METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN JULKAISUJA COMMUNICATIONES INSTITUTI FORESTALIS FENNIAE MEDDE LANDEN FRÅN SKOGSFORSKNINGSANSTALTEN I FINLAND MITTEILUNGEN DER FORSTLICHEN FORSCHUNGSANSTALTEN IN FINNLAND PUBLICATIONS OF THE FOREST RESEARCH INSTITUTE IN FINLAND PUBLICATIONS DE L'INSTITUT DE RECHERCHE S FORESTIERES DE LA FINLANDE 50 HELSINKI 1960 METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN JULKAISUJA COMMUNICATIONES INSTITUTI F ORE STALIS FENNIAE MEDDELANDEN FRÅN SKOGSFORSKNIKGSANSTALTEN I FINLAND MITTEILUNGEN DER FORSTLICHEN FORSCHUNGSANSTALTEN IN FINNLAND PUBLICATIONS OF THE FOREST RESEARCH INSTITUTE IN FINLAND PUBLICATIONS DE L'INSTITUT DE RECHERCHES FORESTIERES DE LA FINLANDE 50 HELSINKI 1960 COMMUNICATIONES INSTITUTI FORESTALIS FENNIAE 50 50. l J u u t i ne n, Paa v o, 1958. Tutkimuksia metsätuhojen, etenkin hyön teisvaurioiden merkityksestä Pohjois-Suomen kuusikoissa. Refe rat: Untersuchungen iiber die Bedeutung der Waldverheerungen, insbesondere der Insektenschädigungen, in den Fichtenbeständen Nordfinnlands 1—92 50.2 Aro, Paavo, Korpela, Tapio ja Nisula, Pentti, 1958. Tutkimuksia kuusiohutpuun ja koivupaperipuun kuorimishäviöstä. Deutsches Referat: Untersuchungen iiber den Entrindungsverlust bei Fiehtendiinnholz und Birkenzellstoffholz 1—29 50.3 Korpela, Tapio, 1958. Halkojen pino- ja kiintomitasta ennen ja jälkeen pilkkomisen. Deutsches Referat: Über das Raum- und Festmass des Brennholzes vor und nach dem Zerkleinern 1 —l3 50.4 P a a r 1 a h ti, Kimmo ja Vartiovaara, Unto, 1958. Havain- 50.4 Paarl a h t i, Kimmo ja Vartiovaara, Unto, 1958. Havain toja luonnontilaisten ja metsäojitettujen soiden pieneliöstöistä. Summary in English: Observations concerning the microbial po pulations in virgin and drained bogs I—3B 50.s Huikari, Olavi, 1958. Metsäojituksen koneellistamisesta. Deut sches Referat: Über die Mechanisierung der Waldentwässerung . . 1—93 50. e Heiskanen, Veijo, 1959. Mitta vähennykset mäntysahatukkien mittauksessa. Summary in English: Deductions for defects in connection with the scaling of pine sawlogs 1—32 50.7 —» — 1959. Halkaistun, aisatun ja kuorellisen koivupinotavaran kuivu minen ja säilyminen metsävarastossa. Summary ii English: Drying and storage decays of forest-stored split, strip-barked, and unbarked birch corwood 1—63 50.8 Al' o, Paavo, 1958. Pohjois-Suomen 2 m kuusi- ja mäntypaperi puiden pinotiheydestä, kuorimishäviöstä ja kuutiosuhteista. Deut sches Referat: Über den Festgehalt der Stösse, den Entrindungs verlust und die Kubikmassenverhältnisse von 2 m Fichten- und Kieferzellstoffholz aus Nordfinnland , 1 —44 50.» Huikari, Olavi, 1959. On the effect of anaerobic media upon the roots of birch, pine and spruce seedlings. Suomenkielinen selostus: Kasvualustan anaerobisuuden vaikutuksasta koivun, männyn ja kuusentaimien juuristoihin I—l 41 —14 OIKAISU Julkaisu Olavi Huikari: »Metsäojituksen koneellistamisesta» on painettu sarjajulkai suna 49.7. Pitää olla: 50.6. TUTKIMUKSIA METSÄTUHOJEN, ETENKIN HYÖNTEISVAURIOIDEN MERKITYKSESTÄ POHJOIS-SUOMEN KUUSIKOISSA. PAAVO JUUTINEN UNTERSUCHUNGEN ÜBER DIE BEDEUTUNG DER WALDVER HEERUNGEN, INSBESONDERE DER INSEKTENSCHÄDI GUNGEN, IN DEN FICHTENBESTÄNDEN NORDFINNLANDS REFERAT HELSINKI 1958 Helsinki 1958. Valtioneuvoston kirjapaino Alkusanat Käsillä olevassa tutkimuksessa pyritään selvittämään eri tuhonaiheut tajien, varsinkin hyönteisten merkitystä kuusten kuivumisprosessissa Poh jois-Suomen enimmäkseen yli-ikäisissä, useimmiten varsin huonokuntoi sissa kuusikoissa. Sen tarkoituksena on paitsi koettaa osaltaan lisätä tie touttamme kuusten kuivumistapahtumasta maassamme, myöskin luoda eräänlaista taustaa Metsäntutkimuslaitoksessa suoritettaviksi suunnitel luille, osaksi jo aloitetuille Pohjois-Suomen mäntymetsiä koskeville metsä tuhotutkimuksille. Tutkimus on toimitettu vuosina 1953—57, pääosa aineistosta on koottu kesätyökausina 1954 ja 1956. Tutkimusta suorittaessani olen usealta taholta saanut arvokasta apua. Professorit E. Kangas, V. Kujala ja R. Sarvas ovat hyvän tahtoisesti tarkastaneet käsikirjoituksen. Prof. Kangas on lisäksi mää rittänyt eräitä toukkanäytteitä samoin kuin prof. Kujala eräitä ana lysoiduista puista tavattuja sieniä, heidän kanssaan minulla on lisäksi ollut tilaisuus useaan otteeseen neuvotella monista tutkimukseen liittyvistä kysymyksistä. Maannousemasienen esiintymisen selvittämistä varten otetuista kairan lastuista on suurin osa tutkittu Valtion teknillisen tutkimuslaitoksen Puu teknillisen laboratorion Lahosuojausosastossa. Apulaisinani ovat kaiken tunnustuksen ansaitsevalla tavalla toimineet silloiset ylioppilaat L. Lehtinen, 0. Tiainen ja J. Salminen. Kenttätöissä täysin välttämättömien tutkimusapulaisten palkkaaminen on käynyt päinsä ns. nuorten tieteenharjoittajani apurahan sekä Emil Aaltosen Säätiön ja Valtion luonnontieteellisen toimikunnan myöntämäin apurahojen turvin. Kaikesta saamastani tuesta pyydän tässä yhteydessä saada esittää par haimmat kiitokseni. Helsingissä 1. pnä joulukuuta 1957. Paavo Juutinen Sisällysluettelo Sivu Johdanto 5 Tutkimuspaikat ja tutkimustapa 10 Kuivumista aiheuttavat hyönteislajit . . . . , 14 Kuivumistyypit 32 Juuristosta tai rungon tyvestä puuhun tulleiden lahottajasienten alkuun panema kuivuminen 33 Ukkonilurin alkuun panema kuivuminen 43 Muiden kaarnakuoriaisten alkuun panema kuivuminen 45 Fysiologisista syistä johtuva kuivuminen 47 Mekaanisten vioitusten aiheuttama kuivuminen 54 Useampien kuivumistyyppien yhdistelmät 65 Tulosten tarkastelu 69 Yhdistelmä 80 Kirjallisuusluettelo 83 Referat 89 Johdanto Kankaan vuonna 1946 julkaisemassa tutkimuksessa »Kuusikoiden kuivumisesta metsätuho- ja metsänhoidollisena kysymyksenä» on maas samme ensi kertaa selvitelty kuusen kuivumisprosessia kokonaisuudessaan. Useana vuonna suoritettujen tutkimustöiden tuloksena siinä tehdään perus teellisesti selkoa hyönteisten, sienten ja kaikkien muidenkin tekijäin osuu desta ja merkityksestä kuivumistapahtumassa, tarkastellaan kuivumista erikoisesti myös tuhon kohteen, puun ja metsikön kannalta ja esitetään mitä vaikutusta metsänhoidollisilla toimenpiteillä on niin tuhojen alkuun pääsyyn kuin myös niiden torjuntaankin. Erikoisen aiheen tämän tutki muksen suorittamiseen antoivat Etelä-Suomessa 1930-luvulla huomiota herättävän laajoina ja lukuisina sattuneet kuusikoiden kuivumistapaukset (Kangas 1935 a), ja tutkimuksen aineisto onkin yksinomaan Etelä- Suomesta. Pohjois-Suomesta mainitaan vain eräitä yleisiä havaintoja Met säntutkimuslaitoksen Kivalon kokeilualueeseen kuuluvasta Kumpu-Kiva losta. Jo näidenkin havaintojen perusteella johdutaan kuitenkin siihen tulokseen, että vaikka kuivumistapahtumalla Pohjois-Suomessa on aivan ilmeisesti eräitä samoja piirteitä kuin etelämpänäkin, se kuitenkin useissa kohdissa on aivan oleellisesti toisenluontoista, joten tutkimuksen aineiston mukaisesti sen tulokset onkin käsitettävä vain Etelä-Suomea koskeviksi. Pohjois-Suomesta puheen ollen mainitaankin: »Tutkimusten jatkaminen siellä onkin katsottava välttämättömäksi esillä olevan kysymyksen perus teellista selvittelyä varten myös pohjoisosissa maatamme, sillä jo luonnon olosuhteet siellä ovat siksi paljon eroavat siitä, mitä ne ovat Etelä-Suomessa, että niinkin herkästi myös ulkoisista olosuhteista riippuvassa ilmiössä kuin ko. tuhoissa se ei voi olla tuntumatta». Tällainen Pohjois-Suomessa suoritettu tutkimus täydentäisi käsityk siämme kuusen kuivumisprosessista siinäkin mielessä, että saisimme mah dollisesti tietoja Etelä-Suomessa kokonaan esiintymättömistä kuivumis tyypeistä tai kuivumiseen vaikuttavista tekijöistä. Onhan maassamme esim. sellaisia hyönteislajeja, jotka ovat esiintymisessään rajoittuneet yksinomaan pohjoisosiin. Tällaisten tekijäin merkitykseen eivät Etelä- Suomessa suoritetut tutkimukset luonnollisestikaan voi tuoda valaistusta. Kun lisäksi Pohjois-Suomi on metsäentomologisesti monessa suhteessa vielä täysin riittämättömästi tunnettu, voitaneen jo vähäisiäkin lisiä pitää terve 6 Paavo Juutinen 50.1 tulleina. Yhtä tärkeää on kuitenkin se, että tällöin voitaisiin etelästä ja pohjoisesta saatuja tuloksia verrata toisiinsa. Tällaiset vertailut jalojen lehtipuiden alueelta tundran rajoille ulottuvan maamme eri osien välillä ovat näet monesti omiaan tuomaan tutkittavasta ilmiöstä esille tietynlaisia eroavuuksia, ja näin ne helpottavat selvyyden saamista ilmiöön vaikutta vien erilaisten tekijäin ja ilmiön itsensäkin perusluonteesta. Vaikka tällai nen vertailu varsinkin teoreettisissa kysymyksissä ei johtaisikaan lopulli siin tuloksiin, se kuitenkin ehkä antaa viitteitä siitä suunnasta, johon täy dentävät tarkemmat tutkimukset on kohdistettava. Pohjois-Suomelle ominaisena mielenkiintoisena piirteenä voitaisiin lisäksi erikoisesti mainita, että siellä on hakkuilla käsiteltyjen lisäksi laajoja metsiä, joita on pidettävä melkein tai täysin luonnonvaraisina. Tällaisilla metsillä on metsäntutki mukselle biologisten perusteiden selvittelyssä oma erikoinen merkityksensä, joka on monessa suhteessa korkealle arvostettavissa (vrt. Sarvas 1956: 498—499). Suorittaessani kuusijäärätutkimustani (Juutinen 1955) varten kenttätöitä Pohjois-Suomessa etupäässä Metsäntutkimuslaitoksen Laa nilan ja Kivalon kokeilualueissa - jouduin työn laadusta johtuen erikoisen läheisesti tekemisiin myös kuusikoiden kuivumisilmiön kanssa. Erikoisesti kiinnitti huomiota kuivumisen yleiskuvan omalaatuisuus ja kuivuvien pui den runsaus laajoilla kuusialueilla. (Valtakunnan metsien kolmannen arvioinnin mukaan rinnankorkeudelta 10 cm paksumpaa pystyyn kuivu nutta tai maassa olevaa, vielä lahoamatonta puustoa oli Pohjois-Suomessa 31.2 milj. m 3, eikä määrässä 15 v. aikaisemmin suoritettuun arviointiin verrattuna ollut tapahtunut mainittavaa muutosta. Maan eteläpuoliskon osalta vastaava määrä oli 7.1 milj. m 3, Ilvessalo 1956: 97). Kuusi jäärätutkimuksia varten suoritettiin Pohjois-Suomessa 39 ns. kuivumis analyysia kuolevista kuusista, ja vaikka aineisto tietystikin oli eräässä mie lessä yksipuolista, sen avulla voitiin kuitenkin jo saada melko tyydyttävä käsitys erääntyyppisestä kuivumisesta. Näin ollen katsottiinkin tarjoutu van erinomaisen tilaisuuden mainittua aineistoa lähtökohtana käyttäen ja sitä sopivasti täydentäen koettaa selvitellä kokonaisuudessaan hyönteisten merkitystä kuusten kuivumisessa Pohjois-Suomessa. Tämä tutkimus, jota seuraavassa esitellään, rajoitettiin kuitenkin vain varttuneita kuusikoita käsittäväksi. Tosin aineistoon sisältyy joitakin 2—3 m pitkiä »taimia», mutta näilläkin oli ikää jo yli 100 v., ja niiden analysoiminen suoritettiinkin vain jonkin niissä tavatun kuivumistekijän esiintymisen erikoispiirteen esille saamiseksi. Suometsät samoin kuin kulojen vioittamat kuusikot on myöskin jätetty tutkimuksen ulkopuolelle. Puiden kuivumisprosesseja käsittelevissä tutkimuksissa on meillä eri koisesti korostettu, että aiheen luonteen huomioon ottaen on tällaisissa yhteyksissä tarpeellista selvitellä kaikkien tuhotapahtumaan vaikuttavien 50.1 Tutkimuksia metsätuhojen, etenkin hyönteisvaurioiden merkityksestä. . 7 tekijäin merkitystä (vrt. esim. Kangas 1946: 13). Tämä johtuu erikoi sesti siitä, että metsissämme erilaiset tuhokombinaatiot kuuluvat oleelli sesti tällaisten prosessien kuvaan. Vain suhteellisen harvoin joudutaan toteamaan tapauksia, joissa kuivumisen aiheuttajana olisi ollut yksi hyön teislaji, eikä riitä sekään, että selvitetään kuinka ehkä useatkin puussa tavatut hyönteislajit ovat esiintymisessään olleet niin ajallisesti kuin pai kallisestikin toisistaan riippuvaisia, vaan on huomioitava myös sienten ja erilaisten ympäristötekijäin vaikutus. Näin ollen jouduttiin tutkittaessa hyönteisten esiintymistä kuusen kuivumistekijöinä myös eräiden kasvi fysiologian ja varsinkin metsämykologian alaan kuuluvien kysymysten pariin, ja vaikkakaan tekijä ei ole näihin aloihin niin perehtynyt, että olisi voinut tällaisia kysymyksiä yksityiskohtaisesti käsitellä, on tutkimuksessa kuitenkin esitelty esim. lahottajasienten esiintymisestä ja vaikutuksista saatuja tuloksia jonkin verran laajemmin kuin mitä pelkästään hyönteisten merkityksen arvioimiseksi olisi ollut tarpeen. Tämä johtuu siitä, että kootun analyysiaineiston perusteella on katsottu mahdolliseksi koettaa selvitellä ei ainoastaan mikä merkitys näillä muilla kuivumistekij öillä on hyönteisten esiintymiseen vaan mikä osuus niillä kaikkiaankin on kyseisessä tuhopro sessissa, t. s. koettaa luoda jonkinlaista kokonaiskäsitystä kuusikoiden kuivumisen syistä Pohjois-Suomessa nimenomaan metsätuhokysy myks en ä. Päähuomio on tutkimuksessa kuitenkin joka tapauksessa kiinnitetty kuivumistekijöinä esiintyviin hyönteisiin, muut tekijät on käsi telty täysin kollektiivisina ryhminä. Kuten tämänlaatuisissa tutkimuksissa yleensäkin, on käsillä olevankin työn yhteydessä kertynyt melkoisesti muutakin kuin siihen kiinteästi liit tyvää aineistoa. Sellaisesta mainittakoon ensi sijassa faunistiset ja hyön teisten bionomiaa koskevat havainnot. Tällaisten julkisuuteen saattamista voitaneen kuten jo alussa mainittiin pitää suotavana, koska monet hyönteis lajit näissä suhteissa ovat varsinkin juuri Pohjois-Suomessa vaillinaisesti tunnettuja. Tässä yhteydessä esitellään kuitenkin vain eri lajien esiinty minen eri tutkimuspaikoilla, runsaus analyysiaineistossa, esiintymistapa puussa sekä havainnot niiden iskeytymiskyvystä, ts. vain sellaista aineistoa, joka olennaisesti liittyy tutkimuksen aiheeseen. Muut, ennen kaikkea hyön teisten kehityksen nopeutta ja eri kehitysasteiden esiintymisaikoja koske vat havainnot on tarkoitus julkaista myöhemmin. Tätä osaa aineistosta voidaan lisäksi muiden Pohjois-Suomessa suoritettaviksi suunniteltujen töiden yhteydessä melko helposti täydentääkin. Johdannon lopuksi esitettäköön vielä lyhyt katsaus siihen kirjallisuu teen, jossa esillä olevan tutkimuksen puitteisiin kuuluvia metsätuhoja tai niiden aiheuttajia on käsitelty, rajoittuen vain sellaisiin tutkimuksiin, joi den aineisto kokonaisuudessaan tai ainakin osaksi on kerätty Pohjois- 8 Paavo Juutinen 50.1 Suomesta. (Pohjois-Suomen kuusimetsiä yleensä käsittelevästä kirjalli suudesta on Siren, 1955: 13—22, esittänyt varsin laajan selonteon.) Metsäentomologian alaan kuuluvista on ensimmäisinä mainittava S a a - la an niin kuusessa eläviä kovakuoriaisia (1917, 1923) ja yleensä kaarna kuoriaisia (1919) koskevat tutkimukset kuin myös kaikkia metsähyöntei siämme käsittelevä käsikirja (1949), joilla yleisesti tunnetuilla teoksilla on myös Pohjois-Suomen osalta perustavaa laatua oleva merkitys. Erillisiä lajeja tai pienehköjä ryhmiä käsittelevistä, myös Pohjois-Suomesta kerättyä aineistoa sisältävistä mainittakoon Kankaan (1938) pikikärsäkkäitä, Juutisen (1955) kuusijääriä ja Nuortevan (1956 a) vaippa niluria koskevat tutkimukset. Eräissä suppeammissa esityksissä on Sa a -1a s tehnyt selkoa paitsi maamme faunalle uutena lajina esittämänsä pohjolan kuusijäärän myös muiden Tetropium-lsi]ien esiintymisestä Poh jois-Suomessa (1945) sekä kaarnakuoriaisten levinneisyydestä maassamme tarkastellen erikoisesti niiden esiintymistä pohjoisilla metsänrajaseuduilla (1931). Eräistä faunistisista tutkimuksista tapaamme havaintoja myös kuusen tuholaisina esiintyvistä kovakuoriaisista. Tällaisista on vanhin P o p p i uk sen (1905) Kuollan ja Inarin Lapin kovakuoriaisfaunaa käsittelevä. Uudemmista on ennen kaikkea mainittava useitakin Platonoffin tutkimuksia, joista metsäentomologian kannalta Kuusamon Paanajärven ympäristön kovakuoriaisia käsittelevä (1943) on mielenkiintoisin. Kuiten kin myös saman tekijän Petsamon eteläosissa suorittamien tutkimusten (1942) yhteydessä on tehty havaintoja sellaisista lajeista, jotka kuuluvat nyt käsillä olevan työn piiriin. Vieläpä Petsamovuonostakin on Plato noff (1940) löytänyt tuulen kuljettamien hyönteisten joukosta sellaisia lajeja kuin esim. Ips typographus ja Semanotus undatus. Stenius (1936) on julkaissut tutkimuksen Kilpisjärven seudun kovakuoriaisista ja vaikka näillä tienoilla ei havumetsiä enää kasvakaan, on hän tunturien lumelta löytänyt mm. eräitä kaarnakuoriaisia, jopa melko harvinaisen Pityogenes saalasinkin. Eteläisemmistä paikallisfaunoista on mainittava Lindberg in & Sariksen (1952) Tervolan ja Rovaniemen rajalla sijaitsevan Pisavaaran luonnonpuiston hyönteisiä koskeva tutkimus, josta löydämme havaintoja useista kuusessa elävistä sarvijääristä ja kaarnakuoriaisista (vii meksi mainittujen joukossa mm. Pityophthorus trägdrdhi). Muista entomologisista, aiheeltaan käsillä olevaan työhön liittyvistä tutkimuksista mainittakoon vielä Franzin (1948) luonnontilaisten met sien hyönteiskalamiteetteja koskeva ja Saalaan (1951) esitys erilaatui sissa kuusissa tavattavista kovakuoriaisyhdistelmistä, joista eräät ovat juuri Pohjois-Suomelle tyypillisiä. Franzilla, joka viime maailman sodan aikaan toimi Pohjois-Suomessa (ainakin Sallassa) oli täällä tilaisuus tutustua keski-eurooppalaisista täysin poikkeaviin, suurimmaksi osaksi Tutkimuksia metsätuhojen, etenkin hyönteisvaurioiden merkityksestä.. 9 50.1 2 luonnontilaisiin metsiin ja sotatoimien vaatimien hyvin radikaalisten hak kuiden vaikutukseen hyönteisten lisääntymiseen, josta hän esittää mielen kiintoisia havaintojaan. Kuusen tuhosienistä ovat Pohjois-Suomessa varsin merkittäviä erilaiset lahottajasienet, joista kuitenkin toistaiseksi on varsin vähän kirjallisuutta olemassa. Tikka (1934, 1935, 1948) on laajan aineiston perusteella (mm. 1 532 kuusta) selvitellyt erilaisten vikojen, mm. lahojen, esiintymistä Poh jois-Suomen metsissä, mutta kuten laajimman tutkimuksen alaotsikostakin käy ilmi on lähinnä kysymys tilastollisista esityksistä. Biologisiin kysymyk siin ei näin ollen ole kiinnitetty erikoisempaa huomiota, eikä esim. lahojen merkityksestä kuivumisprosessissa esitetä mitään havaintoja. Lahojen esiin tymisestä (samoin kuin jossain määrin myös muistakin syistä johtuvasta kuusten kuivumisesta) löydämme tietoja myös Lakarin (1920), Hei kinheimon (1920 b, 1922) ja Sirenin (1955) tutkimuksista. Hei kinheimo (1920 b) käsittelee lahojen merkitystä verraten laajasti, ja Sirenin tutkimuksessa on melko runsaasti muutakin käsillä olevaan työhön tavalla tai toisella liittyvää aineistoa. Muita metsätuhoja käsittelevästä kirjallisuudesta on mainittava ennen kaikkea Heikinheimon (1920 b) maamme lumituhoalueita ja niiden metsiä koskeva laaja tutkimus, jossa on selvitelty tuhojen alueellista esiin tymistä, niiden syitä, lumen aiheuttamia mekaanisia ja fysiologisia vahin koja sekä lumen murroista johtuvia seuraustuhoja. Tutkimuspaikat ja tutkimustapa Kuten edellä esitetystä kävi ilmi, voidaan aikaisempien tutkimusten perusteella olettaa, että kuusten kuivumisprosessissa olisi Pohjois-Suomessa eteläsuomalaisista poikkeavia piirteitä. On kuitenkin luonnollista, ettei alueellisesti ole osoitettavissa mitään selvää rajaa, joka jyrkästi erottaisi pohjois- ja eteläsuomalaiset tyyppikoostumukset toisistaan, sillä molem pien alueiden välillä voidaan olettaa olevan melko laajankin vaihtuma vyöhykkeen. Sen alueen, jota käsillä oleva tutkimus koskee, etelärajan on katsottu olevan noin 65:nnen leveysasteen tienoilla. Voidaan kuitenkin sanoa, että tämänkin rajan eteläpuolella nimenomaan idässä, Kainuussa ja osittain vielä Pielisen Karjalankin vaarakuusikoissa kuivuminen on luonteeltaan pikemminkin pohjois- kuin eteläsuomalaiseen verrattavissa (vrt. myös Heikinheimo 1920 a: 4). Näille vaaramaillehan on ominaista mm. jokatalvinen tykkymuodostus (kts. kuva 4) siitä johtuvine murtoineen, ja siellä tavataan jokseenkin yleisesti eräitä kuivumistekijöinä esiintyviä hyönteislajeja, joilla Etelä-Suomessa on vain vähäinen merkitys. Tut kimusalueen pohjoisrajan katsottiin määräytyvän kuusen metsänrajan mukaan. Tutkimuksia suoritettiin Metsäntutkimuslaitoksen Kivalon, Laanilan, Pallas järven ja Pyhäkosken kokeilualueissa sekä Metsähallituksen Pohjois- Taivalkosken, Ylikemin ja Kolarin hoitoalueisiin kuuluvissa metsissä Tai valkosken kirkonkylän läheisyydessä, Pyhätunturin pohjoispuolella ja Kesänkitunturilla. Tutkimuspaikoista esitettäköön seuraavassa lyhyet kuvaukset. Kivalon kokeilualue, joka sijaitsee Rovaniemen maalaiskunnassa 40—50 km Rovaniemen kauppalasta itäkaakkoon ja 10—30 km napapiiristä etelään, muodostui päätutkimuspaikaksi, ja n. 45 % aineistosta onkin sieltä kerättyä. Tähän oli syynä sekä kokeilualueen erittäin keskeinen asema tutkimusalueella että sen laa juus (pinta-ala lähes IS 000 ha), joka teki mahdolliseksi tutkimusten suorittamisen laadultaan varsin erilaisissa kuusikoissa. Lisäksi kuusten kuivuminen oli siellä monin paikoin niin huomattavaa, että materiaalia oli runsaasti saatavana. Tutkimuksia suoritettiin kolmessa paikassa: Kumpu-Kivalossa, Namalikko-Kivalossa ja Alajärven ympäristössä. Kumpu-Kivalon lakimetsät olivat jokseenkin huonokuntoisia, yli-ikäisiä ja lumen murtamia, alarinteillä ja puronotkelmissa kasvoi sitävastoin paremmanlaatuista 50.1 Tutkimuksia metsätuhojen, etenkin hyönteisvaurioiden merkityksestä .. 11 melko hyvämuotoistakin kuusta. Metsät olivat joko puhtaita kuusikoita tai oli niissä sekapuuna jonkin verran mäntyä ja koivua, siellä täällä varsin suuriakin haapoja (vrt. Kangas 1942 a). Tarkastetuista puista oli yksi lähes 300-vuotias, muiden (16 kpl.) ikä määritettiin joko n. 150, 180 tai 200 vuodeksi keskipituuden ollessa 13 m. Kuusikoita oli käsitelty leveillä kaistalehakkuilla ja kaistaleiden välisistäkin metsi köistä oli poistettu ainakin kuivuvia puita ja keloja. Tutkimuksia suoritettiin tällä alueella lakimetsistä kokeilualueen rajalla sijaitsevan Syvälammen rantakuusikkoi hin saakka. Namalikko-Kivalossa tutkimukset rajoitettiin yksinomaan lakimetsiin, jotka olivat tutkituista kuusikoista kaikkein kehnokuntoisimpia, lahojen vaivaamia ja lumen hyvin pahasti runtelemia. Kuusikot olivat iältään hieman yli 200-vuotiaita, mutta tarkastettujen puiden keskipituus oli vain 9 m. Näissä metsiköissä ei tiettä västi ole hakattu. Vaaran keski- ja alarinteessä sen sijaan oli varsin laaja avohakkuu alue. Ne kuusikot, joissa Alajärvellä työskenneltiin olivat kaikki hakkuilla käsiteltyjä ja jokseenkin hyväkuntoisia. Maasto on varsin tasaista tai vain loivasti kumpuilevaa. Tarkastetut puut olivat joko korpimaisista kuusikoista tai soiden ympäröimiltä ver raten laajoilta kangassaarekkeilta. Näytepuiden keskipituus oli sama kuin Kumpu- Kivalossa, siis 13 m, mutta niiden ikä sen sijaan keskimäärin n. 40 v. pienempi. Laanilan kokeilualue. Laanilasta kerätty aineisto, joka edustaa tut kimusalueen pohjoisimpia kuusikoita, on määrältään toiseksi huomattavin. Tämä ei johdu niinkään harkitusta valinnasta kuin siitä, että kokeilualueessa jouduttiin työskentelemään myös muissa tutkimustehtävissä ja näissä yhteyksissä tarjoutuneita tilaisuuksia käytettiin hyväksi käsillä olevankin tutkimuksen aineiston kartuttamiseen. Myös Laanilan kokeilualue on varsin laaja (yli 17 000 ha), mutta pinta-alasta on melko paljon tunturipaljakoita ja -koivikoita. Havumetsistä ovat männiköt ylivoi maisesti vallitsevimpia, ja kuusta kasvaakin koko kokeilualueessa eräitä pienehköjä ryhmiä Kaunispään eteläisillä rinteillä ja joitakin yksinäisiä puita lukuun ottamatta vain Kuusipäällä ja siitä jonkin matkaa etelään olevissa metsiköissä. Tämän varsi naisen kuusta kasvavan alueen pinta-ala oli kokeilualueen kartanselitys- ja metsän arviokirjan mukaan 313 ha. Tälläkin alueella oli varsin vähän puhtaita kuusikoita, eteläisimmissä osissa oli sekapuuna järeätä mäntyä ja melkein kaikkialla mutka runkoista, matalahkoa koivua, jonka osuus oli suurin ylimmillä rinteillä. Kuuset olivat hyvin vanhoja, tarkastetuista puista oli kolmannes vähintäinkin 300-vuotiaita ja niiden keski-ikäkin oli n. 240 v. eli korkeampi kuin missään muussa tutkimus paikassa. Kuusilla oli tunturikuusten tyypillinen suippo latvus, joka ainakin harvem missa metsiköissä ulottui hyvin tuuheana aivan maahan saakka. Siementaimia tapasi harvoin, ja uudistuminen •—• mikäli sitä ollenkaan tapahtui lienee tapahtunut etupäässä kasvullista tietä maahan painuneista alaoksista (vrt. Kujala 1929: 23—30). Latvakuivia ja tyvilahoisia puita oli melko runsaasti, mutta lumen murtoja hyvin vähän. Suurimmat kuuset olivat varsin paksuja paksuimman todetun rin nankorkeusläpimitta n. 50 em. mutta yleensä lyhyenlaisia (tarkastettujen puiden keskipituus oli n. 12 m). Sieltä täältä saattoi tavata vanhoja, tavallisimmin kokonaan kirveellä kaadettujen paksujenkin kuusten kantoja, mutta nämä kullankaivajien ja poromiesten jättämät merkit olivat kuitenkin vähäisiä, mitään varsinaisia hakkuita ei kuusikoissa oltu suoritettu ja niitä olikin pidettävä aivan luonnontilaisina. Pallas j ärven kokeilualue. Tutkimuksia suoritettiin Pallasjärven eteläpuolella olevissa Pallas-Ounastunturin kansallispuistoon rajoittuvissa tai rajaa lähellä olevissa metsiköissä (yleisistä luontosuhteista kts. Teivainen 1952) joko pitkänomaisilla jänkien ympäröimillä kangassaarekkeilla, joissa kasvoi harvaa 12 Paavo Juutinen 50.1 koivun sekaista melko nuorta (100—150 v.) kuusikkoa, tai hieman etelämpänä ylä vämmillä kangasmailla, joiden metsiköistä osa oli nuorta 100-kunta vuotta sitten raivonneen kulon jälkeen syntynyttä ja kunnoltaan hyvää, osa kulolta säästynyttä, vanhaa kehnonlaista kuusikkoa. Kun edellä mainituista kokeilualueista koottu aineisto käsittää yli kolme neljän nestä koko tutkimusmateriaalista, voitaneen muita tutkimuspaikkoja luonnehtia aivan lyhyesti. Pyhäkosken kokeilualueesta on aineistoa kaikkein vähiten, joka osaltaan johtuu siitä, että se sijaitsee aivan tutkimusalueen etelärajalla. Tarkastetut puut kasvoivat alavissa osaksi rämeihin rajoittuvissa joko puhtaissa tai männyn sekaisissa 100—130-vuotisissa kuusikoissa, joissa mm. edellisenä talvena oli suoritettu hakkuita. Taivalkoskella tutkimuksia suoritettiin Oulun— Kuusamon maantien pohjoispuolella soihin rajoittuvissa hakkuilla käsitellyissä kuusi koissa. Kunnoltaan nämä metsiköt, joissa esiintyi jonkin verran lumen murtoja ja joiden ikä suuresti vaihteli (100—300 v.), olivat kohtalaisia. Pyhätunturilla käytettiin tutkimuksiin vain kansallispuiston (vrt. Kalliola 1942) pohjoispuo lella olevia, tunturin alimmilla rinteillä kasvavia yli-ikäisiä (yli 200 v.) kuusikoita, joissa huonokuntoista ja jo kuivunutta puustoa oli erittäin runsaasti. Kesä n k i tunt urilla tutkimuksia suoritettiin puurajalta tunturin alimmille rinteille saakka kuusikoissa, jotka ylempänä olivat kehnokuntoisia ja osaksi lumen murtamia, alempana kunnoltaan sen sijaan varsin tyydyttäviä. Tutkimusta suoritettaessa käytettiin ns. kuivumisanalyysimenetelmää, jonka katsottiin olevan ainoan kysymykseen tulevan ja käyttökelpoisen tutkimustavan. Kun tätä Kankaan ns. entomologisesta analyysista edelleen kehittämää menetelmää on jo useammassakin yhteydessä (Kan gas 1946: 13; Juutinen 1955: 54) selostettu, sen kuvaileminen lienee tässä tarpeetonta. Tutkimuksia suoritettaessa tehtiin myös eräitä yrityk siä maannousemasienen esiintymisen, erikoisesti sen pohjoisrajan määrittä miseksi, mutta tässä osatutkimuksessa käytettyä menettelytapaa selostetaan tuonnempana (s. 35). Kuivumisanalyysejä suoritettaessa voidaan aineisto tietysti koota monellakin eri tavalla. Jotta saataisiin täysin objektiivinen kuva kuivumis tapahtumasta kokonaisuudessaan, ts. ennen kaikkea eri kuivumistyyppien keskinäisistä runsaussuhteista, olisi tutkittavat puut otettava siten, ettei minkäänlainen tutkijasta johtuva valitseminen tulisi kysymykseen. Kui vuvat kuusethan eivät suinkaan ole kaikki toistensa näköisiä, vaan eräissä tapauksissa voidaan jo puuta kaatamatta ja tarkemmin analysoimattakin pelkästään puun ulkonäöstä melko varmasti päätellä mikä on kuivumisen aiheuttaja. Näin ollen olisikin meneteltävä siten, että tutkimusalueilla tarkastettaisiin tietyin välimatkoin rajoitetuilta näytealoilta tai tietyn levyisiltä linjoilta kaikki kuuset, joissa kuivumisen alkuun pääsy on jo selvästi havaittavissa, mutta jotka eivät kuitenkaan ole siinä kuivumis vaiheessa, missä primaarisen syyn toteaminen ei enää ole mahdollista. Yleiskuvan saaminen tällaista menetelmää käyttäen edellyttäisi luonnolli sesti varsin huomattavan analyysiaineiston kokoamista, ja kun Pohjois- 50.1 Tutkimuksia metsätuhojen, etenkin hyönteisvaurioiden merkityksestä.. 13 Suomen oloissa jo kuivumisen perussyynkin selville saaminen sentään useim massa tapauksessa vaatii täydellisen analyysin, jopa juuristoanalyysinkin suorittamista, tällainen työ sujuu varsin hitaasti. Kun käsillä olevaa tut kimusta suoritettaessa mahdollisuudet apulaisten saamiseksi olivat rajoi tetut ja kun tekijän läsnäolo puita analysoitaessa joka tapauksessa oli välttämätöntä, tutkimuksen suorittamisesta näin laajana täytyi luopua. Aineistoa kerättäessä tyydyttiinkin vain etsimään ja tarkastamaan mah dollisimman erityyppisiä kuivumistapauksia sekä kokoamaan materiaalia runsaimmin niistä tyypeistä, jotka osoittautuivat yleisimmiksi. Eri kui vumistyyppien tarkat keskinäiset runsaussuhteet eivät siis käsillä olevasta tutkimuksesta aineiston keräystavasta johtuen käy selville. Hyönteisten alkuun panemien kuivumistapausten määrästä on kuitenkin eräiden täy dentävien havaintojen avulla voitu tehdä summittaisia päätelmiä. Eri tutkimuspaikoissa suoritettiin kuivumisanalyysejä seuraavat määrät: Analysoitaviksi koetettiin saada mikäli mahdollista sellaisia puita, joissa kuivumisprosessi oli vasta alkuvaiheessa, koska tällaisista tapauksista kuivumisen primaarinen syy on helpoimmin selvitettävissä. Kuitenkin tarkastettiin huomattava joukko sellaisiakin kuusia, joista alkuun paneva syy vielä oli määritettävissä, mutta joissa kuivumisprosessi oli jo pitkälle kehittynyt, jotta saataisiin selvyys siitä, millaiseksi kuivuminen eri tyypeissä niiden myöhäisemmässä vaiheessa muodostuu. Seuraavassa tarkastellaan ensiksi kaikkia analysoiduista puista tavat tuja hyönteislajeja, jotka mahdollisesti voivat kuivumista alkuun panna tai sitä edistää. Kivalon kokeilualue 43 kpl. Laanilan » 21 » Pallas järven » 10 » Pyhäkosken » 3 » Taivalkoski 6 » Pyhätunturi 6 » Kesänkitunturi 5 » Yht. 94 kpl. Kuivumista aiheuttavat hyönteislajit Anthaxia quadripunctata L. Saalaan (1923: 167) mukaan nelikuoppa kauniainen saattaa aiheuttaa fysiologista vahinkoa, koska se esiintyy sellai sissakin puissa, joissa neulaset vielä ovat vihreitä. Olen lajia tavannut Tuusulan Ruotsinkylässä useasta täysin vihreälatvuksisesta kuusesta, mutta oli sen iskeytymiseen näissä tapauksissa antanut aiheen pienehköjen alojen avohakkuun jälkeen pystyyn jääneisiin reunapuihin syntynyt kuo renpalo. Eräissä tapauksissa kuivuminen ei jatkunut toukkien käytettyä hyväkseen auringon tappaman kuoren alueen, mutta kuitenkin ainakin yksi puu kuivui myöhemmin kokonaan, ja oli tällöin mahdollisesti myös Anthaxian voimakas esiintyminen tuhoa edistänyt. Kysymyksessä olivat rinnankorkeudelta 20—30 cm paksut kuuset. Käsillä olevan tutkimuksen yhteydessä nelikuoppakauniaista tavattiin vain Taivalkoskella yhdestä analysoidusta puusta (kuva 6), missä se oli esiintynyt latvassa n. 40 cm leveällä vyöhykkeellä lumen murron ja sitä seuranneen pikikärsäkäsesiintymän jälkeen täysin sekundaarisena. Kun laji lisäksi pohjoiseen päin käy yhä harvinaisemmaksi (S aal a s 1. c.), on se tutkimusalueella luettava merkitykseltään vähäisimpien kuivumis tekijäin joukkoon. Ernobius explanatus Mannh. Runkokytry, jota tavattiin 8 puusta, on erikoisesti juuri Pohjois-Suomessa jokseenkin yleinen (vrt. Saa 1 a s 1923: 201). Tetropium-tutkimuksiani varten (Juutinen 1955) Etelä- Suomessa analysoiduista kuusista sitä ei löydetty yhdestäkään. Laji saattaa esiintyä aivan puun tyviosissakin paksuimman kaarnan alueella, mutta monesti myös lumen katkaisemien kuusten latvoissa murtumakohdan lähei syydessä. Sitä todettiin kaikissa tapauksissa vain kuivan kuoren alueelta, eikä koskaan voitu perustellusti olettaa kuivumisen olleen tämän lajin aiheuttamaa. Edeltävinä tekijöinä esiintyivät tavallisesti erilaiset lahot, kuusijäärät, harmojäärä sekä pikikärsäkkäät. Trägärdh (1939: 22) mainitsee sitä tavattavan ainoastaan pystyistä monikirjaajan tappamista puista. Runkokytryä onkin pidettävä kuivumista varsin vähän edistävänä tekijänä. Anobium &marginatum Duft. Kahdesta Rovaniemellä analysoidusta puusta tavattiin jumin toukkia. Kummastakin kuusesta otetut näytteet joutuivat valitettavasti ennen tarkempaa määritystä kadoksiin. Toinen 50.1 Tutkimuksia metsätuhojen, etenkin hyönteisvaurioiden merkityksestä .. 15 puista oli 270-vuotias, 17 m:n pituinen ja rinnankorkeusläpimitaltaan 33.5 cm. Jumin toukkia tavattiin tyvestä aina 12 m:n korkeuteen saakka eli 13—5 mm:n vahvuisen kuoren alueella. Vahvasti lahovikaisen, mesi sienen pahasti vioittaman ja harsulatvaisen puun tyvessä ympäriinsä esiin tyi kaksikin perättäistä sukupolvea kuusijääriä. Kahden metrin korkeu delta ylöspäin kuori oli kuitenkin tuore, ja tällä alueella aina 15 m:iin saakka tavattiin kuoren alla vain aivan pieniä harmojäärän toukkia. Jumi oli tullut puuhun joka tapauksessa ennen harmojäärää ja sen toukkien käy tävät sijaitsivat kokonaan kaarnassa. Toinen puu oli n. 200-vuotias, 15 m pitkä ja rinnankorkeudelta läpi mitaltaan 29 cm. Tästä puusta, jonka kuivuminen johtui ilmeisesti fysiolo gisista syistä, tavattiin jumin toukkia ja aikuisten ulostuloreikiä hyvin runsaasti tyvestä aina 9 m:n korkeuteen saakka täysin tuoreen kuoren alueella, mutta vain kaarnassa (kuoren vahvuus 29—6 mm). Jumin lisäksi todettiin puusta vain yksi sahapistiäistoukka ja kuivissa alaoksissa joita kin katkosiipijäärän toukkia. Todennäköisimmin kummassakin tapauksessa oli kysymyksessä juuri Anobium e marginatum , jota maastamme aikaisemmin kirjallisuuden mukaan on pohjoisimpana tavattu Suomussalmelta (S aal a s 1923: 215). Poh jolan (1944) mukaan laji on ehkä melkoista yleisempi kuin minä sitä pidetään, hän on sitä tavannut mm. Sotkamosta. S aalas (op. c.: 212 213) mainitsee kaarnajumin joissakin (poikkeuksellisissa) tapauksissa mah dollisesti voivan houkutella esim. kuusijäärät, harmojäärän tai runkokyt ryn iskeytymään kuivuvaan, joskin vielä varsin hyväkuntoiseen puuhun. Pohj olan (op. c.) mukaan se esiintyy kituvissa kuusissa poistuen näistä vasta puun kuollessa, jolloin tilalle usein tulee Ernobius explanatus. Todennäköisimmin kaarnajumilla ei kuusen kuivumisprosessissa ole käytän nöllistä merkitystä. Rhagium inquisitor L. Havaintoja 10 puusta, mikä luku ei oikein kuvaa tämän lajin yleisyyttä vaan pikemminkin sen sekundaarista luonnetta. Sitä todettiin vielä varsin vihreälatvuksisissakin puissa, mutta kuitenkin kaikissa tapauksissa joko kuivuneen tai muiden lajien jo ennemmin asutta man kuoren alueella. Saattaa esiintyä rungon missä osassa hyvänsä (vrt. Saa 1 a s 1923: 356), kahdesta analysoidusta puusta sitä tavattiin aivan puun latvasta (vrt. J uutinen 1955: 89), toisessa tapauksessa n. 6 cm vahvasta kohdasta. Kuivumistekijänä lajilla ei ole merkitystä. Tetropium castaneum L. ja T. fuscum F. Kuusijääriä esiintyi 40 analy soidussa puussa. Tämä luku on muiden tuhonaiheuttajien kohdalla ilmoi tetusta sikäli poikkeava, että siihen sisältyy osaksi sellaisiakin puita, jotka on valittu nimenomaan kuusijäärien esiintymisen ja merkityksen tutki mista varten. Joka tapauksessa Tetropium-lajit ovat Pohjois-Suomessa eräitä kaikkein yleisimpiä kuusen kuivumistekijöinä esiintyviä hyönteisiä. 16 Paavo Juutinen 50.1 Niiden osuudesta kuivumisprosessiin viitattakoon aikaisemmin julkaistuun (Juutinen 1955). Tässä yhteydessä mainittakoon vain, että kuusi jäärät iskeytyvät puuhun usein varsin aikaisessa kuivumisvaiheessa, joten niillä sekundaarisuudestaan huolimatta saattaa kuivumistekijöinä olla merkitystä. ; Pohjolan kuusijäärää (Tetropium aquilonium Plav.) ei onnistuttu löytä mään. Kun kuitenkaan lajin toukka-astetta ei pystytä muiden kuusijää rien toukista erottamaan, tuskin vieläkään voitaneen pitää varmana, että laji on todellakin niin harvinainen kuin tähänastisten löytöjen (vrt. Saa tas 1945) perusteella on pääteltävä. Molorchus minor L. Todettiin 11 puusta. On jokseenkin yleinen ja tavattiin pohjoisimmistakin tutkimuspaikoista Laanilasta ja Pallasjärveltä. Saai a s (1923: 376) mainitsee pohjoisimpana löytöpaikkana Kittilän kirkonkylän. Katkosiipijäärä esiintyy kuolleiden tai kuivuvien puiden latvaosissa joko rungossa (jopa parin sentin vahvuuteen saakka) tai oksissa, mutta varsin yleisesti myös suurten kuusten kuolleissa alaoksissa. Kun tällaisia alaoksia, joista tavattavilla hyönteisillä ei puun kuivumiseen enää ole mitään vaikutusta, ei kaikista puista tarkemmin tutkittu osaksi siitä syystä, että hyönteislajien määrittäminen kovin vanhojen jälkien perusteella voi olla epävarmaa ei mainittu puiden lukumäärä (11 kpl.) anna täysin oikeata kuvaa katkosiipijäärän yleisyydestä. Poikkeukselliseen tapaan esiintyi katkosiipijäärä eräässä Taivalkoskella analysoidussa puussa, joka oli n. 350 v:n ikäinen, 19.4 m pitkä ja rinnan korkeudelta 33 cm paksu, siis jokseenkin suuri sekä varsin vanha. Puun tyvessä oli melko voimakas laho (n. % kantoleikkauksen pinta-alasta tuhoutunut), joka ulottui 2 m:n korkeuteen saakka. Latvuksessa näkyi siellä täällä joitakin kuivia oksia tai oksien päitä. Lahoa lähinnä olevassa tyviosassa oli merkkejä vanhasta Dewdroc£ojiws-esiintymästä ja tämän ylä puolella melko suppealla alalla Tetropium-toukkia ja -koteloita sekä aivan vähäisellä alueella Callidium coriaceumia, mutta sen sijaan tyvestä aina 12 m:n korkeuteen saakka (läpimitta 15 cm) erittäin runsaasti katkosiipi jäärän toukkia yksinomaan kaarnassa. Jäärä oli siis tässä tapauksessa tullut sen tavanomaista iskeytymiskykyä vastaavaa huomattavasti parempi kuntoiseen puuhun, ja olisivatkin toukat yrittäessään tunkeutua pintapuu hun saakka epäilemättä tuhoutuneet. Puun kuivumiseen ei katkosiipi jäärällä tässä yhtä vähän kuin muissakaan tapauksissa todettu olleen mitään vaikutusta. Callidium coriaceum Payk. Harmojäärän esiintymisestä on havaintoja 32 puusta. Laji on eräs kaikkein tyypillisimpiä Pohjois-Suomessa kuusen kuivumistekijöinä esiintyvistä hyönteisistä (vrt. S aa 1 a s 1923: 401—402). Harmojäärän esiintymisestä puussa ja iskeytymiskyvystä on osittain esi teltävään aineistoon perustuen jo aikaisemmin alustavasti tehty selkoa 50.1 Tutkimuksia metsätuhojen, etenkin hyönteis vaurioiden merkityksestä.. 17 .3 3365—58/1, 77 (J uutinen 1955: 86, 89) ja on lajin bionomian selvittelyyn tarkoitus myöhemmin mikäli mahdollista perusteellisemmin palata. Tässä yhteydessä tulkoonkin vain mainituksi, että harmojäärää tavataan mistä osasta run koa tahansa, maan rajasta aina lähes latvaan saakka, myöskin oksistosta, jopa melko ohuistakin, esim. lumen murron takia kuolevista yläoksista. Vaikkakin laji on luonteeltaan sekundaarinen, se esiintyy sellaisissakin puissa, joiden latvuksessa vasta vain muutama kuiva oksa osoittaa kuivu misprosessin jo päässeen alkuun. Eräitä kertoja sen todettiin aivan ensim mäisenä hyönteisenä iskeytyneen lahon vaivaamiin puihin. Yleisyytensä ja suhteellisen voimakkaan iskeytymiskykynsä takia harmojäärä on luet tava merkittävien kuivumistekijäin joukkoon. Semanotus undatus L. Aaltojäärää ei tavattu yhdenkään analysoidun puun rungosta vaan ainoastaan paksuista kuolleista alaoksista, joten sen esiintymisestä esiteltävässä aineistossa ei ole tarkkaa lukua käytettävissä (vrt. Molorchus minor). Eräänä syynä todettuun vähälukuisuuteen lienee se, että laji tavallisimmin esiintyy melko ohuissa pystyissä puissa, joita aineistoon sisältyy varsin vähän, ja vain kaatuneissa ja kaadetuissa puissa myös paksummissakin rungoissa (S aal a s 1923: 407). Esim. Vuotsossa tavattiin 3 imagoa rinnankorkeudelta n. 10 cm vahvan, kituvan ja voi makkaasti pihkaa vuotavan kuusen rungolta, mutta puita analysoitaessa havaittiin aaltojääriä vahvojenkin runkojen kaarnan päällä melko pian puiden kaatamisen jälkeen. Lajin merkityksestä ei liene täyttä selvyyttä. Saalas (op. c.: 408) pitää sen fysiologista vahingollisuutta hyvin todennäköisenä. Kaikki Poh jois-Suomessa tähän mennessä tekemäni havainnot sen sijaan viittaavat aaltojäärän varsin huomattavaan sekundaarisuuteen. Tulkoon kuitenkin tässä yhteydessä mainittua eräs havainto Pielisjärven Kolilta. Lokakuussa 1951 havaittiin lähellä Mäkrävaaraa edellisenä kesänä kuivunut, rinnan korkeudelta 15—20 cm paksu kuusi, jossa ainakin tyviosassa oli runsaasti syvällä puun sisässä sijaitsevissa kotelokehdoissa olevia S e manotus-toukkiii. Puuta ei valitettavasti ehditty tarkemmin analysoida. Sen latvuksesta oli lumi talvella 1947—48 katkaissut korkeintaan neljännen osan koko pituu desta, ja kun puu myöhemmin oli kaadettu, ei kantoleikkauksesta voitu todeta mitään lahon esiintymisen merkkejä. Analysoinnin puuttuessa ei tietenkään voida tarkemmin arvioida mikä merkitys aaltojäärällä tässä tapauksessa oli puun kuivumisprosessissa ollut, mutta näyttää siltä, että se oli iskeytynyt puuhun melko varhaisessa vaiheessa ja mahdollisesti osaltaan kuivumista edistänyt. Yleisesti ottaen voitaneen kuitenkin sanoa, ettei aaltojäärällä Pohjois-Suomessa etupäässä pienehköissä puissa ja sekun daarisena esiintyessään ole kuusen kuivumistekijänä mainittavaa merki tystä. 18 Paavo Juutinen 50.1 Lajia tavattiin tutkimuksen yhteydessä aina Laanilasta saakka. Sa a -1a s (1923: 408) mainitsee pohjoisimpina löytöpaikkoina Muonion ja Sodan kylän, Platonoff (1940) tapasi tuulen kuljettamia yksilöitä Petsamo vuonosta. Pogonochaerus-lajit. Oksajääriäisten esiintymisestä, joka rajoittuu etu päässä kuiviin tai kuivuviin alaoksiin, ei sen mukaan mitä s. 16 esitettiin käsillä olevasta aineistosta ole tarkkaa lukua ilmoitettavana. Ensi sijassa näistä lajeista tulee Pohjois-Suomessa kysymykseen P. fasciculatus De G., alueen eteläisimmissä osissa myös P. decoratus Frm., jota Saal a a n (1923: 431) mukaan on pohjoisimpana tavattu Säräisniemeltä. Itse olen viimeksi mainittua lajia löytänyt vain Kolilta. Oksajääriäisten mainitaan voivan olla fysiologisesti vahingollisia (S aal a s op. c.: 427—428; Ka n ga s 1946: 25), mutta kuitenkin ne ilmeisesti ovat vaikutukseltaan vähä merkityksisiä (Kangas 1. c.). Hylobius spp. Toukkia tavattiin 4 puusta. Kolmessa tapauksessa ne esiintyivät muitten tekijäin vaikutuksesta kuolleissa juurissa, neljännessä varsin poikkeuksellisesti hieman juurenniskan alapuolella kaarnassa. Vii meksi mainittu Taivalkoskella analysoitu puu oli pienehkö, kuitenkin jo 160-vuotias kuusi, jossa koko latvuksen pituudella oli siellä täällä kuivu neita oksia tai oksien kärkiä. Lukuun ottamatta erästä vanhaa Pogo nochaerus-esiintymää ei puusta todettu merkkejä muista hyönteisistä kuin yksi suuri Hylobius-toukka jonkin verran maan pinnan alapuolella. Toukka oli elänyt aivan kuoren pinnalla tai pintakerroksissa ilman, että missään kohdassa voitiin todeta sen käytävien ulottuneen nilakerrokseen saakka. Juurissa oli huomattavasti kovaa lahoa, mutta toukan esiintymiskohdalla kuori oli täysin terveen näköistä. Ainakin kuorikasoissa eläessään (vrt. Brammanis 1956) myös Hylobius abietiksen toukat syövät nilan lisäksi ilmeisesti kaarnaakin, mutta viimeksi kuvatussa tapauksessa lienee kui tenkin kysymyksessä ollut H. piceus (vrt. Heqvist 1957). Vali tettavasti toukkaa ei otettu talteen. Pissodes harcyniae Hbst. ja P. gyllenhali Gyll. Vain kolmesta analysoi dusta puusta tavattiin aikuisia, tavallisimmin pikikärsäkkäät esiintyivät toukkina tai sitten oli kysymyksessä vanha esiintymä, josta kaikki aikuiset jo olivat poistuneet. Kun näitä lajeja ei toukkina ole voitu toisistaan erot taa, koska P. gyllenhalin toukka on ollut tähän asti tarkemmin kuvaamatta (Kangas 1935 b: 5, 1938: 30, 1957), on niitä tässä valitettavasti käsitel tävä yhdessä, vaikka tiedossa ei olekaan missä määrin ne kuusen kuivumis tekijöinä ovat toisiinsa rinnastettavissa. Edellä mainituissa kolmessa puussa oli kahdessa kysymyksessä P. harcyniae, kolmannessa (Kumpu-Kivalossa) P. gyllenhali. Pikikärsäkkäiden aikuissyömää, vanhoja toukkakäytäviä tai eri kehi tysasteilla olevia yksilöitä todettiin 48 puusta, joten ne ovat eräitä kaik 50.1 Tutkimuksia metsätuhojen, etenkin hyönteisvaurioiden merkityksestä.. 19 kein yleisimpiä kuivuvissa kuusissa esiintyviä hyönteisiä (vrt. Kangas 1945: 50; Juutinen 1955: 80—81). Niitä tavattiin kaikista tutkimus paikoista, siis myös Laanilasta. Kirjallisuudessa (S aal a s 1923; Kan gas 1938) mainitaan maastamme pohjoisimpina löytöpaikkoina Kittilä ja Savukoski. Pikikärsäkkäät saattavat esiintyä rungon kaikissa osissa, paksujen kuusten tyvestä (vrt. Kangas 1938: 32) aina parin sentin vahvuisiin latvaosiin saakka, jopa paksuimmissa oksissakin. Esiintymisrunsaus vaih telee erittäin paljon. Sangen usein samasta puusta tavattiin vain alle kym menen toukkaa, mutta joissakin tapauksissa pikikärsäkäs oli koko puussa valtahyönteisenä. Suurin esiintymä todettiin eräästä Kumpu-Kivalossa analysoidusta 16.7 m pitkästä kuusesta, jossa toukkia ja iskeytymisyrityksiä oli n. 1.5 m:n korkeudelta aina 16 mäin saakka eli yli 8 m 2 laajalla kuori vaipan alalla. Kuten tunnettua myöskin iskeytymiskyky (ainakin P. har cyniaella) vaihtelee melkoisesti (vrt. Kangas 1946: 104, 1950; Juu tinen 1955: 80 —81). Käsillä olevassakin aineistossa on lukuisasti sellai sia puita, joissa pikikärsäkkäät olivat esiintyneet täysin sekundaarisina, mutta myös sellaisia tosin tyvilahon tai mesisienen vaivaamia kuu sia, jotka pikikärsäkkäiden puuhun tullessa olivat vielä olleet suhteellisen hyväkuntoisia. Eräänä osoituksena tästä on näissä tapauksissa ollut iskey tymisyritysten joko täydellinen tai osittainen epäonnistuminen. Epäonnis tuneita yrityksiä todettiin kaikkiaan 12 eli keskimäärin joka neljännestä puusta. Phthorophloeus spinulosus Rey. Sukanilurin vanhoja käytäviä on mer kitty muistiin 8 puusta ja lisäksi sellaisia syömäkuvioita, joissa oli imagoja, 4 puusta. Kun tässäkin yhteydessä vielä otetaan huomioon, mitä katko siipijäärän yleisyyden toteamisesta s. 16 mainittiin, ei laji siis Pohjois suomessa ole harvinainen. Sitä tavattiin Pyhäkoskelta Laanilaan saakka, saai a s (1923: 482) mainitsee vielä pohjoisempana löytöpaikkana Ky rön Ivalosta. Sukaniluria saattaa tavata kuusen rungostakin (S aal a s op. c.: 480), mutta yleensä se kuitenkin on erittäin tyypillinen oksien ja nimenomaan alaoksien asukas. Tavallisimmin se esiintyy keskikokoisissa tai kookkaissa kuusissa. Vanhoja syömäkuvioita todettiin kuitenkin Tai valkoskella eräästä rinnankorkeudelta vain 4 cm vahvasta ja 2.8 m pitkästä, tosin sangen vanhasta kuusesta. Lajin metsätaloudellisesta merkityksestä on oltu eri mieltä, ja esim. Lovend alin (kts. Saai a s 1923: 481) mukaan se saattaa esiintyä aivan tuoreissakin oksissa kuivattaen niitä vähitellen alemmista alkaen. Niistä neljästä kuusesta, joista tuoreita syömäkuvioita tavattiin, tehtyjen havaintojen mukaan sukaniluri on käsillä olevassa aineistossa esiintynyt aivan ilmeisesti jo ennen sen iskeytymistä kuivahtaneissa oksissa. Siinäkin tapauksessa, että emokäytävät olivat vasta aivan alussa, ei kyseisissä oksissa 20 Paavo Juutinen 50.1 enää ollut vihreitä neulasia. Myöskin se, että useasta puusta todettiin vanhoja käytäviä, mutta ei sukanilurin esiintyminen eikä oksiston kuivu minen ollut ylöspäin jatkunut, viittaa lajin sekundaarisuuteen (vrt. Pfef fer 1955: 129). Tehdyistä havainnoista voidaan päätellä, että lajilla on lisääntymispaikkansa suhteen ilmeisestikin varsin tarkat vaatimukset, ja iskeytyy se ainoastaan vihreän ja jo kuolleen latvuksen rajalla oleviin aivan äskettäin kuivahtaneisiin oksiin. Tästä johtuen sitä yleensä tavataan puusta hyvin suppealta alalta ja useimmista muista kaarnakuoriaisista poiketen yksilömäärältään vähäisenä. Kuusen kuivumistekijänä ei sukani lurilla edellä esitetyn mukaisesti ole Pohjois-Suomessa merkitystä. Xylechinus pilosus Ratz. Suomuniluri ei ole harvinainen tavattiin 7 puusta ja kuuluu lajeihin, jotka Pohjois-Suomessa ovat yleisempiä kuin maamme eteläosissa (S aal a s 1923: 502). Mainitut 7 puuta olivat yhtä lukuun ottamatta rinnankorkeudelta alle 20 cm vahvoja, vaikkakin nimenomaan Pohjois-Suomesta on havaintoja suomunilurin esiintymisestä järeämmissäkin puissa (S aal a s op. c.: 499—500). Paksuimmissa kuu sissa sen esiintymisalue oli varsin suppea, ja vain kahdessa ohuimmassa puussa, joista toinen oli mesisienen ja toinen ukkonilurin tappama, suomu niluria tavattiin useamman metrin pituiselta alueelta. Ohuimmassa rinnankorkeudelta vain 10 cm:n mittaisessa kuusessa se oli valtahyöntei senä. Yksi havainto on lajin esiintymisestä oksissa. Kaikissa tapauksissa se esiintyi joko ennestään kuivuneen tai muitten lajien aikaisemmin jo suurimmaksi osaksi valtaaman kuoren alueella. Myös Saai a an (op. c.: 501 —502) mukaan suomuniluri on useimmassa tapauksessa jokseenkin sekundaarinen. Dendroctonus micans Kug. Ukkoniluri on kuusihyönteisistämme tun netusti kaikkein primaarisimpia (vrt. esim. Saa 1 a s 1923: 495; Kan gas 1946: 104, 1952: 167; Juutinen 1955: 86). Joskin esiteltävässä aineistossa on sellaisiakin puita, joissa kuivumisprosessi eri tekijäin vaiku tuksesta jo ennen ukkonilurin puuhun iskeytymistä oli jokseenkin pitkälle edistynyt, todettiin ukkonilurin kuitenkin eräissä tapauksissa tulleen aivan ensimmäisenä hyönteisenä vielä sangen hyväkuntoiseen puuhun. Lajia tavattiin 25 puusta ja kaikilta muilta tutkimuspaikoilta paitsi Pyhäkoskelta, josta analyysejä onkin varsin niukasti. Ukkoniluri on siis Pohjois-Suomen kuusimetsäalueella varsin yleinen. S aal aa n (1923: 497) mukaan se on maassamme hyvin harvinainen, ja hän mainitseekin omia havaintojaan Pohjois-Suomesta vain kolme Taivalkoskelta ja Kittilästä. Kun S a a 1 a a n havaintoaineisto mitä jo tarkastettujen puiden lukumää rään tulee, on tiettävästi esiteltävänä olevaa tutkimusmateriaalia melkoi sesti suurempi, ei voitane tulla muuhun lopputulokseen kuin että ukko niluri näiden tutkimusten välisenä kolmena vuosikymmenenä on nimen omaan Pohjois-Suomessa selvästikin yleistynyt. Tuskin voitaneen olet 50.1 Tutkimuksia metsätuhojen, etenkin hyönteisvaurioiden merkityksestä . . 21 taa, että jotkut metsänhoidolliset toimenpiteet olisivat tällaiseen yleisty miseen syynä etenkin kun on kysymys yleensä primaarisena tai »pri maarisluontoisena» esiintyvästä kaarnakuoriaisesta ja lisäksi monet niistä metsiköistä, joissa käsillä olevaa tutkimusta varten puita analysoi tiin, olivat edelleenkin täysin tai jokseenkin luonnontilaisia. Eräänä mahdollisesti kysymykseen tulevana tekijänä voitaisiin mainita ilmastos samme kuluvalla vuosisadalla tapahtunut, 1930-luvulla huippunsa saavut tanut lämpeneminen (vrt. Keränen 1955), jolla niin eläimistömme eri ryhmiin (vrt. esim. Siivonen & Kalela 1937; Krogerus 1945; Va 11 e 1946) kuin kasvistoommekin (E rka m o 1956) on ollut tuntuva vaikutus. Ukkonilurin esiintymistavasta tehtiin joitakin havaintoja, jotka voita neen tässä yhteydessä mainita. Analysoidut puut, joista ukkoniluria todet tiin, jakautuivat eri läpimittaluokkiin (rinnankorkeudelta mitattuna) seuraavasti: o—lo0—10 cm 3 kpl. 11—20 » 9 » 21—30 » 9 » 31—40 » 4 » S a ala s (1923: 495) mainitsee tavanneensa ukkoniluria 14—55 cm:n, enimmäkseen kuitenkin 25—35 cm:n läpimittaisista kuusista. Eräässä Kankaan (1952 b: 155) esittämässä aineistossa sitä ei ollenkaan tavattu alle 20 cm:n paksuisista puista. Pienin Pohjois-Suomessa analysoimistani puista oli 2.8 m pitkä, rinnankorkeudelta 4 ja tyvestä 6 cm paksu ikää sillä tosin oli jo n. 160 v. ja todettiin ukkoniluria sen tyvessä enintään 20 cm:n levyisellä vyöhykkeellä. Tosin laji pakon tullen saattaa esiintyä vieläkin pienemmissä puissa (Trägärdh 1923: 212), mutta maastamme esitettyihin havaintoihin verrattuna on ukkoniluri käsillä olevassa aineis tossa esiintynyt runsaasti myös ohuemmissa puuluokissa. Jos tarkastellaan kuinka korkealla puun rungossa ukkoniluria todettiin, saadaan seuraava tulos: vain juurissa 4 puussa korkeintaan 25 cm:n korkeudessa 10 » » 50 » » 8 » » 75 » » 1 » » 100 » » 1 » » 125 » » 1 » Kuten tunnettua ukkoniluri meillä yleensäkin esiintyy etupäässä vain puun tyviosassa (vrt. esim. S aal a s 1923: 495; Ka n g as 1952 b: 155), 22 Paavo Juutinen 50.t mutta kuitenkin sitä Etelä-Suomessa voi silloin tällöin tavata korkeam maltakin puusta, eteläisimmissä osissa varsin ylhäältäkin (vrt. Kangas 1946: piirrokset 4 ja 6, 1952 b: kuva 3). Goh rn, Henri ks e n & Petersen (1954: 415) esittävät tilaston, jonka mukaan eräällä tuho alueella Tanskassa ukkoniluria todettiin useista puista sangen korkealta, jopa yli 17 m:n korkeudelta. Pfefferin (1949: 153) mukaan on ukko nilurin todettu esiintyneen Tshekkoslovakiassa lumivahinkojen jälkeen ensimmäisenä hyönteisenä ja jopa aivan puiden latvoissakin. Myös Gliick (1876) mainitsee sen esiintymisestä lumen murtamien puiden latvaosissa, eräissä tapauksissa oli jopa naapuripuiden oksien aiheuttama hankautuma aiheuttanut ukkonilurin iskeytymisen ylös puun runkoon. Vastaavan laisia havaintoja Pohjois-Suomesta, jossa laajat kuusimetsäalueet kuuluvat kroonisten lumituhojen piiriin, ei tiettävästi ole olemassa, vaan tällaisissa tapauksissa kuten yleensäkin ukkonilurin esiintyminen rajoittuu aivan puun tyveen. Kuten s. 21 olevasta asetelmasta nähdään, lajia todettiin 22 analysoidusta puusta eli 88 %:sta enintään 50 cm:n korkeudelta. Mistä tällainen esiintymistavan erilaisuus johtuu, ei nykyisten vielä vähäisten havaintojen mukaan ole ratkaistavissa. Kuoren paksuudella ei tässä tapauk sessa voi olla ratkaisevaa merkitystä. Neljässä paksuimmassa puussa oli kuoren vahvuus 1 m:n korkeudella 10—13 mm, ukkoniluria kuitenkin yhdessä puussa vain juurissa, kahdessa n. 30 cm:n ja yhdessä korkeintaan 50 cm:n korkeudella, sen sijaan niissä kahdessa puussa, joista sitä todettiin vielä l.o—1.25 m:n korkeudelta, oli kuoren vahvuus 1 m:ssä toisessa 9 ja toisessa vain 6 mm. Mahdotonta ei liene, etteikö ilmastollisilla tekijöillä tässäkin tapauksessa olisi osuutta asiassa. Hylurgops glabratus Zett. Sekundaarinen laji, joka enimmäkseen esiin tyy kaatuneissa puissa (S aal a s 1923: 526; Spessivtseff 1928. 223). Vaikkakin se Pohjois-Suomessa on yleinen (S aal a s op. c.: sitä luultavimmin juuri edellä mainituista syistä tavattiin vain neljäst analysoidusta puusta. Näistäkin yksi oli tuulen lahosta tyvestä katkaisemaa maassa oleva, rinnankorkeudelta 12 cm:n vahvuinen kuusi, jossa lajia oli, ensimmäisen tyvimetrin pituudelta. Muut puut olivat pystyjä (Dj.j =2O —39 cm), ja todettiin niistä Hylurgops glabratuksen syömäkuvioita yhdestä kaksi, muista vain yksi kummastakin. Kaikissa tapauksissa kaljuniluri oli esiintynyt joko kirjapainajan, kuusijäärien, harmojäärän tai pikikärsäkkäi den jo varsin huonoon kuntoon saattamassa puussa. Kuusen kuivumisteki jänä ei kaljunilurilla ole käytännöllistä merkitystä. Hylurgops -palliatus Gyll. Myöskin vaippaniluri on sekundaarinen (vrt. Saalas 1923: 537; Nuorteva 1956 a: 26—28). Se on maamme eteläosissa hyvin yleinen, mutta käy pohjoiseen päin harvinaisemmaksi (Saalas op. c.: 538; Nuorteva op. c.: 21—22) ja esiintyy pohjoi sessa lisäksi useimmin männyssä kuin kuusessa (Nuorteva op. c.: 23). 50.1 Tutkimuksia metsätuhojen, etenkin hyönteisvaurioiden merkityksestä. 23 Analysoiduista puista sitä tavattiin vain neljästä. Näistä yksi oli tuulen kaatama laho kuusi, muut pystyssä olevia, mutta olivat nekin vaippa nilurin iskeytyessä olleet jo huonokuntoisia. Hylastes sp. Niissä tapauksissa, jolloin löydettiin aikuisia, oli kysymyk sessä H. cunicularius Er. Juurinilureita tavattiin kaikkiaan 11 puusta, tavallisimmin vain juurista, mutta joissakin tapauksissa myös rungon tyvestä, enintään 30 cm:n korkeudesta juurenniskasta lukien. Ne esiintyivät siis aineistossa jokseenkin runsaasti etenkin kun otetaan huomioon, että ne tavallisimmin ovat varsin sekundaarisia (vrt. esim. Saalas 1923: 524). Yleensä niiden todettiin iskeytyneen mesisienen tai erilaisten muiden sien ten pahasti vaivaamiin tai tappamiin juuriin. Eräissä tapauksissa juuri nilurit kuitenkin olivat tulleet melko vihreälatvuksiseen puuhun, jopa sellai siinkin juuriin, jotka vielä olivat olleet niin elinvoimaisia, että nilurit olivat iskeytymisyrityksissään epäonnistuneet. Beck (Hess—Beck 1927: 306) on tavannut H. cuniculariusta Erzgebirgellä eräästä 30-vuotisesta kuusikosta niin runsaasti, että se todennäköisesti aiheutti usean puun kuivumisen. Escherich (1923: 621) pitää tapausta poikkeuksellisena ja ehkä erikoisista paikallisista olosuhteista johtuneena. Kun Etelä-Suo mesta ei tiettävästi ole julkaistu havaintoja juurinilureiden iskeytymisestä niin hyväkuntoisiin puihin, että yritykset olisivat epäonnistuneet, voitai siin tietysti olettaa, että tässäkin tapauksessa Pohjois-Suomen erikoisilla olosuhteilla olisi osuutensa asiassa. Missään tapauksessa juurinilureita ei kuitenkaan pohjoisessakaan ole pidettävä kuivumisen primaarisina aiheut tajina. Polygraphus-lajit. Maastamme tavatuista lajeista on P. poligraphus L. eteläinen. Sen esiintymisestä on tosin havaintoja tutkimusalueen etelä puoliskosta (vrt. esim. Saalas 1923: 509; Platonoff 1943: 141; Lindberg & Saris 1952: 59), mutta on se joka tapauksessa Poh jois-Suomessa harvinaisempi kuin maan eteläosissa (Saalas 1. c.). Käsillä olevan tutkimuksen yhteydessä sitä ei tavattu mistään tutkimuspaikasta. Muut lajit P. punctifrons Thoms. ja P. subopacus Thoms. sen sijaan ovat enemmän pohjoisia lajeja (Saalas op. c.: 514, 518). P. punctifronsia, vaikka se onkin Pohjois-Suomessa yleinen, tavattiin vain yhdestä analysoidusta puusta (Kumpu-Kivalosta). Tämä johtunee etupäässä siitä, että se esiintyy melkein yksinomaan kaatuneissa kuusissa (Saalas 1919: 247). Mainittu puu (Dj. 3 =18.5 cm, ikä n. 150 v.) oli tavallista paksukuorisempi (kuoren vahvuus tyvessä 16 mm). Voimakkaan tyvilahon ja sitä seuranneen Dendroctonus-esiintymän vaikutuksesta oli kuori tyvestä kuivunut muodostaen kuivan kuoren alue kolmiomaisen n. 2 m:n korkeudelle ulottuneen kielekkeen. Tämän kielekkeen ylimmässä kärjessä, sangen kapealla, mutta kuitenkin toista metriä pitkällä kaistaleella tavattiin P. punctifronsia täysin sekundaarisesti esiintyneenä. 24 Paavo Juutinen 50.t P. subopacusta todettiin 25 puusta. Laji saattaa esiintyä missä osassa runkoa tahansa. Esimerkiksi eräässä rinnankorkeudelta 20 cm:n paksui sessa ja 11.05 m:n pituisessa puussa sitä tavattiin aina 10.9 m:n korkeuteen saakka, kuoren paksuuden ollessa esiintymisalueen äärimmäisillä rajoilla 11 ja 3 mm. Tavallisimmin kuitenkin yli 20 cm:n paksuisissa puissa esiin tyminen tyvessä on vähäisempää ja keskittyy I—2 m:n korkeudelta ylös päin olevaan rungon osaan (vrt. Juutinen 1955: 90), ohuemmissa kuu sissa laji sen sijaan usein on valtahyönteisenä tyvestä lähes ylimpään lat vaan saakka. Usein sen tapaa myös paksuista oksista. Mitä monikirjaajien osuuteen kuusen kuivumisprosessissa tulee, ei P. punctifronsilla ole käytännöllistä merkitystä, sen sijaan muut lajit on luettava varteen otettavien kuivumistekijäin joukkoon (vrt. esim. Sa a las 1923; Spessivtseff 1930; Kangas 1946), joskin P. poli graphuksen vaikutus Pohjois-Suomessa sen harvinaisuuden vuoksi P. subo pacukseen verrattuna on ilmeisestikin verraten vähäinen. Cryphalus saltuarius Wse. Vaikkakin laji on Pohjois-Suomessa hyvin yleinen, yleisempi kuin maamme eteläosissa (S aal a s 1923: 554), tavat tiin sitä analysoiduista puista vain kahdesta. Toisessa, rinnankorkeudelta ainoastaan 10 cm paksussa puussa se esiintyi runsaslukuisena 4 cm:n vah vuudesta katkenneessa ja runkoon kiinni jääneessä latvassa, toisessa = 19 cm) vain sellaisissa alaoksissa, jotka olivat juuri kuivuneet ja joista kaikki neulaset olivat jo varisseet. Oksissa, joissa oli vielä vaikka vain muutamia kin vihreitä neulasia jäljellä, ei Cryphaluksen tarkastushetkellä vasta aivan alussa olevia emokäytäviä ollenkaan tavattu. S a ala an (1. c.) mukaan kätkökaarnurille on ominaista esiintyminen joko aivan ohuissa puissa suurimmassa osassa runkoa, puihin kiinni jääneissä katkenneissa latvuksissa tahi oksissa. Ehkä lajin vähäinen esiintyminen käsiteltävänä olevassa aineistossa suurelta osalta johtuukin siitä, että aineistoon sisältyy melko vähän pienimpien läpimittaluokkien puita, edellä mainittu lumen murtama kuusi, jossa latvus oli jäänyt runkoon kiinni, oli sekin ainoa täl lainen tapaus ja lisäksi vanhoja kuolleita alaoksia ei kaikista puista tar kemmin analysoitu. Edellä esitetyissä tapauksissa kätkökaarnuri oli täysin sekundaarinen. Saa 1 a s (1. c.) mainitsee kuitenkin tavanneensa sitä vielä aivan vihreä havuisista oksista, joten laji ilmeisesti joissakin tapauksissa edistää kui vumisprosessin kulkua. Kokonaisuudessaan sen merkitys ei kuitenkaan liene kovinkaan suuri (vrt. Kangas 1946: 22). Dryocoetes autographus Ratz. Tavattiin ainoastaan kolmesta puusta, mikä lähinnä johtunee sen suuresta sekundaarisuudesta. Kahdessa kuusessa se esiintyi aivan maan rajassa erilaisten lahojen, ukkonilurin, kuusijäärien, pikikärsäkkäiden tai harmojäärän tappamissa puun osissa, kolmannessa Tutkimuksia metsätuhojen, etenkin hyönteisvaurioiden merkityksestä . . 50.1 25 4 lahoissa kuolleissa juurissa. Kuivumistekijänä tämä laji on täysin merki tyksetön (vrt. Saa 1a s 1923: 615). Trypodendron lineatus 01. Havupuun tikaskuoriaisesta on havaintoja kolmesta kuusesta, joiden latvus analysoitaessa oli jo täysin kuiva. Kaksi puuta oli kirjanpainajan ja kolmas erilaisten lahojen ja hyönteisten tap pama. Kuusen kuivumista edistävänä tekijänä tälläkään lajilla tuskin on merkitystä (vrt. Kangas 1946: 25). Pityophthorus micrographus L. Kuusen oksakirjaajaa tavattiin 7 puusta, joiden rinnankorkeusläpimitta vaihteli 10:stä peräti 43 cm:iin. Näistä kahdessa laji esiintyi vain oksissa, kaikissa muissa yksinomaan latvassa. Runsaimmin sitä todettiin eräästä 23 cm vahvasta ja 10.3 m pitkästä kuusesta, nimittäin aivan latvasta aina 7 m:n korkeudelle saakka, kohtaan, jossa rungon paksuus oli n. 9 cm. Paksuimmassa puussa syömä kuvioita oli latvan huipussa ainoastaan n. 20 cm:n matkalla. Enimmäkseen se esiintyy vain ohuehkoissa puissa (S aal a s 1919: 297), joissakin tapauk sissa primaarisenakin (vrt. Kangas 1946: 62). Käsillä olevaa tutki musta varten suoritettujen analyysien mukaan se saattaa esiintyä ensim mäisenä hyönteisenä latvasta päin kuivuvissa puissa ja siten jossain mää rin jouduttaa kuivumisen kulkua, mutta suurena sen merkitystä ei kuiten kaan voitane pitää. Pityogenes chalcographus L. Kuten tunnettua kuusen tähtikirjaaja esiintyy täysin primaarisenakin (vrt. esim. S a ala s 1923: 567; Kan gas 1946: 62). Pohjois-Suomessa analysoimissani puissa se oli eräissä hyvin vähälukuisena ja täysin sekundaarisena, useimmiten sen kuitenkin todettiin iskeytyneen aivan ilmeisesti vielä melko hyväkuntoisiin puihin tai puun osiin. Vain kaikkein ohuimmista kuusista sitä tavattiin lähes tyvestä latvaan saakka, paksuimmista ainoastaan latvuksen alueelta, monesti sellaisista puista, joiden tyviosassa oli kirjanpainajaa. Viimeksi mainituissa tapauksissa näiden lajien esiintymisalueiden raja oli monesti hyvin jyrkkä (vrt. Saa 1 a s 1923: 564). Kuusen tähtikirjaaja ei Pohjois-Suomessa ole harvinainen, sitä todettiin kin 11 puusta, myöskin pohjoisimmista tutkimuspaikoista, Pallasjärveltä ja Laanilasta. Saai a s (op. c.: 568) mainitsee pohjoisimpina löytöpaik koina maastamme Muonion ja Kinisjärven. Pityogenes saalasi Egg. Laji on harvinainen ja esiintyy maassamme yksinomaan pohjoisosissa (S aal a s 1923: 574, 1956: 144; Stenius 1936: 18; Platonoff 1943: 142). Käsillä olevan tutkimuksen yhteydessä tavattiin imagoja vain kahdesta analysoidusta puusta ja lisäksi vanhoja syömäkuvioita samoin kahdesta puusta. P. saalasin ja P. chalcogra phulcsen syömäkuviot eroavat toisistaan tyypillisimmissä tapauksissa useas sakin kohdassa, joista tärkein lienee se, että ensiksi mainitun siitoskammio ja emokäytävät. sijaitsevat kokonaan kaarnan alla uurtautuen jonkin ver 26 Paavo Juutinen 50.1 ran pintapuuhunkin (S aal a s 1923: 572). Kuitenkin milloin P. chalco graphus oli analysoiduissa puissa esiintynyt kaikkein ohuimmissa osissa, varsinkin oksissa, todettiin asianlaidan olleen saman senkin syömäkuvioissa. Kun mainituissa kahdessa vanhassa esiintymässä ei syömäkuvioiden koh dalla enää ollut kuortakaan jäljellä, on määritystä pidettävä varsin epävar mana. Saai as (1923: 572) on tavannut lajia 7—30 cm paksuista kuusista, paksuimmista kuitenkin vain 3.5—1.5 cm:n vahvuisista latvaosista ja oksista, pienistä puista myöskin rungoista. Toinen analysoimistani puista, joista P. saalasi -imagoja tavattiin, oli 29 cm paksu, 12 m pitkä ja iältään n. 200-vuotias. Se kasvoi kolmen suuren ja viiden pienen kuusen muodos tamassa ryhmässä muuten melko aukealla tunturin rinteellä. Saa 1 a s (1919: 312) mainitsee tavanneensa lajia kuusista, jotka yleensä kasvoivat verraten aukeilla mäillä. Mainitun puun juuristo oli voimakkaasti lahonnut (»hiililaho»), ja ilmeisesti lahon vaikutuksesta oli kuori tyvessä länsisivua lukuun ottamatta kuivunut aina 2 m:n korkeuteen saakka. Kuivan kuoren alueelta tavattiin vain suhteellisen suppealta alalta vanhoja Dendroctonus ja Tetropium-käytäviä. Analysoimisvuotta edeltäneenä kesänä olivat puu hun iskeytyneet kuivan kuoren rajasta lähtien aina 9.5 m:n korkeuteen saakka Tetropium sp. ja Callidium coriaceum sekä n. 8 m:iin saakka Poly graphus subopacus, joka analysoimisvuonna oli jatkanut esiintymisaluettaan 10 m:n korkeuteen saakka. Viimeksi mainittuna vuonna oli puuhun tullut Polygraphus-vyöhykkeen ylärajalta aina latvaan saakka Pityogenes saalasi, jota tavattiin myös oksistosta. Puu oli monilatvainen, haarautuen kahtia ensiksi 9 m:ssä, kumpikin haara jälleen 10 m:ssä ja näistä neljästä vielä kaksi 11 m:ssä. P. saalasin esiintymisalueen alarajalla haarojen vahvuus 011 vain n. 4 cm. Puun latvus oli jo kuivunut, neulaset suurimmaksi osaksi jo varisseet, vain latvassa ja oksien kärjissä oli keltaisia tai kellertäviä neulasia jonkin verran jäljellä. Toinen kuusi oli paksuudeltaan 21 cm, sen pituus 11 m ja ikä n. 300 v. Tyvestä todettiin vähäisessä määrässä lahoa sekä aivan pieni Dendroctonus esiintymä, joilla kummallakaan tässä vaiheessa vielä tuskin oli mainittavaa vaikutusta puun kuntoon. Kuivuminen luultavimmin fysiologisista syistä johtuva olikin latvasta tyveen päin etenevää. Kuori oli kuivunut latvasta aina 9 m:n korkeudelle asti, oksat olivat täysin kuivat n. 1 % m:n matkalla latvasta lukien ja seuraavienkin kahden metrin pituudelta oli latvus varsin harsu, alempana todettiin vain siellä täällä kuivia oksien päitä. Lukuun ottamatta jo mainittua Dendroctonus-e&nntym&ä, ei puusta todettu muita hyönteisiä kuin koko kuivan kuoren alueelta latvasta sekä kuivista oksista Pityogenes saalasita. Sen esiintymisalueen alarajalla run gon läpimitta oli n. 5 cm. 50.1 Tutkimuksia metsätuhojen, etenkin hyönteisvaurioiden merkityksestä .. 27 Kahdesta epävarmasta tapauksesta toisessa tähtikirjaaja oli esiintynyt lumen murron jälkeen kuivuneessa latvassa ja toisessa vain oksistossa. Nämä samoin kuin edellä selostetutkin analyysit ovat kaikki Laanilasta. Mitä Pityogenes saalasin merkitykseen kuivumisprosessissa tulee, oli laji niissä kahdessa tapauksessa, joissa se voitiin varmasti määrittää, esiin tynyt sekundaarisena. Kun kuitenkin P. chalcographuksen, johon käsi teltävänä olevaa lajia elintapojensa puolesta voitaneen lähinnä verrata, esiintymistapa saattaa melkoisesti vaihdella, ei näistä kahdesta havain nosta jo tämänkään takia voida paljoakaan päätellä. S a a 1 a a n (1923: 573) mukaan se lienee vahingollisuudessaanko lähisukulaisiinsa rinnastettavissa. Merkitystä vähentää kuitenkin huomattavasti se, että tähänastisten havain tojen mukaan P. saalasi on P. chalcographusta melkoisesti harvinaisempi. Ips typographies L. Kirjanpainajaa todettiin 7 puusta. Lajia tavatta neen kaikkialla tutkimusalueen kuusimetsissä, onpa sitä löydetty kuusi rajan pohjoispuoleltakin (Platonoff 1940: 11; Nuorteva 1955 b). Eräissä puissa se oli esiintynyt täysin sekundaarisena usean muun kuivu mistekijän jälkeen, mutta aineisto käsittää myös useita sellaisia kuusia, jotka kirjanpainajan iskeytyessä olivat ilmeisesti olleet terveitä. Yleensä sitä tavattiin puitten tyvi- ja keskiosista, eräästä analysoidusta puusta kuitenkin myös latvasta aina 5.5 cm:n vahvuuteen saakka. Ips typographuksen lähisukuisten lajien I. duplicatuksen Sahlb. ja I. ami tinuksen Eichh. esiintymistä käsillä olevassa aineistossa ei voitu todeta. Saai a an (1923: 603) mukaan I. duplicatus on eteläinen laji, mutta on sitä kuitenkin tavattu Suomussalmelta asti pohjoisessa. Maamme faunalle vasta äskettäin uutena ilmoitettu I. amitinus on toistaiseksi löydetty vain Etelä-Suomesta (Nuorteva 1955 a, 1956 b), mutta on sen esiintymisen pohjoisraja toistaiseksi vielä tuntematon. Omasta kokoelmastani olen todennut vain Tuusulan Ruotsinkylästä otettuja tähän lajiin kuuluvia yksilöitä. Sen esiintyminen myöskin Pohjois-Suomessa ei ole epätoden näköistä, mutta kun se on todettu täysin sekundaariseksi lajiksi (Nuor teva 1956 b), ei sillä kuusen kuivumisprosessissa ilmeisestikään ole suurta kaan merkitystä. Symphyta sp. Sahapistiäistoukkia tai -koteloita tavattiin 6 puusta (vrt. Kangas 1946: 23; Juutinen 1955: 91). Kaikki kasvatusyri tykset epäonnistuivat, joten lajia (tai lajeja) ei voitu tarkemmin määrittää. Kaikissa tapauksissa toukkien tekemät käytävät olivat suurimmaksi osaksi kaarnassa ja vain paikoitellen saattoivat ulottua pintapuuhun saakka. Viiden puun läpimitta oli 27—33 cm, kuudes oli ohuempi, vain 15 cm:n vahvuinen. Kaikissa tapauksissa oli kysymys varsin vanhoista, 200—300- vuotiaista puista. Toukkia tai koteloita tavattiin yleensä vain tyvestä (maan rajasta lukien 10—80 cm:n korkeudelta), jossa kuoren paksuus oli 9—14 mm, yhdestä puusta vanhoja käytäviä 4 m:n korkeudelta, mutta oli 28 Paavo Juutinen 50.1 kuoren vahvuus tässä puussa vielä näinkin ylhäällä 13 mm. Toukat tule vat puuhun ilmeisesti vain koteloitumaan, ja kun käytävät viidessä ana lysoidussa puussa sijaitsivat täysin kuivuneen kuoren alueella, kuudennessa käytävien joukossa yksinomaan kaarnassa, ei lajilla kuusen kuivumisessa ilmeisestikään ole mitään merkitystä. Toukkia tai koteloita tavattiin Laanilassa 3:sta, Rovaniemellä 2:sta ja Taivalkoskella 1 puusta (kustakin vain I—21 —2 yks.). Tetropium-tutkimuksia varten (J uu tin e n op. c.) Etelä-Suomessa analysoiduista puista havaittiin Pielisjär ven Kolilla toukkia 1 puusta, Tuusulan Ruotsinkylässä ei yhdestäkään. Mahdollisesti kysymyksessä näin ollen on jokin laji, joka maan pohjois osissa on yleisempi kuin etelässä. Siricidae sp. Puupistiäistoukkien käytäviä tavattiin yhdestä puusta Rovaniemellä. Puupistiäisten merkitys kuusen kuivumisprosessissa lienee vielä vaillinaisesti tunnettu, suuri se ei kuitenkaan voine olla (vrt. Kan gas 1946: 26). Camponotus herculeanus L. Myöskin hevosmuurahaista todettiin vain yhdestä puusta, Pyhäkoskella. Kyseinen, vielä lähes täysin vihreälatvuk sinen kuusi oli rinnankorkeudelta 21 cm paksu ja n. 100-vuotias. Sen tyvessä oli voimakas laho, kuten näytti täysin tervettä oli kantoleikkauksessa vain 3 —4 cm:n levyinen vyöhyke ulointa mantopuuta. Laho ulottui n. 2.5 m:n, muurahaispesä n. 0.7 5 m:n korkeuteen saakka. Tyveen olivat tikat hakan neet kolme suurenlaista reikää, joista suurin ulottui hyvän matkaa maan pinnan alapuolellekin. Hevosmuurahaisen osuus kuivumisessa lienee lähinnä välillistä laatua (vrt. Kangas 1946: 26). Eräs yleinen seuraus sen esiin tymisestä on juuri tikkojen vioitusten ilmestyminen puuhun. Kun tikko jen hakkaamat kolot voivat olla varsin suuria, saattaa puun tyvessä kuori huomattavan laajallakin alalla kunnoltaan ainakin jossakin määrin hei kentyä, mikä puolestaan houkuttelee muita tekijöitä, ennen kaikkea ukko niluria ja kuusi jääriä, iskeytymään puuhun. Eräässä Kolilla muita tarkoi tuksia varten analysoidussa puussa näin oli käynytkin. Microlepidoptera sp. Pikkuperhostoukkia todettiin 4 puusta, joista 2 oli Taivalkoskelta ja 2 Rovaniemeltä. Kolmessa tapauksessa puu oli niin laho, että sen poikkileikkauspinta-alasta kannon korkeudella oli jo 80—90 % tuhoutunut. Perhostoukat esiintyivät täysin kuivuneen kuoren alueella pihkaisissa kohdissa enintään 90 cm:n korkeudella ja merkillistä kyllä vain puiden luoteissivulla. Yhdestä puusta ei todettu muita hyönteisiä, yhdestä ainoastaan Ernobiusta, kolmannesta sen sijaan sangen useita lajeja perhos toukkien lisäksi. Neljännessä puussa oli vain yksi kuollut toukka 1.6 m:n päässä latvasta sangen pihkaisessa ja lumen taivutuksen vuoksi useasta kohdasta halkeilleessa paikassa. Kuivumistekijöinä pikkuperhostoukilla ei ole merkitystä. 50.1 Tutkimuksia metsätuhojen, etenkin hyönteisvaurioiden merkityksestä.. 29 Edellä selostettiin kaikkien analysoiduista kuusista joko kaarnasta, nilasta tai puusta todettujen, kuusen kuivumistekijöinä mahdollisesti kysy mykseen tulevien hyönteislajien esiintymistä ja merkitystä. Näitten lisäksi tunnetaan maastamme suuri joukko kuusessa eläviä lajeja (S aal a s 1917, 1923), joista eräillä yleensäkin tai tietyissä erikoisissa olosuhteissa on tässä mielessä todettu olleen merkitystä (Kangas 1946: 23). Täl laisista mainittakoon seuraavat: Melanophila cyanea F. M. acuminata De G. Anobium thomsoni Kr. Eräät Leptura-lajit Monochamus sutor L. M. rosenmillleri Cederhj. Crypturgus-laj it Cryphalus abietis Ratz. Orthotomicus suturalis Gyll. Stephanopachys linearis Kug. S. substriatus Payk. Näistä Melanophila cyanea on maassamme harvinainen ja tavattu tois taiseksi pohjoisimpana Pohjois-Savosta (S aal a s 1923: 162; Hansen etc. 1939: 61). Melanophila acuminata samoin kuin Orthotomicus suturalis saattavat olla fysiologisesti vahingollisia iskeytyessään kulon vioittamiin puihin (S aal a s op. c.: 159, 1919: 348) ja samaa voidaan sanoa myös Stephanopachys-i&jeista, (S aal a s 1923: 182—-183, 185; Palm 1955). Leptura inexpectatan Janss. & Sjöb. on Saai a s (op. c.: 369) tavannut kulon vahingoittamasta kuusesta munimassa. Mahdollisesti eräillä muilla kin kukkajäärälajeilla voi joissakin tapauksissa olla kuivumista edistävä, joskin vähäinen vaikutus (Kangas 1946: 25). Monochamus-toukkia ei tavattu yhdestäkään analysoidusta puusta vaan ainoastaan aurinkoi silla paikoilla olleista kaatuneista kuusista. Paitsi tällaisissa on Monochamus lajeillekin tyypillistä esiintyminen kulon enemmän tai vähemmän vioitta missa puissa (Trägärdh 1918, 1929: 171—172; Saai a s 1923: 416; Forsslund 1934; Lekander 1955), jollaisten kuivumisen tutki minen on jätetty käsillä olevan tutkimuksen ulkopuolelle. Anobium thomsoni on Saalaan (1923: 222) mukaan luettava fysio logisesti vahingollisten lajien joukkoon, mutta on se tähänastisten havain tojen mukaan (Saalas 1. c.; Plato n off 1943: 137) Pohjois-Suomessa harvinainen. Cryphalus abietis on tietojemme mukaan vieläkin eteläisempi laji (vrt. Saalas 1923: 553; Hansen etc. 1939: 117), kuitenkin Spes sivtseff (1922: 472) mainitsee sitä Ruotsissa tavattavan koko maasta, joten sen esiintyminen meilläkin pohjoisempana voinee olla mahdollista. Merkillisenä voitaneen pitää sitä, ettei yhdestäkään analysoidusta puusta tavattu kääpiökirjaajia (Crypturgus). Luultavimmin tämä johtuu siitä, että ne yleensä ovat vahvasti sekundaarisia lajeja ja eräät yleisempiä Etelä- kuin Pohjois-Suomessa (Saalas 1919: 256—265). Myöskin on 30 Paavo Juutinen 50.1 syytä mainita, että niiden muutamien aineistoon sisältyvien kaarnakuoriais ten tappamien, analysoitaessa jo täysin kuivuneiden kuusien, joissa kääpiö kirjaajien esiintyminen olisi ollut varsin mahdollista, tarkastus suoritettiin tavanomaista pintapuolisemmin. Tulkoon vielä mainituksi, että sekä edellä lueteltujen että täysin sekun daarisiksi todettujen osaksi hyvin harvinaisten lajien (Dryocoetes hectographus Reitt., Orthotomicus proximus Eichh., Carphoborus rossicus Sem., Pityophthorus trägdrdhi Spess. ym.) lisäksi on vielä olemassa koko joukko sellaisia, joiden bionomiasta yleensäkään tai taloudellisesta merki tyksestä nimenomaan meikäläisissä oloissa ei paljoakaan tiedetä. Edelli sistä otettakoon esimerkiksi monet Pohjois-Suomessa varsin yleiset kukka jäärät, joista suurin osa kylläkin elänee toukkina jokseenkin lahoissa puissa (vrt. Saai as 1948; Kangas 1952 a; Palm 1956). Jälkimmäisistä voitaisiin mainita Callidium aeneum De G., jota käsillä olevan tutkimuksen yhteydessä tavattiin yksi imago kuten näytti täysin terveen kuusen run golta Laanilassa. Jo harvinaisuutensakaan vuoksi ei tällä lajilla kuitenkaan voi olla mainittavaa merkitystä (vrt. myös Saalas 1917: 150; Pal men 1946: 158). Syytä on myös mainita, että kysymykseen saattavat tulla myöskin eräät neulasia tuhoavat hyönteislajit. Tällaisia on mm. Lygaeonematus subarcticus Forssl., jonka aiheuttamia tuhoja Forsslund (1936) on todennut Pohjois-Ruotsista tuhansien hehtaarien alalta. Laji esiintyy meilläkin, mutta ei ole toistaiseksi aiheuttanut Pohjois-Suomessa mainitta vampia vahinkoja (Saalas 1949: 425). Pistiäistuhoilla ei toistaiseksi olekaan tiettävästi todettu olleen vaikutusta kuivumisen alkuun pääsyyn Pohjois-Suomen kuusikoissa. Hyönteistuhoja huomattavasti vakavamman uhkan muodostaa suo pursuruoste (Chrysomyxa ledi (Alb. et Schw.) Liro) (vrt. Kujala 1949, 1953), joka käsillä olevaa tutkimusta tehtäessäkin esiintyi useana vuonna peräkkäin eräissä tutkimusmetsiköissä. Useamman kerran peräkkäin tois tunut esiintyminen saattaa jo sinänsäkin aiheuttaa kuusten kuivumista tai ainakin alentaa puiden kuntoa siinä määrässä, että seuraustuhojakin saattaa esiintyä. Tällaisia tapauksia ei kuitenkaan vielä viimeisenäkään kenttätöiden suorittamisvuotena (1956) voitu todeta. Merkityksensä mukaan voidaan kuusen kuivumistekijät useammalla kin tavalla ryhmitellä. Kangas (1946: 20) jakaa ne »ensisijaisiin» ja »toissijaisiin». Ensisijaisiin kuuluvat kaikki ne lajit, »jotka voivat (mutta joiden ei aina tarvitse) oleellisesti määrätä kuivumisen kulun suunnan ja 50.1 Tutkimuksia metsätuhojen, etenkin hyönteisvaurioiden merkityksestä . 31 esiintyä kuivumisen alkuun panijoina ainakin osaksi sekä siten myös määrätä muiden kuivumistekijoiden esiintymisen, mikä on edellä maini tuista suuresti riippuvainen». Sellaisia lajeja, jotka olivat esiintyneet kuivu misen alkuun panijoina, ei käsillä olevan tutkimuksen yhteydessä monta kaan voitu todeta, mutta kylläkin useita, joiden todettiin iskeytyneen jokseenkin hyväkuntoisiin puihin tai puun osiin ja joiden esiintymisellä oli ollut kuivumisprosessille suuntaa antava vaikutus. Pohjois-Suomessa kuu sen kuivumistekijöinä esiintyvistä hyönteisistä voitaneen ensisijaisten teki jäin joukkoon näin ollen lukea seuraavat (sulkeissa on mainittu kuinka monesta puusta lajia tavattiin): Tetropium spp. (40) Callidium coriaceum (32) Pissodes spp. (48) Dendroctonus micans (25) Polygraphus subopacus (25) Pityogenes chalcographus (11) Pityogenes saalasi? (4?) Ips typographus ( 7) Pityophthorus micrographus ( 7) Näistä on kuitenkin Pityogenes saalasin ja jopa Pityophthorus micro graphuksenkin kuuluminen tähän ryhmään kyseen alaista. Kun verrataan edellä esitettyä luetteloa Kankaan (1946: 21) Etelä-Suomesta mainitsemiin ensisijaisiin kuivumistekijöihin, todetaan, että pohjoissuomalaisesta luettelosta puuttuvat Melanophila cyanea, Polygraphus poligraphus ja Ips duplicatus, mutta sen sijaan siinä on lisänä Callidium coriaceum sekä Pityogenes saalasi. Ensisijaisina kuivumistekijöinä esiinty vät siis niin pohjois- kuin eteläosissakin maatamme pääasiassa samat hyönteislajit. Tärkeimmät eroavuudet ovat siinä, että Pohjois-Suomessa esiintyy monikirjaajista merkittävänä vain P. subopacus, joka siellä lisäksi on erittäin yleinen, ja että eräitätärkeimpiä tekijöitä on Callidium coriaceum jolla Etelä-Suomessa on tuski n mitään merkitystä. Kuivumistyypit Edellisessä luvussa tehtiin selkoa puita analysoitaessa tavatuista kuusen kuivumistekijöinä kysymykseen tulevista hyönteisistä sekä esitettiin lopuksi tehtyihin havaintoihin perustuen luettelo niistä lajeista, joiden on katsot tava esiintyvän aktiivisina kuivumistekijöinä, ts. joko kuivumisen alkuun panijoina tai ainakin sitä tehokkaasti edistävinä tekijöinä. Vaikkakin vii meksi mainittujen lisäksi eräillä muillakin lajeilla todettiin nimenomaan kuivumisprosessin loppuvaiheessa voivan olla fysiologistakin merkitystä, ovat ns. ensisijaiset kuivumistekijät käytännön kannalta kuitenkin ehdotto masti tärkeimmät ja pyrittäessä selvittämään hyönteisten osuutta kuivumis tapahtumassa päähuomio onkin juuri niihin kohdistettava. Kun kuitenkin jokaisen hyönteislajin merkityksen arvioiminen erikseen esittelemällä saatuja tuloksia analyyseittäin olisi varsin epätarkoituksen mukaista, ja kun kuivuvat puut kuivumistekijäin esiintymisjärjestyksen ja -tavan mukaan tavallisimmin melko helposti voidaan yhdistellä saman laatuisia tapauksia käsittäviksi ryhmiksi, on tällainen yhdistely sekä aineis toa alustavasti käsiteltäessä että seuraavassa esitettäessä katsottu paikal laan olevaksi. Ryhmitteleminen ns. kuivumistyypeiksi antaa lisäksi mah dollisuuden eräänlaisen, vaikka käsillä olevassa tapauksessa ehkä ylimalkai senkin yleiskatsauksen saamiseen kuivumistapahtumasta kokonaisuudes saan. Puuttumatta tässä yhteydessä ulkomailla julkaistuihin kuivumistyyp pejä käsitteleviin tutkimuksiin (vrt. Kangas 1946: 28—29) on mainit tava, että meillä on Kangas suorittanut tämänlaatuisia tutkimuksia niin männystä (1934), haavasta (1942 a) ja eräistä muista lehtipuista (1942 b) kuin kuusestakin (1946). Käsillä olevassa tutkimuksessa onkin mahdolli suuksien mukaan pyritty noudattamaan Kankaan kuusen eteläsuoma laisten kuivumistyyppien erotteluperusteita, jotta mahdollisimman suu ressa määrässä voitaisiin verrata sekä hyönteisten merkitystä kuivumis prosessissa että kuivumisilmiötä sinänsä Etelä-Suomesta saatuihin tuloksiin. Koottu aineisto voidaan jakaa viiteen ryhmään sen perusteella minkä seuraavista tekijöistä todettiin olleen kuivumisen alkuun panijana: 1) Juuristosta tai rungon tyvestä puuhun tulleet lahottajasienet 2) Ukkoniluri 50.1 Tutkimuksia metsätuhojen, etenkin hyönteisvaurioiden merkityksestä.. 33 5 3365 58/1, 77 3) Muut kaarnakuoriaiset 4) Fysiologiset syyt 5) Mekaaniset vioitukset Näiden lisäksi on useita sellaisia tapauksia, joissa kuivuminen oli lähtenyt etenemään useammasta kohdasta, ts. samassa puussa oli käynnissä useamman tekijän alkuun panemat erilliset kuivumis prosessit. Viimeksi mainittuja tapauksia tuskin voitaneen pitää omina erikoisina tyyppeinä, vaan on niissä kysymys edellä lueteltujen »perus tyyppien» erilaisista kombinaatioista. Varsin yleistä on esimerkiksi, että vanhoissa kuusissa, joiden latva lisäksi saattaa olla lumen murtama, kuivu minen etenee toisaalta latvasta tyveen, toisaalta taas lahon pahasti vioit tamasta tyvestä latvaan päin. Sekä latvassa että tyvessä saattaa esiintyä runsaastikin hyönteisiä, mutta tavallisimmin ainakin alkuvaiheessa eri osissa aivan eri lajeja. Seuraavassa esitellään edellä mainitun tyyppijaoittelun perusteella eri tekijäin alkuun panemia kuivumistapauksia ja tehdään kunkin yhteydessä selkoa ensisijaisina kuivumistekijöinä esiintyvien hyönteisten merkityk sestä. Juuristosta tai rungon tyvestä puuhun tulleiden lahottajasienten alkuun panema kuivuminen Tähän ryhmään on luettu kuuluviksi nekin tapaukset, joissa kuivumisen alkuun panijaksi todettiin mesisieni (Armillaria mellea (Vahl) Fr.). Sellai sia olisi tietystikin voitu käsitellä omanakin ryhmänä (vrt. Juutinen 1955: 69), koska mesisieni esiintyy puussa tavallisesti pinnallisesti ja siten poikkeaa useista varsinaisista lahottajasienistä. Kuitenkin se tiettävästi ainakin joissakin tapauksissa aiheuttaa myös sisuslahoa (Falck 1930: 529; Lagerberg 1923: 333, 1935: 251). Kun se lisäksi varsin usein esiintyy yhdessä muiden sienien, ainakin maannousemasienen kanssa (vrt. esim. Nechleba 1915: 391; Falck 1930: 544; Roll-Hansen 1940: 24; Kangas 1952 c: 18, 25—26), jolloin eri sienten merkityksen arviointi monesti on vaikeaa, ja kun puun kuivumiseen vaikuttavien hyön teisten esiintymistapa on yleensä samanlainen kuin varsinaisten sisuslahoa aiheuttavien sienten jälkeen, lienee tällainen yhdistely tässä yhteydessä paikallaan. Lisäksi voitaisiin mainita, että nyt esiteltävässä aineistossa on vain kaksi tapausta, jolloin sen todettiin esiintyneen ensimmäisenä näky vänä tuhonaiheuttajana, mutta kumpikin näistäkin puista oli jo melko vanha. Mesisientä olen tavannut Etelä-Suomessa analysoiduista kuusista peräti 40 %:sta, Pohjois-Suomessa vastaava määrä on vain 7 %. Se on siis pohjoisessa huomattavasti harvinaisempi kuin etelässä (vrt. Tikka 1935: 215; Kangas 1937: 131, 147; Arnborg 1943: 195), mihin 34 Paavo Juutinen 50.1 syynä voi olla ilmaston kylmyys ja maaperän kosteus (vrt. Frömblin g 1915: 300). Mitä kirjallisuudessa Pohjois-Suomesta esitettyihin kuusen lahoja koske viin tietoihin tulee, on todettava kuten jo aikaisemmin mainittiin, että tutkimuksia tältä alalta on toistaiseksi saatettu julkisuuteen varsin vähän. Eräänä tärkeänä tekijänä mainitaan metsäkirjallisuudessa Pohjois-Suo mestakin maannousemasieni (Polyporus annosus Fr.) (L aka r i 1920: 9; Heikinheimo 1920 b: 120—121; Tikka 1934: 6, 1935: 207—211). H eik inhe i m o n (1. c.) mukaan se esiintyy aina Paatsjoen kankailla saakka Inarissa ja Tikka (1934: 6) mainitsee maannouseman olleen erään pääasiallisimman tyvilahojen aiheuttajan hänen tutkimallaan suu rimmaksi osaksi 66:nnen ja 67:nnen leveysasteen välille jäävällä alueella. Kangas (1952 c: 8) toteaa maannouseman levinneen jokseenkin tasai sesti eri osiin maata ainakin Rovaniemen korkeudelle asti. Ruotsissa on Rennerfelt (1946) kairanlastujen perusteella selvitellyt maannouse man levinneisyyttä. Pohjoisin paikkakunta, josta lähetetyistä näytteistä sientä voitiin todeta, oli Vitträsk Jällivaarassa (66°22' pohj. lev.). Kun Norjastakaan sitä ei ole löydetty pohjoisempaa (J ors t a d 1928: 370), pitää Rennerfelt (op. c.: 31) pohjoisimmasta Suomesta esitettyjä tietoja tarkistusta kaipaavina. Kuva 1. Pahasti lahovikaista vaarakuusikkoa. Kumpu-Kivalo. Abb. 1. Hochgelegener, schwer fäulnisbefallener Fichtenbestand. Kumpu-Kivalo. Maannouseman lisäksi mainitaan meikäläisessä kirjallisuudessa useissa tutkimuksissa ns. »hiililaho» eli »kuiva maannousema», jonka aiheuttajaksi ilmoitetaan Polyporus borealis Fr. (Bjerkandera borealis Karst.) (Heikin heimo 1920 b: 117—120; Tikka 1934: 6, 1935: 211—214). Analysoi 50.1 Tutkimuksia metsätuhojen, etenkin hvönteisvaurioiden merkityksestä 35 missani tyvilahoisissa kuusissa oli n. 25 %:ssa tätä suurehkoina tummina kuutiomaisina kappaleina lohkeilevaa lahoa; paikka paikoin se on Pohjois suomessa erittäin yleinen. Nykyisten tietojemme mukaan kysymyksessä ei kuitenkaan ole Polyporus borealis (vrt. Jors ta d 1928: 372; Lag er berg 1935:249—251; Robak 1936; Jorstad &Juul 1938:354). Niin Ruotsissa, Englannissa kuin Norjassakin (Lagerberg 1935, 1944; Peace 1938; Jorstad & Juul 1938) on tämänlaatuisen lahon aiheuttajiksi todettu eräät Coniophora-lajit. Kolmantena myöskin puun tyvessä vaikkakin tavallisesti ylempänä rungossa esiintyvänä sienenä mainitaan Polyporus pini Pers. (Trametes Fr.) (Heikinheimo 1920 b: 115—116; Tikka 1935:214—215), joka saa aikaan ns. »riisilahoa». Analysoimistani käsillä olevaan ryhmään viedyistä kuusista oli n. 30 % riisilahoisia. Tämäkin laho on siis Pohjois suomessa yleinen, mutta sen aiheuttajina esiintyy tiettävästi useitakin Polyporus-la jej a. Käsillä olevan tutkimuksen yhteydessä ei analysoiduista puista todettu jen lahojen aiheuttajien määrittämiseen ollut mahdollisuuksia, mikä tehtävä yleensäkin on tiettävästi jokseenkin vaikea. Tosin eräistä puista löydettiin kääpiä, joiden perusteella myöskin lahon aiheuttajasta voitiin tehdä pää telmiä, mutta tällaisiakin puita oli jokseenkin vähän. Sen sijaan tehtiin tutkimusalueella eräitä yrityksiä maannousemasienen esiintymisen pohjois rajan määrittämiseksi Rennerfeltin (1946) käyttämää menetelmää noudattaen. Tätä tarkoitusta varten otettiin tyvilahoisista kuusista kasvu kairalla mahdollisimman steriilisti lastu, joka pantiin hiukan agaria sisältä vään steriloituun koeputkeen. Koeputket lähetettiin tutkimuspaikalle, jossa lastut sijoitettiin mallasagarmaljoihin ja niistä kasvavat rihmastot tutkittiin. Kesällä 1954 otettiin Laanilasta ja Pallasjärveltä yhteensä 60 kuusesta kairanlastu, joiden tutkimisen suoritin itse Metsäntutkimuslai toksen Laanilan ja Kivalon koeasemilla. Näistä lastuista ei voitu yhdestä kään todeta maannousemasienen esiintymistä. Tutkiminen osoittautui kuitenkin tällaisissa oloissa jonkin verran hankalaksi ja lisäksi ei täysin luotettavaksikaan. Tästä syystä lähetettiinkin kesällä 1956 kairanlastut Valtion teknillisen tutkimuslaitoksen Puuteknillisen laboratorion Laho suo jausosastolle tarkemmin tutkittaviksi. Lastuja oli 1956 seuraavilta paikkakunnilta: 1. Posio (Karhujärvi) 2. Pelkosenniemi (Pyhätunturin pohjoiset alarinteet) 3. Sodankylä (Vuotso) 4. Kolari (Kesänkitunturin kaakkoisrinteet) 5. Rovaniemen mlk. (Kivalon kokeilualue, Namalikko-Kivalo). 36 Paavo Juutinen 50.1 Lastuja oli Posiolta vain 13:sta, muualta kustakin paikasta 25:stä eli yhteensä siis 113 kuusesta. Namalikko-Kivalossa näytteet otettiin vaarojen lakimetsistä, muualla joko vaarojen tai tunturien alimmilla rinteillä tahi tasaisilla kangasmailla kasvavista kuusikoista. Näytteistä eristettiin seuraavia sieniä: Coniophora sp. 10 kertaa (Posio 1, Pelkosenniemi 3, Sodan kylä 5, Kolari 1) Stereum sanguinolentum 5 » (Sodankylä 3, Kolari 1, Rova niemi 1) Tuntemattomia basidiomy- 7 » (5 varmaa ja 2 epävarmaa: Po ceettejä sio 3, Pelkosenniemi 2, Kolari 1, Rovaniemi 1) Alempia tuntemattomia 45 d sieniä Sinistäjäsieniä tai tummia 41 » homeita Penicillium 13 » Bakteereja 31 » Polyporus annosusta ei siis voitu todeta yhdestäkään lastusta, mutta on kuitenkin otettava huomioon, että bakteerit ja alemmat sienet ovat voineet estää sen kasvun viljelyskokeissa. Eristetyt Coniophora-kannat olivat keskenään samanlaisia, mutta tuskin kuitenkaan Lagerbergin (1944) mainitsemaa C. fusispora -lajia. Voitaneen kuitenkin päätellä, että vaikka maannousemasientä tutki tuilla alueilla esiintyisikin, se on joka tapauksessa paljon harvinaisempi kuin Etelä-Suomessa. Coniophora-lajien melko runsas esiintyminen aineis tossa viittaa siihen, että näillä lajeilla on kuusen lahottajina Pohjois-Suo messakin huomattava merkitys. Näytteissä todettu Stereum sanguinolentum on tullut puihin ilmeisesti erilaisten korojen kautta ja vaikka se siis voi esiintyä tyvessäkin, se on kuitenkin yleisempi ns. latvalahona varsinkin lumen murtojen jälkeen (tietysti latvalahokin saattaa edetä puun tyveen saakka). Mitä muihin lahon aiheuttajiin tulee, on eräistä analysoiduista puista tavattu kääpiä, jotka ovat kuuluneet lajeille Polyporus abietis (Karst.) ja P. circinatus var. triqueter Bres. Heikinheimon (1920 b: 122—123), La karin (1920: 10) ja Tikan (esim. 1934: 11) esittämien tietojen mukaan ns. tyvilahot ovat Pohjois-Suomen kuusikoissa hyvin yleisiä. Analysoimistani kuusista todet tiin kaikkiaan 72:sta mikä on 76 % koko aineistosta - lahoa joko juurista tai rungon tyviosasta. Käsillä olevaan kuivumistyyppiin näistä on kuiten kin katsottu kuuluvan vain 37 tapausta, joka johtuu siitä, että usein oli 50.1 Tutkimuksia metsätuhojen, etenkin hyönteisvaurioiden merkityksestä. 37 selvästikin joku muu tekijä esiintynyt kuivumisen alkuun panijana, vaikkapa lahottajasieni olisikin ollut ensimmäinen puuhun tullut kuivumistekijä. Monissa, varsinkin sellaisissa tapauksissa, jolloin analysoitava puu oli niin vanha, että tämänkin seikan voitiin hyvällä syyllä olettaa kuivumisen alkuun pääsyyn vaikuttaneen, ratkaisun tekeminen ei ollut helppoa. Kui tenkin tyypin määrittämistä helpotti se, että tavallisimmin silloin kun kuivumisen alkuun panijoina aivan ilmeisesti on pidettävä tyvessä esiin tyviä lahottajasieniä, kuivuminen leviää hitaasti mutta selvästi tyvestä latvaan päin, joten tällaisissa tapauksissa viimeiseksi kuivuu ylin latvuksen osa, sen sijaan yli-ikäisyyden aiheuttamissa kuivumistapauksissa prosessin kulku on tavallisesti toisenlainen (vrt. s. 47). Lahojen fysiologiseen vaikutukseen nähden kokonaan kielteisellä kan nalla ovat Mo o k & Eno (1956), jotka ovat Pohjois-Amerikassa tut kineet erään yli 250-vuotiaan vuoristossa kasvaneen kuusikon kuivumisen syitä ja mainitsevat, että vaikkakin puista yli 60 % oli lahoja, tällä seikalla oli tuskin ollut vaikutusta vaan syynä kuivumiseen oli lähinnä puuston yli ikäisyys. (Lahoisuuden lisääntymisestä metsikön iän kasvaessa on kirjalli suudessa lukuisasti havaintoja, vrt. esim. 15 ie r, Foster & Salis bury 1946; Pomer 1 e a u 1946; Redmond 1952; Nordin 1956.) Käsillä olevan tutkimuksen yhteydessä tavattiin kuitenkin sellaisiakin suhteellisen nuoria (hi