongelmiin ja päätoimisten tilojen ”kasvukipuihin” (Peltola 2000, s. 76-78). Sa- ma suuntaus on jatkunut 2000-luvulla. Yleensäkin pienten tilojen viljelijöiden ja viljelijäper- heiden - mihin joukkoon merkittävän osan syrjäytymisvaarassa olevista tiloista voidaan ar- vioida kuuluvan - tarkastelu on jäänyt mitättömäksi maatalouselinkeinoa koskevassa kes- kustelussa (Pyy & Lehtola 1996, s. 29). Syrjäytyminen viittaa ”normaalitilan” ulkopuolelle joutumiseen (Heikkilä 1991, s. 40). Ris- ki syrjäytymiselle kasvaa silloin, kun toimintaympäristön muutos koetaan hallitsemattomak- si - kuten viime vuosina monilla tiloilla on ollut laita maataloudessa. Viljelijöiden kokema henkinen rasitus kasvoi merkittävästi 1990-luvulla. Esimerkiksi Pråhl-Ollila (1997, s. 71) on nostanut tutkimuksessaan esiin ”epätoivoisten nuorien viljelijöiden” joukon: ”Tämän viljeli- järyhmän olemassaolo on viimein tiedostettava ja tunnustettava. Ei ole kysymys enää ohi menevästä epävarmuuden synnyttämästä kriisistä, vaan pikemminkin siitä, että syrjäytymis- kehitys on hyvässä vauhdissa”. Vastaavasti Kallio (1997, s. 92) on pitänyt tärkeänä etsiä nopeita toimia suomalaisen maatalousväestön henkisen ilmapiirin parantamiseksi. Viime vuosien kiihkeän rakennemuutoksen valossa onkin syytä tarkastella, miten hyvin yh- teiskunnan nykyinen turvaverkko kykenee kannattelemaan sellaisia maatiloja ja viljelijäper- heitä, joiden tukeminen on aikanaan nähty tärkeäksi osin sosiaalisinkin perustein. Tähän kannustaa paitsi tutkimuksellinen kiinnostavuus myös yhteiskunnallinen oikeudenmukai- suus. Tarkasteluun on perusteltua liittää pohdintaa myös siitä, onko tällaisilla tiloilla mah- dollisuuksia päästä itse ulos ahdingostaan vai tarvitaanko siihen yhteiskunnan apua. Moision (2000, s. 217-218) mukaan Euroopan unionin komissio katsoo jäsenmaiden mo- raaliseksi velvollisuudeksi estää sosiaalista syrjäytymistä, jonka syyt juontuvat talouden ja kulttuurin murroksesta. Syrjäytymisen tarkasteluun sopii myös Kankaan (2002, s. 90) Rawl- sin oikeudenmukaisuusteorian pohjalta tekemä toteamus, jonka mukaan köyhyysaste ei ole yhtä oleellista kuin se, ”miten kauan köyhyys kestää ja miten helposti ihminen omilla toi- millaan voi tilannettaan korjata”. 1.2 Tutkimuksen tavoitteet ja toteutus Tässä tutkimuksessa tarkastellaan nopean rakennemuutoksen seurauksena syrjäytyneitä tai syrjäytymisuhan alla eläviä maatiloja ja viljelijäperheitä sekä pohditaan tällaisten tilojen mahdollisuuksia toimeentulonsa parantamiseen. Tarkastelu kohdistuu pääosin kolmeen maakuntaan, Etelä-Pohjanmaalle, Keski-Pohjanmaalle ja Keski-Suomeen, joskin suurin osa tuloksista on yleistettävissä koskemaan koko suomalaista maatilataloutta. Selvitys on samal- la tarkoitettu esitutkimukseksi, jossa perehdytään aiheesta löytyvään kirjallisuuteen ja jonka pohjalta voidaan pohtia tarvetta ja mahdollisuuksia syrjäytymisvaarassa olevien tilojen laa- jaan, koko maata käsittävään tutkimukseen. Työlle on asetettu seuraavia tavoitteita: 10 - selvittää syrjäytymis-käsitteen soveltuvuutta maatiloja koskevaan tarkasteluun, - arvioida syrjäytymisvaarassa olevien maatilojen suhteellista osuutta kaikista maatiloista, - arvioida maatilatalouteen ja maaseutuun kohdistuvien kehittämishankkeiden so- veltuvuutta syrjäytymisuhan alla olevien maatilojen auttamiseen kolmessa tutki- musmaakunnassa sekä - pohtia syrjäytymisvaarassa olevien maatilojen toimeentulopohjan laajentami- seen liittyviä esteitä ja edellytyksiä sekä yhteiskunnan sosiaaliturvajärjestelmien soveltuvuutta tällaisten tilojen toimeentulon turvaamiseen. Tutkimus on toteutettu Oiva Kuusiston Säätiön apurahan turvin. Kuusiston säätiön tarkoi- tuksena on tukea Etelä- ja Keski-Pohjanmaan sekä Keski-Suomen maataloutta edistäviä tie- teitä ja tutkimuksia. MTT Taloustutkimus on vastannut aineiston käsittelystä ja tutkimuksen julkaisemisesta. Vaikka tämä tutkimus on peruskartoitus syrjäytymisvaarassa olevista maati- loista ja niihin kohdistuvasta hanketoiminnasta ensisijaisesti mainitun kolmen maakunnan alueella, se luo samalla kuvaa maatilojen syrjäytymisen taustoista ja laajuudesta sekä ilmi- öön liittyvistä käsitteistä ja niiden määrittelyistä koko Suomessa. Selvityksen pohjana ovat vuoden 2000 verotus sekä kolmen maakunnan maaseudun kehittäjille suunnattu kysely. Tut- kija kiittää Oiva Kuusiston Säätiötä saamastaan tuesta ja MTT Taloustutkimuksessa erityi- sesti tutkija Risto A. Seppälää aineiston käsittelyssä saamastaan avusta. Tutkimus rakentuu seuraavasti. Luvussa 2 määritellään selvityksen keskeisiä käsitteitä. Seu- raavassa luvussa on katsaus maatilojen syrjäytymistä käsitteleviin ja aiheeseen kytkeytyviin aiempiin tutkimuksiin. Luku 4 esittelee alueellisia ja maatilatalouteen liittyviä tunnuspiirtei- tä kolmesta tutkimusmaakunnasta Etelä-Pohjanmaalta, Keski-Pohjanmaalta ja Keski-Suo- mesta. Luvussa 5 arvioidaan verotusaineiston pohjalta syrjäytymisvaarassa olevien maatilo- jen osuutta kaikista maatiloista sekä kolmen tutkimusmaakunnan alueella että koko maan tilanteeseen suhteutettuna. Luku 6 sisältää tutkimusmaakuntien hanketyötä tekevien ja ra- hoittavien henkilöiden käsityksiä hanketoiminnan onnistumisesta pyrittäessä auttamaan sel- laisia maatiloja, joita uhkaa syrjäytyminen. Selvitys päättyy johtopäätöksiin ja yhteenvetoon luvussa 7, missä yhteydessä pohditaan myös mahdollisuuksia toimeentulon kohentamiseen syrjäytymisvaarassa olevilla maatiloilla. 11 2 Keskeiset käsitteet Tämän tutkimuksen polttopisteessä ovat sellaiset maatilat, joiden arvioidaan viime vuosien nopean maatilatalouden rakennemuutoksen seurauksena olevan vaarassa syrjäytyä ta- loudellisesti tai muulla tavalla. Tarkastelu ei siis kohdistu kaikkiin syrjäytymisvaarassa ole- viin maaseudun ihmisiin, vaan kohteena ovat ne yksilöt ja perheet, jotka saavat osaksi tai kokonaan toimeentulonsa maatilataloudesta. Tässä luvussa tarkastellaan kolmea tutkimuk- sen kannalta keskeistä käsitettä: maatila, maatilatalouden rakennemuutos ja syrjäytyminen. 2.1 Maatila eri tilastolähteissä Maatilalla on Maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskuksen (TIKE) määritelmän mukaan hallinnassaan peltoa ja puutarhaa vähintään yksi hehtaari (Maatilatilastollinen vuo- sikirja 2000, s. 12). Monissa tutkimuksissa ja selvityksissä käytetään myös käsitettä aktiivi- tila tai tukea saanut maatila (esim. maaseutuindikaattorit / Palttila & Niemi 1999, s. 124). Vuonna 2002 Suomessa noin 73 400 sellaista yli yhden peltohehtaarin tilaa, jotka saivat tu- lotukia. Näiden keskimääräinen pinta-ala oli 30,3 hehtaaria. (Niemi & Ahlstedt 2003, s. 8- 19). Maa- ja metsätalousministeriön määritelmän mukaan aktiivitilalla tarkoitetaan vähintään yh- den peltohehtaarin tilaa, jolla on maataloustuotantoa tai muuta yritystoimintaa2 . Kaikki maatilat eivät ole aktiivitiloja. Aktiivitiloihin ei esimerkiksi lueta maatiloja, joilla on tehty tuotannonohjaus- tai luopumissopimus, eikä sellaisia metsätaloutta harjoittavia tiloja, joilla ei ole yhtään peltoa viljelyksessä. (Maatilatilastollinen vuosikirja 2000, s. 12). Tässä tutkimuksessa käytetty tilastoaineisto (luku 5) perustuu Tilastokeskuksen Maatilata- louden tulo- ja verotilastoon sekä Maatilatalouden yritys- ja tulotilastoon (MYTT) vuodelta 2000. Nämä sisältävät maatilatalouden verotuksen mukaisia tietoja tiloilta, joilla on viljelyk- sessä peltoa tai puutarhaa vähintään kaksi hehtaaria ja joita verotetaan maatilatalouden verolomakkeella 2. Tällaisia tiloja oli vuonna 2000 yhteensä 76 570 kappaletta. 2.2 Maatilatalouden rakennemuutos Rakennemuutoksella tarkoitetaan tässä yhteydessä sitä maatilatalouteen elinkeinona koh- distuvaa prosessia, jossa maatilojen ja niillä työskentelevien ihmisten määrä vähenee (vrt. Peltola 1990, s. 8-23). Kyse on koko yhteiskuntaa koskettavasta muutoksesta tai jopa mur- roksesta, jonka myötä Suomi on muutamassa vuosikymmenessä muuntunut maatalousyh- teiskunnasta jälkiteolliseksi tai postmoderniksi yhteiskunnaksi. Rakennemuutoksen aiheut- taa teknologinen kehitys ja siihen liittyvä tuottavuuden kasvu, minkä seurauksena alkutuo- tannosta vapautuu työntekijöitä ja väestöä muihin elinkeinoihin. 2 Rakennetutkimuksessa (ks. luku 5) aktiivitiloilla tarkoitetaan tiloja, joiden viljelyksessä oleva peltopinta- ala on vähintään yksi hehtaari tai taloudellinen koko vähintään yksi ESU-yksikkö eli 1 200 euroa (Eurojyvä 2000, s. 7). 12 Maatilatalouden rakennemuutos heijastuu monin tavoin koko yhteiskuntaan ja erityisesti maaseudulle. Alkutuotannon merkitys maaseudun työllistäjänä ja toimeentulon antajana su- pistuu. Etenkin Itä- ja Pohjois-Suomessa korvaavien työpaikkojen luonti maatilataloudesta poistuvien tilalle on ollut vaikeaa tai mahdotonta (Kuhmonen 1996, s. 18-21). Osa työikäi- sestä väestöstä on joutunut muuttamaan taajamiin ja keskuksiin. Haja-asutusalueiden ikära- kenne ja huoltosuhde vinoutuvat, ja palveluita on yhä vaikeampi ylläpitää. Näin koko maa- seudun elinvoima heikkenee. (Ihmisten maaseutu... 2000, s. 18-20). Suomessa varsinkin syrjäinen ja harvaan asuttu maaseutu on ongelmallisessa asemassa. Kuhmosen (1998, s. 112) mielestä ilman erityistoimenpiteitä ja ongelmat huomioon ottavia tukijärjestelmiä näiden alueiden maataloustuotanto on vaarassa taantua ja siirtyä maan etelä- ja länsiosiin (vrt. Pyykkönen 2001a, s. 20). Väestön ja työpaikkojen valuminen haja-asu- tusalueilta taajamiin vaikeuttaa entisestään korvaavien työpaikkojen löytämistä alkutuotan- nosta vapautuvalle tai siinä vajaatyöllistetylle työvoimalle. Rakennemuutos on käsitteenä mielenkiintoinen paitsi ajankohtaisuutensa takia myös siksi, että yhteiskunnallisesta merkittävyydestään huolimatta termiä käytetään ns. virallisessa kes- kustelussa varsin harvoin alkutuotannon tulevaisuuden suuntaviivojen hahmottamiseen. Esi- merkiksi maatalouspolitiikkaa käsittelevistä mietinnöistä sana ”rakennemuutos” löytyy vain satunnaisesti. Pääsääntöisesti näissä julkaisuissa puhutaan ”rakennekehityksestä” (ks. esim. Maatalous 2000 1987; Maatilatalouden rakenneohjelma 1991; Maatalous 2000 tarkis- tustyöryhmän muistio 1992; Maatilatalouden rahoitustyöryhmän muistio 1995; Maatalous- poliittisen työryhmän loppuraportti 1997; Maatalouden strategiaprojekti 2001; vrt. myös Koskinen ym. 2001, s. 26). Termien valinta kuvastanee ainakin jossain määrin mietinnöistä vastaavien kannanottoja ha- lutusta päälinjauksesta. Varsinkin 1990-luvun alkupuolella maatalouspolitiikan keskiössä olivat päätoimiset tilat. Vastuu ulkopuolelle jäävistä maatiloista kaavailtiin jätettäväksi esi- merkiksi maaseutupolitiikan silloin vielä varsin kapeille hartioille (Sireni 1994, s. 58). Toi- saalta monissa selvityksissä sanoja rakennekehitys ja rakennemuutos käytetään toistensa sy- nonyymeina (esim. Pyykkönen 2001a), vaikka tavanomaisessa kielenkäytössä ”muutos” ei läheskään aina tarkoita samaa positiivisena ja toivottavana nähtävää ilmiötä kuin ”kehitys”. ”Muutos” on kuitenkin käsitteenä neutraalimpi kuin ”kehitys”. Tämän tutkimuksen teemaa, syrjäytymistä, on vaikea nähdä yksinomaan kehityksen - aina- kaan toivottavan sellaisen - lopputuloksena. Siksi tässä yhteydessä pitäydytään termissä ra- kennemuutos käsitteen rakennekehitys asemesta. 13 2.3 Syrjäytyminen Käsite syrjäytyminen on valittu kuvaamaan elämisen ja peruselinkeinon tilannetta maati- loilla, joiden tulevaisuudenkuvia luonnehtivat passiivisuus, periksiantaminen ja vaihtoeh- dottomuus. Käsitteellä luodaan kuvaa niistä ongelmista, joihin osa maatiloista on viime vuo- sina ajautunut elinkeinoa ravistelleen rakennemuutoksen seurauksena. Syrjäytyneillä viita- taan samalla myös siihen tilajoukkoon, johon ei kohdistu suurta kiinnostusta maatalouspo- liittisessa tutkimuksessa tai elinkeinoa koskevissa kehittämistoimenpiteissä. Valitulla käsitteellä on heikkoutensa ja vahvuutensa. Ongelmallista on, että syrjäytymiselle ei ole yksiselitteistä määritelmää, eikä termiä ole juurikaan käytetty maatiloja koskevassa tutkimuksessa. Suomen kielessä ei liioin ole yleensä tehty selvää eroa englanninkielisten käsitteiden exclusion ja marginalisation välille (Helne 2002, s. 171). Yleensä syrjäytymisel- lä kuvataan ilmiötä, jossa yksilö tahtomattaan ajautuu ”normaalina pidettävän kehityksen tai elämän” ulkopuolelle, mutta - kuten Helne (mt., s. 28-31) kuvaa - syrjäytyminen voidaan nähdä ja ymmärtää hyvin monella tapaa. Esimerkiksi Heikkilän (1991, s. 40-41) mukaan syrjäytyminen voidaan tulkita ihmisen ajautumiseksi ”marginaaliasemaan” tai ”työmarkki- noille rakentuneen edunvalvontamekanismin ulkopuolelle”. Oksa (1987) puolestaan näkee syrjäytymisessä keskeisenä yksilön kykenemättömyyden osallistua tieteen tai tekniikan mur- rosmaisesti etenevään käyttöönottoon. Epämääräisyytensä ja ”väljyytensä” ansiosta syrjäytyminen toisaalta sopii käsitteenä otetta- vaksi käyttöön myös maatiloja tarkasteltaessa. Syrjäytyvä on sanana nasevampi ja sisällöl- tään kuvaavampi kuin monet muut vaihtoehdot kuten kehitysuralta putoava, vaihtoehdoton, väliinputoaja, heikosti toimeentuleva tai köyhtyvä maatila3. Eräänä syrjäytymis-käsitteen puutteena on tämän tutkimuksen näkökulmasta se, että syrjäy- tymisestä puhutaan yksilöiden kohdalla yleensä silloin, kun vaikeudet ovat jo selvästi havait- tavissa. Usein kyse on ongelmien kasautumisesta, mihin liittyvät taloudellinen syrjäytymi- nen eli köyhyys, terveydelliset ongelmat ja työ- ja asuntomarkkinoilta sekä koulutuksesta syrjäytyminen (Köyhyyden ja sosiaalisen... 2001; Työmarkkinoilta syrjäytyminen... 2001). Rakennemuutoksessa syrjäytymisvaaraan ajautuneista maatiloista tai viljelijöistä vain vähäi- nen osa täyttää tällaisen syrjäytymisen kriteerit. Tämän vuoksi voidaan oikeutetusti kritisoi- da, että ”syrjäytyminen” on liian vahvasti ja yleensä vielä negatiivisesti latautunut käsite, jotta sitä voitaisiin käyttää kuvaamaan elinkeinon jatkuvassa rakennemuutoksessa vauhdista putoavia yksiköitä. Toisaalta esimerkiksi Väärälä (1998, s. 19) ennakoi, että ”työmarkkinoi- den, maatalousväestön, asumisen ja koulutuksen ongelmia ratkotaan yhä enemmän sosiaali- politiikassa syrjäytymisen kysymyksinä”. 3 Eräs vaihtoehto olisi käyttää syrjäytymisvaarassa olevista maatiloista nimitystä “marginaalitila” samaan ta- paan kuin Pyykkönen (2001a, s. 36) soveltaa käsitettä “marginaalipelto” kuvaamaan viljelemättömyysuhan alla olevia peltoja. 14 Syrjäytyminen voidaan ymmärtää myös elämänhallinnan menettämisenä ja yhteiskunnan ”normaalitilan” ulkopuolelle joutumisena (vrt. Raitasalo 1995, s. 30 ja Helne 2002, s. 82 ja 97-98). Tällainen määrittely soveltuu käytettäväksi kuvaamaan tiloja, jotka eivät yllä maa- tilojen jatkuvuutta turvaaville kehitysurille eli kasvuun tai monitoimistumiseen vaan elävät eräänlaisessa epävarmuuden, vaihtoehdottomuuden ja päättämättömyyden tilassa4 . Lietoff (2001, s. 56) luonnehtii samantapaisesti itselleen mielekkään toiminnan ulkopuolella olevia ihmisiä ”tarkoituksettomuuden tuntijoiksi”, jotka elävät ”eksistentiaalisessa tyhjiössä”. Hän vertaa heitä ensimmäisen maailmansodan jälkeen syntyneisiin, ”lost generation” -sukupol- veen. Monilla maatiloilla syrjäytymisen voidaan olettaa olevan tämäntapaista vastentahtois- ta ulosjoutumista ja merkityksettömyyden tuntemista. Syrjäytymisilmiön tarkastelussa käytetään myös käsitettä sosiaalinen syrjäytyminen. Moisi- on (2000, s. 16) mukaan tältä käsitteeltä puuttuu vakiintunut määritelmä, mutta sillä viita- taan prosessiin tai lopputulokseen, missä yksilöt, ryhmät tai alueet ”joutuvat ulossuljetuiksi yhteiskunnan keskeisistä integraatioista ja hyvinvointia tuottavista instituutioista, kuten työ- markkinoista tai vakaista perhesuhteista”. Rakennemuutoksen ”valtatieltä” ajautuneita maa- tiloja ajatellen mielenkiintoinen on Moision (mt., s. 218) toteamus, että sosiaalisella syrjäy- tymisellä (social exclusion) viitataan EU:n poliittisessa keskustelussa ”prosessiin, jossa ta- voiteltujen resurssien hallinta luo monopolistisia ryhmiä, joiden sisällä olevat pyrkivät ra- joittamaan ulkopuolisten pääsyä näihin resursseihin”. Moisio (mt., s. 219) kiteyttää sosiaali- selle syrjäytymiselle kaksi kaikille määrittelyille yhteistä piirrettä: 1) se on joutumista kes- keisten sosiaalisten instituutioiden ulkopuolelle ja 2) se on itseään vahvistava prosessi (vrt. Köyhyyden ja sosiaalisen... 2001, s. 26). Tästä näkökulmasta maatalouden (nopea) rakenne- muutos on tulkittavissa yhdeksi sosiaalista syrjäytymistä aikaansaavaksi prosessiksi. Sosiaali- ja terveysministeriö (ref. Väärälä 1998, s. 18) on syrjäytymisen estämistä käsitel- leessä julkaisussaan määritellyt köyhyyden ja syrjäytymisen eroja seuraavasti: ”Köyhyys on staattinen tila, jonka puuteindikaattorina ovat tulot. Sosiaalinen syrjäytyminen puolestaan ymmärretään prosessina, jossa etääntyminen normaaliksi katsotusta elämäntavasta tapahtuu yhtäaikaisesti usealla hyvinvoinnin ulottuvuudella. Materiaalinen köyhyys on yksi syrjäyty- misen muoto”. Syrjäytymisen riskiryhmiin ministeriö on listannut muun muassa pitkäaikais- työttömät, mielenterveysongelmaiset, asunnottomat, ylivelkaiset ja häädetyt sekä heikoilla asuinalueilla asuvat. Vaikka maataloutta tai viljelijäperheitä ei ole tässä yhteydessä mainittu- kaan, Väärälän (mt., s. 18) ennuste tulevaisuudesta on kiinnostava - mutta samalla huolestut- tava. Hän nimittäin arvioi, että ”maatalouspolitiikkaan kytkeytynyttä ennakoivaa sosiaalista vastuuta siirretään yhä enemmän sosiaalipolitiikan viimesijaiseksi vastuuksi”. Vaikka maatilat on vain satunnaisesti yhdistetty syrjäytymiseen, ilmiötä on jossain määrin tutkittu myös maatilatalouteen liittyen. Esimerkiksi Sirenin (2001, s. 8) tutkimuksessa 4 Rinnastus syrjäytymisvaarassa oleviin maatiloihin löytyy myös populaatiobiologiasta käsitteestä living dead. Sitä käytetään kuvaamaan uhanalaista populaatiota, joka elää eristäytyneenä ja on vääjäämättä ajau- tumassa sukupuuttoon lähitulevaisuudessa (Hanski ym. 1996). 15 pienten perheviljelmien naisista maataloudesta syrjäytymisellä tarkoitetaan jäämistä osatto- maksi maatiloille suunnatuista resursseista ja palveluista sekä taloudellisista ja ammatilli- sista organisaatioista. Maatilojen osalta syrjäytymisellä viitataan tilanteeseen, jossa tila on jäänyt esimerkiksi kehittämisohjelmien, tukien, lainojen, koulutuksen tai neuvonnan ulko- puolelle. Pientiloilla työskentelevien naisten osalta syrjäytyminen on ymmärretty tilanteeksi, jossa heillä ei ole ollut virallista tai tunnustettua asemaa maanviljelijänä. Sosiaalisen syrjäy- tymisentunnuspiirteinä Sireni (1998, s. 40-41; vrt. Sireni 2000, s. 49-51) pitää muun muas- sa köyhyyttä, puuttuvia osallistumisoikeuksia ja sosiaalisia kontakteja sekä ”tilastollista näkymättömyyttä”. Andersson ja Rintala (2001, s. 58-59) puolestaan toteavat Patrick Comminsia siteeraten so- siaalisen syrjäytymisen liittyvän ”teknologian kehitykseen, taloudelliseen kasvuun ja yhä suurempiin työelämän kompetenssivaatimuksiin”. Syynä ei ole yksin resurssien puute, vaan kyse voi olla eristäytymisestä, työn merkityksellisyyden puuttumisesta tai syrjinnästä. Sosi- aalinen syrjäytyminen ”tarkoittaa ulosjoutumista integroitumista luonnehtivista käytännöis- tä, vaihdosta ja oikeuksista” (mt., s. 59). Näiden määritelmien valossa syrjäytymisen käsite voidaan eittämättä ulottaa koskemaan myös rakennemuutoksen ”ulostyöntämiä” maatiloja ja viljelijäperheitä. Maatiloja koskeva syrjäytyminen (englanninkielisenä terminä marginalisation) löytyy käsit- teenä myös EU:n yhteisen maatalouspolitiikan (CAP) ympäristöindikaattoreista. Komission julkaisussa KOM (2000) 20 (s. 21) esitetään luettelo indikaattoreista, joiden avulla voidaan seurata maatalous- ja maaseutupolitiikan ympäristöasioiden kehittymistä. Yhtenä indikaat- torina on mainittu marginalisoituminen, josta suomen kielessä käytetään myös vastinetta syrjäytyminen (vrt. Helne 2002, s. 171). Julkaisussa COM (2001) 144 (s. 12) tämänlainen syrjäytyminen määritellään maatilan kykenemättömyydeksi antaa riittävää toimeentuloa, minkä vuoksi syrjäytyvillä tiloilla maataloustuotanto on vaarassa loppua kokonaan. Komis- sion ehdotuksen mukaan marginalisoitumis-indikaattorin kehittymistä voitaisiin mitata jat- kajaa vailla olevien tilojen määrää seuraamalla. Tämäkin määritelmä on sopusoinnussa ai- emmin esiteltyjen syrjäytymis-käsitteiden kanssa: ”kehitysuralta” pudonneille tiloille jatka- jien löytyminen on epätodennäköistä. Indikaattorin heikkoutena tosin on, että se ei ota huo- mioon tilaa tällä hetkellä viljelevien syrjäytymiseen liittyviä ongelmia. Kaikkiaan syrjäytymisen uskotaan nousevan vakavaksi yhteiskunnalliseksi haasteeksi, joka on otettava huomioon myös maaseudulla (Koskinen ym. 2000, s. 32-33 ja 42). 1990-luvun lopulla tuloerot ja köyhyys ovat Suomessa kasvaneet (Riihelä & Sullström 2001, s. 110-111). Työstä syrjäytyminen ja köyhyys ovat myös aiempaa selvemmin yhteydessä toisiinsa (Työ- markkinoilta syrjäytyminen... 2001, s. 7-11). Toisaalta syrjäytyminen voi olla myös ”vapaa- ehtoista”: kaikki syrjäytyneeksi määritellyt eivät välttämättä koe itseään sellaisiksi (Helne 2002, s. 35). Kaikki maatilatkaan eivät aseta tavoitteekseen tuotannon laajentamista ja vah- vaa integroitumista markkinajärjestelmiin, vaan haluavat pitää kiinni itsenäisyydestään ja elämäntavastaan (ks. esim. Gasson & Errington 1993, s. 5; Barlas ym. 2001, s. 347). 16 Syrjäytyminen ei koske vain yksilöitä, vaan syrjäytyä voivat myös kokonaiset kylät (Hyyry- läinen & Rannikko 2000, s. 198) tai alueet (Kainulainen ym. 2000, s. 77). Varsinkin syrjäi- sestä eli harvaan asutusta maaseudusta on vaarassa muodostua ”syrjäytyneiden maaseutu” (vrt. Pyykkönen 2001a, s. 50) tai - kuten Kainulainen ym. (2001, s. 96) toteavat - ”hyvin- vointiyhteiskunnan pussinperä, joka vaatii osakseen paljon huomiota (palveluja, tulonsiirto- ja) mutta kasvattaa bruttokansantuotetta vain vähäisessä määrin”. 3 Maatilojen syrjäytymistä koskeva aiempi tutkimus Tutkimusta, joka kohdistuisi nimenomaisesti maatilojen tai viljelijäperheiden syrjäytymi- seen, ei ole juurikaan tehty sen enempää Suomessa kuin muuallakaan. Luonnollisena syynä tähän on syrjäytymis - käsitteen uutuus5, sillä termi on noussut tutkimuksessa vahvasti esille vasta 1990-luvulla (vrt. Helne 2002, s. 5). Lisäksi, kuten edellisessä luvussa on todettu, syr- jäytymis-käsitteen sopivuuden maatilojen elämäntilanteen kuvaajana voi perustellusti myös kokonaan kyseenalaistaa. Tähänastisessa tutkimuksessa käytetyt syrjäytymisen määritelmät ovat tosin melko väljiä, ja tarkat määrittelyt on laadittu tutkimuskohtaisesti. Yleensä syrjäy- tymisen tarkastelu on kuitenkin kohdistunut yksilöihin eikä yksiköihin, vaikka sinällään il- miö voi koskea laajoja alueita tai yhteisöjäkin. Maatalousekonominen ja -poliittinen tutkimus Suomessa ei ole tuntenut erityistä kiinnostus- ta maatilojen syrjäytymisen tarkasteluun. Sen päähuomio on suuntautunut kasvaviin tiloihin, uusiin tulolähteisiin tai elinkeinon erityiskysymyksiin makro- ja mikrotasolla. Maatalous- tuotannon kokonaisuuden kannalta syrjäytymisvaarassa olevat maatilat ovat edustaneet mar- ginaalista ryhmää. Lisäksi syrjäytyminen on yhteydessä sosiologiaan ja siksi käsitteenäkin usein vieras ainakin maatalouspolitiikkaa tai -ekonomiaa tutkiville (vrt. Peltola 2000, s. 18). Käsitteen uutuudesta ja osittaisesta epämääräisyydestäkin huolimatta maatiloilla ja erityisesti maaseudulla tapahtuvaa syrjäytymistä on viime vuosikymmenellä käsitelty tai ainakin sivut- tu tutkimuksissa yhä useammin. Tässä luvussa on lyhyt katsaus eräisiin, lähinnä Suomessa tehtyihin maaseudun, maatilojen tai viljelijöiden syrjäytymistä koskettaviin selvityksiin. 3.1 Syrjäytyminen maaseudulla Maaseutua ja syrjäytymistä on tarkasteltu yhdessä harvoin. Patrick Comminsin mukaan (ref. Andersson & Rintala 2001, s. 58-59) syrjäytymisen maaseutu-ulottuvuus ei ole kiinnostanut tutkijoita. Köyhyyttä ja syrjäytymistä on pidetty kaupunkeja luonnehtivina ominaisuuksina ja maaseudulle tyypillinen ”näkymättömämpi syrjäytyminen” on jäänyt havaitsematta. Syr- jäytymisestä aiheutuvia ongelmia on myös pyritty ratkaisemaan samanlaisilla toimintatavoil- la sekä kaupungeissa että maaseudulla. Ilmiön moniulotteisuudesta huolimatta sitä 5 Toisaalta syrjäytymiseen läheisesti liittyviä ilmiöitä, esimerkiksi köyhyyttä tai työttömyyttä, on tutkittu jo varsin pitkään ja perusteellisesti. 17 koskevassa keskustelussa on keskitytty työttömyyteen, eikä tarkastelua ole tehty ”kansalais- oikeuksien näkökulmasta”. Myös Matti Heikkilä (ref. Andersson & Rintala 2001, s. 60) arvioi 1990-luvun syrjäytymis- keskustelun pitäneen ilmiötä urbaanina ongelmana. Määritelmät, tarkastelunäkökulmat ja painotukset tosin vaihtelevat maittain. Esimerkiksi Pohjoismaissa taloudellinen köyhyys erotetaan sosiaalisesta syrjäytymisestä. Heikkilän mukaan Suomessa ja Ruotsissa ”tuloköy- hyys” on maaseudulla yleisempää kuin kaupungeissa, kun taas sosiaalisten ongelmien ka- sautumisesta aiheutuva syrjäytyminen on leimallista kaupunkiympäristöille (vrt. Kainulai- nen ym. 2000, s. 65-75). Sosiaaliseen syrjäytymiseen johtavina syinä Heikkilä näkee muun muassa alueellisen keskittymisen, harjoitetun aluepolitiikan muutokset, voimakkaan maas- samuuton ja maaseudun väestörakenteen vinoutumisen sekä palvelutarpeiden lisääntymisen samalla, kun kuntien taloudelliset mahdollisuudet ovat heikentyneet. Andersson & Rintala (2001, s. 61) löytävät maaseudun sosiaalisen syrjäytymisen tarkaste- lusta eroja EU-maiden väliltä. Eurooppalaisessa keskustelussa työllisyysnäkökulma on kes- keinen ja tarkastelun pääasiallisena kohderyhmänä ovat viljelijäväestö tai maataloudesta elantonsa saavat. Pohjoismaissa huomioon otetaan kaikki maaseudun asukkaat, ei yksin vil- jelijöitä. Kaikille EU-valtioille yhteisenä piirteenä näyttää olevan maaseudun köyhyyttä kos- kevien tutkimusten vähäisyys. Sosiaalisen syrjäytymisen syyt ovat Anderssonin ja Rintalan (mt., s. 61) mukaan kuitenkin eri maissa samansuuntaisia: ”maaseudun taloudellinen uudes- taan rakentaminen, maatalouden sopeuttaminen EU-järjestelmien mukaiseksi, valtioiden si- sällä tapahtuva muuttoliike ja yhteisöllisyyden väheneminen”. Maaseutuväestön hyvinvointia on selvitelty Suomessa toki aiemminkin kuin viime vuosi- kymmenellä, tosin tuolloin huono-osaisuutta ei kuvattu syrjäytymis-käsitteellä. Esimerkiksi Kehitysalueiden neuvottelukunnan asennejaosto julkaisi 1960- ja 1970-lukujen vaihteen voimakkaan maaltamuuton seurauksena raportin kehitysalueiden maaseutuväestön oloista ja asenteista. Raporttiin liittyvä tutkimus (Alanen & Valkonen 1972) osoitti, että autioituvan maaseudun ongelmat kasautuivat tuolloin niin sanottuihin pienviljelijäruokakuntiin. Näiden asema oli oleellisesti heikompi kuin perheviljelijöiden tai maaseudun palkkatyöläisten. Pienviljelijäruokakunnat ovatkin tulkittavissa ”oman aikansa syrjäytyneiksi”. Varmola (1989) tarkasteli maaseutualueiden hyvinvointieroja 1980-luvun lopulla. Selvityk- sessään hän käytti termiä ”vieraantuminen” osin samantapaisessa merkityksessä kuin nyt puhutaan sosiaalisesta syrjäytymisestä. Vieraantuneilla oli esimerkiksi vähemmän yhteisöl- lisiä kontakteja ja harrastuksia. Varmolan (mt., s. 51-53) mukaan aineettoman hyvinvoinnin osaset olivat 1980-luvun maaseudulla selvästi kytkeytyneet aineelliseen hyvinvointiin. Al- haiset tulot ja matala koulutus johtivat heikompaan hyvinvointiin. Yhteisyyden ja itsensä toteuttamisen osatekijät toteutuivat huonoiten ammatissa toimimattomilla. Suomessa maaseudun ihmisten syrjäytymisuhan on arvioitu kasvaneen 1990-luvun jälkipuo- liskolla. Tämä väite saa tukea monista tutkimuksista. Jos hyvinvoinnin mittarina käytetään 18 väestön tulotasoa, maaseutu on taajamia selvästi heikommassa asemassa. Vuonna 1996 tu- lonsaajaa kohti lasketut keskimääräiset valtionveronalaiset vuositulot olivat koko maan maaseudulla 73 500 markkaa ja taaja-asutusalueilla vastaavasti 95 300 mk eli miltei 30 pro- senttia korkeammat. Toisaalta toimeentulotuen saajia oli vuonna 1997 kaupunkimaisissa kunnissa (12,2 %) selvästi enemmän kuin maaseutumaisissa kunnissa (9,4 %). (Palttila & Niemi 1999, s. 156.) Kaikkiaan maaseutumaisissa kunnissa käytettävissä olevat tulot ovat alemmat kuin taajaan asutuissa kunnissa tai kaupunkimaisissa kunnissa (Tulonjakotilasto 1999, Taulukko 10). Pienempi tulotaso näkyy usein alhaisempana hyvinvointina. Toisaalta maaseudulla asuvien on havaittu omaavan erilaisia selviytymiskeinoja kuin kaupungeissa. Tällaisia voimavaroja ovat muun muassa luonto, perinteet, harrastukset, sosiaaliset suhteet ja uskonto (Silvasti 1996; Pråhl-Ollila 1997; Kallio 1997). Myös Poutanen (2000) kumoaa tutkimuksessaan suo- mussalmelaisista maaseudun pitkäaikaistyöttömistä oletuksen syrjäkylillä asuvien ”peräka- marin aikamiespoikien” korostuneista hyvinvointiongelmista. Poutanen jakaa maaseudun pitkäaikaistyöttömät sopeutujiin, turhautujiin ja syrjäytyjiin. Viimeksi mainittuja oli ryhmäs- tä miltei puolet. Poutasen mukaan pahimmin syrjäytyneet tarvitsevat monipuolista hyvin- vointipoliittista tukea. Kainulaisen ym. (2001, s. 92-97) mukaan suomalainen maaseutu on jakautumassa kahtia. Kaupunkien läheisellä maaseudulla voidaan hyvin, mutta harvaan asutun maaseudun ihmiset kärsivät työttömyydestä, alhaisesta elintasosta ja psykososiaalisista ongelmista. Huoltosuh- de on epäedullisin ja työkyvyttömyyseläkkeellä olevien osuus suurin ydinmaaseudun ja har- vaan asutun maaseudun kunnissa. Viimeksi mainituilla alueilla näyttää tutkijoiden (mt., s. 97) mukaan ”yhdistyvän sekä hallitun että hallitsemattoman rakennemuutoksen seuraukset”. Vaikka syrjäytymisuhka suomalaisella maaseudulla onkin useiden tutkimusten perusteella kasvanut, maaseudun syrjäytyjistä kaikki eivät luonnollisestikaan ole viljelijöitä. Silti on oletettavissa, että merkittävä osa haja-asutusalueiden syrjäytymisvaarassa olevista ihmisistä on jollakin tapaa kytköksissä maatiloihin ja alkutuotantoon, varsinkin harvaan asutulla maaseudulla. 3.2 Maatilat ja syrjäytyminen 3.2.1 Tuloihin perustuvat tarkastelut Suomalaisia maatiloja koskevassa tutkimuksessa syrjäytyminen on käsitteenä noussut esille varsin harvoin, vaikka syrjäytymisvaarassa olevien tilojen joukko on jollakin tapaa tunnis- tettu ja tunnustettu. Mainitulle ryhmälle annetut nimitykset vaihtelevat, mutta yleensä on vii- tattu vaihtoehdottomuuteen, jäähdyttelyyn, paikoilleen jämähtämiseen, luopumiseen tai lo- pettamiseen. Syrjäytymisvaarassa olevia tiloja on ollut vaikea hahmottaa tutkimuksellisesti, ja kriteerien kehittely on tämän ryhmän osalta jäänyt kuvailun tasolle. Monissa tutkimuk- 19 sissa on esimerkiksi havaittu eläkeläisten ja ns. asuntotilojen aiheuttamat ongelmat maati- loja koskevassa tilastoinnissa (vrt. Peltola 2000, s. 61). Silti päätoimisten ja sivutoimisten (tai osa-aikaisten/monitoimisten) maatilojen luokittelun ”sivutuotteena” syntyneelle epä- määräiselle ja usein heterogeeniselle ryhmälle on ollut vaikea löytää yhteistä nimittäjää. Ilmiönä moniongelmaisen syrjäytymisen yhtenä merkittävänä osatekijänä on köyhyys. Syr- jäytymisvaarassa oleville tiloille yhteisenä piirteenä voidaankin olettaa olevan heikko talou- dellinen toimeentulo. Maatilojen tulonmuodostuksesta on Suomessa tehty verrattain paljon tutkimuksia. Useimmiten näihin liittyy myös vertailua eri taustamuuttujiin kuten tilakokoon, tuotantosuuntaan, viljelijän ikään ja päätoimisuuteen (mm. Väre 2000). Keskimääräistä hei- kommassa asemassa ovat yleensä maatilat, joiden peltopinta-ala on pieni ja omistajana iäkäs viljelijä. Osalla näistä tiloista joudutaan tulemaan toimeen hyvin pienillä tuloilla (Peltola 1999, s. 40). Muiden ansiotulojen vähäisyydestä johtuen tällaiset tilat silti yleensä luokitel- laan päätoimisiksi, vaikka tila sinällään ei anna kokoaikaisesti työskentelevään verrattavaa ansiotasoa. Tietyn ryhmän tulotason tarkastelu perustuu yleensä keskiarvoon eli keskimääräisiin tuloi- hin. Keskiarvo voi kuitenkin kätkeä sisälleen suuren tulovaihtelun tai vinoutuneen jakauman ryhmän sisällä. Keskiarvoa ja mediaania vertailemalla on mahdollista vetää jonkinlaisia joh- topäätöksiä, mutta tulonjaon analysointi helpottuu, kun aineisto jaetaan fraktiileihin. Tällöin muuttujat luokitellaan kokonsa perusteella tasasuuruisiin ryhmiin, esimerkiksi neljään kvar- tiiliin tai kymmeneen desiiliin. Edelleen voidaan tarkastella fraktiilien sisäistä hajontaa ja niiden välistä etäisyyttä. Tulonjakotutkimuksissa käytetään usein myös ns. Gini-kertoimia ja niiden perusteella määritettyjä Lorenz-käyriä, joiden avulla kuvataan tulonjaon tasaisuutta tutkittavan ryhmän sisällä6. Suomessa viljelijäväestön sisäisiä tulonjakotarkasteluita on teh- ty verrattain vähän. (Puurunen 1990, s. 68-70). Nevala ja Ojaniemi (1988) ovat selvittäneet aikasarja-analyysilla maatalousylijäämää kirjan- pitotiloilla vuosina 1976-1983. Heidän tutkimuksensa mukaan keskiarvo on ollut mediaania korkeampi eli tulojakauma on ollut vinoutunut vasemmalle jokaisena tarkasteluvuotena. Ne- vala (1988) puolestaan on havainnut vertaillessaan maatilatalouden veroaineistoja vuosina 1976 ja 1983, että kumpanakin tarkasteluvuotena viiden ylimmän desiilin osuus maatalous- tulosta oli yli 90 prosenttia. Lisäksi tilojen tulonjaon vinoutuma kasvoi mainittujen vuosien välillä. On syytä tähdentää, että edellä mainituissa kahdessa tutkimuksessa on tarkasteltu vain maa- tilatalouden tuloja. Näiden tulojen vinoutuma ei tarkoita, että maatilojen kokonaistulot olisi- vat jakautuneet samalla tavoin. Esimerkiksi Puurusen (1990, s. 73-74) havaintojen mukaan henkeä kohti laskettavat käytettävissä olevat tulot jakautuvat maatilojen välillä 6 Mitä pienempi Gini-kerroin on, sitä tasaisemmin tulot jakautuvat. Nyrkkisäännön mukaan tuloerot ovat pie- net, jos kerroin on alle 25, ja suuret, jos se on yli 30. 1990-luvun puolivälin kansainvälisten vertailujen mukaan Suomessa tulonjako on tasainen (Gini-kerroin tulonsiirtojen jälkeen 23) ja köyhyys vähäistä, joskin vuosikymmenen lopulla tuloerot ovat laajentuneet. (Työmarkkinoilta syrjäytyminen... 2001, s. 2-3.) 20 huomattavasti tasaisemmin kuin maatilataloudesta saatavat tulot. Vähäisiä maataloustuloja kompensoidaan tilan ulkopuolisilla tuloilla. Silti pinta-alaltaan pienillä viljelmillä käytettä- vissä olevat tulot olivat vuonna 1986 selvästi alemmat kuin suurissa tilakokoluokissa tai teollisuustyöntekijöillä keskimäärin (mt., s. 85). Pyykkönen (1999) on selvittänyt rakennemuutoksen vaikutuksia suomalaisten maatilojen tulokehitykseen EU-jäsenyyden alkuvuosina. Selvityksen mukaan tulotilastojen keskiarvo- tiedot antavat liian myönteisen kuvan tuotantoaan jatkavien tilojen tulokehityksestä. Vilje- lynsä lopettavilla tiloilla maatalouden tulot ovat olleet yleensä pieniä tai jopa negatiivisia. Suhteellisesti suurinta luopuminen on ollut osa-aikaisilla pienituloisilla tiloilla. Tutkimuk- sessa todetaan myös, että kotieläintiloilla maatalouden tulonjako on huomattavasti tasaisem- pi kuin kasvinviljelytiloilla. Toisaalta Pyykkönen (2000) muistuttaa, että maatilatalouden ulkopuoliset tulot tasaavat tuloeroja merkittävästi eritoten kasvinviljelytiloilla. Tilastokeskuksen tulonjakotilaston 1999 (Taulukko 14) mukaan osa-aikaviljelijätalouksien käytettävissä olevat tulot ovat noin 14 prosenttia alemmat kuin (varsinaisissa) maanviljelijä- talouksissa. Vuosittain julkaistavassa tulonjakotilastossa kuvataan kotitalouksien käytettä- vissä olevien tulojen sekä ammatissa toimivien henkilöiden palkka- ja yrittäjätulojen mää- rää, muodostumista ja jakautumista. Kahden vuoden peräkkäiseen otospaneeliin perustuvas- sa tilastossa tarkastellaan myös maatalousyrittäjätalouksien tulokehitystä. Viljelijätaloudet jaetaan maanviljelijätalouksiin ja osa-aikaviljelijätalouksiin. Vuoden 1999 tulonjakotilaston havainnot vahvistavat Pyykkösen (1999) tuloksia: maatalousyrittäjistä muihin ryhmiin siir- tyneet olivat keskimääräistä pienituloisempia talouksia. Vuonna 1999 maa- ja metsätalous- tulojen osuus maatalousyrittäjätalouksien bruttotuloista oli noin puolet. Kulutusyksikköä kohti laskien maatalousyrittäjätalouksien käytettävissä olevat tulot olivat samaa tasoa kuin työntekijätalouksissa. (Tulonjakotilasto 1999; vrt. Väre 2000, s. 26-31.) Myös OECD:n (2003) selvityksessä todetaan, että vaikka maatilan ulkopuolelta saatavat tulot nostavat vilje- lijäperheiden tulotason OECD-maissa lähelle kaikkien kotitalouksien tulojen keskiarvoa, pienituloisuus on maatiloilla kuitenkin suhteessa yleisempää kuin muissa kotitalouksissa. Järjestön laskelmien mukaan esimerkiksi suomalaisten maatilojen tuloista 1990-luvun lo- pulla vain noin 30 prosenttia kertyi maataloudesta. 3.2.2 Toimintastrategiat syrjäytymiskriteereinä Maatiloja on ryhmitelty myös muin kriteerein kuin yksinomaan tulojen perusteella. Esimer- kiksi MacKinnon ym. (1991) tekivät laajan selvityksen maatilojen monitoimisuudesta Län- si-Euroopassa. He tyypittelivät maatilat kolmeen ryhmään: ”ammattilaistujat” (professiona- lization), ”luovuttajat” (disengagement) ja ”paikallaan pysyjät” (stable reproduction). Ko. tutkijoiden mukaan haavoittuvimmassa asemassa olivat ne pinta-alaltaan pienet maatilat, jotka olivat suuresti riippuvaisia maatalouden tuloista. Tilanteen parantamista vaikeuttaa se, että niissä maatilatalouksissa, joissa tarve tulolähteiden monipuolistamiseen olisi suurin, on siihen käytännössä huonoimmat mahdollisuudet. (Mackinnon ym. 1991, s. 67-69). 21 Blekesaunella (1991) on vastaavia havaintoja Norjan maatilataloudesta. Hän luokitteli norja- laiset maatilat kahdeksaan ryhmään käyttäen perusteena tilojen erilaisia ”henkiinjäämisstra- tegioita” (survival strategy) 1970- ja 1980-luvuilla. Luokittelukriteereinä olivat investoinnit tilan tuotantopääomien uusintaan, maataloustulon osuus perheen kokonaistuloista sekä tilan ulkopuolelle suunnatun työpanoksen määrä. Blekesaunen (mt., s. 56) havaintojen mukaan maatalouteen kohdistuvat investoinnit ovat päätoimisena pysymisen tärkeä mittari: päätoi- miset tilat eivät pärjää pitkään, elleivät ne pysty uusintamaan tuotantopääomaansa. Osa-ai- kaisiksi siirtyvät menestyvät yleensä hyvin niin kauan kuin ulkopuolista työtä on saatavilla. Myös Suomesta on vastaavanlaisia selvityksiä. Esimerkiksi Sireni (1992) jaotteli tutkimuk- sessaan kiihtelysvaaralaiset maatilat kolmeen tilaryhmään (eläkeläiset, päätoimiset ja osa- aikaiset) sekä edelleen seitsemään tilatyyppiin. Kokonaistuloiltaan heikoimmassa asemassa olivat eläkeläisten asuntotilat ja ilman sivuansioita hoidetut päätoimiset tilat (mt., s. 57). Ta- loudellisen toimeentulon näkökulmasta näihin ryhmiin kuuluvat maatilat olisivat todennä- köisimmin suurimmassa syrjäytymisvaarassa. Kola (1994, s. 106) hahmotteli EU-jäsenyyden kynnyksellä suomalaisille maatiloille kolme erilaista sopeutumislinjaa: ”kustannustehokas kilpailukyky, eläytyvä erikoistuminen ja vaih- toehdoton viivytyskamppailu”. Kola arvioi tuolloin, että ”jokainen linjaus on tietoinen valin- ta, ei ajautuminen”. Kyseenalaista kuitenkin on, miten vapaaehtoisesti tilat haluavat kuulua Kolan viimeksi mainitsemaan ryhmään, jolla ei hänen mukaansa ole mahdollisuutta ja mie- lekkyyttä maatilan kehittämiseen. Eniten syrjäytyneitä löytyneekin vaihtoehdottomaan vii- vytyskamppailuun ajautuneiden joukosta. Kolan luokittelu on sikäli mielenkiintoinen, että sitä voisi soveltaa myös kuvattaessa eri politiikanalojen tutkimus- ja kehittämistoimien painopisteitä. Maatalouspoliittinen tutkimus ja keskustelu on keskittynyt ensimmäiseen ryhmään, kustannustehokkaisiin ja kilpailukykyi- siin tiloihin. Nämä ”tehotuottajat” vastaavat valtaosasta maatalouden alkutuotantoa. ”Eläy- tyvät erikoistujat” eli uusia ansiolähteitä hakevat monitoimistujat ja maaseutuyrittäjät ovat maaseutupolitiikan keskiössä. Perinteisen maa- ja metsätaloustuotannon ohella tai sijasta näillä tiloilla on merkitystä yhtäältä alkutuotannon muiden yhteiskunnallisten palvelujen, monivaikutteisuuden, tuottajina ja toisaalta maaseudun elinvoiman ylläpitäjinä. ”Viivytys- kamppailijoiden”, joiden ongelmat kytkeytyvät elämänhallintaan, voidaan puolestaan aja- tella sijoittuvan lähimmäksi sosiaalipolitiikan tutkijoiden ja kehittäjien kiinnostuksen koh- teita (vrt. Raitasalo 1995, s. 67). Tauriainen & Ristolainen (1994, s. 28-34) ryhmittelivät tilojen EU-selviytymismahdolli- suuksia koskevassa tarkastelussaan viljelijät viiteen perustyyppiin. Todennäköiset jatkajat jakautuivat ”nuoriin jatkajiin, vanhoihin jatkajiin ja eurotiloihin”. Tuotannosta todennäköi- sesti luopuvia olivat ”nuoret lopettajat ja vanhat lopettajat”. Lopettajia arvioitiin olevan sel- västi yli puolet (58 %), näistä ”vanhoja” 30 prosenttia ja ”nuoria” 28 prosenttia. Lopettajiksi luokiteltujen tilat olivat pieniä, ja näiden tilojen viljelijät pitivät sekä tuotantovälineistöään 22 että kannattavuuttaan huonoina. Vanhoilla lopettajilla oli jo menossa tuotannon alasajo. Nuorten lopettajien ongelmia Tauriainen ja Ristolainen (mt., s. 33) pitivät erittäin suurina. He luonnehtivat ryhmää eräänlaiseksi ”pakkoraossa olijoiksi”, joilla myös yrittäjyyttä ja vie- raantumista koskevat asenteet poikkesivat muista. Oletettavasti myös riski syrjäytymisestä on tällä ryhmällä suurin. Maatilatalouden rahoitustyöryhmän muistiossa (1995, s. 9) maatilat luokiteltiin kolmeen ryhmään ”rakenteen kehitysvaihtoehtojen” perusteella: (1) kannattavan toiminnan edellytyk- set täyttävät perheviljelmät, (2) monipuolisia maaseutuelinkeinoja harjoittavat tilat ja (3) tuotannosta asteittain luopuvat tilat. Investointien rahoitustukea työryhmä ehdotti kohdistet- tavaksi lähinnä ”maataloustuotantoon panostaville kehittämiskelpoisille maatiloille”, ei kui- tenkaan kohtuuttomasti velkaantuneille tiloille. Monipuolisia tiloja kannustettiin jalostusas- teen nostoon ja verkostoitumiseen. Erityisiä mahdollisuuksia nähtiin olevan metsien ja puun pienimuotoisessa jatkojalostuksessa, energian tuotannossa sekä maaseutumatkailussa. Maa- taloustuotannosta luopuvat tilat tuli työryhmän käsityksen mukaan jättää kehittämisinves- tointien ulkopuolelle kotieläintalouteen liittyvää ympäristönsuojelua lukuun ottamatta. Li- säksi nähtiin tärkeäksi edistää näiden tilojen nopeaa tuotannosta luopumista muun muassa luopumistuki- ja pellonmetsitysohjelmilla. (Maatilatalouden rahoitustyöryhmä 1995, s. 16- 17). Niemi ym. (1995, s. 161-168) hahmottelivat maatalouden alueellista rakennekehitystä kos- kevassa ennusteessaan maatiloille neljä sopeutumislinjaa: toiminnan jatkaminen ennallaan, tilakoon suurentaminen, yritysrakenteen monipuolistaminen ja ulkopuolisten tulojen lisää- minen sekä tuotteen eriyttäminen ja uudet tuotannonalat. Viidenneksi vaihtoehdoksi nähtiin tuotannon lopettaminen. Niemen ym. (mt., s. 167) mukaan ”luopuvat tilat ovat pääasiassa pienehköjä, syrjäisiä, iäkkäiden viljelijöiden hallussa ja ilman potentiaalisia jatkajia”. Tilo- jen tuotantokunto ja kannattavuus ovat heikot, ja tiloilla on käynnissä tuotannon ”alasajo”. Tutkijat kuitenkin toteavat, että tässä tilajoukossa on myös nuoria ja velkaisia, heikot tuotan- non lähtökohdat saaneita, kasvavissa vaikeuksissa kamppailevia tilanpitäjiä. Syrjäytymis- vaarassa olevat tilat sijoittunevat suurimmaksi osaksi juuri näiden luopujiksi määriteltyjen joukkoon. Kallio (1997, s. 41-45) ryhmitteli tutkimuksessaan viljelijät niin ikään viiteen ryhmään maa- taloudellisten sopeutumiskeinojensa perusteella: laajentajat, odottajat, supistajat, lopettajat ja muut. Tuotannon supistamissuunnitelmat olivat tyypillisiä yli 50-vuotiaille viljelijöille, kun taas lopettajia löytyi paitsi iäkkäistä myös 30-40-vuotiaiden ryhmästä. Kallion (mt., s. 44) mukaan erityisen paljon lopettajia oli Keski-Suomen, Vaasan ja Oulun lääneissä. Lopettamista suunnittelevissa viljelijäperheissä taloudellinen tilanne oli usein välttävä tai huono. Sen enempää supistajat kuin lopettajatkaan eivät jaksaneet uskoa viljelijän omiin vaikutusmahdollisuuksiin tilansa tulevaisuuden suhteen. Kallion tutkimuksen pohjalta Hyy- ryläinen ja Kallio (1997, s. 86) arvioivat tulevaisuuden maatalouden muodostuvan Suomes- sa kolmesta maatilojen pääryhmästä: suuret päätoimitilat, monitoimitilat ja harrasteviljelijät. 23 Länsi-Suomen yhteistyöalueen tavoite 2 -ohjelmassa (1999, s. 39), joka kattaa suuren osan tämän tutkimuksen erityiskohteena olevista maakunnista, maatilat on tyypitelty yhteisiä ke- hittämishankkeita ajatellen kolmeen ryhmään: perusmaatalouteen suuntautuvat maatilat, toi- mintaa monipuolistavat tilat ja asuntotilat. Samassa yhteydessä todetaan, että neljännen ryh- män muodostavat tuotannosta luopuvat maatilat, joiden haltijoista osa saattaa jatkaa muun yritystoiminnan parissa. Viimeksi mainitun ryhmän voi olettaa sisältävän valtaosan syrjäyty- misvaarassa olevista tiloista. Peltolan (2000, s. 181-182) suomalaisten viljelijäperheiden monitoimisuutta käsittelevässä tutkimuksessa monitoimiset maatilat jaettiin ryhmittelyanalyysin avulla viiteen strategia- tyyppiin. Kahdessa ryhmässä, ”tilaansa sitoutumattomat” ja ”lopettamisvalmiit”, valmius luopumiseen oli selvästi muita ryhmiä voimakkaampaa. Monitoimisista viljelijöistä näihin kahteen ryhmään kuului yhteensä useampi kuin joka kolmas. Nämä viljelijät olivat ilmeisesti suurimmassa syrjäytymisvaarassa, sillä he olivat myös merkittävästi pessimistisempiä oman taloudellisen tilanteensa kehittymisestä kuin muut luokittelussa syntyneet viljelijäryhmät. ”Tilaansa sitoutumattomien” ja ”lopettamisvalmiiden” mielipiteitä leimasi synkkyys sekä alkutuotannon että koko maaseudun tulevaisuudennäkymien osalta (mt., s. 187-189). Vas- taavasti päätoimisten ryhmästä suurimmassa taloudellisessa syrjäytymisvaarassa ovat toden- näköisimmin ne pienituloiset viljelijät, jotka eivät halustaan ja tarpeestaan huolimatta ole kyenneet löytämään maatilatalouden ulkopuolisia ansioita. 3.2.3 Naisten syrjäytyminen maataloudessa Sosiaalista syrjäytymistä on hiljattain tutkittu myös pientilojen emäntien näkökulmasta. Si- renin (1998, s. 41) melko kategorisen määritelmän mukaan maataloudessa työskentelevä nainen on ”syrjäytynyt, jos häntä ei tunnusteta maanviljelijäksi samoin oikeuksin kuin muita maanviljelijöitä”. Viisi EU-maata käsittäneessä vertailussa (Sireni 2001) todettiin, että suo- malaiset naisviljelijät eivät ole syrjäytyneitä, jos kriteereinä käytetään maataloudellisten jär- jestöjen jäsenyyttä, kuulumista eläkejärjestelmän piiriin tai mahdollisuutta saada maatalous- alan koulutusta ja neuvontaa. Myöskään Högbacka (1995, s. 88) ei löytänyt harvaan asutun (syrjäisen) maaseudun naisten asemasta syrjäytymisen merkkejä. Hänen tutkimuksensa pe- rusteella maaseudun naiset, joista maatilataloudessa toimivia on vain alle viidennes, eivät yleensäkään ole ”tyytymättömiä ja passiivisia, vaan aktiivisia ja itseään kehittäviä”. Sirenin (2001) tutkimuksen sadasta suomalaisesta haastatellusta naisviljelijästä 39 ei kuiten- kaan ollut täysin ”integroitunut” maatalouteen, jos kriteereinä käytetään osallistumista pää- töksentekoon, osuutta perheen maataloustuloista tai työn arvostusta maatilalla. Puolet heistä lukeutui ”maataloudesta syrjään vetäytyneiksi” eli heidän tulkittiin luopuneen maataloudesta joko tilapäisesti tai pysyvästi. Sireni (mt., s. 69) arvioikin, että ”päätoimisen viljelijämiehen kanssa maatilalle asettuvan naisen ei näytä olevan helppoa integroitua maatalouteen eten- kään silloin, jos tila on pieni: työtä ja tuloja ei yksinkertaisesti riitä molemmille”. Johtopää- töksenä kuitenkin on, ettei naisten maataloudesta syrjäytyminen johda heidän sosiaaliseen 24 syrjäytymiseensä. Sirenin (mt., s. 106) mukaan naisten tukena ovat ennen muuta hyvinvoin- tivaltion tarjoamat mahdollisuudet kouluttautumiseen, sosiaaliturvaan ja palkkatöissä käy- miseen kodin ulkopuolella. 3.3 Syrjäytymisuhka kirjanpitotilojen sopeutumisstrategioiden valossa Rakennemuutoksen vaikutusta maatilojen valitsemiin selviytymisstrategioihin ja samalla syrjäytymisuhan konkretisoitumista voidaan arvioida myös kirjanpitotilojen näkymistä. MTT:n ylläpitämän maatalouden kannattavuustutkimuksen kirjanpitotiloja on noin 1 000 eri puolilla Suomea. Tiloilta on saatavissa yksityiskohtaisia tietoja sekä tuloista että työpanok- sen käytöstä. Kirjanpitotilojen tarkastelu ei kuitenkaan anna täysin oikeaa kuvaa kaikkien maatilojen tilanteesta, sillä kirjanpitotiloiksi on valikoitunut keskimääräistä isompia ja vah- vemmin maatalouteen suuntautuneita maatiloja. Onkin epätodennäköistä, että näiden tilojen joukosta löytyisi paljon syrjäytymisvaarassa olevia. Kirjanpitotiloille on viime vuosina tehty säännöllisesti kyselyjä tuotantoon ja toimeentuloon liittyvistä tulevaisuuden suunnitelmista. Vuonna 2000 tehdyn kyselyn vastaukset painotet- tiin ensimmäisen kerran vastaamaan koko maan päätoimisten aktiivimaatilojen rakennetta. Painokertoimet laskettiin noudattaen EU:n maatilatypologiaa, mikä jättää tarkastelun ulko- puolelle pienimmät tilat - joita tosin ei kirjanpitotoimintaan juuri muutoinkaan osallistu. Sel- vityksessä huomautetaankin, että ”kirjanpitotiloihin on todettu lukeutuvan suhteellisen pal- jon keskimääräistä tehokkaammin hoidettuja edelläkävijätiloja, joiden ominaisuuksien pai- noarvoa ei EU:n maatilatypologia ota huomioon, mutta joihin liittyvät piirteet saattavat olennaisestikin vaikuttaa tilojen tulevaisuuden suunnitelmiin” (Ala-Orvola ym. 2001, s. 5). Ala-Orvolan ym. (2001) selvityksen perusteella vuonna 2000 sukupolvenvaihdosta suunnit- televien tilojen määrä oli 15 prosenttia pienempi kuin vuonna 1996 ja lähes puolet pienempi kuin vuonna 1997. Toisaalta maataloustuotannon lähivuosina kokonaan lopettaa aikovien tilojen osuus oli supistunut viiden vuoden aikana neljästä prosentista yhteen prosenttiin. Ko- tieläintiloista 13 prosenttia aikoi vähentää karjatalouttaan tai luopua siitä kokonaan. Selvi- tyksessä todetaankin, että tutkimusaineistoon sisältyy keskivertoa vähemmän tuotantoa lo- pettamassa olevia tiloja. Tämä kuvastuu myös siitä, että 42 prosenttia jatkavista tiloista pyr- kii lähivuosina laajentamaan tuotantoaan. Toisaalta myös ulkopuolisen työssäkäynnin osuu- den perheen kokonaistuloista arvioitiin kasvavan. Tilojen investointisuunnitelmat ovat pysyneet samantasoisina viime vuosina. Vuonna 2000 traktorin aikoi hankkia lähivuosina neljä tilaa kymmenestä. Puimuri-investointia suunnitteli joka kymmenes tila, ja uutta kasvinviljelykalustoa oltiin ostamassa yli puolelle tiloista. Ai- komuksia peruskorjata, laajentaa tai uudistaa kotieläinrakennuksia oli kolmanneksella tilois- ta. Kasvinviljelyrakennuksiin oli suunnitellut investoivansa joka viides ja salaojitukseen jo- ka neljäs tila. (Ala-Orvola ym. 2001). 25 Seuraavan, vuonna 2001 tehdyn kyselyn (Rantamäki-Lahtinen ym. 2002) perusteella seitse- män tilaa kymmenestä aikoo lähivuosina jatkaa tuotantoaan entisessä laajuudessa. Kasvin- viljelytiloista 27 prosenttia ja kotieläintiloista 21 prosenttia suunnittelee tuotannon laajenta- mista. Laajentavat tilat ovat entisellään pysytteleviä suurempia peltopinta-alaltaan ja talou- delliselta kooltaan. Myös investointisuunnitelmat ovat laajentajilla selvästi isommat kuin nykyisellään jatkavilla. Kaikkiaan 80-90 prosenttia kyselyn tiloista aikoo investoida maata- louteen vuoteen 2005 mennessä. Muiden tulolähteiden merkitys näyttää myös kirjanpitotiloilla jatkuvasti kasvavan. Yli puo- lella tiloista on maatalouden ulkopuolisia tuloja joko palkkatöistä tai muusta yritystoimin- nasta. Joka neljäs tila on monialainen eli harjoittaa tilallaan muuta yritystoimintaa. Viljeli- jöistä miltei neljännes arvioi maatalouden ulkopuolisten tulojen tilallaan kasvavan vuosina 2001-2005. (Rantamäki-Lahtinen ym. 2002.) Kokonaisuutena kirjanpitotiloille tehdyt kyse- lyt osoittavat, että mainitut tilat edustavat enemmänkin jatkamishaluisia ja -kykyisiä tiloja kuin luopuvia tai syrjäytyviä tiloja. Vuoden 2002 kyselyn tulokset (Ristiluoma & Sipiläinen 2003, s. 31-36) osoittavat, että hen- kiset paineet maatiloilla ovat kasvaneet viimeksi kuluneen kymmenen vuoden aikana. Stres- siä koetaan selvästi aikaisempaa useammin. Hieman muita enemmän stressituntemuksia on pienten kotieläintilojen yrittäjillä ja keski-iän ylittäneillä viljelijöillä. Suurimpana stressin aiheuttajina pidetään EU:n maatalouspolitiikkaa ja jatkuvia muutoksia yhteiskunnassa. Vaikka kyse on kirjanpitotiloista eli keskimääräistä vahvemmin maatilatalouteen suuntautu- neista yrityksistä, tulokset tukevat kuitenkin muissa tutkimuksissa tehtyjä havaintoja: muu- tospaineet maatilataloudessa ovat kasvaneet, ja erityisen vaikeaa niihin vastaaminen on pie- nillä ja ikääntyneen viljelijän omistamilla tiloilla. 3.4 Syrjäytyminen viljelijöiden hyvinvoinnin näkökulmasta Syrjäytymiseen läheisesti kytkeytyvää ilmiötä, viljelijöiden henkistä hyvinvointia, on kä- sitelty 1990-luvulla muutamassa suomalaisessa tutkimuksessa. Pråhl-Ollilan (1995a, s. 43- 49) kyselyssä vuonna 1993 lähes puolet nuorista, alle 40-vuotiaista maatalousyrittäjistä koki työnsä ruumiillisesti ja henkisesti melko tai erittäin raskaaksi. Valtaosa arvioi henkisen rasit- tavuuden lisääntyneen kahden edellisen vuoden aikana. Eniten stressiä maatalouden muutos- paineet aiheuttivat päätoimisille viljelijöille. Pråhl-Ollilan (1995b) jatkotutkimus osoitti, että maatalouden muutostilanteen rasittavuus ja epävarmuus kasvoivat selvästi parissa vuodessa Suomen liittyessä EU:n jäseneksi. Mitä iäkkäämmästä viljelijästä oli kyse, sitä huonommik- si hän arvioi selviytymismahdollisuutensa. Pråhl-Ollilan päätelmät iän vaikutuksesta viljelijöiden henkiseen hyvinvointiin vahvistavat aiempien tutkimusten tuloksia. Esimerkiksi Susitaival (1993) on havainnut, että psyykkinen oireilevuus lisääntyy jonkin verran iän myötä ja on hieman yleisempää yksinäisillä henkilöil- lä kuin parisuhteessa elävillä. Lisäksi naiset oireilevat selvästi miehiä enemmän. 26 Näiden selvitysten valossa ikääntyneillä viljelijöillä lienee suurempi riski syrjäytyä paitsi taloudellisesti myös sosiaalisesti. Nuoria, alle 45-vuotiaita viljelijöitä koskevan selvityksensä kolmannessa osassa Pråhl-Ollila (1997, s. 64) luokitteli tutkimusjoukon kolmeen ryhmään. Runsas kolmannes viljelijöistä näki maatalouden muutoksen mahdollisuutena tai haasteena. He uskoivat omaan selviytymi- seensä ja tilansa tulevaisuuteen. Toisen kolmanneksen muodostivat tilansa tulevaisuudesta epätietoiset viljelijät, joille muutos oli uhkaava. He arvioivat selviytymisensä neutraaliksi, hyvän ja huonon välimaastoon. Kolmanteen ryhmään kuului noin viidennes nuorista viljeli- jöistä. He näkivät tilansa tulevaisuuden synkkänä ja arvioivat omat selviytymismahdollisuu- tensa huonoiksi. Maatalouden muutos koettiin uhkaksi, ja stressituntemuksia oli huomatta- van usein. Mitä oletettavimmin juuri tässä nuorten viljelijöiden ryhmässä riski syrjäytymi- sestä on suuri. Pråhl-Ollila (mt., s. 65) muistuttaa, että huonosti voivien viljelijöiden ongel- mat ovat vaarassa pahentua: He ”tarvitsisivat mitä kipeimmin apua ja jonkinlaisia ratkaisuja tilanteeseensa”. Silvasti (1996) on tutkinut maatalousyrittäjien henkistä kuormittuneisuutta ja vetänyt sa- manlaisia johtopäätöksiä kuin Pråhl-Ollila. Viljelijöiden itse tuottama tekstiaineisto nosti esille monia painetekijöitä. Näistä keskeisimpiä olivat politiikka, perinne ja ihmisarvo. Pel- ko taloudellisen toimintakyvyn heikkenemisestä oli vain yksi tekijöistä. Silvasti (mt., s. 56) epäileekin, että ”julkisessa keskustelussa maatalouden tulevaisuudesta taloudellinen aspekti lienee saanut suhteettoman suuren osan keskustelun ajasta ja tilasta, kun taas maaseudun sosiaalisesta ja kulttuurisesta tulevaisuudesta ei juuri ole puhuttu”. Myös Kallio (1997) päätyi viljelijöiden henkistä ilmapiiriä selvitelleessä tutkimuksessaan siihen lopputulokseen, että suomalaisen viljelijäväestön henkinen rasitus on lisääntynyt sel- västi EU-jäsenyyden alkuvuosina. Ongelmallisimmassa asemassa eivät kuitenkaan olleet kaikkein pienimmät tilat, sillä peltoalan mukaan tarkasteltuna keskimääräistä enemmän hen- kistä rasitusta koettiin 20-50 hehtaarin tiloilla (mt., s. 30). Tilan ulkopuolella työskentely vä- hensi henkisen stressin tuntemuksia (mt., s. 83; vrt. Pråhl-Ollila 1997, s. 67-68). Hyyryläinen ja Kallio (1997) arvioivat, että suomalaisessa yhteiskunnassa on käynnissä hal- litsematon prosessi, jossa hyvinvoinnin tila polarisoituu. Silvastin (mt., s. 58) mukaan vilje- lijöiden turvattomuus ei selity yksin EU:lla tai taloudellisilla ongelmilla, vaan takana on käynnissä oleva poliittinen, hallinnollinen ja kulttuurinen murros. Viljelijäväestön henkinen ilmapiiri on masentunut ja epävarma. Viljelijöiden pahoinvointiin liittyy monia syrjäytymi- seen kytkeytyviä ulottuvuuksia kuten voimattomuuden ja heikkouden kokemista, hyödyt- tömyyden tuntemista, joskus osattomuutta ja puutettakin. Kaikkiaan viljelijäväestön henkistä hyvinvointia selvitelleet tutkimukset osoittavat kiistatto- masti, että huoli syrjäytymisvaarassa olevien viljelijöiden ja viljelijäperheiden jaksamisesta ja tulevaisuudesta on aiheellinen. Tätä päätelmää vahvistavat myös viljelijöiden omat 27 mielipiteet siitä, mihin maatiloja koskevaa tutkimustoimintaa tulisi suunnata. Kirjanpitoti- loille suunnatun kyselyn perusteella viljelijöiden mielestä ”ylivoimaisesti” liian vähän on tutkittu viljelijöiden jaksamista ja henkistä hyvinvointia (Ala-Orvola ym. 2001, s. 23). 3.5 Maaseudun työttömyys ja vajaatyöllisyys syrjäytymisen syynä Syrjäytymisessä on kyse moniongelmaisuudesta. Köyhyyden ohella työttömyys nähdään usein merkittävänä taustatekijänä (vrt. Moisio 2000). Edellä on tarkasteltu maatilojen toi- meentulopulmia, jotka tilojen syrjäytymisvaaraa arvioitaessa nousevat esiin työttömyyttä helpommin. Silti työttömyys voi olla todellinen ongelma myös maatiloilla. Silvastin (1996, s. 58-59) mukaan viljelijöiden kokemien paineiden vertaaminen työttömien tilanteeseen on monien eroavaisuuksien takia vaikeaa, vaikka molemmat ryhmät ovatkin joutuneet ongelmiensa eteen suuren yhteiskuntaa koettelevan rakennemuutoksen seuraukse- na. Sekä työttömien että henkisestä uupumuksesta kärsivien viljelijöiden kokemuksille on kuitenkin yhtäläistä taistelu henkisen jaksamisen ja itsetunnon säilyttämisen puolesta. Niin kauan kuin viljelijällä on omistuksessaan maatila, häntä ei yleensä tulkita työttömäksi normaalisti käytettävien kriteereiden mukaan. Useimmiten etenkin pienillä tiloilla on kyse vajaatyöllisyydestä tai piilotyöttömyydestä: tuottavaa työtä maatilalla ei ole riittävästi tur- vaamaan ympärivuotista toimeentuloa, mutta tilanpitoon sopivia sivuansioita ei liioin ole löydettävissä. Varsinkin naisten työttömyys on osittain tilastoissa näkymätöntä piilotyöttö- myyttä (Volk 1999, s. 33). Vajaatyöllisyydestä aiheutuvat ongelmat eivät tule useinkaan ha- vaituiksi kuin välillisesti esimerkiksi toimeentulo-ongelmien kautta. Mahdollisuudet löytää maataloutta täydentäviä töitä sesonkiluonteisesti, esimerkiksi kas- vinviljelytiloilla talviaikaan, ovat suomalaisilla maatiloilla heikentyneet viime vuosikymme- ninä. Toisen maailmansodan jälkeen metsä- ja uittotyöt antoivat tarpeellista lisätuloa etenkin Itä-Suomen pienviljelmille aina 1960-luvulle saakka (Rannikko 1988, s. 5). Metsätöiden ko- neellistumisen myötä nämä mahdollisuudet kaventuivat, mikä osaltaan vaikutti 1960-luvun lopun suureen poismuuttoon maaseudulta. Tähän aikaan tehdyssä maaseudun elinolotutki- muksessa (Alanen & Valkonen 1972, s. 73, 80) maatiloilla havaittiin paljon piilotyöttömyyt- tä: halua ulkopuolisiin ansioihin oli, mutta töitä ei ollut saatavilla. Tutkijat päättelivätkin, että ”yhtenä nuortenkin tärkeimmistä maaseudulta muuttoliikkeen syynä voitaneen pitää haja-asutusalueen maatilatalouteen yhdistettävissä olevien sivu- ja pääansiomahdollisuuk- sien vähenemistä” (mt., s. 58). Osalle viljelijöistä maanviljelys jäi Alasen ja Valkosen mu- kaan ”pääammatiksi” vain siksi, että korvaavia vaihtoehtoja ei ollut (vrt. mt., s. 74). Useissa muissakin maatilojen tulonmuodostusta koskevissa tutkimuksissa on nostettu esiin piilotyöttömyys tai vajaatyöllisyys erityisesti pienten viljelmien ongelmana (ks. Peltola 2000, s. 52-62). Peltolan (mt., s. 202-203) mukaan monella tilalla päätoimisuudelle ei löydy vaih- toehtoja (vrt. MacKinnon ym. 1991, s. 69). Muiden töiden saamista rajoittavat 28 viljelijäperheen jäsenten heikko ammattitaito muihin ammatteihin ja/tai heikko töiden tar- jonta. Myös Stofferahn (2000, s. 323) on havainnut, että yhteiskunnan soveltamat tai tutki- muksissa käytettävät määritelmät työttömyydestä tai edes vajaatyöllisyydestä eivät aina ota huomioon viljelijöiden tai kotona pysyvästi olevien henkilöiden työllisyysongelmia. Vajaa- työllistetyt viljelijät ja viljelijäperheiden jäsenet eivät useinkaan näy työttömyystilastoissa ja voivat jäädä tämän takia myös syrjäytymistä selvittävissä tutkimuksissa huomaamatta. Yhdysvaltojen maaseutualueiden työllisyyttä tutkiessaan Jensen ym. (1999) ovat havainneet, että haja-asutusalueilla vajaatyöllisyyden todennäköisyys on merkittävästi suurempi kuin kaupungeissa. Lisäksi maaseudulla vajaatyöllisyydestä on vaikea päästä irti. Erityisen epä- edullisessa asemassa ovat maaseudun naiset, verrattiinpa heitä kaupungissa asuviin naisiin tai maaseudulla asuviin miehiin. Brown ja Hirschl (1995, s. 61) ovat huomanneet myös, että yksinhuoltajien - joista valtaosa on naisia - tilanne on vaikea erityisesti haja-asutusalueilla: vaikka työllistyminen vähentääkin selvästi köyhyyden todennäköisyyttä, maaseudulla vaiku- tus on paljon kaupunkeja vähäisempi. Myös Suomessa osa maaseudun naisista jää tai jät- täytyy työvoiman ulkopuolelle. Högbackan (2000, s. 21) mukaan naiset eivät aina rekisteröi- dy työnhakijoiksi, jos työtä ei kerta kaikkiaan ole tarjolla. Jensenin ym. (mt., s. 435) vajaa- työllisyyden tutkimuksessa ainut maaseudun kannalta positiivinen ilmiö oli se, että haja-asu- tusalueille suhdannevaihtelut heijastuvat lievemmin kuin kaupunkialueille. Eri selvityksissä on pohdittu myös sitä, onko maaseututyöttömyys erilaista kuin kaupunki- työttömyys. Esimerkiksi Ihmisten maaseutu -ohjelma (2000, s. 19) arvioi, ettei pitkittyvä- kään työttömyys olisi maaseudulla välttämättä yhtä lamaannuttava kokemus kuin kaupungis- sa, koska maaseutuyhteisö tarjoaa kaupunkeja enemmän mahdollisuuksia epäviralliseen te- kemiseen. Samanlaisia johtopäätöksiä on myös Pikkaraisella (1997, s. 41). Osalla työttö- mistä näin saattaa ollakin (vrt. Poutanen 2001). Vaarana tällaisissa arvioinneissa on, että maaseudun työttömyyttä tai vajaatyöllisyyttä ei yhteiskunnan näkökulmasta koeta yhtä vaka- vaksi ongelmaksi kuin kaupunkien työttömyyttä. Tämänkaltaisesta ajattelusta löytyy esi- merkkejä maatiloilla asuvien henkilöiden työttömyysturvaa koskevista ratkaisuista. Kataja- mäen (2001, s. 35-36) mielestä maaseudulla työn ja työttömyyden välinen raja on häilyväm- pi kuin kaupunkialueilla, mutta nykyiset työhallinnon linjaukset suosivat kaupunkiseutujen totaalityöttömiä. 29 4 Tutkimusmaakuntien ominaispiirteitä 4.1 Maakuntien sijainti ja perustiedot Tässä luvussa esitellään eräitä keskeisiä alueellisia ja maatilatalouteen liittyviä tunnuspiirtei- tä kolmesta tutkimusmaakunnasta Etelä-Pohjanmaalta, Keski-Pohjanmaalta ja Keski-Suo- mesta. Maakunnat sijaitsevat läntisessä ja keskisessä Väli-Suomessa (Kuva 1). Etelä- Pohjanmaalla ja Keski-Suomessa maakuntarajat (maakunnan liiton alue) ovat yhtenevät vastaavien maakunnallisten työvoima- ja elinkeinokeskusten (TE-keskusten) rajojen kanssa, sitä vastoin Pohjanmaan TE-keskuksen alueeseen kuuluvat sekä Keski-Pohjanmaan maa- kunta että Pohjanmaan maakunta (Österbotten). Pohjanmaan TE-keskuksen jakautuminen kahteen maakuntaan aiheuttaa joitakin pulmia maakuntien tilastovertailussa, sillä monet Kuva 1. Kartta tutkimusmaakunnista.                                                        30 Taulukko 1. Tietoja tutkimusmaakunnista. E-P K-P K-S Tutkimusalue Koko Suomi Väestö, henk. (2002) 194 105 70 674 265 078 529 857 206 083 Maapinta-ala, km2 (2001) 13 458 5 286 16 582 35 326 304 47 Väestötiheys, as/km2 (2002) 14,4 13,4 16,0 15,0 17,1 Väestön koulutustaso, VKTM (2001) 238 240 274 … 278 Työssäkäyvät elinkeinon mukaan (2000) 75 785 27 379 103 060 209 224 2 233 065 - alkutuotanto, henk. 10 100 3 728 6 595 20 423 117 213 - jalostus, henk. 22 046 7 113 30 685 59 844 596 025 - palvelut, henk. 42 045 15 938 63 886 121 869 1 483 608 Taloudellinen huoltosuhde (2000) 1,50 1,65 1,52 1,51 1,32 BKT/asukas, % koko maasta (2000) 68,6 77,7 82,8 77,0 100,0 - maa- ja metsätal. osuus BKT:sta, % 10,6 10,7 6,4 8,4 3,7 tilastot on jaoteltu TE-keskuksittain eikä maakunnittain. Tästä johtuen Keski-Pohjanmaan osalta ei kaikkia tilastoja ole ollut saatavilla pelkästään ko. maakuntaa koskevina. Myös ym- päristökeskuksen alue kattaa useamman maakunnan Länsi-Suomessa, sillä Etelä-Pohjanmaa ja Keski-Pohjanmaa muodostavat yhdessä Pohjanmaan maakunnan kanssa Länsi-Suomen ympäristökeskuksen alueen. Keski-Suomessa on oma ympäristökeskus. Taulukossa 1 on esitetty eräitä aluetta koskevia tunnuslukuja maakunnittain ja kolmen maakunnan yhteisalu- eelta sekä koko Suomen osalta. 4.2 Yleinen taloudellinen tilanne Suomen maaseutuindikaattoreita koskevassa selvityksessään Palttila ja Niemi (1999) ovat käyneet maakunnittain läpi alueellisen bruttokansantuotteen eli bkta-indeksin kehitystä vuosina 1988-1996. Koko maata tarkastellen maaseutumaisten kuntien bkta-indeksi on ollut mainittuna ajanjaksona miltei kolmanneksen valtakunnallisen indeksin alapuolella. Jokai- sessa kolmesta tutkimusmaakunnasta on paljon näitä maaseutumaisia kuntia, ja asukasta kohden laskettu bruttokansantuote onkin selvästi valtakunnallisen keskiarvon alapuolella (vrt. Taulukko 1). Tuotannon arvolla mitattuna Etelä-Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan kat- sotaan kuuluvan pienten maakuntien joukkoon, kun taas Keski-Suomi luokitellaan keskiko- koisten maakuntien ylempään ryhmään. (Palttila & Niemi 1999, s. 4-109). Tilastokeskuksen suuraluejaossa mainittujen kolmen maakunnan ohella Väli-Suomen suur- alueeseen kuuluu Pohjanmaan maakunta. Tulonjakotilaston 1999 (Taulukko 11) mukaan Väli-Suomen maaseutumaisissa kunnissa kotitalouksien käytettävissä olevat tulot olivat hie- man ylemmät kuin koko maassa keskimäärin mutta kuitenkin kymmenisen prosenttia alem- mat kuin ko. alueen kaupunkimaisissa kunnissa. 31 Etelä-Pohjanmaan tuotantorakenne ja tuotantotapa poikkeaa Suomen muista maakunnista alkutuotantovaltaisuuden ja pk-yritysten suurten määrän vuoksi. Maakunnan bkta-indeksi on maan alhaisimpia, Palttilan ja Niemen (1999) käyttämän tarkastelujakson lopussa eli vuonna 1996 se oli noin 75 prosenttia koko maan arvosta. Kaupunkimaisten kuntien bkta-indeksi oli yli 2,1 -kertainen maaseutumaisiin verrattuna. Keski-Pohjanmaan tuotantorakenne on kaksijakoinen. Yhtäältä maakunnassa on suurta, pääomavaltaista teollisuutta, toisaalta alueella on merkittävästi maatalouden ja elintarvike- teollisuuden yrityksiä. Keski-Pohjanmaan bkta-indeksi on ollut keskimäärin 20 prosenttia koko maan alapuolella. Kaupunkimaisten kuntien bkta-indeksi on ollut 1,6 -kertainen ja taa- jaan asuttujen 1,4 -kertainen maaseutumaisiin verrattuna. Keski-Suomen tuotantorakennetta luonnehditaan verraten monipuoliseksi. Seutukunnat kuitenkin poikkeavat toisistaan, ja maakunnan sisäiset erot ovat suuret. Maakunnan bkta- indeksi pysytteli Palttilan ja Niemen (1999) käyttämällä tarkastelujaksolla noin 90 prosentin tasolla koko maan keskiarvosta. Kaupunkimaisten kuntien bkta-indeksi on ollut 1,7 ja taa- jaan asuttujen 1,5 kertaa korkeampi kuin maaseutumaisten. Alueellinen BTV-indikaattori mittaa bruttokansantuotteen, työllisyyden ja väestön muu- toksia. Sen mukaan Keski-Pohjanmaan, Etelä-Pohjanmaan ja Keski-Suomen kehitysvauhti on jäänyt hieman jälkeen koko maan keskiarvosta vuosina 1995-2000. Kyseisenä ajanjakso- na investoinnit kasvoivat Etelä-Pohjanmaalla selvästi Keski-Suomea ja Keski-Pohjanmaata nopeammin. Kaikissa kolmessa maakunnassa investointiaste on kuitenkin koko maan kes- kiarvon yläpuolella. Yrittäjiä suhteessa palkansaajiin on koko Suomen maakunnista eniten Etelä-Pohjanmaalla ja Keski-Pohjanmaalla, mikä selittyy sekä pienyrittäjien että maatalousyrittäjien suurella osuudella. Vuosina 1995-2000 kotitalouksien käytettävissä ole- vat tulot kasvoivat kaikissa tutkimusmaakunnissa hitaammin kuin Suomessa keskimäärin. Kaikkiaan Etelä-Pohjanmaa, Keski-Pohjanmaa ja Keski-Suomi ovat maakuntien välisissä vertailuissa monien indikaattoreiden osalta varsin lähellä toisiaan. (Rakennemuutoskatsaus 2002). 4.3 Maatilatalous tutkimusalueella Maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskus (TIKE) käyttää samaa suuraluejakoa kuin Tilastokeskus. Tässä aluejaottelussa Väli-Suomen suuralueeseen (NUTS 2) kuuluvat sekä kaikki kolme tutkimusmaakuntaa että Pohjanlahden rannikolla sijaitseva Pohjanmaan maakunta (Österbotten). Vuonna 2002 koko Väli-Suomessa eli neljän maakunnan alueella oli noin 19 000 maatilaa, mikä on noin neljännes koko maan tilamäärästä. Tilojen lukumäärä on vähentynyt runsaalla viidenneksellä vuosina 1995-2002. Väli-Suomen maatilojen koko- luokkajakauma vuonna 2002 oli samantapainen kuin koko maassa keskimäärin. Keskipelto- ala jäi kuitenkin 2,8 hehtaaria maan keskiarvoa pienemmäksi. Kasvinviljely oli päätuotanto- suuntana yli puolella tiloista ja lypsykarja 28 prosentilla. (Niemi & Ahlstedt 2003, s. 8-21). 32 Taulukko 2. Tietoja maatilataloudesta tutkimusmaakunnissa. E-P K-P K-S Tutkimusalue Koko Suomi Maatiloja (2001) 8 704 1 913 3 994 14 661 77 320 Keskipeltoala, ha (2001) 27,4 28,8 22,9 … 28,9 Keskimetsäala, ha (2001) 32,5 51,7 61,7 43,0 45,1 Viljelijöiden ikä keskimäärin, v. (2000) 43,5 43,7 43,9 … 44,0 Maataloustulo, €/tila (2000) 13 653 18 109 10 423 … 13 458 Velat tilaa kohti, € (2000) 31 753 38 485 24 042 … 32 443 Taulukossa 2 on maatilataloutta koskevia tietoja maakunnittain ja kolmen maakunnan yh- teisalueelta sekä vertailua koko Suomea koskeviin lukuihin. Maatalouden merkitys alueta- loudellisesti on Etelä- ja Keski-Pohjanmaalla selvästi suurempi kuin Keski-Suomessa7. Vuonna 1999 kolmen maakunnan yhteinen osuus maatalouden toimialan arvonlisäyksestä koko Suomessa ylsi miltei viidennekseen (19 %). Elintarviketeollisuuden arvonlisäyksestä vastaava osuus oli 12,6 prosenttia. (Knuuttila 2001, s. 18-23.) Toisaalta Keski-Suomessa ja myös Etelä-Pohjanmaan itäosissa metsätaloudella on tärkeä rooli maatilojen tulonmuodos- tuksessa (Toivonen 2002 ja Metsätalouden merkitys...2003). EU:n jäsenenä Suomi noudattaa unionin yhteisen maatalouspolitiikan (CAP) säännöksiä. Epäsuotuisista luonnonolosuhteista johtuen tuen merkitys maatalouden tulonmuodostukses- sa on Suomessa selvästi suurempi kuin muissa EU-maissa. Tuki koostuu kahdesta pääosas- ta: yhteisen maatalouspolitiikan säännösten perusteella maksettavista sekä Suomen omista kansallisista varoista maksettavista tuista. Tukien porrastamiseksi viljelyolosuhteiden mu- kaan Suomi on jaettu kolmeen pääalueeseen. Etelä-Suomen tukialueilla A ja B maksetaan yhteisen maatalouspolitiikan tukien lisäksi liittymissopimuksen artiklan 141 mukaista kan- sallista ns. vakavien vaikeuksien tukea. Vastaavasti kansallista pohjoista tukea maksetaan Suomen keski- ja pohjoisosissa eli C-alueella, joka on jaettu viiteen vyöhykkeeseen. (Suo- men maatalous ja maaseutuelinkeinot 2002, s. 49-57). Etelä-Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan ja Keski-Suomen maakunnat kuuluvat lähes koko- naan C-alueeseen. Etelä-Pohjanmaalla on sekä C1- että C2-aluetta, kun taas Keski-Pohjan- maa on kokonaan C2-aluetta. Keski-Suomesta suurin osa on C2-aluetta, mutta maakunnassa on myös joitakin C1-alueen kuntia sekä kaksi B-tukialueeseen kuuluvaa kuntaa: Jämsä ja Kuhmoinen. 7 Maatalouden toimialan arvonlisäystä näissä maakunnissa nostaa jonkin verran se, että siihen sisältyy myös turkistalouden toimialan arvonlisäys. Pääosa turkiksista tuotetaan Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan ja Etelä- Pohjanmaan maakunnissa. (Knuuttila 2001, s. 19.) 33 Pyykkösen (2001a) tutkimuksen mukaan maatilojen väheneminen vuosina 1995-2000 on Keski-Suomessa ja Etelä-Pohjanmaalla ollut nopeampaa mutta Keski-Pohjanmaalla hitaam- paa kuin koko maassa keskimäärin. Nopeimmin tilojen lukumäärä on vähentynyt syrjäisim- millä ja maatalouden kannalta epäedullisimmilla alueilla. Keski-Pohjanmaalla maitotilojen määrä on supistunut hitaimmin koko maassa. Siellä myös tilojen rakenne peltohehtaareilla tarkasteltuna painottuu suurempiin kokoluokkiin kuin kahdessa muussa maakunnassa. Pie- niä, alle 15 peltohehtaarin tiloja on suhteellisesti eniten Keski-Suomessa. Aktiivisuus navetta- ja sikalainvestointeihin on Etelä- ja Keski-Pohjanmaalla ollut viime vuosina selvästi Keski-Suomea suurempaa. Toisaalta luopumisintensiteetti luopumistuki- järjestelmän avulla vuosina 1995-2000 on ollut Etelä- ja Keski-Pohjanmaalla Keski-Suomea voimakkaampaa, mihin tosin vaikuttanevat tukijärjestelmän tiukat päätoimisuusehdot: Kes- ki-Suomen pienille tiloille jatkajia on ollut vaikea löytää. Tällöin tuotannosta on luovuttu järjestelmien ulkopuolella. Tätä oletusta tukee myös se, että ns. marginaalipeltoa eli viljele- mättömyysuhan alla olevia peltoja on Pyykkösen (2001a, s. 40) mukaan Keski-Suomessa suhteellisesti selvästi enemmän kuin Etelä- ja Keski-Pohjanmaan maakunnissa. Seuraavassa kuvaillaan vielä joitakin tutkimusmaakuntien keskeisimpiä, lähinnä maatilatalouteen liitty- viä piirteitä. 4.3.1 Etelä-Pohjanmaa Etelä-Pohjanmaa on huomattava maatalouden ja elintarviketeollisuuden keskittymä. Muita keskeisiä toimialoja ovat metalli ja puu, erityisesti huonekalut. Maakunnan keskuksessa, Seinäjoella, toimii elintarvikealan osaamiskeskus Foodwest, joka on osa valtakunnallista osaamiskeskusohjelmaa. Etelä-Pohjanmaalla maatalous on tärkeää sekä paikallisesti alueen tuotantotoiminnassa että maatalouden toimialan koko arvonlisäyksestä mitattuna. Vuonna 1999 maatalouden toimi- alan osuus alueen bruttokansantuotteesta oli 4,4 prosenttia, kun koko maan osalta vastaava luku oli 1,2 prosenttia. Etelä-Pohjanmaan osuus koko toimialan valtakunnallisesta arvon- lisäyksestä oli 10,5 prosenttia. Myös elintarviketeollisuuden osuus maakunnan bruttokan- santuotteesta oli Suomen selvästi korkein, 5,8 prosenttia. Toimialan keskiarvo koko maassa oli 1,8 prosenttia. Vuonna 2000 maataloudessa työskentelevien osuus alueella työssä- käyvästä väestöstä oli 12 prosenttia, kun koko Suomessa vastaava luku oli 4,2 prosenttia. (Knuuttila 2001, s. 18-26). Etelä-Pohjanmaalla on runsaasti kotieläintaloutta. Suurin työllistäjä on lypsykarjatalous, jo- ka on päätuotantosuuntana 29 prosentilla maatiloista. Maitotulot muodostavat miltei puolet maatalouden kokonaistuloista. Myös sian- ja siipikarjanlihan tuotanto on merkittävää. Maa- talouden myyntituloista, tuotantotuet mukaan lukien, yli 80 prosenttia tulee kotieläintalou- desta. Koko maan perunantuotannosta Etelä-Pohjanmaan osuus on noin kolmannes. 34 EU-jäsenyyden aikana eteläpohjalaisten maatilojen väheneminen on jatkunut entisellään, noin 3-4 prosenttia vuosivauhtia. Toisaalta osalla tiloista on investoitu voimakkaasti tuo- tannon laajentamiseen: investointitukia saaneet kotieläintilat ovat lähes kaksinkertaistaneet tuotantonsa (Maaseutuohjelma 2001-2006..., s. 7). Tuotantomäärien arvioidaan pysyvän en- nallaan tai jopa lisääntyvän lähivuosina. Yhtenä suurimmista ongelmista pidetään sukupol- venvaihdosten vähäisyyttä. Etelä-Pohjanmaalla uskotaan maa- ja elintarviketalouden tulevaisuuteen. Toimialan kehittä- minen on yksi maakunnan painopistealoista (vrt. Maatalouden kehittämisohjelma 2000- 2006). Mustakankaan (2002, s. 53) tutkimuksen mukaan Etelä-Pohjanmaalla on sitouduttu vahvasti perusmaatalouden kehittämisstrategiaan. Myönteisenä koettujen maatalouden tule- vaisuudennäkymien lähtökohtana ovat maakunnan ominaispiirteet, elintarviketuotanto ja si- tä tukeva maatalous sekä yhteisymmärrys niiden kehittämisen tarpeellisuudesta. Etelä-Poh- janmaan maaseutuohjelman painopisteitä ovat elintarviketuotannon yhteistyö, metsien ko- konaisvaltainen hyödyntäminen, maaseudun kylien ja palvelujen, osaamisen sekä maaseutu- yritysten toimintaympäristön kehittäminen ja luonnonympäristön huomioiminen (Maaseutu- ohjelma 2000-2006..., s. 14-18). 4.3.2 Keski-Pohjanmaa Keski-Pohjanmaalla maatalouden toimialan osuus alueen tuotantotoiminnasta on korkein koko Suomessa, 5,4 prosenttia. Toisaalta maakunnassa on myös muuta yritystoimintaa; esi- merkiksi Kokkolan seutukunnassa on vahvaa kemian ja metallin suurteollisuuden vienti- tuotantoa sekä pk-yrityksiä. Muita vahvoja aloja ovat elintarviketeollisuus, vaatetus- ja nah- ka-ala, metalli- ja konepaja sekä vene- ja muoviteollisuus. Maataloudessa on erikoistuttu maidontuotantoon ja perunanviljelyyn. Lisäksi turkistarhauksella on alueelle suuri taloudel- linen merkitys. (Länsi-Suomen yhteistyöalueen... 1999, liiteosa). Keski-Pohjanmaalla elintarviketeollisuuden alueellinen merkitys ei ole yhtä huomattava kuin maatalouden. Sen osuus alueen bruttokansantuotteesta oli 2,1 prosenttia vuonna 1999, mikä on hieman koko maan keskiarvon yläpuolella mutta selvästi matalampi kuin Etelä- Pohjanmaalla. Keskipohjalaisen elintarviketeollisuuden osuus toimialan koko arvonlisäyk- sestä Suomessa ylsi tuolloin vain 1,2 prosenttiin. Maatalouden toimialan työllisten osuus alueella työssäkäyvästä väestöstä on samaa tasoa kuin Etelä-Pohjanmaalla, 12 prosenttia. (Knuuttila 2001, s. 18-26). Keski-Pohjanmaan maaseutustrategia 2000-2006 (Luoto & Rosenqvist 1999) kattaa niin kutsutun laajan Keski-Pohjanmaan eli Kaustisen, Kokkolan, Nivala-Haapajärven ja Ylivies- kan seutukunnat. Strategian mukaan maakuntaa voidaan pitää ”mieluummin erikoistuneena kuin monipuolisena talous- ja kulttuurialueena” (mt., s. 4). Keski-Pohjanmaan maaseudun vahvuuksina mainitaan raaka-aineiden tuotannon lisäksi alueen kulttuuri ja luonnonympäris- tö. Strategian keskeisenä lähtökohtana on maaseudun ja kaupungin vuorovaikutus, ja 35 tavoitteellisiksi keskipohjalaisen maaseudun vahvuuksiksi vuonna 2006 on määritelty raaka- aineiden ja elämysten tuottaminen. Vuosien 2000-2006 maaseutustrategian taustalla on EU-jäsenyyden alkuvuosina koostettu Keski-Pohjanmaan alueellinen maatalousstrategia (Kaipainen & Rosenqvist 1996). Siinä tu- levaisuuden suunnittelu, laatujärjestelmien hyödyntäminen ja tilusjärjestelyt on määritelty kaikkia maatiloja koskeviksi kehittämistarpeiksi. Lisäksi strategiassa on tähdennetty maan- viljelijöiden elinikäistä oppimista ja verkostomaista yhteistyötä. Vuosien 2000-2006 maaseutustrategiassa (Luoto & Rosenqvist 1999, s. 11) huomioidaan maatilojen lukumäärän vähenemiseen kohdistuvat paineet ja todetaan muun muassa, että ”tuotannosta poistuvien maanviljelijöiden on keksittävä uusia elannon hankkimistapoja tai muutettava muualle”. Strategia painottaa ”uudistuvaan, vuorovaikutteiseen ja oppimishalui- seen maaseutuun liittyviä kehittämismahdollisuuksia pyrittäessä luomaan toimeentulon edellytyksiä maataloudesta vapautuville viljelijöille”. Pohjanmaan TE-keskuksen alueellinen maaseutuohjelma 2000-2006 (Alueellisen maaseutu- ohjelman käsikirja 2002) kattaa Keski-Pohjanmaalta Kokkolan seutukunnan. Kaustisen seu- tukunta kuuluu Pohjois-Suomen tavoite 1 -ohjelma-alueeseen. Maaseutuohjelma korostaa perusmaatalouden kehittämisessä kustannussäästöjen löytämistä sekä maaseutukulttuurista ja luonnonympäristöstä kumpuavien vahvuuksien hyödyntämistä. Maaseudun roolin elä- mysten tuottajana arvioidaan korostuvan. 4.3.3 Keski-Suomi Keski-Suomessa elintarvikesektorin ja erityisesti maatalouden merkitys on paljon pienempi kuin Etelä- ja Keski-Pohjanmaalla. Tärkeitä aloja ovat metsätalous sekä puunjalostus ja sii- hen liittyvä metalliteollisuus. Kasvavia aloja ovat elektroniikkateollisuus, graafinen ja kemi- an teollisuus sekä energia- ja ympäristöteknologia. Jyväskylän teknologiakeskus on osa valtakunnallista osaamiskeskusohjelmaa. (Länsi-Suomen yhteistyöalueen... 1999, liiteosa). Keskisuomalaisten maatilojen tärkeimpiä tulolähteitä ovat maito ja metsä. Myös muut ansio- tulot ovat monilla tiloilla merkittäviä. Tilojen tuloista kolme viidennestä saadaan maidosta ja yksi viidennes naudanlihasta. Metsätalouden osuus maatilojen tuloista on kaksinkertainen koko maan keskiarvoon verrattuna. Maatalouden rakennemuutos on ollut nopeaa EU-jäse- nyyden aikana. Kaikki pelto ei kuitenkaan ole siirtynyt lisämaiksi tuotantoa jatkaville tiloil- le, vaan osa on metsitetty tai jätetty viljelemättömäksi. (Alueellinen maaseudun... 2000, Liite 8; vrt. Pyykkönen 2001a, s. 33-43). Keski-Suomessa maatalouden toimialan osuus jää 0,9 prosenttiin alueen bruttokansantuot- teesta. Elintarviketeollisuudessakin vastaava osuus (1,1 %) on selvästi valtakunnallisen kes- kiarvon (1,8 %) alapuolella. Maatalouden toimialan työllisten osuus alueella työssäkäyvästä 36 väestöstä on vajaat viisi prosenttia eli alle puolet siitä, mitä se on Etelä- ja Keski-Pohjan- maalla. (Knuuttila 2001, s. 18-26). Keski-Suomen alueellisessa maaseutusuunnitelmassa ohjelmakaudelle 2000-2006 maini- taan maaseudun elinkeinotoimintaan liittyvinä vahvuuksina muun muassa hyvä sijainti ja ympäristö, metsävarat ja vesistöt. Maatilojen tuotantosuuntien ja tulorakenteen monipuoli- suuden katsotaan vähentävän maatilatalouden haavoittuvuutta toimialana maakunnan tasol- la. Keskisuomalaisia maatiloja luonnehditaan suunnitelmassa monitoimitiloiksi, joskin mai- to ja metsä muodostavat pääosan toimeentulosta. Maakunnan pohjoisissa seutukunnissa on keskitytty maidon ja naudanlihan tuotantoon, kun taas läntistä ja eteläistä Keski-Suomea luonnehditaan ”monimuotoisen elinkeinotoiminnan alueeksi”. Maaseutusuunnitelmassa todetaan yhdeksi ohjelmakauden keskeiseksi tehtäväksi maatalou- desta vapautuvan työvoiman kysynnän varmistaminen työmarkkinoilla, mikä nähdään ennen kaikkea osaamiskysymyksenä, ”haasteena elinikäiselle oppimiselle”. Maaseudun kehittämi- seen valitut kolme toimintalinjaa ovat maaseutuyritysten kilpailukyvyn kehittäminen, kylien ja elinympäristön kehittäminen sekä osaamisen tason nostaminen. TE-keskuksen kautta Keski-Suomessa rahoitetaan kolmea maaseudun teemaohjelmaa, jotka suuntautuvat kylätoi- minnan, maaseutumatkailun ja pk-elintarvikealan kehittämiseen. 5 Syrjäytymisvaarassa olevien tilojen lukumäärän arviointi Syrjäytymisuhan alla olevien tilojen määrän arvioiminen edellyttää syrjäytymisvaaraa ku- vaavien kriteereiden määrittämistä. Kuten edellä luvuissa 2 ja 3 kävi ilmi, yksiselitteistä määritelmää maatilojen syrjäytymiselle tai syrjäytymisvaaralle ei ole olemassa. Tässä lu- vussa hahmotellaan joitakin yksinkertaisia ja helposti saatavilla olevia mittareita, joita on mahdollista käyttää maatilojen syrjäytymisvaaran arviointiin sekä kolmen tutkimusmaakun- nan alueella että koko maan osalta. Vaikka syrjäytymisen tarkasteluun on määritelty esimerkiksi köyhyyttä tai työttömyyttä kos- kevia objektiivisia kriteereitä, ilmiössä on yleensä kyse myös subjektiivisesta kokemisesta (vrt. Stofferahn 2000 sekä Helne 2002, s. 35). Toisin sanoen henkilö voi kokea itsensä syr- jäytyneeksi, vaikka hän ei sitä olisikaan esimerkiksi työllisyyttä tai toimeentuloa osoittavien tunnuslukujen valossa - tai päinvastoin. Esimerkiksi Heikkilä (1991, s. 40) toteaa, että ”ih- minen voi olla huono-osainen olematta silti syrjäytynyt”. Tällaisten syrjäytymistuntemuk- sien havainnointi edellyttää henkilökohtaista kyselyä tai haastattelua, kuten esimerkiksi Sire- ni (2001) teki tutkimuksessaan pienten maatilojen naisten syrjäytymisestä. Toisaalta todelli- sesta taloudellisesta tilanteesta on usein vaikea saada luotettavia tietoja haastattelemalla, ja siksi tulotarkasteluun olisi hyvä käyttää esimerkiksi verotustietoja (vrt. Vernimmen ym. 2002). 37 Tässä tutkimuksessa ei ole sen suppeuden takia voitu selvittää yksilökohtaisesti, miten konkreettisena viljelijät tai viljelijäperheen jäsenet kokevat uhkan syrjäytymisestä maatilan- sa osalta tai omalla kohdallaan. Tavoitteena on sen sijaan etsiä nykyisistä tilastoista saata- villa olevia tunnuslukuja, joiden avulla pystyttäisiin edes karkeasti arvioimaan syrjäytymis- vaarassa olevien maatilojen lukumäärää tutkimusmaakunnissa ja valtakunnallisesti. 5.1 Kriteereitä maatilojen syrjäytymisen tarkasteluun Syrjäytymisessä on kyse monien ongelmien kasautumisesta. Usein sen käynnistäjänä on puute työstä ja toimeentulosta. Heikkilä (1991, s. 0-41) nimeää syrjäytymisen keskeisiksi ulottuvuuksiksi tuotannon, kulutuksen, sosiaalisen yhteyden ja vallan. Sosiaali- ja terveys- ministeriön syrjäytymisen vastaisen toimintasuunnitelman mukaan ”syrjäytymisen riski voi toteutua esimerkiksi syrjäytymisenä tuotannosta (työttömyys), kulutuksesta (köyhyys), ter- veydestä (sairaus) tai sosiaalisesta yhteydestä” (Köyhyyden ja sosiaalisen syrjäytymisen... 2001, s. 26). Tässä yhteydessä syrjäytymisvaaraa tarkastellaan STM:n syrjäytymisen vastai- sen toimintasuunnitelman jaottelua mukaillen. 5.1.1 Tuotannosta syrjäytyminen Maatiloilla tuotannosta syrjäytyminen ei ilmene samalla tavoin kuin palkkatyössä: viljeli- jän tai puolison työttömyys näkyy vain osittain tai ei ollenkaan virallisissa työttömyystilas- toissa. Esimerkiksi syrjäisen eli harvaan asutun maaseudun naisten maan keskiarvoa pie- nempi osuus työttömistä johtuu Volkin (1999, s. 33) mukaan siitä, että naisten työttömyys on osittain tilastoissa näkymätöntä piilotyöttömyyttä: ”Naisten vetäytyminen työmarkkinoil- ta tai osa-aikainen työllistyminen esimerkiksi maatiloilla on tavallista maaseutualueilla. Jou- kossa on myös niitä, joilla maatila estää työttömyysetuuksien saannin, jolloin ei myöskään ilmoittauduta työttömäksi”. Maatilojen piilotyöttömyys - puhumattakaan tuottavan työn to- taalisesta puutteesta - ei siten tilastoidu, mikä vaikeuttaa työttömyyden tai vajaatyöllisyyden käyttöä maatilojen syrjäytymisuhan mittarina (vrt. Peltola 1999, s. 16). Viljelijäperheen työl- lisyyden tai työllistyneisyyden arvioinnin tekee ongelmalliseksi myös se, että tietoja maatilo- jen työpanosmääristä on saatavissa vain rajoitetusti. Varsinkin piilotyöttömyyden laajuutta on mahdoton selvittää muutoin kuin henkilökohtaisella kyselyllä tai seurannalla. Maatiloilla tehtävän työn määrää kartoitetaan EU-maissa määräajoin tehtävillä rakennetutki- muksilla (structure survey). Ensimmäiset rakennetutkimukset tehtiin Suomessa vuosina 1995 ja 1997 otantatutkimuksena noin kolmannekselle tiloista. Kolmas ja viimeisin raken- netutkimus oli totaalitutkimuksena tehty Maatalouslaskenta 2000. Rakennetutkimusten tu- lokset talletetaan EU:n EUROFARM-tietokantaan, ja niitä koskevia tietoja on saatavilla Eu- rostatin julkaisuista (Eurojyvä 2000, s. 3-4). Rakennetutkimuksen kautta saadaan tietoja maatalouteen käytetystä työpanoksesta ja jossain määrin myös muiden kuin maataloudessa tehtyjen töiden määrästä. Tutkimuksessa 38 8 Rakennetutkimuksen tuloksia tilastoidaan myös maatalouden henkilötyövuosina (AWU = Annual Work Unit), millä tarkoitetaan yhden työntekijän vuodessa tekemiä tunteja. Tilastollisesti yhden henkilön ei kui- tenkaan katsota pystyvän tekemään enempää kuin yhden AWU:n vuodessa. Täten 1800 tunnin ylittävä työ- panos lasketaan vain yhdeksi henkilötyövuodeksi. selvitetään henkilöittäin maataloustöihin käytettyä vuotuista työtuntimäärää tiettyjen val- miiksi annettujen tuntimäärien eli työaikaluokkien rajoissa. Lisäksi viljelijältä ja puolisolta tiedustellaan, käyvätkö he muussa ansiotyössä (eli onko heillä töitä tilan ulkopuolella tai työskentelevätkö he tilalla muissa kuin maataloustöissä) päätoimisesti, sivutoimisesti vai ei lainkaan. Vajaatyöllistymisen ja sitä kautta mahdollisen syrjäytymisen selvittämisessä rakennetutki- mus jää puutteelliseksi (vrt. Peltola 1999, s. 16-18, 34-35). Normaaliksi vuosityöajaksi ra- kennetutkimuksessa on määritetty 1 800 tuntia vuodessa. Maatalouslaskennan 2000 mukaan miltei kolmannes viljelijöistä ja viidennes puolisoista ilmoitti tekevänsä tilallaan maatalous- töitä enemmän kuin 3 000 tuntia vuodessa eli yli kahdeksan tuntia vuoden jokaisena päivä- nä8 . Toisaalta neljäsosalla viljelijöistä ja lähes 40 prosentilla puolisoista vuotuinen työaika jäi alle 450 tunnin. Useammalla kuin joka neljännellä viljelijällä oli päätoimi tilan ulkopuo- lella. (Maatalouslaskenta 2000 Maatalouden työvoima, s. 16-28). 5.1.2 Kulutuksesta syrjäytyminen Viljelijäperheiden vajaatyöllisyyttä on vaikea tai jopa mahdoton selvittää nykyisistä tilas- toista. Puute tuottavasta työstä maatilalla ilmenee kuitenkin yleensä alkutuotannosta saatavi- en ansiotulojen vähäisyytenä, mikä puolestaan voi johtaa viljelijän tai viljelijäperheen syr- jäytymiseen kulutuksesta. Pienituloisuuden on myös todettu kytkeytyvän voimakkaasti muihin syrjäytymisessä ilmeneviin ongelmiin, kuten koettuun terveyteen, sosiaalisiin suhtei- siin tai elämän mielekkyyteen (vrt. Arola 2001 ja Työmarkkinoilta syrjäytyminen... 2001, s. 12). Ansiotason pienuuteen liittyvät ongelmat kärjistyvät, mikäli maataloudesta saatavat tulot laskevat - kuten EU-jäsenyyden aikana hyvin monella tilalla on tapahtunut. Ellei toimeen- tuloaukkoa kyetä paikkaamaan, käytettävissä olevat tulot eivät enää riitä sekä henkilökohtai- seen kulutukseen että maatilatalouteen sidottujen pääomien uudistamiseen. Viljelijä tai vil- jelijäperhe joko köyhtyy tai ylläpitää entistä kulutustasoaan vähentämällä tilansa investointe- ja eli kuluttamalla maatilatalouden pääomiaan. Viljelijän ja puolison tulot ovatkin yksi mahdollinen mittari maatilojen syrjäytymisvaaran arviointiin. Mitä pienemmät ovat tulot, sitä suurempi on uhka syrjäytymisestä. Syrjäytymi- suhkaa ei kuitenkaan voida tarkastella vain maa- ja metsätaloudesta saatujen tulojen perus- teella, vaan huomio on kiinnitettävä kokonaistulotasoon. Monilla viljelmillä, joilla maatila- talouden tulot ovat hyvin pienet tai negatiiviset, muista lähteistä saatavat tulot nostavat ko- konaistulotason jopa maatilatalouksien keskiarvoa korkeammaksi (Puurunen 1990, s. 62-65; Väre 2000, s. 44-47). Aiemmissa tutkimuksissa (luku 3) esitettyjen arvioiden perusteella 39 suurimmassa syrjäytymisvaarassa ovat pienituloiset, maa- ja metsätalouden tuloista koko- naan tai pääosin riippuvaiset maatilat. Maatilatalouden veronalaisiin tuloihin vaikuttavat tuotannosta syntyvien tulojen ja menojen ohella elinkeinoon kohdistuvien velkojen suuruus ja investointien määrä. Korot voidaan vähentää verotuksessa, mutta velkojen lyhennykset maksetaan veronalaisista tuloista. Vel- kaisilla tiloilla lyhennykset voivat pienentää huomattavasti käytettävissä olevien tulojen määrää. Investoinnit puolestaan osoittavat viljelijän panostusta maatilan tuotantotoiminnan jatkuvuuteen. Mikäli tuotantopääomien kulumista ei säännöllisesti kateta uusilla investoin- neilla, tuotantokoneisto rappeutuu ja mahdollisuudet tilan kehittämiseen heikkenevät. Vero- tuksessa tehtävien poistojen voidaan katsoa kuvastavan tilaan kohdistuvia panostuksia: suu- ria investointeja seuraavat normaalisti suuret poistot. Sekä velat että investoinnit ovat yleen- sä korkeimmat tuotantotoimintaa aloittavilla tai laajentavilla, usein nuorilla viljelijöillä (Pyykkönen 2001b, 2001c). Blekesaunen (1991, s. 56) havaintojen mukaan maatilan jatkuvuus vaarantuu, mikäli tilaan kohdistuvat investoinnit ovat vähäisiä monen vuoden ajan. Myös Pyykkönen (1999, s. 25) toteaa, että pienten ”hiipumisvaiheessa” olevien tilojen tulokehitys voi näyttää positiiviselta poistojen ja korkomenojen pienentyessä. Kokonaistulojen ja -velkojen sekä maatalouden in- vestointien ja poistojen tason voidaan siis päätellä antavan viitteitä viljelijäperheen kulutus- mahdollisuuksista ja niiden muutoksista. Kokonaistulotasoltaan matalien maatilakotitalouksien tarkastelu on paikallaan myös siksi, että maatilojen joukossa on suhteellisesti paljon pienituloisia moniin muihin ryhmiin ver- rattuna. Esimerkiksi vuoden 1999 Tulonjakotilaston mukaan 11,2 prosenttia maatalousyrit- täjätalouksista ja 12,7 prosenttia muiden yrittäjien kotitalouksista kuului alimpaan tulodesii- liin, kun käytettävissä olevia tuloja tarkastellaan kotitalouksien kulutusyksikköä kohti. Työntekijätalouksista alimpaan tulodesiiliin kuului 4,4 prosenttia ja alemmista toimihenki- löistä vain 3,3 prosenttia. Opiskelijoista mainittuun desiiliin kuului yli 60 prosenttia ja työt- tömistä noin 45 prosenttia. 5.1.3 Muut syrjäytymisriskiä kasvattavat tekijät Heikko terveys voi niin ikään johtaa syrjäytymiseen tai osaltaan edesauttaa sitä. Peltolan (2000, s. 132) tutkimuksen mukaan päätoimisina pitäytyvien maatilojen viljelijöistä ja puo- lisoista joka seitsemäs arvioi terveytensä tai työkykynsä liian heikoksi maatilan ulkopuolis- ten tulojen hankkimiseen. Näillä tiloilla vaara syrjäytymiseen on todellinen, sillä heikko ter- veydentila todennäköisesti heijastuu myös maatilan töihin ja tilalta saatavaan toimeentuloon. Maatalousyrittäjien terveydentilasta ja työkyvystä tehdyissä selvityksissä on todettu vilje- lijän ammatin rasittavuus ja tapaturma-alttius (esim. Susitaival 1993; Wilmi 1994, s. 136- 138; Pråhl-Ollila 1995a, s. 43; Pråhl-Ollila 1995b, s. 21-23). Viljelijät itsekin arvioivat työkykynsä selvästi muita väestöryhmiä heikommaksi (Silvasti 1996, s. 34-35). Työn 40 uuvuttavuus on ilmennyt muun muassa sijaisaputarpeen kasvamisena viime vuosina, vaikka lomansaajien lukumäärä on selvästi vähentynyt (Viitala 2002). Yksittäisten viljelijöiden ter- veydentilaa koskevien tietojen käyttö syrjäytymiskriteerinä ei kuitenkaan ole mahdollista tä- män tutkimuksen yhteydessä. Saatavilla olevaa tilastoaineisto ei mahdollista myöskään sosiaalisten yhteyksien tarkaste- lua yhtenä syrjäytymiseen vaikuttavana tekijänä. Sekä terveydentilan että sosiaalisten suhtei- den selvittäminen edellyttäisi yksilöille suunnattua kyselyä tai muiden henkilökohtaisten tie- tojen käyttöä. Aihetta on kuitenkin käsitelty muutamissa tutkimuksissa 1990-luvulla. Heik- kilän (1991, s. 43-45) alueellisen syrjäytymistutkimuksen perusteella työttömyys, köyhyys ja huono-osaisuus kasautuivat 1980-luvun lopulla Väli-Suomen sekä Itä- ja Pohjois-Suomen haja-asutusalueille. Toisaalta Högbacka (1995, s. 54) ei löytänyt eroja naisten onnellisuuden ja yksinäisyyden tuntemuksissa eri maaseutualueiden välillä. Yhteisöllisyyden tarve vaihte- lee myös yksilöittäin: Pråhl-Ollilan (1997, s. 66-70) mukaan esimerkiksi kyläyhteisö ja naa- purit sekä toiset maatalousyrittäjät ovat välillä viljelijöille voimavaroja mutta välillä myös kuluttavia tekijöitä. 5.1.4 Muita syrjäytymisvaaran tarkastelumahdollisuuksia Maatilan syrjäytymisvaaraa on mahdollista arvioida myös tilan tulevaisuudennäkymiä tar- kastelemalla: löytyykö maatilatalouteen halukkaita jatkajia nykyisen viljelijäpolven luopu- essa? Euroopan unionin komissio on esittänyt kestävän maatalouden yhdeksi indikaattoriksi tilan ”marginalisoitumista”, mitä seurattaisiin jatkajien löytymisen kautta (ks. edellä luku 2). Lähestymistavan heikkoutena on, että potentiaalisista jatkajista voidaan saada tietoja vain erillisten kyselyiden avulla. Tilastojen tarkastelu ei kerro paljoakaan syrjäytymisvaarasta, sillä tapahtuneiden ja tapahtumatta jääneiden sukupolvenvaihdosten seuranta antaa vain ”jälkikäteisen” kuvan syrjäytymisongelmasta. Sukupolvenvaihdosten kokonaismääriä ei Suomessa tilastoida kattavasti, mutta tuettujen su- kupolvenvaihdosten määristä saadaan tietoja nuorten viljelijöiden käynnistystukea koskevis- ta tilastoista. Sukupolvenvaihdoksiin liittyvien rahoituspäätösten ja uusien MYEL-vakuu- tusten määrä osoittaa, että koko Suomessa vuosittainen aloittavien viljelijöiden määrä on pudonnut huomattavasti EU-jäsenyyden aikana. (Pyykkönen 2001c, s. 2-4.) Vaikka suku- polvenvaihdoksia koskevaa lainsäädäntöä on lievennetty 2000-luvun alkuvuosina, jatkajien määrä ei juurikaan ole kasvanut (Sukupolvenvaihdokset... 2002). Haluttomuus sukupolven- vaihdoksiin on ainakin osaksi heijastusta maatilatalouden epävarmuuden lisääntymisestä. Se kertoo, että yhä harvemmalle maatilalle on löytymässä jatkaja. Tämä voidaan tulkita myös siten, että yhä useampi maatila on vaarassa syrjäytyä, mikäli tarkastelukriteerinä pidetään jatkajan puuttumista. Kattavin kuva maatilojen syrjäytymisvaarasta saataisiin tarkastelemalla sitä viljelijäväestön itsensä kannalta subjektiivisesta näkökulmasta eli tiedustelemalla suoraan maatiloilta, 41 miten moni viljelijä tai viljelijäperhe kokee pudonneensa tai pelkää putoavansa kehittämismahdollisuuksien ulkopuolelle nopean rakennemuutoksen seurauksena. Kuten Kataja ja Patjas (2001, s. 1) maaseudun kehittämisohjelmia koskevassa arvioinnissaan osu- vasti toteavat, luvut ja tilastot eivät kerro, miten maaseudun asukkaat itse ovat kokeneet Suo- men EU-jäsenyyden ensimmäiset vuodet. Tämä tutkimus ei suppeutensa takia mahdollista tiloille suunnattavaa kyselyä. Sen sijaan syrjäytymisvaaraa arvioidaan tilastoaineiston lisäksi kartoittamalla maatilojen kehittämises- tä vastaavien organisaatioiden edustajien mielipiteitä. Luvussa 6 arvioidaan maatilojen syr- jäytymisuhkaa tästä näkökulmasta kolmen maakunnan alueella eli Etelä-Pohjanmaalla, Kes- ki-Pohjanmaalla ja Keski-Suomessa. Maatilatalouden kehittämishankkeissa työskentelevät ja niitä rahoittavat tahot esittävät omia arvioitaan syrjäytymisvaarassa olevien maatilojen osuudesta ja kehittämismahdollisuuksista oman maakuntansa alueella. 5.2 Syrjäytymisen arviointimenetelmä tässä tutkimuksessa 5.2.1 Syrjäytymisvaaran määrittelyssä käytetyt kriteerit Vaikka maatilojen syrjäytymisvaaraa on mahdollista tarkastella hyvin monenlaisilla kritee- reillä, tässä selvityksessä käytettävissä oleva verotuksen tilastoaineisto rajaa syrjäytymis- uhan tarkastelun muutamiin lähinnä taloudellista syrjäytymistä kuvaaviin mittareihin: maati- lan kokonaistuloihin sekä maatalouteen kohdistuvien investointien ja poistojen määrään. Uhkaa syrjäytymisestä voidaan pitää suurimpana tiloilla, joilla kokonaistulot sekä maata- louden investoinnit ja poistot jäävät tässä tutkimuksessa määritetyn minimitason alapuolelle. Näiden tunnuslukujen avulla voidaan saada suuntaa-antava kuva syrjäytymisvaaraan kytkey- tyvästä tuloköyhyydestä (vrt. Työmarkkinoilta syrjäytyminen... 2001, s. 25-34). Käytettävis- sä olevan tilastoaineiston rajoitteista johtuen velkaisuutta ei pystytä tässä tarkastelussa otta- maan huomioon. Suomessa ei ole virallista köyhyysrajaa tai pienituloisuuden määritelmää9. Useimmiten pie- nituloisuus määritellään prosenttiosuutena nettotulojen mediaanista tai keskiarvosta. EU:n tilastovirasto Eurostat suosittelee suhteelliseksi köyhyysrajaksi 60 prosenttia niin sanottua uutta OECD-kulutusyksikköä10 kohti lasketusta mediaanitulosta. Suomessa on aiemmin käytetty yleisesti 50 prosentin rajaa. Rajanvedolla on merkitystä, sillä pienituloisten määrä ja 10 Tulonjakotilastoinnissa käytetään yleensä OECD:n alkuperäistä kulutusyksikkökäsitettä, jossa ensimmäi- nen aikuinen saa painon 1, muut aikuiset painon 0,7 ja alle 18-vuotiaat lapset painon 0,5. Uudessa OECD- skaalassa (modified OECD-scale) lapsiksi määritellään alle 14-vuotiaat, jolloin muut aikuiset saavat pai- non 0,5 ja lapset painon 0,3. (Tulonjakotilasto 1999, s. 25.) 9 Yksistään köyhyydelle on useita määritelmiä. Absoluuttisella köyhyydellä viitataan sellaiseen puuttee- seen, joka on uhka olemassaololle. Köyhällä henkilöllä tulot jäävät taloudellisen olemassaolominimin ala- puolelle. Suhteellista köyhyyttä puolestaan tarkastellaan ympäröivän yhteiskunnan elämäntavan ja kulu- tustottumusten valossa. (Työmarkkinoilta syrjäytyminen... 2001, s. 25-26.) Syrjäytymisvaarassa olevien maatilojen tuloköyhyyden tarkastelu liittyy luonnollisesti suhteellisen köyhyyden käsitteeseen. 42 rakenne ovat kumpikin hyvin herkkiä erilaisille määritelmille. (Tulonjakotilasto 1999, s. 16- 19; Työmarkkinoilta syrjäytyminen... 2001, s. 30-32.) Tässä tutkimuksessa maatilojen tulo- köyhyyttä syrjäytymisvaaran kuvaajana on tarkasteltu Eurostatin suosittelemalla 60 prosen- tin raja-arvolla. 5.2.2 Tutkimuksessa käytetty tilastoaineisto Suomessa koko maan kattavia tietoja maatilojen tuloista, veloista ja investoinneista on saata- vissa Tilastokeskuksesta. Tämän tutkimuksen tilastoaineisto pohjautuu Maatilatalouden tu- lo- ja verotilastoon vuodelta 2000 sekä Maatilatalouden yritys- ja tulotilastoon (MYTT 2000). Kumpikin tilasto sisältää maatilatalouden verotuksen mukaisia tietoja tiloilta, joilla on viljelyksessä peltoa tai puutarhaa vähintään kaksi hehtaaria ja joita verotetaan maati- latalouden verolomakkeella 2. Tulo- ja verotilasto laaditaan kokonaistutkimuksena, ja se sisältää tietoja luonnollisten hen- kilöiden hallinnassa olevien maatilojen viljelijöiden ja puolisoiden veronalaisista tuloista, veroista, varallisuudesta ja veloista. Veronalaisiin tuloihin sisältyvät sekä maatilataloudesta että sen ulkopuolelta saadut tulot. Tietoja on luokiteltu muun muassa alueen, tilakoon, tuo- tantosuunnan ja viljelijän iän mukaan (Maatilatalouden tulo- ja verotilasto 2000). Yritys- ja tulotilasto (MYTT) perustuu noin 10 000 tilan otantaan. Sen lähteinä ovat hallinnolliset tie- toaineistot, veroilmoituslomakkeet ja maaseutuelinkeinorekisteri (MYTT 2000, s. 3). MYTT sisältää tietoja muun muassa maatilojen rakenteesta sekä maatalouden tulojen ja me- nojen kehityksestä tuotantosuunnittain, tilakokoluokittain, alueittain ja ikäryhmittäin. (Väre 2000, s. 24-26). Maatilan kokonaistuloihin on laskettu yksin asuvilta ja tilaa hoitavilta viljelijöiltä vain hä- nen veronalaiset tulonsa mutta avio- tai avoliitossa asuvilta sekä viljelijän että puolison ve- ronalaiset tulot. Valtaosa aktiivi-ikäisten eli alle 65-vuotiaiden omistamista tiloista on vilje- lijäparin hoitamia, vain joka kuudetta tilaa viljellään yksin. Silti läheskään kaikilla tiloilla, joilla asuu viljelijäpari, molemmat puolisot eivät osallistu maatilan töihin. Kolmannes puo- lisoista on päätoimisesti työssä muualla ja osallistuu tilan töihin vain satunnaisesti tai ei ollenkaan. (Peltola 1999, s. 18-41). Tilastoaineisto ei mahdollista muiden perheenjäsenten tulojen huomioonottamista, vaikka se olisikin joissain tapauksissa perusteltua (vrt. Peltola 1999, s. 41). Muualta saatavien tulojen lisäksi käytettävissä olevat tulot perheenjäsentä kohti vaihtelevat luonnollisesti suuresti per- hekoon tai (alaikäisten) lasten lukumäärän mukaan. Verotuksen tietoihin perustuvista tilas- toratkaisuista johtuen useimmissa tutkimuksissa on pitäydytty vain viljelijän tai viljelijäpuo- lisoiden tulojen tarkasteluun (Peltola 2000, s. 27). Nämä tiedot ovat myös saatavilla Tilastokeskuksen aineistoista. Maatilatalouden tulojen ja kokonaistulojen käsitteitä sekä eri laskentatapoja ja niiden ongelmia on tarkasteltu kattavasti Väreen (2000, s. 11-37) tutki- muksessa. 43 Tässä tutkimuksessa maatilakotitalouden veronalaisten tulojen tarkastelussa on kuitenkin otettu huomioon se, onko viljelijällä puolisoa vai ei. Kokonaistulot on jaettu luvulla 1,7, mikäli kyse on maatilasta, jossa viljelijällä on avo- tai aviopuoliso. Lukuarvo perustuu OECD:n kulutusyksikkökäsitteeseen, jossa ensimmäinen aikuinen saa painon 1 ja muut pai- non 0,7. 5.2.3 Syrjäytymisvaarassa olevien maatilojen erottelutapa Tutkimusaineistona ovat Maatilatalouden tulo- ja verotilaston sekä Maatilatalouden yritys- ja tulotilaston aineistot vuodelta 2000. Syrjäytymisvaarassa olevat aktiivi-ikäisten viljelijöi- den omistamat maatilat on poimittu aineistosta seuraavien kriteereiden mukaan: 1) Tarkastelu on aloitettu veronalaisista kokonaistuloista (verotettava ansiotulo valtion verotuksessa + verotettava pääomatulo valtionverotuksessa). Yksin asuvilta on otettu huomioon vain viljelijän tulot. Avo- tai avioliitossa asuvilta on laskettu yhteen kum- mankin puolison tulot, ja tämä summa on jaettu luvulla 1,7. Näin saadaan selville maa- tilan ”mukautetut kokonaistulot”. 2) Mukautetuista kokonaistuloista on määritetty mediaanitulo. Sen jälkeen on poimittu koko tilajoukosta ne tilat, joilla mukautetut kokonaistulot ovat korkeintaan 60 pro- senttia kaikkien tilojen mediaanitulosta. Näitä tiloja nimitetään tässä yhteydessä ”tulo- köyhiksi maatiloiksi”. 3) Investointi- ja perusparannusmenoista on määritetty mediaani. Sen jälkeen on poimittu koko tilajoukosta ne tilat, joilla investointi- ja perusparannusmenot ovat korkeintaan 60 prosenttia mediaanista. Näitä tiloja nimitetään ”vähän investoiviksi maatiloiksi”. 4) Yhteenlasketuista poistoista (rakennukset, koneet ja kalusto sekä salaojat yms.) on määritetty mediaani. Sen jälkeen on poimittu koko tilajoukosta ne tilat, joilla poistot ovat enintään 60 prosenttia mediaanista. Näin saadaan selville ”tuotantopääomil- taan pienet maatilat”. 5) Seuraavaksi on eroteltu koko tilajoukosta ne maatilat, joiden kohdalla toteutuvat eh- dot 2), 3) ja 4). Näin määritelty tilaryhmä sisältää edellä mainitut nimitykset yhdistäen ”tuloköyhät, vähän investoivat ja tuotantopääomiltaan pienet maatilat”, joiden tulkitaan olevan tässä tutkimuksessa tarkasteltavia ”syrjäytymisvaarassa- olevia maatiloja”. 6) Jotta syrjäytymisuhan alla oleva tilajoukko pystyttäisiin rajaamaan aktiivi-ikäisiin vil- jelijöihin, syrjäytymisvaarassa olevista maatiloista on poistettu ne tilat, joilla viljelijä- on 65-vuotias tai vanhempi (syntynyt vuonna 1935 tai aiemmin).Täten saadaan selville ”syrjäytymisvaarassa olevat aktiivi-ikäisten maatilat”. 44 Taulukko 3. Ryhmien välisten keskiarvojen (mk) vertailu eri syrjäytymiskriteereillä (2-4) (ks. luku 5.2.3). Tila kuuluu ryhmään (kriteerit 2-4) Tila ei kuulu ryhmään Tuloköyhät maatilat, kokonaistulot,  7120 25 450 Vähän investoivat tilat, hankinta- ja perusparannusmenot,  50 20 310 Tuotantopääomiltaan pienet tilat, poistot,  550 8 790 Aktiivi-ikäisten omistamien syrjäytymisvaarassa olevien tilojen osuus ja lukumäärä on sel- vitetty aineistosta sekä koko maasta että erikseen jokaisesta tutkimusmaakunnasta. Näitä tiloja on verrattu muihin, ”ei-syrjäytyneisiin” aktiivi-ikäisten tiloihin seuraavien muuttujien osalta: a) peltopinta-ala (ha) b) metsäala (ha) c) ikä (v) d) ”mukautetut tulot” maataloudesta (vrt. kriteeri 1) e) ”mukautetut tulot” metsätaloudesta (vrt.kriteeri 1) f) ”mukautetut kokonaistulot” (vrt.kriteeri 1) g) ”mukautetut tulonsiirrot” (vrt. kriteeri 1). Lisäksi on tarkasteltu ristiintaulukoinneilla ja ei-parametrisillä testeillä edellä mainittujen ryhmien eroja seuraavissa muuttujissa: h) tuotantosuunta i) EU-tukialue (vain koko maata koskien, ei maakunnittain) j) ”päätoimisuusluokitus” (MYTT:n jako vapaa-ajan tiloihin, osa-aikatiloihin, sivuansiotiloihin ja päätoimitiloihin). 5.3 Tilastollisen analyysin tulokset Tutkimukseen käytetyn aineiston otanta käsittää noin 7 950 maatilaa. Näillä tiloilla vuoden 2000 ”mukautettujen kokonaistulojen” keskiarvo ja mediaani ovat melko lähellä toisiaan, sillä tulojen keskiarvo on 21 360  (127 000 mk) ja mediaani 19 040  (113 200 mk). Inves- tointi- ja perusparannusmenoissa sekä poistoissa erot keskiarvon ja mediaanin välillä ovat selkeästi suuremmat. Monella tilalla tuotantopääomien uudistaminen on ollut hyvin vähäistä tai sitä ei ole tapahtunut lainkaan: investointi- ja perusparannusmenojen keskiarvo on 10 990  (65 300 mk) mutta mediaani vain 1 320  (7 900 mk). Vastaavasti poistojen kes- kiarvo on 5 660  (33 600 mk), kun mediaani jää noin puoleen tästä eli 2 710  :on (16 100 mk:aan). Aineiston jakautumista kahteen ryhmään ”tuloköyhyyden”, investointien ja poistojen perus- teella (keiteerit 2-4; ks. luku 5.2.3) on tarkasteltu taulukossa 3. Erot ryhmien välisissä 45 keskiarvoissa ovat luonnollisesti huomattavan suuria. ”Tuloköyhiksi” luokittuneilla maati- loilla kokonaistulojen keskiarvo on 7 120  (42 300 mk), kun se on jäljelle jääneillä tiloilla yli 3,5-kertainen eli 25 450  (151 300 mk). ”Vähän investoivilla maatiloilla” hankinta- ja perusparannusmenojen keskiarvo on 50  (300 mk) mutta vertailuryhmässä 20 310  (120 800 mk). ”Tuotantopääomiltaan pienten maatilojen” poistojen11 keskiarvo on 550  (3 300 mk) ja vertailuryhmällä 8 790  (52 200 mk). Taulukosta 4 ilmenee syrjäytymisuhanalaisten tilojen luokittuminen ryhmiin eri tarkastelu- vaiheissa (2-6). ”Tuloköyhiä” on runsas viidennes tiloista, kun taas ”vähän investoivia” on miltei puolet. Koko tilajoukosta lähes joka kymmenennellä toteutuvat tarkastelukriteerit 2-4. Eläkeikäisiä viljelijöitä tarkastelujoukossa on viisi prosenttia. Kun heidät poistetaan tarkas- telusta (vaihe 6), aktiivi-ikäisten eli alle 65-vuotiaiden omistamista maatiloista syrjäyty- misvaarassa olevien osuudeksi muodostuu 8,3 prosenttia. Syrjäytymisvaarassa oleviksi luokittuu täten noin 5 300 tilaa koko aineiston tilalukumäärään (N = 67 271) suhteutettuna. Taulukossa 5 on esitetty ”tuloköyhien”, ”vähän investoivien” ja ”tuotantopääomiltaan pien- ten” sekä näiden kriteereiden yhdistelmän täyttävien maatilojen suhteelliset osuudet sekä kolmessa tutkimusmaakunnassa että koko maassa. Taulukosta käy ilmi, että kaikissa kol- messa maakunnassa syrjäytymisvaarassa olevien aktiivi-ikäisten omistamien maatilo- jen osuus on selvästi suurempi kuin koko maassa keskimäärin. Maakuntien keskinäisen vertailun perusteella keskisuomalaiset maatilat ovat vaikeimmassa asemassa: Keski-Suo- messa uhka syrjäytymiseen on suurin lähes jokaisen kriteerin perusteella tar- kasteltuna. Vain ”tuotantopääomiltaan pieniä” maatiloja on Etelä-Pohjanmaalla suhteelli- sesti enemmän kuin Keski-Suomessa, mihin suurimpana selittävänä tekijänä lienee osa-ai- kaisten maatilojen suuri suhteellinen osuus Etelä-Pohjanmaalla (vrt. Taulukko 6). Ko. taulu- kosta ilmenee, että maatilatalouksien tulorakenteet muutenkin poikkeavat selkeästi toisis- taan kolmen maakunnan välillä. Esimerkiksi Keski-Pohjanmaalla, jossa nautakarjatalous on vahvaa päätoimisten, yli 75 prosenttia tuloistaan maatilataloudesta saavien tilojen osuus on runsas puolet koko tilamäärästä. Taulukon 5 perusteella on todettavissa, että kolme maakuntaa käsittävällä tutkimusalueella vähintään joka kymmenes alle 65-vuotiaan viljelijän omistama maatila voidaan määri- tellä syrjäytymisvaarassa olevaksi, kun luokitteluun käytetään edellä esitettyjä taloudel- lisia, verotusaineistosta poimittuja kriteereitä. Tulos on yhdensuuntainen Kallion (1997) te- kemän tutkimuksen kanssa. Sen mukaan maataloustuotannon lopettamista aikovia oli 1990- luvun puolivälissä erityisen paljon juuri tämän selvityksen maakuntien alueella eli silloisissa Keski-Suomen, Vaasan ja Oulun lääneissä (mt., s. 44). 11 Poistojen vähäisyys ei suoranaisesti osoita, että poistamattomiin hankintamenoihin sisältyvien tuotanto- pääomien (koneet, rakennukset, salaojat jne.) arvo olisi pieni, sillä poistotsaatetaan jonakin vuonna tehdä hyvin pieninä tai jättää ne tekemättä kokonaan eri verovuosien välisen tulovaihteluiden tasaamiseksi. Lisäksi varsinkin koneissa 25 % maksimipoistojen tekeminen useana vuotena peräkkäin voi pienentää- konepääoman arvon selvästi käyvän arvon alapuolelle. 46 Taulukko 6. Aktiivi-ikäisten omistamien maatilojen luokittelu päätoimisuusasteen (MYTT) perus- teella kolmessa tutkimusmaakunnassa vuonna 2000 (%). E-P K-P K-S Koko maa Maatilatalouden osuuskokonaistuloista 0 - 24,9 % 38,8 19,5 29,6 31,2 25 - 49,9 % 17,3 8,3 14,9 15,6 50 - 74,9 % 15,2 18,2 14,9 15,1 75 - 100 % 28,7 54,0 40,6 38,1 Taulukko 5. Syrjäytymisvaarassa olevien tilojen osuus (%) maakunnittain ja koko maassa eri kritee- reiden perusteella. E-P K-P K-S Koko maa Tuloköyhät 19,9 24,1 26,8 22,3 Vähän investoivat 47,4 41,8 50,4 46,0 Tuotantopääomiltaan pienet 43,8 34,1 39,6 38,0 Kriteereiden yhdistelmä 10,3 12,0 14,6 9,5 Aktiivi-ikäiset syrjäytymisvaarassa 9,2 11,3 12,6 8,3 Taulukossa 7 verrataan aktiivi-ikäisten omistamia syrjäytymisuhanalaisia tiloja ”ei-syrjäyty- viin” tiloihin muutamien maatiloja kuvaavien keskiarvotietojen osalta. Vertailu vahvistaa ennakko-oletuksen siitä, että vaara syrjäytymisestä on suuri varsinkin pinta-aloiltaan pienillä ja iäkkäiden viljelijöiden omistamilla tiloilla. Erot kahden tilaryhmän välillä ovat selkeät ja tilastollisesti erittäin merkitsevät kaikkien muiden muuttujien paitsi ”mukautettu- jen tulonsiirtojen” kohdalla: syrjäytymisuhanalaisilla tiloilla ne ovat vain noin 250  (1 500 mk) suuremmat kuin muilla tiloilla. Tästä voidaan myös päätellä, että sosiaali- set tulonsiirrot eivät ole kohdistuneet näille syrjäytymisvaaraan ajautuneille maatiloille siinä määrin, että niillä olisi onnistuttu tasaamaan kokonaistuloissa ilmeneviä huomattavia eroja. Tuotantosuunnittaisesta tarkastelusta (Taulukko 8) ilmenee, että syrjäytymisuhanalaisilla ti- loilla harjoitetaan keskimääräistä todennäköisemmin naudanlihantuotantoa tai muuta tuotantoa (MYTT:ssä käytetyn tuotantosuuntajaotuksen mukaan). Alueittaisessa vertailussa Taulukko 4. Syrjäytymisvaarassa olevien tilojen ryhmittely eri kriteereiden perusteella (%). ”Syrjäytyvät” ”Ei-syrjäytyvät” Yhteensä Tuloköyhät maatilat 22,3 77,7 100,0 Vähän investoivat tilat 46,0 54,0 100,0 Tuotantopääomiltaan pienet tilat 38,0 62,0 100,0 Kriteereiden yhdistelmä 9,5 90,5 100,0 Aktiivi-ikäisten osuus 7,9 87,1 95,0 Aktiivi-ikäiset syrjäytymisvaarassa 8,3 91,7 100,0 47 havaitaan, että riski syrjäytymiseen kasvaa jonkin verran pohjoiseen päin mentäessä (Tau- lukko 9). Päätoimisuuden mukaan tehty jaottelu puolestaan osoittaa, että syrjäytymisvaa- rassa olevia maatiloja on hieman keskimääräistä enemmän siinä tilajoukossa, jossa tilalta saatavien tulojen osuus jää alle neljännekseen kokonaistuloista (Taulukko 10). Päätoimisuusluokituksen perusteella syntyvät erot eivät kuitenkaan ole suuria. Maakunnit- tainen tarkastelu näiden taulukoiden kriteereillä ei ole mahdollista, koska jaottelussa synty- vät ryhmät ovat tilastollisen vertailun kannalta liian pieniä (alle 30 havaintoa / ryhmä). Taulukossa 11 on esitetty syrjäytymisuhanalaisten maatilojen ominaisuuksia kuvaavia kes- kiarvotietoja kolmessa tutkimusmaakunnassa. Taulukosta käy ilmi muun muassa se, että metsätuloilla on keskimääräistä enemmän merkitystä Keski-Suomessa. ”Mukautetut koko- naistulot” ovat kolmen maakunnan ryhmässä suurimmat Etelä-Pohjanmaalla. Keski-Pohjan- maalla ”mukautetut maataloustulot” näyttäisivät selvästi korkeammilta ja ”mukautetut tu- lonsiirrot” huomattavasti matalammilta tilaa kohti kuin kahdessa muussa tutkimusmaakun- nassa ja koko maassa, mutta luvut eivät ole tilastollisesti luotettavia Keski-Pohjanmaan ha- vaintojen vähäisen lukumäärän takia (N = 12). Taulukko 7. Syrjäytymisvaarassa olevien aktiivi-ikäisten omistamien maatilojen vertailu ”ei-syrjäyty- viin” tiloihin maatiloja kuvaavien muuttujien keskiarvotietojen perusteella. ”Syrjäytyvät” ”Ei-syrjäytyvät” Kaikki Peltoa viljelyksessä, ha 11,8 30,7 29,2 Metsämaata, ha 29,7 46,6 45,6 Viljelijän ikä, v 50,1 45,8 46,1 Mukautetut a) maataloustulot, /tulonsaajayksikkö 2 830 9 960 9 350 Mukautetut metsätulot, /tila 840 2 400 2 270 Mukautetut kokonaistulot, /tila 6 910 22 970 21 630 Mukautetut tulonsiirrot, /tila 1 780 1 530 1 550 Tilojen lukumäärä, N 439 7 205 7 644 a) ensimmäinen aikuinen = 1, toinen aikuinen = 0,7 Taulukko 8. Syrjäytymisvaarassa olevien ja ”ei-syrjäytyvien” aktiivi-ikäisten omistamien maatilojen osuudet eri tuotantosuunnissa (%). ”Syrjäytyvät” ”Ei-syrjäytyvät” Maito 5,2 94,8 Naudanliha 10,6 89,4 Vilja 8,4 91,6 Erikoiskasvi 8,8 91,2 Muu tuotanto 12,8 87,2 Kaikki tilat 8,3 91,7 48 Taulukko 10. Syrjäytymisvaarassa olevien ja ”ei-syrjäytyvien” aktiivi-ikäisten omistamien maatilojen osuudet eri päätoimisuusluokissa (%). Maatilatalouden osuus kokonaistuloista ”Syrjäytyvät” ”Ei-syrjäytyvät” 0 - 24,9 % 9,1 90,9 25 - 49,9 % 6,6 93,4 50 - 74,9 % 8,3 91,7 75 - 100 % 8,3 91,7 Kaikki tilat 8,3 91,7 Taulukko 11. Syrjäytymisvaarassa olevien aktiivi-ikäisten omistamien maatilojen osuus (%) tutki- musmaakunnissa ja koko maassa maatiloja kuvaavien muuttujien keskiarvotietojen perusteella. E-P K-P K-S Koko maa Peltoa viljelyksessä, ha 11,5 13,4x 11,3 11,8 Metsämaata, ha 20,9 48,3x 32,6 29,7 Viljelijän ikä, v 47,5x 50,1x 47,9x 50,1 Mukautetut a) maataloustulot, mk/tulonsaajayksikkö 2 490 3 330x 2 350 2 830 Mukautetut metsätulot, /tila 740 1 130x 1 260 840 Mukautetut kokonaistulot, /tila 7 600 7 060x 6 390 6 910 Mukautetut tulonsiirrot, /tila 1 830x 960x 2 390x 6 910 Tilojen lukumäärä, N 54 12 33 439 a) ensimmäinen aikuinen = 1, toinen aikuinen = 0,7 b) Taulukon lukuihin liitetty yläindeksi x merkitsee, että erot eivät ole tilastollisesti merkitseviä ko. maakunnan ”ei-syrjäyty viin” maatiloihin verrattuina tai ne ovat epäluotettavia pienen ryhmäkoon takia. Tukialue ”Syrjäytyvät” ”Ei-syrjäytyvät” A 5,3 94,7 B 7,9 92,1 C1 7,8 92,2 C2 9,4 90,6 C2P 12,4 87,6 C3 11,7 88,3 C4 11,8 88,2 Kaikki tilat 8,3 91,7 Taulukko 9. Syrjäytymisvaarassa olevien ja ”ei-syrjäytyvien” aktiivi-ikäisten omistamien maatilojen osuudet eri tukialueilla (%) 49 5.4 Tulosten tarkastelu ja päätelmät Maatilataloudessa tapahtuva nopea rakennemuutos on aiheuttanut osalle viljelijäväestöstä vakavan syrjäytymisvaaran. Tässä selvityksessä syrjäytymisriskiä on voitu lähestyä tulotilas- tojen mahdollistamasta näkökulmasta, vaikka syrjäytymisen tutkiminen edellyttäisi useam- pien näkökulmien huomioon ottamista ja samalla oleellisesti laajempaa tutkimusta. Veroti- lastojen pohjalta on kuitenkin pystytty haarukoimaan tuloihin ja pääomien muodostukseen perustuvien indikaattoreiden valossa syrjäytymisvaaran yleisyyttä maatiloilla. Kokonaistuloihin sekä maatalouden investointeihin ja poistoihin perustuva maatilojen syr- jäytymisuhan arviointi on pelkistetty ja sisältää heikkouksia. Jatkotutkimustarpeita ajatellen seuraavassa on siksi tarkasteltu tämän lähestymistavan keskeisiä puutteita. 1) Tuloköyhyys on vain osatekijä syrjäytymisessä, eikä se siksi ole yksinään riittävä syrjäytymisvaaran määrittelyyn. Pelkän pienituloisuuden tarkastelu ei anna todellista kuvaa syrjäytymisestä eikä varsinkaan sen kokemisesta henkilökoh- taisella tasolla. On kuitenkin perusteltua olettaa, että nopean rakennemuutoksen aiheuttama syrjäytyminen heijastuu monen muun asian ohella myös maatilalta- saataviin tuloihin. 2) Maatilatalouden kokonaistulojen sekä maatalouden investointien ja poistojen12 tarkasteluun syrjäytymisen näkökulmasta yksi vuosi on liian lyhyt ajanjakso. Maatilojen tulot, investoinnit ja poistot voivat vaihdella paljonkin vuosittain, ja toisaalta vaara syrjäytymiseen kasvaa vähitellen. Siksi eri tekijöiden seuraami- nen tulisi tehdä samoilta tiloilta usean vuoden paneelitarkasteluna (vrt. Pyykkö- nen 1999, s. 15). Tässä tutkimuksessa tarkastelu on jouduttu rajaamaan yhteen- verovuoteen. Tuoreimmat saatavilla olevat tilastot ovat vuodelta 2000. 3) Syrjäytymisvaaran minimirajan määrittelyyn tuloille, investoinneille ja poistoil- le ei ole olemassa vakiintunutta mallia tai prosenttilukua. Rajan määrittelyllä on kuitenkin merkittävä vaikutus lopputulokseen. Lindqvist (2000) on esimerkiksi havainnollistanut, miten köyhyysasteen perusteena olevan prosenttiraja vaikut- taa köyhien suhteelliseen osuuteen: rajan muuttaminen kymmenellä prosenttiyk- siköllä 50 prosentista 60 prosenttiin yleensä vähintään kaksinkertaistaa köyhiksi luokiteltavien osuuden. Vertailun vuoksi myös tässä tutkimuksessa tarkasteltiin tuloköyhyyttä kummallakin prosenttirajalla. ”Tuloköyhien maatilojen” osuus suurenee kolmanneksella (16,3 prosentista 22,3 prosenttiin), kun köyhyy- den prosenttiraja nostetaan 50 prosentista tutkimuksessa käytettyyn 60 prosent- tiin mediaanitulosta. Tutkimusmaakuntien väliset suhteelliset erot kuitenkin 12 Vaikka poistojen määrä yleensä kuvaa myös aiempina vuosina tehtyjä investointeja, sen luotettavuutta yk- sittäistä vuotta tarkasteltaessa hämärtää mahdollisuus poistoprosentin muuttamiseen verovuosien välisen vaihtelun tasaamiseksi. Esimerkiksi maatalouden tuotantorakennuksista poisto voi olla 0-10 % ja koneista sekä ympäristöinvestoinneista 0-25 %. 50 pysyvät varsin samanlaisina käytettävästä prosenttirajasta riippumatta. ”Tuloköyhien maatilojen” osuus 50 prosentin tarkastelurajalla on Etelä-Pohjan- maalla 13,6 prosenttia (19,9 %), Keski-Pohjanmaalla 18,4 prosenttia (24,1 %) ja Keski-Suomessa 20,5 prosenttia (26,8 %). (Suluissa oleva lukema on 60 pron- sentin tarkastelurajalla saatu osuus, vrt. Taulukko 5. s. 46). 4) Velkaisuuden tarkastelu verotuksen aineistojen perusteella on ongelmallista. Tässä tutkimuksessa velkaisuutta ei ole otettu huomioon syrjäytymisvaaraa arvi- oitaessa. Tutkimukseen valittu lähestymistapa poimii mukaan ne maatilat, joilla kokonaistulot ovat pienet ja jotka eivät ole investoineet maatilansa kehittämi- seen. Myös näiden osalta tarkastelun tulisi kohdistua useampaan kuin yhteen vuoteen. Täten syrjäytymisvaarassa olevien joukon ulkopuolelle jäävät esimer- kiksi ne tilat, joiden todelliset käytettävissä olevat tulot ovat jääneet pieniksi velkojen lyhennysten takia. 5) Verotusaineisto antaa mahdollisuuden tarkastella ainoastaan viljelijän ja puoli- son tuloja, minkä vuoksi kotitalouden kokoa ei ole voitu ottaa huomioon koko- naistuloja laskettaessa. Samassa taloudessa asuvien henkilöiden lukumäärä vai- kuttaa luonnollisesti suoraan käytettävissä oleviin tuloihin henkeä kohti. Maati- lakotitalouden veronalaisten tulojen tarkastelussa on tässä tutkimuksessa kuiten- kin huomioitu se, asuuko viljelijä yksin vai onko hänellä avio- tai avopuoliso. Mikäli viljelijällä on puoliso, tämän toisen aikuisen paino tarkastelussa on 0,7 kulutusyksikköä. Tulojen perusteella tehty tarkastelu ja köyhyysrajan asettaminen 60 prosenttiin mediaani- tuloista on yksi, osin pelkistettykin tapa määritellä maatilojen syrjäytymisriskiä. Suppeudes- taan ja rajoitteistaan huolimatta tarkastelu osoittaa kiistatta, että maatilojen joukossa on ny- kyistä suurempaa huomiota tarvitseva köyhtyvien viljelijöiden ryhmä. Miltei kymmenesosa viljelijöistä joutuu tulemaan toimeen erittäin pienillä ja mahdollisesti vuosi vuodelta vähene- villä tuloilla. Tarkastelussa on käynyt myös ilmi, että maatilakotitalouksien tai viljelijäperheiden syrjäy- tymistä koskeva tutkimus on ollut vähäistä ja näin myös tarvittava käsitteistö on jäänyt luo- matta. Tämän tutkimuksen keskeisenä tavoitteena on ollut löytää joitakin menetelmiä maati- lojen syrjäytymisuhan arvioimiseen. Toivottavaa onkin, että tätä kautta nähdään tarve nyt esitettyä laajemmille jatkotutkimuksille ja perusteellisemmille tarkastelutavoille. 51 6 Kehittämishankkeiden luomat mahdollisuudet syrjäytymisvaarassa oleville maatiloille Suomen liityttyä Euroopan unionin jäseneksi maassamme ryhdyttiin toteuttamaan erilaisia EU-ohjelmia, joissa unioni on osarahoittajana. Esimerkiksi rahoituskauden 2000-2006 ta- voiteohjelmat 1, 2 ja 3 ovat osa EU:n alue- ja rakennepolitiikkaa, jolla pyritään lisäämään jäsenvaltioiden taloudellista ja sosiaalista yhteenkuuluvuutta sekä vähentämään alueiden vä- lisiä kehityseroja. Ohjelmia toteutetaan suurimmaksi osaksi erilaisten hankkeiden kautta. Vaikka hanketyötä on Suomessa tehty myös ennen EU-jäsenyyttä, unionin järjestelmien mukaantulo hanke- toiminnan rahoitukseen merkitsi sen moninkertaistumista ja monipuolistumista. Kaudella 1995-1999 pääosa maaseudun kehittämistoiminnasta tapahtui maaseutualueiden tavoite 5b - ohjelman sekä Itä- ja Pohjois-Suomen tavoite 6 -ohjelman kautta (Kataja & Patjas 2001, s. 1). Lisäksi maatiloja kehitettiin tavoite 5a -ohjelmalla. Uusitalo (1998, s. 57) uskoo hankkeiden olevan maaseudun olennainen kehittämisväline ainakin vuoden 2008 loppuun. Hankkeelle on monenlaisia määritelmiä. Kiteytettynä on kyse suunnitelmasta ja sen toteutta- misesta määrätyn tavoitteen saavuttamiseksi. EU-hankkeiden suunnittelun lähtökohtana on neljä periaatetta: keskittäminen, kumppanuus, lisäarvo ja ohjelmaperusteisuus. EU-hank- keen on toteutettava tiettyä EU-ohjelmaa ja kytkeydyttävä alueelliseen kehittämiseen ja maa- kunnan kehittämisstrategiaan. (Elinvoimaa EU-ohjelmista 2000, s. 3). Tässä luvussa tarkastellaan hanketyössä mukana olevien henkilöiden näkemyksiä hanketoi- minnan soveltuvuudesta syrjäytymisuhanalaisten maatilojen auttamiseen Etelä-Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan ja Keski-Suomen maakunnissa. Keskeiseltä joukolta kehittäjiä, rahoitta- jia ja muita sidosryhmiä tiedusteltiin heidän omia käsityksiään siitä, miten suuri osuus maa- tiloista on jäänyt tai jäämässä syrjään nopeassa rakennemuutoksessa ja miten tällaisia maatiloja voitaisiin auttaa hanketoiminnan avulla. Kussakin maakunnassa kysely lähetettiin runsaalle kymmenelle hanketoiminnassa ja maatilojen tai maaseudun kehittämisessä muka- na olevalle henkilölle, joilla on kokemusta sekä edellisen (1995-1999) että nykyisen ohjel- makauden (2000-2006) maatiloille kohdistuvista hankkeista. Tällaisia toimijoita on muun muassa TE-keskuksen maaseutuosastoilla, maaseutukeskuksissa, maakunnan liitoissa, MTK-liitoissa ja toimintaryhmissä. Vastaajien valintaan saatiin apua kunkin maakunnan TE-keskuksen maatilojen kehittämiseen perehtyneiltä henkilöiltä. Kysely tehtiin syksyllä 2002 (syyskuu - marraskuu). Se lähetettiin 12 hanketoimijalle kussakin maakunnassa eli yh- teensä 36 henkilölle. Vastaukset saatiin yhteensä 27 henkilöltä. Lomakkeen kysymykset ovat liitteessä 1, ja luettelo vastaajista on liitteenä 2. Luvun aluksi esitellään tiivistetysti maaseudun kehittämisohjelmien aluejaot ja alueiden tyy- pittely sekä joitakin piirteitä edellisen ohjelmakauden (1995-1999) ja nykyisen ohjelmakau- den (2000-2006) maatalouteen ja maaseutuun kohdistuvasta hanketyöstä sekä yleisesti että tutkimusmaakunnissa. Sen jälkeen käydään läpi hanketoimijoiden vastauksia kyselyyn 52 maakunnittain ryhmiteltyinä. Tekstiin on poimittu myös sellaisia suoria lainauksia, jotka auttavat hahmottamaan syrjäytymisvaarassa olevien maatilojen asemaa ja ongelmia hanke- toiminnan näkökulmasta. Lainauksissa ei kuitenkaan paljasteta vastaajien henkilöllisyyttä. 6.1 Maaseudun kehittämisohjelmat ja aluejaottelu 6.1.1 Maaseudun kehittämisohjelmien aluejaottelu Maaseudun kehittäminen on osa EU:n aluepolitiikkaa. Tukea heikossa asemassa oleville alueille maksetaan yhteisön budjettiin sisältyvistä rakennerahastoista, joita ovat Euroopan aluekehitysrahasto (EAKR), Euroopan sosiaalirahasto (ESR), Euroopan maatalouden ohja- us- ja tukirahasto (EMOTR) ja kalatalouden ohjauksen rahoitusväline (KOR). Rahoituskaudella 1994-1999, jonka aikana Suomi liittyi unionin jäseneksi, rakennerahastoil- la oli kuusi tavoitetta. Maaseudun ja maatalouden kannalta tärkeimpiä näistä olivat tavoit- teet 5a (maatalouden rakennepolitiikka) ja 5b (maaseudun kehittäminen) sekä tavoite 6 (har- vaan asuttujen alueiden tukeminen). Tavoite 5a -ohjelman toimenpiteitä toteutettiin horison- taalisena eli koko maan alueella, mutta tavoitteet 5b ja 6 kohdistettiin tietyille alueille. Etelä- Pohjanmaa oli kokonaan 5b-aluetta, kun taas Keski-Pohjanmaalla oli sekä 5b- että 6-alueita. Keski-Suomi jakautui kolmeen osaan: maakunnassa oli tavoitteiden 5b ja 6 lisäksi ns. muuta aluetta (Jyväskylä ympäristöineen). Tavoite 5b -ohjelman keskeisinä tavoitteina olivat pk-yritystoiminnan vahvistaminen ja mo- nipuolistaminen, maatalouden kilpailukyvyn parantaminen, maatalousväestön toimeentulo- perustan laajentaminen sekä maaseudun palvelujen ja vetovoimaisuuden kehittäminen. Myös tavoite 6 -alueella maataloudella nähtiin olevan suuri merkitys elinkeinorakenteessa. Tavoite 5b -ohjelman laajimman toimintalinjan, alkutuotannon monipuolistamisen, hanke- rahoituksesta runsas viidennes suuntautui Etelä-Pohjanmaalle13. Ns. yhteisöaloitteista maaseudun kannalta merkittävin kaudella 1994-1999 oli LEADER II, jota toteutettiin tavoitealueilla 5b ja 6. LEADER II -ohjelman mukaisia paikallisia toiminta- ryhmiä oli Etelä-Pohjanmaalla kaksi (Seinänaapurit ja Suupohja) ja Keski-Pohjanmaalla yk- si (Ylivieskan ja Kokkolan seutukunnat yhdessä). Lisäksi LEADER-yhteisöaloitteen ”kan- sallisia sovelluksia”, POMO-ryhmiä, toimi vuosina 1997-1999 Keski-Pohjanmaalla yksi ja Keski-Suomessa neljä. (Viljanen 1997; Uusitalo 1998, s. 234-249; vrt. Suomen LEADER+ - ohjelma 2001, s. 28-30). EU:n maatalouspolitiikan Agenda 2000 -uudistuksessa maaseudun kehittämistoimet koot- tiin yhteen neuvoston asetukseen (EY) N:o 1257/1999. Asetuksessa vahvistetaan unionin toimenpiteet maaseudun kehittämispolitiikassa, joka on nimetty Agenda 2000:ssa yhteisen 13 Tietoja erityisesti maatalouteen suuntautuneista 5b- ja 6-hankkeista ja niiden maakunnallisesta jakautumi- sesta on Patjaksen ja Katajan (2001) julkaisussa. 53 maatalouspolitiikan ”toiseksi pilariksi”. Maaseudun kehittämistoimia rahoitetaan Agenda- kaudella EMOTR:n ohjausosaston (EMOTR-O) ohella sen tukiosastosta (EMOTR-T); tosin maaseudun kehittämisen osuus tukiosaston kokonaismenoista on vain kymmenyksen verran. (Kola 2000, s. 23-25). Myös rahastokaudella 2000-2006 maaseudun kehittäminen tapahtuu erityisten ohjelmien avulla. Suomessa näistä merkittävimpiä ovat koko maan kattava horisontaalinen maaseudun kehittämisohjelma, tavoite 1 - ja tavoite 2 -alueiden ohjelmat, tavoite 3 -ohjelma, alueellinen maaseudun kehittämisohjelma (ALMA) sekä yhteisöaloite LEADER+. Horisontaalisia eli koko maassa toteutettavia ovat maaseudun kehittämisohjelma ja tavoite 3-ohjelma. Maaseudun kehittämisohjelmaan, joka sisältää luonnonhaittakorvauksen ja ym- päristötukijärjestelmät, käytetään noin 90 prosenttia EMOTR-T:n maaseudun kehittämisva- roista. Tavoite 3 -ohjelmalla puolestaan torjutaan työttömyyttä, lisätään työllistyvyyttä ja kehitetään osaamista. Tavoite 3 -varoista maaseudulle suuntautunee vain vähäinen määrä. Osuus riippuu siitä, miten hyviä maaseudulle kohdistuvia hankkeita kauden aikana kyetään luomaan. Tavoite 1 -ohjelmalla tuetaan kehityksessä jälkeen jääneitä alueita ja edistetään niiden ra- kenteellista uudistumista. Pohjois-Suomen tavoite 1 -ohjelma kattaa alueellisesti lähes puo- let Keski-Pohjanmaasta ja Keski-Suomesta. Ohjelman painopisteet ovat taloudellisen kas- vun, työpaikkojen ja yrittäjyyden lisäämisessä, työttömyyden alentamisessa, yritystoiminnan synty- ja kasvuedellytysten lisäämisessä sekä väestön toimeentulon ja kehitysmahdollisuuk- sien luomisessa. (Pohjois-Suomen tavoite 1 -ohjelma 1999). Tavoite 2 -ohjelman päämääränä on tukea rakenteellisista ongelmista kärsivien alueiden ta- loudellista ja sosiaalista uudistumista. Länsi-Suomen tavoite 2 -alueita on kaikissa tutki- musmaakunnissa. Keski-Pohjanmaalla ja Keski-Suomessa tavoite 2:een kuuluvat kaikki ta- voite 1:n ulkopuoliset alueet. Etelä-Pohjanmaalla varsinaisen tavoite 2:n ulkopuolelle on jä- tetty kaksi seutukuntaa: Härmänmaa ja Pohjoiset Seinänaapurit. Nämä muodostavat ns. siir- tymäkauden alueen, joka saa alenevaa tukea vuoteen 2005 asti. Länsi-Suomen tavoite 2 - ohjelman strategiset painopisteet ovat yrittäjyyden ja työpaikkojen lisääminen, yritystoimin- nan ja maatilatalouden kilpailuedellytysten parantaminen ja osaamisen tason nostaminen. (Länsi-Suomen yhteistyöalueen... 1999). Alueellinen maaseudun kehittämisohjelma (ALMA) kattaa Suomessa kaikki tavoite 1 -oh- jelman ulkopuoliset alueet lukuun ottamatta suurimpien kaupunkien asemakaava-alueita. ALMAlla tähdätään voimakkaaseen ydinmaaseudun ja syrjäisen, harvaanasutun maaseudun kehittymiseen. Tavoitteita ovat tasapainoisen väestökehityksen turvaaminen, asumisviih- tyisyyden kasvattaminen, yritystoiminnan kehittäminen ja monipuolistaminen, osaamisen ja tietoverkkojen edistäminen sekä ympäristöstä huolehtiminen. ALMA on jaettu kolmeen toi- mintalinjaan: (1) maa- ja metsätalouden kehittäminen, (2) maaseutuelinkeinojen 54 monipuolistaminen ja (3) maaseutuyhteisöjen kehittäminen. ALMAn julkinen rahoitus vuo- sille 2000-2006 on 388 miljoonaa euroa. Siitä yli puolet suunnataan toimintalinjaan 2, kol- mannes toimintalinjaan 3 ja loput toimintalinjaan 1. Tutkimusmaakunnista ALMA-aluetta ovat Etelä-Pohjanmaa kokonaisuudessaan sekä Keski-Pohjanmaa ja Keski-Suomi tavoite 1:n ulkopuolisilta osiltaan. (Alueellinen maaseudun... 2000). EU:n tavoiteohjelmia täydentäviä yhteisöaloitteita on neljä ohjelmakaudella 2000-2006. Näistä maaseudulle merkittävin on LEADER+ -ohjelma, jonka tavoitteena on monipuolistaa maaseudun elinkeinomahdollisuuksia, kokeilla uusia ideoita ja lisätä yhteistyötä. Ohjelmaa toteuttavat paikalliset toimintaryhmät. Ryhmillä on määrätty vuosibudjetti, josta ne myöntä- vät rahoitusta alueensa kehittämiseen. Perusmaataloutta (viljanviljelyä ja karjataloutta) ei rahoiteta. LEADER+ -ryhmien lisäksi Suomessa on toimintaryhmiä, jotka saavat rahoituk- sensa ALMA:sta tai kansallisista POMO+ -varoista. (Suomen LEADER+ -ohjelma 2001; Alueellinen maaseudun... 2000, s 54-56 ja liite 10). Rahoituskaudella 2000-2006 Etelä-Poh- janmaalla on kaksi LEADER+ -ryhmää ja kaksi ALMA-ryhmää. Keski-Pohjanmaan alueella toimii kaksi LEADER+ -rahoitusta saavaa ryhmää. Keski-Suomessa on yksi LEADER+ - ryhmä ja kolme ALMAsta rahoituksensa saavaa maaseudun paikallista toimintaryhmää. 6.1.2 Maaseututyypittely tutkimusalueilla Maaseutua tyypitellään Suomessa monin eri tavoin. Ihmisten maaseutu -ohjelman (2000, s. 16) mukaan kolme eniten käytettyä tilastokäsitettä ovat (1) maaseutualue (harva asutus sekä 200-499 asukkaan taajamat), (2) maaseutumaiset kunnat (väestöstä alle 60 % asuu taajamissa ja suurimman taajaman väkiluku on alle 15 000 sekä kunnat, joiden väestöstä 60- 89,9 % asuu taajamissa ja suurimman taajaman väkiluku on alle 4 000) sekä (3) EU-maa- seutu (alle 30 000 asukkaan kunnat) (vrt. Palttila & Niemi 1999, s. 17-25). Kaupungin ja maaseudun vuorovaikutustyöryhmä on ehdottanut neliportaista luokittelua kaupunkiseutu- jen keskuksiin ja paikallisiin keskuksiin, yhteiseen vuorovaikutusalueeseen, ydinmaaseu- tuun ja harvaan asuttuun maaseutuun (Kaupungin ja maaseudun vuorovaikutus 2000, s. 5). Monissa tutkimuksissa ja tilastollisissa tarkasteluissa (vrt. Suomen LEADER+ -ohjelma 2001, s. 3) on sovellettu myös seuraavaa kunnittaista nelijakoa: harvaanasuttu maaseutu (ml. saaristo), ydinmaaseutu, kaupunkien läheinen maaseutu ja kaupungit. Harvaanasutusta maa- seudusta on aiemmin käytetty nimikettä syrjäinen maaseutu. Jaottelutavan pohjana on Kerä- sen ym. (1993) tekemä luokitus, joka on päivitetty vuonna 2000 (Keränen ym. 2000). Uusi- tun maaseututyypittelyn mukaan Suomessa on 40 kaupunkiseutujen keskusta ja 18 muuta kaupunkia. Lopuista 394 kunnasta kaupunkien läheiseen maaseutuun luetaan 84, ydinmaa- seutuun 181 ja harvaanasuttuun maaseutuun 129 kuntaa. Keräsen ym. (2000) maaseututyy- pittelyä käytetään maaseutupolitiikan alueellistamisen työkaluna. Sillä on merkitystä myös maaseutualueiden rahoituksen kannalta: esimerkiksi ALMAssa ydinmaaseutu ja har- vaanasuttu maaseutu saavat muita alueita korkeampaa tukea ohjelmakaudella 2000-2006. 55 Tutkimusmaakunnista Etelä-Pohjanmaa on suurimmaksi osaksi ydinmaaseutua, sillä 27 kunnasta vain yksi on kaupunki (Seinäjoki) ja yksi kaupunkien läheistä maaseutua (Nurmo). Harvaanasuttuun maaseutuun on luokiteltu kolme kuntaa: Lehtimäki, Soini ja Ähtäri. Keski- Pohjanmaan maakunnan 12 kunnasta 10 on ydinmaaseutua. Kokkola kuuluu tyypittelyn mu- kaan kaupunkiseutujen keskuksiin, ja Kälviä luokitellaan kaupunkien läheiseksi maaseuduk- si. Keski-Suomi poikkeaa kahdesta muusta tutkimusmaakunnasta sikäli, että sen alueelta löytyy kuntia jokaisesta maaseututyypistä. Maakunnan 30 kunnasta kolme (Jyväskylä, Jämsä ja Äänekoski) luetaan kaupunkiseutujen keskuksiin. Lisäksi Suolahti kuuluu muiden kau- punkien joukkoon. Kaupunkien läheistä maaseutua ovat Jyväskylän maalaiskunta ja Muura- me. Ydinmaaseutuun luokitellaan seitsemän kuntaa: Hankasalmi, Kinnula, Laukaa, Petäjä- vesi, Saarijärvi, Toivakka ja Uurainen. Loput 17 kuntaa tyypitellään harvaanasuttuun maa- seutuun. 6.2 Hankkeet maatilojen kehittämisen apuna Hankkeilla tähdätään kehittämiseen. Maaseudun kehitystyössä hanketoiminnan tunnustami- nen ja hallitseminen käy yhä tärkeämmäksi (vrt. Uusitalo 1998, s. 53-57). Myös maatilat ovat osallisina monissa hankkeissa, joissa päämääränä voi olla esimerkiksi alkutuotannon osaamisen ja olosuhteiden parantaminen tai uusien toimeentulolähteiden ja yhteistyöverkos- tojen kehittäminen. Sekä toimivien maatilojen yhteyteen että lopettavien maatilojen tilalle pyritään luomaan uutta yritystoimintaa. Uusien yritysten ja työpaikkojen syntymistä usko- taan pystyttävän edistämään aktiivisella hanketoiminnalla. (Ihmisten maaseutu 2000, s. 79). Tässä yhteydessä edellisen ja nykyisen rahoituskauden hankkeita ja ohjelmia on tarkasteltu melko lyhyesti. Kauden 1995-1999 eri ohjelmien toteutusta ja toimeenpanoa sekä arvioita niiden onnistumisesta on tuotu esille niin ohjelmien ja hankkeiden raporteissa kuin monissa yhteenvetojulkaisuissa (esim. Koskinen ym. 2000, s. 61-86; Kataja & Patjas 2001; Patjas & Kataja 2001). Vastaavasti kauden 2000-2006 ohjelmien tavoitteita ja rahoitusta esitellään kattavasti muun muassa eri ohjelmien suunnitelmissa ja esitteissä sekä maa- ja metsätalous- ministeriön internet-sivuilla (www.mmm.fi). Sekä edellisellä että nykyisellä ohjelmakaudella maatilojen tulonmuodostuksen kannalta merkittävin EU:n rakennerahasto on ollut EMOTR-T, jonka kautta maksetaan maatilojen saamat EU-tuet. Ohjausosaston (EMOTR-O) varoilla rahoitettiin kaudella 1995-1999 luon- nonhaittakorvausten ohella muun muassa maatalouden rakennemuutosta, elintarviketalou- den investointeja ja maaseutualueiden kehittämistä. Nykyisellä kaudella EMOTR-O:n kautta hoidetaan tavoite 1 -alueiden maaseudun kehittämistoimet ns. liitännäistoimenpiteitä (var- haiseläke, luonnonhaittakorvaukset, metsitys ja maatalouden ympäristöohjelma) lukuun ot- tamatta sekä LEADER+ -yhteisöaloite. 56 6.2.1 Ohjelmakausi 1995-1999 Kauden 1995-1999 maaseudun kehittämisen 5b -ohjelman tavoitteena oli rakennemuutok- sesta kärsivien maatalousalueiden kehittäminen. Miltei 40 prosenttia kokonaiskustannuksista suunnattiin maatilojen alkutuotannon monipuolistamiseen (toimintalinja 2). Tutkimuskoh- teena olevista maakunnista 5b -ohjelma-alue käsitti Etelä-Pohjanmaan kokonaisuudessaan sekä noin puolet Keski-Pohjanmaasta ja Keski-Suomesta. Tavoite 6 -ohjelma puolestaan kattoi Suomen itäiset ja pohjoiset harvaan asutut alueet, mukaan lukien osia Keski-Pohjan- maasta ja Keski-Suomesta. Ohjelmalla pyrittiin alueen elinkeinotoiminnan kokonaisvaltai- seen kehittämiseen ja erityisesti työttömyyden vähentämiseen. Yhtenä pääteemana oli 5b - ohjelman tapaan maatilojen monipuolistumisen tukeminen. Tavoite 5a -ohjelman toimen- piteitä maatalouden ja elintarviketalouden sopeuttamiseksi toteutettiin koko maassa. Kes- keisimpänä tavoitteena oli maatalouden rakennekehityksen edistäminen. (Kataja & Patjas 2001, s. 4-9). Patjas ja Kataja (2001) ovat tutkineet tavoite 5b- ja 6 -ohjelmissa vuosina 1995-1999 toteu- tettuja maatalouden kehittämishankkeita. Heidän mukaansa tämä kehittämistoiminta oli vilkkainta ”Pohjanmaan eri maakunnissa” (Etelä-Pohjanmaa, Pohjanmaa ja Pohjois-Pohjan- maa). Läheskään kaikki tilat eivät kuitenkaan lähteneet toimintaan mukaan, sillä hankkeisiin osallistui kaikkiaan noin kolmannes maatiloista, ja joissakin tapauksissa toteutusta jopa vai- keutti viljelijöiden laimea osallistuminen. Hankkeisiin osallistuneet viljelijät olivat usein nuoria ja päätoimisia, keskimääräistä isompien tilojen viljelijöitä. Vaikka hankkeet yleensä katsottiin tarpeellisiksi, kolmannes vastanneista viljelijöistä katsoi toteutuksen epäonnistu- neen (mt., s. 64-65). Tutkimuksen perusteella on pääteltävissä, että syrjäytymisvaarassa ole- vista tiloista vain harva lienee osallistunut maataloutta koskeviin kehittämishankkeisiin. Pat- jaksen ja Katajan (mt., s. 68) eräänä johtopäätöksenä onkin, että ”kehittämishankkeiden toi- minnan tulee suuntautua nykyistä selkeämmin tilakohtaisesti tehtävään kehittämistyöhön”. Kaudella 1995-1999 sosiaalirahaston (ESR) yksin rahoittamista ohjelmista (tavoite 3 - ja ta- voite 4 -ohjelmat) vain harva suuntautui maaseudulle. Vajaatyöllisyydestä kärsiville ohjel- mista ei ollut apua. Ihmisten maaseutu -ohjelmassa (2000, s. 55) esimerkiksi todetaan, että ”puhtaasti työttömille tarkoitetut ESR-hankkeet ovat usein olleet maaseutuväestön ulottu- mattomissa”. Vastaavasti Koskinen ym. (2000, s. 71) huomauttavat, että ”ESR-toimenpitei- den normina on usein palkkatyöläisyys ja päätoiminen yhden alan yrittäjyys. Nämä normit sopivat huonosti maaseudulle”. Koska tavoite 3 -ohjelman hankkeisiin hakeutuvan maata- lousyrittäjän työmarkkina-asema ei ole selvästi työtön tai työttömyysuhan alainen, hänen osallistumisensa 3-hankkeisiin ei yleensä ole ollut mahdollista. Tämä on ongelmallista var- sinkin siksi, että maaseudun työmahdollisuudet ovat kaventuneet viime vuosina. Esimerkiksi Kataja & Patjas (2001) ovat havainneet, ettei maataloudesta 1990-luvun jälki- puoliskolla poistuneiden työpaikkojen korvaajiksi ole pystytty luomaan riittävästi työmah- dollisuuksia maaseudun muilla toimialoilla ja julkisella sektorilla. 57 Eri maakunnissa hanketoimintaa ja ohjelmia toimeenpantiin eri tavoin. Toteutukseen vaikut- ti luonnollisesti myös se, mitä ohjelmia maakunnassa oli käytössä ja kuinka suuren osan maakunnasta yksittäinen ohjelma kattoi. Etelä-Pohjanmaalla, jossa koko maakunta luettiin 5b-alueeksi, maaseudun kehittämiseen tähtäävää 5b -ohjelmaa toteutettiin erityisten työohjelmien kautta. Näitä koordinaatiotyyppisiä ohjelmia oli kaikkiaan kuusi, joista maati- lojen kannalta merkittävin oli Etelä-Pohjanmaan maaseutuelinkeinojen runko-ohjelma 1995-1999 (1995). Työohjelmien avulla pyrittiin rakentamaan laaja-alaisia mutta hallinnol- taan kevyitä kehittämishankkeita. Samalla kerrytettiin maakunnallista asiantuntemusta ja si- toutettiin eri kehittämistahoja yhteistyöhön. Toisaalta maakunnallisissa työohjelmissa seutu- kunnalliset kehittämispainotukset eivät juurikaan päässeet nousemaan esiin. (Salo 2001, s. 11-22). Etelä-Pohjanmaan työohjelmien keskeisten toimijoiden kokemuksia selvitellyt Salo (2001, s. 27) arvioi, että maaseutuelinkeinojen runko-ohjelma oli harjoittelua muidenkin maakun- nallisten työohjelmien kannalta. Ohjelman keskeisenä tavoitteena oli alkutuotannon sopeut- taminen hallitusti EU-jäsenyyden muuttamaan toimintaympäristöön. Painopisteinä olivat ra- kennemuutosta tukevat koulutusohjelmat, maaseutuyritysten yhteistyö, maatilakohtaisen muutosprosessin hallinta, laatujärjestelmät, markkinointi, uudet elinkeinot sekä uudenlaiset tilusjärjestelyt. Runko-ohjelmaan sisältyvien hankkeiden, joita oli kaikkiaan 30, yhteisenä päämääränä oli turvata mahdollisimman paljon työpaikkoja alkutuotannossa ja jatkojalos- tuksessa edistämällä maatilojen yhteistoimintaa, monipuolistamalla viljelyä sekä kehittä- mällä viljely- ja tuotantomenetelmiä. Alkutuotannosta luopuvia tiloja ei ohjelmassa erityi- sesti huomioitu, mutta Salon (mt., s. 30) mukaan ”myös niille, joiden ei enää kannata satsata perusmaatalouteen, on pystytty tarjoamaan suunnittelu- ja muita palveluja yritystoimintaan ja toimintojen monipuolistamiseen”. Salon (mt., s. 35) havaintojen perusteella maa- ja met- sätalous sekä elintarvikeala olivat työohjelmissa kuitenkin liian erillään toisistaan edunsaaji- en eli maa- ja metsätalousyrittäjien näkökulmasta. Myös yhteys LEADER-toimintaan olisi voinut olla toteutunutta parempi. Tutkimusalueista Keski-Pohjanmaalla ja Keski-Suomessa ei toteutettu Etelä-Pohjanmaan omaksumaa työohjelmamenettelyä, vaan ohjelmia koordi- noitiin muilla tavoin. 6.2.2 Ohjelmakausi 2000-2006 Ohjelmakauden 2000-2006 Länsi-Suomen tavoite 2 -ohjelmassa, joka kattaa koko Etelä- Pohjanmaan (mukaan lukien kaksi siirtymäalueena olevaa seutukuntaa) sekä tavoite 1 -alu- een ulkopuoliset osat Keski-Pohjanmaasta ja Keski-Suomesta, esitetään arvioita myös maa- tilatalouden tulevaisuudesta. Maa- ja metsätaloudelle on tavoiteohjelmassa oma lukunsa. Ohjelman mukaan maatilojen säilyminen tuotannossa vaikuttaa todennäköiseltä valtaosassa Etelä-Pohjanmaata ja suuressa osassa Keski-Pohjanmaata. Ongelmallisiin alueisiin luetaan muun muassa Keski-Suomen länsi- ja eteläosat. Monissa osissa aluetta mahdollisuudet maatilatalouden menetysten korvaamiseen muilla tuloilla arvioidaan heikoiksi. Parhaimmat 58 sopeutumis- ja kehittymismahdollisuudet nähdään olevan maakuntakeskusten ympärillä. (Länsi-Suomen yhteistyöalueen... 1999, s. 37-43). Kaudella 2000-2006 uusi tavoite 3 -ohjelma saa rahoituksensa yksinomaan ESR:sta. Ihmis- ten maaseutu -ohjelman (2000, s. 164) mukaan uuden 3-ohjelman hyödyn kanavoituminen maaseudulle riippuu työvoimahallinnon tulkinnoista: ”Niissä on ollut maaseutupoliittisesti arvioituna toivomisen varaa, koska tärkeät koulutettavien ryhmät eivät ole aina työttömiä vaan vajaatyöllistettyjä, ja osaamisen lisääminen ei aina luo uutta työpaikkaa vaan vahvistaa työpaikan säilymistä tai tuo edellytyksiä monitoimisuudelle”. Tavoiteohjelmien synnyttämien hankkeiden ohella EU-maissa toteutetaan monia muita hankkeita, joilla pyritään vähentämään uhkaa syrjäytymisestä. Aiemmin mainitun maaseutu- yhteisöaloite LEADER+:n lisäksi kaudella 2000-2006 toteutetaan kolmea muuta yhteisö- aloitetta, joista yksi, EQUAL, tähtää erityisesti syrjäytymisen estämiseen. Tämän ESR:sta rahoituksensa saavan ohjelman keskeisiin tavoitteisiin kuuluu heikoimmassa työmarkkina- asemassa olevien ryhmien työllisyyden ja työllistämisen edellytyksien parantaminen. EQUAL:n ulottuminen maaseudulle tai syrjäytymisvaarassa oleville maatiloille riippuu oh- jelman puitteissa toteutettavista hankkeista. Myös erilaisilla kumppanuushankkeilla, joilla pyritään kehittämään paikallista taloudellista ja sosiaalista pääomaa sekä lisäämään osallis- tumista paikalliseen kehittämiseen, voi olla merkitystä syrjäytymisen ehkäisemisessä (vrt. Virkkala 2000). Etelä-Pohjanmaalla työohjelmamenettelyä on jatkettu kaudella 2000-2006, tosin eri nimik- keellä. Maakunnan ohjelmatyötä koordinoidaan kaikkiaan 13 teemaohjelmalla, jotka ulottu- vat vuoteen 2006 asti. Edellisen kauden Maaseutuelinkeinojen runko-ohjelma on muotoutu- nut Maatalouden kehittämisohjelmaksi 2000-2006. Ohjelman päätavoitteeksi määritetään maatalouden kilpailukyvyn parantaminen, mitä ei kuitenkaan aiota toteuttaa yksin tilakokoa kasvattamalla ja tilalukua vähentämällä vaan myös muilla keinoin. Pyrkimyksenä on ottaa huomioon sekä alkutuotantoon keskittyvät että monesta eri lähteestä toimeentulonsa koosta- vat tilat. Erityisesti laatutyöhön halutaan mukaan kaikki maatilat. Hanketoiminnassa anne- taan tilaa myös seutukunnallisille painotuksille ja erityistarpeille. Keskeisiä painopiste- alueita on kolme: kustannustehokkuuden parantaminen, tuotantoprosessin kehittäminen ja osaamisen lisääminen. (Maatalouden kehittämisohjelma 2000-2006, s. 14-16). Kustannustehokkuuden parantamisen yhtenä alakohtana on toimintamallien kehittäminen. Oleellisena nähdään kehitystarpeiden tunnistaminen ja toimeentulostrategian valitseminen tilakohtaisesti. Tässä kohtaa ohjelmassa sivutaan myös syrjäytymisvaarassa olevia maatilo- ja: ”Epävarmoja tiloja on autettava uusien mahdollisuuksien löytämisessä ja niiden toteutta- miskelpoisuuden arvioinneissa, koskivatpa nämä tilanhoitoa tai muita ansiolähteitä. Luopu- mista suunnitteleville on turvattava joustava eläkkeellepääsy tai uuden ammattitaidon hank- kiminen” (mt., s.16). 59 Monet muutkin Etelä-Pohjanmaan teemaohjelmat sivuavat maatilojen kehittämistä ja erityi- sesti maatilojen yhteyteen luotavaa muuta ansiotoimintaa. Läheisimmin maatilojen toimin- taan liittyvät elintarvike- ja bioteknologiaohjelma (elintarvikkeiden jalostus), puualan ohjel- ma (puun jalostus), metallialan ohjelma (alihankinta yms. toiminta) ja yrittäjyyden teemaoh- jelma (uuden yritystoiminnan luominen maatiloille). Myös Palvelualojen kehittämisohjel- massa (2002, s. 8) todetaan nopean rakennemuutoksen aiheuttamat haasteet: ”Alkutuotan- nosta vapautuvien henkilöiden uudelleen kouluttaminen ja työllistäminen on haaste. Varsin- kin alkutuotannossa aiemmin työskennelleiden naisten tilanne on monilla alueilla vaikea”. Keski-Pohjanmaalla ja Keski-Suomessa ei teemaohjelmamenettelyä toteuteta vastaavassa laajuudessa kuin Etelä-Pohjanmaalla. Keski-Pohjanmaan maaseutustrategian 2000-2006 si- sältöä on selvitetty aiemmin kohdassa 4.3.2. Keski-Suomessa TE-keskuksen kautta rahoite- taan tällä hetkellä kolmea maaseudun teemaohjelmaa, joilla tähdätään kylätoiminnan, maa- seutumatkailun ja pk-elintarvikealan kehittämiseen. Maakunnassa on lisäksi tekeillä omat ohjelmat maatalouden ja maaseudun palvelujen kehittämiseen. Alueellisen maaseudun kehittämisohjelman (ALMA) alkuvuosien toteutumasta on jo saata- villa joitain seurantatietoja. ALMA-alue kattaa tutkimusmaakunnissa tavoite 1 -ohjelman ulkopuoliset osat eli Etelä-Pohjanmaan kokonaisuudessaan sekä osia Keski-Pohjanmaasta ja Keski-Suomesta. ALMA-ohjelman yritystuki on suunnattu maatilojen toimintojen kehittä- miseen. Vuoden 2002 loppuun mennessä suhteellisesti eniten yritystukipäätöksiä alueen maatilojen lukumäärään verrattuna on tehty Keski-Suomen ALMA-alueella ja Etelä-Pohjan- maalla. Näillä kahdella alueella myös hankkeiden keskimääräinen koko on ollut suurin ja toimintaedellytysten selvittämistukea myönnetty runsaimmin. Keski-Pohjanmaan ALMA- alueella aktiivisuus on ollut näillä mittareilla tarkastellen jonkin verran Etelä-Pohjanmaata ja Keski-Suomea laimeampaa, joskin myös Keski-Pohjanmaa kuuluu ALMA-yritystuissa kär- kimaakuntien joukkoon. (Kataja 2003). 6.3 Hanketoimijoiden näkemykset syrjäytymisuhasta Kolmeen maakuntaan suunnatun kyselyn tavoitteena oli kartoittaa keskeisten hanketoimijoi- den näkemyksiä maatilojen syrjäytymisvaarasta ja syrjäytymiseen liittyvistä tekijöistä. Vaik- ka vastaukset luonnollisesti ovat subjektiivisia, henkilökohtaisia arvioita syrjäytymisuhan- alaisista maatiloista, ne täydentävät kiinnostavalla tavalla edellisessä luvussa tilastoaineiston pohjalta luotua kuvaa. Kuten syrjäytymistä koskevien määritelmien tarkastelussa on edellä käynyt ilmi, syrjäytymi- seen ei ole olemassa yksiselitteistä määritelmää. Varsinkin maatilojen syrjäytyminen voi- daan ymmärtää hyvin monella tapaa. Kyselyn aluksi ja vastaamisen helpottamiseksi tutki- muksen kohteena olevia maatiloja luonnehdittiin seuraavasti: ”Syrjäytymisvaarassa olevilla maatiloilla tarkoitetaan sellaisia maatiloja, jotka ovat epätietoisia maatilansa kehittämi- sestä, mutta joilla kuitenkin olisi tarvetta kohentaa toimeentuloaan jollakin tavalla. 60 Syrjäytymisvaarassa olevien maatilojen on vaikea kasvattaa tai monialaistaa tuotantoaan tai hankkia töitä tilan ulkopuolelta. Tällaisten tilojen tulevaisuudenkuvia luonnehtivat pas- siivisuus, periksi antaminen ja vaihtoehdottomuus”. Tämän määrittelyn pohjalta vastaajilta pyydettiin yhteensä kuudessa kysymyksessä näkemyksiä sekä syrjäytymisvaarassa olevien tilojen määrästä että hanketoiminnan mahdollisuuksista tällaisten tilojen auttamiseen. 6.3.1 Syrjäytymisvaarassa olevien tilojen osuus Hanketoimijoita pyydettiin arvioimaan, miten paljon edellä määritellyn kaltaisia syrjäyty- misvaarassa olevia maatiloja he arvioivat olevan oman maakuntansa alueella (%). Kuten oli oletettavissa, vastauksista heijastuu niin syrjäytymis-käsitteen epämääräisyys kuin toisistaan poikkeavat näkemykset syrjäytymisvaarasta. Arviot syrjäytymisuhanalaisten tilojen määräs- tä vaihtelevat miltei nollasta jopa puoleen alueen tiloista. Eteläpohjalaisista vastaajista kaksi arvelee syrjäytymisvaarassa olevien maatilojen osuu- deksi maakunnassa korkeintaan 10 prosenttia. Usea arvioi määrän 20-30 prosentiksi. Enim- millään osuuden nähdään yltävän puoleen tiloista. ”Vaikea sanoa, perusmaatalouden puolella ehkä kuitenkin enintään 10 %:a, koska muilla on mahdollisuus saada maatilan ulkopuolelta palkkatuloja tai ovat jo lähellä eläkeelle siirtymistä”. ”Enintään 10 % tämän hetken tilaluvusta, jos pitäydytään määritelmän osassa ’pas- siivisuus, periksiantaminen ja vaihtoehdottomuus’”. ”Laajasti ymmärrettynä syrjäytymisvaarassa saattavat olla myös aktiivisetkin, mutta- liian ison riskin ottavat. Mutta ehkä kuitenkin ne tilat, jolla ei ole edellytyksiä laajen- taa, eikä myöskään resursseja ja asennetta monipuolistaa. Noin kolmannes voisi olla tässä tilanteessa kun huomioidaan, että osa joka tapauksessa lopettaa”. ”20-50% riippuen siitä miten ’suvun ulkopuolelta tulevan’ tilanpidon jatkajan asema otetaan huomioon. Omat pojat eivät ole halukkaita jatkamaan, mutta naapurissa olisi enemmänkin kuin riittävästi halukkuutta suurentaa tilakokoa. Tästä kertoo mm. aivan järjettömiin summiin kohonnut pellon lisäaluekauppojen hintataso E-P:lla”. Moni vastaaja toteaa yleiseksi mutta ei syrjäytymiseksi luokiteltavaksi kehityksen, jossa maatilalla asuvista puolisoista ensin toinen ja sitten kumpikin etsiytyy töihin tilan ulkopuo- lelle. Jossain vaiheessa muu työ voittaa kokonaan, jolloin maataloudesta luovutaan mutta saatetaan silti jäädä asumaan kotikylään. Syrjäytymistä koskevien näkemysten moninaisuus kertoo siitä, että ilmiö voidaan ymmärtää ja tulkita usealla eri tavalla: ”Vakavinta syrjäytymistä sen sijaan on kehitys, jossa esim. 80-luvun lopulla on spv-ti- lanteessa ostettu silloisen maatalouspolitiikan olosuhteissa kovaankin hintaan 61 pienehkö keskikokoinen investoinneiltaan silloin taantunut tila, jota sitten on par- haansa mukaan kehitetty ja yritetty viedä eteenpäin, mutta joka epävarmassa 1990- luvun alkupuolen ja huimassa EU-ajan kehityksessä on ollut jatkuvasti ’askeleen- liian myöhäs’. Velkataakkaa on sen verran paljon, että luopumista ei pysty ajattele- maan, mutta ei myöskään realistista vaihtoehtoa kehittää toimintaa nykyistä kannatta- vammalle tasolle, koska edellytyksenä olisi taas lisäinvestoinnit. Tällaisessa tilantees- sa alun innostus ja siihen liittyvä voimakas yrittäminen saattavat johtaa epäonnistu- misten ja kyllääntymisen jälkeen johdannossa mainittuun periksiantamiseen ja passii- visuuteen. Syrjäytymistä tapahtuu toki vähemmän dramaattisestikin. Maatilojen kehittämisen vauhti ei vain sovi viljelijäperheelle. Kysymys on heidän tottumattomuudesta muutok- sen vauhtiin, luonteenlaadusta (esim. epävarmuuden sieto alhainen, varman päälle pelaaminen), iästä , elämän tilanteesta jne. Usein näissä tilanteissa ulkopuolinen saattaa nähdä ’periksiantamista ja passiivisuutta’; mutta onko kysymys lopulta tästä. Yhtä lailla kyseessä voi olla vähittäinen ajautuminen syrjäytymistilanteeseen tai jopa tietoinen valinta olla menemättä laajentamis-/kehittämiskierteeseen. Etelä-Pohjanmaalla on EU-aikana vuonna 1995 toimineista EU-tukea hakeneista ti- loista eli ns. aktiivitiloista investoinut ja kehittänyt selkeästi toimintaansa noin 30 % tiloista, vajaa kolmekymmentä on lopettanut, ja loppu noin 40 % on tilanteessa, jossa merkittävää muutosta aiempaan toimintaan ei ole maatalouden kannalta tapahtunut. Näillä tiloilla syrjäytymiskierre voi olla mahdollinen, mutta se ei tapahdu kaikille, ei- kä ne kaikki ole siten syrjäytymisvaarassa”. Keski-Pohjanmaalla näkemykset syrjäytymisuhanlaisten tilojen osuudesta vaihtelevat mil- tei samalla tavoin kuin Etelä-Pohjanmaalla eli muutamasta prosentista noin kolmannekseen. Vastausten perusteella keskipohjalaisilla tiloilla näyttäisi kuitenkin olevan suhteellisesti vä- hemmän epätietoisia tai passiivisia kuin kummassakaan muussa tutkimusmaakunnassa. Suurin osa hanketoimijoista arvioi viljelijöiden tulevaisuudenuskon ”aika hyväksi”; syrjäy- tymisvaaraan ajautuvat heidän mielestään lähinnä sellaiset tilat, joilla on muita ongelmia (alkoholi, avioero), tai tuotantoaan ”jäähdyttelevät” tilat. ”Arviolta 10 %. Luvut ovat tippuneet varsin voimakkaasti parina viime vuotena, ja suurin rakennemuutoksen vauhti on mielestäni takanapäin. Esim. vuonna 2000 enna- koitiin, että alueella tulee lopettamaan kymmeniä tiloja / per kunta. …Todellisuudessa aivan näin ei ole kuitenkaan tapahtunut”. ”Toisaalta aika suuri osa tiloista on suurten ikäluokkien hallussa, joilla eläkeiän saa- vuttaminen nykyisessä työssä on tärkein tavoite ja ulospäin näkyvä passiivisuus on vain tämän osoitus. Nykyiseen ja hieman niukkenevaankin toimeentuloon tyydytään”. 62 Eläkeikää lähellä olevat viljelijät koetaan ryhmäksi, jonka osalta syrjäytyneisyyttä on vaikea arvioida: ”Musta aukko on arvioissani tästä ryhmästä, kuinka moni niistä ajaa tilaa alas, ei in- vestoi, ei ole jatkajaa, jne. Kuitenkin suurimmalla osalla on hyvä ja kohtalaisen ko- koinen karja, joten heidän tulonsa eivät anna olettaa sitä, että he olisivat ’syrjäyty- neitä’ tulojensa suhteen - syrjäytyneitä ehkä kehittämisen suhteen”. Keski-Suomessa syrjäytymisuhanalaisia maatiloja arvellaan olevan 5-50 prosenttia koko ti- lamäärästä painottuen eläkeikää lähestyviin viljelijöihin. Syrjäytymisvaaran arvioidaan kui- tenkin maakunnan sisällä vaihtelevan alueellisesti selvemmin kuin Etelä- ja Keski-Pohjan- maalla. ”Eteläisessä Keski-Suomessa osuus voi olla 5 % tai allekin, mutta toisaalta tällä alu- eella syrjäytymistä tai viljelystä luopumista saattaa helpottaa alueella olevat mahdol- lisuudet tilan ulkopuoliseen työhön. Uskoisin pohjoisen Keski-Suomen osuuden olevan moninkertaisen. Lisäksi passiivisuuteen saattaa vaikuttaa viljelijän ikärakenne, lä- hempänä eläkeikää ei enää jakseta panostaa kehittämiseen, mennään loppuaika kitku- tellen siten kuin jaksetaan”. ”30-50 %. Ko. tilojen määrä maakunnassa vaihtelee alueittain. Keski-Suomessa on kuntia joissa maatalouteen panostetaan elinkeinotoimen ja viljelijöiden itsensä toi- mesta. …toisaalta löytyy alueita joissa kylät tyhjenevät”. Maakunnan sisäisten erojen ohella tilojen nähdään myös suhtautuvan syrjäytymisuhkaan eri tavoin. ”Kaikkien ns. syrjäytymisuhanalaisten tilojen omistajat eivät ole mitenkään paniikis- sa oman elantonsa puolesta, mutta he tietävät hyvin, että jatkuvuutta esim. ikänsä tai terveytensä puolesta maataloustuotannosta luopuvilla tiloilla ei useinkaan ole. Uhka tilojen autioitumiseen on todellinen, varsinkin jos tila sijaitsee yksinään etäällä kes- kuksista, jolloin esim. jatkuva työssäkäynti nuorellekin jatkajapolvelle voi olla ylivoi- maista. Eri asia on taas se, että loma-asuntokäyttöä voi olla perikuntavaiheesta alka- en. Eritoten maakunnan ja kuntien reuna-alueilla tämä ilmiö tyhjentää maaseutua. Nuo- ret eivät katso olevan riittävää pohjaa edes kehittämisen kautta jäädä tilalle asumaan ja etsimään toimeentuloa pienistä paloista. …Ainakin alueellisesti tässä tulee ole- maan suuria eroja ja pitkällä tähtäimellä pienimpien tilojen asutus hakeutunee vyö- hykkeiksikeskustaajamien ympärille tai sitten nauhamaisesti hyvien liikenneyhteyksien vaikutuspiiriin. Muulla laajalla maaseutualueella asujaimisto rakentuu päätoimisten tilojen varaan, seassa voi olla tosin niitä, jotka myyvät tiettyjä ostopalveluja kokoai- aikaisille (esim. koneurakoitsijat)”. 63 ”Syrjäytymisuhan alaisia tiloja on joka puolella Keski-Suomea. Viimeisen kymmenen vuoden aikana rakennemuutos on ollut melko nopeaa - erityisesti pohjoisessa Keski- Suomessa tilojen koko on kasvanut ja kahtena viime vuotena sukupolvenvaihdosten määrä on ollut kohtuullinen.…Syrjäytymisuhka ei välttämättä riipu todellisista kehit- tymis- ja ansaintamahdollisuuksista. Esim. kasvavan Jyväskylän lähellä on muutama syrjäytymisvaarassa oleva tila: he eivät pysty kasvattamaan tuotantoaan, eivätkä jat- kamaan perinteistä elämäntapaviljelyä, mutta taloudellisesti he voisivat pärjätä hyvin myymällä maansa tontinpohjiksi. Syrjäytyminen on pitkälti asenneongelma - ei välttä mättä kiinni todellista resursseista. Syrjäytymisuhka on kuitenkin aivan yhtä ahdistava on se sitten kuviteltu tai todellinen. Mielestäni syrjäytymisvaaraan kuuluukin juuri se, että ihminen ei enää kykene näkemään vaihtoehtoja ja löytämään mahdollisuuksia”. 6.3.2 Syrjäytymisvaarassa olevien tilojen huomioon ottaminen hankesuunnittelussa Kysymykseen siitä, onko syrjäytymisvaarassa olevia maatiloja otettu huomioon hankkeita suunniteltaessa tai arvioitaessa, vastaukset ovat hyvin samansuuntaisia jokaisessa kolmessa maakunnassa. Ryhmän olemassaolo on yleensä tiedostettu, mutta oikeiden toimenpiteiden löytäminen on koettu vaikeaksi tai mahdottomaksi. Vastausten perusteella hanketoimintaa ei nähdä parhaana - eikä aina edes mahdollisena - välineenä syrjäytymisuhanalaisten tilojen auttamiseen. Etelä-Pohjanmaalla hanketoimintaa on suunnattu erityisesti maatalouden kilpailukyvyn nostamiseen ja uusien elinkeinojen luomiseen. On jäänyt paljolti viljelijöiden omalle vas- tuulle, ovatko he pyrkineet ehkäisemään syrjäytymisvaaraa omalla tilallaan lähtemällä mu- kaan tarjottuihin hankkeisiin. Yleisin arvio on, että syrjäytymisuhkaan ei olla paljoa tai aina- kaan riittävästi pystytty paneutumaan. ”Kehittämisen painopiste on ollut erityisesti rakennemuutoksen vauhdittaminen ja kil- pailukykyisten tilojen aikaansaaminen ja niiden toimintojen edistäminen. Asiaa poh- dittiin alkuvaiheessa, mutta ei ehkä riittävän syvällisesti. Syrjäytymiskierteessä olevat maatilat ovat yleensä pienehköjä, elinkelvottomia ja isännät iäkkäitä ja passiivisia. Niinpä kehittämistoimet ovat raskaita ja vaikuttavuudeltaan vähäisiä. Toisaalta näin tiloista voi karsiutua hyviäkin, menee ’lapsi pesuveden mukana’”. ”Joissakin hankkeissa on pohdittu, mutta pelkäänpä pahoin, että pohdinta on jäänyt yleiselle tasolle. Suunnitelmavaiheessa asiaa on mietitty, mutta varsinaisissa hank- keen toimenpiteissä ei sitten mielestäni olekaan riittäviä työkaluja näiden tilojen aut- tamiseksi”. ”Eipä oikeastaan. Perinteisesti hanketoiminnassa (=kehittämistoiminnassa) on muka- na ne aktiivisimmat. Aihealue voisi kuuluakin esim. tuottajajärjestön potentiaaliseen kehittämistoimintaan…”. 64 ”Eipä juurikaan. Enemmänkin on pohdittu miten tällaisten syrjäytyvien tilojen pellot saataisiin jatkavien tilojen lisämaiksi”. Osa vastaajista mainitsee kuitenkin esimerkkejä toimista, joiden voi katsoa suuntautuvan syrjäytymisuhanalaisille maatiloille. ”Varsinaisesti ’periksiantavia’ tiloja erityisesti koskevaksi hankkeeksi voidaan nimetä ehkä esim. tukihenkilöhanke. Osassa hankkeista on tarjolla apua sukupolvenvaihdok- siin ja tilasta luopumisen arviointiin ym., minkä voidaan katsoa myös auttavan syrjäy- tymisvaarassa olevia tiloja”. ”On pohdittu ja käytännössä rahoitettukin useita kehittämishankkeita, joilla tähän haasteeseen pyritään vastaamaan mm. Kanava, TuotaMaitoa, luomu 2000, eli vaihto- ehtoja on olemassa niin nykyisen tuotannon tehostajille kuin kokonaan uuteen toimin- taan siirtymiseen”. ”On luotu edellisen ohjelmakauden kehittämishankkeen (MATSO) kokemusten pohjal- ta uudelle ohjelmakaudelle hankeverkko, jolla pyritään suoraan vaikuttamaan ko. on- gelmaan. …Tavoitettavuutta ja kohdennettavuutta on pyritty parantamaan seutukun- nallisella toimintamallilla (seutuagrologit työhön osallistuvina koordinaattoreina kai- kissa seutukunnissa)”. Keski-Pohjanmaalla näkemykset syrjäytymisvaarassa olevien tilojen huomioon ottamises- ta poikkeavat jonkin verran eteläpohjalaisten ajatuksista. Osa hanketoimijoista katsoo, että syrjäytymisuhan alla olevia tiloja on todella pyritty auttamaan ja aktivoimaan uusien elinkei- nomahdollisuuksien löytämiseksi. ”On perusteellisesti. …hankkeet suunniteltiin nimenomaan myös tätä tarkoitusta var- ten. …Tilakohtaisin ja yksilöllisin kartoituksin/haastatteluin etsitään projektin palve- lujen piiriin henkilöitä, jotka pohtivat tilan ja omaa tulevaisuutta. Yksilöllisellä oh- jauksella, neuvonnalla ja ns. henkisellä tuella osallistujille on etsitty uusia työllisty- mismahdollisuuksia, ml. yrittäjyys. Osallistujille on rakennettu myös yksilöllisiä täs- mäkoulutuksia osaamisen lisäämiseksi ja työllistymisen mahdollistumiseksi. Tulokset ovat olleet suhteellisen hyviä”. ”Kyllä, maakunnassa on ollut erilaisia ”Tulevaisuussuunnitelmahankkeita” ja niiden päättymisen jälkeenkin vähintään yhdessä meneillään olevassa hankkeessa on ollut toimintoja, joihin em. tilojen viljelijät voivat osallistua”. ”On lähdetty liikkeelle erilaisilla kehittämishankkeilla, lähinnä uudelleen kouluttau- tumisen ja uusyritännän kautta”. Joidenkin hanketoimijoiden mielestä taas tällaisia hankkeita ei ole ollut tai ainakaan menes- tystä niillä ei ole saavutettu. 65 ”Ei tuon nimikkeen kautta… Hankkeet ovat olleet sentyyppiset että nopeimmat ja in- novatiivisimmat ovat näyttäneet ja raivanneet tietä”. ”En kyllä tiedä alueeltamme (Keski-Pohjanmaa) yhtään hanketta, mikä suoranaisesti tai edes merkittävästi välillisesti olisi paneutunut asiaan”. ”Onhan näitä pohdittu ja yritetty hankkeistaa, mutta huonolla menestyksellä”. Keski-Suomessa näkemykset syrjäytymisvaarassa olevien tilojen auttamismahdollisuuksis- ta ovat samansuuntaisia kuin Etelä- ja Keski-Pohjanmaalla: passiivisia tiloja on hankala houkutella mukaan, ja hanketoiminnasta koituu suurin hyöty jo valmiiksi aktiivisille viljeli- jöille. Kehittämistoiminnan pääasiallisena kohteena pidetään maatiloja, joiden uskotaan ole- van mukana tuotannossa vielä 10-20 vuodenkin kuluttua. Lopettavien osalta pohditaan lä- hinnä sitä, miten vapautuvat tuotantoresurssit saadaan siirrettyä jatkaville tiloille. ”Kehittämishankkeet on suunnattu aktiivisille toimijoille: mitä aktiivisempi osallistuja sitä suurempi hyöty -periaate. Hankesuunnitelmia tehdessä on keskusteltu myös syr- jäytymisvaaran alla olevista yrittäjistä ja heidän mukaan vetämisestään, mutta useim- miten on todettu ja käytännössäkin havaittu, että hankevetäjän aika ei riitä passiivis- ten toimijoiden mukaan vetämiseen. …syrjäytyminen on aikamme ongelma, joka ulot- tuu kaikkiin väestöryhmiin. Valitettavasti teemaan porautuvia hankkeita ei vielä tällä rahoituskaudella ollut”. ”Ei kovin paljoa, koska varmaan moni asettaa toiveensa tuolle aktiiviselle puolelle. Joskus varmaan käy mielessä, ettei kannata taistella tuulimyllyjä vastaan, jos kerran ei ole eväitä mihinkään todelliseen tulokseen auttamisen kautta. Jotain esimerkkejä on mm. maaseudun vajaakäytössä olevan asuntokannan uusiokäyttöyrityksistä mm. hankkeilla. Ne yritykset ovat jääneetkin yrityksiksi”. ”Hankkeiden suunnittelussa syrjäytymisvaarassa olevat maatilat on pyritty huomioi- maan. Ongelmaksi on muodostunut kuitenkin se, että juuri nämä tilat eivät aktiivisesti osallistu hanketoimintaan. Näillä tiloilla on hyvin usein ennakkoluuloja hanketoimin- taa kohtaan. Käytännön hanketoteutuksessa näitä tiloja harvemmin saadaan mukaan toimintaan. Hankkeisiin osallistuvat yleensä tilat, jotka muutenkin ovat ajan hermolla mukana….Mahdollisesti joissakin ESR-hankkeissa (TYKY) lienee onnistuttu saamaan näitä tiloja mukaan toimintaan”. Osa hanketoimijoista löytää esimerkkejä toimintamuodoista, jotka on suunnattu aktivoi- maan syrjäytymisvaarassa olevia tiloja. Tällaisina nähdään mm. sukupolvenvaihdoksia, osaamista ja tilojen välistä yhteistyötä edistävät sekä uusia ansiolähteitä hakevat hankkeet. ”Termiä ’syrjäytymisvaarassa oleva’ ei ole käytetty mutta monissakin hankkeissa on ollut tavoitteena selvittää maatilojen tulevaisuuden suunnitelmia ja mielialoja ja siltä 66 pohjalta pyritty rakentamaan hankkeita, joilla voitaisiin kehittää jotain toimeentulon lähteitä tiloille. Yleensä hankkeissa on pyritty maatalouden edellytysten parantami- seen tai elinkeinotoiminnan monipuolistamiseen ja hankkeisiin tunnetusti osallistuvat vain aktiivisemmat tilat ja ihmiset eivätkä ne, joille se olisi tarpeellisinta. Syrjäytymis- vaarassa oleville niistä ei ehkä ole ollut suurta apua”. ”Erilaisten yhteistyömuotojen edistäminen niin tuotannollisessa toiminnassa, markki- noinnissa kuin myös tuotantopanosten hankinnassa sekä ko. toiminnassa onnistunei- den yritysten malliesimerkiksi nostaminen. Tulevaisuuden uskon luominen ja mahdol- lisuuksista kertominen erilaisten koulutus- ja neuvontahankkeiden yhteydessä mm. ti- lakohtaisilla tuotantosuunta- tai liitännäiselinkeinovaihtoehtoihin perustuvilla laskel- milla”. 6.3.3 Syrjäytymisuhkan tunnistaminen ja tunnustaminen hanketoiminnassa Vastaajilta pyydettiin myös näkemyksiä siitä, onko syrjäytymisvaarassa olevien tilojen on- gelmiin paneuduttu heidän mielestään riittävästi. Kysymyksellä haluttiin selvittää yhtäältä, pitävätkö hanketoimijat tällaisten tilojen kohtaloa ongelmallisena, ja toisaalta, olisiko han- ketoiminnassa tarvittaessa mahdollisuuksia pureutua näiden tilojen ongelmiin jo tähän asti toteutettuja toimenpiteitä syvällisemmin. Etelä-Pohjanmaan hanketoimijoiden vastaukset ovat joko selkeän kielteisiä tai varovaises- ti joitakin parannuskeinoja ehdottavia. Uhka syrjäytymisestä nähdään ilmiselvästi todelli- seksi osalla tiloista, mutta samalla tuodaan ilmi vaikeus tällaisten tilojen saamisesta mukaan kehitystoimintaan. Suurin osa vastaajista arvioi, että hanketoiminnalla ei pystytä syrjäyty- misvaaraan suuresti vaikuttamaan, ei ainakaan ilman merkittäviä panostuksia. Jotkut totea- vat myös, että syrjäytyjät ovat pieni vähemmistö, jonka hoitaminen ei välttämättä edes kuulu hankkeiden tehtäväkenttään. ”… kysymys on kuitenkin ehkä vain 10 %:sta. Pidän kuitenkin tärkeämpänä niiden 90 %:n kannattavuuden parantamista”. ”Ei ole. Tiedotusvälineissä esillä on menestyjät; kukapa nyt haluaisi itsestään ’passii- visten ja periksiantajien’ mallia . MELAn jaksamishankkeissa on paneuduttu osin tä- hän ongelmaan. Samoin velkaneuvonnan yhteydessä on näitä asioita sivuttu yleisla- man aikana, mutta viime vuodet asiasta on oltu hyvin vaiti”. ”Ei varmaankaan riittävästi, koska pakkoa ei ole keinovalikoimassa. Toiminta perus- tuu vapaaehtoisuuteen ja viljelijä joutuu yleensä maksamaan jotakin omavastuuna hankkeisiin osallistuessaan”. ”Voisi olettaa, että niillä tiloilla, joilla on päätetty jäähdytellä eikä investoida maata- louden kehittämiseen, vuokrapeltoihin ym. yrittäjäpariskunta lähentelee iältään viittä- 67 kymppiä. Kova työ on vaatinut veronsa, kroppa ei oikein pelaa ja jaksamisen kanssa on niin ja näin. Edessä on vielä parikymmentäkin vuotta ennen eläkeikää ja jollakin pitäisi elää. Ammattitaito liittyy karjaan ja maatalouteen, miten sen tuotteistaisi mark- kinavoimien palvelukseen? Teit mitä teit, niin lisävelatta ei selviä. Varhais- ja sairas- eläke tai kortisto houkuttelee. …pelkkä jonkun tietyn elinkeinon (metallialihankinta, elintarvikejalostus, hoivayrittäjyys) kehittämishanke ei riitä, vaan pitäisi olla jonkin sortin tukikuviot myös pehmopuolelle kun ihmiset joutuvat muuttamaan perinteitään ja tapojaan aika radikaalisti kun maailma ympärillä muuttuu …Köyhyys ja koulutta- mattomuus (-> syrjäytyminen) liittyvät monesti perhetaustaan ja näyttävät kasaantu- van”. ”Ei ole. Näissä tiloissa piilee kuitenkin valtava potentiaali. Syrjäytymisvaarassa ole- vien tilojen käytettävissä tulisi olla vielä nykyistäkin enemmän ulkopuolista asiantun- tijuutta. Pienistäkin positiivisista signaaleista voitaisiin lähteä synnyttämään uutta toimintaa ja aktiviteettia tiloille, joiden elinkelpoisuus siten paranisi”. ”Lisäpanostus ei olisi pahitteeksi, enemmän aktiivisuutta hankevetäjiltä oli hanke mi- kä tahansa. Onko ilmassa myös ’hankeväsymystä’ vetäjillä ??”. Keski-Pohjanmaan hanketoimijoiden näkemykset syrjäytymisvaarassa olevien tilojen huo- miotta jäämisestä eivät ole aivan yhtä selkeitä kuin eteläpohjalaisten. Silti paneutuminen tällaisten tilojen ongelmiin ei kaikkien keskipohjalaistenkaan mielestä ole ollut riittävän tar- mokasta ja syvällistä. Auttamiskeinojen miettiminen nähdään tärkeäksi, mutta moni toteaa myös, että kokonaisuutta ”ei voida ratkaista yleisesti kaupatuilla keinoilla kuten luomulla, suoramarkkinoinnilla ja maatilamatkailulla”. Toisaalta esimerkiksi tilojen välisen työnjaon syventämisen uskotaan antavan lisää erikoistumismahdollisuuksia. ”Kyllä ja ei. Viljelijöille on tarjottu mahdollisuus, mutta he ovat tarttuneet siihen huo- nosti. Syrjäytymisuhkan alaisten tilojen määritelmän mukainen vaihtoehdottomuus, passiivisuus ja periksiantaminen ovat näillä tiloilla jo toteutuneet”. ”Vaikea sanoa. Määrittely syrjäytymisvaarassa olevasta maatilasta ei ole mielestäni selvä ja jää aika paljon lukijan vastuulle. Maatilojen tulojen kasvattamiseen ja tuotan- non monipuolistamiseen tähtääviä toimia on tehty runsaasti ja tehdään jatkuvasti, mutta jos tilojen passiivisuus, periksiantaminen jne. on se varsinainen syy, niin sellai- siin tilanteisiin on mielestäni vaikea päästä mukaan”. Keski-Suomen hanketoimijoiden mielipiteet eivät juurikaan poikkea etelä- ja keskipohja- laisten näkemyksistä. Enemmistö arvioi, että syrjäytymisuhkaan ei ole pureuduttu alkuun- kaan riittävästi, mutta jokainen vastaaja ei näe tilannetta yhtä synkkänä. Myös tilojen omaa asennetta korostetaan: kaikki viljelijät eivät näe tarvetta kehittämiseen vaan haluavat pysyt- tää tilansa nykyisellään, ja jos jatkajaakaan ei ole, miksi lähteä hakemaan uutta? 68 ”Jos hanketoiminnalla halutaan auttaa syrjäytymisuhan alla olevia, pitäisi heidät saada mukaan ’normaaliin’ kehittämistoimintaan. Kuinka moni yrittäjä/maaseutulai- nen myöntää olevansa syrjäytymisuhan alla ja lähtevänsä ’syrjäytymisenestohankkee- seen’ mukaan?”. ”Ei varmasti ole. Ensinnäkin tilojen löytäminen ja esiin saaminen on hankalaa. Yrittä- jäkurssille ja koulutukseen tällaisia on vaikea saada. Ja yrittäjän motivointi kehittämi- seen voi olla työn alla. Syrjäytyvä tila saattaa olla passiivinen, eikä näe mahdolli- suuksia tulevaisuuden kehittämiseen. Yrittäjän oma asenne ratkaisee paljon ja sen he- rättämisessä voi olla vaikein työ. Aktiivisella yrittäjällä on työtä joka puolella enem- män kuin ennättää vuorokaudessa tehdä”. ”Mielestäni näiden tilojen ongelmiin ei ole paneuduttu riittävästi. Joskin tilanne osit- tain on se, että aika on hoitanut tai tulee hoitamaan nämä tapaukset omalla painollaan kuntoon eli tuotanto hiipuu pikku hiljaa. Joka tapauksessa tämä on valitettavaa, koska usein tuotantoresursseja poistuu käytöstä ja jäljelle jää katkeroituneita ihmisiä”. ”Riippuu siitä, ketkä ovat toimijoita ja mitä asia koskee. On niinkin, että jokainen vastaa omalta osaltaan siitä, mitä tekee eikä ei-asianomaisten tarvitse aina kaikkeen puuttuakaan. Yhteisvastuuseen kuuluu kuitenkin huolehtia siitä, että maaseutua koske- vat ilmiöt ja ongelmat tunnistetaan ja niihin reagoidaan, jos on mahdollisuuksia tehdä jotain asialle. …MELA on mielestäni toiminut aika hyvin luopujapuolenkin osalta ja etsinyt aktiivisesti keinoja helpottaa osaltaan maaseudun muutosstressiä. Kehittämis- hankkeiden mahdollisuudet rajautuvat siihen, että niillä voidaan tukea maaseudun yritystoiminnan uudistumista ja monipuolistumista. Siinä neuvonnallakin on selkeä missionsa yhdessä sidosryhmien kanssa. Osalle luopujatiloista löytyy aktiivinen vaih- toehto tätä kautta, mutta kuinka paljon syrjäytymisuhan alaisiksi katsottavia tiloja tä- mä koskee, niin olisin aika varovainen arvioissani. Yrittäjyys kun tahtoo rakentua vain siihen osaan tiloja, joilla ei pahoja oireiluja tai talousvaikeuksia ole. Talousongelmai- silla tapauksilla kun on ensi saatava kurotuksi umpeen se hajurako lähtökohdassa ja sitten vielä pitäisi pärjätä kehittämisessä. Neuvontapuolella on kokemusta mm. velkaisten tilojen ongelmien ratkaisusta. Joskus joku tutkimuskin on tehty siitä, kuinka suuri osa eräitä velkaisten tilojen hyväksi kehi- teltyjä tukitoimia saaneista voi yleensä päästä kuiville eikä tulos ole ollut kovin kehut- tava. Myös resurssitarve ylivelkaisten tilojen auttamiseen on niin suuri, että tulee mie- leen kysymys: onko jälkikäteen tehty työ enää vaivan väärti. Neuvonnan pitäisi olla ensi sijassa estämässä talousvaikeuksien syntyä, mutta miten mennä auttamaan, jos neuvoa ei edes kysytä silloin kun olisi tarve. Tämä ongelma ei poistu markkinoimalla eikä tiedotuksella”. 69 6.3.4 Kauden 1995-1999 hankkeet Vastaajia pyydettiin arvioimaan sekä EU:n viime ohjelmakauden (1995-19999) että nykyi- sen ohjelmakauden (2000-2006) hankkeita etenkin syrjäytymisuhanalaisten tilojen aktivoi- misessa. Kysymyksen tarkoituksena oli selvittää, ovatko syrjäytymisvaarassa olevat tilat ol- leet joissakin hankkeissa erityisenä kohderyhmänä. Kuten jo edeltäviin kysymyksiin anne- tuista vastauksista voi päätellä, kovin paljon tällaisia hankkeita ei pystytty nimeämään. Toi- saalta monien hankkeiden, esimerkiksi sukupolvenvaihdoksiin, kustannusten vähentämi- seen ja tilojen väliseen yhteistyöhön sekä uusien elinkeinojen kehittämiseen kohdistuneiden toimintojen, nähdään olleen ainakin lähtökohtaisesti yhtäläisellä tavalla kaikkien tilojen hyödynnettävissä. Etelä-Pohjanmaalta syrjäytymisvaarassa oleville tiloille kohdistettuna hankkeena nousee esiin viljelijöiden jaksamiseen suuntautunut ESR-rahoitteinen TYKÖ-hanke, jota olivat or- ganisoimassa muun muassa Lapuan hiippakunta ja maakunnan tuottajaliitto. Hankkeeseen sisältyi myös tukihenkilökoulutusta. Myös maatilojen taloudelliseen sopeuttamiseen tähdän- neen MATSO-hankkeen, taloushallintaa ja tuotantokoulutusta vahvistaneen TATU-hank- keen ja maaseutuyritysten yhteistyön kehittämishankkeiden nähdään kohdistuneen ainakin jollakin tapaa syrjäytymisvaarassa oleviin tiloihin. Helppoa passiivisten tilojen mukaan ve- täminen ei kuitenkaan ole ollut: ”Ongelma vain oli ja on edelleen, että tätä kohderyhmää on erittäin vaikea tavoittaa”. EU-jäsenyyden aikaansaaman kiihtyvän rakennemuutoksen pu- ristuksessa syrjäytymisuhan alle ajautuneet tilat jäivät usein syrjäytyjiksi myös hanketoimin- nassa. ”Tämä sektori jäi kesannolle. Hyvä, että saatiin ylipäätään hanketoiminta käyntiin ja alulle. Hyvä että pystyttiin auttamaan niitä, joilla itsellään oli näkemys siitä, miten hommia pitäisi viedä eteenpäin. Kyllä erilaisia hankkeita oli pilvin pimein, mutta tus- kin syrjäytymisvaarassa olevat niihin osallistuivat; tai sitten epätoivoisimmat taker- tuivat moneen hankkeeseen”. Keski-Pohjanmaan maakunnassa syrjäytymisvaarassa olevia tiloja pyrittiin saamaan mu- kaan muuan muassa Tulevaisuussuunnitelma-hankkeisiin. Näissä laadittiin tilakäynnin aika- na ”tilakohtainen selviytymisstrategia”. Mukaan hankkeeseen lähti kuitenkin odotettua vä- hemmän viljelijöitä. Maatiloilta peritty noin 100 markan osallistumismaksu ohjasi asiak- kaiksi lähinnä aktiivisia tilojensa kehittäjiä tai tilanpidon lopettajia: ”Syrjäytymisuhan alai- sille tiloille olisi pitänyt mennä ilman viljelijältä perittävää projektimaksua. Ja nimenomaan mennä, ei odottaa kutsua”. Osa vastaajista näkee kuitenkin eteläpohjalaisten tapaan, että kaikki maatalouteen suunnatut hankkeet ovat tavalla tai toisella palvelleet syrjäytymisuhan poistumista. Keski-Suomessa nousevat esille Uskoa tulevaisuuteen -hanke sekä viljelijöiden tukihenki- löprojekti. Ensin mainitun tavoitteena oli kannustaa maakunnan viljelijöitä investointeihin ja sukupolvenvaihdoksiin. Hankkeen tuloksia pidettiin onnistuneina, miltä pohjalta sen 70 arvioidaan auttaneen jollakin tapaa myös syrjäytymisvaarassa olevia tiloja. Tukihenkilöpro- jekti osoitti niin ikään tarpeellisuutensa: ”Hanke toi esille sen, että tarve keskusteluavulle on todella suuri ja että tukipalvelun käyttäjiä olivat mm. sairaat, vanhat ja väsyneet. Väsyneissä huolestutti ryhmä ’tilako- koa kasvattaneet’, jotka ulkopuolisen silmissä näyttivät menestyjiltä: näillä kohtuu- nuorilla tehotuottajilla ei ollut aikaa hoitaa parisuhdetta ja lisäksi taloudelliset pai- neet kiristivät tilannetta niin, että avioero ja tilan alasajo tulivat eteen. Hanke toi esil- le sen ongelman, että syrjäytymisvaarassa voi olla paljon muitakin toimijoita kuin mi- tä perinteisesti oli ajateltu”. Syrjäytymisuhan alla olevien tilojen katsotaan saaneen apua myös joistakin muista toimin- noista, esimerkiksi kylähankkeista ja yrittäjyyttä edistävistä kehittämishankkeista. ”…suoranaisesti syrjäytyville tiloille suuntautuvia hankkeita ei tietääkseni ole ollut. Epäsuorasti esimerkiksi sukupolvenvaihdoskampanjat, jatkojalostushankkeet, kylien kehittämishankkeet ym. ovat olleet vaikuttamassa elinkeinojen säilymisen puolesta ja työpaikkojen säilyttämiseksi maaseudulla. Näihinkin syrjäytyviä on usein vaikea saa- da mukaan. Kuitenkin hankkeilla on ollut merkittävä vaikutus työpaikkojen säilyttämi- sessä ja etenkin yrittäjyyden ja maaseudun elävöittämisen kannalta”. Kaikkiaan niin Keski-Suomessa kuin Etelä- ja Keski-Pohjanmaallakin tunnistetaan tarve passiivisten ja syrjäytymisvaarassa olevien tilojen aktivointiin, mutta samalla tunnustetaan tehtävän haasteellisuus. Pysyvää kehitystä on mahdoton saada aikaan pakkokeinoin. ”Ei paljon porua, muttei villoja siinäkään määrin. Kapulakielellä voisi ilmaista asian niin, että sosioekonomisesti heikot edellytykset omaava toimintaympäristö ei kiehdo juurikaan hanketoimijoita, koska tietävät mahdollisuutensa jo etukäteen heikoiksi. Paljon mielekkäämpää on kohdistaa huomio aktiivipuolelle”. 6.3.5 Kauden 2000-2006 hankkeet Meneillään olevalla ohjelmakaudella hanketoiminnan tilanne tutkimusmaakunnissa vaikut- taa vastausten perusteella varsin samanlaiselta kuin edelliselläkin kaudella. Uusia ja mullis- tavia keinoja syrjäytymisuhanalaisten aktivointiin ei ole näköpiirissä, joskin tällaisten hank- keiden tarpeellisuuden kartoitus nousee esille useassakin vastauksessa. Etelä-Pohjanmaalla merkittävinä nähdään seutukunnalliset KANAVA- ja JatKuMa-hank- keet, joihin sisältyvät tilakohtaiset kehittämisselvitykset ja aktiivinen seuranta. Talouden ja tuotannon erityiskysymysten ratkaisuun todetaan olevan tarjolla asiantuntija-apua kaikille sitä pyytäville. Tilojen omavastuuosuutta pyritään lisäksi pienentämään sponsorirahoituksen avulla. Ensikokemusten perusteella ”toiminnastaan epävarmoja tiloja” on saatu hankkei- siin mukaan hyvin. Osallistuminen ei silti ole aina yksinkertaista: 71 ”Eräät käynnissä olevien hankkeiden asiakkaista eivät ole halunneet nimiään julki- suuteen. Kertooko tämä siitä, että ei leimautumisen pelossa haluta tulla julkisuuteen? On luultavasti vaikea tunnustaa itselle saatikka muille, että meidän tilalla tarvitaan apua. Varsinkaan hankkeen apua”. Apua uskotaan löytyvän myös koulutuksesta ja opintopiireistä, joissa keskustellaan tuotan- non kehittämisestä. Niillä on merkitystä myös sosiaalisen kanssakäymisen lisääjinä, mikä osaltaan ehkäisee syrjäytymistä. Uusia toimeentulomahdollisuuksia - myös syrjäytymisu- hanalaisille tiloille - nähdään löytyvän esimerkiksi koneurakoinnista ja muista isoille koti- eläintiloille suuntautuvista työsuoritteista sekä metsänhoitoon liittyvistä palveluista. Keski-Pohjanmaalta vastanneiden mielestä uusia työllistymismahdollisuuksia ja uusyrittä- jyyttä kartoittavista hankkeista, kuten Maatilarekry ja Työelämäpolut, on apua myös syrjäy- tymisvaarassa oleville tiloille. Hanketoiminnan ”väliinputoajia” nähtäisiin kuitenkin hyväk- si kartoittaa, koska hankkeita ei voi pelkästään tai kokonaan suunnata luovuttaville tiloille. On pystyttävä tukemaan myös toimintaansa ja toimeentulopohjaansa laajentavia tiloja. ”…hankevarat on keskitetty entistä selkeämmin vahvuuksien vahvistamiseen ja kärjen eteenpäin viemiseen. Asia on nähty niin, että ilman aktiivista kehittämistä ennen pit- kää yhä suurempi osa tiloista on syrjäytymisuhan alaisia”. Keski-Suomessa nykyisen ohjelmakauden hankkeet painottuvat osaamisen, laadun ja ympä- ristön kehittämiseen. Yhteistyötä ja tilojen välistä työnjakoa edistävien hankkeiden uskotaan hyödyttävän myös syrjäytymisuhan alla olevia. Periksiantamista ja passiivisuutta voidaan ehkäistä myös yhteisöllisyyttä vahvistamalla. ”Jalostukseen, erikoistumiseen, oman osaamisen panostukseen, uudelleen suuntautu- miseen tähtäävät koulutukset saattavat tuoda pienille tiloille lisätuloa ja säilyttää näin tilat elinkelpoisina. Uskoisin, että tärkein tekijä olisi saada syrjäytymisvaarassa oleva tilan yrittäjä mukaan hankkeisiin tai toimintaan josta löytäisi virikkeitä ja motivaatio- ta itsensä kehittämiseen ja innostusta toimintaan. Jollei yrittäjää saada vedettyä hi- hasta mukaan ja hänelle uskoa yrittämiseen, niin toteutumisen toiveet ovat heikot”. ”…erilaiset tapahtumat, tilaisuudet, yhdessäolemisen ja -tekemisen mahdollisuudet auttavat ja piristävät ihmisiä. Omassa elämässään ja yrittämisessään umpikujaan jou- tunut ihminen saa niissä positiivista palautetta ja onnistumisen elämyksiä. Joskus riit- tää, että saa olla muiden mukana, yhtenä joukosta, tasavertaisena (ei minään autetta- vana reppanana)”. Vastauksissa korostuu, että syrjäytymisuhanalaiset tilat ovat kohderyhmänä vaikeasti tavoi- tettavissa: ”noin kolmannesta viljelijöistä on vaikea saada mihinkään vapaaehtoistoimin- taan mukaan”. Varsinkaan ne tilat, joiden ongelmat ovat suurimpia, eivät todennäköisesti tule mukaan hankkeisiin. Osallistumisen esteinä ovat esimerkiksi viljelijän ikä, jatkajan puu- te, tilan pienuus tai huono tilusrakenne. 72 ”Kai se enimmäkseen sille ESR-puolelle menee. Onnistumismahdollisuudet ovat niin ja näin, mutta kai se on pienempi paha kuin jos ei tehtäisi mitään”. ”…keskustelu on ollut hyvin vähäistä. Suoraan sanottuna olen hieman pettynyt tuotta- jajärjestöjen passiivisuuteen tässä asiassa - muiden toimijoiden on vaikea tukea syr- jäytymisvaarassa olevia, jos ongelmaa ei tunnisteta ja julkisteta omissa porukoissa”. 6.3.6 Syrjäytymisen muita ulottuvuuksia Kolmen maakunnan hanketoimijoille suunnatussa kyselyssä tiedusteltiin lopuksi muita kommentteja syrjäytymisvaarassa olevista maatiloista ja niiden auttamiseen liittyvistä näkö- kulmista. Usea vastaaja puntaroi myös sitä, onko tarpeellista tai edes mahdollista ottaa syr- jäytyviä tiloja erityiseksi kohderyhmäksi. Toisaalta pidettiin hyödyllisenä kartoittaa tällais- ten hankkeiden tarvetta jollakin tavalla. ”Ehkä erillisiä hankkeita siihen ei kannata panostaa, vaan hoitaa neuvonta niin kuin kaikille muillekin. Voi olla että, jos on tällainen hanke, niin pohjalaiseen luonteeseen kuuluu, ettei kukaan kehtaa ottaa hankevetäjään yhteyttä. Ehkä kirkon puolelta voisi olla hyvä joku tällainen yhteinen hanke, jossa olisi mukana hengellistä väkeä ja kovaa talousneuvontaväkeä”. ”Erillinen hanke syrjäytymisvaarassa oleville voisi olla paikallaan, mutta tässä toi- mintamuodossa piilee leimautumisen vaara - tietty tila katsotaan toivottomaksi ta- paukseksi. Näkisin, että nämä tilat tulisi saada mukaan kehitykseen kärkiyritysten imussa riittävän yrityskohtaisen tuen myötä”. ”Maatiloja ja yrityksiä on tietysti joka hetki ja jatkuvasti, nyt ja tulevaisuudessa, vaa- rassa joutua syrjäytyneeksi. Mielestäni maaseudulla on tällä hetkellä varsin runsaasti toimijoita, joiden puoleen kääntyä. Mutta aika ajoin voisi olla paikallaan jotenkin ’penkoa’ koko alue, että tiedonpuutteen alle ei ainakaan kukaan sortuisi”. ”Kyllä minä ainakin toiminnassani oletan, että keskittämällä voimavaroja sinne, jossa voidaan odottaa myös tuloksia, voidaan välillisesti auttaa noita syrjäytymisuhan alai- sia. Akuutti hätä on taas eri asia ja siihen on tämän yhteiskunnan tarjottava apua peruspalvelujen kautta”. Tärkeäksi koetaan rohkaista ja auttaa syrjäytymisuhan alla olevia näkemään uusia mahdolli- suuksia ja kyseenalaistamaan nykyisiä toimintatapojaan. Tämän katsotaan edellyttävän yhä yksilöllisempää maatilojen palvelua ja muutoksia myös neuvonnalta. Myös tiedotuksessa nähdään olevan parantamisen varaa. Tiedon kehittämishankkeista ja niiden tarjoamista pal- veluista uskotaan menevän parhaiten perille viljelijöille läheisten toimijoiden, kuten maa- seutusihteereiden, neuvojien, eläinlääkäreiden ja EU-neuvojien, kautta. 73 ”Kehittämishanketoiminta on ehkä liiaksi segmentoitunutta. …Syrjäytyneiden tilojen auttamisessa pitää pystyä näkemään vaihtoehtoja myös normaalin maatilatoiminta- ympäristön ulkopuolella, tarkoittaen kouluttautumista uusiin ammatteihin, palkkatyön vaihtoehdoksi ottamista, yritystoiminnan kehittämistä yms”. ”Tällaisille tiloille pitäisi olla ihan oma erityinen hankkeensa, jossa tiloja käytäisiin aktiivisesti läpi ja paneuduttaisiin perusteellisesti vaihtoehtojen etsimiseen. Tulee mieleen meidän TE-keskuksessa käynnistynyt pitkäaikaistyöttömille suunnattu ESR- hanke ”Räätälöidyt ratkaisut” , jossa selvitetään henkilöiden tilanteet perin pohjin ja etsitään kullekin sopiva ratkaisu, olipa se sitten koulutusta tai eläkkeen järjestämistä tai jotain muuta. Kovin suurta porukkaa ei tietysti pystytä näin perusteellisesti käsitte- lemään mutta onhan se parempi kuin ei mitään”. ”Em. tiloille on tarjottava pitkäkestoista, luottamuksellista ja yksilöllistä palvelua; ky- syntää on vielä paljon. Normaali ns. virkamiespalvelu ei riitä alkuunkaan. Tilanne on yleensä monitahoinen ja voisi sanoa jopa moniongelmainen. Tarvitaan ehdottomasti tukihenkilö, joka neuvoo ja toisaalta etsii yhdessä ratkaisuja”. ”… voitaisiin panostaa henkilökohtaisesti niille tiloille esim. houkuttelemalla sopivil- le kursseille tai jopa käymällä tilalla ja tutkiskelemalla tilan / yrittäjän mahdollisuuk- sia monipuolistamalla tuotantoa, lähtemällä mukaan tuotantorenkaisiin, jatkojalos- tamalla tai mikä tahansa tilalla sopii. Mutta kaikki lähtee itse yrittäjästä, konsultti ei voi vetää kivirekeä perässään”. ”Menossa olevilla hankkeilla onnistutaan osittain, mutta jos maatilalla on edelleen uskoa maahan ja maatalouteen, alueelta puuttuu hanke, joka kohdistuisi näihin ihmi- siin. Eli pienmaatalouden ja perheviljelyn harjoittamisen edellytysten tutkiminen ta- pauskohtaisesti voisi olla yksi oleellinen tekijä syrjäytymisvaarassa olevien kohdalla. Kaikilla ei kerta kaikkiaan ole kykyä, ei uskallusta eikä osaamista viedä omia ideoi- taan eteenpäin. Eli syrjäytymisvaarassa oleva ihminen käpertyy omiin huoliinsa niin syvästi, ettei huomaa olemassa olevia mahdollisuuksia tai pelkää testata omia mielipi- teitään kenenkään toisen kanssa peläten naurunalaiseksi joutumista. Näille Maausko uus-hanke”. Moni hanketoimija on havainnut, että kehittämistahto tai luopumismieliala säteilevät ympä- ristöönsä. Tulevaisuudenusko voi vaihdella merkittävästi jopa saman kunnan sisällä, kun yhdessä kylässä rakennetaan ja investoidaan ja toisessa jäähdytellään ja annetaan periksi. ”Luotava myönteinen, kehittämistä suosiva ilmapiiri. Jokaisen tilan isäntäväen pitää tuntea olevansa tärkeä, nyt kuitenkin maaseutua ja varsinkin syrjäisempiä alueita aje- taan tarkoituksellisesti alas. Olen kuullut sanontoja ’syrjäisimmät kylät ovat tehtävän- sä tehneet - ne voivatkin kuolla”… …Maatilat tulee nähdä maaseutuyrityksinä, jotka 74 ovat oikeastaan monilla kylillä ainoita kylän pystyssä pitäjiä, yrityksiä joiden avulla Suomi voi saada jäsenmaksunsa EU:lta takaisin jne”. ”On esimerkkejä, että syrjäytymisvaara on enempi korvien välissä, kuin tilakoossa tai navetassa. Tahdolla moni tuomittukin nousee vaikka harmaan kiven alta”. ”Mahtaako termi tarkoittaa samaa kuin aikoinaan käytetty ’elinkelvoton tila’? Mielestäni ei ole elinkelvottomia tiloja, isäntiä kylläkin”. ”Syrjäytymisvaara voi erilaisissa elämäntilanteissa uhata lähes ketä hyvänsä. …Syr- jäytymiskierteen katkaisu on vaikeaa, koska se osaltaan perustuu asenteisiin ja usko- muksiin. Toisaalta maaseutu on täynnä uskomattomia selviytymiskertomuksia, ”tuhki- motarinoita”, jotka valavat uskoa siihen, että mahdottomistakin olosuhteista voi pääs- tä eteenpäin ja että syrjäytymisen ehkäisyyn kannattaa panostaa. Yksi syrjäytymiseen vaikuttavista tekijöistä on passiivisuus. Siksi tällaisten tilojen tukeminen ja kehittämi- nen on vaikeaa”. Maatilojen syrjäytyminen kytkeytyy koko yhteiskunnan elinkeinorakenteen muutoksiin. Vastauksissa penättiin myös sitä, että perustuotannon työpaikkojen arvo Suomen elintarvi- kehuoltovarmuuden ja maaseudun elinvoiman säilyttämisessä huomattaisiin. ”Yhteiskunta kantaa ainakin julkisuudessa syvää huolta siitä että työpaikkoja katoaa automaation ja tuotannon teknistymisen alta. Tätä taustaa vasten pohtien tuntuu perin eriskummalliselta saman yhteiskunnan asenne maataloutta kohtaan; tämän asenteen mukaan jokainen maatilataloudesta hävitetty työpaikka vie muuta yhteiskuntaa suurin harppauksin eteenpäin. Eikö jokainen säilytetty tai synnytetty työpaikka pitäisi yhteis- kunnan silmissä olla samanarvoinen”. ”Kuntien elinkeinopuolen ja MTK:n tulisi ottaa yhteinen rooli asiatilan parantami- seksi, koska maaseudun asuttuna pitäminen on molemman osapuolen etu”. Monissa kommenteissa korostettiin osaamisen ja koulutuksen tärkeyttä. Syrjäytymisvaara voi jopa ”periytyä isältä pojalle”, ellei nuoria saada opiskelemaan itselleen ammattia - olipa se sitten maatilatalouteen liittyvä tai jokin muu. Tutkimusten mukaan alhainen koulutus ja syrjäinen asuinpaikka ennustavat työmarkkinoilta syrjäytymistä. Jos nuorella ei ole lainkaan ammatillista koulutusta, riski syrjäytymisestä voi jopa kymmenkertaistua. (Nakari 2001). ”…yrittäjät kaipaavat varmasti erityisesti henkistä tukea ja itseluottamuksen vahvis- tamista, niin ettei ’käpertyminen’ omien ongelmien parissa saa yliotetta. Tähän jos lisätään yleisien valmiuksien valmennusta ja osaamisen tason nostoa niin syrjäytymis- vaarassa olevien joukko voisi pienentyä luonnollisen kehityksen myötä. Tärkeää on, että nämä tilat uskaltaisivat katsoa ympärilleen ja voisivat vapautua tiukasta muutos- vastarinnasta”. 75 Kaikkiaan maaseudulla on suuri tarve uusien ammattien löytämiselle. Esimerkiksi Länsi- Suomen yhteistyöalueen tavoite 2 -ohjelmassa 2000-2006 (1999, s. 79), joka kattaa valta- osan tutkimusmaakuntien alueesta, todetaan seuraavaa: ”Teollinen ja maaseudun rakenne- muutos irrottaa työvoimaa, josta ainakin nykyistä suurempi osa tulisi nopeasti pystyä koulu- tuksella ja muilla toimenpiteillä sijoittamaan uusille toimialoille”. Hanketoimijoiden kommenteista kävi niin ikään ilmi syrjäytymis-käsitteen moniulotteisuus. Usea vastaaja tähdensi, että ”syrjäytyminen” saattaa olla myös tietoinen ja rationaalinen va- linta, eikä asianosainen tällöin itse koe olevansa syrjäytynyt. ”Tilan kehittämisen pysähtyminen ei välttämättä tarkoita samaa kuin syrjäytymisvaa- rassa oleminen. Osalla tiloista pitäytyminen nykyisessä tuotannossa ja laajuudessa voi olla taloudellisesti hyvinkin perusteltua, jos tilalle ei ole esimerkiksi jatkajaa. Sil- loin tilalla ”käytetään tehdyt investoinnit loppuun”. Syrjäytymiseen voidaan kuiten- kin ajautua, jos tilan tulotaso jää hyvin alhaiseksi ja tuotannon kannattavuus on heik- ko. Syrjäytymisvaarassa on tietysti muitakin ulottuvuuksia kuin talouskysymykset, jol- loin olennaisia asioita ovat henkiseen jaksamiseen liittyvät asiat”. 76 7 Yhteenveto ja johtopäätökset 7.1 Maatilojen syrjäytymisvaaran tausta ja laajuus 1900-luvun viimeinen vuosikymmen ja 2000-luvun alku ovat olleet suomalaisessa maatila- taloudessa nopean muutoksen aikaa. Suomen liittyminen Euroopan unionin jäseneksi vuo- den 1995 alusta lukien mullisti maatilojen toimintaympäristön ja asetti tilat uusien haastei- den eteen. Rakennemuutos vauhdittui entisestään. Monella tilalla on ollut vaikeuksia sopeu- tua nopeaan muutosvauhtiin, ja tulevaisuudestaan epävarmojen maatilojen joukko on ollut ja on edelleen suuri. Osa niistä tiloista, jotka eivät pysty mukautumaan uusiin vaatimuksiin, on vaarassa joutua väliinputoajiksi ja ajautua kaikkien kehitysmahdollisuuksien ulkopuolelle, rakennemuutoksen syrjäyttämiksi maatiloiksi. Päätoimisten ja monitoimisten maatilojen joukkoon on jäämässä suurehko ryhmä piilotyöttömiä ja vajaatyöllistettyjä maaseudun köyh- tyjiä. Syrjäytymisvaaraan ajautuvia maatiloja on tutkittu vähän. Suomalainen maatalouspoliittinen tutkimus on viimeksi kuluneen kymmenen vuoden aikana kohdistunut lähinnä päätoimisiin tiloihin sekä EU-jäsenyyden mukanaan tuomiin, sinänsä tärkeisiin ja kipeästi vastauksia kai- paaviin ongelmiin. Samalla maatalouspolitiikkaan aiemmin jollakin tapaa sisältynyt ”sosiaa- lipoliittinen ulottuvuus” on jäänyt vähälle huomiolle. Kuitenkin EU-jäsenyyden aiheuttamat voimakkaat maatalouspoliittiset muutokset edellyttävät, että maatilataloudelle aiheutuneita haasteita lähestytään muustakin kuin kasvavien yritysten näkökulmasta. On esimerkiksi tar- kasteltava, pystyykö yhteiskunnan laatima turvaverkko enää kannattelemaan sellaisia maa- tiloja, joiden tukemisessa aikanaan myös maatalouspolitiikan sosiaalisilla perusteilla on ol- lut merkittävä rooli. Asiantuntija-arvioiden mukaan maatalouspolitiikkaan liittynyttä enna- koivaa sosiaalista vastuuta ollaan yhä vahvemmin siirtämässä sosiaalipolitiikan harteille. Tällöin oleelliseksi nousee kysymys myös siitä, ovatko maatiloilla asuvat ihmiset tasavertai- sesti oikeutettuja erilaisiin sosiaaliturvaetuuksiin muihin kansalaisryhmiin verrattuina. Syrjäytyminen on käsitteenä vakiintumaton ja osin epämääräinenkin. Yleensä sillä viitataan ajautumiseen ”normaalitilan ulkopuolelle”. Käsitettä ”sosiaalinen syrjäytyminen” voidaan käyttää kuvaamaan myös sellaisia maatiloja, jotka suljetaan tai ajautuvat ulos ympäröivän yhteiskunnan kehityksestä ja sosiaalisista kontakteista. Syrjäytyvillä maatiloilla kehittämis- vaihtoehtoja on niukasti tai ei ollenkaan, ja jatkuva epävarmuus ja itsensä muutoskyvyttö- mäksi tunteminen saa viljelijät antamaan periksi ja vajoamaan passiivisuuteen. Toisaalta on huomattava, että syrjäytymiseksi luokiteltava toimintatapa ei suinkaan aina ole vastentahtoi- sen ajautumisen seurausta. Se voi olla myös tietoinen valinta, sillä jokaisella maatilalla ei ole tavoitteenaan tuotannon laajentaminen tai jatkaminen pitkällä tähtayksellä. Suomalaisten viljelijöiden henkisestä hyvinvoinnista ja jaksamisesta on tehty muutama sel- vitys 1990-luvulla. Ne osoittavat kiistatta, että riski väliinputoamisesta ja syrjäytymisestä on kohonnut. EU-jäsenyys on kasvattanut viljelijöiden kokemaa epävarmuutta ja työn henkistä 77 rasittavuutta suurella osalla maatiloista. Huoli taloudellisesta toimeentulosta ja tilanpidon jatkumisesta on ollut todellista. Samalla siihen on kytkeytynyt surua ja tuskaa maaseudun hallitsemattomiksi koetuista muutosprosesseista. Viljelijöiden pahoinvointiin sisältyy monia syrjäytymiselle tyypillisiä ulottuvuuksia: voimattomuuden ja heikkouden kokemista, hyödyttömyyden tuntemista, toisinaan osattomuutta ja puutettakin. Julkisessa keskustelussa taloudelliset näkökulmat ovat kuitenkin saaneet suurimman painoarvon. Syrjäytymisessä on usein kyse moniongelmaisuudesta, jossa taloudellisella köyhyydellä on merkittävä osuus. Yksi yleisesti käytetty syrjäytymiskriteeri tarkasteleekin kulutuksesta syrjäytymistä eli pienituloisuutta. Maatiloilla köyhyys on keskimääräistä yleisempää, sillä niiden joukossa on suhteellisesti paljon pienituloisia moniin muihin ryhmiin verrattuna. Kun tulotaso laskee ulkoisten seikkojen - kuten maatalouspolitiikan muutosten - vaikutuksesta, aukkoa pyritään paikkaamaan sekä henkilökohtaisesta kulutuksesta tinkimällä että mini- moimalla maatilatalouden investoinnit. Maatilan kehittymisen kannalta tämä on kuitenkin huono vaihtoehto, joka johtaa ennemmin tai myöhemmin tilan rappeutumiseen. Varsinkin pienille maatiloille tyypillinen vajaatyöllisyys johtaa toisen keskeisen syrjäyty- miskriteerin täyttymiseen, syrjäytymiseen tuotannosta. Viljelijän tai puolison työttömyys on usein todellista piilotyöttömyyttä, joka jää näkymättömiin virallisissa työttömyystilastois- sa. Maatilalta saatavien tulojen pudotessa tuottavien työmahdollisuuksien puute nousee yhä vakavammaksi ongelmaksi. Tilanne kärjistyy entisestään, jos maatilan omistaminen tai siel- lä asuminen estää työttömyysetuuksien saannin. Maatiloilla asuvien henkilöiden työttömyys on tällä hetkellä vaarassa jäädä kokonaan huomiotta, piilo-ongelmaksi, jolle ei edes yritetä aktiivisesti hakea ratkaisuja. Muita syrjäytymistä edesauttavia tekijöitä ovat esimerkiksi heikentynyt terveys ja sosiaa- listen yhteyksien vähäisyys. Jos oma kunto ei ole riittävä edes tilan kaikkien päivittäisten askareiden hoitoon, on vaikea ajatella toimeentulon kohentamista muilla ansiolähteillä. Etenkin iäkkäillä viljelijöillä monesti myös koulutus ja työkokemus muista kuin tilan töistä on vähäinen tai sitä ei ole ollenkaan. Tämä lisää riskiä sosiaalisten kontaktien vähentymises- tä ja eristäytymisestä. Mikäli viljelijä itse ei näe maatilallaan kehittämismahdollisuuksia ja tulkitsee tilansa kuihtuvaksi, hän helposti sulkeutuu ympäröivän yhteisön ulkopuolelle ja passivoituu, jolloin syrjäytymisvaara kasvaa entisestään. Syrjäytyvien tai syrjäytymisvaarassa olevien maatilojen määrää on käytännössä mahdoton ilmaista tarkkoina lukuina. Syrjäytymisen määritteleminen ilmiöinä on varsin ongelmallista, eikä siihen ole olemassa yksiselitteisiä kriteereitä . Toiseksi, syrjäytyneeksi itsensä tuntemi- nen on varsin henkilökohtainen, subjektiivinen kokemus. Kriteereiden perusteella syrjäyty- neeksi luokiteltu ei välttämättä tunne itseään sellaiseksi. Tässä tutkimuksessa on käytetty verotusaineiston pohjalta muodostettuja kokonaistuloihin, poistoihin ja investointeihin pe- rustuvia kriteereitä maatilojen syrjäytymisvaaran arviointiin. Näiden kriteereiden mukaan Suomessa noin joka kahdestoista aktiivi-ikäisen viljelijän omistama tila voidaan 78 luokitella syrjäytyneeksi tai vähintäänkin syrjäytymisuhan alla eläväksi. Suurin vaara syrjäytymisestä vaikuttaa olevan pinta-aloiltaan pienillä maatiloilla, joilla viljelijä on viisis- säkymmenissä tai iäkkäämpi. Maassamme on tämän selvityksen pohjalta 5 000 - 6 000 syr- jäytymisvaarassa olevaa maatilaa. Suurella osalla näistä tiloista tulevaisuus näyttää vääjää- mättömästi suuntautuvan köyhtymiseen ja tuotannon alasajoon. Tämän tutkimuksen erityiskohteeksi valituista maakunnista jokaisessa syrjäytymisvaarassa olevien maatilojen suhteellinen osuus on suurempi kuin koko maassa keskimäärin. Näissä kolmessa maakunnassa syrjäytymisuhanalaisia aktiivi-ikäisten omistamia tiloja on suhteelli- sesti eniten Keski-Suomessa ja vähiten Etelä-Pohjanmaalla. Keski-Suomessa riski syrjäyty- miseen on noin joka kahdeksannella tilalla eli vajaalla 13 prosentilla tiloista. Etelä-Pohjan- maalla tällaisten tilojen osuus on yhdeksän ja Keski-Pohjanmaalla yli yksitoista prosenttia. Hanketoimijoille suunnattuun kyselyyn vastanneiden mielipiteet vahvistavat tilastollisen analyysin tuloksia, joskin vaihteluväli on luonnollisesti suuri: arviot syrjäytymisvaarassa olevien maatilojen määrästä vaihtelevat yleisimmin vajaasta kymmenestä prosentista noin kolmannekseen. 7.2 Maatilojen mahdollisuudet vastata muutoksiin Maatila voi reagoida usealla eri tavalla tai niiden yhdistelmällä toimintaympäristössään ta- pahtuviin muutoksiin. EU-jäsenyys merkitsi kaikilla tiloilla tulojen rakenteen siirtymistä suorien tukien varaan ja lähes jokaisella tilalla myös selvää ansiotason laskua. Jotkut tilat ovat korvanneet tulojen vähennystä laajentamalla tuotantoaan, toiset ovat hakeneet uusia an- siolähteitä perinteisen maatilatalouden ulkopuolelta, joko yritystoiminnasta tai palkkatyöstä. Osalla tiloista mikään näistä vaihtoehdoista ei ole onnistunut, jolloin riski syrjäytymiseen kasvaa merkittävästi. Tuotannon kasvattaminen vaatii sellaisia valmiuksia, joita syrjäytymisuhan alla eläviltä maatiloilta yleensä puuttuu. Tutkimusten mukaan viljelijän yrittäjäominaisuuksilla on suuri vaikutus tilakoon kasvattamiseen. Kaikilla maatiloilla yrittäjän tiedolliset ja taidolliset omi- naisuudet eivät riitä merkittäviin kehittämispanostuksiin. Lisääntynyt epävarmuus maata- louspolitiikan tulevaisuuden linjauksista yhdistettynä viljelijöiden keski-iän kohoamiseen vähentää halukkuutta riskinottoon maatiloilla. Pääomien puute tuo omat ongelmansa. Lisäk- si maatalouspolitiikan säännökset voivat estää tietyn kokoluokan alittavilta maatiloilta esi- merkiksi investointitukien saamisen. Käytännössä kouluttamattomat ja ikääntyvät viljelijät on rajattu merkittävien tuotannon laajentamismahdollisuuksien ulkopuolelle. Kuitenkin se- kä yhteiskunnan kannalta että inhimillisestä näkökulmasta tarkastellen nämä ”vaihtoehdot- tomat viljelijät” pienine karjoineen tulisi pystyä saattamaan hallitusti eläkkeelle ja antaa tä- hän tarkoitukseen myös rahoitustukea tuotannon ylläpitämisen vaatimiin, yleensä melko vä- häisiin investointeihin. Lisäksi muun muassa ympäristötuen säännöksiin, esimerkiksi lanta- lan rakentamiseen, olisi kohtuullista saada joustavuutta pian karjanpitonsa lopettaville maa- tiloille. 79 Mahdollisuudet muun yritystoiminnan käynnistämiseen maatilalla edellyttävät yrittäjältä samanlaisia ominaisuuksia kuin tilan tuotannon laajentaminenkin: koulutusta, ammattitai- toa, innovatiivisuutta, johtamiskykyä ja riskinottohalua. Mikäli tila sijaitsee kaukana kes- kuksista, tilaisuudet uusien ansiolähteiden löytämiseen karsiutuvat entisestään. Lomitus, ko- neurakointi, metsätyöt, kesäasukkaiden palvelu, tilan tuotteiden jatkojalostus, hoivayrittä- jyys yms. usein esitetyt keinot voivat olla käytännössä mahdottomia toteuttaa terveydellisistä syistä tai tarvittavien taitojen puuttuessa. Maaseudun uudet mahdollisuudet eivät koskaan realisoidu maatiloilla, joilla on täysi työ jo jokapäiväisen leipänsä hankkimisessa. Syrjäyty- misuhan alle ajautuneille näistä keinoista ei ole juurikaan apua. Työllistyminen tilan ulkopuolella on monille tiloille poissuljettu vaihtoehto. Ammattitaito ja kokemus muusta työstä saattavat useilta viljelijöiltä puuttua kokonaan. Maaseudun kapeat työmarkkinat ja pitkät etäisyydet estävät monin paikoin sopivien töiden löytymisen, eikä päi- vittäinen pendelöinti tilalta työmaalle ja takaisin käytännössä useinkaan onnistu. Työvoima- hallinnon asettama velvoite ottaa vastaan työtä sadan kilometrin säteellä asuinpaikasta ei kannusta hakeutumaan työttömäksi työnhakijaksi aina edes silloin, kun muut edellytykset työttömyydelle täyttyisivät, sillä verotuksen työmatkavähennyksen yläraja voi vähentää kä- teen jäävää tuloa merkittävästi (vrt. Ihmisten maaseutu 2000, s. 158). Eräs mahdollisuus lä- hietäisyydellä tapahtuvaan työllistymiseen voisi löytyä toimintaansa laajentavilta tiloilta, jotka tarvitsevat yhä enemmän ulkopuolista työapua. Tällöin myös työvoimakustannusten alentaminen saattaisi parantaa mahdollisuuksia lisätulojen löytämiseen maa- ja metsätalou- den töihin tottuneille maaseudun asukkaille. Uusien ansioiden löytäminen tilalta tai sen ulkopuolelta edellyttää lähes poikkeuksetta kou- luttautumista tai ainakin tietojen päivittämistä. Osallistuminen etenkin pitkäaikaiseen kou- lutukseen maatilalta käsin voi olla hankalaa muun muassa suurten etäisyyksien tai tilan töi- den sitovuuden takia. Työttömille suunnattuun koulutukseen taas ei pääse muuten kuin tilas- ta luopumalla. MYEL-vakuutettujen opintorahaan viljelijä on oikeutettu vain, jos koulutus liittyy varsinaiseen päätoimeen ja on lyhytkestoista. Toisaalta viljelijät jäävät useimmiten myös pitkäkestoiseen aikuisopiskeluun kannustavien etuuksien ulkopuolelle. Esimerkiksi aikuiskoulutustuen saamiseksi edellytetään kymmenen vuoden työhistorian lisäksi, että maatilan tulot alentuvat vähintään kolmanneksella ja että koulutus kestää vähintään 43 päi- vää. Opiskelumatkojen kustannuksia ei saa liioin vähentää verotuksessa. Maatilojen erityis- tilanteet tulisikin ottaa nykyistä paremmin huomioon, jotta kouluttautuminen uuteen ammat- tiin ei kilpistyisi käytännön ongelmiin. Myös oppisopimusjärjestelmiä joustavoittamalla pystyttäisiin mitä ilmeisimmin edesauttamaan maaseudun työvoiman kysynnän ja tarjonnan kohtaamista. Eri vaihtoehtojen tarkastelu osoittaa, että monelle viljelijälle, varsinkaan jo keski-ikään ehti- neille, ei jää muita vaihtoehtoja vastata maatilatalouden tulojen alentumiseen kuin tinkiä kulutuksesta sekä omalla kohdallaan että maatilan kehittämisessä. Viimeisimpänä mahdolli- suutena on yhteiskunnan luoma sosiaaliturva, mutta senkään säännökset eivät aina osaa 80 ottaa huomioon maatilojen erityisasemaa, eivätkä näin pysty antamaan helpotusta syrjäyty- misuhan alla oleville maatiloille. Työttömyysturvaa koskevat tulkinnat pitävät lähtökohta- naan, että viljelijä ja hänen perheensä jäsenet työllistyvät maatilalla, vaikka töitä ei olisikaan. Työttömyysturvan ehtona on usein koko maatilan toiminnan lopettaminen. Näin esimerkiksi karjasta luopuvalla tilalla toinen puolisoista saattaa jäädä vaille sekä työtä että työttömyys- turvaa. Maatiloja tulisikin työttömyysturvaratkaisuja tehtäessä tarkastella omana erityisenä ryhmänään, jossa tapauskohtaisesti päätettäisiin, pystyykö tila työllistämään yhden vai use- ampia henkilöitä. Iäkkäälle viljelijälle luopumisjärjestelmät voivat tarjota mahdollisuuden vetäytyä tilanpi- dosta ennen eläkeiän täyttymistä. Viljelijöillä tulisi olla palkansaajiin verrattavissa mahdolli- suus päästä jonkin eläkejärjestelmän piiriin vanhuus- ja työkyvyttömyyseläkkeen välissä, sil- lä kaikkien ei ole mahdollista tai tarkoituksenmukaista jatkaa viljelyä 65-vuotiaaksi asti. Varhennetut eläkejärjestelmät ovat myös merkittäviä rakennepoliittisia keinoja turvaamaan tilanpidon jatkumista ja perheviljelmämuotoisen maatalouden säilymistä (Väre & Pietola 2001, s. 29). Uutta luopumistukijärjestelmää luotaessa käytiin vilkasta keskustelua muun muassa peltojen vuokrausmahdollisuuden säilyttämisestä yhtenä luopumistapana. Luopu- mistuen jatkosta päätettäessä vuosille 2003-2006 ehdot kuitenkin tiukkenivat, mikä vaikeut- taa tilanpidossaan uupuneiden ja syrjäytymisvaaraan ajautuneiden viljelijöiden asemaa. Vuosina 2003-2004 sukupolvenvaihdoksella tilasta voi luopua 55-64 -vuotias viljelijä. Vuo- den 2005 alusta ikäraja nousee 56 vuoteen. Vuonna 2003 luopumistukeen on oikeutettu myös peltonsa lisämaaksi myyvä viljelijä, mikäli hän on vähintään 57-vuotias. Vuokraus- vaihtoehto palaa luovutuksiin vuonna 2004, mutta peltonsa vuokraavan viljelijän tulee olla tällöin vähintään 60-vuotias. Luopumistukijärjestelmän jatkosta keskusteltaessa nostettiin esille myös mahdollisuus pel- tojen viljelemättömyyteen tai ”maisemanhoitosopimukseen”. Erilaiset viljelymaiseman säi- lyttämiseen ja luonnonarvojen kauppaan perustuvat sopimukset saattaisivat tarjota ai- nakin joillekin vaihtoehdottomille viljelijöille tilaisuuden vähentää viljelyään ja silti saada jonkinlaisen toimeentuloturvan maatilaltaan. Ranskassa kokeiltujen maaseutusopimusten sovittaminen Suomen olosuhteisiin olisi hyvin linjassa Euroopan unionissa korostuneen maatalouden monivaikutteisuuden kanssa. 7.3 Hanketoiminnan tarjoamat apukeinot Kolmen maakunnan hanketoimijoiden näkemykset osoittavat selvästi, että syrjäytymis- vaarassa olevia maatiloja on vaikea tavoittaa nykyisillä hankemuodoilla. Vaikka syrjäytymi- sen uhka ja hanketoiminnan vajavuudet tässä suhteessa tiedostetaan ja tunnustetaan, keinot tällaisten tilojen auttamiseen ovat vähissä. Jos viljelijä ei usko maatilansa kehittämismahdol- lisuuksiin tai on jo antanut periksi, motivaatio lähteä hankkeisiin mukaan on ymmärrettäväs- ti vähäinen. Vastausten perusteella hanketoimijat eivät näytä itsekään jaksavan uskoa, että 81 hankkeilla pystyttäisiin saavuttamaan passiivisia tiloja, kehittämiseen kun ei voi ketään pa- kottaa. Hanketoimijoille suunnatusta kyselystä ilmenee niin ikään, että syrjäytymisuhan alla oleville maatiloille suunnattuja hankkeita on vain muutamia, ja nekin ovat keskittyneet lähinnä vilje- lijöiden jaksamisesta ja tulevaisuudenuskon elvyttämisestä huolehtimiseen. Tilanne on ollut sama niin edellisellä ohjelmakaudella 1995-1999 kuin meneilläänkin olevalla kaudella 2000-2006. Tämä ei kuitenkaan tarkoita automaattisesti, että hanketoimintaa olisi suunnattu väärin tai taitamattomasti. Syrjäytymisvaarassa oleville maatiloille ei vain lähtökohtaisesti ole tilaa ”hankemaailmassa”. Syrjäytymisuhan varjostamien maatilojen tarkastelu nostaa esille hanketoiminnan keskei- simpiä kysymyksiä. Millaisille maatiloille hankkeet tulisi suunnata? Millaisilla toimenpiteil- lä voidaan saada aikaan paras vaikuttavuus? Pystytäänkö ja onko edes tarpeellista houkutella kaikkia maatiloja hankkeisiin mukaan? Hanketoiminnan asiantuntijoiden mielipiteet osoit- tavat selvästi, että syrjäytymisuhan alla eläviä maatiloja ei voida kuin korkeintaan pieneltä osin auttaa kehittämishankkeilla. Tällaisessa tilanteessa tuntuisi sekä taloudellisesti järke- vämmältä että yksilöllisesti inhimillisemmältä turvata näiden syrjäytymisvaarassa olevien ihmisten toimeentulomahdollisuudet sosiaaliturvan avulla kuin pyrkiä lähes väkisin haali- maan heitä hankkeisiin mukaan. Maatalouden ohjaus- ja tukirahastoa (EMOTR) luontevampia maatilojen syrjäytymisvaaraa lievittävien hankkeiden rahoituslähteitä olisivat esimerkiksi ESR ja yhteisöaloite EQUAL. Kuitenkaan viime ohjelmakaudella ESR-rahoitteisista hankkeista ei juurikaan ollut hyötyä maatiloilla asuville vajaatyöllistetyille ihmisille. Tämä on valitettavaa, sillä maataloudesta viime vuosikymmenellä hävinneitä työpaikkoja ei ole muutenkaan pystytty kuromaan kiinni maaseudun muiden ansiolähteiden tai julkisen sektorin avulla. EQUAL-ohjelmasta saa kulu- valla ohjelmakaudella rahoitusta hanke, joka tähtää yhteisötalouden vahvistamiseen maa- seudulla ja kylissä. Tästä hankkeesta voi koitua jotakin apua myös syrjäytymisuhanalaisille maatiloille, jos tällaisilla tiloilla asuvia ihmisiä saadaan aktivoitua yhteiseen toimintaan ja oman elinympäristön kehittämiseen. Suurin merkitys syrjäytymisvaaraan ajautuneille maatiloille lienee erilaisilla viljelijöiden jaksamista ja hyvinvointia tukevilla hankkeilla. Vuonna 1997 alkanut maaseudun tukihenkilötoiminta on pystynyt tarjoamaan keskusteluapua monia viljelijöitä vaivaavaan yksinäisyyteen ja tarkoituksettomuuden tuntemiseen. Verkoston toiminta jatkuu edelleen, ja sillä on tärkeä tehtävänsä syrjäytymispelkojen lievittämisessä. Monissa maakunnissa on me- neillään myös viljelijöiden fyysistä ja henkistä jaksamista tukevia hankkeita, joilla huolehdi- taan maatiloilla asuvien ihmisten kyvystä selviytyä kohtuudella työtehtävistään aina eläke- ikään saakka. 82 7.4 Ehdotuksia jatkotoimista Syrjäytymisuhan alla olevien maatilojen asema nostaa esiin monia tutkimustarpeita. Syrjäy- tymisvaaraan ajautuneiden maatilojen tutkimus on kaikkiaan ollut vähäistä, ja tutkimuksessa tarvittavan käsitteistön luominen on kesken. Maatilojen joukosta on erotettavissa köyhtyjien ryhmä, johon voidaan arvioida kuuluvan lähes kymmenesosan tiloista. Näiden tilojen viljeli- jät joutuvat tulemaan toimeen erittäin vähäisillä tuloilla. Tämä joukko kaipaisi tarkempaa analyysia kuin mitä tässä tutkimuksessa on ollut mahdollista toteuttaa. Erityisen tärkeää on nostaa esiin ne ongelmat ja puutteet, joita nykyisissä sosiaaliturvajärjes- telmissä (työttömyysturva, sairausvakuutus, eläkkeet) on maatilojen näkökulmasta. Monelle syrjäytymisvaaraan ajautuneelle yhteiskunnan vastaantulo kohtuullisen sosiaaliturvan kautta on ainut realistinen vaihtoehto. Myös erilaisten verotuksellisten apukeinojen käyttöä tulisi selvittää. Esimerkiksi syrjäseutuvähennys tai viljelijän ikään perustuva muu vähennys voisi tarjota räätälöityä apua muita vaihtoehtoja vailla oleville tiloille. Niin ikään tarvitaan pohdintaa siitä, millaisia yleishyödyllisiä palveluita maaseudun asuk- kaat, mukaan lukien syrjäytymässä olevat maatilat, voisivat tarjota yhteiskunnalle korvausta vastaan. Lisäksi varsinkin sosiaalisin perustein rahoitettavaa ja syrjäytymisen estämiseen tähtäävää hanketoimintaa olisi kehitettävä siihen suuntaan, että myös maatiloilla asuvat ih- miset pystyisivät pääsemään tällaisista hankkeista osallisiksi. Syrjäytymisuhanalaisten maatilojen viljelijöillä on vähäiset resurssit vaikuttaa heitä koske- vaan yhteiskunnalliseen päätöksentekoon. Kuitenkin on tärkeää, että ihmisille, joiden elin- mahdollisuudet kaventuvat oleellisesti rakenteellisten muutosten seurauksena, turvataan riit- tävä toimeentulo - riippumatta siitä, ovatko he palkansaajia, pienyrittäjiä vai viljelijöitä. Myös syrjäytymässä olevilla maatiloilla asuville ihmisille tulisi suoda mahdollisuus hoitaa viljelijäuransa loppuun ja sen jälkeen vetäytyä ansaitulle eläkkeelle. 83 Kirjallisuus Aakkula, J. 1991. Yhteinen valinta maatalouspolitiikassa. Maatalouden taloudellinen tutkimuslaitos. Tiedonantoja 164. Helsinki: MTTL. 76 s. ISBN 951-9202-99-4. Ahvenjärvi, H., Häkkilä, M. & Rusanen, J. 2001. Maatalouden rakennemuutos ja lypsykarjatalouden alueellinen kehitys Suomessa ja Ruotsissa. Maaseudun uusi aika 1/2001: 20-26. Alanen, I. & Valkonen, T. 1972. Raportti kehitysalueiden maaseutuväestön oloista ja asenteista. Ke- hitysalueiden neuvottelukunta, asennejaosto. Valtioneuvoston kanslian julkaisuja 1972:4. Helsin- ki. 199 s. Ala-Orvola, L., Koikkalainen, K., Rantamäki-Lahtinen, L. & Remes, K. 2001. Kirjanpitotilojen tuotan- toa ja toimeentuloa koskevat suunnitelmat vuoteen 2004. Maatalouden taloudellisen tutkimuslai- toksen selvityksiä 14/2001. Helsinki: MTTL. s. 5-23. ISBN-951-687-104-6. Alueellinen maaseudun kehittämisohjelma tavoite 1 -ohjelman ulkopuoliselle alueelle vuosille 2000- 2006. Euroopan yhteisöjen komissio. K(2000) 2148 lopull. 20.7.2000. 71 s. Alueellisen maaseutuohjelman käsikirja. 2002. Pohjanmaan TE-keskus. 24 s. Viitattu 20.12.2002. Saatavissa internetistä: http://www.te-keskus.fi. Andersson, S. & Rintala, T. 2001. Yritys nostaa esille kysymys maaseudun sosiaalisesta syrjäytymi- sestä. Maaseudun uusi aika 1/2001: 58-62. Arola, H. 2001. Sosiaaliturvabarometri 2000: Hyvinvoinnin puutteet kietoutuvat entistä enemmän toi- siinsa. Sosiaalivakuutus 4/2001: 4-7. Barlas, Y. Damianos, D., Dimara, E., Kasimis, C. & Skuras, D. 2001. Factors Influencing the Integration of Alternative Farm Enterprises Into the Agro-Food System. Rural Sociology 66: 342- 358. Blekesaune, A. 1991. Changes in ways of making a living among Norwegian farmers 1975-1990. Sociologia Ruralis 1991 (Vol. XXXI): 48-57. Brown, D.L. & Hirschl, T.A. 1995. Household Poverty in Rural and Metropolitan-Core Areas of the United States. Rural Sociology 60: 44-66. COM(2001) 144. Statistical Information needed for Indicators to monitor the Integration of Environmental concerns into the Common Agricultural Policy. Commission of the European Communities. Brussels, 20.03.2001. 21 s. Elinvoimaa EU-ohjelmista. 2000. Yleisesittely 2000-2006. Helsinki: Sisäasiainministeriö. 28 s. Etelä-Pohjanmaan maaseutuelinkeinojen runko-ohjelma 1995-1999. 1995. Seinäjoki: Etelä-Pohjan- maan TE-keskus. Eurojyvä. Maatilat Suomessa ja EU:ssa. 2000. Helsinki: Maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelu- keskus TIKE. 62 s. Gasson, R. & Errington, A. 1993. The Farm Family Business. CAB International, Wallingford. 290 s. Granberg, L. 1989. Valtio maataloustulojen tasaajana ja takaajana. Bidrag till kännedom av Finlands natur och folk 138. Helsinki: Suomen Tiedeseura. 198 s. Granberg, L. 1996. Jäähyväiset sosiaaliselle politiikalle? Maaseudun uusi aika 1/1996: 64-67. Hanski, I., Moilanen, A. & Gyllenberg, M. 1996. Minimum viable metapopulation size. American Naturalist 147 (4): 527-541. 84 Heikkilä, M. 1991. Syrjäytyminen ja alueelliset hyvinvointierot. Teoksessa: Eskelinen, H., Viitala, P., Himanen, V., Heikkilä, M. & Vuorinen, P. (toim.). Alueet aallokossa - näkökulmia Suomen tulevai- suuteen. Helsinki: Sisäasiainministeriö, Kunta- ja aluekehitysosasto. s. 40-50. Helne, T. 2002. Syrjäytymisen yhteiskunta. Tutkimuksia 123. Helsinki: Sosiaali- ja terveysalan tutki- mus- ja kehittämiskeskus STAKES. 238 s. Hyyryläinen, T. & Kallio, V. 1997. Voimaton ja vallaton viljelijäväestö hyvinvointivaltion katkoksessa. Maaseudun uusi aika 1/1997: 80-87. Hyyryläinen, T. & Rannikko, P. 2000. Sosiaalinen pääoma ja paikallinen kehittäminen. Teoksessa: Hyyryläinen, T. & Rannikko, P. (toim.). Eurooppalaistuva maaseutupolitiikka: Paikalliset toiminta- ryhmät maaseudun kehittäjinä. Tampere: Osuuskunta Vastapaino. s. 189-200. Högbacka, R. 1995. Naisena maaseudulla. Tutkimus naisten asemasta erilaisilla maaseutualueilla. Helsingin yliopisto. Maaseudun tutkimus- ja koulutuskeskus, Mikkeli. Julkaisuja 41. 102 s. Högbacka, R. 2000. Emäntiä, palkansaajia, työttömiä? Maaseudun naiset ja rakennemuutos. Teok- sessa: Högbacka, R. & Trast, T. (toim.). Monessa mukana. Näkymiä naisten työhön ja elämään maaseudulla. Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmän julkaisu. Vantaa. s. 15-32. Ihamuotila, R. & Kola, J. 1995. Politiikka, talous ja maatalouspolitiikka Suomessa. Maatalouden talou- dellinen tutkimuslaitos. Julkaisuja 77. Helsinki: MTTL. s. 20-41. ISBN 952-9538-56-1. Ihmisten maaseutu - Tahdon maaseutupolitiikka. 2000. Maaseutupoliittinen kokonaisohjelma vuosil- le 2001-2004. Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmä. Helsinki: MMM. 176 s. Jensen, L., Findeis, J.L., Hsu, W.-L. & Schachter, J.P. 1999. Slipping Into and Out of Underemployment: Another Disadvantage for Nonmetropolitan Workers? Rural Sociology 64: 417-438. Kainulainen, S., Rintala, T. & Heikkilä, M. 2001. Hyvinvoinnin alueellinen erilaistuminen 1990-luvun Suomessa. Tutkimuksia 114. Helsinki: Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskus STAKES. Helsinki. 103 s. Kaipainen, J. & Rosenqvist, O. 1996. Keski-Pohjanmaan alueellinen maatalousstrategia. Chydenius- Instituutin selosteita ja katsauksia 17. Kokkola. 233 s. Kallio, V. 1997. Suomalaisen viljelijäväestön henkinen ilmapiiri. Helsingin yliopisto. Maaseudun tutki- mus- ja koulutuskeskus, Mikkeli. Julkaisuja 53. 95 s. ISBN 951-45-7692-6. Kangas, O. 2002. Taloudellinen kasvu, eriarvoisuus ja köyhien taloudellinen asema 1985-95. Sosio- logia 2/2002: 89-103. Kataja, J-P. 2003. Etelä-Pohjanmaa ja Keski-Suomi yritystoiminnan kehityksen kärjessä. Maaseudun tulevaisuus 4.4.2003. Kataja, J-P. & Patjas, M. 2001. EU:n tavoite 5b- ja 6 -ohjelmat ja maaseudun kehitys Suomessa vuo- sina 1995-1999. Pellervon taloudellinen tutkimuslaitos. Työpapereita 48. Helsinki: PTT. 48 s. ISBN 952-5299-42-2. Katajamäki, H. 2001. Viestejä kulissien takaa. Havaintoja maaseutupolitiikan arjesta. Maaseudun uu- si aika 2/2001: 34-38. Kaupungin ja maaseudun vuorovaikutus. 2000. Kaupungin ja maaseudun vuorovaikutustyöryhmän raportti. Saarijärvi: Gummerus Kirjapaino Oy. 38 s. Keränen, H., Malinen, P. & Aulaskari, O. 2000. Suomen maaseututyypit. Suomen Aluetutkimus FAR. Selvityksiä: 20. Sonkajärvi. 60 s. Keränen, R., Malinen, P., Keränen, H. & Heiskanen, T. 1993. Suomen maaseututyyppien alueellista- minen. Ylä-Savon Instituutti. Tutkimusraportti 6:1. Sonkajärvi. 54 s. 85 Keski-Suomen alueellinen maaseutusuunnitelma ohjelmakaudelle 2000-2006. Viitattu 20.12.2002. Saatavissa internetistä: http://www2.te-keskus.fi/new/ennakointi/maaseutusuunnitelmat/ Keski- Suomi/ Kilpeläinen, S. 2002. Elintarvikesektori edelleen tärkeä työllistäjä. Maaseudun tulevaisuus 18.11.2002. Knuuttila, M. 2001. Maa- ja elintarviketalous kansantaloudessa. MTT (Taloustutkimus). Selvityksiä 18/2001. Helsinki: MTT. 59 s. ISBN 951-687-107-0. Kola, J. 1994. Selviytyykö suomalainen maatalous? Teoksessa: Jalonen, K., Lindstedt, V. & Wester- marck, H. (toim.). Helsingin yliopisto, Studia Generalia: Yhdentyvä Eurooppa ja kansallinen oma- leimaisuus. Helsinki: Yliopistopaino. s. 95-112. Kola, J. 2000. EU:n rakenne- ja maaseutupolitiikan tulevaisuus. Teoksessa: Marttila, J. & Ahlstedt, J. (toim.). Maataloustieteen päivät 2000. Talous ja teknologia. Maatalouden taloudellinen tutkimus- laitos. Julkaisuja 94. Helsinki: MTTL. s. 13-35. ISBN 951-687-059-7. KOM(2000) 20. Ympäristöasioiden yhdentämistä yhteiseen maatalouspolitiikkaan koskevat indikaat- torit. Euroopan yhteisöjen komissio. Bryssel, 26.01.2000. 29 s. Koskinen, M., Porkka, P. & Uusitalo, E. 2000. Maaseutu politiikassa ja hallinnossa. Maaseutupolitii- kan yhteistyöryhmän julkaisu 5/2000. Helsinki: MMM. 86 s. Kuhmonen, T. 1996. Näkökulmia maatalouden ja maaseudun tulevaisuudesta pohjoisen tuen alueel- la. Maaseudun tulevaisuusselvityksiä 1. Vesanto: Fin-Auguuri Oy. 54 s. Kuhmonen, T. 1998. Agenda 2007 - Suomen maatalouden EU-historia ja -tulevaisuus. Maaseudun tulevaisuusselvityksiä 4. Vesanto: Fin-Auguuri Oy. 114 s. Kuhmonen, T. 2000. Maatalous- ja maaseutupolitiikan yhteensovittaminen. Tutkimusraportteja 3. Ve- santo: Fin-Auguuri Oy. 86 s. Köyhyyden ja sosiaalisen syrjäytymisen vastainen kansallinen toimintasuunnitelma. 2001. Sosiaali- ja terveysministeriön työryhmämuistioita 2001:11. Helsinki: STM. 59 s. Lietoff, M. 2001. Maaseudun toimintaprosessit. Lapin ihmisten eurooppalaiset olosuhteet eroosiokrii- sitilassa. Maaseudun uusi aika 2/2001: 55-58. Lindqvist, M. 2000. Köyhyys Suomessa ja Euroopassa. Hyvinvointikatsaus spesiaali. Helsinki: Tilas- tokeskus. Luoto, I. & Rosenqvist, O. 1999. Keski-Pohjanmaan maaseutustrategia 2000-2006. Keski-Pohjan- maan liiton julkaisu. Kokkola. 33 s. Länsi-Suomen yhteistyöalueen tavoite 2 -ohjelma 2000-2006. 1999. Länsi-Suomen yhteistyöalueen koordinaatioryhmä. Jyväskylä 26.2.1999. 103 s. + liiteosa (maakuntaprofiilit ja seutukunta-aineis- to). Maaseutuohjelma 2000-2006 Etelä-Pohjanmaa. 2001. Seinäjoki: Etelä-Pohjanmaan TE-keskus. 34 s. Maatalouden kehittämisohjelma 2000-2006. 2000. Etelä-Pohjanmaan teemaohjelmat 02. Seinäjoki: Etelä-Pohjanmaan TE-keskus, maaseutuosasto. 22 s. Maatalouden strategiaprojekti, Johtoryhmän loppuraportti. 2001. Työryhmämuistio 2001:16. Helsinki: MMM. 65 s. Maatalous 2000. Komiteanmietintö 1987:24. Helsinki: MMM. 192 s. ISBN 951-46-7940-7. Maatalous 2000 tarkistustyöryhmän muistio. Työryhmämuistio 1992:3. Helsinki: MMM. 74 s. 86 Maatalouslaskenta 2000 Ensimmäiset tulokset. Helsinki: Maa- ja metsätalousministeriön tietopalve- lukeskus TIKE. Julkaisu 2001:1. Maatalouslaskenta 2000 Maatalouden työvoima. Helsinki: Maa- ja metsätalousministeriön tietopalve- lukeskus TIKE. Julkaisu 2001:2. Maatalouspoliittisen työryhmän loppuraportti 1997. Työryhmämuistio 1997:2. Helsinki: MMM. 19 s. Maatilatalouden rahoitustyöryhmän muistio. Työryhmämuistio 1995:12. Helsinki: MMM. 22 s. Maatilatalouden rakenneohjelma 1991. Maatilahallitus. Helsinki: MMM. 123 s. Maatilatalouden tulo- ja verotilasto 2000. SVT. Maa-, metsä- ja kalatalous 2002:59. Helsinki: Tilasto- keskus. 87 s. Maatilatilastollinen vuosikirja 2000. SVT. Maa-, metsä- ja kalatalous 2000:15. Helsinki: Maa- ja met- sätalousministeriön tietopalvelukeskus TIKE. MacKinnon, N., Bryden, J.M., Bell. C., Fuller, A.M. & Spearman, M. 1991. Pluriactivity, structural change and farm householod vulnerability in Western Europe. Sociologia Ruralis 1991 (Vol. XXXI): 58-71. Metsätalouden merkitys kasvanut eniten Keski-Pohjanmaalla. Maaseudun tulevaisuus 3.1.2003. Moisio, P. 2000. Kasautuvatko sosiaalisen syrjäytymisen muodot EU-maissa? Sosiologia 3/2000: 216-227. Mustakangas, E. 2002. Maatalous menestyy, maaseutu menettää? Tapaustutkimus Etelä-Pohjan- maan maataloudesta. Ympäristöekonomian pro gradu -tutkielma. Helsingin yliopisto, taloustieteen laitos. 64 s. MYTT 2000. Maatilatalouden yritys- ja tulotilasto 2000. SVT. Maa-, metsä- ja kalatalous 2003:51. Helsinki: Tilastokeskus. 65 s. Nakari, H. 2001. Pohjois-Suomessa syntyneistä 31-vuotiaista joka kymmenes syrjäytymässä. Sosiaalivakuutus 4/2001: 11-12. Neuvoston asetus (EY) N:o 1257/1999. Euroopan yhteisöjen virallinen lehti 26.6.1999. Nevala, M. 1988. Maatalouden sisäisen tulonjaon kehitys: fraktiilitarkastelu vv. 1976 ja 1983. Peller- von taloudellisen tutkimuslaitoksen keskustelualoitteita 10. Helsinki: PTT. 15 s. Nevala, M. & Ojaniemi, Y. 1988. Tuloerot ja taloudellisen tuloksen vaihtelu kirjanpitotiloilla poikkileik- kaus- ja aikasarja-analyysin valossa vuosina 1976-83. Journal of Agricultural Science in Finland 60, 2: 109-123. Niemi, J. & Ahlstedt, J. (toim.). Suomen maatalous ja maaseutuelinkeinot 2003. MTT Taloustutkimus. Julkaisuja 103. Helsinki: MTT. 85 s. ISBN 951-687-136-4. Niemi, J., Linjakumpu, H. & Lankoski, J. 1995. Maatalouden alueellinen rakennekehitys vuoteen 2005. Maatalouden taloudellinen tutkimuslaitos. Tiedonantoja 204. Helsinki: MTTL. 183 s. ISBN 952-9538-60-X. OECD. 2003. Farm Household Incomes. Issues and Policy Responses. 86 s. Oksa, J. 1987. Syrjäytyminen ja syrjäseudun muutos. Sosiaalinen aikakauskirja 4/1987: 25-29. Palttila, Y. & Niemi, E. 1999. Suomen maaseutu EU-kauden alussa - Maaseutuindikaattorit. Katsauk- sia 1999/2. Helsinki: Tilastokeskus. 171 s. Palvelualojen kehittämisohjelma 2002-2006. 2002. Etelä-Pohjanmaan teemaohjelmat. 28 s. 87 Palviainen, S. & Eisto, I. 2000. Maatalouden ja maaseudun ympäristöpoliittiset vaikutukset. Sopimus- järjestelmiä koskevia pohdintoja. Maaseudun uusi aika 3/2000: 38-49. Patjas, M. & Kataja, J-P. 2001. Maatalouden kehittäminen maaseudun 5b- ja 6-hankkeiden avulla. Pellervon taloudellinen tutkimuslaitos. Raportteja 177. Helsinki: PTT. 72 s. Peltola, A. 1990. Changing forces affecting rural communities in the 1980s and policies to help deal with those forces. Michigan State University, Department of Agricultural Economics. 121 s. Peltola, A., Sihvola, S., Säynätmäki, T. & Vihinen, H. 1998. Korkeamman asteen yhteys - pohdintaa maaseutu- ja maatalouspolitiikan yhtymäkohdista. Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmän julkaisu 5/ 1998. Helsinki: MMM. 37 s. Peltola, A. 1999. Päätoimisuuskriteerit suomalaisilla maatiloilla. Maatalouden taloudellisen tutkimus- laitoksen selvityksiä 14/99. Helsinki: MTTL. 49 s. ISBN 951-687-061-9. Peltola, A. 2000. Viljelijäperheiden monitoimisuus suomalaisilla maatiloilla. Maatalouden taloudellinen tutkimuslaitos. Julkaisuja 96. Helsinki: MTTL. 249 s. ISBN 951-687-074-0. Pikkarainen, M. 1997. Syrjän Peilittäret Kuhmosta: “On sisukkaasti kehitettävä näitä seutuja!” Maa- seudun uusi aika 2/1997: 36-42. Pohjanmaan TE-keskuksen alueellinen maaseutuohjelma 2000-2006. Pohjois-Suomen tavoite 1 -ohjelma 2000-2006. 1999. 109 s. Poutanen, V-M. 2000. Elämänhallintaa ilman työtä. Tutkimus pitkäaikaistyöttömyyden seurauksista ja niiden hallinnasta Suomussalmella. Kuopion yliopiston julkaisuja E. Yhteiskuntatieteet 84. Kuopio. Pråhl-Ollila, M. 1995a. Nuoret viljelijät maatalouden murroksessa. Maatalousyrittäjien eläkelaitoksen julkaisuja 1/95. Espoo: Mela. 103 s. Pråhl-Ollila, M. 1995b. Nuoret viljelijät maatalouden murroksessa II. Maatalousyrittäjien eläkelaitok- sen julkaisuja 4/95. Espoo: Mela. 59 s. Pråhl-Ollila, M. 1997. Selviytyjiä, epätietoisia ja putoajia. Nuoren viljelijäväestön erilaistuminen. Maa- talousyrittäjien eläkelaitos. Espoo: Mela. 81 s. Puurunen, M. 1990. A comparative study on farmers’ income. Agricultural Economics Research Insti- tute (MTTL). Research Publications 62. Helsinki: MTTL. 111 s. ISBN 951-9202-91-9. Pyy, I. & Lehtola, I. 1996. Nordic Welfare State as Rural Policy. Maaseudun uusi aika 3/1996 (English Supplement): 17-34. Pyykkönen, P. 1999. Maatalouden rakennemuutoksen vaikutus tulokehitykseen EU-jäsenyyden alku- vuosina. Pellervon taloudellinen tutkimuslaitos. Raportteja 166. Helsinki: PTT. 39 s. ISBN 952- 5299-03-1. Pyykkönen, P. 2000. Maatilojen väliset tuloerot. Posteritiivistelmä. Teoksessa: Marttila, J. & Ahlstedt, J. (toim.). Maataloustieteen päivät 2000. Talous ja teknologia. Maatalouden taloudellinen tutki- muslaitos. Julkaisuja 94. Helsinki: MTTL. s. 262. ISBN 951-687-059-7. Pyykkönen, P. 2001a. Maatalouden rakennemuutos eri alueilla. Pellervon taloudellinen tutkimuslai- tos. Raportteja 180. Helsinki: PTT. 61 s. ISBN 952-5299-47-3. Pyykkönen, P. 2001b. Maatilojen pääomakanta ja rahoitustilanne vuonna 2000. Pellervon taloudelli- nen tutkimuslaitos. Työpapereita 43. Helsinki: PTT. 24 s. ISBN 952-5299-36-8. Pyykkönen, P. 2001c. Sukupolvenvaihdokset ja tilanpidon kehittäminen. Pellervon taloudellinen tut- kimuslaitos. Työpapereita 49. Helsinki: PTT. 21 s. Raitasalo, R. 1995. Elämänhallinta sosiaalipolitiikan tavoitteena. Sosiaali- ja terveysturvan tutkimuk- sia 1. Kansaneläkelaitoksen omatarvepaino. Helsinki: Kela. 87 s. 88 Rakennemuutoskatsaus 2002. Rakennepolitiikka, elokuu 2002. Helsinki: Suomen Kuntaliitto. 44 s. Rannikko, P. 1988. Teoksessa: Oksa, J. & Rannikko, P.: Puheenvuoroja maaseutupolitiikasta. Joen- suun yliopisto, Karjalan tutkimuslaitoksen monisteita n:o 7/1988. Joensuu. s. 5-14, 21-24 ja 53-59. Rantamäki-Lahtinen, L., Remes, K. & Koikkalainen, K. 2002. Kirjanpitotilojen tuotantoa ja toimeentu- loa koskevat suunnitelmat vuoteen 2005. MTT Taloustutkimus, selvityksiä 4/2002. Helsinki: MTT. s. 5-26. ISBN 951-687-131-3. Riihelä, M. & Sullström, R. 2001. Tuloerot ja eriarvoisuus suuralueilla pitkällä aikavälillä 1971-1998 ja erityisesti 1990-luvulla. Valtion taloudellinen tutkimuskeskus VATT. Julkaisuja 80. Helsinki. 117 s. Ristiluoma, R. & Sipiläinen, T. 2003. Kannattavuuskirjanpitotilojen viljelijäkyselyn tulokset - vuosi 2002. Helsinki: MTT Taloustutkimus. s. 3-40. Salo, H. (toim.) 2001. Etelä-Pohjanmaan työohjelmien kehityspolut - keskeisten toimijoiden kokemuk- sia. Maaseudun Sivistysliitto ry. Helsinki: Maahenki Oy. 80 s. Silvasti, T. 1996. Viljelijöiden ajatukset ja tunteet maatalouden murroksessa. Maatalousyrittäjien elä- kelaitos. Espoo: Mela. 64 s. Sireni, M. 1992. Osa-aikaviljely maaseudulla asumisen mahdollistajana. Joensuun yliopisto, Karjalan tutkimuslaitoksen julkaisuja n:o 101. Joensuu. 86 s. Sireni, M. 1994. Monitoimisuus: Syrjäseudun maatalouden selviytymiskeino? Teoksessa: Oksa, J. (toim.). Syrjäisen maaseudun uudet kerrostumat. Joensuun yliopisto, Karjalan tutkimuslaitoksen julkaisuja N:o 110. Joensuu. s. 53-64. Sireni, M. 1998. Mistä on hyvät emännät tehty? Tutkimus maataloudessa työskentelevien naisten so- siaalisesta syrjäytymisestä. Maaseudun uusi aika 1/1998: 40-48. Sireni, M. 2000. Hyvät pientilan emännät. Teoksessa: Högbacka, R. & Trast, T. (toim.). Monessa mu- kana. Näkymiä naisten työhön ja elämään maaseudulla. Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmän jul- kaisu. Vantaa. s. 49-73. Sireni, M. 2001. Martat ja Mariat. Pienten perheviljelmien naiset. Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmän julkaisu 3/2001. Helsinki: MMM. 112 s. Stofferahn, C.W. 2000. Underemployment: Social Fact or Socially Constructed Reality? Rural Sociology 65 (2): 311-330. Sukupolvenvaihdokset eivät ole lisääntyneet. Maaseudun Tulevaisuus 14.10.2002. Suomen maatalous ja maaseutuelinkeinot 2002. MTT Taloustutkimus. Julkaisuja 101. Helsinki: MTT. 85 s. ISBN 951-687-126-7. Suomen LEADER+ -ohjelma 2000-2006. Hyväksytty 22.3.2001. Helsinki: MMM. 100 s. Susitaival, P. (toim.). 1993. Maatalous ja työterveys Suomessa 1992. Tutkimus maatalousyrittäjien työterveyshuollosta, terveydentilasta ja työssä viihtymisestä. Kuopion aluetyöterveyslaitos. Tauriainen, J. & Ristolainen, R. 1994. Viljelijäin selviytymisen mahdollisuudet EU-jäsenyyden luomas- sa tilanteessa. Elintarviketieto. Raportteja ja artikkeleita 40. Helsinki. 82 s. Tilamäärä vähenee yli 3 000:n vuosivauhtia. Maaseudun tulevaisuus 17.6.2002. Toivonen, R. 2002. Etenkin alueellisesta näkökulmasta metsän merkitys edelleen yllättävän suuri. Osuustoiminta 5/2002: 25. Tulonjakotilasto 1999. SVT. Tulot ja kulutus 2001:16. Helsinki: Tilastokeskus. 78 s. Työmarkkinoilta syrjäytyminen, tulonjako ja köyhyys. 2001. Työryhmäraportti. Valtioneuvoston kans- lian julkaisusarja 2001/13. Helsinki. 129 s. 89 Uusitalo, E. 1998. Elinvoimaa maaseudulle - miksi, kenelle, miten? Maaseutupolitiikan perusteet. Helsinki: Otava. 311 s. Varmola, R. 1989. Hyvinvoinnin toteutuminen erilaisilla maaseutualueilla. Pellervo-Seuran Markkina- tutkimuslaitos. Raportteja ja artikkeleita 23. Helsinki: PSM. 85 s. Vernimmen, T., Bourgeois, M., Van Huylenbroeck, G., Meert, H. & Van Hecke, E. 2002. Diversification as a Survival Strategy fo Marginal Farms. An exploratory research. Paper presented at the 10th Congress ot the European Association of Agricultural Economists, Zarago- za (Spain), 28.-31.8.2002. Vihinen, H. 1990. Suomalaisen rakennemuutoksen maatalouspolitiikka 1958-87. Helsingin yliopisto. Maaseudun tutkimus- ja koulutuskeskus, Mikkeli. Julkaisuja 8. 81 s. Viitala, J. 2002. Viljelijän sijaisavut lisääntyvät jatkuvasti. Maaseudun tulevaisuus 31.7.2002. Viljanen, K. 1997. EU:n LEADER II -yhteisöaloitteen toimeenpano Suomessa. Maaseutupolitiikan yh- teistyöryhmän julkaisu 5/1997. Helsinki: MMM. 91 s. Virkkala, S. 2000. Paikallinen kumppanuus ja maaseudun kehitys Euroopassa. Maaseudun uusi aika 2/2000: 67-70. Volk, R. 1999. Muuttuva maaseutu. Maaseutupoliittinen selvitysraportti. MMM:n julkaisuja 9/1999. Helsinki: MMM. 101 s. Väre, M. 2000. Viljelijöiden tulotasovertailu. Maatalouden taloudellinen tutkimuslaitos. Tutkimuksia 242. Helsinki: MTTL. 151 s. ISBN 951-687-079-1. Väre, M. & Pietola, K. 2001. Viljelijöiden luopumistukijärjestelmät ja luopumispäätökset. MTT Talous- tutkimus, tutkimuksia 251. Helsinki: MTT. 32 s. ISBN 951-687-117-8. Väärälä, R. 1998. Syrjäytyminen uhkaa... ja avuttomia aktivoidaan. Socius 1998:4: 16-19. Wilmi, J. 1994. Sukupolvi viljelijän sosiaaliturvaa. Maatalousyrittäjien eläkelaitos 1969-1994. Maata- lousyrittäjien eläkelaitos. Jyväskylä: Gummerus Kirjapaino Oy. 211 s. 90 Liite 1 (1/1). Rakennemuutoksessa syrjäytymisvaarassa olevien maatilojen mahdollisuudet toimeentulonsa parantamiseen Etelä-Pohjanmaan, Keski- Pohjanmaan ja Keski-Suomen maakunnissa. Kysely Etelä-Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan ja Keski-Suomen hanketoimijoille ja - rahoittajille Syrjäytymisvaarassa olevilla maatiloilla tarkoitetaan sellaisia maatiloja, jotka ovat epätietoi- sia maatilansa kehittämisestä, mutta joilla kuitenkin olisi tarvetta kohentaa toimeentuloaan jollakin tavalla. Syrjäytymisvaarassa olevien maatilojen on vaikea kasvattaa tai monialaistaa tuotantoaan tai hankkia töitä tilan ulkopuolelta. Tällaisten tilojen tulevaisuudenkuvia luon- nehtivat passiivisuus, periksi antaminen ja vaihtoehdottomuus. * Kysymykset 1) Miten paljon arvioitte edellä määritellyn kaltaisia syrjäytymisvaarassa olevia maatiloja olevan oman maakuntanne alueella (%)? 2) Onko hankkeita suunniteltaessa tai arvioitaessa pohdittu, miten tällaisia syrjäytymisvaa- rassa olevia tiloja pystyttäisiin aktivoimaan tai auttamaan? 3) Onko omasta mielestänne tällaisten tilojen ongelmiin paneuduttu riittävästi? 4) Oliko ohjelmakauden 1995-99 hankkeista joku suunnattu erityisesti tällaisille tiloille? Jos oli, niin millaiseksi arvioitte hankkeessa onnistumista? 5) Onko ohjelmakaudelle 2000-2006 kehitetty joitakin uusia keinoja syrjäytymisvaarassa olevien tilojen auttamiseen? Jos on, niin millaiseksi uskotte onnistumismahdollisuudet? 6) Onko Teillä muita kommentteja tai mielipiteitä koskien syrjäytymisvaarassa olevia maati- loja? 91 Nimi Taustataho Liite 2 (1/1). Kyselyn vastaajat maakunnittain. Etelä-Pohjanmaa (10 hlöä) Raimo Alanen Etelä-Pohjanmaan liitto Nina Harjunpää TE-keskus / Toimintaryhmät Aulis Kuusela TE-keskus Mikko Mustakallio Hanketoiminta Antti-Jussi Oikarinen TE-keskus Yrjö Ojaniemi MTK-liitto Ritva Rinta-Pukka TE-keskus Urpo Santala Maaseutukeskus Antti Siljamäki Maaseutukeskus Mauno Ylinen MTK-liitto Keski-Pohjanmaa (8 hlöä) Mikko Herlevi MTK-liitto Juha Hämäläinen Maaseutukeskus Petri Jylhä Hanketoiminta Jouni Jyrinki MTK-liitto Soini Kattilakoski TE-keskus Anneli Kentala Toimintaryhmät Sakari Virta TE-keskus Pekka Ylitalo Hanketoiminta Keski-Suomi (9 hlöä) Hannu Alenius Maaseutukeskus Esko Hytönen MTK-liitto Risto Janhunen TE-keskus Jouko Kahilainen Keski-Suomen liitto Raimo Kunelius Maaseutukeskus Tapani Lahti MTK-liitto Ulla Mehto-Hämäläinen TE-keskus Anne Nousiainen Hanketoiminta Tarja Uusipaasto Toimintaryhmät 92 MTT:n selvityksiä -sarjan Talous-teeman julkaisuja No 7 Kröger, L. 2002. Osallistuva suunnittelu maatalouden ympäristöpolitiikassa – Viljelijöiden näkemyksiä osallistumisesta, vaikuttamismahdollisuuksista ja ympäristönhoidosta. 65 s., 1 liite. No 10 Tillgrén, S. & Kupiainen, T. 2002. Letuista samppanjaan – Mansikankuluttaja elämän- tyylitutkimuksen näkökulmassa. 98 s., 5 liitettä. No 12 Niemi, J.K. 2002. Eläintautiriskien ekonomiaa. 39 s. No 13 Österman, P. 2002. Talvitomaatin tuotantokustannus ja kannattavuus. 24 s., 6 liitettä. No 14 Rantamäki-Lahtinen, L. 2002. Monta rautaa tulessa – Monialaisten tilojen vertailu muihin maaseutuyrityksiin. 40 s., 2 liitettä. No 19 Aakkula, J., Jokinen, P., Lankoski, L. & Nokkala, M. 2002. Maatalous, tietoyhteiskunta ja kestävä kehitys – Pilottitutkimus tieto- ja viestintäteknologisen muutoksen vaikutuksista maatalouden kestävyyteen. 80 s., 3 liitettä. No 20 Mustakangas, E. 2002. Maatalous menestyy, maaseutu menettää? Tapaustutkimus Etelä- Pohjanmaan maataloudesta. 66 s., 1 liite. No 24 Kuorikoski, R. 2002. Perunantuottaja vähittäis- ja tukkukaupan tavarantoimittajana. 57 s., 4 liitettä. No 25 Aro-Heinilä, E. 2002. Joulukinkun ekotehokkuus – Tavanomaisen ja luonnonmukaisen tuotannon ekologinen selkäreppu sekä energiakulutus Etelä-Suomessa ja Tanskassa. 82 s. No 27 Risku-Norja, H. (toim.). 2002. Maatalouden materiaalivirrat, ekotehokkuus ja ravinnon- tuotannon kestävä kilpailukyky. Aineiston ja menetelmän kuvaus. 112 s., 5 liitettä. No 30 Tiilikainen, S., Manninen, M., Pihamaa, P. & Heikkilä, A-M. 2003. Kokeita ja koettelemuk- sia – Emolehmätuotanto ja sen tutkimus Suomessa. 62 s., 5 liitettä. No 32 Rikkonen, P. 2003. Maatalouden tulevaisuus vuoteen 2025. Elintarvikeketjun asiantunti- joiden tulevaisuudenkuvia Suomen maataloudesta. Väliraportti. 51 s., 3 liitettä. No 33 Huan-Niemi, E. 2003. The EU Sugar Regime and Forthcoming WTO Obligations. 25 p., 5 appendices. No 37 Myyrä, S., Ketoja, E. & Yli-Halla, M. 2003. Pellon hallintaoikeuden yhteys maanparannuksiin - esimerkkinä kalkitus ja fosforilannoitus. 51 s., 4 liitettä. No 38 Peltola, A. 2003. Syrjäytymisvaara ja hanketoiminnan mahdollisuudet maatiloilla. Esimerk- keinä Etelä-Pohjanmaa, Keski-Pohjanmaa ja Keski-Suomen maakunnat. 89 s., 2 liitettä. MTT:n selvityksiä 38 Syrjäytymisvaara ja hanketoiminnan mahdollisuudet maatiloilla Esimerkkeinä Etelä-Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan ja Keski-Suomen maakunnat Asko Peltola MTT:n selvityksiä 38 Syrjäytymisvaara ja hanketoiminnan mahdollisuudet maatiloilla Talous 38