747  
METSÄNTUTKIMUSLAITOS 
THE FINNISH  FOREST RESEARCH INSTITUTE 
HELSINKI 1990 
Heimo  Karppinen  & Harri  Hänninen  
YKSITYISTILOJEN HAKKUUMAHDOLLISUUKSIEN KÄYTTÖ  
ETELÄ-SUOMESSA  
Actual  and allowable  cut  in  
woodlots  in southern  Finland  
METSÄNTUTKIMUSLAITOS  
THE FINNISH  FOREST  RESEARCH  INSTITUTE  
Osoite: Unioninkatu 40 A 
Address: SF-00170 Helsinki,  Finland 
?PhonT- (90)  857  051  
Telex: 121286 metla sf  
Telefax: (90)  625 308 
Ylijohtaja: Professori E|jas  
Director: Projessor 
Julkaisujen jakelu: Kirjastonhoitaja 
Distribution  of Librarian Liisa Ikävalko-Ahvonen  
publications: 
Julkaisujen toimitus: Toimittajat Seppo  Oja 
Editorial  office: Editors Tommi Salonen  
Metsäntutkimuslaitos on maa-ja metsätalousministeriön  alainen  vuonna 1917 perustettu  
valtion tutkimuslaitos.  Sen päätehtävänä on Suomen metsätaloutta  sekä  metsävarojen 
ja metsien  tarkoituksenmukaista  käyttöä  edistävä  tutkimus.  Metsäntutkimustyötä teh  
dään lähes 800 hengen voimin  yhdeksällä tutkimusosastolla  ja kymmenellä tutkimus-ja 
koeasemalla.  Tutkimus- ja koetoimintaa  varten laitoksella  on hallinnassaan  valtion  
metsiä yhteensä n. 150  000 hehtaaria, jotka on jaettu 17 tutkimusalueeseen  jajoihin sisäl  
tyy kaksi  kansallis-  ja viisi  luonnonpuistoa. Kenttäkokeita  on käynnissä maan kaikissa  
osissa. 
The  Finnish  Forest  Research  Institute, established  in  1917, is  a state research  institution  
subordinated  to the  Ministry of  Agriculture and Forestry. Its  main  task  is to  carry  out 
research  work  to  support  the  development of  forestry and the  expedient use  of  forest 
resources and forests. The  work  is  carried  out by  means of 800  persons  in  nine  research 
departments and ten  research  stations. The  institute  administers  state-owned  forests of  
over 150 000 hectares  for research  purposes,  including two national  parks and  five 
strict nature reserves. Field  experiments are in progress in all  parts of  the  country.  
FOLIA  FORESTALIA  747 
Metsäntutkimuslaitos.  Institutum Forestale Fenniae. Helsinki 1990 
Heimo Karppinen  & Harri  Hänninen  
YKSITYISTILOJEN  HAKKUUMAHDOLLISUUKSIEN  KÄYTTÖ 
ETELÄ-SUOMESSA 
Actual  and  allowable  cut  in  nonindustrial  private  
woodlots  in southern  Finland  
Approved on  12.1.1990 
2 
Karppinen,  H. & Hänninen, H. 
Karppinen, H.  &  Hänninen, H. 1990.  Yksityistilojen  hakkuumahdollisuuksien  käyttö  Etelä-Suomessa.  Summary: 
Actual and  allowable  cut  in  nonindustrial  private woodlots  in  southern  Finland.  Folia  Forestalia  747.  117  p.  
Tutkimusaineisto  kerättiin  vuosina  1980 —86 haastatte  
lemalla  2 121 metsänomistajaa ja arvioimalla  otostilojen 
metsät sekä laatimalla  metsälöille  tilakohtaisesti  kestävä 
ja metsänhoidollinen  kertymäsuunnite. Hakkuumahdol  
lisuuksia  oli  keskimäärin  käytetty  varsin  runsaasti, mut  
ta  käyttö  vaihteli  tiloittain  suuresti:  kolmasosa  metsän  
omistajista  oli  hakannut  suunnitteita  runsaammin  ja lä  
hes  puolet selvästi  vähemmän  kuin  suunnitteet  osoitti  
vat;  vain  viidesosa  metsänomistajista  oli  hakannut  liki  
main  suunnitteiden  osoittaman  määrän tutkimusjakson  
(viisi vuotta) aikana.  Mitä  suuremmat  olivat  metsälön  
hakkuumahdollisuudet, sitä  suuremmat olivat keski  
määrin  myös  hakkuumäärät, mutta käyttöaste pieneni 
hakkuumahdollisuuksien  lisääntyessä. Tulosten  perus  
teella voidaan  arvioida, että yksityismetsien hakkuu  
mahdollisuuksia  jää nykyistä enemmän käyttämättä, 
mikäli  perikuntamuotoinen metsänomistus  yleistyy,  
metsälöiden  omistusaika pitenee ja pienten, s—lo  heh  
taarin  metsälöiden  määrä  kasvaa. Metsätilanomistajien 
metsänomistuksen  lisääntyminen ei  sen sijaan aiheutta  
ne hakkuumahdollisuuksien  käytön vähenemistä.  
The  data  were based  on a sample of  forest  holdings and  
were gathered during 1980—86  through interviewing 
2 121 forest owners and  making inventories  of their  
woodlots. The use of the allowable  cut based  both on 
sustained  yield and  silvicultural  basis  was,  on average,  
at  a quite high level, but  it varied  considerably between  
different  forest  holdings. One  third  of  the  forest  owners 
had  exceeded  the  cutting potential and  almost  half  of 
the owners had  cut less than  the allowable  cut. One fifth 
used  the full  cutting potential during the study period 
(five  years).  The  volume of the  actual  cuttings depended 
positively  on the  cutting potential of the  woodlot.  
However, the use of the allowable  cut declined  when  
the  cutting potential increased.  It can be  supposed  that  
the use of  the allowable  cut  will  decrease  if the number  
of forest holdings owned by heirs  increases,  if the 
duration  of ownership of the  holdings is  extended  and  
the number  of small  forest holdings (5 —10 ha) 
increases.  The  increasing number  of  non-farmers  does  
not,  on  average,  increase  the  under-use  of the  cutting 
potential. 
Helsinki 1990. Valtion painatuskeskus  
ISBN 951-40-1094-9 
ISSN 0015-5543  
Authors'  address:  The  Finnish  Forest Research  Institute, Department of Forest Economics, PL  37, SF-00381  
Helsinki, Finland.  
Keywords:  cutting behaviour, allowable  cut,  cutting  potential,  nonindustrial  private  forests,  ownership structure.  
ODC 923.4+721.1+644.6.  
3 
Folia Forestalia 747 
Sisällys  
KUVALUETTELO — LIST OF  FIGURES 4 
TAULUKKOLUETTELO 
—
 LIST OF  TABLES 6 
1. JOHDANTO 7 
11. Tutkimuksen tausta 7 
12. Hakkuumahdollisuuksien  käytön tarkastelu 9 
13. Tutkimustehtävä 10 
2.  AINEISTO JA MENETELMÄT 11 
21. Otanta 11 
211. Otantamenetelmän  valinta 11 
212. Otoksen poiminta 12 
22. Aineiston  hankinta 13 
221. Haastattelu 13 
222. Metsien  arviointi 15 
23. Hakkuumahdollisuuksien  määrittäminen 16 
231.  Kestävyyden  periaate metsätaloudessa 16 
232. Suurin  tilakohtaisesti  kestävä suunnite 18 
233. Metsänhoidollinen  suunnite 21 
24. Tulosten  laskenta 21 
241.  Tutkimuksessa  käytetyt  käsitteet  ja muuttujat 21  
242. Metsänomistajien ja tilojen kuvaaminen 23 
243.  Metsänomistajien ryhmittely 25  
3. TAUSTATIETOJA YKSITYISMETSÄTALOUDESTA 26 
31. Metsänomistajakunnan rakenne 26  
32. Metsätalouden  edistämistoiminta 32  
4. HAKKUUMAHDOLLISUUKSIEN  KÄYTTÖ 35 
41.  Hakkuumahdollisuuksien  käyttöaste 35  
411.  Yksityismetsien käytön  taso 35 
412.  Hakkuumahdollisuuksien  käyttöaste erilaisilla  tiloilla 35 
413.  Hakkuumahdollisuuksien  käyttöaste ja metsätalouden  edistämistoiminta 41 
414.  Hakkuumahdollisuuksien  käyttöaste suhteessa  metsänomistajan omaan 
arvioon 44 
42.  Metsänomistajien ryhmittely 45  
421.  Ryhmien muodostaminen 45  
422.  Ryhmien kuvaus 48 
5. TUTKIMUSTULOSTEN LUOTETTAVUUS 52 
51. Sisäinen  luotettavuus 52 
52.  Ulkoinen  luotettavuus 57 
6. TULOSTEN TARKASTELU 61 
61.  Hakkuumahdollisuuksien  käyttö 61 
62.  Metsänomistajakohtaiset erot hakkuumahdollisuuksien  käytössä 62 
63.  Metsätalouden  edistämistoiminnan  vaikutus  hakkuumahdollisuuksien  käyttöön ....  65  
64.  Metsänomistajakunnan rakennemuutoksen  vaikutus  raakapuun  tarjontaan 66  
65. Lisätutkimuksen  tarve 69 
KIRJALLISUUS  — REFERENCES 71 
SUMMARY 76 
LIITELUETTELO — LIST OF APPENDICES 81 
LIITTEET — APPENDICES 84 
4 Karppinen, H. & Hänninen, H. 
Kuvaluettelo  — List  of  figures  
1. Poistumasuunnite  (suurin kestävä  poistuma VMI:n mukaan), kokonaispoistuma  ja metsätase  sekä  niiden  trendit  
vuosina  1965—1986  koko  maassa. 
Allowable  drain  (sustained  drain  according  to  National  Forest  Inventory), total  drain  and  forest  balance  and  
their  trends in Finland, 1965-1986 7  
2. Etelä-Suomen  peruskarttalehtijako  (10  km  xlO  km)  ja siitä poimitut  rypäät. 
Basic  map  sheets  (10  km  x 10 km)  for Southern  Finland  and  the  sample clusters 12 
3. Otostilojen  poimintapisteiden sijainti  ja numerointijärjestys  peruskarttalehden peruskoordinaatiston leikkaus  
pisteissä.  
Location  and  numbering of  sampling  points of sample  holdings in  crosspoints of  basic  coordinates  on 
basic  map  sheets 13 
4. Esimerkkejä  tilakohtaisesti  kestävän  suunnitteen  suuruudesta  eri talouskausina.  Talouskausittain  tasainen  ja 
metsänomistajan iän  myötä laskeva  suunnite.  
Allowable  cut  based  on the  sustained  yield  at the woodlot  level  during successive  management  
plan  periods. Examples of stable  and  by forest owner's age  decreasing allowable  cut 19 
5. Tutkimuksessa  käytetty  aluejako. 
Study regions 23  
6. Metsänomistajien jakautuminen omistajaryhmiin. 
Forest  owner categories 26  
7. Metsänomistajakunnan ikäjakauma omistajaryhmittäin.  
Forest  owners'  age  by  owner categories 28  
8. Tilojen hallinta-aikajakauma omistajaryhmittäin.  
Duration  of  ownership of forest  holdings by owner categories 28  
9. Metsänomistajakunnan sukupuolijakaumaomistajaryhmittäin. 
Forest  owners'  sex  by  owner categories 29  
10. Tilojen jakautuminen tuotantosuunnan mukaan.  
Production  orientation  of  holdings 29  
11. Metsälöiden  kokojakauma  omistajaryhmittään. 
Size  of  forest holding by owner categories 29  
12. Metsänomistajien tilalla  asuminen  omistajaryhmittäin  (%  metsänomistajista).  
Forest  owners'  residence  on the  holding by  owner categories  (share of  forest owners,  %) 32  
13. Metsänomistajakunnan rakennemuutos  Etelä-Suomessa.  Eräiden  metsänomistaja- ja tilakohtaisten  taustateki  
jöiden osuuksien  muutokset  1975—83.  
Structural  change offorest  ownership in  Southern  Finland.  Changes in the  shares  of  some  background factors, 
1975-83 33 
14. Metsätalouden  edistämistoiminnan  kohdistuminen.  
Use  of forestry extension  services 33 
15. Hakkuumahdollisuuksien  käyttöaste  omistajaryhmittäin.  
Use  of allowable  cut  by  forest owner categories 36  
16. Hakkuumahdollisuuksien  käyttöaste  alueittain.  
Use  of  allowable  cut  by  regions 37  
17. Hakkuumahdollisuuksien  käyttöaste  metsänomistajan  iän  ja tilan  hallinta-ajan mukaan.  
Use  of allowable  cut  by  forest owners'  age and  duration  of  ownership of forest holdings 37  
18. Hakkuumahdollisuuksien  käyttöaste  metsänomistajan sukupuolen mukaan.  
Use of allowable  cut  by  forest owners'  sex 38 
19. Hakkuumahdollisuuksien  käyttöaste  tilan  tuotantosuunnan mukaan. 
Use  of  allowable  cut  by  production  orientation  of  holdings 38 
20.  Hakkuumahdollisuuksien  käyttöaste  metsälön  koon  mukaan.  
Use  of  allowable  cut  by  forest holding size 39  
5 
Folia Forestalia 747  
21.  Hakkuumahdollisuuksien  käyttöaste  peltoalan mukaan.  
Use  of  allowable  cut  by  arable  land  area 40  
22. Hakkuumahdollisuuksien  käyttöaste  tilansaantotavan  mukaan.  
Use  of  allowable  cut  by  means  of  acquisition of the  holding 40  
23. Hakkuumahdollisuuksien  käyttöaste  metsänomistajan tilalla  asumisen  mukaan  
Use  of  allowable  cut  by  forest owners'  residence  on the  holding 41  
24. Hakkuumahdollisuuksien  käyttöaste  metsäalan  koulutukseen  osallistumisen  mukaan.  
Use  of  allowable  cut  by  attendance  in  vocational  forestry  training 42  
25. Hakkuumahdollisuuksien  käyttöaste  metsätaloussuunnitelman  omistusajan  mukaan.  
Use  of  allowable  cut  by the  possession  of  a forestry  plan 43  
26. Hakkuumahdollisuuksien  käyttöaste  metsätaloudelliseen  neuvontaan osallistumisen  mukaan.  
Use  of  allowable  cut by  attendance  in forestry extension  meetings 44  
27. Hakkuumahdollisuuksien käyttöaste  verrattuna  metsänomistajan arvioon.  
Use  of  allowable  cut compared to  forest owner's  opinion 45  
28. Hakkuumahdollisuuksien  käyttöasteet metsänomistajien hakkuumahdollisuuksien  käytön  mukaisissa  ryhmissä.  
Use  of  allowable  cut by  forest owner groups  based  on the  use of  the  allowable  cut 46  
29.  Metsäoraistajien jakautuminen käyttöasteryhmiin. 
Forest owner groups  based  on the use of the  allowable  cut 47  
30. Metsänomistajaa ja tilaa  kuvaavat  taustatekijät  käyttöasteryhmittäin (% metsänomistajista  ja  tiloista).  
Owner  and  holding characteristics  by  forest  owner groups  based  on the  use of  the allowable  cut  (share  of  forest 
owners  and  holdings, %) 50  
31. Metsätalouden  edistämistoiminnan  kohdistuminen  käyttöasteryhmittäin  (%  metsänomistajista).  
Use  of  forestry  extension  services  by forest owner groups  based  on the  use of  the  allowable  cut (share offorest 
owners,  %) 51  
32. Metsänomistajan oma arvio  tilansa  hakkuumahdollisuuksien  aiemmasta  ja niiden  tulevasta  käytöstä  käyttöaste  
ryhmittäin (%  metsänomistajista).  
Forest  owner's own opinion  of  the  former and  future use of  the allowable  cut  in his  woodlot  by  forest  owner groups  
based  on the use of  the  allowable  cut (share of  forest owners,  %) 52  
33.  Yksityismetsien markkinahakkuiden  kehitys  ja hakkuiden  trendi vuosina  1965—1987  koko  maassa sekä  ajan  
jakso,  jolta hakkuutiedot  kerättiin  tutkimuksessa. 
Development and  trend  of  commercial  roundwood  removals  in  1965-1987  in  the Finnish  private forests  and  cutting 
years  in  the  study 55  
34. Hakkuumäärän  ja kestävän  suunnitteen  kumulatiivinen  kertyminen eri tavoin  hakkuumahdollisuuksiaan  käyt  
täneistä ryhmistä  Etelä-Suomen  yksityismetsissä.  
The  cumulation  of  the actual  cuttings and  the  allowable  cut  based  on sustained  yield  from forest owner groups based  
on the use of the allowable  cut  in  private  forests  of  southern  Finland 63  
6 
Karppinen, H. & Hänninen, H. 
Taulukkoluettelo  —  List  of  tables  
1. Aineiston  keruuvuosi,  otoskoko,  kato,  kaikki  haastatellut  metsänomistajat ja inventoidut  tilat  sekä  tutkimuk  
sessa käytetty  metsäalaltaan  vähintään  viiden  hehtaarin  tilojen otos  metsälautakunnittain.  
Years  of  data  collection, original sample size,  nonresponse,  total  number  of interviewed  forest owners and  
inventoried  forest holdings and  the  response  used  in  the  study  (forest  area more than  5 ha) by  forestry  board  
districts 14 
2. Metsänomistajien jakautuminen omistajaryhmiin  alueittain.  
Forest  owner categories by  regions 27 
3. Tilojen tuotantosuunta omistajaryhmittäin  ja alueittain.  
Production  orientation  of holdings by  owner categories and  regions 30  
4. Tilojen keskikoko  omistajaryhmittäin ja alueittain.  
Mean  size  of  holdings by owner categories and  regions 31 
5. Metsätalouden  edistämistoiminnan  kohdistuminen  omistajaryhmittäin  ja alueittain. 
Use  of  forestry extension  services  by  owner categories and  regions 34  
6. Hakkuumahdollisuuksien  käyttöä  kuvaavien  muuttujien pääkomponenttianalyysi. 
Use  of  allowable  cut. Principal component  analysis 45 
7. Metsänomistajien ryhmittely hakkuumahdollisuuksien  käytön  mukaan  maan eteläpuoliskossa.  
Forest  owner  groups based  on the  use of  the allowable  cut in Southern  Finland. 46 
8. Suurimman  kestävän  suunnitteen  ja metsänhoidollisen  suunnitteen  suhde  erikokoisilla  metsälöillä  metsänhoi  
dollisen  suunnitten  luokissa.  
The ratio  of allowable  cut  based  on sustained  yield and  allowable  cut  on  silvicultural  basis  in different woodlot  size  
classes  according to allowable  cut on silvicultural  basis 56 
9.  Haastateltujen ja katoon  kuuluvien  otostilojen  painottamattomien keskipinta-alojen vertailu.  
Size  comparison of  interviewed  and  nonresponse  sample holdings. Unweighted values 57  
10. Haastateltujen ja katoon  kuuluvien  metsänomistajien jakautuminen omistajaryhmiin.  Painottamattomat  osuudet. 
Interviewed  and  nonresponse  forest owners by owner categories. Unweighted shares. 57 
11.  Syy  haastattelusta  kieltäytymiseen. 
Reasons  for refusing the interview 58 
12. Maa-  ja  metsätilarekisterin  (1979) ja otosmetsälöiden  keskipinta-alojen  vertailu.  Yli  viiden  hehtaarin  metsälöt.  
Painotetut  keskiarvot.  
Size  comparison of  sample holdings and  forest  holdings according  to the  register  of  agricultural  enterprises and  
forest holdings of  the  National  Board  of  Agriculture (1979). Forest holdings exceeding 5 ha.  Weighted values.  ...  59  
13. Maa-  ja metsätilarekisterin  (1979) jia otosmetsälöiden  metsäpinta-alajakaumien vertailu.  Painotetut  osuudet.  
Comparison of  size  distribution  offorest land  area of  sample holdings  and  forest  holdings  according  to  the  register 
of  agricultural  enterprises  and  forest holdings of  the  National  Board  of  Agriculture  (1979). Weighted shares. 59 
14. Kestävien  ja metsänhoidollisten  hakkuumahdollisuuksien  käyttöasteet ja niiden  keskivirheet  omistajaryhmit  
täin. 
Use of allowable  cut  based on  sustained  yield and  on silvicultural  basis  by owner categories together with  
corresponding standard  errors. 60  
15. Eräiden  metsänomistajakunnan rakennemuutokseen  liittyvien tekijöiden raakapuun tarjontaa heikentävä  vaiku  
tus  Etelä-Suomessa.  Rakennetekijän  10 %-yksikön  lisäyksen  vaikutus  vuotuiseen  puun  tarjontaan. 
The  decrease  in  roundwood  supply  in  southern  Finland  caused  by structural  change of  forest owners. The  effect  of  
the  10 %-unit increase  in  each  background factor  on  annual  roundwood  supply 67  
16. Eräiden  metsänomistajakunnan rakennemuutokseen  liittyvien tekijöiden  raakapuun tarjontaa heikentävä  vaiku  
tus Etelä-Suomessa.  Ennuste  vuodelle  2000. 
The  decrease  in  roundwood  supply in  southern  Finland  caused  by  structural change of  forest owners. Forecast  for 
the  year  2000. 68  
7 Folia Forestalia 747 
1. Johdanto  
11. Tutkimuksen  tausta 
Yhtenä julkisen  metsäpolitiikan  keskeisenä  
tavoitteena on  valtakunnan metsävarojen  
täysimääräinen  hyväksikäyttö  (Metsä  2000- 
ohjelman  
...
 1985, s.  7). Metsien on  katsottu  
olevan täysimääräisessä  käytössä,  kun  hak  
kuut  vastaavat  suurinta kestävää  suunnitetta. 
Hakkuiden pääsuuntainen  kehitys  on kui  
tenkin ollut 1960-luvun puolivälistä  lähtien 
laskeva,  kun taas  laskennalliset hakkuumah  
dollisuudet ovat  samanaikaisesti  lisääntyneet  
(kuva  1). 
Metsien puusto  on  lisääntynyt  paitsi  met  
sänhoidon ja metsänparannuksen  myös kas  
vua pienempien  hakkuiden johdosta.  Metsä  
tase on  muodostunut kasvavassa  määrin po  
sitiiviseksi. Tällaista kehitystä  ei ole pidetty  
suotavana, koska sen  seurauksena puusto 
ikääntyy  ja luonnonpoistuma  suurenee. Täs  
ta aiheutuu taloudellisia menetyksiä  ja  pitkäl  
lä aikavälillä  hakkuumahdollisuudet vähene  
vät.  
Metsävarojen  hyödyntämisen  perustan 
muodostavat yksityismetsät:  ne käsittävät 
63 % koko  maan metsäalasta. Niiden osuus  
puuston kasvusta  ja  hakkuumahdollisuuksis  
ta  on kuitenkin merkittävämpi,  sillä  yksi  
tyismetsät  ovat  maapohjaltaan  valtion ja  yh  
tiöiden metsiä rehevämpiä  ja ne sijaitsevat  
valtaosin ilmasto-olosuhteiltaan edullisessa  
Etelä-Suomessa. Metsäteollisuuden käyttä  
mästä kotimaisesta  raakapuusta  noin 80 % 
on peräisin  yksityismetsistä  (Tervo  1986,  s.  
26). 
Yksityismetsät  koostuvat  valtaosin pien  
metsälöistä. Kaikkiaan metsälöitä arvioidaan 
olevan  noin  380 000.  Noin puolet niistä  on 
pinta-alaltaan  alle 20 hehtaaria,  ja metsälöi  
den keskikoko  jää alle 30 hehtaarin. Etelä- 
Kuva 1. Poistumasuunnite  (suurin kestävä  poistuma VMI:n mukaan), kokonaispoistuma ja met  
sätase  sekä  niiden  trendit  vuosina  1965 —1986  koko  maassa. Lähteet:  Pajuoja 1988,  Puuhuol  
lon  
...
 1985. 
Figure I. Allowable  drain  (sustained drain  according to  National  Forest  Inventory), total  drain and  
forest balance  and  their  trends in  Finland, 1965-1986.  Sources:  Pajuoja 1988, Puuhuollon  ...  
1985.  
8 
Karppinen,  H. & Hänninen, H. 
Suomessa metsälöt ovat keskimäärin pie  
nempiä  kuin Pohjois-Suomessa  (Ripatti  & 
Reunala 1989). 
Hakkuumahdollisuuksien käytössä  on se  
kä  alueittaisia että omistajaryhmittäisiä  ero  
ja.  Vajaakäyttöä  on ollut lähinnä maan ete  
läpuoliskossa,  pohjoisosassa  metsätase on  ol  
lut jokseenkin  tasapainossa.  Yksityismetsissä  
hakkuumahdollisuuksien käyttöaste  on  ollut 
korkeampi  kuin  valtion ja  yhtiöiden  metsis  
sä,  mutta  määrällisesti  käyttämättömiä  hak  
kuumahdollisuuksia on kasautunut eniten 
yksityismetsiin  (Puuhuollon  ...  1985,  s.  13— 
15). Kun valtaosa hakkuumäärästä on mark  
kinapuuta,  on  syitä  laskennalliseen hakkuu  
vajeeseen  haettava  sekä raakapuun  kysynnäs  
tä että tarjonnasta.  
Valtaosa metsäteollisuuden tuotannosta 
menee vientiin. Metsäteollisuustuotteiden 
viennin suhdannevaihtelut heijastuvat  voi  
makkaasti  hakattuihin puumääriin  (kuva 1), 
koska  raakapuun  kysyntä  on  luonteeltaan ns. 
johdettua  kysyntää.  Suhdannevaihtelu näkyy  
erityisen  selvästi  yksityismetsien  ja  metsäteol  
lisuuden omien metsien  hakkuumäärissä: yh  
tiöiden metsien  hakkuut ovat vaihdelleet tuo  
temarkkinoiden suhdanteisiin nähden vasta  
syklisesti  ja yksityismetsien  myyntihakkuut  
suhdanteiden suuntaisesti.  Valtion metsiä on  
sen sijaan hakattu suunnitteiden mukaan 
varsin tasaisesti suhdanteista riippumatta  
(Tervo  1986,  s. 34—42,  50—51).  Hakkuu  
määrien vaihtelua on  tasoittanut  metsäteolli  
suuden varastokäytäntö,  sillä hakatun puun 
varastot  ovat  vaihdelleet puunkäyttöön  näh  
den vastakkaisesti  (Tervo  1988,  s. 31).  
Metsäteollisuuden kansainvälistä kilpailu  
kykyä  heikentävät tekijät  (esim.  korkea  vel  
kaantumisaste,  kilpailijoita  korkeammat 
raaka-aineen tehdashinnat ja energian  hinta) 
luonnollisesti edistävät hakkuuvajeen  muo  
dostumista. Myös  raakapuun,  varsinkin leh  
tikuitupuun  tuonnin lisääntyminen  ja koti  
tarvepuun, lähinnä lehtipolttopuun  käytön  
selvä väheneminen ovat osaltaan vaikutta  
neet  hakkuuvajeen  syntyyn  (Puuhuollon  ...  
1985, s. 17—18, Pajuoja  1988,  s. 32).  
Puun tarjonnan  kannalta hakkuuvajeen  
syynä on pidetty yksityismetsänomistajien  
"puunmyyntihaluttomuutta".  Sen on katsot  
tu olevan seurausta  koko yhteiskuntaa  ravis  
telleesta voimakkaasta elinkeinorakenteen 
muutoksesta,  joka eteni nopeasti  etenkin 
1960-luvulla ja  1970-luvun alkuvuosina.  Kun 
koko  väestöstä toimi maa- ja metsätaloudes  
sa vuonna 1960 vielä 32 %, oli alkutuotan  
nossa työskentelevien  määrä vuonna 1970 
enää 18 % ja vuoteen  1980 mennessä se oli 
pudonnut  9  %:iin (esim.  Alestalo 1985, s.  
104). Tähän kehitykseen  liittyi voimakas 
muuttoliike pääkaupunkiseudulle  ja yleensä 
kaupunkeihin  sekä muihin aluekeskuksiin.  
Tapahtui  yhteiskunnan  kaupungistumista  ja 
alueellista erilaistumista (esim. Valkonen 
1985, s. 223—231).  
Yhteiskunnan rakennemuutos on  heijastu  
nut yksityismetsätalouteen  monin tavoin. 
Keskeisimpänä  piirteenä voidaan pitää  met  
sämaan siirtymistä  maanviljelijöiden  omis  
tuksesta muihin  väestöryhmiin  kuuluvien,  
nk.  metsätilanomistajien,  omistukseen.  Viime 
vuosikymmenen  alussa metsätilanomistajia  
oli  neljäsosa  metsänomistajista,  mutta nyky  
ään jo noin  puolet  metsänomistajista  on  mui  
ta kuin  maanviljelijöitä.  Vuoteen 2000 men  
nessä  metsätilanomistajien  osuuden on arvi  
oitu  kohoavan kahteen  kolmasosaan kaikista  
yksityismetsänomistajista  (Järveläinen  1988  b,  
s.  7). Tämän nopeasti  kasvavan  metsänomis  
tajaryhmän  on katsottu  muodostavan uhkan 
puun tarjonnan  kehitykselle.  Heidän arvioi  
daan olevan taloudellisesti vähemmän riip  
puvaisia  metsätuloista kuin maanviljelijä  
väestön,  jolle metsät ovat osa toimeentulon 
perustaa. Lisäksi  metsätilanomistajilla,  var  
sinkin pienmetsälöiden  omistajilla,  korostu  
vat  usein virkistykseen  ja  vapaa-aikaan  liitty  
vät  tavoitteet puuntuotannon kustannuksel  
la.  
Rakennemuutos yksityismetsätaloudessa  
käsittää maanviljelijöiden  metsänomistuksen 
vähenemisen ohella myös muita ilmiöitä. 
Useat  muutoksista tosin  liittyvät  viljelijäväes  
tön metsänomistuksen supistumiseen.  Esi  
merkiksi  perinnönjaot  saattavat  johtaa  met  
sälöiden pirstoutumiseen.  Toisaalta osa ja  
kamattomista tiloista voi jäädä  perikuntien  
haltuun pitkäksikin  aikaa. Puuhuollon kan  
nalta  kumpaankin  vaihtoehtoon sisältyy  huo  
noja  puolia.  Pirstoutumisen  on  nähty mm. 
heikentävän puuntuotannon lisäämismahdol  
lisuuksia ja  raakapuun  tarjontaa sekä  nosta  
van  puun korjuun  ja  kasvatuksen  kustannuk  
sia (Metsä  2000-ohjelman  ...  1985,  s. 99). Pe  
rikuntien on puolestaan  todettu olevan  
yleensä  passiivisia  niin maatalouden kuin  
metsätaloudenkin harjoittajina, mikä lienee 
seurausta  omistusmuotoon liittyvistä päätök  
senteko-ongelmista  (Järveläinen  1988 a, s. 36, 
Varmola 1986). Lisäksi  metsänomistajakunta  
ikääntyy  ja naisvaltaistuu. Kaikkien edellä 
mainittujen kehityssuuntien  on  oletettu hei  
9 Folia Forestalia 747  
kentävän raakapuun  tarjontaa  (Järveläinen  
1988  a,  s. 6—7 ja 1988  b,  s. 6—B).  
Metsänomistusrakenteen muutoksen ja 
hakkuuvajeen  oletettu yhteys  (esim.  Hahtola 
ym. 1973, s. 172—175) on ollut taustalla 
yksityismetsänomistusta  ja metsänomistajien  
puunmyyntikäyttäytymistä  käsittelevissä  tut  
kimuksissa  1970-luvulta lähtien. Aiheeseen 
liittyviä  tutkimuksia  ja yksityismetsätalouden  
rakennemuutoksen vaikutuksia  raakapuun  
tarjontaan  on tarkastellut  laajemmin Järve  
läinen (1988  a, s. 3—9).  
12. Hakkuumahdollisuuksien käytön  tarkastelu 
Hakkuumahdollisuuksien käyttöä  tarkastel  
taessa voidaan erottaa kaksi näkökulmaa:  
valtakunnnan tai sen jonkin  osa-alueen hak  
kuumahdollisuuksien käytön  taso  ja siihen 
vaikuttavat  tekijät,  ja toisaalta hakkuumah  
dollisuuksien käytössä  ilmenevät omistaja-  ja 
tilakohtaiset erot. 
Koska  valtaosa hakkuumäärästä on  mark  
kinapuuta,  hakkuumahdollisuuksien käytön  
taso  määräytyy  markkinoilla  puun  kysynnän  
ja tarjonnan  tasapainottuessa.  Hakkuumah  
dollisuuksien käytön  taso  vallitsevilla kanto  
hinnoilla määräytyy  pääosin  kysynnän  perus  
teella. Kysynnän  enimmäismäärään vaikut  
taa  metsäteollisuuden mitoitus (raakapuun  
käytön  kapasiteetti) ja kysynnän  rakentee  
seen (puutavaralajit)  metsäteollisuuden ra  
kenne. Teollisuuden kapasiteetin  käyttöaste  
taas  riippuu  metsäteollisuuden tuotantokus  
tannuksista ja  tuotteiden kysynnästä  koti-  ja 
ulkomaan markkinoilla. Valtakunnan met  
sien  hakkuumahdollisuuksien täysimääräisel  
le käytölle  on fyysisiä  edellytyksiä  vain sil  
loin,  kun  puun kysyntä  vastaa  hakkuumah  
dollisuuksia sekä määrältään että  rakenteel  
taan  (tarkemmin  Järveläinen 1988  a, s. 3—4). 
Raakapuumarkkinoiden  osapuolet  pyrki  
vät kumpaakin  osapuolta  tyydyttävään  ky  
synnän  ja  tarjonnan  tasapainotilaan  hinta  
suositussopimusmenettelyllä.  Valtakunnan 
tasolla ostaja-  ja myyjäpuolen  etujärjestöt  
sopivat  puun hinnoista ja puumäärätavoit  
teista. Kummankin osapuolen  edustajat  ja  
kavat  valtakunnallisen puumäärätavoitteen  
alueittaisiksi  tavoitteiksi, joiden  toteutumista 
he yhteistyössä  seuraavat  määräajoin  (Sihvo  
nen 1988,  s.  23,  53—56). Käytännössä  valta  
kunnan ja sen osa-alueiden hakkuumahdolli  
suuksien käytön  enimmäistaso määräytyy  
näin pitkälti  markkinaosapuolten  etujärjestö  
jen välisellä  sopimuksella  mahdollisista  osto  
ja  myyntitavoitteista.  
Vaikka puunmyyjien  etujärjestöllä  ei ole  
suoranaista vaikutusvaltaa metsänomistajien  
puukauppapäätöksiin,  osoittavat  raakapuu  
markkinoita  koskevat  tutkimukset  hintasuo  
situssopimusmenettelyllä  olleen positiivisen  
vaikutuksen raakapuuntarjontaan  1970-luvun 
lopulta  alkaen,  jolloin  sekä  hinta- että  mää  
räohjaussopimuskäytäntö  alkoi (Kuuluvai  
nen 1985, s. 80—91, Tervo  1986, s. 47,  Tik  
kanen & Vehkamäki 1987,  s.  20).  Kaikilta  
osin puumäärätavoitteita  ei kuitenkaan saa  
vutettu 1980-luvun alkuvuosina (Puuhuollon  
...  1985,  s. 103). Osoituksena etujärjestöjen  
mahdollisuuksista vaikuttaa puukauppaan  
on "operaatio 41" hakkuuvuonna 1984/85,  
jolloin markkinahakkuut yksityismetsissä  
olivat ennätyksellisen  suuret (Metsätilastolli  
nen ...  1985,  s.  41—145,  151). 
Hakkuumahdollisuuksien käytön  tilakoh  
taiset erot  ovat  pääasiassa  tarjontapainottei  
sia,  edellyttäen,  etteivät  myyjät  ole raaka  
puumarkkinoilla  eriarvoisessa asemassa. 
Puunmyyjien  eriarvoisuutta  voi syntyä  esi  
merkiksi silloin, kun  alueittaiset ostotavoit  
teet  jaetaan  puunostajien  kesken  tiukasti kor  
juualue-  tai tilajakoa  noudattaen eikä  niistä  
poiketa  (Sihvonen  1988,  s.  40—41). Periaat  
teessa eriarvoisuutta  aiheuttaa myös Metsä  
liitto, joka ostaa  vain  jäseniltään.  Jäseniksi 
tosin  pääsevät  kaikki  osuusmaksun maksa  
vat. Puunhankinnan järkeistäminen,  useam  
man metsäyhtiön  puun oston  ja  korjuun  kes  
kittäminen yhteiselle  puunhankintayhtiölle,  
on  puolestaan tasa-arvoistanut puunmyyjiä  
metsälöiden hakkuumahdollisuuksien puuta  
varalajirakenteesta  johtuvien erojen  suhteen. 
Tässä suhteessa eriarvoisuutta ilmennee vasta 
kun alueittaiset ostotavoitteet alkavat täyt  
tyä.  Metsäteollisuuden sijainnista johtuen  eri 
puolilla  maata olevat metsänomistajat  voivat 
olla  kysynnän  suhteen  eriarvoisessa asemassa  
puun kuljetuskustannusten  rajoittaessa  ky  
syntää.  Käytännössä  puunmyyjät  lienevät 
kuitenkin suhteellisen tasa-arvoisia ainakin 
suuralueittaisilla raakapuumarkkinoilla,  jo  
ten  hakkuumahdollisuuksien käytössä  ilme  
nevien tilakohtaisten erojen  voidaan arvioida 
aiheutuvan etupäässä  omistajakohtaisista  tar  
jontaeroista.  
Hakkuumahdollisuuksien käytön  tasoa  on  
mielekästä tarkastella valtakunnan tai  sen 
osa-alueen tasolla. Tähän tarkoitukseen tie  
toja  on  saatu  valtakunnan metsien inven  
toinneista ja puunkäyttö-  ja poistumatilas  
10 
Karppinen,  H. & Hänninen, H. 
toista. Yksityismetsien  hakkuumahdollisuuk  
sien käyttöaste  koostuu kuitenkin lukuisten 
yksittäisten  metsänomistajien  metsissään  te  
kemien hakkuiden yhteistuloksena.  Eri met  
sänomistajien  hakkuissa  voi  olla huomatta  
via eroja. Edellä mainittujen  tietojen  perus  
teella ei ole mahdollista päätellä  millaisille  
omistajille  ja  metsälöille mahdolliset vajaa-  ja 
liikahakkuut kohdistuvat ja mistä syystä.  
Tällaisia tietoja on mahdollista saada  vain 
kohdistamalla tutkimus metsänomistajiin  ja 
selvittämällä hakkuumahdollisuudet metsä  
löittäin. 
Vuonna 1978 Metsäntutkimuslaitoksessa  
tehtiin Sitran rahoittamana esitutkimus,  jos  
sa  kartoitettiin mahdollisuuksia metsälöotan  
taan  perustuvan yksityismetsänomistajat  kat  
tavan  tietojärjestelmän  kehittämiseksi (Met  
sälöotantaan ...  1979).  Esitutkimuksen  tulok  
set  vaikuttivat  siinä  määrin lupaavilta,  että 
vuonna  1980 aloitettiin laaja  tutkimushanke,  
jonka  keskeisenä  tavoitteena oli  yksityismet  
sälöiden hakkuupoistuman  ja hakkuumah  
dollisuuksien määrittäminen ja niiden eroihin 
vaikuttavien syiden  selvittäminen. Perustan 
tutkimukselle loivat  Seppälän  (1971  b, 1973),  
Salon  (1971)  ja Järveläisen (1974,  1978)  tut  
kimukset.  Seppälä  tutki otantamenetelmiä,  
Salo hakkuupoistuman  määrittämismenetel  
miä ja Järveläinen metsänomistajien käyttäy  
tymistä.  
Tämä tutkimus on  cm. tutkimushankkeen 
loppuraportti  ja se  käsittää  maan eteläpuo  
liskon 15 metsälautakuntaa. Alueen yksi  
tyismetsät  muodostavat maamme tärkeim  
män puuntuotantoalueen.  Tutkimus aloitet  
tiin maan itäosassa vuosina 1980—81 ja  tut  
kimuksen edetessä tuloksia on  julkaistu  alu  
eittaisina  raportteina  (Järveläinen  1983,  Jär  
veläinen & Karppinen  1983,  Karppinen  1985, 
Karppinen  & Hänninen 1986, 1987). Uu  
denmaan-Hämeen,  Itä-Hämeen,  Etelä-Savon 
ja Etelä-Karjalan  metsälautakuntia koskevia  
tuloksia  on esitetty  tämän raportin  liitteessä  
12. Uudenmaan-Hämeen ja Itä-Hämeen tu  
loksia on  osin  esitelty  myös  aiemmin (Karp  
pinen  1987,  Sevola 1989). 
Osaa  tutkimuksessa kerätystä  aineistosta 
on aiemmin käytetty  hakkuumahdollisuuk  
sien tilakohtaisen vaihtelun selittämiseen 
(Järveläinen 1988  a) sekä yksityismetsien  
raakapuun  tarjonnan  ekonometrisessa ana  
lyysissä  (Loikkanen  ym. 1985, 1986, Kuulu  
vainen ym. 1987,  1988,  Kuuluvainen 1989). 
13. Tutkimustehtävä 
Tässä tutkimuksessa kootaan yhteen  koko  
Etelä-Suomen yksityismetsänomistajakuntaa  
koskevat  tulokset ja tarkastellaan erityisesti  
hakkuumahdollisuuksien käyttöä  yksityismet  
sälöillä. Tutkimuksen tarkoituksena on  siten: 
— kuvata  yksityismetsänomistuksen  rakennetta  
— tarkastella  erilaisten  metsänomistajien hakkuumah  
dollisuuksien  käytössä  ilmeneviä  eroja 
— ryhmitellä metsänomistajat hakkuumahdollisuuksien  
käytön  suhteen  ja tarkastella  syntyneiden ryhmien 
välisiä  eroja 
— tutkia missä määrin  metsänomistajat noudattavat  
hakkuutoiminnassaan  tilakohtaisen  kestävyyden  pe  
riaatetta 
—
 kuvata metsätalouden  edistämistoiminnan  kohden-  
tumista ja sen yhteyttä hakkuumahdollisuuksien  
käyttöön 
Lisäksi tarkastellaan lyhyesti  rakennemuu  
toksen etenemistä yksityismetsätaloudessa.  
Hakkuumahdollisuuksien käyttöä  tarkas  
tellaan viiden vuoden aikajaksolta.  Mikäli ti  
la on  ollut metsänomistajalla  alle viisi  vuotta, 
tarkastellaan metsien käyttöä  vain nykyisen  
omistajan hallinta-ajalta.  Metsälön hakkuu  
mahdollisuuksiin on luonnollisesti vaikutta  
nut  myös  aikaisempien  omistajien  hakkuu  
toiminta,  jonka  vaikutus  on sitä  suurempi,  
mitä lyhyemmän  aikaa tila on  ollut nykyises  
sä  omistuksessa. 
Kysyntätekijät  on  jätetty  tutkimuksen ul  
kopuolelle.  Kysyntätekijöiden  huomioon ot  
taminen olisi  edellyttänyt  tilakohtaisia  hinta  
tietoja puukaupoista.  Lisäksi  olisi tarvittu 
tietoja  alueittain metsäteollisuuden raaka  
puutarpeesta  ja rakenteesta. Tällaisia tietoja  
ei  ollut käytettävissä.  Markkinatason tekijöi  
den merkitystä  kuitenkin vähentää se, että 
tutkimuksen tavoitteena ei ole selittää hak  
kuumahdollisuuksien käytön  tasoa  ja sen  ajal  
lista vaihtelua, vaan mahdollisia tilakohtaisia 
eroja  hakkuumahdollisuuksien käytössä  (Jär  
veläinen 1988  a,  s.  11). Kysyntätekijöiden  si  
vuuttaminen merkitsee olettamusta,  että 
puun myyjät  eivät  koe  raakapuumarkkinoilla  
hintadiskriminointia  ja että mahdollinen ky  
synnän  puute koskee samalla todennäköi  
syydellä  jokaista metsänomistajaa.  Tällä 
edellytyksellä  erot  puun myynneissä  (mah  
dollisen kysyntäkaton  rajoissa)  ja  siten myös 
hakkuumahdollisuuksien käytössä  johtuvat  
metsänomistajakohtaisista  tekijöistä.  
Tutkimus on otteeltaan empiristinen.  
Aiempiin metsänomistajatutkimuksiin  viita  
taan lähinnä tulosten tarkastelun yhteydessä.  
Tutkimukselle  asetetut hypoteesit  käyvät  ilmi 
11  Folia Forestalia 747 
tulosten  esittämisen  ja tarkastelun  yhteydes  
sä.  Tutkimuksessa tarkastellaan metsien  
käyttöä  ainoastaan puuraaka-ainelähteenä,  
ts. metsillä tulkitaan olevan omistajilleen  
vain taloudellista merkitystä.  Useilla  metsän  
omistajilla  on kuitenkin metsiensä suhteen 
myös  muita kuin taloudellisia hyötyjä,  jotka  
liittyvät  esimerkiksi virkistys-  ja  vapaa-ajan  
viettomahdollisuuksiin. 
Raportointi  etenee  siten,  että luvussa  kaksi  
kuvataan aineisto ja menetelmät. Yksityis  
kohtainen esitys  on katsottu  tarpeelliseksi,  
koska  otantaa  ja aineiston hankintaa ei ole 
tarkemmin esitelty  tämän tutkimuksen osa  
aineistoihin perustuvissa  julkaisuissa.  Luvuis  
sa  kolme ja neljä  esitetään tutkimuksen tu  
lokset ja sitä seuraa tulosten luotettavuuden 
tarkastelu. Luvussa  kuusi  pyritään tekemään 
johtopäätöksiä  saatujen  tulosten perusteella  
ja pohditaan mahdollisia  jatkotutkimuksia.  
Liitteessä 12 esitetään aiemmin julkaisemat  
tomia Uudenmaan-Hämeen,  Itä-Hämeen,  
Etelä-Savon ja Etelä-Karjalan metsälauta  
kuntia koskevia  tietoja. 
Tutkimushanke  sai alkunsa  metsätalouden  keskeisten  
sidosryhmien aloitteesta  1970-luvun  lopulla. MMT Es  
ko  Salo  (eläkkeellä) suunnitteli  tutkimushankkeen  kent  
tätyöt  ja haastattelulomakkeen  hakkuita  koskevan  
osan sekä  johti kenttätöitä  vuoteen 1985.  Apulaispro  
fessori Veli-Pekka Järveläinen  suunnitteli  pääosin 
haastattelulomakkeen.  Professori  Risto  Seppälä toimi  
otannan ja professori  Kullervo  Kuusela  metsänarvioin  
nin  asiantuntijana. Tutkimushankkeessa  on sen eri  vai  
heissa  ollut  mukana  suuri  joukko henkilöitä  —  heistä  
tärkeimpinä kenttäasiamiehet, jotka on  lueteltu  liittees  
sä 1. Anna-Kaisa  Korhosen  työpanos oli  merkittävä  
kenttätöiden  hallinnollisissa  tehtävissä  ja Sakari  Pönni  
ön tutkimuksen otostilaluetteloiden  valmistamisessa.  
Metsänomistajien  myönteinen suhtautuminen  oli  koko  
tutkimushankkeen  edellytys. 
Heimo Karppinen kirjoitti  tutkimusraportin luvut  
243,  3 ja 4  sekä  Harri  Hänninen  luvun  2  muilta osin  ja  
luvun  5. Luvut  1 ja 6  on  kirjoitettu  yhdessä ja myös 
muiden  lukujen lopullinen muoto on paljolti  yhteisten  
keskustelujen  tulosta.  Seppo Jolkkonen  laati  useimmat  
tutkimuksen edellyttämistä tietokoneohjelmista ja avus  
ti ajojen suorittamisessa.  Veli  Suihkonen  avusti aineis  
ton tarkastuksessa  ja käsittelyssä  sekä  raportin viimeis  
telyssä. 
Käsikirjoituksen  virallisina  tarkastajina  toimivat  apu  
laisprofessori Veli-Pekka  Järveläinen  ja professori Pek  
ka Kilkki. Professorit Matti  Palo, Simo  Poso  ja Risto 
Seppälä tekivät  varteenotettuja korjausehdotuksia tut  
kimuksen  käsikirjoitukseen. Marko  Katilan, Jari Kuu  
luvaisen,  Ville  Ovaskaisen,  Esa  Puustjärven, Esko  Sa  
lon,  Yrjö Sevolan, Mikko  Tervon  ja Ilpo  Tikkasen  
kanssa  käydyt  keskustelut  ja heiltä  saadut  kirjalliset  
kommentit  ovat  myös vaikuttaneet  raportin  sisältöön.  
Englanninkielisen tekstin kieliasun  tarkasti Ashley  
Selby. Kiitokset  kaikille  tutkimukseen  myötävaikutta  
neille  henkilöille.  
2.  Aineisto  ja  menetelmät  
21. Otanta 
211. Otantamenetelmän valinta 
Yksityismetsälöiden suuresta lukumäärästä  ja pinta  
alasta  johtuen yksityismetsälöitä ja niiden omistajia 
koskevat tutkimukset  joudutaan perustamaan otantaan. 
Otantatutkimuksissa on yleensä ensimmäisenä  vaiheena  
perusjoukon luettelointi  otantakehikon  muodostami  
seksi. Yksityismetsälöiden kohdalla  tämä  on kuitenkin  
erityisen ongelmallista tilojen  omistajavaihdosten ja osi  
tusten  vuoksi:  ajantasaisia  ja kattavia  luetteloita  perus  
joukosta on lähes  mahdoton  saada.  
Aikaisemmissa  yksityismetsälöitä koskevissa  tutki  
muksissa  on käytetty  useita  erilaisia  otantakehikoita.  
Valtakunnallisten  puunkäyttötutkimusten yhteydessä 
yksityismetsälöt  luetteloitiin  yleisten maatalouslaskento  
jen  pohjalta (Saari 1934, Osara  ym. 1948, Pöntynen 
1962, ,  Ervasti  ym.  1969). Samoin  menetteli  Järveläinen  
(1974). Holopainen (1956 ja 1959) luetteloi  perusjouk  
koon  kuuluvat  yksityismetsälöt kuntien  veroluetteloiden  
perusteella. Salo  (1971) taas käytti  molempia edellä  
mainittuja tapoja. Näistä  poiketen Seppälä (1971 a,  
1971  b ja 1974) käytti  alueellista  ryväsotantaa, jolloin 
koko  perusjoukon käsittävää  luetteloa  ei  tarvittu  lain  
kaan.  Otantakehikkona  Seppälä käytti valtakunnan  
metsien  inventoinnin  lohkoverkostoa  (Seppälä 1971 a,  s. 
46). 
Tutkimuksen  suunnitteluvaiheessa  1970-luvun  lopul  
la  käytettävissä  ollut  Maatilahallituksen  maa-  ja metsä  
tilarekisteri  oli  puutteellinen ja vanhentunut  erityisesti  
metsätilojen osalta, joten sen käyttöä  otantakehikkona  
ei katsottu  tarkoituksenmukaiseksi.  Koko  maan yksi  
tyismetsälöiden luettelointia  kuntien  verovirastojen luet  
teloista  pelkästään tämän  tutkimuksen  tarpeisiin ei  puo  
lestaan  pidetty  mahdollisena  tietojen keruun työläyden 
ja siitä  aiheutuvien  kustannusten  vuoksi.  Näin  päädyt  
tiin  alueelliseen  ryväsotantaan. 
Aikaisemmat  ryväsotantaan perustuvat metsänomis  
tajatutkimukset (Seppälä 1971,1971  bja 1974, Järve  
12 Karppinen, H. & Hänninen, H.  
lainen  1978) olivat  osoittaneet  menetelmän  sekä  otanta  
teknisesti  että kustannuksiltaan  käyttökelpoiseksi.  
Merkittävä  etu  ryväsotannassa  on otosmetsälöiden  kes  
kittyminen pienehkölle alueelle  (rypäälle), jolloin  liik  
kuminen  otosmetsälöltä  toiselle  jää  vähäisemmäksi  kuin  
jos tilat  olisi  valittu esimerkisi  yksinkertaisella satunnai  
sotannalla.  Kustannukset  pienenevät ja otoskokoa  voi  
daan  suurentaa. 
Ryväsotannassa  otosmetsälöt  voidaan  poimia usealla  
vaihtoehtoisella  tavalla  (ks. Seppälä 1971 a,  s. 44—46). 
Koska  tilan  hakkuupoistuma ja hakkuusuunnite  riip  
puvat  metsäpinta-alasta, otosmetsälöt  tulisi  valita  met  
säpinta-alan suhteessa.  Tilan  poimintatodennäköisyy  
den tulisi  siis olla  suoraan verrannollinen  metsäalaan.  
Käytännössä  otostilojen  poiminta metsäalasuhteessaon 
vaikea  toteuttaa,  sillä  poimintavaiheessa metsää on vai  
kea  luotettavasti  erottaa muusta  maa-alueesta.  Luonte  
vaa onkin korvata  otannassa  metsäala  kokonaisalalla.  
Seppälä (1971  a,  s.  44) on todennut  metsäalan  ja koko  
naisalan  suhteen vaihtelevan kokoluokasta  toiseen si  
ten,  että  kokoluokassa  o—s  ha  suhde  on 0,32, mutta 
kokonaisalan  ylittäessä  20 ha  suhde  on keskimäärin  
0,82. Hyvin  suurilla  tiloilla  suhde  lähestyy ykköstä.  
Poimimalla  otos kokonaispinta-alan suhteen  pienten 
metsälöiden  osuus kasvaa metsäalasuhteessa  poimit  
tuun nähden.  Näin  pienistä tiloista, joiden lukumäärä  
on suuri  ja joilla esimerkiksi  hakkuumäärien  suhteelli  
nen vaihtelu  on voimakkainta,  saadaan  suurempi  otos, 
mikä lisää  tulosten  luotettavuutta. 
212. Otoksen  poiminta  
Tutkimuksen  otoskokoa  suunniteltaessa  pidettiin  ensisi  
jaisena tavoitteena  hakkuupoistumaestimaatin tark  
kuutta.  Tutkimuksen  muiden  tunnusten (esim.  puusto  
ja sosio-ekonomiset  tiedot) tulostarkkuus  määräytyi si  
ten hakkuupoistumalle  asetetun tarkkuusvaatimuksen  
kautta.  Tavoitteena  otoskokoa  laskettaessa  oli  noin  8 % 
suhteellinen  keskivirhe  keskimääräisen  metsälautakun  
nan (kokonaisala n. 1 milj.  ha) yksityismetsien  koko  
naispoistumalle ja noin  1,5% suhteellinen  keskivirhe  
koko  maan yksityismetsien poistumalle. Seppälän 
(1973, s. 18) laskelmien  perusteella tähän olisi  vaadittu  
koko  maan osalta noin  7 300  metsälön  otos, mikä  olisi 
tarkoittanut noin 350 tilan otosta metsälautakuntaa  
kohden. 
Kuva  2. Etelä-Suomen  peruskarttalehtijako (10 km  x 10 km)  ja siitä poimitut  rypäät (mustattu). Viivoituksella  on 
merkitty kenttätöiden  keskeyttämisen  vuoksi  tutkimuksen  ulkopuolelle jääneet rypäät Itä-Savon metsälauta  
kunnassa.  Pohjakartta © Maanmittaushallitus.  Helsinki  1989. 
Figure 2. Basic  map sheets  (10  km  x  10 km)  for  southern  Finland  and  the  sample  clusters  (in black).  Shaded  clusters  in  
Itä-Savo  forestry  board  district  were excluded  from the  study  because  of the  noncompletion of  the  field work.  
13 Folia Forestalia 747 
Kuva  3. Otostilojen poimintapisteiden sijainti  ja nume  
rointijärjestys  peruskarttalehden peruskoordinaatis  
ton leikkauspisteissä  (+). Pisteiden  väli  on yksi  ki  
lometri.  
Figure 3. Location  and  numbering of sampling  points of 
sample holdings in  crosspoints of basic  coordinates  on 
basic  map sheets  (+). The  distance  between  points is 
one kilometre. 
Alustavan  suunnitelman mukaan  aineisto  oli tarkoi  
tus kerätä vuosina 1980—1985  Etelä-Suomen  osalta. 
Tämä olisi  edellyttänyt  2—3 metsälautakunnan  eli  vä  
hintään  700  metsälön  tutkimista vuosittain.  Hankkeen  
esitutkimukseen  perustuen laskettiin yhden metsälön  
kenttätöiden  vaativan  noin  kaksi  työpäivää (Metsälö  
otantaan perustuva ...  1979). Kenttätyökaudeksi  (5  kk)  
olisi siten pitänyt  palkata 15 kenttäasiamiestä.  Tutki  
mukseen saadut määrärahat  riittivät kuitenkin  vain  
150—160 metsälön  tutkimiseen  metsälautakuntaa  koh  
den. 
Otanta tehtiin  kaksiasteisella  systemaattisella ryväso  
tannalla  käyttäen  otantakehikkona  Suomen  peruskart  
talehtijakoa. Ensimmäisen  asteen otosyksikkö,  ryväs, 
oli peruskarttalehti.  Rypäät poimittiin  metsälautakun  
nittain  systemaattisesti (kuva 2). Toisen  asteen otos  
yksiköitä  olivat  yksityistilat,  jotka poimittiin  peruskart  
talehden  peruskoordinaatiston koordinaattien  leik  
kauspisteisiin  sattuneista  yksityistiloista. Kullakin  pe  
ruskarttalehdellä  näin  määritettyjä  mahdollisia  poimin  
tapisteitä voi  olla  enintään  81 kappaletta  (kuva  3).  
Metsälautakunnittainen  otostavoite (noin 150 tilaa) 
jaettiin rypäisiin  siten, että  rypäät jakautuivat tasaisesti 
metsälautakunnan  alueelle.  Metsälautakunnittain met  
sälöiden  lukumäärä  rypäissä  vaihteli  viidestä  kymme  
neen. Joillakin  rypäillä  otostilojen  määrä  saattoi  jäädä 
tavoitetta pienemmäksi,  koska  rypäältä ei  löytynyt  riit  
tävää  määrää  yksityistiloja.  Varsinaisten  otostilojen li  
säksi  poimittiin jokaisesta rypäästä 2—4  varatilaa.  
Poimintapisteisiin  sattuneiden  tilojen rekisterinume  
rot tarkistettiin läänien  maanmittauskonttoreissa  vii  
meisimpien rekisterikarttatietojen  mukaisiksi.  Kunkin  
rekisteritilan  omistaja  selvitettiin  paikallisessa  verotoi  
mistossa  kiinteistöhakemistosta.  Maatila-  ja kiinteistö  
luetteloista  selvitettiin  omistajan osoite  ja hänen  tutki  
muskunnassa  omistamansa muut rekisteritilat  ja niiden  
pinta-alatiedot. 
Tutkimuksen  otostilaksi hyväksyttiin  sellainen  yksi  
tyistila,  joka oli  luonnollisen  henkilön,  henkilö-  tai  kiin  
teistöyhtymän, perikunnan tai  kuolinpesän omistukses  
sa. Mikäli  tila  jakautui useamman kunnan  alueelle, nä  
mä luettiin  eri  tiloiksi.  Samaa  menettelyä on käytetty  
myös  aikaisemmissa  yksityismetsälöitä  koskeneissa  tut  
kimuksissa  (esim. Holopainen 1959, s. 6,  Salo  1971, s.  
23, Järveläinen  1974, s. 30). Otostilan  määrittelyä täs  
mennettiin  lukemalla  otostilaan vain  ne tilan  osat, joilla 
oli  sama omistussuhde  kuin  poimintapisteen rekisteriti  
lalla.  Otosmetsälöllä  tarkoitetaan  näin  määritellyn yksi  
tyistilan kaikista  metsäpalstoista  muodostuvaa  koko  
naisuutta.  Pinta-alarajoitusta  otokseen  hyväksytyille  ti  
loille  ei asetettu. 
Tutkimusaineiston  keruu  aloitettiin  Itä-Savon metsä  
lautakunnassa  vuonna 1980  ja se saatiin  päätökseen 
Etelä-Savon  metsälautakunnassa  vuonna 1986. Tutki  
musta suunniteltaessa  oli tarkoituksena  kerätä hak  
kuumäärä-  ja puustotiedot kaikilta  otostiloilta.  Metsien  
arviointi  osoittautui  kuitenkin  ensimmäisenä  kenttätyö  
vuonna esitutkimuksen  (Metsälöotantaan perustuva ...  
1979) perusteella arvioitua työläämmäksi, joten inven  
toitavien tilojen määrää vähennettiin.  Seuraavina  vuo  
sina  inventoitiin  vain  joka  toinen  kokonaisalaltaan  yli  
sadan  hehtaarin  tiloista.  
Koko  tutkimuksen  otos oli  2  396  tilaa, joista 120 ti  
lan  omistajaa (5,01 %) kieltäytyi  tutkimuksesta  tai ei ol  
lut  muutoin tavoitettavissa  (taulukko 1). Haastateltuja 
tiloja koko  otoksessa  oli  siten  kaikkiaan  2 276. Puusto  
tiedot  kerättiin  2  011  tilalta.  Itä-Savon  ja Vaasan  metsä  
lautakunnissa  inventoitiin kaikki  otosmetsälöt. Keski  
pohjanmaan metsälautakunnassa  aineiston  keruu  aloi  
tettiin vuonna 1983  ja saatiin  valmiiksi  1984. Tiedot  
koskevat  kuitenkin  ensin  mainittua  vuotta. 
Tämä  tutkimus  rajattiin metsäalaltaan  vähintään  viisi  
hehtaaria  käsittäviin  tiloihin.  Käytännössä tämä tarkoit  
taa Etelä-Suomessa  metsänhoitomaksua  maksavia  tilo  
ja. Tällaisia  tiloja otoksessa  oli  2 121, joista  puustotie  
dot oli  kerätty  1 864  tilalta.  Kato  yli  viiden  hehtaarin  
metsälöissä  oli  107  tilaa  eli  hiukan  vähemmän (4,80 %) 
kuin  koko  otoksessa. 
22. Aineiston hankinta 
221. Haastattelu 
Tutkimusaineisto  kerättiin  haastattelemalla  otosmetsä  
löiden  omistajat ja arvioimalla  heidän  metsänsä. Aineis  
toa keräämään  koulutettiin  vuosittain seitsemästä  yh  
teentoista  metsäteknikkoa  tai opintojensa loppuvai  
heessa  olevaa  metsäylioppilasta.  Kahden  viikon  koulu  
tusjakson aikana  käsiteltiin  sekä  haastattelutekniikkaa  
että  metsän arviointia. Lisäksi  kenttäasiamiehillä  oli  
käytettävissä  kenttätyöohjeet (Yksityismetsien  
...
 1980). 
Kenttäasiamiehet  raportoivat viikoittain kirjallisesti 
14 Karppinen,  H. &  Hänninen, H.  
Taulukko  1. Aineiston  keruuvuosi,  otoskoko,  kato,  kaikki  haastatellut  metsänomistajat (H) ja inventoidut  tilat  (I)  
sekä  tutkimuksessa  käytetty  metsäalaltaan  vähintään  viiden  hehtaarin  tilojen otos  metsälautakunnittain.  
Table  1. Years  of  data  collection, original sample  size,  nonresponse,  total  number  of  interviewed  forest  owners (H)  and  
inventoried  forest  holdings (I)  and  the  response  used  in the  study  (forest area more than  5 ha) by  forestry  board  
districts. 
Itä-Savossa jäi tutkimuksen ulkopuolelle 24 otostilaa, koska kenttätyöt jouduttiin keskeyttämään  talven tulon vuoksi. Näitä tiloja  ei ole luettu otokseen 
eikä katoon.  
In Itä-Savo forestry board  district  data collection was  interrupted  because  of snow  and  24 initial sample  holdings  were unexamined (not included  in figures). 
töiden  etenemisestä tutkimusjohdolle. Kentällä töitä 
valvoi  tutkija  tai  tehtävään  palkattu metsänhoitaja, jo  
ka oli  aiemmin  toiminut  kenttäasiamiehenä.  
Otosmetsälöiden  omistajille tutkimusta esiteltiin  kir  
jeitse noin  viikkoa  ennen haastattelua. Kirjeessä omista  
jaa pyydettiin etsimään  viiden  viimeisen  vuoden  aikana  
tehtyjen myyntihakkuiden mittaustodistukset.  Haastat  
teluajankohta sovittiin  myöhemmin puhelimitse.  
Ensisijaisesti pyrittiin haastattelemaan  otostilan  
omistajaa. Jos tilalla  oli  useampia omistajia (esimerkik  
si perikunnat, kuolinpesät ja yhtymät) tai  mikäli  omis  
tajaa  ei jostain syystä  voitu  haastatella, haastateltiin  ti  
lan  hoidosta  pääasiallisesti  vastaavaa  henkilöä.  
Otostiloilta  kerättiin  haastattelemalla  (liite 2): 
—  tilaa  ja omistajaa koskevat  taustatiedot (lomake A)  
—  viiden viimeisen  hakkuuvuoden  ajalta raakapuun 
hakkuumäärätiedot  (lomake B) 
—  tietoja metsätalouden  edistämistoiminnasta  ja met  
sänomistajien mielipiteitä puukaupasta ja raaka-  
puumarkkinoista (lomake C).  
Haastattelun aluksi varmistettiin, että haastateltava  to  
della  omisti  rekisteritilan, jolla poimintapiste  sijaitsi.  
Jos  haastateltava  ei  omistanut  tilaa  tai  jos  hän  oli  myy  
nyt  sen yksityisluonteiselle  henkilölle  ennen haastatte  
luvuoden  tammikuun  ensimmäistä  päivää, korvattiin  ti  
la  poimintapisteen nykyisen  omistajan  tilalla.  Varatila  
otettiin käyttöön vain, jos varsinaista  otostilaa ei enää 
omistanut  yksityishenkilö. 
Haastattelun  ehkä vaativimman  osan muodosti  hak  
kuumäärien  selvittäminen.  Tämän vuoksi  se tehtiin  heti  
tilaa  ja sen omistajaa koskevien  taustatietojen tieduste  
lun  jälkeen. Otostiloilta  selvitettiin  kaikki  raakapuun 
hakkuut  — sekä  myynti- että kotitarvehakkuut  —  vii  
deltä  haastattelua  edeltäneeltä  hakkuuvuodelta  puuta  
varalajeittain. Hakkuut  pyrittiin  myös paikantamaan 
kartalle  myöhemmin tehtävää  metsän arviointia  varten. 
Myyntipuun osalta hakkuumäärät  pyrittiin  aina  kir  
jaamaan luovutusmittaustodistuksista.  Ellei  haastatel  
tavalla  ollut  mittaustodistuksia, hankittiin  ne haastatel  
tavan  nimeämiltä  ostajilta. Hakkuumäärät  tiedusteltiin  
ostajilta aina  koko  tutkimuskauden  ajalta. Näin  varmis  
tettiin se, ettei  haastateltava  ollut  unohtanut  joitakin 
hakkuueriä.  Jos  haastateltava  ei  muistanut  puuerän os  
tajaa, selvitettiin  myyntimäärä leimausluetteloiden  tai  
muistitiedon  perusteella.  
Kotitarvepuun hakkuumäärät  oli  lähes  poikkeuksetta 
selvitettävä  pelkästään haastateltavan  muistitiedon  pe  
rusteella.  Kotitarpeeksi hakatusta  puusta luettiin  myyn  
tipuuhun se osa, joka oli valmistettu sahatavaraksi  
omaan käyttöön. 
Mikäli  otosmetsälön  omistaja  oli  vaihtunut kyseisten  
viiden  tutkimusvuoden  aikana,  selvitettiin  otosmetsälön  
hakkuut  myös  edelliseltä  omistajalta.  Tässä  tutkimuk  
sessa käsitellään  kuitenkin  vain  viimeisimmän  omista  
jan  hallinta-aikanaan  tekemiä  hakkuita.  
Tilaa  ja omistajaa koskevien  taustatietojen ja hak  
kuumäärien  selvittämisen  jälkeen metsänomistajilta tie  
dusteltiin metsätalouden edistämistoimintaan osallis  
Metsälauta- 
kunta  
Forestry 
board  
district 
Aineiston 
keruuvuosi  
Data 
collected 
in 
Otos  
Sample  
Kato 
Non- 
response  
Vastanneet 
Total 
response 
Tutkimuksessa  
käytetty otos 
Response  used 
in the study 
H I H I 
Itä-Savo 
Pohjois-Karjala  
Pohjois-Savo  
Pirkka-Häme  
Satakunta  
Etelä-Pohjanmaa 
Keski-Suomi  
Vaasa 
Keski-Pohjanmaa 
Helsinki  
Lounais-Suomi  
Itä-Häme 
Uusimaa-Häme  
Etelä-Karjala 
Etelä-Savo  
1980 
1981 
1981 
1982 
1982 
1983 
1983 
1983 
1983—84 
1984 
1984 
1985 
1985 
1986 
1986 
135' 
160 
166 
189 
174 
156 
166 
99 
142 
168 
168 
175 
174 
169 
155 
14' 
4 
5 
7 
7 
11 
9  
5 
4 
8 
9 
12 
11 
6  
8 
121 
156 
161 
182 
167 
145 
157 
94 
138  
160 
159 
163 
163 
163 
147 
121 
144 
152  
160 
149 
129 
132 
94 
113 
135 
136  
135 
145 
148 
123 
118  
152 
152 
168 
143  
138  
151 
86 
136 
133  
134 
160 
148  
159 
143  
118 
141 
139 
146 
125 
122 
126 
86 
111 
111 
114 
132 
130 
144 
119 
Yhteensä 
Total 
2396  120 2276 2011  2121 1864 
15 Folia  Forestalia 747 
tumista  sekä  puukauppaan ja raakapuumarkkinoiden 
toimintaan  liittyviä  mielipiteitä.  Tutkimuksen  yhteydes  
sä kerättiin  vuosina  1985  ja  1986  tietoja myös  metsä  
nomistajien oman metsän tuntemuksesta, joita koskevia  
tuloksia  on julkaistu  toisaalla  (Repo 1987). 
222. Metsien arviointi 
Aineiston  keruun työmäärältään mittavimman osan 
muodosti  otostilojen  metsien  arviointi  hakkuumahdolli  
suuksien määrittämiseksi. Esitutkimuksessa  selvitettiin  
eri  vaihtoehtoja mahdollisimman  halvan  mutta silti  riit  
tävän tarkan  arviointimenetelmän  valitsemiseksi  (Met  
sälöotantaan  perustuva ...  1979). Sopivimmaksi  todet  
tiin kuvioittainen  silmävarainen  arviointi, jossa mahdol  
lisuuksien  mukaan  käytettäisiin  hyväksi  alue-  ja metsä  
taloussuunnitelmia.  
Koska  otosmetsälöt  sijaitsivat hajallaan, ilmakuvien  
hankkiminen  tiloista  olisi  ollut  paitsi teknisesti  hanka  
laa  myös kustannuksiltaan  kallista.  Niinpä kuviointi  
tehtiin  pääasiassa  peruskartalle.  Niillä  alueilla, joilla pe  
ruskartastoa  uusittiin, käytettiin uusia peruskartan nel  
jänneksiä. Jos  tutkimusalueilla  oli  tehty ilmakuvauksia,  
ilmakuvat  lainattiin  metsälautakunnista  tai metsänhoi  
toyhdistyksistä.  Vain  muutamia  ilmakuvia  ostettiin  
suurimpien tilojen arviointia  varten. 
Metsikkökuvioiden  ensisijainen rajaamisperuste oli  
puuston käsittely  hakkuiden  kannalta.  Toinen  tärkeä  
rajaamisperuste oli  kasvupaikan  viljavuus ts.  kuvion  ve  
roluokka.  Otostilojen  metsistä  arvioitiin  seuraavat  ku  
vioittaiset  tunnukset  (inventointilomake liitteenä  3): 
— pinta-ala 
— maaluokka  (metsämaa, kitumaa, joutomaa) 
— metsämaan luonne  (kivennäismaa,  räme, korpi)  
— metsämaan veroluokka  (IA — IV) 
— metsikköluokka  (puuton, yksi-, kaksijaksoinen)  
— puuston  kehitysluokka  
— puuston  ikä  
— puuston  keskitilavuus  
— pääpuulaji ja puulajisuhteet 
— metsänhoidollinen  hakkuuehdotus  seuraaville  kymmenel  
le  vuodelle  ja sen sahapuuosuus 
— kuviolta  edeltävän  viisivuotiskauden  aikana  hakattu 
puumäärä ja hakkuun  oikeellisuuden  arviointi  suhteessa  
Tapion ohjeisiin  (vuodesta  1983  alkaen)  
Arviointi  tehtiin normaalin  kuvioittaisen  arvioinnin  ta  
paan  kuitenkin  sikäli  kevennettynä,  ettei  kuvioille  mää  
ritetty  muita  kuin  hakkuita  koskevia  toimenpide-ehdo  
tuksia.  Puuston  metsänhoidollinen  hakkuutarve  määri  
tettiin  Tapion yksityismetsille laatimien  käsittelyohjei  
den  perusteella (Yksityismetsien...  1981). Uudistettavik  
si  ehdotettiin tällöin  kaikki  ne metsiköt, joiden  puusto 
saavutti  uudistuskypsyyden  talouskaudella  (10 vuotta). 
Vastaavasti  harvennettaviksi  ehdotettiin  ne kuviot,  joil  
la  puusto saavutti  leimausrajan vastaavana aikana.  
Harvennushakkuita  ei ehdotettu  jos metsikön  pääte  
hakkuuseen  oli  alle  15  vuotta. Kaikki  hakkuut  ajateltiin  
toteutettaviksi  talouskauden  puolivälissä,  joten hakkuu  
ehdotuksissa  on viiden  vuoden kasvu. Kasvu saatiin  
Nyyssösen  ja Mielikäisen  (1978) laatimista  kasvutaulu  
koista.  
Tutkimustehtävä  edellytti,  että  viiden  vuoden  aikana  
tehtyjä hakkuita  voitiin verrata  tänä  aikana  todella  käy  
tettävissä olleisiin  hakkuumahdollisuuksiin.  Tämän 
vuoksi metsikkökuvioilla  jouduttiin arvioimaan  puusto  
tunnukset  myös arviointihetkeä  viisi  vuotta aiemmin  
vallinnutta  tilannetta  vastaavina, jolloin haastattelussa  
selvitettyjä  hakkuita  ei ollut  vielä  tehty. Tähän  arvioin  
tiin sisältyy  monia  virhemahdollisuuksia  (esim. kuviolta  
hakatun  puuston  arviointi),  mutta  käytännössä  se oli  
ainoa  mahdollinen  menettelytapa. 
Viiden  vuoden  takaisen  tilanteen  arviointi  tehtiin  kun  
kin  kuvion  nykypuuston (puusto inventointihetkellä), 
arvioidun  kasvun  ja poistuman avulla.  Kuvion  poistu  
man  arvioinnin  helpottamiseksi  hakkuukuviot  ja hak  
kuumäärät  paikannettiin kartalle  jo haastatteluvaihees  
sa.  Usein  tämä sujui varsin  luotettavasti.  Suuremmilla  
metsälöillä, joilla oli  tehty lukuisia  hakkuita, vuotuisten  
hakkuiden  paikallistaminen osoittautui  monissa  ta  
pauksissa metsänomistajalle vaikeaksi.  Usein  hakkuut  
pystyttiin  näissäkin  tapauksissa paikantamaan  leimaus  
selosteista  tai metsänhoitoyhdistyksissä ammattimiesten  
avulla. 
Jos kuviolla  ei ollut hakattu  viisivuotiskauden  aikana,  
metsikön  tilavuus  viisi  vuotta aiemmin  saatiin  yksinker  
taisesti  vähentämällä  nykypuustosta arvioitu  viiden  
vuoden kasvu.  Viiden  vuoden  aikana  hakatuille  kuvioille,  
tilavuus  viisi  vuotta nykyhetkeä aiemmin  saatiin  tyydyt  
tävällä  tarkkuudella  lisäämällä  nykypuustoon haastatte  
lussa  selvitetty  hakkuumäärä  ja sen hukkapuuosuus  se  
kä vähentämällä tästä viiden  vuoden  kasvu.  Hukka  
puun  osuutena  käytettiin s—lo  % hakkuumäärästä  sen  
tukki-  ja kuitupuun suhteesta  riippuen. Kuvion  hak  
kuumäärää  arvioitiin  myös kantojen perusteella. Las  
kentaohjelmalla tarkastettiin, että  kuvioille  sijoitettujen  
hakkuumäärien  summa täsmäsi  haastattelussa  selvitet  
tyjen  hakkuumäärien  kanssa.  Tarvittaessa  hakattujen 
kuvioiden  puuston tilavuutta  ja hakkuuehdotusta  kor  
jattiin.  
Hakkuuehdotus  viisi  vuotta sitten alkaneelle  talous  
kaudelle  laskettiin seuraavasti.  Hakkuin  käsittelemät  
tömille  kuvioille  hakkuuehdotus  saatiin  nykypuuston 
hakkuutarpeen perusteella, koska  inventointihetki  oli  
viisi  vuotta aiemmin  alkaneen  talouskauden  puolivälis  
sä. Hakatuille  kuvioille  hakkuuehdotus  arvioitiin  ku  
vion  hakkuumäärän  ja hakkuun  metsänhoidollisen  tar  
peellisuuden perusteella. Toteutetuista hakkuista mer  
kittiin  sellaisinaan  kuluneen  viisivuotiskauden  hakkuu  
ehdotuksiksi  ne,  jotka olivat  metsien käsittelyohjein  pe  
rusteltavissa.  Esimerkiksi  avohakkuukuvioilla  harkittiin  
kantojen  perusteella, olisiko  puusto saavuttanut talous  
kaudella  uudistusiän.  Jos puusto oli  uudistettu  liian  
nuorena eikä  hakkuu  ollut  perusteltavissa  esimerkiksi  
vajaatuottoisuuden takia, hakkuuehdotutusta  ei  tehty.  
Vastaavasti  harvennushakkuukuvioilla  harkittiin  nyky  
puuston  ja kantojen perusteella oliko  hakkuu vastannut  
harvennusmallien  edellyttämää hakkuuehdotusta.  Kun  
kin  hakkuukuvion  hakkuuehdotusta  kuluvalle  talous  
kaudelle  voitiin  tarvittaessa  siis  joko pienentää tai  suu  
rentaa kuvion  "toteutuneeseen"  hakkuumäärään  ver  
rattuna. 
Metsälöillä, jotka kuuluivat  aluesuunnittelun  piiriin  
tai  joille oli tehty tilakohtainen  metsätaloussuunnitelma, 
16 
Karppinen,  H. & Hänninen,  H. 
käytettiin metsänomistajien luvalla  suunnitelmatietoja 
arvioinnin  apuna.  Käytännössä se merkitsi  kuviotieto  
jen  päivittämistä.  Tilakohtaisia  suunnitelmia  käytetiin  
26 %:lla ja aluesuunnitelmia  8 %:lla  yli  viiden  metsä  
hehtaarin  otostiloista.  Suunnitelmat  eivät kattaneet  aina  
kaikkia  otostilaan kuuluvia  metsäpalstoja. Noin joka 
kymmenellä tilalla  aluesuunnitelma  kattoi  vain  osan 
metsäalasta. Tilakohtainen  metsätaloussuunnitelma  oli  
vain  osalla  metsäalasta  noin  viidellä  prosentilla  otosti  
loista.  Kaikkiaan  suunnitelmatietoja käytettiin  kolmas  
osalla  otostiloista ja noin  45  %:lla inventoidusta  metsä  
alasta. 
Mikäli  kuviolla  ei  ollut  hakattu  ja jos suunnitelman  
maastotyöt oli  vasta  tehty, metsätaloussuunnitelmasta  
saatiin  kuvion  puuston  nykytila suoraan ja viiden  vuo  
den takainen  tilanne  vähentämällä  arvioitu viiden  vuo  
den  kasvu.  Vastaavasti  jos  suunnitelman  maastotyöt oli  
tehty viisi  vuotta tutkimusajankohtaa aiemmin, saatiin  
viisivuotisjakson alkutila  suoraan suunnitelmasta.  
Muissa  tapauksissa jakson alku-  ja nykytilan  puusto ar  
vioitiin  kasvun  vähennyksen ja lisäyksen avulla.  Osa  
suunnitelmista  oli  viittä  vuotta vanhempia, jolloin sekä  
alku-  että  nykytilan puusto kuviolla  oli  arvioitava  kas  
vunlisäyksen avulla. Kymmentä vuotta vanhempia 
suunnitelmia  arvioinnissa  ei käytetty  kuin  kuvioinnin  
tukena. 
Hakkuukuviot  saatiin  suunnitelmasta  selville  useim  
miten  jo haastattelussa.  Hakkuukuvio  paikannettiin 
maastossa,  se  ja sitä  ympäröivät kuviot rajattiin uudel  
leen  ja arvioitiin  niiden  nykytilanne. Hakkuukuvion  
puusto viisi  vuotta aiemmin, samoin  kuin  hakkuuehdo  
tus viisi  vuotta sitten alkaneelle  talouskaudelle, saatiin  
kuvion  hakkuumäärän, arvioidun  kasvun ja suunnitel  
man tietojen perusteella. 
Metsätaloussuunnitelman  kuvioittaiset  hakkuuehdo  
tukset,  joita tehtäessä  on pyritty  ottamaan huomioon  
tilakohtainen  kestävyys,  korjattiin  pelkästään metsien  
käsittelyohjeisiin  perustuviksi.  Hakkuuehdotuksissa  
kasvu otettiin huomioon  siten, että  hakkuut  toteutettai  
siin  10-vuotiskauden  puolivälissä.  
23. Hakkuumahdollisuuksien määrittäminen 
231.  Kestävyyden  periaate  metsätaloudessa 
Keskeisen  ongelman tutkimuksessa  muodosti tilakoh  
taisten  hakkuumahdollisuuksien  määrittäminen.  Tietty 
hakkuiden  taso  on tulkittavissa  joko metsän liikakäy  
töksi,  täysimääräiseksi  käytöksi  tai  vajaakäytöksi  riip  
puen  siitä, miten hakkuumahdollisuudet  on määritetty. 
Hakkuumahdollisuudet  on perinteisesti  pyritty  mää  
rittämään  kestävyyttä silmällä  pitäen. Vaikka  kestä  
vyyttä  on metsätaloudessa  sovellettu  jo pari  vuosisataa, 
se on kuitenkin  jäänyt käsitteenä  varsin  epämääräiseksi 
(syntyvaiheista  esim.  Speidel 1972, s. 53).  Kestävyyden  
sisältö  on muovautunut erilaiseksi  eri kulttuureissa  ja 
eri  ajankohtina, kun institutionaalisissa  ja taloudellisis  
sa tekijöissä sekä  arvoissa  on tapahtunut muutoksia  
(esim.  Steen  1984).  Olennaisina  piirteinä kestävyyteen  
kuuluu  toiminnan  jyrkkien  vaihteluiden  välttäminen  ja 
useampien peräkkäisten sukupolvien tarpeiden huomi  
oon ottaminen. Metsätaloudessa  näillä  seikoilla  on eri  
tyistä  merkitystä,  koska  toteutetut ratkaisut  vaikuttavat  
vuosikymmenien päähän. Pohjimmiltaan kestävyyspe  
riaate  rakentuu  ajatukselle,  että  puusta on niukkuutta  
ja sillä on käyttöä myös tulevaisuudessa.  
Kestävyyttä  on määritelty monin eri  perustein (esim.  
Saari  1950, s.  277—278, Lihtonen  1959, s. 14—15, 
Speidel 1972, s. 55—57). Yksinkertaisin  kestävyyden  
edellytys  on pitää metsäpinta-ala muuttumattomana. 
Tällöin  on kyse  lähinnä  metsän häviämisen  estämisestä.  
Usein  kestävyydellä  tarkoitetaan  puustopääoman säilyt  
tämistä samansuuruisena.  Käytännössä se merkitsee  ta  
sapainoa hakkuiden  ja kasvun  välillä.  Tämä tunnetaan 
puustokestävyytenä  ja se on saavutettavissa  vain  ns. 
normaalimetsässä, jossa  kaikkia  ikäluokkia  on tietyn 
kiertoajan puitteissa  pinta-alaltaan yhtä paljon. Edelli  
siä käyttökelpoisempi kestävyyden  vaatimus  on hak  
kuupoistuman muuttumattomuus. Sen mukaan  metsästä  
tiettynä jaksona hakattavan  puumäärän ei  sallita  ylittä  
vän  sitä  määrää,  joka metsästä  voidaan  jatkuvasti  ha  
kata  saman pituisena ajanjaksona.  Ikärakenteeltaan  
epätasaisessa metsässä  puustopääoma muuttuu,  vaikka  
hakkuupoistuma pysyisikin  tasaisena.  Hakkuupoistu  
man ja puustopääoman yhtäaikainen tasaisuus  on 
mahdollista  vain  normaalimetsässä.  Neljäs kestävyydel  
le  esitetty  kriteeri  on metsätulojen muuttumattomuus. 
Koska  tulojen lisäksi  metsien  käsittelystä  on myös  me  
noja, on syytä  puhua  nimenomaan  nettotulojen tasai  
suudesta.  
Metsänomistajalla voi  olla  metsälönsä  suhteen  puun  
tuotannollisten  ja taloudellisten  tavoitteiden  rinnalla  tai  
jopa ensisijaisina tavoitteina  myös ns. aineettomien  
hyödykkeiden  tuottaminen.  Tällaisia  voivat  olla  esi  
merkiksi  metsän tarjoamat virkistykselliset,  kulttuurilli  
set  tai  esteettiset  hyödyt.  Tällöin  metsänomistajan kes  
tävyystavoite muodostuu  huomattavasti  aiemmin esitet  
tyjä kestävyystavoitteita  laajemmaksi:  voitaisiin  puhua 
hyötyjen kestävyydestä.  Kun  aineettomilla  hyödyillä  ei  
ole  markkinahintoja,  ne eivät  ole  yhteismitallisia  aineel  
listen  hyötyjen,  esim. tulojen kanssa.  Kaikkien  hyötyjen 
huomioon  ottamiseksi  tulisi  tietää metsänomistajan  
"hyötyfunktio" (esim. Max &  Lehman  1988, Kilkki  
1987, s. 17—19). Tällaisen  yhdistetyn tavoitefunktion  
muodostaminen  edellyttäisi  paitsi  ratkaisua  funktion  
muodosta  myös eri  tekijöiden keskinäisten  painojen 
määrittämistä  (Buongiorno &  Gilles  1987, s. 110—115, 
Shakya ym. 1989). Painojen  määrittäminen  on kuiten  
kin  varsin  vaikeaa, koska  subjektiiviset  arvostukset ei  
vät ole suoraan havaittavissa.  
Pelkästään  metsätaloutta  harjoittavan talousyksikön 
näkökulmasta  sopivin  kestävyyden kriteeri  lienee  netto  
tulojen tasaisuus  jollakin tietyllä aikajaksolla.  Tasaista 
puustopääomaa tai tasaista  hakkuupoistumaa saati  
metsäpinta-alan muuttumattomuutta ei  voi  pitää metsä  
taloutta  harjoittavan yrityksen  päämäärinä. Ne  on näh  
tävä  vain  keinoina  tasaisten  nettotulojen saavuttami  
seksi. 
Jos  puun  hinta  vaihtelee  suuresti, pyrkimys  vuosit  
tain  tasaisiin  nettohakkuutuloihin  johtaa suuriin  hak  
kuumäärän  vaihteluihin:  tietyn nettotulotason  saavut  
tamiseksi  korkealla  hinnalla  tarvitsee  hakata  vähemmän  
kuin  heikolla  hinnalla.  Saari  onkin  esittänyt  (1950, s. 
17 Folia Forestalia 747 
278),  ettei  tasaisia  nettotuloja tulisi  hyväksyä  kestävyy  
den  kriteeriksi,  koska  matalasuhdanteessa  jouduttaisiin 
liikahakkuisiin  ellei  tulovaatimuksesta  jousteta. Talou  
den  suhdannejaksot  vaihtelevat  kuitenkin  siten, että 
noin  kymmeneen  vuoteen mahtuu yleensä sekä  matala  
että korkeasuhdannetta.  Mikäli  nettotulojen tasaisuu  
teen  pyritään  vuoden  sijasta  esimerkiksi  kymmenvuosit  
tain, voidaan  nettotulojen kestävyyttä  pitää myös  puus  
topääoman suhteen kestävänä.  
Edellä  kuvattua  staattista kestävyyttä  korvaamaan  
on esitetty  myös dynaamisempi, ns. edistyvän  metsäta  
louden  periaate (Saari 1950). Edistyvässä  metsätalou  
dessa  pyritään  tasaisuuden  sijaan jatkuvasti  kohoaviin  
hakkuumääriin  tai hakkuutuloihin.  Paitsi hakkuita  oh  
jaamalla tähän  pyritään  myös  panostamalla metsänhoi  
toon ja metsien  perusparannukseen. 
Ajatus edistyvästä  metsätaloudesta  on myös  vanha; 
se on  lähtöisin  jo  1800-luvun lopun Euroopasta  (Kelti  
kangas 1965, s. 33). Pelkästään  tukkipuuhun kohdistu  
neen kysynnän  johdosta metsät  oli  tuolloin  monin  pai  
koin  niin Euroopassa kuin  Suomessakin  hakattu  huo  
nokuntoisiksi.  Raakapuun kysynnän  monipuolistuessa 
metsien tilaa  ryhdyttiin parantamaan. Suomessa  met  
sänhoito  ja  metsänparannus kuuluvat  nykyisin  olennai  
sena osana metsätalouteen.  Puustoa on kartuttanut 
myös hakkuiden  jääminen toistuvasti  kasvua  pienem  
mäksi 1960-luvun  lopulta alkaen  (esim. Sevola  1988, 
s.  27).  Jos tällainen  kehitys  jatkuu, on puuntuotannon 
kohottamisen  sijaan taloudellisesti  tarkoituksenmukai  
sempaa  pyrkiä  enintään  säilyttämään puuntuotannon 
nykyinen  taso,  koska  yhä pienempi  osa puuntuotannon 
lisäpanoksista  realisoituu  raakapuumarkkinoilla. 
Yhdysvalloissa  metsäekonomistit  kävivät  1960- ja 
1970-luvuilla  keskustelua  kestävän  ja edistyvän  metsäta  
louden  taloudellisista  perusteista  (esim. Hyde 1980, 
s. 12—42, Samuelson  1976, Schweitzer  ym. 1972, Tee  
guarden 1973, Thompson 1966, Waggener 1969). Erityi  
sesti  kritisoitiin  sitä, että  puuston  ollessa  pääosin van  
haa, kestävyyteen  pyrkiminen aiheuttaa  suuria  kustan  
nuksia,  koska osaa uudistuskypsän puuston hakkuista  
joudutaan siirtämään  kestävyystavoitteen  saavuttami  
seksi.  Tämä  johtaa pitempiin kiertoaikoihin  kuin olisi 
taloudellisesti  perusteltua:  puun  laatu  heikkenee  ja syn  
tyy  kasvutappioita  sekä  korkotappioita  hakkuukypsään 
puustoon sitoutuneelle  pääomalle. Toinen  kritiikin  
kohde  liittyy korkokannan  määrittämiseen.  Kestävyy  
den  soveltaminen  edellyttää näet  ratkaisua  kiertoajasta,  
jonka määrittäminen  edellyttäisi  puolestaan kaikille  
metsänomistajille yhtenäistä korkokantaa.  Lisäksi  kes  
tävyyteen liittyvä pitkä  aikahorisontti  sisältää  implisiit  
tisen oletuksen  metsäteollisuustuotteiden  ja samalla  
raakapuun kysynnän  vakaudesta.  Puulla  on kuitenkin  
arvoa vain  niin  kauan  kuin  se yhdessä muiden  resurs  
sien  kanssa  tyydyttää  ihmisen  tarpeita. Tulevaisuuteen  
liittyvä taloudellinen  epävarmuus, uudet  tekniset  rat  
kaisut, mahdollisesti  muuttuvat kulutustottumukset  
yms. tekevät  oletuksen  puun vakaasta  kysynnästä  epä  
realistiseksi.  Usein  kestävyyttä  on perusteltu  myös  va  
kaiden  yhteiskunnallisten olojen edellytyksenä,  ts.  kes  
tävyys  on nähty välttämättömänä  yhteiskunnan ole  
massaolevan  rakenteen  säilymisen kannalta.  Tässä  mie  
lessä kestävyys  on kuitenkin  ristiriidassa  taloudellisen  
kasvun  kanssa  (Waggener 1969, s. 17). Keskustelu  kes  
tävyydestä  on jatkunut 1980-luvulla  (esim.  LeMaster  
ym. 1982, Steen  1983). Myös Suomessa  on herätelty 
keskustelua  kestävyyden  mielekkyydestä  (Keipi 1977, 
Kilkki  1986, 1989). 
Eräs  kestävyyden  määrittelyyn  liittyvä  näkökohta  on 
kestävyyden  paikallinen ulottuvuus:  kestävyyttä  voi  
daan  tavoitella  puun ja metsikön  tasolta  aina  koko  
maapallon kattavana  (Kilkki  1989, s. 327, ks. myös 
Beuter  1982, s.  40).  Useimmiten  kestävyyttä  on tarkas  
teltu  valtakunnan, sen osa-alueiden  tai metsälöiden  ta  
solla.  Heikinheimo  (1968) on osoittanut, että  työvoiman 
ja pääoman käytön  kannalta  kestävyysperiaate  on pa  
remmin  perusteltavissa alue-  kuin  metsälötasolla.  
Suomessa  kestävyyden  periaate oli  aiemmin  kirjattu  
metsähallintolakiin  metsätalouden  yleisenä päämäränä 
(Laki  metsähallinnosta  465/66). Myös nykyinen  kuten  
aiemmatkin  yksityismetsälait  ovat  hengeltään kestä  
vyystavoitteisia:  nuorten ja kehittämiskelpoisten  met  
sien  käsittelyä  on rajoitettu ja metsänomistajan on pää  
tehakkuun  jälkeen huolehdittava, että  metsämaa säilyy  
puuta kasvavana  (Linnamies 1970, s.  171—180). Laki  ei  
sen sijaan puutu  uudistushakkuiden  mitoittamiseen  eikä 
ylipäänsäkään  velvoita  hakkuisiin, joten metsänomista  
jan ei  varsinaisesti  edellytetä noudattavan  tilakohtaisesti  
kestävää  metsätaloutta  (esim. Saari  1962).  Poikkeuksen  
tähän  muodostavat  ns. asutustilat (Linnamies 1970, s. 
181). Metsänomistajien neuvonnassa  ja metsätalouden  
suunnittelussa  tilakohtaista  kestävyysajatusta  on sen si  
jaan viljelty  laajemmin (esim.  Holopainen 1957, s.  
260—270,  Inki  1989, T. Järveläinen  1955, s. 110—112, 
347—349,  421, 428, Mietola  1975, s.  250,  Ranta  1986, s. 
352, Yksityismetsätalouden suuntaviitat  1978).  
Sitä, noudattavatko  metsänomistajat kestävyyden  
periaatetta vai  eivät, ei  tunneta.  Hahtolan  (1973, s. 50— 
53)  mukaan  kestävyysperiaate  oli  tärkeä  ainakin  osalle  
metsänomistajista.  Lönnstedt  (1986, 1989) totesi  tut  
kiessaan  ruotsalaisten  metsänomistajien metsätaloudel  
leen  asettamia  päämääriä ja tavoitteita, että omistaja  
ryhmästä riippumatta metsänomistajien aikahorisontti  
käsitti  oman hallinta-ajan lisäksi  myös seuraavan suku  
polven alkuvaiheen.  Metsänomistajien keskeisenä  pyr  
kimyksenä  oli  jättää metsälö  perillisilleen  puustoltaan 
runsaampana  kuin  se oli  ollut  heidän  aikanaan  (Lönns  
tedt 1986, s. 50—52). Metsänomistajien omaksuman  
pitkän aikahorisontin  voidaan  katsoa  kuvastavan  kes  
tävyyden periaatetta. Kestävyyttä  ei  kuitenkaan  tavoi  
teltaisi  vuosittain  tai  edes  kymmenvuosittain, vaan suku  
polven  omistus-ajan  puitteissa.  Useimmilla  metsän  
omistajilla lienee  siten  jonkinlainen intuitiivinen  mieli  
kuva  siitä, mitä  heidän  metsälöistään  on pitkähkön ajan 
kuluessa  hakattavissa.  
Kestävyysvaatimus  on metsälötasolla  saavutettavissa  
ja ylläpidettävissä sitä helpommin, mitä  suurempi  met  
sälö  on. Periaatteessa  kestävyys  ei  kuitenkaan  edellytä 
mitään  alarajaa metsälön  koolle.  Pienillä  metsälöillä  
kestävyys  kuitenkin  johtaa pieniin vuotuisiin  tai  jaksoit  
taisiin  poistumiin  ja tuloihin.  Kestävyysvaatimus  onkin  
pienillä  metsälöillä  varsin  epärealistinen, varsinkin  kun  
pienen  metsälön  hakkuutuloilla  voi  olla  metsänomista  
jalle vain  sivutulon  luonne.  Jos  metsänomistajan on sen 
sijaan saatava työnsä ja pääasiallinen toimeentulonsa  
18 Karppinen, H. & Hänninen, H. 
metsälöstään, on kestävyys  varteenotettava  rajoite met  
sän käsittelylle. Tällöin  metsälön  minimikooksi  on ar  
vioitu  Etelä-Suomessa  noin  120 hehtaaria  (Hyttinen & 
Huovinen  1987, s. 6). 
Tässä tutkimuksessa  metsälöiden hakkuumahdolli  
suuksia  kuvaamaan  laskettiin  kaksi  perusteiltaan erilais  
ta suunnitetta: toinen  perustuu yksittäisten  metsiköiden  
käsittelyä  koskeviin  ohjeisiin (ns. metsänhoidollinen  
suunnite)  ja toinen tilakohtaiseen  kestävyyteen.  Molem  
missa  suunnitteissa  ovat  taustalla samat metsiköiden  
käsittelyohjeet,  jälkimmäisessä  vain  on lisäksi  rajoittee  
na tilakohtainen  kestävyys.  Metsänhoidollinen  suunnite  
on yksittäisten,  toisistaan riippumattomien metsiköiden  
käsittelyyn  perustuva hakkuuohjelma. Kestävässä  
suunnitteessa  metsikkötason  tarkastelu  on laajennettu 
koko  metsälön  tasolle, jolloin kunkin  yksittäisen metsi  
kön  käsittelyehdotus riippuu kaikkien  muiden  metsälö  
kokonaisuuteen  liittyvien  metsiköiden  käsittelystä. 
Suunnitteita  ja niihin  perustuvia  hakkuumahdolli  
suuksien  käyttöastelukuja  on syytä  tarkastella  rinnak  
kain.  Suunnitteiden  taustalla  olevat hakkuuideologiat 
poikkeavat huomattavasti  toisistaan  (Buongiorno & 
Gilles  1987, s. 80—86). Metsänhoidollista  hakkuusuun  
nitetta noudattava  metsänomistaja  maksimoi  joko tie  
toisesti tai tietämättään metsän kasvatuksesta  saatavien  
nettotuottojen nykyarvoa,  edellyttäen että hänen  hy  
väksymänsä korkokanta  vastaa metsänhoito-ohjeiden 
taustalla  olevaa korkokantaa.  Hakkuumäärät  voivat  
tällöin  vaihdella  puuston ikärakenteesta  riippuen huo  
mattavasti eri talouskausina.  Kestävää suunnitetta  
noudattava metsänomistaja puolestaan  tasaa  hakkuita  
eri  talouskausille  siirtämällä  runsaasti  uudistukypsiä 
puustoja käsittävässä  metsälössä  osan nykyhetken hak  
kuista  tulevaisuuteen  ja taimikkovaltaisessa  metsälössä  
aikaistamalla  joitakin hakkuita.  
Molemmat suunnitteet ovat luonteeltaan  teknisiä. 
Niitä  laadittaessa  ei  ole otettu huomioon  metsänomista  
jan  itsensä metsätaloudelleen  asettamia tavoitteita, jo  
ten metsänomistajien todellisuudessa  valitsema  hak  
kuupolitiikka saattaa poiketa niistä  huomattavastikin.  
Lisäksi  on huomattava, että tasaisetkaan  kulutusvaati  
mukset  eivät  välttämättä edellytä  tasaisia  nettotuloja 
metsästä, sillä  luottomarkkinoiden  avulla  kulutusmenot  
voidaan  tasoittaa  eri  ajankohtiin. Seuraavissa  kahdessa  
luvussa  kuvataan  lyhyesti  tutkimuksessa  käytettyjen  
metsänhoidollisen  ja kestävän  suunnitteen  laskentaa.  
232. Suurin tilakohtaisesti kestävä  suunnite 
Tämän tutkimushankkeen  ennakkoraporteissa (esim.  
Karppinen & Hänninen  1986) ja Järveläisen  (1988 a)  
tutkimuksessa suurin kestävä suunnite  laskettiin  vero  
luokittaisiin  suunniteprosentteihin perustuvalla mene  
telmällä.  Suunniteprosentit saatiin  jakamalla Kuuselan  
& Salmisen  (1980, 1983) esittämä valtakunnan  metsien  
inventointiin  perustuva  suurin  kestävä  suunnite vero  
luokittaiseksi  ja suhteuttamalla  veroluokittaiset  suun  
nitteet  kunkin  veroluokan  puuston tilavuuteen.  Suunni  
teprosentit  laskettiin  metsälautakunnittain.  Tältä osin 
laskentamenetelmää  on kuvannut  tarkemmin Pihlaja  
mäki  (1986, s. 20—24). Metsälön  suurin  kestävä  suunni  
te laskettiin  summaamalla  metsikkökuvioittain  puuston 
tilavuuden  ja veroluokkittaisen  suunniteprosentin tulo. 
Metsälökohtaisesti  suunniteprosenttimenetelmässä 
otettiin  siis  huomioon  vain  metsälön keskibonitetti  ja 
puuston keskitilavuus  metsiköiden  pinta-alalla paino  
tettuna. Metsälön  ikä-ja kehitysluokkarakennetta ei  
otettu lainkaan  huomioon.  Jos  metsälön  puusto on ikä  
rakenteeltaan  vino, painottuen joko vanhoihin  tai  nuo  
riin  metsiin,  prosenttimenetelmällä laskettu  suurin  kes  
tävä  suunnite  ei  ole tilakohtaisesti  kestävä.  Suuralueen  
ja valtakunnan  tasolle  koostettuna  prosenttimenetelmä 
johtaa edustavassa  otoksessa  valtakunnan  metsien  in  
ventoinnin  yhteydessä  laaditun  suurimman  kestävän  
suunnitteen  määriin.  VMI:n  suunnitehan  on ollut vero  
luokittaisten  suunniteprosenttien määrityksen lähtö  
kohtana.  
Tutkimustehtävänä  oli  tilakohtaisten  hakkuumahdol  
lisuuksien  käytön selvittäminen  ja  tämä edellytti  ni  
menomaan suurimman  tilakohtaisesti  kestävän  suunnit  
teen määrittämistä.  Lisäksi  oletettiin, että metsänomis  
taja  hakkuupäätöstä pohtiessaan  on ensisijaisesti  kiin  
nostunut  hakkuista  kertyvistä  tuloista ja toisaalta  hak  
kuista  aiheutuvista  menoista.  Fyysisesti  samansuuruisis  
ta hakkuumääristähän  voi  kertyä  kovin  erisuuruinen  
nettotulo  hakkuutavasta  ja puutavaralajirakenteesta 
riippuen. Tilakohtaisen  kestävyyden  kriteeriksi  valittiin  
kin  nettotulot  hakkuumäärien  sijasta. 
Kaikkien  metsänomistajien  metsätaloudelleen  aset  
tamat tulotavoitteet  oletettiin samankaltaisiksi  ja ajan 
suhteen  staattisiksi  (kuva  4a).  Oletus  vakioidusta  netto  
tulotavoitteesta  on luonnollisesti  epärealistinen, sillä  
metsänomistajan tarpeet saattavat  olla  hyvinkin  erilai  
sia eri ikävaiheessa, ts. eri talouskausina.  Henkilön  
ikääntyessä hänen  investointi-  ja kulutustarpeensa 
yleensä vähenevät.  Käytännössä tasaista  suunnitetta  rea  
listisempi  olisi,  sellainen  suunnite, jossa pyritään netto  
tulojen kestävyyteen  metsänomistajan iän  suhteen.  Täl  
löin  ensimmäiselle  talouskaudelle  esitettäisiin  suurim  
mat hakkuut  ja sitä seuraaville  laskevat  hakkuut  (kuva  
4b).  Siten  seuraavalle  omistajalle metsälössä  olisi  taas 
kertynyt  runsaammin  hakkuumahdollisuuksia.  Kestä  
vyyteen ei  siis  pyrittäisi  kymmenvuosittain, vaan esi  
merkiksi  tilan  omistusajan, keskimäärin  noin kolmen  
kymmenen vuoden  puitteissa.  Teoriassahan  laskentape  
riaatteissa  ei  ole  muuta eroa kuin  se aikajänne, jonka 
kuluessa  kestävyyttä  haetaan.  Tutkimustehtävän, so. 
hakkuumahdollisuuksien  käytön  erojen tarkastelemisen  
kannalta  kymmenvuosittain nettohakkuutulojen tasai  
suuteen tähtäävä  laskentamenetelmä  on  kuitenkin  pe  
rusteltu. 
Ongelmana oli  löytää tutkimuksen  tarkoitukseen  so  
veltuva hakkuulaskelmamenetelmä.  Aineisto  asetti va  
littavalle  menetelmälle  rajoituksia  sikäli, että  metsätöis  
tä  oli  käytettävissä  kuvioittaisia  tietoja vain  metsämaan 
laadusta, puuston iästä, kehitysluokasta,  tilavuudesta, 
puulajisuhteista ja ehdotetusta  poistumasta. Ehdoton  
vaatimus  menetelmälle  oli  atk-sovitteisuus, sillä  suunni  
te oli  laskettava  lähes  2  000  otosmetsälölle.  
Kilkki  (1968) on esittänyt  nettotulotavoitteeseen  pe  
rustuvan  hakkuulaskelman  jo 1960-luvun lopulla. Mo  
nivuotisen  kehittelytyön  tuloksena  (Kilkki & Pökälä  
1975, Kilkki  ym. 1975, Siitonen  1983) sen  pohjalta on 
syntynyt suuralueittaisia  hakkuulaskelmia  varten ns. 
19 Folia Forestalia 747 
Kuva  4. Esimerkkejä  tilakohtaisesti  kestävän  suunnit  
teen suuruudesta  eri talouskausina. Talouskausit  
tain tasainen  (a)  ja metsänomistajan iän  myötä las  
keva  suunnite  (b). 
Figure  4. Allowable  cut  based  on  the sustained  yield at the  
woodlot level  during successive  management  plan  
periods. Examples of stable (a) and  by  forest  owner's  
age decreasing allowable  cut (b).  
MELA-laskelma, jota on sovelluttu  mm.  Metsä 2000-  
ohjelman  puuntuotantotavoitteita laskettaessa  (Metsien  
hoidon  ...  1985). Sitä voidaan  tietyin edellytyksin  käyt  
tää  myös  metsälötasolla  (Kilkki  1984). Haittana on kui  
tenkin  monipuolisuudesta johtuva käytön  monimutkai  
suus  ja suuri  tietokoneresurssien  tarve.  
Tämän tutkimuksen  tarpeisiin riittäväksi  kestävän  
hakkuusuunnitteen  laskentamenetelmäksi  katsottiin  
Melanen-hakkuulaskelmasta  muokattu  laskelma.  Mela  
nen-hakkuulaskelma  on alunperin laadittu  Helsingin 
yliopiston  metsänarvioimistieteen  laitoksella  ja sitä  on 
muokattu  Finnmap Oy:ssä  (Yrjönen 1981, 1983). Tut  
kimuksessa  käytetyssä  versiossa hakkuusuunnitteen  
laskentaa  on parannettu siirtymällä  heuristisesta  opti  
moinnista  iterointiin  (Ruuth 1987). Lisäksi  useita  tiloja 
voidaan  käsitellä  samanaikaisesti.  Seuraavassa  esitetty  
laskelman  kuvaus perustuu  pääosin  Ruuthin  (1987) 
työhön. 
Melanen-hakkuulaskelman  laskentayksikkönä on 
metsikkökuvio,  jonka puuston kehitystä  ja käsittelyä 
simuloiden  sille  laaditaan  koko laskentajakson kattava  
käsittelyohjelma.  Laskentajakson pituus  on vapaasti  va  
littavissa.  Tässä  tutkimuksessa  laskentajakson  pituudek  
si valittiin  viisikymmentä  vuotta eli  viisi  kymmenen 
vuoden  pituista talouskalitta. Pitkällä laskentajaksolla 
pyrittiin varmistamaan, ettei  ensimmäisen  talouskauden  
uudistusala muodostu kohtuuttoman  suureksi ikära  
kenteeltaan  vanhoissa  metsälöissä.  Laskentajakson lop  
pupuuston  tilavuutta hakkuulaskelmassa  ei  kontrolloi  
da. Ruuthin  (1987, liite  4)  tekemien  laskelmien  perus  
teella loppupuuston tilavuus  on pienempi nykypuus  
toon verrattuna,  jos  metsälössä  on etupäässä vanhoja, 
uudistuskypsiä metsiköitä.  Muissa tapauksissa loppu  
puuston tilavuus  viidenkymmenen vuoden  kuluttua  on 
nykypuustoon nähden  suurempi. 
Hakkuulaskelmassa  puustoa kehitetään  kasvuyhtä  
löillä.  Yli  30-vuotiailla  kangasmaan metsiköillä  käyte  
tään  Nyyssösen  ja Mielikäisen  (1978) kasvuyhtälöitä  ja 
luonnontilaisilla  soilla  ja ojikoilla  Heikuraisen  (1971) 
kasvuyhtälöitä.  Alle  30-vuotiailla  metsiköillä  käytetään 
Koiviston  (1959) kasvu-  ja tuotostaulukoita.  Puustoa  
käsitellään  Tapion yksityismetsille laatimien  käsittely  
ohjeiden mukaan  (Yksityismetsien ...  1981). Laskelmas  
sa on mahdollista  käyttää myös maastossa  ensimmäisel  
le  talouskaudelle  tehtyjä hakkuuehdotuksia.  Tutkimuk  
sessa  näin  ei  kuitenkaan  menetelty. 
Talouskausittain  tasaisiin  nettohakkuutuloihin  pyri  
tään  jakamalla laskentajakson  kuluessa  hakattaviksi  tu  
levat  kuviot  eri  talouskausille  siten, että  niistä  muodos  
tuvat nettohakkuutulot  olisivat  likimain  yhtä suuria  
kullakin  talouskaudella.  
Periaatteessa  menettely on hyvin yksinkertainen:  ta  
louskausittain  kaikki  harvennus-  ja  päätehakkuiden tu  
lot  lasketaan  yhteen, vähennetään  uudistuskustannukset  
ja lasketaan  kausittaisten  nettotulojen keskiarvo.  Seu  
raavaksi  pyritään  jakamaan hakkuukuviot  eri  kausille  
siten, että ko.  keskiarvon  mukainen  nettotulo  toteutuisi  
jokaisella kaudella.  Tämä  tapahtuu joko aikaistamalla  
tai  myöhäistämällä kuvioilla  tehtäviä hakkuita  suhtees  
sa Tapion  yksityismetsille  esittämiin  käsittelynormeihin.  
Kyseessä  on  siten eräänlaisen  iterointitehtävän  ratkai  
seminen.  
Kausittain  ehdottoman  tasaiset  nettohakkuutulot oli  
sivat  mahdollisia  vain  sellaisilla  metsälöillä, joilla kaik  
kia  ikäluokkia  edustavia  metsiköitä  on lukumääräisesti, 
pinta-alaltaan ja puustoltaan saman verran. Tällöin  on 
kyseessä  normaalimetsä.  Mikäli  metsikkörakenne  poik  
keaa  suuresti  normaalimetsästä, hakkuutulojen tasai  
suus  olisi  mahdollista  saavuttaa  vain  luopumalla ohjeel  
lisista  kiertoajoista ja jakamalla inventoinnin  mukaiset  
metsikkökuviot  hyvin  pieniin osiin.  
Jos oletetaan, että metsänomistajan hyväksymä ja 
ohjekiertoaikojen taustalla  oleva  korkokanta  ovat  sa  
moja, ohjekiertoajoista  ei  ole  järkevää poiketa kovin  
kaan  paljoa. Toisaalta  kovin  pieniä leimikoita  on vai  
kea  saada  kaupaksi  suuriksi  nousevien  korjuun  yksik  
kökustannusten  vuoksi. Lisäksi  on luontevaa  olettaa 
metsänomistajien pyrkivän  käsittelemään  pikemminkin  
20 Karppinen, H. &  Hänninen, H. 
kohtuullisen  kokoisia  yhtenäisiä  metsiköitä kuin mieli  
valtaisesti  jaettuja  metsiköiden  osia.  Tasaisuuden  vaa  
timusta lievennettiinkin  siten, että talouskausittaisten  
nettohakkuutulojen sallittiin  poikkeavan 20 % laskenta  
jakson nettohakkuutulojen keskiarvosta.  Poikkeamapro  
sentin  soveltamisessa  on siis  tavallaan  kysymys  tasaisen  
hakkuuohjelman aiheuttamien  taloudellisten  menetys  
ten vähentämiseksi.  
Jos  metsälössä on vain  muutama tai  jokin hyvin suu  
ri  päätehakkuukuvio, laskelmalla  ei  päästä edes  poik  
keamaprosentin rajoissa  tasaisiin  nettohakkuutuloihin, 
koska  tasaus  perustuu paljolti  päätehakkuisiin. Tämän  
vuoksi  laskentajakson  aikana  päätehakkuuvaiheeseen 
tulevat  metsiköt  jaettiin pinta-alaltaan korkeintaan  
kahden  hehtaarin  kuvioiksi.  Kahteen  hehtaariin  päädyt  
tiin  yksityismetsälain  2 §:n edellyttämien hakkuu-  ja  
uudistussuunnitelmien  keskikoon  perusteella  (Tapion ...  
1986, s. 86).  Sellaisilla  tiloilla, joiden kehitysluokkara  
kenne  on pahoin vinoutunut, esimerkisi  valtaosa  puus  
tosta  on yhdessä kehitysluokassa,  tasaisten  nettohak  
kuutulojen vaatimusta  ei  luonnollisestikaan  ole  mahdol  
lista  saavuttaa. 
Hakkuut tasataan Melanen-hakkuulaskelmassa  eri  
talouskausille  ensisijaisesti  päätehakkuuajankohtia 
muuttamalla.  Kriteerinä  päätehakkuita tasoitettaessa  
käytetään  ns. näyttäjäprosenttia. Se  vastaa  investointien  
sisäistä  korkokantaa  (Saari 1968) ja kuvaa  siten  met  
sikkökuvion  vuotuista  tuottoa siihen sidottuun  pää  
omaan nähden.  
Päätehakkuukuvio, jolle  saadaan  pienin näyttäjäpro  
sentti on suhteessa  muihin päätehakkuukuvioihin näh  
den  uudistuskypsin. Laskentajakson käsittelyohjelmaa  
laskettaessa tällaisten  kuvioiden  hakkuita  aikaistettiin  
tarvittaessa  korkeintaan  kymmenellä vuodella.  Vastaa  
vasti suurimmat näyttäjäprosentit saaneiden  kuvioiden  
käsittelyä  siirrettiin  myöhäisemmäksi korkeintaan  kol  
mellakymmenellä vuodella.  Näin  pyrittiin vähentämään  
hakkuukypsän puuston  seisottamisesta  metsänomista  
jalle  syntyviä  taloudellisia  tappioita. Hakkuulaskelmas  
sa uudistusikä  vaihteli  puulajin ja  maaperän viljavuu  
den mukaan seuraavasti:  
Harvennushakkuita  laskelmassa  käsitellään  ensivaihees  
sa metsänhoidollisina  välttämättömyyksinä.  Ne  tehdään  
heti  kun  harvennusmallit  niitä  suosittavat.  Ylispuustoi  
set ja sellaiset  vajaatuottoiset metsiköt,  joiden puusto 
on yli-ikäistä,  viallista  tai  kasvupaikkaan nähden  vää  
rää puulajia, uudistetaan  heti  ensimmäisellä  talouskau  
della. Sen  sijaan vähäpuustoisuuden takia  vajaatuottoi  
siksi luettujen metsiköiden  hakkuut  tasataan eri kausille  
yhdessä päätehakkuiden kanssa.  
Pelkästään  päätehakkuita siirtämällä  Melanen-hak  
kuulaskelmalla  ei aina  ole mahdollista  saavuttaa sellais  
ta käsittelyohjelmaa,  jolla talouskausittaiset  nettohak  
kuutulot  pysyisivät  sallitun 20  %:n poikkeaman puit  
teissa. Tällöin  siirretään  harvennushakkuita  tekemällä  
Tapion harvennusmalleihin  tasokorjauksia. Näin  har  
vennuksia  voidaan  joko aikaistaa  tai  siirtää  myöhäi  
sempään ajankohtaan. Harvennusmalleihin  sallittiin  sel  
laiset  muutokset, joilla harvennukset  siirtyivät  korkein  
taan yhden talouskauden  verran. 
Hakkuulaskelmassa  metsiköiden  nettohakkuutuloja 
käsitellään  suhteellisina.  Hakkuista  syntyvät  tulot  ja 
menot on suhteutettu  tukkipuun määrään ja hintaan:  
Metsikön  absoluuttiset  nettohakkuutulot  saadaan  ker  
tomalla  kaavan  (1) mukainen  hakkuun  suhteellinen  ar  
vo (VP)  tukkipuun hinnalla  (Pt).  
Hakkuutuloja laskettaessa  käytettiin  havutukin  ja  
-kuitupuun kantohintoja.  Tarkempia  puutavaralajeit  
taisia  hintoja ei  käytetty,  koska  maastotöissä  puulaji  
suhteet  kerättiin  vain  kymmenysosina tilavuudesta.  Li  
säksi  Melasen  puutavaralajimallit, jotka perustuvat 
Koiviston  (1959) kasvu-  ja tuottotaulukoihin, laskevat  
hakkuun  puutavaralajiosuudet kullekin  kuviolle  vain  
pääpuulajin mukaan.  Kantohinnat  laskettiin  ensimmäi  
sen talouskauden  ensimmäisen  vuoden  hintojen perus  
teella. Hintatietoina  käytettiin koko  maan keskihintoja  
(liitetaulukko 4.1). 
Kun  hakkuutuloista  vähennetään  metsänuudistus-  ja 
hoitokustannukset, päästään nettotuloihin.  Hakkuulas  
kelmassa  oletetaan, että metsät uudistetaan  aina  keinol  
lisesti  joko kylväen  tai istuttaen.  Uudistus-  ja hoitokus  
tannukset  perustuvat koko  maan keskikustannuksiin  
(liitetaulukko 4.1). Uudistamisketjut  laadittiin  Tapion 
yksityismetsien  käsittelyohjeiden perusteella seuraavasti  
(Yksityismetsien  
...
 1981): 
OMT: raivaus, muokkaus, kuusen  istutus, kaksi  taimi  
kon  hoitokertaa  
MT: raivaus, muokkaus, puolet männyn ja puolet 
kuusen istutusta, kaksi  taimikon  hoitokertaa  
VT: raivaus,  muokkaus, puolet männyn  istutusta  ja 
puolet männyn  kylvöä,  kaksi  taimikon  hoitoker  
taa 
CT, CIT ja luonnontilaiset  suot: raivaus, muokkaus, 
männyn kylvö, kaksi taimikon  hoitokertaa  
Näin  saatu suurin  kestävä suunnite  on luonnollisesti  
kestävä  vain  sillä  edellytyksellä, että havutukin, -kuitu  
puun  ja metsän uudistamisen  keskinäisissä  hintasuhteis  
sa ei  tapahdu olennaisia  muutoksia  laskentajakson ai  
kana.  Käytännössä puutavaralajeittaiset hintasuhteet  
voivat  pitkällä  aikajaksolla vaihdella  paljonkin kysyn  
nän  muutoksista riippuen. Tämän tutkimuksen  kannal  
ta  hintasuhteisiin  liittyvä  epävarmuus on toisarvoista, 
sillä  tarkoituksena  ei  ole  tulevien  hakkuutulojen ennus  
taminen.  
Vp  
= (V t  +wvk)-pui/pt (1) 
Vp  = hakkuun  suhteellinen  arvo 
V, = tukkipuun  tilavuus  poistumassa 
V
k = kuitupuun  tilavuus  poistumassa 
P
t
 = tukkipuun  hinta  
P
k  
= kuitupuun hinta  
P
ui 
= uudistuskustannukset  kasvupaikalla  i  
länty, tuoreet kankaat  (MT) 
länty, kuivahkot  kankaat  (VT) 
länty, kuivat  kankaat  (CT,  Clt) 
uusi, lehtomaiset  kankaat  (OMT) 
uusi, tuoreet kankaat  (MT) 
oivu,  lehtomaiset  kankaat  (OMT) 
oivu,  tuoreet kankaat  (MT) 
70—110  
BO  — 120  
110— 150  
70  —  110  
80  
—
 120  
50  
—
 90  
60  — 100 
21 Folia Forestalia 747 
Pienille  metsälöille, joilla  on vain  muutamia  kuvioita, 
laskelmaa on useimmiten mahdoton laatia.  Hakkuiden 
tasaus eri talouskausille  epäonnistuu, koska  hakattavia  
kuvioita  ei  yksinkertaisesti  riitä  jaettavaksi  eri talous  
kausille.  
Metsäalaltaan  alle  kymmenen hehtaarin  tiloille,  kestä  
vä  suunnite  laskettiinkin  käyttämällä  Tapion soveltamia  
suunniteprosentteja ja metsänhoidollisin  perustein  teh  
tyjä  hakkuuehdotuksia.  Jos  metsänhoidollisten  hakkuu  
ehdotusten  summa oli pienempi kuin  Tapion prosenteil  
la  laskettu suunnite, kestävänä  suunnitteena  käytettiin  
metsänhoidollisten  hakkuuehdotusten  summaa. Päin  
vastaisessa  tapauksessa kestävänä  suunnitteena  käytet  
tiin  Tapion prosenteilla  laskettua  suunnitetta.  Tapion 
suunniteprosentit perustuvat Kuuselan  (1968) julkaise  
maan artikkeliin  (tarkemmin Ranta  1986, s. 361  ja 
Suunniteprosentit-moniste). 
Käytetyssä hakkuulaskelmassa  hukkapuuosuudet 
laskettiin  Koiviston  (1959) kasvu-  ja tuottotaulukoiden  
perusteella. Myös alle  kymmennen hehtaarin  metsälöille  
hukkapuu laskettiin  samoilla  malleilla.  Hukkapuu  vä  
hennettiin  hakkuusuunnitteesta, jolloin päädyttiin  ker  
tymäsuunnitteeseen. Kun  jäljempänä puhutaan kestä  
västä suunnitteesta, tarkoitetaan  sillä nimenomaan  suu  
rinta  kestävää  kertymäsuunnitetta. 
Alle  kymmenen  hehtaarin  tiloja lukuunottamatta  tar  
koitetaan  tilakohtaisesti  suurimmalla  kestävällä  suunnit  
teella  sellaista  ensimmäisen  talouskauden  (10  vuotta)  ker  
tymäsuunnitetta, jota noudattaen  metsälöstä  saataisiin  li  
kimain  samansuuruiset  nettohakkuutulot  myös  sitä seu  
raavien neljän talouskauden  aikana.  Tavoitteena  ovat  si  
ten kymmenvuotiskausittain tasaiset nettohakkuutulot, 
mikä ei välttämättä merkitse  talouskausittain  tasaisia 
hakkuumääriä.  
233. Metsänhoidollinen suunnite 
Metsänhoidollinen  suunnite  perustuu arvioijan  maas  
tossa tekemiin  metsiköittäisiin  hakkuuehdotuksiin  tai  
metsätaloussuunnitelmien  korjattuihin  hakkuuehdotuk  
siin (tarkemmin luku  222).  Hakkuuehdotukset  on tehty 
Keskusmetsälautakunta  Tapion yksityismetsien  käsitte  
lystä antamia  ohjeita noudattaen  (Yksityismetsien  ...  
1981).  Metsänhoidollisen  suunnitteen  sijaan olisi  ehkä 
oikeampaa puhua metsikkötaloudellisesta suunnitteesta, 
koska lähtökohtana  metsien  käsittelyohjeissa  on käsitel  
lä kutakin  metsikköä muista  metsiköistä välittämättä, 
metsikön  parhainta mahdollista  tuottoa silmällä  pitäen. 
Perustan  ohjeiden kiertoaikasuosituksille  muodostavat  
liiketaloudelliset  laskelmat  (Nyyssönen  1958). 
Metsiköittäisiä  hakkuuehdotuksia  ei siis  ole harkittu  
koko  metsälön  kannalta, vaan jokaista  metsikköä on 
käsitelty  itsenäisesti.  Hakkuuehdotus  tehtiin  aina, kun  
metsikkökuvion  puuston arvioitiin  saavuttavan  ohjeissa  
esitettyjen  harvennusmallien  leimausrajan tai  uudiskyp  
syyden talouskaudella.  Ehdotetut  hakkuut  sovitettiin  
talouskauden  puoliväliin.  Tapauskohtaisesti päätehak  
kuut  ehdotettiin  joko luontaiseen  tai  keinolliseen  uudis  
tamiseen  tähtääviksi.  Jos metsikön  päätehakkuun 
arvioitiin  tapahtuvan viidentoista  vuoden  kuluessa  ta  
louskauden  ensimmäisestä  vuodesta  lukien, harvennus  
hakkuita ei ehdotettu.  
Metsänhoidollinen  suunnite  koko metsälölle  saatiin  
yksinkertaisesti  laskemalla  metsiköittäiset  hakkuuehdo  
tukset  yhteen. Vähentämällä  metsänhoidollisesta  suun  
nitteesta  hukkapuu päästiin kertymäsuunnitteeseen. 
Myöhemmin  metsänhoidollisesta  kertymäsuunnitteesta 
käytetään kuitenkin  pelkästään nimitystä  metsänhoidol  
linen  suunnite.  Hukkapuuosuudet laskettiin  puunkäyt  
tö- ja poistumatutkimusten perusteella (Metsäntutki  
muslaitoksen  metsäekonomian  osaston  arkisto)  ja ne on 
esitetty liitetaulukossa  4.2. 
24.  Tulosten laskenta 
241. Tutkimuksessa käytetyt  käsitteet  ja 
muuttujat  
Tässä luvussa  kuvaillaan  tutkimuksessa  käytetyt  käsit  
teet  ja muuttujat. Tuloksia  esitettäessä  joidenkin muut  
tujien nimet  on lyhennetty.  Käytetyt  lyhenteet on esitet  
ty  suluissa  muuttujien esittelyn yhteydessä. 
Yksityistilalla  tarkoitetaan  sellaista  luonnollisen  hen  
kilön, yhtymän tai  perikunnan samassa  kunnassa  omis  
tamien  rekisteritilojen  kokonaisuutta,  jossa kaikilla  re  
kisteritiloilla  on sama  omistussuhde.  Metsälöllä  tarkoi  
tetaan kaikkia  edellä  määriteltyyn yksityistilaan  kuulu  
via metsiä, ts.  yksityistilan metsäpalstoista  muodostu  
vaa kokonaisuutta  (ks.  otostilan  määritys s. 13). 
Hakkuut  ovat  tutkimusjakson, so. viiden  vuoden  ai  
kana  viimeisimmän  omistajan  tekemiä myynti-  ja koti  
tarvehakkuita.  Myyntihakkuisiin luettiin  paitsi  tilan  ul  
kopuolelle myyty  myös tilan  omaa käyttöä varten sa  
hattu  raakapuu.  Kotitarvehakkuut  ovat  tilalla  poltto  
puuna ja muuna kuin  sahapuuna käytettyä  raakapuuta. 
Metsälön  hakkuumahdollisuuksia  kuvataan  metsän  
hoidollisella  ja kestävällä  suunnitteella  (tarkemmin lu  
vut 232  ja 233). Metsänhoidollinen  suunnite perustuu 
metsikkötason  hakkuuohjelmaan ja se kuvaa  metsälön  
välittömiä hakkuumahdollisuuksia  alkaneen  kymmen  
vuotiskauden aikana.  Kestävässä  suunnitteessa  metsik  
kötason  hakkuuohjelma on laajenettu metsälötasolle  
ottaen huomioon  hakkuumahdollisuuksien  kehittymi  
nen myös pitkällä  aikavälillä; tavoitteena  ovat  likimain  
tasaiset nettohakkuutulot  viiden  kymmenvuotiskauden 
aikana.  Suunnitteista  on vähennetty hukkapuu, jolloin  
on päädytty  kertymäsuunnitteisiin. Lyhyyden vuoksi  
niistä käytetään  kuitenkin  pelkästään suunnite-termiä.  
Metsälön  hakkuumahdollisuuksien  käyttöastetta kuva  
taan tehtyjen hakkuiden  ja cm.  kertymäsuunnitteiden 
suhteella.  
Tuloksia  laskettaessa  hakkuut  ja suunnitteet  on 
muunnettu metsähehtaarikohtaisiksi  (m3/ha/v).  Vaih  
toehtoisesti  ne olisi  voitu  laskea  myös tilakohtaisina  
(m3/tila/v).  Muuttamalla  hakkuumäärät  ja suunnitteet  
hehtaarikohtaisiksi  poistettiin  tilan  koon  vaikutus, jol  
loin  niiden  varianssi  pieneneni. Hakkuiden  ja suunnit  
teiden  määrät riippuvat nimittäin selvästi metsälön  
koosta.  Hakkuut  laskettiin  tilalla  viiden  vuoden  kulues  
sa tehtyjen myynti-  ja kotitarvehakkuiden  keskiarvona.  
Jos tilan  omistaja  oli  vaihtunut  viiden  vuoden  aikana, 
laskettiin  hakkuiden  keskiarvo  vain  viimeisen  omistajan 
22 Karppinen, H. & Hänninen, H. 
hallinta-ajalta. Alle viisi  vuotta tilaansa  hallinneita  met  
sänomistajia oli  aineistossa  14,5 %. 
Kestävyydellä  tarkoitetaan  nettohakkuutulojen tasai  
suutta: metsästä  viiden  peräkkäisen talouskauden  aika  
na hakattavan  puumäärän on oltava  sellainen, että  eri  
talouskausien  nettohakkuutulot  poikkeavat toisistaan  
korkeintaan  20 %. 
Hakkuumahdollisuuksien  käyttöä  tarkastellaan  usei  
den metsänomistajia ja heidän  metsälöitään  kuvaavien  
taustamuuttujien luokissa.  Muuttujien valinta tehtiin  
alustavien  tarkastelujen, tutkimushankkeen  ennakkora  
porttien  ja muiden  metsänomistajien käyttäytymistä  kä  
sitelleiden  tutkimusten perusteella (lähinnä Järveläinen  
1981, 1988 a).  
Metsänomistajat jaettiin omistajan  ammatin  ja met  
sälön  omistusmuodon  perusteella neljään omistajaryh  
mään:  maanviljelijöihin (Mv), metsätilanomistajiin  
(Mto),  perikuntiin  (Perik)  ja yhtymiin (Yhtym). Maan  
viljelijöiksi  luettiin ne metsänomistajat, jotka ilmoittivat  
ammatikseen  maanviljelijän tai  saivat pääasiallisen toi  
meentulonsa  tilalla  harjoitetusta maataloudesta.  Metsä  
tilanomistajat saavat  tulonsa  ensisijaisesti  maatalouden  
ulkopuolelta. Perikunta  on tilan  omistajan  kuoltua  ja  
kamattomana  pidettävä tila, jonka omistajan  perilliset  
omistavat  yhdessä. Perikunnasta  käytetään  myös kuo  
linpesä-nimitystä.  Yhtymä on puolestaan kahden  tai  
useamman henkilön  keskinäisellä  sopimuksella muo  
dostama  yhteenliittymä, jossa tilaa  hoidetaan  yhteiseen 
lukuun.  Käytännössä yhtymät on useimmiten  muodos  
tettu perikunnista. Verotuskäytännöltään ne ovat  erilai  
sia.  Perikuntia  ja yhtymiä käsiteltiin  tutkimuksessa  
paitsi  erikseen  myös yhdessä, jolloin  niistä  käytetään  
nimitystä  yhteisomistustilat (Yhteisom). 
Omistajan  ikää  käytettiin sekä jatkuvana että luoki  
teltuna  muuttujana. Yhteisomistustilojen  osalla  omista  
jan ikä  korvattiin  tilan  metsäasioista  vastaavan  henki  
lön  iällä.  Metsänomistajat luokiteltiin  iän  perusteella  
neljään luokkaan:  
1 alle  40-vuotiaat  
2 40 —49-vuotiaat  
3 50—59-vuotiaat  
4 60-vuotiaat  ja sitä  vanhemmat  
Hallinta-aika  kuvaa  osittain  samaa asiaa  kuin  metsän  
omistajan ikä.  Metsänomistajat saavat kuitenkin  tilan  
haltuunsa  eri  ikäisinä, jolloin sama hallinta-aika  saattaa 
eri  metsänomistajilla vastata kovinkin  erilaista  ikää.  
Hallinta-ajalla tarkoitetaan  tutkimuksessa  sen ajan pi  
tuutta, jonka metsälö  oli  haastatteluajankohtana ollut  
metsänomistajan omistuksessa.  Näin  määriteltynä hal  
linta-aika  ei  luonnollisesti  kerro sitä, kuinka  kauan  tila 
kaikkiaan  tulee  olemaan  samalla  omistajalla, vaan vain 
edellisestä  omistajanvaihdoksesta kuluneen  ajan haas  
tatteluhetkeen  mennessä.  Hallinta-aika  laskettiin  pää  
tilan  omistusajan perusteella, jos tilalla  oli useampia eri  
aikoina  hankittuja rekisteritiloja.  Hallinta-ajan mukaan  
metsänomistajat  luokiteltiin  myös  neljään ryhmään: 
1 tilan  hallinta-aika  alle  6 vuotta 
2  tilan  hallinta-aika  6—15  vuotta 
3 tilan  hallinta-aika  16—25 vuotta 
4 tilan  hallinta-aika  yli 25  vuotta 
Tuloksia  tarkasteltiin  myös  sukupuolen suhteen, koska  
aiemmat  tutkimustulokset viittasivat  mahdollisiin  eroi  
hin  naisten  ja miesten  hakkuukäyttäytymisessä.  
Metsänomistajan tilalleen  ilmoittaman  pääasiallisen 
käyttötarkoituksen  perusteella tilat jaettiin neljään tuo  
tantosuuntaan: 
1 maatalous 
2  tasapuolisesti maa-  ja metsätalous  
3  metsätalous 
4 virkistys  ja asuminen  
Tuotantosuuntaan  "virkistys  ja asuminen" luettiin 
myös  maa-  ja metsätalouteen  kuulumatonta  tuotannol  
lista toimintaa  mm.  soran myynti,  kesäasuntojen vuok  
raus,  tilan  vuokraus, tilan  käyttö  sijoituskohteena ja  
turkistarhaus.  Tällaisten  tilojen osuus oli  kuitenkin  hy  
vin  pieni  — vajaat kaksi  prosenttia  koko  aineistossa,  
joten niillä  ei  ole  sanottavaa vaikutusta  tuloksiin.  
Tilan kokoa  kuvattiin  kokonaispinta-alan ohella  
metsä-  ja peltoalalla. Kokonaisala  ja peltoala perustui  
vat aina  haastattelussa  tarkistettuihin  verotustietoihin.  
Metsäala  sensijaan mitattiin  kartoilta  maastoarvioinnin  
perusteella.  Inventoimattomilla  tiloilla  metsäalakin  pe  
rustui  verotustietoihin.  Metsäalaan  luettiin vain  vero  
luokkiin  lA-IV  kuuluva  metsämaa. Metsäalan  perus  
teella  tilat jaetaan maa-ja metsätilarekisterin  luokituk  
sen mukaisesti  viiteen  luokkaan:  
1 metsää  5,00- 9,99 ha  
2 metsää 10,00—19,99 ha  
3 metsää 20,00—49,99 ha  
4 metsää 50,00—99,99 ha  
5 metsää vähintään  100,00 ha  
Peltoalan  mukaan  tilat  jaettiin neljään luokkaan:  
1 peltoa ei  lainkaan  
2 peltoa 0,01—4,99 ha 
3 peltoa 5,00—9,99 ha 
4 peltoa vähintään  10,00 ha  
Tilan  saantotapa kuvaa  sitä, kuinka  tila  on siirtynyt  ny  
kyisen  omistajan hallintaan:  
1 perintömekanismi 
2 osto  vapailta markkinoilta  
3 asutuslakien  mukainen  kauppa (hallintasopimustila) 
4 tila  toistaiseksi  perikunnan hallussa  
Perintömekanismilla  tarkoitetaan  tilan  siirtymistä  pe  
rintönä  tai ostona vanhemmilta  tai sukulaisilta.  Koska  
myös  perikuntien kohdalla  on kyse  perintömekanismin 
kautta  tapahtuvasta omistusoikeuden  muutoksesta, olisi  
myös nämä  voitu  lukea  cm.  ryhmään. Näin  ei kuiten  
kaan  menetelty, koska perikunta on luonteeltaan  tila  
päinen omistusmuoto.  
Metsänomistajan fyysistä  yhteyttä  metsälöönsä  kuva  
taan tilalla  asumisen  perusteella: 
1  omistaja asuu tilalla  vakinaisesti  
2 omistaja  asuu tilan  ulkopuolella tilan  sijaintikunnassa 
3 omistaja  asuu tilan  sijaintikunnan ulkopuolella 
23 Folia Forestalia 747 
Metsätalouden  edistämistoimintaa  ja sen vaikutusta  
puuston käyttöasteeseen kuvataan  kolmella  muuttujal  
la. Metsätalouden  suunnittelu  kuvaa  sitä,  onko  tilalla  
voimassa  oleva  — alle  10 vuoden  ikäinen  — metsäta  
loussuunnitelma.  Koska metsätalouden  suunnittelun  
vaikutuksia  voitiin odottaa  ilmenevän  vasta muutaman 
vuoden  viiveen  jälkeen, jaettiin suunnitelmatilat  suunni  
telman  voimassaoloajan perusteella kahteen  ryhmään: 
1 tilalla  ei ole suunnitelmaa  
2 tilalla  on ollut  suunnitelma  korkeintaan  4 vuotta 
3 tilalla  on ollut  suunnitelma  vähintään  5 vuotta 
Metsäalan  koulutukseen  luettiin  kuuluvaksi  kaikki  vä  
hintään  viikon  kestäneet  metsäalan  kurssit,  maatalous  
koulutuksen  yhteydessä saatu metsäopetus sekä  metsä  
alan  oppilaitoksissa saatu koulutus.  
Osallistuminen  neuvontatilaisuuksiin  kuvaa  metsän  
omistajan osallistumista  ainakin  kerran  elämässään  jo  
honkin  seuraavista  metsäalan  neuvontatilaisuuksista:  
esitelmätilaisuus, metsäretkeily,  metsätaito-  tms.  kilpai  
lu, metsänhoitoyhdistyksen  kokous,  metsäyhteistyöalu  
een kokous,  alle  viikon  mittainen  metsäalan  kurssi  tai  
muu  vastaavankaltainen  neuvontatilaisuus.  
Metsänomistajan  oma arvio  hakkuumahdollisuuksien  
käytöstä  kuvaa  metsänomistajan näkemystä siitä, kuin  
ka  hän  on mielestään  käyttänyt  metsälönsä  hakkuu  
mahdollisuuksia  hallinta-aikanaan:  
1 hakkuumahdollisuuksia  on käytetty  liikaa  
2 hakkuumahdollisuuksia  on käytetty  sopivasti  
3 hakkuumahdollisuuksia  on käytetty  vain  osittain  
Tulokset  laskettiin  paitsi  koko  Etelä-Suomelle  myös  
osa-alueille, joita muodostettaessa  jouduttiin ottamaan 
huomioon  ensisijaisesti kenttätöiden ajoittuminen ja 
vasta  toissijaisesti  maakunnalliset  ominaispiirteet.  Ete  
lä-Suomi  jaettiin neljään osa-alueeseen  (suluissa aluei  
siin  kuuluvat  metsälautakunnat, kuva  5):  
1 Sisä-Suomi (Itä-Savo  (IS),  Pohjois-Savo (PS),  
Pohjois-Karjala (PK) ja Keski-  
Suomi  (KS)) 
2 Kaakkois-Suomi  (Uusimaa-Häme (UH),  Itä-Häme  
(IH), Etelä-Savo  (ES)  ja  Etelä-  
Karjala  (EK))  
3 Pohjanmaa (Etelä-Pohjanmaa (EP), Keski  
pohjanmaa (KP),  Vaasa  (Va)) 
4 Lounais-Suomi (Satakunta (Sa), Pirkka-Häme  
(PH), Lounais-Suomi  (LS)  ja 
Helsinki  (He)) 
242. Metsänomistajien  ja tilojen  kuvaaminen 
Metsänomistajia ja tiloja kuvattiin  ristiintaulukointien  
ja keskiarvojen  avulla.  Tulokset  koskevat  vähintään  vii  
si  hehtaaria  metsämaata  käsittäviä  tiloja.  Tuloksia  las  
kettaessa  havaintoja painotettiin, koska  tilan  poiminta  
todennäköisyys oli  otantamenetelmästä  johtuen suo  
raan verrannollinen  tilan kokonaisalaan.  Suuren  tilan  
valikoituminen  otokseen  oli  siten  todennäköisempää 
kuin  pienen (Seppälä 1971 a, s. 18). 
Kuva  5. Tutkimuksessa  käytetty  aluejako. 
Figure  5. Study  regions. 
Tulosten  laskennassa  käytetyt  estimaattorit  perustu  
vat  pääosin Järveläisen  (1981, s. 9)  tutkimukseen.  Nii  
hin  on kuitenkin  lisätty otantasuhdetta  korjaava  tekijä  
($), koska  kustakin  metsälautakunnasta  poimittu  otos  
oli  erikokoinen  suhteessa  perusjoukkoon. Estimaatto  
reita  on tässä  muodossa  käyttänyt  Järveläinen  (1988 a)  
ja tällaisina  niitä  on  käytetty  myös  tutkimushankkeen  
ennakkoraporteissa. Tulokset laskettiin  siis  painotetuis  
ta  havainnoista  eikä  rypäiden kautta  kuten  otanta edel  
lyttäisi. Tämä  oli  BMDP-valmisohjelmiston käytön  
edellytyksenä (BMDP... 1985). Painotetut  keskiarvot  eri  
tekijöiden luokissa  laskettiin  kuitenkin  Metsäntutki  
muslaitoksessa  laadituilla  ohjelmilla. 
Lukumääräjakaumia ja -keskiarvoja laskettaessa  pai  
nokertoimina  käytettiin toteutuneiden  poimintatoden  
näköisyyksien käänteisarvoja (lukumääräpainotus). 
Tällöin  metsänomistajien tai metsälöiden  osuus (F) 
luokassa k  estimoitiin  seuraavasti:  
mn m n 
F
k  = 2 2'  <f,(ak/aij)/2  2'  «S>i  (1/ajj) (2) 
IjJ 1 j 
m = metsälautakuntien  lukumäärä  
i = metsälautakunnan  indeksi, (i=1,...,m)  
n = otostilojen lukumäärä  
j = tilan  indeksi, (j=ln)  
a = tilan  kokonaisala  
A = metsälautakunnan  yksityismetsien  kokonaisala, 
perustuu  VMI-7:n tuloksiin  
a
k  
_
 1 1.  jos  otostila  tai  sen omistaja  kuuluu  luokkaan  k  
v  
—
 J  0,  jos  otostila  tai  sen omistaja ei  kuulu  luokkaan  k  
= (S'  a./A,) 1 
j 
24 Karppinen, H. &  Hänninen, H. 
Vastaavasti  muuttujan z  lukumäärällä  painotettu keski  
arvon (Z)  estimaatti  luokassa  k  laskettiin  seuraavasti:  
Metsämaan  alaan  perustuvat  jakaumat ja keskiarvot  las  
kettiin  painottamalla havaintoja metsämaan  ja koko  
naisalan  suhteella  (metsäalapainotus).  Tällöin  metsän  
omistajaluokan k  osuus metsämaan alasta  (F')  estimoi  
tiin seuraavasti:  
Vastaavasti  muuttujan z metsäalalla  painotettu keskiar  
von (Z')  estimaatti  luokassa  k  laskettiin  seuraavasti:  
Kaavaan  (5)  perustuen laskettiin  viiden  vuoden  (tai  hal  
linta-ajan) hakkuumäärien  (X')  ja suunnitteiden  (Y')  
keskiarvojen  estimaatit.  Metsänhoidollisten  ja kestävien  
hakkuumahdollisuuksien  käyttöä kuvaavat  estimaatit  
(P) kussakin  luokassa  k  laskettiin  näistä seuraavasti:  
Tutkimuksessa  esitetyt estimaatit sisältävät  satunnais  
vaihtelua, koska  kyseessä  on otantatutkimus.  Estimaat  
tien  keskivirheitä  ja luottamusvälejä ei  kuitenkaan  esite  
tä  tulosten yhteydessä,  vaikka  niitä  on  käytetty  tuloksia 
tulkittaessa: vain  tilastollisesti  merkitsevät erot on ra  
portoitu (5 %:n riski).  Tulosten  luotettavuustarkastelun  
yhteydessä  (luku 5)  esitetään  joidenkin keskeisimpien 
estimaattien  osalle keskivirheet,  jotta lukija  voisi  muo  
dostaa  käsityksen  keskivirheiden  suuruudesta  aineistos  
sa.  
Käyttöasteen eroja muodostettujen luokkien  välillä  
tutkittiin  pareittain  t-testillä.  t-arvojen laskemiseksi  oli  
ensin  laskettava  käyttöasteen varianssi.  Koska kyseessä  
on suhde-estimaatti  (P),  sen varianssille  ei  voida  laskea  
tarkkaa  arvoa,  vaan varianssin  estimaatti  V(P)  on las  
kettava  bruttovarianssin  kaavalla  (Cochran 1963, s. 
154—159, Liedes  & Manninen  1974, s. 152—162): 
N = tilojen lukumäärä  perusjoukossa  
p  = hakkuiden  (x)  ja suunnitteen  (y)  välinen  korrelaatio-  
kerroin  otoksessa 
Koska  suunnitteen  (Y)  keskiarvo  kussakin  perusjoukon  
luokassa  oli  tuntematon,  se  estimoitiin  otoksesta.  Äärel  
lisen  perusjoukon korjaustekijän  (1—f) laskemiseksi  
olisi  tarvittu tietoja perusjoukon tilojen määrästä  (N)  
kussakin  luokassa  k. Tällaisia  tietoja ei  kuitenkaan  ollut  
saatavissa.  Otostilojen  määrä  suhteessa  perusjoukkoon 
jäi todennäköisesti  kussakin  luokassa  niin  pieneksi  (n < 
SN/100),  ettei  äärellisyyskorjauksella  olisi  ollut  oleellis  
ta merkitystä (Cochran 1963, s. 37—38,  181, Liedes  &  
Manninen  1974  s. 52, 161). 
Approksimatiivinen t-testisuure kahden  eri ryhmän 
hakkuumahdollisuuksien  käyttöasteiden välille  saatiin  
seuraavasti  (Cochran  1963,  s. 181): 
Luokittaisia  hakkuumahdollisuuksien  käyttöasteiden 
keskiarvoja tarkasteltiin  myös  vakioimalla  tiettyjä taus  
tatekijöitä. Kyseessä  on survey-analyysille  tyypillinen 
elaboraatio  eli  kahden  muuttujan välisen  riippuvuuden 
tarkastelu  ainakin  yksi  muu muuttuja vakioituna.  Täl  
löin  kahden  muuttujan välillä  todettu alkuperäinen 
riippuvuus voi  vahvistua, heiketä  tai hävitä  kokonaan  
kolmannen  muuttujan luokissa  (Eskola 1968, s. 305, 
Valkonen  1984, s. 90—91). Elaborointi  edellyttää, että 
muuttujien välisistä  kausaalisuhteista  tehdään  etukäteis  
oletuksia  (kausaalisuhteen toteamisen yleisistä  edelly  
tyksistä  tarkemmin  Eskola  1968, s. 301—310, Valkonen  
1984, s. 89—95).  
Elaborointiin  liittyy monia  ongelmia. Ensinnäkin  se 
vaatii  suuren aineiston, koska  taulukointi  tuhlaa  vapaus  
asteita. Toisaalta  kaikkien  oleellisten  muuttujien sa  
manaikainen  tarkastelu  ei ole mahdollista.  Lisäksi ei 
voida  koskaan  olla  varmoja onko  joku tärkeä  testi  
muuttuja jäänyt kokonaan  tarkastelun  ulkopuolelle 
(Valkonen 1984, s. 96). Viimemainittu  koskee tosin  
yleensäkin  ei-kokeellista  kausaalianalyysiä  eikä  vain  
elaborointia.  
Tutkimuksessa  päädyttiin useista syistä  taulukkoela  
boraatioon  käyttöön  monimuuttujamenetelmien sijasta. 
Havaintojen määrä  oli  ensinnäkin  riittävä  kolmiulottei  
siin  taulukointeihin.  Toiseksi  taulukoinnissa  riippuvuu  
den muodosta  ei tarvitse tehdä ennakko-oletuksia  kuten  
joudutaan usein  tekemään käytettäessä  monimuuttuja  
menetelmiä.  Lisäksi tutkimuksen  osa-aineistolla  on jo 
aiemmin  selitetty  hakkuumahdollisuuksien  käyttöä  pol  
kumallein  (Järveläinen 1988 a)  ja toisaalta  tutkittu 
raakapuun  tarjontaa ekonometrisin  menetelmin  (Loik  
kanen  ym. 1985, 1986, Kuuluvainen  ym. 1987, Kuulu  
vainen  1989). Elaboraation  käyttöä  analyysissa  voidaan  
pitää siten  lähinnä  muuta tutkimusta  täydentävänä. 
m n., m n 
Z
k =2 S (Zj/ajj)  /2 £ (1/ajj) (3) 
ijJ i j 
_a_ m n. m n. 
F\  =2 2' a|  (b.  /ay)  /2 2' <f,  (b/a.j) (4) 
1j 1 j  
b= tilan  metsäala  
_a_ m n m n. 
Z'k  =S 2 <J>j  Zjj(b/aj )/2  S1 (5) 
ij  i j 
Pk  = *  100 (6) 
Y k 
V(P
k
)  = (S\  +  P
2
k  s*  -  2)pk PksKksyk (7)  
nkYk 
Y  = suunnitteen  keskiarvo  (m
3
/ha/v) perusjoukossa 
f= -  1 N 
s 2  = hakkuiden  varianssiestimaatti  
X 
«2  
s
y  
= suunnitteiden  varianssiestimaatti  
P -  P' 
t ~ , _ == (<>) 
x/V(P)  +  V(P')  
25 Folia Forestalia 747 
243. Metsänomistajien  ryhmittely  
Tutkimuksen  eräänä keskeisenä  tavoitteena  oli  ryhmi  
tellä  metsänomistajia hakkuumahdollisuuksien  käytön  
suhteen.  Analyysin  tarkoituksena  oli selvittää, miten 
hakkuumahdollisuuksiaan  eriasteisesti  käyttäneet  met  
sänomistajat poikkeavat  toisistaan.  Kun  metsänomista  
jat oli  ryhmitelty  puuston  käyttöasteen suhteen  erilaisiin  
ryhmiin, tarkasteltiin ryhmien välisiä  eroja  lähinnä  met  
sänomistajien taustatekijöiden suhteen  ristiintaulukoin  
nein  ja keskiarvoin.  Tulosten  laskennassa  käytettiin  lu  
kumääräpainotusta.  
Ryhmittelykriteeri,  hakkuumahdollisuuksien  käyttöä 
kuvaava  tilakohtainen  muuttuja, muodostettiin  yhdis  
tämällä  pääkomponenttianalyysillä metsänhoidollisten  
ja kestävien  hakkuumahdollisuuksien  käyttöastetta  ku  
vaavat  tilakohtaiset  muuttujat  (BMDP ...  1985, s. 480—  
499). Yhdistettyyn  muuttujaan päädyttiin,  koska  ryh  
mittelyssä haluttiin  ottaa  huomioon  samanaikaisesti  se  
kä kestävien  että  metsänhoidollisten  hakkuumahdolli  
suuksien  käyttö.  
Tilakohtaiset käyttöastemuuttujat  ovat  suhdeluku  
muuttujia, jotka voivat  saada arvoja  nollasta  äärettö  
mään ja joiden jakauma on voimakkaasti  oikealle  vino  
(liite  5).  Tämän  vuoksi  ne luokiteltiin  ennen pääkom  
ponenttianalyysiä. Metsänhoidollisiin  ja kestäviin  suun  
nitteisiin  perustuvat käyttöastemuuttujat korreloivat  
luonnollisesti  voimakkaasti  keskenään, mikä vaikuttaa  
haitallisesti  etäisyyksien  laskentaan  ryhmittelyanalyysis  
sä (Engelman 1980, s. 4).  Siksi  ryhmittelymuuttujat 
standardoitiin  muodostamalla  pääkomponenttipiste  
muuttuja. 
Yhdistetty ryhmittelymuuttuja  olisi  voitu  muodostaa  
pääkomponenttianalyysin  sijasta  esimerkiksi  pääakseli  
ratkaisuna  faktorianalyysillä.  Jos  kuitenkin, kuten  tässä  
tapauksessa,  voidaan  olettaa  tiedon  tiivistyvän vain  yh  
deksi  ulottuvuudeksi  on pääkomponenttimenetelmä 
suositeltavampi,  koska  se varianssiorientoituneena  pyr  
kii  kullakin  dimensiolla  maksimivarianssin  selittämiseen  
(Sänkiaho 1974, s. 15, Koskinen  1973, s. 25, Juslin  
1972, s. 67).  Suoritettujen pääakseli- ja pääkomponent  
tianalyysien  tulokset  olivat  kuitenkin  varsin  lähellä  toi  
siaan  (vrt.  Juslin  1972, s. 67). 
Ryhmittely- eli klusterianalyysissä  on periaatteena 
ryhmitellä  havaintoyksiköt  (metsänomistajat),  siten, et  
tä  ryhmittelymuuttujan (puuston käyttöaste) vaihtelu  
on  ryhmien sisällä  mahdollisimman  pientä mutta ryh  
mien  välillä  mahdollisimman  suurta. Menetelmä  sijoit  
taa  jokaisen havainnon  johonkin muodostetuista  ryh  
mistä. Ryhmittelyanalyysi  on tavallaan  vastakkainen  
menetelmä  erotteluanalyysille.  Kun  erotteluanalyysissä  
etsitään  ennalta  tunnettujen ryhmien välisiä  eroja,  ryh  
mittelyanalyysissä  etsitään  ryhmiä, jotka eroavat  selväs  
ti toisistaan  jonkun kriteerin  suhteen  (Koskinen 
1973, s. 28). 
Käytetty ryhmittelyanalyysimenetelmä (K-means  
clustering)  muodostaa  ryhmät havaintoyksiköiden ja  
ryhmäkeskusten euklidisten  etäisyyksien perusteella 
(BMDP ...  1985, s.  464—473,  Engelman 1980). Ryhmä  
keskusten  arvo ryhmittelymuuttujilla  määräytyy ryh  
mään kuuluvien  havaintojen keskiarvona.  Euklidinen  
etäisyys  kahden  pisteen välillä  määritellään  yksinkertai  
sesti  neliösumman  kautta  (Sänkiaho  1974, s. 96, En  
gelman 1980, s. 3):  
Ryhmittelyanalyysimenetelmiä on  paljon  ja ne voidaan  
jakaa mm.  homogeenisuuden kriteerin  ja analyysin  ku  
lun  suhteen.  Jälkimmäisellä  perusteella menetelmät  jae  
taan liierarkkisiin  ja ei-hierarkkisiin  menetelmiin.  Hie  
rarkkiset  menetelmät  voidaan  jakaa kasaaviin  ja jaka  
viin.  Edellisessä  yhdistetään joka askeleella  kaksi  ryh  
mää/siten, että ryhmien sisäinen  homogeenisuus vähe  
nee mahdollisimman  vähän.  Jakavissa  menetelmissä  jae  
taan jokaisessa  vaiheessa  jokin ryhmä siten, että  homo  
geenisuus kasvaa  eniten.  Hierarkkisissa menetelmissä  
analyysi  etenee siis  puumaisesti joko latvasta  tyveen tai  
päinvastoin.  Ei-hierarkkisissa  menetelmissä  optimoi  
daan  ryhmien sisäisiä  ominaisuuksia.  Usein  on kyseessä  
tietyn kriteerifunktion  optimointi  (Martell 1979, s.  52, 
Green  &  Tuli  1978, s. 446). 
Käytetyn  menetelmän  algoritmi on yhdistelmä hie  
rarkkista  tyvestä  latvaan  ja ei-hierarkkista  etäisyyttä  
optimoivaa menetelmää, joten se on puhtaasti  hierark  
kisia  menetelmiä  tehokkaampi.  Menetelmä  jakaa ole  
massaolevia  ryhmiä kunnes  niitä on haluttu  määrä. 
Kun  alustava  ryhmittely on suoritettu alkaa  iterointi:  
minimoidaan  havaintojen maksimaalista  etäisyyttä  
ryhmäkeskuksestaan.  Näin  algoritmi järjestää havainto  
ja  uudelleen  ryhmiin,  kunnes kukin  havainto  on ryh  
mässä,  jonka keskusta  se  on lähinnä  (Engelman 1980, s. 
2-5).  
Ryhmittelyanalyysin käyttöön liittyy samankaltaisia  
ongelmia kun  faktorianalyysin  käyttöön. Ryhmät on 
tulkittava  ts.  ryhmittelyn  on oltava  sisällöllisesti  miele  
käs;  periaatteessahan kaikki  ryhmittelyratkaisut  ovat  
oikeita.  Ryhmien  lukumäärä  ratkaistaankin  usein  tul  
kinnallisten  seikkojen  ja ryhmien koon  perusteella. Mi  
käli  ohjelma tulostaa  kriteerifunktion  samat arvot eri  
ryhmälukumäärille, voidaan  myös  niistä  päätellä eri  
laisten ryhmitysten  hyvyyttä.  Tällainen  tekninen  ratkai  
su ei  kuitenkaan  ole  yksin  riittävä  (Söderling 1988, s. 
99—100). 
1 
m n ~|  2  
dy  =  2 S (Ky  -  Mi>  hj )
2
(9)  
Lij J J 
i 
n 
l  
'ii 
»j 
vi,  
= euklidinen  etäisyys  
i = muuttujien lukumäärä  
= havaintojen lukumäärä  
j
= havainnon  j arvo muuttujalla i  
= havainnon  j ryhmäindeksi 
[j  k  
= muuttujan i  keskiarvo  ryhmässä  
26 
Karppinen,  H. & Hänninen, H. 
3.  Taustatietoja  yksityismetsätaloudesta  
31. Metsänomistajakunnan  rakenne 
Omistajaryhmät  
Yksityismetsänomistuksen  rakennemuutok  
sella tarkoitetaan yleensä  maanviljelijöiden  
osuuden vähenemistä metsänomistajakun  
nasta  eli metsälöiden siirtymistä  maanviljeli  
jöiden  omistuksesta muiden yksityismetsän  
omistajien eli metsätilanomistajien  hallin  
taan. Itse asiassa  myös  monet  muut  metsän  
omistajakunnan  rakenteeseen liittyvät tekijät 
ovat muutostilassa,  vaikkakin muutokset 
usein kanavoituvat viljelijäväestön  metsän  
omistuksen  vähenemisen kautta. 
Rakennemuutos on metsätaloudessa koet  
tu ongelmalliseksi,  koska  tutkimusten mu  
kaan maanviljelijöiden  ja metsätilanomista  
jien metsätaloudellinen käyttäytyminen  poik  
keaa toisistaan. Voidaan olettaa,  että maan  
viljelijöiden ja metsätilanomistajien kulutta  
jakäyttäytyminen  on  erilaista  ja että  tämä 
heijastuu  hakkuutoimintaan ja  muuhun met  
sätaloudelliseen käyttäytymiseen.  Metsätilan  
omistajien  on oletettu säännöllisen palkkatu  
lon nauttijoina  käyttävän  metsätulonsa pää  
asiassa suurehkojen  investointien kuten 
asunnon  tai auton  rahoittamiseen. Maanvilje  
lijöiden  on katsottu tarvitsevan metsätulonsa 
erilaisista  satokausista  aiheutuvien tulovaih  
teluiden tasoittamiseen eli suoraan kulutuk  
seen,  mutta myös  maatalouden harjoittami  
seen liittyviin  investointeihin (vrt.  Tikkanen 
& Vehkamäki 1987, s. 16 ja 1988,  s. 17). 
Maanviljelijät olisivat siten  metsätilanomista  
jia riippuvaisempia  säännöllisistä metsätu  
loista,  mikä heijastuisi  hakkuukäyttäytymi  
seen usein toistuvina myynteinä ja hakkuu  
mahdollisuuksien runsaana käyttönä,  tosin 
kestävyyden  sallimissa  rajoissa.  
Omistajaryhmien  osuuksien tarkastelu an  
taa kuvan metsänomistajakunnan  rakentees  
ta. Tutkimuksen aineisto kerättiin vuosina 
1980—86 Etelä-Suomen alueelta. Jos  olete  
taan omistajakunnan rakennetekijöiden  
muutosten tapahtuneen samalla vauhdilla 
kunakin vuonna kussakin metsälautakunnas  
sa, voidaan tulosten katsoa kuvaavan keski  
määrin vuoden 1983 tilannetta. 
Tutkimuksessa maan eteläpuoliskon  met  
sänomistusrakennetta tarkastellaan yleisesti  
käytetystä maanviljelijä-metsätilanomistaja  
-jaosta  poiketen  erottamalla edellisten ryh  
mien lisäksi yhteisomistuksessa  olevat tilat 
so. perikunnat  ja yhtymät  omaksi  ryhmäk  
seen. Tutkimuksessa käytettyä  omistajaryh  
mitystä  on  verrattu  aiemmin yleisesti  käytet  
tyyn ryhmitykseen  liitetaulukossa 6.1.  
Etelä-Suomen metsänomistajista  kuului 
maanviljelijöihin  hieman alle puolet  ja  kol  
masosa  lukeutui metsätilanomistajiin  (kuva  6  
ja taulukko 2). Viidesosa tiloista  oli  perikun  
Kuva  6.  Metsänomistajien jakautuminen omistajaryhmiin.  
Figure  6. Forest  owner categories. 
27 
Folia Forestalia 747 
Taulukko  2.  Metsänomistajien jakautuminen omistaja  
ryhmiin  alueittain. 1 
Table  2. Forest  owner categories by regions.
l
 
'Aluejako ks.  luku  241  
—
 Study  regions  see chapter  241. 
tien ja  erilaisten yhtymien  hallinnassa. Kysei  
set  erot,  kuten kaikki  muutkin tekstissä  jäl  
jempänä mainitut erot taustatekijöiden  lu  
kumääräosuuksissa,  ovat tilastollisesti  mer  
kitseviä  (5  %:n  riskillä).  
Maanviljelijät omistivat vielä puolet  Etelä- 
Suomen yksityismetsien  pinta-alasta.  Metsä  
tilanomistajien  tilat olivat keskimääräistä 
pienempiä,  joten heidän omistuksessaan oli 
vain neljäsosa  metsämaan  alasta. Niin ikään 
neljäsosa  yksityismetsistä oli  perikuntien ja 
yhtymien  hallinnassa. 
Yksityismetsien  omistusrakenne vaihteli 
alueittain (taulukko  2).  Osuuksia  tarkastelta  
essa  on  otettava huomioon aineiston keruun  
alueittainen eriaikaisuus. Maanviljelijöiden  
osuus  metsänomistajista  oli suurin Lounais- 
Suomessa. Pohjanmaalla  ja Kaakkois-Suo  
messa metsätilanomistajia  oli  sitä vastoin 
miltei saman verran kuin maanviljelijöitä,  
mutta cm. alueilla maanviljelijät  omistivat  
noin  puolet  metsämaan alasta vaikka  heidän 
osuutensa  metsänomistajien määrästä oli  
vain noin 40 %.  Pohjanmaan  ja Kaakkois-  
Suomen metsätilanomistajien  osuus  metsä  
maasta oli vastaavasti selvästi lukumäärä  
osuutta  pienempi.  Yhteisomistustilojen  osuus  
ei juurikaan  vaihdellut alueittain. 
Metsänomistajien  ikä  ja  tilan hallinta-aika 
Metsänomistajan  ikä on  eräs  keskeinen met  
sänomistajakuntaa  kuvaava rakennepiirre.  
län tarkastelulla on  käyttäytymistieteellisissä  
tutkimuksissa yleensä  erityistä  mielenkiintoa, 
koska  monet  käyttäytymismuodot  muuttuvat 
iän myötä. län lisäksi  tutkimuksessa  selvitet  
tiin myös,  kuinka kauan  tila oli  ollut nykyi  
sessä  omistuksessa.  Vaikka metsänomistajan  
ikä ja tilan hallinta-aika kuvaavat paljolti  
samaa ilmiötä, on molempien  erillinen tar  
kastelu  perusteltua.  Hallinta-aika kuvaa  sa  
malla tavoin kaikkia tiloja. Yhteisomistuk  
sessa  olevien tilojen  osalta on  sen  sijaan  selvi  
tetty vain yhden  jäsenen  so. tilan hoidosta 
vastaavan  henkilön ikä. 
Etelä-Suomen metsänomistajat  olivat  kes  
kimäärin 53-vuotiaita (liitetaulukko 6.2). 
Kolmasosa metsänomistajista  oli täyttänyt  60 
vuotta ja vain noin joka  viides  metsänomista  
ja oli  alle 40-vuotias (kuva  7).  Maanviljelijät  
olivat muuta metsänomistajakuntaa  iäk  
käämpiä.  Heidän keski-ikänsä  oli 55 vuotta, 
kun metsätilanomistajat  olivat keskimäärin 
50-vuotiaita. Maanviljelijöiden  keskuudessa 
60 vuotta täyttäneiden  osuus  oli lähes kak  
sinkertainen metsätilanomistajiin  verrattuna.  
Yhteisomistuksessa olevien tilojen hoidosta 
vastaavat henkilöt olivat keskimäärin 52- 
vuotiaita. 
Metsänomistajien  keski-ikä vaihteli eri  
alueilla: Kaakkois-  ja Lounais-Suomen met  
sänomistajat  olivat keskimäärin vanhimpia  
(54  vuotta)  ja Pohjanmaan  nuorimpia  (50  
vuotta) (liitetaulukko 6.2). 
Etelä-Suomen yksityistilat olivat olleet 
saman omistajan  hallinnassa tutkimusajan  
kohtana keskimäärin 18 vuotta  (liitetaulukko  
6.3).  Yli  neljäsosa  tiloista ei ollut vaihtanut 
omistajaa  25 vuoteen, mutta viidesosa tiloista 
oli  tullut nykyiseen  omistukseen viimeisten 
viiden vuoden kuluessa  (kuva  8). 
Maanviljelijät olivat hallinneet tilojaan  
muuta  metsänomistajakuntaa  selvästi  kauem  
min. Tilan keskimääräinen hallinta-aika oli 
)mistajaryhmä  
)wner category 
Alue 
Region  
Koko Etelä- 
Suomi 
Southern  
Finland 
s-s  
EF 
K-S 
SEF 
P 
WF 
L-S 
SWF 
Vlaan  viljelijä  
% metsänomistajista  — 
share  of forest  owners, % 
45 41 41 51 44 
"armer 
Vletsätilanomistaja 
Son-farmer 
Yhteisomistus  
Joint  ownership 
— perikunta 
— heirs  
— yhtymä 
— concern 
30 36 39 27  
15 14 8 17 
10 10 11 6  
33 
13 
9 
Yhteensä  
Total 
100  100 100 100  100 
572  610 360 578 : 2120 
vfaan  viljelijä  47 
% metsämaan alasta — 
share of forest land area, % 
49 53 53  50 
17
armer 
Vtetsätilanomistaja 
Son-farmer 
Yhteisomistus  
Joint  ownership 
— perikunta 
— heirs 
— yhtymä 
— concern 
27  
14 
12 
26 27 23  
13 9 14 
13 12 10 
26 
12 
12 
Yhteensä  
Total 
100  100 100 100  100  
28 Karppinen, H. & Hänninen, H. 
Kuva  7. Metsänomistajakunnan ikäjakauma omistaja  
ryhmittäin.  
Figure 7.  Forest  owners'  age by  owner categories. 
Kuva  8. Tilojen hallinta-aikajakauma omistajaryhmit  
täin. 
Figure 8. Duration  of ownership of forest holdings 
by  owner categories. 
tutkimusajankohtana maanviljelijöillä 22 
vuotta, kun  se muilla omistajaryhmillä  oli  15 
vuotta. Omistajaryhmittäiset  erot näkyvät  
myös hallinta-aikajakaumassa.  Noin 40  % 
maanviljelijöistä  oli  hallinnut tilaansa yli  25 
vuotta, mutta metsätilanomistajien  ja yhteis  
omistuksessa olevista  tiloista  oli  saman omis  
tajan  hallinnassa ollut vastaavan  ajan  vain al  
le viidesosa (kuva 8).  Ero hallinta-ajan  pi  
tuudessa  omistajaryhmien  välillä johtuu  ai  
nakin osittain maanviljelijöiden  muita met  
sänomistajia  korkeammasta keski-iästä.  Ti  
lan keskimääräinen hallinta-aika oli alueit  
tain tarkasteltuna lyhyin Sisä-Suomessa (16  
vuotta)  ja  pisin  Lounais-Suomessa (19  vuot  
ta) (liitetaulukko  6.3). 
Metsänomistajan  sukupuoli  
Metsänomistajakunnan  rakennemuutokseen 
liittyy myös  naisten  osuuden lisääntyminen  
(esim.  Järveläinen 1988  b,  s.  8).  Naismetsän  
omistajien  määrä on  mielenkiintoinen raken  
nepiirre,  koska  naisten on  usein oletettu  ole  
van miehiä passiivisempia metsätalouteen 
liittyvissä  asioissa.  
Tutkimuksen mukaan naisia oli metsän  
omistajista  viidesosa (kuva  9). Maanviljeli  
jöistä  naisia oli  vain runsas  kymmenesosa.  
Sitä vastoin joka  kolmannella yhteisomistuk  
sessa  olevalla tilalla vastasi nainen tilan hoi  
dosta. Metsätilanomistajissakin  oli varsin 
paljon  naisia maanviljelijöihin  verrattuna.  
Naisten osuus  oli Sisä-Suomessa suurempi  
(29  %) kuin muilla alueilla (liitetaulukko  
6.4).  
Tilan tuotantosuunta  
Metsänomistajia  pyydettiin  myös arvioimaan 
tilansa tuotannollista suuntautumista. Sillä 
tarkoitetaan tässä  yhteydessä  tilan  ensisijaista  
käyttötarkoitusta  eli sitä,  käytetäänkö  tilaa 
pääasiallisesti  maatalouden,  metsätalouden 
vai  tasapuolisesti  molempien  harjoittamiseen  
vai  onko  tila jossakin  muussa  käytössä.  Tilan 
käyttötarkoituksen  tarkastelu kuvaa osal  
taan yksityismetsänomistuksen  rakennemuu  
toksen etenemistä. 
Joka kolmas metsänomistaja  ilmoitti ti  
lansa pääasiallisen  käyttötarkoituksen  olevan 
maatalouden ja niin ikään joka  kolmas  met  
sänomistaja  käytti  tilaansa lähinnä metsäta  
louden harjoittamiseen  (kuva  10 ja  taulukko 
3).  Kymmenesosa  metsänomistajista  piti  maa  
ja metsätaloutta yhtä  tärkeinä tilan käyttö  
muotoina. Varsinaisen taloudellisen tuotan  
29 Folia Forestalia 747 
Kuva  9. Metsänomistajakunnan sukupuolijakauma 
omistajaryhmittäin.  
Figure 9. Forest  owners'  sex by  owner categories. 
Kuva  10. Tilojen jakautuminen tuotantosuunnan  mu  
kaan.  
Figure 10. Production  orientation  of  holdings.  
totoiminnan ulkopuolella,  kuten  virkistys- tai  
asumiskäytössä,  oli  joka  viides tila.  Tällaisten 
tilojen  osuus  yksityismetsien  alasta oli kui  
tenkin  vain  kymmenesosa,  joten  ko.  tilat oli  
vat  keskimääräistä selvästi  pienempiä.  Lou  
nais-Suomen alueella peräti  puolet  tiloista oli 
maatalouskäytössä.  
Yli puolet  maanviljelijöiden  tiloista  oli  en  
sisijaisesti  maatalouskäytössä  ja niin ikään 
noin  puolet  metsätilanomistajien  tiloista  met  
sätalouskäytössä  (taulukko  3). Metsätalous  
käytössä  olevat metsätilanomistajien  tilat  ja 
yhteisomistuksessa  olevat tilat olivat  keski  
määräistä suurempia. Huomattava osa met  
sätilanomistajien  tiloista  samoin  kuin  yhteis  
omistuksessa  olevista  tiloista  oli  maa-  ja  met  
sätaloustuotannon ulkopuolisessa  käytössä.  
Tilan koko 
Tutkimuksessa selvitettiin myös tilojen  ko  
konaisala sekä tiloihin liittyvien  metsälöiden 
ja peltojen  alat.  Viittä  hehtaaria suurempien  
metsälöiden keskikoko  Etelä-Suomessa oli 30 
hehtaaria (taulukko  4).  Tilojen  kokonaisala 
oli  keskimäärin  41 hehtaaria,  ja  peltoala  niil  
lä tiloilla,  joihin  kuului  peltoa  oli  keskimää  
rin 10 hehtaaria. 
Metsälöiden kokojakauma  oli  painottunut  
pienten  metsälöiden suuntaan  (kuva 11). 
Noin puolet  tiloista  oli  kooltaan 5—20 heh  
taaria,  mutta  yli  100  hehtaarin tiloja oli  hy  
vin vähän. Kun tarkastellaan metsälönkoko  
luokkien osuuksia metsämaan alasta,  näyttää 
Kuva  11. Metsälöiden  kokojakauma  omistajaryhmit  
täin.  
Figure 11. Size  offorest  holding by owner categories. 
tilanne luonnollisesti aivan toiselta. Pienten,  
5—20 hehtaarin,  tilojen  osuus  metsämaan 
alasta oli  vain noin  viidesosa ja  yli 100 heh  
taarin tilojen osuus  yksityismetsistä oli  niin 
ikään noin viidesosa  (liitetaulukko  6.5).  
Maanviljelijöiden metsälöt ja yhteisomis  
tuksessa olevat metsälöt olivat keskimäärin 
selvästi suurempia kuin  metsätilanomistajien  
metsälöt (taulukko  4ja kuva 11). Metsälöi- 
Taulukko  3. Tilojen tuotantosuunta omistajaryhmittäin  ja alueittain.  
Table  3.  Production  orientation  of  holdings by owner categories and  regions. 
1 Tähän ryhmään  luettiin myös  pääasialliselta  käytöltään  sekalaisia tiloja (mm. peltojen  vuokraus,  soran  myynti  ja turkistarhaus)  — Also miscellaneous 
uses  such as  arable land leasing,  gravel  selling  and furred  animal raising were included in  this group. 
Den keskikoko  oli suurin Sisä-Suomessa ja  
pienin Pohjanmaalla  ja Lounais-Suomessa. 
Peltoala oli luonnollisesti maanviljelijöi  
den tiloilla selvästi  suurempi  kuin  metsätilan  
omistajien  tiloilla ja  yhteisomistuksessa  ole  
villa tiloilla. Alueittain tarkasteltuna pelto  
alan keskikoko  oli  pienin Sisä-Suomessa 
(taulukko  4 ja liitetaulukko 6.6). 
Tutkimuksessa luettiin samaan yksityisti  
laan vain ne tilan osat, joiden  omistussuhde 
oli sama ja  jotka sijaitsivat  tutkimuskunnan 
alueella (s. 13). Tämän vuoksi selvitettiin 
metsänomistajan  koko metsänomistuksen 
laajuutta  tiedustelemalla,  omistiko hän met  
sää tutkimustilan lisäksi  eri omistussuhteella 
(esim.  yhtymän  jäsenenä)  saman kunnan alu  
eella ja samalla tai  eri omistussuhteella tut  
kimuskunnan ulkopuolella.  Metsää saman 
kunnan alueella tutkimustilan lisäksi omisti 
8  % metsänomistajista  ja tutkimuskunnan 
ulkopuolella  14  %  omistajista.  
30 Karppinen,  H. & Hänninen,  H. 
Tilan  
tuotanto- 
suunta 
Production 
orientation 
of the 
holding  
Omistajaryhmä  
Owner  category 
Mv Mto 
Farmer Non-  
farmer 
Yhteisom. 
Joint  
ownership  
Koko  
Etelä-Suomi 
Southern Finland 
S-S 
EF 
Alue 
Region  
K-S 
SEF 
P 
WF 
L-S 
SWF 
% tiloista  — share of holdings,  % 
Maatalous  
Agriculture 
Tasap. maa- ja 
metsätalous 
Agriculture and  
forestry equally 
Metsätalous 
Forestry  
Virkistys-  ja 
asumiskäyttö 1 
Recreation  and  
Residence
1 
Ei osaa sanoa 
Not  sure 
59 
14 
16 
10 
1 
9 
9 
52 
28 
3 
26 
12 
37 
22 
3 
35 28 
12 16 
33 38 
19 15 
2 4 
30  
12 
39  
19 
0  
37 
12 
30 
18 
3 
47  
6 
23 
24 
1 
Yhteensä 
Total 
100 100 100  100 100 100  100 100  
n 1133 490 496 2120 572 610  360 578 
% metsämaan alasta — 
share of forest land area, % 
Maatalous  
Agriculture 
Tasap. maa-ja 
metsätalous  
Agriculture and  
Forestry  equally 
Metsätalous  
Forestry 
Virkistys-  ja  
asumiskäyttö 1 
Recreation  and 
Residence
1 
Ei osaa sanoa 
Not  sure 
57 
22 
16 
5 
0 
9 
9 
64 
18 
1 
26  
16 
45 
12 
1 
37 29 
17 23 
35 40 
10 8 
1 1 
32 
17 
40  
10 
1 
46 
13 
29 
11 
1 
48 
12 
28 
12 
0  
Yhteensä  
Total 
100 100 100  100 100 100 100 100  
31 
Folia Forestalia 747 
Taulukko  4. Tilojen keskikoko  omistajaryhmittäin ja alueittain.  
Table  4. Mean  size  of holdings by  owner categories and  regions. 
1 Laskennassa  olivat  mukana vain tilat, joihin  kuului  peltoa. Peltoa ei ollut lainkaan 26  %:lla tiloista (liitetaulukko 6.6).  —  Only  holdings with  arable land 
were included. 26 % of holdings  did not include any arable  land (appendix  table 6.6). 
Tilan saantotapa 
Myös  tilan saantotavalla saattaa  olla  vaiku  
tusta metsänomistajien  metsätaloudelliseen 
käyttäytymiseen.  Etelä-Suomen metsänomis  
tajista  valtaosa oli saanut  metsälönsä  omis  
tukseensa perintömekanismin  välityksellä.  
Kaksi  kolmasosaa (67  %) tiloista oli  saatu 
joko perintönä  tai oli  ostettu vanhemmilta 
tai sukulaisilta tai  oli hankittu osittain mo  
lemmilla tavoilla (liitetaulukko 6.7). Vapailta  
markkinoilta oli ostettu lähes viidesosa 
(16  %) tiloista. Perikuntien hallussa oli, ku  
ten  edellä mainittiin, yli  kymmenesosa  tilois  
ta (13  %). Pieni osa (3  %)  tiloista oli saatu  
muulla tavoin,  esimerkiksi  asutuslakien avul  
la hallintasopimustiloina.  
Vapailta  markkinoilta ostetut tilat olivat 
keskimääräistä pienempiä  ja perintömeka  
nismin kautta saadut tilat keskimääräistä 
suurempia.  Metsätilanomistajat  olivat  hank  
kineet tilansa useammin (24  %) vapailta  
markkinoilta kuin  maanviljelijät  (14  %)  (liite  
taulukko 6.7).  
Tilalla asuminen 
Metsänomistajan  yhteyttä  tilaansa kuvaa  se, 
asuuko hän vakinaisesti tilallaan vai sen ul  
kopuolella.  On oletettu,  että  tilallaan vaki  
naisesti asuvat metsänomistajat  tuntisivat 
metsänsä ja niiden hakkuumahdollisuudet 
muualla asuvia  metsänomistajia  paremmin. 
Mm. tähän perustuen tilalla asuvien  metsän  
omistajien  on päätelty  harjoittavan  intensii  
visempää  metsätaloutta kuin tilan ulkopuo  
lella asuvien  omistajien.  
Yli puolet  metsänomistajista  asui tilallaan 
vakinaisesti. Tilan sijaintikunnassa  tilan ul  
kopuolella  asui  alle viidesosa omistajista  ja 
kokonaan eri  kunnassa  asui  joka  neljäs  met  
sänomistaja  (kuva  12). Siis kolme neljästä  
metsänomistajasta  asui  joko  tilalla tai lähellä 
sitä.  Vakinaisesti  asuttujen  tilojen  osuus  met  
sämaan alasta oli  noin kaksi  kolmasosaa (lii  
tetaulukko 6.8), joten tällaiset tilat olivat 
hieman keskimääräistä suurempia.  
Tilalla asumisessa oli selviä omistajaryh  
mittäisiä eroja.  Luonnollisesti selvä  enemmis  
tö maanviljelijöistä  asui tilaansa vakinaisesti 
(kuva  12). Metsätilanomistajista  sen sijaan 
vain noin kolmasosa käytti tilaansa vakinai  
sena asuinpaikkanaan  ja yhteisomistuksessa  
olevista tiloista puolet  oli  vakinaisesti asuttu  
na. Huomattavaa on, että vain puolet  metsä  
tilanomistajista asui  vakinaisesti tilan sijain  
tikunnan ulkopuolella.  Tilallaan vakinaisesti 
Tilojen 
koko-  
Size  of 
holdings  
Omistajaryhmä  
Owner category  
Koko  
Etelä-Suomi 
Southern Finland 
Alue 
Region  
Mv Mto  
Farmer Non-  
farmer 
Yhteisom.  
Joint 
ownership  
S-S  
EF 
K-S 
SEF 
P 
WF 
L-S 
SWF 
Metsä- 35 23 
Keskim.  ha/tila 
—
 on  average, ha/holding  
32 30 37 32 27 25 
maan ala 
Area of 
forest  land 
n 1133 491  496 2121 573 610  360 578 
Peltoala 1 
Area  of 
arable  land 1 
12 6 8 10 7 10 10 11 
n 1058 303 380 1742 444 497 302 499  
Kokonais-  
ala 
Total land  
50 29 42 41 45 41 40 38 
area 
n 1133 491  496 2121 573 610 360 578 
32 
Karppinen,  H. & Hänninen, H. 
Kuva  12. Metsänomistajien tilalla  asuminen  omistajaryhmittäin  (% metsänomistajista).  
Figure 12. Forest  owners'  residence  on the  holding by  owner categories (share of  forest  owners, %). 
asuvien metsänomistajien osuus ei juuri 
vaihdellut alueittain (liitetaulukko  6.8).  
Metsänomistajakunnan  rakennemuutos 
Lopuksi  tarkastellaan lyhyesti  metsänomis  
tajakunnan  rakennemuutoksen etenemistä 
vuosien 1975 ja 1983 välisenä aikana maan 
eteläpuoliskossa.  Vuoden 1975 tiedot ovat 
peräisin  laajasta  otantatutkimuksesta (Järve  
läinen 1978,  1981, 1988  b)  ja  vuoden 1983 tie  
dot tästä  tutkimuksesta. Yksityismetsätalou  
den rakennemuutosta tarkastellaan laajem  
min viime mainitussa Järveläisen artikkelissa 
sekä Ihalaisen (1990)  tutkimuksessa. Lisäksi  
Ripatti & Reunala (1989)  sekä Järveläinen 
(1988  c) ovat tutkineet metsälöiden koon ke  
hitystä. 
Tarkasteltavien vajaan  kymmenen  vuoden 
aikana on metsätilanomistajien  osuus  met  
sänomistajakunnasta  selvästi lisääntynyt  
(huom.  luokitus)  (kuva  13). Myös  tilan pää  
asiallinen käyttö  virkistykseen  ja asumiseen 
samoin kuin tilan ulkopuolella  asuminen 
ovat selvästi  yleistyneet.  Naisten metsänomis  
tus on niin ikään yleistynyt.  Muutokset peri  
kuntien  ja yli  60-vuotiaiden metsänomistajien  
osuuksissa  ovat sen sijaan  olleet vähäisiä. 
32. Metsätalouden edistämistoiminta 
Tutkimuksessa selvitettiin myös yksityismet  
sätalouden edistämistoiminnan kohdentumis  
ta erityyppisille  tiloille. Edistämistoiminnal  
lahan pyritään  tehostamaan tilojen  metsien 
hoitoa ja käyttöä.  Seuraavassa  tarkastellaan 
metsätalouden tilakohtaisen suunnittelun le  
vinneisyyttä  sekä metsänomistajien  osallis  
tumista metsätaloudellisiin neuvontatilai  
suuksiin  ja metsäalan koulutukseen. 
Tilakohtainen metsätaloussuunnitelma oli  
likimain  joka  viidennellä tilalla ja  suunnitel  
matilat kattoivat yli  neljäsosan  Etelä-Suomen 
yksityismetsien  alasta (kuva 14 ja taulukko 
33 Folia Forestalia 747 
Kuva  13. Metsänomistajakunnan rakennemuutos  Etelä-Suomessa.  Eräiden  metsänomistaja-ja tilakohtaisten  tausta  
tekijöiden osuuksien  muutokset  1975—83.  
Figure 13. Structural  change of  forest  ownership in  southern  Finland.  Changes  in the  shares  of  some background 
factors, 1975-83.  
5).  Suunnitelmatilat olivat  siis  keskimääräistä 
suurempia.  Metsätaloussuunnitelmat olivat  
yleisempiä  maanviljelijöiden  kuin muiden 
omistajaryhmien  tiloilla. On kuitenkin  huo  
mattava, että tutkimusajankohdan  (1980 — 
86)  tiedot suunnittelun peittävyydestä  ovat 
nykytilanteeseen  nähden aliarvioita,  koska  ti  
lakohtainen suunnittelu on edennyt  nopeasti  
viime vuosina. Tilakohtaisen metsätalouden 
suunnittelun piirissä  voidaan arvioida  olleen 
vuonna 1986 noin 50 % Etelä-Suomen yksi  
tyismetsien  pinta-alasta  (Tapion  ...  1977— 
87).  
Vajaa  puolet  metsänomistajista  oli ainakin 
kerran osallistunut metsätaloudelliseen neu  
vontatilaisuuteen (kuva 14  ja taulukko 5). 
Myös neuvontaan  osallistuneiden metsälöt 
olivat  keskimääräistä suurempia.  Maanviljeli  
jät  olivat olleet muita omistajaryhmiä  aktiivi  
sempia.  Kaakkois-Suomessa oli useimmin 
osallistuttu neuvontaan.  Alueen metsänomis  
tajien  keskimääräistä vireämpi neuvontaan  
osallistuminen johtunee  ainakin osaksi  neu  
Kuva 14. Metsätalouden edistämistoiminnan  kohdistu  
minen.  
Figure 14. Use  of forestry  extension services.  
vontatoiminnan vilkastumisesta viime vuosi  
na  (alueen  tiedot vuosilta 1985—86).  Metsä  
talouden edistämisorganisaatioiden  metsä  
nomistajien  koulutukseen,  neuvontaan  ja tie  
34 
Karppinen,  H. & Hänninen, H. 
dotukseen käyttämä  kokonaistyöpanos  oli 
vuonna 1986 puolitoistakertainen  vuoteen  
1980 verrattuna  (Tapion ...  1981 ja 1987). 
Lähes viidesosa metsänomistajista  oli  saa  
nut  yli viikon kestävää  metsäalan koulutusta 
ja heidän hallussaan olevat  metsälöt  olivat  
hieman keskimääräistä  suurempia (kuva  14 
ja taulukko 5). Metsäalan koulutusta oli 
useimmiten saatu  maatalouskoulutuksen yh  
teydessä  (liitetaulukko  7.1). 
Taulukko  5. Metsätalouden  edistämistoiminnan  kohdistuminen  omistajaryhmittäin ja  alueittain.  
Table  5. Use  offorestry extension  services  by owner categories and  regions. 
Toiminta- 
muoto 
Extension 
service 
Omistajaryhmä 
Owner  category 
Koko 
Etelä-Suomi 
Southern Finland 
Alue 
Region  
Mv Mto  
Farmer Non- 
farmer  
Yhteisom. 
Joint  
ownership  
S-S  
EF  
K-S 
SEF 
P 
WF 
L-S 
SWF 
Tilalla  met-  
sätaloussuunnitelma  
Forestry  plan  
on woodlot  
22 15 
% metsänomistajista/tiloista  — 
share of  forest  owners/holdings, % 
15 18 19 25  15 14 
n 1133  489  495 2118 572 610 360 576 
Omistaja  käynyt  
neuvontatilaisuudessa  
Extension  meeting 
attendance  
49 33 35 41 36 53  33 42 
n 1132  489 495 2117 571 610 360 576 
Omistaja  saanut 
metsäalan  koulutusta  
Vocational  forestry  
training attendance  
17  19 13 17 16 21 14 16 
n 1133  489 495 2118 572 610 360 576  
% metsämaan alasta — share of  forest  land area, % 
Tilalla metsä- 
taloussuunnitelma  
Forestry  plan 
on woodlot  
30 26  26 28 29 36  21 24 
Omistaja käynyt  
neuvontatilaisuudessa  
Extension  meeting 
attendance  
62 40 45 52 48 64  43 56 
Omistaja  saanut 
metsäalan  koulutusta  
Vocational  forestry  
training attendance  
22 23 19 21 22 24  16 25 
35 Folia Forestalia 747 
4.  Hakkuumahdollisuuksien  käyttö  
41. Hakkuumahdollisuuksien käyttöaste  
411. Yksityismetsien  käytön  taso  
Hakkuumahdollisuuksien käyttöä  tarkastel  
laan vertaamalla tutkimusjakson  keskimää  
räistä hakkuukertymää  (m 3/ha/vuosi)  tut  
kimusjaksolle  laskettuihin suunnitteisiin (ks.  
luku 242).  Tutkimuksessa pyritään hakkuu  
mahdollisuuksien käytön  tilakohtaisen vaih  
telun kuvaamiseen ja selittämiseen. Käyttö  
asteita laskettaessa poistettiin  23 otostilaa  
puutteellisten  tietojen  vuoksi.  
Hakkuumäärä metsäalaa kohden oli  Ete  
lä-Suomen yksityistiloilla keskimäärin 3,2 
m-Vha/vuosi tutkimusjakson  aikana. Myyn  
tipuun  osuus  hakkuumäärästä oli  keskimää  
rin  91 %.  
Metsien käytön  tasoa  on  syytä  tarkastella  
useiden eri perustein  laadittujen  suunnittei  
den avulla  (ks.  luku 23). Hakkuumahdolli  
suuksien määrittäminen perustuu aina sub  
jektiivisesti  valittuihin kriteereihin. Tässä 
tutkimuksessa hakkuumahdollisuuksien käyt  
töasteen laskemista varten  otostiloille  määri  
tettiin  kaksi  suunnitetta:  kestävä  ja  metsän  
hoidollinen suunnite  (kertymäsuunnite).  Mo  
lemmat tilojen  hakkuumahdollisuuksia ku  
vaavat  suureet  laskettiin viisi  vuotta ennen 
tutkimusajankohtaa  alkaneelle 10-vuotiskau  
delle. Tilakohtaista suurinta kestävää suunni  
tetta laskettaessa on  pyritty  pitkällä aikavälil  
lä likimain  tasaisiin nettohakkuutuloihin. 
Metsänhoidollinen suunnite kuvaa metsien 
käsittelyä  koskeviin  ohjeisiin perustuvia  suu  
rimpia välittömiä hakkuumahdollisuuksia 
(Yksityismetsien...  1981). 
Tilakohtaisesti kestävä  suunnite maan ete  
läpuoliskon  yksityismetsissä  oli keskimäärin  
3,3  m 3/ha/vuosi ja metsänhoidollinen suun  
nite 4,1 m 3/ha/vuosi. Välittömät metsänhoi  
dolliset hakkuumahdollisuuudet olivat siis  
nettohakkuutulojen  tasaisuuteen perustuvia  
tilakohtaisia kestäviä  hakkuumahdollisuuk  
sia suuremmat.  
Kestävästä suunnitteesta hakattiin tutki  
musjakson  aikana keskimäärin  97 % (±5 %). 
Tilakohtaisesti kestävät  hakkuumahdollisuu  
det käytettiin  siis  Etelä-Suomessa keskimää  
rin täysimääräisesti  (ks.  tulosten arviointia 
luku 61,  tulosten luotettavuudesta luku 52)  
Hakkuiden osuus  metsänhoidollisesti perus  
telluista hakkuumahdollisuuksista oli  pie  
nempi,  keskimäärin  78 % (±4  %). 
412. Hakkuumahdollisuuksien käyttöaste  
erilaisilla tiloilla 
Hakkuumahdollisuuksien käyttöä  tarkastel  
laan metsänomistajien  taustaan  ja metsäta  
louden edistämistoimintaan liittyvien tekijöi  
den suhteen. Tarkastelussa pääpaino  on  tila  
kohtaisesti kestävien hakkuumahdollisuuk  
sien käytön  erojen  kuvaamisessa. Erot met  
sänhoidollisten hakkuumahdollisuuksien käy  
tössä olivat pääosin  samansuuntaisia. Aineis  
ton koko  mahdollisti myös hakkuumahdolli  
suuksien käyttöasteiden  riippuvuuksien  tar  
kastelun elaboraation avulla (luku 242). Ela  
boroinneista on  esitetty  vain alkuperäisestä  
riippuvuudesta  selvästi  poikkeavat  tulokset. 
Tulokset on esitetty  kuvissa  15—27. Hak  
kuumahdollisuuksien käyttöasteen  ohella 
niistä käyvät  ilmi  myös keskimääräiset  hak  
kuut  sekä  molemmat suunnitteet. Käyttöas  
teiden 95 %:n luottamusvälejä  on kuvattu ja  
noilla. Mikäli saman suunnitteen käyttöas  
teen luottamusväliä kuvaavat  janat  menevät 
päällekkäin,  käyttöasteet  eivät  eroa  toisistaan 
merkitsevästi 5  %:n riskillä.  
Hakkuumahdollisuuksien käyttöaste-erois  
ta on  raportoitu  pääsääntöisesti  vain tilastol  
lisesti merkitsevät erot. Tutkimuksen kannal  
ta mielenkiintoisinta on  kuitenkin erojen  
suunta, ei niinkään niiden absoluuttinen suu  
ruus. Koska  tarkastelun kohteena ovat ni  
menomaan erot hakkuumahdollisuuksien 
käyttöasteessa,  hakkuiden ja suunnitteiden 
välisiä  eroja  ei  juuri käsitellä. Hakkuumää  
rien väliset erot heijastuvat  useimmiten 
suunnitteiden välisiä eroja  voimakkaammin 
käyttöasteeseen,  koska hakkuiden vaihtelu 
on suurempaa kuin suunnitteiden vaihtelu. 
On huomattava,  että  tilojen  hakkuumahdol  
lisuuksien  taso  on  luonnollisesti määräytynyt  
tutkimusjaksoa  edeltävän,  joko saman tai 
edellisen omistajan,  hakkuiden seurauksena. 
Metsätilanomistajat  käyttivät  omistaja  
ryhmistä  runsaimmin hakkuumahdollisuuk  
36 Karppinen, H. & Hänninen, H. 
Kuva  15. Hakkuumahdollisuuksien  käyttöaste omista  
jaryhmittäin. (a) hakkuut; (b)  kestävä  suunnite; (c)  
metsänhoidollinen  suunnite  (m3/ha/vuosi).  
Figure 15. Use of allowable  cut by forest owner 
categories,  (a) actual cuttings; (b) allowable  cut  based  
on  sustained  yield;  (c)  allowable  cut  on silvicultural  
basis  (m3/ha/a). 
väliset erot  hakkuumahdollisuuksien käytös  
sä pienenivät,  jos  tila oli  ollut saman omista  
jan  hallinnassa yli  25  vuotta  (kuva 15). Erot 
eivät  enää  osoittautuneet tilastollisesti  mer  
kitseviksi.  Hakkuumahdollisuuksien käytön  
taso  oli  ylipäänsä  pitkään  hallinnassa olleilla 
tiloilla  varsin alhainen (ks.  s.  37).  
siaan (kuva 15). Maanviljelijöiden  ja erilais  
ten yhtymien  omistuksessa  olevilla tiloilla oli 
kestävät  hakkuumahdollisuudet käytetty  lä  
hes täysimääräisesti.  Sen sijaan  perikuntien  
hallinnassa olevilla tiloilla oli kestävien  hak  
kuumahdollisuuksien käyttö  jonkin verran 
alhaisemmalla tasolla. Ero oli tilastollisesti 
merkitsevä kuitenkin vain metsätilanomista  
jiin nähden. Metsänhoidollisesta suunnittees  
ta voi päätellä,  että perikuntien metsiin on 
kasautunut varsin paljon  välittömästi hakat  
tavissa  olevaa puustoa. 
Omistajaryhmittäiset  hakkuumahdollisuuk  
sien käyttöasteet  laskettiin myös hallinta  
ajaltaan  erilaisille  tiloille. Omistajaryhmien  
Omistajaryhmittäisiä  hakkuumahdollisuuk  
sien käyttöasteita  tarkasteltiin myös  metsä  
alaltaan erikokoisilla tiloilla. Aivan pienten  
tilojen (metsäala  s—lo5 —10 ha) omistajista  
maanviljelijät  olivat käyttäneet  hakkuumah  
dollisuuksiaan muita metsänomistajia  run  
saammin (kuva  15).  Muiden omistajaryhmien  
hakkuut olivat selvästi  alle hakkuumahdolli  
suuksien tason.  Käyttöaste-erot  eivät kuiten  
kaan olleet tilastollisesti merkitseviä. Etenkin 
metsätilanomistajien  omistamien pienten  
metsälöiden vähäisten hakkuiden ja  alhaisen  
hakkuumahdollisuuksien käyttöasteen  voi 
katsoa heijastavan  metsänomistukselle ase  
tettuja  virkistys-  ja vapaa-ajankäyttötavoit  
teita (ks.  liitetaulukko 6.9). 
Hakkuumahdollisuuksien käyttöasteessa  
oli havaittavissa  myös  alueittaisia eroja.  Eri  
Kuva  16. Hakkuumahdollisuuksien  käyttöaste  alueit  
tain.  (a) hakkuut; (b)  kestävä  suunnite; (c)  metsän  
hoidollinen  suunnite  (m3/ha/vuosi). 
Figure 16. Use  of  allowable  cut by  regions,  (a) actual  
cuttings; (b) allowable  cut based  on sustained  yield; 
(c) allowable  cut  on silvicultural  basis  (m3/ha/a). 
tyisesti  alueittaisen tarkastelun yhteydessä  on  
huomattava,  että hakkuutiedot kerättiin  eri 
alueilta eri  ajankohtina.  Tuloksiin sisältyy  si  
ten  myös  suhdanteiden vaikutusta,  mikä vai  
keuttaa alueiden välistä  vertailua (ks.  luku 
51).  
Hakkuumahdollisuuksien käytön  taso oli  
korkein Sisä-Suomessa,  ja  Pohjanmaallakin  
kestävät  hakkuumahdollisuudet oli käytetty  
täysimääräisesti  (kuva  16). Kestävien hak  
kuumahdollisuuksien käyttöasteiden  ero näi  
den alueiden välillä ei kuitenkaan ollut tilas  
tollisesti  merkitsevä. Vähiten hakkuumahdol  
lisuuksia oli käytetty Lounais-Suomessa. 
Pohjanmaan  metsien korkea kestävien hak  
kuumahdollisuuksien käyttöaste  muodostui 
muihin alueisiin nähden vähäisistä hakkuista 
ja hakkuumahdollisuuksista. 
Suhdanteiden mahdollinen vaikutus hak  
kuumahdollisuuksien käytön alueittaisiin 
eroihin  käy  selvimmin  ilmi  Sisä- ja  Kaakkois-  
Suomessa. Sisä-Suomen aineisto edustaa 
noususuhdannetta ja hakkuumahdollisuuk  
sien käyttöaste  olikin siellä korkein. Kaak  
kois-Suomen aineisto on  matalasuhdanteesta 
ja  käyttöaste  oli  alueella varsin  alhainen (liite  
10). 
Kuva 17. Hakkuumahdollisuuksien  käyttöaste  metsän  
omistajan iän  ja tilan  hallinta-ajan mukaan,  (a) 
hakkuut; (b) kestävä  suunnite;  (c) metsänhoidolli  
nen  suunnite  (mVha/vuosi).  
Figure 17. Use  of  allowable  cut  by  forest owners'  age and  
duration  of ownership of  forest holdings, (a) actual  
cuttings; (b) allowable  cut based  on sustained  yield; 
(c) allowable  cut  on silvicultural  basis  (m3/ha/a). 
Hakkuumahdollisuuksien käyttö väheni 
omistajan ikääntyessä  (kuva  17). Hakkuiden 
väheneminen näkyy  varsinkin metsänhoidol  
listen hakkuumahdollisuuksien lisääntymise  
nä. Hakkuumahdollisuuksien käyttö  väheni 
myös tilan hallinta-ajan  kasvaessa.  Omista  
37 Folia  Forestalia 747 
38 
Karppinen,  H. & Hänninen, H. 
Kuva 18. Hakkuumahdollisuuksien  käyttöaste  metsän  
omistajan sukupuolen mukaan,  (a) hakkuut;  (b) 
kestävä  suunnite; (c)  metsänhoidollinen  suunnite  
(m3/ha/vuosi). 
Figure 18. Use  of allowable  cut by  forest  owners'  sex. (a) 
actual  cuttings; (b) allowable  cut  on sustained  yield; 
(c) allowable  cut  on silvicultural  basis (m3/ha/a). 
jan ikä  ja tilan hallinta-aika  ovat luonnolli  
sesti  usein yhteydessä  toisiinsa (s.  27).  Hak  
kuumahdollisuuksien käyttö näyttää siis  
noudattavan metsänomistajan  elämänkaaren 
mukaisia tarpeita: rahan tarve on nuorella, 
tilan äskettäin hallintaansa saaneella met  
sänomistajalla  suurempi  kuin  ikääntyneellä  
metsänomistajalla. Metsänomistajan  suku  
puolella  ei sen  sijaan  näytä  olevan  vaikutusta 
hakkuumahdollisuuksien käytön  tasoon  (ku  
va 18). 
Etelä-Suomen yksityistilojen  hakkuumah  
dollisuuksien käyttöastetta  voitiin  tarkastella 
myös tilan tuotantosuunnan  suhteen. Run  
saimmin kestäviä hakkuumahdollisuuksia 
käytettiin  pääasiallisesti  metsätalouden har  
joittamiseen  suuntautuneilla tiloilla (kuva  
19). Metsätaloustilojen hakkuumahdolli  
suuksien käyttöaste  erosi tosin  tilastollisesti  
merkitsevästi  vain pääasiallisesti  maatalous  
käytössä  olevien tilojen hakkuumahdolli  
suuksien käyttöasteesta.  Kestävien hakkuu  
mahdollisuuksien käyttö  ei muutoin juuri  
vaihdellut tilan käyttötarkoituksen  mukaan. 
Merkille pantavaa on, että  kestävät  hakkuu  
mahdollisuudet oli käytetty  lähes täysimää  
Kuva  19. Hakkuumahdollisuuksien  käyttöaste tilan 
tuotantosuunnan  mukaan,  (a) hakkuut; (b)  kestävä 
suunnite; (c) metsänhoidollinen  suunnite  (m 3 /ha/ 
vuosi). 
Figure 19. Use  of allowable  cut by  production orientation  
of  holdings,  (a)  actual  cuttings; (b) allowable  cut  based  
on  sustained  yield; (c)  allowable  cut on silvicultural  
basis  (m3/ha/a). 
räisesti taloudellisen tuotannon  ulkopuolella  
olevilla tiloilla. Kun tarkastellaan erikseen 
hakkuita ja kestävää suunnitetta tällaisilla 
lähinnä virkistykseen  tai  asumiseen käytetyil  
lä tiloilla, havaitaan korkean  käyttöasteen  
muodostuvan sekä keskimääräistä  pienem  
39 Folia Forestalia 747 
mistä hakkuista että vähäisistä hakkuumah  
dollisuuksista. 
Hakkuumahdollisuuksien käytön  tarkaste  
lua tilan tuotantosuunnan  mukaan laajennet  
tiin ottamalla huomioon metsänomistajan  
ikä.  Kun tarkastellaan erikseen yli  60-vuoti  
aita metsänomistajia  havaitaan,  että hak  
kuumahdollisuuksien käyttö  oli poikkeuksel  
lisen alhaisella tasolla ja hakkuut olivat kes  
kimääräistä vähäisemmät maatalouteen 
suuntautuneilla tiloilla (kuva  19). Ilmeisesti 
juuri maatalouden harjoittajat  valmistautu  
vat  sukupolvenvaihtoon  hakkuista pidätty  
mällä. 
Usein on oletettu nimenomaan suurten 
metsälöiden omistajien käyttävän  runsaim  
min hakkuumahdollisuuksiaan ja  muutenkin 
harjoittavan  aktiivista metsätaloutta. Kun 
hakkuumahdollisuuksien käyttöastetta  tar  
kastellaan metsälön koon mukaan,  voidaan 
kuitenkin todeta kymmentä  hehtaaria suu  
rempien  tilojen  omistajien  käyttäneen  kestä  
vät hakkuumahdollisuutensa jokseenkin  täy  
simääräisesti metsälön koosta  riippumatta  
(kuva  20).  Vain s—lo5—10  hehtaarin pienmetsä  
löillä sekä  kestävien että metsänhoidollisten 
Kuva 20.  Hakkuumahdollisuuksien  käyttöaste  metsälön  
koon  mukaan,  (a) hakkuut; (b)  kestävä  suunnite; (c) 
metsänhoidollinen  suunnite  (m3/ha/vuosi).  
Figure 20.  Use  of allowable  cut by  forest holding size,  (a)  
actual  cuttings; (b)  allowable  cut  based on sustained  
yield; (c)  allowable  cut  on silvicultural  basis  (m3/ha/a). 
hakkuumahdollisuuksien käyttö  oli varsin 
alhaisella tasolla. On huomattava,  että täl  
laisten  pienten  metsälöiden käyttöasteen  ver  
tailu muihin metsälöihin on tehtävä metsän  
hoidollisen suunnitteen perusteella,  koska  
kestävä suunnite jouduttiin  määrittämään 
s—lo hehtaarin metsälöille eri tavalla kuin  
suuremmille metsälöille (luku  232). Omista  
jaryhmittäisen tarkastelun yhteydessä  todet  
tiin,  että  muut  kuin puuntuotannolliset  ta  
voitteet  usein korostuvat  tällaisten pienten  ti  
lojen metsien käsittelyssä  (liitetaulukko  6.9).  
On myös  huomattava,  että pienillä  tiloilla 
puunmyyntiväli  muodostuu helposti  pitkäksi,  
koska  aivan  pienten  leimikoiden hakkaami  
nen ei  ole taloudellisesti  kannattavaa. Myyn  
ti  välin pituus  heijastuu  luonnollisesti metsien 
käyttöön  tiettynä  ajanjaksona.  
Hakkuumahdollisuuksien käyttöastetta  
tarkasteltiin myös viljelmän koon mukaan. 
Käyttöaste  oli  tiloilla, joihin  ei kuulunut pel  
toa  ja  peltoalaltaan  alle  viiden hehtaarin ti  
loilla hieman korkeampi  kuin yli viiden pel  
tohehtaarin tiloilla (kuva  21).  Käyttöasteiden  
erot eivät kuitenkaan olleet tilastollisesti 
merkitseviä. 
Metsänomistajatutkimuksissa  peltoalaa  on 
käytetty  maanviljelijöiden  tulojen  ja varalli  
suuden korvikemuuttujana  testattaessa ole  
tusta tulojen ja varallisuuden lisääntyessä  
vähenevistä puunmyynneistä  (esim.  Loikka  
nen ym. 1985,  1986).  Tämä tutkimus ei anna 
tukea cm. oletukselle,  sillä  maanviljelijöiden  
hakkuut eivät pienentyneet  peltoalan  kasva  
essa  (kuva  21).  Päinvastoin hakkuut hieman 
lisääntyivät  peltoalan  suurentuessa.  Erot ei  
vät kuitenkaan  olleet tilastollisesti merkitse  
viä.  Maatalouden kokonaistuotannon kasvun  
onkin todettu lisäävän maatilojen  investoin  
tialttiutta. Samalla puunmyynnit  ovat  lisään  
tyneet, koska  maatalouden kone-ja  laitein  
vestointeja rahoitetaan metsätuloilla. Maata  
louden ja metsätalouden vuorovaikutus il  
menisi siis  lähinnä maatalouden investointien 
rahoituksen kautta eikä maatalouden tulo  
vaihteluiden tasaamisena metsätuloilla (Tik  
kanen & Vehkamäki 1987, s. 16 ja 1988, s. 
17,  vrt. luku 31).  
Hakkuumahdollisuuksien käytössä  oli ero  
ja myös tilan saantotavan  suhteen. Vapailta  
markkinoilta hankituilla tiloilla oli hakkuu  
mahdollisuuksia  käytetty  runsaammin kuin  
perintömekanismin  kautta saaduilla tiloilla 
(kuva  22)  (vrt. Hahtola ym. 1973, s. 168). 
Käyttöaste-ero  ei kuitenkaan ollut tilastolli  
sesti  merkitsevä. Vapailta  markkinoilta oste  
40 
Karppinen,  H. & Hänninen, H. 
Kuva  21. Hakkuumahdollisuuksien  käyttöaste  pelto  
alan  mukaan,  (a)  hakkuut;  (b)  kestävä  suunnite; (c) 
metsänhoidollinen  suunnite  (m 3/ha/vuosi).  
Figure  21. Use  of allowable  cut by  arable  land  area, (a)  
actual  cuttings; (b) allowable  cut based  on sustained  
yield; (c)  allowable  cut on silvicultural  basis  (m3/ha/a). 
Kuva  22. Hakkuumahdollisuuksien  käyttöaste  tilan 
saantotavan mukaan,  (a) hakkuut; (b) kestävä  
suunnite; (c) metsänhoidollinen  suunnite  (m3/ha/  
vuosi).  
Figure 22. Use  of allowable  cut  by  means of  acquisition of  
the  holding, (a)  actual  cuttings; (b)  allowable  cut  based  
on sustained  yield; (c)  allowable  cut  on silvicultural  
basis  (m3/ha/a). 
tuilla tiloilla hakkuumahdollisuudet olivat  
varsin pienet.  Tilan hankinnan rahoitus hak  
kuutuloilla on saattanut verottaa hakkuu  
mahdollisuuksia. 
On  tosin  huomattava,  että vapailta mark  
kinoilta  hankituilla,  pienillä  metsälöillä  (5— 
20 ha) kestävien hakkuumahdollisuuksien 
käyttö  oli  vähäisempää  kuin samankokoisilla  
perintömekanismin  kautta  saaduilla metsä  
löillä (kuva 22). Ero käyttöasteissa  ei tosin 
ollut tilastollisesti merkitsevä.  Tällaisilla pie  
nillä, vapailta  markkinoilta ostetuilla tiloilla 
sekä hakkuut että hakkuumahdollisuudet 
olivat keskimääräistä vähäisemmät. 
41 Folia  Forestalia 747 
Metsänomistajan  välitön yhteys  metsä  
löönsä ei näytä lisäävän  hakkuumahdolli  
suuksien  käyttöastetta.  Päinvastoin  tilansa si  
jaintikunnan  ulkopuolella  asuvat metsän  
omistajat  hakkasivat  selvästi  enemmän mah  
dollisuuksiinsa nähden kuin  tilalla vakinai  
sesti  ja sen ulkopuolella  samassa kunnassa 
asuvat  metsänomistajat  (kuva 23).  Eri  kun  
nassa  asuvien metsänomistajien  hakkuut oli  
vat suuremmat  ja suunnitteet pienemmät  
kuin tilan sijaintikunnassa  joko  tilalla tai sen  
ulkopuolella  asuvien omistajien.  
Kun hakkuumahdollisuuksien käyttöastei  
ta tarkastellaan metsänomistajan  asuinpai  
kan suhteen metsälönkokoluokittain,  voi  
daan todeta asuinpaikkaan  liittyvän eron 
hakkuumahdollisuuksien käytössä  muuttu  
van lähes päinvastaiseksi  aivan  pienillä  (5— 
10 ha)  metsälöillä (kuva  23).  Käyttöasteiden  
väliset erot eivät kuitenkaan olleet tilastolli  
sesti  merkitseviä. 
413. Hakkuumahdollisuuksien käyttöaste  
ja metsätalouden edistämistoiminta 
Yksityismetsätalouden  edistämistoiminnalla 
pyritään  lisäämään metsänomistajien  metsä  
taloudellista tietämystä  ja aktiivisuutta  met  
sien  hoidossa ja hakkuutoiminnassa. Kos  
ka edistämistoiminnan voidaan olettaa vai  
kuttavan hakkuumahdollisuuksien käyttöas  
tetta  lisäävästi,  erojen  merkitsevyyden  testaus 
suoritettiin yksisuuntaisella  t-testillä. 
Tarkasteltaessa  edistämistoiminnan vaiku  
tusta hakkuumahdollisuuksien käyttöön,  on 
tulosten tulkinnassa syytä  varovaisuuteen,  
sillä  edistämistoiminnan vaikutusta  on vai  
kea  eristää  muiden tekijöiden  vaikutuksista.  
Edistämistoiminnan piirissä  olleet metsän  
omistajat  saattavat  olla valikoituneita metsä  
taloudellisen aktiivisuuden suhteen. Edistä  
mistoiminta ei siis lisäisi hakkuumahdolli  
suuksien  käyttöä  sinänsä  vaan lähinnä ylläpi  
täisi  muutenkin aktiivista  metsätalouden har  
joittamista. Koska  tutkimuksessa edistämis  
toiminnan piirissä  olleilla  metsälöillä sekä  
hakkuut että hakkuumahdollisuudet olivat  
miltei poikkeuksetta  suuremmat  kuin muilla 
metsälöillä,  tulosten tulkinnassa ei voida sul  
kea pois metsänomistajien  valikoitumisen  
mahdollisuutta. Metsänomistajien  valikoitu  
mista tilakohtaisen metsätaloussuunnittelun 
kohdentumisessa on tarkastellut lähemmin 
Hänninen (1987,  s.  39—51).  
Metsäalan koulutuksella näyttäisi  olevan 
Kuva  23. Hakkuumahdollisuuksien  käyttöaste  metsän  
omistajan  tilalla  asumisen  mukaan,  (a)  hakkuut; (b)  
kestävä  suunnite; (c)  metsänhoidollinen  suunnite  
(m
3
/ha/vuosi).  
Figure 23.  Use  of allowable  cut  by  forest owners'  residence  
on the  holding, (a) actual cuttings; (b) allowable  cut  
based  on sustained  yield; (c)  allowable  cut  on silvicul  
tural  basis  (m3/ha/a). 
hakkuumahdollisuuksien käyttöä  lisäävää 
vaikutusta. Koulutusta saaneiden metsän  
omistajien  hakkuut ja siten hakkuumahdolli  
suuksien käyttöaste  olivat suuremmat kuin  
koulutukseen osallistumattomien metsän  
omistajien (kuva  24). 
42 Karppinen, H. &  Hänninen, H. 
Kuva  24. Hakkuumahdollisuuksien  käyttöaste  metsä  
alan  koulutukseen  osallistumisen  mukaan,  (a) hak  
kuut; (b)  kestävä  suunnite; (c)  metsänhoidollinen  
suunnite  (m3 /ha/vuosi).  
Figure 24. Use of allowable  cut by attendance  in  
vocational  forestry  training, (a) actual  cuttings; 
(b) allowable  cut based  on sustained  yield; (c)  allowa  
ble  cut on silvicultural  basis  (m3/ha/a). 
Metsäalan koulutuksen  ja hakkuumahdol  
lisuuksien käytön  yhteyttä  tarkasteltiin myös  
metsänomistajan  iän suhteen. Koulutuksen 
hakkuumahdollisuuksien käyttöä lisäävä 
vaikutus  ei  näy  alle 40-vuotiaiden metsän  
omistajien  ryhmässä  (kuva  24). Itse asiassa 
alle 40-vuotiaiden metsäalan koulutukseen 
osallistumattomien metsänomistajien  kestä  
vien hakkuumahdollisuuksien käyttö  oli 
korkeammalla tasolla kuin samaan  ikäryh  
mään kuuluvien koulutusta saaneiden met  
sänomistajien.  Nuorten metsänomistajien 
hakkuumahdollisuuksien käyttöaste  oli  tosin,  
kuten  aiemmin todettiin, ylipäänsä  varsin 
korkea.  Hakkuut  ja suunnitteet eivät sen si  
jaan poikenneet  ryhmien  välillä tilastollisesti 
merkitsevästi.  Koulutuksella saattaisi  siten 
olla nuorten  metsänomistajien jopa liiallista 
hakkuumahdollisuuksien käyttöä  vähentävää 
vaikutusta. Huomattavaa on, että metsäalan 
koulutuksen hankinta oli  yleisintä alle 40- 
vuotiaiden metsänomistajien  keskuudessa  (28 % 
omistajista)  (liitetaulukko  7.2). Koulutusta  
saaneiden määrä väheni iän  lisääntyessä.  
Metsätalouden tilakohtaisella suunnittelul  
la ei näytä  olevan hakkuumahdollisuuksien 
käyttöä  lisäävää vaikutusta  (kuva  25).  Vaiku  
tuksia oletettiin ilmenevän vasta, kun metsä  
taloussuunnitelma oli  ollut metsänomistajan  
käytettävissä  vähintään viisi  vuotta. Hak  
kuumahdollisuuksien  käyttöaste  oli  itse  asias  
sa  alhaisempi  yli  viisi  vuotta  suunnittelun pii  
rissä olleilla tiloilla kuin kokonaan tilakoh  
taisen suunnittelun ulkopuolella  olevilla ti  
loilla, mutta erot  eivät olleet tilastollisesti 
merkitseviä.  Hakkuumahdollisuudet olivat 
suunnitelmatiloilla suuremmat  kuin suunnit  
telun ulkopuolella  olevilla tiloilla, mutta  
hakkuut eivät poikenneet  tilastollisesti mer  
kitsevästi  muiden tilojen hakkuista. 
Suunnittelulla saattaa kuitenkin olla met  
sien käyttöä  lisäävää vaikutusta 50—60  -vuo  
tiaiden metsänomistajien  keskuudessa (kuva  
25).  Käyttöasteiden  erot  eivät kuitenkaan ol  
leet tilastollisesti merkitseviä. Sekä hakkuut 
että suunnitteet olivat suunnitelmatiloilla 
suuremmat kuin muilla tiloilla. Suunnittei  
den väliset  erot  eivät  olleet  tilastollisesti  mer  
kitseviä.  
Alle 40-vuotiaat metsänomistajat,  joilla ei 
ollut suunnitelmaa,  olivat käyttäneet  hak  
kuumahdollisuuksiaan jopa liiallisessa mää  
rin (kuva  25).  Nuorten omistamilla suunni  
telmatiloilla oli metsiä hakattu kohtuulli  
semmin hakkuumahdollisuuksiin nähden. 
Kestävien hakkuumahdollisuuksien käyttöas  
teiden ero ei kuitenkaan ollut tilastollisesti 
merkitsevä yli  viisi  vuotta  suunnittelun piiris  
sä  olleiden ja  suunnittelun ulkopuolella  ole  
vien tilojen välillä.  Metsätaloussuunnittelulla 
saattaa siis  olla koulutuksen tavoin liiallista 
hakkuumahdollisuuksien käyttöä  vähentävää 
43 Folia  Forestalia 747 
Kuva 25. Hakkuumahdollisuuksien  käyttöaste  metsäta  
loussuunnitelman  omistusajan mukaan,  (a) hak  
kuut; (b) kestävä  suunnite; (c) metsänhoidollinen  
suunnite  (m3/ha/vuosi). 
Figure 25. Use  of allowable  cut  by  the  possession  of a 
forestry  plan, (a)  actual  cuttings;  (b)  allowable  cut  
based  on sustained  yield; (c)  allowable  cut  on silvi  
cultural  basis  (m3/ha/a). 
vaikutusta. Nuorten, suunnitelmatilojen  
omistajien  hakkuut olivat samalla tasolla 
kuin  metsänomistajilla,  joilla  ei ollut suunni  
telmaa. Hakkuumahdollisuudet olivat kui  
tenkin suunnitelmatiloilla suuremmat kuin 
suunnittelun ulkopuolella  olevilla  tiloilla.  
Metsätaloudelliseen neuvontaan  osallistu  
misellakaan ei näyttäisi  olevan hakkuumah  
dollisuuksien käyttöä  lisäävää vaikutusta 
(kuva  26). Neuvonnan vaikutuksesta hak  
kuumahdollisuuksien käyttöasteeseen  välit  
tyvä  kuva  on tosin puutteellinen.  Esimerkiksi  
neuvontaan  osallistumisuseudesta oli puut  
teelliset tiedot. Tarkastelun perusteella neu  
vonnalla näyttäisi  kuitenkin olevan hakkuita 
lisäävää vaikutusta. Niin ikään hakkuumah  
dollisuudet olivat neuvonnan piirissä  olleilla 
tiloilla muita tiloja suuremmat.  
Metsätaloudellisella neuvonnalla näyttäisi  
olevan hakkuumahdollisuuksien käyttöä  jon  
kin verran lisäävää vaikutusta metsätilan  
omistajien ryhmässä  toisin kuin muissa omis  
tajaryhmissä  (kuva  26).  Käyttöaste-ero  ei  to  
sin ollut tilastollisesti merkitsevä. Neuvon  
taan osallistuneiden metsätilanomistajien  
hakkuut ja myös hakkuumahdollisuudet oli  
vat suuremmat kuin neuvontaan  osallistu  
mattomien metsätilanomistajien.  Tosin vain 
kestävät suunnitteet erosivat tilastollisesti 
merkitsevästi toisistaan ryhmien  välillä. Neu  
vonnan hakkuumahdollisuuksien käyttöä  li  
säävä vaikutus näkyy  myös  yli 50-vuotiaiden 
metsänomistajien  ryhmässä  (kuva  26).  Neu  
vontaan  osallistuneiden 50 vuotta täyttänei  
den metsänomistajien  hakkuut samoin kuin 
hakkuumahdollisuudet olivat suuremmat  
kuin samaan ikäryhmään  kuuluvilla muilla 
metsänomistajilla.  
Edistämistoiminnan vaikutusta hakkuu  
mahdollisuuksien käyttöasteeseen  analysoi  
tiin myös muodostamalla edistämistoiminta  
aktiivisuutta kuvaavia  yhdistettyjä  muuttujia. 
Tarkastelun perusteella metsätaloudellisen 
edistämistoiminnan eri  muodoilla ei  näyttäisi  
44 
Karppinen,  H. & Hänninen,  H. 
Kuva  26. Hakkuumahdollisuuksien  käyttöaste  metsäta  
loudelliseen  neuvontaan osallistumisen  mukaan,  (a)  
hakkuut; (b)  kestävä  suunnite; (c)  metsänhoidolli  
nen suunnite  (m
3/ha/vuosi).  
Figure 26. Use  of  allowable  cut by  attendance  in forestry 
extension meetings, (a)  actual  cuttings; (b) allowable  
cut  based  on sustained  yield; (c) allowable  cut  on silvi  
cultural basis  (m3/ha/a). 
pyydettiin  arvioimaan tilansa hakkuumah  
dollisuuksien käyttöä  hallinta-aikanaan,  mi  
kä  jossain  määrin kuvaa metsänomistajien  
metsäntuntemusta. 
olevan yhdysvaikutusta,  koska  vain metsä  
alan koulutuksen hankkiminen lisäsi hak  
kuumahdollisuuksien käyttöastetta  (liitetau  
lukko 7.3 ja kuvat  24—26).  
414. Hakkuumahdollisuuksien  käyttöaste  suh  
teessa metsänomistajan  omaan arvioon  
Hakkuumahdollisuuksien käyttöön  vaikuttaa 
myös metsänomistajan  tietämys omista met  
sistään ja varsinkin niiden hakkuumahdolli  
suuksista.Repo  (1985a ja 1987)  on  päätellyt,  
että metsänomistajat  tuntevat huonosti met  
sänsä  ja  niiden tarjoamat  hakkuumahdolli  
suudet. Tässä tutkimuksessa  metsänomistajia  
Puolet metsänomistajista  (52  %) oli mie  
lestään hakannut sopivasti  hakkuumahdolli  
suuksiinsa nähden (liitetaulukko  8.1).  Noin 
kolmasosa (30  %) arvioi käyttäneensä  hallin  
ta-aikanaan vain osittain hakkuumahdolli  
suuksiaan ja  vajaa  kymmenesosa  (8  %)  met  
sänomistajista uskoi hakanneensa liikaa 
hakkuumahdollisuuksiinsa nähden. Joka 
kymmenes  (10  %)  metsänomistaja  ei osannut  
esittää asiasta  lainkaan arviota.  
Metsänomistajien  oma arvio hakkuumah  
dollisuuksiensa käytöstä  hallinta-aikanaan 
näyttää vastaavan varsin  hyvin  laskettua 
hakkuumahdollisuuksien käyttöastetta tut  
kimusjakson  aikana (kuva  27).  Etenkin hak  
kuumahdollisuuksiaan vain osittain käyttä  
neet  metsänomistajat  näyttävät  olleen tietoi  
sia vajaakäytöstään.  Tällaisten metsänomis  
tajien hakkuut olivat  keskimääräistä vähäi  
semmät ja varsinkin kestäviä  hakkuumahdol  
Kuva  27. Hakkuumahdollisuuksien  käyttöaste  verrat  
tuna metsänomistajan arvioon,  (a) hakkuut; (b)  kes  
tävä suunnite; (c) metsänhoidollinen  suunnite  
(m3/ha/vuosi). 
Figure 27.  Use of allowable  cut compared to forest 
owner's  opinion, (a) actual cuttings; (b) allowable  cut  
based  on sustained  yield;  (c)  allowable  cut  on silvicul  
tural  basis  (m3/ha/a). 
lisuuksia oli kasautunut runsaasti  heidän 
metsiinsä. Mielestään liikaa hakanneet met  
sänomistajat  olivat tutkimusjakson  aikana 
käyttäneet  hakkuumahdollisuuksiaan muita 
metsänomistajia  runsaammin,  joskaan varsi  
naisesta liikakäytöstä  ei voida puhua.  
Tarkastelun  perusteella  voi päätellä  met  
sänomistajilla  olevan oikeansuuntaisen yleis  
käsityksen  metsiensä hakkuumahdollisuuk  
sista ja niiden käytöstä.  Tulos viittaa siihen,  
ettei  heikko metsäntuntemus sinänsä  selittäisi  
hakkuumahdollisuuksien vajaakäyttöä.  
42. Metsänomistajien  ryhmittely  
421. Ryhmien  muodostaminen 
Metsänomistajat  ryhmiteltiin  hakkuumahdol  
lisuuksien käytön  perusteella mahdollisim  
man paljon toisistaan poikkeaviin  ryhmiin.  
Ryhmittelyn  avulla tarkasteltiin hakkuu  
mahdollisuuksien käyttöä  toiselta suunnalta 
kuin edellä. Kun aiemmin laskettiin hak  
kuumahdollisuuksien käyttöasteita  metsän  
omistajien  taustatekijöiden  suhteen,  etsittiin 
ryhmittelyssä  hakkuumahdollisuuksien käyt  
töasteen suhteen erilaisia metsänomistaja  
ryhmiä,  joiden  ominaisuuksia sitten voitiin  
tarkastella. Lähestymistavat  täydentävät  toi  
siaan. 
Ryhmittely-  eli klusterianalyysissä  oli kri  
teerinä pääkomponenttianalyysillä  muodos  
tettu hakkuumahdollisuuksien käyttöä  ku  
vaava  yhdistetty  muuttuja  (luku  243).  Pää  
komponenttianalyysin  tarkoituksena oli  yk  
sinkertaisesti yhdistää  sekä kestävien  että 
metsänhoidollisten hakkuumahdollisuuksien 
käyttöä  kuvaavat  tilakohtaiset muuttujat  yh  
deksi muuttujaksi.  Kuten taulukosta 6  käy 
ilmi yhdistetty  muuttuja  sai  yhtä  suuremman 
ominaisarvon,  koska  muuttujat (jakauman  
vinouden vuoksi  analyysissä  luokiteltuna,  lii  
te 5)  korreloivat  varsin voimakkaasti keske  
nään (r=.Bs). Yhdistetty  muuttuja selittää 
93 %  alkuperäisten  muuttujien  vaihtelusta. 
Yhdistettyä  hakkuumahdollisuuksien käyt  
töä kuvaavaa muuttujaa  luokittelijana  käyt  
täen päädyttiin  ryhmittelyanalyysissä  kuuden 
ryhmän  ratkaisuun (taulukko  7). Myös  muita 
ryhmälukumääriä  kokeiltiin,  mutta kuuden 
ryhmän  ratkaisu oli tulkinnallisesti selkein ja 
myös ryhmien  koon kannalta  tyydyttävä.  
Ryhmät asetettiin hakkuumahdollisuuk  
sien käytön  suhteen laskevaan järjestykseen  
(kuva  28). Ensimmäinen ryhmä (I) koostui 
siten hakkuumahdollisuutensa selvästi  ylittä  
neistä metsänomistajista,  "selvästi  liikaa ha  
kanneista". Kestävät  hakkuumahdollisuudet 
oli käytetty  keskimäärin  kolminkertaisesti  ja 
metsänhoidolliset kaksinkertaisesti. Metsää 
Taulukko  6. Hakkuumahdollisuuksien  käyttöä kuvaa 
vien muuttujien pääkomponenttianalyysi. 
Table  6.  Use  of allowable  cut.  Principal component  analysis. 
45 Folia Forestalia  747 
i  
(lataukset)  
(loadings)  
h
2 i 
Hakkuut  % kestävästä  
suunnitteesta  
Cuttings out of  allowable  cut 
based  on sustained  yield, % 
0.962 0.925  
Hakkuut  % metsänhoidolli-  
sesta suunnitteesta  
Cuttings out  of  allowable  cut  
on silvicultural  basis,  % 
0.962 0.925  
Ominaisarvo  — Eigenvalue 
Selitysosuus,  %  — 
Share  of  explanation, % 
1.850 
93 
46 Karppinen,  H. & Hänninen, H. 
Taulukko  7.  Metsänomistajien ryhmittely hakkuumah  
dollisuuksien  käytön  mukaan  maan eteläpuoliskos  
sa. 
Table  7. Forest  owner groups based  on the use  of  the  
allowable  cut in Southern  Finland.  
1 Analyysistä poistettiin 11 metsänomistajaa, joiden metsälöiden hakkuu  
mahdollisuudet olivat hyvin  vähäiset ja jotka olivat  suorittaneet vain  vä  
häisessä määrin kotitarvehakkuita.  Keinotekoisen suuret käyttöasteet täl  
laisilla tiloilla olisivat  vääristäneet tuloksia. — 11 forest owners  with very  
small allowable cut  and no cuttings  for sale  as  well as  only  slight  cuttings  
for household use were excluded from analysis.  The use of allowable cut  
would have been on an  unrealistically  high  level  on  these woodlots. 
hävittävistä hakkuista ei kuitenkaan voitane 
puhua.  "Selvästi liikaa hakanneiden" ryh  
mään kuului runsas  kymmenesosa  Etelä- 
Suomen metsänomistajista  (kuva  29).  
Toinenkin ryhmä (II) koostui hakkuu  
mahdollisuutensa ylittäneistä  metsänomista  
jista. Heitä voi  luonnehtia "liikaa hakanneik  
si". Tähän ryhmään  kuuluvat metsänomista  
jat olivat myös hakanneet metsiään varsin 
runsaasti,  sillä hakkuumahdollisuudet oli 
käytetty  keskimäärin puolitoistakertaisesti.  
Ryhmään  kuului noin viidesosa Etelä-Suo  
men metsänomistajista.  Hakkuumahdollisuu  
tensa ylittäneitä metsänomistajia  oli siis  
kaikkiaan  kolmasosa maan eteläpuoliskon  
metsänomistajista  ja heidän hallussaan oli 
Kuva 28.  Hakkuumahdollisuuksien  käyttöasteet  metsän  
omistajien  hakkuumahdollisuuksien  käytön  mukaisissa  
ryhmissä, (a) hakkuut; (b)  kestävä  suunnite; (c) 
metsänhoidollinen  suunnite  (m3/ha/vuosi). 
Figure 28. Use  of  allowable  cut  by forest  owner groups  
based  on the use  of the allowable  cut. (a) actual  
cuttings; (b)  allowable  cut based  on sustained yield; 
(c)  allowable  cut  on silvicultural  basis  (m
3
/ha/a). 
niin ikään miltei kolmasosa alueen yksityis  
metsien alasta. 
Joka viidennellä tilalla hakkuumahdolli  
suudet oli käytetty  jokseenkin  täysimääräi  
sesti. "Täysimääräisesti  hakanneiden" met  
sänomistajien  (ryhmä  III)  tilat olivat selvästi 
keskimääräistä suurempia  ja niiden osuus  
yksityismetsien  alasta oli  yli  neljäsosa.  Hak  
kuutoimintaa tähän ryhmään  kuuluvilla ti  
loilla voidaan  pitää  metsien käytön  tilakoh  
taisen kestävyyden  periaatteen kannalta 
ideaalisena edellyttäen, että kestävyydellä  
tarkoitetaan nimenomaan tasaisiin nettohak  
kuutuloihin pyrkimistä. 
Neljättä  ryhmää  (IV) voidaan luonnehtia 
"kohtalaisesti hakanneiksi". Ryhmään  kuu  
luvat metsänomistajat  olivat käyttäneet  kes  
kimäärin vain puolet  hakkuumahdollisuuk  
sistaan. Yli kymmenesosa  metsänomistajista  
kuului  tähän ryhmään. 
Joka kymmenes  metsänomistaja  oli käyt  
tänyt  hakkuumahdollisuuksistaan selvästi  al  
le puolet  (ryhmä  V).  Tällaisia metsänomista  
jia voidaan kutsua "vähän hakanneiksi". 
Huomattavaa on,  että noin neljäsosa  metsän  
Käyttöasteryhmä  
Forest owner group 
Ryhmän 
koko,  n 
Size  of  
the  group, n 
Yhdistetyn muuttujan  
pääkomponenttipistemäärien 
keskiarvo  
Mean of principal  
component scores  of 
the combined variable 
I "Selvästi  liikaa  
hakanneet" 242 
"Heavy  overuse"  
1.538 
II "Liikaa  hakanneet"  323 
"Overuse"  
0.850 
III "Täysimääräisesti  
hakanneet" 491 
"Full  use" 
0.194 
IV "Kohtalaisesti  
hakanneet" 307 
"Moderate  use" 
-0.275  
V "Vähän  hakanneet"  162 
"Low use" 
-0.697 
VI "Ei  juuri  lainkaan  
hakanneet" 306  
"Almost no use" 
-1.333 
Yhteensä 1831' 
Total 
F-suhde  
—
 F-ratio  
P-arvo 
—
 P-value  
9145.964  
0.000 
47 Folia  Forestalia 747 
Kuva  29.  Metsäomistajien jakautuminen käyttöasteryhmiin.  
Figure  29. Forest  owner groups  based  on  the  use of  the  allowable  cut.  
omistajista  oli  miltei kokonaan pidättynyt  
hakkuista (ryhmä  VI).  "Ei  juuri  lainkaan ha  
kanneiden" ryhmään  kuuluvat tilat olivat  
kuitenkin  selvästi  keskimääräistä  pienempiä.  
Tilojen  osuus  metsämaan alasta  oli silti lähes 
viidesosa. 
Ryhmien väliset erot hakkuumahdolli  
suuksien käytössä  aiheutuivat pääosin  hak  
kuuvoimakkuuden eroista,  sillä hakkuumah  
dollisuuksien erot olivat huomattavasti vä  
häisemmät (kuva  28).  "Selvästi liikaa hakan  
neiden" metsänomistajien  (ryhmä  I) hakkuut 
olivat 24  kertaa suuremmat  kuin hakkuista 
lähes pidättyneiden  metsänomistajien  (ryhmä  
VI) hakkuut,  mutta suunnitteet olivat  hak  
kuista  lähes pidättyneillä  vain puolitoistaker  
taa  suuremmat  kuin hakkuumahdollisuuten  
sa  selvästi  ylittäneillä. 
Puustotunnuksia on kuvattu tarkemmin 
liitetaulukossa 9.1. "Selvästi  liikaa hakanneil  
la"  metsänomistajilla  (ryhmä I)  puuston kes  
kitilavuus  oli selvästi  pienempi  kuin muilla 
metsänomistajilla.  Tämä viittaa siihen,  että 
heidän metsänsä  ovat olleet runsaasti hakat  
tuja  jo ennen tarkastelujaksoa.  Viiden vuo  
den aikana  keskitilavuus  pieneni  vielä run  
saat  kymmenen  prosenttia.  Hakkuuvoimak  
kuutta kuvastaa myös hakkuualan suuri 
osuus kokonaismetsäalasta. "Selvästi liikaa 
hakanneilla" metsänomistajilla  hakkuuala oli 
keskimäärin 37 % metsäalasta,  kun vastaava  
osuus  "täysimääräisesti  hakanneilla" metsä  
nomistajilla (ryhmä  III) oli  25 %  ja  hakkuista 
lähes pidättyneillä  metsänomistajilla  (ryhmä  
VI) vain 7  %. 
Puuston keskitilavuus kuten suunnitteet  
kin olivat "vähän hakanneilla" metsänomis  
tajilla (ryhmä V) suuremmat  kuin muilla 
ryhmillä. Hakkuista  selvästi pidättyneillä  
metsänomistajilla  (ryhmä  VI)  keskitilavuus  ei 
ollut poikkeavan  korkea,  ts. puustokasautu  
maa heidän metsissään ei ollut. Tällaiset 
metsänomistajat  ovat ilmeisesti  aikaisemmin 
hakanneet metsiään hyvinkin  runsaasti  ja nyt 
on meneillään säästövaihe. 
Käyttöasteryhmät  poikkesivat  toisistaan 
kehitysluokkajakauman  suhteen siten,  että 
liikahakkaajilla  oli muita ryhmiä  vähemmän 
uudistuskypsiä  metsiä. Tarkastelujaksolla  
niiden osuus  vielä väheni selvästi ja aukeiden 
sekä taimikoiden osuus  vastaavasti lisääntyi.  
Mielenkiintoinen piirre  on, että hakkuista lä  
hes  pidättyneillä  (ryhmä  VI)  oli  vajaatuottoi  
sia  metsiä  selvästi  muita ryhmiä  enemmän. 
Koska  tutkimuksessa  käytetty  tilakäsite  rajaa  
tutkimusmetsälön vain  yhden  kunnan alueel  
48 Karppinen,  H. & Hänninen, H. 
le (s.  13), saattaa  tutkimusmetsälö muodos  
taa vain osan  metsänomistajan  koko  metsä  
omaisuudesta. Metsänomistajan  hakkuukäyt  
täytymiseen luonnollisesti  vaikuttaa hänen 
koko  metsäomaisuutensa laajuus.  Sekä  selvät  
liikahakkaajat  että hakkuista  lähes pidätty  
neeet  (ryhmät  I ja VI)  omistivat  keskimää  
räistä  useammin metsää vieraan kunnan alu  
eella. Tällaisten metsänomistajien  tutkimus  
metsälöt olivat  keskimäärin huomattavasti 
pienempiä  kuin  toisessa  kunnassa  oleva met  
säomaisuus. Tutkimusmetsälöiden hakkuut 
muodostavat siten vain osan heidän koko  
hakkuutoiminnastaan. Tämä saattaa osal  
taan  selittää ryhmissä  I ja VI  hakkuutoimin  
nan satunnaista luonnetta — hakkuut olivat 
joko  hyvin  voimakkaita tai  hyvin  vähäisiä. 
Kun tarkastellaan metsien käyttöä  viiden  
vuoden aikana voidaan siten todeta, että 
hakkuumahdollisuuksiinsa nähden liikaa ha  
kanneita oli kolmasosa metsänomistajista  ja 
jokseenkin  täysimääräisesti  hakanneita viides  
osa.  Joka toinen metsänomistaja  hakkasi  alle  
tilansa tarjoamien  hakkuumahdollisuuksien. 
Jonkinasteisessa vajaakäytössä  olevien met  
sälöiden osuus  Etelä-Suomen yksityismetsistä  
oli kuitenkin lukumääräosuutta hieman pie  
nempi,  kun taas  "täysimääräisesti  hakannei  
den" metsänomistajien  (ryhmä  III)  hallussa  
oli selvästi lukumääräosuutta suurempi  
osuus  metsämaan alasta. 
Vaikka aiemmin todettiin Etelä-Suomen 
metsänomistajien  hyödyntäneen  keskimäärin 
täysimääräisesti  tilakohtaisesti  kestävät  hak  
kuumahdollisuutensa,  osoittaa ryhmittelytar  
kastelu keskiarvon  taakse kätkeytyvän  tässä 
suhteessa hyvin  monenlaisia tiloja. Ainakaan 
lyhyellä aikavälillä metsänomistajat  eivät  
näytä  noudattavan hakkuissaan tasaisiin net  
tohakkuutuloihin perustuvaa kestävyyden  
periaatetta.  
422. Ryhmien  kuvaus  
Hakkuumahdollisuuksien käytön mukaisten 
ryhmien  välisiä eroja  tarkastellaan seuraa  
vassa taustatekijöiden  ja  edistämistoiminnan 
suhteen. Kuvissa 30—32 on esitetty  eri  teki  
jöiden  ryhmittäiset  jakaumat  graafisesti,  tar  
kat  lukumääräosuudet käyvät  ilmi liitteestä 
9. Merkille pantavaa on,  että ryhmien  väliset 
erot  taustatekijöiden  suhteen  eivät useinkaan 
olleet selkeitä. Kun otetaan huomioon 
osuuksien välisten erojen  pienuus  ja aineiston 
koko,  voidaan esitettyjä  tuloksia  pitää  lähin  
nä suuntaa-antavina. 
Monet edellä todetuista hakkuumahdolli  
suuksien käytön  ja taustatekijöiden  välisistä  
yhteyksistä  kuitenkin täsmentyivät  ryhmitte  
lyssä.  Voidaan havaita,  että pääosa  "täysi  
määräisesti  hakanneista" (ryhmä III) oli  
maanviljelijöitä  ja että heidän osuutensa  oli  
varsin pieni  hakkuista lähes pidättyneiden  
ryhmässä  (VI)  (kuva  30).  Metsätilanomista  
jien  osuus  oli  suurin toisaalta "selvästi  liikaa 
hakanneissa" (ryhmä  I)  ja  toisaalta "ei  juuri  
lainkaan hakanneiden" ryhmässä  (VI). Peri  
kuntien  ja  yhtymien  osuus  kasvoi  jonkin  ver  
ran  hakkuumahdollisuuksien käytön  piene  
tessä. Merkille  pantavaa on, että  hakkuu  
mahdollisuuksien  käytön  ja tietyn  omistaja  
ryhmän  osuuden  välinen riippuvuus  ei näytä  
olevan suoraviivainen. 
Aiemmin todettu omistajan iän yhteys  
hakkuumahdollisuuksien käyttöön  (s. 37)  ei 
ryhmittelytarkastelussa  käynyt  ilmi kovin  
selvästi  (kuva  30, keskiarvot  liitetaulukko 
9.4). Omistajan  ikääntyminen  näyttäisi  tosin 
tämänkin tarkastelun perusteella  vähentävän 
hakkuumahdollisuuksien käyttöä. 
Hallinta-ajan  ja hakkuumahdollisuuksien 
käyttöasteen  yhteys  ei  ollut odotetun kaltai  
nen (s.  37)  (kuva  30, keskiarvot  liitetaulukko 
9.5). "Selvästi liikaa hakanneiden" ryhmään  
(I)  kuuluvat metsänomistajat  olivat tosin hal  
linneet tilaansa keskimääräistä lyhyemmän  
ajan.  Sukupuolen  suhteen  ryhmien  välillä ei  
ilmennyt  systemaattisia  eroja.  
Ryhmien  välisiä eroja  tarkasteltiin myös ti  
lan  tuotantosuunnan  mukaan. Pääasiallisesti  
maatalouteen käytettyjen  tilojen  osuus oli 
suurin  "täysimääräisesti  hakanneiden" ryh  
mässä  (III) ja  väheni ryhmityksen  ääripäihin  
mentäessä  (kuva  30)  aivan  kuten maanviljeli  
jöiden  osuus.  Myös  metsätaloustilojen  osuu  
den vaihtelu eri  ryhmien  välillä muistuttaa 
metsätilanomistajien  osuuden vaihtelua. Tilo  
jen pääasiallinen  käyttö  metsätalouteen oli 
siis  yleisintä  toisaalta "selvästi  liikaa" (I)  ja 
toisaalta "ei juuri lainkaan hakanneiden" 
(VI)  ryhmissä.  Tilojen käyttö  taloudellisen 
tuotantotoiminnan ulkopuolisiin  tarkoituk  
siin, kuten virkistykseen  tai "pelkkään"  
asumiseen,  oli  niin ikään yleisintä ryhmityk  
sen  ääripäissä  ja  vähäisintä "täysimääräisesti  
hakanneiden" ryhmässä  (III). 
Hakkuumahdollisuuksien käytön  ja metsä  
lön koon riippuvuus ei myöskään  näyttäisi  
olevan  suoraviivainen (kuva  30).  "Täysimää  
räisesti hakanneiden" metsänomistajien  
49 Folia Forestalia  747 
(ryhmä  III) metsälöt olivat keskimäärin suu  
rimpia  ja  keskikoko  pieneni  käyttöasteen  jo  
ko  kasvaessa  tai vähetessä (keskiarvot  liite  
taulukko 9.8).  Peltoalan ja hakkuumahdolli  
suuksien käyttöasteen  yhteys  oli  samankal  
tainen (liitetaulukko  9.9). 
Myös  tilan saantotavan  ja hakkuumahdol  
lisuuksien käyttöasteen  yhteys täsmentyi  
ryhmittelytarkastelussa.  Aiemmin todettiin, 
että vapailta  markkinoilta ostetuilla tiloilla 
hakkuumahdollisuuksia oli käytetty run  
saammin kuin perintömekanismin  kautta 
saaduilla tiloilla (s.  39).  Vapailta  markkinoil  
ta  ostettujen  tilojen osuus  olikin keskimää  
räistä  suurempi  toisaalta  juuri "selvästi  liikaa  
hakanneiden" (I) ja "liikaa hakanneiden" 
(II) ryhmissä  mutta  toisaalta myös "ei juuri 
lainkaan hakanneiden" ryhmässä  (VI)  (kuva  
30).  Perintömekanismin kautta saatujen  tilo  
jen osuus  oli suurin "täysimääräisesti"  ja 
"kohtalaisesti hakanneiden" metsänomista  
jien  ryhmissä  (111-IV)  ja  se  väheni käyttöaste  
ryhmityksen  ääripäihin  mentäessä. 
Tilalla asuminen kuvaa metsänomistajan  
yhteyttä  tilaansa. Ryhmittelytarkastelun  mu  
kaan ääriryhmiin  kuului varsin paljon  tilansa 
sijaintikunnan  ulkopuolella  vakinaisesti asu  
via metsänomistajia  (kuva  30).  Tilalla asuvia  
metsänomistajia  oli erityisen  vähän "ei juuri 
lainkaan hakanneiden" ryhmässä  (VI)  ja eni  
ten  "täysimääräisesti  hakanneiden" ryhmäs  
sä  (III).  
Alueittaiset erot käyttöasteryhmityksen  
suhteen olivat vähäisiä. Sisä-Suomessa oli  to  
sin muita alueita enemmän metsiään liikaa 
käyttäneitä  metsänomistajia  (kuva  30).  
Tilakohtaisella metsätalouden suunnitte  
lulla ei  edellä todettu olevan hakkuumahdol  
lisuuksien käyttöä  lisäävää vaikutusta (s.  42).  
Ryhmittelytarkastelu  antoi kuitenkin erilai  
sen kuvan suunnittelun merkityksestä. Suun  
nittelu oli yleisintä  "täysimääräisesti  hakan  
neiden" (III) sekä  sen viereisissä  "liikaa" (II) 
ja "kohtalaisesti  hakanneiden" (IV)  ryhmissä  
(kuva  31).  Tulos viittaisi  siihen, että metsäta  
loussuunnittelulla saattaisi sittenkin olla jos  
sain  määrin hakkuumahdollisuuksien täysi  
määräistä käyttöä  edistävää vaikutusta. 
Neuvonnan ja hakkuumahdollisuuksien 
käyttöasteen  yhteys  osoittautui aiemmin var  
sin  epäselväksi  (s. 43).  Neuvontaan osallistu  
neiden metsänomistajien  osuus  oli kuitenkin 
kaikkein pienin  "ei  juuri lainkaan hakannei  
den" (VI) ryhmässä,  mutta tällaisten metsän  
omistajien  osuus  oli myös "selvästi  liikaa ha  
kanneiden" ryhmässä  (I) pienempi  kuin  
muissa ryhmissä  (kuva  31).  Niin ikään metsä  
taloudellista koulutusta saaneita metsän  
omistajia  oli  vähiten hakkuista lähes pidätty  
neiden ryhmässä  (VI)  ja  eniten hakkuumah  
dollisuutensa täysin  käyttäneissä  tai ylittä  
neissä metsänomistajissa  (ryhmät  I-III) (vrt.  
s. 41). 
Myös myyntihakkuiden  osuutta hakkuu  
määrästä voitiin tarkastella  hakkuumahdolli  
suuksien käyttöön  perustuvan  metsänomista  
jaryhmityksen  mukaan: 
Asetelmasta nähdään,  että myyntihakkuiden  
osuus  oli  keskimääräistä vähäisempi  ja  koti  
tarvehakkuiden osuus keskimääräistä  suu  
rempi  hakkuumahdollisuuksien käytön  olles  
sa  alhaisella tasolla. "Ei juuri  lainkaan ha  
kanneiden" ryhmään (VI) kuuluvien  metsän 
omistajien  vähäiset hakkuut  jakaantuivatkin  
miltei tasan  kotitarvehakkuiden ja myynti  
hakkuiden kesken.  
Tarkasteltaessa käyttöasteryhmittäin  met  
sänomistajien  omaa arviota  metsiensä käy  
töstä tullaan samaan päätelmään  kuin aikai  
semmin (s. 45). Metsänomistajien  hakkuu  
mahdollisuuksiensa tuntemus ei näyttäisi  
olevan kovin heikko. Huomattava osa vajaa  
käyttäjistä  näyttäisi olevan tietoinen hak  
kuumahdollisuuksiensa osittaisesta  käytöstä  
(kuva  32).  Toisaalta vain harvoilla liikakäyt  
täjillä  oli oikea käsitys  metsiensä käytön  ta  
sosta  ja  monet  "ei  juuri lainkaan hakanneis  
ta" metsänomistajista  (ryhmä  VI) eivät  tun  
teneet  metsiään kyllin hyvin  pystyäkseen  
lainkaan arvioimaan hakkuumahdollisuuk  
siensa käyttöä.  
Metsänomistajilta  tiedusteltiin myös, mi  
ten  he aikoivat käyttää  tilansa tarjoamia 
hakkuumahdollisuuksia tulevina vuosina. 
Enemmistö hakkuumahdollisuutensa selvästi 
ylittäneistä  metsänomistajista  (ryhmä  I) aikoi 
säästää metsiään (kuva 32).  Liikahakkaajat  
näyttäisivät  — edellisestä  poiketen  — sitten  
kin  tiedostaneen hakanneensa liikaa  ja  aikoi  
vat  jatkossa hakata  varovaisemmin. Epätie  
toisuus tulevan hakkuutoiminnan voimak  
kuudesta oli yleisintä  vajaahakkaajilla.  
imä [yyntihakkuiden  osuus  
hakkuumäärästä 
I  
II 
III 
IV 
V  
VI 
94 
92 
90 
84 
73 
56 
50 Karppinen,  H. & Hänninen,  H. 
Kuva  30.  Metsänomistajaa ja tilaa  kuvaavat  taustatekijät  käyttöasteryhmittäin  (%  metsänomistajista  ja tiloista). 
Figure 30. Owner and  holding characteristics  by  forest owner groups based  on the  use of  the allowable  cut  (share of  
forest owners and  holdings, %).  
51 
Folia Forestalia  747 
Kuva  30.  jatk.  
Figure 30. contd.  
Kuva 31. Metsätalouden  edistämistoiminnan  kohdistu  
minen käyttöasteryhmittäin (%  metsänomistajista).  
Figure 31. Use  of  forestry  extension services by  forest  
owner groups  based on the  use of  the  allowable  cut  
(share  of  forest owners,  %). 
52 
Karppinen,  H. &  Hänninen, H. 
Kuva  32.  Metsänomistajan oma  arvio  tilansa  hakkuumahdollisuuksien  aiemmasta  ja niiden  tulevasta  käytöstä käyt  
töasteryhmittäin (%  metsänomistajista).  
Figure 32.  Forest  owner's  own opinion  of  the  former and  future use  of  the  allowable  cut  in  his  woodlot  by forest  owner 
groups  based  on the use of  the  allowable  cut  (share of  forest owners, %).  
5.  Tulosten  luotettavuus  
51. Sisäinen luotettavuus 
Tutkimustulosten luotettavuus voidaan jakaa  
aineiston sisäiseen  ja ulkoiseen luotettavuu  
teen. Aineiston sisäiseen luotettavuuteen vai  
kuttavat mahdolliset otannasta  riippumat  
tomat virhelähteet,  ns. mittausvirheet. Mit  
tausvirheitä voidaan tarkastella kahdesta nä  
kökulmasta: kuinka oikein ja luotettavasti  
tiedot on saatu kerättyä  (reliabiliteetti) ja 
kuinka pätevästi  tiedot mittaavat sitä mitä 
niiden on tarkoitettu mittaavan (validiteetti).  
Mitä alhaisempi  on  mittauksen reliabiliteetti,  
sitä  alhaisempi  on  myös  validiteetti, mutta  
päinvastoin  tämä  ei päde.  Aineiston ulkoinen 
luotettavuus liittyy puolestaan  mahdolliseen 
otantavirheeseen eli siihen,  kuinka hyvin  ai  
neistosta saadut tulokset ovat yleistettävissä  
perusjoukkoon  (Eskola  1962,  s.  56,  Valkonen 
1984,  s. 66—68,  77—79).  
Reliabiliteetti 
Keskeinen vaikutus tutkimusaineiston luotet  
tavuuteen  on kenttähenkilökunnalla. Kun 
tutkimusaineisto kerättiin  useamman vuoden 
aikana,  oli  aineistoa keräämään palkattava  
vuosittain uudet kenttäasiamiehet. Ongelma  
na tällaisessa kenttäorganisaatiossa  on  tieto  
jen keruun yhtenäistäminen.  Siihen pyrittiin 
ensisijaisesti  koulutuksella ja valvonnalla. 
Kenttäasiamiehiksi valitut metsäteknikot ja 
metsäylioppilaat  kävivät  kahden  viikon kurs  
sin,  ja koulutusta annettiin myös  kenttätöi  
den valvonnan ohessa.  Haastattelulomakkeet 
esitarkastettiin Metsäntutkimuslaitoksessa  ja 
lähetettiin tarvittaessa  haastattelijoille  korjat  
taviksi. Yhtenäiseen suoritukseen pyrittiin 
myös yksityiskohtaisilla  kenttätyöohjeilla  
(Yksityismetsien  ...  1980—86)  ja käyttämällä  
standardoitua haastattelulomaketta (liite 2). 
Jokaiselta kenttäasiamieheltä edellytettiin  li  
säksi  aikaisempaa  metsänarviointikokemus  
ta. 
Myös haastateltavien asennoitumisella 
tutkimukseen voi olla huomattava vaikutus  
tulosten luotettavuuteen. Tämän vuoksi tut  
kimuksesta  tiedotettiin paikallislehdissä  kent  
tätöiden kuluessa  ja otokseen sattuneille met  
sänomistajille  tutkimusta selostettiin kirjeitse  
ennen haastattelua. Välittömästi haastattelun 
jälkeen  kenttäasiamiehet arvioivat haastatel  
tavan  suhtautumista haastatteluun. Selvä vä  
hemmistö (8  %) haastatelluista suhtautui 
tutkimukseen vastahakoisesti,  innostuneesti  
suhtautui 37 % ja tavanomaisesti 55 % haas  
tatelluista. Suhtautumisessa ei ilmennyt  tilas  
53 Folia Forestalia 747 
tollisesti merkitseviä eroja omistajaryhmien  
välillä.  Haastatteluun kului  aikaa keskimää  
rin 1 tunti 6  minuuttia. 
Haastateltavaksi  pyrittiin saamaan otos  
metsälön omistaja  tai  omistajista  se,  joka  
käytännössä  hoiti  tilan metsäasioita. Haasta  
telluista  2 121 henkilöstä 70  % oli otostilan 
omistajia,  5  % omistajan perheenjäseniä  ja 
22  % perikunnan  tai  yhtymän  jäseniä.  Otos  
metsälöistä vain 3 %:lla haastattelu tehtiin 
jonkun  tilan metsäasioita tuntevan  tai  hoita  
van  ulkopuolisen  henkilön kanssa. 
Eräs  aineiston luotettavuutta heikentävä 
tekijä on  vastaajien  pyrkimys  miellyttää 
haastattelijaa,  ts. antaa  sellaisia vastauksia,  
joita  hän olettaa haastattelijan  haluavan tai  
jotka  hän kokee  sosiaalisesti  hyväksyttäviksi.  
Erityisesti  tämä koskee  mielipidekysymyksiä.  
Metsänomistajaa  ja  tilaa koskevat  tosiasia  
tiedot saatiin todennäköisesti yksiselitteisinä  
ja helposti  ymmärrettävinä  kerättyä  varsin 
luotettavasti kuten yleensäkin  haastattelutut  
kimuksissa.  Metsänomistajien  osallistumista 
ja varsinkin mielipiteitä  koskevien  tietojen  
luotettavuutta on sen sijaan  vaikea arvioida. 
Yleensä tällaisten tietojen  luotettavuus on  
todettu heikommaksi kuin taustatietojen  
(Valkonen  1984,  s.  66).  
Metsänomistajien  käyttäytymistutkimuk  
sissa  metsänomistajat  on  perinteisesti  jaettu 
kahteen omistajaryhmään:  maanviljelijöihin  
ja metsätilanomistajiin.  Luokitus vakiintui 
suomalaiseen metsänomistajatutkimukseen  
1970-luvulla Reunalan (1974)  ja Järveläisen 
(1974) tutkimusten kautta. Kriteerit, joihin  
jako perustuu ovat tulkinnanvaraisia (vrt.  
Hahtola 1985,  s.  27,  Hannelius 1980, Häkkilä 
& Voutilainen 1984, s. 71—77,  Järveläinen 
1980). Tässä tutkimuksessa luokituskriteeri  
perustuu pelkästään  metsänomistajan  omaan 
ilmoitukseen. Jos metsänomistaja  ilmoitti 
ammatikseen tai ensisijaiseksi  toimeentulon 
lähteekseen maatalouden,  hänet luettiin 
maanviljelijäksi  ja  muissa  tapauksissa  metsä  
tilanomistajaksi.  
Tyypittelyn  puutteina  on paitsi  subjektiivi  
suus  myös yhteisomistustilojen  ja osa-aikavil  
jelijöiden  luokittelu.  Yhteisomistustilat ero  
tettiinkin tässä tutkimuksessa omaksi ryh  
mäkseen. Sen  sijaan  mahdolliset osa-aikavil  
jelijät,  siis  sellaiset maataloutta harjoittavat  
metsänomistajat,  joiden pääasiallinen  toi  
meentulo tulee maatalouden ulkopuolelta,  
luettiin tässäkin tutkimuksessa metsätilan  
omistajiksi.  Ajatusmaailmaltaan  ja myös  
hakkuukäyttäytymiseltään  he saattavat kui  
tenkin  edustaa  paremminkin maanviljelijöitä  
kuin muita metsätilanomistajia,  mikä  voi  
johtaa  ainakin osittain virheelliseen kuvaan 
metsätilanomistajien  käyttäytymisestä.  Mah  
dollisten osa-aikaviljelijöiden  määrää aineis  
tossa  ei pystytty  arvioimaan. 
Otosmetsälöiden hakkuumäärät viideltä 
vuodelta selvitettiin pääasiassa  metsänomis  
tajia  haastattelemalla. Myyntihakkuut,  jotka  
muodostivat 91 % koko  aineiston hakkuu  
määristä,  pyrittiin  aina toteamaan  luovutus  
mittaustodistuksista.  Ellei  haastateltavalla ol  
lut mittaustodistuksia,  ne hankittiin puunos  
tajilta. Koska  myyntipuuhun  luettiin tutki  
muksessa  myös  sellainen kotitarvepuu,  joka  
oli  käytetty  tai  aiottiin käyttää  tilalla saha  
puuna, sisältyi  myyntipuuhun  jonkin verran  
myös  pelkästään  muistinvaraisia  hakkuueriä. 
Myöskin  naapureille  ja tuttaville myydystä  
polttopuusta  oli  harvoin mittaustodistuksia.  
Hakkuumääriin näistä  tekijöistä  mahdollises  
ti aiheutuva virhe lienee kuitenkin vähäinen,  
sillä  kolmen viimeisen kenttätyövuoden  ai  
kana myyntipuun  hakkuumääristä saatiin 
mittaustodistuksista  88 %. Kotitarvepuun  
osalta  oli  sen sijaan  aina tyydyttävä  pelkäs  
tään muistinvaraiseen tietoon. 
Otosmetsälöiden arvioinnin tavoitteena oli 
selvittää sellaiset metsämaata ja puustoa 
koskevat  tunnukset,  joiden  perusteella  voitiin 
määrittää metsälön hakkuumahdollisuudet. 
Puuston arviointi  tehtiin kuvioittaisena arvi  
ointina,  jossa  useimmat tunnukset perustuvat  
silmävaraiseen mittaukseen. Menetelmä on 
siten varsin altis  subjektiivisille  virhetekijöil  
le. Esimerkiksi  kuviointi,  jossa  metsäalue jae  
taan puusto- ja kasvupaikkaolosuhteiltaan  
mahdollisimman homogeenisiin  kuvioihin,  
on aina harkinnanvarainen,  arvioinnin teki  
jästä  riippuvainen.  Puustotunnusten arviointi  
kuvioilta on puolestaan  alttiina otanta-, mit  
taus- ja taulukkovirheille (Poso  1983, s.  
322—336,  Laasasenaho &  Päivinen 1986,  s.  4).  
Em. virheet voivat olla joko satunnaisia tai 
systemaattisia  ja aiheuttavat sen, että  yksit  
täisten kuvioiden tunnusten  arviot voivat 
poiketa  suurestikin  todellisesta. 
Tutkimuksessa ei ollut mahdollista selvit  
tää lähemmin kuvioittaisen arvioinnin luotet  
tavuutta, koska vertailuarviointeja  ei tehty.  
Suuntaa-antavasti voidaan esittää joitakin 
arvioita  muista tutkimuksista.  Relaskooppi  
menetelmällä voidaan tilavuuden arvioinnis  
sa  päästä  9—lo % keskivirhetasoon valitse  
malla vähintään kolme relaskooppikoealaa  
kuviota kohden (Nyyssönen  1954, s.  22,  
54 
Karppinen,  H. & Hänninen, H. 
Vuokila 1957,  s. 29).  Ventola (1980)  totesi  eri  
inventoijilla  kuvioittaisten tilavuuden arvioi  
den  keskivirheiden vaihtelevan 6,9—12,2  %:n 
välillä. Käytännön  kuvioinneissa ja arvioin  
neissa tärkeimpien kuviotunnusarvioiden 
keskivirhe  (virheistä  lasketun hajonnan  osuus  
keskiarvosta)  on keskimäärin  20  % ja  koke  
mattomilla arvioijilla  jopa 30 % (Poso  1983,  
s. 339—340). Metsälötasolla kuvioittaisen ar  
vioinnin luotettavuutta ei ole tarkasteltu;  to  
dennäköisesti tunnuslukujen  luotettavuus on 
kuitenkin selvästi  parempi  kuin kuviotasolla. 
Erityisen  ongelmallista  kuvioittaisessa  ar  
vioinnissa on sen alttius  systemaattisille  vir  
heille,  joiden  merkitystä  ei  lainkaan vähennä 
siirtyminen  kuviotasolta metsälötasolle. Var  
sinkin käytännön  arvioinnissa esiintyy  usein 
systemaattista, kenties tietoista tilavuuden 
aliarviointia (Poso  1983,  s. 335—336). Ky  
seessä lienee metsätalouden suunnitteluun 
vankasti periytynyt  varovaisuusperiaate  (Lih  
tonen  1959,  s. 351 —352).  
Tutkimuksen kenttätöissä arvioinnin sa  
tunnaisvirheitä pyrittiin  vähentämään mit  
taamalla kultakin kuviolta useita  relaskoop  
pikoealoja.  Systemaattisia  virheitä pyrittiin  
välttämään kenttäasiamiesten koulutuksella. 
Tutkimuksessa metsikkötunnukset oli  ar  
vioitava myös viisi vuotta arviointihetkeä 
aiempana  ajankohtana.  Näiden arviointitu  
losten luottavuutta heikentävät edellä mainit  
tujen virhelähteiden lisäksi  myös  kuviotieto  
jen päivittämiseen,  lähinnä kasvutaulukoihin 
ja niiden käyttöön  liittyvät  virheet  sekä  hak  
kuumäärien arvioinnissa  ja  niiden sijoittami  
sessa kuvioille tehdyt virheet. Koulutusvai  
heessa ja kenttätöitä valvottaessa näihin vir  
hemahdollisuuksiin pyrittiin  kiinnittämään 
erityistä  huomiota. Lisäksi  tarkoitusta varten  
laaditulla tietokoneohjelmalla  tarkistettiin, 
että haastattelussa selvitetty  metsälön hak  
kuukertymä  oli likimain yhtä suuri kuin ku  
vioille sijoitettujen hakkuumäärien summa; 
tarvittaessa kuvioittaisia arvioita korjattiin. 
On kuitenkin mahdollista,  että  osa hakku  
määristä on joillakin  tiloilla jäänyt  sijoitta  
matta metsikkökuvioille,  jolloin  puuston ti  
lavuus  ja hakkuumahdollisuudet on aliarvioi  
tu. Tämä voi osittain selittää hakkuumahdol  
lisuutensa selvästi  ylittäneiden  metsänomista  
jien (ryhmä  I) korkeata käyttöastetta.  Kol  
masosalla otosmetsälöistä käytettiin  arvioin  
nin apuna alue- ja metsätaloussuunnitelmia. 
Näissä mahdollisesti esiintyviä  virheitä ja 
niiden vaikutusta tuloksiin on vaikea arvioi  
da. 
Validiteetti 
Edellä on tarkasteltu lähinnä tutkimusaineis  
ton muuttujien  reliabilitettia  eli  niiden kykyä  
antaa ei-sattumanvaraisia tuloksia. Seuraa  
vaksi tarkastellaan missä määrin muuttujat  
mittaavat sitä, mitä  niillä on  ollut tarkoitus 
mitata. Useimpien  muuttujien  kohdalla vali  
diteetin arviointi ei ole tarpeellista,  koska  mi  
tattavat ilmiöt ja niin myös niitä kuvaavat  
mittarit ovat yksiselitteisiä.  Jos ilmiön mit  
taamiseksi tarvitaan jokin  teoreettinen käsite,  
on  kysymys  ilmiötä  kuvaavan  mittarin validi  
teetista erityisen  tärkeä (Valkonen  1984,  s. 68).  
Tutkimuksen tavoitteenasettelun kannalta 
erään ongelman  muodosti jo otosmetsälön 
rajaus  (ks.  myös  Järveläinen 1988  a, s. 10, 
Loikkanen ym.  1985, s.  197). Otosmetsälöön 
luettiin näet vain ne maa-alueet,  jotka olivat 
tutkimusvuoden alussa saman tai  samojen  
omistajien hallinnassa samalla omistussuh  
teella kuin otospisteen  määrittämä rekisteriti  
la ja sijaitsivat  saman kunnan  alueella (tar  
kemmin s. 13). Niinpä  esimerkiksi puolisoi  
den erikseen samassakin  kunnassa omistamat  
metsäalueet luettiin  eri  metsälöiksi. Tällaisilla 
otosmetsälöillä osa käytännössä  saman ta  
lousyksikön  hakkuumahdollisuuksista ja 
hakkuista jäi tutkimuksen ulkopuolelle  ja 
näin kuva  hakkuumahdollisuuksien käyttöön  
vaikuttavista tekijöistä muodostui vajavai  
seksi. Peräti viidesosa otoksen metsänomista  
jista omisti metsää otosmetsälön lisäksi.  
Heistä 8  %:lla muu metsäomaisuus sijaitsi  
samassa kunnassa kuin  otosmetsälö ja 
13 %:lla  jossain muussa  kunnassa. Tutkimus  
tehtävän kannalta saman talousyksikön  
kaikki  metsäalueet käsittävä  tilakokonaisuus 
olisi ollut käytettyä  tilarajausta  parempi. 
Metsänomistajien hakkuukäytäytymistä  
kuvaavan  tarkastelujakson  lyhyys  ja  jaksojen  
eriaikaisuus  maan eri  osissa  oli  myös  ongel  
mallista. Metsänomistajien hakkuutiedot 
ovat  viideltä vuodelta tai  sitäkin lyhyemmäl  
tä  ajalta,  jos  hallinta-aika oli  alle  viisi  vuotta.  
Varsinkin pienmetsälöiden  hakkuumahdolli  
suuksien käytön  tarkasteluun aikajakso  on 
kovin  lyhyt.  Hakkuutietojen  kerääminen pi  
temmältä ajalta ei kuitenkaan välttämättä 
olisi  johtanut  saatua  "oikeampiin"  tuloksiin,  
sillä metsänomistajien  todennäköisyys  unoh  
taa  vanhimpia hakkuumääriä tai  niiden osta  
jia olisi lisääntynyt.  
Tarkastelujaksot  sattuivat  osittain  eri  vuo  
sille maan eri  osissa,  koska  tutkimusaineisto 
kerättiin peräkkäisinä  vuosina 1980—86 
Folia Forestalia  747 55 
Kuva  33. Yksityismetsien  markkinahakkuiden  kehitys 
ja hakkuiden  trendi vuosina  1965—1987 koko  
maassa  sekä  ajanjakso,  jolta hakkuutiedot  kerättiin  
tutkimuksessa.  Lähteet:  Tervo 1986, Metsätilastolli  
nen 
...
 1983—1987. 
Figure 33. Development and  trend  of  commercial  round  
wood  removals  in  1965-1987  in  the  Finnish  private 
forests  and  cutting years  in  the  study.  Sources:  Tervo  
1986,  Metsätilastollinen...  1983-1987.  
(tarkemmin  luku  212). Otosmetsälöiden hak  
kuut käsittivät  siten viiden vuoden jaksoja  
hakkuuvuosilta 1975/76—1985/86. Yksi  
tyismetsien  markkinahakkuut vaihtelivat 
tuolloin voimakkaasti: 1970-luvun puolivälin  
syvä  matalasuhdanne muuttui noususuhdan  
teeksi,  joka  taittui  vuosikymmenen  vaihtees  
sa  laskusuhdanteeksi tasaantuen  1980-luvun 
puoliväliin  mennessä (kuva  33). Markkina  
hakkuiden trendikehitys  on tutkimusjaksolla  
ollut nouseva.  
Suhdanteista johtuvat kysynnän  ja kanto  
hintojen  muutokset ilmenevät puun tarjon  
nan muutoksina,  joten myös  hakkuumahdol  
lisuuksien  käyttöaste  muodostuu eri suhdan  
nevaiheissa erilaiseksi. Koko Etelä-Suomea 
koskeviin  tuloksiin tästä ei aiheudu ongel  
maa.  Tilanne kuitenkin muuttuu, kun  tarkas  
tellaan metsänomistajien  tai  alueiden välisiä 
eroja käyttöasteessa;  erot voivat nimittäin 
johtua  joko  suhdanteista tai  metsänomistaja  
ryhmien aidoista käyttäytymiseroista.  Jos  
taustatekijöiltään  erilaisia metsänomistajia  
on sattunut  tasaisesti kaikkiin suhdannevai  
heisiin, voidaan olettaa, etteivät suhdanteet 
ole aiheuttaneet todettuja  eroja  metsänomis  
tajaryhmien hakkuumahdollisuuksien käy  
tössä. Liitteessä 10 on tarkasteltu mahdollisia 
suhdanne-eroja  joidenkin  luokittelujen  suh  
teen. On luultavaa, että yhteisomistustiloja  
on sattunut  otokseen muita omistajaryhmiä  
enemmän matalasuhdannevaiheesta. Tämä 
saattaa  osittain  selittää  perikuntien  alhaista 
hakkuumahdollisuuksien käyttöastetta.  Ryh  
mittelyanalyysin  tuloksiin suhdanteilla ei 
näyttäisi  olleen vaikutusta. Sen  sijaan  hak  
kuumahdollisuuksien käytössä  ilmenevät 
alueelliset erot voivat olla ainakin osittain 
suhdanteista,  eivätkä alueellisista käyttäyty  
mispiirteistä  johtuvia.  
Aineiston keruun ajoittumisella usean 
vuoden ajalle on luonnollisesti vaikutusta 
myös muihin hakkuumahdollisuuksien käyt  
töön liittyviin  tekijöihin.  Esimerkiksi  metsä  
talouden suunnittelu,  metsänomistajien  neu  
vonta  ja koulutus  lisääntyivät  voimakkaasti 
aineiston keruuvuosien aikana.  Niiden vaiku  
tus  ei  siten välttämättä tule riittävästi  tulok  
sissa  esiin. Erityisesti  neuvontaa  kuvaavan 
mittarin validiteetti on lisäksi muutoinkin 
huono: neuvontaan  osallistumisesta  tiedettiin 
vain viimeisin  osallistumiskerta  ja  tilaisuuden 
luonne. Tilaisuudet olivat kovin eriluonteisia 
ja  metsänomistajien  osallistumiskerroista ei 
ollut lainkaan tietoja. 
Keskeisen  validiteettiongelman  muodostaa 
metsälöiden hakkuumahdollisuuksien mää  
rittäminen,  koska  tällä on  olennainen merki  
tys  metsien käytön  tasosta saatavaan  kuvaan. 
On  kuitenkin korostettava,  että  tutkimuksen 
tavoitteena oli erilaisten metsänomistajien  
hakkuumahdollisuuksien käytössä  ilmene  
vien erojen  eikä käytön  tason  selvittäminen. 
Tutkimustehtävän kannalta  oli  siis  oleellista,  
että hakkuumahdollisuudet määritettiin kai  
kille tiloille samoin perustein.  Kumpikaan  
tutkimuksen hakkuumahdollisuuksia kuvaa  
vista  mittareista ei  täysin  täytä  cm.  vaatimus  
ta. Metsänhoidollinen suunnite perustuu 
kenttäasiamiesten maastossa tekemiin hak  
kuuehdotuksiin,  joten  se  on altis  subjektiivi  
sille tulkinnoille metsien käsittelytavoista.  
Kestävä  suunnite perustui  laskentaohjel  
maan, joten  sitä  voidaan tältä osin pitää  ob  
jektiivisempana.  Kuitenkin metsien käsittely  
tavat  (hakkuun  ajoitus)  muodostuvat siinä  
kin eri tiloilla erilaisiksi, sillä  kiertoaika  on 
suunnitteen laskennassa keskeinen muutos  
parametri.  
Tutkimuksessa käytettyjä  suunnitteita ja 
niihin perustuvia  käyttöasteita  on syytä tar  
kastella  rinnakkain. Oleellinen ero suunnit  
teiden välillä on siinä, että metsänhoidollinen 
suunnite perustuu pelkästään  metsiköittäi  
seen tarkasteluun, kun kestävässä  suunnit  
56 Karppinen,  H. & Hänninen, H. 
Taulukko  8. Suurimman  kestävän suunnitteen  (a)  ja 
metsänhoidollisen  suunnitteen  (b)  suhde  erikokoisil  
la metsälöillä  metsänhoidollisen  suunnitten  luokis  
sa. 
Table  8. The  ratio of  allowable  cut  based  on sustained  
yield  (a) and  allowable  cut  on silvicultural  basis  (b)  in  
different  woodlot  size  classes  according  to allowable  
cut on silvicultural  basis.  
1 Alle 10 hehtaarin metsätöille  kestävä  suunnite laskettiin  eri  perustein  
kuin muilla tiloilla (s. 21).  — For  small woodlot s  allowable 
cut  based on 
sustained yield  had to be calculated  differently than for larger  woodlots.  
5,0  m3/ha/v,  niin ko.  talouskauden kestävät  
hakkuumahdollisuudet olivat keskimäärin  
vain 61 % metsänhoito-ohjeiden  perusteella  
hakattavissa olleista hakkuumahdollisuuksis  
ta. Kun taas  metsänhoidollisia hakkuumah  
dollisuuksia oli  alle 2,0  m 3/ha/v,  niin kestä  
vyyden  huomioon ottaminen lisäsi  ensimmäi  
sen kauden hakkuumahdollisuuksia keski  
määrin 60 % metsänhoidollisiin hakkuu  
mahdollisuuksiin nähden. Oleellista on myös 
huomata,  että kestävyysrajoite  kohdistui lä  
hes  yhtä  voimakkaasti  erikokoisille  metsälöil  
le. Poikkeuksen muodostavat alle 10 hehtaa  
rin  metsälöt,  joille  kestävä  suunnite  laskettiin  
eri  perustein.  Kaikkiaan  voidaan todeta,  että 
tilakohtaisen kestävyyden  huomioon ottami  
nen on  johtanut keskimäärin 20  % metsän  
hoidollisia hakkuumahdollisuuksia pienem  
pään  suunnitteeseen. 
teessä kunkin metsikön käsittelypäätös  teh  
dään koko  metsälön kannalta. Metsänhoidol  
linen suunnite muodostuu käsittelyohjeiden  
perusteella talouskaudelle tehtyjen  hakkuu  
ehdotusten summana. Suurinta kestävää 
suunnitetta laskettaessa käytetään  samoja  
ohjeita,  mutta  rajoittavana  tekijänä  on net  
tohakkuutulojen  tasaisuus  viiden talouskau  
den  aikana. Rajoitteen  vuoksi  metsänhoidol  
linen ja kestävä  suunnite ovat vain harvoin 
yhtä suuria. Suurimmillaan erot ovat,  kun 
metsälössä on  runsaasti välittömiä metsän  
hoidollisia hakkuumahdollisuuksia,  koska  
kestävässä suunnitteessa osa hakattavista 
metsiköistä  on kestävyyden  saavuttamiseksi  
siirrettävä  tulevaisuuteen (tässä korkeintaan  
30 vuodella).  Tällaisessa tilanteessa metsälön 
ensimmäisen talouskauden kestävät hak  
kuumahdollisuudet ovat pienemmät  kuin  mi  
tä metsänhoidolliset hakkuumahdollisuudet 
ovat. Jos metsälössä taas  on ensimmäisellä 
talouskaudella vähän,  mutta toisella talous  
kaudella runsaasti metsänhoidollisia hak  
kuumahdollisuuksia,  aikaistetaan joitakin  
hakkuita (tässä  korkeintaan 10 vuodella).  
Näin ensimmäisen talouskauden suunnite  
kasvaa  ko.  kauden metsänhoidollisiin hak  
kuumahdollisuuksiin nähden. 
Kestävyysrajoitteen  merkitys  käy  selvästi  
ilmi taulukosta 8,  jossa  on esitetty  kestävän 
ja metsänhoidollisen suunnitteen suhde eri  
kokoisilla metsälöillä metsänhoidollisen 
suunnitteen luokissa. Kun esimerkiksi  met  
sänhoidolliset hakkuumahdollisuudet olivat  
metsälössä ensimmäisellä talouskaudella yli 
Yhteenveto 
Metsänomistajia  ja tiloja kuvaavat  taustatie  
dot ovat luonteeltaan ns. tosiasiatietoja,  joi  
den luotettavuus on yleensä  korkea.  Hak  
kuumäärät saatiin useimmissa tapauksissa  
mittaustodistuksista  ja  ainakin viimeisimmil  
tä vuosilta kaikki  hakkuuerät on todennä  
köisesti otettu huomioon. On kuitenkin 
mahdollista, että joissain  tapauksissa  osa 
vanhimmista hakkuista on  jäänyt  selvittä  
mättä. Suhdannevaihtelu ei aiheuttane har  
haa koko Etelä-Suomea koskeviin  tuloksiin,  
sillä hakkuutiedot kattoivat  kokonaisen suh  
dannejakson.  
Puustotietoja  ja  niihin perustuvia  suunnit  
teita on pidettävä  metsien arviointiin ja 
suunnitteiden laadintaan liittyvän  subjektiivi  
suuden vuoksi hakkuutietoja  epäluotetta  
vampina. Ryhmittelyanalyysissä  hakkuu  
mahdollisuuksien käyttöä  kuvaavan mittarin 
validiteettia pyrittiinkin  parantamaan muo  
dostamalla metsänhoidollisten ja kestävien 
hakkuumahdollisuuksien käyttöä  kuvaavista  
muuttujista  yhdistetty  muuttuja. 
Tutkimuksessa käytetyistä  muuttujista  
vain pieni  osa oli  luonteeltaan ns.  mielipide  
muuttujia, joskin  osa  metsänomistajien  taus  
tatiedoistakin perustui  haastateltavan mieli  
piteeseen.  Tällaisia  olivat  mm. metsänomista  
jan ammattiryhmä  ja tilan  tuotantosuunta.  
Näiden osalta luotettavuutta on vaikea arvioi  
da. 
Metsälökoko  
Forest  land 
area, ha 
Metsänhoidollinen suunnite, m
3
/ha/v 
Allowable cut on silvicultural  basis,  
<
 2,0 2,0—3,5 3,6—5,0 
>
 5,0  
a/b 
5,0—10,0'  
10.0—20,0 
20.1—50,0 
50,1—100,0 
> 100,0 
1,00 
1,88 
1,70 
1,46 
1,50 
0,89 
1,07 
1,07 
1,11 
1,04 
0,83 
0,93 
0,88 
0,86 
0,90 
0,65 
0,59 
0,62 
0,62 
0,67 
Keskim. —  Average  1,60 1,04 0,88 0,61 
57 Folia Forestalia 747 
Taulukko 9.  Haastateltujen ja katoon kuuluvien  otostilojen  painottamattomien 
keskipinta-alojen vertailu.  
Table 9. Size  comparison of  interviewed  and  nonresponse  sample holdings. Unweighted 
values  
1 Yksi katoon kuuluva  tila poistettiin vertailusta muita tiloja  selvästi suuremman  koon vuoksi  (kokonaisala  
4 047,1 ha,  metsäala 3 105,4 ha ja peltoala  509,7 ha).  — One nonresponse holding  was  excluded because  of its 
large  size compared to other holdings  (total  land area 4 047,1 ha, area of forest  land 3 105,4 ha and  area of 
arable land 509,7 ha). 
2
 Verotustietoihin perustuva  metsäala — Forest  land area based on tax  register.  
52. Ulkoinen luotettavuus 
Tutkimusaineiston ulkoiseen luotettavuuteen 
vaikuttaa keskeisesti valittu otantamenetel  
mä, otoskoko ja se,  kuinka hyvin  otos toteu  
tuu.  Alkuperäisen  otoksen suuruus  oli 2  228 
vähintään viisi hehtaaria metsämaata käsit  
tävää yksityismetsälöä.  Tutkimuksesta kui  
tenkin kieltäytyi  tai ei  ollut  tavoitettavissa  
107 otosmetsälön omistajaa  eli 4,80  % otok  
sesta. Katoon kuuluvat otostilat olivat sekä 
kokonais-  että metsäalaltaan haastateltuja  
otostiloja  suurempia.  Erot eivät kuitenkaan 
olleet tilastollisesti merkitseviä (taulukko  9). 
Katoon kuuluvat otostilat olivat toisaalta 
peltoalaltaan  haastateltuja  otostiloja  tilastol  
lisesti merkitsevästi pienempiä  (5  % riski).  
Otostilaluetteloiden perusteella  voitiin jok  
seenkin varmasti päätellä  78 katoon  kuulu  
van tilan osalta,  mihin omistajaryhmään  ti  
lan omistaja  kuului. Näin  saatua jakaumaa  
verrattiin haastateltujen  otostilojen  omistaja  
ryhmittäiseen jakaumaan: haastatelluissa  
metsänomistajissa  oli suhteellisesti enemmän 
maanviljelijöitä kuin katoon kuuluneissa 
metsänomistajissa  (taulukko 10). Peltopinta  
aloissa aiemmin havaittu ero tukee tulosta. 
Yhteisomistustilojen  — perikuntien  ja yhty  
mien — omistajia  haastatelluissa oli  sen si  
jaan vähemmän kuin kadossa. Metsätilan  
Taulukko  10. Haastateltujen ja katoon kuuluvien  met  
sänomistajien jakautuminen omistajaryhmiin.  Pai  
nottamattomat osuudet.  
Table  10. Interviewed  and  nonresponse  forest owners  by  
owner categories. Unweighted shares. 
omistajia  kuului sekä  haastateltuihin että ka  
toon  suhteellisesti saman verran.  
Kadon syiden  selvittämiseksi  kenttäasia  
miehiä pyydettiin  raportoimaan,  miksi haas  
tattelua ei ollut voitu tehdä. Tätä ei kuiten  
kaan edellytetty  kolmen ensimmäisen kenttä  
työvuoden  aikana,  joten 35 otostilan osalta  
syy  ei ole tiedossa (taulukko 11). Useimmiten 
kadon syyksi  mainittiin omistajan  kielteinen 
suhtautuminen yleensä  tietojen luovuttami  
seen ulkopuolisille (27 metsänomistajaa).  
Pinta-ala  
Size  of area 
Haastatellut tilat 
Interviewed holdings  
n 
Kato 1 
Nonresponse  
holdings  
x s 
t-arvo 
t-value 
n x s 
ha ha 
Kokonaisala  
Total land  
2121  91,6 140,7 106 113,6 121,1 1,58 
area 
Metsäala
2  
Area  of 
forest land2 
2121  62,0 102,2 106 77,7 93,5 1,54 
Peltoala  
Area  of 
arable  land  
2121  13,0 17,0 106 9,6 12,2  2,01  
*95% ~~ 1>96  
Omistajaryhmä  
Owner  category 
Haastatellut Kato 
Interviewed Nonresponse  
% metsänomistajista  — 
share of  forest owners, % 
Maanviljelijä 
Farmer  
Metsätilanomistaja 
Non-farmer 
Yhteisomistus 
Joint  ownership 
54 
23  
23  
40 
25 
35 
Yhteensä  
—
 Total 
n 
100  
2 121 
100 
78 
58 Karppinen, H. &  Hänninen, H. 
Taulukko  11. Syy  haastattelusta  kieltäytymiseen. 
Table  11. Reasons  for refusing  the  interview.  
Toiseksi  yleisimpänä  syynä  oli  omistajan va  
kava  sairaus tai äskettäinen kuolemantapaus  
(17).  Aina omistaja  ei kuitenkaan halunnut 
tarkemmin eritellä kieltäytymisensä  syitä  
(12). 
Katoanalyysin  perusteella  voidaan päätel  
lä, että kadon tutkimusaineiston ulkoista 
luotettavuutta heikentävä vaikutus on  jok  
seenkin vähäinen. 
Tutkimustulosten yleistettävyyttä  eli  sitä,  
kuinka hyvin tutkimus edustaa Etelä-Suo  
men  metsäalaltaan yli viiden hehtaarin yksi  
tyismetsälöitä,  tarkasteltiin vertaamalla otok  
sesta  laskettuja metsälöiden keskipinta-aloja  
ja pinta-alajakaumia  maa-  ja metsätilarekis  
terin vastaaviin  tietoihin. Vertailuasetelma ei  
kuitenkaan ole ongelmaton,  sillä tuorein 
maa-  ja metsätilarekisteri on  vuodelta 1979 ja 
lisäksi rekisterin kattavuus  on  puutteellinen.  
Tilojen  lukumäärän osalta alipeitto  on  miltei 
viidesosa ja metsämaan alan osalta noin 
kymmenen  prosenttia  (Sillanpää 1984, s.  
75—76).  
Maa- ja metsätilarekisterissä metsäpinta  
alat ovat  veroluokitukseen perustuvia  metsä  
aloja, joiden on useassa  yhteydessä  todettu 
olevan pienempiä  kuin  esimerkiksi  valtakun  
nan metsien inventointien metsäalojen  (Iha  
lainen & Pajuoja  1989, s.  9—lo, Häkkilä & 
Voutilainen 1984, s. 17, Metsäverotuksen... 
1978, s.  20).  Vertailu  tehtiinkin inventoitujen  
metsäalojen  sijasta  otosmetsälöiden verotet  
tujen metsäpinta-alojen  perusteella.  Taulu  
koissa 12 ja 13 esitetyt  metsäalat ja  koko  
luokkajakaumat  poikkeavat  tämän vuoksi 
luvussa 3 esitetyistä  tuloksista. 
Kaikki  otosmetsälöiden (painotetut)  pinta  
alatunnukset osoittautuivat tilastollisesti  
merkitsevästi  pienemmiksi  kuin maa-  ja  met  
sätilarekisterin keskipinta-alat.  Otostilojen  
keskimääräinen kokonaisala  oli 5,5  hehtaaria 
pienempi,  verotettu  metsäala 3,5 hehtaaria 
pienempi  ja peltoala  1,6 hehtaaria pienempi  
kuin  rekisterin  vastaava  pinta-ala  (taulukko  
12). Keskipinta-alojen  lisäksi  verrattiin 
otosmetsälöiden metsäalaluokittaisia luku  
määräosuuksia rekisterin  vastaavaan  metsä  
alajakaumaan  (taulukko  13). Myös  metsäala  
jakaumien  perusteella  on  ilmeistä,  että pie  
nimmät metsälöt  ovat  painotetuissa  tuloksis  
sa lievästi yliedustettuina. Kolmogorov-  
Smirnovin testin (Blalock  1985,  s. 266—269)  
perusteella  jakaumat  poikkesivat  merkitse  
västi  toisistaan  (riski  0,1  %). 
Tutkimuksen ja  maa-  ja  metsätilarekisterin  
pinta-alojen  ja  jakaumien  väliset erot  selitty  
vät  ainakin osittain erilaisilla metsälökäsit  
teillä. Maa- ja  metsätilarekisterissä  tilaan lue  
taan nimittäin kaikki ne maa-alueet,  joita 
hoidetaan yhtenä  kokonaisuutena (talousyk  
sikkö),  eikä erilaisiin omistussuhteisiin  ja 
kuntarajoihin  kiinnitetä lainkaan huomiota 
(Sillanpää  1984,  s.  9,  13).  Tässä tutkimukses  
sa  taas  metsälö käsitettiin  suppeammin,  jol  
loin keskikokin  on  luonnollisesti pienempi.  
Syynä  eroihin  voivat olla myös maa- ja met  
sätilarekisterin puutteet. Rekisteristä  puuttu  
vien tilojen on  todettu ensinnäkin olevan 
keskimäärin pienempiä  kuin  rekisterissä  mu  
kana  olevien (Sillanpää  1984, s.  40—42).  Li  
säksi  rekisterin  ja tämän tutkimuksen tieto  
jen keräysajankohdan  välillä on tapahtunut  
metsälöiden pirstoutumista (Ripatti  & Reu  
nala 1989).  
Puustotiedot ja ryhmittelyanalyysm  tulok  
set  perustuvat  inventoituihin tiloihin. I
s
-  -iissä 
kokonaisalaltaan yli sadan hehtaarit: tilat 
ovat otantaosuuteensa  nähden aliedustettui  
na,  koska  kokonaisalaltaan yli sadan hehtaa  
rin  tiloista inventoitiin kustannussyistä  vain 
joka toinen. Aliedustuksen merkitystä  arvioi  
tiin vertaamalla inventoitujen  tilojen keski  
metsäalaa maa- ja metsätilarekisterin  tietoi  
hin. Inventoitujen  otosmetsälöiden verotettu 
metsäala osoittautui keskimäärin 5,9 ha pie  
nemmäksi kuin  rekisterin metsäala ja 2,3  ha 
pienemmäksi  kuin kaikkien  otostilojen  met  
säala. Tästä saattaa  aiheutua pientä  virhettä 
puusto- ja ryhmittelyanalyysiä  koskeviin  tu  
loksiin. 
Puustotietojen  edustavuutta tarkasteltiin 
vertaamalla otoksesta laskettuja puuston 
Syy 
Reason 
Kieltäytyneitä  
metsänomistajia  
Refused  forest 
owners 
Syytä  ei raportoitu 
Reason not raported 
Tietoja ei  periaatteessa anneta muille  
Information is  in  principle  secret  
Vakava  sairaus  tai  kuolemantapaus 
Serious  illness  or death  of  the owner 
Ei  varsinaista  syytä  
No  particular  reason 
Kyllästyminen  jatkuviin kyselyihin  
Annoyance at  frequent questionnaires 
Työkiireet 
No  time  for  interview  
Ei tavoitettu lainkaan  
No contact with the owner 
35 
27 
17 
12 
7 
7 
2 
107 
59 Folia Forestalia 747 
Taulukko 12. Maa-  ja metsätilarekisterin  (1979) ja 
otosmetsälöiden  keskipinta-alojen vertailu.  Yli  vii  
den  hehtaarin  metsälöt.  Painotetut  keskiarvot.  
Table  12. Size  comparison of  sample holdings and  forest 
holdings  according to the register of agricultural  
enterprises and  forest holdings  of the  National  Board  
of  Agriculture  (1979).  Forest  holdings exceeding 5 ha.  
Weighted values.  
1 Verotustietoihin perustuva  metsäala —  Forest land area based  on tax  
register. 
Taulukko  13. Maa- ja metsätilarekisterin  (1979) ja 
otosmetsälöiden  metsäpinta-alajakaumien vertailu.  
Painotetut  osuudet. 
Table  13. Comparison of  size  distribution of  forest land  
area  of  sample holdings and  forest holdings according 
to the register  of  agricultural  enterprises and  forest 
holdings of  the  National  Board  of  Agriculture (1979).  
Weighted shares. 
keskitilavuusarviota valtakunnan metsien in  
ventoinnin tilavuusarvioon. Tutkimusjakson  
alkuvuosia (metsälautakunnasta  riippuen  
1976—1982)  vastaava  keskitilavuusarvio Ete  
lä-Suomelle oli  tutkimuksessa 99,8  mVha 
(keskivirhe  0,9 mVha).  Valtakunnan metsien 
seitsemännen inventoinnin (VMI7)  mukaan 
Etelä-Suomen yksityismetsien  puuston  keski  
tilavuus vastaavana  aikana oli  106,8  mVha 
ja sen keskivirhe  noin 0,6  mVha (Metsätilas  
tollinen ...  1987, s. 75,  Kuusela & Salminen 
1983,  5.78;  VMI7:n kenttätyöt  tehtiin 1977— 
82). Tämän tutkimuksen keskitilavuusarvio 
oli siis  6,6  % pienempi  kuin VMI7:n arvio. 
Ero on tilastollisesti merkitsevä ja viittaa 
puuston tilavuuden aliarviointiin tutkimuk  
sessa.  
Puuston inventoinnin aliarvio siirtyy lähes  
samansuuruisena suunnitteisiin. Norjalaiset  
Nersten & Delbeck  (1965,  s. 112)  laskivat  ke  
hittämässään hakkuulaskelmassa (balanse  
kvantum)  10 %:n tilavuuden muutoksen ai  
heuttavan kahdeksan prosentin  muutoksen 
suunnitteessa. Suunnitteiden luotettavuuten 
vaikuttaa myös puuston kasvun  arvio. Näin  
on erityisesti  kestävässä  suunnitteessa,  jossa  
puuston kehitystä  arvioidaan pitkällä  aika  
jaksolla. Metsänhoidollisessa suunnitteessa 
kasvun  arvion merkitys  on vähäisempi.  Tut  
kimuksen hakkuulaskelman kasvuyhtälöt  an  
toivat ensimmäisen talouskauden kasvun  ar  
vioksi  4,1  mVha/v,  kun  VMI7:n kasvun  arvio 
yksityismetsille  oli 4,9  mVha/v (Metsätilas  
tollinen ...  1987,  s. 87).  Tutkimuksen kasvun  
arvio  oli  siten peräti  16,3  % pienempi  kuin 
VMI7:n kasvun  arvio. 
Kasvun aliarviosta  osa selittyy  puuston ti  
lavuuden aliarvioinnilla. Suurin osa  aliarvios  
ta johtunee  kuitenkin  kasvuyhtälöistä.  Koi  
viston (1959)  yhtälöitä  käytettiin  vain  alle 30- 
vuotiaille puustoille,  joten  pääosa  aliarviosta 
johtuu  Nyyssösen  &  Mielikäisen (1978)  yhtä  
löistä. Viime mainittujen yhtälöiden  edusta  
vuutta on pyritty  parantamaan ns.  kasvun  
tasokorjauksilla,  ts. pienentämällä  kasvulu  
kuja.  Korjauskertoimet  on laskettu metsälau  
takunnittain VMI6:n kasvunmittausjaksojen  
(5  vuotta)  perusteella  (Nyyssönen  &  Mieli  
käinen 1978,  s.  24).  VMI7:n kasvunmittaus  
jaksolla  kasvun  taso oli kuitenkin selvästi 
korkeampi  kuin  VMI6:n aikana (esim.  Mieli  
käinen 1985,  s.  17).  Toisin  sanoen yhtälöiden 
kasvun  tasokorjaukset  olivat  liian suuria,  jol  
loin yhtälöillä  laskettu kasvu  muodostui to  
dellista pienemmäksi.  Lisäksi on  mahdollista,  
että yhtälöt  aliarvioivat runsaspuustoisim  
pien  männiköiden kasvua  (Nyyssönen  &  Mie  
likäinen 1978, s.  31—32).  Kasvun  aliarvio  ei 
kuitenkaan siirry  sellaisenaan suunnitteeseen,  
koska  kaikki  kasvu  ei ole hakattavissa — 
Nersten &  Delbeck (1965,  s. 111) arvioivat 
10 % muutoksen kasvun  arviossa aiheutta  
van 3—5 %:n muutoksen suunnitteessa. Voi  
daan arvioida,  että  yhdessä  puuston tilavuu  
den ja kasvun  aliarviointi  ovat aiheuttaneet 
noin 10 %:n aliarvion kestävään suunnittee- 
Pinta-ala- 
tunnus 
Size  of area 
Maa- ja metsä  
tilarekisteri 
Register 
Otos  
Sample  
t-arvo 
t-value 
x 
ha 
X 
ha 
s 
ha 
Kokonaisala  
Total  land  
46,8  41,3 44,0 5,74 
area 
Metsäala 1 
Area of 
forest land 1 
Peltoala  
Area of  
arable  land  
30,9  
8,7  
27,4 
7,1 
31,7 
9,1 
5,18 
8,16 
n = 2 121, t99>9 % 
= 3,29  
Metsäala 
Area of 
forest land 
ha 
laa- ja metsä- Otos 
tilarekisteri Sample  
Register 
% tiloista — 
share of holdings, % 
5—19,9 
20—49,9 
50—99,9 
> 100 
49  
36 
12  
3 
54  
33 
10 
3 
Yhteensä  — Total 100  
n 228320  
D =  0,052, p< 0.001  
100 
2100 
60 Karppinen, H. & Hänninen,  H. 
seen. Metsänhoidollisessa suunnitteessa ali  
arvio  jäänee hieman tätä pienemmäksi.  
Tutkimuksen hakkuutietojen  luotettavuut  
ta tarkasteltiin  vertaamalla niitä puunkäyttö  
tilaston hakkuukertymiin. Tutkimuksen 
hakkuukertymä laskettiin omistajan vaih  
doksista  riippumatta  koko  viisivuotisjaksolle,  
jotta molemmat hakkuukertymäarviot  olisi  
vat keskenään vertailukelpoisia.  Näin laskien 
tutkimuksen hakkuukertymä  oli  3,0 mVha/v 
ja vastaava  puunkäyttö  tilaston hakkuuker  
tymä 3,5  m
3/ha/v (Huttunen  1979  a, 1979  b, 
1981,  1983,  1984,  Repo  1985  b,  1986,  Pajuoja  
1988, 1989, Metsätilastollinen ...  1987, s.  63; 
kokonaispoistuman  hukkapuuosuus  7,9  %,  
liitetaulukko  4.2).  Poistuman määrittämiseen 
puunkäytön  perusteella  liittyy useita virhe  
mahdollisuuksia (esim.  Salo 1971,  s.  15, 18— 
19), mutta suuntaa-antavasti voidaan päätel  
lä tutkimuksen hakkuukertymäarvioiden  
olevan suunnitteiden tavoin liian pieniä.  
Koska sekä  suunnitteiden että hakkumäärien 
aliarviot ovat likimain samaa suuruusluok  
kaa (n.  10 %), niiden vaikutus hakkuumah  
dollisuuksien käyttöasteesta  saatavaan  ku  
vaan on  vähäinen. Toisaalta hakkuumäärien 
aliarviointi on  johtanut liian pieneen  alku  
puustoon ja  siten myös liian pieniin  suunnit  
teisiin. Tällä on kuitenkin  merkitystä  lähinnä 
verrattaessa tämän tutkimuksen suunnitteita 
muissa yhteyksissä laskettuihin suunnittei  
siin. 
Systemaattisten  virheiden ohella ulkoiseen 
luotettavuuteen vaikuttavat mahdolliset sa  
tunnaisvirheet. Ne riippuvat  paitsi tutkitta  
van tekijän ominaisuuksista myös otoksen 
koosta.  Jotta lukija saisi käsityksen  eri  osa  
ryhmiä  (esimerkiksi  maanviljelijöitä)  kuvaa  
vien prosenttiosuuksien  tilastollisesta tark  
Taulukko  14. Kestävien  ja metsänhoidollisten  hakkuu  
mahdollisuuksien  käyttöasteet ja niiden  keskivirheet  
omistajaryhmittäin. 
Table  14. Use  of  allowable  cut based  on sustained  yield 
and  on silvicultural  basis by  owner categories together 
with  corresponding standard errors. 
kuudesta,  laskettiin eräitä otoskokoja  vas  
taavat keskivirheet 50 prosentin  osuudelle. 
Näin päädytään  verrattain varovaiseen kes  
kivirhearvioon. Jos tarkasteltava prosentti  
osuus  on  pienempi  tai suurempi  kuin 50, to  
dellinen keskivirhe  on esitettyä  pienempi.  
Käytännössä  arvio on kuitenkin riittävän 
tarkka,  kun prosenttilukuo  30:j  70:  vä  
lillä (Blalock 1985,  s. 214—215).  Keskivirheet 
laskettiin normaaliapproksimaation  kaavalla 
olettaen,  että kyseessä  on  yksinkertainen  sa  
tunnaisotanta (Cochran  1963, s. 57).  Asetel  
man luvut on  tulkittavissa  siten,  että  95 % 
todennäköisyydellä  otoksesta laskettu suh  
teellinen osuus ei poikkea  keskivirhettä 
enempää  perusjoukossa  todellisuudessa val  
litsevasta osuudesta: 
Lopuksi  tarkastellaan hakkuumääräarvioi  
den  ja hakkuumahdollisuuksien käyttöastetta  
kuvaavien  arvioiden keskivirheitä. Hakkuu  
määrän  suhteellinen keskivirhe 95 %:n to  
dennäköisyydellä  oli  koko  aineistossa  4,7  %.  
Omistajaryhmittäin  vastaava  keskivirhe  oli 
maanviljelijöillä  4,9  %, metsätilanomistajilla  
11,4 % ja yhteisomistustiloilla  11,1 %.  Kestä  
vien hakkuumahdollisuuksien käyttöasteen  
keskivirhe oli koko  aineistossa 5,0  % ja met  
sänhoidollisen vastaavasti 4,2  % (taulukko 
14). Omistajaryhmittäisten keskivirheiden 
perusteella  voidaan päätellä,  että maanviljeli  
jöiden  hakkuumääriä ja käyttöasteita  koske  
Omistajaryhmä  
Owner category 
Kestävien Metsänhoidollisten 
hakkuumahdollisuuksien käyttöaste,%  
Use of allowable cut  (%)  
based  on on  silvicultural 
sustained yield basis  
x s
x
 x s* 
Vlaanviljelijä 93 5,3 78 4,7 
*armer 
Vletsätilanomistaja 
\on-farmer 
Yhteisomistus  
'oint  ownership  
115 
87 
13,8 
10,3 
89 
86 
10,7 
8,6 
ieskim.  — Average 97 5,0 78 4,2 
= 1842 
50 100 
Otoksen koko,  kpl 
150 200 300 500 
%-yksiköitä  
1000 2000 
Ceskivirhe  (+) 
•5  %:n toden- 
läköisyydellä 
15,0 10,3 8,4 7,2 5,8 4,5 3,2 2,2 
61 Folia Forestalia 747 
vat  tulokset ovat luotettavampia  kuin mui  
den omistajaryhmien  tulokset.  Tämä johtuu  
luonnollisesti siitä,  että maanviljelijöitä  oli 
otoksessa  muita metsänomistajia  enemmän. 
On  myös todennäköistä,  että maanviljelijät  
muodostavat yleensäkin  monessa  suhteessa 
yhtenäisemmän  metsänomistajaryhmän  kuin 
metsätilanomistajat  tai perikunnat  ja yhty  
mät. 
6.  Tulosten  tarkastelu  
61. Hakkuumahdollisuuksien käyttö 
Etelä-Suomen yksityismetsien  tilakohtaisesti 
kestävien hakkuumahdollisuuksien käyttöas  
te oli tarkastelujakson  — vuosien 1975—86 
— aikana varsin korkea  (97 %). Metsälöta  
solla ei  siis  keskimäärin  ottaen  voitaisi puhua  
vajaahakkuista,  mikäli metsänomistajien  ta  
voitteena olisi saada metsistään likimain ta  
saiset  nettotulot viiden kymmenvuotiskauden  
aikana. Metsänhoidollisten hakkuumahdolli  
suuksien käyttöasteen  (78  %) perusteella  on 
kuitenkin  pääteltävissä,  että yksityismetsissä  
jäi  hyödyntämättä  välittömiä hakkuumah  
dollisuuksia. Tilakohtaisen kestävyyden  
huomioon ottaminen luonnollisesti pienentää  
käytettävissä  olevia välittömiä hakkuumah  
dollisuuksia. 
Kestävien hakkuumahdollisuuksien kor  
kea  käyttöaste  saattaa  vaikuttaa  yllättävältä,  
sillä  valtakunnan metsien inventointiin pe  
rustuvan  suurimman kestävän suunnitteen 
(nk.  VMI-suunnite)  ja poistumatilastojen  pe  
rusteella Etelä-Suomen metsien käyttöaste  
(valtion  ja teollisuuden metsänomistus mu  
kaan lukien) on ollut vastaavana  aikana  noin 
80 %:a (Huttunen  1979  a, 1979  b,  1981, 1982,  
1983, Pajuoja  1987). Yksityismetsien  käyttö  
aste on tosin ollut tätä korkeampi  (Puuhuol  
lon ...  1985,  s.  13—15). 
Käyttöasteiden  eroon voidaan löytää  usei  
ta  syitä.  Ensinnäkin tässä tutkimuksessa  käy  
tetty  kestävä  suunnite ja VMI-suunnite on 
laskettu erilaisilla hakkuulaskelmilla. VMl  
suunnite perustuu tavoitehakkuulaskelmaan,  
jossa  lähtötietoina ovat ikäluokittain nyky  
puuston tilavuus,  10  vuoden pituisen  lasken  
tajakson  kasvun  ennuste  ja  tavoitepuuston  ti  
lavuus (Kuusela  &  Nyyssönen  1962,  Kuusela  
1964). Tavoitehakkuulaskelmassa suunnit  
teen  taso  määräytyy nykypuuston  ohella pal  
jolti asetetusta tavoitepuustosta  ja siitä, 
kuinka  nopeasti  tavoitepuusto  halutaan saa  
vuttaa. VMI-suunnitteen tavoitepuustoa  ase  
tettaessa  on lisäksi  edellytetty  tiettyä metsän  
parannustoiminnan  — mm. metsänviljelyn,  
harvennusten,  vajaatuottoisten  metsien uu  
distamisen, lannoituksen ja ojituksen  — 
voimaperäisyyttä. Metsänparannustoimin  
nasta odotettavissa olevan kasvunlisäyksen  
vuoksi  nykyhetken  hakkuumääriä on voitu 
VMI-suunnitteessa kasvattaa (ns.  "suunnite  
vaikutus",  ks.  Schweitzer ym. 1972,  Teegu  
arden 1973).  Suunnitteen noudattaminen joh  
taa  tasaisiin tai  kohoaviin hakkuumääriin 
(Kuusela  1978,  s.  46—49). Tämän tutkimuk  
sen kestävää suunnitetta laskettaessa edelly  
tettiin metsänparannustöistä  tehtävän vain 
metsänviljelyä,  harvennuksia ja vajaatuot  
toisten metsiköiden uudistamista. Lisäksi  
kestävyyden  kriteerinä olivat laskentajakson  
kuluessa  metsälöstä kymmenvuosittain  saa  
tavat likimain  tasaiset nettohakkuutulot ei  
vätkä hakkuumäärät kuten VMI-suunnittees  
sa. 
Toinen periaatteellinen  ero  suunnitteiden 
määrittämisessä on laskentayksikössä.  Tässä 
tutkimuksessa määritettiin nimenomaan suu  
rin tilakohtaisesti kestävä  suunnite,  kun taas  
VMI-suunnite perustuu suuraluetason kestä  
vyyteen. Metsälökohtaisesti laskettujen  suu  
rimpien  kestävien suunnitteiden summa jää 
pienemmäksi  kuin tilarajoja huomioon otta  
matta samalle suuraluelle laskettu suurin kes  
tävä suunnite (vrt.  Kuusela 1983,  s.  22, Metsä 
2000-ohjelman  
...
 1985, s. 15—18, Satakun  
nan ...  1988,  s.  7—16,  32).  Suunnitteet voisi  
vat  olla yhtä  suuria vain,  jos  puuston ikära  
kenne olisi  tasainen kaikilla  metsälöillä. Käy  
tännössä näin ei kuitenkaan ole. Tilakohtai  
sen  kestävyden  saavuttamiseksi  joudutaan  eri  
metsälöillä soveltamaan toisistaan poikkevia  
metsiköiden käsittelynormeja,  ts. erilaisia 
kiertoaikoja.  Kun eri metsälöt yhdistetään  
samaan  suuraluetta edustavaan laskentayk  
sikköön,  muodostuu suuralueen metsien ikä  
rakenne tasapainoisemmaksi  kuin  yksittäisil  
lä metsälöillä. Lisäksi kaikkiin suuralueen 
62 
Karppinen, H. & Hänninen, H. 
metsiköihin voidaan soveltaa  samoja  käsitte  
lynormeja,  jolloin  kestävä  suunnite muodos  
tuu suuremmaksi kuin yksittäisten  metsälöi  
den yhteenlaskettu kestävä suunnite 
(Schweitzer  ym. 1972,  Teeguarden  1974, s.  
218).  
Metsälörajoitta  lasketun suunnitteen voi  
daan katsoa  osoittavan suuralueen kestävien  
hakkuumahdollisuuksien rajan.  Sen toteu  
tuminen edellyttäisi,  että alueen metsiä voi  
taisiin käsitellä yhtenä  hallinnollisena koko  
naisuutena (Kilkki  1987,  s. 65—69).  Käytän  
nössä suuralueelle laaditun suunnitteen to  
teutuminen vaatisi  hakkuiden kohdentamista 
suunnitteen osoittamiin metsiköihin riippu  
matta siitä, missä nämä metsiköt sijaitsevat.  
Tällainen suunnite jakautuisi  kovin  epätasai  
sesti eri  omistajien  kesken:  joillakin metsä  
löillä hakkuita ei tehtäisi lainkaan ja toisilla 
taas  hyvinkin  runsaasti. Tilakohtaisen metsä  
talouden harjoittamista  tällainen suunnite ei 
siis  palvele  eikä sen toteuttaminen olisi  edes  
käytännössä  mahdollista. Järveläinen (1988  a, 
s.  44)  toteaakin,  että valtakunnallisesti kestä  
vään metsätalouteen tähtäävän hakkuusuun  
nitteen noudattaminen voi  olla  vain  poik  
keuksellisesti  yksittäisen  metsänomistajan  
kannalta taloudellisesti  rationaalista. Kestä  
vyyteen liittyvää  problematiikkaa  on tarkas  
teltu laajemmin  luvussa  231. 
Tutkimuksessa käytetyllä  hakkuulaskel  
malla laskettiin kokeiluluonteisesti nettohak  
kuutulojen  tasaisuuteen perustuva suurin 
kestävä  suunnite myös  metsälörajoitta.  Koko  
Etelä-Suomen suunnite oli  12 % suurempi  
kuin tilarajat huomioon ottaen laskettu 
suunnite. Yksityismetsien  hakkuumahdolli  
suuksien käyttöaste  oli  näin lasketun suun  
nitteen perusteella  86 %.  
62. Metsänomistajakohtaiset  erot hakkuu  
mahdollisuuksien käytössä  
Eräs tutkimuksen keskeisimpiä  tuloksia  oli, 
että hakkuumahdollisuuksien käyttöaste  vaih  
teli  metsälöittäin huomattavasti. Käyttöasteen  
perusteella  voitiin näet  erottaa  kuusi  metsän  
omistajaryhmää hakkuumahdollisuutensa 
selvästi  ylittäneistä  hakkuista lähes  täysin  pi  
dättyneisiin. Noin puolet  eteläsuomalaisista 
metsänomistajista  hakkasi  alle sekä metsän  
hoidollisten että kestävien hakkuumahdolli  
suuksiensa. Tällaisten metsänomistajien  hal  
lussa oli  noin 40 % Etelä-Suomen yksityis  
metsien alasta. Viidesosa metsänomistajista  
käytti  hakkuumahdollisuutensa täysimääräi  
sesti  ja  joka kolmas metsänomistaja  hakkasi  
liikaa mahdollisuuksiinsa nähden. Täysimää  
räisesti hakkuumahdollisuutensa käyttänei  
den metsänomistajien  metsälöt olivat keski  
määräistä suurempia  ja ne edustivat noin nel  
jäsosaa  Etelä-Suomen yksityismetsistä.  Hak  
kuumahdollisuutensa ylittäneiden  metsän  
omistajien metsälöt muodostivat noin kol  
masosan  yksityismetsien  alasta. 
Järveläinen (1988  a,  s.  17—26)  on aiemmin 
esittänyt  myös  lähinnä hakkuumahdollisuuk  
sien käyttöaste-eroihin  perustuvan metsän  
omistajaryhmittelyn.  Se poikkeaa  tässä  esite  
tyistä tuloksista etenkin hakkuumahdolli  
suuksiinsa nähden liikaa hakanneiden osalta. 
Järveläisen mukaan liikaa hakanneita oli  va  
jaa kymmenesosa  sekä  metsänomistajien  lu  
kumäärästä että metsämaan alasta eli  selvästi 
vähemmän kuin  tässä tutkimuksessa. Ryhmi  
tysten ero aiheutuu lähinnä siitä, että Järve  
läisen käyttämä  kestävä  suunnite oli laskettu 
suuralueittaisen kestävyyden perusteella  
(Järveläinen  1988  a, s. 11). Se on siten tässä 
tutkimuksessa käytettyä  kestävää  suunnitetta 
suurempi,  joten  metsien käytön  taso  muo  
dostuu ylipäänsä  matalammaksi kuin tässä 
tutkimuksessa. Tutkimuksia verrattaessa  on 
lisäksi huomattava,  että Järveläisen  tulokset 
perustuvat  viiden metsälautakunnan tietoihin 
tämän tutkimuksen aineistosta. 
Metsänomistajat  eivät  näytä  noudattavan 
metsiensä käsittelyssä  ainakaan nettohak  
kuutulojen  tasaisuuteen perustuvaa kestä  
vyyden  periaatetta (vrt. Hahtola 1973,  s. 
50—53,  Lönnstedt 1986,  s.  51  ja 1989).  Toi  
saalta heidän hakkuunsa poikkeavat  myös  
metsänhoidollisiin ohjeisiin perustuvasta  
suunnitteesta. On kuitenkin huomattava,  että 
tarkastelujakso  on näiden päätelmien kan  
nalta kovin  lyhyt.  Hakkuut riippuvat sen si  
jaan  selvästi  hakkuumahdollisuuksien mää  
rästä: mitä enemmän metsänomistajilla oli 
hakkuumahdollisuuksia,  sitä enemmän he 
myös hakkasivat. Hakkuut eivät kuitenkaan 
lisääntyneet  samassa  suhteessa hakkuumah  
dollisuuksiin nähden,  vaan hakkuumahdolli  
suuksien käyttöaste laski hakkuumahdolli  
suuksien  lisääntyessä  (liite 11). Toisin sanoen 
mitä suuremmat  olivat hakkuumahdollisuu  
det, sitä  vähemmän niitä suhteellisesti ottaen 
käytettiin  (ks.  myös  Strand  1970,  s. 49,  Järve  
läinen 1988 a, s. 39).  Tämä ei sinänsä ole yl  
lättävää,  sillä  yleensäkin  taloudellisten re  
surssien käytön  taso laskee resurssien mää  
rän  lisääntyessä.  
63 Folia Forestalia 747 
Kuva 34. Hakkuumäärän  ja kestävän  suunnitteen  ku  
mulatiivinen  kertyminen eri  tavoin  hakkuumahdol  
lisuuksiaan  käyttäneistä ryhmistä  Etelä-Suomen  yk  
sityismetsissä.  
Figure 34. The  cumulation  of  the  actual  cuttings and  the  
allowable  cut  based  on sustained  yield from forest 
owner groups based  on the  use of  the  allowable  cut in  
private forests of  southern  Finland. 
Kuinka koko Etelä-Suomen yksityismet  
sien  hakkuumäärä sitten  kertyi  tarkastelujak  
solla eri tavoin metsiään hyödyntäneistä  
ryhmistä?  Tätä havainnollistaa kuva  34,  jo  
hon on laskettu kasautuvasti  kunkin  käyttö  
asteryhmän  osuudet kestävästä  suunnitteesta 
ja hakkuumäärästä. Kuvasta  nähdään,  että 
ns.  liikahakkaajat  (ryhmät  I ja II) —  noin 
kolmasosa metsänomistajista  —  hakkasivat 
yli puolet  vuotuisesta hakkuukertymästä,  
vaikka heidän suunnitteensa oli vain neljäso  
sa koko Etelä-Suomen yksityismetsälöiden  
kestävästä  suunnitteesta. Selvät vajaahakkaa  
jat  (ryhmät  V  ja  VI)  — myös  noin kolmasosa 
metsänomistajista — hakkasivat vain 5 % 
kokonaiskertymästä,  vaikka  heidän osuuten  
sa kokonaissuunnitteesta oli  yli neljäsosa.  
Jos vajaahakkaajat  jäisivät  lopullisesti  lähes 
kokonaan hakkuutoiminnan ulkopuolelle,  
olisi edessä  väistämättä yksityismetsien  hak  
kuukertymän  huomattava lasku,  sillä liika  
hakkaajat  eivät voisi jatkuvasti  hakata ny  
kyisen kaltaisia määriä: heidän metsiensä 
puustopääoma  ja hakkuumahdollisuudet ei  
vät sitä  kestäisi.  On kuitenkin ilmeistä,  ettei  
vät liikahakkuut,  kuten  eivät  myöskään  va  
jaahakkuut,  pysyvästi  kohdistu samoihin 
metsälöihin. Lyhyellä  aikavälillä hakkuu  
voimakkuus metsälössä vaihtelee — ajoittain 
tehdään runsaita,  ajoittain  vähäisiä hakkuita 
— pitkällä aikavälillä erot hakkuuvoimak  
kuudessa tasoittuvat.  Toisaalta, kuten tä  
mänkin tutkimuksen tulokset osoittavat,  
metsänomistajien  hakkuutoiminta muuttuu  
iän myötä  yleensä  siten,  että hakkuut vähe  
nevät metsänomistajan  ikääntyessä.  
Hakkuumahdollisuuksien käyttöasteessa  
ilmeni selviä eroja  vain muutamien metsän  
omistajan  taustatekijöiden suhteen. Pelkäs  
tään taustatekijöillä  pystytään  selittämään 
vain  osittain metsänomistajien  hakkuumah  
dollisuuksien käytössä  ilmeneviä eroja.  Hak  
kuumahdollisuuksien käyttöä  koskevat  kes  
kiarvot  kuvaavat  vain  karkeasti  metsänomis  
tajien  käyttäytymiseroja;  samankin metsän  
omistajaryhmän  sisällä  eri  metsänomistajien  
käyttäytyminen  vaihtelee suuresti.  Tämä joh  
tunee  metsänomistajien  erilaisista päämääris  
tä,  tavoitteista ja tarpeista.  Näitä käyttäyty  
misen selittämisen kannalta oleellisia tekijöi  
tä taustatekijät eivät ilmennä riittävästi. 
Hakkuuajankohdan  valintaan ja hakkuu  
määrään vaikuttaa paljolti myös kulloinen  
kin  rahan tarve  ja metsien hakkuumahdolli  
suudet (Järveläinen  1988  a,  s.  22—24,  Karp  
pinen & Hänninen 1986,  s. 28—29). 
Eri omistajaryhmistä  metsätilanomistajat  
käyttivät hakkuumahdollisuuksiaan keski  
määrin  muita enemmän (Järveläinen  1988  a, 
s.  16). Metsätilanomistajien  hakkuut olivat  
maanviljelijöiden  hakkuita suuremmat, mikä  
poikkeaa  1970-lukua koskevista  tutkimustu  
loksista  (Seppälä  1974,  s.  21—22,  Järveläinen 
1981,  s.  22—24).  Omistajaryhmien  ero  näyt  
täisi  siis  kääntyneen  päinvastaiseksi.  Metsäti  
lanomistajien  ryhmä osoittautui kuitenkin 
selvästi  kaksijakoiseksi:  metsätilanomistajien  
osuus  oli suurin  sekä  selvästi  hakkuumahdol  
lisuutensa ylittäneiden  että hakkuista lähes  
pidättyneiden  ryhmissä  (Järveläinen  1988  a, s. 
22).  Seppälä  (1974, s. 27—29)  luonnehti Itä-  
Suomea koskeneessa  tutkimuksessaan metsä  
tilanomistajia  selvästi  metsäänsä säästäviksi  
metsänomistajiksi.  
Maanviljelijät  olivat käyttäneet  nettohak  
kuutulojen  tasaisuuteen perustuvat,  tilakoh  
taisesti kestävät hakkuumahdollisuutensa 
keskimäärin ottaen lähes täysimääräisesti.  
Maanviljelijöitä  olikin enemmistö hakkuu  
mahdollisuutensa täysimääräisesti  käyttänei-  
64 
Karppinen, H.  &  Hänninen, H. 
Den metsänomistajien  ryhmässä  ja heidän 
osuutensa  oli  varsin  pieni  hakkuista lähes pi  
dättyneiden  ryhmässä.  Maanviljelijät  eivät 
siis  ole tyypillisesti  sen enempää  liika- kuin  
vajaahakkaajiakaan  (Seppälä  1974, s. 27— 
29,  vrt. myös Järveläinen 1988  a, s.  21—22). 
Puuhuollon kannalta maanviljelijöiden met  
sänomistukseen voidaan katsoa liittyvän  
myönteisiä  piirteitä: hakkuut ovat säännölli  
siä ja kun ne usein on mitoitettu hakkuu  
mahdollisuuksien mukaisesti,  säilyy  myös  
metsien  puuntuotannollinen  tila  jatkuvasti  
hyvässä  kunnossa (ks.  myös  Hahtola 1973,  s. 
63).  
Yhteisomistustiloista yhtymien omistamil  
la metsälöillä käytettiin kestävät hakkuu  
mahdollisuudet lähes täysimääräisesti.  Sen si  
jaan perikuntien  metsälöillä metsien käyttö  
aste  jäi alhaisemmaksi  (Järveläinen  1988  a,  
s. 17). Metsänhoidollisesta suunnitteesta voi  
päätellä,  että perikuntien  metsiin on kasau  
tunut  varsin paljon  välittömästi hakattavissa 
olevaa puustoa. Metsänomistajien  ryhmitte  
lyn  perusteella  sekä perikuntien  että yhty  
mien hallinnassa olevia metsälöitä voisi 
luonnehtia lähinnä vajaakäytössä  oleviksi.  
Vastaavanlaisia tuloksia on saatu myös 
Ruotsissa (Lönnstedt  1985, s. 51—53).  Peri  
kuntien vähäinen hakkuumahdollisuuksien 
käyttö  selittynee  sukupolvenvaihdokseen  ja 
jäsenten  keskinäiseen  päätöksentekoon  liitty  
villä  kitkatekijöillä.  
Metsätalouteen suuntautuneilla tiloilla 
hakkuumahdollisuuksia oli käytetty  run  
saammin kuin maatalouteen suuntautuneilla 
tiloilla. Tulos vastaa omistajaryhmittäistä  
käyttöaste-eroa.  Ruotsissa  on saatu tässä 
suhteessa päinvastainen  tulos: käyttöaste  oli 
maatiloilla selvästi korkeampi  kuin metsäti  
loilla (Lönnstedt  1985, s. 38).  
Virkistys-  ja  asumistarkoituksiin  käytetyil  
lä tiloilla kestävät  hakkuumahdollisuudet oli 
käytetty  miltei täysimääräisesti  (vrt. Järveläi  
nen 1988  a, s. 15, 42).  Virkistys-ja  asuntotilo  
jen keskimäärin korkeahko metsien käyttöas  
te muodostui kuitenkin sekä keskimääräistä  
pienemmistä  hakkuista että vähäisistä hak  
kuumahdollisuuksista. On mahdollista,  että  
aikaisemmin runsaasti hakanneet metsän  
omistajat  määrittelivät tilansa virkistys- tai  
asuntotilaksi,  koska he eivät katsoneet met  
sällään enää olevan mainittavampaa  puun  
tuotannollista merkitystä.  Myös  virkistys-  ja 
asuntotilojen  omistajien  jakautuminen  käyt  
töasteryhmiin  oli selvästi  kaksijakoista.  Hei  
dän keskuudessaan oli keskimääräistä 
enemmän sekä selvästi liikaa metsiään ha  
kanneita että hakkuista lähes pidättyneitä  
metsänomistajia  (vrt. Järveläinen 1988  a, s.  
20—21).  
Hakkuumahdollisuuksien käyttö  väheni 
metsänomistajien ikääntyessä.  Hakkuutoi  
minta näyttääkin selvästi  kytkeytyvän  met  
sänomistajan  elämänkaaren mukaiseen kehi  
tykseen  (Hosteland  1978,  s. 88—90,  Järveläi  
nen 1981,  s. 36 ja 1988  a, s.  16, 42—43,  Kuu  
luvainen 1989,  s. 136, 156, 172). Vastaava 
metsien käytön tason  muutos näkyy  myös 
metsälön hallinta-ajan suhteen. Metsälön 
haltuunsaamisen yhteydessä  hakataan voi  
makkaasti,  mutta  hallinta-ajan pidentyessä  
hakkuut ja siis hakkuumahdollisuuksien 
käyttöaste  alenevat (Strand  1970, s. 48).  
Hakkuiden väheneminen iän  ja  hallinta-a  
-jan  myötä  johtuu  kulutus-  ja hakkuupäätös  
ten  keskinäisestä  riippuvuudesta  (Kuuluvai  
nen ja Salo 1989, s. 73). Nuorella, metsälön 
äskettäin hallintaansa saaneella metsänomis  
tajalla on usein tilan lunastamiseen liittyvää 
rahan tarvetta ja sen kehittämiseen liittyviä 
investointisuunnitelmia. Tähän hallinta- ja 
ikävaiheeseen liittyy monesti myös  kodin ja 
perheen  perustaminen,  jolloin tulojen  tarve 
on muutoinkin suurempi kuin  myöhemmin.  
Nimenomaan iäkkäille maatalouden harjoit  
tajille on  tyypillistä hakata metsiään hyvin  
varoen, ikäänkuin sukupolvenvaihdokseen  
valmistautuen. Ilmeisesti myös  perinnönjät  
tömotiivilla on siten vaikutusta metsän  
omistajien  hakkuukäyttäytymiseen.  
Kun poikkileikkausaineiston  perusteella  
tulkitaan ikäluokkien välisiä käyttäytymise  
roja,  on  yleensä  syytä olla varovainen. Ikä  
luokkien väliset erot  voivat nimittäin johtua  
joko  elämänkaaren mukaisista eroista tai  eri 
sukupolvien  välisistä  eroista. Jos kyse  on 
elämänvaiheeseen tai ikäkauteen liittyvästä 
käyttäytymiserosta,  saman henkilön käyttäy  
tyminen jonkin  asian suhteen nuorella iällä 
poikkeaa  hänen käyttäytymisestään  varttu  
neempana. Jos taas  kyseessä  on sukupolviin  
liittyvä ero, henkilön nuorena omaksuma 
käyttäytymistapa  säilyy  jokseenkin  muuttu  
mattomana  läpi koko elämän. Ikäluokkien 
väliset erot  eivät  tällöin johdu  eri  elämänvai  
heiden asettamista erilaisista vaatimuksista,  
vaan nuoruusiän erilaisista kasvuympäris  
töistä (Phillips  1985,  s.  171,  Inglehart  1981).  
Hakkuumahdollisuuksien käyttöasteessa  ha  
vaitut ikäryhmien  väliset erot voidaan kui  
tenkin tulkita mielekkäästi metsänomistajan  
elämänkaaren avulla. 
65 Folia Forestalia 747 
Metsälön koolla ei tulosten perusteella  
näytä  olevan selvää  yhteyttä  hakkuumahdol  
lisuuksien käyttöön.  Kymmentä  hehtaaria 
suurempien  metsälöiden hakkuumahdolli  
suuksien käytössä  ei todettu juuri eroja.  
Poikkeuksen  muodostavat kuitenkin  pienet,  
s—lo hehtaarin metsälöt, joilla käyttöaste  
oli  varsin alhainen ja hakkuut olivat selvästi  
keskimääräistä  vähäisemmät (Virta 1971, s. 
18, Järveläinen 1988  a, s.  14). Tällaisilla pie  
nillä tiloilla puuntuotannolliset  tavoitteet ei  
vät välttämättä ole ensisijaisia.  Pienillä  tiloil  
la puunmyyntiväli  muodostuu myös  usein 
pitkäksi,  sillä pienten  leimikoiden hakkaami  
nen ei  ole kannattavaa. Tämä heijastuu  hak  
kuumahdollisuuksien käyttöön  lyhyellä aika  
välillä. 
Myöskään  Norjassa  (Hosteland  1978,  s.  72,  
S  aether  1978, s.  50)  ja  Ruotsissa (Lönnstedt  
1985,  s.  40) ei  ole todettu metsälön koon  ja 
sen  käyttöintensiteetin  välillä selvää  yhteyttä  
lukuunottamatta hyvin suuria, useamman 
sadan hehtaarin metsälöitä,  joilla  käyttöas  
teen  on  todettu hieman kohoavan. Toisaalta 
tässä tutkimuksessa  suoritettu  metsänomista  
jien ryhmittely  osoitti  metsiään täysimääräi  
sesti käyttäneiden  metsänomistajien metsä  
löiden olevan keskimääräistä  suurempia  (vrt. 
Järveläinen 1988  a, s. 20—21).  
Metsänomistajan  välitön yhteys metsä  
löönsä ei näytä  lisäävän hakkuumahdolli  
suuksien käyttöastetta.  Päinvastoin  hakkuu  
mahdollisuuksien käyttöaste  oli selvästi  suu  
rempi  tilan sijaintikunnan ulkopuolella  asu  
villa metsänomistajilla  kuin  tilalla vakinaises  
ti ja  muualla samassa kunnassa  asuvilla  met  
sänomistajilla  (Järveläinen  1988  a, s.  15). Sa  
mankaltaisia tuloksia  on saatu  sekä  Norjassa  
(Hosteland  1978, s. 83—88)  että Ruotsissa  
(Lönnstedt  1985, s.  43—44).  
Kaupunkilaisten  ja taajamissa  asuvien var  
sinaisesta maaseutuväestöstä poikkeava  elä  
mäntapa  ja mahdollisesti erilaiset kulutustot  
tumukset ja investointitarpeet  saattavat  hei  
jastua myös metsien käytön  tehokkuuteen 
(vrt.  Ahponen & Järvelä 1983,  s.  271—272).  
Sama ilmiö saattaa osaltaan selittää myös 
maanviljelijöiden  ja  metsätilanomistajien  vä  
lillä todettua eroa metsien käytössä.  Toisaal  
ta  tilansa sijaintikunnan  ulkopuolella  asuvia  
metsänomistajia  luonnehtii myös kaksijakoi  
suus:  heitä  oli  keskimääräistä  enemmän sekä 
selvissä liika- että vajaakäyttäjissä.  Tilalla 
asuvia metsänomistajia, (jotka  useimmiten 
olivat maanviljelijöitä) oli  erityisen  vähän 
hakkuista lähes pidättyneiden  ryhmässä  ja 
eniten hakkuumahdollisuutensa täysimääräi  
sesti  käyttäneiden  ryhmässä  (vrt.  Järveläinen 
1988  a, s.  21—22). 
Hakkuumahdollisuuksien käyttöasteessa  
ilmeni myös  alueittaisia  eroja.  Ne voivat kui  
tenkin johtua paitsi  todellisista alueellista 
eroista myös suhdanteista,  sillä aineisto ke  
rättiin eri  osista  maata  eri  ajankohtina.  Suh  
danteilla saattaa  olla vaikutusta varsinkin Si  
sä-Suomen ja Kaakkois-Suomen tuloksiin.  
Metsien käytön taso oli korkein Sisä-Suo  
messa  ja myös  Pohjanmaalla  kestävät  hak  
kuumahdollisuudet oli käytetty  täysimääräi  
sesti. Vähiten hakkuumahdollisuuksia oli 
käytetty Lounais-Suomessa. Pohjanmaalla  
hakkuut olivat vähäiset,  mutta  kun kestävät  
hakkuumahdollisuudet olivat niinikään pie  
net, muodostui käyttöaste  korkeaksi. 
Metsänomistajien  taustatekijöiden  ja hak  
kuumahdollisuuksien käyttöasteen  tarkaste  
lun perustella  voidaan arvioida hakkuumah  
dollisuuksien käytön  vähenevän, mikäli peri  
kuntamuotoinen metsänomistus lisääntyy,  
metsälöiden omistusaika pitenee  ja pienten  (5- 
10 ha) metsälöiden määrä kasvaa.  Metsätila  
nomistajien  metsänomistuksen lisääntyminen  
ei sen sijaan  keskimäärin näyttäisi  vähentä  
vän hakkuumahdollisuuksien käyttöä — 
hakkuuvoimakkuuden vaihtelu yksittäisillä  
metsälöillä kylläkin  lisääntyy.  
63. Metsätalouden edistämistoiminnan vaiku  
tus hakkuumahdollisuuksien käyttöön  
Yksityismetsätalouden  edistämistoiminnan 
yhteys  hakkuumahdollisuuksien käytön  ta  
soon osoittautui vähäiseksi (Järveläinen  
1988  a, s. 40,  vrt. myös  Loikkanen ym. 1986, 
s.  30).  Tulosten tulkinnassa on lisäksi huo  
mattava metsänomistajien valikoitumisen 
mahdollisuus. Edistämistoiminnan vaikutus  
ta on  vaikea eristää  muiden tekijöiden  vaiku  
tuksista. Tutkimuksessa metsänomistajien 
valikoitumiseen viittaa se, että  edistämistoi  
minnan piirissä  olleilla metsälöillä  sekä hak  
kuut että hakkuumahdollisuudet olivat  miltei 
poikkeuksetta  suuremmat  kuin muilla metsä  
löillä. 
Metsätalouden edistämistoiminnan muo  
doista ainoastaan metsäalan koulutuksella 
näyttäisi  olevan hakkuumahdollisuuksien 
käyttöä  lisäävää  vaikutusta: koulutusta saa  
neet metsänomistajat  hakkasivat enemmän 
kuin muut metsänomistajat.  Ryhmittelyana  
lyysin  perusteella  koulutusta saaneita metsän  
66 
Karppinen, H. & Hänninen, H. 
omistajia  voidaan luonnehtia paremminkin 
liika- kuin vajaahakkaajiksi.  
Metsätaloudellisiin neuvontatilaisuuksiin 
osallistumisella  ja metsätaloussuunnitelman 
omistamisella  ei  sen  sijaan  näytä  olevan  hak  
kuumahdollisuuksien käyttöä  lisäävää vaiku  
tusta. Neuvonnalla todettiin tosin olevan 
hakkuita lisäävää vaikutusta. Myös hak  
kuumahdollisuudet olivat  neuvonnan piirissä  
olleilla tiloilla suuremmat  kuin muilla tiloilla.  
Suunnitelmatiloilla hakkuumahdollisuudet 
olivat niinikään muita tiloja  suuremmat, 
mutta hakkuut eivät juuri poikenneet  muiden 
tilojen hakkuista. Metsänomistajien  käyttö  
asteryhmien  tarkastelu viittasi siihen, että  ti  
lakohtaisella metsätaloussuunnittelulla saat  
taisi olla jossain  määrin hakkuumahdolli  
suuksien täysimääräistä  käyttöä  edistävää 
vaikutusta (vrt. Järveläinen 1988  a, s.  25— 
26). 
Norjassa  Hosteland (1978,  s. 75—81)  tote  
si  käyttöasteen,  hakkuu-useuden ja metsän  
hoidon investointien olevan suunnitelmati  
loilla huomattavasti suurempia  kuin  muilla 
metsälöillä. Metsätalouden suunnittelun vai  
kutuksesta  raakapuun  tarjontaan  ei kuiten  
kaan  toistaiseksi ole selvyyttä  (vrt. Loikka  
nen ym. 1986,  s.  30, Tikkanen &  Vehkamäki 
1988,  s.  18, Carlen 1986,  s.  22—25).  
Metsätalouden edistämistoiminnan osalta 
tuloksiin on suhtauduttava varauksin,  sillä 
esimerkiksi  neuvontaan  osallistumisuseudes  
ta  oli  puutteelliset  tiedot. Lisäksi  useilla met  
sänomistajilla  metsätaloussuunnitelma oli  ol  
lut vasta  vähän aikaa,  joten suunnittelun 
mahdollinen vaikutus  ei vielä näy  tuloksissa. 
Aineiston keruuajankohdasta  johtuen  tutki  
muksesta ei käy  myöskään  ilmi viime vuosi  
na  metsätalouden suunnittelun yhteydessä  li  
sääntyneen  henkilökohtaisen opastuksen  ja 
neuvonnan vaikutus. Metsänomistajien  pe  
rehdyttämisellä  metsätalousuunnitelmiin on 
havaittu olevan myönteinen  vaikutus  suunni  
telman toteuttamiseen (Riikilä 1987). On  
myös huomattava,  että vaikka hakkuumah  
dollisuuksien käyttöaste  ei  suunnittelun  myö  
tä nousisikaan,  voi suunnittelulla olla merkit  
tävä vaikutus  hakkuiden kohdentumisessa 
juuri  kiireellisintä  käsittelyä  vaativiin  metsi  
köihin. 
64. Metsänomistajakunnan  rakennemuutok  
sen vaikutus raakapuun  tarjontaan  
Yksityismetsänomistuksen  rakennemuutos,  
jolla useimmiten tarkoitetaan metsäomai  
suuden siirtymistä  maanviljelijöiltä  muiden 
ammattien harjoittajille,  on ollut keskustelun  
kohteena jo pari  vuosikymmentä.  Yksityis  
metsien hakkuuvajeen  on  arvioitu kasvavan  
ja metsäteollisuuden puuhuollon  vaikeutu  
van, mikäli  rakennemuutos jatkuu  (Seppälä  
1974,  s. 31,  Tikkanen 1978,  s.  16—17,  Kuuse  
la 1983, s.  20—21). Metsätilanomistajien 
määrän lisääntyminen  ei tutkimuksen  mu  
kaan  kuitenkaan näyttäisi  olevan raakapuun  
tarjontaa  heikentävä tekijä  (myös  Järveläi  
nen 1988  a, s.  42). On tosin muistettava,  että 
tämä varsin sekalainen ryhmä  osoittautui 
metsien käytön  suhteen kaksijakoiseksi.  
Metsänomistuksen rakennemuutokseen 
liittyy  toki  muitakin piirteitä  kuin maanvilje  
lijöiden  metsänomistuksen väheneminen,  joi  
den on  niin ikään pelätty  heikentävän  yksi  
tyismetsien  raakapuun  tarjontaa.  Tällaisina 
tekijöinä  on pidetty  metsänomistajakunnan  
ikääntymistä  ja naisvaltaistumista,  metsälö  
koon pienentymistä,  perikuntien  metsän  
omistuksen lisääntymistä  sekä  lähinnä vapaa  
ajanviettoon  ja  pelkkään  asumiseen käytetty  
jen tilojen määrän kasvua (Järveläinen  
1988  a, s. 44 ja 1988  b,  s. 11). 
Tutkimuksen aineisto antaa  mahdollisuu  
den tarkastella  myös eräiden yksityismetsän  
omistuksen rakennemuutokseen liittyvien  te  
kijöiden  määrällisiä  vaikutuksia puun tarjon  
taan. Seppälää  (1974,  s.  31)  ja Kuuluvaista 
(1988,  s. 11 —12) lukuunottamatta tällaisia 
laskelmia ei  ole esitetty  runsaasta  keskuste  
lusta huolimatta. Laskelmaa tulee tarkastella  
vain suuruusluokkaa osoittavana.  
Seuraavassa tarkastellaan vain niitä ra  
kennetekijöitä,  joiden  muutoksella on tämän 
tutkimuksen mukaan raakapuun  tarjontaa 
heikentävää vaikutusta: metsälöiden koon 
pienentymistä,  metsänomistajakunnan  ikään  
tymistä,  virkistys-  ja  asuntotilojen  sekä  peri  
kuntien lisääntymistä.  Tarkastelussa olete  
taan, että kunkin  taustatekijän  osuus  lisään  
tyy  kymmenellä  prosenttiyksiköllä  (esimer  
kiksi  yli  60-vuotiaat metsänomistajat),  ja  että 
myyntihakkuut  kussakin  ryhmässä  säilyvät  
nykyisellä  tasolla. Kutakin taustatekijää  tar  
kastellaan  erikseen olettaen,  että  tekijät  ovat 
toisistaan riippumattomia.  
Voimakkaimmin puun tarjontaa  vähentäi  
si  pienten metsälöiden lisääntyminen  ja  seu  
raavaksi eniten metsänomistajakunnan  
ikääntyminen  (taulukko  15). Metsälöiden 
virkistys-  ja  vapaa-ajankäytön  yleistyminen  
vaikuttaisi edellisiä  vähemmän ja  perikuntien  
lisääntyvällä  metsänomistuksella näyttäisi  
67 
Folia Forestalia 747 
Taulukko  15. Eräiden  metsänomistajakunnan rakennemuutokseen  liittyvien  teki  
jöiden raakapuun tarjontaa heikentävä  vaikutus  Etelä-Suomessa.  Rakennete  
kijän  10 %-yksikön  lisäyksen  vaikutus vuotuiseen  puun  tarjontaan.  
Table  15. The  decrease  in roundwood  supply  in  southern  Finland  caused  by structural  
change of  forest owners. The  effect  of  the  10 %-unit increase  in  each  background 
factor  on annual  roundwood  supply.  
olevan tätäkin vähäisempi  vaikutus yksityis  
metsien puun  tarjontaan.  
Rakennemuutoksen vaikutuksista puun 
tarjontaan  saadaan kuitenkin selkeämpi  ku  
va,  kun tarkastelun perustaksi  otetaan  eri  ra  
kennetekijöiden  muutoksia koskeva ennuste.  
Käytettävissä  onkin varsin tuore, vuoteen  
2000 ulottuva  ennuste,  jossa on  tosin useim  
miten kuvattu vain tekijöiden  lukumäärä  
osuuksien muutoksia (Järveläinen 1988  b, 
s.  6—12).  Tässä  yhteydessä  ollaan kiinnostu  
neita erilaisten  metsänomistajien  metsäala  
osuuksien  muutoksista.  Tarkastelussa muka  
na olevat lukumääräosuudet (metsänomista  
jan ikä  ja tilan omistusmuoto)  eivät toden  
näköisesti poikkea  mainittavasti vastaavista 
metsäalaosuuksista. Järveläinen ei ole esittä  
nyt  ennustetta  pienten  metsälöiden lukumää  
ra- ja  pinta-alaosuuden  kehityksestä.  Ripatin  
ja  Reunalan (1989)  mukaan metsälöiden pirs  
toutumista tapahtuu  noin 0,6  %:n vuosi  
vauhdilla,  mikä merkitsee noin 2 000  uutta 
metsälöä vuosittain. Nämä jakautuvat  kui  
tenkin kaikkiin metsälönkokoluokkiin,  ei  
vätkä yksinomaan  s—lo hehtaarin tiloihin. 
Taulukossa 16 on esitetty  Järveläisen en  
nusteen  perusteella cm. rakennetekijöiden  
muutosten vaikutukset  yksityismetsien  vuo  
tuiseen raakapuun  tarjontaan  vuonna  2000 
olettaen,  että  myyntihakkuut  kussakin  ryh  
mässä  säilyvät  tutkimusjakson  tasolla. Kuten 
edellä jo mainittiin, tarkastelussa mukana 
olevat metsänomistajien  taustatekijät  eivät 
suinkaan ole toisistaan riippumattomia,  joten 
niiden vaikutukset raakapuun  tarjontaan ei  
vät ole suoraan laskettavissa  yhteen.  Esimer  
Rakennetekijä  
Background  
factor 
Osuus  Etelä-Suomen 
yksityismetsien  
alasta,  % 
Share  of forest 
land area in 
Southern Finland, % 
Myyntihakkuut  
keskimäärin  
m
3
/ha/vuosi 
Actual cuttings 
for  sale  
on  average 
m
3
/ha/a 
Puun tarjon-  
jonnan  
vuotuinen 
muutos, % 
Annual change  
in  roundwood  
supply,  % 
Metsälökoko:  
Size of  forest  holding: 
5—10  ha 
> 10 ha 
5 
95 
1,68 
2,95 
-4,5 
Metsänomistajan ikä:  
Forest  owners'  age: 
> 60 vuotta — 
< 60  years 
30 
70 
2,31 
3,13 
-3,0 
Tilan tuotantosuunta: 
Production  orientation: 
Virkistys-  ja 
asuminen  
Recreation  and 
residence  
Maa-  ja/tai 
metsätalous  
Agriculture 
and/or  forestry  
10 
90 
2,44 
2,95 
-1,5 
Tilan omistusmuoto:  
Type of  ownership: 
Perikunta  
Heirs  
Muu  yksityisomistus  
Other  private ownership 
12 
88 
2,66 
2,93 
-0,7 
Kaikki  metsänomist.  
All  forest owners 
100 2,89 
68 Karppinen,  H. & Hänninen, H. 
Taulukko  16. Eräiden  metsänomistajakunnan rakennemuutokseen  liittyvien teki  
jöiden raakapuun tarjontaa heikentävä  vaikutus  Etelä-Suomessa.  Ennuste  
vuodelle  2000.  (T)=tämä tutkimus, (E)=ennuste. 
Table  16. The  decrease  in  roundwood  supply  in  southern  Finland  caused  by  structural 
change offorest  owners. Forecast  for the  year 2000.  (T)=this  study, (E)=forecast.  
1 Järveläisen ennusteessa  lukumääräosuuksia  — Shares  offorest  owners  in  the  forest. 
kiksi  pienet  metsälöt ovat usein lähinnä vir  
kistys*  tai asumiskäytössä  (liitetaulukko  6.9).  
Tarkastelun perusteella  voidaan kuitenkin 
päätellä,  että mainittujen  neljän  rakenneteki  
jän  muutoksen — metsälöiden  koon  pienen  
tyminen mukaanlukien — yksityismetsien  
vuotuista raakapuun  tarjontaa  vähentävä 
vaikutus olisi vuonna 2000 korkeintaan 1,5 
miljoonaa  kuutiometriä jakautuneena  koko  
Etelä-Suomen alueelle. Mikäli alueen yksi  
tyismetsien  markkinahakkuiden määrä säi  
lyisi  1980-luvun alkupuolen  keskimääräisellä  
tasolla (27,5  milj. mVvuosi,  Aarne 1982, 
Metsätilastotiedotteet 7, 23,  43 ja 59),  olisi 
mainittujen muutosten  puun vuotuista tar  
jontaa vähentävä vaikutus korkeintaan 5 
prosentin  luokkaa vuonna 2000. Vertailun 
vuoksi  voi todeta markkinahakkuiden vuo  
sittaisen vaihtelun hakkuiden keskimääräi  
seen tasoon  nähden (s = 2,6  milj. mVvuosi)  
olleen 1980-luvun alkupuolella  suurempaa 
kuin tässä arvioitu  rakennemuutoksen vuo  
tuista tarjontaa  vähentävä maksimivaikutus 
olisi vuonna  2000. 
Metsälöiden koon pienentyminen,  metsän  
omistajien  ikääntyminen,  virkistys-  ja asun  
totilojen sekä  perikuntien  määrän kasvu  ei  
vät siis  ainakaan vielä vuoteen  2000 mennes  
sä näytä merkittävästi  vaikeuttavan puun 
markkinoille tuloa yksityismetsistä  nykyta  
soon verrattuna.  Lisäksi  kaikilla  rakenne  
muutokseen liittyvillä  ilmiöillä, kuten esi  
merkiksi metsätilanomistajien  metsänomis  
tuksen lisääntymisellä,  ei  ole raakapuun  tar  
jontaa  heikentävää vaikutusta.  On kuitenkin 
huomattava, että  Metsä 2000-ohjelmassa  ei 
pidetä  riittävänä tavoitteena raakapuun  tar  
jonnan säilymistä nykyisellä  tasolla, vaan 
Rakennetekijä  
Background  
factor  
Osuus  Etelä-Suo- 
men  yksityismetsien  
metsien alasta, % 
(8 912 000 ha)  
Share  of forest 
land area in 
Southern Finland, % 
T E 
Myyntihakkuut  
keskimäärin  
m
3/ha/vuosi 
Actual  cuttings 
for sale 
on average 
m
3
/ha/a 
T&E 
Puun tar- 
jonnan  
muutos 
mVvuosi  
Change  in 
roundwood 
supply,  
E  
Metsänomistajan ikä:  
Forest  owners'  age: 
> 60 vuotta — 
< 60 years 
30 
70 
341 
66 
2,31 
3,13 
-346 000  
Tilan tuotantosuunta: 
Production  orientation: 
Virkistys-  ja  
asuminen  
Recreation  and  
residence  
Maa-  ja/tai 
metsätalous  
Agriculture 
and/or  forestry  
10 
90  
24 
76 
2,44 
2,95 
-556 000  
Tilan omistusmuoto:  
Type of  ownership: 
Perikunta  
Heirs  
Muu  yksityisomistus  
Other  private 
ownership 
12 
88 
21' 
79 
2,66 
2,93 
-149 000  
Kaikki  metsänomist.  
All  forest  owners 
100  100 2,89 
69 Folia Forestalia 747 
puun tarjonnan  olisi selvästi  vahvistuttava 
vuoteen  2000 mennessä (Metsä  2000-ohjel  
man ...  1985,  s. 80,  ks.  myös Metsä 2000-oh  
jelman ...  1988, s. 5—6, 52). Teollisuuden 
suunnittelemien laajennusten  vaikutuksen 
Etelä-Suomen vuotuiseen puunkäyttöön  on  
arvioitu  olevan  noin 10milj. m3 vuoteen  
1995 mennessä  (Metsä  2000... 1989,  s. 12). 
Riihinen  &  Tikkanen (1985,  s.  12)  ovat arvioi  
neet, että puun kysynnän  selvästi  voimistues  
sa Metsä 2000-  ohjelmassa esitetyt  raaka  
puun tarjonnan vahvistamiseen tähtäävät 
keinot eivät  ole  riittäviä  pyrittäessä  hallittuun 
kasvuun. 
Ennusteet menettävät merkitystään  insti  
tutionaalisten edellytysten  muuttuessa. Peri  
kuntien omistamien metsälöiden lukumäärän 
kehittymiseen  ja hakkuutoimintaan voidaan 
odottaa muutoksia jo vuoden 1988 verouu  
distuksen vuoksi  (Tulo-ja  varallisuusverolaki 
1988). Toistaiseksi perikuntaa  on verotettu  
erillisenä  verovelvollisena.  Tämä on ollut pe  
rikunnan jäsenille  sitä  edullisempaa,  mitä 
enemmän heillä on  ollut tuloja  tilan  ulkopuo  
lelta. Verouudistuksen jälkeen  perikuntia  
kohdellaan verotuksessa  kolmen vuoden jäl  
keen yhtyminä,  jolloin  tilan tulot lisätään  
osakkaiden muihin tulohin. Veromuutokses  
sa  erillisverotetun  perikunnan  tulot siis  siir  
tyvät  yhtymän  tuloiksi,  joita jokainen  yhty  
män osakas  käsittelee vuosittain henkilökoh  
taisessa verotuksessaan. Tällainen muutos 
todennäköisesti lisää osakkaiden tuntemaa  
mielenkiintoa tilan asioita  kohtaan,  mikä voi 
aktivoida lisääntyviin  puunmyynteihin  vero  
jen vastineeksi. Toisaalta lain muutos  voi  li  
sätä perikuntien  metsien jakamista, millä  
saattaa  olla metsälökokoa pienentävää  vai  
kutusta.  Voidaan myös  olettaa,  että perikun  
tien  omistamien,  varsinkin  runsaasti hakattu  
jen metsätilojen  kaupat  lisääntyvät,  jolloin  
yhteisomistustilojen  lukumäärän kasvu hi  
dastuisi.  
65. Lisätutkimuksen tarve 
Kysyntätekijät  jätettiin tutkimuksen ulko  
puolelle,  vaikka markkinatason tekijöillä  voi  
olla vaikutusta metsänomistajien  hakkuu  
mahdollisuuksien käytön  tasoon  (ks. luku 
12). Esimerkiksi  kantohinnalla,  joka markki  
noilla toimii kysyntää  ja tarjontaa  välittävä  
nä tekijänä, on osoitettu olevan — ainakin 
lyhyellä  aikavälillä — useita tässäkin tutki  
muksessa käsiteltyjä  tekijöitä voimakkaampi  
vaikutus  raakapuun  tarjontaan  (Kuuluvai  
nen 1989,  s. 156—157,  Carlen 1986,  s.  35).  
Tutkimuksessa ei ole myöskään otettu 
huomioon metsänomistajien  tulo- ja varalli  
suustasoa, jolla myös voi olla vaikutusta 
metsien käyttöön.  Tulo- ja varallisuustason 
noustessa  metsätalouden merkitys omistajan  
kokonaistaloudessa muuttunee  jokapäiväis  
ten kulutusmenojen  rahoittajasta  harvoin  
hankittavien mutta arvokkaiden kestokulu  
tushyödykkeiden  rahoituslähteeksi ja  talou  
delliseksi reserviksi  (Hahtola  1985, s. 27).  
Tämä merkinnee ainakin hakkuutoiminnan 
epäsäännöllisyyden  lisääntymistä,  mutta sen  
vaikutukset  keskimääräiseen puun tarjontaan  
ja hakkuumahdollisuuksien käytön  tasoon  
ovat epäselviä.  Kuuluvaisen (1989,  s. 154— 
155)  mukaan metsänomistajien  tulojen  nous  
tessa hänen vuosittain myymänsä puumäärä 
vähenee,  mutta verotettavan  varallisuuden li  
sääntyessä  myyntimäärä  lisääntyy. 
Hakkuumahdollisuuksien käyttöasteen  
tutkimisella on  erityistä  metsäpoliittista  mie  
lenkiintoa. Sen  tarkasteluun liittyy kuitenkin 
ongelmia.  Käyttöaste  määritellään hakkui  
den ja suunnitteen suhteena,  mutta näistä 
vain hakkuut ovat periaatteessa  tarkasti mi  
tattavissa.  Suunnite on  sen sijaan  aina jo  
honkin kriteeriin  perustuva  arvio hakkuu  
mahdollisuuksista,  ei  objektiivinen  mittaustu  
los.  Päätöksentekijä  voi vaikuttaa huomatta  
vassa  määrin suunnitteen suuruuteen  valites  
saan  ne kriteerit,  joihin suunnnite perustuu:  
suunnite  voi kuvata  kestäviä,  metsänhoidolli  
sia  tai jollakin  muulla perusteella  määritelty  
jä hakkuumahdollisuuksia (ks. Leskinen 
1988,  s.  49).  Valtakunnan tasolla päätöksen  
tekijöitä  ovat poliitikot,  metsälötasolla taas  
metsänomistajat.  Kuten tutkimuksesta käy  
ilmi,  suunnitteen ja sen taustalla olevan näkö  
kulman valinnalla on suuri merkitys  hakkuu  
mahdollisuuksien käytön  tasosta saatavaan  
kuvaan. 
Hakkuumahdollisuuksien käyttöasteeseen  
vaikuttavien tekijöiden  arviointia vaikeuttaa 
käyttöasteen  teknisluonteinen riippuvuus  se  
kä  hakkuista että  hakkuumahdollisuuksista 
(Järveläinen  1988  a, s. 26—42):  runsaat  hak  
kuut suhteessa pieniin  hakkuumahdollisuuk  
siin johtavat  korkeaan käyttöasteeseen,  ja 
päinvastoin  (liite 11). On kuitenkin selvää,  
että puun tarjonnan  analyysissä  hakkuu  
mahdollisuudet tulee  ottaa huomioon eräänä 
hakkuumäärien selittäjänä  (esimerkiksi  Kuu  
luvainen ym. 1987 ja Kuuluvainen 1989). 
Tutkimuksen tuloksia tulkittaessa on  
70 
Karppinen, H. &  Hänninen, H. 
myös otettava huomioon, että hakkuutiedot 
olivat käytettävissä  vain viideltä vuodelta. Se 
on lyhyt  ajanjakso  suhteutettuna sekä  puus  
ton kiertoaikaan että metsänomistajan  elä  
mänkaareen: puuston kiertoaika  on  lähes sa  
ta  vuotta  ja  metsälön omistusaika  lienee kes  
kimäärin  noin 30 vuotta.  Varsinkin pienten  
metsälöiden osalta viiden vuoden jakso  on  
liian lyhyt  puuston käytön  todellisen tason  
selvittämiseksi. Tällaisista metsälöistä kerral  
la hakattavat puumäärät  saattavat  olla hyvin  
suuria metsälön puuston kokonaismäärään 
verrattuna,  joten harvoinkin  tapahtuvat  hak  
kuut  voivat  edustaa hakkuumahdollisuuksien 
täysimääräistä  tai jopa  liiallista käyttöä.  Toi  
saalta lyhyeen  jaksoon  ei  välttämättä osu  yh  
tään puukauppaa,  jolloin  pienmetsälön  omis  
taja  helposti  luetaan vajaahakkaajaksi.  Tä  
män aineiston perusteella  ei saada selville 
"todellisia"  liika-  eikä  vajaahakkaajia.  Hak  
kuumahdollisuuksien käytön  tarkastelu oli  
sikin vankemmalla pohjalla,  mikäli jatkossa  
olisi käytettävissä  hakkuutiedot pitemmältä 
ajanjaksolta.  
Yksityismetsänomistajien  hakkuukäyttäy  
tymistä tarkastelevia tutkimuksia on viime 
aikoina tehty  sekä Suomessa että Ruotsissa 
niin taloustieteellisin (esim. Carlen 1986, 
Loikkanen ym. 1986, Kuuluvainen 1989)  
kuin sosiaalitieteellisin tutkimusottein (esim.  
Järveläinen 1981 ja 1988  a, Lönnstedt 1985, 
1986 ja 1988,  Repo 1985  a).  Tulokset ovat ol  
leet paljolti  samansuuntaisia ja jatkossakin  
on syytä edetä kumpaakin  tutkimusotetta  
soveltaen. 
Hakkuukäyttäytymisen  ja myös muun 
metsätaloudellisen käyttäytymisen  ymmär  
tämisen kannalta on oleellista tuntea  metsän  
omistajien metsänomistukselleen asettamia 
päämääriä  ja tavoitteita (Hahtola  1973, s.  
9 —10).  Metsävarojen  käyttöön  liittyvät arvot 
ohjaavat  osaltaan metsänomistajien  tavoittei  
ta ja käyttäytymistä.  Hyvinvoinnin  lisäänty  
essä  arvot ovat muuttuneet, esimerkiksi  ai  
neellisen turvallisuuden arvostus  on vähenty  
nyt  ja yksilöllisyyden  korostunut  (Suhonen  
1988, s.  128—141).  Myös metsänomistuksen 
rakennemuutos ja metsänomistajien  elinta  
son nousu saattavat muuttaa  metsänomis  
tukseen liittyviä  arvoja  ja tavoitteita. Toisaal  
ta on epäilty,  ettei mahdollisella arvomuu  
toksella olisi  oleellista vaikutusta puun  tar  
jontaan (Hahtola  1985, s. 27). Tutkimusta 
olisikin syytä  kohdistaa tähän metsien käy  
tön ja puun tarjonnan  kannalta tärkeään 
mutta  vähän tutkittuun  aihepiiriin.  
Metsätalouden edistämistoiminnan vaiku  
tuksesta metsien käyttöön  ei myöskään  ole 
riittävästi tutkimustietoa. Jatkossa olisikin 
tarkasteltava edistämistoiminnan vaikutta  
vuutta metsäpolitiikan  keinona ja  selvitettä  
vä, mitä uusia vaatimuksia yhteiskunnan  
muutos asettaa edistämistoiminnalle. 
Myös  metsänomistusrakenteen muutos  il  
miönä on vailla riittävää tutkimusta. Tutki  
muksessa  olisi määriteltävä  täsmällisesti,  mi  
tä rakennemuutoksella tarkoitetaan ja  pyrit  
tävä kytkemään  yksityismetsätaloudessa  ta  
pahtuneet  muutokset yleiseen  yhteiskunnan  
muutosprosessiin  myös  teoreettisella tasolla. 
Raakapuun  tarjonnan  ennustamisen kannal  
ta olisi  oleellista selvittää rakennemuutoksen 
vaikutuksia hakkuumääriin. Siinä voitaisiin  
soveltaa esimerkiksi  kuluttajien  käyttäytymi  
seen liittyviä  teorioita. 
71  
Folia Forestalia 747 
Kirjallisuus  —  References  
Aarne,  M. 1982. Markkinahakkuut  1.1.-30.6.1982  ja 
hakkuuvuonna  1981—82 piirimetsälautakuntien 
alueittain.  Metsäntutkimuslaitoksen  tiedonantoja 
73. 15 s. 
Ahponen, P.  &  Järvelä, M. 1983.  Maalta  kaupunkiin, 
pientilalta tehtaaseen.  Tehdastyöläisten elämänta  
van muutos. WSOY, Porvoo-Helsinki-Juva.  324  s.  
Alestalo, M. 1985.  Yhteiskuntaluokat  ja sosiaaliset  ker  
rostumat  toisen  maailmansodan  jälkeen.  Teoksessa:  
Valkonen, T.,  Alapuro, R.,  Alestalo, M., Jallinoja, 
R.  &  Sandlund, T. (toim.).  Suomalaiset.  Yhteiskun  
nan rakenne  teollistumisen  aikana.  WSOY, Porvoo-  
Helsinki-Juva.  s. 101—200. 
Beuter, J. 1982. The economic  assumptions and  
implications of the  regulated forest.  Teoksessa:  Le-  
Master, D.,  Baumgartner, D.  & Adams, D.  (toim.)  
1982.  Sustained  yield. Proceedings  of a symposium 
April 27  and  28,  1982.  Washington State  University,  
s. 37—43. 
Blalock, H.M.Jr. 1985. Social  statistics.  Revised  
second  edition.  McGraw-Hill Book Co.  625 s. 
BMDP Statistical software.  1985 edition. BMDP 
Statistical  Software, Department of Biomathema  
tics,  UCLA, Los  Angeles. University  of  California  
Press,  Berkeley-Los Angeles-London. 725  s. 
Buongiorno, J &  Gilles, J. 1987. Forest  management 
and  economics.  A  primer  in  quantitative methods.  
Macmillan  Publishing  Company, New  York.  285  s. 
Carlen, O. 1986. The Swedish  private  non-industrial  
forest  owner's  cutting  behaviour.  Sveriges  lantbruks  
universitet, institution  för skogsekonomi. Rapport 
66. Umeä. 53 s. 
Cochran,  W.G. 1963. Sampling techniques. Second  
edition.  John  Wiley &  Sons, New  York.  411 s.  
Engelman, L. 1980. Annotated computer output for  
BMDPKM K-means  clustering.  BMDP technical  
report  71.  BMDP Statistical  Software, Department 
of Biomathematics, UCLA, Los  Angeles. 46 s. 
Ervasti,  S.,  Salo, E., Seppälä, R. &  Tiililä, P. 1969.  
Survey  of the  utilization  of roundwood  and  fuel  on 
real  estates in  Finland.  Methods and results for 
1964—66, and  plan  for 1970. Communicationes  
Instituti  Forestalls  Fenniae  68(6).  73  s.  
Eskola,  A. 1962. Sosiologian tutkimusmenetelmät  I.  
WSOY,  Porvoo-Helsinki.  187  s. 
— 1968.  Sosiologian tutkimusmenetelmät  11. 2. painos.  
WSOY, Porvoo-Helsinki.  379  s. 
Green, P. & Tuli, D. 1978. Research  for  marketing 
decisions. 4th edition.  Prentice-Hall, Englewood 
Cliffs, New  Jersey.  659  s. 
Hahtola, K. 1973.  The  rationale  of  decision-making by  
forest  owners. Seloste:  Metsänomistajien päätöksen 
teon perusteet. Acta  Forestalia  Fennia  130. 112 s. 
—  1985.  Ohjaavatko pehmeät arvot  metsänomistajien 
käyttäytymistä?  Metsä  ja Puu  (2): 25—27.  
—  ,  Järveläinen, V-P.  &  Reunala, A.  1973.  Metsänomista  
jien puunmyyntikäyttäytyminen. Summary: The  
timber-sales behaviour  of private  forest owners. 
Silva  Fennica  7(3):  173—187.  
Hannelius, S. 1980.  Kuka  on metsätilanomistaja? Met  
sätilanomistaja-käsitteen  sisällön  vaikutus  keskeisiin  
tutkimustuloksiin  ja tilastoihin.  Summary: Who  is  
the non-farmer?  The semantic  influence  of  the non  
farmer forest ownerconcept research  results  and  
published statistics.  Silva  Fennica  14(2): 122—135.  
Heikinheimo, L. 1968. Onko metsätalouden kes  
tävyyden periaate muuttumassa  dogmiksi? Metsäta  
loudellinen  Aikakauslehti  (10):  256—257, 267.  
Heikurainen, L. 1971. Virgin peatlands forests in  
Finland.  Acta Agraria Fennica  123: 11—25. 
Holopainen, V. 1956.  Yksityismetsien luovutusmäärä, 
sitävastaava  kantorahatulo  ja raakapuun hintataso  
Keski-Suomen metsänhoitolautakunnan  alueella  
hakkuuvuotena  1953/54. Summary: Removal  of 
private forests,  stumpage and  prices  of roundwood  
in  the  area of Keski-Suomi  district  forestry  board  in  
the  felling year  1953/54.  Silva  Fennica  89:  73—125.  
—
 1957. Metsätalouden edistämistoiminta  Suomessa.  
Tapio  1907—1957.  Summary:  Promotion  of private  
forestry in  Finland.  Tapio 1907—1957. Silva  Fenni  
ca 94.  322 s. 
— 1959. Suomen  metsien luovutusmäärä  hakkuuvuo  
sina 1955/56 1956/57. Hakkuutilaston  metodia  kä  
sittelevä koetutkimus. Summary: Removal  of  
Finland's  in  the  felling years  1955/56—1956/57.  A 
study  in  method  of compiling felling statistics. Silva  
Fennica  97(2):  41  s. 
Huttunen, T. 1979 a, 1979 b,  1981, 1982, 1983, 1984. 
Suomen  puunkäyttö, poistuma  ja metsätase. 
Summary: Wood  consumption, total  drain  and  
forest balance in  Finland.  Folia  Forestalia  376, 411, 
465, 540, 565, 605.  
Hyde, W. 1980. Timber  supply, land  allocation, and  
economic  efficiency.  The  Johns  Hopkins University  
Press,  Baltimore.  224  s. 
Hyttinen, P.  &  Huovinen,  J. 1987.  Metsätalous  tuotan  
to-  ja palvelusuuntana -opas.  Säästöpankit,  SKOP. 
40 s. 
Hänninen, H. 1987.  Metsätaloussuunnitelmien  vaikutus  
hakkuumahdollisuuksien  käyttöön. Laudaturtutkiel  
ma. Helsingin yliopisto,  metsänarvioimistieteen  lai  
tos. 60  s. 
Häkkilä,  M. & Voutilainen, A.  1984.  Maanomistusolo  
jen kehityksestä sekä  yksityismaanomistuksen  ra  
kennemuutoksesta  ja sen  alueellisista  vaikutuksista  
Kainuussa.  Summary: On the  development of  land  
ownership conditions  and  structural  changes in  the  
private landownership and  its regional  effect in  
Kainuu.  Oulun  yliopisto,  Pohjois-Suomen tutkimus  
laitos.  Sarja  C  52.  134  s. 
Hosteland, J. 1978. Faktorer  som pävirker  aktivitets  
niväet  i  skogbruket.  Summary: Factors  affecting  the  
level  of activity  in  forestry.  Norges landbrukshog  
skole, Institutt for skogokonomi. Rapport 3. 
Äs-NLH. 135  s. 
Ihalainen, A. &  Pajuoja,  H.  1989.  Kunnittaisen  puuston 
kasvun  ja poistuman laskentamenetelmä.  Metsän  
tutkimuslaitoksen  tiedonantoja 325.  23  s. 
Ihalainen, R. 1990. Rakennemuutokset  yksityismetsän  
omistuksessa. Katsaus Suomessa vuosina 1960— 
1990 tehtyihin tutkimuksiin.  Summary: Structural  
changes in  Finnish  nonindustrial  private  forest  ow  
nership: A  survey  of the  literature 1960—89.  Folia  
Forestalia  750. 52  s. 
72 Karppinen, H. & Hänninen,  H. 
Inglehart, R.  1981.  Post-materialism  in  an environment  
of insecurity.  American  Political  Science  Review  
75(4):  880—900.  
Inki, T. 1989.  Metsätalouden  suunnittelu.  Teho  (6):26— 
28.  
Juslin, H. 1972. Omakotitalon  rakennusmateriaalien  
valinta.  Valintaprosessin rakennekartoitus.  Puu  
markkinatieteen  lisensiaattitutkielma.  Helsingin yli  
opisto,  maatalous-metsätieteellinen  tiedekunta.  115  s.  
Järveläinen, T. 1955. Metsänomistajan tietokirja.  
Toinen  ajanmukaistettu painos.  WSOY. 494  s.  
Järveläinen, V-P. 1974.  Yksityismetsänomistajien  met  
sätaloudellinen  käyttäytyminen.  Summary:  Forestry  
behaviour  of  private  forest  owners in  Finland.  Folia  
Forestalia  222. 168 s. 
— 1978.  Yksityismetsätalouden seuranta.  Metsälöotok  
seen perustuvan tietojärjestelmän kokeilu.  Summary:  
Monitoring the development of  Finnish  private forestry.  
A  test  of an information  system  based  on a sample 
of  forest holding. Folia  Forestalia  354.  31  s. 
— 1980. Kuka  on  maanviljelijä? Silva  Fennica  14(2): 
429. 
— 1981. Hakkuukäyttäytyminen yksityismetsälöillä.  
Summary: Cutting behaviour  in  Finnish  private 
woodlots.  Folia  Forestalia  499. 54 s. 
—  1983.  Hakkuumahdollisuuksien  hyväksikäyttö  yksi  
tyismetsälöillä.  Itä-Savon, Pohjois-Karjalan ja Poh  
jois-Savon piirimetsälautakuntien aluetta  koskevia  
ennakkotietoja. Summary:  The  use of potential cut  
from  private  woodlots.  Preliminary results  concerning 
three  Forestry  Board  Districts in  eastern  Finland.  
Metsäntutkimuslaitoksen  tiedonantoja 82.  53 s. 
—  1988  a. Hakkuumahdollisuuksien  käyttöön  vaikuttavat  
tilakohtaiset  tekijät maan länsi-  ja itäosissa.  
Summary: Factors  affecting  the  use of the  allowable  
cut  in western and eastern parts  of Finland.  
Folia  Forestalia  707. 64 s. 
—  1988b.  Yksityismetsätalouden rakennemuutos  ja 
puun  tarjonnan kehitys.  PTT Katsaus (2):  6—12.  
—  1988  c. Tilojen pirstoutuminen metsätalouden  on  
gelmana. "Aulangon puuhuutokauppa 88". 8.- 
9.11.1988.  Esitelmämoniste.  8 s. 
—  & Karppinen, H. 1983. Hakkuumahdollisuuksien  
hyväksikäyttö  yksityismetsälöillä  (II).  Satakunnan  
ja Pirkka-Hämeen  piirimetsälautakuntien aluetta  
koskevia  ennakkotietoja. Summary: The  use  of 
potential cut  from  private  woodlots  (II). Preliminary 
results  concerning Satakunta  and Pirkka-Häme  
Forestry  Board Districts  in  western  Finland.  Met  
säntutkimuslaitoksen  tiedonantoja 123.  50  s. 
Karppinen, H. 1985. Hakkuumahdollisuuksien  hyväk  
sikäyttö  yksityismetsälöillä  (III). Keski-Suomen, 
Etelä-Pohjanmaan ja Vaasan  piirimetsälautakuntien 
aluetta  koskevia  ennakkotietoja. Summary: The use  
of  allowable  drain  from private woodlots  (III).  
Preliminary results  concerning three  Forestry  Board  
Districts  in western and central Finland.  Metsän  
tutkimuslaitoksen  tiedonantoja 172. 57 s. 
—
 1987. Uudenmaan-Hämeen  hakkuumahdollisuuk  
sien  viimeaikainen  hyväksikäyttö.  Teoksessa:  Posti  
pankin Metsätalkoot.  Uudenmaan-Hämeen  metsä  
varat  ja metsien  monikäyttö. Postipankki, s. 10— 
18. 
—  & Hänninen, H. 1986.  Hakkuumahdollisuuksien  
hyväksikäyttö yksityismetsälöillä  (IV).  Ennakkotie  
toja Helsingin ja Lounais-Suomen  piirimetsälauta  
kunnista.  Summary: The use of allowable  drain  
from private woodlots  (IV).  Preliminary  results  
concerning two Forestry Board  Districts in  sout  
hern  Finland.  Metsäntutkimuslaitoksen  tiedonanto-  
ja 217. 84 s. 
— & Hänninen, H. 1987.  Hakkuumahdollisuuksien  
hyväksikäyttö  yksityismetsälöillä  (V).  Ennakkotie  
toja Keski-Pohjanmaan piirimetsälautakunnasta. 
Metsäntutkimuslaitoksen  tiedonantoja 247.  48  s.  
Keipi, K. 1977. Metsätalouden  kehittämisohjelmat ja 
metsämiesfilosofia.  Teoksessa: Ihminen  ja metsä.  
Metsäntutkimuslaitos  & OKO. s.  27—32. 
Keltikangas, V. 1965.  Asiavirheitä  metsäekonomian  
kavalkadin  arvostelussa. Metsätaloudellinen  Aika  
kauslehti  (1): 33—36.  
Kilkki,  P.  1968.  Income-oriented  cutting budget. Selos  
te: Tulotavoitteeseen  perustuva hakkuulaskelma.  
Acta Forestalia  Fennica  91. 54 s. 
— 1984.  MELAn  käyttö metsälölaskelmissa.  Konekir  
joite. 4 s. 
— 1986.  Kestävä metsätalous.  Tehdaspuu (2): 34—35.  
— 1987. Timber management  planning. 2. edition.  
University  of Joensuu, Faculty  of  Forestry.  Silva  
Carelica  5. 159  s. 
—  1989. Kestävä  metsätalous.  Silva  Fennica  23(4):  
325—331.  
— &  Pökälä, R.  1975.  A  long term timber  production 
model  and  its  application to a large  forest area. Se  
loste:  Pitkän ajan puuntuotantomalli ja sen sovellu  
tus Keski-Suomen  ja Pohjois-Savon  metsälautakun  
tien  alueella.  Acta  Forestalia  Fennica  143.  46  s.  
— , Pökälä, R. &  Siitonen, M. 1975.  Metsätalousyksi  
kön puun  tuotannon suunnittelu  lineaarista  ohjel  
mointia  käyttäen. Summary: Linear  programming  
in  the  planning of timber  production in  a forest  
unit. Silva  Fennica  9(2): 170—180.  
Koivisto,  P.  1959.  Kasvu-ja  tuottotaulukoita.  Summary: 
Growth  and  yield  tables.  Communicationes  Instituti  
Forestalis  Fenniae  51(8). 49 s. 
Koskinen, T. 1973.  Tiedon  tiivistäminen  ja järjestämi  
nen. Monimuuttujamenetelmien vertailu  laadullisen  
tiedonanalyysimenetelmiin. Vaasan  kauppakorkea  
koulun  julkaisuja.  Opetusmoniste  2.  Taloussosiolo  
gia. 33  s. 
Kuuluvainen, J. 1985.  Short  term demand  and  supply  
of sawlogs in  Finland.  Metsäntutkimuslaitoksen  
tiedonantoja 185.  139  s. 
—  1988. Tarjontaennusteet Metsä  2000  -ohjelmassa. 
Esitelmä  Metsäekonomistiklubin  kokouksessa  Hel  
singissä 26.9.1988.  Moniste.  13 s. 
—  1989.  Nonindustrial  private timber  supply and  credit  
rationing. Microeconomic  foundations  with  empiri  
cal  evidence  from  the  Finnish  case. Sveriges  Lant  
bruksuniversitet, Institutionen  för skogsekonomi.  
Rapport 85. 244  s.  
— 
,
 Loikkanen, H. & Salo, J. 1987. Allowable  cut and  
prices  as factors in  timber  supply from  private  
nonindustrial  forests in Finland.  Presentation  for 
the  Biennial  meeting of  the  Scandinavian  Society  of 
Forest  Economists, Porvoo, May 11—13.  1987. 16 s. 
— , Loikkanen, H. &  Salo, J.  1988.  Raakapuun tarjon  
ta yksityismetsistä.  Teoksessa:  Palo, M. &  Niemi  
nen, R.  (toim.). Postipankin  metsätalkoot  11. Poh  
janmaan metsien  mahdollisuudet.  Postipankki, s. 
37—47. 
— &  Salo, J. 1989.  Yksityisomistajien  raakapuun tar  
jonta. Teoksessa; Eini, P.  &  Sevola, Y. (toim.). Pos  
tipankin metsätalkoot 111, IV. Itä-Hämeen  ja Pirk  
ka-Hämeen  metsien  mahdollisuudet,  s. 66—67.  
Kuusela,  K.  1964.  Increment-drain  forecast  for  a large  
forest area. Seloste:  Kasvun ja poistuman ennuste 
suurelle  metsäalueelle.  Acta Forestalia  Fennica  
77(5). 79  s. 
— 1968. Poistuma-  ja suunniteprosentit suuralueilla.  
73 
Folia Forestalia 747 
Metsätaloudellinen  aikakauslehti  (2): 32—33. 
— 1978.  Suomen  metsävarat  ja metsien  omistus 1971— 
1976.  Summary: Forest  resources and  ownership in  
Finland  1971—1976. Communicationes  Instituti 
Forestalis  Fenniae  93(6).  106  s. 
—  1983.  Metsäpolitiikan haasteet  1980-luvulla.  Päijät-  
Paino  Ky,  Lahti.  43  s.  
— & Nyyssönen,  A. 1962. Tavoitehakkuulaskelma.  
Summary: The cutting budget for  a desirable  
growing  stock. Acta Forestalia  Fennica  74(6). 34  s. 
— &  Salminen, S.  1980. Ahvenanmaan  maakunnan  ja 
maan yhdeksän eteläisimmän piirimetsälautakun  
nan alueen metsävarat 1977—1979. Summary: 
Forest  resources in  the province of Ahvenanmaa  
and  the  nine  southernmost  Forestry  Board  Districts 
of South  Finland, 1977—1979.  Folia Forestalia  446. 
90 s. 
— & Salminen, S.  1983. Metsävarat Etelä-Suomen 
kuuden  pohjoisimman  piirimetsälautakunnan alueel  
la 1979—1982 sekä  koko Etelä-Suomessa  1977— 
1982. Summary: Forest resources in the six  
northernmost  Forestry Board  Districts  of South  
Finland, 1979—1982, and in  the whole  of south  
Finland.  Folia  Forestalia 568. 79  s. 
Laasasenaho, J.  & Päivinen, R. 1986.  Kuvioittaisen  ar  
vioinnin  tarkistamisesta.  Summary: On  the  checking 
of inventory  by  compartments. Folia  Forestalia  664.  
19 s. 
Laki  metsähallinnosta.  Suomen  asetuskokoelma  465/1966.  
LeMaster,  D.,  Baumgartner, D. &  Adams, D. (toim.) 
1982.  Sustained  yield. Proceedings of a symposium 
April  27  and  28,  1982.  Washington State  University.  
Leskinen, J. 1988. Metsätalouden  neuvonnan kehittä  
minen tietotekniikan  avulla. Kansantaloudellisen  
metsäekonomian  pro  gradu -tutkielma.  Helsingin 
yliopisto.  80  s. 
Liedes, M. & Manninen, P. 1974. Otantamenetelmät.  
Toinen  korj.  painos.  Gaudeamus, Helsinki.  230 s. 
Lihtonen, V. 1959.  Metsätalouden  suunnittelu  ja järjes  
tely.  WSOY,  Porvoo.  352  s.  
Linnamies, O. 1970.  Suomen  metsä-  ja puutalous. Kir  
jayhtymä,  Helsinki.  346  s. 
Loikkanen, H.,  Kuuluvainen, J. & Salo,  J. 1985. Hinta  
tekijät ja yksityismetsänomistajien  ominaisuudet  
puuntarjontakäyttäytymisen selittäjinä:  alustavia  tu  
loksia. Kansantaloudellinen  aikakauskirja  (2): 
189—216. 
— ,  Kuuluvainen, J.  &  Salo, J. 1986.  Timber  supply  of 
private  nonindustrial  forest  owners: Evidence  from 
Finland.  Institute  of Economics, University  of Hel  
sinki.  Research  reports 50.  52  s.  
Lönnstedt, L. 1985. De  enskilda  skogsägarnas av  
verkningsintensitet — analys  ay en intervjuunder  
sökning. Summary: Cutting intensity of non  
industrial  private  forest  owners — analysis  of  an in  
terview  investigation. Sveriges  lantbruksuniversitet, 
Institutionen  för  skogsteknik. Rapport 165.  56  s. 
— 1986. Awerkningsbeslut hos  privata  skogsägare — 
analys ay intensivstudier.  Summary: Cutting 
decisions  by  nonindustrial  private forest  owners — 
an analysis  of case studies.  Sveriges lantbruks  
universitet, Institutionen  för  skogsteknik.  Rapport 
172. 93  s. 
— 1988.  Privatskogsägarnas  virkesförsäljningar  1987/88.  
Summary: The log sales  of nonindustrial  private  
forest owners 1987/88. Sveriges lantbruks  
universitet, Institutionen  för Skog-Industri-  
Marknad  Studier.  Rapport  3. 67  s. 
— 1989. Goals  and  cutting  decisions  of private  small 
forest owners. Scandinavian  Journal of Forest 
Research  4:259—265  
Maa-ja metsätilarekisteri 1979.  Maatilahallitus.  
Martell, T. 1979. Pitkäaikaisen  liuotinainealtistuksen  
vaikutuksesta  persoonalliseen reagointiin. Tilasto  
tieteen  pro  gradu -tutkielma.  Helsingin yliopisto.  96  s. 
Max, W. &  Lehman, D. 1988.  A behavioral  model  of 
timber  supply. Journal  of  Environmental  Economics  
and  Management 15: 71—86.  
Metsien hoidon  ja käsittelyn  työryhmän raportti.  1985.  
Talousneuvosto, Metsä  2000-ohjelmajaosto. Helsin  
ki. 113 s. + liitt. 98  s. 
Metsä  2000  -ohjelman pääraportti.  1985.  Talousneuvos  
to, Metsä  2000  -ohjelmajaosto. Helsinki.  189  s. 
Metsä  2000 -ohjelman ensimmäinen  kymmenvuotiskau  
si  1986—1995. 1988.  Maa-ja metsätalousministeriö, 
Metsä 2000 -seurantatoimikunta.  Helsinki. Välira  
portti.  56  s.  
Metsä  2000  -seurantatoimikunnan  loppuraportti. 1989.  
Työryhmämuistio MMM 1989:11.  Maa-ja metsäta  
lousministeriö.  Helsinki.  57 s. 
Metsälöotantaan  perustuva tietojärjestelmä. 1979.  
Hakkuiden  ja hakkuumahdollisuuksien  vertailu  se  
kä  niiden erojen metsälöryhmittäinen  vaihtelu.  
Suomen  Itsenäisyyden  Juhlavuoden  1967  Rahaston  
rahoittama  esitutkimus.  Konekirjoite.  17 s. + liitt.  
38 s. 
Metsätilastollinen  vuosikirja  1975, 1976, 1977—78, 
1979, 1980, 1981, 1982, 1983, 1984, 1985, 1986, 
1987. Yearbook  of forest statistics. Folia Forestalia 
295, 345, 375,  430,  460, 510, 550, 590, 620, 660, 690, 
715. 
Metsätilastotiedote  7, 23, 43, 59, 62.  Metsäntutkimuslai  
tos. Matemaattinen  osasto.  
Metsäverotuksen kehittämiskomiteanmietintö.  1978. 
Komiteanmietintö  1978: 21. Helsinki.  162 s. 
Mielikäinen, K. 1985. Koivusekoituksen  vaikutus  kuu  
sikon  rakenteeseen  ja kehitykseen.  Summary: Effect 
of an admixture of birch on the structure and 
development of Norway spruce stands. Communi  
cationes  Instituti Forestalls  Fenniae  133. 79 s. 
Mietola, T. 1975. Metsätalouden  suunnittelu.  Teokses  
sa: Tapion taskukirja.  17. uudistettu  painos. Kirja  
yhtymä,  Helsinki,  s. 250—259.  
Nersten, S.  &  Delbeck,  K.  1965.  Avkastningsprognoser i  
skogsbruket  I.  Summary: Yield  forecasts  in  forestry 
I. Meldinger  fra institutt  for  skogstaksjon  Norges 
landbrukshogskole. Tidsskrift for  Skogbruk 73(1):  
47—140.  
Nyyssönen,  A. 1954.  Metsikön  kuutiomäärän  arvioimi  
nen relaskoopin avulla.  Summary: Estimation  of 
stand  volume  by  means of the  relascope.  Communi  
cationes  Instituti Forestalis  Fenniae  44(6). 31s. 
—  1958.  Kiertoaika  ja sen  määrittäminen.  Summary: 
Rotation  and  its determination.  Communicationes  
Instituti  Forestalis Fenniae  49(6). 87 s. 
—  & Mielikäinen, K. 1978. Metsikön kasvun arviointi.  
Summary: Estimation  of stand  increment.  Acta  
Forestalia  Fennica 163. 40 s. 
Osara, N.A., Pöntynen, V. & Erkkilä, E.E. 1948.  Suo  
men puunkäyttö ja metsätase. Summary: Wood  
utilization  and  forest balance in Finland.  Commu  
nicationes  Instituti  Forestalis  Fenniae  36(1).  166  s. 
Pajuoja, H. 1987.  Markkinapuun hakkuiden  ja puun  
käytön  perusteella laskettujen poistumien vertailu.  
Metsäntutkimuslaitoksen  tiedonantoja 285.  25  s. 
—  1988, 1989. Suomen  puunkäyttö ja poistuma.  
Summary: Wood  consumption  and  total drain  in  
Finland.  Folia  Forestalia  711, 732.  
Phillips,  D.  1985. Participation  and  political  values.  Teok  
sessa: Abrams, M., Gerard, D. & Timms, N. (toim.) 
74 Karppinen, H. & Hänninen, H. 
Values  and  social  change in  Britain.  The  MacMillan  
Press  Ltd, London,  s. 146—172.  
Pihlajamäki,  P. 1986. Kestävien  hakkuumahdollisuuk  
sien arviointimenetelmien  vertailu. Metsänarvioi  
mistieteen  pro  gradu -tutkielma.  Helsingin  yliopisto. 
96 s. 
Poso,  S. 1983. Kuvioittaisen  arvioimismenetelmän  
perusteita. Summary: Basic features of forest 
inventory by  compartments. Silva  Fennica  17(4): 
313—344.  
Puuhuollon  työryhmän raportti. 1985.  Talousneuvosto, 
Metsä 2000  -ohjelmajaosto. Helsinki.  182  s. 
Pöntynen,  V. 1962.  Suomen  puunkäyttö vuosina  1947— 
61.  Summary: Finland's  wood  utilisation  in  1947—  
61. Communicationes  Instituti Forestalis  Fenniae  
56(3). 185 s. 
Ranta, R. 1986. Metsätaloussuunnittelu.  Teoksessa:  
Tapion taskukirja. 20. uudistettu  painos. Kirjayh  
tymä, Helsinki,  s.  348—368.  
Repo, S.  1985  a. Yksityismetsänomistajien  metsäntun  
temus  ja siihen vaikuttavat  tekijät.  Pellervon  Talou  
dellinen  Tutkimuslaitos.  Raportteja ja artikkeleita  
47. 63 s. 
— 1985 b, 1986.  Suomen  puunkäyttö,  poistuma ja met  
sätase. Summary: Wood  consumption, total  drain  
and  forest balance  in  Finland.  Folia  Forestalia  640, 
675. 
— 1987.  Uudenmaan-Hämeen  metsänomistajien met  
säntuntemus. Teoksessa:  Postipankin  metsätalkoot. 
Uudenmaan-Hämeen  metsävarat  ja metsien  moni  
käyttö. Postipankki,  s.  19—26.  
Reunala, A.  1974. Structural  change of private forest 
ownership in  Finland.  Seloste:  Yksityismetsänomis  
tuksen rakennemuutos.  Communicationes  Instituti 
Forestalis Fenniae  82(2). 79  s. 
Riihinen, P. &  Tikkanen, I. 1985. Dynaamisen metsäpo  
litiikan  avulla  metsä-  ja puutalouden hallittuun  kas  
vuun. Summary: Dynamic forest  policy:  A  key  to 
controlled  expansion of forestry and  forest  
industries.  Helsingin yliopiston kansantaloudellisen  
metsäekonomian  laitoksen  tiedonantoja 12. 20 s.  
Riikilä, M. 1987. Honkajoen metsäneuvontamalli:  
kymmenen työpaikkaa 30 000  markalla.  Metsä ja 
Puu  (9): 26—27.  
Ripatti,  P.  &  Reunala,  A.  1989.  Yksityismetsälöiden  lu  
kumäärän kehitys rekisteritietojen perusteella. 
Sammanfattning: Utvecklingen av antalet  privata 
skogsbruksenheter pä basen  av  registeruppgifter. 
Folia  Forestalia  739. 23  s. 
Ruuth, A-L. 1987. Tilakohtaisen  hakkuusuunnitteen  
määrittäminen. Esimerkkinä  Etelä-Pohjanmaan pii  
rimetsälautakunnan  alue. Metsänarvioimistieteen  
pro  gradu -tutkielma. Helsingin  yliopisto. 91 s. 
Saari, E. 1934. Puun  käyttö Suomessa.  Summary: 
Wood utilization  in  Suomi  (Finland).  Communicationes  
Instituti Forestalis  Fenniae  14(1). 248  s. 
— 1950.  The sustained  yield  in  forestry.  Proceedings  of 
the  111 World  Forestry  Congress,  No 3. Special  
papers. Helsinki,  p.  277—279.  
— 1962. Yksityismetsälain  ja metsänhoitolain  luon  
noksen suhde  hakkuumäärän  tasaisuuden  ja kohoa  
misen  vaatimuksiin.  Summary: The effect of the  
present private forest act  and  of  the  proposed new 
forest law on felling quantities in Finland.  
Communicationes  Instituti  Forestalis  Fenniae  55(4): 
I—l  3.  
—
 1968. Sisäisen  korkokannan  käsite  metsätaloudessa. 
Summary: Internal  rate  of  return  in  forestry.  Silva  
Fennica  2(4):  267—290.  
Salo, E. 1971. Hakkuupoistuman määritys metsälö-  
otoksesta. Summary: Determination  of  drain  from 
fellings by  a sample of  forest  units.  Communicatio  
nes  Instituti  Forestalls Fenniae  72(5). 122  s. 
Samuelson, P. 1976. Economics  of forestry in  an 
evolving society.  Economic  Inquiry (XIV): 466—  
492. 
Satakunnan  puuhuollon työryhmän raportti  1988.  1988.  
Satakunnan  metsälautakunta.  61 s. 
Sasther, R. 1978.  Eiendomssterrelse  og ressursutnyttelse 
i  norsk  skogbruk.  Norges landbrukshagskole, Institutt 
for  skogokonomi. Arsmelding 16: 49—53.  
Schweitzer, D., Sassaman,  R. & Schallau, C. 1972.  
Allowable  cut  effect: some physical  and  economic  
implications. Journal  of Forestry  70(7):  415—418.  
Seppälä, R. 1971  a. Estimation  of timber  removals  by  
double  sampling based on mail  inquiries.  Seloste:  
Postitiedusteluun  perustuva  kaksoisotanta  hakkuu  
poistuman estimoinnissa.  Communicationes  Institu  
ti  Forestalis  Fenniae 74(2). 36 s. 
— 1971  b. Linked  systematic  cluster  sampling for  the  
estimation  of timber  removals.  Seloste:  Ketjutettu 
systemaattinen  ryväsotanta  hakkuupoistuman mää  
rityksessä.  Communicationes  Instituti Forestalis  
Fenniae  72(3).  92 s. 
—  1973.  Ehdotus  yksityismetsien hakkuupoistuman 
määritysmenetelmäksi vuonna 1975. Metsäntutki  
muslaitos, metsäekonomian  tutkimusosasto.  Kone  
kirjoite.  36  s.  
—  1974. Yksityisomistajien hakkuukäyttäytyminen 
Suomen  itäosissa.  Summary: Cutting behavior  of 
private forest owners in Eastern Finland.  Folia  
Forestalia  189. 32 s. 
Sevola, Y. 1988.  Puun  käytön rakennemuutos  1923—  
1985. Kansallis-Osake-Pankki,  Taloudellinen  kat  
saus (1): 21—28.  
— 1989.  Itä-Hämeen hakkuumahdollisuuksien  käyttö. 
Teoksessa:  Eini, P. &  Sevola, Y. (toim.).  Postipan  
kin  metsätalkoot  111, IV. Itä- ja Pirkka-Hämeen  
metsien  mahdollisuudet.  Postipankki.  Helsinki,  s. 
12—17.  
Shakya, K.,  Leuschner, W. & Hoganson, H. 1989.  
Applying multiple objective  planning in  developing 
nations:  a practical  approach. Journal  of World  
Forest Resource  Management 4: 47—59.  
Sihvonen, A. 1988. Raakapuumarkkinat Suomessa  — 
markkinoiden  rakenne  ja kilpailuolosuhteet. Elin  
keinohallitus, tutkimusosasto.  Selvityksiä 1/1988.  
96 s. 
Siitonen, M. 1983.  A long term forestry planning system 
based on data from  the Finnish national  forest 
inventory. Teoksessa:  Forest inventory for  im  
proved management. Helsingin yliopiston metsän  
arvioimislaitoksen  tiedonantoja 17:  195—207.  
Sillanpää, J. 1984. Maatilatalouden  rakenteen  kehittä  
mistoiminnassa  käytettävät  tilastolliset  tiedot  ja nii  
den  luotettavuus. Maatilahallituksen  julkaisuja 12. 
94 s. 
Speidel, G. 1972.  Planung im  Forstbetrieb.  Grundlag 
und Methoden  der Forsteinrichtung.  Verlag Paul  
Parey, Hamburg-Berlin. 268  s. 
Steen,  H. (toim.). 1984. History of  sustained-yield 
forestry:  A symposium.  Western  Forestry  Center, 
Portland, Oregon. October 18—19, 1983.  The 
Forest History  Society. USA. 
Strand,  H. 1970.  Avvirkningen pä  tidligere skoglese og 
skogfattige bruk  hvor det  er  tilkjapt  skog.  Norges 
landbrukshagskole, Institutt  for skogokonomi. 
Arsmelding 9:  45—55.  
Suhonen, P. 1988. Suomalaisten  arvot  ja politiikka. 
WSOY, Juva.  196 s. 
75 Folia  Forestalia 747 
Suunniteprosentit. Keskusmetsälautakunta  Tapio. Ko  
nekirjoite. 1 s. 
Sänkiaho, R. 1974.  Temput ja  kuinka  ne tehdään.  Mo  
nimuuttujamenetelmät kansan  palvelijoina. 4. uu  
distettu painos. Jyväskylän yliopiston kasvatustie  
teiden  tutkimuslaitoksen  julkaisuja 220.  192 s. 
Söderling, I.  1988.  Maassamuuton  ulottuvuudet.  Yksi-  
lö, alue-  ja yhteiskuntatason  tarkastelu  Suomessa 
vuosina 1977—1978 maassamuuttaneista.  Turun 
yliopiston  julkaisuja,  sarja  C,  osa 65.  245  s.  
Tapion vuosikirja  1977,  1978, 1979, 1980, 1981,  1982, 
1983, 1984, 1985, 1986, 1987. Tapio's Yearbook.  
Helsinki.  
Teeguarden, D. 1973. The allowable  cut  effect: a 
comment. Journal  of Forestry  71(4):  224—226.  
— 1974.  The geographic basis  for forest regulation. 
Journal of  Forestry  72(4):  217—220.  
Tervo, M. 1986. Suomen raakapuumarkkinoiden 
rakenne  ja vaihtelut. Summary: Structure and  
fluctuations of Finnish roundwood  markets. 
Communicationes  Instituti Forestalis  Fenniae  137. 
66  s. 
— 1988.  Suomen  metsäteollisuuden  raakapuuvarasto  
jen vaihtelut  1955 —87. Metsäntutkimuslaitoksen  
tiedonantoja 311. 41 s.  
Thompson, E. 1966. Traditional forest regulation 
model:  an economic  critique. Journal  of Forestry 
64(11): 750—752.  
Tikkanen, I. 1978.  Metsänomistajien muuttuvat  tavoit  
teet ja puunmyyntikäyttäytyminen. Metsä  ja Puu 
(1): 14—17.  
— &  Vehkamäki, S.  1987.  Yksityismetsien  havutukkien  
kysyntä  ja tarjonta. Havutukkimarkkinoita  ja met  
säpolitiikkaa koskevan  ekonometrisen  analyysin  
ennakkoraportti. Summary: Demand for and  
supply of sawlogs from  private forests in  Finland:  
Preliminary report  on econometric  analysis  of saw  
log markets  and  forest  policy.  Helsingin yliopiston 
kansantaloudellisen  metsäekonomian  laitoksen  tie  
donantoja 14. 51 s. 
— &  Vehkamäki, S.  1988.  Metsävarojen  hyväksikäytön 
tehostaminen  — metsäpolitiikan uudet  haasteet.  
Unitas 60(1):  14—18.  
Tulo- ja varallisuusverolaki.  Suomen  asetuskokoelma, 
1240/1988. 
Waggener, T. 1969. Some economic  implications of 
sustained  yield as a forest regulation model.  
Contemporary Forestry Paper Contribution  6. 
University  of Washington, Seattle.  22 s. 
Valkonen, T. 1984.  Haastattelu-ja kyselyaineiston  ana  
lyysi  sosiaalitutkimuksessa.  7.  painos.  Gaudeamus, 
Helsinki.  159  s. 
— 1985.  Alueelliset  erot. Teoksessa:  Valkonen, T., Ala  
puro,  R.,  Alestalo, M., Jallinoja,  R.  &  Sandlund, T. 
(toim.).  Suomalaiset.  Yhteiskunnan  rakenne  teollis  
tumisen  aikana.  WSOY, Porvoo-Helsinki-Juva.  s. 
201—242.  
Varmola, R. 1986.  Perikuntien  ja yhtymien merkitys  
maataloudessa.  Pellervo-Seuran  Markkinatutkimus  
laitos. Julkaisu  32. 82 s.  
Ventola, K.  1980. Kuvioittaisen  silmävaraisen  arvioin  
nin  tarkkuus ja arviointitarkkuuden  kehitys arvioin  
tikautena. Metsänarvioimistieteen laudaturtutkiel  
ma. Helsingin yliopisto. 58 s. 
Virta, J. 1971.  Yksityismetsänomistajien puunmyynti  
alttius Länsi-Suomessa vuonna 1970.  Summary: 
Timber-sales  propensity of  private forest  owners in  
Western  Finland  in 1970. Folia  Forestalia  114. 40  s. 
Vuokila, Y. 1957. Relaskooppimenetelmän tarkkuudes  
ta  puuston  arvioinnissa.  Summary: On  the  accuracy  
of the  relascope method  of  cruising.  Communicationes  
Instituti  Forestalis Fenniae  51(4). 62  s. 
Yksityismetsien hakkuumahdollisuudet  ja hakkuupois  
tuma. Kenttätöiden ohjeet. 1980—1986.  Metsäntut  
kimuslaitos, metsäekonomian tutkimusosasto.  Ko  
nekirjoitteita. 
Yksityismetsien käsittelyohjeet. Tapio 3/1981.  Keskus  
metsälautakunta  Tapio. 20  s.  
Yksityismetsätalouden suuntaviitat.  Tapio 5/1978.  
Keskusmetsälautakunta  Tapio. 8 s. 
Yrjönen, K. 1981.  Uusi hakkuulaskelma  on MELA  
NEN.  Metsä  ja Puu  (4): 7—B.  
—
 1983. MELANEN-hakkuulaskelma  
—
 seloste  
—
 oh- 
jelmiston käyttö.  Finnmap Oy,  metsäosasto.  Hel  
sinki.  Konekirjoite.  15  s. 
Total  of  167  references 
76 
Karppinen, H. & Hänninen, H. 
Summary  
Actual  and  allowable  cut  in nonindustrial  private  woodlots 
in southern Finland  
Background  and objectives  
The major part  of the  Finnish  land  area is  covered  by  
forests, two thirds  of which  is  owned by  nonindustrial  
private forest  (NIPF) owners controlling  approximately  
380  000  forest  holdings.  Consequently,  NIP-forests  are 
of crucial  importance  to the  forest  industries  supplying 
approximately  80  % of  the  domestic  industrial  roundwood.  
The forest industries  are  still  the  backbone  of the 
Finnish  economy  and  their  significance  as the  source of 
net  export income  has  even increased  recently. 
One  of the  main  targets of  public forest policy  is  full  
utilization  of the  allowable  cut. This  situation  has  been  
regarded to prevail,  when  actual  cuttings  correspond to 
the  allowable  cut  based  on sustained  yield at  the  district  
level.  However, during the  past twenty-five years  the  
allowable  drain  has  exceeded  the  total  drain  (Fig. 1), 
which  means that  the  actual  cuttings  have  remained  
below  the allowable  cut. The  trend of the actual  
cuttings  has  been  decreasing while  the  allowable  cut  has  
been  increasing.  The  major part  of the  volume  of  the  
unused  cutting potential lies  in  private forests. 
Ignoring the  demand  factors,  the  under-utilization  of 
forest  resources is  often assumed  to be  caused  by  the  
rapid structural change in  private forestry  since  the  late  
60s. The share  of farmers in  the  forest ownership 
structure  has  diminished  substantially. The  increasing 
number  of non-farmers, heirs  and  female  owners,  as 
well  as the  ageing of the  forest  owners and  fragmenta  
tion  of holdings have  been regarded  as threats to 
roundwood  supply. 
Investigations  carried  out so far  have  not revealed  
what  kind of forest owners under-utilize  or over-utilize  
their forests,  and  why  they  act  as they  do.  This  kind  of 
information is available  only  at  the woodlot  level.  
Therefore, a large  research  project  was  launched  in  1980  
by the  Finnish Forest Research Institute to collect  
information  concerning a sample  of  forest  holdings. 
Concern  about the  under-utilization  of cutting 
potential  was  relevant  only  to the  southern  part  of  the  
country (Fig. 5),  which  was,  and  still  is, the  most  
important  area considering roundwood  supply.  Conse  
quently, it was selected  as the  study area. Five  
descriptive preliminary reports  each concerning a 
different  part  of  the  country  have  been  published so far. 
This report summarizes the  regional results,  
especially  with  respect  to the  use of  the  allowable  cut  on 
different  kinds  of holdings. The  study  objectives  are: 
— to describe the  structure  of  NIP-  forest  ownership 
— to analyse differences  in  the  use  of the  allowable  cut 
between  different  kinds  of forest owners and 
holdings 
— to group  forest  owners according  to their  use of  the  
allowable  cut  and  analyse the  differences  between  
these  groups 
— to study to what extent  the  principle of sustained  
yield  is  followed  on private  woodlots  
— to describe  the  use  of  forestry  extension  services  and  
its relation  to the use of the allowable  cut 
The  development of the  structural  change in  private 
forestry is  also  briefly described.  
The information  on the  regional volume  and  
structure of  the roundwood  demand as well  as the 
information  on the  stumpage prices  at  the  woodlot  level 
was not available.  However, the  exclusion  of the 
demand  factors from  the  analysis  is  not seen as a severe 
constraint, because  the study was  not aimed at 
explaining the  level  of the  use of  the  allowable  cut  or its 
temporal variation. Ignoring the demand  factors  
implicitly  means  that  roundwood  sellers  would  not  be  
discriminated  in  the  market  either  by  prices  or volume.  
In these circumstances, the differences  in  the round  
wood  supply and  thus  in  the  use of the  allowable  cut  
are  due  to factors concerning forest owners. 
Data and  methods 
Data are based  on a  sample of forest  holdings. The 
sample holdings were chosen  by  two-stage areal  cluster  
sampling. The  first-stage  sample unit, the  cluster,  was  a 
map  sheet  (10 x 10 km)  and  the  second-stage sample 
unit  was  a forest  holding (Fig. 2  and  3).  The  data  were 
gathered by  interviewing the  forest owners and  making 
inventories  of their woodlots.  Information  on owners'  
background, the  use of forestry  extension  services  and  
actual  cuttings during the  preceding five  years  were 
collected  by  interviews.  Inventories of  sample woodlots  
were carried  out to calculate  the allowable  cut. 
The  study  concerns NIP  -forest holdings  exceeding 5 
ha  of productive forest  land  in  southern  Finland  (15 
forestry board  districts, Table  1). The data were 
collected  during the  period 1980—86, at the  rate of 
approximately two  forestry  board  districts  a  year.  The  
information  on  actual  cuttings  covered  five-year  periods 
during the  years  1975—86.  The  study  period was  long 
enough to include  the  effects of  one business  cycle.  
The non-response  rate  was rather  small (4.8  %)  
setting the  number  of approved  interviews  at 2 121  
(Table 1). Due  to high data  gathering costs,  the  forest  
inventory  was  carried  out only  on 1  864  holdings. 
77 Folia Forestalia 747 
The selection  of  the  criteria  on which  to compute the  
allowable  cut  was problematic. The  same volume of 
actual  cuttings  can be  regarded as over-,  full-  or  under  
use of the  allowable  cut depending on the  way  the  
cutting potential is  defined.  Traditionally,  foresters  are  
committed  to the  principle of  sustained  yield, which  has 
been  criticized  on economic  grounds by  some forest 
economists (Hyde 1980, Samuelson  1976, Thompson 
1966, Waggener 1969). 
The  allowable  cut  was  calculated  in  the  study  on the  
basis of two criteria. The allowable  cut based on 
sustained  yield  at  the  woodlot  level  is  based  on the  even 
net income  from  cuttings  during five successive  
management plan periods (in total 50 years). The  
allowable  cut on a silvicultural  basis describes the 
immediate  cutting potential according  to certain stand  
level  silvicultural  rules.  Both  measures are characteristi  
cally technical  and  they are  not  compatible with  
individual  cutting policies adopted by  forest  owners. 
They have  been  calculated  for the analysis  of the  
differences in the  use of  the allowable  cut  between  
different  kinds of forest owners and  holdings. 
Forest  owners and  their holdings were described  by  
percentage distributions  and  means. The use of  the  
allowable  cut  was  described  by  calculating the  means of 
a ratio  between  actual  cuttings and  allowable  cut  
against different  background factors. Forest  owners  
were grouped according  to their use  of the  allowable  
cut  by  K-means  clustering  method  (Engelman 1980). 
The grouping variable  was formed using principal  
component analysis by combining the variables  
describing the  use of the  allowable  cut  on the  basis  of 
both  criteria  mentioned  above.  A simple elaboration  
technique was  also  applied to explain the  differences  in  
the  use of the  allowable  cut between  different kinds  of 
forest owners. In the  computations, observations  were  
weighted because  sampling was  carried  out  with  varying 
selection  probabilities depending on the  total  area of 
the holding. The statistical significance of the  
differences in  means and  percentage shares  were tested  
with  the t-test. 
The  reliability analysis  on the  data  revealed  that  the  
non-response  did not create a  bias  in the results.  The 
background information  collected  also  proved to be  
quite compatible with  existing  registers.  
Background  information concerning  NIP 
-forestry  
According  to the  study results,  farmers  comprised  44 % 
and  non-farmers  33 % of  NIP-forest owners in  southern  
Finland.  Farmers, however, still owned  half  of  the  
forest land  area. The remaining  part  of NIP-forest 
holdings (22 %) was owned  jointly, either  by  heirs 
(13 %)  or family concerns (9 %). 
The mean age  of  forest owners was,  on average,  
rather high, at  53 years.  The average  duration  of 
ownership of  the  holding was  18 years  at  the  time  of the  
interviews. 
Every  third  holding (35 %) was used  mainly for  
agriculture. Forestry  was the  main  production orienta  
tion also  on every third  holding (33 %).  Every  tenth  
holding (12 %)  was used  for agriculture  and  forestry  
equally. One  fifth (19  %)  of the  holdings was used  
mainly  for  recreation  and  residence.  The latter group  
only accounted  for 10 % of the  forest land  area. 
The  average forest  land  area per holding was 30  ha  
and  the  average  area of arable  land  correspondingly 10 
ha. 
The majority of forest  owners (58  %) resided  
permanently on their  holding. Sixteen  percent of the  
owners resided  in  the  same  commune as their  holding  
and  26 %  resided  in  some other commune. 
Further  information on forest owners'  background  
and  their  use  of  forestry  extension  services is presented  
in  Figures 6—14  and  Tables  2—5. There  is  a  short  
summary  of the  structural  change of  the  private  forest  
ownership  during 1975—83  in  Figure 13. 
Average  use  of  allowable cut 
The utilization rate  of the allowable  cut  based on 
sustained  yield at  the  woodlot  level  was on average  as 
high as 97  %.  The  corresponding share  of  the  allowable  
cut  based on silvicultural  requirements, i.e. immediate  
cutting potential, was 78  %. 
On the other hand, measuring the  forest balance by  
comparing the total drain with  the  allowable  drain  
based  on sustained  yield  at  the district  level  (data from 
National  Forest  Inventory) revealed  a clear  surplus  in  
forest balance (Fig.  1). The difference  between  these 
two separate measures of the  allowable  cut  based  on 
sustained  yield  is  partly  due  to  different  cutting  budget 
methods.  The  allowable  cut  based on sustained  yield for  
the  first management plan  period (10 years) was  defined  
in  the  study to fulfil  the  requirement of equal net 
income  from cuttings during the following four  
management plan periods.  In  the  study  sustained  yield 
is thus  calculated  on an income  basis  not on a volume  
basis as in the calculation  based on National  Forest 
Inventory. The  difference  in  the  computing unit  further  
explains  the  difference  in  the  two  measures of  allowable  
cut.  The method  used  in this  study  is based  on sustained  
yield at  the  woodlot  level, not the  district level  as in  
National  Forest  Inventory. The latter  method  gives 
higher estimates than  when  just summing up  the 
woodlot-level  cutting potential (Schweitzer et al 1972, 
Teeguarden 1974). According to preliminary  
calculations, ignoring the  borders of the woodlots  
raised  the allowable cut in  NIP -forests of Southern  
Finland  by  about  12 % and  the  utilization  rate  was,  
correspondingly, 86  %. 
The question can be  raised, whether  it is necessary  to 
calculate  the  allowable  cut  based  on sustained  yield at  
the  woodlot  level  at all. The Finnish  law  concerning the 
treatment of NIP  -forests does  suppose  sustained  yield 
forestry  only  in  its  modest  form: the  forest  land  has  to 
be  preserved  covered  with forests  and  it  is prohibited  to 
clearcut young growing stands.  According  to  Lönnstedt  
(1986 and  1989), most Swedish  forest owners have  a  
long time  perspective,  even including the  establishment  
period of the next  generation. This  would  indicate  that  
78 
Karppinen, H. & Hänninen, H. 
forest  owners follow  the  principle  of sustained  yield on 
their  woodlots, although not with  respect to a year  or  
ten-year period but  on a much  longer, generation-long 
time scale. 
Differences in the use  of the allowable cut on 
forest holdings 
The  study  revealed  an essential  feature concerning the  
use of the allowable  cut: the use of the allowable  cut 
varied  considerably between  different woodlots.  Forest  
owners could  be  grouped according  to their  use of the  
allowable  cut  into six  different  groups,  varying from 
very  slight  use to  heavy over-use (Fig.  28,  Tables 6—7).  
Half  of the  forest owners in southern  Finland  cut less 
than the allowable  cut based  on both criteria would 
allow  (Fig. 29). Their  share  of  the  forest  land  area was 
about  40 %. Forest  resources  were fully utilized  on 
every  fifth  holding, which  covered, however, more than  
one
 fourth of the forest land area. One third of  the 
forest owners over-used  their  cutting potential; these 
also  accounting for one third  of the  forest land  area. 
It seems that forest  owners do not follow the  
principle  of sustained  yield based  on even net income, 
nor do their cuttings comply with immediate  
silvicultural  cutting  potential.  The study period (five  
years)  is, nevertheless, rather  short  for  drawing  such  
conclusions.  The  actual  cuttings  seem to  depend on the 
amount of  the  allowable  cut:  the  greater the  allowable  
cut, the  greater the  cuttings.  However, they do not 
increase  at same rate:  the use of  the  allowable  cut 
decreases  as the allowable  cut  increases.  The  phenom  
enon is familiar to other economic  resources. 
The six  owner groups  naturally contributed  differ  
ently to the  total  amount of cuttings (Fig.  34). The  
over-users (groups I and  II), who  comprised  one third  
of the owners, cut more than one half of the total 
amount of annual  cuttings.  Their  share  of the  total 
amount of the  allowable  cut  based  on sustained  yield 
was,  however, only  one fourth. Correspondingly, the  
most striking under-users  (groups V and  VI), also 
representing one third  of  the  owners,  only cut five 
percent of the  total  amount of annual cuttings, 
although their  share  of the total amount of the  
allowable  cut  based  on sustained  yield  was more than  
one fourth. 
If the  under-users  continued  this  cutting behaviour  in  
the  future,  the amount of total  supply would  diminish  
substantially: the  over-users could  not continuously 
exceed their  allowable  cut without  jeopardizing their 
future  growing stock and  cutting potential. It is  obvious  
that the  same  woodlots  are not continuously either  
over-used or under-used.  In the short  run, the  cutting 
intensity  varies considerably but in  the  long run the  
differences  will  be  smaller.  Besides, the  results  indicate  
that  cutting activity  varies  with  age:  old  forest  owners 
cut less  than  young ones. 
The use of the allowable  cut varied  substantially  
when  considering only  a few  of the  factors  describing 
forest owners and  their holdings. It is  obvious  that the 
background factors of forest owners do not 
satisfactorily  describe  those  goals and  needs  which are 
essential  for explaining forest owners' cutting 
behaviour.  Of course, the allowable  cut which  varies 
between  holdings has  a considerable  effect  on actual  
cuttings. 
Non-farmers used  their  forests more effectively  than  
other owner categories (Fig. 15). However, cluster  
analysis  indicated  that  non-farmers  could  be  roughly 
divided  into  two  separate  groups  (Fig  30). Many non  
farmers  were either  heavy over-users  or  very  slight  users 
(groups  I and  VI). 
On average, farmers almost  fully  used  their  cutting 
potential, based  on sustained yield on the  basis  of the  
even net  income  from cuttings.  They were the  majority  
among full-users  (group III)  and  there  were quite few  of 
them  among  very  slight  users (group VI). Farmers  can 
be  said  to have  positive  features  in  their  cutting 
behaviour.  They  cut  regularly and,  in  general,  the  actual  
cuttings correspond to the allowable  cut based on 
substained  yield,  which has  a  positive  effect on wood  
production. 
Concerns  used  their  cutting potential, based on 
sustained  yield, to the  same extent  as farmers.  The  share  
of actual  cuttings of  the  allowable  cut remained  most 
clearly  below  full-use  on the  holdings  owned  by  heirs.  
The allowable  cut on a silvicultural  basis  showed  that  
heirs  had  quite large immediate  cutting potential on 
their  woodlots.  
The analysis  of the  use of the  allowable  cut by  
production orientation  of the  holdings indicated  that  
the  use of the  cutting  potential was more effective on 
the  holdings used  mainly for forestry than  on the  
holdings oriented  towards  agriculture (Fig. 19). The  
result  naturally resembles  the difference between  
farmers and  non-farmers.  
Surprisingly,  the  allowable  cut  based  on sustained  
yield  was  almost  fully  used  on the  holdings used  mainly  
for recreation  and  residence.  As expected, the  actual  
cuttings were  smaller  than the average  on these  
holdings. Also  the  allowable  cut  was  small.  It is  possible  
that  these, already earlier  heavily  cut  forest  holdings, 
are defined  as recreation  forests by  their owners,  
because  the  forests  are not regarded  to have significance 
concerning roundwood  production.  The owners of the  
holdings used  for  recreative  and  residential  purposes  
were, however,  polarized into  over-users and  under  
users  (Fig.  30),  in  a similar  manner as non-farmers.  
The ageing of forest owners reduced the use of the  
allowable  cut (Fig. 17). The decrease  in the actual  
cuttings was  quite steep. The  same change in  the  use of 
the allowable  cut was also evident  when  the duration  of 
ownership of the  holding became  longer. The  results  
thus  support  the  assumption that  a forest  owner's use  
of his  allowable  cut  follows  the  development of his  life  
cycle  (see e.g. Järveläinen  1981  and  1988 a, Kuuluvainen  
1989).  It is  obvious  that a young  forest  owner, who, for  
example, has recently partly inherited  and  partly  
purchased a holding, has  a  great need  for money  to 
fund  the  redemption of  the  holding and  to implement 
his  investment plans for  the  holding or other  purposes.  
Besides, at  this  age marriage and  the  establishment  of a 
family  and a home  are  a common behavioural  trait  and  
79 
Folia Forestalia 747 
consequently create  a  need  for  extra  money.  Consumption 
and  cutting decisions  seem to be  dependent on each  
other, which  would  suggest that  forest  owners could not  
be  regarded as systematic  maximizers  of  discounted  net  
returns  from cuttings  (Kuuluvainen 1989). The  results  
indicate  that especially  old  farm-forest owners cut  
lightly compared to their  potential  (Fig.  19). This  may  
be  in  anticipation of bequeathing of the  holding. 
The assumed intensification  of the use of the 
allowable  cut  when  the  size  of  forest  holding gets larger 
did not obtain  support from  the  results.  There were 
very  small  differences  in  the  use of  the  allowable  cut  
between  different  size  classes  once forest  holding size 
exceeded  10 ha  (Fig. 20).  Only  on small  forest  holdings 
(5—10  ha) was the use of the allowable  cut at a low 
level  and  the  actual  cuttings were small.  Other  goals 
than  wood  production would  appear  to be  dominant  in  
the  management of these  woodlots.  Also  the sales 
interval  is  often  quite long on small  woodlots, which is  
reflected to the  extent the cutting potential is used  
during a  certain  period. Cluster analysis revealed  that  
the  mean size  of  forest  holdings belonging to  full-users  
(group  III)  was  larger  than  the  average.  
The  results do not support the  assumption that  forest  
owners'  residence  on the  holding  increases  the  use of  
the  allowable  cut. In fact, the  forest  owners residing 
outside  the  study  commune used  their  allowable  cut  to  
a  remarkably greater degree than  owners residing on 
the  holding or outside  the  holding but  in  the  same 
commune (Fig. 23). People living in towns may have  
different  kinds  of ways  of life  and  consumption and  
investment  patterns than  rural  people which  would  
affect their  use  of forests. The  same  phenomenon may  
partly  explain  the difference  in  the use of forest  
resources between  farmers and non-farmers.  The forest 
owners living outside  the study commune were  
polarized in  a similar  manner as non-farmers  with  
respect to their  use of the allowable  cut (Fig. 30). 
Owners who  resided  permanently  on  the holding were 
few  among  very  slight  users (group  VI)  like farmers  but  
formed  the  majority  among full-users  (group  III). 
Finally,  it  can be  concluded  that the use of  the  
allowable  cut will  decrease  if the  number of forest 
holdings owned  by  heirs  increases,  the duration  of  
ownership of  the  holdings is  extended  and  the  number  of  
small  forest holdings (5-10 ha)  increases.  The  growth in  
the  number  of non-farmers  can not be regarded to 
affect in  the  same direction  — however, the  variation of 
the  cutting intensity  will  increase.  
The effect of forestry  extension on the use  of 
the allowable cut 
The effect of  forestry  extension  activities  on the  use of 
the allowable  cut  seemed to be rather  weak.  Besides, 
there is always uncertainty about the  existence of 
causality between  policy variables  and  target variables  
in non-experimental analysis.  The forest owners who 
have  used  extension  services can be selected  according  
to many  factors. The  actual  cuttings and  allowable  cut 
were almost without  exception greater  on the holdings 
whose owners had  used  extension  services  than on other 
holdings. This  would  indicate  that the  possibility  of 
selection can not  be excluded.  
Only  vocational  forestry  training seemed  to increase  
actual  cuttings  and  the  use  of the allowable  cut  (Fig.  
24). The use of the allowable  cut was not more effective  
on woodlots  having a  forest  management  plan than  on 
woodlots  without  such  a plan (Fig. 25).  The  effect of  a 
plan could  be  expected  to show  only after five  years.  
Only  few forest  owners had  possessed a plan for that  
long a time. The possession of a plan did not 
significantly  intensify  actual  cuttings.  However, the  
allowable  cut  was  greater on  the  holdings having a plan 
than  on other holdings. Cluster  analysis  results  gave  
limited support to the assumption that forestry 
planning encourages  full utilization  of cutting potential. 
The forestry  extension  organizations have recently  
invested  heavily  on forest  management planning both  
quantitatively and  qualitatively.  Forest  owners are now 
personally  trained  to use  the  plan. The possible effect of 
this  development cannot yet be seen in  the data  
collected in  1980 —86. It can be  expected that  better  
informed  forest owners are more willing and  able to 
follow  their  plans. Forest  management planning  may  
also  focus actual  cuttings on those  forest  stands,  which  
require most  urgent treatment on silvicultural  grounds. 
Attending forestry extension  meetings did  not affect 
the  use of  the  allowable  cut (Fig. 26). Both  actual  
cuttings  and  allowable  cut  were on a higher level  on 
holdings whose  owners had  attended  meetings. These  
results  are,  however, tentative because of poor  
information  on, for  example, the  frequency  of partici  
pation. 
Structural change  and roundwood supply 
Since the early 1970's one of  the most frequently 
discussed  problems in NIP -forestry has  been  the  
structural  change of forest  ownership  and  its  possible  
impact  on roundwood  supply. The  authors  of  this paper  
were encouraged to make  a rough quantitative estimate  
of  the  effects that changes in  owner structure  could  
have  on roundwood  supply. The calculations  were 
based  on the  study data  and  a projection  of structural  
changes  among  forest  owners up to the  end  of this  
century (Järveläinen 1988b). 
Only such structural  changes were  included  in the 
calculations  that  according  to this  study had  a negative 
effect  on roundwood  supply.  These  were  the  fragmenta  
tion  of forest  holdings, the  ageing of forest  owners,  the  
increase  in  the  number  of holdings used  mainly for  
recreation  and  residence  and  the  growing number  of 
holdings owned  by heirs. Cuttings for sale  were 
assumed to remain  at the current  level and  each 
background factor  was  analysed  separately  regardless  of 
the  overlapping of  different structural  factors. 
The analysis  revealed  that the  increase  of  small forest 
holdings and  old  forest  owners  would  most  substantially 
diminish  the roundwood  supply  (Table 15).  The  
projection of structural  change in  private  forestry  in  the  
year  2000 was combined  with  the  data (Table 16). The  
80 
Karppinen,  H. & Hänninen, H. 
increase  of  small forest  holdings  was,  however, excluded  
from  the  projection.  According to recent investigations  
the annual  speed of  fragmentation in  forestry is  
approximately 0.6 % which  means 2  000  new  forest  
holdings  annually distributed  over all  size classes.  
The effects  of the  separate background factors  on 
roundwood  supply  are not additive.  This  is  because  the  
factors  are not mutually  exclusive.  For  example,  small  
forest  holdings are often  used  mainly for  recreation  and  
residence.  However, it can be concluded  that the  
combined  negative effect  on roundwood  supply of  these  
four  factors, fragmentation included, would  be  at  most  
1.5 mill. m3/a  in  the  year  2000  in  the  whole  of  southern  
Finland. The annual reduction  in 2000 would  be  at 
most  5 % of  the average annual level  of commercial  
roundwood  removals  in  the early  1980's in  private  
forests of southern  Finland.  
Based on these tentative estimates, it can be 
concluded  that  the  effect  of the  structural change in 
nonindustrial  private forestry  on roundwood  supply 
will  be  rather small  by  the  year  2000.  Besides, the  
structural  change includes  factors  such  as the  increase  
in  the  number  of non-farmers  that, according  to the  
study,  cannot be  expected to diminish  roundwood  
supply. 
This  simple projection points out the  urgent need  to 
investigate  the  quantitative aspects of  structural  change, 
not  only the  changes in  the  shares  of background 
factors  of  forest  owners but  also  the  quantitative effect  
of these changes on roundwood  supply. 
Concluding  remarks 
A few reservations  must be  made concerning the 
interpretation of  the  study  results.  In  the  first place,  the  
demand  factors were excluded  from the study. For  
instance, stumpage prices have  according to 
Kuuluvainen  (1989) and  Carlen  (1986) — at  least  in  the  
short  run — a considerable  effect on roundwood  
supply. 
Other  investigations have  also  indicated  the  importance 
of  forest owners'  income  and  wealth  as factors affecting 
cutting behaviour  (Kuuluvainen 1989). However, this  
kind  of analysis  was beyond the  scope  of this study. 
Studies  on the  use  of the  allowable  cut  are especially  
interesting  from the  point of view  of  forest policy.  
Many problems are still  involved  in  the  concept "use  of 
allowable  cut". The use of the  allowable  cut  is defined  
as the  ratio  between  actual  cuttings  and  allowable  cut. 
While  an accurate  measurement of  actual  cuttings is  
possible, the allowable  cut is an estimate of cutting 
potential which  is  not only  a matter of  measurement. 
The allowable  cut can be calculated  according to 
various  criteria  depending on the  decision  maker.  The  
selection  of the  criteria  for  allowable  cut  is  a political  
decision  and  of crucial  importance considering the  
interpretation of  the  level  of the  use of the  allowable  
cut. 
Technical  correlations  between the use of the  
allowable  cut  and  the  factors  of which  it  is  composed, 
i.e.  actual  cuttings and  allowable  cut,  make  it  difficult  
to estimate the real  effect  of  each factor affecting  the  
use of  the  allowable  cut.  However,  cutting potential can 
and  should  be included  in  the analysis of roundwood  
supply  at  the  micro  level. 
The actual  data on cuttings were collected  from  a  
five-year  period, which  is  a very  short  time  compared to  
both  the  rotation  of the  growing stock and  the  total  
duration  of  the  ownership of holdings. The  former is  
almost 100 years  and  the  latter  is assumed  to be  30  
years.  The  five-year  period does  not necessarily  give a  
realistic  view  of the  use of  the  allowable  cut,  especially  
on small  holdings. Compared to the  growing stock, a  
considerable  amount of roundwood  can be  cut  at one 
time on these woodlots:  a long sales interval  can 
represent full-use  or even over-use of  forest  resources.  
On  the  other hand, if  sales do  not occur during the  five  
year  period, the  owner is  considred  to be an under-user.  
The real  over-and  under-users  can not be identified  in  
this  data.  Longer time-series  of actual  cuttings will  be  
needed  in  future  studies.  
During the  course of  preparing this  report, it  became  
apparent that further research  is required in  the  
following areas. First,  to understand  cutting behaviour  
and  the use of forest resources it is necessary  to be  
aware of the goals and  targets  of forest owners with  
respect to their  forest  ownership. Forestry-related  
values  are  presumed to be  guiding individuals'  goal  
setting and  behaviour.  Values, goals and  targets with  
respect  to forest  ownership may  change because  of  the  
structural  change in  society  and  the  rising  standard  of 
living.  The  non-productive functions  of forests  will  be  
increasingly emphasized in  the  future  which  may  affect 
the  roundwood  supply.  
Secondly,  little  is known  about  the  effect of  extension  
activities on the  use of forest resources.  The effective  
ness of  extension activities  as a means of forest  policy  in  
a changing society  needs  to be  studied  more extensively.  
Finally, more research should be focused on the  
structural  change in  private forestry  in  general and  
especially on the implications of that change on  
roundwood  supply. More emphasis should  be put on 
theoretical  considerations.  
Liiteluettelo  — List  of  appendices  
1. Tutkimuksen kenttätöissä  mukana  olleet 84  
2. Haastattelulomake 85 
3. Inventointilomake 90 
4. Suunnitteiden  määrittämisessä  käytettyjä  tietoja 91 
Liitetaulukko  4.1. Melanen-hakkuulaskelmassa  käytetyt yksityismetsien metsänhoitotöiden  keski  
määräiset  yksikkökustannukset,  havutukin  kantohinta  ja  havutukin  sekä  -kuidun  hintasuhde 91 
Liitetaulukko  4.2. Metsänhoidollisen  hakkuusuunnitteeen  muuntamisessa  kertymäsuunniteeksi  
käytetyt metsälautakunnittaiset  hukkapuuprosentit 91 
5. Hakkuumahdollisuuksien  käyttöaste. Tilakohtaiset  jatkuvat ja luokitellut  muuttujat 92 
6. Metsänomistajia ja tiloja kuvaavia  taustatekijöitä  omistajaryhmittäin  ja alueittain 93  
Liitetaulukko  6.1.  Metsänomistajien jakautuminen omistajaryhmiin.  Erilaisten  omistajaryhmitysten 
vertailu 93 
Liitetaulukko  6.2.  Metsänomistajakunnan ikäjakauma omistajaryhmittäin  ja alueittain 93 
Liitetaulukko  6.3.  Tilan hallinta-aika  omistajaryhmittäin  ja alueittain 94  
Liitetaulukko  6.4.  Metsänomistajakunnan sukupuolijakauma omistajaryhmittäin ja alueittain 94 
Liitetaulukko  6.5.  Tilojen jakautuminen metsälön  koon  mukaan  omistajaryhmittäin  ja alueittain 94 
Liitetaulukko  6.6.  Tilojen jakautuminen peltoalan mukaan  omistajaryhmittäin  ja alueittain 95  
Liitetaulukko  6.7.  Tilan saantotapa omistajaryhmittäin  ja alueittain 95  
Liitetaulukko  6.8.  Metsänomistajien tilalla  asuminen  omistajaryhmittäin ja alueittain 95 
Liitetaulukko  6.9.  Tilan tuotantosuunta omistajaryhmittäin  erikokoisilla  metsälöillä 96  
7. Metsätalouden  edistämistoimintaa  kuvaavia  tietoja 97 
Liitetaulukko  7.1.  Metsänomistajien saama metsäalan  koulutus  koulutuslajeittain 97 
Liitetaulukko  7.2.  Metsänomistajien saama metsäalan  koulutus  ikäryhmittäin 98 
Liitetaulukko  7.3.  Hakkuumahdollisuuksien  käyttöaste  edistämistoiminta-aktiivisuutta  kuvaavien  
yhdistettyjen muuttujien mukaan 98  
8. Metsänomistajan arvio  hakkuutoiminnastaan 99 
Liitetaulukko  8.1.  Metsänomistajan oma  arvio  tilansa  hakkuumahdollisuuksien  käytöstä  omistajaryhmittäin  
ja alueittain 99 
9. Metsänomistajien käyttöasteryhmittely 100 
Liitetaulukko  9.1.  Metsävaratietoja käyttöasteryhmittäin 100  
Liitetaulukko  9.2. Metsänomistajien jakautuminen omistajaryhmiin käyttöasteryhmittäin 101 
Liitetaulukko  9.3. Metsänomistajien jakautuminen eri alueille  käyttöasteryhmittäin 101 
Liitetaulukko  9.4. Metsänomistajien ikäjakauma käyttöasteryhmittäin 102  
Liitetaulukko  9.5. Tilojen hallinta-aikajakauma käyttöasteryhmittäin 102 
Liitetaulukko  9.6. Metsänomistajakunnan sukupuolijakauma käyttöasteryhmittäin 102 
81 Folia Forestalia  747 
82 
Karppinen,  H. & Hänninen, H. 
Liitetaulukko  9.7.  Tilan tuotantosuunta käyttöasteryhmittäin 103 
Liitetaulukko  9.8.  Tilojen jakautuminen metsälön  koon  mukaan  käyttöasteryhmittäin 103  
Liitetaulukko  9.9.  Tilojen jakautuminen peltoalan mukaan  käyttöasteryhmittäin 104 
Liitetaulukko  9.10.  Tilan saantotapa  käyttöasteryhmittäin 104 
Liitetaulukko  9.11.  Metsänomistajien tilalla  asuminen  käyttöasteryhmittäin 105  
Liitetaulukko  9.12.  Tilakohtainen  metsätalouden  suunnittelu  käyttöasteryhmittäin 105  
Liitetaulukko  9.13.  Metsätaloudelliseen  neuvontaan osallistuminen  käyttöasteryhmittäin 105  
Liitetaulukko  9.14.  Metsänomistajien saama metsäalan  koulutus  käyttöasteryhmittäin 106  
Liitetaulukko  9.15.  Metsänomistajan oma arvio  tilansa  hakkuumahdollisuuksien  käytöstä  käyttöaste  
ryhmittäin 106 
Liitetaulukko  9.16.  Metsänomistajan oma arvio  tilansa  hakkuumahdollisuuksien  tulevasta  
käytöstä  käyttöasteryhmittäin 106  
10. Markkinahakkuiden  suhdannevaihtelun  mahdollinen  vaikutus  tuloksiin 107 
Liitetaulukko  10.1. Koko  maan yksityismetsien  markkinahakkuiden  suhdannevaihteluindeksin  keskiarvot  
aineiston  keruujaksoittain ja kutakin  jaksoa edustavat  metsälautakunnat 107  
Liitetaulukko  10.2. Markkinahakkuiden  suhdannevaihtelua  kuvaavien  indeksien  keskiarvot 
omistajaryhmittäin 107 
Liitetaulukko  10.3. Markkinahakkuiden  suhdannevaihtelua  kuvaavien  indeksien  keskiarvot alueittain 108 
Liitetaulukko  10.4. Markkinahakkuiden  suhdannevaihtelua  kuvaavien  indeksien  keskiarvot  käyttöaste  
ryhmittäin 108 
11. Hakkuumahdollisuuksien  vaikutus  käyttöasteeseen 109 
Liitetaulukko  11.1.  Hakkuumahdollisuuksien  käyttöaste  suunnitteen  luokissa 109  
12. Uudenmaan-Hämeen, Itä-Hämeen, Etelä-Savon  ja Etelä-Karjalan metsälautakuntia  
koskevia  tuloksia 109 
Liitetaulukko  12.1. Omistajaryhmät 110  
Liitetaulukko  12.2. Metsänomistajakunnan ikäjakauma 110 
Liitetaulukko  12.3. Tilan  hallinta-aikajakauma 110 
Liitetaulukko  12.4.  Tilojen jakautuminen metsälön koon  mukaan 111 
Liitetaulukko  12.5.  Tilan  tuotantosuunta 111 
Liitetaulukko  12.6.  Metsänomistajien tilalla  asuminen 111 
Liitetaulukko  12.7.  Metsänomistajien asuinkunta 112  
Liitetaulukko  12.8.  Metsätalouden  edistämistoiminnan  kohdistuminen 112  
Liitetaulukko  12.9.  Puukaupan tietolähteet  metsänomistajien mukaan 112  
Liitetaulukko  12.10.  Raakapuun markkinatilanne  puun  myyjän  näkökulmasta 113  
Liitetaulukko  12.11.  Puunmyyntipäätökseen vaikuttavat  tekijät  metsänomistajien mukaan 113  
Liitetaulukko  12.12.  Metsänomistajien suhtautuminen  nykyisiä  metsien  hakkuu-ja hoitotapoja 
kohtaan 113  
Liitetaulukko  12.13.  Myyntihakkuita suorittaneiden  metsän omistajien osuus 114  
83 Folia Forestalia 747  
Liitetaulukko  12.14.  Tilakohtainen  myyntihakkuumäärä myyntipuuta hakanneilla  tiloilla 114 
Liitetaulukko  12.15.  Hehtaarikohtainen  myyntihakkuumäärä kaikilla  tiloilla 114  
Liitetaulukko  12.16. Hehtaarikohtainen  kotitarvehakkuumäärä  kaikilla  tiloilla 115 
Liitetaulukko  12.17. Hehtaarikohtainen  kokonaishakkuumäärä  kaikilla  tiloilla 115 
Liitetaulukko  12.18. Puuston  keskitilavuus  tutkimusajankohtana ja viisi  vuotta sitä  ennen 115 
Liitetaulukko  12.19. Kehitysluokkien osuudet  metsämaan  alasta tutkimusajankohtana ja viisi  
vuotta sitä ennen 116 
Liitetaulukko  12.20. Metsänhoidollinen, suurin  kestävä  suunnite  ja prosenttisuunnite tutkimus  
ajankohtana ja viisi  vuotta sitä  ennen 116 
84 
Karppinen,  H. & Hänninen, H. 
LIITE 1. Tutkimuksen kenttätöissä mukana olleet. 
(a  = kenttäasiamies  
/a = kenttätyön valvoja 
Blomqvist,  Henrik Ka82  
eloranta, Esa Ka82  
-lassinen, Mauri Ka83  
leikkinen, Ilpo Ka83  
iujala, Jukka Va81, 82  
-lumalamäki, Mirja Ka82  
-lyypiä, Asko Ka83  
känninen, Harri Ka81,  82, Va83, 84 
Färvinen, Erkki Ka86  
Caisanlahti, Ilkka Ka81  
Cettunen, Martti Ka81  
Civistö, Ossi Ka80  
Cohmo, Ilkka Ka80  
Cuisma, Hannu Ka85, Va86  
Culju,  Jouni Ka80  
Cumpuniemi, Juhani  Ka81  
Ilkka Ka82  
Erkki Ka83  
.xirimaa, Timo Ka82  
-.epola, Antti Ka86  
Jetzen, Leena Ka85, 86  
Jetzen, Tiina Ka84  
linnainmaa, Pertti Ka83  
Malmberg, Ossi Ka84  
Mennä, Harri Ka85  
Muhonen, Timo Ka85  
Mustonen, Pekka Ka84 
Ovaskainen, Ville Va80  
Partanen, Pekka Ka84 
Parviainen, Tuulikki Ka81 
Pasanen,  Antero Ka83  
Peiponen, Pekka Ka81 
Pelkonen, Seppo Ka81 
Peltonen, Jorma Ka86 
Peltonen, Lauri Ka84, 85 
Peltonen, Virva Ka80  
Peränen, Anja Ka80  
Puustjärvi,  Esa Ka83, 84  
Raitanen, Anssi Ka85, 86 
Rinta, Juhani Ka83, Va8:  
Salo,  Rauno Ka86 
Schildt, Ville Ka85  
Sievänen, Markki Ka85  
Toikka, Klaus Ka82, 83 
Valli, Pasi Va86 
Vehmas, Jarmo Ka83  
Vesterlin, Veijo Ka84  
Viitanen, Jarmo Ka83, 84 
85 Folia Forestalia 747 
LIITE 2. Haastattelulomake. 
m 
p «ora 
C ££ 
«H CO • CO • 
rH B) •
_
 
_
 
_
>» 
rt n • p 
£ (Q . « 
c  
•
P rt 
C C •
-
 
-
 
-
 WW P x 
(0 «H • CC* 
1—) r-i • — - - rl H O rt • 
(0 rl • O. O. .*  > C • 
P (0 • 1- XL l«u.  
n x: • • 
• < • c •  
6 c • rt • • >> E •  rt 
OM :ct3 • -C rtrt :rt 3 
•  O 
p to • th how 
•  c 
c<h*-o)« o oo h <d •  rt 
0) rt Q. • • H H 0) P :rt tO 
toto c 
• O -H .H J* 0) S  
>. 03 O. rl • ® > E ffl 
h « ao 
• cc.*  to 
>> 3 P 3 3 • rt - - rt -H -  o 
C .*  rH rt .* • «H rt rt OT E 0) 3 
D -H . rt HH *0 rH o Q.  3 rt 
Tl J) O -H • I rl rl rH rt rl  t ED 
>-> ccrt» rtrt ••  a> a> -h 
P rt rt 0) P • P rt -COX) rt >> p  a ir»vo t~- 
C CÖ .*  C
• CÄ 0133 0) .*  
•n p rt C • rt C *33 to 
•rl C rt rt • O. rt «toto «-(M 3 C 
n d c« p to o o p i o) 
E 3  C i P 3 -rt rt C P C 
C rH B 3-H 33 rH  c C 0»»CH 
•h -h rt B p a
•••• jccbob  
to E*> C-H 0) :ffl V.  vt to S- rt c CO 
O BH tl b > P "»h U0 • • 3 rt E rt  «h p 
«0 0) rt rt <L> O CO rt W  • • 3 P rt '""J B P 
-HrtP p • • to op rt-h 
a. co.rt c n a) - - o i p o 
:0 d d h  c (9 t-rtrtP Brtrt :rt p  ..h rt  p 
-Hp>>nort rtto-ort cx: n >, o rt  -h t- 
rtc 3 to P ■-* rt rt • • P :rt E  O rt 
p -rH O o p rt rt rt E rt • • a> .*  c -ox: 
C P P 3 rH 3 rt c o :rt p •  
• B rt rt C 
c a> n n n -h 3 n op n tn • • to c x: p rt c 
toaoortPE to .*  ri p .rH.. rt <d to  x: o> 
(d 300)0) e • • 0) C C 0) *o 
c «- oj  ma- invo h o. j: o rt p h # b  c 3 
o 0) to Ä H T3 -H 0) O 
XL P rt t0 >. H  3HTJH 
o p -r-> «j rt o o  3 rt 
.X rt rt c rt *rH  rH  3  o p 
P PC rH CO 0) Q. rl  
rt o) to 3 rt rt p rt rt to 
•H rt -rH-ii rt «o  rt to p p 
rt rt E rH *0rtrt:rt0) 
p x: o rt rt -.h o. E p to E 
CO rH p 
C C c to >h c«- c\j m 
0) rt rt rt rt o rt 
P rH rH E 3 rH  
•rt -rt -rt rt 3 C -H  
Z H H to E O E-« 
=T LA VO t-~ 00 
< «< <c «c <c  
Oi 
3 
1  3331  Q D G D DOa  
3 E C> l 
E 3 — r- —l| 
•rt P I  
.*  tO 
- I 
P -rt I  
3 O 
" I 
P a i 
C 3 -] I 
»03 l :rt 
•
 :rt rt  
to -\ I * • * p 
P _* I i IH • w ....... c 
0)  m j i . 
.. .3
 
P m] 1 ...... .«..3  
•r~) 0)1 ...........rt 
M 10 (. P I • • 
•
 • • • «O 
.
 
.
 S  
>»3*rt3l « • • • • • *0) • «E 
cc
 
>
 
a.
 
s*i
 j
E
 • ' $ 
• • E • • • * 0) * C 
U I . . «rt • . . . Sm • 3  
< I • c • c 
S | -rt . c • • • • 0) • -n 
O lE*rt»«0*rtQ)rt3 
J I «rt •> • «LiEPPtO  
o 1 c • rt • « 0) "H to c rt  
J I P • • E c -rt 3 
Cd I C 
• rH .
• 3 O. C 
H 1 rt • o> • • c c rt to rt 
H 1 f-> .rt p -rt • C rt P 3 -o 
< 1 rtPrtPOJ-rtrncErt 
H I p p p p p rH -rt -rt .rt  P 
t/3 I t0rtt0rt-rt<DPE-*t0 
C lrtErtEO.C:rtrtPrt 
< IE rt t03a003E  
x io<x«:ocucua,E-«o  
:0 
•
 
C • 
0) • 
£ • 
'■OS 
3 J*  
3 -rt 
E E 
C 
0) I  
0) o 
-C 3  
t- J* C 
0) -rt 0) 
o. rt to 
C p :rt  
c rt -~i 
rtrt cc  
c  :rt c 
rtrt 3  to 
p P C 0) E 
10 to 0)  -rt o. >, 
•rt -rt OT L. C P 
E E xo o) s: 
o o ■n an  >, 
T- (\j m 
c 
o 
rt 
> 
rt 
P  
0) 
p 
p 
to 
rt 
x  
1 
1 
1 
1 
1 
1 
. 
1 
1 
1 
1 
1 
1 
1 
1 
1  
1 
1 
1 
1 
1 
1 
1 
1 
1 
1 
1 
1 
1 
1 
1 
1 
1 
1 
1 
1 
1 
1 
1 
1 
1 
1 
1 
1 
1 
rt  
to  
to 
rt  
c  
•rt c  
rt -rt 
P rH  
S rH 
rt rt  
•o c :rt  
—,—|
 E 
I | C C >, 
' J O :rt P 
II to CO C 
—I—I .rt o) >> rt 
ON O-v rH a® H 
«-f O C p -rt  
3 -rt to P 
rt rtrt Q, rl »H to 
P cc o 0) 3 
P CC :«) 3 P P 
o 00 n x c 3 
3  -rt 3 3 m -rt OT 
C > p >> 0) —I -rt rt 
rt to tj rt w 
rtCO) CW-rt £ p 
rt  to rt bp >> -h «J  
c to »h rttoto c rt rH  
•rt o  rt Po 0) rt rt  p rt 
rt c ccto m c p 
rH C  rt rt C rt p C I to 
rt rlao-o 3 rt 3 
rt rtrt rl p rt C (0 H E 
0) >  > rt>>$» rt CO rt rt rt 
c=rt3 to tl UP  ft 
r-cvirn .*•'-) c o) o 
c >> ta a « n 
rt 1 rt 
•o rt C :o P 
rt rt C O <H c 
p p 0) -rt rt 
CO CO P rt Js£ rl 
rt rt n rH c rH 
3 E E rt rt 0) rt 
O O rl P c C 
o 
•*-> C 
r
 c\j CO -3" 
0) 
rtco to 
rt rl rt 0) 
P rH >, -O 
rt C 
rt rl >, 3 
•<->rt c to 
rt p to 
P rt 3 
to rt >> p 
•rt p p to 
E to C rt 
O rt rt E 
•r-> rt O 
o rt to 
P C 
3 w rt « 
3 rt rl rl 
tO E -rt rt 
<0 H H 
«- cm m 
«c < < 
86 Karppinen,  H. & Hänninen, H. 
to 
3 
M  E 
O  -H 
rt 3 
rH *j  
to rt 
3 E 
E 3 
•rH 4-> 
to 
4J  -rH 
3 O 
*> a 
C  3 
MO 3 
CO  
4-> 
a)  rt 
s: x 
o 
u 
< 
s: 
o  
j  
z> 
J 
u 
H 
H 
E-h 
CO 
< 
< 
X 
c 
o 
E .rH .  
1111'
-,
 - " 
S
 
HHM-I •• ufl:rt:rt I *» 3d)* 
J-U -!
-|
 :: 2 z 2 ]] Z 22 : 
CT» I J •• ~H >» -rH  >-. --H >, _J Irt o rt 
• | •• tTl ONQ.
• 
I —I . . «-«- 3 3 3« 
i ctn •• •— c\j «—  cvi «— c\J >h C 3 
I >— . • -rH ~H w .rH O) E 
I • • to W rt <D :rt 
I rt •• X C0 Q. 3 ••-< J* 
• -P rt • • 0) a) 3 >-< rH rt -rH 
I to C0-U.. c E E 3 -rH co -p E 
• Q) >> C :rt • V
--<
 to :o 
I T3 4) -rH -rH ~-< >> >> >> 10 
l O t02«:-H« 3 > > rt 
H
 . CO  4-> .-H 3 
I 3 rt E • rH rH -rH to 3  to U 3 
> "O -»-> rt - •• .H ID E OH'n to 
rt I x: 3 -rH . o :oJ :rt -P 0) rH -H 
i < » >, rt rt • 
h
 >,
»h
 iH w 4-j o  *J 'H rt 
C I H «0 O rH 4-> • rH 4J rH rH 0 dl tO £ > <H 
O 3 I Z rH -U :rt • -rH >, 10 3 • -rH >, -rH >, H t, 3 >, C 
I M rH o.  -rH co rt • CD.* .H CC» a) X O).* 0) :rt rt C  :rt :rt to -U 
4-> O 4-> • 0) D .-H . *JWE"t0Wt0  
C 4J I M 3 -C a> 3 • •— f\| 4-> -«-)£. 
t—  (\J «—  CVJ .rH 4J .rH >, *J 4-> t. 3 
rt 3 I O C C E • JS 0)4)Q)£(U<1)33 
■h rt I H •-  <M >, rt E • VEHEEE^E  
■H H I < P n L • Kö C rH •  
•p
 '-rt i o- rt 
*>
 
■h
 3 • to co h • »-(MMjirno n 
co i o- i ra m h 3 • l -»J « c •  
rt+J i o rt "H
h
 e o. E • rt a> 3  c- to to 
• i 
•--3 0) I < > C |4J E EwJOrt-wJQ) i 
E i us iv c c«—rvjoo toto co -p»wc «o 
C0 
"H
 -rH rt I XZ> lH 3 tl) -H -H 4J 4->C0 O C • 4-> c to I 
:rt co t-, 4J I O O 3 to 0) EC' 3 (Urt +J-H  
> O -H C I Ou CO i)  O rt rH rH C <D E • E rH 0) 4J 
>1 3 'H 3  I rt CO C £ C co rH lH  c 4-> -n . rH e rt I 
I < W 3 O >.:rt to — O O >• *J O • C rt -*-> 
I *"3 CO O to -H C >, 0) 4-) • ••  rH 4->  C O <D 
I rt rH WJ 4-5 *J O -rH o O E rH to • rH -rH >, O E 
I z E rt JlC C> "rH "rH 
I Cd-rH*> C E to -rl 0) <D d)  -H \  a) . Q. >,3 rH -rH 
I Z O :rt E 3 m E 4J co 4JIU O 4-5 • 4J xOtt) o > 
I JH > CO 45 CW 4-5 :rt 4-5 4-5 •  -rH >, c 
iS -h Crt 
1X0)0) rt **"H *0 4-5 -rH  rH rH >, 4-5 4-5 >, to rt •HO) 
I E-" CE 4.5 H-h o h o O -PC • -V :rt 3 CO -H CO 
ICOC -H 3 E C  \ \ CO 
i m to -«h rt rt E o o 4J£ • -o co s] a) o- -o 
i O rH a] co rt - to 3 • coco o to rt 
I Cd 
rH
 4-5 3 O C to 0)  0) 0) H 3 . C 4)H n 0) - O) 
rt y: co co 4->  4-5 *j he- •• o 
-h
 n 4-5 00 4-5 
1 Z -H | O rt C 4-5  4-5 4-5 rH OrHO) 4-534-5 
I U —t -.o - Js: 4-5 rt 0)  0) 0) rt £-HC0 fl)3-H 
I Q 4-5 rH O- C 0) C H  
rH
 
rH
 to E P rt Q)T33 rHC0> 
IZ> W rt O 4-5 f-< OO O O 4->33 O H W 
i O O co E 4->EC o rt to -p o to rt.* 
I j * 4-5 rH CO Q;.rHO)CO *E4-5Cl)rH.rlC0rH 
l<Cd)tDO rH O -rH O CEfl)rHrtrtO"H.rH 
I H O E 4-5 -3 O 4-5 "O *-3 OrtEO4JrH"34->C0 
I « 
I CO . .  
I H rt X) rt Xi rt X) 
• W •— «- tVJOJ C~l =r =T 
ISOO CJCJ U O CJ 
I  D  
<r 
s: 
cn 
c
g
] n  f vo co 
\
---
 _____ _____ ______ 
m 
co
-----
" -----  _____ ______ 
CTi 
S
< »» 
t- 
w
 W 
Z> 
z t- 
O t/J  
0.
 Q 
M O 
t* 6- 3 
Z </) H 
$31 
Z f- (/> 
 
<n
e. co 
3 O 
3 3 
V
"" 
< 
a 1 
G. 'co
>
1  
s 
H O 
0 rH 
a oj 
> cu 
m
—
 
—
 
—
 
—
 
—
 
oo 
CO 
-----
 
-
 
-
 
-
 
-
 
-
 
______
 
_____
 
_____
 
______
 
ov 
 
T 
tn
CO 
CO  
cn 
i 
00 
CT) 
> 
ZD 
=> 
<=c 
rr= 
ZD 
ZD 
Q_ 
«a:  
«5 
<c 
01 
QQ 
cd 
•p 
i  L  
D £  
cd 
r—i 
ci  
O CÖ 
e c 
o 
5 o 
rH S*J 
4-> 
cd 
o) c 
:cd o! 
> H 
>» -rl 
K EH 
< 
=> 
s  
0  
1 
c 
 
:  
■-
 
CO 
m 
'H CO ----- _____ _____ ______ 
P  
§ —I 
X -z: — 
"S co 
S5\
-----
 
-----
 
------
 
_____
 
______
 
CN 
oi 
—
 
— —
 
—
 
— — —
 
co 
(Tv  
rH N M J Ifv rl OJ ro J IA rH OJ 
MJ IA  VO H P] M 4 lA H CVI 
<*">
 
Ä
 IA CvJ  
h" 
h
 h"  h <-H oJcvTcvTojcvj"  rö m"  oi m cö m i >c 
vo'yfl o i"  
'h * 
H
 • 
H
 
H
' 1-1 " H * H H ' 
-p 4-5 j_) . 4J a_) 4-J 
:<c  D 0) p X 3 0) ft n :rt O Qj CU £ iC D t) S1 -C :<C 2 G) £. 
—
 :fu D u) K*  
e > e j >■ i J >- z  £ j  5 e I 
'n 3 '«J a *3 *-• rT"  :«J 'P  
< :cd «cd g P t- 
3 :«5 cn ><0 S +* 
ä C JT ci-r> q 3 p 
c
 ap 5 I -H
c
 
< -H 3 -H CÖ p,  -H 3 V Q. m -H rt 3 r -H « ft -H "• V 
< 3 -— w *3 — co o» CU 'uj cö"®- 
5 0-3 "2 S '2 B !
w
 -h tr 3 'w Z !ot B ot -n 
1-1 ? -Pp ±3 Ph PM P CU 4->J 
1 £m ä | S £ M 8 Sf 
h S S 3 
g £ SB 3 S 
!  
i
s
33 
CO 
a» 1 
ro
co 
tr. 
i? 
i
•S? 
'> 
C 
i  
V? Q-,w 
1 J: 
•S'S 
*>
 
..
 3> <» 
-
 « *r>  
CO •«-» 
;<
J
 sj a 
1 &  a 
o,  i5  »  _  
»:a i-» <  
g  
« j?  
48 |  
CO CO [»3 |i  
— — O  
H C\l 2  
3  
CVI  rJ -  f.l K  
H 
CVJ  
r J
UI "1P- O u s rH l H 
•"S 
3 
S 
f  
CU 
4-> ' 
"*
 
.
 
-C (D tD d
>- s; -I O 
.«
*
 
.
g
3 s -H ,-j  
Z>
"
o 
a- =3 '
 1 I
I  I  
- F-  
J= :<u D a 
> SI -I I O 
.at  
'--  P  
% 3 3 
«
cö 
0
s<ö
g S  
g s 
1 
.c <0 D a> pj 
>- s  *  -II O I  g 
pT| SCÖ 3 
a +j  
=
* T 
=> W -r} 
O. P > !  
1 
O 
CU 
-C :r.5 => G) g<
9
=3 —« P C 
§  °i  o «
s
g
'S
<3  
«
"
 * 
O I  
H 
|  E =  ®  | 
-
3 
="r S s
u »3 m a) 
0 :a!  
M  
CU a 
1 
<  
- f--FF I  
; S3 *l|lglS  
«ö a
.
 5 
f •- = r  
a  -g % •%  
w
d "Q.
3 !CÖ 1 I 
g s  f s 
g ä £ ä 
s
87 Folia Forestalia 747 
3 
3 
tO 
n O « I ! i ! i ! 
.1e ® -P '• ii' 
MJ -o m O) : i i i ! 2 5 
rH P O O E , ' I ° 2 
<H >, 3 C f S 
•H -rH >> C > CÖ d) i S 
rH <D >, to c
.
 
o «-  cm E J rt ns IC •  • «j 
XJ
1 rt E C .* d) *  * £ 
jc <d
 | to rt d) 3 TD
•  • w 
rt P O rt d) (0 "H •  . o  
E p to W O d)
•  • 
•3 d) -H j* c P
•
 
•
«H
 
3 rH 0) -H 3 OP
..(1) 
O W P Tt
*
 
*
, 
x. a I i 3 « 
rt C T> | d) — rH rt rH
•• I 
S: -H >, B -H 3 -O • 
'  
l,  >, •HiJ O rt G 
•
 
•
 
rt WE -rH P .* C 'O Id) • 
•
 
•h MJ > C <D C 0) • 
• 
e E d) O C d) C C MJ C  10
••
 
rt -rH P d) d) to 0) 
-H CO 
-rH
 
-1-t
•
 
•
 
o P
 4-> I P »H T> -H P -H E C • 
•o c* to  o P w m E w d) n <0 -H 
• 
L rt Q)-H •«-< rt rt 0) E p x • 
(0 P TO
 p - rH P C 3 3 c *H 
. 
jj 3 >,4-> c o c ro 3 d> E • 
3 c p mj d> -h (D^c-ow^: 
a)
 a -h >, t) co ro o ro
-  • 
C OC 3-P rt C C C C C C • 
c -Hrttu ••->>, c 3 cs-<urtoro
-h
 • 
rt P O C rt >> O) to Cd) .h a 
o co -h -h. 
r—| 10CC
 -r-t E PO<Dd)C>t0P-rHrt to» 
•rt <D rt ro rH -h 1) to C 1) ro 3 -H tOP x • 
4-> -h
 
n to
 
p
 
:ro
 
a)
 Ei n  -h o -p p c c o 3 • 
-*->
 .r-i c rH > »h e o n p <u x ro c p 
•  
mj to ro a> ro ro o -vt 3 ro p 3 -h o. >> c -o o c 
-h.
 
mj ro h mj ro i-h c ro p n -h c > h ;ro  c o o> o • 
p
 roropto -h tutu p c rojsioc c c oj to © c *j c
• 
4j
 
c.
 co p to  o p t> p 3 ro >h ro jn d ro a) -op d o b w c 
• 
>, ro c x  :ro o p 3 ro a>s p uh ti  #i  o ro •  
:ro C 3 O :ro -H p 3 0) Q.P C «J 3 
-h
 E .*  P >> C P 
•
 
C .*  10  d) >, > to C C d) C 0) 0> 3 to C  P tO 
n c to pro a) a» -o rHc<-icccooco:oc»  
m o «— cm ro-=r >> CO >, O d) -o o G rH o ro :ro  3 C c  -h 
P  -rH . 
4-> 3 >, 0 
-r—>
 cc
•
 
4_> > E C >>*H 1, fflp 3 t. ro 3  1.WH ' 
o o-h >, ro ■ 
•nro O Ero E a>.H*JB4JOEEEttErt>tOE 
• 
ro c -* p 
•h a) ro cc•• 
c
 
> p j*
 ro o p ro x> o -u ai e 
a> a> p c *) ro — — —"——
*
 wwwww  
4J rH d) -H 3 tO £ 
•H 3 rH 3 3 O ro 
X. P O O. -5 U 
•h . ro 
to • o 
•  c 
w -h «ro  
> E 
•  to 
«o 
p - • ro 
Po • ro 
>..* • to 
:rt T3 «O  
> >>-rH • 
>» >, d) •  -H 
x: p x: • <d 
*- c\i  ro 
I c^« 
•rH CO 
j* c 
c co ro 
O d) J£ 
X vH 
tu ro 
c ro 
c p c 
ro rH <u 
rH ro "O 
h c o 
P c 3 
ro ro > 
c .*  
-h m 
c 
JSC «o c 
C O d) 
rt >> to 
E >1 -rH 
E d) 
C S 
d) C -H 
C 3 -H 
•H 3 > 
ro o. 
rH c 
CTO P *rH  
j*: 3 c 
C rH Mj  
•H rH :nj  
S O E 
C 
c ro 
ro ro 
ro h 
c c  ro roro 
« -h o co 
u ro  c cc  
c rH  ro d) oj 
d> to to 
> -rH P P 
ero p >. 3 ro 
cc3« 3ccro 
Oh 3  t) OT>,d>t0 
to rl i  O 
rH C 3 "H tO 
ro o -h -h o tro ro «h 
Q.*r-)<Dd> CtOHd) 
t— cm T- cm ro-=r 
C C^r 
P d) d> c 
3 P C Cd)  
rH n c ro  d)  td 
tu -x) « co  o 
P P rH 3  -H 3 
JZ :rt H P  d> > 
•h :rt rt P  X.  
« o. td rt c 
> -h x: c  >, d) 
PO c  td to 
C C a)  :0  -H d> 
rt >, >  >> d) c 
C >, C X E C 
C E "rt rt *rH :rt 
•rH TD p C -rH P 
x P -H c o > n 
d> 0) -rH TD d> 
C d) P C -H ITl  rH 
3 C 3d) 
3 rt MJ C E C -h 
a P P 3 «h e 
P to 3 :rt X2  
O 3  ~H O. tO -h rt 
d)  E C O C 
p d) O d) P (0 
rt -H j* J*: d) c 
> rt  d) c h h h 
O >  p O >. X rt  
xi ro x) o 
CO CT» CTN •— 
o t_> o o O 
cm ro 
O o 
ro c-» 
o -H i 
P  P -H 
cp :ro >.-h 
•h c rH 4-> p inininin  in in inmir»  io 
£  O rH -H tO 
>> C (U 
M c i d) to 
rH (NIOJ OJ CM C\J (M 3CQ 
rH a- -=r 
>> o. 
rt 
c ■'-> 
d) O CO 
4-) 4J O ro ro  ro oo cn ro ro ro ro ro 
•rH  d) Cd 
rt -h 
•H r- r- *- r~ C P 
:rt d) t- 
rH rt ro I C\JC\JC\IC\I<\JCMC\I(MCMC\J  
rH 0.-H C 
•H >, > -H 
'S 3 -H C  
r-  CM iC C to ro r-r-r-r- 
r- r-
 
•— ro o "H ro 
r-  x ro O) 
d> r~ 
rH 
.
d) nj • • 
H £ P P III •  
4J ro :ro p -h 3 p x:
••  
c 3 —> «uo ro rH ro tu
••  
roC w:ro rH c P 3 E -H 
•HrtC" rt> to O  'H rHrt:rt0E:0 ••  
rt ro ro #ort>» 3 :ro • -h p p ro p
••  
mj n  p d) op p jc • c >tow toutj  
co to <Dtn<DP03*H. d>c ro o  
-h
 ro c <u 4J
••
 
4J *H  3 CO to to -rH 4) H e • xoro p H  TJ  O (1) 
"O
 rt 
rH
 ..  
<DrtP t, tO -h C0 3 • PE P to £ tOS-P-H ••  
E 4->  3 O 3 l.  H h o • • P 3 -h d) I :rt W JC 
••  
rH Q. tO • >. C P >Hrt >i OH d) 
4-3 
—• 3 -H C O :rt 3 • :ro ro d)  H 43 rt p Q)-h 
••  
>>CO rH xo d> to to 4-> • "H HP CP to c P E •• 
o p tro  d) 3 p 3 • ro ro «dpow-h d) p  -h • 
•  
>, *£ HH  10 O »H • :ro > P :ro p ro > -H TD -HOP :rt • 
at h C C >>X  X rH E 3 
• Pro P E 3 10 £ o-OP 
p.
 
x: p 3 ro o» -hp ro to  h b d> >, roturo to • 
> rH *rH >,-H  4J P C 
• d) 3 P "H rt td C 3 O P-HE 
"->
 •  
o ro c h a  3 3<u • p 3 rH-op 3Pai  top  E E*  
-h :rt \NH 3 C C • C O. -H c CCtO-HP-n rt CC 
d) rH  to -h .h 3 0.--H « • ;ro p 
- • 
P >,P (J) 10 to O to rH rH • rH:«J
H
 H  P rH H ffl XI 
H
 O  O C  rl « • 
p w
 d) p to  to 3 h h rt • o to rtrttortroncrc ro  -h p • 
<D e p C C  to P ro O :ro 
• PC H  e OW«hju  d)rt«o#H • 
rH c tu 333d)ppn« d)d) 3O'Ht0t0Pt0'Hi0Proiro  
• 
o -rH rH O O. to P • *H d) 
co ro o rHoi-Hd)« ph 3roffl#®3diHd)Htoffl3  • 
:rtt0P P :ro ro :rt :ro D. E 
• >> tOWlrEEPEPE'OOftE • 
PC3 to 10 to O • UT3  
C 3 3 O £ P ro  P p 'H 3  • P 
>,h ro d) d) h 3 
• -h ro ro xi o -o <d «m w x: 
-h -r-> 
rH O. E E E >J  E • S --) W v_r 
:ro  
rH <\l  t\l  CM CO CVI  
>> 
d> 
to S 
3 "H 
3 > 
W -H U0 
•H P 10 
ro to p 
> d) d) 
d> -h 2: 
3 C 
t-> Cd) 
d) -H o -o 
rH C  P P 3 
rH 3  x: -H 3 O 
•rH T3 C  H 10 > 
d) 3 rH rH -H tr 
P dllTOWH ® 
to  to  to rH rH 
o ro P P O rH 
x ro a> a> Q> a> 
<U ZZZHtti 
d) 
3 
H 
l • • 
X • 
•
 
E • •  
3 • 
•
 
3 • • 
rt 
•
 
•
 
x
•
 •  
rt
*
 
•rH tO •  
E
•
 
rt -H . 
O d) P E • 
•o C 3  
CC rH C • 
rt rt rH -H . 
PC o -H • 
rt c • 
C rt 
<D -H C rt c • 
•rH rt o -rH 
•  
co 1 «h rt •  
p rt rt rt p •  
d> P rH P  
•  
EC "rH C *rH  •  
•h P :rt tO •  
d) rH X O 
•  
C rH tO MJ  
c rt > c •  
rt X to -H 
•  
rH o rt rt •  
•rH -H P > 
•
 
P to to 
-X -rt -h • 
o mj C rt rt > rt •  
X  > -rl O O P 
•
 
C >> rt C C rt 
O X p rt  rt to rt 
•
 
•h p to  to to rt 
•
 
-  >. P -rH rt • 
op totortrtc -h •  
cp rtrtOrtrtC -h. 
Cd) rt> toto-rl 
rH. 
d)P 
10 >, -H a-H rH 10 • 
,*MJ H o  rt-HH rt o • 
>,* rH n  > 0) d) x ti • 
p 
•H rt i— 
C0 "H 
mj to 
3 
C 3 
O to 
MJ  rH 
•rH O 
S TD 
ro £> —> —>
•
 
ITl LT> rt Xl  O Xl 0) Vi \0 
o O WWW o 
O 
rt 
00 
o 
88 Karppinen, H. & Hänninen, H. 
C14.
Onko
puun
hintoja
koskeva
hintasuositus-
1
ei
 
järjestelmä
mielestänne
tarkoituksen-
Miksi
 
mukainen
?
 
2
kyllä  
3
ei
osaa
sanoa
 
C20.
Onko
teillä
jotakin
erityistä
1
ei
 huomauttamistanykyisiä
metsän
2
kyllä,
mitä
 
hakkuu-
ja
hoitatapoja
kohtaan
 
3
ei
osaa
sanoa
 
C15.
Jos
on
tehnyt
puukaupan:
oletteko
mielestänne
joskus
jäänyt
 epäoikeudenmukaisestihäviölle
puukauppoja
tehdessänne
ja
puun
ostajan
kanssa
toimiessanne?
1
ei
 
2
kyllä  
3
ei
osaa
sanoa
 
C21.
Entä
onko
puunostajien
järjes-
1
huonompaan
suuntaan
 
täytyminen
mielestänne
2
parempaan
suuntaan
kehitystä
parempaan
vai
huo-
3
ei
osaa
sanoa
tai
saman-
nompaan
suuntaan?
tekevää
C
16.
Jos
on
tuntenut
jääneensä
häviölle:
 
Missä
asiassa
olette
kärsinyt
vääryyttä?
(C-kortti)
ei
lain-
EOS
kyllä
 
kaan
erityi- sesti  
(a)
kasvavan
puuston
vahingoittaminen
1
2
3
4
5
 
(b)
puutavaran
varastointi
1
2
3
4
5
(c)
tien
vaurioittaminen
1
2
3
4
5
(d)
luovutusmi
ttaus
1
2
3
4
5
(e)
maksujärjestelyt
1
2
3
4
5
(f)
hinnan
määritysperusteet
1
2
3
4
5
(g)
ostajan
väärä
asennoituminen
1
2
3
4
5
(h)
muu
seikka,
mikä
 
1
2
3
4
5
 
C17a.
Onko
teillä
jotakin
erityistä
huo-
 mauttamistapuunostajien
toimintaa
1
ei
 
kohtaan
2
kyllä,
mitä
 
C17b.
Miten
luotettavina
sopimus-
 kumppaneinapidätte
hyvin
melko
EOS
melko
hyvin
epäluotettava
luotettava
 
-paikallisia
ostajia
(sahoja)
1
2
3
4
5
 
-Metsäliittoa
1
2
3
4
5
-muita
suuria
metsäteollisuus-  
yhtiöitä
1
2
3
4
5
C22.
Kun
ajattelette
puunmyyntipäätöstä
 
niin
mitkä
tekijät
siihen
vaikutta-
vat
mielestänne
eniten
(D-kortti)?
ei
lain-
EOS
kyllä
 
kaan
erityi-
 
sesti  
(a)
naapurien
tai
tuttavien
 esimerkki
1
2
3
4
5
(b)
rahan
tarve
1
2
3
4
5
(c)
puun
hintataso  
-
myynnin
suorittamisajankohtaan
1
2
3
4
5
 -
myyntimääriin
1
2
3
4
5
(d)
metsänhoitoyhdistyksen
ammatti-
 
miehen
antamat
ohjeet
1
2
3
4
5
(e)
metsän
tarjoamat
hakkuumahdol-
lisuudet
1
2
3
4
5
(f)
hyvän
metsänhoidon
vaatimukset
1
2
3
4
5
 
(g)
ostajien
yhteydenotot
1
2
3
4
5
(h)
muu
tekijä,
mikä
 
1
2
3
4
5
 
C23a.
Mikä
on
tilanne
rakennusten
pääasiallinen
lämmitysjärjestelmä?
 1puulämmitys  2öljylämmitys3sähkölämmitys  4yhdistelmä5muu,mikä  6tilallaeiole
lämmitysjärjes-
 
telmää  
C23b.
Miltä
vuodelta
se
on
peräisin?
Vuodelta
19
I
■
l
 
C
18.
Metsänhoitoyhdistykset
antavat
1
ei,
miksi
 
puukauppoja
koskevia
ohjeita
ja
 
suosituksia.
Onko
niiden
noudat-
2
kyllä
taminen
mielestänne
tarpeellista?
3
ei
osaa
sanoa
C19.
Miten
mieluiten
myisitte
puuta?
 Myisittekö  
C24.
Aiotteko
lähimmän
kolmen
vuoden
aikana
uusia
(rakentaa)
lämmitysjärjestelmän?
1
ei
 
2
kyllä  
3
ei
osaa
sanoa
 
a)
1
yksin
b)
1
pystykaupalla
 
2
tilapäisena
yhteis-
2
hankintakaupalla
myyntinä
3
tilanteen
mukaan
joko
3
yhteismyyntinä
metsä-
pysty-
tai
hankintakau-
yhteistyöalueen
puit-
pai
la
teissä
4
muulla
kaupalla,
millä
4
ei
osaa
sanoa
 
5
ei
osaa
sanoa
 
C25.
Jos
aikoo
uusia
(rakentaa):
 a)mikäon
todennäköisin
lämmönlähde?
 
1
puu
5
olki
 
2
öljy
6
yhdistelmä
3
sähkö
7
muu,
mikä
 
4
turve
8
ei
osaa
sanoa
89 Folia Forestalia  747 
« 
X 
E- 
H 
>-• 
« 
E- 
< 
"3 
M 
J 
u 
H 
H 
< 
H 
CO 
<C 
X  
P •  
n »»H . 
0) P MJ  
n +j co a 
•H  m -rt CD 4J  
O 0) -P 0) 0) 
co m c -v 
CO -rt 0) 3 
ÄO <D P -rt 
CO J>£ -rt c CO CO 
■P  CO  -p 3 O P 
co £  co p c 
CO CÖ <D 10 C CO 
> P  CO O -rt 
03  -rt c 3 
C CO  CO C C X 
•rt >  S "rt -rt 
C MJ O MJ 
0) p O C  O p MJ 
CO C «H 
©•rt -rt >—I >  i—I -rt ,-H 
•rt CO (. CD CO  0> L. -rt >, 
EC a> E -P E CD <D x 
«-cm i- cm m-=r in »-cm  
MJ  
•rt C 
3 CO 
P MJ  
3 rH  
CO 
P -rt 
•rt rH  
rH 3 O MJ  
O CO P 
CO "rt 
CO CO C CO UD  
> >3 BH 
CO CO 3 3 -rt 
P P «H rH 
•H -HO) 0) C 
O) 4) P PO)  
p p p p x:  
CO c0 CO CO 
P P P P CO  
co co co co p  
cO CO cO cO 
CO cO cO cO 3  
X X £ X E 
CO • 
o 
c 
c 
3 
c n mj 
• co a) co 
> <D CO 
CO C -rt 
•
 p O E 
rH 3 
o) x: -  
•
 -P K> CO 
•
 CO >>rH 
•  p P r—i 
10  -rt 3 
• CO  CO 3 
-C  p E 
«- CM 
3 
-p 
s: 
CO 
Q. 
cO 
p 
3 
rH 
0) 
p 
p 
CO 
p 
CO 
co 
co 
X  
. p 
• -p •  
3 
3 
C 
• E •  
• P •  
C 
>. 
• MJ 
O 
o 
CO •  
p 
p 
3 
3 
C CO  
E co 
3 
P 
3 
cO 
E 
— O 
•rt 3 
P J= 
o) 
a> c 
.x co 
3 -rt 
rH r-H 
<D <D 
P P 
■P P 
CO CO 
P 4-J 
co co 
CO CO 
CO CO 
X X 
CT. 
N 
CO 
>> 
MJ  
> 
:c0  
a,  
• cO 
• rH  
• 0) 
•
 p  
• p  
• CO 
•  .p  
•
 to 
• CO 
• m 
• X 
c 
<u 
O) 
n 
E 
3 
P 
c 
4) 
<0 
L  
C 
D 
<u 
co 
e 
CO 
3 
3 
P 
KO C- 
B P 
E «O 
0) -rt 
-X 
t- CD 
MJ  -P 
■p  
P  
P <0 
CO >  
> CO 
O P 
p 
MJ  3 
■P  -rt 
•rt CO  
E >  
£> 
CO • •  
3 
E • • 
o 
> 
o 
MJ • • 
CO • •  
>« 
•
 
•
 
p 
t- 
a> 
5 
> • • 
CO • • 
p • • 
d) . . 
p 
•
 . 
3 
E • •  
o 
3 
JC 
5 
•
 
•
 
3 
3 
E 
MJ C 
rH 0) 
Qj Q> 
> £ •  
3 
MJ CO •  
rH •  
rH C 
•rt CO 
o) a 
P 3 
co 
o 
.* 3 
C 3 
o a 
u 
z  
z 
H 
CO 
Cd 
CO 
< 
H 
CO 
< 
co 
o 
8H 
M 
90 Karppinen,  H. & Hänninen, H. 
LIITE 3. Inventointilomake. 
91 
Folia Forestalia  747 
LIITE 4. Suunnitteiden määrittämisessä  käytettyjä  tietoja. 
Liitetaulukko 4.1. Melanen-hakkuulaskelmassa käytetyt yksi  
tyismetsien  metsänhoitotöiden keskimääräiset yksikkökus  
tannukset  1
,
 havutukin kantohinta ja havutukin sekä -kuidun 
hintasuhde (nimellishinnat).  (Lähde: Metsätilastolliset 
vuosikirjat  1975 -  1986) 
1 Sisältävät työntekijän  ja työnjohdon  palkat  sosiaalikustannuksi  
neen, kone-  ja materiaalikustannukset ym. kullekin työlajille  
ominaiset kustannukset lukuunottamatta hallinto- ja suunnittelu  
kustannuksia 
2 Sisältää myös  laikutuskustannukset 
3 Laskettu  aiemmista vuosista lineaarisella regressio-  
analyysillä  
4 Metsätilastotiedote 67 
Liitetaulukko 4.2. Hukkapuuprosentit,  joilla metsänhoidollinen 
hakkuusuunnite muunnettiin kertymäsuunnitteeksi.  Lähde:  Metsän  
tutkimuslaitoksen metsäekonomian tutkimusosaston arkisto. 
losi  Uud. alojen  valm. Metsänviljely  
Raivaus Muokkaus Kylvö Istutus 
irik/ha  
Taimikon- 
hoito 
Tukin- Hinta- 
hinta suhde 
mk/m
3 
1975 
1976 
1977 
1978 
1979 
1980 
1981 
1982 
1983 
1984 
1985 
1986
3 
135 
200 
245 
226 
239 
249 
260 
275  
274 
255 
280 
303 
260 
299  
354 
361 
390 
501 
530 
586 
589 
541  
574 
662 
598
2 
500
2 
558 
451 
521 
663  
622  
701 
759  
630  
693  
729  
1023 
886  
1272 
1315 
1352 
1544 
1818 
2043 
2177 
1936 
2207 
2402 
368 
419 
494 
475 
521 
559 
605  
623  
667  
551  
626  
668  
94 
111  
98 
105 
124 
151 
163 
157 
165 
183 
179 
169
4 
0,57 
0,55 
0,47 
0,46 
0,46 
0,47 
0,50 
0,53 
0,50 
0,49 
0,51 
0,52' 
.aul  Hukkapuu- 
prosentti  
.aul  Hukkapuu-  
prosentti  
Itä-Savo 
'ohj  ois-Karj  ala  
3ohj  ois-Savo 
3irkka-Häme 
Satakunta 
Stelä-Pohj  anmaa 
feski-Suomi 
faasa 
6,17  
8,29  
8,27  
5,50 
5,60  
8,93  
6,72 
11,48 
Keski-Pohjanmaa  
Helsinki 
Louna  is-Suomi 
Itä-Häme 
Uusimaa-Häme 
Etelä-Karj  ala 
Etelä-Savo 
12,33 
7,07 
6,46 
8,05 
7,59 
6,86 
8,22 
Keskimäärin 7,90 
92 
Karppinen,  H. & Hänninen, H. 
LIITE 5. Hakkuumahdollisuuksien käyttöaste.  Tilakohtaiset jatkuvat  ja luokitel  
lut muuttujat. 
93 Folia Forestalia 747 
LIITE 6. Metsänomistajia  ja  tiloja  kuvaavia  taustatekijöitä  omistajaryhmittäin  
ja alueittain. 
Liitetaulukko 6.1. Metsänomistajien  jakautu 
Erilaisten  emistäjaryhmitysten  vertailu. 
emistäj  aryhmiin.  
Omistaja-  
ryhmä (31k) 
Omistajaryhmä (21k) Koko 
Etelä-Suoni  
n 
Mv Mto  
% metsänomistajista 
(% metsämaan  alasta) 
Maanviljelijä 
Metsätilanoraistaj  a 
Yhteisomistus  
-perikunta 
-yhtymä 
79(79) 
0( 0) 
13(12) 
§(9) 
0( 0) 
75(71) 
14(13) 
11(16) 
44(50) 
33(26) 
13(12) 
9 f12)  
1133 
491  
267 
229 
Yhteensä 100 100 100 2120 
Köko 
Etelä-Sunni 55(64) 45(36) 100 
n 1425 695 2120 
Liitetauluako 6.2. Metsänomistajäkunnan ikäjakauma omistajaryhmittäin  
ja alueittain.  
Ikä, 
vuotta  
Omistaj  aryhmä Koko 
Etelä-Suomi  
Alue 
Mv Mto Yhteisam. S-S  
% metsänomistajista 
(% metsämaan  alasta) 
K-S P Ir-S 
< 39 
10-49 
>0-59 
> 60 
19(24) 
15(19) 
26(23) 
40(35) 
25(26) 
24(23)  
29(27) 
23 (24)  
23(23) 
19(20) 
29(28) 
29(29) 
22(24) 
19(20) 
28(25) 
32(31) 
22(21) 
21(23) 
28(27) 
30(29) 
19(23) 
19(19) 
23(22) 
39(36) 
30(30) 
16(18) 
29(26) 
25(26)  
17(21) 
20(20) 
30(28) 
34(32)  
Yhteensä  
n 
100  
1133 
100 
490 
100  
493  
100 
2117 
100  
572 
100 
609 
100 
360  
100  
576 
Keski-  
ikä,  v. 55 50 52 53 52 54 50 54 
94 
Karppinen,  H. & Hänninen, H. 
Liitetaulukko  6.3. Tilan  hallinta-aika  omistajaryhmittäin ja alueittain.  
Liitetaulukko  6.4. Metsänomistajakunnan sukupuolijakauma omistaja  
ryhmittäin  ja alueittain.  
Liitetaulukko  6.5. Tilojen jakautuminen metsälön  koon  mukaan  onistaja  
ryhmittäin ja alueittain.  
< 5 
6-15 
16-25 
>  26 
14(16) 
26(28) 
20(20) 
40(36) 
28(25) 
34(32) 
20(22) 
18(211 
27(29) 
35(35) 
21(20) 
18(17) 
21(21) 
31(31) 
20(21) 
28(27) 
24(21) 
31(32) 
21(23) 
24 (25)  
20(22) 
28(28) 
25(20) 
28(30)  
24(22) 
32(32) 
15(17) 
30(29)  
17(20) 
33(31) 
21(22)  
30(26)  
lteensä  100  
1132  
100  
490  
100 
494 
100  
2117 
100 
571 
100 
609  
100  
360  
100  
577 
-mies 
-nainen  
86(90)  
14 (101  
74(74) 
26(26)  
68(70) 
32(30)  
78(81) 
22(191  
72(78) 
29(221  
80(79) 
20(21) 
79(87) 
21(13) 
81(82) 
19(18) 
iteensä  100 
1133 
100 
489 
100  
494 
100 
2117 
100  
571 
100 
610  
100 
360 
100  
576  
5- 9.99 
10-19.99 
20-49.99  
50-99.99  
> 100 
14 ( 3) 
27(12) 
39(35) 
16(31) 
4(19) 
29 ( 8) 
31(19) 
32(41) 
7(20) 
2(12) 
19 ( 4) 
31(13) 
33(33) 
12 (26) 
5(23) 
20( 5) 
29(14) 
35(36) 
12(27) 
4(18) 
14 ( 3) 
26(11) 
38(33) 
17 (30) 
6(24) 
18 (  4) 
32(15) 
33(34) 
13(29) 
4(19) 
21  (  5) 
27(14) 
40(45) 
11(26) 
2(10) 
29 ( 8) 
33(20) 
28(35) 
7(19) 
3(18) 
lteensä 100 
1133  
100 
491 
100 
496 
100  
2121 
100 
573 
100 
610 
100  
360  
100 
578  
95 Folia Forestalia  747 
Liitetaulukko 6.6. Tilojen jakautuminen peltoalan mukaan omistajaryh  
mittä  in ja alueittain.  
Liitetaulukko 6.7. Tilan  saantotapa omistajaryhmittäin ja alueittain.  
Liitetaulukko  6.8. Metsäncmistajien tilalla  asuminen  omistajaryhmittäin  
ja alueittain.  
Ei  peltoa 
0.01-4.99 
5.00-9.99  
>  10.00 
10( 8) 
19(11) 
29(24) 
43 (57)  
47(44) 
29(28) 
15(16) 
8(13) 
28(28) 
30(19) 
22(22) 
20(31) 
26(22) 
25(18) 
23 (21) 
26(39) 
27(25) 
30(20) 
26(25) 
17(31) 
28(23) 
23(19) 
23(20) 
26(39)  
30(20) 
20(15) 
21(22) 
29(44) 
18(19) 
27(16) 
22(17) 
33(48) 
iteensä  100  
1133 
100 
491 
100 
496 
100 
2121 
100 
573  
100  
610  
100  
360  
100  
578  
-perintö- 81(85) 
mekanismi  
-osto  vapailta 14(11) 
markkinoilta  
-asutuslakien  4( 4) 
kautta 
-tila  perikunnan 0( 0) 
hallinnassa  
-muu saanto l( 11 
73(77) 
24(20) 
0( 0) 
0( 0) 
2( 3) 
33(41) 
8 ( 6) 
0( 0) 
59(52)  
If 1) 
67(72) 
16(12) 
2 ( 2) 
13(12) 
U 2) 
62(68) 
18(13) 
3 ( 3) 
15(14) 
2( 2) 
70(74)  
16(12) 
1( 1) 
14(13) 
K 1) 
75(77) 
14(11) 
1( 2) 
9( 9) 
2f 2) 
62(69) 
17(13) 
3  (  2) 
17(14) 
2 (  3) 
lteensä 100  
1132 
100 
489  
100  
494 
100 
2116 
100  
570  
100 
610 
100 
358  
100 
578 
g  a Omist tajary yhma Koko  Alue  
Etelä-Suoni  
Mv Mto Yhteiseni. S-S 
% metsänomistajista 
(% metsämaan  alasta) 
K-S P L-S 
-vakinaisesti  82 (86) 
tilalla  
-muualla  tilan si- 
jaintikunnassa 8  (  7)  
-eri kunnassa 10f 7) 
30(30) 
21(19) 
49(52)  
51(54) 
23(20) 
26(26)  
58(64) 
16(13) 
26(23)  
58(62) 
14(14) 
28(24) 
56(62)  
11(11) 
32(27)  
57(70) 
21(12) 
23(18)  
60(64) 
17(15) 
23(22)  
iteensä 100  
1132 
100 
489  
100 
495 
100 
2117 
100  
570 
100 
610 
100 
359 
100 
578 
96 Karppinen,  H.  & Hänninen, H. 
Liitetaulukko  6.9. Tilan  tuotantosuunta  emistäjaryhmittäin  eri  
kokoisilla  metsälöillä.  
Metsälön  koko  5-9.99  hehtaaria 
?ilan  Omistajaryhmä  Koko 
Etelä-Si  
Mv Mto Yhteisam. 
% metsänomistajista 
(% metsämaan  alasta) 
-maatalous 
-tasap. maa- 
ja metsätalous  
-metsätalous 
-virkistys  ja 
asumiskäyttö  
-ei osaa sanoa 
56(53) 
2( 2) 
18(19) 
21(23) 
4(3) 
12(12) 
9( 8) 
22(23) 
49(49) 
9(9) 
17(16) 
16(15) 
23(26) 
33(33) 
10 ( 9) 
27(26) 
8( 8) 
21(22) 
37(37) 
7 ( 7) 
Yhteensä 100 
n 54 
100  
48 
100  
32 
100  
134 
Metsälön  koko 10-19.99 hehtaaria  
-maatalous  
-tasap. maa- 
ja metsätalous  
-metsätalous  
-virkistys  ja 
asumiskäyttö  
-ei  osaa sanoa 
58(60)  
10(10) 
14(14) 
16(15) 
2(1) 
6( 6) 
4 (  5) 
65(66) 
24(23) 
ILJU  
31(31) 
6( 6) 
32(33) 
32(30) 
OLO)  
33(35) 
7  (  8)  
36(36) 
23(21) 
LL-ll 
Yhteensä 100 
n 162 
100 
104 
100 
73 
100 
339 
Metsälän  koko 20-49.99 hehtaaria  
-maatalous  
-tasap. maa- 
ja metsätalous  
-metsätalous 
-virkistys  ja 
asumiskäyttö 
-ei osaa sanoa 
62(62) 
16(17) 
16(15) 
6( 6) 
0(0) 
9(10) 
13(13) 
60(61) 
17(16) 
oro) 
29(30) 
10(11) 
44(43) 
15(15) 
2_£_2) 
39(40) 
14(14) 
35(34) 
12(11) 
If 1) 
Yhteensä  100 100  
189 
100 
157 
100  
745 
97 Folia Forestalia 747 
Liitetaulukko 6.9. Jatkoa. 
LIITE 7.  Metsätalouden edistämistoimintaa kuvaavia  tietoja. 
Metsälön koko 50-99.99 hehtaaria  
'ilan  Omistajaryhmä Koko 
Etelä-Suoni  
Mv  Mto Yhteisam. 
% metsänomistajista 
(% metsämaan  alasta) 
-maatalous  
-tasap. maa- 
ja metsätalous  
■metsätalous 
■virkistys  ja 
asumiskäyttö  
-ei osaa sanoa 
58(58) 
23(23) 
19(19) 
1( 1) 
0L0) 
9( 9) 
9(10) 
68(69) 
13(12) 
Qi_0)  
27(27)  
18(19) 
50(50) 
4 ( 3) 
U-H  
42(41) 
19(20) 
35(35) 
4 ( 3) 
0( 0) 
Yhteensä 100 
n 315 
100 
90 
100  
124 
100  
529 
Metsälön  koko £100 hehtaaria  
-maatalous  
-tasap. maa- 
ja metsätalous  
-metsätalous 
-virkistys  ja 
asumiskäyttö  
-ei osaa sanoa 
47(45) 
38(38) 
14(15) 
2 ( 2) 
OL_0) 
5( 7) 
4 ( 3) 
91(90) 
0( 0) 
0I_0) 
18(18) 
25(25)  
54(55)  
3 ( 2) 
OLO)  
32(30) 
29(28) 
37(40) 
2 ( 2) 
OfjO) 
iteensä  100 
203 
100 
59 
100  
110 
100 
372 
itetaulukko  7 
lajeittain. 
.1. Me1  lomisl ijien saama inel 
lutukseen  
llis-  
inen  Lyhyt  
kurssi  
(lvko-lkk)  
Kbulutuslaji 
Pitkä Maatalous- Metsä- 
kurssi opetus opisto 
( >lkk)  
% koulutukseen  osallistuneista  
roetsanamistajista 
(% metsämaan  alasta) 
Yli-  
opisto 
Miu 
koulutus 
■on 19(18) 8(10) 49(57) 7 ( 7) 6 ( 5) 27(25)  
osallistunut  
■ei ole 
osallistunut  
81(82) 93 (90) 52(43) 93(94) 94(95) 73(75) 
iteensä  100  100 100  100 100  100 
=Ain 
98 
Karppinen,  H. & Hänninen,  H. 
Liitetaulujako  7.2. Metsänomistajien saama metsäalan  koulutus  ikäryhmittäin.  
jaalan  
Lutus Etelä-Sucmi  
< 39 40-49 50-59 
% metsänomistajista 
(% metsämaan  alasta) 
> 60 
>n osallistunut  
»i ole osallistunut  
28(32) 
73(68) 
19(24) 
81 f 761 
12(20) 
88(81)  
12(13) 
89(87)  
17 (21)  
83(79)  
hteensä 100 100 100 100 100 
506 434 540 636 2116 
iitetaulukko  7.3. Hakkuumahdollisuuksien  käyttöaste  edistämistoiminta- 
aktiivisuutta  kuvaavien  yhdistettyjen muuttujien mukaan.  
listämis-  
>iminta-  
±iivisuus  
Hakkuut  
Kestävästä Metsän-  
hoidollisesta  
suunnitteesta, % 
Hakkuut  Kestävä Metsän- 
suunnite hoidollinen 
suunnite  
m
3
/ha/vuosi 
-ei mukana edistämis-  
toiminnan  piirissä  95 76 2.9 3.1 3.9 
-osallistunut  sekä 
neuvontaan että 
koulutukseen  ja 
tilalla  on metsä- 
taloussuunnitelma  
110 87 4.0 3.7 4.6 
-osallistunut  
neuvontaan ja 
tilalla  on metsä- 
taloussuunnitelma  
92 76 3.4 3.7 4.5 
-osallistunut  sekä 
neuvontaan että  
koulutukseen  
113 94 4.0 3.5 4.2 
-osallistunut koulu- 
tukseen  ja tilalla  
on metsätalous-  
suunnitelma  
114 89 4.1 3.7 4.7 
99 Folia Forestalia 747 
LIITE 8. Metsänomistajan  arvio hakkuutoiminnastaan. 
-liikaa 9(13) 7( 9)  
-sopivasti 54(54) 52(56) 
-vain  osittain  31(28) . 25(25) 
-ei  osaa sanoa 5( 5) 16(10) 
8(10) 
49(54) 
34(30) 
9( 7) 
8(11) 
52(54) 
30(28) 
10L 7) 
5 (  7) 
55(55) 
30(32) 
10 (  6) 
11(14) 
61(60) 
22(19) 
K 7) 
8(12) 
47(50) 
29(30) 
15( 8) 
10(14) 
46(50) 
38(30) 
6( 6) 
iteerisä  100 
1133  
100  
488  
100 
495 
100  
2117 
100 
571 
100  
610  
100  
360  
100 
576 
100 
Karppinen,  H. & Hänninen,  H. 
LIITE 9. Metsänomistajien  käyttöasteryhmittely.  
Liitetaulukko  9.1.  Metsävaratietoja  käyttöasteryhmittäin.  T = tutki  
musjakson alussa,  14-5 = inventointihetkellä. 
Kayttöasteryhmät:  
1 "Selvästi liikaa hakanneet"  
II "Liikaa hakanneet"  
111 "Täysimääräisesti hakanneet"  
IV "Kohtalaisesti hakanneet"  
V "Vähän  hakanneet"  
VI "Ei juuri lainkaan hakanneet"  
2 )  Kehitysluokat: 
CH-1 = aukeat, siemenpuustot ja taimikot 
2 = harvennusroetsiköt  
3 = väljennysmetsiköt  
4+5 = uudistuskypsät  ja suojuspuumetsiköt 
6 = vajaatuottoiset metsiköt 
3 ) Perustuu vuosina 1983-86  kerättyyn  10  metsälautakunnan  aineistoon  
(n=l  189). 
äyttö-  
steryhmä
1 0+1 
T 14-5 
Kehitysluokat
2 
2 3 4+5 
T TH-5 T T+5 T TH-5 
% metsäalasta  
T 
6 
T+5 
I 
II  
III 
IV 
V 
VI 
27 
27 
26 
24 
23 
26 
34 
34 
30 
26 
22 
25 
22 
20 
21 
21 
21 
17 
23 
21 
21 
21 
22 
17 
34 
34 
32 
28 
29 
29 
32 
32 
31 
26 
27 
26 
11 
13 
15 
22 
21 
19 
5 
9 
13  
22 
23 
23 
5 
5 
5 
5 
5 
9 
6  
4 
5 
5 
6 
9 
skim. 
=1 831  
26 30 20 21 31 29 17 16 6 6  
Keskitilavuus,  m
3
/ha Hakkuuala  % 
metsäalasta 3 
T TH-5 T 
I 
II 
III 
TV  
V 
VI 
88 
92 
100 
108 
118 
101 
78 
88 
103  
118 
132 
118 
37 
31 
25 
21 
17 
7 
100 105 23 
101 
Folia Forestalia 747 
Liitetaulukko 9.2. Metsänomistajien jakautuminen emistäjaryhmiin  
käyttöasteryhmittäin.  
1 Käyttöasteryhmät: 
I "Selvästi  liikaa hajonneet"  
II "Liikaa  hakanneet"  
111 "Täysimääräisesti  hakanneet"  
IV "Kohtalaisesti hakanneet"  
V "Vähän  hakanneet"  
VI "Ei juuri lainkaan hakanneet"  
istaja-  Kayttöasteryhmä
1 
I II III IV 
% metsänomistajista 
V VI  
lanviljelijät 41 
jtsätilanomistajat 45 
srikunnat 8 
ltvmät 6 
46 
29 
16 
9 
54 
29 
10 
7 
50 
28 
12 
10  
47 
25 
16 
12 
28 
44 
16 
12  
Yhteensä 100 100 100 100 100 100 
n=1830 241 323 491 307 162 306 
IiitetaulukkD  9.3.  Metsänomistajien jakautuminen eri  alueille  käyttö-  
asteryhmittäin.  
.ue Käyttöasteryhmä 
I II III IV 
% metsänomistajista 
V  VI 
lisä-Suomi 
laakkois-Suomi 
»ohjarimaa 
nunais-Suami  
33  
29 
23 
15 
30 
21 
28 
21 
23 
26 
28 
23 
22  
30 
26 
22  
23 
29 
23 
25 
24 
18 
33 
25 
iteensä  
=1831  
100 
242 
100 
323 
100 
491 
100 
307 
100 
162 
100 
306 
Liitetaulukko 9.4.  Metsänomistajien ikäjakauma käyttöasteryhmittäin.  
Liitetaulukko 9.5.  Tilojen hallinta-aikajakauma käyttöasteryhmittäin.  
Liitetaulukko 9.6.  Metsänomistajakunnan sukupuolijakauma käyttöaste  
ryhmittäin.  
102 
Karppinen,  H. & Hänninen, H. 
Ikä,  
vuotta  
Käyttöasteryhmä 
I II III IV 
% metsänomistajista  
V 
<  39 
40-49 
50-59 
> 60 
27 
26 
17 
_30  
26 
15 
27 
33  
21 
20 
29 
30 
20 
16 
27 
36 
18 
24 
32 
27 
19 
17 
32 
33 
Yhteensä  
n=1829 
100 
241 
100 
323 
100 
491  
100 
307 
100 
161 
100 
306 
Keski-  
ikä,  v.  51  52  52 54 52 55 
Hallinta-  
aika,  
vuotta 
Kayttöasteryhmä 
I II III IV 
% metsänomistajista 
V VI 
< 5 
6-15 
16-25  
> 26 
35 
25 
21 
19 
21 
33  
20 
27 
15 
38 
18 
29 
17 
28 
25 
30 
16 
32 
19 
33 
25 
26 
21 
29 
Yhteensä  
n=1829 
100 
241  
100 
323 
100 
491 
100 
307 
100 
162 
100 
305 
Hallinta- 
aika 
keskim.,  v. 
14 17 19  19 19 18 
Sukupuoli Kayttöasteryhniä 
I II III IV 
% metsänomistajista 
V 
-mies 
-nainen  
80 
21 
74 
26 
85 
15 
79 
21 
85 
15 
71 
29 
Yhteensä 
n=1827 
100 
240 
100 
323 
100 
491 
100 
307 
100 
161 
100 
305 
103 Folia Forestalia 747 
Liitetaulukko  9.7.  Tilan tuotantosuunta  käyttöasteryhmittäin.  
Liitetaulukko 9.8.  Tilojen jakautuminen metsälön  koon  mukaan  käyttö  
asteryhmittäin. 
Tilan tuotanto-  
suunta  
Kayttöasteryhmä 
I II III IV 
% metsänomistajista 
V VI 
-maatalous  
-tasap. maa- 
ja metsätalous 
-metsätalous  
-virkistys-  ja 
asumiskäyttö  
-ei osaa sanoa 
26 
13 
36  
24 
2 
39 
12 
32 
17 
1 
47  
14 
27 
12 
0 
41 
11 
31 
16 
0 
39 
9 
32 
19 
1 
22  
9 
38  
24 
7 
rteensä  
=1830  
100 
241  
100 
323  
100 
491 
100 
307 
100 
162 
100 
306 
Metsalön 
koko,  
hehtaaria  I II 
Kayttöasteryhmä 
III IV 
% metsänomista  j  ista 
V  VI 
5-  9.99 
10-19.99 
20-49.99 
50-99.99 
> 100 
21 
33 
37 
7 
1  
15 
30 
39 
14 
2 
12 
26 
40 
17 
5 
12 
31 
39 
15 
3 
18 
40 
32 
8 
2 
38 
26 
30 
5 
1 
Yhteensä  
rt=1831  
100 
242 
100  
323 
100 
491 
100 
307 
100 
162 
100 
306 
Metsälön  
koko 
keskim.,  ha  
Kokonaisala  
keskim.,  ha  
24 
33 
29 
38 
37 
51 
33 
44 
25 
35 
20 
27 
Liitetaulukko 9.9. Tilojen jakautuminen peltoalan mukaan  käyttöaste  
ryhmittäin. 
1 Laskennassa  olivat  imikaria  vain tilat,  joihin  kuului peltoa (n=1499). 
Liitetaulukko  9.10. Tilan  saantotapa käyttöasteryhmittäin.  
Karppinen, H. & Hänninen,  H. 104 
Peltoala, 
hehtaaria  
Kayttöasteryhnvä 
I II III IV 
% metsänomistajista 
V  
Ei peltoa 
0.01-4.99  
5.00-9.99 
> 10.00 
29 
28 
22 
22  
28 
19 
26 
27 
16 
22 
26 
37 
20 
26 
25 
29 
19 
38 
19 
25 
40 
27  
20 
13 
Yhteensä  
n=1831 
100 
242 
100 
323 
100 
491 
100 
307 
100 
162 
100 
306 
Peltoala
1 
keskim.,  ha 8 9 11 10 9 7 
Tilan 
saantotapa 
Kayttöasteryhmä 
I II III IV 
% metsänomistajista 
V VI 
-perintömekanismi  
-osto  vapailta  
markkinoilta 
-asutuslakien 
kautta  
-tila perikunnan 
hallinnassa  
-muu saanto  
66 
23 
1 
8  
3 
63 
18 
2 
16 
2 
74 
11  
3 
10 
1 
74 
12 
2 
12 
1 
68 
11 
5 
16 
1 
61 
20 
1  
17 
1  
Yhteensä  
n=1826 
100 
239 
100 
323 
100 
490 
100 
306 
100 
162 
100 
306 
105 Folia Forestalia 747 
Liitetaulukko 9.11. Metsänomistajien tilalla  asuminen käyttöaste  
ryhmittä  in. 
Liitetaulukko 9.12. Tilakohtainen metsätalouden  suunnittelu käyttö  
asteryhmittäin. 
Liitetaulukko 9.13. Metsätaloudelliseen neuvontaan  osallistuminen 
käyttöasteryhmittäin.  
G a Käyttöasteryhmä 
I  II III IV 
% metsänomistajista 
V 
-vakinaisesti 52 
tilalla 
-muualla  tilan 
sijaintikunnassa 11 
-eri kunnassa 37 
64 
15 
21 
71 
8 
21 
68 
13 
20 
60  
19 
21 
3! 
21 
y 
iteensä  100 100 100 100 100 101 
talous-  
itelma 
Käyttöasteryhmä 
I II III IV 
% metsanomistaj  ista 
V  VI  
:i suunnitelmaa 
>llut 0-4 v. 
>llut > 5 v. 
87 
10 
4 
80 
15 
5 
76 
18 
7 
77 
15 
85 
11 
3 
90 
7  
iteensä  
=1825 
100 
241 
100 
323  
100 
489 
100 
307 
100 
161 
100 
304 
leuvonta-  
;ilaisuuteen 
)sallistuminen I II III IV 
%  metsänomistajista 
V VI  
>n osallistunut 
ii ole osallistunut 
37 
63 
42 
58 
44 
56 
44 
56 
43 
57 
33 
67 
iteensä  
=1818 
100 
239 
100 
322 
100 
488 
100 
305 
100 
160 
100 
304 
Liitetaulukko 9.14. Metsänomistajien saama metsäalan  koulutus käyttö  
asteryhmittäin  .  
Li  itetaulukko 9.15. Metsänomistajan oma arvio tilansa  hakkuumahdol  
lisuuksien käytöstä käyttöasteryhmittäin.  
Liitetaulukko 9.16. Metsänomistajan oma arvio tilansa hakkuumahdol  
lisuuksien tulevasta  käytöstä  käyttöasteryhmittäin.  
1 Kysymystä  ei  esitetty  Itä-Savossa.  
106 
Karppinen,  H. & Hänninen, H. 
Metsäalan  
koulutus  
Käyttöasteryhmä 
I II III IV 
% metsänomistajista 
V VI  
-on
 osallistunut  
-ei ole osallistunut  
21 
79 
20 
80 
20 
80 
15 14 
86 
10 
90 
Yhteensä  
n=1828 
100 100 
323  
100 
491 
100 
307 
100 
161 
100  
305  241 
Hakattu oman 
arvion  mukaan  
Käyttöasteryhmä 
I II  III IV 
% roetsänomistaj  ista 
V 
-liikaa  
-sopivasti  
-vain osittain 
-ei  osaa sanoa 
13 
63  
13 
11 
10 
62 
18 
11 
11 
55 
30 
4 
6 
56 
36 
3 
8 
37 
46 
10 
4 
38 
39 
19 
Yhteensä  
n=1827 
100 
240 
100 
323 
100 
491 
100 
307 
100 
161 
100 
305 
Hakataan  oman 
arvion mukaan  
tulevaisuudessa  I II 
Kayttöasteryhmä 
iii rv  
% metsänomistajista 
V  VI  
-runsaasti  
-kohtalaisesti 
-säästäen  
-ei  osaa sanoa 
2 
32 
55 
10 
3  
47 
44 
6 
4 
53 
35 
8 
2 
48 
38 
12 
6 
42 
37 
15 
3 
38 
41 
19 
Yhteensä  
r^mo
1 
100 
226 
100 
304 
100 
463 
100 
295 
100 
155 
100 
287 
107 Folia Forestalia 747 
LIITE 10. Markkinahakkuiden suhdannevaihtelun mahdollinen vaikutus tuloksiin. 
Suhdannevaihtelun merkitystä tuloksissa pyrittiin arvioimaan laskemalla  
yksityismetsien  markkinahakkuille vuotuista suhdannevaihtelua kuvaavat  
indeksit, ts. hakkuiden suhteelliset poikkeamat  trendistä. Trendi  laskettiin 
vuosilta 1965-1987 (kuva 33). Koska  hakkuumahdollisuuksien käyttöä  
tarkasteltiin viiden vuoden hakkuiden keskiarvoina,  laskettiin myös suhdan  
nevaihteluindeksin keskiarvo  kullekin aineiston keruuvuotta edeltäneelle 
viisivuotisjaksolle.  Kolmena ensimmäisenä vuotena (1980-82)  kerätty 
aineisto edustaa noususuhdannetta,  vuonna 1983 kerätty aineisto suh  
dannehuippua  ja kolmena seuraavana  vuonna (1984-86)  kerätty  aineisto 
laskusuhdannetta ja tasaantuvaa suhdannetta  (liitetaulukko 10.1). Aineistos  
sa on siten  karkeasti  ottaen kolmea  eri suhdannevaihetta edustavia met  
sänomistajia.  
Jos eri  metsänomistajaryhmiä  on sattunut tasaisesti kaikkiin suhdannevai  
heisiin, metsänomistajaryhmittäiset  erot hakkuumahdollisuuksien käyttöas  
tessa eivät aiheutune suhdanteista. Tätä tutkittiin laskemalla suhdannevaih  
teluindeksin keskiarvot  omistajaryhmittäin.  Näin laskettuna  kyseinen  indek  
siarvo ei kuitenkaan kuvaa pelkästään  suhdannevaiheiden eroja, vaan 
(aineiston keruuajankohdan  vaihtelusta johtuen)  myös  alueittaisia eroja.  
Maanviljelijöille  ja metsätilanomistajille  lasketut indeksiarvot olivat 
tilastollisesti  merkitsevästi  suurempia  kuin yhteisomistustilojen  indeksiarvot  
(riski  5 %) (liitetaulukko 10.2). Otokseen  on siis sattunut yhteisomistusti  
loja  enemmän matala- kuin korkeasuhdanteesta  verrattuna muihin omis  
tajaryhmiin.  Tämä saattaa jossain määrin selittää perikuntien  varsin al  
haista hakkuumahdollisuuksien  käyttöastetta. 
Ryhmittelyanalyysissä  muodostuneiden ryhmien  välillä  indeksiarvoissa ei 
sen sijaan  ollut merkitseviä eroja. Kuhunkin ryhmään  oli sattunut met  
sänomistajia  tasaisesti  kaikista  suhdannevaiheista, joten suhdannevaihe ei 
ole ollut ryhmien  muotoutumiseen vaikuttavana tekijänä  (liitetaulukko  
10.3). 
Tutkimuksen  tuloksissa  esiintyvät erot alueiden välillä voivat sen sijaan  
johtua joko todellisista alueellisista eroista tai suhdanteista. Sisä-Suomen 
metsänomistajat edustavat nimittäin nousu-, Kaakkois-Suomen matala- ja 
Pohjanmaan  korkeasuhdannetta.  Lounais-Suomen metsänomistajat  edustavat 
sekä nousu-  että laskusuhdannetta (liitetaulukko 10.4 ja liitekuva). Kaikki 
erot olivat tilastollisesti merkitseviä. 
Liitetaulukko 10.1. Koko maan yksityismetsien markkinahak  
kuiden suhdannevaihteluindeksin  keskiarvot  aineiston 
hakkuu  jaksoittain ja kutakin jaksoa edustavat  metsälau  
takunnat. 
1 Lyhenteet  ks.  luku  241 
Liitetaulukko  10.2. Markkinahakkuiden  suhdannevaihtelua 
kuvaavien indeksien  keskiarvot  (Ind)  omistaj aryhmittäin. 
Liitetaulukko 10.3. Markkinahakkuiden suhdannevaihtelua 
kuvaavien  indeksien keskiarvot  (Ind) alueittain. 
Lneiston 
sruuvuosi  
Data 
Dllected 
in 
Hakkuut  
jaksolta  
Actual 
cuttings 
in 
Indeksin  
keskiarvo  
Mean  of  
index 
Metsälautakunnat - 
Forestry board 
districts 
1980 
1981 
1982 
1983 
1984 
1985  
1986  
1976-80 
1977-81 
1978-82  
1979-83  
1980-84 
1981-85 
1982-86 
92.6 
102,1 
107,8 
110,6 
107,4 
103,6 
99.7  
IS 
PK, PS 
Sa, FH 
KS, EP, KP,  Vc 
Hki, IS  
UH, IH 
ES, EK 
aanviljelijä  
ätsätilancanista j a 
lteisamistus 
105,15 
105,15 
104,52 
4,75 
4,95  
4,93 
1133 
491 
496 
keskimäärin  105,00 4,85  2120 
Lue 
; isä-Suomi 
Pohjanmaa 
jDunais-Suomi 
Caakkois-Sucani 
102,38 
110,60 
107,62 
101,67 
6,13  
0,00 
0,20 
1,95 
57: 
36< 
57i 
61( 
»kimäärin 105,  00 4,85 212: 
108 
Karppinen,  H. & Hänninen,  H. 
Liitetaulukko 10.4. Markkinahakkuiden suhdannevaihtelua 
kuvaavien  indeksien keskiarvot  (Ind)  käyttöasteryhmittäin. 
Liitekuvio 10.1. Eri alueiden osuminen markkinahakkuiden 
suhdannevaiheisiin 
I "Selvästi liikaa 104,65 
hakanneet" 
II "Liikaa 104,91 
hakanneet" 
III "Täysimääräisesti 105,17 
hakanneet" 
IV "Kohtalaisesti 104,87 
hakanneet" 
V "Vähän hakanneet" 104,99 
VI "Ei juuri lainkaan" 
hakanneet" 105,30 
4,93  
4,89  
4,95  
4,55  
4,49  
4,81  
24: 
32: 
49: 
30" 
16: 
30< 
rin 105,01 5,03  183! 
;sil  ces  I iarvo 
120 
15 P 
L-S L-S 
10 
100 
95 
Tutkimusjakso 
109 
Folia Forestalia 747 
LIITE  11. Hakkuumahdollisuuksien vaikutus käyttöasteeseen.  
Liitetaulukko  11.1. Hakkuumahdollisuuksien  käyttöaste suunnitteen  
luokissa.  
1 Kaksinkertainen  keskivirhe  
LIITE  12. Uudenmaan-Hämeen,  Itä-Hämeen,  Etelä-Savon ja Etelä-Karjalan  metsälautakuntia 
koskevia tuloksia. 
Tutkimuksen kuluessa  metsälautakunnittaisia ennakkotuloksia  on julkaistu 
Metsäntutkimuslaitoksen tiedonantoja  -saijassa  (Järveläinen 1983,  Järveläi  
nen ja Karppinen  1983, Karppinen  1985, Karppinen  ja Hänninen 1986 ja 
1987). Toistaiseksi ovat julkaisematta  vuosina 1985-86 kerätyt Uuden  
maan-Hämeen, Itä-Hämeen, Etelä-Savon ja Etelä-Karjalan  metsälauta  
kuntia koskevat  tiedot. Näitä alueita  kuvaavien keskeisimpien  tulosten jul  
kaiseminen katsottiin  tarkoituksenmukaisimmaksi  tämän raportin  yhteydes  
sä. 
Aluksi esitetään kyseisten  metsälautakuntien metsänomistajia  ja heidän 
metsälöitään kuvaavia  taustatietoja  (liitetaulukot  12.1-12.7) sekä eräitä 
metsänomistajien  puukauppaa  koskevia  mielipiteitä  (liitetaulukot 12.8- 
12.11).  Hakkuita ja puustoa koskevia  tuloksia esitetään liitetaulukoissa 
12.12-12.20. Lopuksi  kuvataan hakkuumahdollisuuksien käyttöä. 
Metsälautakunnittaisten tietojen  esittämisessä  on pyritty vertailukelpoisuu  
teen aiemmin muista metsälautakunnista esitettyjen  tulosten kanssa.  Tämän 
vuoksi hakkuiden keskiarvo  on  laskettu toisin kuin koko  Etelä-Suomea 
tarkasteltaessa  aina koko  tutkimusjaksolle  (luku 241).  Ennakkoraporteissa  
kestävä  suunnite laskettiin ns. prosenttimenetelmällä  (luku 232). Tarkastel  
tavien neljän  metsälautakunnan metsälöille kestävä  suunnite on laskettu  
sekä prosenttimenetelmällä  että Melanen-hakkuulaskelmalla (luku  232). 
Melanen-suunnitteesta käytetään  nimitystä  "suurin kestävä suunnite" ja se 
tarkoittaa likimain tasaisiin nettohakkuutuloihin perustuvaa  tilakohtaisesti 
suurinta kestävää  suunnitetta. "Prosenttisuunnite"  ja metsänhoidollinen 
suunnite sekä niihin perustuvat käyttöasteet ovat vertailukelpoisia  muilta 
alueilta esitettyjen ennakkotulosten kanssa. 
ivä 
lite 
Kestava 
suunnite  kestävästä  
suunnitteesta  
(keskivirhe)  
1 m 3/ha/vuosi 
< 1.99 
2.00-3.49 
3.50-4.99 
> 5.00 
174 (±26) 
105 ( ±7) 
90 ( ±9) 
74 ( ±8) 
1.9 
2.9 
3.7 
4.6  
1.1  
2.8  
4.1  
6.2  
letsän-  
loidollinen  
Munnite  
Hakkuut % 
metsänhoidollisesta  
suunnitteesta 
(keskivirhe)  -1- 
HaJdooit  Metsänhoidol- 
linen suunnite 
m
3
/ha/vuosi 
< 1.99 
2.00-3.49 
3.50-4.99 
> 5.00 
148 (±12) 
101 ( +9) 
83 ( ±7) 
59 ( ±5) 
1.5 
2.8  
3.5 
4.7  
1.0 
2.8  
4.2  
8.0  
110 
Karppinen,  H. & Hänninen, H. 
Liitetaulukko  12.1. Omistajaryhmät.  
Liitetaulukko  12.2. Metsänomistajakunnan ikäjakauma. 
-1-)  Käytetyt  lyhenteet: 
U-H: Uudenmaan-Hameen  metsälautakunta  
I-H: Itä-Hameen metsälautakunta  
E-S: Etelä-Savon  metsälautakunta  
E-K:  Etelä-Karjalan metsälautakunta  
Liitetaulukko  12.3. Tilan  hallinta-aikajakauma. 
stajaryhmä 
(213c) 
U-H-  I-H E-S E-K 
% metsänomistajista 
(% metsämaan  alasta) 
Kaikki  
lanviljelijät  
;tsätilancmistaiat  
55(61) 
45  f39) 
63(69) 
37(31)  
49(61) 
51(39)  
46(58) 
54 f42) 
52(62) 
lteensä  100 
148 
100  
160  
100 
143 
100 
159 
100  
610  
E-S E—] •n, 
lotta % metsäronistajista  
(% metsämaan  alasta)  
< 39 
10-49 
30-59 
50-69 
> 70 
18(25) 
23(16) 
25(27) 
19(18) 
14(13) 
13(24) 
21(19) 
28(24) 
24(19) 
15 f 15) 
23(24) 
15(21) 
26(22) 
17(15) 
20 f18) 
20(20) 
19(19) 
17(19) 
28(28) 
17(15) 
19(23) 
19(19) 
23(22) 
22(20) 
17(15) 
iteensä 
iski-  
100 100  100 100  100  
jä, v. 53 55 54 55  54 
lallinta-  U-H I—H E-S 
% metsänomistajista 
(% metsämaan  alasta) 
E-K Kaikki  
iika, 
ilotta 
< 5 
6-  9 
LO—19 
20-29 
>  30 
18(19) 
15(14) 
23(25) 
25(20) 
19(22) 
16(20) 
18(13) 
25(25) 
25(23) 
16(19) 
15(22) 
13(12) 
30(30) 
19(17) 
24(19)  
20(19) 
9(10) 
27(26) 
23(20) 
22(26)  
18(20) 
13(12) 
26(27)  
23(20) 
20(22)  
Siteensä 
lallinta-  
100 100  100  100 100  
lika  
;eskim.,  v. 
18 17 19 19 18 
111  Folia Forestalia 747 
Liitetauluako  12.4. Tilojen jakautuminen metsälön  toon mukaan.  
Liitetaulukko  12.5. Tilan tuotantosuunta. 
1 Tähän  ryhmään luettiin  myös pääasialliselta käytöltään sekalaisia  
tiloja. 
Liitetaulukko  12.6. Metsänomistajien tilalla  asuminen.  
letsälön  
:oko, 
lehtaaria  
U-H I-H E-S 
% metsänomistajista 
(% metsämaan  alasta)  
!—K 
5-19.99 
20-49.99 
50-99.99 
> 100 
70(34) 
22(29) 
6(19) 
2118) 
50(17) 
32(30) 
13(26) 
5izn  
34(10) 
41(34) 
18(33) 
7(23) 
45(19) 
37(38) 
15(32) 
um 
50(19) 
33(34) 
13(29) 
4(19) 
iteensä 
itsalön  
)ko 
5skim.,  ha 
100 
23 
100 
33 
100 
40 
100  
32 
100 
32 
Lian  
lotanto- 
iunta  
% metsänomistajista 
(% metsämaan  alasta)  
-maatalous  
-tasap. maa- 
ja metsätalous  
-metsätalous  
-virkistys  ja 
asumiskäyttö
1 
-ei osaa sanoa 
42(44) 
12(12) 
30(34) 
16 ( 9) 
OfO)  
35(36) 
13(16) 
38(40) 
14 ( 9) 
Sj_0) 
20(25) 
16(23) 
46(41) 
18(10) 
1L.2) 
26(30) 
10(14) 
41(44) 
23(12) 
0J_0)  
30(32) 
12(17) 
39(40) 
20(11) 
0( 1) 
100 
.staja  
m tilalla  
U-H I—H E-S 
% metsänomistajista 
(% metsämaan  alasta)  
E-K 
-vakinaisesti  
-osan vuotta 
-ei  lainkaan  
71(67) 
8(10) 
21(23) 
59(63) 
16(12) 
25(24)  
48(57) 
17(15) 
36(291  
49(62) 
16(10) 
35(28)  
56(62 
14(12 
30(27  
.00 100 100  100 
112 Karppinen, H. &  Hänninen, H. 
Liitetaulukko  12.7. Metsänomistajien asuinkunta.  
Liitetaulukko  12.8. Metsätalouden  edistämistoiminnan kohdistuminen.  
Liitetaulukko  12.9. Puukaupan tietolähteet  metsänomistajien mukaan.  
.stajan 
linkunta  
U-H I—H E-S  
% metsänomistajista 
(% metsämaan  alasta) 
E-K 
■sama kuin  
tutkimuskunta  
-eri kuin  
tutkimuskunta  
77(77) 
23(23) 
66(71) 
34(29) 
62(71) 
38(29) 
59  (71) 
41(29) 
66(72 
35(28 
iteensä  100 100  100  100 100  
jiminta-  
rato 
U-H I— H E-S 
% metsänomistajista 
(% metsämaan  alasta) 
E-K 
Mialla  metsä- 19(32) 
taloussuunnitelma  
toistaja käynyt  
leuvonta- 56(63) 
tilaisuudessa  
toistaja saanut 
letsäalan 22(31) 
19(26) 
50(56) 
31(29) 
27(43) 
55(68) 
15(18) 
31(38) 
50(64) 
19(22) 
25(36] 
53(64] 
21(24; 
>aanut puumarkki-  
loita  koskevia  tie- 
:oja melko  paljon 
ai  erityisesti  
I—H E-S E-K Kaikki  
% metsänomistajista 
-metsänhoito-  
yhdistyksen 
ammattimiehiltä  
-ostajan ammatti- 
miehiltä  
-metsänomistaj ien  
j ärj  estölehdistä  
ja -tiedotteista  
-metsäalan  ammat- 
tilehdistä 
-sukulaisilta  ja 
tuttavilta 
-sanomalehdistä  
-pankeilta 
-radiosta tai 
televisiosta  
-neuvonta- ja 
koulutustilai-  
suuksista  
-muualta 
50 
37 
48 
25 
20 
12 
9 
5 
5 
7 
39 
46 
34 
21  
22 
8 
4 
9 
4 
15 
41 
53 
36 
36 
27 
16 
39 
10 
6 
8 
51 
40 
35 
36 
15 
25 
13 
12 
9 
7 
46 
43 
38 
30 
20 
17 
17 
9 
6 
8 
Liitetaulukko  12.10. Raakapuun markkinatilanne  puun  myyjän näkökulmasta.  
Liitetaulukko  12.11. Puunrayyntipäätökseen vaikuttavat  tekijät metsänomis  
tajien mukaan. 
Liitetaulukko  12.12. Metsänomistajien  suhtautuminen  nykyisiä metsien  
hakkuu- ja hoitotapoja kohtaan.  
113 Folia Forestalia 747 
larkkinatilanne  5 U-H 
'iimeisen  vuoden ai- 
la on ollut keskimäärin  
I-H E-S E-K Kaikki  
% metsänomistajista 
-heikko  
-tyydyttävä 
-hyvä 
-ei  osaa sa] 
16 
54 
21 
9 
12 
55 
21 
12 
8 
51 
37 
4 
16  
44 
28 
13 
13  
50 
27 
10 
iteensä  100 100  100  100 100 
Puunmyyntipaätok- 
seen vaikuttaa 
melko  paljon tai 
erityisesti  
U-H I-H E-S 
% metsänomistajista 
E-K  Kaikki  
-rahan  tarve 
-hyvän metsänhoi-  
don vaatimukset  
-puun  hintataso  
myynnin  ajankohtaan 
-metsän tarjoamat 
hakkuumahdollisuudet  
-metsänhoitoyhdis- 
tyksen ammatti- 
miehen  ohjeet 
-puun hintataso  
myyntimäärään 
-ostajien 
yhteydenotot 
-naapurien tai tut-  
tavien esimerkki  
-muu tekijä 
67 
62 
24 
31 
22 
10 
2 
1 
8 
86  
65  
29 
33 
23 
14 
0 
0 
9 
80 
57 
34 
25 
16 
18 
5 
5 
6 
73 
68 
41 
32 
21 
23 
2 
1  
9 
75 
63 
33 
30 
20 
17 
2 
2 
8 
Nykyisissä  hakkuu- 
ja hoitotavoissa  
U-H I-H E-S E-K Kalkki  
% metsänomistaj  ista  
-on erityistä 
huomauttamista  
-ei  ole  erityistä 
huomauttamista  
-ei  osaa sanoa 
70 
24 
6 
71 
28 
1  
75  
21  
4 
62 
28 
10 
69 
25 
6 
Yhteensä  100 100  100  100 100 
114 
Karppinen, H. & Hänninen, H. 
Liitetaulukko  12.13. Myyntihakkuita suorittaneiden  metsanomista  jien osuus. 
Liitetauluako  12.14. Tilakohtainen  myyntihakkuumäärä myyntipuuta halan  
neilla tiloilla.  
Liitetaulukko  12.15. Hehtaarikohtainen  myyntihakkuumäärä kaikilla  tiloilla.  
I-H E-S E-K 
Myyntihakkuita suorittaneita 
% metsäncmistajista  
Ka: 
losi 1980/81 
losi 1981/82 
losi 1982/83 
losi 1983/84 
rasi 1984/85 
losi 1985/86 
35 
38 
41 
50 
49 
39 
50 
48 
48 
48 
47  
54 
56 
73 
68 
48 
55  
55 
66  
67 
37 
46 
50 
53 
60 
68. 
feskimäärin  43 47 60 58 52 
lyyntihakkuuvuosia  
ntkirausjakson (5 v.)  
likana, keskim. kpl 
2.1 2.3 3.0  2.9 2.6 
I-H I-H E-S E-K  
Myyntihakkuuraäära keskim.  m
3
/tila 
myyntipuuta hakanneilla  tiloilla  
losi  1980/81 
losi  1981/82 
losi  1982/83 
losi  1983/84 
losi  1984/85 
losi 1985/86 
284 
153 
126 
146 
180 
249 
214 
245 
168 
226 
229 
184 
247 
301 
179 
150 
171 
177 
183 
133 
269 
182 
177 
185 
222 
152 
•in  178 221  228 163 198 
U-H I-H E-S E-K 
Myyntihakkuumaära keskim.  
nr/ha kaikilla  tiloilla  
losi 1980/81 
losi 1981/82 
losi 1982/83 
losi 1983/84 
losi 1984/85 
losi 1985/86 
4.29 
2.54 
2.24 
3.15 
3.84  
2.96 
3.24  
3.55 
2.45 
3.23  
2.71 
2.49  
3.41 
5.51 
3.05 
2.27 
3.00 
3.10 
3.80 
2.82 
3.64 
2.63 
2.81 
3.08 
4.21 
2.93 
•in  
115 Folia Forestalia 747 
Liitetaulukko  12.16. Hehtaarikohtainen  kotitarvehakkuumäärä  kaikilla  
tiloilla.  
Liitetaulukko  12.17. Hehtaarikohtainen  kokonaishakkuumäärä  kaikilla  
tiloilla.  
Liitetaulukko  12.18. Puuston  keskitilavuus  tutkimusajankohtana ja viisi  
vuotta sitä  ennen. 
I -H E-S E-K 
Kötitarvehakkuumäärä  keskim.  
m
3
/ha kaikilla  tiloilla  
losi  1980/81 
rasi  1981/82 
rasi  1982/83 
rasi  1983/84 
losi  1984/85 
rasi  1985/86  
0.33 
0.32 
0.37 
0.36 
0.34 
0.30 
0.29 
0.30 
0.29 
0.29 
0.21 
0.20 
0.21 
0.21 
0.21 
0.25 
0.27 
0.27 
0.28 
0.28 
0.32  
0.26 
0.27  
0.27  
0.27  
0.25 
skimäärin  0.34 0.29 0.21 0.27 0.27  
Myynti- ja kotitarvehakkuut  yhteensä 
keskim. m3/ha  kaikilla  tiloilla  
ii  1980/81 
ii  1981/82 
ii  1982/83 
ii  1983/84 
ii  1984/85 
ii 1985/86 
4.62 
2.85 
2.61 
3.50 
4.18  
3.25 
3.53  
3.85 
2.74  
3.52  
2.91 
2.69 
3.62 
5.72 
3.26 
2.53 
3.27 
3.37 
4.08 
3.10 
3.95 
2.88 
3.08 
3.36 
4.48  
3.18  
I-H E-S E-K 
Keskitilavuus  m3/ha 
-tutkimushetkellä  
•5 vuotta aikaisemmin  
146 
135 
126 
116  
122 
116  
121 
112 
127 
118 
116  
Karppinen,  H. &  Hänninen, H.  
Liitetaulukko  12.19. Kehitysluokkien osuudet  metsämaan  alasta tutkimus  
ajankohtana ja viisi  vuotta  sitä  ennen. 
Liitetaulukko  12.20. Metsänhoidollinen, suurin  kestävä  suunnite  ja pro  
senttisuunnite  tutkimusajankDhtana ja viisi  vuotta sitä  ennen. 
Luo]  U-H 
nyt 5v. 
I—H E-S  
nyt 5v. nyt 
% metsämaan  alasta 
S
5v. 
E- 
nyt 
-K  
5v,  
Aukea 
Taimikko  
Harvennusmetsikkö  
Varttunut kasvatus-  
metsikkö 
Uudistuskypsä 
metsikkö 
Suoj  uspuumetsikkö 
Vaj  aatuottoinen  
mptejikVn  
2 
21 
17 
35 
19 
1 
6 
3 
18 
17 
36 
20 
1 
5 
3 
27 
20 
28 
16 
1 
6 
3 
23 
20 
29 
17 
1 
6 
3 
30 
17 
32 
16 
0 
3  
3 
27  
15 
33 
18 
0 
3  
2 
31 
20  
28  
17 
0 
2 
2 
29 
18 
31 
17 
0 
2 
iteensä  100 100 100 100 100  100 100  100  
I-H I-H E-S ] 
Keskim. m3/ha/vuosi 
fetsärihoidollinen  
suunnite  
-tutkimushetkellä 6.2 
-5  vuotta aikaisemmin 5.6 
5.1 
4.7 
4.8  
4.8  
5.0  
4.5 
5.2 
4.8 
>uurin  kestävä  suunnite  
-tutkimushetkellä 5.5 
-5  vuotta aikaisemmin 4.9  
4.7 
4.3 
4.2 
3.9  
4.2 
3.7 
4.5 
4.1 
rTosenttisuunnite  
-tutkimushetkellä 6.1 
-5  vuotta aikaisemmin 5.6 
5.1 
4.7 
4.8  
4.6 
4.7 
4.4 
5.1 
4.7 
117 Folia Forestalia  747 



METSÄNTUTKIMUSLAITOS 
THE FINNISH FOREST RESEARCH INSTITUTE 
Tutkimusosastot — Research  Departments 
Maantutkimusosasto 
Department of  Suit  Science 
Suontutkimusosasto 
Department  of  Peat  land  Forestry  
Metsänhoidon  tutkimusosasto  
Department of  Silviculture  
Metsänjalostuksen tutkimusosasto  
Department of  Forest  Genetics 
Metsänsuojelun tutkimusosasto  
Department  of  Forest  Protection  
Metsäteknologian tutkimusosasto  
Department of  Forest  Technology 
Metsänarvioimisen tutkimusosasto 
Department  of  Forest  Inventory  and Yield  
Metsäekonomian tutkimusosasto  
Department of  Forest  Economics  
Matemaattinen osasto 
Department of  Mathematics  
Metsäntutkimusasemat 
—
 Research Stations  
Parkanon  tutkimusasema  
Parkano Research Station 
Os. — Address:  39700  Parkano, Finland  
Puh. —  Phone: (933)82912 
Muhoksen tutkimusasema  
Muhos  Research  Station 
Os.  
—
 Address:  Kirkkosaarentie,  91500  Muhos,  Finland  
Puh. — Phone:  (981)  431 404 
Suonenjoen tutkimusasema  
Suonenjoki Research  Station  
Os. — Address:  77600 Suonenjoki, Finland  
Puh.  — Phone:  (979)  11 741  
Punkaharjun tutkimusasema  
Punkaharju  Research  Station 
Os. — Address: 58450  Punkaharju, Finland  
Puh. — Phone: (957)  314 241 
Ojajoen koeasema  
Ojajoki Field  Station  
Ös.  — Address:  12700 Loppi, Finland 
Puh. — Phone:  (914)  40  356 
Kolarin tutkimusasema 
Kolari Research  Station 
Os. — Address:  95900  Kolari, Finland  
Puh. — Phone:  (9695)  61  401  
Rovaniemen  tutkimusasema  
Rovaniemi Research  Station 
Os. — Address:  PL 16 
96301  Rovaniemi, Finland  
Puh.  
—
 Phone:  {960)  15 721  
Joensuun  tutkimusasema  
Joensuu Research  Station 
Os. — Address:  PL 68 
80101 Joensuu, Finland 
Puh.  —  Phone: (973) 1514  000 
Kannuksen tutkimusasema  
Kannus Research  Station 
Os. — Address:  PL 44 
69101  Kannus, Finland 
Puh. — Phone:  (968)  71 161 
Ruotsinkylän jalostuskoeasema 
Ruotsinkylä Field  Station  
Os.  — Address:  01590 Maisala, Finland  
Puh. — Phone:  (90)  824  420 
Folia  
Forestalia  
No 740 Hämäläinen,  Jouko,  Laakkonen,  Olavi  &  Kukkola,  Mikko: Toistuvan lannoi  
tuksen kannattavuus kangasmailla.  
Profitability  of  repeated  fertilization on  mineral soils. 
No 741 Laakkonen,  Olavi: Toistuvan lannoituksen kannattavuus Etelä-Suomen 
kuivahkon kankaan  männiköissä. 
The  profitability of  repetitive  fertilization in pine  stands  on dryish  mineral 
soils in southern Finland. 
No 742 Silfverberg,  Klaus &  Hotanen,  Juha-Pekka: Puuntuhkan pitkäaikaisvaiku  
tukset  ojitetulla  mesotrofisella kalvakkanevalla  Pohjois-Pohjnamaalla.  
Long-term  effects  of  wood-ash on  a drained mesotrophic  Sphagnum  
papillosum  fen in Oulu district, Finland. 
1990 
No 743 Siren,  Matti: Pienet hakkuukoneet varhaisissa  harvennushakkuissa.  
Multi-function machines in early thinning  operations. 
No 744 Ferm, Ari:  Nuorten vesasyntyisten  hieskoivikoiden kehitys  ja  lahoisuus tur  
vemaalla. 
No 745 Rikala,  Risto  &  Huurinainen,  Seppo:  Lannoituksen vaikutus kaksivuotisten  
männyn  paakkutaimien  kasvuun  taimitarhana ja istutuksen jälkeen.  
Effect  of  fertilization  on  the  nursey  growth  and outplanting  success  of  two  
year-old  containerized Scots  pine  seedlings.  
No 746 Lämsä,  Pertti,  Kellomäki,  Seppo  &  Väisänen,  Hannu: Nuorten mäntyjen  
oksikkuuden riippuvuus  puuston  rakenteesta ja kasvupaikan  viljavuudes  
ta.
-
 
.....
 ' '  
Branchiness  of  young Scots  pines  as related to stand structure and 
site fertility. ', 
.
 
No 747 Karppinen,  Heimo &  Hänninen,  Harri: Yksityistilöjen  nakkuumahdollisuuk  
sien käyttö  Etelä-Suomessa. 
Actual and allowable cut  in nonindustrial private  woodlots in southern 
Finland. 
No 748 Aarnio,  Jukka: Voimaperäistämisen  vaikutus metsälön puuntuotannon  
yksityistaloudelliseen  kannattavuuteen. 
Intensive timber growing  and profitability  in private  forestry.  
Kansi:
Jarmo
Koivunen
 
ISBN 951-40-1094-9 
ISSN 0015-5543