Maa- ja elintarviketalous 117 Maa- ja elintarviketalous 117 Luomututkimusta maamikrobeista aluetalouteen Brita Suokas ja Arja Nykänen 11 7 Luomututkimusta maamikrobeista aluetaloutee n Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus Maa- ja elintarviketalous 117 72 s. Luomututkimusta maamikrobeista aluetalouteen MMM:n Luomututkimusohjelman 2003–2006 loppuraportti Brita Suokas ja Arja Nykänen ISBN 978-952-487-161-7 (Painettu) ISBN 978-952-487-162-4 (Verkkojulkaisu) ISSN 1458-5073 (Painettu) ISSN 1458-5081 (Verkkojulkaisu) http://www.mtt.fi/met/pdf/met81a.pdf Copyright MTT Brita Suokas ja Arja Nykänen Julkaisija ja kustantaja MTT, 31600 Jokioinen Jakelu ja myynti MTT, Tietohallinto, 31600 Jokioinen Puhelin (03) 4188 2327, telekopio (03) 4188 2339 sähköposti julkaisut@mtt.fi Julkaisuvuosi 2008 Kannen kuva 3 Luomututkimusta maamikrobeista aluetalouteen Brita Suokas ja Arja Nykänen MTT (Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus), Kasvintuotannon tutkimus, Lönnrotinkatu 3, 50100 Mikkeli, etunimi.sukunimi@mtt.fi Tiivistelmä Maa- ja metsätalousministeriön luomututkimusohjelmassa 2003–2006 toteu- tettiin 15 tutkimushanketta, jotka tuottivat tietoa koko luonnonmukaisen maa- ja elintarviketalouden tuotantoketjusta. Tutkimusohjelma osoitti, että luomu- tuotannon ongelmien ratkaiseminen edellyttää monitieteistä tutkimusta. Luomutuotannon perustana toimivat kasvinvuorotus ja hidasliukoiset ravin- teet osoittivat vaikuttavuutensa. Kasvitautiongelmat pahenevat ilman viljely- kiertoa. Pitkään luomuviljelyssä olleeseen maahan kehittyy kasvien terveyttä edistävä mikrobikanta ja palkokasvien typensidontakyky toimii tehokkaasti. Karjatilojen ja kasvinviljelytilojen välinen, viljelykierron tasolla toimiva, yh- teistyö lisää luomun ravinteidenkäytön tehokkuutta. Lannoitteena käytettävä lihaluujauho on hyvä luomupeltojen lannoite. Yhdyskuntien kompostoitu bio- jäte soveltuu ravinteita kierrättävään lannoitustapaan, mutta luomupelloille levitys vaatii vielä hyväksytyn erilliskeräilyn järjestämistä. Apilaa sisältävä nurmirehu lisää lypsylehmien maitotuotosta ja on hyvä rehu myös lihanautojen kasvatuksessa. Apilarehu vaikuttaa luomumaidon rasvan koostumukseen myönteisesti, mistä hyötyy myös ihminen. Nautojen ja lam- paiden yhteislaidunnus hyödyntää nurmea uudella tavalla. Tutkimusten pe- rusteella luonnonmukainen tuotantotapa ei lisää naudanlihan ja kananmunien elintarviketurvallisuusriskejä. Kotimaisen luomu- ja lähiruoan käyttö kiinnostaa niin kuluttajia kuin kunnal- lisia ruokapalveluja. Julkisuuskuva on hyvin myönteinen, ja käytön esteenä ovat lähinnä tuotteiden hinta ja saatavuus. Tuotteiden saatavuus helpottuisi li- säämällä elintarvikeketjun toimijoiden välistä vuorovaikutusta. Luomu- ja lähiruoan kulutus vaikuttaa myös aluetaloudellisesti. Paikallinen ruokatalous tarjoaa monille maataloudesta ja elintarviketeollisuudesta riippu- ville Suomen alueille merkittävän mahdollisuuden luoda yrityksiä ja työpaik- koja sekä säilyttää olemassa olevia maaseudun työpaikkoja. Luomutuotanto voi olla taloudellisesti kannattavaa, kun myyntituotteiden määrä ja laatu, tuotantoon panostettu työmäärä sekä erityistukien saanti ovat kunnossa. Luomutuotantoa ja luomutuotteiden kulutusta on tuettava yhteis- kunnan toimin, koska tuotannosta on yhteiskunnallista hyötyä yhteisen elinympäristön hoitamisen muodossa. Avainsanat: luonnonmukainen maataloustuotanto, kasvinvuorotus, biojätteet, kierrätys, lähiruoka, maaperä, laatu, kananmunantuotanto, naudanlihantuo- tanto, kasvitaudit, perunarutto, taudinaiheuttajat, puna-apila 4 Research on organic food and farming – from soil microbes to regional economy Brita Suokas and Arja Nykänen MTT Agrifood Research Finland, Plant Production Research, Lönnrotinkatu 3, FI-50100 Mik- keli, Finland, firstname.lastname@mtt.fi Abstract The Finnish Ministry of Agriculture and Forestry funded a Research Pro- gramme on Organic Food and Farming in 2003―2006. The program con- sisted of 15 projects under different themes over the whole food chain. Organic farming is based on crop rotations and use of slowly soluble nutrient sources. Results showed that crop rotations prevent plant diseases and de- velop microbes, which are unfavourable for plant diseases like clover rot. Biological nitrogen fixation is also efficient in organic fields. Co-operation between farms with crop husbandry and animal husbandry in- creases the nutrient use efficiency. Meat bone meal turned out to be a good fertilizer in organic farming. Bio-waste composts are also safe fertilizers in organic farming, but they are not possible to use before the collection of bio- wastes is well organised in Finland. The influence of mixed-species grazing on herbage and animal production was studied for the first time in Finland and it turned out to be an effective way for efficient use of pastures. The lambs grazed several weeds, e.g. detri- mental northern dock (Rumex longifolius). Fodder with red clover increases the intake and thus the milk yield as well as meat production. The effect of clover on fatty acids of milk is favourable, as well. Organic production meth- ods do not increase the pathogenic risks of meat and eggs as foodstuffs. Both consumers and public catering are interested in organic and local food. The attitudes are positive, but there is a problem of high price and difficulties with supply. Better communication between actors of the food chain would improve the supply of organic foodstuffs. The increase in demand of the local and organic food can acquire positive socio-economic impacts, create new jobs and possibilities for SMEs on areas, which are dependent on agriculture and food industry. Organic food and farming can make good profits, if the quality and quantity of products, work force as well as subsidies form a good totality. The pay- ment of subsidy can be argued by the environmental benefits of organic farming. Key words: bio-waste, re-cycling, meat bone meal, local food, organic food and farming, soil quality, egg production, meat production, potato late blight, pathogens, red clover 5 Alkusanat Maa- ja metsätalousministeriö (MMM) asetti vuonna 2001 työryhmän arvi- oimaan luonnonmukaisen elintarviketuotannon tutkimustarpeita. Työryhmä määritteli muistiossaan luomututkimukselle painopistealueet seuraaville 3–5 vuodelle. (Työryhmämuistio 2002). Painopisteet olivat • luomuelintarvikkeiden mikrobiologiset turvallisuusriskit • luomuelintarvikkeiden ravitsemukselliset turvallisuusriskit • luonnonmukaisten kotieläin- ja viljaraaka-aineiden kuluttajalähtöinen tuotekehitys ja prosessitekniikat • luomuraaka-aineiden minimal processing -jalostusmenetelmät, pk- yrityksiin soveltuva teknologia • maan viljavuuden käsite, mittaaminen ja hallinta luomutuotannossa • luomun siemen- ja taimituotantotekniikan sekä –logistiikan kehittä- minen • luomumaidon- ja lihantuotannon biologiset, teknologiset ja taloudel- liset mahdollisuudet • kotieläintuotannon kehittäminen lajinmukaisten tarpeiden ja hyvin- voinnin näkökulmasta • kestävien ruokajärjestelmien paikallis- ja aluetaloudellinen näkökul- ma, sosiaalinen pääoma, ekologiset vaikutukset • vaihtoehtoisten maatalous-, maaseutu- ja ympäristöpolitiikkatoimen- piteiden kytkennät luomutuotannon kehitykseen: monivaikutteisuus ja maatalouden eurooppalainen malli Ohjelmaan valittiin 15 luomutuotantoon keskittyvää, tai vahvasti luomuun liittyvää, tutkimus- ja kehittämishanketta. MMM rahoitti tutkimusohjelmaa vuosina 2003–2006 yhteensä noin 3 miljoonalla eurolla. Lisäksi ohjelmassa on tutkimuslaitosten omaa sekä yritysrahoitusta vähintään saman verran, jol- loin yhteissummaksi kertyi lähes 7 miljoonaa euroa. Tutkimusohjelma osoitti selkeästi, että luomutuotannon ongelmien ratkaise- minen edellyttää monitieteistä tutkimusta. Laajempi ohjelma synnyttää he- delmällistä toimintaa ja yhteistyötä tutkijoiden ja tutkimusryhmien välillä se- kä luomututkimuksessa kaivattua kriittistä massaa. Ohjelman eräänä tavoitteena oli vakiinnuttaa luomututkimus olennaiseksi osaksi maa- ja elintarviketalouden tutkimusta siten, että tutkimustieto olisi jatkossa pohjana kestävän elintarviketuotannon kehittämiselle. Tässä tavoit- teessa ei täysin onnistuttu, koska koko alan kehittämiseen käytettävä hanke- 6 rahoitus on vähentynyt. Luomututkimus on kuitenkin tullut tutuksi laajem- malle tutkijajoukolle ja sitä kautta tutkimus lisääntynee. Suomalainen luomututkimus jatkuu kansainvälisellä tasolla, sillä MMM oli mukana myös EU:n 6. puiteohjelman CORE Organic –hankkeessa 2004– 2007, jossa koordinointiin eurooppalaista luomututkimusta. Sen tuloksena käynnistyi 8 kansainvälistä hanketta, joista kolmessa on mukana suomalaisia tutkijoita ja joita myös MMM rahoittaa. Laaja-alaisella tutkimusohjelmalla oli myös laaja-alainen ohjausryhmä, koska ohjelman hankkeet käsittelivät koko elintarvikeketjua. Kokoukset olivatkin erittäin mielenkiintoisia ja opettavia kokemuksia meille monille. Ohjausryh- män jäsenet olivat: Markku Järvenpää (MMM, puheenjohtaja) Helena Kahiluoto (HY Ruralia -instituutti Mikkeli) Juha Kieksi ja Tuuli Pulkkinen (Evira) Seppo Kietäväinen (Juvan Luomu Oy) Berit Korpilo / Tero Tolonen (MMM) Erkki Koskinen (MMM/Eläinlääkintä- ja elintarvikeosasto) Paavo Kuisma (Perunanatutkimuslaitos) Heikki Latostenmaa (YM) Jaana Nikkilä / Miia Kuisma (Suomen luonnonsuojeluliitto) Juha Nousiainen (Valio Oy) Minna Oravuo / Mika Virtanen (MTK) Esa Partanen ja Arja Peltomäki (Luomuliitto) Ritva Partanen / Sari Mäkinen-Hankamäki (ELO -verkosto) Pasi Pääskynen (Pajuniemi Oy) Erkki Pöytäniemi (Organic Equivalency Tech) Eeva-Liisa Ryhänen (MTT) Päivi Rönni/Minna Kanten (Finfood-Luomu) Pirjo Salminen (MMM/Eläinlääkintä- ja elintarvikeosasto) Hannu Saloniemi (HY/Eläinlääketieteellinen tdk) Riitta Tainio (Suomen kuluttajaliitto) Marja-Liisa Tapio-Biström / Kirsi Viljanen (MMM) Kaisa Tolonen (Pro Agria MKL), Kaj Työppönen (Efektia Oy) Arja Vuorinen (Evira). Lämpimät kiitokset kaikille ohjausryhmän jäsenille hedelmällisestä yhteis- työstä! Markku Järvenpää ohjausryhmän puheenjohtaja 7 Luomututkimusohjelman hankkeet, tutkijat ja pääjulkaisu Tilalla tapahtuva maan laadun arviointi Hankekoordinaattori: Kehityspäällikkö Kaisa Tolonen, ProAgria MKL Muut tutkijat ja mukana olleet organisaatiot: Ansa Palojärvi ja Merja Myllys MTT, Laura Alakukku HY Pääjulkaisu: Myllys, M., Palojärvi, A. & Alakukku, L. 2006. Peltomaan laa- tutesti kertoo maan kunnon. Koetoiminta ja käytäntö 3: 14. Saatavissa inter- netistä: http://www.mtt.fi/koetoiminta/pdf/mtt-kjak-v63n03s14b.pdf Luomuperunan rutonhallinta kuminaöljyn avulla Johtava tutkija: MMT Marjo Keskitalo, MTT Muut tutkijat ja mukana olleet organisaatiot: Anna-Liisa Fabritius, Tuula Mäki-Valkama ja Mervi Seppänen (HY), Kaija Hakala, Asko Hannukkala, Elise Ketoja, Ari Lehtinen, Pirjo Mikkonen, Marika Rastas ja Anne Vuorema (MTT) Pääjulkaisu: Keskitalo, M., Fabritius, A-L., Mikkonen, P. & Seppänen, M. 2006. Kuminaöljy estää perunaruttoa. Koetoiminta ja käytäntö 3: 11–14. Saa- tavissa internetistä: http://www.mtt.fi/koetoiminta/pdf/mtt-kjak- v63n03s11.pdf Kasvitautien hallinta luonnonmukaisessa siemenperunan tuotannossa Johtava tutkija: MML Asko Hannukkala, MTT Muut tutkijat ja mukana olleet organisaatiot: Hanna Avikainen (MTT/ Hel- singin yliopisto), Antti Hannukkala, Harri Huhta, Arjo Kangas, Ari Lehtinen ja Elina Virtanen (MTT), Anne Rahkonen (Perunantutkimuslaitos, PETLA) Pääjulkaisu: Hannukkala, A. & Lehtinen, A. 2007. Luomuperunan sato on ru- ton armoilla. Luomulehti 4: 12–14. 8 Puna-apila tehokkaasti luomumaidoksi Johtava tutkija: Prof. Aila Vanhatalo, Helsingin yliopisto Muut tutkijat ja mukana olleet organisaatiot: Kaija Hakala, Arja Nykänen, Marketta Rinne ja Kaisa Kuoppala (MTT), Pirjo Pursiainen, Mikko Tuori ja Eeva Mustonen (Helsingin yliopisto), Tapani Yli-Mattila (Turun yliopisto) Pääjulkaisu: Vanhatalo, A. & Topi-Hulmi, M. (toim.). 2007. Puna-apilaa nurmiin ja ruokintapöydälle: Puna-apila tehokkaasti luomumaidoksi - tutkimushankkeen päätösseminaari 17.4.2007. Suomen Nurmiyhdistyksen julkaisu 25: 34–41. Saatavissa internetistä: https://portal.mtt.fi/portal/page/portal/AGRONET/HTML/NURMIYHDISTY S/sisallysluettelot/sisluettelo25.html Laatulihaa tehokkaalla emolehmätuotannolla Johtava tutkija: MML Anna-Maija Heikkilä, MTT Muut tutkijat: Lauri Jauhiainen, Lauri Juntti, Kauko Koikkalainen, Arja Ny- känen, Merja Manninen, Pekka Pihamaa, Maarit Puumala ja Riitta Sormu- nen-Cristian (MTT) Mukana olleet organisaatiot: Helsingin yliopisto, EELA, LTK, TTS, Rehurai- sio Oy, A- Tuottajat Oy, Kone Oyj, Pohjois-Karjalan Ammattiopisto Pääjulkaisu: Heikkilä, A.-M. (toim.). 2006. Laatulihaa tehokkaalla emoleh- mätuotannolla. MTT:n selvityksiä 113. Helsinki: MTT Taloustutkimus. s. 36–41. Saatavissa internetistä: http://www.mtt.fi/mtts/pdf/mtts113.pdf Luonnonmukainen munantuotanto: eläinten hyvinvoinnin ja elintarvike- turvallisuuden hallinta Hankkeen vastuullinen johtaja: MMT Helena Kahiluoto (1.1.2003 – 31.3.2004) ja FT Anna Valros (31.3.2004 – 30.6.2006) Helsingin yliopisto, Ruralia -instituutti, Mikkelin yksikkö. Muut tutkijat ja mukana olleet organisaatiot: Ulla Holma ja Anu Asikainen (HY/Ruralia -instituutti, Mikkeli), Marja-Liisa Hänninen ja Johanna Sulonen (HY/Eltdk, Elintarvike- ja ympäristöhygienian laitos), Anna-Maija Virtala, Christian Schnier ja Tuula Hyyrynen (HY/ Eltdk, Mikrobiologian ja epide- miologian osasto). Ryhmään kuului myös maanviljelijä MMM Timo Kaunis- to, erikoiseläinlääkäri Laila Rossow (EELA), Dr Malla Hovi (Readingin yli- opisto), ELL Teresa Skrzypczak (EELA). Pääjulkaisu: Holma, U., Virtala, A.-M., Hänninen, M.-L & Valros, A. 2006. Luonnonmukainen munantuotanto: eläinten hyvinvoinnin ja elintarviketur- vallisuuden hallinta: loppuraportti. Mikkeli: Helsingin yliopisto, Ruralia - instituutti. 20 s. Tiivistelmä: http://128.214.67.4/pdf/luomunatuot_loppuraportti_tiivistelma.pdf 9 Uudet elintarvikeperäiset patogeenit (Campylobacter spp. ja EHEC) al- kutuotannossa Johtava tutkija: ELT Vesa Myllys, Evira Muut tutkijat ja mukana olleet organisaatiot: Laura London (Evira), Eläintau- tien torjuntayhdistys, Helsingin yliopisto eläinlääketieteellinen tiedekunta, MTT, Lihatalouden tutkimuskeskus Pääjulkaisu: Myllys, V. 2006. Uudet elintarvikeperäiset patogeenit (Campy- lobacter spp. ja EHEC) alkutuotannossa. Loppuraportti 30.9.2006. Riskiarviointi sianlihan luomutuotannon elintarviketurvallisuusriskeis- tä: patogeeniset Yersiniat ja Listeria monocytogenes Johtava tutkija: ELT Riitta Maijala, Evira Muut tutkijat ja mukana olleet organisaatiot: Riikka Laukkanen, Kirsi-Maarit Siekkinen, Jukka Ranta ja Hannu Korkeala. HY, Eltdk, Elintarvike- ja ympä- ristöhygienian laitos Pääjulkaisu: Maijala, R., Nuotio, V. & Siekkinen, K-M. 2006. Riskinarviointi sianlihan luomutuotannon elintarviketurvallisuusriskeistä: patogeeniset yer- siniat ja Listeria monocytogenes. Loppuraportti 30.3.2006. Lihaluujauhon luomulannoitekäytön kehittäminen Johtava tutkija: MMM Anna-Maija Kirkkari, Työtehoseura Muut tutkijat ja mukana olleet organisaatiot: Jukka Kivelä (HY), Veikko Laukkanen ja Miia Maasola (TTS). Yhteistyötahoina HY, MTT, EVIRA ja Honkajoki Oy. Pääjulkaisu: Kivelä, J., Laukkanen, V., Maasola, M. & Kirkkari, A-M. 2005. Lihaluujauho lannoitteena – käyttäjien kokemukset, Työtehoseuran raportteja ja oppaita 17. Helsinki: Työtehoseura. 39 s. http://www.tts.fi/tutkimus/julkaisut/files/tr17.pdf Jätekompostit luonnonmukaisessa viljelykierrossa – tulevaisuuden riskit ja mahdollisuudet Johtava tutkija: FM Tiina Tontti, MTT Muut tutkijat ja mukana olleet organisaatiot: Arja Halinen ja Ansa Palojärvi (MTT), Helvi Heinonen-Tanski ja Päivi Karinen (Kuopion yliopisto) Pääjulkaisu: Halinen, A., Palojärvi, A., Karinen, P., Heinonen-Tanski, H. & Tontti, T. 2006. Jätekompostit lannoitteena peltoviljelyssä – biologiset ja ke- mialliset vaikutukset. 2. korjattu painos. Maa- ja elintarviketalous 81. Jokioi- nen: MTT. 105 s. Saatavissa internetistä: http://www.mtt.fi/met/pdf/met81a.pdf Luomutilojen erikoistuminen yhteistyön avulla 10 Johtava tutkija: MMM Markku Lätti, Työtehoseura (TTS tutki- mus/luonnonvara-ala) Muut tutkijat ja mukana olleet organisaatiot: Kauko Koikkalainen, Miia Kuisma, Timo Lötjönen ja Arja Nykänen (MTT) Pääjulkaisu: Lätti, M., Koikkalainen, K., Kuisma, M. & Lötjönen, T. 2006a. Luomutilojen erikoistuminen yhteistyön avulla. Työtehoseuran julkaisuja 396. Helsinki: Työtehoseura. 100 s. Kuluttajat, päättäjät sekä lähi- ja luomuruoka. Mahdollisuuksia PK - sektorille Johtava tutkija: VTT Johanna Mäkelä, Kuluttajatutkimuskeskus Muut tutkijat ja mukana olleet organisaatiot: Merja Isoniemi (KTK), Anne Arvola, Kaisu Honkapää, Piritta Lampila ja Katariina Roininen (VTT), Sari Forsman-Hugg ja Jaana Paananen (MTT) Pääjulkaisu: Isoniemi, M., Mäkelä, J., Arvola, A., Forsman-Hugg, S., Lampi- la, P., Paananen, J. & Roininen, K. 2006. Kuluttajien ja kunnallisten päättäji- en näkemyksiä lähi- ja luomuruuasta. Kuluttajatutkimuskeskuksen julkaisuja 1/2006. Helsinki: Edita. 158 s. Saatavissa internetistä: http://www.kuluttajatutkimuskeskus.fi/files/4888/2006_01_julkaisu_luomu.p df . Paikallinen ruokajärjestelmä: vaikutukset ja oppimishaasteet Johtava tutkija: MMT Laura Seppänen, Helsingin yliopisto, Ruralia - instituutti, Mikkeli Muut tutkijat ja mukana olleet organisaatiot: Esa Aro-Heinilä, Reija Hietala- Koivu, Helmi Risku-Norja ja Marko Sinkkonen (MTT), Minna Mikkola ja Hanna Virtanen (HY). Pääjulkaisu: Seppänen, L., Aro-Heinilä, E., Helenius, J., Hietala-Koivu, R., Ketomäki, H., Mikkola, M., Risku-Norja, H., Sinkkonen, M. & Virtanen, H. 2006. Paikallinen ruokajärjestelmä: ympäristö- ja talousvaikutuksia sekä op- pimishaasteita. Helsingin yliopisto. Ruralia -instituutti. Raportteja 9. Mikkeli: Helsingin yliopisto, Ruralia -instituutti. 115 s. 11 Ympäristötehokkuus, tuottavuus ja oppiminen luonnonmukaisessa ja tavanomaisessa maataloustuotannossa Johtava tutkija: PhD Anni Huhtala, MTT Muut tutkijat ja mukana olleet organisaatiot: Timo Sipiläinen ja Kyösti Pieto- la (MTT), Essi Eerola (Helsingin yliopisto), Per-Olov Marklund (Uumajan yliopisto), Alfons Oude Lansink (Wageningenin yliopisto) Pääjulkaisut: Sipiläinen, T. 2006. Onko tavanomainen maidontuotanto luon- nonmukaista tehokkaampaa? Koetoiminta ja käytäntö 2: 13. Saatavissa inter- netistä: http://www.mtt.fi/koetoiminta/pdf/mtt-kjak-v63n02s13b.pdf Sipiläinen, T. & Huhtala, A. 2006. Luomu päihittää ympäristöystävällisyy- dellä. Koetoiminta ja käytäntö 2: 13. Saatavissa internetistä: http://www.mtt.fi/koetoiminta/pdf/mtt-kjak-v63n02s13a.pdf Toimijoiden vuorovaikutus luomun tarjonta-kysyntä-ketjussa Johtava tutkija: Prof. Juha Helenius, Helsingin yliopisto Muut tutkijat ja mukana olleet organisaatiot: Marja-Riitta Kottila ja Päivi Rönni (Finfood - Suomen Ruokatieto ry/Finfood Luomu), Jyrki Aakkula, Sa- ri Forsman-Hugg, Jukka Peltola, Eliisa Sarkkinen ja Katri Jakosuo (MTT), Tuula Pohjola ja Adeline Maijala (Teknillinen korkeakoulu/Lahden keskus) Pääjulkaisut: Kottila, M-R. & Rönni, P. 2006. Luomutuotteiden kysynnän ja tarjonnan kohtaamisen ongelma. Tapaustutkimus kahden luomuketjun toimi- vuudesta ja tiedonkulusta. Helsingin yliopisto. Soveltavan biologian laitos. Julkaisu n:o 26. Helsinki: Helsingin yliopisto. 68 s. Sarkkinen, E., Jakosuo, K., Aakkula, J., Forsman-Hugg, S., Kottila, M.-R. & Rönni, P. 2006. Elintarvikeketjun toimijoiden ja kuluttajien käsityksiä luo- mutuotannosta ja luomuruoasta. MTT:n selvityksiä 124. Helsinki: MTT talo- ustutkimus. 57 s. Saatavissa internetistä: http://www.mtt.fi/mtts/pdf/mtts124.pdf 12 Sisällysluettelo 1 Johdanto ................................................................................................... 14 2 Luonnonmukainen kasvinviljely .............................................................. 14 2.1 Maan kasvukunnon arviointi.............................................................. 15 2.2 Puna-apilanurmien viljely .................................................................. 16 2.2.1 Taudinkestävyys ...................................................................... 16 2.2.2 Lajikevalinta ............................................................................ 17 2.2.3 Maaperän vaikutus kasvuun..................................................... 17 2.2.4 Biologisen typensidonnan määrä ............................................. 19 2.2.5 Sadonkorjuun ajoittaminen ...................................................... 20 2.3 Puna-apilalle vaihtoehtoja.................................................................. 21 2.4 Kasvitautien hallintakeinoja perunanviljelyyn................................... 22 2.4.1 Viljelytekniikka ....................................................................... 22 2.4.2 Kuminaöljyruiskutus................................................................ 24 2.5 Kierrätyslannoitteiden käyttömahdollisuuksia................................... 25 2.5.1 Lihaluujauhon käyttäjäkokemuksia ......................................... 25 2.5.2 Yhdyskuntajätekomposti peltoviljelyssä ................................. 27 3 Luomukotieläintuotanto ........................................................................... 28 3.1 Apilasäilörehu nautojen ruokinnassa ................................................. 28 3.2 Emolehmien ja lampaiden yhteislaidunnus........................................ 29 3.3 Emolehmien harvennetun ruokinnan toteuttaminen .......................... 30 3.4 Eläinten käsittely suurilla lihakarjatiloilla ......................................... 31 3.5 Luomukanojen hyvinvointi ................................................................ 31 4 Luomuelintarvikkeiden laatu.................................................................... 33 4.1 Kotieläintuotteiden mukana kulkevat taudinaiheuttajat ..................... 33 4.2 EHEC -bakteerin esiintyvyys nautatiloilla......................................... 34 4.3 Patogeenit munantuotannossa ............................................................ 35 13 4.4 Riskinarviointi luomusianlihan tuotannossa .......................................36 4.5 Muita laatutuloksia..............................................................................37 4.6 Jätekompostilla lannoitettu vilja ja peruna..........................................38 5 Luomu- ja lähiruoka kulutusvalintana ......................................................40 5.1 Tuotanto-jalostus-kulutusketjun toimivuus.........................................40 5.1.2 Ketjun kehittämisen näkökulma ...............................................42 5.2.3 Muita näkökulmia ketjun yhteistyöhön ....................................43 5.2 Ruokavalinnan vaikutus tuotantorakenteeseen ...................................44 5.3 Luomu- ja lähiruoan aluetalousvaikutukset ........................................46 5.4 Tukitoimenpiteet luomun kysynnän edistämiseksi .............................48 6 Luomu ja ympäristövaikutukset ................................................................50 6.1 Kierrätyslannoitteiden alkuperä ja valmistus ......................................50 6.1.1 Lihaluujauho lannoitteeksi .......................................................51 6.1.2 Jätelaitoskompostointi ..............................................................51 6.2 Väkilannoitteiden korvaaminen kierrätyslannoitteilla ........................52 6.3 Maatalouden ravinnekierron tehostaminen.........................................53 6.4 Tuotantotavan vaikutus päästöihin ja biodiversiteettiin......................55 6.4.1 Luonnon monimuotoisuus tehokkuusmittarina ........................55 6.4.2 Viljelyalueen ympäristövaikutukset eri tuotantotavoilla ..........57 7 Luomumaatilojen talous............................................................................59 7.1 Tilojen kannattavuus...........................................................................59 7.1.1 Emolehmätuotannon taloustarkastelua .....................................59 7.1.2 Tilayhteistyö ja tuotantokustannusten hallinta .........................60 7.2 Luomuyrittäjän ajankäytön säästäminen.............................................62 7.3 Tuet ja kannustimet.............................................................................62 7.3.1 Luomusiirtymävaihetuen tarve .................................................62 7.3.2 Viljelijän kannustaminen ympäristönhoitoon...........................64 8 Kirjallisuus ................................................................................................65 14 1 Johdanto Luomusektori oli voimakkaassa, markkinalähtöisessä kasvussa 2000-luvun alussa, joten elintarviketalouden kehityksen kannalta luomututkimukseen oli tarpeen panostaa. Maa- ja metsätalousministeriö asetti vuonna 2001 työryh- män arvioimaan luonnonmukaisen elintarviketuotannon tutkimustarpeita ja tuloksena laadittiin painopistealueet seuraaville 3 – 5 vuodelle. (Työryhmä- muistio 2002). Maa- ja metsätalousministeriö rahoitti tutkimusohjelmaa yh- teensä noin 3 miljoonalla eurolla. Lisäksi ohjelmaan on käytetty tutkimuslai- tosten omaa tai yritysrahoitusta suunnilleen saman verran. Ohjelmassa oli mukana 15 hanketta, jotka käsittelivät laajasti koko luo- muelintarvikeketjun aiheita: kotieläin- ja kasvintuotanto, maaperä ja ravintei- den kierrätys, tuotannon talous ja ympäristövaikutukset, markkinat ja kulutta- jien asenteet sekä elintarviketurvallisuus. Alkutuotannon tutkimusta tehtiin tässä ohjelmassa paljon mm., koska erot luomun ja tavanomaisen tuotteen vä- lillä ovat erityisesti alkutuotannossa. Ohjelman tavoitteina oli tuottaa uutta sekä välittää aiemmin tuotettua tutki- mustietoa luomutuotannon käytännön ongelmien ratkaisemiseksi. Eräänä ta- voitteena oli myös vakiinnuttaa luomututkimus olennaiseksi osaksi maa- ja elintarviketalouden tutkimusta siten, että tutkimustieto olisi jatkossa pohjana kestävän elintarviketuotannon kehittämiselle. Luomutuotantoympäristössä tehtävällä tutkimuksella haluttiin löytää ratkaisuja ongelmiin, jotka nousevat esiin luomutuotannon laajentuessa. Tavoitteena oli myös saada aikaan ja lisä- tä yrityslähtöistä tuotekehitystä siten, että pienetkin luomuyritykset hankkiu- tuvat omalla panostuksellaan mukaan tutkimus- ja kehitystoimintaan. 2 Luonnonmukainen kasvinviljely Luomuviljelyssä maan hyvän rakenteen merkitys korostuu, kun kasvien tulee saada ravinteet maan kautta. Myös biologinen typensidonta on riippuvainen maan kasvukunnosta. Nurmipalkokasvit ovat luomuviljelykierron perusta. Ravinteiden kierrättävä käyttö kuuluu luomumaatalouden perusteisiin. Luo- mututkimusohjelman kasvintuotantotutkimuksissa on tutkittu maan laatua, kierrätyslannoitteiden käyttöä, perunan ja puna-apilan viljelytekniikkaa ja biologisten torjunta-aineiden käyttömahdollisuuksia sekä muuta kasvitautien hallintaa luonnon omin keinoin. Parhaan rehunkorjuun ajankohdan määrittä- miseen on saatu tuloksia apiloista, mailasista ja vuohenherneestä. 15 2.1 Maan kasvukunnon arviointi ProAgrian ja MTT:n yhteisellä hankkeella kehitettiin maan laadun arviointiin ja parantamiseen peltomaan laatutesti vuosien 2003–2005 aikana (Myllys ym. 2006). MTT:n tutkijaryhmä teki kirjallisuuskatsauksen, jonka tarkoituk- sena oli löytää peltomaan laadun mittaamisen tapoja kuvaamaan sellaisia maan ominaisuuksia, joihin viljelijöillä on mahdollisuus vaikuttaa suhteelli- sen lyhyessä ajassa (Kukkonen ym. 2004). ProAgrian luomu – ja kasvinvilje- lyneuvojat kokeilivat testien käyttökelpoisuutta eri maalajeilla ja alueilla Suomessa. Valmista menetelmää kutsutaan lyhyesti Peltomaan laatutestiksi. Arvioinnis- sa kaivetaan kuoppa viljellylle lohkolle, josta arvioidaan maan ominaisuuksia kuten, biologista aktiivisuutta ja mitataan useita fysikaalisia ominaisuuksia. Testin tuloksissa huomioidaan myös viljelymaan pH sekä ravinnetila, jotka yhdistetään arviointiin viljavuusanalyysin tuloksia hyväksikäyttäen. Kuva 1. Peltomaan laatutestin tulokset saadaan kuvallisessa muodossa. Kun testiin liitetään viljavuusanalyysin tulokset, maan kemiallisten, fysikaalisten ja biologisten ominaisuuksien tila näkyy yhdellä silmäyksellä (Myllys ym. 2006). Tehtävään koulutetut ProAgrian neuvojat tekevät kuoppatestejä Peltomaan laatutestejä ja kouluttavat myös viljelijöitä tekemään testausta itse. Ohjeet, 16 havaintolomakepohjat ja tulosten perusteella annattavat toimenpidesuosituk- set löytyvät Agronet -palvelimelta (www.agronet.fi) alakohdasta Kasvi -> Peltomaan laatutesti (Kuva 1). Testisarjan teko pellolla alkaa 40 x 50 cm laa- juisen ja 40 cm tai sitä syvemmän kuopan kaivamisella. Havainnoitavat osat testissä ovat maalaji, tiivistymät, maan mururakenne, multavuus, kasvijätteen maatumisasteet, maassa risteilevät juurikäytävät sekä lierot ja lierojen käytä- vät pohjamaahan saakka (Valtonen 2007). 2.2 Puna-apilanurmien viljely 2.2.1 Taudinkestävyys Puna-apila tehokkaasti luomumaidoksi - tutkimuksessa tutkittiin puna-apilan lajikevalinnan merkitystä, apilamädän ja juurilahon esiintyvyyttä. Puna- apilan viljelyn laajenemisen eräänä esteenä on pelko apilamätä-taudin leviä- misestä. Voimakas apilamätäsaastunta voi aiheuttaa täydellisen sadonmene- tyksen. Puna-apilan tiedetään olevan pioneerikasvi, joka typensidontakykyn- sä ansiosta pystyy kasvamaan erittäin karuillakin kasvupaikoilla (Hakala & Yli-Mattila 2007). Apilamädän ja juurilahon esiintymistä havainnoitiin MTT:n Jokioisten, Kai- nuun Sotkamo) ja Mikkelin (Juvan) tutkimusasemien mailta sekä Marttilassa kahdella tavanomaisesti viljellyllä puna-apilan siemenviljelyspellolla. Juuri- lahossa taudinaiheuttajia ovat useimmiten Fusarium -punahomeiden ja api- lamädässä Sclerotinia -sienten patogeeniset kannat. Juurilahon ja apilamädän taudinaiheuttajia löytyi kaikilta koepaikoilta, mutta vain Kainuun tutkimus- asemalla apila tuhoutui talven aikana apilamädän vuoksi. Kaikilta kolmelta kaukana toisistaan sijaitsevalta koepaikalta löytyneet apilamätäkannat olivat DNA -sormenjälkitutkimuksen mukaan lähes samanlaisia keskenään, mutta eteläisin Juvan kanta oli muita vähemmän aggressiivinen. Apilamätäkantojen samankaltaisuus saattaa johtua siitä, että rihmastopahkat ovat kulkeutuneet kylvösiemenen mukana eri puolille maata. Kylvösiemenen puhtaus on erit- täin tärkeä apilamädän ennaltaehkäisykeino. Astioissa kasvavien apilamädällä tartutettujen apiloiden kasvatuksessa ko- keiltiin kasvihuoneoloissa suojaavien mikrobivalmisteiden käyttöä, mutta kovin lupaavia tuloksia ei nykyisin markkinoilla olevista valmisteista saatu. Ainoastaan yksi niistä hidasti taudin kehitystä luomuviljellyillä pelloilla Ju- valla, jossa havaittiin olevan omaa mikrobistopuskuria, joka saattaa antaa maalle ja kasville luontaista vastustuskykyä punahomeisiin kuuluvaa juurila- hoa vastaan. Juvan Partalan koeaseman pellot ovat olleet luomuviljelyssä 20 vuotta ja sieltä löydettiin suuri määrä Gliocladium - ja Trichoderma - homeita. Näihin homelajeihin kuuluu useita lajeja, joita käytetään tauteja ai- heuttavien homeiden biologisessa torjunnassa (Yli-Mattila ym. 2006). 17 2.2.2 Lajikevalinta Puna-apilalajikkeita verrattiin tilastollisella analyysillä, jossa käytettiin vuo- sina 1975–2003 MTT:n lajikekokeissa olleita lajikkeita. Parhaiksi selvisivät tetraploidit Betty ja Ilte ja Betty oli lajikkeista talvenkestävin. Jesper, Tepa ja Varte olivat keskinkertaisia huonoissa oloissa, mutta hyvissä olosuhteissa Bettyn ja Ilten veroisia. Yleisesti viljelyssä olevaa Bjurselea tilastomalli ei juuri suositellut. Sen siementuotantokyky on kuitenkin moninkertainen Bet- tyyn verrattuna, joten lajike jatkaa käytännön viljelyssä. Bjursele on myös kestävä apilamätää vastaan. Kestävin on Betty, jonka juuriston suhteellisesti suurempi osuus maanpäälliseen osaan verrattuna voi auttaa kasvia vastusta- maan taudin leviämistä taudin alkuvaiheessa (Hakala & Yli-Mattila 2007). Tutkimuksessa vertailtiin myös puna-apilalajikkeiden kasviestrogeenipitoi- suuksia. Kasvukauden olosuhteilla oli selvä vaikutus pitoisuuksiin kuten myös kasvin kehitysasteella. Kylmä kasvukausi lisää estrogeenien määrää ja lehtevässä odelmassa syyskuun alussa estrogeenipitoisuudet olivat selvästi korkeammat kuin kukkivissa kasveissa heinäkuun alussa. Myös viljelyalueel- la todettiin olevan vaikututusta, sillä Pohjois-Suomessa pitoisuudet olivat ete- lämpänä mitattuja korkeampia. Lajikkeiden välillä on eroja estrogeenipitoi- suuksissa (Taulukko 1, Mustonen ym. 2006, Mustonen 2007). Apilalajikkeita viljeltiin seoskasvustoina timotein tai ruokonadan kanssa sekä tavanomaisesti väkilannoitteilla lannoittaen että luonnonmukaisesti. Tavan- omaisessa viljelyssä 2. ja 3. vuoden sato oli luomua korkeampi, mutta apila viihtyi luomupellossa pidempään kolmanteen satovuoteen asti. Erityisesti kuivana vuonna 2006 apilan ja ruokonadan seos tuotti satoa timotein hävites- sä lähes kokonaan. Kuivuuskaudet yleistyvät todennäköisesti tulevaisuudes- sa, joten havainnoista on hyötyä viljelyvarmuuden kehittämisessä (Hakala & Yli-Mattila 2007). Taulukko 1. Tutkittujen puna-apilalajikkeiden ominaisuuksia 2004–2006. +++ = paras, ++ = keskitasoinen, + = heikoin. Lajike Satoisuus Apilamädän kes- tävyys Kasviestrogeenipitoisuus, % Jokioinen (Suomi) + + 1,2 Betty (Ruotsi) +++ +++ 1,2 Ilte (Eesti) +++ + 1,4 Bjursele (Ruotsi) + ++ 1,1 2.2.3 Maaperän vaikutus kasvuun Kolmen vuoden kenttäkokeissa Juvalla ja Sotkamossa tehdyt mittaukset osoittavat, että apilakasvien viihtyminen ja sadontuotto vaihtelevat huomatta- vasti pellon eri osissa. Vuosittainen kahden niiton yhteenlasketun kokonais- 18 sadon vaihtelu on myös suurta (Kuva 2). Sadonvaihtelu oli Juvalla suurim- millaan 4 500 kg/ha ja Sotkamossa 6 000 kg/ha samassa niitossa. Koealueena molemmissa paikoissa oli 2 hehtaarin peltolohko. Lohkot lannoi- tettiin naudanlannalla ja niille perustettiin puna-apilapitoinen nurmi. Puna- apilalajikkeena oli Bjursele (kylvömäärä 3 kg/ha) ja heinäkasvina timotei- nurminata seos (lajikkeet Retu 6 kg/ha ja Iki 19 kg/ha). Juvan luomupelloilla nurmisadon apilapitoisuus putosi ensimmäisen vuoden 50 %:sta 30 %:iin toi- sena ja kolmantena vuonna (Kuva 2). Sotkamossa hietamaat olivat siirtymä- vaiheessa luomuun ja siellä apilapitoisuus nousi vielä ensimmäisen vuoden 50 %:sta nurmen vanhetessa. Koepelloilla apilaa ei ollut viljelty pitkään ai- kaan. Juvalla koepellon ravinnepitoisuus tutkittiin hyvin tarkkaan hivenravin- teita myöten. Apilakoeruudut sijoittuivat maan viljavuusluokissa pääosin luokkiin huononlainen – tyydyttävä – hyvä. Maan biologisia ominaisuuksia kuten vedenpidätyskyky ja kosteusolot sekä orgaanisen aineen määrä ja mikrobiaktiivisuus mitattiin myös. Saadut arvot ovat tyypillisiä suomalaiselle peltomaalle. Korkea orgaanisen aineen määrä näyttää lisäävän selvästi nurmen kasvukykyä. Apilapitoisuus sadossa ei vält- tämättä nosta sadon määrää korkeaksi. Satoa parhaiten tuottavilta paikoilta saadut tulokset antavat kuvan moreenimaasta, jolla puna-apilaheinänurmi viihtyy hyvin (Kuva 3). Tulokset ovat ensimmäisiä meillä, eikä kansainväli- sestikään vastaavaa aineistoa löydy paljon (Nykänen ym. 2007). 0 2 000 4 000 6 000 8 000 10 000 2004 2005 2006 2004 2005 2006 Juva Sotkamo 0 20 40 60 80 100 2 sato 1 sato 2 apilapit 1 apilapit. %, kakg/ha, ka Kuva 2. Apila-timotei-ruokonatanurmen kuiva-ainesadot ja apilapitoisuudet kolmena koevuonna Juvalla ja Sotkamossa (1 = 1. niitto, 2 = 2. niitto). 19 Kuva 3. Karttakuva Juvan pellolta, jossa nurmisadot sekä maaperämikrobis- ton määrä ja kokonaistypen ja -hiilen sekä kaliumin, koboltin, kuparin, rau- dan, molybdeenin ja mangaanin pitoisuudet, kuten myös saveksen ja hiesun pitoisuudet olivat keskellä peltoa suurempia kuin pellon laidoilla. Maan pH oli keskellä peltoa alempi, 5,7–5,9. Apilaheinänurmi menestyy tällaisessa maas- sa. Mitä tummempi väri, sitä korkeampi sato. 2.2.4 Biologisen typensidonnan määrä Juvan apilanurmikoealueelta saatiin myös kaivattua tietoa siitä, paljonko typ- pikiloja apilanurmi sitoo ilmakehän typestä käyttöönsä. Ensimmäisen vuoden nurmessa saanto oli 104 kg/ha, toisen vuoden nurmessa 43 kg/ha ja kolman- nen vuoden nurmessa 67 kg/ha maanpäällisessä satona korjatussa kasvimas- sassa. Tulokset on saatu käyttäen typen isotoopin avulla tehtyä 15 N- rikastusmenetelmää, joka perustuu typen isotooppien 14 / 15 erilaiseen esiin- tymisen suhteeseen maassa ja ilmassa. Menetelmä sopii tutkimuksen käyt- töön ja siitä johtamalla voidaan arvioida typensidonnan määrä, kun tunnetaan nurmessa kasvavien apilakasvien kuiva-ainesato: apilan poiskorjattavaan sa- toon sitoman typen määrä kg/ha = 0,026 x apilasato (kuiva-ainetta kg/ha) + 7. Edellä saatu tulos täytyy vielä kertoa luvulla 1,7, kun halutaan tietää koko apilakasvuston sitoman typen määrä, koska kolmasosa sidotusta typestä jää peltoon kasvien juuriin ja sänkeen. Apilakasvien biologisen typensidonnan määrän voi laskea myös käytännön viljelyksillä, kun arvioi apilan kuiva- ainesadon käyttäen luvussa 2.2.5 kerrottuja menetelmiä. Kokeessa kolmivuotisen apilanurmen typpitase oli 26 kg / ha alijäämäinen, kun karjanlannan typpeä ei lasketa mukaan. Nurmen apilapitoisuuden tulisi olla kokeessa toteutunutta 30 %:a korkeampi, mieluiten 40 –50 %, jotta typ- pitase saataisiin tasapainoon viljelykiertoa ajatellen eli positiiviseksi tulevien kasvien lannoituksen kannalta (Nykänen 2007). 20 2.2.5 Sadonkorjuun ajoittaminen Sulavuutta kuvaava D -arvo on tärkeimpiä rehun ruokinta-arvon mittareita. Kasvien sulavuus laskee kasvukauden edetessä ja on riippuvainen tehoisan lämpösumman kertymisestä eli vuorokauden keskilämpötilan +5 asteen ylit- tävien lämpöasteiden summasta. Puna-apilan D -arvo laskee puolta hitaam- min kuin heinäkasvien ja että D -arvon kehitys voidaan arvioida lämpösum- man avulla samoin kuin heinien (Kuva 4). Artturi -verkkopalvelu (www.mtt.fi/artturi) tarjoaa alkukesällä lämpösummaan perustuvat ennusteet D -arvon kehityksestä. Alkukesällä sadon määrän kasvaa myös nopeasti, jo- ten oikean korjuupäivän ajankohdan seuraaminen kannattaa. Käytännössä vahvasti puna-apilapitoisten nurmien sopiva korjuuaika on noin viikko puh- taiden heinien korjuuaikaa myöhemmin (Rinne ym. 2007). Korjuuaikapäätöstä tehdessä on huomioitava eri kasvien osuus kasvustossa niiden erilaisen kehitysrytmin vuoksi. Heinävaltainen kasvusto korjataan hei- näkasvien optimin mukaan, palkokasvivaltainen palkokasvin mukaan. Sil- mämääräisesti arvioiden varsinkin apiloiden osuus näyttää todellista suu- remmalta, koska ne ovat kasvutavaltaan heiniä lehtevämpiä ja rehevämpiä. Säilörehun parhaimman rehunkorjuuajan määrittäminen on tärkeää, jotta saa- taisiin sulavaa ja korkealaatuista rehua. Viljelijä voi tehdä apilan ja vastaavasti muiden kasvien osuuden määrittämi- sen käyttämällä ns. kehikkomenetelmää. Tietyn kokoisen alueen rajaavan ke- hikon avulla niitetään saksilla määräala sadosta pellolta, useasta paikasta, koska apilan ja heinäkasvien osuus sadosta vaihtelee pellon eri osissa voi- makkaasti. ’Sadosta’ lajitellaan ja punnitaan erikseen apilat ja muut kasvit. Koska vedellä ei ole rehuarvoa, kasvien osuudet sadosta tulee määrittää kui- va-aineena. Kasvinäytteet voi kuivata mikroaaltouunissa. Kuivatut näytteet punnitaan uudestaan ja lasketaan apiloiden osuus kokonaiskuiva-aineesta. 60 62 64 66 68 70 72 74 76 78 80 20 30 40 50 60 70 80 Kasvuaika toukokuun alusta (vrk) D -a rv o (% ) Puna-apila Heinät Kuva 4. Luomuseoskasvustosta määritetty puna-apilan D -arvo laski alku- kesällä kasvun edetessä 0,29 ja heinäkasvien 0,48 % -yksikköä päivässä. 21 Ilman kuivausta kohtuullisen tarkkaan kuiva-aineen määrän arvioon pääsee myös käyttämällä kertoimia, jotka ilmaisevat palkokasvin kuiva- ainepitoisuuden osuuden nurmiheinien kuiva-ainepitoisuudesta. Tämä ker- roin on puna- ja alsikeapilalla 66 %, valkoapilalla 55 % ja mailasilla ja vuo- henherneellä 90 %. Esimerkiksi, jos näytteessä on 1 kg puna-apilaa ja 1 kg heiniä, voi apilan osuuden kasvuston kuiva-aineesta laskea käyttäen kaavaa : 0,66 × 1 kg apilaa / [1 kg heinää + (0,66 × 1 kg apilaa)] = 0,40 eli apilan osuus sadosta on 40 % kuiva-aineesta. Artturi –korjuuaikatiedotus verkkopalvelu opastaa tulosten tulkinnassa eteen- päin. Verkkopalvelusta löytyy myös mallivalokuvia erilaisista apilanurmista joihin omaa peltonäkymäänsä voi vertailla. Osoite on https://portal.mtt.fi/portal/page/portal/Artturi/Korjuuaikatiedotus/Apilanurme n_analyysitulokset (Nykänen & Rinne 2007). 2.3 Puna-apilalle vaihtoehtoja Kasvilajin ja -seosten valintaan vaikuttavat rehun käyttötarkoitus ja kasvu- paikan olosuhteet. Laajasti viljelyssä olevan puna-apilan rinnalle näyttää tu- losten perusteella nousevan myös muita vahvoja sadontuottajia. Hyvissä kas- vuoloissa sini- ja sirppimailanen tuottavat jopa puna-apilaa runsaampia sato- ja. Vuohenhernekasvuston sato jää matalammaksi, mutta se pysyy nurmissa pitkään satoa tuottavana (Kuva 5). Tutkimuksessa todettiin, että nurmipalko- kasvit menestyvät nurmissa paremmin, jos niitä ei korjata liian aikaisin kas- vukaudella. Aikaisen ja myöhäisen korjuun välillä oli 10 – 14 vrk (Nykänen ym. 2006). 0 5 000 10 000 15 000 20 000 25 000 30 000 1 2 3 1 2 3 1 2 3 1 2 3 1 2 3 1 2 3 Puna- apila Valko- apila Alsike- apila Sini- mailanen Sirppi- mailanen Vuohen- herne kg/ha, ka 2005 2004 2003 Kuva 5. Nurmipalkokasvinurmien kuiva-ainesadot (kg/ha) 2003–2005 Juvalla eri korjuuaikoina. (1 = aikainen korjuuaika, 2 = optimaalinen korjuuaika, 3 = myöhäinen korjuuaika). 22 Vuohenherne–heinäkasvustot saavuttavat rehunkorjuuajan ensimmäisinä, en- nen puna-apilaa kuten sini- ja sirppimailanenkin. Valko- ja alsikeapila anta- vat rehunkorjuulle pidemmän ajan, koska kasvit vanhenevat puna-apilaa hi- taammin. Ne voidaan korjata rehuksi puna-apilan optimikorjuuajan jälkeen. Yleisesti ottaen rehunkorjuu tulee tehdä aivan palkokasvien kukinnan alku- vaiheessa, kun D -arvo on 69 % (Nykänen ym. 2006). Nämä tulokset saatiin Helsingin Viikin koetilalla sekä Juvan ja Rovaniemen MTT:n tutkimusasemilla tehdyissä kenttäkokeissa useilla monivuotisilla nurmipalkokasveilla. Kokeissa olivat sinimailanen, sirppimailanen, vuohen- herne, puna-apila, valkoapila ja alsikeapila. Nurmipalkokasvit viljeltiin seok- sena, joko timotein tai ruokonadan kanssa. Kokeissa seurattiin kasvien tal- vehtimista, satoisuutta, sadosta saatavan rehun laatua ja etsittiin parasta säilö- rehunkorjuuaikaa. 2.4 Kasvitautien hallintakeinoja perunanviljelyyn MMM:n tietopalvelukeskuksen tilastojen mukaan Suomessa viljeltiin luomu- perunaa 500 ha:lla vuonna 2003. Suurin osa viljelmistä oli pienialaisia koti- tarvelohkoja luomutiloilla. Yli yhden hehtaarin pinta-ala oli viljelyssä vajaal- la sadalla tilalla. Tutkimukseen valittiin mukaan 28 tilaa, joilta perunaa myytiin kuluttajille. Tilojen perunapellolle perustettiin tilakoeruutuja. Viljelijähaastatteluin selvi- tettiin tilan viljelykiertoa ja lannoituskäytäntöjä, lajikkeiden valintaa, sieme- nen hankintaa ja mitkä olivat kokemuksen mukaan pahimmat perunaa uhkaa- vat kasvitaudit. Pahimmaksi luomuperunanviljelyn riskiksi, jopa kokonaan viljelyn lopettamisen syyksi, paljastui perunarutto, joten tutkimus keskitettiin siihen. Perunarutto voi tuhota koko sadon pahana ruttovuonna. Perunaseitti ja perunarupi olivat seuraavaksi haitallisimmat. Tilojen ostamassa sertifioidus- sa siemenperunassa oli yllättävän paljon harmaahilsettä. Omalla tilalla viljel- lyn siemenen laatu sen sijaan osoittautui hyväksi. 2.4.1 Viljelytekniikka Mitään yksittäistä varmaa rutontorjuntakeinoa ei luomuviljelyyn ole olemas- sa, vaan koko tuotantoketju monine pienine yksityiskohtineen on oltava vilje- lijän hallinnassa. Ruton esiintymistä ei voida täysin poistaa. Taudin leviämis- tä voidaan kyllä viivästyttää monin keinoin ja siten saada taloudellisesti kan- nattavia määriä kauppakelpoista satoa. Biologinen perunaseitin torjuntaval- miste vaikutti lupaavalta (Hannukkala ym. 2006, Hannukkala & Lehtinen 2007). Tämä kävi ilmi kolmevuotisesta tutkimuksesta, MTT:n kuudella tutkimus- asemalla. Niille perustettiin koeruutuviljelmiä, joilla tutkittiin perunaruttoiti- 23 öiden leviämistä ja harvennetun rivivälin vaikutusta kasvitauteihin sekä biop- reparaattiruiskutteiden tehoa. Tutkimuksessa selvisi erityisen selvästi mitkä ovat viljelytekniset keinot, jot- ka eivät tehoa perunaruttoon. Perunapenkin rivivälin kasvattamista kokeiltiin siten, että joka toinen tai kolmas rivi jätettiin istuttamatta. Riviväli oli 80 – 85 cm (Kuva 6). Kasvuston harvuus ei hidastanut ruttoa merkittävästi, korkein- taan 1 – 2 päivää ja sadon määrä aleni puoleen. Perunan varsiston hävittämiskokeissa varret niitettiin, kun ruton huomattiin alkavan levitä kasvustossa. Mukularutto väheni hiukan, mutta kauppakelpois- ta satoa saatiin niittämättömistä kuitenkin enemmän. Koevuosina 2004 ja 2005 rutto alkoi levitä niin aikaisin, että sadonmenetys oli niittämättömään verrattuna 30 – 50 %. Varsiston niitto ei siis ole taloudellisesti järkevä tapa torjua ruttotuhoja. Rutontorjunnassa tehokkaita viljelyteknisiä keinoja ovat kestävän lajikkeen käyttö, kasvinvuorottelun noudattaminen ja tasapainoinen lannoitus. Viljeli- jöiden haastatteluista ilmeni, että perunan yleisin esikasvi oli peruna. Kaksi perunavuotta peräkkäin on huono valinta, koska nykyisin perunarutto tuottaa maassa säilyviä munaitiöitä, jotka tartuttavat seuraavan vuoden perunan. Luomuperunaan ruttotartunta iskee viimeistään loppukesästä ja munaitiöitä pääsee syntymään, jolloin seuraavana perunavuonna on aikainen tuhoava rut- to. Aikaisin tuleva rutto tartuttaa myös ympärillään olevia ns. puhtaitakin lohkoja tehokkaasti aiheuttaen satotappioita. Luomuperunan viljelykierrossa viljelyvälin tulee olla vähintään kolme, mieluummin neljä vuotta. Turvallista kasvinvuorottelua noudattavassa viljelykierrossa rutto ilmaantuu kasvustoihin 10 – 20 vrk myöhemmin kuin jos perunaa viljellään liian usein. 0 5 10 15 20 25 30 Normaali Joka kolmas rivi tyhjä Joka toinen rivi tyhjä Alle 35 mm ja yli 70 mm Kauppakelpoinen sato Sato t/ha Kuva 6. Istutustiheyden vaikutus Bintje -perunan kauppakelpoisen sadon määrään Jokioisilla vuonna 2003. Muilla koepaikoilla tulos oli yhteneväinen Jokioisten kokeen kanssa (Hannukkala & Lehtinen 2006). 24 Tilatutkimuksen tuloksista ilmeni selkeästi, että tiloilla joilla peruna lannoi- tettiin karjanlannalla tai siitä tehdyllä kompostilla, rutto aiheutti vähemmän tuhoja kuin viherlannoitusta käyttävillä tiloilla. Viherlannoituksen riskinä on, että peruna saa siitä liikaa typpeä, jolloin varsisto kasvaa pitkään rehevänä ja mukulanmuodostus viivästyy niin, että rutto pahimmassa tapauksessa tuhoaa varsiston ennen kuin mukuloita on ehtinyt kehittyä. Luomuviljelijät käyttävät valtaosin samoja lajikkeita kuin mitä tavanomaises- sa viljelyssä käytetään. Lajikkeet ovat joko arkoja rutolle tai keskinkertaisia. Viljelijän tulee tehdä tarpeisiinsa sopivien lajikkeiden etsimistä ja tutustuttaa kuluttajia ja kuorimoyrittäjiä uusiinkin lajikkeisiin. Rutonkestävien lajikkei- den ominaisuutena on tuottaa mukulasato aikaisin. Aikainen sadontuotto aut- taa saamaan hyvän kauppakelpoisen sadon. Erittäin rutonkestäviä lajikkeita löytyisi uusista EU -jäsenmaista ja Venäjältä (Hannukkala & Lehtinen 2006, 2007, Hannukkala ym. 2006). 2.4.2 Kuminaöljyruiskutus Tutkimuksessa etsittiin perunaruton torjuntaan keinoja kasvikunnasta. Eri- laisten kasvien ja yhdisteiden joukosta kiinnostavimmiksi osoittautuivat ku- mina ja sen haihtuvat öljyt. Kuminaöljyjen avulla voidaan estää lähes täydel- lisesti perunaruttosienen eri kehitysvaiheiden kasvua. Tehokkuudet riippuivat kuminaöljyjen tuotantotavasta. Paras torjuntatulos saatiin, kun testattu öljy ei ollut puhdasta haihtuvaa (tislattua) öljyä vaan kun siihen tuli puristetun öljyn mukana myös muita kuminansiemenen ainesosia (puriste). Perunan astiako- keessa selvisi, että kuminaöljyt voivat vaikuttaa myös terveen perunan muku- loiden muodostukseen. Kuminaöljyllä käsitellyt perunat tuottivat enemmän satoa ja mukulat olivat tasakokoisempia. Erilaisten laboratorio-, kasvihuone- ja kenttäkokeiden avulla selvitettiin ensin ne pitoisuudet, joita perunakasvit sietävät. Lievästi väkevät öljypitoisuudet aiheuttivat polttovioituksia perunan lehtiin, kun taas selvästi liian väkevät pi- toisuudet tuhosivat perunan varsiston täydellisesti. Perunakasvusto sietää yleensä vioittumatta sellaista ruiskuteseosta, jossa puhdasta kuminaöljyä on korkeintaan 2,5 %. Kenttäkokeiden avulla tutkittiin kuminaöljyjen tehokkuutta perunaruttoon. Ruiskutukset aloitettiin heinäkuun alussa ja niitä jatkettiin noin viikon välein. Kentällä perunaruton etenemistä kuminaöljyjen avulla voitiin hidastaa 7 – 14 vuorokautta riippuen perunalajikkeesta ja kuminaöljyn tuotantotavasta. Idole -lajike oli ruton kestävin ja sillä eri käsittelyt hidastuttivat perunan lehtiin in- fektoituvan ruttosienen etenemistä noin viikolla. Sen sijaan ruton arka Bintje säilyi parhaimmillaan 14 vuorokautta pidempään puhtaana verrattuna täysin käsittelemättömään kasvustoon. 25 Taudin hidastaminen on parantanut mukulasatoa enimmillään parituhatta ki- loa hehtaarilla. Rutontorjunnan lisäksi vaikutus voi olla myös puristeen an- tamasta suojasta lehden pinnalla kuumuutta ja haihtumista vastaan. Kenttä- kokeessakin tehokkain oli eri kuminasiemenen ainesosia sisältävä puristettu öljy. Kuminaöljyä on perinteisesti tuotettu vesihöyrytislauksen avulla, mutta puristettua kuminaöljyä on mahdollista tuottaa tilatasolla, kun käytettävissä on puristukseen sopivat laitteet. Kuminapuristeen puristamista omalla tilalla kannattaa harkita, jos perunan ja siihen liittyvän kuminan viljelyn lisäksi lii- kenee aikaa vähintään kahden perunahehtaarin rutontorjuntaan tarvittavan öl- jymäärän tuottamiseen. Käytännössä tämä tarkoittaa noin neljää viikkoa vuo- dessa, jolloin on oltava valmiudet puristeen tekemiseen ja tuotannon osa- aikaiseen valvontaan (Keskitalo ym. 2006). 2.5 Kierrätyslannoitteiden käyttömahdollisuuksia Yhdyskuntien biohajoavan jätteen ja lihaluujauhon käyttökelpoisuus lannoit- teena on hyvin kiinnostava luomun kehittämiskohde. EU:n luomuasetuksessa molemmat ovat periaatteessa sallittuja täydennyslannoitteita, mutta molempi- en käyttö oli tutkimuksen tekoaikana kiellettyä Suomen valvotussa luomutuo- tannossa (Kivelä ym. 2005, Halinen ym. 2006). Lihaluujauho hyväksyttiin käytettäväksi toukokuussa 2006. Kotitalousjäte voitaisiin ottaa hyväksyttyjen lannoitteiden listalle, jos sillä olisi MMM:n hyväksymä suljettu ja valvottu keräysjärjestelmä. Meillä ei ole, keväällä 2007, hyväksyttyä keräysjärjestel- mää, josta luomutuotantoon voisi saada kotitalousjätekompostia (Evira 2007). Tämän tutkimuskokonaisuuden mukaan lihaluujauhon lannoitevaikutusta voitaisiin parantaa lisäämällä seosainetta. Etenkin kuiva ja tiivis maa vapaut- taa ravinteet vapautuvat hitaasti ja usein kasvien kannalta väärään aikaan, jol- loin esimerkiksi biotiitti saisi aikaan selviä sadonlisäyksiä. Tulokset osoitta- vat myös, että biojätekompostien käyttö valvotussa luomupeltoviljelyssä näyttäisi olevan hyvin mahdollista. 2.5.1 Lihaluujauhon käyttäjäkokemuksia Suomalaiselta yritykseltä saatavan lannoituskäyttöön soveltuvan lihaluujau- hon koostumusta ja käyttöä tutkittiin tilakokeilla luomukasvinviljelytiloilla ja MTT:n tutkimusasemalla Ruukissa. Luvussa 6.1 kuvataan lihaluujauhon al- kuperää ja valmistusta. Lannoitteeksi käytetty lihaluujauho koostuu pääasiassa ihmisravinnoksi kel- paamattomista eläinten ruhoista. Lihaluujauhon todettiin tutkimuksessa sisäl- tävän hidasliukoista typpeä 8 % ja erittäin vaikealiukoista fosforia 6 %. Fos- forin liukoisuus levitysvuonna oli 26 %. Lisäksi lihaluujauhossa on runsaasti kalsiumia, jonka vaikutus on noin kolmannes maatalouskalkin kalkitusvaiku- 26 tuksesta. Hitaasti liukenevien ravinteiden vapautuminen kasvien käyttöön vaatii voimakkaan hajottavan pieneliötoiminnan maassa, maan hyvän huo- kosrakenteen ja sopivasti kosteutta. Jos maa on kuivaa ja tiivistä, ravinteet vapautuvat hyvin hitaasti ja usein kasvien kannalta väärään aikaan. Lannoitevaikutusta voitaisiin parantaa lisäämällä lihaluujauhoon seosainetta, esimerkiksi biotiittia. Lisäys toisi puuttuvaa kaliumia ja sen avulla lihaluu- jauhosta saataisiin myös helpommin levitettävää. Sopiva lannoitusmäärä on paljon korkeampi kuin mitä kylvölannoittimella voi levittää ja matalampi kuin kalkinlevityslaitteilla pystyy levittämään. Peltoon levittämisen vaikeus nähtiinkin käytön suurimmaksi esteeksi. Lihaluujauhon koostumus vaihtelee, lähinnä rasvaisuus, kokkareisuus ja pölyävyys, mitkä aiheuttavat ongelmia levityslaitteissa juoksevuuteen ja levitystasaisuuteen. Lannoituskokeissa lihaluujauhon levitysmäärä oli 900–1000 kg/ha ja sadon- lisäykset ovat selvät rypsillä, kauralla ja vehnällä (Kuva 7). Viljat jopa lakou- tuivat, mikä on luomuviljoilla harvinaista. Kolmevuotisen kenttäkokeen mu- kaan lihaluujauhon lannoitusvaikutus kauranviljelyssä oli 96 % väkilannoit- teen lannoitusvaikutuksesta (Kivelä 2007). Hidasliukoisella lihaluujauholla on hyvä lannoitusvaikutus myös seuraavan vuoden satoon, jälkivaikutus sa- toon onkin väkilannoitteita parempi. Lihaluujauho sopii hyvin lannoitteeksi jota käytetään kerran viljelykierrossa (Kivelä ym. 2005, Kivelä 2006a, b ). Luomulannoitteeksi hyväksynnän jälkeen lihaluujauhosta on tullut kaupalli- nen tuote. Valmistaja on tehnyt koe-erinä myytäväksi myös rakeistettua hel- pommin levitettävää valmistetta. Tutkimuksen tekijät ovat jatkotyössä muka- na kehittämässä sopivaa levityskalustoa (Kivelä 2006a, b). 0 500 1000 1500 2000 2500 3000 3500 4000 4500 Vehnä Kaura kg /h a Lannoitettu Lannoittamaton Kuva 7. Vuoden 2004 tilakokeiden keskiarvotulokset. Vehnän sato lisääntyi 1000 kg/ha lihaluujauholannoituksella 29 % ja kauran sato 100 % (Kivelä ym. 2005). 27 2.5.2 Yhdyskuntajätekomposti peltoviljelyssä Biojätekompostien käyttö valvotussa luomupeltoviljelyssä näyttäisi tehdyn tutkimuksen mukaan olevan hyvin mahdollista. Haitallisia vaikutuksia lan- noitettujen kasvien kasvuun, peltomaan raskasmetallikuormitukseen ja elin- tarvikkeiden laatuun ei havaittu. Tutkituista riskeistä lisää luvussa 4.6 ja kompostien tuotantomenetelmät ovat luvussa 6.1. Kompostin käyttökelpoisuus lannoitteeksi riippuu kompostin kypsyysasteesta ja ravinnepitoisuuksista. Tutkitusta yhdyskuntien jätteestä kompostoidut bio- jäte- ja biojätepuhdistamoliete olivat tunnelikompostoinnin ja 3 kk:n kypsy- tyksen jälkeen sopivia peltoviljelyyn. Kasveja haittaavien raa’assa eloperäi- sessä aineksessa esiintyvien fytotoksiinien määrät olivat alentuneet riittävästi. Kompostit ovat hidasvaikutteisia lannoiteaineita, pikemminkin maanparan- nusaineita, ja niiden käytön hyödyt tulevat esiin parhaiten useiden lisäysten ja useiden vuosien jälkeen. Tutkimuksessa analysoiduissa yhdyskuntajätekom- posteissa ravinnepitoisuudet vastasivat typen osalta verranteena käytettyä lantakompostia, mutta fosforin ja kaliumin pitoisuudet olivat alhaisempia. Hivenainepitoisuudet olivat osin lantakompostin arvoja korkeampia (Tauluk- ko 2). Kupari, mangaani ja sinkki ovat raskasmetalleja, mutta myös erittäin hyödyllisiä kasvinravinteita. Rautapitoisuudet olivat korkeat jätevedenpuh- distamossa lisättyjen kemikaalien vuoksi, mutta siitä ei todettu olevan mitään haittaa maalle tai kasveille. Lannoituskokeissa kompostin lisäys nosti ohran ja perunan satoja verrattuna lannoittamattomaan. Sadon laatu oli hyvä. Koeruudulta nostetuille perunoille tehtiin maistatustesti. Kaikkien perunoiden maku oli yhtä hyvä eikä perunoi- den nitraattipitoisuus ollut myöskään kohonnut. Yhdyskuntajätekomposteilla ja naudanlantakompostilla saatiin samansuuruisia sadonlisäyksiä. Käytetyt kompostimäärät vaihtelivat perunalla 3 – 9 t / ha välillä ja ohralla 23 – 53 t / ha välillä riippuen ravinnepitoisuudesta (Halinen ym. 2006). Taulukko 2. Raskasmetallien kokonaisuuspitoisuudet (mg/kg ka) komposteis- sa vuonna 2004. Raja-arvot ovat luomutuotannon raja-arvoja (Evira 2007). Kompostilaji As Cd Cr Cu Hg Mn Ni Pb Zn Lantakomposti 0,7 0,1 4 21 0,1 112 6 5 107 Biojätekomposti 2,1 0,3 44 61 0,1 279 17 10 153 Biojäte- lietekomposti 4,6 0,5 40 96 0,3 289 18 14 242 Raja-arvot 0,7 70 70 0,4 25 45 200 28 3 Luomukotieläintuotanto Luomututkimusohjelmassa tehtiin useita säilörehun käyttöä koskevia ruokin- takokeita. Myös uusia ruokintatapoja kokeiltiin, kuten emolehmien ruokki- minen joka kolmas päivä sekä lampaiden ja nautojen yhteislaidunnus. Koti- eläinrakennusten uudistaminen tuotantoa laajennettaessa ja työturvallisuuden kehittäminen sekä luomukanojen hyvinvoinnin arvioiminen olivat myös tut- kimuskohteina. 3.1 Apilasäilörehu nautojen ruokinnassa Puna-apila-heinäkasvi-seosviljelystä saadaan erinomaista rehua erityisesti märehtijöille ja luomutuotannossa karkearehua saavat syödäkseen myös siat ja siipikarja. Hereford -rotuisten teurassonnien ruokintakokeessa MTT:n emolehmänavetalla Tohmajärvellä, Pohjois-Karjalassa, selvitettiin säilörehun ja valkuaistäydennysrehun parasta suhdetta, jolla saavutettaisiin nopea kasvu, lihan erinomainen laatu ja ruokinnan taloudellinen kannattavuus. Luomukotieläintuotannon hoito-ohjeiden mukaan kasvatetut, 6 kk maito- juotolla olleet sonnivasikat kasvatettiin 330 kg:n teuraspainoon. Ruokinnan perusperiaatteena oli 40:60 väkirehu – karkearehusuhde kuten luomuvaati- mukset edellyttävät. Väkirehuna oli kaksi erilaista vilja-rypsipohjaista seosta, joiden valkuaispitoisuudet olivat 17 % ja 21 %. Esikuivatun laakasiiloon valmistetun säilörehun raaka-aineena olevien nurmien kuiva-aineen puna- apilapitoisuus oli 25–30 %. Rehujen D -arvo muodostui sadonkorjuussa kor- keaksi (75 %) ja hyväksi (70 %). Ruokintakoe toteutettiin eläinten loppukasvatuksen ajan. Tuloksista ilmenee, että kaikkien sonnien kasvu oli erinomainen. Korkean D -arvon rehu paransi kasvua vielä huomattavasti. Korkeilla valkuaispitoisuuksilla ja erinomaisella säilörehulla ruokitut eläimet voivat rasvoittua liikaa, jolloin lihasta maksetta- va hinta laskee. Ylimääräinen valkuainen on rasitus myös ympäristölle. Jos säilörehut ovat huonompia kuin kokeessa, valkuaistäydennyksen merkitys kasvaa, joten rehujen luotettava analysointi on välttämätöntä. Tuotannon ta- loudellisen tuloksen kannalta on tärkeää ottaa huomioon sekä säilörehun laa- tu että sadon määrää ja käyttää valkuaisrehutäydennystä asetetun kasvutavoit- teen mukaan (Manninen ym. 2006a, Heikkilä ym. 2006). Puna-apilarehuja tutkittiin myös lypsylehmien tuotantokokeiden avulla. Laa- dultaan toisiaan vastaavien heinäkasvirehujen ja puna-apilarehujen ruokinta- kokeessa eläimet söivät puna-apila-heinäseosrehua enemmän kuin puhtaista heinistä tehtyä rehua. Lehmät lypsivät apilapitoisella rehulla keskimäärin 1,3 – 1,4 maitokiloa päivässä enemmän kuin puhtaalla heinäsäilörehulla Tuotan- tovaikutus ei juuri poikennut toisistaan, kun tulos ilmaistiin energiakorjatun maidon määränä, jossa huomioidaan rasva- ja valkuaispitoisuudet, koska pu- 29 na-apilarehulla maidon rasvapitoisuus jää alemmaksi. Vilja- valkuaisväkirehutäydennys lisäsi maidontuotantoa molemmilla säilörehuilla. Rypsin valkuainen osoittautui molemmilla ruokinnoilla paremmaksi valku- aisrehuksi kuin soija (Vanhatalo ym. 2007a, b). Rehun kivennäiskoostumuksessa on huomattava ero apilaa sisältävän ja puh- taan nurmiheinärehun välillä. Apilaisen rehun kalsiumpitoisuus nousee. Myös magnesiumin, kaliumin ja useiden hivenaineiden pitoisuudet ovat nur- mipalkokasveilla heiniin verrattuna korkeampia. Fosforipitoisuus on hieman alempi. Tehdyissä laskelmissa kävi ilmi, että ruokinta, jossa yhdistyy rypsi- väkirehu ja puna-apilavaltainen säilörehu antaa eläimille niin paljon fosforia, kaliumia ja magnesiumia, että näiden kivennäisaineiden osalta lisäkivennäi- sen antaminen on tarpeetonta 30 maitokilon tuotokseen asti (Tuori 2007). Puna-apila sisältää kasviestrogeeneja, jotka saattavat vaikuttaa haitallisesti eläinten hedelmällisyyteen. Tiedetään, että runsaasti saatuna estrogeenit saat- tavat alentaa lampaiden hedelmällisyyttä. Naudoilla niistä aiheutuvat häiriöt ovat hyvin harvinaisia. Luvussa 2.2 on käsitelty puna-apilan estrogeenipitoi- suuksia tarkemmin (Mustonen 2007). 3.2 Emolehmien ja lampaiden yhteislaidunnus Eri lajia olevien eläinten laidunnus samalla laitumella tuottaa etuja, koska eri eläinlajit syövät laidunruohoa eri tavalla ja eläimiä laitumella vaivaavat sisä- loiset ovat erilaisia. Yhteislaidunnuksessa laidun tulee syötyä tasaisemmin, eikä puhdistusniittoja tarvita. Suomessa yhteislaidunnusta ei ole aiemmin tut- kittu, joten nämä tulokset ovat ensimmäiset. Laidunnuskoe järjestettiin MTT:n emolehmänavetalla Tohmajärvellä kahtena kesänä. Laidunnurmena oli toisen vuoden timotei-puna-apilanurmi, jota täy- dennettiin kevätkylvönä valkoapila - alsikeapila - niittynurmikka -seoksella. Kokeessa oli kaksi nauta- ja kaksi nauta-karitsaryhmää. Kunkin ryhmän lai- dunalueen koko oli 4,2 ha. Nautaryhmissä oli kahdeksan Hereford - emolehmää vasikoineen ja astutussonni (ensimmäisenä kesänä), nauta- karitsaryhmissä näiden lisäksi 45 suomenlampaan pässikaritsaa. Laidunpaine oli siis nauta-karitsaryhmällä 3, 88 ny/ha ja nautaryhmällä 3,26 ny/ha. Laidun jaettiin kolmeen syöttöalueeseen, jotta laidunruoho saatiin syötettyä tehok- kaasti ja hyvälaatuisena koko kesän. Laitumen sadontuotto mitattiin ja eläi- met punnittiin sekä ruhojen teuraslaatu arvioitiin kokeen päätyttyä. Sääolosuhteet aiheuttivat ongelmia kokeen toteutukselle. Ennätyskuiva kesä 2003 alensi laitumen satoa ja vuonna 2004 kovat sateet vaikeuttivat laidun- tamista. Heikko sato näkyi sekä vasikoiden että karitsoiden kasvutuloksissa. Silti karitsat saavuttivat laitumella teuraskypsyyden edellyttämän elopainon ja lihan laatu oli erinomainen. Vasikat kasvoivat yhteislaidunnuksessa hie- 30 man huonommin kuin pelkällä nautalaitumella, mutta ero todettiin käytännön kasvatuksessa merkityksettömäksi. Emojen kunto oli hyvä molemmissa ryh- missä. Eläimet sopeutuivat yhteislaidunnukseen pienten alkuvaikeuksien jälkeen hyvin. Aluksi vastapoikineet emolehmät suojelivat vasikoitaan. Kesän ede- tessä lampaista ja naudoista muodostui yhtenäinen lauma. Silti eläimiä on tarkkailtava päivittäin. On varmistettava että kaikki eläimet, varsinkin pie- nimmät, pääsevät esteettä juomaan ja syömään lisärehua kun sitä annetaan. Pohjois-Karjalassa on ongelmia susista ja lähellä koenavettaakin susien jälkiä näkyi selvästi. Yhtään ei havaittu laitumella, vaikka lähistön muilla tiloilla lampaita oli joutunut suden saaliiksi. Suuret naudat todennäköisesti suojelivat karitsoita petojen hyökkäyksiltä. Lampailla loiset ovat yleisiä. Yhteislaitumen pässeiltä pahoja tartuntoja ei löytynyt. Myös nautojen loismäärä oli vähäinen. Yhteislaidunnuksen kokeessa havaittiin, että lampaat söivät erittäin mielel- lään sellaisia rikkakasveja, joita naudat eivät syöneet ja siten paransivat lai- tumen puhtautta. Erityisesti hevonhierakan torjunnassa pässit tekivät kitken- tätyön ihmisen puolesta (Sormunen-Cristian ym. 2006). 3.3 Emolehmien harvennetun ruokinnan toteutta- minen Emolehmätuotannon työajankäytön vähentämiseksi on pohdittu, olisiko mahdollista jakaa rehut eläimille vain joka kolmas päivä ilman, että eläinten hyvinvointi ja tuotanto heikentyvät. Tehdyn kokeen tulosten perusteella ruo- kinnan harventamista yli kolmen päivän ei suositella. Tilan työvoiman määrä, rehunjakokalusto ym. seikat ratkaisevat, kannattaako harvennettuun ruokin- taan lähteä. Kokeen tulosten mukaan biologisia esteitä rehunjaon harventami- selle ei todettu olevan, mutta se ei poista kuitenkaan eläinten muun hoidon ja tarkkailun tärkeyttä (Manninen ym. 2006b). Ruokintakokeessa Hereford -rotuiset kantavat emolehmät tutkittiin arvioimal- la kuntoluokan kehitys kokeen aikana sekä veriarvoja seuraamalla. Kaikilla eläimillä oli mahdollisuus syödä yhtä aikaa ja vettä oli saatavilla vapaasti. Rehuina olivat säilörehu ja heinä. Rehujen määrä laskettiin niin, että rehua oli riittävästi eläinten energiatarpeeseen nähden. Kaksi kuukautta ennen poiki- mista ja poikimisen jälkeen rehuannosta nostettiin määrällä, joka vastasi 10 kilon maitotuotokseen tarvittavaa annosta per päivä. Harvennettu ruokinta to- teutettiin jakamalla rehu joka kolmas päivä. Eläinten luona käytiin päivittäin ja niiden hyvinvointi varmistettiin. Tarvittaessa rehuja siirrettiin eläinten ulottuville. 31 Emot voivat hyvin koko kokeen ajan. Eläinten käytös ei muuttunut haitalli- seen suuntaan ja poikimiset sujuivat helposti. Vasikat kasvoivat normaaliin tapaan. Veriarvoseurannassa todettiin harvemmin ruokittujen emojen veriar- voissa muutoksia, jotka kuvannevat alkavaa rasva- ja valkuaisvarastojen ha- jotusta. 3.4 Eläinten käsittely suurilla lihakarjatiloilla Karjakokojen kasvaessa ja työvoiman vähetessä eläinten käsittelyjärjestelmät tulevat tärkeäksi osaksi toimivaa ja tehokasta naudanlihantuotantoa. Emo- lehmien ja lihanautojen käsittelyssä tapahtuu vuosittain noin 200 työtapatur- maa, joiden ennaltaehkäisyyn tiloilla tulisi panostaa. Käsittelyjärjestelmät vähentävät myös työvoiman tarvetta käsittelytilanteissa. Karjatilat ja niiden tarpeet ovat erilaisia, joten käsittelyjärjestelmät tulee aina suunnitella tilakohtaisesti. Hyvin toimivat järjestelmät mahdollistavat karjan lajittelun, punnituksen, hoitotoimenpiteet sekä eläinten vastaanoton ja pois- viennin tehokkaasti ja turvallisesti. Millaisia toiminnallisia osia tilalla tarvitaan, riippuu karjan koosta ja olemas- sa olevista rakenteista. Käsittelyjärjestelmän osia ovat odotuskarsinat, ko- koomakarsinat, aitojen rajaamat kujat, lattian karhennus ja oikeat kallistukset sekä käsittelypilttuu. Siirrettävillä aidoilla järjestelmän vaatimaa tilaa voidaan käyttää myös muihin tarkoituksiin. Tutkimuksessa suunniteltiin eläinten kä- sittelyjärjestelmä 80 emolehmän navettaan. Käyttökokemukset osoittivat tar- kastelussa olleen järjestelmän helpottavan etenkin eläinten lastausta kuljetus- autoon. Työn sujuvuuden ja työturvallisuuden ohella käsittelyjärjestelmät edistävät karjan hyvinvointia. Järjestelmien avulla stressaavat pakotustilanteet vähene- vät tai jäävät kokonaan pois ja myös eläinten loukkaantumisriski pienenee. Viimekädessä toimiva järjestelmä vaikuttaa jopa tuotetun lihan laatuun ja sitä kautta taloudelliseen tulokseen (Puumala 2006). 3.5 Luomukanojen hyvinvointi Tämän tutkimuksen tuloksena on, että luomukanat voivat suomalaisissa luo- mukanaloissa hyvin. Ensimmäistä kertaa Suomessa tutkittiin luomukanojen hyvinvoinnin toteutu- mista sekä mahdollisia elintarviketurvallisuuteen vaikuttavia tekijöitä. Tut- kimus tehtiin luomumunia myyntiin toimittavilla 20 luomukanatilalla, mikä oli 83 % tällaisista luomumunantuottajien määrästä vuonna 2003. Kanojen määrä tilaa kohti oli 150 – 5 072 kanaa. Puolella tiloista oli alle 1 000 kanaa. 32 Eläinten hyvinvointia arvioitiin viljelijäkyselyn sekä sellaisten menetelmien avulla, joita oli mahdollista käyttää kanalaolosuhteissa, esim. itävaltalaisen ANI -indeksin, kanalasta tehtävien tuotanto-olosuhdemittausten, pehkun laa- dun, kanojen kliinisen tarkastelun ja kanojen käyttäytymisen avulla. Hyvin- voinnin määritelmänä käytettiin ns. eläimen viittä vapautta, jotka ovat: 1. va- paus janosta, nälästä ja aliravitsemuksesta 2. vapaus sopimattomasta tuotan- toympäristöstä 3. vapaus kivusta, vammoista ja sairauksista 4. vapaus ilmais- ta lajinmukaista käyttäytymistä ja 5. vapaus pelosta ja ahdingosta. Tutkimuk- sessa olleista kanaloista 15/18 sai ANI -indeksiksi vähintään 21 pistettä, joka on Itävallassa luomutilan vaatimusten alaraja. Tulos on erittäin hyvä huomi- oiden se, että meillä pisteiden saantia rajoittaa Keski-Eurooppaa lyhyempi ulkoilukausi. Kanat olivat yleisimmin joko valkoista Lohmann LSL classic- tai ruskeaa Hy-Line Brown -hybridiä. Kanaloiden tuotanto-olosuhteet (lämpötila, suh- teellinen kosteus, ilman liike ja valo) olivat pääosin kanoille asetettujen suo- situsten mukaiset. Melutaso ja ammoniakkipitoisuudet olivat kevättalvella yli puolessa kanaloista yli suositellun enimmäismäärän, mutta ammoniakin pi- toisuus oli silti alhaisempi kuin tavanomaisissa lattiakanaloissa. Kanoille teh- dyissä tarkastuksissa todettiin, että höyhenten ja ihon kunto oli hyvä. Höy- henten nyppiminen ja kannibalismi olivat erittäin vähäisiä. Suomalaiset luo- mukanat ovat varsin terveitä. Kuolleisuus tuotantokauden aikana oli keski- määrin 0,8 % / kuukausi. Pääasiallisia kuolinsyitä niillä kanoilla, joille oli tehty kuolinsyytutkimus, olivat kannibalismi ja E. coli – infektiot. Sisäloistartuntoja löytyi runsaasti, sitä enemmän mitä kauemmin kanala oli ollut luomutuotannossa. Suuret loismäärät aiheuttavat haittaa kanoille, mutta eivät aiheuta tartuntaa ihmisille. Laidunkierrolla tartuntaa voitaisiin välttää. Hoitajan ammattitaidolla ja asenteilla on suuri merkitys tuotannon suunnitte- lussa, eläinten hoidossa, käsittelyssä ja valvonnassa. Luomukanoilla on pääsy ulkotarhaan, mikä edistää luontaista käyttäytymistä ja on tärkeä osa käyttäytymishäiriöiden ennaltaehkäisyä. Vain pieni osa ka- noista menee todella ulos, tarhakohtaiset erot olivat hyvin suuria. Ulkona käyvien kanojen määrä vaihteli alle 10 %:sta 70 %:iin kanoista. Ulkoilun li- säämiseksi olisi tarpeen kehittää kanalan rakenteita ja ulosmenoreittejä niin, että kanat kulkisivat ulos entistä mieluummin. Keski-Euroopassa on käytössä katettuja terassirakennelmia ja ne voisivat soveltua myös meille (Holma ym. 2006). 33 4 Luomuelintarvikkeiden laatu Luonnonmukaisen tuotannon viljelytekniikka ja kotieläinten hoitokäytännöt poikkeavat monesti paljonkin tavanomaisen maatalouden toimintatavoista. Luomusiat ja luomukanat käyvät ulkotarhassa, mikä on tavanomaisessa tuo- tannossa erittäin harvinaista. Eläinten lääkinnälle on rajoituksia, esimerkiksi monet tavallisesti käytetyt ennaltaehkäisevät rokotteet ja ns. lääkerehut ovat kiellettyjä. Koska tuotantotavassa määriteltyjen ratkaisujen vaikutusten selvittäminen elintarvikkeiden laatuun on tärkeää, selvitettiin onko luomutuotantotapa vai- kuttanut riskien lisääntymiseen verrattuna tavanomaiseen vastaavaan tuotan- toon. Samoin selvitettiin, onko yhdyskuntien jätekompostien käyttö hygieeni- sesti turvallista peltojen lannoituksessa. Luomututkimusohjelman ainoa ruuan ravintoarvoihin perustuva tutkimus oli puna-apilan vaikutus maidon koostumukseen. Puna-apilan todettiin lisäävän ihmisten ravitsemuksessa edullisten kerta – ja monityydyttymättömien rasva- happojen osuutta ja vähentävän haitallisena pidettyjen tyydyttyneiden rasva- happojen osuutta (Vanhatalo ym. 2007c). Elintarviketurvallisuutta tutkittiin sekä eläin- että kasvintuotannossa. Nautati- lojen E. coli O157 – bakteerin esiintymisessä ei luomutilojen ja tavanomais- ten tilojen välillä ei ollut mitään eroa. Munantuotannossa tutkittiin patogeeni- en esiintymistä ja todettiin, että niiden osalta luomukananmunat ovat yhtä turvallisia elintarvikkeena kuin kaikki suomalaiset kananmunat. Sianlihaa tuottavilla tiloilla on tiettyjä laaturiskejä, mutta lihaleikkaamoissa ero luomun ja tavanomaisen välillä pienenee merkittävästi. Tulosten perusteella on kiin- nitettävä huomiota teurassikojen huolelliseen käsittelyyn sekä siihen, että ruokaa laitettaessa luomusianliha kuumennetaan kunnolla ja pidetään raakana erillään kasviksista (Summa 2004, Laukkanen ym. 2005). Kasvintuotannon osalta todettiin, että lannoitukseen käytetty kompostoitu erilliskerätty kotitalouksien biojäte sekä yhdistettyinä kompostoitu biojäte ja puhdistamoliete eivät aiheuttaneet haitallisia vaikutuksia ohran ja ruokaperu- nan laatuun. Kuitenkin Luomutuotannon ohjeistuksessa voisi olla aiheellista rajata jätekompostien käyttö sallituksi vain tietyille kasveille, esimerkiksi pe- runalle, viljoille ja nurmille (Halinen ym. 2006). 4.1 Kotieläintuotteiden mukana kulkevat taudin- aiheuttajat Ihmisten suojaaminen zoonooseilta eli taudeilta, jotka voivat tarttua suoraan tai epäsuorasti eläimistä ihmisiin, on erittäin tärkeä tehtävä. Erityisesti elin- 34 tarvikkeiden välityksellä kulkeutuvat zoonoosit aiheuttavat kärsimyksiä ihmi- sille ja tappioita elintarvikkeiden tuottajille sekä elintarviketeollisuudelle. EU:n tieteellisen komitean raportissa erittäin tärkeiksi vastustettaviksi zoo- noosien aiheuttajiksi on lueteltu Salmonella spp., Campylobacter spp., vero- toksinen Escherichia coli (VTEC), Listeria monocytogenes, Cryptosporidium spp., Echinococcus granulosus / multiocularis ja Trichinella spiralis. EU:n zoonoosilainsäädäntö uudistui 2003 ja tämän vuoksi kansallisiin ja erilaisten tuotantomuotojen erityispiirteisiin kohdennettava tutkimus on tullut erittäin ajankohtaiseksi (Myllys 2006). Elintarviketurvallisuuden ongelmien tuntemi- nen, ennakointi ja hallinta ovat keskeisiä tekijöitä kuluttajan luottamuksen säilyttämisessä (Maijala ym. 2006). Luomututkimusohjelman puitteissa tehdyissä tutkimuksissa on tarkasteltu lis- tassa nimettyyn luokkaan kuuluvaa E. coli O157 bakteeria, joka on yksi mer- kittävimmistä ruokamyrkytysten aiheuttajista maailmassa. Tutkittavana on myös ollut Listeria monocytogenes, joka voi aiheuttaa erityisesti vanhuksille, raskaana oleville ja vastasyntyneille ihmisille vakavia yleisinfektioita tai ai- vokalvontulehduksen. Erityistarkkailulistalla olevien salmonellabakteerien ja kampylobakteerien esiintymistä tutkittiin myös. Lisäksi tutkittiin patogeeni- sia Yersinia – bakteereita. Kaikki edellä mainitut ovat merkittäviä ripulin, pa- hoinvoinnin, vatsakipujen ja kuumeen eli ruokamyrkytysten aiheuttajia. Yer- sinia- ja kambylobakteerien joukossa on myös niveltulehdusten aiheuttajia (www.ktl.fi/portal/6423). Useimmat bakteerit ja lajit, joita edellä on mainittu, ovat kaikkialla luonnossa esiintyviä maaperässä, luonnonvesissä, elävissä ja kuolleissa kasveissa, eläin- ten ja ihmisten suolistossa ja virtsateissä. Vain osa on tauteja aiheuttavia ol- lessaan väärässä paikassa ja liian suurina määrinä. Patogeeninen -etuliite tar- koittaa tauteja aiheuttavaa (Väisänen ym. 2003). 4.2 EHEC -bakteerin esiintyvyys nautatiloilla Vuoden 2004 aikana EHEC -bakteerien esiintyvyyttä ja lisääntymistä edistä- viä riskitekijöitä tutkittiin käytännön tiloilta tehdyllä laajalla näytteenotolla (eläintilojen rakenteet, rehut ja itse eläimet) ja kyselyllä, jolla selvitettiin hoi- tokäytäntöjä ja tilan ympäristötekijöitä. Vapaaehtoiset tilat etsittiin koko maata kattavasti meijerien, teurastamoiden ja maatalousneuvonnan kautta. Luomukotieläinhoitoa harjoittavia tiloja tutkimukseen osallistui 54 ja tavan- omaista kotieläintuotantoa harjoittavia 68. Yli puolet kaikista oli lypsykarjati- loja, toisella puolella päätuotantosuunta oli emolehmiin perustuva lihakarjata- lous ja / tai välitysvasikoiden teuraseläinkasvatus. 35 Taulukko 3. Tilojen lukumäärä ja jakautuminen tuotantosuunnittain sekä E. coli O157 -positiiviset löydökset vuonna 2004. Ero E. coli 0157 -positiivisten tilojen määrässä ei ole tilastollisesti merkitsevä tavanomaisilla ja luomutiloilla. (E. coli 0157 –positiiviset löydökset suluissa) Tuotantomuoto Tavanomaiset tilat Luomutilat Lypsykarja 38 (1) 29 Lihakarja 14 (3) 0 Emolehmäkarja 4 16 (1) Lypsy- ja lihakarja 7 5 (1) Vasikkakasvattamo, lihakarja 2 (1) 0 Emolehmä- ja lihakarja 3 1 Lypsy-, emolehmä- ja lihakarja 0 2 Lypsy- ja emolehmäkarja 0 1 Yhteensä 68 (5) 7,4 % 54 (2) 3,4 % Ruokamyrkytysbakteeri E. coli O157 – bakteereja löytyi seitsemältä tutkitul- ta tilalta eli 5, 5 %:lta tiloista (Taulukko 3). Aikaisempaa tämän tutkimuksen tapaan tehtyä vertailuaineistoa esiintyvyydestä ei ole. Yhtään antibioottiresis- tenssiä kantaa ei löytynyt. Kullakin tilalla on oma ns. valtatyyppikanta, joka kuvastaa sitä, että bakteerit leviävät merkittävästi tilan sisällä. Luomutilojen ja tavanomaisten tilojen välillä ei ollut mitään eroa havaittavissa riskitekijöi- den ja E. coli O157 – bakteerin todellisen esiintymisen tuloksissa. Tiloille, joilta E. coli O157 löytyi, tehtiin riskienhallintasuunnitelma, jonka toteuttamisen aikana seurattiin bakteerien esiintymistä eläinten tuotantoym- päristössä. Löydökset vähenivät, mutta eläimistä löytyneiden bakteerien mää- rä ei vähentynyt vastaavasti. Tutkimuksessa todetaankin, että tilan vapautu- minen kokonaan E. coli O157 – bakteerista ei onnistu samalla tavoin kuin Salmonellasta. Tämän tutkimuksen ja aikaisemman tiedon perusteella kuvataan riskialttiiksi tila, jolla on naapuruston kanssa yhteiskoneiden käyttöä lannankäsittelyssä sekä suuri lihakarjakasvattamo, johon kaikki eläimet ostetaan muualta. Lisäk- si riski kasvaa silloin, kun tilan työrutiineissa on sellaisia heikkouksia, joiden kautta lantaa pääsee ruokintapöydälle tai eläinten juomaveteen (Myllys 2006). 4.3 Patogeenit munantuotannossa Luomukananmunien elintarviketurvallisuutta tutkittiin samoilta luomutiloilta kuin kanojen hyvinvointiakin (luku 3.5) vuosina 2003 ja 2004. Kampylobak- teerit ja salmonella tutkittiin kanalasta kerätyistä ulostenäytteistä sekä ka- 36 nanmunista. Yksittäiseltä tilalta tutkittujen ulostenäytteiden määrä vaihteli 10 – 50 välillä Kampylobakteereita löytyi tiloilta ja kanojen suolistosta yleisesti, mutta ei ai- na kaikista saman kanalan kanoista. Yleisin laji oli Campylobacter jejuni ja kahdesta kanalasta löytyi C. coli. Kananmunan kuoresta bakteeri löytyi vain kerran ja munankeltuaisesta ei kertaakaan. Koska luomukanojen lihaa ei käy- tetä elintarvikkeeksi ja munan pinnalla kampylobakteerit kuolevat pian, suo- raa riskiä ihmisten sairastuvuuteen ei ole. Löydetyt kampylobakteerikannat olivat pääasiassa herkkiä eläinlääketieteessä käytetyille antibiooteille eli re- sistenssiä ei juuri ole. Suolistossa eläviä salmonellabakteereja ei löytynyt lainkaan kerätyistä näyt- teistä. Kananmunista ja niiden kuorista ei myöskään löytynyt salmonelloja. Nämä tulokset noudattavat koko maan salmonellaseurannassa saatuja tulok- sia, jotka osoittavat, että Suomen ympäristö ei ole saastunut salmonelloilla kovin voimakkaasti. Luomukananmunat ovat yhtä turvallisia elintarvikkeena kuin kaikki suomalaiset kananmunat (Holma ym. 2006). 4.4 Riskinarviointi luomusianlihan tuotannossa Riskinarviointi sianlihan luomutuotannon elintarviketurvallisuusriskeistä tut- kimuksen lähtökohtana on tieto siitä, että luomusiat pääsevät ulos. Eläimet liikkuvat vapaasti sisällä ja ulkona toistensa joukossa ja siten kohtaavat sel- laisia luonnossa ja toistensa ulosteissa esiintyviä bakteereita, joita tavanomai- sessa tuotannossa oleva sika ei useinkaan kohtaa. Tutkimus suoritettiin käytännön luomusikatiloilla ja niitä kooltaan vastaavilla sekä molempia huomattavasti isommilla tavanomaisilla tiloilla. Luomutiloilla ja pienemmillä tavanomaisilla tiloilla sikoja myytiin teuraaksi 200 – 2800 eläintä vuodessa. Suurista yksiköistä myytiin 750 – 4 600 lihasikaa vuodessa. Koko Suomessa oli tutkimusvuonna (2004) luomusianlihaa tuottavia tiloja 17 kpl. Tutkimuksessa näistä oli mukana kuusi. Jokaiselta tilalta tutkittiin teuras- tamoon saakka kulkien 25 lihasikaa. Bakteerien etsimiseksi näytteitä otettiin eläinten suolesta ja teurastamolla lihasta ja elimistä. Tilojen hoito-olosuhteet selvitettiin kyselyllä ja tilakäynneillä. Tiloille tehtiin riskienarviointimallin- nus patogeenien esiintyvyyden ennustamiseksi ja tilojen hygieenisen tason arvioimiseksi. Teurastamokäsittelyssä tutkittiin aiemmin tunnettujen Yersi- nia- ja Listeria -bakteerien kulkua estävien menetelmien vaikutusta. 37 Taulukko 4. Listeria monocytogene-, Yersinia enterocolitica- ja Yersinia pseudotuberculosis -bakteerin osuus tutkituissa tilanäytteissä 2004. Positii- visten löydösten osuus tutkittujen näytteiden kokonaismäärästä. Patogeeni / Tilatyyppi Tilalla sioista löydetty, % Teurastamossa ru- hosta löydetty, % Leikkaamossa li- hasta löydetty, % L. monocytogenes Luomutila 4 2 3 Tavanomainen tila 0 0 3 Y. enterocolitica Luomutila 2 2 48 Tavanomainen tila 9 9 33 Y. pseudotuberculosis Luomutila 19 8 0 Tavanomainen tila 2 0 0 Näytteitä otettu kpl Luomutila 121 120 60 Tavanomainen tila 243 239 95 Tutkimuksen tuloksena selvisi, että patogeenisia Yersinia pseudotuberculosis ja Listeria monocytogenes bakteereita esiintyy merkittävästi enemmän luo- musioissa kuin tavanomaisesti hoidetuilla eläimillä (Taulukko 4). Esiinty- vyyttä näyttää nostavan sikojen pääsy ulkotarhaan ja kuivikkeiden runsas käyttö sekä tilan lemmikkieläinten, kissojen ja koirien vapaa kulku sikalassa sekä jyrsijöiden korkea määrä. Patogeenista Yersinia enterocoliticaa todettiin enemmän suurilla kuin pienillä tiloilla. Riski näyttää olevan korkeampi sil- loin, kun tilalla ei käytetä kuivaheinää tai olkea. Tulokset osoittavat, että teurastamoissa luomusikojen huolelliseen käsittelyyn on kiinnitettävä erityistä huomiota ja luomusianliha on pidettävä raakana eril- lään kasviksista sekä kuumennettava kunnolla ruokaa laitettaessa. Luo- musianlihan markkinoinnissa kannattanee painottaa mieluummin kestävän kehityksen perusteluja ja sikojen mahdollisuutta lajityypilliseen käyttäytymi- seen kuin elintarviketurvallisuutta (Maijala ym. 2006). 4.5 Muita laatutuloksia Elintarviketurvallisuuteen painottuvassa tutkimuksessa saatiin tietoa myös 17 tutkimustilan luomusikojen teuraslaadusta. Luomusikojen keskipaino teuras- tettaessa vaihteli samaan tapaan kuin tavanomaisilla tiloilla pääasiassa 75 – 86 kilon välillä. Ruhon lihaprosentti näyttää muodostuvan alhaisemmaksi kuin tavanomaisilla tiloilla. Vain luokan S, jossa ruhon lihaprosentti on yli 60 % ja luokan E, lihaprosentti 55 – 59 %, saavuttavat teurassiat myydään luo- mulihana kuluttajille (Taulukko 5, Maijala ym. 2006). 38 Taulukko 5. Tutkittujen teuraiden ruholuokat tilaryhmissä (Maijala ym. 2006). Luomutilat Tavanomaiset tilat Suuret tavanomaiset tilat Ruholuokat n/Nb % n/Nb % n/Nb % S (>60a) 15/71 21 57/122 47 49/117 42 E (55–59a) 45/71 63 59/122 48 60/117 51 U (50–54a) 9/71 13 4/122 3 8/117 7 Hylätty 2/71 3 2/122 2 0/117 0 a luokan lihaprosentti, % b luokkaan kuuluvien osuus tutkituista ruhoista, kpl Puna-apila tehokkaasti luomumaidoksi tutkimuksen ruokintakokeessa tutkit- tiin myös lehmien tuottaman maidon koostumusta. Apilavaltaista rehua syö- tettäessä maidon koostumus ei juuri poikennut tavanomaisista rasva- ja val- kuaispitoisuuksista. Selkeä ero ilmeni kuitenkin maidon rasvahappokoostu- muksessa. Puna-apilan todettiin lisäävän ihmisten ravitsemuksessa edullisten tyydyttymättömien rasvahappojen osuutta ja vähentävän haitallisena pidetty- jen tyydyttyneiden rasvahappojen osuutta (Vanhatalo ym. 2007a, b). 4.6 Jätekompostilla lannoitettu vilja ja peruna Lannoitukseen käytetty kompostoitu erilliskerätty kotitalouksien biojäte (ruokajäte) ja yhdistettyinä kompostoitu biojäte ja puhdistamoliete (uloste – ja virtsa yms.), joita hankkeessa käytettiin, eivät aiheuttaneet haitallisia vai- kutuksia ohran ja ruokaperunan laatuun. Vertailukoeruuduilla käytettiin luomuviljelyssä tavallista aumakompostoitua naudanlantaa ja osa viljelyalasta jätettiin täysin lannoittamatta. Tutkimus on tärkeää, koska ulosteissa esiintyvien bakteereiden tiedetään olevan useimpien ruokamyrkytyksiä aiheuttavien tapausten lähde (Väisänen ym. 2003). Jätekompostien 1–3 viikon mittainen lämpövaiheen käsittely tehtiin tunneli- tekniikalla ja jälkikypsytys ulkona aumassa vähintään 3 kuukautta. Kompos- tit valmistettiin huolellisesti ja käsittelylämpötilat olivat korkeita. Komposti- en hygieeninen laatu tutkittiin analysoimalla indikaattorimikrobien määriä. Kaikkia tutkittuja mikrobeja löytyi pieniä määriä sekä komposteista että niillä lannoitetusta maasta. Helmikuussa 2007 lannoitevalmistelain nojalla annetussa asetuksessa (MMMa 12/07) määritetään lannoitevalmisteiden riittävän hygieenisyyden taso Salmonellan ja Escherichia colin perusteella. Lannoitevalmisteiden, joi- hin myös ulkopuolisille myytävät tai luovutettavat maanparannuskompostit kuuluvat, tulee alittaa seuraavat indikaattorieliöiden enimmäisrajat; 1) ei to- dettavissa olevaa Salmonellaa 25 grammassa näytettä, 2) Escherichia colia enintään 1000 pesäkkeitä muodostavaa yksikköä grammassa. 39 10 100 1000 10000 100000 1000000 Lannoittamaton Lantakomposti Biojätekomposti Biojäte-lietekomposti pmy/g Komposti 2004 Maa (kesä) Maa (syksy) Komposti 2005 Maa (kesä) Maa (syksy) Kuva 8. Koliformibakteerien määrä komposteissa ja maassa käsittelyjen kes- kiarvona vuosina 2004 ja 2005 sekä keskihajonnat. Kuvassa kunkin pylväs- ryhmän ensimmäinen pylväs kuvaa tilannetta kompostissa ja seuraavat pyl- väät tilannetta tällä kompostilla lannoitetussa maassa kesällä ja syksyllä. Poikkeuksena ”lannoittamaton” verrannekäsittely, jossa myös ryhmän en- simmäinen pylväs kuvaa alkutilannetta keväällä maassa. Asteikko on loga- ritminen (Halinen ym. 2007). Tässä tutkimuksessa indikaattorimikrobit määritettiin ryhmätasolla, joten uu- den lannoitevalmisteasetuksen raja ei ole täysin vertailukelpoinen. Eri vuosi- na kompostin hygieeninen laatu oli erilainen, mikä osoitti että kompostoinnin tehokkuus ei ollut täydellistä eikä lopputuloksen laatu ollut vakio. Komposti voi saastua myös kuumennuskäsittelyvaiheen jälkeen uudestaan lintujen ja luonnoneläinten ulosteista. Vuoden 2004 komposteissa koliformien määrä oli varsin runsas etenkin biojäte-lietekompostissa. Myös muissa komposteissa koliformimäärät olivat kohonneet. Koliformit kuolevat kohtuullisen helposti maaperässä, eikä niitä ollut juurikaan havaittavissa kesän ja syksyn maanäyt- teistä. Vuoden 2005 komposteissa koliformien määrä oli kaikissa kompos- teissa vähäinen edelliseen vuoteen verrattuna (Kuva 8). Kaikki erilaisilla komposteilla lannoitetut raakana tutkitut perunat olivat hy- gieenisesti moitteettomia. Tutkimuksessa todettiin, että suuretkaan levitys- määrät kertalevityksenä viimeisenä vuonna (46 – 52 t/ha) eivät aiheuttaneet ongelmia. Haitalliset mikrobit voivat kuitenkin todistettavasti siirtyä maasta joihinkin kasviksiin, joten bakteerien raja-arvojen määrittäminen ja noudat- taminen lannoitukseen käytettäessä on tärkeää. Raakana syötävien kasvien lannoitukseen käytettävien kompostien suolistosta peräisin olevien bakteerien raja-arvojen tulee olla erityisen matalia. Luomutuotannon ohjeistuksessa voi- si olla aiheellista rajata jätekompostien käyttö sallituksi vain tietyille kasveil- le, esimerkiksi perunalle, viljoille ja nurmille (Halinen ym. 2006). 40 5 Luomu- ja lähiruoka kulutusvalintana Itämerta ympäröivän maaseudun ruokajärjestelmien tutkimuksessa todettiin, että ruoan tuotannon ja kulutuksen välinen yhteistoiminta edistää erittäin merkittävästi kestävää kehitystä. Edellytyksenä on, että yritystaloutta tuetaan yhteiskunnan toimin ja tuotteiden hintalisien kautta (www.mtt.fi/beras). Luomututkimusohjelman hankkeissa saatiin lisätietoa suomalaisten kuluttaji- en ja luomutuotantoketjun välisistä suhteista, odotuksista ja kulutuksen vai- kutuksista maatalouden rakenteeseen. Tutkimuksissa on myös tarkasteltu ku- luttajien asenteita luomu- ja lähiruokaa kohtaan sekä poliittisia mahdollisuuk- sia luomuruoan tukemiselle. Sekä kuluttajien että kunnallisten päättäjien keskuudessa luomuruokakäsite ymmärrettiin oikein hyvin, muta lähiruokakäsite koettiin epämääräisenä. Mo- lempien käyttöä rajoittaa tuotteiden korkea hinta ja huono saatavuus. Siitä huolimatta tulosten perusteella voi olettaa, että tulevaisuudessa lähi- ja luo- muruoka voivat hyvinkin löytää tiensä sekä kuluttajien ostoskoreihin että kunnallisten ruokapalveluiden käyttöön. Eräänä näkökulmana on elintarvi- kealan kansainvälistyminen ja sen vastapainoksi nouseva paikallinen lähi- ja luomuruokakulttuuri. Luomun käytön lisääntyminen vaatii kuitenkin selkeämpää viestintää ja erot- tumista muusta tarjonnasta. Vaikka lähi- ja luomuruoka arvioidaan joiltain ominaisuuksiltaan tavanomaista kotimaista ruokaa paremmaksi valinnaksi, kokivat kuluttajat mm. että he eivät saa ostamistaan tuotteista sitä lisäarvoa, mitä viljelijät, valmistajat ja markkinoijat olivat määritelleet tarjoavansa. Luomutuotannon hinta-laatusuhdetta ei koeta yhtä hyväksi kuin tavanomai- sen tuotannon, mikä lisää luomun viestinnällistä haastetta (Paananen & Forsman-Hugg 2005). Luomuketjun toimijoiden tarpeet ovat erilaisia, mutta eivät ristiriitaisia ja si- ten luomuketju voisi hyvin toimiessaan tyydyttää kaikkien tarpeet. Toimivan yhteistyön edellytyksiä ovat mm. ketjun osapuolten sosiaaliset suhteet. Toi- saalta kumppaneina voi olla pieniä ja suuria yrityksiä. Tutkimusohjelmassa saatiin myönteisiä kokemuksia niin tuotantosuunnaltaan samanlaisten kuin erilaistenkin tilojen yhteistyöstä. Luomutuotteita valmistavien yritysten väli- nen yhteistyö todennäköisesti parantaisi niiden mahdollisuuksia vastata ket- jun muiden toimijoiden tarpeisiin (Kottila & Rönni 2006, Sarkkinen ym. 2006). 5.1 Tuotanto-jalostus-kulutusketjun toimivuus Kuluttajien ja kunnallisten päättäjien näkemyksiä ja suhtautumista lähi- ja luomuruokaan selvitettiin hankkeessa, jossa tehtiin internet -kysely talvella 2004 kuluttajille, kuntien johdolle ja kunnissa toimivien suurkeittiöiden edus- 41 tajille. Näin haastateltuja kuluttajia oli 2 429, päättäjiä 144 ja suurkeittiöiden edustajia 212. Keittiöhenkilökunnan ja kunnanjohdon vastauksista ilmenee, että lähi- ja luomuruokaan suhtaudutaan hyvin myönteisesti (Taulukko 6). Käsite luomu- ruoka, oli ymmärretty oikein hyvin. Lähiruoka -käsite koettiin epämääräisenä ja sen edistäminen vaatisi käsitteen selventämistä. Vastauksista kävi ilmi, että lähi- ja luomuruoan käyttöä rajoittaa tuotteiden korkea hinta ja huono saata- vuus. Erityisesti ruokapalveluiden piirissä määrärahojen riittävyys koetaan luomuruoan käytön esteeksi. Kunnallisten keittiöiden ostama luomuruoka oli tutkimuksen aikana 6–20 % kalliimpaa kuin tavanomaiset vastaavat tuotteet. Taulukko 6. Lähiruoan, kotimaisen luomuruoan ja kotimaisen ruoan olennai- simmat erot ja yhtäläisyydet suurkeittiöiden edustajien ja päättäjien mieliku- vissa (Isoniemi ym. 2006). Vertailtavat ruoka- tyypit Suurkeittiöiden edusta- jat (n = 212) Kunnanjohto (n = 144) Yhteistä kaikelle kotimaiselle ruoalle Luottamus tuotteiden laadunvalvontaan Raaka-aineiden korkealaatuisuus Luottamus tuotteiden laadun val- vontaan Yhteistä lähi- ja ko- timaiselle luomu- ruoalle, mutta erot- tuminen kotimai- sesta ruoasta Tiedetään, mistä raaka- aineet tulevat Pienyrityksessä valmis- tettu Tiedetään, mistä raaka-aineet tu- levat Pienyrityksessä valmistettu Eläinten hyvinvoinnin edistäminen Lähiruoan erottu- minen kotimaisesta ruoasta Tuoreempaa Parempi tietämys raa- ka-aineiden alkuperästä Vähemmän lisä- tai säi- löntäaineita Kalliimpaa Pienyrityksessä valmis- tettu Tuoreempaa Parempi tietämys raaka-aineiden alkuperästä Vähemmän lisä- tai säilöntäaineita Kalliimpaa Ympäristön kuormitus vähäisem- pää Pienyrityksessä valmistettu Edistää enemmän eläinten hyvin- vointia Lähiruoan erottu- minen kotimaisesta luomuruoasta Maukkaampaa Enemmän lisä- tai säi- löntäaineita Edullisempaa Enemmän lisä- tai säilöntäaineita Edullisempaa Lisää enemmän ympäristön kuor- mitusta Ostettaessa tuoreempaa Ei yhtä maukasta Kaikkiaan tutkimukseen vastanneet olivat sitä mieltä, että käytön edistäminen vaatii selkeämpää viestintää ominaisuuksista, jotta lähi- ja luomuruoka pysty- tään erottamaan muusta tarjonnasta. Lähi- ja luomuruoka arvioidaan joiltain 42 ominaisuuksiltaan tavanomaista kotimaista ruokaa paremmaksi valinnaksi. Luomuruoka todettiin lähiruokaa kalliimmaksi. Luomuruoan ympäristövaiku- tukset ja puhtaus arvioitiin lähiruokaa paremmaksi. Lähiruoassa tärkeitä omi- naisuuksia ovat hyöty itselle, hyvinvoinnille ja yhteiskunnalle. Hyvinvoinnin käsite sisälsi oman itsen, oman perheen ja tulevien sukupolvien sekä tuotan- toeläinten hyvinvoinnin. Luomuruoan ja lähiruoan sekä tavallisen suomalai- nen ruoan ostaminen edistivät kaikki hyvän omantunnon kokemista. Ulko- maisen ruoan valitseminen ei tuottanut hyvää omaatuntoa. Oman alueen elin- voimaisuuden parantaminen ja aluetaloudelliset vaikutukset ovat merkityk- sellisiä sekä kuluttajille että päättäjille. Lähiruoan nähtiin tukevan kotiseudun yrittäjiä ja raaka-aineen jäljitettävyys koettiin helpommaksi. Toisaalta heikkoutena oli, että lähiruokaa on vaikea tunnistaa kaupassa. Vastaajat uskovat, että elintarvikeala kansainvälistyy ja laajenee edelleen, mutta vastapainoksi myös paikallinen lähi- ja luomuruoka- kulttuuri nousee vahvemmin esiin. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että tule- vaisuudessa lähi- ja luomuruoka voivat löytää tiensä sekä kuluttajien ostosko- reihin että kunnallisten ruokapalveluiden käyttöön (Isoniemi ym. 2006). 5.1.1 Ketjun kehittämisen näkökulma Luomutuotteiden saaminen tuottajalta kauppaan ja edelleen kuluttajalle vaatii kokonaisen ja toimivan elintarvikeketjun. Luomutuotteiden kysynnän ja tar- jonnan kohtaamisen ongelmia on pyritty ensi kertaa tutkimaan koko ketjua tarkastellen. Ketjun toimijoiden välistä vuorovaikutusta ja tiedonkulkua katsotaan ketjun johtamisen ja markkinoinnin näkökulmasta. Aineisto kerättiin haastattelemal- la 27 henkilöä, jotka toimivat luomua tuottavien elintarvikeyritysten johdossa ja vähittäiskauppojen luomuvastaavina sekä 85 luomutuotteita käyttävää ku- luttajaa pääkaupunkiseudulta. Haastattelut suoritettiin vuosina 2004, 2005 ja 2006. Tutkitut ketjut olivat suomalaisen teollisen tuoretuotteen ja teollisen viljatuotteen markkinointiketjut (Kuva 9). Molemmat valmistajat olivat pel- kästään luomujalostukseen erikoistuneita pienyrityksiä. Jakeluketjuna toimi molemmissa valtakunnallinen keskusliike – vähittäiskauppa – ketju. Luomutuotteiden kysyntä – tarjontaketjussa erottui kolme ulottuvuutta: tuot- teen kulku, toiminnan tehokkuus ja toimijoiden välinen yhteistyö. Ongelmien todettiin esiintyvän toiminnan tehokkuuden ja toimijoiden välisen yhteistyön alueilla. Havaittiin, että vuorovaikutus tapahtui pääosin vain kahden lähim- män toimijan välillä. Viljelijät ja kuluttajat jäivät irrallisiksi muista toimijois- ta. Kuluttajat kokivat eniten puutteita tuotteiden saatavuudessa ja tiedon saannissa ja ilmeni myös, että he eivät saa sitä lisäarvoa ostamistaan tuotteis- ta mitä viljelijät, valmistajat ja markkinoijat olivat määritelleet tarjoavansa. 43 Ketjussa kulki parhaiten tieto tuotteen ominaisuuksista. Tuotteen saatavuu- desta kertova tieto ei saavuttanut kuluttajia vähittäiskaupasta eteenpäin. Myydyistä tuotteista tieto ei kulkenut taaksepäin kaupasta valmistajalle ja vil- jelijöille. Ketjun toimivuuden parantamisessa toimijoiden välisen vuorovaikutuksen ja tiedonkulun lisääminen ovat tärkeimmät asiat. Tietoa on olemassa ja osa tie- doista on myös helposti siirrettävää, osa siirtyy vain henkilöiden keskinäisen vuorovaikutuksen kautta. Helposti siirrettävää tietoa todetaan olevan vähän, koska luomukysyntä jakautuu moneen tuoteryhmään ja kuluttajien ostomotii- vit vaihtelevat tuoteryhmittäin ja jopa tuotteittain. Luomuun sitoutuneiden eri tuotteita valmistavien yritysten välinen yhteistyö todennäköisesti parantaisi niiden mahdollisuuksia vastata ketjun muiden toi- mijoiden tarpeisiin. Luomuketjun toimijoiden tarpeet ovat erilaisia keske- nään, mutta eivät kuitenkaan ristiriitaisia ja siten luomuketju voisi hyvin toi- miessaan tyydyttää kaikkien tarpeet (Kottila & Rönni 2006). Tutkitut ketjut Keskus- liike Vähittäis- kauppa Ketju- ohjaus Vähittäis- kauppa Alue - osuus- kauppa Hankinta- yhtiö Vähittäis- kauppa Haastat- telu Luomu- tuote Luomu Osuuskunta Luomu- valmistaja Vähittäis- kauppa Keskus- liike Markkinoija Kuluttajat KuluttajatLuomu- valmistaja Tavaran- toimittaja Tuoreketju Viljaketju Hankinta- yhtiö Alue- osuus- kauppa Tavan omainenKetju- ohjaus Kuva 9. Tutkittujen luomutuotteiden tuotanto-, jalostus- ja myyntiketjujen ra- kenne, tuotevirta ja haastateltavien sijoittuminen ketjuun. Tumma väri kuvaa luomun sijoittumista tavanomaisten tuotteiden ketjuun (Kottila & Rönni 2006). 5.1.2 Muita näkökulmia ketjun yhteistyöhön Luomutilojen yhteistyön tekemistä selvittävässä tutkimuksessa ilmeni, että luomutuottajien välinen tuotannollinen yhteistyö vaikuttaa myös tuotteiden 44 markkinointiin. Tuotantosuunnaltaan erilaisten maatilojen yhteistyö mahdol- listaa monipuolisemman tuotevalikoiman ja lisää tuotantomääriä. Saman tuo- tantosuunnan sisällä tehtävällä yhteistyöllä voidaan tarjota jalostavalle teolli- suudelle suurempia raaka-aine-eriä, jolloin teollisuuden ja kaupan uskallus panostaa luomutuotteisiin voi vahvistua (Lätti ym. 2006a). Paikallisen ruoantuotannon ja kulutuksen tutkimuksessa tehtiin myös elintar- vikeketjun toimivuuden tarkastelua ryhmähaastatteluin. Elintarvikeketjun syntymisen ja laajenemisen edellytyksinä todettiin erityisen merkityksellisek- si ihmisten väliset pitkällä aikavälillä kehittyneet sosiaaliset suhteet. Näin ra- kentuu kumppanuuteen perustuvia paikallisia yrityksiä ja yritysten ketjuja. Kumppanina voivat olla sekä pienet että suuret yritykset keskenään. Yhteis- toiminnan todettiin edistävän pitkäjänteistä kehittämistä, yritystoiminnan va- kautta ja kilpailukyvyn parantumista. Valtakunnallisten yritysten alihankki- joina toimivien yritysten myös todetaan tuovan erityistä osaamista alueelle. Tavanomaisten tuotteiden viljely- ja jalostusketjuilla on paikallisessa tuotan- nossa vahva asema ja tuotteiden hinta-laatusuhdetta pidetään hyvänä ketjun loppupäässä, kuluttajien piirissä. Luomutuotannon hinta-laatusuhdetta ei pi- detä yhtä hyvänä, ehkä syynä on heikko erottautuminen riittävän hyväksi koetusta tavanomaisesta tuotannosta. Geenimuunneltuun ruokaan eteläsavo- laiset elintarviketuotannon edustajat suhtautuvat varauksellisen kiinnos- tuneesti ja aiheesta kaivattaisiin nykyistä perusteellisempaa tutkimustietoa. Kaiken kaikkiaan tutkimuksessa käy selvästi ilmi, että ruoka on erittäin konk- reettinen side kaupunkien ja maaseudun välillä ja lisää ihmisten keskinäistä vuorovaikutusta (Seppänen ym. 2006). 5.2 Ruokavalinnan vaikutus tuotantorakenteeseen Kuluttajan odotetaan ratkaisevan ostopäätöksillään mitä maataloudessa tuote- taan, missä tuotetaan ja miten tuotetaan. Kysymykseksi nousee, onko mah- dollista elää luomuruoalla tai lähiruoalla, vaikka ne kuulostavatkin hyviltä vaihtoehdoilta. Tutkimusohjelmassa tehdyssä ruokavaliomallinnuksessa tode- taan, että paikallinen ruokatalous on mahdollista, mutta se vaatisi kaiken ny- kyisessä viljelykäytössä olevan maan eikä se onnistuisi pelkästään luomutuo- tannolla. Paikallisen ruokajärjestelmän tutkimushankkeessa näitä mahdollisuuksia läh- dettiin selvittämään siten, että Etelä-Savon maakunnan väestölle suunniteltiin neljä erilaista ruokavaliovaihtoehtoa, jonka mukaan kuluttajat söisivät luomu- ja lähiruokaa. Tutkimuspaikka valittiin Etelä-Savosta, ja lähtötietojen hankin- ta tapahtui erityisesti Rantasalmi - Juva - Puumala - Sulkava - Joroinen - kuntayhtymän alueella, koska siellä lähiruoan ja luomuruoan käyttö ja kulu- tuksen edistäminen ovat olleet käytännössä esillä pitkään. 45 Paikallinen tuotanto on rajattu tässä tutkimuksessa niin, että alueella tuote- taan kaikki ihmisten tarvitsema maito, liha, kananmunat, viljat, peruna, soke- ri, ruokaöljy, vihannekset, marjat ja hedelmät. Tästä ravinnosta koostuu 90 % suomalaisen syömistä ruokakiloista. Samoin maatalouseläinten rehut tuote- taan oman maakunnan pelloilla ja niityillä. Eläinten ruokinnassa käytetty tuontisoija on korvattu herneen ja rypsin valkuaisella. Viljelymaan pinta-ala pidettiin kaikissa laskelmissa vakiona (Risku-Norja ym. 2007). Ihmisten laajasti käyttämät tuontihedelmät on korvattu ruokavalioissa puu- tarha- ja metsämarjoilla sekä kotimaisilla omenoilla. Kun lihan käyttöä vä- hennetään ja viimein jätetään pois, ruokavalioon on lisätty riistan lihaa ja luonnonkalaa, vihanneksia, viljaa, marjoja, hernettä ja rypsiöljyä. Kaikki ruokavaliot on koostettu siten, että ihmisen päivittäinen energiantarve tulee tyydytettyä, sekä hiilihydraattien, proteiinien ja rasvojen saanti on turvattu. Tehdyn ruokavaliomallinnuksen mukaan maaseutuvaltaisessa Etelä-Savossa paikallinen ruokatalous olisi mahdollista toteuttaa ja peltoalaa jäisi yli oman tarpeen useimmissa vaihtoehdoissa (Taulukko 7). Loppuyhteenvedossa tode- taan myös, että koko Suomen väestö tarvitsisi ravinnontuotantoon kaiken ny- kyisessä viljelykäytössä olevan maan, 2,4 miljoonaa hehtaaria, jos ruoankulu- tus perustuisi pääosin kotimaisiin raaka-aineisiin. Nykyisin toteutuvalla ruo- ankulutusrakenteella ja käytössä olevalla peltoalalla väestön ruokkiminen ei onnistuisi kokonaan luomutuotannolla (Seppänen ym. 2006). Taulukko 7. Etelä-Savon asukkaiden ravinnontarpeen tyydyttämiseen tarvit- tavan maatalousmaan osuus alueen peltoalasta eri ruokavaliovaihtoehdoilla ja tuotantotavoilla. Asukkaita 161 000, maatalousmaata käytettävissä yh- teensä 77 673 ha, 0,48 ha/asukas (Seppänen ym. 2006). Ruokavalion kuvaus lyhyesti Tavanomainen tuotanto Luonnonmukainen tuo- tanto Nykyinen suomalainen ( v. 2002 ) keskimääräinen sekaruokavalio 69 % 102 % Sekaruokavalio, edellistä vähemmän liha- ja maitotuotteita sekä sokeria ravitsemussuositusten mukaan 54 % 80 % Sekaruokavalio, riista ja kala korvaa- vat sian- ja siipikarjan lihan, kanan- munat pois, sokeria edelleen vä- hemmän 40 % 58 % Vegaaniruokavalio. Kaikki kotieläin- tuotteet pois, sokeria vielä vähem- män 35 % 64 % 46 5.3 Luomu- ja lähiruoan aluetalousvaikutukset Lähiruoka-ajattelussa pyritään siihen, että ruoka kulutetaan samalla alueella kuin se tuotetaan. Lähiruoka ja paikallinen ruokajärjestelmä ovat myös maa- seutupoliittisia käsitteitä, koska ne vaikuttavat alueen elinkeinorakenteeseen ja työllisyyteen. Luonnonmukaisen maatalouden periaatteissa on pyrkimys mm. omavaraisuuteen ja kierrättävään ravinteiden käyttöön. Luomukotieläin- tuotannossa vaaditaan korkeaa karjatilan rehuomavaraisuutta. Lähiruoan idea ja luomuajattelu sopivat siis tavoitteiden asettelultaan hyvin yhteen. Paikallisen ruokajärjestelmän tutkimuksen tuloksissa todettiin, että pelkkien koko maata koskevien taloudellisien kasvulukujen perusteella lähi- ja luomu- ruoan puolesta on vaikea puhua. Vaikutukset ovat kuitenkin myönteisiä eri- tyisesti maaseutualueiden työpaikkojen säilyttämisessä ja luomisessa. Las- kelmien perusteella pakalliseen ruuantuotantoon siirryttäessä Etelä-Savon aluetalouden tuotos kasvaisi noin 6 % ja arvonlisä noin 3 % sekä uusia työ- paikkoja syntyisi lisää 8 % lisää vuoden 2002 työpaikkoihin verrattuna. Ku- lutusmenojen jakauma muuttuisi siten, että elintarvikemenojen osuus kasvaisi nykyisestä 25 %:sta 40 %:iin. Tutkimus toteutettiin monitieteisenä tarkasteluna. Tavoitteena oli arvioida miten täydellisesti lähiruoka-ajattelua voidaan toteuttaa ja onnistuisiko se luomutuotannolla sekä millaisia vaikutuksia olisi maataloustuotannon raken- teeseen, ympäristön tilaan ja aluetalouteen. Tarkastelu mallinnettiin tapahtu- vaksi Etelä-Savon maakunnan mittakaavassa. Alueelta on saatavissa pohjatie- toja sekä luomu- että lähiruoasta, koska niiden edistämiseen on panostettu vähintään vuosikymmenen ajan. Tutkimuksen tulosten arvioinnissa todetaan, että taloustarkastelussa käytetyllä mallilla ei ole mahdollista arvioida maa- kuntaa pienempiä talousalueita, joten tulokset koskevat maakuntatasoa. Ruokaostokset perustuvat taloustarkastelussa edellisessä luvussa kuvattuihin ruokavaliomalleihin. Kotieläinten ruokinta perustuu mallissa 100 % kotimai- seen rehuun ja myös eläinten uudistukseen tarvittavat jalostuseläimet kasva- tettaisiin omassa maakunnassa. Tavanomaisen viljelyn vaihtoehdossa pelto- alasta on elintarviketuotannon ulkopuolella kesantona 5 %, kuten maatalous- tukiehdot vaativat. Luomutuotetussa puhtaassa kasvisruokavaihtoehdossa vi- herkesannolle varattaisiin 30 % peltoalasta. Puhtaan kasvisruoan 100 %:sen kulutuksen vaihtoehtoa ei taloustarkasteluun otettu, koska koko kotieläinsek- torin poisjääminen aiheuttaisi niin voimakkaan muutoksen talouteen, että mallinnuksen tulokset eivät olisi enää luotettavia. Tutkimushankkeessa luotiin taloustieteen käyttämästä panos-tuotos- laskelmamallista oma sovellettu Regional Agro - Economic model (RegAE). Lähiruokatarkastelua varten mallissa käytettiin sekä rahavirta- että ympäris- tömuuttujia. Mallissa tarkastellaan kuluttajan hyödykekorin sisältöä, jonka ta- loudellinen kokonaisarvo on vakio, eurojen kohdentaminen eri ostoksiin 47 muuttuu. Siis jos ostat kalliimpaa ruokaa, laitat rahaa muuhun vähemmän. Luomuruoka ”ostettiin” vuoden 2002 markkinahinnoilla. Hinnat ovat toteu- tuneita hintoja tilanteessa, jossa luomuelintarvikkeiden osuus ruoan koko- naismyynnistä oli 2 % (Taulukko 8). Vuonna 2002 Etelä-Savossa elintarviketuotannon ja -kulutuksen rahallinen arvo koko maakunnassa oli 388 miljoonaa euroa. Tästä 40 % eli 161 milj. eu- roa kohdentui vuonna 2002 oman maakunnan tuotantoon, palveluihin ja tuot- teisiin. Elintarvikekysyntä voisi suuntautua Etelä-Savossa tuotettuihin elin- tarvikkeisiin enintään 90 %:sti. Nykyisten kulutustottumusten mukaisesti maakunnan ulkopuolelta ostettaisiin mallinnetussa tilanteessakin teetä, kah- via, alkoholia, tupakkaa, sokeria, hedelmiä ym., tuotteita joita ei voida tuottaa Etelä-Savossa tai joita ei realistisesti ottaen voi tuottaa riittäviä määriä. Taulukko 8. Luonnonmukaisesti tuotettujen elintarvikkeiden hintalisä tavan- omaisesti tuotettujen tuotteiden kuluttajahintoihin verrattuna vuonna 2002 (Finfoodin luomuhintavertailu 2002). Elintarvike Luomun hintalisä % Jauhot ja muut viljatuotteet 40 Ruoka- ja kahvileipä 33 Naudanliha 70 Sian ja siipikarjan liha 70 Muu liha 70 Makkara ja muut lihatuotteet 100 Kala ja kalatuotteet 0 Maito 30 Maitotuotteet 28 Munat 90 Rasvat ja öljyt 100 Hedelmät ja marjat 170 Perunat 20 Perunavalmisteet 45 Muut kasvikset 45 Sokeri, hillot, hunaja, makeiset 120 Muut elintarvikkeet 45 Kahvi, tee, kaakao 130 Alkoholittomat juomat 45 Alkoholijuomat 45 Ravitsemispalvelut 90 Aluetaloudellisessa tarkastelussa ilmeni, että verrattaessa vuoden 2002 ta- soon, ruokavaliomallien mukaisessa kulutuksessa tavanomaisen ruoan vaih- toehdoissa enintään 90 % elintarvikealan kysynnän arvosta kohdentuisi omal- 48 le alueelle ja enimmillään 120 % luomuruokavaihtoehdossa, jossa hinnat ovat kalliimpia. Eri vaihtoehtojen mukaisissa laskelmissa aluetalouden tuotos nou- sisi 5–6 % lähtötasosta ja työpaikkojen lisäys olisi 6–8 % eli syntyisi 3600– 5000 työpaikka lisää. Kun mallinnuksessa on laskettu luomu- ja lähiruoan suurin mahdollinen yh- teisvaikutus, koko kulutus keskittyisi maakunnan alueella tuotettuun luomu- ruokaan. Tällainen muutos kasvattaisi Etelä-Savon aluetalouden tuotosta noin 6 % ja arvonlisää n. 3 %, joka on 65 milj. euroa. Uusia työpaikkoja syntyisi 8 % lisää vuoden 2002 työpaikkoihin verrattuna eli 5170 työpaikkaa. Kulutus- menojen jakauma muuttuisi siten, että elintarvikemenojen osuus kasvaisi ny- kyisestä 25 %:sta 40 %:iin. Vaikutus koko kansantalouteen on mallilaskelmi- en mukaan prosentin kymmenesosien verran negatiivinen, koska luomuruoan kalliimpi hinta vähentäisi muuta kulutusta. Luomuruoan tuotannon ja kulu- tuksen kasvaessa myös kuluttajahinnat todennäköisesti muuttuisivat merkit- tävästi. Työpaikkojen määrän lisääntyminen olisi taloudellisen hyvinvoinnin kannalta hyvin merkittävä muutos. Maaseutualueiden työpaikkojen luominen ja säilyt- täminen on erittäin tärkeää. Maa- ja elintarviketalouden sisällä erityisesti puutarhatalous vahvistuisi ja elintarvikkeiden jalostustoiminta. Laitos- ja kouluruokailun ja myös ravintolapalveluiden sektori vahvistuisi maakunnas- sa. Maa- ja elintarviketalouden osuus koko taloudellisen toiminnan yhteisarvosta on nyky-yhteiskunnassa koko ajan laskeva, joten suuria vaikutuksia paikalli- sen ruoan käytöllä on mahdoton saavuttaa. Koko elintarvikesektori muodos- taa vain muutaman prosentin Suomen kansantaloudesta, joten jos tavoitellaan pelkkiä taloudellisia kasvulukuja, lähi- ja luomuruoan puolesta on vaikea pu- hua. Vaikutukset ovat kuitenkin myönteisiä erityisesti maaseutualueiden työ- paikkojen säilyttämisessä ja luomisessa. Paikallisella ruoantuotannolla on myös sosiaalisia, terveydellisiä ja ruokaturvaan liittyviä vaikutuksia, joita tu- lee jatkossa tutkia lisää (Seppänen ym. 2006) 5.4 Tukitoimenpiteet luomun kysynnän edistämiseksi Luomututkimusohjelmassa tehdyissä tutkimuksissa on käynyt selväksi, että luomuelintarvikkeet maksavat kuluttajalle tavanomaisia tuotteita enemmän luomuruoan korkeampien tuotanto- ja jakelukustannusten vuoksi (Heikkilä ym. 2006, Kottila & Rönni 2006, Lätti ym. 2006a, Seppänen ym. 2006). Luomuviljelijälle maksetaan erityisympäristötukea maataloustukijärjestel- mästä tavanomaisten maataloustukien lisäksi. Luomutuotteiden kysynnän li- säämiseksi on myös toteutettu yhteiskunnan rahoittamia menekinedistämis- hankkeita. Kuluttajille suuntautuvaa luomuruokatukea Suomessa ei ole. 49 Suomessa luomun tukemista on perusteltu markkinaosuustavoitteella eikä niinkään ympäristö- ja muilla julkishyödyillä. Mm. tämän strategian peruste- luja tarkasteltiin kysyntäanalyysissä, jossa keskityttiin erityisesti kuluttajille kohdistettuihin toimiin, joilla voitaisiin edistää luomun kysynnän kautta maa- talouden positiivisia ympäristövaikutuksia. Tarkasteltavina olivat tuki luomu- tuotteille ja haittavero tavanomaiselle ruoalle. Tulosten perusteella kuluttajien tulot ja tulojakauma vaikuttavat siihen mitkä luomutuotteiden edistämisen ohjauskeinot ovat suosituimpia. Mikäli tuloerot keskimäärin ovat huomattavat, pienituloiset hyötyisivät sekä korkeista haitta- veroista, jotka palautettaisiin veronmaksajille könttäsummaisina tulonsiirtoi- na sekä luomutuotannolle maksettavista tuista, jotka rahoitettaisiin progres- siivisella tuloverolla. Suurituloiset sen sijaan eivät saisi taloudellista hyötyä minkäänlaisista luomun kysyntää edistävistä toimista muulloin kuin, jos tulo- jakauma olisi entuudestaan melko tasainen ja heidän luomutuotteiden kulu- tuksensa olisi erittäin merkittävää. Analyysi osoitti myös, että kun enemmistö kuluttajista ei käytä luomutuotteita säännöllisesti ja tulonjako on tasainen, po- liittinen kannatus luomutuotteiden kysynnän edistämiseksi jää vähäiseksi. Kysyntäanalyysissä tarkasteltiin myös kuluttajien luomuvalinnan motiivien vaikutusta luomun tukemiseen. Tarkasteltavina olivat 1. laadukas tuote, josta on omakohtaista hyötyä ja 2. ympäristöystävällinen tuote, joka säästää luon- toa. Tuloksista ilmeni, että jos kuluttajien luomuostojen motiivina ovat ympä- ristösyyt, mutta heillä kuitenkin käytännössä on taipumus pitää yhteiseksi hyväksi koituvaa julkishyötyä vähempiarvoisena kuin tuotteesta suoraan it- selleen saamaa hyötyä, tukitaso määräytyy poliittisessa prosessissa alemmalle tasolle kuin mikä yhteiskunnalle olisi parasta (Eerola & Huhtala 2007). Taloudellisia kannustimia tarkastelleiden tutkimusten yleinen johtopäätös on, että luomutuotannon julkishyödykeluonteella perustellun tuen tulisi myös käytännössä perustua julkishyödykkeen tuottamisella aikaansaatuun lisä- hyötyyn, ei markkinaosuuden kasvuun. (Huhtala 2006). 50 6 Luomu ja ympäristövaikutukset Luonnonmukainen ja tavanomainen viljely poikkeavat toisistaan eniten lan- noitteiden ja torjunta-aineiden käytön suhteen. Tavanomaisessa tuotannossa voimaperäisyyttä kasvatetaan väkilannoituksella. Luomussa lannoituksen voimakkuus jää usein pienemmäksi. Kasveille ravinteiden saatavuutta rajoittavat käytettävissä olevan karjanlan- nan määrä sekä biologisen typensidonnan tehokkuus, sekä näistä peräisin olevien ravinteiden vapautuminen kasveille käyttökelpoiseen muotoon. Tuo- tannon voimaperäisyys kytkeytyy ympäristökuormitukseen lannoiteperäisten päästöjen kautta ja saavutettujen satotasojen kautta. Rikkakasvien torjunta- menetelmät vaikuttavat viljelyssä toteutettavan muokkauksen voimakkuu- teen. Luomussa esim. juolavehnän torjunnassa käytettävän glyfosaatin ruis- kutukset korvataan avokesannoinnilla, mikä lisää ravinnekuormitusriskiä. Toisaalta glyfosaatin kulkeutuminen vesistöihin jää kuormituksesta pois. Seitsenvuotisessa viljelykiertoja vertailevassa tutkimuksessa on todettu, että jos sato ei laske luomutuotannossa enempää kuin 30 % tavanomaisen tuotan- non satotasosta, sadon määrään suhteutettu typpikuormitus muodostuu tavan- omaista viljelyä pienemmäksi. Fosforikuormituksen suhteen erot kahden tuo- tantotavan välillä olivat vähäisiä (Turtola ym. 2005). Luomutuotannon yhtenä tavoitteena on saada kierrätettyä maataloudessa, yh- dyskunnissa sekä elintarvikkeiden jalostuksessa syntyvät ravinnepitoiset jät- teet ja humusta kasvattava eloperäinen aines takaisin maatalouteen. Ravinne- kuormitusta voidaan pysyvästi vähentää vain kierrättämällä ravinteita (www.mtt.fi/beras). Suomessa kotieläinten lanta sisältää eniten viljelyssä kierrätyskelpoisia ravinteita. Toiseksi eniten ravinteita sisältää yhdyskuntien puhdistamoliete ja seuraavaksi merkittävin ruokajärjestelmän ravinnesivuvir- ta muodostuu teurastamoteollisuuden jätteenä syntyvästä lihaluujauhosta (Kivelä 2007). Luomututkimusohjelman tutkimuksissa on selvitetty ravinteiden palauttami- sen mahdollisuuksia, ravinnekierron tehostamisen keinoja ja laskettu luomun tehokkuutta sadon ja ympäristöhyötyjen tuottajana. 6.1 Kierrätyslannoitteiden alkuperä ja valmistus EU:n luomuasetuksessa teuraseläinten jätteet ja syntypaikalla eroteltu kotita- lousjäte ovat sallittuja täydennyslannoitteita, mutta niiden käyttö oli tutki- muksen tekoaikana kiellettyä Suomen valvotussa luomutuotannossa, koska valtiollinen valvontaviranomainen ei ollut hyväksynyt niitä käytettäväksi (Kivelä ym. 2005, Halinen ym. 2006). 51 Lihaluujauho hyväksyttiin käytettäväksi toukokuussa 2006. Kotitalousjätteel- le meillä ei ole edelleenkään, yhtään MMM:n ja Eviran hyväksymää suljettua ja valvottua keräysjärjestelmää, josta luomutuotantoon voisi saada kompos- tia. EU:n luomuasetuksen lannoitteiden ja maanparannusaineiden käyttöä koskevissa edellytyksissä määritellään kotitalousjätekompostille ja mädät- teelle raskasmetallipitoisuuksien raja-arvot (Evira 2007). 6.1.1 Lihaluujauho lannoitteeksi Lihaluujauho kuuluu sivutuoteasetuksen piiriin, jossa jaetaan eläinperäiset jä- teainekset kolmeen luokkaan vaarallisuusasteen ja jatkokäytön mukaan. Luokkaan 3 sijoittuvat lihantarkastuksen hyväksymät osat, joita voidaan käyttää esim. lemmikkien ja turkiseläinten ravintona. Peltokäyttöön sallittu lihaluujauho kuuluu luokkaan 2. Sen raaka-aineet ovat hevosten, sikojen ja siipikarjan ruhojen elintarvikkeeksi kelpaamattomia osia. Luokka 1 sisältää BSE -taudeille alttiiden eläinten (nauta, lammas ja vuohi) riskimateriaalin eli itse kuolleet ruhot sekä näiden eläinten teurastamolla erotellut kallot, ruoan- sulatuskanavan osat ja selkärangat. Luokan 1 raaka-aineesta syntynyt lihaluu- jauho hävitetään polttamalla. Lihaluujauhon valmistus etenee pääpiirteissään siten, että käsittelylaitokseen tuotu eläinjäte rouhitaan pieniksi paloiksi ja kuumennetaan höyryllä 133 as- teiseksi, jolloin aineksesta tulee täysin steriiliä. Kuumennuskäsitellystä mas- sasta puristetaan rasva pois ja jäljelle jäänyt aines jauhetaan vasaramyllyllä hienoksi, läpimitaltaan alle 2 mm, jauheeksi. Jauhe pakataan suursäkkeihin (900 – 1000 kg) (Kivelä 2007). 6.1.2 Jätelaitoskompostointi Tutkimuksessa käytettiin kahden eri jätelaitoksen tuottamia niiden tavallises- ta, käytännössä toimivasta kompostointiprosessista valikoituja komposteja. Kompostintuottaja valikoi tutkimukseen kompostierät, joiden arvioi parhaiten soveltuvan peltolannoituskäyttöön. Valintaan vaikuttivat raaka-aineen laatu (ei hankalia jätelajeja), hyvin onnistunut lämpökäsittely laitoksessa (vähin- tään 2 vrk hygienisoitumiseen tarvittavan lämpötilan ylläpito) ja riittävän pit- kä jälkikypsymisaika (3 – 6 kk) aumassa. Komposteihin tuleva biojäte oli syntypistelajiteltua ja erilliskerättyä kaupun- kialueen kotitalouksista. Kompostointilaitoksessa pääasiassa ruokajätettä si- sältävään massaan oli lisätty kolmannes puuhaketta kompostoinnin onnistu- mista helpottamaan. Koekomposteihin käytetty liete oli peräisin jäteveden puhdistamolta viemäri- veden puhdistusprosessista ja sisältävät käymäläjätteet, pesuvedet ja katujen huuhdevedet sekä teollisuuslaitosten itse puhdistamat viemärivedet. Saos- 52 tusaltaista nostettu liete mädätettiin haitta-aineiden poistamiseksi ja kuivatet- tiin ennen kompostointilaitokseen siirtoa. Tunnelikompostoriin siirrettäessä kuivattuun lietteeseen lisättiin biojäte sekä tukiaineeksi turvetta ja haketta. Molemmat kompostit siirrettiin lämpökäsittelyvaiheen jälkeen ulos aumoihin jälkikypsytykseen. Aumassa kompostia käänneltiin ilmavuuden parantami- seksi. Kypsytyksen aikana kompostit seulottiin 30 – 40 mm seulalla ja sen jälkeen kypsytys jatkui edelleen aumassa. Puhdistamolietteen ja biojätteen seoskomposti otettiin tutkimukseen mukaan, koska monella toimivalla kompostointilaitoksella toteutetaan näiden jätelaa- tujen seoskompostointia. Myös kompostointiprosessin hallinnan kannalta jä- telaatujen seos voi olla yhden lajin kompostointia parempi vaihtoehto (Hali- nen ym. 2006). 6.2 Väkilannoitteiden korvaaminen kierrätyslan- noitteilla Lihaluujauhon käyttöä lannoitusaineena ja käyttäjien kokemuksia selvittäväs- sä tutkimuksessa käytettiin samanlaista lihaluujauhoa, jota nyt on luvallista käyttää luomupelloille. Työtehoseuran tutkimuksessa lihaluujauholla lannoi- tettiin kahtena vuonna vilja- ja öljykasveja. Lannoitusvaikutus kasveille on hyvä, joten lihaluujauhon käyttö sopii karjattomille kasvinviljelytiloille. Lihaluujauhon ravinteet ovat niukkaliukoisessa muodossa ja tulevat kasvien käyttöön hitaasti, jolloin ravinnehuuhtoumariski on vähäinen. Lihaluujauhol- la on vaikutusta myös levitysvuotta seuraavan vuoden satoon (Kuva 10). Li- haluujauho sisältää typen lisäksi myös fosforia. Peltokäyttöön soveltuvaa li- haluujauhoa tuotetaan vuosittain 20 000 tonnia ja se sisältää noin 1100 tonnia fosforia, mikä riittäisi yli 70 000 hehtaarin fosforilannoitukseen (Kivelä ym. 2005). 0 500 1000 1500 2000 2500 3000 Typpi 0 Typpi 60 Typpi 90 Typpi 120 Lannoitustaso kg/ha Sa to , k g/ ha Pellon Y3 Lihaluujauho Kuva 10. Lihaluujauhon ja Pellon Y3 -lannoitteen lannoitusvaikutus kauran satoon lannoituksen jälkeisenä kasvukautena Ruukissa MTT:n tutkimusase- malla). Lannoitteet oli annettu kahtena edellisenä vuotena oheisten typpi- tasojen mukaisesti. (Kivelä ym. 2005). 53 MTT Mikkelin kasvintuotannon tutkimuksen koesarjassa selvitettiin, miten eri jätelaaduista valmistettujen yhdyskuntajätekompostien vaikutukset eroa- vat peltokäytössä. Puhdistamolietteen ja sitä sisältävien lannoiteaineiden käyttö ei kuitenkaan ole hyväksyttyä valvotussa luomutuotannossa Suomessa myöskään biojäte ei ole luvallista lannoituskäyttöön. Tutkimuskompostien lannoituskokeessa kompostoitu erilliskerätty biojäte ja kompostoitu biojätteen ja puhdistamolietteen seos eivät aiheuttaneet haitalli- sia vaikutuksia ohran ja ruokaperunan lannoituksessa. Käytön riskejä voivat olla raskasmetallien ja muiden haitta-aineiden kertyminen. Käytetyt kompos- tit olivat hyvälaatuisia, sillä raskasmetallipitoisuudet jäivät alle luomuasetuk- sessa määriteltyjen raja-arvojen. Kupari- ja sinkkipitoisuudet sen sijaan ylit- tivät raja-arvot, jotka määritellään kokonaispitoisuuksista (Taulukko 2, s. 27). Hankkeessa komposteja levitettiin kahdesti ja viimeisenä vuonna, annostelta- essa kompostit liukoisen typen perusteella, käyttömäärät nostettiin 3 000– 9 000 kg/ha tasosta 23 000–52 000 kg/ha. Tutkimuksessa todettiin, että suu- retkaan levitysmäärät eivät nostaneet haitallisten metallien pitoisuutta maas- sa. Samoille koeruuduille oli edellisen vastaavanlaisen hankkeen aikana levi- tetty samoja komposteja, joten viimeisen vuoden tulokset kuvaavat kolmen lannoituskerran kertymää. Minkään käytetyn kompostin ei havaittu vaikutta- neen haitallisesti maaperän normaaliin mikrobikantaan, maan ja sadon hygi- eeniseen laatuun tai maan kemiallisiin ominaisuuksiin (Halinen ym. 2006). Puhdistamolietteen ja erilliskerätyn biojätteen ravinteet ovat pääosin peräisin suomalaisesta maataloustuotannosta, koska elintarvikeomavaraisuutemme on 80–85 %. Puhdistamolietettä muodostuu Suomessa vuosittain 160 000 tonnia ja määrä sisältää 5100 tonnia typpeä sekä 4500 tonnia fosforia (Kivelä 2007). Valikoiduilla yhdyskuntajäteperäisillä komposteilla voitaisiin hyvin korvata väkilannoitteita ja samalla saadaan maahan palautettua sadon mukana poistu- nutta orgaanista ainetta (Halinen ym. 2006). 6.3 Maatalouden ravinnekierron tehostaminen Luomutuotannossa tavoitteeksi asetettua tilatason ravinneomavaraisuuden to- teutumista on epäilty voimakkaasti, kun luomutuotantoa on esitetty lisättä- väksi nykyisestä osuudestaan. Maatilat ovat erikoistuneet voimakkaasti joko kasvintuotantoon tai karjatalouteen. Erikoistuneelta kasvinviljelytilalta ravin- teita poistuu runsaasti myyntituotteiden mukana. Omavaraisesti toimivilta karjatiloilta taas lantaa ei riitä tilan ulkopuolelle luovutettavaksi. Kasvinvilje- ly- ja karjatilojen välisen yhteistyön, jossa viljelykierto ja lannoitus yhdiste- tään, on esitetty olevan yksi mahdollinen ratkaisu. Tilayhteistyön mukanaan tuomia muutoksia tuotantoon tutkittiin mallintamalla tilojen toimintaa. Malli- en luomisen pohjatiedoiksi koottiin kokemustietoa haastattelemalla olemassa olevien luomutilarenkaiden ja yhteisnavetan toteuttajia. 54 Ravinnetaselaskelman peltotase (pellolta korjatun sadon sisältämien ravintei- den suhde peltoon sijoitettujen ravinteiden määrään) osoitti, että kun karjatila käyttää kasvinviljelytilan viherlannoituksen rehuksi, ravinnetalouden tehok- kuus paranee ja ylijäämätypen määrä vähenee. Typen ylijäämät vähenivät peltotaselaskelmassa 10–25 kg/ha/v kohden, kun yhteistyötä tekivät luo- muemolehmätila, -vihannestila ja -viljatila (Kuva 11). Luomumaitoa ja - vihanneksia tuottavien tilojen yhteistyö ei juuri muuttanut typen ylijäämää ti- lojen pelloilla. 0 5 10 15 20 25 30 35 40 Vihannes 20 (5) Vihannes 20 (10) + Maito 30 Vihannes 20 (9) + Vilja 80 + Liha 30 (62) Vihannes 40 (10) Vihannes 120 (30) N k g/ ha Porttitase Peltotase Tuotantosuunta Kuva 11. Typen portti- ja peltotaseen ylijäämä (kg/ha) erilaisissa vihannes- tuotantoa harjoittavissa tilamalleissa. Tilat on nimetty päätuotantosuunnan mukaan. Kasvinviljelytiloilla numerot kuvaavat kokonaispeltopinta-alaa ja su- luissa pääsatokasvin viljelyalaa. Kotieläintiloilla numerot kuvaavat eläinmää- rää ja suluissa eläinmäärää yhteistyökuvion toteuduttua. Yhteistyötilamalleis- sa ravinnetaseet on laskettu koko yhteistyötilakokonaisuuden peltoalalle. -2.0 -1.5 -1.0 -0.5 0.0 0.5 1.0 Vihannes 20 (5) Vihannes 20 (10) + Maito 30 Vihannes 20 (9) + Vilja 80 + Liha 30 (62) Vihannes 40 (10) Vihannes 120 (30) P kg /h a Porttitase Peltotase Tuotantosuunta Kuva 12. Fosforin portti- ja peltotaseen yli- ja alijäämät (kg/ha) erilaisissa vi- hannestuotantoa harjoittavissa tilamalleissa. Tilat on nimetty päätuotanto- suunnan mukaan. Kasvinviljelytiloilla numerot kuvaavat kokonaispeltopinta- alaa ja suluissa pääsatokasvin viljelyalaa ja kotieläintiloilla eläinmäärää sekä suluissa eläinmäärää yhteistyökuvion toteuduttua. Yhteistyötilamalleissa ra- vinnetaseet on laskettu koko yhteistyötilakokonaisuuden peltoalalle. Ravinnetaselaskelmissa fosforin peltotase oli alkutilanteessa yksin toimivilla luomumaito- ja -kasvinviljelytiloilla alijäämäinen (Kuva 12). Fosforia tarvi- 55 taan erityisesti kasvinviljelytiloille lisää, jotta peltomaan käyttökelpoiset fos- forivarat eivät ehdy. Kotieläintilan kanssa tehtävällä yhteistyöllä vihannes- ja viljatilojen fosforitalouden kestävyys koheni huomattavasti, kun alijäämäi- syys väheni tai vaihtui pieneen ylijäämään (Kuva 12). Tilojen välinen tiivis yhteistyö, jossa usean eri tuotantosuuntaan erikoistu- neen tilan pellot yhdistetään samaan viljelykiertoon ja karjatilalla syntyvä lanta käytetään koko alalle, on hyvä keino tehostaa luomutuotannon kestä- vyyttä. Yhteistyötä tekevillä tiloilla tuotteiden myyntimäärät nousivat verrat- tuna yksin toimimiseen. Toimintatapa siis parantaa luonnonvarojen käytölle asetettua tehokkuustavoitetta ” vähemmästä enemmän ”. Tavanomaisesti viljelevillä tiloilla lohkojen vaihto on ollut jo pidempään mahdollista kasvinvuorottelun monipuolistamiseksi ja nykyään se on mah- dollista myös luomutiloilla. Tutkimuksessa kehitetty yhteistyön mallinnustapa, Excel -pohjaiset tilamallit, sopisi erittäin hyvin myös tavanomaisessa maataloustuotannossa tuotan- tosuuntien välisen yhteistyön tarkasteluun ja mm. ravinnepanosten käytön ja työmenekkien tarkasteluun eri tuotantovaihtoehdoissa (Lätti ym. 2006a, b). 6.4 Tuotantotavan vaikutus päästöihin ja biodiver- siteettiin Luonnonmukaista tuotantotapaa pidetään usein tavanomaista tehottomampa- na. Tehokkuusvertailuissa ei kuitenkaan useimmiten oteta huomioon ympä- ristöhyötyjä, joiden ajatellaan kuitenkin olevan nimenomaan luomutuotannon vahvuus. Tutkimuksen lähtökohtana oli vertailla vaihtoehtoisten tuotantota- pojen ympäristövaikutuksia ja selvittää myös ympäristöhyötyjen ja -haittojen rahallista arvoa (Huhtala 2006). Paikallisesti tuotetun ja kulutetun ruoan vaikutuksia arvioivassa tutkimukses- sa mallinnettiin tilannetta, jossa koko maakunnan peltoalan viljelytapa muut- tuisi ruoankulutusvalintojen mukaisesti ja kuinka viljelytavan muutokset vai- kuttaisivat maatalouden ympäristökuormitukseen. Pellonkäytön muutokset vaikuttavat myös alueen maisemaan maatalouden tuottaman kulttuuriympä- ristön kautta (Seppänen ym. 2006). 6.4.1 Luonnon monimuotoisuus tehokkuusmittarina Vuosien 1994–2002 kannattavuuskirjanpitoaineistoon perustuvassa kasvin- viljelytilojen tutkimuksessa oli tarkasteltavana 831 tilahavaintoa, joista 142 havaintoa edusti luomuviljelyä koko peltoalallaan harjoittavia tiloja. Aineis- ton perusteella tarkasteltiin tilojen teknistä tehokkuutta eli tietyillä panoksilla 56 todellisuudessa saavutetun ja saavutettavissa olevan tuotoksen suhdetta (Ku- va 13). Samalla vertailussa otettiin huomioon myös ympäristöhyödyt, kun mittarina käytettiin kasvintuotannon monipuolisuutta. Kasvinviljelytiloille laskettiin kasvilaji-indeksi (Shannonin diversiteetti-indeksi, SHDI), jolla py- rittiin kuvaamaan kasvinviljelyn monimuotoisuutta eli peltoympäristön bio- diversiteettiä. Indeksin arvo laskettiin kirjanpitoaineiston tiedoista sen perus- teella, kuinka monta kasvia tilalla viljellään ja kuinka suurina pinta-aloina. Jos viljellään vain yhtä kasvia, indeksin arvo on nolla eli tuotanto on yksi- puolista. Luomuviljeltyjen kasvinviljelytilojen kasvilaji-indeksi sai tavanomaisia tilo- ja korkeampia arvoja kaikkina muina vuosina paitsi 1995. Luomutilat tuotti- vat siten luonnon monimuotoisuutta tavanomaisia tiloja enemmän käytetyllä mittarilla. Tästä seurasi, että sekä kasvi- että monimuotoisuustuotos huomi- oon otettaessa luomuviljelyssä olevat tilat nousivat osin jopa tavanomaisia ti- loja tehokkaammiksi (Kuva 14). Tutkimuksessa todettiin myös, että biodiver- siteetin lisääminen on luomutuotannossa yhteiskunnalle keskimäärin edulli- sempaa kuin tavanomaisessa tuotannossa, koska pienempien satojen vuoksi kasvituoton menetys on pienempi kuin tavanomaisessa tuotannossa. (Sipiläi- nen ym. 2005, 2006a, b). 0,0 0,2 0,4 0,6 0,8 1,0 1,2 1994 1995 1996 1997 1998 1999 2000 2001 2002 Tavanomaiset tilat Luomutilat Kuva 13. Tekninen tehokkuus kasvinviljelytiloilla, kun otetaan huomioon pel- kästään kasvinviljelytuotos. Kun arvo on ykköstä pienempi, tuotanto on tekni- sesti tehotonta. Tehokkuuden saadessa maksimiarvon 1 samoilla panoksilla ei voi enää saada suurempaa tuotosta (Sipiläinen & Huhtala 2006). 57 0,0 0,2 0,4 0,6 0,8 1,0 1,2 1994 1995 1996 1997 1998 1999 2000 2001 2002 Tavanomaiset tilat Luomutilat Kuva 14. Tekninen tehokkuus kasvinviljelytiloilla, kun otetaan myös moni- muotoisuus huomioon. Kun arvo on <1, tuotanto on teknisesti tehotonta. Te- hokkuuden ollessa 1 samoilla panoksilla ei voi enää saada suurempaa tuo- tosta (Sipiläinen & Huhtala 2006). Tehokkuuden arvioinnissa myös ympäristövaikutukset huomioonottava tut- kimus antaa arvokasta tietoa luomutuotannon tuottamien ympäristöhyötyjen eli julkishyödykkeiden tuotannosta. Lisäksi se osoittaa, ettei ole yhdenteke- vää kuinka tuotannon tehokkuutta mitataan. Luonnonmukaisuus voi olla tehokas tuotantotapa silloin, kun ympäristöta- voitteet otetaan asianmukaisesti huomioon. Ympäristön huomioonottaminen myös maataloustuotannossa edellyttää kuitenkin panostusta ja kannustimia, jotta viljelijät voisivat tehdä aitoja valintoja ympäristötuotosten kuten moni- muotoisuuden tuottamiseen tavanomaisen maataloustuotannon lisäksi ja vaih- toehtona. EU:n maatalouspolitiikassa tuilla korvataan tulonmenetykset, mutta ei välttämättä kannusteta ympäristöhyödyn tuottamiseen. Jos ympäristöhyöty ei realisoidu myöskään lopputuotteiden hinnoissa, ympäristöllisiin haasteisiin vastaamiseen ei ole taloudellisia kannustimia. Pulmallista tämä on etenkin silloin, kun varsinaisen maataloustuotoksen arvokaan ei määräydy markki- naehtoisesti vaan poliittisessa päätöksenteossa (Huhtala 2006). 6.4.2 Viljelyalueen ympäristövaikutukset eri tuotantotavoilla Paikallisen ruokajärjestelmän vaikutuksia tarkastelevassa tutkimuksessa arvi- oitiin, mitä tapahtuisi, jos väestö ostaisi elintarvikkeensa oman alueen tuo- tannosta. Tällä lähtöoletuksella ja ruokavaliomalleilla määriteltiin Etelä- Savon alueen maatalouden maankäyttö eri viljelykasveille sekä kotieläintuo- tannon lajit ja määrät. Ruokavaliovaihtoehdot on kuvattu tarkemmin luvussa 5.2. Ympäristövaikutuksia laskettiin ravinnetaselaskelmilla ja viljelykasvien monimuotoisuutta Shannonin diversiteetti-indeksillä (SHDI). 58 Maakunnan nykyinen peltoala riittäisi ravitsemussuositusten mukaisella seka- ruokavaliolla kaikissa vaihtoehdoissa tuottamaan ruoan 160 000 eteläsavolai- selle. Oman alueen kulutuksesta yli jäävällä pellolla tuotettaisiin maatalous- tuotteita samaan tapaan kuin nykyisellään (Risku-Norja ym. 2007). Jos ruo- kavalioissa sitrushedelmät korvattaisiin kotimaisilla marjoilla ja hedelmillä ja karjan valkuaisrehuna käytetty tuontisoija korvattaisiin rypsillä ja rehuher- neellä, öljykasvien, vehnän, marjojen ja herneen viljelyalat kasvaisivat ja nurmikasvien, kauran ja laidunten viljelyalat supistuisivat. Tuloksissa todetaan, että maankäytön ja ravinnekuormituksen erot eri ruoka- valioilla eivät muodostuisi kovin suuriksi kuten ei myöskään kasvihuonekaa- sujen ja happamoittavien päästöjen määrissä. Etelä-Savossa kotieläin- ja kas- vintuotanto eivät ole eriytyneet toisistaan kauas ja näin ollen ravinnekierto sekä luonnon monimuotoisuus toteutuvat nykyiselläänkin hyvin. Luomutuo- tannossa torjunta-aineita ei käytetä lainkaan, mutta pois jättämisen vaikutuk- sia ei ole pystytty tarkastelemaan, koska tarvittavia tietoja ei Suomen oloista löydy. Viljelykasvien monimuotoisuustarkastelusta käy ilmi, että luonnonmukaises- sa tuotannossa monimuotoisuusarvot nousevat tavanomaista viljelytapaa kor- keammaksi (Kuva 15). Tutkimuksessa myös haastateltiin viljelijöitä ja kulut- tajia. Viljelijät suhtautuvat erittäin vastuuntuntoisesti ympäristökysymyksiin. Yhteiskunnan silmissä he ovat vastuussa ruoantuotannon haitallisista sivu- vaikutuksista, vaikka he kantavat vastuun kaupunkiväestönkin edestä. Lähel- lä tuotettu ruoka ei välttämättä vähennä ympäristökuormitusta, mutta mitä lä- hempänä ympäristökuormitus tuntuu, sitä helpompi on perustella ympäris- tönhoidon kustannusten jakamista yhteiskunnassa (Seppänen ym. 2006). 0,00 0,25 0,50 0,75 1,00 1,25 1,50 1,75 2,00 2,25 2,50 v. 20 02 Ia Ib Iia IIb IIIa IIIb IV a IV b S H D I Kuva 15. Viljelykasvimonimuotoisuutta kuvaavan Shannonin diversitetti- indeksin (SHDI) saamat arvot vuoden 2002 pellonkäytön mukaan ja eri ruo- kavaliovaihtoehdoissa, kun paikalliset kulutuksen vaatima ja sen ulkopuolelle jäävä peltoalan käyttö on otettu huomion. Vaihtoehdot: I = nykyinen ruokava- lio, II = ravitsemussuositusten mukainen ruokavalio, III = maito-riista-kala- kasviruokavalio ja IV = kasvisruokavalio; a = tavanomaisella, b = luomutuo- tantotavalla tuotettuna. 59 7 Luomumaatilojen talous Tämän aihealueen hankkeissa tutkittiin luonnonmukaisesti viljeltyjen tilojen mahdollisuuksia vähentää työmäärää ja parantaa tuotannon kannattavuutta. Tutkimuksissa tarkasteltiin myös luomutuotannon taloudellisia vaikutuksia maaseutuun ja koko Suomen maatalouteen. Hankkeissa selvitettiin myös, ovatko yhteiskunnan kannustimet luomutuotantotavan noudattamiseen oike- ansuuntaisia ja riittäviä. 7.1 Tilojen kannattavuus 7.1.1 Emolehmätuotannon taloustarkastelua Emolehmiin perustuva naudanlihantuotanto kiinnostaa tuottajia, koska sen avulla voidaan jalostaa nurmisato markkinakelpoisiksi tuotteiksi kohtuullisel- la työmäärällä. Tarvittava rakennusinvestointien määrä on myös muuta koti- eläintuotantoa pienempi. Emolehmätilan myyntitulot syntyvät vieroitettujen vasikoiden myynnistä loppukasvatustiloille tai teuraseläinten myynnistä. Li- hasta saatava hinta on kuitenkin tuotantokustannuksiin nähden alhainen, joten emolehmätuotannon taloudellinen kannattavuus on vahvasti sidoksissa har- joitettuun tukipolitiikkaan. Tuet muodostavat nykyisin 70 % emolehmätilojen kokonaistuotosta. Kannattavuuskirjanpidossa mukana olleiden, keskimäärin 18 melko suuren (65,4 ha ja 51 eläinyksikköä) emolehmätilan yrittäjätulo oli vuosien 2002– 2004 keskiarvona noin 25 000 euroa/tila. Yrittäjätulo kertoo, kuinka suuri korvaus viljelijäperheen työlle ja tuotantoon sijoitetulle omalle pääomalle saavutettiin. Kaikkiin päätoimisiin tiloihin verrattuna emolehmätilojen kes- kimääräinen yrittäjätulo oli samansuuruinen ja suhteellinen kannattavuus hieman parempi. Emolehmätilojen kannattavuuskerroin oli 0,58 eli viljelijä- perheen asettamasta palkkavaatimuksesta ja oman pääoman korkovaatimuk- sesta saavutettiin runsas puolet. Tutkimuksessa etsittiin mahdollisuuksia parantaa lihantuotannon kannatta- vuutta tutkimalla yrityskoon ja tuotantotavan merkitystä emolehmätuotannos- sa, lampaiden ja emolehmäkarjan yhteislaidunnusta, ruokintakertojen harven- tamista emolehmien sisäruokintakaudella ja säilörehun ruokinnallisen laadun ja satojen parantamista. Rakennusinvestointien kannattavuutta ja eläinten kä- sittelyä helpottavien rakennelmien käyttöä tutkittiin, sillä ne edesauttavat kar- jakoon suurentamista turvallisesti ja työtä säästävästi. Luvussa 3. käsitellään edellä mainittuja keinoja yksityiskohtaisemmin. 60 Taulukko 9. Mallinnettujen tilojen koko. Pinta-ala Yhdistelmätuotanto (emolehmämäärä / myyty lihamäärä kg) Vasikkatuotanto (emolehmämäärä) Luomutuotanto 45 ha 30 kpl / 4 650 kg 40 kpl 90 ha 60 kpl / 15 300 kg 80 kpl 450 ha 300 kpl / 76 500 kg 400 kpl Tavanomainen tuotanto 45 ha 38 kpl / 9 690 kg 52 kpl 90 ha 76 kpl / 19 380 kg 140 kpl 450 ha 380 kpl / 96 900 kg 520 kpl Tilamallilaskelmilla verrattiin keskenään samankokoisia tavanomaista tuo- tantotapaa ja luomutuotantoa harjoittavia tiloja. Luomukasvinviljelyn alem- mista sadoista johtuen pinta-alaltaan samankokoisilla tiloilla luomueläimiä voidaan kasvattaa vähemmän ja siten myyntiin tulee vähemmän vasikoita tai lihaa kuin tavanomaisilta tiloilta (Taulukko 9). Luomutiloilla lihan sekä vasikoiden tuotantokustannus muodostui kaikissa ti- lakokoluokissa tavanomaista tuotantoa korkeammaksi. Luomutuotannon ja tavanomaisen tuotannon välinen tuotantokustannusero oli kuitenkin pienempi kuin tilakoosta johtuva kustannusero. Kun tarkasteluun otettiin lihan myynti- tulot ja tiloille maksettavat maataloustuet, luomutuotanto oli edullisempi tuo- tantomuoto jokaisella tilakoolla. Tulosta selittää tukien kokonaissumma, joka on luomutiloilla suurempi kuin tavanomaisilla tiloilla. Luomutilojen parem- muus syntyy, kun tila saa peltoalaan perustuvaa luomutuotannolle maksetta- vaa erityisympäristötukea sekä kasvintuotannolle että kotieläintuotannolle. Laskelmissa ei ole mukana lihan luomulisää. Teurastamot maksavat liharo- tuisten nautojen lihasta joko pihvilisän tai luomulisän, mutta eivät molempia samaan aikaan. Taloustarkastelu osoitti, että yrittäjän on mahdollista saavuttaa emolehmiin perustuvalla naudanlihantuotannolla omalle työlleen ja sijoittamalleen pääo- malle kohtuullinen korvaus ja hyvin järjestetyssä tuotannossa myös voittoa. Tämä voi toteutua sekä lihaeläinten että vasikoiden myyntiin perustuvassa tuotannossa. Rakennuksiin ym. kalliisiin investointeihin panostaminen vaatii kuitenkin huolellista harkintaa, sillä tuotannonalan pääoman tuotto on ollut alhainen. Taloudellinen onnistuminen edellyttää tuottajalta oman osaamisen- sa kehittämistä ja tuotantotapaa, jolla saavutetaan mahdollisimman alhaiset tuotantokustannukset ja hyvät tuotantotulokset (Heikkilä & Koikkalainen 2006, Heikkilä ym. 2006). 7.1.2 Tilayhteistyö ja tuotantokustannusten hallinta Luomutilojen välisen yhteistyön tutkimuksessa selvitettiin edellytyksiä, joilla tilojen välinen yhteistyö voi toteutua. Yhteistyö vaatii yrittäjiltä joustavuutta, etukäteissuunnitteluun paneutumista ja luottamusta osapuolten välillä. Tär- 61 keintä on löytää tavat, joilla yhteistyö rakentuu niin, että kaikki osapuolet ko- kevat saavansa yhdessä toimimisesta jotakin etua verrattuna yksin toimimi- seen. Yhteistyötilamallinnus on ensimmäinen aiheesta Suomessa tehty laaja tarkastelu. Mallien luomista varten koottiin tietoa haastattelemalla olemassa olevien luomutilarenkaiden ja yhteisnavetan toteuttajia. Tutkimuksessa tarkasteltiin tilamallien avulla yhteistyötä, jossa luomutiloille, kahdelle tai kolmelle samaa tai eri tuotantosuuntaa edustavalle, suunniteltiin yhteisesti toteutettava viljelykierto ja lannoitusjärjestelmä (Taulukko 10). Koneiden ja tuotantorakennusten yhteiskäyttö olivat myös mukana malleissa. Mallinnuksessa käsiteltiin yhtenä vaihtoehtona myös yhteisnavetan toteutta- mista, jossa saavutetaan suurtuotannon etuja myös karjakoon kasvun myötä. Taulukko 10. Viljelykierrot perustilamalleissa ja yhteistyötilamalleissa. Yhteis- työtilamalleissa viljelykierrot ovat pidempiä ja monipuolisempia kuin perusti- lamalleissa. Tilamalli Viljelykierto: vuodet I, II, III jne. Perustilamallit A. Maito I Vilja + ns.a) – II Nurmi – III Nurmi – IV Nurmi B. Liha I Vilja (kokoviljasäilörehu)+ns. – II Nurmi – III Nurmi C. Vilja I Vilja + herne + ns. – II Nurmi (viherkesanto) – III Nurmi (viherkesanto) – IV Vilja D. Vihannes I Vilja + ns. – II Nurmi (viherkesanto) – III Nurmi (viherkesanto)+pyydyskasvi – IV Sipuli Yhteistyötilamallit A. 2 x Maito 30 b) I Vilja + ns. a) – II Nurmi – III Nurmi – IV Nurmi B. 3 x Maito 30 (=180)b) I Vilja+ns. a) – II Nurmi – III Nurmi – IV Nurmi C. 3 x Maito 60 b) I Vilja + ns. a) – II Nurmi – III Nurmi – IV Nurmi D. Maito 30 b) & Vihannes 20 (10) c) I Vilja + ns. a) – II Nurmi – III Nurmi – IV Nurmi + pyydyskasvi – V Sipuli/vilja (50/50 %) E. Liha 30 (53) b) & Vilja 80 c) I Vilja (kokoviljasäilörehu) + ns. a) – II Nurmi – III Nurmi – IV Vilja – V Vilja + herne F. Liha 30 (62) b) & Vilja 80c) & Vihannes 20 (9)c) I Vilja (kokoviljasäilörehu) + ns. a) – II Nurmi – III Nurmi – IV Vilja – V Sipuli/Vilja + herne (30/70 %) a) ns. = nurmensiemen (puna-apila+timotei) b) = tilan eläinmäärä perustilamallissa (yhteistyötilamallissa) c) = tilan kokonaispinta-ala (myyntikasvin pinta-ala) Tutkimuksessa selvisi, että maatalouden tarvitseman energian hinnan nousu nostaisi luomuviljan tuotantokustannuksia enemmän kuin luomumaidon tuo- tantokustannusta. Pääoman eli koneiden, rakennusten ja pellon kustannuksil- la on suurin vaikutus tuotantokustannuksiin. Kasvinviljelytiloilla satovaihte- lut arvioitiin välille -50 %:sta +50 %:iin ja ne vaikuttivat voimakkaasti tuo- tantokustannuksiin. Maitotiloilla satovaihtelut vaikuttivat selvästi vähemmän kuin muissa tuotantosuunnissa. Työnkäytön vaihtelulla todettiin olevan eni- ten vaikutusta tuotantokustannuksiin pienimmässä tilakokoluokassa. Tilamallitarkastelu osoitti selkeästi, että tilojen välinen yhteistyö kasvattaisi tiloilta markkinoille lähtevien luomutuotteiden määriä. Lisääntyneet myynti- määrät puolestaan kasvattaisivat tilan taloudellista tulosta. Koneyhteistyöllä 62 ja rakennusten yhteiskäytöllä voidaan alentaa tuotantokustannuksia (Lätti ym. 2006a, b). 7.2 Luomuyrittäjän ajankäytön säästäminen Maaseudulla on perinteisesti tarvittu paljon työvoimaa kevättöiden aikaan ja sadonkorjuutöissä. Kasvavat karjakoot lisäävät yrittäjien työmäärää ja työssä uupuminen on vaarana. Ammattitaitoisen kausityövoiman saanti on melko vaikeaa nykymaataloudessa. Maataloudesta vapautuvalle työajalle on myös kysyntää silloin, kun tilalla suunnitellaan sivuansiotoiminnan aloittamista tai laajentamista. Tilayhteistyön kautta työvoiman saaminen on mahdollista. Eri viljelykasvien ja kotieläinlajien tuotannossa suurimmat työhuiput syntyvät eri aikoihin ja työhuippujen rasituksen tasaaminen on mahdollista tilayhteistyön avulla. Tuotantoa monipuolistavan tai lisäävän yrittäjän kokonaistyöaika lisääntyy, mutta tuotettua yksikköä kohti käytetty työaika vähenee. Työajan säästämi- sen edut tulivat selvimmin esille maidontuottajien välisessä yhteistyössä, var- sinkin yhteisnavettavaihtoehdossa. Kolmen 60 lehmän luomumaitotilan yh- distäessä tuotantonsa yhteisnavetaksi, jossa on 180 luomulehmää, yksittäisen tilan työmäärä voi vähentyä yksin toimiessa kertyneestä yli 5 000 työtunnista vuodessa noin puoleen (Lätti ym. 2006a). Eläinten ruokintatyö on päivittäistä karjanhoitotyötä, joka sitoo eläintenhoita- jaa myös tiettyihin kellonaikoihin. Emolehmien ruokintakokeessa säilörehu- ruokinta toteutettiin kylmäpihatossa niin, että eläimille annettiin syötäväksi kolmen päivän syöntiä vastaava annos yhdellä kertaa. Joka päivä eläinten luona käytiin tarkastamassa, että kaikki on kunnossa erityisesti poikima- aikaan. Ruokintakertoja on mahdollista vähentää joka kolmas päivä tehtäväk- si eläinten ja niiden tuotoksen kärsimättä. Työmäärän vähenemisestä syntyy kustannussäästöjä ja työaika vähenee. Erityisen hyvänä tutkimuksessa näh- tiin, että harvennettu ruokinta suo joustavuutta ruokinnan toteuttamisaikaan ja voi näin vapauttaa karjanhoitajan vaikka tekemään sivuansiotyötä (Heikki- lä ym. 2006). 7.3 Tuet ja kannustimet 7.3.1 Luomusiirtymävaihetuen tarve Luonnonmukaiselle tuotannolle on maksettu Suomessa hehtaarikohtaista siir- tymävaihetukea vuodesta 1990 lähtien. Aiemmin siirtymävaihetuki oli tilan ns. siirtymävaiheen ensimmäisinä vuosina korkeampi ja laski sen jälkeen pe- rustasolle. Tällä hetkellä luomun erityisympäristötukea maksetaan niin aloit- taville kuin tuotantoa kauan jatkaneille tiloillekin saman verran. Vuoden 63 2007 ehdotuksessa tuki on 141 €/ha, jos pelkkä kasvinviljely on valvotussa luomutuotannossa ja 267 €/ha jos myös tilan kotieläintuotanto on luomuval- vonnassa. Tuen tarkoituksena on ollut korvata tuotantotavan vaihtamisesta johtuvaa al- kuvaiheen tuottavuuden alenemista ja myös tasoittaa luomutuotannosta mo- nesti aiheutuvia korkeampia tuotantokustannuksia. Tukea perustellaan myös sillä, että koska kuluttajat haluavat tuotteita, viljelijöitä tulee kannustaa niitä tuottamaan. Luomutuotannon on myös nähty tuottavan ympäristöhyötyjä. Luomun erityistukien hyödyllisyydestä ja tarpeellisuudesta kuitenkin kiistel- lään aika ajoin. Luomutuotannon ympäristötehokkuutta ja tuottavuutta arvioivassa tutkimuk- sessa edellä mainittuja asioita pyrittiin mittaamaan. Kirjanpitotiloilta koot- tuun aineistoon (1995–2002) perustuvassa tutkimuksessa ilmenee, että siinä mukana olevat 159 luomutukea saavaa maitotilaa ovat pinta-alaltaan aineis- ton tavanomaisia maitotiloja suurempia ja eläinyksiköitä on enemmän. Tila- kohtainen maitotuotos on 19 % alempi, mikä osoittaa, että tilat eivät ole täy- sin erikoistuneita maidon tuottamiseen. Analyysissä laskettiin tilojen teknistä tehokkuutta ja verrattiin tavanomaisesti viljeltyjä ja luomutiloja toisiinsa (Taulukko 11). Tekninen tehokkuus tarkoit- taa tietyillä panoksilla todellisuudessa saavutetun tuotoksen ja saavutettavissa olevan maksimituotoksen suhdetta (Sipiläinen 2006). Tehokkuuden kehitystä seurattiin vuosien kuluessa ja tarkkailtiin, kehittyykö tehokkuus parempaan suuntaan eli tapahtuuko luomutiloilla oppimista kokemuksen kautta. Näin on aiemmissa tutkimuksissa todettu tapahtuvan, kun tila on siirtynyt uuteen tuo- tantosuuntaan. Tarkasteltavat tilat olivat harjoittaneet luomuviljelyä 1–11 vuotta. Taulukko 11. Tavanomaista ja luomumaidontuotantoa harjoittavien tilojen tuotokset ja panokset 1995–2002 kirjanpitotiloilla. Tavanomainen (1762) Luomu (159) Keskiarvo Keskihajonta Keskiarvo Keskihajonta Tuotokset Maito (l) a 140 563 71 382 125 871 94 441 Muut tuotokset (€)a 10 011 10 616 12 248 15 341 Panokset Työ (h) 5045 1 474 4 895 1 604 Pelto (ha) a 38,5 19,8 46,9 34,2 Energia (€) 4 657 2 617 4 821 2 718 Tarvikkeet (€) 32 547 18 808 33 998 26 955 Koneet ja rakennukset (€) 84 420 67 184 93 527 72 801 Eläinyksiköt a 31 15 34 22 Viljelijän ikä (vuosi) a 45 9,0 42 7,8 a = Tilastollisesti merkitsevä ero 5 %:n riskitasolla. 64 Luomuviljeltyjen lypsykarjatilojen tekninen tehokkuus laski selvästi siirtymi- sen jälkeisinä vuosina ja alkoi uudelleen parantua 6–7 vuoden kuluttua luo- mutuotannon aloittamisesta. Oppimisprosessi on siis pitkä ja korkeammalle siirtymävaiheen tuelle olisi edelleen olemassa perustelut (Sipiläinen ym. 2005, 2006a, b). 7.3.2 Viljelijän kannustaminen ympäristönhoitoon Tutkimuksessa vertailtiin myös luomu- ja tavanomaisten kotieläintilojen te- hokkuutta ottamalla huomioon karjanlanta sivutuotteena. Tulosten perusteella tavanomaisten ja luomutilojen tehokkuuksissa ei ole tilastollisesti merkitseviä eroja, kun lannasta mahdollisesti koituva haitallinen ympäristövaikutus ote- taan huomioon. Tulos on mielenkiintoinen siksi, että aiemmissa tutkimuksis- sa luomutuotanto on havaittu tavanomaista tuotantoa tehottomammaksi mit- taamalla pelkästään tuotannollista tehokkuutta. Luomutilat ovat myös keski- määrin hieman tehokkaampia omaan tuotantoteknologiaansa nähden. Karjanlannalle muodostettiin tehokkuusanalyysien yhteydessä laskennalliset varjohinnat. Varjohinnat kuvastavat lannan haitallista ympäristövaikutusta, jota tällä hetkellä säädellään hallinnollisilla lannanlevitysrajoituksilla. Sää- dettyjen rajoitusten avulla voidaan arvioida, millaisia kustannuksia lannan ”tuotannon” (lantamäärän) rajoittaminen aiheuttaa tiloille. Toisin sanoen var- johinta kuvaa sitä, missä määrin lannanlevityspinta-alan niukkuus rajoittaa esimerkiksi tuotannon laajentamista. Mikäli lainsäätäjien asettamat rajoituk- set kuvaavat yhteiskunnan ympäristöarvostuksia, rajoitusten varjohinta vastaa lannasta koituvan yhteiskunnallisen haitan rahallista arvoa. Luomu- ja tavanomaisten kotieläintilojen varjohinnat tuotettua lantakuutiota kohti eivät juuri poikkea toisistaan. Luomutiloilla varjohinnaksi saatiin 110 €/m3 ja tavanomaisilla 118 €/m3. Tätä varjohintaa voi verrata maatalouden ympäristötuen lannan vastaanotosta maksettavaan palkkioon. Tuen sopivan tason määrääminen on kuitenkin ongelmallista, sillä sen tulisi samalla kan- nustaa lannan vastaanottoon kasvinviljelytiloilla ja rajoittaa liikatuotantoa karjatiloilla. Kaiken kaikkiaan tuotantotapojen eri vertailujen tulokset osoittavat, että pel- kästään perinteisiin tuotoksiin (maito, liha, vilja) ja panoksiin (työ, pääoma, lannoitteet, siemenet, rehut) perustuva teknisen tehokkuuden mittaaminen on riittämätön eri tuotantotapojen vertailussa, mikäli ne eroavat tuottamiensa (ympäristö)hyötyjen ja haittojen osalta. Taloudellisia kannustimia tarkastelleiden tutkimusten yleinen johtopäätös on, että luomutuotannon julkishyödykeluonteella perustellun tuen tulisi myös käytännössä perustua julkishyödykkeen tuottamisella aikaansaatuun lisä- hyötyyn, ei markkinaosuuden kasvuun. (Huhtala 2006). 65 8 Kirjallisuus Eerola, E. & Huhtala, A. 2007. Voting for environmental policy under income and preference heterogeneity. American Journal of Agricultural Economics. (painossa) Evira 2007. Luonnonmukaisen tuotannon ohjeet – kasvintuotanto. Liite 1. Saatavissa internetistä: http://www.evira.fi/attachments/kasvintuotanto_ja_rehut/luomu/luomu_ohj eita/kasvintuotanto_2007.pdf Hakala, K. & Ylimattila, T. 2007. Vanhat ja uudet konstit apilanviljelyn menes- tykseen. Teoksessa: Vanhatalo, A. & Topi-Hulmi, M. (toim.). Puna-apilaa nurmiin ja ruokintapöydälle: Puna-apila tehokkaasti luomumaidoksi – tutkimushankkeen päätösseminaari, 17.4.2007. Suomen Nurmiyhdistyk- sen julkaisu 25. s. 11–18. Saatavissa internetistä: https://portal.mtt.fi/portal/page/portal/AGRONET/HTML/NURMIYHDISTYS /sisallysluettelot/hakala.pdf Halinen, A., Palojärvi, A., Karinen, P., Heinonen-Tanski, H. & Tontti, T. 2006. Jätekompostit lannoitteena peltoviljelyssä – biologiset ja kemialliset vaiku- tukset. 2. korjattu painos. Maa- ja elintarviketalous 81. Jokioinen: MTT. 105 s. Saatavissa internetistä: http://www.mtt.fi/met/pdf/met81a.pdf Hannukkala, A. & Lehtinen, A. 2006. Ruttotuhojen vähentämiskeinoja luomu- perunantuotannossa. Tuottava peruna 1: 12–14. Hannukkala, A. & Lehtinen, A. 2007. Luomuperunan sato on ruton armoilla. Luomulehti 4: 12–14. Hannukkala, A., Lehtinen, A., Rahkonen, A., Kangas, A., Virtanen, E., Han- nukkala, A. E & Huhta, H. 2006. Luomusiemenperunan kasvitautien hallin- ta. Teoksessa: Hopponen, A. (toim.). Maataloustieteen Päivät 2006. Suomen Maataloustieteellisen Seuran julkaisuja 21. Helsinki: Suomen Maataloustieteellinen seura. s. 6. Saatavissa Internetistä: http://www.smts.fi/esit06/0504.pdf Heikkilä, A-M., Juntti, L. & Tauriainen, J. 2006. Emolehmätuotannon talou- desta. Teoksessa: Heikkilä, A-M. (toim.). Laatulihaa tehokkaalla emoleh- mätuotannolla. MTT:n selvityksiä 113. Helsinki: MTT. s. 64–77. Saatavis- sa internetistä: http://www.mtt.fi/mtts/pdf/mtts113.pdf Heikkilä, A-M. & Koikkalainen, K. 2006. Lisää luomulihaa emolehmätuotan- nosta. Luomulehti 6: 11–12. Holma, U., Virtala, A.-M., Hänninen, M.-L & Valros, A. 2006. Luonnonmukai- nen munantuotanto: eläinten hyvinvoinnin ja elintarviketurvallisuuden hal- linta: loppuraportti. Mikkeli: Helsingin yliopisto, Ruralia-instituutti. 20 s. Tii- 66 vistelmä saatavissa internetistä: http://128.214.67.4/pdf/luomunatuot_loppuraportti_tiivistelma.pdf. Huhtala, A. 2006. Ympäristötehokkuus, tuottavuus ja oppiminen luonnonmu- kaisessa ja tavanomaisessa maataloustuotannossa. Loppuraportti ohjaus- ryhmälle 13.3.2006. Saatavissa sähköpostitse: anni.huhtala@mtt.fi. Isoniemi, M., Mäkelä, J., Arvola, A., Forsman-Hugg, S., Lampila, P., Paana- nen, J. & Roininen, K. 2006. Kuluttajien ja kunnallisten päättäjien näke- myksiä lähi- ja luomuruuasta. Kuluttajatutkimuskeskuksen julkaisuja 1/2006. Helsinki: Edita. 158 s. Saatavissa internetistä: http://www.kuluttajatutkimuskeskus.fi/files/4888/2006_01_julkaisu_luomu. pdf. Keskitalo, M., Fabritius, A-L., Mikkonen, P. & Seppänen, M. 2006. Kuminaöljy estää perunaruttoa. Koetoiminta ja käytäntö 3: 11–14. Saatavissa interne- tistä: http://www.mtt.fi/koetoiminta/pdf/mtt-kjak-v63n03s11.pdf Kivelä, J. 2006a. Levitystekniikka on lihaluujauhon lannoituskäytön ongelma. Luomulehti 3: 18–19. Kivelä J. 2006b. Lihaluujauho peltoviljelyn lannoitteena. Pohjolan Luomu 1: 26–28. Kivelä J. 2007. Lihaluujauho kauran lannoitteena: teurastamoteollisuuden si- vutuotteesta lannoitteeksi. Maisterintutkielma, Helsingin yliopisto, sovelta- van biologian laitos. 79 s. Kivelä, J., Laukkanen, V., Maasola, M. & Kirkkari, A-M. 2005. Lihaluujauho lannoitteena – käyttäjien kokemukset, Työtehoseuran raportteja ja oppaita 17. Helsinki: Työtehoseura. 39 s. Saatavisa internetistä: http://www.tts.fi/tutkimus/julkaisut/files/tr17.pdf Kottila, M-R. & Rönni, P. 2006. Luomutuotteiden kysynnän ja tarjonnan koh- taamisen ongelma. Tapaustutkimus kahden luomuketjun toimivuudesta ja tiedonkulusta. Helsingin yliopisto. Soveltavan biologian laitos. Julkaisu n:o 26. Helsinki: Helsingin yliopisto. 68 s. Kukkonen, S., Alakukku, L., Myllys, M. & Palojärvi, A. 2004. Maan laadun ar- viointi tiloilla. Maa- ja elintarviketalous 63. Jokioinen: MTT. 86 s. Saatavis- sa internetistä: http://www.mtt.fi/met/pdf/met63.pdf Laukkanen, R., Ortiz, P., Hellström, S., Siekkinen, K-M., Ranta, J., Nuotio, L., Maijala, R. & Korkeala, H. 2005. Pathogenic Yersinia and Listeriamonocy- togenes in organic pork production. NJF seminar 369 Organic Farming for a New Millenium – Status and Future Challenges, 15−17.6.2005, Alnarp, Ruotsi. NJF Report 1. Stockholm: NJF. s. 43–46. 67 Lätti, M., Koikkalainen, K., Kuisma, M. & Lötjönen, T. 2006a. Luomutilojen erikoistuminen yhteistyön avulla. Työtehoseuran julkaisuja 396. Helsinki: Työtehoseura. 100 s. Lätti, M., Koikkalainen, K., Kuisma, M. & Lötjönen, T. 2006b. Yhteistyön vai- kutuksia luomutiloilla. Työtehoseuran maataloustiedote 3/2006 (588). Hel- sinki: Työtehoseura. 12 s. Maijala, R., Nuotio, V. & Siekkinen, K-M. 2006. Riskinarviointi sianlihan luo- mutuotannon elintarviketurvallisuusriskeistä: patogeeniset yersiniat ja Lis- teria monocytogenes. Loppuraportti 30.3.2006. Saatavissa sähköpostitse: riitta.maijala@evira.fi. Manninen, M., Nykänen, A., Jauhiainen, L. & Volanto, P. 2006. Säilörehun laadun merkitys Hereford -sonnien loppukasvatuksessa. Teoksessa: Heikkilä, A.-M. (toim.). Laatulihaa tehokkaalla emolehmätuotannolla. MTT:n selvityksiä 113. Helsinki: MTT Taloustutkimus. s. 20–26. Saatavis- sa internetistä: http://www.mtt.fi/mtts/pdf/mtts113.pdf Manninen, M., Sormunen-Cristian, R., Jauhiainen, L., Sankari, S. & Soveri, T. 2006. Effects of feeding frequency on the performance and welfare of ma- ture Hereford cows and their progeny. Livestock Science 100: 203–215. Mustonen, E. 2007. Puna-apilan estrogeenivaikutukset. Teoksessa: Vanhata- lo, A. & Topi-Hulmi, M. (toim.). Puna-apilaa nurmiin ja ruokintapöydälle: Puna-apila tehokkaasti luomumaidoksi -tutkimushankkeen päätössemi- naari, 17.4.2007. Suomen Nurmiyhdistyksen julkaisu 25. s. 48–49. Saata- vissa Internetistä: https://portal.mtt.fi/portal/page/portal/AGRONET/HTML/NURMIYHDISTYS /sisallysluettelot/mustonen.pdf Mustonen, E., Tuori, T., Saastamoinen, I., Nykänen-Kurki, P., Isolahti, M., Saloniemi, H. & Vanhatalo, A. 2006. Puna-apilalajikkeiden kasviestro- geenit. Teoksessa: Hopponen, A. (toim.). Maataloustieteen Päivät 2006. Suomen Maataloustieteellisen Seuran julkaisuja no 21. Helsinki: Suomen Maataloustieteellinen seura. s. 4. Saatavissa internetistä: http://www.smts.fi/esit06/1003.pdf Myllys, V. 2006. Uudet elintarvikeperäiset patogeenit (Campylobacter spp. ja EHEC) alkutuotannossa. Loppuraportti 30.9.2006. Saatavissa sähköpos- titse: vesa.myllys@evira.fi. Myllys, M., Palojärvi, A. & Alakukku, L. 2006. Peltomaan laatutesti kertoo maan kunnon. Koetoiminta ja käytäntö 3: 14. Saatavissa internetistä: http://www.mtt.fi/koetoiminta/pdf/mtt-kjak-v63n03s14b.pdf Nykänen, A. 2007. Määritä nurmen apilapitoisuus ja typen sidonta tilallasi. Teoksessa: Vanhatalo, A. & Topi-Hulmi, M. (toim.). Puna-apilaa nurmiin ja ruokintapöydälle: Puna-apila tehokkaasti luomumaidoksi – tutkimushankkeen päätösseminaari, 17.4.2007. Suomen Nurmiyhdistyk- 68 sen julkaisu 25: s. 19–22. Saatavissa Internetistä: https://portal.mtt.fi/portal/page/portal/AGRONET/HTML/NURMIYHDISTYS /sisallysluettelot/nykanen2.pdf Nykänen, A., Jauhiainen, L. & Palojärvi, A. 2007. Kuinka maaperä vaikuttaa puna-apilanurmen kasvuun? Teoksessa: Vanhatalo, A. & Topi-Hulmi, M. (toim.). Puna-apilaa nurmiin ja ruokintapöydälle: Puna-apila tehokkaasti luomumaidoksi -tutkimushankkeen päätösseminaari, 17.4.2007. Suomen Nurmiyhdistyksen julkaisu 25. s. 5–10. Saatavissa Internetistä: https://portal.mtt.fi/portal/page/portal/AGRONET/HTML/NURMIYHDISTYS /sisallysluettelot/nykanen1.pdf Nykänen, A., Jauhiainen, L., Nissinen, O. & Tuori, M. 2006. Nurmipalkokas- vien optimaalinen korjuuaika. Teoksessa: Heikkilä, A.-M. (toim.). Laatuli- haa tehokkaalla emolehmätuotannolla. MTT:n selvityksiä 113. Helsinki: MTT Taloustutkimus. s. 27–35. Saatavissa internetistä: http://www.mtt.fi/mtts/pdf/mtts113.pdf Nykänen, A. & Rinne, M. 2007. Palkokasveilla joustoa nurmen korjuuaikaan. Luomulehti 26, 5: 8–10. Paananen, J. & Forsman-Hugg, S. 2005. Lähi- ja luomuruoka kunnallisissa ruokapalveluissa. Esiselvitys päättäjien näkemyksistä. MTT:n selvityksiä 88. Helsinki: MTT Taloustutkimus. 32 s. Saatavissa internetistä: http://www.mtt.fi/mtts/pdf/mtts88.pdf Puumala, M. 2006. Nautojen käsittelyjärjestelmät – suunnitteluperusteita ja malliratkaisuja. MTT:n selvityksiä 131. Jokioinen: MTT. 28 s. Saatavissa internetistä: http://www.mtt.fi/mtts/pdf/mtts131.pdf Rinne, M., Nykänen, A., Nyholm, L., Nousiainen, J. & Vanhatalo, A. 2007. Kehitysrytmi huomioitava apilanurmen korjuussa. Teoksessa: Vanhatalo, A. & Topi-Hulmi, M. (toim.). Puna-apilaa nurmiin ja ruokintapöydälle: Pu- na-apila tehokkaasti luomumaidoksi -tutkimushankkeen päätösseminaari, 17.4.2007. Suomen Nurmiyhdistyksen julkaisu 25. s. 23–33. Saatavissa internetistä: https://portal.mtt.fi/portal/page/portal/AGRONET/HTML/NURMIYHDISTYS /sisallysluettelot/rinne.pdf Risku-Norja, H., Hietala, R., Virtanen, H., & Ketomäki, H. 2007. Paikallinen ruokajärjestelmä: ruoantuotanto ja -kulutus sekä ympäristövaikutukset: ai- neisto ja menetelmät. MTT:n selvityksiä 135. Helsinki: MTT Taloustutki- mus. 43 s. Saatavissa internetistä: http://www.mtt.fi/mtts/pdf/mtts135.pdf Sarkkinen, E., Jakosuo, K., Aakkula, J., Forsman-Hugg, S., Kottila, M-R. & Rönni, P. 2006. Elintarvikeketjun toimijoiden ja kuluttajien käsityksiä luo- mutuotannosta ja luomuruoasta. MTT:n selvityksiä 124. Helsinki: MTT Ta- loustutkimus. 57 s. Saatavissa internetistä: http://www.mtt.fi/mtts/pdf/mtts124.pdf 69 Seppänen, L., Aro-Heinilä, E., Helenius, J., Hietala-Koivu, R., Ketomäki, H., Mikkola, M., Risku-Norja, H., Sinkkonen, M. & Virtanen, H. 2006, Paikalli- nen ruokajärjestelmä: ympäristö- ja talousvaikutuksia sekä oppimishaas- teita. Helsingin yliopisto. Ruralia -instituutti. Raportteja 9. Mikkeli: Helsin- gin yliopisto, Ruralia -instituutti. 115 s. Sipiläinen, T. 2006. Onko tavanomainen maidontuotanto luonnonmukaista tehokkaampaa? Koetoiminta ja käytäntö 2: 13. Saatavissa internetistä: http://www.mtt.fi/koetoiminta/pdf/mtt-kjak-v63n02s13b.pdf Sipiläinen, T. & Huhtala, A. 2006. Luomu päihittää ympäristöystävällisyydellä. Koetoiminta ja käytäntö 2: 13. Saatavissa internetistä: http://www.mtt.fi/koetoiminta/pdf/mtt-kjak-v63n02s13a.pdf Sipiläinen, T., Marklund, P-O. & Huhtala, A. 2006a Muuttaako biodiversiteetti luomutuotannon tehokkuutta – luomu- ja tavanomaisen kasvituotannon vertailu. Teoksessa: Hopponen, A. (toim.). Maataloustieteen päivät 2006, 11.–12.1.2006, Viikki, Helsinki. Suomen maataloustieteellisen seuran tie- dote. 21. Helsinki: Suomen maataloustieteellinen seura. s. 7. Saatavissa internetistä: http://www.smts.fi/esit06/0804.pdf Sipiläinen, T., Oude Lansink, A. & Pietola, K. 2005. Learning in organic farm- ing – an application on Finnish dairy farms. The XIth Congress of the EAAE (European Association of Agricultural Economists), Kööpenhamina, Tanska, elokuu 24–27,2005. 22 s. Sipiläinen, T., Oude Lansink, A. & Pietola, K. 2006b Tavanomaisen ja luon- nonmukaisen maidontuotannon tehokkuus. Teoksessa: Hopponen, A. (toim.) Maataloustieteen päivät 2006, Viikki, Helsinki, 11.–12.1.2006. Suomen maataloustieteellisen seuran tiedote 21. Helsinki: Suomen maa- taloustieteellinen seura. s. 4. Saatavissa internetistä: http://www.smts.fi/esit06/0903.pdf Sormunen-Cristian, R., Manninen, M. & Jauhiainen, L. 2006. Laidunnurmen tehostettu hyödyntäminen emolehmien ja karitsoiden yhteislaidunnuksella. Teoksessa: Heikkilä, A.-M. (toim.). Laatulihaa tehokkaalla emolehmätuo- tannolla. MTT:n selvityksiä 113. Helsinki: MTT Taloustutkimus. s. 36–41. Saatavissa internetistä: http://www.mtt.fi/mtts/pdf/mtts113.pdf Summa, M. 2004. Yersinia enterocolitican ja Yersinia pseudotuberculosiksen esiintyminen luonnonmukaisesti ja tavanomaisesti kasvatetuissa sioissa sekä niiden teurasruhoissa. Syventävät opinnot: Helsingin yliopisto, eläin- lääketieteellinen tiedekunta, elintarvike- ja ympäristöhygienian laitos. 62 s. Tuori, M. 2007. Puna-apilarehu vaatii erilaisen kivennäislisän. Teoksessa: Vanhatalo, A. & Topi-Hulmi, M. (toim.). Puna-apilaa nurmiin ja ruokinta- pöydälle: Puna-apila tehokkaasti luomumaidoksi -tutkimushankkeen pää- tösseminaari, 17.4.2007. Suomen Nurmiyhdistyksen julkaisu 25. s. 42–47. Saatavissa internetistä: 70 https://portal.mtt.fi/portal/page/portal/AGRONET/HTML/NURMIYHDISTYS /sisallysluettelot/tuori.pdf Turtola E., Lemola, R., Laitinen, P., Kiljala, J., Esala, M., Rämö, S., Huttu, S., Joki-Tokola, E., Hakkola, H. & Lehto, E. 2005. Ympäristökuormitus luon- nonmukaisessa viljelyssä: tutkimusvuosien 1997–2004 loppuraportti. Jo- kioinen: Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus. 68 s. Työryhmämuistio 2002. Ehdotus luonnonmukaisen elintarviketalouden tutki- muksen painoaloiksi. Luonnonmukaisen tuotannon tutkimustarpeita ar- vioivan työryhmän muistio. Työryhmämuistio MMM 2002: 5. Vanhatalo, A., Kuoppala, K., Rinne, M., Pursiainen, P. & Tuori, M. 2007a. Puna-apilasäilörehu lypsylehmien ruokinnassa. Teoksessa: Vanhatalo, A. & Topi-Hulmi, M. (toim.). Puna-apilaa nurmiin ja ruokintapöydälle: Puna- apila tehokkaasti luomumaidoksi -tutkimushankkeen päätösseminaari, 17.4.2007. Suomen Nurmiyhdistyksen julkaisu 25. s. 34–41. Saatavissa internetistä: https://portal.mtt.fi/portal/page/portal/AGRONET/HTML/NURMIYHDISTYS /sisallysluettelot/vanhatalo.pdf Vanhatalo, A., Kuoppala, K., Rinne M. & Tuori, M. 2007b. Puna-apila ja rypsi lypsättävät hyvin. Maaseudun Tiede 1: 11. Saatavissa internetistä: http://www.mtt.fi/maaseuduntiede/pdf/mtt-mt-v64n01s11a.pdf Vanhatalo, A. Kuoppala, K., Toivonen, V. & Shingfield, K. 2007c. Effect of forage species and stage of maturity on bovine milk fatty acid composi- tion. European Journal of Lipid Science and Technology 109: 856–867. Valtonen, O. 2007. Peltojen kasvukuntoa voi arvioida kuoppatestillä. Luomu- lehti 2: 16–17. Väisänen, H.-M., Partanen-Podduikin J. & Leskinen M. 2003. Eloperäisten lannoitteiden mikrobiologisten riskien hallinta elintarviketeollisuudessa: luonnonmukaisesti tuotettujen avomaanvihannesten mikrobiologiseen laa- tuun vaikuttavat tekijät. Mikkeli: Helsingin yliopisto, Maaseudun tutkimus- ja koulutuskeskus. 46 s. Yli-Mattila, T., Kalko, G., Hannukkala, A., Paavanen-Huhtala, S. & Hakala, K. 2006. Apilamätä, Fusarium-punahomeet ja juurilaho puna-apilan hävittäji- nä. Teoksessa: Hopponen, A. (toim.). Maataloustieteen Päivät 2006. Suomen Maataloustieteellisen Seuran julkaisuja no 21. Helsinki: Suomen Maataloustieteellinen seura. s. 7. Saatavissa internetistä: http://www.smts.fi/pos06/1102.pdf. Maa- ja elintarviketalous 117 Maa- ja elintarviketalous 117 Luomututkimusta maamikrobeista aluetalouteen Brita Suokas ja Arja Nykänen 11 7 Luomututkimusta maamikrobeista aluetaloutee n