1ENERGIAPUUN KORJUUN YMPÄRISTÖVAIKUTUKSET Tutkimusraportti 2© Metsäntutkimuslaitos ja Metsätalouden kehittämiskeskus Tapio 2008 Energiapuun korjuun ympäristövaikutukset Tutkimusraportti Tapion ja Metlan julkaisuja Toimittaneet: Martti Kuusinen Metsätalouden kehittämiskeskus Tapio Soidinkuja 4, 00700 HELSINKI martti.kuusinen@tapio.fi Hannu Ilvesniemi Metsäntutkimuslaitos, Vantaan toimintayksikkö PL 18, 01301 VANTAA hannu.ilvesniemi@metla.fi Kannen kuvat: Erkki Oksanen / Metla, Tage Fredriksson Taitto: Marianne Grundström Julkaistu internetissä 11.2.2008: www.metsavastaa.net/energiapuu/raportti URN:ISBN:978-952-5694-27-7 Suositeltava viittausesimerkki: Laitila, J., Asikainen, A. & Anttila, P. 2008. 1. Energiapuuvarat. Ss. 6-12 julkaisussa: Kuusinen, M., Ilvesniemi, H. (toim.) 2008. Energiapuun korjuun ympäristövaikutukset, tutkimusraportti. Tapion ja Metlan julkaisuja. [Verkkodokumentti]. Saatavissa www.metsavastaa.net/energiapuu/raportti. Johdanto Bioenergian tuotannolle on asetettu 1990- ja 2000-lu-vuilla merkittäviä poliittisia kasvutavoitteita. Taus- talla ovat ennen kaikkea ilmaston muutoksen haitallisten vaikutusten ehkäisyyn tähtäävät kansainväliset sitoumuk- set kasvihuonekaasupäästöjen leikkaamiseksi. Suomessa puu on lisäämispotentiaaliltaan merkittävin hiilidioksidi- neutraali polttoaine. Turpeen varannot ovat kertaluokkaa suuremmat, mutta se on päästökauppajärjestelmässä luo- kiteltu fossiiliseksi polttoaineeksi. Puuenergian lisäämi- nen vähentää kasvihuonepäästöjä kuitenkin vain, jos sillä korvataan fossiilisten polttoaineiden käyttöä. Puuta polt- tamalla pystytään Suomessa tuottamaan energiaa ilman, että sen kasvatus-, korjuu- ja tuotantoketjun yhteydessä syntyy merkittäviä hiilidioksidipäästöjä. Kasvihuonekaa- supäästöjen leikkaamista ajatellen puu on siis varsin hyvä vaihtoehto fossiilisten polttoaineille. Massiivisista puuvarannoista ja metsien hyvästä kasvusta huolimatta energiapuuvaramme eivät kuiten- kaan yksistään riitä korvaamaan fossiilisten polttoainei- den osuutta nykyisestä energiankulutuksesta. Lisäämällä metsähakkeen käyttöä teknis-taloudellisen korjuupoten- tiaalin tasolle, toisin sanoen viisinkertaistamalla metsä- hakkeen nykykäyttö, katettaisiin arviolta 6 % maamme nykyisestä energiankulutuksesta. Energia- ja ilmastopo- litiikan on siis perustuttava useiden eri energiamuotojen rinnakkaiskäyttöön ja ennen kaikkea energiankulutuksen kasvun katkaisemiseen. Metsien, kuten muidenkin luonnonvarojen, käytössä on sitouduttu kestävän kehityksen periaatteisiin. Ener- giapuun käytön osalta tavoitteiden asettelu on paradok- saalista: kasvattamalla biomassan talteenottovolyymia ehkäisemme globaalia ympäristöongelmaa eli ilmaston- muutosta, mutta aiheutamme samalla merkittäviä alueel- lisia ympäristövaikutuksia. Suomen metsistä yli 90 % on ennestään metsätalouden ja ainespuunkorjuun vaikutus- piirissä. Kun päätehakkuiden ainespuun korjuuseen yh- distetään latvusmassan ja kantojen talteenotto, biomassan poistuma kasvupaikalta voi kasvaa yli puolella ja ravin- nepoistumat voivat moninkertaistua. Muita merkittäviä suoria vaikutuksia ovat mm. maanpinnan rikkoontumi- nen sekä lisääntyvät puunkorjuun maastovauriot. Energiapuun talteenoton seurannaisvaikutuksista tie- detään vielä vähän. Tilanne on ongelmallinen, koska vai- kutusten selvittäminen edellyttää pitkäkestoisia koesarjo- ja ja samalla käytännön energiapuunkorjuu on jo varsin intensiivistä. Vuonna 2005 laadittiin Metsätalouden ke- hittämiskeskus Tapiossa ensimmäiset valtakunnalliset suositukset kestävälle energiapuunkorjuulle. Tutkitun tiedon vähyyden takia suositukset nojaavat varovaisuus- periaatteeseen, ja suosituksia päivitetään uusien tietojen perusteella. Vuonna 2007 on Metsäntutkimuslaitoksessa käynnistynyt Bioenergiaa metsistä –tutkimus- ja kehittä- misohjelma, joka tuottaa lähivuosina laaja-alaisesti tietoa metsäenergian korjuun ja käytön ympäristövaikutuksista. Tämän tutkimusraportin tavoitteena on koota yhteen uusin käytettävissä oleva ja ajantasainen tutkimustieto energiapuunkorjuun ekologisista, sosiaalisista ja talou- dellisista vaikutuksista. Vastaavanlainen julkaisu on laa- dittu aiemmin vuonna 2001 (Metsäntutkimuslaitoksen tiedonantoja 816). Tarkastelussa keskitytään energiapuun talteenoton vaikutuksiin metsässä. Metsää tarkastellaan ennen kaikkea ekosysteeminä, metsätalouden toimin- taympäristönä ja osana ihmisen elinympäristöä. Tarkaste- lun ulkopuolelle on rajattu mm. pääosa yhteiskunnallisista ja kansantaloudellisista elinkaari- ja kerrannaisvaikutuk- sista, tuhkaan liittyvät jäteongelmat, korjuuteknologiaan liittyvät vaikutukset ja energiantuotannon omavaraisuus- tarkastelut. Ympäristövaikutusten arvioinnissa tulee aina pyrkiä kokonaisvaltaiseen tarkasteluun. Resurssien rajal- lisuuden takia joudutaan kuitenkin väistämättä tekemään rajauksia. Puuenergia ja energiapuu voidaan määritellä monella tavalla. Tässä raportissa käsitellään nimenomaan metsä- hakkeen korjuun ympäristövaikutuksia. Metsähakkeen osuus puuperäisen energian kokonaistuotannosta on kui- tenkin alle 10 %. Valtaosa metsäperäisestä bioenergias- ta on lähtöisin metsäteollisuuden jäteliemien ja muiden sivutuotteiden poltosta. Pääosa puuenergiasta korjataan siis käytännössä ainespuun muodossa ja sen metsään liit- tyvät ympäristövaikutukset ovat yhtenevät perinteisen ainespuunkorjuun vaikutuksiin. Jatkossa energiapuun ja ainespuun määrittely mutkistuu entisestään, kun metsäte- ollisuuslaitosten yhteydessä aletaan tuottaa toisen suku- polven biopolttoaineita. Raportti on koottu Metsätalouden kehittämiskeskus Tapion ja Metsäntutkimuslaitoksen yhteistyönä, osana Tapion ja Viron metsähallituksen (Riigimetsa majanda- mise keskus) hanketta Energiapuun käytön edistäminen ja ympäristövaikutukset. Hanke sai rahoitusta Euroopan aluekehitysrahastosta (EAKR) ja toteutti Etelä-Suomen ja Viron INTERREG IIIA -ohjelmaa. Muut rahoittajat olivat Uudenmaan liitto ja Viron sisäministeriö. Helsingissä 28.1.2008 Martti Kuusinen Hannu Ilvesniemi 3 4Energiapuun korjuun ympäristövaikutukset Sisällys Johdanto 1 Energiapuuvarat 6 1.1 Suomen metsävarat 6 1.1.2 Energiapuun määrän arviointi 6 1.1.3 Arvio metsähakkeen määrästä 8 1.2 Energiapuun käyttö ja käyttötavoitteet 9 1.3 Metsäenergian korjuumenetelmät 10 1.3.1 Haketustavat 10 1.3.2 Metsäenergian korjuu metsässä 11 1.3.3 Korjuumenetelmät nyt ja tulevaisuudessa 12 2 Metsien kasvihuonekaasutaseet ja energiapuun käyttö 13 2.1 Ilmastonmuutos ja kasvihuonekaasutaseet 13 2.2 Kioton pöytäkirja ja metsät 13 2.3 Metsien kasvihuonekaasutaseiden laskentamenetelmät 14 2.3.1 Hakkuumahdollisuusarviot 14 2.3.2 Arviot metsähakkeen käyttömahdollisuuksista 14 2.3.3 Kasvihuonekaasutaselaskenta 14 2.4 Metsien kasvihuonekaasuase 15 2.4.1 Kasvihuonekaasutaseet nykypäivään asti 15 2.4.2 Kasvihuonekaasutaseet MELA-hakkuumahdollisuusarvioiden mukaan 15 2.4.3 Energiapuun korjuun vaikutus 16 2.5 Puuenergian käytön kasvihuonekaasutasevaikutukset 17 3 Energiapuun korjuu ja metsän ravinnetase 18 3.1 Energiapuun korjuun vaikutukset kangasmaiden ominaisuuksiin 18 3.1.1 Metsämaan happamuus 18 3.1.2 Metsämaan fysikaaliset ominaisuudet 19 3.2 Energiapuun korjuun vaikutukset kangasmaiden ravinteiden saatavuuteen ja ravinnetaseisiin 19 3.2.1 Maaperän ravinnevarat 19 3.2.2 Ravinnetase 20 3.2.3 Energiapuun korjuun vaikutukset ravinteiden, raskasmetallien ja kiintoaineksen huuhtoutumiseen kasvupaikalta 23 3.3 Energiapuun korjuun vaikutukset turvemaiden ominaisuuksiin ja ravinnetaseisiin 24 3.4 Energiapuun korjuun vaikutus kangasmaiden puuntuotoskykyyn 25 3.4.1 Kangasmetsien ensiharvennukset 25 3.4.2 Kangasmetsien päätehakkuut 26 3.5 Puuntuhkan käyttö maanparannusaineena 27 3.5.1 Kangasmaat 27 3.5.2 Turvemaat 28 4 Energiapuun korjuun vaikutukset metsälajiston monimuotoisuuteen 30 4.1 Taustaa 30 4.2 Kasvillisuus 31 4.3 Lahopuusta riippuvaiset eliöt 31 4.4 Maaperäeliöstö 34 4.5 Johtopäätökset ja suositukset 34 55 Energiapuunkorjuu osana metsänhoitoa ja puuntuotantoa 36 5.1 Metsäbiomassan korjuu energiakäyttöön päätehakkuualoilta 36 5.2 Latvusmassan korjuun vaikutukset metsänuudistamisen operaatioihin 36 5.2.1 Kantojen korjuun vaikutukset metsänuudistamisen operaatioihin 36 5.2.2 Metsäbiomassan korjuun vaikutus uudistamistulokseen ja taimikon kehitykseen 37 5.3 Metsäbiomassan korjuu energiakäyttöön taimikoista ja nuorista metsistä 38 5.3.1 Pienpuun korjuu taimikoista ja nuorista metsistä 39 5.3.2 Taimikoista ja kasvatusmetsistä korjatun latvusbiomassan vaikutus puuston kasvuun 39 5.4 Yhteenveto metsäbiomassan korjuun vaikutuksista metsänhoitoon 40 6 Metsäenergian tuotannon ja käytön resurssitarpeet sekä aluetalousvaikutukset 42 6.1 Metsäenergian tuotannon ja käytön resurssitarpeet 42 6.1.1 Hankintakohteet ja tarvittavan konekaluston määrä 42 6.1.2 Työvoimatarpeet 42 6.1.3 Investointiarviot 43 6.1.4 Lämpötilayrittäjyyden mahdollisuudet 43 6.2 Metsäenergian hankinnan aluetalousvaikutukset 44 6.2.1 Hankintaketjujen välittömät työllisyys- ja tulovaikutukset 44 6.2.2 Metsäenergian tuotannon ja käytön aluetalousvaikutukset 45 6.2.3 Metsänparannustuet jäävät maakuntien hyväksi 46 6.3 Tutkimustietoa metsäenergian tuotannon ja käytön aluetalous- ja ulkoisvaikutuksista tarvitaan 46 7 Metsien terveys ja tuhot 47 7.1 Hyönteistuhot 47 7.2 Energiapuun korjuu ja pienjyrsijät 48 7.3 Sienituhot 49 7.3.1 Juurikääpäriski energiapuuharvennuksissa 49 7.3.2 Juurikäävän torjunta päätehakkuukohteilla 50 7.4 Puutavaran korjuuta koskeva lainsäädäntö 52 8 Energiapuun korjuun vaikutus maiseman laatuun ja metsien 53 8.1 Talousmetsien virkistyskäyttö 53 8.2 Lähimaiseman viihtyisyys 53 8.3 Energiapuun korjuun vaikutus maisemaan ja metsien virkistyskäyttöön 54 8.4 Yhteenveto 56 9 Johtopäätökset 57 9.1 Ympäristövaikutukset ja metsähakkeen korjuumäärien kasvattaminen 57 9.2 Tapion suositukset energiapuun korjuuseen 58 9.2.1 Merkitys ja toteutuminen käytännössä 58 9.2.2 Korjuusuositusten muutostarpeet 59 9.2.3 Muut toimenpideet-ehdotukset 60 Kirjallisuus 62 6Juha Laitila, Antti Asikainen ja Perttu Anttila Metsäntutkimuslaitos, Joensuun toimintayksikkö 1.1 Suomen metsävarat Suomen metsävaratiedot perustuvat valtakunnan metsien inventointeihin (VMI). Tuoreimpien inven- tointitietojen (VMI 10) mukaan Suomen metsien puuvaranto on 2176 miljoonaa kiintokuutiometriä kuorellista runkopuuta, jonka tilavuudesta puolet on mäntyä, 30 prosenttia kuusta ja viidennes leh- tipuuta (Korhonen ym. 2007). Puuston kasvu on 97 miljoonaa kiintokuutiometriä (m3) vuodessa ja puulajien osuudet kasvusta ovat lähes samat kuin ne ovat kokonaistilavuudesta. Puuston poistuma vuonna 2006 oli arviolta 65,4 miljoonaa kiintokuu- tiometriä runkopuuta (Sevola ja Suihkonen 2007). Poistuma koostuu eri käyttötarkoituksiin korjatusta puutavarasta, metsään puunkorjuun yhteydessä jää- västä hukkarunkopuusta sekä luontaisesti kuolleesta runkopuusta. Ainespuun hakkuumäärä oli vuonna 2006 noin 51 miljoonaa kiintokuutiometriä ja raakapuun koti- tarvekäyttö poltto- ja sahapuuna arviolta 6 miljoo- naa kiintokuutiometriä (Sevola ja Suihkonen 2007). Hakkuiden hukkarunkopuun ja luonnonpoistuman määrä on arviolta 8,4 miljoonaa kiintokuutiomet- riä vuodessa. Kasvun (97 milj. m3) ollessa suurem- pi kuin poistuma (65,4 milj. m3) Suomen metsien puuvaranto karttuu hakkuusäästönä, jonka kertymä vuonna 2006 oli arviolta 31,6 miljoonaa kiintokuu- tiometriä. Runkopuun ohella puusto koostuu myös latvuksesta ja juuristosta, joiden osuus puuston ko- konaisbiomassasta on merkittävä etenkin kuusella (Hakkila 2004). Kuiduttavan ja mekaanisen puunjalostusteolli- suuden puustamaksukyky on suurempi verrattuna sähkön ja lämmöntuotannon puustamaksukykyyn, minkä vuoksi ainespuumittaista puuta ei juuri- kaan hankita energiakäyttöön. Poikkeuksen tästä muodostavat nuorten metsien hoitokohteet, joilta kertyy jonkin verran myös ainespuumittaista puu- tavaraa, mutta jonka erillinen korjuu ei ole pienen kertymän vuoksi järkevää tai kannattavaa puunja- lostusteollisuuden tarpeisiin. Kioton ilmastonmuu- tossopimuksen mukaiset kasvihuonekaasupäästöjen vähennysvelvoitteet sekä päästökauppa ovat lisän- neet energian tuottajien mielenkiintoa päästövapaita puupolttoaineita kohtaan. Päästökauppamekanismi on lisännyt bioenergian kilpailukykyä fossiilisiin polttoaineisiin verrattuna lisäten myös energiantuot- tajien maksukykyä. Puun energiakäytön lisäänty- mistä rajoittaa kuitenkin markkinoilla olevan puun saatavuus. Puunjalostusteollisuuden sivutuotteet (kuori ja puru) hyödynnetään jo nyt täysimääräises- ti, joten lisää puuta on käytännössä mahdollista saa- da ainoastaan metsähakkeena. Metsähake on polttohaketta tai -murskaa, jonka raaka-aine ei sovellu puu- tai korjuuteknisten omi- naisuuksien vuoksi puuta jalostavan teollisuuden tarpeisiin. Tällaista puuta on mm. nuorten metsin kunnostuskohteilta korjattava pieniläpimittainen kokopuu tai karsittu ranka, ainespuun korjuun yh- teydessä metsään jäävä hukkarunkopuu ja latvus- biomassa sekä päätehakkuukohteilta korjattavissa oleva kanto- ja juuripuu. Hukkarunkopuun ja latvus- biomassan korjuu keskittyy korjuuteknisistä syistä päätehakkuuleimikoille, joilla latvusmassahakkeen kertymä on moninkertainen normaaleihin ainespuu- harvennuksiin verrattuna, ja joilla jäävä puusto ei haittaa työskentelyä. Talteenotto rajoittuu lähinnä kuusen ja toissijaisesti männyn uudistusaloille, sillä kuusikoilla latvusmassan kertymä on kaksinkertai- nen männiköihin verrattuna (Hakkila 2004). Kanto- ja juuripuuta korjataan lähes pelkästään kuusen pää- tehakkuukohteilta, koska kuusella on maanpinnan myötäinen juuristo ja puuaineksen kertymä hehtaa- ria kohden on korkea. Männyllä kannonnostoa vai- keuttaa syvä paalujuuri ja nostossa kannon mukana nousevat kivet ja muut epäpuhtaudet. Tyypillinen harvennusten energiapuun korjuukohde on hoitama- ton, usein lehtipuuvaltainen nuori kasvatusmetsä, jossa valtaosa poistettavasta puusta on alle aines- puumittaista. 1.1.2 Energiapuun määrän arviointi Puuvaratietojen inventointi on rajoittunut lähinnä perinteisen teollisuuden jalostustarpeisiin kelvolli- sen ainespuun määrän arviointiin. Metsäbiomassan määrä, jota voidaan hyödyntää energiantuotannossa on jäänyt säännöllisen seurannan ulkopuolelle. Energiapuuvaroja on kuitenkin arvioitu eri käyt- tötarkoituksiin olemassa olevien puustotietojen ja 1 Energiapuuvarat 7biomassayhtälöiden ja kertoimien avulla. Yleensä tehdyt arviot ovat perustuneet valtakunnan metsien inventointitietoihin (esim. Hakkila 1992, Laitila ym. 2004, Heikkilä ym. 2005) mutta määriä on arvioi- tu myös metsäyhtiöiden leimikkotietojen pohjalta (Asikainen ym. 2001, Ranta 2002) ja hakkuutilas- tojen pohjalta (Hynynen 2001). Kertymiä on arvi- oitu myös metsäsuunnitelmien alueellisten yhdis- telmien sekä valtion ja metsäyhtiöiden hakkuu- ja hoitosuunnitelmien avulla (Leiviskä ym. 1993). Vaihtoehtoisten metsikön käsittelyvaihtoehtojen ja hakkuuskenaarioiden tarkasteluun on kehitetty MELA-ohjelmisto ja energiapuulaskelmia varten Energia-MELA (Mielikäinen ym. 1995, Malinen ja Pesonen 1996, Keskimölö ja Malinen 1997). Tek- nisten ja taloudellisten rajoitteiden vaikutusta ener- giapuukertymiin on mahdollista tarkastella myös metsäsuunnitelman kuvioaineistoa hyödyntävällä menetelmällä (Pasanen ym. 1997). Tässä esiteltävät tulokset on laskettu VMI-aineistojen ja markkina- hakkuutilastojen pohjalta (Helynen ym. 2007). Metsähakkeen saatavuuden tarkastelussa olivat mukana nuorten metsien harvennuksilta korjattava energiapuu ja päätehakkuukohteille ainespuun kor- juun yhteydessä jäävä havupuiden latvusmassa ja kuusen kantobiomassa. Nuorten metsien energiapuu oletettiin korjattavan oksineen ns. kokopuumenetel- mällä. Tarkastelussa olivat mukana Ahvenanmaata lukuun ottamatta kaikki Suomen maakunnat. Nuor- ten metsien energiapuun kertymätarkastelu kattoi koko manner-Suomen, lukuun ottamatta Utsjoen, Enontekiön ja Inarin kuntia, jotka jäivät laskentatek- nisistä syitä tarkastelun ulkopuolelle. Latvusmassan ja kantobiomassan saatavuutta ei laskettu Utsjoen kuntaan, koska alue sijaitsee pääosin puurajan poh- joispuolella ja alueelta ei ollut saatavissa tarvittavaa laskenta-aineistoa. Ainespuuharvennusten latvus- massa ja kantopuu rajattiin kertymätarkastelun ul- kopuolelle, samoin kuin päätehakkuiden männyn kannot, koska nykyinen korjuuteknologia ei mah- dollista niiden laajamittaista talteenottoa osana ai- nespuun hankintaa tai metsänuudistamista. Ainespuuvaltaiset ensiharvennukset, joissa ai- nespuumittaisen puutavaran kertymä on yli 25 m³ hehtaarilla, rajattiin myös kertymätarkastelun ulko- puolelle. Ainespuuksi luettiin ne rungot, joiden rin- nankorkeusläpimitta oli yli 9 cm ja jotka täyttivät teollisen ainespuun muut mitta- ja laatuvaatimuk- set. Perusperiaatteena laskelmaa tehtäessä oli, että energian tuotanto ei rajoita metsäteollisuuden raaka- aineen saantia ja energiakäyttöön menee materiaali, joka ei täytä puunjalostusprosessien mitta- tai laatu- vaatimuksia. Nuorten metsien energiapuukertymät perustui- vat valtakunnan metsien 9. ja 8. inventoinnin (VMI 9) metsäkeskuskohtaisiin koealatietoihin (esim. Tomppo ym. 2001 ja Korhonen ym. 2001) sekä monilähdeinventoinnin kuntakohtaisiin tietoihin (Tomppo ym. 1998). Laskennassa olivat mukana ne varttuneiden taimikoiden ja nuorten kasvatusmetsi- en VMI-koealat, joilla oli ensimmäisellä 5-vuotis- kaudella harvennustarve, energiapuun kertymä oli yli 25 m3 hehtaarilta ja ainespuumittaista puutavaraa kertyi enintään 25 m3 hehtaarilta (Laitila ym. 2004). VMI:n koealatietoihin, jotka ilmoitettiin runkopuun tilavuuksina, lisättiin oksamassan määrä Hakkilan (1991) biomassayhtälöiden avulla. Lopullisissa tu- loksissa kertymää ei jaoteltu erikseen aines- ja ener- giapuuhun, vaan kaikki harvennuspoistuman puut oletettiin korjattavan kokopuuna energiakäyttöön. Päätehakkuilta kertyvän latvusmassan ja kanto- jen kertymät ovat sidoksissa teollisuuden puunkäyt- töön, joten saatavuuslaskelmat perustuvat vuoden 2004 toteutuneisiin puutavaralajikohtaisiin mark- kinahakkuumääriin, jotka on tilastoitu kunnittain ja metsäkeskuksittain (www.metinfo.fi ). Vuoden 2004 hakkuutilastossa olivat mukana sekä yksityismet- sien, Metsähallituksen että metsäyhtiöiden omien metsien hakkuut. Kertymälaskelmat perustuivat kuusi- ja mäntytukkien kuntakohtaisiin hakkuumää- Taulukko 1 Latvusmassahakkeen ja kantobiomassan kertymät suhteessa ainespuumäärään ja korjuun talteensaantopro- sentit (Hakkila 1991, Asikainen ym. 2001, Hakkila 2004). Latvusmassaa Etelä-Suomessa, % per kuusi ainespuu-m³ 44 % Latvusmassaa Pohjois-Suomessa, % per kuusi ainespuu-m³ 68 % Latvusmassaa Etelä-Suomessa, % per mänty ainespuu-m³ 21 % Latvusmassaa Pohjois-Suomessa, % per mänty ainespuu-m³ 28 % Latvusmassan talteensaanto-% työmaalla 70 % Kantobiomassaa, % per kuusi ainespuu-m³ 28 % Kantobiomassan talteensaato-% työmaalla 95 % 8riin. Latvusten, oksien, runkohukkapuun ja kantojen osuus suhteessa korjattuun ainespuumäärään arvi- oitiin taulukon 1 kertoimien perusteella. Kuusen ja männyn latvusmassakertymää laskettaessa Pohjois- Suomen alueeseen kuuluivat Lapin, Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan metsäkeskusten kunnat (Hak- kila 1991). Kantobiomassan saatavuus laskettiin pelkästään kuusen kannoille. Laskelmassa oletettiin, että 65 % kuusikoiden päätehakkuista, joista korjataan latvus- massaa, ovat myös sopivia kantojen korjuukohteita. Kuusen kantojen maksimaaliseksi talteensaannoksi oletettiin 95 % (tekninen korjuupotentiaali), koska osa kannoista jätetään ekologisista syistä nostamatta ja maahan jää noston yhteydessä juuripuuta. Latvus- massahakkeen talteensaanto oli laskelmassa 70 % (tekninen korjuupotentiaali). Tarkemmat kantobio- massan laskentaperusteet on esitetty taulukossa 1. Lopullisissa tuloksissa päätehakkuiden latvusmas- san, kantobiomassan sekä nuorten metsien energia- puun vuotuiset kertymät ilmoitettiin kiintokuutio- metreinä. 1.1.3 Arvio metsähakkeen määrästä Päätehakkuiden latvusmassan sekä kantobiomassan korjuupotentiaali oli vuoden 2004 hakkuumäärien perusteella 6,5 miljoonaa kiintokuutiometriä havu- puiden latvusmassaa ja 2,5 miljoonaa kiintokuutio- metriä kuusen kantobiomassaa vuodessa (Kuva 1). Kuusen osuus latvusmassan kertymästä oli 4,8 mil- joonaa kiintokuutiometriä ja männyn 1,7 miljoonaa kiintokuutiometriä vuodessa. Harvennuksilta kor- jattavan nuorten metsien energiapuun korjuupoten- tiaali oli 6,9 miljoonaa kiintokuutiometriä vuodessa ja kertymästä valtaosa oli lehtipuuta. Mikäli nuor- ten metsien energiapuu korjattaisiin karsittuna, niin kertymä pienenisi arviolta 42–46 % (Heikkilä ym. 2005). Rankana korjuussa kertymä pienenee, kun latvusmassa jää metsään. Lisäksi rankana korjuussa energiapuun kertymälle asetettu 25 m³/ha minimiko- ko on selvästi vaikeampi saavuttaa kuin kokopuuna korjuussa, mikä myös osaltaan pienentää rankapuun alueellisia kertymiä kokopuun kertymiin verrattuna (Laitila ym. 2005). Kuvasta 2 huomataan, että päätehakkuilta kor- jattavan metsähakkeen korjuupotentiaali on suurin Etelä- ja Keski-Suomessa ja että nuorten metsien energiapuun suhteellinen osuus korjuupotentiaalista kasvaa siirryttäessä etelästä pohjoiseen päin.Tulok- set ovat esitetty metsäkeskuksittain. Kuvissa 1 ja 2 esitetyt metsähakekertymät ovat teknisiä korjuupotentiaaleja. Käytännössä kerty- mien hyödynnettävyyttä rajoittavat teollisuuden ainespuun korjuumäärien suhdannevaihtelut, met- sänomistajien halukkuus luovuttaa hakkuutähteitä ja kantoja, nuorten metsien energiapuun tulo mark- kinoille, sekä nuorten metsien harvennuspuun kor- juutukien määrä ja rahoitusehdot. Metsäbiomassan talteensaannossa voi olla myös leimikkokohtaista vaihtelua esim. neulasten varisemisen tai latvusmas- san huonon kasoillehakkuun takia. Metsäverojärjes- 4,8 2,5 1,4 1,7 2,4 3,1 0 1 2 3 4 5 6 7 8 Latvusmassa päätehakkuilta Kannot päätehakkuu kuusikoista Nuorten metsien energiapuu T e k n in e n k o rj u u p o te n ti a a li, m ilj . m ³/ v u o s i Lehtipuu Mänty Kuusi Kuva 1. Päätehakkuiden latvusmassan, kantobiomassan sekä nuorten metsien energiapuun vuotuinen korjuupotentiaali. 0,0 0,3 0,6 0,9 1,2 1,5 1,8 Et el ä- Ra nn ikk o Po hj an m aa -R an ni kk o Lo un ai s- Su om i Hä m e- Uu sim aa Ka ak ko is- Su om i Pi rk an m aa Et el ä- Sa vo Et el ä- Po hj an m aa Ke sk i-S uo m i Po hj oi s- Sa vo Po hj oi s- Ka rja la Ka in uu Po hj oi s- Po hj an m aa La pp i T e kn in e n k o rj u u p o te n tia a li, m ilj . m ³/ vu o si Latvusmassa kuusikoista Latvusmassa männiköistä Kannot kuusipäätehakkuilta Nuorten metsien energiapuu Kuva 2. Päätehakkuiden latvusmassan, kantobiomassan sekä nuorten metsien energiapuun vuotuinen korjuupotentiaali metsäkeskuksittain. 9telmän muutos voi myös jonkin verran vaikuttaa hakkuiden rakenteeseen. Pinta-alaverotuksessa ol- leet metsäomistajat ovat purkaneet päätehakkuiden hakkuusäästöjä. Metsäverojärjestelmän siirtymä- kauden jälkeen entistä suurempi osa ainespuusta tul- taneen korjaamaan harvennuksilta. Metsäverouudis- tuksen siirtymäkausi päättyi vuoden 2005 lopussa. Nuutisen ym. (2005) mukaan kuusitukin ja -kuitupuun hakkuumäärät ylittivät siirtymäkauden loppuvuosina kuusen kestävät hakkuumahdollisuu- det monilla alueilla. Skenaariolaskelmien mukaan kuusitukin hakkuut voidaan pitää vuosina 2006– 2011 vuosien 2002–2004 tasolla, mutta sen jälkeen hakkuumahdollisuudet vähenevät noin 85 prosent- tiin huippuvuosien 1997–2001 keskimääräisestä tasosta. Hakkuumahdollisuudet vähenevät eniten Keski-Suomen, Pohjois-Savon, Etelä-Pohjanmaan, Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun metsäkeskusten alueella. Sen sijaan mäntytukin hakkuut voidaan metsävarojen puolesta pitää viime vuosien tasolla koko maassa (Nuutinen ym. 2005). Harvennusmänniköiden ja -koivikoiden hak- kuumahdollisuudet kasvavat tulevaisuudessa koko maassa. Energiapuun hankinnalle nuorista met- sistä tämä on sekä haaste että mahdollisuus. Myös kuiduttavan metsäteollisuuden mielenkiinto koti- maista ensiharvennuspuuta ja hakkuusäästöjä koh- taan on lisääntynyt. Syynä tähän on se, että uusia käyttömuotoja ensiharvennuspuulle, erityisesti en- siharvennusmännylle on löydetty. Myös kiristynyt kilpailu tuontipuusta Itämeren alueella ja Venäjän ilmoittamat tullimaksujen korotukset havupuulle ovat lisänneet harvennuspuun hintakilpailukykyä kuiduttavan teollisuuden prosesseissa. Tämä yhdes- sä kasvavan puupolttoaineen tarpeen kanssa puoltaa kuitu- ja energiapuun integroitua hankintaa, jossa erottelu kuitu- ja energiaositteeseen tapahtuisi vas- ta massatehtaan kuorimarummussa. Integroinnilla tavoitellaan pienempiä kokonaishankintakustannuk- sia kuin aines- ja energiapuujakeiden erillishankin- nassa. Vakiintuneita ja kustannustehokkaita toimin- tamalleja ja korjuutekniikoita aines- ja energiapuun integroituun hankintaan ensiharvennuksille ei ole kuitenkaan vielä löydetty, ei ainakaan sellaisia, että ne olisivat kustannustehokkaita myös pitkillä kau- kokuljetusmatkoilla. Päätehakkuilta korjattavan hakkuutähdehakkeen korjuukustannukset ovat pienimmät ja harvennuk- silta korjattavan kokopuuhakkeen korjuukustannuk- set ovat suurimmat. Pienpuuhakkeen kompastus- kivenä on ollut sen hakkuutähdehaketta noin 50 % korkeampi tuotantokustannus, joka aiheutuu lähinnä pienpuun kalliista kaadosta ja kasauksesta. Hakkuu- tähteen kohdalla tätä kustannusta ei juuri ole, koska hakkuutähteen kasaus voidaan hakkuukoneen työta- paa muuttamalla integroida ainespuun korjuuseen. Muissa korjuun työvaiheissa kustannuserot hakkuu- tähdehakkeen ja pienpuuhakkeen välillä ovat vähäi- set. Hakkuutähteen keskimääräinen korjuukustannus tienvarressa organisaatiokustannukset huomioiden on irtonaisella hakkuutähteellä 7 €/m³ ja paalatulla hakkuutähteellä 12 €/m³. Kantojen korjuukustannus tienvarteen toimitettuna on noin 13 €/m³ ja pien- puun 18 €/m³. Pienpuuhakkeen hintakilpailukykyä parantavat sille maksettavat korjuutuet. Nykyisellä energian hinnalla pienpuun korjuu on mahdollista vain valtion KEMERA-tukien turvin. 1.2 Energiapuun käyttö ja käyttötavoitteet Lämpö- ja voimalaitoksissa käytettiin vuonna 2006 metsähaketta 3,1 miljoonaa kiintokuutiometriä ja pientalokiinteistöissä arviolta 0,4 miljoonaa kiin- tokuutiometriä (Ylitalo 2007a). Edelliseen vuoteen verrattuna metsähakkeen käyttö kasvoi 17 %. Ener- giantuotannossa hyödynnetty metsähake koostui lä- hinnä latvusmassahakkeesta, eli hakkuualalta korja- tuista oksista, latvuksista sekä tyvilumpeista. Niiden osuus metsähakkeen käytöstä lämpö- ja voimalai- toksissa oli 64 %, kun mukaan lasketaan puunkor- juun yhteydessä kaadettu ja korjattu järeä runkopuu, joka ei esimerkiksi lahovikaisuuden vuoksi kelpaa ainespuuksi. Nuorten metsien harvennuksilta joko karsittuna tai karsimattomana korjatun energiapuun määrä oli 21 % metsähakkeen käytöstä energiantuo- tannossa yhdyskunnissa ja teollisuudessa. Kanto- ja juuripuun osuus metsähakkeen käytöstä oli 14 % vuonna 2006 (Ylitalo 2006). Pientalokiinteistöissä käytetty hake oli pääasiassa runkopuuhaketta, joka oli tehty esim. pieniläpimittaisesta harvennuspuusta tai hukkarunkopuusta. Metsähakkeen käytön kasvu on ollut ripeää ja energiakäyttö on liki nelikertaistunut 2000-luvun aikana (Kuva 3). Kansallisessa metsäohjelmassa ta- voitteeksi on asetettu 5 miljoonan kiintokuutiomet- rin vuotuinen käyttö vuoteen 2010 mennessä. Met- säsektorin tulevaisuuskatsauksessa tavoitteeksi on puolestaan asetettu lisätä metsähakkeen vuotuinen käyttö 8 miljoonaan kiintokuutiometriin vuoteen 2015 mennessä. Tämän vuosituhannen alkuvuosina metsähakkeen käytön kasvu oli likimain 30 % vuo- dessa, mutta määrien kasvaessa suhteellinen vuosi- kasvu on kuitenkin puolittunut parin viime vuoden aikana (Ylitalo 2007a). Metsähakkeen käytön voimakkaan kasvun mah- dollistivat 2000-luvun alussa muutamat isot laitos- investoinnit, jollaisia viime vuosina ei ole ollut. 10 Nykyisin 30 suurinta energialaitoista käyttää 75 prosenttia kaikesta metsähakkeesta (Ylitalo 2007b). Metsähakkeen käyttöä voidaan lisätä nykyisissä lai- toksissa, mutta vasta uudet investoinnit sähköä ja lämpöä tuottaviin laitoksiin yhdyskunnissa ja teolli- suudessa mahdollistavat asetettujen käyttötavoittei- den saavuttamisen (Helynen 2006). Verrattaessa laskettuja korjuupotentiaaleja met- sähakkeen nykykäyttöön havaitaan, että 16 mil- joonan kiintokuutiometrin korjuupotentiaalista on hyödynnetty lämpö- ja voimalaitosten energiantuo- tannossa noin viidennes (Kuva 3). Latvusmassa- hakkeen osalta metsähakkeen hyödyntämisaste on korkein. Noin kolmannes teknisesti korjattavissa olevassa latvusmassahakkeesta hyödynnetään jo nyt energiantuotannossa. Kannoista noin viidennes on energiakäytön piirissä. Nuorten metsien energia- puu potentiaalista vain kymmenesosaa hyödynne- tään lämpö- ja voimalaitosten energiantuotannossa (Kuva 3). 1.3 Metsäenergian korjuumenetelmät 1.3.1 Haketustavat Metsähakkeen korjuumenetelmät voidaan jakaa haketuspaikkansa mukaan keskitetyn ja hajautetun haketuksen menetelmiin. Haketuksen keskittäminen käyttöpaikalle tai terminaaliin mahdollistaa suuret vuosituotokset, korkeat koneiden käyttöasteet ja 0 2 4 6 8 10 12 14 16 Energiapuu harvennuksilta Latvusmassa päätehakkuilta Kannot (kuusi) Yhteensä M et sä ha kk ee n kä yt tö v oi m al ai to ks ill a se kä ko rju up ot en tia al i, m ilj . m ³/ vu os i Vuosi 2000 Vuosi 2001 Vuosi 2002 Vuosi 2003 Vuosi 2004 Vuosi 2005 Vuosi 2006 Potentiaali Kuva 3. Metsähakkeen käytön kehitys lämpö- ja voimalaitoksis- sa vuosina 2000–2006 (Ylitalo 2001–2007) sekä käyttömäärien suhde laskettuihin korjuupotentiaaliin valtakunnan tasolla. Kun tarkastellaan käyttöä ja metsähakkeen korjuu- potentiaaleja metsäkeskustasolla tai kuntatasolla (Kuva 4 ja 5), havaitaan, että käyttö on voimakkaas- ti keskittynyt rannikkoalueille sekä Keski-Suomeen. Suurimmat hyödyntämättömät raaka-aine varat si- jaitsevat pääasiassa Itä- ja Pohjois-Suomessa. Valta- kunnan tasolla Suomen metsäenergiavarat mahdol- listavat niiden hyödyntämiselle asetetut tavoitteet, mutta alueellisesti voi ilmetä metsäenergian kysyn- nän ja tarjonnan välistä epätasapainoa ja siitä joh- tuvaa korjuukustannusten nousua. Käyttömäärien kasvaessa metsähaketta joudutaan kuljettamaan yhä pidemmiltä kuljetusmatkoilta ja korjuu joudu- taan ulottamaan kustannuksiltaan aiempaa epäedul- lisimmille kohteille alueilla, joilla metsäenergian käyttökohteita on runsaasti. Toisaalta on alueita, esimerkiksi Pohjois-Savo, joilla metsäenergiavarat ylittävät reippaasti metsähakkeen nykykäytön ja olosuhteet ovat suotuisat merkittävällekin käyttö- määrän kasvulle. 0,0 0,3 0,6 0,9 1,2 1,5 1,8 Po hj an m aa -R an ni kk o Ke sk i-S uo m i Et el är an ni kk o Lo un ai s- Su om i Ka ak ko is- Su om i Pi rk an m aa Et el ä- Po hj an m aa Et el ä- Sa vo Hä m e- Uu sim aa Po hj oi s- Ka rja la Ka in uu Po hj oi s- Po hj an m aa Po hj oi s- Sa vo La pp i M e ts ä h a ke tt a m ilj . m ³/ vu o si Käyttö Potentiaali Kuva 4. Metsähakkeen käyttö lämpö- ja voimalaitoksissa vuonna 2006 metsäkeskuksittain sekä metsähakkeen korjuu- potentiaali. Kuvan 5 kartassa on verrattu metsähakkeen vuotuista korjuu- potentiaalia ja metsähakkeen käyttöä kuntatasolla. Punaisella värillä merkityt paikat ovat kuntia, joissa käyttö ylittää reippaasti kunnan alueelta korjattavissa olevan metsähakkeen määrän. Kolme pohjoisinta kuntaa ovat karttatarkastelun ulkopuolella laskentateknisistä syistä johtuen. 11 alemmat haketuskustannukset. Menetelmällä pääs- tään eroon ”kuumasta ketjusta”, jolloin tuotantoket- jun kukin työvaihe voidaan tehdä niin tehokkaasti kuin kalustolla on mahdollista ilman turhia odotus- aikoja. Jos materiaali puretaan suoraan murskaimen syöttökuljettimelle, voi odotusaikoja muodostua tässäkin hankintaketjussa. Käyttöpaikka- ja ter- minaalihaketusketjuissa metsäkuljetustyövaihetta seuraa tienvarsivarastoinnin jälkeen autokuljetus- työvaihe. Käyttöpaikka- ja terminaalihaketuksen heikkoutena on se, että kuljetuksen kuormakoko jää käsittelemättömällä latvusmassalla, kokopuulla sekä kanto- ja juuripuulla pieneksi, mikä kasvattaa kul- jetuksen kustannuksia etenkin kaukokuljetuksessa. Kuormakokoa on pyritty kasvattamaan tiivistämällä latvusmassa risutukeiksi, harvennuspuulla puiden karsinnalla ja määrämittaan katkonnalla sekä kanto- ja juuripuulla puuaineksen pilkonnalla. Suurten investointikustannusten vuoksi käyttö- paikalla haketus sopii vain suurille voimalaitoksille. Terminaaleista haketta voidaan toimittaa eri koko- luokan laitoksille ja terminaali on toimitusvarma puskurivarasto esimerkiksi kelirikkoaikana, jolloin sivuteiden käyttö on rajoitettua raskaan liikenteen osalta. Hakkeen laatua on myös helpompi kontrol- loida, koska terminaalia voidaan käyttää hakepuun kuivatuspaikkana, ja kosteaa ja kuivaa haketta voi- daan tarvittaessa sekoittaa laadun tasaamiseksi. Hakkeen ja hakepuun käsittely terminaalissa lisää- vät kustannuksia, samoin kuin mahdollinen ristiin kuljetus liikuteltaessa materiaalia ensiksi metsästä termi-naaliin ja sitten terminaalista voimalaitoksel- le. Haketerminaalit sijaitsevat yleensä metsähak- keen käyttöpisteiden läheisyydessä tai turvesoiden yhteydessä. Hajautetun hakkeen tuotannon menetelmiä ovat välivarastolla tai palstalla tapahtuvaan haketukseen perustuvat korjuuketjut. Välivarastohaketuksessa materiaali haketetaan suoraan vieressä odottavan hakeauton kuormatilaan. Hakkurin ja hakeauton toi- minnot kytkeytyvät kiinteästi toisiinsa, mikä mer- kitsee sitä, ettei haketusta ja kuljetusta voi limittää. Kaukokuljetusmatkasta riippuen odotusaikoja tulee joko hakkurille tai hakeautolle. Käytettäessä use- ampia hakeautoja hakkurin odotusaikoja voidaan vähentää, mutta silloin hakeautojen odotusajat saat- tavat kasvaa. Tämä ns. ”kuuma ketju” on myös al- tis keskeytyksille. Välivarastohaketusmenetelmässä auton kantavuus ja kuormakoko saadaan hyödyn- nettyä täysimääräisesti ja menetelmä on kuljetus- tehokas myös pitkillä kaukokuljetusmatkoilla. Vä- livarastohaketusjärjestelmä on hakkeen tuotannon perusratkaisu, joka soveltuu sekä pienille että suu- rille käyttöpaikoille. Haketus tehdään yleensä kuor- ma-autoalustaisilla tai maataloustraktorisovitteisilla hakkureilla. Palstahaketusketjussa haketuksen ja metsäkul- jetuksen, samoin kuin joissain tapauksissa myös hakkuun tekee yksi ja sama kone yhdellä käyntiker- ralla. Normaaliin metsäkoneeseen verrattuna palsta- hakkuri on kalliimpi ja painavampi ja sen vuoksi metsäkuljetusmatkojen on oltava lyhyitä, samaten kuin maapohjan on oltava kantavaa ja tasaista. Kone on myös vika- ja vaurioherkkä, mikä osaltaan nos- taa menetelmällä tuotetun hakkeen tuotantokustan- nuksia. Palstahaketuksella tuotetun hakkeen määrä onkin erittäin pieni ja korjuumenetelmällä on enää korkeintaan paikallista merkitystä metsähakkeen tuotannossa. 1.3.2 Metsäenergian korjuu metsässä Kun metsähaketta korjataan päätehakkuilta, niin latvusmassan esikasaus kourakasoihin liittyy aines- puun hakkuuseen. Hakkuukoneen työtapaa muute- taan niin, että oksat ja latvat kasautuvat hakkuu-uran varteen, kun normaalissa työtavassa oksat ja latvat on pyritty keräämään ajouralle suojaamaan maape- rää ja parantamaan kantavuutta. Kantojen korjuussa kannot nostetaan, pilkotaan ja kasataan kaivukoneil- la, joissa on joko kantohara tai kantopuun nosto- ja pilkontalaite. Palstalla olevien kantokasojen koko on 2–6 kantoa. Nuorten metsien energiapuun kor- juussa kaato ja kasaus tehdään joko metsurityönä tai konetyönä. Metsurityönä tehtävässä korjuussa pui- den kaatokasaus tehdään kaatokahvoilla varustetulla Kuva 5. Kuusikoiden päätehakkuualat ovat merkittävin ener- giapuulähde, niiden latvusmassat ja kannot käsittävät 46 % metsähakkeen laskennallisesta korjuupotentiaalista. Etelä- Suomen kuusikoiden päätehakkuualoilta saadaan korjattua lat- vusmassaa noin 30 % ja kantoja noin 27 % suhteessa hakatun ainespuun määrään (m3/ha). Kuva: Erkki Oksanen / Metla” 12 moottorisahalla. Työmenetelmä on nimeltään siirte- lykaato, ja kasauksessa käytetään hyväksi kaatuvan puun liike-energiaa, mikä keventää ja nopeuttaa työtä. Koneellisessa pienpuun korjuussa kaatokasa- us tehdään keräilevällä kaatopäällä. Puiden kouraan keräilyllä ja joukkokäsittelyllä vähennetään kouran liikkeitä ja parannetaan koneen tuottavuutta verrat- tuna yksinpuin käsittelyyn. Puiden katkaisu tapah- tuu leikkaavalla terällä tai ketjusahalla. Kaatokasa- uskoneen peruskoneena on harvennuksille soveltuva hakkuukone. Koneellisessa pienpuun korjuussa voi- daan käyttää myös yhdistelmäkoneita eli korjureita, jossa sama kone hoitaa sekä pienpuun kaatokasauk- sen että metsäkuljetuksen. Nuorten metsien ener- giapuun korjuukohteilla kourakasan koko on keski- määrin 5–15 puuta. Palstalle korjuun yhteydessä jäävän tai varisevan biomassan määrän suhteen metsähakkeen tuotanto- menetelmien välillä ei ole eroja. Materiaali kuor- mataan kuormaimella kourakasoista, joihin se on latvusmassan kasoille hakkuun, kantojen noston tai pienpuun hakkuun yhteydessä kasattu. Kourakasan pohjalle jäävän materiaalin määrä on riippuvainen kuljettajan huolellisuudesta ja palstalla varastointi- ajan pituudesta, ei valitusta hakkeen tuotantomene- telmästä. Metsäbiomassan lähikuljetuksen metsästä tienvarsivarastolle tai jatkoprosessoinnin suorittaa metsätraktori tai siihen pohjautuva metsäkone. Ka- san pohjalle jäävän materiaalin määrä on suurin latvusmassalla, josta varisee neulasia ja katkennei- ta oksanpätkiä kuormauksen yhteydessä. Kantojen mukana välivarastolle kantautuu kunttaa, kiviä ja kivennäismaata. Kokopuulla varastointihävikki on lähinnä varisevia neulasia ja ohuita oksia. Suuren kuiva-ainehävikin vuoksi latvusmassan varastointi- aika on maksimissaan yksi vuosi tienvarsivarastos- sa. Kanto- ja harvennuspuu kelpaavat energian tuo- tantoon myös ylivuotisena, koska materiaali kuivuu varastoinnin aikana. 1.3.3 Korjuumenetelmät nyt ja tulevaisuudessa Metsätehon tekemän tutkimuksen mukaan (Kärhä 2007) metsähakkeen tuotanto nuorista harvennus- metsistä perustuu valtaosin välivarastolla haketuk- seen (71 %). Terminaaleissa tuotetun hakkeen osuus oli 23 % ja käyttöpaikalla harvennuspuuta haketet- tiin 6 %. Pääosa tuotetusta hakkeesta oli kokopuu- haketta (Ylitalo 2007), koska oksineen korjuu lisää energiapuun hehtaarikertymää ja kasvattaa käsitte- ly-yksikön kokoa hakkuussa. Latvusmassahakkeen tuotannossa välivarastohaketuksen osuus oli 57 %, käyttöpaikkahaketuksen 27 % ja terminaaleissa haketuksen 16 %. Kantopalojen murskaus poltto- jakeeksi edellyttää järeiden murskainten käyttöä, minkä vuoksi palstahaketus ja tienvarsihaketus ovat jo maaperän kantavuuden ja kone- ja kuljetuska- luston tilantarpeen vuoksi poissuljettuja tuotanto- menetelmiä (Laitila ym. 2007). Vuonna 2006 voi- malaitoksilla käytetystä kantohakkeesta 80 % oli murskattu käyttöpaikalla ja 20 % terminaaleissa (Kärhä 2007). Metsätehon tutkimuksen mukaan (Kärhä 2007) käyttöpaikalla tai terminaalissa tuotetun metsähak- keen suhteellinen osuus tulee kasvamaan ja väliva- rastohaketusmenetelmän valta-asema pienenemään. Muutokset tuotantomenetelmien suhteellisissa osuuksissa eivät kuitenkaan ole kovin suuria. Sa- massa tutkimuksessa metsähakkeen tuottajat lisäksi arvioivat, että vuonna 2015 nuorista metsistä kor- jatun energiapuun osuus on 27 %, kanto- ja juuri- puuhakkeen 24 % ja latvusmassahakkeen 43 % energialaitosten käyttämästä metsähakkeesta. Met- sähakkeen kokonaiskäytön vuonna 2015 tuottajat arvioivat olevan runsaat 14 TWh (Kärhä 2007) eli noin 7 miljoonaa kiintokuutiometriä vuodessa. Nykyisellä energian hinnalla pienpuun korjuu on mahdollista vain valtion tukien turvin, ja te- hokkaiden korjuumenetelmien kehittäminen onkin avainasemassa, kun pienpuuhakkeen kilpailukykyä pyritään parantamaan. Korjuun kompastuskivenä on pieniläpimittaisen puun korkea hakkuukustannus. Puiden joukkokäsittelyyn perustuvien keräilevien kaatokasauskourien kehitystyö on vielä kesken ja oletettavissa on, että kaatokasauksen kustannukset tulevat laitteiden ja menetelmien kehittyessä alene- maan. Tällä hetkellä kourien kehittelyssä on kaksi kehityssuuntaa. Suunnittelussa lähtökohdaksi on otettu, että koura soveltuu joko pelkästään karsimat- toman kokopuun korjuuseen tai sillä voidaan korjata sekä ainespuuta että kokopuuta. Yhdistettyyn aines- ja energiapuun hakkuuseen soveltuvat kourat ovat käyttökelpoisia puustoltaan vaihtelevilla työmailla, joilla on kuitu- ja energia- puukuvioita sekä näiden yhdistelmiä. Rulla- ja te- lasyöttöisillä hakkuulaitteilla on myös mahdollista tehdä karsittua rankaa. Toinen mielenkiintoinen ke- hityssuunta on aines- ja energiapuun yhdistetty kor- juu joukkokäsittelyhakkuuta ja paalaustekniikkaa hyödyntävällä ns. Fixteri menetelmällä. Kehitetys- sä menetelmässä aines- ja energiapuu paketoidaan samaan pakettiin hakkuun yhteydessä ja jaottelu ai- nes- ja energiapuujakeisiin tapahtuu vasta kuidutta- van tehtaan kuorimossa (Jylhä ja Laitila 2007, Kärhä ym. 2007). Kehitetty menetelmä sopii teollisuuden suurimittakaavaiseen puunhankintaan. 13 2.1 Ilmastonmuutos ja kasvihuonekaasutaseet Auringon valo on pääasiassa lyhytaaltoista säteilyä, joka läpäisee ilmakehän helposti. Auringon säteily- energia muuttuu maanpinnan kohdatessaan osittain pidempiaaltoiseksi lämpösäteilyksi. Lämpösäteily ei läpäise ilmakehää yhtä helposti kuin valo, jolloin syntynyt lämpö ei pääse karkaamaan takaisin ava- ruuteen. Kasvihuonekaasut, hiilidioksidi, metaani ja dityppioksidi, lisäävät ilmakehän kykyä pidät- tää lämpösäteilyä. Kun kasvihuonekaasujen määrä ilmakehässä kasvaa, kasvaa samalla myös ilmake- hään jäävän lämpöenergian määrä ja sen seurauk- sena ilmasto lämpenee. Viimeisimpien maailman- laajuisiin ilman lämpötilaan mittauksiin perustuvat havaintosarjat ovat osoittaneet, että tämä muutos on myös mittauksin havaittavissa (IPCC). Ilman hiilidioksidipitoisuuteen vaikuttavat mo- net tekijät, mutta tällainen trendinomainen ilman lämpötilan nousu on selitettävissä etenkin fossii- listen polttoaineiden käytön jatkuvalla lisääntymi- sellä ja maankäytössä tapahtuneilla muutoksilla. Kasvihuonekaasujen pitoisuuden nousua on ryh- dytty rajoittamaan kansainvälisin sopimuksin. Rio de Janeirossa 1992 tehdyissä päätöksissä sopimuk- sen allekirjoittaneet maat sitoutuivat raportoimaan omat kasvihuonekaasutaseensa vuosittain. Kiotossa vuonna 1997 käydyissä jatkoneuvotteluissa monet teollisuusmaat sitoutuivat vähentämään omia kas- vihuonekaasupäästöjään keskimäärin 5 % vuoden 1990 päästötasosta. Päästötavoitteet vaihtelevat eri maiden välillä. Koko EUn tavoite päästövähennyk- sissä on 8 %, Suomen osuudeksi EUn sisällä tuli saavuttaa vuoden 1990 päästötaso. Tämä tavoite tulee saavuttaa sopimuskaudella, joka kattaa vuo- det 2008–2012. Koska kasvihuonekaasujen päästöt ovat Suomessakin kasvaneet edelleen vuoden 1990 jälkeen, on tämän tason saavuttaminen merkittävä haaste. Tämän lisäksi EU on tehnyt omia sisäisiä päätöksiä, jotka edellyttävät tätä tavoitetta suurem- paa panostusta uusiutuvan energian käytön lisäämi- seen. Balilla alkaneet Kioton sopimuksen jälkeistä aikaa koskevat neuvottelut tulevat luultavasti pää- tymään jo sovittuja rajoituksia tiukempiin määräyk- siin kasvihuonekaasujen päästöjen vähentämiseksi. Intergovernmental Panel on Climate Change (IPCC) on julkaissut seikkaperäisen ohjeiston, jonka mukai- sesti sopimuksen solmineet maat raportoivat omat päästönsä. YK:n ilmastosopimuksen Kioton pöytä- kirjan määräykset koskevat myös metsien päästöjä ja nieluja. Sopimuksessa olevan artikla 3.3:n mu- kaan metsänhävityksen ja uudelleenmetsityksen ai- heuttamat päästöt ja nielut lasketaan velvoitteeseen mukaan täysmääräisesti. Sen lisäksi maat voivat ha- lutessaan valita artiklan 3.4 mukaisia toimia (met- sänhoito, maatalousmaan hoito, laidunmaan hoito ja kasvillisuuden palauttaminen), saada niistä ns. nieluhyödyn ja kompensoida tällä artiklan 3.3 mu- kaisten toimien mahdollisesti aiheuttama nettoläh- teen. Valtioneuvosto päätti vuoden 2006 lopulla, että Suomi soveltaa tämän artiklan 3.4 mukaista metsän- hoitotoimenpidettä jo Kioton pöytäkirjan ensimmäi- sellä sitoumuskaudella vuosina 2008–2012. 2.2 Kioton pöytäkirja ja metsät Kioton pöytäkirjan 1. sitoumuskaudella 2008–2012 artiklan 3.3 mukaisen metsänhävityksen ja uudel- leenmetsittämisen on arvioitu aiheuttavan Suomes- sa runsaan 2 milj. t CO 2 -ekv/v päästön, joka on noin 2,5 % Suomen vuoden 2004 kokonaispäästöistä. Tärkeimpinä päästölähteinä ovat turvemaille pe- rustettujen peltojen maaperä ja metsän raivaaminen rakennetuksi maaksi. Vuosina 2008–2012 alueet, joilla on tapahtunut artiklan 3.3 mukaisia toimia, tu- levat olemaan pinta-alaltaan yhteensä noin 0,5 milj. ha (Tomppo ym. 2006). Artikla 3.4 antaa mahdollisuuden kompensoida artiklan 3.3 soveltamisen aiheuttama päästörasite ja saada hyötyä nielusta, joka Suomen metsien tapa- uksessa oli vuonna 2004 26,2 milj. t CO 2 (Metsä- tilastollinen vuosikirja 2006). Suomi ei voi hyötyä metsänielustaan täysimääräisesti, vaan sopimukseen on maittain määritelty metsänhoidon nieluhyödylle ensimmäiselle sopimuskaudelle maksimi, joka on 2 Metsien kasvihuonekaasutaseet ja energiapuun käyttö Timo Kareinen, Hannu Hirvelä, Risto Sievänen ja Hannu Ilvesniemi Metsäntutkimuslaitos 14 Suomelle 0,59 milj. t CO 2 /v (Report of the Confe- rence … 2002). Maksimitaso on määritelty sopimus- neuvotteluissa oletuksella, että vain 15 % metsien nielusta kuuluisi Kioton pöytäkirjan hyvityksen pii- riin (vuoden 1989 jälkeen tapahtunein toimenpitein saavutettu) ja loput ovat ”ilmaista”, sisältäen mm. il- mastonmuutoksen kasvua lisäävän vaikutuksen (Re- port of the Conference ... 2006). Suomen kattoluku määräytyi vuoden 2001 kasvihuonekaasuarvioiden (Finland’s Third ... 2001) perusteella. Näin ollen Suomen artiklan 3.4 perusteella saa- ma hyöty on maksimissaan artiklan 3.3 päästövai- kutuksen kompensointi plus nielukatto eli yhteensä noin 3 milj. t CO 2 /v, joka vastaa noin 3,5 % vuoden 2004 kokonaispäästöistä. Vuonna 2004 lasketut ko- konaispäästöt ylittivät vuoden 1990 tason noin 10 milj. tonnilla CO 2 /v, johon verrattuna metsien nielu- hyöty 3 milj. t CO 2 /v on merkittävä. 2.3 Metsien kasvihuonekaasutaseiden laskentamenetelmä 2.3.1 Hakkuumahdollisuusarviot Suomen metsien puuston tila tunnetaan toistuvien valtakunnan metsien inventointien perusteella hy- vin. Tämän hetkisten puustotunnusten perusteel- la voidaan myös laskea puuston tulevaa kasvua ja kehitystä. Tässä esitetyt arviot perustuvat MELA- ohjelmistolla tehtyihin metsä- ja kitumaiden hak- kuumahdollisuusarvioihin. (Nuutinen ja Hirvelä 2006) vuosille 2005–2035, jotka koskevat puuston määrää, rakennetta sekä hakkuiden määrää vuosina 2005–2035. Niiden lähtötietoina käytettiin vuosi- na 2004–2005 mitatuista valtakunnan metsien 10. inventoinnin (VMI10) koeala ja puutiedoista muo- dostettua laskelma-aineistoa. Metsien kasvihuone- kaasutaseisiin vaikuttaa kaikki metsien käyttö. Tästä syystä tarkastelemme metsätalouden kokonaisvaiku- tusta, jossa yhtenä vaihtoehtona otetaan huomioon energiapuun lisääntynyt käyttö. 2.3.2 Arviot metsähakkeen käyttömahdollisuuksista Vuoden 2004 markkinahakkuumääriin perustuen Helynen ym. (2007) arvioivat metsähakkeen poten- tiaaliseksi raaka-ainekertymäksi n. 16 milj. m3 vuo- dessa. Metsähakkeesta tällöin saatava energiahyö- ty olisi 32 TWh. Hyvin vastaavaan metsähakkeen potentiaaliseen kertymään (15 milj. m3 vuodessa) päädyttiin myös maa- ja metsätalousministeriön selvityksessä (Metsäenergian tuotannon ..., 2006). Samojen tutkimusten mukaan nykyisten laitosten on arvioitu voivan hyödyntää metsähaketta nykyisellä polttotekniikalla n. 7.5 milj. m3 vuodessa (Helynen ym. 2007) ilman, että raaka-aineen kuljetusmatkat venyvät erityisen pitkiksi. Taloudellisesti kannatta- villa investoinneilla metsähakkeen käyttöä on arvi- oitu voitavan kasvattaa n. 12 milj. m3 v-1 vuoteen 2020 mennessä. Nykyisin metsähaketta käytetään yli 3 milj. m3 v-1. Energiatilaston (Vuosikirja 2006) mukaan polt- toaineiden polton CO 2 keskimääräiset päästöt vuon- na 2005 olivat 0.27 milj. tn tuotettua TWh:ia koh- den. Nämä tilastoidut päästöt ovat syntyneet öljyn, hiilen, maakaasun ja turpeen poltosta. Metsähakkeen teknis-taloudellisella käyttömäärän lisäyksellä, noin 9 milj. m3 vuodessa, voitaisiin siis korvata noin 5 Tg CO 2 päästöä vuoden 2005 polttoaineiden kulu- tusjakaumassa. Pyrittäessä arvioimaan metsähakkeen energia- käytön maksimaalista vaikutusta metsien hiilitasee- seen, hakkeen käyttöä kasvatettiin laskelmissa ny- kytasosta tasaisesti arvioidulle maksimitasolle (15 milj. m3 v-1) vuoteen 2030 mennessä. 2.3.3 Kasvihuonekaasutaselaskenta Kasvihuonekaasutaseet arvioitiin puustotietojen perusteella samoin menetelmin kuin käytetään kasvihuonekaasuraportoinnissa (Greenhouse gas emissions in Finland ... 2006, Liski ym. 2006, de Wit ym. 2006, Minkkinen ym 2007a,b). Puuston hiilitase lasketaan kasvun ja poistuman erotuksena. Kuolleen orgaanisen aineen hiilitase puolestaan las- ketaan puusto- ja poistumatiedoista tuotetun karike- tuotoksen sekä mallitetun (kivennäismailla) ja emis- Puuston, maaperän ja metsien hiilitase -25 -20 -15 -10 -5 0 5 10 15 20 25 30 35 40 45 50 1940 1950 1960 1970 1980 1990 2000 m il j. t n C O 2 / v Maaperä Puusto Metsät yhteensä Kuva 1. Kasvihuonekaasuraportoinnin (Greenhouse gas emis- sions in Finland ... 2006) mukaisesti laskettu metsien vuotuinen hiilitase 1940-2004. 15 siokertoimeen pohjautuvan (turvemailla) orgaanisen aineen hajoamisarvion perusteella. Päätehakkuu- ikäisten kuusikoiden puuston kokonaisbiomassasta vajaa neljäsosa on hakkuutähteissä sekä kannoissa eli yhteensä vajaa puolet puun kokonaisbiomassas- ta, männiköissä maanpäällisten hakkuutähteiden osuus on selvästi pienempi kuin kuusikoissa. Metsi- en tulevaa merkitystä kuvaavissa laskelmissa mallit ja kertoimet (kariketuotoskertoimet, emissiokertoi- met) ovat samat kuin Suomen kasvihuonekaasura- portoinnissa on tällä hetkellä käytössä (Greenhouse gas emissions in Finland ... 2006). Laskelmissa käy- tetyt maapinta-alat perustuvat valtakunnan metsien inventointeihin. Metsien hiilivarat koostuvat puuston ja kasvien biomassan sekä kuolleen orgaanisen aineen hiilestä. Puustossa hiiltä on noin 820 Tg (Liski ym. 2006), kivennäismaiden maaperässä 921 Tg (Ilvesniemi ym. 2002) ja soiden turpeessa 5600 Tg (Minkkinen 1999). Soiden turpeesta tosin suurin osa on avosoil- la, jotka eivät olleet laskelmissa mukana. 2.4 Metsien kasvihuonekaasutase 2.4.1 Kasvihuonekaasutaseet nykypäivään asti Raportoituihin puustotietoihin pohjautuen ja kas- vihuonekaasuraportoinnin menetelmiä käyttäen tuotettu metsien hiilitase kaudella 1940–2004 seu- railee puuston tasetta (Kuva 1, *puuston hiilinielu on vakio vuosien 1940–1952 ja 1953–1963 välillä, jolloin ei ollut uusia inventointituloksia saatavilla.). Heilahtelut taseissa johtuvat hakkuumäärien vaihte- luista. Äkilliset nykäykset ylöspäin puuston tasees- sa johtuvat pääosin vähäisistä hakkuista. Pieni hak- kuumäärä tuottaa vähän hakkuukariketta ja tällöin maan tase pienenee. Lyhyellä aikavälillä (muutama vuosi) maaperä kompensoi näin osittain puuston ta- seen muutoksia. Kymmenien vuosien aikajaksossa maaperän tase seurailee puustoa, joka voidaan näh- dä maaperän taseen trendinomaisena li- sääntymisenä 1970-luvun loppuvuosista noin vuoteen 2000. Puuston tilavuuden kasvaessa kuolleen orgaanisen aineen tuotos (karike ja luonnonpoistuma) yleen- sä kasvaa ja tämän seurauksena kuolleen orgaanisen aineen varastot kasvavat myös. Maaperän taseen muutoksiin liittyy viiveitä, koska osa orgaanisesta aineesta hajoaa hitaasti. 2.4.2 Kasvihuonekaasutaseet MELA- hakkuumahdollisuusarvioiden mukaan Emme voi tietää, miten metsiämme tulevaisuudessa tullaan käyttämään, mutta voimme kuitenkin tehdä erilaisia oletuksia mahdollisesta käytöstä. Tarkas- telemme tässä kolmea intensiivisyydeltään erilaista metsänkäyttövaihtoehtoa, ja huomioimme näissä laskelmissa myös energiapuun lisääntyvän käytön vaikutukset yhdessä ainespuun käytön aiheuttamien vaikutusten kanssa. Ensimmäisessä (I) hakkuulaskelmassa hakat- tiin metsänkäsittelysuositusten mukaan hakattavis- sa oleva ja hakkuukypsäksi tuleva puusto siten että nettotulojen nykyarvo maksimoitui viiden prosentin korkokannalla eikä hakkuille asetettu kestävyysvaa- timuksia. Laskelmassa hakattiin kaikki metsänkäsit- telysuositusten mukaan hakattavissa olevat kohteet, jotka eivät täyttäneet kasvattamisen ehdoksi asetet- tua kannattavuusvaatimusta. Tämä laskentatapa johti suurimpaan puuston käyttöön. Toinen laskelma (II) perustui suurimman kestävän hakkuukertymän mu- kaiseen metsien käsittelyyn, jolloin arviossa otettiin huomioon myös taloudellinen ja puuntuotannollinen kestävyys. Laskelma perustui nettotulojen nykyar- von maksimointiin neljän prosentin korkokannalla. Kolmantena vaihtoehtona (III) tarkasteltiin miten metsävarat kehittyvät hakkuiden pysyessä viime vuosien keskimääräisellä tasolla. Myös tämä laskel- ma perustui nettotulojen nykyarvon maksimointiin neljän prosentin korkokannalla ja kertymätasona käytettiin vuosien 2001–2005 keskimäärin toteu- tuneita puutavaralajeittaisia hakkuukertymiä (hak- kuulaskelmat tarkemmin, ks. Nuutinen ja Hirvelä (2006). Hakkuumahdollisuusarvioissa kasvu on pää- sääntöisesti poistumaa suurempi ja sen vuoksi myös metsät ovat kokonaisuutena nielu (Kuva 2). Inten- siivisimmän puunkäytön mukaisessa laskelmassa I puuston tilavuus vähenee 2005–2014 (Nuutinen ja Hirvelä 2006). Tästä johtuen puusto on hiilen läh- 1)Kauden 2008–2012 keskiarvo Taulukko 2. Arviot metsien kasvihuonetaseista ilman energiapuun korjuuta ja olettamalla energiapuun korjuun lisääntyvän nykyisestä (alle 4 milj. m3/v) korjuumäärästä tasaisesti vuoden 2030 korjuu- määrään (15 milj. m3/v). Laskelma Kasihuonekaasitase milj. t CO 2 -ekv (+=niemu, –=lähde) Kioto 1) 2010 2015 2020 2030 III 20,7 21,5 28,5 29,5 44,6 III, energiapuu korjataan 18,6 19,3 26,0 26,8 41,5 16 de aiheuttaen sen, että maaperä on lähde seuraavilla kymmenvuotiskausilla 2015–2034. Tämä johtuu sii- tä, että kauden 2005–2014 voimakkaissa hakkuissa syntyi paljon hakkuutähdettä, joka hajoaa vielä seu- raavilla kymmenvuotiskausilla. Laskelmissa II ja III puuston määrä kasvaa koko tarkastelujakson ja tällöin myös maaperä on nielu. Kasvihuonekaasuraportoinnin vuoden 2004 puuston tase on 21,2 milj. t CO 2 ja metsien tase 26,2 milj. t CO 2 . (Metsätilastollinen vuosikirja 2006 ja kuva 1). Laskelman III kauden 2005–2014 tase il- man metaanin ja dityppioksidin vaikutuksia (27,1 milj. t CO 2 /v) on varsin lähellä raportoitua metsän tasetta. 2.4.3 Energiapuun korjuun vaikutus Energiapuun korjuu saattaa tulevaisuudessa vai- kuttaa merkittävästi metsien hiilitaseisiin. Edellä esitetyissä laskelmissa kaikki kuollut orgaaninen aine (karike ja hakkuutähteet) siirtyy maaperän va- rastoon ja hajoaa siellä. Energiapuun korjuussa osa puiden kannoista, juurista ja latvuksesta viedään pois, jolloin maaperän varastoon tulevan orgaani- sen aineen määrä vähenee. Sen vaikutuksia metsien kasvihuonekaasutaseisiin havainnollistettiin toista- malla nykyistä ainespuun käytön tasoa vastaavan hakkuulaskelman III arvioihin perustuvat laskennat siten, että karikesyötteestä vähennettiin energia- puun korjuun osuus. Energiapuun käytön oletettiin lisääntyvän nykytasosta tasaisesti oletettuun tekni- sesti käyttökelpoiseen maksimiarvoonsa 15 milj. m3 v-1 vuoteen 2030 mennessä (Kara 2004). Ener- giapuun jakautuminen puun eri osiin (kanto, oksat ym.) otettiin raportista Metsäenergian tuotannon ... (2006). Energiapuun tilavuudet muutettiin biomas- saksi olettamalla sille tiheys 500 kg kuiva-ainetta/ m3. Tiheys arvioitiin todellista suuremmaksi (vrt. Hakkila 1975), jolloin ainakaan tältä osin laskelma ei aliarvioi energiapuun korjuun vaikutusta. Laskelman mukaan (Taulukko 2) vuotuinen ero nettonieluissa vaihtoehtojen välillä, joissa energia- puun korjuuta ei tehdä tai tehdään on maksimissaan Taulukko 1. Hakkuukertymät hakkuulaskelmissa I-III kolmena vuosikymmenenä (Nuutinen ja Hirvelä 2006). Laskelma I Laskelma II Laskelma III 2005–2014 86,7 66,4 56,5 2015–2024 60,9 70,8 56,5 2025-2034 69,3 70,9 56,5 Puuston hiilitase -35 -25 -15 -5 5 15 25 35 45 55 65 2005-14 2015-2024 2025-2034 m il j. t n C O 2 / v HLI HLII HLIII Maaperän kasvihuonekaasutase -20 -15 -10 -5 0 5 10 15 20 2005-14 2015-2024 2025-2034 m il j. t n C O 2 -e k v / v HLI HLII HLIII Metsien kasvihuonekaasutase -35 -25 -15 -5 5 15 25 35 45 55 65 2005-14 2015-2024 2025-2034m il j. t n C O 2 -e k v / v HLI HLII HLIII Kuva 2. Metsä ja kitumaiden puuston hiilitase, maaperän ja met- sien kasvihuonekaasutase (+ = nielu, - = lähde) eri hakkuumah- dollisuusarvioilla (Taulukko 1) kymmenvuotiskausittain. Metsien ja maaperän kasvihuonekaasutaseet sisältävät metsäisten turvemaiden metaanin ja dityppioksidin päästöarviot (Minkkinen 2007, Minkkinen ym. 2007b), 4,2 milj. t CO2-ekv. Pystyviivat ovat kasvihuonekaasuraportoinnin 95% luottamusvälit, puusto: ± 15,6 milj. t CO2 , maaperän kasvihuonekaasutase: ± 9,8 milj. t CO2 , metsien kasvihuonekaasutase: ± 18,4 milj. t CO2 . vuonna 2030, jolloin ero on 3,1 milj. t CO 2 /v. Kio- ton pöytäkirjan 1. sitoumuskaudella ero on 2,1 milj. t CO 2 /v. Muissa laskelmissa (I ja II) energiapuun korjuun vaikutus on hyvin samankaltainen. Näin arvioituna on varsin todennäköistä, että hakkuu- tähteinä (kannot, oksat, neulaset) käyttöön otettava 17 bioenergia ei uhkaa metsien asemaa hiilen netto- nieluna (laskelmat II ja III, laskelma I vuoden noin 2015 jälkeen). Laskelmista ilmenee, että jos metsien hakkuut eivät lisäänny suuresti viimeaikaisesta tasosta, met- sät tulevat olemaan kasvihuonekaasujen nielu. Tämä mahdollistaa sen, että Kioton pöytäkirjan artiklan 3.4 nieluhyöty (noin 3 milj. t CO 2 /v) on saatavissa 1. sitoumuskaudesta alkaen. Hakkuulaskelman III (toteutuneiden hakkuiden taso) tapauksessa nielu- hyöty saadaan myös virhemarginaalit huomioiden. Hakkuulaskelmassa I metsät ovat lähde kaudella 2005–2014, eikä tämän laskelman mukaan myös- kään kaudella 2015–2024 artiklan 3.4 hyötyä saa- vutettaisi täysin. Mikäli hakkuut toteutuvat tule- vaisuudessa hakkuumahdollisuusarvioiden II ja III suuntaisina, Kioton protokollan 1. sitoumuskauden metsänhoidon nieluhyvitys voitaisiin saavuttaa il- man mitään erityistoimia nielujen lisäämiseksi kau- della 2008–2012. Energiapuun korjuun vaikutus on melko vä- häinen metsien kasvihuonekaasutaseeseen. Tulos saattaa tuntua yllättävältä verrattaessa vuoden 2030 energiapuun korjuumäärää (15 milj. m3/v) hakkuu- laskelman I kauden 2005–2014 hakkuisiin, jotka ovat n. 20 milj. m3/v suuremmat kuin laskelmassa II (Taulukko 1) ja jotka kääntävät metsien kasvihuo- nekaasutaseen selvästä nielusta huomattavaksi läh- teeksi (kuva 2). Selitys vaikutuseroihin on se, että hakkuut vähentävät puuston tasetta, joka on kasvi- huonekaasutaseen ylivoimaisesti suurin tekijä. Ener- giapuun korjuu ei vaikuta elävään puustoon vaan ainoastaan maaperän varaston syötteeseen. Lisäksi karike hajoaa metsissä joka tapauksessa: kymmenen vuoden jälkeen kuolleesta orgaanisesta aineesta on jäljellä vajaat 25 %, siis myös energiapuun korjuun vaikutuksesta maaperän varastoon. Energiapuun korjuun vaikutuksia arvioitaessa ei otettu huomioon sen vaikutuksia metsien kasvuun tai karikkeen hajoamiseen. Viime aikaisissa tutki- muksissa on havaittu harvennushakkuiden yhtey- dessä tehtävän kokopuukorjuun aiheuttavan kasvu- tappioita jäljelle jäävään puustoon (esim. Jacobson ym. 2000). Mikäli karikkeen hajotus tapahtuukin hitaammin kuin nyt on oletettu, sen vaikutus näkyy voimakkaampana maaperän hiilivarastossa kuin näissä laskelmassa. Valtakunnan metsien inventoinnin arvio met- sä- ja kitumailden puuston kasvulle on 97,1 milj. m3/v kaudelle 1999–2005 (Korhonen ym. 2006). MELA–arvioissa kasvu oli suurimmillaan 90,2 milj. m3/v kaudella 2005–2015, eli runsas 6,9 milj. m3/v havaittua pienempi. Hiilenä tämä vastaa noin 8,8 milj. t CO 2 /v, josta syystä tässä tehtyjen laskelmien hiilinielut saattavat olla aliarvioita. On arvioitu, että puuston ja maaperän vuotuisten tasearvioiden keski- hajonnat ovat 7,8 milj. t CO 2 ja 4,8 milj. t CO 2 . Kun puuston ja maaperän keskihajonnat yhdistetään, metsien kasvihuonekaasutasearvion keskihajonta on 9,2 milj. t CO 2 (Greenhouse gas emissions in Fin- land ... 2006). Kasvihuonekaasutasearvion luotta- musväli (95 %) on siten puustolle ± 15,6 milj. t CO 2 sekä metsien kasvihuonekaasutaseelle ± 18,4 milj. t CO 2 . Hakkuumahdollisuusarviot ovat olemassa ole- van tiedon, sovellettujen mallien ja tehtyjen oletus- ten perusteella laskettuja arvioita metsien käyttö- mahdollisuuksista. Ne eivät ole puun tarjonnan tai todennäköisesti toteutuvan tulevaisuuden ennustei- ta. Arviot eivät myöskään ole toteutettavaksi tar- koitettuja hakkuusuunnitteita (Nuutinen ja Hirvelä 2006). Sama rajoitus pätee siis myös tässä esitet- tyihin kasvihuonekaasulaskelmiin; ne kertovat kas- vihuonekaasutaseista erilaisilla puuston määrän ja puun käytön tasoilla. Siinä tapauksessa, että haluttaisiin tehdä ennus- teita, joiden todennäköisyyttä ja epävarmuutta arvi- oitaisiin, olisi tarkasteluun otettava yhdellä kertaa kaikki epävarmuustekijät: raakapuumarkkinat, il- masto, mallien ja laskentaparametrien epävarmuu- det. 2.5 Puuenergian käytön kasvihuonekaasutasevaikutukset Puunjalostusteollisuuden oheistuotteina syntyy pal- jon erilaisia energiakäyttöön soveltuvia sivutuotteita (esim. mustalipeä, kuori, sahanpuru). Näiden tuot- teiden energiasisältö on selvästi suurempi kuin met- säenergian arvioitu teknistaloudellinen vuotuinen tuotantopotentiaali (15 milj m3/v). Puun poltto ei kasvihuonekaasutaselaskelmissa tuota hiilidioksidipäästöjä, koska laskentateknisesti tämä vaikutus huomioidaan jo puustopääoman muu- tosta laskettaessa. Metsistä saatavan energian korjuu ja kuljetus tuottavat jonkin verran hiilidioksidipääs- töjä, mutta näiden päästöjen osuus on vain 2–3 % tuotetun polttoaineen energiasisällöstä. Hakkeen pitkäaikainen varastointi lisää myös jonkin verran kasvihuonekaasupäästöjä, koska hake alkaa hajota varastossa. Puun polton yhteydessä syntyy myös jonkin verran dityppioksidia. Jos metsäenergian käyttö lisääntyy merkittävästi syntyy polton yhtey- dessä merkittäviä määriä tuhkaa. Tuhka voidaan käyttää lannoitteena tai sen osana, jolloin sillä on puuston kasvua lisäävä vaikutus. Tuhkan kuljetus puolestaan lisää päästöjä kuljetukseen ja levitykseen käytettävien koneiden polttoaineiden osalta. 18 3.1.1 Metsämaan happamuus Metsämaan happamuus riippuu monista tekijöistä kuten metsien luontaisesta kehityksestä, hoidosta ja käytöstä. Myös rikki- ja typpilaskeuman aiheutta- man happamoittavan kuormituksen vaikutusta maa- perän happamuuteen on tutkittu runsaasti. Metsiin ja metsämaahan kohdistuva happamoittava laskeuma on vähentynyt merkittävästi viimeisen kahden vuo- sikymmenen aikana, koska etenkin rikkilaskeumaa on onnistuttu vähentämään huomattavasti (Lindroos ym. 2006). Metsämaan happamuus riippuu myös mm. maaperän lähtöaineksesta, mineraalien rapau- tumisesta ja maannoskehityksestä. Happamuusta- so määräytyy luontaisista ja ihmisen aiheuttamista happamoittavista tekijöistä ja niitä vastustavasta maaperän puskuri- ja neutralointikyvystä. Maaperän happamuudella on tärkeä merkitys kasvillisuuden ravinteiden saatavuudelle. Puiden kannalta on kuitenkin ollut vaikea määrittää maape- rän happamuustason optimiarvoja. Puulajimme ovat sopeutuneet hyvin maaperän luontaiseen happamuu- teen. Vaikka metsämaata pyrkivät happamoittamaan monet tekijät, maaperällä on yleensä hyvä puskuri- kyky happamuuden lisääntymistä vastaan. Maape- rän puskuri- ja neutralointikyky on pysynyt hyvänä esimerkiksi happamoittavalle laskeumalle (Derome ym. 2007). Humuskerroksen pH korreloi varsin hyvin kas- vupaikkatyypillä ilmaistun viljavuuden kanssa (tau- lukko 1). Sen sijaan kivennäismaan pH-arvoissa on vähemmän vaihtelua erilaisten kasvupaikkojen vä- lillä. Happamuus rajoittanee typen mineralisaatiota kangasmailla viljavimpia kasvupaikkoja lukuun ot- tamatta. Esimerkiksi typpilisäyksellä ei saada mer- kittävää kasvunlisäystä lehdoissa eikä välttämättä lehtomaisilla kankaillakaan. Hakkuutähteen korjuun vaikutus maaperän hap- pamuuskehitykseen perustuu puiden ravinteiden ottoon ja puuston biomassaan sitoutuneiden ravin- teiden poistumiseen metsäekosysteemistä. Puiden ravinteiden otossa kationit ovat vallitsevia anio- nien ottoon nähden, minkä vuoksi puuston kasva- essa myös vetyionien määrä maaperässä lisääntyy. Talousmetsissä korjattavaan biomassaan sitoutuneet emäskationit (Ca2+, Mg2+, K+, Na+) ovat maan pus- kurikyvyn kannalta tärkeitä. Niiden poistuminen kasvupaikalta voi vähitellen happamoittaa maape- rää. Jos ainespuun lisäksi hakkuutähde korjataan mahdollisimman tarkasti, emäskationien poistuma kasvaa selvästi ainespuun korjuuseen verrattuna. Hakkuutähteiden poisto saattaa alentaa maaperän orgaanisen kerroksen pH:ta (Staaf ja Olsson 1991) 3 Energiapuun korjuu ja metsän ravinnetase Heljä-Sisko Helmisaari, Leena Finér, Mikko Kukkola, Antti-Jussi Lindroos Jukka Luiro, Sirpa Piirainen, Anna Saarsalmi, Aino Smolander ja Pekka Tamminen. Metsäntutkimuslaitos Taulukko 1. Maan ph kasvupaikkatyypeittäin humus- ja kivennäismaakerroksissa. (Tamminen 1998) Kasvupaikkatyyppi Maakerros Lehdot Lehtomaiset kankaat Tuoreet kankaat Kuivahkot kankaat Kuivat ja karukkokankaat Keskimäärin ph Humus 4,9 4,5 4,0 3,9 3,8 4,1 0–5 cm 4,8 4,5 4,2 4,3 4,3 4,3 5–20 cm 5,0 4,9 4,9 5,0 5,0 4,9 60–70 cm 5,6 5,6 5,5 5,5 5,5 5,5 3.1 Energiapuun korjuun vaikutukset kangasmaiden ominaisuuksiin 19 ja emäskyllästysastetta (Olsson ym. 1996a). Kanto- jen korjuun vaikutuksista maan pH-arvoihin ei vielä ole kovin runsaasti tietoa saatavilla, mutta sen myö- tä emäskationien (esim. K, Ca) poistuma kuitenkin voi lisääntyä. 3.1.2 Metsämaan fysikaaliset ominaisuudet Perinteisessä runkopuun korjuussa kaatokone kaa- taa, karsii ja katkoo rungot puutavaralajeiksi ja kuormaa kantava ajokone kuljettaa puutavaran tien varteen. Jos runkopuun lisäksi korjataan hakkuutäh- teet, ne ajetaan tien varteen kuormaa kantavalla met- sätraktorilla eli tulee yksi ajokerta lisää. Jos näiden lisäksi korjataan kannot, tarvitaan kannonnostoon telaketjukaivuri ja kuormaa kantava metsätraktori kantojen siirtoon tien varteen. Puupolttoaineen kor- juu vaatii siis 3–5 koneen liikkumisen avohakkuu- alalla verrattuna kahteen koneeseen perinteisessä puunkorjuussa. Jäätyneen maan aikana koneet eivät juuri tiivis- tä maata tai aiheuta syviä raiteita, toisin kuin sulan maan aikana, erityisesti jos maa on märkää. Hakkuu- tähteiden ja kantojen korjuuta ei voida toteuttaa vain jäätyneen maan aikana, kuten runkopuun korjuuta, vaan koneilla on liikuttava aina myös sulan maan aikana, jolloin em. haitallisia vaikutuksia ilmenee useammin (Startsev ja McNabb 2000). Kaatokone karsii perinteisessä runkopuun korjuussa oksia ajo- urille, jotta koneet eivät uppoaisi eivätkä aiheuttai- si raiteita (Hutchings ym. 2002). Hakkuutähteiden korjuukohteilla ei tällaisia ”oksamattoja” voi käyt- tää. Sulan maan aikana paljaalla maalla ajettaessa jo yhdellä ajokerralla voi syntyä syviä raiteita, ja maa tiivistyy koneiden alla sitä enemmän, mitä useam- min samalla kohdalla ajetaan (Lenhard 1986). Jos koneet rikkovat maata, raiteista tulee helposti vesi- kuoppia tai ojia, jolloin vaarana on vesieroosio. Koneiden alla tiivistynyt maa voi olla puiden juurten kannalta epäedullisen tiivis. Tiivis maa hi- dastaa tai estää juurten kasvua kovuutensa takia, ja tiiviissä maassa on vähän happea heikon ilmanvaih- don takia. Sen lisäksi tiivistynyt maa johtaa myös vettä heikommin kuin kuohkea maa (Startsev ja Mc- Nabb 2000), jolloin pintamaassa voi olla ajoittain liikaa vettä ja liian vähän happea juurten toiminnan kannalta. Tiivistynyt maa on siksi epäedullinen kas- vualusta. Onneksi pinta-ala, jolla koneet liikkuvat ja jolle syntyy mahdollisia haittoja, on vain muutama prosentti kokonaisalasta. Hakkuutähteiden ja erityisesti kantojen korjuun vaikutuksia maan fysikaalisiin ominaisuuksiin ei ole juuri tutkittu. Uudistusaloilla, joilla on nostettu kan- toja, näkyy syvyydeltään vaihtelevia, mutta yleen- sä matalia ja epämääräisiä kuoppia. Sade- ja lumen sulamisvedet voivat suotautua keskikarkeilla ja kar- keilla metsämailla helpommin näiden kantokuoppi- en kautta syvemmälle maahan kuin koskemattoman pinnan kautta. Toisaalta kantokuoppien pohjalle voi syntyä heikosti vettä läpäisevä lietekerros. 3.2 Energiapuun korjuun vaikutukset kangasmaiden ravinteiden saatavuuteen ja ravinnetaseisiin 3.2.1 Maaperän ravinnevarat Parhaita ravinnetunnuksia kasvupaikan tuotoskyvyn kuvaamiseksi ovat humuskerroksen ja kivennäis- maan pintaosan kokonaistypen pitoisuudet sekä ki- vennäismaan vaihtuvan kalsiumin ja magnesiumin pitoisuudet (Tamminen 1998). Metsätyypit kuvastavat melko hyvin kasvupai- kan typpi-, kalium-, kalsium- ja magnesiummääriä (taulukko 2), mutta fosforin määrä ei lisäänny vas- taavasti metsätyypin muuttuessa viljavammaksi. Näin ollen typen ja fosforin suhde on puiden kasvun kannalta epäedullisin viljavimmilla kasvupaikoilla. Maaperän kalsiumin ja magnesiumin yhteys vil- javuuteen perustuu ravinneominaisuuksien lisäksi niiden osuuteen maan happamuuden säätelyssä. Ne tekevät olosuhteet maamikrobistolle edullisiksi ja edistävät siten humuksen hajoamista ja ravinteiden kiertoa. Kalsiumin ja magnesiumin puutteen ei ole havaittu meillä rajoittavan kangasmetsien kasvua. Maaperän kokonaistypestä valtaosa on orgaani- sissa yhdisteissä, joista mikrobit vähän kerrassaan vapauttavat typpeä kasveille käyttökelpoiseen muo- toon typen mineralisaatiossa. Vuotuisen minera- lisaation osuudeksi metsämaassa on arvioitu noin Kantojen korjuussa maanpinta rikkoontuu yleensä selvästi enemmän kuin perinteisessä maanmuokkauksessa. Tyypillistä kannonnostojälkeä moreenimaalla. Säästökannoiksi on jätetty männyn kantoja. Kuva: Erkki Oksanen / Metla 20 0,5–3,0 % typpivaroista (Persson ja Wirén 1995). Uusien tutkimustulosten mukaan ohutjuurten my- korritsojen sienirihmastot voivat jossain määrin hyödyntää myös orgaanista typpeä (Lindahl ym. 2002). Koska maan orgaanisen aineen hajotus ja typen mineralisaatio ovat meillä vallitsevissa olois- sa hitaita ilmiöitä, kasveille käyttökelpoisen typen niukkuus rajoittaa kangasmetsien kasvua. 3.2.2 Ravinnetase Puuston häiriötön kasvu edellyttää, että kaikkia tarpeellisia ravinteita on jatkuvasti saatavilla sopi- vina pitoisuuksina ja määrinä. Kasvien ottamista ravinteista osa sitoutuu pitkäksi aikaa puuston bio- massaan, osa palautuu vuosittain karikkeen muka- na takaisin maahan, joten ravinteet ovat jatkuvassa kierrossa kasvillisuuden ja maaperän välillä. Ravin- teiden biologisella kierrolla orgaanisen aineen mu- kana on ratkaiseva merkitys metsämaan puuntuotos- kyvylle. Ravinteiden biologiseen kiertoon sisältyvät kas- veille käyttökelpoinen ravinnevarasto maassa, kas- vien ravinteiden otto ja ravinteiden sitoutuminen biomassatuotokseen sekä palautuminen uudelleen kasvien saataville kuolleen orgaanisen aineen hajo- tuksessa ja ravinteiden mineralisaatiossa (kuva 1). Tärkeimpiä perusprosesseja, jotka tuovat ravin- teita metsäekosysteemiin, ovat mineraalien rapautu- minen, biologinen typensidonta ja ravinnelaskeuma ilmakehästä. Valtaosa kaliumista, kalsiumista, mag- nesiumista ja fosforista saadaan rapautumisesta. Taulukko 2. Metsämaan kokonaistypen sekä käyttökelpoisen fosforin, kaliumin, kalsiumin ja magnesiumin mää- rät Etelä-Suomessa (aineisto: Tamminen 1998). Ravinne Kerros Lehdot Lehtom. kangas Tuore kangas Kuivahko kangas Kuiva kangas Keski- määrin kg/ha N kok Humus 0–20cm Yhteensä 400 2 250 2 650 670 2 080 2 750 660 940 1 600 520 750 1 270 300 620 920 600 1 110 1 710 P Humus 0–20cm Yhteensä 5.8 5.9 11.7 7.4 7.7 15.1 11.6 5.6 17.2 8.8 5.3 14.1 6.0 6.1 12.1 9.5 6.0 15.5 K Humus 0–20cm Yhteensä 17 44 61 33 36 69 44 18 62 32 15 47 19 13 32 36 20 56 Ca Humus 0–20cm Yhteensä 170 560 730 180 210 390 150 70 220 110 47 157 55 20 75 140 80 220 Mg Humus 0–20cm Yhteensä 17 71 88 24 43 67 20 12 32 14 8 22 7 5 12 18 14 32 Vajovesi 5 cm 0,5 25 cm 0,2 Puusto 138 Sisäinen kierto 12 Ravinteiden otto Karike 6,0 Neulaset 4,0 Oksat 0,3 Kaarna 0,1 Kävyt 0,8 Muut 0,8 Ravinteiden otto Vapaa sadanta Metsikkö- sadanta 2,8 Neulaset 57 Oksat 25 Puuaine 16 Kaarna 13 Juuret 27 3,1 Mineralisaatio ~40 Hienojuuri- karike 7-10 Maavesi Aluskasvil- lisuus 23 Puuston maanpäällinen biomassatuotos 29 Puuston hienojuuriston biomassatuotos 25 Aluskasvillisuuden biomassatuotos 3 Orgaaninen aine Maaperä 35 cm:n syvyy- delle 1209 Käyttö: Kuva 1. Typen määrät (kg/ha) ja kierto (kg/ha/v.) puolukka- tyypin nuoressa kasvatusvaiheen männikössä Ilomantsissa (Helmisaari 1998). Typpeä tulee metsään laskeumassa ja biologisessa typensidonnassa. Leppä sitoo juurinystyröillään ilmakehän typpeä. Maahan tulee lepikoissa yksin- omaan lehtikarikkeen mukana typpeä Suomessa 21 60–100 kg/ha/v, ja tämä typpi on helposti hajoavaa (Mikola 1966). Myös sammalet ja jäkälät voivat sitoa pieniä määriä ilmakehän typpeä. Maassa on myös vapaata typensidontaa ja ns. assosiatiivista typensidontaa juurten pinnoilla, mutta typpimäärät ovat pieniä. Vuotuinen typpilaskeuma on Suomessa 2–6 kg/ ha (Vuorenmaa 2007). Luontainen typpihuuhtouma metsäisiltä valuma-alueilta on selvästi laskeumaa pienempi. Myös fosforia tulee laskeumana metsä- ekosysteemiin enemmän kuin sitä huuhtoutuu. Kali- umlaskeuma vastaa likimain huuhtoumaa. Suurinta laskeuma on eteläisessä Suomessa ja pienintä poh- joisessa. Kasvuisassa metsässä ravinnekierto on hyvin suljettu. Ravinteiden menetys kasvupaikalta, eli huuhtoutuminen vesistöihin tai haihtuminen ilmaan, on vähäistä. Häiriötilanteissa kuten esimerkiksi metsäpalon, puunkorjuun ja uudistamisen sekä kun- nostusojituksen yhteydessä kasvupaikalta kuitenkin menetetään ravinteita. Metsäpalossa ja kulotukses- sa palavan aineen sisältämä typpi haihtuu ilmaan ns. kivennäisravinteiden jäädessä tuhkaan. Metsän uudistamisvaiheessa, jolloin ravinteita käyttävää kasvillisuutta on vähän, huuhtoutuminen voimistuu muutaman vuoden ajaksi (Palviainen 2005). Orgaanisen aineen hitaasta hajoamisesta ai- heutuva kasveille käyttökelpoisen typen niukkuus rajoittaa kangasmetsien kasvua. Vaikka juuristo- kerroksessa on typpeä 2 000–3 000 kg/ha, vain muutama prosentti siitä mineralisoituu vuosittain ammoniumtypeksi kasvien uudelleen käytettäväksi. Metsikön ravinnekierrossa hajottajaeliöstön toimin- ta onkin avainasemassa, ja kasvupaikan viljavuus ja ilmasto vaikuttavat hajotusnopeuteen. Ravinteiden niukka saatavuus ilmenee puiden ravinteiden käytössä. Osa neulasten sisältämistä ra- vinteista siirtyy neulasten kellastuessa puun sisäisen ravinnekierron välityksellä talvivarastoihin nuo- rempiin neulasiin ja oksien sisäkuoreen seuraavana keväänä uudelleen käytettäväksi. Sisäiseen kiertoon osallistuvat vain ne ravinteet, jotka voivat liikkua puun nilassa (N, P, K ja Mg). Sisäinen kierto on tehokkainta typen ja fosforin osalta, mutta sillä on merkitystä myös vuotuisen kalium- ja magnesium- tarpeen tyydyttämisessä (Helmisaari 1995). Puun sisäinen ravinnekierto on tärkeä lyhytaikaisessa puun ravinnetilan säätelyssä kuten keväällä kasvun alkaessa. Karikkeen mukana maahan palautuvat ravinteet ovat pitemmän päälle olennaisen tärkeitä ravintei- suuden säilymiselle. Maan orgaanisen aineen mää- rällä on merkitystä maan viljavuudelle muutenkin kuin ravinnevarastona, sillä orgaaninen aine on tär- keä maaperän veden ja ravinteiden pidätyskyvyn kannalta. Metsämaan jälkeen seuraavaksi suurimmat ty- pen varastot ovat puustossa (kuva 2a), varsinkin neu- lasissa ja oksissa. Runkopuun typpipitoisuudet ovat pieniä, ja typen varastot runkopuussa vastaavasti huomattavasti pienempiä kuin latvustossa. Kuusen latvusmassa on noin kaksinkertainen läpimitaltaan ja pituudeltaan samankokoiseen mäntyyn verrattu- na, ja siinä on moninkertaisesti enemmän typpeä. Kuva 2. Esimerkki VT-männiköiden (Helmisaari 1995) ja OMT- kuusikoiden (ikä ja runkotilavuus x-akselilla) puuston biomassa- ositteiden a) typpi- ja b) boorimääristä. Kangasmailla boori on typen ohella ravinne, joka voi rajoittaa kasvua. Boorinpuutteen aiheuttamia kasvuhäiriöitä esiintyy laajalti Itä-Suomen viljavis- sa, nuorissa kuusikoissa (Tamminen ja Saarsalmi 2004). Booria on runkopuussa, kannossa ja paksu- juurissa yhtä paljon tai enemmän kuin latvustossa (kuva 2b). Boorinpuutosalueilla kuusikoiden hak- kuutähteiden korjuu voimistaisi boorin puutosta. Myös fosfori on ravinne, jonka saatavuuteen hakkuutähteiden korjuu voi vaikuttaa, koska fosfo- ria on runsaasti neulasissa ja oksissa (kuva 3). Kuva 3. Ravinteiden määrät 100-vuotiaassa puolukkatyypin männikössä Ilomantsissa (aineisto: Helmisaari 1995). a 0,0 0,2 0,4 0,6 0,8 1,0 1,2 1,4 35 v., 58 m3/ha 100v., 258 m3/ha 30 v., 192 m3/ha 62 v., 342 m3/ha VT-männikkö OMT-kuusikko Boori, kg/ha Neulaset Oksat Runko Kanto Paksujuuret Hienojuuret b 0 100 200 300 400 500 600 700 800 35 v., 58 m3/ha 100v., 258 m3/ha 30 v., 192 m3/ha 62 v., 342 m3/ha VT-männikkö OMT-kuusikko Typpi, kg/ha Neulaset Oksat Runko Kanto Paksujuuret Hienojuuret 0 50 100 150 200 250 N P K Ca Mg Mn Zn Fe B Al Kg/ha Kävyt Neulaset Oksat Runkopuu ja kuori Hienojuuret Paksujuuret Kanto 22 Puuston ravinnerikkaan biomassan entistä tarkem- pi talteenotto herättää kysymyksiä metsämaiden puuntuotoskyvyn kestävyydestä. Kangasmaiden kuusikoiden päätehakkuussa korjataan hakkuutäh- teiden mukana kasvupaikasta riippuen jopa yli 300 kg typpeä hehtaarilla silloinkin, kun kolmasosa hakkuutähteistä jätetään metsään (kuva 4b). Tämä vastaa esimerkkikuusikossa yli 10 % maaperän pin- takerroksen typen varastoista. Maaperän typen va- rastoista valtaosa on hitaasti hajoavissa orgaanisissa yhdisteissä ja heikosti kasvien saatavilla. Sen sijaan hakkuutähteiden sisältämistä ravinteista valtaosa on kasvillisuuden uudelleen käytettävissä viiveen jäl- keen. Maahan palautuvasta typestä suurin osa, hel- pommin hajotettavat yhdisteet, palautuu uudelleen kasvien saataville kasvupaikan hajotusolosuhteista riippuen neulasista alle kymmenen vuoden kulues- sa ja oksistakin parissakymmenessä vuodessa. Osa hakkuutähteidenkin typestä jää kartuttamaan maa- perän vaikeasti hajotettavaa orgaanista typpeä, ja osa voi hakkuun jälkeen huuhtoutua. Jos päätehakkuussa korjataan 70 % hakkuutäh- teistä, korjattava typpimäärä vastaa kuvan 4b esi- merkin OMT-kuusikossa 11 vuoden karikesadon typpimäärää. Männikön ensiharvennuksen hakkuu- tähteissä korjattava typpimäärä vastaa noin neljän vuoden karikesadon typpimäärää (kuva 4a). Hak- kuutähteiden vihreissä neulasissa on typpi tallella, kun taas karikeneulasissa on jäljellä vain noin 30 % vihreiden neulasten sisältämästä typestä, joka neu- lasten kellastuessa on siirtynyt nuorempiin neulasiin ja sisäkuoreen (Helmisaari 1998). Hakkuutähteen korjuun seurannaisvaikutusten kannalta on olennaista se, miten paljon metsikkö tarvitsee ravinteita korjuun jälkeen. Puuston ravin- netarve on suurimmillaan pian ensiharvennuksen jälkeen eli noin 30–50 vuoden iällä kasvupaikan vil- javuudesta riippuen. Myös eri puulajien ravinteiden käytössä on huomattavia eroja. Kuusi käyttää saman biomassamäärän tuottamiseen enemmän ravinteita kuin mänty. Puolukkatyypin männikkö käyttää noin 25–30 kg typpeä hehtaarilla vuodessa maanpäälli- seen biomassatuotokseensa (Helmisaari ym. 2002). Männikön harvennushakkuutähteiden typpimäärä vastaa suuruusluokaltaan maanpäällisten osien yh- den vuoden typen käyttöä. Harvennusmetsikössä kasvamaan jäävä puus- to käyttää hakkuutähteestä vähitellen vapautuvat ravinteet tarkoin hyväkseen, mutta uudistusalalle syntyvän taimikon ravinnetarve on vuosikausia suh- teellisen pieni. Hakkuutähteiden mukana korjattu neulasten ja oksien typpi on kuitenkin poissa ravin- nekierrosta, ja tämä voi heijastua puuston kasvussa myöhemmin. Hakkuutähteiden korjuu voi vaikuttaa kasvu- paikan ravinnemääriin muutenkin kuin suoraan vä- hentämällä saatavilla olevia ravinnemääriä. Mikäli hakkuutähteiden korjuu vaikuttaa maaperän mik- robien hajotustoimintaan, tällä voi olla kauaskan- toisia seurauksia kasvupaikkojen ravinteisuudelle. Hakkuutähteen korjuun pitkäaikaisvaikutuksesta maan typen ja hiilen kierron mikrobiprosesseihin on vähän tutkittua tietoa olemassa. Ruotsissa havaittiin maan hiili-typpisuhteen kasvaneen (eli typen mää- rä oli hiileen nähden vähentynyt) hakkuutähteen korjuun seurauksena tutkimuksessa, joka tehtiin 15 vuotta toimenpiteen jälkeen (Olsson ym. 1996b). Hakkuutähteen korjuu joko ei ole vaikuttanut tai on vähentänyt typen nettomineralisaatiota ulkomaisis- sa tutkimuksissa korjuun pitkäaikaisvaikutuksista (Brais ym. 2002, Piatek ja Allen 1999, O’Connel ym. 2004). Karike, 10 kg N/ha/v. -Neulaset 4 -Muut 6 Karike, 6 kg N/ha/v. -Neulaset 4 -Muut 2 Puusto, 143 kg N/ha -Neulaset ja oksat 82 -Runko 30 -Kanto 4 -Juuret 27 Puusto, 230 kg N/ha -Neulaset ja oksat 126 -Runko 63 -Kanto 12 -Juuret 29 Maaperä, 2090 kg N/ha Humus + 30 cm kiv. maa Maaperä, 1210 kg N/ha Humus + 30 cm kiv. maa VT-männikkö, 35 v. Karike, 27 kg N/ha/v. -Neulaset 17 -Muut 10 Karike, 21 kg N/ha/v. -Neulaset 16 -Muut 5 Puusto, 654 kg N/ha -Neulaset ja oksat 475 -Runko 89 -Kanto 10 -Juuret 80 Puusto, 710 kg N/ha -Neulaset ja oksat 442 -Runko 160 - Kanto 15 -Juuret 93 Maaperä, 1732 kg N/ha -Humus 759 -0-10 cm kiv. maa 973 Maaperä, 1950 kg N/ha -Humus 835 -0-10 cm kiv. maa 1115 OMT-kuusikko, 30 v. OMT-kuusikko, 62 v. a b Kuva 4. Esimerkki kuvan 2 a) VT-männiköiden (Helmisaari 1995) ja b) OMT-kuusikoiden puuston ja maa- perän sekä karikesadon typen määristä. 23 Keski-Suomessa hakkuutähteen korjuu hidasti humuskerroksen hiilen ja typen mineralisaatiota (va- pautumista hajotuksessa) OMT-kuusikossa ja alensi lievästi mikrobibiomassan hiilen ja typen määriä (Smolander, Levula, Kitunen ja Mälkönen, käsikir- joitus). Lisäksi humuskerroksen orgaanisen aineen koostumuksessa oli nähtävissä joitakin muutoksia. Tutkimus tehtiin 10 vuotta toimenpiteen jälkeen. Kaiken kaikkiaan näytti siltä, että hakkuutähteen korjuulla oli siis pitkäaikaisia epäedullisia vaikutuk- sia maan viljavuuden kannalta tärkeisiin tunnuksiin. Parhaillaan selvitetään onko ilmiö yleistettävissä eli tutkimuksia laajennetaan erilaisiin metsiköihin. 3.2.3 Energiapuun korjuun vaikutukset ravinteiden, raskasmetallien ja kiintoaineen huuhtoutumiseen kasvupaikalta Päätehakkuu lisää valuntaa sekä typen, fosforin, ka- liumin ja kiintoaineen huuhtoutumista vesistöihin. Ravinteet vapautuvat pääasiassa orgaanisesta ainees- ta, kannoista, juurista, hakkuutähteistä, hakkuussa kuolleesta pintakasvillisuudesta ja karikkeesta. Pää- osa kaliumista ja fosforista vapautuu neulasista heti hakkuuta seuraavana vuonna, kun taas typen va- pautuminen alkaa 2–3 vuoden viiveellä (Palviainen 2005). Tuoreen orgaanisen aineen määrän kasvu ja parantuneet lämpö- ja kosteusolot ovat syynä maa- perän mikrobiston hajotustoiminnan lisääntymiseen. Kun pintakasvillisuuden määrä ja sen ravinteidenot- to kasvavat, ravinnehuuhtoumat pienenevät. Kiinto- aineen lähteenä toimii paljas kivennäismaa: ajourat ja muokkausjälki. Hyvällä leimikon ja maanmuok- kauksen suunnittelulla ja vesistöjen varteen jätet- tävillä suojavyöhykkeillä vähennetään ravinteiden huuhtoutumista vesistöihin. Harvennushakkuut ei- vät todennäköisesti lisää ravinteiden huuhtoutumis- ta, sillä jäävä puusto sitoo vapautuvat ravinteet. Energiapuun korjuussa valtaosa hakkuutähteis- tä ja joissakin tapauksissa myös osa kannoista ja paksujuurista viedään pois kasvupaikalta. Nykyisin suosituksena on, että kolmasosa hakkuutähteistä jätettäisiin korjaamatta ja hakkuutähteet vietäisiin pois vasta sitten, kun neulaset ovat varisseet. Neu- laset ovat hakkuutähteistä nopeimmin hajoavia. Isommat hakkuutähdefraktiot kuten oksat sen sijaan pidättävät typpeä neulasia pitempään. Kannot hajoa- vat vasta vuosikymmenien kuluttua. Energiapuun mukana kasvupaikalta poistuu huomattava määrä orgaanista ainetta ja ravinteita, mikä saattaa vähen- tää ravinteiden huuhtoutumista vesistöihin ja pohja- veteen. Paltamolla on seurattu kangasmetsän pääte- hakkuun ja maanpäällisten hakkuutähteiden korjuun vaikutusta pohjaveden nitraattipitoisuuksiin (Kubin 1998). Nitraattipitoisuudet nousivat päätehakkuun jälkeen myös niillä koealoilla, joista hakkuutähteet oli korjattu, mutta laskivat 4–5 vuoden jälkeen hiu- kan alemmalle tasolle kuin pelkän ainespuun kor- juualoilla. Pitoisuudet olivat molemmilla aloilla korkeimmillaankin pieniä. Typen ohella myös kali- umin huuhtomisen on todettu vähentyneen hakkuu- tähteiden korjuun jälkeen (Staaf ja Olsson 1994). Jos isompia hakkuutähdefraktioita jää liian vähän pidättämään typpeä hajotuksen alkuvaiheessa, voi typen huuhtoutuminen kasvaakin ainespuuhakkuu- seen verrattuna. Metsämaiden happamuus voi kasvaa energia- puun korjuun myötä, koska energiapuun mukana poistuu kalsiumia ja magnesiumia. Maan happamoi- tuminen lisää metallien liukoisuutta ja niiden huuh- toutumisriskiä. Alumiini, rauta ja mangaani sekä raskasmetalleista mm. kadmium reagoivat pH-muu- toksiin ja muuttuvat liukoisiksi. Happamien maiden metsäjärvissä on havaittu kohonneita alumiini- ja rautapitoisuuksia (Verta ym. 1990). Happamoitu- minen voi aiheuttaa myös elohopean ja lyijyn liuke- nemista ja huuhtoutumista vesistöön. Kun hakkuutähteet korjataan, ajokertoja alalle tulee enemmän ja suojaavan hakkuutähdekerroksen puuttuessa ajourat syvenevät ja tiivistyvät. Maan tiivistyminen hidastaa veden imeytymistä maahan, jolloin ajourissa voi esiintyä sateilla veden virtausta. Ajourat voivat toimia ojien tavoin, jolloin virtaavan veden mukana kiintoainetta joutuu vesistöihin saak- ka. Jos energiapuun korjuu käsittää myös kannot ja paksujuuret, maan tiivistyminen ja ajourien synty on vielä voimakkaampaa, koska ajokertoja tulee enem- män. Maa myös paljastuu ja muokkautuu laajoilta aloilta, koska kannonnoston lisäksi maa myös muo- kataan normaalisti. Maanmuokkauksen tiedetään lisäävän ravinteiden huuhtoutumista, koska hajotus- toiminta tehostuu ja ravinteita pidättävää pintakas- Suurin osa latvusmassaan sitoutuneista ravinteista on neulasis- sa. Kun latvusmassaa kuivatetaan kasoissa hakkuualalla ennen korjuuta, huomattava osa neulasista varisee lähikuljetuksen yhteydessä kasvupaikalle. Kuva: Erkki Oksanen / Metla. 24 villisuutta on vähemmän. Pintakasvillisuus palautuu hitaammin muokatulle pinnalle kuin muokkaamat- tomalle. Aloilla, joilta kannotkin on korjattu, nitraa- tin huuhtoutuminen on todennäköisesti suurempaa kuin aloilta, joilta on korjattu vain latvukset. Nyky- käytännön mukaan energiapuuta kuivataan puolesta vuodesta vuoteen hakkuuaukolla kasoissa ennen jat- kokuljetusta. Varastoinnin aikana kasoista voi huuh- toutua kaliumia ja fosforia vesistöihin, jos niitä ei suojata tai ne ovat ojien välittömässä läheisyydessä. Tutkimustieto ravinteiden huuhtoutumisesta energiapuun korjuualoilta on vähäistä ja tietoa tar- vitaan sekä turve- että kivennäismailta. Jos metsiä joudutaan lannoittamaan energiapuun korjuu takia, tarvitaan tietoa myös lannoitteiden huuhtoutumises- ta. Tieto auttaa myös kohdentamaan vesiensuojelu- toimenpiteet tehokkaasti. 3.3 Energiapuun korjuun vaikutukset turvemaiden ominaisuuksiin ja ravinnetaseisiin Energiapuun korjuun vaikutuksista turvemaiden ominaisuuksiin ja ravinnetaseisiin ei ole vielä ko- keellista tutkimustietoa, mutta vaikutuksia voidaan arvioida ravinnetasetarkastelujen perusteella. Puus- ton kehitys ja sen sitomat ravinnemäärät eivät tur- vemailla merkittävästi poikkea siitä mitä ne ovat vastaavan ravinteisuustason kangasmailla. Ojitettu- jen turvemaiden puustojen kasvua rajoittaa yleensä fosforin, kaliumin ja boorin niukkuus. Turvemaiden metsistä suurin osa on nuoria tai varttuneita kas- vatusmetsiä, joissa on runsaasti harvennustarvetta. Päätehakkuita tehdään turvemailla vuosittain noin 20 000 hehtaarilla ja tarve kasvaa lähitulevaisuudes- sa noin 35 000 hehtaariin vuodessa. Harvennushakkuussa, jossa ainespuun lisäksi poistetaan myös hakkuutähteet, poistuu kasvupai- kalta 2–6 kertaa enemmän ravinteita kuin perin- teisessä ainespuun korjuussa (taulukko 3). Sekä perinteisessä ainespuun että energiapuun korjuussa menetetyt typpi- ja fosforimäärät ovat suhteellisen pieniä verrattuna juuristokerroksen ravinnemääriin. Tilanne kaliumin ja boorin kohdalla on kuitenkin toinen. Joillakin turvemaiden kasvupaikoilla jo pe- rinteisessä ainespuun korjuussa voidaan poistaa merkittävä osa kaliumin ja boorin varastoista. Ka- liumin niukkuus on yleistä erityisesti nevamaisten soiden ojitusalueilla. Päätehakkuussa kasvupaikalta poistuvat ravin- nemäärät ovat suurempia kuin harvennushakkuissa (taulukko 3). Päätehakkuussa on mahdollista pois- taa hakkuutähteiden lisäksi kantoja ja paksujuuria, mikä edelleen lisää poistuvien ravinteiden määrää. Nämä toimenpiteet vähentävät turvemaiden kali- um- ja boorivarastojen lisäksi myös fosforivarastoja ja saattavat vaikuttaa jo seuraavan puusukupolven kasvuun. Kantojen nosto aiheuttaa lisäksi turve- maan tiivistymistä, mikä vaikeuttaa kuivatuksen jär- jestämistä sekä hidastaa hajotustoimintaa. Kantojen nosto vähentää myös maaperän kantavuutta. Päätelmiä • Ojitettujen turvemaiden puustojen kasvua rajoit- taa yleensä fosforin, kaliumin ja boorin niukkuus. • Energiapuun korjuu ei ole suositeltavaa paksu- turpeisilla turvemailla, joille ei tule korvaavaa ravinnelisää alla olevasta kivennäismaasta. • Mikäli energiapuun korjuuseen kuitenkin ryh- dytään ongelmallisimpia kohteita tulevat ole- maan paksuturpeiset päätehakkuukohteet ja alun perin nevamaiset kohteet. • Epätasapainoista ravinnetilannetta on varaudut- tava torjumaan lannoittamalla. Taulukko 3. Harvennushakkuussa (Kaunisto 1988, julkaisematon aineisto) ja päätehakkuussa (Finér ym. 2003) kasvupaikalta poistuvat ravinnemäärät (kg/ha) toteutettaessa ainespuun ja lisäksi energiapuun korjuu sekä pintaturpeen ravinnevarojen vaihteluväli (Kaunisto ja Paavilainen 1988). Typpi Fosfori Kalium Boori kg/ha Harvennushakkuu, männikkö, 40 m3ha-1 Ainespuukorjuu 17 0,9 7,8 0,10 Energiapuukorjuu, oksat ja neulaset 58 5,5 20,8 0,16 Päätehakkuu, kuusikko, 260 m3ha-1 Ainespuukorjuu (runko ja kuori) 94 8 55 Energiapuukorjuu, maanpäällisistä 70 % pois 216 22 108 Energiapuukorjuu, maanpäällisistä 70 % pois ja 40 % kannoista ja paksujuurista pois 268 28 130 Pintaturve 0–20 cm 1 000–7 000 80–250 30–110 0,20–0,60 25 3.4 Energiapuun korjuun vaikutus kangasmaiden puuntuotoskykyyn 3.4.1 Kangasmetsien ensiharvennukset Hakkuutähteen korjuun aiheuttamaa ravinneme- netystä ja sen merkitystä puuston kasvulle tarkas- tellaan koesarjan avulla, johon kuuluu 12 koetta (taulukko 4). Kokeet sijaitsevat Etelä-Ruotsista Ro- vaniemen korkeudelle ulottuvalla vyöhykkeellä; 5 koetta Ruotsissa ja 7 Suomessa (Jacobson ja Kuk- kola 1999, Jacobson ym. 2000). Kokeilla hakkutähteet poistettiin koealoilta siir- telemällä hakkuun jälkeen. Oksat korjattiin lukuun ottamatta osuutta, joka katkeili ja varisi kaadettaessa ja kuljetettaessa. Näin tapahtui varsinkin kuolleiden oksien kohdalla. Toisaalta sinne, mihin hakkuu- tähteet jätettiin, ne leviteltiin tasaisesti. Käytännön ainespuuharvennuksissa hakkuutähteet keskittyvät ajourille ja niiden varsille. Epätasaisesta jakaumasta syntyy kasvutappiota, jos hakkuutähteitä lähistöl- leen saaneiden puiden kasvunlisäys ei riitä kom- pensoimaan hakkuutähteitä vaille jääneiden puiden alempaa kasvua. Kokeiden tuloksia tulkittaessa ja käytettäessä kasvuvaikutukset täytyy suhteuttaa kul- loiseenkin ravinnepoistumaan, johon puusto, har- vennusvoimakkuus ja korjuutekniikka vaikuttavat. Hakkuutähteen korjuun aiheuttama pohjapinta- alan kasvun taantuma oli männiköissä keskimäärin 7 % ainespuun korjuun jälkeiseen kasvuun verrat- tuna (kuva 5a). Se vastasi koemetsiköissä noin 5 m3/ha 10-vuotiskauden aikana. Kuusikoissa, joissa ravinnemenetys hakkuutähteen korjuussa oli noin kaksinkertainen männiköihin verrattuna, pohjapin- ta-alan kasvun taantuma oli keskimäärin 12 %, mikä vastasi 17 m3/ha 10-vuotisen havaintokauden aikana (kuva 5b). Pohjapinta-alan kasvun kehitys osoittaa, että puuston kasvu alkoi taantua 3–5 vuoden kulutta har- vennuksesta eli ajankohtana, jolloin typpeä alkaa vapautua hakkuutähteestä. Kasvun elpymisestä ei ilmennyt merkkejä 10 vuoden kuluttua hakkuutäh- teen korjuusta, eikä kasvun taantuman kestosta ole tarkkaa tietoa. Avohakkuualoilla arvioidaan pääosan hakkuutähteen ravinnesisällöstä mineralisoituvan 15 vuoden kuluessa hakkuusta (Olsson ym. 1996a, 1996b), eli ravinnevaikutus kestää pitempään kuin kertalannoitus. Koekuusikot on harvennettu uudel- leen 10 vuoden kuluttua, jolloin käsittelyt on toistet- tu. Kasvun taantuma on jatkunut 10 vuoden jälkeen- kin, mutta yksittäisen korjuukerran vaikutuksen kokonaiskestoa on vaikea arvioida. Koetulokset osoittavat, että harvennusvaihees- sa hakkuutähteillä on merkitystä kasvamaan jäävän Taulukko 4. Koemetsiköiden puusto- ja hakkuutähdetunnuksia (Jacobson ja Kukkola 1999). Metsikkö Puuston ikä, v Tilavuus ennen harvennusta, m³/ha Harvennus- poistuma, m³/ha Hakkuutähde Biomassa, t/ha Ravinnesisältö, kg/ha N P K Ca Mg Männiköt, 8 kpl 44 163 49 8.4 41 4 15 21 4 Kuusikot, 4 kpl 40 259 81 15.5 94 11 33 81 10 a 70 80 90 100 110 120 130 140 150 160 170 -4 -3 -2 -1 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 Aika hakkuusta, v. S u h te e lli n e n p p a :n k a sv u , % Ainespuun korjuu Kokopuun korjuu Ainespuun korjuu ja lannoitus Kokopuun korjuu ja lannoitus b 70 80 90 100 110 120 130 140 150 160 170 -4 -3 -2 -1 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 Aika hakkuusta, v. S u h te e lli n e n p p a :n k a sv u , % Ainespuun korjuu Kokopuun korjuu Ainespuun korjuu ja lannoitus Kokopuun korjuu ja lannoitus Kuva 5. Männiköiden (a) ja kuusikoiden (b) suhteellinen pohjapinta-alan kasvu hakkuutähteen korjuuta seuranneella 10-vuotiskaudella (Jacobson ja Kukkola 1999). Lannoitus: Män- niköt 150 kg N/ha, kuusikot 150 kg N/ha ja 30 kg P/ha. 26 puuston kannalta. Kasvuvaikutukset vaihtelevat metsiköittäin paljon, eikä kaikkia niihin vaikuttavia tekijöitä vielä tarkemmin tunneta. Juuri valmistunei- den puuston kasvun 20–25-vuotismittausten alusta- va tarkastelu kuitenkin vahvistaa aikaisempia tulok- sia hakkuutähteiden merkityksestä jäävän puuston kasvulle. Päätelmiä • Ensiharvennusmetsissä hakkuutähteen kor- juusta aiheutuva ravinnemenetys ajoittuu puus- ton suurimman ravinnetarpeen ajanjaksolle. Kasvu on taantunut voimakkaimmin viljavilla kasvupaikoilla, joilla hakkuutähdettä on ollut eniten. • Mänty ei ilmeisesti ole yhtä herkkä ravinteiden menetykselle kuin kuusi. Koska kangasmetsissä typen niukkuus on puuston kasvun minimitekijä, kasvun taantuminen aiheutunee ensisijaisesti typen puutteesta. • Ainespuun korjuussa maanpinnalle tuleva hak- kuutähdekerros lisää typen mineralisaatiota myös allejäävässä karikkeessa ja humuksessa. Orgaanisen aineen laadun lisäksi ravinteiden va- pautumista säätelevät maaperän lämpö- ja vesiolot. • Kasvatettavaksi jäävän puuston reagointi hakkuutähteen korjuuseen vaihtelee metsiköit- täin. Kaikkia tähän vaikuttavia tekijöitä ei vielä tunneta. Ilmeisesti orgaanisen aineen laadun lisäksi paikallisilla hajotusoloilla on suuri merkitys. 3.4.2 Kangasmetsien päätehakkuut Hakkuutähteen ravinnesisältö Päätehakkuumetsiköissä puustoon sitoutunut ravin- nemäärä on huomattavasti suurempi kuin ensihar- vennusmetsiköissä (kuva 2). Ravinnemenetyksen osalta on syytä painottaa, että kuusikoissa on noin kaksinkertainen määrä neulasia ainespuun kuu- tiometriä kohti männiköihin verrattuna. Pohjois- maisten tulosten mukaan eri ravinteiden menetys päätehakkuuvaiheessa muodostuu hakkuutähteen korjuun seurauksena 1,5–4,5-kertaiseksi ainespuun korjuuseen verrattuna (Rosén 1991). Hakkuutähteen korjuun vaikutusta männyn tai- mikon kehitykseen on selvitetty Rautavaaran met- sänviljelykokeella. Ennen avohakkuuta koealueel- la kasvoi puolukkatyypin mänty-kuusisekametsä, jonka puuston tilavuus oli 260 m3/ha. Kokeessa vertaillaan kahta korjuumenetelmää: ainespuun kor- juuta ja kokopuujuontoa. Vuosikymmenen kuluttua päätehakkuusta humuskerroksen ravinnevaroissa ei ilmennyt merkittäviä eroja käytettyjen korjuumene- telmien välillä. Päätehakkuualoilla humuskerroksen pH on hak- kuutähteen korjuun seurauksena jäänyt 0–0,4 pH- yksikköä alemmaksi kuin ainespuun korjuun jälkeen (Nykvist ja Rosén 1985). Hakkuutähteen korjuun aiheuttama humuskerroksen lievä happamoitumi- nen on joillakin kohteilla ilmennyt jopa 20 vuotta. Hakkuutähteen korjuu on kuvastunut herkemmin vaihtuvien emäskationien pitoisuuden ja emäskyl- lästysasteen laskuna kuin pH:n muutoksena. Kiven- näismaan happamuuteen hakkuutähteen korjuu ei ole vaikuttanut (Staaf ja Olsson 1991), joten yhden korjuukerran happamoittava vaikutus jäänee suh- teellisen vähäiseksi. Taimikon alkukehitys Rautavaaran kokeella hakkuutähteen korjuulla ei ollut vaikutusta männyn taimien elossa säilymiseen eikä taimikon pituuskehitykseen ensimmäisen 10- vuotiskauden aikana. Koealue muokattiin auraamal- la, joten hakkuutähteen vaikutus voi ainakin aluksi peittyä voimaperäisen muokkauksen aiheuttamiin muutoksiin taimien elinympäristössä. Ruotsalaisten tulosten mukaan hakkuutähteen korjuu on parantanut havupuiden istutustaimi- en elossaoloa; selvemmin männyllä kuin kuusella (Sinclair ym. 1992, Egnell ja Lejon 1996). Lisäksi hakkuutähteen korjuu on lisännyt luontaisesti synty- neiden taimien, etupäässä lehtipuun määrää (Kardell 1992). Ruotsissa (Egnell ja Leijon 1999) seurattiin kuu- sentaimien kasvua 15 vuotta hakkuutähteiden oton jälkeen kahdella kokeella Etelä- (hakkuutähteis- sä 390 kg typpeä hehtaarilla) ja Pohjois-Ruotsissa (hakkuutähteissä 270 kg typpeä hehtaarilla). Taimi- en pituuskasvu alkoi vähentyä selkeästi vajaan kym- menen vuoden jälkeen koealoilla, joilta hakkuutäh- teet oli poistettu, verrattuna koealoihin, joille ne oli jätetty levälleen. Männiköissä ei ollut taimien kas- vueroja em. käsittelyjen välillä. Ruotsalaisten ko- keiden perusteella on päätelty, että kasvun taantuma, joka on ilmennyt noin 15 vuoden ajan, vastaa sitä ajanjaksoa, jolloin typpeä vapautuu hakkuutähteestä hajotustoiminnan tuloksena kasvillisuuden käyttöön (Olsson ym. 1996b). Kasvun taantuma on vastannut keskimäärin kahden vuoden pituuskasvua. Hakkuutähteen korjuun vaikutus uuden taimikon alkukehitykseen voi olla merkityksellinen erityisesti sen vuoksi, että uudistaminen helpottuu työteknises- ti sekä muokkauksen että istutuksen osalta. Vaikka taimien parempi elossaolo hakkuutähteen korjuun jälkeen voi osin selittyä esimerkiksi hyönteisvauri- oiden vähenemisellä, se voi useimmiten johtua tai- mien vakiintumisesta paremman viljelytyön vuoksi. 27 Päätelmiä • Tuoreen hakkuutähteen korjuu päätehakkuualoil- ta merkitsee huomattavan suuren ravinnemää- rän poistumista kasvupaikalta. • Maan ravinteisuuden ylläpitämiseksi neulasten pitäisi aina jäädä tasaisesti hakkuualalle. Tällöin biomassan entistä tarkemmasta korjuusta aiheu- tuvat riskit ja ravinteiden kompensointitarve jäisivät ilmeisesti vähäisiksi. • Pohjoismaisten tutkimusten mukaan kuusen taimikoiden kasvu on taantunut selvimmin vilja- villa kasvupaikoilla, joilta hakkuutähteen korjuus- sa on poistunut eniten ravinteita. Hakkuutähteen yhdellä korjuukerralla ei näyttäisi olevan olen- naista vaikutusta männyn taimikoiden alkukehi- tykseen. Erilaisilta kasvupaikoilta ei kuitenkaan ole luotettavia tuloksia käytettävissä. • Kuivat kankaat on vähäisten humus- ja ravin- nevarojen vuoksi perusteltua jättää kokonaan hakkuutähteen korjuutoiminnan ulkopuolelle, vaikka ne eivät ole olleet muita kasvupaikkoja herkempiä hakkuutähteen korjuun suhteen. • Hyvä uudistumistulos on ratkaisevan tärkeä uuden puusukupolven tuotokselle. Uudistusalan nopealla taimettumisella voi tietyissä tapauksis- sa olla suurempi merkitys metsikön kehitykselle kuin maan ravinteisuuden lyhytaikaisella heikke- nemisellä. • Hakkuutähteen korjuun seurauksena metsämai- den ravinteisuuden hoitoon joudutaan kiinnittä- mään kasvavaa huomiota puuntuotoskyvyn kestävyyden turvaamiseksi. 3.5 Puuntuhkan käyttö maanparannusaineena 3.5.1 Kangasmaat Puuta polttavissa energialaitoksissa syntyy vuosit- tain suuria määriä tuhkaa. Puuntuhka sisältää typpeä ja rikkiä lukuun ottamatta muita ravinteita likimain samoissa suhteissa kuin niitä sitoutuu puuston bio- massaan. Puuntuhkan hyötykäyttöön lannoitteena on tunnettu mielenkiintoa tuhkan monipuolisen ravinnesisällön ja maan happamuutta lieventävien ominaisuuksien vuoksi. Palauttamalla energiatuo- tannossa puusta syntyvä tuhka metsään voitaisiin korvata puunkorjuun ja ravinteiden huuhtoutumisen aiheuttamaa ravinnemenetystä ja maan happamoi- tumista, kuten metsien ekologisesti kestävä käyttö edellyttää. Näin saataisiin tuhka hyötykäyttöön ja vältyttäisiin lisäksi jäteongelmilta. Kangasmailla puun tuhka vähentää tehokkaasti happamuutta ja parantaa maan ravinnetilaa pitkäai- kaisesti (Saarsalmi ym. 2001, 2004, 2005). Äkilliset ja voimakkaat pH:n muutokset voivat olla haitalli- sia maan biologiselle toiminnalle. Jotta tuhkan levi- tyksen jälkeen tällaisilta vaikutuksilta vältyttäisiin, irtotuhkan kerta-annos kangasmailla ei saisi ylittää 2 500–3 000 kg/ha. Rakeistettaessa tai pelletöitäessä tuhka liukenee hitaammin, joten mahdolliset haitta- vaikutukset lievenevät esikäsiteltyä tuhkaa käytettä- essä. Kangasmaiden ravinteisuuden hoidon kannalta ongelma on se, ettei tuhka sisällä typpeä. Kangas- mailla tuhka ei ole myöskään yleensä parantanut typen saatavuutta, mikä on tärkeää puuston kasvun- lisäyksen kannalta. Puiden kasvureaktiot ovatkin jääneet karuilla, vähätyppisillä kasvupaikoilla ole- mattomiksi (Jacobson 2003, Saarsalmi ym. 2004, 2005). Viljavimmilla kangasmailla tuhkalannoitus on kuitenkin voinut lisätä puuston kasvua (Jacobson 2003). Biomassaa korjataan eniten juuri viljavilta kangasmailta, joille tuhkan levitys olisi tästä syystä perustellumpaa ja myös teknisesti helpompaa kuin turvemaille. Kangasmetsissä kasvunlisäyksen aikaansaami- nen näyttää yleensä edellyttävän tuhkan ohella myös typen lisäystä. Kun CT-männikköä lannoitettiin ty- pellä ja typellä ja tuhkalla, niin typen välitön kasvua lisäävä vaikutus loppui alle 10 vuodessa, mutta yh- distetty typpi-tuhkalannoitus paransi mäntyjen kas- vua toiset 10 vuotta (kuvat 6 ja 7) (Saarsalmi ym. 2006). Puusto oli harvennettu ennen lannoituksia. Tämä näkyi tilavuuskasvun paranemisena toisella viisivuotisjaksolla myös lannoittamattomilla koe- aloilla, kun puut olivat ottaneet vapautuneen kasvu- tilan käyttöönsä. Puiden ravinnetilassa tuhkalannoitus kuvastuu kangasmailla usein selvimmin neulasten booripitoi- suuden kohoamisena (Jacobson 2003, Saarsalmi ym. 2004, 2005). Tuhkalla voisi olla merkitystä boorin puutoksesta aiheutuvien kuusikoiden kasvuhäiriöi- den torjunnassa. Kuusen kasvuhäiriöt ovat yleisim- piä viljavimmilla, typpirikkailla kangasmailla, jot- ka ovat entisiä kaski- ja laidunmaita (Tamminen ja Saarsalmi 2004). 0 1 2 3 4 5 6 1978-1982 1983-1987 1988-1998 T ila vu u sk a sv u ,m 3 /h a /v . Lannoittamaton Typpi Puuntuhka+typpi Kuva 6. Puuston tilavuuskasvu CT-männikössä tuhka- ja typpi- lannoituksen (urea 185 kg N/ha syksyllä 1978, puuntuhka 2,5 t/ ha keväällä 1979) jälkeen (Saarsalmi ym. 2006). 28 Kuva 7. Puuston pohjapinta-alan kasvu CT-männikössä tuhka- ja typpilannoituksen (urea 185 kg N/ha syksyllä 1978, puuntuh- ka 2,5 t/ha keväällä 1979) jälkeen (Saarsalmi ym. 2006). Päätehakkuuvaiheen kuusikoissa ja männiköissä suurin osa boorista on hakkuussa poistettavassa runkopuussa. Siksi booria poistuu metsästä eniten korjattavan runkopuun mukana, mutta neulasten ja oksien korjuu lisää boorin kokonaismenetystä. Jos päätehakkuussa kuusen neulasten kuivamassa on keskimäärin 13 000 kg/ha ja kuusen neulasten booripitoisuus 4,6 mg/kg (Tamminen ja Saarsalmi 2004), niin päätehakkuun hakkuutähteissä poistuu pelkästään neulasten mukana noin 60 g booria heh- taarilla. Tämä vastaa moninkertaisesti vuosittaiseen taimikon biomassatuotokseen sitoutuvaa boorimää- rää. Tuhkalla voisi olla merkitystä boorilannoitteena kuusen kasvuhäiriöiden torjunnassa erityisesti boo- rinpuutosalueilla. Puuta poltettaessa sen sisältämät kivennäisai- neet ja raskasmetallit rikastuvat tuhkaan. Raskas- metalleista voisi olla haittaa ensisijaisesti maan orgaanisen aineen hajotukselle ja ravinnekierrolle sekä keräilytuotteiden, kuten marjojen ja sienien hyväksikäytölle. Puuntuhkan sisältämistä raskasme- talleista pidetään haitallisimpana kadmiumia, jonka pitoisuus tuhkassa on yleensä 4–20 mg/kg. Se on tuhkassa pääosin oksidina (CdO) ja säilyy maassa kauan liukenemattomana tuhkan aiheuttaman pH:n nousun vuoksi. Asetuksen (12/2007) mukaan met- sätaloudessa käytettävässä puuntuhkassa saa olla kadmiumia enintään 17,5 mg/kg:ssa kuiva-ainetta, ja enimmäiskuormitus saa olla 40 vuoden aikana enintään 60 g hehtaarilta. Kokeissa normaalisti käy- tettyjen tuhka-annosten ei ole havaittu aiheuttaneen merkittäviä muutoksia sienien ja marjojen raskas- metallipitoisuuksissa (Levula ym. 2000, Perkiömä- ki ym. 2003, Moilanen ym. 2006) eikä myöskään maan mikrobistossa (Frize ym. 1994, Perkiömäki ja Fritze 2002, Perkiömäki ym. 2003). 3.5.2 Turvemaat Puuntuhka sopii parhaiten ojitettujen ravinteisuu- deltaan keskitasoisten suometsien lannoitteeksi. Turvemaiden puuston kasvua rajoittaa yleisimmin kaliumin, fosforin tai boorin niukkuus, vain karuim- milla kohteilla voi myös typestä olla puutetta. Puun- tuhkassa on kaikkia puiden tarvitsemia ravinteita typpeä lukuun ottamatta. Tuhkaerien ravinnemäärät kuitenkin vaihtelevat eri puulajien ja poltossa käy- tettyjen seosaineiden (mm. turve) erilaisesta koos- tumuksesta johtuen. Lannoitussuosituksia, 35–40 kg P/ha ja 70 kg K/ha, voidaan käyttää myös tuh- kan lannoitusmäärää laskettaessa ja yleensä niihin päästään käytettäessä puuntuhkaa 3 000–5 000 kg/ ha. Puuntuhkan esikäsittely rakeistamalla tai pelle- töimällä parantaa sen koneellista levitettävyyttä ja vähentää pölyämishaittoja. Esikäsittely myös hidas- taa ravinteiden liukenemista tuhkasta (Piirainen ja Domisch 2004). Suometsissä voidaan käyttää sekä maalevitystä että helikopterilevitystä. Vuotuiset le- vitysalat ovat muutamia tuhansia hehtaareja. Puuntuhka on emäksisistä ja soveltuu hyvin hap- pamien turvemaiden lannoitukseen. Pintaturpeen pH nousee 1–3 yksikköä puutuhkalannoituksen jälkeen ja vaikutus on pitkäaikainen (Moilanen ja Issakainen 2003). Happamuuden vähentyminen vilkastuttaa maamikrobien toimintaa ja lisää ravinteiden liukoi- suutta, myös typen saatavuus paranee. Fosforilan- noitteena puuntuhkan vaikutus on hyvin pitkä, sillä tuhkan sisältämä fosfori sitoutuu tuhkan ja turpeen sisältämiin rauta- ja alumiiniyhdisteisiin eikä huuh- toudu helposti. Tämän vuoksi puuston kasvureaktiot nähdään muutaman vuoden viiveellä kaupallisiin lannoitteisiin verrattuna, mutta pitkän aikavälin kas- vuerot puuntuhkan ja muiden fosforilannoitteiden välillä jäävät vähäisiksi (Moilanen 2005). Kalium- lannoitteena puuntuhka on lyhytvaikutteisempi kuin hidasliukoinen biotiitti, mutta toisaalta kasvureaktio nähdään heti lannoitusta seuraavana vuonna ja se kestää pitkään. Tuhkassa kalium on vesiliukoisena ja se huuhtoutuu helposti syvemmälle turvekerroksiin ja vesistöihin. Boorilannoitteena puuntuhkan vaiku- tus alkaa nopeasti, mutta kestää varsin kauan (Moi- lanen 2005). Tuhkalannoitusaloilla ei ole ilmennyt hivenravinnepuutoksista johtuvia kasvuhäiriöitä. 0 0,1 0,2 0,3 0,4 0,5 0,6 0,7 0,8 2001199619911986198119761971 P o h ja p in ta -a la n k a sv u , m 2 /h a /v . Lannoittamaton Typpi Puuntuhka+typpi 29 Puuntuhkalannoituksen vaikutukset suometsien kasvuun tunnetaan hyvin, mutta muista ympäristö- vaikutuksista on vielä vähän tietoa. Puuntuhkassa on myös alumiinia, rautaa ja raskasmetalleja, ku- ten kadmiumia, nikkeliä ja arseenia, jotka pääosin jäävät pintaturpeeseen. Marjoissa tai sienissä ei ole havaittu haitallisen korkeita metallipitoisuuksia tuhkalannoituksen jälkeen (Moilanen ym. 2006). Metallien huuhtoutumista pinta- tai pohjavesiin ei myöskään ole havaittu (Piirainen ja Domisch 2004). Tuhkalannoitusta ei kuitenkaan suositella tehtäväksi kuin kerran puuston kiertoajassa. Tuhkalannoitus muuttaa kasvupaikan kasvila- jistoa niin, että ilmaisinlajien perusteella hyvyys- luokitus nousee 1–2 boniteettia. Rahkasammalet ja jäkälät kärsivät pH- ja ravinnemuutoksista ja niiden tilalle ilmaantuu pioneerisammalia. Myös heinä- ja ruoholajisto runsastuu runsastyppisillä kasvupai- koilla. Puuntuhkan kasvupaikan laatua parantavat vaikutukset jatkuvat sitä kauemmin, mitä suurempia tuhka-annoksia käytetään, jopa useampia kymmeniä vuosia. Suuria tuhkamääriä tulee kuitenkin välttää kohonneiden metallipitoisuuksien vuoksi. Tuhkan raskasmetallipitoisuuksia pitäisi saada alennettua jo polttolaitoksella. Päätelmiä • Puuntuottamista ajatellen ravinteisuudeltaan keskitasoiset ojitetut suometsät ovat ensisijaisia tuhkalannoituskohteita. • Tuhlannoituksella voi kangasmailla pitemmän päälle olla ravinnekiertoa vilkastuttava ja kasvua lisäävä vaikutus ainakin jos tuhkan ohella on annettu typpeä. • Suometsien tuhkalannoituksessa sopivana kerta- annoksena pidetään 3 000–5 000 kg/ha ja kangasmetsissä enintään 3 000 kg/ha. • Tuhkalannoitus vähentää maan pintakerroksen happamuutta jopa muutaman vuosikymmenen ajaksi. • Tuhkalannoitus ei ole merkittävästi muuttanut sienien ja marjojen raskasmetallipitoisuuksia eikä maan mikrobistoa. • Puuntuhkan laajamittainen hyväksikäyttö maan- parannusaineena edellyttää vielä monipuolista tutkimus- ja kehitystyötä. 30 Juha Siitonen Metsäntutkimuslaitos, Vantaan toimintayksikkö 4.1 Taustaa Suomesta tunnetaan noin 44 000 eliölajia, mut- ta todellisen lajilukumäärän arvioidaan olevan yli 50 000. Erityisesti loispistiäisissä (Hymenoptera) sekä kaksisiipisissä (Diptera) tiedetään olevan run- saasti lajeja, joita ei tutkimuksen puutteen takia ole toistaiseksi maastamme löydetty. Myös monet sieni- ryhmät tunnetaan puutteellisesti, ja niiden lajimäärä saattaa olla paljon tunnettua suurempi. Karkeasti arvioiden noin puolet lajistostamme elää erilaisissa metsissä, joten metsälajeja on noin 20 000–25 000 (Siitonen ja Hanski 2004). Kaikki metsissä tehtävät metsätaloudelliset toi- menpiteet kuten harvennushakkuut, päätehakkuu, maanmuokkaus jne. vaikuttavat tavalla tai toisella lajistoon – niin myös energiapuun korjuu. Avohak- kuun seurauksena osa vanhan sulkeutuneen metsän lajistosta häviää, ja tilalle tulee sukkession alkuvai- heen avoimeen ympäristöön sopeutunutta lajistoa. Melko suuri osa lajistosta pystyy säilymään avohak- kuun yli, mutta lajiston runsaussuhteissa tapahtuu suuria muutoksia. Kuitenkin myös luontaiset häiri- öt, kuten metsäpalot ja myrskytuhot, muuttavat äkil- lisesti ja voimakkaasti lajistoa. Harvennushakkuut muuttavat samoin metsikön olosuhteita ja lajistoa, mutta myös kokonaan ilman käsittelyjä kehittyvässä metsikössä puuston rakenne ja lajisto muuttuvat vä- hitellen sukkession seurauksena. Kun arvioidaan energiapuun korjuun merkitys- tä metsäluonnon monimuotoisuuden tai yleisemmin metsätalouden ekologisen kestävyyden kannalta, on tarpeen tarkastella laajan mittakaavan ja pitkän ai- kavälin mahdollisia vaikutuksia. Mikä on energia- puun korjuun lisävaikutus verrattuna muihin met- sätalouden toimenpiteisiin tällä hetkellä? Entä jos korjuumäärät nousevat vuositasolla 5–10 miljoo- naan kuutiometriin tai vielä suuremmiksi? Voidaan- ko energiapuuta korjata kestävästi sekä harvennus- hakkuissa että päätehakkuussa useamman kiertoajan yli? Millaiset energiapuun korjuun vaikutukset mo- nimuotoisuuteen tai metsäekosysteemiin olisivat ylipäänsä merkittäviä? Vaikutusten merkittävyyttä pitää arvioida vähin- tään voimassa olevan lainsäädännön (mm. metsäla- ki, luonnonsuojelulaki, ympäristönsuojelulaki) sekä kansainvälisten sopimusten asettamien velvoitteiden näkökulmasta. Myös kansallisissa poliittisissa pää- töksissä ja ohjelmissa (mm. Kansallinen metsäoh- jelma 2010, Metsäsektorin tulevaisuuskatsaus 2006, Suomen luonnon monimuotoisuuden suojelun ja kestävän käytön strategia ja toimintaohjelma 2006– 2016) on asetettu monimuotoisuuden säilyttämistä sekä ekologista kestävyyttä koskevia tavoitteita. Merkittäviä ekologisia vaikutuksia olisivat esimer- kiksi seuraavat: • uhanalaisten lajien uhanalaisuuden lisääntyminen • muiden lajien tai elinympäristötyyppien merkit- tävä taantuminen tai uhanalaistuminen • haitalliset vaikutukset metsämaiden pitkän aika- välin tuotto- tai uusiutumiskykyyn • merkittävät haitalliset vaikutukset muihin eko- systeemien tuottamiin aineellisiin tai aineetto- miin hyödykkeisiin tai palveluihin (esim. sieni- sadot, hiilen sidonta, vesien laatu, virkistyskäyttö) Metsäsektorin tulevaisuuskatsauksessa 2006 tavoit- teeksi on asetettu, että metsähakkeen käyttö nousee vähintään 8 miljoonaan kuutiometriin vuodessa vuoteen 2015 mennessä – kuitenkin siten, ettei se aiheuta haittaa luonnon monimuotoisuudelle ja met- sien ravinnetaseelle. Suomen luonnon monimuotoi- suuden toimintaohjelmassa puolestaan on asetettu tavoitteeksi, että energiapuun korjuun lisääntymisen ja korjuumenetelmien vaikutukset luonnon moni- muotoisuuteen arvioidaan ja varmistetaan haitallis- ten vaikutusten ennaltaehkäisy lainsäädännössä ja neuvonnassa. Tässä katsauksessa keskitytään tarkastelemaan energiapuun hankinnan vaikutuksia metsälajiston monimuotoisuuteen pääasiassa pohjoismaisten tut- kimustulosten valossa. Viime vuosina on ilmestynyt myös useampia pohjoismaisia kirjallisuuskatsauksia tai tutkimusprojektien yhteenvetoja, joissa aihetta on käsitelty (Siitonen 2001a, Helträdsutnyttjande 2006, Miljöeffekter av skogsbränsleuttag … 2006, Antikainen ym. 2007, Berglund ja Åström 2007). Tässä tarkastelussa lajisto on jaettu kolmeen laa- 4 Energiapuun korjuun vaikutukset metsälajiston monimuotoisuuteen 31 jaan ryhmään: kasvillisuus, lahopuusta riippuvainen eliöstö sekä maaperäeliöstö, johon on luettu myös mykorritsasienet ja kariketta lahottavat sienet. 4.2 Kasvillisuus Hakkuutähteiden poiston vaikutuksia kasvilajistoon on selvitetty Ruotsissa useissa tutkimuksissa (Kar- dell 1992, 1993, 1996, Olsson ja Staaf 1995, Brå- kenhielm ja Liu 1998, Berquist ym. 1999, Rosenberg ja Jacobson 2004, Åström ym. 2005). Koejärjes- telyissä on yleensä ollut verrokkina tavanomainen avohakkuu ja käsittelyinä joko kokopuukorjuu, hak- kuutähteiden korjuu tai sekä hakkuutähteiden että kantojen korjuu. Vaikutuksia on pisimmillään seu- rattu 20 vuotta. Tutkimusten tulosten mukaan avohakkuulla si- nänsä on suuri vaikutus kasvilajistoon, johon ver- rattuna hakkuutähteiden poiston lisävaikutus on vähäinen. Käsittelyjen väliset erot putkilokasvilajis- tossa ovat yleensä pieniä ja muistuttavat luontaisen kasvupaikkavaihtelun aikaansaamia eroja kasvipeit- teessä. Uusia lajeja ilmestyy sitä enemmän, mitä enemmän käsittelyssä aiheutetaan maaperähäiriöitä – eniten siis kannonnoston ja vähiten pelkän avo- hakkuun jälkeen. Uudet lajit ovat valtaosin joko te- hokkaasti leviäviä, kilpailuvapaata kasvutilaa nope- asti hyödyntäviä lajeja tai maanpinnan rikkomisesta aktivoituvia siemenpankkilajeja. Hakkuutähteiden pääasiallinen vaikutus putkilokasvilajistoon liittyy neulasten mukana tulevaan ravinnelisäykseen. Hak- kuutähteen korjuun vaikutukset sammallajistoon ovat suurempia. Vallitsevien metsäsammalten peitto väheni noin 50 %, ja kolmannes maksasammalla- jeista hävisi hakkuutähteiden poiston seurauksena (Åström ym. 2005). Hakkuutähteiden poisto yleensä vähentää tietty- jen kasvilajien runsauksia, mutta toisaalta lisää tois- ten lajien runsauksia (Ingelög 1978, Kardell ja Wär- ne 1991, Kardell 1983, 1992, 1993, 1996, Olsson ja Staaf 1995, Bråkenhielm ja Liu 1998, Berqvist ym. 1999). Väheneviä lajeja ovat erityisesti typpeä suo- sivat lajit, kuten maitohorsma ja vadelma, runsastu- via lajeja puolestaan yleensä karuja kasvupaikkoja suosivat lajit kuten poronjäkälät, karhunsammalet, puolukka ja kanerva. Eri tutkimusten tulokset eivät kuitenkaan kaikkien lajien osalta ole yhdenmukai- sia, mikä voi johtua mm. siitä, että vaikutukset vaih- televat ravinteisuudeltaan erilaisten kasvupaikkojen välillä. Edellä tiivistetyt tutkimustulokset koskevat lähinnä yleisiä ja runsaita metsäkasvilajeja. Tar- kasteltiinpa sitten paikallista monimuotoisuutta (yksittäisen hakkuualan lajistoa) tai alueellista mo- nimuotoisuutta, yleisten lajien vähäisillä runsaus- eroilla pelkän avohakkuun tai avohakkuun ja hak- kuutähteiden talteenoton jälkeen ei liene merkitystä. Energiapuun korjuun vaikutuksista harvinaisten kas- vilajien säilymiseen ei ole tutkimustietoa. Suurin osa harvinaisista metsäkasvilajeista esiintyy kui- tenkin ympäristöstään poikkeavilla kasvupaikoil- la kuten lehdoissa, lähteiköissä, puronvarsissa jne. Metsälakikohteet, muut arvokkaat elinympäristöt ja pelkästään metsänhoitosuosituksiin perustuvat muut huomionarvoiset luontokohteet rajataan pääosin hakkuiden ulkopuolelle (ks. Kuusinen 2006), eikä niillä siten tehdä myöskään energiapuun korjuuta. Myös yleisten ja runsaiden kasvilajien runsau- den muutoksilla voi olla ekologisesti merkittäviä seurannaisvaikutuksia. Kannonnostosta kärsivät useimmat kasvullisesti lisääntyvät kloonikasvit ku- ten mustikka. Mustikka on metsissä kenttäkerroksen runsain kasvilaji. Mustikanvarvikot ovat vähenty- neet 1950-luvulta noin 18 %:n keskipeittävyydestä 8 %:n peittävyyteen vuonna 1995 valtakunnan met- sien inventoinnin kasvillisuuskartoitusten perusteel- la (Reinikainen ym. 2000). Väheneminen on pääasi- assa avohakkuiden ja maanmuokkauksen seurausta. Mustikka on varttuneissa metsissä tärkein kasvin- syöjähyönteisten ravintokasvi, jolla elää toukkana noin 80 perhoslajia ja 5 sahapistiäislajia (ks. Siito- nen ja Hanski 2004). Kasvinsyöjähyönteisten toukat ovat puolestaan tärkeä ravintokohde monille hyön- teissyöjälinnuille niiden pesimäaikaan (Atlegrim ja Sjöberg 1996) – esimerkiksi metson poikasten tär- kein ravintokohde muutaman ensimmäisen elinvii- kon aikana (Kvasnes ja Storaas 2007). 4.3 Lahopuusta riippuvaiset eliöt Luonnontilaisissa vanhoissa metsissä lahopuun kes- kimääräinen tilavuus on noin 60–120 m3/ha kasvu- paikkatyypistä riippuen (Siitonen 2001b, Ranius ym. 2004). Luonnontilaisessa metsässä lahopuun määrä on kuitenkin suurimmillaan sukkession alus- sa heti metsikön uudistumiseen johtavan häiriön, kuten metsäpalon jälkeen, jolloin kuollutta puuta voi olla jopa satoja kuutiometrejä hehtaarilla (määrä riippuu lähinnä elävän puuston tilavuudesta ennen häiriötä sekä puuston kuolleisuudesta häiriössä; ks. Siitonen 1998, 2001). Järeän lahopuun (minimilä- pimitta 10 cm, minimipituus 1,3 metriä) tilavuus Etelä-Suomen talousmetsissä on keskimäärin 2,5 m3/ha valtakunnan metsien yhdeksännen inventoin- nin tulosten perusteella (Ihalainen ja Siitonen 2006). Järeän lahopuun määrä talousmetsissä on siten yli 95 % pienempi kuin luonnonmetsissä. Pieniläpimittaisen lahopuun (< 10 cm, minimi- 32 läpimittana on käytetty useimmiten 1 cm tai 5 cm läpimittaa, ks. esim. Kryus ja Jonsson 1999, Siito- nen ym. 2000, Nordén ym. 2004a) määrä – samoin kuin kantojen määrä – puolestaan on todennäköi- sesti lisääntynyt metsätalouden seurauksena. Ta- lousmetsissä säännöllisesti toistuvat harvennus- ja päätehakkuut tuottavat pieniläpimittaista kuollut- ta puuta vähintään yhtä paljon kuin mitä luontais- ten häiriöiden kautta voi syntyä luonnontilaisessa metsässä. Pieniläpimittaisen tai hakkuukannoissa olevan lahopuun keskimääräisiä tilavuuksia eri ikäi- sissä talousmetsissä ei ole kuitenkaan selvitetty esimerkiksi valtakunnan metsien inventoinneissa. Päätehakkuussa tai harvennushakkuussa kantoihin ja latvuksiin jäävän pieniläpimittaisen lahopuun biomassa ja tilavuus voidaan laskea korjattavan puuston tunnusten avulla (Hakkila 1979, 1991, Hynynen 2001). Suuruusluokka esim. tuoreen kan- kaan vanhan kuusikon avohakkuussa on noin 10–20 m3/ha kantojen maanpäällisissä osissa sekä muu- tamia kuutiometrejä latvuksissa ja oksissa. Alu- eellisella tasolla talousmetsissä on todennäköisesti enemmän pieniläpimittaista lahopuuta ja kantoja kuin järeää lahopuuta. Lahopuusta riippuvaisia lajeja eli saproksyylejä on eri eliöryhmissä yhteensä noin 4 000–5 000 lajia eli vähintään viidennes kaikista metsälajeista (Siito- nen 2001b, Siitonen ja Hanski 2004). Lajimäärältään suurimpia ryhmiä ovat lahottajasienet, kovakuoriai- set, kaksisiipiset ja loispistiäiset. Lahopuun määrän väheneminen tehokkaan metsien käytön seurauksena on keskeisin niistä metsätalouden seurannaisvaiku- tuksista, jotka ovat johtaneet lukuisten metsälajien taantumiseen tai uhanalaistumiseen (Metsien suoje- lun tarve … 2000, Siitonen 2001b). Uhanalaisia ja silmälläpidettäviä metsälajeja on yhteensä 980 lajia, joista 419 lajille (43 %) lahopuun väheneminen on yksi uhanalaisuuden syy (Rassi ym. 2001). Järeä lahopuu on uhanalaisen lahopuusta riip- puvaisen lajiston kannalta tärkeämpi elinympäristö kuin pieniläpimittainen lahopuu. Suurin osa uhan- alaisista saproksyylilajeista suosii vähintään 20 cm läpimittaisia kuolleita puita (Dahlberg ja Stokland 2004). Lajit, jotka tulevat toimeen myös pieniläpi- mittaisella lahopuulla tai kannoilla, eivät ole metsä- talouden seurauksena uhanalaistuneet. Järeillä laho- puilla kokonaislajimäärä per runko on keskimäärin suurempi kuin ohuilla rungoilla (Andersson ja Hyt- teborn 1991, Bader ym. 1995, Renvall 1995, Jonsell ym. 1998, Kruys ym. 1999). Tämä johtuu useista eri tekijöistä, mm. siitä, että isoissa rungoissa lahoaste, läpimitta ja muut olosuhteet vaihtelevat rungon eri osissa, jolloin vaatimuksiltaan erilaiset lajit voivat esiintyä samassakin rungossa. Järeissä rungoissa kosteusvaihtelut ovat pienempiä ja ne säilyttävät kosteutensa kuivienkin jaksojen aikana, mikä on tärkeää monien lahottajasienten kannalta. Lisäksi järeiden runkojen lahoaminen kestää pitempään, jolloin lajeilla on enemmän aikaa asuttaa sopivas- sa lahoamisen vaiheessa olevat rungot ja lisääntyä niillä. Lajimäärä per tilavuusyksikkö on sen sijaan keskimäärin suurempi pieniläpimittaisella kuin järe- ällä lahopuulla (Kruys ym. 1999, Kruys ja Jonsson 1999, Nordén ym. 2004b). Tämä johtuu siitä, että tietty lahopuun tilavuus sisältää useampia ja keske- nään vaihtelevampia runkoja koostuessaan pienilä- pimittaisista rungoista kuin sama tilavuus koostues- saan järeistä rungoista. Pieniläpimittaisen lahopuun ja kantojen merki- tykseen lahopuusta riippuvaisen lajiston kannalta on alettu kiinnittää enemmän huomiota vasta lähiaikoi- na. Suomen 4 000–5 000 saproksyylilajista ei ole tehty kattavaa arviota siitä, mikä osuus lajeista elää < 10 cm läpimittaisilla kuolleilla puilla tai rungon- osilla, ja mikä osuus hakkuukannoilla. Nykyisessä tilanteessa, missä järeän lahopuun keskimääräinen tilavuus talousmetsissä on hyvin pieni, hakkuutäh- delatvuksilla ja kannoilla, joiden tilavuus on keski- määrin suurempi kuin kuolleen ≥ 10 cm läpimittai- sen runkopuun tilavuus, on epäilemättä merkitystä monien saproksyylilajien säilymiselle talousmetsä- maisemassa. Ruotsissa on tehty katsaus saproksyylilajien isäntäpuuvaatimuksista perustuen tietokantaan, joka sisälsi tietoja noin 3600 lajin elintavoista (Dahlberg ja Stokland 2004). Vaikka katsaus onkin alustava ja koskee Ruotsin lajistoa, voidaan tuloksia ainakin suuruusluokka-arviona soveltaa Suomeenkin. Pieni- läpimittaista, 1–5 cm lahopuuta pystyi käyttämään 2072 lajia eli lähes 60 % tarkastelluista lajeista, ja noin puolet saproksyylilajeista pystyi käyttämään läpimitaltaan hyvin monenlaisia lahopuita. Tulok- sen perusteella pieniläpimittaisen lahopuun merki- tys saproksyylilajiston monimuotoisuudelle on suu- rempi kuin mitä aiemmin on uskottu (Miljöeffekter av skogsbränsleuttag … 2006). Hakkuutähteillä esiintyvää lajistoa on selvi- tetty muutamissa uusissa tutkimuksissa (Nittérus ym. 2004, Caruso ym. 2007, Caruso ja Thor 2007, Gedminas ym. 2007, Jonsell ym. 2007). Ruotsalai- sessa tutkimuksessa selvitettiin puulajin, läpimitan ja hakkuusta kuluneen ajan vaikutusta hakkuutäh- teissä lisääntyvään kovakuoriaislajistoon (Jonsell ym. 2007). Kasvatukseen otetuista hakkuutähteistä kuoriutui 160 lajia, joista 20 on Ruotsissa luokitel- tu silmälläpidettäväksi ja kaksi uhanalaiseksi. Laji- määrässä ei ollut suuria eroja eri läpimittaluokkien (1–4 cm, 4–8 cm ja 8–15 cm) välillä. Lajimäärässä ei myöskään ollut merkittäviä eroja eri puulajien (kuusi, koivu, haapa, tammi) välillä yhden kesän 33 ikäisessä hakkuutähteessä, mutta vanhemmassa hakkuutähteessä lajimäärä kuusella oli selvästi al- haisempi kuin muilla puulajeilla. Haavalta tavattiin eniten silmälläpidettäviä lajeja: haavalla näitä oli 11 lajia, koivulla 8 ja kuusella vain 2 lajia (Jonsell ym. 2007, Jonsell 2007). Lajimäärä on suurempi vanhassa, kolmesta viiteen vuoden ikäisessä hak- kuutähteessä kuin tuoreessa yhden kesän ikäisessä hakkuutähteessä (Nittérus ym. 2004, Jonsell ym. 2007). Kannoilla ja hakkuutähteillä esiintyy myös runsaasti epiksyylistä, lahopulla kasvavaa jäkäläla- jistoa. Ruotsalaisessa tutkimuksessa hakkuutähteiltä ja kannoilta löydetyistä 60 lajista vain vajaa kolman- nes kasvoi myös elävien puiden rungoilla (Caruso ja Thor 2007, Caruso ym. 2007). Varsinkin kannoilla voi olla merkitystä harvinaisten epiksyylisten jäkä- lien säilymiselle talousmetsämaisemassa. Hakkuutähteiden korjuuseen liittyy saproksyy- lilajiston kannalta myös haitallinen pyydysvaikutus (Jonsell ym. 2007). Tuoreet hakkuutähteet houkut- televat ympäristöstä vastakuolleessa puussa eläviä lajeja lisääntymään hakkuutähteissä. Jos hakkuu- tähteet poistetaan vasta hyönteisten (nilaa ja puuta syövät lajit sekä niiden pedot ja loiset) iskeytymisen jälkeen, samalla poistetaan huomattava osa näiden lajien lisääntyvästä paikallispopulaatiosta. Lahopuun merkitys metsäluonnon monimuo- toisuudelle on tiedostettu, ja lahopuun määrän li- sääminen on sisällytetty keskeisenä tavoitteena ta- lousmetsien luonnonhoidon suosituksiin (Heinonen 2004, Saaristo ja Lehesvirta 2004, Hyvän metsän- hoidon … 2006). Järeän lahopuun määrää voidaan lisätä säästämällä kuolleet puut harvennushakkuissa ja jättämällä päätehakkuualoille eläviä ja kuolleita säästöpuita. Päätehakkuualoille on 2000-luvulla jä- tetty yksityismailla keskimäärin noin 4 m3/ha elävää ja kuollutta säästöpuustoa ja Metsähallituksen mail- la noin 6 m3/ha (ks. Hänninen 2001, Kuusinen 2006, Siitonen ja Ollikainen 2006). Elävän ja kuolleen säästöpuuston kokonaistilavuus kaikkien omistaja- ryhmien mailla on suuruusluokkaa 1 milj. m3 vuo- dessa. Energiapuun korjuu vähentää lahopuun määrää ja samalla saproksyylilajeille sopivien elinympä- ristöjen määrää kolmella eri tavalla: (1) Pieniläpi- mittaisen hakkuutähteen ja kantojen määrä vähenee korjuukohteilla huomattavasti (hakkuutähteen noin 70 % ja kantojen > 90 %). (2) Hakkuutähteen mu- kana korjataan myös järeää lahopuuta kuten lump- peja, ainespuun korjuussa palstalle jääneitä pöllejä, järeitä latvuksia ja tuulenkaatoja. (3) Energiapuun korjuukohteilla ajetaan koneilla useampaan kertaan, jolloin suurempi osuus lahoista maapuista tuhoutuu kuin pelkän uudistushakkuun yhteydessä. Hakkuutähteen mukana korjattavan järeän la- hopuun määrää ei yleensä ole arvioitu erikseen. Ruotsalaisessa tutkimuksessa kolmasosa avohak- kuun jälkeen uudistusaloilla olleista järeistä maa- puista korjattiin hakkuutähteen korjuun yhteydessä (Rudolphi ja Gustafsson 2005). Huomattava osa uudistuskypsässä metsässä ennen hakkuuta olevista maalahopuista tuhoutuu hakkuun ja maanmuokka- uksen yhteydessä. Avohakkuun ja äestyksen seu- rauksena maapuuston tilavuus pieneni keskimäärin 70 % murskaantumisen ja hautautumisen seuraukse- na (Hautala ym. 2004). Mätästys on todennäköisesti keskimäärin säästeliäämpi maanmuokkausmenetel- mä. Toisessa tutkimuksessa avohakkuun, mätästyk- sen ja joko pelkän hakkuutähteen korjuun tai hak- kuutähteen korjuun ja kannonnoston seurauksena maapuuston tilavuus pieneni keskimäärin noin 40 % (Rabinowitsch-Jokinen 2007). Energiapuun korjuun vaikutuksia lahopuulajistoon voidaan vähentää jättämällä korjuualoille säästöpuita ja tekopökkelöitä sekä säästämällä mahdollisuuksien mukaan olemassa oleva lahopuusto. Tällä kohteella tekopökkelöitä on jätetty runsaasti, ja myös tekopökkelöiden latvukset on jätetty yhteen kasaan. Säästökan- toja on sen sijaan niukasti, ja hakkuu- tähdettä on jätetty selvästi vähemmän kuin suositusten mukainen 30 %. Kuva: Erkki Oksanen / Metla 34 4.4 Maaperäeliöstö Maaperäeliöstö on metsämaan moottori, joka vas- taa maaperän hajotusprosesseista ja vaikuttaa siten oleellisesti metsän ravinnekiertoihin. Maaperäeliös- tö vaikuttaa sekä kasvupaikan lyhyen aikavälin tuottokykyyn orgaanisen aineen hajotusnopeuden ja ravinteiden vapautumisen kautta että kasvupaikan pitkän aikavälin tuottokykyyn metsämaan rakenteen ja uuden metsämaan muodostamisen kautta. Avo- hakkuu ja hakkuutähteiden poisto vaikuttavat puo- lestaan maaperäeliöiden fysikaaliseen ympäristöön ja saatavilla olevaan ravintovarastoon. Hakkuutähteiden poistolla voi olla monia eri vaikutuksia maaperäeliöstön koostumukseen ja toi- mintaan (mm. Lundmark 1983, Lundkvist ym. 1991, Olsson 1996, Laurén ja Palviainen 2007). Lämpöti- la ja kosteusolot humuskerroksessa muuttuvat ääre- vämmiksi suojaavien hakkuutähteiden puuttuessa, maaperäeliöille ravinnonlähteenä käytettävissä ole- van biomassan määrä pienenee, hajottajille tärkeä hiili-typpi-suhde muuttuu ja maaperän happamuus kasvaa. Maaperäeliöstön, erityisesti bakteerien ja sienten, kokonaislajimäärästä ja lajikoostumuksen vaihtelusta tiedetään hyvin vähän. Kiinnostuksen kohteena eivät näissä ryhmissä yleensä olekaan yksittäiset lajit vaan yhteisön rakenne lajia korke- ammissa taksonomisissa ryhmissä (esim. bakteeri- biomassa) tai toiminnallisissa eli funktionaalisissa ryhmissä (esim. hajottajien, sienensyöjien ja petojen lukumäärät ja runsaussuhteet). Avohakkuun vaikutuksista maaperäeliöstöön on Pohjoismaissa julkaistu melko paljon tutkimuk- sia, ja myös hakkuutähteiden poiston vaikutuksia maaperäeliöstöön on selvitetty Ruotsissa useissa tutkimuksissa, joko kolmena ensimmäisenä vuonna korjuun jälkeen (Bååth 1980, 1981, Bååth ja Söder- ström 1982, Lundgren 1982, Sohlenius 1982, Lund- kvist 1983, 1996) tai 15–30 vuotta korjuun jälkeen (Sohlenius 1996, Bengtsson ym. 1997, 1998, Mah- mood ym. 1999, Hagerberg ja Wallander 2001). Lyhyellä aikavälillä avohakkuun ja kokopuun korjuun vaikutuksissa mäntymetsän maaperäeliös- töön ei ollut olennaisia eroja. Samoilla koealoilla 15–18 vuotta korjuusta kokopuukorjuu oli vähentä- nyt hyppyhäntäisten, eräiden punkkien (Gamasida), hämähäkkien, petohyönteisten sekä kaksisiipistouk- kien määriä noin 30–55 %, mutta ei ollut vaikuttanut oleellisesti änkyrimatojen, ankeroisten tai kaksois- jalkaisten määriin (Bengtsson ym. 1997, 1998). Toi- sessa kenttäkokeessa selvitettiin maaperäeliöstön rakennetta Etelä-Ruotsissa rehevässä kuusimetsässä, joka avohakkuun jälkeen oli harvennettu neljä kertaa joko ainespuun korjuuta tai kokopuukorjuuta käyttä- en (Bengtsson ym. 1998). Hakkuutähteiden poiston vaikutukset maaperän ravintoverkon rakenteeseen ja lajiston funktionaalisten ryhmien koostumukseen olivat lähinnä määrällisiä, eivät niinkään laadullisia, ts. mikään yksittäinen laji tai funktionaalinen ryhmä ei ollut hävinnyt. Kirjoittajien (Bengtsson ym. 1997) mukaan tulosten osoittama useiden funktionaalisten ryhmien väheneminen voi kuitenkin tarkoittaa sitä, että muutokset maaperäeliöstössä saattaisivat osal- taan vaikuttaa kasvupaikan pitkän aikavälin tuot- tokykyä alentavasti. Vaikutukset puuston kasvuun olisivat siis saman suuntaisia kuin hakkuutähteiden poiston aiheuttama maaperän ravinnevaraston vähe- neminen, ja maaperäeliöstö saattaisi positiivisten ta- kaisinkytkentöjen kautta vahvistaa tätä vaikutusta. Tämän hetkisen tutkimustiedon valossa hakkuu- tähteen korjuu ei näytä vaikuttavan oleellisesti la- hottajasienten tai mykorritsasienten lajirikkauteen, lajikoostumukseen, biomassaan tai sienirihmaston määrään maassa (Bengtsson ym. 1998, Mahmood ym. 1999, Hagerberg ja Wallander 2001, Allmér 2005). Kuitenkin koealoilla, joilta oli korjattu sekä hakkuutähde päätehakkuun yhteydessä että pien- puu harvennushakkuiden yhteydessä, humuskerros oli ohuempi ja sienijuurten määrä pienempi kuin verrokkialoilla (Mahmood ym. 1999). Sienijuur- ten määrän pieneneminen voi puolestaan vaikuttaa puiden ravinnonottoon ja kasvuun – vaikutukset olisivat siis saman suuntaisia kuin hakkuutähteiden mukana poistuvien ravinteiden sinänsä aiheuttama kasvun pieneneminen. Kantojen noston vaikutuksis- ta maaperän mykorritsaverkostoon ja sienilajistoon tiedetään edelleen hyvin vähän (Timonen ja Penna- nen 2007). 4.5 Johtopäätökset ja suositukset Vaikka hakkuutähteen korjuun vaikutuksista moni- muotoisuuteen onkin runsaasti uusia tutkimustulok- sia, on silti selvää, että nopeasti lisääntyvän korjuun laajan mittakaavan ja pitkän aikavälin vaikutuksista lajistoon ei ole riittävän hyvää käsitystä. Kannon- noston vaikutuksista lajistoon on toistaiseksi vähän tutkimustuloksia. Kannonnosto vaikuttaa kuitenkin hakkuutähteiden korjuuta selvästi voimakkaammin moniin lajiston ja ekologisten prosessien kannalta tärkeisiin metsikön rakennepiirteisiin, kuten laho- puun määrään tai rikkoutumattoman pintakasvilli- suuden ja humuskerroksen osuuteen. Jotta mahdollisia haitallisia vaikutuksia voitai- siin ehkäistä ennakolta, energiapuun korjuun suosi- 35 tuksia (Koistinen ja Äijälä 2006) on syytä noudattaa ja korjuun työjälkeä seurata. Suositukset ovat pää- piirteissään seuraavat: (1) Hakkuutähteestä jätetään 30 % korjaamatta. (2) Vanhat kannot sekä eri puu- lajien järeitä tuoreita kantoja jätetään ≥ 25 kpl/ha (hienojakoisilla mailla ≥ 50 kpl/ha). (3) Säästetään olemassa oleva lahopuusto. (4) Jätetään metsäluon- non arvokkaat elinympäristöt korjuun ulkopuolelle. (5) Ei korjata kantoja jyrkistä rinteistä, kivikoista tai kalliokoista, kosteikoista, vesistöjen suojakaistoilta eikä säästö- ja lahopuiden lähiympäristöstä. Avohakkuu sinänsä muuttaa huomattavasti met- sikön olosuhteita. Näihin muutoksiin verrattuna hak- kuutähteiden korjuun lisävaikutus kasvilajistoon on useimmissa tapauksissa merkitykseltään vähäinen. Suurin osa uhanalaisista ja vaateliaista kasvilajeista esiintyy tavanomaisista kangasmetsistä poikkeavilla kasvupaikoilla, jotka useimmissa tapauksissa tulee jättää energiapuun korjuun ulkopuolelle. Kuitenkin myös yleisten ja runsaiden kasvilajien, kuten mus- tikan, mahdollisella vähenemisellä kannonnoston seurauksena voi olla ekologisesti merkittäviä seu- rannaisvaikutuksia. Lahopuun väheneminen on keskeisin yksittäi- nen talousmetsien monimuotoisuutta vähentävä tekijä. Tästä syystä metsänhoitosuosituksissa on kiinnitetty erityistä huomiota järeäläpimittaisen la- hopuun lisäämiseen jättämällä eläviä säästöpuita ja säästämällä mahdollisuuksien mukaan olemassa oleva järeä lahopuu hakkuissa. Jos lahopuun määrä talousmetsissä edelleen merkitsevästi laskee ener- giapuun korjuun seurauksena, lajien uhanalaistumi- nen kiihtyy. Energiapuun korjuu ei siten saisi johtaa siihen, että järeä kuollut puusto otetaan metsistä yhä tarkemmin talteen vastoin ekologisen kestävyyden ja monimuotoisuuden säilyttämisen tavoitteita, jot- ka puolestaan perustuvat kansainvälisiin sitoumuk- siin, kansalliseen lainsäädäntöön ja poliittisiin pää- töksiin. Järeäläpimittainen lahopuu on lajiston moni- muotoisuuden kannalta tärkeämpää kuin pieniläpi- mittainen latvus- ja oksapuu. Pelkästään korjuutek- nologisista syistä noin 30 % hakkuutähteistä jäänee joka tapauksessa uudistusaloille korjaamatta, joten varsinkaan pieniläpimittaisen kuusen hakkuutähteen korjuulla ei todennäköisesti ole merkitystä saprok- syylilajien alueellisen säilymisen kannalta. Erityi- sesti männyn ja koivun järeitä latvuksia ja hukka- puuta tulisi pyrkiä säästämään korjuun yhteydessä. Haavan hakkuutähteitä ei pitäisi korjata lainkaan. Kannonnoston vaikutuksista lahopuulajistoon ei ole riittävästi tietoa. Orgaanisen aineen poistamisen vaikutuksista maaperäeliöstöön, metsämaan rakenteeseen ja toi- mintaan (mm. vedenpidätyskyky, kationinvaihto- kapasiteetti, happamoitumisen puskurointikyky) sekä uuden metsämaan muodostumiseen tiedetään edelleenkin aivan liian vähän. Kaikki nämä tekijät yhdessä vaikuttavat kasvupaikan pitkän aikavälin tuottokykyyn. Pohjoisissa havumetsissä metsämaa on varsin hyvin puskuroitunut kestämään erilaisia kertaluonteisia tai harvoin toistuvia voimakkaita- kin häiriöitä, kuten metsäpaloja tai maanmuokka- usta. Ainakaan kertaluonteinen energiapuun korjuu päätehakkuun tai harvennusten yhteydessä tuskin aiheuttaa pysyviä vaikutuksia metsämaahan. Tutki- muksella on siten lisäaikaa pitkän aikavälin (usei- den korjuukertojen, koko kiertoajan tai useiden puu- sukupolvien) vaikutusten selvittämiseen. Silmälläpidettävien kovakuo- riaislajien on ruotsalaises- sa tutkimuksessa havaittu lisääntyvän lehtipuiden, ennen kaikkea haavan, hakkuutäh- teissä. Haavan hakkuutähteet pitäisikin jättää korjaamatta. Kuva: Martti Kuusinen / Tapio 36 Päätehakkuun yhteydessä korjattava latvusmassa ja kannot muodostavat 70–80 % nykyisin energiakäyt- töön korjattavasta metsähakkeesta. Latvusmassan korjuuta tehdään nykyisin arviolta 30 000 hehtaarin alalta ja kantoja nostetaan noin 8 000 hehtaarilta. Aivan lähivuosina latvusmassan korjuuala nousee kansallisen metsäohjelman tavoitteiden mukaan noin 50 000 ha ja kannonnostoala ehkä 25 000 heh- taariin. Tuolloin energiapuun korjuu tehtäisiin joka kolmannelta uudistusalalta. Koska korjuu keskittyy pääosin kuusivaltaisiin metsiin, korjattaneen latvus- massaa kahdella kolmesta ja kantoja joka kolman- nelta kuusen uudistusalalta. 5.2 Latvusmassan korjuun vaikutukset metsänuudistamisen operaatioihin Latvukset ja oksat haittaavat ns. jatkuvatoimisten muokkauslaitteiden kuten metsä-äkeen tai laikku- mätästäjän työtä. Äestyksessä latvusmassan korjuun jälkeen hyvien istutuskohtien määrä on hieman suu- rempi ja muokkausjäljen laatu tasaisempaa kuin hak- kuutähteellisellä uudistusalalla (esim. Saksa 2001). Jatkuvatoimisten laikkumätästäjien muokkausjäljen laatuun latvusmassan korjuulla on äestystä suurem- pi positiivinen vaikutus (Saarinen & Harstela 2004, kuva 1). Kaivinkoneella tehtävän laikutuksen ja mätäs- tyksen tuottavuus nousee latvusmassan korjuun ansioista keskimäärin 15–20 % (Saksa ym. 2002, Saarinen & Harstela 2004). Kuljettajan kannalta muokkaustyö on hakkuutähteettömällä alueella sel- keämpää kuin hakkuutähteellisellä, koska siirtymi- nen ja istutuspaikkojen valinta helpottuu. Hakkuu- tähteiden alla saattaa olla työtä haittaavia kantoja ja kiviä. Usein mättään paikka pystytään valitsemaan vasta hakkuutähteiden siirtämisen jälkeen. Hakkuu- tähteellisellä uudistusalalla työajasta kuluu n. 10 % hakkuutähteiden siirtelyyn (Saksa ym. 2002). Latvusmassan korjuun on todettu myös lisäävän istutustyön tuottavuutta. Manuaalisessa istutukses- sa tuottavuuden nousu jäi vähäiseksi (Saksa ym. 2002), mutta koneellisessa istutuksessa (Bräcke is- tutuskone) tuottavuuden nousu on ollut noin 20 % hakkuutähteellisen kohteen istutuksen tuottavuuteen verrattuna (Saarinen 2006a). Tuottavuuden nousu aiheutuu koneistutuksessakin siitä, ettei hakkuutäh- teitä tarvitse siirrellä mättäitä tehdessä latvusmassan korjuu aloilla. Muutoinkin istutustyön laatu oli lat- vusmassan korjuun jälkeen jonkin verran parempi. Kuva 1. Esimerkki latvusmassan korjuun vaikutuksesta kaivuri- pohjaisten muokkauslaitteiden ja jatkuvatoimisten laikkumätäs- täjien muokkausjäljen laatuun (Saarinen & Harstela 2004). E = Ei latvusmassan korjuuta, K = Latvusmassaa korjattu. 5.2.1 Kantojen korjuun vaikutukset metsänuudistamisen operaatioihin Kantoja nostetaan yleensä uudistusaloilta, joil- ta latvusmassa on jo korjattu. Kantojen nosto an- taa mahdollisuuden yhdistää maanmuokkaus itse kannonnosto operaatioon. Tällöin ns. täydentävän muokkauksen ajanmenekki oli 40 % normaalin muokkauksen ajanmenekistä (Saarinen 2006a). Kantojen noston yhteydessä tehtävän maanmuok- kauksen jälki poikkeaa laadultaan tavanomaisen maanmuokkauksen jäljestä. Säännöllisen kaksinker- taisen humuskerroksen sisältävien mättäiden osuus jää kannonnostoalaa täydennysmuokattaessa sel- västi pienemmäksi kuin normaalisti laikkumätäste- 5 Energiapuunkorjuu osana metsänhoitoa ja puuntuotantoa 0 200 400 600 800 1000 1200 1400 1600 1800 2000 2200 E K E K E K E K E K Kauha Kauha Levy Levy Toimi Toimi Varis Varis Bräcke Bräcke Kaivuriin asennetut Jatkuvatoimiset Is tu tu s p a ik k a a / h a Mätäs Laikku Muokkaamaton MMT Timo Saksa Metsäntutkimuslaitos, Suonenjoen toimintayksikkö 5.1 Metsäbiomassan korjuu energiakäyttöön päätehakkuualoilta 37 tyllä alalla. Lisäksi kannonnostoaloilla huomattava osa taimista istutetaan kannonnostossa syntyneisiin kohoumiin ja laikkuihin (Saarinen 2006a). Kannon- nostoaloille syntyvien istutuspaikkojen laadunvaih- telun merkityksestä istutustaimien menestymiseen on vasta ensimmäisiä alustavia tutkimustuloksia. Niiden mukaan kuusen istutustaimien alkukehityk- sessä ei ollut oleellisia eroja erilaisilla istutuspai- koilla kannonnostoalalla (Saarinen 2006b). Pelkkä kantojen nosto (ei latvusmassan korjuuta) voi jopa parantaa kuusen taimien pituuskehitystä (Miljökon- sekvenser 2007; Kardell 1992). Toisena vaihtoehtona on tehdä kantojen korjuu mahdollisimman tehokkaasti vain energiapuun kor- juun näkökulmasta. Tällöin kannonnostossa keskity- tään kantopuun talteen ottoon ja pyritään välttämään juuripuun mukaantuloa ja maanmuokkaus tehdään sitten joko omana operaationaan tai koneellisen is- tutuksen yhteydessä. Istutusalan kantojen vähyys edesauttaa koneellisen istutuksen toimintaedelly- tyksiä sekä istutuskoneiden teknisiä kehitysmahdol- lisuuksia. Samoin kantojen korjuun jälkeen jatkuva- toimisten muokkauslaitteiden toimintaedellytykset paranevat ja muokkausjäljen laatu paranee. Tehtiin maanmuokkaus sitten kannonnoston yhteydessä tai sen jälkeen erikseen, on muokkausjäljen laadun- vaihtelu tavanomaista suurempaa. Tämä korostaa muokkausjäljen laadun seurannan merkitystä käy- tännön toiminnassa. 5.2.2 Metsäbiomassan korjuun vaikutus uudistamistulokseen ja taimikon kehitykseen Tutkimusten mukaan istutustaimien elossa olo on ollut muutamia %-yksikköjä suurempi hakkuu- tähteettömillä kuin hakkuutähteellisillä koealoilla (Miljöeffekter … 2006). Männyllä vaikutus on ollut selvempi kuin kuusella, mutta kuusellakin metsä- biomassan korjuun positiivinen vaikutus on havait- tavissa (kuva 2). Paremman elossa olon on arvioitu johtuvan taimien nopeammasta sopeutumisesta istu- tuspaikalle paremman maanmuokkausjäljen ansiosta ja näin kestävän paremmin mm. taimiin kohdistuvia hyönteistuhoja. Samoin hyvä muokkausjälki antaa istutustaimelle paremmat edellytykset kilpailla pin- takasvillisuutta vastaan. Luontaisen taimettumisen on havaittu olleen pa- rempaa latvusbiomassan (Saksa ym. 2002) ja erityi- sesti kannonnoston jälkeen (Kardell 1992, kuva 3). Metsäbiomassan korjuun ansiosta lisääntynyt havupuiden luontainen taimettuminen parantaa uu- distamistulosta havupuutaimikoissa, mutta valtaosa luontaisesti syntyneestä taimista on kuitenkin lehti- Kuva 2. Istutuskuusten suhteellinen elossa olo (ympyrät) 5–10 vuoden kuluttua istutuksesta latvusmassan korjuualoilla verrat- tuna kontrollialoihin, joilta hakkuutähteitä ei korjattu (katko viiva) tutkimusten mukaan Pohjoismaissa. Havainnot viivan yläpuo- lella tarkoittavat parempaa elossa oloa niillä koealoilla, joilta hakkuutähteet oli korjattu. X- akselilla kuvataan koekenttien viljavuutta pituusboniteetilla. (Miljöeffekter … 2006). puuta. Kannonnoston seurauksena lehtipuumäärän on arvioitu 1,3–1,8 kertaistuvan tavanomaiseen muok- kaukseen nähden (Kardell 1992, Saarinen 2006b, Strandström 2007). Kantojen nostoaloilla maata rikkoutuu 65–90 % kun tavanomaisessa muokkauk- sessa rikotun maanpinnan osuus jää 20–30 % -tasol- le (Strandström 2007). Rikkoutuneen maanpinnan osuus ei yksinään selitä lehtipuiden taimettumisessa havaittua suurta vaihtelua. Ilmeisesti mm. kohteen maalajilla, vesitaloudella, kasvukauden säätekijöillä ja kannonoston ajankohdalla on oma vaikutuksen- sa luontaisen taimettumisen volyymiin. Tarkempien syy-seuraus -yhteyksien selvittämiseksi tarvitaan tässä yhteydessä vielä lisää tutkimustietoa. Pituusboniteetti Pituusboniteetti Kuva 3. Luontaisten taimien suhteellinen määrä seitsemäntenä kasvukautena koealoilla, joilta on korjattu latvusmassa (avoin ympyrä), kannot (musta piste)tai molemmat (musta neliö) verrat- tuna kontrollialoihin, joilta latvusmassaa eikä kantoja ole korjattu. Havainnot viivan yläpuolella tarkoittavat suurempaa taimimäärää niillä koealoilla, joilta metsäbiomassaa oli korjattu. X- akselilla kuvataan koekenttien viljavuutta pituusboniteetilla (Miljökonsek- venser 2007; Kardell 1992). 38 Runsaasta luontaisesta taimettumisesta johtuen taimikonhoidon, etenkin perkauksen kustannukset, nousevat kannonnostoaloilla tavanomaista suurem- miksi. Jos lehtipuun määrä nousee 50 %, on taimi- konhoitokustannusten arvioitu kasvavan 15–30 % (Harstela 2004a). Lisäksi kannonnostoalojen tai- mikonhoidossa perkauksen ajoituksella on kustan- nusten kannalta erityisen suuri merkitys. Tavan- omaisessa perkauksessa kahden vuoden viivästymä perkauksessa nosti kustannuksia 10–40 % (Kaila ym. 2006), mutta suuremman lehtipuuntiheyden vuoksi perkauksen myöhästymisestä aiheutuva kus- tannusten nousu voi kannonnostoaloilla olla selvästi suurempi. Ruotsalaisen tutkimuksen mukaan lehtipuiden suuri osuus kannonnostoalojen puustossa säilyy taimikonhoitotoimenpiteistä huolimatta vielä en- siharvennusvaiheessakin (Miljökonsekvenser … 2007), mikä heikentää havupuun tuotosta ja metsi- kön tuottoa jatkossa. Toisaalta kannonnostoalojen runsas lehtipuusto antaa mahdollisuuksia tavoitteel- lisen energiapuun ja ainespuun yhteiskasvatukseen (Heikkilä ym. 2007). Metsäbiomassan korjuun on todettu aiheuttavan etenkin kuusen istutustaimikoissa puuston keskipi- tuuden ja pohjapinta-alan kehityksen hidastumista (Miljöeffekter … 2006, kuva 4). Ruotsalaisten tut- kimusten mukaan kasvun taantuma alkaisi näkyä kuusikossa muutaman vuoden kuluttua istutukses- ta (4–5 vuotta) ja se kestäisi noin 10 vuoden ajan. Pituuskehityksen taantuma ajoittuu näin ollen sille ajalle, jolloin tavanomaisen uudistusalan hakkuu- tähteistä vapautuu ravinteita puuston käyttöön. Pi- tuuskehityksen taantuman suuruus on kenttäkokeis- sa vastannut 2 vuoden pituuskasvua (Miljöeffekter … 2006). Männiköissäkin on havaittu vastaavaa kasvun taantumaa, mutta se on ilmennyt selkeästi kuusta myöhemmin, 12–15 vuoden kuluttua istutuk- sesta (Egnell ja Valinger 2003). Em. kenttäkokeissa latvusmassan korjuu on lä- hes totaalista, joten niissä saadut tulokset kuvaavat niitä ääriarvoja mitä metsäbiomassan korjuu voi vaikuttaa tulevan puuston kehitykseen. Käytännös- sä uudistusalalle pyritään jättämään 30 % latvus- massasta ja osa kannoista (esim. Koistinen ja Äijä- lä 2006), jonka ansioista metsäbiomassan korjuun vaikutukset tulevan puuston kehitykseen käytän- nössä jäänevät pienemmiksi mitä em. järjestetyissä kokeissa on havaittu. Kysymystä voitaisiin valot- taa vertailemalla vanhimpien (vähintään 15 vuotta vanhojen) käytännön hakkuutähdekorjuukohteiden puuston kehitystä verrokkialoihin. 5.3 Metsäbiomassan korjuu energiakäyttöön taimikoista ja nuorista metsistä Pienpuun korjuu energiapuuksi energiapuuhakkuus- sa/ensiharvennuksessa vastaa nykyisin 20–30 % metsähakkeen volyymista. Energiapuun korjuujoh- teet ovat toistaiseksi olleet pääosin ns. nuorenmetsän kunnostusta vaativia metsiköitä, joissa taimikonhoi- to viivästynyt tai jäänyt oikeaan aikaan tekemättä. Pienpuun korjuu energiakäyttöön on toistaiseksi ollut taloudellisesti kannattamatonta ilman yhteis- kunnan tukea. Kuva 4. Istutuskuusten suhteellinen keskipituus (vasen) ja pohjapinta-ala (oikea) 5–20 vuoden kuluttua istutuksesta latvusmassan korjuualoilla verrattuna kontrollialoihin, joilta hakkuutähteitä ei korjattu (katko viiva) tutkimusten mukaan Pohjoismaissa. Erikokoisilla symboleilla kuvataan latvusmassan korjuusta kulunutta aikaa seuraavasti: pieni avoin ympyrä= 5–10, pieni musta piste = 11–15, suuri avoin ympyrä = 16–20 ja suuri musta piste = > 20 vuotta latvusmassan korjuusta. Havainnot viivan alapuolella tarkoittavat pie- nempää keskipituutta / pohjapinta-alaa niillä koealoilla, joilta hakkuutähteet oli korjattu. X- akselilla kuvataan koekenttien viljavuutta pituusboniteetilla (Miljöeffekter … 2006). Pituusboniteetti 39 5.3.1 Pienpuun korjuu taimikoista ja nuorista metsistä Nykyisissä metsän kasvatusmalleissa nuorenmetsän kunnostuksessa ja taimikonhoidossa on ensisijaisesti kysymys metsänhoidollisesta toimenpiteestä, jonka tavoitteena on saattaa metsikkö ainespuunkasvatus- ta varten mahdollisimman hyvään tilaan. Toistaisek- si tässä yhteydessä korjattu pienpuu energiaksi on usein ollut enemmänkin toiminnan sivutuote. Ensiharvennusta lähestyvissä mäntyvaltaisissa nuoren metsän kunnostuskohteissa (taimikonhoito tekemättä), energiapuuhakkuu on laskettu olevan edullisin vaihtoehto, jos poistuvan ainespuun määrä jää alle 20 m3 /ha (Heikkilä ym. 2007). Kun aines- puun määrä ylittää 20 m3/ha, tulee ainespuun erot- telu energiapuun joukosta kannattavaksi. Toisena vaihtoehtona on viivästyttää ensiharvennusta muu- tamalla vuodella ja tehdä se tavanomaisena aines- puuhakkuuna (Heikkilä ym. 2007). Uutena vaihtoehtona pienpuun energiakäytön edistämiseksi on viimeisiin metsänhoitosuosituksiin lisätty energiapuun ja ainespuun yhdistetyn kasva- tuksen kasvatusvaihtoehto (Hyvän metsänhoidon suositukset 2006). Tällöin taimikon harvennusvai- heessa jätetään puusto selkeästi nykyistä tiheäm- mäksi ja energiapuuhakkuu tehdään huomattavasti tavanomaista ensiharvennusta aiemmin. Ainespuun ja energiapuun nykyisillä hintasuhteilla tavoitteelli- nen energiapuun ja ainespuun kasvattaminen ei kuu- sivaltaisissa taimikoissa ole taloudellisesti kannatta- vaa, mutta mäntyvaltaisissa kohteissa energiapuun ja ainespuun yhdistetty kasvatusohjelma näyttäisi olevan taloudellisesti mahdollinen pienellä energia- puun kantohinnalla (3–5 euroa/m3) (Siren ym. 2007). Mäntyvaltaisissa kohteissa riukumetsävaiheen ta- vanomaista suuremmalla tiheydellä voidaan olettaa parannettavan jossain määrin tulevan ainespuun laa- tua, mutta käytännön havainnot tai tutkimustulokset asiasta toistaiseksi puuttuvat. 5.3.2 Taimikoista ja kasvatusmetsistä korjatun latvusbiomassan vaikutus puuston kasvuun Varttuneen taimikon ja nuoren metsän harvennuk- sessa tehdyn latvusbiomassan korjuun on todettu aiheuttavan kasvutappioita jäävälle puustolle (kuva 5). Kuusikoissa reaktio on voimakkaampi kuin män- niköissä ja metsiköiden välillä on suurta vaihtelua. Kasvutappioita voidaan pienentää jättämällä neula- set ja/tai osa latvuksesta korjaamatta. Samoin ravin- nehävikki voidaan tehokkaasti korvata lannoituk- sella kasvatusmetsässä. Tuhkan käytöstä tällaisessa kompensaatiolannoituksena on Ruotsista runsaasti pääosin positiivisia tutkimustuloksia (Miljöeffekter … 2006). Energiapuuhakkuiden korjuussa jäävälle puus- tolle aiheutuu korjuuvaurioita enemmän kuin kes- kimäärin muissa harvennushakkuissa. Vuonna 2006 tehdyissä korjuujäljen tarkastuksissa lähes 6 % jää- västä puustosta oli energiapuunkorjuussa vaurioi- tunut (Äijälä 2007). Samoin ajouraväli oli energia- puunkorjuukohteilla hieman pienempi kuin muissa harvennuksissa ja lähes joka toisessa kohteessa kes- kimääräinen ajouraväli jäi alle 20 metrin. Heikompi korjuujälki selittyy osin muita harvennuskohteita vaikeimmilla olosuhteilla (metsikön tiheys, alikas- vos jne.) energiapuun korjuukohteilla (Äijälä 2007), osin uuden toiminnan opetteluvaiheella. Kuva 5. Kuusikon (yläkuva) ja männikön (alakuva) suhteellinen pohjapinta-alan / tilavuuden kasvu harvennuksen (perkauksen) jälkeen latvusmassan korjuualoilla verrattuna kontrollialoihin, joilta hakkuutähteitä ei korjattu (katko viiva) tutkimusten mukaan Pohjoismaissa. Erikokoisilla symboleilla kuvataan harvennuk- sesta (perkauksesta) kulunutta aikaa seuraavasti: kolmio = 0–4 vuotta, pieni avoin ympyrä= 5–10, pieni musta piste = 11–15, suuri avoin ympyrä = 16–20 ja suuri musta piste = > 20 vuotta latvusmassan korjuusta. Havainnot viivan alapuolella tarkoittavat pienempää pohjapinta-alan / tilavuuden kasvua niillä koealoilla, joilta hakkuutähteet oli korjattu. X- akselilla kuvataan koekenttien viljavuutta pituusboniteetilla (Miljöeffekter … 2006). Pituusboniteetti 40 5.4 Yhteenveto metsäbiomassan korjuun vaikutuksista metsänhoitoon Metsäbiomassan korjuun vaikutukset metsätalou- teen ovat valtaosaltaan välillisiä. Energiapuun kan- tohinnalla on toistaiseksi ollut vähäinen merkitys metsänomistajan tulonlähteenä. Metsänhoitoon energiapuun korjuun yleistyminen on luonut sekä haasteita että uusia mahdollisuuksia. Päätehakkuualoilla latvusmassan ja kantojen korjuu nostavat maanmuokkauksen ja metsänvil- jelyn tuottavuutta, jonka arvioitu tuovan kustan- nussäästöjä 45–50 euroa /ha (Harstela 2004a). Pa- remmasta uudistamistuloksesta ja lyhyemmästä uudistamisajasta huolimatta metsäbiomassan muka- na viedyistä ravinteista aiheutuu arviolta 20 euron lisäkustannus hehtaaria kohti, kun ravinnemenetys korvataan lannoittamalla (Harstela 2004a). Ener- giapuun korjuu päätehakkuualoilta edistää laiteke- hitystä maanmuokkauksessa ja metsänviljelyssä ja nopeuttaa koneellisen istutuksen yleistymistä. Käy- tännön haasteena on saada latvusmassan ja kantojen korjuu sujumaan logistisesti niin, ettei se viivästytä maanmuokkausta ja viljelyä. Erityisesti kannonnostoaloille syntyvän, tavan- omaista runsaamman lehtipuuston voidaan arvioida aiheuttavan taimikonhoitoon noin 45–90 euron lisä- kustannuksen hehtaaria kohti. Kannonnostomene- telmiä kehittämällä voitaneen rajoittaa lehtipuiden syntymistä jossain määrin, mutta vesakoitumisen hallitsemiseksi tarvitaan lisää tutkimustietoa lehti- puuston syntyyn vaikuttavista tekijöistä kannonnos- toaloilla. Runsaan ja usein tasaisen lehtipuuvesakon vuoksi kannonostoalat ovat ilmeisen sopivia koneel- listen perkausmenetelmien kehittämiseen. Samoin aines- ja energiapuun yhdistetty kasvatus kannon- nostoaloilla edellyttää vielä lisää tutkimustietoa ja käytännön osaamista. Metsikön metsänhoidollisen tilan kohentaminen on ensisijainen tavoite taimikoiden perkauksessa ja harvennuksessa ja useimmiten myös nuoren metsän kunnostuksessa, ja tällöin korjattava energiapuu on luonteeltaan enemmänkin sivutuote. Metsänhoi- dollisen hyödyn puuntuotannon lisäyksenä nuoren metsän kunnostuksen jälkeen on arvioitu olevan noin 100 euroa hehtaaria kohti, kun latvusmassan mukana menevät ravinteet korvataan lannoituksella (Harstela 2004a). Metsäbiomassan korjuun aiheuttamien ravin- nehävikkien suuruusluokka ja merkitys lyhyellä aikavälillä taimikon tai harvennetun puuston kehi- tykseen on tutkimuksin todennettu. Pidemmän ai- kavälin vaikutuksista ei vielä ole riittävästi tietoa etenkään kantojen noston vaikutuksesta metsämaan puuntuottokykyyn. Edelleen tarvitaan tutkimus- ja kehitystyötä energiapuuharvennusten kustannus- tehokkuuden parantamiseksi, korjuuvaurioiden vähentämiseksi ja ravinnehävikin pienentämisek- si. Yhdistetyn aines- ja energiapuun kasvatuksesta mäntyvaltaisissa kohteissa ei ole riittävästi käytän- nön kokemusta. Kokonaisuudessaan metsäbiomassan korjuun vaikutukset metsänhoitoon ja metsätalouteen voi- daan katsoa olevan positiivinen. Metsähakkeen tuo- tannon on arvioitu pienentävän metsätalouden kus- tannuksia reilulla 2 %:lla ja lisäävän metsätalouden nettotuottoja 0,5 % (Harstela 2004b) vuonna 2010, jos kansallisen metsäohjelman tavoitteet metsähak- keen käytön osalta toteutuvat. Kuva 6. Kannonnostokohteet ovat useimmiten kuusen istutuskohteita, joissa parhaaseen uudista- mistulokseen päästään mätästävillä muokkausme- netelmillä. Kuvassa laikkumätästetään kantoharalla, jossa on erillinen muokkauslevy mättäiden tekoa ja tiivistämistä varten. Kuva Erkki Oksanen / Metla. 41 Yhdistetty aines- ja energiapuun kasvatus mäntyvaltaisissa metsissä Mäntytaimikon varhaisperkaus tehdään 1–2 m pituudessa, jolloin poistetaan havupuiden kehitystä haittaava lehti- puu. Taimikon harvennus noin 5 m valtapituusvaiheessa tiheyteen 3 000–4 000 runkoa/ha. Energiapuuharvennus 10–13 m valtapituudella, jolloin jäävän puuston tiheys 1 000–1 400 runkoa /ha. Muut harvennukset tehdään tavanomaisesti. Kiertoajan puuntuotos ja kasvu Kuva 7. Koko kiertoajan puuntuotos ja vuotuinen keskimääräinen kasvu männikössä (Sirén ym. 2007). Kuva 8. Harvennusten ja päätehakkuun kantarahatulot, kun energiapuun kantohinta 5 euroa /m3 (laskentakorko 3 %) männikössä (Sirén ym. 2007). 42 6.1.1 Hankintakohteet ja tarvittavan konekaluston määrä Metsäenergian hankinta keskittyy nuorten metsien hoitokohteille sekä kuusikoiden uudistamisalojen latvusmassan, kantojen ja juurakoiden korjuuseen (Hakkila 2004, Lauhanen ja Laurila 2007). Hankin- talogistiikka edellyttää riittävän raaka-ainevarannon lisäksi asianmukaista konekalustoa sekä osaavaa ja alalle motivoitunutta työvoimaa. Hankintamäärien ja -alueiden toimintasäteiden kasvaessa korjuukonei- den, hakkureiden ja kaukokuljetuskaluston tarkoi- tuksenmukaiset siirrot edellyttävät yhteiskunnalta metsäautoteiden ja paikallistieverkoston ylläpitoa. Metsäntutkimuslaitos on ennustanut metsäener- gian hankinnassa tarvittavan konekaluston tarpeen kasvavan seuraavan parin vuosikymmenen aikana (Asikainen 2004). Esimerkiksi hakeautojen määrän on arvioitu yli kaksinkertaistuvan vuodesta 2010 vuoteen 2025 ulottuvalla tarkastelujaksolla (Tauluk- ko 1). 6.1.2 Työvoimatarpeet Valtion teknillinen tutkimuskeskus (VTT) ja Met- säntutkimuslaitos ovat ennustaneet metsäenergia- liiketoiminnan työvoima- ja kalustotarpeita vuoteen 2020 saakka (Helynen ym. 2007). Nykytasolla ai- nespuun korjuussa ja kaukokuljetuksessa tarvitaan noin 8000 ja metsäenergian hankinnassa runsaat 6 Metsäenergian tuotannon ja käytön resurssitarpeet sekä aluetalousvaikutukset Taulukko 1. Metsähakkeen hankinnassa käytettävien työkoneiden ja ajoneuvojen vuosisuoritteet, uushankintahinnat sekä arvioidut lukumäärät vuosina 2010 ja 2025 (Asikainen 2004). Selitykset: --- = puuttuva tieto, * = Etelä-Pohjanmaan EAKR tavoite 2 –alueen Epanet-hankkeen tilastoima yksittäistieto. Koneen vuosisuorite, m3 Uushankintahinta, € Lukumäärät, kappaletta vuosi 2010 vuosi 2025 Metsätraktori 30 000 270 000 167 333 Hakkuutähdepaalain 25 000 350 000 50 100 Hakkuri 30 000 660 000 67 150 Käyttöpaikkamurskain 120 000 1 500 000 25 46 Siirrettävä kantomurskain --- 700 000* Kaatokasauskone 10 000 360 000 90 250 Kaivinkone 17 000 240 000 114 189 Kanto- ja risuauto 25 000 270 000 70 120 Hakeauto 25 000 220 000 80 180 Puutavara-auto 25 000 220 000 50 100 Lavettiauto --- 150 000 141 304 Lauhanen, Risto & Laurila, Jussi Seinäjoen ammattikorkeakoulu, maa- ja metsätalouden yksikkö 6.1 Metsäenergian tuotannon ja käytön resurssitarpeet 43 2 000 työntekijää. Kotimaisen puunhankinnan mak- simivaihtoehdossa puun tuonnin tyrehtyminen sekä öljyperäisten polttoaineiden hinnan nousu ovat joh- tamassa kotimaisten hakkuumäärien kasvamiseen. Tällöin ainespuun korjuussa ja kuljetuksissa tarvi- taan noin 11 000 työntekijää ja energiapuun hankin- nassa vastaavasti noin 7000 työntekijää (Taulukko 2). Lisäksi metsäenergian kasvava käyttö näkyy li- sääntyvinä laitosinvestointeina (Taulukko 3). Ennakoitu ilmaston lämpeneminen heikentää ai- nes- ja energiapuun korjuuolosuhteita erityisesti oji- tetuissa suometsissä. Ainespuun hankinta tapahtuu jatkossa aikaisempaa enemmän harvennusmetsissä, joissa puunkorjuun tuottavuus jää alhaiseksi pienten hakkuukertymien ja hakkuupoistuman rungon pie- nen keskikoon takia. Metsäenergian hankinta puo- lestaan keskittyy jatkossa entistä enemmän nuorten metsien harvennuskohteille. Ainespuun ja metsä- energian hankinnassa ilmennee kuitenkin vuotuista resurssitarvevaihtelua toisiaan korvaavien polttoai- neiden hintamuutosten sekä päästöoikeuden hinta- vaihtelujen takia (Helynen ym. 2007). Suuren mittakaavan ainespuun ja energiapuun hankinta kytkeytyvät toisiinsa. Metsäteho on laske- nut osin Venäjän puun tuonnin taantuessa kotimaan ainespuunhankinnan kasvavan 10 milj. kuutiomet- rillä vuoteen 2010 mennessä, jolloin puunkorjuu- ketjuja tarvittaisiin lisää 500 kappaletta ja puutava- ra-autoja 260. Metsäkoneen kuljettajien lisätarve on 800 ja puutavara-auton kuljettajien 400 vuoteen 2010 mennessä (Väkevä 2007). Käytännössä miljoonaan ainespuukuutiometrin lisähankinta edellyttää myös 20 metsätoimihenkilön palkkaamista ainespuun ostotehtäviin, mikäli keski- määräinen ostotavoite on 50 000 m3 toimihenkilöä ja vuotta kohti. Miljoona lisäkuutiometriä edellyttää kolmen korjuuesimiehen ja kahden kuljetusesimie- hen lisätarvetta. Metsänhoitopalvelujen tuottaminen puukauppapalvelujen osana edellyttää noin kolmen metsänhoitotoimihenkilön palkkaamista miljoonaan kuutiometrin ainespuun lisähankintaa kohti (Lah- denmäki, Sippola & Huhtala 2007). Puupohjaisten biopolttoaineiden valmistus on tuotu esille bioenergian suuren mittakaavan tuotan- tovaihtoehtona. Taustalla on metsäteollisuuden kil- pailukyvyn parantaminen (McKeough & Kurkela 2006). Suomalainen metsäteollisuus ja VTT ovat alkaneet tutkia puun jalostusta biopolttoaineeksi sel- lun ja paperin valmistuksen yhteydessä. Varkauden paperitehtaiden yhteyteen suunniteltu Stora Enso oyj:n ja Neste Oil oyj:n biojalostamo tuottaisi noin 100 000 tonnia puudieseliä vuodessa. Tämä merkit- see noin miljoonan puukuutiometrin hankintamää- rän lisäystä Savon seudulla (Kilpeläinen 2007). Toi- saalla Vapo oy suunnittelee energiaturpeella, puulla ja peltoenergialla toimivien biojalostamoiden raken- tamista (Mutka 2007). 6.1.3 Investointiarviot Valtion teknillinen tutkimuskeskus (VTT) ja Met- säntutkimuslaitos ovat arvioineet metsäenergian tuotannon ja käytön investointitarpeiksi noin 2 500 milj. €, mikäli tuontipuun käyttö tyrehtyy, kotimai- siin hakkuisiin panostetaan ja öljypohjaisten poltto- aineiden hintojen nousu jatkuu (Taulukko 3). Eri- tyisesti yhdistettyyn sähkön ja lämmöntuotantoon investoitaisiin jatkossa (Helynen ym. 2007). 6.1.4 Lämpöyrittäjyyden mahdollisuudet Työtehoseura on pitkäjänteisesti tutkinut lämpöyrit- täjyyttä valtakunnan tasolla. Vuoden 2003 lopussa lämpöyrittäjät vastasivat lämpölaitosten polttoaine- huollosta ja lämmön tuotannosta ainakin runsaalla 200 lämpölaitoksella. Yleisintä lämpöyrittäminen oli Länsi-Suomessa. Metsähaketta käytettiin tuol- loin 290 000 irtokuutiometriä, sahauspintahaketta 20 000 sekä purua ja kuorta 11 000 irtokuutiometriä yrittäjävetoisissa laitoksissa. Pala- ja jyrsinturvetta käytettiin lisäksi 20 000 irtokuutiometriä. Pellettien ja brikettien osuus oli 4 000 irtokuutiota, samoin halkojen ja muiden polttoaineiden. Kunnat olivat lämpöyrittäjien tärkein asiakasryhmä. Kuntien alue- lämpölaitokset sekä koulujen ja vanhainkotien lai- toksen ovat tärkeitä metsähakkeen toimituskohteita. (Nikkola & Solmio 2004, Solmio 2006). Taulukko 2. Metsäenergian tuotannon ja käytön työvoimatarve henkilötyövuosina vuonna 2020, mikäli tuontipuun käyttö tyrehtyy ja kotimaisiin hakkuisiin panostetaan (Helynen ym. 2007). Metsähakkeen tuotanto ja kuljetus 6 200 Pilkekauppa 500 Lämpöyrittäjyys 400 Sähkön ja lämmön suurtuotanto 150 Polttoainejalosteiden valmistus 150 Taulukko 3. Metsäenergian tuotannon ja käytön investointitarpeet M€ (Helynen ym. 2007). Uudet CHP-laitokset 900 CHP-saneeraukset 200 Lämpökeskukset 500 Polttoainejalosteiden valmistus 500 Metsähakkeen tuotanto 50 44 Maassamme oli vuonna 2005 noin kolmesataa 1,0–2,5 MW:n lämpölaitosta (Solmio 2006). Läm- pöyrittäjiä on eniten Etelä-Pohjanmaalla osin maa- kunnallisen yrittäjähengen, osin Etelä-Pohjanmaan metsäkeskuksen tuloksellisen hanketyön ja neuvon- nan ansiosta. Valtakunnan tasolla lämpöyrittäjistä 60 prosenttia piti toimintaansa kannattavana tai hy- vin kannattavana ja 38 prosenttia tyydyttävänä. Alan kustannusrakenteessa oli yrityskohtaista vaihtelua. Esimerkiksi yhdellä yrittäjällä lämmön myyntihin- nasta (noin 30 €/MWh) katteen osuus oli 0,9 €, kun taas toisessa esimerkissä katteen osuus oli 29,7 € noin 50 €/MWh:n myyntihinnasta (Solmio 2006). Myös pilkkeiden valmistaminen ja toimittami- nen luo maaseudulle uusia liiketoimintapalveluja. Seinäjoen ammattikorkeakoulu toteutti Kuusiokun- tien kehittämisyhdistyksen kanssa polttopuun käyt- töä ja mökkitalonmiespalveluita koskevan kyselyn kaikkiaan 700 kesämökkikiinteistön omistajalle Soinissa ja Lehtimäellä (Monto & Ranttila 2005). Mökkiteiden lumenaurauksille ja polttopuun kul- jetuspalveluille oli kysyntää. Sen sijaan pilkkeiden pinoamiselle ei ollut kysyntää, sillä moni haluaa mennä mökille nimenomaan töitä tekemään. (Mon- to & Ranttila 2005). Myös klapien vientikaupasta on keskusteltu (Aho 2006). Pienessä mittakaavassa paikalliset energia- osuuskunnat lämpöyrittäjineen ovat tärkeitä toimi- joita. Vaikkakin metsäenergian hankinta työllistää aluetason toimijoita eniten, myös turpeen ja pelto- energiakasvien käyttö on olennainen osa alueiden ja seutukuntien lämpöyrittäjyyttä. Ähtärin energiaosuuskunta • Noin 30 jäsentä • Kaksi lämpölaitosta, joiden kattilateho yhteensä noin 2 MW • Polttoainetta 5000 irto-m3 vuodessa • Haketta, palaturvetta, ruokohelpeä, sahanpurua, energiakauraa ja kantomursketta • Polttoainetoimitukset ja laitoksen päivystykset työllistävät kolmen osakkaan renkaan • Ähtärin, Töysän ja Alavuden nuoria metsiä hoidetaan samalla kuntoon 6.2 Metsäenergian hankinnan aluetalousvaikutukset 6.2.1 Hankintaketjujen välittömät työllisyys- ja tulovaikutukset Metsähakkeen hankinta merkitsee maakunnille vä- littömiä, paikallisia työllisyysvaikutuksia (Kuva 72). Risutukkien hankinnan työllistävyys on ollut laskelmissa pienin eli 0,3 työvuotta 1 000 kuutio- metriä kohti (Taulukko 4). Kokopuuhaketta hyö- dyntävällä lämpöyrittäjyydellä on laskettu olevan eniten työllisyysvaikutuksia eli 1,4 työvuotta 1 000 kuutiometriä kohti. Konetyönä tehtävä kokopuuha- ke työllistäisi 0,6 työpäivää per 1 000 m3 vähemmän kuin metsurityönä tehtävä kokopuuhakkeen tuotan- to. Alan työt ovat kuitenkin yleensä kausiluonteisia. (Hakkila 2004). Toisaalta maatilataloudessa tilan Kuva 1. Hake- toimitus Ähtärin energiaosuuskun- nan Tuomarniemen lämpölaitokselle. Osuuskunta ja laitokset yrittäjineen palvelevat myös bioenergia-alan ope- tusta sekä alueellista T&K-toimintaa (Jussi Laurila). 45 tuotantosuunnasta (kasvinviljelytila, karjatila, met- sätila) riippuen metsä- ja peltotöiden aikataulutus on yrittäjän itsensä säädeltävissä. Kuva 72. Metsäenergian tuotannon ja käytön vaikutukset (Saksa ja Teittinen 1996). Täydentänyt Risto Lauhanen, ja uudelleen piirtänyt Jussi Laurila. Hakkuutähdehakkeen hankinnan nettotulovaiku- tuksen on laskettu olevan 18–24 €/m3 ja kokopuu- hakkeen 29–38 €/m3 haketyypistä ja käytettävästä tuotantoteknologiasta riippuen. Suurin osa tuloista kanavoitui laskelmissa hakkeen tuotantoalueelle. Poltto- ja voiteluaineet, koneet ja laitteet sekä kuor- ma-autot ja varaosat merkitsevät ulkomaille mene- viä tuloja. Kokopuuhakkeen hankintaa koskevassa tarkastelussa on mukana valtion tuet (-11 €/m3). (Hakkila 2004). Hakkila (2004) on arvioinut metsähakkeen tuo- tannon työllisyysvaikutuksia vuonna 2010. Metsä- verojärjestelmän muutos sekä viimeaikaisten hak- kuiden painottuminen uudistushakkuisiin korostaa pienpuuhakkeen hankinnan työllistävyyttä lähivuo- sina. Pienpuuhakkeen tuotanto merkitsee myös mer- kittävää hoitopanosta maakuntien nuorille metsille, mikä osaltaan turvaa teollisuuden ainespuuhuoltoa tulevaisuudessa. Hakkila (2004) on tuonut esille myös valtiovallan merkittävät panostukset metsä- energia-alan T&K-toimintaan erilaisten ohjelmien kautta. 6.2.2 Metsäenergian tuotannon ja käytön aluetalousvaikutukset Vatanen (1997) on laskenut panos-tuotosmallilla ainespuun puunkorjuun ja kaukokuljetuksen alue- taloudellisia vaikutuksia Suomen maaseudulla. Toimialan tuotos kohosi kerrannaisvaikutuksineen noin kaksinkertaiseksi. Kokonaistyöllisyysvaiku- tukset olivat noin puolitoistakertaiset välittömään työllisyyteen verrattuina (Vatanen 1997). Toisaalla Raitila (2006) on esittänyt välittömien työllisyys- vaikutusten kertoimeksi 1,4. Puunkorjuun- ja kul- jetustoimialan kokonaisvaikutukset kohdistuivat kotitalouksien lisäksi kaupan, julkisen sektorin, rahoituksen, vakuutuksen sekä asuntojen omistuk- sen toimialoille (Vatanen 1997). Lisäksi kotimaisen metsäkonevalmistuksen työpaikkojen osalta välit- tömät työpaikat luovat alihankintasektorille vastaa- van määrän työpaikkoja. Julkiset palvelut ja muut sektorit huomioon ottaen yksi metsäkonevalmista- jan työntekijä työllistää itsensä lisäksi kaksi muuta (Hyttinen 2007). Metsäenergian hankinnan aluetalousvaikutusten voidaan arvioida suuntautuvan samalla tavalla kuin ainespuun hankinnankin. Yksi työpaikka metsäener- gian tuotannossa ja käytössä kertautuu noin 1,4–1,5 työpaikkana muilla yhteiskunnan sektoreille. Vas- taavasti yksi euro kaksinkertaistuu tulo- ja tuotosvai- kutuksia arvioitaessa. Aluetalouden kannalta metsä- energian tuotannolla ja lämpöyrittämisellä voidaan saada paikallisia hyötyjä sellaisessa toimintaympä- Taulukko 4. Arvio metsähakkeen tuotannon työl- lisyysvaikutuksista vuonna 2010 Hakkilan (2004) laatiman yhteenvedon mukaan. Metsähaketyyppi ja teknologia Tuotanto 1 000 m3 Työpäivät/ 1 000 m3 Työ- vuodet Kokopuu konehakkuuna 600 0,6 360 Kokopuu metsurihakkuuna 200 1,2 240 Ranka omatoimisesti 200 2,0 400 Hakkuutähde- hake 2 500 0,3 750 Kanto- murske 1 500 0,35 525 Metsähake yhteensä 5 000 0,45 2 275 46 ristössä, jossa ei ole omaa kemiallista metsäteolli- suutta. Suuren mittakaavan ainespuun ja metsäener- gian yhdistetyssä hankinnassa metsätyön osuus jää aluetalouksille, mutta jalostuksesta saatavat hyödyt teollisuuspaikkakunnille ja yritysten kotipaikkakun- nille. Toisaalta metsäenergian, turpeen ja peltoener- gian, kuten ruokohelven, jalostaminen nestemäisek- si biopolttoaineeksi paikallisissa jalostamoissa toisi lisäarvoa tehtaattomille seutukunnille. Arvioinneissa on otettava huomioon myös kan- santaloudellinen kokonaistarkastelu. Metsähakkeen käyttö vähentää vientivaluutan tarvetta, koska öljy- pohjaisten lämmityspolttonesteiden tuonti vähenee (Hakkila 2004). Toisaalta ainespuuta ei ole järkevää polttaa, koska silloin menetetään metsäteollisuu- den raaka-ainetta ja koko kansantalouden vientitu- loja (Hakkila 2004). Metsäteollisuus ry:n mukaan Keski-Euroopassa puuta jalostava ja bioenergiaa tuottava teollisuus työllistää 13 kertaa enemmän ja luo yhteiskunnalle lisäarvoa 8 kertaa enemmän kuin pelkkä puun polttaminen (Fagerblom 2007). Me- taania tuottavien turvepeltojen metsittäminen hiiltä sitovalla energiapajulla ehkäisisi ilmaston muutos- ta. Lyhytkiertoviljelmissä kasvava energiapaju on raaka-ainetta lämpölaitoksille ja biojalostamoille. Samalla ainespuun hankinnan ja perinteisen metsä- teollisuuden toimintaedellytykset turvattaisiin pro- fessori Veli Pohjosen näkemysten mukaan. 6.2.3 Metsänparannustuet jäävät maakuntien hyväksi Taimikonhoitotöiden sekä nuoren metsän kunnos- tustukia maksettiin suomalaisille yksityismetsän- omistajille kaikkiaan 25 miljoonaa euroa vuonna 2005. Näiden tukien osuus oli 47 % kaikista valtion maksamista metsänhoito- ja perusparannustöiden tuista. Yksityismetsien oma rahoitus ja oman työn arvo olivat noin 24 miljoonaa euroa valtakunnan ta- solla (Metsätilastollinen… 2006). Eniten taimikonhoidon tukia ja nuorten metsien kunnostustukia maksettiin Pohjois-Pohjanmaan (3,9 milj.€) sekä Etelä-Pohjanmaan (3,4 milj. €) met- säkeskusalueilla sekä vähiten Kaakkois-Suomessa (1,0 milj. €) ja Ahvenamaalla (0,07 milj. €). Ener- giapuun korjuuseen ja haketukseen myönnettiin tukea 5,2 milj. €, mistä Pohjois-Pohjanmaalle 0,8 milj. € ja Etelä-Pohjanmaalle 0,8 milj. €. Rannikon, Häme-Uusimaan metsäkeskusalueilla sekä Ahve- nanmaalla korjuu- ja haketustuet alittivat 0,2 milj. €. (Metsätilastollinen… 2006). 6.3 Tutkimustietoa metsäenergian tuotannon ja käytön aluetalous- ja ulkoisvaikutuksista tarvitaan Metsäenergian aluetalousvaikutuksia on arvioitu eri- laisissa aluetason energiastrategioissa sekä bioener- giahankkeissa ja -ohjelmissa. Ajan tasalla olevaa tutkimustietoa metsäenergian tuotannon ja käytön aluetalousvaikutuksista on varsin vähän. Seinäjoella Helsingin yliopiston Ruralia Instituutissa kehitetyl- lä yleiseen tasapainomalliin perustuva ohjelmistol- la on mahdollista laskea bioenergian tuotannon ja käytön aluetalousvaikutuksia (Törmä 2006). Tutki- mustietoa tarvitaan myös metsäenergian tuotannon ulkoisvaikutuksista. Sitä ennen on kuitenkin tutkit- tava metsäenergian tuotannon ja käytön maakunnit- taiset ympäristövaikutukset (ks. Lauhanen ja Laurila 2007), joista voidaan laskea ympäristövaikutusten talousvaikutukset eli ulkoisvaikutukset niin metsän- omistuksen, metsien monikäytön sekä aluetalouden näkökulmasta esimerkiksi Materon (2002) esittä- mällä tavalla. Sen sijaan päästökaupan yksityistaloudellisia ja yhteiskunnallisia vaikutuksia on jo tutkittu (mm. Perrels 2007, Villa 2007). Villan (2007) mukaan ainespuun ja hakkuutähteiden yhdistetty korjuu tuli suurten metsäyhtiöiden kolmelle suomalaiselle tehtaalle taloudellisesti edullisemmaksi hiilidioksi- dipäästöjen vähentämisessä kuin tehtailla tapahtuva energiansäästö investointeineen. Uusia tutkimuksia kuitenkin tarvitaan, sillä energiataselaskelmiin liit- tyy lukuisia oletuksia ja epävarmuustekijöitä. Ana- lyyseissä on huolella määriteltävä mukaan tulevat kasvihuonetaseisiin vaikuttavat tekijät osavaiku- tuksineen (Mäkinen ym. 2006). Laskelmia voidaan käyttää tai olla yhtä lailla käyttämättä bioenergialii- ketoimintamuotojen välisessä markkinakilpailussa ja toisaalla poliittisessa päätöksenteossa. 47 7.1 Hyönteistuhot Hyönteistuhot luvussa keskitytään taloudellises- ti merkittävimpiin tuhonaiheuttajiin, havupuilla esiintyviin tukkimiehentäihin (Hylobius abietis) ja kaarnakuoriaisiin. Energiapuun korjuun vaikutuksia männyllä ja kuusella esiintyviin hyönteistuholaisiin ovat esitelleet aiemmin yksityiskohtaisesti Kytö ja Korhonen (2001). Kuusella esiintyvistä tuhohyön- teisistä kirjanpainaja (Ips typographus) lisääntyy rungon paksukuorisissa ja kuusentähtikirjaaja (Pi- tyogenes chalcographus) rungon ohutkuorisissa osissa ja suurten puiden oksissa ja latvuksissa. Män- nyllä ytimennävertäjistä vaakanävertäjä (Tomicus minor) ja pystynävertäjä (Tomicus piniperda) ovat mahdollisia tuhonaiheuttajia. Nuorten metsien energiapuu Aikuiset ytimennävertäjät voivat aiheuttaa energia- puun varastopaikkojen läheisyydessä kasvutappioita ravintosyönnillään, jolloin ne kaivautuvat mäntyjen latvuksissa uusimpien versojen sisään ja nävertävät ne ontoiksi. Ytimennävertäjien aiheuttamat vauriot johtavat vain harvoin puiden kuolemaan. Tällöin on yleensä ollut kysymyksessä pysyvä puutavaran va- rastopaikka, jossa kuoriaiset ovat voineet lisääntyä vuodesta toiseen. Harvennusenergiapuun varastointi yhden kesän yli voi johtaa jäävän puuston latvus- tuhoihin. Kesäkuussa ja myöhemmin loppukesällä ytimennävertäjien parveilun jälkeen tehtävä nuorten metsien energiapuun korjuu on turvallista mänty- tai lehtipuuvaltaisilla kohteilla, koska rungot ehtivät kuivua seuraavaan kesään mennessä. Nuorten metsien energiapuun korjuu on ytimen- nävertäjätuhojen kannalta turvallista kesäkuusta elokuuhun. Tukkimiehentäi uudistamisaloilla Runsaana esiintyessään tukkimiehentäi aiheuttaa viljelymetsätaloudessa taloudellisesti merkittäviä tuhoja männyn ja kuusen istutustaimilla. Aikuiset kuoriaiset syövät 1–3-vuotiaiden taimien nilaa ja jälttä aiheuttaen taimien kuolemista (Kuva 1). Tuk- kimiehentäi lisääntyy havupuiden kannoissa ja juu- rissa. Tukkimiehentäi suosii mäntyä, mutta myös kuusen kannot kelpaavat lisääntymispaikoiksi ja yh- dessä kannossa voi elää yli 300 toukkaa. Tukkimie- hentäin toukat voivat käyttää ravinnokseen pienim- millään noin 1cm läpimitaltaan olevia juuria, joten on mahdollista, että kantojen nostolla ei saada pois- tettua riittävästi uudistusalalta tukkimiehentäin li- sääntymiseen sopivaa puuainesta. Katkenneet juuret voivat toimia tukkimiehentäin toukkien ravintona. Naaraat munivat pitkin kesää tuoreisiin havupuun kantoihin tai useimmiten maahan juurten läheisyy- teen (Nordlander ym. 1997, Bylund ym. 2004). Tou- kat liikkuvat maaperässä ja etsivät sopivaa ravintoa. Koska toukat kehittyvät tuoreiden kantojen juuris- tossa, voitaisiin tuhoja vähentää viivästyttämällä istuttamista, kunnes suurin osa paikalla syntyneistä tukkimiehentäistä on aikuistunut ja poistunut pai- kalta. Jotta istutuksen viivyttämisestä olisi yksinään merkittävää hyötyä tuhojen torjunnassa, normaaliti- lanteessa ilman kantojen nostoa istutusta pitäisi vii- vyttää neljä vuotta (von Sydow 1997), mikä ei ole taloudellisesti järkevää. 7 Metsien terveys ja tuhot Heli Viiri ja Tuula Piri Metsäntutkimuslaitos, Joensuun ja Vantaan toimintayksikkö Kuva 1. Tukkimiehentäi syö taimen tyveltä kuorta ja nilaa. Tuoreet hakkuutähteet ja kannot houkuttelevat tukkimiehentäitä uudistusalalle. Kuva Erkki Oksanen/Metla 48 Hakkuutähteiden ja kantojen houkutusvaikutus Tuoreet kannot, hakkuutähteet ja taimissa olevat syöntivioitukset erittävät haihtuvia etanoli- ja terpee- niyhdisteitä, jotka houkuttelevat tukkimiehentäitä (Tilles ym. 1986) ja kaarnakuoriaisia uudistusalalle. Nopean uudistamisen ketjussa, jossa taimet istute- taan edellisenä talvena hakatulle ja samana keväänä muokatulle aukolle, hakkuutähteet eivät ole ehtineet kuivua ja niiden houkutusvaikutus on voimakkaim- millaan. Tukkimiehentäit leviävät tehokkaasti len- tämällä uudistusalalle parveiluaikana kesäkuussa. Käytännössä kaikilla uudistusaloilla Suomessa on riittävästi tukkimiehentäitä, että ne voivat syödä kuoliaaksi kaikki istutettavat taimet, mikäli viljely- ketjun eri vaiheissa ei huomioida tukkimiehentäitu- horiskiä. Tämän perusteella on oletettavaa, että hak- kuutähteiden poistolla voidaan rajoittaa vain vähän aukolle muualta tulevien tukkimiehentäiden määrää ja sitä kautta vähentää taimituhoja. Paras keino suo- jata taimia tukkimiehentäituhoja vastaan on istuttaa kookkaita taimia ja paljastaa maanmuokkauksella puhdasta kivennäismaata taimen ympärille vähin- tään10–15 cm läpimitaltaan oleva alue. Selanderin (1993) kokeessa taimien kuollei- suus tukkimiehentäin vuoksi oli sitä alhaisempi, mitä enemmän taimien ympärille oli jätetty tuoreita hakkuutähteitä. Hän päätteli hakkuutähteiden toimi- neen vaihtoehtoisena ravinnonlähteenä. Örlanderin ja Nilssonin (1999) mukaan hakkuutähteiden pois- to vähensi vain vähän taimituhoja ja tämä vaikutus oli nähtävissä vanhoilla uudistusaloilla. Toisaalta hakkuutähteet sisältävät runsaasti ravinteita, joita vapautuu uudistusalalle. Taimien korkea typpipitoi- suus lisää niiden alttiutta tukkimiehentäituhoille. Etelä-Suomessa tukkimiehentäi on yleinen hakkuuaukolla kolme vuotta hakkuun jälkeen, kun pohjoisempana esiintymishuiput ovat ensimmäise- nä sekä neljäntenä tai viidentenä kasvukautena ke- hitysajan pituudesta riippuen. Ensimmäisen huipun aiheuttavat hakkuualalle muualta lentävät yksilöt (Örlander ym. 1997, Pitkänen ym. 2005), jälkim- mäisen huipun näiden paikalla kehittyneet jälkeläi- set. Tukkimiehentäiden pyytäminen aukolta tuhojen torjuntatarkoituksessa on käytännön mittakaavassa mahdotonta niiden runsauden vuoksi. Kun kannot ja paksuimmat juuret poistetaan maasta ja kerätään kasoihin, niin palstakasat kuivu- vat nopeasti tukkimiehentäin munintaan sopimatto- miksi. Jos kantojen nosto tehdään muninnan jälkeen, toukat voivat jatkaa kehitystään kantokasoissa, eten- kin jos välivarastokasat ovat suuria ja niissä säilyy kosteus. Tukkimiehentäin pitkän, meillä yleensä 2,5–3 vuotta kestävän sukupolviajan vuoksi toukat eivät kuitenkaan ehdi kuoriutua kantokasoista aikui- siksi. Nykyisen tietämyksen perusteella on vaikea ar- vioida energiapuunkorjuun kokonaisvaikutuksia uu- distusalan tukkimiehentäituhoriskiin. Eri tekijät toi- mivat toistensa vastavaikuttajina. Hakkuutähteiden ja kantojen korjuu mahdollistaa tukkimiehentäin houkutus- ja lisääntymismateriaalin merkittävän vä- hentämisen uudistusalalta, mutta koska energiapuu- ta varastoidaan kuivatuksen vuoksi uudistusalalla tai sen välittömässä läheisyydessä, jopa yli vuoden ajan, niin mahdolliset positiiviset vaikutukset met- sähygienian kannalta osittain kumoutuvat. 7.2 Energiapuun korjuu ja pienjyrsijöiden välittämät taudit Myyräkuume on Suomen yleisimpiä infektiotaute- ja. Viimeisen vuosikymmenen aikana sairastunei- den määrä on vaihdellut 1 000–2 600 välillä riip- puen myyräkantojen vaihtelusta (Henttonen 2000). Metsämyyrä levittää Puumala-virusta ulosteissaan. Ihmistapausten huippukausi on loppusyksy ja alku- talvi. Pahimmissa kohteissa eli ladoissa ja liitereissä alkutalvella lähes kaikki myyrät voivat olla viruk- sen levittäjiä (Henttonen ja Vaheri 1996). Tartunta tapahtuu useimmiten hengitysteitse pölytartuntana. Myyräkuumeen yleisyyttä kuvastaa, että tietyillä Sisä- ja Itä-Suomen alueilla yli puolella vanhois- ta miehistä on myyräkuumevasta-aineet veressään (Brummer-Korvenkontio ym. 1999). Myyräkuumeen taudinkuva vaihtelee suuresti. Kuolleisuus myyräkuumeeseen on Suomessa hyvin alhainen, alle 0,1%, mutta noin 5%:lla potilaista sai- raus on niin vakava, että dialyysihoito on tarpeen. Aiemmin luultiin, että myyräkuume sairastetaan ja saadaan elinikäinen immuniteetti. Käsitys myyrä- kuumeen seurausvaikutuksista on viime vuosina kui- tenkin muuttunut jyrkästi. Nykyisin mm. tiedetään, että osalla potilaista seuraa myöhemmin kohonnut verenpaine. Maa- ja metsätaloudessa toimiminen li- sää selvästi riskiä sairastua myyräkuumeeseen. Energiapuun voimakkaasti lisääntyvän korjuun ja käytön johdosta syntyy lisää metsämyyrille suo- tuisia ja suojaisia turvapaikkoja palstakasoihin ja tienvarsivarastoihin, erityisesti syksyllä ja talvella. Etenkin kanto- ja hakkuutähdekasojen on havaittu olevan metsämyyrien, myyräkuumeen aiheuttavan Puumala-viruksen isäntälajin, suosimia elinpaikko- ja. Metsämyyriä siirtyy runsaasti pakkasten tullen suojaisiin paikkoihin, kuten kivikasoihin, puupino- 49 jen alle, ulkorakennuksiin ja heinälatoihin. Kasojen alle voi kerääntyä normaalitiheyttä huomattavasti suurempia myyrämääriä, mikä edistää virusten le- viämistä myyrien kesken. Myyrien pesintä hak- kuutähde- ja kantokasojen alla levittää jyrsijöiden mukanaan kuljettamia tauteja ja aiheuttaa vaaraa energiapuun korjuussa ja kuljetuksessa toimiville työntekijöille. Kuivien kanto- ja hakkuutähdekaso- jen käsittely ja liikuttelu aiheuttaa pölyämistä, mikä lisää ilmakulkeuman kautta työntekijöiden sairastu- misriskiä. Lisäksi, jos maanpintaa rikotaan kannonnoston yhteydessä laajalta alalta, johtaa tämä vastaavasti uudistusalan heinittymiseen, ja vastaavasti uudista- misalan taimien myyrätuhoriski lisääntyy. Tällöin kannonnostokohde voi tarjota myyrille metsänuu- distajan kannalta pahimmillaan sekä lisää suoja- paikkoja että ravintoa. Toisaalta alustavat tulokset viittaavat siihen, että jos latvusmassa kerätään pois, niin se vähentää taimien latvatuhoja aiheuttavien metsämyyrien määrää uudistusaloilla, tällöin kyse on luultavasti suojapaikkojen vähentymisestä. Energiapuun korjuun ja varastoinnin aiheuttamia hyönteistuhoriskejä voidaan alentaa ajoittamalla hakkuutähteiden korjuu ja kuljetus metsätuhojen torjuntaa koskevien säännösten mukaisesti. Ener- giapuuvarastot voivat houkutella uudistamisalalle tukkimiehentäitä, minkä torjunta tulee huomioida metsänuudistamisen työvaiheita suunniteltaessa. Jos hakkuutähde jatkuvasti poistetaan useamman puusukupolven aikana, metsän sieni- ja hyönteis- lajisto yksipuolistuu. Tämän seurauksena tautien ja tuholaisten esiintymisriski lisääntyy. Lisäksi hak- kuutähteiden poiston ja kantojen noston seurauk- sena syntyvät mahdolliset ravinteiden puutostilat alentavat puiden vastustuskykyä sienitauteja ja tuhohyönteisiä vastaan. 7.3 Sienituhot Talousmetsissämme esiintyvistä tuhosienistä va- hingollisin on juurikääpä (Heterobasidion annosum coll.). Jos juurikäävän torjuntaa ei pystytä tehos- tamaan, tuhot todennäköisesti lisääntyvät entises- tään ilmaston lämpenemisen seurauksena. Ilmaston ohella myös metsänkäsittelyllä on suuri merkitys tuhojen esiintymisrunsauteen. Metsäenergian käy- tön lisääntyessä energiapuun korjuusta on tullut osa metsänkäsittelyä ja samalla myös merkittävä metsän terveyteen vaikuttava tekijä. Tässä luvussa käsitel- lään kysymystä, miten energiapuun korjuu vaikuttaa juurikäävän aiheuttamiin tuhoihin? Tieto energia- puun korjuun vaikutuksista muihin tuhosieniin ku- ten rungossa ja neulasissa elävään lajistoon on koot- tu aiemmin samaa aihetta käsittelevään julkaisuun (Kytö ja Korhonen 2001). 7.3.1 Juurikääpäriski energiapuuharvennuksissa Energiapuuharvennuksia tehdään taimikkovaiheen ohittaneen nuoren metsän kunnostushakkuina, jois- sa poistettava puu on vielä liian pientä ainespuuksi. Myös varsinaisessa ensiharvennuksessa voidaan ai- nespuun lisäksi korjata energiapuuta (Hakkila 2004). Energiapuuharvennukset tehdään pääosin koneelli- sesti kokopuukorjuuna ns. karsimattomien puiden joukkokäsittelynä. Harvennukset painottuvat kesä- aikaan, jolloin korjuuolosuhteet ovat hyvät ja kone- yrittäjät työllistyvät ympäri vuoden. Kesähakkuisiin liittyvää riskiä juurikääpätartuntojen lisääntymisenä ei kuitenkaan ole huomioitu energiapuun korjuussa; energiapuuharvennuksissa käytettävissä joukkokä- sittelykourissa ei ole kantokäsittelylaitteistoa. Juurikäävän leviäminen terveisiin metsiin ta- pahtuu pääasiassa sulan maan aikana kaadettujen kuusen ja männyn kantojen kautta. Tällöin kannon läpimitta on oleellinen tartuntariskiin ja taudin myö- hempään leviämiseen vaikuttava tekijä. Taimikoissa harvennuskantojen tartuntariski on pieni eikä taudin eteneminen ole todennäköistä, sillä nuorten puiden välille ei ole vielä kehittynyt riittävästi juuriyhteyk- siä (Vollbrecht ym. 1995; Bendz-Hellgren & Stenlid 1998). Kantojen keskiläpimitan kasvaessa tartunnan saaneiden kantojen osuus lisääntyy nopeasti, ja jo 10 cm:n kannot voivat levittää lahoa jäävään puus- toon (Swedjemark & Stenlid 1993; Solheim 1994; Bendz-Hellgren & Stenlid 1998). Norjalaistutki- muksessa selvitettiin kuusen kantojen läpimitan vai- kutusta tartuntamääriin. Yhdestä kahteen vuoteen hakkuun jälkeen juurikäävän tartuttamien kantojen osuus läpimittaluokassa 5,1–10 cm oli 20,8 %, lä- pimittaluokassa 10,1–15 cm 30,1 % ja yli 30 cm:n kannoissa 50,0 %. Hakkuut oli tehty osaksi kesällä ja osaksi leutoina talvikuukausina keskilämpötilan ollessa n. 5° C (Solheim 1994). Juurikäävän torjuntaa ei pidä laiminlyödä, jos energiapuuharvennus tehdään kesällä juurikäävän leviämisen riskialueella (pohjoisrajana Etelä-Poh- janmaan, Keski-Suomen, Pohjois-Savon ja Pohjois- Karjalan metsäkeskusten toimialueiden pohjoisraja) ja havupuun kantojen keskiläpimitta lähenee 10 cm:ä. Vaikka vain murto-osa kannoista saisi juu- rikääpätartunnan, voi tartuntojen määrä hehtaaria kohden nousta korkeaksi, sillä energiapuuharven- 50 nuksessa poistettavien puiden lukumäärä on suuri. Mitä aikaisemmassa vaiheessa metsikkö saa juuri- kääpätartunnan sitä suuremmiksi ehtivät tuhot muo- dostua kiertoajan kuluessa. Parhaiten juurikääpä- riskiltä vältytään, jos itiötartunnalle alttiit kohteet korjataan talvikautena lämpötilan ollessa pakkasen puolella. Kesähakkuukohteiksi sopivat nuoret met- sät, joissa korjattavien havupuiden kantoläpimitta jää alle 10 cm:n tai joissa valtaosa poistettavasta puustosta on lehtipuuta. Rehevillä lehtipuuvaltaisil- la kohteilla hakkuita tulisi kuitenkin välttää lintujen tärkeimpänä pesimäaikana touko-kesäkuussa. Kantojen ohella myös korjuuvauriot avaavat reitin juurikääpätartunnalle. Urapainaumia ja juu- ristovaurioita syntyy kokopuukorjuupuukohteella helposti enemmän kuin ainespuun korjuussa, sil- lä hakkuutähteitä ei voida levittää ajourille. Myös joukkokäsittelykouran terästä syntyy helposti vau- rioita jäävään puustoon; etenkin jos puut kasvavat tiheissä ryhmissä (Äijälä ym. 2004). Haitallisimpia ovat myöhäissyksyllä sattuneet mekaaniset vioituk- set, sillä lepokauden aikana puut eivät puolustaudu aktiivisesti tuhosieniä vastaan. Myös keväällä nila- aikana puun kuori irtoaa helposti ja vaurioita syntyy tavallista herkemmin. 7.3.2 Juurikäävän torjunta päätehakkuukohteilla Hakkuutähteet Energiapuuta kerätään päätehakkuukohteilta hak- kuutähteinä ja kantoina. Hakkuutähteeseen lasketaan kuuluvaksi hukkarunkopuu (tyveykset, leikot, aines- puun latvat ja pienet rungot) ja latvusmassa (Hakki- la 2004). Sienituhojen kannalta tyveykset ovat tär- kein osa hakkuutähdettä. Äskettäin valmistuneessa tutkimuksessa selvitettiin juurikäävän itiöemien eli kääpien esiintymisrunsautta hakkuualueelle jäte- tyissä kuusen tyveyksissä Etelä-Suomessa (Müller ym. 2007). Lähes 80 % lahoista kuusen tyveyksistä oli juurikäävän lahottamia. Mikäli hakkuualueelle jätetyt lahot tyveykset olivat suorassa kosketukses- sa maahan, itiöemiä kehittyi muutamassa vuodessa runsaasti tyveysten alapinnalle. Tutkituista 1 475 maata vasten olleesta, juurikäävän lahottamasta ty- veyksestä 23 %:iin oli kehittynyt itiöemiä. Ainakin lyhytaikaisesti (3–4 vuoden kuluttua hakkuusta) itiöemiä syntyi runsaammin tyveyksiin kuin pää- tehakkuukantoihin. Itiöemien runsas esiintyminen hakkuualueella lisää paikallista itiötuotantoa ja lä- himetsien tartuntariski kasvaa. Lahoriskin pienentä- miseksi on tärkeää korjata kuitupuuksi kelpaamaton ylilaho pois metsästä ja käyttää se energiapuuna. Terveiden kuusityveyksien jättäminen metsään ei lisää juurikääpävaaraa (Müller ym. 2007) vaan se voi jopa alentua, sillä terveet leikot lisäävät sieni- lajiston runsautta talousmetsissä. Keski-Ruotsissa eristettiin terveistä kuusileikoista (120 kpl) yhteen- sä 97 eri sienilajia, jotka alle kahdessa kuukaudessa olivat levinneet leikkoihin itiötartuntana. Osa näistä sienistä on aiemmissa tutkimuksissa todettu olevan juurikäävän kilpailijoita tai vastavaikuttajia. Vuo- denajalla oli selvä vaikutus sienilajistoon, joten leik- koja tulisi jättää metsään jokaisen hakkuun yhtey- dessä - niin kesä- kuin talvihakkuissa (Holdenrieder ja Greig 1998, Vasiliauskas ym. 2005). Itiöemissä syntyvien suvullisten itiöiden ohella juurikääpä tuottaa myös suvuttomia itiöitä eli koni- dioita. Niitä kehittyy mm. hakkuutähteiden peitos- sa oleviin lahoihin tyveyksiin ja kantoihin (Kallio 1971). Juurikäävän itiöemien tuottamiin suvullisiin itiöihin verrattuna suvuttomien itiöiden tuotanto on kuitenkin vähäistä. Lisäksi oksissa ja latvuksissa elää monipuolinen sienilajisto (Allmer ym. 2006), mikä on tarpeellinen myös metsän monimuotoisuu- den kannalta. Oksien ja latvusten korjuulla ei katso- ta ainakaan lyhyellä aikavälillä olevan merkittävää vaikutusta juurikääpätuhoihin. Kannot Sekä juurikäävän lahottamien että terveiden havu- puiden kannot ovat avainasemassa tyvilahon ja tyvi- tervastaudin levittäjinä. Kannot tarjoavat vuosikym- meniksi kasvu- ja lisääntymisalustan juurikäävälle. Poistamalla havupuiden kannot päätehakkuukoh- teelta saadaan estetyksi uudet itiötartunnat ja vähen- nettyä taudin leviämistä lahojen puiden kannoista uuteen puusukupolveen. Kuinka hyvään tulokseen juurikäävän torjun- nassa päästään nostamalla kannot uudistusalueelta, on suoraan riippuvainen siitä, miten tarkkaan juu- rikäävän lahottama puuaines saadaan poistettua kasvupaikalta. Erittäin hyvään torjuntatulokseen on päästy Ruotsissa tehdyssä lahon kuusikon kannon- nostokokeessa, missä alue aurattiin ja maaperästä poistettiin siivilöimällä kaikki 5 mm:ä suuremmat juuren osat. Seuraavan puusukupolven 28-vuotiaas- sa istutuskuusikossa vain 0,6 % puista oli juurikää- vän lahottamia (Hyppel 1978, Stenlid 1987). Kysei- sen kokeen koejärjestelyt eivät kuitenkaan vastaa käytäntöä ja todennäköisesti näin hyvään torjunta- tulokseen ei kannonnostokohteilla Suomessa päästä. Vanhemmissa tanskalaistutkimuksissa kannonnosto ei sen sijaan vähentänyt juurikäävän esiintymisrun- sautta seuraavassa puusukupolvessa; syyksi torjun- nan epäonnistumiseen mainittiin maahan jääneet lahot juuret (Yde-Andersen 1970). Pahoilla män- nyn tyvitervastautikohteilla Englannissa kuolleiden 51 puiden osuus on saatu vähenemään nostoalueilla 60 %:sta 10–20 %:iin (Greig ja Low 1975, Gibbs ym. 2002). Ottaen huomioon, että kannonnostotekniikka on kehittynyt ripeästi viime vuosina, voidaan odot- taa, että männyn tyvitervastaudin torjunnassa pääs- tään Suomessa vähintään yhtä hyviin tuloksiin kuin Englannissa. Kannonnoston tehokkuutta kuusen tyvilahon torjunnassa on vaikea arvioida, sillä lahot kuusen juuret katkeavat noston yhteydessä herkem- min kuin lahot männyn juuret. Juurikäävän leviä- minen seuraavaan puusukupolveen tapahtuu hyvin hitaasti eikä tutkimustuloksia meillä perustetuista kokeista ole vielä käytettävissä. Kesähakkuissa juurikäävän leviämisen riskialu- eella myös nostamatta jätetyt terveet havupuiden kannot lisäävät tartuntariskiä, jos niitä ei erikseen käsitellä harmaaorvakkavalmisteella tai urealiuok- sella itiötartuntojen estämiseksi. Mahdollisuuksien mukaan nostoalueelle voidaan jättää lehtipuiden kantoja, jotka eivät ole alttiita juurikääpätartunnalle. Noston jälkeen kantojen annetaan kuivua pals- talla noin kuukauden ajan, minkä jälkeen ne siirre- tään tienvarsivarastoon yhdeksi kesäkaudeksi. Riip- puen korjuuajankohdasta varastointi voi jakautua kahdelle kesälle. Normaalisti kantoja varastoidaan yhdestä kahteen vuotta ennen kuljetusta voimalai- tokselle. Koska kosteus säilyy pitkään varastokaso- jen alaosassa ja olosuhteet ovat suotuisat juurikäävän itiöemien muodostumiselle, olemme selvittäneet, lisääkö kantojen varastointi juurikäävän itiötuotan- toa ja lähimetsien tartuntariskiä. Tyvilahokohteilta korjatuissa kuusen kannoissa juurikäävän itiöemiä muodostui kasan alimpiin, maata vasten olleisiin ja kosteina säilyneisiin kantoihin noin kahden vuo- den varastoinnin jälkeen (Kuva 2). Juurikääpäriskin pienentämiseksi on siis tarpeellista huolehtia, että alueilla, missä juurikääpälahoa esiintyy runsaasti, kantoja ei säilytetä välivarastossa yli kahta vuotta ja että kaikki varastoidut kannot, myös kasan alimmat, kosteina säilyneet lahot kannot, kerätään pois. Ter- veiden kantojen pitempiaikainenkaan varastointi ei lisää juurikääpäriskiä. Juurikäävän torjunta energiapuun korjuussa sienen levinneisyyden riskialueella • Kesällä tehtävät energiapuuharvennukset keskitetään leimikoihin, joissa poistettavien havupuiden kantoläpimitta jää alle 10 cm:n, tai leimikoihin, joissa valtaosa poistettavasta puustosta on lehtipuuta. • Läpimitaltaan yli kymmensenttiset havupuiden kannot käsitellään energiapuun kesäharvennuk- sissa harmaaorvakka- tai urealiuoksella. • Vältetään energiapuuharvennusten tekemistä myöhäissyksyllä sekä keväällä nila-aikana. • Kannonnostokohteille jätettävät havupuiden kannot käsitellään kesähakkuissa harmaa- orvakka- tai urealiuoksella. • Huolehditaan, että tyvilaho- ja tyvitervastauti- kohteilta nostettujen kantojen varastointiaika ei ylitä kahta vuotta. • Huolehditaan, että kaikki kannot kerätään pois varastointipaikalta. Kuva 2. Juurikäävän itiöemiä muodostuu muutamassa vuo- dessa varastokasan alimpiin, maata vasten oleviin lahoihin kannon osiin. Kuva Tuula Piri/Metla 52 7.4 Puutavaran korjuuta koskeva lainsäädäntö Laki metsän hyönteis- ja sienituhojen torjunnas- ta (1991/263) ja maa- ja metsätalousministeriön päätös metsän hyönteis- ja sienituhojen torjunnas- ta säätelevät metsässä tapahtuvaa ainespuun mitat täyttävän kuorellisen puutavaran varastointia. Lain 2 §:n mukaan puutavaran omistaja on velvollinen huolehtimaan, että syyskuun alun ja toukokuun lopun välisenä aikana kaadettu ainespuun mitta- vaatimukset täyttävä mäntypuutavara kuljetetaan pois hakkuupaikalta tai välivarastosta Oulun ja La- pin lääneissä viimeistään 15 päivänä heinäkuuta ja muissa lääneissä viimeistään 1 päivänä heinäkuuta. Vastaavasti syyskuun alun ja kesäkuun lopun väli- senä aikana kaadettu ainespuun mittavaatimukset täyttävä kuusipuutavara on kuljettava pois Oulun ja Lapin lääneissä viimeistään 15 päivänä elokuuta ja muissa lääneissä viimeistään 1 päivänä elokuuta. Energiapuun korjuun kannalta tällä hetkellä voi- massa oleva lainsäädäntö ei ole yksiselitteisesti tul- kittavissa. Lainsäädännöllinen ohjeistus on peräisin ajalta, jolloin ei tehty energiapuun korjuuta käytän- nössä lainkaan. Ainespuuksi määritellään mitoiltaan ja laadultaan saha- ja paperiteollisuuden tai muun puunjalostusteollisuuden raaka-aineeksi soveltuva puutavara. Vastaavasti energiapuu voi tarkoittaa latvusmassaa, harvennusenergiapuuta, hukkarun- kopuuta ja kantopuuta sekä niistä tehtyä haketta ja mursketta. Käytännössä energiapuuvarasto voi olla laadultaan sellainen, että osa rungoista täyttää esi- merkiksi läpimitaltaan ainespuun mittavaatimukset tai mukana voi olla lahoja tyvitukkeja. Tuhohyön- teisten kannalta rungon läpimitta ja kuoren paksuus liittyvät kiinteästi niiden kykyyn lisääntyä puutava- rassa. Lakiin (1991/263) 18.6.1998 lisätyn 4§ mukaan tarvittaessa maa- ja metsätalousministeriö voi antaa säännöksiä sellaisen ainespuun mittavaatimukset täyttämättömän havupuun käsittelystä, jossa tuhoa aiheuttavat hyönteiset voivat merkittävästi lisään- tyä. Tukkimiehentäin osalta ei ole kyse siitä, että tukkimiehentäi voisi lisääntyä energiapuuvarastois- sa, vaan olennaista on selvittää, missä määrin varas- tot houkuttelevat tukkimiehentäitä uudistamisalalle. Myös metsän sienituhojen ehkäisemiseksi ministe- riö voi antaa säännöksiä taimikonhoitotöiden ja hak- kuiden yhteydessä suoritettavista toimenpiteistä. Tällä hetkellä metsätuhoihin liittyvän bioener- giatutkimuksen tärkein tavoite on selvittää, kuinka tehokas juurikäävän ja tukkimiehentäin torjuntame- netelmä kantojennosto nykytekniikalla toteutettuna on ja, kuinka terveitä metsiköitä kantojen nostoalu- eilla voidaan tulevaisuudessa odottaa. Voiko aukolta, josta kannot on nostettu, kuoriutua uusia tukkimie- hentäitä? Sama koskee juurikääpäriskiä, saadaan- ko juurikäävän leviäminen uuteen puusukupolveen merkittävästi vähenemään kantojen poistolla? Met- sätalouden ohjeistuksen kannalta on olennaista sel- vittää aiheuttavatko energiapuun välivarastot mer- kittävästi lisääntyneen tukkimiehentäituhoriskin istutettaville taimille ja lisäävätkö varastot lähimet- sien juurikääpäriskiä. Lisäksi tutkimuksella pyritään saamaan uutta tietoa juurikäävän leviämisbiologias- ta, jotta päästäisiin entistä parempiin tuloksiin juuri- käävän mekaanisessa torjunnassa. 53 8 Energiapuun korjuun vaikutus maiseman laatuun ja metsien virkistyskäyttöön Metsään liittyviin ulkoiluharrastuksiin osallistuminen 0 10 20 30 40 50 60 70 80 maastopyöräily telttailu maastossa erävaellus metsästys vapaa-ajan metsätyö moottorikelkkailu patikointi pienpuun keräily sienestys maastohiihto luonnon tarkkailu marjastus Mökkeily Kävely osallistumisosuus, % Kuva 1. Suomalaisten osallistuminen metsään liittyviin ulkoilu- harrastuksiin (Pouta ja Sievänen 2001). Prosenttiosuus on las- kettu aikuisväestöstä (15-74 -vuotiaat), N= 10651. Sama henkilö on voinut osallistua useampaan harrastukseen. Siksi prosentit eivät summaudu sataan. 8.1 Talousmetsien virkistyskäyttö Merkittävä osa luonnon virkistyskäytöstä tapahtuu talousmetsissä, sillä noin 40 % kaikista ulkoilu- kerroista kohdistuu talousmetsäalueille. Taajamien lähimetsät, matkailukeskusten ja tiheän vapaa-ajan asumisen ympäristöt sekä virkistykseen tai suoje- luun varatut alueet ja ulkoilureittien lähialueet ovat tärkeitä virkistysympäristöjä. Kolme neljästä suo- malaisesta virkistäytyy luonnossa käyttäen jokamie- henoikeuksia, ja kävely ja patikointi ovat tavallisim- pia luonnossa liikkumisen muotoja. Runsaat puolet koko väestöstä ja kaksi kolmesta kaupunkilaisesta viettää vuosittain noin kuukauden (keskiarvo 31 päivää) maaseudulla omalla tai vuokratulla mökillä. Mökkeilyn ohella suomalaiset harrastavat marjastus- ta, sienestystä, uintia, kalastusta, sekä myös puiden ja risujen keräilyä sekä muita vapaa-ajan metsätöi- tä. Marjastuksen harrastajia on 56 % suomalaista, ja heille kertyy keskimäärin 7 marjastuskertaa vuodes- sa. Noin joka kolmas sienestää. Luonnon tarkkailu on yksi suosituimmista metsään liittyvistä harras- tuksista (Pouta ja Sievänen 2001, kuva 1). Tavallinen kaupunkilainen tutustuu metsätalou- teen liikkuessaan talousmetsissä marjastamassa, sie- nestämässä, metsästämässä tai muiden harrastusten parissa. Taajamien lähistöillä monet ulkoilureitit, varsinkin pitemmät retkeilyreitit, on vedetty usein tavallisiin talousmetsiin. Vaikka useimmat käyttä- vät rakennettuja polkuja ja teitä, yli puolet (60 %) patikoijista poikkeaa poluttomaan maastoon retken aikana (Sievänen 1995). Puolet kävelyn harrastajista kävelee tyypillisesti 2–4 kilometrin pituisen lenkin, mutta joka kolmannen lenkin pituus on 5–9 kilomet- riä. Kaksi kolmasosaa lähiulkoilusta tapahtuu käve- lymatkan päässä kotoa olevilla alueilla, ja kolman- nes ulkoilusta kohdistuu alueille, minne pitää siirtyä jollakin kulkuneuvolla (Pouta ja Sievänen 2001). 8.2 Lähimaiseman viihtyisyys Maisema ja kulkukelpoisuus ovat keskeisiä tekijöitä metsässä kulkijan kokemuksessa. Maisema on myös merkittävä tekijä metsäympäristön tuottamissa stressiä vähentävissä ja elvyttävissä vaikutuksissa. Ulkoilijat pitävät yleensä avarista metsiköistä, jois- sa on suuria puita sekä alikasvosta ja pensaita. Alus- kasvillisuutta ei kuitenkaan saisi olla niin tiheästi, että se estää näkyvyyttä (Silvennoinen ym. 2001). Pienpuiden poisto koetaan yleensä maiseman kan- nalta myönteisenä, sillä se tuo metsikköön kaivattua avaruuden tuntua. Toisaalta metsään on kuitenkin jätettävä riittävästi eri-ikäisiä puita ja alikasvosta, jotta metsikön sisäisen tilan hahmottaminen helpot- tuu ja visuaalinen monimuotoisuus säilyy. Ulkoilijoille on tärkeää luonnontilaisuuden tun- tu, ja siksi metsänhoitotoimien jälkien tulisi olla mahdollisimman huomaamattomia. Yhtenäistä vih- reää kenttäkerrosta arvostetaan, ja siten sekä hak- kuutähteet että maanpinnan vauriot alentavat maise- man laatua (Karjalainen 1995). Ulkoilijat kokevat hakkuutähteet häiritsevinä sekä metsissä että avohakkuualoilla, sillä ne ovat Eeva Karjalainen & Tuija Sievänen Metsäntutkimuslaitos, Keskusyksikkö ja Vantaan toimintayksikkö 54 maisemallinen haitta, vähentävät luonnontilaisuu- den kokemusta ja hankaloittavat kulkukelpoisuut- ta. Hakkutähteet ovat esteettisesti häiritsevimpiä tekijöitä maanmuokkauksen ja aukon suuren koon ohella (Karjalainen 1995). Hakkuutähde saattaa olla esteettisesti haittaavampaa kuin luonnollisesti syntynyt maapuu (Schroeder ja Daniel 1981). Yh- dysvaltalaisten tutkimusten mukaan kasoissa olevat hakkuutähteet alentavat maiseman visuaalista laatua enemmän kuin hajallaan olevat (Arthur 1977, Ben- son ja Ullrich 1981). Suuriin kasoihin kerätyt hak- kuutähteet ovat paitsi helpommin näkyvissä myös estävät metsikön sisäistä näkyvyyttä. Näkyvyyden estyminen puolestaan saattaa heikentää ihmisen ko- kemaa turvallisuuden tunnetta. Hakkuutähteet saat- tavat vähentää ympäristön ymmärrettävyyttä, sillä hakkuutähteet vaikeuttavat maiseman hahmottamis- ta ja jäsentämistä. Hakkuutähde myös vähentää mai- seman syvyyttä, yhtenäisyyttä, monimuotoisuutta sekä maanpinnan yhtenäistä rakennetta. Hakkuutähteet vaikeuttavat metsässä kulkemis- ta; ne haittaavat paitsi metsässä kävelyä ja juoksua, myös muita ulkoiluharrastuksia, kuten marjastusta ja sienestystä. Sadon poiminta vaikeutuu, kun varvusto ja sienet jäävät hakkuutähteen alle. Uudistushakkui- den seurauksena monet tärkeimmistä ruokasienistä (tatit, rouskut, haperot) vähenevät ja mustikan kasvu kärsii, sillä mustikan versot ja lehdet kuivuvat aurin- gonpaisteessa. Puolukkasato yleensä paranee hak- kuiden jälkeen, sillä puolukan kasvupaikoilla valo ja lämpö lisääntyvät. Mustikkatyypin kangasmetsis- sä metsälauha ja lehtipuuvesakko voivat kuitenkin tyrehdyttää puolukan kasvun ja siten marjonnan. Hakkuutähteet saatetaan kokea häiritseviksi myös siksi, että niiden jättämistä metsään pidetään tuhlauksena (Karjalainen 2002). Monille suomalai- sille hakkuutähteiden keruu onkin mieluisa harras- tus (Pouta ja Sievänen 2001). Hakkuutähteiden aiheutta- ma esteettinen haitta vähenee muutamassa vuodessa, kun ne peittyvät kasvillisuuden, kuten heinien ja vesakon, alle. Kui- tenkin hakkutähteiden maa- tuminen kestää kauemmin ja niiden kulkukelpoisuutta vä- hentävä vaikutus kestää siis huomattavasti pidempään. 8.3 Energiapuun korjuun vaikutus maisemaan ja metsien virkistyskäyttöön Pienpuun korjuu tuo metsikköön ulkoilijoiden kai- paamaa avaruutta ja väljyyttä sekä helpottaa met- sässä liikkumista. Hakkuutähteiden talteenotto puolestaan edistää virkistyskäyttöä vähentämällä hakkuutähteiden aiheuttamaa esteettistä haittaa sekä parantamalla kulkukelpoisuutta. Uudistusalat myös saavat nopeammin kasvipeitteen, kun hakkuutähteet kerätään pois. Hakkuutähteiden poisto helpottaa marja- ja sienisadon keräämistä ja elvyttää puoluk- kasatoa, mutta ei juurikaan vaikuta ruokasienten määrään. Jos kuitenkin vain osa hakkuutähteestä korja- taan pois ja merkittävä osa jää metsään, maisemal- linen hyöty saattaa olla varsin pieni tai olematon. Meillä ei kuitenkaan ole tietoa siitä, millainen mää- rä hakkuutähteitä on esteettinen haitta ja millainen määrä olisi vielä maisemallisesti hyväksyttävää. Jo vähäinenkin määrä hakkuutähteitä saattaa olla mer- kittävä maisemallinen häiriötekijä (Brown ja Daniel 1984), sillä ne vähentävät luonnontilaisuuden tun- tua. Lisäksi suuret hakkuutähdekasat alentavat mai- seman visuaalista laatua. Kantojen noston maisemavaikutuksista ei ole tutkittua tietoa. Todennäköisesti kuitenkin kantojen noston välittömät jäljet ja kantojen varastointi met- sässä koetaan esteettisesti häiritsevinä. Kannoissa elää muutamia tärkeitä ruokasieniä, kuten mesisie- ni, kuusilahokka ja koivunkantosieni, ja kantojen poisto vähentää näiden sienten määrää. Toisaalta kantojen nosto rikkoo maaperää, mikä puolestaan parantaa joidenkin muiden sienten, kuten korvasien- ten, esiintymismahdollisuuksia, ja siten kompensoi kantosienten menetystä (Hintikka 1974). Pienpuun korjuu tuo metsään ulkoilijoiden kaipaamaa avaruutta ja parantaa kulkukelpoisuutta. Kuva Erkki Oksanen/Metla. Energia- puunkorjuun ympäristövaikutukset Tutkimusraportti 55 Energiapuun talteenotto lisää työvaiheiden mää- rää ja siten koneiden tuottamaa esteettistä ja melu- haittaa palstalla ja palstatiellä. Energiapuun korjuun vaikutukset maisemaan ja virkistyskäyttöön riip- puvatkin paljon korjuumenetelmistä. Korjuun hait- tavaikutukset tulisi erityisesti ottaa huomioon alu- eilla, jotka ovat vilkkaassa virkistyskäytössä, kuten taajamien, matkailukeskusten, suojelualueiden sekä tiheän kesämökkiasutuksen lähiympäristöt. Lisäksi vilkkaassa virkistyskäytössä olevilla alueilla ener- giapuun korjuun aiheuttamaa pettymystä ulkoilijoil- le voidaan lieventää informoimalla alueen käyttäjiä toimenpiteistä. Hakkuutähteen ja kantojen varastointi Maiseman kannalta olisi parasta, jos hakkuutähde- ja kantokasat kuljetettaisiin pois palstalta ja palsta- tien varrelta mahdollisimman pian ja varastoitaisiin terminaalissa tai käyttöpaikalla. Palstalla olevat hakkuutähdekasat ovat silmiinpistävämpiä ja es- teettisesti häiritsevämpiä kuin tasaisesti levitettynä olevat hakkuutähteet. Myös tienvarressa suuret hak- kutähde- ja kantokasat ovat esteettinen häiriötekijä, ja ne myös peittävät näkyvyyttä. Jos hakkuutähteitä varastoidaan pitkään palstalla tai tienvarressa, ne kuivuessaan ja neulasia pudottaessaan muuttuvat ruskeammiksi ja maisemallisesti häiritsevimmiksi. Hakkuutähdepaalit ovat esteettisesti miellyttäväm- piä kuin hakkuutähdekasat, sillä niissä hakkuutähde menee pienempään tilaan kuin kasoissa. Maiseman kannalta paras paalien varastointipaikka on myös käyttöpaikalla tai terminaalissa. Metsässä energia- puun varastot tulisi sijoittaa siten, että ulkoilijoiden käyttämät reitit pysyvät vapaina. Haketus Jos pienpuut, hakkuutähde ja kannot haketetaan terminaalissa tai käyttöpaikalla, haketuksesta ulkoi- lijoille koituvat melu- ja esteettiset haitat vähene- vät. Toisaalta hake menee pienempään tilaan kuin alkuperäinen aines, joten palstalla haketus vähentää kuljetuksesta aiheutuvaa liikennettä sekä siten toi- menpidepäivien määrää metsässä, mikä puolestaan on myönteistä virkistyskäytön kannalta. Maanpinnan vauriot Puun ja hakkuutähteen korjuusta sekä kantojen nos- tosta syntyvät maanpinnan vauriot häiritsevät sekä esteettistä elämystä että kulkukelpoisuutta. Hakkuu- tähteiden talteenotto saattaa lisätä korjuuvaurioita, jos hakkuutähdettä ei enää levitetä ajouralle maan ja pintajuurien suojaksi hakkuukoneen ja kuor- matraktorin aiheuttamilta painaumilta. Energiapuun talteenotto raivauksessa ja harvennuksessa saattaa edellyttää massiivisempaa koneiden käyttöä kuin jos energiapuu jätettäisiin metsään. Lisääntyvä ko- neiden käyttö puolestaan yleensä lisää puusto- ja maastovaurioita, jotka haittaavat virkistyskäyttöä. Energiapuun korjuun ajankohta Puunkorjuun ajankohta vaikuttaa sen häiritsevyy- teen. Meluhaittojen minimoimiseksi hakkuutäh- teiden ja pienpuun korjuu, kantojen nosto, haketus sekä kuljetus olisi hyvä toteuttaa silloin, kun ulkoi- lijoita on vähän liikkeellä. Virkistyskäytön kannalta hiljaisia aikoja ovat myöhäissyksy ja usein myös talvikuukaudet. Hakkuutähdekasat ovat maisemallisesti häiritseviä. Kuva Erkki Oksanen/Metla. 56 8.4 Yhteenveto Energiapuun korjuu metsistämme lisääntyy jatku- vasti. Noin puolet suomalaisten ulkoilukerroista tapahtuu talousmetsissä, joten energiapuun korjuu vaikuttaa ulkoilukokemukseen ja koettuun maise- man viihtyisyyteen. Pienpuun ja hakkuutähteen talteenotto pääsään- töisesti parantaa metsäympäristön viihtyisyyttä ja kulkukelpoisuutta ja siten virkistyskäyttöön sovel- tuvuutta. Emme kuitenkaan tiedä kuinka suuri osa hakkuutähteestä tulee kerätä pois ennen kuin myön- teiset maisemavaikutukset saavutetaan. Lisäksi hak- kuutähteiden korjuun vaikutus maisemaan saattaa olla jopa kielteinen, mikäli suuria hakkuutähdekaso- ja varastoidaan palstalla tai palstatien varressa. Kan- tojen noston maisemavaikutuksista ei ole tutkittua tietoa, mutta todennäköisesti ainakin kantokasat ja kannonnoston välittömät jäljet koetaan maisemal- lisesti häiritsevinä. Virkistyskäytön kannalta olisi suotavaa, että hakkuutähde ja kannot kuljetettaisiin mahdollisimman pian pois metsästä, energiapuun korjuu tapahtuisi mahdollisimman vähin maasto- vaurioin, ja korjuun aiheuttamat meluhaitat mini- moitaisiin. Suosituksia: • Energiapuun korjuun haittavaikutukset tulisi ottaa huomioon alueilla, jotka ovat vilkkaassa virkistyskäytössä, kuten taajamien lähialueet, matkailukeskusten, ulkoilureittien, suojelu- alueiden ja tiheän vapaa-ajanasutuksen lähiympäristöt. • Energiapuun korjuusta aiheutuvia meluhaittoja tulisi vähentää minimoimalla metsässä tapahtuvien toimenpidepäivien määrä. • Energiapuun korjuu tulisi ajoittaa ulkoilun kan- nalta hiljaiseen vuodenaikaan (myöhäissyksy). • Energiapuun korjuusta aiheutuvaa haittaa voidaan lieventää informoimalla alueen käyttäjiä toimenpiteistä. • Ulkoilijoiden käyttämät reitit tulisi pitää vapaana energiapuun varastoista sekä korjuussa, hake- tuksessa ja kuljetuksessa käytettävistä koneista. Energiapuun korjuun vaikutuksesta maisemaan, kulkukelpoisuuteen ja eri virkistyskäyttömuotoihin, kuten marjastukseen, sienestykseen ja metsästyk- seen, on varsin vähän tutkimustietoa. Tietoa puuttuu mm. hyväksyttävästä metsään jäävän hakkuutähteen määrästä, kantojen noston ja hakkuutähteiden va- rastoinnin maisemavaikutuksista sekä energiapuun korjuun aiheuttamista meluhaitoista. Energiapuun korjuusta virkistyskäytölle koituvia haittoja tulisi pienentää mm. minimoimalla toimenpidepäivien määrä metsässä. Kuva Erkki Oksanen/Metla. 57 9 Johtopäätökset Kuva 1. Vasemmalla latvusmassan ja oikealla kantojen korjuukohteiden osuus yksityis- metsien avohakkuualoista metsäkeskusalueittain vuosina 2006–07 Lähde: Metsäkeskusten luonnonhoidon laadun seuranta 2006–2007. Martti Kuusinen & Hannu Ilvesniemi Metsätalouden kehittämiskeskus Tapio ja Metsäntutkimuslaitos Ympäristövaikutusten kannalta ratkaisevaa on, kuinka intensiivisesti ja laaja-alaisesti energia- puuta korjataan. Vuosituhannen vaihteen jälkeisen kehityksen perusteella näyttää mahdolliselta, että Kansallisen metsäohjelman tavoite, 5 miljoonaa kuutiota poltettua metsähaketta per vuosi, saavute- taan vuoteen 2010 mennessä. Euroopan unionin v. 2008 asettamien tavoitteiden täyttäminen edellyttää vielä huomattavasti tätä suurempia metsähakkeen vuotuisia korjuumääriä.Kasvua tukee osaltaan uusi KEMERA-laki, jonka on tarkoitus tulla voimaan vuoden 2009 alussa. Laki pitää sisällään nuorten metsien metsähakkeen haketus- ja korjuutuen vuo- teen 2012 asti. Metsähakkeen raaka-aineita ovat neulaset, oksat latvat ja kannot. Maanpäällistä biomassaa kerätään sekä harvennus- että avohakkuukohteilta, kantojen korjuu on rajautunut päätehakkuukuusikoihin. Kan- sallinen metsäohjelma 2015 tavoitteiden toteutumi- nen tarkoittaisi korjuumäärien kolminkertaistumista vajaan kymmenen vuoden aikajaksolla. Kahdeksan miljoonan kuutiometrin minimitavoitetasolla pää- tehakkuualojen latvusmassaa korjattaisiin vuonna 2015 lähes kaksinkertaisella pinta-alalla nykytasoon verrattuna. Nuorten metsien kokopuukorjuuala ja kantojenkorjuuala liki nelinkertaistuisivat. Metsä- keskusten seurantatulosten perusteella kaikista avo- hakkuualoista latvusmassan korjuukohteita on tällä hetkellä vähintään 25 % ja kantojenkorjuukohteita vähintään 5 % (kuva 1), kun metsähakkeen koko- naiskäyttö on 3,4 milj. m3 vuodessa. Korjuuintensi- teetin alueellisista eroista johtuen joillakin alueilla korjuu tulee jatkossa olemaan erittäin intensiivistä. Yhtenä kompastuskivenä tavoitteen toteutumi- sessa on korjuutyövoiman ja -kaluston saatavuus. Ammattitaitoisista metsäkoneenkuljettajista on jo nyt huutava pula ainespuunkorjuussa. Kun sekä aines- että energiapuun korjuumääriä ollaan lähi- 9.1 Ympäristövaikutukset ja metsähakkeen korjuumäärien kasvattaminen 58 tulevaisuudessa kasvattamassa tuntuvasti, riittävän korjuutyövoiman turvaamiseksi tarvitaan pikaisia toimia. Kysymys lienee kriittisin nuorten metsien energiapuunkorjuun kannalta, koska työ vaatii vank- kaa ammattitaitoa ja sen taloudellinen kannattavuus on usein kyseenalainen. Koska neulasten ravinnepitoisuus on selvästi puumaisia kasvinosia korkeampi, energiapuunkor- juusta aiheutuu moninkertainen ravinnemenetys ai- nespuunkorjuuseen verrattuna. Kasvupaikalta pois- viedyt ravinteet eivät enää ole kasvien käytettävissä ja tämä muutos ilmenee viiveellä puuston alentu- neena kasvuna. Vaikutusten kannalta onkin suuri ero, jos energiapuuharvennuksissa korjataan myös karsittua ainespuuta (jolloin suuri osa neulasmassas- ta jää kasvupaikalle) tai jos päätehakkuualojen lat- vusmassa korjataan kuivatettuna (jolloin suuri osa neulasista varisee kasvupaikalle). Tutkimustulokset antavat viitteitä siitä, että kasvutappioiden suuruus on verrannollinen kasvupaikalta pois viedyn typen määrään. Ravinnehävikki on suurinta kuusikoissa, joista latvusmassaa kertyy eniten. Latvusmassan korjuusta saadaan kuitenkin myyntituloja ja pääte- hakkuualoilla se parantaa uudistamistulosta. Nämä tekijät kompensoivat kasvutappioista mahdollisesti metsänomistajalle myöhemmin aiheutuvia taloudel- lisia menetyksiä. Latvusmassan ja kantojen korjuu on tutkimuksissa todettu kiertoajan puitteissa met- sänomistajalle taloudellisesti kannattaviksi toimen- piteiksi. Metsähakkeen tehostetun ja toistuvan tal- teenoton pitkän aikavälin vaikutuksista metsämaan puuntuotoskykyyn ei vielä tiedetä riittävästi, ja uutta tietoa saadaan hitaasti. Oksien ja kantojen sekä isojen juurten talteen- otto vähentää maahan tulevan orgaanisen aineksen määrää ja muuttaa siten maaekosysteemien toi- mintaa. Kannot voivat olla useiden vaateliaiden ja taantuneiden lahopuulajien lisääntymispaikkoja, toisaalta niillä on merkitystä myös metsien tervey- delle haitallisten sieni- ja hyönteislajien lisääntymi- sessä. Boreaalisten metsien luonnonsukkessiosta ei löydy ilmiötä, joka vastaisi päätehakkuisiin liitettyä latvusmassan ja kantojen korjuuta. Ekologian ja hii- litalouden kannalta korjuun jälkeinen tilanne muis- tuttaa eniten lievän metsäpalon (pintapalon) jälkeä. Orgaanisen aineksen vähenemisen energiapuunkor- juussa on arveltu olevan erityisen haitallista hyvin vettä läpäisevillä kivennäismailla. Tehokkaan pa- lontorjunnan ansiosta kangasmaiden talousmetsien maaperän hiilivarasto lienee nykyään huomattavasti stabiilimpi verrattuna luonnonmetsiin, jossa kym- menien-satojen vuosien välein toistuneet metsäpalot ovat verottaneet maaperän hiili- ja typpivarastoja. Pintapaloissa tuhoutuu luonnollisesti myös osa maa- peräeliöstöstä. Kantojen poisto ja metsähakkeen korjuun vuok- si tapahtuva monenkertainen koneiden liikkuminen uudistusalalla lisäävät sekä maan pinnan rikkoutu- mista että maan tiivistymisen riskiä. Routajakson lyhentyminen aiheuttaa jo sinällään haasteita puun- korjuulle. Hakkuutähteitä käytetään jatkossa ene- nevässä määrin energiantuotantoon, jolloin niitä ei välttämättä malteta enää käyttää maanpinnan vah- vistamiseen. Uusia teknisiä ratkaisuja tarvitaan, jot- ta maastovaurioiden paheneminen voitaisiin estää. Maanpinnan rikkoontuminen lisää myös sie- mensyntyisen taimiaineksen määrää taimikoissa. Tästä on hyötyä silloin, kun viljelytaimet eivät muo- dosta täystiheää taimikkoa, mutta se lisää toisaalta taimikonhoitokustannuksia ja todennäköisesti myös taimikonhoitorästejä. Maanpinnan rikkoontuminen on riski myös vesistövaikutusten kannalta. Kanto- jennostokohteet ovat yleensä hyväkasvuisia kuu- sikoita, joiden maaperissä huuhtoutumisherkkiä ravinteita ja hienoja maa-aineksia on runsaasti. Tar- vitsemme myös lisää tutkimusta energiapuun kor- juuseen yhdistettävien vesiensuojelumenetelmien tehokkuudesta. 9.2 Tapion suositukset energiapuun korjuuseen 9.2.1 Merkitys ja toteutuminen käytännössä Tapion ja sidosryhmien yhteistyönä laadittiin vuon- na 2005 ensimmäiset valtakunnalliset suositukset energiapuun käytännön korjuutyölle. Kaikki valta- kunnallisesti merkittävimmät toimijat ovat sitou- tuneet suositusten noudattamiseen ja kouluttaneet henkilöstöään niiden sisällöstä. Suositusten laadin- nassa ohjenuorana oli varovaisuusperiaate, koska tutkittua tietoa energiapuunkorjuun seurannaisvai- kutuksista on käytettävissä vähän. Tästä syystä peri- aatteeksi sovittiin myös, että suosituksia päivitetään muutaman vuoden välein, kun tutkimus tuottaa uut- ta tietoa. Suositukset jakautuvat kahteen eri osa-alueeseen: Korjuukohteiden valinta: energiapuunkorjuuseen soveltuvat kasvupaikat ja kasvupaikat, joilta ener- giapuuta ei suositella korjattavan Toimenpiteet korjuukohteissa: talousmetsien luon- nonhoidon menetelmät korjuualoilla Suositusten toteutumista on seurattu metsäkes- kusten otantatarkastuksissa (luonnonhoidon laadun- seuranta) yksityismetsien uudistushakkuualoilla. Vuoden 2007 otanta käsittää yhteensä 1 100 satun- 59 Energiapuunkorjuuseen liittyvät suositukset toteutu- vat käytännön korjuutyössä 93-prosenttisesti. Lähde: Metsäkeskusten luontolaa- tuarvioinnit yksityismetsissä 2007. naisesti valittua hakkuualaa, joista 25 % oli korjattu latvusmassaa ja 5 % kantoja. Metsäkeskusalueittain tarkasteltuna aineistoon kuului keskimäärin 85 hak- kuualaa, joista 10 oli latvusmassan korjuukohteita ja 3 kantojennostokohteita. Arvioitujen kohteiden hak- kuu ja energiapuunkorjuu oli tehty vuosina 2005–07, pääosin vuonna 2006. 9.2.2 Korjuusuositusten muutostarpeet Edellä esitettyjen tutkimusartikkelien sisältö tukee nykymuotoisia korjuusuosituksia – suuria ristiriitoja suositusten ja tutkimustiedon kesken ei ole noussut esiin. Seuraavassa luetellaan ja perustellaan havaitut pienemmät suositusten täsmennystarpeet, jotka kä- sitellään suositusten sisältöä ohjaavan Energiapuun- korjuun asiantuntijaryhmän kokouksissa keväällä 2008. 2.2.1 Jätetyn hakkuutähteen määrä ja laatu Nykysuosituksissa on asetettu tavoitteeksi, että pää- tehakkuualoille jätetään noin 30 % latvusmassasta. Jos kyseessä on kuivatetun (ns. ruskean latvusmas- san) korjuu, oksamassaa ei ole edellytetty jätettävän, koska pääosa neulasista oletettavasti varisee maa- han korjuun yhteydessä. Vastaavasti pakkasaikana tehtävissä hakkuissa on oletettu, että puiden latvusto murskaantuu kaadon ja karsinnan yhteydessä niin, että suuri osa neulasista jää joka tapauksessa kasvu- paikalle. Uuden tutkimustiedon perusteella on syytä harkita, että tavoitteeksi asetetaan 30 % jäänyttä lat- vusmassaa (oksia ja neulasia) kaikissa olosuhteissa. Jätettävän latvusmassan tavoitemäärää on täsmen- nettävä myös energiapuuharvennusten suhteen. Li- säksi on havaittu, että lehtipuiden, ennen kaikkea haavan, hakkuutähteillä on merkitystä vaateliaan la- hopuulajiston lisääntymispaikkoina. Suosituksissa tulee harkita ainakin haavan hakkuutähteiden jättä- mistä korjaamatta. Lahopuun määrä Tutkimuksissa on havaittu, että energiapuun kor- juukohteissa lahopuuta on korjuun jälkeen selvästi vähemmän kuin muilla hakkuualoilla. Metsätalo- uden ekologisen kestävyyden kannalta lahopuu on tärkein yksittäinen ekosysteemin monimuotoisuut- ta kuvaava elementti. Siksi tulee harkita, pitäisikö energiapuuksi ja murskaantuneiksi päätyvä lahopuu kompensoida runsaampana säästöpuustona ja teko- pökkelöinä. Kannonnostoon liittyvän maanmuokkauksen laadun parantaminen Kantojen noston työnjälki muistuttaa sinällään lai- kutusta. Suurin osa kannonnostokohteista on kuiten- kin kuusenistutusaloja, joille nykyään suositellaan mätästävien menetelmien käyttöä. Lähtökohtana tulee aina olla, että kannonnosto ei ole maanmuok- kausmenetelmä ja metsän uudistamisen kannalta oikeasta maanpinnan käsittelystä on huolehdittava erikseen. Kannonnostoon liittyvä maanmuokkaus on kehittynyt sekä menetelmiltään että laadultaan huomattavasti viime vuosien aikana. Edelleen on- gelmana on mm. laadukkaitten istutusmättäiden riittävyys ja mättäiden tallaantuminen kantojen lä- hikuljetuksen yhteydessä. Kentällä on saatu hyviä kokemuksia korjuuketjuista, joissa kantojennnosto ja maanmuokkaus tehdään erikseen, jälkimmäinen vasta kantojen lähikuljetuksen jälkeen. Tällöin ko- neenkuljettaja saa keskittyä yhteen asiaan kerrallaan ja jälki on parempaa. Koneistutus soveltuu kannon- nostoaloille erityisen hyvin. Suositusten päivittämi- sessä voidaan harkita erilaisten ketjutusten hyötyjen ja haittojen arvioimista. 60 Tavoiteraja paljastuneen kivennäismaan määrälle Monet kantojennoston ympäristövaikutuksista liit- tyvät paljastuneen kivennäis- ja turvemaan suureen määrään. Suositus on, että kivennäismaata ei pal- jasteta turhaan. Käytäntö on kuitenkin osoittanut, että varsinkin kosteilla ja rehevillä mailla kuntta rikkoontuu usein lähes täydellisesti kantojennoston yhteydessä. Suosituksissa tulee harkita, voidaan- ko rikkoontuneen pintamaan osuudelle asettaa ta- voitteellinen maksimiraja ja mitkä ovat käytännön nyrkkisäännöt, joilla tämän tavoitteen toteutumista pystytään helposti arvioimaan. Sieni- ja hyönteistuhojen torjunta energiapuunkorjuussa Suosituksiin olisi perusteltua lisätä metsien terveyttä edistäviä, sieni- ja hyönteistuhoja ennaltaehkäiseviä toimenpiteitä: • Vältetään energiapuuharvennusten tekemistä myöhäissyksyllä sekä keväällä nila-aikana • Läpimitaltaan yli 10 cm:t havupuiden kannot käsitellään energiapuun kesäharvennuksissa harmaaorvakka- tai urealiuoksella • Kannonnostokohteille jätettävät havupuiden kannot käsitellään kesähakkuissa harmaa- orvakka- tai urealiuoksella • Energiapuuharvennusten välivarastot rakenne- taan siten, että kasan pintakerroksissa on vain lehtipuuta • Latvusmassaa käytetään maanpinnan kanta- vuuden parantamiseen sellaisissa maastokohdis- sa, joissa on riski urapainumien syntymiselle. Polkujen säästäminen Kantojennostossa ja energiapuun metsäkuljetukses- sa tulisi säästää käyttökelpoisina maastoon merkityt ja aktiivisessa ulkoilukäytössä olevat polut ja urat. Tällöin tulisi myös kiinnittää huomiota lähimaise- man pitämiseen viihtyisänä. 9.2.3 Muut toimenpide-ehdotukset Selvitetään metsähakkeen kestävä korjuupotentiaali Kestävän metsävarojen käytön lähtökohtana ovat oikeat tiedot käytettävissä olevista metsävaroista. Metsähakkeen korjuupotentiaaleja koskevissa selvi- tyksissä on huomioitu tiettyjä teknisiä rajoituksia ja korjuukohteiden valintakriteereitä. Nykymuotoisten korjuusuositusten vaikutusta kokonaiskorjuupotenti- aaliin ei kuitenkaan pystytä täydellisesti arvioimaan. On siis mahdollista, että kestävän energiapuunkor- juun suosituksia noudattamalla ei metsistämme pystytä korjaamaan 12 miljoonaa kuutiometriä met- sähaketta, joka on poliittisesti asetettu tavoitteeksi. Tästä syystä tulisi laatia dynaamisia laskentamalle- ja, joiden avulla pystyttäisiin arvioimaan eri rajoit- teiden vaikutuksia valtakunnallisiin ja alueellisiin korjuumahdollisuuksiin. Selvitetään ja kehitetään latvusmassan jättämisen menetelmiä ja vaikutuksia Energiapuunkorjuun ympäristövaikutusten kannalta on ratkaisevaa, kuinka paljon biomassaa ja ravintei- ta viedään pois kasvupaikalta. Suositus on, että pää- tehakkuualoilla 30 % latvusmassasta jätetään met- sään. Viime kädessä metsänomistaja itse päättää, korjataanko hänen metsistään latvusmassaa ja jos korjataan, niin kuinka paljon. Mitä enemmän latvus- massaa kerätään, sitä enemmän metsänomistaja saa niistä myyntituloja, mutta samalla kasvutappioiden ja muiden riskien todennäköisyys kasvaa. Korjuu- työmaalle korjaamatta jääneen biomassan määrän arvioiminen on osoittautunut erittäin vaikeaksi kor- juutyön yhteydessä sekä työn laadun arvioinnissa. Korjuutyöhön tulisi kehittää menetelmiä, joilla jää- vän hakkuutähteen määrää voidaan hallita ja sää- dellä. Ratkaisu perustuu työtapojen ja teknologian kehittämiseen. Tarvitaan myös lisää tutkimusta siitä, mikä merkitys jätettävällä latvumassalla on maape- rän puuntuotoskykyyn. Lisäksi olisi tarpeen selvit- tää tieteellisellä tarkkuudella korjuualoille jäävän latvus- ja kantobiomassan määriä - niistä on toistai- seksi olemassa vain silmämääräisiä arvioita. Selvitetään metsien sieni- ja hyönteistuhojen torjuntaa koskevan lainsäädännön tulkinta ja täsmennystarpeet energiapuun välivarastoin- tiin liittyen Laki metsien sieni- ja hyönteistuhojen torjunnasta (8.2.1991/263) on laadittu aikana, jolloin energia- puunkorjuu oli polttopuun korjuuta pienkäyttöön. Laki on siten säädetty vain ainespuun välivarastoin- tia silmällä pitäen. Mitä energiapuun tienvarsivaras- tointiin tulee, lain tulkinta on vaihtelevaa. Energia- puun tienvarsivarastot pitävät sisällään vaihtelevia määriä ainespuun mitat täyttävää havurunkopuuta. Eniten ainespuun mittavaatimukset täyttävää puuta- varaa on nuorten metsien kokopuunkorjuualojen vä- livarastoissa - erityisesti, jos kohteesta ei ole erikseen korjattu ainespuuta ja poistuma on ollut mäntyval- taista. Ytimennävertäjien suhteen suurimman riskin muodostavat terminaalivarastot, joihin varastoidaan tuoretta energiapuuta vuodesta toiseen. Niiden ym- päristössä olevissa havumetsissä voi olla suuri riski tuhoille. Sienituhojen kannalta juurikäävän saastut- tamien korjuualojen kantoaumat ovat riski, jos niitä 61 säilytetään teiden varsilla pitkään. Tällainen tilanne on mahdollinen, koska kantopalojen energiasisältö ei juurikaan laske muutaman vuoden varastoinnin aikana. Lisäksi aumojen alimmat osat jäävät usein pysyvästi metsään, koska ne jäätyvät talvella maa- han kiinni ja ovat usein hiekan ja kivien peitossa. Lain toimeenpano energiapuun välivarastointiin liit- tyen on linjattava, tulkintaa on yhdenmukaistettava ja lisäksi on harkittava energiapuunkorjuun muka- naan tuomien riskien ehkäisyä osana metsätuhojen torjuntaa. Selvitetään mahdollisuuksia käyttää kantokä- sittelyä energiapuuharvennuksissa ja kannon- nostokohteiden hakkuissa kesäaikaan. Ainespuun korjuussa suositellaan käytettävän ke- miallista kantokäsittelyä kesähakkuissa juurikää- vän riskialueilla. Energiapuuharvennuksissa tämä ei toistaiseksi ole mahdollista, koska korjuukoneissa ei ole kantokäsittelylaitteita. Tarvetta kantokäsittelyyn olisi lähinnä männynjuurikäävän riskialueen (Kaak- kois-Suomi, Etelä-Savo, Pohjois-Karjala) kesähar- vennuksissa. Suositusten mukaan energiapuuhar- vennuksia ei tule tehdä kuusikoissa, joissa poistuma on kuusivaltaista. Juurikäävän saastuttamissa korjuukohteissa on perusteltua pyrkiä nostamaan mahdollisimman tarkasti pois kaikki lahovikaiset kannot. Kesähak- kuissa suositellaan kantokäsittelyä juurikäävän ris- kialueilla. Kannonnostokohteiden hakkuissa tulisi kehittää menetelmä, jolla voidaan kantokäsitellä hakkuualalle jätettävät terveet havupuiden kannot. Käsiteltyjen kantojen merkitsemiseen pitäisi tällöin kehittää menetelmä, jolla merkintä säilyy havaitta- vana hakkuusta kantojennostoon, ts. ainakin vuoden ajan. Kantoja merkitsemällä voitaisiin myös parem- min hallita korjuualoille jäävien kantojen kokonais- määrää; kannot ovat kauppatavaraa ja korjuun reu- naehdoista päättää metsänomistaja. Kehitetään ympäristövaikutuksiin liittyvää neuvontaa Energiapuunkorjuuseen liittyy hyötyjä ja haittoja. Vaikutukset ovat sekä aineellisia että aineettomia ja ilmenevät eripituisten aikajaksojen puitteissa. Jokai- nen metsäammattilainen ja metsänomistaja tarkaste- lee vaikutuksia omista lähtökohdistaan; omien arvo- jensa ja metsien käytölle asettamiensa tavoitteiden pohjalta. Metsähakkeen korjuumäärien kasvattami- sessa on ratkaisevan tärkeää, että Suomen 900 000 metsänomistajaa tarjoavat energiapuuta myyntiin. Korjuusopimuksen perusedellytyksiä ovat, että myyjä saa tuotteesta tyydyttävän korvauksen ja hän on selvillä kauppaan liittyvistä seurannaisvai- kutuksista. Toimijoiden on pystyttävä osoittamaan metsänomistajille, että korjuun vaikutukset huomi- oidaan ja riskit hallitaan korjuusuosituksia noudat- tamalla. Metsänomistajien ulottuville tulee saattaa kansantajuista tietoa energiapuunkorjuun vaikutuk- sista. Lisäksi on panostettava metsäammattilaisten neuvontavalmiuksien parantamiseen. Kehitetään energiapuun korjuumäärien valtakunnallista ja alueellista seurantaa Metsäntutkimuslaitos on kehittänyt maahamme kenties maailman kattavimman metsähakkeen käy- tön tilastointimenetelmän. Ongelmana on kuitenkin, että se ei tuota suoraan tietoa korjuupinta-aloista ja metsähakkeen korjuuintensiteetin alueellisesta jakautumisesta. Esimerkiksi maailman suurin bio- voimalaitos Alholmens Kraft Pietarsaaressa imee energiapuuta kaukaa naapurimaakunnista saakka. Korjuun intensiteetin hallinta on kuitenkin kestä- vyyden arvioinnin lähtökohta. Tällä hetkellä pääte- hakkuiden energiapuunkorjuun seurannassa metsä- keskusten ja Tapion luontolaatuarvioinnit tuottavat suuntaa antavaa tietoa korjuumääristä. Kemera- tukien perusteella saadaan samoin suuntaa antava kuva nuorten metsien kokopuunkorjuun laajuudes- ta. Tilastointia tulisi kehittää ja selvittää mahdolli- suudet energiapuunkorjuuseen liittyvien tunnusten mittaamiseen osana VMI-kiertoa. Energiapuun tal- teenottomäärissä on suuria alueellisia eroja ja siksi tulisi selvittää mahdollisuudet metsähakkeen tavoi- te- ja kestävyystarkasteluihin osana alueellisia met- säohjelmia. Yhdistetyn tuhka- ja typpilannoituksen kehittäminen Tuhkalannoituksella voidaan palauttaa kasvupaikal- le muut kasvupaikalta metsähakkeen korjuun yhte- ydessä poistuneet kasvinravinteet kuin typpi. Typen ja tuhkan yhteiskäyttö vaikuttaa lupaavalta lannoi- tusmuodolta yhdistettäväksi kasvatushakkuiden kanssa, koska tuhkaan yhdistetyn typpilannoitteen lannoitusvakutus saattaa kestää selvästi pelkkää typpilannoitusta pidemmän aikaa. Arvioitaessa met- sähakkeen korjuukohteiden lannoituksen aiheutta- maa vaikutusta kohteen hiilitaseeseen täytyy ottaa huomoon, että typpilannoitteiden valmistus aiheut- taa melko merkittäviä hiilidioksidipäästöjä. Näyttää kuitenkin siltä, että puuston kasvua lisäävä vaikutus on niin suuri, että lannoitus on nykytiedon valossa hyvin perusteltua myös metsänhoidon ja puunkor- juun hiilitaseita ajatellen. Kivennäismaille perus- tettujen tuhka-typpi lannoituskäsittelyjen määrä on kuitenkin vielä aivan liian pieni, eikä käsittelyn suo- siteltavuudesta voida vielä tehdä varmoja johtopää- töksiä. 62 Kirjallisuus Aho, V. 2006. Etelä-Pohjanmaan polttopuuyrittäjien tuotannon laajentamismahdollisuudet ja markkinoin- nin kehittämistarpeet. Kyselytutkimus Halkoliiteri.com-yrittäjille. Opinnäytetyö, Seinäjoen ammat- tikorkeakoulu, Maa- ja metsätalouden yksikkö. 33 s. Allmér, J. 2005. Fungal communities in branch litter of Norway spruce: dead wood dynamics, species detection and substrate preferences. Doctoral thesis, Swedish University of Agricultural Sciences, Uppsala Allmer, J., Vasiliauskas, R, Ihrmark, K. Stenlid, J. & Dahlberg, A. 2006. Wood-inhabiting fungal commu- nities in woody debris of Norway spruce (Picea abies), as refl ected by sporocarps, mycelial isola- tions and T-RFLP identifi cation. FEMS Microbiology Ecology 55: 57–67. Andersson, L. ja Hytteborn, H. 1991. Bryophytes and decaying wood – a comparison between managed and natural forest. Holarctic Ecology 14: 121–130. Antikainen, R., Tenhunen, J., Ilomäki, M., Mickwitz, P., Punttila, P., Puustinen, M., Seppälä, J. & Kaup- pi, L. 2007. Bioenergian uudet haasteet ja niiden ympäristönäkökohdat. Nykytilakatsaus. Suomen ympäristökeskuksen raportteja 11/2007, 98 s. Arthur, L.M. 1977. Predicting scenic beauty of forest environments: some empirical tests. Forest Science 23(2): 151–160. Asikainen A., Ranta T., Laitila J. ja Hämäläinen J. 2001. Hakkuutähdehakkeen kustannustekijät ja suuri- mittakaavainen hankinta. Joensuun yliopisto, metsätieteellinen tiedekunta. Tiedonantoja 131. 107 s. Asikainen, A. 2004. Puun korjuu ja kuljetus. Teoksessa: Harstela, P. (toim.) Metsähake ja metsätalous. Metsäntutkimuslaitoksen tiedonantoja 913: 26-36. Atlegrim, O. & Sjöberg, K. 1996. Effects of clear-cutting and single-tree selection harvests on herbivorous insect larvae feeding on bilberry (Vacci9nium myrtillus) in uneven-aged boreal Picea abies forests. Forest Ecology and Management 87: 139–148. Bader, P., Janson, S. & Jonsson, B. G. 1995. Wood-inhabiting fungi and substratum decline in slectively logged boreal spruce forests. Biological Consercvation 72: 355–362. Bendz-Hellgren, M. & Stenlid, J. 1998. Effects of clear-cutting, thinning, and wood moisture content on the susceptibility of Norway spruce stumps to Heterobasidion annosum. Canadian Journal of Forest Research 28: 759–765. Bengtsson, J., Lundkvist, H., Sohlenius, B. & Solbreck, B.1998. Effects of organic matter removal on the soil food web: Forestry practices meet ecological theory. Applied Soil Ecology 9: 137–143. Bengtsson, J., Persson, T. & Lundkvist, H. 1997. Long-term effects of logging residue addition and re- moval on macroarthropods and encytracheids. Journal of Applied Ecology 34: 1014–1022. Benson, R.E. & Ullrich, J.R. 1981. Visual impact of forest management activities: fi ndings on public pref- erences. USDA Forest Service. Research Paper INT-262. 14 p. Berglund, H. & Åström, M. 2007. Harvest of logging residues and stumps for bioenergy production – effects on soil productivity, carbon budget and species diversity. Baltic Forest. Internet julkaisu osoitteessa: www.baltiforest.net (27.3.2007) Berquist, J., Örlander, G. & Nilsson, U. 1999. Deer browsing and slash removal affect fi eld vegetation on south Swedish clearcuts. Forest Ecology and Management 115: 171–182. Brais S., Pare D., Camire C., Rochon P. ja Vasseur C. 2002. Nitrogen net mineralization and dynamics fol- lowing whole-tree harvesting and winter windrowing on claye sites in northwestern Quebec. Forest Ecology and Management 157:119–130. Brown, T.C. & Daniel, T.C. 1984. Modeling forest scenic beauty: concepts and application to Ponderosa pine. USDA Forest Service Research Paper RM-256. 63 Brummer-Korvenkontio, M., Vapalahti, O., Henttonen, H., Koskela, P., Kuusisto, P. & Vaheri, A. 1999. Epidemiological study of Nephropathia epidemica in Finland 1989-1996. Scandinavian Journal of Infectious Disease 31: 427–435. Bråkenhielm, S. & Liu, Q. 1998. Long-term effects of clear-felling on vegetation dynamics and species diversity in a boreal pine forest. Biodiversity and Conservation 7: 207–220. Bylund, H., Nordlander, G, & Nordenhem, H. 2004. Feeding and oviposition rates in the pine weevil Hy- lobius abietis (Coleoptera: Curculionidae). Bulletin of Entomological Research 94: 307–317. Bååth, E. & Söderström, B. 1982. Seasonal and spatial variation in biomass in a forest soil. Soil Biology and Biochemistry 14: 353–358. Bååth, E. 1980. Soil fungal biomass after clear-felling of a pine forest in central Sweden. Soil Biology & Biochemistry 12: 495–500. Bååth, E. 1981. Microfungi in a clear-cut pine forest in central Sweden. Canadian Journal of Botany 59: 1331–1337. Caruso, A. & Thor, G. 2007. Importance of different tree fractions for epiphytic lichen diversity on Picea abies and Populus tremula in mature managed boreonemoral Swedish forests. Scandinavian Journal of Forest Research 22: 219–230. Caruso, A., Rudolphi, J. & Thor, G. 2007. Lichen species diversity and substrate amounts in young planted boreal forests: a comparison between slash and stumps of Picea abies. Biological Conserva- tion (painossa). Dahlberg, A. & Stokland, J. 2004. Vedlevande arternas krav på substrat – sammanställning och analys av 3600 arter. Rapport 7/2004, Skogstyrelsen, 75 s. Derome, J., Lindroos, A-J. & Derome, K. 2007. Soil percolation water quality during 2001-2004 on 11 Level II plots. In: Merilä, P., Kilponen, T. & Derome, J. (eds.). Forest Condition Monitoring in Finland - National report 2002-2005. Working Papers of the Finnish Forest Research Institute 45:93–98. Egnell, G. & Lejon, B. 1997. Effects of different levels of biomass removal in thinning on shortterm production of Pinus sylvestris and Picea abies stands. Scandinavian. Journal of Forest Research 12:17–26. Egnell, G. & Valinger, E. 2003. Survival, growth, and growth allocation of planted Scots pine trees after different levels of biomass removal in clear-fellings. Forest Ecology and Management 177:65-74. Fagerblom, A. 2007. Puuta on käytettävä järkevästi. Metsäteollisuuden tietopalvelu. Internet-tiedote. Vii- tattu 15.11.2007. http://www.metsäteollisuus.fi /infokortit/MalttiaBioenergiaan/Sivut/default.aspx. 2 sivua. Finér, L., Piirainen, S., Mannerkoski, H. & Starr, M. 2003. Carbon and nitrogen pools in an old-growth, Norway spruce-mixed forest in eastern Finland and changes associated with clear-cutting. Forest Ecology and Management 174:51-63. Finland’s Third National Communication under the United Nations Framework convention on climate change. 2001. Kuusisto, E and Hämekoski, K. (eds.), Karisto, Hämeenlinna, ISBN 952-11-1015-5, ISBN 952-11-1016-3. Saatavissa: http://unfccc.int/resource/docs/natc/fi nnc3.pdf Forest Science 23(2): 151–160. Fritze, H., Smolander, A., Levula, T., Kitunen, V. & Mälkönen, E. 1994. Wood-ash fertilization and fi re treatments in a Scots pine forest stand: Effects on the organic layer, microbial biomass, and micro- bial activity. Biology and Fertility of Soils 17: 57–63. Gedminas, A., Lynikiené, J. & Zeniauskas, R. 2007. Cambio-xylofauna abundance and species diversity of cutting residues in Scots pine and Norway spruce clear-cuts in Lithuania. Biomass and Bioenergy 31: 733–738. Gibbs, J.N., Greig, B.J.W. & Pratt, J.E. 2002. Fomes root rot in Thetford Forest, East Anglia: past, present and future. Forestry 75: 191–202. 64 Greenhouse gas emissions in Finland 1990-2004 National Inventory Report to the UNFCCC, 15 April 2006. [Verkkodokumentti] Tilastokeskus. Saatavissa: http://www.stat.fi /tup/khkinv/nir_ unfccc_2006.pdf [Viitattu 16.4.2007] Greig, B.J.W. & Low, J.D. 1975. An experiment to control Fomes annosus in second rotation pine crops. Forestry 48: 147–163. Hagerberg, D. & Wallander, H. 2002. The impact of forest residue removal and wood ash amendment on the growth of ectomycorrhizal external mycelium. FEMS Microbiology Ecology 39: 139–146. Hakkila, P. 1991. Crown mass of trees at harvesting phase. Folia Forestalia 773. Forest Research Institute. Helsinki. 24 s. Hakkila, P. (toim.) 1992. Metsäenergia. Metsäntutkimuslaitoksen tiedonantoja 422. 51 s. Hakkila, P. 1975. Kanto- ja juuripuun kuoriprosentti, puuainen tiheys ja asetoniuutteiden määrä. Folia Forestalia 224, 14s. Hakkila, P. 1979. Mänty-, kuusi- ja koivurunkojen puuaineen tiheys ja kuivapainotaulukot. Communica- tiones Instituti Forestalis Fenniae 77(1), 71 s. Hakkila, P. 1991. Hakkuupoistuman latvusmassa. Folia Forestalia 773. 24 s. Hakkila, P. 2004. Puuenergian teknologiaohjelma 1999–2003. Loppuraportti. Teknolo-giaohjelmaraportti 5/2004. 135 s. Harstela, P. 2004a. Metsänuudistaminen ja taimikonhoito. Julkaisussa: Harstela, P. (toim.). Metsähake ja metsätalous. Metsäntutkimuslaitoksen tiedonantoja 913: 16–25. Harstela, P. 2004b. Metsätalouden kannattavuus. Julkaisussa: Harstela, P. (toim.). Metsähake ja metsätalo- us. Metsäntutkimuslaitoksen tiedonantoja 913: 75–76. Hautala, H., Jalonen, J., Laaka-Lindberg, S. & Vanha-Majamaa, I. 2004. Impacts of retention felling on coarse woody debris (CWD) in mature boreal spruce forests in Finland. Biodiversity and Conserva- tion 13: 1541–1554. Heikkilä, J., Laitila, J., Tanttu, V., Lindblad, J., Sirén, M., Asikainen, A., Pasanen, K. ja Korhonen, K.T.. 2005. Karsitun energiapuun korjuuvaihtoehdot ja kustannustekijät. Metlan työraportteja 10.56 s. Heikkilä, J., Sirén, M. & Äijälä, O. 2007. Management alternatives of energy wood thinning stands. Bio- mass & Bioenergy 31(5): 255–266. Heinonen, P. (toim.) 2004. Metsätalouden ympäristöopas. Metsähallitus, 159 s. Helmisaari, H.-S. 1995. Nutrient cycling in Pinus sylvestris stands in eastern Finland. Plant & Soil 168- 169:327–336. Helmisaari, H.-S. 1998. Metsaekosysteemin toiminta ympäristömuutosten ilmentäjänä. Julkaisussa: Mälkönen, E. (toim.). Ympäristömuutos ja metsien kunto. Metsäntutkimuslaitoksen tiedonantoja 691:170–174. Helmisaari, H-S., Makkonen, K., Kellomäki, S., Valtonen, E and Mälkönen, E. 2002. Below- and aboveg- round biomass, production and nitrogen use in Scots pine stands in eastern Finland. Forest Ecology and Management 165: 317–326. Helträdsutnyttjande – konsekvenser för klimat och biologisk mångfald. 2006. Naturvårdsvärket, Rapport 5562, Maj 2006, 89 s. Helynen, S. , Flyktman, M. , Asikainen, A. & Laitila, J. 2007. Metsätalouteen ja metsäteollisuuteen perus- tuvan energialiiketoiminnan mahdollisuudet. VTT tiedotteita 2397. 66 s. Helynen, S. 2006. Bioenergiavarat mahdollistavat lisäyksen - Tavoitteet ja toimet vaatimattomia. Bioener- gia 3/2006, s. 2–3. Henttonen, H. & Vaheri, A. 1996. Myyräkuumeen saa herkimmin puuliiteristä. Metsälehti 6/96: 12–13. Henttonen, H. 2000. Miksi ennätyksellisesti myyräkuumetta? Kansanterveys 6/2000: 4, 9. 65 Hintikka, V. 1974. Hakkuutähteiden talteenoton vaikutus metsäpatogeenisten ja ruokasienten esiintymi- seen. Julkaisussa: Hakkila, P. (toim.): Hakkuutähteiden talteenoton seurannaisvaikutukset. Folia Forestalia 210: 12–13. Holdenrieder, O. & Greig, B.J.W. 1998. Biological methods of control. Kirjassa: Woodward, S., Stenlid, J., Karjalainen, R. & Hüttermann, A. (toim.): Heterobasidion annosum: biology, ecology, impact and control. CAB International, Wallingford, UK. ISBN 0 85199 2757. s. 235–258. Hutchings, T.R., Moffat, A.J. & French, C.J. 2002. Soil compaction under timber harvesting machinery: a preliminary report on the role of brash mats in its prevention. Soil Use and Management 18(1):34– 38. Hynynen, J. 2001. Energiapuuvarat. Julkaisussa: Biomassan tehostetun talteenoton seurannaisvaikutukset metsässä. Toimittaneet Nurmi, J. ja Kokko, A. Metsäntutkimuslaitoksen tiedonantoja 816. Sivut 9–16. Hyppel, A. 1978. Rotröta och stubbrytning. Projekt helträdsutnyttjande, rapport nr. 60. Swedish University of Agricultural Sciences. 7 s. Hyttinen, P. 2007. Pohjois-Karjalan maakuntajohtajan Pentti Hyttisen puhelinhaastattelu 22.11.2007. Hyvän metsänhoidon suositukset 2006. Metsätalouden kehittämiskeskus Tapio. 100s. Hänninen, H. 2001. Luontokohteet ja säästöpuusto talousmetsien hakkuissa – seurantatulokset vuosilta 1996–99. Julkaisussa: Siitonen, J. (toim.). Monimuotoinen metsä. Metsäluonnon monimuotoisuu- den tutkimusohjelman loppuraportti. ;Metsäntutkimuslaitoksen tiedonantoja 812, s. 81–95. Ihalainen, A. & Siitonen, J. 2006. Lahopuuston määrä talousmetsissä ja suojelualueilla VMI9:n tulosten perusteella. Julkaisussa: Horne, P. ym. (toim.). Metson jäljillä. Etelä-Suomen metsien monimuotoi- suusohjelman tutkimusraportti. s. 78–79. MMM, YM, Metla ja SYKE. Ilvesniemi, H., Forsius, M., Finér, L., Holmberg, M., Kareinen, T., Lepistö, A., Piirainen, S., Pumpanen, J., Rankinen, K., Starr, M., Tamminen, P., Ukonmaanaho, L. And Vanhala, P. 2002. Carbon and Nitrogen Storages and Fluxes in Finnish Forest Ecosystems. Julkaisussa: Käyhkö, J. ja Talve, L. (toim), Understanding the Global System. The Finnish Perspective. The Finnish Global Change Research Programme FIGARE, ISBN 951-29-2407-2, ss. 69–82. Ingelög, T. 1974. Biotiska förändringar vid förnyelseingrepp. Sveriges Skosvårdsförbunds Tidskrift 1: 91–103. Jacobson, S. & Kukkola, M. 1999. Skogsbransleuttag i gallring ger kännbara tillväxtförlyster. Skogforsk. Resultat 13.4 s. Jacobson, S. 2003. Addition of stabilized wood ashes to Swedish coniferous stands on mineral soils - ef- fects on stem growth and needle nutrient concentrations. Silva Fenn. 37:437–450. Jacobson, S., Kukkola, M., Mälkönen, E. & Tveite, B. 2000. Impact of whole-tree harvesting and compen- satory fertilization on growth of coniferous thinning stands. Forest Ecology and Management 129: 41–51. Jacobson, S., Kukkola, M., Mälkönen, E. & Tveite, B. 2000. Impact of whole-tree harvesting and com- pensatory fertilization on growth of coniferous thinning stands. Forest Ecology and Management 129:41–51. Jonsell, M. 2007. Effects on biodiversity of forest fuel extraction, governed by processes working on a large scale. Biomass and Bioenergy 31: 726–732. Jonsell, M., Hansson, J. & Wedmo, L. 2007. Diversity of saproxylic beetle species in logging residues in Sweden – comparisons between tree species and diameters. Biological Conservation 138: 89–99. Jonsell, M., Weslien, J. & Ehnström, B. 1998. Substrate requirements of red-listed saproxylic invertebrates in Sweden. Biodiversity and Conservation 7: 747–764. Jylhä, P. ja Laitila, J. 2007. Energy wood and pulpwod harvesting from young stands using a prototype whole-tree bundler. Silva Fennica 41 (4): 763–779. 66 Kaila, S., Kiljunen, N., Miettinen, A. & Valkonen, S. 2006. Effect of timing of precommercial thinning on the consumption of working time in Picea abies stands in Finland. Scandinavian Journal of Forest Research 21: 496-504. Kallio, T. 1971. Incidence of the conidiophores of Fomes annosus (Fr.) Cooke on the logging waste of spruce (Picea abies (L.) Karst.). Acta Forestalia Fennica 124. 9 s. Kara, M. (toim.) 2004. Energia Suomessa. Tekniikka talous ja ympäristövaikutukset. Edita Publishing Oy, Helsinki, 368 s. Kardell, L. & Wärne, C. 1981. Stubbar och ris – Blåbär och lingon. Utläggning av skogsenergiförsök 1978–1980. Sveriges Lantbruksuniversitet, Institutionen för skoglig landskapsvård, Uppsala. Rap- port 21 96 s. Kardell, L. 1983. Hyggesavfallets inverkan på fl ora, folk och fä. Sveriges Lantbruksuniversitet, Skogs- fakta supplement 1/1983: 37–40. Kardell, L. 1992. Vegetationsförändringar, plantetablering samt bärproduction efter stubb- och ristäkt. Sveriges Lantbruksuniversitet, Institutionen för skoglig landskapsvård, Uppsala. Rapport 50, 79 s. Kardell, L. 1993. Stubbrytningsförsöket på Tagel 1978–1989 – vegetation och skogstillstånd. Sveriges Lantbruksuniversitet, Institutionen för skoglig landskapsvård, Uppsala. Rapport 52, 74 s. Kardell, L. 1996. Stubbrytningsförsöket i Piteåtrakten 1979–1990. Sveriges Lantbruksuniversitet, Institu- tionen för skoglig landskapsvård, Uppsala. Rapport 63, 72 s. Karjalainen, E. 1995. Avohakkuumaiseman visuaalinen laatu. Folia Forestalia - Metsätieteen aikakauskirja 3: 211–232. Karjalainen, E. 2002. Ulkoilumetsän kokeminen ja merkitykset. Julkaisussa: Lyytikäinen, S. (toim.). Luonnon monimuotoisuus, maisema ja virkistysarvot ulkoilumetsien hoidossa. Helsingin kaupungin Nuuksion järviylängön ulkoilualueiden luonnonhoito kävijöiden arvioimana. Metsäntutkimuslaitok- sen tiedonantoja 846: 11–22. Kaunisto, S. & Paavilainen, E. 1988. Nutrient stores in old drainage areas and growth of stands. Commun. Inst. For. Fenn. 145. 39 s. Keskimölö, A. ja Malinen, J. 1997. Lapin metsänkäyttöskenaarioiden energiapuukertymät. Metsätieteen aikakauskirja 3/1997: 375–388. Kilpeläinen, J. 2007. Biofuels as a product area opportunity for the forest industry. Suomen Metsätieteelli- nen Seura. Metsätieteen päivillä 2007. Esitelmän tiivistelmä. s. 18. Koistinen, A. & Äijälä, O. 2006. Energiapuun korjuu. Hyvän metsänhoidon opassarja. Metsätalouden kehittämiskeskus Tapio, Helsinki. 40 s. Korhonen K.T, Ihalainen, A., Heikkinen, J., Henttonen, H. ja Pitkänen, J. 2007. Suomen metsävarat metsä- keskuksittain 2004–2006 ja metsävarojen kehitys 1996–2006. Metsätieteen aikakauskirja 2B/2007: s. 149–213. Korhonen K.T., Tomppo, E., Henttonen, H., Ihalainen, A., Tonteri, T. ja Tuomainen, T. Pohjois-Karjalan metsäkeskuksen alueen metsävarat 1966-2000. Metsätieteen aikakauskirja 3B/2001: s. 495–576. Korhonen, K.T., Heikkinen, J., Henttonen, H., Ihalainen, A., Pitkänen, J. & Tuomainen, T. 2006. Suomen metsävarat 2004-2005. Metsätieteen aikakauskirja 1B/2006: 183–221. Kruys, N. & Jonsson, B. G. 1999. Fine woody debris is important for species richness on logs in managed boreal spruce forests of northern Sweden. Canadian Journal of Forest Research 29: 1295–1299. Kruys, N., Fries, C., Jonsson, B. G., Lämås, T. & Ståhl, G. 1999. Wood-inhabiting cryptogams on dead Norway spruce (Picea abies) trees in managed Swedish boreal forests. Canadian Journal of Forest Research 29: 178–186. Kubin, E. 1998. Leaching of nitrate nitrogen into the groundwater after clearfelling and site preparation. Boreal Environment Research 3:1–8. 67 Kuusinen, M. 2006. Yksityismetsien luonnonhoidon laadun seurannan tulokset 1996–2005. Julkaisussa: Horne, P., Koskela, T., Kuusinen, M., Otsamo, A. & Syrjänen, K. (toim.). Metson jäljillä. Etelä- Suomen metsien monimuotoisuusohjelman tutkimusraportti, s. 229–234. MMM, YM, Metla ja SYKE. Kvasnes, M. A. J. & Storaas, T. 2007. Effects of harvesting regime on food availability and cover from predators in capercaillie (Tetrao urogallus) brood habitats. Scandinavian Journal of Forest Research 22: 241–247. Kytö, M. & Korhonen, K. 2001. Energiapuun korjuu ja metsätuhot. Julkaisussa: Nurmi, J. & Kokko, A. (toim.): Biomassan tehostetun talteenoton seurannaisvaikutukset metsässä. Metsäntutkimuslaitok- sen tiedonantoja 816: 59–65. Kärhä, K. 2007. Supply chains and machinery in the production of forest chips in Finland. Julkaisussa: Bioenergy 2007, 3rd International Bioenergy Conference and Exhibition: 367–374. Kärhä, K., Laitila, J. ja Jylhä, P. 2007. Aines- ja energiapuun integroitu hankinta. Julkaisussa: Kehittyvä puuhuolto 2007. Seminaari metsäammattilaisille 14. –15.2.2007, Jyväskylä, sivut 67–74. Toimitta- nut Kariniemi, A. Lahdenmäki, K. , Sippola, H. & Huhtala, M.J. 2007. Metsäliiton ja UPM metsän Seinäjoen piirin johto- henkilöiden haastattelut marraskuussa 2007. Laitila, J., Ala-Fossi, A., Vartiamäki, T., Ranta, T. ja Asikainen, A. 2007. Kantojen noston ja metsäkulje- tuksen tuottavuus. Metlan työraportteja 46. 27 s. Laitila, J., Asikainen, A., Sikanen, L., Korhonen, K.T. ja Nuutinen, Y. 2004. Pienpuuhakkeen tuotannon kustannustekijät ja toimituslogistiikka. Metlan työraportteja 3. 57 s. Laitila, J., Heikkilä, J., Tanttu, V., Lindblad, J., Sirén, M. ja Asikainen, A. 2005. Karsitun energiapuun kor- juuvaihtoehdot ja kustannustekijät. Julkaisussa: Alakangas, E. (toim.). Puupolttoaineiden pientuo- tannon ja -käytön panostusalue. Vuosikatsaus 2005. Teknologiakatsaus 185: 8–16. Lauhanen, R. & Laurila, J. 2007. Bioenergian tuotannon haasteet ja tutkimustarpeet. Metlan työraportteja 42. 58 s. Internet-julkaisu. http://www.metla.fi /julkaisut/workingpapers/2007/mwp042.htm Laurén, A. & Palviainen, M. 2007. Päätehakkuu ja orgaanisen aineksen hajotus. Metsätieteen aikakauskir- ja 2/2007: 283–286. Leiviskä, V., Ahonen, A. ja Kiukaanniemi, E. 1993. Pohjois-Suomen energiapuuvarat. Oulun yliopisto, Pohjois-Suomen tutkimuslaitos. Tiedonantoja 1993:95. 31 s. Lenhard, R.J. 1986. Changes in void distribution and volume during compaction of a forest soil. Soil Sci- ence Society of America Journal 50(2):462–464. Levula, T., Saarsalmi, A., Rantavaara, A. 2000. Effects of ash fertilization and prescribed burning on macronutrient, heavy metal, sulphur and 137Cs concentrations in lingonberries (Vaccinium vitis- idaea). Forest Ecology and Management 126:269–277. Lindahl BO, Taylor AFS & Finlay RD. 2002. Defi ning nutritional constraints on carbon cycling in boreal forests - towards a less ”phytocentric” perspective. Plant and Soil 242:123–135. Lindroos, A-J., Derome, J., Derome, K. & Lindgren, M. 2006. Trends in sulphate deposition on the forests and forest fl oor and defoliation degree in 16 intensively studied forest stands in Finland during 1996–2003. Boreal Environment Research 11(6):451–461. Liski, J., Lehtonen, A., Palosuo, T., Peltoniemi, M. Eggers, T., Muukkonen, P., Mäkipää, R. 2006. Carbon accumulation in Finland’s forests 1922-2004 - an estimate obtained by combination of forest inven- tory data with modelling of biomass, litter and soil. Ann. For. Sci. 63: 687–697. Lundgren, B. 1982. Bacteria in a pine forest soil as affected by clear-cutting. Soil Biology and Biochemis- try 14: 537–542. Lundkvist, H. 1983. Effects of clear-cutting on the encytracheids in a Scots pine forest soil of central Swe- den. Journal of Applied Ecology 20: 873–885. 68 Lundkvist, H. 1996. Ekologiska effekter av skogsbränsleuttag och askåterföring. Konferens på Kungliga Skogs och Lantbruksakademien den 5 juni 1996. Kunglika Skogs- och Lantbruksakademiens tid- skrift 13: 61–68. Lundkvist, H., Olsson, B. A., Bengtsson, J., Rolff, C. & Ågren, G. 1991. Effekter av ökat biomassauttag på markens långsiktiga produktionsförmåga. STEV-projekt 146.313–1. Sveriges Lantbruksuniversi- tet, Institutionen för Ekologi och Miljövård, Uppsala. 72 s. Lundmark, J.-E. 1983. Produktionsekologiska effekter på olika ståndortstyper vid helträdsutnyttjande, – prognos baserad på ”biologisk grundsyn”. Skogsfakta, Supplement 1/1983: 24–31. Mahmood, S., Finlay, R. D. & Erland, S. 1999. Effects of repeated harvesting of forest residues on the ectomycorrhizal community in a Swedish spruce forest. New Phytologist 142: 577–585. Malinen, J. ja Pesonen, M. 1996. Etelä-Suomen energiapuuvarat. Metsäntutkimuslaitoksen tiedonantoja 610. 33 s. Matero, J. 2002. Economic analyses of diffuse load abatement in Finnish Forestry. Joensuun yliopisto, metsätieteellinen tiedekunta. Tiedonantoja 138. 36 s. McKeough, P. & Kurkela, E. 2006. Co-production of biofuels – current Finnish Focus. Forest-Based Sec- tor Technology Platform. VTT. Esitelmäkalvot 23.11.2006. http://www.forestplatform.org/index. php?mid=163. Metsien suojelun tarve Etelä-Suomessa ja Pohjanmaalla. 2000. Etelä-Suomen ja Pohjanmaan metsien suojelun tarve -työryhmän mietintö. Suomen ympäristö 437, 284 s. Metsäenergian tuotannon, korjuun ja käytön kustannustehokkuus sekä tukijärjestelmien vaikuttavuus päästökaupan olosuhteissa. 2006. Maa- ja metsätalousministeriön tilaama selvitys. Pöyry Forest Industry Consulting Oy Metsätilastollinen vuosikirja 2006. SVT Maa-, metsä- ja kalatalous 2006. 438 s. Mielikäinen, K., Hirvelä, H., Härkönen, K. ja Malinen J. 1995. Energiapuu osana metsänkasvatusta Keski- Pohjanmaalla. Metsäntutkimuslaitoksen tiedonantoja 556. 56 s. Mikola, P. 1966. The value of alder in adding nitrogen in forest soils. Final report of research conducted under grant authorized by US public law 480. Helsinki 91 s. Miljöeffekter av skogsbränsleuttag och askåterföring i Sverige. En syntes av Energimyndighetens forsk- ningsprogram 1997 till 2004. Energimyndigheten Rapport ER 2006:44. 211 s. Miljökonsekvenser av stubbskörd - en sammanställning av kunskap och kunskapsbehov. Environmental aspects on stump-harvest - compilation of knowledge and knowledge gaps. Energimyndigheten Rapport ER 2007:40. 154 s. Minkkinen, K. 1999. Effect of forestry drainage on the carbon balance and radiative forcing of peatlands in Finland. Väitöskirja, Helsingin yliopisto, Metsäekologian laitos, 42 s., ISBN 952-91-1547-4 Minkkinen, K., Laine, J., Shurpali, N., Mäkiranta, P., Alm, J. and Penttilä, T. 2007a Heterotrophic soil respiration in forestry-drained peatlands. Boreal Environment Research 12:115–126. Minkkinen, K., Penttilä, T. and Laine, J. 2007b. Tree stand volume as a scalar for methane fl uxes in forestry-drained peatlands in Finland. Boreal Envionment Research 12: 127–132. Moilanen, M. & Issakainen, J. 2003. Puu- ja turvetuhkien vaikutus maaperään, metsäkasvillisuuden alku- ainepitoisuuksiin ja puuston kasvuun.Metsätehon raportti 162:91 s. Moilanen, M. 2005. Suometsien lannoitus. Metsäntutkimuslaitoksen tiedonantoja 947:134–166. Moilanen, M., Fritze, H., Nieminen, M., Piirainen, S., Issakainen & J., Piispanen, J. 2006. Does wood ash application increase heavy metal accumulation in forest berries and mushrooms? Forest Ecology and Management 226:153–160. Monto, T. & Ranttila, S. 2005. Soinin ja Lehtimäen kuntien vapaa-ajan asukkaiden polttopuun ja talon- miespalveluiden ostohalukkuus vuonna 2004. Opinnäytetyö, Seinäjoen ammattikorkeakoulu, Maa- ja metsätalouden yksikkö. 58 s + 6 liitettä. 69 Mutka, K. 2007. Peat to liquids. Teoksessa: Bioenergy2007. 3rd International Bioenergy Conference and Exhibition. From 3rd to 6th of September 2007 Jyväskylä, Finland. ss. 645-647. Müller, M.M., Heinonen, J. & Korhonen, K. 2007. Occurrence of Heterobasidion basidiocarps on cull pieces of Norway spruce left on cutting areas and in mature spruce stands. Forest Pathology 37: 374–386. Mäkinen, T. , Soimakallio, S. , Paappanen, T. , Pahkala, K. & Mikkola, H. 2006. Liikenteen biopolttoai- nei-den ja peltoenergian kasvuhuonekaasutaseet ja uudet liiketoimintakonseptit. VTT tiedotteita 2357. 134 s. + liitteet 19 s. Mälkönen, E., Kukkola, M. & Finér, L. 2001. Energiapuun korjuu ja metsämaan ravinnetase. Julkaisussa: Nurmi, J. & Kokko, A. (toim.). Biomassan tehostetun talteenoton seurannaisvaikutukset metsässä. Metsäntutkimuslaitoksen tiedonantoja 816:31–52. Nikkola, A. & Solmio, H. 2004. Lämpöyrittäjätoiminta vuonna 2003. Heating entrepreneur activity in 2003. Työtehoseuran metsätiedote 9 (679): 1–4. Nittérus, K., Gunnarsson, B. & Axelsson, E. 2004. Insects reared from logging residues on clear-cuts. Entomologica Fennica 15: 53–61. Nordén, B., Götmark, F., Tönnberg, M., Ryberg, M. 2004a. Dead wood in semi-natural temperate broa- dleaved woodland: contribution of coarse and fi ne dead wood, attached dead wood and stumps. Forest Ecology and Management 194: 235–248. Nordén, B., Ryberg, M., Götmark, F. & Olausson, B. 2004b. Dead wood in semi-natural temperate broa- dleaved woodland: contribution of coarse and fi ne dead wood, attached dead wood and stumps. Forest Ecology and Management 194: 235–248. Nordlander, G., Nordenhem, H. & Bylund, H. 1997. Oviposition patterns of the pine weevil Hylobius abietis. Entomologia Experimentalis et Applicata 85: 1–9. Nuutinen, T. & Hirvelä, H. 2006. Hakkuumahdollisuudet Suomessa valtakunnan metsien 10. Inventoinnin perusteella. Metsätieteen aikakauskirja 1B/2006; 223–237. Nuutinen, T., Salminen, O., Hirvelä, H. ja Räsänen, T. 2005. Yksityismetsien hakkuumahdollisuudet met- säverotuksen siirtymäkauden jälkeen. Metsätehon Katsaus. Nro 15. 4 s. Nykvist, N. & Rosén, K. 1985. Effect of clearfelling and slash removal on the acidity of northern conifer- ous soils. Forest Ecology and Management 11:157–169. O’Connel A.M., Growe T.S., Mendham D.S. ja Rance S.J. 2004. Impact of harvest residue management on soil nitrogen dynamics in Eucalyptus globulus plantations in south western Australia. Soil Biol- ogy and Biochemistry 36:39–48. Olsson B.A., Staaf H., Lundkvist H., Bengtson J. ja Rosen K. 1996b. Carbon and nitrogen in coniferous soils after clear-felling and harvests of different intensity. Forest Ecology and Management 82:19–32. Olsson, B. A. & Staaf, H. 1995. Infl uence of harvesting intensity of logging residues on ground vegetation in coniferous forest. Journal of Applied Ecology 32: 640–654. Olsson, B. A. 1996. Näringsekologiska effekter av helträdsutnyttjande. Kunglika Skogs- och Lantbruksa- kademiens Tidskrift 135(13): 45–51. Olsson, B.A., Bengtsson, J. & Lundkvist, H. 1996a. Effects of different forest harvest intensities on the pools of exchangeable cations in coniferous forest soils. Forest Ecology and Management 84(1–3): 135–147. Palviainen, M. 2005. Logging residues and ground vegetation in nutrient dynamics of a clear-cut boreal forest. Dissertationes Forestales 12. Pasanen, K., Vesterlin, V., Keskimölö, A., Soimasuo, J. ja Tokola, T. 1997. Alueellisten energiapuuvarojen arviointimenetelmä. Metsätieteen aikakauskirja 1/1997: s. 25–35. Peltoniemi, M., Palosuo, T., Monni, S. and Mäkipää, R. 2006. Factors affecting the uncertainty of sinks and stocks of carbon in Finnish forests soils and vegetation. Forest Ecology and Management 232(1–3): 75–85. 70 Perkiömäki J. & Fritze H. 2002. Short and long-termed effects of wood ash on the boreal forest microbial community. Soil Biology and Biochemistry 34(9):1343–1353. Perkiömäki, J., Kiikkilä, O., Moilanen, M., Issakainen, J., Tervahauta, A. & Fritze, H. 2003. Cadmium- containing wood ash in a pine forest: effects on humus microfl ora and cadmium concentrations in mushrooms, berries and needles. Canadian Journal of Forest Research 33: 2443–2451. Perrels, A. 2007. Economic implications of differencies in member state regulations for the European Union emission trade system. Valtion taloudellinen tutkimuskeskus. VATT-keskustelualoitteita 412. 24 s. Persson, T. & Wirén, A. 1995. Nitrogen mineralization and potential nitrifi cation at different depths in acid forest soils. Plant and Soil 168-169:55–65. Piatek K.B. ja Lee Allen H. 1999. Nitrogen mineralization in a pine plantation fi fteen years after harvest- ing and site preparation. Soil Sci. Soc. Am. J. 63:990–998. Piirainen, S. & Domisch, T. 2004. Tuhkalannoituksen vaikutus pohja- ja valumavesien laatuun ja aine- huuhtoumiin ojitetuilla soilla. Metsätehon raportti 168, 42 s. Pitkänen, A., Törmänen, K., Kouki, J., Järvinen, E. & Viiri, H. 2005. Effects of green tree retention, pre- scribed burning and soil treatment on pine weevil (Hylobius abietis and Hylobius pinastri) damage to planted Scots pine seedlings. Agricultural and Forest Entomology, 7: 319–331. Pouta, E. & Sievänen, T. 2001. Ulkoilutilastot. Teoksessa Sievänen, T. Luonnon virkistyskäyttö 2000. Metsäntutkimuslaitoksen tiedonantoja 802. s. 207–335. Rabinowitsch-Jokinen, R. 2007. Immediate effects of logging, mounding and stump harvesting on coarse woody debris and epixylic species in managed Norway spruce stands in southern Finland. Pro gra- du -tutkielma, Helsingin yliopisto, metsäekologian laitos, 84 s. Raitila, J. 2006. Pirkanmaan puunenergiaselvitys. Pirkanmaan metsäkeskus. Ranius, T. 2004. Modeling dead wood in Fennoscandian old-growth forest dominated by Norway spruce. Canadian Journal of Forest Research 34: 1025–1034. Ranta, T. 2002. Logging residues from regeneration fellings for biofuel production - a GIS-based avail- ability and supply cost analysis. Väitöskirja, Acta Universitatis Lappeenrantaensis 128, Lappeen- rannan teknillinen yliopisto. 180 s. Rassi, P., Alanen, A., Kanerva, T. & Mannerkoski, I. (toim.) 2001. Suomen lajien uhanalaisuus 2000. Ym- päristöministeriö & Suomen ympäristökeskus, Helsinki, 432 s. Reinikainen, A., Mäkipää, R., Vanha-Majamaa, I. & Hotanen, J. P. 2000. Kasvit muuttuvassa metsäluon- nossa. Tammi, Helsinki, 384 s. Renvall, P. 1995. Community structure and dynamics of wood-rotting fungi on decomposing conifer trunks in northern Finland. Karstenia 35: 1–51. Report of the Conference of the Parties on its seventh session, held at Marrakesh from 29 October to 10 November 2001. 2002. Part Two: Action taken by the Conference of the Parties, Decision 11/ CP.7 Land use, land-use change and forestry. United Nations Framework Convention on Climate Change, FCCC/CP/2001/13/Add.1. Report of the Conference of the Parties serving as the meeting of the Parties to the Kyoto Protocol on its fi rst session, held at Montreal from 28 November to 10 December 2005. 2006. Part Two: Action taken by the Conference of the Parties serving as the Meeting of the Parties to the Kyoto Protocol, Decision 16/CMP.1 Land use, land-use change and forestry. United Nations Framework Convention on Climate Change, FCCC/KP/CMP/2005/8/Add.3. Rosén, K. 1991. Chemical weathering under fi eld conditions. Rapporter i skogsekologi och skoglig mark- lära 63, 185 pp., Reports from a Nordic Seminar, 27–28 September 1990, Wik, Uppsala, Sweden. Rosenberg, O. & Jacobsson, S. 2004. Effects of repeated slash removal in thinned stands on soil chemistry and understorey vegetation. Silva Fennica 38: 133–142. 71 Rudolphi, J. & Gustafsson, L. 2005. Effects of forest-fuel harvesting on the amount of deadwood on clear- cuts. Scandinavian Journal of Forest Research 20: 235–242. Saarinen, V.-M. & Harstela, P. 2004. Hakkuutähteiden ja kantojen korjuun vaikutus maanmuokkaukseen ja metsänviljelyyn. Effect of slash and stump removal on soil preparation and planting. Julkaisussa: Alakangas, E. & Holviala, N, (toim.). Puuenergian teknologiaohjelman vuosikirja 2003. Puuenergi- an teknologiaohjelman vuosiseminaari, Jyväskylä, 17.–18.3.2004. VTT Symposium 231: 275–288. Saarinen, V.-M. 2006a. The effects of slash and stump removal on productivity and quality of forest regen- eration operations—preliminary results. Biomass and Bioenergy, Volume 30, 4:349–356. Saarinen, V.-M. 2006b. Kantojen korjuu ja maanmuokkaus -tapaustutkimus haukilahdessa. Metsänhoito ja bioenergia -tilaisuus. Moniste 5 s. 17.11.2006. Tikkakoski. Saaristo, L. & Lehesvirta, T. 2004. Luonnonhoidon ekologiset perustelut. Metsätalouden kehittämiskeskus Tapio, Helsinki, 31 s. Saarsalmi, A., Derome, J. and Levula, T. 2005. Effect of wood ash fertilization on stand growth, soil water and needle chemistry, and berry yields of lingonberry (Vaccinium vitis-idaea L.) in a Scots pine stand in Finland. Metsanduslikud uurimused/Forestry Studies 42:13–33. Saarsalmi, A., Kukkola, M., Moilanen, M. and Arola, M. 2006. Long-term effects of ash and N fertiliza- tion on stand growth, tree nutrient status and soil chemistry in a Scots pine stand. Forest Ecology and Management 235:116–128. Saarsalmi, A., Mälkönen, E. and Kukkola, M. 2004. Effects of wood ash fertilization on soil chemical properties and stand nutrient status and growth of some coniferous stands in Finland. Scandinavian Journal of Forest Research 19:217–233. Saarsalmi, A., Mälkönen, E. and Piirainen, S. 2001. Effects of wood ash fertilization on forest soil chemi- cal properties. Silva Fennica 35:355–368. Saksa, T. & Teittinen, A. 1996. Metsähakkeen hankintakustannukset ja aluetaloudelliset vaikutukset. Hel- singin yliopiston Maaseudun tutkimus- ja koulutuskeskus, Mikkeli. Julkaisuja 47. 29 s. Saksa, T. 2001. Hakkuutähteen vaikutus metsän uudistamiseen. Teoksessa: Nurmi, J. & Kokko, A. (toim.) Biomassan tehostetun talteenoton seurannaisvaikutukset metsässä. Metsäntutkimuslaitoksen tiedon- antoja 816:53–58. Saksa, T., Tervo, L. & Kautto, K. 2002. Hakkuutähde ja metsänuudistaminen. Hakkuutähteen korjuun vai- kutukset metsänuudistamiseen tutkimushankkeen loppuraportti. Metsäntutkimuslaitoksen tiedonan- toja 851. 41 s. Schroeder, H. & Daniel, T.C. 1981. Progress in Predicting the Perceived Scenic Beauty of Forest Land- scapes. Forest Science 27(1): 71–80. Selander, J. 1993. Survival model for Pinus sylvestris seedlings at risk from Hylobius abietis. Scandina- vian Journal of Forest Research 8: 66–72. Sevola, Y. ja Suihkonen, V. 2007. Hakkuut ja poistuma metsäkeskuksittain 2006. Metsätilastotiedote 857. 11 s. Sievänen, T. 1995. Reittiharrastaminen Suomessa. Metsäntutkimuslaitoksen tiedonantoja 577. 75 s. + liitteet. Siitonen, J. 1998. Lahopuun merkitys metsäluonnon monimuotoisuudelle – kirjallisuuskatsaus. Julkaisus- sa: Annila, E. (toim.) Monimuotoinen metsä. Metsäluonnon monimuotoisuuden tutkimusohjelman väliraportti. Metsäntutkimuslaitoksen tiedonantoja 705, s. 131–161. Siitonen, J. 2000a. Energiapuun hankinta ja metsälajiston monimuotoisuus. Julkaisussa: Nurmi, J. & Kokko, A. (toim.). Biomassan tehostetun talteenoton seurannaisvaikutukset metsässä. Metsäntutki- muslaitoksen tiedonantoja 816, s. 66–74. Siitonen, J. 2001b. Forest management, coarse woody debris and saproxylic organisms: Fennoscandian boreal forests as an example. Ecological Bulletins 49: 11–41. 72 Siitonen, J. & Hanski, I. 2004. Metsälajiston ekologia ja monimuotoisuus. Julkaisussa: Kuuluvainen, T., Saaristo, L., Keto-Tokoi, P., Kostamo, J., Kuuluvainen, J., Kuusinen, M., Ollikainen, M. & Salpaki- vi-Salomaa, P. (toim.). Metsän kätköissä. Suomen metsäluonnon monimuotoisuus. s. 76–109. Edita, Helsinki. Siitonen, J. & Ollikainen, M. 2006. Talousmetsät. Julkaisussa: Horne, P., Koskela, T., Kuusinen, M., Ot- samo, A. & Syrjänen, K. (toim.). Metson jäljillä. Etelä-Suomen metsien monimuotoisuusohjelman tutkimusraportti, s. 53–85. MMM, YM, Metla ja SYKE. Siitonen, J., Martikainen, P., Punttila, P. & Rauh, J. 2000. Coarse woody debris and stand characteristics in mature managed and old-growth boreal mesic forests in southern Finland. Forest Ecology and Management 128: 211–225. Silvennoinen, H., Alho, J., Kolehmainen, O. & Pukkala, T. 2001. Prediction models of landscape prefer- ences at the forest stand level. Landscape and Urban Planning 56: 11–20. Sinclair, E., Lejon, B. & Albrektson, A. 1992. Plantöverlevnad och tillväxt efter heltradsuttnytjande - sarn- rnanställning av fältförsök. Vattenfall, Utvecling och Miljö, Bioenergi, Rapport 7. Vällingby. 129 s. Sirén, M., Heikkilä, J., Hynynen, J. & Sauvula, T. 2007. Energy wood thinning alternatives in manage- ment of Scots pine and Norway spruce stands. In: Savolainen, M. (ed.). Bioenergy 2007. 3rd International Bioenergy Conference and Exhibition from 3rd to 6th of September 2007, Jyväskylä, Finland. Proceedings. p. 215–221. Sohlenius, B. 1982. Short-term infl uence of clear-cutting on abundance of soil microfauna (Nematoda, Rotatoria, Tardigrada) in Swedish pine forest soil. Journal of Applied Ecology 21: 327–342. Sohlenius, B. 1996. Structure and composition of the nematode fauna in pine forest soil under the infl u- ence of clear-cutting. – Effects of slash removal and fi eld layer vegetation. European Journal of Soil Biology 32: 1–14. Solheim, H. 1994. Infeksjon av rotkjuke på granstubber til ulike årstider og effekten av ureabehandling. Seasonal infection of Heterobasidion annosum on stumps of Norway spruce and surface coating with urea. Rapport fra Skogforsk 3/94. 10 s. Solmio, H. 2006. Lämpöyrittämisen kannattavuus. Teho 4: 41–42. Staaf, H. & Olsson, B.A. 1991. Acidity in four coniferous forest soils after different harvesting regimes of logging slash. Scandinavian Journal of Forest Research 6(1): 19–29. Staaf, H. & Olsson, B.A. 1994. Effects of slash removal and stump harvesting on soil water chemistry in a clearcutting in SW Sweden. Scandinavian Journal of Forest Research 9:305–310. Startsev, A.D. & McNabb, D.H. 2000. Effects of skidding on forest soil infi ltration in west-central Alberta. Canadian Journal of Soil Science 80(4): 617–624. Stenlid, J. 1987. Controlling and predicting the spread of Heterobasidion annosum from infected stumps and trees of Picea abies. Scandinavian Journal of Forest Research 2: 187–198. Strandström, M. 2007. Kannonnoston vaikutus uudistusalan vesakoitumiseen. Metsänuudistaminen ja bioenergian korjuu. Pohjoismaisen metsätalouden siemen- ja taimineuvoston (NSFP) teemapäivä. Moniste 6 s. Swedjemark, G. & Stenlid, J. 1993. Population dynamics of the root rot fungus Heterobasidion annosum following thinning of Picea abies. Oikos 66: 247–254. von Sydow, F. 1997. Abundance of pine weevils (Hylobius abietis) and damage to conifer seedlings in relation to silvicultural practices. Scandinavian Journal of Forest Research 12: 157–167. Tamminen, P. & Saarsalmi, A. 2004. Viljavien maiden nuorten kuusikoiden neulasten booripitoisuus Etelä-Suomessa. Metsätieteen aikakauskirja 3/2004:271-283. Tamminen, P. 1998. Maaperätekijät. Teoksessa: Mälkönen, E. (toim.). Ympäristömuutos ja metsien kunto. Metsäntutkimuslaitoksen tiedoantoja 691:64-75. 73 Tilles, D.A., Sjödin, K., Nordlander, G. & Eidmann, H.H. 1986. Synergism between ethanol and conifer host volatiles as attractants for the pine weevil, Hylobius abietis (L.) (Coleoptera: Curculionidae). Journal of Economical Entomology 79: 970–973. Timonen, S. & Pennanen, T. 2007. Sienet, metsien avohakkuut ja kannonnosto. Sienilehti 59(2): 54–58. Tomppo, E., Henttonen, H. ja Tuomainen, T. 2001. Valtakunnan metsien inventoinnin menetelmä ja tulok- set metsäkeskuksittain Pohjois-Suomessa 1992–94 sekä tulokset Etelä-Suomessa 1986–92 ja koko maassa 1986–94. Metsätieteen aikakauskirja 1B/2001: s. 99–248. Tomppo, E., Katila, M., Moilanen, J., Mäkelä, H. ja Peräsaari, J. 1998. Kunnittaiset metsävaratiedot 1990–94. Metsätieteen aikakauskirja - Folia Forestalia 4B/1998. s. 619–839. Tomppo, E., Tuomainen, T., Alm, J., Ilvesniemi, H., Kareinen, T., Laine, J., Penttilä, T. ja Sievänen, R. 2006. Arvio Kioton pöytäkirjan artiklan 3.3 mukaisten toimenpiteiden (metsittäminen, uudelleen metsittäminen ja metsien hävittäminen) määrällisistä vaikutuksista Suomelle vuosina 2008-2012. Asiantuntijaselvitys maa- ja metsätalousministeriölle, Metsäntutkimuslaitos, 26.10. 2006. [Verkko- dokumentti] Maa- ja metsätalousministeriö. Saatavissa: http://www.mmm.fi /fi /index/etusivu/ympa- risto/ilmastopolitiikka/ilmastopolitiikka.html [Viitattu 16.4.2007] Törmä, H. 2006. Suullinen tieto Helsingin yliopiston Ruralia-Instituutin REGFIN-mallista Ähtärin Tuo- marniemellä 20.11.2006. Vasiliauskas, R., Lygis, V., Larsson, K-H. & Stenlid, J. 2005. Airborne fungal colonisation of coarse wood debris in North Temperate Picea abies forest: impact of season and local spatial scale. Mycological Research 109: 487–496. Vatanen, E. 2001. Puunkorjuun ja puunkuljetuksen paikallistaloudelliset vaikutukset Juvan, Keuruun ja Pielisen Karjalan seutukunnissa. Metsäntutkimuslaitoksen tiedonantoja 825. 73 s. Verta, M., Mannio, J., Iivonen, P., Hirvi, J.-P., Järvinen, O. & Piepponen, S. 1990. Trace metals in Finn- ish headwater lakes - effects of acidifi cation and airborne load. Teoksessa: Kauppi, P., Anttila, P. & Kenttämies, K. (toim.). Acidifi cation in Finland. Springer-Verlag, Berlin, ss. 883-908. Villa, A. 2007. Fuel switching, energy saving and carbon trading – three ways to control corbon dioxide emissions in the Finnish forest industry. University of Joensuu, Faculty of Forestry. Dissertations 35. 87 s. + 3 liitettä. Vollbrecht, G., Gemmel, P. & Pettersson, N. 1995. The effect of pre-commercial thinning on the incidence of Heterobasidion annosum in planted Picea abies. Scandinavian Journal of Forest Research 10: 37–41. Vuorenmaa, J. 2007 Recovery responses of acidifi ed Finnish lakes under declining acid deposition. Yhteenveto: Pienentyneen laskeuman aiheuttamat toipumisprosessit Suomen happamoituneissa järvissä. Monographs of the Boreal Environmental Research 30, 2007. Väkevä, J. 2007. Puuta on, mutta miten on työvoiman, koneiden ja tiestön laita. Esitelmä. Metsäpäivien seminaari 20.3.2007. de Wit H., Palosuo, T., Hylen, G. and Liski, J. 2006. A carbon budget of forest biomass and soils in south- east Norway calculated using a widely applicable method. Forest Ecology and Management 225 (1-3): 15–26. Yde-Andersen, A. 1970. Fomes annosus in conifer stands of fi rst and second rotation. Julkaisussa: Hodg- es, C.S., Rishbeth, J. & Yde-Andersen, A. (toim.): Proceedings of the 3rd IUFRO Conference on Fomes annosus. Denmark, July-August 1968. USDA, Washington DC. s. 137–148. Ylitalo, E. 2001. Puupolttoaineen käyttö energiantuotannossa vuonna 2000. Metsätilastotiedote 574. 5 s. Ylitalo, E. 2002. Puupolttoaineen käyttö energiantuotannossa vuonna 2001. Metsätilastotiedote 620. 5 s. Ylitalo, E. 2003. Puupolttoaineen käyttö energiantuotannossa vuonna 2002. Metsätilastotiedote 670. 5 s. Ylitalo, E. 2004. Puupolttoaineiden käyttö energiantuotannossa vuonna 2003. Metsätilastotiedote 719. 7 s. 74 Ylitalo, E. 2005. Puupolttoaineiden käyttö energiantuotannossa vuonna 2004. Metsätilastotiedote 770. 7 s. Ylitalo, E. 2006. Puupolttoaineiden käyttö energiantuotannossa vuonna 2005. Metsätilastotiedote 820. 7 s. Ylitalo, E. 2007a. Puun energiakäyttö 2006. Metsätilastotiedote 867. 9 s. Ylitalo, E. 2007b. Metsähakkeen käyttö kasvaa hidastuen. Bioenergia 2/2007, s. 12–13. Åström, M., Dynesius, M., Hylander, K. & Nilsson, C. 2005. Effects of slash harvest on bryophytes and vascular plants in southern boreal forest clear-cuts. Journal of Applied Ecology 42: 1194–1202. Äijälä, O. 2007. Harvennushakkuiden ja energiapuuharvennusten korjuujäljen tarkastusten tulokset 2006. Raportti 26 s. Tapio 31.03.2007. Äijälä, O., Fredriksson, T., Kuusinen, M. & Poikela, A. 2004. Koneellisen energiapuun korjuun laadunseu- rannan kehittämisprojektin (KELK) loppuraportti. Metsätalouden kehittämiskeskus Tapio. Moniste. 41 s. Örlander, G. & Nilsson, U. 1999. Effect of reforestation methods on pine weevil (Hylobius abietis) dama- ge and seedling survival. Scandinavian Journal of Forest Research 14: 341–354. Örlander, G., Nilsson, U. & Nordlander, G. 1997. Pine weevil abundance on clear-cuttings of different ages: A 6-year study using pitfall traps. Scandinavian Journal of Forest Research 12: 225–240.