PUUTAVARAN MITTAUSTUTKIM UKSIA UNTERSUCHUNGEN ÜBER DIE HOLZMESSUNG ODC 525/527 + 754 FOLIA FORESTÄLIÄ 3 METSÄNTUTKIMUSLAITOS • INSTITUTUM FORESTALE FENNIAE • HELSINKI 1964 No 1 Lauri Heikinheimo: Metsätyömiesten ansiotaso. Ennakkoselostus. 3 mk. Level of earnings of forest workers in Finland. Preliminary report. No 2 Matti Palo: Markkinapuun alueittaiset hankintamäärät v. 1962. Ennakkoselostus. 2 mk. Removals of commercial roundwood in Finland by district in 1962. Preliminary report. No 3 Puutavaran mittaustutkimuksia — Untersuchungen über die Holzmessung. 3 mk. Myynti — Available for sale at: Valtion julkaisutoimisto, Annankatu 44. Helsinki Merkintä ODC tarkoittaa metsäkirjallisuuden kansainvälistä Oxford-luokitusjärjestelmää FOLIA FORESTALIA Metsäntutkimuslaitos julkaisee Folia Fore stalia-nimistä sarjaa jouduttaakseen laitok sen tutkimusten tulosten — ennen kaikkea osatutkimusten ja ennakkotietojen — julki suuteen saattamista. Laitos toivoo täten voivansa entistä pa remmin palvella etenkin Suomen metsä taloutta. Metsäntutkimuslaitos FOLIA FORESTALIA Skogsforskningsinstitutet utger en serie vid namn Folia Forestalia för att päskynda publiceringen av institutets forsknings resultat — framför alit resultaten av par tialundersökningar och av förhandsupp gifter. Institutet hoppas pä detta sätt kunna tjäna i ali synnerhet Finlands skogshushällning bättre an tidigare. Skogsforskningsinstitutet FOLIA FORESTALIA The Forest Research Institute of Finland publishes a series called Folia Forestalia in order to hasten the publication of the results of the Institutes investigations — particularly that of partial surveys and ad vance information. The Institute hopes by this means to be able to serve Finnish forestry in particular better than before. The Forest Research Institute of Finland V ALKUSANAT PUUTAVARAN MITTAUSTUTKIMUKSIA Metsäntutkimuslaitoksen metsäteknologian tutkimusosastossa on suoritettu viime vuosien aikana muutamia puutavaran mittausta koskevia tutkimuksia, jotta saataisiin selvyyttä eräi siin erikoiskysymyksiin, jotka ovat tulleet esille puutavaran mittauskomitean työssä. Tutki muksia varten on ollut palkattuna tilapäisiä tutkijoita, mutta myöskin tutkimusosaston vakinai nen henkilökunta on osallistunut näihin tutkimuksiin, jotka antavat viitteitä sellaisiin koh tiin puutavaran mittaustavoissa, joita joko ei ole ollenkaan puutavaran mittaussäännössä tai joiden kohdalla on olemassa epäselvyyttä. Suoritetuista tutkimuksista on laadittu lyhyet yhteenvedot, jotka käsillä olevassa julkai sussa on esitetty eri lukuina. Maatalous- ja metsätieteiden kandidaatti Pentti Hakkila selvittelee ensimmäisessä luvussa puutavarapinon yläreunan mittaamistapaa sekä ylä- ja alareu nan vaikutusta pinon tiheyteen ja metsänhoitaja Rauno Ojalainen toisessa luvussa um piristikoiden ristikkotiheyttä ja sen aiheuttamia mittavähennyksiä koivu- ja sekahaloissa. Metsänhoitaja Erkki Mähönen tarkastelee kolmannessa luvussa pinon korkeuden mittausvä lejä sekä pinon pituuden mittaamista, neljännessä luvussa pinotiheyden riippuvuutta pölkkyjen läpimitasta ja viidennessä luvussa tukin latvaläpimitan mittaukseen liittyviä kysymyksiä. Vii meinen, kuudes luku sisältää maatalous- ja metsätieteiden tohtori Veijo Heiskasen tut kielman tasausvarasta. Eun metsänhoitajat Mähönen ja Ojalainen erosivat metsäntutkimuslaitoksen palveluksesta ennen kuin tutkimukset olivat täysin julkaisukunnossa, on näiden lopulliseen julkaisukuntoon Saattamisessa ja yhteenvetojen laatimisessa avustaneet metsänhoitaja Pentti Rikkonen ja maatalous- ja metsätieteiden kandidaatti Erik Schulman. Metsäntutkimuslaitoksen metsä teknologian tutkimusosaston puolesta lausun sekä tutkimuksen suorittajille että viimeistely töiden tekijöille mitä parhaimmat kiitokset. Helsingissä tammikuun 25 päivänä 1964 Paavo Aro F 0 I I A FOREST ALIA 3 Metsäntutkimuslaitos. Institutum forestale Fermiae. Helsinki 1964 Sisällysluettelo Sivu 1 . Pinon yläreunan mittaamistavasta Pentti Hakkila 3 2. Umpiristikoi'len ristikkotiheydeatä ja mit tausvähennyksestä Rauno Ojalainen 6 3. Pinon korkeuden mittausvälit Erkki Mähönen 10 A . Pinotiheyclen riippuvuus pölkkyjen läpimitasta Erkki Mähönen 18 5. Tukin latvaläpimitan mittaamisesta Erkki Mähönen 21 6. Tasausvarasta Veijo Heiskanen 23 Kirjallisuusluettelo 27 Deutsches Referat 28 2 1. Pinon yläreunan mittaamistavasta. Pentti Hakkila Pinon korkeus määritetään 16.12.1958 annetun puutavaran mittaussäännön sisältävän ase tuksen mukaan seuraavasti. "Pinon korkeus mitataan pituuden mittaussuuntaa vastaan kohtisuo rassa alinaan pölkkyrivin alareunasta mittauskohdalle sattuvan pölkyn ylimpään reunaan. Pituuden mittaamisessa otetaan huomioon täyttävät täydet ja puolet desimetrit ja korkeuden mittaamisessa täyttävät senttimetrit, jolleivät ostaja ja myyjä ole sopineet, että mittaus on vielä tarkemmin suoritettava." Varsin yleinen on käsitys, että puutavaran mittaussäännön määräämää menettelytapaa nou dattaen päädytään liian suuriin pinokorkeuksiin, koska pinon korkeus määritetään kohdalle sat tuvan pölkyn ylimmästä reunasta. J alava ( 1929 ) on pyöreän puutavaran mittaamista käsittelevässä tutkimuksessaan mai ninnut, että yleensä luullaan pinon tiheyden olevan sitä pienempi, mitä pienempi itse pinokin on. Tämä johtuisi taas siitä, että pinon ulkoreunat olisivat aina harvempia kuin pinon sisus ta . J a 1 a v a on tutkimuksessaan tullut siihen tulokseen, että pinon suuruus ei ainakaan huomattavasti vaikuta pinotiheyteen. Pertovaara( 1957 ja 1958 ) puolestaan on esittänyt edelliselle vastakkaisen kä sityksen, jonka mukaan pinon reunojen tiheys on selvästi pienempi kuin pinon sisäosien tiheys, koska reunassa sijaitsevat pölkyt eivät voi asettua toistensa lomiin siten kuin muut pölkyt. ■2. Mittaustensa perusteella hän on tehnyt laskelman, jonka mukaan 5 p-m :n pino olisi 4.5 i» har -3 3 3 vempi kuin 20 p-m :n pino. Vastaavasti 20 p-m :n pino olisi 1.2 % harvempi kuin 100 p-m sisäl tävä pino. Jos pinotiheys on erilainen pinon reuna- ja sisäosissa, on siis myös eri kokoisten pinojen tiheys erilainen. Reunavaikutus - mikäli sellaista on - aiheuttaa lisäksi systemaattisen vir heen pinotiheysmittareiden antamiin lukemiin, koska mittarilla ei voida määrittää esimerkiksi Pinon ylimmän pölkkyrivin tiheyttä vaan ainoastaan pinon sisäosien tiheys. Metsäntutkimuslaitoksen metsäteknologian tutkimusosasto on tutkimuksessaan pyrkinyt s elvittämään seikkaa, onko lain määräämä pinon yläreunan mittaustapa oikea. Tutkimus on koh distettu pääasiassa 2-metriseen puolipuhtaaseen kuusipaperipuuhun. Tutkimusmenetelmä oli sellainen, että kunkin tutkimukseen valitun pinon puut ladottiin kolmeen (halot neljään) 50-70 cm korkuiseen osapinoon, jotka mittauksen jälkeen ladottiin pe ruspinon päälle. Jokaisen osapinon latomisen jälkeen mitattiin peruspuiden korkeus uudestaan. Menettelyn tarkoituksena oli saada selville painumisen vaikutus kokonaispinon ja osapinojen summan välillä mahdollisesti olevaan korkeuseroon. Tutkimus osoittaa, että saman pinotavaraerän pinotilavuus on yhdessä korkeassa pinossa mitattuna suurempi kuin useassa samanpituisessa mataiassa pinossa mitattuna. Tulos on siis päinvastainen kuin Pertovaaran esittämä, jonka mukaan kookkaan pinon tiheys on suurempi kuin pienen pinon tiheys. Mittausten avulla saatiin selville, että osapinot suurenivat alkuperäisestä, kun ne la- 1 dottiin kokonais pinoon peruspinon päälle. Mitatut pinotilavuuserot aiheutuivat joko kokonaan tai ainakin osaksi puutavaran mitta ussäännön mukaisesta pinotilavuuden määrittämistavasta. Pinon korkeushan määritetään "mitta uskohdalle sattuvan pölkyn ylimpään reunaan." Mittaussääntö tavallaan edellyttää, että pinon ylimmän pölkkyrivin pölkyt koskettavat toisiinsa pinon pituussuunnassa. Jos tosiasiallisen ylimmän pölkkyrivin pölkyt eivät mittauskohdalla täytä tätä vaatimusta, pinon korkeus määri tetään alempaa kohdasta, missä kyseiselle pystysuoralle linjalle ylinnä sattuu pölkky. Täten yläreunan pölkkyjen välillä pinon pituussuunnassa oleva ilmatila jää osaksi pinotilavuuden ulkopuolelle. Pinon sisäosan pölkkyjen välillä on ilmaa myös pystysuorassa suunnassa. Mitta ussäännön mukainen pinon korkeuden määrittämistäpä jättää kuitenkin ylimmän pölkkyrivin ylä puolella olevan ilmatilan huomioon ottamatta. Edellisen perusteella on helppo ymmärtää, miksi osapino toisen päälle ladottuna kasvoi pinotilavuudeltaan. Syy oli siinä, että alapuolelle jääneen osapinon pinotilavuuteen tosi asiassa kuulunut, mutta sitä mitattaessa huomioon ottamatta jäänyt yläreunan ilmatila lasket tiin ladotun osapinon pinotilavuuteen mukaan. Mittausmenetelmän mukaan pinon yläreunan jokaisen pölkyn yläpuolisko on suorakulmainen sär miö, jonka pinon pituussuunnassa oleva sivu on yhtä suuri kuin pölkyn projektio vaakatasossa. Tällöin tulee mukaan sellaistakin ilmatilaa, joka pinon korkeutta lisättäessä osaksi täyttyy kin puulla. Viimeksi mainittu on kuitenkin määrältään vähäisempi kuin edellä mainittu, pino tilavuudesta pois jäävä ilmatila. Kaksimetrisen kuusipaperipuun pinotilavuus lisääntyi keskimäärin 1.1 %, kun kolme osapinoa ladottiin päällekkäin yhdeksi 1.5-2.2 metriä korkeaksi pinoksi. Pinotilavuuden kasvun syynä oli pinon yläreunan ja alareunan vaikutuksen pieneneminen alkuperäisestä kolmasosaan. Reunavaikutuksen pinotilavuutta pienentävä suunta johtuu kahdesta seikasta.Ensinnäkin tiheys tulee pinon ylä- ja alareunoissa suuremmaksi kuin pinon muissa osissa, kun korkeus mitataan lain edellyttämällä tavalla, ja toiseksi korkeuden mittaamisessa otetaan huomioon vain täyttävät sent timetrit. Tästä seuraa, että jokainen korkeushavainto luetaan 0.00 - 0.99 cm eli keskimäärin 0.5 cm liian alhaiseksi. Koska tutkimusaineistossa kokonaispinon korkeus oli kolminkertainen erillisiin osapinoihin verrattuna, senttimetrien alaspäin pyöristämisestä aiheutuva mittatap- Pio oli todennäköisesti kokonaispinossa 0.5 cm osapinojen summan 1.5 cm vastaan. Kuusipaperi- Puitten pinotilavuuden 1.1 $:n lisäyksestä oli siten 0.5 $ yksinomaan viimeksi mainitusta te kijästä aiheutunutta. Näin ollen jäi ylä-r ja alareunan keskimääräistä suuremmasta tiheydestä joh tuvaksi pinotilavuuseroksi vain 0.6 $. Toisaalta on kuitenkin muistettava, että mikäli kokonais pinossa ei olisi tapahtunut painumista, ero olisi ollut selvästi suurempi. Tutkimuksen perusteella ei voida esittää tarkkoja lukuja siitä, miten paljon pinon ylä- ja alareunan vaikutus lisää pinon tiheyttä ja pienentää sen tilavuutta. Syntyvä virhe on sitä suurem pi,mitä pienempi mitattavan pinon tiheys on. Joka tapauksessa on vaikutuksen suunta sellai nen, että lain määräämä korkeuden mittaamistapa ei johda ainakaan liian suuriin pinotilavuuksiin. ViFhettä, joka näyttää olevan vähäinen, voitaisiin helposti pienentää, jos pinon korkeuden mit taamisessa käytettäisiin tasaavaa senttimetriluokitusta. 2 Kuva 1. Kolmesta osapinosta kaksi on jo ladottu päällekkäin, mutta kolmas on vielä erillisenä alkuperäisessä asemassaan. 3 2. Umpiristikoiden ristikkotiheydestä ja mittavähenn.yksestä Rauno Ojalainen Halkojen umpiristikoiminen on helppo ja varsinkin Keski-Suomessa yleisesti käytetty tapa halkopinojen päiden tukemiseksi. Se säästää latojan pääpuiden teolta ja lankojen tms. sidema teriaalin kuljetukselta työpaikalle. Umpiristikot on yleensä tehty siten, että halot on ladottu kerroksiin halkaistut puolet sa maan suuntaan , jota tapaa tässäkin tutkimuksessa on noudatettu. VAPO käyttää myös jo luovutet tuja halkoja varastoidessaan ristikoinnissa tapaa, jossa halot ladotaan kerrokseen vuoroin hal kaistu sivu alaspäin, vuoroin ylöspäin. Tällä menetelmällä saadaan ristikot luonnollisesti tii- Viimmiksi ja muuten varastojen kyseessä ollen tilan säästöä syntyy jonkin verran. Koska umpiristikoiden ristikkotiheyteen ja mittavähennykseen vaikuttavia tekijöitä on useita, kuten ladonnasta, puulajista, halkojen keskiläpimitasta, aisattujen ja pyöreiden halkojen osuu desta ristikossa, halkojen karsimisasteesta yms. johtuvia, olisi täysin luotettavan aineiston suuruus paisunut melkoisesti ja vaatinut pitkäaikaisen tutkimustyön. Tästä syystä oli tutkimus rajoitettava eräiltä osiltaan melko suppeaksi. Esim. umpiristikoiden ladonnassa noudatettiin vain keskinkertaista ladontaa. Myöskään puhtaita halkaistuista tai pyöreistä haloista tehtyjä ristikoita ei sisälly aineistoon. Aineiston suuruus oli yhteensä 31.52 k-m 3 . 3 Puulajeittain aineiston suuruus jakaantui : koivuhalot 13.41 k-m havuhalot 9.03 k-m ■3 sekahalot 9 «08 k-m Yht. 31 .52 k-m 3 Ristikossa keskimäärin 1.13 k-m 3 . Aineiston suppeudesta johtuen ei saatuja tuloksia voida pitää täysin edustavina. Kuitenkin suunta ja suuruusluokka tuntuvat olevan samat kuin VAPOn vastaavissa tutkimustuloksissa. Tutkimuksen pohjalta voidaan tehdä seuraavat johtopäätökset: - Halkojen kappaleluvun kasvaessa ristikko p-nr :ä kohden sekä halkojen keskiläpimitta että ristikkotiheys pienenevät. Vastaavilla kappale luvuilla (kpl/ristikko p-m 3 ) havuhalkojen ristikkotiheys on korkein ja koivuhalkojen alhaisin. Vastaavasti umpiristikon kerrosten lukumäärän kasvaessa ristikkotiheys pienenee. Vastaavilla kerrosluvuilla antaa havuris tikko suurimmat ristikkotiheydet ja koivuristikko pienimmät. - Halkojen keskiläpimitan kasvaessa ristikkotiheys suurenee. Havuhalkojen ristikkotiheys on suurin kussakin läpimittaluokassa. - Pyöreiden ja aisattujen halkojen osuudella ristikossa ei tutkimuksen pohjalta ole sel vää vaikutusta ristikkotiheyksiin. - Halkojen karsimisasteella on tuntuva vaikutus ristikkotiheyksiin. Paremmin karsitut ha lot antavat suurempia ristikkotiheyksiä kuin huonosti karsitut. - Ompiristikoista tehtävät mittavähennykset vaihtelevat ristikosta johtuen melko väljissä rajoissa. Tutkimuksessa vaihteluväli oli 12.9 - 23.3 cm (kaikki puulajit). - Suurin mittavähennys on havuristikoilla, pienin koivuristikoilla ladonnan ollessa sama .Tutki 1 muksen keskimääräisiksi mittavähennyksiksi saatiin koivuhaloille 16 cm havuhaloille 20 cm sekahaloille 19 cm - Mittavähennykset eivät riipu sanottavasti siitä, ovatko halot halkaistuja vai pyöreitä. Saadut vähennykset ovat samaa suuruusluokkaa kuin Jalavan (1929) pyöreälle pinotavaral le saamat. Kuva 1. Varasto I. Umpiristikko n:o 3. Havuhalot. Keski läpimitta 11.1 cm. Pyöreitä 40.9 Pinotiheys ristikossa 0.609. 1 .2040 k-m3. 1.978 p-3' . Hal koja 92 kpl/p -m3. Valok. R. Ojalainen Euva 2. Varasto I. Umpiristikko n:o 7. Koivuhalot. Keski läpimitta 12.4 cm. Aisattuja 17.7 %. Pinotiheys ristikossa 0.580. 1.1890 k-m 3 . 2.051 p—m3. Halko ja 77 kpl/p-m 3 . Valok. R. Ojalainen 2 Kuva 3. Varasto 11. Umpiristikko n:o 9/1. Havubalot. Keski läpimitta 11.1 cm. Pyöreitä 42.5 Pinotiheys ris tikossa 0.589. 1 .1965 k-m3. 2.032 p-m 3. Halkoja 86 kpl /p-m 3. Vai ok. S.-E. Appelroth Kuva 4. Varasto IX. Kehikkopino n:o 9. Samat halot kuin kuvassa 3. Pinotiheys pinossa 0.716. Halkoja 104 kpl/p-m3. Valok. S.-E. Appelroth 3 Kuva 5. Ksylometrimittaus käynnissä. Halon läpi mitan määrittäminen apuristikon päällä. Valok. S.-E. Appelroth 4 3. Pinon korkeuden mittausvälit. Erkki Mähönen Meillä Suomessa pinotavaran luovutusmittaus perustuu vähäisiä poikkeuksia lukuunottamatta pinon mittaukseen. Mitataan yksitellen pinon pituus ja korkeus ja näiden tulo kerrotaan tava ran pituudella. Luovutuserä muodostuu siis näin mitatusta pinosta tai useamman pinon summasta. Mittaustavan luonnollisena edellytyksenä on, että kussakin pinossa on samanpituista tavaraa. Näistä kolmesta tekijästä pinon korkeus lienee vaikeimmin määritettävissä. Pinon yläreunan muodostaa aaltoviiva, jonka aaltomaisuus vaihtelee eri pinoissa suuresti riippuen siitä, miten huolellisesti pino on ladottu. Luovutusmittauksessa joudutaan mittaamaan pinoja, joissa korke usvaihtelut ovat sangen suuria. Tasaiseltakin näyttävässä pinossa ovat korkeuserot huomattavia, sillä pinon alla saattaa olla kiviä ja kantoja, joiden kohdalla korkeusmittaushavainnot antavat varsin suuria eroja muiden mittauskohtien tuloksiin verrattuina. Pinon korkeuden tarkka arvo saadaan luonnollisesti, jos suoritamme korkeusmittauksia vieri vierestä ja laskemme havaintojen keskiarvon. Käytännössä tämä ei ole mahdollista, vaan mittaus välejä on pidennettävä ja siis tyydyttävä korkeuden likiarvoihin. Missä määrin voidaan mittaus välejä harventaa päästäksemme määrättyyn tarkkuuteen, on tämän tutkimuksen varsinaisena aiheena. Pinon pituus mitattiin teräsmittanauhalla korkeuden puolivälistä Icm:n tarkkuudella pinon molemmin puolin. Tällöin todettiin, että pinon pituuserot eri puolilla vaihtelivat ollen jopa 20 om. Pinon latojan puoleinen sivu oli yleensä pitempi kuin vastainen puoli. Suurimmat erot saattavat olla 2 $ kuutiomäärästä, jos pituus mitataan vain yhdeltä puolelta pinoa. Tämä vir he on poistettavissa sillä, että mitataan pinon pituus molemmin puolin, jolloin keskiarvo on Pinon todellinen pituus. Pinon korkeuden mittaamisessa voi aiheutua systemaattinen mittausvirhe silloin, kun pinon korkeus alittaa tai ylittää mittaajan pituisen tason. Lukema tulee katsottua vinosti ylhääl tä tai alhaalta päin ja virhe on sitä suurempi, mitä kauempana keppi on pinon yläreunasta. Koe pinojen mittauksessa havaittiin keskipituisen mittaajan lukevan kaksi metriä korkeasta pinosta lukemat 2 om todellista korkeutta pienemmäksi. Tämä siis aiheuttaa n. 1 $ virheen kuutiomääräs sä.Virheelliset havainnot korkeutta mitattaessa on poistettavissa siten, että siirretään lukema kohta silmien tasolle. Pinon korkeuden mittaamisessa havaittiin myös, että latojan puoli yleensä oli korkeampi kuin vastainen puoli. Korkeuserot olivat varsin huomattavat, kuutiomääräerojen noustessa aina 4.5 $:iin. Tutkimuksessa on tarkasteltu korkeusmittahavaintojen lukumäärän vaikutusta mittaustarkkuuteen. Tutkimus osoittaa, että jos mittaushavaintoja otetaan yli 20, eivät poikkeamat ylitä 1 % kuutio määrästä. Jos pyritään 1 $:n keskimääräiseen tarkkuuteen, on havaintoja oltava vähintään 13, 2 io\n keskimääräiseen tarkkuuteen pyrittäessä tarvitaan ainakin 7 uutta, mieluummin 8 havaintoa, 3 $:n tarkkuuteen 5 havaintoa. Kolmella havainnolla ylitetään voimassa olevan mittauslain sal lima kokonaisvirhe, joka on 4i° ainespuutavaralle ja 5 polttopuulle. Kuten edellä ilmeni, antaa vähintäin 20 havaintoa alle 1 $:n virheen. Tästä päätellen voi daan otaksua, että 5 m pitkässä pinossa päästään 0.5 m:n mittausvälein 1 $:n mittaustarkkuuteen. Jos mittausväli 5 m pitkässä pinossa otetaan 1 m:ksi, saadaan mittaushavaintoja 10. Tällä luku- 1 määrällä päästään n. 1 .5 $:n keskimääräiseen tarkkuuteen, joten kokonaisvirhe on 1 + 1 .5 = 2.5 Tämä osoittaa, ettei 5 m ja sitä lyhimmissä pinoissa mittausväli saa olla suurempi kuin 1 m. Jos pidetään 2s:n keskimääräistä mittaustarkkuutta riittävänä, joka käytännös sä huolellisella mittauksella on saavutettavissa, ovat mittausvälit pinon pituuden mu kaan porrastettuina seuraavat: pinon pituus, m mittausväli, m <5 1 .0 5-10 1 .5 10 - 15 2.0 15> 3.0 Koska yllämainitut mittausvälit ovat suurimmat, joita ei saa ylittää mainitun tarkkuu den saavuttamiseksi, ei mikään estä näitä lyhentämästä, joka luonnollisesti johtaisi vielä varmempaan tulokseen. Mittaustarkkuus riippuu ratkaisevasti pinon säännöllisyydestä. Pinon pitäisi olla varus tettu yhtenäisillä tarpeeksi tukevilla aluspuilla ja ladottu raivatulle paikalle niin, että alareuna olisi selvästi näkyvissä koko pituudelta pinon molemmin puolin. Pinon kumpikin pää tulisi olla varustettu kahdella tukevalla, hyvin kiinnitetyllä pääpuulla siten, että pinon pituus olisi selvästi mitattavissa. Pinon yläreunan ladonnan pitäisi olla varsinkin lyhyis sä pinoissa tasainen. Lähinnä oikean tuloksen saavuttamiseksi olisi pinon mittaus suoritettava seuraavasti: - pituus mitataan pinon molemmin puolin korkeuden puolivälistä, tulosten keskiarvo on pinon pituus, - korkeuden mittaus suoritetaan siten, että mittakepin lukemat voidaan katsoa mittaajan silmien tasolta, - korkeuden mittauksen lähtökohta ratkaistaan arpomalla, ei kuitenkaan välittömästi pi non päästä, - korkeuden mittausvälit valitaan pinon pituuden mukaan seuraavasti : pinon pituus, m mittausväli, m <5 1 .0 5-10 1 .5 10 - 20 2.0 20> 3.0 - korkeutta mitattaessa valvotaan, että mittakeppi on pystysuorassa asennossa, kun pino on vaakasuoralla pohjalla, tai kohtisuoraan pinon alareunaan nähden, pinon ollessa huomatta vasti kaltevalla pohjalla, - mittaustarkkuus, pituuden mittaus: 1 cm, kun pinon pituus on 5 m ja alle; 5 cm, kun pinon pituus on yli 5 m; korkeuden mittaus: 1 cm. Edellä mainittuja ohjeita noudattaen päästään melkoisella varmuudella n. 2.5 $:n mittaustark kuuteen. 2 Kuva 1. Pino NS 4b. 2'm mä-paperip. Pituus 4.98 m. Keski korkeus 130 cm. Aluspuut hyvät. Pääpuut huonot. Yläpinnan korkeusvaihtelut 51 cm = 39 $ keski korkeudesta. Pinoa ei voida pitää mittauskel poisena. Vai ok. H. Ojalainen Kuva 2. Pino K? 8. 2 .20ni ko-paperip. Fituus 7.12 m. Keski korkeus 152 cm. Korkeuserot 25 cm = 16 $ keskikor keudesta. Aluspuut välttävät. Pääpuut hyvät. Sel väpiirteinen mittauskohde. Vii ok - R. Oialainpn 3 Kuva 3. Pino N? 10. Koivuhalkoa. Pituus 9-25 m. Keski korkeus 139 cm. Pino jakautuu kahteen eri kor kuiseen osaan. Korkeuserot 64 cm = 46 i« keski korkeudesta. Aluspuut heikot. Pääpuut hyvät. 1.5 m:n mittausvälein saadaan tyydyttävä tark kuus, vaikka pino mitataan yhtenäisenä. Mitta usvälin ollessa 3m ja suurempi, alkaa matala osa vaikuttaa keskikorkeutta suuresti alenta vasti. Valok. R. Ojalainen Kuva 4. Pino Ni 2c . 2 m mä-paperip. Pituus 10.08 m. Keski korkeus 148 cm. Korkeuserot 26 cm = 17 keskikor keudesta. Aluspuut heikot ( pinon alareuna täytyi kaivaa esiin mittausta suoritettaessa). Pääpuut ■tyydyttävät. Pinon yläreuna riiötävän tasainen. Valok. R. Ojalainen 4 Kuva 5. Pino N? Ib. 2m mä-paperip. Pituus 12.87 m. Keski korkeus 145 cm. Korkeuserot 33 cm = 23 % keski korkeudesta. Aluspuut heikot. Pääpuut hyvät. Ylä reuna tasainen. Huonojen aluspuiden vuoksi mitta us hidasta ja hankalaa. Valok. R. Ojalainen Kuva 6. Pino No Ib. Lähikuva edellisestä pinosta. Yläreunaa Pyritty tasaamaan pieniläpimittaisilla pölkyillä. Valok. R. Ojalainen 5 Kuva 7. Pino S? 3b. 7' mä-kaivosp. Pituus 14.06 m. Keski korkeus 149 cm. Korkeuserot 24 cm = 16 $ keskikor keudesta. Aluspuut hyvät. Samoin pääpuut ( eivät tosin näy kuvassa) Släreuna erittäin tasainen. Mit tauskohteena esikuvaksi kelpaava pino. Vai ok. R. Oialainen Kuva 8. Pino HS st>. 2.20 m ko-paperip. Pituus 14.89 m. Keski korkeus 198 cm. Korkeuserot 64 cm = 32 $ keskikorkeu desta. Aluspuita ei paikoin ollenkaan, josta suuret korkeuserot johtuvat. Pääpuut välttävät. Yläreunan ladonta riittävän tasainen. Vai nlr . T? . Oiala-iripn 6 Kuva 9. Pino n:o 7. Koivuhalkoa. Pituus 17 •15 m. Keski korkeus 199 cm. Korkeuserot 28 cm = 14 % keski korkeudesta. Aluspuut heikonlaiset. Pääpuut hy vät. Yläreuna erittäin tasainen. Valok. S. Ojalainen Kuva 10. Pino n:o 12. 2 m ku-mä-paperip. Pituus 17.42 ra. Keskikorkeus 151 cm. Korkeuserot 31 cm = 20 $ keskikorkeudesta. Aluspuut tyydyttävät. Samoin Pääpuut. Yläreuna riittävän tasainen. /-vV T? r\A n - 7 Kuva 11. Pino N? 6b. 2 m ku-paperip. Pituus 17.75 m. Keski korkeus 146 cm. Korkeuserot 30 cm = 20 $ keskikor keudesta. Aluspuut heikot. Pääpuut hyvät. Yläreu na riittävän tasainen. Valok. R. Ojalainen Kuva 12. Pino 2b. 2 m ku-paperip. Pituus 21.73 m. Keski pituus 153 cm. Korkeuserot 36 cm = 23 keskikor keudesta. Alus- ja pääpuut hyvät. Yläreuna varsin epätasainen. Valok. P. Hakkila 8 4. Pinotiheyden riippuvuus pölkkyjen läpimitasta Erkki Mähönen Pölkkyjen läpimitan vaikutusta pinotiheyteen on aikaisemmin tutkittu pääasiassa koko pi non keskiläpimitan perusteella, jolloin aineistoon on sisältynyt kaiken kokoisia pölkkyjä. Tässä tutkimuksessa pölkyt on lajiteltu keskeltä mitatun läpimitan mukaan neljään läpimitta luokkaan. Kunkin läpimittaluokan pölkyt on ladottu omiin pinoihinsa , joista on määrätty pi notiheydet. 3 3 Tutkimusaineisto käsitti kaikkiaan 234.75 p-m pinopuutavaraa,josta 24.88 p-m 6' puolipuh dasta mäntypaperipuuta, joka oli ylivuotista latvatavaraa, ja 209.87 p-m' 2 m puolipuhdasta kuusipaperipuuta. lajittelemattomien pinojen pinomitta selvitettiin mittaamalla pinojen pituus mittauslain mukaan sekä korkeus puolen metrin välein ylimmän pölkkyrivin ylälaitaan senttimetrin tarkkuu della tasaavasti. Tämän jälkeen pölkyt lajiteltiin neljään läpimittaluokkaan ( - 10.0 ; 10.0 - 14.9; 15.0 - 19.9 ja 20.0 + cm) keskeltä ristiin kaulaimella mm:n tarkkuudella niita ten ja pinottiin läpimitta luokittaisiin pinoihin. Hain saatujen osapinojen pinomitta mitat tiin kuten lajittelemattoman pinon. Pinotiheys määritettiin sekä kiintomitan ja pinomitan suh teesta että myös pinotiheysmittarilla, jona käytettiin metsäteknikko Heinosen konstru oimaa selluloidipinotiheysmittaria ( kts. Aro -Korpela -Nisula 1958, ss.ls - ). Pinotiheydet mitattiin pinotiheysmittarilla molemmin puolin pinoa siten, että joka toinen mittaus suoritettiin pinon keskikohdalta ja näiden mittauskohtien välistä vuorotellen pinon ylä- ja alaosasta silmävaraisin tasavälein. Aineistosta laskettiin sekä kullekin koepinolle että läpimittaluokittaisille osapinoille pölkkyjen kappaleluku, kuutiomäärällä punnittu pölkkyjen keskiläpimitta, pinomitta ja kiinto mitta, pinotiheys ja pinotiheysmittarin poikkeamat todellisista pinotiheyksistä (mittarin vir he) sekä osapinojen , pinomitan ja kiintomitan osuus koepinosta. 6' puolipuhtaan mäntypaperipuun pinotiheyden riippuvuutta pölkkyjen läpimitasta esittää taulukko 1 . Siitä nähdään, että pinotiheys kasvaa siirryttäessä suurempiin läpimittoihin. Pi notiheyden suureneminen ei ole kuitenkaan kovin jyrkkä kuten taulukko osoittaa. Taulukko 1.6 puolipuhtaan mäntypaperipuun pinotiheyden riippuvuus pölkkyjen läpimitasta. 1 Läp imi 11 a lu o k ka Pinotihe Dj- cm Laskettu Mittarilla saatu Ennen la jittelua 0.' 0.' Lajittelun jälkeen - 10.0 0.672 10.0 - 14.9 0.715 0.691 15.0 - 19.9 0.738 0.728 - 20.0 + 0.750 0.772 Keskimäärin 0. 22 Koska alle 10.0 cm :n läpimittaluokan aineisto perustuu erittäin pieneen puumäärään voi daan se oikeutetusti jättää huomioon ottamatta. Hain ollen saadaan pinotiheyden suurenemi seksi keskimäärin 0.004 - 0.003 keskiläpimitan suuretessa 1 cm:llä. Jos taulukko 1 mukaisia laskettuja pinotiheyksiä verrataan käytetyllä pinotiheysmitta rilla saatuihin tuloksiin, todetaan pinotiheysmittarin malli Heinonen antaneen keski määrin yllättävän hyvän tuloksen. Tulos oli sekä lajittelemattomissa että lajitelluissa pi noissa keskimäärin 0.010 liian alhainen. Pinotiheysmittari antoi kuitenkin suurimmalle läpi mittaluokalle todellista suuremman ja muille läpimittaluokille todellista pienempiä arvoja. 2 m puolipuhtaan kuusipaperipuun pinotiheyden riippuvuus pölkkyjen läpimitasta selviää taulukosta 2. Siinä on havaittavissa samanlainen pinotiheyksien suureneminen suurempiin läpi mitta luokki in siirryttäessä kuin taulukossa 1. Kuitenkin pinotiheyksien suureneminen näyttää kuusella olevan hieman vähäisempi kuin männyllä. Taulukosta 2 nähdään, että pinotiheyksien suureneminen keskiläpimitan suuretessa 1 cm:llä on keskimäärin vain 0.001 - 0.003. Tässäkin aineisto, siis läpimittaluokassa alle 10.0 cm, on Pieni, joten se voidaan jättää vähäiselle huomiolle. Suoritetun tutkimuksen pohjalta voidaan tehdä seuraavat loppupäätelmät: - Teoriassa ei tasapaksujen, suorien ja säännöllisten sekä säännöllisen poikkileikkaus pinta-alan omaavien pölkkyjen läpimitta vaikuta pinotiheyteen. - Pienempiläpimittaiset pölkyt ovat yleensä latratavarana mutkaisempia, oksaisempia ja jyrke-srr.in kapenevia kuin suuriläpimittäiset , joten ne vaikuttavat pinotiheyteen pie nentävästi . - Pinotiheydet kasvavat sekä männyllä että kuusella siirryttäessä suurempiin läpimitta luokkiin. Pinotiheyden kasvu ei kuitenkaan ole kovin jyrkkä, männyllä kuitenkin selväs ti jyrkempi kuin kuusella. - 6'mäntypäperipuulle saatiin eri läpimittaluokissa seuraavat pinotiheydet: - 10.0 cm (0.67}> 10.0 - 14.9 cm 0.72, 15.0 - 19.9 cm 3.74- ja 20.0 + cm 0.75. Pinotiheydet Taulukko 2.2 m puolipuhtaan kuusipaperipuun pinotiheyden riippuvuus pölkkyjen läpimitasta 2 Läpimitta luokka Pinot ihe. D i om Laskettu Mittarilla saatu Ennen lajittelua 0.758 0.773 Lajittelun jälkeen - 10.0 0.741 0.750 10.0 - 14.9 0.746 0.733 15.0 - 19.9 0.759 0.749 20.0 + 0.757 0.799 Keskimäärin 0.755 0.762 vastaavat suurin piirtein Aron (1931), Tapion taskukirjan ja J alavan (1927) lajittelemattomien pinojen pinotiheyksiä. - 2 m kuusipaperipuulle saatiin eri läpimittaluokissa seuraavat pinotiheydet: -10.0 om 0.69 {0.74 J, 10.0 - 14.9 cm 0.73 - 0.75, 15.0 - 19.9 cm 0.74 - 0.76 ja 20.0+ cm [0.70]- 0.76. Pinotiheydet ovat jhieman korkeampia kuin Aron (1931) ja Tapion tasku kirjan vastaavat luvut lajittelemattomille pinoille. Mitään oleellista eroa ei kulten kaan esiinny. Hellmani nvtulokset ovat selvästi suurempia. 09VS) -Eklundi n v taulukot antavat 2 m kuuselle käytännöllisesti katsoen saman tuloksen kuin mitä suoritetussa tutkimuksessa saatiin. Eklundin taulukot näyttävät olevan kuusen osalta käyttökelpoiset myös Suomen olosuhteissa. - Lajiteltujen pinojen pinotiheys on pienempi kuin lajittelemattomien. Männyn osalta ero on selvempi kuin kuusen. Kahdella desimaalilla esitetyissä pinotiheyksissä ei kuusipa peripuulla ole enää 'havaittavissa lajiteltujen ja lajittelemattomien pinojen välillä. - Pinotiheysmittari ("kylkitiheysmittari") malli He monen antoi sekä mänty- että kuusiaineistolle keskimäärin melko tarkkoja pinotiheyksiä. Pienille läpimittaluokille mittari antoi kuitenkin liian pieniä ja suurimmalle luokalle liian suuria pinotiheyksiä [1 Hakasuluissa olevat tutkimustulokset perustuvat erittäin vähäisiin puutavaramääriin. 3 5. Tukin latvaläpimitan mittaamisesta Erkki Mähönen Suoritetussa tutkimuksessa on pyritty selvittämään tasausvaran alueella eri kohdissa mi tattujen läpimittojen vaikutusta tukkien teknilliseen kuutiosisältöön. Koko aineisto käsitti telaan varastoituja 1008 kpl mänty- ja 1008 kpl puolipuhtaaksi kuorittuja kuusitukkeja edus taen Pielisen ja Päijänteen pohjoisen vesistöalueen puustoa. Ennen mittausta mittauskohdista poistettiin lumi ja jää sekä kuorittaessa mahdollisesti jääneet kuorijuovat. Ne tukit, joissa tasausvara oli pitempi kuin 6 tuumaa ja lyhyempi kuin 3 tuumaa, jätettiin mittaamatta, muuta valintaa ei suoritettu mittauskohteeksi sattuneen te larivin tukeissa. Pituus mitattiin teräs mittanauhalla mikäli mahdollista poikkileikkauspintojen lyhimnältä väliltä. Pituuden mittaukseen vaikuttavia vesenteitä ei yleensä tukeissa esiintynyt. Pituu det merkittiin ylösottotaulukkoon täysin jaloin ja senttimetrein sekä tasausvara puolen tuu man tarkkuudella. Läpimitan mittaus suoritettiin vaakasuorassa tasossa viidestä eri paikasta seuraavasti: 1. a) mittatikulla latvasta täyttävin puolin tuumin ja senttimetrein, Dl (mittatikku), h) mittakaulaimella (tukkimittasaksilla) latvasta täyttävin puolin tuumin ja milli metrein, Dl (kaulain), mittakaulaimella, 2. - puolen tasausvaran kohdalta täyttävin puolin tuumin ja millimetrein, D|-tasausvara, 3. - tasausvaran päästä täyttävin puolin tuumin ja millimetrein, D-tasausvara, 4. - tukin koko pituuden puolivälistä täyttävin puolin tuumin ja millimetrein, Dj-tukki, 5. - 0.5 metriä tukin tyvestä täyttävin puolin tuumin ja millimetrein, D-0.5 m tukin tyvestä. Tässä yhteydessä rajoitumme tarkastelemaan vain mittauskohtien 1, 2 ja 3 antamia tuloksia. läpimitan mittaus mittatikulla oli varsin hankalaa, koska noin 40 cm pitkä kapula ei usein kaan sopinut tukkien väliin, vaan niitä oli siirrettävä joko pituus- tai sivusuunnassa mitta uksen mahdollistamiseksi. Tikkumittauksen tarkkuus osoittautui arveluttavaksi seuraavista syis tä : tukit ovat useassa tapauksessa vinopäisiä, - sahan, varsinkin moottorisahan terä on raapaissut puuta monessa tukissa varsinaisen leikkauskohdan vieressä. Tämä aiheuttaa mittausta häiritseviä lovia, puristukseen joutuneen rungon katkaisukohtaan joutuu tekomies usein lyömään kirveel lä, jolloin syntyy lovia, - tukkeja laahaamalla vedettäessä tulee päihin hankautumia ja lyöttymiä, auringon lämmittäessä varastossa,tukin päistä irtaantuvat nila ja kuori puusta ja leve nevät säteettäiseksi kehäksi tukin pään ympärille, tikkumittausta on toisen osapuolen vaikea seurata ja kontrolloida. Eräät edellä mainituista syistä vaikeuttavat mittausta myös kaulaimella aivan tukin katkai sukohdasta, mutta koska kaulaimen molemmat haarat määräävät lukeman, on havaintojen virhemah dollisuus pienempi kuin tikulla mitattaessa. 1 Mäntytukkiaineistossa antaa mittauskohta Dg—tasausvara 4.0 $ suuremman tuloksen kuin D tasausvara, jolta kohtaa mitattuja läpimittoja ja niitä vastaavia teknillisiä kuutiosisältöjä Pidetään oikeina. Vielä mittauskohdassa Dl (kaulain) on kuutiomäärä 2.0 $ suurempi, mittaus kohta Dl (mittatikku) antaal.o % pienemmän kuutiomäärän D-tasausvaran kuutioon verraten. Mäntytukeissa ei voida todeta tasausvaran alueella selvää kapenemista, vaan männyn kieh kuraoksaisuus peittää sen. Dg-tasausvara kiinteänä mittauskohtana antaa siis suuremman tulok sen kuin D-tasausvara. Mäntytukkiaineis ton tulokset viittaavat siihen, että myös muut kiinteät mittauskohdat saattavat antaa hieman liian suuren tuloksen. Eri mittauskohtien antamat kuutiotulokset eroavat mäntytukeissa kuitenkin varsin vähän toisistaan. Kuusitukeilla kuutiomääräero mittauskohdassa Dl (kaulain) on -8.6 % ja Dl (mittatikku) -14.8 io. Ne ovat sitä suuruusluokkaa, etteivät ne sopine hyväksyttävään virhemarginaaliin. Vastaava kuutioero Djj-tasausvaran mittauskohdalla on keskimäärin -2.2 Tutkimuksien tuloksena voidaan todeta, että kuusitukkien kapeneminen vaikuttaa mittaustu loksiin selvästi jo tasausvaran pituisella alueella. Tämä johtuu siitä, että kuusi on vuorot taisoksainen ja vain harvoissa tapauksissa oksakyhmyt sattuvat niin, että ne peittävät kapene misen. Tutkimustulosten antamat viitteet oikean mittaustuloksen saavuttamiseksi tukkien mittauk sessa voidaan kiteyttää seuraaviin kohtiin: - kuori poistetaan ennen mittausta noin 1 jalan pituudelta tukkien latvapäästä, - mittausvälineet tarkistetaan ennen mittausta ja niiden kuntoa valvotaan mittauksen ku luessa, - tukkien pituudet ja tasausvarat tarkistetaan, - läpimitat mitataan vaakasuorassa tasossa, - mäntytukkien läpimitta mitataan tasausvaran päästä, mutta mittauskohtaa joudutaan varsin usein esiintyvien oksakyhmyjen takia siirtämään tyveen päin, kohtaan, jossa läpimitta on ohuin, - kuusitukkien läpimitta mitataan tasausvaran päästä, - edellä esitetystä johtuen on mittatikku läpimitan mittaamisessa sopimaton mittausväline. 2 6. Tasausvarasta. Veijo Heiskanen Ostaja saa vaatia kiinteän kuutiomitan perusteella myydyissä tukeissa tasausvaraa, jota ei lasketa pituuteen, mittaussäännön mukaan enintään neljä tuumaa. Lisäksi mittaussäännössä määrä tään, että latvaläpimitan mukaan kuutioitavien puutavarakappaleiden läpimitta mitataan tasaus varan etäisyydeltä tukin latvasta. On näin ollen varsin ymmärrettävää, että metsänomistajäin keskuudessa on syntynyt käsitys tasausvaran siirtymisestä myyjältä ostajalle ilman korvausta. Se onkin johtanut aika ajoin seuraaviin vaatimuksiin ja toivomuksiin: 1 . Tasausvara olisi poistettava tai 2. ta3ausvara olisi otettava huomioon kuutioinnissa. Seuraavassa yritetään tarkastella, millaisia mahdollisuuksia näiden toivomusten täyttämiseen näyttää olevan ja millaisista taloudellisista arvoista asiassa on kysymys. Lähdettäessä käsittelemään tasausvaran poisjättämisen mahdollisuuksia, on ensin selvitettävä, miksi sahatukeissa käytetään tasausvaraa. Kuten tunnettua, nykyisin on pyrkimyksenä sahatukkeja apteerattaessa tehdä niistä jo metsässä valmiita jalostusyksiköitä; s.o. rungot jaetaan sellai siksi tukeiksi, joista voidaan saada täysipituista sydäntavaraa. Kun ulkomaiset ostajat vaativat, että sahatavara on katkaistu täysille jaloille ja että katkaisupintojen tulee olla suorat ja puh taat, on tukkiin otettava tasausvara, joka tekee mahdolliseksi cm. vaatimukset täyttävän ja tu kin mittaisen sydäntavaran valmistamisen. Muutoinhan se ei olisi mahdollista, sillä sahatukkien sahauspinnat eivät ole koskaan aivan suoria eivätkä puhtaita enää sahalle tuotaessa. Lisäksi ne usein ovat enemmän tai vähemmän halkeilleita. Lopuksi muistettakoon, että sahatavarassa on olta va ylimittaa, jonka pituus on n. 1 tuuma. Toisaalta tiedetään, että sahatukkien keskipituus on melkoisesti sydäntavaran keskipituutta suurempi. Siihen vedoten esitetään usein päätelmiä tasausvaran tarpeettomuudesta. Professori Vuoriston aikanaan tekemien tutkimusten mukaan tavallisimmissa sahatuk kien pituuksissa ero sydäntavaran ja tukin välillä on keskimäärin n. 1/2 jalkaa. Siitä voi daan päätellä, että noin 50 % tukeista on saatu kaikesta huolimatta sahatukin pituista sydän tavaraa. Se osoittaa, että myös käytännössä on vallalla pyrkimys täyspituisen sahatavaran saa miseen. Tukeissa on kuitenkin monesti sellaisia vikoja tai sydäntavaraan jää liiaksi sellais ta vajaasärmää, jotka vaativat tasaamaan tavaraa yli jalan, joten tasausvara ei aina riitä. Pyrkimys täyspituisen sahatavaran sahaamiseen onkin hyvin oikeutettu ja hyväksyttävä, sillä sehän tähtää raaka-aineen mahdollisimman tarkkaan hyväksikäyttöön jo päätuotetta valmistetta essa . Mitkä ovat sitten mahdollisuudet tasausvaran poistamiseen? Kuten edellä lienee selvinnyt, tasausvara kuuluu aivan olennaisesti sahatukkiin. Vasta tasausvara tekee täysille jaloille katkotun sahatukin kokonaisuudessaan sahatavaran raaka-aineeksiT Jos sahatukki sen sijaan kat kotaan täysille jaloille ilman tasausvaraa, on viimeinen jalka katsottava tasausvaraksi, ja silloin vain osa sahatukin nimellisestä pituudesta on sahatavaran raaka-ainetta. Onkin ilmeis tä, että tasausvaran poisjättäminen aiheuttaisi sahateollisuuden laskelmissa muutoksia nykyi seen käytäntöön. Silloin laskettaisiin yksi jalka tasausvaraksi ja tällaisten laskelmien tu loksena olisi sahatukkien yksikköhinnan aleneminen n. 1/16 - 1/17-osalla nykyisestä. Metsän omistajain kantohintatulot siis alenisivat. Tasausvaran poisjättäminen aiheuttaisi myös puu- 1 xaaka-aineen käytössä tuhlausta, mikä ei missään tapauksessa ole tarkoituksenmukaista. Voi taneen siis olla yksimielisiä siitä, että tasausvaran poistaminen ei voi olla metsänomista jankaan eikä kansantalouden etujen mukaista. Tasausvaran huomioon ottaminen mittauksessa vaatii taas erikoistarkastelun osakseen, laskettaessa tasausvaran kuutiomäärä tukin latva läpimitan mukaan saadaan eri pituisten ta sausvarojen osuudeksi tukin kuutiosta seuraava. Taulukosta ilmenee, että mittaussäännön salliman suurimman tasausvaran kuutiomäärä on kes kipituisessa 16 - 17 jalan tukissa vain n. 2 $ (2.055). Olettamus, että tasausvaran kuutioin nissa voitaisiin käyttää tukin latvaläpimittaa on kuitenkin väärä. On näet muistettava, että kapeneminen jatkuu myös tasausvaran matkalla keskimäärin samanlaisena kuin muuallakin tukissa. Niinpä läpimitta aivan tukin latvassa on keskimäärin jonkin verran pienempi kuin tasausvaran etäisyydellä latvasta. Jos oletetaan, että tukkien läpimitat jakaantuvat tasaisesti kunkin lä pimittaluokan alueelle, osoittaa todellisen läpimitan suhteellinen pieneneminen myös luokitellun läpimitan suhteellisen pienenemisen. Näin ei kuitenkaan ole asia käytännössä. Yleensä pyritään tukit katkomaan tarkalleen täysille tai puolille tuumille, vaikka tosin monesti muutkin seikat kuin läpimitta sanelevat katkomiskohdan. Todellisen läpimitan pienenemistä tasausvaran matkal la kuvaavat luvut eivät niin ollen osoita tarkalleen luokitellun läpimitan pienenemistä, joka lienee hieman todellisen läpimitan pienenemistä suurempi. Taulukossa 2 on esitetty läpimitat tukin latvassa verrattuna tasausvaran päästä mitattuihin läpimittoihin eri tavoin kapenevissa tukeissa tasausvaran ollessa 4 tuumaa. Taulukko 1. Tasausvaran suhteellinen osuus tukin kuutiosta. Taulukko 2. läpimitta tukin latvassa $:eina tasausvaran päässä latvasta mitatusta läpimitasta. 2 Tukin Tasausvaran ituus tuumaa P ituus, Tasausvaran kuutio $ _tul :in kuutiosta 14 1 .2 1 .8 2.4 3.0 3.6 15 1 .1 1 .7 2.2 2.8 3.3 16 1 .0 1 .6 2.1 2.6 3.1 17 1 .0 1 .5 2.0 2.5 2.9 18 0.9 1 .4 1 .9 2.3 2.8 'ukin __ Läj imitta tasaus 'aran läästä tvasta tuumaa kapeneminen "/3 a $:eina ede Läi imit ta latvasi lisestä 0.05 99.7 99.7 99.8 99.8 99.8 0.10 99.3 99.3 99.5 99.6 99.6 0.15 99.0 99.2 99.3 99.4 99.5 0.20 98.7 98.9 99.0 99.2 99.3 Erot eivät siis ole suuret. Esimerkiksi 7"-"x 16' tukissa saadaan tasausvaran 2.1 % kuutib osuuden tilalle uusien läpimittojen avulla kolmannessa kapenemisluokassa 2.07 i° ja 7" x 17' tukissa 2.0 $:n tilalle 1.97%. Ero on siis itse asiassa aivan olematon, joten taulukossa 1 esitettyjä lukuja voidaan käytännössä pitää oikeina tasausvaran kuutio-osuuden maksimimäärän osoittajina . Tilanne muuttuu kuitenkin toiseksi, jos on laskettava kuinka paljon tasausvaran huomioon ottaminen lisää nykyisellä menetelmällä mitattua tukin kuutiomäärää. Silloin tietysti tukin läpimitta mitataan aivan tukin latvasta ja koko tukin kuutioinnissa on käytettävä taulukon 2 osoittamia läpimittoja ja tukin todellista pituutta. Näin saadut kuutiomäärät on esitetty "taulukossa 3 tavallisimmille 7" x 16'ja 7" x 17' tukeille suhdelukuina nimellisen (=nykyisen) kuution ollessa 100. Taulukosta 3 ilmenee, että vähän kapenevissa (0.05"/') tukeissa tasausvaran huomioon ot taminen mittauksessa lisää kuutiota n. 1.5 $:lla ja nopeasti kapenevissa ( 0.25 jol laisia latvatukit voivat usein olla, tasausvaran huomioon ottaminen pienentää tukin kuuti ota nykyiseen verrattuna. Keskimäärin kapeneminen sahatukeissa lienee 0.125 "/'. Sellaisissa 7" x 16' tukeissa tasausvaran aiheuttama kuutiolisäys on 0.9 1» ja 7" x 17' tukeissa 0.8 $ . Seuraavissa laskelmissa käytetään sadanneksena 0.9, joka siis osoittaa po. tukkien tasausva ran kuutio-osuuden minimin. Esitetystä havaitaan, että tasausvaran huomioon ottaminen lisää tukkien kuutiota kes kimääräisissä olosuhteissa enemmän kuin 0.9 $:lla, mutta vähemmän kuin 2 %:lla. Mikä todelli nen määrä on, ei voida sanoa, sillä se vaihtelee eri olosuhteissa. On kuitenkin varmaa, että ero ei koskaan ole 2 $:ia ja varmaankin on yhtä harvinaista, että se olisi niin pieni kuin 0.9 . Siksi tehdäänkin seuraavat taloudelliset laskelmat kumpaakin arvoa käyttäen. lähdettäessä tarkastelemaan näiden lisäysten teoreettista merkitystä sahatukkien hintaan, on ensin selvitettävä miten tasausvara on hinnoitettava. Tässä on puhuttava teoreettisesta mer kityksestä sen vuoksi, että asialla ei liene lainkaan käytännöllistä merkitystä. Sahaliikkeet ottanevat näet jo nykyisin tasausvaran huomioon laskelmissaan sahausjätteinä, joten käytännös sä tasausvaran huomioon ottaminen kuutioinnissa aiheuttaisi yksikköhinnan alenemisen miltei samalla määrällä, jonka teoreettisesti pitäisi tulla hintaan lisäksi. Tasausvaran hinnoituksessa tulee kysymykseen kolme mahdollisuutta: 1. sahatukkien hinta 2. sulfaattipuun hinta 3. sahausjätteiden hinta Taulukko 3. Tasausvaran vaikutus tukin kuutioon eri kapenemisluokissa. 3 Tukin mitat Tul :in kapeneminen "/3 0.05 0.10 0.15 0.20 0.2 Todel inen kuutio nimellisestä mt iosta 7x16 101 .6 101 .1 100.7 100.2 99.6 7 x 17 101 .5 101 .0 100.6 100.1 99.5 Ensiksi mainitussa tapauksessa hinta siis nousee sanalla määrällä kuin kuutiomääräkin, eli 0.9 - 2 $:lla. Ei liene kuitenkaan mahdollisuutta käyttää tasausvaralle sahatukin hin taa, koska siitä ei saada sahatavaraakaan, vaan se joutuu aina sahausjätteiden sekaan. Sulfaattipuun hinta oli metsähallituksen myynneissä v. 1949 keskimäärin 42 f« sahapuun hinnasta ja senkin jälkeen se on pysynyt vv:a 1951/52 lukuunottamatta tällä tasolla. Tä mä luku osoittaa nähdäkseni vielä nytkin suuruusluokan, josta on kysymys sulfaattipuun ja saha tukkien hintasuhteessa. Käytettäessä sulfaattipuun hintaa tasausvaran hinnoittelussa on tasausvaran kuutiolisäyksenä käytettävä 2 $:ia. Sehän on todellinen lisäys ja edellä esitetty minimiarvo osoittaa, kuinka pieneksi tämä lisäys putoaa mittausteknillisten seikkojen vuoksi. 2 $:n ja 42 avulla saadaan tasausvaran aiheuttamaksi hinnan lisäykseksi 0.9 '/"• Sahausjätteiden hinnan käyttöä tasausvaran hinnoituksessa puoltaa se, että tasausvara joutuu kokonaisuudessaan salaus jätteiden joukkoon. Mainittakoon, että v. 1948 sahausjättei den hinta oli koko maassa keskimäärin 8 $ sahatavaran hinnasta. Kun tiedetään, että sahateolli suudessa jätteiden osuus on 45.0 saadaan jätteiden yksikköhinnaksi 10 $ sahatavaran vas vasta yksikköhinnasta. Sen avulla voidaan laskea tasausvaran aiheuttamaksi hinnan lisäykseksi 0.2 io. Yhdistelmänä esitetyistä hintalaskelmista voidaan siis havaita, että tasausvaran aiheuttama hinnanlisäys on vähintäin 0.2 $ ja korkeintaan 2 . Alempi arvo lienee lähempänä totuutta. Ky symys ei ole siis suurista taloudellisista arvoista. Ja mitalissa on vielä eräs puoli, joka vaatii erikoisesti tarkastelua osakseen. Jos tasa usvara otetaan pituuden mittauksessa huomioon, mittaus tulee kahdella tavalla entistä vaivalloi semmaksi. Ensiksikin mittaus tulee hitaammaksi, kun siinä on lukema suoritettava entistä tar kemmin, ja ylösotto tulee hankalaksi, kun tukkien pituuksia tulee olemaan miltei rajattomasti. Nykyisin täysille jaloille mitattaessa sahatukkien pituusluokkia on korkeintaan 15» mutta jos tasausvarat otetaan huomioon, pituusluokkien määrä nousee 180:een! Lisäksi on syytä muistaa, että monikerroksisissa tukkiluetteloissa ei räin tarkkaa mittausta voida suorittaa. Niinpä tasausvarojen huomioon ottaminen mittauksessa aiheuttaisi sen, että varastoinnissa olisi siir ryttävä peräti yksikerroksisiin teloihin, mikä nostaisi varastoimiskustannuksia. lisäksi las kutyöt tulisivat viemään enemmän aikaa kuin nykyisin ja tarvittaisiin uusia kuutioimistauluja. Mittauskustannukset siis öousisivat , ja sen joutuisi miltei varmasti metsänomistaja suo rittamaan. On lisäksi hyvin mahdollista, että tasausvaran aiheuttama minimaalinen hinnanlisä ys ei riitä peittämään nousseita mittauskustannuksia, jolloin tuloksena olisi hinnan alenemi nen. Loppuyhteenvetona voidaan siis todeta, että - tasausvaran poistamiseen ei ole lainkaan perusteita, - tasausvaran huomioon ottaminen mittauksessa ei näytä teoriassakaan tuovan metsänomista jalle ainakaan huomttavia taloudellisia voittoja kantohinnan lisääntymisen muodossa, - tasausvaran huomioon ottaminen lisää mittauskustannuksia. 4 Kirjallisuusluettelo Aro, Paavo. 1931. Tavallisimpien suomalaisten pinopuutavarain pinotiheys. MTJ. 14.5. 1954. Vientipaperipuun mittaerojen syistä. A.FF. 61. A ro, Paavo ja Korpela, Tapio ja Uisula,Pentti. 1958. Tutkimuksia kuusiohutpuun ja koivupaperipuun kuorimishäviöstä. MTJ. 50.2. Eklund ,Bo . 1948. Undersökningar över fastmasseprocenter, ätgängstal m.m. vid mätning av 2- och 3-meters tali- ooh granmassaved. Meddelanden frän Statens Skogsforskningsinstitut. 37.1. Hellman, Eino • 1959. Paperipuun keskiläpimitan ja pinotiheyden suhde. Suomen Puutalous K; 9. J alava ,Matti . 1929. Pyöreän pinopuutavaran mittaamisesta. MTJ. 13.8. - 1956. Puutavaran mittaus. Metsäkäsikir ja 11. Rauma. Komsi, Toivo. 1939. Puutavaran mittauslaki ja siihen liittyvät lait ja asetukset. Porvoo-Helsinki. Korpela ,Tapio . 1959 . Halkojen pino- ja kiintomitasta ennen ja jälkeen pilkkomisen MTJ. 50.3. Lahti, Lauri. 1950. Puutavaran mittaus, vastaanotto ja luovutus. Metsäteknologia. Helsinki. laki puutavaran mittauksesta asetuksineen. Luomi, Martti . 1961 . VAPO . Suullinen tiedonanto. Helsinki. Makkonen, Olli . 1958. Pinotiheystutkimuksia. Metsätehon julkaisuja N:o 39. 1959. Mittauskokeita pinotiheyskiilalla ja pinotiheysmittarilla m/Snellman. Metsätehon tiedoituksia 156. 1961. Pinotiheysmittareita käytettäessä huomioon otettavia seik koja. Metsätehon tiedoituksia IR2. Mecklin,Ahti . Lainsäädäntö puutavaran mittauksesta. Metsänhoitajien jatkokurssi 1938. Pertovaara,H. 1957. Pinotiheysmittari m/Snellman. Koemittauksia. Uittoteho r.y. N:o 127. 1958. Pinotiheysmittauksia Torniojoen Uittoyhdistyksen alueella. Uit+ntohn -r.v. N ?r> 1 A.£\ . Röntynen, V . Puutavaran kuutioiminen. Tapion taskukirja 14. painos. 1959.Helsinki. 1 Untersuchungen über die Holzmessung Deutsches Referat Inhaltsverzeichnis Seite 1. Zum Messen der oberen Kante eines Holzstosses Pentti Hakkila 3 2, Zum Pestgebalt und Massabzug der überkreuz gesetzten Stösse Rauno Ojalainen 6 3. Messabstände bei Höhenmessungen des Stosses Erkki Mähönen 10 4. Abhängigkeit des Festgehalts eines Stosses vom Durchmesser der Blöcke Erkki Mähönen 18 5. Zur Messung des Zopfdurchmessers eines Säge blocks Erkki Mähönen 21 6. Über das Längenübermass Veijo Heiskanen 23 Literaturverzeichnis 27 Deutsohes Referat 28 In Pinnland ist auf Grund des Gesetzes über die Holzmessung durch eine Verordnung, die die Holzmessanweisung enthält, im einzelnen bestimmt, wie die Holzmessung in Einzelfällen durchzu führen ist. Bei praktischer Messung kommen jedoch ab und zu Sonderfälle vor, auf die sich die Bestimmungen der Messanweisung nicht anwenden lassen, oder die sonst irgendwie unklar sind. In der vorliegenden Veröffentlichung werden in selbständigen Kapiteln kurze Zusammenfassungen von einigen Holzmessuntersuchungen dargeboten, die sich auf gewisse Spezialprobleme beziehen. Im ersten Kapitel der Veröffentlichung werden das Verfahren beim Messen der oberen Kante eines Holzstosses sowie der Einfluss der oberen und unteren Kante auf das Pestgehalt der Stosses erörtert. Im zweiten Kapitel werden das Festgehalt der überkreuz gesetzten Stösse und dadurch Verursachte Massabzüge bei Birken und Mischbrennholz, im dritten Kapitel die Abstände zwischen den Höhenmessungen des Stosses sowie die Längenmessung des Stosses und im vierten Kapitel die Abhängigkeit des Pestgehalts eines Stosses vom Durchmesser der Blöcke einer Betrachtung unter zogen. Das fünfte Kapitel weicht von den vorangehenden insofern ab, als Gegenstand der dar gelegten Untersuchung nicht die Schichtholzmessung, sondern die Langholzmessung ist. Die Unter suchung befasst sich mit Problemen, die mit der Messung des Zopfdurchmessers eines Sägeblocks verbunden sind. Da unter den Waldbesitzern von Zeit zu Zeit Forderungen auf Abschaffung bzw. Berücksichtigung des Längenübernasses beim Kubieren von Sägeblöcken laut wurden, beleuchtet man im sechsten Kapitel die Notwendigkeit dieses Längenübermasses und seinen Einfluss auf die TTii Vci Vmacicso 2 1736—64 Valtioneuvoston Kirjapaino no. no.