METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TIEDONANTOJA 907, 2003 Taimitarhatutkimuksen vuosikirja 2003 Marja Poteri (toim.) SUONENJOEN TUTKIMUSASEMA METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TIEDONANTOJA 907, 2003 Taimitarhatutkimuksen vuosikirja 2003 Marja Poteri (toim.) SUONENJOEN TUTKIMUSASEMA MT 907 Poteri, Marja (toim.) 2003. Taimitarhatutkimuksen vuosikiija 2003. Metsäntutkimuslaitoksen tiedonantoja 907. 77 sivua. ISBN 951-40-1901-6 Julkaisija Metsäntutkimuslaitos, Suonenjoen tutkimusasema Hyväksynyt Jari Hynynen 16.12.2003 Tilaukset Metla, Vantaan tutkimuskeskus, kirjasto, PL 18. 01301 Vantaa puh. 010 211 2200, faksi 010 211 2201 Kansikuva Risto Rikala Painopaikka Suonenjoen Kirjapaino Taitto Anne Turunen Taimitarhatutkimuksen vuosikirja 2003 Sisältö Kirjoittajat 5 Lukijalle 7 Versosurman torjunnan ajoittaminen taimitarhalla. Esitelmä peukalosääntöjen luomisesta. Raija-Liisa Pe taisto 9 Kuusen uusi versotauti taimitarhoilla Arja Lilja, Jarkko Hantula, Timo Kurkela, Marja Poteri ja Martti Vuorinen 13 Standardoitu "I+s -menetelmä" kasvualustojen analysoinnissa Päivi Lötjönen 20 Turpeen täyttötiiviyden ja kalkituksen sekä kastelun ja varjostuksen vaikutus kuusen paakkutaimiin Risto Rikala, Kyösti Konttinen ja Sirpa Kolehmainen 23 Kuusen siementen itävyyden muutokset esikäsittelyiden aikana Anu Hiili 33 Kuusen tyvilahon leviämisriski ja kantojen noston merkitys taudin torjunnassa Tuula Piri 44 Kuusen tyvilahon torjunta kilpailevien sienien avulla Kari Korhonen 51 Siemen-ja taimikaupan säädökset ja niiden valvontatulokset Kari Leinonen ja Kirsi Taskila 61 5 Taimitarhatutkimuksen vuosikirja 2003 Kirjoittajat Jarkko Hantula Metsäntutkimuslaitos Vantaan tutkimuskeskus PL 18. 01301 VANTAA Jarkko. Hantula@metla.fi Anu Hiili Oulun seudun luonnonvara-alan oppilaitos Kirkkotie 1,91500 MUHOS Anu.Hilli@osakk.fi Sirpa Kolehmainen Metsäntutkimuslaitos Suonenjoen tutkimusasema Juntintie 154, 77600 SUONENJOKI Sirpa. Kolehmainen@metla.fi Kyösti Konttinen Metsäntutkimuslaitos Suonenjoen tutkimusasema Juntintie 154, 77600 SUONENJOKI Kyosti.Konttinen@metla.fi Timo Kurkela Metsäntutkimuslaitos Vantaan tutkimuskeskus PL 18. 01301 VANTAA Timo.Kurkela@metla.fi Kari Leinonen Kasvintuotannon tarkastuskeskus PL 42. 00501 HELSINKI Kari.Leinonen@kttk.fi Arja Lilja Metsäntutkimuslaitos Vantaan tutkimuskeskus PL 18. 01301 VANTAA Arja.Lilja@metla.fi Jaana Luoranen Metsäntutkimuslaitos Suonenjoen tutkimusasema Juntintie 154. 77600 SUONENJOKI Jaana.Luoranen@metla.fi 6 MT 907 Päivi Lötjönen Kekkilä Oyj Amerintie 64 PL 67, 04301 TUUSULA Päivi. Lotjonen@kekkila.fi Raija-Liisa Petäistö Metsäntutkimuslaitos Suonenjoen tutkimusasema Juntintie 154, 77600 SUONENJOKI Raija-Liisa. Petaisto@metla.fi Tuula Piri Metsäntutkimuslaitos Vantaan tutkimuskeskus PL 18, 01301 VANTAA Tuula.Piri@metla.fi Marja Poteri Metsäntutkimuslaitos Suonenjoen tutkimusasema Juntintie 154, 77600 SUONENJOKI Marja.Poteri@metla.fi Risto Rikala Metsäntutkimuslaitos Suonenjoen tutkimusasema Juntintie 154, 77600 SUONENJOKI Risto.Rikala@metla.fi Heikki Smolander Metsäntutkimuslaitos Suonenjoen tutkimusasema Juntintie 154, 77600 SUONENJOKI Heikki. Smolander@metla.fi Kirsi Taskila Kasvintuotannon tarkastuskeskus PL 42. 00501 HELSINKI Kirsi.Taskila@kttk.fi Martti Vuorinen Metsäntutkimuslaitos Suonenjoen tutkimusasema Juntintie 154. 77600 SUONENJOKI Martti.Vuorinen@metla.fi 7 Taimitarhatutkimuksen vuosikirja 2003 Lukijalle Tänä vuonna on kulunut 35 vuotta Metsänviljelyn koeaseman pe rustamisesta Suonenjoelle. Syksyllä 2002 tuli kuluneeksi 30 vuot ta siitä, kun Tasavallan Presidentti Urho Kaleva Kekkonen vihki tutkimusaseman silloin ajanmukaiset tilat käyttöön. Saattaisi olla jo oikea aika arvioida, onko tutkimusasemasta ollut elinkeinolle enemmän hyötyä kuin haittaa. Se on kuitenkin muiden tehtävä. Meidän tehtävämme on jatkaa Jyrki Raulon viitoittamalla tiellä: tutkia oikeita ongelmia ja jalkauttaa omia ja muiden tutkimustu loksia käytäntöön. En malta olla kuitenkaan toteamatta, että Suonenjoella oli mer kittävä rooli vuonna 1972 käyttöönotetussa koivun paljasjuuri taimien kokoluokituksessa sekä 1977 käyttöönotetussa havupui den paljasjuuritaimien kokoluokituksessa. Suonenjoen tutkimus aseman osa kuluvan vuoden alussa tapahtuneessa taimituotannon normiohjauksen purkamisessa on ollut ihan merkityksetön. Ympyrä on siis sulkeutunut: asema oli aikanaan luomassa normiohjausta ja nyt purkamassa. Viljelvmetsätalous on näinä vuosikymmeninä muuttunut jois sakin suhteissa todella paljon ja tietyillä osa-alueilla hämmästyt tävän vähän. Taimituotanto on vaihtunut työvaltaisesta paljasjuuri tuotannosta prosessiteollisuutta muistuttavaksi paakkutaimi tuotannoksi. Metsänviljelyn teknologia on kuitenkin kehittynyt yllättävän vähän. Myös ympäröivä yhteiskunta on muuttunut ja säilynyt. Olem me tulleet nopeasti osaksi avoimia eurooppalaisia ja osin globaa lejakin markkinoita. Yksityismetsätalouden organisaatiorakenteet ja toimintatavat ovat kuitenkin edelleen suljetun talouden ajalta. Suonenjoen metsäviljelyn koeasema ja tutkimustaimitarha pe rustettiin yhteiskunnan säätelemien kolhoositaimitarhojen valtiol liseksi mallitaimitarhaksi eli sovhoosiksi. Alan suuri muutos oli kolhoosijärjestelmän purkaminen ja taimituotannon tuominen avoi men kilpailun piiriin. Tämä muutos on ollut meidän tutkijoiden silloisista vahvoista epäilyistä huolimatta melkoinen menestysta rina, toisin kuin esimerkiksi rautatietoimintojen yhtiöittäminen Iso- Britanniassa. Muutoksella on ollut hyvät ja huonot puolensa. Monet pelkää vät, että taimivhtiöt näyttävät kilpailevan toisensa hengiltä. Toi von, ettei näin tapahdu. Kannattaisi ehkä ottaa oppia muilta tuo tannon aloilta kehityksen kannalta terveistä kilpailutavoista. Hintakartelli ja puunhankinnassa pitkään käytetty savujako ei vät toimi enää tässä yhteiskunnassa. On kilpailtava terveesti laa dulla ja hinnalla, ja laatu sisältää yhä useammin palvelun laadun. 8 MT 907 On varauduttava myös mielikuvamarkkinoinnin tuloon. Tämä voi olla meille tuotelaatuun fiksoituneille ammattilaisille vaikea niel lä. Kosmetiikan myynti on lähes kokonaan mielikuvien myyntiä. Ruuassa kysytään jo makuakin. Koneissa, laitteissa ja teollisuus kemikaaleissa laatuja hinta sekä palvelu ratkaisevat. Taimituottajat joutuvat lähivuosina ratkaisemaan, mikä on mielikuvamarkki noinnin rooli. Katteettomat lupaukset voivat olla kalliita koko alalle. Avoimiin markkinoihin kuuluu olennaisena osana osaamisella kil pailu. Kolhoosituotannon aikaan oli luonnollista, että innovaatiot ja uusi osaaminen olivat yhteistä. Kilpailutilanteessa on yhtä luon nollista, että innovaatiot pyritään pitämään kilpailijoilta salassa mahdollisimman pitkään. Osaamisen suojaaminen on tuonut meidät alan tutkijat uuteen tilanteeseen. Käytännön sovelluksiin tähtäävä tutkimus-ja kehitys työ on epäkiitollista, jos ei tiedä, missä käytäntö menee. Tutkija ei saa kiitosta lanseeratessaan menetelmää, joka on ollut käytössäjo vuosia. Luonnollisin ratkaisu olisi luopua sovelluksista ja keskit tyä perustutkimukseen. Mutta onko tutkijoiden pakeneminen perus tutkimukseen alan etu. Toisena vaihtoehtona on, että tutkijoiden ja tuottajien välinen luottamus mahdollistaa tuntuman käytännön eturintamaan. Tämä edellyttää, että tutkijat ovat luottamuksen arvoisia. Tietovuotoja ei saa tapahtua. On myös aiheita, joissa tuottajien kannattaisi yh distää voimansa. Ei ole kustannustehokasta, että jokainen tuottaja maksaa erikseen myös sellaisen menetelmäkehityksen, jolla on vaikea saada ratkaisevaa kilpailuetua, mutta joka on tuotannon kannalta välttämätön. Voimat yhdistäen saisi murto-osalla kustan nuksista olennaisesti parempaa. Luottamusta ja pro-ala -ajattelua tarvitaan myös tuottajien kesken. Tähän julkaisuun on koottu Jyväskylässä 4. ja 5. helmikuuta 2003 pidettyjen Taimitarhapäivien esitelmät ja muutamia artikke leita, jotka eivät olleet esillä Taimitarhapäivillä. Suonenjoella Kaijan päivänä 2003 Heikki Smolander 9 Taimitarhatutkimuksen vuosikirja 2003 Versosurman torjunnan ajoittaminen taimitarhalla. Esitelmä peukalo sääntöjen luomisesta. Raija-Liisa Petäistö Surmakka (Gremmeniella abietina) aiheuttaa tuhoja havupuilla (Pinus, Picea. Larix, Tsuga, Pseudotsuga). Runsaimmin tuhoja on havaittu männyllä. Tautia esiintyy taimitarhalla kasvatettavista ensimmäisen kasvukauden taimista aina eri ikäisiin metsäpuihin. Tuhot taimitarhoilla ovat vähentyneet, koska 011 paljolti siir rytty paljasjuuristen taimien tuotannosta paakkutaimituotantoon. Paljasjuurituotannossa taimia kasvatetaan tarhalla pitempään, kun taas paakkutaimituotannossa yhden kasvukauden ikäiset taimet on päätuote. Suurtuhoja esiintyy ajoittain, mm. keväällä 2001 tällai nen oli Etelä-Ruotsin metsissä. Taudin leviäminen Sienitaudit leviävät useimmiten itiöillä. Surmakan itiölevinnän ajoittumista kasvukauden aikana on tutkittuja mallitettu vuosina 1997-1999 Suonenjoen tutkimusaseman tutkimustaimitarhalla (Petäistö ja Heinonen 2003). Itiölevintä on riippuvainen etenkin lämpösumman kehittymisestä ja sateista. Keski-Suomen alueella itiölevinnästä yli puolet tapahtuu ennen kuin lämpösumma tavoit taa 500 d.d., ja suurin osa levinnästä on ohi 800 d.d. aikoihin. Itiölevintää tavataan kuitenkin pienemmässä määrin myös kasvu kauden lopussa (kuva 1). Kuva 1. Surmakan itiölevintä kesällä 1999 lämpö summakertymän suh teen. Itiökeräys ilmasta. (Petäistö ja Heinonen 2003). 10 MT 907 Itiöt ovat kuromapesäkkeissä, pyknidioissa, joita muodostuu sairastuneisiin taimen neulasiin ja versoon. Yleensä leudot, koste at syksyt ja talvet edesauttavat itiöpesäkkeiden ja itiöiden kehitty mistä. Itiölevinnän toteamiseksi voidaan analysoida itiöiden määrää kerätyissä sadevesinäytteissä (suppilolla varustetut keruupullot), esim. viikon aikana tullut sadevesinäyte (kuva 2). Keruupullojen asettelussa otetaan huomioon todennäköisten itiölevinnän lähtei den sijainti taimitarhalla. Itiömäärän analysoinnissa voidaan käyt tää surmakan itiöille tuotettua monoklonaalista, spesifistä vasta ainetta (ELISA-menetelmä) (Koistinen ym. 2000). Männyn taimen kasvuvaihe ja alttius surmakalle Suonenjoella tehdyissä kokeissa, joissa käytettiin paikallista alku perää olevia sekä ensimmäisen kasvukauden että toisen kasvu kauden taimia (Petäistö ja Kurkela 1993, Petäistö 1999, Petäistö ja Laine 1999), on käynyt ilmi, että ensimmäisen kasvukauden taimet ovat alttiimmillaan n. 800 d.d. paikkeilla (silmun kehittymis vaihe). Myöhäissyksyllä taimet ovat kestäviä. Toisen kasvukauden taimet ovat alttiimmillaan ennen 800 d.d. Taudille kestävässäkin kasvuvaiheessa taimet voivat tulla alt tiiksi stressin vaikutuksesta, mikä on tullut ilmi kvlmästressikokees sa (halla) (Petäistö ja Kurkela 1993). Myös varjostuksella on tau tia lisäävä vaikutus (Read 1968). Kesän 1999 kokeessa tuli kasvuvaiheen merkitys esiin. Kesäl lä 1999 kerättiin ilmasta surmakan itiöitä läpi kesän läheltä itiö pesäkkeellisiä Pinus cembra -mäntyjä. Ensimmäisen kasvukauden Kuva 2. Itiönkeruusuppilo, jolla voidaan kerätä sade vesinäytteitä surmakan itiöiden määrän analy sointia varten. Kuva: Raija-Liisa Petäistö 11 Taimitarhatutkimuksen vuosikirja 2003 Kuva 3. Kesällä 1999 surmakan itiölevinnälle eri d.d.-jaksojen aikana altistettujen taimien sairastuminen (%) keväällä 2000 (vasemmalla). Samoilla d.d.-jaksoilla ilmasta kerätyt surmakan itiöt vuonna 1999 (oikealla). Kuva 4. Männyn taimien suimakkasaastutusta torjuttu Bravolla 5-21 vrk saastutuksen jälkeen. Sairartten taimien osuus seuraavana keväänä. (Petäistö ja Juntunen 2000). männyn taimia (P. sylvestris) pidettiin tietty ajanjakso samalla alu eella. Keväällä 2000 taimet inventoitiin. Sairaitten taimien osuus pysyi vähäisenä, mutta oli suurin niissä arkeissa, jotka olivat lämpö summajaksolla (d.d) 803-1019 olleet itiölevinnän alla. Aikaisem malla lämpösummajaksolla, 517-803, itiömäärä oli suurempi, mutta sen aikana itölevinnälle altistuneet taimet sairastuivat todel la vähän (kuva 3.) Torjunnan tehokkuus Torjunnan tehokkuus (Bravo) on kokeissa ollut sitä parempi mitä välittömämmin itiölevinnän jälkeen se on tehty (Petäistö ja Juntu nen 2000) (kuva 4). Samoin kääntäen torjunta-aineen teho heik- 12 MT 907 kenee, mitä pidemmän aikaa ennen itiölevintää torjunta-aine käsittely on tehty (Juntunen ja Petäistö 1999). Torjunnan ajoittamiseen 'peukalosääntöjä' luodessa on siis hyvä tehdä yhteenvetoa sääoloista (mm. hallat, sateet), lämpösum man kertymisestä, taimien kasvuvaiheesta ja itiölevinnän seuran nasta. Apuna torjunnan ajoittamisessa voi olla itiölevintämallin käyttö (käyttöön tarvitaan paikalliset lämpötila ja sadetiedot) ja itiömääräanalyysi sadevedestä. Kirjallisuus Juntunen, M.L. & Petäistö R.L. 1999. Versosurman kemiallinen torjunta ja torjuntatehon pysyvyys. Metsäntutkimuslaitok sen tiedonantoja 755: 133-147. Koistinen, K., Petäistö, R.-L., Vartiainen, S., Ehrbar, K. & Kajan der, E.O. 2000. Monoclonal antibodies to specific surface antigens on Gremmeniella abietina spores. Mycologia 92: 421-429. Petäistö, R.-L. & Kurkela, T. 1993. The susceptibility of Scots pine seedlings to Gremmeniella abietina: effect of growth phase, cold and drought stress. European Journal of Forest Pathology 23: 385-399. -. 1999. Growth phase of bare-root Scots pine seedlings and their susceptibility to Gremmeniella abietina. Silva Fennica 33: 179-185. - & Laine, A. 1999. Effects of winter storage temperature and age of Scots pine seedlings on the occurrence of disease induced by Gremmeniella abietina. Scandinavian Journal of Forest Research 14: 227-233. - & Juntunen. M.L. 2000. Timing fungicide applications for control of Scleroderrid camker: Efficacy of fungicide applied to spores, hyphae and diseased seedlings. Lilja A. and Suther land. J.R.(Eds). Proceedings of the 4th Meeting of lUFRO Working Party 7.03.04 Metsäntutkimuslaitoksen tiedonan toja 78 f: 189-200. - & Heinonen. J. 2003. Conidial dispersal of Gremmeniella abietina: climatic and microclimatic factors. Hyväksytty jul kaistavaksi sarjassa Forest Pathology Read. D. J. 1968. Some aspects of the relationship between shade and fungal pathogenicity in an epidemic diease of pines. New Phvtologv 67: 39-48. 13 Taimitarhatutkimuksen vuosikirja 2003 Kuusen uusi versotauti taimitarhoilla Arja Lilja, Jarkko Hantula, Timo Kurkela, Marja Poteri ja Martti Vuorinen Johdanto Uusia kasvitauteja ilmaantuu maamme taimitarhoille ajoittain. Taudit esiintyvät aluksi harvinaisina, eikä niihin kiinnitetä suurem paa huomiota. Kesällä 2001 kuusen (Picea ab ies) kaksivuotiaissa paakkutaimissa havaittiin oireita, jollaisia aiemmin tunnetut tau dit eivät ole aiheuttaneet. Samoihin aikoihin Norjassa on esiinty nyt samanlaista tautia. Seuraavina kesinä löytyi lisää kuusia, joilla oli samantyyppisiä oireita. Taudissa kuusen versojen primaarineulaset ruskettuvat neula sen tyvestä alkaen ja aikaa myöten neulaset karisevat. Seuraavassa vaiheessa taimen runkoon muodostuu koro. Osalla taimista infek tioalueellaon myös pihkavuotoa. Taimilla, joissa koro leviää run gon ympäri, koron yläpuolinen osa versoa kellastuu ja vähitellen koko taimi ruskettuu. Useilla taimilla koro jää pienemmäksi ja toispuoleiseksi, jolloin taimi jatkaa kasvuaan. Seuraavana vuote na koro ja neulaseton alue jäävät helposti huomaamatta, koska vika kaksivuotiaalla tai vanhemmalla taimella on piilossa verson keski-tai alaosissa. Testataksemme, onko oireiden takana mahdollisesti jokin sieni tauti, vuosien 2001 ja 2002 kuusista tehtiin korojen kohdalta sieni lajikartoitus käyttäen sekä perinteistä viljelymenetelmää, jossa mah dolliset patogeenit eristetään panemalla kasvimateriaalia agar alustoille että molekyylibiologisia menetelmiä, jotka pohjautuvat sieni-DNA:n eristämiseen, monistamiseen ja tunnistamiseen. Sen lisäksi yleisimmin eristetyillä sienillä tehtiin kaksi patogeenisuus koetta, joilla testattiin erikseen kunkin sienilajin kykyä aiheuttaa samanlaisia oireita kuin ne, joita oli ollut taimessa, josta testattava sieni oli eristetty. 14 MT 907 Menetelmät Sienieristykset Sienieristyksiä tehtiin rungolla olevista koroista. Eristystaimien määrä oli kumpanakin vuotena 20. Ennen eristyspalojen leikkaus ta taimet pintasteriloitiin suihkuttamalla niiden pintaan 70 % alko holia. Taimien kuivuttua laminaarivirtauskaapissa, niistä leikattiin steriilisti noin 0,5 cm paloja, jotka asetettiin kasvamaan mallas agaralustoille (MA, 12 g/l Difcon mallasuute ja 12 g/l Difcon agar) petrimaljoille (0 9 cm) 24 °C lämpötilaan. Jatkoeristykset puhdas viljelmien saamiseksi tehtiin samalle alustalle. Sienilajikartoitus molekyylibiologisin menetelmin Sienieristyksistä ja osasta samoja taimia, joista sienieristykset oli tehty, tehtiin 18S rDNA-profilointi, jossa tiettyä DNA aluetta mo nistetaan vain sieni-DNA:ta monistavilla alukkeilla suoraan tut kittavasta materiaalista PCR-laitteella ja lopputuote erotellaan elektroforeettisesti geelissä (DGGE). Lopputuloksena saadaan näytteen sisältämän sieniyhteisön lajistosta eräänlainen sormen jälki, josta ilmenee jokaisen sienilajin esiintyminen ja määrä näyt teessä (Vainio ja Hantula 2000). Yleisimmin eristetyn sienen eri morfologisia kantoja verrattiin toisiinsa myös nk. geneettisten sormenjälkien (RAMS) avulla (Han tula ym. 1996). Näin voitiin DGGE-menetelmän avulla tapahtu nut sienten luokittelu vielä varmistaa. Patogeenisuuskokeet Ensimmäisessä kokeessa vuoden ikäiset kuusen paakkutaimet is tutettiin turpeella täytettyihin 0,5 litran purkkeihin. Puoleen väliin runkoa ympättiin viikon kuluttua istutuksesta kahta yleisemmin eristettyä sientä (yhtä sientä yhteen taimeen). Kummallakin sienellä inokuloitiin kahdeksan tainta. Ymppi oli agaralustalta leikattu 16 mm 2 kasvuston pala, joka kiinnitettiin kietomalla rungon ja ympin ympäri suikale parafilmiä. Kahdeksaan kontrollitaimeen lisättiin pelkät agarpalat ilman sientä. Ymppi ja parafilmi poistettiin kol men päivän kuluttua. Taimet kasvoivat 19-22 °C lämpötilassa kasvihuonelamppujen alla laboratorion pöydällä noin kuukauden ajan. Toisessa kokeessa itiösuspensiolla saastutettiin kennostossa (Plantek 81 F) kasvavia pieniä kuusen taimia. Viisi viikkoa aikai semmin kuusen siemenet oli kylvetty turpeeseen ja taimet olivat noin neljän viikon ikäisiä. Vain toinen ensimmäisen kokeen sie- 15 Taimitarhatutkimuksen vuosikirja 2003 nistä tuotti itiöitä, joten vain tätä voitiin käyttää tässä kokees sa. Kaksikymmentä tainta kennoston 81 taimesta inokuloitiin tiput tamalla taimen päälle 2 ml itiösuspensiota, jossa itiöitä oli 100 kpl/ml. Taimien määrä kummassakin käsittelyssä oli 40. Taimet kasvoivat kuukauden ajan samoissa olosuhteissa kuin ensimmäi sen kokeen taimet, paitsi valo oli luonnon valoa. Tulokset Sienieristykset ja 18S rDNA-profilointi Taimien koroista saatiin eristettyä morfologialtaan erilaisia kasvustoja. Yleisimmin esiintyneitä kasvustoja ryhmiteltäessä löy tyi kolme kasvustotyyppiä, joista yksi tuotti itiöpullomaisia ra kenteita. Tämän perusteella sitä kutsuttiin Phoman kaltaiseksi sieneksi. 18rDNA-profilointi tuotti koroista geelille alukkeesta riippuen eri määrän juoviajajuovien katsottiin edustavan samaa mikrobia, mikäli ne asettuivat geelissä samaan kohtaan. Tämän mukaan tai missa esiintyi yleisimmin kahta mikrosientä (OTU 1 ja OTU 2). Samoista koroista otettujen näytteiden mukaan OTU 1 oli läsnä alukeparista riippuen 14 tai 17 taimessa, joista 14 tainta oli sa maa. Toiseksi yleisin mikrobi OTU2 löytyi alukeparista riippuen 9 ja 10 kertaa, joista 7 tainta olivat samoja. Lisäksi taimissa oli muita mikrosieniä, jotka esiintyivät vain yhdessä tai kahdessa taimessa. Samaa menetelmää kuin koroihin käytettiin myös eristettyihin sieniviljelmiin, jotka edustivat erilaisia morfologisia ryhmiä. Mu kaan otettiin myös verranne, joka oli tunnistettu S. conigenus -sieneksi tuottamiensa itiöiden perusteella. Profilointi paljasti, että kaksi kolmesta ryhmästä olivat analyysin mukaan identtisiä verran teen kanssa. Kun tämä tieto yhdistettiin koroista saatuun, voitiin päätellä, että OTU 1 edusti S. conigenus -sientä ja OTU 2 Phoman kaltaista sientä. Patogeenisuuskoe Ensimmäisessä kokeessa molemmat ympätyt mikrobit aiheuttivat neulasten ruskettumista. Koroja kuusen taimiin ei kuitenkaan koe aikana vielä syntynyt, vaikka enin osa ruskettuneista neulasista oli karissut jättäen runkoon paljaan kohdan. Toisessa kokeessa, jossa saastutus tehtiin vain itiöitä tuottavalla S. conigenus -sienellä, pie net taimet ruskettuivat vähitellen niin, että kokeen lopussa kaikki taimet olivat kuolleet. Kontrollitaimet sen sijaan säilyivät molem- 16 MT 907 Kuva 1. Sirococcus conigenus-sienen itiöpesäkkeitä kuusen taimen kuolleilla neulasilla ja verson pinnalla. Kuva: Erkki Oksanen. missä kokeissa elossa. Kun ruskettuneista taimista tehtiin eristykset agar-alustoille, niistä kasvoi samanlaista rihmastoa kuin sienellä, jolla taimet oli saastutettu. Tulosten tarkastelu Viime vuosina taimitarhoillamme on esiintynyt kuusen paakku taimilla oireita, joita meillä aiemmin tunnettujen bioottisten tai abioottisten tautien ei tiedetä aiheuttavan (Poteri 2002). Perintei sin sienieristyksin ja molekyylibiologisin menetelmin selvisi, että useassa korossa oli yhtä tai molempia useimmin eristettyä sieni lajia. Toinen näistä oli S. conigenus, jonka meillä ei ole aiemmin raportoitu aiheuttavan koroja kuusen taimitarhataimilla. Toinen sieni jäi tarkemmin määrittämättä, koska tutkimusaikana kasvustoon muodostuviin pullomaisiin rakenteisiin ei syntynyt iti öitä. Molemmat sienet ruskettivat neulasia taimissa, joihin niiden rihmastoa ympättiin. Monilla havupuulajeilla esiintyvä S. conigenus tartuttaa sekä kasvavia versoja että käpyjä pilaten kävyissä olevia siemeniä. Taimitarhoilla siementen kautta leviävä tautimuoto aiheuttaa taimipoltteen (Sutherland vm. 1981, Mottavm. 1996). Myöhem min kesällä sieni kuristaa latvakasvaimen, jolloin ruskettunut lat va nuokkuu alaspäin (Hamm ym. 1990, Nef ym. 1999). Ruotsissa tätä oiretta on esiintynyt männyllä (Eidmann ym. 1976). Meillä nuokkuvia, ruskettuneita kuusen latvoja on tavattu satunnaisesti kuusen taimilla, mutta Sirococcusta niistä ei ole saatu eristettyä (Poteri 2002). Kolmannessa vaihtoehdossa alemmas versoon syn tyy laikkuja (Dennis 1990). MeilläjaNorjassa esiintyvä tauti ei täysin vastaa Pohjois-Ame rikassa kuvattua ÄrococcMj-versolaikkua. jossa laikkuun liittyy 17 Taimitarhatutkimuksen vuosikirja 2003 punertava väri (Dennis 1990). Meillä molemmat kuusen koroista eristetyt lajit, S. conigenus ja Phoman kaltainen sieni, olivat testauksessa patogeenisiä. USA:ssaja Kanadassa molempia sieni lajeja pidetäänkin torjuttavina taudinaiheuttajina taimitarhoilla (Kliejunas ym. 1985, Sutherland ym. 1989, Hamm ym. 1990). S. conigenus pilaa metsässä käpyjä, minkä lisäksi se tarttuu myös kasvussa oleviin havupuiden versoihin aiheuttaen oksien ja latvojen kuolemista. Itävallassa tämän sienen on todettu aiheutta van nuorissa kuusikoissa kasvutappiota sekä monilatvaisuutta (Halmschlagerym. 2000). Pohjois-Ruotsissa S. sirococcus on sen sijaan yhdistetty kontortamännyn (Pinus contortd) taimikkotuhoi hin (Karlman 1980). Meillä Kujala on löytänyt S. conigenus -sie nen itiöpulloja Picea-, Pseudolsuga-]&Abies-\&) ien kuolleilta ver soilta yli 50 vuotta sitten (Kujala 1950). Myöhemmin tätä sientä on eristetty paitsi kuusen kävyiltä myös kuusen versoista ja män nyn sirkkataimilta, jotka kasvoivat oireellisten kuusten alla (Tian Fu ja Uotila 2002). Patogeenisuuskokeessa metsästä peräisin ole vat Sirococcus-kanmdA eivät kuitenkaan olleet erityisen patogeenisiä. Alle 15 % saastutetuista kuuden viikon ikäisistä kuusen taimista sai oireita, kun saastutus tehtiin kasvihuoneessa tai ulkona. Sen sijaan käpyjen saastutus onnistui 100-prosenttisesti. Kolmen vii kon kuluttua saastutuksesta käpyjen pinnalle syntyi itiöpulloja, joista vapautui runsaasti itiöitä (Tian Fu ja Uotila 2002). S. conigenus -sientä on myös löydetty täysin terveistä taimista (Butin 1986, Angleberger ym. 2002). Tämä voi merkitä sitä, että endofyyttinen S. conigenus aktivoituu ja muuttuu patogeeniseksi vain, mikäli jokin muu tekijä heikentää taimia. Kasvatusolosuhtei den tiedetäänkin vaikuttavan taimien alttiuteen saada S. conigenus -infektio. Korkea päivä-ja yölämpötila vähentää alttiutta ja alhai nen valointensiteetti (900-3900 lx) lisää taimien alttiutta sairastua tautiin (Wall ja Magasi 1976). Muita tekijöitä taimitarhoilla voi vat olla pakkanen ja hyönteisvioitukset. Metsikkötasolla ravinne talouden häiriöt ovat tyypillisiä alueille, jossa S. conigenus on ai heuttanut kasvuhäiriöitä tappamalla kuusten latvoja ja sivuoksien kärkiä (Angleberger ym. 2003). Sekä perinteinen viljelymenetelmä että molekyläärinen testaus osoittivat, että koroissa oli kahta sientä, joista S. conigenus oli yleisempi. Molemmat sienet ruskettivat neulasia. Jatkossa mei dän onkin selvitettävä eristettyjen lajien rooli taudissa ja ne olosuh teet Joissa kuusen taimet altistuvat taudille. 18 MT 907 Kirjallisuus Angleberger, H., Halmschlager, E., Hietz, P. & Mattanovich, J. 2002. Effect of fertilization on the resistance of spruce seedlings to shoot blight caused by Sirococcus conigenus. Julkaisussa: Uotila, A. & Ahola, V. (toim.). Proceedings of the lUFRO Working Party 7.02.02 Shoot and Foliage Diseases, Hyytiälä, Finland, 17-22 June, 2001. Metsäntut kimuslaitoksen tiedonantoja 829: 152-157. -, Sieghardt, M., Katzersteiner, K. & Halmschlager, E. 2003. Needle nutrient status of Sirococcus shoot blight-diseased and healthy Norway spruces. Forest Pathology 33: 21-29. Butin, H. 1986. Endophytische Pilze in griinen Nadeln der Fichte (Picea abies). Zeitschrift fur Mykologie 52: 335-346. Dennis, J. 1990. Stem lesions on pine caused by Sirococcus conigenus. Seed and seedling extension topics 3: 2:1-2. Eidmann, H. H. & Klingström, A. 1976: Skadegörare i skogen. LTs forlag, Centraltryckeriet AB, Boräs, ISBN-91-36- 00269-0. 288 s. Halmschlager, E., Gabler, A. & Andrea, F. 2000. The impact of Sirococcus shoot blight on radial and height growth of Norway spruce (Picea abies) in young plantations. Forest Patholygy 30: 127-133. Hamm, P. B.„ Campbell, S. J. & Hansen, E. M. 1990. Growing healthy seedlings. Identification and management of pests in Northwest forest nurseries. United States Department of Agriculture. Forest service. Pacific Northwest Region. Spe cial publication 19. Corvallis, OR. Forest Research Laboratory, Oregon State University. 110 s. Hantula J., Dusabenyagasani, M., Hamelin. R.C. 1996. Random amplified microsatellites (RAMS) - a novel method for characterising genetic variation within fungi. European Journal of Forest Pathology 26: 159-166. Karlman, M. 1980. Skador pä Pinus contorta i Norra Sverige 1979. Sveriges Skogsvärdsforbunds Tidskrift 78: 14-26. Kliejunas, J.T., Allison. J. R.. McCain, A. H. & Smith Jr. R. S. 1985. Phoma blight on fir and Douglas-fir seedlings in a California nursery. Plant Disease 69: 773-775. Kujala, V. 1950. Über die Kleinpilze der Koniferen in Finnland. Metsätieteellisen tutkimuslaitoksen julkaisuja 38,4: 1-121. Motta. E., Annesi, T. & Balmas, V. 1996. Seedborne fungi in Norway spruce: testing methods and pathogen control by seed dressing. European Journal of Forest Pathology 26: 307-314. 19 Taimitarhatutkimuksen vuosikirja 2003 Nef, L. & Perrin, R. 1999. Damaging agents in European forest nurseries. Practical handbook. European Union AIR2CT93- 1694 Project ss. 176-180,189-193. European Communities, Italy. ISBN 92-828-2803-4. Poteri, M. 2002. Taimituho-opas. Metsäntutkimuslaitoksen tiedon antoja 843: 29. Sutherland, J. R., Lock, W. & Farris, R. H. 1981. Sirococcus blight a seed-borne disease of container-grown spruce seedlings in costal British Columbia forest nurseries. Canadian Journal of Botany 59: 559-562. -, Shrimpton, G. M. & Sturrock, R. N. 1989. Diseases and insects in British Columbia forest seedling nurseries. B.C. Ministry of Forests, PRDA Report 065. 85 s. Tian, Fu W. & Uotila, A. 2002. Observation of Sirococcus conigenus and its pathogenicity. Metsäntutkimuslaitoksen tiedonantoja 829: 68-74. Vainio, E.J. & Hantula, J. 2000. Direct analysis of wood-inhabiting fungi using denaturing gradient gel electrophoresis of amplified ribosomal DNA. Mycological Research 104:927- 936. Wall, R. E. & Magasi, L. P. 1976. Environmental factors affecting Sirococcus shoot blight of black spruce. Canadian Journal of Forest Research 6: 448-452. 20 MT 907 Standardoitu "I+s -menetelmä" kasvualustojen analysoinnissa Päivi Lötjönen Mitä ovat "I+5-menetelmä" ja EN-standardit? "I+s-menetelmä" kuuluu maa-analyyseihin. Menetelmän pää periaate on sekoittaa yksi tilavuusosa näytettä ja viisi tilavuusosaa deionisoitua vettä ja mitata tästä seoksesta pH ja johtokykyarvot. Vastaavanlaisesta uutosta voidaan mitata myös vesiliukoisten ravinteiden arvot. Vaihtuvien ravinteiden arvot mitataan Suomes sa yleensä ammoniumasetaattiuutosta ja EN-standardin mukaan CaCl2-DTPA-uutosta. Mitä ovat EN-standardit? "I+s-menetelmä" kuuluu yhteisesti hyväksyttyihin eurooppalai siin kasvualustan analysointia varten kehitettyihin standardi menetelmiin. Standardisoinnista vastaava organisaatio on euroop palainen standardisoimiskomitea, CEN -European committee for standardization. EN-menetelmille on laadittu vastaavat suomalai set SFS-EN-standardit. Kasvualustoille ja maanparannusaineille käytettäviä EN analyysistandardeja: • näytteenotto EN 12579:1999 (SFS-EN 12579:1999) • määrän (ulostulon) mittaus EN 12580:1999 (SFS-EN 12580:1999) • pH-määritys EN 13037:1999 (SFS-EN 13037:1999) • johtokykymääritys EN 13038:1999 (SFS-EN 13038:1999) • orgaanisen aineksen ja tuhkapitoisuuden määritys EN 13039:1999 (SFS-EN 13039:1999) • näytteen esikäsittely kemiallisia ja fysikaalisia mittauksia var ten, kuiva-ainepitoisuuden määritys, kosteus ja laboratoriolitran määritys EN 13040:1999 (SFS-EN 13040:1999) • fysikaalisten ominaisuuksien määritys. Kuivatiheys, ilmatila, vesitila, kutistuma ja kokonaishuokostila EN 13041:1999 (SFS-EN 13041:1999) • maa-analvysistandardi eli CaCl2-DTPA-uutto EN 13651:2001 • maa-analwsin vesiliukoiset ravinteet EN 13652:2001 21 Taimitarhatutkimuksen vuosikirja 2003 Miksi siirrytään "I+5-menetelmään"? Vuonna 2002 "I+s" on otettu laadunvalvontamenetelmäksi Kek kilä Oyj :n Suomen tehtailla sekä eestiläisessä tytäryhtiössä ja me netelmän käyttöönottoa laajennetaan pikkuhiljaa. Tulevaisuudes sa pakkauksissa on sekä "I+s"- että puristenestearvot. Puriste nestemittauksia suoritetaan edelleen ulkoisena palveluna kotimais ten asiakkaiden tarpeisiin. Perusteluja "I+s-menetelmän" valinnalle laadunvalvonnan päämenetelmäksi on runsaasti. "I+s-menetelmä" (KTTK:n ver sio) on virallisesti hyväksytty menetelmä Suomessa. "I+s-mene telmä" soveltuu kaikkien kasvualustojen analysointiin - myös ko koon puristumattomien kivennäis- ja kierrätysmateriaaliseosten analysointiin. "I+s-menetelmällä" saadaan tulokset nopeasti, min kä lisäksi myös hetimittaus on mahdollinen ja hyvin suuntaa anta va. Tuotannossa kuivaa turvetta käsiteltäessä puristenestenäyte vaati kostutusta yön yli. Tulkinnan kannalta johtokyvyn yksikkökoko "l+s":ssäon helpompi, varsinkin pienten johtokykyjen osalta. Täl lä on merkitystä lähinnä lannoittamattomien tuotteiden ja raaka aineiden valvonnassa. Muiden etujen lisäksi käyttämällä yhtä me netelmää saavutetaan eri tehtaiden ja jopa eri tuottajien mittausten vertailukelpoisuus. "I+s" verrattuna puristenestemenetelmään Puristeneste-ja I+s-luvut eivät ole suoraan vertailukelpoisia kes kenään. Karkeasti lukuja voidaan vertailla muuntokertoimien avul la. Menetelmien välille ei ole olemassa virallisia muuntokertoimia, mutta analyyseistä saadun ja saatavan kokemuksen perusteella on pystytty laatimaan epävirallisia kertoimia. Taulukko 1. Kekkilä Oyj:n kehitysprojektien ja sisäisen laadunvalvonnan mittausten perusteel la lasketut muuntokertoimet pH:lle ja johtokyvylle. Puristenesteen johtokyvyn yksikkö on mS/cm ja 1 +5:n mS/m. puristenestearvosta 1+5-arvoon johtokyky pn x 14 (matalat 16, korkeat 13) pH pn + 0,4 22 MT 907 Myös ravinneanalyysien arvot näyttävät erilaisilta. Esimerkik si kalsiumin määrä on I+s-analyysissä moninkertainen puriste nesteanalyysiin verrattuna - kun taas typpi-ja fosforiarvot ovat puristenestearvoja pienempiä. On tärkeää huomata, että I+s - osalle analysoitavista aineista (Ca, Mg, K, P) uutto tapahtuu ammoniumasetaatilla (Suomessa, myöhemmin siirtymi nen EN-uuttoon mahdollinen). Menetelmä vaikuttaa ravinteiden suhteelliseen esiintymiseen. Joidenkin vesiliukoisten ainesten si jasta siis analysoidaan vaihtuvat ravinteet. Kahden menetelmän välillä on kysymys sekä erilaisesta uuttotavasta että tavasta ilmaista ravinnepitoisuudet. Puristeneste menetelmässä mitataan pitoisuuksia näytteestä puristetusta nestees tä ja arvot ilmoitetaan nestelitraa kohden. Maa-analyysissä ("1+5") lasketaan pitoisuudet kasvualustalitraa kohden. Näiltä osin "I+s"- menetelmä muistuttaa Suomen "perinteistä maa-analyysiä" ("1+2,5") - joskaan näiden kahden maa-analyysin pH-ja johto kykyarvot eivät ole vertailtavissa ilman kertoimia erilaisen uutto suhteen ja yksikön vuoksi. Käytettävä litra kasvualustaa on tiiviy deltään EN-menetelmän mukaisesti mitattu laboratoriolitra. Yhteenveto "l+s-menetelmä" on kansainvälinen standardimenetelmä ja viral lisesti hyväksytty menetelmä Suomessa. Tämän menetelmän avulla kaikkien kasvualustatyyppien analysointi on mahdollista. Mene telmä tuo kasvualustatuotantoon entistä nopeamman laadun varmistuksen. Valitsemalla käyttöön yksi menetelmä saavutetaan sekä kotimainen että kansainvälinen vertailukelpoisuus. 23 Taimitarhatutkimuksen vuosikirja 2003 Turpeen täyttötiiviyden ja kalkituksen sekä kastelun ja varjostuksen vaikutus kuusen paakkutaimiin Risto Rikala, Kyösti Konttinen ja Sirpa Kolehmainen Johdanto Useilla taimitarhoilla Suomessa esiintyi 1990-luvun loppupuolel la kuusen paakkutaimissa neulasten keltakärkisyyttä. Neulasten kärjet vaalenivat heinäkuun lopulta, sitten kellertyivät ja lopulta voimakkaassa tapauksessa ruskettuivat. Syyksi epäiltiin monia te kijöitä, kuten liian alhaista kalkitusta, liian vähäistä kastelua, löy sää turpeen täyttöä kasvatusarkeissa, varjostuksen käyttöä kuusi huoneissa, liian vähäistä tuuletusta ja ravinnepuutosta. Ilmiö muistutti paljon magnesiumin puutosoireita. Ravinne analyysit osoittivatkin, että keltakärkisissä neulasissa on yleensä hieman vähemmän magnesiumia, mutta myös muita ravinteita kuten typpeä, kaliumia, kalsiumiaja fosforia, kuin vihreissä neula sissa. Mikään ravinteista ei kuitenkaan ollut edes lähellä puutos arvoja ja erot ovat ymmärrettäviä, koska kellertävä väri osoittaa jo muutoksia elintoiminnoissa tapahtuneen. Koska tapausselvityksissä ei ilmiölle löytynyt syytä, päätettiin tukeutua järjestettyihin kokeisiin, joissa normaaleissa kasvatus olosuhteissa tutkittiin epäiltyjen em. oireisiin johtavien kasvatus tekijöiden vaikutusta taimiin. Koska oireita esiintyi Suonenjoella enemmän vasta käyttöönotetuissa kovamuoviseinäisissä, ilma aukoilla varustetuissa Plantek-kennoissa kuin Ecopot-kennoissa, arveltiin erilaisen turpeen täyttötiiviyden ja turpeen nopeamman kuivumisen kasvatuksen aikana voivan aiheuttaa neulasten kellastumista. Taimiturpeen vuosien saatossa alennetun kalkituksen ajateltiin joissakin olosuhteissa voivan johtaa alentuneeseen kal siumin ja magnesiumin saantiin ja tyypillisiin magnesiumin puutosoireisiin. Kuusen kasvatuksessa käytettävä varjostus vähen tää luonnollisesti taimien haihduntaa, mikä puolestaan voi vaikut taa eräiden taimien haihduntavirran mukana kulkeutuvien ravin teiden, erityisesti kalsiumin ja magnesiumin ottoon. Kokeiden tavoitteena oli ensisijassa löytää syy kuusen taimissa ilmenneeseen neulasten keltakärkisyyteenja toisena tavoitteena oli saada lisätietoa monilla tarhoilla entisten paakkutyvppien korvanneen kovamuovisten paakkutyyppien kasvatukseen. Kokeis- 24 MT 907 sa selvitettiin neljän kasvatustekijän i) turpeen täyttötiiviyden, ii) turpeen kalkituksen, iii) taimien kastelun sekä iv) varjostuksen vaikutusta ensimmäisen kesän kuusen paakkutaimien kehittymi seen. Neulasten keltakärkisyyttä ei toteutetuissa kokeissa niin kuin ei myöskään samoissa muovihuoneissa tuotetussa kaupallisessa kaan kuusitaimituotannossa esiintynyt tutkimusvuonna. Kokeiden tulokset esitetään taimien rakenne-ja ravinnetunnusten osalta. Koejärjestelyt Taimimateriaali Kovamuoviset PL-BIF kennot (85 cm 3 , 549 kpl/m 2 ) täytettiin ko neella (Lännen FL2 vm. -88) Kekkilän metsätaimiturpeella (M6W). Täytetyt arkit kylvettiin stratifioidulla kuusen siemenellä (TO3-98- 0149, SV 177) yksisiemen kylvönä Sator-6 kylvökoneella. Kylvön jälkeen arkit peitettiin hiekalla ja vietiin Suonenjoen tutkimus taimitarhan lämmitettävään, varjostusverkolla varustettuun (30 %:n varjostus) muovihuoneeseen, jossa kastelu aloitettiin 25.4.- 5.5.2000 heti siirron jälkeen. Lannoitus ja kastelu toteutettiin koko huoneessa samalla ohjelmalla. Kaikki huoneen arkit olivat kohotus palkkien päällä (10 cm:n korkeudella). Taimia lannoitettiin Taimi Superex lannoitteella (Kekkilä Oyj) viisi kertaa yhteensä 30 g/m 2 . Johtokyky turpeessa vaihteli 2,0 - 0,5 mS/cm laskien syksyä koh ti. Taimille kertyi muovihuoneessa kasvukauden aikana kylvön jälkeen lämpösummaa 1855 d.d. Muovihuoneen lämpötilat ovat taulukossa 1. Täyttötiiviyskoe Normaalin täyttötiiviyden (konetäyttö) lisäksi paakkukennostoja täytettiin normaalia löysemmin ja normaalia tiiviimmin (taulukko 2). Täytön jälkeen arkit (4 kpl/käsittely) punnittiin 20 g tarkkuu della. Turpeen kosteus mitattuna ennen täyttöä kolmesta 50-100 g näytteestä 2 vrk:n +7O °C:ssa kuivatuksen jälkeen oli 64,4 %. Kylvön jälkeen arkit sijoitettiin neljään satunnaisesti arvottuun lohkoon (1 taimiarkki/käsittely/lohko) kaupalliseen tuotantoon kasvatettavien taimiarkkien joukkoon muovihuoneeseen. Taimitarhatutkimuksen vuosikirja 2003 25 Taulukko 1. Vuorokauden keskilämpötilojen sekä minimi- ja maksimilämpötilojen kuukausittaiset keski arvot muovihuoneessa (täyttötiiviyskoe, kalkituskoe ja kastelukoe). Taulukko 2. Säkkikuivan (64 % kosteus) sekä kuivan turpeen painot (4 arkin keskiarvo) täyttötiiviyskäsittelyittäin. Kalkituskoe Koekäsittelyt olivat: 1. Vertailu, vain Kekkilän Metsätaimiturve (kalkitus 2 kg/m 3/ magnesiumpitoista kalkkikivijauhetta, Mg vähintään 5 %) (M) 2. Siementen kylvön jälkeen Metsätaimiturpeen pinnalle levitet tiin Kekkilän puutarhakalkkia (kalsium 33 %, magnesium 2%) 138 g/m2 (20 g/arkki) (M+2o) 3. Kuten kohta 2, mutta annos 276 g/m 2 (40 g/arkki) (M+4o) Puutarhakalkin levityksen jälkeen arkit peitettiin hiekalla ko neellisesti ja sijoitettiin muovihuoneeseen muiden taimiarkkien joukkoon satunnaistetun lohkokokeen muotoon (3 käsittelyä (ä 1 taimiarkki) x 4 lohkoa). Kastelukoe Kokeessa selvitettiin, miten lisäkastelu muovihuoneessa vaikuttaa kuusen taimien kasvuun verrattuna normaaliin taimitarhalla an nettuun kasteluun. Kokeessa oli kolme kastelutasoa: 1. Normaali koko muovihuonealalle annettu ramppikastelu (N) 2. N+lisäkastelu kastelukannulla, 0,5 litraa/arkki (n. 3 mm) kaksi kertaa viikossa. (N+6) 3. N+lisäkastelu kastelukannulla 1,0 litra/arkki (n. 6 mm) kaksi kertaa viikossa (N+l2) Muovihuoneessa kasvatettujen kaupallisten taimien arkkien (3 kpl) viikoittaisten punnitusten mukaan turpeen vesipitoisuus vaihteli kesä-elokuussa normaalisti kastelluissa arkeissa (käsittely 1) 30- 46 % (til.) nousten syyskuun alussa 58 %:iin. Jokaista kastelu- Lämpötila, °C Toukokuu Kesäkuu Heinäkuu Elokuu Syyskuu keskiarvo 19,7 19,8 19,6 16,3 11,7 minimi 13,2 15,9 14,9 12,3 7,8 maksimi 25,9 25,1 24,7 21,1 17,4 Paakkujen tiiviys Säkkikuiva turve Säkkikuiva turve Kuiva turve käsittelyt g/arkki g/cm 3 g/cm 3 1. Löysä 1245 (1180-1280) 0,180 0,064 2. Normaali 1515 (1500-1520) 0,220 0,078 3. Tiivis 2000 (1960-2040) 0,290 0,103 26 MT 907 käsittelyä edusti 4 taimiarkkia, jotka järjestettiin satunnaistetun lohkokokeen muotoon (3 kastelutasoa x 4 lohkoa). Itämisaikana kaikkia arkkeja kasteltiin samalla tavalla ramppikasteluna. Lisä kastelut aloitettiin 25.5., kun siemenkuori alkoi irrota sirkkataimen päästäjä käsittelyihin eriytettyä kastelua jatkettiin elokuun puoli väliin saakka. Varjostuskoe Koe toteutettiin edellisiin kokeisiin verrattuna samanlaisessa mut ta varjostamattomassa huoneessa. Poikkeuksena edellisiin kokei siin verrattuna oli myös se, että kasvualustana oli Vapon lannoitettu ja kalkittu metsätaimiturve (Vapo E). Lämpösummaa taimille ker tyi kokeen aikana kylvön jälkeen 1790 d.d. Varjostus toteutettiin kahden 50 cm korkean ja 130 cm x 150 cm:n kokoisen puukehikon varassa olevan verkon alla. Verkon liepeet roikkuivat n. 20 cm häkin reunojen yli. Taimet siirrettiin verkon alle 18.5.2000 kaksi viikkoa kylvöstä. Kummankin var jostushäkin alle sijoitettiin 4 arkkia ja lisäksi kummankin häkin viereen sijoitettiin 4 arkkia vertailutaimia niin, että häkkien varjo ei langennut niiden päälle. Kaikki taimiarkit olivat 10 cm korkei den kohotuspalkkien päällä. Kastelun ja lannoituksen ajaksi verk ko rullattiin pois taimien päältä. Varjostetuilla taimilla ja vertailu taimilla oli samanlainen lannoitus-ja kasteluohjelma. Varjostusverkon ja muovin fotosynteettisesti aktiivisen sätei lyn (PAR) läpäisevyys mitattiin verkon alta taimien latvojen kohdal ta ja verkon päältä Li-Cor mittarilla kirkkaalla säällä 24.7. klo 10, jolloin säteily oli muovihuoneen ulkopuolella 1250 nr 2s"' (n. 68 klx). Muovihuoneen kaksinkertainen, kahdeksan vuotta van ha muovi ja varjostusverkko vähensivät säteilyä yhteensä 62 %, josta varjostusverkon osuus oli puolet. Tässä kokeessa varjostus vähensi taimien saamaa säteilyä enemmän, kuin viereisessä sa manlaisessa muovihuoneessa (50 %), jossa samanlainen verkko on kiinnitetty ylös muovihuoneen kaarien alle. Vertailuksi Firthin (1992) mukaan yksinkertainen uusi muovi vähentää säteilystä 9- 13 % ja kun muovi vanhenee ja likaantuu läpäisevyys heikkenee 5-12 % lisää. Seuraavana keväänä istutettiin taimitarhapellolle varjostuksessa ja ilman varjostusta kasvatettuja taimia 110 tainta/käsittely viitenä 22 taimen toistona, yhteensä 220 tainta. Taimien mittaus Syksyllä kasvukauden päätyttyä kaikkien kokeiden jokaisesta koe arkista arvottiin 15 nävtetainta (varjostuskokeesta kuitenkin vain 10 nävtetainta) tarkempaa mittausta varten. Taimista mitattiin ver- Taimitarhatutkimuksen vuosikirja 2003 27 Taulukko 3. Paakkujen täyttötiiviyden vaikutus yksivuotiaiden kuusentaimien rakenteeseen ja juuriverso suhteeseen ja neulasten ravinnepitoisuuteen' 1 . P-arvot kuvaavat varianssianalyysillä laskettua keskiarvojen eroamistodennäköisyyttä ja eri kirjaimet keskiarvojen perässä osoittavat niiden poikkeavan tilastollisesti toisistaan. (I Muut ravinnepitoisuudet (koko aineiston keskiarvoina), joissa ei käsittelyjen välillä tilastollisia eroja: Ca 5,5 g/kg; Mg 1,44 g/kg, Cu 5,4 mg/kg, Zn 55 mg/kg, B 32 mg/kg, Fe 115 mg/kg son pituus ja läpimitta sekä neulasten, rangan ja juurten kuiva painot 2 vrk:n +65 °C:ssa kuivatuksen jälkeen. Lisäksi mittauksen yhteydessä tarkasteltiin neulasten väriä (tumman vai kellertävän vihreä) ja taimien mutkaisuutta. Neulasista määriteltiin myös ravin nepitoisuudet (ei kastelukokeesta). Laskenta Kokeet toteutettiin lohkoittain arvottuina kokeina sekä kasvatus että istutuskokeissa (vain varjostuskokeen taimet istutettiin). Ai neisto analysoitiin yksisuuntaisella varianssianalyysilla tai t-testillä (varjostuskoe) ja varianssianalyysin osoittaessa käsittelyjen välil lä merkitseviä eroja, paikallistettiin erot Tukeyn testillä. Tulokset ja tarkastelu Täyttötiiviys Taimet kasvoivat löysästi täytetyissä paakuissa merkitsevästi pie nemmiksi kuin normaalisti tai tiiviisti täytetyissä paakuissa (tau lukko 3). Normaalissa ja tiiviissä täytössä erot eivät olleet merkit seviä. Kuitenkin tasaisin materiaali kasvatettiin normaalisti täytetyissä paakuissa, joissa pituuden variaatiokerroin (100* pituus/ keskihajonta) oli pienin (16 %) ja suurin se oli löysässä täytössä (22 %). Myös taimien kuivapaino kasvoi täyttötiiviyden lisääntyessä. Erityisesti taimien versot kasvoivat parhaiten tiiviissä (0,10 g/cm3 ) turpeessa (kuva 1). Kuitenkin juuriverso-suhde oli pienempi tii veimmässä täytössä. Vaikuttiko tiivis paakku hidastavasti juurten kasvuun? Jos paakun tiiviys olisi alkanut rajoittaa juuriston kas- Paakkujen Pituus Läpimitta Juuri/verso N P K täyttötiiviys mm mm % g/kg g/kg 1. Löysä 128a 1,58a 0,41a 1,93a 2,7 9,9 2. Normaali 142b 1,76b 0,41a 1,99a 2,9 9,4 3. Tiivis 156b 1,89b 0,35b 2,29b 3,1 10,6 P <0,001 <0,001 <0,001 <0,001 0,107 0,389 28 MT 907 Kuva 1. Turpeen täyttö tiiviyden vaikutus yksivuotiaiden kuusen paakku taimien kuiva massaan. Pysty janat kuvaavat taimien kokonais kuivamassan toistokeskiarvojen keskivirhettä. Käsittelyjen välisten taimi ositteiden painojen keskiarvoerojen merkitsevyys on kuvattu eri kirjai milla. vua, se olisi pitänyt näkyä myös verson kasvussa (Hocking ja Mitchel 1975. Mitchel ym. 1972). Kun turve turposi kastelun jäl keen, nousi arkkien keskellä turpeen pinta hieman yli kennon reu nojen (n. 5 mm) ja juuret pääsivät kasvamaan paakusta toiseen. Tämä hankaloitti taimien irrottamista kennosta ja saattoi pienen tää juurten kuivapainoa. Löysät kennot olivat kaikki selvästi (5-10 mm) ja normaaliarkkien kennotkin hieman vajaita. Löysässä tur peessa taimet saattoivat kärsiä lievästä veden puutteesta. Kun paak kua tiivistetään, veden saatavuus paranee (Bunt 1988). Hockingin ja Mitchelin (1973) mukaan kontortamännyn kasvu on parantu nut, kun paakkua on tiivistetty o,o9:stä 0,18 g/cm 3 :iin. Täyttötiivivden kasvaessa neulasten typen, fosforin ja kaliumin pitoisuuden lisääntyivät, mutta tilastollisesti merkitsevästi vain typen osalta. Muiden ravinteiden pitoisuuksiin täyttötiiviydellä ei ollut vaikutusta. Optimaalinen tiiviys olisi saattanut olla hieman tämän kokeen normaali täyttöä tiiviimpi, lähempänä Juntusen ja Rikalan (1998) käyttämää tiiviyttä (1798 g/arkki, 0,09 g/cm-). Landiksen ym. (1990) mukaan optimaaliseen paakun tiiviyteen vaikuttaa turpeen laatu, kasvatuskenno ja kastelumenetelmä. Myös turpeen kosteus täytettäessä vaikuttaa tiiviyteen. Toisissa tämän artikkelin kokeis sa (kalkitus, kastelu) taimet kasvoivat yhtä hyvin kuin tämän ko keen 'tiiviissä' paakuissa, mikä viittaa siihen, että tässä kokeessa 'normaali' tiiviys oli löysempi kuin muissa kokeissa. Kalkituskoe Kalkkilisäyksillä ei ollut merkitsevää vaikutusta mihinkään taimista mitattuun kokotunnukseen (taulukko 4). Kuitenkin molemmissa 29 Taimitarhatutkimuksen vuosikirja 2003 lisäkalkitusta saaneissa käsittelyissä esiintyi 13 % taimista rangan mutkaisuutta tai suikertelevaa kasvutapaa, kun taas vertailu käsittelyssä sitä ei tavattu lainkaan. Kalkkilisäykset lisäsivät lie västi taimien kalsium ja magnesiumpitoisuutta, mutta niissäkään vaikutus ei ollut tilastollisesti merkitsevä. Ilmeisesti lisätyt puutarhakalkkimäärät olivat liian pieniä tai kalkki liukeni liian hi taasti, eikä ehtinyt pinnalle levitettynä vaikuttaa taimiin yhden kasvukauden aikana. Turpeen pinnalle levitetty kalkki saattoi vai kuttaa sirkkataimien juurtumiseen heikentävästi, minkä seurauk sena osa taimista kehittyi mutkaisiksi. Kastelu Käsittelyjen normaalikastelunjaö mm:n viikoittaisen lisäkastelun välillä ei taimitunnuksissa ollut eroja (taulukko 5). Sen sijaan 12 mm:n viikottainen lisäkastelu vähensi taimien kasvua merkitse västi. Taimien neulaset olivat silmävaraisesti arvioituna kellertävim piä voimakkaimmin kastellussa käsittelyssä ilmentäen ilmeisesti huuhtoutumisen aiheuttamaa ravinnepuutosta neulasissa. Neulas analyysejä ei tehty. Taulukko 4. Kalkituskokeen kuusen ensimmäisen kesän taimien pituus, läpimitta ja kuivapainot koekäsittelyittäin. Taulukko 5. Taimien pituus, läpimitta ja ositteiden kuivapainot kastelukäsittelyittäin. P-arvot kuvaavat varianssianalyysillä laskettua keskiarvojen eroamistodennäköisyyttä ja eri kirjaimet keskiarvojen perässä osoittavat niiden poikkeavan tilastollisesti toisistaan. Kalkkilisäys Pituus mm Läpimitta mm Neulasten Rangan Juuriston kuivapaino, mg Ca Mg g/kg g/kg M 164 1,91 464 304 248 4,6 1,34 M+20 159 1,87 441 292 247 5,1 1.42 M+40 164 1,86 442 289 250 5,6 1.53 P 0,560 0,564 0,362 0,384 0,956 0,063 0,098 Ravinnepitoisuudet (koko aineiston keskiarvoina), joissa ei käsittelyjen välillä tilastollisia eroja N 2,23 %, P 3,0 g/kg, K 8,5 g/kg, Mn 503 mg/kg, Zn 46 mg/kg, B 30 mg/kg, 6,3 mg/kg. Käsittely11 Pituus Läpimitta Neulasten Rangan Juurten Juuri/verso mm mm kuivapaino, mg N 162 1,83a 432 285a 244 0,34 N+6 164 1,83a 467 287a 244 0,32 N+ 12 151 1,68b 406 223b 208 0,33 P 0,165 0,027 0,191 0,013 0,083 0,792 (1 Käsittelyn luku kuvaa lisäkastelun määrää (mm) viikossa. 30 MT 907 Varjostus Varjostetut taimet olivat 7 % vertailutaimia lyhyempiä, mutta ero oli tilastollisesti vain suuntaa-antava (taulukko 6). Sen sijaan varjos tus vähensi 12 % taimien läpimittaa ja lähes kolmanneksen taimi en kuivapainoa (kuva 2). Nämä erot olivat tilastollisesti merkitse viä. Taimien juuriverso-suhteeseen ei varjostus vaikuttanut. Var jostus lisäsi odotusten vastaisesti neulasten kalsium-ja magnesium pitoisuutta, mutta vähensi rautapitoisuutta. Muihin ravinnepitoi suuksiin ei varjostuksella ollut merkitsevää vaikutusta. Varjostuksen vaikutus rajoittui tässä kokeessa taimien kokoon. Juuriverso-suhde ja taimien ravinnepitoisuus vastakkaisista odotuk sista huolimatta eivät muuttuneet varjostuksen vaikutuksesta. Tässä kokeessa käytetyn suuruusluokan varjostus, 30-50 %, on vähentä nyt USA:n etelävaltioissa muovihuoneessa kasvavien mäntyjen (Pinus taeda]a. P. palustris) juurten kasvua enemmän kuin verson läpimitan tai pituuden kasvua verrattuna ulkona kasvaneisiin taimiin (Barnett 1989). Nyt käytetyt pienet varjostushäkit eivät vaikutta neet taimia ympäröivän ilman kosteuteen niin kuin tapahtuisi, jos koko huone olisi varjostettu. Se voi olla yksi tekijä, minkä vuoksi varjostus ei vaikuttanut esim. juuriverso-suhteeseen. Istutuskokeen taimista kuoli kahden vuoden aikana 10 %. Varjostettujen ja vertailutaimien kuolleisuus oli samansuuruinen. Vaikka varjostetut taimet olivat istutettaessa lyhempiä (13,8 cm) kuin vertailutaimet (17,4 cm), ei niiden pituuskasvu (13,2 cm) poikennut vertailutaimien kasvusta (13,5 cm) kahden istutuksen jälkeisen vuoden aikana. Niinpä kaksi vuotta istutuksen jälkeen varjostetut taimet olivat edelleen hieman varjostamattomia taimia lyhempiä. Taulukko 6. Varjostuksen vaikutus taimien pituuteen läpimittaan ja ravinnepitoisuuksiin(1 niiden ravinteiden osalta, joissa ero oli tilastollisesti merkitsevä. 11 Muiden analysoitujen ravinteiden pitoisuudet olivat eivät eronneet käsittelyjen välillä tilastolli sesti ja olivat keskiarvoina: N 1,67 %. P 2,4 g/kg, K 8,7 g/kg. Mg 1,1 g/kg, B 21 mg/kg, Cu 5,0 mg/kg, Zn 49 mg/kg. Käsittely Pituus Läpimitta Ca Fe Mn mm mm g/kg mg/kg mg/kg Vertailu 152 2,06 4,06 102 442 Varjostettu 141 1,83 4,65 57 614 P (t-testi) 0,097 0,002 0,028 0,001 0,000 31 Taimitarhatutkimuksen vuosikirja 2003 Kuva 2. Varjostuksen vaikutus taimien kuivamassaan. Pystyjanat kuvaavat toistojen vaihteluväliä. Johtopäätökset Neulasten keltakärkisyyttä ei esiintynyt missään kokeessa eikä myöskään kaupallisessa tuotannossa koevuonna. Näin sen syy jäi edelleen selvittämättä. Eri koekäsittelyjen vaikutukset tiivistetysti olivat seuraavat: Tävttötiivivskokeessa liian löysä täyttö osoittautui taimien kas vua hidastavaksi. Syy voi olla turpeen nopeammassa kuivumisessa ilma-aukoilla varustetuissa kovamuovikennostoissa. Löysä täyttö voi heikentää myös paakun koossa pysymistä. Normaalin ja tii viin täytön aiheuttamat erot olivat pieniä. Kuitenkin tasaisin mate riaali kasvatettiin normaalisti täytetyissä paakuissa. Taimien koko naiskuivapaino kasvoi täyttötiiviyden lisääntyessä, mutta juuri verso-suhde oli pienempi tiiveimmässä täytössä löysään ja nor maalitäyttöön verrattuna. Ilmeisesti tiivis täyttö lisää turpeen turvo tessa juurin kasvua reunojen yli kennosta toiseen, ja taimien irrottamisessajuuret katkeavat ja paakun juurimassa pienenee. Kalkkilisävksillä ei ollut selvää vaikutusta taimien kehittymi seen lukuun ottamatta taimien rangan mutkaisuutta, jota esiintyi enemmän lisäkalkituissa turpeissa. Syy vähäiseen vaikutukseen oli ilmeisesti puutarhakalkin pieni annostus tai hidas liukeneminen. Lievä lisäkastelu (6 mm viikossa) ei vaikuttanut taimien kas vuun, mutta 12 mm:n viikoittainen lisäkastelu heikensi taimien kasvua ja aiheutti neulasten kellertymistä ilmeisesti huuhtoutumisen aiheuttamasta ravinnepuutoksesta johtuen. Tulos osoittaa, että tur peen kosteutta kannattaa seurata, jotta vältytään systemaattisilta kasteluvirheiltä. 32 MT 907 Varjostus pienensi etenkin taimien tvviläpimittaa ja kuivapainoa, mutta neulasten kalsium- ja magnesiumpitoisuus lisääntyivät. Vaijostettuina kasvaneet taimet olivat vertailutaimia hennompia. Istutustulokseen ei varjostuksella kuitenkaan ollut vaikutusta. Varjostusta on käytetty ennen muuta kuusen tasaisemman itämisen vuoksi, missä tarkoituksessa varjostus auttaakin helpottamalla kos teuden kontrollointia. Itämisjakson jälkeen varjostus kuitenkin pi täisi poistaa, sillä jo pelkkä muovi leikkaa säteilystä noin 10-15 % ja kaksinkertainen muovi kasvihuonerakenteineen jopa 35-45 % muovikalvojen paksuudesta ja likaisuudesta riippuen. Kirjallisuus Barnett, J.P. 1989. Shading reduces growth of longleaf and loblolly pine seedlings in containers. Tree Planters Notes 40: 23-26. Bunt, A C. 1988. Media and mixes for container grown plants London Unwin Hyman. 309 s. Firth, K. 1992. Shedding light on your crop. Greenhouse Grower 10: 58, 60-61. Hocking, D. & Mitchell, D.L. 1973. The influence of communi cation and compression of substratum peat on growth and drought tolerance of lodgepole pine container seedlings. Canadian Journal of Forest Research 3: 342-345. - & Mitchell, D.L. 1975. The Influence of Rooting Volume - Seedling Espacement and Substratum Density on Green house Growth of Lodgepole Pine, White spruce and Doug las Fir Grown in Extruded Peat Cylinders. Canadian Journal of Forest Research 5: 440-451. Juntunen, M. L. & Rikala, R. 1998. Paakkutaimien kasvatus-ja lannoitusmenetelmät taimitarhoilla - taimitarhatiedustelun tuloksia. Julkaisussa: Poteri. M. (toim.) Taimitarhatutki muksen vuosikirja 1998. Metsäntutkimuslaitoksen tiedon antoja 696: 42-56. Landis, T. D., Tinus, R.W., McDonald, S.E. & Barnett, J.P. 1990. Containers and Growing Media. The Container Tree Nursery Manual. Volume two. Forest Service. Agriculture Handbook 674. Mitchell, D.L., Hocking, D. & Kay, W.C. 1972. Extruded Peat Cylinders: Their Physical Characteristics as Affecting Tree Seedlings Growth and Greenhouse Drought Tolerance. Canadian Journal of Forest Research 2: 479-486. 33 Taimitarhatutkimuksen vuosikirja 2003 Kuusen siementen itävyyden muutokset esikäsittelyjen aikana Anu Hiili Johdanto Töiden koneellistumisen myötä viljelystä on tullut tärkein mene telmä metsien uudistamisessa (Tervo 1999). Metsänviljelyyn käy tettävät paakkutaimet tuotetaan nykyisin taimitarhoilla katetuissa tiloissa, joissa kasvatustila pyritään hyödyntämään tehokkaasti. Tavoite saavutetaankin parhaiten tasalaatuisella siemenerällä, jon ka itävyys on mahdollisimman korkea. Metsikkösiemenen laatu on kuitenkin vaihtelevaa erityisesti pohjoisissa alkuperissä. Poh joisten siementen itävyyttä ja itämistarmoa alentaa pääosin vajaa tuleentuminen (Heikinheimo 1931, Sarvas 1964, Ryynänen 1982, Kärkkäinen 1992), mutta lisäksi siementen itämistunnuksia voi myös laskea pitkäaikainen varastointi. Varastointi on kuitenkin välttämätöntä harvoin saatavien keräyskelpoisten siemensatojen vuoksi (Asplund ym. 1973). Siemenerien tasalaatuisuutta onkin pyritty parantamaan esikäsittelymenetelmillä. Siementen käsittelymenetelmiä kehitettiin erityisesti 1980-lu vulla, kun taimitarhoilla siirryttiin paakkutaimituotantoon katetuissa kasvatustiloissa. Siemenerien itävyyden parantamiseksi kehitettiin PREVAC- (pressure-vacuum) ja ID S-menetelmät (incubation desiccation-separation), joiden avulla pyritään erottamaan tyhjät ja kuolleet siemenet elävistä siemenistä (Lestander ja Bergsten 1985, Simak ym. 1985, Bergsten 1987, 1988, Lestander 1988). Näitä veteen perustuvia menetelmiä käytetään Suomessakin ha vupuiden siementen esikäsittelyihin karistuksen ohella, sillä ny kyisin taimitarhoilla käytössä olevat kylvö-ja kasvatusmenetelmät ovatkin mahdollisia vain käsitellyillä siemenillä. Monivaiheisen käsittelyketjun avulla siemenerän itävyys pyritään kohottamaan vähintään 95 %:iin, jolloin sitä voidaan käyttää 1-siemen kylvöön (kuva 1). Esikäsittelviden vaikutuksia männyn siementen itämistunnusten muutoksiin on selvitetty 1980-luvun lopulla ja 1990-luvun alku puolella (Bergsten 1988, Tillman-Sutela 1995, 1996). Siementen vettymis- ja itämisnopeudessa on havaittu eroja eri alkuperien, siemenerien ja yksittäistenkin siementen välillä (Weber ja Sorensen 1990, Tillman-Sutela 1995). Nykyisin männyn siementen itävyy- 34 MT 907 Kuva 1. Metsäpuiden siementen käsittelyvaiheet käpyjen keruusta taimitarhakylvöihin Den vaihtelu onnistutaan tasaamaan hyvin, mutta kuusen siementen käsittely on edelleen ongelmallista. Käsittelyketjun eri vaiheiden vaikutusta kuusen siementen itävyyteen ei tunneta, vaikka inku bointiajan ja -lämpötilan vaikutusta siementen itävyyteen on tut kittu useilla kuusilajeilla (Gosling ja Rigg 1990, Jones ja Gosling 1994, Leinonen ja Rita 1995, Jones ym. 1997, Leinonen ja de Chantal 1998, Gosling ym. 2002). Esikäsittelyiden epävarman tuloksen vuoksi kuusen siementen käsittely on vähentynyt, vaikka kuusen taimien tuotantomäärät ovat kasvaneet aina 1980-luvulta lähtien. Kuusen siementen käsittelys sä käytetään edelleen männyn siemeniin kehitettyjä menetelmiä, vaikka näiden lajien siemenet poikkeavat toisistaan sekä raken teeltaan että vettymiskäyttäytymiseltään (Tillman-Sutela ja Kaup pi 1995 a, 1995 b). Tämän työn tarkoitus oli selvittää veteen perustu vien esikäsittelymenetelmien aiheuttamia muutoksia kuusen siementen itämistunnuksiin ja muutosten rakenteellista taustaa käpyjen keruusta IDS-käsiteltyjen siementen varastointiin saakka sekä lisäksi lyhytaikaisen varastoinnin vaikutusta esikäsiteltyjen siementen itävyyteen. Aineisto ja menetelmät Tutkitut kuusen kävyt (1200 1) kerättiin siemenviljelmältä (sv 176, Metsä-Ihala) helmikuussa 2001. Tuoreesta keräyserästä otettiin alkuidätysnäyte avaamalla 20 käpyä käsin. Käpyerä jaettiin karis tusta varten kahteen osaan, joista toisen karistuksessa käytettiin vettä ja toisessa vedenkäyttöä rajoitettiin. Karistuksen jälkeen siemenistä poistettiin lenninsiivet ja siemenerät puhdistettiin vesierottelun ja mekaanisen puhdistuksen avulla. Puhdistettuja sie- 35 Taimitartiatutkimuksen vuosikirja 2003 meniä varastoitiin viileä varastossa (-3 °C) kolme kuukautta en nen IDS-käsittelyä. IDS-käsittelyssä noin 30 %:ntuorepainokosteuteen kostutettuja siemeniä inkuboitiin 5 °C:n lämpötilassa vuorokauden ajan. Inku boituneet siemenet pintakuivattiin 20 °C ilmavirrassa, eroteltiin virtaavassa vedessä 11 fraktioon ja kuivattiin 6 %:n varastokosteu teen, jolloin fraktiot 4-10 yhdistettiin siementen vähäisen määrän vuoksi. Siemenet varastoitiin -18 °C:een. Siementen itävyys ja itämisnopeus tutkittiin ennen esikäsittely vaiheita ja heti kunkin käsittelyvaiheen sekä vuoden kestäneen varastoinnin jälkeen. Idätyskokeet tehtiin 4 x 100 siemenen näyt teillä, jotka idätettiin Jacobsenin idätyspöydällä 21 °C:ssa(±l °C) jatkuvassa valaistuksessa (ISTA 1985). Itävyysprosentti laskettiin 14 vuorokauden aikana itäneistä siemenistä ja itämistarmo määri tettiin 7. vuorokauteen mennessä itäneiden siementen osuutena. ISTA:n (1985, 1999) ohjeista poiketen itäneiksi luettiin siemenet, joiden alkeisjuuri oli vähintään siemenkuoren mittainen. Kokeen lopussa laskettiin myös epänormaalisti itäneet ja itämättömät sie menet, jotka luokiteltiin eläviksi ei-itäneiksi, tyhjiksi ja kuolleiksi siemeniksi röntgenkuvauksen ja halkileikkauksen avulla. Mikroskooppista tarkastelua varten jokaisesta käsittelyvaiheesta otettiin 50 siementä FAA-liuokseen (formaliini: jääetikka: etanoli 10:5:85). Elektronimikroskopiaa varten siemenet dehydraloitiin nousevassa alkoholisaijassa, critical-point kuivattiin, kiinnitettiin Kuva 2. Vesikaristetun siemenerän itävyys ja itämistarmo käsittelyvaiheiden jälkeen 36 MT 907 Kuva 3. Kuivakaristetun siemenerän itävyys ja itämistarmo käsittelyvaiheiden jälkeen. SEM-alustalle ja päällystettiin kulta-palladiumseoksella. Esikäsittelyketjun eri vaiheissa tapahtuneita muutoksia siementen pintarakenteissa tarkasteltiin kenttäemissiopyyhkäisy-elektronimik roskoopilla (FESEM, JMS 6300 F). Esikäsittelyvaiheiden aiheuttamia muutoksia siementen itämistunnuksiin selvitettiin Tukeyn monivertailu -testillä. Lisäksi kahden karistustavan vaikutusta siementen itämistunnuksiin käsittelyketjun eri vaiheissa vertailtiin pareittaisella t-testillä. Pareittaisella t-testillä selvitettiin myös IDS-käsittelyn eri siemen fraktioiden itämistunnusten muutoksia vuoden kestäneen varastoin nin jälkeen. Kaikissa tilastollisissa testeissä käytettiin 5 %:n merkit sevyystasoa. Tulokset Talvella kerätyt kävyt avautuivat ilman vettä paremmin kuin vesikaristetut ja siemenet saatiin karistettua kävyistä tarkemmin, joten kuivakaristuksella kävyistä saatiin siemeniä noin 9 % enem män kuin vesikanstuksella. Kanstuksen jälkeen kuivakaristetun siemenerän itävyys oli kuitenkin huonompi kuin vesikanstettujen siementen (kuvat 2-3), sillä tyhjien ja huonokuntoisten siementen osuus kasvoi, kun kävyt aukesivat paremmin Karistuksen jälkei sellä vesierottclulla huonoja siemeniä saatiin kuitenkin poistettua molemmista siemeneristä ja itämistunnukset kohosivat. 37 Taimitarhatutkimuksen vuosikirja 2003 Lenninsiiven poiston, vesierottelun, mekaanisen puhdistuksen ja varastokuivauksen jälkeen kuivakaristetun siemenerän itävyys oli 42,5 % ja vesikaristetun 51,0 % eli siemenerien itävyys oli noin 7 % parempi kuin heti karistuksen jälkeen (kuvat 2-3). Siementen kuivaus vesierottelun jälkeen laski siementen itävyyttä yli 20 % kuivakaristetussa erässä, joten tulos oli tilastollisestikin merkittävä (p=0,019). Myös vesikaristettujen siementen itävyys huonontui yli 10 %. Siementen itämistarmo oli koneellisen karistuksen jälkeen kor keampi verrattuna käsittelemättömään siemenerään (kuvat 2-3) ja tulos oli myös tilastollisesti merkitsevä molemmissa erissä (p=0,000). Karistuksen jälkeen siementen itämistarmo oli lähes 55 %, jota lenninsiipienpoisto hieman laski. Vesierottelu puoles taan kohotti siementen itämistarmoa, mutta kuivaus ja mekaani nen puhdistus laskivat sitä. Mekaanisen puhdistuksen jälkeen vesikaristetun erän itämistarmo huonontui lähes 30 % kuivauksen jälkeiseen tilanteeseen verrattuna ja tulos oli myös tilastollisesti merkitsevä. Sitä vastoin kuivakaristetun erän itämistarmo laski vain hieman. Kolmen kuukauden viileävarastoinnin aikana, joka edelsi siementen IDS-käsittelyä, siemenerien itävyys kohosi 11-15 % (kuvat 2-3). Kuivakaristettujen siementen itävyys oli tällöin 58 % ja vesikaristettujen 62 %. Myös siementen itämistarmo parani ly hytaikaisen viileävarastoinnin aikana kummassakin siemenerässä: 29 % vesikaristetuissa ja 35 % kuivakaristetuissa siemenissä ja muutos osoittautui tilastollisesti merkitseväksi verrattuna varas tointia edeltäneeseen mekaanisen puhdistuksen jälkeiseen itämistarmoon (p=o,ooo-0,007). Itämistarmo olikin lyhyen varastoinnin jälkeen lähes 69 % vesikaristetussa ja 82 % kuiva karistetussa erässä (kuvat 2-3). Lisäksi varastoitujen kuivakaristet tujen siementen itämistarmo vahvistui myös tilastollisessa lasken nassa paremmaksi kuin vesikaristettujen siementen (p= 0,004). IDS-käsittelyn alkukostutuksen jälkeen molempien siemenerien itävyys oli noin 39 %ja itämistarmo 75 % (kuvat 2-3). Itävyys laski alkukostutuksen aikana nom 20 % verrattuna varastokuiviin siemeniin ja muutos oli suurempi vesi- kuin kuivakaristetussa eräs sä. Vesikaristetuissa siemenissä itävyyden huononeminen oli myös tilastollisesti merkitsevää. Itämistarmo puolestaan parani alku kostutuksen aikana vesikaristetuissa siemenissä ja huononi kuiva karistetuissa, mutta muutokset eivät osoittautuneet tilastollisesti merkitseviksi. Alkukostutuksen jälkeen seurannut vuorokauden mittainen inkubointi paransi siementen itävyyttä vain 2-3 %. sitä vastoin itämistarmo kohosi selvästi, vesikaristetussa erässä 12 %ja kuiva karistetuissakin siemenissä 9 %. Itävyyden samoin kuin ltämis tarmonkin muutokset tulivat esiin jo 4 tunnin inkuboinnin jälkeen. 38 MT 907 Pintakuivatuksen aikana siementen itävyys kuitenkin laski noin 6 % molemmissa karistuserissä, kun taas itämistarmo huonontui vesikaristetuissa, mutta parani kuivakaristetuissa siemenissä (ku vat 2-3). IDS-käsittelvn vesierottelun tulos oli molemmissa karistuserissä menetelmän periaatteiden mukainen: itävyydeltään ja itämistarmol taan parhaat siemenet erottuivat 1. fraktioon ja huonoimmat 11. fraktioon. Vesierottelun jälkeen siemenet kuivattiin 20 °C:ssa varastokosteuteen, jolloin parhaan fraktion siementen itävyys oli vesikaristetussa erässä 79 % ja kuivakaristetussa 71 % (kuvat 2- 3). Itävyys nousi siten enimmillään lähes 30 % molemmissa erissä siementen karistus- ja puhdistusprosessin jälkeiseen tilanteeseen verrattuna. Myös itämistarmoluvut olivat korkeita vesierottelua seuranneen pinta- ja varastokuivauksen jälkeen: vesikaristetussa erässä lähes 93 % ja kuivakaristetussa 96 %. IDS-käsittely kohottikin parhaimman fraktion siementen itämistarmoa 24 % vesikaristetussa ja 14 % kuivakaristetussa erässä verrattuna käsit telyä edeltäneeseen tilanteeseen. Siemenkuoren avautumista käsittelyjen aikana tutkittiin pyyhkäisyelektronimikroskoopilla (FESEM). Mikroskooppi näytteitä valmistettaessa havaittiin, että jopa 70 % eri käsittely vaiheiden siemenistä oli avautunut niin vesi- kuin kuivakaristetus sakin erässä. Siemenkuori oli usein avautunut liitoskohtaa pitkin lähes nukellushupun reunaan saakka (kuva 4). Nukellushuppu näytti kuitenkin olevan ehyt ja reunastaan kiinni siemenkuoressa. Sitä vastoin siemenkuoren sisäpuolinen nukelluskerros oli auenneissa siemenissä tavallisesti sienten saastuttama, jopa sienten hajottamaa ja se pursusi siemenkuoren aukeaman reunoista. Myös kuoren uloimman kerroksen, sarkotestan pinnalla oli usein vaillinaissienten kuromaitiöitä. Kuva 4. Siemenkuorestaan pitkälle auennut kuusen siemen, jonka nukellushuppu on säilynyt ehyenä. Kuva: Eila Tillman- Sutela. 39 Taimitarhatutkimuksen vuosikirja 2003 Taulukko 1. Vesi- ja kuivakaristetun siemenerän itävyys ja itämistarmo vuoden kestäneen Varastointi Vuoden pakkasvarastoinnin (-18 °C) jälkeen esikäsiteltyjen vesikaristettujen parhaimman fraktion siementen itävyys oli 85 % ja kuivakaristettujen 78 %, joten siementen itävyys kohosi varas toinnin aikana noin 5 % (taulukko 1.). Myös muissa fraktioissa siementen itävyydet joko hieman kohosivat tai säilyivät lähes en nallaan, joten muutokset siemenerien itävyydessä eivät osoittautu neet tilastollisesti merkitseviksi. Sitä vastoin itämistarmo laski kuivakaristetussa erässä keskimäärin 10 % ja vesikaristetuissa siemenissä 11 %ja nämä muutokset olivat tilastollisesti merkitse viä (p = 0,006-0,028). Varastoinnin jälkeen parhaimman käyttö siemenfraktion itämistarmo oli vesikaristetussa erässä 81 % ja kuivakaristetuissa siemenissä 89 %. Tulosten tarkastelu Luonnossa havupuiden käpysuomut avautuvat menettäessään kosteuttaan, jolloin kutistuminen käpysuomun yläpinnalla on voi makkaampaa kuin alapinnalla (Harlow ym. 1964), joten nyt saatu tulos talvikerättyjen käpyjen nopeasta avautumisesta ilman vettä vastasi käpyjen luonnollista aukeamisprosessia. Karistuksessa käytetyllä vesimäärällä ei tässä aineistossa ollut juuri vaikutusta siementen itämistunnuksiin ja erot eri käsittelyvaiheiden itävyy dessä ja itämistarmossa olivat pieniä. Syynä erojen pienuuteen saattoi olla se, että karistusuunien rakenteen vuoksi vesihöyryä tunkeutui myös kuivakaristuslinjalle ja useassa käsittelyvaiheessa käytettiin vettä. Syynä itämistunnusten alenemiseen karistuksen jälkeisissä puhdistusvaiheissa saattoi olla käsittelyketjussa käytetyn ilmavir ran 30 °C:n lämpötila. Kuusen siementen itävyydenhän on todettu laskevan nopeasti, jos lämpötila ylittää 25 °C (Bergsten 1987, Leinonen ym. 1993). Syynä voi olla myös siemenkuoren aukea minen ja niin ollen kuivumiselta suojaavan rakenteen osittainen puuttuminen. Mikroskopialla siemenkuoren havaittiin aukeavan varastoinnin jälkeen. Fraktio 1 2 3 4-10 11 Vesikaristus itävyys, % 84,8 65,0 44,8 41,8 15,3 itämistarmo, % 80,5 79,4 78,1 74,8 57,7 Kuivakaristus itävyys. % 77,5 50,3 43,3 36,8 13.5 itämistarmo, % 88,5 83,0 80,6 72,0 72,6 40 MT 907 jo karistusvaiheessa ja auenneita siemeniä oli molemmissa karistuserissä. Siemenkuoren nopea ja yleinen aukeaminen selit tyy osittain vuoden 2000 runsailla sienituhoilla, joiden seuraukse na siementen vettymistä rajoittavat rakenteet (Tillman-Sutela ja Kauppi 1995 a, 1995 b), erityisesti nukelluskerros ja siemenkuoren uloin kerros, olivat vaurioituneet tai jopa hajonneet (Tillman-Su tela ym. 2003). Puhdistettujen siemenerien itämistunnukset kuitenkin kohosi vat kolme kuukautta kestäneen viileävarastoinnin kuluessa. Myös aikaisemmissa tutkimuksissa kuusen siementen itämistunnusten on todettu kohoavan lyhyen viileävarastoinnin aikana, jolloin se on tulkittu siemenlevon purkautumiseksi (Sarvas 1974, Nygren 1987, Jones ja Gosling 1994, Leinonen ja Rita 1995). Itävyyden koho aminen viileävarastossa vastaakin talven aikana luonnossa tapah tuvia itävyyden muutoksia. Myös käpyjen keräysajankohdalla on havaittu olevan vaikutusta siementen varastosäilyvyyteen, (Huss 1951, Barnettja Mclemore 1970), koska siementen täytyy saavut taa tietty kypsyys, jotta ne säilyvät varastossa (Edwards 1980). Nyt tutkitun aineiston mikroskooppisessa tarkastelussa ei havaittu rakenteeltaan epäkypsiä siemeniä. Kolmen kuukauden varastoinnin jälkeen siemenet IDS-käsi teltiin. Alkukostutettujen siementen vuorokauden mittainen inkubointi paransi siementen itävyyttä ja muutos havaittiin jo 4 t inkuboinnin jälkeen. Aiemmista tuloksista poikkeava siementen nopea vettyminen ja itävyyden muutos selittynee pääosin vettymistä rajoittavien kerrosten sienivaurioilla. Pintakuivatettujen siementen IDS-erottelutulos vastasi kuitenkin hyvin menetelmän periaattei ta: itämistunnuksiltaan parhaimmat siemenet erottuivat 1 .ja huo noimmat 11. fraktioon. Vaikka parhaan fraktion itämistunnukset olivat lähes 30 % paremmat kuin siemenerän itämistunnukset en nen IDS-käsittelyä, 1-siemenkylvöön vaadittavaa itävyyttä ei täs sä sienten vaurioittamassa erässä saavutettu. IDS-käsiteltyjen siementen itävyys säilyi vuoden lähes muut tumattomana -18 °C:n varastolämpötilassa. Sitä vastoin itämis tarmo laski varastoinnin aikana noin 10 %. Tulos vastasi aiempia männyn siementen pakkasvarastoinnista saatuja tuloksia, joiden mukaan itämistarmo huononee voimakkaammin kuin itävyys varastoinnin aikana (Tillman-Sutela 1995, 1996, Hiili ym. 2003). Siemenet varastoitiin pakkasvarastossa, jossa elintoiminnot ovat hitaita (Mayer ja Poljakoff-Mayber 1963, Bradbeer 1992, Bewley ja Black 1994) ja siten itämistunnusten säilyminen parhainta (Huss 1967, Kamra 1967, Barnettja Vozzo 1985). Lisäksi ehyenä säily nyt vettä läpäisemätön nukellushuppu näyttää suojanneen vararavintosolukkoa ja alkiota kuivumiselta ja hapettumiselta siemenkuoren aukeamisesta huolimatta käsittelyiden ja vuoden kestäneen varastoinnin ajan. 41 Taimitarhatutkimuksen vuosikirja 2003 Kiitokset Forelia Oy:n henkilökunnalle yhteistyöstä ja Metsämiesten sääti ölle tutkimushankkeen rahoituksesta. Kirjallisuus Asplund, K., Lähde, E. & Numminen, E. 1973. Vajaasti kypsy neen männyn siementen kehitys käpyjen varastoinnin aika na. Folia Forestalia 185. 12 s. Barnet, F. & Mclemore, B.F. 1970. Storing southern pine seeds. Journal of Forestry 68: 24-27. Barnett, J.P. & Vozzo, J.A. 1985. Viability and vigor of slash and shortleaf pine seeds after 50 years storage. Forest Science 31: 316-320. Bergsten, U. 1987. Incubation of Pinus sylvestris L. and Picea abies L. (Karst.) seeds at controlled moisture content as an invigoration step in the IDS method. 98 s. Swedish Univer sity of Agricultural Sciences Department of Silviculture, Umeä. - 1988. Invigoration and IDS-sedimentation of Pinus sylvestris seeds from northern Finland. Silva Fennica 22 (4): 323- 327. Bewley, J. D. & Black, B. 1994. Seeds. Physiology of Development and Germination. 2. painos. Plenum Press, New York. 445 s. Bradbeer, J.W. 1992. Seed Dormancy and Germination. 2. pai nos. Blackie and Son Ltd, London. 146 s. Edwards, D.G. 1980. Maturity and quality of tree seeds. Seed Science and Technology 8: 625-657. Gosling, P.G. & Rigg, P. 1990. The effect of moisture content and prechill duration on the effiency of dormancy breakage in Sitka Spruce (Picea sithenisis) seed. Seed Science and Technology 18: 337-343. -, Samuel, Y. & Peace, A. 2002. Optimum moisture content and prechill duration for dormancy breakage of Douglas fir seeds (Pseudotsuga menziesii var. menziesii [Mirb.] Franco). Jul kaisussa: Programme & book of proceedings of the Annual Meeting of lUFRO 2.09.00: Tree seeds 2002, 11-15 Sep. 2002, Chania, p. 85. 42 MT 907 Harlow, W.M., Cote, Jr. & Day, A.C. 1964. Opening mechanism of Pine cone scales. Journal of Forestry 62: 538-540. Hiili, A., Tillman-Sutela, E. & Kauppi, A. 2003. Germination of pretreated Scots pine seeds after long-term storage. Canadian Journal of Forest Research 33: 47-53. Heikinheimo, O. 1931. Metsien luontainen uudistaminen Keskus metsäseura Tapion käsikirjasia No 22. SKS, Helsinki. Huss, E. 1951. Om grobarnhetens förändringar vid lagring av kott och frö. Skogen 38: 151-154. -1967. Om langtidsförvaring av barrskogsfrö. Studia Forestalia Suecica 46. 59 s. International Seed Testing Association (ISTA). 1985. International rules for seed testing 1985. Seed Science and Technology 18: 300-520. International Seed Testing Association (ISTA). 1999. International rules for seed testing 1999. Seed Science and Technology 27: 337-343. Jones, S.K. & Gosling, P.G. 1994. "Target moisture content" prechill overcomes the dormancy of temperate conifer seeds. New Forests 8: 309-321. -, Gosling, P.G. & Ellis, R.H. 1997. Dormancy in Sitka spruce seeds. Julkaisussa: Basic and Applied Aspects of Seed Biology. Proceedings of the Fifth International Workshop of Seeds, 10-15 Dec. 1995, Reading, UK. Edited by R.H. Ellis, M. Black, A.J. Murdoch, and T.D.J. Hong. Kluwer Academic Publisherd, Dordrecht, Netherlands, pp. 235-244. Kamra, S.K. 1967. Studies on storage of mechanically damaged seed of Scots pine (Pinus silvestris L.). Studia Forestalia Suecica 42. 15 s. Kärkkäinen, K. 1992. Männyn kukintaja siementuotanto metsän rajalla. Metsäntutkimuslaitoksen tiedonantoja 426: 13-18. Leinonen, K. & Rita, H. 1995. Interaction of prechilling, tempera ture, osmotic stress, and light in Picea abies seed germina tion. Silva Fennica 29 (2): 95-106. - & de Chantal, M. 1998. Regulation of Picea abies seed dormancy by red and far-red light at various moisture contents. Scandinavian Journal of Forest Research 13 (1): 43-49. -, Nygren, M. & Rita, H. 1993. Temperature control of germination in the seeds of Picea abies. Scandinavian Journal of Forest Research 8 (1): 107-117. Lestander, T. 1988. Utveckling av utrustning for att avlägsna dött respektive skadat frö samt höja fröets groninghastighet. Sävar. Institutet för skogsförbättring. Internrapport 198. - & Bergsten, U. 1985. PREVAC - en metod för att avlägsna mekaniskt skadat frö. Sveriges skogsvärdsförbunds tidskrift 1: 35-42. 43 Taim'rtarhatutkimuksen vuosikirja 2003 Mayer, A.M. & Poljakoff-Mayber, M. 1963. The Germination of Seeds. Pergamon Press Ltd, Oxford. 236 s. Nygren, M. 1987. Germination characteristics of autumn collected Pinus sylvestris seeds. Acta Forestalia Fennica 201.42 s. Ryynänen, M. 1982. Individual variation in seed maturation in marginal populations of Scots pine. Silva Fennica 16 (2): 185-187. Sarvas, R. 1964. Havupuut. WSOY, Porvoo. 518 s. -1974. Investigations on the annual cycle of development of forest trees 11. Autumn dormancy and winter dormancy. Communicationes Instituti Forestalls Fenniae 84: 1-101. Simak, M., Lönneborg, A. & Bergsten, U. 1985. Bortsortering av ei produktivt frö ur ett parti. Sveriges skogsvärdsförbunds tidskrift 1:45-55. Tervo, L. 1999. Taimituotannon j a metsänuudistamisen tekniikka. Metsäteknologia muuttuvassa metsätaloudessa. Metsäntut kimuslaitoksen tiedonantoja 720: 76-84. Tillman-Sutela, E. 1995. Provenance and season as factors regulating the outcome of the IDS treatment of pine (Pinus sylvestris L.) seeds. Acta Universitatis Ouluensis A 266: 1- 15. - 1996. Effect of incubation temperature on the variation of imbibition in northern pine (Pinus sylvestris L.) seeds. Seed Science and Technology 25: 101-113. - & Kauppi, A. 1995 a. The morphological background to imbibition in seeds of Pinus sylvestris L. of different provenances. Trees 9: 123-133. - & Kauppi, A. 1995b. The significance of structure for imbibition in seeds of the Norway spruce, Picea abies (L.) Karst. Trees 9: 269-278. -, Kauppi, A., Hilli, A. & Kaitera, J. 2003. Fungal injury to seed tissues of Norway spruce, Picea abies (L.) Karst. Trees, in press. Weber, J. & Sorensen, F. 1990. Effects of stratification and temperature on seed germination speed and uniformity in Central Oregon Ponderosa Pine (Pinus ponderosa Dougl. Ex laws.). USDA For. Serv. Res. Pap. PNW-RP-429. 44 MT 907 Kuusen tyvilahon leviämisriski ja kantojen noston merkitys taudin torjunnassa Tuula Piri Tyvilaho on sienitauti, jossa lahottajasieni tunkeutuu elävään puu hun juuriyhteyksien tai vaurioiden kautta. Tyvilahoa voivat aihe uttaa useat eri sienilajit, mutta vain muutaman lahottajan aiheutta mat tuhot ovat metsätaloudellisesti merkittäviä. Ylivoimaisesti yleisin ja vahingollisin lahottajasieni Etelä-Suomen kuusikoissa on juurikääpä (Heterobasidion annosum coll.). Juurikääpälahon osuus tyvilahon kokonaismäärästä on n. 80 %. Suomessa esiinty västä kahdestajuurikääpälajista kuusenjuurikääpä (Heterobasidion parviporum) on nimensä mukaisesti kuusen lahottaja eikä lehti kuusta lukuun ottamatta aiheuta tyvilahoa muilla puulajeilla. Toi nen juurikääpälaji, moni-isäntäinen männynjuurikääpä (H. anno sum sensu stricto), on männyn tyvitervastaudin aiheuttaja, mutta lahottaa männyn lisäksi myös useita muita puulajeja - sekä havu että lehtipuita. Kasvupaikoilla, joilla on esiintynyt männyn tyvitervastautia, voi männynjuurikääpä olla vallitseva kuusen tyvilahon aiheuttaja. Kuusen juurikääpälahosta keskimäärin 10% on männynjuurikäävän aiheuttamaa. Juurikäävän jälkeen toiseksi yleisin kuusen lahottaja on mesisieni (Armillaria spp.). Toisin kuin juurikääpälaho mesisieni laho ei nouse korkealle runkoon ja mesisienen taloudellinen mer kitys on huomattavasti pienempi kuin juurikäävän. Kuusen juuri ja runkovaurioista saa yleensä alkunsa verinahakan (Stereum sanguinolentum) aiheuttama laho. Verinahakkalaho voi levitä useita metrejä vaurioituneessa puussa, mutta - toisin kuin j uurikääpälaho - se ei etene juuriyhteyksiä pitkin vaurioituneesta puusta tervei siin puihin. Myös juurikääpä voi tarttua kuuseen hakkuuvaurioiden kautta, mutta on vaurio lahottajana huomattavasti verinahakkaa harvinaisempi (Hallaksela 1984). Juurikääpä leviää tehokkaasti talousmetsissä Juurikääpä tartuttaa terveitä metsiköitä ilmalevintäisten itiöiden avulla. Erityisen otollisia kohteita itiötartunnalle ovat tuoreet kan tojen kaatopinnat. Kaatopinnalta sienirihmasto etenee kannon juuristoon ja edelleen juuriyhteyksiä pitkin kannon lähellä kasvaviin 45 Taimitarhatutkimuksen vuosikirja 2003 terveisiin puihin. Juurikäävän monivuotiset itiöemät eli käävät kehittyvät vanhojen, lahojen kantojen onkaloihin sekä lahojen, tuulen kaatamien kuusten juurakoihin. Myös maahan jätetyt lahot tyveykset taijoavat otolliset olosuhteet kääpien kehittymiselle. Käävät tuottavat satoja tuhansia itiöitä tunnissa. Valtaosa itiöistä jää alle 100 metrin säteelle käävästä ja itiöt lisäävät etenkin lähi alueen puuston tartuntariskiä. Osa itiöistä kulkeutuu ilmavirtausten mukana jopa satojen kilometrien päähän mahdollistaen juurikäävän leviämisen myös uusille alueille. Itiöiden muodostuminen alkaa keväällä parin viikon kuluttua ilman lämpötilan noustua pysyvästi nollan yläpuolelle ja jatkuu syksyllä aina ensimmäisiin pakkasiin (Kallio 1970). Kun juurikääpä on päässyt iskeytymään elävän kuusen sydän puuhun, laho etenee nopeasti, n. 20 cm vuodessa. Kuusen rungos sa laho voi nousta jopa 10-12 metrin korkeuteen. Pahimmillaan tyvilaho vähentää tukkipuun saantoa päätehakkuuleimikossa lä hes 40 % (Tamminen 1985). Lisäksi juurikäävän lahottamien pui den kannot ovat merkittäviä seuraavan puusukupolven tartunta lähteitä. Kaadon jälkeen juurikääpä säilyy kuusen kannoissa tartuntakykyisenä useita vuosikymmeniä; suurimmissa pääte hakkuukannoissa jopa 40-50 vuotta. Kannosta juurikääpä leviää pääasiassa juurikosketusten kautta seuraavan puusukupolven taimikkoon (Stenlid 1987, Piri 1996). Tähän mennessä suurin Suomessa tavattu juurikääpäklooni (tarkoittaa yhden ja saman juurikääpäyksilön kasvullisesti rihmastona infektoimia puita) kä sitti yhteensä 46 kuusta, joista 13 oli edellisen puusukupolven ylispuita ja 33 seuraavan puusukupolven luontaisesti syntyneitä alikasvoskuusia (Piri ja Korhonen 2001). Koivusukupolvi poistaa taudin kasvupaikalta Tyvilahon leviäminen seuraavaan puusukupolveen voidaan estää uudistamalla laho kuusikko lehtipuulle tai männylle. Koivu on normaalisti erittäin kestävä kuusenjuurikäävälle. Uudistettaessa laho kuusikko männylle on taimikuolemia odotettavissa lahojen kantojen ympärillä. Vuosien kuluessa männyn vastustuskyky kuusenjuurikäävälle kuitenkin lisääntyy, taudin leviäminen pysäh tyy, ja tuhot männikössä jäävät yleensä vähäisiksi. Yhden lehti puu- tai mäntysukupolven aikana juurikääpä ehtii kuolla vanhois ta kuusen kannoista ja tauti saadaan häviämään kasvupaikalta (Kor honen 1978, Piri 1996). Ongelmatilanne syntyy, jos puulajin vaihto tyvilahon vaivaa malla kasvupaikalla ei ole mahdollista, vaan laho kuusikko uudis- 46 MT 907 tetaan kuuselle. Valitettavan usein korkea hirvieläinkanta estää sekä koivun että männyn viljelyn. Usein myös kuusen kasvupaikka on liian rehevä hyvälaatuisen männyn kasvatukseen. Jos kuusen kas vatusta jatketaan tyvilahosta huolimatta eikä taudin leviämistä tie toisesti pyritä rajoittamaan, saadaan lahoa puuta koijata jo seuraa van puusukupolven ensimmäisessä harvennushakkuussa (Schönhar 1973, Yde-Andersen 1978, Piri 1996). Tyvilahokuusikon uudistaminen kuuselle Lahoista kuusen kannoista juurikääpä leviää istutustaimiin lähes yksinomaan kasvullisesti juuriyhteyksiä pitkin ja tartuntariski on suurin taimilla, jotka kasvavat lahon juuriston välittömässä lähei syydessä. Jos eteläsuomalainen kuusikko, jonka päätehakkuu puuston runkoluvusta (450-550 runkoa/ha) 20 % on juurikäävän lahottamia, uudistetaan kuuselle, on odotettavissa, että 20 vuoden kuluttua istutuksesta (istutustiheys 1800 tainta/ha) keskimäärin 10 % istutuskuusista on saanut juurikääpätartunnan. Juurikäävän le viämistä seuraavaan kuusisukupolveen voidaan tuntuvasti rajoit taa suosimalla lahojen kantojen ympärillä kuusenjuurikäävälle kestäviä lehtipuita. Eteläsuomalaisista istutuskuusikoista kerätyn aineistoon pohjalta on laskettu, että 2,5 metriä leveä lehtipuu vyöhyke lahojen kantojen ympärillä vähentää tartunnan saaneiden istutuskuusten osuutta n. 50 % ja 4 metriä leveä vyöhyke n. 80 % (Piri 2003). Jos lahopesäkkeissä tietoisesti vältetään kuusen istutusta, voidaan uudistusala, jossa tyvilahoisten kuusten osuus on alle 20-30 % runkoluvusta, istuttaa kuuselle ilman, että tuhot istutuskuusikossa nousevat kohtuuttoman suuriksi. Tämä edellyt tää kuitenkin, että kuusikko myös jatkossa säästyy juurikääpä tartunnalta. Erityisesti juurikäävän leviämisriskiä kantojen kaato pintojen kautta tulee välttää tekemällä harvennushakkuut talvella tai vastaavasti käsittelemällä kaatopinnat torjunta-aineella kesä hakkuiden yhteydessä. Lahovikaiseen kuusikkoon luontaisesti syntynyttä kuusiali kasvosta ei suositella käytettäväksi uudistamisessa. Vaikka ali kasvos näyttää ulkoisesti hyväkuntoiselta ja kasvatuskelpoiselta, se on todennäköisesti jo ennen vapauttamisvaihetta pahoin juurikäävän infektoima. Etelä-Suomen kuusikoiden tyvilaho pesäkkeissä kasvavista yli kaksimetrisistä alikasvoskuusista kes kimäärin 42 % oli juurikäävän tartuttamia, kun vastaava luku samankokoisten istutuskuusikoiden lahopesäkkeissä oli selvästi pienempi, keskimäärin 20 %. Määrittämällä sekä edellisestä ja nykyisestä puusukupolvesta eristettyjen juurikääpärihmastojen 47 Taimitarhatutkimuksen vuosikirja 2003 Kuva 1. Tartuntariski on suurin taimilla, jotka kasvavat lahon juuriston välittö mässä läheisyydessä. Juurikäävän leviämistä seuraavan kuusisuku polveen voidaan tuntu vasti rajoittaa suosimal la lahojen kantojen ympärillä kuusenjuuri käävälle kestäviä lehti puita. Kuva Erkki Oksanen. genotyypit saatiin selville, että alikasvoskuuset olivat saaneet juurikääpätartunnan lähes yhtä usein itiöiden välityksellä kuin juuri yhteyksien kautta lahoista ylispuista (Piri ja Korhonen 2001). Alikasvoksen pinnallinen, usein kuivuudesta kärsivä juuristo sekä kilpailu valosta ja ravinteista ovat ilmeisesti altistavia tekijöitä, joiden vuoksi juurikääpätuhot ovat keskimäärin suuremmat alikasvoskuusikoissa kuin istutuskuusikoissa. Kantojen nostosta apua pahoin saastuneilla kasvupaikoilla Kuusikoissa, joissa tyvilahoa on runsaasti (yli 30 % runkoluvusta) ei kuusen viljely ole suositeltavaa, jos tartuntalähteitä eli lahoja kantoja ei poisteta uudistusalueelta. Kantojen nosto onkin ainoa toimenpide, jolla voidaan merkittävästi rajoittaa taudin siirtymis tä seuraavaan kuusisukupolveen. Myös kulotus onnistuessaan hy vin rajoittaa taudin leviämistä; tosin kulotusalojen uudistamiseen soveltuvat mäntyjä koivu selvästi kuusta paremmin. Kantojen nosto on kallis toimenpide, minkä vuoksi sen käyttö juurikäävän torjuntatoimenpiteenä on ollut vähäistä. Pitkäaikaisin kokemus kantojen nostosta on Englannissa, missä pahoin juurikäävän tartuttamissa männiköissä sairaiden mäntyjen osuus on saatu alenemaan 60 %:sta2o:een paikoin jopa 10 %:iin poista malla lahot kannot uudistusalueelta (Gibbs ym. 2002). Kantojen noston tehokkuutta tyvilahon torjuntamenetelmänä kuusikoissa ei toistaiseksi tarkkaan tunneta. Tanskassa perustettiin 1914 puulajikoe, jossa edellisen puusukupolven kuusen kannot nostettiin käsin. Vajaan 20 vuoden kuluttua istutuksesta juuri- 48 MT 907 kääpätartunnan oli saanut 21 prosenttia nostoalueen istutustaimista ja 27 prosenttia vertailualueen taimista (Bornebush ja Holm 1934, Yde-Andersen 1970). Syynä suhteellisen korkeaan tartunta prosenttiin nostoalueella pidettiin maahan jääneitä lahoja juurten kappaleita. Kantojen noston tehokkuus torjuntamenetelmänä riippuukin merkittävästi siitä, kuinka tarkkaan laho juuristo saa daan ylös maasta. Ruotsissa tehdyssä kokeessa maa seulottiin kan tojen noston jälkeen yli 5 mm paksuista juurista. Juurikääpälahon osuus pieneni merkittävästi seuraavan puusukupolven istutus kuusikossa, mutta kantojen noston vaikutus muiden lahottajien esiintymisrunsauteen oli vähäinen. Noin 30 vuoden kuluttua kä sittelystä nostoalueen istutuskuusista 8,5 % ja vertailualueen kuu sista 12,9 % oli lahovikaisia (Stenlid 1987). Amerikassa kantojen nostoa on käytetty sikäläisten lahottajasienten (Phellinus weirii, lnonotus tomentosus, Armillaria ostoyae) torjuntamenetelmänä. Tulokset ovat olleet hyviä ja kantojen noston on todettu merkittä västi alentavan taimien kuolleisuutta seuraavassa puusukupolvessa (Sturrock 2000). Vaikka lahot juuret helposti katkeavat noston yhteydessä ja osa juurista jää maahan, on juurikäävän elinikä katkenneissa juurissa rajallinen ja todennäköisyys, että taimen juuret joutuvat kosketuk siin aktiivisen juurikääpärihmaston kanssa pienenee nopeasti. Ai empien tutkimustulosten valossa näyttäisi kuitenkin siltä, että ai kaväli on riittävän pitkä, jotta osa taimista ehtii saada tartunnan. Paitsi maahan jääneet juuret myös se, kuinka tarkkaan juurikäävän infektoimat kannot saadaan korjattua uudistusalueelta, vaikuttaa kantojen nostosta saatuun hyötyyn. Hyvään lopputulokseen pääs tään vain, jos kaikki - myös vanhemmat, juurikäävän tartuttamat harvennushakkuukannot - poistetaan kasvupaikalta. On kuitenkin muistettava, että taudin leviämisen kannalta suurin merkitys on kookkailla päätehakkuukannoilla, ja vaikka kaikkia kantoja ja lahojajuuria ei saada poistettua, vähentää jokainen kasvupaikalta poistettu laho kanto seuraavan puusukupolven tartuntariskiä. Kantojen nostolla on sekä hyvät että huonot puolensa. Mm. hakkuutähteiden jä kantojen korjuun vaikutus seuraavan puu sukupolven ravinnetalouteen, vaikutukset maaperän fysikaalisiin ominaisuuksiin, mahdolliset ongelmat taimikonhoidossa sekä ympäristövaikutukset ovat huomioon otettavia tekijöitä arvioita essa menetelmän käyttökelpoisuutta pitemmällä aikavälillä. Vii meaikaisen kehityksen tuloksena kantojen nostosta on tullut talo udellisesti kannattavaa kantoja energialähteenä käyttävien voima laitosten lähialueilla. Kantojen nosto juurikäävän torjunta toimenpiteenä tulee todennäköisesti yleistymään, kun juurikäävän mekaaninen torjunta tulee kestävän metsätalouden rahoitustuen piiriin. Kuusenjuurikäävän leviämisen riskialueella (pohjoisrajana Etelä-Pohjanmaan, Keski-Suomen, Pohjois-SavonjaPohjois-Kar- 49 Taimitarhatutkimuksen vuosikirja 2003 Kuva 2. Kantoharvesteri Pallari KH-160 on kehitetty kantojen nostamiseen ja lohkomiseen. Se myös tarvittaessa mätästää nostokohdan taimien istutusta varten. Kuva Erkki Oksanen. jalan metsäkeskukset) ja männynjuurikäävän leviämisen riski alueella (Kaakkois-Suomen, Etelä-Savon ja Pohjois-Karjalan metsäkeskukset) tukea tullaan myöntämään tuhoalueiden uudistus hakkuukohteille vaihtoehtona juurikäävän biologiseen torjuntaan tarkoitetulle tuelle. Valitettavasti vasta vuosien kuluttua pystym me yksityiskohtaisemmin arvioimaan nykytekniikalla toteutetun kantojen noston hyviäja huonoja puolia sekä antamaan tarkempia tuloksia menetelmän tehokkuudesta tyvilahon torjunnassa. Kirjallisuus Bornebusch, C.H. & Holm, F. 1934. Kultur paa trametesinficeret bund med forskellige traearter. Summary: Replanting of areas infected with Polyporus annosus. Det Forstlige Forsogs vaesen i Danmark 13: 225-264. Gibbs, J.N., Greig, B.J.W. & Pratt, J.E. 2002. Fomes root rot in Thetford Forest, East Anglia: past, present and future. Forestry 75: 191-202. 50 MT 907 Hallaksela, A.-M. 1984. Causal agents of butt-rot in Norway spruce in southern Finland. Silva Fennica 18:237-243. Kallio, T. 1970. Aerial distribution of the root-rot fungus Fomes annosus (Fr.) Cooke in Finland. Acta Forestalia Fennica 107. 55 s. Korhonen, K. 1978. Intersterility groups of Heterobasidion annosum. Communicationes Instituti Forestalls Fenniae 94. 25 s. Piri, T. 1996. The spreading of the S type of Heterobasidion annosum from Norway spruce stumps to the subsequent tree stand. European Journal of Forest Pathology 26: 193-204. - 2003. Early development of root rot in young Norway spruce planted on sites infected by Heterobasidion in southern Fin land. Canadian Journal of Forest Research 33: 604-611. - & Korhonen, K. 2001. Infection of advance regeneration of Norway spruce by Heterobasidion parviporum. Canadian Journal of Forest Research 31: 937-942. Schönhar, S. 1973. Zur Ausbreitung von Fomes annosus und anderer Rotfäulepilze in Fichtenbeständen 2. Generation. Summary: On the spread of Fomes annosus and other red-rot fungi in second generation spruce stands. Mitteilungen des Vereins fur Forstliche Standortskunde und Forstpflanzenziichtung 22: 3-8. Stenlid, J. 1987. Controlling and predicting the spread of Heterobasidion annosum from infected stumps and trees of Picea abies. Scandinavian Journal of Forest Research 2: 187- 198. Sturrock, R.N. 2000. Management of root diseases by stumping and push-falling. Natural Resources Canada, Canadian Forest Service, Pacific Forestry Centre. Technology Transfer Note 16. 8 s. Tamminen, P. 1985. Butt-rot in Norway spruce in southern Finland. Communicationes Instituti Forestalis Fenniae 127. 52 s. Yde-Andersen, A. 1970. Fomes annosus in conifer stands of first and second rotation. Julkaisussa: Hodges, C.S., Rishbeth, J. & Yde-Andersen, A. (toim.), Proceedings of the 3rd lUFRO Conference on Fomes annosus. Denmark, July-August 1968. USDA, Washington DC. s. 137-148. - 1978. Dyrkning af naletraser gennem flere generationer og angreb af Fomes annosus (Fr.) Cke. Summary: Growing conifers through several generations and attack by Fomes annosus (Fr.) Cke. Dansk Skovforenings Tidskrift 4: 271-290. 51 Taimitarhatutkimuksen vuosikirja 2003 Kuusen tyvilahon torjunta kilpailevien sienien avulla Kari Korhonen Johdanto Havupuiden juuri- ja tyvilahoa aiheuttavien sienten joukossa juurikääpä kuuluu vahvimpiin taudinaiheuttajiin. Se voi murtaa hyväkuntoisenkin puun vastustuskyvyn. Itiöiden välityksellä se voi tarttua suoraan kasvavien puiden vaurioihin, joskin hyvinvoiva puu pystyy usein torjumaan tämän hyökkäyksen. Vaarallisempi on ti lanne silloin, kun juurikääpä käyttää valtaamaansa kantoa tai ai kaisemmin sairastunutta puuta tukikohtanaan. Terve puu saa täl löin tartunnan juuriston kosketuskohtien kautta. Hyökkäyksen tekevällä sienirihmastolla on käytettävissään runsas ravintolähde ja paljon aikaa puun vastustuskyvyn murtamiseksi. Etelä-Suomen metsät ovat siinä määrin juurikäävän tartuttamia, että tämän sienen itiöitä on runsaasti ilmassa lämpimänä vuoden aikana. Kasvavan puun vauriosta sisään yrittävä itiö tukehtuu usein pihkaan tai itiöstä kehittyvän heikon rihmaston kasvu kilpistyy elävän puusolukon rakentamaan esteeseen. Sen sijaan tuoreen kan non kaatopinta on avoin ovi sisälle kantoon. Itiö voi huuhtoutua puun johtosolukossa muutamia millimetrejä puun sisään, suojaan kuivumiselta. Puun vastustuskyky on loppunut ja sienen kasvu puun syiden suunnassa on nopeaa. Kannon valtaamisessa on voitettava vain yksi vastus: kilpailu muiden sienten taholta. Kantojen lahoaminen on prosessi, joka tapahtuu useiden sien ten ja bakteerien yhtäaikaisen ja perättäisen toiminnan tuloksena. Ensimmäisinä tulleet sinistäjät ja lahottajat syrjäytyvät yleensä myöhemmin toisten toimesta. Nämä jatkavat lahottamista siitä, mihin edellinen jäi. Juurikääpä tulee kantoon ensimmäisten jou kossa mutta, päinvastoin kuin useimmat muut lahoamisen ensi vaiheen sienet, se pitää valtaamansa kannon jopa vuosikymmeniä, lahoamisen viime vaiheisiin asti (Runge 1986, Piri 1996). Pohjoismaissa tehtyjen selvitysten mukaan (Kallio 1970, Brandtberg ym. 1996) valtaosa tuoreisiin kantoihin tulevasta juurikääpätartunnasta tulee öisin lämpimän heikkotuulisen ja vähä sateisen sään vallitessa. Juurikäävän itiöemät ovat varsin hyvin suojassa kuivumiselta, joten vasta viikkoja kestävät kuivat jaksot vähentävät itiötuotantoa. Tartunta on luonnollisesti voimakkainta 52 MT 907 saastuneissa metsissä ja niiden välittömässä läheisyydessä (Möykkynen ym. 1997). Suurin osa tartunnasta tulee parin päivän sisällä puun kaadosta. Runsaan viikon kuluttua kannon pintaosat ovat jo 'varattuja', eikä juurikääpä enää pääse kaatopinnan kautta kantoon. Kantojen suojakäsittely Kemikaalit Siitä lähtien kun tuoreiden kantojen merkitys juurikäävän tartunta tienä selvitettiin 50 vuotta sitten Englannissa, juurikäävän leviä mistä kantoihin on eri maissa pyritty torjumaan käsittelemällä tuo reet kaatopinnat erilaisilla suoja-aineilla. Aluksi kokeiltiin monen laisia kemikaaleja, sokerista rikkihappoon (Pratt ym. 1998). Käy tännön torjuntaan soveltuviksi havaittiin lähinnä urealiuos ja eräät booriyhdisteet. Urealiuos (30-35 %) on tehokas ja nykyisinkin kantojen käsittelyyn hyväksytty kemiallinen suoja-aine Suomes sa. Booriyhdisteitä on Euroopassa vieroksuttu niiden myrkyllisyy den takia. Harmaaorvakka Englannissa alettiin pian tutkia myös mahdollisuutta käyttää apu na juurikäävän kanssa kilpailevia kantosieniä. Erityisen lupaavaksi osoittautui harmaaorvakka-sieni (Phlebia gigantea\ syn. Phlebiop sisg., Peniophorag., Phanerochaete g.). Kuten juurikääpä, sekin on laajalle levinnyt talousmetsien sieni, jonka itiöt valtaavat tuo reita havupuiden kantoja, vieläpä ensisijaisesti samoja kannon osia kuin juurikääpä. Mutta päinvastoin kuin juurikääpä, harmaaorvakka ei tartu eläviin puihin. Koska orvakka on hyvin yleinen havumet sissä, sillä on merkitystä juurikäävän esiintymisen luontaisena rajoittajana (Kallio 1970). Kannon pintaosissa se pystyy syrjäyttämään juurikäävän, mutta jos tämä onnistuu pääsemään syvemmälle kantoon, ei orvakka sitä enää tavoita. Ei se myöskään pysty syrjäyttämään juurikääpää tyvilahoisesta kannosta, joskin se saattaa rajoittaa tämän leviämistä kannon terveisiin osiin. Lukuisten muidenkin kannoissa esiintyvien sienten kykyä tor jua juurikäävän tartuntaa on kokeiltu (Holdenriederja Greig 1998), mutta harmaaorvakan veroista ei ole löydetty. Muutamia hyvä ehdokkaita on, esim. Resinicium bicolor, mutta orvakalla on näi hin verrattuna eräs suuri etu: sen rihmaston kyky tuottaa suvuttomia itiöitä. Tämä helpottaa oleellisesti kävttövalmisteen tekemistä, ja itiöistä tehdyn valmisteen säilyvyys on paljon parempi kuin rihmastosta tehdvn valmisteen. 53 Taimitarhatutkimuksen vuosikirja 2003 Kuva 1. Juurikääpä (1a) ja harmaaorvakka (1b) -kilpailijat kuusen ja männyn kannoissa. Kuvat Kari Korhonen. Harmaaorvakka otettiin käyttöön Englannissa 1960-luvun alus sa männyn kantojen suojaamiseen, pian myös USA:ssa ja Puolas sa. Kuusen ja muiden havupuiden kannoissa ei orvakalla saavutet tu tyydyttävää tehoa, ja kuusen kantojen käsittely tehtiin kemikaa leilla. Sittemmin osoittautui, että jos orvakan itiöiden määrää li sättiin, teho kuusen kannoissa parani oleellisesti. Suomessa prof. Tauno Kallio teki kokeita kuusen kannoissa 1970-luvulla, ja seu raavan vuosikymmenen vaihteessa hän yhdessä Kemira OY:n kans sa tarjosi kuusen kantojen käsittelyyn yksinkertaisen harmaa orvakkavalmisteen nimeltä 'Maannousemanesto'. Metsänomista jilla ei tuohon aikaan kuitenkaan ollut kiinnostusta kantojen käsit telyyn. Valmisteen myynti jäi vähäiseksi, ja muutaman vuoden kuluttua se vedettiin pois markkinoilta. 'Rotstop'-valmiste Kiinnostus kantojen käsittelyyn heräsi Suomessa vasta kymmen kunta vuotta myöhemmin, kun käsittely voitiin tehdä hakkuu koneeseen liitetyllä laitteella. Se alensi käsittelykustannuksia rat kaisevasti. Tämäkin oivallus lienee ollut peräisin Englannista, ja eritvisesti Enso-Gutzeit oli aktiivinen sen soveltamisessa Suomen 54 MT 907 oloihin. Aluksi käytettiin urealiuosta. Käyttäjät eivät kuitenkaan olleet siihen tyytyväisiä mm. korroosio-ongelmien vuoksi. Silloin Metsäntutkimuslaitos, Kemira OY ja Enso-Gutzeit ryh tyivät selvittämään mahdollisuutta käyttää käsittelyssä harmaa orvakkaa. METLAn alustavien testausten perusteella valittiin orvakkaisolaattien joukosta tehokkaalta näyttävä kanta. Se oli alun perin eristetty kuusen kannosta Lopella. Kemira teki siitä jauheen muodossa olevan valmisteen, jonka tehokkuutta käytännössä tes tattiin Enso-Gutzeitin avustuksella. Kokeita tehtiin myös Ruotsis sa ja Norjassa. Valmiste osoittautui vähintään yhtä tehokkaaksi kuin urealiuos. Huolellisen käsittelyn keskimääräinen teho oli yli 90 %. Valmiste sai nimen 'Rotstop®'ja se tuli myyntiin v. 1993. Yksi gramma valmistetta sisältää 2-10 miljoonaa orvakan itiötä hienoja koisen silikaatin (hiekan) seassa. Valmiste on säilytettävä jääkaa pissa tai pakastimessa, mutta jatkuvaa kylmäketjua se ei vaadi, kunhan se suojellaan korkeilta lämpötiloilta (yli 40 °C). Käyttö seos saadaan sekoittamalla 1 g valmistetta litraan vettä. Koska iti öt itävät vedessä noin vuorokaudessa, käyttöseos on uusittava joka päivä. Harmaaorvakan nykyinen käyttö Kantojen suoja-aineena Rotstop syrjäytti Suomessa pian urealiuoksen lähes kokonaan. Muutaman vuoden kuluttua sama tapahtui Ruotsissa. Alustavissa kokeissa on Rotstopilla saatu yleen sä hyviä tuloksia myös ainakin Ranskassa ja Italiassa (Soutrenon ym. 1998, Nicolotti ym. 1999). Sen sijaan Tanskassa tehdyissä kokeissa tulokset ovat hiukan huonompia (Thomsen 2003), ja siellä käsittely tehdään edelleen urealla. Puolassa on käytössä paikalli nen harmaaorvakkavalmiste männyn kantojen käsittelyyn; siinä orvakka on sahajauhon seassa, ja käsittely voidaan tehdä vain kä sin. Brittein saarilla käytetään kuusella ureaa, männyllä enimmäk seen sikäläistä harmaaorvakkavalmistetta (Pratt ym. 2000). Suo messa tehtyjen alustavien testausten perusteella tämä orvakkakanta ei toimi kunnolla kuusen kannoissa (kuva 2b). Orvakan käyttöä tutkitaan parhaillaan useissa maissa. On huomattava, että läheskään kaikissa Euroopan maissa (esim. Saksassa) kantojen käsittelyä ei tehdä, joko siksi että siihen ei kat sota olevan varaa tai siksi, että sitä ei katsota tarpeelliseksi (Thor 2003). 55 Taimitarhatutkimuksen vuosikirja 2003 Harmaaorvakan hyviä ja huonoja ominaisuuksia Veteen sekoitettu laimea orvakkavalmiste on miellyttävämpi käyt tää kuin urealiuos, eikä se aiheuta korroosiota eikä akuutteja ym päristöongelmia. Myöskään terveydellisiä haittoja käyttäjälle ei ole osoitettu. Kannossa orvakan vaikutus ulottuu syvemmälle kuin kemikaalin, koska se valtaa olosuhteista riippuen suuremman tai pienemmän osan kannosta ja sen juurista näin rajoittaen juurikäävän elintilaa. Vaikutus ulottuu myös paikallisesti laajemmalle, sillä vuoden tai parin kuluttua orvakka alkaa tuottaa itiöemiä käsitel lyissä kannoissa ja levittää itiöitään lähiseudun tuoreisiin kantoihin. Käyttäjän kannalta hankalaa on uuden käsittelyseoksen valmis taminen joka päivä sekä tietty huolellisuus elävän valmisteen säilytyksessä, lähinnä liian korkeiden lämpötilojen välttäminen. Toinen biologisen valmisteen haitta on, että siinä käytetty organismi on ajan mittaan altis muutoksille. Valmisteen tehoa on siis seurat tava jatkuvasti. Paitsi kantojen lahottaja, harmaaorvakka on myös hakatun puutavaran lahottaja, ja kantokäsittelyn yhteydessä puu tavara saa aina jonkin verran orvakkartartuntaa. Sitä se saa kuiten kin käytännöllisesti katsoen aina myös luontaisesti, ja normaaleja varastointiaikoja noudatettaessa vaaraa lisääntyneestä puutavaran pilaantumisesta ei ole (Mäkelä ja Korhonen 1998). Rotstopin tehon ja vaikutusten seuranta Rotstopin tehon seurantakokeita tehdään vuosittain METLAssa. Yleensä testaukset on tehty kantokäsittelyä jäljitellen tuoreissa kuusipölkyissä. Ajoittain kokeita on tehty myös kannoissa. Saatu jen tulosten mukaan valmiste on säilyttänyt tehonsa hyvin viime aikoihin asti (Korhonen 2003). Käytännössä tehtävän kanto käsittelyn tehon seuranta on myös aloitettu. Verrattaessa Rotstop-kantaa muihin orvakkaisolaatteihin, se ei yksittäisissä kokeissa ole aina ole ollut paras mutta kylläkin yksi parhaista. Toistuvasti selvästi tehokkaampaa kantaa ei ole löyty nyt (Korhonen 2003). Toisaalta Rotstop-kannan heikkous on ollut sen suhteellisen alhainen itiötuotanto. Valmisteen sisältämä minimimäärä, 2 milj. itiötä/g, näyttää normaalioloissa riittävän, mutta eräistä toisista orvakkaisolaateista lienee mahdollista saada valmisteita, joiden itiöpitoisuus on yli 10 milj. itiötä/g. Itiömäärällä on merkitystä, erityisesti jos levityslaite toimii puutteellisesti tai jos juurikäävän tartuntapaine kuusen kantoihin on poikkeukselli sen suuri. Kantojen käsittely Rotstopilla ei ole sataprosenttisen tehokas (kuten ei myöskään ureakäsittely), mutta normaalisti se torjuu vä hintään 90 % kantoihin tulevasta juurikäävän itiötartunnasta. Vii me aikoina on kuitenkin saatu joissakin kokeissa Ruotsissaja Suo- 56 MT 907 Kuva 2. Rotstopin tehon seuranta koe kuusipölkyissä (2a) ja erään kokeen tuloksia (2b). Kokeessa verrattiin neljän suomalaisen harmaaorvakkaisolaatin tehoa USA:ssa ja Englannissa käytettyihin isolaatteihin. Kuva Kari Korhonen. messa myös huonompia tuloksia. Syyt ovat parhaillaan selvityk sen alaisena. Mahdollisesti syynä on kannan heikkeneminen tai Rotstop-valmisteen suhteellisen alhainen itiöpitoisuus oloissa, jois sa juurikäävän tartuntapaine on hyvin voimakas (kuten esim. Ete lä-Ruotsissa). Vertailuvalmisteet, joiden itiömäärä on suuri, ovat näissä oloissa toimineet paremmin. Näyttääkin siltä, että tullut aika vaihtaa Rotstop-valmisteessa 10 vuotta käytössä ollut harmaaorvakkaisolaatti. Englantilaisissa ja puolalaisissa valmisteissa käytettävää isolaattia on vaihdettu säännöllisesti. Isolaattia olisi syytä ajoittain vaihtaa myös ympä ristövaikutusten vuoksi, sillä orvakan jatkuva levittäminen kantoihin aiheuttaa muutoksia niiden luontaisessa sienilajistossa (Hantula ym. 2003). Toisaalta, asiaa ahtaasti tulkiten, terveiden puiden runsaslukuiset kannot eivät ole 'luonnollisia', ne eivät oi keastaan kuulu alkuperäiseen koskemattomaan metsäluontoon. 57 Taimitarhatutkimuksen vuosikirja 2003 Lisäksi on todettu, että harmaaorvakka on kannoissa suhteellisen pian väistyvä laji. Mitkä lajit sen syrjäyttävät, ei ole selvitetty. Yhden isolaatin pitkäaikainen levittäminen aiheuttanee muu toksia myös luontaisessa orvakkapopulaatiossa. Vaarana on tämän organismin geneettisen pohjan kapeneminen. Asiaa on jo alusta vasti selvitetty; saatujen tulosten mukaan olennaiset muutokset populaatiossa vaativat vähintäänkin pitkän ajan (Hantula ym. 2003). Käsittelysuositukset Havupuun kantojen käsittely suositellaan tehtäväksi juurikäävän leviämisen riskialueella (kuva 3) kuusen ja männyn harvennuksissa kivennäismailla toukokuun alun ja lokakuun lopun välisenä aika na. Käsittely suositellaan tehtäväksi myös päätehakkuissa, jos sa man puulajin kasvatusta paikalla jatketaan. Lehtipuiden kantoja ei tarvitse käsitellä. Tarkemmat ohjeet on esitetty Metsätehon oppaas sa "Kantokäsittelyn toteutus" (Mäkelä 2001). Yksityinen metsän omistaja voi saada korvausta kantokäsittelyn kuluihin metsän parannusvaroista. Kuva 3. Juurikääpätartunnan riski alue. Kuusen kantojen käsittelyä kesäaikaisissa hakkuissa suositellaan koko Etelä- ja Keski suomessa. Itä-Suomessa (tummempi alue) myös männyn kannot pitäisi käsitellä tyvitervastaudin leviämisen rajoittamiseksi. 58 MT 907 Tarkastelua Suomessa kantojen käsittely ei ole pakollista, mutta tämänhetki sen tiedon perusteella se on kannattavaa toimintaa (Möykkynen ym. 2000). Käsittelyn tehokkuudesta päätehakkuun yhteydessä ei kuitenkaan ole aivan varmoja todisteita. Esim. Ruotsissa sitä ei toistaiseksi tehdä, mutta asia on siellä harkinnan alla. Lahovikaisten metsien käsittelyä on myös pidetty kannattavuudeltaan kyseenalai sena. Käytännössä lahovikaisuuden astetta on usein vaikea tietää ennen kuin päätös käsittelystä on tehtävä. Joka tapauksessa käsit tely suojaa lahojen metsien terveitä kantoja itiötartunnalta, ja to dennäköisesti orvakalla on merkitystä juurikäävän leviämisen rajoittajana myös tyvilahoisissa kannoissa. On esitetty, että taimitarhalla taimipaakkuun lisätty orvakka suojaisi kasvavaa puustoa juurikääpätartunnalta (Halonen 2002). Pitkäaikaiskokeiden puuttuessa tähän on vaikea uskoa, koska harmaaorvakka on puun lahottaja ja puustakin suhteellisen pian syrjäytyvä ensivaiheen lahottaja. Eräs kantokäsittelyn ongelma on yöpakkasten aiheuttama letkujen jäätyminen hakkuukoneissa var hain keväälläja myöhään syksyllä. Tämän estämiseksi on kehitet ty erityinen pakkasneste, jota lisätään käsittelyseokseen (Halonen 2002). Toisaalta alhainen lämpötila pysäyttää myös juurikäävän itiötuotannon, joten jäätyneiden letkujen aiheuttama tauko käsit telyssä ei liene vaarallinen. Kantokäsittely tuo kieltämättä omat hankaluutensa metsän hoitoon. Sen vaihtoehtona on kuusen lisääntyvä lahovikaisuus läm pimänä vuodenaikana tehtyjen hakkuiden seurauksena. Tilanne on sellainen erityisesti perättäisiä kuusisukupolvia kasvatettaessa. Tärkeimmät juurikäävän torjuntatoimenpiteet talousmetsissä • Terveissä kuusikoissa juurikäävän riskialueella on pyrittävä estämään itiötartunta, joka johtaa uusien tautipesäkkeiden syntyyn - tekemällä harvennukset ja päätehakkuu talvella tai kanto käsittely kesähakkuissa, - tekemällä harvennukset varovasti puuston vaurioitumista välttäen. • Tartunnan jo saaneissa kuusikoissa on lisäksi pyrittävä estä mään suuret taloudelliset menetykset puuston ikääntyessä - lyhentämällä kiertoaikaa. • Uudistettaessa tyvilahoisia kuusikoita on pyrittävä hävittämään paikalla oleva juurikääpätartunta - poistamalla kannot tai vaihtamalla puulaji lehtipuuksi (maa perän salliessa myös männyksi). 59 Taimitarhatutkimuksen vuosikirja 2003 • Jos tyvilahoisen kuusikon paikalla jatketaan kuusen kasvatusta poistamatta edellisen puusukupolven kantoja, on pyrittävä es tämään taudin leviäminen vanhoista tautipesäkkeistä, uusien pesäkkeiden synty sekä lisääntyvät menetykset puuston ikäänty essä - suosimalla sekapuustoa lahopesäkkeissä ja lahojen kantojen ympärillä, - välttämällä kuusen alikasvoksen hyödyntämistä tauti pesäkkeissä, - tekemällä harvennukset talvella tai kantokäsittely kesällä, - välttämällä puuston vaurioitumista harvennuksissa, - lyhentämällä kiertoaikaa. Kirjallisuus Brandtberg, P-0., Johansson, M. & Seeger, P. 1996. Effects of season and urea treatment on infection of stumps of Picea abies by Heterobasidion annosum in stands on former arable land. Scandinavian Journal of Forest Research 11: 261-268. Halonen, M. 2002. Lahon havupuun käyttö sulfaattiprosessin raa ka-aineena sekä havupuun lahontorjunta. Väitöskirja. Department of Chemistry, University of Jyväskylä, Research report 88. ISBN 951-39-1333-3. Hantula, J., Vainio, E.J., Lipponen, K., Hallaksela, A-M. & Korho nen, K. 2003. Effects of stump treatments with Phlebiopsis gigantea on mycodiversity. Julkaisussa: Laflamme, G., Berube, J.A. & Bussieres, G. (toim.). Root and butt rots of forest trees. 10th International Concerence on Root and Butt Rots. Natural Resources Canada, Canadian Forest Service, Sainte-Foy, Quebec, s. 127. (Abstr.) ISBN 0-662-33332-2 Holdenrieder, O. & Greig, B. 1998. Biological methods of control. Julkaisussa: Woodward, S., Stenlid, J., Karjalainen, R. & Huttermann, A. (toim.) Heterobasidion annosum. Biology, ecology, impact and control. CAB International, Oxon, New York. s. 235-258. ISBN 0-85199-275-7 Kallio, T. 1970. Aerial distribution of the root-rot fungus Fomes annosus (Fr.) Cooke in Finland. Acta Forestalia Fennica 107. 55 s. Korhonen, K. 2003. Simulated stump treatment experiments for monitoring the efficacy of Phlebiopsis gigantea against Heterobasidion.infection. Julkaisussa: Laflamme, G., Berube, J.A. & Bussieres, G. (toim.). Root and butt rots of forest trees. 10th International Concerence on Root and Butt Rots. Natural Resources Canada, Canadian Forest Service, Sainte-Foy, Quebec, s. 206-210. ISBN 0-662-33332-2 60 MT 907 Mäkelä, M. 2001. Kantokäsittelyn toteutus. Metsätehon opas. 22 s. ISBN 951-673-171-6 - & Korhonen, K. 1998. Rotstop-kantokäsittelyaineen vaikutus hakattuun puutavaraan. Metsätehon raportti 54, 15 s. Möykkynen, T., Miina, J. & Pukkala, T. 2000. Optimizing the management of a Picea abies stand under risk of butt rot. Forest Pathology 30: 65-76. -, Weissenberg, K. von & Pappinen, A. 1997. Estimation of dispersal gradients of S- and P-type basidiospores of Heterobasidion annosum. European Journal of Forest Pathology 27: 291-300. Nicolotti, G., Gonthier, P. & Varese, C. 1999. Effectiveness of some biocontrol and chemical treatments aga ; nst Heterobasidion annosum on Norway spruce. European Journal of Forest Pathology 29: 339-346. Piri T 1996. The spreading of the S type of Heterobasidion annosum from Norway spruce stumps to the subsequent tree stand. European Journal of Forest Pathology 26: 193-204. Pratt, J., Johansson, M. & Hiittermann, A. 1998. Chemical control of Heterobasidion annosum. Julkaisussa: Woodward, S., Stenlid, J., Karjalainen, R. & Hiittermann, A. (toim.) Heterobasidion annosum. Biology, ecology, impact and control. CAB Inter national. Oxon, New York. s. 259-282. ISBN 0-85199-275-7 -, Niemi, M. & Sierota, Z.H. 2000. Comparison of three products based on Phlebiopsis gigantea for the control of Heterobasidion annosum in Europe. Biocontrol Science and Technology 10:467- 477. Runge, A. 1986. Pilzsukzession auf Kiefernstiimpfen 11. Zeitschrift fur Mykologie 52: 429-438. Soutrenon, A., Levy, A., Legrand, P., Lung-Escarmant, 8., Guillaumin, J-J. & Delatour, C. 1998. Evaluation de I'efFicacite de trois traitements de souches contre le Fomes (Heterobasidion annosum). Revue Forestiere Franfaise 50: 317-327. Thomsen, I.M. 2003. Effect of stump treatment on transfer of Heterobasidion annosum root rot in Norway spruce. Julkaisus sa: Laflamme. G., Berube, J.A. & Bussieres, G. (toim.). Root and butt rots of forest trees. 10th International Concerence on Root and Butt Rots. Natural Resources Canada, Canadian Forest Service. Sainte-Foy, Quebec, s. 160-169. ISBN 0-662-33332-2 Thor, M. 2003. Operational stump treatment against Heterobasidion annosum in European forestry - current situation. Julkaisussa: Laflamme, G.. Berube, J.A. & Bussieres, G. (toim.). Root and butt rots of forest trees. 10th International Concerence on Root and Butt Rots. Natural Resources Canada. Canadian Forest Service, Sainte-Foy, Quebec, s. 170-175. ISBN 0-662-33332-2 61 Taimitarhatutkimuksen vuosikirja 2003 Siemen-ja taimikaupan säädökset ja niiden valvontatulokset Kari Leinonen ja Kirsi Taskila Siemen- ja taimikaupan säädökset Lainsäädäntöjä lain valvonta Euroopan unionin direktiivi metsänviljelyaineiston kaupasta (1999/ 105/ EY) pantiin Suomessa täytäntöön vuoden 2003 alusta, jol loin laki (241/2002) ja asetus (1055/2002) metsänviljelyaineiston kaupasta tulivat voimaan. Myös muut Euroopan Unionin jäsen maat ovat yhdenmukaistaneet oman lainsäädäntönsä direktiivin mukaisesti ja uudistetut säädökset tulivat voimaan kaikkialla sa manaikaisesti. Uudistetun lainsäädännön ja direktiivin tarkoituksena on var mistaa, että kaikki Unionin alueella markkinoitava metsänviljely aineisto sisältää selkeät ja yhdenmukaisella tavalla ilmoitetut al kuperää ja muita ominaisuuksia koskevat tiedot. EU-jäsenmaiden viranomaisten tehtävänä on valvoa, että oikeat alkuperätiedot seu raavat siemen-ja taimierää kaikkien tuotannon ja markkinoinnin vaiheiden aikana. Kasvituotannon tarkastuskeskus (KTTK) vas taa uudistetun lainsäädännön täytäntöönpanosta ja valvonnasta Suo messa. Oikeiden ja luotettavien tietojen perusteella metsänviljely aineiston ostajat voivat varmistua, että metsänviljelyaineisto on alkuperältään kasvatettavaksi soveliasta ja täyttää aineiston laa dulle asetetut vaatimukset riippumatta siitä, missä maassa sieme net tai taimet on tuotettuja minne ne on markkinoitu. Keitä ja mitä säädökset koskevat? Säädökset koskevat metsänviljelyaineiston tuotantoa, markkinoin tia ja maahantuontia, jota harjoitetaan ammattimaisesti. Metsän viljelyaineiston toimittajien tulee kuulua KTTK:n ylläpitämään metsänviljelyaineiston toimittajarekisteriin ja niitä valvotaan sään nöllisesti. Säädökset eivät koske vähäistä taimien kasvatusta ja markkinointia, jota harjoitetaan esim. 4H-yhdistysten toimesta. Säädöksiä sovelletaan metsätalouden kannalta tärkeiden puu lajien taimiin ja kasvinosiin, jotka on tarkoitettu vain metsätalous- 62 MT 907 käyttöön sekä siemeniin, siemenkotiin, käpyihin ja hedelmiin, joi ta voidaan käyttää sekä koristekasvi- että metsäpuiden taimien tuo tannossa. Niitä ei kuitenkaan sovelleta sellaisiin kasvinosiin ja taimiin, joiden voidaan osoittaa olevan tarkoitettu muuhun kuin metsätalouskäyttöön, sekä sellaisten siementen tuotantoon, jotka on tarkoitettu yksinomaan koe- ja tutkimustoimintaan, metsän jalostukseen tai geenivarojen säilyttämiseen. Keskeinen käsitteistö Perusaineiston tyypit Perusaineiston tyyppejä ovat: • siemenlähde: puut sillä alueella, jolta siemenet on kerätty; • metsikkö : rajattu puupopulaatio, jonka koostumus on riittävän yhdenmukainen; • siemenviljelys', sellainen siementuotantoa varten perustettu valikoitujen kloonien tai perheiden viljelys, joka on eristetty tai jota on hoidettu siten, että ulkopuolinen pölytys voidaan välttää tai sitä voidaan rajoittaa; • perheen vanhemmat: sellaiset siementuotantoon tarkoitetut puut, jotka on pölytetty valvotusti tai vapaan pölytyksen avulla siten, että emiyksilöinä käytettyä vanhempaa on pölytetty yh den vanhemman (täyssisar) tai useamman tunnistetun tai tunnistamattoman vanhemman (puolisisar) siitepölyllä; • klooni: yhdestä kantavksilöstä kasvullisen lisäyksen avulla saatu yksilöiden ryhmä; sekä • klooniyhdistelmä: tunnistetuista klooneista määrätyssä suhteessa tehty yhdistelmä. Alkuperä Luontaisesti uudistetun tai paikallisella siemenellä uudistetun met sikön alkuperä on se paikka, jossa puut kasvavat. Jos metsikkö on viljelty muualta hankitulla siemenellä, on metsikön alkuperä se paikka, josta siemenet ovat peräisin. Metsikön alkuperä voi olla myös tuntematon, jolloin alkuperästä ei ole dokumentoitua tietoa. Lähtöisyys ja lähtöisyysalueet (siemenlähde ja metsikkö) Lähtöisyydellä tarkoitetaan paikkaa Josta kävyt, siemenet tai muu metsänviljelyaineisto on peräisin eli sitä paikkaa, jossa metsikkö kasvaa. Lähtöisyys ei siis ota kantaa siihen, onko kysymyksessä 63 Taimitarhatutkimuksen vuosikirja 2003 Kuva 1. Kasvintuotannon tarkastuskeskuksen vahvistama lähtöisyysalue männylle. 64 MT 907 alkuperäinen tai muu kuin alkuperäinen tai alkuperältään tunte maton siemenlähde tai metsikkö. Yhdellä lähtöisyysalueella luonnonolot ovat riittävän yhden mukaiset ja puut ovat perinnöllisiltä tai fenotyyppisiltä ominai suuksiltaan riittävän samankaltaisia, jotta siellä olevista metsiköistä kerätyt kävyt tai siemennorkot voidaan karistaa yhtenä eränä. Suomessa lähtöisyysalueita on männyllä yksitoista (kuva 1) ja kuusella sekä molemmilla koivulajeilla kullakin kuusi. Lähtöisyys alueet on laadittu jalostusvyöhykkeiden pohjalta, joten ne ottavat huomioon puulajiemme geneettiset ja fenotyyppiset eli ilmiasun ominaisuudet, alkuperäkokeiden tulokset ja kokemukset käytän nön metsänviljelyjen yhteydessä tehdyistä alkuperien siirroista. Lähtöisyysalueiden ja jalostusvyöhykkeiden pohjana on käytetty lämpösummavyöhykkeitä, kasvillisuusvyöhykkeitä ja eliömaa kuntia. Kaikkien puulajiemme lähtöisyysalueet löytyvät www osoitteesta http://www.kttk.fi/ (metsänviljely). Lähtöisyysalueita voidaan käyttää apuna arvioitaessa siementen ja taimien soveltuvuutta metsänviljelyyn tietyllä alueella. Viljely paikan sijaintikunnan tai sen naapurikuntien siementä ja niistä kasvatettuja taimia voidaan alkuperän puolesta turvallisesti käyt tää metsänviljelyyn. Lähtöisyysalueet eivät kuitenkaan ole sie menten ja taimien käyttöalueita. Jos siemen on peräisin eri läh töisyysalueelta tai toisesta maasta, joudutaan alkuperän soveltu vuus selvittämään lähtöisyysalueiden ilmasto-oloja vertaamalla. Käyttöalueet (siemenviljelys ja kloonit) Suurin osa taimitarhakylvoihin käytättävästä siemenestä tuotetaan siemenviljelyksillä. KTTK tarkastaa siemenviljelykset, pitää re kisteriä hyväksytyistä siemenenviljelmistä sekä määrittää ja vah vistaa siemenelle ja niistä kasvatetuille taimille käyttöalueet (kuva 2). KTTK:n tehtävänä on myös pitää rekisteriä hyväksytyistä klooneista ja määrittää kloonitaimille käyttöalueet. Metsänviljelyaineiston luokat Metsänviljelyaineiston tuottamiseen käytettävä perusaineisto ja metsänviljelyaineisto jaetaan seuraaviin luokkiin: 1) siemenlähde tunnettu, 2) valikoitu, 3) alustavasti testattu, ja 4) testattu (tau lukko 1). Siemenlähde tunnettu -luokkaan kuuluu perusaineisto, joka koostuu yhdellä lähtöisyysalueella sijaitsevasta siemen lähteestä tai metsiköstä. ValikoituAuoVkaan kuuluva perusaineisto koostuu fenotyypin perusteella valitusta metsiköstä. Nämä siemenkerävsmetsiköt on rekisteröity KTTK:n ylläpitämään 65 Taimitarhatutkimuksen vuosikirja 2003 Kuva 2. Esimerkki kuusen siemenviljelyksen (Sv111 Leppäniemi) käyttöaluekartasta. 66 MT 907 perusaineistorekisteriin. Alustavasti testattu -luokkaan kuuluu perusaineisto, joka muodostuu sellaisista siemenviljelyksistä, per heen vanhemmista, klooneista tai klooniyhdistelmistä, joiden yk silöt on valittu fenotyypin perusteella (taulukko 1). Testattu-luok kaan kuuluvien perusaineistotyyppien paremmuus on osoitettu vertailukokeilla tai yksilöiden jalostusarvon perusteella. Metsänviljelyaineiston tuottamiseen saa käyttää vain sellaista perusaineistoa, joka täyttää EU:n alueelle yhteisesti sovitut vaati mukset (direktiivin liitteet H-V) ja jonka KTTK tai EU:n toisen jäsenvaltion toimivaltainen viranomainen on hyväksynyt ja luokitellut. Taulukko 1. Metsänviljelyaineiston luokat, joihin kuuluvaa erityyppistä aineistoa saa pitää kaupan. Sallitut yhdistelmät on merkitty taulukkoon X:lla. Taulukkoon on sijoitettu käytöstä poistuneen luokituksen mukaiset koodit 1 , joita ei saa käyttää. Metsänviljelyaineistoluokkia kuvataan myös väreillä, joita tulee käyttää pohjavärinä taimietiketeissä, jos värillisiä etikettejä käytetään. Värit ovat seuraavat: siemenlähde tunnettu (keltainen), valikoitu (vihreä), alustavasti testattu (vaalean punainen) ja testattu (sininen). 1 Käytöstä poistuneen luokituksen mukaiset koodit, joita ei saa käyttää A 1 testattu aineisto A 2 siemenviljelyksiltä saatu aineisto A3 nuorista siemenviljelyksistä saatu aineisto B 1 erityisesti valittu aineisto B 2 valikoitu aineisto B 3 metsikkökeräysaineisto B 4 aluekeräysaineisto C 1 testattu klooniaineisto C 2 alustavasti testattu klooniaineisto C 3 valikoitu klooniaineisto C 4 erikoisklooniaineisto Metsänviljelyaineiston luokka Perusaineiston tyyppi Siemenlähde tunnettu Valikoitu Alustavasti testattu Testattu Siemenlähde X (B3, B4)' Metsikkö X (B3, B4)' X (B1, B2) 1 X Siemenviljelys X (A2, A3) 1 (A1) 1 Perheen (perheiden) vanh. X X Klooni X (C2, C3, C4)' X (C1) 1 Kloonisekoitus X (C2, C3, C4) 1 X Taimitarhatutkimuksen vuosikirja 2003 67 Kantatodistus KTTK tai toisen jäsenvaltion vastaava viranomainen antaa kanta todistuksen, jolla vahvistetaan siemenien ja taimien alkuperä sekä luokitellaan aineisto sen perinnöllisen laadun perusteella luokkiin. Kaikella markkinoitavalla metsänviljelyaineistolla täytyy olla kantatodistus. Tiedot myönnetyistä kantatodistuksista löytyvät KTTK:n rekisteristä. KTTK:n tehtävänä on valvoa, että siementen ostajalle annettavat alkuperätiedot ovat oikein. Valvontaa varten metsänviljelyaineiston toimittajan on viimeistään kaksi viikkoa ennen siemenkeräyksen aloittamista tehtävä KTTK:IIe ilmoitus siemenkeräyksen aloitta misesta. Ilmoituslomake löytyy KTTK:n kotisivulta osoitteesta http://www.kttk.fi/ (metsänviljely). Karistamoille tulevien käpy erien tulee olla asianmukaisesti luokiteltu ja merkitty. Siemenerän kantatodistusta on haettava viimeistään kolmen kuukauden kulu essa karistuksen ja siemenerän puhdistuksen päättymisestä. Myös kasvullisesti lisätyille klooneille ja klooniyhdistelmille on haettava kantatodistus hyvissä ajoin ennen taimien markkinoin tia. Tuotantokirjanpito Uusi lainsäädäntö velvoittaa metsänviljelyaineiston toimittajat pi tämään tuotantokirjanpitoa. Tuotantokirjanpidon tulee sisältää metsänviljelyaineiston toimittajan nimen, toiminimen, tiedot metsänviljelyaineiston määrästä sekä tiedon siitä, kenelle metsän viljelyaineisto oli markkinoitu. Taimien tuotannon osalta tuotanto kirjanpidon tulee sisältää metsänviljelyaineiston yksilöintitiedot sekä taimien oston, markkinoinnin ja maahantuonnin osalta osta jalle annettavat tiedot. Metsänviljelyaineiston yksilöinti ja erillään pitäminen Metsänviljelyaineiston erillään pitämisen ja yksilöinnin sekä osta jalle annettavien tietojen osalta uusi lainsäädäntö on selvästi ai kaisempaa tiukempi. Metsänviljelyaineiston tuotantoasiakirjoista ilmenevät yksilöintitiedot on koottu liitteeseen 1. Metsänviljely aineistoerät on kaikkien tuotannon vaiheiden aikana pidettävä eril lään ja niistä on pystyttävä esittämään säädetyt tiedot. 68 MT 907 Taimien ja siementen laatu vaatimukset Taimien laatuvaatimuksiin ei ole tullut suuria muutoksia. Taimien on oltava terveitä, elinvoimaisia sekä muutoinkin metsänviljelyyn soveltuvia. Taimi ei täytä näitä vaatimuksia, jos: 1) taimessa on elinvoimaa heikentäviä kasvintuhoojia tai niiden vioituksia; 2) taimen juuristo tai verso on voimakkaasti kaareutunut, juuristo on haitallisesti kiertynyt tai puutteellisesti kehittynyt taikka paakkutaimen juuristo ei riittävästi sido paakkua; 3) taimen latvakasvain ei ole normaali tai taimi on voimakkaasti haaroittunut; tai 4) taimessa on haitallisia kuorivikoja, repeytymiä taikka palel tumis-tai kuivumisvaurioita. Taimierässä saa olla yksittäisiä taimia, jotka eivät täytä em. laatu vaatimuksia, enintään 5 % taimien määrästä. Metsänviljelyaineistosta annettavat tiedot Metsänviljelyaineistoerän pakkauksessa tai erää seuraavissa asia kirjoissa on ostajalle annettava taimierien osalta liitteessä 2 ja siemenerien osalta liitteessä 3 olevat tiedot. Taimierällä tarkoite taan yhdestä siemenerästä peräisin olevaa tai kasvullisesti lisättyä taimijoukkoa. joka on kasvatettu rajattavissa olevalla alueella ja jota on käsitelty yhtenäisesti. Pituudeltaan muusta taimierästä poik keavat taimikasvuston osat voidaan rajat omaksi taimieräkseen. Taimien pituuslajittelu ei kuitenkaan ole sallittua. Risto Rikala (23.1.2003) on laatinut etikettiehdotukset eri metsänviljelyaineistoluokkia edustaville taimierille (kuva 3). Etiket tien pohjavärit ovat EU-direktiivin mukaisia. Etikettien värit eivät ole pakollisia, mutta jos värillistä pohjaa käytetään, tulee värin olla oikea. Aineiston markkinointi toiseen EU-maahan Markkinoitaessa metsänviljelyaineistoa Suomesta johonkin toiseen EU-maahan tulee metsänviljelyaineiston toimittajan toimittaa KTTK:IIe tiedot markkinoitavasta aineistosta lomakkeella 69 Taimitarhatutkimuksen vuosikirja 2003 Kuva 3. Etikettimallit eri metsänviljelyaineiston luokkia edustaville kuvitteellisille taimierille. Etikettimallit on laadittu Risto Rikalan (23.1.2002) ehdotuksen pohjalta. Etikettien pohjavärit ovat uusien säädösten mukaiset. Taimietikettien ei tarvitse olla värillisiä. Jos värillisiä etikettiä käytetään, tulee värien kuitenkin olla oikeita. Värit ovat seuraavat: siemenlähde tunnettu (keltainen), valikoitu (vihreä), alustavasti testattu (vaalean punai nen) ja testattu (sininen). Tunturitaimi Oy Siementie 1, 0X000 Kelovaara. Puh. 020 002 0011 Kasvatuspaikka: Sodankylä Kantatodistuksen koodi: EY/FIN/ G4-72-555 Taimierän numero T02/092 Puulaji: Mänty Pinus sylvestris Taimien ikä ja tyyppi: 1 v, paakku (PL256) Määrä pakkauksessa: 256 kpl Mv-aineiston luokka: Siemenlähde tunnettu Perusaineisto - tyyppi Siemenlähde - rekisteriviite -lähtöisyysalue Mänty 9 - sijainti 67°20 ,-67 o 40N, 25°10 ,-25°30'E, Kittilä -alkuperäisyys Tuntematon - levinneisyys Käyttötarkoitus: Metsätalous Käyttöalue (lämpösumma) - Keski- /vähimmäispituus: 8 cm/ 5 cm Kasvatustiheys: 1600 kpl/m 2 Pakkaus pvm: 20.6.2003 Pakkasvarastointi päättyi - Lähetys pvm: 23.6.2003 Lehtipuu Oy Leppäkuja 1, 0X000 Koivu harju. Puh. 020 001 0001 Kasvatuspaikka: Suonenjoki Kantatodistuksen koodi: EY/FIN/r03-00-0043 Taimierän numero L02/097 Puulaji: Rauduskoivu Betula pendula Taimien ikä ja tyyppi: 2 v, paljasjuuri (p+1) Määrä: 100 kpl Mv-aineiston luokka: Valikoitu Perusaineisto - tyyppi Metsikkö - rekisteriviite S k 1274 - lähtöisyysalue Rauduskoivu 2 -sijainti 63°29'N, 26°38'E, Kiuruvesi - alkuperäisyys Alkuperäinen - levinneisyys Luontainen levinneisyysalue Käyttötarkoitus: Metsätalous Käyttöalue (lämpösumma) - Keski- /vähimmäispituus: 77 cm/ 49 cm Kasvatustiheys: Pakkaus pvm: 11.10.2002 Pakkasvarastointi päättyi 9.5.2003 Lähetys pvm: 13.5.2003 Oy Taimiplant Ab Närekuja 1, 0X000 Taimela. Puh. 020 001 0001 Kasvatuspaikka: Luhanka Kantatodistuksen koodi: EY/FIN/ M29-98-0010 Taimierän numero TP02/006 Puulaji: KllUSi Picea abies Taimien ikä ja tyyppi: 2 v, paakku, (BCC64s) Määrä pakkauksessa: 64 kpl Mv-aineiston luokka: Alustavasti testattu Perusaineisto - tyyppi Siemenviljelys - rekisteriviite Sv 235 - lähtöisyysalue -sijainti 60°55'N, 26°13'E - alkuperäisyys - levinneisyys Käyttötarkoitus: Metsätalous Käyttöalue (lämpösumma) 1020-1220 d.d. Keski- /vähimmäispituus: 26/16 cm Kasvatustiheys: 431 kpl/m 2 Pakkaus pvm: 22.10.2002 Pakkasvarastointi päättyi 2.6.2003 Lähetys pvm: 4.6.2003 Oy Taimiplant Ab Närekuja 1, 0X000 Taimela. Puh. 020 001 0001 Kasvatuspaikka: Nummijärvi Kantatodistuksen koodi: EY/FIN CM28-03-01 Puulaji: Hybridihaapa Populus x wettsteinii Taimien ikä ja tyyppi: 1 v, paakku (PL25) Määrä: 81 kpl Mv-aineiston luokka: Alustavasti testattu Perusaineisto - tyyppi Klooni - rekisteriviite C05-99-8 - lähtöisyysalue -sijainti 60°37'N, 24°17'E, Loppi -alkuperäisyys -levinneisyys Käyttötarkoitus: Metsätalous Aineisto on lisätty kasvullisesti juuripistokkaista Käyttöalue (lämpösumma) 1100-1300 d.d. Keski- /vähimmäispituus: 80/50 cm Kasvatustiheys: 546 kpl/m 2 Pakkaus pvm: 22.10.2002 Pakkasvarastointi päättyi 2.6.2003 Lähetys pvm: 4.6.2003 70 MT 907 (Information Document), joka löytyy KTTK:n kotisivulta http:// www.kttk.fi/ (metsänviljely). KTTK toimittaa lomakkeen edelleen muiden jäsenmaiden viranomaisille. Taimituotannon, varastoinnin ja markkinoinnin valvonta Tarkastuksen tavoite Vuoden 2003 tarkastuksen tavoitteena oli selvittää, miten uuden lain vaatimukset toteutuivat taimituotannon, varastoinnin ja mark kinoinnin osalta. Tarkastuskohteena olivat rekisteröinti, tuotanto kirjanpito, metsänviljelyaineiston erillään pitoja yksilöinti, osta jalle annettavat tiedot ja taimien laatu. Tavoitteena oli tarkastaa kaikki suuret (kasvihuonepinta ala yli 10 000 m 2), joka toinen kes kisuuri (kasvihuonepinta ala 5 000-10 000 m 2), ja joka kolmas pieni taimitarha (kasvihuonepinta ala alle 5 000 m 2). Lisäksi tar kastettiin taimien pakkasvarastoja. Tarkastusmäärät Keväällä 2003 tarkastettiin yhteensä 41 taimitarhaa ja 6 taimi varastoa. Toimipisteissä tarkastettiin rekisteröitymistä, tuotanto kirjanpitoa, erillään pitoa ja yksilöintiä sekä taimien laatua. Tai mien laatu tarkastettiin 68 taimierästä, joista tarkastettiin yhteensä 9 400 tainta. Tarkastustulos Kaikki tarkastetut metsänviljelyaineiston toimittajat olivat rekisteröityneet metsänviljelyaineiston toimittajarekisteriin. Rekisterin ilmoitetut tiedot olivat kuitenkin puutteellisia joka nel jännellä toimijalla (taulukko 2). Tarkastuksen yhteydessä puutteel- Tauiukko 2. Tarkastustilasto taimituotannon, varastoinnin ja markkinoinnin valvonnasta Tarkastuskohde Tarkastuskohteita Huomautukset kpl kpl % Rekisteröityminen 42 10 24 Tuotantokirjanpito (markkinointi) 42 8 19 Erillään pitäminen ja yksilöinti 42 13 31 Ostajalle annettavat tiedot 42 20 48 Taimien laatu 40 13 33 Yhteensä 208 $4 31 71 Taimrtarfiatutkimuksen vuosikirja 2003 Kuva 4. Taimierien laatu kevään 2003 taimitartia tarkastuksissa. liset tiedot korjattiin ja niistä annettiin toimijalle huomautus. Sää dösten mukaan metsänviljelyaineiston toimittaja on velvollinen ilmoittamaan toiminnassa tapahtuvista oleellisista muutoksista. Ilmoitukset annetaan KTTK:n kotisivulta http://www.kttk.fi/ (metsänviljely) löytyvällä lomakkeella. Taimierien markkinointiin liittyvä tuotantokirjanpito, josta sel visi kenelle metsänviljelyaineistoerät oli markkinoitu, oli puutteel linen tai puuttui kokonaan joka viidennellä tarkastetulla metsän viljelyaineiston toimittajalla (taulukko 2). Yleisin puute oli kir janpidon puuttuminen. Tämä puute oli tyypillinen etenkin pienille toimittajille, jotka markkinoivat taimia vain yhdelle tai kahdelle välittäjälle. Kiijanpitovastuu oli virheellisesti siirretty taimien vä littäjälle. Useimmilla taimituottajilla taimierät olivat asianmukaisesti yksilöityjäja tarvittavat tiedot löytyivät tuotantoasiakiijoista. Tie dot olivat kuitenkin hajallaan ja niitä piti etsiä useista eri lähteestä kuten kasvatuskorteista, siemenkorteista ja kantatodistuskopioista. Tiedot tulisi koostaa yhteen asiakirjaan tai tietojärjestelmään. Keväällä 2003 kylvettyjen taimierien yksilöinnissä ja erillään pidossa oli puutteita joka viidennellä taimitarhalla (taulukko 2). Ostajalle annettavissa tiedoissa oli puutteita lähes joka toisella metsänviljelyaineiston toimittajalla (taulukko 2). Yleisin puute oli asianmukaisen etiketin tai asiakirjan puuttuminen. Huomautetta vaa oli erityisesti käsitteissä ja merkintöjen sisällössä. Erityisen yleistä tämä oli pienillä taimituottajilla. Isojen taimiyhtiöiden osalta etiketit ja asiakirjat olivat selvästi paremmalla tasolla. Keväällä 2003 markkinoitujen taimien laadussa oli puutteita. Tarkastetuista 9400 taimesta 3,5 % oli viallisia. Tarkastettujen taimierien keskimääräinen hylkäysprosentti oli 4,2 %. Joka viides tarkastettu taimierä sisälsi viallisia taimia yli säädösten salliman määrän (kuva 4). Noin 10 % tarkastetuista eristä määrättiin uudel leen lajiteltavaksi. 72 MT 907 Säädösten vastaisia taimia löytyi otoksesta yhteensä 328 kpl. Noin 30 % viallisista taimista oli kasvintuhoojien vioittamia (tau lukko 3). Kasvintuhoajista yleisimpiä olivat sienitaudit kuten tyvi ja versolaikku koivulla ja harmaahome kuusella. Eläinten aiheut tamista tuhoista myyrätuhot olivat yleisiä. Puutteellisesti kehitty nyt juuristo, joka ei sitonut riittävästi paakkua, oli sienituhojen jälkeen yleisin taimien hylkäämisen syy. Taimien verson voima kas kaareutuminen tai haaroittuminen oli syynä taimien hylkää miseen 17 prosentissa tapauksista. Lämmintä syksyä seuranneet pakkaset sekä kevätahava aiheuttivat paljon harmia taimikasvat tajille. Reilu viidennes hylätyistä taimista oli pakkasen tai ahavan vioittamia. Alamittaisia taimia oli 4 % hylätyistä taimista. Useiden taimierien ilmoitettu keskipituus poikkesi voimakkaasti mitatusta. Suurimmat havaitut poikkeamat olivat 5-10 cm:n suu ruisia. Pitkien taimien osalta ilmoitettu keskipituus oli selvästi pie nempi kuin tarkastuksessa havaittu. Taimien mittaamiseen olisi hyvä sopia yhteiset pelisäännöt. Taulukko 3. Tarkastustilasto taimien vioista. Taimien viat kpl % Kasvintuhoojat tai niiden vioitukset 103 31 a) hyönteiset 1 0 b) sienet 77 23 c) eläimet 25 8 Juuristo 69 21 d) voimakkaasti kaareutunut 1 0 e) haitallisesti kiertynyt 0 0 f) puutteellisesti kehittynyt 1 0 g) ei sido riittävästi paakkua 67 21 Versoja latvakasvain 54 17 h) verso on voimakkaasti kaareutunut 19 6 i) latvakasvain oli epänormaali 0 0 j) taimi on voimakkaasti haaroittunut 35 11 Kuori 73 22 k) haitallisia kuorivikoja 12 4 1) repeytymiä 1 0 m) paleltumisvaurioita 32 10 n) kuivumisvaurioita 28 9 Muu vika 17 5 o) alle ilmoitetun minimipituuden 13 4 p) muu, mikä? 4 1 Säädösten vastaisia taimia yhteensä 328 3,49 Tarkastettuja taimia 9 400 73 Taimitarhatutkimuksen vuosikirja 2003 Tuotantokiijanpidon, taimien erillään pidon ja yksilöinnin sekä ostajalle annettavien tietojen osalta tilanne oli suurten taimi toimittajien osalta kohtalaisen hyvä ja pienillä korjauksilla se saa daan täysin vastamaan lain vaatimuksia. Pienten tuottajien osalta nämä lain vaatimukset toteutuivat huonommin. Taimien laadun osalta vuosi oli vaikea, sillä erilaisia tuhoja esiintyi paljon ja joka viides taimierä sisälsi viallisia taimia yli sallitun. Taimien lajittelun tasossa oli taimituottajien välillä paljon vaihtelua. Lajitteluun ja uusien lajittelijoiden opastamiseen tulee jatkossa kiinnittää nykyistä enemmän huomiota. Siemenkeräysten valvonta Tarkastuksen tavoite Laki metsänviljelyaineiston kaupasta tuli voimaan 1.1.2003 kes ken siemenkeräyskauden. Siemenkeräykset on kuitenkin pyritty ohjeistamaan yhteistyössä alan toimijoiden ja KTTK:n kesken si ten, että uuden lain asettamat vaatimukset täyttyvät. Kevään 2003 siemenkeräysten tarkastuksen painopistealueeksi valittiin Pohjois-Suomi. Pohjois-Suomessa 2002 tuleentunut män nyn siemensato oli laadultaan ja määrältään hyvä. Hyviä siemen satoja toistuu Lapin oloissa noin kerran kymmenessä vuodessa tai harvemmin. Pohjois-Suomessa jäljestettiin talvella 2002—2003 siemenkeräys, jonka tavoitteena on turvata siementen saatavuus keräysalueen eteläosissa seuraavaksi 10 vuodeksi ja pohjoisosissa 20 vuodeksi. Pohjois-Suomen siemenkeräyksen rahoittaa Maa-ja metsätalousministeriö ja keräyksen organisoi Metsähallitus. Keräystavoitteet oh määritelty lähtöisyysalue- ja kuntakohtaisesti. Käytännön keräystyöstä vastaa metsähallituksen henkilöstö ja metsänhoitoyhdistykset. Varmuusvarastoon tehtävän keräyksen lisäksi Pohjois-Suomessa eräät metsänhoitoyhdistykset keräävät ja karistuttavat siemeniä omaan käyttöönsä. Lisäksi Metsätalou den kehittämiskeskus Tapio jäljesti siemenkeräyksiä Lapin etelä ja länsiosissa sekä Kainuussa, jossa siementä ei kerätä yhteiskun nan toimesta. Tarkastuksen tavoitteena oli selvittää, miten uuden lain asetta mat vaatimukset täyttyvät Pohjois-Suomen siemenkeräyksen osalta. Pohjois-Suomi valittiin tarkastuksen painopistealueeksi tällä keräyskaudella, koska siemenkeräys toteutettiin poikkeuksellisen laajana. 74 MT 907 Tarkastusmäärät ja -tulos Pohjois-Suomen siemenkeräysten tarkastuskierroksella tarkastet tiin 37 karistamoa, käpyvarastoa, keräyskohdetta tai muuta toimi pistettä, jotka kuuluivat 17 eri metsänviljelyaineiston toimittajal le. Metsänviljelyaineiston toimittajat olivat rekisteröityneet KTTK:n ylläpitämään metsänviljelyaineiston toimittajarekisteriin kahta toimittajaa lukuun ottamatta (taulukko 4). Puutteet korjat tiin välittömästi. Metsänviljelyaineiston toimittajat olivat huonos ti tietoisia velvollisuudestaan tehdä siemenkeräysilmoitus. Keräys ilmoituksesta annettiin huomautus joka toiselle metsänviljely aineiston toimittajalle. Siemenkeräysilmoitukset oli tehty siemen keräyksen aloittamisen jälkeen. Säädökset vaativat, että ilmoituk set jätetään vähintään kaksi viikkoa ennen siemenkeräyksen aloit tamista. Metsänviljelyaineiston erillään pitämistä ja yksilöintiä tarkas tettiin 20 kohteessa, joista huomautettavaa löytyi 11 kohteessa (tau lukko 4). Kaikki huomautukset koskivat käpysäkkien merkintöjä. Useimmissa tapauksissa käsitteet siemenlähde ja metsikkö oli ymmärretty väärin tai osa merkinnöistä puuttui. Puutteet olivat pie niä ja ne eivät aiheuttaneet sekaannusvaaraa, sillä kaikki aineistot oli merkitty oikein lähetyslistoissa. Lisäksi oikea luokitus kävi ilmi käpykorteissa olevasta koodista. Lähtöisyysaluekäsite oli hyvin omaksuttu ja sen osalta ei ollut huomautettavaa. Kokonaisuutena Pohjois-Suomen siemenkeräykset olivat hy vin ja selkeästi ohjeistettu ja toiminta oli hyvin organisoitu. Käpysäkeissä olevien etiketit ja muut asiakirjat sisälsivät uuden lainsäädännön mukaisten kantatodistusten kirjoittamiseen tarvit tavat tiedot. Taulukko 4. Tarkastustilasto siemen keräysten valvonnasta. Tarkastuskohde Tarkastuskohteita Huomautukset kpl kpl % Rekisteröityminen 15 2 13 Tuotantokirjanpito (markkinointi) 14 0 0 Siemenkeräysilmoitukset 14 8 57 Erillään pitäminen ja yksilöinti 20 11 55 Siementen pakkaus 18 0 0 Yhteensä 81 21 26 75 Taimitarhatutkimuksen vuosikirja 2003 Liite 1 Metsänviljelyaineiston yksilöintitiedot (tuotantoasiakiijat): 1. kantatodistuksen koodi ja numero; 2. puulajin kasvitieteellinen nimi ja Suomessa tuotetun aineiston suomen- tai ruotsinkielinen nimi; 3. metsänviljelyaineiston luokka; 4. metsänviljelyaineiston käyttötarkoitus; 5. perusaineiston tyyppi; 6. perusaineiston rekisteriviite tai lähtöisyysalueen tunnistekoodi; 7. luokkaan siemenlähde tunnettu kuuluvan perusaineiston lähtöisyysalue sekä sen pituus-ja leveysvyöhykkeet, luokkaan valikoitu kuuluvan perusaineiston lähtöisyysalue sekä pituus-ja leveysasteen mukaan määritelty maantieteellinen sijainti ja luokkiin alustavasti testattuja testattu kuuluvan perusaineiston tarkka maantieteellinen sijainti; 8. tieto siitä, sijaitseeko perusaineisto lajin alkuperäisellä tai luontaisella levinneisyysalueellaan vai onko sen alkuperä tuntematon; muutoin alkuperä ilmoitetaan, jos se on tiedossa; 9. alkuperäluokkiin alustavasti testattuja testattu kuuluvasta perusaineistosta tuotettavan metsänviljelyaineiston käyttöalue; 10. testatun aineiston osalta tieto siitä, onko aineistoa muunnettu geenitekniikalla; 11. siemenyksiköiden osalta siementen tuleentumisvuosi; sekä 12. taimien ikä ja taimityyppi. 76 MT 907 Liite 2 Taimen ostajalle annettavat tiedot (etiketti tai asiakirja): 1. metsänviljelyaineiston toimittajan nimi tai toiminimi; 2. kantatodistuksen koodi ja numero; 3. puulajin kasvitieteellinen nimi ja Suomessa tuotetun aineiston suomen- tai ruot sinkielinen nimi; 4. taimien ikä ja taimityyppi; 5. metsänviljelyaineiston määrä; 6. metsänviljelyaineiston luokka; 7. perusaineiston tyyppi; 8. perusaineiston rekisteriviite tai lähtöisyysalueen tunnistekoodi; 9. luokkaan siemenlähde tunnettu kuuluvan perusaineiston lähtöisyysalue sekä sen pituus-ja leveysvyöhykkeet, luokkaan valikoitu kuuluvan perusaineiston lähtöisyysalue sekä pituus-ja leveysasteen mukaan määritelty maantieteellinen sijainti ja luokkiin alustavasti testattuja testattu kuuluvan perusaineiston tarkka maantieteellinen sijainti; 10. tieto siitä, onko perusaineisto alkuperäistä, muuta kuin alkuperäistä vai onko sen alkuperä tuntematon, sekä sijaitseeko perusaineisto luontaisella levinneisyysalueellaan tai muulla kuin luontaisella levinneisyysalueellaan. Muun kuin alkuperäisen tai muulla kuin luontaisella levinneisyysalueellaan olevan perusaineiston osalta merkitään tieto alkuperästä, jos se on tiedossa; 11. metsänviljelyaineiston käyttötarkoitus; 12. testatun aineiston osalta tieto siitä, onko aineistoa muunnettu geenitekniikalla; sekä 13. tarvittaessa merkintä kasvullisesta lisäyksestä. Suomessa tuotetusta ja markkinoitavasta metsänviljelyaineistosta on lisäksi annettava seuraavat tiedot: 14. luokkiin alustavasti testattuja testattu kuuluvan aineiston käyttöalue; 15. taimierän keskipituus ja yksittäisen taimen vähimmäispituus taimierässä sekä paakkutaimien kasvatustiheys; 16. kylmä- tai pakkasvarastoiduista taimista varastoinnin päättymisaika; sekä 17. lähetyspäivä ja suljettaviin pakkauksiin pakattujen taimien osalta pakkauspäivä. 77 Taimitarhatutkimuksen vuosikirja 2003 Liite 3 Siemenerästä annettavat tiedot (etiketti tai asiakirja): 1. metsänviljelyaineiston toimittajan nimi tai toiminimi; 2. puulajin kasvitieteellinen nimi ja Suomessa tuotetun aineiston suomen- tai ruotsinkielinen nimi; 3. metsänviljelyaineiston määrä; 4. kantatodistuksen koodi j a numero 5. perusaineiston rekisteriviite tai lähtöisyysalueen tunnistekoodi; 6. perusaineiston tyyppi ; 7. metsänviljelyaineiston luokka; 8. luokkaan siemenlähde tunnettu kuuluvan perusaineiston lähtöisyysalue sekä sen pituus-ja leveysvyöhykkeet, luokkaan valikoitu kuuluvan perusaineiston lähtöisyysalue sekä pituus-ja leveysasteen mukaan määritelty maantieteellinen sijainti ja luokkiin alustavasti testattuja testattu kuuluvan perusaineiston tarkka maantieteellinen sijainti; 9. tieto siitä, onko perusaineisto alkuperäistä, muuta kuin alkuperäistä vai onko sen alkuperä tuntematon, sekä sijaitseeko perusaineisto luontaisella levinneisyysalueellaan tai muulla kuin luontaisella levinneisyysalueellaan. Muun kuin alkuperäisen tai muulla kuin luontaisella levinneisyysalueellaan olevan perusaineiston osalta merkitään tieto alkuperästä, jos se on tiedossa; 10. testatun aineiston osalta tieto siitä, onko aineistoa muunnettu geenitekniikalla: 11. metsänviljelyaineiston käyttötarkoitus; 12. siementen tuleentumisvuosi; 13. puhtaan siemenen, muiden siementen ja roskien prosenttiosuus siemenerän painosta. Muiden siementen ja roskien prosenttiosuutta ei tarvitse ilmoittaa, jos muiden siementen osuus on alle 0,05 prosenttia siemenerän painosta; 14. puhtaan siemenen itävyysprosentti taikka mikäli sen arvioiminen on mahdoton ta tai käytännössä vaikeaa, yksilöidyllä menetelmällä arvioitu elinkykyisten siementen prosenttiosuus; 15. puhtaan siemenen tuhatjyväpaino; sekä 16. itävien siementen määrä kilogrammassa siemeniä taikka, jos itävien siementen määrää on mahdotonta tai käytännössä vaikea arvioida, elinkykyisten siementen määrä kilogrammaa kohden; (Kohtien 13 ja 15 tietoja ei kuitenkaan tarvitse ilmoittaa haavan, koivun ja lepän siemenistä) Suomessa tuotetusta ja markkinoitavasta metsänviljelyaineistosta on lisäksi annettava ostajalle seuraavat tiedot: 17. luokkiin alustavasti testattu ja testattu kuuluvan aineiston käyttöaluepa 18. siementen idätystestin päivämäärä ja lähetyspäivä. ISBN 951-40-1901-6