Kypsennetty ja kypsentämätön ohra pikkuvasikoiden juottokauden väkirehuna
Jansson, Susanna; Huuskonen, Arto (2006)
Tätä artikkelia/julkaisua ei ole tallennettu Jukuriin. Julkaisun tiedoissa voi kuitenkin olla linkki toisaalle tallennettuun artikkeliin/julkaisuun.
Jansson, Susanna
Huuskonen, Arto
Sivut
12 p
2006
Tiivistelmä
Viljan prosessoinnilla pyritään muun muassa parantamaan rehun sulavuutta (Tait ja Beames 1988). Ohran tärkkelyksen kokonaissulavuus on jo yli 95 prosenttia, mikäli jyvät on jauhettu tai litistetty (Beauchemin 2001). Ohraa voidaan prosessoida veden ja lämmön avulla siten, että ohran sisältämät tärkkelysjyväset turpoavat ja tärkkelys liisteröityy (Hunt 1996). Ohran tärkkelys liisteröityy 58- 64 ºC lämpötilassa (Armstrong 1972), kun sitä kuumennetaan noin 10 minuutin ajan. Prestløkkenin (1999) tutkimuksessa ohran expanderointi pienensi kuiva-aineen pötsihajoavuutta. Tämä oli tutkijan mukaan yllättävää, koska yleensä tärkkelyksen liisteröityminen tekee tärkkelyksestä liukoisempaa ja alttiimpaa ruuansulatusentsyymeille. Eräs mahdollinen selitys on, että expanderoinnissa paine ja kuumuus muuttavat tärkkelyksen ja valkuaisen rakennetta taikinamaiseksi, mikä saattaa pienentää pötsihajoavuutta. Grimson ym. (1987) ja Mathison ym. (1991) eivät havainneet ohran höyrykäsittelyn lisäävän nautojen kasvua tai rehun hyväksikäyttöä. Höyrykäsittelystä voi mahdollisesti olla hyötyä, mikäli se vähentää hienojakoisen jauhon määrää verrattuna kuivana prosessoituun ohraan (Hunt 1996). Tällä kokeella haluttiin selvittää ohran kypsentämisen vaikutus pikkuvasikoiden kasvuun ja rehun syöntiin juottokauden aikana. Ohran kypsentäminen ei kokeessa vaikuttanut 2-10 viikon ikäisten pikkuvasikoiden rehun syöntiin, ravintoaineiden saantiin tai kasvutuloksiin. Kypsentäminen kuitenkin lisäsi vasikoiden rehun syöntiä ja päiväkasvua toisesta elinviikosta kahdeksanteen elinviikkoon asti, mutta ero tasoittui 8-10 viikon iässä, jolloin kypsentämätöntä ohraa syöneet vasikat lisäsivät syöntiä ja päiväkasvua.
Collections
- Julkaisut [85986]