Soiden ekosysteemipalvelut ja maankäytön suunnittelu – tuloksia soisimmasta Suomesta Anne Tolvanen ja Artti Juutinen (toim.) Metlan työraportteja 258 http://www.metla.fi/julkaisut/workingpapers/2013/mwp258.htm ISBN 978-951-40-2412-2 (PDF) ISSN 1795-150X www.metla.fi Metlan työraportteja 258 http://www.metla.fi/julkaisut/workingpapers/2013/mwp258.htm 2 Metlan työraportteja / Working Papers of the Finnish Forest Research Institute -sarjassa julkaistaan tutkimusten ennakkotuloksia ja ennakkotulosten luonteisia selvityksiä. Sarjassa voidaan julkaista myös esitelmiä ja kokouskoosteita yms. Sarjan julkaisut ovat saatavissa pdf-muodossa sarjan Internet-sivuilta. http://www.metla.fi/julkaisut/workingpapers/ ISSN 1795-150X Toimitus PL 18 01301 Vantaa puh. 02953 2111 sähköposti julkaisutoimitus@metla.fi Julkaisija Metsäntutkimuslaitos PL 18 01301 Vantaa puh. 2111 sähköposti info@metla.fi http://www.metla.fi/ 02953 Metlan työraportteja 258 http://www.metla.fi/julkaisut/workingpapers/2013/mwp258.htm 3 Tekijät Tolvanen, Anne & Juutinen, Artti (toim.) Nimeke Soiden ekosysteemipalvelut ja maankäytön suunnittelu– tuloksia soisimmasta Suomesta Vuosi 2013 Sivumäärä 253 ISBN ISBN 978-951-40-2412-2 (PDF) ISSN 1795-150X Alueyksikkö / Tutkimusohjelma / Hankkeet 7445/Pohjois-Pohjanmaan ja Länsi-Kainuun suo-ohjelmahanke Hyväksynyt Taneli Kolström, tutkimusjohtaja, 25.2.2013 Tiivistelmä Soiden merkitys on perinteisesti nähty luonnonvarojen, kuten puun ja turpeen taloudellisen hyödyntämi- sen kautta. Tieto soiden talouskäytön haitallisista vaikutuksista luontoon on kuitenkin herättänyt tarpeen sovittaa yhteen soihin liittyviä ristiriitaisia käyttöpaineita. Soiden kestävän käytön linjaus edellyttää monipuolista aineellisten ja aineettomien hyötyjen ja haittojen tarkastelua. Samalla voidaan hyödyntää monitieteistä tutkimustietoa. Tuore tutkimusraportti ’Soiden ekosysteemipalvelut ja maankäytön suunnittelu’ kokoaa yhteen Metlan vastuulla olleet osatutkimukset, jotka tehtiin osana Pohjois-Pohjanmaan liiton koordinoimaa Pohjois- Pohjanmaan ja Länsi-Kainuun suo-ohjelmahanketta pääasiassa vuoden 2011 aikana. Suo-ohjelmahank- keen tavoitteena on ollut tuottaa konkreettista tietoa ja tutkimustuloksia suoraan maakuntakaavoituk- sessa hyödynnettäväksi, samalla tukeutuen valtakunnan tasolla tehtyihin periaatteisiin ja linjauksiin. Metlan tehtävä on ollut tuottaa monipuolista tietoa soiden käytön ekologisesta, sosiaalisesta ja taloudel- lisesta kestävyydestä, kestävyyteen vaikuttavista tekijöistä ja mahdollisuuksista parantaa kestävyyttä. Tutkimusraportti antaa myös kattavaa tietoa soiden ekosysteemipalveluista. Tutkimusraportti tarkastelee mm. soiden monimuotoisuuden tilaa ja ilmastovaikutuksia, suonpohjien jälkikäyttövaihtoehtoja, asukkaiden mielipiteitä koskien soiden käyttömuotoja, soiden merkitystä virkis- tyskäytölle ja poronhoidolle sekä soiden käyttömuotojen, kuten metsätalouden, turvetuotannon ja keräi- lytuotteiden aluetaloudellisia vaikutuksia. Hankkeessa koottuja tietoja on jo tähän mennessä hyödynnet- ty päivitettävänä olevassa Pohjois-Pohjanmaan maakuntakaavassa. Asiasanat Ekosysteemipalvelut, ekologinen kestävyys, monikäyttö, monimuotoisuus, soiden ennallistaminen, soi- den jälkikäyttö, sosiaalinen kestävyys, taloudellinen kestävyys, turvetuotanto, suometsätalous Julkaisun verkko-osoite http://www.metla.fi/julkaisut/workingpapers/2013/mwp258.htm Tämä julkaisu korvaa julkaisun Tämä julkaisu on korvattu julkaisulla Yhteydenotot Anne Tolvanen, Metsäntutkimuslaitos, Paavo Havaksen tie 3, PL 413, 90014 Oulun yliopisto anne.tolvanen@metla.fi Artti Juutinen, Metsäntutkimuslaitos, Paavo Havaksen tie 3, PL 413, 90014 Oulun yliopisto artti.juutinen@metla.fi Muita tietoja Taitto: Irene Murtovaara ja Maija Heino Metlan työraportteja 258 http://www.metla.fi/julkaisut/workingpapers/2013/mwp258.htm 4 Sisällys 1 Johdanto ............................................................................................................................... 5 2 Soiden käytön ekologinen kestävyys monimuotoisuuden ja ilmaston näkökulmasta ................................................................................................ 6 3 Soiden käytön sosiaalinen ja taloudellinen kestävyys ............................................. 8 4 Soiden käytön kestävyyden parantaminen tulosten valossa ................................ 10 5 Onko ekosysteemipalveluajattelu tuonut jotain uutta soiden käytön suunnitteluun? ...................................................................................... 10 6 Kiitokset .............................................................................................................................. 12 7 Kirjallisuus ......................................................................................................................... 12 Osajulkaisut Soiden ekosysteemipalvelut ja maankäytön suunnittelu – tuloksia soisimmasta Suomesta ....................................................................... 5–12 Anne Tolvanen ja Artti Juutinen Katsaus soiden monimuotoisuuden tilaan Pohjois-Pohjanmaalla .................. 13–74 Marja-Liisa Seväkivi ja Anne Tolvanen Pohjois-Pohjanmaan turvemaiden kasvihuonekaasutaseet .......................... 75–111 Kari Minkkinen ja Paavo Ojanen Suonpohjien jälkikäyttö Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa – esimerkkialueena Kuivaniemi....................................................................... 112–153 Sanna Kittamaa ja Anne Tolvanen Pohjois-Pohjanmaan ja Länsi-Kainuun asukkaiden näkemykset soiden käytöstä ................................................................................................ 154–189 Anna Piirainen, Johanna Kesti, Anne Tolvanen ja Artti Juutinen Soiden käyttö ja merkitys poronhoidossa Kiimingin, Kollajan, Pudasjärven ja Oijärven paliskunnissa vuonna 2011 ................................... 190–212 Annika Nyström, Hannu I. Heikkinen ja Anne Tolvanen Soiden merkitys virkistyskäytölle - Haastattelututkimus Oulussa, Haukiputaalla, Muhoksella ja Pudasjärvellä .................................................. 213–229 Liisa Ojala, Hannu I. Heikkinen ja Anne Tolvanen Soiden käytön aluetaloudelliset vaikutukset Pohjois-Pohjanmaalla – esimerkkinä Siikalatvan ja Pudasjärven kunnat ......................................... 230–253 Anna Piirainen, Artti Juutinen ja Anne Tolvanen Metlan työraportteja 258 http://www.metla.fi/julkaisut/workingpapers/2013/mwp258.htm 5 1 Johdanto Ekosysteemipalvelun käsite ja ekosysteemipalveluiden arvottamistutkimus ovat muuttaneet maankäyttöä ja luonnonvarojen hallintaa koskevaa keskustelua (Costanza ym. 1997, de Groot ym. 2010). Tieto monimuotoisten ja terveiden ekosysteemien vaikutuksesta ihmisten hyvinvoin- tiin on lisännyt tarvetta maankäytön toimintatavoille, jotka samanaikaisesti tuottavat ekologisia, sosiaalisia ja taloudellisia hyötyjä (Balmford et al. 2002, de Groot 2006). Soiden merkitys on perinteisesti nähty luonnonvarojen, kuten puun ja turpeen taloudellisen hyö- dyntämisen kautta. Esimerkiksi maailman soisimmassa valtiossa Suomessa keskimäärin puolet noin 9 miljoonan hehtaarin suopinta-alasta on ojitettu edistämään puuntuotantoa. Suopeltojen osuus suopinta-alasta on noin 3 %, ja turvetuotantopinta-alan hieman alle 1% (Metsätilastollinen vuosikirja 2011). Suojeltuja soita on 13 %, ja loput suot ovat ojittamatonta suota, joista suuri osa on ympäröivän maankäytön vaikutuspiirissä. Tieto soiden talouskäytön haitallisista vaikutuksista luontoon on herättänyt tarpeen sovittaa yh- teen soihin liittyviä ristiriitaisia käyttöpaineita. Talouskäytön seurauksena esimerkiksi suoluonnon monimuotoisuus on heikentynyt, alueelliset vesistöongelmat lisääntyneet, ja kasvihuonekaasujen päästöt kasvaneet (Chapman et al. 2003). Soiden kestävän käytön linjaus edellyttää monipuolista aineellisten ja aineettomien hyötyjen ja haittojen tarkastelua. Samalla voidaan hyödyntää moni- tieteistä tutkimustietoa. Syksyllä 2012 hyväksytty Valtioneuvoston periaatepäätös soiden ja turvemaiden kestävästä käy- töstä kokoaa kattavasti yhteen ehdotukset soiden käytön linjauksista Suomessa. Periaatepäätök- sen mukaan soiden käyttöä ja suojelua sovitetaan yhteen mm. kohdentamalla soita merkittävästi muuttava toiminta jo muuttuneille soille ja parantamalla suojeltujen soiden verkoston edustavuut- ta. Valtioneuvoston periaatepäätös nojautuu keväällä 2011 valmistuneeseen soiden ja turvemai- den kestävän ja vastuullisen käytön ja suojelun strategiaehdotukseen, nk. suostrategiaan (Maa- ja Metsätalousministeriö 2011). Strategiaehdotus herätti jo valmisteluvaiheessa sekä heti valmistut- tuaan vilkasta keskustelua, eriäviä kannanottoja sekä jopa kantelun Euroopan komissiolle. Vas- takkain olivat erityisesti luonnonsuojelujärjestöt ja turveteollisuus, joista ensin mainitut kritisoi- vat ekologisesti kestämättömällä pohjalla olevaa soiden käyttöä, kun taas jälkimmäiset korostivat turpeen merkitystä kotimaisen energian tuotannossa. Aloite kansallisen suostrategian valmistelulle tuli Pohjois-Pohjanmaan Liitolta ja Pohjois-Poh- janmaan ympäristökeskuksesta, Suomen soisimmasta maakunnasta. Ylimaakunnallinen Pohjois- Pohjanmaan ja Länsi-Kainuun suo-ohjelma (2010–2013) käynnistyikin samoihin aikoihin valta- kunnallisen suo- ja turvemaiden strategiatyön kanssa. Tavoitteena on ollut tuottaa konkreettista tietoa ja tutkimustuloksia suoraan maakuntakaavoituksessa hyödynnettäväksi, samalla tukeutuen valtakunnan tasolla tehtyihin periaatteisiin ja linjauksiin. Suo-ohjelmahanketta koordinoi Poh- jois-Pohjanmaan Liitto. Metlan tehtävä suo-ohjelmahankkeessa on ollut tuottaa tietoa soiden käytön ekologisesta, sosiaa- lisesta ja taloudellisesta kestävyydestä, kestävyyteen vaikuttavista tekijöistä ja mahdollisuuksista parantaa kestävyyttä. Tutkimus antaa myös kattavaa tietoa soiden ekosysteemipalveluista. Tutki- mus jakaantui seitsemään osa-alueeseen, jotka toteutettiin erillisinä osatutkimuksina. Huomatta- va osa tutkimuksesta tehtiin olemassa oleviin aineistoihin perustuen lukuun ottamatta asukkai- Metlan työraportteja 258 http://www.metla.fi/julkaisut/workingpapers/2013/mwp258.htm 6 den arvostuksia kartoittavaa aineistoa, joka kerättiin kysely- ja haastattelututkimusten muodossa vuonna 2011. Tutkimuksen osa-alueesta riippuen työ tehtiin joko vain Pohjois-Pohjanmaalla tai sekä Pohjois-Pohjanmaalla että Kainuussa. Tämä julkaisu kokoaa yhteen Metlan vastuulla olleet osatutkimukset, jotka raportoitiin Pohjois-Pohjanmaan liitolle vuosina 2011 ja 2012. 2 Soiden käytön ekologinen kestävyys monimuotoisuuden ja ilmaston näkökulmasta Soiden käytön ekologista kestävyyttä selvitettiin tarkastelemalla Pohjois-Pohjanmaan soiden monimuotoisuuden tilaa (Seväkivi ja Tolvanen 2013) ja soiden käytön vaikutuksia kasvihuo- nekaasutaseisiin (Minkkinen ja Ojanen 2013). Lisäksi tehtiin suppea tarkastelu metsäojituksen vaikutuksista valumahuippuihin (Seväkivi ja Tolvanen 2013), mutta koska soiden käytön vesis- tövaikutuksia selvitetään tarkemmin toisessa, vielä keskeneräisessä Pohjois-Pohjanmaan suo-oh- jelmahankkeen osatutkimuksessa, siihen ei tässä tutkimuksessa palata. Turvetuotannosta vapau- tuvien suonpohjien jälkikäyttömuotoja tarkasteltiin vertailemalla eri jälkikäyttömuotoja ja niiden vaikutuksia sekä pohtimalla jälkikäyttömuotojen sopivuutta maakunnan eri osiin. Tarkastelu ulot- tui myös Kainuun alueelle (Kittamaa ja Tolvanen 2013). Pohjois-Pohjanmaa on alueellisesti erilaisen maankäyttöhistoriansa vuoksi kahtia jakautunut alue, eräänlainen Pienois-Suomi, jonka soiden tila kuvastaa pienessä mittakaavassa koko maan ti- lannetta. Ihmistoiminta on muuttanut Pohjois-Pohjanmaalla suoluontoa laajalti. Koko maakunnan soista ja turvemaista on ojitettu keskimäärin yli 60 %, ja maakunnan eteläosissa ojitettujen soi- den osuus on lähes 90 %. Maankäyttö on siten voimakkainta maakunnan eteläosassa ja maanko- hoamisrannikolla, mikä johtuu mm. suuresta yksityisomistuksessa olevasta maan osuudesta sekä asutuksen painottumisesta näille alueille. Maakunnan etelä- ja länsiosan ojittamaton suo-osuus on myös jakautunut pieniksi sirpaleiksi. Maakunnan itä- ja pohjoispuoliskossa ojittamatonta suo- ta on sen sijaan jäljellä melko laajoina kokonaisuuksina, suojelualueet ovat laajoja, ja arvokkaan suolajiston painopiste sijaitsee pohjoisessa (Seväkivi ja Tolvanen 2013). Koko maakunnan suoje- lualueiden, mutta erityisesti sen eteläosiin sekä maankohoamisrannikon soihin kohdistuu ympä- ristön ojitusten aiheuttamaa kuivattavaa vaikutusta, jonka korjaaminen edellyttäisi suojelurajaus- ten muutoksia tai ennallistamistoimia suojelualueiden ulkopuolella (Rehell 2011). Pohjois-Pohjanmaalta poimittiin ekologisen paikkatietoaineistojen pohjalta 64 soiden monimuo- toisuuskeskittymää, joiden ytiminä ovat yleensä suojelualueet (Seväkivi & Tolvanen 2013). Mo- nimuotoisuuskeskittymissä esiintyy uhanalaisia lajeja tai luontotyyppejä tai laajoja ja säilyviksi luokiteltuja ojittamattomia suoalueita. Monimuotoisuuskeskittymät priorisoitiin seutukunnittain niiden luonto-, virkistys- ja porotalousarvojen perusteella. Maakunnan eteläosissa ojittamattomi- en yhtenäisten suoalueiden niukkuus aiheutti sen, että tärkeiksi kohteiksi valikoitui jopa yksittäi- siä ojittamattomia suoalueita. Näillä voidaan kuitenkin katsoa olevan merkitystä erityisesti seu- tukunnan tasolla. Monimuotoisuuskeskittymien rajaamisen tavoitteena ei ole välttämättä suojelu, vaan niiden luonto-, virkistys- ja porotalousarvojen yleinen huomiointi maankäytön suunnittelus- sa. Esimerkiksi raskaimpia toimia kuten turvetuotantoa ei tulisi sijoittaa monimuotoisuuskeskit- tymiin, joissa ekologiset haitat olisivat suurimmat. Metlan työraportteja 258 http://www.metla.fi/julkaisut/workingpapers/2013/mwp258.htm 7 Maakunnan suuren suopinta-alan ansiosta myös soiden ilmastovaikutusten voidaan olettaa olevan huomattavia. Luonnontilaiset ja metsäojitetut suot toimivat samanaikaisesti sekä kasvihuonekaa- sujen sitojina että päästölähteinä (Minkkinen ja Ojanen 2013). Luonnontilaiset suot päästävät metaania (CH4) ja sitovat hiilidioksidia (CO2). Metsäojitetuilla soilla kasvava puusto sitoo hiiltä ja turpeen metaanipäästöt ovat laskeneet, mutta toisaalta niiltä voi vapautua erittäin voimakasta kasvihuonekaasua, typpioksiduulia (N2O). Tarkasteluajanjakson pituus vaikuttaa kuitenkin paljolti siihen ovatko suot kasvihuonekaasujen nettositojia vai nettolähteitä. Minkkisen ja Ojasen (2013) laskelmat osoittivat, että sadan vuoden tarkastelujaksolla Pohjois-Pohjanmaan luonnontilaiset suot ovat päästölähteitä ja metsäojitetut suot hiilen sitojia. Tämä johtuu siitä, että soilta vapautuva metaani on turpeeseen sitoutuvaa hiili- dioksidia huomattavasti voimakkaampi kasvihuonekaasu. Tarkastelujakson muuttuessa 500 vuo- deksi, luonnontilaisten soiden nettopäästö muuttuu kuitenkin nettonieluksi, mikä johtuu metaanin nopeasta hajoamisesta ilmakehässä. Maakunnan metsäojitettujen soiden nieluvaikutuksen arvi- oitiin kaksin-kolminkertaistuvan vielä 50 vuoden ajan puuston kasvun ja vähentyvien hakkuiden seurauksena. Siinä vaiheessa kun puusto lopulta hakataan, puihin sitoutunut hiilivarasto kuitenkin suurelta osin poistuu. Pohjois-Pohjanmaan metsänkasvatuskelvottomat suot, joita ojitetuista sois- ta on lähes viidennes, arvioitiin ilmastovaikutukseltaan neutraaleiksi. Suuri osa näistä karuista ja ravinne-epätasapainoisista soista on niin heikosti kuivatettuja, että ne muistuttavat hiilitaseeltaan luonnontilaisia soita ja ovat siten hiilen sitojia. Niiden metaanipäästöt ovat kuitenkin alhaisempia kuin luonnontilaisissa soissa. Pohjois-Pohjanmaa on merkittävä turpeentuottaja, jossa peräti 40 % teollisuus- ja kaukolämmön sekä sähkön tuotannosta tulee turpeesta. Kittamaan & Tolvasen (2013) tekemän selvityksen mu- kaan turvetuotannosta vapautuneet suonpohjat siirtyvät jälkikäyttöön hitaasti. Yhtenä syynä on, että suonpohjat vapautuvat tuotannosta asteittain, ja jälkikäyttö aloitetaan vasta sitten kun koko alueen tuotanto on loppunut. Paljas turvepinta toimii kuitenkin kasvihuonekaasujen lähteenä ja ai- heuttaa ravinne- ja kiintoainevirtaamia, joten siirtymistä jälkikäyttöön tulisi voimakkaasti tehos- taa. Paitsi kasvihuonekaasutaseiden kannalta, jälkikäytön viivästyminen on ongelmallista myös monimuotoisuudelle, virkistyskäytölle ja poronhoidolle. Suonpohjien jälkikäyttömuotoja ovat mm. metsittäminen, perinteinen maatalous, energiakasvien viljely, lintukosteikoksi vesittäminen tai uudelleen soistaminen. Niiden valintaan vaikuttaa pit- kälti pohjamaalaji ja suonpohjan topografia, joilla on vaikutusta esimerkiksi veden kertymiseen ja ravinteiden riittävyyteen. Jälkikäyttömuodoista metsitys arvioitiin lyhyellä tähtäimellä olevan kasvihuonekaasupäästöjen kannalta ennallistamista edullisempi vaihtoehto, koska metsitys edes- auttaa hiilen sitoutumista puustoon (Minkkinen & Ojanen 2013). Metsitys sopiikin turvetuotan- non jälkikäyttömuotona kaikkialle missä se ekologisesti on mahdollista (Kittamaa & Tolvanen 2013). Ennallistamisen edullisten ilmastovaikutusten arvioitiin sen sijaan realisoituvan vasta sato- jen vuosien kuluttua, kun turvekerros on sitonut riittävästi hiiltä (Minkkinen & Ojanen 2013). En- nallistaminen ja kosteikkojen perustaminen linjattiin hyviksi suonpohjien jälkikäyttömuodoiksi erityisesti poronhoitoalueelle sekä suojelualueiden läheisyyteen, jotka sijaitsevat usein monimuo- toisuuskeskittymissä (Kittamaa ja Tolvanen 2013). Maatalous sopii parhaiten poronhoidon ulko- puolisille alueille, jolloin vältytään porojen aitaamiselta. Ruokohelven kasvattaminen jälkikäyt- tömuotona edellyttää paitsi sopivia ympäristöolosuhteita, myös yhteensovittamista senhetkiseen energiapolitiikkaan. Viljely ei ole aina taloudellisesti kannattavaa, koska sadosta saatava korvaus on niin heikko, ettei se kata biomassan korjuukustannuksia. Myöskään energiayhtiöt eivät enää osta sitä sen huonojen poltto-ominaisuuksien vuoksi. Metlan työraportteja 258 http://www.metla.fi/julkaisut/workingpapers/2013/mwp258.htm 8 3 Soiden käytön sosiaalinen ja taloudellinen kestävyys Soiden käytön sosiaalista ja taloudellista kestävyyttä selvitettiin kyselytutkimusten (Piirainen ym. 2013a), poronhoitajille ja virkistyskäyttäjille tehtyjen haastattelututkimusten (Nyström ym. 2013, Ojala ym. 2013) sekä aluetaloudellisen tarkastelun (Piirainen ym. 2013b) pohjalta. Kysely- ja haastattelututkimukset selvittivät asukkaiden soihin ja soiden käyttöön liittyviä arvoja, asenteita ja kehittämisehdotuksia. Aluetaloudellinen tarkastelu tehtiin kunta- ja maakuntatasolla. Kuntata- solla hyödynnettiin tilastoaineistoja ja maakuntatasolla alueellisia panos-tuotos-laskelmia. Maa- kuntatason tarkastelussa pohdittiin soiden käytön vaikutusta tuotokseen, arvonlisäykseen ja työl- lisyyteen erilaisissa soidenkäyttöskenaarioissa. Soiden luontoarvot, monimuotoisuus, maisema ja hiljaisuus ovat niiden keskeisiä elementtejä, ja huoli soiden monimuotoisuuden ja ympäristön tilasta sekä käytön vesistövaikutuksista on suu- ri. Soiden käyttöön liittyvät ympäristövaikutukset korostuivatkin kyselytutkimusten vastauksissa enemmän kuin talous- ja työllisyysvaikutukset (Piirainen ym. 2013a). Enemmistö vastaajista piti soiden suojelun vähäistä lisäämistä (9 %:sta 10 %:iin eli 15 000 ha lisää) hyödyllisenä, ja soiden ennallistaminen sai vastaajien keskuudessa laajan hyväksynnän. Toisaalta kynnysarvo suojelun osalta näkyi, sillä noin neljännes kyselyhin vastaajista piti soiden suojelun runsasta lisäämistä (9 %:sta 12 %:iin eli 50 000 ha lisää) haitallisena tai erittäin haitallisena. Soiden käyttömuodoista erityisesti soiden hyödyntäminen turvetuotantoon katsottiin haitalliseksi, mutta toisaalta vastaajien joukossa oli myös vahvasti aluetaloudesta ja työllisyydestä huolestunei- ta ihmisiä, jotka kannattivat turve- ja puuntuotannon tason lisäämistä. Huoli taloudesta on aiheel- lista, sillä aluetaloudellinen tarkastelu panos-tuotos-analyysin avulla osoitti, että jos esimerkiksi turvetuotanto lopetettaisiin ja vapautuvat sadat työpaikat haluttaisiin korvata matkailun avulla, tämä edellyttäisi maakuntatasolla yli 20 % kasvua matkailun lopputuotekäytössä (Piirainen ym. 2013b). Lisäksi matkailualan kasvun työllisyysvaikutukset eivät todennäköisesti kohdistuisi vas- taavalla tavalla maaseudulle kuin turvetuotannon vaikutukset. Suometsien osuus metsätalouden tuloista laskettiin olevan neljännes Pohjois-Pohjanmaalla, ja suometsätalouden kautta muodostuu turvetuotannon tavoin arvokkaita työpaikkoja maaseutuseuduille (Piirainen ym. 2013b). Turve- tuotannon ja suometsätalouden kerrannaisvaikutusten arvioitiin olevan maakunnan tasolla samaa suuruusluokkaa, kun tarkastelussa otetaan huomioon metsätalouden kantorahatulot. Esimerkiksi 10 miljoonan euron puun- tai turvetuotannon lisäyksen arvioitiin työllistävän noin 100 henkilöä. Suometsätalouden tuotannon ja kantorahatulojen lisäyksen aiheuttaman arvonlisäys (10,9 milj. euroa) olisi kuitenkin turvetuotantoa (7,1 milj. euroa) suurempi (Piirainen ym. 2013b). Soiden käyttöä koskevan kyselytutkimusaineiston jatkoanalyysissä vastaajat voitiin mallin avulla ryhmitellä kolmeen luokkaan: ympäristömyönteisiin, tuotantomyönteisiin ja näiden luokkien vä- limuotoon eli nykytilan kannattajiin (Tolvanen ym. 2013). Mallipohjainen ryhmittely kertoo, että soiden käyttöä koskevat mielipiteet ovat voimakkaasti jakautuneita. Ympäristömyönteiset olivat todennäköisimmin korkeasti koulutettuja kaupunkien asukkaita, jotka halusivat lopettaa turvetuo- tannon kokonaan. Kaksi muuta ryhmää oli todennäköisesti pienempien taajamien tai maaseudun asukkaita. Näistä tuotantomyönteiset, jotka olivat muita vastaajia useammin soiden kanssa teke- misissä työnsä kautta, kannattivat turvetuotannon lisäämistä, mutta nykytilan kannattajat eivät. Taajamien ulkopuolella asuvat asukkaat, jotka kuuluivat todennäköisesti näihin luokkiin, saat- tavat omakohtaisesti kokea turvetuotannon haitalliset vesistövaikutukset oman asuinpaikkansa lähistöllä, mikä on voinut vaikuttaa nykytilan kannattajien mielipiteisiin. Paremmat vesiensuoje- Metlan työraportteja 258 http://www.metla.fi/julkaisut/workingpapers/2013/mwp258.htm 9 lutoimenpiteet lisäisivät siis todennäköisesti turvetuotannon hyväksyttävyyttä ainakin osalla vas- taajista. Kaikkien osalta näin ei kuitenkaan kävisi, sillä erityisesti ympäristömyönteisten vastaaji- en mielestä suot itseisarvona ovat tärkeitä, ja puuttuminen niiden luonnontilaan on vahingollista. Huolimatta vastakkaisista mielipiteistä, vastaajaluokilla oli myös yhteisiä näkemyksiä soiden käytöstä. Kärjistetyt ympäristömyönteiset tai tuotantomyönteiset vastaajat olivat itse asiassa har- vassa, sillä esimerkiksi tuotantomyönteiset kannattivat myös soiden lisäsuojelua ja ennallistamis- ta, samoin kuin monet ympäristömyönteiset vastaajat kannattivat soiden metsätalouskäyttöä ai- nakin jossain määrin (Tolvanen ym. 2013). Näitä yhteisiä näkemyksiä tulisikin hyödyntää soiden käytön suunnittelussa esimerkiksi sijoittamalla eniten muuttavia toimenpiteitä, kuten turvetuotan- to, kauas asutuksesta ja huolehtimalla suonpohjien nopeasta siirtymisestä jälkikäyttöön. Soiden virkistyskäyttö on ympärivuotista, ja erilaiset suot soveltuvat virkistykseen eri tavoin; esim. kuivemmat suot marjastukseen ja märimmät suot lintujen tarkkailuun (Ojala ym. 2013). Osalla virkistyskäytöstä on myös taloudellista merkitystä, sillä esimerkiksi hillaa poimitaan myös myyntiin. Esimerkiksi vuonna 2009 hillasta saadut poimintatulot Oulun läänin alueella, eli Poh- jois-Pohjanmaan ja Kainuun maakunnissa, olivat 201 000 euroa. Tästä summasta kuitenkin puut- tuu torikauppa, suoramyynti ja kotitarvepoiminta. Toinen tärkeä suomarja karpalo sen sijaan ei ole merkittävä poimintatulojen lähde (Piirainen ym. 2013b). Puhtaan virkistyskäytön kannalta merkittävimmät tekijät ovat rauhallisuus, luonnontilaisuus ja saavutettavuus. Ihannesuo voi olla kuitenkin vaikea löytää, sillä se on lajistoltaan luonnontilainen, sijaitsee asutuksen lähellä, siel- lä on hyvin varustettu retkeilyreitistö, motorisoitua liikennettä ei ole, eikä ihmisiä juuri tapaa. Silti asukkaiden mielestä Pohjois-Pohjanmaalta löytyy jokseenkin riittävästi virkistyskäyttöön soveltuvia suoalueita. Näistä tärkeimmät ja eniten vieraillut sijaitsevat pääasiassa oman asuinpai- kan läheisyydessä, Oulun kaupungin reunamilla tai ympäryskunnissa (toim. huom.: monet entiset ympäristökunnat kuuluvat vuoden 2013 alusta Uuteen Ouluun). Toisaalta virkistyksen kannalta kaikkein ihanteellisimmat, laajat luonnontilaiset suoalueet sijaitsevat kaukana asutuksesta. Soi- den retkeilypalvelujen tarjontaa toivottiin pääsääntöisesti lisättävän, ja lähialueen soiden virkis- tyskäyttömahdollisuuksien kehittämistä pidettiin tärkeänä (Piirainen ym. 2013a, Ojala ym. 2013). Soiden tutkimuksesta ja soiden tilasta ja hyödyntämisestä käytävän yhteiskunnallisen keskustelun toivottiin myös lisäävän soiden kansainvälistä ja kansallista arvostusta. Suot muodostavat paliskuntien tärkeimmät kesälaidunalueet ja niillä on siten merkittävää talou- dellista merkitystä poroelinkeinolle (Nyström ym. 2013). Soiden merkitys ei rajoitu kuitenkaan pelkästään kesäravintoon, vaan ne tarjoavat myös vasomisympäristön, helpotusta hyönteisten ai- heuttamiin haittoihin sekä syysravintoa. Soiden käytön vuodenkierto alkaakin keväästä, jolloin porot päästetään tarhoista ja ne suuntaavat soiden reunoille laiduntamaan ja vasomaan, ja se päät- tyy syksyyn tai alkutalveen, sääolosuhteista riippuen. Erityisen merkittäviä poronhoidolle ovat suojelualueiden luonnontilaiset suot, joiden kasvillisuut- ta syömällä vasat saavuttavat pääosin teuraspainonsa. Soilla laiduntavia poroja ei tarvitse ruokkia, paimentaa eikä tarhata, sillä ne pysyvät poissa pelloilta ja asutusten läheisyydestä. Metsäojitus ja turvetuotanto heikentävät siten olennaisesti soiden arvoa poronhoidolle. Turvetuotanto aiheuttaa laidunalueiden menetyksiä ja ravinnonlähteen ehtymistä sekä taloudellisia tappioita vähentynei- nä vasojen teuraspainoina ja lisääntyneenä kuolleisuutena. Metsäojitetuilla soilla vasoja hukkuu ojiin. Poronhoitajien mielestä suonpohjien jälkikäyttömuodoista paras vaihtoehto on saattaa ne takaisin porojen laidunmaaksi, eli käytännössä uudelleen soistaminen taikka vesittäminen. Hai- tallisin vaihtoehto on maatalous, koska viljelyalueet pitäisi aidata poroilta. Ongelma on myös, jos suonpohjien jälkikäyttö jätetään tekemättä. (Nyström ym. 2013). Metlan työraportteja 258 http://www.metla.fi/julkaisut/workingpapers/2013/mwp258.htm 10 4 Soiden käytön kestävyyden parantaminen tulosten valossa Pohjois-Pohjanmaan soiden monimuotoisuuden tila on voimakkaasti heikentynyt ojituksen seu- rauksena erityisesti maakunnan eteläosissa ja maankohoamisrannikon alueella. Suojelualueiden ojittamattomiinkin soihin kohdistuu paineita ympäröiviltä alueilta. Tämä uhka tulisi vähentää tai poistaa esimerkiksi lisäsuojelulla tai ennallistamalla suojelualueiden lähistöllä sijaitsevia, kannat- tamattomia metsäojitettuja soita. Paikannettuihin 64 monimuotoisuuskeskittymään olisi järkevä kohdistaa lisäsuojelun, ennallista- misen, virkistys- ja matkailukäytön ja poronhoidon kehittämistoimenpiteet. Vastaavasti luontoa eniten muuttavat toiminnot kuten turvetuotanto, maatalous ja metsätalous kannattaisi sijoittaa näi- den keskittymien ulkopuolelle. Keskittymissä nykyisin sijaitsevat turvetuotantoalueet tulisi tuotan- non loputtua ensisijaisesti ennallistaa tai vesittää lintujärviksi, koska nämä toimenpiteet lisäävät alueiden monimuotoisuus- virkistys- ja poronhoidollisia arvoja. Jälkikäyttömuodoista metsitystä kannattaisi toteuttaa kaikkialla monimuotoisuuskeskittymien ulkopuolella missä se on ekologisesti mahdollista, ja maataloutta kannattaisi toteuttaa ensisijaisesti poronhoitoalueen ulkopuolella. Taajamien lähisoiden virkistysmahdollisuuksia ja -palveluita tulisi kehittää, jotta asukkaat voisi- vat tutustua lähiluontoon ja saada siitä kattavaa tietoa. Taajamista kauempana sijaitsevien soiden retkeilypalvelujen kehittäminen kannattaa sijoittaa suojelualueille tai monimuotoisuuskeskitty- miin, joiden luontoarvot houkuttelevat jo muutoinkin matkailijoita. Keskeisin ristiriitoja aiheuttava soiden käyttömuoto on turvetuotanto. Turvetuotannon lopettami- nen kokonaan ei ole sosiaalisesti eikä taloudellisesti kestävää, koska se turvaa kotimaista energi- antuotantoa ja sillä on tärkeä syrjäseutuja työllistävä vaikutus. Tätä vaikutusta ei todennäköisesti voida esim. matkailun lisäämisellä korvata. Bioenergiatuotanto suopuustosta saattaa jatkossa tar- jota uusia, taloudellisesti tuottavia mahdollisuuksia turvetuotannon tilalle, mutta asiaa ei pystytty selvittämään tässä tutkimuksessa johtuen alueellisista panos-tuotos-taulukoista, joissa tietoja bio- energian osalta ei ollut vielä tuotettu vuodelle 2002. Turvetuotannon hyväksyttävyyden paranta- minen edellyttää kuitenkin nykyistä huomattavasti parempia vesiensuojelutoimenpiteitä - toisin sanoen turvetuotannon ekologisen kestävyyden kasvaessa myös sen sosiaalinen kestävyys para- nee ainakin jossain määrin. 5 Onko ekosysteemipalveluajattelu tuonut jotain uutta soiden käytön suunnitteluun? Soiden ja turvemaiden kansallisessa strategiassa sekä sen pohjalta laaditussa valtioneuvoston pe- riaatepäätöksessä korostetaan, että tarkastelun lähtökohtana ovat soiden ja turvemaiden tarjoamat ekosysteemipalvelut (Maa- ja metsätalousministeriö 2011). Tavoitteena on soiden eri käyttömuo- tojen yhteensovittaminen siten, että muutkin kuin soiden aineelliset hyödyt huomioidaan maan- käytössä. Aluesuunnittelua säätelevässä Maankäyttö- ja rakennuslaissa kirjattiin jo vuonna 1999, että maankäytön vaikutuksia selvitettäessä on huomioitava mm. ympäristöön, talouteen, luonnon- varoihin, ekologiseen kestävyyteen, maisemaan, virkistykseen ja kulttuuriperintöön liittyviä teki- jöitä sekä arvioitava niihin kohdistuvat vaikutukset (Heikkonen & Irjala 2002). Nämä kaikki voi- Metlan työraportteja 258 http://www.metla.fi/julkaisut/workingpapers/2013/mwp258.htm 11 daan käsittää ekosysteemipalveluiksi, vaikka itse termiä ei 2000-luvun vaihteessa vielä yleisesti käytetty. Siten se, että taloudellisten näkökohtien lisäksi arvioidaan myös ekologiset ja sosiaaliset seikat, ei ole alueiden käytön suunnittelussa uusi asia. Ekosysteemipalvelu-termin keskeinen hyöty lienee siinä, että se ymmärtää luonnon aineettomat hyödyt eräänlaisina tuotteina, joille voidaan antaa arvo. Termin hyödyntäminen on kuitenkin kes- ken, mikä johtuu juuri arvottamisen vaikeudesta. Jos ekosysteemipalveluajattelua hyödynnettäi- siin konkreettisesti soiden käytön suunnittelussa, se edellyttäisi nykyistä huomattavasti pidem- mälle menevää tutkimusta ja analyysiä. Yksittäisen suon käyttömuodon vaikutus yhtäaikaisesti useisiin eri ekosysteemipalveluihin siten, että lopputuloksen kokonaisarvo tai -tase voitaisiin mi- tata, on edelleen selvittämättä - saatikka että pystyttäisiin yhtäaikaisesti arvioimaan usean eri käyttömuodon vaikutuksia. Lisätutkimusta tehdään kuitenkin edelleen, myös tämän tutkimuksen pohjalta, ja kvantitatiivisen ekosysteemipalveluita koskevan tiedon määrä sekä analyysimenetel- mät kehittyvät koko ajan. Pohjois-Pohjanmaan maakuntakaavan uudistaminen on parhaillaan meneillään ja valmistuu tä- män julkaisun jo ilmestyttyä. Soiden osalta kaavaluonnos perustuu valtakunnallisiin alueiden- käyttötavoitteisiin, Valtioneuvoston periaatepäätöksessä tehtyihin soita ja turvemaita koskeviin strategisiin linjauksiin sekä maakunnallisiin turvevarantoja ja soiden luonnontilaisuutta koskeviin selvityksiin. Maakunnalliset tarkastelut tehtiin osana Pohjois-Pohjanmaan ja Länsi-Kainuun suo- ohjelmahanketta. Turvevarannot kartoitti GTK, ja monimuotoisuuteen liittyviä selvityksiä tekivät Metlan (Seväkivi ja Tolvanen 2013) lisäksi Pohjois-Pohjanmaan Ely-keskus ja Pohjois-Pohjan- maan Lintutieteellinen Yhdistys PPLY. Näyttää siis siltä, että suo-ohjelmahankkeen konkreettisimpia tuloksia esimerkiksi turvevaroista ja monimuotoisuudesta on jo tässä vaiheessa hyödynnetty maakuntakaavan päivitysluonnokses- sa, kun taas osa tuloksista, kuten suopohjien jälkikäyttösuositukset ja -suunnitelmat, realisoituu todennäköisesti myöhemmin. Vastaavasti se, miten asukkaiden näkemykset soiden käytöstä, vir- kistyskäytöstä ja poronhoidon tarpeista heijastuvat käytännön suunnittelussa, on vaikea arvioi- da, sillä näkemykset joka tapauksessa poikkeavat toisistaan. Kaleva-lehden (25.10.12) mukaan Pohjois-Pohjanmaan kaavaluonnoksesta jätettiin yhteensä 78 lausuntoa ja 97 mielipidettä Poh- jois-Pohjanmaan liitolle. Mielipiteistä 65 käsitteli soiden käyttöä ja ne heijastivat jo tässä tutki- muksessa esiin tulleita seikkoja: osa mielipiteen jättäjistä haluaisi turvetuotantoalueita lisää, jotta tuotanto turvattaisiin, kun taas toiset esittivät turvetuotantoalueiden vähentämistä, koska ne hait- taavat vesistöä ja asutusta. Vastaava keskustelu on ollut meneillään otakantaa.fi-palstalla, jossa kysyttiin kansalaisten mielipiteitä soiden lisäsuojelusta. Maankäytön suunnittelu on kompromissi, joka tasapainottelee ekologisten, sosiaalisten ja talou- dellisten kysymysten välillä. Lopputulos saa aina kritiikkiä, koska kaikkia sidosryhmiä ei voida mitenkään tyydyttää. Mitä enemmän suunnittelu hyödyntää puolueetonta tieteellistä tutkimustie- toa, sitä kestävämpi on kuitenkin lopputulos. Myös tehtyjen päätösten avoin perustelu on tärkeää, sillä vaikkei päätöksiä hyväksyttäisikään, ainakin niiden perusteet ymmärretään paremmin. Esi- merkiksi turvetuotanto kannattaa avoimesti perustella talouden, työllisyyden ja kotimaisen ener- giantuotannon näkökohdilla, myöntää sen seurauksena ympäristössä ja luonnossa koituvat haitat ja pyrittävä minimoimaan tai estämään ne. Jos turvetuotanto taas lopetetaan, on korostettava il- mastonmuutoksen hillitsemisen, ympäristön tilan ja luonnonarvojen tärkeyttä niin, ettei niiden kustannuksella haluta ylläpitää paikallista elinkeinoa. Vastaavasti tällöin tulee etsiä kestäviä vaih- toehtoja energiantuotannolle ja työllistymiselle. Metlan työraportteja 258 http://www.metla.fi/julkaisut/workingpapers/2013/mwp258.htm 12 Kiitokset Kiitämme Pohjois-Pohjanmaan liiton ympäristöpäällikkö Ismo Karhua suo-ohjelmahankkeen hy- västä koordinoinnista ja suuren työmäärän ja työryhmän kasassa pitämisestä. Kiitämme myös kaikkien osatutkimusten tekijöitä hyvästä yhteistyöstä. Metlan vastuulla olevat osatutkimukset rahoittivat EU:n maaseuturahasto, Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus, Länsi-Kainuun osalta Kai- nuun maakunta-kuntayhtymä, Metsäntutkimuslaitos ja Oulun yliopisto. Kirjallisuus Balmford, A., A. Bruner, P. Cooper, R. Costanza, S. Farber, R.E. Green, M. Jenkins, P. Jefferiss, V. Jessamy, J. Madden, K. Munro, N. Myers, S. Naeem, J. Paavola, M. Rayment, S. Rosendo, J. Roughgarden, K. Trumper, ja R.K. Turner. 2002. Economic reasons for conserving wild nature. Science 297: 950–953. Chapman, S., A. Buttler, A.-J. Francez, F. Laggoun-Défarge, H. Vasander, M. Schloter, J. Combe, P. Gros- vernier, H. Harms, D. Epron, D. Gilbert, ja E. Mitchell. 2003. Exploitation of northern peatlands and biodiversity maintenance: a conflict between economy and ecology. Frontiers in Ecology and the Envi- ronment 1: 525–532. Costanza, R., R. d’Argr, R. de Groot, S. Farber, M. Grasso, B. Hannon, K. Limburg, S. Naeem, R.V. O’Neill, J. Paruelo, R.G. Raskins, P. Sutton, ja M. van den Belt. 1997. The value of the world’s ecosys- tem services and natural capital. Nature 387: 253–260. de Groot, R. 2006. Function-analysis and valuation as a tool to assess land use conflicts in planning for sustainable, multi-functional landscapes. Landscape and Urban Planning 75: 175–186. de Groot, R., R. Alkemade, L. Braat, L. Hein, ja L. Willemen. 2010. Challenges in integrating the concept of ecosystem services and values in landscape planning, management and decision making. Ecological Complexity 7: 260–272. Kittamaa, S. ja Tolvanen, A. 2013. Suonpohjien jälkikäyttö Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa – esimerk- kialueena Kuivaniemi. Metlan työraportteja 258: 112–153. Heikkonen, M. & Irjala, A. 2002. Osallistuminen ja vaikutusten arviointi maakuntakaavoituksessa. Maan- käyttö- ja rakennuslaki 2000, Opas 8. Ympäristöministeriö, Alueidenkäytön osasto, 68 s. URL: http:// www.ymparisto.fi/download.asp?contentid=4311&lan=sv Maa- ja Metsätalousministeriö 2011. Ehdotus soiden ja turvemaiden kestävän ja vastuullisen käytön ja suojelun kansalliseksi strategiaksi. 159 s. URL:http://www.mmm.fi/attachments/ymparisto/suojaturvemaat/5wXEXk8I7/Suostrategia_nettiin.pdf Minkkinen, K. ja Ojanen, P. 2013. Pohjois-Pohjanmaan turvemaiden kasvihuonekaasutaseet. Metlan työ- raportteja 258: 75–111. Nyström, A., Heikkinen, H.I. ja Tolvanen, A. 2013. Soiden käyttö ja merkitys poronhoidossa Kiimingin, Kollajan, Pudasjärven ja Oijärven paliskunnissa vuonna 2011. Metlan työrapotteja 258:174–196. Ojala, L, Heikkinen H.I. ja Tolvanen, A. 2013. Soiden merkitys virkistyskäytölle – Haastattelututkimus Oulussa, Haukiputaalla, Muhoksella ja Pudasjärvellä. Metlan työraportteja 258: 197–213. Piirainen, A., Kesti, J., Tolvanen, A. ja Juutinen, A. 2013a. Pohjois-Pohjanmaan ja Länsi-Kainuun asukkai- den näkemykset soiden käytöstä. Metlan työraportteja 258:154–173. Piirainen, A., Juutinen, A. ja Tolvanen, A. 2013b. Soiden käytön aluetaloudelliset vaikutukset Pohjois- Pohjanmaalla – esimerkkinä Siikalatvan ja Pudasjärven kunnat. Metlan työraportteja 258: 214–237. Rehell, S. 2011. Pohjois-Pohjanmaan Natura-alueet, tarkastelu soidensuojelun tilasta. Raportti 11.5.2011. Metsähallitus. Seväkivi, M.-L. ja Tolvanen, A. 2013. Katsaus soiden monimuotoisuuden tilaan Pohjois-Pohjanmaalla. Metlan työraportteja 258: 13–74. Tolvanen, A., Juutinen, A. ja Svento, R. 2013. Preferences of local people for the use of peatlands: The case of peatland-richest region in Finland. Ecology and Society, painossa. Ympäristöministeriö 2004. Maakuntakaava. Ympäristöministeriön esite. Soprano Communications Oy, 7 s. URL: http://www.ymparisto.fi/download.asp?contentid=23555&lan=FI 13 Metlan työraportteja 258: 13–74 Katsaus soiden monimuotoisuuden tilaan Pohjois-Pohjanmaalla Marja-Liisa Seväkivi ja Anne Tolvanen Metsäntutkimuslaitos, Oulun yksikkö, Paavo Havaksen tie 3, PL 413, 90014 Oulun yliopisto Metlan työraportteja 258 Soiden ekosysteemipalvelut ja maankäytön suunnittelu – tuloksia soisimmasta Suomesta http://www.metla.fi/julkaisut/workingpapers/2013/mwp258.htm Metlan työraportteja 258 http://www.metla.fi/julkaisut/workingpapers/2013/mwp258.htm 14 Sisällys Yhteenveto ...................................................................................................................15 1 Johdanto ..................................................................................................................17 2 Suoluonnon monimuotoisuus Suomessa ............................................................18 2.1 Luonnon monimuotoisuuden arviointi – mitä monimuotoisuus on ja miten sitä mitataan? .................................................................................................... 18 2.2 Soiden käyttöä ohjaavat linjaukset ................................................................................. 20 2.3 Soiden luontotyyppien uhanalaisuusarviointi ................................................................. 20 2.4 Suolajien uhanalaisuusarviointi ...................................................................................... 21 2.5 Luontodirektiivin luontotyyppien ja lajien suojelutaso soiden osalta ............................ 22 3 Selvityksessä käytetyt aineistot ja menetelmät ...................................................23 4 Pohjois-Pohjanmaan suoluonnon yleiskuva ........................................................24 4.1 Soiden määrä ja jakautuminen Pohjois-Pohjanmaalla .................................................. 24 4.2 Soiden määrä, ojitustilanne ja suojelutaso seutukunnittain ............................................ 26 4.3 Soihin liittyvät monimuotoisuuskohteet yksityismetsissä: metsälain 10 § mukaiset ja muut arvokkaat elinympäristöt ................................................................................... 30 4.4 Uhanalaisten suolajien havaintopaikkojen sijoittuminen ............................................... 32 4.5 Maankohoamisrannikon suokohteet ............................................................................... 38 5 Suoluonnon monimuotoisuus maakuntakaavaan merkityillä suojelualueilla ...39 5.1 Suojelualueiden soiden tila ............................................................................................ 39 5.2 Ympäristön maankäytön vaikutus suojelualueiden tilaan .............................................. 43 5.3 Suojelualueiden merkitys porojen kesälaitumina ........................................................... 46 6 Suot ja ympäristön vesitalous ..............................................................................48 6.1 Ennallistamisen mahdollisuudet ja merkitys valuma-alueiden kannalta ........................ 48 6.2 Ojitusten vaikutus virtaamiin Iijoella ja Kiiminkijoella ................................................. 49 7 Virkistys- ja retkeilykäytön kannalta arvokkaat kohteet ......................................54 8 Soiden monimuotoisuuskeskittymät Pohjois-Pohjanmaalla ..............................57 8.1 Monimuotoisuuskeskittymien priorisointi ...................................................................... 58 8.2 Tärkeimmät monimuotoisuuskeskittymät seutukunnittain ............................................. 59 8.2.1 Koillismaan seutukunta ........................................................................................ 61 8.2.2 Oulunkaaren seutukunta ....................................................................................... 63 8.2.3 Oulun seutukunta ................................................................................................. 63 .2.4 Raahen seutukunta................................................................................................ 64 8.2.5 Ylivieskan seutukunta .......................................................................................... 64 8.2.6 Nivalan-Haapajärven seutukunta ......................................................................... 65 8.2.7 Haapaveden-Siikalatvan seutukunta .................................................................... 66 Kiitokset ......................................................................................................................66 Lähteet ..........................................................................................................................67 Liitteet ..........................................................................................................................70 8 Metlan työraportteja 258 http://www.metla.fi/julkaisut/workingpapers/2013/mwp258.htm 15 Yhteenveto Pohjois-Pohjanmaa on Suomen soisin maakunta, jossa soilla on ollut suuri merkitys kautta histori- an. Ihmistoiminta on muuttanut Pohjois-Pohjanmaan suoluontoa laajalti. Koko maakunnan soista ja turvemaista on ojitettu lähes 70 %. Alueen soilla on huomattava kansallinen ja kansainvälinen merkitys luonnon monimuotoisuuden turvaamisen kannalta. Muun muassa eteläisten aapasoiden ja maankohoamisrannikon soiden kehityssarjojen osalta Pohjois-Pohjanmaan suoluonnon arvo on kiistaton. Tämä selvitys on katsaus suoluonnon monimuotoisuuden tilaan Pohjois-Pohjanmaalla ja se kokoaa yhteen monimuotoisuuden kannalta tärkeimpiä kohteita monimuotoisuuskeskitty- miksi, joita voidaan edelleen hyödyntää soiden käytön suunnittelussa mm. maakuntakaavan päi- vitystyössä. Selvityksessä hyödynnettiin ensisijaisesti paikkatietomuodossa olevia tausta-aineistoja eri yhteis- työtahoilta. Keskeisimpiä aineistoja olivat Suomen ympäristökeskuksessa (SYKE) koottu soiden ojitustilanneaineisto sekä laajimpien ojittamattomien suolaikkujen visuaalisesti arvioitu aineisto, ympäristöhallinnon Hertta-lajitietokannan kautta käyttöön saadut tiedot soiden uhanalaisten laji- en havaintopaikoista ja Metsähallituksen tietokannoista käyttöön saadut kuviotiedot etenkin suoje- lualueiden soista Pohjois-Pohjanmaalla. Lisäaineistoina toimivat Suomen tärkeiden lintualueiden aluerajaukset, Metlan valtakunnan metsien 10. Inventoinnin (VMI 10) aineistot ja Metsäkeskuk- sen luovuttamat tilastot yksityismetsien monimuotoisuuskohteista Pohjois-Pohjanmaan alueella. Pohjois-Pohjanmaa on alueellisen laajuutensa ja erilaisen maankäyttöhistorian vuoksi kahtia ja- kautunut alue. Maakunnan eteläosassa ojitettujen soiden osuus suoalasta on yli 80 %, ja ojittama- tonkin suo-osuus on jakautunut hyvin pieniksi sirpaleiksi. Maakunnan pohjoispuoliskossa ojitta- matonta suota on jäljellä melko laajoina kokonaisuuksina. Valtaosa Pohjois-Pohjanmaan soista on rämeitä ja edustaa soiden ravinteisuusluokittelussa karuimpia suotyyppejä kuten puolukkaisia, piensaraisia, tupasvillaisia, isovarpuisia ja rahkaisia soita. Rehevimpien suotyyppien painopisteet ovat Koillismaan ja Oulun seutukunnissa, kun taas korpien osuus säilyy VMI-aineiston perusteel- la melko tasaisena läpi maakunnan. Myös uhanalaisten suolajien aineiston perusteella monimuotoisuuden painopiste Pohjois-Pohjan- maalla on alueen pohjoispuoliskossa. Yli 80 % uhanalaisten suolajien havaintopaikoista sijoittuu Koillismaan, Oulunkaaren ja Oulun seutukuntiin. 65 % maakunnan lajihavaintopaikoista sijoit- tuu suojelualueille. Hieman yli puolet havaintopaikoista sijoittuu ojittamattomalle suoalueelle. Maakunnan suojelualueiden kokonaispinta-alasta puolet on suota ja nykyiset suojelualueet edusta- vatkin Pohjois-Pohjanmaan suoluonnon arvokkaimpia kohteita. Eniten suojeltuja soita on Oulun- kaaren seutukunnassa (674 km²), jonne sijoittuvat maakunnan laajimmat suojellut aapasuokoko- naisuudet. Myös Koillismaan ja Oulun seutukunnissa suojeltu suoala on merkittävä, yli 200 km² kummassakin. Toista ääripäätä soiden suojelutilanteen suhteen edustavat eteläiset seutukunnat, joissa suojeltu suoala jää kuudesosaan tästä. Suojelualueiden soista osa on ojituksen vaikutuspii- rissä, erityisesti eteläisimmissä maakunnissa 13–21 % seutukunnan suojelluista soista on ojitettu. Pohjois-Pohjanmaan suojelualueiden suot ovat myös ympäristön maankäytön vaikutuspiirissä: monissa tapauksissa suojelurajaukset ovat puutteellisia tai ojittamattomaan suojelualueeseen koh- distuu ympäristön ojitusten aiheuttamaa kuivattavaa vaikutusta. Selvityksessä hyödynnettyjen taustatietojen perusteella maakunnan eteläosien suojelualueiden ympärillä on yli 500 ha ojitus- alueita, jotka uhkaavat erittäin merkittävästi suojelualueiden suojeluperusteita. Lukumäärällises- Metlan työraportteja 258 http://www.metla.fi/julkaisut/workingpapers/2013/mwp258.htm 16 ti tämä pinta-ala jakautuu 13 suojelualueen ympäristöön ja edellyttäisi suojelurajausten muutok- sia tai ennallistamistoimia suojelualueiden ulkopuolella. Yksityismetsiin sijoittuvilla metsälain mukaisilla ja muilla arvokkailla elinympäristöillä on mer- kitystä suoluonnon monimuotoisuuden tukialueina pienialaisuudestaan huolimatta. Suurin osa näistä kohteista Pohjois-Pohjanmaalla on vähäpuustoisia soita sekä purojen ja norojen lähiym- päristöjä. Perämeren maankohoamisrannikon nuorten soiden kehityssarjat ovat suoluonnon monimuotoi- suuden kannalta merkittäviä alueita sekä kotimaassa että kansainvälisesti. Noin viidennes ran- nikkovyöhykkeen ojittamattomista soista sijoittuu suojelualueille. Suojelun ulkopuolinen ojitta- maton suoala on hajonnut pieniksi pirstaleiksi, joista on vaikea löytää edustavia kokonaisuuksia. Koska valtaosa rannikkoalueen soista on ojituksen vaikutuspiirissä, tulisi erityisesti jäljellä ole- vien säilyttämiseen ja mahdollisiin ennallistamistarpeisiin kiinnittää huomiota maankäytön suun- nittelussa. Koillismaan ja Oulunkaaren seutukunnat sijoittuvat poronhoitoalueelle. Selvityksen ja tausta-ai- neistojen perusteella alueen laajat soidensuojelualueet toimivat porojen kesälaidunnuksen ydin- alueina. Soiden käytössä tulisikin huomioida porotalouden tarpeet ja mm. parantaa luonnontilais- ten soiden kytkeytyneisyyttä ennallistamalla ojitettuja soita. Soiden käytöllä on merkittäviä vesistövaikutuksia sekä virtaamien että vedenlaadun osalta. Selvi- tyksessä tarkasteltiin lisääntyneiden ojitusten vaikutusta sadanta- ja virtaamahuippujen keskinäi- seen ajoittumiseen Iijoen ja Kiiminkijoella vuosina 1961–2010. Tarkastelun perusteella ei pystyt- ty selvästi erottamaan ojitusten mahdollisesti aiheuttamaa virtaamahuippujen jyrkentymistä, vaan mahdolliset muutokset peittyivät vuosittaisen säävaihtelun (mm. sadanta) ja muiden tekijöiden ai- heuttaman vaihtelun alle. Selvityksen taustatietojen perusteella maakunnan alueelta poimittiin 64 soiden monimuotoisuus- keskittymää, joiden ytiminä olivat usein suojelualueet. Keskittymissä yhdistyvät laajimmat tai paikallisesti runsaimmat ojittamattomien soiden alueet, tilaltaan hyviksi tai säilyviksi luokitellut ojittamattomien suolaikkujen keskittymät ja uhanalaisten suolajien havaintopaikat. Keskittymien välillä oli vaihtelua erityisesti alueiden koossa. Maakunnan eteläosissa ojittamattomien yhtenäis- ten suoalueiden niukkuus aiheutti sen, että tärkeiksi kohteiksi valikoitui jopa yksittäisiä ojittamat- tomia suoalueita. Näillä voidaan kuitenkin katsoa olevan merkitystä erityisesti seutukunnan tasol- la ojitustason ollessa korkea. Monimuotoisuuskeskittymistä priorisoitiin neljä tärkeintä kustakin seutukunnasta perustuen niiden luontoarvoihin, saavutettavuuteen (virkistys- sekä matkailumah- dollisuudet) sekä poronhoitoalueella poronhoidon tarpeisiin. Priorisoitujen keskittymien ohella myös muiden, paikallisesti arvokkaiden kohteiden huomioiminen maankäytön suunnittelussa on kuitenkin tärkeää. Monimuotoisuuskeskittymien rajaamisen tavoitteena ei ole välttämättä suojelu, vaan niiden luon- toarvojen huomiointi maankäytön suunnittelussa siten, että esimerkiksi raskaimpia toimia kuten turvetuotantoa ei sijoitettaisi juuri niihin. Metlan työraportteja 258 http://www.metla.fi/julkaisut/workingpapers/2013/mwp258.htm 17 1 Johdanto Suomessa suot on perinteisesti määritelty kasvitieteellisin perustein kasvupaikkana, jolla vallit- see turvetta tuottava kasviyhdyskunta (Laine & Vasander 1998). Geologinen suon määritelmä taas edellyttää vähintään 30 cm turvekerrosta (Päivänen 2007). Määritelmästä riippumatta Suomi on maailman soistunein maa; kolmannes Suomen maa-alasta on suota (Virtanen 2008, Turunen 2008). Syynä soiden runsauteen on kostea ilmasto, jossa haihdunta on vähäisempää kuin sadan- ta. Lisäksi soistumista edistävät maaston tasaisuus ja maaperän huono vedenläpäisevyys (Virta- nen 2008). Pohjois-Pohjanmaa on Suomen soisin maakunta: noin puolet maakunnan maa-alasta on suota (Pel- tola & Ihalainen 2010). Maakunnan pituus koillis-kaakko-suunnassa on noin 400 kilometriä; täl- le matkalle mahtuu paljon vaihtelua mm. topografiassa, ilmasto-oloissa, vallitsevissa maankäyt- tömuodoissa ja tätä kautta myös soiden kasvillisuudessa, rakenteessa ja muissa ominaispiirteissä. Hallitsevuutensa vuoksi soilla on ollut suuri merkitys Pohjois-Pohjanmaan asukkaille kautta his- torian. Perinteiset, soita sellaisenaan hyödyntävät käyttömuodot kuten metsästys, kalastus, mar- jastus ja sienestys suovaltaisilla alueilla ovat jatkuneet aktiivisesti näihin päiviin saakka. Suonii- tyiltä niitettävällä saraheinällä on ollut suuri merkitys karjataloudelle erityisesti Pohjois-Suomessa (Lindholm & Heikkilä 2006). Soita pysyvästi muuttavat käyttömuodot kuten soiden ojitus met- sätalouskäyttöön ja raivaus pelloiksi ovat myös jatkuneet Pohjois-Pohjanmaalla pienimuotoisena jo lähes 200 vuotta, mutta voimistuneet merkittävästi sotien jälkeen. Turvetuotanto taas on saa- nut hallitsevan aseman lähinnä 1970-luvulta lähtien (Enbuske 2010, Lindholm & Heikkilä 2006). Ihmistoiminta on muuttanut ja pirstonut Pohjois-Pohjanmaan suoluontoa laajalti. Koko maakun- nan mittakaavassa soista ja turvemaista on ojitettu yhteensä noin 69 % (Suomen ympäristökes- kus 2009). Pohjois-Pohjanmaan suuri suopinta-ala ei siis poista huolta suoluonnon monimuotoi- suuden tilasta. Soiden käyttömuodot puhuttavat Pohjois-Pohjanmaalla jatkuvasti, koska turpeella on suuri merkitys maakunnan energiatalouden kannalta, alueella on runsaasti ojitettuja turvemai- ta metsätalouskäytössä ja toisaalta alueelle sijoittuu hyvin laajoja ja edustavia soidensuojelualu- eita. Pohjois-Pohjanmaan alueella on suuri vastuu suoluonnon suojelusta sekä Suomessa että kan- sainvälisesti; mm. aapasoiden esiintymisen osalta kansainvälisestikin merkittävimmät alueet ovat juuri Pohjanmaan aapasuovyöhykkeellä. Lisäksi Pohjois-Pohjanmaalle sijoittuu tärkeitä vaateli- aan suokasvillisuuden painopistealueita sekä ainutlaatuisia soiden kehityssarjoja maankohoamis- rannikolla (Pohjois-Pohjanmaan liitto 2006 b). Tämän selvityksen tavoitteena on muodostaa kattava ja ajantasainen kooste Pohjois-Pohjan- maan suoluonnon monimuotoisuuden tilasta sekä helpottaa soiden käytön suunnittelua mm. maa- kuntakaavan päivitystyön aikana. Työ on osa Pohjois-Pohjanmaan liiton koordinoimaa Pohjois- Pohjanmaan ja Länsi-Kainuun suo-ohjelmahanketta, jossa tavoitteena on koota tietoa soiden merkityksistä ja käytön mahdollisuuksista sekä samalla muodostaa näkemys soiden käytöstä tu- levaisuudessa. Hankkeen rahoituksesta vastaa pääosin Euroopan maaseudun kehittämisen maa- talousrahasto. Metlan työraportteja 258 http://www.metla.fi/julkaisut/workingpapers/2013/mwp258.htm 18 Työssä tarkastellaan • Pohjois-Pohjanmaan suoluonnon erityispiirteitä • soiden alueellista jakautumista ja ekologista tilaa maakunnassa • suojeltujen soiden jakaumaa ja monimuotoisuutta • suojelualueiden ympäristön maankäytön vaikutuksia suojelualueiden tilaan • suovaltaisten suojelualueiden merkitystä virkistys- ja retkeilykäytön kannalta suovaltaisten suojelualueiden merkitystä poronhoidon kannalta • soiden merkitystä ympäristön vesitaloudelle • koottuihin taustatietoihin pohjautuen paikannetaan keskeiset suoluonnon monimuotoisuuskes- kittymät maankäytön suunnittelun tueksi Perustana tarkastelulle käytettiin seutukuntajakoa, joka jäsentää laajan tarkastelualueen helpom- min hahmotettaviksi kokonaisuuksiksi. Maakunnan laajuuden ja soiden runsauden vuoksi yksit- täisten suokohteiden yksityiskohtaiseen tarkasteluun ei ollut mahdollisuuksia. Tausta-aineistojen perusteella poimitut monimuotoisuuskeskittymät edustavat monimuotoisuudeltaan tärkeitä alu- eita, joilla on usein merkitystä myös virkistyskäytölle ja poronhoidolle. Monimuotoisuuskeskit- tymien avulla voitiin tuoda esille tärkeimpiä kohde- ja aluekokonaisuuksia, joihin liittyy maan- käytön kehittämistarpeita. Selvitystä laadittaessa ja monimuotoisuuskeskittymiä muodostettaessa alueiden maanomistussuhteita ei otettu huomioon lukuun ottamatta valtion maiden suojelualueita. 2 Suoluonnon monimuotoisuus Suomessa 2.1 Luonnon monimuotoisuuden arviointi – mitä monimuotoisuus on ja miten sitä mitataan? Luonnon monimuotoisuus (biodiversiteetti) on yleiskäsite, jonka alle voidaan koota kaikki bio- logisen elämän monimuotoisuuden tasot lajien sisäisestä geneettisestä vaihtelusta aina maise- matason ja ekosysteemikokonaisuuksien monimuotoisuuteen. Välille mahtuvat tyypillisimpinä esimerkkeinä lajien runsaus, elinympäristöjen ja eliöyhteisöjen monimuotoisuus sekä maisemal- linen ja geologinen vaihtelu. YK:n biologista monimuotoisuutta koskeva yleissopimus Conventi- on on Biological Diversity (biodiversiteettisopimus) on korkeimpia biologiseen monimuotoisuu- teen liittyviä kansainvälisen tason linjauksia. Sopimuksen mukaisesti luonnon monimuotoisuuden suojelu tulee ulottaa osaksi kaikkea yhteiskunnan toimintaa ja päätöksentekoa. Sopimus velvoit- taa myös tutkimaan ja seuraamaan monimuotoisuutta ja jakamaan tietoa sen tilasta. Luonnon mo- nimuotoisuus -termi on nykyisin tärkeä käsite lähes kaikessa kansallisessa ja kansainvälisessä lainsäädännössä. Luonnon monimuotoisuuden arvioinnille tai mittaamiselle ei ole olemassa yksiselitteisiä mene- telmiä tai mittareita, koska tarkastelun mittakaava vaihtelee suuresti tarkasteltavan monimuo- toisuuden osa-alueen mukaan. Suomessa on käynnissä kymmeniä monimuotoisuutta koskevia seurantoja, joissa jokaisessa keskitytään tiettyyn, rajattuun ja määriteltyyn monimuotoisuu- den osa-alueeseen. Pääpaino monimuotoisuusseurannoissa on laji- ja lajistoseurannoilla (Niemi 2006). Huomattava osa, arviolta jopa 70 % monimuotoisuusseurannoista tehdään vapaaehtoisvoi- min (Luonnontila 2011). Soiden biologista monimuotoisuutta tarkasteltaessa haasteeksi nousee suoluonnon jo itsessään laaja kirjo, esimerkiksi puustoisista piensoista tuhansien hehtaarien laajuisiin aapasuokomplek- Metlan työraportteja 258 http://www.metla.fi/julkaisut/workingpapers/2013/mwp258.htm 19 seihin ja rannikon ohutturpeisista, ”nuorista” soista itärajan kymmenien tuhansien vuosien ikäi- siin soihin. Pohjois-Pohjanmaan maakunta on hyvä esimerkki alueesta, jonka sisällä suoluonnon ominaispiirteet vaihtelevat suuresti mm. ilmaston, topografian, kallioperän ja alueiden käyttöhis- torian mukaan. Tämän vuoksi kattavan kuvan saaminen suoluonnon monimuotoisuuden tilasta alueella on haasteellista. Suoekosysteemien monimuotoisuutta arvioitaessa nojaudutaan usein la- jistolliseen ja luontotyyppien monimuotoisuuteen, koska nämä tarjoavat vertailukelpoista tietoa suokokonaisuuden tilasta ja kehityssuunnista. Lajit ja luontotyypit toimivat myös havainnointi- kelpoisina suon vesitalouden ja ekosysteemin toiminnan indikaattoreina. Suomen biodiversiteettiohjelman arvioinnin yhteydessä (Hildén ym. 2005) valittiin kaikille Suo- men pääelinympäristötyypeille käyttökelpoisia indikaattoreita elinympäristöjen tilan ja lajidi- versiteettiin vaikuttavien tekijöiden arvioimiseksi. Soiden osalta käytettyjen indikaattorien lis- taa on myöhemmin täydennetty (Auvinen & Toivonen 2006). Näiden indikaattoreiden pohjalta on koottu yhteen runsaasti tutkimukseen ja valtakunnallisiin selvityksiin pohjautuvaa tietoa Inter- netin kautta käytettävissä olevaan Luonnontila-tiedonvälitysjärjestelmään. Tätä kautta on mah- dollista tarkastella kokonaiskuvaa soiden tilassa tapahtuneista muutoksista koko Suomen osalta, taulukossa 1 on kuvattu eri indikaattoreiden arvioitua kehitystä ja vaikutusta suoluonnon moni- muotoisuuteen (Luonnontila 2011). Tulokset osoittavat, että sekä lajisto- että luontotyyppi-indi- kaattoreiden kehitys on ollut heikkenevä vuoden 1990 jälkeen. Taulukko 1. Soiden monimuotoisuuden tilaa kuvaavat indikaattorit ja niiden antama yleiskuva suoluon- non tilasta. Lähde: Luonnontila 2011. Indikaattoriluokka: P=paine, S=tila, I=uhanalaisuus, R=toimenpide. Indi- kaattori- luokka Indikaattori Arvio indikaattorimuuttujan vaikutuksesta monimuotoisuuteen Vaikutus monimuotoisuuteen tai kehitys 1900-luvulla Indikaattorin kehitys Vuoden 1990 jälkeen p SU1 Soiden ojitustilanne Voimakas kielteinen vaikutus Laskeva P SU2 Soiden kunnostusojitus Kohtalainen kielteinen vaikutus Samalla tasolla P SU3 Soiden käyttö turvetuotannossa Kohtalainen kielteinen vaikutus Kasvanut kohtalaisesti P SU4 Soiden muu käyttö Kohtalainen kielteinen vaikutus Samalla tasolla S SU5 Luonnontilaisten soiden eristyneisyys Kohtalainen kielteinen vaikutus Samalla tasolla S SU6 Puustoisten soiden lahopuusto - - S SU7 Soiden pesimälinnut Selkeä laskeva kehitys Selkeä heikkenevä S SU8 Soiden päiväperhoset Ei tiedossa Kohtalainen heikkenevä S SU9 Suokasvillisuuden muutokset - - I SU10 Uhanalaiset lajit Kohtalainen heikkenevä kehitys Kohtalainen heikkenevä I SU11 Direktiivilajit Kohtalainen heikkenevä kehitys Lievä heikkenevä I SU12 Uhanalaiset luontotyypit Kohtalainen heikkenevä kehitys Lievä heikkenevä I SU13 Direktiiviluontotyypit Kohtalainen heikkenevä kehitys Lievä heikkenevä R SU14 Suometsien luonnonhoito - - R SU15 Turvetuotantoalojen jälkikäyttö - - R SU16 Soiden suojeluaste - - R SU17 Soiden ennallistaminen - - Metlan työraportteja 258 http://www.metla.fi/julkaisut/workingpapers/2013/mwp258.htm 20 2.2 Soiden käyttöä ohjaavat linjaukset Lukuisat soiden käyttöä ohjaavat linjaukset ja säädökset on koottu kattavasti yhteen kansallises- sa soiden ja turvemaiden strategiaehdotuksessa (MMM 2011), jonka pohjalta hyväksyttiin Valtio- neuvoston periaatepäätös syksyllä 2012. Suurin osa säädöksistä vaikuttaa soiden biologiseen mo- nimuotoisuuteen välillisesti esim. alueiden käytön ohjauksen kautta. Tärkeimmät suoraan soiden biologista monimuotoisuutta, lähinnä lajeja ja luontotyyppejä suojelevat kansalliset säädökset ovat luonnonsuojelulaki (1096/1996) ja -asetus (160/1997) sekä metsälaki (1093/1996) ja -asetus (1200/1996). Kansainvälisistä säädöksistä monimuotoisuuteen liittyviä suuntaviivoja asettavat EU:n luontodirektiivi (92/43/ETY), lintudirektiivi (79/409/ETY) ja Ramsarin sopimus (1975). Näiden ohella soiden biologisen monimuotoisuuteen suoraan liittyviä strategisia linjauksia ovat valtakunnallinen soidensuojelun perusohjelma (Valtioneuvoston periaatepäätös 1981) sekä Etelä- Suomen metsien monimuotoisuuden toimintaohjelma 2008–2016 (METSO) (2008). Näissä sää- döksissä ja linjauksissa mainitut lajit, luontotyypit ja aluekokonaisuudet on noteerattu luonnon monimuotoisuuden kannalta erityisen arvokkaiksi ja suojeltaviksi. Lainsäädännön nojalla suojeltujen lajien ja luontotyyppien ulkopuolelle jää paljon suoluontoa ja monimuotoisuusarvoja, joiden valtakunnallisia arviointeja on tehty hiljattain. Merkittävimpiä ar- viointeja ovat olleet Suomen luontotyyppien uhanalaisuusarviointi (Raunio ym. 2008) sekä vasta valmistunut Suomen lajien uusi uhanalaisuusarviointi (Rassi ym. 2010). Lisäksi luontodirektiivin luontotyyppien ja lajien suojelutasosta on vasta raportoitu Euroopan Unionille (SYKE, Ympäris- töministeriö 2011). Näiden arviointien tulokset antavat arvokasta lisätietoa suoluonnon tilan muu- toksista. Jo esiin tuotu Valtioneuvoston periaatepäätös soiden ja turvemaiden kestävästä ja vastuullises- ta käytöstä ja suojelusta (30.8.2012) nojautuu kansalliseen soiden ja turvemaiden strategiaeh- dotukseen. Periaatepäätöksen pohjalta hyväksyttiin soidensuojelun täydennysohjelma, jonka tavoitteena on valmistella luonnonsuojelulain mukainen luonnonsuojeluohjelma soidensuoje- lun täydentämiseksi vuoden 2014 mennessä. YM:n vetämässä ohjelmassa linjataan suot, joiden luonnonarvoilla on valtakunnallista merkitystä. Ohjelma hyödyntää mm. luontotyyppien ja laji- en uhanalaisuuselvityksiä, maakunnallisia monimuotoisuustarkasteluja sekä muita olennaisia ai- neistoja, joita eri hankkeissa ja organisaatioissa on tuotettu. 2.3 Soiden luontotyyppien uhanalaisuusarviointi Valtakunnallisesti noin puolet kaikista arvioiduista 61 suotyypistä ja suotyyppiryhmästä todettiin uhanalaisiksi vuonna 2008 julkaistussa luontotyyppien uhanalaisarvioinnissa (Raunio ym. 2008). Arvioinnin mukaan eniten uhanalaisia tyyppejä on valtakunnallisesti korpien, neva- ja lettokorpi- en ja lettojen ryhmissä sekä maankohoamisrannikon harvinaisissa luhtatyypeissä. Tarkastelualu- eiden (Etelä- ja Pohjois-Suomi) välillä oli kuitenkin suuria eroja tuloksissa. Arvioinnissa Pohjois-Pohjanmaan maakunta kuului Koillismaan seutukuntaa lukuun ottamatta hemi-, etelä- ja keskiboreaalisen metsäkasvillisuusvyöhykkeen muodostamaan Etelä-Suomen ar- viointivyöhykkeeseen. Luontotyyppien uhanalaisuus keskittyy merkittävästi tälle alueelle, jos- kin alue on laaja ja soiden käyttöön sekä suoluonnon yleiskuvaan liittyvää vaihtelua sopii tarkas- telualueelle paljon. Etelä-Suomessa uhanalaisia suotyyppejä luokiteltiin 40 (77 % arvioiduista tyypeistä), ja säilyviksi suotyypeiksi luokiteltiin ainoastaan rahka- ja keidasrämeet (Raunio ym. 2008). Erityisesti kaikki lettoiset suotyypit, letto- ja lähdelettokorvet sekä maankohoamisranni- kon harmaaleppäluhdat arvioitiin äärimmäisen uhanalaisiksi (Raunio ym. 2008). Uhanalaisiksi Metlan työraportteja 258 http://www.metla.fi/julkaisut/workingpapers/2013/mwp258.htm 21 arvioitiin myös yli puolet neva- ja lettoräme- sekä luhtatyypeistä. Merkillepantavaa on, että rehe- vien suotyyppien lisäksi myös karummat suotyypit kuten varsinaiset korvet, nevarämeet sekä vä- lipintaiset nevat ovat uhanalaistuneet Etelä-Suomessa (Raunio ym. 2008). Koillismaan seutukunta kuului luontotyyppien uhanalaisuusarvioinnissa Pohjois-Suomen osa- alueeseen. Myös tällä alueella heikentyminen on kohdistunut eniten lettojen, korpien ja nevakor- pien tilaan, mutta kokonaistilanne on parempi: 9 suotyyppiä luokiteltiin uhanalaisiksi (Raunio ym. 2008). Vähiten uhanalaisia suotyyppejä tällä osa-alueella sisältyi luhtiin, nevoihin, rämeisiin ja nevarämeisiin. Useimpien suotyyppien uhanalaistumisen pääasiallisena syynä ovat ojitukset, pellonraivaus, met- sien uudistamis- ja hoitotoimet sekä vesirakentaminen ja vesien säännöstely. Samat tekijät myös uhkaavat luontotyyppien tilaa tulevaisuudessa. Ainoastaan eri tekijöiden painoarvot ovat vaihtu- neet, ja toisaalta uusia uhkatekijöitä on noussut esille, kuten esimerkiksi ilmastonmuutos ja ojitet- tujen turvemaiden hakkuut tulevaisuudessa. Soiden luontotyyppiyhdistelmien tasolla uhanalaisuusarvioinnin tulokset kuvaavat kokonaistilan- netta vieläkin selkeämmin: Etelä-Suomen alueella ainoastaan laakio- ja kilpikeitaat arvioitiin ti- laltaan silmälläpidettäviksi, kaikki muut kahdeksan luontotyyppiyhdistelmää uhanalaisiksi. Poh- jois-Suomen alueella taas uhanalaisiksi luokiteltuja suoluontotyyppiyhdistelmiä ei ole lainkaan, ja ainoastaan keskiboreaaliset aapasuot sekä palsasuot luokiteltiin silmälläpidettäviksi (Raunio ym. 2008). Myös Pohjois-Pohjanmaan osalta tarkastelu havainnollistaa hyvin alueen monipuoli- suutta ja sitä, miten eri lähtökohdista suoluonnon monimuotoisuutta tarkastellaan alueen etelä- ja pohjoisosissa. 2.4 Suolajien uhanalaisuusarviointi Vuonna 2010 ilmestyneen uusimman Suomen lajien uhanalaisuusarvioinnin mukaan (Rassi ym. 2010) suot ovat ensisijainen elinympäristö 223:lle punaisen listan lajille. Punaisen listan lajeihin kuuluvat varsinaisten uhanalaisten (vaarantuneet, erittäin uhanalaiset sekä äärimmäisen uhanalai- siksi luokitellut lajit) lisäksi myös silmälläpidettävät, puutteellisesti tunnetut sekä hävinneet la- jit. Edellä mainituista lajeista 104 on uhanalaisia, ja seitsemän on arvioitu hävinneiksi (Rassi ym. 2010). Toissijaisena elinympäristönään soita käyttää lisäksi 197 punaisen listan lajia. Erityisesti lettojen merkitys lajiston monimuotoisuudelle korostuu arvioinnissa; puolet soiden uhanalaisista lajeista (53 lajia) elää ensisijaisesti letoilla (Rassi ym. 2010). Muiden suoelinympä- ristöjen suhteen lajit jakautuivat melko tasaisesti. Eniten uhanalaisia suolajeja on putkilokasveis- sa (21 lajia), perhosissa (19 lajia) ja sammalissa (18 lajia) (Rassi ym. 2010). Uhanalaisista linnuis- ta kuuden lajin ensisijainen elinympäristö on suo (Rassi ym. 2010). Ojitus ja turpeenotto ovat ensisijainen uhanalaistumisen syy yli puolella soiden uhanalaisista la- jeista, lisäksi ne ovat ensisijainen taantumiseen syy suurimmalle osalle soiden silmälläpidettä- vistä lajeista. Myöskään lajien tulevaisuus ei näytä paremmalle – ojitus ja turpeenotto uhkaavat kaikkiaan 82 uhanalaista ja 62 silmälläpidettävää suolajia. Muita merkittäviä suolajien uhkateki- jöitä ovat avoimien alueiden sulkeutuminen, vesirakentaminen, metsien uudistamis- ja hoitotoi- met sekä rakentaminen. Metlan työraportteja 258 http://www.metla.fi/julkaisut/workingpapers/2013/mwp258.htm 22 Vaikka ojitusten painopiste on siirtynyt uudistusojituksista kunnostusojituksiin (Päivänen 2007), tämä ei poista ojituksen vaikutuksia uhanalaisten lajien tilaan: kunnostusojituksen ja muun maan- käytön aiheuttamat muutokset vesitaloudessa ulottuvat usein myös ojittamattomille alueille, ja etenkin pienet suoalueet ovat alttiita muutokselle (Kaakinen ym. 2008). Turpeenoton arvioidaan olevan tulevaisuudessa yhä merkittävämpi suolajiston uhkatekijä, ellei toimintaa pystytä suuntaa- maan luonnontilansa peruuttamattomasti menettäneille soille (Kaakinen ym. 2008). Kokonaisuudessaan suolajiston tilanne näyttää heikentyneen merkittävästi verrattuna aiempaan uhanalaisarviointiin (Rassi ym. 2001 ja 2010). Ensisijaisesti soilla elävien lajien kohdalla aino- astaan neljän lajin uhanalaisuusluokka oli muuttunut myönteiseen suuntaan, ja 30 lajin kohdal- la huonompaan suuntaan. Eniten kielteisiä luokkamuutoksia (9) oli putkilokasvien luokassa. Pää- asiallisena syynä muutoksiin ovat soiden ojitus ja turpeenotto; lajien esiintymispaikkoja tuhoutuu aiemmista ojituksista johtuvien vaikutusten vuoksi ja uusien alueiden turvetuotantoon ottamisen seurauksena (Rassi ym. 2010). Soiden uhanalaisen lajiston kokonaistarkastelua vaikeuttaa suoluonnon monipuolinen vaihte- lu, sillä eri ympäristötyypeissä eri lajiryhmien osuus korostuu (Aapala 2001). Joka tapauksessa uhanalaistumista on tapahtunut kaikissa suoelinympäristöissä, vaikka lettojen merkitys korostuu- kin tarkastelussa. Letot ovat tärkeitä etenkin putkilokasvien ja sammalten kasvupaikkoina, kun taas mm. uhanalaisten perhosten ja monien muiden hyönteisten kannalta arvokkaita elinympäris- töjä ovat karut rämeet (Aapala 2001). Korpien kosteat ja varjoisat olosuhteet taas tarjoavat elin- ympäristöjä monille kääväkkäille, epifyyttisammalille ja kovakuoriaisille (Aapala 2001). Eri laji- ryhmien tilanne kertoo siis omalta osaltaan myös eri ympäristötyyppien tilanteesta. 2.5 Luontodirektiivin luontotyyppien ja lajien suojelutaso soiden osalta Lintudirektiivi ja luontodirektiivi ovat Euroopan yhteisön keskeiset luonnonsuojelusäädök- set. Luontodirektiivin yleistavoite on saavuttaa ja säilyttää tiettyjen lajien ja luontotyyppien suo- jelun taso suotuisana. Lajin on säilyttävä luontaisessa ympäristössään, eikä sen luontainen levin- neisyysalue saa supistua. Lisäksi lajin elinympäristöjä pitää olla riittävästi turvaamaan kannan säilyminen pitkällä aikavälillä. Luontodirektiivin toimeenpanosta raportoidaan EU:lle säännölli- sesti, viimeisin raportointi tehtiin vuonna 2007 (SYKE, Ympäristöministeriö 2011). Luontodirektiivin luontotyyppeihin kuuluu 9 varsinaista soista tyyppiä, joiden lisäksi soihin lu- ettavia tyyppejä ovat metsäisiin tyyppeihin kuuluvat metsäluhdat, puustoiset suot ja tulvametsät (taulukko 2, Airaksinen & Karttunen 2001). Arviointi Suomessa tehtiin erikseen boreaaliselta ja alpiiniselta vyöhykkeeltä (jälkimmäinen kat- taa lähinnä Tunturi-Lapin) (SYKE, Ympäristöministeriö 2011). Arvioinnin lopputulos soiden osalta oli yksiselitteinen: kaikkien soisten luontodirektiivin luontotyyppien suojelutaso boreaali- sella alueella oli epäsuotuisa. Huonoin tilanne oli keidassoiden, lähteiden ja lähdesoiden, palsa- soiden, metsäluhtien ja tulvametsien osalta (SYKE, Ympäristöministeriö 2011). Lähes kaikkien luontotyyppien osalta erilainen ihmistoiminta on ollut merkittävin syy luontotyyppien tilan heik- kenemiseen: ojitukset, turpeenotto, pellonraivaus, hakkuut ja maanmuokkaukset sekä pohjaveden otto ja vesirakentaminen ovat olleet yleisimpiä syitä ja myös tulevaisuuden uhkatekijöitä. Pohjois-Pohjanmaan osalta luontodirektiivin luontotyypeistä merkittävimpiä ovat aapasuot, vai- hettumissuot ja rantasuot, lähteet ja lähdesuot sekä keidassuot. Lettojen ja huurresammallähtei- den esiintyminen maakunnassa on hajanaisempaa ja keskittyy erityisesti kalkkialueille. Erityises- Metlan työraportteja 258 http://www.metla.fi/julkaisut/workingpapers/2013/mwp258.htm 23 ti lettojen kannalta Pohjois-Pohjanmaan esiintymillä on kuitenkin suuri merkitys, sillä lettoisten suotyyppien tilanne näyttää heikoimmalle valtakunnallisen luontotyyppien uhanalaisuusarvioin- nin perusteella (kappale 2.3). Koska Pohjois-Pohjanmaa on aapasoiden keskeistä esiintymisalu- etta, alueen suoluonnolla on myös EU:n mittakaavassa suuri merkitys. Muualla Euroopassa aa- pasoita esiintyy lähinnä Ruotsissa ja Venäjällä, mutta Suomessa ne ovat lajistoltaan ja muilta ominaispiirteiltään monipuolisimpia (Metsähallitus 2011 ja 2011b). Luontodirektiivin lajien osalta tärkeimpiä Pohjois-Pohjanmaalla esiintyviä suolajeja ovat lettorik- ko (Saxifraga hirculus) ja tikankontti (Cypripedium calceolus) sekä sammalista kiiltosirppisam- mal (Hamatocaulis vernicosus) ja lapinsirppisammal (Hamatocaulis lapponicus) (SYKE, Ympä- ristöministeriö 2011). Kaikkien näiden lajien kohdalla suojelutilanne boreaalisella vyöhykkeellä todettiin epäsuotuisaksi, tärkeimpinä syinä edelleen ojitukset, metsänhoitotoimet, turpeenotto ja maanviljely (SYKE, Ympäristöministeriö 2011). 3 Selvityksessä käytetyt aineistot ja menetelmät Pohjois-Pohjanmaan soihin liittyvää seuranta- tai raportointitietoa on monilla tahoilla, mutta eri muodoissa ja eri aikaan koottuna. Myös tarkastelunäkökulman erot vaikeuttavat tietojen vertailua toisiinsa. Osa taustatiedoista on käytettävissä paikkatietomuodossa, mikä helpottaa tilanteen alu- eellista tarkastelua ja mahdollista maankäytön suunnittelua. Tässä työssä paikkatietoaineistojen analysoinnit ja tarkastelut tehtiin AcrGis 9.3.1 -ohjelmistolla. Lisäksi käytettiin apuna Maanmit- tauslaitoksen Kansalaisen karttapaikkaa mm. ilmakuva-aineistojen tarkasteluissa. Pohjois-Poh- janmaan suoluonnon monimuotoisuuden tilaa arvioitaessa hyödynnettiin seuraavia aineistoja: • Suomen ympäristökeskuksen soihin liittyvät paikkatietoaineistot • Soiden ojitustilanneaineisto (SOJT_09b1 GRID-rasteriaineistona) • Ojittamattomien yli 50/100 ha laajuisten suolaikkujen aineisto • CORINE-maankäyttöluokitus (Valtion ympäristöhallinnon OIVA-tietopalvelu) • Uhanalaisten lajien havaintopaikkatiedot (SYKE, Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus ja Metsä- hallitus, Pohjanmaan luontopalvelut 23.3.2011 ja 11.4.2011) Taulukko 2. Luontodirektiivin soiset luontotyypit Suomessa. Tähdellä merkityt on luokiteltu ensisijaisen tärkeiksi luontotyypeiksi. Keidassuot* Muuttuneet ennallistamiskelpoiset keidassuot Vaihettumissuot ja rantasuot Lähteet ja lähdesuot Taarnaluhtaletot* Huurresammallähteet* Letot Aapasuot* Palsasuot* Metsäluhdat* Puustoiset suot * Tulvametsät* Metlan työraportteja 258 http://www.metla.fi/julkaisut/workingpapers/2013/mwp258.htm 24 • Metsähallituksen kuviotietoaineistot luonnonsuojelualueilta ja valtion metsätalousmailta paik- katietomuodossa (Metsähallitus, Pohjanmaan luontopalvelut ja Metsähallitus, Metsätalous Pohjanmaa 19.4.2011 ja 25.5.2011) • FINIBA-arvioinnit ja -aluerajaukset (SYKE, Birdlife Suomi) • Metsäkeskuksen tilastot yksityismetsistä (Pohjois-Pohjanmaan metsäkeskus, Metsätalouden kehittämiskeskus Tapio) • Valtakunnan metsien inventointiaineistot (VMI10, Metsäntutkimuslaitos) • Hydrologiset havainnot Iijoen ja Kiiminkijoen alueelta (Valtion ympäristöhallinnon OIVA-tie- tojärjestelmä) • 10x10 km ruudukkoon interpoloidut vuorokausisadesummat vuosilta 1961–2010 (Ilmatieteen laitos, Venäläinen ym. 2005) 4 Pohjois-Pohjanmaan suoluonnon yleiskuva 4.1 Soiden määrä ja jakautuminen Pohjois-Pohjanmaalla Pohjois-Pohjanmaa on Suomen soisin maakunta. Metsäntutkimuslaitoksen koordinoiman Valta- kunnan metsien 10. inventoinnin (VMI 10) mukaan 52 % maakunnan metsätalousmaasta on suo- ta, ja maakunnan soiden osuus on n. 18 % koko Suomen suoalasta (Peltola & Ihalainen 2010). Arvioita soiden määrästä ja jakaumasta on saatavissa useista lähteistä, joiden välillä on eroja riip- puen mm. laskentatavasta tai lähtötietona käytetystä aineistosta. Tässä selvityksessä on käytet- ty pääasiassa Maanmittauslaitoksen maastotietokannasta Suomen ympäristökeskuksessa muokat- tua suo- ja turvemaa-aineistoa, joka on luokiteltu kolmeen luokkaan ojitustilanteen perusteella. Tätä aineistoa käytettiin, koska sen avulla on mahdollista päästä tarkastelemaan soiden jakaumaa myös maakunnan, seutukuntien ja kuvioiden tasolla. CORINE 2006 -maankäyttöluokituksen perusteella laskettu maakunnan suo- ja turvemaa-ala on hieman pienempi, 14 768 km², kuin VMI 10:n perustella laskettu suoala. CORINE-luokitus pe- rustuu satelliittikuvien ja olemassa olevien paikkatietoaineistojen yhdistämiseen, ja tulosten vä- listä vaihtelua voi selittää mm. merenrantakosteikoiden luokittelulla erilleen – osa kosteikoista on mukana muiden arviointitapojen suopinta-aloissa. CORINE-luokituksen kautta on kuitenkin mahdollista saada tarkempaa tietoa suoalan jakautumisesta luokkiin puustoisuuden ja puulajival- taisuuden perusteella. Valtakunnan metsien 10. Inventointi Pohjois-pohjanmaan kokonaissuoala 16 190 Km² • Avosuot 16 % • Korvet 18 % • Rämeet 66 % Soiden ojitusjakauma pohjois-pohjanmaan maakunnassa • Ojitettu 62 % (9984 km²) • Ojittamaton 38 % (6209 km²) Maanmittauslaitoksen maastotietokannasta syke:ssä muokattu suo- ja turvemaa-aineisto Pohjois-pohjanmaan kokonaissuoala 14 936 Km² • Ei sisällä tietoa suon / turvemaan kasvipeitteestä tai puustosta Soiden ojitusjakauma pohjois-pohjanmaan maakunnassa • Ojitettu 67 % (9977 km²) • Ojittamaton 31 % (4674 km²) • Turvetuotanto 2 % (286 km²) Metlan työraportteja 258 http://www.metla.fi/julkaisut/workingpapers/2013/mwp258.htm 25 Pohjois-Pohjanmaan suoluonnon kuva on vaihteleva, sillä maakunta sijoittuu kolmen suokasvilli- suuden päävyöhykkeen alueelle (kuva 1), ja korkeuseroja on rannikolta merenpinnan tasolta lähes 500 m korkeuteen Koillismaan vaaroilla. Selvimmin maakunnan jakavatkin maanpinnan muodot; alavalta ja tasaiselta rannikkoseudulta maisemakuva muuttuu jokivarsien kautta kohti Kainuun ja Koillismaan vaaramaisemia. Myös asutushistorialla on oma roolinsa soiden käytön ja suomaise- mien muutoksen suhteen: perinteisesti asutus keskittyi suurten vesistöjen varteen ja vasta maan- tieverkon rakentaminen alkoi halkoa maakuntaa tehokkaammin (Enbuske 2010). Maakunnan ete- läosissa asutus on ollut tiheämpää ja maankäyttö mm. maanviljelykseen tehokkaampaa, kun taas Oulunkaaren ja Koillismaan osa on säilynyt pitempään luonnonoloiltaan erämaisempana. Pohjois-Pohjanmaan maantieteellinen laajuus, vaihtelevat ilmasto-olot ja ihmistoiminta vaikut- tavat soiden ekologiaan, maisemaan ja yleiskuvaan voimakkaasti. Koillismaan vaaramaisemissa tyypillisiä ovat monimuotoiset, pienipiirteiset suot, joihin kuuluu tyypillisesti rinnesoita, lettoja, korpia, jokivarsien saranevoja ja lähteikköjä. Tälle alueelle keskittyy lajistollista ja elinympäris- töjen monimuotoisuutta, jota edistävät myös vaihtelevat maaston muodot. Pohjois-Pohjanmaan aapasoiden alueella suomaisema on avaraa, avoimien nevojen hallitsemaa. Aapasoiden reunojen harvapuustoiset rämeet ja metsäsaarekkeet luovat vaihtelevuutta, mutta laajoja alueita on myös ojitettu. Jokivarsissa, järvien ja lampien ympärillä vallitsevat omat, pienipiirteisemmät suokoko- naisuutensa. Kuusamon rinnesuot Kainuun aapasuot Pohjois-Pohjanmaan aapasuot Suomenselän ja Pohjois-Karjalan aapasuot Pohjanmaan vietto- ja rahkakeitaat 0 50 100 km © Maanmittauslaitos MML/VIR/MYY/328/08 Suokasvillisuusvyöhykkeet © SYKE Kuva 1. Suokasvillisuusvyöhykkeet valtakun- nallisesti ja Pohjois-Pohjanmaan osalta esitet- tynä. Koko Suomen kartalla viivoitettu alue ku- vaa Pohjanmaan aapasuoaluetta, alemmassa kuvassa viivoitus on poistettu. Lähde: Ympä- ristöhallinnon Oiva-tietojärjestelmä. 0 150 300 km © Maanmittauslaitos MML/VIR/MYY/328/08 Suokasvillisuusvyöhykkeet © SYKE Suokasvillisuusvyöhykkeet Kilpikeitaat Viettokeitaat Pohjanmaan aapasuot Peräpohjolan aapasuot Metsä-Lapin aapasuot Tunturi-Lapin palsa- ja paljakkasuot Pohjanmaan aapasuovyöhyke, osa-alueet Kainuun aapasuot Perä-Pohjanmaan aapasuot Pohjois-Pohjanmaan aapasuot Suomenselän ja Pohjois-Karjalan aapasuot Metlan työraportteja 258 http://www.metla.fi/julkaisut/workingpapers/2013/mwp258.htm 26 Pohjois-Pohjanmaan rannikkoalueen suoluonnolle on tyypillistä merenrannan kosteikkojen vä- hittäinen kehittyminen turvetta muodostaviksi yhdyskunniksi maankohoamisen myötä. Ihmis- toiminnalla on kuitenkin ollut suuri vaikutus soiden kehityssarjoihin ojituksien, metsätalouden ja rakentamisen kautta. Keidassuoaluetta edustavat osat Pohjois-Pohjanmaan länsikulmassa ovat maakunnallisesti merkittäviä suoyhdistymätyyppien monimuotoisuuden kannalta. Aapasoiden ja keidassoiden vaihettumisvyöhykkeeseen Suomenselän ja Pohjois-Karjalan aapasuoalueella si- joittuu osia maakunnan eteläisistä seutukunnista. Näillä alueilla on tyypillistä aapa- ja keidassuo- piirteiden esiintyminen samojen suoalueiden eri osissa. 4.2 Soiden määrä, ojitustilanne ja suojelutaso seutukunnittain Eniten soita ja turvemaita seutukunnan alaan suhteutettuna Pohjois-Pohjanmaalla on Oulunkaa- ren sekä Haapaveden-Siikalatvan seutukunnissa ja vähiten Koillismaan sekä Nivalan-Haapajär- ven seutukunnissa (taulukko 3). Ojittamattomien soiden osuuden perusteella niukimmin alkupe- räistä suoluontoa on jäljellä Ylivieskan sekä Nivalan-Haapajärven seutukunnissa, jossa ojitettuja soita on yli 85 % suoalasta (taulukko 3 ja kuva 4). Metsäntutkimuslaitoksen VMI 10 -aineiston perusteella soiden päätyyppien jakauma säilyy hy- vin samankaltaisena läpi maakunnan: valtaosa soista ja turvemaista on rämeitä, ja korpien osuus pinta-alasta säilyy lähes samalla tasolla kaikissa seutukunnissa (kuva 2). Eniten avosoita on Ou- lunkaaren, Koillismaan ja Oulun seutukunnissa. Soiden kasvillisuusluokkiin perustuvassa jaossa merkittävintä on lettoisten ja ruohoisten rämeiden ja avosoiden keskittyminen Koillismaan ja Ou- lunkaaren seutukuntiin; muissa seutukunnissa näitä tavataan vain pieninä rippeinä ja suurin osa ravinteisimmista soista edustaakin korpia (kuva 2). Erityisesti Oulunkaaren seutukunnassa kiin- nittää huomiota karuimpien soiden suuri osuus (kuva 2); valtaosa tämän alueen suuresta suopin- ta-alasta on puolukkaisia ja piensaraisia tai tupasvillaisia, isovarpuisia tai tätä karumpia soita. Taulukko 3. Pohjois-Pohjanmaan soiden ja turvemaiden määrä ja ojitustilanne seutukunnittain. Lähde: Suomen ympäristökeskuksen ojitustilanneaineisto. Se ut uk un ta (s k) Se ut uk un na n pi nt a- a la (k m² ) Se ut uk un na n su oa la (km ²) So id en o su us s k a la st a (% ) O jitt am att om ia so ita (km ²) O jitt am att om ien so id en o su us s k su o a la st a (% ) O jite tut su ot (km ²) O jite ttu jen so ide n o su u s sk s uo al as ta (% ) Tu rv e tu ot an to al ue et km ² Tu rv e tu ot an to al u- e id en o su us s k su o a la st a (% ) Koillismaa 8 461 2 483 29 1 310 53 1 169 47 3 0,1 Oulunkaari 9 998 5 119 51 1 872 37 3 123 61 124 2,4 Oulu 4 774 1 878 39 631 34 1 221 65 27 1,4 Raahe 2 632 1 013 39 194 19 798 79 21 2,1 Ylivieska 3 386 1 096 32 159 15 928 85 9 0,9 Nivala- Haapajärvi 3 990 1 185 30 132 11 1 027 87 27 2,3 Haapavesi- Siikalatva 4 163 2 162 52 376 17 1 712 79 74 3,4 Koko maa- kunta yht. 37 404 14 936 40 4 674 31 9 977 67 286 2 Metlan työraportteja 258 http://www.metla.fi/julkaisut/workingpapers/2013/mwp258.htm 27 Kuva 2. Soiden ja turvemaiden jakautuminen kasvillisuusluokkiin ja soiden päätyyppeihin Pohjois- Pohjanmaan seutukunnissa. Lähde: Metsäntutkimuslaitos, VMI10-aineisto. Kuvat 3 ja 4 havainnollistavat soiden ja turvemaiden jakaumaa, ojitustilannetta ja suojelualueiden sijoittumista maakunnan eri osissa: Koillismaan, Oulunkaaren ja Oulun seutukunnissa runsaas- ti ojittamatonta suoalaa sijoittuu myös suojelualueiden ulkopuolelle, ja suojelualueet muodosta- vat laajoja kokonaisuuksia. Sen sijaan neljässä eteläisimmässä seutukunnassa laajimmat ojitta- mattomat alueet sijoittuvat lähes yksinomaan suojelualueille. Suojelualueet ovat melko pieniä ja näiden ulkopuolinen ojittamaton pinta-ala on pirstoutunut hajalleen pieniksi sirpaleiksi seutukun- tien eri osiin. Kuva 3. Pohjois-Pohjanmaan soiden ja turvemaiden käyttö jaoteltuna suojelutilanteen ja seutukunnan mukaan. Lähde: Suomen ympäristökeskuksen ojitustilanneaineisto, Pohjois-Pohjanmaan maakunta- kaavan suojelualueet (Pohjois-Pohjanmaan liitto). 0 500 1000 1500 2000 2500 1,2 3 4 5 1,2 3 4 5 1,2 3 4 5 1,2 3 4 5 1,2 3 4 5 1,2 3 4 5 1,2 3 4 5 Korpi Räme Avosuo Koillismaa Oulunkaari Oulu Raahe Ylivieska Nivala - Haapajärvi Haapavesi - Siikalatva 1,2 = Lettosuot ja ruohoiset suot 3 = Mustikkaiset ja suursaraiset suot 4 = Puolukkaiset ja piensaraiset suot 5 = Tupasvilllaiset, isovarpuiset tai karummat suot Seutukunnat: 0 1 000 2 000 3 000 4 000 5 000 S U S U S U S U S U S U S U km2 Turvetuotanto Ojitettu Ojittamaton Oulunkaari Koillismaa Oulu Haapavesi - Raahe Ylivieska Nivala - Siikalatva Haapajärvi S = Suojelualueella U = Suojelualueen ulkopuolella Metlan työraportteja 258 http://www.metla.fi/julkaisut/workingpapers/2013/mwp258.htm 28 Kuva 4. Pohjois-Pohjanmaan soiden ja turvemaiden alueellinen jakauma sekä ojitustilanne SYKE:n ojitustilanneaineiston mukaan. Maanmittauslaitoksen maastotietokantaan perustuvan SYKE:n ojitustilanneaineiston perusteella laskettuna suojeltujen soiden ja turvemaiden osuus (1 364 km²) on noin 9 % koko Pohjois-Poh- janmaan maakunnan suopinta-alasta (taulukko 4). Noin puolet Pohjois-Pohjanmaan maakunta- kaavan suojelualueiden alasta on suota, ja soiden osuus suojelualueilla mukailee pääpiirteissään seutukuntien suopinta-aloja. Pinta-alallisesti eniten suojeltuja soita on Koillismaan, Oulunkaaren ja Oulun seutukunnissa, jonne sijoittuvat myös maakunnan laajimmat yhtenäiset suojelualueet ja suoalueet. Kuvassa 5 on esitetty maakuntakaavan suojelualueet suopinta-alansa mukaan luokitel- tuina, suovaltaisimmat suojelualueet nimettyinä. Suojellun suopinta-alan jakautumisella on yhte- ys suokasvillisuuden vyöhykejakoon ja sitä kautta kullekin alueelle tyypillisiin suoyhdistymien piirteisiin: laajimmat suojellut suoalueet sijoittuvat Pohjois-Pohjanmaan aapasuoalueelle, koska laajat, yhtenäiset aapasuot ovat tällä pinnanmuodoiltaan tasaisella maakunnan osalla vallitseva suoyhdistymätyyppi. Topografian vaikutukset soiden rakenteeseen näkyvät maakunnassa itään ja koilliseen päin mentäessä; Kainuun-Koillismaan vaara-alueella vaihtelevat maaston muodot pilk- kovat suojelualueidenkin soita pienemmiksi kokonaisuuksiksi. Toisaalta maakunnan eteläisim- missä seutukunnissa (Ylivieska, Nivala-Haapajärvi) soiden suuri ojitusprosentti ja seutukuntien monipuolinen maankäyttö pirstovat suoalaa pienemmiksi sirpaleiksi, ja tämän vuoksi myös suo- jelualueiden suoalat ovat pienempiä. Metlan työraportteja 258 http://www.metla.fi/julkaisut/workingpapers/2013/mwp258.htm 29 Taulukko 4. Soiden osuus ja ojitustilanne suojelualueilla seutukunnittain. Se ut uk un ta (s k) Su oje lua lue ita (k pl* ) Su oje lua lue ide n pi nt a- al a (km ²) Su ot a su oje lua lue illa (km ²) Su ot a su oje lua lue ide n pi nt a- al as ta (% ) O jitt am ato nta su ota su o jel ua lue illa (k m² ) O jite ttu jen so ide n o su u s su o jel ua lue ide n so is ta (% ) Se ut uk un na n pi nt a- al a (km ²) Su oje lua lue et sk pi nt a- al as ta (% ) Koillismaa 51 796 235 30 212 10 8 461 9 Oulunkaari 56 960 674 70 620 8 9 998 10 Oulu 41 555 236 43 217 9 4 774 12 Raahe 27 117 58 49 51 12 2 632 4 Ylivieska 17 83 37 45 31 16 3 386 2 Nivala- Haapajärvi 29 85 31 36 25 19 3 990 2 Haapavesi- Siikalatva 23 121 94 77 75 20 4 163 3 Koko maakunta yht. 244 2 717 1 365 50 123 10 37 404 7 * Useista osista muodostuvat suojelukokonaisuudet on laskettu yhdeksi alueeksi. Lähde: Suomen ympäristökeskuksen ojitustilanneaineisto ja Pohjois-Pohjanmaan maakuntakaavan suojelualueet (Pohjois-Pohjanmaan liitto). Kuva 5. Pohjois-Pohjanmaan maakuntakaavan suojelualueet suopinta-alansa mukaan luokiteltuina. Suovaltaisimmat suojelualueet nimetty erikseen. Metlan työraportteja 258 http://www.metla.fi/julkaisut/workingpapers/2013/mwp258.htm 30 4.3 Soihin liittyvät monimuotoisuuskohteet yksityismetsissä: metsälain 10 § mukaiset ja muut arvokkaat elinympäristöt Metsälain 10 §:ssä on määritelty metsien monimuotoisuuden turvaamisen kannalta erityisen tär- keät elinympäristöt (taulukko 5), jotka metsänomistaja on velvoitettu huomioimaan ja säilyttä- mään metsänhoitotoimien yhteydessä (Meriluoto & Soininen 1998). Metsälain erityisen tärkeät elinympäristöt ovat luonnontilaisia tai luonnontilaisen kaltaisia sekä ympäristöstään selvästi erot- tuvia (Meriluoto & Soininen 1998). Luonnonsuojelulain perusteella suojeltuihin yhdeksään luon- totyyppiin sisältyy ainoastaan yksi suotyyppi, tervaleppäkorvet (LSL 29 §). Lisäksi erotetaan muina arvokkaina elinympäristöinä kohteita, jotka eivät täytä metsä- tai luon- nonsuojelulain vaatimuksia, mutta jotka sisältävät monimuotoisuuden kannalta arvokkaita piir- teitä (taulukko 5). Nämä kohteet metsänomistajien suositellaan säilyttävän omalla päätöksellään (Meriluoto & Soininen 1998) Osa metsien monimuotoisuuskohteista on suokohteita tai ne liitty- vät ekologialtaan usein suoraan soihin. Nämä kohteet on erotettu taulukossa 5 vihreällä tausta- värillä. Tiedot metsälain mukaisista ja muista arvokkaista elinympäristöistä antavat arvokasta li- sätietoa suoluonnon tilasta suojelualueiden ulkopuolella, missä tarkempaa monimuotoisuuteen liittyvää tietoa soista on käytettävissä hyvin niukasti. Näiden tietojen perusteella pystytään saa- maan tarkempi kuvaa monimuotoisuuden kannalta ensisijaisen tärkeiden luontotyyppien pinta- aloista ja kohteiden alueellisista painotuksista. Pohjois-Pohjanmaan metsäkeskuksen alueella yksityismetsissä oli vuonna 2010 metsälakikoh- teita 44 278 ha ja muita arvokkaita elinympäristöjä 34 741 ha (Metsätalouden kehittämiskeskus Tapio 2010). Metsälakikohteista puhtaita suokohteita oli 73 % ja muista arvokkaista elinympä- ristöistä peräti 87 % (Metsätalouden kehittämiskeskus Tapio 2010). Lisäksi usein soisiin ympä- ristöihin liittyvät purot ja norot kattoivat metsälakikohteista yli 18 % ja muista elinympäristöistä 8 %. Suokohteet ovat siis merkittäviä metsätalousmetsien monimuotoisuuskohteita. Taulukko 5. Metsälain mukaiset ja muut arvokkaat elinympäristöt yksityismetsissä. Tekstissä suokoh- teina käsitellyt tyypit on erotettu vihreällä värillä. Metsälakikohteet (METE) Muut arvokkaat elinympäristöt - lähteet - edellisen listan kohteet, jos eivät täytä metsälakikohteen kriteerejä - purot ja norot - vanhat havu- ja sekametsiköt - pienet lammet - vanhat lehtimetsiköt - rehevät korvet - paisterinteet - letot - supat - rehevät lehtolaikut - ruohoiset suot - kangasmetsäsaarekkeet - hakamaat - rotkot ja kurut - metsäniityt - jyrkänteet - kalkkivaikutteiset elinympäristöt - hietikot - kalliot, kivikot, louhikot - vähäpuustoiset suot - rantaluhdat Metlan työraportteja 258 http://www.metla.fi/julkaisut/workingpapers/2013/mwp258.htm 31 Vähäpuustoiset suot sekä purot ja norot ovat merkittävimmät yksityismetsiin sijoittuvat soiden elinympäristötyypit Pohjois-Pohjanmaalla (kuvat 6 ja 7), mikä havainnollistaa hyvin Pohjois- Pohjanmaan soiden monimuotoisuutta. Pääpaino on karuilla soilla, joita vähäpuustoiset suot tyy- pillisesti ovat (Meriluoto & Soininen 1998), ja toisaalta purojen ja norojen varsia on runsaasti, joskin niiden merkityksen arviointia vaikeuttaa se, että kohteet usein sijoittuvat myös kivennäis- maalle. Myös etenkin yksityismetsien metsälakikohteiksi luokiteltujen lettojen määrä on merkit- tävä verrattuna valtion ja yksityismaiden suojelualueiden lettojen pinta-aloihin (vrt. kappale 6.1). Kuva 6. Soisten tai soihin liittyvien metsälakikohteiden pinta-alat Pohjois-Pohjanmaalla. Lähde: Poh- jois-Pohjanmaan metsäkeskus. Kuva 7. Soisten tai soihin liittyvien muiden arvokkaiden elinympäristöjen pinta-alat Pohjois-Pohjan- maalla. Lähde: Pohjois-Pohjanmaan metsäkeskus. Seutukunnittain tarkasteltuna soihin liittyvien metsälakikohteiden pinta-alat noudattelevat seutu- kunnittaisia suuntauksia (kuvat 3 ja 8). Runsaimmin ja monipuolisimmin soiden metsälakikohtei- ta sijoittuu Koillismaan ja Oulunkaaren seutukuntiin, niukimmin eteläisiin Nivalan-Haapajärven sekä Ylivieskan seutukuntiin. Myös tämä tulos kertoo osaltaan suoluonnon heikommasta tilasta eteläisissä seutukunnissa. Lettokohteet painottuvat odotetusti Koillismaalle, jossa kalkkipitoinen maaperä mahdollistaa lettojen esiintymisen laajoilla alueilla (Eurola 1999). Muiden arvokkaiden elinympäristöjen osalta erityisesti Oulun seutukuntaan sijoittuu huomatta- van suuri ala arvokkaita suokohteita (kuva 9). Tosin tästäkin pinta-alasta suurin osa koostuu vä- häpuustoisista soista, joita on kaikkiaan 10 722 ha. Syynä tähän voi olla esim. kattavampi kohtei- den inventointi seutukunnan alueella. Koillismaata lukuun ottamatta myös muissa seutukunnissa muihin arvokkaisiin elinympäristöihin kuuluvia suokohteita tavattiin saman verran tai enemmän kuin metsälain kriteerit täyttäviä kohteita. 412 8 224 462 3 278 27 809 144 0 10 000 20 000 30 000 Lähteet Purot ja norot Rehevät korvet Letot Vähäpuustoiset suot Rantaluhdat hehtaaria 120 2 866 128 62 29 293 450 36 0 10 000 20 000 30 000 Lähteet Purot ja norot Rehevät korvet Letot Vähäpuustoiset suot Rantaluhdat Ruohoiset suot hehtaaria Metlan työraportteja 258 http://www.metla.fi/julkaisut/workingpapers/2013/mwp258.htm 32 Kuva 8. Soisten tai soihin liittyvien metsälakikohteiden pinta-alat Pohjois-Pohjanmaalla seutukunnit- tain. Lähde: Pohjois-Pohjanmaan metsäkeskus. Kuva 9. Soisten tai soihin liittyvien muiden arvokkaiden elinympäristöjen pinta-alat Pohjois-Pohjan- maalla seutukunnittain. Lähde: Pohjois-Pohjanmaan metsäkeskus. Yksityismetsiin sijoittuvat soiden metsälakikohteet ja muut arvokkaat elinympäristöt edistävät suoluonnon monimuotoisuuden säilyttämistä maakunnassa merkittävästi; mm. Oulun seutukun- nan osalta soihin liittyvät metsälakikohteet ja muut arvokkaat elinympäristöt kattavat 10 % seu- tukunnan suoalasta. Nivalan-Haapajärven sekä Ylivieskan seutukuntien osalta vastaava osuus on 2 %. Metsien arvokkaat elinympäristöt ovat metsälain perustelujen mukaan pienialaisia (Meriluoto & Soininen 1998). Tämä käy ilmi myös Pohjois-Pohjanmaan metsien monimuotoisuuskohteiden pinta-aloista, jotka ovat keskimäärin 1 ha. Ainoastaan vähäpuustoiset suot ovat pinta-alaltaan hie- man suurempia, keskimäärin 2–3 ha. Vähäpuustoisten soiden keskipinta-ala pysyy samana tai kas- vaa eteläisimpiin seutukuntiin mentäessä, kun taas muut kohteet yleensä pienenevät maakunnan eteläosaan mentäessä. Pienialaisuudestaan huolimatta soiset metsälaki- ja muut monimuotoisuus- kohteet ovat tärkeitä suoluonnon monimuotoisuuden tukialueita suojelualueiden ulkopuolella. 4.4 Uhanalaisten suolajien havaintopaikkojen sijoittuminen Uhanalaisten, silmälläpidettävien tai muuten seurattavien suolajien suojelutilannetta Pohjois- Pohjanmaalla tarkasteltiin ympäristöhallinnon Hertta Eliölajit-tietokannasta tehtyjen hakujen avulla. Suolajit poimittiin aineistosta Hertan habitaattirajausta käyttämällä. Kaikista Pohjois-Poh- janmaan havaintopaikoista poimittiin paikat, joissa habitaatti on joku seuraavista (Habitaattiluo- kitus TM2010, Lajien uhanalaisuuden arvioinnin ohjausryhmä LAUHA): 0 5 000 10 000 15 000 20 000 Koillismaa Oulunkaari Oulu Raahe Ylivieska Nivala-Haapajärvi Haapavesi-Siikalatva hehtaaria Vähäpuustoiset suot Purot, norot Letot Rehevät korvet Rantaluhdat Lähteet 0 5 000 10 000 15 000 20 000 Koillismaa Oulunkaari Oulu Raahe Ylivieska Nivala-Haapajärvi Haapavesi-Siikalatva hehtaaria Vähäpuustoiset suot Purot, norot Letot Rehevät korvet Rantaluhdat Lähteet Metlan työraportteja 258 http://www.metla.fi/julkaisut/workingpapers/2013/mwp258.htm 33 TM2010 – S Suot TM2010 – Sl Letot TM2010 – Sla Avoletot (sis. lettonevat) TM2010 – Slr Lettorämeet TM2010 – Slk Lettokorvet TM2010 – Sn Nevat TM2010 – Snk Karut nevat (ombro– ja oligotrofiset) TM2010 – Snr Rehevät nevat (mesotrofiset) TM2010 – Sr Rämeet TM2010 – Srk Karut rämeet (ombro– ja oligotrofiset) TM2010 – Srr Rehevät rämeet (mesotrofiset) TM2010 – Sk Korvet TM2010 – Skk Karut korvet (oligotrofiset) TM2010 – Skr Rehevät korvet (eutrofiset ja mesotrofiset) TM2010 – Vl Lähteiköt (käsittää myös välittömän rantavyöhykkeen) TM2010 – Skrv Vanhat rehevät korvet (eutrofiset ja mesotrofiset) TM2010 – Skv Vanhat korvet TM2010 – Slkv Vanhat lettokorvet TM2010 – Srv Vanhat rämeet TM2010 – Sv Puustoltaan vanhat suot Rajauksella pyrittiin karsimaan suurta aineistoa niin, että se parhaiten osoittaisi suolajiston kan- nalta tärkeitä alueita. Aineistosta rajattiin pois myös hävinneiksi todetut havaintopaikat. Tulok- sena saatua havaintopaikkalistaa oli mahdollista tarkastella paikkatietoaineistona muiden suo- aineistojen rinnalla. Lajiaineistoa tarkastellessa on huomattava, että lajitietokanta ei ole kattava ja tiedoissa voi olla puutteita tai epätarkkuuksia esim. eri tahoilla ja eri aikoina kerättyjen tieto- jen vuoksi. Niukat lajiesiintymätiedot tietyillä alueilla voivat liittyä osin siihen, ettei näitä aluei- ta ole laji-inventoinneissa käyty läpi kattavasti. Lisäksi useissa tapauksissa eniten havaintoja on olemassa olevilta suojelualueilta, koska näitä on selvitetty kattavimmin mm. suojeluprosessin eri vaiheissa. Lajitietokannan tietojen kattavuudessa on eroja myös eri eliöryhmien välillä – kaikista ryhmistä havaintotietoja ei välttämättä ole tallennettu kattavasti. Haun perusteella Pohjois-Pohjanmaan alueelle sijoittuu 1781 uhanalaisten, silmälläpidettävien, erityisesti suojeltavien tai muuten seurattavien suolajien havaintopaikkaa (kuvat 10 ja 11). Huo- mattava osa näistä sijoittuu suurimpiin seutukuntiin kuten Koillismaalle ja Oulunkaareen, joissa esiintyy laajoja ojittamattomia suoalueita. Lisäksi runsaasti havaintopaikkoja on Oulun seutukun- nassa, johon sijoittuu laajoja runsaslajisia suojelualueita kuten Kiimingin lettoalue, Löytösuo- Karpassuo-Reikäsuo sekä Päijänne-Välisuo ja Ruostesuo. Havaintopaikoista 1161 (65 %) sijoit- tui suojelualueille ja 620 suojelualueiden ulkopuolelle (kuva 10). Määrällisesti eniten suojelun ulkopuolisia uhanalaisten suolajien havaintopaikkoja oli Koillismaan, Oulunkaaren ja Oulun seu- tukunnissa. Suhteessa seutukunnittaisiin uhanalaisten suolajien havaintopaikkamääriin huolestut- tavin tilanne on Nivalan-Haapajärven seutukunnassa, missä lähes puolet seutukunnan havainto- paikoista sijoittuu suojelualueiden ulkopuolelle (kuva 10). Metlan työraportteja 258 http://www.metla.fi/julkaisut/workingpapers/2013/mwp258.htm 34 Kuva 10. Uhanalaisten, silmälläpidettävien ja muuten huomionarvoisten suolajien havaintopaikkojen suojelutilanne Pohjois-Pohjanmaalla. Lähde: Ympäristöhallinnon Hertta-lajitietojärjestelmä. Kuva 11. Uhanalaisten, silmälläpidettävien ja muuten huomionarvoisten suolajien havaintopaikat sekä taustalla soiden ojitustilanne Pohjois-Pohjanmaalla. Lähde: Ympäristöhallinnon Hertta-lajitietojärjestel- mä, Pohjois-Pohjanmaan maakuntakaavan suojelualueet (Pohjois-Pohjanmaan liitto). 431 161 424 50 18, 4 19, 17 58 228 179 147 24 21 0 100 200 300 400 500 600 700 Havaintopaikkoja, kpl Suojelualueilla Suojelualueiden ulkopuolella Koillismaa Oulunkaari Oulu Raahe Ylivieska Nivala-Haapajärvi Haapavesi-Siikalatva © Maanmittauslaitos MML/VIR/MYY/328/08 Lajien havaintopaikkatiedot © SYKE ja Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Soiden ojitustilanneaineisto SOJT09_b1 © SYKE Suojelualueet © Pohjois-Pohjanmaan liitto seutukuntaraja Soiden ojitustilanne ja uhanalaiset suolajit Soiden ojitustilanne ojittamaton ojitettu turvetuotantoalue Uhanalaisten suolajien havaintopaikat suojelualueiden ulkopuolella suojelualueilla 0 100 km Metlan työraportteja 258 http://www.metla.fi/julkaisut/workingpapers/2013/mwp258.htm 35 Soilla korkea lajimäärä ilmentää usein reheviä kasvillisuustyyppejä kuten luhtaisia suotyyppe- jä, lettoja ja korpia. Koska uhanalaisista suolajeista puolet on ensisijaisesti lettolajeja (Rassi ym. 2010), myös Pohjois-Pohjanmaan uhanalaisten suolajien havaintopaikkojen osalta lajihavainnot luultavasti korostavat jonkin verran reheviä tyyppejä. Esimerkiksi kuvasta 12 nousevat esille la- jistoltaan maakunnan monipuolisimmat letto- ja lehtokeskittymät Kiimingin ja Kuusamon kalk- kialueilla. Näiden alueiden suojelukohteet erottuvat maakunnallisesti merkittävinä lajistokohtei- na (kuva 12), ja myös suojelualueiden ulkopuolisia havaintopaikkoja on näillä seuduilla runsaasti (kuva 11). Luonnonsuojelulaissa erityisesti suojeltaviksi lajeiksi luokiteltuja havaintopaikkoja on eniten pohjoisimmissa seutukunnissa (kuva 13). Noin 85 % aineistoon poimituista havaintopaikoista oli sammalten tai putkilokasvien esiinty- mäpaikkoja, myös sienet ovat joukossa kohtalaisesti edustettuina (kuvat 14 ja 15). Syynä on, että näistä ryhmistä uhanalaishavaintoja on tallennettuna kattavimmin ympäristöhallinnon tieto- kannassa, kun taas esim. lintujen osalta on tehokkaassa käytössä muita havaintotietojärjestelmiä kuten Tiira-järjestelmä (www.tiira.fi), ja hyönteisten osalta Luonnontieteellisen keskusmuseon hyönteistietokanta (http://hyonteiset.luomus.fi/insects/main/EntDatabase.html). Kuva 12. Uhanalaisten, silmälläpidettävien ja muuten huomionarvoisten suolajien havaintopaikat Poh- jois-Pohjanmaan maakuntakaavan suojelualueilla. Lähde: Ympäristöhallinnon Hertta-lajitietojärjestel- mä, Pohjois-Pohjanmaan maakuntakaavan suojelualueet (Pohjois-Pohjanmaan liitto). Olvassuo Oulanka Syöte Kiimingin lettoalue Löytösuo - Karpassuo - Reikäsuo Kalliomaa Päijänne - Välisuo ja Ruostesuo © Maanmittauslaitos MML/VIR/MYY/328/08 Lajien havaintopaikkatiedot © SYKE, Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Suojelualueet © Pohjois-Pohjanmaan liitto Havaintopaikkojen määrä suojelualueella 0 1 - 10 11 - 30 31 - 150 151 - 289 Uhanalaisten suolajien havaintopaikat suojelualueittain Metlan työraportteja 258 http://www.metla.fi/julkaisut/workingpapers/2013/mwp258.htm 36 Kuva 13. Pohjois-Pohjanmaan uhanalaisten suolajien havaintopaikat seutukunnittain ja uhanalaisuus- ryhmittäin luokiteltuna. Lähde: Ympäristöhallinnon Hertta-lajitietojärjestelmä. Kuva 14. Pohjois-Pohjanmaan uhanalaisten suolajien havaintopaikat seutukunnittain ja eliöryhmittäin luokiteltuna. Lähde: Ympäristöhallinnon Hertta-lajitietojärjestelmä. Kuva 15. Pohjois-Pohjanmaalla havaitut uhanalaiset suolajit eliöryhmittäin ja uhanalaisuusluokittain. Lähde: Ympäristöhallinnon Hertta-lajitietojärjestelmä. 0 200 300 500100 400 600 700 Havaintopaikkoja, kpl Muut lajit (silmälläpidettävät alueellisesti uhanalaiset) Uhanalaiset lajit Erityisesti suojeltavat lajit Koillismaa Oulunkaari Oulu Raahe Ylivieska Nivala-Haapajärvi Haapavesi-Siikalatva 0 100 200 300 400 500 600 700 Havaintopaikkoja, kpl Putkilokasvit Sammalet Jäkälät Sienet Selkärankaiset Selkärangattomat Koillismaa Oulunkaari Oulu Raahe Ylivieska Nivala-Haapajärvi Haapavesi-Siikalatva 0 10 20 30 40 50 60 70 Putkilokasvit Sammalet Sienet Jäkälät Selkärankaiset Selkärangattomat lajimäärä Muut lajit (silmälläpidettävät alueellisesti uhanalaiset) Uhanalaiset lajit Erityisesti suojeltavat lajit Metlan työraportteja 258 http://www.metla.fi/julkaisut/workingpapers/2013/mwp258.htm 37 Hieman yli puolet koko maakunnan uhanalaisten suolajien havaintopaikoista sijoittui ojittamatto- malle suoalueelle (kuva 16). Huomionarvoista on, että kolmannes havainnoista sijoittui kokonaan soiden tai turvemaiden ulkopuolelle ja erityisen suuri näiden osuus on Koillismaan, Oulunkaaren ja Oulun seutukunnissa (kuva 16). Useimmat näistä tapauksista ovat suon reunaosien ohutturpei- sia havaintopaikkoja, joiden habitaatti on maastossa lajihavaintoa tehtäessä kuitenkin määritet- ty suoksi. Nämä havainnot on erotettu kuvassa 16 omiksi ryhmikseen harmaalla värillä. Etenkin Koillismaalla huomattava osa uhanalaisten suolajien havaintopaikoista sijoittuu soiden reuna-alu- eille, yhtenä syynä tähän voi olla alueen vaihtelevampi topografia sekä kivennäismaiden ja soiden mosaiikkimainen jakautuminen verrattuna esim. Oulunkaaren seutukuntaan. Reuna-alueiden la- jihavaintomäärät kertovat osaltaan soiden reunojen sekä suon ja kivennäismaan vaihettumisvyö- hykkeen suuresta merkityksestä lajistolle. Eri seutukunnissa ojitetulle suolle tai ojituksen vaikutuspiiriin sijoittuvien lajien esiintymispaik- kojen osuus pysyy tasaisena kautta koko maakunnan. Lähes joka seutukunnassa osa suojelualu- eidenkin lajihavaintopisteistä on ojituksen vaikutuspiirissä, mikä korostaa ennallistamisen merki- tystä lajien elinympäristöjen säilyttämiselle. Lajien esiintymispaikkojen ja ojitustilanneaineiston yhteistarkasteluun liittyy epätarkkuutta mm. mahdollisten havaintopaikan sijainnin epätarkkuuksien vuoksi. Havaintopaikkojen koordinaatti- tarkkuus vaihtelee suuresti 1 m tarkkuudesta jopa 1 km tarkkuuteen. Pohjois-Pohjanmaan uhan- alaisten suolajien osalta noin 180 havaintopaikan koordinaattitarkkuus oli ilmoitettu 1 km tark- kuudella. Esiintymispaikka-aineistossa 1 km² ruudun tarkkuudella ilmoitetuille havainnoille annetaan ruudun vasemman alanurkan koordinaattitiedot, mikä voi olla kaukana lajin todellisesta havaintopaikasta. Lisäksi on huomattava, että tarkastelun pohjana käytetty pikselimuotoinen oji- tustilanneaineisto on pirstaleista, ja ojittamattomalle pienelle laikulle sijoittuva lajin esiintymis- paikka voi todellisuudessa sijaita täysin ojitusalueiden ympäröimänä. Kuva 16. Uhanalaisten suolajien havaintopaikkojen suojelutilanne ja ojitustilanne seutukunnittain Poh- jois-Pohjanmaalla. Lähteet: Ympäristöhallinnon Hertta-lajitietojärjestelmä, Pohjois-Pohjanmaan maa- kuntakaavan suojelualueet (Pohjois-Pohjanmaan liitto). 0 100 200 300 400 500 S U S U S U S U S U S U S U kpl Ojittamaton suo Ojitettu suo Kivennäismaa tms. suon reuna-alue Koillismaa Oulunkaari Oulu Raahe Ylivieska Nivala- Haapajärvi Haapavesi- Siikalatva S = Suojelualueella U = Suojelualueiden ulkopuolella Metlan työraportteja 258 http://www.metla.fi/julkaisut/workingpapers/2013/mwp258.htm 38 4.5 Maankohoamisrannikon suokohteet Maankohoamisilmiö on nopeinta Suomen rannikkoalueista Perämeren rannikolla (Kakkuri 1994). Maankohoamisesta aiheutuvan rannansiirtymisen vuoksi Perämeren rannikkoalueella tavataan ainutlaatuisia soiden ja metsien kehityssarjoja, joilla on suuri merkitys luonnon monimuotoisuu- delle (Raunio ym. 2008). Perämeren maankohoamisrannikon aapasuovyöhykkeeseen kuuluvat soiden sukkessiovaiheet ovat maailmanlaajuisesti ainutlaatuisia. Muualla maailmassa maankoho- amisilmiötä esiintyy Kanadassa Hudsoninlahden seudulla sekä Venäjällä Vienanmeren alueella, mutta nämä kohteet edustavat ilmastoltaan erilaisia alueita (Rehell 2011b). Pohjanlahden länsi- rannikolla Ruotsin puolella topografia vaikuttaa siihen, että soiden kehitys laajoiksi suoyhdisty- miksi ei tule esille yhtä hyvin kuin Suomen puolella (Rehell 2011b). Nuorten soiden vyöhykkeeksi on määritelty n. 20 metriä merenpinnan tason yläpuolelle sijoit- tuva alue, jolla suot eivät vielä ole kehittyneet vastaamaan sisämaan puolella kuvattuja suotyyp- pejä ja -yhdistymiä (Rehell & Heikkilä 2009, Huikari 1957). Alueen edustavimmat ja parhaiten ojittamattomina säilyneet soiden sukkessiosarjat sijaitsevat mm. Siikajoella, Hailuodossa sekä Si- mon ja Iin rannikkoalueella (Raunio ym. 2008). Perämeren rannikon suokohteet ovat tieteellises- ti ja ekologisesti ainutlaatuisia alueita, joiden säilyttämisessä Pohjois-Pohjanmaan maakunnalla on suuri vastuu. Viimeaikaisten selvitysten mukaan (Rehell & Heikkilä 2009, Raunio ym. 2008) maankohoamis- rannikon soiden sukkessiosarjojen suojelutilanne on puutteellinen, eikä ehjiä kehityssarjoja ole juuri enää löydettävissä. Peräti 95 % maankohoamisrannikon primaarisukkession seurauksena kehittyneistä soista arvioidaan joutuneen kuivatuksen kohteiksi (Rehell & Heikkilä 2009), jota on tehty pellonraivauksen, rakentamisen, tieverkoston rakentamisen, metsänkäsittelyn ja vesita- louden järjestelyjen yhteydessä. Ojittamattomat kohteet ovat pienehköjä, yksittäisiä ja usein ka- ruja avosoita. Lisäksi ympäristön maankäytöllä on suuri vaikutus myös ojittamattomina säilynei- den kohteiden nykytilaan. Rehell & Heikkilä (2009) perustivat tuloksensa ilmakuva- ja peruskarttatarkasteluun 0–20 m me- renpinnan yläpuolelle sijoittuvalla Perämeren rantavyöhykkeellä. Heidän mukaansa koko tarkas- tellulla rannikkovyöhykkeellä entisten Oulun ja Lapin läänien alueella ojittamattomia soita ja soistumia on yhteensä n. 3700 ha, joista puolet sijaitsee erilaisilla suojelualueilla. Tässä selvityksessä käytetyn Suomen ympäristökeskuksen soiden ojitustilanneaineiston ja siihen perustuvan paikkatietoanalyysin avulla rannikkovyöhykkeen soiden tilannetta oli mahdollisuus tarkastella hieman tarkemmin. Aineiston pohjana olivat Maanmittauslaitoksen maastotietokannan suot ja turvemaat sekä korkeusaineisto, tarkastelualueeksi rajattiin 0–20 m merenpinnasta sijoit- tuvat alueet Pohjois-Pohjanmaan maakunnan alueella (kuva 17 A). Tälle vyöhykkeelle sijoittuu soita ja turvemaita kaikkiaan n. 27 700 ha, mikä on 13 % alueen maa-alasta. Näistä ojittamattomia soita on vajaa neljännes, 6540 ha (kuva 17 B). Luku on lähes kaksinkertainen verrattuna Rehellin ja Heikkilän (2009) tulokseen (3700 ha). Yhtenä syynä suureen eroon on se, että ojittamattomik- si luokiteltuja laikkuja (etäisyys lähimpiin ojiin yli 50 m) sijoittuu myös suurelta osin ojitetuille kohteille, jotka Rehellin ja Heikkilän (2009) tarkastelussa lienee laskettu kokonaan ojitetuksi alu- eeksi. Lisäksi SYKE:n ojitustilanneaineistossa pienimmän erottuvan kohteen koko on 25m x 25m eli 0,0625 ha. Rehellin ja Heikkilän (2009) tarkastelussa pienin suolaikun koko oli 1 ha. Ojitustilanneaineiston perusteella noin 22 % rannikkovyöhykkeen ojittamattomista nuorista sois- ta sijoittuu suojelualueille (kuva 17 B). Näistä laajimpia ja merkittävimpiä kohteita ovat Ou- Metlan työraportteja 258 http://www.metla.fi/julkaisut/workingpapers/2013/mwp258.htm 39 lun seutukunnassa Joutsensuo-Vareputaanojanlehto, Härkinneva-Hanhisjärvensuo sekä Hailuo- don pohjoisranta, Raahen seutukunnassa Huhtaneva-Lumineva sekä Siikajoen lintuvedet ja suot. Ylivieskan seutukunnassa lähinnä Kalajoen suiston luonnonsuojelualueelle sijoittuu runsaammin ojittamattomia nuoria suokohteita. Suojelualueiden ulkopuolella nuoria rannikon soita on pinta-alallisesti kohtalaisen paljon, mutta suojeluarvoiltaan merkittävimpien, hyvin säilyneiden ja eri-ikäisiä soita sisältävien kehityssarjo- jen löytäminen on lähes mahdotonta. Hyvin kohdennetun ennallistamisen avulla jäljellä olevien kohteiden vesitaloutta voidaan kohentaa, mutta tällöin tilanne ei enää vastaa alkuperäistä, primää- risen soistumisen kautta syntynyttä suota. Maakunnallisesti erityistä huomiota olisi syytä kiinnit- tää Iin – Kuivaniemen väliseen rannikkoalueeseen, jolla vielä tavataan kohtalaisen laajalti ojit- tamattomia nuoria soita suojelualueiden ulkopuolella. Koko rannikkoalueella on jäljellä olevien ojittamattomien suokohteiden käyttöä suunniteltaessa syytä ottaa huomioon lähiympäristön mah- dolliset muut suokohteet ja harkita tarkkaan esim. uusien ojitusten tarpeellisuutta. Kuva 17 A. 0–20 m merenpinnan yläpuolelle sijoittuva rannikkovyöhyke (violetti alue kartal- la) Kuva 17 B. rannikkovyöhykkeen soiden ja tur- vemaiden ojitus- ja suojelutilanne Pohjois-Poh- janmaalla. Lähteet: Hallintorajat, taustakartta ja rannikkovyöhykkeen muodostukseen käytetty korkeusaineisto ©Maanmittauslaitos, lupanro. MML/VIR/MYY/328/08, soiden ojitustilanneai- neisto © SYKE. 5 Suoluonnon monimuotoisuus maakuntakaavaan merkityillä suojelualueilla 5.1 Suojelualueiden soiden tila Tarkempi katsaus Pohjois-Pohjanmaan suojelualueiden soiden tilaan tehtiin Metsähallituksen Su- tiGis ja YSAGis –tietokannoista poimittujen aineistojen avulla. Tässä tarkastelussa on muka- na jonkin verran valtion maiden suojelukohteita myös maakuntakaavan suojelualuerajausten ul- kopuolelta, joten suojeltujen soiden tarkastelupinta-ala (1 420 km²) oli hieman suurempi kuin SYKE:n ojitustilanneaineiston perustella laskettu suojeltu suoala (1 364 km²). Aineisto sisältää A B 0 2 000 4 000 6 000 8 000 10 000 S U S U S U S U ha ojitetut ojittamattomat S = Suojelualueilla U = Suojelualueiden ulkopuolella Oulunkaari Oulu Raahe Ylivieska Metlan työraportteja 258 http://www.metla.fi/julkaisut/workingpapers/2013/mwp258.htm 40 Metsähallituksen luontopalveluiden hallinnassa olevat suoalueet (n. 1 368 km²) sekä yksityisil- le luonnonsuojelualueille (YSA) sijoittuvat suoalueet (n. 57 km²) niiltä osin, kuin näiltä oli saata- vissa inventointitietoa. Tarkastelun tavoitteena oli arvioida Pohjois-Pohjanmaan soiden nykyistä suojelutilannetta ja tuoda esille siihen liittyviä puutteita tai kehittämistarpeita. Kuten kappalees- sa 4.2 todettiin, noin 9 % Pohjois-Pohjanmaan suopinta-alasta sijoittuu suojelualueille. Merkittä- vimmät suojelualueet keskittyvät maakunnan keski- ja pohjoisosaan Koillismaan, Oulunkaaren ja Oulun seutukuntiin, joten jo alueellisen jakauman perusteella soiden suojelutilanteessa on alueel- lista epätasapainoa maakunnan sisällä. Valtaosa Pohjois-Pohjanmaan suojeltujen soiden pinta-alasta on karuhkoa suota. Suoryhmistä le- tot ja korvet ovat niukimmin edustettuna Pohjois-Pohjanmaan suojelualueilla (kuva 18), suoje- lu painottuu karuihin tyyppeihin kuten suursara- ja lyhytkorsinevoihin sekä lyhytkortisiin ja iso- varpuisiin rämeisiin. Kokonaisuudessaan rehevimmät kasvillisuusluokat (lehtomaiset ja lettosuot sekä ruohoiset suot) kattavat noin 12 % suojeltujen soiden alasta. Suojeltujen soiden jakautumista inventointiluokkiin vallitsevan suoveden pinnan tason mukaan tarkastellaan kuvassa 19. Pohjois-Pohjanmaan suojelusoiden avosoista eli nevoista ja letoista lä- hes 75 % edustaa väli-rimpipintaisia yhdistelmätyyppejä tai tätä märempiä luokkia. Rämeiden osalta tilanne on päinvastainen: lähes 90 % suojelluista soista edustaa varsinaisia rämesoita (esim. rahkarämeitä, isovarpurämeitä) tai räme-välipintasoita(esim. tupasvillarämeet, välipintaiset neva- ja lettorämeet). Myös korpien osalta tilanne on samantyyppinen; noin 90 % suojelluista korvista edustaa varsinaisia korpia tai korpi-välipintasoita. Metsähallituksen aineistojen perusteella Pohjois-Pohjanmaan suojelualueiden suopinta-alasta 93 % on ojittamatonta (kuva 20). Tarkastelussa korostuu erityisesti korpien tilanne: muutoinkin pie- nehköstä korpien pinta-alasta 15 % on nykyisin tai aiemmin ollut ojitettua (mukana myös ennal- listetut alueet). Vastaavasti avosoiden osalta ainoastaan 3 % on muuta kuin ojittamatonta suota. Ennallistettujen soiden osuus suojelualueiden suopinta-alasta on noin 2 % (26 km²), tästä valta- osa on rämeitä. Kuva 18. Pohjois-Pohjanmaan valtion ja yksityismaiden suojellut suot suoryhmittäin ja kasvillisuusluo- kittain (yht. 1425 km²) Lähde: Metsähallituksen SutiGis- ja YsaGis-tietokannat. 0 100 200 300 400 500 600 700 Korvet Rämeet Nevat Letot km2 Lehtomainen ja lettosuo / vastaava tkg Ruohoinen suo / vastaava tkg Suursarainen suo / vastaava tkg Piensarainen suo / vastaava tkg Isovarpuinen suo / vastaava tkg Rahkainen suo / vastaava tkg Metlan työraportteja 258 http://www.metla.fi/julkaisut/workingpapers/2013/mwp258.htm 41 Kuva 19. Valtion ja yksityismaiden suojellut suot inventointiluokittain. Värin tummuus kuvaa lisääntyvää vetisyyttä suolla. Huom. inventointiluokissa letot sisältyvät nevojen kanssa samaan avosoiden luok- kaan. Lähde: Metsähallituksen SutiGis- ja YsaGis-tietokannat. Kuva 20. Valtion ja yksityismaiden suojeltujen soiden ojitustilanne Pohjois-Pohjanmaalla inventointiluo- kittain. Prosenttiosuudet havainnollistavat ojittamattoman suoalan osuutta kunkin luokan kokonaisalas- ta. Lähde: Metsähallituksen SutiGis- ja YsaGis-tietokannat. Kuvassa 21 on esitetty luontodirektiivin suoluontotyyppien edustavuus Pohjois-Pohjanmaan suo- jelluilla soilla. Suojeltujen soiden ja turvemaiden pinta-alasta 36 % edustaa jotain kuvassa 21 esi- tettyä suoluontotyyppiä. Edustavuudeltaan erinomaiset esiintymät vastaavat luontotyypin määri- telmää täysin, hyvät oleellisimmilta osin ja merkittävät esiintymät joiltakin osin. Ei merkittävillä kohteilla ei tavata lainkaan luontotyypille ominaisia lajeja ja ominaispiirteitä. Poikkeamat erin- omaisesta edustavuudesta voivat johtua sekä ihmistoiminnasta että luontaisista syistä, kuvassa 21 poikkeamien syytä ei kuitenkaan ole eroteltu. Pinta-alallisesti suurimman osuuden luontodirektiivin tyypeistä Pohjois-Pohjanmaalla kattavat odotetusti aapasuot, joista valtaosa on edustavuudeltaan erinomaisia tai hyviä. Myös lettojen ja puustoisten soiden osalta tilanne näyttää melko hyvältä; valtaosa näiden luontotyyppien alasta on tilaltaan erinomaisia, vaikkakin lettojen kokonaispinta-ala jää huomattavan pieneksi muihin tyyp- peihin verrattuna. Selvimmät puutteet nousevat esille keidassoiden osalta – edustavuudeltaan hei- kentyneitä on n. 75 % keidassoista. Tulosta selittää osaltaan se, että keidassoiden esiintymisen 0 100 200 300 400 500 600 700 Korvet Rämeet Nevat ja letot Muut (inventoimatta, ohutturpeiset alueet, kulttuuri- ja niittykuviot) Varsinaiset korpisuot Korpi-välipintasuot Korpi-rimpipintasuot Varsinaiset rämesuot Räme-välipintasuot Räme-rimpipintasuot Räme-vesipintasuot Välipintasuot Väli-rimpipintasuot Rimpipintasuot Vesipintasuot Arokosteikot lajimäärä km2 0 100 200 300 400 500 600 700 Korvet Rämeet Nevat ja letot Muut (inventoimatta, ohutturpeiset, kulttuurikohteet…) km2 Ojittamaton suo Ojikko Muuttuma Turvekangas Ennallistettu 85 % 91 % 97 % Metlan työraportteja 258 http://www.metla.fi/julkaisut/workingpapers/2013/mwp258.htm 42 painopiste on maakunnan eteläosassa, jossa myös ihmistoiminnan vaikutus soihin on ollut voi- makkainta. Lisäksi Pohjois-Pohjanmaa on aapasuo- ja keidassuovyöhykkeen vaihettumisaluet- ta, jossa keidassuot eivät välttämättä esiinny tyypillisimmässä muodossaan. Yleisimpien luonto- direktiivin suotyyppien ohella mukana on hyvin pienialaisia, mutta lajistollisesti tärkeitä kohteita kuten metsäluhdat ja erityyppiset lähdesuot. Seutukunnittaisessa suojeltujen soiden tarkastelussa korostuvat Koillismaan ja Oulunkaaren suu- ret suopinta-alat sekä soiden monipuolisuus verrattuna maakunnan eteläosiin ja merkittävimpien suojeltujen letto- ja korpialojen sijoittuminen pohjoisimpiin seutukuntiin (kuva 22). Vastaavasti suojeltujen soiden ojitustilanteen kannalta (kuva 23) eniten ennallistamistarvetta on Oulunkaaren, Oulun sekä Haapaveden-Siikalatvan seutukunnissa, joissa myös tähän mennessä ennallistettua suoalaa on eniten. Kuva 24 havainnollistaa suojeltujen soiden ravinteisuusjakauma seutukunnit- tain: Runsasravinteisten suokuvioiden painopisteet ovat odotetusti Koillismaan ja Oulun seutu- kunnissa, karuimpien soiden taas keidassuovyöhykkeelle sijoittuvassa Ylivieskan seutukunnassa. Keski- ja vähäravinteisten soiden osuuksissa vaihtelua on kohtalaisen vähän. Suojelupinta-alan epätasainen jakautuminen seutukunnittain vaikeuttaa alueiden välistä vertailua. 0 30 60 90 120 Tulvametsät * Huurresammallähteet * Lähteet ja lähdesuot Muuttuneet ennallistamiskelpoiset ... Metsäluhdat * Letot Vaihettumissuot ja rantasuot Puustoiset suot * Keidassuot * Aapasuot * Erinomainen Hyvä Merkittävä Ei merkittävä km2 Kuva 21. Luontodirektiivin soisten luontotyyppien edustavuus Pohjois-Pohjanmaan valtion ja yksityis- maiden suojelualueilla. Tähdellä merkityt ovat EU:n priorisoimia luontotyyppejä, luontotyypin nimet vrt. taulukko 2. Lähde: Metsähallituksen SutiGis- ja YsaGis-tietokannat. 0 50 100 150 200 250 300 350 Koillismaa Oulunkaari Oulu Raahe Ylivieska Nivala-Haapajärvi Haapavesi-Siikalatva km2 Letot Nevat Rämeet Korvet Kuva 22. Suoryhmien pinta-alajakaumat Pohjois-Pohjanmaan valtion ja yksityismaiden suojelualueilla seutukunnittain. Lähde: Metsähallituksen SutiGis- ja YsaGis-tietokannat. Metlan työraportteja 258 http://www.metla.fi/julkaisut/workingpapers/2013/mwp258.htm 43 Kuva 23. Ojitettujen ja ennallistettujen soiden tilanne Pohjois-Pohjanmaan valtion ja yksityismaiden suojelualueilla seutukunnittain. Palkin oikealla puolella ennallistettujen soiden osuus seutukunnan suo- jelluista soista. Lähde: Metsähallituksen SutiGis- ja YsaGis-tietokannat. Kuva 24. Valtion ja yksityismaiden suojellut suot Pohjois-Pohjanmaalla ravinteisuusluokkien mukaan luokiteltuna. Palkin oikeassa laidassa ravinteisuusarvoiltaan arvioitujen suojelusoiden kokonaispinta- ala seutukunnittain, asteikko kuvaa kunkin ravinteisuusluokan osuutta tästä pinta-alasta. Lähde: Met- sähallituksen SutiGis- ja YsaGis-tietokannat. 5.2 Ympäristön maankäytön vaikutus suojelualueiden tilaan Suojelualueiden ympäristön maankäytön vaikutuksia suojelualueiden tilaan ja suojeluarvoihin tarkasteli suunnittelija Sakari Rehell Metsähallituksen Pohjanmaan luontopalveluista (Rehell 2011a). Tausta-aineistona tarkastelussa käytettiin Metsähallituksen kuviotietoaineistoja, Pohjan- maan luonnonvarasuunnitelmaa 2007–2016 (Metsähallitus 2007), ilmakuvia ja peruskarttoja sekä käynnissä oleviin Life- ja muihin hankkeisiin liittyviä aineistoja sekä muita Metsähallituksen taustatietoja. Kaikkien Pohjois-Pohjanmaan Natura-alueiden merkitys soidensuojelun kannalta käytiin läpi ja esitettiin arviot toimenpiteitä edellyttävistä pinta-aloista: • Ennallistettu pinta-ala, ha • Ennallistamistarve suojelualueen sisällä, ha • Suojelualueen ulkopuolisen maankäytön (mm. ojitukset, turvetuotanto, maatalous, tiet) aiheuttama kuivuminen tai muut muutokset suojelualueen sisällä, ha • Suojelualueiden rajausten muutos- ja/tai ennallistamistarpeet suojelualueen ulkopuolella, ha • Suojelualueiden kytkeytyneisyyden lisäämismahdollisuudet ja -tarpeet 0 1 000 2 000 3 000 4 000 hehtaaria Ojikko Muuttuma Turvekangas Ennallistettu ojitusalue 3 % 4 % 9 % 18 % 14 % 21 % 13 % Koillismaa Oulunkaari Oulu Raahe Ylivieska Nivala-Haapajärvi Haapavesi-Siikalatva 0 % 20 % 40 % 60 % 80 % 100 % Niukkaravinteiset Vähäravinteiset Keskiravinteiset Runsasravinteiset 210 km2 676 km2 185 km2 61 km2 39 km2 37 km2 143 km2 Koillismaa Oulunkaari Oulu Raahe Ylivieska Nivala-Haapajärvi Haapavesi-Siikalatva Metlan työraportteja 258 http://www.metla.fi/julkaisut/workingpapers/2013/mwp258.htm 44 Kuva 25. Suojelualueiden sisällä ennallistettu ja jatkossa ennallistettava ala seutukunnittain Lähde: Rehell 2011a. Rehellin (2011a) tarkastelusta poimittujen pinta-ala-arvioiden perusteella suojelualueiden en- nallistamistyötä on vielä runsaasti jäljellä erityisesti Koillismaalla sekä Ylivieskan ja Haapave- den-Siikalatvan seutukunnissa (kuva 25). Tässä tarkastelussa ovat mukana kuitenkin vain suo- jelualueiden rajauksien sisälle sijoittuvat ojitusalueet, jotka voidaan ennallistaa ilman että niistä aiheutuu vaikutuksia suojelualueiden ulkopuolelle. Lisäksi on huomattava, että kaikkia ojitusalu- eita ei välttämättä ole tarpeen aktiivisesti ennallistaa, vaan osa voi palautua itsekseenkin. Soidensuojelualueiden rajauksissa on valtakunnallisestikin todettu puutteita (MMM 2011); useis- sa tapauksissa ainoastaan ojittamattomat suon osat on rajattu suojelualueeksi. Kuitenkin soiden- suojelun onnistumisen edellytyksenä on vesitaloudeltaan toimivien kokonaisuuksien säilyttämi- nen. Rehellin selvityksen (2011a) perusteella ympäristön maankäytöstä aiheutuvien muutosten vaikutus suojelualueiden tilaan Pohjois-Pohjanmaalla on samaa luokkaa tai jopa suurempi kuin suojelualueiden sisällä ennallistettava pinta-ala. Kuvassa 26 on esitetty ympäristön maankäytöstä johtuvien haitallisten muutosten pinta-alat suo- jelualueiden sisällä ja niiden edellyttämien ennallistamistoimien tai suojelurajausten muutoksi- en arvioituja pinta-aloja (Rehell 2011a). Erityisesti Oulunkaaren, Oulun ja Haapaveden-Siika- latvan seutukunnissa huomattava ala suojelualueista on muuttunut tai muuttumassa ympäristön maankäytön vuoksi. Kaikkien seutukunnan suojeltujen soiden pinta-alaan suhteutettuna tilanne on heikoin maakunnan eteläisimmissä seutukunnissa, missä ympäristön maankäytön vuoksi on kuivunut tai kuivumassa lähes 10 % koko suojellusta suopinta-alasta. Vaikka varsinaiset muutok- set näkyvät suojelualueilla, kaikissa näistä tapauksista tilanteen korjaaminen edellyttäisi ennal- listamistoimenpiteitä suojelualueen ulkopuolella, ja osassa ennallistamisesta aiheutuu vettymis- haittoja suojelualueen ulkopuolisille alueille. Ongelmatilanteiden korjaaminen on työlästä, koska jokainen tapaus edellyttää neuvotteluja ja sopimuksia maanomistajien kanssa. Mahdollisia ratkai- suvaihtoehtoja voivat olla mm. suojelualueen rajauksen laajentaminen tai ennallistamisen aiheut- tamasta vettymishaitasta maanomistajalle maksettavat korvaukset (Rehell 2011a). Ulkopuolisista ojituksista aiheutuvien vaikutusten laajuutta ja merkitystä suojeluarvon kannalta Rehell (2011a) arvioi kolmiportaisella asteikolla (kuva 27), jossa luokka I edustaa laaja-alaisim- pia ja merkittävimpiä vaikutuksia. Vaikutusluokittelun perusteella suojelualueiden tilanne maa- kunnan eteläisimmissä seutukunnissa näyttää edelleen heikoimmalle. Oulun seutukunta mukaan luettuna maakunnan eteläosien suojelualueiden ympärillä on yli 500 ha ojitusalueita, jotka uh- kaavat erittäin merkittävästi suojelualueiden suojeluperusteita. Lukumäärällisesti pinta-ala jakau- 0 500 1 000 1 500 hehtaaria Ennallistamistarvetta suojelualueilla Ennallistettu ala suojelualueilla Koillismaa Oulunkaari Oulu Raahe Ylivieska Nivala-Haapajärvi Haapavesi-Siikalatva Metlan työraportteja 258 http://www.metla.fi/julkaisut/workingpapers/2013/mwp258.htm 45 tuu 13:n suojelualueen ympäristöön. Oulunkaaren ja Koillismaan seutukuntien osalta vaikutukset painottuvat pääasiassa kohtalaisen merkittäviin tai paikallisiin. Kohdekohtaiset tulokset on esi- tetty liitteessä 1. Yhtenä syynä eteläisimpien seutukuntien muita huonompaan tulokseen lienee se, että näissä osis- sa suojelualueet ovat pienempiä ja sirpaleisempia kuin esim. Oulunkaaren alueella. Esimerkiksi 60 hehtaarin ojitusalueen vaikutukset 1000 ha laajuisen yhtenäisen suokokonaisuuden vesitalou- teen ja toimintaan ovat todennäköisesti vähäisemmät kuin 100 ha laajuisen, sirpaleisen suoje- lualueen toimintaan. Tähän liittyen tarkastelussa huomioitiin myös mahdollisuuksia laajentaa suojelualueita siten, että toiminnallisesti yhtenäinen kokonaisuus tulisi mukaan rajaukseen. Osa rajaustarvemuutoksista sisältyy kuvan 27 pinta-aloihin, näiden lisäksi 23 suojelualueella todet- tiin olevan tarvetta ja mahdollisuuksia suojelukokonaisuuden laajentamiseen joko suojelualuei- den välisen kytkeytyneisyyden edistämiseksi tai suojelualueen toimivan suokokonaisuuden täy- dentämiseksi. Laajemmat tarpeet kytkeytyneisyyden lisäämiseksi on pyritty huomioimaan soiden käyttöön liittyviä soveltuvuusvyöhykkeitä laadittaessa. Kuva 27. Ennallistamistarpeet tai suojelurajausten muutostarpeet suojelualueiden ulkopuolella seu- tukunnittain ja luokiteltuna vaikutuksen merkittävyyden perusteella. Luokan I hehtaarimäärät kuvattu tietopalkkien päällä. Lähde: Rehell 2011a. 0 400 800 1 200 hehtaaria Ympäristön ojituksista johtuvaa kuivumista suojelualueiden sisällä Tarvittavia suojelurajauksien muutoksia ja/tai ennallistamistoimia suojelualueiden ulkopuolella Koillismaa Oulunkaari Oulu Raahe Ylivieska Nivala-Haapajärvi Haapavesi-Siikalatva Ympäristön maankäytön vuoksi kuivuneiden suojelualueiden soiden osuus koko suojellusta suoalasta seutukunnittain Koillismaa 1 % Oulunkaari 2 % Oulu 4 % Raahe 3 % Ylivieska 8 % Nivala-Haapajärvi 8 % Haapavesi-Siikalatva 9 % Kuva 26. Ympäristön maankäytöstä johtuvat muutokset suojelualueiden sisällä ja näihin liittyvät ennal- listamis- tai rajausten muutostarpeet suojelualueiden ulkopuolella. Lähde: Rehell 2011a. Tarve suojelurajauksen muutoksiin tai ennallistamiseen suojelualueen ulkopuolella, luokitus (Rehell 2011): Luokka III: Ulkopuolinen ojitus heikentää luontoarvoja tai estää ennallistamista paikallisesti Luokka II: Vaikutus kohtalaisen merkittävä; ulkopuolinen ojitus vaikuttaa alueen soihin ja heikentää niitä perusteita, joiden johdosta alue on mukana Natura-verkostossa Luokka I: Vaikutus erittäin merkittävä; ulkopuolinen ojitus uhkaa niitä perusteita, joiden johdosta alue on mukana Natura-verkostossa 166 55 90 220 20Koillismaa Oulunkaari Oulu Raahe Ylivieska Nivala-Haapajärvi Haapavesi-Siikalatva 0 400 800 1 200 hehtaaria Metlan työraportteja 258 http://www.metla.fi/julkaisut/workingpapers/2013/mwp258.htm 46 5.3 Suojelualueiden merkitys porojen kesälaitumina Poronhoitoalueeseen kuuluvat Pohjois-Pohjanmaalta Kuivaniemen, Kuusamon, Pudasjärven, Taivalkosken ja Yli-Iin kuntien alueet sekä Kiiminkijoen pohjoispuolella olevat alueet Utajärven ja entisen Ylikiimingin kunnista (Poronhoitolaki, 2 §). Pinta-alallisesti tämä kattaa hieman alle puolet maakunnan alueesta. Porotaloudella on paikallisesti suuri merkitys Pohjois-Pohjanmaalla; alueella on 40 päätoimista poronhoidon harjoittajaa, välittömästi ja välillisesti poronhoito työllis- tää 130 henkilötyövuotta (Pohjois-Pohjanmaan liitto 2006). Pohjois-Pohjanmaalla poronhoitoalue sijoittuu osaksi maakunnan soisimpaan osaan, Oulunkaaren ja Koillismaan alueelle, missä soiden merkitys poroille onkin suurin laajuutensa vuoksi (Nieminen 2008). Suot ovat tärkeitä porolaitumia paikoin ympäri vuoden, ja erityisen tärkeitä kesälaitumina (Nieminen 2008). Kesäravinnon ohella etenkin avosuot tarjoavat helpotusta räkkäaikana. Parhaita porolaitumia kesällä ovat letot ja lettomaiset suot, muut ruohoiset ja tulvaiset suot, suursaranevat, sarakorvet sekä lehtokorvet (Nieminen 2008). Samantyyppisiä määritelmiä hyvistä porolaitumis- ta kokosivat suoraan poronhoitajilta Nyström ym. (2013): ”hyvä laidun poronhoidon kannalta on luonnontilassa oleva vetinen suo, jossa kasvaa monipuolista ja rehevää kasvillisuutta”. Poro on hyvin valikoiva ravintonsa suhteen, mutta laiduntaa kesällä laajoilla alueilla ja käyttää jopa 350 eri ravintokasvia (Nieminen 2008). Tärkeimpiä poron ravintokasveja suokasveista ovat alkukesällä tupasvilla, tupasluikka, raatteen ja kurjenjalan juurakot sekä nuoret ja pehmeät saro- jen versot. Keskikesää kohti ruohomaisten kasvien osuus ravinnosta kasvaa (Nieminen 2008), lehtipuiden ja pensaiden lehtien ohella mm. raate, kurjenjalka, lääte, kuusiot, metsäkurjenpolvi ovat soilla kasvavista ruohoista tärkeitä ravintokasveja. Rehevillä avosoilla kasvavat kortteet ovat koko kesän ajan poron tärkeimpiä ravintokasveja (Nieminen 2008). Porojen kesälaitumiksi sopivien suoalueiden tarkastelu selvityksessä painottui suojelualueiden kuviotietoihin, koska näiden ulkopuolisilta soilta ei ollut saatavissa paikkaan sidottua kuviota- son tietoa. Koska tarkkoja suotyyppitietoja ei inventoinneissa ole kattavasti kirjattu, pääjaotte- luna käytettiin inventointiluokkia: korpiset suot, rämeiset suot sekä nevat ja letot. Rehevien soi- den poiminta tehtiin ravinteisuustietojen perusteella; keski- ja runsasravinteisten soiden katsottiin vastaavan parhaiten hyvien laidunsoiden rehevyystasoja, vaikka osa karummista laidunmaista ku- ten tupasvillarämeistä saattaakin tällä poiminnalla jäädä tarkastelun ulkopuolelle. Kuvassa 28 on esitetty porojen kesälaitumiksi soveltuvien keski- ja runsasravinteisten soiden pin- ta-alat poronhoitoalueelle sijoittuvien seutukuntien suojelualueiden osalta. Kaikkiaan reheviä ne- voja, korpia ja rämeitä poronhoitoalueelle sijoittuvilla suojelualueilla oli 20 743 ha. Odotetusti rehevien nevojen pinta-ala oli sekä Koillismaalla että etelämpänä suurin, ja vastaavasti rehevien korpien osuus pienin. Laajojen soidensuojelualueiden vaikutus tulokseen näkyy selvästi etenkin nevojen osalta. Kuvassa 29 on nimetty eniten reheviä soita sisältävät maakuntakaavan suojelu- alueet poronhoitoalueella Pohjois-Pohjanmaalla. Kaikkiaan kymmenellä suojelualueella rehevi- en soiden ala ylittää 300 ha, näistä tunnetusti laajoja ja soisia suojelukohteita ovat mm. Olvassuo, Litokaira, Syöte sekä Oulanka. Merkillepantavaa on, että 100–300 ha reheviä soita sisältäviä alu- eita on melko kattavasti Oulunkaaren alueelta Koillismaalle saakka. Liitteessä 2 on esitetty rehe- vien soiden suojelualuekohtaiset pinta-alat poronhoitoalueella Pohjois-Pohjanmaalla. Metlan työraportteja 258 http://www.metla.fi/julkaisut/workingpapers/2013/mwp258.htm 47 Kuva 28. Keski- ja runsasravinteisten soiden pinta-alat poronhoitoalueelle sijoittuvilla suojelualueilla Pohjois-Pohjanmaalla. Lähde: Metsähallitus, SutiGis ja YsaGis-järjestelmät. Kuva 29. Porolaitumiksi soveltuvien keski- ja runsasravinteisten soiden pinta-alat valtion ja yksityis- maiden suojelualueilla Pohjois-Pohjanmaan poronhoitoalueella. Poronhoitoalueen eteläraja on esitetty poronhoitolain kuvauksen mukaisesti. Lähde: Metsähallitus, SutiGis ja YsaGis-järjestelmät. Suojelualueiden merkitystä porojen kesälaitumina on vaikea arvioida ilman tietoa kesälaidunten määristä suojelualueiden ulkopuolella. Yleispiirteinen vertailu on mahdollista valtakunnan met- sien inventointiin (VMI 10) perustuvien tulosten avulla (Mattila 2010). Tässä tarkastelussa Kuu- samon ja Pudasjärven merkkipiirit kuuluvat valtaosin Pohjois-Pohjanmaan maakuntaan, Kuusa- mon merkkipiiristä kuitenkin lähes puolet ulottuu vielä Kainuun maakunnan puolellekin. Mattilan (2010) luokittelussa letot ja ruohoiset suot oli yhdistetty vastaamaan parhaimpia porojen kesälai- dunsoita. Näiden yhteispinta-ala Kuusamon ja Pudasjärven merkkipiireissä oli 109 788 ha. Tähän suhteutettuna suojelualueilta laskettu rehevien soiden pinta-ala on noin 19 %. Mattilan mukaan rehevimmistä suotyypeistä ojittamatta on vielä lähes 65 % Kuusamon ja Pudasjärven merkkipii- reissä – jos oletetaan, että kaikki suojelualueiden suot olisivat ojittamattomia, suojelualueiden ul- kopuolelta tulisi löytyä vielä yli 50 000 ha ojittamatonta rehevää suota. On kuitenkin huomattava, että paliskunta- ja kuntarajojen eroavaisuudet aiheuttavat pinta-aloihin melkoisia poikkeamia, sil- lä paliskuntien ja merkkipiirien rajat eivät kaikilta osin vastaa kuntarajoja. 0 1 000 2 000 3 000 4 000 5 000 6 000 Oulunkaari ja Oulu Koillismaa hehtaaria Rehevät avosuot Rehevät rämeet Rehevät korvet Olvassuo Oulanka Syöte Litokaira Sukerijärvi Kuusisuo - Hattusuo Iso Hirviaapa - Lähteenaapa Etelä-Kuusamon vanhat metsät Särkiperä - Löyhkönen - Antinvaara Vapalampi - Lohilampi - Kuntivaara Oulunkaaren seutukunta Koillismaan seutukunta Rehevien soiden ala suojelualueilla 0 < 100 ha 100 - 300 ha 300 - 500 ha 500 - 2000 ha 2000 - 5760 ha Seutukuntarajat Poronhoitoalue Pohjois-Pohjanmaalla Hallintorajat © Maanmittauslaitos MML/VIR/MYY/328/08 Suojelualueet © Pohjois-Pohjanmaan liitto Suojelualueiden kuviotiedot © Metsähallitus, Pohjanmaan luontopalvelut Metlan työraportteja 258 http://www.metla.fi/julkaisut/workingpapers/2013/mwp258.htm 48 Joka tapauksessa Mattilan tulosten valossa merkittävä osa poroille sopivista kesälaidunalueista sijaitsee suojelualueiden ulkopuolella. Soidensuojelualueita voidaan pitää porolaidunnuksen kan- nalta ensisijaisen tärkeinä ydinalueina, joiden ympäristön soiden käytössä tulee huomioida poro- talouden tarpeet. Käytännössä ojitettujen soiden ennallistaminen suojelualueiden välillä ja luon- nontilaisten soiden keskittymien säilyttäminen ovat eduksi myös porotalouden kannalta. 6 Suot ja ympäristön vesitalous Soiden merkityksestä valuma-alueiden vedensäätelylle on olemassa ristiriitaisia tutkimustuloksia ja teorioita. Aikanaan on arvioitu, että soilla olisi tulvahuippuja tasaava ja pohjavaluntaa ylläpitä- vä vaikutus ns. Humboldtin pesusieniteorian mukaan (Päivänen 2007). Päiväsen (2007) mukaan useat tutkimukset ovat kuitenkin osoittaneet teorian vääräksi; runsaiden kevättulvien jälkeen vesi poistuu luonnontilaiselta suolta pääasiassa haihtumalla. Luonnontilaiset suot ovat merkittäviä ve- sivarastoja, mutta vain pieni osa suon vedestä osallistuu veden vuotuiseen kiertoon (mm. Eggels- mann ym. 1993, Päiväsen 2007 mukaan). Myös soiden ojituksien vaikutuksesta valuma-alueiden virtaamien säätelyyn ja tulviin on ole- massa hyvin erilaisia näkemyksiä. Yksi syy näihin on se, että ojitusten vaikutuksia virtaamiin on vaikea tutkia tai selvittää vesistöaluetasolla, koska monet muutkin tekijät vaikuttavat valumiin samanaikaisesti. Esimerkiksi valuma-alueen koko, muoto ja sijainti vesistöalueella sekä muu maankäyttö vaikuttavat ennusteisiin. Lisäksi mm. sääoloilla, ojatyypeillä, pohjamaan ja turpeen laadulla on omat vaikutuksensa. Yhteenvetona useista selvityksistä ja tutkimuksista (Päivänen 2007, Mustonen & Seuna 1971, Hyvärinen & Vehviläinen 1980, Sallantaus 1986, Korhonen 2007 sekä Rantakokko 2002) voi- daan todeta, että ojitukset lisäävät vuosivaluntaa varsinkin ensimmäisten 10 vuoden aikana oji- tuksesta. 15–20 vuoden aikana valunta palaa alkuperäiselle tasolle ja jopa alenee tästä. Ylivalu- mien osalta ojituksella on kahdensuuntaisia vaikutuksia: Rantakokon (2007) mukaan ojituksen aiheuttama valunnan kasvu lisää tulvaherkkyyttä alapuolisessa vesistössä. Ojituksen sijainti valu- ma-alueella vaikuttaa kuitenkin tähän suuresti: alajuoksun ojitukset voivat pienentää tulvia, koska ojitus lisää vesistöalueen eri osista johtuvien tulvahuippujen eriaikaisuutta. Yläjuoksun ojitukset taas voivat lisätä tulvia, koska vesistöalueen latvojen vedet lähtevät liikkeelle aiemmin ja kasvat- tavat alaosan tulvahuippua. Ojituksen vaikutuksesta kesäylivalumat yleensä kasvavat etenkin isojen ja hetkellisten sadanta- piikkien kohdalla, koska turpeen vedenvarastointikyky ei ehdi leikata suurista vesimääristä niin paljon kuin valunnan nopeutuminen ojien kautta kasvattaa huippuja (Seuna 1990). Alivalumien osalta ojituksilla on havaittu olevan voimakkaasti lisäävä vaikutus, etenkin jos ojitus ulottuu ki- vennäismaahan saakka (Rantakokko 2007). 6.1 Ennallistamisen mahdollisuudet ja merkitys valuma-alueiden kannalta Valuma-alueiden kunnostaminen ojitettuja soita ennallistamalla parantaa alapuolisten vesistöjen tilaa sekä edistää suon luontaista vedenpidätyskykyä ja virtaaman vaihteluja tasaavaa vaikutus- ta (Siekkinen 2010). Soiden ennallistaminen tuo soiden luontaisen vesivarastokapasiteetin uu- delleen käyttöön ja voi sitä kautta vaikuttaa tulvia pienentävästi. Vaikutus ei kuitenkaan ole yk- siselitteinen, ja Rantakokon (2007) mukaan ennallistamisen hyöty tulvien torjunnassa on suurin uusien, vielä puuttomien ojitusten osalta. Jotta ennallistamisesta olisi merkittävää hyötyä tulva- Metlan työraportteja 258 http://www.metla.fi/julkaisut/workingpapers/2013/mwp258.htm 49 vesien pidättämisen kannalta, tulisi ennallistaa laajoja yhtenäisiä alueita, myös luonnonsuojelu- alueiden ulkopuolella (Rantakokko 2007, Siekkinen 2010). Tämän toteuttaminen voi kuitenkin olla ongelmallista metsätalouden tavoitteiden kannalta. Käytännössä tähän sopivia kohteita olisi- vat ojitusalueet, joilla ojituksella ei ole ollut toivottua vaikutusta metsän kasvuun ja jotka siksi on luokiteltu ojituskelvottomiksi. Kaikki ojitukset Pohjois-Pohjanmaallakaan eivät ole olleet onnistuneita. Siekkisen (2010) selvi- tyksen mukaan Iijoen vesistöalueella parhaiten ennallistamiseen soveltuvia, ojituskelvottomiksi luokiteltuja ojikkoja on valtion metsätalousmailla 28 322 ha. Näiden lisäksi n. 6 500 ha on alu- eita, joista ainakin osa olisi mahdollista ennallistaa (ojikot, jotka luokiteltu ojituskelvottomiksi, mutta kunnostusojituskelpoisiksi). Kaikkiaan potentiaalista ennallistamispinta-alaa Iijoen vesis- töalueen valtion metsätalousmailla on siis yli 30 000 ha, mikä on noin 9 % koko vesistöalueen ojitetuista soista. Tämän pinta-alan ennallistamisen arvioidut kustannukset ovat Siekkisen (2010) laskelmien mukaan mittavat, halvimmankin menetelmän mukaan laskettuna yli 11 milj. euroa. Kustannuksissa ovat mukana puuston poisto ennallistamisalueelta, ojien täyttö tai patoaminen ja työnjohtokulut. Kustannuksissa on myös huomioitu ennallistamisalueilta poistuvan puuston arvo, n. 2 milj. euroa. Hehtaarikohtaisiksi kustannuksiksi muutettuna halvimmalla menetelmällä toteu- tettuna ennallistamisen kustannus olisi n. 330 e/ha. Siekkisen (2010) selvityksessä suurimmat ennallistamiseen soveltuvien soiden pinta-alat valtion mailla sijoittuvat Iijoen latvavesien valuma-alueille, osin myös Kainuun ja Lapin maakuntien puolelle. Teoreettista taustaa vasten voi olettaa, että näillä alueilla tehdyillä laajamittaisilla ennal- listamisilla saattaisi olla vaikutuksia myös kevättulvahuippuihin, mikäli valunta yläjuoksulta hi- dastuisi ennallistamisen vaikutuksesta. Tarkkojen laskelmien laatiminen tämän ennallistamisalan vaikutuksesta vedenpidätyskykyyn, virtaamiin ja Iijoen tulviin on haastavaa muun muassa ve- sistöalueen laajuuden ja ojitusalueiden hajanaisen sijoittumisen vuoksi (Luhta, P.-L. suull. tieto). Soiden ennallistamiseen liittyviä virtaamamittauksia ja seurantoja on perustettu Iijoen vesistöalu- een ennallistamisen pilottikohteille (Siekkinen 2010), mutta näiltä saatua tietoa voidaan arvioida vasta, kun seurannat ovat jatkuneet pidemmän aikaa. Osalla Siekkisen selvitykseen sisältyneistä esimerkkikohteista ennallistaminen on vielä kesken (Luhta, P.-L. suull. tieto). Metsäntutkimuslaitoksen toteuttamat pohjavesiseurannat yhteensä 19 ennallistetulla suolla Kuh- mossa osoittavat, että ennallistaminen nostaa soiden pohjavesipinnan jo ennallistamisvuonna luonnontilaisten soiden tasolle (Laine ym. 2011, Tarvainen ym. 2013). Tasot ovat myös pysy- neet samanlaisina viiden ennallistamisen jälkeisen seurantavuoden ajan (Tolvanen ym., julkaise- matonta aineistoa). Virtaamia ei ole kyseisillä tutkimussoilla mitattu, mutta voidaan olettaa, että ojituksen jälkeiset muutokset turpeen rakenteessa vaikuttavat heikentävästi ennallistettujen soi- den vedenpidätyskykyyn (Vasander ym. 2003). Tällöin ennallistaminen ei pysty ainakaan lyhye- nä ajanjaksona täysin palauttamaan virtaamia luonnontilaisten soiden tasolle. 6.2 Ojitusten vaikutus virtaamiin Iijoella ja Kiiminkijoella Pohjois-Pohjanmaan maakunnassa Iijoen ja Kiiminkijoen vesistöalueet sijoittuvat pääosiltaan maakunnan suovaltaisimpaan osaan, ja näitä alueita voidaan pitää hyvinä esimerkkialueina pohdit- taessa soiden merkitystä valuma-alueiden säätelyssä käytännön tasolla. Valtakunnallisissa tarkas- teluissa Korhonen (2007) on todennut aikajaksolla 1912–2004 voimakkaan nousevan trendin Pe- rämereen laskevien jokien yhteenlasketuissa talvivirtaamissa ja laskevan trendin kesävirtaamissa. Ainakin osa muutoksista selittyy Korhosen (2007) mukaan säännöstelyn vaikutuksilla 1960-luvul- ta lähtien, mutta yksittäisten tekijöiden, kuten ojitusten vaikutusta on vaikea eritellä pitkällä aika- Metlan työraportteja 258 http://www.metla.fi/julkaisut/workingpapers/2013/mwp258.htm 50 välillä, koska virtaamiin vaikuttavat myös ilmastolliset muutokset sekä monipuolinen ihmistoi- minta. Pohjois-Pohjanmaalla ojitusten vuoksi kuivuva maa-ala kasvoi voimakkaimmin 1960- ja 1980-lukujen välillä: vuonna 1955 uudisojitusten seurauksena kuivuva maa-ala Pohjois-Pohjan- maalla oli 2 905 ha, kun vastaava luku 1980-luvun lopulla oli peräti 815 000 ha (Enbuske 2010). Iijoen vesistöalue on Perämereen laskevista vesistöalueista toiseksi suurin, 14 191 km². Alueen järvisyysprosentti on 5,67 (Oiva-tietopalvelu 2011) ja suurimmat järvet sijoittuvat joen latvaosiin. Alue kuluu valtakunnan runsassateisimpiin ja -lumisimpiin alueisiin (Pohjois-Pohjanmaan ELY- keskus 2011). Alueella on 10 merkittävää vesivoimalaitosta sekä 15 säännösteltyä järveä (Poh- jois-Pohjanmaan ELY-keskus 2011). Alue on myös Suomen suovaltaisinta osaa; suot ja turvemaat kattavat alueesta n. 42 %, SYKE:n ojitustilanneaineiston mukaan yli puolet tästä alasta, yli 3430 km², on ojitettu (kuva 30 a). Kiiminkijoen vesistöalue on Iijokeen verrattuna hyvin erityyppinen: pinta-alaltaan (3 814 km²) vain noin neljännes Iijoen vesistöalueesta ja järvisyysprosentiltaan 2,97 (Oiva-tietopalvelu 2011). Alueella ei ole säännösteltyjä järviä eikä joen morfologiaa ole muokattu merkittävästi (Pohjois- Pohjanmaan ELY-keskus 2011b). Alueen pienuus sekä pitkä ja kapeahko muoto hidastavat osal- taan valumaa (Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus 2011b). SYKE:n ojitustilanneaineiston mukaan yli puolet vesistöalueen alasta on suota tai turvemaata (2036 km²), ja tästä lähes 60 % on ojitettu (kuva 30 b). Niinpä ojituksista johtuva virtaamien äärevöityminen ja ylivirtaamien kasvu on voi- nut myös tällä alueella olla huomattavaa. Ojituksiin liittyvistä virtaamien muutoksista Pohjois-Pohjanmaan joilla ei ole juurikaan saata- vissa tutkimustuloksia, ja muutosten arviointi on haastavaa alueiden laajuuden vuoksi. Korhosen (2007) mukaan virtaamiin ja vedenkorkeuksiin vaikuttava tekijä on sadanta, ja erityisesti maan pohjoisosassa sadannan osuus virtaamasta on suurempi kuin etelässä, koska pohjoisessa haihdun- ta on vähäisempää. Yleisesti on esitetty voimakkaisiin sadejaksoihin liittyvien virtaamamuutos- ten jyrkentyvän laajamittaisten ojitusten myötä (Seuna 1990, Marttila 2011), tätä yhteyttä ei kui- tenkaan Pohjois-Pohjanmaan alueella ole tiettävästi selvitetty. Kuva 30 a ja b. Maankäytön jakautuminen Iijoen (vas.) ja Kiiminkijoen (oik.) vesistöalueilla. Iijoen vesis- töalueen kokonaisala 14 191 km², Kiiminkijoen 3 814 km². Lähde: Ympäristöhallinto, OIVA-tietopalvelu ja Maanmittauslaitoksen maastotietokanta (MML/VIR/MYY/328/08) 6 % 52 % 17 % 24 % 1 % 42 % Iijoen vesistöalue Järvet Joet Kivennäismaat Ojittamattomat suot Ojitetut suot Turpeenottoalueet a 3 %1 % 43 % 21 % 31 % 1 % 53 % Kiiminkijoen vesistöalue Suot ja turvemaat b Metlan työraportteja 258 http://www.metla.fi/julkaisut/workingpapers/2013/mwp258.htm 51 Tämän selvityksen käytössä oli ympäristöhallinnon Oiva-tietopalvelusta haettuja päiväkohtaisia virtaamatietoja Iijoen ja Kiiminkijoen suulta mitattuna vuosilta 1961–2010 sekä 10*10 km² hila- ruuduille interpoloituja Ilmatieteen laitoksen sadantatietoja (Venäläinen ym. 2005) molempien jo- kien valuma-alueen keskiosista samalta ajanjaksolta (kuva 31). Näiden aineistojen avulla on mah- dollista tarkastella yleisellä tasolla, onko valuma-alueilla tapahtuneilla laajojen alueiden ojituksilla ollut vaikutusta vesistöjen virtaamiin ja tulvaherkkyyteen. Erityistarkastelussa oli sadannan ja vir- taaman yhteys ja mahdolliset muutokset tässä reaktiossa. Oletuksena on, että voimakkaiden sadan- tajaksojen sademäärä virtaa jokeen nopeammin ojituksien vuoksi, ja tätä kautta sadannan ja vir- taamamuutosten välinen reaktioaika olisi lyhentynyt laajamittaisten ojitusten myötä 1960-luvulta 1990–2000 luvulle. Aineistoissa Kiiminkijoki edustaa luonnontilaisempaa kokonaisuutta, kun taas Iijoella säännöstelyllä on todennäköisesti ollut vaikutusta virtaamamuutoksiin. Kuva 31. Iijoen ja Kiiminkijoen vesistöalueiden sijainti sekä soiden ja turvemaiden jakauma alueella. Ojittamattomat suoalueet on merkitty vihreällä värillä, ojitetut vaaleanpunaisella ja suurimmat vesistöt sinisellä. Arvioinneissa käytetyt sadanta- ja virtaamatietojen poiminta-alueet on merkitty sinisillä neli- öillä. Iijoen ja Kiiminkijoen aineistojen tarkastelussa keskityttiin kesän ja syksyn (15.6.–31.10) sadan- tojen ja virtaamien yhteyksiin, näin myös keväisten virtaamahuippujen vaikutus tulkintoihin ra- jattiin pois. Vuoden sisäistä vaihtelua virtaamissa ja sadannoissa pyrittiin tasaamaan käyttämällä laskennoissa viiden päivän liukuvia keskiarvoja. Kesäaikaan rajatun sadanta- ja virtaama-aikasar- jojen keskinäistä riippuvuutta ja siinä mahdollisesti tapahtuneita muutoksia tarkasteltiin SAS-oh- jelmistolla ristikorrelaation avulla. Tulosten perusteella sadanta- ja virtaamahuippujen välinen riippuvuus vaihtelee voimakkaasti vuodesta toiseen. Suurimat korrelaatioarvot sadannan ja virtaaman välille saatiin 5–7 päivän ai- kavälillä, mutta useina vuosina selkeitä yhteyksiä ei havaittu juuri lainkaan. Tuloksiin vaikutta- Virtaamatiedot: Raasakka Virtaamatiedot: Haukipudas Kiiminginjoen vesistöalue Iijoen vesistöalue Sadantatiedot: Yli-Livo, Pärjänsuo Sadantatiedot: Nuoritta, Ala-Vuotto 0 25 50 km Taustakartta ja vesistöjen rajat © Maanmittauslaitos MML/VIR/MYY/328/08 Vesistöalueiden rajat © Valtion ympäristöhallinto/Oiva-tietojärjestelmä Soiden ojitustilanneaineisto © SYKE Suojelualuerajat © Pohjois-Pohjanmaan liitto Metlan työraportteja 258 http://www.metla.fi/julkaisut/workingpapers/2013/mwp258.htm 52 vat voimakkaasti monet ulkopuoliset tekijät kuten Iijoen säännöstely, edellisen talven lumitilan- ne ja kevätvirtaamahuippujen ajoittuminen sekä vuotuisen sadannan vaihtelut. Korrelaatioiden laskennassa käytettiin joen keskijuoksulle sijoittuvan 100 km² alueen sadanta-aineistoja, joten etenkin Iijoen tapauksessa vesistöalueen eri osista kertyvällä sadannalla on oma vaikutuksensa 0 20 40 60 80 100 120 120 140 0 2 4 6 8 10 12 0 2 4 6 8 10 12 0 2 4 6 8 10 12 0 2 4 6 8 10 12 0 2 4 6 8 10 12 15.6 15.7 14.8 13.9 13.10 1962 mm/vrk m³/s mm/vrk m³/s 1974 1987 1996 0 100 200 300 400 0 100 200 300 400 0 2 4 6 8 10 12 0 20 40 60 80 100 140 0 2 4 6 8 10 12 120 0 100 200 300 400 0 20 40 60 80 100 140 0 2 4 6 8 10 12 120 0 100 200 300 400 0 20 40 60 80 100 140 0 2 4 6 8 10 12 120 0 100 200 300 400 0 20 40 60 80 100 140 0 2 4 6 8 10 12 15.6 15.7 14.8 13.9 13.10 15.6 15.7 14.8 13.9 13.10 15.6 15.7 14.8 13.9 13.10 15.6 15.7 14.8 13.9 13.10 15.6 15.7 14.8 13.9 13.10 15.6 15.7 14.8 13.9 13.10 15.6 15.7 14.8 13.9 13.10 15.6 15.7 14.8 13.9 13.10 15.6 15.7 14.8 13.9 13.10 1962 1974 1987 1996 2008 2008 Kiiminkijoki Iijoki Virtauma Sadanta Kuva 32. Kesäkauden sadannan (siniset pylväät) ja virtaaman (punainen viiva) viiden päivän liuku- vat keskiarvot Iijoella ja Kiiminkijoella eri vuosikymmeninä. Joen keskijuoksun sadantatiedot (mm/vrk) vasemmanpuoleisella akselilla, jokisuun vuorokautiset virtaamakeskiarvot (m3/s) oikeanpuoleisella akselilla. Huom. virtaama-asteikot eroavat jokien välillä. Lähde: Ympäristöhallinto, OIVA-tietopalvelu. Metlan työraportteja 258 http://www.metla.fi/julkaisut/workingpapers/2013/mwp258.htm 53 virtaamiin. Kuvassa 32 on esitetty poimintoja Iijoen ja Kiiminkijoen kesäkauden sadantojen ja virtaamien yhteyksistä tarkastelujakson 1962–2008 ajalta. Kuvista käy ilmi vuosien välinen suuri vaihtelu ja toisaalta voimakkaiden sadepiikkien aiheuttama muutos virtaamassa. Tilastollisen tar- kastelun perusteella ei pystytä selvästi erottamaan ojitusten mahdollisesti aiheuttamaa virtaama- huippujen jyrkentymistä, vaan mahdolliset muutokset peittyvät vuosittaisen ja muiden tekijöiden aiheuttaman vaihtelun alle. Eräissä tutkimuksissa on arvioitu myös kevään ylivirtaamahuipun aikaistuneen ojitusten ja mui- den valuma-aluetta muuttaneiden tekijöiden vaikutuksesta. Mm. Oittinen (2007) on Pohjois-Kar- jalaan sijoittuvassa selvityksessään todennut Saramojoen ylivirtaamahuipun aikaistuneen aikavä- lillä 1964–2006 noin viikolla. Iijoen ja Kiiminkijoen virtaamatietoja on kerätty jo sadan vuoden ajan, vuosina 1911–2011. Näiden aineistojen kokonaistarkastelun perusteella tällä aikavälillä ei kuitenkaan pystytä osoittamaan selvää muutosta suuntaan tai toiseen kevään virtaamahuippujen ajoittumisessa (kuvat 33 ja 34). Erityisesti Iijoella vuosien välinen vaihtelu on suurta, noin 3 viik- koa huhti-toukokuun vaihteessa. Kuva 33. Kevätvirtaamahuipun ajankohdan vaihtelu Iijoen Raasakan havaintopisteellä vuosina 1911– 2010. Lähde: Ympäristöhallinto, OIVA-tietopalvelu. Kuva 34. Virtaamahuipun ajankohdan vaihtelu Kiiminkijoen Haukiputaan havaintopisteellä vuosina 1911–2010. Huom: havainnot vuosilta 1922–1936 puuttuvat. Lähde: Ympäristöhallinto, OIVA-tietopal- velu. y = -0,0334x + 195,63 R² = 0,0086 9.4. 19.4. 29.4. 9.5. 19.5. 29.5. 8.6. 1910 1920 1930 1940 1950 1960 1970 1980 1990 2000 2010 Iijoki, kevätvirtaamahuipun ajankohta v. 1911–2010 y = 0,0156x + 93,6 R² = 0,0025 9.4. 19.4. 29.4. 9.5. 19.5. 29.5. 8.6. 1910 1920 1930 1940 1950 1960 1970 1980 1990 2000 2010 Kiiminkijoki, kevätvirtaamahuipun ajankohta v. 1911–2010 Metlan työraportteja 258 http://www.metla.fi/julkaisut/workingpapers/2013/mwp258.htm 54 7 Virkistys- ja retkeilykäytön kannalta arvokkaat kohteet Suovaltaisuutensa vuoksi Pohjois-Pohjanmaan maakunta tarjoaa erinomaiset mahdollisuudet monen tyyppiseen suomatkailuun, vaikeasti saavutettavista erämaakohteista aina yksittäisiin lä- hiluontokohteisiin ja ns. paikallissoihin saakka. Oma näkökulmansa ovat soihin liittyvät kou- lutustarpeet – toisaalta korkeakoulujen mutta myös perusopetuksen kannalta. Jotta maakunnan suoluonnon monimuotoisuutta osattaisiin arvostaa jatkossakin, olisi suoluontoon tutustuminen aloitettava jo varhain ja suotietoutta tulisi sisällyttää koulujen opetusohjelmiin, kuten valtakun- nallisessa soiden ja turvemaiden strategiaehdotuksessa (MMM 2011) on linjattu. Suoekologian opetuksen vahvistaminen myös korkeakoulutasolla olisi tärkeää, jotta suo-osaamista tulevaisuu- den tarpeisiin löytyisi omasta maakunnasta. Myös opetuskäytön kannalta sopivien soiden pitäi- si olla mahdollisimman helposti saavutettavia kohteita, joilta kuitenkin tulisi löytyä hyviä, hel- posti havainnoitavia esimerkkejä suoluonnon vaihtelevuudesta ja ominaispiirteistä. Selvityksen tässä osassa kootaan yhteen tietoja kohteiden soveltuvuudesta ja saavutettavuudesta virkistys- ja retkeilykäytön kannalta ja listataan lähinnä helpoimmin saavutettavat, matkailullisesti arvokkaat suokohteet. Tarkastelua varten Pohjois-Pohjanmaan maakuntakaavan suojelualueaineistosta rajattiin pois kohteet, joissa soiden osuus on alle 10 % alueen pinta-alasta. Suurempaa suo-osuutta ei käytetty rajaustekijänä, koska moniin tärkeisiin soidensuojelukohteisiin sisältyy myös kivennäismaa-alu- eita, eikä soiden osuus välttämättä nouse näilläkään kovin suureksi. Tätä kautta mukaan valikoitui 183 suojelualuetta. Pohjois-Pohjanmaan arvokkaiden luontokohteiden soveltuvuutta matkailu- käyttöön on tarkasteltu jo vuonna 2002 Pohjois-Pohjanmaan liiton, Pohjois-Pohjanmaan ympä- ristökeskuksen sekä Metsähallituksen yhteistyönä (Pohjois-Pohjanmaan liitto 2002). Työn tulok- sia suokohteiden osalta on hyödynnetty tässä koosteessa, erityisesti kohteiden saavutettavuus- ja soveltuvuusluokittelun osalta. Virkistyskäytön kannalta merkittäviä suojelukohteita paikannettiin myös poimimalla Pohjois- Pohjanmaan tärkeimpiä asutuskeskuksia 5 km lähempänä sijaitsevat suovaltaiset suojelualueet. Asutuskeskuksiksi tässä yhteydessä valittiin lähinnä kuntakeskusten keskustaajamat. Suojelukohteiden virkistyskäytön kannalta merkittäviä ovat alueille sijoittuvat retkeily- ja muut reitit. Reittitarkastelussa esille poimittiin kohteet, joiden kautta kulkee valtion tai kuntien ylläpi- tämiä reittejä. Reittiaineistoja saatiin selvityksen käyttöön Ympäristöhallinnon Oiva-tietopalve- lun kautta ja Metsähallituksen järjestelmistä (Reiska-tietokanta). Eri reittimuotoja ei eritelty, vaan mukana tarkastelussa olivat samalla painoarvolla moottorikelkkaurat ja -reitit, hiihtoreitit, luonto- polut, kuntopolut, ratsastusreitit ja myös vesiretkeilyreitit. Tarkastelluista 183 suovaltaisesta suojelualueesta 65 nousi esille virkistyskäytön kannalta po- tentiaalisina alueina (taulukko 6 ja kuva 35). Näistä 17 kohdetta oli listattu jo vuoden 2002 tar- kastelussa (Pohjois-Pohjanmaan liitto 2002) hyvän saavutettavuutensa vuoksi tärkeiksi kohteik- si, ja saman arvioinnin mukaan yhdeksän kohteen läheisyyteen sijoittuu matkailupalvelutarjontaa (taulukko 6). Osalle kohteista oli hahmoteltu aiemmassa tarkastelussa myös soveltuvuusluokitus, joka kertoo erityisesti kohteen yleisökäyttöön liittyvistä rajoituksista (taulukko 6). Lisäksi kaikki- aan 50 kohdetta valikoitui mukaan sijaintinsa perusteella, näistä 15 sijaitsi viiden kilometrin etäi- syydellä asutuskeskuksista ja 39 kohteen kautta kulki erityyppisiä retkeilyreittejä. Lähtökohtaisesti jo vuoden 2002 tarkastelussa potentiaalisiksi kohteiksi listatut 17 aluetta liene- vät suomatkailun kannalta merkittävimpiä kohteita seutukunnittain. Näiden lisäksi taulukossa lis- Metlan työraportteja 258 http://www.metla.fi/julkaisut/workingpapers/2013/mwp258.htm 55 tatuilla muilla kohteilla matkailukäytön kehittäminen on mahdollista ainakin olemassa olevien reittien ja kohteiden sijainnin perusteella. Käytön kehittämiseen vaikuttavat paljon myös alueiden ominaispiirteet, mukana on hyvin erityyppisiä alueita mm. kokonsa ja suovaltaisuutensa osalta (taulukko 6). Merkittävimmät kohteet painottuvat Koillismaalle, osin alueella olevan tiheämmän reittiverkoston vuoksi, myös Nivalan-Haapajärven seutukunnassa virkistysreittiverkosto nostaa esille useita kohteita. ! ! ! ! ! ! ! ! ! ! ! ! ! ! ! ! ! ! ! ! ! ! ! ! ! ! ! ! ! ! ! ! ! ! ! ! ! ! ! ! !(53 !(15 !(50 !(49 !(40 !(18 !(14 !(36 !(14 !(14 !(43 !(14 !(53 !(30 !(39 !(55 !(13 !(42 !(41 !(60 !(10 !(1 !(37 !(57 !(34 !(48 !(55 !(11 !(9 !(17 !(33 !(51 !(57 !(8 !(56 !(18 !(21 !(1 !(32 !(26 !(46 !(10 !(57 !(65 !(63 !(31 !(61 !(45 !(56 !(30 !(4 !(5 !(56 !(23 !(44 !(16 !(3 !(58 !(35 !(28 !(22 !(12 !(47 !(62 !(10 !(11 !(3 !(25 !(57 !(2 (27 !(59 !(44 !(27 !(6 !(56 !(4 !(3 !(64 !(54 !(47 !(20 !(7 !(52 !(29 0 50 100 km Taustakartta ja hallintorajat © Maanmittauslaitos MML/VIR/MYY/328/08 Suojelualueet © Pohjois-Pohjanmaan liitto Virkistyskäytön reitit © Metsähallitus ja SYKE Virkistyskäytön kannalta potentiaaliset suojelualueet Suurimmat asutuskeskukset, 5 km säde seutukuntaraja Kuva 35. Virkistyskäytön kannalta potentiaaliset suovaltaiset suojelualueet Pohjois-Pohjanmaalla. Kohteiden numerot ja nimet taulukossa 6. Metlan työraportteja 258 http://www.metla.fi/julkaisut/workingpapers/2013/mwp258.htm 56 Taulukko 6. Retkeily- tai virkistyskäytön kannalta potentiaalisia suovaltaisia suojelualueita Pohjois- Pohjanmaalla. ”PPL 2002” viittaa vuonna 2002 tehtyyn arvokkaiden luontokohteiden arviointiin. Sovel- tuvuusluokat: A- ei virallisia rajoituksia, liikkuminen jokamiehenoikeuksien mukaisesti, B-kulkua ohja- taan rakenteilla, ei virallisia rajoituksia, C- kulkua ohjataan rakenteilla ja rajoituksilla. Nro kartassa (kuva 35) Suojelualue Ala ha Soiden osuus pinta-alasta % Hyvä saavu- tettavuus (PPL 2002) Soveltuvuus- luokka (PPL 2002) Lähistöllä matkailupal- velutarjontaa (PPL 2002) Sijainti 5 km päässä asutuskes- kuksista SYKE:n virkistys- reittiaineisto leikkaa Metsähal- lituksen reittiaineisto leikkaa Uhanal. suolajien havainto- paikkoja Ko illi sm aa n s eu tuk un ta 10 Metsäkylä 2 670 26 X A X X 11 Tervajärvi-Ouvonsuo 1 426 56 X A X X 12 Koivuoja 309 14 X A 1 Iivaara-Jousivaara 2 407 15 X B X X X 15 Oulanka 18 678 20 X C X X X X 18 Salmitunturi-Rääpysjärvi 7 572 28 X C X X X X 5 Oravisuo 444 51 A X X 6 Harjasuo-Laurinkorpi 172 83 A X X 7 Kumpuvaaran suot 23 33 A X X 8 Särkiperä-Löyhkönen-Antinvaara 799 53 A X X 16 Maijanlampi 423 75 X X 19 Kylmäperän lähteikkö 3 20 X 14 Etelä-Kuusamon vanhat metsät (Näränkä, Virmajoki, Pajupuronsuo, Romevaara, Hyöteikönsuo) 15 124 39 X X X 17 Hossan järvet 1 097 10 X X 2 Siikalampi-Hiidensuo-Palovaaransuo 382 62 X X 3 Suininki 928 12 X 4 Vapalampi-Lohilampi-Kuntivaara 1 165 42 X X 9 Oijusluoma 1 179 33 X 13 Isosuo-Kivisuo 2 590 51 X X 20 Rukan soidensuojelu 21 32 X Ni va la- Ha ap ajä rve n se utu ku nta 21 Etelä-Sydänmaa 706 33 X B X X X X 24 Sauviinmäki 6 52 X X X 29 Virtain Palstan Iso Saari 8 13 X 23 Kärsämäenjärvet 431 68 X X X 22 Hirsineva 327 100 X 25 Lauttaneva 217 82 X 26 Rimpineva-Linttineva 673 87 X X 27 Särkijärvi-Lohvanjärvi 277 48 X 28 Tervaneva-Sivakkaneva 676 98 X Ou lun se utu ku nta 35 Pilpasuo 367 72 X B X 36 Hirvisuo 4 481 85 X C X X X 31 Härkinneva-Hanhisjärvensuo 556 98 A 33 Päijänne-Välisuo ja Ruostesuo 1 157 87 A X 34 Löytösuo-Karpassuo-Reikäsuo 1 516 87 A X 37 Kiimingin lettoalue 1 083 75 X X 38 Haara 17 32 X X 40 Veneneva-Pelso 12 317 74 X X 30 Hailuoto, pohjoisranta 3 671 7 X X 32 Haarasuo 683 78 X 39 Räkäsuo 2 631 87 X X Metlan työraportteja 258 http://www.metla.fi/julkaisut/workingpapers/2013/mwp258.htm 57 Nro kartassa (kuva 35) Suojelualue Ala ha Soiden osuus pinta-alasta % Hyvä saavu- tettavuus (PPL 2002) Soveltuvuus- luokka (PPL 2002) Lähistöllä matkailupal- velutarjontaa (PPL 2002) Sijainti 5 km päässä asutuskes- kuksista SYKE:n virkistys- reittiaineisto leikkaa Metsähal- lituksen reittiaineisto leikkaa Uhanal. suolajien havainto- paikkoja Ou lun ka ar en se utu ku nta 41 Ohtosensuo 2 161 80 X A X 42 Soininsuo-Kapustasuo 2 492 88 X B 46 Sotkajärvi ja Helkalansuo-Kaletto-mansuo 845 67 X B X 50 Syöte 13 391 28 X C X X X X 53 Olvassuo 24 813 81 X C X X X X 49 Litokaira 12 757 80 B X 45 Pudasjärvi 548 33 X 43 Maaselkä 3 230 15 X X X 48 Iso Tilansuo-Housusuo 1 245 85 X X 52 Pirunkoski 18 55 X X 44 Sammalharju 559 47 X X 47 Korpijoki 314 27 X X 51 Lavansuot 856 92 X X Ra ah en se u- tuk un ta 54 Viitajärven alue 25 52 A X X 56 Siikajoen lintuvedet ja suot 2 068 27 C X X 55 Revonneva-Ruonneva 3 814 87 X X Si ika lat va n s eu tuk un ta 60 Kansanneva-Kurkineva-Muurainsuo 1 659 90 X B X X X X 58 Itämäki-Eteläjoki 444 35 X B X 57 Haapaveden lintuvedet ja suot 3 616 62 X C X X 61 Hirvirimpi 552 96 X 59 Kivijärvi 145 83 X 63 Kivinevan alue 602 82 B 62 Kalajoen suisto 327 14 X X 64 Alakangas 59 22 X X 65 Pitkäneva 625 92 X X 8 Soiden monimuotoisuuskeskittymät Pohjois-Pohjanmaalla Maankäytön suunnittelua varten selvityksen tavoitteena oli tuottaa kartalle sijoitettavia soveltu- vuusvyöhykkeitä soiden käytön suunnittelua varten erityisesti suoluonnon monimuotoisuus huo- mioiden. Maankäytön suunnittelua ohjaavien valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden mu- kaan ekologisten yhteyksien säilyminen suojelualueiden sekä tarpeen mukaan niiden ja muiden arvokkaiden luonnonalueiden välillä on edistettävä (Ympäristöministeriö 2008). Tämä oli tavoit- teena myös vyöhykkeiden muodostamisessa: koko maakunnan alueelta pyrittiin kokoamaan yh- teen monimuotoisuusarvoiltaan tärkeitä alueita, monimuotoisuuskeskittymiä, joissa usein ytime- nä ovat olemassa olevat suojelualueet. Jos seutukunnittain vaihteleva soiden ojitustilanne jätetään huomiotta, koko maakunnan mittakaa- vassa voidaan erottaa ekologialtaan erityisiä ympäristöjä, joissa soiden monimuotoisuuden voi- daan arvioida olevan erityisen suurta (Rehell 2011b). Näitä ovat Rehellin (2011b) mukaan mm. • Merenrannan läheiset vyöhykkeet, joilla suot ovat nuoria ja kehittyvät nopeasti. Kohteisiin liittyy pienipiirteistä vaihtelua ja rehevyyttä, korpia ja lettoja tavataan runsaasti. • Huomattavat pohjaveden purkautumisalueet ja niihin liittyvät suotautumisalueet, joilla suot ovat vaihtelevia ja sisältävät lähteikköjä, lettoja sekä kosteusoloiltaan kausivaihtelevia alueita. Pohjois-Pohjanmaalla näitä ovat erityisesti suurimpien harjujen reuna-alueet. • Topografialtaan vaihtelevat alueet erityisesti Pohjois-Pohjanmaan koillisosissa. Alueille kes- kittyy runsaasti erityisesti korpia ja lähteitä. Metlan työraportteja 258 http://www.metla.fi/julkaisut/workingpapers/2013/mwp258.htm 58 • Kallioperältään emäksiset alueet, joille keskittyy Suomessa harvinaisia kalkkivaikutteisia let- toja. Näistä laajin alue Pohjois-Kuusamossa Oulangan alueella, muita mm. Oijärven alueella Oulunkaaren seutukunnassa, Kiimingin ympäristössä sekä Raahen kaakkoispuolella. • Voimakkaimmin rimpiset avosuot, laajimmat ja tasaisimmat suoalueet, jotka keskittyvät maa- kunnan keski- ja pohjoisosiin. • Monimuotoisuuskeskittymien muodostus tehtiin seutukunnittain, visuaalisesti aiemmin esi- teltyjä paikkatietoaineistoja ja analyysejä apuna käyttäen. Maakunnan suovaltaisuuden ja laa- juuden vuoksi kaikkien yksittäisten kohteiden yksityiskohtainen arviointi ei ollut mahdollis- ta, minkä vuoksi etenkin SYKE:n ojittamattomien suolaikkujen aineistolla oli suuri merkitys suoluonnon kokonaiskuvaa tarkasteltaessa. Monimuotoisuuskeskittymiä poimittaessa pyrittiin myös siihen, että tärkeitä alueita nostetaan esille edellä esitetyistä ekologialtaan erityisistä ym- päristöistä. Pääkriteereinä keskittymien muodostamiselle olivat: • Ojittamatonta suoalaa on laajoina yhtenäisinä alueina • Laajoja ojittamattomia soita esiintyy suojelualueiden läheisyydessä tai välissä (kytkeytynei- syyden kannalta tärkeät kohteet) • Suomen ympäristökeskuksessa koostettu yhtenäisten ojittamattomien suolaikkujen aineisto, jota on ilmakuvatarkastelun perusteella inventoitu (Kondelin & Tuominen 2011). Aineistos- sa Pohjois-Pohjanmaan osalta tarkasteltavana olivat yli 50 ha suolaikut eteläisimmistä seutu- kunnasta ja yli 100 ha laikut kolmesta pohjoisimmasta seutukunnasta (Oulu, Oulunkaari, Koil- lismaa). Monimuotoisuuskeskittymien muodostuksessa perusteena olivat tilaltaan hyviksi tai säilyviksi visuaalisessa arvioinnissa luokitettujen ojittamattomien suolaikkujen keskittymät erityisesti suojelualueiden ulkopuolella. • Uhanalaisten suolajien havaintopaikkojen keskittymät • Kansallisesti tärkeiden linnustoalueiden (FINIBA-alueet) rajaukset • Suojelualueiden kytkeytyneisyyden lisäämistarpeiden huomioiminen Rehellin (2011a) selvi- tyksen mukaisesti Maakunnan eri osissa monimuotoisuuskeskittymien pinta-ala vaihtelee; paikoin keskittymiksi on rajattu useiden suojelualueiden ja näiden välialueiden ympäristöjä, paikoin taas yksittäisiä arvok- kaita kohteita. Suunnittelutyön aikana pyrittiin poimimaan saman keskittymän alueelle sellaisia kohteita, joissa yhdistyvät laajimmat tai paikallisesti runsaimmat ojittamattomien soiden alueet, tilaltaan hyviksi tai säilyviksi luokitellut ojittamattomien suolaikkujen keskittymät sekä uhan- alaisten suolajien havaintopaikat. Oulunkaaressa ja Koillismaalla ojittamatonta suoalaa on kohta- laisen runsaasti ja tasaisesti jakautuneena, joten vyöhykejaolla pyrittiin rajaamaan yhteen laajim- pia ojittamattomia kokonaisuuksia ja uhanalaisten lajien esiintymiä. Maakunnan eteläosissa taas pääpaino oli jäljellä olevilla, laajimmilla ojittamattomilla kohteilla. 8.1 Monimuotoisuuskeskittymien priorisointi Poimitut monimuotoisuuskeskittymät on tarkoitettu ensisijaisesti karttatarkastelun pohjaksi. Alu- eiden pinta-aloja ei voi suoraan käyttää kohteen tärkeyden tai painoarvon mittarina. Paikallisten olosuhteiden tai seutukunnan ojitustilanteen mukaan joukkoon valikoitui laajojakin alueita, joil- le sijoittuu ydinkohteina useita luonnonsuojelualueita ja tukialueina vaihteleva määrä ojittamat- tomia suokohteita. Toisaalta mukaan on rajattu myös pieniä, yksittäisiä, seutukunnallisesti arvok- kaita ojittamattomia suokohteita erityisesti eteläisissä seutukunnissa, joissa ojittamattomia soita muutenkin on niukimmin. Metlan työraportteja 258 http://www.metla.fi/julkaisut/workingpapers/2013/mwp258.htm 59 Kohdekokonaisuuksien rajaus on viitteellinen ja tarkoitettu ensisijaisesti kiinnittämään huomiota kohteen sisälle jääviin ojittamattomiin kohteisiin. Monimuotoisuuskeskittymien alueelle voi si- sältyä viljelysmaita, vesistöjä ja jopa turvetuotantoalueita, mutta vyöhykkeiden muodostamisessa tarkastelunäkökulma on ollut nimenomaan ojittamattomissa suokohteissa ja suojelualueiden vä- listen yhteyksien parantamisessa. Kaikki rajauksen sisälle jäävät alueet eivät siis välttämättä ole monimuotoisuuden kannalta yhtä merkittäviä, mutta rajauksilla on pyritty tuomaan esille tärkei- tä ojittamattomien kohteiden ja/tai lajiesiintymien keskittymiä. Mahdollisten suojelualueiden laa- jennusten tai muiden suunniteltujen toimien tapauksessa tarkempi kohdekohtainen tarkastelu on joka tapauksessa tarpeen. Alueiden maanomistusoloja ei ole keskittymien muodostuksen yhtey- dessä huomioitu, koska tavoitteena oli tarkastella tilannetta neutraalista näkökulmasta ja olemas- sa oleviin tausta-aineistoihin pohjautuen. Kohteita valikoitui mukaan kaikkiaan 64. Koillismaalle näistä sijoittui kahdeksan, Oulunkaaren ja Oulun seutukuntiin yhteensä 24 ja neljään eteläiseen seutukuntaan yhteensä 32 kohdetta (kuva 36). Suurehkon määränsä vuoksi monimuotoisuuskeskittymien luokittelu eri osatekijöiden mukaan oli välttämätöntä. Luokittelu- ja samalla pisteytysperusteina käytettiin alueelle sijoittuvien uhan- alaisten suolajien havaintopaikkojen määrää (kpl), hyvien/säilyvien ojittamattomien suolaikku- jen määrää (kpl), alueelle sijoittuvien suojelualueiden määrää (kpl) sekä Kiimingin, Kollajan, Pu- dasjärven ja Oijärven paliskuntien osalta Nyströmin (2013) raportista poimittujen porotaloudelle tärkeiden suokohteiden esiintymistä keskittymän alueella. Lisäksi Rehellin (2011) tarkastelusta poimittuja suojelualuekohtaisia toimenpidetarpeita luokituksineen käytettiin pisteytysperusteina: kiireellisimmän luokan I toimenpidetarpeet antoivat kolme pistettä, luokan II toimenpidetarpeet kaksi pistettä ja vähiten kiireellisen luokan III tarpeet yhden pisteen. Monimuotoisuuskeskittymi- en merkitystä virkistyskäytön kannalta arvioitiin alueita leikkaavien virkistysreittien ja sijaintinsa perusteella; keskittymä sai yhden lisäpisteen alueelle sijoittuvista tai sitä leikkaavista reiteistä sa- moin kuin siitä, että ainakin osa keskittymästä sijoittui viiden kilometrin etäisyydelle suurimmis- ta asutuskeskittymistä (kuntakeskukset). 8.2 Tärkeimmät monimuotoisuuskeskittymät seutukunnittain Edellä kuvatun pisteytyksen tuloksena poimittiin alueellisessa tarkastelussa neljä korkeimman pistemäärän saanutta keskittymää kunkin seutukunnan alueelta (Taulukko 7). Nämä ovat koh- teita, joihin keskittyy eniten tällä hetkellä tunnettuja monimuotoisuusarvoja. Näiden rinnalla on kuitenkin huomioitava alhaisia pistemääriä saaneet kohteet, jotka voivat olla paikallisesti ja seu- tukunnallisesti merkittäviä esim. maisemallisista syistä tai joilla lajistoa ei ole perusteellisesti sel- vitetty (Liite 3). Merkittävimmät monimuotoisuuskeskittymät esitellään seuraavissa kappaleissa seutukunnittain. Metlan työraportteja 258 http://www.metla.fi/julkaisut/workingpapers/2013/mwp258.htm 60 1 4 2 5 23 21 60 36 22 59 7 14 26 12 29 64 6 30 32 52 31 3 17 13 9 48 58 49 55 20 11 44 61 57 15 24 16 50 25 63 34 38 8 35 47 18 53 51 10 33 37 41 46 19 28 43 62 42 54 27 45 56 3940 0 40 80 km © Maanmittauslaitos MML/VIR/MYY/328/08 Suojelualueet © Pohjois-Pohjanmaan liitto Ojitustilanneaineisto, suolaikkuaineisto © SYKE Soiden monimuotoisuuskeskittymät © Metla Suojelualueet Monimuotoisuuskeskittymät seutukuntaraja Soiden monimuotoisuuskeskittymät Pohjois-Pohjanmaalla, kohdeluettelo Nro Nimi 1 Oulangan alueen suot 2 Ala-Kitkan NW-puolen suot 3 Särkiluoman-Riekin suot 4 Länsi-Kuusamon suot 5 Koston- ja Irnijärven väliset suot 6 Irnijärven eteläpuolen suot 7 Jokijärven ja Kurtin väliset suot 8 Turusenvaara-Joutensuo, Tiikkajansuo-Tämppelinsuo 9 Karsikkojoen ymp. suot 10 Seiterinsuo-Kuittariaapa 11 Kivarinjoen suot 12 Livojokivarren suot 13 Litokairan S-puoliset reuna-alueet 14 Kärppäsuon ympäristön suot 15 Kollajan-Taipaleenharjun väliset suot 16 Marikaisvaaran ympäristön suot 17 Jänessuon ympäristö 18 Rimpijärvi-Uusijärven reuna-alueet 19 Kuivaniemen pohjoisrannan suot 20 Myllykankaan suot 21 Poikainlammit-Karhusuo ja Kiimingin lettoalue 22 Värkkisuon ympäristön suot 23 Olvassuon-Viinivaaran ympäristön suot 24 Suuri Hillasuo-Latvasuo 25 Ala-Vuoton W-puol. suot 26 Räkäsuon ympäristön suot 27 Ojalanperän suot 28 Keinonsuo-Järvisuo-Marjasuo 29 Muhosjokivarren suot 30 Pilpasuon-Harakkalammen-Kalimeenojan alue 31 Päijänne-, Ruoste-, Löytö-, Karpassuon ympäristö 32 Temmesjokivarren suot 33 Kärsämänjokivarren suot 34 Matkusnevan ympäristön suot 35 Siikajoen nuorten soiden kehityssarja 36 Raahen seutukunnan keskiosien suot 37 Vihannin kaakkoispuoliset suot 38 Lumijärven-Pelkoperän suot 39 Sivakkaneva (Oulainen) 40 Juvinrahka-Karhunrahka 41 Sivakkaneva (Alavieska) 42 Jäkälänevan ympäristö 43 Lähdeneva-Kirkkoneva 44 Kauhaneva-Rahkonneva 45 Aartaminneva 46 Kortejärven-Särkijärven ympäristön suot 47 Maansydämen ympäristön suot 48 Kivinevan ympäristön suot 49 Pesänevan-Pitkänevan-Välinevan ympäristön suot 50 Etelä-Sydänmaan ympäristön suot 51 Korpineva-Kokkoneva-Jonasuo 52 Tervanevan-Sivakkanevan ympäristön suot 53 Nurmesjärven ympäristön suot 54 Kotaneva 55 Haudannevan ympäristön suot 56 Lohvanjärven-Särkijärven väliset suot 57 HIrsinevan ympäristön suot 58 Iso Lamujärven lounaispuolen suot 59 Pyhännän-Piippolan-Kärsämäen rajasuot 60 Kansannevan ympäristön suot 61 Törmäsenrimmen-Kolkannevan ympäristön suot 62 Isoneva 63 Uljuan ympäristön suot 64 Haapaveden lintuvesien ympäristön suot Kuva 36. Suoluonnon monimuotoisuuskeskittymät Pohjois-Pohjanmaalla. Metlan työraportteja 258 http://www.metla.fi/julkaisut/workingpapers/2013/mwp258.htm 61 8.2.1 Koillismaan seutukunta Koillismaan seutukunta sijoittuu Kainuun ja Peräpohjolan aapasuoalueille. Tarkemmassa alaja- ottelussa seutukunnan eteläosa kuuluu Kainuun aapasoiden alueeseen ja pohjoisosa Kuusamon rinnesoiden alueeseen. Seutukunnan monimuotoisen suoluonnon erityispiirteitä ovat mm. Poh- jois-Kuusamon kalkkialueitten monipuoliset letot, rimpisiä ja vetisiä aapasoita halkovat purot ja joet, kasvillisuudeltaan rehevät ja lahopuustoiset korvet sekä vaarojen rinteiden rinnesuot. Koil- lismaan seutukunnan suoalasta ojittamatonta on 53 %, ja ojittamatonta suoalaa on jäljellä suoje- lualueiden ulkopuolellakin monipuolisesti. Koillismaan osalta monimuotoisuuskeskittymät edus- tavat laajimpia ja lajirikkaimpia aluekokonaisuuksia: Nro Monimuotoisuus- keskittymä Kuvaus 1 Oulangan alueen suot Yksi Suomen ja Euroopan tasolla merkittävimmistä ja monipuolisimmista kalkkivaikutteisten lettojen keskittymistä. Kansallispuiston ympäristössä erittäin merkittäviä suokohteita suojelun ulkopuolellakin mm. Isokuusikon alueella ja puiston lounais- ja eteläpuolella. Maakunnan merkittävin uhan- alaisten suolajihavaintojen keskittymä. Merkittävyyttä lisää myös yhteys laajaan Paanajärven alueeseen Venäjän puolella. 2 Ala-Kitkan NW- puolen suot Soiden, metsien, jokien, purojen ja lampien mosaiikkia. Karttatarkastelun perusteella suot melko luonnontilaisia. Ojituksia siellä täällä, mutta laajoja osia ojittamatta. Keskellä ydinalueina Ahvenvaaran ls-alue ja Sukerijärven luonnonpuisto. Tiet halkovat aluetta paikoin. Lajihavaintoja, tilaltaan hyviksi arvioituja suolaikkuja. 5 Koston- ja Irnijär- ven väliset suot Laajahko alue, jolla keskittymä tilaltaan hyväksi/säilyviksi luokiteltuja ojittamattomia soita. Pohjoisessa Isosuo-Kivisuon ls-alue ja idässä Etelä- Kuusamon metsien suojelualue. Metsäautoteiden halkomaa aluetta, mutta suoalueet laajahkoja (100–200ha). 4 Länsi-Kuusamon suot Laajahkoja ojittamattomia soita, puustoisia soita, lampia. Metsissä laajoja hakkuita. Ydinalueina Lohivaaran, Pötkönsuon ja Matalaselän suojelualu- eet. Vesistöjen välistä monipuolista suo-metsä -mosaiikkia. Ojittamattomia, tilaltaan hyviä/säilyviä suolaikkuja. Metlan työraportteja 258 http://www.metla.fi/julkaisut/workingpapers/2013/mwp258.htm 62 Taulukko 7. Tärkeimmät monimuotoisuuskeskittymät seutukunnittain. Kohdenro kuvassa 36 Nimi Priorisoinnin pistemäärä Koillismaan seutukunta 1 Oulangan alueen suot 388 2 Ala-Kitkan NW-puolen suot 28 5 Koston- ja Irnijärven väliset suot 28 4 Länsi-Kuusamon suot 26 Oulunkaaren seutukunta 23 Olvassuon-Viinivaaran ympäristön suot 76 12 Livojokivarren suot 26 14 Kärppäsuon ympäristön suot 26 22 Värkkisuon ympäristön suot 24 Oulun seutukunta 21 Poikainlammit-Karhusuo ja Kiimingin lettoalue 284 31 Päijänne-, Ruoste-, Löytö-, Karpassuon ympäristö 140 30 Pilpasuon-Harakkalammen-Kalimeenojan alue 38 26 Räkäsuon ympäristön suot 16 Raahen seutukunta 36 Raahen seutukunnan keskiosien suot 41 35 Siikajoen nuorten soiden kehityssarja 9 37 Vihannin kaakkoispuoliset suot 3 38 Lumijärven-Pelkoperän suot 3 Ylivieskan seutukunta 49 Pesänevan-Pitkänevan-Välinevan ympäristön suot 15 44 Kauhaneva-Rahkonneva 9 48 Kivinevan ympäristön suot 9 42 Jäkälänevan ympäristö 8 Haapavesi-Siikalatvan seutukunta 60 Kansannevan ympäristön suot 69 58 Iso Lamujärven lounaispuolen suot 17 64 Haapaveden lintuvesien ympäristön suot 15 59 Pyhännän-Piippolan-Kärsämäen rajasuot 10 Nivala-Haapajärven seutukunta 55 Haudannevan ympäristön suot 14 52 Tervanevan-Sivakkanevan ympäristön suot 10 50 Etelä-Sydänmaan ympäristön suot 8 53 Nurmesjärven ympäristön suot 4 Metlan työraportteja 258 http://www.metla.fi/julkaisut/workingpapers/2013/mwp258.htm 63 8.2.2 Oulunkaaren seutukunta Oulunkaaren seutukunta on Suomen soisimpia osia ja edustaa tyypillisimmillään Pohjois-Poh- janmaan aapasuovyöhykettä. Alueen suoluontoa luonnehtivat laajat ja rimpiset aapasuot sekä nii- tä reunustavat rämeet. Suolammet, jokivarsien suo- ja kosteikkoalueet sekä suoalueita halkovat harjujaksot täydentävät suomaiseman monimuotoisuutta. Oman osansa suomaisemien vaihteluun tuovat seutukunnan itäosat, jossa länsiosan tasaiset suolakeudet vaihettuvat vähitellen Kainuun ja Koillismaan vaihteleviin maisemiin – seutukunnan itäosa kuuluukin Kainuun aapasoiden aluee- seen. Oulunkaaren suoalasta ojittamatonta on 37 %. Suoluonnon kannalta merkittävin alue Ou- lunkaaren seutukunnassa lienee Olvassuon luonnonsuojelualueen ympäristö kokonaisuudessaan. Olvassuon aluetta voidaan pitää eteläisen aapasuovyöhykkeen laajimpana ja parhaiten säilyneenä kokonaisuutena. Laajojen aapasoidensa lisäksi Olvassuo käsittää laajan pohjavesialueen siihen si- sältyvine erityisine luontotyyppeineen (Rehell 2011 b). 23 Olvassuon-Viinivaa- ran ympäristön suot Viinivaaran ympäristön ojittamattomia, suojelun ulkopuolisia soita kuuluu FINIBA-alueeseen ”Pudasjärven eteläiset suot”. Merkittävin osa pohjois- osassa Viinivaaran ympäristön suot. Olvassuon, Niittysuo-Siiransuon, Kalliomaan, Hillikkosuon sekä Torvensuo-Viidansuon ls-alueiden välillä yhdistävänä alueena. Laaja aluekokonaisuus, porotaloudelle tärkeitä suokohteita. Mahdollisuuksia edistää suojelualueiden välistä kytkeytynei- syyttä. 12 Livojokivarren suot Suojelun ulkopuolisia ojittamattomia suokohteita FINIBA-alueella Livo- joen alajuoksun suot. Tilaltaan hyviksi/säilyviksi arvioituja ojittamattomia ja edustavia aapasuokohteita. Neljää merkittävää soidensuojelualuetta yhdistävä alue. Suojelualueiden kytkeytyneisyyden kannalta keskeinen alue, lisäksi vaikuttavat suoraan Livojoen vesistöön. Lajihavaintopaikkoja ja hyviä/säilyviä suokohteita. 14 Kärppäsuon ympäristön suot Ruunasuo-Kolinsuo, Isterinsuo, Murtosuo-Kärppäsuo ym. FINIBA-alue Isterinjärven ympäristön suot (suojelun ulkopuol. kohteita), ojittamattomia nevoja, pienvesiä. Kärppäsuo-Räinänsuo ls-alueen jatkeena ojittamat- tomia soita. Lukuisia hyviä/säilyviä ojittamattomia suokohteita, FINIBA- alueita suojelun ulkopuolella, alueella runsaasti poronhoidon kannalta tärkeitä suokohteita. Useita yhdistää lisäksi sijoittuminen laajan harjujak- son yhteyteen. Pohjoisosan Epäilyksensuo erityisesti kahlaajalajistoltaan arvokas suokohde, vieressä myös inventoitu Paratiisinsuo (PPLY suolin- nustoselvitys). 22 Värkkisuon ympäristön suot FINIBA-alueeseen Panumajärven suot kuuluvia ojittamattomia kohteita keskeisten soidensuojelualueiden välissä: Hirvisuo, Kuusisuo-Hattusuo. Merkittävintä osaa valtiomaiden Värkkisuo ja Juurikkasuo sekä yksityis- maiden Hannunsuo-Kirvesojan korpi. Erittäin keskeistä aluetta poronhoi- don kannalta, runsaasti poroille tärkeitä suokohteita. Hautasuo ja Värkki- suo linnustoltaan merkittäviä suoalueita (Repo & Auvinen 2011). 8.2.3 Oulun seutukunta Laajat aapasuoaukeat hallitsevat maisemaa vielä Oulun seutukunnan itäosassa, joka kuuluu vie- lä Pohjois-Pohjanmaan aapasuoalueeseen. Seutukunnan länsiosa sijoittuu jo Suomenselän ja Pohjois-Karjalan aapasoiden alueeseen, jossa vähittäinen vaihettuminen keidassoihin yleistyy. Lähempänä rannikkoa ja Oulun seutua myös ojitettujen soiden osuus maisemassa kasvaa, ja suomaisemia hallitsevat rämeet. Erityisen lisänsä Oulun seutukunnan suoluontoon tuovat maan- kohoamisrannikon suot, jotka ovat vielä osin kehityshistoriansa alussa. Kiimingin kalkkialueen letot tuovat myös arvokkaan lisän seutukunnan soiden monimuotoisuuteen. Oulun seutukunnan suoalasta ojittamatonta on 33 %. Metlan työraportteja 258 http://www.metla.fi/julkaisut/workingpapers/2013/mwp258.htm 64 21 Poikainlammit-Karhusuo ja Kiimingin lettoalue Isosuo-Leväsuo-Pikku Orastinjärvi, Loukkojärven ympäristön suot. Osa alueen ojittamattomista soista kuuluu suojelun ulkopuolisina kohteina FINIBA-alueeseen Panumajärven ympäristön suot. Suojelu- alueet Poikainlammit-Karhusuo ja Iso Kaliosuo-Satamosuo ytimenä. Runsaasti uhanalaisten suolajien havaintopaikkoja. Poronhoidon kannalta tärkeitä suokohteita. Suojelualueiden kytkeytyneisyyttä olisi mahdollista edistää. Röytänsuo alueella arvokas lintusuo (Repo & Auvinen 2011), pohjoispuolella myös Orastinsuon kunnostettu enti- nen turvetuotantoalue linnustoltaan monipuolinen. 31 Päijänne-, Ruoste-, Löytö-, Karpassuon ympäristö Harjujen ja rantavallien luonnehtimaan maastoon sijoittuvia laajoja aapasoita. Merkittäviä koivulettoalueita ja lettolajiston keskittymiä, suojelualueiden ulkopuoliset ojitukset muuttaneet suojelualueita laajasti. 30 Pilpasuon-Harakkalam- men-Kalimeenojan alue Lajiston ja monimuotoisten elinympäristöjen elinympäristöjen keskitty- mä Oulun itäpuolella. Paljon reheviä korpia, luhtia ja lettoja. Ojttamat- tomia pienialaisia kohteita. 26 Räkäsuon ympäristön suot Lääväsuo-Kivisuo, Pirttijärven S-puoliset suot. Laajoja ojittamattomia nevoja Räkäsuon ls-alueen ympäristössä. Osa alueista suojelun ulko- puolelle jääneitä FINIBA-alueen Muhoksen suot kohteita. Uhanalais- ten suolajien havaintopaikkoja suojelualueiden ulkopuolella. Lähes tietön, rauhallinen kokonaisuus, jossa hyvin laajoja, rimpisiä aapa- suokokonaisuuksia. Lääväsuo valtakunnallisesti arvokas lintusuo, myös Oisavansuolla runsas linnusto (Repo & Auvinen 2011). .2.4 Raahen seutukunta Raahen seutukunta sijoittuu aapa- ja keidassuovyöhykkeiden rajalle, ja seutukunnassa esiintyy- kin näitä tyyppejä vaihtelevasti ja erilaisina yhdistelminä. Rannikolla tavataan maankohoamisen myötä syntyneitä nuoria soita, mm. Siikajoelle sijoittuu hyvin säilynyt maankohoamisrannikon soiden kehityssarja. Seutukunnan suoalasta ojittamatonta on 19 %. 36 Raahen seutukunnan keskiosien suot Tilaltaan hyvien/säilyvien ojittamattomien suoalueiden keskittymiä Raahen seutukunnan keskiosissa. Keskeisiä suojelukohteita Vaippa-, Marjo- ja Pitkäsneva. Merkittäviä ovat toisaalta Pitkäsnevan ympäris- tön suot, toisaalta pohjoisosan Keltalankankaan reunamat. Lisäksi Pa- haneva ja Piehinginjoen varren Selkärajanneva ovat mielenkiintoisia ojittamattomia kokonaisuuksia. Myös lajihavaintopaikkojen keskittymä. Suoalueiden välillä ojituksia ja hakkuita. 35 Siikajoen nuorten soiden kehityssarja Hyvin merkittävä sukkessiosoiden kokonaisuus Tauvon merenrannalta sisämaahan. Järvinevan alue suorana jatkeena ja täydennyskohteena ls-alueelle Siikajoen lintuvedet ja suot. Uhanalaisten lajien havainto- paikkoja. 37 Vihannin kaakkoispuoli- set suot Ojittamattomien, harvapuustoisten suoalueiden rypäs Vihannin taa- jaman kupeessa. Osa suolaikuista arvioitu tilaltaan hyviksi/säilyviksi. Sijaintinsa vuoksi arvokkaita ”lähisuokohteita”. 38 Lumijärven-Pelkoperän suot Ojittamattomien soiden keskittymä Vihannin ja Rantsilan rajalla. Vihanninharjun reunan lähteiköt mielenkiintoisia, mutta vedenoton muuttamia. Osa suoalueista tilaltaan hyviksi/säilyviksi arvioituja. Lum- perinneva ja Pieni Kitusalo mukana PPLY:n suolinnustoselvityksessä (Repo & Auvinen 2011), mutta eivät erityisen monipuolisia kohteita. 8.2.5 Ylivieskan seutukunta Ylivieskan seutukunta sijoittuu lähes kokonaan Pohjanmaan vietto- ja rahkakeitaiden alueelle, ai- noastaan eteläosassa Sievin alue kuuluu aapasoiden alueeseen. Keidassuoalueen edustajana Yli- 8 Metlan työraportteja 258 http://www.metla.fi/julkaisut/workingpapers/2013/mwp258.htm 65 vieskan seutukunnalla onkin suuri merkitys suoluonnon monimuotoisuuden kannalta koko maa- kunnan tasolla. Rannikkoalueella myös maankohoamisrannikon soiden kehityssarjat ovat tärkeitä soiden monimuotoisuuden kannalta, vaikkakin luonnontilaisia sarjoja on enää niukasti jäljellä. Tieyhteyksien ja jokien varsiin keskittyneiden laajojen viljelysmaiden vuoksi alueen suokokonai- suudet ovat pirstoutuneet melko etäälle toisistaan. Seutukunnan suoalasta ojittamatonta on 14 %, joista suoluonnon monimuotoisuuden kannalta merkittäviä ojittamattomia suokokonaisuuksia on jäljellä niukasti suojelualueiden ulkopuolella. Suurin osa ojittamattomasta suoalasta koostuu pie- nistä erillisistä sirpaleista eri osissa seutukuntaa. 49 Pesänevan-Pitkä- nevan-Välinevan ympäristön suot Juurikkaneva, Niinineva, Mutkalampinneva ym. Välinevan, Pesänevan ja Pitkänevan suojelualueiden ympäristöön sijoittuvia suoalueita. Pääosin ojitusten ympäröimiä ja rajaamia, joissa kuitenkin laajimmat osat säilyneet kohtalaisesti. Suojelualueiden kytkeytyneisyyttä mahdollista edistää. 44 Kauhaneva-Rah- konneva Mällinevan suojelualueen ympäristössä ainoita ojittamattomia suokohteita. Pääosin avosoita ja suolampia. Mm. Rahkoneva sijoittuu Mällinevan suoje- lualueiden lähelle. Etenkin Kauhanevan ympäristön metsäsaarekkeet hyvin louhikkoisia, osin hakattu. Ympäröivät suoalueet ojitettu. Suojelukokonai- suuden täydentämismahdollisuuksia. 48 Kivinevan ympäristön suot Kivinevan ls-alueen N-puolelle sijoittuvia ojittamattomia kohteita, mm. Kol- misopenneva ja Tynnyrilamminneva hyviksi/säilyviksi luokiteltuja. Mukana myös Pitkäjärven rantasoita. Suojelukokonaisuuden täydentämismahdolli- suuksia, lähiseutujen ainoita ojittamattomia kohteita. 42 Jäkälänevan ympäristö Jäkälänevan suojelualueen viereisiä ojittamattomia, tilaltaan hyviä/säilyviä suokohteita. Kivikkoisia kivennäismaasaarekkeita ympäristössä. Mahdolli- suuksia suojelukokonaisuuden täydentämiseen. 8.2.6 Nivalan-Haapajärven seutukunta Nivalan-Haapajärven seutukunta sijoittuu pääosin Suomenselän ja Pohjois-Karjalan aapasuoalu- eelle. Käytännössä seutukunnan alueella tavataan kuitenkin sekä keidas- että aapasoita ja näiden yhdistelmiä. Suot kattavat kolmanneksen seutukunnan alasta, joista ojittamattomia soita on 11 %. Alueella on hyödynnetty soita erittäin intensiivisesti maa- ja metsätalouden käyttöön. 60 Kansannevan ympäris- tön suot Laajoja ojittamattomia nevoja useiden merkittävien ls-alueiden välillä. Maakunnan eteläosan parhaiten säilynyt aapasoiden ryhmä. Jonkin- laisena keskuksena Kansannevan suojelualue. Kohteita mm. Tattari-, Lähde-, Kurki- ja Talasneva sekä Peurasuo, Iso-Oulainen, Haaposuo ja Iso Mätässuo. Tilaltaan vielä hyvin säilyneitä ja laajoja. Alueella myös suojelun ulkopuolisia uhanalaisten suolajien havaintopaikkoja. Tattarine- va vähintään maakunnallisesti arvokas lintusuo, myös lähistön Heinäne- va linnustoltaan kohtalaisen arvokas (Repo & Auvinen 2011). 58 Iso Lamujärven lou- naispuolen suot Lauttanevan, Kärsämäenjärvien ja Karppinevan ls-alueet monimuotoi- suuden ydinalueina. 50–100 ha laajuisia ojittamattomia kohteita 1–2 km päässä toisistaan. Mm. Iso Hangasneva, Kuohuneva. Ojittamattomien soiden ketju, mahdollisuuksia suojelualueiden kytkeytyneisyyden paran- tamiseen. 64 Haapaveden lintuvesi- en ympäristön suot Mm. Isoneva, Salmenrimpi, Rahkaneva, Hangasneva, Tervakorpi, Iso Hakkaranneva. Haapaveden lintuvedet ja suot -ls.alueen läheisyydessä usean ojittamattoman suon rypäs. Arvokkaita suojelukohteiden tukialu- eita. 59 Pyhännän-Piippolan- Kärsämäen rajasuot Laaja alue, jolla useita laajahkoja ja/tai tilaltaan hyviksi/säilyviksi arvi- oituja suokohteita: Mm. Savi-, Rimpi-, Teeri-, Pitkä-, Soidin- Rimmin- ja Kotasalmenneva. Ydinalueina Pellikaisennevan ja Kivijärven ls-alueet. Metlan työraportteja 258 http://www.metla.fi/julkaisut/workingpapers/2013/mwp258.htm 66 8.2.7 Haapaveden-Siikalatvan seutukunta Haapaveden-Siikalatvan seutukunta sijoittuu länsireunaa lukuun ottamatta Suomenselän ja Poh- jois-Karjalan aapasuoalueelle. Käytännössä seutukunnan alueella tavataan kuitenkin sekä keidas- että aapasoita ja näiden yhdistelmiä. Seutukunnan suoluontoa hallitsevat pääosin ojitetut ja puus- toittuneet suomaisemat. Ojittamatonta suoalaa on 17 % seutukunnan suoalasta ja tämä jakaantuu pieniksi pirstaleiksi seutukunnan eri osiin. 55 Haudannevan ympäristön suot Mm. Vihtaneva, Leväsuo, Haukineva. Ojittamattomia suokohteita ja uhan- alaisten lajien havaintopaikkoja Haudannevan ls-alueen ympäristössä. Vihtaneva linnustoltaan monipuolinen aapasuo (Repo & Auvinen 2011). 52 Tervanevan-Sivakka- nevan ympäristön suot Terva-, Parkon-, Juurikka-, Joki- ja Haapaneva. Lslueiden ympäristössä 3–4 km säteellä ojittamattomia kohteita. Lähiseutujen laajimpia ojitta- mattomia suojelun ulkopuolisia soita. Pitkäkankaan harju ja sen pohjois- puoliset suot muodostavat mielenkiintoisen kokonaisuuden, josta tosin pääosa ojitettu. Ympäristöltään ojitettuja, mutta suon rakennepiirteet vielä säilyneet. Uhanalaisten suolajien havaintopaikkoja. 50 Etelä-Sydänmaan ympäristön suot Etelä-Sydänmaan suojelualueen ympäristön suo-, lampi- ja kangasmet- sämosaiikkia, vaihtelevia soita moreenikumparemaastossa. Kivennäis- maat louhikkoisia. Soilla ajouria/talvitien paikkoja. Suojelukokonaisuuden täydentämismahdollisuuksia. 53 Nurmesjärven ympäristön suot Ojituksien ympäröimiä suoalueita Pyhäjärven luoteisosassa 1–3 km etäisyydellä toisistaan. Arvokkaana lintujärvenä tunnetun Nurmesjärven ls-alueen läheisyydessä. Lähiseutujen laajimpia ojittamattomia suokoh- teita suojelualueiden ulkopuolella. Kiitokset Lämpimät kiitokset kaikille tahoille ja yksittäisille henkilöille, jotka ovat olleet avuksi tämän sel- vityksen eri vaiheissa. Kiitos hyvästä yhteistyöstä erityisesti Metsähallitukselle, Suomen ympä- ristökeskukselle, Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskukselle, Pohjois-Pohjanmaan metsäkeskukselle, Geologian tutkimuskeskukselle ja Pohjois-Pohjanmaan liitolle. Erityisesti haluamme kiittää Sakari Rehelliä Metsähallituksen luontopalveluista. Hänen laa- ja suo-osaamisensa ja käytännönläheinen kohteiden tuntemuksensa ovat olleet ensisijaisen tär- keitä selvityksen eri vaiheissa. Seppo Tuominen Suomen ympäristökeskuksesta auttoi SYKE:n soihin liittyvien paikkatietoaineistojen hyödyntämisessä ja antoi arvokkaita kommentteja raport- tiin, suurkiitos monipuolisesta avusta hänelle. Kiitokset Jouni Karhulle Metsäntutkimuslaitoksen Muhoksen, nykyisin Oulun toimipaikasta virtaama- ja sadantatietoihin liittyvistä tilastollisista testeistä, aineistomuokkauksista ja korvaamattomasta avusta paikkatieto-ohjelmiin ja aineistoi- hin liittyen koko selvityksen ajan. Kiitokset myös Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskukseen Tupuna Kovaselle lajiaineistoihin liittyvästä asiantuntija-avusta ja Eero Kaakiselle arvokkaista ideoista ja kommenteista selvityksen eri vaiheissa. Mielenkiintoiset ja antoisat keskustelut edesmenneen Antti Huttusen kanssa auttoivat selvityksen ajatusmaailmaan ja kokonaisuuteen kiinni pääsemi- sessä. Ari Nikula Metsäntutkimuslaitoksen Rovaniemen toimipaikasta antoi arvokkaita kom- mentteja käsikirjoitukseen. Ja lopuksi, lämpimät kiitokset suo-ohjelmahankkeen koordinaatto- ri Ismo Karhulle Pohjois-Pohjanmaan liittoon hyvistä neuvoista, ideoista ja kommenteista koko hankkeen ajan. Metlan työraportteja 258 http://www.metla.fi/julkaisut/workingpapers/2013/mwp258.htm 67 Lähteet Aapala, K. (toim.), 2001. Soidensuojelualueverkon arviointi. Suomen ympäristö 490, luonto ja luonnon- varat, 285 s. Aapala, K. 2001. Soiden uhanalainen lajisto. Teoksessa Aapala 2001 (toim.): Soidensuojelualueverkon ar- viointi, s. 149–182. Suomen ympäristö 490, luonto ja luonnonvarat. Airaksinen, O. & Karttunen K. 2001: Natura-luontotyyppiopas. Ympäristöopas 46, luonto ja luonnonvarat. Suomen ympäristökeskus, Helsinki. Auvinen, A-P. ja Toivonen, H. 2006. Biodiversiteetin seuranta ja indikaattorit – katsaus kansainvälisiin hankkeisiin ja ehdotuksia Suomen biodiversiteettiseurannan kehittämiseksi Suomen ympäristö 33/2006. Suomen ympäristökeskus, Helsinki. 77 s. Eggelsmann, R., Heathwaite, A.L., Grosse-Brauckmann, G., Küster, E. Naucke, W., Schuh, M. & Schweick- le, V. 1993. Physical processes and properties of mires. Teoksessa: Heathwaite, A. L., Göttlich, K. (toim.) Mires: process, exploitation and conservation. Wiley & Sons Ltd, s. 171–262. Enbuske, M. 2010. Pohjois-Pohjanmaan ympäristöhistoria. Verkkojulkaisuna: www.ymparisto.fi/pohjois- pohjanmaanymparistohistoria [Viitattu 26.4.2011] Eurola, S. 1999. Kasvipeitteemme alueellisuus. Oulanka Reports 22, 1999. Oulangan biologinen asema, Oulun yliopisto. Hildén, M., Auvinen, A-P ja Primmer, E. (toim.). 2005. Suomen biodiversiteettiohjelman arviointi. Suomen ympäristö 770. Suomen ympäristökeskus, Helsinki. 251 s. Huikari, O. 1957. Primäärisen soistumisen osuudesta Suomen soiden synnyssä. Metsäntutkimuslaitoksen julkaisuja 46 (6). Hyvärinen, V. & Vehviläinen, B. 1980. The effects of climatic fluctuations and man on discharge in Finnish river basins. Proceedings of the Helsinki Symposium, June 1980: IAHS-AISH Publ. no. 130. Kakkuri, J. 1994. Suomen maannousu geodeettisten tutkimusten valossa; tuloksia erilaisista geodeettisis- ta mittauksista. Teoksessa Maankohoaminen, neotektoniikka ja Itämeren rannansiirtyminen suomessa. Turun yliopiston maaperägeologian osaston julkaisuja 78. Kondelin, H. & Tuominen S. 2011. Suomen ympäristökeskuksen yli 50/100 ha suolaikkujen visuaalisesti arvioitu aineisto paikkatietomuodossa. Aineisto luovutettu käyttöön 15.4.2011. Korhonen R., Korpela L. ja Sarkkola S. 2008. Suomi – Suomaa. Soiden ja turpeen tutkimus sekä kestävä käyttö. 288 s. Suoseura ry, Maahenki Oy. Korhonen, J. 2007. Suomen vesistöjen virtaaman ja vedenkorkeuden vaihtelut. Suomen ympäristö, luon- nonvarat 45. Suomen ympäristökeskus, Helsinki. Laine, A.M., Leppälä, M., Tarvainen, O., Päätalo, M.-L., Seppänen, R. & Tolvanen, A. 2011. Restoration of managed pine fens: effect on hydrology and vegetation. Applied Vegetation Science 14: 340–349. Laine, J. & Vasander, H. 1998. Suot ekosysteeminä. Teoksessa Vasander (toim.) 1998: Suomen suot, s. 10–19. Suoseura, Helsinki. Leivo, M., Asanti, T., Koskimies, P., Lammi, E., Lampolahti, J., Lehtiniemi, T., Mikkola-Roos, M. & Viro- lainen, E. Suomen tärkeät lintualueet FINIBA. Verkkojulkaisuna: http://www.birdlife.fi/suojelu/paikat/ finiba/finiba-johdanto.shtml [Viitattu 17.8.2001] Lindholm, T & Heikkilä R. (toim.) 2006. Finland - land of mires. The Finnish Environment 23/2006, Natu- re, 270 s. Finnish Environment Institute. Lindholm, T. & Heikkilä R. 2006. Destruction of mires in Finland. Teoksessa Lindholm & Heikkilä 2006: Finland - land of mires. The Finnish Environment 23/2006, s. 179–192. Luhta, Pirkko-Liisa. Puhelinkeskustelu 9.9.2011. Luonnontila. 2011. http://www.luonnontila.fi [Viitattu 2.5.2011] Valtion ympäristöhallinnon verkkopalvelu, luontodirektiivin luontotyyppien esittelyt. Verkkojulkaisuna: http://www.ymparisto.fi/default.asp?node=24792&lan=fi [Viitattu 2.5.2011] Marttila, H. 2010. Managing erosion, sediment transport and water quality in drained peatland catchments. Acta Universitatis Ouluensis C Technica 375. Metlan työraportteja 258 http://www.metla.fi/julkaisut/workingpapers/2013/mwp258.htm 68 Mattila, E. 2010. Porojen laitumia koskevia pinta-alatuloksia poronhoitoalueen etelä- ja keskiosista lasket- tuna valtakunnan metsien 10. inventoinnin maastoaineistosta vuosilta 2005–2008. Metlan työraportteja / Working Papers of the Finnish Forest Research Institute 164. 69 s. Meriluoto, M. & Soininen T. 1998. Metsäluonnon arvokkaat elinympäristöt. 192 s. Metsälehti Kustannus. Helsinki. Metsähallitus, luontopalvelut. 2011. Aapasuot. Kasvien maailma. Esite, verkkojulkaisuna http://julkaisut. metsa.fi/julkaisut/pdf/luo/aapasuot_kasvit.pdf [Viitattu 13.7.2011] Metsähallitus, luontopalvelut. 2011b. Aapasuot. Lintujen maailma. Esite, verkkojulkaisuna http://julkaisut. metsa.fi/julkaisut/pdf/luo/aapasuot_linnut.pdf [Viitattu 13.7.2011] Metsähallitus, Pohjanmaan luonnonvarasuunnitelma. Kausi 2007–2011. Metsähallituksen metsätalouden julkaisuja 59/2007. Metsätalouden kehittämiskeskus Tapio 2010. Tapion vuositilastot 2010. Mustonen, S. E.. & Seuna, P. 1971. Metsäojituksen vaikutuksesta suon hydrologiaan. Vesientutkimuslaitok- sen julkaisuja 2. Vesihallitus, Helsinki. Niemi, J. 2006. Ympäristön seuranta Suomessa 2006–2008. Suomen ympäristö 24/2006, Ympäristönsuoje- lu. Suomen ympäristökeskus, Helsinki. 151 s. Nieminen, M. 2008. Suot porolaitumina. Teoksessa Korhonen, Korpela & Sarkkola 2008: Suomi – Suo- maa. Soiden ja turpeen tutkimus sekä kestävä käyttö, s. 132–136. Suoseura ry, Maahenki Oy. Nyström, A., Heikkinen H.I., Tolvanen, A. 2013. Soiden käyttö ja merkitys poronhoidossa Kiimingin, Kol- lajan, Pudasjärven ja Oijärven paliskunnissa vuonna 2011. Metlan Työraportteja XX. Päivänen, J. 2007. Suot ja suometsät – järkevän käytön perusteet. Metsäkustannus Oy, Hämeenlinna. Peltola, A. & Ihalainen A. 2010. Metsävarat. Teoksessa: Metsätilastollinen vuosikirja 2010. Metsäntutki- muslaitos. s. 37–88. Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus 2011. Tulvariskien alustava arviointi Iijoen vesistöalueella. Verkkojulkai- suna: http://www.ymparisto.fi/download.asp?contentid=125901&lan=fi. [Viitattu 31.8.2011] Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus 2011b. Tulvariskien alustava arviointi Kiiminkijoen vesistöalueella. Verk- kojulkaisuna: http://www.ymparisto.fi/download.asp?contentid=125905&lan=fi [Viitattu 31.8.2011] Pohjois-Pohjanmaan liitto 2006. Pohjoisen luonnonvara-alan kehittämisohjelma vuosille 2007–2013. Poh- jois-Pohjanmaan liiton julkaisuja A 39. Verkkojulkaisuna: http://www.pohjois-pohjanmaa.fi/pohjois- pohjanmaan_liitto_/julkaisut/a-sarjan_julkaisut [Viitattu 27.6.2011] Pohjois-Pohjanmaan liitto 2006b. Pohjois-Pohjanmaan luontoikkuna -yhteistyö. Selvitys luontokeskusten verkottumisesta. Pohjois-Pohjanmaan liiton julkaisuja B 37. Verkkojulkaisuna: http://www.pohjois- pohjanmaa.fi/pohjois-pohjanmaan_liitto_/julkaisut/b-sarjan_julkaisut [Viitattu 22.6.2011] Pohjois-Pohjanmaan liitto 2002. Arvokkaiden luontokohteiden hoidon ja käytön priorisointi Pohjois-Poh- janmaalla. Pohjois-Pohjanmaan liiton julkaisuja A 29. Verkkojulkaisuna: http://www.pohjois-pohjan- maa.fi/pohjois-pohjanmaan_liitto_/julkaisut/a-sarjan_julkaisut [Viitattu 22.8.2011] Poronhoitolaki 14.9.1990/848. Rassi, P., Alanen, A., Kanerva, T. & Mannerkoski, I. (toim.) 2001. Suomen lajien uhanalaisuus 2000. Ym- päristöministeriö & Suomen ympäristökeskus, Helsinki. Rassi, P., Hyvärinen, E., Juslén, A. & Mannerkoski, I. (toim.) 2010. Suomen lajien uhanalaisuus – Punainen kirja 2010. Ympäristöministeriö & Suomen ympäristökeskus, Helsinki. 685 s. Raunio, A., Schulman, A. & Kontula, T. (toim.). 2008. Suomen luontotyyppien uhanalaisuus. Suomen ym- päristökeskus, Helsinki. Suomen ympäristö 8/2008. Osat 1 ja 2. 264 + 572 s. Rehell, S. & Heikkilä, R. 2009. Aapasoiden nuoret sukkessiovaiheet Pohjois-Pohjanmaan maankohoamis- rannikolla. Suo 60 (1–2), s. 1–22. Rehell, S. 2011a. Pohjois-Pohjanmaan Natura-alueet, tarkastelu soidensuojelun tilasta. Raportti 11.5.2011. Metsähallitus. Rehell, S. 2011b. Kommentteja Metlan karttaan soiden monimuotoisuuskeskittymistä Pohjois-Pohjanmaal- la. Kirjallinen tiedonanto 2.11.2011. Rehell, Sakari 2011c. Sähköpostikeskustelu 18.10.2011 Metlan työraportteja 258 http://www.metla.fi/julkaisut/workingpapers/2013/mwp258.htm 69 Repo, J. & Auvinen, A-P. 2011. Suolinnustoselvitys. Pohjois-Pohjanmaan ja Länsi-Kainuun suo-ohjelma. Pesimälinnustoinventoinnit 2011. Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys ry. Sallantaus, T. 1986. Soiden metsä- ja turvetalouden vesistövaikutukset – kirjallisuuskatsaus. Maa- ja met- sätalousministeriö, luonnonvarajulkaisuja 11. Seuna, P. 1990. Metsätalouden toimenpiteet hydrologisina vaikuttajina. Vesitalous 2/1990, s. 38–41. Suomen ympäristökeskus 2009. Pohjois-Pohjanmaan soiden ja turvemaiden ojitustilanneaineisto SOJT_09b1 GRID-rasteriaineistona. Digitaalinen aineisto, Suomen ympäristökeskus / Seppo Tuomi- nen, aineisto luovutettu käyttöön 22.2.2011. SYKE, Ympäristöministeriö 2011. Suomen raportti EU:lle luontodirektiivin toimeenpanosta lajeittain ja luon- totyypeittäin 2001–2006. Verkkojulkaisuna: http://www.ymparisto.fi/default.asp?node=23312&lan=fi [Viitattu 30.3.2011] Tarvainen, O., Laine, A.M., Peltonen, M. & Tolvanen, A. 2013. Mineralization and decomposition ra- tes in restored pine fens. Restoration Ecology (painossa). Sähköinen versio: doi: 10.1111/j.1526- 100X.2012.00930.x Turunen, J. 2008. Suopinta-alan ja hiilivarastojen muutokset. Teoksessa Korhonen, Korpela & Sarkkola 2008: Suomi – Suomaa. Soiden ja turpeen tutkimus sekä kestävä käyttö, s. 67–75. Suoseura ry, Maa- henki Oy. Valtion ympäristöhallinnon OIVA-tietopalvelu, hydrologiset havainnot. 12.9.2011. Vasander, H. (toim.) 1998. Suomen suot. 168 s. Suoseura, Helsinki. Vasander, H., Tuittila, E.-S., Lode, E.. Lundin, L. Ilomets, M., Sallantaus, T., Heikkilä, R., Pitkänen, M.-L. & Laine, J. 2003. Status and restoration of peatlands in northern Europe. Wetlands Ecology and Mana- gement 11: 51–63. Venäläinen, A., Tuomenvirta, H., Pirinen, P., Drebs, A. 2005. A basic Finnish climate data set 1961–2000 – Description and illustrations. Ilmatieteen laitos, raportteja nro 2005:5. Virtanen, K. 2008. Soiden synty ja kehitys. Teoksessa Korhonen, Korpela & Sarkkola 2008: Suomi – Suo- maa. Soiden ja turpeen tutkimus sekä kestävä käyttö, s. 12–20. Suoseura ry, Maahenki Oy. Ympäristöministeriö 2008. Valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden tarkistaminen. Verkkojulkaisuna: http://www.environment.fi/download.asp?contentid=94397&lan=fi [Viitattu 4.7.2011] Metlan työraportteja 258 http://www.metla.fi/julkaisut/workingpapers/2013/mwp258.htm 70 Seutukunta I II III I II III Etelä-Kuusamon vanhat metsät (Näränkä, Virmajoki, Pajupuronsuo, Romevaara, Hyöteikönsuo) 15124 5844 6 3 100 40 Harjasuo - Laurinkorpi 172 142 17 5 7 Iivaara - Jousivaara 2407 351 13 6 20 Isosuo - Kivisuo 2590 1311 14 2 12 Kitka 4108 20 24 30 Lohivaara 1470 784 27 40 Oulanka 18678 3827 4 51 3 26 Reposuo 47 41 30 35 25 Salmitunturi-Rääpysjärvi 7572 2082 11 7 60 25 Siikalampi - Hiidensuo - Palovaaransuo 382 236 13 20 28 15 25 Suininki 928 108 55 56 Sukerijärvi 3394 2265 2 25 50 Tervajärvi - Ouvonsuo 1426 802 27 20 100 Vapalampi - Lohilampi - Kuntivaara 1165 485 13 5 15 10 15 Koillismaa yht. 20 91 43 0 38 25 110 381 173 Etelä-Sydänmaa 706 235 4 35 Haudanneva 289 280 29 20 40 70 X Hirsineva 327 326 11 14 4 57 Iso Karsikkoneva 223 216 11 3,6 2 Jämsänkallio 40 16 22 3 3 Korteojan korpi 8 2 100 7 Kärsämäenjärvet 431 294 14 34 35 30 Latvakangas 26 4 93 1 4 Lauttaneva 217 177 17 4 9 20 Pajuperänkangas 37 3 23 1 Rimpineva-Linttineva 673 587 22 42 19 60 62 Tervaneva - Sivakkaneva 676 660 22 66 Nivala-Haapajärvi yht. 0 76 103,6 0 66 35 109 8 248 Haarasuo 683 536 16 4 20 20 60 Hailuoto, pohjoisranta 3671 250 16 15 30 Harakkalammen luonnonsuojelualue 28 23 60 4 12 Heposuo 3 3 100 4 3,5 3,5 Hillikkosuo 287 213 2 100 Hirvisuo 4481 3797 7 5 60 70 Joutsensuo - Vareputaanojanlehto 41 33 7 X Kalliomaa 132 86 10 32 Kiimingin lettoalue 1083 807 6 20 4 30 Kummunlammit - Uikulanjärvi 297 262 11 6 5 150 Loukkuneva - Isoneva 780 766 9 44 50 Löytösuo - Karpassuo - Reikäsuo 1516 1312 8 3 97 Pilpasuo 367 265 10 12 3 X Poikainlammit - Karhusuo 1025 703 3 7 Päijänne - Välisuo ja Ruostesuo 1157 1010 8 135 240 1 7 300 Räkäsuo 2631 2285 12 6 12 30 Torvensuo - Viidansuo 1478 1189 8 60 38 16 Veneneva-Pelso 12317 9140 7 2 30 17 240 187 Oulu yht. 166 355 36 0 100 0 441,5 121 975,5 Iso Hirviaapa - Lähteenaapa 1306 1114 13 26 70 60 Iso Tilansuo - Housusuo 1245 1061 7 30 20 X Iso-Saarisuo - Hoikkasuo - Musta-aapa 188 170 45 10 20 20 X Iso-Saarisuo-Jerusaleminsuo 581 431 4 40 X Jäkälävaaran rinnesuot 65 61 41 10 23 Jänessuo 1092 802 3 40 Kaahlo-oja - Susisuo 1842 1538 21 15 8 15 Kaakkurinrimmet 1027 870 4 50 30 Karhusuo - Viitasuo 965 896 7 60 10 117 X Kusisuo 419 391 17 3 Kuusisuo - Hattusuo 3870 3232 10 70 5 180 40 230 X Kärppäsuo - Räinänsuo 1592 1378 4 20 55 X Litokaira 12757 10153 4 63 56 170 100 160 Luhtarämiä ja Haaposuo - Korppisuo 1662 1457 8 30 Maaselkä 3230 499 15 10 Mämmisuo 57 42 60 25 Niittysuo - Siiransuo 2485 2005 14 31 8 10 20 100 X Olvassuo 24813 20217 7 20 43 600 100 125 X Rimpijärvi - Uusijärvi 1185 1035 13 100 320 130 X Ruosuo - Isosuo 508 455 18 17 50 40 X Sammalharju 559 265 17 7 5 Soininsuo - Kapustasuo 2492 2192 8 30 20 50 Sotkajärvi ja Helkalansuo - Kalettomansuo 845 569 14 15 12 10 Sumusuo 683 605 6 100 X Syöte 13391 3710 9 2,5 90 Säippäsuo - Kivisuo 4428 3770 3 8 3 Tolkansuo 1481 1282 2 43 31 20 50 Tuuliaapa - Iso Heposuo 1075 871 7 4 10 Tyräsuo 763 693 16 6 30 Veittiaapa 49 45 41 100 X Viitaojanlatvasuo 819 669 12 15 Virvikkosuo 210 162 16 24 Oulunkaaren sk yht. 0 495,5 282 0 470 0 1327,5 522 1193 Huhtaneva - Lumineva 687 557 14 5 35 35 Marjoneva 111 100 8 24 Pitkäsneva 567 524 13 50 X Revonneva - Ruonneva 3814 3334 9 50 216 35 70 Siikajoen lintuvedet ja suot 2068 566 25 5 1 50 45 50 32 X Säärenperä ja Karinkannanmatala 624 0 0 20 Telkkisaaret 86 75 22 45 Vaippaneva 91 68 2 70 20 Viitajärven alue 25 13 74 10 Raahen sk yht. 55 70 5,5 0 0 95 320 135 187 Haapaveden lintuvedet ja suot 3616 2245 25 3 35 3 200 52 113 Iso Suksineva - Ahvenjärvenneva - Turvakonneva 476 439 30 17 40 70 20 Itämäki - Eteläjoki 444 155 31 23 16 Kansanneva - Kurkineva - Muurainsuo 1659 1489 17 70 150 100 X Kinkerisaarenneva 134 126 30 15 15 50 X Kuvaja - Rumala - Oudonrimmet 1513 1303 12 15 10 300 65 Lamminneva 148 126 36 60 Matkusneva - Ukonvaajanneva 413 387 15 20 10 30 Pellikaisenneva 237 220 21 4 Rimpineva - Matilanneva 235 205 41 165 290 Törmäsenrimpi - Kolkanneva 2126 1774 18 36 20 50 72 X Siikalatvan sk yht. 185 136 50 35 0 3 313 613 804 Alakangas 59 13 94 15 X Hirvineva 631 617 11 5 5 30 20 Iso Mällineva - Pieni Mällineva 676 644 20 5 8 30 15 Jäkäläneva 233 214 18 5 30 Kaakkurinneva 504 488 19 35 Kivinevan alue 602 495 10 75 220 130 X Mustakydön metsä 19 11 53 2 Pesäneva 161 160 21 85 85 Pitkäneva 625 573 13 50 12 15 8 Salmineva - Piurukkajärvi 276 210 16 4 14 Ylivieskan sk yht. 85 80 64 5 0 0 50 317 302 Si ik al at va Yl iv ie sk a K oi lli sm aa N iv al a- H aa pa jä rv i O ul u O ul un ka ar i R aa he Ennnallistettuala suojelu-alueen sisällä, ha (Rehell 2011) Ennallistamis-tarvetta suojelualueen sisällä, ha (Rehell 2011) Ympäristön maankäytön kuivattava vaikutus suojelu-alueen sisällä, ha (Rehell 2011) Kytkeytyneisyyden lisäämis- mahdollisuuksia suojelualueiden välillä (Rehell 2011) Suojelualueen nimi suojelu- alueen ala (ha) suoala ojitus- tilanne- aineiston mukaan (ha) Suojelu- alueen soista ojitettu (%) Tarvittavia soiden ennallistamistoimia ja/tai niihin liittyviä vettymishaittoja suojelualueen ulkopuolella, ha (Rehell 2011) Suojelurajauksen muutostarvetta soiden tilan perusteella, ha (Rehell 2011) Liitteet Liite 1. Ympäristön maankäytöstä aiheutuvat kohdekohtaiset toimenpidetarpeet suojelualueilla ja nii- den läheisyydessä seutukunnittain. Lähde: Rehell 2011. Liitteiden alkuperäiset taulukot saat tarvittaessa kirjoittajalta. Metlan työraportteja 258 http://www.metla.fi/julkaisut/workingpapers/2013/mwp258.htm 71 Liite 2. Rehevien soiden alat poronhoitoalueelle sijoittuvilla valtion ja yksityismaiden suojelualueilla. Suojelualueet järjestetty rehevien soiden yhteispinta-alan mukaan (vihreä-suurimmat pinta-alat, rus- kea-pienimmät). Lähde: Metsähallituksen SutiGis ja YsaGis-tietokannat Oulunkaaren ja Oulun seutukunnan suojelualueet Rehevät nevat, ha Rehevät korvet, ha Rehevät rämeet, ha yht. ha Olvassuo 3 022 635 2 102 5 760 Litokaira 888 391 964 2 243 Kuusisuo-Hattusuo 56 140 142 338 Iso Hirviaapa - Lähteenaapa 237 46 32 315 Karhusuo 271 8 0 279 Sotkajärvi ja Helkalansuo - Kalettomansuo 184 11 79 274 Kaahlo-oja - Susisuo 72 107 71 249 Viitaojanlatvasuo 166 78 2 246 Aittojärvi 214 0 0 214 Kongasjärvi 192 4 1 197 Jänessuo 89 60 10 158 Soininsuo - Kapustasuo 91 37 21 148 Sumusuo 114 17 5 137 Sammalharju 72 18 38 128 Hirvisuo 65 21 40 126 Tuuliaapa - Iso Heposuo 61 2 54 116 Niittysuo - Siiransuo 39 1 64 105 Rimpijärvi - Uusijärvi 22 27 54 103 Kalliomaa (Oulun sk) 27 29 36 93 Luhtarämiä ja Haaposuo - Korppisuo 0 1 86 87 Torvensuo - Viidansuo 51 3 31 86 Pekkasuon luonnonsuojelualue 31 17 34 82 Hillikkosuo (Oulun sk) 56 2 7 65 Pudasjärvi 37 26 0 63 Iso Tilansuo - Housusuo 19 0 40 60 Kärppäsuo - Räinänsuo 16 28 14 58 Ohtosensuo 1 36 17 54 Korpijoki 10 28 15 53 Jäkälävaaran rinnesuot 3 2 22 27 Kaakkurinrimmet 14 0 11 25 Virvikkosuo 7 1 1 10 Ruosuo-Isosuo 2 0 3 5 Kiimingin lettoalue (Oulun sk) 0,5 0,0 1,2 1,7 Jaurakkavaara 0,0 1,4 0,1 1,4 Törmän vanhan metsän luonnonsuojelualue 0,0 0,5 0,0 0,5 yht. 6 128 1 779 3 999 11 905 Metlan työraportteja 258 http://www.metla.fi/julkaisut/workingpapers/2013/mwp258.htm 72 Liite 3. Soiden monimuotoisuuskeskittymien tarkemmat kohdekuvaukset Pohjois-Pohjanmaalla. Koh- denumerot kuten kuvassa 36. 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 A B C D E F G H I J K L M N O P Q R Se ut uk un na t Tä rk ei m m ät se ut uk un ni tta in K oh de nu m er o N im i Pe ru st el ut al a ha Lu on no ns uo je lu - al ue id en n im et Su oj el ua lu ei ta k pl U ha na la is te n su ol aj ie n ha va in to -p ai kk oj a, k pl H yv iä / s äi ly vi ä oj itt am at to m ia s uo - la ik ku ja , k pl Po ro ta lo ud el le tä rk . K oh te ita (N ys tr öm y m . 20 11 ) To im en pi de ta rp ei ta LK _I (R eh el l 2 01 1) To im en pi de ta rp ei ta LK _I I ( R eh el l 2 01 1) To im en pi de -ta rp ei ta LK _I II (R eh el l 2 01 1) K yt ke yt yn ei sy yd en lis ää m is ta vo itt ei ta su oj el ua lu ei lla (R eh el l 20 11 ) Vi rk is ty sr ei tit le ik ka av at O sa a lu ee st a 5k m sä te el lä a su tu sk es k. Pr io ris oi nn in p is te yt ys X 1 Oulangan alueen suot Suomen ja Euroopan tasolla merkittävimpiä ja monipuolisimpia lettojen keskittymiä, kansallispuiston ympäristössä erittäin merkittäviä suokohteita suojelun ulkopuolellakin. Mm. Isokuusikon alueella ja puiston lounais- ja eteläpuolella. 47522 Oulanka,Oravisuo, Harjasuo- Laurinkorpi,Kumpuvaaran suot,Paljakan metsät,Elijärvi&Haukilampi,Kokkojärvi- Kuivajärvi, Oulanka, Kuusinkijoen ls-alue, Juhtivaaran suo 9 375 1 X X 388 X 2 Ala-Kitkan NW-puolen suot Soiden, metsien, jokien, purojen ja lampien mosaiikkia. Suot melko luonnontilaisia karttatarkastelulla. Ojituksia siellä täällä, laajoja osia ojittamatta. Keskellä Ahvenvaaran ls-alue, Sukerijärven l-puisto. Tiet halkovat aluetta. Lajihavaintoja, tilaltaan hyviksi arvioituja suolaikkuja. 30324 Sukerijärvi, Pöytisjärvi, Kätkytvaara, Ahvenvaara 4 6 16 X X 28 3 Särkiluoman-Riekin suot Laajahkoja ojittamattomia alueita, jotka tilaltaan hyviä/säilyviä, soiden ja metsien mosaiikkia ja vaihettumisvyöhykkeitä. Puroja, puustoisia soita. 6164 0 1 6 X 8 X 4 Länsi-Kuusamon suot (Kuivasenvaara) Laajahkoja ojittamattomia soita, puustoisia soita, lampia. Metsissä laajoja hakkuita. Lohivaaran, Pötkönsuon ja Matalaselän suojelualueet. Vesistöjen välistä suo-metsä -mosaiikkia. Ojittamattomia, tilaltaan hyviä/säilyviä suolaikkuja. 35497 Lohivaara, Pötkönsuo, Matalaselkä ym. lintuvesi 3 5 18 26 X 5 Koston- ja Irnijärven väliset suot Laajahko alue, jolla keskittymä tilaltaan hyvä/säilyviä ojittamattomia soita, pohjoisessa Isosuo-Kivisuon ls-alue ja idässä Etelä-Kuusamon metsien suojelualue. Metsäautoteiden halkomaa aluetta, mutta suoalueet laajahkoja (100-200ha). 30001 Isosuo-Kivisuo, Etelä-Kuusamon vanhat metsät 2 7 15 X X X 28 6 Irnijärven eteläpuolen suot Melko yhtenäinen suo-kivennäismaamosaiikki, suot ojittamattomia ja tilaltaan arvioitu hyviksi/säilyviksi. Lähistöllä laajoja suojelualueita.Alueella tehty hakkuita ja metsäautoteitä. 7784 Etelä-Kuusamon vanhat metsät, Hossan järvet 2 1 9 X X 15 7 Jokijärven ja Kurtin väliset suot Hyviä/säilyviä ojittamattomia soita kivennäismaasaarekkeiden väleissä. Pienvesikohteita.Tervajärven-Ouvonsuon sekä Maijanlammen suojelualueet lähialueella. Iijoen yläosan suurten järvien välisiä laajoja suoalueita. 13516 Maijanlampi, Tervajärvi-Ouvonsuo 2 7 10 X X 21 8 Turusenvaara-Joutensuo, Tiikkajansuo-Tämppelinsuo Vieressä Lauttasuon ls-alue. Laajahko ojittamaton alue, luonnonpuroja ja lampia. Osin Oulunkaaren seutukunnan puolella. 2198 Lauttasuo 1 1 3 5 9 Karsikkojoen ymp. suot Ojittamattomia soita, rinnesoita. Jokivarressa ojituksia. Lähistöllä Puntarivaaran ls- alue. Korpijoen latvojen laajoja suoalueita. Ilmakuvatarkastelun perusteella soiden rakennepiirteet vielä melko hyvin säilyneet; SYKEn aineistossa tilaltaan hyviä soita. 5230 0 4 3 7 10 Seiterinsuo-Kuittariaapa Laajoja ojittamattomia alueita, rimmikkoa, luonnonpuroja/ojia. Ympäristöltään ja sijainniltaan malko koskematon suokokonaisuus, johon liittyy harvapuustoisia osia ja pienvesiä. 2314 0 0 1 1 11 Kivarinjoen suot Ohtosensuon ja Lavansuon W-puolisia ojittamattomia suoalueita, jotka kuuluvat suojelun ulkopuolisina kohteina FINIBA-alueeseen Kivarinjoen suot. Mahdollisuuksia suojelukokonaisuuden laajentamiseen FINIBA-alueiden osalta. Uhanal. suolajien havaintopaikkoja. Sis. Ohtavaaran suojellun kokonaisuuden sekä sen lisäksi Iso- Kontiosuon, joka on edustava aapasuo. Ohtavaaran pohjoisrajoilla rajausten tarkistamistarpeita. 6892 Ohtosensuo, Lavansuot 2 7 0 3 X 11 X 12 Livojokivarren suot Suojelun ulkopuolisia ojittamattomia suokohteita FINIBA-alueella Livojoen alajuoksun suot. Tilaltaan hyviksi/säilyviksi arvioituja ojittamattomia ja edustavia aapasuokohteita. Neljää merkittävää soidensuojelualuetta yhdistävä alue. Suojelualueiden kytkeytyneisyyden kannalta keskeinen alue, lisäksi vaikuttavat suoraan Livojoen vesistöön. Lajihavaintopaikkoja ja hyviä/säilyviä suokohteita. 16329 Karhusuo, Kaakkurinrimmet, Soininsuo- Kapustasuo, Kaahlo-oja - Susisuo 4 11 6 1 X X X 26 13 Litokairan S-puoliset reuna- alueet Litokairan laajaan kokonaisuuteen liittyviä edustavia aapasoita, erityisesti FINIBA- alueen suojelun ulkopuoliset osat ja läheiset ojittamattomat suoalueet. Avosoita, pienvesiä. FINIBA-alueelle sijoittuva turpeenottoalue, jälkikäyttö suunniteltava linnustoa tukevaksi. Mahdollisuksia suojelukokonaisuuden laajentamisen FINIBA- alueiden osalta. Mm. Iso Teerisuon alue keskittymän eteläosassa on arvokas lintusuo (Repo & Auvinen 2011) 9359 Sumusuo, Litokaira, Puolakkavaara, Törmän vanhan metsän luonnonsuojelualue 4 4 1 X X X 13 X 14 Kärppäsuon ympäristön suot Ruunasuo-Kolinsuo, Isterinsuo, Murtosuo-Kärppäsuo ym. FINIBA-alue Isterinjärven ympäristön suot (suojeluln ulkopuol. kohteita), ojittamattomia nevoja, pienvesiä. Kärppäsuo-Räinänsuo ls-alueen jatkeena ojittamattomia soita. Lukuisia hyviä/säilyviä ojittamattomia suokohteita, FINIBA-alueita suojelun ulkopuolella, alueella runsaasti poronhoidon kannalta tärkeitä suokohteita. Useita yhdistää lisäksi sijoittuminen laajan harjujakson yhteyteen. Pohjoisosan Epäilyksensuo erityisesti kahlaajalajistoltaan arvokas suokohde, vieressä myös inventoitu Paratiisinsuo (Repo & Auvinen 2011). 21699 Kärppäsuo-Räinänsuo, Tyräsuo 2 8 10 8 X X X X 26 15 Kollajan-Taipaleenharjun väliset suot Mielenkiintoinen kokonaisuus ojittamattomia aapasoita, jotka rajoittuvat lintujärviin. Osa alueen ojittamattomista soista kuuluu FINIBA-alueeseen Panumajärven ympäristön suot suojelun ulkopuolisina alueina. Laajoja aapoja, suo- kivennäismaamosaiikkia, pienvesiä. Iijoen vesistön keskeistä tulva-aluetta. Melko tiettömänä säilynyt aluekokonaisuus. 5897 0 1 3 4 16 Marikaisvaaran ympäristön suot Merkittävyyttä lisää rajoittuminen Olvassuon kokonaisuuteen. Laajahkoja ojittamattomia nevoja, puustoisia soita. Kivennäismaan ja suon mosaiikkia, suolampia. Marikaisvaaran reunamilla on lähteikköjä, mutta ojitukset ovat muuttaneet aluetta voimakkaasti. Alueella myös ojitettuja soita luonnonsuojelualueen ja ojittamattomien kohteiden välillä. Poronhoidon kannalta tärkeitä suokohteita. 5526 Olvassuo 1 0 2 2 X X X 8 17 Jänessuon ympäristö Kalkkipitoiselle alueelle sijoittuvia suojelun ulkopuolisia ojittamattomia soita mm. Karahkalammenaapa ja Koirasuo sekä Hamarinjärven ja Isoahon ympäristö. Karahkalamminsuo, Koirasuo sekä eteläpuolinen Leväsuo arvokkaita linnustokohteita (Repo & Auvinen 2011). 9882 Jänessuo 1 16 1 18 18 Rimpijärvi-Uusijärven reuna- alueet Hyvin selväpiirteinen ja arvokas kokonaisuus. Käsittää Kauniinlammenaavan ja Pekkasuon aapasuot, jotka kuuluvat samaan kokonaisuuteen Rimpijärven-Uusijärven suojelualueen kanssa. Yhteysmahdollisuus myös Veittiaavan suuntaan. Vyöhykkeen eteläosassa ojittamattomia suokohteita Pekkasuon ja Rimpijärven-Uusijärven välillä, kytkeytyneisyyden lisäämismahdollisuuksia. Poronhoidon kannalta tärkeitä suokohteita. 3243 Rimpijärvi-Uusijärvi, Veittiaapa, Pekkasuon luonnonsuojelualue 3 2 0 2 X X 9 19 Kuivaniemen pohjoisrannan suot Merenrannan läheisyydessä vyöhyke, jolla ojittamattomien soiden keskittymä, pienvesikohteita ja useita uhanalaisten lettolajien esiintymiä. Tärkeä suojelun ulkopuolinen maankohoamisrannikon soiden kehityssarjojen kokonaisuus. 1725 0 10 0 X 10 20 Myllykankaan suot Pienipiirteistä suomosaiikkia kallioisten metsäsaarekkeiden välissä. Alue rajautuu Tuuliaavan-Iso Heposuon luonnonsuojelualueeseen. Lähistöllä myös turvetuotantoalue. Erityistä arvoa aluekokonaisuudella on sijainti rannikon läheisyydessä. Arvokas maankohoamisrannikon soiden kehityssarjojen edustaja. 7272 Tuuliaapa-Iso Heposuo 1 1 2 X X X 7 X 22 Värkkisuon ympäristön suot FINIBA-alueeseen Panumajärven suot kuuluvia ojittamattomia kohteita keskeisten soidensuojelualueiden välissä: Hirvisuo, Kuusisuo-Hattusuo. Merkittävintä osaa valtiomaiden Värkkisuo ja Juurikkasuo sekä yksityismaiden Hannunsuo-Kirvesojan korpi. Erittäin keskeistä aluetta poronhoidon kannalta, runsaasti poroille tärkeitä suokohteita. Hautasuo ja Värkkisuo linnustoltaan merkittäviä suoalueita (Repo & Auvinen 2011). 28391 Hirvisuo, Kuusisuo - Hattusuo 2 13 3 7 X X X X 24 X 23 Olvassuon-Viinivaaran ympäristön suot Viinivaaran ympäristön ojittamattomia, suojelun ulkopuolisia soita kuuluu FINIBA- alueeseen Pudasjärven eteläiset suot. Merkittävin osa pohjoisosassa Viinivaaran ympäristön suot. Olvassuon, Niittysuo-Siiransuon, Kalliomaan, Hillikkosuon sekä Torvensuo-Viidansuon ls-alueiden välillä yhdistävänä alueena. Laaja aluekokonaisuus, porotaloudelle tärkeitä suokohteita. Mahdollisuuksia edistää suojelualueiden välistä kytkeytyneisyyttä. 41960 Niittysuo - Siiransuo, Hillikkosuo, Kalliomaa, Torvensuo - Viidansuo, Olvassuo 5 57 9 2 X X X 76 24 Suuri Hillasuo-Latvasuo Kallioisia saarekkeita, laajahkoja tilaltaan hyviä/säilyviä ojittamattomia aapasoita Yli- Utoksen pohjoispuolella. Iso Saarisuo-Jerusaleminsuon suojelualue 6 km päässä. Lisäksi lähellä Iso Joutensuon suojelualue, joka kaipaisi täydennystä (mm. pohjoispuolella hyvin edustava korpialue). Laajoja ojittamattomia suoalueita, runsaasti uhanalaisten lettolajien havaintopaikkoja. 5693 0 11 3 14 K oi lli sm aa O ul un ka ar i Metlan työraportteja 258 http://www.metla.fi/julkaisut/workingpapers/2013/mwp258.htm 73 1 A B C D E F G H I J K L M N O P Q R Se ut uk un na t Tä rk ei m m ät se ut uk un ni tta in K oh de nu m er o N im i Pe ru st el ut al a ha Lu on no ns uo je lu - al ue id en n im et Su oj el ua lu ei ta k pl U ha na la is te n su ol aj ie n ha va in to -p ai kk oj a, k pl H yv iä / s äi ly vi ä oj itt am at to m ia s uo - la ik ku ja , k pl Po ro ta lo ud el le tä rk . K oh te ita (N ys tr öm y m . 20 11 ) To im en pi de ta rp ei ta LK _I (R eh el l 2 01 1) To im en pi de ta rp ei ta LK _I I ( R eh el l 2 01 1) To im en pi de -ta rp ei ta LK _I II (R eh el l 2 01 1) K yt ke yt yn ei sy yd en lis ää m is ta vo itt ei ta su oj el ua lu ei lla (R eh el l 20 11 ) Vi rk is ty sr ei tit le ik ka av at O sa a lu ee st a 5k m sä te el lä a su tu sk es k. Pr io ris oi nn in p is te yt ys 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 39 Sivakkaneva (Oulainen) Erillinen kohde. Harvapuustoinen rahkainen, n. 80 ha laajuinen avosuo ojitusalueiden keskellä. Suolla ajouria/talvitien paikkoja. Lähiseutujen ainoita ojittamattomia suoalueita. 496 0 0 1 1 40 Juvinrahka-Karhunrahka 2 ojittamatonta, harvapuustoista avosuoaluetta kallioisessa maastossa. Karhunrahka SYKE:n arvioinnissa hyvä/säilyvä kohde. Ympäristö viljelysmaata ja asutusta. Lähiseutujen laajimpia ojittamattomia suokohteita. 349 0 0 1 X 2 41 Sivakkaneva (Alavieska) Ojitusten ympäröimä avosuoalue. Lähiseutujen laajin yhtenäinen pääosin ojittamaton suoalue. 2024 0 0 1 X X 3 X 42 Jäkälänevan ympäristö Jäkälänevan suojelualueen viereisiä ojittamattomia, tilaltaan hyviä/säilyviä suokohteita. Kivikkoisia kivennäismaasaarekkeita ympäristössä. Mahdollisuuksia suojelukokonaisuuden täydentämiseen. 1207 Jäkäläneva 1 3 1 X 8 43 Lähdeneva-Kirkkoneva Laajahko, vain reunoilta ojitettu keidassuoalue asutuksen ja peltojen keskellä. Tilaltaan hyviksi/säilyviksi arvioituja kohteita. Kivennäismaasaarekkeet hakattu. Uhanalaisten suolajien havaintopaikkoja suojelualueiden ulkopuolella. 1665 0 1 2 X 4 X 44 Kauhaneva-Rahkonneva Mällinevan ls-alueen ympäristössä ainoita ojittamattomia suokohteita. Pääosin avosoita ja suolampia. Rahkoneva Mällinevan suojelualueiden lähellä. Etenkin Kauhanevan ympäristön metsäsaarekkeet hyvin louhikkoisia, osin hakattu. Ympäröivät suoalueet ojitettu. Suojelukokonaisuuden täydentämismahdollisuuksia. 6535 Iso Mällineva-Pieni Mällineva 1 6 1 X 9 45 Aartaminneva Laaja, erillinen ojittamaton suoalue Aartaminjärven eteläreunalla. Rannoilla loma- asutusta. Lähiseutujen laajimpia ojittamattomia kokonaisuuksia. 556 0 0 0 0 46 Kortejärven-Särkijärven ympäristön suot Kortejärven vesijättöalue nykyisellään luhtaa, ei alkuperäinen suokohde. Särkijärven länsipuolella ojittamattomia avosuoalueita vielä jäljellä (Ahmanräme, Ahmanneva, Korppiräme, Särkiräme) . Tärkeitä kohteita ympäristön korkeaan ojitusasteeseen nähden. 1737 0 0 1 1 47 Maansydämen ympäristön suot Pienialaisia ojittamattomia suojuotteja Maansydämen järven N-puolella. Lähistöllä leirintäalue ja virkistyskäyttöä (pitkospuureiittejä, laavu). Maisemallisesti tärkeä alue. W-puolella 5 km säteellä pääosin pienvesiin liittyviä ojittamattomia suoalueita. 3452 0 0 0 X X 2 X 48 Kivinevan ympäristön suot Kivinevan ls-alueen N-puolelle sijoittuvia ojittamattomia kohteita, Kolmisopenneva ja Tynnyrilamminneva hyviksi/säilyviksi luokiteltuja. Mukana myös Pitkäjärven rantasoita. Suojelukokonaisuuden täydentämismahdollisuuksia, lähiseutujen ainoita ojittamattomia kohteita. 8688 Kivinevan alue, Kokonniemen lehmukset 2 0 3 X X X 9 X 49 Pesänevan-Pitkänevan-Välinevan ympäristön suot Juurikkaneva, Niinineva, Mutkalampinneva ym. Välinevan, Pesänevan ja Pitkänevan ls-alueiden ympäristöön sijoittuvia suoalueita. Pääosin ojitusten ympäröimiä ja rajaamia, joissa kuitenkin laajimmat osat säilyneet kohtalaisesti. Suojelualueiden kytkeytyneisyyttä mahdollista edistää. 8083 Pesäneva, Pitkäneva, Välineva, Vihtanevan aarnimetsä, Jämsänkallio 5 5 0 X X X 15 33 Kärsämänjokivarren suot Mm. Hättiönneva, Hartaanselänneva. Lähiseutujen laajimpia ojittamattomia kohteita. Ojitusalueet ympäröivät, mutta soiden keskiosissa ominaispiirteet vielä kohtalaisesti säilyneet. Karuja, rahkaisia suoalueita, maisemallisesti tärkeitä. 2107 0 0 0 X 1 34 Matkusnevan ympäristön suot Pikarineva-Suninneva, Honkaneva ,Huhtineva, Tapaninneva, Kaitaanneva, Saareksenjärven rantasuot. Ojitusten ympäröimiä avosuoalueita. N-puolella Matkusneva-Ukonvaajannevan ls-alue. Lähiseutujen ainoita ojittamattomia alueita. Mahdollisuuksia suojelukokonaisuuden yhtenäistämiseen, mahdollisesti ennallistamistarvetta. Pikarineva linnustoltaan monipuolinen kohde (Repo & Auvinen 2011). 4235 Matkusneva-Ukonvaajanneva 1 0 0 X 2 57 HIrsinevan ympäristön suot Ojittamattomia suoalueita, S-puolella Hirsinevan ls-alue, jota kohteet tukevat. Suon rakennepiirteet vielä kohtalaisesti säilynet, osalla kohteista rimpisiäkin osia. Suojelukokonaisuuden tukialueita, alueellisesti tärkeitä kohteita. Mm. Hankilanneva, Rahkaneva ja Teerineva linnustoltaan monipuolisia kohteita (Repo & Auvinen 2011). 6126 Hirsineva 1 0 1 X X X 6 X 58 Iso Lamujärven lounaispuolen suot Lauttanevan, Kärsämäenjärvien ja Karppinevan ls-alueet monimuotoisuuden ydinalueina. 50-100 ha laajuisia ojittamattomia kohteita 1-2 km päässä toisistaan. Mm. Iso Hangasneva, Kuohuneva. Ojittamattomien soiden ketju, mahdollisuuksia suojelualueiden kytkeytyneisyyden parantamiseen. 8149 Lauttaneva, Kärsämäenjärvet, Kärppineva 3 11 1 X X 17 X 59 Pyhännän-Piippolan-Kärsämäen rajasuot Laaja alue, jolla useita laajahkoja ja/tai tilaltaan hyviksi/säilyviksi arvioituja suokohteita: Mm. Savi-, Rimpi-, Teeri-, Pitkä-, Soidin- Rimmin- ja Kotasalmenneva. Ydinalueina Pellikaisennevan ja Kivijärven ls-alueet. 28085 Pellikaisenneva, Kivijärvi 2 1 5 X X 10 Yl iv ie sk a -S iik al at va 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 A B C D E F G H I J K L M N O P Q R Se ut uk un na t Tä rk ei m m ät se ut uk un ni tta in K oh de nu m er o N im i Pe ru st el ut al a ha Lu on no ns uo je lu - al ue id en n im et Su oj el ua lu ei ta k pl U ha na la is te n su ol aj ie n ha va in to -p ai kk oj a, k pl H yv iä / s äi ly vi ä oj itt am at to m ia s uo - la ik ku ja , k pl Po ro ta lo ud el le tä rk . K oh te ita (N ys tr öm y m . 20 11 ) To im en pi de ta rp ei ta LK _I (R eh el l 2 01 1) To im en pi de ta rp ei ta LK _I I ( R eh el l 2 01 1) To im en pi de -ta rp ei ta LK _I II (R eh el l 2 01 1) K yt ke yt yn ei sy yd en lis ää m is ta vo itt ei ta su oj el ua lu ei lla (R eh el l 20 11 ) Vi rk is ty sr ei tit le ik ka av at O sa a lu ee st a 5k m sä te el lä a su tu sk es k. Pr io ris oi nn in p is te yt ys X 21 Poikainlammit-Karhusuo ja Kiimingin lettoalue Isosuo-Leväsuo-Pikku Orastinjärvi, Loukkojärven ympäristön suot. Osa alueen ojittamattomista soista kuuluu suojelun ulkopuolisina kohteina FINIBA-alueeseen Panumajärven ympäristön suot. Suojelualueet Poikainlammit-Karhusuo ja Iso Kaliosuo-Satamosuo ytimenä. Runsaasti uhanalaisten suolajien havaintopaikkoja. Poronhoidon kannalta tärkeitä suokohteita. Suojelualueiden kytkeytyneisyyttä olisi mahdollista edistää. Röytänsuo alueella arvokas lintusuo (Repo & Auvinen 2011), pohjoispuolella myös Orastinsuon kunnostettu entinen turvetuotantoalue linnustoltaan monipuolinen. 35329 Poikainlammit-Karhusuo, Iso Kalliosuo ja Satamosuo, Kiimingin lettoalue 2 272 6 2 X X 284 25 Ala-Vuoton W-puol. suot Laajimpien, tilaltaan hyvien/säilyvien ojittamattomien aapasoiden rypäs Ylikiimingin itäpuolella. Mm. Hirvisuo linnustoltaan merkittävä suoalue, runsaasti uhanalaisia lajeja v. 2011(Repo & Auvinen 2011). 4957 0 0 4 4 X 26 Räkäsuon ympäristön suot Lääväsuo-Kivisuo, Pirttijärven S-puoliset suot. Laajoja ojittamattomia nevoja Räkäsuon ls-alueen ympäristössä. Osa alueista suojelun ulkopuolelle jääneitä FINIBA- alueen Muhoksen suot kohteita. Uhanalaisten suolajien havaintopaikkoja suojelualueiden ulkopuolella. Lähes tietön, rauhallinen kokonaisuus, jossa hyvin laajoja, rimpisiä aapasuokokonaisuuksia. Lääväsuo valtakunnallisesti arvokas lintusuo, myös Oisavansuolla runsas linnusto (Repo & Auvinen 2011). 18884 Räkäsuo 1 10 2 X X X 16 27 Ojalanperän suot Uhanalaisten lettolajien esiintymiä ojittamattomilla laikuilla 1-3 km etäisyydellä Joutsensuon-Vareputaanojanlehdon ls-alueelta. Ojittamattomat alueet pieniä, alue paikallisesti merkittävä, koska lähialueella niukasti soiden uhanalaisia. Sijainti melko lähellä rannikkoa. 735 Joutsensuo - Vareputaanojanlehto 1 12 0 X 14 28 Keinonsuo-Järvisuo-Marjasuo Laajimpia ojittamattomia, suojelun ulkopuolisia suoalueita Oulun ympäristössä. Mielenkiintoinen ja arvokas alue hiekkakaartojen välisiä pienehköjä soita. Järvisuo suolintulajistoltaan poikkeuksellisen runsas alue pienialaisuuteensa nähden (Repo & Auvinen 2011). 1721 0 3 2 X 6 29 Muhosjokivarren suot Hyvin laaja ja yhtenäinen kokonaisuus. Käsittää ehkä maamme edustavimman kokonaisuuden hiekkakaartomaastoon sijoittuvia erilaisia soita ja kausikosteikkoja. Merkittävää lajistoa. Tämän kaltaista luontoa on Naturassa hyvin vähän edustettuna. Lisäksi alue on rauhallinen ja lähes tietön kokonaisuus, sekä mm. linnustoltaan edustava. Kohteita mm. Tupunsuo-Lintusuo-Reunasuo-Haisunsuo. Osa alueesta kuuluu suojelun ulkopuolisina kohteina FINIBA-alueeseen Oulun seudun kerääntymisalue. Itäpuolella Päijänne-Välisuo-Ruostesuon ls-alue 4 km päässä. Pelsonneva etenkin Limingan puolella hyvä lintusuo (Repo & Auvinen 2011). 14844 0 1 5 6 X 30 Pilpasuon-Harakkalammen- Kalimeenojan alue Lajiston ja monimuotoisten elinympäristöjen elinympäristöjen keskittymä Oulun itäpuolella. Paljon reheviä korpia, luhtia ja lettoja. Ojttamattomia pienialaisia kohteita. 12685 Pilpasuon, Harakkalammen, Isokankaan ja Asmonkorven ls-alueet 4 30 0 X X X X 38 X 31 Päijänne-, Ruoste-, Löytö-, Karpassuon ympäristö Harjujen ja rantavallien luonnehtimaan maastoon sijoittuvia laajoja aapasoita. Merkittäviä koivulettoalueita ja lettolajiston keskittymiä, suojelualueiden ulkopuoliset ojitukset muuttaneet suojelualueita laajasti. 10687 Päijänne-Välisuo-Ruostesuo, Löytösuo- Karpassuo-Reikäsuo 2 132 0 X X X 140 32 Temmesjokivarren suot Ojittamattomien soiden keskittymä, yhdistävää aluetta Loukkunevan-Isonevan ja Venenevan-Pelson ls-alueiden välillä. Tietön kokonaisuus lähes ojittamattomia aapasoita. Yhdessä muodostavat maakunnan eteläpuoliskon ylivoimaisesti laajimman, yhtenäisen suokokonaisuuden. Erityisesti linnuston suhteen arvokas. 11862 Loukkuneva-Isoneva, Veneneva-Pelso 2 0 1 X X X 9 X 35 Siikajoen nuorten soiden kehityssarja Hyvin merkittävä sukkessiosoiden kokonaisuus Tauvon merenrannalta sisämaahan. Järvinevan alue suorana jatkeena ja täydennyskohteena ls-alueelle Siikajoen lintuvedet ja suot. Uhanalaisten lajien havaintopaikkoja. 3521 Siikajoen lintuvedet ja suot 1 2 1 X X X 9 X 36 Raahen seutukunnan keskiosien suot Tilaltaan hyvien/säilyvien ojittamattomien suoalueiden keskittymiä Raahen seutukunnan keskiosissa. Keskeisiä suojelukohteita Vaippa-, Marjo- ja Pitkäsneva. Merkittäviä ovat toisaalta Pitkäsnevan ympäristön suot, toisaalta pohjoisosan Keltalankankaan reunamat. Lisäksi Pahaneva ja Piehinginjoen varren Selkärajanneva ovat mielenkiintoisia ojittamattomia kokonaisuuksia. Myös lajihavaintopaikkojen keskittymä. Suoalueiden välillä ojituksia ja hakkuita. 29311 Marjoneva, Vaippaneva, Pitkäsneva, Ahmanevan luonnonsuojelualue, Lähdeneva 5 17 15 X X X 41 X 37 Vihannin kaakkoispuoliset suot Ojittamattomien, harvapuustoisten suoalueiden rypäs Vihannin taajaman kupeessa. Osa suolaikuista arvioitu tilaltaan hyviksi/säilyviksi. Sijaintinsa vuoksi arvokkaita "lähisuokohteita". 2034 0 0 2 X 3 X 38 Lumijärven-Pelkoperän suot Ojittamattomien soiden keskittymä Vihannin ja Rantsilan rajalla. Vihanninharjun reunan lähteiköt mielenkiintoisia, mutta vedenoton muuttamia. Osa suoalueista tilaltaan hyviksi/säilyviksi arvioituja. Lumperinneva ja Pieni Kitusalo mukana PPLY:n suolinnustoselvityksessä (Repo & Auvinen 2011), mutta eivät erityisen monipuolisia kohteita. 3673 0 1 2 3 O ul u R aa he Liite 3. jatkuu 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 8 19 20 21 22 23 24 Se ut uk un na t Tä rk ei m m ät se ut uk un ni tta in K oh de nu m er o N im i Pe ru st el ut al a ha Lu on no ns uo je lu - al ue id en n im et Su oj el ua lu ei ta k pl U ha na la is te n su ol aj ie n ha va in to -p ai kk oj a, k pl H yv iä / s äi ly vi ä oj itt am at to m ia s uo - la ik ku ja , k pl Po ro ta lo ud el le tä rk . K oh te ita (N ys tr öm y m . 20 11 ) To im en pi de ta rp ei ta LK _I (R eh el l 2 01 1) To im en pi de ta rp ei ta LK _I I ( R eh el l 2 01 1) To im en pi de -ta rp ei ta LK _I II (R eh el l 2 01 1) K yt ke yt yn ei sy yd en lis ää m is ta vo itt ei ta su oj el ua lu ei lla (R eh el l 20 11 ) Vi rk is ty sr ei tit le ik ka av at O sa a lu ee st a 5k m sä te el lä a su tu sk es k. Pr io ris oi nn in p is te yt ys X 1 Oulangan alueen s ot Suomen ja E roopan tasolla merkittävimpiä ja monipuolisimpia lettojen keskittymiä, kansallispuiston ympäristössä erittäin merkittäviä suo ita suojelun ulkopuolellakin. Mm. I okuusikon alu ella ja puiston lounais- ja eteläpuolella. 47522 Oulanka,Oravisuo, Harjasu - L urinkorpi Ku puvaaran suot,Paljakan metsät,Elijärvi&Haukilampi,Kokkojärvi- Kuivajärvi, Oulanka, Kuusinkijoen ls-alue, Juhtivaaran suo 9 375 1 X X 388 X 2 Ala-Kitkan NW-puolen suot S iden, metsien, jokien, purojen ja lampien mosaiikkia. Suot melko luonno tilaisia karttatarkastelulla. Ojituksia siellä täällä, laajoja osia ojittamatta. Keskellä Ahvenvaaran ls-alue, Sukerijärven l-puisto. Tiet halkovat aluetta. Lajihavaintoja, tilaltaan hyviksi arvioituja suolaikkuja. 30324 Sukerijärvi, Pöytisjärvi, Kätkytvaara, Ahvenvaara 4 6 16 X X 28 3 Särkil man-Riekin jahkoja ojittamattomia alueita, jotka tilaltaan hyviä/säilyviä, soiden ja metsien mosaiikkia ja vaihettumisvyöhykkeitä. Puroja, puu toisia soita. 6164 1 6 X 8 X 4 Länsi-Kuusamon suot (Kuivasenvaara) Laajahkoja ojittamattomia soita, puustoisia soita, lampia. Metsissä laajoja hakkuita. Lohivaaran, Pötkönsuon ja Matalaselän suojelualueet. Vesistöjen välistä suo-metsä -mosaiikkia. Ojittamattomia, tilaltaan hyviä/säilyviä suolaikkuja. 35497 Lohivaara, Pötkönsuo, Matalaselkä ym. lintuvesi 3 5 18 26 X 5 Koston- ja Irnijärven väliset suot L ajahko alue, jolla keskittymä tilaltaan hyvä/s ilyviä ojittamattomia soita, pohjoisessa Isosuo-Kivisuon l -alue ja idässä Etelä-K usamon metsien suojelualue. Metsäautoteiden halkomaa aluetta, mutta suoalueet laajahkoja (100-200ha). 30001 Isosuo-Kivisuo, Etelä-Kuusamon vanhat metsät 2 7 15 X X X 28 6 Irnijärven eteläpuolen suot Melko yhtenäinen suo-kivennäismaamosaiikki, suot ojittamattomia ja tilaltaan arvioitu hyviksi/säilyviksi. Lähistöllä laajoja suojelualueita.Alueella tehty hakkuita ja metsäautoteitä. 7784 Etelä-Kuusamon vanhat metsät, Hossan järvet 2 1 9 X X 15 7 Jokijärven ja Kurtin väliset suot Hyviä/säilyviä ojittamattomia soita kivennäismaasaarekkeiden väleissä. Pienvesikohteita.Tervajärven-Ouvonsuon sekä Maijanlammen suojelualueet lähialueella. Iijoen yläosan suurten järvien välisiä laajoja suoalueita. 13516 Maijanlampi, Tervajärvi-Ouvonsuo 2 7 10 X X 21 8 Turusenvaara-Joutensuo, Tiikkajansuo-Tämppelinsuo Vieressä Lauttasuon ls-alue. Laajahko ojittamaton alue, luonnonpuroja ja lampia. Osin Oulunkaaren seutukunnan puolella. 2198 Lauttasuo 1 1 3 5 9 Karsikkojoen ymp. suot Ojittamattomia soita, rinnesoita. Jokivarressa ojituksia. Lähistöllä Puntarivaaran ls- alue. Korpijoen latvojen laajoja suoalueita. Ilmakuvatarkastelun perusteella soiden rakennepiirteet vielä melko hyvin säilyneet; SYKEn aineistossa tilaltaan hyviä soita. 5230 0 4 3 7 10 Seiterinsuo-Kuittariaapa Laajoja ojittamattomia alueita, rimmikkoa, luonnonpuroja/ojia. Ympäristöltään ja sijainniltaan malko koskematon suokokonaisuus, johon liittyy harvapuustoisia osia ja pienvesiä. 2314 0 0 1 1 11 Kivarinjoen suot Ohtosensuon ja Lavansuon W-puolisia ojittamattomia suoalueita, jotka kuuluvat suojelun ulkopuolisina kohteina FINIBA-alueeseen Kivarinjoen suot. Mahdollisuuksia suojelukokonaisuuden laajentamiseen FINIBA-alueiden osalta. Uhanal. suolajien havaintopaikkoja. Sis. Ohtavaaran suojellun kokonaisuuden sekä sen lisäksi Iso- Kontiosuon, joka on edustava aapasuo. Ohtavaaran pohjoisrajoilla rajausten tarkistamistarpeita. 6892 Ohtosensuo, Lavansuot 2 7 0 3 X 11 X 12 Livojokivarren suot Suojelun ulkopuolisia ojittamattomia suokohteita FINIBA-alueella Livojoen alajuoksun suot. Tilaltaan hyviksi/säilyviksi arvioituja ojittamattomia ja edustavia aapasuokohteita. Neljää merkittävää soidensuojelualuetta yhdistävä alue. Suojelualueiden kytkeytyneisyyden kannalta keskeinen alue, lisäksi vaikuttavat suoraan Livojoen vesistöön. Lajihavaintopaikkoja ja hyviä/säilyviä suokohteita. 16329 Karhusuo, Kaakkurinrimmet, Soininsuo- Kapustasuo, Kaahlo-oja - Susisuo 4 11 6 1 X X X 26 13 Litokairan S-puoliset reuna- alueet Litokairan laajaan kokonaisuuteen liittyviä edustavia aapasoita, erityisesti FINIBA- alueen suojelun ulkopuoliset osat ja läheiset ojittamattomat suoalueet. Avosoita, pienvesiä. FINIBA-alueelle sijoittuva turpeenottoalue, jälkikäyttö suunniteltava linnustoa tukevaksi. Mahdollisuksia suojelukokonaisuuden laajentamisen FINIBA- alueiden osalta. Mm. Iso Teerisuon alue keskittymän eteläosassa on arvokas lintusuo (Repo & Auvinen 2011) 9359 Sumusuo, Litokaira, Puolakkavaara, Törmän vanhan metsän luonnonsuojelualue 4 4 1 X X X 13 X 14 Kärppäsuon ympäristön suot Ruunasuo-Kolinsuo, Isterinsuo, Murtosuo-Kärppäsuo ym. FINIBA-alue Isterinjärven ympäristön suot (suojeluln ulkopuol. kohteita), ojittamattomia nevoja, pienvesiä. Kärppäsuo-Räinänsuo ls-alueen jatkeena ojittamattomia soita. Lukuisia hyviä/säilyviä ojittamattomia suokohteita, FINIBA-alueita suojelun ulkopuolella, alueella runsaasti poronhoidon kannalta tärkeitä suokohteita. Useita yhdistää lisäksi sijoittuminen laajan harjujakson yhteyteen. Pohjoisosan Epäilyksensuo erityisesti kahlaajalajistoltaan arvokas suokohde, vieressä myös inventoitu Paratiisinsuo (Repo & Auvinen 2011). 21699 Kärppäsuo-Räinänsuo, Tyräsuo 2 8 10 8 X X X X 26 15 Kollajan-Taipaleenharjun väliset suot Mielenkiintoinen kokonaisuus ojittamattomia aapasoita, jotka rajoittuvat lintujärviin. Osa alueen ojittamattomista soista kuuluu FINIBA-alueeseen Panumajärven ympäristön suot suojelun ulkopuolisina alueina. Laajoja aapoja, suo- kivennäismaamosaiikkia, pienvesiä. Iijoen vesistön keskeistä tulva-aluetta. Melko tiettömänä säilynyt aluekokonaisuus. 5897 0 1 3 4 16 Marikaisvaaran ympäristön suot Merkittävyyttä lisää rajoittuminen Olvassuon kokonaisuuteen. Laajahkoja ojittamattomia nevoja, puustoisia soita. Kivennäismaan ja suon mosaiikkia, suolampia. Marikaisvaaran reunamilla on lähteikköjä, mutta ojitukset ovat muuttaneet aluetta voimakkaasti. Alueella myös ojitettuja soita luonnonsuojelualueen ja ojittamattomien kohteiden välillä. Poronhoidon kannalta tärk itä suokohteita. 5526 Olvassuo 1 0 2 2 X X X 8 17 Jänessuon ympäristö Kalkkipitoiselle alueelle sijoittuvia suojelun ulkopuolisia ojittamattomia soita mm. Karahkalammenaapa ja Koirasuo sekä Hamarinjärven ja Isoahon ympäristö. Karahkalamminsuo, Koira uo sekä eteläpuolinen Leväsuo arvokkaita linnustokoht ita (Repo & Auvinen 2011). 9882 Jänessuo 1 16 1 18 18 Rimpijärvi-Uusijärven reuna- alueet Hyvin selväpiirteinen ja arvokas kokonaisuus. Käsittää Kauniinlammenaavan ja Pekkasuon aapa uot, jotka kuuluvat samaan kokonaisuuteen Rimpijärven-Uusijärven suojelualu en kanss . Yhteysmahdollisuus myös Veittiaavan suuntaan. Vyöhykkeen eteläosassa ojittamattomia suokohteita Pekkasuon ja Rimpijärven-Uusijärven välillä, kytkeytyneisyyden lisäämismahdollisuuksia. Poronhoidon kannalta tärkeitä suokohteita. 3243 Rimpijärvi-Uusijärvi, Veittiaapa, Pekkasuon luonnonsuojelualue 3 2 0 2 X X 9 19 Kuivaniemen pohjoisrannan suot Merenrannan läheisyydessä vyöhyke, jolla ojittamattomien soiden keskittymä, pienvesikohteita ja useita uhanalaisten lettolajien esiintymiä. Tärkeä suojelun ulkopuolinen maankohoamisrannikon soiden kehityssarjojen kokonaisuus. 1725 0 10 0 X 10 20 Myllykankaan suot Pienipiirteistä suomosaiikkia kallioisten metsäsaarekkeiden välissä. Alue rajautuu Tuuliaavan-Iso Heposuon luonnonsuojelualueeseen. Lähistöllä myös turvetuotantoalue. Erityistä arvoa aluekokonaisuudella on sijainti rannikon läheisyydessä. Arvokas maankohoamisrannikon soiden kehityssarjojen edustaja. 7272 Tuuliaapa-Iso Heposuo 1 1 2 X X X 7 X 22 Värkkisuon ympäristön suot FINIBA-alueeseen Panumajärven suot kuuluvia ojittamattomia kohteita keskeisten soidensuojelualueiden välissä: Hirvisuo, Kuusisuo-Hattusuo. Merkittävintä osaa valtiomaiden Värkkisuo ja Juurikkasuo sekä yksityismaiden Hannunsuo-Kirvesojan korpi. Erittäin keskeistä aluetta poronhoidon kannalta, runsaasti poroille tärkeitä suokohteita. Hautasuo ja Värkkisuo linnustoltaan merkittäviä suoalueita (Repo & Auvinen 2011). 28391 Hirvisuo, Kuusisuo - Hattusuo 2 13 3 7 X X X X 24 X 23 Olvassuon-Viinivaaran ympäristön suot Viinivaaran ympäristön ojittamattomia, suojelun ulkopuolisia soita kuuluu FINIBA- alueeseen Pudasjärven eteläiset suot. Merkittävin osa pohjoisosassa Viinivaaran ympäristön suot. Olvassuon, Niittysuo-Siiransuon, Kalliomaan, Hillikkosuon sekä Torvensuo-Viidansuon ls-alueiden välillä yhdistävänä alueena. Laaja aluekokonaisuus, porotaloudelle tärkeitä suokohteita. Mahdollisuuksia edistää suoj lualueid n välistä kytke tyneisyyttä. 41960 Niittysuo - Siiransuo, Hillikkosuo, Kalliomaa, Torvensuo - Viidansuo, Olvassuo 5 57 9 2 X X X 76 24 Suuri Hillasuo-Latvasuo allioisia saarekkeita, laajahkoja tilaltaan hyviä/säilyviä ojittam tt mia apasoita Yli- Utoksen pohjoispuolella. Iso Saarisuo-Jerusaleminsuon suojelualue 6 km päässä. L säksi lähellä Iso Joutensuon suoj lualue, joka kaipaisi täydennystä (mm. pohjoisp olella hyvin edustava korpial e). Laajoja ojittamattomia suoalueita, runsaasti uhanalaisten lettolajien havaintopaikkoja. 5693 0 11 3 14 K oi lli sm aa O ul un ka ar i Metlan työraportteja 258 http://www.metla.fi/julkaisut/workingpapers/2013/mwp258.htm 74 1 A B C D E F G H I J K L M N O P Q R Se ut uk un na t Tä rk ei m m ät se ut uk un ni tta in K oh de nu m er o N im i Pe ru st el ut al a ha Lu on no ns uo je lu - al ue id en n im et Su oj el ua lu ei ta k pl U ha na la is te n su ol aj ie n ha va in to -p ai kk oj a, k pl H yv iä / s äi ly vi ä oj itt am at to m ia s uo - la ik ku ja , k pl Po ro ta lo ud el le tä rk . K oh te ita (N ys tr öm y m . 20 11 ) To im en pi de ta rp ei ta LK _I (R eh el l 2 01 1) To im en pi de ta rp ei ta LK _I I ( R eh el l 2 01 1) To im en pi de -ta rp ei ta LK _I II (R eh el l 2 01 1) K yt ke yt yn ei sy yd en lis ää m is ta vo itt ei ta su oj el ua lu ei lla (R eh el l 20 11 ) Vi rk is ty sr ei tit le ik ka av at O sa a lu ee st a 5k m sä te el lä a su tu sk es k. Pr io ris oi nn in p is te yt ys 31 32 33 34 35 36 37 38 39 40 41 42 X 60 Kansannevan ympäristön suot Laajoja ojittamattomia nevoja useiden merkittävien ls-alueiden välillä. Maakunnan eteläosan parhaiten säilynyt aapasoiden ryhmä. Jonkinlaisena keskuksena Kansannevan suojelualue. Kohteita mm. Tattari-, Lähde-, Kurki- ja Talasneva sekä Peurasuo, Iso-Oulainen, Haaposuo ja Iso Mätässuo. Tilaltaan vielä hyvin säilyneitä ja laajoja. Alueella myös suojelun ulkopuolisia uhanalaisten suolajien havaintopaikkoja. Tattarineva vähintään maakunnallisesti arvokas lintusuo, myös lähistön Heinäneva linnustoltaan kohtalaisen arvokas (Repo & Auvinen 2011). 31036 Iso Suksineva-Ahvenjärvenneva, Kansanneva- Kurkineva-Muurainsuo, Kinkerisaarenneva, Itämäki-Eteläjoki, Mäykänaho 5 35 5 X X X X X 69 61 Törmäsenrimmen-Kolkannevan ympäristön suot Saarineva, Törmäsensuo ym. Törmäsenrimmen-Kolkannevan ympäristön 50-100 ha laajuisia ojittamattomia suoalueita. Vaikka ojitukset erottavat varsinaisesta suojelualueesta, kohteilla merkitystä tukialueina. Mahdollisuuksia suojelukokonaisuuden täydentämiseen. 6450 Törmäsenrimpi-Kolkanneva 1 6 0 X X 10 62 Isoneva Sirpaleisten ojittamattomien alueiden rykelmä SIikajoen eteläpuoella. Ympäristö kauttaaltaan ojitettua. 1558 0 0 0 X 1 63 Uljuan ympäristön suot Uljuan tekojärven ympäristön ojittamattomia suoalueita. Näistä 2 laajinta yhteensä yli 100 ha ja arvioitu tilaltaan hyviksi/säilyviksi (SYKE). Paikallisesti arvokkaita suokohteita. 4443 0 0 2 X 3 X 64 Haapaveden lintuvesien ympäristön suot Mm. Isoneva, Salmenrimpi, Rahkaneva, Hangasneva, Tervakorpi, Iso Hakkaranneva. Haapaveden lintuvedet ja suot -ls.alueen läheisyydessä usean ojittamattoman suon rypäs. Arvokkaita suojelukohteiden tukialueita. 13362 Hirvineva, Haapaveden lintuvedet 2 2 5 X X X 15 X 50 Etelä-Sydänmaan ympäristön suot Etelä-Sydänmaan suojelualueen ympäristön suo-, lampi- ja kangasmetsämosaiikkia, vaihtelevia soita moreenikumparemaastossa. Kivennäismaat louhikkoisia. Soilla ajouria/talvitien paikkoja. Suojelukokonaisuuden täydentämismahdollisuuksia. 5445 Etelä-Sydänmaa 1 5 0 X X 8 51 Korpineva-Kokkoneva-Jonasuo Seutukunnan S-osan ainoita ojittamattomia soita. Ojitukset erottavat alueet toisistaan, laajimmilla osilla suon rakenne ja toiminta vielä säilynyt. Tilaltaan hyviksi/säilyviksi luokiteltuja kohteita. Välialueiltakin voisi löytyä esim. korpia. 2675 Lehtoniemi 1 0 2 3 X 52 Tervanevan-Sivakkanevan ympäristön suot Terva-, Parkon-, Juurikka-, Joki- ja Haapaneva. Lslueiden ympäristössä 3-4 km säteellä ojittamattomia kohteita. Lähiseutujen laajimpia ojittamattomia suojelun ulkopuolisia soita. Pitkäkankaan harju ja sen pohjoispuoliset suot muodostavat mielenkiintoisen kokonaisuuden, josta tosin pääosa ojitettu. Ympäristöltään ojitettuja, mutta suon rakennepiirteet vielä säilyneet. Uhanalaisten suolajien havaintopaikkoja. 11069 Iso Karsikkoneva, Tervaneva-Sivakkaneva 2 3 1 X X X 10 X 53 Nurmesjärven ympäristön suot Ojituksien ympäröimiä suoalueita Pyhäjärven luoteisosassa 1-3 km etäisyydellä toisistaan. Arvokkaana lintujärvenä tunnetun Nurmesjärven ls-alueen läheisyydessä. Lähiseutujen laajimpia ojittamattomia suokohteita suojelualueiden ulkopuolella. 2838 Nurmesjärvi 1 2 1 4 54 Kotaneva Seutukunnan pohjkoisosan ainoita ojittamattomia soita. Ojitusten ympäröimä, n. 75 ha laajuinen avosuo, jolla suon rakennepiirteet ilmakuvatarkastelun perusteella kohtalaisesti säilyneet. Tilaltaan säilyväksi luokiteltu kohde. 762 0 0 1 1 X 55 Haudannevan ympäristön suot Mm. Vihtaneva, Leväsuo, Haukineva. Ojittamattomia suokohteita ja uhanalaisten lajien havaintopaikkoja Haudannevan ls-alueen ympäristössä. Vihtaneva linnustoltaan monipuolinen aapasuo (Repo & Auvinen 2011). 7760 Haudanneva 1 9 0 X X X 14 56 Lohvanjärven-Särkijärven väliset suot Lohvanjärven ja Särkijärven laskettujen järvien ls-alueiden väliin jäävä suojuotti, jolla vielä ojittamatonta suota, mahdollinen uhanal. lajin elinympäristö. Suojelualueiden kytkeytyneisyyden edistämismahdollisuuksia. 524 Särkijärvi-Lohvanjärvi 1 1 0 X 2 N iv al a- H aa pa jä rv i H aa pa ve si 1 A B C D E F G H I J K L M N O P Q R Se ut uk un na t Tä rk ei m m ät se ut uk un ni tta in K oh de nu m er o N im i Pe ru st el ut al a ha Lu on no ns uo je lu - al ue id en n im et Su oj el ua lu ei ta k pl U ha na la is te n su ol aj ie n ha va in to -p ai kk oj a, k pl H yv iä / s äi ly vi ä oj itt am at to m ia s uo - la ik ku ja , k pl Po ro ta lo ud el le tä rk . K oh te ita (N ys tr öm y m . 20 11 ) To im en pi de ta rp ei ta LK _I (R eh el l 2 01 1) To im en pi de ta rp ei ta LK _I I ( R eh el l 2 01 1) To im en pi de -ta rp ei ta LK _I II (R eh el l 2 01 1) K yt ke yt yn ei sy yd en lis ää m is ta vo itt ei ta su oj el ua lu ei lla (R eh el l 20 11 ) Vi rk is ty sr ei tit le ik ka av at O sa a lu ee st a 5k m sä te el lä a su tu sk es k. Pr io ris oi nn in p is te yt ys 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 39 Sivakkaneva (Oulainen) Erillinen kohde. Harvapuustoinen rahkainen, n. 80 ha laajuinen avosuo ojitusalueiden keskellä. Suolla ajouria/talvitien paikkoja. Lähiseutujen ainoita ojittamattomia suoalueita. 496 0 0 1 1 40 Juvinrahka-Karhunrahka 2 ojittamatonta, harvapuustoista avosuoaluetta kallioisessa maastossa. Karhunrahka SYKE:n arvioinnissa hyvä/säilyvä kohde. Ympäristö viljelysmaata ja asutusta. Lähiseutujen laajimpia ojittamattomia suokohteita. 349 0 0 1 X 2 41 Sivakkaneva (Alavieska) Ojitusten ympäröimä avosuoalue. Lähiseutujen laajin yhtenäinen pääosin ojittamaton suoalue. 2024 0 0 1 X X 3 X 42 Jäkälänevan ympäristö Jäkälänevan suojelualueen viereisiä ojittamattomia, tilaltaan hyviä/säilyviä suokohteita. Kivikkoisia kivennäismaasaarekkeita ympäristössä. Mahdollisuuksia suojelukokonaisuuden täydentämiseen. 1207 Jäkäläneva 1 3 1 X 8 43 Lähdeneva-Kirkkoneva Laajahko, vain reunoilta ojitettu keidassuoalue asutuksen ja peltojen keskellä. Tilaltaan hyviksi/säilyviksi arvioituja kohteita. Kivennäismaasaarekkeet hakattu. Uhanalaisten suolajien havaintopaikkoja suojelualueiden ulkopuolella. 1665 0 1 2 X 4 X 44 Kauhaneva-Rahkonneva Mällinevan ls-alueen ympäristössä ainoita ojittamattomia suokohteita. Pääosin avosoita ja suolampia. Rahkoneva Mällinevan suojelualueiden lähellä. Etenkin Kauhanevan ympäristön metsäsaarekkeet hyvin louhikkoisia, osin hakattu. Ympäröivät suoalueet ojitettu. Suojelukokonaisuuden täydentämismahdollisuuksia. 6535 Iso Mällineva-Pieni Mällineva 1 6 1 X 9 45 Aartaminneva Laaja, erillinen ojittamaton suoalue Aartaminjärven eteläreunalla. Rannoilla loma- asutusta. Lähiseutujen laajimpia ojittamattomia kokonaisuuksia. 556 0 0 0 0 46 Kortejärven-Särkijärven ympäristön suot Kortejärven vesijättöalue nykyisellään luhtaa, ei alkuperäinen suokohde. Särkijärven länsipuolella ojittamattomia avosuoalueita vielä jäljellä (Ahmanräme, Ahmanneva, Korppiräme, Särkiräme) . Tärkeitä kohteita ympäristön korkeaan ojitusasteeseen nähden. 1737 0 0 1 1 47 Maansydämen ympäristön suot Pienialaisia ojittamattomia suojuotteja Maansydämen järven N-puolella. Lähistöllä leirintäalue ja virkistyskäyttöä (pitkospuureiittejä, laavu). Maisemallisesti tärkeä alue. W-puolella 5 km säteellä pääosin pienvesiin liittyviä ojittamattomia suoalueita. 3452 0 0 0 X X 2 X 48 Kivinevan ympäristön suot Kivinevan ls-alueen N-puolelle sijoittuvia ojittamattomia kohteita, Kolmisopenneva ja Tynnyrilamminneva hyviksi/säilyviksi luokiteltuja. Mukana myös Pitkäjärven rantasoita. Suojelukokonaisuuden täydentämismahdollisuuksia, lähiseutujen ainoita ojittamattomia kohteita. 8688 Kivinevan alue, Kokonniemen lehmukset 2 0 3 X X X 9 X 49 Pesänevan-Pitkänevan-Välinevan ympäristön suot Juurikkaneva, Niinineva, Mutkalampinneva ym. Välinevan, Pesänevan ja Pitkänevan ls-alueiden ympäristöön sijoittuvia suoalueita. Pääosin ojitusten ympäröimiä ja rajaamia, joissa kuitenkin laajimmat osat säilyneet kohtalaisesti. Suojelualueiden kytkeytyneisyyttä mahdollista edistää. 8083 Pesäneva, Pitkäneva, Välineva, Vihtanevan aarnimetsä, Jämsänkallio 5 5 0 X X X 15 33 Kärsämänjokivarren suot Mm. Hättiönneva, Hartaanselänneva. Lähiseutujen laajimpia ojittamattomia kohteita. Ojitusalueet ympäröivät, mutta soiden keskiosissa ominaispiirteet vielä kohtalaisesti säilyneet. Karuja, rahkaisia suoalueita, maisemallisesti tärkeitä. 2107 0 0 0 X 1 34 Matkusnevan ympäristön suot Pikarineva-Suninneva, Honkaneva ,Huhtineva, Tapaninneva, Kaitaanneva, Saareksenjärven rantasuot. Ojitusten ympäröimiä avosuoalueita. N-puolella Matkusneva-Ukonvaajannevan ls-alue. Lähiseutujen ainoita ojittamattomia alueita. Mahdollisuuksia suojelukokonaisuuden yhtenäistämiseen, mahdollisesti ennallistamistarvetta. Pikarineva linnustoltaan monipuolinen kohde (Repo & Auvinen 2011). 4235 Matkusneva-Ukonvaajanneva 1 0 0 X 2 57 HIrsinevan ympäristön suot Ojittamattomia suoalueita, S-puolella Hirsinevan ls-alue, jota kohteet tukevat. Suon rakennepiirteet vielä kohtalaisesti säilynet, osalla kohteista rimpisiäkin osia. Suojelukokonaisuuden tukialueita, alueellisesti tärkeitä kohteita. Mm. Hankilanneva, Rahkaneva ja Teerineva linnustoltaan monipuolisia kohteita (Repo & Auvinen 2011). 6126 Hirsineva 1 0 1 X X X 6 X 58 Iso Lamujärven lounaispuolen suot Lauttanevan, Kärsämäenjärvien ja Karppinevan ls-alueet monimuotoisuuden ydinalueina. 50-100 ha laajuisia ojittamattomia kohteita 1-2 km päässä toisistaan. Mm. Iso Hangasneva, Kuohuneva. Ojittamattomien soiden ketju, mahdollisuuksia suojelualueiden kytkeytyneisyyden parantamiseen. 8149 Lauttaneva, Kärsämäenjärvet, Kärppineva 3 11 1 X X 17 X 59 Pyhännän-Piippolan-Kärsämäen rajasuot Laaja alue, jolla useita laajahkoja ja/tai tilaltaan hyviksi/säilyviksi arvioituja suokohteita: Mm. Savi-, Rimpi-, Teeri-, Pitkä-, Soidin- Rimmin- ja Kotasalmenneva. Ydinalueina Pellikaisennevan ja Kivijärven ls-alueet. 28085 Pellikaisenneva, Kivijärvi 2 1 5 X X 10 Yl iv ie sk a -S iik al at va 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 A B C D E F G H I J K L N O P Q R Se ut uk un na t Tä rk ei m m ät se ut uk un ni tta in K oh de nu m er o N im i Pe ru st el ut al a ha Lu on no ns uo je lu - al ue id en n im et Su oj el ua lu ei ta k pl U ha na la is te n su ol aj ie n ha va in to -p ai kk oj a, k pl H yv iä / s äi ly vi ä oj itt am at to m ia s uo - la ik ku ja , k pl Po ro ta lo ud el le tä rk . K oh te ita (N ys tr öm y m . 20 11 ) To im en pi de ta rp ei ta LK _I (R eh el l 2 01 1) To im en pi de ta rp ei ta LK _I I ( R eh el l 2 01 1) To im en pi de -ta rp ei ta LK _I II (R eh el l 2 01 1) K yt ke yt yn ei sy yd en lis ää m is ta vo itt ei ta su oj el ua lu ei lla (R eh el l 20 11 ) Vi rk is ty sr ei tit le ik ka av at O sa a lu ee st a 5k m sä te el lä a su tu sk es k. Pr io ris oi nn in p is te yt ys X 1 Oul ngan alueen suot Suomen ja Euroopan tasolla merkittävimpiä ja monipuolisimpia lettojen keskittymiä, ansallispuiston ympäristössä erittäin merkittäviä s okohteita suojelun ulkop olellakin. Mm. Isokuusikon alueella ja puiston lounais- ja eteläpuolella. 47522 Oulanka,Oravisuo, Harjasuo- Laurinkorpi,Kumpuvaaran suot,Paljakan metsät,Elijärvi&Haukilampi,Kokkojärvi- Kuivajärvi, Oulanka, Kuusinkijoen ls-alue, Juhtivaaran suo 9 375 1 X X 388 X 2 Ala-Kitkan NW-puolen suot Soiden, metsien, jokien, purojen ja lampien mosaiikkia. Suot melko luonnontilaisia karttatarkastelulla. Ojituksia siellä täällä, laajoja osia ojittamatta. Keskellä Ahvenvaaran ls-alue, Sukerijärven l-puisto. Tiet halkovat aluetta. Lajihavaintoja, tilaltaan hyviksi arvioituja suolaikkuja. 30324 Sukerijärvi, Pöytisjärvi, Kätkytvaara, Ahvenvaara 4 6 16 X X 28 3 Särkiluoman-Riekin suot Laajahkoja ojittamattomia alueita, jotka tilaltaan hyviä/säilyviä, soiden ja metsien mosaiikkia ja vaihettumisvyöhykkeitä. Puroja, puustoisia soita. 6164 0 1 6 X 8 X 4 Länsi-Kuusamon suot (Kuivasenvaara) Laajahkoja ojittamattomia soita, puustoisia soita, lampia. Metsissä laajoja hakkuita. Lohivaaran, Pötkönsuon ja Matalaselän suojelualueet. Vesistöjen välistä suo-metsä -mosaiikkia. Ojittamattomia, tilaltaan hyviä/säilyviä suolaikkuja. 35497 Lohivaara, Pötkönsuo, Matalaselkä ym. lintuvesi 3 5 18 26 X 5 Koston- ja Irnijärven väliset suot Laajahko alue, jolla keskittymä tilaltaan hyvä/säilyviä ojittamattomia soita, pohjoisessa Isosuo-Kivisuon ls-alue ja idässä Etelä-Kuusamon metsien suojelualue. Metsäautoteiden halkomaa aluetta, mutta suoalueet laajahkoja (100-200ha). 30001 Isosuo-Kivisuo, Etelä-Kuusamon vanhat metsät 2 7 15 X X X 28 6 Irnijärven eteläpuolen suot Melko yhtenäinen suo-kivennäismaamosaiikki, suot ojittamattomia ja tilaltaan arvioitu hyviksi/säilyviksi. Lähistöllä laajoja suojelualueita.Alueella tehty hakkuita ja metsäautoteitä. 7784 Etelä-Kuusamon vanhat metsät, Hossan järvet 2 1 9 X X 15 7 Jokijärven ja Kurtin väliset suot Hyviä/säilyviä ojittamattomia soita kivennäismaasaarekkeiden väleissä. Pienvesikohteita.Tervajärven-Ouvonsuon sekä Maijanlammen suojelualueet lähialueella. Iijoen yläosan suurten järvien välisiä laajoja suoalueita. 13516 Maijanlampi, Tervajärvi-Ouvonsuo 2 7 10 X X 21 8 Turusenvaara-Joutensuo, Tiikkajansuo-Tämppelinsuo Vieressä Lauttasuon ls-alue. Laajahko ojittamaton alue, luonnonpuroja ja lampia. Osin Oulunkaaren seutukunnan puolella. 2198 Lauttasuo 1 1 3 5 9 Karsikkojoen ymp. suot Ojittamattomia soita, rinnesoita. Jokivarressa ojituksia. Lähistöllä Puntarivaaran ls- alue. Korpijoen latvojen laajoja suoalueita. Ilmakuvatarkastelun perusteella soiden rakennepiirteet vielä melko hyvin säilyneet; SYKEn aineistossa tilaltaan hyviä soita. 5230 0 4 3 7 10 Seiterinsuo-Kuittariaapa Laajoja ojittamattomia alueita, rimmikkoa, luonnonpuroja/ojia. Ympäristöltään ja sijainniltaan malko koskematon suokokonaisuus, johon liittyy harvapuustoisia osia ja pienvesiä. 2314 0 0 1 1 11 Kivarinjoen suot Ohtosensuon ja Lavansuon W-puolisia ojittamattomia suoalueita, jotka kuuluvat suojelun ulkopuolisina kohteina FINIBA-alueeseen Kivarinjoen suot. Mahdollisuuksia suojelukokonaisuuden laajentamiseen FINIBA-alueiden osalta. Uhanal. suolajien havaintopaikkoja. Sis. Ohtavaaran suojellun kokonaisuuden sekä sen lisäksi Iso- Kontiosuon, joka on edustava aapasuo. Ohtavaaran pohjoisrajoilla rajausten tarkistamistarpeita. 6892 Ohtosensuo, Lavansuot 2 7 0 3 X 11 X 12 Livojokivarren suot Suojelun ulkopuolisia ojittamattomia suokohteita FINIBA-alueella Livojoen alajuoksun suot. Tilaltaan hyviksi/säilyviksi arvioituja ojittamattomia ja edustavia aapasuokohteita. Neljää merkittävää soidensuojelualuetta yhdistävä alue. Suojelualueiden kytkeytyneisyyden kannalta keskeinen alue, lisäksi vaikuttavat suoraan Livojoen vesistöön. Lajihavaintopaikkoja ja hyviä/säilyviä suokohteita. 16329 Karhusuo, Kaakkurinrimmet, Soininsuo- Kapustasuo, Kaahlo-oja - Susisuo 4 11 6 1 X X X 26 13 Litokaira S-puoliset reuna- alueet Litokairan laajaan kokonaisuuteen liittyviä edustavia aapasoita, erityisesti FINIBA- alueen suojelun ulkopuoliset osat ja läheiset ojittamattomat suoalueet. Avosoita, pienvesiä. FINIBA-alueelle sijoittuva turpeenottoalue, jälkikäyttö suunniteltava linnustoa tukevaksi. Mahdollisuksia suojelukokonaisuuden laajentamisen FINIBA- alueiden osalta. Mm. Iso Teerisuon alue keskittymän eteläosassa on arvokas lintusuo (Repo & Auvine 2011) 9359 Sumusuo, Litokaira, Puolakkavaara, Törmän vanhan metsän luonnonsuojelualue 4 4 1 X X X 13 X 14 Kärppäsuon ympäristön suot Ruunasuo-Kolinsuo, Isterinsuo, Murtosuo-Kärppäsuo ym. FINIBA-alue Isterinjärven ympäristön suot (suojeluln ulkop ol. kohteita), ojittamattomia nevoja, pienvesiä. Kärppäsuo-Räinänsuo ls-alu en jatkeena ojittamattomia soita. Lukuisia hyviä/säilyviä ojittamattomia suokohteita, FINIBA-alueita suojelun ulkopuolella, alueella runsaasti poronhoidon kannalta tärkeitä suokohteita. Useita yhdistää lisäksi sijoittuminen laajan harjujakson yhteyteen. Pohjoisosan Epäilyksensuo erityisesti kahlaajalaj stoltaan arv kas su kohde, vieressä myös inventoitu Paratiisinsu (Repo & Auvinen 2011). 21699 Kärppäsuo-Räinänsuo, Tyräsuo 2 8 10 8 X X X X 26 15 Kollajan-Taipaleenharjun väliset suot Mielenkiintoinen kokonaisuus ojittamattomia aapasoita, jotka rajoittuvat lintujärviin. Osa alueen ojittamattomista soista kuuluu FINIBA-alueeseen Panumajärven ympäristön suot suojelun ulkopuolisina alueina. Laajoja aapoja, suo- kivennäismaamosaiikkia, pienvesiä. Iijoen vesistön keskeistä tulva-aluetta. Melko tiettömänä säilynyt aluekokonaisuus. 5897 0 1 3 4 16 Marikaisvaaran ympäristön suot Merkittävyyttä lisää rajoittuminen Olvassuon kokonaisuuteen. Laajahkoja ojittamattomia nevoja, puustoisia soita. Kivennäismaan ja suon mosaiikkia, suolampia. Marikaisvaaran reunamilla on lähteikköjä, mutta ojitukset ovat muuttaneet aluetta voimakkaasti. Alueella myös ojitettuja soita luonnonsuojelualueen ja ojittamattomien kohteiden välillä. Poronhoidon kannalta tärkeitä suokohteita. 5526 Olvassuo 1 0 2 2 X X X 8 17 Jänessuon ympäristö Kalkkipitoiselle alueelle sijoittuvia suojelun ulkopuolisia ojittamattomia soita mm. Karahkalammenaapa ja Koirasuo sekä Hamarinjärven ja Isoahon ympäristö. Karahkalamminsuo, Koirasuo sekä eteläpuolinen Leväsuo arvokkaita linnustokohteita (Repo & Auvinen 2011). 9882 Jänessuo 1 16 1 18 18 Rimpijärvi-Uusijärven reuna- alueet Hyvin selväpiirteinen ja arvokas kokonaisuus. Käsittää Kauniinlammenaavan ja Pekkasuon aapasuot, jotka kuuluvat samaan kokonaisuuteen Rimpijärven-Uusijärven suojelualueen kanssa. Yhteysmahdollisuus myös Veittiaavan suuntaan. Vyöhykkeen eteläosassa ojittamattomia suokohteita Pekkasuon ja Rimpijärven-Uusijärven välillä, kytkeytyneisyyden lisäämismahdollisuuksia. Poronhoidon kannalta tärkeitä suokohteita. 3243 Rimpijärvi-Uusijärvi, Veittiaapa, Pekkasuon luonnonsuojelualue 3 2 0 2 X X 9 19 Kuivaniemen pohjoisrannan suot Merenrannan läheisyydessä vyöhyke, jolla ojittamattomien soiden keskittymä, pienvesikohteita ja useita uhanalaisten lettolajien esiintymiä. Tärkeä suojelun ulkopuolinen maankohoamisrannikon soiden kehityssarjojen kokonaisuus. 1725 0 10 0 X 10 20 Myllykankaan suot Pienipiirteistä suomosaiikkia kallioisten metsäsaarekkeiden välissä. Alue rajautuu Tuuliaavan-Iso Heposuon luonnonsuojelualueeseen. Lähistöllä myös turvetuotantoalue. Erityistä arvoa aluekokonaisuudella on sijainti rannikon läheisyydessä. Arvokas maankohoamisrannikon soiden kehityssarjojen edustaja. 7272 Tuuliaapa-Iso Heposuo 1 1 2 X X X 7 X 22 Värkkisuon ympäristön suot FINIBA-alueeseen Panumajärven suot kuuluvia ojittamattomia kohteita keskeisten soidensuojelualueiden välissä: Hirvisuo, Kuusisuo-Hattusuo. Merkittävintä osaa valtiomaiden Värkkisuo ja Juurikkasuo sekä yksityismaiden Hannunsuo-Kirvesojan korpi. Erittäin keskeistä aluetta poronhoidon kannalta, runsaasti poroille tärkeitä suokohteita. Hautasuo ja Värkkisuo linnustoltaan merkittäviä suoalueita (Repo & Auvinen 2011). 28391 Hirvisuo, Kuusisuo - Hattusuo 2 13 3 7 X X X X 24 X 23 Olvassuon-Viinivaaran ympäristön suot Viinivaaran ympäristön ojittamattomia, suojelun ulkopuolisia soita kuuluu FINIBA- alueeseen Pudasjärven eteläiset suot. Merkittävin osa pohjoisosassa Viinivaaran ympäristön suot. Olvassuon, Niittysuo-Siiransuon, Kalliomaan, Hillikkosuon sekä Torvensuo-Viidansuon ls-alueiden välillä yhdistävänä alueena. Laaja aluekokonaisuus, porotaloudelle tärkeitä suokohteita. Mahdollisuuksia edistää suojelualueiden välistä kytkeytyneisyyttä. 41960 Niittysuo - Siiransuo, Hillikkosuo, Kalliomaa, Torvensuo - Viidansuo, Olvassuo 5 57 9 2 X X X 76 24 Suuri Hillasuo-Latvasuo Kallioisia saarekkeita, laajahkoja tilaltaan hyviä/säilyviä ojittamattomia aapasoita Yli- Utoksen pohjoispuolella. Iso Saarisuo-Jerusaleminsuon suojelualue 6 km päässä. Lisäksi lähellä Iso Joutensuon suojelualue, joka kaipaisi täydennystä (mm. pohjoispuolella hyvin edustava korpialue). Laajoja ojittamattomia suoalueita, runsaasti uhanalaisten lettolajien havaintopaikkoja. 5693 0 11 3 14 K oi lli sm aa O ul un ka ar i Liite 3. jatkuu 75 Metlan työraportteja 258: 75–111 Pohjois-Pohjanmaan turvemaiden kasvihuonekaasutaseet Kari Minkkinen1,2 ja Paavo Ojanen2 1Metsäntutkimuslaitos, Paavo Havaksen tie 3, PL 413, 90014 Oulun yliopisto, 2Helsingin yliopisto, Metsätieteiden laitos Metlan työraportteja 258 Soiden ekosysteemipalvelut ja maankäytön suunnittelu – tuloksia soisimmasta Suomesta http://www.metla.fi/julkaisut/workingpapers/2013/mwp258.htm Metlan työraportteja 258 http://www.metla.fi/julkaisut/workingpapers/2013/mwp258.htm 76 Sisällys 1 Johdanto ..................................................................................................................77 1.1 Tutkimuksen tavoitteet ................................................................................................... 78 2 Aineistot ja laskennat .............................................................................................78 2.1 Pinta-ala-aineistot, metsäojitetut ja ojittamattomat ........................................................ 78 2.2 Puustot ............................................................................................................................ 79 2.3 Maaperän hiilitase ja KHK-päästöt ................................................................................ 80 2.3.1 Hiilimäärät ............................................................................................................ 80 2.3.2 Päästöt – metsäojitetut suot .................................................................................. 80 2.3.3 Päästöt – luonnontilaiset suot ............................................................................... 81 2.4 Turvetuotanto .................................................................................................................. 82 2.4.1 Turvetuotannon jälkikäyttöskenaariot .................................................................. 82 2.5 Suopuustojen kehitysskenaariot (Olli Salminen ja Risto Sievänen, 2011)..................... 83 3 Tulokset ...................................................................................................................84 3.1 Turvemaiden pinta-alat ja hiilimäärät Pohjois-Pohjanmaalla......................................... 84 3.2 Metsäojitetut ja luonnontilaiset ...................................................................................... 84 3.2.1 Metsänkasvatuskelvottomat ojitetut suot ............................................................. 85 .2.2 Turvetuotanto ....................................................................................................... 85 3.3 Turvemaiden hiilitaseet ja KHK-taseet .......................................................................... 86 3.3.1 Maaperän eli turpeen päästöt................................................................................ 86 3.3.2 Puustot .................................................................................................................. 88 3.3.3 Turve ja puustot yhteensä ..................................................................................... 89 3.3.4 Metsänkasvatuskelvottomat ojitetut suot ............................................................. 89 3.3.5 Turvetuotantoalueet .............................................................................................. 90 3.3.6 Turvetuotantoalueiden jälkikäyttöskenaariot ....................................................... 91 3.4 Suopuustojen kehitysskenaariot ..................................................................................... 91 3.5 Maaperän päästöt muuttuvassa ilmastossa ..................................................................... 93 Viitteet ...........................................................................................................................93 Liite1. Liitetaulukot ......................................................................................................96 Liite 2. .........................................................................................................................111 3 Metlan työraportteja 258 http://www.metla.fi/julkaisut/workingpapers/2013/mwp258.htm 77 1 Johdanto Pohjois-Pohjanmaan maakunta muodostaa Suomen runsassoisimman metsäkeskusalueen. Yli puolet (52 %) maakunnan metsätalouden maan pinta-alasta on turvemaata, eli ojitettua ja ojit- tamatonta suota (Metsätilastollinen vuosikirja 2010). Maakunnan energiantuotannosta yli 90 % tuotetaan polttamalla turvetta, ja tuotannossa on ollut vuosittain n. 27 000 ha turvemaita (Pohjois- Pohjanmaan kasvihuonekaasutase 2007). Muun muassa näistä syistä soilla ja soiden maankäytöl- lä on erityisen suuri vaikutus maakunnan maankäytön kasvihuonekaasujen (KHK) taseisiin. Soilla on kahdensuuntainen vaikutus KHK-taseisiin ja sitä kautta ilmastoon. Luonnontilaiset suot toimivat hiilidioksidin (CO2) nieluina, koska vain osa kasvien sitomasta hiilidioksidista vapau- tuu takaisin ilmakehään. Suon märissä vähähappisissa oloissa kasvinosat maatuvat hyvin hitaasti ja tämä hiiliylijäämä kertyy maahan turpeen muodossa. Toisaalta soilla syntyy ja ilmakehään va- pautuu hajotustuotteena metaania (CH4), joka on hiilidioksidia voimakkaampi kasvihuonekaasu. Kolmatta yleistä kasvihuonekaasua, typpioksiduulia (N2O) vapautuu luonnontilaisilta soilta vain hyvin pieniä määriä. Luonnontilaisen suon kasvihuonekaasuvaikutus on siis lähinnä hiilidioksi- din ja metaanin aiheuttama yhdysvaikutus, jossa hiilidioksidin sitominen viilentää ilmastoa ja me- taanin vapautuminen lämmittää sitä. Osa turpeeseen sitoutuneesta hiilestä kulkeutuu pois suolta veden mukana huuhtoutumalla, ja ha- jotessaan muodostanee kasvihuonekaasuja jossain vesiekosysteemissä (ojat, joet, järvet, meret). Huuhtoutuvan hiilen kohtalosta on kuitenkin hyvin vähän kvantitatiivista tietoa, eikä sitä yleen- sä lasketa alkuperäisen ekosysteemin kasvihuonekaasutaseisiin. Suon hiilitaseeseen se sen sijaan vaikuttaa, mikäli suon hiilitasetta arvioidaan kaikkien hiilivirtojen summana. Huuhtoutuvan hii- len määrä ei ole välttämättä suuri, mutta se saattaa olla merkittävä tekijä taseessa, jos hiilikaasu- jen tase on lähellä nollaa, kuten se usein on. Maankäytöllä aiheutetaan muutoksia suoekosysteemin hiili- ja KHK-dynamiikkaan. Metsäojitus, eli suon kuivattaminen ojittamalla metsätaloutta varten, kiihdyttää maan orgaanisen aineen hapel- lista hajotusta sekä puuston kasvua ja kariketuotosta. Mikäli hajotus kiihtyy enemmän kuin kas- villisuuden tuotos, suo muuttuu hiilen nielusta hiilen lähteeksi. Useimmiten puuston tuotos kui- tenkin kompensoi kiihtyneen hajotuksen, ja suot pysyvät hiilen nieluina niin kauan kuin puut kasvavat. Koska puusto metsätalouden käytössä olevalla maalla kuitenkin korjataan lopulta hak- kuissa pois, poistetaan suolta sinne kertynyttä hiiltä, ja tämä tulee käsitellä osana suon hiilitaset- ta. Jotta saadaan oikea käsitys metsäojituksen vaikutuksesta suon hiilitaseeseen, tulee muutoksia tarkastella yli useamman kiertoajan. Osa puuston tuotoksesta ohjautuu karikkeena suon pinnalle ja osa juuristokarikkeena syvemmälle turpeeseen. On havaittu, että osalla metsäojitetuista soista (karut suot) tämä kariketuotos kompen- soi maan kiihtyneen hajotuksen, ja näillä soilla myös maan hiilitase pysyy nielun puolella (Lo- hila ym. 2011, Ojanen ym. 2011). Karuilla soilla ojituksella aikaansaatu kuivatus on usein mel- ko huono, mikä pitää hapellisen hajotuksen vähäisempänä, kuin optimioloissa olisi mahdollista. Ojitus vähentää metaanipäästöjä soilta, koska suon pintaan syntyy paksumpi hapellinen kerros, jossa alempana syntynyt ja ylöspäin kulkeutuva metaani hapettuu hiilidioksidiksi. Myös syväjuu- risten suokasvien (sarat) häviäminen vaikuttaa merkittävästi metaanipäästöjen pienenemiseen. Jos suon kuivatuksen jälkeinen kasvillisuuskehitys johtaa turvekangasasteeseen asti, päästöt lop- puvat useimmiten kokonaan ja turvemaasta tulee metaanin nielu (Ojanen ym. 2010). Metlan työraportteja 258 http://www.metla.fi/julkaisut/workingpapers/2013/mwp258.htm 78 Typpioksiduulipäästöt kasvavat ojituksen jälkeen lähinnä rehevillä turvemailla, koska typpiok- siduulin muodostumiseen tarvitaan hapen lisäksi typpeä lähinnä nitraatin tai nitriitin muodossa. Karuilla soilla typpi on sitoutuneena orgaaniseen ainekseen. Yleisimmin typpioksiduulia muo- dostuu turvemailla denitrifikaatioprosessissa. Metsäojitusalueilta vapautuvan typpioksiduulin määrät ovat pieniä, mutta koska typpioksiduulin kasvihuonevaikutus on n. 300 kertaa hiilidioksi- dia voimakkaampi, osalla ojitusalueista myös N2O-päästöillä on merkitystä (Ojanen ym. 2010). Ojitetuilta suopelloilta sen sijaan typpioksiduulipäästöt voivat olla hyvin korkeita (Maljanen ym. 2007), johtuen pääosin lannoittamalla aikaan saadusta mineraalitypen suuresta määrästä sekä tur- peen tiiviistä rakenteesta. Ojitus lisää vain hieman huuhtoutuvan hiilen määrää (Sallantaus 1994). Tämä johtuu siitä, että vaikka paljastetusta turvepinnasta (ojista) huuhtoutuminen lisääntyy, soita ympäröivien ojien vuoksi soiden turvekerroksia huuhtelevat pienemmät vesimäärät kuin luonnontilassa. Soilla ja soiden maankäytöllä on myös muita ilmastovaikutuksia, kuten vaikutus albedoon ja vesihöyryn sekä aerosolien muodostumiseen. Näitä vaikutuksia ei kuitenkaan tarkastella tässä raportissa. Turvetuotantoon otettavien soiden turvekerros poistetaan ja poltetaan tai käytetään kasvu- tai ym- päristöturpeena lähes kokonaisuudessaan. Käytännössä koko korjattuun turpeeseen sitoutunut hii- limäärä siis vapautuu ilmakehään pääosin hiilidioksidina loppukäytössä. Korjuun aikana kentiltä, aumoista ja ojista vapautuu lisäksi kaikkia kasvihuonekaasuja merkittäviä määriä, mikä lisää tur- vetuotannon kasvihuonekaasupäästöjä. Turvetuotannon jälkikäyttömuotoja on useita. Yleisimmät jälkikäyttötavat ovat metsitys (metsä- talous) ja energiakasvien viljely, mutta ennallistaminen suoksi tai kosteikoksi ovat hyviä vaihto- ehtoja varsinkin silloin, kun vesi on helppo saada takaisin alueelle pelkästään ojat tukkimalla. Jäl- kikäyttö muuttaa myös kasvihuonekaasujen taseita, mutta tutkimustietoa asiasta on toistaiseksi hyvin vähän. 1.1 Tutkimuksen tavoitteet Tämän tutkimuksen tavoitteena oli tehdä 2. Kasvihuonekaasutaselaskelmat Pohjois-Pohjanmaan metsäojitettujen ja luonnontilaisten soi- den maaperälle ja puustolle. 3. Vertailu eri käyttömuotojen (metsätalous, ennallistaminen, turvetuotanto) KHK/ilmastovai- kutuksista, huomioiden erityisesti metsänkasvatuskelvottomat ojitusalueet. 4. Skenaariot hiilivarastojen ja KHK-taseiden kehityksestä 50 vuotta eteenpäin. Suopellot rajattiin tutkimuksen ulkopuolelle. 2 Aineistot ja laskennat 2.1 Pinta-ala-aineistot, metsäojitetut ja ojittamattomat Laskennat tehtiin seutukunnittain (7 seutukuntaa) mikäli aineistot antoivat myöten. Alueellisina aineistoina käytettiin lähinnä Metlan VMI 10:n aineistoa (tilastot: Antti Ihalainen, Metla, Vantaa). Hakkuu- ja luonnonpoistuman laskentaan käytettiin lisäksi Metlan MetInfo-tilastopalvelua. Joita- kin yleisiä tietoja saatiin myös Pohjois-Pohjanmaan Metsäkeskuksesta (Eljas Heikkinen). Metlan työraportteja 258 http://www.metla.fi/julkaisut/workingpapers/2013/mwp258.htm 79 VMI-aineistoissa turvemaat on jaettu ojitettuihin ja ojittamattomiin. Alueet sijaitsevat metsäta- louden maalla, eli ojitetut ovat tällöin metsäojitettuja soita. Suopellot tai turvetuotantoalueet ei- vät ole mukana ko. pinta-aloissa. Ojittamattomat ovat joko luonnontilaisia soita tai soita, joilla on tehty ja tehdään hakkuita. Jatkossa käsiteltäessä luonnontilaisia soita viitataan pinta-alan suh- teen ojittamattomiin. VMI-aineistoista haettiin turvemaiden pinta-alajakaumat seuraavasti: 1. ojitetut suot maaluokittain/kuivatusasteittain, turvekangastyypeittäin ja turpeenpaksuusluo- kittain 2. ojittamattomat suot suotyypeittäin ja turpeenpaksuusluokittain 2.2 Puustot Puustotiedot haettiin seuraavasti VMI-aineistoista: 1. Puuston keskitilavuus ja keskikasvu puulajeittain (mänty, kuusi, lehtipuut) ojitetuilla soilla turvekangastyypeittäin ja ojittamattomilla soilla suotyyppiryhmittäin (korvet, rämeet) 2. Hakkuukertymä ja hukkapuuosuus turvemailla ja kankailla Puuston vuotuinen kokonaispoistuma ja hakkuukertymä puulajeittain vuosille 2001–2010 haet- tiin Metlan Metinfo-tilastopalvelusta 15.9.2011. Puuston kokonaistilavuus ja -kasvu saatiin kertomalla keskitilavuudet ja -kasvut turvekangas- tyyppien, korpien ja rämeiden pinta-aloilla. Vuotuinen hakkuupoistuma laskettiin kankaille ja turvemaille jakamalla vuotuinen hakkuukerty- mä VMI-aineiston hakkuukertymäosuuksien mukaan ja lisäämällä siihen hukkapuuosuus. Turve- maiden hakkuupoistuma jaettiin edelleen ojitetuille ja ojittamattomille soille niiden puuston ko- konaistilavuuksien suhteessa. Luonnonpoistuma laskettiin kokonaispoistuman ja hakkuupoistuman erotuksena puulajeittain ja kohdistettiin kankaille, ojitetuille soille ja ojittamattomille korville ja rämeille niiden pinta-ala- osuuksien mukaan. Puuston runkotilavuus sekä runkotilavuuden kasvu ja poistuma muutettiin puuston biomassaksi kasvihuonekaasuraportissa käytetyillä puulajikohtaisilla kertoimilla. Kertoimet perustuvat puuta- son biomassamalleihin, joten puustotasolla runkolukujakauma vaikuttaa kertoimien suuruuteen. Tässä tutkimuksessa käytetyt kertoimet Pohjois-Pohjanmaan puustoille olivat seuraavat: Puulaji Mg biomassaa/m3 runkopuuta Mänty 0,680 Kuusi 0,905 Lehtipuut 0,873 Kerroin biomassasta hiileksi on 0,5 ja hiilestä hiilidioksidiksi 12,01/44,01 = 3,664. Metlan työraportteja 258 http://www.metla.fi/julkaisut/workingpapers/2013/mwp258.htm 80 2.3 Maaperän hiilitase ja KHK-päästöt 2.3.1 Hiilimäärät Maaperän eli turpeen hiilimäärät ojitetuille ja ojittamattomille soille laskettiin turpeen paksuuden, tiheyden ja hiilipitoisuuden tulona. Paksuusjakaumat saatiin VMI10-aineistoista, tiheydet ja hiili- pitoisuudet laskettiin Minkkinen ja Laine (1998a, b) mukaan. 2.3.2 Päästöt – metsäojitetut suot Kasvihuonekaasupäästöt arvioitiin seuraavasti: Metaani ja typpioksiduuli arvioitiin Ojanen ym. (2010) mukaan käyttäen päästökertoimia, jotka huomioivat kuivatusasteen (CH4) ja suotyypin (N2O) vaikutuksen (taulukko 1). Ojitetuilla soilla ojat päästävät metaania ja tämän emission ar- vioitiin olevan sama, kuin alkuperäisellä luonnontilaisella suotyypillä (taulukko 2). Alkuperäinen suotyyppi johdettiin turvekangastyypin ja puustotunnusten perusteella. Ojien pinta-alaksi arvioi- tiin 2,5 % ojitusalueen pinta-alasta (metrin levyiset ojat 40 m välein). Hiilidioksiditase arvioitiin Ojasen ym. 2011 (käsikirjoitus) mukaan, siten että turpeen hiilitase riippuu kasvupaikan ravinteisuudesta: rehevät (Rhtkg–Mtkg) ojitetut suot menettävät hiiltä tur- peen hajotessa ja karut (Ptkg–Jätkg) suot kerryttävät hiiltä turpeeseen (taulukko 1). On huomatta- va, että tämä CO2-aineisto on eri aineisto, kuin mitä on käytetty Suomen kasvihuonekaasurapor- toinnissa metsäojitettujen turvemaiden taseiden laskentaan (Minkkinen ym. 2007). Uusi aineisto on edellistä alueellisesti huomattavasti kattavampi, minkä vuoksi se tultaneen ottamaan käyttöön myös KHK-raportoinnissa lähitulevaisuudessa. Hiilitaseeseen laskettiin myös huuhtoutuva hiili. Metsäojitetuilta huuhtoutuu Sallantauksen (1994) mukaan 10,5 g C m-2 v-1 ja luonnontilaisilta 9,5 g C m-2 v-1. Metsikkösadannassa maahan tuleva hiili on Pohjois-Pohjanmaalla keskimäärin 2,5–3,5 g C m-2 v-1 (Merilä ym. 2007). Tässä tutkimuksessa käytettiin minimiarvoa 2,5 g C m-2 v-1. Nettohuuhtoutuma on siis luonnontilaisil- ta 7 ja ojitetuilta 8 g C m-2 v-1. Taulukko 1. Metsäojitettujen soiden KHK-taseiden arviointiin käytetyt päästökertoimet ja huuhtoutuva hii- li (DOC). Miinusmerkkinen päästö merkitsee sidontaa (nielu). Keskihajonnat ovat tilastollisesta otoksesta muodostetun mallin antaman päästökertoimen epävarmuusestimaatteja päästökertoimen molemmin puolin. KHK Luokittelutekijä Päästö, g KHK m-2 v-1 CO2 Tyyppi kerroin keskihajonta Rhtkg–Mtkg 192 68 Ptkg–Jätkg -69 34 CH4 Kuivatusaste kerroin keskihajonta Ojikot ja muuttumat 1,16 0,48 Turvekankaat -0,28 0,04 Ojat ks. Taulukko 2 N2O Tyyppi kerroin keskihajonta Rhtkg 0,185 0,065 Mtkg I 0,116 0,035 Mtkg II 0,167 0,072 Ptkg I 0,028 0,010 Ptkg II 0,071 0,016 Vatkg 0,029 0,007 Jätkg 0 0,007 Metlan työraportteja 258 http://www.metla.fi/julkaisut/workingpapers/2013/mwp258.htm 81 2.3.3 Päästöt – luonnontilaiset suot Luonnontilaisille soille arvioitiin ensin turpeen hiilen pitkäaikaiskertymä (LORCA) Turusen ym. (2002) mukaan. Turunen ym. (2002) arvioivat hiilen kertymän alueittain ja suotyypeittäin perus- tuen laajaan turvenäyteaineistoon luonnontilaisilta soilta. Kertymä on laskettu jakamalla turve- kerroksen hiilimäärä sen iällä. Tällöin kertymä käsittää hiilitaseen kaikki komponentit, eli LORCA = CO2 + CH4 + DOC jossa LORCA on negatiivinen luku (hiilen sidonta) ja DOC:n arvioitiin olevan 7 g C m-2 v-1 (ks. edellä). CH4-päästöt arvioitiin sellaisten boreaalisella kasvillisuusvyöhykkeellä tehtyjen julkaistujen me- taanimittaustutkimusten perusteella, joista oli saatavissa suotyyppi(ryhmä) ja vuosittaiset/kasvu- kausittaiset päästöt: Alm et al. 1999b, Aurela et al. 2004, Granberg et al. 2001, Hargreaves et al. 2001, Heikkinen et al. 2002, Huttunen et al. 2003b, Leppälä et al. 2011, Minkkinen ja Laine 2006, Minkkinen et al. 2007a, Nilsson et al. 2001, Nykänen et al. 1998, Rinne et al. 2007, Saari 2007 (gradu), Saarnio et al. 1997 sekä Waddington & Roulet 2000. Aineistot käsiteltiin tilastollisesti ja muodostettiin seuraava metaanipäästöjä kuvaava malli (taulukko 2): Taulukko 2. Luonnontilaisten soiden CH4-päästökertoimet, g CH4 m-2 v-1. Näitä arvoja käytettiin myös oja- päästöjen laskentaan ojitetuille soille (taulukko 1). Suotyyppi Kerroin Keskihajonta n Saranevat VSN (ja VRiN) 24 2,0 20 Muut avosuot sekä sararämeet ja -korvet 15 1,6 32 Muut harvapuustoiset rämeet 5 1,9 22 Aidot puustoiset korvet ja rämeet (KR, KgR) 2 3,4 7 Hiilidioksidipäästöt (tässä tapauksessa negatiivinen päästö eli sidonta) laskettiin suotyypeittäin (taulukko 3) seuraavasti: CO2 = (LORCA – CH4 – DOC)·3,664 Taulukko 3. Luonnontilaisten soiden C-taseet ja CO2-päästökertoimet (yksiköt: g C tai CO2 m-2 v-1). Kh = estimaatin keskihajonta. Tyyppiryhmä LORCA (C) CH4 DOC CO2 Hiilitase Kh Kerroin Kh Kerroin Kh Kerroin Kh Aidot puustoiset korvet 21,8 7,9 1,5 2,55 7 0,7 -111 31 Meso–eutrofiset avosuot ja sekatyypit 15,4 5,9 11,25 1,2 7 0,7 -123 22 Aidot minerotrofiset rämeet (ja PsK) 21,4 7,1 1,5 2,55 7 0,7 -110 28 Saranevat (VSR, VRiN) 15,1 4,1 18 1,5 7 0,7 -147 16 Sararämeet (VSR, TSR) 16,4 4,0 11,25 1,2 7 0,7 -127 16 Ombro–oligotrofiset nevat 16 4,3 11,25 1,2 7 0,2 -125 16 Ombrotrofiset puustoiset rämeet (IR, TR) 20,3 4,9 3,75 1,425 7 0,7 -114 19 Ombrotrofiset vähäpuustoiset rämeet (RaR, KeR, LkR) 15,7 3,8 3,75 1,425 7 0,2 -97 15 N2O-päästöjä arvoitiin luonnontilaisilta soilta syntyvän vain rehevimmistä korvista, LhK ja RhK. Päästökerroin on 0,1 g N2O m-2 v-1. Metlan työraportteja 258 http://www.metla.fi/julkaisut/workingpapers/2013/mwp258.htm 82 2.4 Turvetuotanto Turvetuotannon pinta-alat saatiin Pohjois-Pohjanmaan kasvihuonekaasutase 2007 -raportista sekä turpeen käytön tilastoista Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksesta (Kirsi Kalliokoski, 13.10.2011). Tuotantoalueiden päästökertoimet saatiin Tilastokeskuksen kasvihuonekaasuinventaarioraportis- ta (Statistics Finland 2011). Kokonaispäästöt ovat keskiboreaalisella vyöhykkeellä 1425 g CO2 ekv m-2 v-1 Turvetuotantopinta-alan vaikutusta päästöihin varioitiin muuttamalla pinta-alaa ±50 %. 2.4.1 Turvetuotannon jälkikäyttöskenaariot Jälkikäytössä KHK-päästöt muuttuvat olennaisesti sen mukaan, millainen jälkikäyttö alueelle to- teutetaan. Mittaustietoa jälkikäyttötilanteiden päästöistä on erittäin vähän ja vaihtelu näissä pääs- töissä on suuri. Metsityksessä kasvavaan puustobiomassaan sitoutuu hiilidioksidia. Tuotannon jäljiltä jäänyt ohut turvekerros maatuu hitaasti, mutta samalla kasvavat metsät tuottavat kariket- ta turpeen päälle. Suonpohjien metsityskokeissa havaittiin että maan orgaanisen kerroksen (tur- ve ja karikekerros) paksuus oli kasvanut lähes 10 cm 18 vuotta metsityksen jälkeen (Aro & Kau- nisto 2003). Tässä laskelmassa oletetaan, että suonpohjien metsitysaloilla kariketuotanto kompensoi vanhan turpeen hajotuksen ja maan hiilidioksiditase on siten nolla. Myös CH4- ja N2O-päästöt oletetaan nollaksi ja puuston CO2-sidontanopeus on 448 g CO2 m-2 v-1 (vastaa männikön n. 4 m3 ha-1 v-1 keskimääräistä nettokasvua kiertoajalla, kunnes puusto saavuttaa kiertoajan keskimääräisen hiili- varaston 20 kg CO2 m-2 (Kirkinen ym. 2008). Tämän jälkeen puuston tase on nolla. Ennallistettaessa suonpohjaa suoksi on tavoitteena toiminnallinen suoekosysteemi. Käytännössä tähän voidaan päästä joissakin oloissa nopeasti, joissain ei ehkä koskaan. Tässä laskelmassa ole- tettiin että ennallistamisella saavutetaan luonnontilaisen avosuon tilanne, jossa metaanipäästö on 15 g CH4 m-2 v-1 ja hiilidioksidin sidonta -120 g CO2 m-2 v-1. Laskelmassa oletettiin että taseet muuttuvat heti ennallistamishetkellä. Päästöjen muuttumista eri jälkikäyttömuodoissa (metsitys, ennallistaminen) arvioitiin 1 000 vuo- den ajanjaksolle. Koska jälkikäyttöön siirtyvää pinta-alaennustetta ei ollut käytettävissä, oletet- tiin että käytössä olevasta alueesta siirtyy jälkikäyttöön vakiomäärä joka vuosi (käyttöpinta-ala / käyttöaika = 1 000 ha vuodessa), kunnes koko tämänhetkinen turvetuotannon ala on siirtynyt jäl- kikäyttöön 22 vuodessa. Päästömäärien kehityksen lisäksi arvioitiin päästöjen aiheuttaman sätei- lypakotteen kehittyminen (Frolking ym. 2006, IPCC 2007). Turvetuotannon jälkikäytöstä on tehty tarkempi selvitys tämän saman hankkeen osahankkeena (Sanna Kittamaa, Metla). Metlan työraportteja 258 http://www.metla.fi/julkaisut/workingpapers/2013/mwp258.htm 83 2.5 Suopuustojen kehitysskenaariot (Olli Salminen ja Risto Sievänen, 2011) Suopuustojen hiilivarastojen muutosta 50 vuotta tulevaisuuteen ennustettiin MELA-mallin avul- la. Mallitukset tekivät Olli Salminen ja Risto Sievänen, Metla, Vantaa. MELA on simulointimalli, jolla voidaan simuloida metsien kasvua ja käyttöä (hakkuita, hoitotoimenpiteitä) optimointialgo- ritmien avulla. Simulointeja voidaan tehdä valitulle maantieteelliselle alueelle käyttämällä lähtö- aineistoina ko. alueen VMI-aineistoa. Puustojen kehitystä simuloitiin neljän eri skenaarion mukaisesti (Sievänen 2011). Nämä skenaari- ot perustuvat vaihtoehtoisille metsäteollisuuden puun kysynnän ja energiakäytön kehityksille, joi- den yli tarkastellaan ilmastonmuutoksen vaikutuksia. Ainespuun käytössä oli kaksi vaihtoehtoa: • Puunkäyttö on TEM (2010) perusskenaarion mukainen (runsaampi käyttö). • Suomen metsäteollisuuden puunkäyttö on Hetemäki ja Hänninen (2009) tasolla (vähäisem- pi käyttö). Sekä TEM:n perusskenaario että Hetemäki & Hännisen skenaario ulottuvat vain vuoteen 2020. Vuoden 2020 jälkeen ainespuun käytön oletetaan säilyvän tarkastelujakson loppuun vuoden 2020 tasolla. Ainespuun lisäksi skenaarioissa oli mukana energiapuun käyttö seuraavasti: • Risupaketti+: Energiapolitiikka on johtanut metsäenergian voimakkaaseen käyttöön. Suomes- sa toimii kolme isoa biodiesel-laitosta v. 2020. • Risupaketti–: Metsäenergiaa käytetään vähemmän kuin on arvioitu tapahtuvan. Suomessa on yksi biodiesel-laitos v. 2020. Tulevasta ilmastosta tarkasteltiin kahta vaihtoehtoa. • Nykyilmasto-vaihtoehdossa oletetaan ilmasto-olosuhteiden pysyvän nykyisenä • Ilmastonmuutos-vaihtoehdossa lämpötilan ja ilman hiilidioksidipitoisuuden oletetaan muuttu- van IPCC:n skenaarion A1B (Jylhä ym. 2009) mukaisesti. A1B skenaariossa oletetaan melko suuret kasvihuonekaasujen päästöt ja siinä lämpeneminen Suomessa on 4,4 °C jaksolta 1971– 2000 jaksoon 2070–2099 eli noin 0,4 °C vuosikymmenessä. Näistä eri vaihtoehdoista valittiin neljä ääripään skenaariota puuston käytön ja kasvun suhteen 1. TEM Risu+ nykyilmasto 2. TEM Risu+ ilmastonmuutos 3. HH Risu– nykyilmasto 4. HH Risu– ilmastonmuutos Puuston kehitys simuloitiin MELAlla ja puustojen runkotilavuus ja -kasvu muutettiin biomassak- si kertoimilla mä: 0,68 Mg/m3, kuusi 0,905 Mg/m3 ja lehtipuut 0,873 Mg/m3. Biomassa muutet- tiin hiileksi kertoimella 0,5. Metlan työraportteja 258 http://www.metla.fi/julkaisut/workingpapers/2013/mwp258.htm 84 3 Tulokset 3.1 Turvemaiden pinta-alat ja hiilimäärät Pohjois-Pohjanmaalla Pohjois-Pohjanmaan turvemaiden pinta-ala on viimeisimmän VMI10 tietojen mukaan 16 192 km2. Turpeen keskipaksuus on 0,91 m, keskitiheys 114 kg m-3 ja soissa on 925 Tg (Tg =1012 g = miljoona tonnia) hiiltä. Metsäojitetut kattavat 62 % pinta-alasta ja hiilimäärästä lähes saman ver- ran (60 %). Ns. geologisia soita (GTK:n tutkimat yli 20 ha, yli 30 cm paksut) on noin kolmannes vähemmän kuin kaikkia soita yhteensä (taulukko 4). Taulukko 4. Pohjois-Pohjanmaan turvemaiden tunnuksia. Turvemaatyyppi Pinta-ala, km2 (1) Keskipaksuus, m (1) Keskitiheys, kg m-3 (2) Hiilimäärä, Tg (2) Metsäojitetut 9 984 0,75 135 557 Ojittamattomat 6 208 1,21 89 368 Yhteensä 16 192 0,91 114 925 Geologiset suot (3) 10 692 1,11 92 549 Turvetuotannossa 170 1) VMI10-data 2) Minkkinen ja Laine 1998a,b 3) Virtanen ym. 2003 3.2 Metsäojitetut ja luonnontilaiset Metsäojitettuja soita Pohjois-Pohjanmaalla on 9 984 km2, ja suurin osa niistä on muuttuma-as- teella (taulukko 5). Ojikoita on selvästi vähiten. Runsasravinteisia, reheviä ojitusalueita, ruoho- ja mustikkaturvekankaita, on noin kolmasosa ojitusalueista. Karumpia puolukka- ja varputurve- kankaita on lähes kaksi kolmasosaa, ja jäkäläturvekankaita vain n. 2,5 %. Luonnontilaisista soista on eniten jäljellä avosoita (taulukko 6). Yksittäisistä suotyypeistä on eniten jäljellä lyhytkorsine- voja (742 km2), varsinaisia saranevoja (542 km2) sekä tupasvillarämeitä (468 km2). Pienialaisim- mat suotyypit ovat koivuletot (4 km2), lehtokorvet (21 km2) ja varsinaiset sarakorvet (26 km2). Soiden määrä ja osuus seutukuntien maa-alasta vaihtelee. Eniten turvemaita on Oulunkaaren seu- tukunnassa, sekä absoluuttisesti (5 562 km2) että suhteellisesti (58 % maapinta-alasta). Suurin ojitusprosentti on Nivala-Haapajärven alueella, jossa soista on metsäojitettu 85 %, kun taas Koil- lismaalla vain 36 % soista on ojitettu. Tarkemmat seutukunnittaiset pinta-alat on esitetty liittetau- lukoissa 1–4. Taulukko 5. Ojitettujen soiden kuivatusaste- ja turvekangastyyppijakaumat (pinta-alat, km2; VMI10). Kuivatusaste Rhtkg Mtkg(I) Mtkg(II) Ptkg(I) Ptkg(II) Vatkg Jätkg Yhteensä Ojikot 29 13 63 68 109 372 188 843 Muuttumat 269 284 713 1 709 1 108 1 616 63 5 761 Turvekankaat 731 640 685 902 247 175 0 3 380 Yhteensä 1 029 937 1 461 2 678 1 464 2 164 251 9 984 Metlan työraportteja 258 http://www.metla.fi/julkaisut/workingpapers/2013/mwp258.htm 85 Taulukko 6. Luonnontilaisten soiden jakautuminen aitoihin puustoisiin korpiin ja rämeisiin, sekatyyppeihin ja avosoihin (VMI10). Suotyyppi Pinta-ala, km Aidot puustoiset korvet 558 Aidot puustoiset rämeet 1 318 Sekatyypin korvet 165 Sekatyypin rämeet 1 746 Avosuot 2 421 Yhteensä 6 208 3.2.1 Metsänkasvatuskelvottomat ojitetut suot Osa metsäojitetuista soista ei täytä metsänkasvatuskelpoisuuden kriteerejä. Pääasiassa kyse on lii- an karujen ja ravinne-epätasapainoisten soiden ojituksesta. Penttilä ym. (2011) arvioivat Suomen metsäojitusalueiden metsänkasvatuskelvottomuutta Suomen suostrategiatyötä varten. Kriteereinä olivat lämpösumma, maaluokka, turvekangastyyppi sekä puuston määrä. Koko Suomessa metsän- kasvatuskelvottomia soita oli arvion mukaan 8 300 km2, eli n. 20 % kaikista ojitusalueista. Pohjois-Pohjanmaalla metsänkasvatuskelvottomia ovat kaikki kitu- ja joutomaat, kaikki jäkälä- turvekankaat, ja varputurvekankaat jos lämpösumma alittaa 1 000 dd. Lisäksi, "jos puuston kehi- tysluokka oli varttunut kasvatusmetsä tai uudistuskypsä metsä, katsottiin metsänkasvatuskelvot- tomiksi myös sellaiset ojitetut metsämaan suot, joilla puuston runkotilavuus oli vähemmän kuin 45 m3/ha." Yhteensä kriteerit täyttäviä ojitettuja soita Pohjois-Pohjanmaalla oli 1 849 km2, eli 18,5 % oji- tusalueista. Näistä suurin osa oli karuja soita mutta joukossa on jonkin verran erityisesti II-tyypin puolukka- ja mustikkaturvekankaita ja jopa ruohoturvekankaita (taulukko 7). Taulukko 7. Metsänkasvatuskelvottomien metsäojitettujen soiden pinta-alat turvekangastyypeittäin ja maa- luokittain Pohjois-Pohjanmaalla. Maaluokka Rhtkg Mtkg(I) Mtkg(II) Ptkg(I) Ptkg(II) Vatkg Jätkg Yhteensä Kitu- ja joutomaat 16 0 119 98 256 819 246 1 554 Metsämaat 0 0 0 0 0 290 5 295 Yhteensä 16 0 119 98 256 1 109 251 1 849 Turvetuotanto Turvetuotannon tuotantolupa-ala on tällä hetkellä 26 076 hehtaaria (Kirsi Kalliokoski, PP:n ELY- keskus, 13.10.2011). Vuonna 2008 lupa-alueita oli 26 600 ha, josta 3 400 hehtaaria oli poistu- nut käytöstä, ja jälkikäytössä oli lähes saman verran (Pohjois-Pohjanmaan kasvihuonekaasutase 2007). Vuonna 2010 tuotantoalueita oli 15 890 ha eli n. 1 500 ha vähemmän kuin 2 v. aiemmin, mutta jälkikäyttö oli kasvanut vain 250 ha, eli tuotannosta poistuneita ei ole siirtynyt jälkikäyt- töön samaa tahtia (taulukko 8, kuva 1). 3.2.2 Metlan työraportteja 258 http://www.metla.fi/julkaisut/workingpapers/2013/mwp258.htm 86 Taulukko 8. Turvetuotantoalat (ha) Pohjois-Pohjanmaalla vuosina 2008 ja 2010. Vuosi Valmiste- lematon Kunnos- tuksessa Tuotan- nossa Tuotanto- kunnossa Poistunut tuotannosta Jälki- käytössä Yhteensä Aktiivikäyttö (päästöala) 2010 389 1 704 15 890 349 4 149 3 596 26 076 22 091 2008 755 1 349 17 394 352 3 394 3 355 26 599 22 489 Kuva 1. Turvetuotantoalat (ha) Pohjois-Pohjanmaalla vuosina 2008 ja 2010. 3.3 Turvemaiden hiilitaseet ja KHK-taseet 3.3.1 Maaperän eli turpeen päästöt Pohjois-Pohjanmaan luonnontilaiset suot sitovat turpeeseen hiilidioksidia 747 Gg (tuhatta tonnia) vuodessa, kun taas metsäojitetut päästävät turpeen hajotuksessa nettona 206 Gg. Kokonaisuute- na suot ovat siis tämän arvion mukaan hiilidioksidin nettonieluja. Luonnontilaiset suot päästävät metaania 65,6 Gg ja typpioksiduulia 0,02 Gg kun taas ojitetut suot päästävät metaania 8,5 Gg ja typpioksiduulia 0,78 Gg. (taulukko 9). Soiden välinen vaihtelu ja siihen liittyvä tilastollinen epävarmuus on suurin ojitettujen soiden hii- lidioksidin päästöissä, ja päästöestimaattiin tulee suhtautua varauksin. Muilta osin päästöarvioi- den vaihtelu on vähäisempää ja epävarmuus on kohtuullisella tasolla. Täytyy kuitenkin huomata, että kaikkien kaasujen osalta epävarmuudet perustuvat vain mallien laadinnassa olleiden aineisto- jen epävarmuuksiin, eikä aineistojen edustavuutta nimenomaan Pohjois-Pohjanmaan oloihin ole testattu. Harhan mahdollisuus on siis olemassa kaikissa päästöarvioissa. Taulukko 9. Arvioidut metsäojitettujen ja luonnontilaisten soiden KHK-päästöt ja päästöjen epävarmuuses- timaatit (keskivirhe). Yksiköt: Gg kaasua vuodessa. Kh = päästöestimaatin keskihajonta. Turvemaan tyyppi CO2 CH4 N2O Päästö Kh Päästö Kh Päästö Kh Metsäojitetut 206 323 8,5 3,2 0,78 0,13 Luonnontilaiset -747 53 65,6 11,2 0,02 0,02 Yhteensä -541 327 74,1 11,6 0,8 0,13 0 5 000 10 000 15 000 20 000 25 000 30 000 ha 2008 2010 Kunnostuksessa Valmistelematon Tuotannossa Tuotantokunnossa Jälkikäytössä Poistunut tuotannosta Yhteensä Aktiivikäyttö (päästöala) Metlan työraportteja 258 http://www.metla.fi/julkaisut/workingpapers/2013/mwp258.htm 87 Päästöt voidaan ilmaista yhteismitallisina muuttamalla ne hiilidioksidiekvivalenteiksi. 100 vuoden aikaskaalalla kertoimet ovat metaanille 25 ja typpioksiduulille 298 (IPCC 2007). Näin vertailtuna ojitettujen soiden päästöt ovat samaa luokkaa kaikilla kolmella kaasulla (206–232 Gg v-1), ollen yhteensä 651 Gg CO2 ekv. vuodessa (taulukko 10). Suurehkoa metaanipäästöä selittää ojikoiden ja muuttumien suuri osuus kaikista ojitusalueista: metaanipäästöt loppuvat yleensä kokonaan vas- ta turvekangasasteella (taulukko 1; Ojanen ym. 2010). Typpioksiduulia emittoituu erityisesti rehe- viltä ojitusalueilta, joita on n. kolmasosa kaikista ojitusalueista. Huuhtoutuvan hiilen mukana suol- ta poistuva hiilimäärä on melko suuri (lähes 300 Gg CO2 ekv.) ja se on siis suurempi kuin mikään kaasutaseen komponentti. Sen laskeminen kaasupäästöksi nostaa päästöjä yli kolmanneksella. Verrattuna aiempaan laskelmaan (1128 Gg v-1, Pohjois-Pohjanmaan kasvihuonekaasutase 2007) metsäojitettujen soiden päästöt ovat huomattavasti pienemmät, vaikka aiemmassa laskelmassa ei ollut mukana metaania tai typpioksiduulia. Tämä johtuu siitä, että uuden tutkimuksen mukaan ka- rut ojitetut suot ovat hiilidioksidin nieluja eivätkä lähteitä (taulukko 1). Luonnontilaisten soiden päästöjä hallitsevat metaanipäästöt, jotka ovat hiilidioksidiekvivalenttei- na yli kaksi kertaa niin suuret kuin soiden hiilidioksidin sidonta. Typpioksiduulipäästöt ovat hyvin vähäiset. Myös luonnontilaisten soiden osalta huuhtoutuvan hiilen määrä on melko suuri, mutta suhteellisesti pienempi kuin ojitetuilla soilla (taulukko 10, kuva 2). Taulukko 10. Metsäojitettujen ja luonnontilaisten soiden KHK-päästöarviot CO2-ekvivalentteina (GWP 100 vuotta). Yksiköt: Gg CO2-ekvivalenttia (GWP 100v.) vuodessa. Kh = päästöestimaatin keskihajonta. Kaasutaseet ja DOC Metsäojitetut Luonnontilaiset Päästö Kh Päästö Kh CO2 206 323 -747 53 CH4 213 80 1 640 280 N2O 232 39 6 6 KHK yhteensä 651 335 899 285 DOC 293 29 159 16 KHK yhteensä+DOC 944 336 1 058 285 Kuva 2. Pohjois-Pohjanmaan metsäojitettujen ja luonnontilaisten soiden maaperän KHK-päästöt CO2 ekvi- valentteina (GWP 100 vuotta). Lukuarvot, ks. taulukko 10. -1 000 - 500 0 500 1 000 1 500 2 000 2 500 G g CO 2 e kv . / v uo si Metsäojitetut Luonnontilaiset CO2 CH4 NO2 KHK DOC KHK yhteensä yhteensä +DOC Metlan työraportteja 258 http://www.metla.fi/julkaisut/workingpapers/2013/mwp258.htm 88 Hiilidioksidiekvivalentteja voidaan laskea myös eri ajanjaksoille, kuin sadalle vuodelle. Jos käy- tetään lyhyempää aikajaksoa (20 vuotta) korostuu metaanipäästöjen vaikutus, koska kerroin kas- vaa 25:sta 72:een. Pidempi aikajakso (esim. 500 vuotta) taasen nostaa hiilidioksidin vaikutus- ta suhteessa muihin kaasuihin, koska hiilidioksidi ei hajoa ilmakehässä CH4:n ja N2O:n tavoin. Muut analyysit on esitetty Liitteessä 2. 3.3.2 Puustot Pohjois-Pohjanmaan suopuustot ovat kehitysluokkajakaumaltaan nuoria. Nuoria kasvatusmetsiä (02) on yli 50 % puustoista ja varttuneita taimikoitakin on yli 20 %. Kehitysluokkajakauma on siis huomattavasti huipukkaampi kuin kivennäismaiden metsissä (kuva 3). Metsäojitettujen soiden puustojen keskitilavuus on 74 m3 ha-1 ja keskikasvu n. 4 m3 ha-1 v-1. Ko- konaiskasvu on 3,9 miljoonaa m3 vuodessa ja nettokasvu, eli varaston muutos (kasvu–poistuma) 2,2 miljoonaa m3 vuodessa (kuva 4). Puuston hiilivarasto koko Pohjois-Pohjanmaalla on 28 Tg ja puustojen hiilivaraston nettokasvu (hiilinielu) on 0,8 Tg C, eli n. 3 Tg CO2 vuodessa (tauluk- ko 11). Myös ojittamattomien korpien ja rämeiden puustot kasvavat ja sitovat hiiltä, vaikka nettokasvu jääkin suuren luonnonpoistuman vuoksi melko pieneksi (kuva 4). Hiilidioksidinielu on n. 0,07 Tg C eli 0,26 Tg CO2 vuodessa. Yhteensä suopuustot muodostavat 3,2 Tg:n eli 3200 Gg:n vuotui- sen hiilidioksidinielun. Kuva 3. Kivennäis- ja turvemaiden puustojen kehitysluokkajakaumat Pohjois-Pohjanmaalla (lähde: Eljas Heikkinen, PP:n metsäkeskus). Taulukko 11. Pohjois-Pohjanmaan suopuustojen tunnuksia. Pinta- ala Keski- tilavuus Keski- kasvu Tilavuus Kasvu Hakkuut Lupo Netto- kasvu C- varasto C- varaston muutos ha m³ ha-1 m³ ha-1 v-1 Mm³ Mm³ v-1 Mm³ v-1 Mm³ v-1 Mm³ v-1 Tg C Tg C v-1 Metsäojitetut 9 983 74 3,9 74,1 3,9 1,5 0,2 2,2 28,1 0,81 Ojittamattomat 3 788 38 1,3 14,4 0,5 0,3 0,1 0,2 5,4 0,07 Yhteensä 13 771 67 3,4 88,5 4,4 1,7 0,3 2,4 33,5 0,89 0 10 20 30 40 50 60 Aukea S0 Y1 T1 T2 02 03 04 05 % Kehitysluokka Kivennäismaat Turvemaat Metlan työraportteja 258 http://www.metla.fi/julkaisut/workingpapers/2013/mwp258.htm 89 Kuva 4. Puustojen kasvu ja poistuma ojitetuilla ja ojittamattomilla soilla. 3.3.3 Turve ja puustot yhteensä Kun yhdistetään maan ja puustojen päästöt ja nielut, havaitaan, että metsäojitetut suot ovat n. 2000 Gg CO2 ekv. nettonielu ja luonnontilaiset 800 Gg CO2 ekv. päästölähde (kuva 5) Kuva 5. Pohjois-Pohjanmaan metsäojitettujen ja luonnontilaisten soiden maaperän ja puuston päästöt ja nielut. 3.3.4 Metsänkasvatuskelvottomat ojitetut suot Oman mielenkiintoisen luokkansa muodostavat metsänkasvatuskelvottomat metsäojitetut suot, koska ne vapautuvat metsätaloudesta muuhun käyttöön, esim. virkistyskäyttöön ennallistamisen kautta tai turvetuotantoon. Metsänkasvatuskelvottomat ojitetut suot ovat pääosin karuja ja karuhkoja soita. Suuri osa näis- tä soista on niin huonosti kuivatettuja, että ne muistuttavat hiilitaseeltaan luonnontilaisia soita ja ovat siis hiilen sitojia. Metaanipäästöt ovat kuitenkin pienempiä kuin luonnontilassa. Taulukossa 12 ja kuvassa 6 on esitetty päästöt kaasuina ja hiilidioksidiekvivalentteina. Kuvasta nähdään, että ojitettujen soiden turpeen KHK-tase hiilidioksidiekvivalentteina ilmaistuna on hieman negatiivi- nen, eli ne toimivat KHK-nieluna, joskin estimaatin epävarmuus on suuri. Muihin ojitusalueisiin sekä luonnontilaisiin soihin verrattuna ne ovat siis ilmastovaikutuksiltaan edullisempia. Tällöin niiden otto turvetuotantoon on epäedullisempaa kuin ravinteikkaiden, runsaspäästöisten soiden. -3 500 -3 000 -2 500 -2 000 -1 500 -1 000 -500 0 500 1 000 1 500 Turve_KHK+DOC Puustot Yhteensä G g CO 2 e kv . / v Metsäojitetut Luonnontilaiset 944 1 058 -2 985 -2 041 797 -261 0 0,5 1 1,5 2 2,5 3 3,5 4 4,5 Kasvu Hakkuut Lupo Nettokasvu M m 3 /v Metsäojitetut Ojittamattomat korvet ja rämeet 3,9 0,5 1,5 0,3 0,2 0,1 0,2 2,2 Metlan työraportteja 258 http://www.metla.fi/julkaisut/workingpapers/2013/mwp258.htm 90 Taulukko 12. Metsänkasvatuskelvottomien ojitettujen soiden KHK-päästöt kaasuina ja hiilidioksiekvivalent- teina (GWP 100 v). Kaasu Gg KHK v-1 Gg CO2 ekv v-1 päästö keskivirhe päästö keskivirhe CO2 -92 59 -92 59 CH4 2,5 0,9 62 22 N2O 0,08 0,014 23 4 Yhteensä -8 63 Kuva 6. Metsänkasvatuskelvottomien ojitettujen soiden KHK-päästöt Pohjois-Pohjanmaalla (Gg CO2 ekv. v-1). Myös ennallistaminen voi muuttaa tilannetta epäedullisempaan suuntaan, jos metaanipäästöt poh- javedenpinnan nousun myötä kasvavat. Metaanipäästöjen oletetaan palautuvan luonnontilaiselle tasolle siinä vaiheessa, kun alkuperäinen (luonnontilainen) kasvillisuus ja sen toiminnot ovat luon- nontilassa. Tutkimustietoa siitä, kuinka kauan tähän menee, on kuitenkin olemassa hyvin vähän. 3.3.5 Turvetuotantoalueet Turvetuotannon pinta-alat eivät ole juurikaan muuttuneet vuodesta 2008, jolloin turvetuotannon päästöt on aiemmin arvioitu (Pohjois-Pohjanmaan kasvihuonekaasutase 2007). Ko. päästölaskel- ma perustui Tilastokeskuksen (2009) ilmoittamiin päästökertoimiin turvetuotantoalueen tuotan- tokentiltä, aumoista ja ojista. Alana on käytetty valmisteilla, tuotannossa ja tuotantokunnossa ole- vaa alaa sekä tuotannosta poistunutta pinta-alaa, joka v. 2008 oli yhteensä 22 488 ha ja v. 2010 22 091 ha. Kokonaispäästöt olivat v. 2008 374 000 tonnia eli 374 Gg CO2 ekv. Tilastokeskuksen (2009) raportissa oli kuitenkin virhe metaanipäästöjen kohdalla, korjatut päästökertoimet (Statis- tics Finland 2011) on esitetty liitetaulukossa 15. Korjattu päästö Pohjois-Pohjanmaan turvetuo- tantoalueille on hieman aiempaa pienempi, 345 Gg CO2 ekv. Päästöt ovat suorassa suhteessa tuotantoalaan, jos tuotantotekniikka pysyy samana (jyrsinmene- telmä). Jos tuotantoala pienenee puoleen, päästöt laskevat puoleen eli 162 Gg:aan vuodessa. Tuo- tantoalan kasvattaminen 50 prosentilla lisäisi päästöjä vastaavasti 485 Gg:aan vuodessa. -200 -150 -100 -50 0 50 100 CO2 CH4 N2O Yhteensä G g CO 2 e kv . / v uo si Metlan työraportteja 258 http://www.metla.fi/julkaisut/workingpapers/2013/mwp258.htm 91 3.3.6 Turvetuotantoalueiden jälkikäyttöskenaariot Tuotannossa on tällä hetkellä n. 22 000 ha. Jos yhden suon korjuu kestää 22 vuotta, suonpohjia vapautuu jälkikäyttöön keskimäärin 1 000 ha vuodessa 22 vuoden ajan. Kuvassa 7 on esitetty kas- vihuonekaasupäästöjen ja säteilypakotteen kehitys kahdessa skenaariossa 1) kaikki suonpohjat metsitetään ja 2) kaikki suonpohjat ennallistetaan. Päästöt kehittyvät lineaarisesti metsitettävän/ ennallistettavan pinta-alan kasvaessa 22 vuoden ajan. Päästöjen aiheuttaman säteilypakotteen kehitys on monimutkaisempi: metsityksen ilmastoa vii- lentävä vaikutus saavuttaa 50 vuoden kuluttua nykyhetkestä huippunsa -4,0 μW m-2 ja tasaan- tuu 100 vuodessa kiertoajan keskimääräistä puuston hiilivarastoa vastaavalle tasolle -1,7 μW m-2. Ennallistamisen ilmastoa lämmittävä vaikutus kohoaa 50 vuodessa huippuunsa 5,8 μW m-2. Tä- män jälkeen CH4-päästön vaikutus tasaantuu metaanin lyhyen eliniän takia. Jatkuvan CO2-nielun vuoksi ennallistamisen säteilypakote saavuttaa nollatason 500 vuodessa ja alittaa metsityksen ta- son -1,7 μW m-2 650 vuoden päästä. Ennuste ei ole täysin realistinen, koska turvetuotantoalueita ei tilastojen mukaan siirry jälkikäyt- töön oletettua määrää. Tämä ei kuitenkaan vaikuta siihen johtopäätökseen, että ennallistamisen vaikutus on lyhyellä aikavälillä ilmastoa lämmittävä. Ennallistamisella päästään metsittämistä suurempaan ilmastoa viilentävään vaikutukseen vasta satojen vuosien kuluttua. Kuva 7. Skenaario a) kasvihuonekaasupäästöjen (Gg CO2 ekv. v-1) ja b) päästöjen aiheuttaman säteily- pakotteen (μW m-2) kehityksestä Pohjois-Pohjanmaan turvetuotantoalueiden jälkikäytöissä sadan vuoden aikana, olettaen että jälkikäyttöön siirtyy 1 000 ha vuodessa 22 vuoden ajan ja kaikki suonpohjat joko ennal- listetaan suoksi tai metsitetään. 3.4 Suopuustojen kehitysskenaariot Suomen metsäteollisuuden kehitysnäkymiä koskevien ennusteiden (Hetemäki ja Hänninen 2009, TEM 2010) mukaan puuston kysyntä vähenee merkittävästi samaan aikaan kun puuston kasvu kiihtyy. Tämä lisää puustojen kokoa ja puustoihin sitoutunutta hiiltä hyvin merkittävästi seuraavi- en vuosikymmenten aikana. Pohjois-Pohjanmaan puustot ovat enimmäkseen varttuneita taimikoi- ta ja nuoria kasvatusmetsiä (kuva 3), minkä vuoksi niiden kasvu jatkunee nopeana tulevina vuo- sikymmeninä. Pohjois-Pohjanmaalle lasketussa ennusteessa metsäojitettujen soiden puustojen -6 -4 -2 0 2 4 6 8 0 20 40 60 80 100 Vuosia nykyhetkestä Ennallistaminen CO2 CH4 Metsitys -120 -100 -80 -60 -40 -20 0 20 40 60 80 0 10 20 30 40 G g CO 2- e kv ./v Vuosia nykyhetkestä a) b) μW m -2 Metlan työraportteja 258 http://www.metla.fi/julkaisut/workingpapers/2013/mwp258.htm 92 runkotilavuus nousee nykytasosta 74 miljoonaa m3 jopa kolminkertaiseksi seuraavan 50 vuoden aikana (kuva 8). Eniten puuston runkotilavuus lisääntyy skenaariossa, jossa energiapuun käytön lisääntyminen on ennakoitua pienempää ja ilmastonmuutos kiihdyttää puuston kasvua entises- tään. Mutta vaikka ilmasto ei muuttuisi miksikään, ja puuston käyttö olisi maksimiennusteiden tasolla, puuston määrä yli kaksinkertaistuu. Ojittamattomien soiden puuston tilavuus kasvaa en- nusteiden mukaan myös suhteessa lähes yhtä paljon, 2,2–2,8-kertaiseksi. Kuva 8. Pohjois-Pohjanmaan suopuustojen runkotilavuuden ja hiilimäärän kehitys eri skenaarioissa 2007– 2057. TEM, Risu+, Nykyilmasto H&H, Risu-, Nykyilmasto TEM, Risu+, Ilmastonmuutos H&H, Risu-, Ilmastonmuutos 0 50 000 100 000 150 000 200 000 250 000 2000 2010 2020 2030 2040 2050 2060 1000 m3 Runkotilavuus Ojittamattomat Ojitetut 0 20 40 60 80 100 2000 2010 2020 2030 2040 2050 2060 Tg CHiilen määrä puustossa 0 0,2 0,4 0,6 0,8 1 1,2 1,4 1,6 07–17 17–27 27–37 Tg C / v Vuotuinen hiilen sidonta TEM, Risu+, Nykyilmasto H&H, Risu-, Nykyilmasto TEM, Risu+, Ilmastonmuutos H&H, Risu-, Ilmastonmuutos 37–47 47–57 Ojittamattomat Ojitetut Kuva 9. Pohjois-Pohjanmaan suopuustojen hiilensidonnan kehitys eri skenaarioissa 2007–2057. Metlan työraportteja 258 http://www.metla.fi/julkaisut/workingpapers/2013/mwp258.htm 93 Samassa suhteessa kasvaa myös puustoon sitoutunut hiilimäärä. Viidenkymmenen vuoden päästä metsäojitettujen soiden puustoon on sitoutunut 62–82 Tg hiiltä, mikä on 2,3–3,1 kertaa nykymää- rä. Puuston kasvun kiihtyessä myös vuosittainen hiilen sitoutumisnopeus kasvaa 0,6:sta 1–1,5:een Tg C vuodessa (kuva 9). Luonnontilaisten soiden puustojen kasvunopeus saturoituu, ilmeisesti puustojen ikääntyessä, kun hakkuut keskittyvät ojitetuille soille. Lukuja tarkasteltaessa on otettava huomioon, että ne perustuvat malleihin, joissa puuston vasteet luonnonolosuhteisiin oletetaan samoiksi kuin menneisyydessä. Viidenkymmenen vuoden pää- hän ennustaminen on epävarmaa: esim. ilmaston lämpeneminen näkyy vain kasvun nousemisena, vaikka myös tuhot saattavat lisääntyä. Toisaalta MELA-malli ennustaa nykyoloissa suurempaa luonnonpoistumaa, kuin mitä VMI:ssä on mitattu, joten ainakaan nykyoloissa puiden kuolemis- ta ei ole aliarvioitu. Suurin syy ennustettuun voimakkaaseen puustobiomassan lisääntymiseen on kasvua selvästi pienemmäksi ennustetut hakkuut. 3.5 Maaperän päästöt muuttuvassa ilmastossa Maaperän kaasupäästöt saattavat myös muuttua tulevaisuudessa lämpenevässä ilmastossa, mutta tästä ei ole olemassa hyviä aineistoja saati yksimielisyyttä tutkijoiden parissa. Orgaanisen aineen hajotusnopeus riippuu voimakkaasti lämpötilasta, mikä voi lisätä kaikkia maan kaasupäästöjä, mutta erityisesti hiilidioksidin vapautumista. Toisaalta soiden kaasutaseisiin vaikuttaa voimak- kaasti myös sateisuus, jonka on ennustettu kasvavan Suomessa sekä kesällä ja erityisesti talvel- la (Jylhä ym. 2009). Koska lämpötila nousee, lisääntyy myös haihdunta, ja näiden kahden tekijän kautta muuttuu maan kosteus, joka on toinen orgaanisen aineen hajotusta voimakkaasti rajoitta- va tekijä. Vaikka kuivien vuosien esiintymistodennäköisyys saattaa kasvaa, ennusteet maaperän kosteuden muutoksista ovat kuitenkin ristiriitaisia (Jylhä ym. 2009). Kolmas tekijä on itse kasvil- lisuus: tiedetään, että lievä märkien avosoiden kuivatus saa aikaan kasvillisuussukkession kohti mätäspintakasvillisuutta ja mahdollisesti kiihdyttää soiden ombrotrofisoitumista. Kasvillisuuden muuttuessa muuttuvat myös kaasutaseet: erityisesti metaanin tuotto vähenee sarakasvillisuuden vähentyessä samalla, kun hiilidioksidin sidonta kasvaa. Viitteet Alm J., Schulman L., Walden J., Nykänen H., Martikainen P.J. & Silvola J. 1999b. Carbon balance of a boreal bog during a year with an exceptionally dry summer. Ecology 80(1): 161–174. Aro, L. & Kaunisto, S. 2003: Jatkolannoituksen ja kasvatustiheyden vaikutus nuorten mäntymetsiköiden ravinnetilaan sekä puuston ja juuriston kehitykseen paksuturpeisella suonpohjalla (Summary: Effect of refertilisation and growing density on the nutrition, growth and root development of young Scots pine stands in a peat cutaway area with deep peat layers). Suo 54(2): 49–68. Aurela M., Laurila T. & Tuovinen J.-P. 2004. The timing of snow melt controls the annual CO2 balance in a subarctic fen. Geophys. Res. Lett. 31, L16119, doi:10.1029/2004GL020315 Granberg G., Ottosson-Löfvenius M., Grip H., Sundh I. & Nilsson M. 2001. Effect of climatic variability from 1980 to 1997 on simulated methane emission from a boreal mixed mire in northern Sweden. Global Biogeochem. Cycle. 15(4): 977–991. Frolking, S., Roulet, N. & Fuglestvedt, J. 2006. How northern peatlands influence the Earth’s radiative budget: Sustained methane emission versus sustained carbon sequestration. Journal of Geophysical Research 111: G01008, doi: 10.1029/2005JG000091 Hargreaves K.J., Fowler D., Pitcairn C.E.R. & Aurela M. 2001. Annual methane emission from Finnish mires estimated from eddy covariance campaign measurements. Theor. Appl. Climatol. 70: 203–213. Metlan työraportteja 258 http://www.metla.fi/julkaisut/workingpapers/2013/mwp258.htm 94 Heikkinen, JEP., Elsakov, V., Martikainen, PJ. Carbon dioxide and methane dynamics and annual carbon balance in tundra wetland in NE Europe, Russia. 2002. Global Biogeochemical Cycles 16 (4), 1115, doi:10.1029/2002gb001930 Hetemäki, L. ja Hänninen, R. 2009. Arvio Suomen puunjalostuksen tuotannosta ja puunkäytöstä vuosina 2015 ja 2020. Metlan työraportteja 122. www.metla.fi/julkaisut/workingpapers/2009/mwp122.htm Huttunen J.T., Nykänen H., Turunen J. & Martikainen P.J. 2003. Methane emissions from natural peatlands in the northern boreal zone in Finland, Fennoscandia. Atmos. Environ. 37: 147–151. IPCC 2007. Technical Summary. In: Climate Change 2007: The Physical Science Basis. Contribution of Working Group I to the Fourth Assessment Report of the Intergovernmental Panel on Climate Change [Solomon, S., D. Qin, M. Manning, Z. Chen, M. Marquis,K.B. Averyt, M. Tignor and H.L. Miller (eds.)]. Cambridge University Press, Cambridge, United Kingdom and New York, NY, USA. Jylhä, K., Ruosteenoja, K., Räisänen, J., Venäläinen, A., Tuomenvirta, H., Ruokolainen, L., Saku, S. & Seitola, T. Arvioita Suomen muuttuvasta ilmastosta sopeutumistutkimuksia varten. ACCLIM-hankkeen loppuraportti. Ilmatieteen laitos, Raportteja No. 2009: 4, 2009. Kirkinen, J., K. Minkkinen, T. Penttilä, S. Kojola, R. Sievänen, J. Alm, S. Saarnio, N. Silvan, J. Laine, and I. Savolainen (2007), Greenhouse impact due to different peat fuel utilisation chains in Finland–A life- cycle approach, Boreal Environ. Res., 12, 211–223. Leppälä, M., Oksanen, J. and Tuittila, E-S. 2011. Methane flux dynamics during mire succession. Oecolo- gia (2011) 165:489–499. DOI 10.1007/s00442-010-1754-6 Lohila, A, Minkkinen, K., Aurela, M., Tuovinen, J-P., Penttilä, T., and Laurila, T. 2011. Greenhouse gas flux measurements in a forestry-drained peatland indicate a large carbon sink. Biogeosciences Discuss., 8, 5787-5825, 2011. doi:10.5194/bgd-8-5787-2011 Maljanen, M., Hytönen, J., Mäkiranta, P., Alm, J., Minkkinen, K., Laine, J. & Martikainen, P.J. 2007. Greenhouse gas emissions from cultivated and abandoned organic croplands in Finland. Boreal Envi- ronment Research 12: 133–140. Merilä, P., Kilponen, T. and Derome, J. 2007. Forest Condition Monitoring in Finland. National report 2002–2005. Working papers of the Finnish Forest Research Institute 45. ISBN 978-951-40-2031-5 (PDF). 166 p. Metsätilastollinen vuosikirja 2010. Metsäntutkimuslaitos, Vantaan toimipaikka. ISBN 978-951-40-2266-1 (PDF). [http://www.metla.fi/julkaisut/metsatilastollinenvsk/tilastovsk-sisalto.htm] Minkkinen, K. and Laine, J. 1998. Effect of forest drainage on the peat bulk density of pine mires in Finland. Can. J. For. Res: 28: 178–186.Minkkinen, K. & Laine, J. 2006. Vegetation heterogeneity and ditches create spatial variability in methane fluxes from peatlands drained for forestry. Plant and Soil: 289–304. Minkkinen, K. and Laine, J. 1998. Long term effect of forest drainage on the peat carbon stores of pine mires in Finland. Can. J. For. Res: 28: 1267–1275. Minkkinen, K., Penttilä, T. & Laine, J. 2007a. Tree stand volume as a scalar for methane fluxes in forestry- drained peatlands in Finland. Boreal Environment Research 12: 127–132. Minkkinen, K., Laine, J., Shurpali, N., Mäkiranta, P., Alm, J. & Penttilä, T. 2007. Heterotrophic soil respi- ration in forestry-drained peatlands. Boreal Environment Research 12: 115–126. Nykänen, H., Alm, J., Silvola, J., Tolonen, K. and Martikainen, P. J. 1998. Methane fluxes on boreal peat- lands of different fertility and the effect of long term experimental lowering of the water table on flux rates, Glob. Biogeochemical Cycles, 12, 53–69. Ojanen, P., Minkkinen, K., Alm, J. & Penttilä, T. 2010. Soil–atmosphere CO2, CH4 and N2O fluxes in boreal forestry-drained peatlands. Forest Ecology and Management 260: 411–421. Ojanen P. ym. 2011. Käsikirjoitus. Penttilä, T., Ihalainen, A., Kojola, S. ja Laine, J. 2011.Metsätalouden ulkopuolelle jäävien karujen soiden pinta-alan ja puustobiomassan alueellinen jakautuminen. Selvitys soiden ja turvemaiden kansallista strategiaehdotusta valmistelevalle työryhmälle. Strategiaehdotuksen liitteet, liite 6. [http://www.mmm. fi/attachments/ymparisto/suojaturvemaat/5xxtC3ERf/suostrategia_liitteet_korjattu_150411.pdf] Pohjois-Pohjanmaan kasvihuonekaasutase 2007. Bionova Engineering, Raportti 9.12.2009. Pohjois-Poh- janmaan liitto. Metlan työraportteja 258 http://www.metla.fi/julkaisut/workingpapers/2013/mwp258.htm 95 Rinne, J., Riutta, T., Pihlatie, M. Aurela, M., Haapanala, S.,Tuovinen, JP., Tuittila, E-S. and Vesala, T. 2007. Annual cycle of methane emission from a boreal fen measured by the eddy covariance technique. Tellus B 59(3): 449–547. Saari, J. 2007. Boreaalisen keidassuon metaanidynamiikka – ajallinen ja paikallinen vaihtelu. Soiden eko- logian ja suometsätieteen Pro gradu -tutkielma Maatalous- ja metsätieteiden maisterin tutkintoa varten. Helsingin yliopisto, metsäekologian laitos. Saarnio, S., Alm, J., Silvola, J., Lohila, A., Nykänen, H. and Martikainen, P.J. 1997. Seasonal variation in CH4 emissions and production and oxidation potentials at microsites on an oligotrophic pine fen. Oecologia 110: 414–422. Sallantaus T (1994) Response of leaching from mire ecosystems to changing climate. In: Kanninen M (ed) The Finnish Research Programme on Climate Change. Second Progress Report.The Academy of Fin- land, Helsinki. pp 291–296. Sievänen R. 2011. Skenaariotarkastelu – Bioenergiaa metsistä -tutkimusohjelman loppuraportti, käsikirjoi- tus. Metsäntutkimuslaitos. Statistics Finland 2011. Greenhouse gas emissions in Finland 1990–2009. National Inventory Report under the UNFCCC and the Kyoto Protocol 15 April 2011. [http://www.stat.fi/tup/khkinv/fin_nir_20110415. pdf] TEM skenaarioraportti. 2010. Kiinteiden puupolttoaineiden saatavuus ja käyttö Suomessa vuonna 2020. TEM julkaisuja Energia ja Ilmasto 66/2010. Turunen, J., Tomppo, E., Tolonen, K., and Reinikainen, A. 2002. Estimating carbon accumulation rates of undrained mires in Finland – application to boreal and subarctic regions. Holocene 12 (1): 69–80. Waddington J.M. & Roulet N.T. 2000. Carbon balance of a boreal patterned peatland. Global Change Biol. 6: 87–97. Waddington & Roulet 2000. Virtanen, K., Hänninen, P., Kallinen, R-L., Vartiainen, S., Herranen, T. & Jokisaari, R. 2003. Suomen tur- vevarat 2000. Geologian tutkimuskeskus, Tutkimusraportti 156, Espoo 2003. 101 s. Metlan työraportteja 258 http://www.metla.fi/julkaisut/workingpapers/2013/mwp258.htm 96 5 Liite1. Liitetaulukot Liitetaulukko1. Pohjois-Pohjanmaan soiden pinta-alatietoja (km2) seutukunnittain. Seutukunta Kokonaismaa- pinta-ala Ojitetut suot Luonnon- tilaiset suot Suot yhteensä Soiden osuus maapinta-alasta % Ojitettujen soiden osuus maapinta-alasta % Ojitettujen soiden osuus turvemaista % Koillismaa 7 417 861 1 556 2 417 33 12 36 Oulunkaari 9 629 3 034 2 528 5 562 58 32 55 Oulu 4 691 1 369 914 2 283 49 29 60 Raahe 2 603 893 341 1 234 47 34 72 Ylivieska 3 091 906 234 1 140 37 29 79 Nivala- Haapajärvi 3 774 1 235 216 1 451 38 33 85 Haapavesi- Siikalatva 4 031 1 686 418 2 104 52 42 80 Yhteensä 35 236 9 984 6 208 16 192 46 28 62 Metlan työraportteja 258 http://www.metla.fi/julkaisut/workingpapers/2013/mwp258.htm 97 Liitetaulukko 2. Metsäojitettujen soiden pinta-alat (km2) seutukunnittain, maaluokittain ja tyypeittäin. Alue Maaluokka Rhtkg Mtkg(I) Mtkg(II) Ptkg(I) Ptkg(II) Vatkg Jätkg Yhteensä Koillismaa Metsämaa 78 73 99 205 94 9 . 557 Kitumaa 4 . 39 65 64 80 . 252 Joutomaa . . 9 . 9 17 17 52 Yhteensä 82 73 146 270 166 106 17 861 Oulunkaari Metsämaa 171 225 309 839 392 442 4 2 383 Kitumaa 4 . 38 17 83 305 63 509 Joutomaa . . 8 . 33 67 33 142 Yhteensä 175 225 355 856 509 814 100 3 034 Oulu Metsämaa 159 142 196 351 204 171 . 1 223 Kitumaa . . 8 4 13 71 25 121 Joutomaa 8 . 4 . 4 4 4 25 Yhteensä 167 142 209 355 221 246 29 1 369 Raahe Metsämaa 175 71 184 246 75 96 . 847 Kitumaa . . . . . 4 8 13 Joutomaa . . . . 4 17 13 33 Yhteensä 175 71 184 246 79 117 21 893 Ylivieska Metsämaa 117 109 196 196 92 100 . 810 Kitumaa . . . 8 13 58 4 83 Joutomaa . . 4 . . . 8 13 Yhteensä 117 109 200 204 104 159 13 906 Nivala- Metsämaa 184 175 192 234 134 225 . 1 144 Haapajärvi Kitumaa . . 4 . 17 58 8 88 Joutomaa . . . . 4 . . 4 Yhteensä 184 175 196 234 154 284 8 1 235 Haapavesi- Metsämaa 129 142 167 509 217 300 . 1 465 Siikalatva Kitumaa . . . 4 13 121 46 184 Joutomaa . . 4 . . 17 17 38 Yhteensä 129 142 171 513 230 438 63 1 686 Koko alue Metsämaa 1 012 937 1 343 2 580 1 208 1 344 4 8 428 Kitumaa 8 . 89 98 201 698 154 1 249 Joutomaa 8 . 30 . 55 121 92 306 Yhteensä 1 029 937 1 461 2 678 1 464 2 164 251 9 984 Turvekangastyyppien lyhenteet (Laine & Vasander 2005): Rhtkg Ruohoturvekangas Mtkg(I) Mustikkaturvekangas (I) Mtkg(II) Mustikkaturvekangas (II) Ptkg(I) Puolukkaturvekangas (I) Ptkg(II) Puolukkaturvekangas (II) Vatkg Varputurvekangas Jätkg Jäkäläturvekangas Metlan työraportteja 258 http://www.metla.fi/julkaisut/workingpapers/2013/mwp258.htm 98 Liitetaulukko 3. Metsäojitettujen soiden pinta-alat (km2) seutukunnittain, kuivatusasteittain ja tyypeittäin. Alue Kuivatusaste Rhtkg Mtkg(I) Mtkg(II) Ptkg(I) Ptkg(II) Vatkg Jätkg Yhteensä Koillismaa Ojikko . . 26 26 26 34 9 121 Muuttuma 60 26 99 214 128 72 9 607 Turvekangas 22 47 22 30 13 . . 133 Yhteensä 82 73 146 270 166 106 17 861 Oulunkaari Ojikko 8 . 17 4 33 121 71 255 Muuttuma 54 109 230 613 417 593 29 2 045 Turvekangas 113 117 109 238 58 100 . 735 Yhteensä 175 225 355 856 509 814 100 3 034 Oulu Ojikko 17 4 . 13 13 25 29 100 Muuttuma 38 54 88 192 150 196 . 718 Turvekangas 113 83 121 150 58 25 . 551 Yhteensä 167 142 209 355 221 246 29 1 369 Raahe Ojikko . . 4 4 8 21 21 58 Muuttuma 42 8 58 113 38 75 . 334 Turvekangas 134 63 121 129 33 21 . 501 Yhteensä 175 71 184 246 79 117 21 893 Ylivieska Ojikko 4 4 4 13 8 50 8 92 Muuttuma 33 8 109 117 71 96 4 438 Turvekangas 79 96 88 75 25 13 . 376 Yhteensä 117 109 200 204 104 159 13 906 Nivala- Ojikko . 4 8 . 8 21 8 50 Haapajärvi Muuttuma 17 33 58 113 121 250 . 593 Turvekangas 167 138 129 121 25 13 . 593 Yhteensä 184 175 196 234 154 284 8 1 235 Haapavesi- Ojikko . . 4 8 13 100 42 167 Siikalatva Muuttuma 25 46 71 346 184 334 21 1 027 Turvekangas 104 96 96 159 33 4 . 492 Yhteensä 129 142 171 513 230 438 63 1 686 Koko alue Ojikko 29 13 63 68 109 372 188 843 Muuttuma 269 284 713 1 709 1 108 1 616 63 5 761 Turvekangas 731 640 685 902 247 175 . 3 380 Yhteensä 1 029 937 1 461 2 678 1 464 2 164 251 9 984 Turvekangastyyppien lyhenteet (Laine & Vasander 2005): Rhtkg Ruohoturvekangas Mtkg(I) Mustikkaturvekangas (I) Mtkg(II) Mustikkaturvekangas (II) Ptkg(I) Puolukkaturvekangas (I) Ptkg(II) Puolukkaturvekangas (II) Vatkg Varputurvekangas Jätkg Jäkäläturvekangas Metlan työraportteja 258 http://www.metla.fi/julkaisut/workingpapers/2013/mwp258.htm 99 Liitetaulukko 4. Ojittamattomien soiden pinta-alat (km2) seutukunnittain ja tyypeittäin. Korvet Seutukunta LhK RhK KgK MK PK PsK VLK KoLK RhSK VSK Koillismaa . 43 13 13 48 26 26 4 30 17 Oulunkaari 17 46 50 33 38 8 25 . 21 8 Oulu . 33 4 13 8 . . . 13 . Raahe . 8 21 4 4 . 4 . 8 . Ylivieska 4 17 21 4 8 . . . . . Nivala-Haapajärvi . 21 17 8 4 . . . . . Haapavesi-Siikalatva . . 17 4 4 . . . 8 . Yhteensä 21 168 142 79 114 34 55 4 80 26 Rämeet Seutukunta KR PsR KgR IR RaR VLR RhSR VSR TSR LkR TR KeR Koillismaa 34 125 64 65 73 125 73 34 42 94 55 . Oulunkaari 54 54 175 88 88 17 33 200 58 142 213 67 Oulu 4 8 54 46 71 8 17 83 13 38 83 4 Raahe 13 13 33 29 25 . 4 13 8 25 25 . Ylivieska . 13 33 17 17 . 4 21 8 . 13 . Nivala-Haapajärvi 4 4 4 21 4 . 4 4 13 4 38 4 Haapavesi-Siikalatva 4 . 25 21 33 . 8 33 50 13 42 13 Yhteensä 113 217 390 286 311 151 144 388 192 315 468 88 Avosuot Seutukunta VL RiL RhSN RhRiN VSN VRiN LkKaN LkN RaN Koillismaa 52 35 43 9 133 26 59 187 8 Oulunkaari . 4 96 4 309 154 159 317 50 Oulu 17 . 50 8 58 109 38 92 42 Raahe . . 8 8 8 4 13 38 25 Ylivieska . . . . 8 4 4 17 21 Nivala-Haapajärvi . . . . 4 . 4 21 33 Haapavesi-Siikalatva . . . . 21 17 13 71 21 Yhteensä 69 39 198 30 542 314 288 742 200 Suotyyppilyhenteet (Laine & Vasander 2005): LhK Lehtokorpi RhK Ruohokorpi KgK Kangaskorpi MK Mustikkakorpi PK Puolukkakorpi PsK Pallosarakorpi VLK Varsinainen lettokorpi KoLK Koivulettokorpi RhSK Ruohoinen sarakorpi VSK Varsinainen sarakorpi KR Korpiräme PsR Pallosararäme KgR Kangasräme IR Isovarpuräme RaR Rahkaräme VLR Varsinainen lettoräme RhSR Ruohoinen sararäme VSR Varsinainen sararäme TSR Tupasvillainen sararäme LkR Lyhytkorsiräme TR Tupasvillaräme KeR Keidasräme VL Varsinainen letto RiL Rimpiletto RhSN Ruohoinen saraneva RhRiN Ruohoinen rimpineva VSN Varsinainen saraneva VRiN Varsinainen rimpineva LkKaN Lyhytkortinen kalvakkaneva LkN Lyhytkorsineva RaN Rahkaneva Metlan työraportteja 258 http://www.metla.fi/julkaisut/workingpapers/2013/mwp258.htm 100 Liitetaulukko 5. Ojittamattomien ja metsäojitettujen soiden paksuusluokkajakaumat, km2. Turvekerroksen paksuus (cm) Ojittamattomat Ojitetut 0 601 1 764 20 515 1 995 40 794 1 743 60 505 1 046 80 627 851 100 496 526 120 332 464 140 383 351 160 344 242 180 306 201 200+ 1 314 796 Yhteensä 6 208 9 984 Metlan työraportteja 258 http://www.metla.fi/julkaisut/workingpapers/2013/mwp258.htm 101 Liitetaulukko 6. Metsäojitettujen soiden kasvihuonekaasupäästöt maaperästä (Gg vuodessa) seutukunnit- tain ja kuivatusasteittain. Negatiivinen päästö tarkoittaa nielua (sidontaa). Kh = päästöestimaatin keskiha- jonta. Alue Kuivatusaste Gg kaasua vuodessa CO2 CH4 N2O Oja-CH4 Päästö Kh Päästö Kh Päästö Kh Päästö Kh Koillismaa Ojikko -1,6 3,7 0,14 0,06 0,008 0,002 0,03 0,00 Muuttuma 6,3 19,1 0,70 0,29 0,048 0,009 0,13 0,03 Turvekangas 14,5 6,4 -0,04 0,01 0,015 0,003 0,02 0,01 Yhteensä 19,2 27,9 0,81 0,35 0,070 0,013 0,17 0,04 Oulunkaari Ojikko -11,0 8,0 0,30 0,12 0,010 0,002 0,04 0,01 Muuttuma -38,5 62,2 2,37 0,98 0,125 0,020 0,41 0,08 Turvekangas 37,8 26,7 -0,21 0,03 0,066 0,012 0,12 0,04 Yhteensä -12,3 93,0 2,46 1,10 0,201 0,032 0,57 0,12 Oulu Ojikko -1,5 3,1 0,12 0,05 0,006 0,001 0,01 0,00 Muuttuma -2,6 22,0 0,83 0,34 0,050 0,008 0,14 0,03 Turvekangas 44,8 23,0 -0,15 0,02 0,060 0,012 0,10 0,03 Yhteensä 40,7 45,6 0,79 0,39 0,115 0,020 0,26 0,06 Raahe Ojikko -3,0 1,9 0,07 0,03 0,002 0,000 0,01 0,00 Muuttuma 5,1 10,6 0,39 0,16 0,026 0,005 0,06 0,01 Turvekangas 48,4 22,5 -0,14 0,02 0,059 0,013 0,09 0,03 Yhteensä 50,6 33,2 0,31 0,19 0,087 0,018 0,16 0,04 Ylivieska Ojikko -3,1 2,8 0,11 0,04 0,004 0,001 0,01 0,00 Muuttuma 8,9 14,1 0,51 0,21 0,036 0,008 0,10 0,02 Turvekangas 42,7 18,3 -0,11 0,02 0,045 0,009 0,06 0,02 Yhteensä 48,7 33,2 0,51 0,25 0,085 0,017 0,17 0,04 Nivala- Ojikko -0,2 1,5 0,06 0,02 0,003 0,001 0,01 0,00 Haapajärvi Muuttuma -12,7 18,0 0,69 0,28 0,036 0,005 0,12 0,02 Turvekangas 72,4 30,0 -0,17 0,02 0,074 0,015 0,09 0,04 Yhteensä 59,6 44,3 0,58 0,31 0,113 0,020 0,21 0,05 Haapavesi- Ojikko -10,5 5,5 0,19 0,08 0,005 0,001 0,03 0,01 Siikalatva Muuttuma -33,8 31,6 1,19 0,49 0,054 0,008 0,19 0,04 Turvekangas 43,3 21,2 -0,14 0,02 0,053 0,010 0,08 0,03 Yhteensä -1,0 51,9 1,25 0,57 0,112 0,017 0,29 0,07 Koko alue Ojikko -30,7 26,1 0,98 0,40 0,038 0,007 0,15 0,03 Muuttuma -67,2 175,4 6,68 2,77 0,375 0,062 1,13 0,22 Turvekangas 303,4 146,9 -0,95 0,14 0,372 0,073 0,55 0,20 Yhteensä 205,6 322,5 6,71 3,17 0,785 0,135 1,83 0,43 Metlan työraportteja 258 http://www.metla.fi/julkaisut/workingpapers/2013/mwp258.htm 102 Liitetaulukko 7. Luonnontilaisten soiden KHK-päästöt (Gg v–1) seutukunnittain ja suotyyppiryhmittäin (suo- tyyppiryhmät ks. Taulukko 3). Kh = päästöestimaatin keskihajonta. CO2 CH4 N2O Seutukunta Tyyppiryhmä Päästö Kh Päästö Kh Päästö Kh Koillismaa 1 -23,4 13,7 3,82 0,32 0 nd 2 -68,4 29,0 2,27 0,91 0 nd 3 -49,0 21,3 8,27 0,88 0 nd 4 -44,9 23,6 0,78 1,37 0,004 nd Yhteensä -185,6 14,3 15,14 1,81 0,004 nd Oulunkaari 1 -68,1 2,5 11,11 0,93 0 nd 2 -111,6 7,4 3,55 1,42 0 nd 3 -76,4 5,4 13,38 1,43 0 nd 4 -51,4 6,3 0,93 1,62 0,006 nd Yhteensä -307,4 22,1 28,97 2,39 0,006 nd Oulu 1 -24,5 7,4 4,01 0,33 0 nd 2 -45,0 12,2 1,32 0,53 0 nd 3 -28,2 8,2 5,40 0,58 0 nd 4 -13,8 9,3 0,25 0,43 0,003 nd Yhteensä -111,5 7,7 10,97 1,01 0,003 nd Raahe 1 -1,8 2,7 0,29 0,02 0 nd 2 -14,6 4,7 0,63 0,25 0 nd 3 -13,5 3,2 1,76 0,19 0 nd 4 -9,6 2,4 0,17 0,30 0,001 nd Yhteensä -39,4 3,0 2,84 1,03 0,001 nd Ylivieska 1 -1,8 0,2 0,29 0,02 0 nd 2 -8,4 1,6 0,34 0,14 0 nd 3 -7,5 1,4 1,01 0,11 0 nd 4 -9,6 1,8 0,17 0,30 0,002 nd Yhteensä -27,3 2,5 1,81 1,00 0,002 nd Nivala- 1 -0,6 0,2 0,10 0,01 0 nd Haapajärvi 2 -8,3 1,0 0,44 0,18 0 nd 3 -10,0 0,8 0,99 0,11 0 nd 4 -6,4 1,9 0,12 0,20 0,002 nd Yhteensä -25,2 2,2 1,64 1,01 0,002 nd Haapavesi- 1 -5,6 0,1 0,91 0,08 0 nd Siikalatva 2 -19,3 1,0 0,86 0,34 0 nd 3 -19,3 1,2 2,31 0,25 0 nd 4 -6,0 1,6 0,11 0,19 0 nd Yhteensä -50,1 3,6 4,19 0,96 0,000 nd Koko alue 1 -125,8 0,6 20,54 1,71 0 nd 2 -275,6 2,2 9,39 3,75 0 nd 3 -203,5 2,1 33,12 3,53 0 nd 4 -141,9 1,1 2,53 4,43 0,019 nd Yhteensä -746,8 52,7 65,58 11,17 0,019 nd Metlan työraportteja 258 http://www.metla.fi/julkaisut/workingpapers/2013/mwp258.htm 103 Liitetaulukko 8. Puuston keskitilavuus (m3 ha–1) seutukunnittain, puulajeittain ja kasvupaikkatyypeittäin. Alue Puulaji Ojittamattomat Ojitetut suot Yhteensä Korpi Räme Rhtkg Mtkg(I) Mtkg(II) Ptkg(I) Ptkg(II) Vatkg Jätkg Keskim. Koillismaa Mänty 8 16 37 7 30 32 28 26 0 21 Kuusi 22 3 5 33 5 12 3 1 0 8 Lehtipuu 11 2 51 41 16 10 8 1 0 10 Yhteensä 40 21 93 81 51 53 39 27 0 39 Oulunkaari Mänty 20 22 26 34 47 58 43 27 13 36 Kuusi 33 3 19 31 9 4 1 0 0 7 Lehtipuu 33 3 53 39 21 10 11 2 0 13 Yhteensä 86 27 97 103 78 73 55 29 13 56 Oulu Mänty 22 26 15 30 44 67 42 37 1 39 Kuusi 31 0 10 18 9 3 1 1 0 5 Lehtipuu 56 4 55 43 29 17 14 4 0 21 Yhteensä 110 29 80 91 81 86 57 41 1 65 Raahe Mänty 29 32 22 32 46 71 32 29 20 41 Kuusi 29 1 19 42 11 3 2 0 0 10 Lehtipuu 47 6 57 50 35 15 15 4 0 27 Yhteensä 105 39 98 124 92 89 48 33 20 78 Ylivieska Mänty 27 41 28 35 75 68 55 37 5 51 Kuusi 46 2 31 46 16 4 0 0 0 15 Lehtipuu 21 4 46 45 29 25 15 2 0 23 Yhteensä 95 47 105 125 120 97 70 40 5 89 Nivala- Mänty 26 46 33 38 70 73 59 46 11 52 Haapajärvi Kuusi 33 3 35 57 15 3 2 0 0 17 Lehtipuu 20 9 70 40 33 23 15 3 0 27 Yhteensä 79 58 137 135 118 99 76 49 11 95 Haapavesi- Mänty 24 27 32 34 62 74 56 42 15 51 Siikalatva Kuusi 29 1 12 37 6 2 1 0 0 6 Lehtipuu 39 9 63 52 36 24 15 5 1 23 Yhteensä 92 37 108 123 103 100 71 47 15 79 Koko alue Mänty 18 23 27 32 54 63 45 35 12 40 Kuusi 30 2 20 37 10 4 1 0 0 9 Lehtipuu 28 3 57 43 28 16 13 3 0 18 Yhteensä 76 29 104 113 92 83 59 38 12 67 Metlan työraportteja 258 http://www.metla.fi/julkaisut/workingpapers/2013/mwp258.htm 104 Liitetaulukko 9. Puustojen keskikasvu (m3 ha–1 v–1) seutukunnittain, puulajeittain ja kasvupaikkatyypeittäin. Alue Puulaji Ojittamattomat Ojitetut suot Yhteensä Korpi Räme Rhtkg Mtkg(I) Mtkg(II) Ptkg(I) Ptkg(II) Vatkg Jätkg Keskim. Koillismaa Mänty 0,4 0,7 2,3 0,1 1,6 1,2 1,0 1,0 0,0 0,9 Kuusi 0,5 0,1 0,2 1,8 0,3 0,5 0,1 0,0 0,0 0,3 Lehtipuu 0,4 0,0 3,0 2,3 0,9 0,5 0,5 0,0 0,0 0,5 Yhteensä 1,3 0,8 5,5 4,2 3,0 2,2 1,5 1,0 0,0 1,7 Oulunkaari Mänty 0,7 0,7 1,2 1,7 2,6 2,9 2,4 1,4 0,8 1,8 Kuusi 1,0 0,1 1,0 1,6 0,7 0,3 0,1 0,0 0,0 0,3 Lehtipuu 1,1 0,1 2,8 1,7 1,1 0,5 0,6 0,1 0,0 0,6 Yhteensä 2,9 0,9 5,1 5,0 4,3 3,7 3,2 1,5 0,8 2,7 Oulu Mänty 1,2 0,9 0,9 1,5 2,5 3,5 3,2 2,2 0,0 2,1 Kuusi 1,2 0,0 0,7 1,2 0,4 0,1 0,1 0,1 0,0 0,3 Lehtipuu 2,1 0,1 2,5 2,3 1,7 0,7 0,6 0,2 0,0 1,0 Yhteensä 4,3 1,0 4,1 5,1 4,6 4,4 4,0 2,5 0,0 3,4 Raahe Mänty 0,7 1,3 1,2 1,4 2,5 3,6 2,6 1,9 2,2 2,1 Kuusi 1,0 0,0 1,5 1,7 0,8 0,3 0,1 0,0 0,0 0,6 Lehtipuu 2,4 0,3 2,4 1,8 1,6 0,9 0,6 0,1 0,0 1,2 Yhteensä 4,2 1,6 5,2 5,0 4,8 4,8 3,3 1,9 2,2 3,9 Ylivieska Mänty 1,4 1,4 1,8 1,3 3,8 3,1 3,3 2,3 0,0 2,5 Kuusi 2,0 0,1 1,7 3,0 1,0 0,3 0,0 0,0 0,0 0,8 Lehtipuu 1,1 0,2 2,1 2,5 1,3 1,0 0,7 0,1 0,0 1,1 Yhteensä 4,4 1,6 5,5 7,0 6,2 4,4 4,1 2,4 0,0 4,5 Nivala- Mänty 1,5 1,8 1,1 1,6 3,2 3,0 3,4 2,3 0,0 2,4 Haapajärvi Kuusi 1,4 0,1 2,2 4,2 0,9 0,1 0,2 0,0 0,0 1,1 Lehtipuu 1,9 0,3 3,9 1,6 1,9 0,9 1,1 0,2 0,0 1,4 Yhteensä 4,5 2,2 7,3 7,3 6,0 4,1 4,7 2,5 0,0 4,8 Haapavesi- Mänty 0,3 1,0 1,7 1,5 3,3 4,0 3,0 2,4 0,6 2,7 Siikalatva Kuusi 1,1 0,0 1,4 2,7 0,6 0,2 0,0 0,0 0,0 0,4 Lehtipuu 1,3 0,6 2,4 1,8 1,7 1,1 0,8 0,3 0,0 1,0 Yhteensä 2,7 1,5 4,8 5,2 5,5 5,3 3,9 2,7 0,6 4,0 Koko alue Mänty 0,8 0,8 1,4 1,4 2,8 3,1 2,7 1,9 0,6 2,0 Kuusi 1,0 0,0 1,3 2,4 0,7 0,2 0,1 0,0 0,0 0,5 Lehtipuu 1,1 0,1 2,8 1,9 1,5 0,8 0,7 0,2 0,0 0,9 Yhteensä 2,8 1,0 5,4 5,7 4,9 4,1 3,5 2,1 0,6 3,4 Metlan työraportteja 258 http://www.metla.fi/julkaisut/workingpapers/2013/mwp258.htm 105 Liitetaulukko 10. Puuston kokonaistilavuus (100 m3) seutukunnittain, puulajeittain ja kasvupaikkatyypeit- täin. Alue Puulaji Ojittamattomat Ojitetut suot Korpi Räme Rhtkg Mtkg(I) Mtkg(II) Ptkg(I) Ptkg(II) Vatkg Jätkg Koillismaa Mänty 1 752 12 560 3 034 511 4 380 8 640 4 648 2 756 0 Kuusi 4 818 2 355 410 2 409 730 3 240 498 106 0 Lehtipuu 2 409 1 570 4 182 2 993 2 336 2 700 1 328 106 0 Yhteensä 8 760 16 485 7 626 5 913 7 446 14 310 6 474 2 862 0 Oulunkaari Mänty 4 920 26 158 4 550 7 650 16 685 49 648 21 887 21 978 1 300 Kuusi 8 118 3 567 3 325 6 975 3 195 3 424 509 0 0 Lehtipuu 8 118 3 567 9 275 8 775 7 455 8 560 5 599 1 628 0 Yhteensä 21 156 32 103 16 975 23 175 27 690 62 488 27 995 23 606 1 300 Oulu Mänty 1 562 11 180 2 505 4 260 9 196 23 785 9 282 9 102 29 Kuusi 2 201 0 1 670 2 556 1 881 1 065 221 246 0 Lehtipuu 3 976 1 720 9 185 6 106 6 061 6 035 3 094 984 0 Yhteensä 7 810 12 470 13 360 12 922 16 929 30 530 12 597 10 086 29 Raahe Mänty 1 450 6 016 3 850 2 272 8 464 17 466 2 528 3 393 420 Kuusi 1 450 188 3 325 2 982 2 024 738 158 0 0 Lehtipuu 2 350 1 128 9 975 3 550 6 440 3 690 1 185 468 0 Yhteensä 5 250 7 332 17 150 8 804 16 928 21 894 3 792 3 861 420 Ylivieska Mänty 1 458 5 125 3 276 3 815 15 000 13 872 5 720 5 883 65 Kuusi 2 484 250 3 627 5 014 3 200 816 0 0 0 Lehtipuu 1 134 500 5 382 4 905 5 800 5 100 1 560 318 0 Yhteensä 5 130 5 875 12 285 13 625 24 000 19 788 7 280 6 360 65 Nivala- Mänty 1 300 4 784 6 072 6 650 13 720 17 082 9 086 13 064 88 Haapajärvi Kuusi 1 650 312 6 440 9 975 2 940 702 308 0 0 Lehtipuu 1 000 936 12 880 7 000 6 468 5 382 2 310 852 0 Yhteensä 3 950 6 032 25 208 23 625 23 128 23 166 11 704 13 916 88 Haapavesi- Mänty 792 6 534 4 128 4 828 10 602 37 962 12 880 18 396 945 Siikalatva Kuusi 957 242 1 548 5 254 1 026 1 026 230 0 0 Lehtipuu 1 287 2 178 8 127 7 384 6 156 12 312 3 450 2 190 63 Yhteensä 3 036 8 954 13 932 17 466 17 613 51 300 16 330 20 586 945 Koko alue Mänty 13 032 70 472 27 783 29 984 78 894 16 8 714 65 880 75 740 3 012 Kuusi 21 720 6 128 20 580 34 669 14 610 10 712 1 464 0 0 Lehtipuu 20 272 9 192 58 653 40 291 40 908 42 848 19 032 6 492 0 Yhteensä 55 024 88 856 107 016 105 881 134 412 222 274 86 376 82 232 3 012 Metlan työraportteja 258 http://www.metla.fi/julkaisut/workingpapers/2013/mwp258.htm 106 Liitetaulukko 11. Puuston kokonaiskasvu (m3 v–1) seutukunnittain, puulajeittain ja kasvupaikkatyypeittäin. Alue Puulaji Ojittamattomat Ojitetut suot Korpi Räme Rhtkg Mtkg(I) Mtkg(II) Ptkg(I) Ptkg(II) Vatkg Jätkg Koillismaa Mänty 8 760 54 950 18 860 730 23 360 32 400 16 600 10 600 0 Kuusi 10 950 7 850 1 640 13 140 4 380 13 500 1 660 0 0 Lehtipuu 8 760 0 24 600 16 790 13 140 13 500 8 300 0 0 Yhteensä 28 470 62 800 45 100 30 660 43 800 59 400 24 900 10 600 0 Oulunkaari Mänty 17 220 83 230 21 000 38 250 92 300 248 240 122 160 113 960 8 000 Kuusi 24 600 11 890 17 500 36 000 24 850 25 680 5 090 0 0 Lehtipuu 27 060 11 890 49 000 38 250 39 050 42 800 30 540 8 140 0 Yhteensä 71 340 107 010 89 250 112 500 152 650 316 720 162 880 122 100 8 000 Oulu Mänty 8 520 38 700 15 030 21 300 52 250 124 250 70 720 54 120 0 Kuusi 8 520 0 11 690 17 040 8 360 3 550 2 210 2 460 0 Lehtipuu 14 910 4300 41 750 32 660 35 530 24 850 13 260 4920 0 Yhteensä 30 530 43 000 68 470 72 420 96 140 156 200 88 400 61 500 0 Raahe Mänty 3500 24 440 21 000 9940 46 000 88 560 20 540 22 230 4620 Kuusi 5000 0 26 250 12 070 14 720 7380 790 0 0 Lehtipuu 12 000 5640 42 000 12 780 29 440 22 140 4740 1170 0 Yhteensä 21 000 30 080 91 000 35 500 88 320 118 080 26 070 22 230 4620 Ylivieska Mänty 7560 17 500 21 060 14 170 76 000 63 240 34 320 36 570 0 Kuusi 10 800 1250 19 890 32 700 20 000 6120 0 0 0 Lehtipuu 5940 2500 24 570 27 250 26 000 20 400 7280 1590 0 Yhteensä 23 760 20 000 64 350 76 300 12 4000 89 760 42 640 38 160 0 Nivala- Mänty 7500 18 720 20 240 28 000 62 720 70 200 52 360 65 320 0 Haapajärvi Kuusi 7000 1040 40 480 73 500 17 640 2340 3080 0 0 Lehtipuu 9500 3120 71 760 28 000 37 240 21 060 16 940 5680 0 Yhteensä 22 500 22 880 134 320 127 750 117 600 95 940 72 380 71 000 0 Haapavesi- Mänty 990 24 200 21 930 21 300 56 430 205 200 69 000 105 120 3780 Siikalatva Kuusi 3630 0 18 060 38 340 10 260 10 260 0 0 0 Lehtipuu 4290 14 520 30 960 25 560 29 070 56 430 18 400 13 140 0 Yhteensä 8910 36 300 61 920 73 840 94 050 271 890 89 700 118 260 3780 Koko alue Mänty 57 920 245 120 144 060 131 180 409 080 830 180 395 280 411 160 15 060 Kuusi 72 400 0 133 770 224 880 102 270 53 560 14 640 0 0 Lehtipuu 79 640 30 640 288 120 178 030 219 150 214 240 102 480 43 280 0 Yhteensä 202 720 306 400 555 660 534 090 715 890 1097 980 512 400 454 440 15 060 Metlan työraportteja 258 http://www.metla.fi/julkaisut/workingpapers/2013/mwp258.htm 107 Liitetaulukko 12. Puuston hiilivarasto (Mg C) seutukunnittain, puulajeittain ja kasvupaikkatyypeittäin. Alue Puulaji Ojittamattomat Ojitetut suot Korpi Räme Rhtkg Mtkg(I) Mtkg(II) Ptkg(I) Ptkg(II) Vatkg Jätkg Koillismaa Mänty 59 568 427 040 103 156 17 374 148 920 293 760 158 032 93 704 0 Kuusi 218 015 106 564 18 553 109 007 33 033 146 610 22 535 4797 0 Lehtipuu 105 153 68 531 182 544 130 644 101 966 117 855 57 967 4627 0 Yhteensä 382 735 602 134 304 253 257 026 283 919 558 225 238 534 103 127 0 Oulunkaari Mänty 167 280 889 372 154 700 260 100 567 290 1688 032 744 158 747 252 44 200 Kuusi 367 340 161 407 150 456 315 619 144 574 154 936 23 032 0 0 Lehtipuu 354 351 155 700 404 854 383 029 325 411 373 644 244 396 71 062 0 Yhteensä 888 970 1206 478 710 010 958 748 1037 275 2216 612 1011 587 818 314 44 200 Oulu Mänty 53 108 380 120 85 170 144 840 312 664 808 690 315 588 309 468 986 Kuusi 99 595 0 75 568 115 659 85 115 48 191 10 000 11 132 0 Lehtipuu 173 552 75 078 400 925 266 527 264 563 263 428 135 053 42 952 0 Yhteensä 326 256 455 198 561 663 527 026 662 342 1120 309 460 641 363 551 986 Raahe Mänty 49 300 204 544 130 900 77 248 287 776 593 844 85 952 115 362 14 280 Kuusi 65 613 8507 150 456 134 936 91 586 33 395 7150 0 0 Lehtipuu 102 578 49 237 435 409 154 958 281 106 161 069 51 725 20 428 0 Yhteensä 217 490 262 288 716 765 367 141 660 468 788 307 144 827 135 790 14 280 Ylivieska Mänty 49 572 174 250 111 384 129 710 510 000 471 648 194 480 200 022 2210 Kuusi 112 401 11 313 164 122 226 884 144 800 36 924 0 0 0 Lehtipuu 49 499 21 825 234 924 214 103 253 170 222 615 68 094 13 881 0 Yhteensä 211 472 207 388 510 430 570 697 907 970 731 187 262 574 213 903 2210 Nivala- Mänty 44 200 162 656 206 448 226 100 466 480 580 788 308 924 444 176 2992 Haapajärvi Kuusi 74 663 14 118 291 410 451 369 133 035 31 766 13 937 0 0 Lehtipuu 43 650 40 856 562 212 305 550 282 328 234 924 100 832 37 190 0 Yhteensä 162 513 217 630 1060 070 983 019 881 843 847 478 423 693 481 366 2992 Haapavesi- Mänty 26 928 222 156 140 352 164 152 360 468 1290 708 437 920 625 464 32 130 Siikalatva Kuusi 43 304 10 951 70 047 237 744 46 427 46 427 10 408 0 0 Lehtipuu 56 178 95 070 354 744 322 312 268 709 537 419 150 593 95 594 2750 Yhteensä 126 410 328 176 565 143 724 207 675 604 1874 553 598 920 721 058 34 880 Koko alue Mänty 443 088 2396 048 944 622 1019 456 2682 396 5736 276 2239 920 2575 160 102 408 Kuusi 982 830 277 292 931 245 1568 772 661 103 484 718 66 246 0 0 Lehtipuu 884 873 401 231 2560 203 1758 702 1785 634 1870 315 830 747 283 376 0 Metlan työraportteja 258 http://www.metla.fi/julkaisut/workingpapers/2013/mwp258.htm 108 Liitetaulukko 13. Puuston hiilivaraston kasvu seutukunnittain, puulajeittain ja kasvupaikkatyypeittäin (Mg C v–1). Ojittamattomat Ojitetut suot Alue Puulaji Korpi Räme Rhtkg Mtkg(I) Mtkg(II) Ptkg(I) Ptkg(II) Vatkg Jätkg Koillismaa Mänty 2 978 18 683 6 412 248 7 942 11 016 5 644 3 604 0 Kuusi 4 955 3 552 742 5 946 1 982 6 109 751 0 0 Lehtipuu 3 824 0 10 738 7 329 5 736 5 893 3 623 0 0 Yhteensä 11 757 22 235 17 892 13 523 15 660 23 018 10 018 3 604 0 Oulunkaari Mänty 5 855 28 298 7 140 13 005 31 382 84 402 41 534 38 746 2 720 Kuusi 11 132 5 380 7 919 16 290 11 245 11 620 2 303 0 0 Lehtipuu 11 812 5 190 21 389 16 696 17 045 18 682 13 331 3 553 0 Yhteensä 28 798 38 868 36 447 45 991 59 672 114 704 57 168 42 300 2 720 Oulu Mänty 2 897 13 158 5 110 7 242 17 765 42 245 24 045 18 401 0 Kuusi 3 855 0 5 290 7 711 3 783 1 606 1 000 1 113 0 Lehtipuu 6 508 1 877 18 224 14 256 15 509 10 847 5 788 2 148 0 Yhteensä 13 260 15 035 28 624 29 209 37 057 54 698 30 833 21 662 0 Raahe Mänty 1 190 8 310 7 140 3 380 15 640 30 110 6 984 7 558 1 571 Kuusi 2 263 0 11 878 5 462 6 661 3 339 357 0 0 Lehtipuu 5 238 2 462 18 333 5 578 12 851 9 664 2 069 511 0 Yhteensä 8 691 10 771 37 351 14 420 35 151 43 114 9 410 8 069 1 571 Ylivieska Mänty 2 570 5 950 7 160 4 818 25 840 21 502 11 669 12 434 0 Kuusi 4 887 566 9 000 14 797 9 050 2 769 0 0 0 Lehtipuu 2 593 1 091 10 725 11 895 11 349 8 905 3 178 694 0 Yhteensä 10 050 7 607 26 885 31 509 46 239 33 176 14 847 13 128 0 Nivala- Mänty 2 550 6 365 6 882 9 520 21 325 23 868 17 802 22 209 0 Haapajärvi Kuusi 3 168 471 18 317 33 259 7 982 1 059 1 394 0 0 Lehtipuu 4 147 1 362 31 323 12 222 16 255 9 193 7 394 2 479 0 Yhteensä 9 864 8 197 56 522 55 001 45 562 34 120 26 590 24 688 0 Haapavesi- Mänty 337 8 228 7 456 7 242 19 186 69 768 23 460 35 741 1 285 Siikalatva Kuusi 1 643 0 8 172 17 349 4 643 4 643 0 0 0 Lehtipuu 1 873 6 338 13 514 11 157 12 689 24 632 8 032 5 736 0 Yhteensä 3 852 14 566 29 142 35 748 36 518 99 042 31 492 41 476 1 285 Koko alue Mänty 19 693 83 341 48 980 44 601 139 087 282 261 134 395 139 794 5 120 Kuusi 32 761 0 60 531 101 758 46 277 24 236 6 625 0 0 Lehtipuu 34 763 13 374 125 764 77 710 95 659 93 516 44 733 18 892 0 Yhteensä 87 217 96 715 235 276 224 069 281 023 400 013 185 752 158 686 5 120 Metlan työraportteja 258 http://www.metla.fi/julkaisut/workingpapers/2013/mwp258.htm 109 Liitetaulukko 14. Puuston hiilivaraston hakkuu- ja luonnonpoistuma sekä hiilivaraston nettomuutos (Mg C v–1) seutukunnittain ja puulajeittain ojittamattomillla ja ojitetuilla soilla. Hakkuu- ja luonnonpoistuma Hiilivaraston muutos Alue Puulaji Korvet ja rämeet Ojitetut Yhteensä Korvet ja rämeet Ojitetut Yhteensä Koillismaa Mänty 9,9 14,2 24,1 11,8 20,7 32,5 Kuusi 6,0 6,1 12,1 2,5 9,4 11,9 Lehtipuu 8,7 23,3 32,0 -4,9 10,0 5,1 Yhteensä 24,6 43,6 68,2 9,4 40,1 49,5 Oulunkaari Mänty 19,0 68,7 87,7 15,1 150,3 165,4 Kuusi 9,6 15,5 25,1 6,9 33,9 40,8 Lehtipuu 21,1 71,9 93,1 -4,1 18,8 14,6 Yhteensä 49,7 156,1 205,8 17,9 202,9 220,8 Oulu Mänty 7,5 32,1 39,6 8,5 82,7 91,3 Kuusi 2,1 6,8 9,0 1,7 13,7 15,4 Lehtipuu 9,7 51,9 61,6 -1,3 14,9 13,6 Yhteensä 19,3 90,8 110,1 9,0 111,3 120,2 Raahe Mänty 4,2 21,2 25,4 5,3 51,2 56,5 Kuusi 1,4 7,4 8,8 0,8 20,3 21,2 Lehtipuu 5,7 41,1 46,8 2,0 7,9 9,9 Yhteensä 11,3 69,6 80,9 8,2 79,5 87,6 Ylivieska Mänty 3,6 25,6 29,2 4,9 57,8 62,7 Kuusi 2,1 9,8 11,9 3,3 25,9 29,2 Lehtipuu 2,9 37,7 40,6 0,8 9,0 9,8 Yhteensä 8,6 73,1 81,7 9,0 92,7 101,8 Nivala- Mänty 3,3 35,3 38,6 5,6 66,3 72,0 Haapajärvi Kuusi 1,5 15,4 17,0 2,1 46,6 48,7 Lehtipuu 3,1 56,7 59,8 2,4 22,2 24,6 Yhteensä 8,0 107,4 115,3 10,1 135,1 145,2 Haapavesi- Mänty 4,3 48,1 52,4 4,3 116,0 120,3 Siikalatva Kuusi 1,1 8,2 9,3 0,5 26,6 27,1 Lehtipuu 5,4 65,3 70,7 2,8 10,5 13,2 Yhteensä 10,9 121,6 132,5 7,6 153,1 160,6 Koko alue Mänty 51,8 245,1 296,9 51,2 549,2 600,4 Kuusi 24,0 69,2 93,2 8,8 170,2 179,0 Lehtipuu 56,6 347,9 404,5 -8,5 108,3 99,9 Yhteensä 132,4 662,2 794,6 71,2 814,6 885,8 Metlan työraportteja 258 http://www.metla.fi/julkaisut/workingpapers/2013/mwp258.htm 110 Liitetaulukko 15. Päästökertoimet turvetuotantoalueille (kg CO2 ekv. ha-1), keski-boreaalinen vyöhyke (Statistics Finland 2011). Middle Boreal Osuus pinta-alasta CO2 CH4 N2O Aumat 2 % 293 955 6 275 910 Ojat 7 % 90 3 724 1 Tuotantokentät 91 % 9 460 105 961 Yhteensä 100 % 14 250 468 895 Metlan työraportteja 258 http://www.metla.fi/julkaisut/workingpapers/2013/mwp258.htm 111 6 Liite 2. Pohjois-Pohjanmaan soiden yhteismitallistettujen (CO2 ekv.) KHK-päästöjen suuruuden riippuvuus käyte- tystä laskenta-ajasta. CH4:n ja N2O:n päästöt muutettu hiilidioksidiksi käyttäen 20 vuoden (GWP20, CH4=72, N2O=289), 100 vuoden (GWP100, CH4=25, N2O=298) ja 500 vuoden (GWP500, CH4=7.6, N2O=153) ker- toimia. Kertoimien muuttuminen tarkasteluajan funktiona johtuu kaasujen hiilidioksidia lyhyemmästä kes- kimääräisestä eliniästä ilmakehässä (CH4: 12 vuotta, N2O: 114 vuotta). Hiilidioksidin elinikä on tuhansia – satojatuhansia vuosia. Vertailusta nähdään, että luonnontilaisten soiden nettopäästö muuttuu nettonieluksi muutettaessa tarkastelujaksoa sadasta viiteensataan vuoteen. -1 000 -500 0 500 1 000 1 500 G g CO 2 e kv . / v uo si GWP500 Metsäojitetut Luonnontilaiset Metsäojitetut Luonnontilaiset Metsäojitetut Luonnontilaiset -1 000 -500 0 500 1 000 1 500 2 000 G g CO 2 e kv . / v uo si GWP100 -2 000 -1 000 0 1 000 2 000 3 000 4 000 5 000 6 000 G g CO 2 e kv . / v uo si GWP20 CO2 CH4 N2O KHK yhteensä DOC KHK yhteensä +DOC CO2 CH4 N2O KHK yhteensä DOC KHK yhteensä +DOC CO2 CH4 N2O KHK yhteensä DOC KHK yhteensä +DOC 112 Metlan työraportteja 258: 112–153 Suonpohjien jälkikäyttö Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa – esimerkkialueena Kuivaniemi Sanna Kittamaa1 ja Anne Tolvanen2,3 1 Metsäntutkimuslaitos, Parkanon yksikkö, Kaironiementie 15, 39700 Parkano 2 Metsäntutkimuslaitos, Paavo Havaksen tie 3, PL 413, 90014 Oulun yliopisto, anne.tolvanen@metla.fi 3 Oulun yliopisto, Thule-Instituutti, PL 7300, 90014 Oulun yliopisto Metlan työraportteja 258 Soiden ekosysteemipalvelut ja maankäytön suunnittelu – tuloksia soisimmasta Suomesta http://www.metla.fi/julkaisut/workingpapers/2013/mwp258.htm Metlan työraportteja 258 http://www.metla.fi/julkaisut/workingpapers/2013/mwp258.htm 113 Sisällys Tiivistelmä ..................................................................................................................114 1 Johdanto ................................................................................................................115 2 Suonpohjien jälkikäytön vaihtoehdot .................................................................115 2.1 Metsätalous ................................................................................................................... 116 2.2 Perinteinen peltoviljely ................................................................................................. 117 2.3 Tuotantoeläinten laidunnus ja porotalous ..................................................................... 117 2.4 Energiakasvin viljely .................................................................................................... 118 2.5 Lintujärveksi vesittäminen ja kalankasvatus ................................................................ 118 2.6 Ennallistaminen ............................................................................................................ 119 2.7 Erikoiskasvien viljely ................................................................................................... 119 2.8 Rahkasammalen tuotanto .............................................................................................. 119 3 Kuivaniemen esimerkkialueen suot ....................................................................120 3.1 Esimerkkisoiden tarkempi esittely ............................................................................... 121 Susiojanlatvasuo ........................................................................................................... 121 Jääräsuo ........................................................................................................................ 122 Kontiosuo ..................................................................................................................... 122 Klaavunsuo ................................................................................................................... 123 Vasikkasuo .................................................................................................................... 124 Turkkisuo ...................................................................................................................... 125 Komppasuo ................................................................................................................... 126 Kompsasuo ................................................................................................................... 127 4 Kuivaniemen esimerkkialueen soiden jälkikäyttösuunnitelmat ..........................128 Susiojanlatvasuo ........................................................................................................... 129 Jääräsuo ........................................................................................................................ 130 Kontiosuo ..................................................................................................................... 131 Klaavunsuo ................................................................................................................... 132 Vasikkasuo .................................................................................................................... 133 Turkkisuo ...................................................................................................................... 134 Komppasuo ................................................................................................................... 137 Kompsasuo ................................................................................................................... 139 5 Kuivaniemen alueen asukkaiden mielipiteet jälkikäytöstä ...............................141 6 Jälkikäytön maakunnallinen tarkastelu, Pohjois-Pohjanmaa ja Kainuu ..........141 6.1 Turvetuotannon nykytilanne Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakunnissa .............. 141 6.2 Tuotannosta poistuneen alan jakautuminen eri käyttömuotoihin Pohjois-Pohjanmaan maakunnassa ................................................................................................................. 143 6.3 Eri jälkikäyttömuotojen soveltuvuudet Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakunnissa ............................................................................................... 144 6.3.1 Pohjois-Pohjanmaan maakunta ............................................................................ 144 6.3.2 Kainuun maakunta.............................................................................................. 146 6.4 Eri jälkikäyttömuotojen taloudellinen ja ympäristöllinen merkitys ............................. 147 Kiitokset .....................................................................................................................147 Lähteet ........................................................................................................................147 Sähköiset lähteet ........................................................................................................... 150 Metlan työraportteja 258 http://www.metla.fi/julkaisut/workingpapers/2013/mwp258.htm 114 Tiivistelmä Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakunnissa turvetta on tuotettu 1970-luvulta lähtien. Pohjois- Pohjanmaalla aktiivisessa tuotannossa on tällä hetkellä 22 091 ha suoalaa, ja Kainuussa 3 709 ha suoalaa. Vajaa puolet eli 3596 ha Pohjois-Pohjanmaalla käytöstä poistuneesta tuotantoalasta (7 745 ha) on siirtynyt jälkikäyttöön, kun vastaava osuus Kainuussa on 2/3 (727 ha / 1 095 ha). Jälkikäytön tavoitteena on, että turvekentän pinta saataisiin joko mahdollisimman nopeasti sidot- tua kasvipeitteellä tai vesitettyä esim. lintujärveksi. Erilaisia jälkikäyttömuotoja ovat mm. metsit- täminen, perinteinen maatalous, energiakasvin (esim. ruokohelpi) viljely, lintujärveksi vesittämi- nen tai uudelleen soistaminen. Harvinaisempina käyttömuotoina voidaan mainita rahkasammalen kasvatus tai erikoiskasvien viljely. Tämän raportin tavoitteena on kuvata suonpohjien, eli käytöstä poistuneiden turvetuotantoaluei- den jälkikäyttömuotoja. Esimerkkikohteeksi valitun Kuivaniemen kunnan alueen soille tuotettiin jälkikäyttösuunnitelmat ja selvitettiin Kuivaniemen asukkaiden mielipide jälkikäyttösuunnitelmis- ta. Lisäksi tarkastellaan suonpohjien jälkikäyttöä Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakunnissa. Kuivaniemen alueelta tarkasteluun valittiin kahdeksan esimerkkisuota. Niille tehtiin jälkikäyttö- suunnitelmat olemassa olevan taustatiedon, maastokatselmuksen ja alueen asukkaiden kuulemisen pohjalta. Jälkikäyttösuunnitelmissa jälkikäyttömuotoina suosittiin erityisesti metsätaloutta, koste- ikkojen perustamista ja tuotantosoiden ennallistamista. Nämä jälkikäyttömuodot palvelevat alu- een virkistyskäyttöä, metsästysharrastusta, porotaloutta sekä matkailua. Porotalous huomioitiin siten, että maatalouskäyttöön suunniteltu pinta-ala pidettiin alhaisena. Alueen asukkaiden mie- lestä mieluisimpia jälkikäyttömuotoja olivat metsätalous, lintu- / muu kosteikko, maanviljely ja energiakasvin viljely. Vähiten suosittuja jälkikäyttömuotoja olivat laidunkäyttö ja erikoisviljely. Noin puolet vastaajista piti virkistyskäyttöä jälkikäyttövaiheessa tärkeänä. Maakuntatason tarkastelu osoitti, että suonpohjat siirtyvät jälkikäyttöön melko hitaasti. Yhtenä syynä on, että suonpohjat vapautuvat tuotannosta paloittain eli tuotannosta poistunut ala ei usein näy rekisterissä ennen kuin koko alueen tuotanto on loppunut. Pohjois-Pohjanmaan suonpohjien jälkikäyttöä voitaisiin tämän selvityksen perusteella linjata niin, että ennallistamista ja kosteik- kojen perustamista keskitetään maakunnan pohjoisosaan ja olemassa olevien luonnon monimuo- toisuuden kannalta tärkeiden kohteiden sekä virkistys- ja luonnonsuojelualueiden läheisyyteen. Pelto- ja laidunalaa voitaisiin keskittää maakunnan eteläosaan, jossa porotalous ei tuota ristiriita- tilanteita. Metsitys sopii jälkikäyttömuodoksi koko maakuntaan. Energiakasvien kasvattaminen jälkikäyttömuotona vaatii yhteensovittamista sen hetken energiapolitiikkaan. Kainuun suonpohjien jälkikäyttöä voitaisiin tämän selvityksen perusteella linjata siten, että po- ronhoitoalueelle kuuluvalle Hyrynsalmelle kohdistetaan ennallistamista ja kosteikkojen perusta- mista. Tämä palvelisi sekä matkailua ja poronhoitoa ja olisi perusteltua myös alueen suota sisältä- vien Natura-alueiden vuoksi. Ennallistamista ja kosteikkojen perustamista voitaisiin keskittää jo olemassa olevien virkistys- ja luonnonsuojelualueiden yhteyteen. Ruokohelven kysyntä tulevai- suudessa vaikuttaa sen viljelymahdollisuuksiin. Mikäli bioenergian tuotantoa pyritään lisäämään Kainuussa, sen tuotanto olisi suositeltavaa kaikille niille suonpohjille, jotka ovat kohtuullisen etäisyyden päässä energialaitoksista. Myös puubiomassan tuotanto on varteenotettava jälkikäyt- tömuoto. Maatalousalueiden läheisyydessä pelto- ja laidunala on sopiva jälkikäyttömuoto, mikäli tuotantoalueen piirteet sen sallivat ja toiminnalle on kysyntää. Hyrynsalmella pelto- ja laidunalaa kannattaisi kuitenkin välttää, koska suonpohjat sijaitsevat poronhoitoalueella. Metlan työraportteja 258 http://www.metla.fi/julkaisut/workingpapers/2013/mwp258.htm 115 1 Johdanto Pohjois-Pohjanmaan maakunnassa turvetta on tuotettu 1970-luvulta lähtien. Yksittäisen suoalu- een tuotantovaihe kestää useita kymmeniä vuosia. Turvetuotanto päättyy ensin ohutturpeisilla al- ueilla ja myöhemmin paksuturpeisilla kohteilla. Täten tuotantoalue siirtyy jälkikäyttövaiheeseen vähitellen. Pohjois-Pohjanmaan soiden turvekerroksen paksuus on keskimäärin vain 1,1 m. Maa- kunnan turvevarat ovat kuitenkin suuret, 11 869 milj. m3, johtuen suuresta suopinta-alasta, 1,07 milj. ha (Virtanen ym. 2003). Pohjois-Pohjanmaalla on tällä hetkellä turvetuotannon aktiivikäytössä 22 091 ha suoalaa, jos- ta tuotannosta poistunutta suota on 7745 ha. Tuotannosta poistuneesta suoalasta jälkikäytössä on vajaa puolet eli 3596 ha (Kirsi Kalliokoski, Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus, 13.10.2011). Kainuun maakunnassa aktiivikäytössä on 3709 ha suota, josta tuotannosta poistunutta suota on 1095 ha. Kaksi kolmasosaa eli 727 ha tuotannosta poistuneesta suosta on jälkikäytössä (Antti Sallinen, Kainuun ELY-keskus, 10.3.2011). Ilman jälkitoimenpiteitä (maanmuokkaus, lannoitus) suonpohja pysyy kasvipeitteettömänä vuosia, koska jäljelle jäänyt turvekerros on ravinnetalou- deltaan epäedullinen puiden ja kasvillisuuden alkukehitykselle (esim. Huotari ym. 2007). Jälki- käytön tavoitteena on, että suonpohja saataisiin sidottua kasvipeitteellä ja kasvamaan puustoa, jolloin ravinteiden ja kiintoaineen huuhtoutuminen hidastuu ja hiiltä alkaa sitoutua kasvipeittee- seen. Vaihtoehtoisesti suonpohjia voidaan muuttaa kosteikoksi tai lintujärveksi turvaamaan mo- nimuotoisuutta. Tässä raportissa kuvataan suonpohjien jälkikäyttömuotoja, laaditaan esimerkkikohteiksi valituil- le Kuivaniemellä sijaitseville suonpohjille jälkikäyttösuunnitelmat ja selvitetään Kuivaniemen asukkaiden mielipide alueen jälkikäyttösuunnitelmista. Työ on osa Pohjois-Pohjanmaan ja Län- si-Kainuun suo-ohjelmahanketta. Kerättyjen tulosten sekä muualla suo-ohjelmahankkeessa tuo- tetun tiedon perusteella laaditaan suosituksia suonpohjille soveltuvista jälkikäyttömuodoista Poh- jois-Pohjanmaan ja Kainuun maakunnissa. Raportti päivittää vuonna 2005 Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskuksen teettämän esiselvityk- sen tietoja (Perälä ym. 2005). Kyseisessä työssä tarkasteltiin erityisesti jälkikäyttömuotojen ve- sistökuormitusta sekä jälkikäytön lupa- ja tukikäytäntöjä. 2 Suonpohjien jälkikäytön vaihtoehdot Jälkikäyttömuotoja ja niiden vesistövaikutuksia on kuvattu yksityiskohtaisesti Perälän ym. (2005) raportissa. Tässä raportissa aiheeseen luodaan hieman lyhyempi katsaus, joka toimii pohjana Kui- vaniemen esimerkkialueen soiden jälkikäytön suunnittelulle sekä Pohjois-Pohjanmaalle ja Kai- nuuseen soveltuvien jälkikäyttömuotojen pohdinnalle. Turvetuotannossa olevasta pinta-alasta noin 2/3 on vuokrattu maanomistajilta. Tuottaja sitou- tuu palauttamaan alueen maanomistajalle vuokrasopimuksessa sovitussa kunnossa (Selin 1998). Maanomistajan mielipide ratkaisee siten suonpohjan jälkikäyttömuodon. Yleisimmät jälkikäyttö- muodot ovat metsittäminen, maanviljely, energiakasvin (esim. ruokohelpi) viljely, lintujärveksi vesittäminen tai uudelleen soistaminen. Harvinaisempia jälkikäyttömuotoja ovat rahkasammalen kasvatus tai erikoiskasvien (esim. yrtit, mansikka, suomarjat) viljely. Yleensä suonpohjalle sijoi- tetaan useita jälkikäyttömuotoja. Kun alueelle laaditaan jälkikäyttösuunnitelmat, jälkikäyttö voi- daan toteuttaa vaiheittain sitä mukaa kun alueita poistuu tuotannosta. Metlan työraportteja 258 http://www.metla.fi/julkaisut/workingpapers/2013/mwp258.htm 116 Jälkikäyttövaihtoehdon valintaan vaikuttavat monet tekijät, kuten esimerkiksi maaperän ominai- suudet. Onnistuneen jälkikäytön edellytyksenä onkin tutkimustietoon pohjautuva suonpohjien jälkikäytön strategia (Renou ym. 2006). Jälkikäytön onnistumisessa korostuu myös suunnittelun laadun, tuotantosuon hyvän tuntemuksen ja oikeanlaisen päätöksenteon merkitys. 2.1 Metsätalous Metsätalous on eräs yleisimmistä suonpohjan jälkikäyttövaihtoehdoista, sillä metsätalous onnis- tuu myös kivisellä maalla toisin kuin muut jälkikäyttömuodot. Picken (2007) arvioi metsätalo- uden osuuden Suomen suonpohjien jälkikäyttömuodoista olevan 26 %. Irlannissa on painotettu huolellisen suunnittelun tarvetta koskien esim. alueen, puulajin valintaa, metsikön perustamis- ta ja lannoitusta (Renou-Wilson ym. 2008). Suomessa metsätalouden harjoittaminen suonpoh- jilla edellyttää kohtuullisin kustannuksin toteutettavaa kuivatusta, riittävän ohutta turvekerrosta (vähintään 15 cm, enintään 20–30 cm) ja pohjamaalajin riittävää ravinteisuutta (Kaunisto & Aro 1996). Lisäksi tarvitaan maanmuokkausta ja lannoitusta tärkeimmillä kivennäisravinteilla fos- forilla, kaliumilla ja boorilla. Typpilannoitusta ei tarvita, sillä sitä on turpeessa moninkertaisesti muihin kivennäisravinteisiin verrattuna. Turvesekoitteinen kivennäismaamätäs ja lannoitettu turvetasapinta ovat parhaita kasvualustoja sekä männyn että koivun taimille. Maalaji vaikuttaa merkittävästi pohjamaan ravinteisuuteen. Hienojakoisissa maalajeissa on enemmän kivennäisravinteita kuin karkeissa. Jos pohjamaalaji on karkea, lannoituksella on suuri merkitys. Sen sijaan hienojakoisilla pohjamaalajeilla taimien ra- vinnetarve täyttyy, kun turpeen päälle nostetaan kivennäismaata (Kaunisto & Aro 1998). Puiden kasvu suonpohjilla voidaan turvata joko kivennäismaasekoituksella tai lannoituksella (Aro ym 1997; Kaunisto ja Aro 1998). Suonpohjilla voidaan kasvattaa mäntyä ja hies- ja rauduskoivua. Lisäksi leppäkin viihtyy hyvin suonpohjilla (Hytönen & Saarsalmi 2009). Mänty on kasvatettava tavallista tiheämpänä, jotta väl- tetään korkeasta typpipitoisuudesta johtuva oksikkuus. Mäntyä täytyy myös pystykarsia. Koivus- ta saadaan sekä tukki- että kuitupuuta ja lisäksi sitä voidaan kasvattaa tiheänä energiapuuksi. Re- nou-Wilson ym. (2010) tutkivat rauduskoivikon kylvöä suonpohjilla Irlannissa. Heidän tulostensa mukaan koivu menestyy hyvin fosfori- ja kaliumlannoitteen avulla. Kasvupaikan avoimuus oli suurin este kylvön onnistumiselle, ja keinotekoinen suoja paransi kylvötulosta. Kuusta ei suon- pohjille ole kokeiltu. Kuusi voisi kuitenkin Aron (1998) mukaan soveltua toisen kiertoajan puula- jiksi varsinkin, jos se saadaan syntymään luontaisesti esim. hallalta suojaavan koivupuuston alle. Puu- ja turvetuhkan käyttöä lannoitukseen on tutkittu paljon suonpohjilla. Esimerkiksi Huotari ym. (2008) toteavat, että tuhkalannoitus lisäsi hieskoivun määrää ja taimien kokoa sekä paransi syntyneiden taimien elossa oloa. Männyntaimien lukumäärä oli kuitenkin kolme kertaa suurempi käsittelemättömillä aloilla kuin käsitellyillä. Tuhkalannoituksen nopeuttama pintakasvillisuuden kehitys saattaa estää männyn luontaisten ja kylvötaimien kehitystä. Tuhkalannoitus lisääkin pinta- kasvillisuuden ja erityisesti palosammalten esiintymistä heti käsittelyn jälkeen (Huotari ym. 2007). Metsityksen merkitys paikallisesti voi olla suuri ja sen lisäarvona on hiilen sitoutuminen kasvi- peitteeseen. Tarkasteltaessa jälkikäyttövaiheen metsätalouden vaikutuksia ilmastoon on Huotarin ym. (2009) mukaan myös pintakasvillisuuden vaikutus syytä ottaa huomioon, ja Leppälän ym. (2008) mukaan lannoitetun ja metsitetyn suonpohjan kasvillisuuden fotosynteesitaso onkin kor- kea. Toisaalta koska maahengityksen CO2-tuotos ylittää puuston hiilen sidonnan, metsitetyt suon- Metlan työraportteja 258 http://www.metla.fi/julkaisut/workingpapers/2013/mwp258.htm 117 pohjat eivät välttämättä muutu hiilen nieluiksi (Mäkiranta ym. 2007). Suonpohjien käytön ilmas- tovaikutuksia on pohdittu tarkemmin Minkkisen ja Ojasen (2013) julkaisussa. 2.2 Perinteinen peltoviljely Suonpohjilla on usein laajoja tasaisia alueita, jotka soveltuvat hyvin perinteiseen peltoviljelyyn. Lammisen ym. (2005) mukaan viljelyssä on kuitenkin huomioitava alueille tyypilliset kevättulvat ja keskikesän kuumuus. Virkajärvi & Huhta (1998) nimeävät ongelmiksi myös suonpohjien hei- kon viljavuuden, etäisyyden tilakeskuksista, korkeat perustamis- sekä lannoituskustannukset sekä turvekerroksen vaihtelevan paksuuden. He toteavat erityisesti nurmen soveltuvan hyvin suopoh- jille. Hånellin ym. (1996) Ruotsissa tekemän selvityksen mukaan peltoalalle ei ole nykytilantees- sa suurta kysyntää, ja tilanne on Suomessa melko samankaltainen. 2.3 Tuotantoeläinten laidunnus ja porotalous Suonpohjat ovat usein laajoja, yhtenäisiä alueita ja soveltuvat siksi hyvin myös tuotantoeläin- ten laidunnuskäyttöön. Poronhoitoalueella (Kuva 1) suonpohjien jälkikäyttö voidaan suunnitella myös porotalouden vaatimuksia huomioiden. Lamminen ym. (2005) toteavat, että suonpohjat ovat sopivia myös laajoiksi laidunalueiksi tuo- tantoeläimille. Laidunkäyttöä rajoittaa kuitenkin suopohjien luontaisesti heikko viljavuus, korke- at perustamiskustannukset ja etäisyys tilakeskuksista. Suonpohjille perustetut laitumet on usein myös syytä aidata huolella petovahinkojen varalta. Jaurakkajärvi (2010) selvitti lounaisen poronhoitoalueen poromiesten kantaa suonpohjien jälkikäyttöä kohtaan. Selvityksessä kävi ilmi, että poromiehet pitävät mitä tahansa jälkikäyttöä tietynlaisena uhkana, ellei jälkikäyttömuodoksi valita ennallistamista. Erityisesti peltokäytön po- romiehet mainitsivat porotalouden kannalta ongelmalliseksi, koska heidän täytyy aidata pellot es- tääkseen porojen pääsyn peltoalueelle. Samaan tulokseen päätyivät Nyström ym. (2013) haas- tateltuaan neljän Pohjois-Pohjanmaan maakunnan paliskunnan poromiehiä (Kiiminki, Kollaja, Pudasjärvi ja Oijärvi). Haastattelujen perusteella toinen porotalouden kannalta suositeltava jälki- käyttömuoto on naurismaiden perustaminen tai jonkun muun poroille soveltuvan kasvin viljely. Ruokohelpiviljelmien he toteavat olevan porotalouden kannalta neutraali jälkikäyttömuoto, sillä siitä ei ole hyötyä eikä haittaa poroille. Kuva 1. Poronhoitoalueen raja Pohjois-Pohjanmaan maakunnan pohjoisosassa. © Maanmittauslaitos MML/VIR/MYY/328/08, Aineiston kopiointi ilman Maanmittauslaitoksen lupaa on kielletty. Metlan työraportteja 258 http://www.metla.fi/julkaisut/workingpapers/2013/mwp258.htm 118 2.4 Energiakasvin viljely Energiakasvien viljelyyn voidaan laskea sekä energiapuun että esimerkiksi ruokohelven viljely. Suonpohjilla on tutkittu mm. hies- ja rauduskoivun, lepän ja erilaisten pajulajien ja -lajikkeiden kasvatusta. Lannoituksesta on hyötyä energiapuun viljelyssä (Hytönen 1996; Hytönen & Saar- salmi 2009). Suuret turpeentuhkamäärät lisäävät esimerkiksi pajun biomassantuotantoa (Lumme 1984; Hytönen 1998). Ruokohelven viljely katsotaan peltoviljelyksi. Tuhkan käyttö lannoitteena on vaikeaa, koska viimeisin 1.7.2006 voimaan tullut lannoitevalmistelaki (539/2006) ja -asetus (24/2011) asettavat peltotuhkalle niin alhaisen maksimikadmiumpitoisuuden että tällaisia tuhkia on vaikea löytää (Reinikainen ym. 2008). 2.5 Lintujärveksi vesittäminen ja kalankasvatus Osalta suonpohjista joudutaan tuotantovaiheessa poistamaan vettä pumppaamalla. Tällaisille alu- eille varteenotettava jälkikäyttövaihtoehto on lintujärveksi vesittäminen. Myös kalankasvatustar- koitukseen vesittäminen voi onnistua. Vikbergin (1998) mukaan lintujärveksi tarkoitetun kostei- kon keskisyvyys ei saisi ylittää puolta metriä. Alueelle on kuitenkin hyvä perustaa myös 1,5–2,5 m syvyisiä syvänteitä suoalueiden sukeltajasorsalajistoa varten. Vikberg (1998) esittää, että alu- een reunoille on syytä jättää sinne luontaisesti syntynyttä pajukkoa, mutta pajukon määrä ei sai- si ylittää puolta kosteikkoalueen kokonaispinta-alasta. Kosteikkoalueelle on syytä saada aikaan myös selkeitä avovesipintoja. Näitä voidaan tehdä joko poistamalla turve tarkkaan luontaisista syvänteistä tai työntämällä käyttämätöntä turvetta kasoiksi ja päällystämällä kasat kivennäismaal- la. Lintujärven ympärille on hyvä perustaa riistapeltoja ja ripustaa esimerkiksi telkänpönttöjä. Onnistuneita lintujärveksi vesittämisiä ovat muun muassa Limingan Hirvineva ja Rantsilan Ku- runnevan lintuvesi Pohjois-Pohjanmaalla. Hirvinevalle vuonna 1993 perustettu Hirvilampi on pinta-alaltaan 100 hehtaaria, ja Vapo Oy on ollut vastuussa sen rakentamisesta ja ylläpidosta. Jär- vi sijaitsee vain 11 km:n päässä yhdestä Suomen parhaasta lintuvedestä Liminganlahdesta, ja muuttoaikana alueella levähtää satoja vesilintuja ja kahlaajia. Myös alueen kasvillisuus on run- sastunut altaan perustamisen jälkeen. Hirvilammen yhteyteen on perustettu myös ympäristöpol- ku ja lintutorni, joita hyödynnetään mm. retkeily- ja opetuskäyttöön. Kurunnevan lintuvesihanke kesti kymmenisen vuotta ja suunnittelussa olivat mukana Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskus, Turveruukki Oy, Rantsilan kunta ja Rantsilan metsästys- ja kalastusseurat. Lintuveden koko on 46 ha. Alueella on retkeilyvarustusta ja aktiivista virkistys-, metsästys- ja kalastuskäyttöä. Lintu- veden vaikutus sen läpi virtaavan veden laatuun on pääasiassa positiivinen, järvi toimii kosteikon tyyppisenä ravinteiden, raudan ja kiintoaineksen poistajana. Linnuston määrä alueella on selväs- ti noussut järven perustamisen jälkeen. (Heikkinen & Väyrynen 2004). Lally ym. (2008) kertovat Irlannissa tehtyjen tutkimusten tuloksista, joiden mukaan perustettavan kosteikon ravinteisuuteen vaikuttaa se, miten paljon alalle jää turvetta tuotannon loputtua. Heidän mukaansa täydellinen ja osittainen turpeen poisto tuotannon lopettamisen jälkeen tuottaa fysio- kemiallisesti melko samankaltaisia kosteikkoja, jotka kuitenkin eroavat toisistaan ravinteisuuden perusteella (turpeen täydellisen poiston jälkeen ravinteisuustaso on oligo-mesotrofinen ja osittai- sen poiston jälkeen eutrofinen). Pelkkä veden johtaminen alalle ilmaan minkäänlaista turpeen- poistoa tuottaa heidän mukaansa happamia, tummavetisiä ja eutrofisia kosteikkoja. Periaatteessa suonpohjia voidaan käyttää myös kalankasvatukseen, jos alueelle syntyy luontai- sesti pumppaamisen lopettamisen jälkeen allas. Nuuja (1996) kuitenkin muistuttaa, että hyvän kalalammikon suunnittelu vaatii tarkan työn. Vedenpinnan säätelymahdollisuuksiin ja veden ra- Metlan työraportteja 258 http://www.metla.fi/julkaisut/workingpapers/2013/mwp258.htm 119 vinteisuuteen täytyy kiinnittää huomiota. Happamiin vesiin on lisäksi syytä lisätä kalkkia neutra- loivaksi aineeksi. Nuuja (1996) varoittaa vielä, että vastakuoriutuneet kalat ovat herkkiä ympäris- tönmuutoksille ja kokemuksia suonpohjille tehdyistä kalankasvatusaltaista on vähän. 2.6 Ennallistaminen Pickenin (2007) tutkimuksessa kahdelle Keski-Suomessa sijaitsevalle suonpohjalle tehdyssä jäl- kikäyttösuunnitelmassa ennallistaminen eli uudelleensoistaminen valittiin jälkikäyttömuodoksi niille alueille, joilla muut jälkikäyttömuodot eivät onnistuneet. Hän perustelee tätä sillä, että en- nallistamispäätöksen pitäisi perustua onnistumismahdollisuuksiin, alkuperäisen suotyypin ekolo- giseen arvoon, mahdollisten harvinaisten lajien esiintymismahdollisuuteen ja toiminnalliseen yh- teyteen alueen muihin soihin ja ekosysteemeihin nähden. Ennallistamisen onnistumiselle onkin olennaista suokasvillisuuden leviäminen suonpohjalle. Lanta ym. (2004) totesivat tutkimuksessaan tšekkiläisellä suonpohjalla avonaisten ojien vaikuttavan erityisesti rahkasammalien leviämistä es- tävästi. Huolellisella ojien tukkimisella saadaan kuitenkin alalle kertymään vettä. Soini ym. (2010) tutkivat 10 vuotta sitten ennallistetun suonpohjan kasvillisuutta ja hiilidynamiikkaa verrattuna vas- taavaan luonnontilaiseen suohon. Heidän tulostensa mukaan ennallistetun suon kasvillisuuden ra- kenne eroaa vielä 10 vuoden jälkeenkin luonnontilaisesta, mutta suo toimii kuitenkin hiilidioksidin nieluna. Myös Tuittila ym. (1999) totesivat tutkimuksissaan ennallistetun suonpohjan toimivan jo muutama vuosi ennallistamisen jälkeen hiilidioksidin nieluna. Heidän tutkimuksessaan korostuu erityisesti tupasvillan (Eriophorum vaginatum) merkitys ennallistamisen alkuvaiheessa. 2.7 Erikoiskasvien viljely Suonpohjilla voi myös viljellä erikoiskasveja kuten mansikkaa, yrttejä tai suomarjoja. Uosukai- sen (1996) mukaan suopohjat ovat viljelyteknisesti helppohoitoisia ja niiden suurin etu on lähes täydellinen rikkaruohottomuus. Hänen mukaansa suopohjalla voidaan kasvattaa useampaa yrtti- lajia (muun muassa tilli, iisoppi, viherminttu, salvia, kynteli), marjoja (mansikka, mesimarja, pen- sasmustikka, ahomansikka, lakka) ja siirtonurmea. Kukkonen ym. (1997) ovat tutkineet, että esimerkiksi mansikan kasvatus onnistui suonpohjalla. Talvivauriot olivat vähäiset syvälle ulottuvan juuriston ansiosta. Lisälannoitusta (fosfori ja kali- um) kuitenkin tarvittiin ja tämän takia myös rikkakasvien määrä lisääntyi ei-toivotusti. Samoin kalmojuuren (Acorus calamus) ja mustuvapajun (Salix myrsinifolia) viljely onnistuu Galambosin & Jokelan (2009) mukaan suonpohjalla. Tosin sadonkorjuun koneellistamisesta kaivattaisiin hei- dän mukaan lisää selvitystä. Kukkonen ym. (1999) tutkivat ruiskaunokin siementuotantoa suon- pohjalla ja totesivat suonpohjan soveltuvan verrattain hyvin ruiskaunokin kasvualustaksi. Vahejõe ym. (2010) tutkivat Virossa, miten matalan pensasmustikan kasvattaminen onnistuu suonpohjilla. Tulosten mukaan matalan pensasmustikan kasvattaminen suonpohjilla oli taloudellisesti kannatta- vaa myös verrattuna mansikan ja puolikorkean pensasmustikan kasvattamiseen mineraalimaalla. 2.8 Rahkasammalen tuotanto Rahkasammalta käytetään kasvuturpeen raaka-aineena. Suonpohjat voisivat hyvin soveltua myös rahkasammalen kasvatukseen. Esimerkiksi Gaudigin (2008) tutkimuksen alustavat tulokset osoit- tavat, että rahkasammalen viljely voisi hyvin onnistua Saksan entisillä turvetuotantoalueilla. Sil- vanin (2008) tulosten mukaan rahkasammalen siirtoistutus suonpohjalle onnistuu hyvin. Parhaiten siirtoistutusta kestävät hänen mukaansa mätästävät Acutifolia-sektion lajit. Silvanin tutkimukset Metlan työraportteja 258 http://www.metla.fi/julkaisut/workingpapers/2013/mwp258.htm 120 Kihniön Aitonevalla osoittivat, että rahkasammalen uudiskasvu oli parhaimmillaan noin 3 cm kasvukaudessa. 3 Kuivaniemen esimerkkialueen suot Eri jälkikäyttömuotojen tarkastelemiseksi hankkeeseen valittiin kahdeksan esimerkkisuota Kui- vaniemen kunnan alueelta. Nämä suot sijaitsevat maakuntakaavaan merkityllä jälkikäytön ke- hittämiseksi soveltuvalla alueella Kuivajoen vesistöalueella (kaavamerkintä tjk = turvetuotan- tosoiden jälkikäytön kehittämiseen soveltuva alue). Esimerkkisuot jakautuvat kahteen ryhmään sijaintinsa perusteella. Oijärven länsipuolelle jäävät Susiojanlatvasuo, Jääräsuo, Kontiosuo, Klaa- vunsuo ja Vasikkasuo (Kuva 2). Oijärven itäpuolella taas sijaitsevat Kontiosuo, Komppasuo ja Kompsasuo (Kuva 3). Kaikki esimerkkisuot sijaitsevat asutusalueiden välittömän läheisyyden ulkopuolella ja rajoittuvat vaihtelevasti luonnontilaiseen suohon, ojitettuun suohon tai metsään. Esimerkkisoiden välittömässä läheisyydessä ei sijaitse maatiloja. Sen sijaan alue on osa poron- hoitoaluetta. Nyström ym. (2013) mainitsevat raportissaan, että Oijärvi on porotalouden kannal- ta hyvä alue sen soiden ja soidensuojelualueiden runsauden ansiosta. Oijärven itäpuolella sijaitse- villa alueilla metsästysharrastus on aktiivista. Kuva 2. Oijärven länsipuoli. Kuva 3. Oijärven Itäpuoli. Taulukossa 1 on esitetty jokaisen esimerkkisuon turpeentuotannon nykytilanne. Tiedot on saatu Vapolta ja Kuivaturve Oy:ltä ja ovat vuodelta 2011. GTK kartoitti esimerkkisuot vuosina 1974–1983 (Häikiö 1974, Virtanen & Ristaniemi 1983), ja seuraavat esittelyt perustuvat näihin kartoituksiin. Osa soista oli jo kartoitushetkellä osittain oji- tettu, ja osa oli lähes luonnontilassa. Esimerkkisoiden turpeen maatuneisuuden luokittelussa käy- tettiin von Postin vuonna 1922 kehittämää kymmenportaista luokittelujärjestelmää, jonka ovat esimerkiksi Laine ym. (2000) esitelleet. © Maanmittauslaitos MML/VIR/MYY/328/08, Aineiston kopiointi ilman Maanmittauslaitoksen lupaa on kielletty. Metlan työraportteja 258 http://www.metla.fi/julkaisut/workingpapers/2013/mwp258.htm 121 Taulukko 1. Kuivaniemen esimerkkisoiden turpeentuotannon nykytilanne. Suo Alkuperäi- nen ala, ha Tuotannossa, ha Poistunut tuotannosta, ha Auma- alueet, ha Tuotanto- ja auma-alueet yhteensä, ha Susiojanlatvasuo 68,1 25,3 42,8 2,4 27,7 Jääräsuo 93,7 86 7,7 4,2 90,2 Kontiosuo 62 3,8 5,1 67,1 Klaavunsuo 295,1 7 13,3 308,4 Vasikkasuo 182,6 169,7 12,9 11,6 181,3 Turkkisuo 292,4 278,7 13,7 15,8 294,5 Komppasuo 244,2 229,8 14,4 11,2 241 Kompsasuo 169,8 166,6 3,2 12,4 179 3.1 Esimerkkisoiden tarkempi esittely Susiojanlatvasuo Luonnontilaisena Susiojanlatvasuo oli vallitsevalta suotyypiltään lyhytkortinen neva. Suon kes- kusta oli lähes puuton ja noin 25 % suoalasta oli selvityksen hetkellä ojitettua. Susiojanlatvasuon vedet laskivat luoteeseen Susiojaan, joka päättyy Kuivajokeen. Pohjamaalajina on pääosin hiek- kamoreeni ja suon keskiosissa oli yleisesti yli 2 m turvepaksuuksia. Valtaosa (65 %) turpeesta oli saravaltaista, seuraavaksi yleisintä (34 %) oli rahkavaltainen turve ja vähiten (1 %) löytyi rusko- sammalvaltaista turvetta. Turpeiden tuhkapitoisuus oli keskimäärin 6,6 % ja keskimaatuneisuus Von Postin asteikolla 5,5. (Virtanen & Ristiniemi 1983) Kuva 4. Susiojanlatvasuo. © Maanmittauslaitos MML/VIR/MYY/328/08, Aineiston kopiointi ilman Maanmittauslaitoksen lupaa on kielletty. Metlan työraportteja 258 http://www.metla.fi/julkaisut/workingpapers/2013/mwp258.htm 122 Susiojanlatvasuo sijaitsee 8520-tieltä lähtevän metsäautotien varrella (Kuva 4). Suurin osa suos- ta on jo siirtynyt jälkikäyttövaiheeseen (Taulukko 1) jälkikäyttömuotoinaan ruokohelven viljely ja metsätalous. Jääräsuo Luonnontilaisena Jääräsuolla esiintyi useita suotyyppejä. Keski- ja eteläosissa esiintyi rimpi-, ly- hytkorsi- ja rahkanevaa ja pohjoisosissa varpuista suursaranevaa, karhunsammalmuuttumaa ja ruohoturvekangasta. Selvityksen hetkellä 50 % suosta oli ojitettua. Jääräsuon vedet laskivat ojia pitkin Kuivajokeen. Suo jakautuu pohjoiseen ja eteläiseen altaaseen epätasaisen pohjamaalajin ollessa moreenia ja turpeen keskisyvyyden 1,59 m koko suolla. Turpeesta valtaosa (89 %) oli sa- ravaltaista ja pienempi osa (11 %) rahkavaltaista. Pohjoisosan turpeiden tuhkapitoisuus oli keski- määrin 5,5 % ja eteläosan 3,6 % keskimaatuneisuuden ollessa 4,5. (Virtanen & Ristiniemi 1983) Jääräsuo sijaitsee melko lähellä Harjulan kylää 8520-tieltä lähtevän metsäautotien varressa (Kuva 5). Suurin osa suosta on edelleen turvetuotannossa (Taulukko 1). Kontiosuo Luonnontilaisena Kontiosuolla esiintyi kolmea suotyyppiä. Vallitsevana tyyppinä oli kalvakkane- va, pohjoisosassa esiintyi varsinaista saranevaa ja luoteisosassa keidasrämettä. Suon laiteilta löy- tyi rahkanevaa ja isovarpurämettä. Selvityksen hetkellä suon laiteet oli ojitettu. Kontiosuon vedet virtasivat pohjoisosasta Jääräsuon kautta Kuivajokeen ja eteläosasta Klaavunojan kautta Oijär- veen. Pohjamaalajeista mainitaan suon keskiosassa yli 3 m turvepaksuusalueella oleva liejuker- ros. Turpeesta hieman yli puolet (69 %) oli saravaltaista, seuraavaksi eniten (19 %) löytyi rahka- Kuva 5. Jääräsuo. © Maanmittauslaitos MML/VIR/MYY/328/08, Aineiston kopiointi ilman Maanmittauslaitoksen lupaa on kielletty. Metlan työraportteja 258 http://www.metla.fi/julkaisut/workingpapers/2013/mwp258.htm 123 valtaista turvetta ja vähiten (12 %) ruskosammalturvetta. Keskimääräinen turpeen tuhkapitoisuus suolla oli 3,9 % ja keskimaatuneisuus 4,5. (Virtanen & Ristiniemi 1983) Kontiosuo sijaitsee Jääräsuon kaakkoispuolella lähellä Harjulan kylää metsäautotien päässä (Kuva 6). Suurin osa suosta on edelleen turvetuotannossa (Taulukko 1). Klaavunsuo Kuva 6. Kontiosuo. Kuva 7. Klaavunsuo. © Maanmittauslaitos MML/VIR/MYY/328/08, Aineiston kopiointi ilman Maanmittauslaitoksen lupaa on kielletty. © Maanmittauslaitos MML/VIR/MYY/328/08, Aineiston kopiointi ilman Maanmittauslaitoksen lupaa on kielletty. Metlan työraportteja 258 http://www.metla.fi/julkaisut/workingpapers/2013/mwp258.htm 124 Luonnontilaisena Klaavunsuolla esiintyi useampaa eri suotyyppiä. Itäosa oli metsittynyttä kar- hunsammalmuuttumaa, länsiosassa löytyi ruohoista saranevaa, rimpinevaa sekä lyhytkorsinevaa ja lyhytkorsinevarämettä. Eteläisen altaan alue oli pääosin rimpinevaa, kalvakkanevaa ja sarane- vaa. Selvityksen hetkellä suosta oli noin 30 % ojitettu. Pohjamaalajeiksi mainitaan hiekkainen tai hietainen moreeni tai hiekka. Lisäksi eteläisen altaan pohjalla oli järvimutaa ja muualla löytyi sy- vänteistä liejua. Turpeesta valtaosa (75 %) oli saravaltaista, seuraavaksi eniten (23 %) rahkaval- taista ja vähiten (2 %) ruskosammalvaltaista. Tuhkapitoisuus oli koko suolla alhainen ja turpeen keskimaatuneisuus 3.9. (Virtanen & Ristiniemi 1983) Klaavunsuo sijaitsee muita Oijärven länsipuolisia soita etäämmällä asutuksesta keskellä ojitet- tuja ja luonnontilaisia soita (Kuva 7). Klaavunsuolle pääsee sekä etelästä että pohjoisesta metsä- autoteitä pitkin. Melko lähellä Klaavunsuosta lounaaseen sijaitsee Iso-Hirviaapa-Lähteenaavan soidensuojelualue. Nyström ym. (2013) mainitsevat raportissaan Klaavunsuon alueen porotalou- den kannalta tärkeäksi suolaitumeksi. Valtaosa suosta on edelleen turvetuotannossa (Taulukko 1). Vasikkasuo Luonnontilaisena Vasikkasuo oli vallitsevalta suotyypiltään suursaraneva. Suon reunaosissa esiintyi lyhytkortista nevaa, nevalettoja sekä koivulettoa. Selvityksen hetkellä suon etelä- ja poh- joisreunat oli ojitettu, mutta ojituksen vaikutus oli jäänyt paikalliseksi. Suon pohja oli tasainen ja muodostui pääosin moreenista, paksuturpeisella osuudella havaittiin myös liejua ja sen alta hie- suista hietaa. Suon turpeista valtaosa (75,6 %) oli rahkavaltaista ja loput (24,4 %) saravaltaista. Turpeen keskimääräinen maatuneisuus oli 4,1. (Häikiö 1974) Kuva 8. Vasikkasuo. © Maanmittauslaitos MML/VIR/MYY/328/08, Aineiston kopiointi ilman Maanmittauslaitoksen lupaa on kielletty. Metlan työraportteja 258 http://www.metla.fi/julkaisut/workingpapers/2013/mwp258.htm 125 Vasikkasuo sijaitsee hyvin lähellä tietä 8 523 siltä lähtevän metsäautotien päässä (Kuva 8). Mel- ko lähellä Vasikkasuosta länteen sijaitsee Iso-hirviaapa-lähteenaavan soidensuojelualue. Valtaosa Vasikkasuosta on edelleen turvetuotannossa (Taulukko 1). Turkkisuo Kuva 9. Turkkisuo. © Maanmittauslaitos MML/VIR/MYY/328/08, Aineiston kopiointi ilman Maanmittauslaitoksen lupaa on kielletty. Metlan työraportteja 258 http://www.metla.fi/julkaisut/workingpapers/2013/mwp258.htm 126 Turkkisuolta löytyi luonnontilaisena erilaisia nevamaisia suotyyppejä kuten saranevaa, rimpine- vaa ja lyhytkortista nevaa. Keskiosassa suota tavattiin myös reheviä lettorämeitä ja rimpilettoja, Keväojan varrella myös varsinaisia korpia ja rämeitä. Turkkisuon vedet laskivat suon länsiosista Keväojaan pitkin Kivijokeen ja itäosasta suoraan Kivijokeen. Selvityksen hetkellä Turkkisuo oli lähes luonnontilainen, ainoastaan reunoilla esiintyi ojitusta. Pohjamaalajeina on pääasiassa mo- reenia tai hiekkaa, jota paikoin peittävät liejut. Turpeesta suurin osa (73 %) oli saravaltaista ja lo- put (27 %) rahkavaltaista. Turpeen tuhkapitoisuus oli alhainen, keskimäärin 3,2 % ja keskimää- räinen maatuneisuus oli 4,8. (Virtanen & Ristaniemi 1983) Turkkisuo sijaitsee Oijärven itäpuolella tien numero 18822 päässä Keväjärven kaakkoispuolel- la (Kuva 9). Aivan lähettyvillä ei ole asutusta, suolle on kuitenkin hyvät kulkuyhteydet. Alueella harrastetaan aktiivisesti metsästystä. Valtaosa suosta on edelleen turvetuotannossa (Taulukko 1). Komppasuo Kuva 10. Komppasuo. © Maanmittauslaitos MML/VIR/MYY/328/08, Aineiston kopiointi ilman Maanmittauslaitoksen lupaa on kielletty. Metlan työraportteja 258 http://www.metla.fi/julkaisut/workingpapers/2013/mwp258.htm 127 Komppasuo muodostuu neljästä altaasta, joita erottavat toisistaan moreenisaarekkeet. Komppa- suon ollessa luonnontilainen sen vallitsevina suotyyppeinä olivat sara-, rimpi- ja lyhytkortinen neva sekä suon laidoilla sara- ja pallosararäme. Suon reunoilla esiintyi lettorämettä. Selvityksen hetkellä vain moreenisaarekkeiden reunoilla oli ojitusta. Komppasuon vedet laskivat luoteisosas- ta Hamarijokea pitkin Kuivajokeen ja muualta Kivijokeen. Pohjan maalaji oli hiekkaa tai hiek- kamoreenia, järvien läheisyydessä tavattiin liejukerrostumia. Turpeesta hieman yli puolet (65 %) oli saravaltaista, seuraavaksi eniten (34 %) rahkavaltaista ja pieni osa (1 %) ruskosammalvaltais- ta. Turpeen tuhkapitoisuus oli alhainen, keskimäärin 3,8 % ja keskimaatuneisuus 4,6. (Virtanen & Ristaniemi 1983) Komppasuo sijaitsee saman tien varrella kuin Turkkisuo, suolle pääsee tältä tieltä lähtevän metsä- autotien turvin (Kuva 10). Komppasuo sijaitsee hiukan lähempänä asutusta kuin Turkkisuo, mut- ta tälläkin alueella metsästys on aktiivista. Valtaosa suosta on edelleen turvetuotannossa (Tauluk- ko 1). Kompsasuo Kuva 11. Kompsasuo.© Maanmittauslaitos MML/VIR/MYY/328/08, Aineiston kopiointi ilman Maanmittauslaitoksen lupaa on kielletty. Metlan työraportteja 258 http://www.metla.fi/julkaisut/workingpapers/2013/mwp258.htm 128 Luonnontilaisena Kompsasuon yleisimmät suotyypit olivat lyhytkorsineva ja kalvakkaneva. Suolla tavattiin myös rimpilettoa, lettorämettä, sararämettä ja rahkarämettä. Selvityksen hetkel- lä suo oli lähes ojittamaton ja sen vedet laskivat eteläpuolelta Karahkaojaa pitkin Kivijokeen ja pohjois- ja luoteisosista Syrjäojan kautta Hamarinjokeen. Pohjamaalajeina on reunaosissa mo- reeni ja allaspaikoissa hieta ja hiekka, joiden päällä on usein liejukerroksia. Suurin osa turpeesta (70 %) on rahkavaltaista ja loput (30 %) saravaltaista. Tuhkapitoisuus oli Kompsasuollakin alhai- nen (2,4 %) ja turpeen keskimaatuneisuus 4,0. (Virtanen & Ristaniemi 1983) Kompsasuo sijaitsee saman tien varrella kuin Turkki- ja Komppasuo (Kuva 11). Kompsasuo on lähimpänä asutusta, mutta tälläkin alueella on metsästys aktiivista. Kompsasuosta melkein suo- raan länteen sijaitsee Jänessuon soidensuojelualue. Suurin osa suosta on edelleen turvetuotannos- sa (Taulukko 1). 4 Kuivaniemen esimerkkialueen soiden jälkikäyttösuunnitelmat Kuivaniemen esimerkkialueen jälkikäyttösuunnitelmat tehtiin olemassa olevan taustatiedon, maastokatselmuksen ja alueen asukkaiden kuulemisen pohjalta. Taustatietona käytettiin GTK:n tuottamia selvityksiä tuotantosoiden luonnontilaisesta vaiheesta (Häikiö 1974 ja Virtanen & Ris- taniemi 1983). Selvityksistä selvisi muun muassa tuotantosoiden alkuperäinen suotyyppi ja suon pohjan pinnanmuodot sisältäen painannekohdat, joihin vesi kertyy turvekerroksen poistamisen jälkeen. Lisäksi taustatiedoksi saatiin Vapolta ja Turveruukilta esimerkkisoiden tuotantokartat sekä Vapon GTK:lta tilaamat maatutka-aineistoon perustuvat pohjamaalaji- ja pohjankorkeuskar- tat. Maastokatselmus tehtiin 9.8.2011–10.8.2011 ja sen aikana selvitettiin jokaisen esimerkkisuon tuotannon nykytilanne, ympäristön jälkikäyttöön vaikuttavat erityispiirteet ja itse suon erityispiir- teet. Lopuksi alustavat jälkikäyttösuunnitelmat esiteltiin alueen asukkaille ja toimijoille avoimes- sa tilaisuudessa 19.8.2011. Jälkikäyttösuunnitelmissa on huomioitu alueen erityispiirre porotalous. Siksi maatalouskäyttöön tarkoitettujen alojen pinta-ala pidettiin suunnittelussa alhaisena. Tätä puolsi myös alueen asukkai- den mielipide, tuotantosoiden pitkähkö etäisyys alueen suuremmista maatalouden harjoittajista ja alueen vähäinen paine lisäpeltoalan hankintaan. Huomioon otettiin myös se, että alueella ei ole eri- tyisen runsasta kysyntää ruokohelpeä kohtaan. Jälkikäytön suunnittelussa suosittiin erityisesti met- sätaloutta, kosteikkojen perustamista ja tuotantosoiden ennallistamista. Nämä jälkikäyttömuodot hyödyntävät niin alueen virkistyskäyttöä, metsästysharrastusta, porotaloutta kuin matkailuakin. Jälkikäyttösuunnitelmien laadintaa rajoitti jonkin verran se, että suurin osa esimerkkisoista on edel- leen aktiivisessa tuotannossa. Monella alueella tuotanto voi jatkua jopa useamman vuosikymme- nen ajan. Jälkikäyttösuunnitelmat on laadittu nykytiedon valossa ja niitä on syytä päivittää tuotan- non loputtua sen hetken tietämyksen ja maakunnallisten ja kansallisten vaatimusten mukaiseksi. Käytännössä jälkikäytön suunnittelu aloitettiin jokaisen suon kohdalla määrittelemällä allaskoh- dat, jotka selvitettiin pohjankorkeustiedon ja pohjamaalajin avulla. Kohdissa, joissa pohjamaalaji on siltti/savi tai muu hyvin hienojakoinen maa-aines, on melko varmasti ollut aiemmin allas. Avo- vesialtaiden ympärille tulee luonnostaan muodostumaan eräänlainen vaihettumisvyöhyke, jossa maa muuttuu pikkuhiljaa kuivemmaksi siirryttäessä korkeammalle maanpinnalle. Altaan ja kui- van kivennäismaan vaihettumisvyöhykkeen kasvillisuus tulee olemaan kuivan ja kostean paikan kasvillisuuden sekoitusta ja vyöhyke voi ajan myötä myös pikkuhiljaa soistua. Tätä vaihettumis- vyöhykettä ei ole erikseen jälkikäyttösuunnitelmiin rajattu, mutta se on syytä huomioida käytän- nön suunnittelussa. Metlan työraportteja 258 http://www.metla.fi/julkaisut/workingpapers/2013/mwp258.htm 129 Susiojanlatvasuo Alue on jo pitkälti jälkikäytössä, jälkikäyttömuotoina ruokohelven kasvatus ja metsätalous. Ehdotettu jälkikäyttömuoto: metsätalous. (Kuvat 12 ja 13) Kuvat 12. ja 13. Susiojanlatvasuon pohjamaalajit ja pohjankorkeudet ja niiden perusteella tehty jälki- käyttösuunnitelma. © Metla, © Maanmittauslaitos MML/VIR/MYY/328/08, Aineiston kopiointi ilman Maanmittauslaitoksen lupaa on kielletty. Metlan työraportteja 258 http://www.metla.fi/julkaisut/workingpapers/2013/mwp258.htm 130 Jääräsuo Ehdotetut jälkikäyttömuodot: pohjoisosaan kosteikko ja reunukset voidaan metsittää tai jättää en- nallistumaan, eteläosa rahkasammalen viljelykokeiluun tai ennallistamiseen. (Kuvat 14 ja 15) Kuvat 14. ja 15. Jääräsuon pohjamaalajit ja pohjankorkeudet ja niiden perusteella tehty jälkikäyttö- suunnitelma. © Metla, © Maanmittauslaitos MML/VIR/MYY/328/08, Aineiston kopiointi ilman Maanmittauslaitoksen lupaa on kielletty. Metlan työraportteja 258 http://www.metla.fi/julkaisut/workingpapers/2013/mwp258.htm 131 Kontiosuo Ehdotetut jälkikäyttömuodot: laajalta alalta kosteikko, joka soveltuu mahdollisesti myös kalan- kasvatukseen, reuna-alueet voidaan metsittää tai jättää ennallistumaan. (Kuvat 16 ja 17) Kuvat 16. ja 17. Kontiosuon pohjamaalajit ja pohjankorkeudet ja niiden perusteella tehty jälkikäyttö- suunnitelma. © Metla, © Maanmittauslaitos MML/VIR/MYY/328/08, Aineiston kopiointi ilman Maanmit- tauslaitoksen lupaa on kielletty. Metlan työraportteja 258 http://www.metla.fi/julkaisut/workingpapers/2013/mwp258.htm 132 Klaavunsuo Ehdotetut jälkikäyttömuodot: länsiosassa pelloksi soveltuvaa alaa on noin 50 ha, keskiosaan kos- teikko, jonka reunukset voidaan metsittää tai jättää ennallistumaan ja muutoin metsää. (Kuvat 18 ja 19) Kuvat 18. ja 19. Klaavunsuon pohjamaalajit ja pohjankorkeudet ja niiden perusteella tehty jälkikäyttö- suunnitelma. © Metla, © Maanmittauslaitos MML/VIR/MYY/328/08, Aineiston kopiointi ilman Maanmit- tauslaitoksen lupaa on kielletty. Metlan työraportteja 258 http://www.metla.fi/julkaisut/workingpapers/2013/mwp258.htm 133 Vasikkasuo Ehdotetut jälkikäyttömuodot: pohjoisosaan kaksi erillistä kosteikkoa, joiden reunukset voidaan metsittää tai jättää ennallistumaan, eteläosa soveltuu pelloksi tai metsäksi. (Kuvat 20 ja 21) Kuvat 20. ja 21. Vasikkasuon pohjamaalajit ja pohjankorkeudet ja niiden perusteella tehty jälkikäyttö- suunnitelma. © Metla, © Maanmittauslaitos MML/VIR/MYY/328/08, Aineiston kopiointi ilman Maanmit- tauslaitoksen lupaa on kielletty. Metlan työraportteja 258 http://www.metla.fi/julkaisut/workingpapers/2013/mwp258.htm 134 Turkkisuo Ehdotetut jälkikäyttömuodot: pohjoisosaan metsitys (Kuvat 22 ja 23 sekä 26 ja 27), keskiosa so- veltuu pelloksi tai laitumeksi (Kuvat 28 ja 29), eteläosaan kaivetaan parhaillaan kosteikkoa, sen reunamat voidaan metsittää tai jättää ennallistumaan (Kuvat 28 ja 29), erillinen alue idässä sopii metsänkasvatukseen, taimettuminen on jo nyt hyvällä alulla (Kuvat 24 ja 25). Kuvat 22. ja 23. Turkkisuon pohjoisosan pohjamaalajit ja pohjankorkeudet ja niiden perusteella tehty jälkikäyttösuunnitelma. © Metla, © Maanmittauslaitos MML/VIR/MYY/328/08, Aineiston kopiointi ilman Maanmittauslaitoksen lupaa on kielletty. Metlan työraportteja 258 http://www.metla.fi/julkaisut/workingpapers/2013/mwp258.htm 135 Kuvat 24. ja 25. Turkkisuon keskiosan pohjamaalajit ja pohjankorkeudet ja niiden perusteella tehty jälkikäyttösuunnitelma. © Metla, © Maanmittauslaitos MML/VIR/MYY/328/08, Aineiston kopiointi ilman Maanmittauslaitoksen lupaa on kielletty. Kuvat 26. ja 27. Turkkisuon eteläosan pohjamaalajit ja pohjankorkeudet ja niiden perusteella tehty jälkikäyttösuunnitelma. © Metla, © Maanmittauslaitos MML/VIR/MYY/328/08, Aineiston kopiointi ilman Maanmittauslaitoksen lupaa on kielletty. Metlan työraportteja 258 http://www.metla.fi/julkaisut/workingpapers/2013/mwp258.htm 136 Kuvat 28. ja 29. Turkkisuon eteläosan pohjamaalajit ja pohjankorkeudet ja niiden perusteella tehty jälkikäyttösuunnitelma. © Metla, © Maanmittauslaitos MML/VIR/MYY/328/08, Aineiston kopiointi ilman Maanmittauslaitoksen lupaa on kielletty. Metlan työraportteja 258 http://www.metla.fi/julkaisut/workingpapers/2013/mwp258.htm 137 Komppasuo Ehdotetut jälkikäyttömuodot: erillinen alue pohjoisessa soveltuu metsitykseen (Kuvat 30 ja 31), itäiselle alueelle suunniteltiin kaksi erillistä kosteikkoa, joiden reunukset voidaan metsittää tai jät- tää ennallistumaan (Kuvat 32 ja 33), läntiselle alueelle voidaan perustaa kosteikko ja sen yhtey- teen riistapelto, muutoin läntinen alue voidaan metsittää (Kuvat 34 ja 35). Kuvat 30. ja 31. Komppasuon pohjoisosan pohjamaalajit ja pohjankorkeudet ja niiden perusteella tehty jälkikäyttösuunnitelma. © Metla, © Maanmittauslaitos MML/VIR/MYY/328/08, Aineiston kopiointi ilman Maanmittauslaitoksen lupaa on kielletty. Metlan työraportteja 258 http://www.metla.fi/julkaisut/workingpapers/2013/mwp258.htm 138 Kuvat 32. ja 33. Komppasuon itäosan pohjamaalajit ja pohjankorkeudet ja niiden perusteella tehty jälkikäyttösuunnitelma. © Metla, © Maanmittauslaitos MML/VIR/MYY/328/08, Aineiston kopiointi ilman Maanmittauslaitoksen lupaa on kielletty. Kuvat 34. ja 35. Komppasuon länsiosan pohjamaalajit ja pohjankorkeudet ja niiden perusteella tehty jälkikäyttösuunnitelma. © Metla, © Maanmittauslaitos MML/VIR/MYY/328/08, Aineiston kopiointi ilman Maanmittauslaitoksen lupaa on kielletty. Metlan työraportteja 258 http://www.metla.fi/julkaisut/workingpapers/2013/mwp258.htm 139 Kompsasuo Ehdotetut jälkikäyttömuodot: kapea pohjoinen osa voidaan metsittää (Kuvat 36 ja 37), keskiosaan voidaan perustaa laaja kosteikko, jonka reunamat voidaan metsittää tai jättää ennallistumaan (Ku- vat 38 ja 39), itäisin, melkein erillinen alue voidaan halutessa ennallistaa (Kuvat 40 ja 41). Kuvat 36. ja 37. Kompsasuon pohjoisosan pohjamaalajit ja pohjankorkeudet ja niiden perusteella tehty jälkikäyttösuunnitelma. © Metla, © Maanmittauslaitos MML/VIR/MYY/328/08, Aineiston kopiointi ilman Maanmittauslaitoksen lupaa on kielletty. Metlan työraportteja 258 http://www.metla.fi/julkaisut/workingpapers/2013/mwp258.htm 140 Kuvat 38. ja 39. Kompsasuon keskiosan pohjamaalajit ja pohjankorkeudet ja niiden perusteella tehty jälkikäyttösuunnitelma. © Metla, © Maanmittauslaitos MML/VIR/MYY/328/08, Aineiston kopiointi ilman Maanmittauslaitoksen lupaa on kielletty. Kuvat 40. ja 41. Kompsasuon itäosan pohjamaalajit ja pohjankorkeudet ja niiden perusteella tehty jälkikäyttösuunnitelma. © Metla, © Maanmittauslaitos MML/VIR/MYY/328/08, Aineiston kopiointi ilman Maanmittauslaitoksen lupaa on kielletty. Metlan työraportteja 258 http://www.metla.fi/julkaisut/workingpapers/2013/mwp258.htm 141 5 Kuivaniemen alueen asukkaiden mielipiteet jälkikäytöstä Alueen asukkaiden mielipiteitä Kuivaniemen esimerkkisoiden jälkikäyttösuunnitelmista kerättiin avoimessa yleisötilaisuudessa, joka pidettiin 19.8.2011 Oijärven kylän Nuorisoseurantalo Sam- polassa. Tiedote tilaisuudesta lähetettiin paikallislehtiin ja sitä jaettiin paikallisille ilmoitustau- luille. Paikalla oli hieman yli 20 henkeä. Lisäksi mielipidekysely lähetettiin paikallisille yhdis- tyksille, joilla arveltiin olevan kiinnostusta aihetta kohtaan. Lista näistä yhdistyksistä on esitetty liitteessä 1. Vastaajista 85 % asuu paikkakunnalla vakituisesti ja 15 % mökkikaudella. Kotikunniksi mainittiin Ii, Kuivaniemi, Oijärvi, Oulu ja Eskilstuna (Ruotsi). Jälkikäyttömuodoista mieluisimpia ovat met- sätalous ja lintu / muu kosteikko, jotka saivat molemmat useamman äänen ensimmäiselle sijalle. Lisäksi perinteinen viljely ja energiakasvin viljely saivat molemmat yhden äänen ensimmäiselle sijalle. Toiseksi mieluisimmaksi jälkikäyttömuodoksi nimettiin metsätalouden ja lintu / muu kos- teikkokäytön lisäksi energiakasvin viljely. Vähiten mieluisimpia jälkikäyttömuotoja ovat laidun- käyttö ja erikoisviljely. Vastaajista 52 % piti virkistyskäyttöä jälkikäyttövaiheessa tärkeänä (arvot 1–2), 17 % neutraalina (arvo 3) ja 30 % ei tärkeänä (arvot 4–5). Asteikon luokittelu oli 1=hyvin tärkeää, 5=ei lainkaan tärkeää. Kaksi vastaajista on kiinnostuneita vuokraamaan entistä turvetuo- tantoaluetta metsätalouteen. Kyselyn vastaukset ja vapaat kommentit on esitetty liitteessä 2. 6 Jälkikäytön maakunnallinen tarkastelu, Pohjois-Pohjanmaa ja Kainuu 6.1 Turvetuotannon nykytilanne Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakun- nissa Suonpohjien jälkikäytön maakunnallista tarkastelua Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakuntien osalta vaikeuttaa se, etteivät todellisuudessa suonpohjat näy kokonaisuudessaan esimerkiksi ym- päristöviranomaisten rekisterissä. Juujärvi (2002) esittää syyksi sen, että alat vapautuvat tuotan- nosta paloittain. Tuotannosta poistunut ala ei siis usein näy rekisterissä ennen kuin koko alueen tuotanto on loppunut. Juujärvi ehdottaakin, että poistuvia aloja ilmoitettaisiin jälkikäyttöön myös osa-aloina, jolloin jälkikäyttöön voitaisiin siirtyä joustavasti ja todellinen käytöstä poistunut ala kirjautuisi myös ympäristöviranomaisten turvetuotantorekisteriin. Metlan työraportteja 258 http://www.metla.fi/julkaisut/workingpapers/2013/mwp258.htm 142 Pohjois-Pohjanmaan maakunnan turvetuotannon viimeisimmän tiedon mukainen tilanne on tau- lukon 2 mukainen. Tiedot ovat vuodelta 2010 (Kirsi Kalliokoski, Pohjois-Pohjanmaan ELY-kes- kus, 13.10.2011). Taulukko 2. Pohjois-Pohjanmaan maakunnan turvetuotannon nykytilanne. Kunta Valmistele- maton, ha Kunnostuk- sessa, ha Tuotan- nossa, ha Tuotanto- kunnossa, ha Poistunut tuotannosta, ha Jälkikäy- tössä, ha Alavieska 92 11 Haapajärvi 121 109 186 255 198 Haapavesi 147 179 1 411 828 1 010 Ii 2 431 19 42 41 Kalajoki 74 Kuusamo 198 53 Kärsämäki 172 609 258 120 Liminka 56 5 57 Merijärvi 61 3 35 Muhos 8 269 104 136 Oulu 3 8 951 27 122 173 Pudasjärvi 64 2 502 86 721 306 Pyhäjoki 136 419 Pyhäjärvi 65 402 231 Pyhäntä 4 167 101 40 284 Raahe Reisjärvi 42 120 119 22 Sievi 202 35 38 Siikajoki 670 192 362 Siikalatva 73 1 610 576 463 Utajärvi 63 1 243 229 131 Vihanti 71 290 514 192 172 Yli-Ii 195 1 730 76 179 140 Ylivieska 54 142 6 14 Yhteensä 389 1 704 15 890 349 4 149 3 596 Kainuun maakunnan turvetuotannon viimeisimmän tiedon mukainen tilanne on taulukon 3 mukainen. Tiedot ovat vuodelta 2009 (Antti Sallinen, Kainuun ELY-keskus, 10.3.2011). Taulukko 3. Kainuun maakunnan turvetuotannon nykytilanne. kunta valmiste- lematon, ha kunnos- tuksessa, ha tuotan- nossa, ha tuotantokun- nossa, ha poistunut tuotannosta, ha jälkikäy- tössä, ha Hyrynsalmi 94 33 46 Kajaani 65 1 013 187 201 125 Paltamo 130 38 Ristijärvi 70 7 Sotkamo 79 426 53 Vaala 377 334 931 67 602 Yhteensä 442 413 2 664 265 367 727 Metlan työraportteja 258 http://www.metla.fi/julkaisut/workingpapers/2013/mwp258.htm 143 6.2 Tuotannosta poistuneen alan jakautuminen eri käyttömuotoihin Poh- jois-Pohjanmaan maakunnassa Turpeentuottajat ilmoittivat tuotannosta poistuneen alan jakautuvan Pohjois-Pohjanmaa maakun- nassa hehtaarien mukaan eri käyttömuotoihin taulukon 4 mukaisesti. Kuvaajassa 1 on esitetty eri käyttömuotojen jakaantuminen prosentuaalisesti. Merkille pantavaa on kasvittumattoman alan suuri osuus (37 %) koko tuotannosta poistuneesta alasta. Seuraavaksi eniten alaa on peltoenergi- an tuotannossa (35 %). Kosteikkojen osuus käyttömuodoista on niin pieni (0,5 %), että se näkyy Kuvaajassa 1 arvolla 0 %. Taulukko 4. Pohjois-Pohjanmaan maakunnan käytöstä poistuneen turvetuotantoalan jakaantuminen kunnittain eri käyttömuotoihin hehtaarien mukaan. Lähde: Vapo 2011. Kunta Kasvittuma- ton, ha Pelto- energia, ha Maatalous, ha Metsä- talous, ha Kosteikko, ha Muu, ha Luovutettu maanomis- tajalle, ha Haapajärvi 122 86 6 Haapavesi 99 819 51 66 16 20 Ii 3 Kärsämäki 196 61 2 50 Muhos 40 22 27 196 Oulu 132 8 26 25 12 Pudasjärvi 206 33 69 Pyhäjärvi 28 Reisjärvi 6 1 Siikalatva 81 81 12 3 13 Utajärvi 102 2 1 Vihanti 100 9 6 129 Yli-Ii 124 28 15 129 62 Yhteensä 1 238 1 146 146 129 16 227 420 Kuvaaja 1. Pohjois-Pohjanmaan maakunnan käytöstä poistuneen turvetuotantoalan jakaantuminen prosentuaalisesti eri käyttömuotoihin. Lähde: Vapo 2011. 37 % 35 % 13 % 7 % 4 % 4 % 0 % Kasvittumaton Peltoenergia Luovutettu Muu Maatalous Metsätalous Kosteikko Metlan työraportteja 258 http://www.metla.fi/julkaisut/workingpapers/2013/mwp258.htm 144 6.3 Eri jälkikäyttömuotojen soveltuvuudet Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakunnissa Suonpohjan jälkikäyttömuotoa valittaessa on otettava huomioon niin tuotantoalueen välittömän, tuotantoalueeseen rajoittuvan lähiympäristön kuin laajemmankin alueen asettamat vaatimukset. Ensisijaisesti sopivat jälkikäyttömuodot valikoituvat itse tuotantoalueen ominaisuuksien perus- teella. Eri jälkikäyttömuotojen asettamia rajoituksia näille ominaisuuksille on esitelty tämän ra- portin alkuosassa. Jokaisella jälkikäyttömuodolla on omat ekologiset, taloudelliset ja sosiaaliset vaikutuksensa, jotka on kokonaisuutta mietittäessä otettava huomioon. 6.3.1 Pohjois-Pohjanmaan maakunta Piirainen ym. (2013b) esittelevät Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakunnan asukkaiden näke- myksiä soiden käytöstä. Molempien maakuntien vastaajat olivat pääsääntöisesti soiden suojelun ja ennallistamisen kannalla ja näkivät soiden virkistysarvot tärkeinä. Tässä selvityksessä puoles- taan todettiin, että virkistys- ja matkailukohteet sekä pistemäiset, luonnon monimuotoisuuden kannalta tärkeät kohteet sijoittuvat Pohjois-Pohjanmaalla pääosin maakunnan eteläosaan (Kuva 42). Isommat Natura2000-alueet sen sijaan sijoittuvat maakunnan pohjois- ja koillisosaan (Ku- vat 43 ja 44). Kuva 42. Pohjois-Pohjanmaan maakunnan erityispiirteitä, jotka vaikuttavat suonpohjien jälkikäytön suunnitteluun. © Maanmittauslai- tos MML/VIR/MYY/328/08, Aineis- ton kopiointi ilman Maanmittauslai- toksen lupaa on kielletty. Metlan työraportteja 258 http://www.metla.fi/julkaisut/workingpapers/2013/mwp258.htm 145 Kuva 43. Pohjois-Pohjanmaan maakunnan pohjoisosan erityispiirteitä, jotka vaikutta- vat suonpohjien jälkikäytön suunnitteluun. © Maanmittauslaitos MML/VIR/MYY/328/08, Ai- neiston kopiointi ilman Maanmittauslaitoksen lupaa on kielletty. Kuva 44. Pohjois-Pohjanmaan maakunnan koillisosan erityispiirteitä, jotka vaikuttavat suonpohjien jälkikäytön suunnitteluun. © Maanmittauslaitos MML/VIR/MYY/328/08, Ai- neiston kopiointi ilman Maanmittauslaitoksen lupaa on kielletty. Metlan työraportteja 258 http://www.metla.fi/julkaisut/workingpapers/2013/mwp258.htm 146 Jälkikäyttömuodoista kosteikoiden perustaminen ja ennallistaminen sopivat erityisen hyvin jo olemassa olevien virkistys- ja luonnonsuojelualueiden yhteyteen. Ne ovat myös porotalouden kannalta ongelmattomimmat jälkikäyttömuodot. Metsitys sopii periaatteessa melkein kaikkialle, energiakasvin tuotanto energialaitosten läheisyyteen ja pelto- sekä laidunkäyttö tilakeskusten lä- heisyyteen. Näiden seikkojen valossa Pohjois-Pohjanmaan maakunnan suonpohjien jälkikäyttöä voitaisiin linjata siten, että ennallistamista ja kosteikkojen perustamista keskitetään maakunnan pohjois- osaan ja olemassa olevien luonnon monimuotoisuuden kannalta tärkeiden kohteiden sekä virkis- tys- ja luonnonsuojelualueiden läheisyyteen. Pelto- ja laidunalaa voitaisiin keskittää maakunnan eteläosaan, jossa porotalous ei tuota ristiriitatilanteita. Metsitystä voidaan suositella jälkikäyttö- muodoksi koko maakuntaan. Energiakasvien kasvattaminen jälkikäyttömuotona vaatii perehty- mistä sen hetken energiapolitiikkaan. Esimerkiksi ruokohelpi on tällä hetkellä hyvin vaikea saa- da kaupaksi energialaitoksiin. Energiapolitiikan vaihtuvuuden takia on vaikea antaa suosituksia monen kymmenen vuoden päähän koskien suonpohjien jälkikäyttöä energiakasvien viljelyyn. 6.3.2 Kainuun maakunta Kainuun maakunnassa turvetuotanto keskittyy maakunnan läntisiin osiin Kajaanin, Vaalan, Pal- tamon, Sotkamon, Ristijärven ja Hyrynsalmen alueille. Näistä alueista eniten turvetuotantoalaa on Kajaanissa (1013 ha), Vaalassa (931 ha) ja Sotkamossa (426 ha, taulukko 3). Selvästi vähem- män tuotantoalaa on Hyrynsalmella, Paltamossa ja Ristijärvellä. Kainuun maakunnassa matkai- lulla on suuri merkitys aluetalouden kannalta. Soita sisältäviä Natura-alueita löytyy kaikista Kai- nuun turvetuotantokunnista, mutta erityisen runsaasti niitä on Hyrynsalmella ja Sotkamossa ja muita selvästi vähemmän Vaalassa ja Ristijärvellä. Myös uusiutuvan energian ja sitä myötä bio- energian käyttöaste on Kainuussa poikkeuksellisen suuri. Karjalaisen (2010) mukaan peräti 55 % primäärienergian käytöstä vuonna 2008 tuli uusiutuvista energiamuodoista. Kainuun turvetuo- tantokunnista ainoastaan Hyrynsalmi kuuluu poronhoitoalueeseen, jolloin Hyrynsalmen alueella porotalouden asettamia ehtoja on syytä huomioida jälkikäyttöä suunniteltaessa. Kainuun alueel- la maataloudella on oma vahva merkityksensä erityisesti lihan- ja maidontuotannossa ja maaseu- tua pyritäänkin aktiivisesti kehittämään esimerkiksi Kainuun alueellisen maaseutusuunnitelman avulla (Elinvoimainen ja uudistuva maaseutu… 2011). Kainuulla on myös oma kainuun har- mas -erikoisrotunsa kotimaisten lammasrotujen joukossa. Tämän alkuperäisrodun ylläpitämises- tä huolehditaan aktiivisesti esimerkiksi Vaalassa sijaitsevassa Pelson vankilassa. Näiden taustatekijöiden valossa Kainuun suonpohjien jälkikäyttöä voitaisiin linjata siten, että erityisesti Hyrynsalmelle keskitetään ennallistamista ja kosteikkojen perustamista. Tämä palve- lisi sekä matkailua ja poronhoitoa ja on perusteltua myös suota sisältävien Natura-alueiden luku- määrän vuoksi. Ennallistamista ja kosteikkojen perustamista voitaisiin keskittää muillakin alueilla jo olemassa olevien virkistys- ja luonnonsuojelualueiden yhteyteen. Energiakasvien tuotannossa ruokohelven osalta Kainuussa on syytä huomioida sama seikka kuin Pohjois-Pohjanmaalla, eli onko ruokohelvelle jatkossa kysyntää energiantuotannossa vai ei. Mikäli bioenergian tuotantoa Kainuun alueella pyritään lisäämään suunnitelmien mukaisesti, on sen tuotanto kuitenkin suosi- teltavaa kaikille niille tuotantoalueille, jotka ovat kohtuullisen etäisyyden päässä energialaitoksis- ta. Ruokohelven lisäksi erityisesti puubiomassan tuotanto on varteenotettava vaihtoehto jälkikäy- tölle. Maatalousalueiden läheisyydessä pelto- ja laidunala on erityisen sopiva jälkikäyttömuoto, mikäli tuotantoalueen ominaisuudet sen sallivat ja alalle on kysyntää. Ainoastaan Hyrynsalmella pelto- ja laidunalaa kannattaa välttää porotaloudesta johtuen. Metlan työraportteja 258 http://www.metla.fi/julkaisut/workingpapers/2013/mwp258.htm 147 6.4 Eri jälkikäyttömuotojen taloudellinen ja ympäristöllinen merkitys Suonpohjien jälkikäytössä olennaisinta olisi saada käytöstä poistuneet alueet mahdolli- simman kokonaisvaltaisesti kasvi- tai vesipeitteellisiksi. Paljas turvepinta toimii kasvihuo- nekaasujen lähteenä ja aiheuttaa ravinne- ja kiintoainesvirtaamia, joiden myötä syntyy myös epä- toivottuja vesistövaikutuksia. Tuotannon jäljiltä paljas maanpinta on myös porotalouden kannalta haitallinen. Tässä raportissa esitetyistä jälkikäyttömuodoista kaikilla voidaan katsoa olevan työllistäviä vai- kutuksia, mutta selkeimmät vaikutukset ovat metsätaloudella, peltoviljelyllä, tuotantoeläinten lai- dunnuksella, kalanviljelyllä, erikoiskasvien viljelyllä ja rahkasammalen tuotannolla. Ennallista- misen ja lintujärveksi tai muuksi kosteikoksi vesittäminen vaikuttavat työllisyyteen välillisesti ennen kaikkea matkailuelinkeinon kautta. Piirainen ym. (2013a) toteavat kuitenkin, että verrattu- na esimerkiksi turvetuotantoon matkailualan tuotannon kasvun pitäisi olla huomattavaa, jotta se korvaisi turvetuotannon työpaikat. Työllistävät ja sitä kautta taloudelliset vaikutukset ovat kaikissa jälkikäyttömuodoissa luonnollisesti riippuvaisia lopputuotteen kysynnästä. Esimer- kiksi metsätalous vaatii usein entisellä turvetuotantoalalla enemmän rahallisia investointeja esi- merkiksi lannoituksen muodossa verrattuna kivennäismaalla tapahtuvaan metsänkasvatukseen. Kunkin jälkikäyttömuodon kannattavuus on siten riippuvaista myös alakohtaisista olosuhteista. Kuitenkin, jos lopputuotteen hinta on tarpeeksi korkea, on tuotanto kannattavaa. Eri jälkikäyttö- muodoista vähiten tietoa on kalanviljelystä, erikoiskasvien viljelystä ja rahkasammalen tuotan- nosta, joten näiden käyttömuotojen taloudellisia vaikutuksia on vaikeinta arvioida. Jokaisella jälkikäyttömuodolla on ekologisia vaikutuksia. Luonnon monimuotoisuuden kannalta parhaat vaikutukset ovat ennallistamisella ja lintujärveksi tai muuksi kosteikoksi vesittämisellä. Näissä jälkikäyttömuodoissa alue palautuu lähimmäksi alkuperäistä tilaansa, jolloin alkuperäisel- lä lajistolla ja eläimistöllä on mahdollisuus hyödyntää alaa. Vähiten positiivisia ekologisia vaiku- tuksia on peltoviljelyllä, tuotantoeläinten laidunnuksella ja erikoiskasvien viljelyllä. Tästä poik- keuksen tekee porotalouteen kuuluva laidunnus, jos porojen laidunnusalue ennallistetaan. Kiitokset Erikoistutkija Jyrki Hytönen Metlan Kannuksen toimipaikassa antoi korvaamattomia komment- teja raporttiin ja sen kirjoitusasuun. Jälkikäyttökarttojen tekoon osallistui suurella panoksella Au- likki Hamari Metlan Parkanon toimipaikassa. Lähteet Aro, L. 1998. Suopohjien metsityksen ravinnetaloudellisia näkökohtia. Julkaisussa: Moilanen, M., Pietiläi- nen, P. & Väärä, T. (toim.). Metsäntutkimuspäivä Pyhäsalmella 1996. Metsäntutkimuslaitoksen tiedon- antoja 674: 71–77. Aro, L. 1995. Nuorten mäntyjen kehitys suonpohja-alueilla. Ennakkotuloksia. Julkaisussa: Laiho, O. & Luoto, T. (toim.). Metsäntutkimuspäivä Tampereella 1994. Metsäntutkimuslaitoksen tiedonantoja 538: 23–35. Aro, L., Kaunisto, S. & Saarinen, M. 1997. Suopohjien metsitys. Hankeraportti 1986–1995. (Summary: Af- forestation of peat cutaway areas. Project report in 1986–1995). Metsäntutkimuslaitoksen tiedonantoja 634. 51 s. Metlan työraportteja 258 http://www.metla.fi/julkaisut/workingpapers/2013/mwp258.htm 148 Galambosi, B. & Jokela, K. 2009. Viljellyn kalmojuuren (Acorus calamus) ja mustuvapajun (Salix myrsini- folia) sadot suonpohjalla. (Abstract: The crops of the cultivated Common Sweet Flag (Acorus calamus) and Dark Leaved Willow (Salix myrsinifolia) on peat). Suo 60 (1–2): 47–57. Gaudig, G. 2008. Sphagnum farming in progress - experiences and perspectives. Teoksessa: Farrell, C. & Feehan, J. (toim.). After Wise Use - the Future of Peatlands. Proceedings of the 13th International Peat Congress, Tullamore. International Peat Society, Jyväskylä, s. 168–171. Heikkinen, A. & Väyrynen, T. 2004. Rantsilan Kurunnevan lintuveden rakentaminen ja tarkkailu 1996– 2003. Turveruukki Oy. Moniste. Huotari, N., Tillman-Sutela, E. & Kubin, E. 2009. Ground vegetation exceeds tree seedlings in early bio- mass production and carbon stock on an ash-fertilized cut-away peatland. Biomass and Bioenergy 33: 1108–1115. Huotari, N., Tillman-Sutela, E., Pasanen, J. & Kubin, E. 2008. Ash-fertilization improves germination and early establishment of birch (Betula pubescens Ehrh.) seedlings on a cut-away peatland. Forest Ecology and Management 255: 2870–2875. Huotari, N., Tillman-Sutela, E., Kauppi, A. & Kubin, E. 2007. Fertilization ensures rapid formation of ground vegetation on cut-away peatlands. Canadian Journal of Forest Research 37: 874–883. Hytönen, J. 1996. Biomass production and nutrition of short-rotation plantations. Metsäntutkimuslaitoksen tiedonantoja 586. 61 s + appendices. Dissertation. Hytönen, J. 1998. Effect of peat ash fertilization on the nutrient status and biomass production of short- rotation willow on cut-away peatland area. Biomass & Bioenergy 15: 83–92. Hytönen, J. & Saarsalmi A. 2009. Long-term biomass production and nutrient uptake of birch, alder and willow plantations on cut-away peatland. Biomass and Bioenergy 33: 1197–1211. Hånell, B., Svensson, J. & Magnusson, T. 1996. Efterbehandling av torvtäkter. En litteraturstudie med ton- vikt på alternativet beskogning. (Reclamation of peat winning fields - a literature review with special reference to the establishment of forest stands). SLU, Uppsala. Rapporter i skogsekologi och skoglig marklära. Rapport 70. 34 s. Häikiö, J. 1974. Kuivaniemen turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus, väliraportti. Geologian tutkimuslaitos, maaperäosasto, raportti P 13.6/80/12. Jaurakkajärvi, M. 2010. PoroInno esiselvityshanke, loppuraportti. Juujärvi, K. 2002. Turvetuotannon loppuminen ja siirtyminen jälkikäyttöön ympäristönsuojeluviranomai- sen näkökulmasta. Julkaisussa: Kemppainen, S. (toim.). Metsätalouden vesistökuormituksen hallinta suopohjilla. Metsäntutkimuslaitoksen tiedonantoja 856: 30–31. Karjalainen, T. 2010. Kainuun bioenergiaohjelma 2011–2015. REDEC Kajaani, Working Papers 75. 55 s. ISBN 978-951-42-9347-4 Kaunisto, S. & Aro, L. 1998. Suopohjat metsätaloudessa. Teoksessa: Vasander, H. (toim.). Suomen suot. Suoseura ry, Helsinki, s. 130–134. ISBN 951-97826-0-5. Kaunisto, S. & Aro, L. 1996. Metsä kasvaa jälleen. Teoksessa: Nuuja, I. & Selin, P. (toim.). Suonpohjasta uutta voimaa. Gummerus kirjapaino Oy, Jyväskylä, s. 38–43. ISBN 951-96716-3-3. Kukkonen, A., Uosukainen, M. & Räkköläinen, M. 1999. Ruiskaunokin siementuotanto turvetuotannosta vapautuneella suopohjalla. (Abstract: Cornflower seed production on mined peat bog). Maatalouden tutkimuskeskuksen julkaisuja. Sarja A 28. 21s. Kukkonen, S., Uosukainen, M. & Tiainen, H. 1997. Mansikan viljely turpeenotosta vapautuneella suopoh- jalla. (Abstract: Cultivation of strawberry on peat bogs.). Maatalouden tutkimuskeskuksen julkaisuja. Sarja A 68. 22 s. Laine, J., Minkkinen, K., Laiho, R., Tuittila, E-S. & Vasander, H. 2000. Suokasvit – turpeen tekijät. Helsin- gin yliopiston metsäekologian laitoksen julkaisuja 24. 55 s. Lally, H., Higgins, E., Colleran, E. & Gormally, M. 2008. Lakes: a new consept for wildlife conservation on Irish cutaway peatlands. Teoksessa: Farrell, C. & Feehan,J. (toim.). After Wise Use - the Future of Peatlands. Proceedings of the 13th International Peat Congress, Tullamore. International Peat Society, Jyväskylä, s. 409–413. Lamminen, P., Isolahti, M. & Huuskonen, A. 2005. Turvesoiden jatkokäyttö kotieläintuotannossa. MTT:n selvityksiä 101. 31 s. ISBN 951-729-988-5. Metlan työraportteja 258 http://www.metla.fi/julkaisut/workingpapers/2013/mwp258.htm 149 Lanta, V., Doležal, J. & Šamata, J. 2004. Vegetation patterns in a cut-away peatland in relation to abiotic and biotic factors: a case study from the Šumava Mts., Czech Republic. Suo 55 (2): 33–43. Leppälä, M., Huotari, N., Tillman-Sutela, E., Tuittila, E.-S. & Minkkinen, K. 2008. Ground vegetation bio- mass and CO2 fluxes on a newly afforested and fertilized cut-away peatland. Julkaisussa: Farrell, C. & Feehan, J. (toim.). After Wise Use - The Future of Peatlands. Proceedings of the 13th International Peat Congress, Tullamore. International Peat Society, Jyväskylä, s. 607–609. Lumme, I., Tikkanen, E., Huusko, A. & Kiukaanniemi, E. 1984. Pajujen lyhytkiertoviljelyn biologiasta ja viljelyn kannattavuudesta turpeentuotannosta poistuneella suolla Limingan hirvinevalla. Oulun yliopis- to. Pohjois-Suomen tutkimuslaitos C54. 79 s. Minkkinen, K. & Ojanen, P. 2013. Pohjois-Pohjanmaan turvemaiden kasvihuonekaasutaseet. Metlan työ- raportteja XX. Mäkiranta, P., Hytönen, J., Aro, L., Maljanen, M., Pihlatie, M., Potila, H., Shurpali, N.J., Laine, J., Lohila, A., Martikainen P.J. & Minkkinen, K. 2007. Soil greenhouse gas emissions from afforested organic soil croplands and cutaway peatlands. Boreal Environment Research 12:159–175. Nuuja, I. 1996. Kalanpoikien kuhinaa. Teoksessa: Nuuja, I. & Selin, P. (toim.). Suonpohjasta uutta voimaa. Gummerus kirjapaino Oy, Jyväskylä, s. 88–93. ISBN 951-96716-3-3. Nyströn, A., Heikkinen, H. I. & Tolvanen, A. 2013. Soiden käyttö ja merkitys poronhoidossa Kiimingin, Kollajan, Pudasjärven ja Oijärven paliskunnissa vuonna 2011. Metlan työraportteja XX. Perälä, M., Kalliokoski, K. ja Väisänen, T. 2005. Esiselvitys turvetuotannon jälkikäyttömuodoista ja niiden vesistökuormituksista. Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskuksen moniste 47. (http://www.ymparisto.fi/ download.asp?contentid=49632). Picken, P. 2007. Geological factors affecting on after-use of Finnish cut-over peatlands with implications on the carbon accumulation. Publications of the Department of Geology D10. 40 s. Piirainen, A., Juutinen, A. & Tolvanen, A. 2013a. Soiden käytön aluetaloudelliset vaikutukset Pohjois- Pohjanmaalla – esimerkkinä Siikalatvan ja Pudanjärven kunnat. Metlan työraportteja XX. Piirainen, A., Kesti, J., Tolvanen, A. & Juutinen, A. 2013b. Pohjois-Pohjanmaan ja Länsi-Kainuun asukkai- den näkemykset soiden käytöstä. Metlan työraportteja XX. Reinikainen, O., Pahkala, K. & Suominen, M. 2008. Ruokohelven viljely suonpohjalla. Teoksessa: Korho- nen, R., Korpela, L. & Sarkkola, S. (toim.). Suomi – Suomaa. Soiden ja turpeen tutkimus sekä kestävä käyttö. Suoseura ry, Maahenki Oy, Helsinki, s. 217–221. ISBN 978-952-5652-46-8 Renou, F., Egan, T. & Wilson, D. 2006. Tomorrow’s landscapes: studies in the after-uses of industrial cuta- way peatlands in Ireland. Suo 57 (4): 97–107. Renou-Wilson, F., Keane, M., McNally, G., O’Sullivan, J. & Farrel, E. P. 2008. Developing a forest resour- ce on industrial cutaway peatland. The BOGFOR programme. COFORD, National Council for Forest Research and Development, Dublin, Ireland. 176 s. ISBN 1-902696-59-X. Renou-Wilson, F., Pöllänen, M., Byrne, K., Wilson, D. & Farrel, E. P. 2010. The potential of birch af- forestation as an after-use option for industrial cutaway peatlands. (Tiivistelmä: Koivun soveltuvuus suonpohjien metsittämiseen Irlannissa). Suo 61 (3–4): 59–76. Selin, P. 1998. Useita mahdollisuuksia suopohjien jälkikäytölle. Teoksessa: Vasander, H. (toim.). Suomen suot. Suoseura ry, Helsinki, s. 128–129. ISBN 951-97826-0-5. Silvan, N. 2008. Rahkasammalen viljely. Teoksessa: Korhonen, R., Korpela, L. & Sarkkola, S. (toim.). Suomi – Suomaa. Soiden ja turpeen tutkimus sekä kestävä käyttö. Suoseura ry, Maahenki Oy, Helsinki, s. 230–233. ISBN 978-952-5652-46-8 Soini, P., Riutta, T., Yli-Petäys, M. & Vasander, H. 2010. Comparison of vegetation and CO2 dynamics between a restored cut-away peatland and pristine fen: evaluation of the restoration success. Restoration Ecology 18 (6): 894–903. Tuittila, E-S., Komulainen, V-M., Vasander, H. & Laine, J. 1999. Restored cut-away peatland as a sink for atmospheric CO2. Oecologia 120: 563–574. Uosukainen, M. 1996. Yrttitarhat ja mansikkamaat. Teoksessa: Nuuja, I. & Selin, P. (toim.). Suonpohjasta uutta voimaa. Gummerus kirjapaino Oy, Jyväskylä, s. 12–19. ISBN 951-96716-3-3. Vahejõe, K., Albert, T., Noormets, M., Karp, K., Paal, T., Starast, M. & Värnik, R. 2010. Berry Cultivation in Cutover Peatlands in Estonia: Agricultural and Economical Aspects. Baltic Forestry 16 (2): 264–272. Metlan työraportteja 258 http://www.metla.fi/julkaisut/workingpapers/2013/mwp258.htm 150 Virkajärvi, P. & Huhta, H. 1998. Turvetuotannosta vapautuneiden suopohjien maatalouskäyttö. Teoksessa: Vasander, H. (toim.). Suomen suot. Suoseura ry, Helsinki, s. 135–137. ISBN 951-97826-0-5. Virtanen, K. & Ristaniemi, O. 1983. Kuivaniemellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Geologian tutkimus- laitos, maaperäosasto, raportti P 13.4/83/123. 169 s. Vikberg, P. 1998. Suopohjien riistanhoidollinen jälkikäyttö. Teoksessa: Vasander, H. (toim.). Suomen suot. Suoseura ry, Helsinki, s. 138–142. ISBN 951-97826-0-5. Virtanen, K., Hänninen, P., Kallinen, R.-L., Vartiainen, S., Herranen, T. & Jokisaari, R. 2003. Suomen turvevarat 2000. Summary: The peat reserves of Finland in 2000. Geologian tutkimuskeskus, Tutki- musraportti 156. 101 s. Sähköiset lähteet Elinvoimainen ja uusiutuva maaseutu. Kainuun alueen maaseutusuunnitelma 2007–2013. Kajaani 25.10.2007. [Verkkodokumentti]. Työvoima- ja elinkeinokeskus. Saatavissa: http://www.te-keskus.fi/Public/?ContentID=13960&NodeID=10597&area=7643. [Viitattu 16.2.2012] Pohjois-Pohjanmaan kasvihuonekaasutase. Raportti 9.12.2009. Bionova Engineering. 2009. [Verkkodoku- mentti]. Pohjois-Pohjanmaan liitto. Saatavissa: http://www.bionova.fi/files/ppliitto_kasvihuonekaasuta- se.pdf. [Viitattu 30.11.2011]. Metlan työraportteja 258 http://www.metla.fi/julkaisut/workingpapers/2013/mwp258.htm 151 Liite 1. Yhdistykset, joille lähetettiin mielipidekysely Kuivanie- men soiden jälkikäytöstä Kalastuskunnat ja kalaseurat Etelä- ja Pohjois-Iin Kalastuskunnat Oijärven Kalastusyhdistys Pohjois-Iin Jakokunta Kylätoimikunnat Kuivaniemen Jokikylän kyläyhdistys ry Luola-Aavan kyläseura ry Myllykankaan kyläyhdistys ry Oijärven kyläyhdistys Metsästysseurat ja Riistanhoitoyhdistykset Iin seudun Riistanhoitoyhdistys Kuivaniemen Metsästysseura ry Luola-Aavan Metsästysseura ry Oijärven Metsästysseura ry Olhavan Riistamiehet Pohjois-Iin Eränkävijät Urheiluseurat Iin Moottoriurheilijat/Kelkkajaosto Oijärven Eräkelkkailijat ry Oijärven Tempaus ry Olhavanseudun Kelkkailijat ry Yrittäjäyhdistykset Iin Yrittäjät ry Kuivaniemen Yrittäjät ry Muut Iin Ympäristöyhdistys ry Kuivajoki ry Luonto ry Metlan työraportteja 258 http://www.metla.fi/julkaisut/workingpapers/2013/mwp258.htm 152 Liite 2. Kyselyn vastaukset ja vapaat kommentit Kysymys 1. Kotikuntia: Ii, Eskilstuna (Ruotsi), Oulu Asuu Kuivaniemellä pysyvästi 17 mökkikaudella 3 Kysymys 2. Mieluisin jälkikäyttömuoto sija 1. sija 2. sija 3. sija 4. sija 5. sija 6. Metsätalous 13 3 2 1 1 Perinteinen viljely 1 3 5 2 1 Lintu/muu kosteikko 8 6 2 1 1 1 energiakasvin viljely 1 4 5 4 1 1 erikoisviljely 1 2 3 5 3 laidunkäyttö 2 2 3 5 muu, mikä tulva-allas (1), entiseen tilaan (2), puutarhatalous (1) Kysymys 3. Virkistyskäytön tärkeys asteikolla 1=hyvin tärkeää, 5=ei lainkaan tärkeää Asteikon arvo 1 2 3 4 5 lukumäärä 6 6 4 5 2 Kysymys 4. Halukkuus ostaa/vuokrata entistä turvetuotantoaluetta metsätalous viljely laitumeksi muuhun käyttöön, mihin lukumäärä 5 Vapaa sana ”Velvoite turveyhtiöille saattaa maaperä siihen kuntoon että se auttais ja onnistuis. Yhteistyö met- sänhoitoyhdistyksen kans.” ”Suota on jo riittävästi.” ”Voidaanko jälkikäyttöratkaisuilla vaikuttaa veden laadun parantamiseen Oijärvessä, myös Kivi- ja Kuivajoessa?” ”Pääasiassa hyvään hyötykäyttöön.” ”Töissä ollut Vapolla 80–81 kun kopo-ojat muut kuivatukset Vasikka Kynkäänsuo Jakosuo Polvi- suot on vain sääli hyvät hillasuot on olleet 65–70 luvulla.” ”Enemmän yhteistyötä Suomen Riistakeskuksen kanssa lintujärvi/kosteikko käytöstä.” ”En ole halukas.” Metlan työraportteja 258 http://www.metla.fi/julkaisut/workingpapers/2013/mwp258.htm 153 ”Miten maa soveltuu metsänistutus yms. maaksi?” ”Olen jättänyt syyskuussa 2011 Oulun maanmittauslaitokselle hakemuksen yhteismetsän perus- tamiseksi mailleni (n. 700 ha). Omistan Oijärven tien vieressä maita, ko tuotantoalueet sopisivat mielestäni hyvin yhteismetsän lisämaiksi.” ”Olisi tärkeää, että käytetty suo palaisi ajan mittaan alkuperäiseen rooliinsa ekosysteemissä, eli kosteikoksi pidättämään valuma-alueen huuhtoumia vesistöihin ja kasvisto ja eläimistö palautui- si pikku hiljaa entiselleen. Meneehän siihen tuhansia vuosia, mutta olisipahan jotain toivoa tule- ville sukupolville.” ”Kokeilkaa ennakkoluulottomasti uutta.” ”Rannikolta haetaan 1-kesäisten siikojen/kuhan viljelyyn lammikkoalueita. Keväällä vettä lam- mikkoon – kesällä kasvatus – syksyllä kalat kerätään ja lammikko tyhjennetään (talvella tyhjil- lään useimmiten) tai lammikosta lasketaan vettä/pyydetään pauneteilla kalat pois – talvella jäätyy pohjia myöten (kaikki kuolevat).” ”Turvesuot ovat hyvien teitten varsilla jota vois käyttää metsä ja enerkija tuotoksessa.” 154 Metlan työraportteja 258: 154–189 Pohjois-Pohjanmaan ja Länsi-Kainuun asukkaiden näkemykset soiden käytöstä Anna Piirainen1,2, Johanna Kesti1,2, Anne Tolvanen1,3 ja Artti Juutinen1,2,3 1Metsäntutkimuslaitos, Oulun yksikkö, Paavo Havaksen tie 3, PL 413, 90014 Oulun yliopisto, 2Oulun yliopisto, Kansantaloustieteen laitos, PL 4600, 90014 Oulun yliopisto, 3Oulun yliopisto, Thule-Instituutti, PL 7300, 90014 Oulun yliopisto Metlan työraportteja 258 Soiden ekosysteemipalvelut ja maankäytön suunnittelu – tuloksia soisimmasta Suomesta http://www.metla.fi/julkaisut/workingpapers/2013/mwp258.htm Metlan työraportteja 258 http://www.metla.fi/julkaisut/workingpapers/2013/mwp258.htm 155 Sisällys Tiivistelmä ..................................................................................................................156 1 Johdanto ................................................................................................................157 2 Menetelmät ............................................................................................................157 3 Vastaajien suhtautuminen luontoon ja soihin ....................................................158 3.1 Kiinnostus ja tiedot ....................................................................................................... 159 3.2 Mielipiteet ojittamattomien soiden määrästä ................................................................ 159 3.3 Vastaajien luontoharrastukset ....................................................................................... 160 3.4 Soiden ja luonnon merkitys vastaajalle ........................................................................ 161 4 Vastaajien mielipiteet soiden käytön kehittämisestä ........................................164 4.1 Soiden eri käyttömuodot ............................................................................................... 164 4.2 Soiden virkistyskäyttö .................................................................................................. 166 5 Taustatiedot ...........................................................................................................167 6 Vapaat kommentit .................................................................................................169 7 Johtopäätökset .....................................................................................................172 Viitteet .........................................................................................................................173 Liitteet .........................................................................................................................174 Metlan työraportteja 258 http://www.metla.fi/julkaisut/workingpapers/2013/mwp258.htm 156 Tiivistelmä Tämä raportti tarkastelee Pohjois-Pohjanmaan ja Länsi-Kainuun asukkaiden näkemyksiä soista ja soiden käytöstä. Tutkimus on osa Pohjois-Pohjanmaan Liiton koordinoimaa Pohjois-Pohjanmaan ja Länsi-Kainuun suo-ohjelmahanketta, jonka tavoitteena on edistää soiden eri käyttömuotojen yhteensovittamista. Tutkimus toteutettiin Pohjois-Pohjanmaan asukkaille osoitettuna kahtena eri postikyselynä sekä kaikille avoimena Webropol-kyselynä (= nettikysely) alkuvuonna 2011. Kumpaakin postikyselyä lähetettiin 1 250 asukkaalle helmikuussa 2011. Postikyselyn vastaajat poimittiin neljän kunnan (Oulu, Pudasjärvi, Utajärvi, Siikalatva) alueelta satunnaisotantana Väestörekisterikeskuksen tie- tokannasta. Ensimmäinen postikysely koski mielipiteitä soiden eri käyttömuodoista ja sitä kut- suttiin yleiseksi postikyselyksi. Toinen kysely keskittyi soiden virkistyskäyttöön. Nettikyselyn sisältö oli sama kuin yleisessä kyselyssä ja se oli avoinna helmikuun puolivälistä huhtikuun puo- liväliin. Soiden käyttömuotoja koskevaan yleiseen postikyselyyn kertyi 192 vastausta (vastausprosentti 15,4) ja nettikyselyyn 725 vastausta. Virkistyskäyttökyselyyn tuli 237 vastausta (vastausprosent- ti 19). Vastausprosentit eivät siis olleet kovin korkeat, mutta toisaalta vastausten määrää voidaan pitää kohtalaisena, koska karhukirjeitä ei lähetetty. Vastaajat osoittautuivat hyvin aktiivisiksi suolla liikkujiksi: yli 90 prosenttia nettikyselyn ja noin 80 prosenttia postikyselyihin vastanneista kertoi liikkuvansa soilla vähintään muutaman kerran vuodessa. Tärkeimmät aktiviteetit olivat marjastus ja sienestys tai ulkoilu ja retkeily. Lisäksi net- tikyselyyn vastanneista lähes 40 prosenttia oli työnsä vuoksi soiden kanssa tekemisissä. Soiden käyttöön liittyvät ympäristövaikutukset korostuivat vastauksissa enemmän kuin talous- ja työllisyysvaikutukset. Soiden ojitus ja turvetuotanto sekä etenkin näiden toimintojen lisääminen olivat vastaajien mielestä enimmäkseen haitallisia tai erittäin haitallisia soiden käytön vaihtoehto- ja. Erityisesti vesistöhaittoja ojitus- ja turvetuotantoalueilla pidettiin keskeisenä haitallisena teki- jänä. Turvetuotanto jakoi toisaalta mielipiteitä voimakkaasti, sillä osa vastaajista toi voimakkaasti esille turpeen merkityksen kotimaisen energian lähteenä ja alueellisen työllisyyden ylläpitäjänä. Soiden retkeilypalvelujen tarjontaa toivottiin pääsääntöisesti lisättävän, ja lähialueen soiden vir- kistyskäyttömahdollisuuksien kehittämistä pidettiin tärkeänä. Toisaalta soita arvostettiin rauhal- lisina ja hiljaisina paikkoina. Soiden suojelun lisäämistä pidettiin pääosin hyödyllisenä, ja soiden ennallistaminen sai vastaajien keskuudessa laajan hyväksynnän. Toisaalta kipuraja soiden suoje- lun lisäämisen määrässä alkoi näkyä, sillä noin neljännes sekä netti- että postikyselyyn vastaajista piti soiden suojelun runsasta lisäämistä haitallisena tai erittäin haitallisena. Posti- ja nettikyselyiden vastaajat erosivat toisistaan sekä taustatietojensa että vastaustensa pe- rusteella ja toisaalta vastaajat erosivat taustaltaan väestön keskiarvoista. Postikyselyyn vastan- neet olivat ikäjakaumaltaan maakunnan koko väestöä keskimääräistä vanhempia, kun taas net- tikyselyyn vastanneet olivat keskimääräistä korkeammin koulutettuja. Nettikyselyyn vastanneet olivat keskimäärin kiinnostuneempia ympäristöön liittyvistä kysymyksistä kuin postikyselyihin vastaajat, he liikkuivat soilla ja luonnossa enemmän, kuuluivat useammin luonto- tai ympäris- töjärjestöön ja olivat useammin töissään tekemisissä soihin liittyvien asioiden parissa. Tämä oli ilmeisesti myös syy nettikyselyyn vastanneiden voimakkaammille soiden käyttöön liittyville kan- nanotoille. Metlan työraportteja 258 http://www.metla.fi/julkaisut/workingpapers/2013/mwp258.htm 157 1 Johdanto Tämä raportti tarkastelee Pohjois-Pohjanmaan ja Länsi-Kainuun asukkaiden näkemyksiä soista ja soiden käytöstä. Tutkimus on osa Pohjois-Pohjanmaan Liiton koordinoimaa Pohjois-Pohjanmaan ja Länsi-Kainuun suo-ohjelmahanketta, jonka tavoitteena on edistää soiden eri käyttömuotojen yhteensovittamista. Tutkimus koostuu kahdesta eri teemasta, joista ensimmäinen tarkastelee asukkaiden mielipidettä soiden eri käyttömuotoja kohtaan. Teemaa kartoittavaa kyselyä kutsuttiin yleiseksi kyselyksi, ja siinä vertailtavina käyttömuotoina olivat metsätalous, turvetuotanto, suojelu, virkistyskäyttö ja ennallistaminen. Toinen teema keskittyy soiden virkistyskäyttöön, ja siihen liittyvässä kyselys- sä tarkasteltiin suolajiston, ojitusten jälkien, retkeilypalveluiden, hiljaisuuden ja suon etäisyyden merkitystä soiden virkistyskäytön kannalta. Tutkimus toteutettiin posti- ja nettikyselyinä alku- vuonna 2011. Kysymyksiä olivat laatimassa ja kommentoimassa raportin kirjoittajien lisäksi pro- jektikoordinaattori Ismo Karhu Pohjois-Pohjanmaan Liitosta, Mikko Moilanen ja Veijo Leiviskä Metsäntutkimuslaitokselta sekä Matti Tapaninen Metsähallituksesta. Postikyselyiden ulkoasun muokkasi Irene Murtovaara Metlasta, ja nettikyselyn Webropol-version laati Sanna Hyvärinen Metlasta. Tähän raporttiin on koottu osa kyselytutkimusten vastauksista. Tutkimustulokset ovat myös osa Anna Piiraisen ja Johanna Kestin pro gradu -tutkielmia Oulun yliopiston taloustieteiden tiede- kunnassa. 2 Menetelmät Tutkimus toteutettiin useana eri kyselytutkimuksena alkuvuonna 2011. Helmikuun lopussa lähe- tettiin yhteensä 2500 postikyselylomaketta Pohjois-Pohjanmaan asukkaille. Puolet postikyselyis- tä eli 1 250 kappaletta keskittyi kartoittamaan mielipiteitä soiden eri käyttömuodoista (= yleinen postikysely) ja toinen puoli soiden virkistyskäytöstä ja siihen vaikuttavista tekijöistä (= virkis- tyskäyttökysely). Postikyselyn vastaajat poimittiin neljän kunnan (Oulu, Pudasjärvi, Utajärvi, Siikalatva) alueelta satunnaisotantana Väestörekisterikeskuksen tietokannasta. Kyselyitä varten poimittiin yhteensä 1000 henkilöä Oulusta ja 500 henkilöä Utajärveltä, Pudasjärveltä ja Siikalat- vasta. Näin saatiin kattava otos sekä maaseudun asukkaita että kaupunkilaisia. Soiden eri käyttömuotoja koskeva yleinen kysely toteutettiin myös internetissä Webropol-kyse- lynä, joka oli avoinna helmikuun puolivälistä huhtikuun puoliväliin. Nettikyselyyn vastannei- ta ei rajoitettu millään tavalla, joten kaikki halukkaat pystyivät halutessaan vastaamaan siihen asuinpaikasta riippumatta. Nettikyselystä tiedotettiin sanomalehdissä, hankkeen internetsivuilla Pohjois-Pohjanmaan liitossa ja Metlassa, organisaatioiden ja tutkimusryhmien sähköpostilistojen kautta sekä sosiaalisessa mediassa Facebookissa ja Twitterissä. Kyselylomakkeiden A-osiossa kartoitettiin vastaajien suhtautumista luontoon ja soihin (Liitteet 1 ja 2). B-osiossa vastaajia pyydettiin arvioimaan, kuinka tärkeinä he pitävät soiden käyttömuotojen vaihtoehtoja oman hyötynsä kannalta (yleinen kysely) tai soiden ominaisuuksia virkistyskäytön kannalta (virkistyskäyttöä koskeva kysely). Kyselylomakkeiden C-osio koostui valintatehtävis- tä, joissa vastaajien tuli arvioida soiden eri käyttömuotojen ja niiden tasojen paremmuutta oman etunsa kannalta. Käyttömuotojen vaihtoehdot kuvattiin B-osiossa esiteltyjen muuttujien avulla siten, että vastaajat joutuivat valintatehtävissä pohtimaan eri käyttömuotojen tärkeysjärjestystä. Metlan työraportteja 258 http://www.metla.fi/julkaisut/workingpapers/2013/mwp258.htm 158 C-osion tuloksia analysoidaan erikseen taloustieteellisin menetelmin eikä niitä esitetä tässä ra- portissa. D-osioon kuului 17 kysymyksen sarja, jonka tavoitteena on jatkossa ryhmitellä vastaajat luontosuhteensa mukaan neljään ryhmään, eli hyötykäyttöä korostaviin utilisteihin, monikäyttöä korostaviin humanisteihin, intuitiivista yhteyttä luonnon kanssa painottaviin mystisisteihin sekä luonnon itseisarvoa korostaviin primitivisteihin. Samantapaista ryhmittelyä on käytetty aiemmin metsänomistajakyselyissä (Horne ym. 2004). Tässä raportissa monimuuttujamenetelmin toteutet- tavaa ryhmittelyä ei myöskään vielä esitetä. Kyselyiden E-osio kartoitti vastaajien sosioekonomi- sia taustatekijöitä. Vastaajat myös saivat jättää vapaita kommentteja kyselyyn tai yleisesti soiden käyttöön tai käytön kehittämiseen liittyen. Kyselyiden B- ja C-osioiden sisältö oli siten erilainen yleisessä ja virkistyskäyttökyselyssä, kun taas muiden osioiden sisältö oli muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta sama. Tähän raporttiin vastaukset on koottu samassa järjestyksessä kuin ne on esitetty kyselylomakkeis- sa Liitteissä 1 ja 2. Koska netti- ja postikyselyiden vastaajat erosivat taustatietojensa perusteella sekä toisistaan että Pohjois-Pohjanmaan keskimääräisestä väestöstä, posti- ja nettikyselyihin vas- taajat on useimmissa kuvissa esitetty erikseen. 3 Vastaajien suhtautuminen luontoon ja soihin Postikyselyihin vastasi yhteensä 429 henkilöä siten, että soiden käyttömuotoja koskevaan eli ylei- seen postikyselyyn vastasi 192 henkilöä (vastausprosentti 15,4) ja virkistyskäyttöä koskevaan kyselyyn 238 henkilöä (vastausprosentti 19,0) (kuva 1). Neljän valitun kunnan lisäksi myös Hel- singistä, Kuusamosta ja Taivalkoskelta tuli muutama yksittäinen vastaus. Nettikyselyyn vastasi 725 henkilöä eri puolilta Suomea (kuva 2). Vastaajat jaoteltiin sen mukaan, olivatko he kotoisin Pohjois-Pohjanmaalta, Kainuusta vai muualta Suomesta. Suurin osa vastaa- jista oli kotoisin Pohjois-Pohjanmaalta, ja 244 heistä asui Oulussa. Ryhmän ”muu” sisälsi kaik- kiaan 59 vastaajaa, joista 18:lla oli vapaa-ajanasunto Pohjois-Pohjanmaalla tai Kainuussa. Siten heillä oli sidos alueeseen. Kuva 1. Postikyselyyn vastanneet kunnittain. Kuva 2. Nettikyselyn vastaajat alueittain (N=725). 0 10 20 30 40 50 60 70 80 Va st aa jie n lu ku m ää rä Postikysely, yleinen (N=192) Postikysely, virkistys (N=237) Oulu Siika- latva Pudas- järvi Uta- järvi Ei vastausta 0 100 200 300 400 500 Pohjois- Pohjanmaa Kainuu Muu Ei vastausta Va st aa jie n lu ku m ää rä Metlan työraportteja 258 http://www.metla.fi/julkaisut/workingpapers/2013/mwp258.htm 159 3.1 Kiinnostus ja tiedot Nettikyselyyn vastanneet olivat selkeästi kiinnostuneempia soiden käyttöön liittyvistä kysymyk- sistä kuin postikyselyihin vastanneet (kuva 3). Esimerkiksi 91 prosenttia nettikyselyyn vastan- neista ilmoitti, että soiden käyttöön liittyvät kysymykset kiinnostavat joko paljon tai erittäin pal- jon, kun taas postikyselyissä vastaava osuus oli 60 prosenttia, ja pääpaino oli vastauksilla ’paljon’ ja ’hieman’. Vastaajia pyydettiin arvioimaan, kuinka hyvät tiedot heillä on luontoa ja ympäristöä koskevissa kysymyksissä (kuva 4). Yli puolet kummassakin ryhmässä arvioi tietonsa melko hyviksi. Sen sijaan erittäin hyviksi omat tietonsa arvioi huomattavasti suurempi osa (yli 30%) nettikyselyyn vastaajista kuin postikyselyihin vastaajista (alle 10%). 3.2 Mielipiteet ojittamattomien soiden määrästä Kuvassa 5 esitetään vastaajien mielipiteet siitä, onko heidän asuinmaakunnassaan ojitettu liikaa soita. Vastauksista on eroteltu erikseen postikyselyiden vastaukset (vain Pohjois-Pohjanmaalta) sekä nettikyselyiden Pohjois-Pohjanmaalta ja Kainuusta tulleet vastaukset. Muualla Suomessa asuvien nettikyselyvastauksia ei esitetä. Huomattavan suuri osa vastaajista oli sitä mieltä, että ojitettuja soita on liikaa (postikyselyssä asia kysyttiin toisinpäin, eli ojittamattomia soita on liian vähän) sekä maakunnassa että heidän omissa seutukunnissaan. Postikyselyihin vastanneisiin verrattuna selkeästi suurempi osa nettikyselyyn vastanneista oli sitä mieltä, että soita on ojitettu liikaa. Postikyselyissä vastaukset olivat melko tasaisesti jakautuneita siten, että eniten kannatusta (31%) sai vaihtoehto, jonka mukaan vastaaja ei ollut samaa eikä eri mieltä väitteen kanssa. Nettikyselyssä pohjoispohjanmaalaisten ja kainuu- laisten vastaukset muistuttivat paljolti toisiaan (kuva 5). Kuva 3. Vastaajan kiinnostus soiden käyttöön liittyviin kysymyksiin. Kuva 4. Vastaajan arvio tiedoistaan luontoa ja ympäristöä koskevissa kysymyksissä. 0 10 20 30 40 50 60 Ei lainkaan Hieman Paljon Erittäin paljon Ei vastausta Su ht ee llis et o su ud et , % Postikysely (N=429) Nettikysely (N=725) 0 10 20 30 40 50 60 Erittäin heikot Melko heikot Ei hyvät eikä heikot Melko hyvät Erittäin hyvät Ei vastausta Su ht ee llis et o su ud et , % Postikysely (N=429) Nettikysely (N=725) Metlan työraportteja 258 http://www.metla.fi/julkaisut/workingpapers/2013/mwp258.htm 160 Virkistyskäyttökyselyssä vastaajat saivat myös kertoa, kuinka miellyttäväksi ympäris- töksi he kokevat suon (kuva 6). 63 prosent- tia vastaajista piti suoympäristöä joko melko miellyttävänä tai erittäin miellyttävänä. Mel- ko epämiellyttävänä suota piti 9 prosenttia ja hyvin epämiellyttävänä vain 1 prosentti. 3.3 Vastaajien luontoharrastukset Vastaajat osoittautuivat hyvin aktiivisiksi suolla liikkujiksi: yli 90 prosenttia nettikyselyn ja noin 80 prosenttia postikyselyihin vastanneista kertoi liikkuvansa soilla vähintään muutaman kerran vuodessa (kuva 7). Kuva 8 esittää, mitä vastaajat olivat harrastaneet luonnossa vähintään kerran viimeisen 12 kuu- kauden aikana. Noin 80 prosenttia sekä netti- että postikyselyihin vastanneista oli harrastanut marjastusta tai sienestystä vähintään kerran. Nettikyselyyn vastanneista 88 prosenttia ilmoitti ul- koilleensa tai retkeilleensä luonnossa vähintään kerran, kun vastaava luku postikyselyihin vastan- neilla oli 26 prosenttia. Ulkoilu ja retkeily olivat eniten harrastetut luontoon liittyvät harrastukset toiminnat sekä postiky- selyihin että nettikyselyyn vastanneiden keskuudessa (kuva 9). Kuva 5. Postikyselyyn (N=237) sekä Pohjois-Pohjanmaalta (N=470) ja Kainuusta (N=155) nettikyselyyn vastanneiden mielipide väittämästä, että soita on ojitettu liikaa vastaajan kotimaakunnassa. Huomaa että postikyselyissä väittämä esitettiin toisinpäin, eli: ojittamattomia soita on liian vähän kotikunnassa. Postikysely 14 % 15 % 31 % 19 % 16 % 5 % Täysin eri meiltä Melko paljon eri mieltä Ei samaa eikä eri mieltä Melko paljon samaa mieltä Täysin samaa mieltä Ei vastausta Nettikysely: Pohjois-Pohjanmaa 10 % 11 % 18 % 49 % 3 % Nettikysely: Kainuu 2 % 12 % 6 % 16 % 57 % 7 % 1 % 9 % 24 % 41 % 23 % 2 % Hyvin epämiellyttävä Melko epämiellyttävä Ei miellyttävä eikä epämiellyttä Melko miellyttävä Erittäin miellyttävä Ei vastausta Kuva 6. Vastaajan näkemys suoympäristön miellyttävyydestä. Tulos perustuu ainoastaan virkistyskäyttökyselyyn (N=237). Kuva 7. Kuinka usein vastaaja liikkuu soilla. Suhteelliset osuudet, % 0 10 20 30 40 50 60 Viikoittain Kerran kuussa Muutaman kerran vuodessa Korkeintaan kerran vuodessa En koskaan Ei vastausta Postikysely (N=429) Nettikysely (N=725) Metlan työraportteja 258 http://www.metla.fi/julkaisut/workingpapers/2013/mwp258.htm 161 3.4 Soiden ja luonnon merkitys vastaajalle Luonnon ja soiden merkitystä vastaajalle kartoitettiin 17 väittämän sarjalla (kuva 10), jota ei täs- sä raportissa analysoida suoria jakaumia pidemmälle. Posti- ja nettikyselyiden vastaukset olivat samankaltaisia, joten vastaukset on yksinkertaisuuden vuoksi kuvassa yhdistetty. Yli puolet vas- taajista oli täysin samaa mieltä niiden väittämien kanssa, jotka liittyivät luonnon rauhaan (1) ja elvyttävyyteen (15), luonnon kokemiseen (6), soiden arvostukseen (12) sekä soiden luonnontilai- suuden (10) ja olemassaolon merkitykseen (11). Vastaavasti puolet tai lähes puolet vastaajista oli täysin eri mieltä niiden väittämien kanssa, jotka koskivat ojittamattomien soiden käyttöönottoa turvetuotantoon (17), soiden merkitystä raaka-aineen lähteenä (14), soiden taloudellisen hyödyn- tämisen merkitystä (7, 9) sekä lisäsuojelun tarpeettomuutta (13). Ilman monimuuttujamenetelmiä voitaneenkin jo alustavasti päätellä ainakin se, että hyvin harva vastaaja kuuluu soiden hyötykäyt- töä korostaviin utilisteihin. Vastaajilta kysyttiin myös, millä tavalla suot liittyvät heidän elämäänsä (kuva 11). Nettikyselyyn vastanneista lähes 40 prosenttia oli työn vuoksi soiden kanssa tekemisissä. Lisäksi heillä oli pos- tikyselyn vastaajia enemmän suohon liittyviä harrastuksia ja kiinnostuksen kohteita. Esimerkiksi luonto- tai ympäristöjärjestöön kuuluminen oli huomattavasti yleisempää nettikyselyyn vastan- neiden keskuudessa. Samoin nettivastaajien keskuudessa yleisempää olivat soilla liikkuminen omaksi iloksi sekä kiinnostus soihin siksi, että soiden käytöllä on vaikutusta alueen talouteen ja ympäristöön. Yleisin soihin liittyvä aktiviteetti vastaajien keskuudessa oli kuitenkin marjastus, jota harrasti 77 prosenttia kaikista vastaajista. Kuva 8. Vastaajien luontoharrastukset, joita harrastettu vähintään kerran vuodessa. Suhteelliset osuudet, % 0 10 20 30 40 50 60 70 80 90 100 Marjastanut tai sienestänyt Metsästänyt tai kalastanut Hoitanut metsää tai liikkunut luonnossa työn takia Ulkoillut, retkeillyt tai tarkkaillut luontoa Käynyt kansallispuistossa tai muulla luonnonsuojelualueella Tehnyt jotain muuta Postikysely (N=431) Nettikysely (N=725) Kuva 9. Aktiviteetti, jota vastaaja oli harrastanut eniten. Suhteelliset osuudet, % 0 5 10 15 20 25 30 35 40 45 50 Marjastanut tai sienestänyt Metsästänyt tai kalastanut Hoitanut metsää tai liikkunut luonnossa työn takia Ulkoillut, retkeillyt tai tarkkaillut luontoa Käynyt kansallispuistossa tai muulla luonnonsuojelualueella Tehnyt jotain muuta Ei vastausta Postikysely (N=431) Nettikysely (N=725) Metlan työraportteja 258 http://www.metla.fi/julkaisut/workingpapers/2013/mwp258.htm 162 0 % 20 % 40 % 60 % 80 % 100 % 1. Luonnossa liikkuminen antaa rauhan ja hyvänolon tunteen 2. Soiden virkistyskäyttäjien toiveet tulee huomioida soiden käytön suunnittelussa 3. Soiden tulee antaa kehittyä luontaisesti ilman ihmisen toimenpiteitä 4. Soiden tulee palvella mahdollisimman useaa käyttötarkoitusta 5. Soiden käytön suunnittelu on välttämätöntä eri toimintojen yhteensovittamiseksi 6. Metsissä ja soilla liikkuessani tunnen olevani osa luontoa 7. Suot ovat pääasiassa ihmisten tarpeita varten 8. Eläimillä, kasveilla ja ihmisillä pitää olla yhtäläiset oikeudet elää ja kasvaa 9. Nykyinen lainsäädäntö rajoittaa liikaa soiden taloudellista hyödyntämistä 10. Luonnontilaisia soita tulee säilyttää tulevia sukupolvia varten 11. Soilla on oikeus olla olemassa ilman ihmisen hyödyntämistoimia 12. Ihmisten tulee kunnioittaa ja arvostaa soitamme entistä enemmän 13. Soita on suojeltu riittävästi, uusia suojelualueita ei tarvita 14. Soiden tärkein käyttötarkoitus on tuottaa ihmiselle raaka- aineita 15. Luonnossa liikkuminen elvyttää minua henkisesti 16. On luonnonvarojen tuhlausta, jos soita ei käytetä ihmisten hyödyksi 17. Ojittamattomia soita voidaan ottaa turvetuotantoon Täysin eri mieltä Melko paljon eri mieltä Ei samaa eikä eri mieltä Melko paljon samaa mieltä Täysin samaa mieltä Ei vastausta Kuva 10. Soiden ja luonnon merkitys vastaajalle (N=1154). 0 20 40 60 80 Omistaa tai perhe omistaa suota Koti/kesämökki suon lähettyvillä Lapsuudenkoti suon lähettyvillä Työn vuoksi tekemisissä Marjastaa soilla Metsästää soilla Liikkuu soilla omaksi iloksi Kiinnostunut, koska vaikutusta alueen Kuuluu luonto- tai ympäristöjärjestöön Eivät kosketa elämää Suhteelliset osuudet, % Nettikysely (N=725) Postikysely, virkistys (N=237) Postikysely, yleinen (N=192) Kuva 11. Vastaajan suhde soihin. Metlan työraportteja 258 http://www.metla.fi/julkaisut/workingpapers/2013/mwp258.htm 163 Yleisessä kyselyssä kysyttiin, kuinka merkityksellisenä vastaajat pitivät tiettyjä soiden käyttöön liittyviä tekijöitä (kuva 12). Nettikyselyyn vastanneet pitivät postikyselyyn vastanneita keskimää- räistä merkittävämpinä soiden merkitystä tulvien tasaajana, hiilen sitojana, virkistyskäytön koh- teena, vesistöhaittoja ojitus- ja turvetuotantoalueille sekä soita luonnonvaraisen suolajiston elin- ympäristönä. Sen sijaan soiden alueellisia tulo- ja työllisyysvaikutuksia nettikyselyyn vastanneet eivät pitäneet aivan yhtä tärkeinä kuin postikyselyn vastaajat. Soiden merkitystä energian lähtee- nä nettikyselyyn vastanneet puolestaan pitivät huomattavasta merkityksettömämpänä kuin pos- tikyselyyn vastanneet. Lisäksi kysymys soista uusiutuvien luonnonvarojen tuottajana sai paljon kritiikkiä vapaissa kommenteissa. Osalle vastaajista oli ollut epäselvää, lasketaanko esimerkiksi turve uusiutuvaksi luonnonvaraksi. Kuva 12. Kuinka tärkeinä vastaajat pitävät soiden käyttöön liittyviä tekijöitä. 1 = Ei lainkaan tärkeä, 2 = Ei kovin tärkeä, 3 = En ota kantaa, 4 = Jonkin verran tärkeä, 5 = Erittäin tärkeä, 6 = Ei vastausta. Nettikysely (N=725) Alueelliset tulo- ja työllisyys vaikutukset Soiden merkitys tulvien tasaajana Vesistöhaitat ojitus- ja turvetuotantoalueilla 1 654321 654321 65432 50 40 30 80 70 60 20 10 0 Soiden merkitys hiilen sitojana Suot uusiutuvien luonnonvarojen tuottajanaSoiden merkitys enegian lähteenä 50 40 30 80 70 60 20 10 0 1 65432 1 65432 1 65432 1 65432 1 65432 50 40 30 80 70 60 20 10 0 Soiden merkitys virkistyskäytössäSuot luonnonvaraisen suolajiston elinympäristönä Postikysely (N=192) Su ht ee llis et o su ud et , % Su ht ee llis et o su ud et , % Su ht ee llis et o su ud et , % Metlan työraportteja 258 http://www.metla.fi/julkaisut/workingpapers/2013/mwp258.htm 164 4 Vastaajien mielipiteet soiden käytön kehittämisestä 4.1 Soiden eri käyttömuodot Yleisen kyselyn B-osassa vastaajia pyydettiin määrittelemään, mitä mieltä he olivat erilaisista soiden käyttömuotoihin liittyvistä kehitysvaihtoehdoista. Nämä käyttömuodot olivat puuntuotan- to, turvetuotanto, soiden suojelu, retkeilypalvelut sekä ennallistaminen. Kunkin käyttömuodon kohdalla vastaajaa pyydettiin arvioimaan oman hyötynsä kannalta erilaisia vaihtoehtoja asteikolla erittäin haitallisesta erittäin hyödylliseen. Kuvassa 13 (ks. seur. sivu) ovat osion tulokset. Nettikyselyn vastaajilla oli keskimäärin jyrkemmät mielipiteet soiden tuotantokäytön eli puun- ja turpeen tuotannon kehittämisestä kuin postikyselyn vastaajilla (kuva 13). Nettikyselyssä yli 40 prosenttia piti lisääntyvää puuntuotantoa erittäin haitallisena ja lähes 60 prosenttia piti turvetuo- tannon lisäämistä erittäin haitallisena, kun vastaavat postikyselyn arvot olivat hieman alle ja yli 20 prosenttia. Suojelun ja retkeilypalveluiden lisäämistä pidettiin pääosin hyödyllisenä. Toisaal- ta karkeasti ottaen neljännes posti- ja nettikyselyihin vastaajista piti runsasta suojelun lisäämistä haitallisena tai erittäin haitallisena. Ennallistamisen lisäämistä kannatettiin; nettikyselyyn vas- tanneista yli 70 prosenttia piti ennallistamisen lisäämistä hyödyllisenä tai erittäin hyödyllisenä. Vastaavasti retkeilypalveluiden vähentämistä ja etenkin ennallistamisen lopettamista enemmistä nettikyselyn vastaajista piti haitallisena tai erittäin haitallisena. Postikyselyn vastaajien mielipi- teet noudattelevat samaa linjaa nettikyselyn vastaajien mielipiteiden kanssa, mutta he valitsivat harvemmin ääripään vaihtoehtoja ”erittäin haitallinen” ja ”erittäin hyödyllinen”. Esimerkiksi tur- vetuotannon lisäämiseen postikyselyn vastaajat suhtautuvat huomattavasti neutraalimmin kuin nettikyselyn vastaajat. Vastauksia tulkittaessa on syytä huomioida, että erityisesti postikyselyyn vastanneiden joukossa oli myös sellaisia, jotka olivat jättäneet kokonaan vastaamatta tähän kyselyn osioon. Virkistyskäyttökyselyssä tiedusteltiin hieman eri tavoin vastaajien suhtautumista soiden eri käyt- tömuotoihin. Myönteisimmin vastaajat suhtautuivat virkistyskäyttöön ja suojeluun ja kielteisim- min turpeen tuotantoon. Nämä tulokset on esitetty kuvassa 14. 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Turpeen tuotanto Puun tuotanto Suojelu Virkistyskäyttö Peltoviljely Erittäin kielteinen Kielteinen Ei kielteinen eikä myönteinen Myönteinen Erittäin myönteinen Ei vastausta Kuva 14. Vastaajan suhtautumien soiden käyttömuotoihin virkistyskäyttökyselyssä, joka lähetettiin ainoastaan postikyselynä (N=237). Metlan työraportteja 258 http://www.metla.fi/julkaisut/workingpapers/2013/mwp258.htm 165 Kuva 13. Vastaajien mielipide soiden käyttömuotojen kehittämisestä. Postikysely N=192, Nettikysely N=725. Puuntuotannon pinta-ala Posti Nykyarvio: 800 000 ha Netti Posti Arvioitua suurempi: 900 000 ha Netti Posti Arvioitua pienempi: 700 000 ha Netti Turvetuotannon pinta-ala Posti Säilyy nykyisellään: Uutta suota käyttöön 600 ha/vNetti Posti Lisääntyy: Uutta suota käyttöön 1000 ha/v Netti Posti Loppuu hiljalleen: Tuotanto vähenee ja loppuu hiljalleen siten, että uutta suota ei enää oteta käyttöönNetti Suojelun pinta-ala Posti Netti Posti Netti Posti Netti Retkeilypalvelujen tarjonta Posti Netti Posti Netti Posti Netti Ennallistaminen Posti Netti Posti Netti Posti Netti 0 % 20 % 40 % 60 % 80 % 100 % Erittäin haitallinen Haitallinen Ei haittaa eikä hyötyä Hyödyllinen Erittäin hyödyllinen Ei vastausta Säilyy nykyisellään: 150 000 ha eli 9% maakunnan suopinta-alasta Säilyy nykyisellään: 150 ha/v Vähenee: Nykyisten palvelujen ylläpitoa heikennetään Lisääntyy: Palveluja kohdistetaan uusille alueille Säilyy nykyisellään: Retkeilypalvelut sijoitettu vetovoimaisimmille alueille Lisätään runsaasti: Suojelua lisätään 50 000 ha:lla eli 12%:iin suopinta-alasta Lisätään hieman: Suojelua lisätään 15 000 ha:lla eli 10%:iin suopinta-alasta Lisääntyy: 300 ha/v Lopetetaan kokonaan Metlan työraportteja 258 http://www.metla.fi/julkaisut/workingpapers/2013/mwp258.htm 166 4.2 Soiden virkistyskäyttö Virkistyskäyttöön (joka lähetettiin ainoastaan postikyselynä) liittyvässä kyselyssä B-osio kartoit- ti, miten soiden eri ominaisuudet vaikuttavat virkistyskäyttöön. Osio oli rakenteeltaan vastaava mutta sisällöltään erilainen yleisen kyselyn B-osioon verrattuna. Yli 70 prosenttia vastaajista piti suolajiston luonnontilaisuutta hyödyllisenä tai erittäin hyödyl- lisenä virkistyskäytön kannalta (kuva 15). Soiden ojitukseen ja motorisoituun liikenteeseen vas- Suolajisto 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Puuttuu Muuttunut Luonnontilainen Ojituksen jäljet 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Suo ja lähiympäristö ojittamattomia Suo ojittamaton, lähiympäristö ojitettu Suo ja lähiympäristo ojitettu Retkeilypalvelut 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Ylläpidettu reitistö Pitkospuita Ei palveluita Rauhallisuus ja hiljaisuus 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Ei tapaa ihmisiä eikä motorisoitua liikennettä Tapaa ihmisiä, ei motorisoitua liikennettä Tapaa ihmisiä, on motorisoitua liikennettä Etäisyys lähtöpisteestä 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Pyörä tai kävelymatka Lyhyehkö automatka tai pitkä pyörämatka Vähintään tunnin automatka Erittäin haitallinen Haitallinen Ei hyödyllinen eikä haitallinen Hyödyllinen Erittäin hyödyllinen Ei vastausta Kuva 15. Vastaajien mielipide soiden ominaisuuksista virkistyskäytön kannalta (N=237). Metlan työraportteja 258 http://www.metla.fi/julkaisut/workingpapers/2013/mwp258.htm 167 taajat suhtautuivat voimakkaan kielteisesti. Soiden retkeilypalveluihin vastaajat suhtautuivat puolestaan myönteisesti. Ylläpidetyt reitistöt opasteineen ja taukopaikkoineen saivat enemmän kannatusta kuin vaihtoehto, jossa suolla olisi vain pitkospuita helpottamassa kulkua. Mitä kauem- pana suo sijaitsee vastaajan lähtöpisteestä sitä kielteisemmäksi vastaajat kokivat etäisyyden mer- kityksen. Jos suo sijaitsee vähintään tunnin automatkan päässä lähtöpisteestä, yli 40 prosenttia vastaajista suhtautui etäisyyteen kielteisesti. Vastausten perusteella ihanteellinen suo on lajistol- taan luonnontilainen ja sijaitsee asutuksen lähellä, siellä on hyvin varustettu retkeilyreitistö eikä siellä ole motorisoitua liikennettä. 5 Taustatiedot Vastaajilta kysyttiin paitsi asuinkuntaa, myös asuinympäristöä (kuva 16). Postikyselyyn pyrittiin jo lähtökohtaisesti saamaan hyvä otanta myös haja-asutusalueella asuvia, joten sen vastaajien pai- nottuminen enemmän haja-asutusalueella asuviin ei ole yllättävää. Sen sijaan nettikyselyyn ovat saaneet vastata kaikki halukkaat, ja otanta onkin painottunut tasaisemmin sekä kaupunkilaisiin että haja-asutusalueen asukkaisiin. Kuvassa 17 on esitetty vastaajien ikäjakauma posti- ja nettikyselyissä ja vertailun vuoksi myös Pohjois-Pohjanmaan väestön ikäjakauma näissä ikäluokissa (Väestörakenne 2010). Postikyselyi- hin vastanneiden joukossa yli 50-vuotiaat olivat huomattavasti yliedustettuina verrattuna koko väestön ikäjakaumaan. Nettikyselyyn vastanneista yliedustettuina puolestaan olivat 30–59-vuo- tiaat. Myös posti- ja nettikyselyiden vastaajat erosivat ikäjakaumaltaan huomattavasti, sillä net- tikyselyyn vastanneet painottuivat alle 60-vuotiaisiin, kun taas postikyselyihin vastanneista yli puolet oli yli 50-vuotiaita. Kuva 16. Vastaajat asuinympäristön mukaan. Kuva 17. Vastaajien ja Pohjois-Poh- janmaan väestön ikäjakauma. 0 5 10 15 20 25 30 35 40 45 Haja-asutus- alue Taajama tai pienehkö kaupunki Kaupunki, 20 000–100 000 asukasta Kaupunki, yli 100 000 asukasta Ei vastausta Su ht ee llis et o su ud et , % Postikysely (N=429) Nettikysely (N=725) 0 5 10 15 20 18–29 30–39 40–49 50–59 60–69 70– Ikäryhmät Su ht ee llis et o su ud et , % Postikysely (N=413) Nettikysely (N=723) Pohjois-Pohjanmaan väestö Metlan työraportteja 258 http://www.metla.fi/julkaisut/workingpapers/2013/mwp258.htm 168 Miehet vastasivat kyselyyn hieman innokkaammin kuin naiset. Virkistyskäyttöä koskevassa ky- selyssä vastaajista 59 prosenttia oli miehiä ja yleisessä kyselyssä 61 prosenttia. Nettikyselyyn vastanneista puolestaan peräti 66 prosenttia oli miehiä. Pohjois-Pohjanmaan maakunnan asukkai- ta miehiä ja naisia on suunnilleen yhtä paljon. Posti- ja nettikyselyn vastaajissa oli isoja eroja koulutustason suhteen (kuva 18). Nettikyselyyn vastanneet olivat keskimäärin korkeammin koulutettuja kuin postikyselyyn vastanneet ja myös korkeammin koulutettuja kuin väestö keskimäärin (Väestön koulutusrakenne 2010). Yli 40 pro- sentilla nettikyselyyn vastanneista oli yliopisto- tai korkeakoulututkinto ja lähes 30 prosentilla opisto- tai ammattikorkeakoulututkinto. Vastaavasti postikyselyyn vastanneista kolme suurinta ryhmää olivat perus- tai kansakoulun käyneet, ammattikoulun käyneet ja opisto- tai ammattikor- keakoulututkinnon suorittaneet. Vertailun vuoksi koko väestössä opisto-, ammattikorkeakoulu- tai yliopistotutkinnon yli 15-vuotiaista on suorittanut 26 prosenttia. Verrattuna Pohjois-Pohjanmaan koko väestön koulutusrakenteeseen sekä posti- että nettikyselyyn vastanneet olivat korkeammin koulutettuja kuin väestön keskiarvo. Myös ammattiasemassa posti- ja nettikyselyyn vastanneet erosivat toisistaan (kuva 19). Nettiky- selyyn vastanneista paljon postikyselyä suurempi osa oli ylempiä toimihenkilöitä ja opiskelijoi- ta, kun taas postikyselyyn vastanneista huomattavasti nettikyselyä suurempi osa oli eläkeläisiä. Myös maa- tai metsätalousyrittäjien osuus oli postikyselyssä nettikyselyä isompi. Kuva 18. Vastaajien koulutustaso. Kuva 19. Vastaajien ammattiasema. 0 5 10 15 20 25 30 35 40 45 Perus-tai kansakoulu Ylioppilas Ammattikoulu Opisto- tai AMK-tutkinto Yliopisto- tai korkeakoulututkinto Ei vastausta Suhteelliset osuudet, % Postikysely (N=429) Nettikysely (N=725) 0 10 20 30 40 Maa- tai metsätalousyrittäjä Muu itsenäinen yrittäjä Ylempi toimihenkilö/johtavassa asemassa Alempi toimihenkilö tai työntekijä Opiskelija Työtön, omaa kotitaloutta hoitava tai muu Eläkeläinen Ei vastausta Suhteelliset osuudet, % Postikysely (N=429) Nettikysely (N=725) Metlan työraportteja 258 http://www.metla.fi/julkaisut/workingpapers/2013/mwp258.htm 169 Maanomistajien osuus sekä posti- että nettikyselyssä oli suuri. Yleiseen kyselyyn vastanneista maata omisti 65 prosenttia, ja heistä 44 prosenttia piti omistamansa maan taloudellista merkitystä melko tai erittäin tärkeänä. Virkistyskäyttökyselyyn vastanneista 68 prosenttia omisti maata, jois- ta 48 prosenttia piti omistamansa maan taloudellista merkitystä melko tärkeänä tai erittäin tärkeä- nä. Nettikyselyn vastaajista maanomistajia oli 57 prosenttia, ja heistä vain 28 prosenttia piti omis- tamansa maan taloudellista merkitystä melko tai erittäin tärkeänä. Nimenomaan suomaata omisti n. 40 prosenttia vastaajista. Täysin vertailukelpoisia lukuja maanomistuksesta kaikkien maakun- nan asukkaiden joukosta ei ole, mutta esimerkiksi metsätaloudesta verovelvollisia luonnollisia henkilöitä Pohjois-Pohjanmaalla on 18 900 ja kuolinpesiä 2 200 (Maa- ja metsätalousyritysten taloustilasto 2009). Tämä tarkoittaa alle 10 prosenttia koko maakunnan väestöstä. Maanomistus- luvut vastaajien keskuudessa vaikuttavat siis suhteellisen korkeilta. Kuvassa 20 on esitetty vastaajien tulojakauma, jossa on myös havaittavissa eroavaisuuksia. Soi- den käyttöä yleisesti koskevaan postikyselyyn vastanneet sijoittuvat keskimäärin alempiin tulo- luokkiin kuin virkistyskäyttökyselyn ja nettikyselyn vastaajat. Nettikyselyn vastaajat puolestaan olivat postikyselyihin vastanneita keskimäärin huomattavasti korkeatuloisempia. 6 Vapaat kommentit Kyselyiden lopuksi vastaajille annettiin mahdollisuus kommentoida omin sanoin kyselyä tai soi- hin liittyviä asioita yleisesti. Monet vastaajat olivatkin hyödyntäneet tätä mahdollisuutta. Omia kommentteja jätti yleiseen kyselyyn vastanneista 40 prosenttia ja virkistyskäyttökyselyyn vastan- neista 34 prosenttia. Soiden käyttöön liittyen eniten kommentoitiin turvetuotantoa, ja kommentteja oli sekä puolesta että vastaan. Etenkin nettikyselyyn vastanneet jättivät juuri turvetuotantoon liittyviä kommentte- ja. Turvetuotannon lakkauttamista kannattaneita oli kommentoijissa selvästi turvetuotannon puol- tajia enemmän. Lakkauttajat perustelivat kantansa ilmasto- ja muilla ympäristöhaitoilla. Turve- tuotannon säilyttämisen kannattajat puolestaan arvostivat turvetuotannon energiaomavaraisuutta ja alueellisia työllisyysvaikutuksia. Turve ei ole ihmisen suunnittelun mahdollisuuksien ajallisessa mittakaavassa uusiutuva luon- nonvara. Soiden turvekäytön tulee jatkossa kohdistua vain jo ojitettujen ja turpeenoton käyttöön varattujen soiden hyödyntämiseen, jonka jälkeen kohteet on ennallistettava ilmaston kannalta 0 5 10 15 20 25 30 35 40 Su ht ee llis et o su ud et , % Postikysely, yleinen (N=192) Postikysely, virkistys (N=237) Nettikysely (N=725) Alle 1000 € 1000– 3000 € Ei vastausta Yli 9000 € 7000– 9000 € 5000– 7000 € 3000– 5000 € Kuva 20. Vastaajien kotitalouden yhteenlasketut tulot kuukaudessa ennen verotusta. Metlan työraportteja 258 http://www.metla.fi/julkaisut/workingpapers/2013/mwp258.htm 170 mielekkäällä tavalla. Kaikessa soiden aineellisessa hyödyntämisessä on noudatettava tarkkaa varovaisuusperiaatetta. Soiden käyttöä tulisi lisätä esim. turvetuotantoon, joka tuo lisää työpaikkoja haja-asutusalueelle, turvetuotanto on haja-asutusalueiden PELASTUS MYÖS KANSANTALOUDELLE TÄRKEÄ. Toinen paljon kommentteja kerännyt aihepiiri oli soiden talouskäytön aiheuttamat vahingot vesis- töille. Erityisesti turvetuotantoa pidettiin vesistöille vahingollisena. Syvä huoli kumpusi vastaaji- en omien lähivesistöjen tilasta, ja monet kuvailivatkin havaitsemiaan haittoja monipuolisesti: Varsinkin Kiiminkijoessa huomaa aina rankempien sateiden aikaan, koska pintavalutuskentät alkavat tulvimaan yli ja selvän turpeen määrä lisääntyy vedessä huomattavasti. Toinen hyvä (tai siis huono) esimerkki on Kivijärvi, jossa turveteollisuus on muuttanut karun ja kirkasvetisen jär- ven muutamassa vuosikymmenessä turvesoiden laskeutusaltaaksi. Vastaajat kokivat, ettei kyselyssä – tai yleisemminkään ympäristöpolitiikassa ja suotutkimuksessa – otettu riittävästi huomioon soiden käytön vaikutuksia vesistöihin. Monet vastaajat halusivat kommenteissaan painottaa, että pitivät nimenomaan soiden monikäyt- töä tärkeänä: Suomen soista riittää heidän mukaansa niin virkistyskäytölle, taloudelliseen hyö- dyntämiseen kuin suojeluunkin. Samassa yhteydessä kuitenkin usein mainittiin, että vastuullista ja maltillista soiden käyttöä pitäisi painottaa nykyistä enemmän. Merkitykseltään erityisen tärkeät luonnontilaiset suot pitäisi suojella, turvetuotanto kohdistaa jo peruuttamattomasti luonnontilansa menettäneille alueille ja vaikutukset vesistöihin pitäisi minimoida. Näin kiteytti eräs tyypillinen vastaaja näkemyksensä: Mielestäni, joka kunnassa pitäisi olla luonnontilaista suota, jonne voitaisiin rakentaa pitkospui- ta ja luontopolkuja. Muut suot voidaan ottaa vaikka energiakäyttöön, kunhan vesiensuojelu hoi- detaan hyvin, eikä jokivesien laatua vaaranneta. Kyselyyn soiden käyttömuodoista oli sisällytetty yhdeksi arvotettavaksi ominaisuudeksi retkei- lypalvelujen tarjonta. Tämä oli saanut vastaajat pohtimaan soiden virkistyskäyttöä laajemminkin. Monet vastaajista kokivat retkeilypalvelut turhiksi siksi, että niiden käyttö on niin vähäistä. Jot- kut vastaajat kokivat retkeilypalvelut ympäristön kannalta jopa haitallisiksi ja kannattivat oma- toimista suolla liikkumista. Vaikka vastaajat olivat erimielisiä siitä, kaivataanko soille varsinaisia retkeilypalveluita vai ei, soiden luonnontilaisuus oli suurelle osalle keskeinen tekijä virkistyskäy- tön kannalta. Tämä näkemys ei yllätä, kun otetaan huomioon, että lähes 80 prosenttia vastaajista harrasti soilla marjastusta. Tällaisen näkökannan esitti eräs vastaajista: Mielestäni soiden virkistyskäyttöä ei tarvitse mitenkään erityisesti kehittämällä kehittää, riittää kun soita suojellaan runsaasti ojituksilta sekä ennen kaikkea turvetuotannolta. Meitä on paljon joille soiden virkistyskäyttö on tosi tärkeää (huom. virkistyskäyttö ei vaadi välttämättä mitään rakennettuja taukopaikkoja, pitkospuita, lintutorneja yms.). Monet vastaajista pitivät kuitenkin retkeilypalveluita arvokkaina keinona tutustuttaa ihmiset Suo- men kauniiseen ja ainutlaatuiseen suoluontoon. Etenkin taajamien läheisyyteen toivottiin lisää luontoreittejä. Samassa yhteydessä jotkut myös esittivät, että soista ja niiden virkistyskäyttömah- dollisuuksista pitäisi tiedottaa enemmän, jotta saataisiin kaupunkilaisetkin kiinnostumaan asiasta. Virkistyskäyttökyselyyn vastanneet saivat ehdottaa, millaisia mahdollisuuksia he kaipaisivat lä- hialueen suoluontoon tutustuakseen. Noin kolmannes toivoi lisäpalveluita, erityisesti opastettuja retkiä ja esimerkiksi internetistä saatavaa tietoa alueen soista. Asiantuntijan opastuksella tapah- tuvaa retkeilyä esitettiin esimerkiksi teemapäivän muodossa. Toivottiin myös, että alueen retkei- Metlan työraportteja 258 http://www.metla.fi/julkaisut/workingpapers/2013/mwp258.htm 171 lykelpoisista soista olisi helposti saatavilla tietoa sekä karttoja. Jotkut toivoivat myös pitkospuita ja nuotiopaikkoja. Luonnontilaisten soiden säilyttämisen ohella etenkin nettikyselyn vastaajat kannattivat soiden li- säsuojelua luonnon monimuotoisuuden turvaamiseksi ja luonnontilaisten soiden säilyttämiseksi jälkipolville. Toisaalta muutamat vastaajat kommentoivat ”pakkosuojelua” vastaan tai totesivat, että soita on jo suojeltu tarpeeksi. Aikanaan tehtyjä turhia ojituksia kritisoitiin joissakin kommenteissa. Niissä oltiin katkeria hyvi- en hillasoiden ja luonnonympäristöjen menetyksen takia: ”Metsää ei ikinä niihin kasva ja marjat eivät enää kasva, niin aivan tuottamatonta ja tyhjiä kustannuksia aikanaan maksettu!” Soiden käytön lisäksi vastaajat kommentoivat myös itse kyselyä. Useimmat pitivät kyselyn ai- hetta tärkeänä, mutta monet antoivat myös kritiikkiä. Kritiikki kohdistui pääosin kahteen osa- alueeseen: kyselyä pidettiin joko liian monimutkaisena tai kysymysten muotoilua huonona. Lii- an vaikeaksi vastaajat kokivat erityisesti kyselyn C-osan eli valintatilanneosion. Monet vastaajat olisivat kaivanneet mahdollisuutta kertoa suoraan, mitä heidän mielestään soiden käytölle pitäisi tehdä. Nämä vastaajat eivät kokeneet, että pääsivät tarpeeksi suoraan ilmaisemaan mielipiteensä. Toisaalta kyselyn lopussa oli myös kysymys, jossa kysyttiin kyselyyn vastaamisen helppoutta ja jolla siis saatiin mitattua kaikkien vastaajien käsitystä kyselyn vaikeustasosta. Pääosin vastaajat pitivät vastaamista ”ei helppona eikä vaikeana”. Eroja ei ole havaittavissa yleisen kyselyn ja vir- kistyskäyttökyselyn välillä, mutta nettikyselyyn vastaajat kokivat vastaamisen keskimäärin hel- pommaksi kuin postikyselyyn vastanneet. Kritiikkiä tuli myös siitä, että yleisen kyselyn A-osion lopussa, jossa pyydettiin arvioimaan kah- deksan soiden käyttöön liittyvän tekijän merkittävyyttä (kuva 12), oli huonosti muotoiltu ja tar- kennusta kaipaava. Etenkin vastaajat olisivat kaivanneet tarkempaa määrittelyä sille, tarkoit- tavatko mainitut uusiutuvat luonnonvarat myös turvetta. Jotkut vastaajat myös pitivät kyselyn kysymyksenasettelua johdattelevina suojelun ja ennallistamisen suuntaan. Toisaalta myös päin- vastaisia kommentteja esiintyi, eli että kysymyksenasettelussa ei riittävästi painotettu soiden ta- louskäytön negatiivisia puolia. Erityisesti virkistyskäyttökyselyn, joka siis lähetettiin ainoastaan postitse, kommenteista välit- tyi vastaajien selkeä huolestuneisuus soiden tilasta. Monet kertoivat pitäneensä kyselyä tärkeä- nä ja olevansa iloisia siitä, että soihin kiinnitetään huomiota. Muutamissa kommenteissa tosin myös kyseenalaistettiin koko kyselyn tekemisen mielekkyys ja toivottiin sen sijasta selkeämpää ja konkreettisempaa toimintaa soiden hyväksi. Vapaita kommentteja arvioidessa vastaajien jakauman vinous on syytä ottaa huomioon. Etenkin nettikyselyyn olivat käyneet vastaamassa ne, jotka olivat yleisesti kiinnostuneita ympäristökysy- myksistä. Kuitenkin eniten kommentteja saaneet seikat olivat selvästi muista erottuvia kaikissa kyselyissä. Metlan työraportteja 258 http://www.metla.fi/julkaisut/workingpapers/2013/mwp258.htm 172 7 Johtopäätökset Enemmistö kyselytutkimukseen vastanneista Pohjois-Pohjanmaan ja Länsi-Kainuun asukkaista oli kiinnostunut soihin liittyvistä asioista joko paljon tai erittäin paljon, mikä ei ole yllätys, sil- lä vastaajiksi olivat todennäköisesti valikoituneet juuri ne henkilöt, joita soiden käyttöön liitty- vät päätökset erityisesti kiinnostavat. Postikyselyiden vastausprosentit eivät olleet kovin korkeat (15,4% ja 19%) , mikä heijastanee sitä, että vastaamatta jättäneen enemmistön kiinnostus soita ja soiden käyttöä kohtaan on melko vähäinen. Niillä jotka kyselyihin vastasivat, soihin kohdistuva kiinnostus kumpuaa ilmeisesti omakohtaisista kokemuksista, sillä suurin osa kyselyyn vastaajista liikkui soilla vähintään muutaman kerran vuodessa erityisesti marjastaen tai retkeillen. Yleisesti ottaen soiden käyttöön liittyvät ympäristövaikutukset korostuivat vastauksissa enemmän kuin talous- ja työllisyysvaikutukset. Soiden ojitus ja turvetuotanto sekä etenkin näiden toimin- tojen lisääminen olivat vastaajien mielestä enimmäkseen haitallisia tai erittäin haitallisia soiden käytön vaihtoehtoja. Erityisesti vesistöhaittoja ojitus- ja turvetuotantoalueilla pidettiin keskeisenä haitallisena tekijänä. Soiden ojitus ja turvetuotanto heikentävät myös merkittävästi virkistyskäy- tön mahdollisuuksia, ja tämä mielipide tuli esiin sekä yleisessä että virkistyskäyttöön keskittyväs- sä kyselyssä. Vastaajien mielipiteet soiden talouskäytöstä olivat toisaalta kaksijakoisia. Osa vastaajista oli jyr- kästi talouskäyttöä vastaan ja osa talouskäytön - tai ainakin soiden monipuolisen käytön kannal- la. Suometsätalouden osalta hyödyllisimmäksi koettiin nykytilanteen säilyttäminen tai tuotannon tason pienentäminen. Melko suuri osa vastaajista suhtautui kuitenkin neutraalisti puuntuotannon vaihtoehtoihin. Turvetuotantoa kohtaan mielipiteet olivat suometsätalouteen verrattuna huomat- tavasti jyrkemmät. Hyödyllisimmäksi turvetuotannon vaihtoehdoiksi koettiin joko nykytilan säi- lyttäminen tai turvetuotannon lopettaminen hiljalleen. Turvetuotannon lisääminen oli erittäin hai- tallista erityisesti nettikyselyyn vastanneiden mielestä. Toisaalta turvetuotanto jakoi mielipiteitä voimakkaasti, mikä tuli esille erityisesti vapaissa kommenteissa, joissa tuotiin esille turpeen mer- kitystä kotimaisen energian lähteenä ja alueellisen työllisyyden ylläpitäjänä. Soiden retkeilypalvelujen tarjontaa toivottiin pääsääntöisesti lisättävän, ja lähialueen soiden vir- kistyskäyttömahdollisuuksien kehittämistä pidettiin tärkeänä. Toisaalta soita arvostettiin rauhalli- sina ja hiljaisina paikkoina ja esimerkiksi motorisoidun liikenteen ääniä pidettiin virkistyskäytön kannalta erittäin haitallisena. Vastausten perusteella ihanteellinen suo olikin luonnontilainen asu- tuksen lähellä sijaitseva suo, jossa on hyvin varustettu retkeilyreitistö eikä siellä ole motorisoi- tua liikennettä. Vastauksista ei voi kuitenkaan päätellä eri tekijöiden tärkeysjärjestystä. Tulosten jatkoanalyysit tulevat aikanaan osoittamaan, mitkä näistä tekijöistä ovat vastaajien mielestä tär- keimpiä, silloin kun he eivät voi saada kaikkia suon toivottuja ominaisuuksia yhtä aikaa. Vastaajien mielestä soiden suojelun lisääminen oli pääosin hyödyllistä, ja soiden ennallistaminen sai vastaajien keskuudessa laajan hyväksynnän. Toisaalta kipuraja soiden suojelun lisäämisen määrässä alkoi näkyä, sillä noin neljännes sekä netti- että postikyselyyn vastaajista piti soiden suojelun runsasta lisäämistä haitallisena tai erittäin haitallisena. Posti- ja nettikyselyn vastaajat erosivat taustamuuttujiltaan toisistaan ja lisäksi kaikki vastaajat erosivat myös väestön keskiarvosta. Näillä seikoilla voidaan olettaa olevan vaikutusta vastaajien mielipiteisiin ja samalla vastausten edustavuuteen koko väestön mielipiteitä kartoittaessa. Netti- kyselyyn vastanneista huomattava osa (40%) oli työnsä tai harrastustensa vuoksi soiden kanssa tekemisissä, joten heillä on todennäköisesti enemmän luontoon ja soihin liittyvää tietoa kuin pos- Metlan työraportteja 258 http://www.metla.fi/julkaisut/workingpapers/2013/mwp258.htm 173 tikyselyihin vastanneilla henkilöillä. Tämä oli ilmeisesti myös syy nettikyselyyn vastanneiden voimakkaammille soiden käyttöön liittyville kannanotoille. Toisaalta voidaan sanoa, että vastaa- jat edustavat sitä osaa väestöstä, joka on kiinnostunut soiden käyttöön liittyvistä kysymyksistä ja joilla on mielipide asiasta. Tulosten jatkoanalyyseissä tullaan selvittämään tilastollisten menetel- mien avulla, miten vastaajakohtaiset tekijät vaikuttavat asukkaiden näkemyksiin soiden käytöstä. Viitteet Horne, P., Karppinen, H. & Ylinen, E. 2004. Kansalaisten mielipiteet metsien monimuotoisuuden turvaa- misesta. Teoksessa Horne, P., Koskela, T. & Ovaskainen, V. (toim.). Metsänomistajien ja kansalaisten näkemykset metsäluonnon monimuotoisuuden turvaamisesta. Metsäntutkimuslaitoksen tiedonantoja 933: 25-46. Maa- ja metsätalousyritysten taloustilasto 2009. Suomen virallinen tilasto. Verkkojulkaisu, ISSN=1797- 304X. Helsinki: Tilastokeskus, viitattu 16.11.2011. Saantitapa: http://www.stat.fi/til/mmtal/index.html. Väestön koulutusrakenne 2010. Suomen virallinen tilasto. Verkkojulkaisu, ISSN=1799-4586. Helsinki: Ti- lastokeskus, viitattu: 16.11.2011. Saantitapa: http://www.stat.fi/til/vkour/tau.html. Väestörakenne 2010. Suomen virallinen tilasto. Verkkojulkaisu, ISSN=1797-5379. Helsinki: Tilastokes- kus, viitattu: 18.11.2011. Saantitapa: http://www.stat.fi/til/vaerak/index.html. Metlan työraportteja 258 http://www.metla.fi/julkaisut/workingpapers/2013/mwp258.htm 174 Liitteet Liite 1 Kysely S o id en k äy tt ö Pohjois-Pohjanmaan ja Länsi-Kainuun suo-ohjelma -hankkeesta vastaa Pohjois-Pohjanmaan liitto. Kyselyn toteutuksesta vastaavat Metsäntutkimuslaitos ja Oulun yliopisto. Arvoisa vastaaja, Tämä kyselytutkimus selvittää, kuinka Pohjois-Pohjanmaan asukkaat arvostavat soiden käyttöön liittyviä tekijöitä. Tarkasteltavina soiden käyttömuotoina ovat erityisesti puuntuotanto, turpeen tuotanto ja soiden suojelu. Pohjois-Pohjanmaalla on soita 1.6 miljoonaa hehtaaria eli noin 46% koko maapinta-alasta. Niistä on ojitettu 1 miljoona hehtaaria puuntuotantoa varten, turvetuotannossa on 18 000 hehtaaria ja suojeltua suota on 150 000 hehtaaria. Ojitustilanne vaihtelee kuitenkin voimakkaasti maakunnan eri osissa. Kysely liittyy Pohjois-Pohjanmaan ja Länsi-Kainuun suo- ohjelmahankkeeseen, jonka tavoitteena on edistää soiden eri käyttömuotojen yhteensovittamista. Ohjelmaa hyödynnetään muun muassa maakuntakaavoituksessa alla olevan kartan mukaisesti. Vastaamalla kyselyyn olette vaikuttamassa kotiseutunne soiden käyttöön. Vastaaminen vie aikaa noin 20 minuuttia. Henkilöllisyytenne ei tule tietoomme missään vaiheessa. Kysely pyydetään palauttamaan täytettynä vastauskuoressa xxx mennessä. Koillismaa Oulunkaari Oulu Raahe Haapavesi- SiikalatvaYlivieska Nivala- Haapajärvi 57% 40% 37% 21% 16% 13% 20% ojittamattomien soiden osuus seutukunnan suoalasta seutukunnat © Affecto Finland Oy, Karttakeskus, Lupa L4659 ojitustilanneaineisto © SYKE/LK Lisätietoja antavat: professori Anne Tolvanen (anne.tolvanen@metla.fi) professori Artti Juutinen (artti.juutinen@oulu.fi) An ne To lv an en /M et la Metlan työraportteja 258 http://www.metla.fi/julkaisut/workingpapers/2013/mwp258.htm 175 2 A. SUHTAUTUMINEN LUONTOON JA SOIHIN A1. Mitä seuraavista luontoon liittyvistä asioista olette tehnyt viimeisen 12 kuukauden aikana vähintään kerran? Voitte valita tässä kysymyksessä yhden tai useamman vaihtoehdon.  1 Marjastanut tai sienestänyt  2 Metsästänyt tai kalastanut  3 Hoitanut metsää tai liikkunut luonnossa työn takia  4 Ulkoillut, retkeillyt tai tarkkaillut luontoa  5 Käynyt kansallispuistossa tai muualla luonnonsuojelualueella  6 Kuulunut luonto- tai ympäristöjärjestöön  7 Jotain muuta, mitä? A2. Merkitkää numerolla, mitä edellisen kysymyksen asioista teitte eniten: A3. Kuinka hyvät tiedot teillä arvionne mukaan on luontoon liittyvissä kysymyksissä? Erittäin heikot Melko heikot Ei hyvät eikä heikot Melko hyvät Erittäin hyvät 1 2 3 4 5 A4. Kuinka kiinnostunut olette soiden käyttöön liittyvistä kysymyksistä? Ei lainkaan Hieman Paljon Erittäin paljon  1 2 3 4 A5. Mielipiteenne ojittamattomien soiden (ei tuotannossa) määrästä, ks. kartta kansisivulla 1 = Täysin eri mieltä, 2 = Melko paljon eri mieltä, 3 = Ei samaa eikä eri mieltä, 4 = Melko paljon samaa mieltä, 5 = Täysin samaa mieltä. 1 2 3 4 5 1. Ojittamattomia soita on liian vähän omassa seutukunnassa      2. Ojittamattomia soita on liian vähän maakunnassa      A6. Kuinka usein liikutte soilla?  1 Viikoittain  2 Noin kerran kuukaudessa  3 Muutaman kerran vuodessa  4 Kerran vuodessa tai harvemmin  5 En koskaan A7. Kuinka tärkeänä pidätte seuraavia soiden käyttöön liittyviä tekijöitä? Arvioikaa asteikolla 1=ei lainkaan tärkeä, 2=ei kovin tärkeä, 3=en ota kantaa, 4=jonkin verran tärkeä, 5=erittäin tärkeä. Yksi rasti / rivi Ei lainkaan tärkeä Erittäin tärkeä 1 2 3 4 5 1. Alueelliset tulo- ja työllisyysvaikutukset      2. Soiden merkitys tulvien tasaajana      3. Vesistöhaitat ojitus- ja turvetuotantoalueilla      4. Soiden merkitys hiilen sitojana      6. Soiden merkitys energian lähteenä      7. Suot uusiutuvien luonnonvarojen tuottajana      8. Suot luonnonvaraisen suolajiston elinympäristönä      9. Soiden merkitys virkistyskäytössä      Täysin eri mieltä Täysin samaa mieltä Metlan työraportteja 258 http://www.metla.fi/julkaisut/workingpapers/2013/mwp258.htm 176 3 B. SOIDEN KÄYTTÖMUOTOJEN KEHITTÄMINEN Kuinka haitallisena tai hyödyllisenä oman hyvinvointinne kannalta pidätte seuraavia soiden käytön tasoja? Yksi rasti / rivi -2=erittäin haitallinen, -1=haitallinen, 0=ei haittaa eikä hyötyä, +1=hyödyllinen, +2=erittäin hyödyllinen. 1. Puuntuotanto: Pohjois-Pohjanmaan puuntuotannosta 40% tulee ojitetuilta soilta. Osa 1 milj. ha alalla teh- dyistä ojituksista on tehty taloudellisesti kannattamattomilla kohteilla kuten vähäravinteisilla soilla, ja nykyar- vion mukaan vain 800 000 ha:lla kannattaisi jatkaa puuntuotantoa. Arvioitua suurempi puuntuotannon pinta- ala edellyttäisi kunnostusojituksia ja -lannoituksia myös heikkotuottoisilla kohteilla. Erittäin Erittäin haitallinen hyödyllinen Mielipiteenne puuntuotannon pinta-alasta -2 -1 0 +1 +2 1a. Nykyarvio: puuntuotannossa 800 000 ha suota.      1b. Arvioitua suurempi: puuntuotannossa 900 000 ha.      1c. Arvioitua pienempi: puuntuotannossa 700 000 ha.      2. Turvetuotanto: Pohjois-Pohjanmaan teollisuus- ja kaukolämmön sekä sähkön tuotannosta 40% tulee tur- peesta. Turvetuotannossa on yhteensä 18 000 hehtaaria suota, josta 600 ha poistuu vuosittain käytöstä ja sama määrä uutta suota otetaan käyttöön. Mielipiteenne turvetuotannon pinta-alasta -2 -1 0 +1 +2 2a. Säilyy nykyisellään: uutta suota käyttöön 600 ha/v.      2b. Lisääntyy: uutta suota käyttöön 1000 ha/v.      2c. Turvetuotanto vähenee ja loppuu hiljalleen siten, että uutta suota ei enää oteta käyttöön.      3. Suojeltujen soiden pinta-ala: Nykytilanteessa 150 000 ha eli noin 9% maakunnan suopinta-alasta on suojeltu. Suojelun taso vaihtelee voimakkaasti maakunnan eri osissa. Suojelun lisäys runsaasti edellyttää suo- jelun lisäämistä erityisesti maakunnan länsiosassa. Mielipiteenne suojeltujen soiden pinta-alasta -2 -1 0 +1 +2 3a. Säilyy nykyisellään.      3b. Lisätään hieman: suojelun määrää lisätään 15 000 hehtaarilla eli 10%:iin suopinta-alasta.      3c. Lisätään runsaasti: suojelun määrää lisätään 50 000 hehtaarilla eli 12%:iin suopinta-alasta.      4. Soiden retkeilypalvelujen tarjonta: Pitkokset, taukopaikat, opastuspisteet ja opasteet on nykytilantees- sa sijoitettu ainoastaan vetovoimaisimmille suojelualueille ja taajamien läheisyyteen. Tarjonnan lisääntyessä palveluja kohdistetaan uusille alueille. Tarjonnan vähentyessä nykyisten palvelujen ylläpitoa heikennetään. Mielipiteenne soiden retkeilypalvelujen tarjonnasta -2 -1 0 +1 +2 4a. Säilyy nykyisellään.      4b. Retkeilypalvelujen tarjonta lisääntyy.      4c. Retkeilypalvelujen tarjonta vähenee.      5. Soiden ennallistaminen: Monet suojellutkin suot ovat ojitettuja tai reunaojien vuoksi kuivumassa. Soiden ennallistamisen on kertaluontoinen toimenpide, joka käynnistää suon palautumisen kohti luonnontilaa. Nyky- tilanteessa ennallistamista tehdään suojelualueilla ja niiden läheisyydessä noin 150 ha vuodessa. Mielipiteenne soiden ennallistamisen pinta-alasta -2 -1 0 +1 +2 5a. Säilyy nykyisellään eli 150 ha/v.      5b. Lisätään 300 hehtaariin/v.      5c. Ennallistaminen lopetetaan kokonaan.      Metlan työraportteja 258 http://www.metla.fi/julkaisut/workingpapers/2013/mwp258.htm 177 4 C. VALINTATILANTEET Seuraavaksi teille esitetään kuusi eri valintatilannetta, joissa jokaisessa on tarjolla nykykäytäntöä kuvaava läh- tötilanne sekä kaksi soiden erilaista käyttösuunnitelmaa. Käyttösuunnitelmissa soiden käytön tasot vaihtelevat kohdassa B kuvatulla tavalla. Vastatkaa jokaiseen kuuteen valintatilanteeseen rastittamalla mielestänne sopivin soiden käyttöä kuvaava vaihtoehto. VALINTATILANNE 1 Lähtötilanne Käyttösuunnitelma 1 Käyttösuunnitelma 2 Puuntuotannon pinta-ala Nykyarvio, 800 000 ha Nykyarvio, 800 000 ha Arvioitua pienempi Turvetuotanto Säilyy nykyisellään Loppuu hiljalleen Lisääntyy Suojeltujen soiden pinta-ala Säilyy nykyisellään Säilyy nykyisellään Lisääntyy runsaasti Retkeilypalvelujen tarjonta Säilyy nykyisellään Lisääntyy Säilyy nykyisellään Soiden ennallistaminen Säilyy nykyisellään Säilyy nykyisellään Lopetetaan kokonaan       Valitkaa paras vaihtoehto rastittamalla yksi yllä olevista ympyröistä. VALINTATILANNE 2 Lähtötilanne Käyttösuunnitelma 1 Käyttösuunnitelma 2 Puuntuotannon pinta-ala Nykyarvio, 800 000 ha Arvioitua suurempi Arvioitua suurempi Turvetuotanto Säilyy nykyisellään Lisääntyy Säilyy nykyisellään Suojeltujen soiden pinta-ala Säilyy nykyisellään Säilyy nykyisellään Lisääntyy hieman Retkeilypalvelujen tarjonta Säilyy nykyisellään Vähenee Lisääntyy Soiden ennallistaminen Säilyy nykyisellään Lisääntyy Lopetetaan kokonaan       Valitkaa paras vaihtoehto rastittamalla yksi yllä olevista ympyröistä. VALINTATILANNE 3 Lähtötilanne Käyttösuunnitelma 1 Käyttösuunnitelma 2 Puuntuotannon pinta-ala Nykyarvio, 800 000 ha Nykyarvio, 800 000 ha Arvioitua suurempi Turvetuotanto Säilyy nykyisellään Säilyy nykyisellään Säilyy nykyisellään Suojeltujen soiden pinta-ala Säilyy nykyisellään Lisääntyy hieman Säilyy nykyisellään Retkeilypalvelujen tarjonta Säilyy nykyisellään Vähenee Vähenee Soiden ennallistaminen Säilyy nykyisellään Lisääntyy Säilyy nykyisellään       Valitkaa paras vaihtoehto rastittamalla yksi yllä olevista ympyröistä. Metlan työraportteja 258 http://www.metla.fi/julkaisut/workingpapers/2013/mwp258.htm 178 5 VALINTATILANNE 4 Lähtötilanne Käyttösuunnitelma 1 Käyttösuunnitelma 2 Puuntuotannon pinta-ala Nykyarvio, 800 000 ha Arvioitua pienempi Nykyarvio, 800 000 ha Turvetuotanto Säilyy nykyisellään Säilyy nykyisellään Loppuu hiljalleen Suojeltujen soiden pinta-ala Säilyy nykyisellään Lisääntyy runsaasti Säilyy nykyisellään Retkeilypalvelujen tarjonta Säilyy nykyisellään Säilyy nykyisellään Lisääntyy Soiden ennallistaminen Säilyy nykyisellään Lopetetaan kokonaan Lisääntyy       Valitkaa paras vaihtoehto rastittamalla yksi yllä olevista ympyröistä. VALINTATILANNE 5 Lähtötilanne Käyttösuunnitelma 1 Käyttösuunnitelma 2 Puuntuotannon pinta-ala Nykyarvio, 800 000 ha Nykyarvio, 800 000 ha Arvioitua pienempi Turvetuotanto Säilyy nykyisellään Lisääntyy Loppuu hiljalleen Suojeltujen soiden pinta-ala Säilyy nykyisellään Lisääntyy hieman Lisääntyy runsaasti Retkeilypalvelujen tarjonta Säilyy nykyisellään Vähenee Säilyy nykyisellään Soiden ennallistaminen Säilyy nykyisellään Säilyy nykyisellään Lisääntyy       Valitkaa paras vaihtoehto rastittamalla yksi yllä olevista ympyröistä. VALINTATILANNE 6 Lähtötilanne Käyttösuunnitelma 1 Käyttösuunnitelma 2 Puuntuotannon pinta-ala Nykyarvio, 800 000 ha Arvioitua pienempi Nykyarvio, 800 000 h Turvetuotanto Säilyy nykyisellään Lisääntyy Lisääntyy Suojeltujen soiden pinta-ala Säilyy nykyisellään Lisääntyy runsaasti Lisääntyy hieman Retkeilypalvelujen tarjonta Säilyy nykyisellään Säilyy nykyisellään Vähenee Soiden ennallistaminen Säilyy nykyisellään Lopetetaan kokonaan Säilyy nykyisellään       Valitkaa paras vaihtoehto rastittamalla yksi yllä olevista ympyröistä. C1. Jos valitsitte edellä olevista vaihtoehdoista aina lähtötilanteen, miksi teitte näin?  1 Lähtötilanne oli kaikissa valintatilanteissa paras vaihtoehto  2 Valintatilanteiden vaihtoehdot eivät ole uskottavia  3 Kysely oli liian monimutkainen  4 Jokin muu syy, mikä? Metlan työraportteja 258 http://www.metla.fi/julkaisut/workingpapers/2013/mwp258.htm 179 6 D. SOIDEN JA LUONNON MERKITYS VASTAAJALLE Mitä mieltä olette seuraavista väittämistä? Arvioikaa väittämiä asteikolla: 1 = Täysin eri mieltä, 2 = Melko paljon eri mieltä, 3 = Ei samaa eikä eri mieltä, 4 = Melko paljon samaa mieltä, 5 = Täysin samaa mieltä. Täysin eri Täysin samaa mieltä mieltä 1 2 3 4 5 1. Luonnossa liikkuminen antaa rauhan ja hyvänolon tunteen      2. Soiden virkistyskäyttäjien toiveet tulee huomioida soiden käytön suunnittelussa      3. Soiden tulee antaa kehittyä luontaisesti ilman ihmisen toimenpiteitä      4. Soiden tulee palvella mahdollisimman useaa käyttötarkoitusta (esim. turvetuotanto, virkistys)      5. Soiden käytön suunnittelu on välttämätöntä eri toimintojen yhteensovittamiseksi      6. Metsissä ja soilla liikkuessani tunnen olevani osa luontoa      7. Suot ovat pääasiassa ihmisten tarpeita varten      8. Eläimillä, kasveilla ja ihmisillä pitää olla yhtäläiset oikeudet elää ja kasvaa      9. Nykyinen lainsäädäntö rajoittaa liikaa soiden taloudellista hyödyntämistä      10. Luonnontilaisia soita tulee säilyttää tulevia sukupolvia varten      11. Soilla on oikeus olla olemassa ilman ihmisen hyödyntämistoimia      12. Ihmisten tulee kunnioittaa ja arvostaa soitamme entistä enemmän      13. Soita on suojeltu riittävästi, uusia suojelualueita ei tarvita      14. Soiden tärkein käyttötarkoitus on tuottaa ihmiselle raaka-aineita      15. Luonnossa liikkuminen elvyttää minua henkisesti      16. On luonnonvarojen tuhlausta, jos soita ei käytetä ihmisten hyödyksi      17. Ojittamattomia soita voidaan ottaa turvetuotantoon      Metlan työraportteja 258 http://www.metla.fi/julkaisut/workingpapers/2013/mwp258.htm 180 7 E. TAUSTAKYSYMYKSET E1. Vastaajan syntymävuosi ________________ E2. Vastaajan sukupuoli  1 Nainen  2 Mies E3. Vastaajan asuinympäristö  1 Haja-asutusalue  2 Taajama tai pienehkö kaupunki, alle 20 000 asukasta  3 Kaupunki, 20 000 – 100 000 asukasta  4 Kaupunki, yli 100 000 asukasta E4. Vastaajan asuinkunta Mahdollisen vapaa-ajanasunnon sijaintikunta E5. Vastaajan koulutus  1 Perus- tai kansakoulu  2 Ylioppilas  3 Ammattikoulu  4 Opisto- tai ammattikorkeakoulututkinto  5 Yliopisto- tai korkeakoulututkinto E6. Vastaajan ammattiasema  1 Maa- tai metsätalousyrittäjä  2 Muu itsenäinen yrittäjä  3 Ylempi toimihenkilö / johtavassa asemassa  4 Alempi toimihenkilö tai työntekijä  5 Opiskelija  6 Työtön, omaa kotitaloutta hoitava tai muu  7 Eläkeläinen E7. Omistatteko itse tai omistaako joku kotitaloudessanne maata?  1 Ei  2 Kyllä, noin ________ hehtaaria Millaiseksi arvioitte omistamanne maan taloudellisen merkityksen kotitaloudellenne?  1 Ei merkitystä  2 Jonkin verran merkitystä  3 Melko tärkeä  4 Erittäin tärkeä Metlan työraportteja 258 http://www.metla.fi/julkaisut/workingpapers/2013/mwp258.htm 181 8 E8. Kotitaloutenne yhteenlasketut tulot kuukaudessa ennen verotusta  1 Alle 1 000 €  2 1 000 – 3 000 €  3 3 000 – 5 000 €  4 5 000 – 7 000 €  5 7 000 – 9 000 €  6 yli 9000 € E9. Millä tavoin suot liittyvät elämäänne? Valitkaa yksi tai useampi kohta.  1 Omistan tai perheeni omistaa suota  2 Kotini/kesämökkini on suon lähettyvillä  3 Lapsuudenaikainen kotini oli suon lähettyvillä  4 Olen työni vuoksi tekemisissä soiden kanssa  5 Marjastan soilla  6 Metsästän soilla  7 Liikun soilla omaksi ilokseni  8 Olen kiinnostunut soista, koska niillä on vaikutusta alueen talouselämään ja/tai ympäristön tilaan  9 Suot eivät kosketa elämääni millään tavalla E10. Kuinka monta henkilöä kotitaloudessanne on? Yhteensä ______ henkilöä, joista alle 18-vuotiaita ______ E11. Kuinka helppoa oli vastaaminen tähän kyselyyn? Hyvin helppoa Helppoa Ei helppoa eikä vaikeaa Vaikeaa Hyvin vaikeaa 1 2 3 4 5 Tähän voitte kirjoittaa yleistä palautetta tästä kyselystä, soiden käytöstä sekä sen kehittämisestä. Kiitos vastauksestanne! Metlan työraportteja 258 http://www.metla.fi/julkaisut/workingpapers/2013/mwp258.htm 182 Koillismaa Oulunkaari Oulu Raahe Haapavesi- SiikalatvaYlivieska Nivala- Haapajärvi 57% 40% 37% 21% 16% 13% 20% ojittamattomien soiden osuus seutukunnan suoalasta seutukunnat © Affecto Finland Oy, Karttakeskus, Lupa L4659 ojitustilanneaineisto © SYKE/LK Liite 2 Kysely S o id en v ir ki st ys kä yt tö Arvoisa vastaaja, Tämä kyselytutkimus selvittää Pohjois-Pohjanmaan asukkaiden näkemyksiä soiden virkistyskäytöstä. Pohjois-Pohjanmaalla on soita 1.6 miljoonaa hehtaaria eli noin 46% koko maapinta-alasta. Niistä on ojitettu 1 miljoona hehtaaria puuntuotantoa varten, turvetuotannossa on 18 000 hehtaaria ja suojeltua suota on 150 000 hehtaaria. Ojitustilanne vaihtelee voimakkaasti maakunnan eri osissa. Soiden käyttömuodot sekä muut ominaispiirteet vaikuttavat soiden soveltuvuuteen virkistyskäytössä. Kysely liittyy Pohjois-Pohjanmaan ja Länsi-Kainuun suo– ohjelmahankkeeseen, jonka tavoitteena on edistää soiden eri käyttömuotojen yhteensovittamista. Ohjelmaa hyödynnetään muun muassa maakuntakaavoituksessa. Vastaamalla kyselyyn olette vaikuttamassa kotiseutunne soiden käyttöön. Vastaaminen vie aikaa noin 20 minuuttia. Henkilöllisyytenne ei tule tietoomme missään vaiheessa. Kysely pyydetään palauttamaan täytettynä vastauskuoressa xxx mennessä. Pohjois-Pohjanmaan ja Länsi-Kainuun suo-ohjelma -hankkeesta vastaa Pohjois-Pohjanmaan liitto. Kyselyn toteutuksesta vastaavat Metsäntutkimuslaitos ja Oulun yliopisto. Lisätietoja antavat: professori Anne Tolvanen (anne.tolvanen@metla.fi) professori Artti Juutinen (artti.juutinen@oulu.fi) Ku va : M ir va L ep pä lä , t ai tto : I re n e M ur to va a ra / M et la , p ai no pa ik ka : O ul un yl io pi sto pa in o Kannen kuva: Mirva Leppälä, taitto: Irene Murtovaara / Metla, painopaikka: Oulun yliopistopaino Metlan työraportteja 258 http://www.metla.fi/julkaisut/workingpapers/2013/mwp258.htm 183 2 A. SUHTAUTUMINEN LUONTOON JA SOIHIN A1. Mitä seuraavista luontoon liittyvistä asioista olette tehnyt viimeisen 12 kuukauden aikana vähintään kerran? Voitte valita tässä kysymyksessä yhden tai useamman vaihtoehdon.  1 Marjastanut tai sienestänyt  2 Metsästänyt tai kalastanut  3 Hoitanut metsää tai liikkunut luonnossa työn takia  4 Ulkoillut, retkeillyt tai tarkkaillut luontoa  5 Käynyt kansallispuistossa tai muualla luonnonsuojelualueella  6 Kuulunut luonto- tai ympäristöjärjestöön  7 Jotain muuta, mitä? A2. Merkitkää numerolla, mitä mitä edellisen kysymyksen asioista teitte eniten? A3. Kuinka hyvät tiedot teillä arvionne mukaan on luontoon liittyvissä kysymyksissä? Erittäin heikot Melko heikot Ei hyvät eikä heikot Melko hyvät Erittäin hyvät 1 2 3 4 5 A4. Kuinka kiinnostunut olette soiden käyttöön liittyvistä kysymyksistä?  1 Ei lainkaan  2 Hieman  3 Paljon  4 Erittäin paljon A5. Mielipiteenne ojittamattomien soiden (ei tuotannossa) määrästä, ks. kartta kansisivulla 1 = Täysin eri mieltä, 2 = Melko paljon eri mieltä, 3 = Ei samaa eikä eri mieltä, 4 = Melko paljon samaa mieltä, 5 = Täysin samaa mieltä. 1 2 3 4 5 1. Ojittamattomia soita on liian vähän omassa seutukunnassa      2. Ojittamattomia soita on liian vähän koko maakunnassa      A6. Kuinka miellyttävänä ympäristönä pidätte suota?  1 Hyvin epämiellyttävänä  2 Melko epämiellyttävänä  3 Ei miellyttävänä eikä epämiellyttävänä  4 Melko miellyttävänä  5 Erittäin miellyttävänä A7. Kuinka usein liikutte soilla?  1 Viikoittain  2 Noin kerran kuukaudessa  3 Muutaman kerran vuodessa  4 Kerran vuodessa tai harvemmin  5 En koskaan Täysin eri mieltä Täysin samaa mieltä Metlan työraportteja 258 http://www.metla.fi/julkaisut/workingpapers/2013/mwp258.htm 184 3 A8. Millainen on suhtautumisenne seuraaviin soiden käyttömuotoihin. Arvioikaa asteikolla 1=Erittäin kielteinen, 2=Kielteinen, 3=Ei myönteinen eikä kielteinen, 4=Myönteinen, 5=Erittäin myönteinen. Yksi rasti / rivi Erittäin kielteinen Erittäin myönteinen 1 2 3 4 5 1. Turpeen tuotanto      2. Puuntuotanto      3. Suojelu      4. Virkistyskäyttö      6. Peltoviljely      B. SOIDEN OMINAISUUDET VIRKISTYSKÄYTÖN KANNALTA Kuinka haitallisena tai hyödyllisenä pidätte alla olevia soiden ominaisuuksia virkistyskäytön kannalta? Yksi rasti / rivi -2=erittäin haitallinen, -1=haitallinen, 0=ei haittaa eikä hyötyä, +1=hyödyllinen, +2=erittäin hyödyllinen. erittäin erittäin haitallinen hyödyllinen 1. Suolajisto -2 -1 0 +1 +2 2a Suolajisto on luonnontilainen.      2b Suolajisto on muuttunut esimerkiksi metsittymisen seurauksena.      2c Suolajisto puuttuu lähes kokonaan metsittymisen, turvetuotannon tai peltoviljelyn seurauksena.      2. Ojituksen jäljet: ojat, kanavat, ajourat, metsätiet -2 -1 0 +1 +2 1a Suo ja sen lähiympäristö on ojittamaton.      1b Suo on ojittamaton, mutta sen lähiympäristö on ojitettu.      1c Suo ja sen lähiympäristö on ojitettu.      3. Retkeilypalvelut -2 -1 0 +1 +2 3a Suolla on ylläpidetty retkeilyreitistö taukopaikkoinen ja opasteineen.      3b Suolla on pitkospuita helpottamassa kulkua.      3c Suolla ei ole retkeilypalveluja.      4. Rauhallisuus ja hiljaisuus (motorisoitu liikenne tarkoittaa esim. mönkijöitä ja moottorikelkkoja) -2 -1 0 +1 +2 4a Suolla ei tapaa ihmisiä eikä motorisoitua liikennettä.      4b Suolla tapaa ihmisiä, ei motorisoitua liikennettä.      4c Suolla tapaa ihmisiä, on motorisoitua liikennettä.      5. Etäisyys lähtöpisteestä (esim. koti, loma-asunto) -2 -1 0 +1 +2 5a. Pyörä- tai kävelymatka, keskimäärin 10 km.      5b. Lyhyehkö automatka tai pitkä pyörämatka, keskimäärin 40 km.      5c. Vähintään tunnin automatka, keskimäärin 70 km.      Metlan työraportteja 258 http://www.metla.fi/julkaisut/workingpapers/2013/mwp258.htm 185 4 C. VALINTATILANTEET Seuraavaksi teille esitetään kuusi valintatilannetta, joissa jokaisessa on tarjolla kolme vaihtoehtoa. Ajatelkaa, että suunnittelette virkistyskäyttöön liittyvää matkaa suolle. Vastatkaa jokaiseen valintatilanteeseen rastittamalla vir- kistyskäytön kannalta mieluisin suo tai kohta ”Jään kotiin”, jos kohdat ”Suo 1” ja ”Suo 2” eivät ole mielestänne hyviä. Soiden ominaisuudet vaihtelevat kohdissa B2-B5 kuvatuilla tavoilla. VALINTATILANNE 1 Suo 1 Suo 2 Jään kotiin Ojituksen jäljet Suo ja sen lähiympäristö ojittamaton Suo ojittamaton, mutta sen lähiympäristö ojitettu - Retkeilypalvelut Ylläpidetty reitistö Ylläpidetty reitistö - Rauhallisuus ja hiljaisuus Suolla ei tapaa ihmisiä eikä motorisoitua liikennettä Suolla tapaa ihmisiä, ei motorisoitua liikennettä - Etäisyys lähtöpisteestä Pyörä- tai kävelymatka Lyhyehkö automatka -       Valitkaa paras vaihtoehto rastittamalla yksi yllä olevista ympyröistä. VALINTATILANNE 2 Suo 1 Suo 2 Jään kotiin Ojituksen jäljet Suo ja sen lähiympäristö on ojitettu Suo ja sen lähiympäristö on ojitettu - Retkeilypalvelut Ei palveluja Suolla on pitkospuita - Rauhallisuus ja hiljaisuus Suolla ei tapaa ihmisiä eikä motorisoitua liikennettä Suolla tapaa ihmisiä, ei motorisoitua liikennettä - Etäisyys lähtöpisteestä Lyhyehkö automatka Pyörä- tai kävelymatka -       Valitkaa paras vaihtoehto rastittamalla yksi yllä olevista ympyröistä. VALINTATILANNE 3 Suo 1 Suo 2 Jään kotiin Ojituksen jäljet Suo ja sen lähiympäristö on ojittamaton Suo ojittamaton, mutta sen lähiympäristö ojitettu - Retkeilypalvelut Ei palveluja Ei palveluja - Rauhallisuus ja hiljaisuus Suolla tapaa ihmisiä, ei motorisoitua liikennettä Suolla tapaa ihmisiä, on motorisoitua liikennettä - Etäisyys lähtöpisteestä Vähintään tunnin automatka Pyörä- tai kävelymatka -       Valitkaa paras vaihtoehto rastittamalla yksi yllä olevista ympyröistä. Metlan työraportteja 258 http://www.metla.fi/julkaisut/workingpapers/2013/mwp258.htm 186 5 VALINTATILANNE 4 Suo 1 Suo 2 Jään kotiin Ojituksen jäljet Suo ja sen lähiympäristö on ojitettu Suo ja sen lähiympäristö on ojittamaton - Retkeilypalvelut Ylläpidetty reitistö Ei palveluja - Rauhallisuus ja hiljaisuus Suolla tapaa ihmisiä, on motorisoitua liikennettä Suolla tapaa ihmisiä, ei motorisoitua liikennettä - Etäisyys lähtöpisteestä Vähintään tunnin automatka Vähintään tunnin automatka -       Valitkaa paras vaihtoehto rastittamalla yksi yllä olevista ympyröistä. VALINTATILANNE 5 Suo 1 Suo 2 Jään kotiin Ojituksen jäljet Suo ojittamaton, mutta sen lähiympäristö ojitettu Suo ojittamaton, mutta sen lähiympäristö ojitettu - Retkeilypalvelut Ei palveluja Suolla on pitkospuita - Rauhallisuus ja hiljaisuus Suolla tapaa ihmisiä, on motorisoitua liikennettä Suolla ei tapaa ihmisiä eikä motorisoitua liikennettä - Etäisyys lähtöpisteestä Pyörä- tai kävelymatka Vähintään tunnin automatka -       Valitkaa paras vaihtoehto rastittamalla yksi yllä olevista ympyröistä. C1. Jos valitsitte vaihtoehdoista aina ”jään kotiin” kohdan, miksi teitte näin?  1 Mielestäni ”kotiin jääminen” oli paras vaihtoehto  2 Valintatilanteiden vaihtoehdot eivät ole uskottavia  3 Kysely oli liian monimutkainen  4 Jokin muu syy, mikä? Metlan työraportteja 258 http://www.metla.fi/julkaisut/workingpapers/2013/mwp258.htm 187 6 D. SOIDEN JA LUONNON MERKITYS VASTAAJALLE Mitä mieltä olette seuraavista väittämistä? Arvioikaa väittämiä asteikolla: 1 = Täysin eri mieltä, 2 = Melko paljon eri mieltä, 3 = Ei samaa eikä eri mieltä, 4 = Melko paljon samaa mieltä, 5 = Täysin samaa mieltä. Täysin eri Täysin samaa mieltä mieltä 1 2 3 4 5 1. Luonnossa liikkuminen antaa rauhan ja hyvänolon tunteen      2. Soiden virkistyskäyttäjien toiveet tulee huomioida soiden käytön suunnittelussa      3. Soiden tulee antaa kehittyä luontaisesti ilman ihmisen toimenpiteitä      4. Soiden tulee palvella mahdollisimman useaa käyttötarkoitusta (esim. turvetuotanto, virkistys)      5. Soiden käytön suunnittelu on välttämätöntä eri toimintojen yhteensovittamiseksi      6. Metsissä ja soilla liikkuessani tunnen olevani osa luontoa      7. Suot ovat pääasiassa ihmisten tarpeita varten      8. Eläimillä, kasveilla ja ihmisillä pitää olla yhtäläiset oikeudet elää ja kasvaa      9. Nykyinen lainsäädäntö rajoittaa liikaa soiden taloudellista hyödyntämistä      10. Luonnontilaisia soita tulee säilyttää tulevia sukupolvia varten      11. Soilla on oikeus olla olemassa ilman ihmisen hyödyntämistoimia      12. Ihmisten tulee kunnioittaa ja arvostaa soitamme entistä enemmän      13. Soita on suojeltu riittävästi, uusia suojelualueita ei tarvita      14. Soiden tärkein käyttötarkoitus on tuottaa ihmiselle raaka-aineita      15. Luonnossa liikkuminen elvyttää minua henkisesti      16. On luonnonvarojen tuhlausta, jos soita ei käytetä ihmisten hyödyksi      17. Ojittamattomia soita voidaan ottaa turvetuotantoon      Metlan työraportteja 258 http://www.metla.fi/julkaisut/workingpapers/2013/mwp258.htm 188 7 E. TAUSTAKYSYMYKSET E1. Vastaajan syntymävuosi ________________ E2. Vastaajan sukupuoli  1 Nainen  2 Mies E3. Vastaajan asuinympäristö  1 Haja-asutusalue  2 Taajama tai pienehkö kaupunki, alle 20 000 asukasta  3 Kaupunki, 20 000 – 100 000 asukasta  4 Kaupunki, yli 100 000 asukasta E4. Vastaajan asuinkunta Mahdollisen vapaa-ajanasunnon sijaintikunta E5. Vastaajan koulutus  1 Perus- tai kansakoulu  2 Ylioppilas  3 Ammattikoulu  4 Opisto- tai ammattikorkeakoulututkinto  5 Yliopisto- tai korkeakoulututkinto E6. Vastaajan ammattiasema  1 Maa- tai metsätalousyrittäjä  2 Muu itsenäinen yrittäjä  3 Ylempi toimihenkilö / johtavassa asemassa  4 Alempi toimihenkilö tai työntekijä  5 Opiskelija  6 Työtön, omaa kotitaloutta hoitava tai muu  7 Eläkeläinen E7. Omistatteko itse tai omistaako joku kotitaloudessanne maata?  1 Ei  2 Kyllä, noin ________ hehtaaria Millaiseksi arvioitte omistamanne maan taloudellisen merkityksen kotitaloudellenne?  1 Ei merkitystä  2 Jonkin verran merkitystä  3 Melko tärkeä  4 Erittäin tärkeä Metlan työraportteja 258 http://www.metla.fi/julkaisut/workingpapers/2013/mwp258.htm 189 8 E8. Kotitaloutenne yhteenlasketut tulot kuukaudessa ennen verotusta  1 Alle 1 000 €  2 1 000 – 3 000 €  3 3 000 – 5 000 €  4 5 000 – 7 000 €  5 7 000 – 9 000 €  6 yli 9 000 € E9. Millä tavoin suot liittyvät elämäänne? Valitkaa yksi tai useampi kohta.  1 Omistan tai perheeni omistaa suota  2 Kotini/kesämökkini on suon lähettyvillä  3 Lapsuudenaikainen kotini oli suon lähettyvillä  4 Olen työni vuoksi tekemisissä soiden kanssa  5 Marjastan soilla  6 Metsästän soilla  7 Liikun soilla omaksi ilokseni  8 Olen kiinnostunut soista, koska niillä on vaikutusta alueen talouselämään ja/tai ympäristön tilaan  9 Suot eivät kosketa elämääni millään tavalla E10. Kuinka monta henkilöä kotitaloudessanne on? Yhteensä ______ henkilöä, joista alle 18-vuotiaita ______ E11. Kuinka helppoa oli valintojen tekeminen valintatilanteissa? Hyvin helppoa Helppoa Ei helppoa eikä vaikeaa Vaikeaa Hyvin vaikeaa 1 2 3 4 5 E12. Kaipaisitteko lisää mahdollisuuksia tutustua lähialueenne suoluontoon?  Kyllä  En E13. Millaisia mahdollisuuksia kaipaatte? Tähän voitte kirjoittaa yleistä palautetta tästä kyselystä, soiden virkistyskäytöstä sekä sen kehittämisestä. Kiitos vastauksestanne! 190 Metlan työraportteja 258: 190–212 Soiden käyttö ja merkitys poronhoidossa Kiimingin, Kollajan, Pudasjärven ja Oijärven paliskunnissa vuonna 2011 Annika Nyström1,2, Hannu I. Heikkinen2,3, Anne Tolvanen1,3 1Metsäntutkimuslaitos, Oulun yksikkö, Paavo Havaksen tie 3, PL 413, 90014 Oulun yliopisto, 2Oulun yliopisto, Kulttuuriantropologia, PL 1000, 90014 Oulun yliopisto, 3Oulun yliopisto, Thule-Instituutti, PL 7300, 90014 Oulun yliopisto Metlan työraportteja 258 Soiden ekosysteemipalvelut ja maankäytön suunnittelu – tuloksia soisimmasta Suomesta http://www.metla.fi/julkaisut/workingpapers/2013/mwp258.htm Metlan työraportteja 258 http://www.metla.fi/julkaisut/workingpapers/2013/mwp258.htm 191 Sisällys Tiivistelmä ..................................................................................................................192 1 Johdanto ................................................................................................................193 1.1 Tutkimuksen lähtökohdat ............................................................................................. 193 1.2 Tutkimuksen tavoitteet ................................................................................................. 193 2 Tutkimusaineisto ...................................................................................................194 3 Kiimingin, Kollajan, Pudasjärven ja Oijärven paliskunnat ja tärkeimmät suolaidunalueet.....................................................................................................195 3.1 Perustietoa .................................................................................................................... 195 3.2 Kiimingin paliskunta .................................................................................................... 196 3.3 Kollajan paliskunta ....................................................................................................... 197 3.4 Pudasjärven paliskunta ................................................................................................. 198 3.5 Oijärven paliskunta ....................................................................................................... 198 4 Soiden käytön vuodenkierto ................................................................................199 4.1 Kevät ............................................................................................................................. 199 4.2 Kesä .............................................................................................................................. 200 4.3 Syksy ja alkutalvi ......................................................................................................... 200 4.4 Sydäntalvi ..................................................................................................................... 201 4.5 Soiden hyödyntäminen poronhoidon rinnalla .............................................................. 201 5 Hyvä ja huono suo poronhoidon kannalta .........................................................202 6 Soiden taloudellinen merkitys poroelinkeinolle ................................................203 7 Soilla harjoitettavien muiden maankäyttötapojen vaikutukset poronhoitoon .........................................................................................................204 7.1 Turvetuotanto ................................................................................................................ 204 7.2 Turvesoiden jälkikäyttö ................................................................................................ 205 7.3 Soiden ojitus, maatalous ja metsien hakkuut ................................................................ 207 8 Mahdollisuudet ja uhat soiden käytössä tulevaisuudessa ...............................207 9 Loppupäätelmät ....................................................................................................208 Lähteet ........................................................................................................................210 Informantit ............................................................................................................................ 210 Painamattomat lähteet ........................................................................................................... 210 Suulliset lähteet ............................................................................................................ 210 Sähköpostit ................................................................................................................... 210 Painetut lähteet ............................................................................................................. 210 Metlan työraportteja 258 http://www.metla.fi/julkaisut/workingpapers/2013/mwp258.htm 192 Tiivistelmä Tutkimusraportissa tarkastellaan soiden käyttöä ja merkitystä poronhoidossa Kiimingin, Kollajan, Pudasjärven sekä Oijärven paliskunnissa. Tutkimus on osa Pohjois-Pohjanmaan liiton koordinoi- maa Pohjois-Pohjanmaan ja Länsi-Kainuun suo-ohjelmahanketta, ja tuloksia tullaan hyödyntä- mään Annika Nyströmin pro gradu -tutkielmassa. Tässä kulttuuriantropologisessa tutkimukses- sa selvitettiin poronhoitajien näkökulmasta, minkälainen on soiden käytön vuodenkierto, soiden taloudellinen merkitys poroelinkeinolle, minkälainen on hyvä ja huono suolaidun poronhoidon kannalta, miten soiden muut maankäyttötavat vaikuttavat poronhoitoon ja minkälaiselta poro- elinkeinon tulevaisuus näyttää jatkuvuuden ja soiden käytön suhteen. Tutkimusta varten tehtiin 11 teemahaastattelua (joista yksi puhelinhaastattelu). Haastateltavana oli 4 poroisäntää sekä 13 poronhoitajaa, joista päätoimisia poronhoitajia oli 11 ja sivutoimisia 6. Kahdella päätoimisella on sivuelinkeinoja, ja suurin osa haastateltavista tuottaa itse poron rehun. Tutkimusalueen paliskunnat ovat hyvin suovaltaisia; lähdetietojen mukaan suot muodostavat pa- liskuntien pinta-alasta 56–64 prosenttia. Suot muodostavat paliskuntien tärkeimmät kesälaidun- alueet ja niillä on merkittävää taloudellista merkitystä poroelinkeinolle. Paliskuntien alueella on useita poronhoidolle merkittäviä soidensuojelualueita sekä yksi luonnonpuisto. Soiden käytön vuodenkierto alkaa keväästä, jolloin porot päästetään tarhoista ja ne suuntaavat soiden reunoille laiduntamaan ja vasomaan, ja se päättyy syksyyn tai alkutalveen, sääolosuhteista riippuen. Soiden merkitys ei rajoitu täten pelkästään kesäravintoon, vaan ne tarjoavat myös vasomisympäristön, helpotusta hyönteisten aiheuttamiin haittoihin sekä syysravintoa. Hyvä suolaidun poronhoidon kannalta on luonnontilassa oleva vetinen suo, jossa kasvaa moni- puolista ja rehevää kasvillisuutta. Huono suolaidun on karu ja kuiva suo sekä turvesuo. Soiden huomattava taloudellinen merkitys perustuu siihen, että vasat saavuttavat teuraspainonsa pääosin soilta saatavasta ravinnosta. Soilla laiduntavia poroja ei tarvitse myöskään ruokkia, paimentaa eikä tarhata, sillä ne pysyvät poissa pelloilta ja asutusten läheisyydestä. Turvetuotanto aiheut- taa laidunalueiden menetyksiä ja ravinnonlähteen ehtymistä sekä taloudellisia tappioita. Vasoja hukkuu syviin ojiin, ja turvesuolla laiduntavien porojen teuraspainot ovat pienentyneet verrattu- na luonnonsoilla laiduntaviin poroihin. Turvetuotantoalueiden jälkikäytöllä on suurta merkitystä poroelinkeinolle. Paras turvesoiden jälkikäyttömuoto on vesitys, millä tarkoitetaan kosteikon ja lintujärven rakentamista sekä soistamista. Toiseksi paras tapa on naurismaiden tekeminen. Poron- hoidon tulevaisuuteen alueella suhtaudutaan vaihtelevasti; varovaisen toiveikkaasti sekä vahvasti epäillen. Metlan työraportteja 258 http://www.metla.fi/julkaisut/workingpapers/2013/mwp258.htm 193 1 Johdanto 1.1 Tutkimuksen lähtökohdat Tässä tutkimuksessa tarkastellaan soiden käyttöä poronhoidossa Pohjois-Pohjanmaalla sijaitse- vissa Kiimingin, Kollajan, Pudasjärven sekä Oijärven paliskunnissa. Paliskunnat sijoittuvat seu- raavien kuntien alueille: Yli-Ii, Ylikiiminki (nykyään Oulu), Pudasjärvi, Utajärvi sekä Kuivaniemi (nykyään Ii). Tutkimus on osa laajempaa Pohjois-Pohjanmaan liiton koordinoimaa Pohjois-Poh- janmaan ja Länsi-Kainuun suo-ohjelmahanketta. Koska tutkimuksen tavoitteena on tuoda esille soiden käyttöön liittyviä paikallisia poroelinkeinon tarpeita, aineisto kerättiin laadullisin tutki- musmenetelmin kulttuuriantropologisesta näkökulmasta. Tutkimus on osa Annika Nyströmin Pro gradu -tutkielmaa, joka valmistuu vuoden 2012 aikana. Poronhoito ymmärretään tässä tutkimuksessa luontaiselinkeinona sekä elämäntapana. Pennasen mukaan (2000:10) luontaiselinkeino on elinkeino, joka hyödyntää uusiutuvia luonnonvaroja joko omavaraistaloudessa tai rahataloudessa. Poronhoito viittaa käsitteenä sekä elinkeinoon taloudel- lisena toimintana että elämäntapaan kulttuurisine merkityksineen (Tuisku 1999:17–18). Luontais- elinkeinoille tyypillisesti poronhoidossa on noudatettu, ja noudatetaan edelleen, vuodenaikojen vaihtelua ja luonnon määräämää jaksottaisuutta. Täten poronhoitoa ei nähdä tässä tutkimuksessa pelkkänä elinkeinona vaan kokonaisena elämäntapana. 1.2 Tutkimuksen tavoitteet Tutkimuksen teoreettisena tavoitteena oli alkuvaiheessa selvittää, minkälaisia ekosysteemipal- veluja suot tarjoavat poronhoidolle. Ekosysteemipalvelu ei kuitenkaan ole käsitteenä suoraan sovellettavissa tässä laadullisessa tutkimuksessa. Käsite määritellään kirjallisuudessa eri tavalla sillä sitä käytetään erilaisissa käyttötarkoituksissa, mutta tyypillisesti se viittaa luonnontieteelli- siin sekä taloudellisiin ympäristönäkökulmiin (Hiedanpää ym. 2010:21, 35). Ekosysteemipalve- lun käsite soveltuu heikosti tutkimukseen, joka tehdään tutkittavien näkökulmasta. Siten käsite ei myöskään sovellu sellaisenaan soiden merkityksen tarkasteluun poronhoitajien näkökulmasta. Ekosysteemipalvelujen sijaan tutkimuksessa painotettiin poronhoitajien omia määrittelyjä siitä, miten soita käytetään poroelinkeinossa ja minkälainen taloudellinen merkitys soilla on. Tässä kulttuuriantropologisessa tutkimuksessa soiden käytön ja merkityksen arvioimiseen katsotaan parhaiten kykenevän henkilön, jolla on nimenomaan elämänkokemuksen kautta hankittua tietoa poronhoidosta. Soiden käytön ja soiden hyödyntämisen hahmottamiseen poronhoidossa vaikut- tavat tavat, joilla suo ja poronhoito ymmärretään, ja tämän ymmärryksen taustalla on elämisen käytännöissä syntynyt perinteinen tieto suoympäristöstä (ks. Ingold ja Kurttila 2001). Tutkimuksen yleistavoitteena oli selvittää, miten soita käytetään ja minkälainen merkitys soilla on poronhoidossa Kiimingin, Kollajan, Pudasjärven ja Oijärven paliskunnissa poronhoitajien nä- kökulmasta. Yleistavoite jakautui neljään etnografiseen tutkimuskysymykseen, jotka muodostivat haastatteluteemat: 1. Soiden käytön vuodenkierto ja soiden taloudellinen merkitys: • milloin ja miksi porot oleskelevat suoalueilla? • mitä suoalueita ne käyttävät vasomisalueina ja kesälaidunalueina? • mitkä suoalueet ovat erityisen tärkeitä porojen laidunalueina? • minkälainen taloudellinen merkitys soilla on poroelinkeinolle? Metlan työraportteja 258 http://www.metla.fi/julkaisut/workingpapers/2013/mwp258.htm 194 • miten poronhoitajat käyttävät, ja kenties taloudellisessakin merkityksessä hyödyntävät, soita poronhoidon rinnalla (esimerkiksi marjastuksen ja metsästyksen merkeissä)? 2. Suolaitumet: • minkälainen on hyvä ja huono suolaidun poronhoidon kannalta? 3. Soilla harjoitettavien muiden maankäyttötapojen vaikutukset poroelinkeinoon: • vaikuttaako turvetuotanto poronhoitoon; miten? • vaikuttaako soiden ojittaminen poronhoitoon; miten? • minkälaista turvesoiden jälkikäytön ja ennallistamisen tulisi poronhoitajien mielestä olla? 4. Poroelinkeinon ja soiden käytön tulevaisuus: • minkälaisena poronhoitajat näkevät poroelinkeinon jatkuvuuden ja suolaiduntilanteen tule- vaisuudessa? 2 Tutkimusaineisto Tutkimusta varten haastateltiin Kiimingin, Kollajan, Pudasjärven ja Oijärven paliskuntien poro- isäntiä. Paliskuntien poroisännillä on paliskunnan poroluvun mukaan määräytyvä äänivalta pa- liskuntain yhdistyksen kokouksissa. Poroisännän tehtävät on määritelty poronhoitoasetuksessa. Poroisäntä on paliskunnan johtaja ja luottamushenkilö, joka edustaa paliskuntaa ja valvoo poron- hoitolakien ja -asetusten sekä yhteisten päätösten noudattamista (Paliskuntain yhdistys 2002b) Po- roisäntien lisäksi haastateltiin 13 poronhoitajaa, joista suurin osa harjoittaa poronhoitoa päätoimi- sena elinkeinona. Sopivia haastateltavia mainittiin haastatteluissa yhteensä kolmisenkymmentä. Informantit on lueteltu lähdeluettelossa, ja anonymiteetin1 säilyttämiseksi informantit on jaoteltu pelkästään päätoimisiin ja sivutoimisiin poronhoitajiin paliskunnittain (osa sivutoimisista poron- hoitajista on poroisäntiä, ja yksi sivutoiminen poronhoitaja on ollut päätoiminen poronhoitaja). Poroisäntien lisäksi Kiimingin, Pudasjärven sekä Oijärven paliskunnissa haastateltiin kolmea po- ronhoitajaa ja Kollajassa neljää poronhoitajaa. Aineistonkeruu alkoi tammikuun 2011 lopussa pu- helinsoitoilla paliskuntien poroisännille. Heiltä pyydettiin lupaa saada Paliskuntain yhdistyksen kartat käyttöön ja samalla tiedusteltiin mahdollisuutta haastatella heitä parin kuukauden sisällä. Ensimmäinen haastattelu tehtiin helmikuun alussa Kollajan paliskunnassa. Haastateltavat löytyi- vät helposti; aluksi Hannu Heikkisen antamien vinkkien avulla ja puhelinsoittojen sekä haastatte- lujen alettua lumipallomenetelmän2 avulla. Haastatteluja tehtiin yksitoista, joista yksi oli noin 15 minuutin pituinen puhelinhaastattelu. Haas- tattelut kestivät vajaasta tunnista puoleentoista tuntiin. Haastattelun nauhoittaminen sopi kaikille ja litteroitua haastattelumateriaalia kertyi yhteensä 10 tuntia 40 minuuttia. Puhelinhaastattelua ei nauhoitettu. Haastateltavien joukossa oli 16 miestä ja yksi nainen. Haastateltavien iät vaihteli- vat 25 ja 74 ikävuoden välillä. Suurin osa haastatelluista (10 haastateltavaa) oli 45–60-vuotiaita (keski-ikä vajaa 49 vuotta). Lähdeluettelossa informanttien iät esitetään kolmeen ikäluokkaan luokiteltuina: 25–44-vuotiaat, 45–60-vuotiaat ja 61–74-vuotiaat. Päätoimisia poronhoitajia oli 11 1 Anonymiteetin eli tunnistamattomuuden säilyttäminen tutkimusjulkaisuissa on yksi ihmistieteellisen tutkimuksen par- haiten tunnetuista eettisistä normeista. Anonymiteetin säilyttäminen on yleensä peruslähtökohta tutkimuksen tekemiselle (Kuula 2006:201). Tässäkin tutkimuksessa informanteille on kerrottu, että haastatteluaineistoa ei tule lukemaan kukaan muu kuin tutkija, ja että haastateltavia ei mainita nimeltä tutkimusjulkaisuissa. 2 Lumipallomenetelmä on laadullisessa tutkimuksessa yleisesti käytetty menetelmä. Tutkija löytää informantit kysymällä haastateltavilta vinkkejä sopivista haastateltavista. Metlan työraportteja 258 http://www.metla.fi/julkaisut/workingpapers/2013/mwp258.htm 195 ja sivutoimisia 6. Eläkkeellä olevia päätoimisia poronhoitajia oli yksi ja sivutoimisia oli kaksi. Päätoimisen ja sivutoimisen poronhoidon välistä rajaa voidaan pitää liukuvana haastattelujen pe- rusteella. Poronhoito muodostaa lähes kaikille haastateltaville huomattavan osan toimeentulosta sekä ylipäänsä työhön käytettävästä ajasta heidän omien arvioidensa mukaan. Kaksi haastatel- tavaa kävi haastatteluajankohtana poronhoitoon liittymättömissä vakituisissa töissä ja yksi teki osa-aikaista palkkatyötä. Kolme haastattelua tehtiin yksilöhaastatteluna ja loput olivat kahden henkilön yhteishaastatteluja, lukuun ottamatta yhtä Kollajan paliskunnassa tehtyä haastattelua, jossa mukaan tuli haastattelun alkuvaiheessa yllättäen kolmas poronhoitaja. Lasken hänet yhdeksi informantiksi, vaikka hänen kanssaan ei haastattelusta ollutkaan sovittu eikä hän tiennyt taustalla olevasta tutkimuksesta mi- tään haastattelua tehtäessä. Hän kuitenkin osallistui jonkun verran keskusteluun ja kysyin jälki- käteen puhelimitse lupaa käyttää hänenkin kommenttejaan aineistona ja esitin samalla muutamia peruskysymyksiä. Haastattelut tehtiin haastateltavien kotona. Oijärven paliskunta valikoitui tut- kimukseen alueella pitkään jatkuneen ja laajamittaisen turvetuotannon vuoksi (Karhu 2011). Pu- dasjärven paliskunta valikoitui tutkimukseen läheisen sijainnin ja porolaitumien suovaltaisuuden takia. Kiimingin ja Kollajan valitsemista tutkimukseen puolsi läheisen sijainnin ja soiden suuren määrän lisäksi se, että alueen poronhoidosta on tehty jo tutkimusta (ks. Heikkinen 2002). Aineistonkeruumetodina oli teemahaastattelu. Etukäteen määriteltyjen teemojen (ja kysymysten) avulla saatiin kerättyä tarkoituksenmukaista aineistoa suo-ohjelmaa varten. Kaikille haastateltaville esitettiin suurin piirtein samat kysymykset, tosin kysymysten muoto ja teemojen käsittelyjärjestys vaihtelivat.3 Aineisto analysoitiin aineistolähtöisesti. Aineistolähtöinen analyysi tarkoittaa sitä, että aineistoa analysoidaan aineiston ehdoilla. Tällöin kerätty haastatteluaineisto luetaan useaan kertaan läpi, jonka jälkeen haastateltavien alkuperäisilmauksia pelkistetään ja niistä muodostetaan alaluok- kia. Koska aineisto kerättiin teemahaastattelulla, aineiston pilkkominen osiin oli suhteellisen help- poa, sillä teemat jäsensivät aineistoa jo valmiiksi. (Tuomi ja Sarajärvi 2009:113, 117, 119). 3 Kiimingin, Kollajan, Pudasjärven ja Oijärven paliskunnat ja tärkeimmät suolaidunalueet 3.1 Perustietoa Kiimingin, Kollajan, Pudasjärven ja Oijärven paliskunnat ovat Ikosen ja Pudasjärven Livon pa- liskuntien lisäksi Pohjois-Pohjanmaan suovaltaisimmat paliskunnat (Kumpula ym. 1999:17). Ne muodostavat luonnoltaan yhtenäisen alueen (Heikkinen 2010). Päätoimista poronhoitoa palis- kunnissa harjoittaa pääsääntöisesti vain muutama poronhoitaja. Päätoimiset poronhoitajat toimi- vat yleensä myös poroisäntinä sekä sihteereinä. Päätoimisten poronhoitajien lisäksi paliskunnissa on joitakin sivutoimisia poronhoitajia, jotka käyttävät osan ajastaan poronhoidossa. Osa heistä on eläkkeellä ja osa käy töissä. Moni haastateltava totesi, että poronhoitajat saavat elantonsa po- ronhoidon lisäksi esimerkiksi lihanjalostuksesta, maataloudesta, matkailusta tai marjastuksesta, mutta suurimman osan työajasta he arvelivat joka tapauksessa kuluvan porotalouden parissa. Pa- liskuntien perustiedot (pinta-ala, sallittu lukuporomäärä, osakkaiden määrä ja soiden osuus maa- alasta) on koottu taulukkoon 1. 3 Teemahaastattelussa tarkoituksena on pitäytyä etukäteen valituissa, tutkimuksen kannalta keskeisissä, teemoissa. Tee- mahaastattelun yhdenmukaisuuden aste vaihtelee lähes avoimesta haastattelusta strukturoidusti etenevään haastatte- luun. On makukysymys, ja toisaalta myös laadullisen tutkimuksen perinteisiin liittyvä kysymys, kuinka strukturoidun tee- mahaastattelun pitää olla (Tuomi ja Sarajärvi 2009:75, 77). Metlan työraportteja 258 http://www.metla.fi/julkaisut/workingpapers/2013/mwp258.htm 196 Kiimingin paliskunta on pinta-alaltaan pienin tutkimusalueen paliskunnista, ja siellä on myös vä- hiten osakkaita. Pudasjärvi on tutkimusalueen paliskunnista suurin niin pinta-alaltaan, sallitulta lukuporomäärältään kuin osakasmäärältäänkin. Suoalan osuus maa-alasta on suurin Kollajassa ja pienin Kiimingissä ja Oijärvellä. Kollajassa on kolmeen muuhun paliskuntaan verrattuna eniten sekä suoalaa että turvesoita (2,8% suoalasta). Oijärvellä on tosin vain hieman vähemmän turve- soita kuin Kollajassa (2,6% suoalasta) (Kumpula ym. 1999:17). Tällä hetkellä turvetuotannossa on Oijärven haastateltavan mukaan 4000 hehtaaria. Suoalan sekä turvesoiden osuuksien vertai- lussa on syytä ottaa huomioon, että lukemat on saatu 1990-luvun lopussa tehtyjen tutkimusten perusteella (tutkimusraportista enemmän luvussa 5). Pudasjärven paliskunnan alueella on yksi luonnonpuisto eli Olvassuon luonnonpuisto, joka on perustettu vuonna 1982 ja se on laajuudel- taan 60 km² (Nieminen 2008:16). Luonnonpuiston alueella liikkuminen on kielletty. Olvassuo on osa Suomen Natura 2000-luonnonsuojeluverkostoa ja se kuuluu lisäksi maailmanlaajuiseen kos- teikkoluontoa suojelevaan RAMSAR-ohjelmaan. (Metsähallitus 2011). Paliskuntien tärkeimmät vasomis- ja kesälaidunalueet kerrottiin melko tarkasti ja haastatteluissa käytiin läpi porojen lai- dunkierto koko vuoden ajalta. Haastateltavat tuntevat porojensa suolaidunalueet tarkoin. 3.2 Kiimingin paliskunta Kaikki kolme Kiimingin päätoimista poronhoitajaa harjoittavat poronhoidon rinnalla pienimuo- toista maataloutta ainakin sen verran, että porojen rehu saadaan tuotettua. Kiimingissä vasa- ja syyserotukset hoidetaan kahdessa ”porukassa” eli Jakku-kylässä Kuusamontien pohjoispuolella, jossa sijaitsee myös kenttäteurastamo, sekä Ala-Vuoton ja Hetekylän alueella Kuusamontien ete- läpuolella. Nuorittalla on myös kenttäteurastamo. Poronhoitajat tekevät yhteistyötä Kollajan pa- liskunnan poronhoitajien kanssa esimerkiksi kesämerkityksissä. Kiimingin paliskunnan alueella ei ole juurikaan soidensuojelualueita, toisin kuin Kollajan puolella, jossa on kaksi merkittävää soidensuojelualuetta. Kollajan paliskunnan toinen suojelualue, eli Hirvisuon soidensuojelualue, ulottuu kuitenkin myös Kiimingin puolelle, ja Kiimingin poronhoitajien porot liikuskelevat myös Kollajan puolella. Paliskunnan alueella on hakattu laajalti kuusikoita, ja paliskunnan alueella on useita turvetuotantoalueita. Tärkeimmät suoalueet paliskunnan pohjoisosassa ovat Isosuo, Koutuansuo, Pyöriänsuo sekä Hirvisuo. Pyöriänsuo on 1970-luvulla turvetuotantoon otettu suoalue, joka on nyt ennallistettu kosteikkoalueeksi. Parhaat ruokamaat sijaitsevat siis Pyöriänsuonjakson ja Hirvisuon välisellä alueella. Keväällä tarhasta päästyään porot liikkuvat vasoma-alueille Pyöriänsuonjaksolle, Iso- suolle ja Koutuansuolle sekä Hirvisuolle. Porot viettävät kesän näillä samoilla alueilla ja syksyl- lä ne liikkuvat takaisin pohjoiseen päin Jakku-kylään ja Yli-Iin kirkonkylää kohti kangasmaille. Tärkein kesämerkkuupaikka on Pyöriänsuo–Orastinsuon alue. Taulukko 1. Paliskuntakohtaiset tiedot (Kumpula ym. 1999:16–17; Siitari 2011a; Siitari 2011b; Paliskuntain yhdistys 2011:24). Paliskunta Pinta-ala (km²) (2011) Sallittu lukuporo- määrä (2011) Osakkaita (2009/2010) Suota maa- alasta (%) (1999) Kiiminki 816 1 900 (Kollaja mukana) 18 56 Kollaja 1 174 1 900 (Kiiminki mukana) 71 64 Pudasjärvi 2 037 2 200 87 63 Oijärvi 1 276 1 300 84 56 Metlan työraportteja 258 http://www.metla.fi/julkaisut/workingpapers/2013/mwp258.htm 197 Paliskunnan eteläosassa tärkeimmät suoalueet ovat Värkkisuo, Kortesuo, Hautasuo ja Varpasuo. Värkkisuo on osittain suojeltu. Samat suoalueet ovat myös tärkeitä vasomisalueita. Varpasuo on nykyään turvetuotannossa. Se on ollut tärkeä porojen kesälaidunalueena, ja täten porot käyvät edelleen makaamassa Varpasuon turvesuoalueella ja liikkuvat aina Nuorittajokea myöten. Osa poroista liikkuu myös Kollajan puolella Juustolan ympäristössä (Kuusamontien ja Kienasjärven lähialueella). Kesämerkitykset tehdään pääasiassa Joloksella, Koninkaistalla Värkkisuon alueella sekä Juustolassa Kollajan puolella. Paliskunnan pohjoispuolen ja eteläpuolen poronhoitajat teke- vät yhteistyötä kesämerkityksissä, ja tarvittaessa myös syyserotuksissa. Syksyllä porot palaavat etelään päin, ensin Nuorittalle ja jokivarteen ja myöhemmin vielä etelämmäksi joen toiselle puo- lelle. Syyserotukset tehdään Perttulan vanhassa kiintoaidassa. Perttulassa on myös kenttäteuras- tamo ja kämppä. Osa poroista saatetaan viedä myös Pudasjärvelle teurastettaviksi. 3.3 Kollajan paliskunta Kahdella päätoimisella ja yhdellä sivutoimisella poronhoitajalla on porotalouden lisäksi sivuelin- keinoina maa- ja metsätaloutta, matkailua tai lihanjalostusta. Porot hoidetaan Kollajassa kolmes- sa tokkakunnassa: Iijoen pohjoispuolen (Tannila), Iijoen eteläpuolen eli Hirvisuon tokkakunnassa sekä Kuusamontien eteläpuolen tokkakunnassa (Hetekylä). Kollajan poronhoitajat tekevät paljon yhteistyötä Kiimingin paliskunnan poronhoitajien kanssa. Paliskunnan alueella on muutama suu- ri ja merkittävä soidensuojelualue: Hirvisuo ja Hattu-Kuusisuon alue sekä Iijoen pohjoispuolel- la Kärppäsuo. Täten alueella on hyvä tilanne kesälaidunten suhteen. Paliskunnan alue on myös erään haastateltavan sanoin ”hyvin keskeistä turvetuotantoaluetta”. Seuraavan kymmenen vuo- den aikana moni suoalue tulee kuitenkin vapautumaan turvetuotannosta. Muun muassa kuusikoit- ten hakkuiden myötä talvilaidunten määrä on vähentynyt, mikä aiheuttaa ongelmia. Kollajan paliskunnassa Iijoen pohjoispuolen porotokat liikkuvat kesällä enimmäkseen Vengasa- hon eteläpuolella aina Iijokeen asti ja idässä Mertajokeen asti. Tärkeimpiä suolaidunalueita ovat ainakin Poronlatvasuo, Vengassuo, Kärppäsuo, Isterinsuo, Iso Kalliosuo, Pylykönsuo, Tangon- suo, Paratiisinsuo, Ukonsuo ja Hirvisuo. Kesämerkitykset tehdään enimmäkseen siirtoaidoissa. Elokuussa porot siirtyvät Vengasahon pohjoispuolelle Mertajokivarren läheisyydessä oleville jär- vialueille ja jäkäläkankaille. Erään haastateltavan porot kulkevat puolestaan vasomisaikana ja kesäaikana Kärppäsuolla, Isoisterinjärven alueella, Isterinsuolla sekä Jännesuolla. Porot saattavat liikkua saman päivän aikana myös idemmäksi Kääpäsuolle asti. Syksyllä porot oleskelevat jäl- leen Tannilan ja Yli-Tannilan eteläpuolisilla alueilla. Hirvisuon tokkakunnassa porot liikkuvat enimmäkseen Iijoen eteläpuolella, mutta osa liikkuu myös Iijoen pohjoispuolella. Porot vasovat enimmäkseen Hirvisuolla, ja osa vasoo Iijoen pohjois- puolella. Tärkeimmät suoalueet Kollajan paliskunnan keskiosissa ovat Hirvisuon ja Hattu-Kuusi- suon soidensuojelualueet, Kortesuo, Värkkisuo sekä Orastinsuon–Pyöriänsuon entiset turvetuo- tantoalueet Kiimingin paliskunnan puolella, jotka on ennallistettu siten, että porot ovat palanneet laidunalueelle. Kesämerkitykset tehdään vanhoilla kesäerotuspaikoilla kiinteissä aidoissa Hattu- Kuusisuolla ja Kortesuolla. Värkkisuon Koninkaistalla tehdään erotukset yhdessä Kiimingin pa- liskunnan eteläpuolen poronhoitajien kanssa. Vantusselän maaksi kutsutulla alueella (Hirvisuon soidensuojelualueen läheisyydessä) erotukset tehdään liikuteltavissa aidoissa, sillä alueella on turvetuotantoa. Lähivuosina sinne luultavasti rakennetaan uusi kiinteä erotusaita. Myös Orastin- suo–Pyöriänsuolla Kiimingin paliskunnan puolella on vanha erotusaita ja porokämppä, joita käy- tetään edelleen. Metlan työraportteja 258 http://www.metla.fi/julkaisut/workingpapers/2013/mwp258.htm 198 3.4 Pudasjärven paliskunta Haastateltavilla, joista kaikki ovat päätoimisia poronhoitajia, ei ole sivuelinkeinoja, mutta puo- let heistä kasvattaa omille poroilleen rehua. Pudasjärven paliskunta on jakaantunut porotokkien suhteen kahteen osaan; Iijoen pohjoispuoliseen sekä eteläpuoliseen alueeseen. Kesälaiduntilan- ne muuttuu huomattavasti pohjoisesta etelään päin kuljettaessa. Iijoen pohjoispuolella suuri osa poroille soveltuvista kesälaidunsoista on otettu turvetuotantoon tai ne otetaan tulevaisuudessa turvetuotantoon Vapon ja Metsähallituksen tekemien sopimusten mukaisesti. Täten pohjoisessa ei ole enää juuri ollenkaan kesälaitumia. Iijoen eteläpuolella on sen sijaan hyvät kesälaidunalu- eet. Eteläpuolella olevista luonnonsuojelu- ja soidensuojelualueista on hyötyä poroelinkeinolle, vaikka pedot ovatkin viime vuosina enenevässä määrin aiheuttaneet taloudellisia tappioita poron- hoitajille. Ijoen pohjoispuolella laiduntavat porot liikkuvat Kuusamontien ja paliskunnan rajan välisellä alueella, ja osa poroista liikkuu myös Livon ja Pintamon puolella. Toisessa haastattelussa tärkeinä suolaitumina mainittiin suojeltu Ohtosen suo, Lavasuo ja Lusikkasuo. Porot ovat vasoneet myös Koirasuolla, johon Vapo on hakenut turvetuotantolupaa. Syksyllä porot laskevat kankaisiin Kuu- samontien varteen Korentokankaalle ja Riekinkankaalle. Iijoen eteläpuolella laiduntavat porot vasovat osaksi Mustasuo–Koivusuo alueella. Porot liik- kuvat myös Olvassuon luonnonpuiston alueella eli Olvassuolla, Ahmasuolla, Siliäsuolla ja Ora- visuolla. Porot liikkuvat myös Leväsuolla sekä Näätäsuon soidensuojelualueella ja Koivusuon alueella. Syksyllä porot laskeutuvat kangasmaihin hiekkaharjualueelle Kälväsvaara–Viinivaara alueelle, joka sijaitsee Pudasjärven ja Utajärven kunnanrajan läheisyydessä sekä Marinkaisvaa- ralle Mustasuo–Koivusuo alueen läheisyyteen. Jongunjärven eteläpuolella liikkuvat porot erotel- laan syksyisin Kälväsvaara–Viinivaaralla. Toisessa haastattelussa porojen kerrottiin vasovan ja laiduntavan kesällä Korppisuon (Pudasjärven kirkonkylän eteläpuolella), Sammakkosuon, Nää- täsuon, Oravisuon (kuuluvat soidensuojelualueeseen), Olvassuon ja Ahmasuon alueella. Osa po- roista liikkuu myös Olvassuon länsipuolella Iso Särkisuolla ja Hillasuolla sekä Leväsuolla. Syk- syllä nämäkin porot laskeutuvat Kälväsvaara–Viinivaaran alueelle. Osa poroista liikkuu syksyisin myös Jaalangan ja Isopalovaaran alueella idässä. 3.5 Oijärven paliskunta Oijärven haastateltavista, joita kaksi on päätoimisia ja kaksi sivutoimisia, puolet kasvattaa, tai on ainakin kasvattanut, poroilleen rehua. Yksi haastateltava kertoi saavansa toimeentulonsa myös osuuskunnan teurastamosta, jossa on osakkaina myös paliskunnan eteläpuolen poronhoitajia. Oi- järvellä porot hoidetaan kahdessa tokkakunnassa tai säkkiporukassa: Kuivaniemen ja Oijärven säkkiporukoissa. Pohjoispuolen tokkakunnan eli Kuivaniemen poronhoitajat tekevät paljon yh- teistyötä Isosydänmaan paliskunnan poronhoitajien kanssa. Oijärven paliskunnan suolaiduntilan- ne on hyvä. Oijärven poronhoitajien haastatteluissa korostui hyvä kesälaiduntilanne, sillä kaik- kien haastateltavien mukaan paliskunnassa on riittävästi kesälaidunalueita ja kesälaitumet ovat hyvässä kunnossa. Talvilaidunalueista on sen sijaan pulaa. Alueella on useita soidensuojelualu- eita, mitä haastateltavat pitävät positiivisena asiana. Paliskunnan pohjoispuolella on hyvin vä- hän turvesuoalueita; pieni Ruonansuon turvesuo Luujärven ympäristössä, jossa turvetuotanto on luultavasti lähivuosina loppumassa, Luola-Aavan turvealue sekä Luolajärven uusi turvesuo, jossa porot eivät ole laiduntaneet ennen turvetuotannon aloittamistakaan. Eteläisellä alueella turvesoi- ta on sen sijaan paljon ja täten porot vasovat paljolti turvesoiden reunoilla paliskunnan etelä- ja itäosassa. Metlan työraportteja 258 http://www.metla.fi/julkaisut/workingpapers/2013/mwp258.htm 199 Pohjoispuolella porot vasovat pääsääntöisesti Luujärven ympäristössä Isosydänmaan ja Oijär- ven paliskuntien rajan tuntumassa sekä läheisellä Veitsiaavalla. Osa poroista vasoo myös Lähde- suolla Veitsiaavan länsipuolella Simojoen varrella sekä Luujoen läheisyydessä. Porot laiduntavat kesällä pääsääntöisesti vasomisalueilla eli Veitsiaavalla, joka ulottuu lähelle Yli-Kärpän asutus- aluetta Simon kunnan puolella. Osa poroista laiduntaa myös Ristiaavalla Veitsiaavan pohjois- puolella. Nämä alueet sijaitsevat niin sanotulla Isosydänmaan ja Oijärven paliskuntien yhteistyö- alueella. Porojen laidunalue käsittää myös ojituksista ennallistetun Sipulimaan sekä Puuroaavan soidensuojelualueen sekä Luujoen ympäristön. Kesämerkitykset tehdään pääosin Veitsiaavalla Isosydänmaan paliskunnan puolella yhteistyössä Isosydänmaan poronhoitajien kanssa, sekä Iso Heposuon soidensuojelualueella Kuivajoen eteläpuolella. Elo-syyskuulla pohjoispuolisen tokka- kunnan porot laskeutuvat Kuivajoen varteen ja ne hajoavat laajallekin alueelle syömään sieniä. Sienikauden päätyttyä porot kasaantuvat Luola-Aavan ympäristön pelloille. Osa poroista liikkuu loppusyksystä, tai jo elokuun puolella, poronhoitajien piha-alueilla, josta ne hakeutuvat lokakuus- sa naurismaalle. Jokunen poro liikkuu myös Kuivajoen eteläpuolella aina Hoikkasuolla asti sekä Kompsasuon ympäristössä lähellä paliskunnan itärajaa, jossa eteläpuolisen tokkakunnan porot laiduntavat kesäisin. Nämä porot on kuitenkin pyritty teurastamaan. Paliskunnan eteläosan porot laiduntavat kesällä pääosin Äijönkairassa, joka sijaitsee paliskun- nan itärajalla ja ulottuu pitkälle Ikosen paliskunnan puolelle. Osa poroista laiduntaa myös Tora- järven alueella, jossa on sekä soidensuojelualue että turvetuotantoalueita. Porot vasovat Jakosuo- jaksolla sekä Klaavunsuolla (Oijärven länsipuolella) sekä koillisessa Isosydänmaan paliskuntaan rajautuvalla alueella. Kesämerkitykset tehdään Äijönkairassa Saarisuolla ja Jakosuojaksolla. Syk- syllä porot laskevat noin 50 kilometriä vasoma-alueilta alaspäin. Osa poroista laiduntaa 4-tien varressa poronhoitoalueen ulkopuolella, missä on parhaat syys- ja talvilaidunmaat. 4 Soiden käytön vuodenkierto 4.1 Kevät Poronhoitajan työ ja elämä rytmittyy poron vuodenkierron mukaan. Heikkisen mukaan poro- jen talviruokinta on tosin muuttanut monien poronhoitajien elämäntapaa lähemmäksi esimerkiksi nautakarjatalouden elämänrytmejä. Suurimman osan vuodesta talvitarhauksessakin olevat porot elävät kuitenkin luonnon rytmien mukaan (Heikkinen 2002:196, 198). Vuodenkierto eli poro- kierto alkaa toukokuun alussa kun ensimmäiset vasat syntyvät. Poronhoitovuosi alkaa kesäkuun alussa. Poronhoidon vuodenkiertoa soiden käytön suhteen hahmotetaan kuvassa 1. Soiden käytön vuodenkierron esittely alkaa keväästä, jolloin porot päästetään tarhoista vapaaksi. Porot vaeltavat maalis-huhtikuulla tarhoista päästyään vaistonsa vieminä tutuille vasomisalueille. Soilla ensimmäisenä keväällä kasvava tupasvilla, jota haastateltavat kutsuvat mustapääksi, muo- dostaa porojen tärkeimmän kevään ajan ravinnonlähteen. Porot syövät keväällä vielä lumen aikaan myös naavaa sekä soiden laitamille ojiin ja varvikkoihin aukenevia lehtisilmuja. Kevään edetessä ravinto monipuolistuu kun heinä, korte ja raate alkavat kasvaa. Tupasvilla mainitaan myös Oulun vesi- ja ympäristöpiirin raportissa porojen varhaiskevään ravintokasvina (Helle 1990:19). Porot vasovat toukokuussa rämeillä, soiden reunoilla sekä kankaitten reunoilla. Joillakin alueilla, kuten Oijärven eteläosassa, porot vasovat myös turvesoiden reunoilla. Usean haastateltavan mukaan vaa- din vasoo melkein ”metrilleen” samaan paikkaan kuin edellisenäkin vuonna. Vaatimet kasvattavat vasaa aluksi pienellä alueella ja hieman erillään toisistaan, mutta kesäkuun kymmenennen päivän jälkeen porot alkavat kerääntyä yhteen kesälaidunalueille, jotka usein ovat myös vasomisalueita. Metlan työraportteja 258 http://www.metla.fi/julkaisut/workingpapers/2013/mwp258.htm 200 4.2 Kesä Räkkäaika, eli pahin hyönteisaika, alkaa kesäkuussa ilmojen lämmettyä. Porot alkavat tällöin ko- koontua yhteen aavoille soille, ja myös hyllyville vetisille soille, sekä turvesoille. Päivisin kuu- malla ilmalla porot makailevat soiden saarekkeilla kylki kyljessä ja iltaisin ne siirtyvät ruokaile- maan. Yön ne viettävät makaillen suolla ja aamulla ne nousevat taas ruokailemaan. Jos turvesuot sijaitsevat porojen vanhoilla kesälaidunmailla, ne hakeutuvat sinne päivisin luonnostaan laidun- tamaan ja räkkää pakoon. Porot saattavat hajottaa turvesuon karheita4 saadakseen suojaa hyöntei- siltä. Ne saattavat hakeutua myös hiekkateille räkkää pakoon. Porot liikkuvat kesäaikana jonkin verran myös metsäalueilla syömässä marjoja. Kesämerkinnät tehdään juhannuksen aikoihin ilmojen ollessa lämpimiä. Kylmällä ja sateisella il- malla poroja on mahdotonta saada kerättyä aitoihin, sillä ne eivät pysy koossa. Porojen kokoami- nen tehdään usein kävellen, mutta ojittamattomilla alueilla mönkijöitäkin käytetään. Turvesoilta porot ajetaan piilotettuihin säkkiaitoihin, kun taas luonnontilaisilla suoalueilla porot voidaan ajaa kiinteisiin erotusaitoihin. Kesämerkityksissä käytetään sekä kiinteitä puuaitoja että liikuteltavia säkkiaitoja ja verkkoaitoja, mutta syyserotuksissa kiinteät aidat ovat enimmäkseen käytössä syys- laidunten ollessa soiden ja turvemaiden sijaan kangasmaita. 4.3 Syksy ja alkutalvi Haastateltavien mielipiteet eroavat jonkin verran siinä, kuinka pitkään porot hyödyntävät soi- ta syksyllä. Porot liikkuvat kaikkien haastateltavien mukaan suoalueilla ainakin elo-syyskuuhun asti. Sieniaikaan porot lihottavat itsensä talven varalle. Sieniä löytyy aluksi kosteilta rämeiltä, ja myöhemmin kankailta. Porot löytävät soilta sieniä vielä syyserotusten jälkeenkin. Ennen pak- kasia porot syövät suoalueilla myös marjoja, raatetta ja heinää. Kangasmailta ja vanhoilta hak- kuuaukeilta porot löytävät syötäväkseen naavaa, jäkälää, nurmilauhaa sekä marjoja ja mustikan varpuja. Rämeiltä porot kaivavat jäkälää. Porot voivat liikkua suoalueilla kohtalaisen pitkälle syksyyn siihen saakka, kun lumi sataa maaahan ja maa jäätyy. Sydäntalvella porot saattavat ylit- tää suoalueita, mutta ne eivät löydä sieltä ruokaa. 4Kosteudeltaan sopivaksi kuivunut turve karhetaan traktorin työntämällä viivotinkarheejalla keskelle noin 20 metrin le- vyistä sarkaa. Muodostettava karhe on noin 40 cm korkea ja 80 cm leveä saran pituinen penkere (Simon turvejaloste Oy 2008:12) Kuva 1. Soiden käytön vuodenkierto poroelinkeinossa (vrt. Heikkinen 2002:197). Soiden käytön vuodenkierto Talvitarhaus Teuraserotukset sienet Kankaille hakeutuminen Tarhoista vapautuminen Soille hakeutuminen mustapää Räkkäaika Vasamerkinnät tammi helmi maalis joulu marras loka syys elo heinä kesä touko huhti Metlan työraportteja 258 http://www.metla.fi/julkaisut/workingpapers/2013/mwp258.htm 201 Pudasjärven ja Kollajan haastateltavat toivat erityisesti esille soiden merkityksen syys- ja talvi- laitumina. Heidän mukaansa porot saavat pääasiallisen ravintonsa syksyyn saakka soilta, mutta kuivana syksynä porot viipyvät kosteilla, sieniä kasvavilla suoalueilla pitempään. Jos lumi sataa syksyllä sulaan maahan, kasvit alkavat kankailla homehtua ja porot hakeutuvat uudelleen soille kaivamaan heinää ja järvikortetta. Porot saattavat siis kaivaa pitkälle syksyyn ja vielä talvellakin heinikkosoita. Soiden merkitys talvilaidunalueina korostuu talvina, jolloin porot eivät löydä kan- gasmailta ruokaa ”kaivun” mennessä huonoksi. Oulun vesi- ja ympäristöpiirin raportissa (Helle 1990:18–19) todetaan myös, että jos jäkäläkankaiden jäkälä jäätyy eivätkä porot pysty sitä täten kaivamaan, on soiden jäkälävaroilla käytännön merkitystä. Soiden rahkamättäillä eivät siis jäädy samalla tavalla. Porojen todetaan myös käyttävän syystalvella tiettyjä suokasveja. Soita sekä vanhoja peltoja hyödynnetään syksyisin joillakin alueilla myös naurispeltoina. Nauris-riis- tapeltoja käytetään Kiimingin ja Kollajan paliskunnissa sekä pohjois- että eteläosissa, Pudasjärvellä jonkun verran keskiosissa, Oijärvellä pohjoisosassa, ja jonkun verran myös eteläosassa. Riistapeltoja käytetään lokakuussa porojen houkuttelemiseen ja kokoamiseen erotusaitojen läheisyyteen muuta- maksi päiväksi ennen aitaan ajamista. Toisaalta niiden tarkoituksena on saada porot pysymään mah- dollisimman kauan poissa ”luvattomilta alueilta” eli poronhoitoalueen ulkopuolelta ja asutusalueiden läheisyydestä. Pudasjärven yhdessä haastatellussa mainittiin, että riistapeltojen osuus porojen ravin- nosta on hyvin pieni ja niiden kylväminen aiheuttaa kustannuksia. Usean haastateltavan mukaan po- rotalouspuolella on kiinnostusta käytöstä poistuneiden turvesoiden hyödyntämiseen naurispeltoina. 4.4 Sydäntalvi Lähes kaikki haastateltavat tarhaavat porot keskitalven ajaksi, tosin joitakin yksilöitä jää joka talvi metsään. Kaikkien haastateltavien porot ovat maalis-huhtikuulle asti lisäruokinnan varassa. Talvitarhaus on aloitettu pikku hiljaa 1980-luvulla. Kumpulan mukaan (Kumpula ym. 1999:1). talviruokinta on ollut pisimpään käytössä nimenomaan poronhoitoalueen keski- ja eteläosissa, jossa rehu on tuotettu pääosin itse. Porojen lisäruokinta on talviaikana taloudellisesti kannattavaa vain silloin, kun ruokinta rajoittuu vain vaikeimpaan talvikauteen ja paliskunnan kevät- kesä ja syyslaitumet ovat riittävän runsaat ja monipuoliset. Esimerkiksi Riista- ja kalatalouden laitoksen (RKTL) tutkimustulokset (Nieminen 2008b:5, 28– 29). porojen suosimista laidunalueista kansallis- ja luonnonpuistoissa (tutkimuksessa oli mukana Pudasjärvi) ovat yhtenevät tämän tutkimuksen kanssa. Nieminen (2008a:132). toteaa artikkelissaan ’Suot porolaitumina’, että etenkin poronhoitoalueen keski- ja eteläosissa suot ovat erittäin tärkeitä kesälaidunalueita ja että suoalueita käytetään paikoin laidunalueina sekä talvella että kesällä. 4.5 Soiden hyödyntäminen poronhoidon rinnalla Marjastus on poronhoitajille tärkein suoalueilta saatava hyöty poronhoidon ulkopuolella. Lähes kaikki haastateltavat poimivat hilloja, ja osa myös karpaloita ainakin perheen omiksi tarpeiksi. Osa on myös myynyt marjoja lähivuosina, ja hyvänä hillakesänä myyntiin saadaan edelleen hil- loja. Joissakin haastatteluissa tuotiin esille hillasoiden sekä metsä- ja vesilintukantojen vähene- minen pääasiassa soiden kuivattamisten takia. Marjastuksen lisäksi suurin osa haastateltavista on mukana hirvi- ja vesilintujahdissa. Luonnontilassa olevat suoympäristöt mahdollistavat poron- hoitajille poroelinkeinon harjoittamisen lisäksi riistalihan ja marjojen hankinnan ainakin perheen omiin tarpeisiin. Suoympäristössä liikkuminen painottuu täten selkeästi loppukesään ja syksyyn. Suoalueiden hyödyntäminen niin taloudellisesti kuin kulttuurisestikin ei liity pelkästään poron- hoitoon vaan soilla liikkuminen, ja täten soiden hyödyntäminen, on poronhoitajille elämäntapa. Metlan työraportteja 258 http://www.metla.fi/julkaisut/workingpapers/2013/mwp258.htm 202 5 Hyvä ja huono suo poronhoidon kannalta Hyvän ja huonon suolaitumen määrittelyjen osalta aineisto on melko yhdenmukainen. Osassa haastatteluissa korostettiin aluksi, huonosta suosta puhuttaessa, että kaikki suot ovat hyviä lai- dunalueita kunhan ne eivät ole turvetuotannossa olevia soita. Kaikki haastateltavat, yhtä haasta- teltavaa lukuunottamatta, kuvailivat kuitenkin myös, minkälainen on huono luonnontilassa oleva suo. Vaikka haastateltavien kuvailut hyvästä ja huonosta suosta vaihtelivat laajuudeltaan ja sisäl- löltään, vastausten voidaan katsoa enimmäkseen tukevan ja täydentävän toisiaan. Täten haastatel- tavien voidaan todeta jakavan suurin piirtein samanlaisen käsityksen siitä, minkälainen on hyvä ja huono suolaidun porolle. Hyvä suolaidun on haastateltavien mukaan: • Hyllyvä, vetelä ja kostea luonnontilainen suo on paras mahdollinen suolaidunalue porolle. • Hyvällä suolla kasvillisuus on rehevää ja suolla kasvaa monenlaista kortetta, raatetta ja heinää sekä muita poroille tärkeitä kasveja. Kaiken kaikkiaan poro syö kesäaikana haastateltavien mukaan noin 300 eri kasvia. • Hyvät laidunsuot ovat myös parhaita turvesoita. • Soidensuojelualueet ovat hyviä laidunmaita. Huono suolaidun on haastateltavien mukaan: • Sammalta ja mäntyä kasvava karu ja kuiva suo, joka ei kelpaa turveurakoitsijoillekaan, on myös porolle huono laidunsuo. Tällaisilla soilla kasvipeitteen alta ei löydy turvekerrosta vaan pelkkää hiekkaa. • Huonolla suolla ei kasva heinää. Heinikkoiset suot, missä ei kasva raatetta, ovat kuitenkin huonoja porolaitumia, sillä pitkä heinä estää muun aluskasvillisuuden kasvamisen. • Joidenkin haastateltavien mukaan rämesuo on huono suo, ainakin kesälaitumena. Heidän mu- kaansa rämiöiltä ei löydy juurikaan ravintoa, pelkästään rahkaa ja mätästä. Osa haastatelta- vista pitää rämesuota kuitenkin hyvänä syyslaidunalueena, sillä porot kaivavat rämeeltä jäkä- lää ja sieltä löytyy myös sieniä ja marjoja. • Turvetuotannossa oleva suo tai ojitettu suo on huono suo, sillä siltä ei löydy ravintoa. Ojite- tuilla soilla ja turvesoilla ei kasva suokasvillisuutta eikä ylipäänsä aluskasvillisuutta, ”ojan- penkkojen lehikoita” (lehtipuita ja pensaita) lukuun ottamatta. Porot kuitenkin oleskelevat turvesoilla räkkää paossa ja toisaalta ne liikkuvat myös karuilla soilla. Turvesuolla ja luon- nontilaisella suolla on poron kannalta suuri ero. Turvesuolla vasat juovat likaista vettä kun taas luonnonsuolta löytyy puhdasta vettä. Turvesuolla vaatimet juoksuttavat vasoja aamuisin ja iltaisin turvesoiden reunoille ruokailemaan, mikä kuluttaa luonnollisesti energiaa. Luon- nonsuolla porot ”lyöttäytyvät liha lihhaan makkaamaan” ja ne löytävät ruokaa joka puolelta makuupaikan ympäriltä. Tässä tutkimuksessa saatu aineisto tukee aikaisempia tutkimuksia, joissa on selvitetty porolle par- haita laidunalueita (esim. Kumpula ym. 1999:9–10). Esimerkiksi Niemisen mukaan (2008a:132– 133). porolaitumiksi soveltuvat parhaiten kesällä letot, ruohoiset ja tulvaiset nevat, sarakorvet, sararämeet ja koivuletot. Soiden ojittamista on harjoitettu paikoin alueilla, jotka ovat soveltuneet erinomaisesti poronhoitoon ja tämä on tarkoittanut mustikka- ja puolukkavaltaisen kasvipeitteen yleistyessä porojen ravintokasvien osuuden vähenemistä. Oulun vesi- ja ympäristöpiirin selvityk- sessä (Helle 1990:19). kerrotaan, että mitä märempää ja ravinteikkaampaa suo on, sitä runsaam- min sillä kasvaa porolle sopivaa ravintoa. Pääasiallisen kesäravinnon todetaan koostuvan raat- teesta, järvikortteesta, suokurjenpolvesta sekä hieskoivusta, eli tyypillisistä suokasveista. Metlan työraportteja 258 http://www.metla.fi/julkaisut/workingpapers/2013/mwp258.htm 203 6 Soiden taloudellinen merkitys poroelinkeinolle Haastateltavien näkemykset soiden taloudellisesta merkityksestä tukevat ja täydentävät toisiaan. Soiden taloudellinen merkitys poroelinkeinolle tutkimusalueen paliskunnissa voidaan tiivistää seuraavasti: • Suot (luonnontilaiset, ei turvetuotannossa olevat suot) muodostavat tärkeimmän kesälaidun- alueen poroille, sillä ne tarjoavat poroille hyvän ravinnon, jonka turvin (pääasiallisesti) vasat kasvavat sekä saavuttavat teuraspainonsa ja porot selviävät talven yli. • Suot ovat kesäaikana välttämättömiä laidunalueina, sillä ne pitävät porot poissa pelloilta eikä poronhoitajien tarvitse tarhata, ruokkia tai muutoin paimentaa poroja. • Soiden ottaminen enenevässä määrin, tai kokonaan, muuhun maankäyttöön hankaloittaisi po- roelinkeinoa monella tavalla eikä mahdollistaisi poroelinkeinon harjoittamista ainakaan ny- kyisessä mittakaavassa. Se lisäisi poronhoitajien työmäärää ja paliskuntien kustannuksia. Sen vaikutuksia poron käyttäytymiseen tai poron sopeutumiskykyä ei voida kuitenkaan ennus- taa. Kahdessa ensimmäisessä haastattelussa Kollajan paliskunnassa ei esitetty suoraa kysymystä soi- den taloudellisesta merkityksestä. Soiden keskeisyyttä kesälaidunalueena korostettiin kuitenkin molemmissa haastatteluissa ja seuraavien näkökulmien voidaan tulkita liittyvän soiden taloudel- liseen merkitykseen: • Poronlihan herkullisuus juontaa juurensa kesäajan monipuolisesta ravinnosta. • Kaikki vanhat kesäerotuspaikat on tehty suokokonaisuuden läheisyyteen ja tokat löytyvät edelleen 90 prosenttisesti aavoilta soilta, mistä ne kuljetetaan suoalueita pitkin erotusaitoihin. Aavat suot tarjoavat tuntureiden tapaan suojaa hyönteisiltä räkkäaikana ja tokat kokoontuvat kesällä soille, kuten ne kokoontuvat pohjoisessa tunturialueille. • Suurin osa poronlihasta kasvaa suoalueilla. Poronhoitajat saavat tulonsa lihanmyynnistä, eli syyserotuksissa teurastetuista vasoista, jotka kasvavat suurimmaksi osaksi suolla. Kaiken kaikkiaan voidaan todeta, että soilla on huomattava taloudellinen merkitys porelinkeinol- le ja että suot vaikuttavat poronhoitajien tuloihin monella tavalla. Haastasteltavat vastasivat kysy- mykseen soiden taloudellisesta merkityksestä korostamalla sitä, että soilla on iso merkitys: suot ovat kesälaitumina ”elinehto” ja ”kaikki kaikessa”. Teurastettavien vasojen paino, ja täten poron- omistajien lihatuotto ja tulot, riippuvat siitä, minkälaisilla kesälaitumilla porot laiduntavat ja min- kälaista ravintoa ne löytävät kesällä ja syksyllä. RKTL:n tutkimusraportissa todetaan, että poroa kohti käytettävissä olevien kesälaitumien ja kesäravinnon laadun ja määrän tiedetään vaikuttavan poron kasvuun, kuntoon ja painoon syksyllä. Raportissa viitataan myös aikaisempiin tutkimuk- siin (esim. Kumpula ym. 1998:269–277), joissa porojen teuraspainojen on havaittu riippuvan sel- vimmin maa-alaa kohti lasketuista porotiheyksistä poronhoitoalueen pohjoisosan paliskunnissa (Kumpula ym. 1999:38). Myös Oulun vesi- ja ympäristöpiirin selvityksen mukaan porojen kasvu- nopeus ja teuraspaino riippuu nimenomaan kesälaidunten laadusta (Helle 1990:19). Porot oleskelevat kesäaikaan enimmäkseen suoalueilla, sillä ne löytävät niiltä hyvää ravintoa sekä suojaa hyönteisiltä. Porojen hakeutuminen suoalueilta viljellyille pelloille ja asutusalueille sekä vieraisiin paliskuntiin merkitsisi poronhoitajille ”jokapäiväistä vastusta” ja lisäisi luonnolli- sesti poronhoidon kustannuksia esimerkiksi peltojen aitaamistarpeen ja porojen paimentamistar- peen vuoksi. Kustannusten lisääntyminen vaikuttaa luonnollisesti poronhoidon kannattavuuteen. Oulun vesi- ja ympäristöpiirin selvityksessä (Helle 1990:19, 33). todetaan, että porot palaavat us- kollisesti vanhoille kesälaitumilleen, mikä helpottaa porojen kokoamista kesämerkintään. Suolai- Metlan työraportteja 258 http://www.metla.fi/julkaisut/workingpapers/2013/mwp258.htm 204 dunten kaukaisella sijainnilla viljelysalueisiin nähden on merkitystä, sillä viljelysvahinkojen kor- vaamisesta ja viljelysten suojaamisesta koituu paliskunnalle kustannuksia ja ylimääräistä työtä. Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen vuonna 1996 ilmestyneessä raportissa todetaan, että porotalouden tuottavuus perustuu nykyisin poronhoitoalueen keski- ja eteläosissa ennen kaik- kea kesä- ja syyslaidunten tehokkaaseen hyödyntämiseen sekä porojen lisäruokintaan talvella (Kumpula ym. 1996:33). Vuonna 1999 ilmestyneessä raportissa todetaan taas, että tulevaisuudes- sa olisi kiinnitettävä huomiota siihen, että porojen kesälaitumet ja kesäravinto ovat määrältään ja laadultaan riittäviä. Tämä on edellytys sille, että porotaloutta voidaan harjoittaa kestävästi ja poroelinkeinon tuottavuutta ja kannattavuutta voidaan parantaa (Kumpula ym. 1999:38). Pudas- järven seudun turvesoille tehdyssä kuntoonpanon yleissuunnitelmassa (Pohjois-Suomen Vesitut- kimustoimisto 1987a, b) todetaan Helteen mukaan (1990:4), että ”soiden merkitys porolaitumina on merkittävä”. Siinä todetaan myös, että ”poro tarvitsee hyvin laajat ja vaihtelevat laidunmaat ja soilla on kesälaitumina keskeinen merkitys”. 7 Soilla harjoitettavien muiden maankäyttötapojen vaikutukset poronhoitoon 7.1 Turvetuotanto Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskuksen piirissä olevista turvetuotantoalueista suuri osa si- jaitsee Pyhä-, Siika-, Ii- ja Siuruanjoen vesistöalueilla (Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskus 2001:2). Iijoki muodostaa Oijärven etelärajan sekä Kiimingin ja Kollajan välisen rajan länsipään. Se halkaisee Kollajan paliskunnan ja ulottuu myös Pudasjärven paliskunnan puolelle. Siuruanjoki muodostaa puolestaan Kollajan paliskunnan pohjoisrajan, ja täten myös Ikosen paliskunnan ete- lärajan. Joki muodostaa myös osan Oijärven paliskunnan etelärajasta. Täten voidaan todeta, että Pohjois-Pohjanmaan turvetuotantoalueet sijaitsevat suureksi osaksi poronhoitoalueella, ja nimen- omaan tässä tutkimuksessa mukana olevien paliskuntien alueella. Porot oleskelevat turvesoilla räkkäaikaan, sillä aavat turvesuot tarjoavat poroille helpotusta sääs- kien aiheuttamaan kiusaan. Lähes kaikki haastateltavat kuitenkin korostivat sitä, että turvesoilta ei löydy poroille ruokaa, vaan ne tulevat pelkästään makailemaan suolle päiväksi ja käyvät öi- sin ruokailemassa soilla. Kesämerkitykset tehdään etenkin Pudasjärven ja Oijärven paliskunnissa siirtoaidoissa, sillä porot oleskelevat tällöin turvesuolla. Kiimingissä ja etenkin Kollajassa käy- tetään myös kiinteitä aitoja. Kesämerkintöjä on mahdotonta tehdä turvesuoalueilla kiintoaidois- sa, sillä porot oleskelevat leikkuuaikana turvesoilla eikä niiden ajaminen vanhoille kiintoaidoille onnistu ojien rikkomassa maastossa. Usean haastateltavan mukaan porot ”sattuvat turvesuolle väkisinkin”, sillä ne pyrkivät liikkumaan tutuilla laidunmailla. Poroinno-projektin raportissa (Ja- urakkajärvi 2010:21). tuodaan myös esille, että turvesuoalueet on tehty poroille tyypillisille kesä- laidunmaille. Tästä johtuen porot laiduntavat niillä, vaikka niissä ei ole kasvillisuutta. Sen lisäksi, että turvetuotantoalueet vievät poroille sopivia laidunmaita ja ruokamaita ne aiheutta- vat poronhoitajille myös suoranaisia tappioita, sillä vasoja hukkuu joka kesä turvesoille tehtyihin jyrkkäreunaisiin ja syviin ojiin. Poronhoitajat kulkevat vasomisaikaan tiuhaankin turvesoilla tark- kailemassa, onko vasoja tippunut ojiin, ja onnistuvat joskus jonkun vasan pelastamaan. Jaurakka- järven raportissa mainitaan, että poromiehet ovat katsoneet parhaaksi olla turvesuolla laiduntavi- en porojen paimenena (2010:21). Usein käy kuitenkin niin, että hukkuneita vasoja ei löydetä, tai ne löydetään kuolleina, kylmän kuraveden kangistuttamina. Moni haastateltava kertoi, että porot Metlan työraportteja 258 http://www.metla.fi/julkaisut/workingpapers/2013/mwp258.htm 205 aiheuttavat myös turveurakoitsijoille haittaa, sillä ne polkevat ja levittävät niin sanottuja turve- karheita karkottaakseen hyönteisiä. Poronhoitajilla ei kuitenkaan ole keinoja estää porojen liik- kumista turvesoilla ellei turvesoita aidata. Turvesuot vaikuttavat poroelinkeinon talouteen myös siten, että turvesuoalueilla kesän viettäneiden vasojen keskipainot ovat parikin kiloa pienemmät kuin luonnonsoilla kesän viettäneiden vasojen keskipainot. Tämä kehitys on ollut nähtävissä siitä lähtien kun turvesoita alettiin tehdä. 7.2 Turvesoiden jälkikäyttö Turvesuot on otettu tuotantoon laajamittaisesti 1970–80-lukujen vaihteessa, ja täten tuotannos- ta poistuvien turvesoiden määrä on kasvussa näiden turvesoiden tuotantokapasiteetin ehtyessä. Tuotannosta poistuvien alueiden merkitys on siis lisääntynyt jatkuvasti. Tuotantoalue poistuu kui- tenkin harvoin käytöstä yhdellä kertaa, vaan osa tuotantoalueesta, yleensä laidoilla olevat sa- rat, poistuu vuosia aikaisemmin käytöstä kuin muu alue (Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskus 2001:3). Turvetuotannon lopputtua kaikilla turvetuotantoalueilla poistetaan tuotantokalusto sekä rakennelmat ja tehdään ojitusjärjestelyjä, jotta alue jää kuivatukseltaan sopivaan tilaan. Tätä niin sanottua jälkihoitovaihetta, joka voi olla hyvin lyhyt tai kestää useita vuosia, voi seurata entisen turvetuotantoalueen jälkikäyttö eli uusiokäyttö (Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskus 2001:1). Turvesuon jälkikäyttö on suon maanomistajalle kuuluva asia, ja alueella saattaa olla useita omis- tajia. Tästä johtuen jälkikäyttötavasta sopiminen ja sen toteuttaminen voi olla hankalaa, vaikka kaikilla osapuolilla, eli turvetuottajalla, maanomistajalla ja ympäristöviranomaisella, olisi tavoit- teena uusiokäytön nopea eteneminen. (Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskus 2001:4). Jälkikäyttötavan valintaan vaikuttavat monet tekijät, kuten pohjaveden pinnan taso, jäljelle jää- neen turvekerroksen paksuus ja laajuus, paikallisten asukkaiden tarpeet sekä kansalliset tavoit- teet. Yleisin uusiokäyttömuoto on metsitys. Muita mahdollisia uusiokäyttömuotoja ovat muun muassa: maatalouskäyttö ja puutarhatalous, ruokohelpiviljely tai vesitys. Vesittäminen voi tar- koittaa joko soistamista eli vesitalouden palauttamista ennalleen, kosteikon rakentamista tai teko- järven rakentamista. Soistaminen tehdään siten, että padot ja muut rakenteet puretaan ja veto-ojat tukitaan. Soistumavaiheessa olevalla alueella on hyvin runsas kasvi- ja eläinkunta (Virtuaalisuo 2007). Lintujärven rakentaminen on halvin vesitysvaihtoehto, mutta tekojärvi voidaan rakentaa, korkeammin kustannuksin, myös virkistyskäyttöä varten (Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskus (2001:6). Pudasjärven paliskunnassa ei ole kokemusta turvesoiden ennallistamisesta, mutta muissa palis- kunnissa turvesoiden jälkikäytöstä löytyy jo esimerkkejä. Haastateltavat kertoivat sekä positiivi- sista että negatiivisista kokemuksista turvesoiden jälkikäytön suhteen. Positiivisena ja rohkaiseva- na esimerkkinä turvesoiden jälkikäytöstä ja ennallistamisesta mainittiin Kiimingin paliskunnassa sijaitseva Orastinsuo. Turvetuotanto päättyi vajaan 50 hehtaarin kokoisella Orastinsuolla vuonna 2006, jonka jälkeen tehtiin kunnostamishankkeen puitteissa suunnitelmat vesilintujärven raken- tamisesta (Hirvonen 2007:12). Suolle on kasvanut porolle mieluisaa kosteikkokasvillisuutta ja Kiimingin ja Kollajan poronhoitajat ovat voineet rakentaa alueelle kiinteän kesämerkkuupaikan. Poroinno-projektin raportissa Pyöriä-Orastinsuo mainitaan positiivisena esimerkkinä turvealueen jälkikäytöstä (Jaurakkajärvi 2010:22). Useat haastateltavat harmittelivat sitä, että Pyöriänsuota ei ole kunnostettu. Suon maaperän todettiin olevan kova ja kivikkoinen ja alueella todettiin kasva- van vain mäntyjä ja heinää. Eräs haastateltava kertoi Varpasuon turvetuotantoalueen jälkikäyttö- menettelyn tuottaneen pettymyksen, sillä turvetuotantoyritys myi lupauksista huolimatta suomaat maanviljelijöille. Haastateltavien kertomukset ovat yhdenmukaisia Poroinno-projektissa Varpa- suosta saatujen tietojen kanssa (Jaurakkajärvi 2010:22). Metlan työraportteja 258 http://www.metla.fi/julkaisut/workingpapers/2013/mwp258.htm 206 Haastateltavien näkemykset turvesoiden jälkikäytöstä olivat samansuuntaisia. Haastateltavat käyt- tivät useita turvesoiden jälkikäyttöä kuvaavia termejä: he puhuivat vesitilan palauttamisesta, vesi- tyksestä, luonnontilaan palauttamisesta ja luonnontilaan ennallistamisesta, ennallistamisesta, sois- tamisesta, kosteikkojen rakentamisesta sekä lintujärvien rakentamisesta. Soiden ennallistaminen luonnontilaan palvelee siis parhaiten poroelinkeinon tarpeita. Haastateltaville on kuitenkin selvää, että suota ei saada palautettua sellaiseen luonnontilaan kuin missä se oli ennen turvetuotannon aloittamista. Näkemykset siitä, miten luonnontilaan ennallistaminen tulee tehdä vaihtelivat soista- misen, kosteikon tai lintujärven rakentamisen ja ojien tukkimisen välillä. Sama haastateltava saat- toi puhua useammasta tavasta. Kaiken kaikkiaan aineisto on hyvin yhtenäinen. Paras tapa poro- elinkeinon näkökulmasta turvesoiden jälkikäytölle on vesitys, jotta turvesuot palautuisivat porojen laidunmaaksi, ja nimenomaan sellaiseksi laidunmaaksi josta porot löytävät hyvää ravintoa. Turvesoiden parhaat jälkikäyttötavat haastateltavien mukaan: A) Vesitys tarkoittaen seuraavia asioita: • kosteikkojen rakentaminen • vesitilan palauttaminen ja luonnontilaan ennallistaminen, ojien häviäminen (osa käytti käsi- tettä soistaminen) • lintujärvien rakentaminen B) Naurismaaksi tekeminen C) Jonkin monivuotisen porolle kelpaavan kasvin viljeleminen (esimerkiksi hirvennurmi) Yhtenä mahdollisena vaihtoehtona turvesoiden jälkikäytölle nousi esiin myös ruokohelpiviljely, mikä nähtiin vaihtoehtona, joka ei hyödynnä eikä haittaa porotaloutta, sillä poro ei syö ruoko- helpeä ainakaan tässä tutkimuksessa mukana olevissa paliskunnissa. Naurismaan eli riistapellon rakentamista pidettiin osassa haastatteluista hankalana, sillä se edellyttää runsasta kalkitsemista ja lannoittamista, mikä luonnollisesti tuottaa kustannuksia paliskunnalle. Haastateltavat näkevät turvesoiden jälkikäytön porotalouden mahdollisuutena saada soita takaisin porolaidunkäyttöön. Jälkikäyttöön liittyy kuitenkin porotalouden kannalta myös epävarmoja tekijöitä. Turvesoiden jälkikäyttöön liittyvät epävarmuustekijät ja uhat haastateltavien mukaan: • maanviljelyskäyttöön vuokraaminen tai myyminen • turvesuon ”jättäminen silleen” jälkihoitovaiheen jälkeen (esimerkkinä Pyöriänsuo) • turvesoiden palautuminen luonnontilaan voi viedä hyvin pitkän ajan (turvesoiden ei kuiten- kaan uskota palautuvan sellaiseksi kuin ne olivat ennen tuotantoon ottamista) • porotalouden kannalta liian pienet panostukset ennallistamiseen Haastatteluissa mainittiin merkittävimpänä porotalouden kannalta haitallisena jälkikäyttövaihto- ehtona se, että turveyhtiöt myyvät tai vuokraavat suoalueet maanviljelijöille, jonka seurauksena paliskunnat joutuvat aitaamaan alueet ja huolehtimaan verkkoaitojen ylläpidosta. Turvesoiden jäl- kikäytön huonoimmasta vaihtoehdosta oltiin siis yksimielisiä. Porot hakeutuvat luonnollisesti tu- tuille laidunmaille, olivat ne sitten turvesoita tai peltoja (ks. luku 7.1), ja tämän todettiin aiheutta- van riitoja poronhoitajien ja maanviljelijöiden välille. Paliskunnilla ei ole mahdollisuutta kustantaa alueiden aitaamista, mutta jos maanviljelijät aitaavat peltonsa itse, poronhoitajilla ei ole mitään sitä vastaan, että turvesuot otetaan maanviljelyskäyttöön. Jopa turvesuon ”jättämistä silleen” pidettiin parempana vaihtoehtona kuin alueiden vuokraamista tai myymistä viljelyskäyttöön. Kolmasosa haastateltavista suhtautui epäilevästi mahdollisuuksiin palauttaa turvesuot luonnontilaan ja moni katsoi turvesoiden palauttamisen turvetuotantoa edeltävään tilaan olevan mahdotonta. Haastatel- tavat pohdiskelivat myös, kuinka kauan turvetuotannosta poistuneiden soiden palautuminen luon- nontilaan kestää. Haastateltavat arvelivat palautumisen joka tapauksessa vievän satoja vuosia. Metlan työraportteja 258 http://www.metla.fi/julkaisut/workingpapers/2013/mwp258.htm 207 7.3 Soiden ojitus, maatalous ja metsien hakkuut Soiden ja metsien ojittaminen vaikuttaa poroelinkeinoon monella tavalla. Se vaikuttaa ensinnäkin porojen liikkumiseen ja laidunalueelta toiselle siirtymiseen sekä toisaalta poronhoitajien liikkumi- seen. Näiden ongelmien lisäksi ojat vaikeuttavat, tai tekevät jopa mahdottomaksi, porotokkien kul- jettamisen erotusaitoihin, sillä porot hajoavat rikkonaisessa maastossa erilleen toisistaan. Ojien rik- komassa maastossa on hyvin haasteellista ajaa mönkijöillä ja moottorikelkoilla. Usea haastateltava oli sitä mieltä, että soiden ojittaminen on ollut, ja on edelleen siltä osin kuin ojitettuja soita ei ole en- nallistettu, porotalouden kannalta ”paha juttu”. Esimerkiksi Sipulimaan ojituksesta ennallistaminen Oijärven paliskunnassa on onnistunut hyvin, sillä porot ovat alkaneet laiduntaa alueella kesäisin. Muita yleensäkin poroelinkeinoon vaikuttavia, tai vaikuttaneita, maankäyttömuotoja ovat haas- tattelujen perusteella maatalous sekä etenkin joitakin vuosikymmeniä sitten metsien auraus. Kollajan paliskunnan haastateltavien mukaan auraus on toisaalta joissakin paikoissa parantanut porojen ravinnon saantia. Maatalous ei aiheuta tällä hetkellä mainittavaa haittaa, turvesoiden jäl- kikäyttöä lukuun ottamatta, sillä pelloille tehtyjä aitoja on voitu jo purkaakin. Oijärven paliskun- nassa mainittiin kaivostoiminta, Pudasjärven paliskunnassa soranotot kangasalueilta ja Kiimingin paliskunnassa hirvenmetsästyksessä mukana olevat ajokoirat, jotka hajottavat porotokkia ja tap- pavatkin jonkun poron, etenkin vasoja, joka vuosi ajamalla niitä pitkiäkin matkoja takaa. Parissa haastattelussa mainittiin myös (maan)teistä koituvat haitat, kuten porojen jääminen autojen alle. Yhtenä ongelmana mainittiin myös se, että teiden sulattamiseen käytettävä suola houkuttelee po- roja tielle. Liikenneviranomaisille on esitetty, toistaiseksi vielä tuloksetta, että teiden sulattami- seen käytettävään suolaan lisättäisiin lisäaine, joka pitää porot poissa teiltä. Yhdessä haastattelus- sa tiestöstä koitavana haittana mainittiin myös porojen salametsästys. Useissa haastatteluissa mainittiin talvilaidunalueiden menetykset metsien hakkuiden takia. Kan- gasmaiden ja luppokuusikoitten hakkuut ovat vähentäneet porojen talvilaidunalueita jokaisessa paliskunnassa, mutta eniten ongelmaa korostivat Kollajan ja Kiimingin haastateltavat. Esimerkik- si Kiimingin paliskunnan alueella vanhoja kuusikoita on hakattu niin paljon, että niitä ei enää ole juuri jäljellä. Kuusikoitten hakkuu ei kuitenkaan ole välttämättä suuri ongelma kaikkien Kiimin- gin poronhoitajien mielestä. Eräs haastateltava totesi, että hakkuualueista on muodostunut hei- nikkoisia kankaita, jotka sopivat porolle paremmin. Toinen haastateltava totesi, että lisäruokinta on sopeutettu siihen, että kuusikoita ei ole enää riittävästi. Haastateltavat suhtautuivat täten eri tavalla vanhojen kuusikoiden häviämiseen. 8 Mahdollisuudet ja uhat soiden käytössä tulevaisuudessa Poronhoitajat suhtautuvat hieman eri tavalla tulevaisuuteen. Suurin osa haastateltavista suhtau- tuu tulevaisuuteen kohtalaisen positiivisesti. Muutama haastateltava näkee tulevaisuuden epävar- mana ja vähintäänkin haasteellisena useista syistä johtuen (esimerkiksi kannattavuus ja nuorien poronhoitajien vähäisyys). Turvesoiden ja ojitettujen soiden ennallistaminen antavat uskoa tule- vaisuuteen. Poronhoitajien ”ukkoontuminen” mainittiin useissa haastatteluissa, mutta toisaalta poronhoitajien määrä on aina vaihdellut, kuten eräs haastateltava huomautti. Poroelinkeinon mah- dollisuudet ja uhat ovat tutkimusalueen paliskunnissa pitkälti samoja, mutta eroavaisuuksiakin löytyy. Paliskunnissa on myös yksittäisiä tulevaisuuden uhkia. Metlan työraportteja 258 http://www.metla.fi/julkaisut/workingpapers/2013/mwp258.htm 208 Mahdollisuudet: • Turvetuotantosoiden jälkikäytöllä ja palautumisella porotalouskäyttöön, sekä ojien tukkimi- sella, on suuri merkitys poroelinkeinon jatkuvuudelle. • Kollajan paliskunnassa on hyvä tilanne poroelinkeinon jatkuvuuden suhteen, sillä paliskun- nassa on paljon innokkaita nuoria poronhoitajia sekä tulevia poronhoitajia. Uhat: • Turvetuotanto, ja sen seurauksena toteutuvat suoalueiden laidunmenetykset, mainittiin kai- kissa paliskunnissa, Oijärveä lukuunottamatta, uhkana. Oijärven toisessa haastattelussa mai- nittiin uhkana myös viljelysalueiden aitaamistarpeen lisääntyminen. • Petojen yleistyminen mainittiin kaikissa paliskunnissa, mutta erityisen vaikea tilanne on Pu- dasjärven eteläosassa Olvassuon luonnonpuistossa sekä Kiimingin eteläosassa. • Poronhoitajien ”ukkoontuminen” mainittiin merkittävänä uhkana etenkin Kiimingin ja Pu- dasjärven paliskunnissa. • Talvilaidunten vähäisyys uhkaa poroelinkeinoa etenkin Kollajan paliskunnassa, mutta talvi- laidunalueista on pulaa muissakin paliskunnissa. • Oulun kaupungin suunnitelmat pumpata vettä Kälväsvaaran ja Viinivaaran alueelta nähdään Pudasjärven paliskunnassa uhkana. Erään haastateltavan mukaan veden pumppaus tulee var- masti vaikuttamaan Olvassuon luonnonpuiston vesitasapainoon ja luonnontilaisuuteen ja sitä kautta poronhoitoon. Eteläisen palkisen pääerotuspaikat sijaitsevat Kälväsvaaralla ja Viini- vaaralla, joissa erotellaan syksyllä pääosa Iijoen eteläpuolella laiduntavista poroista. • Kollajan paliskunnan pohjoisosassa poroelinkeinon jatkuvuuden kannalta on ratkaisevaa, että turvetuotantoyhtiöille ei myönnetä lupaa aloittaa turvetuotantoa Vengassuolla ja Puronlatva- suolla. Jos haussa olevaa turvetuotantolupaa ei myönnetä, poronhoitajat kertoivat hakevansa soille välittömästi suojelupäätöstä. • Porolaitumet halkaiseva vilkasliikenteinen Oulu-Kuusamontie aiheuttaa ongelmia Kollajan paliskunnassa etenkin liukkaitten kelien aikana. 9 Loppupäätelmät Tässä yhteydessä voidaan koota joitakin huomioita siitä, minkälaisia eroavaisuuksia paliskuntien välillä on soiden käyttöön liittyen. • Oijärvi erottuu aineistosta positiivisesti soiden määrän ja soidensuojelualueiden määrän suh- teen. • Turvetuotanto vaikeuttaa poronhoitoa eniten Pudasjärven paliskunnan pohjoisalueella sekä Kollajassa. Turvetuotanto vaikuttaa vähiten poronhoitoon Oijärven paliskunnasssa. • Petotilanne aiheuttaa ongelmia etenkin Pudasjärven ja Kiimingin paliskuntien eteläosissa, mutta petotilanne nousi esille muissakin paliskunnissa. • Kollajan paliskunta erottuu muista paliskunnista positiivisesti työvoiman ja poronhoitotyötä jatkavien nuorten määrän suhteen. Paliskuntien tärkeimmät suolaidunalueet kerrottiin melko tarkasti ja haastateltavat tuntevat suo- alueet hyvinkin tarkkaan. Kiimingin paliskunnassa tärkeitä suoalueita ovat muun muassa tur- vetuotannosta porotalouskäyttöön palautuneet Pyöriänsuo – Orastinsuo sekä Värkkisuo. Parhaat ruokamaat sijaitsevat pohjoisosassa Pyöriänsuonjakson ja Hirvisuon välisellä alueella ja pohjois- osassa Värkkisuon, Varpasuon ja Hautasuon muodostamalla suojaksolla. Paliskunnassa ei ole soi- densuojelualueita, lukuun ottamatta osaa Hirvisuosta. Kollajassa on kolme porotalouden kannal- Metlan työraportteja 258 http://www.metla.fi/julkaisut/workingpapers/2013/mwp258.htm 209 ta merkittävää soidensuojelualuetta: Hattu – Kuusisuo, Hirvisuo sekä Kärppäsuo. Pohjoisosassa tärkeimmät suoalueet, Kärppäsuon lisäksi, sijaitsevat Vengasahon ympäristössä ja paliskunnan eteläosassa soidensuojelualueiden ympäristössä. Pudasjärven paliskunnassa on kolme suojeltua suoaluetta: Näätäsuo – Oravisuon ja Leväsuon soidensuojelualueet sekä Olvassuon luonnonpuis- to. Pohjoispuolella tärkeitä suoalueita ovat Ohtosen suo, Lavasuo sekä Lusikkasuo ja eteläpuo- lella suojelussa olevien alueiden lisäksi Korppisuo sekä Mustasuo – Koivusuon jakso. Oijärvellä tärkeitä soidensuojelualueita ovat Iso Hirviaapa, Puuroaapa ja Iso Saarisuo sekä Veitsiaapa Isosy- dänmaan paliskunnan puolella. Mainittujen suojelualueiden lisäksi tärkeitä suolaitumia on poh- joispuolella Luujoen ympäristössä sekä Sipulimaalla ja eteläpuolella Jakosuojaksolla, Klaavun- suolla sekä Äijönkairassa. Soidensuojelualueilla on merkitystä tutkimusalueen poroelinkeinolle. Tämän tutkimuksen perusteella voidaan todeta, että soilla on suuri merkitys poroelinkeinossa. Suot muodostavat porojen pääasialliset ja ehdottomasti tärkeimmät kesälaidunalueet ja osittain myös vasomisalueet. Keväällä porot löytävät ensimmäiset tuoreet vihreät kasvit soilta, jossa lumi sulaa aikaisemmin kuin metsissä. Suot tarjoavat monipuolista ruokaa poroille aina keväästä al- kusyksyyn, ja sääolosuhteista riippuen myös myöhemmin syksyllä ja talvella. Räkkäaikana aavat suot tarjoavat poroille suojaa hyönteisiltä. Hyvän ja huonon suolaitumen määrittelyjen osalta aineisto on melko yhdenmukainen ja täten haastateltavien voidaan todeta jakavan suurin piirtein samanlaisen käsityksen siitä, minkälainen on hyvä ja huono suolaidun porolle. Porolle parhaimmat laidunsuot ovat reheviä ja vetisiä luon- nontilassa olevia soita. Karut ja kuivat suot eivät ole hyviä porolaidunsoita. Kosteat ja luonnonti- laiset suot ovat parhaita, koska niissä kasvaa rehevää ja monipuolista kasvillisuutta. Haastattelujen perusteella voidaan todeta, että soilla on huomattava taloudellinen merkitys po- roelinkeinolle. Suot tarjoavat poroille kevät- ja kesäravinnon, jonka turvin (pääasiallisesti) vasat kasvavat ja saavuttavat taloudelliselta kannalta katsottuna riittävän teuraspainon. Haastateltavien mukaan suot ovat kesäaikana välttämättömiä laidunalueina. Porojen pysytellessä soilla ne eivät liiku pelloilla ja asutuksen läheisyydessä ja poroja ei tarvitse tällöin ruokkia, tarhata tai muutoin paimentaa. Soilla harjoitettavien muiden maankäyttötapojen, joista turvetuotanto on tällä hetkellä suurimmassa roolissa, voimistuminen lisäisi poronhoitajien työmäärä ja paliskuntien kustannuk- sia. Soiden vähenemisen vaikutuksia poron käyttäytymiseen tai poron sopeutumiskykyä ei kui- tenkaan voida ennustaa. Turvesoiden jälkikäytöstä ei ole vielä kovin paljoa kokemusta tutkimusalueen paliskunnissa, Pu- dasjärven paliskunnassa ei vielä lainkaan. Poronhoitajien mielestä paras jälkikäyttötapa on vesi- tys tarkoittaen sekä kosteikon rakentamista, vesitilan palauttamista eli soistamista että lintujärven rakentamista. Muina sopivina vaihtoehtoina mainittiin naurismaiden tekeminen, luonnontilaan jättäminen sekä jonkin porolle sopivan kasvin viljeleminen. Ruokohelpiviljelystä ei ole poron- hoidolle haittaa eikä hyötyä, sillä porot eivät syö ruokohelpiä (tutkimusalueen paliskunnissa). Turvesoiden jälkikäyttöön suhtaudutaan varovaisen myönteisesti ja toiveikkaasti. Onnistuneena jälkikäyttöesimerkkinä mainittiin Orastinsuo ja negatiivisena esimerkkinä Varpasuo. Molemmat suot sijaitsevat Kiimingin paliskunnassa. Suurin osa haastateltavista suhtautuu tulevaisuuteen kohtalaisen positiivisesti. Muutama haas- tateltava näkee tulevaisuuden epävarmana ja vähintäänkin haasteellisena useista syistä johtuen (esimerkiksi kannattavuus ja nuorien poronhoitajien vähäisyys). Turvesoiden ja ojitettujen soi- den ennallistaminen antavat toivoa poroelinkeinon jatkumisen suhteen. Poronhoitajien ukkoon- tuminen mainittiin, Kollajan paliskuntaa lukuun ottamatta, yhtenä tulevaisuuden haasteena. Po- Metlan työraportteja 258 http://www.metla.fi/julkaisut/workingpapers/2013/mwp258.htm 210 roelinkeinon mahdollisuudet ja uhat ovat tutkimusalueen paliskunnissa pitkälti samoja, mutta eroavaisuuksiakin löytyy. Merkittävimpänä mahdollisuutena nähdään turvesoiden palautuminen porotalouskäyttöön. Merkittävimpiä uhkia ovat laidunalueiden menetykset, pedot sekä poronhoi- tajien ikääntyminen ja väheneminen. Lähteet Informantit Nimeke Paliskunta Ajankohta Sukupuoli Ikä Päätoiminen poronhoitaja Kollaja 2.2.2011 Mies 45–60 Sivutoiminen poronhoitaja Kollaja 8.2.2011 Mies 45–60 Päätoiminen poronhoitaja Kollaja 8.2.2011 Mies 25–44 Sivutoiminen poronhoitaja Kollaja 8.2.2011 Mies 61–74 Päätoiminen poronhoitaja Kiiminki 15.2.2011 Mies 45–60 Sivutoiminen poronhoitaja Kiiminki 15.2.2011 Mies 61–74 Päätoiminen poronhoitaja Kiiminki 17.2.2011 Mies 45–60 Päätoiminen poronhoitaja Kiiminki 17.2.2011 Nainen 25–44 Päätoiminen poronhoitaja Pudasjärvi 1.3.2011 Mies 45–60 Päätoiminen poronhoitaja Pudasjärvi 1.3.2011 Mies 45–60 Päätoiminen poronhoitaja Pudasjärvi 1.3.2011 Mies 25–44 Sivutoiminen poronhoitaja Oijärvi 8.3.2011 Mies 45–60 Sivutoiminen poronhoitaja Oijärvi 8.3.2011 Mies 45–60 Sivutoiminen poronhoitaja Kollaja 8.3.2011 Mies 45–60 Päätoiminen poronhoitaja Oijärvi 9.3.2011 Mies 45–60 Päätoiminen poronhoitaja Oijärvi 9.3.2011 Mies 25–44 Päätoiminen poronhoitaja Pudasjärvi 26&27.4.2011 Mies 25–44 Painamattomat lähteet Suulliset lähteet Heikkinen, H. 2010. Kiiminki-Kollajan paliskunnat. Gradutyöhön liittyvä palaveri 5.11. Sähköpostit Karhu, I. 2011. Tieto Oijärven paliskunnasta. 24.1. Siitari, J. 2011a. Tiedot Kollajan pinta-alasta ja osakkaiden määrästä 7.4. Siitari, J. 2011b. Tiedot Kiimingin, Pudasjärven ja Oijärven paliskuntien pinta-aloista ja osakkaiden mää- rästä. 8.4. Painetut lähteet Geologian tutkimuskeskus 1983. Kuivaniemellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Turvetutkimusraportti. Geologian tutkimuskeskus 1993. Kuivaniemen soiden ja turvevarojen käyttökelpoisuus. Turvetutkimusraportti. Geologian tutkimuskeskus 1997. Yli-Iin soiden ja turvevarojen käyttökelopoisuus. Osa 2. Turvetutkimusra- portti – Geological Survey of Finland, Report of Peat Investigation 305, 1997. Metlan työraportteja 258 http://www.metla.fi/julkaisut/workingpapers/2013/mwp258.htm 211 Geologian tutkimuskeskus 2001. Pudasjärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa XVII. Turvetutki- musraportti – Geological Survey of Finland, Report of Peat Investigation 332, 2001. Geologian tutkimuskeskus 2006. Ylikiimingissä tutkitut suot ja niiden turvevarat, osa 10. Turvetutkimusra- portti – Geological Survey of Finland, Report of Peat Investigation 366, 2006. Heikkinen, H. 2002. Sopeutumisen mallit. Poronhoidon adaptaatio jälkiteolliseen toimintaympäristöön Suomen läntisellä poronhoitoalueella 1980–2000. Suomalaisen kirjallisuuden seuran toimituksia 892. Helsinki, Hakapaino oy. Helle, T. 1990. Selvitys turvetuotannon ja porotalouden etujen yhteensovittamisesta. Oulun vesi- ja ympä- ristöpiiri. Hirvonen, R. 2007. Orastinsuo – turvesuosta vesilintualueeksi. Puistoväki 3/2007. Metsähallituksen luon- topalvelujen tiedotuslehti. Viitattu 26.4.2011 URI: http://www.metsa.fi/sivustot/metsa/SiteAttachments/ Puistovaki32007pdf.pdf Ingold, T. & Kurttila, T. 2001. Perceiving the Environment in Finnish Lapland. Teoksessa: Macnaghten P & Urry J (ed.) Bodies of nature. London, Sage publications: 183–196. Jaurakkajärvi, M. 2010. PoroInno esiselvityshanke. Loppuraportti. Pudasjärven kaupunki. Kumpula, J., Colpaert, A., Kumpula, T. & Nieminen, M. 1996. Poronhoitoalueen keski- ja eteläosan po- rolaidunten inventointi. Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos, Porotutkimusasema. Oulun yliopisto, maantieteen laitos. Kumpula, J., Colpaert, A. & Nieminen, M. 1999. Suomen poronhoitoalueen kesälaidunvarat. Kala- ja riis- taraportteja nro 152. Kaamanen, Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos. Kuula, A. 2006. Tutkimusetiikka. Aineistojen hankinta, käyttö ja säilytys. Tampere, Vastapaino. Metsähallitus 2011. Olvassuo luonnonsuojelualue. Luontoon.fi. Päivitetty 24.1.2011. Viitattu 12.4.2011. URI: http://www.luontoon.fi/olvassuo Nieminen, M. 2008a. Suot porolaitumina. Teoksessa: Korhonen R, Korpela L & Sarkkola S (toim.) Suomi – suomaa. Soiden ja turpeen tutkimus sekä kestävä käyttö. Suoseura ry, Maahenki Oy: 132–136. Nieminen, M. 2008b. Luonnonsuojelualueiden merkitys ja käyttö Suomen poronhoidossa. Kaamanen, Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos. Paliskuntain yhdistys 2002a. Paliskunnan organisaatio. Viitattu 16.11.2010. URI: http://www.paliskunnat. fi/default.aspx?page=Yhdistys Paliskuntain yhdistys 2002b. Poronhoito. Viitattu 20.12.2010. URI: http://www.paliskunnat.fi/default. aspx?page=Poronhoito Pennanen, J. 2000. Jos ei ole poropaimenia, kansa häviää. Kuolan poronhoitajien sosiokulttuurinen adap- taatio 20. vuosisadalla. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Toimituksia 779. Jyväskylä, Gummerus Kir- japaino Oy. Pohjois-Pohjanmaan liitto 2010. Pohjois-Pohjanmaan ja Länsi-Kainuun suo-ohjelma. Hankesuunnitelma 12.4.2010. Viitattu 17.12.2010. URI: http://ppohjanmaa.tjhosting.com/kokous/201039-5-128.PDF Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskus 2001. Siirtyminen vaiheittain turvetuotannosta suon uusiokäyttöön. Liittyy osahankkeena Euroopan Unionin rahoittamaan Re-use of peatland production areas -projektiin. Paliskuntain yhdistys 2011. Tilasto paliskuntien poromääristä ja taloudesta 2009/2010. Poromies 2/2011: 24–25. Simon Turvejaloste Oy 2008. Tainivaaranaavan turvetuotantoalueen ympäristövaikutusten arviointiohjel- ma. Rovaniemi, Lapin ympäristökeskus. Viitattu 10.5.2011. URI: http://www.ymparisto.fi/download. asp?contentid=87285&lan=fi Tuisku, T. 1999. Nenetsien ankarat elämisen ehdot tundralla ja kylässä. Poronhoidon sopeutumisstrategiat ja delokalisoitumisprosessi Nenetsiassa. Acta Universitatis Lapponiensis 23. Väitöskirja. Lapin yliopis- to, Yhteiskuntatieteiden tiedekunta. Rovaniemi, Lapin yliopisto. Tuomi, J. & Sarajärvi, A. 2009. Laadullinen tutkimus ja sisällönanalyysi. Kustannusosakeyhtiö Tammi. 5. uudistettu laitos. Jyväskylä, Gummerus Kirjapaino Oy. Valtion ympäristöhallinto 2010. Pohjois-Pohjanmaan ympäristöhistoria. Suot ja turvevarat. Viitattu 16.12.2010. URI: http://www.ymparisto.fi/default.asp?node=24937&lan=fi Virtuaalisuo 2007. Tuotantokenttien jälkikäyttö. Agora Game Lab, Agora Center & Jyväskylän yliopisto. Viitattu 29.4.2011. URI: http://agl.cc.jyu.fi/visu/index.php?id=566 Metlan työraportteja 258 http://www.metla.fi/julkaisut/workingpapers/2013/mwp258.htm 212 LIITE 1. Paliskuntien suoalueet Tutkimusaineisto kerättiin poronhoitoalueeseen kuuluvalta alueelta, joka on ympäristöltään hy- vin suovaltaista. Poronhoitoalue kattaa 114 000 km² eli 36 prosenttia Suomen koko pinta-alasta (Paliskuntain yhdistys 2002a). Suot muodostavat tästä pinta-alasta yli kolmanneksen (Nieminen 2008:132). Pohjois-Pohjanmaan suoluonto muodostaa 1 650 000 hehtaarin pinta-alallaan puo- let maakunnan alueesta ja on ainutlaatuinen alue maailmanlaajuisestikin. Soista on suojeltu tällä hetkellä 150 000 ha, metsäojitettu on yhteensä 1 000 000 ha ja turvetuotannossa on 15 000 ha (Pohjois-Pohjanmaan liitto 2010). Pohjois-Pohjanmaan eteläiset ja lounaiset poronhoitomaat ovat laakeita ja havupuuvoittoisia ja suot muodostavat yli 60 prosenttia kyseisestä maa-alasta (Palis- kuntain yhdistys 2002a). Pohjois-Pohjanmaalla on eniten soita pinta-alaan suhteutettuna nimen- omaan Oulua kiertävän vyöhykkeen eli Oulunkaaren sekä Siikalatvan alueilla, joissa sijaitsee 40 prosenttia maakunnan suoalasta (Valtion ympäristöhallinto 2010). Ylikiimingin kunnan itä- ja pohjoisosissa on laajoja suoalueita kun taas länsiosissa suot ovat pie- nempiä. Soita on käytetty jo pitkään; ravinteikkaita soita on raivattu pelloiksi, puuntuotantoa on lisätty vesitaloutta säätelemällä ja turvetuotantoalueita on perustettu. Tutkituista soista (250 suo- ta) 53 prosenttia oli luonnontilaisia soita ja 47 prosenttia oli ojitettu (Geologian tutkimuskeskus 2006:9). Yli-Ii on yksi entisen Oulun läänin ja Suomen soistuneimmista kunnista Kuivaniemen, Simon ja Ranuan rinnalla. Yli-Iin itäosa on soistuneinta aluetta ja pohjoisosassa on laajoja hiek- kakankaita. Tutkituista suoalueista (133 suota) 57 prosenttia oli ojitettuja. Suurimpia soita ovat Isterinsuo (Kollajan paliskunnassa) ja Isosuo (Kiimingin paliskunnassa) (Geologian tutkimuskes- kus 1997:7, 53). Pudasjärven kunnan alueella, joka ulottuu sekä Kollajan että Pudasjärven paliskuntien alueelle, geologian tutkimuskeskuksen tutkimat suot (Kipinän, Panuman, Viinikosken, Jongun ja Jaurak- kavaaran suunnalla) ovat yleisesti ottaen lähes kokonaan ojitettuja. Luonnontilaisten soiden to- detaan sijaitsevat Panuman (Kollajan paliskunnassa) ja Jaurakkajärven (Pintamon paliskunnas- sa) alueella (Geologian tutkimuskeskus 2001:29). Oijärven paliskunnan alueella on myös useita soidensuojelualueita. Kuivaniemen kunta on yksi Suomen soistuneimmista kunnista. 1990-luvun alussa kunnan suoalasta oli ojitettu hieman yli puolet. Alue kuuluu, rannikkoseutua lukuun otta- matta, Pohjanmaan aapasoiden vyöhykkeeseen (Geologian tutkimuskeskus 1993:7, 86). GTK:n vuonna 1983 ilmestyneessä turvetutkimusraportissa todetaan, että Kuivaniemen kunnan alueella olevat avoimet, saraiset suot ovat välttämättömiä porojen kesälaitumina. Tärkeinä kesälaitumina luetellaan Klaavunsuo, Hetesuo, Laukkulamminsuo sekä Kompsasuo (Geologian tutkimuskeskus 1983:167). RKTL:n tutkimusraportissa (Kumpula ym. 1999:1, 17, 34). Suomen poronhoitoalueen paliskun- nat on jaettu viiteen luokkaan eloporoa kohti olevan, laadultaan parhaan, kesäravinnon kokonais- biomassan perusteella. Tutkimusalueen paliskunnista Kiiminki ja Kollaja sijoittuvat parhaaseen runsausluokkaan ja Pudasjärvi sekä Oijärvi toiseksi parhaaseen. Tässä vertailussa parhaaksi ke- säravinnoksi laadultaan ja käyttöajaltaan on laskettu ruohomaiset kasvit, heinät ja kortteet. Pu- dasjärven paliskunnassa on vähiten prosentuaalisesti suoalasta laskettuna reheviä soita (20,9%). Eniten reheviä soita on Kiimingissä (34,8%), ja lähes yhtä paljon Oijärvellä (34,4%). Kesälaidun- varojen inventointi perustui maastokoealueaineistoon ja sitä täydentävään Landsat-5 TM kuvien tulkintaan. 213 Metlan työraportteja 258: 213–229 Soiden merkitys virkistyskäytölle – Haastattelututkimus Oulussa, Haukiputaalla, Muhoksella ja Pudasjärvellä Liisa Ojala1,2, Hannu I. Heikkinen2,3 ja Anne Tolvanen1,3 1Metsäntutkimuslaitos, Oulun yksikkö, Paavo Havaksen tie 3, PL 413, 90014 Oulun yliopisto 2Oulun yliopisto, Kulttuuriantropologia, PL 1000, 90014 Oulun yliopisto 3Oulun yliopisto, Thule-Instituutti, PL 7300, 90014 Oulun yliopisto Metlan työraportteja 258 Soiden ekosysteemipalvelut ja maankäytön suunnittelu – tuloksia soisimmasta Suomesta http://www.metla.fi/julkaisut/workingpapers/2013/mwp258.htm Metlan työraportteja 258 http://www.metla.fi/julkaisut/workingpapers/2013/mwp258.htm 214 Sisällys Tiivistelmä ..................................................................................................................215 1 Tutkimuksen lähtökohdat ja tavoitteet ................................................................216 2 Tutkimusaineisto ...................................................................................................216 3 Soiden virkistyskäyttö ..........................................................................................217 3.1 Suo ympärivuotisena virkistysympäristönä .................................................................. 217 3.2 Merkittävimmät tekijät soiden virkistyskäytön kannalta: rauhallisuus, luonnontilaisuus ja saavutettavuus ......................................................... 218 3.3 Soiden virkistyskäytön kehittäminen ........................................................................... 221 4 Soiden maankäyttö ja sen vaikutus virkistykseen ............................................221 4.1 Metsätalous ................................................................................................................... 222 4.2 Turvetuotanto ................................................................................................................ 222 4.3 Tuotantoalueiden jälkikäyttö ........................................................................................ 224 4.4 Soiden suojelu .............................................................................................................. 225 4.5 Suomatkailu .................................................................................................................. 226 5 Soiden kulttuurinen merkitys ..............................................................................227 6 Loppupäätelmät ....................................................................................................229 7 Informantit ja haastatteluajankohdat ..................................................................229 Metlan työraportteja 258 http://www.metla.fi/julkaisut/workingpapers/2013/mwp258.htm 215 Tiivistelmä Tämä tutkimusraportti käsittelee asukkaiden näkemyksiä soiden virkistyskäytöstä, soilla har- joitettavista maankäyttömuodoista sekä niiden vaikutuksista virkistyskäyttöön Pohjois-Pohjan- maalla. Tutkimus on osa Pohjois-Pohjanmaan liiton koordinoimaa Pohjois-Pohjanmaan ja Län- si-Kainuun suo-ohjelmahanketta. Tutkimusta varten haastateltiin 17:ää henkilöä, jotka asuivat haastatteluhetkellä Oulussa, Haukiputaalla, Muhoksella tai Pudasjärvellä. Kaikki haastattelut to- teutettiin yksilöhaastatteluina, ja niistä kaksi tehtiin puhelimitse. Haastateltavat edustivat eri työ- elämän aloja ja heidän joukossaan oli myös opiskelijoita sekä eläkeläisiä. Haastattelujen perusteella soita käytetään virkistykseen ympäri vuoden, ja eri tyyppiset suot so- veltuvat virkistyskäyttöön vaihtelevasti virkistysmuodosta ja vuodenajasta riippuen. Soilla har- joitettavia virkistyskäyttömuotoja ovat muun muassa retkeily, marjastaminen, sienestäminen, metsästäminen, lintujentarkkailu, hiihtäminen ja suunnistaminen. Virkistykseen hyvin soveltuvan suon ominaispiirteitä ovat rauhallisuus, luonnontilaisuus ja hyvä saavutettavuus. Haastateltavien mielestä Pohjois-Pohjanmaalta löytyy jokseenkin riittävästi virkistyskäyttöön soveltuvia suoalu- eita. Virkistyskäytön näkökulmasta tärkeimmät suoalueet sijaitsevat pääasiassa oman asuinpai- kan läheisyydessä, Oulun kaupungin reunamilla tai ympäryskunnissa, mutta toisaalta virkistyk- sen kannalta ihanteellisimmat laajat luonnontilaiset suoalueet sijaitsevat kaukana asutuksesta. Soilla harjoitettaviin maankäyttömuotoihin haastateltavat näkivät liittyvän sekä uhkia että mah- dollisuuksia. Suomaisemaa olennaisesti muuttavat maankäyttömuodot, kuten turvetuotanto ja metsätalous koettiin pääsääntöisesti luonnon monimuotoisuutta ja alueen virkistyskäyttömahdol- lisuuksia heikentäviksi tekijöiksi. Sen sijaan soiden virkistys- ja matkailukäyttö nähtiin kestävinä soidenkäyttömuotoina, jotka oikein harjoitettuina eivät vahingoita suoluontoa. Suoalueet ovat tutkimusaineiston perusteella tärkeitä luontovirkistysalueita, ja niiden soveltuvuus virkistyskäyttömuotojen tarpeisiin on tärkeää turvata soiden käyttöä suunniteltaessa. Haastatelta- vat toivoivat, että soiden tutkimuksesta ja soiden tilasta ja hyödyntämisestä käytävä yhteiskunnal- linen keskustelu lisäisi soiden kansainvälistä ja kansallista arvostusta. Metlan työraportteja 258 http://www.metla.fi/julkaisut/workingpapers/2013/mwp258.htm 216 1 Tutkimuksen lähtökohdat ja tavoitteet Tämä tutkimus kartoittaa soilla liikkujien näkemyksiä soiden käytöstä Pohjois-Pohjanmaalla. Tutkimus on osa Pohjois-Pohjanmaan ja Länsi-Kainuun suo-ohjelmahanketta, josta vastaa Poh- jois-Pohjanmaan liitto. Tuloksia hyödynnetään myös Liisa Ojalan kulttuuriantropologian Pro gra- du -tutkielmassa, joka valmistuu Oulun yliopistossa vuoden 2012 aikana. Haastattelututkimuksen ensimmäisenä tavoitteena oli selvittää Pohjois-Pohjanmaalla asuvien ihmisten tottumuksia ja kokemuksia suoalueiden virkistyskäytöstä kartoittamalla suoalueiden mahdollistamia virkistysmuotoja, merkittävimpiä tekijöitä soiden virkistyskäytön kannalta sekä näkemyksiä soiden virkistyskäytön kehittämisestä. Toisena tavoitteena oli selvittää, millaisia nä- kemyksiä suoluonnossa liikkujilla on soiden muun maankäytön, eli metsätalouden, turvetuotan- non, suojelun ja matkailun nykytilasta, millaisia kokemuksia heillä on näiden käyttömuotojen vaikutuksista omaan soilla liikkumiseensa sekä kartoittaa haastateltavien maankäyttöön liittyviä kehittämisajatuksia. 2 Tutkimusaineisto Tutkimusaineisto koostuu 24 teemahaastattelusta, jotka tehtiin maalis-heinäkuun 2011 aikana. Kaksi haastatteluista tehtiin puhelimitse. Haastateltavia oli yhteensä 17, joista seitsemää haasta- teltiin kaksi kertaa. Näissä ensimmäiset haastattelut ja niissä käsitellyt teemat keskittyivät pää- sääntöisesti ensimmäisen tutkimustavoitteen eli suoalueiden virkistyskäyttöön liittyvien tottu- musten ja kokemusten selvittämiseen. Täydentävät lisähaastattelut toisen tavoitteen eli soiden käytön nykytilaa ja tulevaisuutta koskevien näkemysten osalta olivat siten tarpeellisia. Haastatte- lukysymykset ja niiden järjestys vaihtelivat hieman eri haastattelujen välillä, mutta kaikille haas- tateltaville esitettiin kysymyksiä jokaisesta haastatteluteemasta. Kaikki haastattelut tehtiin yksilö- haastatteluna ja ne kestivät noin puolesta tunnista puoleentoista tuntiin. Haastatteluissa käsiteltiin muun muassa seuraavia teemoja ja aihepiirejä: • kokemukset soilla liikkumisesta ja siellä toimimisesta • suoympäristön soveltuvuus haastateltavan omiin tarpeisiin (lähinnä virkistyskäyttö) • omiin tarpeisiin soveltuvien suoalueiden saavutettavuus • eri vuodenaikojen vaikutus soilla liikkumiseen • soiden muiden käyttäjien vaikutukset omaan toimintaan • soilla vallitseva tunnelma, visuaalinen maisema sekä äänimaisema • luonnonrauhan kokeminen suoalueilla • soiden merkitys muulle luonnolle ja ihmisille • suoluonnosta ja sen muutoksesta tehdyt havainnot • kokemukset ja näkemykset soilla harjoitettavista maankäyttötavoista (metsätalous, turvetuo- tanto, suomatkailu jne.) Koska virkistyskäyttö oli tutkimuksen keskeinen teema, haastateltavaksi valittiin henkilöitä, jotka liikkuivat suoluonnossa suhteellisen säännöllisesti. Haastateltaviin otettiin aluksi yhteyttä muun muassa harrasteyhdistysten ja työnantajien sähköpostilistojen kautta. Noin puolet informanteista tavoitettiin ensimmäisten haastateltavien tekemien lisähaastatteluehdotusten perusteella. Tätä ai- neistonkoontitapaa kutsutaan lumipallomenetelmäksi . Metlan työraportteja 258 http://www.metla.fi/julkaisut/workingpapers/2013/mwp258.htm 217 Kaikki haastateltavat asuivat haastattelujen aikaan Pohjois-Pohjanmaalla, jonka kunnista edustet- tuina olivat Oulu, Haukipudas, Muhos ja Pudasjärvi. Haastateltavat olivat iältään 26–74-vuotiai- ta. Heistä naisia oli 7 ja miehiä 10. Vahvimmin edustettuna oli 60–65-vuotiaiden ikäluokka (n=7). Lähdeluettelossa haastateltavat on jaoteltu vuosikymmenittäin kuuteen ikäluokkaan. Haastateltavista 16 kertoi ulkoilevansa virkistäytymismielessä suoalueilla. Eri virkistäytymis- muodot olivat edustettuina monipuolisesti ja kokemuksia löytyi muun muassa marjastamisesta, sienestämisestä, retkeilystä /patikoimisesta, hiihdosta, suunnistamisesta, lintujen ja luonnon tark- kailusta, valokuvauksesta sekä metsästämisestä. Haastateltavat edustivat eri työelämän aloja, ja heidän joukossaan oli myös opiskelijoita (n=3) sekä eläkeläisiä (n=5). 3 Soiden virkistyskäyttö Tässä luvussa käsitellään ensimmäisen tutkimustavoitteen mukaisesti suoalueiden mahdollista- mia virkistysmuotoja, merkittävimpiä tekijöitä soiden virkistyskäytön kannalta sekä näkemyksiä soiden virkistyskäytön kehittämisestä. 3.1 Suo ympärivuotisena virkistysympäristönä …Pohjois-Pohjanmaalla ku täällä on paljon niitä aapasoita, niin (soilla) on tilaa hengittää ja maisemassa on avaruutta. On tilaa katsoa etäälle ja on tilaa ympärillä. Se ei mitenkään ahdista ja siinä on rauhallinen tunnelma, semmonen meluton ympäristö. Sit siellä on tieten- ki riistaa ja marjoja ja hyvä tuoksu, monesti on pitkoksiakin rakennettu (...), ei tarvi pelätä sitä suota, se on helppo kulkunen... (Nainen 51–60 v.) ...kyllä siellä suolla eri vuodenaikaan eri syystä, mutta aina sinne voi mennä (...) ku linnut alkaa hiljentyä, ni siinä vaiheessa alkaa lakat kypsyä… (Mies 21–30 v.) ... se riippuu, mikä mulla on siellä suolla se tehtävä, esimerkiksi jos mää meen hillaan, ni minä meen semmoselle rämeelle, kuivahkolle rämeelle, jossa on jonkun verran puukasvilli- suutta ja se ei oo tota ihan märkä, mutta jos hyvä hillavuosi tullee, niin sillon kelepaa kaik- ki, sillon oon aavasuolla, siellä on vähempi hyttysiä, mutta sitte jos minä liikun metsässä ilman marjastusta, ni sillon meen semmosia kuivempia, jos soita tullee vastaan, ni jotka on helpompia, vaikka joutus vähän kiertäänki. (Mies 71–80 v.) Haastatteluaineiston perusteella suoalueet soveltuvat virkistyskäyttöön kaikkina vuodenaikoina (kuva 1). Päiväretkeilijät ja patikoijat kertoivat kulkevansa mieluiten kuivemmilla soilla kuten aapa- ja rämesoilla tai soilla, joille on rakennettu pitkospuita. Lintuharrastajat ja monet marjas- tajat mainitsivat, että suolle hakeuduttaessa alueelta löytyvä luonto ja lajisto merkitsevät heille enemmän kuin maaston helppokulkuisuus. Lintuharrastajat mainitsivat erityisesti märimmät suot tärkeiksi lintualueiksi, koska niillä pesii monia alueille tyypillisiä lintulajeja. Marjastajat puo- lestaan suosivat marjaisia ja usein myös puustoisempia alueita kuten rämeitä. Maisemallisesti miellyttäviksi haastateltavat mainitsivat erityisesti laajat ja yhtenäiset avosuoalueet, joilta löytyy myös metsäsaarekkeita ja suolampia. Hiihtämiseen soveltuvat haastateltavien mielestä parhaiten ojittamattomat, vähäpuustoiset ja laajat suot. Vaikka suoluonto mahdollistaa monen virkistysmuodon harjoittamisen, on suolle hakeutumisen pääsyy usein halu saada luontokokemuksia. Monet haastateltavat kertoivat menevänsä luontoon Metlan työraportteja 258 http://www.metla.fi/julkaisut/workingpapers/2013/mwp258.htm 218 luonnon itsensä vuoksi eivätkä pelkästään toimittamaan tiettyä tehtävää. Suolla toimitettavat as- kareet, kuten marjastus ja metsästys, voivat olla ajanviettotapa tai ne voivat antaa käytännön mo- tiivin, jolla suolle menemistä voidaan perustella itselle ja muille. Esimerkiksi suurin osa haasta- telluista marjastajista ei pitänyt suolta saatavaa marjasaalista tärkeimpänä, vaan suolla vietetty päivä ja saadut kokemukset merkitsivät heille enemmän kuin täyttynyt marja-astia. ... se tekeminenhän on aina semmonen tekosyy, että lähtee rengastaan muuttohaukan poi- kasia, (…) nykyäänhän tietenki kaikkeen vaikuttaa tosi paljon se, että on pieniä lapsia, niin ne on aika harvassa ne tilaisuudet (päästä luontoon) (…), täytyy olla aina joku tekosyy, että voi lähtä (Mies 31–40 v.) 3.2 Merkittävimmät tekijät soiden virkistyskäytön kannalta: rauhallisuus, luonnontilaisuus ja saavutettavuus ... se on tietenkin kokonaisuus, että ku lähtee vaikka likkeelle hajusta, siellä on kesällä aivan ihania hajuja ja tämä äänettömyys ja avaruus, ja sitteku on kesä kuuma, niin siellä on miel- lyttävä olla, ku leppeä tuuli käy, ja sitte voi turvemättäälle istua, pehmeälle turvemättäälle istahtaa ja olla kaikessa rauhassa, ja olla selällään ja katsoa taivaalla liitäviä pilviä (…), se on semmonen voimaantumisen paikka. (Mies 51–60 v.) Soiden virkistysarvon kannalta tärkeät tekijät ja niiden arvojärjestys määrittyvät jokaisen kohdal- la yksilöllisesti. Niihin vaikuttavat esimerkiksi henkilön omat mieltymykset, tottumukset, aiem- mat kokemukset sekä odotukset. Haastateltavien virkistäytymiskokemuksia ja luontoon hakeu- tumisen motiiveja tarkastelemalla on mahdollista hahmottaa yleisimpiä soiden virkistyskäytön kannalta merkittäviä tekijöitä. Tutkimusaineiston perusteella virkistyskäyttöön hyvin soveltuvan suoalueen ominaisuuksia ovat erityisesti ympäristön rauhallisuus, luonnontilaisuus sekä hyvä saavutettavuus. Syksy Talvi KevätKesä – hiihtäminen – talviretkeily – lumikenkäily – lintujen muutto ja soidin – talvikarpalot – kasvien kukinta – marjastaminen (karpalo) – metsästäminen – lintujen muutto – retkeily – ruska – marjastaminen (hilla) – räkkä – suunnistaminen Kuva 1. Soiden virkistyskäytön vuodenkierto. Metlan työraportteja 258 http://www.metla.fi/julkaisut/workingpapers/2013/mwp258.htm 219 … ku menee luontoon tämmöseen rauhalliseen paikkaan, ni siellä huomaa sen, että mitenkä pieni osanen ihminen on tätä suurta kokonaisuutta (...) Sillon ajattelee, että ei nämä mun ongelmat voi nyt olla ihan ylipääsemättömiä... (Nainen 61–70 v.) ... suomaisemat on niin erämaisia (…), ei se sovi kuvaan, et siellä on joku muu... (Nainen 21–30 v.) Luontovirkistäytymisessä luonnon läheisyyden ja luonnon kanssa koettavan yhteyden merki- tys on suuri. Haastateltavat kertoivat muun muassa, että ympäröivä luonto saa heidät ymmärtä- mään oman olemassaolonsa suhteessa luonnon kokonaisuuteen, ja luonnossa arkipäiväiset huolet unohtuvat. Luonnossa liikkuminen antaa hyvän mielen, ja moni haastateltavista koki sen omal- le terveydelleen hyödylliseksi tai jopa välttämättömäksi. Haastateltavien mukaan luonto tarjoaa vastapainoa kiireiselle arjelle ja se voi olla myös pakopaikka, joka mahdollistaa väliaikaisen eris- täytymisen muista ihmisistä ja arjen ympyröistä. Luonnon rauhan ja hiljaisuuden kokemisella on tärkeä merkitys luontovirkistäytymisessä. Kaik- ki haastateltavat olivat sitä mieltä, että soilla voi kokea luonnonrauhaa. Monen mielestä Suomen luonnon elementeistä juuri suot soveltuvat parhaiten luonnon rauhan kokemiseen sekä yksinäi- syydestä nauttimiseen, sillä suot ovat syrjäisiä alueita, joilla ei yleensä liiku paljon ihmisiä. Haastateltavien mielestä suon äänimaisema on erityinen ja kokemuksena vaikuttava. Suo on var- sin äänetön ympäristö, josta puuttuu niin sanottu taustahäly. Meren rannalla ääniä sävyttää taustal- la aaltojen kohina ja metsässä puiden havina, mutta suolla jopa maiseman avaruuden voi kuulla, tai aistia taustaäänten vähäisyydestä. Haastateltavien mukaan suolla vähäisetkin äänet korostuvat, ja yksittäisen kurjen huudon kuuleminen voi olla mieleenpainuva elämys. Luonnon rauhan ja hiljaisuuden kokemisen kannalta olennaista ei ole niinkään ympäristön äänet- tömyys, vaan kuuluvien äänien lähde ja lähteeseen yhdistetyt kulttuuriset merkitykset ja arvot. Luonnossa koettavalla hiljaisuudella haastateltavat tarkoittivat yleensä ihmisen aiheuttamien ää- nien puutetta, eivät niinkään täydellistä äänettömyyttä. Esimerkiksi lintujen kovaäänistä soidinta ei koettu häiritseväksi, mutta ihmisten nauru ja huuto tai liikenteen tasainen humina mainittiin tekijöiksi, jotka voivat pilata mahdollisuuden luonnon rauhasta nauttimiseen. Virkistysalueeseen kohdistetuilla ennakko-oletuksilla on merkitystä virkistyskokemuksen onnis- tumisen ja luonnon rauhan kokemisen kannalta. Haastateltavat mainitsivat muun muassa, että mi- käli jo ennalta asennoituu kohtaamaan maastossa esimerkiksi muita ulkoilijoita tai osin ojitettua maisemaa, eivät vastaantulevat ihmiset tai muutettu ympäristö välttämättä häiritse. Kaupungin läheisyydessä sijaitseville virkistysalueille hakeuduttaessa ei myöskään voi olettaa, etteivät lii- kenteen äänet kantautuisi sinne. Täydellistä luonnon rauhaa, yksinäisyyttä ja ympäristön koske- mattomuutta arvostavat kertoivatkin hakeutuvansa usein syrjäisemmille ja vähemmän suosituille alueille. Haastateltavien mielestä luonnon rauhasta nauttiminen onnistuu parhaiten luonnontilaisissa ym- päristöissä. Monelle virkistysalueen luonnontilaisuus oli myös merkittävin edellytys onnistuneel- le virkistyskokemukselle. Pelkkä ihmisäänien puuttuminen ei välttämättä takaa mahdollisuutta luonnon rauhasta nauttimiseen, vaan luonnon rauha oli monen mielestä myös visuaalisen maise- man ominaisuus. Ihmisen muokkaama ja muuttama maisema koettiin usein suon tunnelman pi- laavaksi tekijäksi, vaikka ympäristön äänimaisema olisikin luonnonmukainen. Metlan työraportteja 258 http://www.metla.fi/julkaisut/workingpapers/2013/mwp258.htm 220 ... kyllähän siellä (ei luonnontilaisella suolla) semmonen hiljasuus on, mutta tietysti se jonku verran voi sitte häiritä, että ei se semmonen sielunmaisema oo ojitettu suo, kuin tämmönen ihan luonnon tilassa oleva. (Nainen 61–70 v.) …ehkä siinä on se oma jännitys sitte, jos mennään oikein märälle suolle, se pikkusen kieh- too sen takiiki, ku siinä on pikkusen semmosta haastetta ja jännitystä… (Nainen 61–70 v.) ... kyllä suo on ihan sievä (...), se on tuommonen erikoisen olonen (Mies 61–70 v.) Haastateltavat kertoivat, että soilla vallitsee oma erityinen hajuista, äänistä ja maiseman avaruu- desta rakentuva tunnelma, joka erottaa suot muista Suomen luonnon elementeistä, kuten metsistä. Suoluonnon karu mutta esteettisesti miellyttävä maisema kiehtoo ihmisiä, ja monet haastatelta- vat puhuivat suon erityisestä kauneudesta. Suoympäristön visuaaliset elementit, kuten maiseman avaruus ja tasaisuus mahdollistavat laajojenkin alueiden samanaikaisen havainnoimisen. Haasta- teltavat mainitsivat muun muassa, että esteettisten elämysten lisäksi suolla aika tuntuu pysähty- vän, ja maiseman liikkumattomuus ja avaruus selkiyttävät ajatuksia. Luonnontilaisessa suomaastossa liikkuminen voi olla raskasta, mutta se mahdollistaa myös omien rajojen kokeilemisen. Haastateltavien mielestä soiden vaikeakulkuisuus tuo vaihtelua luontovir- kistäytyjän kokemuksiin, ja osa kertoi hakeutuvansa soille kokeakseen siellä haasteita ja elämyk- siä. Itsensä voittaminen haastavassa ympäristössä voi olla kokijalleen suuri elämys. Myös tietyn askareen parissa toimiminen ja kokemus omasta ahkeruudesta synnyttävät mielekkäitä onnistu- misen kokemuksia ja itsetyytyväisyyden tunteita. Luonnontilaisesta suosta puhuessaan haastateltavat tarkoittivat yleisimmin suota, jonka luonnol- lista vesitaloutta ei ole muutettu, ja jolla suolle tyypilliset kasvi- ja eläinlajit viihtyvät. Suoym- päristön luonnontilaisuus ei välttämättä edellytä täydellistä ihmistoiminnasta aiheutuvien jälkien puuttumista. Useimpien haastateltavien mielestä esimerkiksi pitkospuut, lintutornit ja nuotiopai- kat olivat hyväksyttäviä rakenteita. Osa kuitenkin kertoi liikkuvansa mieluiten soilla, missä ei ole nähtävissä minkäänlaisia jälkiä ihmisen toiminnasta. Haastateltavien mielestä Pohjois-Pohjanmaalta löytyy jokseenkin riittävästi virkistyskäyttöön so- veltuvia suoalueita. Virkistyskäytön näkökulmasta tärkeimmät suoalueet sijaitsevat pääasiassa oman asuinpaikan läheisyydestä, Oulun kaupungin reunamilla tai ympäryskunnissa. Muun muas- sa Pilpasuon alue mainittiin useassa haastattelussa etenkin oululaisille tärkeänä luontovirkistys- kohteena, joka on säilynyt lähes luonnontilaisena. Pilpasuon lisäksi tärkeitä virkistyssoita olivat muun muassa Hirvisuo, Olvassuo, Lääväsuo ja Revonneva. Lisäksi haastateltavat mainitsivat mo- nia esimerkiksi Yli-Iin, Muhoksen ja Pudasjärven alueella sijaitsevia soita, joiden nimiä he eivät muistaneet. Monen haastateltavan mielestä asutuskeskusten lähimmät suot olisi syytä varata vir- kistyskäyttöön, jotta suomaisemaan pääsisivät myös ne ihmiset, jotka eivät omista autoa. Ihanteelliset virkistyssuot sijaitsevat kuitenkin usein kaukana asutuksesta eivätkä ne ole esimer- kiksi polkupyörällä saavutettavissa. Jotkut haastateltavat kertoivatkin hakeutuvansa myös kau- empana omalta asuinseudulta sijaitseville soille. Esimerkiksi marjastajat kertoivat matkaavansa usein pitkienkin matkojen päähän päästäkseen tietyille marjapaikoille. Lintuharrastajat kertoivat hakeutuvansa kauemmille soille pääasiassa siksi, että kauempana asutusalueista sijaitsevilla lintu- alueilla lajisto on runsaampi kuin oman asuinalueen lähisoilla. Jotkut mainitsivat myös, että asu- tuskeskuksista kaukana sijaitsevat alueet ovat suuremmalla todennäköisyydellä säilyneet luon- nontilaisina ja että niillä liikkuu vähemmän muita ihmisiä. Metlan työraportteja 258 http://www.metla.fi/julkaisut/workingpapers/2013/mwp258.htm 221 3.3 Soiden virkistyskäytön kehittäminen … että jokaisella olisi se oma suo, missä käydä (Nainen 51–60 v.) …ihmisille pitäisi saada kokemuksia, myönteisiä kokemuksia, niin ne menis rauhottumaan sinne (suolle) (...) mutta monilla on ennakkoluuloja: ne pelkää, että siellä joutuu tarpomaan ja kastumaan ja sääskiä…ihmiset on ennakkoluulojensa vankeja. Sehän se on ongelma. (Mies 51–60 v.) Soiden virkistyskäyttöä tulisi haastateltavien mielestä kehittää tulevaisuudessa, jotta myös niiden ihmisten, joille suot eivät ole ennestään tuttu ympäristö olisi helpompi hakeutua suoluontoon. Luontovirkistäytyminen ja sen kasvattamat henkiset voimavarat nähtiin tärkeäksi tekijäksi tasa- painottamaan nykyihmisen kiireistä elämäntyyliä. Haastateltavat korostivat erityisesti asutuskes- kusten ja lähialueiden luontovirkistysmahdollisuuksien tärkeyttä ihmisten hyvinvoinnille. Vaikka luonnossa tapahtuvan virkistäytymisen edut tunnustettiin haastateltavien keskuudessa yleisesti, moni lisäsi kuitenkin, etteivät kaikki ihmiset koe samanlaista tarvetta päästä luontoon. Eri ikäluokat suosivat erilaisia virkistäytymismuotoja, ja esimerkiksi kaupunkilaisten luontovir- kistäytymistarpeet voivat poiketa maaseudulla asuvien tarpeista. Haastateltavien mielestä ihmis- ten, ja etenkin kaupungeissa asuvien omaehtoinen luontoon hakeutuminen on vähentynyt, vaikka luontovirkistäytymisen tarve on edelleen olemassa. Haastateltavien mukaan soiden virkistyskäytön kehittäminen vaatisi myös ihmisten luonnon- tuntemuksen lisäämistä, sillä tietämättömyys voi kasvattaa luontoa kohtaan koettavaa pelkoa ja vääriä mielikuvia. Näin ollen erilaisille opastetuille luontoretkille ja luonnontuntemusta lisäävil- le kansalaisprojekteille olisi tilausta. Myös virkistysalueiden karttoja sekä muita oppaita (kuten marjastus-, sienestys- ja retkeilyoppaita) tulisi heidän mielestään olla jokaisen saatavilla. Uusia ja hoidettuja ulkoilureittejä toivottiin lisää. Haastateltavien mielestä merkityt reitit, lin- tutornit ja huolletut tulentekopaikat puuhuoltoineen voisivat vähentää myös alueilla tapahtuvaa väärinkäyttöä, kuten mönkijöillä ajamista, luvattomia tulipaikkoja ja polttopuiden kaatamista. Myös täysin rakentamattomia ja luonnontilaisia virkistyskäyttöön varattuja alueita toivottiin eri- tyisesti asutusten läheisyyteen. Vaikka täydellistä yksinäisyyttä, luonnon rauhaa ja hiljaisuutta tavoittelevat olivat usein valmiita hakeutumaan hieman syrjäisemmille alueille, toivoivat hekin mahdollisuutta löytää suhteellisen helposti omaa virkistystarvetta palvelevia alueita. 4 Soiden maankäyttö ja sen vaikutus virkistykseen Tässä luvussa tarkastellaan tutkimuksen toisen tavoitteen mukaisesti, millaisia näkemyksiä suo- luonnossa liikkujilla on soiden muun maankäytön, eli metsätalouden, turvetuotannon, suojelun ja matkailun nykytilasta, millaisia kokemuksia heillä on näiden käyttömuotojen vaikutuksista omaan soilla liikkumiseen sekä kartoittaa haastateltavien maankäyttöön liittyviä kehittämisaja- tuksia. Metlan työraportteja 258 http://www.metla.fi/julkaisut/workingpapers/2013/mwp258.htm 222 4.1 Metsätalous … sitä käkkäräpuuta jota kukaan ei osta, se on kansantaloudellista haaskausta, (…) maa- omistajakin saa paremman kantohinnan hillakilolle kun raiskiopuulle… (Mies 51–60 v.) Moni haastateltavista oli sitä mieltä, että suometsistä saatava puutavara on heikkolaatuista, ja siksi se soveltuu hyödynnettäväksi ainoastaan paperiteollisuudessa, mutta ei esimerkiksi raken- nuspuuna. Jotkut haastateltavista puhuivat suometsistä kitukasvuisina, tuottamattomina ja hitaas- ti puuta kasvavina. Haastateltavat eivät pääsääntöisesti määritelleet tarkemmin mitä suotyyppiä he puheessaan tarkoittivat. Haastateltavat epäilivät soiden soveltuvuutta metsän kasvualustaksi muun muassa soiden heikon ravinnetalouden vuoksi. Haastateltavien mielestä Suomessa met- sätalouden käyttöön löytyy riittävästi siihen luonnostaan soveltuvia alueita, joten soita ei tulisi enää muokata metsän kasvatusta varten. Sen sijaan huolellisella kivennäismaalla kasvavien met- sien hyödyntämisellä suometsistä voitaisiin luopua jopa kokonaan. Muun muassa hakkuujätteet ja hoitamattomien metsien puuaines voitaisiin haastateltavien mielestä hyödyntää entistä tehok- kaammin esimerkiksi energiakäytössä, jopa vaihtoehtona turpeelle. Jotkut haastateltavista eivät myöskään nähneet suolla kasvavalla puulla riittävästi kysyntää, jotta sen kasvatukseen kannattaisi tulevaisuudessa panostaa. Haastateltavien mielestä ne suoalueet, joilla metsä kasvaa nykyisin hyvin voidaan jatkossakin hyödyntää metsätalouden tarpeisiin. Näissä tapauksissa esimerkiksi ennallistamistoimia ei näh- ty kannattavina, sillä kustannukset voivat olla korkeat, ja suo on todennäköisesti jo menettä- nyt suurimman osan alkuperäisistä luontoarvoistaan. Pääsääntöisesti soiden metsätaloudellista hyödyntämistä tulisi haastateltavien mielestä harkita tarkkaan ja selvittää myös, olisiko esimer- kiksi päätehakkuun jälkeinen ennallistaminen tai ennallistumaan jättäminen kokonaishyötyjen (luontoarvot, kustannukset jne.) kannalta paras vaihtoehto. Sen sijaan alueet, joilla metsänkasva- tus ei ole onnistunut voitaisiin haastateltavien mielestä ennallistaa vesitaloudeltaan alkuperäisen ekosysteemin kaltaiseksi. Huonosti metsää kasvavat, ja luontoarvonsa menettäneet suot voisivat olla myös potentiaalisia turvetuotannossa hyödynnettäviä alueita. Haastateltavien mukaan muut soiden mahdollistamat käyttömuodot ja niistä saatavat hyödyt jäävät helposti metsätalouden var- joon, sillä Suomessa metsätaloutta arvostetaan ja tuetaan vahvasti. Virkistyskäytön kannalta metsäojitukset mainittiin useassa yhteydessä soilla liikkumista hanka- loittavaksi tekijäksi. Myös maahan jätetyt hakkuutähteet tekevät monen haastateltavan mielestä maastossa etenemisen erittäin vaivalloiseksi. Metsätaloustoimet eivät hankaloita ainoastaan liik- kumista, vaan niiden mainittiin myös pilaavan soiden tunnelmaa. Haastateltavien mielestä tunnel- man pilaamisen lisäksi metsittäminen ja sitä edeltävä kuivattaminen hävittävät vähitellen alueelta myös suon tyypillisiä lajeja, kuten suolintuja ja -marjoja. 4.2 Turvetuotanto … sillon minä näin punasta, mää aattelin, että ei voi olla totta, että tuolla lailla raiskataan Suomen soita, se (turvetuotanto) on raakaa hommaa (Mies 71–74 v.) ... (turvetuotannon) jälethän on aivan kamalia, mutta sitte taas toisaalta, jos sitä tarvitaan, niin kyllä kai se perusteltua on (…) Jos niitä pystytään hyödyntämään, niin sillon hyödynne- tään, mutta että täytyy löytyä kuitenkin kohtuullisissa määrin sitä luonnonmukastakin tilaa. (Nainen 61–70 v.) Metlan työraportteja 258 http://www.metla.fi/julkaisut/workingpapers/2013/mwp258.htm 223 Haastatteluissa käsitellyistä teemoista turvetuotantoon liittyi eniten eriäviä näkökantoja. Erityi- sesti energiaturpeen nosto suoalueilla jakoi haastateltavien mielipiteitä puolesta ja vastaan. Haas- tateltujen henkilöiden joukossa oli sekä turvetuotannossa että luonnonsuojelu- tai ympäristöalalla työskenteleviä tai työskennelleitä henkilöitä. Haastateltavien joukossa oli myös luonnonsuojelu- toimintaan aktiivisesti osallistuvia henkilöitä. Haastateltavat, jotka vastustivat turvetuotantoa, kokivat turpeen noston olevan merkittävä uhka Suomen suoluonnon monimuotoisuudelle ja sen säilymiselle. Suoalueella harjoitettavan turve- tuotannon nähtiin pilaavan soiden ekosysteemit, luontoarvot sekä lisäksi pirstaloivan yhtenäisiä suoalueita. Soiden tilan heikkeneminen turvetuotannon seurauksena koettiin uhaksi myös ihmis- ten hyvinvoinnille. Turvetuotannosta voitaisiin luopua tulevaisuudessa asteittain ja alkaa panos- taa turpeen noston sijaan muun muassa tuotantoalueiden jälkikäyttöön ja sen suunnitteluun. Osa haastateltavista oli sitä mieltä, että turpeen poltto ei ole Suomen energiataloudelle välttämätöntä, ja että tarvittava energia olisi mahdollista tuottaa esimerkiksi kotimaista tai ulkomaista puuta te- hokkaammin hyödyntämällä. Suomen soiden turvevaroja tulisi eräiden haastateltavien mielestä myös säästellä eräänlaisena tulevaisuuden turvana kansallisten tai globaalien kriisien varalle. … ei joka asiassa voi sanoa että ei (…): ei ydinvoimaa, ei turvetta, ei mittään, mutta pakko meillä on energiaa tehä kuitenki niin kauan ku nämä isot teollisuuet pyörii, mihin tämä poh- jautuu tämä hyvinvointi, ni se (energia) täytyy saaha jostain (Mies 61–70 v.) Turvetuotantoa puoltavissa kannanotoissa toisaalta korostui turpeen asema Suomen tärkeänä luon- nonvarana ja energian lähteenä. Turvetuotanto tuo Suomelle omavaraisuutta ja riippumattomuutta ulkomaisista luonnonvaroista. Osa haastateltavista oli sitä mieltä, että turvetuotannon historian al- kuvaiheissa tapahtuneista virheistä oppimalla ja huolellisella tuotannon sekä jälkikäytön suunnit- telulla on mahdollista turvata turvetuotannon kestävyys. Suomen suuri suopinta-alan mahdollistaa alueiden riittävyyden monipuolisiin käyttötarkoituksiin, ja maankäytön perusteellisen suunnittelun seurauksena turvetuotannon ei uskottu uhkaavan muiden hyödyntämistapojen, kuten virkistyskäy- tön edellytyksiä. Haastateltavien mielestä turvetta olisi mahdollista hyödyntää nykyistä paremmin myös muussa kuin energiantuotannossa. Haastateltavien mukaan energiaturpeen hyödyntäminen nykyisellään on osin luonnonvaran tuhlausta, mutta turpeen tutkimukseen ja tuotekehittelyyn pa- nostamalla soiden turvevaroista voitaisiin saada suurempi hyöty muilla jalostusarvoltaan parem- milla hyödyntämistavoilla, kuten lääke-, kosmetiikka- ja tekstiiliteollisuuden raaka-aineena. Osa energiaturpeen nostoa vastustavistakin näki turpeen pienimuotoisen hyödyntämisen kuiten- kin myönteisenä vaihtoehtona. Esimerkiksi hoitoturpeeksi nostettavan turpeen hyödyntämiseen ei haastateltavien mielestä juuri liittynyt ympäristöuhkia, sillä käyttömuodon harjoittamiseen riit- tää huomattavasti pienempi suopinta-ala kuin energiaturpeen nostoon. Muita uusia turpeen hyö- dyntämisen mahdollisuuksia voisivat haastateltavien mielestä olla erilaisten biopolttoaineiden ja öljyjen valmistaminen liikenteen tarpeisiin sekä turpeen käyttö rakennusmateriaalina. Turpeen tutkimusta ja jalostamista toivottiin edistettävän, jotta turpeen ja siihen liittyvän tuotekehittelyn mahdollisuudet tunnistettaisiin nykyistä paremmin. Haastateltavien mielestä soiden käyttöä koskevassa julkisessa keskustelussa on tapahtunut muu- tos muutaman viime vuoden aikana. Muun muassa mediassa käytävä keskustelu on pääsääntöi- sesti turvealan vastaista tai sitä voimakkaasti syyllistävää. Haastateltavat arvelivat tämän johtuvan turvetuotannon ympäristöluvanvaraisuudesta ja siitä, että tiukasti valvottuna toimialana turveala on helppo kohde julkisille syytöksille ja vastustukselle. Haastateltavat näkivät myös turvetuotan- non alkuvuosina puutteellisista ja virheellisistä toimintatavoista aiheutuneet ympäristövahingot Metlan työraportteja 258 http://www.metla.fi/julkaisut/workingpapers/2013/mwp258.htm 224 osasyynä turvealan leimautumiselle ja maineen menetykselle. Toisaalta myös muista maankäyt- tömuodoista, kuten metsäojituksesta aiheutuneita ympäristövahinkoja on haastateltavien mieles- tä toisinaan selitetty virheellisesti turvetuotannosta johtuviksi. Vastakkainen näkökulma julkisen keskustelun luonteeseen perustui puolestaan siihen, että Suomessa on herätty arvostamaan suo- luontoa ja sen säilymisestä on alettu kantaa huolta. Joidenkin haastateltavien mukaan ihmiset ovat havainneet lähisoidensa lajiston köyhtymisen ja suoalueiden vähenemisen. Myös vesistöjen huo- nontunut tila ja rehevöityminen ovat saaneet monet vastustamaan turvetuotantoa. … kuinka huolissaan ihmiset on siitä, jos heidän omasta lähiympäristöstä joku suo aijotaan kuivata turvetuontantoa varten, (…) ihmisille omat lähisuot on tosi tärkeitä ja juuri varmaan sen takia, ku niitä on niin vähän jälellä, ja on opittu arvostamaan sitä suoluontoa, mitä vielä on (…) nimenomaan virkistyksen kannalta ja (…) vedenlaadun kannalta. (Mies 21–30 v.) Soilla tapahtuvaan virkistystoimintaan haastateltavat mainitsivat turvetuotannon vaikuttavan ennen kaikkea maisemallisesti. Haastateltavat ehdottivat muun muassa, että turvetuotantoalueet voitaisiin sijoittaa mahdollisimman syrjäisille alueille, jolloin ne eivät olisi välittömästi luonnossa liikkujien tai ohi kulkevien silmien alla. Turvetuotannon virkistyskäytölle aiheuttamista haitoista mainittiin myös pöly- ja melusaaste sekä turpeen kuljetukseen tarvittavat metsäautotiet, jotka haastateltavien mielestä pilaavat luonnon maisemaa sekä pirstaloivat suo- ja metsäalueita tarpeettomasti. 4.3 Tuotantoalueiden jälkikäyttö Useat haastateltavat olivat sitä mieltä, että turvetuotannosta tai metsätalouskäytöstä poistuneiden suoalueiden jälkikäyttöön tulisi panostaa nykyistä enemmän. Nykyisten ja mahdollisten uusien jäl- kikäyttömuotojen tutkimusta tulisi edistää, jotta suoalueiden tuotannonjälkeinen hyödyntäminen saataisiin järjestettyä sekä luonnon että ihmisen kannalta mahdollisimman kestävästi. Haasteiksi jälkikäytön suunnittelulle ja toteutukselle haastateltavat mainitsivat muun muassa maanomistajien eriävät mielipiteet siitä, miten suoaluetta tulisi taloudellisen käytön jälkeen hyödyntää. Ratkaisuk- si ehdotettiin muun muassa alueiden lunastamista kunnan viranomaisten toimesta ja jälkikäytön koordinoimista tältä taholta. Tällöin kunnan jälkikäyttöhankkeeseen lunastetut suomaat voitaisiin korvata maanomistajille esimerkiksi vaihtomailla. Haastateltavat myös toivoivat, että suoalueilla maankäyttöä harjoittavat tahot ottaisivat nykyistä vastuullisemman roolin jälkikäyttöasioissa. Haastateltavien mielestä soiden ennallistamishankkeet, kuten metsäojien uudelleen täyttäminen, puuston poistaminen ja alueen vesittäminen ovat hyviä jälkikäyttötoimenpiteitä etenkin metsän kasvatusta varten ojitetuilla mutta huonosti metsää kasvavilla suoalueilla sekä asutusten läheisyy- dessä sijaitsevilla soilla. Aktiivisesti ennallistamalla tai ennallistumaan jättämisellä suoluonnon alkuperäinen vesitalous voitaisiin palauttaa entiselleen tai ainakin lähes alkuperäistä vastaavaksi, ja maankäytön myötä kadonneet lajit palaisivat vähitellen alueelle. Ennallistamisen myötä alueen virkistysarvot palaisivat, ja suon luonnollinen tila hyödyttäisi samalla myös ympäröiviä alueita, kuten vesistöjä. Muita mahdollisia jälkikäyttömuotoja haastateltavien mielestä voisivat olla en- nallistamisen jälkeinen suojelu, vesittäminen ja lintujärven rakentaminen, sekä erilaisten yrttien, sammalten tai biopolttoaineeksi soveltuvan ruokohelven viljely. Haastateltavien mukaan jälkikäyttömuodoista aiheutuvien kustannusten ja kokonaishyötyjen huolellinen arvioiminen on tärkeää suoalueiden jälkikäyttöä suunniteltaessa. Vaikka haastatelta- vat yleisesti pitivät soiden ennallistamista parhaimpana jälkikäyttömuotona, mainitsivat he myös, ettei se kustannussyistä aina ole kannattavaa. Tällöin esimerkiksi suopohjan viljely eri teollisuu- den tarpeisiin voisi kokonaishyötyjen kannalta katsottuna olla paras vaihtoehto. Metlan työraportteja 258 http://www.metla.fi/julkaisut/workingpapers/2013/mwp258.htm 225 4.4 Soiden suojelu … se on niin ironista, että meijän pitäs olla suomaa, ja meillä on vaan ojitettuja soita enää jäljellä (…) ne loput suot pitäs säästää, siis koskemattomat ja semmoset, joita nyt pieni oji- tus ei oo haitannu (…) aina puhutaan luonnontilasten soiden säästämisestä, mutta kyllä joillain ojitetuilla soillakin on vielä luontoarvoja (Nainen 21–30 v.) Haastateltavien näkemykset soiden suojelutarpeesta ja sen perusteluista vaihtelivat. Toive suo- luonnon arvostuksen kohoamisesta ja tasapainotilan löytymisestä eri käyttömuotojen välillä ko- rostui useassa haastattelussa. Yleisesti ottaen moni haastateltavista oli sitä mieltä, että soiden suojelua tulisi lisätä. Soiden vesitalous ja suoekosysteemien merkitys luonnolle olivat yleisimmät haastateltavien mainitsemat soiden suojelua puoltavat perustelut. Haastateltavat tiedostivat, että monet eliölajit ovat riippuvaisia suoluonnosta joko suoraan tai välillisesti. Haastateltavien mieles- tä luonnontilaisten ja hiiltä sitovien soiden säästäminen ja niiden lisääminen ovat myös yksi keino hidastaa ilmastonmuutosta. Suoluonnon hyvinvointi ja siitä huolehtiminen takaavat haastateltavi- en mukaan paremmat edellytykset luonnon ja ihmisen hyvinvoinnille. Haastateltavat olivat sitä mieltä, että suot edustavat aitoa ja alkuperäistä suomalaista luontoa ja ovat sen vuoksi tärkeitä suojeltavia alueita. Luonnontilaisella suolla ei ole jälkiä ihmistoimista, ja monen haastateltavan mielestä suot ovat ainoa ympäristö, jota vielä voi nimittää koskemattomak- si ja erämaiseksi luonnoksi. Muutaman haastateltavan mukaan suot tuovat myös vaihtelua maise- maan muuten metsävaltaisessa maassamme, jossa merkittävät korkeuserot sekä muut geologiset erityisyydet ovat vähäisiä. Turvetuotannon ja metsätalouden lisäksi alkuperäisen suoluonnon säi- lymistä uhkaavat haastateltavien mielestä myös esimerkiksi moottorikelkka- ja mönkijäreitistöt sekä joillain alueilla porotalous. Soiden suojelun tarvetta haastateltavat perustelivat myös suomalaisen suoluonnon kulttuurisella merkityksellä. Haastateltavien mukaan suot ovat osa suomalaista kansallismaisemaa, joka erityi- syydessään ja monimuotoisuudessaan on merkittävä suomalaisen luonnon elementti. Haastatelta- vien mukaan suo on myös suomalainen perinnemaisema, jota vuosisatojen aikana on hyödynnet- ty lukuisilla tavoilla ja joka on historian ajanjaksosta riippuen edustanut suomalaisille eri asioita. Suot ovat haastateltavien mielestä osa suomalaisten historiaa, ja soiden säilyttäminen tuleville sukupolville koettiin tärkeänä suomalaisen kulttuurin ja perinteiden jatkuvuudelle. Soiden merkitys virkistysalueina ja hyvinvoinnin lisääjänä oli haastateltavien mielestä myös yksi tärkeä suojelun peruste. Haastateltavat mainitsivat tärkeäksi erityisesti lähisoiden suojelun. Haas- tateltavat toivoivat, että ihmisillä olisi suhteellisen lähellä kotiaan mahdollisuus hakeutua luon- nontilaiseen suoluontoon virkistäytymään, kuten marjastamaan ja retkeilemään. Haastateltavat toivoivat soidensuojelukysymysten herättävän asiallista yhteiskunnallista keskus- telua, jossa olisi tilaa monenlaisille eriävillekin mielipiteille. Haastateltavien mukaan julkisessa keskustelussa vallitsee toisinaan hyvin mustavalkoinen asetelma, jolloin kaikkia suojeluasioiden osapuolia ei olla valmiita kuuntelemaan. Muun muassa paikalliset asukkaat ja maanomistajat mainittiin osapuoliksi, jotka tulisi huomioida alueiden suojelua suunniteltaessa. … minkä takia soita pitäs käyttää jotenki (…) suo on arvokas ekosysteemipalveluitten tuot- taja, (…) en tiiä pitääkö sitä aatellakaan käyttönä; se suo vaan on siellä ja tuottaa sen puh- taan veden ja tasaa virtaamat ja sitoo hiilen ja niin edelleen (…) sen vois tuotteistaa sillä Metlan työraportteja 258 http://www.metla.fi/julkaisut/workingpapers/2013/mwp258.htm 226 lailla, et laskee sille arvon, tietty suon sitoma hiilimäärä, jolloin suon omistaja sais vaikka päästökaupan hinnan mukaan korvauksen siitä, että suo on olemassa (Mies 21–30 v.) Kaikkea suoluontoa ei haastateltavien mielestä kuitenkaan tarvitse suojella. Arvokkaat luonto- kohteet, joilla viihtyy harvinaisia lajeja, on aiheellista asettaa suojelun piiriin, mutta suoluonto voidaan säilyttää myös sitä kestävästi hyödyntämällä. Suot tarjoavat mitä moninaisimpia hyö- dykkeitä, mutta haastateltavien mukaan ne kärsivät arvostuksen puutteesta, tai suomalaiset ovat muuten haluttomia hyödyntämään niitä. Monen haastateltavan mielestä sekä luonnon että ihmi- sen edun mukaista olisi, että soihin suhtauduttaisiin ennen kaikkea arvokkaina ekosysteemipalve- luiden tuottajina eikä ainoastaan maankäytön kohteina. 4.5 Suomatkailu … kyllä täytyy perustiedot olla ja ihmisen täytyy olla luonteeltaan vakaa ja rauhallinen, että ymmärtää sen, joku Lontoon hälinästä tuleva voi säikähtää sitä yksinäisyyttä ja kokea pako- kauhua ja ahdistusta, ku joutuu vähä aikaa olemaan hiljaa. (Mies 51–60 v.) Moni haastateltavista oli kuullut suomatkailusta ja oli sitä mieltä, että matkailun kehittäminen osaksi soiden käyttömuotoja on mahdollista ja toivottavaakin. Haastateltavat suhtautuivat suo- matkailun mahdollisuuksiin kuitenkin hieman epäilevästi, ja soiden uskottiin soveltuvan mat- kailutuotteeksi vain marginaaleille asiakaskunnille. Suomatkailun mahdollisena asiakaskuntana pidettiin lähinnä ulkomaalaisia, esimerkiksi keskieurooppalaisia, joille Suomen suot luonnon ele- menttinä eivät ole tuttuja. Haastateltavat eivät uskoneet, että suot kiinnostaisivat tarpeeksi suoma- laisia matkailijoita, mutta osan mielestä suomatkailua voitaisiin markkinoida myös esimerkiksi Etelä–Suomen kaupunkilaisille, joiden asuinseuduilla luonnontilaiset suot ovat vähissä. Haasta- teltavien mukaan soilla on tärkeä merkitys myös Suomeen kohdistuvalle lintu- ja suurpetomat- kailulle. Suomatkailun vetovoimatekijöiksi haastateltavat mainitsivat muun muassa soiden erityisen luon- non kasveineen ja eläimineen, luonnon koskemattomuuden ja erämaisuuden sekä hiljaisuuden ja eksotiikan. Myös erilaiset soilla koettavat elämykset nähtiin matkailijoita houkuttelevina tekijöi- nä. Muun muassa suonsilmäkkeessä kylpeminen, turvekammissa saunominen, suon haastavan maaston kokeminen, sääskille altistuminen tai suon mystisen tunnelman kokeminen esimerkiksi tarinankerronnan kautta voisivat olla mahdollisia matkailijoille tarjottavia elämyspalveluja. Suomatkailun kehittämisen haasteiksi haastateltavat mainitsivat muun muassa soiden vaikeakul- kuisuuden ja kesällä erinäiset hyönteiset, jotka kiusaavat ja pelottavat varsinkin niihin tottumatto- mia ulkomaalaisia. Suomalaiset matkailijat sen sijaan voi olla vaikea saada innostumaan luonnon elementistä, johon on kansan historian aikana suhtauduttu ristiriitaisinkin asentein. Haastateltavi- en mukaan suomalaiset saattavat kokea suon pelottavana ja luotaantyöntävänä paikkana, jonne ei haluta hakeutua vapaa-ajanviettotarkoituksessa. Osa haastateltavista oli myös sitä mieltä, että yksistään soilla vierailu ja niihin tutustuminen ei riitä matkailijoille, ja siksi suomatkailukonseptiin tulisi liittää myös jotain oheistoimintaa elä- myspalveluista luonnontuotteiden keräilyyn. Suomatkailun kehittäminen vaatisi haastateltavien mielestä myös asiantuntevia oppaita. Haastateltavien mielestä luonto-oppailta vaadittavaa vank- kaa luonnontuntemusta ja tarinankerrontataitoa löytyy kuitenkin enää harvoilta, ja asiantuntevien oppaiden palkkaamiseen ei myöskään usein löydy rahoitusta. Vaihtoehtoinen suoluontoon tutus- Metlan työraportteja 258 http://www.metla.fi/julkaisut/workingpapers/2013/mwp258.htm 227 tumistapa voisi näin ollen olla niin sanottu virtuaaliluontopolku, jossa opaspalvelut hoidettaisiin nauhoitettujen opastusten ja kuulokkeiden välityksellä. Haastateltavien mukaan suomalaisessa luontomatkailussa suot jäävät lähes poikkeuksetta met- sä-, järvi- ja tunturimaisemien varjoon. Haastateltavien mielestä suot soveltuisivat erittäin hyvin suomalaisen luontomatkailun vetonauloiksi vaarojen ja järvien rinnalle. Onnistuneella matkai- lun markkinoinnilla voitaisiin nostaa soiden arvostusta ja lisätä ihmisten kiinnostusta suoluontoa kohtaan, sekä herätellä kestävästä luontomatkailusta kiinnostuneita matkailijoita. Suomatkailun kehittäminen vaatii haastateltavien mielestä kuitenkin oikeanlaisille asioille omistautumista, kek- seliäisyyttä ja pitkäjänteisyyttä. Määräaikaiset soiden matkailunkehittämishankkeet eivät yksin riitä, sillä rahoituksen loputtua moni taho ei ole valmis sijoittamaan erikoisena tai epävarmana pidettyihin matkailutuotteisiin. …ne voi ryssiä kyllä sen oman bisneksensä, jos sitä lähetään tekemään semmosella perin- teisellä tyylillä, mutta että voiko niitä soita sitte pilata, niin ei se voi vetää vertoja tälle, että Suomessa on ojitettu kuus miljoonaa hehtaaria suota (…), jos saatas turismilla tuhottua sa- tatuhattahehtaaria suota, ni seki ois aivan käsittämätön ponnistus. (Mies 31–40 v.) Haastateltavat olivat sitä mieltä, että mikäli matkailupalvelut toteutetaan ilman moottoriajoneu- voja, ja paljon käytetyillä alueille liikutaan merkittyjä reittejä pitkin, ei matkailu olennaisesti vaa- ranna suoluonnon tilaa. Osa haastateltavista koki matkailun kehittämisen ja lisääntymisen jopa positiivisena asiana soiden säilymisen kannalta, mikäli kasvavan matkailun myötä suoluontoa vahingoittavat maankäyttötavat vähenisivät. Jotkut haastateltavista toivoivat kuitenkin, että suo- matkailua ei kehitettäisi liikaa, jotta soiden tuotteistaminen ja suuren yleisön kiinnostuksen li- sääntyminen eivät pilaisi soiden hiljaisuuden ja syrjäisyyden mystistä vetovoimaa sekä siihen liittyvää viehätystä. … jaa’a... tartteeko sen kummempaa käyttömuotoa kehittää ku annetaan tuota luonnon olla entisellään ja niitten ihmisten mennä sinne, jotka haluavat ja kykenevät mennä (…) liikku- mista suolla ei tule toisaalta tehdä liian helpoksikaan, se menee siihen, että kohta ruvetaan vaatimaan asfalttipolkuja tai opastuskeskuksia tai jotaki muuta… jääköön omatoimimatkai- lijan haltuun koko suo (...) (Mies 51–60 v.) 5 Soiden kulttuurinen merkitys … se suoalue ei missään nimessä oo sitä, että se ois meille semmosta joutomaata, vaan että sillä on oma arvonsa tässä meikäläisten suomalaisessa kulttuurissa (Nainen 61–70 v.) ... se että soista puhuttas enemmän (…), se on ollu semmonen ikiaikanen riesa suomalaisil- le, että on ollu kulkuesteitä ja semmosta maata, jota ei oo voitu hyödyntää, ja ainaki tari- noissa halla on noussu sieltä ja vieny viljasadon (…), suot on ollu melkein paholaisen ase- massa Suomessa, mutta että siitä (pitäisi) jotenki päästä yli (…), tai onhan sekin osa sitä kulttuuriperintöä mutta kuitenki... (Mies 31–40 v.) Suomen soiden käyttöhistoria on pitkä, ja vuosisatojen aikana suoalueita on hyödynnetty mo- nella tavalla. Hyvin usein soiden hyödyntäminen on kuitenkin vaatinut luonnontilaisen suon perinpohjaista muuttamista. Suomen suot alkuperäisessä tilassaan ovat haastateltavien mukaan kärsineet pitkään arvostuksen puutteesta. Luonnontilaiset suoalueet on kulttuurissamme nähty Metlan työraportteja 258 http://www.metla.fi/julkaisut/workingpapers/2013/mwp258.htm 228 taloudellisesti tuottamattomina joutomaina ja maanomistajan kirouksena, mutta myös pelottavina ja luotaan työntävinä paikkoina. Haastateltavien mielestä nykyisten soidenkäyttömuotojen ke- hittymisen myötä olisi aika hylätä joutomaapuheet ja keskittyä soiden tutkimukseen sekä niiden kulttuurisen arvostuksen nostamiseen. Haastateltavat olivat sitä mieltä, että suomalaisten suotietous on heikkoa ja että sitä tulisi lisätä. Ihmiset eivät tunne suon luontoa, kuten kasveja ja lintuja, ja jotkut eivät ole käyneet yhdelläkään suolla. Tilanteen korjaamiseksi haastateltavat ehdottivat järjestettäväksi muun muassa luonnon- tuntemusta lisääviä suoretkiä ja kursseja, joilla ihmiset tutustuisivat suoluontoon ja soiden eri hyödyntämistapoihin. Ihmisten luonnontuntemuksen ja suotietouden lisääntymisen myötä myös soiden kansallinen arvostus mahdollisesti lisääntyisi. Haastateltavien mielestä lapsuudessa saaduilla luontokokemuksilla on suuri merkitys henkilön luonto- ja suosuhteen muotoutumisen kannalta. Haastateltavien mukaan suomalaislapset kasva- tetaan arvostamaan Suomen metsiä ja järviä, mutta ei soita. Jo kouluopetuksessa tulisi haastatel- tavien mielestä huomioida soiden merkittävä rooli suomalaisessa luonnossa ja kulttuurissa. Tässä yhteydessä haastateltavat korostivat myös kaupungin lähisoiden merkitystä, jotta lapsilla olisi mahdollisuus tutustua suoluontoon esimerkiksi kouluretkien kautta. … pitää muistaa tämä kansatieteellinen aspekti (…) sehän on suomalaiselle kuusimetsä aina tuki ja turva, ja samaten suo on ollu turva; vainolainen on ollu tulossa, niin on pystyny kilometrien päästä näkemään, että onko siellä tulijoita. Suo on ollu liikuntaeste, se on estä- ny liikkumista tai ainakin hidastanut sitä, se on ollut turvavyöhyke (Mies 51–60 v.) Soiden kulttuurihistoriallista merkitystä ja tärkeää roolia kansanperinteessä ei myöskään tulisi haastateltavien mielestä unohtaa. Haastateltavat puhuivat soista kansallismaisemana, suomalai- sena sielunmaisemana ja suomalaisen mytologian alkulähteenä, joka on merkinnyt menneille su- kupolville voitettavaa vastusta mutta myös turvaa vihollista vastaan. Haastateltavien mukaan omasta yhteisöstä kerrotut tarinat ja kertomukset kiinnostavat usein ihmisiä, ja soiden merkitystä suomalaisessa kansanperinteessä olisi mahdollista tehdä tunnetuksi esimerkiksi kirjallisuuden, taiteen tai jopa matkailun ohjelmapalveluiden keinoin. Haastateltavat kokivat soiden kulttuurisen arvostuksen olevan kuitenkin jo nousussa, ja heidän mielestään soihin on alettu suhtautua myönteisemmin. Haastateltavien mukaan erilaiset suotai- teen lajit ja suoaiheinen kirjallisuus, sekä turpeesta valmistettavien hyvinvointituotteiden markki- noille tulo ovat esimerkkejä, jotka ovat edesauttaneet suoarvostuksen lisääntymistä. Soiden rooli ilmastonmuutoksen hidastumisessa ja aineettomien ekosysteemipalvelujen tuottajana on myös asia, jonka laaja tiedostaminen on haastateltavien mielestä osaltaan edistänyt soiden merkityksen ja arvon tunnustamista. Soihin tulevaisuudessa kohdistuvan tutkimuksen ja uusien suotuotteiden kehittelyn toivottiin jatkossa lisäävän soista käytävää keskustelua niin kansallisella kuin kansainväliselläkin tasolla. Haastateltavien mukaan Suomea on perinteisesti markkinoitu maailmalla sen metsäisillä vaaroil- la ja kirkkailla vesistöillä, mutta viimeistään soiden ja niiden arvon laajamittainen huomioiminen herättänee ymmärtämään, mistä kaikesta suomalaisten suokansana kannattaa olla ylpeitä. … mitä suot vois merkitä ihmisille, on soiden kulttuurinen merkitys, että Suomi on suomaa (…), jos aatellaan vaikka nyt jotaki Euroopan mittakaavaa, ni kyllähän suot on Suomen omaleimaisin juttu ilman muuta, ja soitten kulttuurinen merkitys ja merkitys suomalaiselle Metlan työraportteja 258 http://www.metla.fi/julkaisut/workingpapers/2013/mwp258.htm 229 identiteetille (…). Kyllä sillä on väliä, miltä Suomi näyttää ulospäin, koska kyllähän se nyt heijastelee myös sitä miten me näemme itsemme ja mikä on suomalaisuutta, niin vois olla aika hienoa, jos suot (…) näkyis samanlailla ku Suomen järvet näkyy jossain matkailuesit- teessä… (Mies 31–40 v.) 6 Loppupäätelmät Tämän haastattelututkimuksen tulokset osoittavat, että soiden merkitys virkistäytymisympäristö- nä on merkittävä. Suosituimmat virkistäytymismuodot kuten marjastus, retkeily ja luonnon tark- kailu tapahtuvat usein suoalueilla, tai niiden välittömässä läheisyydessä. Soilla on erityinen mer- kitys hiljaisina ja rauhallisina virkistäytymisympäristöinä, missä ihmisten on mahdollista nauttia luonnon rauhasta ja saada omalle hyvinvoinnilleen tärkeitä luontokokemuksia. Suoluonnossa ta- pahtuvan luontovirkistäytymisen kannalta merkittävimmät tekijät ovat alueen luonnontilaisuus ja rauhallisuus. Alueen hyvä saavutettavuus ja huolletut retkeilyreitit parantavat suoalueiden virkis- tyskäyttömahdollisuuksia. Tutkimusaineistosta käy ilmi, että turvetuotanto ja metsätalous koetaan merkittävimmiksi suo- luontoa uhkaaviksi maankäyttömuodoiksi. Maankäytöstä aiheutuvat melu- ja pölysaaste sekä maiseman muuttuminen heikentävät myös soiden virkistysarvoa. Suomatkailu nähdään maan- käyttömuotona, josta ei ole uhkaa suoluonnon säilymiselle ja joka oikein toteutettuna voi lisätä ihmisten suotietoutta ja soiden arvostusta. Aineistossa toistuva näkemys on, että soiden ja turpeen tutkimukseen tulisi panostaa, jotta soiden maankäyttö voitaisiin toteuttaa mahdollisimman kestävästi. Soiden käyttöä suunniteltaessa tulisi varmistua siitä, ettei käyttö vaaranna soiden tuottamia ekosysteemipalveluja. Haastateltavat ko- kivat myös, että soiden kulttuurinen merkitys on tärkeä suomalaiselle kansalliselle identiteetille. Soita koskevan tutkimuksen sekä soiden tilasta ja hyödyntämisestä käytävän yhteiskunnallisen keskustelun toivottiinkin lisäävän soiden kansainvälistä ja kansallista arvostusta. 7 Informantit ja haastatteluajankohdat Sukupuoli Ikäluokka Haastateltavien määrä Haastatteluajankohdat Nainen (26–30 v.) 1 16.6.2011 Nainen (31–40 v.) 1 20.6.2011 Nainen (41–50 v.) 1 27.6.2011 Nainen (51–60 v.) 2 8.6.2011, 1.7.2011 Nainen (61–70 v.) 2 21.3.2011 ja 7.6.2011*, 19.5.2011 Mies (26–30 v.) 3 10.3.2011 ja 18.5.2011*, 5.4.2011 ja 9.6.2011*, 18.5.2011 Mies (31–40 v.) 1 14.6.2011 Mies (51–60 v.) 4 15.3.2011 ja 18.5.2011*, 16.3.2011 ja 26.5.2011*, 21.3.2011 ja 1.7.2011*, 7.6.2011 Mies (61–70 v.) 1 24.5.2011 Mies (71–74 v.) 1 23.3.2011 ja 24.5.2011* * sama henkilö haastateltiin kahdesti 230 Metlan työraportteja 258: 230–253 Soiden käytön aluetaloudelliset vaikutukset Pohjois-Pohjanmaalla – esimerkkinä Siikalatvan ja Pudasjärven kunnat Anna Piirainen1,2, Artti Juutinen1,2,3 ja Anne Tolvanen1,3 1Metsäntutkimuslaitos, Oulun yksikkö, Paavo Havaksen tie 3, PL 413, 90014 Oulun yliopisto 2Oulun yliopisto, Kansantaloustieteen laitos, PL 4600, 90014 Oulun yliopisto 3Oulun yliopisto, Thule-Instituutti, PL 7300, 90014 Oulun yliopisto Metlan työraportteja 258 Soiden ekosysteemipalvelut ja maankäytön suunnittelu – tuloksia soisimmasta Suomesta http://www.metla.fi/julkaisut/workingpapers/2013/mwp258.htm Metlan työraportteja 258 http://www.metla.fi/julkaisut/workingpapers/2013/mwp258.htm 231 Sisällys 1 Johdanto ................................................................................................................216 2 Menetelmät ja materiaali ......................................................................................216 3 Kuntataso – soiden käyttö Siikalatvassa ja Pudasjärvellä ................................218 3.1 Tarkasteltavat kunnat suhteessa maakuntaan ja koko maahan ..................................... 218 3.2 Metsätalous ................................................................................................................... 220 3.3 Turvetuotanto ................................................................................................................ 222 3.4 Keräilytuotteet, porotalous ja suopellot ........................................................................ 224 3.5 Kansalaisten asenteet soiden käytöstä .......................................................................... 225 4 Soiden eri käyttömuotojen vaikutukset maakunnan tasolla .............................229 4.1 Metsätalouden ja energiaturpeen tuotannon kytkennät ............................................... 229 4.2 Tarkasteltavat skenaariot ............................................................................................. 230 4.3 Panos-tuotosanalyysin tulokset .................................................................................... 232 5 Yhteenveto ja päätelmät .......................................................................................235 Lähteet ........................................................................................................................236 Metlan työraportteja 258 http://www.metla.fi/julkaisut/workingpapers/2013/mwp258.htm 232 1 Johdanto Tässä selvityksessä tarkastellaan soiden käytön vaikutuksia aluetalouteen Pohjois-Pohjanmaalla. Selvitys on osa Pohjois-Pohjanmaan ja Länsi-Kainuun suo-ohjelmahanketta, jossa tavoitteena on edistää soiden käyttömuotojen yhteensovittamista. Yksi tärkeä osa-alue on soiden talouskäytön kehittäminen, jossa keskeinen tavoite on soiden käyttömuodoista syntyvien rahavirtojen ja työlli- syysvaikutusten arvioiminen erityisesti suometsätalouden ja turvetuotannon osalta. Muita soiden taloudellisen käytön muotoja kuten keräilytuotteita, porotaloutta ja suopeltoja osana maataloutta tarkastellaan raportissa lähinnä kuvailevasti. Selvitys koostuu kahdesta osa-alueesta, jossa ensimmäisessä soiden käytön aluetaloudellisia vai- kutuksia tarkastellaan kuntatasolla pääosin tilastoaineiston valossa. Esimerkkialueina ovat Siika- latvan ja Pudasjärven kunnat, jotka edustavat soiden käytön osalta erilaisia painotuksia maakun- nassa. Siikalatva sijaitsee maakunnan eteläosassa, ja suurin osa kunnan soista on tuotantokäytössä. Pudasjärvi sijaitsee Pohjois-Pohjanmaan ja Lapin maakuntien rajalla ja siellä luonnontilaisia soita on enemmän kuin maakunnassa keskimäärin. Raportin toisessa osassa tutkitaan soiden käytön muutosten vaikutuksia aluetalouteen panos-tuo- tosanalyysin avulla. Alueellinen panos-tuotosmalli kuvaa talouden rakennetta ja toimialojen väli- siä riippuvuuksia ja sen avulla voidaan analysoida tuotannon kerrannaisvaikutuksia. Tässä työs- sä mallia hyödynnetään muodostamalla erilaisia skenaarioita soiden käytöstä. Soiden käytössä tapahtuvien muutoksien aluetaloudellisia vaikutuksia tarkastellaan tuotoksen, arvonlisäyksen ja työllisyyden avulla. Materiaalina käytetään Tilastokeskuksen tuottamaa vuoden 2002 Pohjois- Pohjanmaan panos-tuotostaulukkoa. 2 Menetelmät ja materiaali Kuntatason tarkastelu perustuu tilastoaineiston sekä tutkimuskirjallisuuden varassa tehtyyn ku- vailevaan analyysiin. Tilastomateriaali on saatu pääosin Tilastokeskuksen aineistoista sekä Met- sätaloudellisesta vuosikirjasta. Tilastomateriaalin osalta on otettava huomioon, että Siikalatvan kunta muodostettiin kuntaliitoksessa vasta vuoden 2009 alussa, ja suurin osa tilastotiedoista on tätä edeltävältä ajalta. Toinen huomionarvoinen asia on se, että tätä selvitystä tehdessä uusim- mat käytettävissä olevat tilastomateriaalit ovat vuodelta 2009, jolloin Suomen kansantalous kär- si taantumasta. Tämän vuoksi onkin pyritty esittämään myös tunnuslukujen kehitystä edeltävien vuosien ajalta. Metsätalouden osalta tiedot on saatu pääosin Metsäntutkimuslaitoksen Metinfo-tietopalvelusta ja perustuvat valtakunnan metsien 10. inventoinnin, VMI10:n aineistoista sekä koealoihin perus- tuviin MELA-laskelmiin. Näiden aineistojen avulla on saatu suurimmat kestävät hakkuumäärät puutavaralajeittain sekä pystytty erottelemaan puuston tilavuus turve- ja kangasmailla. Toteutu- neista hakkuista sen sijaan ei voida erotella turve- ja kangasmaita, joten niihin liittyvissä arvioissa on käytetty suurimpien kestävien hakkuumäärien pohjalta laskettuja suhteellisia osuuksia. Tietoa kansalaisten asenteista soiden käyttömuotoja kohtaan saatiin kyselytutkimuksesta, joka suoritettiin alkuvuodesta 2011 posti- ja internetkyselynä Pohjois-Pohjanmaan ja Länsi-Kainuun asukkaille. Huomioon on otettu Siikalatvan ja Pudasjärven asukkaiden vastaukset. Kaikkiaan ky- selyyn vastasi 1154 henkilöä. Joiltain osin Pudasjärven ja Siikalatvan tuloksia on vertailtu tähän koko aineistoon. Metlan työraportteja 258 http://www.metla.fi/julkaisut/workingpapers/2013/mwp258.htm 233 Paikallistason tarkastelussa ei ole lähdetty tarkastelemaan erikseen puun- ja turvetuotannon kyt- kentöjä muihin talouden aloihin ja sitä kautta arvioimaan taloudellisia kerrannaisvaikutuksia. Syynä on, että paikallistasolla on vaikea määritellä, mistä ja minne tuotannontekijät kulkeutuvat. Aluetalouden tasolla sen sijaan kytkentöjä on tarkasteltu alueellisen panos-tuotosmallin avulla. Panos-tuotosmallissa talouden toimialojen välisiä kytkentöjä ja hyödykevirtoja kuvattiin siten, että toimiala käyttää tuotannossaan muiden toimialojen tuottamia välituotteita, ja toisaalta kunkin toimialan tuotanto toimii tuotantopanoksena muille toimialoille. Nämä kaksi näkökulmaa liitet- tiin yhteen muodostamalla tuotannosta matriisi, jonka sarakkeissa esitettiin kunkin toimialan tuo- tannon vaatimat panokset muilta toimialoilta ja riveillä puolestaan esitettiin, miten toimialan tuo- tanto jakaantuu panoksiksi muille toimialoille. Panos-tuotosmallien toiminnasta ja teoreettisista perusteista voi lukea esimerkiksi teoksesta Forssell (1985). Useimmiten panos-tuotosanalyysilla tutkitaan hyödykevirtoja kansantaloudessa, mutta sillä voidaan myös tutkia pienempiä, aluetalou- dellisia kokonaisuuksia, kuten tässä selvityksessä on tehty. Analyysin lähtökohtana käytettiin Tilastokeskuksen laatimaa Pohjois-Pohjanmaan panostuotos- taulukkoa vuodelta 2002 (Tilastokeskus 2011a). Taulukko on lähes 10 vuotta vanha. Yleensä ottaen talouden tuotantorakenteet ovat kuitenkin suhteellisen pysyviä, joten kyseisen taulukon katsottiin soveltuvan käsillä olevan työn tarpeisiin. Taulukon työvoiman käyttöä koskevat luvut muutettiin kuitenkin vastaamaan vuoden 2010 lukuja käyttämällä Tilastokeskuksen aineistoa työn tuottavuuden muutoksista (Tilastokeskus 2011b). Lisäksi turvetuotannon merkitystä maakunnan taloudessa mallinnettiin erottamalla turvetuotanto omaksi osakseen mineraalien kaivuun toimi- alaluokasta käyttäen apuna vuoden 2005 kansallista ENVIMAT-mallin panostuotostaulua (Mäen- pää 2011). Panostuotostarkastelun tulokset esitetään vuoden 2010 hintaisina. Vuoden 2002 luvut muutettiin nykytasolle Tilastokeskuksen tuottajahintaindeksin avulla (Tilastokeskus 2011c). Energiamineraalien kaivun toimiala edustaa turvetuotantoa tässä työssä käytetyssä panos-tuotos- mallissa. Alkuperäisessä Pohjois-Pohjanmaan panostuotostaulukossa energiamineraalien kaivu kirjautuu mineraalien kaivun toimialalle. Energiamineraalien ja muiden mineraalien kaivun pa- nosrakenne kuitenkin poikkeavat, joten tässä työssä turvetuotanto käsiteltiin omana toimialana. Energiamineraalien kaivun toimialaa muodostettaessa oletettiin, että energiamineraalien kaivun tuonnin suhde tuotokseen on Pohjois-Pohjanmaalla sama kuin mineraalien kaivussa. Tuontipa- nosten käytön oletettiin vähentävän suhteellisesti yhtä paljon energiamineraalien kaivun välituo- tekäyttöä eri toimialoilta. Mikäli tämä johdettu välituotekäyttö muodostui suuremmaksi ener- giamineraalien kaivussa kuin alkuperäisessä mineraalien kaivussa, energiamineraalien kaivun välituotekäyttöä kyseiseltä toimialalta pienennettiin kohdistamalla sitä energiamineraalien kai- vun sisäiseen panoskäyttöön. Vastaavasti lisättiin energiamineraalien kaivun tuotoksen vientiä, jos sen tuotosta käytettiin muilla toimialoilla enemmän kuin alkuperäisessä alueellisessa panos- tuotostaulussa mineraalien kaivun tuotosta. Turvetuotannon tuotos määrättiin Pohjois-Pohjanmaan turvetuotantoalan (16 800 ha vuonna 2002), energiaturpeen keskimääräisen satotason, 400 MWh/ha (Flyktman 2005) ja jyrsinturpeen hinnan avulla. Turvetuotannon tuotos muutettiin vastaamaan energiamineraalien kaivun tuotosta valtakunnallisen panostuotostaulukon ja vuoden 2005 koko maan turvetuotantolukujen kautta. Energiamineraalien ja muiden mineraalien kaivun työllisyys ositettiin valtakunnallisen panostuo- tostaulukon työllisyyskertoimien avulla siten, että kyseisten alojen yhteenlaskettu työllisyys vas- taa alkuperäistä mineraalien kaivun työllisyyttä. Metlan työraportteja 258 http://www.metla.fi/julkaisut/workingpapers/2013/mwp258.htm 234 3 Kuntataso – soiden käyttö Siikalatvassa ja Pudasjärvellä 3.1 Tarkasteltavat kunnat suhteessa maakuntaan ja koko maahan Kuntatason tarkastelu tehtiin tutkimalla soiden käyttömuotojen aluetaloudellisia vaikutuksia Sii- kalatvan ja Pudasjärven kunnissa (kuva 1). Siikalatva kuuluu maakunnan eteläosaan, jossa valta- osa soista on ojitettu ja tuotantokäytössä. Pudasjärvi sijaitsee maakunnan pohjoisosassa aivan La- pin maakunnan rajalla, ja siellä ojittamattomia soita on runsaasti. Sekä Siikalatvan hallinnollinen keskus Pulkkila että Pudasjärvi sijaitsevat noin 90 kilometrin päässä maakunnan keskuspaikasta Oulusta. Siikalatvan kunta on osa Haapaveden-Siikalatvan seutukuntaa. Kunta perustettiin vuoden 2009 alussa kuntaliitoksena Kestilän, Pulkkilan, Piippolan ja Rantsilan kunnista. Siikalatvassa on poh- dittu soiden käytön kehittämistä esimerkiksi Rantsilassa 2000-luvun alussa toteutetun Suomaa- projektin puitteissa, jossa tarkoituksena oli alueen suokohteiden hyödyntäminen etenkin matkai- lu-, virkistys-, opetus- ja tutkimustyössä (Konola ym. 2006). Kuva 1. Pudasjärven ja Siikalatvan sijainti Pohjois-Pohjanmaalla (Wikipedia). Metlan työraportteja 258 http://www.metla.fi/julkaisut/workingpapers/2013/mwp258.htm 235 Pudasjärvi sijaitsee Pohjois-Pohjanmaan koillisosassa Iijoen keskijuoksulla ja kuuluu Oulunkaa- ren seutukuntaan. Yli puolet kaupungin pinta-alasta on suota, ja alueella sijaitsee osittain kaksi merkittävää soidensuojelualuetta, Olvassuo ja Litokaira (Valtion ympäristöhallinto 2010). Väestö- ja elinkeinorakenteeltaan molemmat kunnat edustavat pienehköjä, alkutuotantovaltaisia maakuntia (taulukko 1). Kummankin kunnan asukasluku on alle 10 000 henkeä, ja väestö on ikä- rakenteeltaan sekä maakuntaa että koko maata keskimääräistä vanhempaa. Kunnista kumpikin on muuttotappiollisia, ja etenkin Pudasjärven väkiluku on laskenut suhteellisen nopeasti 2000-luvun ai- kana. Taulukosta 1 toisaalta nähdään, että maakunnan nettomuutto on positiivinen, ja väestöä muut- taa pienemmistä kunnista maakunnan keskukseen Ouluun. Siikalatvassa ja Pudasjärvellä keskiasteen sekä etenkin korkea-asteen tutkinnon suorittaneiden määrä on maan keskiarvoa alempi ja samalla myös hieman maakunnan keskiarvon alapuolella. Työttömyys on Siikalatvassa hieman maan sekä maakunnan keskiarvoa korkeampi, ja Pudasjärvellä selvästi maakunnan tasoa korkeampi. Siikalatvalla ja Pudasjärvellä kotikunnassaan käy töissä noin 80 prosenttia työssäkäyvistä ih- misistä (Tilastokeskus 2011d). Alkutuotannon työpaikkojen osuus on kummassakin tarkastelu- kunnassa huomattavasti maan sekä maakunnan keskiarvoa suurempi (taulukko 1). Siikalatvassa tämä ero näkyy erityisen selvästi, ja siellä maatalous onkin eräs merkittävä työllistäjä. Siikalatvan yritystoiminta on keskittynyt erityisesti Rantsilan ja Pulkkilan alueelle näitä halkovan nelostien ansiosta. Neljännes Siikalatvan pk-yritysten työpaikoista on teollisuudessa ja loput palveluissa. Isohkoja teollisuuslaitoksia kunnassa edustavat Rautaruukin tehdas sekä Kylmäsen lihanjalostus- laitos. Pudasjärvellä työpaikat painottuvat Siikalatvaa enemmän palveluihin, mutta palvelualan työpaikkojen osuus jää sielläkin alhaisemmaksi kuin koko maassa tai maakunnassa keskimäärin. Pudasjärvellä toimivista teollisuusyrityksistä kaksi merkittävintä ovat puunjalostukseen keskit- tynyt Kontiotuote sekä ikkunoita ja ovia toimittava Profin. Matkailupalvelut keskittyvät pitkälti Syötteen alueelle, missä on laskettelukeskus ja kansallispuisto. Taulukko 1. Pudasjärven ja Siikalatvan väestö- ja elinkeinorakenteen tunnuslukuja. Siikalatva Pudasjärvi Pohjois- Pohjanmaa Koko Suomi Väkiluku (lkm)* 6 179 8 827 394 965 5 375 276 0–14-vuotiaiden osuus (%)* 16,5 16,4 20,5 16,5 15–64-vuotiaiden osuus (%)* 59,9 60,7 64,8 66,0 65 vuotta täyttäneiden osuus (%)* 23,6 22,9 14,7 17,5 Muuttovoitto/tappio (lkm)* -98 -170 40 – Veronalaiset tulot (euroa/tulonsaaja)*** 18 838 17 684 22 500 24 696 Keskiasteen tutkinnon suorittaneiden osuus (%)** 57,0 54,4 62,3 66,2 Korkea-asteen tutkinnon suorittaneiden osuus (%)** 13,0 13,0 14,6 27,3 Työttömyysaste (%)** 12,7 20,0 11,2 11,6 Työpaikkoja (lkm)*** 2 217 2 733 158 568 2 377 181 Alkutuotannon työpaikkoja (%)*** 26,4 15,2 7,1 3,7 Jalostuksen työpaikkoja (%)*** 17,1 20,1 24,6 23,9 Palvelujen työpaikkoja (%)*** 55,3 63,7 67,4 71,6 Muita työpaikkoja (%)*** 1,2 1,0 0,9 0,8 Yritystoimipaikkoja (lkm)** 618 529 22 272 350 880 *Vuonna 2010, ** Vuonna 2009, *** Vuonna 2008 Lähteet: Tilastokeskus 2011e, Tilastokeskus 2011f, Tilastokeskus 2011g, Tilastokeskus 2011h, Tilastokeskus 2011d, Tilastokeskus 2011i Metlan työraportteja 258 http://www.metla.fi/julkaisut/workingpapers/2013/mwp258.htm 236 3.2 Metsätalous Metsätalous on eräs merkittävimpiä soiden taloudellisen käytön muotoja Pohjois-Pohjanmaalla, vaikka metsätalouden markkinahakkuut keskittyvätkin enimmäkseen eteläisempään Suomeen. Suomen suot keskittyvät pinta-alallisesti maan pohjoisosiin, mutta maan etelä- ja keskiosissa suhteellisesti suurempi osa soista on metsätalouskäytössä (MMM 2011). Pohjois-Pohjanmaan metsätalousmaan1 pinta-alasta 53 prosenttia on suota, ja siitä 64 prosenttia on ojitettu (Metsän- tutkimuslaitos 2010). Siikalatvan pinta-alasta 66 prosenttia on suota (taulukko 2), ja ojitettujen soiden osuus suoalasta on noin 76 prosenttia. Pudasjärvellä soiden osuus metsätalousmaasta on 60 prosenttia (taulukko 2) ja ojitettujen soiden osuus kaikista soista 56 prosenttia. Pudasjärvellä on lähes kolme kertaa enemmän metsätalousmaata kuin Siikalatvassa (taulukko 2). Pudasjärven metsätalousmaasta valtion omistamaa on 42 prosenttia, kun Siikalatvassa valtion omistamaa met- sätalousmaata on 11 prosenttia. Suometsätalouden kohdalla on syytä huomioida turvekankaan2 erilaisuus kasvupaikkana verrat- tuna kivennäismaahan eli kankaaseen (MMM 2011). Suometsätalouteen liittyviä erityiskysymyk- siä ovatkin esimerkiksi puuston kehitysdynamiikka, kasvupaikan vesitalous sekä tarvittavat met- sänparannustoimenpiteet. Myös vesiensuojeluratkaisut ja lannoitukset poikkeavat kangasmailla harjoitettavasta metsätaloudesta. Lisäksi suometsät tarvitsevat ajoittain kunnostusojituksia maan pitämiseksi riittävän kuivana. Mitä pohjoisemmaksi mennään, sitä suurempi osuus metsätalous- maasta on metsätaloudellisesti kannattamatonta. Pohjois-Pohjanmaalla 41 prosenttia puuston kokonaistilavuudesta on soilla (taulukko 2). Vastaa- vat luvut Siikalatvassa ja Pudasjärvellä ovat 59 ja 41 prosenttia. Soiden osuus puuston kokonais- tilavuudesta on siis selkeästi pienempi kuin niiden osuus metsätalousmaan pinta-alasta. Ojitus on tehnyt osasta kitu- ja joutomaata paremmin puuta kasvavaa metsämaata ja lisäksi parantanut puuston kasvuolosuhteita huonokasvuisella metsämaalla (Metsäntutkimuslaitos 2010.) Eniten ojituksia tehtiin 1960- ja 70-luvuilla, ja niiden seurauksena syntyneet suometsät ovat tällä hetkel- lä hyvässä kasvuiässä. Suometsien puuston kasvun arvioidaan lisääntyvän ainakin vuoteen 2025 asti, joten soiden merkitys puuntuotannossa on kasvussa (MMM 2011). Suometsät poikkeavatkin keskimääräisesti muista metsistä siinä, että niissä on suhteellisesti vähemmän taimikoita ja toi- saalta myös suhteellisesti vähemmän uudistuskypsää metsää. Uudistusojituksia ei soille ole enää juurikaan tehty 2000-luvulla, ja kansallisessa suo- ja turve- maiden strategiassa (MMM 2011) linjataan, ettei luonnontilaisia soita enää ojitettaisi metsäta- lous- tai turvetuotantokäyttöön. Lisäksi aikanaan tehtiin myös virheojituksia maille, jotka pal- jastuivat tuotantokäytössä kannattamattomiksi. Merkittävä osa näistä maista, 346 000 hehtaaria, sijaitsee Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun alueella. Metsätalouden kannattavuus eroaa huomattavasti turve- ja kivennäismaiden välillä, mikä johtuu turvemaiden hoidon ja käytön suuremmista kustannuksista. Kansallisessa suostrategiassa (MMM 2011) arvioidaan, että 2–3 prosentin korkokannalla suometsätalouden tuotto on noin 30–50 pie- 1 Metsätalousmaata on sellainen maa, joka ei ole rakennettua tai maatalousmaata. Metsätalousmaahan kuuluu sekä puuntuotantoon käytettävissä oleva että sen ulkopuolelle jäävä maa (esim. suojelualueet). Metsätalousmaa jakautuu puuntuotoskykynsä perusteella metsä-, kitu- ja joutomaahan sekä ns. muuhun metsätalousmaahan (esim. metsätiet ja pysyvät puutavaran varastopaikat). Metsämaalla puuston potentiaalinen hehtaarikohtainen keskimääräinen kasvu on vä- hintään yksi kuutiometri. Kitumaalla puuston potentiaalinen hehtaarikohtainen keskikasvu on 0,1–1 m3 vuodessa ja kitu- maalla alle 0,1 m3 vuodessa. Kitu- ja joutomaa ovat siis puuntuotantokyvyltään metsämaata heikkotuottoisempia, mutta puuntuotantokäytössä on jonkin verran myös kitumaata. Sekä kitu- että joutomaa ovat käytännössä kokonaan suota. 2 Ojitettu suo, joka kasvillisuudeltaan muistuttaa jo kangasmaata ja jolla suokasvien osuus on alle 25 % (Ibid.). Metlan työraportteja 258 http://www.metla.fi/julkaisut/workingpapers/2013/mwp258.htm 237 nempi kuin kivennäismaiden metsätaloudessa. Lisäksi suometsien nuorehkon iän vuoksi hakkuut ovat vielä lähinnä harvennushakkuita. Harvennushakkuiden suurehkon osuuden vuoksi suometsi- en osuus kantorahatuloista on keskimääräistä pienempi, kun taas työllistävyys on keskimääräistä suurempi. Pudasjärvellä metsätaloudesta verovelvollisten lukumäärä oli vuonna 2009 1539 henkeä, Siikalat- vassa vastaava luku oli 1043 (Tilastokeskus 2011j). Luku sisältää kaikki ne metsänomistajat, joilla on ollut kyseisenä vuonna tuloja tai menoja metsätaloudesta. Lukuun sisältyvistä noin viidennes on verotusyhtymiä ja kuolinpesiä. Tilastokeskus tilastoi kantorahatulot tulonsaajan kotikuntaan. Näin osa esimerkiksi Siikalatvan ja Pudasjärven metsistä saatavista kantorahatuloista saattaa pää- tyä maakunnan keskukseen Ouluun tai muihin suurempiin kaupunkeihin. Metsätaloudesta saata- vat kantorahatulot menevät metsänomistajalle, joka saattaa asua hyvinkin kaukana metsäomistuk- sistaan. Yleisenä kehityksenä on ollut havaittavissa metsänomistajien kaupunkilaistuminen, kun perinnönjaon seurauksena metsät vaihtavat omistajaa (Vatanen 2011). Kantorahatulojen määrä vaihtelee huomattavasti vuositasolla taloussuhdanteiden mukaan. Kuva 2 havainnollistaa metsä- taloudesta saatavien tulojen vaihtelua Pohjois-Pohjanmaalla, Pudasjärvellä ja Siikalatvassa. Pu- dasjärven metsätaloustulojen määrä metsänomistajaa kohti noudattelee maakunnan yleistä kehi- tystä, mutta Siikalatvassa tulot metsänomistajaa kohti ovat olleet huomattavasti korkeammat. Taulukko 2. Metsätalousmaa ja puuston kokonaistilavuus Siikalatvassa, Pudasjärvellä ja Pohjois- Pohjanmaalla. Siikalatva Pudasjärvi Pohjois-Pohjanmaa Metsätalousmaa (ha) 189 000 530 000 3 106 000 Kangas (%) 33,5 40,0 46,7 Ojittamaton suo (%) 16,2 26,7 19,0 Ojitettu suo (%) 50,3 33,3 34,3 Puuston kokonaistilavuus (1000 m3) 13 600 28 400 214 200 Kankaalla (%) 41 59 59 Ojittamattomalla suolla (%) 5 7 6 Ojitetulla suolla (%) 54 34 35 0 1 000 2 000 3 000 4 000 5 000 6 000 2006 2007 2008 2009 Eu ro a Pohjois-Pohjanmaa Pudasjärvi Siikalatva Kuva 2. Metsätalouden puhdas pääomatulo metsänomistajaa kohti (Maa- ja metsätalousyritysten taloustilasto 2009). Lähde: Metinfo-tietopalvelu, VMI10 Metlan työraportteja 258 http://www.metla.fi/julkaisut/workingpapers/2013/mwp258.htm 238 Vaikka kantorahatulojen päätymisestä metsän sijaintikuntaan ei voida olla varmoja, jäävät puun- korjuusta ja kuljetuksesta syntyvät taloudelliset vaikutukset kuitenkin lähiseuduille. Metsätalou- den pitkän aikavälin trendinä on ollut puunkorjuun3 koneellistuminen ja sen myötä metsätalouden työllistävyyden vähentyminen. Ylipäätään metsäteollisuuden rakennemuutos on vähentänyt alal- le työllistyvien määrää huomattavasti (Metsätilastollinen vuosikirja 2010). Puunkorjuussa työl- listymisen kannalta on huomioitava, että alaan liittyvät luontaisesti suuret kausivaihtelut, mikä vaikeuttaa kaluston kustannustehokasta käyttöä, työvoiman pitoa ja ympärivuotista toimintaa (Lähtinen 2010). Usein samaa kalustoa voidaan käyttää sekä puunkorjuuseen että turvetuotan- toon, mikä helpottanee tilannetta jonkin verran (Pohjois-Pohjanmaan liitto 2007). 2000-luvulla on enenevissä määrin alettu korjata energiapuuta, jota voidaan polttaa esimerkiksi turpeen kanssa lämpölaitoksissa. Energiapuuta saadaan korjattua erityisesti harvennushakkuiden yhteydessä (MMM 2011). Energiapuun keruun lisääntyminen on myös tasoittanut jossain määrin puunkorjuuseen liittyviä suuria kausivaihteluita (Lähtinen 2010). Vaikka energiapuulle on yhä enenevissä määrin kysyntää, kysynnän täyttäminen suometsistä saatavan energiapuun avulla on kyseenalaista. Suometsissä energiapuun korjuukustannukset ovat korkeammat ja korjuuolosuh- teet haastavammat kuin kivennäismailla (MMM 2011), minkä lisäksi suometsien herkän ravin- netasapainon säilyttämiseksi saattaa olla järkevämpää jättää energiapuuksi käypä materiaali met- sään. Yhteenvetona metsätalouden työllistävyyteen liittyen voidaan todeta, että työyksikköä kohti las- kettu tuotanto on noussut, kun taas työllisyys ja puunkorjuun sekä -kuljetuksen yksikkökustan- nukset ovat laskeneet. Näistä työsuorituksista metsätalouskuntiin jäävien suorien reaalitulojen määrä on siis vähentynyt (Vatanen 2011). 3.3 Turvetuotanto Pohjois-Pohjanmaan turvetuotantomäärät ovat kasvaneet 1970-luvun öljykriisin jälkeen monin- kertaisiksi, kun maakunnan energiaomavaraisuutta haluttiin lisätä. Vuonna 2008 energiaturpeel- la tuotettiinkin 65 prosenttia maakunnan kaukolämmöstä ja kaukolämpöön liittyvästä sähköstä (MMM 2011). Flyktmanin (2009) mukaan Pohjois-Pohjanmaan energiaturpeen tuotantoala vuon- na 2009 oli 12 447 hehtaaria, mikä on eniten Etelä-Pohjanmaan jälkeen. Yhdessä näihin kahteen maakuntaan mahtuu 45 prosenttia koko maan turvetuotantoalueista. Tuotannossa olevien soiden pinta-ala vaihtelee kuitenkin vuosittain. Jonkin verran soita, noin 600 hehtaaria vuodessa poistuu tuotantokäytöstä ja vastaavasti soita on myös koko ajan valmistelussa tuotantoa varten. GTK:n arvion mukaan turpeen energiavarat Pohjois-Pohjanmaalla ovat 2300 TWh, toiseksi eniten Suo- messa Lapin jälkeen (KTM 2005). Pudasjärvellä tuotannossa olevien turvesoiden pinta-ala vuonna 2011 oli 2057 hehtaaria, ja Sii- kalatvassa 1680 hehtaaria (Vapo Oy, kirjallinen tiedonanto; Turveruukki Oy, kirjallinen tiedonan- to). Turvetuotannon eräs erityispiirre on sen keskittyneisyys. Siikalatvan ja Pudasjärven alueella turvetuottajia ovat Vapo Oy sekä Turveruukki Oy. Valtio-omisteisen Vapon markkinaosuus valta- kunnallisesti on noin 80 prosenttia, hieman tuotantovuoden mukaan vaihdellen. Muualla Pohjois- Pohjanmaalla on näiden kahden päätuottajan lisäksi myös joukko turpeen pientuottajia, joiden osuus kokonaistuotantomääristä on kuitenkin vähäinen 3 Puuston korjuu ja kuljetus jaotellaan siten, että korjuu tarkoittaa puun hakkuuta ja kuljetusta välivarastolle, kun taas (kau- ko)kuljetus tarkoittaa puun kuljetusta varsinaiselle käyttöpaikalle, esim. tehtaalle. Metlan työraportteja 258 http://www.metla.fi/julkaisut/workingpapers/2013/mwp258.htm 239 Suon turvetuotantokelpoisuuteen vaikuttavat turvekerroksen paksuus, yhtenäisen suoalueen laa- juus, tuotantoalueen sijainti turpeen käyttöpaikkaan nähden sekä ympäristötekijöistä alueen mah- dolliset uhanalaiset lajit, asutuksen läheisyys tai pohjavesialue (MMM 2011). Lisäksi maa- ja metsätalousministeriön (2011) asettama työryhmä on kansallisesta soiden ja turvemaiden strate- giassa linjannut, että turvetuotanto pyritään ohjaamaan jo ojitetuille ja luonnontilansa menettä- neille soille. Keskimäärin yhden turvesuon tuotantojakso on 10–25 vuotta turvekerroksen pak- suudesta ja suon sijainnista riippuen. Turvetuotanto jakautuu energia- ja ympäristöturpeen tuotantoon. Ympäristöturpeen tuotantoala Pohjois-Pohjanmaalla vuonna 2009 oli 405 hehtaaria ja sen on arveltu kaksinkertaistuvan vuo- teen 2020 mennessä (Flyktman 2009), mutta verrattuna energiaturpeen tuotantoon määrät ovat silti vähäiset. Niinpä tässä selvityksessä on keskitytty energiaturpeen tuotannon aluetaloudelli- siin vaikutuksiin. Energiaturvetta käytetään erityisesti lämpökeskusten, lämmitysvoimalaitosten ja teollisuuden polttoaineena (MMM 2011). Pohjois-Pohjanmaan energiastrategian mukaan tur- vetta poltetaan yleensä yhdessä puupolttoaineiden kanssa, ja esimerkiksi lämmitysvoimalaitok- sissa turpeen osuus on ollut keskimäärin 75 prosenttia (Pohjois-Pohjanmaan liitto 2007). Turpeen ja energiapuun tuotanto tukevat siis jossain määrin toisiaan. Ahonen (2001) kuvailee turvetuotannon vaikutusten tarkastelun paikallistalouksissa ongelmal- liseksi tuotantoon liittyvän vahvan kausiluontoisuuden ja sääherkkyyden vuoksi. Normaalisti tuotantokausi ajoittuu toukokuun puolivälistä syyskuun alkuun, mutta soiden kunnostus- ja val- mistelutöitä sekä lastausta ja kuljetusta tehdään lähes ympärivuotisesti. Suurimmat työllisyysvai- kutukset kuitenkin ajoittuvat kesäkauden tuotantoajalle ja ovat vahvasti sääriippuvaisia. Sateisten kesien ohella ongelmia aiheuttavat leudot talvet, jolloin maa ei jäädy ja kelirikko estää turve- ja puupolttoaineiden ajamisen metsästä (Pohjois-Pohjanmaan liitto 2007). Tämä säähän liittyvä epä- varmuus aiheuttaa ongelmia esimerkiksi kone- ja laiteinvestointien kannattavuudelle. Karkeita arvioita on kuitenkin mahdollista esittää tarkastelemalla Vapo Oy:n ja Turveruukki Oy:n antamia tietoja tuotantonsa työllistämien henkilöiden lukumääristä. Vapo Oy työllistää Siikalatvassa tuotantokaudella noin 65 henkilöä (Vapo Oy, kirjallinen tiedon- anto), ja suhteutettuna tuotantoaloihin turvetuotannon voidaan arvioida työllistävän suunnilleen 150 henkilöä kaikkiaan tuotantokaudella. Tätä voidaan pitää merkittävänä määränä, kun otetaan huomioon, että kunnassa maa-, metsä- ja kalatalous työllistää 580 henkilöä (Tilastokeskus 2011d). Samaa arviointimenetelmää käyttäen työllisyysvaikutukset ovat vielä merkittävämpiä Pudasjär- vellä, jossa Vapo Oy työllistää tuotanto aikana noin 70 henkeä (Vapo Oy, kirjallinen tiedonanto) ja koko kunnassa turvetuotanto työllistäisi tällöin noin 200 henkeä. Maa-, metsä- ja kalatalouden työpaikkoja Pudasjärvellä on noin 400 (Tilastokeskus 2011d), joten turvetuotannolla on merki- tystä työllistäjänä. Varsinaisen tuotannon lisäksi myös turvekuljetukset luovat jossain määrin työllisyysvaikutuksia. Turve pyritään tuottamaan mahdollisimman lähellä käyttöpaikkaa, mutta jonkin verran kuljetus- kustannuksia kuitenkin syntyy. Esimerkiksi Pudasjärvellä ja Siikalatvassa Vapo Oy:n turvekul- jetuksista syntyy noin 8–9 henkilötyövuotta (Vapo Oy, kirjallinen tiedonanto). Karkeasti voinee arvioida, että Turveruukin turvetoimitukset huomioon kuljetuksista syntyvä kokonaistyömäärä on hieman yli kaksinkertainen. Turvetuotannon suorat työllisyysvaikutukset kattavat sekä tuotannon että kuljetuksen, henkilötyövuosissa laskettuna nämä ovat Siikalatvassa 99 henkilötyövuotta ja Pudasjärvellä 128 henkilötyövuotta (Vapo Oy, kirjallinen tiedonanto; Turveruukki Oy, kirjallinen tiedonanto). Metlan työraportteja 258 http://www.metla.fi/julkaisut/workingpapers/2013/mwp258.htm 240 Turvetuotannosta vastaavat kokonaisurakoitsijat, jotka tekevät sopimuksia aliurakoitsijoiden kanssa tai palkkaavat tuotantoa varten tarvittavat työntekijät. Turpeen toimittamisesta vastaavat yksityiset kuljetusalan yrittäjät (Ahonen 2001). Tuotannon vaikutusten merkitystä kenties lisää se, että merkittävä osa siitä sijoittuu maan itä- ja pohjoisosiin, joissa elinkeinomahdollisuuksia on maan muihin osaan verrattuna vähemmän (MMM 2011). Ahonen (2001) toteaakin, että turveu- rakointi tapahtuu yleensä muun yritystoiminnan ja ohessa ja turvetuottajat ovat usein osan vuotta esimerkiksi maanrakennus-, metsäkone- tai maatalousyrittäjiä. Tällöin turveurakointi ei niinkään välttämättä vaikuta työttömään väestöön, vaan tukee jo olemassa olevaa yritystoimintaa. Lisäk- si Ahosen tutkimuskunnissa merkittävä osa turvetuotannon työntekijöistä oli opiskelijoita, jot- ka tekivät turvetuotantoon liittyviä töitä kesälomillaan. Esimerkiksi turvetuotannon loppumisen vaikutukset riippuisivat pitkälti siitä, kuinka merkittävässä asemassa turvetuotanto on yrittäjien toimeentulossa ja kuinka hyvin turvetuotanto olisi korvattavissa muilla keinoin yrityksissä. Aho- sen selvityksessä turvetuotannon osuus kokonaisurakoitsijoiden puhtaasta kokonaistulosta oli 55 prosenttia ja kuljetusurakoitsijoilla 50–100 prosenttia. 3.4 Keräilytuotteet, porotalous ja suopellot Puun ja turpeen lisäksi soilta saadaan myös muunlaista taloudellista hyötyä. Soiden keräilytuot- teet, metsästys, porotalous ja suoviljely ovat perinteisiä soiden käyttömuotoja. Näistä keräilytuot- teet ja metsästys liittyvät tiiviisti soiden virkistyskäyttöön ja vähäisemmissä määrin taloudellisen tuoton tavoitteluun. Porotaloutta harjoitetaan poronhoitoalueella, joten tämän selvityksen piirissä se koskee käytännössä Pudasjärven aluetta. Suopeltoja puolestaan on raivattu menneisyydessä jonkin verran maatalouden käyttöön, mutta uusia suopeltoja ei juurikaan nykyään tehdä. Marjastuksen ja metsästyksen konkreettista taloudellista arvoa soilla on vaikea laskea, sillä soil- ta saatavaa riistaa ja marjoja saadaan myös muuten metsistä. Lisäksi suurin osa tuotteista menee kotitarvekäyttöön, jota ei tilastoida. Kuitenkin marjastus on eräs suomalaisten metsään liittyvistä suosikkiharrastuksista, ja soiden käyttöä koskevassa kyselyssä pohjoispohjanmaalaisille 77 pro- senttia vastaajista ilmoitti harrastavansa marjastusta soilla (Piirainen ym. 2012). Marjastuksesta tiedetään, että tärkeimmät vain soilla ja ojitusalueilla esiintyvät marjat ovat lakka ja karpalo. Karpalo ei ole merkittävä poimintatulojen lähde Pohjois-Pohjanmaalla (MMM 2011), mutta lakkaa puolestaan poimitaan jonkin verran myös Oulun läänissä. Metsäntutkimuslaitoksen (2010) mukaan vuonna 2009 lakasta saadut poimintatulot Oulun läänin alueella olivat 201 000 euroa. Tästä summasta kuitenkin puuttuu torikauppa, suoramyynti ja kotitarvepoiminta. Lisäksi on syytä huomioida, että 2009 oli keskimääräistä heikompi lakkavuosi (MMM 2010). Lakan ja karpalon lisäksi soilla tavataan suotyypistä ja ojituksesta riippuen myös juolukkaa, variksenmar- joja, puolukkaa ja mustikkaa sekä vähäisissä määrin vadelmaa ja mesimarjaa (MMM 2011). Metsästys on Pohjois-Pohjanmaalla suhteellisen suosittua, etenkin maakunnan eteläosissa, jossa riistanhoitomaksun maksaneiden metsästäjien osuus koko väestöstä oli vuonna 2009 8,5 prosent- tia (RKTL 2010). Maakunnan etelä- ja pohjoisosien välillä onkin iso ero etenkin lintujen saalis- määrissä, jotka metsoa ja riekkoa lukuun ottamatta ovat moninkertaisesti suuremmat maakunnan eteläosissa. Kansallisen suostrategian (MMM 2011) mukaan soilla metsästetään muun muassa vesilintuja, kanalintuja ja hirviä. Lisäksi soilla on merkitystä lintujen poikastuotannossa sekä hir- ven ja metsäpeuran kesälaitumina. Onkin arveltu, että metsäkanalintujen taantuminen viime vuo- sikymmenten aikana on johtunut soiden laajamittaisista ojituksista. Riista- ja kalatalouden met- sästystilastojen mukaan (RKTL 2010) hirviä metsästettiin Pohjois-Pohjanmaan alueella vuonna 2009 12 000 yksilöä, metsäpeuraa ei lainkaan. Esimerkiksi linnuista noin puolet koko maan haa- Metlan työraportteja 258 http://www.metla.fi/julkaisut/workingpapers/2013/mwp258.htm 241 pana- ja jouhisorsasaaliista metsästettiin Pohjois-Pohjanmaalla. Myös tavia, metsähanhia ja pyitä metsästettiin merkittävissä määrin. Riekkoa metsästetään vain vähäisissä määrin Lapin eteläpuo- lella. Vuosi 2009 oli tilastohistorian heikoin riekkosaalisvuosi, eikä Pohjois-Pohjanmaan alueel- la tilastoitu yhtään metsästettyä yksilöä. Vuonna 2008 riekkoa metsästettiin maakunnan alueella 1900 yksilöä, mikä on noin 6 prosenttia koko maan saalismäärästä (RKTL 2009). Pohjois-Poh- janmaan hirvisaaliin lihan arvo olisi noin 80 000 euroa ja mainittujen, poikastuotannoltaan mer- kittävästi soihin liittyvien lintujen saaliin arvo yhteensä noin 1 040 000 euroa (RKTL 2010)4. Porotalous soiden käyttömuotona koskee tämän tarkastelun piirissä Pudasjärveä, joka kuuluu po- ronhoitoalueeseen. Kansallisen suostrategian mukaan (MMM 2011) soiden merkitys porotaloudes- sa on etenkin porojen kesälaitumina, mutta paikoin soita käytetään porolaitumina ympäri vuoden. Suot tarjoavat porolle tärkeitä ravintokasveja ja kesällä avosuot antavat myös suojaa hyönteisiltä. Suot myös tarjoavat usein hyvän vasomisympäristön, jonne porot palaavat vuodesta toiseen (Ny- ström ym. 2012). Nyströmin ym. (2012) haastattelemien poroisäntien mukaan soiden merkitys po- rotaloudessa näkyy muun muassa suottomilla alueilla kasvaneiden vasojen pienempinä teuraspai- noina. Tämä johtuu siitä, että luonnontilaisella avosuolla hyönteisiä eli räkkää paossa olevat porot löytävät ravintoa suolta, eikä niiden tarvitse siis lähteä juurikaan kauemmas etsimään sitä. Suomatkailu on suoluontoon perustuvaa luontomatkailua, joka käytännössä on tällä hetkellä suh- teellisen pienimuotoista ja erikoistuneisiin kohderyhmiin perustuvaa. Merkittävintä luontomat- kailu on nykyisin Lapissa ja Kainuussa, samoilla alueilla, joilla sijaitsee myös suurin osa maan soista (MMM 2011). Pudasjärvellä matkailu on merkittävä taloudellinen tekijä, ja Syötteen kan- sallispuiston yhteyteen liittyy jo nyt jossain määrin luontomatkailua. Siikalatvan Rantsilassa puo- lestaan on ollut kiinnostusta soiden käytön kehittämistä kohtaan Suomaa-hankkeen muodossa (Konola ym. 2006), ja hankkeen yhteydessä kartoitettiin mahdollisuuksia myös suomatkailun ja sen oheistuotteiden kehittämiseen. On vaikea arvioida soiden merkitystä osana esimerkiksi luon- tomatkailua. Neuvonen ym. (2010) osoittivat, että soiden dominoiva osuus kansallispuistoissa korreloi negatiivisesti kansallispuistojen kävijämäärän kanssa. Suot eivät siis näyttäisi olevan eri- tyinen vetovoimatekijä Suomen kansallispuistoissa. Turvepeltojen osuus kokonaispeltoalasta on kohtalaisen pieni koko maata tarkastellen, 12 prosent- tia pelloista on turvemailla. Osa suolle raivatuista pelloista on aikojen saatossa muuttunut multa- tai kivennäismaaksi ja osa ei ole enää viljelykäytössä. Turvepeltojen etuja ovat typpilannoituksen vähäinen tarve sekä kasvien riittävä vedensaanti kosteasta alustasta. Toisaalta niihin liittyy myös riskejä, jotka nousevat vaikeudesta saada kuivatus riittävän tehokkaaksi, maan happamuudesta ja vähäravinteisuudesta sekä säiden mahdollisen kylmyyden aiheuttamista ongelmista. Lisäksi turvepeltojen ongelmana on niiden aiheuttama suurempi ympäristökuormitus kivennäismaihin verrattuna. Ympäristönsuojelun näkökulmasta turvepelloilla kannattaakin suosia nurmiviljelyä ja vähäisesti muokkausta edellyttävää käyttöä. Myös esimerkiksi ruokohelven viljelystä energiakas- vina on puhuttu paljon turvetuotantoalueiden jälkikäytön yhteydessä (MMM 2011). 3.5 Kansalaisten asenteet soiden käytöstä Alkuvuonna 2011 lähetettyyn postikyselyyn sekä samanaikaisesti netissä avoinna olleeseen ky- selyyn tuli Pudasjärveltä vastauksia 121 ja Siikalatvasta 88 kappaletta. Vastaajia pyydettiin kyse- lyssä antamaan mielipiteensä erilaisista soiden käyttöön liittyvistä kysymyksistä. Vastauksia on syytä kuitenkin tulkita varoen, sillä kaikki vastaajat eivät ole vastanneet kaikkiin kysymyksiin ja näin ollen osassa kysymyksiä vastaajajoukko on suhteellisen pieni. 4 Laskettu suhteellisina osuuksina koko Suomen lintusaaliista saadun lihan arvosta. Metlan työraportteja 258 http://www.metla.fi/julkaisut/workingpapers/2013/mwp258.htm 242 Siikalatvan vastaajista 70,5 prosenttia oli miehiä ja 29,5 prosenttia naisia. Pudasjärvellä vastaavat osuudet olivat 63,6 ja 36,4 prosenttia. Kummassakin tapauksessa vastaajista huomattavasti isom- pi osa oli siis miehiä kuin maakunnan väestöstä keskimäärin. Siikalatvan vastaajista 69,3 prosent- tia omisti maata yli 2 hehtaaria ja pudasjärveläisistä vastaajista 61,2 prosenttia. Myös maanomis- tusprosentti oli maakunnan keskitasoa korkeampi. Kuvasta 3 nähdään, miten Pudasjärven ja Siikalatvan asukkaat suhtautuvat soiden talouskäyttöön liittyviin tekijöihin. Soiden käyttöön liittyviä alueellisia tulo- ja työllisyysvaikutuksia pidettiin molemmissa kunnissa erityisen merkittävinä. Yli 60 prosenttia vastaajia piti niitä jonkin verran tai erittäin tärkeinä ja vain pari prosenttia vastaajista ei pitänyt niitä lainkaan tärkeinä. Myös soita energian lähteenä sekä uusiutuvien luonnonvarojen tuottajana piti jonkin verran tai erittäin tär- keänä noin 60 prosenttia kummankin kunnan vastaajista. Eniten eroavaisuuksia kuntien välillä oli mielipiteissä koskien soiden merkitystä virkistyskäytös- sä. Pudasjärvellä, jossa suojeltuja suoalueita on enemmän kuin Siikalatvassa, vastaajat pitivät soi- den virkistyskäytön merkitystä keskimäärin hieman vähäisempänä kuin Siikalatvassa. Kuvassa 4 on esitetty asukkaiden näkemyksiä soiden käyttömuotojen kehittämisestä. Yli puolet Siikalatvan vastaajista piti puuntuotannon nykytilaa hyödyllisenä tai erittäin hyödyllisenä, kun taas Pudasjärvellä vastaava osuus oli hieman yli viidennes. Toisaalta puuntuotannon lisäämistä pidettiin Siikalatvassa keskimäärin haitallisempana kuin Pudasjärvellä. Turvetuotannon osalta mielipiteet olivat kahtiajakautuneet. Turvetuotannon nykytilaa piti sekä Siikalatvassa että Pudasjärvellä lähes puolet vastaajista joko hyödyllisenä tai erittäin hyödyllise- nä ja noin kolmannes vastaajista haitallisena tai erittäin haitallisena. Molemmissa kunnissa noin puolet vastaajista piti turvetuotannon lisäämistä haitallisena tai erittäin haitallisena. Turvetuotan- non loppumista sen sijaan piti haitallisena tai erittäin haitallisena yli 60 prosenttia Pudasjärven vastaajista, kun vastaava luku Siikalatvassa oli noin 40 prosenttia. Soiden suojelun nykytilaa pidettiin hyödyllisenä molemmissa kunnissa (kuva 4). Lisäsuojelua pi- dettiin kuitenkin Pudasjärvellä keskimäärin hieman haitallisempana kuin Siikalatvassa. Kuva 3. Kuinka tärkeinä vastaajat pitävät soiden käyttöön liittyviä tekijöitä. (Siikalatva N=50, Pudasjärvi N=62) 0 % 20 % 40 % 60 % 80 % 100 % Siikalatva Pudasjärvi Alueelliset tulo- ja työllisyysvaikutukset Siikalatva Pudasjärvi Soiden merkitys virkistyskäytössä Siikalatva Pudasjärvi Soiden merkitys energian lähteenä Siikalatva Pudasjärvi Suot uusiutuvien luonnonvarojen tuottajana Ei lainkaan tärkeä Ei kovin tärkeä En ota kantaa Jonkin verran tärkeä Erittäin tärkeä Metlan työraportteja 258 http://www.metla.fi/julkaisut/workingpapers/2013/mwp258.htm 243 0 % 20 % 40 % 60 % 80 % 100 % Siikalatva Pudasjärvi Siikalatva Pudasjärvi Siikalatva Pudasjärvi Asukkaiden mielipide puuntuotannon pinta-alasta Siikalatva Pudasjärvi Siikalatva Pudasjärvi Siikalatva Pudasjärvi Asukkaiden mielipide turvetuotannon pinta-alasta Siikalatva Pudasjärvi Siikalatva Pudasjärvi Siikalatva Pudasjärvi Asukkaiden mielipide suojeltujen soiden pinta-alasta Siikalatva Pudasjärvi Siikalatva Pudasjärvi Siikalatva Pudasjärvi Asukkaiden mielipide soiden ennallistamisesta Siikalatva Pudasjärvi Siikalatva Pudasjärvi Siikalatva Pudasjärvi Asukkaiden mielipide retkeilypalveluiden tarjonnasta Erittäin haitallinen Haitallinen Ei haittaa eikä hyötyä Hyödyllinen Erittäin hyödyllinen Nykyarvio: tuotannossa 800 000 ha suota Arvioitua suurempi: tuotan- nossa 900 000 ha suota Arvioitua pienempi: tuotannossa 700 000 ha suota Säilyy nykyisellään: uutta suota käyttöön 600 ha vuodessa Lisääntyy: uutta suota käyttöön 1000 ha vuodessa Turvetuotanto vähenee ja loppuu hiljalleen Säilyy nykyisellään: 150 000 ha Lisätään hieman: suojelua lisätään 15 000 hehtaarilla Lisätään runsaasti: suojelua lisätään 50 000 hehtaarilla Säilyy nykyisellään: 150 ha/v Lisätään 300 hehtaariin vuodessa Ennallistaminen lopetetaan Säilyy nykyisellään: Retkeilypalvelut sijoitettu vetovoimaisimmille alueille Lisääntyy: Palveluja kohdistetaan uusille alueille Vähenee: Nykyisten palvelu- jen ylläpitoa heikennetään Kuva 4. Asukkaiden mielipide soiden käytöstä. Metlan työraportteja 258 http://www.metla.fi/julkaisut/workingpapers/2013/mwp258.htm 244 Ennallistamista ja etenkin sen lisäämistä pidettiin hyödyllisen kummassakin tarkastelukunnassa, joskaan ei aivan yhtä hyödyllisenä kuin kaikkiin kyselyyn vastanneiden keskuudessa (Piirainen ym. 2012). Huomionarvoista on, että sekä ennallistamisen lisääntyminen että lopettaminen kerä- sivät Pudasjärveltä enemmän ääripään vastauksia. Kummassakin kunnassa suhtauduttiin varsin myönteisesti sekä retkeilypalveluiden nykytilaan että niiden lisäämiseen. Siikalatvassa oltiin jonkin verran Pudasjärveä tyytyväisempiä sekä pal- velujen nykytilaan että pidettiin hyödyllisenä tai erittäin hyödyllisenä palvelujen lisäämistä. Ny- kyisten palvelujen ylläpidon heikentämistä piti haitallisena lähes puolet vastaajista. Kyselyn lopussa vastaajilla oli mahdollisuus antaa vapaita kommentteja itse kyselyyn ja yleisesti soiden käyttöön liittyen, ja noin vastaajista oli hyödyntänyt tätä mahdollisuutta. Kommentit oli- vat kaksijakoisia. Osa vastaajista oli huolissaan soiden ojituksen ja turvetuotannon vaikutuksista alueen vesistöihin ja virkistyskäytön mahdollisuuksiin, kun taas toinen osa huolehti, että soiden talouskäyttöä rajoitetaan liikaa esimerkiksi lisäsuojelulla. Toisaalta monet vastaajat myös painot- tivat soiden vastuullista monikäyttöä: tilaa on niin virkistykselle, turvetuotannolle kuin suojelul- lekin, kunhan pidetään huolta ympäristön tilan pysymisestä riittävän hyvällä tasolla. Soiden ja luonnon merkitystä vastaajalle kysyttiin kyselyssä esittämällä sarja väittämiä. Kuvaan 5 on koottu näistä väittämistä sellaisia, joissa vastaajan piti arvioida suhtautumaan soiden eri käyt- tömuotoihin. Kuntien välillä suurimmat erot syntyivät siitä, että pudasjärveläisten vastauksissa lainsäädäntö rajoittaa huomattavasti useammin liikaa soiden taloudellista hyödyntämistä. Toisaal- ta pudasjärveläiset vastaajat olivat myös useammin täysin eri mieltä siitä, että soita on suojeltu tarpeeksi ja siitä, että ojittamattomia soita voidaan ottaa turvetuotantoon. 0 % 20 % 40 % 60 % 80 % 100 % Siikalatva Pudasjärvi Siikalatva Pudasjärvi Siikalatva Pudasjärvi Siikalatva Pudasjärvi Siikalatva Pudasjärvi Siikalatva Pudasjärvi Täysin eri mieltä Melko paljon eri mieltä Ei samaa eikä eri mieltä Melko paljon samaa mieltä Täysin samaa mieltä Soiden tulee palvella mahdollisimman useaa käyttötarkoitusta (esim. turvetuotanto, virkistys) Nykyinen lainsäädäntö rajoittaa liikaa soiden taloudellista hyödyntämistä Soita on suojeltu riittävästi, uusia suojelualueita ei tarvita Soiden tärkein käyttötarkoitus on tuottaa ihmiselle raaka-aineita On luonnonvarojen tuhlausta, jos soita ei käytetä ihmisten hyödyksi Ojittamattomia soita voidaan ottaa turvetuotantoon Kuva 5. Soiden ja luonnon merkitys vastaajalle (Siikalatva N=86, Pudasjärvi N=118). Metlan työraportteja 258 http://www.metla.fi/julkaisut/workingpapers/2013/mwp258.htm 245 4 Soiden eri käyttömuotojen vaikutukset maakunnan tasolla 4.1 Metsätalouden ja energiaturpeen tuotannon kytkennät Soiden käytön maakuntatason aluetaloudellisia vaikutuksia tarkastellaan tässä selvityksessä pa- nos-tuotosanalyysin keinoin. Tarkastelun kohteena ovat suometsätalous ja energiaturpeen tuotan- to. Aluetaloudellisia vaikutuksia kuvataan tuotoksen, arvonlisäyksen ja työllisyyden avulla. Tarkastellaan aluksi metsätalouteen ja energiaturpeen tuotantoon liittyviä taloudellisia tekijöitä kyseisten tuotantoalojen panosrakenteen ja muihin tuotannon aloihin suuntautuvien kytkentöjen avulla. Tuotannon panosrakenteen ja kytkentöjen kautta määräytyvät osaltaan kerrannaisvaiku- tukset, joita analysoidaan seuraavassa luvussa. Kuvassa 6 esitetään Pohjois-Pohjanmaan metsäta- louden tilanne vuonna 2002. Metsätalouden tuotos oli vuonna 2002 Pohjois-Pohjanmaalla noin 268 miljoonaa euroa, josta suometsätalouden osuus oli noin 25 prosenttia. Metsätalouden käyttämät välituotepanokset omas- ta maakunnasta tulivat pääosin öljy- yms. tuotteiden valmistuksesta sekä kaupan toimialalta, joka alueellisessa panos-tuotostaulukossa sisältää kaupanlisien ohella esimerkiksi moottoriajoneuvo- jen korjauksen. Huomattava osa välituotekäytöstä muodostui metsätalouden sisäisistä panoksista. Myös tuontipanosten käyttö oli kohtuullisen suuri. Tuontipanoksista 71 prosenttia tuli kotimaas- ta muilta alueilta ja loput ulkomailta. Metsätalouden tuotokset käytetään pääosin Pohjois-Poh- janmaan metsäteollisuudessa ja kotitalouksien polttopuuna. Puun muu energiakäyttö oli vuonna 2002 Pohjois-Pohjanmaalla vielä hyvin vähäistä. Osa tuotoksista suuntautuu vientiin kotimaan muille alueille. Vuonna 2002 metsätalous työllisti Pohjois-Pohjanmaalla noin 1800 henkilöä. Kaiken kaikkiaan metsätalouden välituotekäyttö on suhteellisen vähäistä verrattuna moniin mui- hin toimialoihin. Metsätalouden välituotekäyttö sisältää pääosin koneellisen korjuuseen liitty- vät polttoainekustannukset sekä koneiden huolto- ja korjauskustannukset. Kustannuksia aiheu- tuu myös puutavaran kuljetuksista sekä kiinteistö- ja liike-elämän palveluista. Lisäksi aiheutuu rahoitus- ja vakuutuskustannuksia. Vähäisen välituotekäytön vuoksi metsätalouden tuotannon muutoksen kerrannaisvaikutukset ovat kohtalaisen pienet. Lisäksi tuontipanosten käyttö pienen- tää kerrannaisvaikutuksia, koska osa vaikutuksia ”vuotaa” Pohjois-Pohjanmaan ulkopuolelle. Verrattuna muihin toimialoihin metsätalous käyttää kuitenkin suhteellisen vähän tuontipanoksia. Alan sisäinen panoskäyttö on puolestaan tavanomaista korkeampi, mikä heijastaa metsän vilje- Kuva 6. Metsätalous Pohjois-Pohjanmaalla vuonna 2002. Rahamäärät (milj. euroja) on muutettu vuo- den 2010 hintaiseksi tuottajan hintaindeksin avulla (Lähteet: Tilastokeskus 2011a, c). Metsäteollisuus 142,1 M€ Kauppa yms. palvelut 2,4 M€ Kuljetus yms. 1,7 M€ Rahoitus- ja vakuutustoiminta 1,7 M€ Kiinteistö- yms. palvelut 1,9 M€ Tuonti 9,2 M€ Kotitaloudet 11,2 M€ Vienti 45,8 M€ Metsätalous Tuotos 267,7 M€ Sisäinen panoskäyttö 55,3 M€ Arvonlisäys 189,1 M€ Työllisyys 1816 henkilöä Muut toimialat 3,6 M€ Metlan työraportteja 258 http://www.metla.fi/julkaisut/workingpapers/2013/mwp258.htm 246 lyn, puunkorjuun ja metsätalouspalvelujen välisiä kytkentöjä. Lisäksi metsätalouden arvonlisä- yksen suhde tuotoksen arvoon on tavanomaista korkeampi. Arvonlisäys sisältää muun muassa kantorahatulot, joita ei muodostu muilla toimialoilla. Kuvassa 7 esitetään energiamineraalien kaivun panosrakenne ja kytkennät. Luvut ovat suuntaa- antavia, sillä ne johdettu valtakunnallisen vuoden 2005 panostuotostaulukon avulla. Alkuperäi- sessä Pohjois-Pohjanmaan panos-tuotostaulukossa energiamineraalien kaivu kirjautuu mineraali- en kaivun toimialalle. Menetelmäluvussa esitettyjen laskentaperiaatteiden mukaan energiamineraalien kaivun tuotos oli vuonna 2002 Pohjois-Pohjanmaalla noin 85 miljoonaa euroa (kuva 7). Toimialan käyttämät väli- tuotepanokset tulivat enimmäkseen kuljetuksen toimialalta. Lisäksi välituotepanoksia käytettiin etenkin öljy- yms. tuotteiden valmistuksesta ja kiinteistö- yms. palveluiden toimialalta. Energia- mineraalien kaivun tuotokset käytettiin energian tuotannossa, mutta tuotokset suuntautuivat pää- osin vientiin muille alueille. Energiamineraalien kaivu työllisti 555 henkilöä. Turvetuotannossa korostuu siis välittömien vaikutusten ohella etenkin kuljetustoiminta. Turvetuotannon työllisyy- den suhde tuotokseen on hieman pienempi kuin kaikilla toimialoilla keskimäärin. Työvoimaval- taisimpia aloja ovat maatalous ja palvelusektorin toimialat. 4.2 Tarkasteltavat skenaariot Suometsätalouden skenaarioissa tarkastellaan puuntuotannon lisäystä. Ensimmäisessä skenaari- ossa lisääntyvällä puuntuotannolla korvataan metsäteollisuuden käyttämää tuontipuuta. Toises- sa skenaariossa oletetaan puuntuotannon lisääntyvän kuten ensimmäisessä skenaariossa, mutta tämän lisäksi otetaan huomioon kantorahatulojen kasvun vaikutus. Kolmannessa skenaariossa oletetaan, että maakunnan metsäteollisuustuotteiden vienti kasvaa suometsien puun tarjonnan li- säyksen myötä. Skenaariossa siis implisiittisesti oletetaan, että puun tarjonnan niukkuus rajoit- taa metsäteollisuuden tuotantomahdollisuuksia. Viennin lisäyksen suuruutta ei voida täsmällisesti määrittää. Skenaariossa oletetaan, että puun tarjonnan lisäys kohdistuu puoliksi metsäteollisuu- den käyttämän tuontipuun korvautumiseen ja metsäteollisuuden viennin lisäykseen. Skenaariot ha- vainnollistavat erilaisia vaikutusvaihtoehtoja ja niiden suuruusluokkia. Käytännössä puuntuotan- non lisäyksen vaikutukset realisoituisivat markkinamekanismin kautta, jossa keskeisessä roolissa on hintojen muutokset. Tätä talouden sopeutumista ei voi ottaa huomioon panostuotosmallissa. Kuva 7. Energiamineraalien kaivu Pohjois-Pohjanmaalla vuonna 2002. Rahamäärät (milj. euroja) on muutettu vuoden 2010 hintaiseksi tuottajan hintaindeksin avulla (Lähteet: Tilastokeskus 2011a, b, c, Mäenpää 2011). Energiahuolto 9,7 M€ Kuljetus yms. 13,5 M€ Kiinteistö- yms. palvelut 3,8 M€ Muut toimialat 7,5 M€ Tuonti 12,9 M€ Vienti 54,3 M€ Energiamineraalien kaivu Tuotos 85,4 M€ Sisäinen panoskäyttö 13,0 M€ Arvonlisäys 30,7 M€ Työllisyys 555 henkilöä Metlan työraportteja 258 http://www.metla.fi/julkaisut/workingpapers/2013/mwp258.htm 247 Skenaarioissa suometsätalouden hakkuiden oletetaan lisääntyvän nykytasosta. Suometsätalouden todellisia hakkuumääriä ei tiedetä, mutta suometsätalouden osuus kokonaishakkuista voidaan ar- vioida laskennallisten hakkuumahdollisuuksien avulla. Metsätalouden kestävät hakkuumahdolli- suudet vuosille 2007–2016 on esitetty taulukossa 3. Hakkuumahdollisuuksista on eroteltu turve- ja kangasmaat. Taulukosta nähdään, että mänty- ja kuusitukin hakkuumahdollisuuksista suometsien osuus on alle viidenneksen, mutta lehtipuiden kohdalla turvemaiden suhteellinen merkitys on lä- hes kaksinkertainen. Kuitupuuta turvemailta saadaan suhteessa huomattavasti enemmän kuin tuk- kipuuta, mikä johtunee suometsien suuresta harvennushakkuupotentiaalista. Taulukon 3 luvut ovat pelkkiä hakkuumahdollisuuksia, joiden toteutumista ei tiedetä tarkalleen. Käytännössä hakkuisiin vaikuttavia tekijöitä saattavat olla esimerkiksi metsänomistajien halu ly- kätä päätehakkuita, mahdollisesti heikon taloussuhdanteen vuoksi. Vuoteen 2010 asti toteutuneita hakkuita voidaan kuitenkin verrata hakkuumahdollisuuksiin, joskaan toteutuneista hakkuista tur- vemaiden osuutta ei voida erotella. Taulukosta 3 nähdään, että vähiten toteutuneet hakkuut ero- avat hakkuumahdollisuuksista mänty- ja lehtikuitupuun kohdalla. Kuusta sen sijaan on hakattu sekä tukki- että kuitupuuksi huomattavasti hakkuupotentiaalia vähemmän Lehtipuuta hakataan tukkipuuksi vain vähäisissä määrin, mutta niiden kohdalla vain neljännes hakkuupotentiaalista käytettiin hyväksi. Jos suurimmat mahdolliset hakkuumahdollisuudet toteutuisivat, olisi vuoden 2007–2016 määril- lä ja 2010 kantohinnoilla (Metinfo-tietopalvelu) laskettuna kangasmetsistä saatavien hakkuiden arvo noin 110 miljoonaa euroa vuodessa ja suometsähakkuiden arvo vastaavasti noin 36 miljoo- naa euroa Pohjois-Pohjanmaalla. Suometsien osuus kokonaishakkuista olisi siis noin neljännes. Toteutuneiden hakkuiden arvo Pohjois-Pohjanmaalla vuonna 2010 oli yhteensä 112 miljoonaa euroa. Jos oletetaan turvemaiden osuus tästä neljännekseksi, oli suometsätalouden arvo noin 28 miljoonaa euroa. Panos-tuotosanalyysin puuntuotantoon liittyvissä skenaarioissa oletetaan suo- metsätalouden puuntuotannon kasvavan 10 miljoonalla eurolla, mikä tarkoittaa noin 35 prosentin tuotannon lisäystä. Noin 80 prosenttia suometsien hakkuumahdollisuuksista vuosille 2007–2016 on kuitupuuta ja 20 prosenttia tukkipuuta (taulukko 3). Vastaavasti panos-tuotosanalyysin skenaarioissa 80 prosenttia puuntuotannon lisäyksestä kohdistetaan massan, paperin ja kartongin valmistuksen ja 20 prosent- tia puutavaran ja puutuotteiden valmistuksen toimialaan. Taulukko 3. Turve- ja kangasmaiden kestävät hakkuumahdollisuudet Pohjois-Pohjanmaalla 2007–2016. Kangasmaa (1000 m3/v) Turvemaa (1000 m3/v) Turvemaan osuus (%) Ero toteutuneisiin hakkuisiin* (1000 m3/v) Tukkipuu Mänty 837 192 18,7 -225 Kuusi 428 100 18,9 -187 Lehtipuut 23 16 41,0 -30 Kuitupuu Mänty 1363 602 30,6 -227 Kuusi 565 146 20,5 -304 Lehtipuut 544 464 46,0 -106 *Verrattuna Pohjois-Pohjanmaalla 2007–2010 tapahtuneiden markkinahakkuiden keskiarvoon, kangas- ja turvemaat yhteensä Lähde: Metinfo-tietopalvelu, VMI10 Metlan työraportteja 258 http://www.metla.fi/julkaisut/workingpapers/2013/mwp258.htm 248 Kantorahatulojen lisäyksen aluetaloudellisia vaikutuksia tarkastelevassa skenaariossa oletetaan, että kantorahatuloja muodostuu samassa suhteessa metsätalouden tuotokseen kuin vuonna 2002. Vuonna 2002 yksityismetsien kantorahatulot Pohjois-Pohjanmaalla olivat 90,5 miljoonaa euroa (Metsäntutkimuslaitos 2003). Tämä arvo suhteutettiin siis metsätalouden tuotokseen ja suhdetta käyttäen laskettiin, paljonko kantorahatulot kasvavat suometsätalouden puun tarjonnan lisäänty- essä 10 miljoonalla eurolla ensimmäisen skenaarion kuvaamalla tavalla. Kantorahatuloista vä- hennettiin 28 prosenttia eli verotus laskettiin pääomatulojen verokannalla. Nettokantorahatulojen oletettiin lisäävän yksityistä kulutusta vuoden 2002 kulutusrakenteen mukaisesti. Turvetuotannon aluetaloudellisia vaikutuksia tarkastellaan kolmen skenaarion kautta. Turvetuo- tannon lisäys otetaan lähtökohdaksi yhdessä skenaariossa ja kahdessa pohditaan, miten turvetuo- tannon loppuminen vaikuttaisi maakunnan talouteen. Ensimmäisessä skenaariossa oletetaan, että polttoaineiden tuonti vähentyy maakunnan energiaomavaraisuuden lisääntyessä. Toisessa skenaa- riossa turvetuotanto loppuu kokonaan ja turve korvataan tuontipolttoaineilla. Kolmannessa ske- naariossa turvetuotanto loppuu, mutta samalla matkailun (majoitus- ja ravitsemistoiminta) loppu- tuotekysyntä kasvaa siten, että maakunnan työllisyys säilyy alkuperäisellä tasolla. Ensimmäisessä turvetuotannonskenaariossa turvetuotannon oletetaan lisääntyvän 10 miljoonalla eurolla, jolloin turvetuotannon aluetaloudellisia vaikutuksia voidaan verrata metsätalouden vas- taaviin laskelmiin. 10 miljoonan euron lisäys tarkoittaisi 963 000 MWh:n lisäystä turvetuotannos- sa, kun hinnaksi otetaan jyrsinturpeen hinnan keskiarvo vuonna 2010 (Energian hankinta, kulutus ja hinnat 2010). Tämä vastaa noin 2400 hehtaarin eli 15 prosentin lisäystä maakunnan turvetuo- tantoalaan, jos hehtaarikohtaiseksi tuotokseksi oletetaan 400 MWh. 4.3 Panos-tuotosanalyysin tulokset Taulukossa 4 on esitetty tulokset skenaariosta, jossa suometsätalouden tuotanto kasvaa 10 miljoo- naa euroa. Skenaariossa vähennettiin paperiteollisuuden ja puutavaran ja puutuotteiden valmis- tukseen liittyvien toimialojen tuontia ja lisättiin vastaavasti maakunnan omien panosten käyttöä. Koska suometsistä tulevasta puusta 20 prosenttia on tukkipuuta ja 80 prosenttia kuitupuuta, lisät- tiin metsätalouden panoksia 2 miljoonaa euroa puutavaran ja puutuotteiden valmistuksen toimi- alalle ja vastaavasti 8 miljoonaa euroa massan ja paperin valmistuksen toimialalle. Suometsätalouden 10 miljoonan euron puun tarjonnan lisäys kasvattaa kaiken kaikkiaan Pohjois- Pohjanmaan tuotosta 13,5 miljoonaa euroa. Kerrannaisvaikutusten ansiosta tuotos lisääntyy siis alkuperäistä puun tarjonnan lisäystä enemmän. Metsätalouden tuotannon kasvun vaikutus koh- distuu lähinnä omalle toimialalle. Arvonlisäys puolestaan kasvaa yhteensä 8,9 miljoonaa euroa. Metsätaloudessa arvonlisäys koostuu suurelta osin kantorahatuloista. Työllisten määrä lisääntyy 89 hengellä. Työllisyyden lisäys kohdistuu pääosin alkutuotantoon eli tässä tapauksessa metsäta- louteen, mutta myös työvaltaisille palvelutoimialoille. Seuraavassa skenaariossa tarkastellaan kantorahatulojen lisäyksen aluetaloudellisia vaikutuksia. Suometsätalouden puun tarjonnan 10 euron lisäys ensimmäisessä skenaariossa kuvatulla tavalla aiheuttaisi kaiken kaikkiaan noin 3,3 miljoonan euron nettokantorahatulojen kasvun. Nettokan- torahatulojen lisäyksen vaikutukset on esitetty taulukossa 5. Nettokantorahatulojen lisäys kasvattaa kaiken kaikkiaan Pohjois-Pohjanmaan tuotoksen arvoa 2,7 miljoonaa euroa verrattuna ensimmäiseen skenaarioon (taulukko 4 ja 5). Arvonlisäys kas- vaa vastaavasti 1,5 miljoonaa euroa ja työllisyys 22 henkilöä. Kantorahatulojen vaikutukset le- Metlan työraportteja 258 http://www.metla.fi/julkaisut/workingpapers/2013/mwp258.htm 249 viävät aluetalouteen kulutuksen kautta. Yksityisistä kulutusmenoista osa suuntautuu tuontihyö- dykkeisiin, mikä pienentää kantorahatulojen lisäyksen aluetaloudellisia vaikutuksia. Lisäksi osa yksityisestä kulutuksesta suuntautuu välillisiin veroihin. Puun tarjonnan lisäyksen vaikutuksista poiketen kantorahatulojen lisäyksen vaikutukset näkyvät pääosin alkutuotannon ja teollisuuden ulkopuolella. Aluetasolla yksityinen kulutus kohdistuu etenkin palvelualoille, joilla käytetään paljon työvoimaa. Viimeisessä puuntuotantoskenaariossa oletetaan, että puun saaminen teollisuuden käyttöön on ollut eräänlainen pullonkaula Pohjois-Pohjanmaan metsäteollisuudelle. Tässä tilanteessa suomet- sien puuntuotannon 10 miljoonan euron lisäys lisää myös teollisuuden tuotantoa. Skenaariossa metsäteollisuuden lopputuotekäyttö lisääntyy ja lisäksi metsäteollisuuden tuontipanoksia korva- taan maakunnan omalla metsätaloudella viiden miljoonan euron edestä. Skenaariossa katsotaan, kuinka paljon metsäteollisuuden lopputuotekäytön tulisi lisääntyä, jotta päästäisiin samalle met- sätalouden tuotoksen lisäyksen tasolle kuin ensimmäisessä skenaariossa. Laskelman mukaan lop- putuotekäytön tulisi lisääntyä kaikkiaan 45,8 miljoonaa euroa, kun lisäys kohdistetaan tukki- ja kuitupuun tuotantosuhteen mukaisesti puutavaran valmistuksen sekä massan ja paperin valmis- tuksen toimialoille. Kyseinen lisäys vastaa Pohjois-Pohjanmaan metsäteollisuuden 6,6 prosentin viennin (vuonna 2002) kasvua. Skenaarion tulokset esitetään taulukossa 6. Metsäteollisuuden tuotannon kasvun aluetaloudelliset vaikutukset ovat paljon suuremmat kuin ensimmäisessä skenaariossa (taulukko 6). Metsäteollisuuden merkitys Pohjois-Pohjanmaan alue- taloudelle on huomattava ja sen kautta talouteen kohdistuvat vaikutukset ovat moninkertaiset ver- Taulukko 4. Suometsätalouden puuntuotannon 10 miljoonan euron lisäyksen aluetaloudelliset vaiku- tukset, kun Pohjois-Pohjanmaan puun tarjonnan lisäys vähentää tuontipuun käyttöä. Tuotos (M€) Arvonlisäys (M€) Työlliset (henk.) Alkutuotanto 12,6 8,9 83 Teollisuus 0,2 0,1 0 Muut 0,6 0,4 6 Yhteensä 13,5 9,4 89 Taulukko 5. Suometsätalouden puuntuotannon 10 miljoonan euron lisäyksen ja yksityismetsien net- tokantorahatulojen lisäyksen aluetaloudelliset vaikutukset, kun Pohjois-Pohjanmaan puun tarjonnan lisäys vähentää tuontipuun käyttöä. Tuotos (M€) Arvonlisäys (M€) Työlliset (henk.) Alkutuotanto 12,8 9,0 85 Teollisuus 0,5 0,2 2 Muut 2,9 1,8 24 Yhteensä 16,2 10,9 111 Taulukko 6. Suometsätalouden puuntuotannon 10 miljoonan euron lisäyksen aluetaloudelliset vaiku- tukset, kun Pohjois-Pohjanmaan puun tarjonnan lisäys vähentää tuontipuun käyttöä ja lisää metsäte- ollisuuden tuotantoa. Tuotos (M€) Arvonlisäys (M€) Työlliset (henk.) Alkutuotanto 13,2 9,1 88 Teollisuus 56,0 22,5 150 Muut 9,0 5,4 73 Yhteensä 78,2 37,1 310 Metlan työraportteja 258 http://www.metla.fi/julkaisut/workingpapers/2013/mwp258.htm 250 rattuna muihin vaikutuskanaviin. Pääasiassa vaikutukset näkyvät teollisuuden kautta, mutta myös teollisuuden ulkopuolisilla toimialoilla tapahtuu merkittäviä muutoksia. Ensimmäisessä turvetuotantoskenaariossa turvetuotannon 10 miljoonan euron lisäys kohdistetaan maakunnan sisäiseen panoskäyttöön energiahuollon toimialalle ja vastaavasti vähennetään tuon- tipanosten käyttöä. Skenaarion tulokset esitetään taulukossa 7. Pohjois-Pohjanmaan turvetuotan- non lisäyksen vaikutukset kohdistuvat luonnollisesti enimmäkseen alkutuotantoon eli energia- mineraalien kaivun toimialalle (taulukko 7). Suorien vaikutusten ohella syntyy kuitenkin myös huomattavia kerrannaisvaikutuksia, jotka kohdistuvat enimmäkseen palvelualoille, mutta myös teollisuusaloille. Verrattuna vastaavaan puuntuotannon lisäykseen turvetuotannon kerrannaisvaikutukset ovat tuo- toksen osalta selkeästi suuremmat: tuotos on 3,5 miljoonaa euroa suurempi (taulukot 4 ja 7). Turvetuotannon lisäyksen aikaansaama arvonlisäys on kuitenkin pienempi kuin puuntuotannon. Turvetuotannon kerrannaisvaikutukset tuotoksella mitattuna ovatkin samaa tasoa kuin puuntuo- tannon, kun laskelmassa otetaan huomioon puuntuotannon lisäykseen liittyvät kantorahatulot (taulukot 5 ja 7). Myös työllisyysvaikutukset ovat tällöin samaa tasoa. Toisessa skenaariossa oletetaan, että turvetuotanto loppuu kokonaan. Tämä aiheuttaa odotetusti muutoksia etenkin alkutuotannon toimialoilla, mutta myös palvelualojen työpaikkojen määrä las- kee huomattavasti (taulukko 8). Turvetuotannon loppuessa maakunnan tuotos vähenee kaikkiaan 122 miljoonalla eurolla, arvonlisäys laskee 51 miljoonaa euroa ja työllisiä on 753 henkilöä vä- hemmän. Viimeisessä turvetuotantoskenaariossa on tarkasteltu tilannetta, jossa Pohjois-Pohjanmaan turve- tuotanto loppuu kokonaan, mutta matkailupalveluiden kysyntä kasvaa niin paljon, että maakun- nan työllisten määrä pysyy kuitenkin ennallaan (taulukko 9). Tässä tilanteessa matkailupalvelui- den lopputuotekäytön tulisi lisääntyä 43,8 miljoonalla eurolla eli noin 22 prosenttia vuoden 2002 tasosta. Verrattuna edelliseen skenaarioon tuotanto ja arvonlisäys vähenevät kyllä, mutta puolet vähemmän. Työllisyys pysyy ennallaan. Tämä kehitys johtuu etenkin palvelualojen suuremmasta työvoimavaltaisuudesta, jolloin kasvaneen lopputuotekäytön vaikutukset kohdistuvat ensisijai- sesti juuri työllisyyteen. Taulukko 7. Turvetuotannon 10 miljoonan euron lisäyksen aluetaloudelliset vaikutukset, kun Pohjois-Pohjanmaan turvetuotannon lisäys vähentää tuontipolttoaineiden käyttöä. Tuotos (M€) Arvonlisäys (M€) Työlliset (henk.) Alkutuotanto 12,0 4,3 66 Teollisuus 1,4 0,5 5 Muut 3,6 2,3 33 Yhteensä 17,0 7,1 104 Taulukko 8. Pohjois-Pohjanmaan turvetuotannon loppumisen aluetaloudelliset vaikutukset. Tuotos (M€) Arvonlisäys (M€) Työlliset (henk.) Alkutuotanto -86,9 -31,2 -481 Teollisuus -10,2 -3,7 -36 Muut -25.9 -16,3 -236 Yhteensä -122,9 -51,2 -753 Metlan työraportteja 258 http://www.metla.fi/julkaisut/workingpapers/2013/mwp258.htm 251 5 Yhteenveto ja päätelmät Pohjois-Pohjanmaa on Suomen soisimpia alueita, ja niinpä myös kysymys soiden käytön merki- tyksestä maakunnan taloudelle on merkittävä. Tämä korostuu erityisesti siitä syystä, että soiden käytön taloudelliset vaikutukset kohdistuvat pääosin sellaisille maaseutualueille, joilla elinkeino- edellytykset ja olosuhteet ovat viime vuosikymmeninä muuttuneet yhä haasteellisemmiksi. Tämä voidaan havaita katsomalla tässä selvityksessä erityistarkastelussa olleita kuntia: sekä Siikalatva että Pudasjärvi ovat alkutuotantovaltaisia maaseutukuntia, joissa suota on riittämiin. Väestön ikä- rakenne on kummassakin painottunut vanhempiin ikäluokkiin nuorten muuttaessa paikkakunnal- ta töiden ja opiskelujen perässä pois. Lisäksi etenkin Pudasjärvellä työttömyysaste on selvästi maakunnan keskiarvoa korkeampi. Suometsien osuus metsätalouden tuloista on noin neljännes Pohjois-Pohjanmaalla. Kuntatasolla, kuten Siikalatvassa, suometsien osuus voi olla vielä suurempi. Kaiken kaikkiaan suometsätalous ei edusta isoa osaa kuntien elinkeinorakenteessa. Suometsätalouden kautta muodostuu kuitenkin arvokkaita työpaikkoja maaseutuseuduille, missä työmahdollisuuksia on niukasti tarjolla. Lisäk- si metsänomistajat saavat tuloja metsien hakkuista. Esimerkiksi Siikalatvassa metsätulot metsän omistajaa kohden ovat olleet enimmillään lähes 5000 euroa vuodessa. Metsätuloja käytetään ku- lutukseen, minkä kautta myös muut talouden alat hyötyvät metsätaloudesta. Myös turvetuotanto luo kaivattuja työpaikkaoja maaseudulle. Esimerkiksi Siikalatvassa turve- tuotanto työllistää välittömästi tuotantokaudella noin 150 henkilöä ja Pudasjärvellä 200 henkilöä. Turvetuotannon työllisyyttä leimaa kausiluontoisuus. Turveurakointi tapahtuu usein muun yritys- toiminnan ohessa ja turveyrittäjät ovat osan vuotta esimerkiksi maanrakennus-, metsäkone-, tai maatalousyrittäjiä. Näin ollen turvetuotannon edellytyksien heikentyminen maaseudulla saattaisi vaikuttaa haittaavasti myös monien muiden alojen edellytyksiin. Kuntalaisten mielipiteet soiden käytöstä puun- ja turvetuotantoon ovat kaksijakoiset. Osa vas- tustaa soiden talouskäyttöä ja osa kannattaa sitä. Pudasjärveläiset pitivät tärkeänä etenkin soiden käytön talous- ja työllisyysvaikutuksia. Esimerkiksi suurin osa pudasjärveläisistä piti turvetuo- tannon lopettamista joko haitallisena tai erittäin haitallisena. Siikalatvassa tämä osuus oli selkeäs- ti pienempi. Siikalatvassa sen sijaan suhtauduttiin kohtalaisen kielteisesti suometsätalouden lisää- miseen. Siikalatvalaisten mielipiteissä korostuikin soiden virkistyskäytön merkitys – tosin soiden retkeilypalveluiden lisäämistä pidettiin tärkeänä molemmissa kunnissa. Myös soiden ennallista- mista pidetiin tärkeänä siinä mielessä, että sen lopettaminen koettiin pääosin haitallisena. Maakunnan tasolla suometsätalouden ja turvetuotannon kerrannaisvaikutukset ovat samaa suu- ruusluokkaa, jos tarkastelussa otetaan huomioon metsätalouden kantorahatulot. Esimerkiksi 10 miljoonan euron puun- tai turvetuotannon lisäys työllistää noin 100 henkilöä. Suometsätalou- Taulukko 9. Turvetuotannon loppumisen aluetaloudelliset vaikutukset, kun Pohjois-Pohjanmaan matkailun kysyntä kasvaa siten, että työllisten määrä pysyy maakunnassa ennallaan. Tuotos (M€) Arvonlisäys (M€) Työlliset (henk.) Alkutuotanto -84,5 -30,2 -432 Teollisuus -3,2 -1,9 -11 Muut -27,7 6,7 442 Yhteensä -60,0 -25,5 0 Metlan työraportteja 258 http://www.metla.fi/julkaisut/workingpapers/2013/mwp258.htm 252 den tuotannon ja kantorahatulojen lisäyksen aiheuttaman arvonlisäys (10,9 M€) on kuitenkin suurempi kuin turvetuotannon (7,1 M€). Lisäksi suometsätalouden kerrannaisvaikutukset ovat huomattavasti suuremmat, jos puun tarjonnan lisäys kasvattaa metsäteollisuuden tuotantoa. Puu- raaka-aineen saatavuudella ja edullisella hintatasolla on varmasti merkitystä metsäteollisuuden kilpailukykyyn, mutta vaikutuksen suuruusluokkaa on vaikea arvioida. Turvetuotannon lopettaminen Pohjois-Pohjanmaalla vähentäisi työllisten määrää kaiken kaikki- aan noin 750 henkilöllä. Kyseessä on siis huomattava vähennys. Kyseisen määrän työllistäminen esimerkiksi matkailualan kasvun kautta vaatisi yli 20 prosentin kasvua matkailun lopputuote- käyttöön. Matkailualan kasvun vaikutukset eivät todennäköisesti kohdistuisi kuitenkaan samalla tavalla maaseudulle kuin turvetuotannon vaikutukset. 6 Lähteet Flyktman, M. 2005. Energia- ja ympäristöturpeen kysyntä ja tarjonta vuoteen 2020 mennessä. VTT, tutki- musselostus, PR02/2085/05. Flyktman, M. (2009). Energia- ja ympäristöturpeen kysyntä ja tarjonta vuoteen 2020 mennessä, 2. päivitys 11/2009. VTT, tutkimusraportti, VTT-R-07128-09. Forssell, O. (1985). Panos-tuotosmallit. Helsinki: Elinkeinoelämän tutkimuslaitos. GTK – Geologian tutkimuskeskus (2009). Siikalatvan turvevarat: Osa 1. Turvetutkimusraportti 393. Konola, Väisänen & Grönfors (2006). Suomaa – Loppuraportti. KTM – Kauppa- ja teollisuusministeriö (2005). Turpeen energiakäytön asema Suomen energiajärjestelmäs- sä. KTM Julkaisuja 14/2005. Lähtinen, K. (2010). Metsien eri käyttömuodoista saatavien hyötyjen taloudellinen arvo ja niihin liittyvä yritystoiminta Suomessa. Metsätieteen aikakauskirja 2/2010, 143–164. Metsäntutkimuslaitos 2010. Metsätilastollinen vuosikirja 2010. Sastamala: Metsäntutkimuslaitos. Metsäntutkimuslaitos 2003. Metsätilastollinen vuosikirja 2003. Sastamala: Metsäntutkimuslaitos. MMM – Maa- ja metsätalousministeriö (2010). MARSI 2009 – Luonnonmarjojen ja -sienten kauppaantu- lomäärät 2009. MMM, Helsinki. MMM – Maa- ja metsätalousministeriö (2011). Ehdotus soiden ja turvemaiden kestävän ja vastuullisen käytön ja suojelun kansalliseksi strategiaksi. Työryhmämuistio, MMM 2011:1. Mäenpää, I. 2011. ENVIMAT-mallin panostuotostaulu 2005, Oulun yliopiston Thule-instituutti (julkaise- maton). Neuvonen, M., Pouta, E., Puustinen, J., Sievänen, T. (2010). Visits to national parks: Effects of park char- acteristics and spatial demand. Journal for Nature Conservation 18: 224-229. Nyström, A., Heikkinen, H.I., Tolvanen, A. (2012). Soiden käyttö ja merkitys poronhoidossa Kiimingin, Kollajan, Pudasjärven ja Oijärven paliskunnissa. Metlan työraportteja, painossa, 23 s. Piirainen, A., Kesti, J., Tolvanen, A. & Juutinen, A. 2012. Pohjois-Pohjanmaan ja Länsi-Kainuun asukkai- den näkemykset soiden käytöstä. Metlan työraportteja, painossa, 27 s. Pohjois-Pohjanmaan liitto (2007). Hyvinvointia energiasta – Pohjois-Pohjanmaan energiastrategia 2015. Oulu: Pohjois-Pohjanmaan liitto. Pudasjärven kaupunki. Elektroninen lähde. Saantitapa: http://www.pudasjarvi.fi. Viitattu 30.11.2011. RKTL – Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos (2009). Metsästys 2008. RKTL, Helsinki. RKTL – Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos (2010). Metsästys 2009. RKTL, Helsinki. Siikalatvan kunta. Elektroninen lähde. Saantitapa: http://www.siikalatva.fi. Viitattu 30.11.2011. Tilastokeskus 2011a. Suomen virallinen tilasto (SVT): Alueellinen panos-tuotos (verkkojulkaisu). Tilasto- keskus, Helsinki. Viitattu: 30.11.2011. Saantitapa: http://www.stat.fi/til/apt/index.html. Metlan työraportteja 258 http://www.metla.fi/julkaisut/workingpapers/2013/mwp258.htm 253 Tilastokeskus 2011b. Suomen virallinen tilasto (SVT): Kansantalouden tilinpito (verkkojulkaisu), Työn tuottavuus toimialoittain 1975-2010. ISSN=1795-8881. Tilastokeskus, Helsinki. Viitattu: 30.11.2011. Saantitapa: http://tilastokeskus.fi/til/vtp/index.html. Tilastokeskus 2011c. Suomen virallinen tilasto (SVT): Tuottajahintaindeksit (verkkojulkaisu). ISSN=1796-3613. Tilastokeskus, Helsinki. Viitattu: 30.11.2011. Saantitapa: http://www.stat.fi/til/thi/ index.html. Tilastokeskus 2011d. Suomen virallinen tilasto (SVT): Työssäkäynti (verkkojulkaisu). ISSN=1798-5528. Tilastokeskus, Helsinki. Viitattu: 30.11.2011. Saantitapa: http://tilastokeskus.fi/til/tyokay/index.html. Tilastokeskus 2011e. Suomen virallinen tilasto (SVT): Muuttoliike (verkkojulkaisu). ISSN=1797-6766. Tilastokeskus, Helsinki. Viitattu: 30.11.2011. Saantitapa: http://tilastokeskus.fi/til/muutl/. Tilastokeskus 2011f. Suomen virallinen tilasto (SVT): Väestön koulutusrakenne (verkkojulkaisu). ISSN=1799-4586. Tilastokeskus, Helsinki. Viitattu: 30.11.2011. Saantitapa: http://tilastokeskus.fi/til/ vkour/index.html. Tilastokeskus 2011g. Suomen virallinen tilasto (SVT): Aloittaneet ja lopettaneet yritykset (verkkojulkai- su). ISSN=1797-0660. Tilastokeskus, Helsinki. Viitattu: 30.11.2011. Saantitapa: http://tilastokeskus.fi/ til/aly/index.html. Tilastokeskus 2011h. Suomen virallinen tilasto (SVT): Tulonjakotilasto (verkkojulkaisu). ISSN=1795- 8121. Tilastokeskus, Helsinki. Viitattu: 30.11.2011] Saantitapa: http://tilastokeskus.fi/til/tjt/index. html. Tilastokeskus 2011i. Suomen virallinen tilasto (SVT): Väestörakenne (verkkojulkaisu). ISSN=1797-5379. Tilastokeskus, Helsinki. Viitattu: 30.11.2011. Saantitapa: http://www.stat.fi/til/vaerak/index.html. Tilastokeskus 2011j. Suomen virallinen tilasto (SVT): Maa- ja metsätalousyritysten taloustilasto (verkko- julkaisu). ISSN=1797-304X. Tilastokeskus, Helsinki. Viitattu: 30.11.2011. Saantitapa: http://tilasto- keskus.fi/til/mmtal/. Valtion ympäristöhallinto (2010). Pohjois-Pohjanmaan ympäristöhistoria. Suot ja turvevarat. Saatavilla: http://www.ymparisto.fi/default.asp?node=24937&lan=fi. Viitattu 15.8.2011. VTT (2010). Turpeen tuotanto ja käyttö – yhteenveto selvityksistä. VTT tiedotteita 2550.