Ruokinnallisilla vaihtoehdoilla resilienssiä kotieläintuotantoon
Perttilä, Sini; Högel, Heidi; Kuoppala, Kaisa; Niskanen, Olli; Rinne, Marketta (2022)
Perttilä, Sini
Högel, Heidi
Kuoppala, Kaisa
Niskanen, Olli
Rinne, Marketta
Julkaisusarja
Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus
Numero
97/2022
Sivut
95 s.
Luonnonvarakeskus
2022
Julkaisun pysyvä osoite on
http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-380-556-9
http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-380-556-9
Tiivistelmä
Rehujen tuotannon katovuosien riskit kasvavat säävaihtelujen lisääntyessä ilmastonmuutoksen myötä samaan aikaan kun tuotantopanosmarkkinoiden epävakaudet lisääntyvät. Markkinoiden epävakaudesta aiheutuva viljojen ja muiden rehujen hintojen vaihtelu ja jopa saatavuushaasteet aiheuttavat kotieläintiloilla suuria muutoksia tuotantokustannuksissa. Poikkeuksia rehuhuoltoon voivat aiheuttaa myös muut kriisit, jotka korostavat huoltovarmuuden ja omavaraisuuden tärkeyttä. Mahdolliset toimenpiteet kriisin sattuessa riippuvat kriisin tyypistä, laajuudesta ja syvyydestä. Ratkaisumalleja tulisi pohtia esimerkiksi raaka-ainepulaan, raaka-aineiden laatuun sekä markkinoiden toimintaan.
Tähän selvitykseen on koottu kirjallisuudesta löytyvien tietojen pohjalta käytännön tietoa kotieläintilojen huoltovarmuuden lisäämiseksi: tietoa viljojen käytöstä kotieläinten ruokinnassa, viljan ja muiden rehuaineiden laadun merkityksestä ja huomioimisesta ruokinnassa sekä mahdollisuuksista rehujen laatuvaatimusten laskemiseen eri tuotantosuunnissa sekä vaihtoehtoisista rehuaineista ja niiden käytöstä huomioiden erityisesti kotimaiset valkuaislähteet. Selvityksessä on pyritty huomioimaan rehulainsäädäntö, ruokinnalliset tekijät, taloudelliset seikat, eläinten hyvinvointi sekä elintarviketurvallisuus ja -laatu.
Rehuraaka-ainevalikoimaa voidaan monipuolistaa ottamalla mukaan pieniäkin eriä ja paikallisia vaihtoehtoja niin rehuteollisuudessa kuin tiloillakin. Oheistuotteiden ja uusien rehujen käyttöä voidaan lisätä prosessiteknologian ja lainsäädännön rajoissa. Uusia rehuvaihtoehtoja on tullut erityisesti valkuaisrehupuolelle, joista merkittävää potentiaalia omaavat PAP (processed animal protein) ja hamppu. Energiarehupuolella viljojen syyslajikkeet, ruis ja ruisvehnä kiinnostavat, mutta niiden rehukäyttö, rehuarvot ja käyttökelpoisuus vaativat vielä lisää selvitystä. Myös uusien oheistuotteiden kuten esimerkiksi perunan ja vihannes- ja juurestuotannon oheistuotteiden ja nurmen sekä karkearehujen monipuolisempaa käyttöä on syytä pohtia.
Kriisitilanteessa voi tulla tarve ottaa käyttöön laajemmin raaka-aineita ja tuotantopanoksia, joiden käyttöä rajoitetaan lainsäädännöllisesti, kuten esimerkiksi eläinperäiset käsitellyt sivutuotteet (PAP). Laatuun liittyvien rajoitusten lievennykset voivat koskea esimerkiksi muuntogeenisyyttä, kasvinsuojeluainejäämiä, hometoksiineja tai muita haitallisia aineita sisältäviä tuotteita.
Omavaraisuuden kasvattaminen parantaa toimintamahdollisuuksia myös kriisitilanteessa. Kriisin varalle on tuontiriippuvuuden vähentämiseksi pohdittava valmiiksi korvaavia ratkaisuja. Valkuaisomavaraisuuden kasvattaminen on varteenotettava keino, mutta valkuaisomavaraisuuden lisääminen vaatii valkuaisrehuvalikoiman monipuolistamista, valkuaiskasvien (erityisesti herne ja härkäpapu) viljelyvarmuuden jalostamista sekä ratkaisuja rypsin ja rapsin kasvinsuojeluun. Lisää tietoa tarvitaan myös rehujen kohdentamisesta eri eläinryhmille, viljalajikkeiden eroista rehukäytössä sekä rehukasvien aminohappoprofiilin muokkausmahdollisuuksista.
Suomessa kasvatettavat siat ja siipikarja ovat geneettisiltä ominaisuuksiltaan erittäin tehokkaasti hyvissä tuotanto-olosuhteissa tuottavia, minkä takia niiden vaatimukset rehuvalkuaisen määrän ja laadun suhteen ovat suuret. Riippuvuutta soijan käytöstä on vähennetty ja kotimaisten valkuaiskasvien viljelyä pyritään kasvattamaan, mikä parantaa omavaraisuutta myös kriisitilanteita ajatellen. Herne, härkäpapu, PAP, hamppu, peruna, rypsi ja rapsi monipuolistavat valkuaisrehuvalikoimaa. Yksimahaisten valkuaisrehuvalikoimaa voidaan vielä monipuolistaa ja rehun valkuaisen hyväksikäyttöä edelleen parantaa.
Märehtijöitä voidaan ruokkia hyvin monenlaisilla rehustusvaihtoehdoilla ja silti tyydyttää niiden ravitsemukselliset tarpeet, ruoansulauksen ja aineenvaihdunnan toiminta, terveys, hedelmällisyys, lajinmukainen käyttäytyminen ja hyvinvointi. Karkearehun ja väkirehun osuuksia rehuannoksessa voidaan muuttaa paljonkin riippuen rehujen saatavuudesta ja hinnasta. Jos karkearehusta on pulaa, sitä voidaan korvata väkirehua lisäämällä, mutta pötsin normaalin toiminnan varmistamiseksi riittävästä kuidun saannista on huolehdittava. Karkearehupulaa voidaan helpottaa korjaamalla mm. puitavaksi tarkoitettu viljakasvusto kokoviljasäilörehuksi. Eri rehuntuotantomuotojen yhtäaikainen käyttö hajauttaa riskejä mm. kasvukauden säähän liittyen. Myös alus- ja kerääjäkasveja voidaan hyödyntää tarvittaessa syksyllä tuoreena, laitumena tai säilörehuksi. Yleisesti ottaen nurmiseosten monipuolistamisella voidaan nurmien sadontuotantoa varmistaa vaihtelevissa sääolosuhteissa.
Kotieläintuottajien ja kasvinviljelytilojen tulisi lisätä yhteistyötä viljelykiertojen monipuolistamiseksi ja lannan ravinteiden parhaaksi hyödyntämiseksi. Typensitojakasveja käyttämällä typpilannoitusta voidaan vähentää ja saavuttaa silti hyvä sadon valkuaispitoisuus ja runsas sato. Näillä tekijöillä on positiivinen vaikutus satovarmuuteen ja rehujen saatavuuteen.
Kotieläinten ruokinnan uusien vaihtoehtojen käyttöönotto vaatii tiettyä ennakkoluulottomuutta, jonka pohjalle tarvitaan systemaattista tietoa rehuraaka-aineiden ominaisuuksista ja niiden vaikutuksista rehujen syöntiin, sulavuuteen, aineenvaihduntaan ja tuotantoon. Tämän selvityksen tarkoitus on koota tietoa näistä aiheista ja identifioida jatkotutkimusten tarpeita.
Tähän selvitykseen on koottu kirjallisuudesta löytyvien tietojen pohjalta käytännön tietoa kotieläintilojen huoltovarmuuden lisäämiseksi: tietoa viljojen käytöstä kotieläinten ruokinnassa, viljan ja muiden rehuaineiden laadun merkityksestä ja huomioimisesta ruokinnassa sekä mahdollisuuksista rehujen laatuvaatimusten laskemiseen eri tuotantosuunnissa sekä vaihtoehtoisista rehuaineista ja niiden käytöstä huomioiden erityisesti kotimaiset valkuaislähteet. Selvityksessä on pyritty huomioimaan rehulainsäädäntö, ruokinnalliset tekijät, taloudelliset seikat, eläinten hyvinvointi sekä elintarviketurvallisuus ja -laatu.
Rehuraaka-ainevalikoimaa voidaan monipuolistaa ottamalla mukaan pieniäkin eriä ja paikallisia vaihtoehtoja niin rehuteollisuudessa kuin tiloillakin. Oheistuotteiden ja uusien rehujen käyttöä voidaan lisätä prosessiteknologian ja lainsäädännön rajoissa. Uusia rehuvaihtoehtoja on tullut erityisesti valkuaisrehupuolelle, joista merkittävää potentiaalia omaavat PAP (processed animal protein) ja hamppu. Energiarehupuolella viljojen syyslajikkeet, ruis ja ruisvehnä kiinnostavat, mutta niiden rehukäyttö, rehuarvot ja käyttökelpoisuus vaativat vielä lisää selvitystä. Myös uusien oheistuotteiden kuten esimerkiksi perunan ja vihannes- ja juurestuotannon oheistuotteiden ja nurmen sekä karkearehujen monipuolisempaa käyttöä on syytä pohtia.
Kriisitilanteessa voi tulla tarve ottaa käyttöön laajemmin raaka-aineita ja tuotantopanoksia, joiden käyttöä rajoitetaan lainsäädännöllisesti, kuten esimerkiksi eläinperäiset käsitellyt sivutuotteet (PAP). Laatuun liittyvien rajoitusten lievennykset voivat koskea esimerkiksi muuntogeenisyyttä, kasvinsuojeluainejäämiä, hometoksiineja tai muita haitallisia aineita sisältäviä tuotteita.
Omavaraisuuden kasvattaminen parantaa toimintamahdollisuuksia myös kriisitilanteessa. Kriisin varalle on tuontiriippuvuuden vähentämiseksi pohdittava valmiiksi korvaavia ratkaisuja. Valkuaisomavaraisuuden kasvattaminen on varteenotettava keino, mutta valkuaisomavaraisuuden lisääminen vaatii valkuaisrehuvalikoiman monipuolistamista, valkuaiskasvien (erityisesti herne ja härkäpapu) viljelyvarmuuden jalostamista sekä ratkaisuja rypsin ja rapsin kasvinsuojeluun. Lisää tietoa tarvitaan myös rehujen kohdentamisesta eri eläinryhmille, viljalajikkeiden eroista rehukäytössä sekä rehukasvien aminohappoprofiilin muokkausmahdollisuuksista.
Suomessa kasvatettavat siat ja siipikarja ovat geneettisiltä ominaisuuksiltaan erittäin tehokkaasti hyvissä tuotanto-olosuhteissa tuottavia, minkä takia niiden vaatimukset rehuvalkuaisen määrän ja laadun suhteen ovat suuret. Riippuvuutta soijan käytöstä on vähennetty ja kotimaisten valkuaiskasvien viljelyä pyritään kasvattamaan, mikä parantaa omavaraisuutta myös kriisitilanteita ajatellen. Herne, härkäpapu, PAP, hamppu, peruna, rypsi ja rapsi monipuolistavat valkuaisrehuvalikoimaa. Yksimahaisten valkuaisrehuvalikoimaa voidaan vielä monipuolistaa ja rehun valkuaisen hyväksikäyttöä edelleen parantaa.
Märehtijöitä voidaan ruokkia hyvin monenlaisilla rehustusvaihtoehdoilla ja silti tyydyttää niiden ravitsemukselliset tarpeet, ruoansulauksen ja aineenvaihdunnan toiminta, terveys, hedelmällisyys, lajinmukainen käyttäytyminen ja hyvinvointi. Karkearehun ja väkirehun osuuksia rehuannoksessa voidaan muuttaa paljonkin riippuen rehujen saatavuudesta ja hinnasta. Jos karkearehusta on pulaa, sitä voidaan korvata väkirehua lisäämällä, mutta pötsin normaalin toiminnan varmistamiseksi riittävästä kuidun saannista on huolehdittava. Karkearehupulaa voidaan helpottaa korjaamalla mm. puitavaksi tarkoitettu viljakasvusto kokoviljasäilörehuksi. Eri rehuntuotantomuotojen yhtäaikainen käyttö hajauttaa riskejä mm. kasvukauden säähän liittyen. Myös alus- ja kerääjäkasveja voidaan hyödyntää tarvittaessa syksyllä tuoreena, laitumena tai säilörehuksi. Yleisesti ottaen nurmiseosten monipuolistamisella voidaan nurmien sadontuotantoa varmistaa vaihtelevissa sääolosuhteissa.
Kotieläintuottajien ja kasvinviljelytilojen tulisi lisätä yhteistyötä viljelykiertojen monipuolistamiseksi ja lannan ravinteiden parhaaksi hyödyntämiseksi. Typensitojakasveja käyttämällä typpilannoitusta voidaan vähentää ja saavuttaa silti hyvä sadon valkuaispitoisuus ja runsas sato. Näillä tekijöillä on positiivinen vaikutus satovarmuuteen ja rehujen saatavuuteen.
Kotieläinten ruokinnan uusien vaihtoehtojen käyttöönotto vaatii tiettyä ennakkoluulottomuutta, jonka pohjalle tarvitaan systemaattista tietoa rehuraaka-aineiden ominaisuuksista ja niiden vaikutuksista rehujen syöntiin, sulavuuteen, aineenvaihduntaan ja tuotantoon. Tämän selvityksen tarkoitus on koota tietoa näistä aiheista ja identifioida jatkotutkimusten tarpeita.
Collections
- Julkaisut [85599]