KOTIELÄINJALOSTUKSEN TIEDOTE NO 35 Emien vaikutus oriiden juoksijajälkeläisarvosteluun suomenhevosella Markku Lahdenranta Kotieläinten jalostustieteen laitos Helsinki 1979 Julkaisijat: Kotieläinten jalostustieteen laitos, Helsingin Yliopisto, Viikki Kotieläinjalostuslaitos, Maatalouden Tutkimuskeskus. Tikkui.i.la- EMIEN VAIKUTUS ORIIDEN JUOKSIJAJÄLKELÄISARVOSTEMUUN SUOMENHEVOSEILA Markku Lahdenranta Tro gradu-työ 1979 SISÄLLYSLUETTELO sivu Johdanto 1 Kirjallisuusosa 3 2.1 Suomenhevosen jalostus 3 2.1.1 Kantakirjatoiminta 3 2.1.2 Kantakirjaohjesäännöt 6 2.1.3 Jälkeläisarvosteluohjesäännöt 12 2.2 Suomenhevosen ravikilpailutoiminta 20 2.2.1 Ravikilpailutoiminnan kehitys 20 2.2.2 Ravikilpailuohjesääntö 26 2.3 Suomenhevosen ennätykset 31 2.4 Ravituloksiin vaikuttavia tekijöitä 36 2.4.1 Geneettiset tekijät 36 2.4.2 Ulkoiset tekijät 39 2.4.3 Anatomis-fysiologiset tekijät 43 2.4.4 Ikä- ja sukupuolitekijät 44 2.5 Oriin jalostusarvon määrittäminen 46 2.5.1 Arviointimenetelmät 46 2.6 Jälkeläisarvostelun yleiset periaatteet 47 2.6.1 Sonnien jälkeläisarvostelun periaatteita 48 2.6.2 Ulkomaisia ehdotuksia jälkeläisarvoste- lusta hevosella 51 2.7 Jälkeläisarvostelua häiritsevät tekijät 53 2.7.1 Jälkeläisarvostelun varmuus 53 2.7.2 Emien vaikutus isien valintaan 58 2.7.3 Jälkeläisten valinta 60 2.7.4 Jälkeläisryhmieh väliset erot 61 2.7.5 Genotyypin ja ympäristön yhdysvaikutus 62 3. Oma tutkimus 66 3.1 Aineisto ja menetelmät 66 3.1.1 Tutkimusaineisto 66 3:1.2 Tutkittavat ominaisuudet 69 3.1.3 Menetelmät 71 3.2 Tutkimuskohteet 73 3.2.1 Tutkittavat isäoriit 73 3.2.2 Tutkittavat emät 77 3.2.3 Tutkittavat jälkeläiset 79 3.3 Tulokset 80 3.3.1 Fenotyyppiset yhteydet emien ja niiden jälkeläisten ominaisuuksien välillä 80 3.3.2 Jälkeläisen eri ominaisuuksia parhaiten ennustavat emämuuttujat 86 3.3.3 Heritabiliteetit 90 3.3.4 Sukupolvien välinen aika 93 3:3:5 Isäoriiden astumien tammojen ja niiden jälkeläisten keskinäinen vertailu ikäluo- kittain 95 3.3.5.1 3-vuotistulokset 95 3.3.5.2 4-vuotistulokset 99 .3.5.3 5-vuotistulokset 101 3.3.5.4 6-vuotistulokset 103 3.3.5.5 7-vuotistulokset 105 3.3.5.6 8-vuotiaana ja vanhempana saavu- tetut tulokset 107 3.3.6 Oriiden keskiarvopoikkeamiin perustu- va juoksijajälkeläisarvostelu 110 3.4 Tulosten tarkastelu 112 Tiivistelmä 122 Kirjallisuusluettelo Liitteet -1- 1. JOHDANTO Kotieläinjalostuksesta kiinnostuneita henkilöitä on aina as- karruttanut isäyksilöiden jälkeläisarvostelun luotettavuus. Jälkeläisiin perustuva isien arvostelu on ominaisuuksista ja niiden arvosteluvarMuudesta, sukupolvivälistä ja valinnan te- hosta riippuen tärkein jalostustyön edistymisen mittari. Eri kotieläinlajeilla jälkeläisarvostelun käyttöä hankaloit- tavat erilaiset käytännön tekijät ja lajikohtaiset erityis- piirteet. Sen sijaan emäkannan laadun huomioon ottaminen on yhteistä jokaiselle kotieläinlajille. Keskenään jälkeläistensä suhteen vertailtavat urosyksilöt vain harvoin voivat paritella geneettisesti keskimäärin tasa- laatuisen naarasaineksen kanssa. Rmien perinnöllistä laatua - olevan yhtäläisyyden tai erilaisuuden toteaminen tuottaa käy- tännössä melkoisia vaikeuksia. Koska isäyksilöt vaikuttavat jalostusarvoltaan erilaisessa emäaineistossa, eivät erot eri isien jälkeläisarvostelutulok- sissa ole pelkästään isistä riippuvia. Päinvastoin kärjistet- tynä esimerkkinä voidaan kuvitella isäyksilöihin normaalisti - 2 - kohdistuvan ankaramman valinnan johtavan siihen, että siitok- seen käytettävät urokset ovat keskenään lähes samanveroisia. Erot niiden jälkeläisarvostelutuloksissa olisivatkin siten suurelta osalta vähemmän valitusta emäaineksesta aiheutuneita. Tässä työssä on tutkittu ravuriemien ennätysten Vaikutusta jälkeläisten ennätyksiin isäoriittain ja sitä kautta oriiden jälkeläisarVostelutuloksiin suomenhevosella. Emien ja jälke- läisten ennätyksiä on verrattu keskenään eri ikäisinä ja eri lähtötavoilla juostujen tulosten suhteen. -3- 2. KIRJALLISUUSOSA 2.1 Suomenhevosen jalostus 2.1.1 Kantakirjatoiminta Kotieläinten jalostustyössä on kantakirjanpidolla tärkeä mer- kitys (RAUMA 1977). Se muodostaa perustan, jolle koko jalos- tustoiminta rakentuu. Tulokselliseen jalostustyöhön tarvitaan erilaisia tietoja käytettävästä jalostusmateriaalista, ja val- taosa näistä tiedoista on saatavissa kantakirjasta. Kantakir- jaus tapahtuu hevosnäyttelyissä, joissa selvitetään jalostus- materiaalin laatu. Jalostustyöstä on kantakirjalla tarkoitus karsia sellaiset yksilöt, joilla ei oleteta olevan positiivis- ta vaikutusta rodun kehittämisessä. Jo vuodesta 1893, jolloin ensimmäiseksi hevoskasvatuksen neu- vojaksi oli määrätty tilanomistaja E. Fabritius, ryhdyttiin hevosjalostustoimintaa kehittämään mm. yrittämällä kantakir- janpitoa (SIHVOLA 1946). Se ei silloisin mahdollisuuksin vie- lä onnistunut. Vuonna 1905 saatiin ensimmäinen varsinainen asetus kantakirjauksesta aikaan. Kaksi vuotta myöhemmin se- naatti päätti uusista määräyksistä, jotka sitten järjestivät toiminnan pitkäksi aikaa. Kantakirjanpidon alkuun saantia hel- potti se, että jo v. 1894 oli tri L. Fabritiuksen toimesta pe- rustettu ns. hipposyhdistyksiä, joista osa aloitti alueillaan kantakirjanpidon. - 4 - Edellä mainittujen määräysten pohjalta perustetut maakunnalli- set hevosjalostusliitot perustivat v. 1908 Hevosjalostusliit- tojen Keskusliitto -nimisen keskusjärjestönsä, joka täydensi ja lujitti hevosjalostusliittojen toimintaa. Oriiden kantakirjaamisesta vastasi valtio ja sen hevoshoidon- neuvoja. Tammat hyväksyttiin kantakirjaan hevosjalostuslii- toittain siten, että kullakin 19 liitolla oli oma ktk-lauta- kuntansa. Hevosjalostuksen tarkoituksena tuli olla maan oloi- hin ja etupäässä maataloustarkoituksiin soveltuvan kotimaisen hevosrodun kehittäminen puhtaan jalostuksen periaatetta nou- dattamalla. Vuonna 1918 myös tammojen kantakirjaus siirtyi valtion huolek- si. Asetuksessa perustettiin maataloushallitukseen hevoshoi- dontarkastajan virka. Samalla perustettiin viisi kantakirja- konsulentin virkaa piireittäin tapahtuvaa tammojen kantakir- jaamista Varten. Kantakirjaorikannan laajuudesta antaa hyvän kuvan v. 1909 ilmestynyt Luettelo oriista, jotka vuosina 1907 ja 1908 ovat joko ehdollisesti tai ilman ehtoja hyväksy-- tyt kantakirjaan suomenrotuisista oriista (ALPTHAN 1909). Siinä on luetteloituna 394 oritta (kantakirjanumerot 1-394). Vuoden 1918 aikana hyväksyttiin kantakirjaan 243 oritta. Var- haisimpia tietoja tammojen kantakirjatoiminnasta on vuosilta 1920-21, jolloin kirjattiin 1793 tammaa (ANON.1923). Kantakirjatoimintaa on vuosien mittaan monella tavoin kehitet- ty. Vuonna 1924 jaettiin suomenhevosen kantakirja kahtia; ja- - 5 - lostetaan (1) raskasmuotoista työhevosta, (2) kevytmuotoista, liikkuvampaa yleishevosta. Vuonna 1935 hevosen käyttöarvoste- lua varmennettiin määräämällä. kuormanvetokoe kantakirjaanotos- sa pakolliseksi. Työhevoskantakirja säilyi kuitenkin kauan he- voskasvattajien suosiossa, sillä v. 1940 kantakirjaan otetuis- ta 92 oriista vain 17 oli yleishevoskantakirjaoriita. Tammoil- la vastaavan ajan vastaavat luvut olivat: 1264:stä hyväksytys- tä 209 oli kevyen linjan juoksijatammoja. Laajimmillaan kantakirjatoiminta oli v. 1948, jolloin kanta- kirjakokeet suoritti hyväksytysti 259 oritta ja 4436 tammaa. Suurimmista näyttelyistä mainittakoon Lahden orinäyttely 29.4.1948, jolloin hyväksyttiin 28 tarjokasta, ja Jokioisten ja Laihian tammanäyttelyt. Edellisessä paikassa pääsi kanta- kirjaan 6. päivänä helmikuuta 81 tammaa, ja jälkimmäisessä, joka pidettiin kolme päivää myöhemmin, 79 tammaa. Valtion luovuttua suomenhevoskantakirjan pitämisestä vuoden 1971 alussa ja luovutettua sen Hevostalouden Keskusliitolle (ent. Hevosjalostusliittojen Keskusliitto), tapahtui suomen- hevosjalostuksen saralla syvällinen muutos (RAUMA 1977). Uu- sien jalostusohjesääntöjen lisäksi tuli voimaan suomenhevos- rekisteri. Muutosprosessi jatkui, kun maamme ravikilpailutoi- minnasta vuodesta 1919 huolehtinut Suomen Ravirengas yhdistet- tiin vuoden 1973 alussa Hevostalouden Keskusliiton kanssa Suo- men Hippokseksi. Tämän hetken kantakirjatoiminnasta kertoo Suomen Hippos r.y.:n -6-. vuosikertomus vuodelta 1977 seuraavaa. Vuonna 1977 järjestet- tiin suomenhevosoriiden näyttelyitä 14:11ä paikkakunnalla. Kantakirjaam tarjottiin 70:ä oritta. Näistä hyväksyttiin 54 oritta jalostussuunnittain seuraavasti: 8 T, 45 J ja 1 R. Tammanäyttelyitä pidettiin vastaavasti 119. Näissä merkittiin tammoja kantakirjaan seuraavasti: 144 J, 109 T, 4 JT ja 4 R. Varsoja esitettiin em. tammanäyttelyissä yhteensä 1310 kpl. 2.1.2 Kantakirjaohjesäännöt Suomalainen hevosenkasvattaja arvostaa hevosensa hyvän veto- kyvyn ohella myös sen nopeutta, vireyttä ja oikuttelematonta luonnetta (VARO 1969). Tältä pohjalta on ymmärrettävää, että juoksukilpalluilla ja -kokeilla on vahva perinne suomalaises- sa hevosjalostuksessa. Kun valtio ryhtyi 1860-luvulla tukemaan hevosjalostuksen edis- tämistä, omaksuttiin ruotsalaisen prof. G. W. ,Sjöstedtin suo- situksesta kilpa-ajot hevosen suorituskykyyn kohdistuvan ja- lostusvalinnan pohjaksi. Tällä keinoin 11-12 oritta vuosittain sai siitosluvan. Vuonna 1893 annetussa armollisessa julistuksessa hevosjalos- tuksen ja -hoidon edistämiseksi määriteltiin paitsi kilpa-ajo- jen palkintojen suuruus, myös jalostuseläinten ja varsojen - palkitsemisen perusteet, seuroille annettavat avustukset ym. Hevosjalostuksen edistämistoimintaa on myöhemmin kehitetty mo- - 7 - nin asetuksin. Vuodelta 1905 olevassa ensimmäisessä kantakir- jaohjesäännössä määrättiin sekä oriiden että tammojen minimi- mittoihin ja ikään perustuvasta kirjaanotosta. Vuoden 1909 asetus antoi ohjeet valtion toimesta pidettävästä oriiden kan- takirjasta. Siinä määriteltiin myös jalostuksen tavoitteeksi ensisijassa maataloustarkoituksiin soveltuvan hevosen kehittä- minen, "jonka säkäkorkeuden tuli olla 148 cm kengitettynä". Vuoden 1918 asetus määräsi, että myös käyttöominaisuuksiin tu- lee kantakirjattaessa kiinnittää huomiota. Tästä seurasi, että oriiden (v. 1924 alkaen myös tammojen) luonne ja liikkeet oli tutkittava'ajokokeilla. Vuoden 1919 alusta kantakirjaan hyväksymisen ehdoksi tuli, et- tä hevosella oli kaksi, vuoden 1922 alusta kolme, tunnettua sukupolvea (RAUMA 1977). Suomenhevosta haluttiin jalostaa myös liikkuvampaan suuntaan, ja siksi vuoden 1924 asetus jakoi kantakirjan kahtia. Raskaan työhevosen osastoon merkittyjä hevosia on myöhemmin nimitetty pelkästään työhevosiksi, kevyen työhevosen osasto on muuttunut yleishevososastoksi. Yleishevosjalostuksen alkuperäisenä ta- voitteena oli monipuoliseen sotilaskäyttöön, muun ohella myös ratsuksi, soveltuvan hevosen kehittäminen. Myöhemmin yleishe- vosissa jalostettiin pääasiassa ravinopeutta, joskaan yh-kan- takirja ei koskaan noussut juoksijatyyppistenkään hevosten kan- takirjana siltä odotettuun arvoon. Ovathan esimerkiksi useim- mat ravikuninkaamme työhevoskantakirjaoriita. Yleishevosen ja- lostaminen lopetettiin v. 1965. Samalla perustettiin oma kan- - 8 - takirja juoksijahevosia varteu(VARO 1969). Kuormanvetokokeita oli sekä oriilla että tammoilla suoritet- tu eräissä piireissä melkein koko 1920-luvun ajan, mutta vas- ta v. 1929 ne tulivat koko maassa yleisiksi, ja vielä meni kuusi vuotta ennen kuin ne tulivat pakollisiksi. Vuotta myö- hemmin, v. 1936, siirryttiin toteamaan oriitten kuormanveto- kyky prof. Terhon kehittämällä menetelmällä. Terhon uudistuk- sessa ori vetää isoa henkilöautoa, johon on asennettu vetovas- tusmittari. Kuormanvetokyky mitataan 50 metrin pituisina ve- tomatkoina eli portaina, ja vetovastus vaihtelee oriin iästä ja vetoportaasta riippuen ja alkaa 20 %:sta ja päättyy noin 65-70 %:iin laskettuna "oriin arviopainosta(VARO 1969). Vuonna 1965 muutettiin vetokoetta siten, että vetovastus tuli kaikenikäisille hevosille samaksi, kuitenkin niin, että vas- tus suurenee ylemmillä portailla vähemmän (3 %) kuin alemmil- la (5 %). Vuonna 1971 tapahtui periaatteessa suuri muutos, kun oriiden kuormanvetokyvyn .testaus muuttui rekikuormanveto- na hiekkaesteessa tapahtuvaksi aivan saman kaavan mukaan kuin tammoilla. Vetovastus tutkitaan nyt jousimittarilla, ja sen suuruus prosentteina arviopainosta on 1. p.ortaalla 36 % ja kasvaa portaittain 6 % niin, että se 10. portaalla on 90 %. Voidakseen tulla hyväksytyksi on oriin vedettävä vähintään 7 porrasta(ANON. 1971). Tammojen vetokyky on todettu koko tammojen_kantakirjaushisto- rian ajan hiekkaesteessä reen vedolla. Tavoitteena on kuten -9- oriillakin saada selville vetotapa, vetovarmuus ja irtiotto- kyky (mikä viimeksi mainittu ei niinkään autonvedossa tule , esille). Aluksi kokeissa käytettiin vetovarmuuden testaukseen myös rattaita reen ohessa, mutta v. 1949 tammojen vetokoe muuttui kokonaisuudessaan nykyiseen muotoonsa. Este on 22-42 m pitkä ohut hiekkakerros, jotta siinä voidaan vedättää saman- suuntaisesti vähintään kaksi 10 metrin pituista porrasta. Juoksukoe on suoritettu sekä oriilla että tammoilla aina sa- malla tavalla. Koematka on yksi kilometri ja ajoneuvona ajelu- kärryt (aikaisemmin myös matkareki) sekä kuormana kaksi hen- kilöä. Ajovitsan käyttö on yhä kielletty, sensijaan jalkasuo- jien ja obersekin käyttö sallittiin vuodesta 1971 lähtien. Vuoden 1971 jalostusohjesäännön muutoksen jälkeen, jossa työ- hevosen ei tarvitse juosta eikä juoksijan vetää, on juoksukoe jäänyt lähes tykkänään pois. Nykyään on juoksijaoriin juostava kantakirjaukseen oikeuttava aika ennen näyttelyä ravikilpai- juoksijatamma voi vielä koetilaisuudessa suorittaa juoksukokeen ja auttaa vaaditun aikarajan. Käyntikoe, jossa mitataan kuormankuljetusnopeus yhden.kilomet- rin matkalla, suoritettiin tammoilla 1000-1200 kg kuormalla työkärryistä ajaen. Oriiden kävelykoe oli oikeastaan osa kuor- manvetokoetta. Käyntiaika nimittäin saatiin kertomalla 20 %:n vetovastuksella kävellyn/vedetyn ensimmäisen 500 metrin aika- kahdella. Vuodesta 1971 lähtien on molempien sukupuolien käyn- tikoe tapahtunut minimiaikakokeena, jossa hevosen on käveltävä kilometrin matka alle 10 minuutin päästäkseen kantakirjaan. - 10 - Luonnekoe ajetaan sekä käyden että juosten lyhyehkö matka. Hevosen luonnetta tarkkaillaan lisäksi koko arvostelutilaisuu- den ajan. Yhdessä luonnekokeen kanssa arvostellaan liikkeet. Ne tarkastetaan myös erikseen hevosta käyden ja juosten talut- tamalla. Vuotta 1965 voidaan pitää eräänlaisena merkkipylväänä suomen- hevosen jalostustaipaleella (RAUMA 1977). Silloin hyväksyttiin suomalainen juoksijahevonen (suomenhevosjuoksija) ensi kertaa virallisen jalostustyön kohteeksi. Lakkautetun yleishevoskan- takirjan tilalle tuli juoksijahevosten kantakirja (lyhenteet: juoksijaori= Jo, juoksijatamma= Jt). Vuonna 1924 aloitetun ja yli 40 vuotta kestäneen yleishevosjalostuksen tuloksena kir- jattiin yleishevoskantakijaan yhteensä 1328 oritta ja lähes 10 000 tammaa. Juoksijakantakirjaan pääsyvaatimukseksi rajattiin oriille iäs- tä riippuen 1.50-1.55 :n kilometriaika ravikilpailuissa tai koetilaisuudessa vähintään 1600 metrin matkalla saavutettuna. Tammojen vastaavat ajat olivat 2.10-2.15. Kuitenkin edellä luetellut aikarajat edellyttivät tarjokkaan polveutumista juok- sijaisästä, jonka raviennätys oli parempi kuin 1.35. Jos näin ei ollut, tuli tarjokasoriin itse olla alittanut 1.35 ja tam- man 1.45 selviytyäkseen kantakirjaan. Juoksijan piti suorit- taa lisäksi nsrmaalit työhevosen kokeet ja mm. vetää vähintään kolme porrasta. Palkitseminen tapahtui pääasiassa ravikilpai- luennätyksen perusteella (ANON. 1965). Vuonna 1971 vahvisti maatilahallitus pääpiirteissään tänä päivänäkin voimassaolevan Suomen Hippos r.y.:n jalostusohje- säännön. Siinä jalostuksen tarkoitukseksi mainitaan suomenhe- vosen jalostaminen puhdassiitoksen avulla maan oloihin sovel- tuvaksi työ-, juoksija- tai ratsuhevoseksi. Ohjesääntöön liit- tyy täysin uutena asiana kaikkien näyttelyhevosten merkintä suomenhevosten rekisteriin, jota varten hevosesta on otettava kantakirjattaessa verinäyte polveutumisen varmistamiseksi. Täysin uutta oli myös suomenhevoskantakirjan jako neljäksi ja- lostussuunnaksi: työ-, juoksija-, ratsu- ja pienhevosia var- ten erikseen. Vastaavat lyhennemerkinnät rekisteritodistuksen numeron perään ovat: T, J, R ja P. Kaksi vuotta myöhemmin ja P-jalostussuunnat yhdistettiin. Juoksijaksi kantakirjattaessa muodostuu arvostelutilaisuudes- ta enää toteamistilaisuus. Koesuorituksia.ei tarvita eikä nii- tä voikaan tehdä. Juoksijahevonen arvostellaan pääasiassa ra- vikilpailuissa 'saavuttamansa ajan perusteella, jonka on olta- va oriilla iästä riippuen vähintään 1.45-1.40 ja tammoilla 2.00-1.56. Tullakseen palkituksi on juoksijaoriin ennätyksen oltava vähintään 1.35 ja tamman 1.40, paitsi 4- ja 5-vuotiail- la 1.45. Hevosen voittosumma ja voittojen määrä kokonaisstart- tiluku huomioon ottaen vaikuttavat hevosen hyväksymiseen ja palkitsemiseen. Kantakirjaan hyväksyntään on muilla arvoste lukohteilla; luonne, liikkeet, jalat ja kaviot, kullakin oma ominaispainonsa. Ratsuilla ja pienhevosilla on oma erikoiskoe- ohjesääntönsä (AHON. 1971). - 12 - 2.1.3 Jälkeläisarvostelu(ohjesäännöt) Hevosten jälkeläisarvostelua lähes alkeellisimmassa muodos- saan lienee maassamme edustanut Turussa v. 1912 pidetty hevos- näyttely (FABRITIUS 1913). Esillä oli Turun Hippos -aatteen virittäjän eläinlääkäri Ludvig Fabritiuksen omistaman kirppu- laisen ori Hilpurin 73 "etevä ja mahtava" jälkeläisjoukko. Se käsitti kaikenkaikkiaan 29 kpl 2-5 -vuotiasta ori- ja tamma- jälkeläistä, jotka esitettiin ja palkittiin kantakirjanäytte- lyn tapaan. Vuonna 1929 alettiin oriita jälkeläisarvostella näyttelyissä viiden jälkeläisen ryhmien avulla (ANON. 1932). Jälkeläisten lukumäärä ryhmässä nostettiin 10:een v. 1935, jolloin myös tammoja ryhdyttiin samaan tapaan jälkeläisarvostelemaan. SIHVOLA on v. 1938 julkaistussa suomalaisrotuisten hevosten orikantakirjateoksessa esittänyt tiettyjen ()riidan kantakir- jaan tarjottujen jälkeläisten koe- ja arvostelutilaston pii- reittäin sekä 'verrannut oriiden jälkeläisten kokoa näiden emi- en kokoon. Varsinaisia tuloksia ei julkaistu - johtopäätökset oli lukijan itsensä tehtävä. Lukijan arviointia helpottaakseen BIHVOU oli jaotellut oriiden jälkeläiset suorituslajeittain neljään eri luokkaan. SIHVOLA (1942) toteaa siitosoriiden jälkeläisarvostelusta - mistään j.älkeläisarvosteluohjesäännöstä ei. ollut vielä kyse - seuraavaa. Vielä on tilasto sellaisten vanhempien oriiden jäl- - 13- keläisten koe- ja arvostelutuloksista, joilta on vuoden 1940 loppuun mennessä tarjottu kantakirjaan vähintään 15 jälkeläis- tä. Oriit, joilla on yli 50 jälkeläistä, ovat sen vuoksi ero- tetut toisista, että niiden vertailu tulisi oikeudenmukaisem- maksi. On nimittäin käynyt selville, että jälkeläislukujen ko- hotessa hyvien arvosanojen %-luvut tasaantuvat, siis %-luvut alenevat tuntuvasti siitä, mitä ne ovat olleet, kun jälkeläis- ten lukumäärä on ollut pienempi. Käytännössä on kuitenkin huomattu, etteivät läheskään kaikki ominaisuuksiltaan hyVätkään oriit kykene jättämään laadultaan niin hyviä jälkeläisiä, kuin niiden omien ominaisuuksien no- jalla voisi edellyttää (SIHVOLA 1942). Väliin taas suhteelli- sen vaatimattoman oriin jälkeläiset voivat olla huomattavan hyviä. Oriiden siitosarvoa voidaankin lopullisesti arvostel- la vasta niiden jälkeläisten ominaisuuksien perusteella. Täs- tä syystä jälkeläisten tarkoituksenmukainen arvostelu on pai- kallaan. JälkeläisarvosteluSsa, ts. siitosarvon määräämises- sä, menetellään siten, että otetaan huomioon sekä jälkeläis- ten koetulokset että niiden ulkomuoto, ja näistä taulukoista selviää eri oriiden jälkeläisten laatu. Jotta isäoriita voi- taisiin verrata keskenään, on kunkin oriin jälkeläisten eri kokeissa saamien eri arvosanojen, pistemäärien ja käyttöluok- kien luvut laskettu prosentteina kokeiltujen jälkeläisten lu- vusta. Nähdään myös, kuinka suuria %-lukuja'kunkin oriin jäl- keläiset ovat eri ominaisuuksistaan saaneet korkeimpia arvo- sanoja. Arvokkaimpia ovat tietenkin sellaiset oriit, joiden jälkeläisillä useat ominaisuudet ovat korkea-asteisia ja niin - 14- ollen vastaavat %-luvut keskimäärien yläpuolella. Verrattaes- sa jälkeläisten ja emien kokoryhmiä keskenään saadaan vain summittainen käsitys isäoriin vaikutuksesta jälkeläisten ko- koon. SIEVOLAn taulukoiden tuloksista voidaan mainita, että oriita, joiden jälkeläisistä vähintään 25 % on koepisteiden summana saanut hyvän arvosanan, ei ole kuin n. 20 %. Yksittäisistä oriista mainittakoon aikanaan Suomen Ravirenkaan puheenjohta- jana toimineen Toivo Pohjalan omistama kaksinkertainen ravi- kuningas Lohdutus yh 232, joka oli ylivoimainen käyttöarvoyk- könen SIHVOLAn vuosia 1938-41 koskevilla listoilla. Lohdutuk- sen 21:stä tarjotusta jälkeläisestä oli koepisteiden summana saanut hyvän arvosanan 65 %, kun seuraavaksi parhaan 18 jälke- läisen Kojon 2856 vastaava luku oli 40.7 %. Juoksunopeudesta olivat Lohdutuksen jälkeläiset saaneet 81 %:sti korkeimman pistemäärän lähinnä seuraavan Kaskun yh 146 64.3 %:a vastaan. Lohdutuksen hyvä tulos ei voine suuresti johtua keskimääräis- tä paremmaksi valikoituneesta emäkannasta, koska oriin raviku- ninkuusvuodet osuivat vuosiin 1938 ja -39. Mikä on jo silloin ansioituneeksi hevosmieheksi todetun Pohjalan oma osuus tam- mojen laatuun ja määrään, mikä oriin kantakirjakokeiden, on vaikea arvioida. SIHVOLA (1942) toteaa edelleen, että siitosoriiden jälkeläis- arvostelussa ei ole otettu huomioon emien vaikutusta jälkeläis- tensä laatuun. Tämä johtuu siitä, että vain osa emätammoista oli merkitty kantakirjaan, ja näistäkin oli huomattava osa - 15 - niin aikaisin kantakirjattuja, ettei kokeita ollut vielä. vaa- dittu. Isäoriiden siitosarvosta saatu selvitys ei näin ollen perustu kaikkiin asiaan vaikuttaviin tekijöihin ja on siksi jossain määrin puutteellinen. Vuoteen 1946 mennessä ei virallista jalostusohjesääntöä ollut olemassa. Valtion hevoshoidontarkastaja laati siitosoriista jälkeläisten suoritusten perusteella luokittelulistat kuten tähänkin asti. Tilastoituna oli 202 oritta, joilla oli vähin- tään 25 kantakirjaan tarjottua jälkeläistä. Sellaisia oriita, joilla oli tarkastettuja jälkeläisiä yli 100 kpl, oli 54. Juoksunopeudesta olivat seuraavien oriiden jälkeläiset saaneet hyviä arvosanoja: 148:n jälkeläisen Lohdutus 72.4 %:sti, 349:n jälkeläisen Murto 2306 63.1 %:sti ja kolmanneksi parhaana 177:n jälkeläisen Murron-Mahti 3000 58.3 %:sti. Vuonna 1952 muutettiin siitosoriiden jälkeläisarvostelua vah- vistetun uuden ohjesäännön avulla (ANON. 1952). Kantakirjatta- vien hevosten mät alkoivat yhä yleisemmin olla kantakirjatam- moja, joten voitiin suorittaa isittäin koe- ja rakennearvos- telujen. vertailua emän ja jälkeläisten kesken. Oriin jälkeläis- ryhmän tuli käsittää vähintään 10 täysi-ikäistä jälkeläistä, joista ainakin viisi oli merkitty kantakirjaan. Kantakirja- oriit palkittiin jälkeläistensä perusteella III luokassa I pal- kinnolla, jos ,sen jälkeläisistä vähintään 30 oli hyväksytty • kantakirjaan, II palkinnolla, kun:sen jälkeläisistä oli hyväk- sytty 15 ja III palkintoa varten hyväksyttyjä tuli olla viisi. Ori uusintapalkittiin, kun siltä oli merkitty 10 jälkeläistä - 16 - lisää kantakirjaan. Valioluokkaa varten oli oma; ohjesäännön osansa (ANON. 1952). Valioluokkaan kelpuutetaan ne kantakirjaoriit ja -tammat, jot- ka ovat jättäneet erikoisen ansiokkaita jälkeläisiä. Valio- luokkaan pääsyn ehtona olivat: 1) oriin tiinehtämis-% on kai- kilta astutuskausilta keskimäärin vähintään 40, 2) hevonen on aikaisemmin palkittu III luokassa I palkinnolla, ja oriin jäl- keläisiä on hyväksytty kantakirjaan vähintään 60, ja että tam- ma on jättänyt vähintään viisi jälkeläistä, joista ainakin kolme on pålkinnoilla kantakirjassa, 3) oriin jälkeläistilasto osoittaa, että kantakirjaan tarjottujen jälkeläisten koesuori- tukset on arvosteltu hyviksi keskimäärin seuraavasti: .kävely- nopeudesta 80 •%, vetovarmuudesta 80 %, juoksunopeudesta 60 %, liikkeiden säännöllisyydestä 20 %, luonteen vireydestä ja so- pivaisuudesta 80 %, 4) kaikista tarjotuista jälkeläisistä vä- hintään 70 % on suorittanut I käyttöluokan kokeet sekä hyväk- symis4 on vähintään 65 ja palkitsemis-% vähintään 40. Vuonna 1.965 saatiin uudet suomenhevosen jälkeläisarvosteluvaa- timukset maataloushallituksen vahvistamassa suomalaisen hevo- sen jalostusohjesäännössä (ANON. 1965). Sen :mukaan kantakirja- ori voidaan palkita 3. luokassa III palkinnolla, kun vähintään 10 jälkeläistä, II palkinnolla, kun vähintään 20 jälkeläistä ja I palkinnolla, kun vähintään 30 jälkeläistä on hyväksytty kantakirjaan, jos jälkeläisten laatu vastaa kyseistä palkintoa: Valiopalkinnoilla ori 'voidaan palkita 3. luokassa, kun vähin- tään. 50 jälkeläistä on hyväksytty kantakirjaan, ja jäljempänä - 17- 8 §:ssä mainitut palkitsemisen edellytykset ovat olemassa. Ori voidaan palkita uudelleen 3. luokassa, kun vähintään 10 jälkeläistä on edellisen palkitsemisen jälkeen hyväksytty kan- takirjaan ja oritta edelleen käytetään siitokseen. Ori voidaan 3. luokassa palkita samalla palkinnolla korkeintaan kolme ker- taa. Palkitseminen suoritetaan seuraavien asiakirjojen nojalla: 1) tilasto kantakirjaan tarjotuista jälkeläisistä, 2) kanta- kirjakonsulentin laatima jälkeläislausunto, 3) siitokseenkäyt- töä koskevat tiedot sekä 4) eläinlääkärin tai hevostalousvir- kailijan antama todistus oriin siitoskunnosta. Jalostusohjesäännön 8 § kuuluu: Valiopalkinnon antamisen ehto- na on edellä mainittujen määräysten lisäksi, että oriin tii- nehdyttämis-% on keskimäärin vähintään 45 kaikilta astutuskau- silta, .että ori on ainakin kerran aikaisemmin palkittu 3. luo- kassa I palkinnolla ja että verrattaessa.oriin kantakirjaan tarjottujen jälkeläisten saamaa arvostelua koko maassa kanta- kirjaan tarjottujen oriiden ja tammojen saamaan arvosteluun kahden palkitsemista edeltäneen vuoden aikana, havaitaan oriin yleensä jättäneen keskitasoa parempia jälkeläisiä. Työhevos- oriin jälkeläisten tulee olla vetokyvyltään ja juoksijaoriin jälkeläisten juoksunopeudeltaan keskitasoa parempia. ARPPE (1970) selvittää, että jalostuslautakunnan käyttöön las- ketaan sekä kaikkien tarjottujen jälkeläisten että vertailua - 18- varten oriin omien jälkeläisten ja niiden emien keskiarvot an- nettujen arvostelujen perusteella. Keskiarvojen pohjalta tut- kitaan, minkä laatuisia ovat oriin jälkeläiset olleet verrat- tuna koko maan hevosten kokeisiin ja arvosteluun, ja samalla myös mikä on ollut jalostuksen tulos oriin astumien tammojen ja niistä syntyneiden jälkeläisten välillä. Kun samalla kertaa nähdään tilasto oriin astumien tammojen laadusta ja jälkeläis ten vastaavista ominaisuuksista, voidaan oriin kykyä periyt- tää ominaisuuksiaan arvostella ja todeta, parantaako vai hei- kentääkö se jälkeläistensä laatua emiin verrattuna. Huomatta- va on myös se, että tämä vertailu voidaan suorittaa vain oriin niiden jälkeläisten kohdalla, joilla on kantakirjaan hyväksyt- ty emä. Tähän jalostustyön tulokseen kiinnitetään aivan erikoista huo- miota. Yleisenä havaintona ARPPE toteaa, että keskinkertainen jalostusori vain vaivoin pystyy säilyttämään astumiensa tammo- jen tason edellyttäen, että myös Jälkeläisten emät edustavat lähes keskitasoa. Mutta jos tammojen pääosa on yli keskitason, tarvitaan tason säilyttämiseen j.o valioluokan jalostusori. Jos tarkastellaan eri ominaisuuksien periytymistä, on siinä tie- tenkin vivahteita ylös- ja alaspäin, riippuen sukujen ja omi- naisuuksien sopivuudesta keskenään. Ori voi saada valiopalkinnon enintään kolme kertaa. Ori voi- daan palkita toisen kerran valiopalkinnolla, kun vähintään 75 jälkeläistä, ja kolmannen kerran, kun vähintään 100 jälkeläis7 tä on hyväksytty kantakirjaan. - 19 - Kuolemansa jälkeen ori voidaan jälkeläisarvostella luokassa 4, jossa se arvostellaan ja palkitaan periaatteessa samalla tavalla kuin luokassa 3. Eroja kuitenkin on. ARPPE (1970) luettelee seuraavat kolme: 1) ori ei enää ole elossa, 2) sen jälkeläisistä täytyy vähintään 20 olla suorittanut kantakir- jaan tarjottavilta hevosilta vaadittavat täydelliset kokeet, 3) tähän luokkaan ei oritta tarvitse ilmoittaa, vaan arvoste- lu suoritetaan kaikille vaatimukset täyttäville oriille. Maatilahallituksen v. 1971 vahvistama jalostusohjesääntö, jo- ka v. 1973 tuli Suomen Hippos r.y.:n alaisuuteen, on kahdesti muutettuna nykyäänkin voimassa (ANON. 1977). Ohjesäännön mu- kaan hevosen jälkeläisarvostelun suorittaa jalostusvaliokunta. Jälkeläisarvostelussa ja palkitsemisessa käytetään kirjainmer- kintöjä: H= hyväksytty, P= palkittu ja V= valiopalkinto. Kan- takirjaori arvostellaan ja palkitaan kirjaimella H, kun vähin- tään viisi, kirjaimella P, kun vähintään 10 ja kirjaimella V, kun vähintään 15 jälkeläistä on hyväksytty kantakirjaan samal- le jalostussuunnalle ja jos jälkeläisten laatu vastaa kyseistä palkintoa siten, että niiden pääjalostustavoitteen kokonaisar- vostelun perusteella annetut yhteispistemäärät ovat kaikkien vastaavan ikäisinä kantakirjaan samalle jalostussuunnalle hy- väksyttyjen keskitasoa parempia. Jälkeläisarvostelussa otetaan huomioon myös ruunajälkeläisten kilpailutulokset. Kantakirjatamma arvostellaan ja palkitaan kirjaimella H, jos sillä on vähintään kaksi varsaa ja niistä ensimmäinen on syn- - 20 - tynyt viimeistään tamman ollessa 8-vuotias, kirjaimella P, mi- käli sillä on kaksi jälkeläistä kantakirjassa ja kirjaimella V eli.valiopalkinnolla, kun sillä on kolme jälkeläistä kanta- kirjassa, niistä vähintään kaksi palkinnolla. Sama palkinto annetaan niin oriilla kuin tammallekin ainoastaan kerran. 2.2 Suomenhevosen ravikilpailutoiminta 2.2.1 Ravikilpailutoiminnan kehitys Raviurheilumme on todennäköisesti saanut alkunsa hevosten no- peudesta kirkko- ym. matkoilla kilvoiteltaessa (VARO 1963). Kun hevosten nopeus ja kestävyys ei tässä muodossa aina tullut esille parhaimmalla tavalla, siirryttiin koettelemaan niiden kuntoa talvisin jäätyneille meren lahdille ja järville avatuil- le kilparadoille. Historiankirjojen mukaan ensimmäiset kilpa- ajot "kiista-ajot" maassamme järjestettiin v. 1817 Turussa Aurajoen jäällä (MAHLAMÄKI 1978). Turusta raviharrastus levit- täytyi vähitellen 1800-luvulla muuallekin maahamme; Viipuriin, Hämeenlinnaan, Joensuuhun jne. Aluksi ravien järjestämisestä vastasivat yksityiset henkilöt ja hevosseurat, kunnes v. 1870 annettiin asetus vakinaisista valtion ravipalkinnoista. Tätä päätöstään senaatti täydensi määräyksellä suuren orikilpailun toimeenpanemiseksi kerran vuodessa Hämeenlinnassa. Tästä ajan- kohdasta voidaan laskea järjestetyn ravikilpailutoiminnan al- kaneen maassamme. Suuren orikilpailun perinteitä jatkavat ny- kyiset kuninkuusravit, joita on järjestetty vuodesta 1924 al- kaen. - 21 - Suomalaisen hevosen kehittämisessä on ravikilpailutoiminnalla' ollut merkittävä vaikutus (VARO 1963). Toiminnan laajetessa ja kehittyessä alettiin perustaa myös hevostaloudellisia yh- distyksiä. Aluksi niiden ainoana tehtävänä oli ylläpitää kil- pa-ajoharrastusta, mutta vähitellen niiden työkenttä laajeni käsittämään myös muun hevostalouden edistämistoiminnan. Vuonna 1905 perustettujen hevosjalostusliittojen tehtävänä on kanta- kirjanpidon sekä muun hevostalouden edistämistoiminnan ohella aina ollut myös raviurheilun kehittäminen ja suomenhevosen juoksunopeuden parantaminen. Liitot perustivat v. 1909 Hevos- jalostusliittojen Keskusliiton yhteistyöellmekseen. Vuonna 1969 hevosjalostusliittojen keskusjärjestön nimi muutettiin Hevostalouden Keskusliitoksi. Raviutheilun erikoisyhdistykset ja eräät asiasta kiinnostuneet yksityiset henkilöt perustivat v. 1919 Suomen hevosrodun ja raviurheilun kehittämiseksi, kuten perustamiskirjassa sanot- tiin, yhteisen elimen, joka Sai nimekseen Suomen Ravirengas. Tämän, myöhemmin keskusjärjestöksi muodostuneen yhtymän tar- koituksena oli koota ja ohjata niitä yhdistyksiä, jotka maas- samme toimivat raviurheilun hyväksi. Suomen Ravirenkaan perustamisen jälkeen tapahtui raviurheilus- samme rakennemuutos (OJALA 1972). Ravirenkaan alaisten seuro- jen ylläpitämä kilpailutoiminta voimistui samalla, kun valtion kilpa-ajojen osuus väheni. Koko 1920-luku olikin maamme ravi- urheilun alalla ripeän eteenpäinmenon aikaa. Jääraveja pidet- tiin entistä enemmän, maarataravitoiminta alkoi kehittyä ja - 22 - kesäisin kilvoiteltiin raviratojen, silloisten kiettoratöjen, puutteessa myös maanteillä ne. suoran ajoissa. Kuninkuusravien kunniakas historia alkoi Lahdesta V. 1924, jolloin ori Huovis ta 1719 tehtiin Suomen ensimmäinen ravikuningas. Ravikilpailutoiminnan painopiste säilyi kauan talvisissa jää. raveissa, Eihän Maassamme 192030 -luvuilla 011ut toiminnassa kymmentäkään raViråtaä, jotka nekin järjestivät vain 1-4 ra- vit vuosittain (ARPPE 1969). Jääraveihin osui myös totalisaat toripelitoiMihnan alkUhetki. Vedonlyönnin hevoskilpailuissa tultua 19,11.1927 asetuksella hyväksytyksi pidettiin maamme ensimmäiset tototavit Suomen Raviurheilun Ystävien järjestämi- nä 5.2.1928 Helsingin PohjoissataMan jäällä. 1920-luvun suotuisa kehitys pysähtyi seuraavalla vuosikymme- nellä. Yleinen taloudellinen lamakausi tyrehdytti kilpailutoi- minnan lähes olemattomiin 1930-luvun alussa. Ravirenkaan toi- minta keskeytyi kokonaan vuosiksi 1934-37.. VuOnna 1938 alkoi Ravirengas jälleen toimia, mutta eteen tulleet sotavuodet siir- sivät toiminnan Vakauttamisen vuoteen 1946 saakka. RaVitoimin- nan vaisuudestå mainittuna ajanjaksona antaa käsityksen mm. Se, että Suomenhevosten tärkeimmät vuosittaiset ravimittelöt, kuninkuuStaVit, jäivät yhteensä kahdeksan kertaa pitämättä. , Totalisåattoripelin kehitys oli vaatimatonta tai sitä ei ollut lainkaan. Sotien jälkeinen aika aina 1960-luvun vaihteeseen asti on Suo- men ravikilpailutoiminnassa ollut suhteellisen hyvää aikaa - 23 - (ARPPE 1969). Paras toimintavuosi oli 1948. Kilpailuja oli runsaasti, palkintotaso oli hyvä ja yleisöäkin niin paljon, että ravit olivat taloudellisesti kannattavia, vaikka totali- saattorin tuotto olikin vähäinen. Toiminta hakeutui myös uusil- le urille. Ravikuninkaan arvon lisäksi perustettiin ravikunin- gattaren 'arvo v. 1947 ja v. 1948 tehtiin päätös hevosjalostus- liittojen välisten haasteajojen järjestämisestä. Sodan jälkei- nen vilkkaan toiminnan kausi laantui jo 1950-luvun alussa. Kuitenkin suomenhevosta (= hevosta) tarvittiin jokapäiväisessä elämässä - suomenhevosmäärä oli suurimmillaan v. 1950 - ja ra- veissakäynti ja raviUrheilun suosio olivat itse hevosen arvos- tuksesta kiinni. Esimerkiksi Käpylän raviradalla kävi 1950-lu- vulla sunnuntairaveissa usein 4000-7000 katsojaa keskiarvon asettuessa 2000-3000:n katsojan paikkeille (VATANEN 1976). Vertailun vuoksi mainittakoon Käpylän katsojakeskiarvo vuodel- ta 1975, joka oli 3628 henkilöä. Vuoden 1947 kuninkuusraveis- sa ja vuoden 1955 venäläisraveissa kävi peräti 20 000 katso- jaa. Totalisaattorivaihdot pysyivät silti suhteellisen alhaisina ja olivat kuten yleisömäärätkin suuresti säästä riippuvaisia. Totopelin outoutta kuvaa hyvin se, että yhteen lähtöön pelat- tiin totoa hädintuskin markkamääräisesti kaksi kertaa lähdön ensipalkinnon määrä. Niinpä 1950- ja -60 -lukujen ihmeruuna, 375 voittoa raviurallaan kerännyt Reipas sai Käpylässä syys- kuussa 1958 pidettyjen kaksipäiväisten ravien neljän lähdön voitoistaan tasan 100 000 mk, kun kyseisten ravien totopelin kokonaisvaihto oli 1.1 milj. mk. Yleisön vetäjinä raveihin - 24- toitivat urheilulliset tekijät: Suutentoiaet äuomenhaVöaykäi- löt tai Vierailevat nOpeät lämminveritaVUrit. Kataojiä hOUktit teliVat myös suurkilpailUti joiden jöUkkoan entiäten, kUhin,‘ kuuaravien ja haääteajöjen, liääkai V. 1958 liitettiin suut meätäruUsajöt ja 4-.vUotiäiden SUomidarby, 1960-luku ja Vielä 1970luVUn enSi vuodet öliVat raVikiltaiiu taitinnaaäämte ankeaa aikaa. Maatalouden nopea koneiatuminan laki rajusti heVostääriä. Samalla hevosen. arVoätUs romahti. laupunkiyhteiaön korostus ja maaltapako aiheuttivat raViuthel- lUn hylkiffliatä ta:alaisena tahVaan Urheiluna, Ravit Menettivät entisiä katSojiaan eivätkä saaneet uUsiä. TUhathenkinen kat-SO mo raveissa öli harvinaisuus, palkintotåd piAöä1 aJiimäksi kuin.koskaan, rävipäivien mäaraa oli pakko vähentää, fititta ta- tovaihdot sentään nousivat, joakin erittäin hitaasti. Viime- mainittu Seikka oaöittaa tötonpeluuinnon vallanneen osan V&. hälukUiäesta yleisöstä, mikä osa tuli muödöstufflaan ravien erääksi tärkeäksi mainostajakai ja ateenpäinViejäksi. Suoten RaVitenkaan taholta tehdyt yhteydenotot Vuosina 1948 1953 Auotsili ja Norjan Vastaaviin täViUrheilun johtoeliffliin Vanhan, 1920-luvulta Vallinneen yhteistyön elVyttätiaeksi ei- vät saaneet kannatusta pääasiassa siitä syyStä; että äuoten hevonen öli sapifflaton kilpalIetaan näissä taisäa sekä lättin= Veriäten että kylmäTeristri hevosten kanssa (ARPPE 19-60), Tä- mä asenne naaurimaissaMme oli yhtenä tärkeänä tekijänä siinä pitkässä mielipiteiden välisessä taistelussa, joka Vasta 8.11.1959 pidetyssä Suomen Ravirenkaan syyskokouksessa ratkesi - 25- suomalaisten omistamien lämminveristen saamaan kilpailuoikeu- teen Suomessa. Vuonna 1955 perustetun Lämminveriliiton vaiku- tus myönteiseen päätökseen oli huomattava. Lämminveriravurit alkoivat 29.5.1960 lähtien juosta raveissa omia lähtöjään, mutta niidenkään mukaantulo ei piristänyt yleisönsuosionsa menettänyttä raviurheilua. Lämminveriravurien määrä kasvoi ta- saisesti niin, että v. 1969 oli maassamme 610 lämminveristä ravihevosta, joista 230 oli Suomessa syntyneitä. 1970-luvulle tultaessa alkoi lämminverisille tarkoitettujen lähtöjen määrä Etelä-Suomessa olla yhtä suuri kuin suomenhevoslähtöj en. Vuodet 1971 ja 1972 toivat mukanaan ratkaisevan käänteen ra- vikilpailutoimintaamme (liite 1, kuva 1). Ne numerot, jot- ka koskevat totalisaattoriravipäivien, totalisaattorivaihdon, jaettavien palkintojen ja yleisön määrää, antavat parhaan kä- sityksen raviurheilun kehityksestä ja suosiosta. Todetaan, et- tä v. 1970 pidettiin 269:t ravit, pelattiin totoa yhteensä 6.1 milj. mk (pelipäivää kohti 23 230 mk), maksettiin palkin- toina 1.41 milj. mk ja yleisöä kävi 250 000 henkeä. Kun v. 1978 vastaavat luvut olivat: 630:t ravit, 242 milj. markan ko- konaispelivaihto (päivää kohti 384 587 mk), jossa ovat mukana ratakohtaisen V-4 -pelin 23 milj. mk ja valtakunnallisen V-5 -pelin 34 milj. mk, 18.2 milj, markan palkintomäärä ja noin miljoonan katsojan kokonaisyleisömäärä, niin on helppo havai- ta, että myönteinen kehitys on joka suhteessa ollut sekä ällis- tyttävän suuri että huimaavan nopea. Syyt edellä kuvatun kaltaiseen raviurheilun nousuun ovat moni- - 26 - naiset ja varmasti jossain määrin arvailujen varassa. Tärkein syy on totalisaattorivaihdon valtava kasvu. Se on taannut tu- loja sekä järjestävälle raviradalle että valtion osuuden kaut- ta koko maan raviurheilulle. Syy, miksi raviyleisö, olkoon se sitten uutta tai vanhaa, maalta tai kaupungeista olevaa kan- nattajajoukkoa, juuri 1970-luvulla oppi pelaamaan totoa, nä- kemään totossa jopa keinon ansaita rahaa, on vaikeammin seli- tettävissä. Eräs selitys on lisääntyneen vapaa-ajan, Hippoksen suorittaman valistustyön ja raviratojen kohentuneiden yleisö- tilojen yhteisvaikutus. Totovoittajille tulevan osuuden nousu 80 %:iin koko vaihdosta ja kaksoisveikkaUksen uudelleen "kek- siminen" vaikuttivat nekin pelihaluja kehittävästi. Eräs syy tulee vielä mainita. Hevosjalostusjärjestöt ja ravi- urheilujärjestöt fuusioituivat v. 1973, jolloin Hevostalouden Keskusliitto ja Suomen Ravirengas yhdistettiin Suomen Hippos r.y.:ksi. Uusi yhdistys on siis koko olemassaolonsa ajan pur- jehtinut raviurheilun myötätuulessa. Jäsenyhdistyksiä on Hip- poksessa tällä hetkellä 86, joista 15 on hevosjalostusliitto- ja. Totalisaattoriraveja järjestäviä raviratoja on 44. Näis- tä on yksi keskusrata (Vermo Helsingissä) ja maakuntaratoja 15. Loput ovat luokitellut toisen ja kolmannen luokan ravira- doiksi. 2.2.2 Ravikilpailuohjesääntö Yksityiskohtaista ravikilpailuohjesäännön tarkastelua ei täs- sä yhteydessä suoriteta. Tarkoituksena on tuoda lyhyesti esil- - 27 - le ne säännöt, joilla on ollut oletettavaa vaikutusta tutki- muksen tuloksiin, toisin sanoen hevosten juoksuaikoihin ja si- joituksiin. Tuomaristo. Ravikilpailujen eri tuomaristot ovat etenkin en- nen nykyisten valvontalaitteiden (maalikamera käyttöön v. 1966) käyttöönottoa voineet vaikuttaa hevosen kilpailusuori- tukseen (ARPPE 1969). Kilpailutuomarit övat vuoteen 1974 asti voineet hylätä hevosen juoksun sen epäpuhtauden vuoksi. Hylät- ty hevonen ei ole voinut saada sille nopeutensa vuoksi kuulu- nutta aikaa, sijoitusta eikä rahapalkintoa. Esimerkiksi vuo- den 1973 kuninkuusraveissa Kouvolassa oli tuleva vuoden 1975 ravikuningas Eri-Teräs sekä 2000:11a että 1609:11ä metrillä ravikuningas Vieterin jälkeen toisena maalissa, mutta molem- missa epäpuhtaan ravin vuoksi hylättynä. Vuonna 1974 epäpuh- taussääntö muutettiin. Todettu hevosen epäpuhdas ravi ilmais- taan virallisessa tulospöytäkirjassa ep-kirjainmerkintänä ki- lometriajan perässä, esim. 40.0 ep. Hylkäystä ei siis suori- teta, mutta hevosen seuraavista kilpailuista on omat säännök- sånsä. Kilpailutuomaristo hylkää kuitenkin aina hevosen juoksun pit- kästä (150 metrin matka) laukasta tai peitsijuoksusta. Samoin hevonen hylätään liioista laukoista silloin, jos sen laukkahy- pyt tekevät yhteensä 150 m. Maalin kohdalla 'sattunut laukka aiheuttaa myös aina hevosen juoksun hylkäämisen. Kilpailuoikeus. Hevosen ikä, sukupuoli, suku ja kantakirjatto- - 28 - muus ovat eri aikoina eri tavalla rajoittaneet hevosen kilpai- luoikeuksia (MAHLAMÄKI 1978). Nykyisin vain ikä ja sukupuoli aiheuttavat kilpailurajoituksia, jos ei oteta huomioon sitä, että raveissa saavat osallistua suomenhevosten lähtöihin vain Suomen Hippoksen kilpailurekisteriin merkityt suomenhevoset ja että vuotuisiin kuninkuusraveihin saavat ottaa osaa vain kantakirjaan hyväksytyt oriit ja tamma-t. Lisäksi ravien jär- jestäjä voi suorittaa hevosten karsintaa viiden viimeisen kil- pailun nojalla, jos johonkin sarjaan ilmoittautuu kovin run- saasti hevosia. Suoritustapansa ja tarkoituksensa mukaan jae- taan ravikilpailut, oikeammin niiden lähdöt, seuraavasti: Tasoitusajot Ryhmäajot Muut (erä-, piste- ja uloslyöntiajot) Tasoitusajolähdöissä hevoset juoksevat nykyään vain 20 metril- lä toisistaan eroavia matkoja. Tasoitusperusteet määrää kil- pailujen järjestäjä siten, että hevosen pisimmäksi tasoitus- matkaksi muodostuu enintään 100 metriä. Ryhmäajolähdöissä juok- sevat kaikki hevoset saman matkan. Erä- ja pisteajot voivat olla joko tasoitus- tai ryhmäajon luonteisia. Olennaista on, että ajoon kuuluu ainakin kaksi osaa ja että paremmuus ratkeaa osakilpojen sijoitusten perus- teella. Ennätysajoissa hevonen juoksee yksinään vain aikaa vastaan. Niitä järjestettiin viimeksi 1960-luvulla, muun muas- sa kuninkuusraveissa siirryttiin ryhmälähtöihin v. 1961 (ARPPE 1969). -29- Hevosten lukumäärä. 1970-luvulle asti sama sarja oli saatettu jakaa useisiin osalähtöihin ilman eri palkintoluetteloa. Läh- dön voittoa ei saatettu noteerata juuri miksikään siitä syys- tä, että muissa sarjan lähdöissä juostiin nopeammin. Periaat- teessa siis sarjaan osallistuvien hevosten määrä oli rajoit- tamaton. Yhteen lähtöön voitiin ottaa enintään 22 hevosta. Tällä hetkellä säännöt ovat toiset. Jokaisella lähdöllä on oma nalkintoluettelonsa. Ryhmälähtöön voi ottaa osaa korkeintaan 12 hevosta. Tasoitusajolähtöön alle 2000 metrin matkalla saa osallistua korkeintaan 14, ja 2000 m ja pitemmillä matkoilla 16 kilpailijaa. Samalla perusmatkalla on enimmäishevåsmäärä 12. K112ailumatka. Raviurheilun alkuaikoina juostiin yleisesti virstan ja mailin matkoja sekä niiden monikertoja. 1910-luvul- ta lähtien tuli (jää)raviratojen kierroksen pituudeksi yksi kilometri, joka monikertoineen muodosti juostavat matkat. Mal- li ja myöhemmin 1600 m ovat silti säilyneet aina ajo-ohjelmis- sa. Nykyään tulee juostavan perusmatkan kaikissa ravikilpailuissa olla vähintään 1600 m. Kolmivuotiaiden pisimmän juostavan mat- kan pitää olla alle 2000 m. Vielä vuoteen 1976 asti 3-vuotiaat juoksivat 1100-1580 metrin matkoja. 1950- ja 1960-luvuilla kilpailivat 4-vuotiaat alle 1600 metrin matkoilla. Aikuisillakin hevosilla ajettiin 1000 - 30 - metrin ennätysajoja. Alle 1000 metrin matkoilla ei tiettäväs- ti ole milloinkaan kilpailtu. Yli 3000 metrin matkoja juos- taan varsin harvoin, erittäin harvoin yli 4000 metrin matkoja. Yli 5000 metrin matkoilla ei ole ravikilpailtu koskaan. Asia erikseen ovat ne. pitkänmatkan kilpailut, joita maassamme jär- jestettiin 1920-30 -luvuilla mm. 114 kilometrin matkalla ria. minasta Viipuriin (AALTO 1970). Kilpailurata. Ravikilpailuja on maassamme pidetty kolmilla erityyppisillä radoilla: maapohjaisilla soikeilla raviradoilla, samanmuotoisilla jääradoilla ja suorilla maantien pätkillä. 1970-luvulla on ravitoiminta lopullisesti keskittynyt ympäri vuoden ajaville raviradoille. Jääraveja pidetään vielä 10-15:t vuodessa, sen sijaan ne. suoran ajot loppuivat vuosikymmenen alussa. Lähtötapa. Te.soitusajolähdöissä lähtö tapahtuu nauhalähetyk- sellä, jossa hevoset pareittain ja lähtömatkoittäin kiertävät myötäpäivään lähtökarsinansa .(20 m kertaa radan leveys) ulko- reunoja eli volttaavat. Itse kilpailun lähtö tapahtuu komento- sanojen " valmis-yksi-kaksi-aja " -mukaan, kun kaikkien lähtö- karsinoiden hevoset volttaavat hyvässä järjestyksessä ja samas- sa tahdissa. Ajanotto alkaa - ts. maalikamera käynnistetään - "aja" -sanasta.' Ryhmäajolähdöissä lähtö tapahtuu lähetysaoton avulla. Hevoset kerääntyvät auton siivekkeiden taakse rinnakkain ja korkein- taan kahteen riviin, jonka jälkeen auto hitaasti kiihdyttää -31 - vauhtia ja lähtölinjan ohitettuaan nopeasti erkanee hevosis- ta. Ajanotto alkaa, kun lähtölinjalla oleva lähettäjä antaa valkoisella lipulla merkin ensimmäisen hevosen turvan ohitet- tua lähtöpaalun. Lippulähetystä käytettiin ryhmäajolähdöissä ennen lähtöauton käyttöönottoa 1960-luvulla. Lähtöperiaate on kuten autolähe'... tyksessä. Lippulähetystapa oli käytössä sekä jääradoilla, suo- ran ajoissa että myös yksinjuoksuissa raviradoilla. Alanotto. Ajanotto alkaa siis nauhalähetyksessä "aja"-komen- nosta ja auto- ja lippulähetyksessä siitä, kun ensimmäisen hevosen turpa ohittaa lähtölinjan. Ajanotto päättyy aina hevosen turvan saavutettua maalilinjan. Juoksu päättyy kuitenkin vasta, kun hevonen on kokonaan ylit- tänyt maalilinjan. Siksi hevonen hylätään maalilaukasta, vaik- ka se ajanoton päättyessä olisi vielä ravilla, jos se seuraa- valla askeleella ottaa laukkahypyn. 2.3 Suomenhevosen ennätykset Ensimmäinen tieto Suomessa pidettyjen ravikilpailujen tulok- sista on Viipurista vuodelta 1862, jolloin viipurilaisen A. Lipposen nimeltä mainitsematon tamma sai kahden virstan(2138 m) matkalla voittaessaan kokonaisajan 4.38 (km-aika n. 2 min 10 sek) (ANTTINEN 1978). - 32- Kunnian ensimmäisestä epävirallisesta Suomen ennätyksestä saa P. Kiutun Hämeenlinnasta omistama ori Veikko Tt 220, joka v. 1882 juoksi kolmen virstan (3206 m) ennätykseksi 5.41, josta saadaan keskimääräiseksi kilometriajaksi 1 min 46.4 sek = 46.4 (ANTTINEN 1978). Vuosisadan loppuun mennessä oli matkan ennä- tys parantunut 5.28:aan (42.3), jonka juoksi hämeenlinnalai- sen E. Kronholmin ori Hurra. Tammojen parhaaksi tuli vastaa- valta matkalta juostuna 5.47/48.2. Ori Ormonde hallitsi uuden vuosisadan alkua (OJALA 1972). Se otti ennätykset v. 1906 nimiinsä sekä maililla 2.34.5/36.0 että kolmella virstalla 5.13/37.7. Kun kantakirjaori Riuska 123 oli v. 1913 alittanut Ormonden pitkän matkan ennätyksen juostuaan 3000 metriltä km-ajan 35.6, voitiin odottaa 1920- luvun ennätysten suurparannuksia. Vuosikymmenen ennätyshevonen oli eittämättä E. Koskisen ori Murto 2306 (OJALA 1972). Se teki suomenhevosjuoksijoiden his- toriaa alittamalla suomenhevosten kuningasmatkalla 2000 met- rillä tähtijuoksijaluokan - km-aika alle 30.0 - rajan. Murron v. 1929 juoksema aika oli 2.58.8/29.4. Kaksi vuotta aiemmin Murto oli ottanut nimiinsä 3000 metrin ennätyksen juostuaan 34.0. Maililla ei tähtirajaa - harvemmista ajokerroista joh- tuen - 1920-luvulla alitettu. Parhaaksi ajaksi jäi vuoden 1925 ravikuninkaan tamma Reippaan-Liisun samana vuonna juokse.- ma 31.4. 1930-luku oli ennätysten niin kuin ravitoiminnankin suhteen -33- hiljaiselon aikaa. Vuosikymmenen alku oli porilaisen Frans Vanhatalon omistaman tamma Tomun juhlaa. Se otti neljä peräk- käistä ravikuninkuutta ja ravasi v. 1933 mailin ennätykseksi tähtituloksen 29.9. Kun ravikuningas Lohdutus yh 232 omista- jansa harjavaltalaisen Toivo Pohjalan ajamana pudotti 3000 metrin ennätyksen 31.4:ään v. 1939, olikin vuosikymmenen en- nätykset juostu. 1940-luvulla alkoi ravitoiminta monipuolistua. Alettiin notee- rata uusia Suomen ennätyksiä. Niinpä heti v: 1940 juoksi ori Vihu 1000 metrin ennätyskokeessa 30.6. Nelivuotiaat alkoivat myös kilpailla, ja ori Pirsto juoksi v. 1943 ajan 40.8 yhden kilometrin matkalta, jota aikaa ori Panssari v. 1948 paransi 35.8:aan. Myös tavanomaiset kolme matkaa - 1609 m, 2000 m ja 3000 m - saivat uudet ennätykset, joiksi muodostuivat seuraa- vat: 28.3 (Lohdutus v. 1945), 27.8 (Eri-Aaroni v. 1940 ja Eri v. 1949) j a 29.5 (Akapeetus v.1949). 1950-luku kätki sisäänsä .eräitä hevoshistoriamme suurnimiä ja ennätystuloksia, joista on yhä nyt 20 vuotta myöhemmin kaksi voimassa. Nelinkertaisen ravikuningas Ero-Lohkon, jota ohjasti nykypäivänkin raviyleisölle tuttu Kaarlo Partanen Iitistä, v. 1959 juoksemat ajat, 25.1 2000 m ja 22.0 1000 m, ovat säi- lyneet alittamattomina Suomen ennätyksinä tähän päivään saak- ka. Sen sijaan Ero-Lohkon maililla juoksema 'ensimmäinen valio- rajan (25.0) alitus on rikottu monen hevosen voimin. Ero-Loh- kon v. 1955 juoksema 4-vuotiaiden ennätys 34.9 oli voimassa kahdeksan vuotta. -34- Toinen 1950-luvun vaikuttajahahmo, Niilo Perttulan Punkalai- tumelta omistama kolminkertainen ravikuningas Akapeetus yh 750, teki suhteellisesti laskettuna suurimmat Suomen ennätyk- sen parannukset. Sen juoksemat ennätykset - maili aikaan 25.3 ja 2000 m aikaan 26.1 vuodelta 1952 - edustavat vielä tänä päivänä korkeaa kansallista tasoa. Viisikymmenluvun Suomen ennätys 3000 metriltä ei sekään kal- pene nykyhetken saavutusten edessä. Ravikuningas Erkon v. 1955 juoksema 28.5 kesti lyömättömänä 15 vuotta. Tosin 3000 m juostaan varsin harvoin raveissa, melkeinpä vuosittain vain kuninkuus- ja Tammerajoissa, mutta se ei laske Erkon ennätyk- sen arvoa. 1950-luvulla voitosta voittoon juossut varpaisjär- veläisen Aapeli Miettisen ruuna Reipas oli vähän aikaa 1000 metrin ennätysjuoksija taitettuaan matkan kokonaisajassa 1.24.4. 1960-luvulla ennätystehtailu loppui; yhtään suurta ennätystu- losta ei syntynyt. Tammoille ja nuorille hevosille alettiin hyväksyä omat ennätyksensä, ja niitä syntyi. Arvokkaimmista vastasi kiukaislaisen Eino Lammisen tamma Mutrin-Lento. Vuon- na 1965 se juoksi kolme uutta Suomen ennätystä. 1000 metriä taittui aikaan 23.8, maili aikaan 25.2 ja 2000 metrillä tamma sivusi 1950-luvun valtiattaren hämeenkyröläisen Antti Hämylän Suhinan saavuttamaa ennätystä 27.2. Nykyisin on Mutrin-Lennon menestysvuotenaan 2500 metriltä juoksema 27.8 hyväksytty kova- tasoiseksi nauhalähetyksen tammojen Suomen ennätykseksi. -35- Vuosikymmenen muut kohokohdat olivat eteläpohjalaisravureiden Hovi-Postin ja Uusi-Vedon Ero-Lohkon mailin SE:tä 24.8 sivua- vat tulokset. Kolmivuotiaat suomenhevoset saivat kilpailuoi- kauden ja tietenkin myös SE:t. Parhaaksi ennätykseksi jäi la- pinjärveläisen ori Paven v. 1967 juoksema 36.6. Nelivuotiaat juoksivat kuten vuotta nuoremmatkin yhtä ratakierrosta, ja SE siirtyi alle tähtirajan. Ensimmäisenä sen alitti orimatti- lalainen ori Arike v. 1963 tuloksellaan 29.9,. jota tulosta pa- ransi saman pitäjän ori Toli 29.5:een kaksi vuotta myöhemmin. 1970-luku toi Suomen ennätysten laskettavan lukumäärän nousun mahtavaan 48 ennätyksen lukemaan. Tyypillistä vuosikymmenelle ovat olleet tavanomaisiksi tulleet valiorajan alitukset mailil- la ja nuorten hevosten yksittäiset kovat tulokset. Mailin SE:n on viisinkertainen ravikuningas Vieteri ohjastajansa Kaarlo Partasen ja kovan kiistakumppaninsa ori Vokkerin kirittämänä joutunut pudottamaan 22.8:aan. Vuonna 1976 juostussa ennätys- juoksussa toiseksi tulleen laukaalaisen Antero Vesterisen Vok- kerin aika 23.1 on säilynyt ylivoimaisesti toiseksi parhaana tuloksena. Lähes uskomattomana tuloksena on pidettävä nelivuotiaiden SE:n parantumista 26.0:aan v. 1978. Yllätyksellisyyden ja ennätyk- sen parannuksen suhteen vuosikymmenen huomattavimpana tulok- sena pidettävästä ennätyksestä vastasi ranualaisen Eino Hiltu- lan ori Reso. Kokonaisuutena ottaen 1970-luku on muokannut SE-luettelon uu- -36- teen uskoon. Kaikista 48:sta ennätyksestä 38 on peräisin täl- tä vuosikymmeneltä. 2.4 Ravituloksiin vaikuttavia tekijöitä 2.4.1 Geneettiset tekijät Eri ominaisuudet periytyvät vanhemmilta jälkeläisille keski- määrin ja todennäköisesti eri tavoin. Kvantitatiivisiin omi- naisuuksiin, joihin ravinopeus kuuluu, vaikuttavat lukuisat eri perintötekijät. Tällaiset useiden geenien säätelemät omi- naisuudet ovat varsin herkkiä ympäristövaikutteille ja reagoi- vat eri ympäristöoloissa eri tavoin. OJALA (1972) sanoo., että pyrittäessä jalostamaan yhä suorituskykyisempiä hevosia on huomattava, että vanhempien nopeus(ennätystulos) ei sellaise- naan siirry j..älkeläisille. Ominaisuuden periytyvyyttä mitataan periytymisästeen eli heri- tabiliteettikertoimen (h) avulla. Se ilmaisee; kuinka suuri osa yksilöiden välisistä eroista on keskimäärin perinnöllistä. 2 vg h = --hd, missä h = heritabiliteettikerroin v = perinnöllinen vaihtelu v P = kokonaisvaihtelu h. määritellaan tavallisesti kahdella tavalla:. laajassa (broad se/18e): ja suppeassa (narrow sense) mielessä. Kun koko-. naisvaihtelun katsotaan koostuvan seuraavien viiden. osateki- -37- jän : 1) additiivisen geneettisen, 2) dominanssipoikkeamista johtuvan, 3) epistaattisista vuorovaikutuksista johtuvan, 4) ei-lineaarisista genotyypin ja ympäristön yhdysvaikutuksista.• johtuvan ja 5) ympäristötekijöistä johtuvan vaihtelun summas- ta, niin heritabiliteettiin laajassa mielessä, siis osoitta- jaan kuuluviksi perinnöllisiksi vaikutuksiksi, sisältyy ympä- ristötekijöiden vaikutusta lukuunottamatta muu osa kokonais- vaihtelua. Heritabiliteetti suppeassa mielessä lasketaan vain additiivisen geenivaikutuksen osuutena kokonaisvaihtelusta. Periytymisastekerroin on siis murtoluku, jossa ()soittaja aina sisältyy nimittäjään. Siksi h2:n lukuarvot vaihtelevat välil- lä 0-1. VARO (1966) on todennut, että jos periytymisaste oli- si 1, osoittaisi se, että ympäristö ei lainkaan häiritse ar- vostelua, vaan yksilö olisi perinnöllisesti todella niin hyvä tai huono kuin miltä se tuloksiltaan tai mitoiltaan näyttää. Jos taas periytymisaste on 0, ovat kaikki yksilöiden väliset erot vain ulkonaisista oloista johtuvia ja yksilöt perinnölli- sesti samanarvoisia. LASLEYn (1978) mukaan periytymisaste on koko kotieläinjalos- tuksen (mukaanlukien hevosjalostus) tärkein tunnusluku. Se ratkaisee, kannattaako ominaisuutta ylipäätänsä jalostaa. Se ilmoittaa, miten varmasti genotyyppi voidaan päätellä fenotyy- pistä. Se ratkaisee arvostelumenetelmän (yksilö- tai jälkeläis- arvostelu). Nyrkkisääntönä mainittakoon (MAIJALA 1978) : h2 > 0.40 yksilöarvostelu 0.40> h2 > 0.20 sekä yksilö- että jälkeläisarvostelu h2 > 0.20 jälkeläisarvostelu - 38- Juoksu on hevosen luonnollinen liikunnan muoto, jonka kehit- tyminen on ollut elinehto luonnonvaraiselle hevoselle (VARO 1966). Näin ollen on ymmärrettävää, että juoksunopeus on eräs hevosen voimakkaimmin periytyviä ominaisuuksia. Hevosen ravinopeuden h2-kertoimen arvoiksi (5n saatu eri tut- kimuksissa h2 = 0.04-0.60 (OJALA 1972). Tämä on OJAIAn mukaan osoitus siitä, että jalostusvalinnalle on olemassa edellytyk- siä. Eri tutkijain saamat h2-arvot eivät ole keskenään suora- naisesti vertailukelpoisia ja eroavat paljon toisistaan, kos- ka aineistojen koossa, valinnassa ja laskentamenetelmissä on erilaisuuksia. Ruotsalaiset STRÖM & PHILIPSSON (1976) ilmoittivat aikaisem- piin tutkimustuloksiin nojaten käyttävänsä omassa tutkimukses- saan ravinopeudelle kahta yleisintä h2-arviota 0.2 ja 0.3. Amerikkalainen LASLEY (1978) antaa ravinopeuden h2-arvoksi 22:n tutkimuksen keskiarvona 0.37. Liitteissä 2 ja 3 on esitetty joukko muiden tutkimusten h2- arvoja, jotka koskevat ravinopeuden lisäksi ns. kilpailusuori- tuksia (racing performance). Ikä vaikuttaa OJALAn (1977) mukaan juoksunopeuden periytymis - asteen arvoihin ja arvosteluvarmuuteen positiivisesti. Arvos - teluvarmuus ei kuitenkaan lisäänny jatkuvasti, sillä tutkimuk-. sen mukaan varmuus oli suurin 7-8 vuoden iässä ja väheni sitä — 39 — vanhemmilla hevosilla .(täulukko 3). Taulukko 3. Iän vaikutus periytymisaeteeSeen (h2 Juoksunopeus 4 V. 5 v. 6 V. 7-8 V. tåltijk kantakirjakoe, tammat 0.35 0,40 0.47 0.53 VARÖ (1965 raviennätys, taMmat 0.00 0.00 0.00 0.23 OJALA (19'I raviennätys, öriit raviennätys, koko ai- 0.21 0.08 0.32 0,00 0.17 0.00 0.20 0.23 OJALA'(19", OJALA (19'i neis o Unkarilainen BODO (1976) arveli kilpailukyvyn periytymieasteen olevan noin 0.30; arviot vaihtelivat 0.18-0.51:n välillä la kentamenetelmästä riippuen. Tutkimuskohteena oli 1859 unkati., laista täysveristä,jå matemaattietilastollieinå laekentame- neteIminä käytettiin: vanhempais-jälkeläiäregresSiöta puolisisarmenetelmää täyssiearmenetelmää ja laskelmia valintaärosta ja edistymi- sestä 2.4.2 Ulkoiset tekijät Valmennus. Valmennus jaetaan REHUSEN & HÄRKÖSEN (1978) mukaan kolmeen erilaiseen osaan: 1) peruakunto-, kilpailuun val- mistava ja 3) kilpailuvalmennusjakso. Valmennus eli hevosen' elimistön totuttaminen kestämään rasitUksiä on ehkä tärkein 2) 2) - 2) - 40- ravituloksiin vaikuttava tekijä. Valmennuksen avulla pyritään nostamaan fyysistä suorituskykyä, lähinnä kestävyyttä, voimaa ja nopeutta. Tärkeimmät valmennuskausilla kehitettävät sisäi- set ominaisuudet ovat sydämen iskutilavuus ja veren kokonais- määrä. Valmennuksen määrä ja laatu ovat hevoskohtaisia asioi- ta, joiden arvioinnissa pääsee valmentajan ammattitaito esil- le. Osaksi valmennusta kuuluu hevosen asiallinen hoito ja koh- telu. Valmennusympäristöllä saattaa olla suuri merkitys; tie- tyn tyyppiset hevoset eivät menesty ravirataympäristössä ja toisia ei saa kuntoon ilman ravirataa. Kun eräs valmennuksen tarkoitus on hevosen opettaminen juoksemaan lujaa, niin VARO (1966) toteaa, että hevoset saavuttavat vanhempana parempia tuloksia siitä syystä, että ne ovat tällöin harjaantuneet juoksemaan taipumuksiaan vastaavalla tavalla. Ruokinta. Juoksijahevosen ruokinta eroaa muiden kotieläinten ruokinnasta oleellisesti tavoitteensa takia: rehuvalion tar- koituksena'on ainoastaan liikunnallisen suorituskyvyn kehit- täminen. Luonnollista kuitenkin on, että ruokinnan tulee täyt- tää niin energian, valkuaisen kuin kivennäisaineiden suhteen ylläpidon ja liikunnan asettamat normit. Erikoisruokavalioesi- merkkejä toki on: ns. tyhjennysharjoitusmenetelmä aikaansaa myönteisen vaikutuksen juoksutuloksiin takaamalla energiavaro- jen riittävyyden . kilpailutilanteessa (RERUNEN & HÄRKÖNEN 1978). Menetelmä pohjaa tietämykseen, että kestävyyssuorituksen tär- keimmät energialähteet ovat hiilihydraatit ja rasvat. Mitä te- hokkaammasta suorituksesta on kyse, sitä tärkeämmäksi tulee hiilihydraattien osuus rasvojen kustannuksella. -41 - Ohlastala. Kokenut ohjastaja ajaa hevosella lujempaa ja parem- man sijoituksen kuin kokematon. Kunkin hevosen tapojen tunte- mus auttaa. Ohjastaja vaikuttaa niin ikään hevosen saamaan juoksuasemaan kilpailun aikana ja sen valjastukseen. Kengityk- sen ja tasapainottamisen sekä tarpeellisten suojien valinnan osuus kasvaa hevosen alkaessa juosta lähellä suorituskykynsä ylärajaa. Lähtöjen lukumäärä saattaa olla ohjastajasta riip- puvainen, ja kilpailujen kautta maaseudullakin valmennettu he- vonen tottuu ravun, ravirataympäristöön, kilpaileviin hevo- siin ja ajajiin. Kilpailumatka. Länsisaksalaiset KATONA & OSTERKORN (1977) tut- kivat suurta aineistoa, joka käsitti kaikki Saksan Liittotasa- vallassa vuosina 1973-74 kilpailleet hevoset (v. 1973 4138 ravuria ja v. 1974 4463 ravuria). Tutkimuksen mukaan normaa- litulos saavutetaan matkoilla 1900-2200 m. Jos matka on alle 1900 m, km-aikaan on lisättävä 1.4 sek, ja jos matka on yli 2200 m, siitä on vähennettävä 0.8 sek. Siis yleensä matkan pi- detessä tulokset huononevat, mikä on nähtävissä suomenhevos- tenkin kohdalla esim. Suomen ennätysluettelosta. Lähetystapa. KATONA & OSTERKORN (1977) eivät saaneet merkitse- vää eroa auto- ja volttilähdöissä samalta matkalta juostujen tulosten suhteen. Sen sijaan TANNER & OSTERKORN (1974) saivat autolähtötulokset n. 1.5 sek/1000 m nauhalähetystuloksia nope- ammiksi. Ero on erittäin merkitsevä (p< 0.01). Suomenhevosai- neisto ennätystilastoineen viittaa vahvasti siihen, että eten- kin lyhyillä matkoilla suomalainen autolähetystapa antaa volt- -42- tilähetystä parempia tuloksia. Lähetystavan ohella osaltaan vaikuttavat tuloksiin ja eritoten sijoituksiin hevosten luku- määrä lähdössä tai lähtöpaalulla sekä hevosen lähtöpaikka paa- lullaan ja/tai verrattuna muihin lähtöpaaluihin. Puitteelliset tekijät. Vuodenaika ja lämpötila sekä ravirata ja sen kunto vaikuttavat varsin kiinteästi toisiinsa liittyen ravituloksiin. KATONA & OSTERKORN (1977) totesivat lämpötilan normaalitasoksi + 10-14°C, johon verraten parhaat tulokset syntyvät + 25-29°C:ssa ja huonoimmat nollan ja + 4°C:een läm- mössä (taulukko 4). Taulukko 4. Lämpötilan vaikutus ravituloksiin. lämpötila °C käytettävä korjaus sek o'c 0 - 4°C 5 - 9'C 10 - 14°C 15 - 19°C 20 - 24'C 25 - 29°C 30°C 0.7 0.9 0.4 0.0 0.6 1.1 1.3 1.2 Pakkasella radan kunto yleensä paranee. Kuitenkin liiallinen kylmyys, kuten Suomessa talvella, vaikuttaa negatiivisesti tu- loksiin. Asia erikseen ovat jäälle auratut radat, joiden kaar- -43- teet ovat kallistamattomat. Raviradan kunnon vaikutuksen kor- jausarvot sekunneissa ovat seuraavat: - erinomainen 0.7 - hyvä - 0.4 - normaali - 1.8 - välttävä - 3.0 - huono - 1.0 Raviradalla on saksalaistutkijoiden mukaan suuri merkitys. Saksan Liittotasavallassa oli 13:n raviradan välinen hajonta 7.8 sek. LINNER & OSTERKORN (1974) totesivat radan kunnon oleellisesti ravituloksiin vaikuttavakSi tekijäksi, jonka eliminoimiseksi tarvitaan korjauksia. Vuodenajan vaikutuksen tuloksiin tutki- jat toteavat tulevan radan kunnon mukana esille. Kuitenkin on huomattava, että kesäaikana ajetaan enemmän kilpailuja. 2.4.3 Anatomis-fysiologiset tekijät Tutkimuksessaan on OJALA (1972) päätynyt toteamukseen, että ravinopeuden kannalta tärkeimmät anatomiset tekijät ovat luus- ton ja lihakåiston rakenne, sisäelimistö ja sen säätelymeka- nismi, neuro-hormonaalinen järjestelmä sekä aineenvaihdunta, sekä fysiologisista hengityselimistö, verenki.ertoelimistö se- kä veri ja sen koostumus. REHUNEN & HÄRKÖNEN (1978) korostavat sydämen iskutilavuuden ja kokonaisverimäärän merkitystä. DUSEK (1970) korostaa koko elimistön yhteistyön tärkeyttä. Kuitenkin -44- on ennen muita mainittava hermojärjestelmän ja eri elinten fysiologis-biokemiallisten toimintojen välisten yhteyksien suuri merkitys. Elimistön kyky ottaa vastaan lisääntyvää harjoitusrasitusta riippuu elimistön toimintaa säätelevien hormonien tasoista. Siten hormonimittausten avulla on mahdollista tehdä päätelmiä harjoitustason ja rasituksenkestokyvyn ohella myös siitä, mi- ten hevonen suhtautuu kilpailutilanteeseen eli millainen " juoksupää " sillä on (REHUNEN & HÄRKÖNEN 1978). 2.4.4 Ikä- ja sukupuolitekijät Iän ja ravinopeuden välistä yhteyttä tutkittaessa on otetta- va huomioon, että hevosen harjoittaminen juoksuun vaikuttaa myös huomattavasti saavutettuun tulokseen (0JAIA 1972). Toi- sin sanoen iän ja harjoituksen osuudet vaikuttavat samaan suuntaan: hevosen nopeus näyttää kasvavan iän lisääntyessä. KATONA & OSTERKORN (1977) totesivat iän ja sukupuolen vaikut- tavan ravituloksiin. Eri sukupuolten ennätysten keskiarvoille he saivat seuraavat korjausarvot:,oriit 0., tammat - 0.7 ja ruunat - 0.2. Vastaavasti ikä vaikuttaa seuraavasti (tauluk- ko 5) : -45- Taulukko 5. Iän ikä mukaiset korjausarvot raviennätykseen. korjaus (sek) 2-vuotias - 2.1 3 - - 1.6 II 4 - - 1.0 5 - - 0.6 6 - - 0.1 7 - 0.5 8- 0.8 9- 1.1 10- 1.4 OJALA (1972) havaitsi pohjoismaisten sukupuolta koskevien tut- kimustulosten ösoittaneen, että keskiarvo-tulosten mukaan oriit ovat nopeampia kuin tammat. Hollantilainen MINKEMA (1973) lausui 2867:n yksilön tutkimuk- sensa perusteella oriiden ja ruunien olevan sekä rahan keruus- sa (23 %) että raviennätyksensä suhteen (1.14 sek) merkittä- västi tammoja parempia. MINKEMA havaitsi myös, että tammat me- nestyvät nuorempina suhteellisesti paremmin kuin oriit ja ruu- nat. Oriiden ja ruunien paremmuus tulee sitä paremmin esille, mitä.pitempi (etenkin yli 2400 m) on juostava matka. Länsisaksalaiset LINNER & OSTERKORN (1974) totesivat oriiden saavan parhaat ravitulokset ja ruunien heikoimmat. Tutkimus -46 - koski kahden vuoden ravituloksia: v. 1963 oli 2026:n oriin keskiarvoaika 1.29.38 (vastaava luku v. 1964 oli 827:ltä oriilta 1.31.51), 3018:n tamman 1.30.28 (v. 1964 684:n tam- man 1.31.80) ja 930:n ruunan 1.31.62 (v. 1964 118:n ruunan 1.33.06). Hajonnat olivat molempina vuosina eri sukupuolilla samaa suuruusluokkaa, v. 1963 n. 3.5 sekuntia ja v. 1964 n. 5.0 sekuntia. 2.5 Oriin jalostusarvon määrittäminen. 2.5.1 Arviotntimenetelmät Yksilön lälostusarvon määräävät ne geenit, jotka se voi siir- tää jälkeläisilIeen. Jalostusarvo on sen geenien keskimääräis- ten vaikutusten. summa. Sitä määritettäeseä yritetään arvioida yksilön jälkeläisilleen jättämien sattumanvaraisten geeninäyt- teiden keskimääräinen vaikutus. Yleinen lalostusarva perustuu geenien keskimääräisiin vaiku- tuksiin populaatiossa. Siitä saadaan parhaiten käaitys parit- tamalla uros suuren, umpimähkäisesti valitun naarasmäärän kanssa. Eritlinen.jaloetUsarvo määräytyy dominanssin ja epistaasin ai- heuttamista poikkeamista keskimääräisistä vaikutuksista. Se tulee kysymykseen, kun uroksen pariutumiskumppanit ovat valit- tuja esim. sukulaisuuden perusteella (toisilleen sopiminen, nicking). -47- Käytännön jalostustyössä voidaan määrittää yleensä vain ylei- nen jalostusarvo. Se määritetään JOHANSSON & RENDELin (1963) mukaan seuraavien menetelmien. avulla: vanhempien fenotyyppi (vanhempaisarvostelu) oma fenotyyppi (yksilöarvostelu) sukulaisten fenotyyppi (sukulaisarvostelu) jälkeläisten fenotyyppi (jälkeläisarvostelu) Arvioinnin edellytyksenä on, että sukusiitosta ei ole tapahtu- nut, fenotyyppiset arvot ovat edustavia ja ympäristöolot ovat sattumanvaraisia. Jokaisella arviointimenetelmällä on omat etunsa ja haittansa, ja eläinlajista ja ominaisuuksista riippuen on valittava sopi- vin tai sopivimmat. 2.6 Jälkeläisarvostelun yleiset periaatteet Jälkeläisarvostelu antaa lopullisen kuvan eläimen geneettises- tä arvosta, koska jälkeläisten fenotyyppisten arvojen perus- teella voidaan arvioida vanhemman genotyyppi (LINTUKANGAS 1977). Jälkeläisarvostelun eteVämmyyden edellytykset ja syyt ovat: jälkeläisten lukumäärän isää kohti on oltava riittävän suu- ri, optimaalinen, ei kuitenkaan maksimaalinen, koska jälkeläistensä suhteen vertailtaviksi tulevien isäyksilöi-. den lukumäärän on säilyttävä tietyllä tasolla valintamah- dollisuuksien säilyttämiseksi, sillä kokonaisemäluku on ra- jallinen vakio -48- jälkeläisten kesken ei suoriteta valintaa; joko kaikki syn- tyneet otetaan tai valitaan satunnaisnäytteitä toista sukupuolta (yleensä naarasta) edustavan populaation vaikutukset saadaan poistetuiksi, tai ne ovat umpimähkäi sesti jakautuneina ympäristöolojen vaikutukset saadaan eliminoiduiksi, tai ne ovat sattumanvaraisesti jakautuneina jalostettavien ominaisuuksien heritabiliteettiarviot ovat suhteellisen alhaiset (alle 0.30) Jälkeläisarvostelun huonoja puolia ovat: hitaus, jos - kuten hevosella - sukupolvikierto on pitkä (9-12 vuotta) ja valintaa ei voi tehdä ennen kuin jälkeläi- set ovat saavuttaneet tuloksia heikkoa yksilöä on saatettu käyttää jo kauan siitokseen ennen arvostelun saantia heritabiliteettitasoilla 0.30:stä ylöspäin ei jälkeläisar- vostelun avulla saatava arvostelun varmuus verrattuna yksi- löarvosteluun aina riitä korvaamaan arvostelun saamiseen kuluneen ajan aikana tapahtunutta geneettistä edistymistä (STRÖM & PHILIPSSON 1976) 2.6.1 Sonnien jälkeläisarvostelun periaatteita LINTU KANGAS (1977) kirjoittaa, että lehmien absoluuttisissa tuotoksissa on paljon virhelähteitä eikä niitä sellaisenaan ilman korjauksia voida käyttää jälkeläisarvostelussa. Karjo- jen (valmennustallien) väliset erot johtuvat useimpien tutki- -49- joiden mukaan keskimäärin 90 prosenttisesti ympäristöeroiSta. Tästä syystä on tuotoksia. (tuloksia) ensin korjattava karja- ympäristöön nähden. Aiemmin käytettiin yleisesti tytär-emä- vertailua, mutta tästä on luovuttu vaikeasti korjattavien vir- helähteiden vuoksi. Suurimpana haittana oli tytärten ja emien eriaikaisuus. Kun sukupolvien väli muodostui pitkäksi, saat- toivat ympäristöolot muuttua paljon. Lisäksi emät muodostivat lähes poikkeuksetta valitun lehmäaineksen, eikä vertailu täs- täkään syystä antanut virheetöntä kuvaa. Parannusta saatiin aikaan, kun tyttäriä verrattiin saman kar- jan muoden lehmien tuotoksiin (kun jälkeläisiä verrattiin sa- man tallin, ts. valmentajan muiden suomenhevosten tuloksiin). Tällöin voidaan oloista riippuen käyttää seuraavia vertailuja: tytärtä verrataan koko, karjan keskiarvon (jälkeläistä ver- rataan valmentajan kaikkien suomenhevosten keskiarvoon) tytärtä verrataan samanikäisten lehmien keskiarvoon (jälke- läistä verrataan samanikäisten ja samaa sukupuolta olevien suomenhevosten keskiarvoon) tytärtä verrataan samanikäisten ja samaan aikaan poikinei den keskiarvoon (jälkeläistä verrataan samanikäisten ja yh- tä aikaa kilpailu-uransa aloittaneiden ja suunnilleen yh- tä monta starttia ravanneiden samaa sukupuolta olevien suomenhevosten keskiarvoon) Systemaattisia virheitä on korjattava myös ikään ja poikima- kuukauteen nähden. Samoin voi tulla kysymykseen poikimavälin pituus, tiineys, lypsykauden pituus, lypsykertojen luku, um- - 50- messaolo, tuotostaso, alue jne. Arvostelun lopuksi korjataan isän arvostelua vielä tytärlukuun nähden. Karjan keskiarvo voidaan myös korjata edellä mainittujen virhelähteiden perus- teella.ja muiden isien geneettisten arvojen perusteella. Sonnien nykyinen maidontuotanto-ominaisuuksien arvostelumene- telmä Suomessa perustuu professori VAROn 1950-luvulla kehittä- mään menetelmään. Tiedot tulevat kentältä kuukausittain, ja ne talletetaan automaattisesti magneettinaUhoille ja -levyil- le Tikkurilassa. Tämä mahdollistaa jälkeläisarvostelun laske- misen jopa kerran kuussa. Arvostelu perustuu tuotosvuoteen ja vain ensimmäistä, toista tai kolmatta tuotosvuottaan lypsävät tyttäret tulevat mukaan arvosteluun. Tuotostiedot hyväksytään portaittain. Viisi vuot- ta vanhoista tuotostiedoista otetaan mukaan tyttärien kolmas tuotosvuosi, neljä vuotta vanhoista tuotostiedoista tyttärien toinen ja kolmas tuotosvuosi ja kolme vuotta vanhoista ja nuo- remmista tyttärien kolme ensimmäistä tuotosvuotta. Jälkeläis- arvostelun saaneiden.sonnien uusia tyttäriä ei oteta mukaan arvosteluun. Tämä osaltaan poistaa sitä epäkohtaa, että jäl- keläisarvosteltuja sonneja on käytetty valitulle lehmäjoukol- le. Isällä pitää olla vähintään 10 tytärtä ennen julkaistua arvostelua. Tyttären tuotosta prosentteina karjan keskituotok- sesta kutsutaan suhteelliseksi tuotokseksi. Karjassa täytyy : _cala vähintään kaksi samaan rotuun kuuluvaa lehmää, ja tyttä- ren tuotos lasketaan karjan oman rodun keskiarvoon verrattuna. Suhteellisia tuotoksia korjataan pienimmän neliösumman mene- - 51 - teImällä ikään ja poikimakuukauteen nähden. Iän ja poikima- kuukauden perusteella saadaan ns. normaaliarvo, jota verra- taan yksilön omaan arvoon. Jos yksilön suhteellinen tuotos on suurempi kuin sille laskettu normaaliarvo, tämä osoittaa yksilön olevan %-yksiköissä erotuksen verran parempi saman ro- dun saman ikäisten ja samaan aikaan poikineiden lehmien kes- kiarvosta. Tytärarvoja korjataan vielä tytärten lukumäärään nähden teki- jällä n/n + 15, jossa n on tytärten lukumäärä. Olettamus: mai- totuotoksen h2-aste on 25%. Jälkeläisarvostelu on perustana sonnien valinnalle. Sonnit eritellään isäsonneiksi (Poikkeama 4.5) tai hyväksytyiksi jäl- keläisarvostelluiksi sonneiksi (poikkeama 2.5-4.4). Tällä het- kellä korjattu .4-prosenttinen maitopoikkeama on valinnan pe- rusteena. 2.6.2 Ulkomaisia ehdotuksia jälkeläisarvostelusta hevosella Tsekkoslovakialainen DUSEK (1969) on laatinut yksinkertaisen menetelmän jälkeläisarvostelun toteuttamiseksi. Perustana täl- le ns. vyöhykearvostelumenetelmälle on jakaa tutkittavan ryh- män parhaan ja heikoimman yksilön välinen alue viiteen osaan (vyöhykkeeseen). Keskimmäinen vyöhyke on neutraalivyöhyke. Si- joittamalla eri isien jälkeläiset oikeisiin paikkoihinsa eri osavyöhykkeille ja laskemalla isittäin jälkeläisten esiinty- mistiheys eri osissa, saadaan isän jalostusarvo selville. - 52- Kielteisiksi puoliksi menetelmässään DUSEK mainitsee: vain valittujen jälkeläisten arvostelun, emien laadun huomioonoton mahdottomuuden, pienen jälkeläismäärän jne, siksi tutkija eh- dottaa yksilöarvostelua menetelmänsä täydentäjäksi. Hollantilainen MINKEMA (1975) kehitti jälkeläisille indeksin, joka perustui sukupuolen ja vuosittaisen vaihtelun mukaan kor- jatulle voittosummalle. Tietyn oriin jälkeläisten jokaisen ikäluokan keskiarvo korjattiin emien keskiarvosuorituskyvyn mukaan ottamalla huomioon jälkeläisten regressio emään. Eri- ikäisten jälkeläisten korjatut keskiansiot yhdistettiin. Tä- tä tarkoitusta varten muodostettiin painottavat tekijät valin- taindeksiteorian mukaan ottamatta huomioon jälkeläisten luku- määrää eri ikäryhmissä. Ruotsalaiset STRÖM & PHILIPSSON (1976) arvioivat yksilövalin- nan ja jälkeläisarvostelun (kaksivaihevalinnan) etuja kahden periytymisasteen (20% ja 30%) puitteissa. Alemmalla heritabi- liteettitasolla antaa jälkeläisarvostelu n. 15 % paremman ge- neettisen edistymisen kuin pelkästään yksilön omiin tuloksiin perustuva. Ylemmällä h2:n tasolla valintatavat ovat melkein tasaväkiset. Laskelmien tulokset riippuvat kuitenkin hyvin paljon valinnan tehokkuudesta molemmissa vaiheissa. Tutkimuk- sen laskelmat olettivat voimakasta (8 %) valintaa yksilövai- heessa ja heikompaa (25-50 %) toisessa vaiheessa jo valituis- ta yksilöistä. Varsin todennäköistä kuitenkin on, että käytän- nön jalostajat välttävät oriin laajempaa siitoskäyttöä ennen kuin sen jälkeläiset juoksevat radalla. Tällä perusteella - 53- voisi valintaa jälkeläisarvosteluvaiheessa huomattavasti te- hostaa. 2.7 Jälkeläisarvostelua häiritsevät tekijät Ruotsalaiset JOHANSSON & RENDEL (1963) ovat jakaneet jälkeläis- arvostelussa esiintyvät virhetekijät seuraavasti: 1) Sattumanvaraisesti jakautuneet muuntelun syyt, joiden vai- kutusta voidaan vähentää jälkeläislukua lisäämällä. jälkeläisten välinen perinnöllinen muuntelu satunnaiset ympäristötekijät ja mittausvirheet Systemaattisesti jakautuneet virheet, joiden vaikutusta ei voida vähentää eläinlukua lisäämällä. jälkeläiset eri ikäisiä eri isien välillä (myös isäryh- män sisällä ikävaihtelua) emät voivat muodostaa valitun ryhmän 2.7.1 Jälkeläisarvostelun varmuus Arvosteluvarmuus jonkin ominaisuuden suhteen riippuu siitä, kuinka suuri on ominaisuuden perinnöllinen muuntelu, kuinka suuri on h2-arvo ja kuinka tarkasti yksilöiden perinnöllinen laatu kyetään mittaamaan. Jos arvosteluvarmuus on suuri, on jalostustyöllä hyvät onnistumisen mahdollisuudet. Jos se on pieni tai puuttuu kokonaan, on edistyminen hidasta tai sitä ei tapahdu. Koska jalostettavan ominaisuuden arvosteluvarmuus on hyvin tärkeä jalostuksellisen edistymisen (lauseke 1) ai- kaansaaja, tulee sen lukuarvon olla mahdollisimman korkea. -54- a x v E - jossa E = jalostuksellinen edistyminen a = arvosteluvarmuus (ts. periyty- misaste) v = valinnan teho s = sukupolvien välinen aika Kun yksilön jalostusarvoa määritetään omien tulosten perus- teella, voidaan määritysvarmuutta nostaa ottamalla yhden tu- loksen sijasta huomioon useampia tuloksia. Jälkeläisarvostelu varmistuu, kun jälkeläisten määrä kasvaa. Polveutumisen perus- teella tapahtuvan arvostelun varmuus ei kasva, vaikka otettai- siinkin useamman sukupolven (esivanhempien ja sivusukulaisten) tulokset huomioon, koska yksilön merkitys vähenee aina puolel- la sukupolvea kohti. Taulukko 6. Kaavamainen esitys arvosteluvarmuuden kehitykses- tä tåistojen ja jälkeläisten luvun lisääntyessä Oma arvostelu: (VARO 1966). Periytymisaste Toistoja 0.10 0.20 0.30 0.40 0.52 1 0.10 0.20 0.30 0.40 0.50 2 0.15 0.28 0.39 0.49 0.57 3 0.19 0.33 0.44 0.53 0.60 4 0.21 0.36 0.46 0.55 0.62 5 0.23 0.38 0.48 0.56 0.63 -55- Jälkeläisarvostelu: Periytymisaste Jälkeläisiä 0.10 0.20 0.30 0.40 0.50 5 0.11 0.21 0.29 0.36 0.42 10 0.20 0.34 0.45 0.53 0.59 15 0.28 0.44 0.55 0.63 0.68 20 0.34 0.51 0.62 0.69 0.74 25 0.39 0.57 0.67 0.74 0.78 Taulukosta 6 huomataan, että mitä alhaisempi periytymisaste on, sitä suurempi hyöty arvosteluvarmuuden kasvuna saadaan toisaalta toistojen, toisaalta jälkeläisten määrää lisäämäl- lä. Onko hevosjalostuksessa käytettävä hevosen omaa vai jäl- keläisarvostelua sen arvon mittana, riippuu siitä, kuinka suu- riksi jälkeläisryhmät muodostuvat ja mitä ominaisuuksia (mil- laisen periytymisasteen omaavia) aiotaan kehittää. Ravinopeu- desta puheen ollen voidaan ajatella esim, kunkin kilpailuvuo- den käyvän toistosta (tai kilpailukauden sisällä kaikkien starttien-tai 10 parhaan startin keskiarvon), jolloin ravino- peuden periytymisasteeksi viidellä toistolla tulisi 0.20-0.30 :n mukaan 0.38-0.48. Tämä taas edellyttäisi jälkeläisarvoste- lun merkityksen alentamista, kun kyseessä ovat pienet jälke7 läismäärät (alle 20), etenkin kun suomenhevonen kilpailee mo- nesti jota 10 kautena eläessään. Toisaalta näin lisätyt tois- tot tuovat tullessaan aina vain vähemmän lisävarmuutta toisto- kertaa kohti, ja myös useamman kauden tulosten odottamiseen kuluu liian pitkä aika. VARO (1965) toteaa juoksunopeuden toistuvuudesta sen olevan samalla hevosella periytyvyyttä suu- • - 56- rempi. Syynä on se, että sama yksilö on yleensä pysyvästi sa- manlaisessa ympäristössä. Toistuvuuskertoimen arvoina VARO esittelee oriille 0.42 ja tammoille 0.53. Jälkeläisarvostelun varmuus riippuu LINTUKANKAAN (1977) mukaan ominaisuuden heritabiliteetista, jälkeläisten lukumäärästä ja mahdollisista virhelähteistä. Ihanneoloissa, joita ei käytän- nössä koskaan saada, voidaan yksilön jalostusarvo ilmaista seuraavalla tavalla: Ax = 2b - Py), jossa Ax = yksilön jalostusarvo b = regressiokerroin (varmuus) = jälkeläisten fenotyyppien keskiarvo Py = populaation keskiarvo Kaavassa 2b johtuu siitä, että jälkeläisten ajatellaan olevan vanhempien jalostusarvon keskiarvoja, ja isän jalostusarvo on siten kaksinkertainen verrattuna jälkeläisten .poikkeamaan po- pulaation keskiarvosta. Regressiekerroin b ilmoittaa arvostelun varmuuden ja tähän kertoimeen sisältyvät ominaisuuden heritabiliteetti ja jälke- läisten lukumäärä. Samalla kerroin ilmoittaa jälkeläisarvoste- lun toistuvuuden. Ihanneoloissa saadaan n:lle jälkeläiselle seuraava kaava (JOHANSSON & RENDEL 1963): n (0.25 h2) b= 1 + ( - 1) 0.25 h2 -57- Edellä esitetystä regressiokaavasta johdettua tekijää n/n + 15 käytetään sonnien jälkeläisarvostelussa korjaamaan tuloksia jälkeläisluvun mukaan (n = jälkeläisten lukumäärä ja h2 = 0.25). OJALA (1977) toteaa jälkeläisarvostelun merkityksestä suomen- hevosen nopeusjalostuksessa, että vaikka hevosen jalostusarvo on useitakin tuloksia käyttäen arvioitu yksilöarvostelulla, ei sen arvosteluvarmuus - parhaassakin tapauksessa korkeintaan 50 % - ole mitenkään täysin luotettava. Tästä syystä isäoriyk- silön jalostusarvon tarkistaminen = varmistaminen jälkeläis- arvostelun avulla on paikallaan. Edellytyksenä ovat: jälkeläisten lukumäärä/isä on riittävän suuri (vähintään 20) ja tällaisia isäoriita on arvostelussa mukana riittävän mon- ta jälkeläisarv6stelutulokset saadaan riittävän aikaisin jälkeläisarvostelu keskitetään vain luotettavasti yksilöar- vosteltuihin parhaiten menestyneisiin oriisiin sallimalla vain niiden siitoskäyttö (kaksivaihearvostelu) Suomenhevosen jälkeläisarvostelu vaatii paljon aikaa (VARO 1965). Koska suomenhevoset arvostellaan aikaisintaan 4-vuoti- aana, saadaan isän jälkeläisarvostelut edullisimmissakin ta- pauksissa vasta silloin, kun ori on jo 9-11 -vuotias. Useim- missa tapauksissa tyydyttävän suuri jälkeläismäärä on käytet- tävissä paljon myöhemmin. Se merkitsee sitä, että valinnan va- raa jälkeläisarvostelun perusteella ei enää juuri ole. Enem- män tai vähemmän onnistunut valinta on tosiasiassa tapahtunut - 58- jo paljon aikaisemmin hevosen omien tulosten perusteella. Va- linnan. tehostuminen ei näin_ ollen tapahdu jälkeIäisarvostelu- käytännön' avulla. Koska suomenhevosen sukupolvikierto on hidas ja jäikeläismää- rät oriiden suuren luvun vuoksi yleensä :pieniä, jälkeläisar- vostelulla ei nykyisellään ole merkitystä. kuin omiin suorituk- siin perustuvan arvostelun epävarmana täydentäjänä harvinai- sissa. poikkeustapauksissa (VARO 1965). Juoksijalla jälkeläis- arvostelu ei ole tarpeellistakaan, koska se ei yleensä anna maa ravitulosta varmempaa arvostelua. Ruotsalaiset STRÖM & PHILIPSSON ('1976). ovat päätyneet VAROn kanssa hyvin samansuuntaisiin tuloksiin. Tutkijat toteavat, että jälkeläisarvostelun käyttömahdollisuudet hevosella ovat pitkän, sukupolvien välisen ajan (8-12' v.) takia rajoitettuja ja suuntautuvat lähinnä vanhempana mitattaviin ja alhaisehkon petlytyvyyden omaaviin ominaisuuksiin. Emien vaikutus isien valintaan Emiä valitaan systemaattisesti eri isille seuraavista syistä: ip hevosten maantieteellisen sijainnin vuoksi emien laadun vuoksi tamman (oriin) tiinehtyvyys(tiinehdyttämis)kokemusten vuok- si oriinomistajan tai -pitäjän vuoksi tammanomistajan vuoksi -59- Koska suomenhevosella - muista kotieläimistämme poiketen - yhä aivan yleisesti käytetään luonnonmukaista lisääntymista- paa astutusta (keinosiemennystyössä on Monia vaikeuksia), jol- loin oriin on tultava tamman luo tai päinvastoin, niin oriin ja tamman sijaintipaikat vaikuttavat suuresti siitoskumppanin valintaan. Varsapalkintojen norrastaminen isän- hyvyyden mu- kaan on sikäli lievä ja nörmaalitapauksissa vain paremmasta isästä vaadittavan suuremman astutus- ja varäamaksun kättävä ettei sillä juuri ole maantieteellistä, kuljetuskustannuksia tasoittavaa vaikutusta. Suomenhävosrintamalla on vanhastaan harjoitettu ne. nurin- kurista jalostusta. Menestyvillä juoksijatammoilla ajetaan kilpaa niin kauan kuin ikä sallii, ja huonot tammat, jotka eivät raveissa pärjää, joutavat tehdä varsöja. Vaikka totuus ei näin musta-valkoinen olisikaan, jatkuvasti tarjotaan keski- arvoa heikompina pidettäville tammoille paremmat mahdollisuu- det tuottaa enemmän varsoja. Epäkohtaan on ravikilpailuohje- sääntöjen nojalla tehty osittaiskorjaus, kun tamma, joka ei viimeistään 12-vuotiaana ole tehnyt elävää varsaa, menettää kilpailuoikeutensa. Kun hyvä juoksijatamma astutetaan, se vie- dään parhaalle oriille, vähintään ravikuninkaalle, ja tapah- tuu huippuparitusta, parasta parhaalle. Koska varsapalkinnot on nykyään porrastettu myös emän hyvyyden mukaan, ne lisäävät huippuparitusten suosiota ja osaltaan myös hyvien tammojen varhaisempaa siitoskäyttöä. Lähes yhdensuuntaisesti maantieteellisen sijainnin kanssa - 60 - vaikuttavat oriin ja tammen lisääntymistoimintojen koettu var- muus tai epävarmuus. Vaikeasti tiinehtyvän, useita uusintoja "normaalisti" vaativan, hyvänkään tamman kanssa ei lähdetä kauas, vaan tyydytään lähitienoon oriisiin. Ne. oriasemien leviäminen, jolloin oriinpitäjällä olisi edellytykset usean ongelmatamman sijoittamiseen pitkäksi ajaksi, ja yhteistoimin- ta eläinlääkärin kanssa poistaisi tämän epäkohdan. Yllättävää on todeta oriinomistajalla tai -pitäjällä ole- van yhä suurehko vaikutus. Se on osittain samansuuntainen oriinpitäjän talliolojen kanssa, mutta myös sitä, että tietyt tammanomistajat astuttavat hevosensa tietyn henkilön oriilla ko. oriista riippumatta. Tammanomistajan varakkuus, ts. kyky ja halu sijoittaa rahaa tammapsa astutukseen, vaikuttaa oriin valintaan, sillä parhaat oriit ovat kalleimpia. Tammanomistajan erikoisinnostus, asian- tuntemus ja tiettyjen sukujen suosiminen saattavat myös vai- kuttaa asiaan. 2.7.3 Jälkeläisten valinta Jälkeläisarvostelussa ei jälkeläisten suhteen saa suorittaa valintaa. "Sopivia" jälkeläisiä ei tule "keräillä" isää mai- nostamaan. Arvosteluun on mahdollisuuksien mukaan otettava lukumääräiseksi vertailutekijäksi kaikkien kilpailuikäisten jälkeläisten määrä. Suurikin startanneiden lukumäärä antaa virheellisen kuvan, ellei se ole prosentuaalinen, sillä val- -61 - mentajan arvostelukyvystä, maineesta yms. johtuen todella huo.- noilla hevosilla ei kilpailla lainkaan. Hollantilainen MINKEMA (1975) osuu varsin oikeaan suositellessaan jälkeläisarvoste- lun tärkeimmäksi huomioitavaksi tekijäksi voittosummaa, koska se päin vastoin kuin ennätys sallii starttaamattomien jälke- läisten vaikutuksen oriin jalostusarvoon. Polveutumisen ja ulkonaisten seikkojen perusteella voi kilpai- luttaja sikäli valita hevosia, että hän ei aseta heikot edel- lytykset ennalta omaavaa varsaa, yhtä hyvään hoitoon ja tehok- kaaseen valmennukseen kuin paremmaksi katsomaansa. Tiettyjen sukujen suosimista saattaa esiintyä. 2.7.4 Jälkeläisryhmien Väliset erot Oriin jälkeläiset joutuvat mm. maantieteellisestä sijainnista johtuen kilpailemaan toisten orliden jälkeläisten kanssa var- sin suurten systemaattista perua olevien erojen vallitessa. Paremmassa ympäristössä vaikuttavat ryhmät saavat periytymis- aste huomioon ottaen ansaitsematonta etua, ja siksi ne suovat isälleen suhteettoman hyvän jälkeläisarvostelutuloksen. Mah- dotonta on saada kaikkien keskenään vertailtavien oriiden jäl- keläiset samanarvoiseen asemaan, mutta ympäristötekijäin vai- kutus- on otettava huomioon ja mahdollisuuksien mukaan tehtävä korjauksia. Siitosoriin kotipaikka vaikuttaa tietyssä määräässä oriin jäl- keläistön pääasialliseen sijoittumiseen. Kun tiedetään, että - 62 - eri alueiden ja eri vuosien välillä on ravikilpailujen pal- kintotasossa erittäin suuria eroja (liite 4, taulukko 7 ja kuva 2), tekee se muutoin erinomaisen voittosumman käytön he- vosen paremmuuden mittarina ilman trendikorjauksia epäluotet- tavaksi. Sitä vastoin muiden ravinopeuteen vaikuttavien tekijöiden, valmentajan ja sen mukana valmennuksen tason, kilpailujen lu- kumäärän jne, voi olettaa olevan tasaveroisesti eri siitosorii- den jälkeläisten käytettävissä, jos ei oteta huomioon parem- pien palkintojen epävarmaa kiihottavaa vaikutusta raviennä- tykseen. 2.7.5 Genotyypin ja ympäristön yhdysvaikutus Yksilön genotyyppi yhdessä ympäristön kanssa muodostaa yksi- lön fenotyypin..Jalostusarvojen arviointi ilmiasusta olisi yk- sinkertaisempaa, jos perimän ja ympäristön vaikutukset olisi- vat vain additiivisia. Ympäristön vaikutus kahteen genotyyp- piin ei ole sama, jos genotyypin ja ympäristön välillä on yh- dysvaikutusta. Genotyypin ja ympäristön Vuorosuhteita on useita. Tyypillinen on kalliiden, ensiluokkaisten (kovasukuisten) juoksijahevos- ten tapaus: kenellä on varaa, kykyä tai taitoa hankkia omis- tukseensa tällainen, hänellä myös yleensä on tilaisuus parhaa- seen mahdolliseen ympäristöön. Toisin sanoen parhaat hevoset saavat myös parhaat edellytykset, ja yksilöiden fenotyyppiset - 63 .- erot ovat monin verroin genotyyppisiä eroja suuremmat. Esimerkiksi RAVE (1974) on tutkinut eri genotyyppien jalostus- arvoja eri ympäristöissä (sivu 64, kuva 3). Tapauksessa I kaikkien viiden genotyypin jalostusarvojen erot pysyivät sa- moina, ts. kaikki yksilöt reagoivat samalla tavalla ympäris- tön muutokseen. Tapauksissa II ja III jaloStusarvojen.erot eivät pysy ympäristön muuttuessa samoina, joten yhdysvaikutus- ta esiintyy. Tapauksessa II on jalostusarvojen järjestys sama kummassakin ympäristössä, mutta tapauksessa III on arvojär- jestys muuttunut. Viimeksi mainitussa tapauksessa aiheuttaa genotyypin ja ympäristön yhdysvaikutus sen, että ympäristös- sä 1 suoritettu valinta ei johda sellaisten yksilöiden valin- taan, jotka myös ympäristössä 2 olisivat parhaita. RAVE toteaa vielä, että arvojärjestyksen yhtäpitävyyden mit- tana voidaan käyttää saman ominaisuuden eri ympäristöissä saa- tujen tulosten välistä geneettistä korrelaatiota. Mikäli vain merkityksettömiä arvojärjestyksen muutoksia esiintyy, saadaan geneettisiksi korrelaatioiksi lähellä yhtä oleviaarvoja. Genotyyppien oikea arviointi vastaavista fenotyypeistä on eläinjalostussuunnitelmien perusta. Yhdysvaikutuksen läsnäol- lessa yksilöiden arvojärjestys saattaa muuttua tai ainakin jalostusarvojen erot voivat vaihdella. Jälkimmäinen aiheuttaa eroja periytymisasteessa, valinnan tehossa ja arvosteluvarmuu- dessa. Ii I ;] I i . . 1 i AI 1 . .B ..._ .—+ 1 .B '` r ' 1 I 1 .IN ,B :C .N c C -?-.-__:, c 1 1 I E .+---T E I ---,.. E 1 - I 1 I i i • I_ I I 2 1 2 = 1 r = 1 r = 0 Ei GY-yhdysvaikutusta 'GY-yhdysvaikutus' Kuva 3. Viiden eri genotyypin B, C, D ja E) jplostusarvot ympäristöissä 1 ja 2 (RAVE 1974). VARO (1965). . tutki iän ja alueen vaikutusta eräiden ominaisuuk- sien periytymisasteisiin yhteensä 5996 neli, viisi-, kuusi- ja vähintään seitsemänyuotiastä tammaa käsittäyällä kantakir- ja-aineistolla. Arviot perustuivat isän puoleiseen puölisisar- korrelaatioon, joka laskettiin alueiden (piirien) ja vuosi- luokkien sisällä erikseen eri ikäluokista. Tutkimus antoi tu- lokseksi, että vuosiluokkien väliset erot eivät yleensä olleet tilastollisesti -merkitseviä. Alueiden väliset erot olivat sen sijaan suurempia ja yleensä erittäin merkitseviä. jålos- tus- I 4 arvo-" I I ympäidstö 2 Juoksuaika ei eronnut muista ominaisuuksista, ts. ikäluokkien väliset erot olivat pienet, mutta sekä piirien että isien vä- -65- liset erot olivat jokaisessa ikäluokassa erittäin merkitseviä (P < 0.001). VARO kehoittaa kuitenkin ottamaan huomioon, että koska hevosen sukupolvikierto on hidas, tarkasteltu ajanjakso suhteellisen lyhyt ja kehitys eri ikäluokkien aineistoissa ajallisesti ja alueellisesti osittain epäjohdonmukaista, niin vuosiluokkien kuin piirienkin välisiä eroja on pidettävä lä- hinnä olojen muutoksista johtuvina. Eroja aiheuttavina ympä- ristötekijöinä voidaan arvella olleen - luonnonolojen eroa- vuuksien ohella - mm. sellaiset inhimillisten tekijöiden ai- heuttamat erot kuin arvostelua suorittavien henkilöiden eri piirteisiin kohdistama"erilainen arvostus ja hevosen omista- jien eri ominaisuuksien kehittämiseen tuntema mielenkiinto. Tyyppiesimerkiksi genotyypPien erilaisesta paremmuussuhteesta ja myös -järjestyksestä erilaisissa ympäristöoloissa kelpaa- vat maPmme venäläis- ja orlovravurit. Mitä raskaampi rata ja huonommat sääolot kilpailutilanteessa vallitsevat, sitä kor- keammalta.em. hevoset löytyvät tulosluetteloista. - 66 - 3. OMA TUTKIMUS 3.1 Aineisto ja menetelmät 3.1.1 Tutkimusaineisto Tutkimusaineisto on kerätty Suomen Hippos r.y.:n suomenhevos- ten ravikilpailutilastoista ja -kortistoista vuoden 1976 loka- joulukuussa. Työn eri osatekijöiden - isäoriiden, emätammojen ja niiden jälkeläisten - valinta tapahtui toisistaan riippu- vien periaatteiden mukaan. Suomen Raviurheilun vuositilastoista vuosilta 1974 ja 1975 valittiin isäoriluettelon perusteella 25 mainittuina kahtena vuotena eniten kilpailleita jälkeläisiä omannutta oritta. Jäl- keläisluvun alarajaksi muodostui 15 jälkeläistä isää kohti. Näin valittujen isien jälkeläisistä tulivat tutkimukseen mu- kaan vain ne, joiden emällä oli ravikilpailutulos. Tämän joh- dosta aineisto supistui tuntuvasti ja osittain epätasaisesti. Vain 396:11a jälkeläisellä eli 40.8 %:11a koko keskiarvojälke- läissummasta 968.5:stä oli ennätyksen omistava emä (sivu 67, taulukko 8). Keskijälkeläisluku isää kohti putosi 37.2 jälke- läisestä 15.2 jälkeläiseen, ja 13:11e oriille jäi alle 10 jäl- keläistä. Kun jälkeläisluvun alarajaksi isää kohti määrättiin yhdeksän, löytyi vielä 10 oritta, joilla oli ainoastaan kah- desta seitsemään jälkeläistä. Siksi näistä oriista muodostet- -67- tiin oma hyvin. heterogeeninen "kontrolliryhmänsän, johon tu- li 50 jälkeläistä. Tässä vaiheessa hyväksyttiin mukaan 26: nneksi alkuperäiseksi isäoriiksi tutkimuksen periaatteiden kannalta myönteinen ori, jonka ns. keskijälkeläisluku oli vain 11.5, mutta jonka jälkeläisten, emistä 16:11a oli ravikilpailu- ennätys. Lopulliseksi.isäryhmien lukumääräksi. tull.näInteh-.- den 17. Edellä mainittujen valintatoimenpiteiden'jälkeen oli päädytty 396:een jäIkeläie-emäpariin. Tämä edellyttää ehdottomasti 396 jälkeläistä, mutta 396- - X emää riippuen siitä, kuinka monel- la emällä on useampia varsoja. "%len lukumäärä 'tutkimuksessa oli tarkasti 281 tammaa. Taulukko 8. Isäoriiden nimet, kantakirjanumerotla jälkeläis- ten Määrät, n:ro isäoriin nimi ja 'ktk-n:ro 1974 kilpailleita 1975 yht. . jälkeläisiä keski- arvo. emällä ennäty 01 Ari yh 1054 - .27 27 54 27.0 5" 02 Aro-Veli yh-1268 29' 28 57 28.5 4 03 Askare 6186 18 23 41 20.5 11 04. Eri-Hovi 5469 35 34 69' 34.5 10 05 Eri-Matti- 5625 30 30 60 30..0 - 17 06 Eri-.Poika 6509 14 20 34 - 17:0 5 07. Erilo 5731 90 106 196 - 98.0 50 8 Erimus Jo 8 29 33 62 ' '31.0 6 - 68- 09 Ero-Lohko yh 1160 141 140 281 140.5 66 10 Forte Jo 55 16 19 35 17.5 9 11 Hilu Jo 65 10 13 23 11.5 16 12 Hovi-Paavi Jo 74 21 22 43 21.5 15 13 "Hovi-Posti 6628 25 32 57 28.5 9 14 Hulina Jo 102 22 28 50 25.0 6 15 Härmä 5751 44 42 86 43.0 9 16 Härmän-Hirmu yh 1246 20 22 42 21.0 2 17 Jonne 6731 45 52 97 48.5 17 18 Paavi 5874 20 15 35 17.5 7 19 Ponnen-Muisto Jo 33 30 35 65 32.5 7 20 Puhemies 6572 65 77 142 71.0 27 21 Seili Jo 12 la 18 36 18.0 3 22 Uli 6736 22 19 41 20.5 5 23 Uskoton .6166 22 28 50 25.0 14 24 Uusi-Veto 6862 4'0 48 88 44.0 16 25 Vilperi Jo 18 65 74 139 69.5 45 26 Yli-Veto yh 1270 25 29 54 27.0 15 yhteensä 923 1014 1937 968.5 396 isää kohti 35.5 39.0 74.5 37.25 15.23 Taulukko 8 osoittaa, että eri isät ovat astuneet toisistaan eroavan määrän ennätyksettömiä tammoja. Kuitenkaan ei yksis- tään se, että hevosella on (yksi) ravikilpailutulos, ennätys, tee siitä geneettisesti tai fenotyyppisesti kilpailematonta parempaa. Oletettavaa kuitenkin on, että kilpailleiden tamMo- jen keskiarvo on kilpailemattomien vastaavaa arvoa parempi. -69- 3.1.2 Tutkittavat ominaisuudet Jokaiselta jälkeläiseltä ja ,emältä kerättiin niiden koko ra- vikilpailu-uraa koskevat auto- ja volttilähetysennätykset-se- kä kilpailujen ja voittojen määrät erikseen kuutena eri ikä- kautena: 3-, 4-, 5-, 6-, 7- ja 8-vuotiaana ja vanhempana. Tiedot ulottuvat vuoden 1976 loppuun asti. Muuttujaluettelon tärkeimmät muuttujat, niiden keskiarvot ja hajonnat sekä puuttuvien tietojen lukumäärä on esitetty tau- lukossa 9. Taulukko 9. Muuttujat, niiden keskiarvot ja hajonnat sekä puuttuvien tietojen lukumäärä: muuttujan nimi k.a. haj. puutt. jälkeläisen syntymävuosi 68.0 2.5 3-vuOtisennätys 59,5 11.9 191 II 3-vuOtislähtöjen määrä 3.5 2.2 190 3-vuotisvoittöjen määrä 0.7 1.2 190 4-vuotisautoennätys • 46.3 10.6 173 4-vuotistapoitusennätys 49.7 9.9- 112 4-vuotislähtöjen määrä 9.3 6.6 80 4-vuotisvoittojen määrä 1.7 2.6 80 11 5=vuotisautoennätys 40.5 6.2 202' 5-vuotistasoitusennätys 44.5 7.9 9 If 57vuotislähtöjen määrä 13.9 10.2 89 .1 5-vuotisvoittojen määrä 1.9 2.5 89 -70- j'älkeläisen 6-vuotisautoennätys 37.5 If 6-vuotistasoitusennätys 41.4 6-vuotisiähtöjen määrä 17.7 II 6-vuotisvoittoj,en. määrä 2.3 7-vuotisautoennätys 35.8 II 7-vuotistasoltusennätys, 39.4 7-vuot±siähtUjen määrä 18.0- II 7-vuotisvoittojen määrä 2.3 8-vuotis-Savanh. auto- ennätys 35.3 Ii fl-vuotis-ja vanh. tas. ennätys' 38.0 tt 8-vuotis-ja vanh, läht-. määrä 44.5' ' ja. vanh. 8-vuoti.svoittojen määrä 4.4 emän syntymävuosi. 57.3 3-vuotisennätys 57.1 Ilf 3-vuotisIähtöjen määrä 2.2 3-vuotisvoittojen määrä. 0.7 4-vuotisautoennätyå 52.7 4-vuotistasoitusennätys 45.9 4-vuotislähtöj'en määrä:. 4.0 4-vuotisvoittojen Määrä 1.2 5-vuotisautoennätys 39.8 II 5-vuotistasoltusennätys 45.4 5-vuotislähtd,j,en määrä 4.1 tt 5-vuotiSvoittojen määrä 0.9 6-vuotiSautoennätys 38.8 II 6-vuotistasoitusennätye 42.7 6-vuotisiähtöen määrä 6.8 6.0 7.4 11.9 3.1 6.0 6.4 12.3 ' 7.0 6.7. 40.5 5.7 4.9 9.5 1.8 1.3 11.1 5.9 3.4 1.6 6.8 8.0 4.5 1.4 6.9 5.7 7.5 199 118 1-18 118 250 186 185: 185 248' 224 223 223 353 353- 353: 182 366 172 172 384 269 267 267 383 211 209 - 71 - emän 6-vuotisvoittojen määrä 1.8 3.0 209 7-vuotisautoennätys 36.8 5.5 348 7-vuotistasoitusennätys 41.8 6.5 206 7-vuotislähtöjen määrä 7.7 8.5 202 7-vuotisvoittojen määrä 1.3 2.0 202 8-vuotis- ja vanh. autoennätys 35.7 6.0 217 8-vuotis- ja vanh. tas. ennätys 39.3 7.1 72 8-vuotis- ja vanh. läht. määrä 35.8 45.4 67 8-vuotis- ja vanh. voittojen määrä 5.8 12.7 67 Taulukon 9 ominaisuuksien lisäksi tutkittiin isäoriiden jäl- keläisarvostelutuloksia. 3.1.3 lenetelmät Emien, niin kuin myös isien, iän, sukupuolen, lähtöjen luku- määrän ym,tekijäin vaikutusta tutkittaessa käytettiin yksi- suuntaista varianssianalyysiä, joka sallii•eriSuUret luokka- - frekvenssit, sekä kaksisuuntaista varianssianalyysiä ja nii- hin liittyviä F- ja t-testejä. Heritabiliteetit ja niiden .keskivIrheet on laskettu yksisuun- taisen varianssianalyysin tuloksista puolisisarkorrelaatioon perustuen seuraavien kaavojen avulla (BECKER 1967): 4 jossa )2 2 19 v, ° s = tää Må vi ä =ä±I iihöh täiisi iå16h 1ieh käSkinSiiä ivtS= iSien äiäåifi61I = iSläh Siälhafi Vätiånsäi 1 ä k lsåå kdiÄ1 ä jäikeläiSten liikMää:tä n:= jälkeilåtan iäär iä könti = hStitaaetin kaSkiVii,ha å- kotteläätidkattöimat iaåkättiin HYLP:n Öman SoV-elietun kdt= taiäätia=dhjelfflän aVixilå; jökå kdtväå pinittuVat i'iaVain'bäti6= dot tyhtlaköntåisalla atitni'aettisailå keäkiatVöliä: R'eg2easottikirmikäisäå=itäsiiifjJiiii jj'A 111,1'Sn 6ffläa: t'åste-åsici=cifijlelffläå., tä:äää TSä tatvitut tilaäiolliäSt analräit tåttiin Helsingin '11iopiston LäskentakaSkUkSån tidtoköneella -73- Viikin etäispäätteeltä käsin käyttäen hyväksi HYLPS-ohjelma- kirjaston suomia mahdollisuuksia. 3.2 Tutkimuskohteet 3.2.1 Tutkittavat isäoriit Tutkimukseen hyväksyttiin mukaan aineiston esikäsittelyn jäl- keen 16 oriin jälkeläiset ja niiden emät. Viimeinen eli 17. isäryhmä muodostettiin karsittujen 10 oriin jälkeläisistä. Tämän Ryhmä-l0:ksi nimitetyn isämuuttujan 50 jälkeläistä ovat Erimuksen, Seilin, Ponnen-Muiston, Hulinan, Arin, Härmän-Hir- mun, Aro-Velin, Paavin, Eri-Pojan ja Ulin varsoja. Oriiden kantakirjanumerot muutettiin niiden suuruusjärjestyksen mukaan kasvaViksi koodiarvoiksi 1-17. Taulukosta 10 (sivu 74) ilmenee tutkimukseen kuuluvien jälke- läisten absoluuttinen ja suhteellinen lukumäärä. oriittain, sa- moin myös, kuinka suurta osuutta tutkimukseen osallistuvien jälkeläisten määrä edustaa kyseisen oriin vuosina 1974 ja -75 kilpailleista jälkeläisistä sekä kaikista v. 1975 kilpailu- ikäisistä jälkeläisistä. Jotta taulukon 10 lukemat antaisivat virheettömämpää tietoa; on sekä isien, emien että jälkeläis- ten ikäjakauma tunnettava. -74- Taulukko 10. Eri oriiden tutkimukseen kuuluvien, v. 1974-75 kilpailleiden ja v. 1975 kilpailuikäisten jälke- läisten määrä. . isän jälkeläisiä keskim. n:ro nimi tutkittu kilpailleita _ % v. 1974-75 % kilpailui siä v. 19 01 Vilperi 45 11.36 69.5 7.27 186 02 Forte 9 2.27 17.5 1.80 46 03 Hilu 16 4.04 11.5 1.18 27 04 Hovi-Paavi 15 3.79 21.5 2.21 49 05 Ero-Lohko 66 16.67 140.5 14.50 433 06 Yli-Veto 15 3.79 27.0 2.78 -X 100 07 Eri-Hovi 10 2.53 34.5 3.56 338 08 Eri-Matti 17 4.29 30.0 3.09 158 09 Erilo 50 12.63 98.0 10.11 341 10 Härmä 9 2.27 43.0 4.43 240 11 Uskoton 14 3.54 25.0 2.58 114 12 Askare 11 2.78 20.5 2.11 82 13 Puhemies 27 6.82 71.0 7.33 191 14 Hovi-Posti 9 2.27 28.5 2.94 84 15 Jonne 17 4.29 48.5 5.00 152 16 Uusi-Veto 16 4.04 44.0 4.54 89 17 Ryhmä-10 50 12.63 238.0 24.57 1258 396 1100.00 % 968.5 100.00 % 3888 k.a. 228.7 Yli-Vedon omistaja ei ole hoitanut astutusluetteloita Suo- men Hippokseen. Kilpailuikäisten jälkeläisten määrä on arvioi- tu. äi- 75 -75- Taulukko 11. oriin nimi Jälkeläisten ikäjakauma isittäin. jälkeläisiä v. 1975 yht. 3-v.4-v.5-v.6-v.7-v.8-v. jälkeläisten synty-mävuoden k.a. hajonta Vilperi 45 3 3 8 12 7 12 1968.8 1.5 Porte 9 - 2 2 4 1 - 1969.6 1.0 Hilu 16 4 3 6 3 - - 1970.5 1.1 Hovi-Paavjl 15 - 3 6 5 1 - 1969.7 0.9 Ero-Lohko 1 66 { - 7 10 15 8 26 1967.7 2.4 Yli-Veto 15 - - 5 3 4 3 1968.4 1.8 Eri-Hovi 10 -----10 1963.5 2.3 Eri-Matti 17 - 3 6 4 4 1968.2 1.5 Erilo 50 2 4 7 3 8 26 1967.4 2.5 Härmä 9 - - 3 2 - 4 1967.2 3.2 Uskoton 14 1 - - 4 - 4 5 1967.6 2.3 Askare 11 - 3 - 3 1 4 1967.6 3.3 Puhemies 27 2 7 10 1 2 5 1969.4 2.1 Hovi-Posti, 9 1 1 1 - 3 3 1968.3 2.3 Jonne 17 - 2 5 1 4 5 1968.4 1.9 Uusi-Veto 16 - '2 6 3 4 1 1969.3 1.2 Ryhmä-10 5.0 - 8 7 5 4 26 1966.9 3.4 396 13 45 79 70 55 134 1968.1 2.6 Taulukosta 11 voidaan nähdä oriiden jälkeläisten ikärakenne. • Yksisuuntainen varianssianalyysi osoitti eri isien välillä olevan tilastollisesti erittäin merkitseviä eroja jälkeläis- ten keski-iässä (P< 0.001 ). Kaksisuuntainen varianssianalyysi -.76- ffimien ja Jälkeläisten iän ja isän suhteen totesi isien ja jälkeläisten iän välillä Olevan tilastollisesti merkitsevän YhdysVaikutUksen (P< 0.05). Jälkeläisten ikärakenteella on huomioon otettava merkitys, kun verrataan taulukon 10 oriiden- vuosina 1974 - ja ,-75 kilpail- leiden jälkeläisten lukumääraa kyseisen oriin v. 1975 kilpai- luikäiseen koko jälkeläismäärään. Hyvän käsityksen tutkimukseen hyväksyttyjen oriiden ikävaih- telusta ja myös niiden jälkeläisten maksimi-iästä saa, kun todetaan, että alkuperäisten 26 oriin joukosta löytyvät seu- raavat isä-poika -parit : 1) Eri-Hovi 5469, synt. 1947, poikia: Hovi-Posti 6628, synt.1957 Hovi-Paavi Jo 74, synt. 1964 .2) Erilo 5731, synt. 1950, poika: Puhemies 6572, synt. 1957 3) Härmä 5751, synt. 1950, poikia: Härmän-Hirmu yh 1246, synt. 1956 Hulina Jo 102, synt. 1959 Uli 6736, synt. 1959 Liitteessä 5 on esitetty isäoriiden syntymäajat. Syntymäaiko- jen keskiarvo on 1955.8. Vanhimmat Ari ja Eri-Hovi ovat syn- tyneet v. 1947, nuorin Hovi-Paavi v. 1964. Liitteessä 5 esitetään myös isäoriiden polveutuminen kuuden -77- esi-isän osalta. Polveutumistaulu on varsin epätasapainoinen, sillä tietty ori - Murron 2306 isänisä Sopusointu 207 - on siinä erittäin vaikutusvaltaisessa asemassa. Sopusoinnun ase- ma korostuu, kun todetaan Sopusoinnun olevan Murron suositun pojan Eri-Aaronin 3423 emänisänisä. Lisäksi mainittakoon, et- tä Eri-Reipas 4826 ja Eri-Uljas 5048 ovat täysveljekset. Oriin Ari yh 1054 kantakirjaan merkitty isä Eri yh 644 ei Oy Hevos- viestin tekemien tutkimusten mukaan ole oriin biologinen isä. Oikeaksi isäksi on esitetty ori Pojan-Heimo yh 406. Tutkittaessa eri isien astumien tammojen ikää varianssianalyy- sin avulla todettiin siinä esiintyvän tilastollisesti hyvin merkitseviä eroja (P< 0.01). Parittaisen t-testin avulla ver- rattiin eri oriiden astumia tammoja keskenään. Vanhimman oriin Eri-Hovin astumat tammat olivat 0.1-5 % :n riskillä merkitse- västi vanhempia kuin 13 muun oriin astumat tammat. Uskottoman, Härmän ja Askareen astumat tammat olivat suunnilleen saman ikäisiä Eri-Hovin kanssa. Tilastollisesti erittäin merkitse- västi Eri-Hovi erosi pojistaan: 17 vuotta nuoremmasta Hovi- Paavista ja 10 vuotta nuoremmasta Hovi-Postista sekä Vilpe- ristä ja Uusi-Vedosta. Toisen isä-poika -parin Erilon ja Pu- hemiehen astumien tammojen iässä ei ollut tilastollisesti merkitsevää eroa, vaikka oriiden ikäero on seitsemän vuotta. 3.2.2 Tutkittavat emät Tutkimukseen kuuluu 281 eri emätammaa, joista 81 tammalia on tutkimuksessa kaksi tai useampia varsoja (taulukko 13, sivu 79). -78- 281 emää polveutuvat 148:sta eri isästä (liite 6), mikä tekee 1.9 jälkeläistä isää kohti. Emien keskimääräinen syntymäaika on 1957.3, hajonta 5.0 vuotta, vanhin emä on syntynyt v. 1945 ja nuorin v. 1967 (liite 7, kuva 4). Koska eMien keskimääräinen syntymäaika eroaa jälkeläisten vas taaVasta (1968.1) lähes 11 vuotta, ei tämä voi olla haittaa- matta vertailua. Olosuhteet radoilla, valmennusmånetelmät, ajovälineet ja ravikilpailusäännöt ovat muuttuneet. Emien ra- vitUloSten edustavuus (luotettavuus) eri ikäisenä on myös eri- lainen. Monlla emällä ei ole 3-vuotistulosta lainkaan (puuttuvia tie- toja 353 kpl), koska 3-vuotiaat saivat kilpalluoikeuden v. 1961. Nelivuotiailla puuttuu tasoituSennätyå 366 kertaa, kos- ka vuoteen 1969 asti yleinen 4-vuotisten sarja oli 1000 met- rin ryhmäajo, ja lisäksi alle 1600 metrin matkoilta juostut tasoitusajat on luettu autoajoiksi. Viisi-, kuusi- ja seitse- mänvuotiailta puuttuu yleensä autoaika, koska ryhmälähtöjä järjestettiin 1950-1960 -luvuilla hitaammille hevosille har- voin. Emien ravitulosten arvostelu onkin varminta tehdä joko 4-vuotisautoajan tai vanhempana tasoitusajan, etenkin 8-vuo= tistasoitusajan, perusteella. Eräs tärkeä syy ylipäätänsä emien tulosten vähyyteen on sil- loisen Suomen Ravirenkaan tulosten kirjauskäytäntö, joka oli voimassa v. 1971 asti; vain palkinnon (rahaa) tuottaneet kil- pailusuoritukset merkittiin kilpailukirjaan ja -kortistoon. -79- Tämän takia myöskään emien lähtöjen lukumäärätilasto ei ker- ro totuutta. Teoriassahan hevonen on voinut kilpailla esiin. 25 kertaa vuodessa, ja jos se ei ole päässyt palkinnoille, ei kilpailukirjaan ole tullut merkintöjä. Taulukko 13. Yhden tai useampia varsoja tutkimukseen antanei- den emätammojen määrät ja vastaavat varsamäärät. 200 tammaa, joilla 1 varsa = 200 61 II II 2 varsaa = 122 10 II II 3 it = 30 8 Ii 4 = 32 1 tamma, jolla 5 II = 5 7 = 7 yht. 281 eri emätammaa 396 varsaa 3.2.3 Tutkittavat jälkeläiset Tutkimuksen 396 jälkeläistä, varsaa, polveutuvat 26:sta isäs- tä, edustaen lopullisessa työssä 17 isäryhmää. Vanhin varsa on syntynyt v. 1958 ja nuorin v.1972 (liite 8, kuva 5). Ha- jonta on 2.6 vuotta. Jälkeläisistä 161 eli 40.7 % on oriita, 195. eli 49.2 % on tammoja ja 40 eli 10.1 % on ruunia. Orijälkeläisiä on suhteel- lisesti eniten Hilulla (56.3 %) ja vähiten Härmällä (22.2 %), jolla puolestaan on ylivoimaisesti eniten ruunajälkeläisiä -80- eli 33.3 %. Yhtään ruunaa ei ole Hilulla, Askareella, Eri-Ho villa, Hovi-Postilla eikä Fortella. Yli-Vedolla on jälkeläi- sistään runsaimmin eli 66.7 %.tammoja, kun taas Hovi-Paavilla on vähiten (33.3 %). Ikänsä puolesta eri sukupuolet eroavat toisistaan (kaksisuun- tainen varianssianalyysi, P< 0.01 ). Oriiden keskimääräinen syntymäaika on 1968.4, tammojen 1968.0 ja ruunien 1966.9. Ti- lastollisesti merkitsevä (P<0.05) ero löytyy myös eri suku- puolta olevien jälkeläisten emien iässä. Ruunien emien synty- mävuosi on keskimäärin 1955.9, ja ne ovat vanhempia kuin orii- den (1957.7) ja tammojen (1957.3) emät. 3.3 Tulokset 3.3.1 Fenotyyppiset yhteydet emien ja niiden jälkeläisten ominaisuuksien välillä- Fenotyyppisten korrelaatioiden laskemisessa käytetyt emätie- dot olivat osittain puutteelliset tai virheellistä tietoa si- sältävät. Epävarmuustekijöinä esiintyivät: Rmien 4-vuotisautoaika, koska siihen on luettu 1600 m ly- hyemmiltä matkoilta juostut tasoitusajat. Myös tästä syys- tä emillä on niukasti 4-vuotistasoitustuloksia. Emien muutenkin vähälukuisiin'autoaikoihin 5-7 -vuotiaana on katsottu kuuluvan myös 1000 metrin ennätysajojen sekä ns. suoran ajojen (kaksi kertaa 1000 metrin matkan keskiai- ka) tulokset. - 81 - Emien lähtöjen määrää osoittavaan lukuun on ennen vuotta 1971 tullut vain rahapalkinnoille sijoittuneiden lähtöjen lukumäärä. Kolmivuotiaat suomenhevoset saivat kilpailuoikeuden v. 1961. Koska emien keskimääräinen syntymävuosi on 1957.3, usean tamman on ollut mahdotonta saada k.o. ennätystä. Aikuisten yli viisivuotiaiden emien autotuloksia on vähän, koska 1960-luvun lopulle asti ryhmäajoja järjestettiin yleensä vain kaikkein nopeimmille hevosille. Tässä työssä sovelletussa tietokoneohjelmassa käytettiin puut- tuvien tietojen korvausarvona kunkin ominaisuuden keskiarvoa. Tämän menettelyn vaikutus tuloksiin on tuntematon. Puuttuvia tietoja esiintyi etenkin emämuuttujien autolähetysajoissa pal- jon. Emä- ja jälkeläistietojen väliset korrelaatiot muodostuivat vähän puuttuvia tietoja sisältävien muuttujien osalta usein tilastollisesti merkitseviksi. Taulukosta 14 (s.82-83 ) näh- dään kaikki tilastollisesti merkitsevät vuorosuhteet. Emän syntymävuodella on kiinteä, tilastollisesti erittäin mer- kitsevä vaikutus jälkeläisen syntymävuoteen, ts. emän ikä vaikuttaa voimakkaasti varsan ikään. Muista tilastollisista yhteyksistä todettakoon emän syntymävuoden looginen, negatii- vinen korrelaatio varsan 8-vuotis- ja vanhempaislähtömäärään; nuoren emän varsa ei ole tutkimusajankohtaan 1974-1975 Men- nessä ehtinyt edes täyttää kahdeksaa vuotta. te\ CM 0 - 82 - +wo « 1 /4.0 N 1 • I•1 — 110 N 4 reN .1-• CM I. 4.— ¥0\ 4( N • • 40 41.11 1 - 40 40 .- 11N 4. N'N 0 c0 ‘.0 4‘ 55(\i 40 tr‘ •-• . • *cm 4 o Ta ul u kk o 1L . N 1•4l 4- 131 ...0 I,- c0 0\ 0 CM 1.. ,,.. . rd 4.) 11 .12 .-1 CO .0 4-1 (0 .. ..-1 > 0 :eiS 0 cd cd :cid 0 03 cd :af 0 0 H 9 4.> H > 43 H > > > > O• >> ccl Nl N1 rA 4. 4- 4' -2- LA LA LA LI1 - 83 - 4- N K\ N - "4 N - r<" \ 4 — - 4 - 0 N - L- CO .-- -• ‘-1 • * N 4 .- 0 LI. I • I't; N "4 .- \CL .- u \ — 4- L- 4 *4- L-- • 1 * L-- • N ..- L- _ 0 — 0 \ '— .-- • 0 4 CN • o. i • # .- LL.:I-• 4 4 o \ 10 — i • 0 4 *0 N . - • CO• LN- \D ti-\ *0 -- I• 4 4N1 *Lil .- .- i• • 4 •-- ,___ - I • - • *('.J - I • *C \I 'E• *$\ -- *0 .- 4 « -3- 4- C N — 1 * reN — *(\J I • * * <6o _ 4 0 - • 1 .-- -- • "1, -Lf 4 co — ,4_, -Ia / L5 (0 H 0 '- L) .W H 3 K •1 1 • - • CO O 0 -P k..o kp L(1 • : .: :O K.o 1-1 -> '.D D• L-I 0 K.o ,- O S- M:I 0 = N > . - .-•- • • 0 > . \ (0 4 CO :CO 4-, H 1,-- cs- N -- 0 0 > • . E,- -7 C\ O CO (V • CO O -, 7 CO C\ O e :6 r 7 CO N 4H> 7 -> o - CO Ta ul uk ko 1 1+ . j a tk uu •••••• \ 0 00 0 0 0 -84 - Emän 5-, 6-, 7- ja 8-vuotistasoitusaikojen ja jälkeläisten eri ominaisuuksien, pääasiassa tasoitusaikojen, välillä esiin- tyi eniten tilastollisesti merkitseviä vuorosuhteita. Emän 8-vuotiaana ja vanhempana saavuttamasta tasoitusennätyksestä voidaan varsin luotettavasti päätellä varsan koko raviuran eteneminen (taulukko 14, s.82-83). Tuloksen vaikutus jälke- läisten 5-7 -vuotisennätyksiin on tilastollisesti erittäin merkitsevä (P< 0.001). Muissakin ikäluokissa vaikutus on mer- kitsevä (P< 0.05) . Emän 8-vuotistasoitusennätys vaikuttaa var- san molempien lähtötapojen tuloksiin, joskin merkitys tasoi- tusennätyksiin on tilastollisesti luotettavampi. Ryhmä- ja tasoitusennätysten riippuvuus toisistaan samalla yksilöllä on sekä emä- että jälkeläisaineistossa todettu tilastollises- ti erittäin merkitseväksi. Emän 7-vuotistasoitusennätyksen ja jälkeläisten tasoitusennä- tysten välillä havaittiin kaikissa ikäluokissa (5-8 -vuotiail- la) vähintään merkitsevä (P< 0.05) positiivinen korrelaatio. Sen sijaan jälkeläisten ryhmälähtöennätyksiin ei löytynyt ti- lastollisesti merkitseviä korrelaatioita, mikä vittaa siihen suuntaan, että ryhmä- ja tasoituslähtöennätykset olisivat sel- västi toisistaan erotettavia ominaisuuksia. Emän 6-vuotistasoitusennätys korreloi parhaiten jälkeläisten 4- ja 5-vuotistuloksiin, kun taas 5-vuotistasoitusennätys kor- reloi 5-8 -vuotisennätyksiin neljä kertaa tilastollisesti nol- lasta poiketen. -85- Emän ryhmäajoennätysten vuorosthteet jälkeläisten eri ominai- suuksiin olivat yleensä huomattavasti löyhempiä.kuin tasoi - tusajoennätysten vastaavat arvot. Emän 4 -vtotisautoennätys on harhatekijöistään huolimatta saanut tilastollisesti luotet- tavat korrelaatiot jälkeläisten 3-, 4- ja 6-vuotiaana saavut- tamiin parhaisiin aikoihin. Nuorena nopean emän varsat näyt- tävät olevan emänsä kaltaisia. Emän 8-vuotiaana ja vanhempana juoksema ryhmäajoennätys on toinen emän ryhmäajoennätyksistä, jonka vuorosuhdekertoimien arvot varsojen ominaisuuksiin oli- vat niin suuret, että saivat tilastollisen merkityksen (P<=.0.05). Emien voittojen määrillä oli tilastollisesti merkitseviä kor- relaatioita pääasiassa jälkeläisten voittojen määrien kanssa. Emien 4-vuotisvoittojen määrä korreloi voimakkaasti jälkeläi- sen 4-vuotisvoittoMäärän kanssa (P-40.001), mutta sen vuoro- suhteet myös varsan 3- ja 4-vuotisennätyksiin olivat merkit- seviä (1) . 0.05). Mitä nuorempi hevonen on, sitä voimakkaammin sen ennätys ja voittojen lukumäärä, ovat lähtöjen lukumäärästä riippuvaisia. Kolmi ja nelivuotiaana vallitsee ennätyksen sekä voittojen ja lähtöjen lukumäärän välillä tilastollisesti erittäin kiinteä vuorosuhde (P< 0.001). Emien 7- ja 8-Vuotiaina saavuttamien voittojen määrien korre- laatiot olivat tilastollisesti merkitseviä jälkeläisten voit- tojen määrän, 5- ja 6-vuotiaina myös ryhmä- ja tasoitusajoen- nätysten kanssa. - 86 Emän 3-vuotistulosten ja jälkeläisen ominaisuuksien väliset korrelaatiot jäivät hyvin 'pieniksi; löytyi vain kolme tilas- tollisesti merkitsevää korrelaatiota. Varmoja johtopäätöksiä ei kuitenkaan voida tehdä, koska vain 43 emähavaintoa löytyi 3-vuotismuuttujista. Osa emän 4-vuotistuloksista ennusti tilastollisesti erittäin merkitsevinä korrelaatioina jälkeläisen ravituloksia. Emän tasoitusennätys ei korreloinut tilastollisesti merkitsevästi yhteenkään jälkeläisen ominaisuuteen, mutta muiden kolmen muuttujan antamia vUorosuhteita voidaan pitää havaintojen runsauden (224 kpl) takia hyvin -edustavia-1a. Emän 5-vuotis- ja vanhemPaistulosten ja jälkeläisen ominai- suuksien välisten vuorosuhdekertoimien arvot kasvavat emän iän mukana. Samoin tapahtuu tilastolliselle merkitsevyydelle. Emien tulokset ovat luotettavimmat 8 vuoden iässä ja vanhem- pana ja jälkeläisten 5-7 vuoden iässä, jos arvosteluperusteek- si valitaan korrelaatiokertoimet. 3.3.2 Jälkeläisen eri ominaisuuksia parhaiten ennustavat emämuuttujat perustuen Taulukkoon 14rt. 82-83) on luettelon omaisesti esitetty kolme kuhunkin jälkeläisen muuttujaan voimakkaimmin korreloitunutta emämuuttujaa. Emämuuttujan nimen .jälkeen esitetään korrelaa- tiokertoimen lukuarvo, sulkumerkeissä oleva k.o. muuttujien havaintojen summa sekä tilastollinen merkitsevyys: - 87 - + = (P 0.05) ++ = (P 0.01) +++ = (P 0.001) Jälkeläisen szntzmävuosi: syntymävuosi 0.51 (790) +++ 8vuotislähtöj.en määrä 0.18 (623) +++ 7-vuotislähtöjen määrä 0.18 (588) +++ Jälkeläisen 3-vuotisennätys: _ 5-vuotisautoennätys 0.15 (215) 4-vuotisautoennätys 0.13 (417) 6-vuotisvoittojen määrä - 0.12 (390) + Jälkeläisen 3-vuotislähtölen määrä: ei tilastollisesti merkitseviä korrelaatioita Jälkeläisen3-vuotisvoittolen määrä: .ei ole tilastollisesti merkitseviä korrelaatioita Jälkeläisen 4-vuotisautoennätys: 6-vuotistasoitusennätys 0.11 (406) + 4-vuotisvgittojen määrä - 0.12 (445) + 4-vuotisautoennätys 0.10 (435) + Jälkeläisen 4-vuotistasoitusennätzs: 6-vuotistasoitusennätys 0.15 (467) ++ 5-vuotisvoittojen määrä - 0.15 (411) ++ 6-vuotisautoennätys 0.13 (315) + - 88 . Jälkeläisen 4-vuotislähtöjlen määrä: ei ole tilastollisesti mbrkitseviä korrelaatioita Jälkeläisen 4-vuotisvoittoen määrä: - 5-vuotisvoittojen määrä 0.21 (443) +++ - 4-vuotisvoittojen määrä 0.19 (540) +++ - 6-vuotisvoittojen määrä 0.17 (501) +++ Jälkeläisen 5-vuotisautoennätys: - 5-vuotisvoittojen määrä - 0.12 (321) + - 6-vuotistasoitusennätys 0.12 (377) + 6-vuotisvoittojen määrä - 0.11 (379) + Jälkeläisen 5-vuotistasoitusennät£s: 8-vuotistasoitusennätys. 0.20 (626) +++ 7-vuotistasoitusennätys 0.19 (492) +++. 5-vuotisvoittojen määrä - 0-.13 (431) ++ Jälkeläisen 5-vuotislähtölen määrä: syntymävuosi 0.12 (701) ++ Jälkeläisen 5-vuotisvoittolen määrä: 8-vuotisvoittojen määrä 0.12 (625) + 6-vuotisvoittojen määrä 0.09 (462) .+ Jälkeläisen 6-vuotisautoennätys: • 8-vuotisautoennätys 0.12 (374) + 4-vuotisautoennätys 0.11 (405) + - 89 - 8-vuotistasoitusennätys 0.10 (519) + Jälkeläisen 6-vuotistasoitusennätys: 8-vuotistasoitusennätys 0.16 (600) +++ 7-vuotistasoitusennätys 0.14 (466) ++ 3-vuotisennätys 0.14 (319) + Jälkeläisen 6-vuotislähtölen määrä: 5-vuotisautoennätys - 0.22 (288) +++ Jälkeläisen 6-vuotisvoittolen määrä: ei ole tilastollisesti merkitseviä korrelaatioita Jälkeläisen 7-vuotisautoennätys: - 8-vuotistasoitusennätys 0.16 (470) ++ Jälkeläisen 7-vuotistasoitusennätys: - 8-vuotistasoitysennätys 0.22 (532) +++ - 7-vuotistasoitusennätys 0.21 (398) +++ - 5-vuotistasoitusennätys 0.17 (335) ++ Jälkeläisen 7-vuotislähtölen määrä: - 7-vuotistasoitusennätys - 0.10 (399) + - 8-vuotistasoitusennätys - 0.09 (533) + Jälkeläisen 7-vuotisvoittojen määrä: - ei ole tilastollisesti merkitseviä korrelaatioita -90- 5-vuotistasoitusennätys 0.15 (273) + 8-vuotistasoitusennätys 0.11 (472) + Jälkeläisen 8-vuotistasoitusennätys: - 7-vuotistasoitusennätys 0.13 (360) + - 8-vuotistasoitusennätys 0.11 (494) + Jälkeläisen 8-vuotislähtölen määrä: syntymävuosi - 0.10 (567) + Jälkeläisen 8-vuot. a vsnh. saavuttsmien voittojen määrä: ei ole tilastollisesti merkitseviä korrelaatioita 3.3.3 Heritabiliteetit Heritabiliteetit arvioitiin kaikille jälkeläisten ominaisuuk- sille. Arvioinnissa otettiin huomioon kaikki isäoriit, vaikka 17. isäryhmä oli muodostettu 10 eri oriin jälkeläisistä. Eräistä ominaisuuksista puuttui muutamalta isäoriilta jokai- sen jälkeläisen havainto. Taulukoissa 15 ja 16 (sivut 91 ja 92) ovat eri ominaisuuksien periytymisasteet ja niiden keskivirheet sekä eri-ikäiskeski- arvot. Yksilöiden ja siis suoritusten määrän suhteen runsas- lukuisimmat ominaisuudet antoivat odotetut periytymisasteen arvot, joiden luotettavuus korostuu suhteellisen alhaisten Jälkeläisen 8-vuotisautoennäts: - - 91 - keskivirhelukemien muodossa. Ravinopeuden keskimääräiseksi periytymisasteeksi vähintään 2156:n havainnon tuloksena saatiin 0.243. Perinnöllisyyden osuus autoennätyksestä oli 31.0 % ja tasoitusennätyksestä 19.5 %. Jälkeläisten tasoitusennätysten h2-arvot viitenä eri ikäkau- tena (4-8 -vuotiaina) olivat: 0.16, 0.15, 0.23, 0.22 ja 0.23. Ne noudattavat kauniisti kirjallisuudesta löytyvän linjaa; ravinopeuden h2-arvot kasvavat iän mukana ja liikkuvat 0.20:n ja 0.30:n välillä. Sen sijaan ei autoennätysten eikä voitto- jen määrän suhteen esiinny johdonmukaisuutta. Voittojen mää- rän yleiseksi periytymisasteeksi todettiin 0.16. Taulukko 15. Ravinopeuden painotetut periytymisasteet eri ikäisinä. ikä h2 4-vuotiaana 0.188 5- 0.268 6- 0.189 II 7- 0.415 8-vuotiaana ja vanhempana 0.177 0.243 - 92 - - . Taulukko 16. Ravinopeuden periytymisasteet, niiden keskivir- heet ja havaintojen lukumäärät. ominaisuus N (n) h2 keskivirhe 3-vuotisennätys 205 (17) negat 3-vuotisvoitot 205 (17) 0.157 + 0.06 4-vuotisautoennätys 223 (17) 0.228 + 0.08 4-vuotistasoitusennätys 284 (17) 0.163 + 0.06 4-vuotisvoitot 316 (17) 0.198 + 0.07 5-vuotisautoennätys 194 (17) 0.454 + 0.16 5-vuotistasoitusennätys 304 (17) 0.150 + 0.05 5-vuotisvoitot 307 (17) 0.003 + 0.02 6-vuotisautoennätys 197 (17) 0.131 + 0.05 6-vuotistasoitusennätys 278 (17) 0.231 + 0.08 6-vuotisvoitot 278 (17) 0.062 + 0.02 7-vuotisautoennätys 146 (17) 0.684 * 0.24 7-vuotistasoitusennätys 210 (17) 0.228 + 0.08 7-vuotisvoitot 211 (17) 0.586 + 0.20 8-vuotisaUtoennätys 148 (15) 0.114 + 0.05 8-vuotistasoitusennätys 172 (15) 0,231 + 0.09 8-vuotisvoitot 172 (15) 0.030 + 0.02 226 (16.6) 0.207 + 0.07 Taulukossa 16 esiintyvä N = yksilöiden lukumäärä; (n) = isä- oriiden lukumäärä. Merkintä 'negat' tarkoittaa sitä, että ky- seistä h2-arvoa ei ole käytetyllä menetelmällä saatu lasketuk- si. Syy on isien sisäisen varianssiosuuden osoittautuminen isien välistä varianssiosuutta suuremmaksi. -93- ' 3.3.4 Sukupolvien välinen aika Sukupolvien välinen aika, sukupolviväli, tarkoittaa vuosissa ilMaistua keskimääräistä aikaa vanhempien syntymästä jälke- läisten syntymään. Hevosta lukuunottamatta on kotieläimillä yleensä sukupolviväli emän -ja jälkeläisen välillä selvästi pi- tempi kuin isän ja jälkeläisen välillä (JOHANSSON & RENDEL 1963). Hevosen sukupolvien välisen ajan keskiarvoksi JOHANSSON & RENDEL esittävät 9.3 vuotta, isästä jälkeläiseen 9.5 vuotta ja emästä jälkeläiseen 8.9 vuotta. Perusteluna sii- hen, että sukupolviväli emään nähden on lyhyempi, pidetään tammoihin kohdistuvaa heikkoa valintaa. Tässä tutkimuksessa päädyttiin taulukossa 17 nähtäviin suku- polviväleihin. Taulukko 17. Sukupolvien välinen aika isän ja emän sekä eri sukupuolta edustavien jälkeläisten välillä. syntymävuodet sukupolviväli vuotta 1968.1 - 1956.6 = 11:5 1968.1 - 1955.8 = 12.3 1968.4 1955.8 = 12.6 1968.0 - 1955.8 = 12.2 1966.9 - 1955.8 = 11.1 1968.1 - 1957.3 = 10.8 1968.4 - 1957.7_ 10.7 1968.0 - 1957.3 = 10.7 1966.9 - 1955.9 = 11.0 mistä mihin vanhemmasta jälkeläiseen isästä jälkeläiseen isästä orivarsaan isästä tammavatsaan isästä ruunavarsaan emästä jälkeläiseeh emästä orivarsaan emästä tammavarsaan emästä ruunavarsaan -94-. Emän-ja jälkeläisen välisen oukupolvivälin pituuden riippu- vuutta jälkeläisen syntymäVuodesta tutkittiin kaksisuuntai- sen varianssianalyysin avulla: Tulokset nähdään taulukosta 18. Sen mukaan omän ja jälkeläisen sukupolviväli näyttää pi- tenevää trendiä. Taulukko 18. Emien ja jälkeläisten. syntymävuodet ja sukupol- vivälin pituudet jälkeläisten syntymävuosittain. jälkeläisten määrä Synt.v. emien synt.v. aukupolviväli vuotta 5 1960 1951.0 9.0 2 1961 1951.5 9.5 8 1962 1952.4 9.6 7 1963 1953.3 9.7 10 1964 1951.6 12.4 29 1965 1954.5- 10.5 38 1966 1954,8 11.2 34 1967 1955.6 11.4 55 1968 1956.7 11.3 70 1969 1958.2 10.8 79 1970 1959.9 10.1 45 1971 1960.5 10.5 13 1972 1960,3 11.7 Kaksisuuntainen varianssianalyysi osoitti, että emän iän vai- kutus jälkeläisen ikään on tilastollisesti erittäin merkitse- vä (P< 0.001). -95- 3.3.5 Isäoriiden astumien tammojen ja niiden jälkeläisten keskinäinen vertailu ikäluokittain Taulukkoihin 19-21 (s. 96- 98) sekä liitteeseen 9 viitaten verrattiin yksisuuntaisen varianssianalyysin ja siihen liit- tyvien F- ja t-testien avulla isäoriiden astumia emätammoja ja erikseen niiden varsoja keskenään. Vertailuperusteina käy- tettiin ravituloksia ja lähtöjen määrää eri ikäisinä ja eri lähtötavoilla. 3.3.5.1 3-vuotistulokset Emien ...vuotisennätzs: 2 = 57.1, s = 9.5, n = 43 Emien keskinäistä ennätysvertailua ei saatu päteväksi havain- tojen' vähälukuisuuden vuoksi. t-testi totesi Yli-Vedon astu- mat tammat Ryhmä-10 :n oriiden astumia tammoja nopeammiksi (P<0.05). Muita tilastollisesti merkitseviä eroja ei ollut. Lähtöjen Määrän suhteen ei myöskään esiintynyt eroja emien välillä. Jälkeläisten 3-vuotisennätys: = 59.5, s = 11.9, n = 205 Jälkeläiset olivat kilpailleet 3-vuotiaana. emiään enemmän. Isien välillä ei F-testin mukaan todettu tilastollisia eroja. Isien Sisäinen Muuntelu todettiin paljon suuremmaksi kuin isien välinen muuntelu. t-testi totesi kuitenkin Hovi-Postin . jälkeläiset keskiarvoltaan Eri-Matin jälkeläisiä nopeammiksi (P<0.01). Hovipostilaiset osoittautuivat myös Ryhmä-10 Puhemiehen ja Erilon varsoja nopeammiksi (P < 0.05). Uskotto- — 96 1/40 .0 -1- 0 N /41 N D- crs N 00 00 co N • • • 00 1/40 r" 1/ 40 -1- 0 -1- N c1/ 41 r41 N - Cr, K1 -- Cr, • N co 11/ 4, 1/ 4.0 0 u- • i • CO Cs- —I- cf. rel 0 c0 ••••+ D- 1.11 00 01 4- N co cr, N N N 1/ 4.0 t1/4,- 0 a • • • N co 1/ 40 ..0 . • c0 [1/ 4- 0 r" ob cs. rr) c(.1 0' - 4- 4- re. D- 4- c0 • • • D- Cr. c0 D- .- 4- N\0\ N D. co - cr, r- N K. - N- N - - r" c1/4. - CN r" D. 0 1/ 4.0 ..c> O0 00 Ö 0 0 0 . Cr. a. F\ o5Kr. K \ 4- c0 • . . • . - ö N- <\.1 .- -...t LA' e•-• 0\ 00 K1 0\ N D- co ON N N N reN D- D-L( N '1/ 40 cr. ,.0 1/ 40 c0 N N CN -I- 0 -- c.r\ oD; cr. 0 • 0 co 0 • 0 c0 —* • • - • r•rt • 0 r() . C.A IA " . . • • CN L.C1 141 N 4- N N N cr, - N 0 tr. • • • • • D- CO C1/ 4- c0 o0 LA LA - CO CO • • • • 0)0 NCs- N re. N N c1/ 4 N N N \ c0 c0 c0 00 . • • . . 0 a. D-- 0) Lf \ LA LA 14-1 reN Pr‘ 0ri\ 141 4-3 4-, 4., o o ca co (0 H H :al • of • :cd H 4] H i-Pj H 4-, ol o 0 0 0 0 0 0 Ä +, 0 ,-M 4-> 0 .-%1 4-' 0 1> H :cd 1> H :cd > H :0 1> 1 :cd 0 1 :cd 0 I :0 0 1 -r-s co •n Q) ,—) CD • ‘..0 • N N10 . . ON jä lk el äi se t j jä lk el äi se t :0 (1) :al :cd ▪ 0 co :cd -i-1 H 0 0 1> 0 S.1 ,--, -.-1 Ei • .0 H 1Da cr. 1=I 1 H :os 0 .W ei H cr. 0 Cr. • CN \ • . . CO -2- CO 14. N\ -1- N • D- '-0N 4-U \ CM ,..0 te \ •-• 60 c0 • • • • • CO 0", CO. 03 Cs- D- Nl N N N P4 P4 D- r-r1 1/ 4.0 op .10 0\ cr. 4• - cc> 0 • • • • • 1/ 4.0 -I- K1 Cr, LA LA LA LA -97- Taulukko 20. Oriiden jälkeläisten ja jälkeläisten emien kes- kimääräinen painotettu ennätys eri lähtötavoilla 5-vuotiaana ja vanhempana. oriin nimi (jälkel.) autoennätys jälk.(hav.) nmä(hav. tasoitusennätys jälk.(hav.) emä(hav.) Hilu (16) 32.6 (14) 36.5 (14) 37.6 (20) 40.3 (34) Eri-Hovi (10) 34.7 35.2 (2) 40.0 (29) 40.7 (24) Hovi-Posti(9) 34.9 33.0 (7) 38.4 (24) 40.8 (22) Vilperi (45) 35.2 (83) 35.1 (37) 39.6(111) 39.9(100) Erilo (50) 36.0 (96) 33.7 (40) 39.4(134) 39.5(115) Uskoton (14) 36.7 (28) 29.4 (5) 40.7 (44) 42.2 (31) Jonne (17) 36.8 (28) 33.7 (12) 40.6 (39) 39.4 (48) Ero-Lohko(66) 37.2(131) 38.5 (40) 40.8(179) 42.0(116) Forte (9) 37.6 (11) 40.7 (6) 44.5 (17) 44.9 (15) Askare (11), 38.1 (17) 45.4 (7) 42.2 (25) 41.1 (17) Uusi-Veto(16) 38.4 (25) 34.1 (17) 40.7 (35) 39.4 (39) Puhemies (27) 38.8 (37) 33.9 (12) 41.8 (52) 41.6 (59) Yli-Veto (15) 38.8 (34) 36.5 (12) 41.5 (40) 42.6 (32) Härmä (9) 39.6 (10) 39.5 (3) 42.8 (19) 45.8 (14) Hovi-Paavi(15) 40.3 (25) 40.8 (12) 42.9 (32) 41.9 (29) Ryhmä-10 (50) 40.5 (83) 40.2 (27) 44.6(120) 45.9(103) Eri-Matti(17) 41.9 (24) 35.6 (19) 46.1 (44) 41.0 (28) (E) 37.5(685) 36.4(272) 41.3(964) 41.5(826) -98- . Taulukko 21. Eri jälkeläis... ja emäentätystetpainotetut keskiarvot. lähtö:tapa . . . •.. ••_ jälkeläisten ryhtäajoennätys emien II jälkeläisten tääoitusajoennätys einien jälkeläisten entätyä emien II aineiston tasoitusajoennätys ryhmäajo aineiston tasoituåajbennätys 1f ryhmäajo jälkeläisten ennätys emien fl aineiston ennätys aineiston II ikä ennätys. havaintoja :vähintään 4=8 v. 39.7 908 4.-8 v.: 43,6 486 4-8 v. 43.3 1248 4-8 v. 41.7 856. 4-8 v. 41,8 2156 4-8 v. 42:4 1342 4-8 v. 42.6 2104 4-8 v. 41.0 1394 5-8 v. 41.4 1790 5-8 v. 37.2 957 5-8 v. 39.7 1649 5-8 v. 40.2 1098 4-8 V, 41.9 3498 5-8 v. 39.9 2747 -99- man ja Yli-Vedon varsat olivat erimattilaisia nopeampia (P < 0.05) . Lähtöjen määrän suhteen todettiin jälkeläisten välillä eroja (P < 0.18) . Parittaisen t-testivertailun avulla todettiin, et- tä Hilun varsat olivat kilpailleet sekä Erilon että Ero-Loh- kon varsoja enemmän ja Askareen varsat Erilon varsoja enem- män (P <0.01 ). Hilun ja Askareen varsat olivat kilpailleet Vilperin, Eri-Matin ja Ryhmä-10 :n varsoja enemmän ja Askareen varsat myös Ero-Lohkon varsoja enemmän (P< 0.05) . 3.3.5.2 4-vuotistulokset Emien 4-vuotisautoennätzs: = 52.7, s = 11.1, n = 214 Isäoriit olivat astuneet suunnilleen yhtä nopeita tammoja, jo- pa niin, että muuntelu isäoriiden sisällä oli isäoriiden vä- listä muuntelua suurempi. t-testin mukaan Yli-Vedon astumat emätammat'olivat kuitenkin Ryhmä-10 :n ja Puhemiehen astumia tammoja nopeampia (P<0.05). Lähtöjen määrät todettiin yhtä suuriksi, paitsi että t-testin mukaan Uusi-Vedon astumat emä- tammat olivat kilpailleet muita useammin (P<0.05). Jälkeläisten 4-vuotisautoennätys: V = 46.3, s = 10.6,n=223 F-testillä todettiin 17 isäoriin varianssiosuuksissa tilastol- lisesti merkitseviä eroja (P< 0.05). t-testillä havaittiin Eri-Matin varsat seitsemän nuun oriin: Vilperin, Puhemiehen, Hilun ja Hovi-Postin (P< 0.01 ) sekä Ero-Lohkon, Hovi-Paavin ja Uskottoman (P< 0.05) varsoja hitaammiksi. Myös Yli-Vedon Väräät håvaittiin Vilpetin; HilUni Puhemiehen ja HoVi-2Oåtin Våråöjä hitåååmikåi (P< 0,05): Viiperin ja 'tiliin Värååt oli- vat lisäksi Erilon; Åskåreen ja riyhffiä-6 iri Varsojå noteampia (P<0.05). tähtijijen åäätisää todettiin erittäin J±.1c~ - etöt (15<0,01). tteStin mukaan F...testin tuloå jähtUi pääååiåååå siitä, että HilUn Väräät oliVät kilpailleet åuitå enemmän, ErdLöhkon; Eti4latin ja Frilön Våråät olivåt kilpailleet erittäin ådtkit- åevästi Hiltn Varådjä hårVeååin (P 1971 :72 -73 -74 -75 -76 -77 -78 vuosi Kuva 1. Totalisaattorivaihdon ja yleisömäärien kehitys (MAHLAMÄKI 1978). LIITE 2 0 0 c0 0 0 0 0 Cs- rk1 0 0 0 0 0 O J AL A (1 97 2) 0. 04 - 0 .6 0 LI NN E R & O S TE RK OR N ( 1 97 4 ) DU SE K ( 1 97 0) KR ÄU SS LI CH & OS TE R K OR N ( 1 97 6) PH IL IP SS O N & RO NN IN GE N (1 97 5) KA LM YK O V ( 19 73 j a 19 75 ) GO PK A & DE RE VY AN CH UK ( 19 70 ) GO P K A (1 97 1) MI NK EM A ( 19 75 ) KA TO NA & OS TE RK OR N ( 1 97 7) LA SL EY ( 19 78 ) OJ AL A (1 97 2) Ju ok su no pe ud en p er iy ty mi sa st ee n ar vi oi ta . tu tk im u s ko hd e tä y s ve ri he vo ne n l ä ns is ak sa la in en r av un ; 2- j a 3- vu ot is tu lo s po hj oi sr uo ts al ai ne n ky lm äv er i h ev on en su om en he vo ne n; k an ta ki rj a k oe ai ka su om en he vo ne n; r av ik il p a il ue nn ät ys as 0 0 tu tk im u k se t ho l l an ti la in en r av un i lä ns is ak sa la in en r av un i 4-) ko ot ut tu tk im uk se t or lo v- ra vu ri ve nä lä in en r av un i 0 0 \O fr) r • N 0 0 0 0 o. 14 - 0 .7 4 0. 15 - 0 .5 9 \ rj 5 tä ys ve ri he vo ne n tä ys ve ri he vo ne n tä ys ve ri he vo ne n ho ll an ti la in en r av un i en gl an ni n tä ys ve ri he vo ne n; t am ma t en gl an ni n tä ys ve ri he vo ne n; o ri it it al ia la in en r av un ; 2- vu ot is tu lo s it al ia la in en r av un ; 3- vu ot is tu lo s po hj oi sr uo ts al ai ne n ra vu ni ve nä lä in en r av un ; 2- vu ot is tu lo s ve nä lä in en r av ur i; 3 -v uo ti st ul os 0. 07 - 0 .2 7 N 0 0 N\ CO N 0 0 GA L I ZZ I- VE CC HI OT TI y m. GA LI ZZ I- VE CC HI OT TI y m. FE DO RS KI FE DO RS KI RÖ NN IN GE N pe ri yt ym is as te en a rv io it a. CO LE ( 19 62 ) en gl an ni n tä ys ve ri he vo ne n tu tk im us ko hd e (41 E-1 LIITE 3 N ON N ON ••••• ,424 Cs- ers -• •••••• 1/40 ON Nl 1,- ON El Ei 124 (24 .4 W >4 >4 0 4-1 1-4 4-4 c0 1S1 c0 ‘£) (c1 (‹"N (41 4.1 0 0 0 0 0 0 LIITE 4 Taulukko 7. Totalisaattoripäivien lukumäärä, kokonaispeli- vaihto ja V-4- ja V-5 -pelien osuus viisivuosit- tain (ARPPE 1969). vuosi pelipäiviä koko vaihto V-5 V-4 -peli 1940 12 4 828 :- .... - 1945 30 35 055 :- _ _ 1950 71 139 848 :- - - 1955 78 158 673 :- _ _ 1960 118 288 611 :- - - 1965 154 800 402 :- - - 1968 190 2 039 922 :- - . - 1970 263 6 109 557 :- - 0.22 milj. 1977 579 163 157 700 :- 23.93 milj. 14.55 milj. 1978 630 184 239 245 :- 34.19 " 23.86 " jatkuu LIITE 4 kasvu % A 100 - 80 _ 60 _ 40 - 20 - 1971 -72 -73 -74 -75 -76 -77 vuosi Kuva 2. Ravikilpailuissa jaettujen rahapalkintojen summan kasvu 1,405 mmk:sta v. 1970 18,217 mk:aan v. 1977 (MAHLANIKI 1978), cd 4-, :0 4-1 0 0 4-> 0 -P '0 4-, CO 4-, 4-1 0 .0 4-i :c15 • o 05 cd Ii. - Z 4/7 >2. V i h u n- P i sk o V i h u E ri - A a r on i LIITE 5 00 1-4-1 • N 0 Cr, -1- Cr, 0 ‘..c) -1- L(\ -1- (41 •-o ko O's 04 en G\ Cr, Cr, ▪ cr, o'N Cr, Cr, en ON ON ON (T, 1 4 ..-I 0 -P -,-1 05 Z co co 07 H 4-> X 0 4-> 4-> 4-> 0 0 0 0 0 4.4 .. 4-) H o (a 0 ta 44 o 4-) a: ta 44 4-1 '0 4-1 P. 4-) 44 4 ta 44 H 4 H 84 84 :n5 cl 0 0 o 0 o 0 )-) 4.s, I 4-.) 4-1 4-1 g4-' g 0 0 :0 0 .,-1 ca 44 W 9-1 0 4-> 4-1 W W 4-1 4-> ... 0 W 4-) 0 W 4-> 0 0 o 02 4-) 0 0 0 .44 1 4 Li . $4 4-1 .,--1 0 :0 0 H -1 H :0 4 .1=1 44 0 5 .,-1 :0 0 02 o > .-1 o 4-1 :15 0 :05 0 4-, 4-1 CO -0 / 4-1 [5 4-1 1:1 05 Z CO :05 4 4 Li 1 I 0 5 cl ID W cd 0 5 :0 o :o d ID i 41 4-1 H o ..--1 0 o H .44 ,-1 0 4-1 H H H 0 44 ' 2 , : 4A 4. 0) [-. 5) ' C.2 -C 'I; :0 (0 0 0 0 44 9:5 [0 cd ID 0 0 0 0 0 ID 44 0 :o 0 0 :ni 44 :n5 4-1 0 1/) u) til W ', W ‘-D 1-"J C/2 P2 [J2 0 X :05 4-1 02 4-1 4-1 0 0 0 [0 0 LI 44 4-1 0 441 4-1 CO aS 0 4-, 4-, 4-> 0 -, o o 4-) 0 -P 4-1 0 0 40 4-4 -,--1 4-1 o 0 g -0 -P 1 0 0 5 4-, 4-> 0 4-> 1 4-, 4-> 0 .0 ca 4-> :0 44 4-1 4-1 4-1 4-1 -,-1 F-i (0 44 4-1 44 4-1 4 .0 .0 CO 0 0 4-1 0 0 0 0 0 rl 0 44 0 0 :0 0 :0 co -.-1 Z Z 4,7 E-1 E-i E-1 Z Z 07 Z r41 z a a a › H H P, 4-4 0 0 0 0 0 0 to +1 0 ..-) :0 44 0 H 44 0 4-1 0 W 0 cd ta ID cd 4-) 4-1 0 cci 4-i 4-, 441 n5 .,-1 .0 0 o 0 o 0 H › .0 4-, -P 4-, X 0 I 1 0 4-> 4-> 4-> I:, 4-, I I 1 11) 0 0 ..--1 :0 4-1 0 4-1 44 Ii .0 44 ..--I H .0 .0 4 «1 0 44 4.1 0 0 0 0 0 (-I :cd d : 0 :0 4-1 4.7 .0 Z Z Z .-1 l W W ,-1 ,--1 0 ›.) 4-, 1-1 4-1 4-1 0 0 0 al ›., o o 0 0 tO 44 4-1 44 .r-D (0 0] 0 0 0 ,--I 0 0 •.,:g ..=, ••. 0 o x ..-4 :([5 -P :05 4-1 -H cd 0 4-1 EI 4-, I I 1 1 ,W 0 H I I EI 0 5 9::1 :(6 " 0 "-i .ri -ri -d '-i 4 2 :1 -E.' '41 :%' :(4,1 0 4_, 4_, 4_, 4_, 4_, 8_, 4., 8 , 0 +1 +1 W - cd F=.1 P..1 [41 W W ,-. 1:11 1> 14 £41 1- Li + + 1 :41 5 1 02 H -t-1 +1 8-11 0 1 0 4-> .-1 I NI -dl 441 11 + 0 co 0 0 1 I I H I ID I 0 0 cd 01 (04 0 (=LI 1:14 0 1 0 1 1- › 1 44 41 41 £14,1 0. 0 I I I 0 1 cd :0 I .W 1 I 0 1 1 II rH EI 0 4-1 4-1 4-11 cd EI .g 4-1 4-11 04 ...W 44 4-11 44 1 to H I 44 1 •ri I 5.4 1 -H 0 0 I H › › H1 :Ct5 I 44 5-14 H 0 401 .41 ..g ts1 1 4.1 1 1:0 1 W 1 :0 CO •- CV 1+1 k..0 co .-- C \ 1 14-.1 4- ,..0 E-I 4-1 0 0 0 0 0 0 0 0 1 c 7 CO CO CO 0 0 12, -I-) -,-i H4-' 0 › 1 0 0 /-1 /-I 0' Z 0. 43 Ii 0 Z 0 43' 4 0 Z' 0 ',-" 4 0 43 4-, (1) :0 ,-- .0 1-1 4-) 0, Z 0 0 0 k 0 Ii Ei CO ri CO X1 0) X -4 4-) .4 1 :0 4-, 0 rl k. (0 H Li ii-1 Li. .0 0 0 0 /-1 :0 :0 0 04 › Z 0 W, i-1 Z -P f- 0 0 5 z :0 ..-1 af 1 4-) 0 CO 45 0 0 1 Li 0 k 0 X 0 : CO :0 (1 0 5 0 › CO CQ CO . 4I CO -I-) 0 0 ... 4-) 0 44 4-) 1 0 0 43 1 CO I-I H .0 LA H 0 0 :0 0 Z ro ' Z › ri 0 0 CO 0 Ii H 0 -i-I 0 co .1-1 4-) .4-) ..:O 0 0 0 0 I 4-) 5-. H .0 .4 o CO 0 CO :0 f-I .4 (0 (0 E 0 f-1 Z w Z › a w • o. .4 0 E 0 M 1-4 0 0 -I R . T . K u r s si (0 0 .-M ri (0 00 0 4-) 0 .r-i CO -P ) 0) 0 .0 0 :0 /i i-i .0 2 3 U s k o t o n + 2 5 V i l p e r i + 2 4 U u s i -V e t o A r o - V e t o 2 6 Y li -V e t o jatkuu LIITE 5 N O• 0 Cr, •-• c0 u-\ Lr, Li-N \-0 1 /4.0 \ \ (7, CN Crs CN ON co -'41 la, .r1 .4 O .,-1 0 o 0 :0 f:4 co cO 0 H ',- 5 1 1 -P CO 0 1-1 Ii Ii .1-1 0 0 0 0 g-t 0 :0 t.-# ..-I 1:4 0-, P-, W 04 W 0-, 01 -P1 co1 -ri I (0' 2 0 P uh e m i e s Cs- CO ON T a u l uk k o 1 2 . j a t k uu (0 II- = o r i o n k u o l l u t v u o d e n 1 9 7 9 a l k u u n m e n n e s s ä 0 LIITE 6 Luettelo 26 isäoriin astumien tammojen isistä, ts. emien isistä : 01 Aaronin-Kuva 6028 26 Eri-Kolari 5873 02 Aatommi 6467 27 Eri-Leimu 5931 03 Akapeetus Yh 750 28 Erilo 5731 04 Amor yh 902 29 Eri-Matti 5625 05 Amorin-Nuoli k-10 30 Erimus Jo 8 06 Amotus k-7 31 Eri-Ote 5462 07 Ari yh 1054 32 Eri-Poika 6509 08 Areena 5427 33 Eri-Puh i 6116 09 Aro-Aave 5683 34 Eri-Reipas 4826 10 Aro-Lohtu yh 1220 35 Eri-Uljas 5048 11 Aromus yh 586 36 Eri-Veli 5345 12 Aro-Rusko 5088 37 Eri-Vili 4057 13 Arotuuli 4956 38 Eri-Vinha k-9 14 Aro-Usko yh 1076 39 Erkko yh 1036 15 Aro-Veli yh 1268 40 Ero-Lohko yh 1160 16 Aro-Veto yh 1134 41 E. T. Sato 4278 17 Atamo 5690 42 Etu-Veto 6594 18 Ennätys yh 624 43 Hattu-Matti k-5 19 Erhe 5381 44 Hiluri 6133 20 Eri-Aaroni 3423 45 Hovilo 6484 21 Eri-Ari 6003. 46 Hovi-Posti 6628 22 Eri-Hovi 5469 47 Humuri 5513 23 Eri-Jalo 5175 48 Humu-Veli yh 1090 24 Eri-Johto 5700 49 Hytke.6718 25 Eri-Kari 5485 50 Ihmeys yh 964 51 Ihme-Toti yh 1138 52 Ihmetys 4232 53 Imu yh 852 54 Jaki 5721 55 Japo 4593 56 Jarri 4709 57 Jonne 6731 58 Kadetti 5475 59 Kaipaus yh 688 60 Kampaus 5045 61 Kasu k-3 62 Kirrin-Kurri k-4 63 Koru 3565 64 Lahja 5708 65 Lake 6425 66 Lapin-Vihu 5140 67 Lapukka k-6 68 Livistys 6329 69 Lohdutus yh 232 70 Lohko yh 928 71 Loihtu yh 626 72 Loiste 3806 73 Loisteen-Poju 5434 74 Luikka 5514 75 Luisto k-11 76 Luonnokas 6649 77 Lykky 6007 jatkuu LIITE 6 78 Lähetin 5096 79 Lähetti 4193 80 Lähettö 6356 81 Lähtö-Poika 5974 82 Markki 6129 83 Maus 5916 84 Merkin-Matti yh 1130 85 Merkki 6364 86 Mura 4598 87 Murra 5998 88 Murti 3582 89 Murto-Vara yh 910 90 Mutri 5360 91 Optimus 5938 92 Ossi 4272 93 Paavi 5874 94 Parne 6262 95 Peittaus 5281 96 Pensas-Osmo 3534 97 Perijä yh 1098 98 Pommitus 4443 99 Ponne 5902 100 Ponnen-Muisto Jo 33 101 Primaus yh 950 102 Purje yh 1132 103 Rai 6469 104 Rake 4912 105 Raken-Loisto 6650 106 Raken-Railo 6376 107 Raketin yh 1186 108 Rake-Tuli 6481 109 Rappu 5781 110 Rekartti 6367 111 Rekatus 6457 112 Reuhu k-14 113 Rinkid. 6252 114 Ritsa 6294 115 Riuska 5820 116 Säväys yh 976 117 Taikavili 6491 118 Tajuri 4576 119 Taimi 6542 120 Taru k-2 121 Tiara 6051 122 Toivo 6577 123 Tornado 5846 124 Tulivilsko 6305 125 Ulvaus 6289 126 Uranus yh 968 127 Usko k-1 128 Valokki 6682 129 Valokka yh 1034 130 Valotus 4670 131 Varjelus yh 836 jatkuu LIITE 6 132 Veli- Luikka yh 1202 133 Vesseli 6440 134 Vihun-Pisko yh 1004 135 Viihdytys 4806 136 Vilikko 5477 137 Vilisteri k-13 138 Vilistys 5510 139 Vilitys 5642 140 Vili-Tähti 6520 141 Villeri yh 1058 142 Vilo 5247 143 Vireys 5602 144 Vitikka 5808 145 Voima 6000 146 Volu yh 1066 147 Vorna 3098 148 Vornaus 5590 lukumäärä 1- 0 L\- __ LIITE 7 38 35— 35 «25 T 30 — — 15- 15 31 6 /3 20 16 20 12 1/ T 5- 1P/5 - 7 -1/9 -51 - 53 -55" -57 -59 -61 --£3 -65 - syntrmävuosi Kuva 4. Emien lukumääräinen jakaantuminen syntymävuosittain. lukumäärä LIITE 8 79 70 70 60 55 50 -4- 45 40 38 34 30 29 20 -,- 13 10 1 0 8 ui 1958 -60 -62 -64 -66 -68 -70 -72 syntymävuosi Kuva 5. Jälkeläisten lukumääräinen jakaantuminen syntymävuo- sittain. ,-4.c4 • 4 1-4 w 1-4 rA .1-4 w i-4 w -.' r= '-.'r1 to 0 0 1 /40 (.-- 0 _ 1.. Ul UN r- - .1. Nl .1. Nl tr, 1 /40 K1 ,- 0 1-- ..-- CO .1- 1 /4- Nl K1 .4- C- CO • ,1- 01 r- 1 /40 CO I"- .831 .1- 1 /4.13 LC1 1.r, d- ,i- 1/40 0 1- CN .ra 0) • • .0 ' - t--- 1 • r• 1 • C-- • 0 • 'VD T... t. C) • 1..."- 01 • • VD C- • C-1.- 4. 111M1 Nl .K1 .4. Nl ,t Nl .1- N1M1 ,t .t Nl Nl Nl ,t 4. Ci .3 0 › 1.0 CO .1-- cn c0 cm 01 K1 Ln 1-- 0 01 r- V) ,-- r- 0 VD K1 01 .1. Nl .1 'CO 0 1- I.C, 4., • • k.0 -1 • 0) 1 e 0 CO • .in V:, • t.0 n ,- cv • t--- d- • 0) 0) cm n • C) 1~ 10 K1 10 01 .4- 03 1.0 n .s0 n (0.4- te'. 01 1 /40 al -0 n n d. n te'. KN Nl.K1 141 trl n n ,te, tek 1, \ -Nl K \ 4,1 c0 VD Nl cl. r- 111113 VD 03 1-..N-‘ CD CN C-,U1 C) U1 r- CO u• K1 • ('.101 ./".0.1 1- r- 20(4 0 ri 0 4. d- 0 m • • -0 e- N ln 0 0 10 . I" 01 • 1 /40 C- • Nl 01 . 1.0 •c- . • ,t.cr, • .i. 0 (00 0 CO n 01 0 01 cnrcv aN.cm 0, 0 .4- 0'. 2-- 0, ,--TM ..r1 ' 0 4. M1 st 4. .4.4. 21 ct .4- .1 /4t Nl .4. Ml .4- n ct -.4- 20 N1 Nl ,t .4- ,Y. 0 0 0 0 CO 01 K1 CU 01 10 r- N-.4. .cn ,t Nl CO Nl C1 /41 CV 1.11 4' CO › r- 1 CM A. C- 1 /40 0 tel 0 c/- 10 01 ,2"1 ON 1 /4- .4- VD 1.- te‘ LA Ln 1 /49 NO e-I 4> 0 .1- Lr, o3 n K) 1 L0 K) • n )0 C)1 Fl 001 Nl 20 • Lr, LL-, .N1 tr\ .• CO ts- Nl Nl i 0 N1 • 1- 0 ,t .4- . • d-.L.n N1 Nl a i 0 ,t .0 ro 0 .4 kel u-s d- 10 1 /40 01 in r• n Nl in t--- 1 /40 .4- 1.0 1 /40 2-- .4 - -:05 Nl 01 1- .10 ('4 ,- Nl CU 0 ,-C CO CN 03 r- CV uN 03 VD VD +N-1 4t }- kiD uN 4} 44. uN VD 1 /40 CO C) 44 :115 ...-1 CO • • CO 0 4- , 4.. .4.4- 4. o 1.' CM it Ct • '(1'. 1~ uN 4} • 1~ U.% 4} 4} ,- CM 4} 4} CM .. M. 4} 4} • 1~ 0 4} 4} CO Cr, 4} N-, • CN 1~ Nl ct • CO W., Nl ..,I• ,-1 24 o N- LA 6- cm '4- .1- LA C7) 01 1- te'. .4- 0 1-• .- .4- 1 /49 .4" .11. (11 cm 01 0 1 .10 4. 0 0 ,- V) +.• • • CO I .4.0 • .4- ON • N's 4- • 0'9 • 03 I LIN N 0 ll'N • CIN I CO 1 /40 .4- LA 0 Ai OLA Ote'. m co cm (1.1 V:1 /4 C- 2"1 m '0 CO Nl Nl Nl Nl st te'. .4. Nl .4- Nl Nl .t.r) .4- Nl Nl Nl Nl ,-.1 0 0 111 .4. OLO ,- LA LA cv .1- '4- ,- 13'. 1.1110 01 .4. 1 /49 t-- '.02". 4. rl D 0 . t--- Ul CD 01 0 - V3 UN CM 1.... 01 CM OLI'. Nl UN C- CV cn cn 2.1 co Cli ,-- T • ((10 . • CD Nl . ir, T- • ,t Nt 4 ,t t~ • N-N 01 • CO cm • t<1 te'. • 01 mD 0 0.3 4. 4} 4} 4. 4t LIN 4} ct -4- ,I- .t .4- ...t st .4- .4- .4- .4- ct .4- .4- .4- 44 0 El 0 0 0 4- 1,, › cm 1 .4- 1- CO 1 /4- o .- LA ,- rr, 0 ,- cv .4- r- 0 cm 1- W .-. LA -Lt cr, . +. • • te'. Nl 1.11 Nl • 10 •1 N-'.0 •• 0- 1 ,t 1 /714- • k0 i cv e 1 0 0) 0 N- teN CO 1,1 Nl 0 .•-• 4-.4' LA ,- K1 .t LA ct 01 tr, Nl n 0 4- r- Nl V) v- .t u-s al }r, '4- uN 4. M 44 0 '.9'.9 cr, cm L0 'C\I N1 0101 r- ..* N-1 CD 4- V) 01 4t 4 ri NN 4- 4- 4} 4- 4- 10 W ;h4 200 '.0 .4- 111 K1 )0 '.90 N C4 (V te'. 1 /40 01 C- 2-- r4 co • • • 1 e 1 .• 1 NO 0 C-- Nl 01 Ul 1 /40 01 r- 01 cn 0 . V) .t '.9 0'. cn .t u3 411 4. 4t 4} -I. u1 4} 4t 4} LIN '4-.4' LIN 4} 4t uN ul .4'.4' 4} 4. 0 0 0 0 tr) •- 1.C1 .1- 0 03 0 .1- .- u-N 0 N ./. (41 .4. CO 1-- Nl 01 .4. -P › 01 Nl r- r- .4- N1 r- tr'N K\ 0 0 I cf- 44 0 (0'.O 4. . • U1 C- . • (\3'4- • VD 2.- 0 01 • Ul Nl 9 1 /4-- Lll • LI-N t.-- • • LIN CO • 1~ 0- • t." CN 0 r- .4- ..-- Ul 01 0 VD .4- 0; 03 0 0).- 0-253 .4 :0 03 st n ,t n 4- 13'. ,t Ul ,t Ul 1.0 ct .4- -4- Ul Lll 4- IIN cl- I" 4. 4. 44 }- vD 0 CV 4. UN r- .4- 02 0.- r- C1 /4I r- r- (5110 .4- K1 Nl .t-- cm .4- 1- Nl •-• 1-1 00) . 0 W LA te'. › ;.i • • N- N • tO CO • 0 0 • LC) cr, • 1 /40 1- • m I (-0 • ,1- .,- • 0 CO • 0.1 I 0 01 Ul .4- CO C.- K1 r- r- 01 tal vz, co 0.) 111 01 C- 01 'C4 N1 1:1 /4 Ul UN VD 11'. Ill 111 V) V) 1.0 Ul Ul .4- Ul VD U.1/4 UN LIN V) V) C) .-I 0 CO 1 0 -1.1 1 -1 › -1-, 4-, 1 1 L 1-1 A C1 1 /40 P1 /41 1 /411 0 10 0) 20 0 0 t- C) 01 d 0.4' 0. 4' :L4 ., EI ri II I1) 24 II 0 .-I 11 2.- -.4 >. 11 1-.11D I Oli :0 >. r- I .-1 11 (0.- I -.-1 11 4 ...- 1 -,-1 11 OLI'. 1-1 . 1-1 11 Ei iA 11 .4 '0 44 ri 0 -14 0 14 1-1 24 /4 fi :0 Ei -1050-01 N-,0 tzl WO 0) 05 S-1 0 C.1 0 0)05 2050 0)05 LIITE 9 I. CT1 Ni 1 '; '- ri W 54- 0-09 Nl C) c•-• • 03 cr, \ tr-N 00 1- 01 jatkuu LIITE 9 cl• cn t--- 0 ko CO t--- s.o t,-, .4- cr. Lc, 01 r- 1- 01 N1 0 ›- 10 1.0 .1- C-- o Li'. 10 01 1.0 01 00 .1- CO 0 00 01 • • • • • • • • • • 0 • • • ,-CO 0 CO 1.0 CO C-- UN 0 10 1- 01 4-• , Nl 4. 0 .1- 10 .1- lr. Lt-, co tr...0 tr‘ t-- .- 1- 1 /40 1.0 1- > I CO 0 1-- .1- .-- CO Nl 01 L4-, o a, 01 C- CO .r. .-- -1. • • • • • • • • • • • • • • 0 V3 CN CN CO CO NN 1- NN LOS .- 0- Nl C13 CO 0 Nl CV NN Nl K1 Nl NN Nl Nl N1 Nl NN Nl NN 41 CO 1.0 co .4- .4.LOS co o ko 0 4. cr, CM C.1 UN 0 CN CN .t Nl CO Nl Nl UN N CO CV VD . • • • • • • m • • • • • • CO NN CO Nl Nl T- CV 00 N ON CO CN 01 VD 4. N1 .'t Nl .t .t 4 Nl Nl NN Nl NN NN 4- .t 4. 0 0 0 CO NN CV 50 1- .1- r- .4- 01 VD CV UN UN 1 . N .4' UN .t CN .1. CO 0 0 .- 4- C- CD UN 43 • 1 • • • • • • • • • • • • ,} W., 0 }-. I-. CD Nl 01 .4- 0 r- CO CD 1,1 Nl UN Nl NN Nl NN CU NN .t N1 NN 4 Nl UN VD Nl VD UN VD 1 /40 Ck, - CD 04 tr, CM N CN 03 C- Nl Nl K1 NN 05 0- 0 UN CD VD 0 • • • • • • • • • • • • • • ai 0 cm o te% 01 01 CO .- cr, .- 0 .- tr. 50 4. 4. ,t ,t 4 0.1 .0} LOS .0} NN et et et et ,t 4. 0 0 crl .i- 4- CD N1 111 4- CM CN st c.0 N-, 1 UD .7.- 0 01 CN 031- 4. 5.0 .1-1 • 1 • • • • • I • • • • • • 1 /40 C- CN C- .t ,t NVD 0- 5(1CD UN NN 4S1 4 111 Nl Nl Nl N1 Nl NN .t ON UN CN T- CD CO UN 01 4- UNvD UN (-11 1- 1- NN 4- 05(0 03 10 CO 0 5005 N-. ..4- .-- 1.1:1 .- 01 C12 • • • • • • • • 4 • • • • • "0 LCS ,} M C- CM L.C, I" CV cv .t co 1,-, 4. ..4. 45 .t .0 4 .t ,t .t 4' .t .0 4 .1' UN 4.- o 0 N UD 4- k1:1 1.0 CO .-- 01 .4- Nl 1-- 01 I 01 50 Ls- 10 CO 05,- V3 LOS 50 4. • 1 • • • 1 • 1 • • • 1 . • 0 c) 0 0 . c0 in UN st 4 Nl NN C- .1. C- C11 C51 054 LOS cv CM cy LOS- 0 CV N 4- CN 0.... " CM UN CD CO 0- 0 • 1 • • • • • • • • • • • • tO r- 01 CN •-- cv CM UN CO UNCN 1,1 CN 4. .t UN .t ..4 UN .4' ,t 54- ,t UN .4- UN 4. 0 0 0 1 /40N 0- LOS N.d. [- LI.* 1-09 [-.- r,-% 50 N CM CM / ,} LOS N• (-0 r- UN co r- NN NN +1 • • • • • • • • • • • • • • c‘i 4. CM te% ko 05 Li-. 10 0 50 cn 05 k.0 03 4LOS LOS LOS LOS LOS in • tc. .4. 54- 54- LOS trl LOS - cr. 01 01 .0 • .13 0 CO r. 0 CO V) Nl LOS CW 1,-\ 54. 54. 0 cn 54. 1.4 • • • • ▪ 1 • • • • • • • 1 0 54. 01 CO ON 05 54LOS - n• 0. UN UN 4- U1 1.0 tr. 1.10 54- 5050 CV 4. o co 0 4. o x o 0 o o 0 .-- 1 4. 0 .- .4 t-- P• 01 4. •-• 4 EI 01 I 0-- ›. VD I 0 1 0.- 44 o o ,-1 0 4- r- 4In ..-1 0 1 :gEl M II .-1 /49t1 .g11 >11 H 0 0 11 .0 11 co .4 ra cn o o o ›.• EI 1-1>40 1=, 545454 P• 0 CD41 (o54 o, 54 r: o 0 \ cid 0 0 0 Lf —t 0 0 Lr\ is\ Ku va 6 . Em ie n ja LIITE 10 jä lk el äi se t jä l k el äi st en a ut oe nn ä t ys te n ke sk ia rv ot e ri i kä is in ä. -1.-, a) ca H :al :d .- H a) r. .4 • -P ,N, .0 r-1 :«S • d ,') a) > c0 Es- Lfl 0 0 0 0 LIITE 11 E Em ie n ja j äl ke lä is te n en nä ty st en k es ki ar vo t er i ik ä i si nä j a er i lä ht ö t av oi ll a. LIITE 12 j ä lk el äi se t 1 T 0 Li 1 \ LIITE 13 TaulUkko 25. Lähtömäärän vaikutus hevosen ennätykseen 3-vuo- tiaana. lähtöjen määrä ennätys hajonta havaintoja 68.8 12.7 42 2 .64.8 12.6 43 3 59.1 8,9 30 4 . 56.3 8:9 25 5 55.3 6.4 22 6 49.2 5-..2 20 7 52.1 5.6 . 9 .8 49:2 7.3 8 9 -49.0 - 5.5 5 10 ,46.9 0.0 2 3.5 59.5 11.9 205 E(9, 179) 11.35 +++ KOTIELÄINJALOSTUKSEN TIEDOTE-SARJASSA ILMESTYNYT: 1. UUSITALO. H., 1975. Valintaindeksien rakentaminen kanojen jalostusarvostelua varten. Lisensiaattityö, 119 s. 2 RUOHOMÄKI, HILKKA, 1975. Nuoren lihanaudan teurasominaisuuksien arvioimi- sesta. Lisensiaattityö, 197 s. 3 MAIJALA, K., 1975. Kotieläinjalostus ja sen tutkimus. Esitelmä maataloustutkimuk- sen päivillä, 26 s. HELLMAN, T., 1975. Maidon lysotsyymiaktiivisuudesta ja utaretulehduksesta Vii- kin karjassa. Pro gradu-työ, 77 s. MAIJALA, K., 1975. Pohjoismaiden maataloustuotanto tulevaisuuden resurssitilan- teessa. Esitelmä Pohjoismaiden Maataloustutkijain Yhdistyksen 15. kongres- sissa Reykjavikissa, 36 s. MAIJALA, K., 1975. 50 vuotta kotieläinten jalostustutkimusta Suomessa - tutki- mus tänään ja huomenna. Esitelmä Maa-ja kotitalouden Erikoisyhdistysten Lii- ton luentopäivillä Helsingissä 28.11.1974, 21 s. NIEMINEN, P., 1975. Ultraäänikuvauksella arvioidun lihakkuuden yhteys sonnien kasvukoetuloksiin. Pro gradu-työ, 95 s. MAIJALA, K., 1975. Yleisiä näkökohtia kotieläinten jalostustavoitteiden määritte- lyssä. Esitelmä Pohjoismaiden Maataloustutkijain Yhdistyksen 15. kongressis- sa Reykjavikissa 3.7.1975, 18 s. OJALA, M., PUNTILA, MARJA-LEENA, VARO, M. & LAAKSO, P., 1976. Sonnien mit-tauksia yksilötestausasemilla, 45 s. HELLMAN, T., OJALA, M. & VARO, M., 1976. Ultraäänikuvauksen käyttö pässien yk- silöarvostelussa, 15 s. LINDSTROM. U., 1976. Voidaanko jalostuksella vaikuttaa utaretulehdusalttiuteen? 19 5. RUOHOMÄKI, HILKKA & HAKKOLA, H., 1976. Lihantuotantokokeiden tuloksia, 15 s. LAMMASPAIVÄ, Viikki 2.2.1977, 21 s. JOKINEN, LIISA & LINDSTRÖM, U., 1977. Pillereiden ei-uusintatulokset 4 vuoden säilytyksen jälkeen verrattuna tuloksiin 1 vuoden säilytyksen jälkeen, 12 s. 15 LINTUKANGAS, S., 1977. Erilaisten virhelähteiden ja erityisesti tuotostason ja maantietieteellisen alueen vaikutus Ay-sonnien jälkeläisarvosteluun. Pro gradu-työ, 114 s. 16. MAIJALA, K. & SYVÄJÄRVI, J., 1977. Mahdollisuudesta kehittää monisynnyttävää nautakarjaa valinnan avulla, 23 s. 17 a-d. Rehuhyötysuhdetta käsittelevät esitelmät. Suomen Maataloustieteellisen Seu- ran kokous 26.1.1977, RUOHOMÄKI, HILKKA, 1977. Erirotuisten lihanautojen elopainot ja iät 160 kilon teuraspainossa, 12 s. Nauta- ja sikapäivä 14.11.1977. LINDSTRÖM, U., 1978. Maidon valkuainen, 13 s. HELLMAN, T. & OJALA, M., 1978. Karjujen ultraäänikuvaus, 23 s. LINDSTRÖM, U., 1978. Jalostuksella terveempiä eläimiä, 21 s. RUOHOMÄKI, HILKKA, 1978. Nuorten lihanautojen mittojen ja painojen välisistä yhteyksistä kasvukauden aikana sekä mittojen merkityksestä elopainon arvioi- misessa, 39 s. LINDSTRÖM, U., 1978. Ravintohuolto meillä ja muualla, 10 s. LINDSTRÖM, U., 1978. Matkakertomus Euroopan Kotieläintuotantoliiton (EAAP) 29. vuosikokouksesta Tukholmassa 5.-7.6.1978, 16 s. HAAPA, MATLEENA, 1978. Kasvatusasematoiminnasta Tanskassa, matkakerto- mus, 27 s. RUOHOMAKI, HILKKA, 1978. Lihanautakokeiden tuloksia II, 19 s. LINDSTRÖM, U., 1978. Pihvisonnien käyttö lypsykarjoissa, 14 s. LAMPINEN, KYLLIKKI, 1978. Poikimaväli ja/tai siemennysten määrä tiineyttä kohti lehmien hedelinällisyyden mittoina sonnien jälkeläisarvostelussa. Pro gradu- työ, 86 s. MROUE, B., 1979. Pässien yksilökokeen käyttöarvo kasvuominaisuuksien arvoste- lussa, Lisensiaattityö, 150 s. BONSDORFF, M. von, NÄSI, M., SEPPÄLÄ, J., HELLMAN, T. & KENTTÄMIES, HILK- KA, 1979. Selostus nautakarjatalouden jatkokoulutuskurssista "The Manage- ment and Breeding of Cattle", Edinburgh - Aberdeen 7.-20.5.1978, 79 s. RUOHOMÄKI, HILKKA, 1979. Lihanautakokeiden tuloksia III, 26 s. KALLIO, MARJA, 1979. Sperman määrän ja laadun perinnöllisyydestä Salpausse- län Keinosiemennysyhdistyksen sonneilla. Laudaturtyö, 110 s. KATAJAMÄKI, ULLA, 1979. Yksilöarvostelun mahdollisuudet suomenlampaan li- hantuotantokyvyn jalostamisessa. Pro gradu-työ, 83 s. LAHDENRANTA, M., 1979. Emien vaikutus oriiden juoksijajälkeläisarvosteluun suomenhevosella. Pro gradu-työ, 145 s. ISSN 0356-1429 Helsingin yliopiSton monistuspalvelu. offset 1979